Kanne 2.10.2009 - 1. garantovaná v. komissio
(Asia T-392/09)
Oikeudenkäyntikieli: englanti
Asianosaiset
Kantaja: 1. garantovaná a.s. (Bratislava, Slovakian tasavalta) (edustajat: solicitor M. Powell, barrister A. Sutton ja barrister G. Forwood)
Vastaaja: Euroopan yhteisöjen komissio
Vaatimukset
EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 22.7.2009 tehty komission päätös (asia COMP/F/39.396 - kalsiumkarbidi- ja magnesiumpohjaiset reagenssit teräs- ja kaasuteollisuudelle) on kumottava kokonaan tai osittain siltä osin kuin se on osoitettu kantajalle.
Toissijaisesti kantajalle EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä tehdyn päätöksen (asia COMP/F/39.396 - kalsiumkarbidi- ja magnesiumpohjaiset reagenssit teräs- ja kaasuteollisuudelle) 2 artiklassa määrättyä sakkoa on alennettava.
Komissio on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Kanteellaan kantaja vaatii sellaisen komission 22.7.2009 tekemän päätöksen K (2009) 5791 (lopullinen) osittaista kumoamista, jossa todetaan kartellin olemassaolo kalsiumkarbidin ja magnesiumin markkinoilla, mikä merkitsee EY 81 artiklan rikkomista, josta kantajan katsottiin olevan yhteisvastuullisesti vastuussa yhtiön Novácke chemické závody a.s. (NCHZ) kanssa.
Kanne perustuu kahteen laajaan kanneperusteeseen.
Ensiksi kantaja väittää, että komissio on tehnyt oikeudellisia ja tosiseikkoja koskevia virheitä, kun se on kohdentanut vastuun NCHZ:n menettelystä kantajaan sekä kääntämällä laittomasti todistustaakan kantajalle että siten, että se ei itse ole täyttänyt näyttövelvollisuuttaan. Kantaja väittää, että komissio on soveltanut virheellisesti emoyhtiöiden kokonaan omistamia tytäryhtiöitä koskevaa olettamaa kantajaan, joka oli enemmistöosakas yhtiössä, joka oli osallistunut välittömästi kilpailuoikeuden rikkomiseen. Joka tapauksessa kantaja katsoo, että komissio ei ole näyttänyt toteen, että kantaja todellisesti ja tosiasiallisesti käytti ratkaisevaa vaikutusvaltaa NCHZ:iin nähden rikkomisen aikana.
Toiseksi ja toissijaisesti, mikäli tuomioistuin pysyttää vastuun kantajalla, kantaja vaatii sille yhteisvastuullisesti NCHZ:n kanssa määrätyn sakon määrää alennettavaksi EY 229 artiklassa, luettuna yhdessä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003
1 31 artiklan kanssa, tarkoitetun tuomioistuimen täyden harkintavallan nojalla sillä perusteella, että komissio on tulkinnut virheellisesti neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 23 artiklassa säädettyä liikevaihtoa koskevaa 10 prosentin ylärajaa. Kantajan mukaan komissio on ilmeisen virheellisesti käyttänyt vuotta 2007 vuoden 2008 sijasta viitevuotena liikevaihtoa koskevan 10 prosentin ylärajan laskemisessa.
Lisäksi kantaja väittää, että komission päätös poiketa neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetystä yleisestä säännöstä merkitsee olennaisen menettelymääräyksen rikkomista, koska komissiolla oli velvollisuus kunnioittaa kantajan oikeutta tulla kuulluksi ennen poikkeamista.
Kantaja väittää myös, että riidanalaista päätöstä rasittaa se, että komissio ei ole perustellut poikkeamista yleisestä säännöstä, jonka mukaan edellistä tilikautta käytetään liikevaihtoa koskevan 10 prosentin ylärajan laskemiseen.
Kantaja väittää, että sakon taso on suhteettoman korkea suhteessa tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään eli sen varmistamiseen, ettei kilpailu sisämarkkinoilla vääristy. Kantajan mukaan sakon taso tulee vähentämään kilpailijoiden lukumäärää ja vahvistamaan merkittävän yrityksen, Akzo Nobelin, markkinavoimaa, eli se toimii vastoin EY 3 artiklassa vahvistettua tavoitetta.
Lopuksi kantaja väittää, että komissio on menetellyt virheellisesti, kun se ei ole ottanut huomioon omia suuntaviivojaan
2 siltä osin kuin kyse on kantajan mahdollisuuksista suoriutua sakon maksamisesta. Kantaja tuo erityisesti esille, että sen maksukyvyttömyyttä koskevien väitteiden hylkäämistä rasittaa se, että väitteiden hylkäämistä ei ole riittävästi perusteltu ja että väitteiden hylkääminen on ilmeisen kohtuutonta, koska komissio ei ole kantajan mukaan ottanut huomioon sille esitettyjä objektiivisia todisteita siitä, että sakon määrääminen vaarantaisi väistämättä kantajan elinkelpoisuuden ja muuttaisi sen omaisuuserät täysin arvottomiksi.