YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMENTUOMIO (laajennettu kolmas jaosto)

20 päivänä huhtikuuta 1999 (1)

Kilpailu — EY:n perustamissopimuksen 85 artikla — Kumoamistuomionvaikutukset — Puolustautumisoikeudet — Sakko

Yhdistetyissä asioissa T-305/94, T-306/94, T-307/94, T-313/94, T-314/94, T-315/94,T-316/94, T-318/94, T-325/94, T-328/94, T-329/94 ja T-335/94,

Limburgse Vinyl Maatschappij NV, Belgian oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Bryssel, edustajanaan asianajaja Inne G. F. Cath, Hoge Raad derNederlanden, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Lambert Dupong, 4-6rue de la Boucherie,

Elf Atochem SA, Ranskan oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Pariisi,edustajinaan asianajajat Xavier de Roux, Charles-Henri Léger ja Jacques-PhilippeGunther, Pariisi, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Jacques Loesch, 11rue Goethe,

BASF AG, Saksan oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Ludwigshafen(Saksa), edustajanaan asianajaja Ferdinand Hermanns, Düsseldorf, prosessiosoiteLuxemburgissa asianajotoimisto Jacques Loesch ja Marc Wolters, 11 rue Goethe,

Shell International Chemical Company Ltd, Englannin oikeuden mukaanperustettu yhtiö, kotipaikka Lontoo, edustajinaan Kenneth B. Parker, QC,Englannin ja Walesin asianajajayhteisö, ja solicitor John W. Osborne, prosessiosoiteLuxemburgissa asianajotoimisto Jean Hoss, 2 place Winston Churchill,

DSM NV ja DSM Kunststoffen BV, Alankomaiden oikeuden mukaan perustettujayhtiöitä, kotipaikka Heerlen (Alankomaat), edustajanaan asianajaja Inne G. F.Cath, Hoge Raad der Nederlanden, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimistoLambert Dupong, 4-6 rue de la Boucherie,

Wacker-Chemie GmbH, Saksan oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikkaMünchen (Saksa),

Hoechst AG, Saksan oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Frankfurt amMain (Saksa),

edustajinaan asianajajat Hans Hellmann ja Hans-Joachim Hellmann, Köln,prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Jacques Loesch ja Marc Wolters, 11rue Goethe,

Société artésienne de vinyle, Ranskan oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Pariisi, edustajanaan asianajaja Bernard van de Walle de Ghelcke,Bryssel, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Alex Schmitt, 7 Val Sainte-Croix,

Montedison SpA, Italian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Milano(Italia), edustajinaan asianajajat Giuseppe Celona ja Giorgio Aghina, Milano, jaasianajaja Piero Angelo Maria Ferrari, Rooma, prosessiosoite Luxemburgissaasianajotoimisto Georges Margue, 20 rue Philippe II,

Imperial Chemical Industries plc, Englannin oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Lontoo, edustajinaan David Vaughan, QC, ja barrister David Anderson,Englannin ja Walesin asianajoyhteisö, sekä solicitor Victor White ja solicitorRichard Coles, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Lambert Dupong,4—6 rue de la Boucherie,

Hüls AG, Saksan oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Marl (Saksa),edustajanaan aluksi asianajaja Hansjürgen Herrmann, Köln, ja sittemmin asianajajaFrank Montag, Köln, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto JacquesLoesch, 11 rue Goethe,

Enichem SpA, Italian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Milano,edustajinaan asianajaja Mario Siragusa, Rooma, ja asianajaja Francesca MariaMoretti, Bologna, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Elvinger, Hoss jaPrussen, 2 place Winston Churchill,

kantajaina,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään aluksi oikeudellisen yksikönvirkamiehet Berend Jan Drijber, Julian Currall ja Marc van der Woude,avustajinaan asianajaja Éric Morgan de Rivery, Pariisi, asianajaja AlexandreBöhlke, Frankfurt am Main, barrister David Lloyd Jones, Englannin ja Walesinasianajoyhteisö, asianajaja Renzo Maria Morresi, Bologna, ja Nicholas Forwood,QC, sekä sittemmin Julian Currall, avustajanaan lisäksi vielä asianajaja Marc van

der Woude, Bryssel, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikönvirkamies Carlos Gómez de la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

joissa kantajat vaativat yhteisöjen tuomioistuinta kumoamaan EY:nperustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 27 päivänä heinäkuuta 1994tehdyn komission päätöksen 94/599/EY (IV/31.865 — PVC) (EYVL L 239, s. 14),

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEENTUOMIOISTUIN (laajennettu kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja V. Tiili sekä tuomarit K. Lenaertsja A. Potocki,

kirjaaja: hallintovirkamies J. Palacio González,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 9.—12.2.1998 pidetyssä suullisessakäsittelyssä esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

     Kanteiden perustana olevat tosiseikat

1.

    Euroopan yhteisöjen komissio ryhtyi 6 päivänä helmikuuta 1962 annetun neuvostonasetuksen N:o 17 (perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinentäytäntöönpano-asetus) (EYVL 1962, N:o 13, s. 204; jäljempänä asetus N:o 17) 14artiklan perusteella 13. ja 14.10.1983 tekemiensä tarkastusten perusteella tutkimaanpolyvinyylikloridia (jäljempänä PVC) koskevaa tapausta. Tämän johdosta se tekiuseita tarkastuksia asianomaisten yritysten tiloissa ja esitti näille yrityksille useitatietojensaantipyyntöjä.

2.

    Komissio aloitti 24.3.1988 asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdan nojalla omastaaloitteestaan menettelyn 14:ää PVC:n valmistajaa vastaan. Se osoitti 5.4.1988kullekin näistä yrityksistä neuvoston asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 ja 2 kohdassasäädetyistä kuulemisista 25 päivänä heinäkuuta 1963 annetun komission asetuksen

N:o 99/63/ETY (EYVL 1963, N:o 127, s. 2268; jäljempänä asetus N:o 99/63/EY)2 artiklan 1 kohdassa säädetyn väitetiedoksiannon. Kaikki ne yritykset, joilleväitetiedoksianto oli osoitettu, esittivät huomautuksensa vuoden 1988 kesäkuussa.Shell International Chemical Company Ltd:tä lukuunottamatta näitä kaikkiayrityksiä kuultiin vuoden 1988 syyskuussa.

3.

    Kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaa käsittelevä neuvoa-antavakomitea antoi 1.12.1988 lausuntonsa alustavasta ehdotuksesta komissionpäätökseksi.

4.

    Menettelyn päätteeksi komissio teki 21.12.1988 päätöksen 89/190/ETY (IV/31.865,PVC) ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta (EYVL 1989, L 74,s. 1; jäljempänä alkuperäinen päätös tai vuoden 1988 päätös). Tässä päätöksessäänkomissio määräsi perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomisestaseuraamuksia seuraaville PVC:n tuottajille: Atochem SA, BASF AG, DSM NV,Enichem SpA, Hoechst AG, Hüls AG, Imperial Chemical Industries plc, LimburgseVinyl Maatschappij NV, Montedison SpA, Norsk Hydro AS, Sociéte artésienne devinyle, Shell International Chemical Company Ltd, Solvay et C^ie ja Wacker-ChemieGmbH.

5.

    Kaikki nämä yritykset Solvay et C^ie -nimistä yritystä (jäljempänä Solvay)lukuunottamatta nostivat yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessatästä päätöksestä kanteen, jossa ne vaativat päätöksen kumoamista.

6.

    Asiassa T-106/89, Norsk Hydro vastaan komissio, 19.6.1990 antamassaanmääräyksessä (ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa) ensimmäisen oikeusasteentuomioistuin jätti Norsk Hydro AS:n nostaman kanteen tutkimatta.

7.

    Rekisteriin asianumeroilla T-79/89, T-84/89, T-85/89, T-86/89, T-89/89, T-91/89, T-92/89, T-94/89, T-96/89, T-98/89, T-102/89 ja T-104/89 merkityt asiat yhdistettiinsuullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

8.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi yhdistetyissä asioissa T-79/89, T-84/89, T-85/89, T-86/89, T-89/89, T-91/89, T-92/89, T-94/89, T-96/89, T-98/89, T-102/89 ja T-104/89, BASF ym. vastaan komissio, 27.2.1992 antamassaan tuomiossa(Kok. 1992, s. II-315) vuoden 1988 päätöksen mitättömäksi.

9.

    Komission haettua muutosta tähän tuomioon yhteisöjen tuomioistuin kumosi asiassaC-137/92 P, komissio vastaan BASF ym., 15.6.1994 antamallaan tuomiolla (Kok.1994, s. I-2555; jäljempänä 15.6.1994 annettu tuomio) ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimen tuomion ja vuoden 1988 päätöksen.

10.

    Tämän tuomion johdosta komissio teki 27.7.1994 uuden päätöksen, joka koski niitätuottajia, joista alkuperäisessä päätöksessä oli kyse, Solvayta ja Norsk Hydro AS:ää (jäljempänä Norsk Hydro) lukuunottamatta [EY:n perustamissopimuksen 85

artiklan soveltamisesta 27 päivänä heinäkuuta 1994 tehty komission päätös94/559/EY (IV/31.865 - PVC) (EYVL L 239, s. 14; jäljempänä Päätös)].

11.

    Tässä Päätöksessä todetaan muun muassa seuraavaa:

”1 artikla

BASF AG, DSM NV, Elf Atochem SA, Enichem SpA, Hoechst AG, Hüls AG,Imperial Chemical Industries plc, Limburgse Vinyl Maatschappij NV, MontedisonSpA, Société artésienne de vinyle SA, Shell International Chemical [Company] Ltdja Wacker-Chemie GmbH ovat rikkoneet tässä päätöksessä mainittuinaajanjaksoina perustamissopimuksen 85 artiklan määräyksiä osallistuessaan (yhdessäNorsk Hydron — — ja Solvayn — — ) kanssa sopimuksiin ja/tai yritystenyhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, joita on noudatettu arviolta ainakin noinvuoden 1980 elokuusta alkaen ja joiden nojalla tuottajat, jotka toimittavat PVC:täyhteismarkkinoiden alueella ovat osallistuneet säännöllisin väliajoin pidettäviinkokouksiin vahvistaakseen ”tavoitteellisia” hintoja ja ”tavoitteellisia” kiintiöitä,suunnitellakseen yhdenmukaistettuja aloitteita hintatason korottamiseksi javalvoakseen näiden salaisten järjestelyjen toteutumista.

2 artikla

Edellä 1 artiklassa mainittujen yritysten, jotka vielä toimivat PVC-alalla,lukuunottamatta Norsk Hydroa — — ja Solvayta — — , jotka jo on määrättylopettamaan kilpailusääntöjen rikkominen, on välittömästi lopetettava edellämainitut rikkomiset (jos ne eivät vielä ole lopettaneet niitä) ja pidättäydyttäväjatkossa PVC-alalla harjoittamassaan toiminnassa kaikista sellaisista sopimuksistaja yhdenmukaistetuista menettelytavoista, joiden tarkoitus voi olla samanlainen taivastaava tai joilla voi olla samanlaisia tai vastaavia seurauksia, mukaan lukienkaikkien sellaisten tietojen vaihto, jotka yleensä ovat liikesalaisuuksia ja joidenvaihtamisella menettelyyn osallistuvat saisivat suoraan tai välillisesti tietoja muidentuottajien tuotannosta, toimituksista, varastojen koosta, myyntihinnoista taiinvestointikustannuksista tai -suunnitelmista tai tietoja, joiden nojalla ne voisivatpanna täytäntöön hintoja tai markkinoiden jakamista yhteisössä koskevannimenomaisen tai hiljaisen sopimuksen tai noudattaa hintoja tai markkinoidenjakamista yhteisössä koskevaa yhdenmukaistettua menettelytapaa. Kaikkiyleisluonteoisten tietojen vaihtamista koskevat järjestelmät, joihin tuottajatosallistuvat PVC-alalla, on toteutettava siten, etteivät ne koske sellaisia tietoja,joiden perusteella on mahdollista yksilöidä tiettyjen tuottajien käyttäytyminen;yritysten on erityisesti pidättäydyttävä vaihtamasta keskenään sellaisia lisätietoja,joilla on merkitystä kilpailun kannalta ja jotka eivät kuulu tällaisen järjestelmänpiiriin.

3 artikla

Tässä päätöksessä tarkoitettujen yritysten maksettavaksi määrätään 1 artiklassatodetun rikkomisen vuoksi seuraavat sakot:

i)    BASF AG: 1 500 000 ecun suuruinen sakko;

ii)    DSM NV: 600 000 ecun suuruinen sakko;

iii)    Elf Atochem SA: 3 200 000 ecun suuruinen sakko;

iv)    Enichem SpA: 2 500 000 ecun suuruinen sakko;

v)    Hoechst AG: 1 500 000 ecun suuruinen sakko;

vi)    Hüls AG: 2 200 000 ecun suuruinen sakko;

vii)    Imperial Chemical Industiries plc: 2 500 000 ecun suuruinen sakko;

viii)    Limburgse Vinyl Maatschappij NV: 750 000 ecun suuruinen sakko;

ix)    Montedison SpA: 1 750 000 ecun suuruinen sakko;

x)    Société artésienne de vinyle SA: 400 000 ecun suuruinen sakko;

xi)    Shell International Chemical Company Ltd: 850 000 ecun suuruinen sakko;

xii)    Wacker-Chemie GmbH: 1 500 000 ecun suuruinen sakko.”(2)

Oikeudenkäyntimenettely

12.

    Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 5.—14.10.1994toimittamillaan eri kannekirjelmillä Limburgse Vinyl Maatschappij NV (jäljempänäLVM), Elf Atochem, BASF AG (jäljempänä BASF), Shell International ChemicalCompany Ltd (jäljempänä Shell), DSM NV ja DSM Kunststoffen BV (jäljempänäDSM), Wacker-Chemie GmbH (jäljempänä Wacker), Hoechst AG (jäljempänäHoechst), Société artésienne de vinyle (jäljempänä SAV), Montedison SpA(jäljempänä Montedison), Imperial Chemical Industries plc (jäljempänä ICI), HülsAG (jäljempänä Hüls) ja Enichem SpA (jäljempänä Enichem) nostivat nyt esilläolevat kanteet.

13.

    Laajennetun kolmannen jaoston jäsenet ja asianosaiset pitivät ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklan nojalla neuvottelun6.4.1995. Neuvottelussa asianosaiset suostuivat kirjallisen menettelynkeskeyttämiseen ja sellaisen suullisen käsittelyn järjestämiseen, jossa tarkastellaanvain oikeudenkäyntiväitteitä, ja asianosaiset esittivät huomautuksensa myösasioiden T-305/94, T-306/94, T-307/94, T-313/94, T-314/94, T-315/94, T-316/94,T-318/94, T-325/94, T-328/94, T-329/94 ja T-335/94 yhdistämisestä.

14.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (laajennettu kolmas jaosto) päättiesittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn, jossatarkastellaan vain oikeudenkäyntiväitteitä, ilman edeltäviä asian selvittämistoimiatai prosessinjohtotoimia.

15.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen laajennetun kolmannen jaostonpuheenjohtajan 25.4.1995 antamalla määräyksellä (ei julkaistuoikeustapauskokoelmassa) toisiinsa liittyvät asiat T-305/94, T-306/94, T-307/94,T-313/94, T-314/94, T-315/94, T-316/94, T-318/94, T-325/94, T-328/94, T-329/94 jaT-335/94 yhdistettiin suullista käsittelyä varten työjärjestyksen 50 artiklanmukaisesti.

16.

    Suullinen käsittely käytiin 13. ja 14.6.1995.

17.

    Laajennetun kolmannen jaoston puheenjohtajan 14.7.1995 antamalla määräyksellä(ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa) suullinen käsittely määrättiin uudelleenaloitettavaksi ja yhdistämispäätös peruttiin.

18.

    Kirjallinen menettely päättyi 20.2.1996.

19.

    Prosessinjohtotoimina ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (laajennettu kolmasjaosto) ilmoitti asianosaisille 7.5.1997 päivätyllä kirjeellään päätöksestään myöntääjokaiselle kantajalle oikeuden tutustua komissiolle Päätökseen johtaneessa asiassakertyneeseen asiakirja-aineistoon lukuun ottamatta komission sisäisiä asiakirjoja janiitä asiakirjoja, joissa mainitaan liikesalaisuuksia tai muita luottamuksellisia tietoja.

20.

    Tutustuttuaan asiakirja-aineistoon vuoden 1997 kesä- ja heinäkuussa kaikkikantajat, asian T-315/94 ja asian T-316/94 kantajia lukuun ottamatta, toimittavathuomautuksensa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon tapauksestariippuen vuoden 1997 heinä- tai syyskuussa. Komissio esitti vastaukseksi esittämänsähuomautukset vuoden 1997 joulukuussa.

21.

    Asianosaisia kuultuaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen laajennetunkolmannen jaoston puheenjohtaja yhdisti uudelleen 22.1.1998 antamallaanmääräyksellä nyt kyseessä olevat asiat suullista käsittelyä varten.

22.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (laajennettu kolmas jaosto) päättiesittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn japrosessinjohtotoimina se pyysi asianosaisia vastaamaan tiettyihin kirjallisiinkysymyksiin ja esittämään tiettyjä asiakirjoja. Asianosaiset toimivat pyydetyllätavalla.

23.

    Asianosaisten lausumat ja vastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenesittämiin kysymyksiin kuultiin 9.—12.2.1996 pidetyssä istunnossa.    

24.

    Tässä yhteydessä asianosaiset ilmoittivat, ettei niillä ole mitään sitä vastaan, ettäasiat yhdistettäisiin tuomion antamista varten.

25.

    Istunnossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen muodostivat jaostonpuheenjohtaja V. Tiili sekä C. P. Briët, K. Lenaerts, A. Potocki ja J. D. Cooke.Koska tuomari Briët'n toimikausi päättyi 17.9.1998, tästä tuomiosta neuvottelivatja sen antoivat työjärjestyksen 32 artiklan 1 kohdan mukaisesti ne kolme tuomaria,jotka ovat allekirjoittaneet tuomion.

Asianosaisten vaatimukset

26.

    Jokainen kantaja vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

—    kumoaa kokonaan tai osittain Päätöksen,

—    toissijaisesti kumoaa määräyksen siitä sakosta, joka se on määrättymaksamaan, tai pienentää sen määrää ja

—    velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

27.

    Asioissa T-315/94, T-316/94 ja T-329/94 Wacker, Hoechst ja Hüls vaativat myös,että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

—    määrää liittämään asiakirja-aineistoon kuulemismenettelyistä vastaavanneuvonantajan kertomuksen ja velvoittaa antamaan sen tiedoksi kantajalleja

—    määrää antamaan kuulemistilaisuudesta laaditun pöytäkirjan liitteineentiedoksi kantajalle.

28.

    Asioissa T-315/94 ja T-329/94 Wacker ja Hüls vaativat lisäksi, että ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuin

—    määrää vastaajan toimittamaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelleriidanalaiseen päätökseen liittyviä prosessuaalisia kysymyksiä koskevanoikeudellisen yksikön lausunnon ja antamaan sen niille tiedoksi.

29.

    Asioissa T-315/94 ja T-316/94 Wacker ja Hoechst vaativat, että ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuin

—    ottaa huomioon asiassa T-92/89 kertyneen oikeudenkäyntiaineiston.

30.

    Asiassa T-325/94 Montedison vaatii myös, että ensimmäisen oikeusasteentuomioistuin

—    velvoittaa komission maksamaan vahingonkorvausta määrän, joka vastaavakuuden asettamisesta aiheutuneita kuluja ja kaikkia muita Päätöksestäaiheutuneita kuluja,

—    liittää tämän asian asiakirja-aineistoon asian T-104/89oikeudenkäyntiasiakirjat ja muut asiakirjat, ja

—    kuulee todistajana henkilöä, joka oli Montedisonin hallituksenvarapuheenjohtaja 1.11.1982, ja henkilöä, joka oli yhtiön vastaava johtaja1.11.1982.

31.

    Komissio vaatii näissä kussakin asiassa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

—    kumoaa kanteen ja

—    velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Kanneperusteiden tutkittavaksi ottaminen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan,46 artiklan 1 kohdan ja 48 artiklan 2 kohdan kannalta

32.

    Komissio on esittänyt kantajien esittämiä kanneperusteita vastaan useitaoikeudenkäyntiväitteitä, jotka tapauskohtaisesti perustuvat joko työjärjestyksen 44artiklan 1 kohdan c alakohtaan tai sen 48 artiklan 2 kohtaan. Myös yksi kantajistaon esittänyt oikeudenkäyntiväitteen, joka perustuu työjärjestyksen 46 artiklan 1kohtaan. Kutakin tutkimatta jättämistä koskevaa oikeudenkäyntiväitteiden ryhmäätarkastellaan erikseen.

I    Työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohtaan perustuvatoikeudenkäyntiväitteet

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

33.

    Komissio toteaa, että Montedison viittaa vastauskirjelmässään yleisesti niihinkaikkiin oikeudenkäyntiväitteisiin, jotka asianosaiset olivat yhteisissä suullisissalausumissaan esittäneet 13. ja 14.6.1995 pidetyssä istunnossa. Näitä lausumia eikomission mukaan ole liitetty sen kirjelmään, koska ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimen oletettiin olevan tietoinen niistä.

34.

    Komissio korostaa myös, että Enichem luettelee vastauskirjelmänsäoikeudenkäyntiväitteitä koskevan osan johdannossa kaikki neoikeudenkäyntiväitteet, jotka kantajat olivat yhteisissä suullisissa lausumissaantehneet 13. ja 14.6.1995 pidetyssä istunnossa, ja esittää nämä väitteet omastapuolestaan. Tätä varten Enichem on liittänyt vastauskirjelmäänsä kantajien kaikkienasianajajien suulliset lausumat puhtaaksi kirjoitettuina.

35.

    Tällaiset viittaukset eivät komission mukaan kuitenkaan ole ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdansäännösten mukaisia (asia T-56/92, Koelman v. komissio, tuomio 29.11.1993, Kok.1993, s. II-1267, 21—23 kohta). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei komissionmukaan näet voi toimia kantajan asemesta ja yrittää itse etsiä ja yksilöidä niihinasiakirjoihin, joihin viitataan, sisältyviä sellaisia tekijöitä, joita se voisi pitääsellaisena, että niillä voitaisiin perustella kannekirjelmässä esitetyt vaatimukset.

36.

    Komissio väittää myös, että ne Shellin perusteet, jotka se on pääpiirteittäin esittänytvastauskirjelmässään ja kehittänyt edelleen vastauskirjelmänsä liitteissä, on jätettävätutkimatta ja huomiotta (asia C-347/88, komissio v. Kreikka, tuomio 13.12.1990,Kok. 1990, s. I-4747, 29 kohta; asia C-43/90, komissio v. Saksa, tuomio 13.3.1992,Kok. 1992, s. I-1909, 8 kohta; asia T-37/91, ICI v. komissio, tuomio 29.6.1995, Kok.1995, s. II-1901, 46 kohta ja asia T-85/92, de Hoe v. komissio, määräys 28.4.1993,Kok. 1993, s. II-523).

37.

    Kirjelmistä on komission mukaan näet ilmettävä selvästi kaikki tapausta koskevattosiseikat ja oikeudelliset seikat ja niissä on kannetta lukuun ottamatta vastattavavastapuolen edelliseen kirjelmään. Kun Shell näin viittaa sellaisiin liitteenä oleviinasiakirjoihin, jotka muissa asioissa edustajina toimivat asianajajat ovat esittäneet,se pakottaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen yrittämään itse yksilöidä netekijät, joihin se halusi vedota kanteensa tueksi. Liitteenä olevat asiakirjat ovat sitäpaitsi ainoastaan muistioita, jotka tietyt asianajajat ovat laatineet 13. ja 14.6.1995pidettyä istuntoa varten mutta jotka eivät välttämättä vastaa sitä, mitä tuollointodellisuudessa lausuttiin; istunnon pöytäkirjaa ei kuitenkaan ole saatavilla. Lisäksikantaja tukeutuu ainoastaan tiettyihin osiin niistä muistioista, jotka eräs asianajajistaoli laatinut suullisia lausumia varten; lisäksi jopa osassa näitä muistioita viitattiinniihin väitteisiin ja niiden perusteluihin, jotka muut asianosaiset olivat esittäneetvaatimuksia tehdessään ja kirjelmissään.

38.

    Lopuksi komissio huomauttaa, että suullisen käsittelyn päätyttyä — asiat oliyhdistetty ainoastaan suullista käsittelyä varten — ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimen laajennetun kolmannen jaoston puheenjohtaja peruutti asioidenyhdistämisen.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

39.

    Työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan kanteessa on mainittavaoikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista.Maininnan on oltava riittävän selvä ja täsmällinen, jotta vastaaja voi valmistellapuolustustaan ja jotta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi ratkaista kanteentarvittaessa ilman muiden seikkojen tukea. Oikeusvarmuuden ja hyvänoikeudenhoidon takaamiseksi kanteen tutkittavaksi ottaminen edellyttää, ettäkanteen perustana olevat olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat ilemenevätvähintään tiivistetysti mutta johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itsekannekirjelmästä. Vaikka kannekirjelmää voidaan tietyiltä kohdin tukea jatäydentää viittaamalla sen liitteenä olevien asiakirjojen määrättyihin kohtiin,yleisellä viittauksella muihin asiakirjoihin, vaikka asiakirjat olisi liitettykannekirjelmään, ei voida korjata olennaisten tekijöiden puuttumistakannekirjelmästä (ks. erityisesti em. asia Koelman v. komissio, määräyksen 21kohta). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiana ei myöskään ole etsiä jatunnistaa liitteistä niitä perusteita ja perusteluja, joihin se voisi katsoa kanteenperustuvan, koska liitteillä on pelkästään todistusfunktio ja täydentävä funktio (asiaT-84/96, Cipeke v. komissio, tuomio 7.11.1997, Kok. 1997, s. II-2081, 34 kohta).

40.

    Tällainen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan tulkinta koskee myössellaisen vastauskirjelmän tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, jolla ontyöjärjestyksen 47 artiklan 1 kohdan mukaisesti tarkoitus täydentää kannekirjelmää.

41.

    Tässä tapauksessa on todettava, että Shell, Montedison ja Enichem tekivätvastauskirjelmissään yleisen viittauksen niihin perusteisiin ja perusteluihin, jotkatietyt kantajat ovat yhdessä esittäneet ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa13. ja 14.6.1995 pidetyssä suullisessa käsittelyssä. Yleisellä viittauksella joihinkinasiakirjoihin, vaikka ne olisi liitetty vastauskirjelmään, ei voida korvatatosiseikkojen, oikeudellisten perusteiden ja perustelujen esittämistä itse kirjelmässä.

42.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa myös, että Enichem täydentäävastauskirjelmänsä tekstiä tietyiltä osin viittaamalla kirjelmän liitteenä oleviinasiakirjoihin. Nämä viittaukset ovat kuitenkin vain yleisiä viittauksia kyseiseenliitteenä olevaan asiakirjaan, eikä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin siis voiniiden perusteella yksilöidä täsmällisesti niitä perusteluja, joiden se voisi katsoatäydentävän kannekirjelmässä esitettyjä perusteita.

43.

    Näin ollen Shellin, Montedisonin ja Enichemin vastauskirjelmät eivät täytätyöjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdassa määrättyjä edellytyksiä siltä osinkuin kirjelmissä viitataan yhteisesti esitettyihin suullisiin lausumiin, joten kirjelmiäei voida ottaa huomioon.

II    Työjärjestyksen 46 artiklan 1 kohtaan perustuva oikeudenkäyntiväite

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

44.

    Hüls katsoo työjärjestyksen 46 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla, ettei komissiovoi viitata asiassa T-86/89, Hüls vastaan komissio, suullista käsittelyä vartenlaadittuun kertomukseen vastatessaan tiettyihin Hülsin kanteessa esitettyihinperusteisiin (yhdistetyt asiat 19/63 ja 65/63, Prakash v. komissio, tuomio 8.7.1965,Kok. 1965, s. 677 ja 693; asia 4/69, Lütticke v. komissio, tuomio 28.4.1971, Kok.1971, s. 325, 2 kohta; em. asia komissio v. Saksa, tuomion 7 ja 8 kohta; asiaT-82/89, Marcato v. komissio, tuomio 5.12.1990, Kok. 1990, s. II-735, 22 kohta jaem. asia ICI v. komissio, tuomion 47 kohta).

45.

    Komissio katsoo, että sen vastauskirjelmässään käyttämä viittaustapa ei merkitsekantajan mainitsemassa oikeuskäytännössä tarkoitetun yleisen viittauksen tekemistä.Itse asiassa kantaja ei komission mukaan ole oikealla tavalla ymmärtänyt liitteenvarsinaista tehtävää eli sitä, että liitteen avulla voidaan tehdä nimenomainen viittaussortumatta tarpeettomaan toistoon. Lisäksi komissio katsoo, että asiassa voidaantehdä viittaus toiseen kanteeseen, joka koskee samoja asianosaisia ja samaaasiakokonaisuutta (em. asia ICI v. komissio, tuomion 47 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

46.

    Työjärjestyksen 46 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan vastineessa onmainittava ne tosiseikat ja oikeudelliset perusteet, joihin vedotaan. Ne tosiseikat jaoikeudelliset perusteet, joihin vastaaja vetoaa, on esitettävä riittävän selvästi jatäsmällisesti — vaikka ne esitettäisiin tiivistetysti — itse vastinekirjelmässä, jottakantaja voi valmistella vastineensa ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voiratkaista asian vaikka ilman muita selvityksiä.    

47.

    Nyt kyseessä olevassa tapauksessa komissio tyytyy vastineensa siinä osassa, jonkaotsikkona on ”Pääasiaa koskevat perusteet”, toteamaan, että ”puolustuksensavarmistamiseksi [sen] on esitettävä tässä oikeudenkäynnissä [vuoden 1988päätöksestä nostettujen kanteiden yhteydessä] jo esittämänsä perustelut. Sen sijaan,että sanatarkasti toistettaisiin vastineessa esitetty, komissio katsoo, ettäoikeudenkäynnin tässä vaiheessa on tarkoituksenmukaista ja järkevää viitata sen

asiassa T-86/89 esittämään selvitykseen, sellaisena kuin se on tiivistettynä suullistakäsittelyä varten laaditussa kertomuksessa”. Tämän jälkeen komissio mainitseesuullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen vastaavat otsakkeet, viittaa kyseisenkertomuksen sivunumeroihin ja esittää huomautuksia, joilla se pyrkii täydentämäänniitä perusteita, joihin se viittaa.

48.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että niistä tosiasiaperusteista jaoikeudellisista perusteista, joihin vastaaja vetoaa ”Pääasiaa koskevat perusteet” -nimisen otsikon alla, mainitaan vain otsakkeet, joten niiden ei voida katsoatäyttävän tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä olevia selvyyttä ja täsmällisyyttäkoskevia vaatimuksia. Tämän johdosta nämä tosiasiaperusteet ja oikeudellisetperusteet on jätettävä tutkimatta.

III    Työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohtaan perustuvat oikeudenkäyntiväitteet

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

49.

    Komissio korostaa, että jokainen oikeudellinen peruste, johon ensimmäistä kertaavedotaan vastauksessa ja jonka ei voida katsoa perustuvan käsittelyn kuluessa esilletulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin, on uusi peruste, joka onjätettävä tutkimatta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 48artiklan 2 kohdan nojalla (yhdistetyt asiat T-68/89, T-77/89 ja T-78/89, SIV ym. v.komissio, tuomio 10.3.1992, Kok. 1992, s. II-1403, 82 kohta; asia T-16/91, Rendoym. v. komissio, tuomio 18.11.1992, Kok. 1992, s. II-2417, 131 kohta ja asia T-29/92,SPO ym. v. komissio, tuomio 21.2.1995, Kok. 1995, s. II-289, 409 kohta).

50.

    Tässä tapauksessa useat LVM:n, BASF:n, DSM:n ja ICI:n esittämät perusteet onkomission mukaan jätettävä tämän säännön nojalla tutkimatta.

51.

    Komissio esittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen laajennetunkolmannen jaoston puheenjohtajan 14.7.1995 antamaa määräystä, jolla kirjallinenmenettely aloitettiin uudelleen ja asioiden yhdistäminen peruutettiin, ei voida tulkitasiten, että sen nojalla yhdellä asianosaisella olisi oikeus esittää kaikkioikeudenkäyntiväitteet, mukaan lukien ne, joihin vain muut kantajat olivatvedonneet kannekirjelmissään.

52.

    Lisäksi suurin osa Hülsin vastauskirjelmän liitteistä on komission mukaan jätettävähuomiotta, koska niitä ei työjärjestyksen 35 artiklan 3 kohdan vastaisesti ole laadittuoikeudenkäyntikielellä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

53.

    Työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan asiankäsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu käsittelynaikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudelliseen perusteeseen.

54.

    Tässä tapauksessa on todettava, että BASF on vasta vastauskirjelmässäänensimmäisen kerran vedonnut perusteisiin, jotka koskevat kahdenkertaisenseuraamuksen kiellon periaatteen loukkaamista, Euroopan talousalueesta tehdynsopimuksen (jäljempänä ETA-sopimus) rikkomista, kyseisenä ajanjaksona voimassaolleen komission työjärjestyksen rikkomista, vanhentumista ja ihmisoikeuksien japerusvapauksien suojaamiseksi 4.11.1950 tehdyn Euroopan neuvostonyleissopimuksen (jäljempänä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus) rikkomista,sekä myös perusteeseen, joka koskee sen velvollisuuden rikkomista, jonka mukaankantajaa on kuultava ennen kuin päätetään poiketa asetuksessa N:o 17 jaasetuksessa N:o 99/63/ETY säädetystä menettelystä.

55.

    Vastauksessaan ICI vetoaa perusteeseen, jonka mukaan komission työjärjestystä onrikottu, koska komission oikeudellista yksikköä ei ole kuultu ennen Päätöksentekemistä. ICI väittää, että se, että komission oikeudellista yksikköä ei ole kuultuennen Päätöksen tekemistä, mikä tämän kantajan mukaan todettiin asiaa T-307/94koskevassa, suullista käsittelyä varten laaditussa kertomuksessa, joka laadittiinennen vuoden 1995 kesäkuussa järjestettyä kuulemistilaisuutta, on käsittelyn aikanaesille tullut uusi tosiseikka. Tätä väitettä ei voida hyväksyä. Tältä osin riittää, kuntodetaan, että tässä suullista käsittelyä varten laaditussa kertomuksessa ei todeta,että oikeudellista yksikköä ei ole ollenkaan kuultu, vaan siinä todetaan, että”oikeudellinen yksikön lausuntoa siitä, voidaanko PVC:n tuottajien osalta tehdäuusi päätös 21.12.1988 tehtyä päätöstä edeltävän hallinnollisen menettelynperusteella, ei ole” (”Die Kommission behauptet, es gebe kein Gutachten desJuristischen Dienstes zu der Frage, ob eine neue Entscheidung gegenüber denPVC-Herstellern auf der Grundlage des Verwaltungsverfahrens erlassen werdenkönne, das vor dem Erlaß der Entscheidung vom 21. Dezember 1988 durchgeführtworden sei.”) Ei siis voida päätellä, että tämä ote asiaa T-307/94 koskevastasuullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta olisi uusi tosiseikka, jokaosoittaisi, ettei oikeudellinen yksikkö ollut antanut lausuntoaan ennen Päätöksentekemistä.

56.

    Lisäksi on todettava, että jos ICI:n perustelut on ymmärrettävä siten, että tälläsamalla perusteella ja viittauksella ICI:n vastauskirjelmän liitteenä olevaan yhdenyhteisen suullisen lausuman tekstiin väitetään, että Päätöksen tekohetkellä voimassaollut komission työjärjestys oli lainvastainen, tämä lainvastaisuusväite on esitettyensimmäisen kerran vasta vastauksessa, vaikka mikään ei olisi estänyt kantajaaesittämästä sitä kannekirjelmässään.

57.

    Hüls vetoaa vastauksessaan niihin suullisia lausumia varten laadittuihin muistioihin,jotka koskevat 13. ja 14.6.1995 pidetyssä istunnossa yhteisesti esitettyjä seikkoja, ja

liittää ne vastaukseensa. On todettava, että näissä muistioissa käsitellyt seikat, sikälikuin niitä on kehitelty vastauskirjelmässä, koskevat perusteita, jotka kantaja onesittänyt kannekirjelmässään; ainoa poikkeus on peruste, joka koskee Euroopanvapaakauppa-alueen (jäljempänä EFTA) valvontaviranomaisen osallistumisenpuuttumista, johon on vedottu ensimmäisen kerran vasta vastauksessa.

58.

    Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että Hülsin vastaukseenliitettyjä, yhteisiä suullisia lausumia varten laadittuja muistioita ei ole laadittukantajan valitsemalla oikeudenkäyntikielellä ja että kantaja ei ole esittänytkäännösotteita näistä laajoista asiakirjoista, mikä on vastoin työjärjestyksen 35artiklan 3 kohtaa. Tämän tapauksen hyvin erityisten ominaispiirteiden vuoksi jaottaen huomioon se, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on antanut luvankäyttää mitä tahansa oikeudenkäyntikielistä esitettäessä tiettyjä yhteisiä seikkojakoskevia lausumia 13. ja 14. pidetyssä suullisessa käsittelyssä, ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuin katsoo, että huolimatta siitä, että asiat määrättiinkyseisen suullisen käsittelyn jälkeen yksittäin käsiteltäviksi, muulla kuin kantajanvalitsemalla oikeudenkäyntikielellä laadittujen liitteiden sivuuttaminen merkitsisiliiallista muotosidonnaisuutta. Näin ollen Hülsin vastauksen liitteet on hyväksyttäväsellaisina kuin ne ovat.

59.

    LVM ja DSM esittävät vastauksissaan niiden kannekirjelmissä jo esitetyn,suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevan kanneperusteen tueksi, ettäkomissio ei ole noudattanut sille EY:n perustamissopimuksen 190 artiklan mukaankuuluvaa perusteluvelvollisuutta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo,että ottaen huomioon tämän väitteen muotoilu kyseisen perusteen yhteydessä,tällaisella väitteellä ei ole mitään itsenäistä merkitystä siihen perusteeseen nähden,jonka yhteydessä siihen vedotaan. Näin ollen sitä ei voida pitää erillisenäperusteena, johon olisi vedottu ensimmäisen kerran vasta vastauksessa.

60.

    On vielä huomautettava, että työjärjestyksen 113 artiklan mukaan ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuin voi omasta aloitteestaan tutkia, onko asia jätettävätutkimatta ehdottoman prosessinedellytyksen puuttumisen vuoksi.

61.

    Tältä osin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että Elf Atochem onväittänyt ensimmäisen kerran vastauksessaan, että komissio ei ole noudattanutvelvoitettaan tehdä yhteistyötä EFTA:n valvontaviranomaisen kanssa.

62.

    SAV:n osalta on todettava, että se vetoaa kannekirjelmässään perusteeseen, jokakoskee ”hyvän oikeudenhoidon ja puolustautumisoikeuksien periaatteidenloukkaamista, koska komissio ei ole aloittanut menettelyä kohtuullisessa ajassa”.Vastauksensa siinä osassa, jonka otsikkona on ”Hyvän oikeudenhoidon japuolustautumisoikeuksien periaatteiden loukkaaminen”, kantaja lisää, että komissioei ole ottanut huomioon vuoden 1988 syyskuussa pidettyä kuulemistilaisuutta, koskasillä ei ollut riittävästi aikaa tutkia kuulemisestilaisuudesta laadittua pöytäkirjaaennen vuoden 1988 päätöksen tekemistä. Tätä viimeksi mainittua perustelua on

pidettävä täysin erillisenä perusteena, koska se ei mitenkään liity siihen, onkomenettely aloitettu kohtuullisessa ajassa. Tämä peruste, joka ei liity mihinkäänkannekirjelmässä esitettyyn perusteeseen, on siis katsottava esitetyn ensimmäisenkerran vasta vastausvaiheessa.

63.

    Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole tullut esille mitään sellaista uutta tosiseikkaatai oikeudellista perustetta, jonka perusteella Elf Atochemilla ja SAV:lla olisi oikeusesittää perusteensa viiveellä. Näillä kahdella kantajalla on nimittäin ollutmahdollisuus vedota näihin perusteisiin kannekirjelmissään. Näin ollen ne eivät 48artiklan 2 kohdan mukaisesti voi esittää kyseisiä perusteita vasta vastausvaiheessa.

64.

    Edellä esitetty huomioon ottaen niitä perusteita, joihin Elf Atochem, BASF, SAVICI ja Hüls ovat vedonneet ensimmäisen kerran vasta vastausvaiheessa ja jotkaeivät perustu asian käsittelyn kuluessa esille tulleisiin oikeudellisiin perusteisiin taitosiseikkoihin, ei voida ottaa tutkittavaksi.

Komission Päätöksen kumoamisvaatimukset

I    Muoto- ja menettelyvirheitä koskevat perusteet

65.

    Muoto- ja menettelyvirheitä koskevat perusteet, joihin kantajat ovat vedonneet,voidaan ryhmitellä neljään pääryhmään. Ensinnäkin kantajat katsovat, että sekätulkinta, jonka komissio on tehnyt sen 15.6.1994 annetun tuomion ulottuvuudesta,jolla vuoden 1988 päätös kumottiin, että ne johtopäätökset, jotka komissio onkyseisestä tuomiosta tehnyt, ovat virheellisiä (A). Tämän lisäksi kantajat väittävät,että päätöstä tehtäessä ja sitä todistusvoimaiseksi saatettaessa on meneteltysääntöjenvastaisesti (B). Kantajat korostavat myös, että vuoden 1988 päätöstäedeltävässä menettelyssä oli sääntöjenvastaisuuksia (C). Lopuksi kantajat väittävät,että päätöstä on perusteltu riittämättömästi tiettyjen kolmeen edelliseen ryhmäänkuuluvien kysymysten osalta (D).

A    Sen 15.6.1994 annetun tuomion vaikutukset, jolla vuoden 1988 päätöskumottiin

66.

    Kantajien perusteet ja perustelut keskittyvät kolmen eri ajatuksen ympärille. Eräätkantajista väittävät ensinnäkin, että 15.6.1994 annetun tuomion johdosta komissioei olisi saanut tehdä uutta päätöstä. Toiseksi tietyt kantajat korostavat, että kun15.6.1994 annetulla tuomiolla kumottiin vuoden 1988 päätös, sillä takautuvastihäivytettiin niiden yritysten osalta, joille päätös oli osoitettu, kyseisen päätöksentekemiseen johtaneet valmistelevat toimenpiteet. Kolmanneksi jotkut kantajatkatsovat, että vaikka komissio olisi voinut tehdä uuden päätöksen pannakseentäytäntöön 15.6.1984 annetun tuomion, sen olisi kuitenkin pitänyt noudattaa tiettyjäprosessuaalisia vaatimuksia.

1.    Komission toimivalta tehdä uusi päätös 15.6.1994 annetun tuomion jälkeen

67.

    Kantajien perustelut voidaan ryhmitellä kolmeen osaan. Ensimmäiseen osaankuuluvissa perusteluissa väitetään, että komissio ei 15.6.1994 annetun tuomionjälkeen olisi saanut tehdä uutta päätöstä ”PVC-tapauksessa”. Toiseen osaankuuluvat ajan kulumista koskevat perustelut, joiden mukaan komissio ei enää olisisaanut käyttää toimivaltaansa tehdäkseen Päätöksen. Kolmanteen osaan kuuluvatperustelut koskevat sitä, että komission väitetään käyttäneen harkintavaltaansaväärin.

68.

    Kutakin näistä kantajien perustelujen ryhmästä tarkastellaan jatkossa erikseen.

a)    Perusteet, joissa väitetään, että komissio ei olisi saanut tehdä Päätöstä

69.

    Niiden vaatimustensa tueksi, joilla kantajat vaativat sen toteamista, että komissioei olsi saanut tehdä päätöstä, kantajat vetoavat kahteen perusteeseen.

70.

    Ensimmäisen peruste koskee sitä, että oikeusvoimaa on loukattu. Toinen perustekoskee kahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa koskevan periaatteen loukkaamista.

Oikeusvoiman loukkaamista koskeva peruste

—    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

71.

    LVM, DSM, ICI ja Enichem korostavat, että komissio ei voinut tehdä Päätöstäloukkaamatta 15.6.1994 annetun tuomion oikeusvoimaa.

72.

    LVM ja DSM korostavat, että erottelulla kumottua päätöstä koskeviinmenettelyvirheisiin ja aineellisiin virheisiin ei ole oikeudellista perustaa, eisäädösperustaa eikä oikeuskäytäntöperustaa. Ne katsovat, etteiperustamissopimuksen 174 artiklassa eikä yhdistetyissä asioissa T-80/89, T-81/89, T-83/89, T-87/89, T-88/89, T-90/89, T-93/89, T-95/89, T-97/89, T-99/89, T-100/89, T-101/89, T-103/89, T-105/89, T-107/89 ja T-112/89, BASF ym. vastaan komissio,6.4.1995 annetussa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiossa (Kok. s. II-729, 78 kohta) tehdä tällaista eroa. Koska muutakaan ei mainita 15.6.1994annetussa tuomiossa, kyseisen tuomion on kantajien mukaan tulkittava merkitsevänasian lopullista ratkaisua (asia 138/79, Roquette Frères v. neuvosto, tuomio29.10.1980, Kok. 1980, s. 3333, 37 kohta; asia 108/81, Amylum v. neuvosto, tuomio30.9.1982, Kok. 1982, s. 3107, 5 kohta ja julkisasiamies Reischlin tässä asiassaantama ratkaisuehdotus, Kok. 1982, s. 3139, erityisesti s. 3151 ja 3152). Se seikka,että kumottuaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion yhteisöjentuomioistuin ratkaisi pääasian, joka oli ratkaisukelpoinen, vahvistaa kantajienmukaan tätä tulkintaa.

73.

    Enichem puolestaan väittää, että yhteisöjen tuomioistuin on 15.6.1994 antamallaantuomiolla halunnut lopullisesti päättää PVC:n tuottajia vastaan aloitetun menettelyn

käyttämällä EY:n tuomioistuimen perussäännön 54 artiklan ensimmäisen kohdantoisen virkkeen mukaisia valtuuksiaan. Siitä huolimatta, että yhteisöjen tuomioistuinon tutkinut vain tietyt perusteet, se on kantajan mukaan kuitenkin ratkaissut kokoriidan. Niinpä oikeusvoima koskee riidan kaikkia aspekteja.

74.

    Komission menettely johtaa Enichemin mukaan tosiasiassa siihen, että asiasisältöäkoskevia perusteita pidettäisiin tärkeämpinä kuin menettelyä koskevia perusteita,jotka olisivat vain liitännäisiä perusteita. Kaikki menettelyssä esiintyneetsääntöjenvastaisuudet voitaisiin näin ollen helposti korjata. Menettelyvirheisiinvetoaminen yhteisöjen tuomioistuimissa olisi tämän vuoksi turhaa, ja tässätapauksessa ensin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, sitten yhteisöjentuomioistuimessa tehdyt ponnistelut olisivat olleet hukkaanheitettyjä.

75.

    Komission mukaan oikeusvoima liittyy vain niihin seikkoihin, joista yhteisöjentuomioistuin on jo lausunut. Tässä tapauksessa ainoa sellainen vuoden 1988päätöksen kumoamisperuste, jonka yhteisöjen tuomioistuin on hyväksynyt 15.6.1994antamassaan tuomiossa, on komission mukaan kuitenkin se, että kyseistä päätöstäei ole saatettu todistusvoimaiseksi säädetyllä tavalla, joten ainoastaan yhteisöjentuomioistuimen muotovirheistä tekemä arviointi on komission mukaan tullutoikeusvoimaiseksi. Yhteisöjen tuomioistuin ei komission mukaan ole tutkinut muitamenettelyä koskevia perusteita eikä asiaa koskevia perusteita.

76.

    Komissio lisää, että vuoden 1988 päätöksen tultua kumotuksi yhteisöjentuomioistuin ei minkään säännön nojalla olisi voinut palauttaa asiaa ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

—    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

77.

    Oikeusvoima ulottuu ainoastaan niihin tosiasia- ja oikeuskysymyksiin, jotkatuomioistuimen päätöksellä nimenomaisesti tai väistämättä on ratkaistu (asia C-281/89, Italia v. komissio, tuomio 19.2.1991, Kok. 1991, s. I-347, 14 kohta ja asiaC-277/95 P, määräys 28.11.1996, Kok. 1996, s. I-6109, 50 kohta).

78.

    Tässä tapauksessa on todettava, että 15.6.1994 antamassaan tuomiossa yhteisöjentuomioistuin katsoi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli tehnytoikeudellisen virheen todetessaan päätöksen 89/190/ETY mitättömäksi, ja totesi,että tuomio, johon siltä oli haettu muutosta, oli kumottava (perustelujen 53 ja 54kohta). Näissä olosuhteissa yhteisöjen tuomioistuin päätti ETY:n tuomioistuimenperussäännön 54 artiklan ensimmäisen kohdan toisen virkkeen mukaisesti ratkaistaasian lopullisesti itse, koska asia oli ratkaisukelpoinen (perustelujen 55 kohta).

79.

    Tämän johdosta ne perusteet, joihin kantajat ovat vedonneet vuoden 1988 päätöstävastaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa nostamassaankumoamiskanteessa, esitettiin yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa seraavasti

tiivistettynä: ”Oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä on useita virheitä;riidanalaista päätöstä ei ole perusteltu tai sitä on perusteltu riittämättömästi;puolustautumisoikeuksia ei ole kunnioitettu; komission käyttämätodistustaakkajärjestelmä on kyseenalainen; riidanalainen päätös onperustamissopimuksen 85 artiklan ja yhteisön oikeuden yleisten periaatteidenvastainen; päätös on vanhentumissääntöjen vastainen; päätöstä tehtäessäharkintavaltaa on käytetty väärin ja maksettaviksi määrätyt sakot ovat lainvastaisia”(perustelujen 56 kohta).

80.

    Tämän jälkeen yhteisöjen tuomioistuin totesi, että ”erityisesti riidanalaisenpäätöksen perustelujen puuttumista tai niiden riittämättömyyttä koskevanperusteen” tueksi osa kantajista korostaa lähinnä sitä, että ”niille ilmoitettujanpäätöksen perustelujen oli itse asiassa todennäköisesti poikettava useilta osin, joistaeräät olivat olennaisia, siitä päätöksestä, jonka [komission jäsenten] kollegio teki21.12.1988 pitämässään kokouksessa” (perustelujen 57 kohta). Lisäksi yhteisöjentuomioistuin totesi seuraavaa: ”Eräät kantajista ovat lisäksi päätelleet komissionpuolustukseen esittämästä, että päätöstä ei ollut tehty kahdella todistusvoimaisellakielellä eli italiaksi ja hollanniksi, koska kollegiolle esitettiin ainoastaan saksaksi,englanniksi ja ranskaksi laaditut päätösluonnokset.” (Perustelujen 58 kohta.) Tämänjälkeen yhteisöjen tuomioistuin täsmensi seuraavaa: ”Perustelujensa viimeisessäkappaleessa kantajina olleet yhtiöt ovat väittäneet, että komission työjärjestyksen12 kohtaa on rikottu.” (Perustelujen 59 kohta.) Tämän jälkeen yhteisöjentuomioistuin ryhtyi tutkimaan sitä, onko ”peruste pitävä” (perustelujen 61 kohta).

81.

    Todettuaan, että komissio oli rikkonut työjärjestyksensä 12 artiklan ensimmäistäkohtaa, kun se ei ollut saattanut vuoden 1988 päätöstä todistusvoimaiseksikyseisessä artiklassa säädetyn mukaisesti, yhteisöjen tuomioistuin totesi seuraavaa:”Tämän vuoksi kyseinen päätös on kumottava olennaisen menettelymääräyksenrikkomisen vuoksi ilman, että olisi tarpeen tutkia muita kantajien esittämiäperusteita.” (Perustelujen 78 kohta.)

82.

    Tästä seuraa, ettei 15.6.1994 annetussa tuomiossa ole nimenomaisesti taiväistämättä otettu kantaa muihin kantajien ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimessa esittämiin menettelyjä koskeviin perusteisiin eikä asiaperusteisiineikä myöskään maksettavaksi määrättyjä sakkoja koskeviin toissijaisiin perusteisiin.

83.

    Lisäksi todettakoon, että yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 54 artiklanensimmäisessä kohdassa määrätään, että ”jos muutoksenhaku todetaan aiheelliseksi,yhteisön tuomioistuin julistaa yhteisön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenpäätöksen mitättömäksi. Se voi joko ratkaista asian lopullisesti itse, jos asia onratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian yhteisön ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimen ratkaistavaksi”.

84.

    Tämä säännöksen toisesta virkkeestä ei seuraa, että kun yhteisöjen tuomioistuinratkaisee itse lopullisesti asian ja hyväksyy yhden tai useamman perusteen, jonka

tai jotka kantajat ovat esittäneet, se ipso jure ratkaisisi kaikki ne tosiasiakysymyksetja oikeuskysymykset, joihin kantajat ovat asiassa vedonneet. Enichemin väitteenhyväksyminen merkitsisi sitä, että ei hyväksyttäisi sitä, että oikeusvoima merkitseesitovaa vaikutusta vain niiden tosiasiakysymysten ja oikeuskysymysten osalta, jotkanimenomaisesti tai väistämättä on ratkaistu.

85.

    Edellä esitetty huomioon ottaen tämä peruste on hylättävä.

Kahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa koskevan periaatteen loukkaamista koskevaperuste

—    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

86.

    LVM, DSM, Montedison ja ICI väittävät, että komissio on loukannutkahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa koskevaa periaatetta tekemällä uudenpäätöksen sen jälkeen, kun yhteisöjen tuomioistuin oli kumonnut vuoden 1988päätöksen.

87.

    LVM, DSM ja ICI huomauttavat, että yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä onvarmistaa yleisten oikeusperiaatteiden kuten kahdenkertaisen seuraamuksen kieltoakoskevan periaatteen noudattaminen (yhdistetyt asiat 18/65 ja 35/65, Gutmann v.komissio, tuomio 5.5.1966, Kok. 1966, s. 149 ja yhdistetyt asiat 18/65 ja 35/65,Gutmann v. komissio, tuomio 15.3.1967, s. 75); kyseinen periaate todetaan myös

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen pöytäkirjassa nro 7 ja 16.3.1966 NewYorkissa allekirjoitetun, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevankansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 7 kohdassa.

88.

    LVM:n ja DSM:n mukaan komissio on loukannut tätä periaatetta kahdessa erisuhteessa: se on ensinnäkin määrännyt kahdesti seuraamuksen samastarikkomisesta; toisaalta se on saman tosiseikaston perusteella kahdesti ryhtynyttoimenpiteisiin, vaikka jälkimmäisessä tapauksessa toimenpiteet käsittivät vainPäätöksen tekemisen ja sen tiedoksiantamisen (em. yhdistetyt asiat Gutmann v.komissio, tuomio 5.5.1966, s. 174 ja tuomio 15.3.1967, s. 81 sekä julkisasiamiesMayras'n ratkaisuehdotus asiassa 7/72, Boehringer v. komissio, tuomio 14.12.1972,Kok. 1972, s. 1281, ratkaisuehdotus s. 1296).

89.

    Näiden kantajien mukaan kahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa koskevanperiaatteen loukkaamisen toteamisen kannalta ratkaisevaa on vain niiden tekojenyksilöinti, joista yrityksiä moititaan (em. asia Boehringer v. komissio, tuomion 6kohta); näin on myös tässä tapauksessa. Sillä ei ole merkitystä asian kannalta, ettäalkuperäinen päätös kumottiin, minkä johdosta sen oikeusvaikutukset mitätöityivät,eikä myöskään sillä, että kyseinen seuraamuksia koskeva menettely käytiin,rikkominen todettiin ja sakot määrättiin maksettaviksi, eikä asian kannalta olemerkitystä myöskään oikeusvoimalla.

90.

    ICI korostaa puolestaan, että 15.6.1994 annettu tuomio on sitova ja lopullinen, mikämerkitsee, että se on saavuttanut oikeusvoiman (yhteisöjen tuomioistuintyöjärjestyksen 65 artikla) ilman, että yhteisöjen tuomioistuin palauttaa asianensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle. Koska vuoden 1988 päätös on kumottukokonaisuudessaan eikä ainoastaan joltain osin, yhteisöjen tuomioistuimen tuomioon ICI:n mukaan lopullinen ratkaisu. Komissio on siis ICI:n mukaan loukannutkahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa koskevaa periaatetta tehdessään uudestaansamoihin oikeuskysymyksiin ja tosiasiakysymyksiin perustuvan samanlaisenpäätöksen. Nyt kyseessä oleva kantaja huomauttaa vielä, että 15.6.1994antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin ei ole velvoittanut komissiotatekemään uutta päätöstä (ks. toisin asia 17/74, Transocean Marine Paint v.komissio, tuomio 23.10.1974, Kok. 1974, s. 1063, 22 kohta).

91.

    Komissio korostaa ensinnäkin, että LVM:n, DSM:n ja ICI:n tämän perusteenyhteydessä kehittelemät perustelut ovat ristiriidassa sen kyseisten kantajienesittämän väitteen kanssa, jonka mukaan vuoden 1988 päätöstä ei ole koskaan ollutolemassakaan, koska se mitätöitiin ex tunc.

92.

    Tämän jälkeen komissio huomauttaa, että yhteisöjen tuomioistuin on tunnustanutkahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa koskevalla periaatteella olevan merkitystäyhteisön kilpailuoikeudessa (em. asia Boehringer v. komissio), joten kantajien ontarpeetonta viitata Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen taikansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseenyleissopimukseen.

93.

    Komissio katsoo joka tapauksessa, että kantajien väite ei ole perusteltu, koska senjälkeen, kun yhteisöjen tuomioistuin kumosi vuoden 1988 päätöksen, Päätöksen onkatsottava olevan ensimmäinen päätös, jolla määrätään PVC-markkinoilla toimivilleyrityksille seuraamus perustamissopimuksen 85 artiklan säännösten rikkomisesta.Yritysten maksettaviksi ei oikeudellisesti eikä tosiasiallisestikaan ole määrätty kaksiasakkoja.

94.

    Komissio lisää, että kahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa koskeva sääntö koskeevain mahdollisuutta määrätä seuraamuksia; kyseistä sääntöä ei siis pidä sekoittaaoikeusvoiman periaatteeseen.

—    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

95.

    Kantajat moittivat komissiota siitä, että se on Päätöksen tekemisellä loukannutkahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa koskevaa yleistä periaatetta, joka kieltäätoisaalta määräämästä kahdesti seuraamusta samasta rikkomisesta ja toisaaltaryhtymästä kahdesti seuraamusten määräämistä koskevaan menettelyyn samantosiseikaston perusteella.

96.

    Tältä osin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo juuri tätä kanneperustettaarvioidessaan, että komissio ei voi ryhtyä toimenpiteisiin yritystä vastaan asetuksenN:o 17 ja asetuksen N:o 99/63/ETY nojalla yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisenvuoksi tai rangaista yritystä määräämällä tälle sakon sellaisen kilpailua rajoittavankäyttäytymisen vuoksi, jonka osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin taiyhteisöjen tuomioistuin on jo todennut, että komissio oli näyttänyt toteen kyseisenkäyttäytymisen tai jättänyt näyttämättä sen toteen.

97.

    Tässä tapauksessa on huomattava ensinnäkin, että yhteisöjen tuomioistuin kumosivuoden 1988 päätöksen 15.6.1994 antamallaan tuomiolla. Komissio ei siis olelangettanut kantajille kahdesti seuraamusta yhdestä ja samasta kilpailusääntöjenrikkomisesta tehdessään kumoamisen jälkeen Päätöksen.

98.

    Toiseksi huomautettakoon, että 15.6.1994 antamassaan tuomiossa yhteisöjentuomioistuin ei vuoden 1988 päätöstä kumotessaan ratkaissut yhtäkään niistäasiaperusteista, joihin kantajat olivat vedonneet (ks. edellä 81 kohta). TehdessäänPäätöksen komissio on tyytynyt korjaamaan yhteisöjen tuomioistuimen toteamanmenettelyvirheen. Tämä merkitsee, että komissio ei ole ryhtynyt kahdestitoimenpiteisiin kantajia vastaan saman tosiseikaston perusteella.

99.

    Peruste on näin ollen hylättävä.

b)    Ajan kulumista koskevat perusteet

100.

    Tietyt kantajat vetoavat Päätöksen kumoamista koskevien vaatimustensa tueksiuseisiin ajan kulumista koskeviin perusteisiin. Komissio on kyseisten kantajienmukaan ensinnäkin loukannut periaatetta, jonka mukaan jokaisessa asiassa ontoimittava kohtuullisessa ajassa. Toiseksi komissio on käyttänyt sille annettuaoikeutta väärin. Lopuksi kantajat väittävät, että komissio on loukannutoikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin liittyviä periaatteita. Ottaen huomioon, ettäkomissio on antanut näihin perusteisiin yhden yhteisen vastauksen, komission näitäperusteita vastaan esittämät väitteet ja niiden perustelut esitetäänkokonaisuudessaan vasta kantajien esittämien perusteluiden jälkeen.

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

—    Kohtuullisessa ajassa toimimista koskevan periaatteen loukkaamista koskevaperuste

101.

    LVM, DSM ja ICI korostavat, että yrityksillä, joita perustamissopimuksen 85artiklan soveltamismenettely koskee, on oikeus siihen, että komissio ratkaisee asiankohtuullisessa ajassa. Kohtuullisessa ajassa toimimista koskevan periaatteenmuodostama tae on vahvistettu yhteisön oikeudessa (ks. erityisesti asia 223/85, RSVv. komissio, tuomio 24.11.1987, Kok. 1987, s. 4617, 14 kohta) ja se on itsenäinensuhteessa vanhentumisajoista liikennettä ja kilpailua koskeviin Euroopantalousyhteisön sääntöihin liittyvissä menettelyissä ja niiden nojalla määrättyjen

seuraamusten täytäntöönpanossa 26 päivänä marraskuuta 1974 annetun neuvostonasetuksen (ETY) N:o 2988/74 (EYVL L 319, s. 1; jäljempänä asetus N:o 2988/74)vanhentumista koskeviin sääntöihin nähden.

102.

    Lisäksi Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleestailmenee, että rikossyytteiden paikkansapitävyys on ratkaistava kohtuullisessa ajassa,jotta vältetään se, että oikeussubjektit ovat liian pitkään epätietoisia oikeudellsiestaasemastaan.

103.

    LVM ja DSM väittävät, että kohtuullisen ajan alkamishetkenä on pidettäväasetuksen N:o 2988/74 2 artiklassa tarkoitetun tutkintatoimenpiteentoteuttamishetkeä (ks. seuraavat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot:asia Eckle, tuomio 15.7.1982, A-sarja, nro 51, 73 kohta; asia Foti ym., tuomio10.12.1982, A-sarja, nro 56, 52 kohta ja asia Corigliano, tuomio 10.12.1982, A-sarja,nro 57, 34 kohta). Kyseisen ajanjakson päättymishetkenä on pidettävä sitäpäivämäärää, jona alkuperäinen päätös tehtiin.

104.

    Tässä tapauksessa aika on kantajien mukaan alkanut kulua vuoden 1983joulukuusta, jolloin komissio teki tutkimuksensa, ja se on päättynyt vuoden 1988joulukuussa; kyseessä on näin ollen viiden vuoden ajanjakso vuoden 1984huhtikuusta vuoden 1987 tammikuuhun, jonka kuluessa komissio ei ole toiminutasiassa.

105.

    Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen mukaan kohtuullinen aika ei voiylittää kahta vuotta, paitsi jos kyseessä ovat erityiset olosuhteet (asia König,Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 28.6.1978, A-sarja, nro 27, 98 ja 99kohta). Pelkästään se seikka, että asiassa on kyse kilpailuoikeudesta, ei merkitseerityistä olosuhdetta.

106.

    Sen johdosta, että vuoden 1988 päätöstä ja varsinkaan Päätöstä ei ole tehtykohtuullisen ajan kuluessa, yrityksille on LVM:n ja DSM:n mukaan muodostunutperusteltu luottamus siihen, ettei tutkimuksen johdosta ryhdytä jatkotoimenpiteisiin.

107.

    ICI puolestaan katsoo, että kyseinen viive käsittää tässä tapauksessa kaksi vaihetta.Tutkintavaiheen osalta ICI korostaa sitä, että komissio oli passiivinen päivämäärästä5.6.1984 lähtien eli siitä päivämäärästä lähtien, jona kantaja vastasi asetuksen N:o17 11 artiklan 5 kohdan mukaiseen päätökseen, ja tämä passiivisuus jatkui vuoden1987 tammikuuhun asti, jolloin aloitettiin tutkimukset muiden PVC:n tuottajientoimitiloissa.

108.

    Kanteiden nostamisessa esiintynyt viive, joka oli lähes viisi vuotta, on ICI:n mukaanluettava komissiosta johtuvaksi ottaen huomioon sen osalta todetutmenettelymääräysten rikkomiset.

109.

    LVM, DSM ja ICI väittävät, että koska komissio ei ollut toiminut kohtuullisessaajassa, komissiolla ei enää ollut toimivaltaa tehdä vuoden 1988 päätöstä eikävarsinkaan Päätöstä. Näin ollen Päätös on kumottava komissiolta puuttuneentoimivallan vuoksi (asia 344/85, Ferriere San Carlo v. komissio, tuomio 12.11.1987,Kok. 1987, s. 4435 ja em. asia RSV v. komissio).

—    Oikeuden väärinkäyttöä koskeva peruste

110.

    Wacker ja Hoechst väittävät, että vaikka asiaa ei arvioitaisi vanhentumistakoskevien sääntöjen nojalla, se, että vuosien 1983 ja 1987 välillä on kulunut pitkäaika, jonka aikana komissio ei kyseisten kantajien mukaan ollut aktiivinen, ja se,että tapahtuneeksi väitetyn rikkomisen alkamisen ja Päätöksen tekemisen välillä onkulunut pitkä aika eli 14 vuotta, merkitsevät oikeuden väärinkäyttöä. Tämä viivejohtui yksinomaan komissiosta.

—    Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin liittyvien periaatteiden loukkaamistakoskeva peruste

111.

    Hüls ja Enichem väittävät komission loukanneen oikeudenmukaiseenoikeudenkäyntiin liittyviä periaatteita.

112.

    Enichemin mukaan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on loukattu,koska ensimmäisten tutkimusten tekopäivien ja Päätöksen tekopäivän välillä kuluihyvin pitkä aika. Asianosaiset ovat tämän johdosta joutuneet erittäin vaikeaan jahankalaan tilanteeseen, koska on ollut mahdotonta jälkikäteen tarkasti selvittäätapahtunutta.

113.

    Hüls puolestaan väittää, että komission noudattama käytäntö on ristiriidassaoikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuteen liittyvien sääntöjen kanssa.

114.

    Hüls toteaa ensinnäkin, että vaikka komissio oli tietoinen kilpailusääntöjentapahtuneeksi väitetystä rikkomisesta viimeistään vuonna 1983, komissio on tehnyttutkimuksen Hülsin toimitiloissa vasta vuoden 1987 syyskuussa. Tällainen viivemenettelyn aloittamisessa on vaikuttanut Hülsin puolustautumismahdollisuuksiin jajohtanut tosiasiassa siihen, että todistustaakka on kääntynyt Hülsin haitaksi. Tämäpätee vielä suuremmassa määrin vuonna 1994. Lisäksi kertaantuneella viiveelläpitää Hülsin mukaan olla vaikutus maksettavaksi määrättyjen sakkojen suuruuteen(yhdistetyt asiat 6/73 ja 7/73, Istituto Chemioterapico ja Commercial Solvents v.komissio, tuomio 6.3.1974, Kok. 1974, s. 223).

115.

    Toiseksi kyseinen kantaja väittää, että kadusoitumisperiaate, on osa asiaansovellettavaa yhteisön oikeutta (asia 48/69, ICI v. komissio, tuomio 14.7.1972, Kok.1972, s. 619, Kok. Ep. II, s. 25, 49 kohta ja asia 374/87, Orkem v. komissio, tuomio

18.10.1989, Kok. 1989, s. 3283, 30 kohta; ks. myös Euroopan neuvostonihmisoikeussopimuksen 6 artikla ja asia Melchers & Co. v. Saksan liittotasavalta,Euroopan ihmisoikeustoimikunnan päätös 9.2.1990, nro 13258/87). Asetuksella N:o2988/74 ei ole voitu lopullisesti ratkaista kysymystä; jos ristiriitaa esiintyisi, kyseiselläperiaatteella, joka on yhteisön oikeuden yleinen periaate, olisi väistämättä etusijatähän asetukseen nähden. Tämän oikeuden menettämisen johdosta komissio eikyseisen kantajan mukaan ole voinut tehdä lähes 15 vuotta aiemmin tapahtuneitatosiseikkoja koskevaa päätöstä vuonna 1994.

116.

    Komissio ei ensinnäkään kiistä, sitä, että yhteisön oikeudessa olisi olemassa yleinenperiaate, joka perustuu oikeusvarmuuden ja hyvän hallintotavan vaatimuksiin jajonka mukaan hallintoviranomaisen on käytettävä toimivaltuuksiaan tietyissäaikarajoissa (asia 45/69, Boehringer v. komissio, tuomio 15.7.1970, Kok. 1970, s.769, 6 kohta).

117.

    Asetuksella N:o 2988/74 huolehditaan komission mukaan kuitenkin juuri tästäoikeusvarmuuden tavoitteesta, sillä komissio ja muut talouden toimijat voivatkyseisen asetuksen nojalla etukäteen tietää, mitkä ovat ne määräajat, joissakomissio voi toimia todetakseen, että yhteisön kilpailusääntöjä on rikottu.

118.

    Tästä asetuksesta seuraa, ettei voida mitenkään viitata sellaisiin erilaisiin juridisiinarviointiperusteisiin kuten ”liian pitkään viiveeseen”, kohtuuttoman pitkään aikaan,oikeuden väärinkäyttöön, epäoikeudenmukaiseen menettelyyn tai kanneoikeudenmenettämiseen. Tällaisilla arviointiperusteilla sitä paitsi vain aiheutettaisiinsekaannusta ja oikeudellista epävarmuutta, koska ne eivät sisälly ennaltavahvistettuihin kirjallisiin sääntöihin (em. asia Boehringer v. komissio, tuomio15.7.1970, 47 kohta) ja koska ne perustuvat epämääräiseen ja subjektiiviseenkäsitteeseen.

119.

    Komissio vastaa LVM:n ja DSM:n perusteluihin täsmentämällä, että tämänasetuksen johdosta Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklansoveltamisella ei ole merkitystä yritysten oikeudelliseen asemaan. Vaikka Euroopanneuvoston ihmisoikeussopimukseen vetoamisella todettaisiin olevan merkitystä, silläoikeuskäytännöllä, johon nämä kantajat vetoavat, ei ole merkitystä, sillä se koskeekohtuullisen ajan käsitettä luonnollisia henkilöitä koskevissa rikosasioissa eikäsellaisissa asioissa, joissa sovelletaan elinkeino-oikeutta oikeushenkilöihin. Tälläviimeksi mainitulla alalla monitahoisissa tosiasiatilanteissa kahden vuodenmääräaika, jonka LVM ja DSM ovat esittäneet, on komission mukaan ilmeisenriittämätön, minkä osoittaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa taiyhteisöjen tuomioistuimessa käytyjen asiaa koskevien oikeudenkäyntien kesto.Lopuksi komissio toteaa, että vaikka yhä katsottaisiin, että viittauksella Euroopanneuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan olisi merkitystä asian kannalta,kohtuullisen ajan kuluminen voi alkaa vasta väitetiedoksiannon tiedoksiantamisesta; selvitystoimilla, kuten tutkimuksilla ja tietojensaantipyynnöillä, pyritäänyksinkertaisesti selvittämään tosiseikat, eivätkä ne ole syytöksiä. Vuoden 1988

päätös on komission mukaan tehty tässä tapauksessa muutama kuukausiväitetiedoksiannon tiedoksi antamisen jälkeen. Päinvastoin kuin LVM ja DSMväittävät, komissiota ei näin ollen voida moittia passiivisuudesta, joka olisisynnyttänyt hallintomenettelyn lopputulosta koskevan perustellun luottamuksen.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

120.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusoikeudet ovat olennainen osa yleisiäoikeusperiaatteita, joiden noudattamista yhteisöjen tuomioistuin valvoo (ks.erityisesti yhteisöjen tuomioistuimen lausunto 2/94, 28.3.1996, Kok. 1996, s. I-1759,33 kohta ja asia C-299/95, Kremzow, tuomio 29.5.1997, Kok. 1997, s. I-2629, 14kohta). Yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuintukeutuvat tältä osin jäsenvaltioiden yhteiseen valtiosääntöperinteeseen jakansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja muihin ihmisoikeuksien turvaamiseksitehtyihin asiakirjoihin, joiden syntyyn jäsenvaltiot ovat vaikuttaneet ja joihin ne ovatliittyneet. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksella on tässä suhteessaerityismerkitys (asia 222/84, Johnston, tuomio 15.5.1986, Kok. 1986, s. 1651, 18kohta ja em. asia Kremzow, tuomion 14 kohta). Lisäksi Euroopan unionista tehdynsopimuksen F artiklan 2 kohdassa todetaan seuraavaa: ”Unioni pitää arvossayhteisön oikeuden yleisinä periaatteina perusoikeuksia, sellaisina kuin ne taataan[Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa] ja sellaisina kuin ne ilmenevätjäsenvaltioiden yhteisessä valtiosääntöperinteessä”.

121.

    Tämän vuoksi on tutkittava, onko komissio edellä esitettyjen seikkojen valossaloukannut yhteisön oikeuden yleistä oikeusperiaatetta, joka koskee toimenpiteisiinryhtymistä kohtuullisessa ajassa, tehdessään päätöksiä kilpailuasioita koskevienhallintomenettelyjen päätteeksi (yhdistetyt asiat T-213/95 ja T-18/96, SCK ja FNKv. komissio, tuomio 22.10.1997, Kok. 1997, s. II-1739, 56 kohta).

122.

    Tämän periaatteen loukkaaminen — jos se voidaan näyttää toteen — oikeuttaakuitenkin kumoamaan Päätöksen vain, jos se samalla merkitsee kyseisten yritystenpuolustautumisoikeuksien rikkomista. Koska ei ole näytetty toteen, että liian pitkänajan kuluminen olisi vaikuttanut kyseisten yritysten kykyyn puolustautuatehokkaasti, kohtuullisen ajan periaatteen loukkaamisella ei ole vaikutustahallintomenettelyn pätevyyteen eikä sitä näin ollen voida pitää sellaisena vahinkoaaiheuttavana syynä, johon yhteisöjen tuomioistuimissa voidaan vedotaperustamissopimuksen 178 artiklan ja 215 artiklan toisen kohdan nojalla nostetuissakanteissa.

123.

    Tässä tapauksessa komissiossa käyty hallintomenettely kesti nyt kyseessä olevassaasiassa kokonaisuudessaan noin 62 kuukautta. Ajanjaksoa, jona yhteisöjentuomioistuin tutki vuoden 1988 päätöksen lainmukaisuutta ja ensimmäisen

oikeusasteen tuomioistuimen tuomion pätevyyttä, ei voida ottaa huomioonmääriteltäessä komissiossa käydyn menettelyn kestoa.

124.

    Komissiossa käydyn hallintomenettelyn kohtuullisuutta arvioitaessa on tehtävä erosen menettelyvaiheen osalta, joka alkoi vuoden 1983 marraskuussa PVC-alallaasetuksen N:o 17 14 artiklan nojalla tehdyillä tarkastuksilla, ja senmenettelyvaiheen välillä, joka alkoi siitä päivämäärästä, kun kyseiset yrityksetvastaanottivat väitetiedoksiannot. Näiden kummankin vaiheen kestonkohtuullisuutta arvioidaan jäljempänä erikseen.

125.

    Ensimmäinen 52 kuukauden ajanjakso kului asetuksen N:o 17 3 artiklan mukaisestivuoden 1983 marraskuussa tehtyjen ensimmäisten tarkastusten suorittamisen ja senvälillä, kun komissio vuoden 1988 maaliskuussa aloitti menettelyn asetuksen N:o 17 9 artiklan 3 kohdan nojalla.

126.

    Tällaisen menettelyvaiheen kohtuullisuutta on arvioitava kunkin asianominaispiirteiden perusteella ja erityisesti ottaen huomioon kulloinenkin asiayhteys,se, kuinka asianosaiset ovat toimineet menettelyn aikana, ja se, mikä merkitysasialla on asianomaisille eri yrityksille, sekä asian monitahoisuus.

127.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kaiken asiaan liittyvän perusteella,että sen käsiteltäviksi saatetuissa yksittäisissä asioissa tämän tutkintamenettelynkesto oli kohtuullinen.

128.

    Tältä osin on korostettava niiden tosiasiakysymysten monitahoisuutta, joitakomission on pitänyt selvittää kyseessä olevien kilpailunvastaisten menettelytapojenlajin vuoksi ja sen vuoksi, kuinka laajasti näitä menettelytapoja sovellettiin kyseisillämaantieteellisillä markkinoilla; kyseiset menettelytavat kattavat kaikki PVC:ntärkeimpien tuottajien harjoittamat toiminnan osa-alueet yhteismarkkinoilla.

129.

    Selvitettävien tosiasiakysymysten monitahoisuuteen vaikuttavat myös komissiolle -kertyneiden asiakirjojen lukumäärä ja niiden sekavuus. Ne asiakirjat, jotka komissiokeräsi tehdessään tarkasteltavana olevana ajanjaksona tarkastuksia useidenpetrokemian tuotteiden valmistajien tiloissa, ja kyseisten valmistajien vastauksetkysymyksiin, jotka komissio esitti asetuksen N:o 17 11 artiklan nojalla, muodostivatpoikkeuksellisen laajan asiakirja-aineiston. Sitä paitsi komission on pitänyt jakaahallinnollisen menettelyn aikana hankitut hyvin lukuisat asiakirjat niihin, jotkakoskevat PVC-tapausta, ja niihin, jotka koskevat sen kanssa rinnakkain tutkittuatapausta lähialalla eli PEBD-alalla, joka sekin on, kuten muutkin termoplastistentuotteiden alat kyseisenä ajanjaksona, sellaisen tutkimuksen ja menettelyn kohteena,jossa selvitetään, ovatko yritykset, joista useat ovat asianosaisia myös näissäyhdistetyissä asioissa, syyllistyneet niihin rikkomisiin, joista niitä moititaan. On myösmainittava, että asiakirja-aineistossa, jonka perusteella Päätös tehtiin, oliensimmäisen hallinnollisen numeroinnin mukaan asiakirjakokonaisuus, jossa oli

yhteensä 1 072 sivua, ja toisen numeroinnin mukaan yli 5 000 sivua, eikä tähän olelaskettu mukaan komission sisäisiä asiakirjoja.

130.

    Selvitettävien tosiasiakysymysten monitahoisuus johtui vaikeudesta hankkiatodisteita yritysten osallistumisesta suoritetuksi väitettyyn yhteisjärjestelyyn ja asiaanliittyvien yritysten lukumäärästä. Tämän osalta Päätöksessä todetaan, että ”17yritystä oli rikkonut kilpailusääntöjä — — ajanjaksona” (perustelujen 2 kohdantoinen alakohta) ja että alkuperäinen päätös oli osoitettu 14 yritykselle.

131.

    Toinen ajanjakso kului väitteiden tiedoksiannon ja Päätöksen tekopäivän elipäivämäärän 27.7.1994 välillä.

132.

    Myös tämän menettelyvaiheen kohtuullisuutta on arvioitava edellä esitettyjenarviointiperusteiden perusteella (126 kohta), ja erityisesti sen arviointiperusteenperusteella, joka koskee asian merkitystä asianomaisille yrityksille. Tämäarviointiperuste on nimittäin erittäin tärkeä arvioitaessa kilpailusääntöjenrikkomisen toteamista koskevan menettelyn tämän vaiheen keston kohtuullisuutta.Toisaalta väitetiedoksiannon saattaminen asianomaisen tietoon rikkomisentoteamista koskevassa menettelyssä edellyttää asetuksen N:o 17 3 artiklanmukaisen menettelyn aloittamista. Aloittamalla tämän menettelyn komissio ilmaiseetahtonsa tehdä kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista koskeva päätös (ks.vastaavasti asia 48/72, Brasserie de Haecht, tuomio 6.2.1973, Kok. 1973, s. 77, 16kohta). Toisaalta yritys voi vasta väitetiedoksiannon tiedoksisaamisesta alkaentietää, mikä sitä vastaan aloitetun menettelyn kohde on ja mistä kilpailunvastaisistamenettelytavoista komissio sitä moittii. Yrityksillä on siten erityinen intressi siihen,että komissio noudattaa tässä menettelyn toisessa vaiheessa erityistä ripeyttä,kunhan se ei kuitenkaan loukkaa niiden puolustautumisoikeuksia.

133.

    Tässä tapauksessa tämä komissiossa käydyn menettelyn toinen vaihe kesti 10kuukautta. On perusteetonta moittia kuluneen ajan kestäneen liian kauan. Väitteetnimittäin annettiin tiedoksi asianomaisille yrityksille vuoden 1988 huhtikuun alussa.Yritykset vastasivat väitetiedoksiantoon vuoden 1988 kesäkuussa. Shelliälukuunottamatta, joka ei pyytänyt kuulemistaan, yrityksiä, joille väitetiedoksiantooli osoitettu, kuultiin 5.— 8.9.1988 ja 19.9.1988. Kilpailunrajoituksia ja määrääväämarkkina-asemaa käsittelevä neuvoa-antava komitea antoi 1.12.1988 lausuntonsakomission päätösluonnoksesta ja 20 päivää myöhemmin komissio teki alkuperäisenpäätöksen. Itse Päätös tehtiin 42 päivää 15.6.1994 annetun tuomion julistamisenjälkeen.

134.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo tämän vuoksi, että alkuperäinenpäätös, ja yhteisöjen tuomioistuimen kumottua sen, Päätös tehtiin kohtuullisessaajassa rikkomista koskevien väitteiden tiedoksiantamisesta.

135.

    Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinkatsoo, että komissio on Päätöksen tekemistä edeltäneessä hallinnollisessamenettelyssä toiminut sen periaatteen mukaisesti, jonka mukaan tietyssä ajassa on

toimittava kohtuullisessa ajassa. Ajan kuluminen ei siten ole merkinnytasianomaisten yritysten puolustautumisoikeuksien loukkaamista.

136.

    Tästä seuraa, että ajan kulumista koskevat kanneperusteet on hylättävä.

c)    Kanneperusteet, jotka koskevat sitä, että komission väitetään käyttäneenväärin harkintavaltaansa

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

137.

    Enichem väittää, että kun komissio katsoi olevansa velvollinen tekemään uudenpäätöksen sen jälkeen, kun yhteisöjen tuomioistuin oli kumonnut alkuperäisenpäätöksen, komissio on ymmärtänyt väärin oman toimivaltansa laajuuden, silläkyseinen toimivalta on näissä asioissa puhtaasti harkintaan perustuvaa (em. asiaTransocean Marine Paint v. komissio; yhdistetyt asiat 97/86, 193/86, 99/86 ja 215/86,Asteris ym. v. komissio, tuomio 26.4.1988, Kok. 1988, s. 2181 ja asia C-249/90,British Aerospace ja Rover v. komissio, tuomio 4.2.1992, Kok. 1992, s. I-493).Perustamissopimuksen 176 artikla ja asetus N:o 2988/74 eivät voi Enicheminmukaan muodostaa oikeudellista perustaa velvollisuudelle tehdä uudelleen kumottupäätös.

138.

    LVM ja DSM katsovat, että vaikka komissiolla on harkintavaltaa kilpailusääntöjenrikkomisten tutkimisen ja kyseisiä rikkomisia koskevien kanteiden nostamisensuhteen, tätä valtaa on käytettävä yhteisön oikeuden ja erityisestisuhteellisuusperiaatteen asettamissa rajoissa. Suhteellisuusperiaatetta on arvioitavaottaen huomioon säädöksen tekemisellä tavoiteltu päämäärä ja ne keinot, joihintämän päämäärän saavuttamiseksi on turvauduttu.

139.

    Ensinnäkin kyseiset kantajat väittävät, että Päätöksen tekemisellä tavoiteltupäämäärä ei ole kilpailun turvaaminen PVC-alalla vaan 15.6.1994 annetun tuomion,jolla komission toiminta todettiin virheelliseksi, vaikutusten mitätöiminen, mikäilmenee Päätöksen tekemistä edeltävän menettelyn puuttumisesta. Itse Päätöksentekemisen, jota kyseisessä tuomiossa ei edellytetty, tarpeellisuutta jatarkoituksenmukaisuutta ei näin ollen kyseisten kantajien mukaan ole näytettytoteen. Tosiasiassa tavoiteltu päämäärä huomioon ottaen sakkojen tai ainakaanyhtä korkeiden sakkojen määrääminen ei näiden kantajien mukaan ole perusteltua.

140.

    Toiseksi nämä kantajat väittävät, että olettaen, että Päätöksellä tavoitellaankilpailun turvaamista, Päätös on lainvastainen, koska sen tekemistä edeltäväntutkimuksen puuttuessa se on tämän päämäärän saavuttamisen kannalta väärässäsuhteessa oleva keino.

141.

    Komission tehtävänä on LVM:n ja Enichemin mukaan näyttää toteen se, että sentoiminta oli tarpeellista ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden.

Tässä tapauksessa Päätöksessä ei kuitenkaan käsitellä tätä kysymystä, mikä onperustamissopimuksen 190 artiklan vastaista.

142.

    Montedison puolestaan väittää, että Päätöstä tehtäessä harkintavaltaa on käytettyväärin, koska Päätöksen tekeminen on vain seurausta komission virkamiesteninnokkuudesta määrätä seuraamuksia ja heidän jääräpäisyydestään.

143.

    Vastauksena Enichemin väitteisiin komissio esittää voivansa harkintavaltansa vuoksiolla puuttumatta asiaan (asia T-24/90, Automec v. komissio, tuomio 18.9.1992, Kok.1992, s. II-2223). Yritys sitä vastoin ei komission mukaan voi moittia komissiotasiitä, että komissio on käyttänyt valtuuksiaan (asia T-77/92, Parker Pen v. komissio,tuomio 14.7.1994, Kok. 1994, s. II-549, 64 ja 65 kohta).

144.

    Tässä tapauksessa ei olisi ollut loogista, että komissio, joka oli käyttänytharkintavaltaansa tehdessään vuoden 1988 päätöksen, jättäisi käyttämättävaltuuksiaan, sillä 15.6.1994 annetussa tuomiossa todetut virheet koskivat päätöksentekemisen viimeistä vaihetta (em. yhdistetyt asiat Asteris ym. v. komissio, tuomion28 kohta). Lisäksi sakkojen määrääminen on komission mukaan sellaisenaan seikka,jonka vuoksi päätöksen tekeminen on perustelua, vaikka asianosaiset olisivat jolopettaneet kilpailusääntöjen rikkomisen. Komission mukaan tapauksessa eimyöskään ole kyse perustamissopimuksen 176 artiklan määräyksistä.

145.

    Vastauksena LVM:n ja DSM:n väitteisiin komissio esittää, että tekemällä Päätöksen se on osoittanut haluavansa soveltaa kilpailusääntöjä noudattaen 15.6.1994 annettuatuomiota ja asetusta N:o 2988/74. Koska maksettaviksi määrätyt sakot ovat samatkuin vuoden 1988 päätöksessä, komissiota ei voida syyttää suhteellisuusperiaatteenloukkaamisesta.

146.

    Erityisesti Päätöksen perustelujen osalta komissio katsoo, että ottaen huomioonperustamissopimuksen 155 artiklan mukaan sille kuuluva tehtävä, senvelvollisuutena ei ole perustella toimenpiteensä tarkoituksenmukaisuutta.

147.

    Lopuksi komissio väittää, että Montedison ei ole esittänyt sellaisia objektiivisia,asiaankuuluvia ja yhtäpitäviä seikkoja, jotka osoittaisivat, että harkintavaltaa onkäytetty väärin (em. asia Automec v. komissio, tuomion 105 kohta ja asia T-465/93,Consorzio gruppo di azione locale ”Murgia Messapica” v. komissio, tuomio19.5.1994, Kok. 1994, s. II-361, 66 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

148.

    Komission velvollisuuksien laajuutta kilpailuoikeuden alalla on tutkittavasuhteutettuna perustamissopimuksen 89 artiklan 1 kohtaan, joka ilmentääkilpailuoikeuden alalla sitä komission yleistä valvontatehtävää, joka komissiolleperustamissopimuksen 155 artiklassa on annettu.

149.

    Komissiolle kilpailuoikeuden alalla annettuun valvontatehtävään kuuluu velvollisuustutkia yksittäisiä rikkomisia ja estää niiden jatkuminen, mutta siihen kuuluu myösvelvollisuus noudattaa sellaista yleistä politiikkaa, jonka mukaan kilpailuasioissapyritään soveltamaan perustamissopimuksessa asetettuja periaatteita ja yritystenkäyttäytymistä pyritään ohjaamaan näiden periaatteiden suuntaan (yhdistetyt asiat100/80 — 103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok.1983, s. 1825, 105 kohta).

150.

    Lisäksi perustamissopimuksen 85 artiklassa ilmaistaan perustamissopimuksen 3artiklan g alakohdassa yhteisön toiminnalle asetettu yksi yleinen tavoite eli sellaisenjärjestelmän luominen, jolla taataan, ettei kilpailu yhteismarkkinoilla vääristy (ks.vastaavasti asia 85/76, Hoffman-La Roche v. komissio, tuomio 13.2.1979, Kok. 1979,s. 461, 38 kohta).

151.

    Ottaen huomioon tämän yleisen tavoitteen ja komissiolle annetun tehtävänensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että vaikka komissiolla ei senjälkeen, kun 15.6.1994 annetulla tuomiolla kumottiin vuoden 1988 päätös, ollutvelvollisuutta tehdä Päätöstä todetakseen, että menettelytavat, joista sille olikanneltu, olivat kilpailunvastaisia, mikään ei myöskään estänyt sitä tekemästä niin,koska sille kuuluvaa harkintavaltaa käyttäessään se ei ole jättänyt huomiottaoikeusvoimaa (ks. edellä 77—85 kohta) eikä ryhtynyt toimenpiteisiin kyseisiä yrityksiävastaan tai määrännyt niille seuraamuksia sellaisista kilpailunvastaisistamenettelytavoista, jota ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tai yhteisöjentuomioistuin olisi jo todennut komission esittäneen näytön tai jättäneen senesittämättä (ks. edellä 95—99 kohta).

152.

    Tästä seuraa, että juuri komission oli sille perustamissopimuksessa määrätyntehtävän mukaisesti arvioida, oliko Päätös syytä tehdä.

153.

    Mitä tulee niihin perusteluihin, jotka LVM ja DSM ovat esittäneetsuhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevan kanneperusteen tueksi (ks. edellä138 ja 139 kohta), ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että ne onymmärrettävä siten, että komission väitetään käytäneen harkintavaltaansa väärin,kun se teki Päätöksen, kuten Montedison nimenomaisesti väittää.

154.

    Tältä osin riitää, kuin huomataan, että päätöstä tehtäessä harkintavaltaa on käytettyväärin, jos objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella onselvää, että päätös on tehty yksinomaan tai ainakin olennaisilta osin muussa kuinesitetyssä tarkoituksessa tai perustamissopimuksessa asian käsittelyjärjestämiseksierityisesti määrätyn menettelyn välttämiseksi (asia C-84/94, Yhdistynytkuningaskunta v. neuvosto, tuomio 12.11.1996, Kok. 1996, s. I-5755, 69 kohta ja asiaC-285/94, Italia v. komissio, tuomio 25.6.1997, Kok. 1997, s. I-3519, 52 kohta).

155.

    Koska LVM, DSM ja Montedison eivät ole esittäneet yhtään tällaista seikkaa, tätäväitettä ei voida hyväksyä.

156.

    LVM:n ja DSM:n väite, jonka mukaan Päätös on edeltävän tutkimuksen puuttuessasuhteeton keino saavuttaa kilpailun turvaamista koskeva päämäärä, koskeekysymystä, jota tarkastellaan Päätöksen tekemistä koskevien yksityiskohtienlaillisuutta arvioitaessa (ks. jäljempänä 269 kohta).

157.

        Lopuksi todettakoon, että sen väitteen osalta, jonka mukaan Päätöksessä ei olisiperusteltu sitä, miksi komission puuttuminen asiaan on tarpeen, ja sitä, miksipuuttuminen on oikeassa suhteessa sillä tavoiteltuun päämäärään nähden, riittää,kun todetaan, että komission Päätöksen ensimmäisessä perustelukappaleessaviitataan ”Euroopan yhteisöjen perustamissopimukseen”, mikä implisiittisesti muttaväistämättä on nimenomainen viittaus komissiolle annettuun tehtävään.

158.

    Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen komission harkintavallan väärinkäyttöäkoskevat kanneperusteet on hylättävä.

2.    15.6.1994 annetun tuomion ulottuvuus

a)    Kanneperusteet, jotka koskevat 15.6.1994 annetun tuomion vaikutuksia ergaomnes

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

159.

    Elf Atochem, BASF ja SAV väittävät, että vuoden 1988 päätöksen kumoamisella,jonka yhteisöjen tuomioistuin teki 15.6.1994 antamallaan tuomiolla, oli vaikutuksiaerga omnes ja että kumoamisesta näin ollen seuraa kaikkien asianosaisten osaltauusi oikeudellinen tilanne (asia 3/54, Assider v. korkea viranomainen, tuomio11.2.1955, Kok. 1955, s. 123), myös niiden osalta, jotka eivät olleet nostaneetkannetta ajoissa.

160.

    SAV huomauttaa tältä osin katsovansa, että sitä syrjitään Solvayhin ja NorskHydroon nähden; Päätöstä ei ole osoitettu Solvaylle eikä Norsk Hydrolle eikävuoden 1988 päätöksellä ole enää mitään vaikutuksia näiden osalta 15.6.1994annetun tuomion johdosta.

161.

    Samoin LVM ja DSM väittävät, että komissio ei ole noudattanut syrjintäkiellonperiaatetta, koska Päätöksen 1 artiklassa todetaan kaikkien PVC:n tuottajienrikkoneen kilpailusääntöjä, ja siinä näin ollen asetetaan LVM ja DSM vastaavaantilanteeseen, kun taas Päätöksen 2—4 artiklassa, jossa vahvistetaan seuraamukset,todetaan nimenomaisesti, etteivät ne koske Norsk Hydroa ja Solvayta.

162.

    Komissio ei LVM:n ja DSM:n mukaan voi yrittää puolustautua vetoamalla siihen,että vuoden 1988 päätös on pätevä näiden kahden yrityksen osalta, silläperustamissopimuksen 174 artiklan mukaan kumottua toimenpidettä on pidettävä”mitättömänä” ja asianosaisten aseman on katsottava palautuneen samaksi mitä seoli aiemmin (asia 22/70, komissio v. neuvosto, tuomio 31.3.1971, Kok. 1973, s. 263,60 kohta). Kumoamisella on näiden kantajien mukaan vaikutuksia myös erga omnes;

perustamissopimuksen 174 artiklassa ei nimittäin mitenkään rajata kumoamisenvaikutuksia koskemaan ainoastaan niitä yrityksiä, jotka ovat menestyksekkäästinostaneet kanteen kyseisestä toimenpiteestä. Sitä paitsi on niin, että vaikka päätösEY:n perustamissopimuksen 189 artiklan mukaan sitoo kaikkia niitä, joille se onosoitettu, mitättömyys voi koskea vain kaikkia.

163.

    Jos lisäksi hyväksyttäisiin komission väitteet, väitetyksi tapahtunutta syrjintäävoitaisiin todeta myös täytäntöönpanossa; vaikka Päätös voitaisiin panna täytäntöönkaikkien niiden osalta, joille se on osoitettu, vuoden 1988 päätöstä ei enää voitaisipanna täytäntöön Solvayn ja Norsk Hydron osalta. Nämä välttyisivät kaikiltaseuraamuksilta, vaikka ne ovatkin muiden yritysten tilanteeseen verrattavassatilanteessa.

164.

    Komissio väittää, että vuoden 1988 päätös on kokonaisuus, joka sisältää montayksittäispäätöstä. Koska Solvay ei ole nostanut kannetta tästä päätöksestä ja koskaNorsk Hydro ei ole nostanut kannettaan ajoissa, vuoden 1988 päätös on heidänosaltaan tullut lopulliseksi (ks. erityisesti asia 20/65, Collotti v. yhteisöjentuomioistuin, tuomio 17.11.1965, Kok. 1965, s. 1045; asia 52/64, Pfloeschner v.komissio, tuomio 14.12.1965, Kok. 1965, s. 1211 ja asia 161/87, Muysers ja Tülp v.tilintarkastustuomioistuin, tuomio 14.6.1988, Kok. 1988, s. 3037, 9 ja 10 kohta).

165.

    Komissio täsmentää, ettei tässä tapauksessa ole kyse oikeussubjekteja yleisestikoskevien normatiivisten toimien kumoamista koskevien kumoamistuomioidenvaikutuksista erga omnes; yksittäispäätöstä koskevalla kumoamistuomiolla voi ollavain relatiivinen vaikutus.

166.

    Lopuksi komissio vaatii, että LVM:n ja DSM:n syrjintäkiellon periaatteenloukkaamista koskeva kanneperuste on jätettävä tutkimatta, koska Solvayn ja NorskHydron asema ei voi loukata näiden kahden kantajan etuja. Komissio katsoo lisäksi,että tämä peruste on perusteeton, koska vuoden 1988 päätös sitoo edelleenSolvayta ja Norsk Hydroa.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

167.

    Vaikka vuoden 1988 päätös on yhden ainoan päätöksen muotoon laadittu ja siinämuodossa julkaistu, sitä on pidettävä kokonaisuutena, joka koostuu useistayksittäispäätöksistä, joissa todetaan kunkin sellaisen yrityksen osalta, jolle päätös onosoitettu, se perustamissopimuksen 85 artiklan määräysten rikkominen, johonka senkatsotaan syyllistyneen, ja määrätään kyseisen yrityksen maksettavaksi sakko.Komissio olisi halutessaan voinut tehdä muodollisesti useita erillisiäyksittäispäätöksiä, joissa olisi todettu ne perustamissopimuksen 85 artiklanrikkomiset, jotka se katsoi toteen näytetyiksi.

    

168.

    Perustamissopimuksen 189 artiklan perusteella jokainen näistä vuoden 1988päätökseen kuuluvista yksittäispäätöksistä velvoittaa kaikilta osiltaan sitä, jolle seon osoitettu. Mikäli joku, jolle päätös on osoitettu, ei ole nostanut vuoden 1988päätöksestä 173 artiklan mukaista kumoamiskannetta, päätös pysyy siis voimassahänen osaltaan ja velvoittaa häntä (ks. vastaavasti asia C-188/92, TWD TextilwerkeDeggendorf, tuomio 9.3.1994, Kok. 1994, s. I-833, 13 kohta).

169.

    Tämän vuoksi on niin, että jos joku, jolle päätös on osoitettu, päättää nostaakumoamiskanteen, asia tulee yhteisöjen tuomioistuimissa vireille vain siltä osin kuinpäätös koskee kantajaa. Sen sijaan niitä muita, joille päätös on osoitettu, koskevatpäätöksen osat, joita ei ole riitautettu,m eivät kuulu sen riidan kohteeseen, jokayhteisöjen tuomioistuimien on ratkaistava.

170.

    Yhteisöjen tuomioistuimet voivat kumoamiskannetta käsitellässään lausua vainasianosaisten niiden tutkittavaksi saattamasta oikeudenkäynnin kohteesta. Näinollen vuoden 1988 päätös on voitu kumota vain päätöksen sellaisten adressaattienosalta, jotka ovat voittaneet asiansa yhteisöjen tuomioistuimissa.

171.

    Näin ollen 15.6.1994 annetun tuomion tuomiolauselman 2 kohta merkitsee vuoden1988 päätöksen kumoamista vain siltä osin, kuin päätös koskee niitä asianosaisia,jotka ovat voittaneet asiansa yhteisöjen tuomioistuimessa.

172.

    Oikeuskäytännöllä, johon kantajat ovat vedonneet erga omnes -vaikutusta koskevanväitteensä tueksi, ei ole merkitystä tässä tapauksessa, koska edellä mainitussaasiassa Assider vastaan korkea viranomainen annettu tuomio koskee EHTY:nperustamissopimuksen nojalla tehdyn yleisen päätöksen eikä tässä tapauksessakyseessä olevan, yksittäispäätöksistä koostuvan päätöskokonaisuuden kumoamistakoskevan tuomion vaikutusta.

173.

    Edellä esitetystä seuraa, että komissio ei ole mitenkään syrjinyt kantajia jättäessäänmainitsematta Solvayn ja Norsk Hydron Päätöksen päätösosan kohdissa. Jottakomissiota voitaisiin moittia syrjinnästä, sen olisi pitänyt menetellä toisiinsaverrattavissa tilanteissa eri tavalla, mistä olisi aiheutunut tietyille toimijoille haittaatoisiin toimijoihin verrattuna, ilman, että tätä menettelytavan eroa voitaisiinperustella vähäistä suuremmilla objektiivisilla eroilla (asia 250/83, Finsider v.komissio, tuomio 15.1.1985, Kok. s. 131, 8 kohta). Tässä tapauksessa riittää, kuntodetaan, että päinvastoin kuin kantajat väittävät, kantajat sekä Norsk Hydro jaSolvay eivät ole olleet toisiinsa verrattavissa tilanteissa, koska vuoden 1988 päätöstäei ole kumottu näiden kahden viimeksi mainitun yrityksen osalta. Lisäksi ontodettava, että komissio on vastauksena ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenkysymykseen ilmoittanut, että Norsk Hydro ja Solvay olivat maksaneet niillemäärätyt sakot, joten kantajat eivät voi väittää olevansa epäedullisemmassatilanteessa kuin nämä kaksi yritystä.

174.

    Edellä esitetty huomioon ottaen on katsottava, että päinvastoin kuin kantajatväittävät, sillä, että yhteisöjen tuomioistuin kumosi vuoden 1988 päätöksen, ei ole

ollut erga omnes -vaikutusta, ja että syrjintäkiellon periaatteen loukkaamistakoskeva kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

b)    Kanneperusteet, jotka koskevat Päätöksen tekemistä edeltävienhallintotoimien pätemättömyyttä

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

175.

    Elf Atochem ja BASS väittävät, että vuoden 1988 päätöksen kumoamisella, jonkayhteisöjen tuomioistuin teki 15.6.1994 antamassaan tuomiossa, on taannehtivavaikutus. Kyseiset kantajat päättelevät tästä, että vuoden 1988 päätöksestä erillinenPäätös voitiin joka tapauksessa tehdä vain uuden hallinnollisen menettelynpäätteeksi.

176.

    Wacker, Hoechst ja Hüls katsovat, että se, että yhteisöjen tuomioistuin kumosivuoden 1988 päätöksen, joka oli tehty hallinnollisen menettelyn päätteeksi,merkitsee sellaisenaan sitä, että kontradiktorinen hallinnollinen menettely onkokonaisuudessaan eli väitetiedoksiannosta lähtien ollut virheellinen (asia 41/69,ACF Chemiefarma v. komissio, tuomio 15.7.1970, Kok. 1970, s. 661, 48—52 kohta;asia 107/82, AEG v. komissio, tuomio 25.10.1983, Kok. 1983, s. 3151, 30 kohta;yhdistetyt asiat T-10/92, T-11/92, T-12/92 ja T-15/92, Cimenteries CBR ym. v.komissio, tuomio 18.12.1992, Kok. 1992, s. II-2667, 47 kohta ja em. yhdistetyt asiatSIV ym. v. komissio, tuomion 83 kohta). Komissiossa käyty kontradiktorinenmenettely ja lopullinen päätös muodostavat näiden kantajien mukaan näet yhdenhallinnollisen menettelyn. Näin ollen Päätös on lainvastainen, sillä komissio ei oleennen Päätöksen tekemistä aloittanut uutta hallinnollista menettelyä. Väitteentueksi Wacker ja Hoechst esittävät, että asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdannojalla suoritettuun hallinnolliseen menettelyyn kuuluvat toimet ovat ainoastaanvalmistelevia toimia, joiden lainmukaisuutta voidaan arvioida vain silloin, kunlopullisen päätöksen suhteen harjoitetaan valvontaa (asia 60/81, IBM v. komissio,tuomio 11.11.1981, Kok. 1981, s. 2639, 9 kohta ja sitä seuraavat kohdat sekäyhdistetyt asiat 142/84 ja 156/84, BAT ja Reynolds v. komissio, määräys 18.6.1986,Kok. 1986, s. 1899, 13 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

177.

    Wacker, Hoechst ja Hüls esittävät, että voidakseen tehdä kumoamistuomion jälkeenuuden päätöksen komission olisi pitänyt aloittaa uusi kontradiktorinen hallinnollinenmenettely (em. yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio) ja noudattaakaikkia olennaisia menettelymääräyksiä.

178.

    Wacker ja Hoechst korostavat lisäksi, että minkään 15.6.1994 annetun tuomiontuomiolauselmassa tai perusteluissa todetun seikan perusteella ei voida päätellä,että yhteisöjen tuomioistuin olisi halunnut toimia näiden periaatteiden vastaisestija turvautua aina todettua virhettä myöten siihen hallinnolliseen menettelyyn, jokaoli käyty vuoden 1988 päätöksen tekemiseksi (asia 92/78, Simmenthal v. komissio,tuomio 6.3.1979, Kok. 1979, s. 777, 106—109 kohta). Lopuksi nämä kantajat

täsmentävät, että komissiolla ei ole oikeutta korjata olennaistenmenettelymääräysten rikkomisia (yhdistetyt asiat 15/76 ja 16/76, Ranska v. komissio,tuomio 7.2.1979, Kok. 1979, s. 321, 7—11 kohta ja asia 30/78, Distillers Company v.komissio, tuomio 10.7.1980, Kok. 1980, s. 2229, julkisasiamies Warnerinratkaisuehdotus s. 2267, erityisesti sivut 2297 ja sitä seuraavat sivut).

179.

    Enichem puolestaan väittää, että vuoden 1988 päätöksen kumoamisen johdostatämän päätöksen tekemistä edeltävät menettelyä koskevat toimenpiteet, jotkakyseiseen päätökseen nähden ovat vain liitännäisiä toimia, ovat mitätöityneet. Näillätoimilla ei Enichemin mukaan ole mitään itsenäistä merkitystä; niistä ei sitä paitsisellaisenaan voida nostaa kumoamiskannetta (em. asia IBM v. komissio ja em.yhdistetyt asiat CBR ym. v. komissio).

180.

    Lopuksi Montedison väittää, että yrityksellä, jolle on määrätty sakko, on oikeuspäätöksen tekemistä edeltävään menettelyyn. Montedisonin mukaan on virheellistäväittää, että virheellistä vaihetta edeltävät hallinnolliset vaiheet jäisivät voimaan jaettä niiden perusteella voitaisiin tehdä uusi päätös, varsinkin kun hallinnollisenmenettelyn tarkoituksensa on turvata kyseisen asianosaisen oikeus kontradiktoriseennäkemystenvaihtoon ja hänen puolustautumisoikeutensa. Menettelyn eri vaiheetovat näet tarpeellisia etappeja, jotka komission on selvitettävä ennen kuin se voimäärätä sakon (em. asia IBM v. komissio, tuomion 17 kohta).

181.

    Komissio huomauttaa, että noudattaakseen kumoamistuomiota asianomaisentoimielimen on noudatettava paitsi tuomion tuomiolauselmaa myös niitäperusteluja, joiden nojalla tuomiolauselmaan on päädytty ja jotka muodostavattuomiolauselman tarpeellisen perustan (em. yhdistetyt asiat Asteris ym. v. komissio,tuomion 27 kohta). Tässä tapauksessa vuoden 1988 päätöksen ainoakumoamisperuste oli komission mukaan komission tuolloin voimassa olleentyöjärjestyksen säädösten todistusvoimaiseksi saattamista koskevan 12 artiklanensimmäisen kohdan rikkominen (15.6.1994 annetun tuomion 76—78 kohta). Tämänvuoksi yhteisöjen tuomioistuimen tuomiolla ei ole ollut vaikutusta päätöksentekemistä edeltävän hallinnollisen menettelyn kannalta eikä tuomiossa ole asetettukyseenalaiseksi kyseistä menettelyä.

182.

    Perustamissopimuksen 176 artiklan mukaan tuomion täytäntöönpano edellyttää sitä,että tilanne palautetaan sellaiseksi kuin se oli ennen niiden toimenpiteidentekemistä, jotka yhteisöjen tuomioistuin on kumonnut (yhdistetyt asiat T-17/90,T-28/91 ja T-17/92, Camara Alloisio ym. v. komissio, tuomio 15.7.1993, Kok. 1993,s. II-841, 79 kohta). Komissiolla oli siis oikeus tehdä uusi päätös, kunhan senoudatti niitä menettelymääräyksiä, joita oli rikottu (asia C-331/88, Fedesa ym.,tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4023, 34 kohta; julkisasiamies Mischonratkaisuehdotus tuossa asiassa, Kok. 1990, s. 4042, 57 kohta ja em. yhdistetyt asiatCimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 47 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

183.

    Yhteisöjen tuomioistuimen 15.6.1994 antaman tuomion tuomiolauselman 2kohdassa todetaan seuraavaa:

”ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 21 päivänä joulukuuta1988 tehty komission päätös 89/190/ETY (IV/31.865, PVC) kumotaan.”

184.

    Sen tuomion ulottuvuuden määrittelemiseksi, jolla vuoden 1988 päätös kumottiin,on viitattava kyseisen tuomion perusteluihin. Juuri näissä perusteluissa näetyksilöidään, mikä tarkkaan ottaen oli lainvastaisena pidetty säännös, ja ilmoitetaanne täsmälliset syyt, joiden vuoksi se on tuomiolauselmassa todettu lainvastaiseksi(em. yhdistetyt asiat Asteris ym. v. komissio, tuomion 27 kohta; asia T-26/90,Finsider v. komissio, tuomio 5.6.1992, Kok. 1992, s. II-1789, 53 kohta ja asiaC-415/96, Espanja v. komissio, tuomio 12.10.1998, ei vielä julkaistuoikeustapauskokoelmassa, tuomion 31 kohta).

185.

    Tältä osin 15.6.1994 annetun tuomion perusteluista ilmenee, että vuoden 1988päätös on kumottu tuolloin voimassa olleen komission työjärjestyksen 12 artiklanensimmäisessä kohdassa tarkoitetun todistusvoimaiseksi saattamisen laiminlyönninvuoksi.

186.

    Todettuaan, että komissiolla oli velvollisuus muun muassa ryhtyä asianmukaisiintoimenpiteisiin, joiden avulla voitiin varmuudella yksilöidä niiden säädöstentäydellinen teksti, jotka kollegio on antanut (perustelujen 73 kohta), yhteisöjentuomioistuin huomautti, että tuolloin voimassa olleen työjärjestyksen 12 artiklanensimmäisessä kohdassa todettiin, että ”[p]uheenjohtaja ja pääsihteeri saattavatallekirjoituksillaan todistusvoimaisiksi todistusvoimaisella kielellä taitodistusvoimaisilla kielillä komission istunnossa tai kirjallista menettelyä noudattaenhyväksymät säädökset” (perustelujen 74 kohta).

187.

    Tämän jälkeen yhteisöjen tuomioistuin totesi seuraavaa: ”Sen sijaan, ettätyöjärjestyksen 12 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätty säädöksen taipäätöksen todistusvoimaiseksi saattaminen olisi vain pelkkä muodollisuus, jollapyrittäisiin takaamaan sen arkistointi, todistusvoimaiseksi saattamisen tarkoituksenaon oikeusvarmuuden takaaminen siten, että kollegion hyväksymän säädöksen taipäätöksen sanamuoto on lopullisesti vahvistettu todistusvoimaisilla kielillä.Todistusvoimaiseksi saatetun säädöksen tai päätöksen avulla voidaanriitatapauksissa tarkistaa, vastaavatko tiedoksi annetut päätökset tai julkaistutsäädökset täysin kollegion hyväksymää tekstiä ja vastaavatko ne myös antajansatahtoa.” (Perustelujen 75 kohta.) Näin ollen ”komission työjärjestyksen 12 artiklanensimmäisessä kohdassa tarkoitettu säädösten ja päätösten todistusvoimaiseksisaattaminen on [ — — ] perustamissopimuksen 173 artiklassa tarkoitettu olennainenmenettelymääräys, jonka rikkomisesta voidaan nostaa kumoamiskanne”(perustelujen 76 kohta).

188.

    Todettuaan, että komissio ei kiistä sitä, että se on jättänyt saattamatta riidanalaisenpäätöksen todistusvoimaiseksi komission työjärjestyksen säännösten mukaisesti,yhteisöjen tuomioistuin lausui, että vuoden 1988 päätös oli kumottava ”olennaisenmenettelymääräyksen rikkomisen vuoksi ilman, että olisi tarpeen tutkia muitakantajien esittämiä kanneperusteita” (perustelujen 78 kohta).

189.

    Edellä lainatusta kohdasta ilmenee, että yhteisöjen tuomioistuin kumosi vuoden1988 päätöksen sellaisen menettelyvirheen vuoksi, joka koski yksinomaan komissionpäätöksen lopullisen tekemisen yksityiskohtia. Koska todettu menettelyvirhetapahtui vuoden 1988 päätöksen tekemisen viimeisessä vaiheessa, kumoamisella eiole ollut vaikutuksia niiden toimenpiteiden pätevyyteen, joilla tätä päätöstävalmisteltiin ja jotka edelsivät vaihetta, jonka todettiin olevan virheellinen (ks.vastaavasti em. asia Fedes ym., tuomion 34 kohta ja em. asia Espanja v. komissio,tuomion 32 kohta).

190.

    Tätä päätelmää eivät horjuta ne tiettyjen kantajien esittämät väitteet, joidenmukaan vuoden 1988 päätöksen kumoaminen väistämättäkin mitätöi päätöksentekemistä edeltävät menettelyä koskevat toimet, koska kyseisiä toimia ei voidaerottaa lopullisesta päätöksestä. Itse asiassa se seikka, että pelkästäänvalmistelevasta toimenpiteestä ei sellaisenaan voida nostaa kumoamiskannetta (em.asia IBM v. komisiso, tuomion 12 kohta), selittyy sillä, että komissio ei vielä olelopullisesti vahvistanut kantaansa. Tästä seikasta ei siis seuraa, että näidentoimenpiteiden pätevyys olisi saatettu kyseenalaiseksi, kun lopullinen päätöskumotaan näiden toimenpiteiden viimeisessä vaiheessa tehdyn menettelyvirheenvuoksi, kuten tässä tapauksessa on käynyt.

191.

    Päätelmää eivät myöskään horjuta ne väitteet, jotka perustuvat edellä mainituissayhdistetyissä asioissa Cimenteries CBR ym. vastaan komissio annettuun tuomioon.Asioissa, joissa kyseinen tuomio annettiin, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinei ottanut tutkittavaksi kantajien kannetta siitä komission päätöksestä, jollakantajilta evättiin oikeus tutustua kaikkiin komission asiakirjavihkossa oleviinasiakirjoihin, sillä ei ollut olemassa kannekelpoista toimea. Tapausta arvioidessaanensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että jos sen mahdollisesti ”olisitodettava menettelyn päätteeksi tehdystä päätöksestä nostettua kannettakäsitellessään, että asianomaisella on oikeus tutustua koko asiakirjavihkoon ja ettätätä oikeutta on loukattu, minkä vuoksi komission lopullinen päätös olisipuolustautumisoikeuksien rikkomisen vuoksi kumottava, lainvastaisuus koskisi kokomenettelyä” (perustelujen 47 kohta).

192.

    Tätä viittausta ”koko menettelyyn” ei voi tulkita erillään tuomion perustelujenseuraavasta virkkeestä, jonka mukaan komissiolla on oikeus aloittaa menettelyuudestaan ”kunhan se antaa kyseisille yrityksille ja yritysten yhteenliittymillemahdollisuuden esittää uudelleen huomautuksensa niitä vastaan esitetyistä väitteistäkaikkien niiden uusien asiakirjojen perusteella, joihin niillä olisi pitänyt olla oikeustutustua” (perustelujen 47 kohta). Niinpä jo tämän arvion sanamuodostakin

ilmenee, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole katsonut, ettäväitetiedoksiannon pätevyys voitaisiin asettaa kyseenalaiseksi.

193.

    Edellä esitetyn johdosta on todettava, että sillä, että yhteisöjen tuomioistuin kumosivuoden 1988 päätöksen, ei ole vaikutusta kyseisen päätöksen tekemistä edeltävienvalmistavien toimien pätevyyteen. Tämän vuoksi näiden toimien pätemättömyyttäkoskevat väitteet on hylättävä perusteettomina.

3.    Vuoden 1988 päätöksen kumoamisen jälkeen tehdyn Päätöksen tekemisenyksityiskohdat

Yhteenveto kantajien väitteistä ja niiden perusteluista

194.

    Kantajat väittävät lähinnä, että vaikka todettu virhe on tapahtunut vuoden 1988päätöksen tekemisen viimeisessä vaiheessa, se, että komissio korjasi tämän virheen,olisi edellyttänyt tiettyjen prosessuaalisten takeiden noudattamista ennen Päätöksentekemistä.

195.

    Kantajat korostavat, että Päätös on vuoden 1988 päätökseen verrattuna uusi, koskaviimeksi mainittu päätös on kumottu. Pelkästään tämä seikka olisi kantajienmukaan edellyttänyt, että tapauksessa olisi aloitettu uusi hallinnollinen menettelyennen Päätöksen tekemistä. Tietyt kantajat väittävät, että tällainen hallinnollinenmenettely olisi pitänyt käydä kokonaisuudessaan uudelleen, kun taas toiset kantajatkatsovat, että tietyt tämän menettelyn vaiheet olisi pitänyt hyväksyä sellaisenaan.Kantajat katsovat yleisesti, että komissio on loukannut kantajien oikeutta tullakuulluksi.

—    Johdannaisessa oikeudessa säädetyt menettelyvaiheet

196.

    LVM, Elf Atochem, BASF, Shell, DSM, SAV, Montedison, ICI ja Hüls väittävät,etteivät ne ole voineet esittää huomautuksiaan niiden asetuksen N:o 17 ja asetuksenN:o 99/63/ETY säännösten mukaisesti, jotka ilmentävät puolustautumisoikeuksiakoskevaa yhteisön oikeuden perusperiaatetta, jota on sovellettava vaikka siitä ei oleannettu erityissäännöksiä (em. asia Transocean Marine Paint v. komissio; em. asiaBritish Aerospace ja Rover v. komissio; em. asia Hoffman-La Roche v. komissio,tuomion 9 kohta; yhdistetyt asiat 209/78—215/78 ja 218/78, Van Landewyck ym. v.komissio, tuomio 29.10.1980, Kok. 1980, s. 3125, 81 kohta; em. yhdistetyt asiatMusique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 9 ja 10 kohta; asia 322/81,Michelin v. komissio, tuomio 9.11.1983, Kok. 1983, s. 3461, 7 kohta; asia T-64/89,Automec v. komissio, tuomio 10.7.1990, Kok. 1990, s. II-367, 46 kohta ja asia T-36/91, ICI v. komissio, tuomio 29.6.1995, Kok. 1995, s. II-1847, 69 kohta). SAVkorostaa, että on katsottava, että vuoden 1988 päätöstä ei ole koskaan ollutolemassa, joten komission olisi pitänyt käydä koko hallinnollinen menettelyuudestaan, kuten se sitä paitsi on Neljännessä kilpailuoikeutta koskevassa

kertomuksessaan sitoutunut tekemään (49 kohta). Lisäksi SAV ja ICI väittävät, ettäkomission kanta, jonka mukaan uusi menettely olisi ollut tarpeen vain siinätapauksessa, että kumotun päätöksen sisältöön olisi tehty olennaisia muutoksiapäätöstä uudelleen laadittaessa, perustuu ainoastaan siihen yhteisöjentuomioistuimen oikeuskäytäntöön, joka koskee institutionaalista tasapainoa, jostatässä tapauksessa ei ole kyse (em. asia Fedesa).

197.

    ICI on eri mieltä siitä komission väitteestä, jonka mukaan komissiolla olisi ollutoikeus tyytyä korjaamaan yhteisöjen tuomioistuimen toteama virhe asianosaisiakuulematta, sillä vuoden 1988 päätös ja Päätös perustuvat toimijoiden,markkinoiden taloudellisen tilanteen tai Päätöksen tekemistä edeltävinä vuosinakehittyneen oikeuskäytännön osalta erilaiseen tosiseikastoon ja oikeudelliseentilanteeseen.

198.

    SAV ja Montedison puolestaan väittävät tässä yhteydessä, että koska kumottupäätös oli tehty harkintavaltaa käyttäen, toimielin voi tehdä menettelyvirheen takiakumotun päätöksen uudelleen vain, jos se noudattaa asetettujamenettelyvaatimuksia ja kunnioittaa puolustautumisoikeuksia, vaikka asiasta ei oleerityissäännöksiä (em. asia Transocean Marine Paint v. komissio, tuomion 16kohta).

199.

    LVM, Elf Atochem, BASF, Shell, DSM, Wacker, Hoechst, SAV, ICI, Hüls jaEnichem lisäksi täsmentävät, että kun komissio ei käynyt päätöksen tekemistäedeltävää hallinnollista menettelyä, se jätti noudattamatta niitäkuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan roolia koskevia velvoitteita, jotkase on itselleen asettanut. Elf Atochem, Shell, SAV, ICI ja Enichem vetoavat ETY:nperustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 ja 66artiklan soveltamismenettelyissä suoritettavien kuulemisien kulusta 23 päivänämarraskuuta 1990 tehtyyn komission päätökseen (20. kilpailupolitiikkaa koskevakertomus, s. 350). BASF ja Hüls väittävät komission rikkoneenkuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan toimivaltuuksista 8 päivänäsyyskuuta 1982 tehdyn komission päätöksen 5, 6 ja 7 artiklaa (13. kilpailupolitiikkaakoskeva kertomus, s. 291).

200.

    ICI väittää, että Päätös olisi ollut huomattavasti erilainen, jos kuulemismenettelyistävastaava neuvonantaja olisi voinut puuttua tapaukseen, koska ICI olisi tuossayhteydessä voinut vedota muun muassa siihen, että tosiseikkojen tapahtumisesta onkulunut kauan ja että Päätöksen tekeminen viivästyi, siihen, että komissio epäsi siltäoikeuden tutustua asiakirjavihkoon, itse-syytöksiä koskevaan kysymykseen,asetuksen N:o 17 20 artiklan ulottuvuuteen ja yhdenmukaistetun menettelytavankäsitteeseen.

201.

    Hülsin mukaan kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan osallistumisestatapauksen käsittelyyn vuonna 1988 ei voi seurata, että tällä olisi ollut oikeus vuonna1994 harjoittaa hänelle kuuluvia tehtäviä; Hülsin mukaan sillä, kunkuulemismenettelyistä vastaava neuvonantaja puuttuu tapaukseen, ja vastaavan

päätöksen tekemisellä on välttämättä oltava tietty ajallinen läheisyys. Komissiontässä tapauksessa omaksuma kanta on sitäkin yllättävämpi, kun otetaan huomioon,että kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan tehtäväkenttää on laajennettu(XXIII kilpailuoikeutta koskeva kertomus, 203 kohta ja sitä seuraavat kohdat;komissiossa kilpailun alalla pidettävistä kuulemismenettelyistä vastaavanneuvonantajan toimivaltuuksista 12 päivänä joulukuuta 1994 tehty komission päätös94/810/EHTY, EY; EYVL L 330, s. 67).

202.

    Enichem lisää, että asiassa T-9/89, Hüls vastaan komissio, 10.3.1992 annetustaensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiosta (Kok. 1992, s. II-499), johonkomissio vetoaa, ei voida päätellä, että kuulemismenettelyistä vastaavanneuvonantajan kuuleminen ei olisi pakollinen vaihe kaikissa menettelyissä. Joskyseistä neuvonantajaa olisi tässä tapauksessa kuultu, hän olisi voinut esittäähuomautuksensa päätöksen uudelleentekemisen tarkoituksenmukaisuudesta,Päätöksen perustelujen 55—59 kohdasta, jotka ovat uusia alkuperäisen päätöksenperusteluihin nähden (asia C-135/92, Fiskano v. komissio, tuomio 29.6.1994, Kok.1994, s. I-2885, 40 kohta) ja jotka kuuluvat komission jäsenistä muodostuvankollegion yksinomaiseen toimivaltaan; lisäksi se olisi voinut huomauttaa syrjivän javirheellisesti vuoden 1987 liikevaihdon eikä vuoden 1993 liikevaihdon perusteellamäärätyn sakon suuruudesta, vanhentumista koskevasta arviosta, joka, päinvastoinkuin komissio väittää, on pääasiaa koskeva peruste, säännöistä, jotka koskevatoikeutta tutustua asiakirja-aineistoon, yhteisöjen tuomioistuimen tuomion ergaomnes -vaikutuksesta, sen oikeusvoimaa koskevan periaatteen soveltamisesta, jonkamukaan komissiolla ei ollut valtuutta tehdä samoja tosiseikkoja koskevaa Päätöstäja täten rikkoa kahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa koskeva periaatetta, sekäPVC-markkinoiden, joilta kantaja vetäytyi vuonna 1986, jolloin se luovuttitoimintansa sellaiselle yhteisyrityksille, josta se samoin kuin ICI omisti 50 % ja jostase nyttemmin omistaa enää vähemmistöosuuden, kehityksestä. Näillä seikoilla olisikantajan mukaan voinut olla huomattava vaikutus Päätökseen. Komissio tekemänvalinnan vuoksi kantajan on ollut pakko nostaa kanne esittääkseen tällaisiahuomautuksia.

203.

    LVM, Elf Atochem, BASF, DSM, Wacker, Hoechst, SAV, ICI, Hüls ja Enichemkatsovat, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 17 10 artiklan 3 kohdassasäädettyä velvollisuutta kuulla kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaakäsittelevää neuvoa-antavaa komiteaa (jäljempänä neuvoa-antava komitea) ennenPäätöksen tekemistä. Neuvoa-antavaa komiteaa on kyseisten kantajien mukaannimittäin kuultava ennen kuin tehdään mitään sellaista päätöstä, jossa todetaanasetuksen N:o 17 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu kilpailusääntöjen rikkominen,tai mitään sellaista päätöstä, jossa kyseisen asetuksen 15 artiklan 3 kohdanmukaisesti määrätään sakko. Koska Päätös on alkuperäiseen päätökseen nähdenuusi päätös, neuvoa-antavan komitean vuonna 1988 tapahtunut kuuleminen onkantajien mukaan joko merkityksetöntä tai riittämätöntä. Itse Päätös on kantajienmukaan näin ollen kumottava olennaisen menettelymääräyksen rikkomisen vuoksi(julkisasiamies Gandin ratkaisuehdotus em. asiassa Chemiefarma v. komissio, Kok.

1970, ratkaisuehdotus s. 707, erityisesti s. 709—711; julkisasiamies Warnerinratkaisuehdotus em. asiassa Distillers Company v. komissio, Kok. 1980,ratkaisuehdotus s. 2267, erityisesti s. 2293; yhdistetyt asiat 228/82 ja 229/82, Fordv. komissio, tuomio 28.2.1984, Kok. 1984, s. 1129, julkisasiamies Sir Gordon Slynninratkaisuehdotus s. 1147, erityisesti s. 1173; eräät kantajista vetoavat myöskuulemisvelvollisuuden rikkomista koskevaan oikeuskäytäntöön: asia 2/54, Italia v.korkea viranomainen, tuomio 21.12.1954, Kok. 1954, s. 73; em. asia RoquetteFrères v. neuvosto; asia C-65/90, parlamentti v. neuvosto, tuomio 16.7.1992, Kok.1992, s. I-4593; yhdistetyt asiat C-13/92, C-14/92, C-15/92 ja C-16/92, Driessen ym.,tuomio 5.10.1993, Kok. 1993, s. I-4751 ja asia C-388/92, parlamentti v. neuvosto,tuomio 1.6.1994, Kok. 1994, s. I-2067). Yhteisöjen tuomioistuimen asiassa 71/74,Frubo vastaan komissio, 15.5.1975 antamalla tuomiolla (Kok. 1974, s. 563), johonkomissio vetoaa, ei kantajien mukaan sen sijaan ole merkitystä tämän tapauksenkannalta, koska tiettyjen kilpailusääntöjen soveltamisesta maataloustuotteidentuotantoon ja kauppaan 4 päivänä huhtikuuta 1962 annetun neuvoston asetuksenN:o 26/62 (EYVL 1962, 39, s. 993) mukaista yleistä jäsenvaltioiden kuulemistasilloin, kun komissiolla ei ole epäilystäkään siitä, että kyseisessä asetuksessa säädetytpoikkeukset eivät sovellu tilanteeseen, ja asetuksessa N:o 17 täsmällisestijärjestettyä neuvoa-antavan komitean kuulemista ei voida verrata toisiinsa.

204.

    Neuvoa-antavan komitean kuuleminen olisi tässä tapauksessa ollut erityisen tärkeääkahdesta syystä. Ensinnäkin BASF, Wacker, Hoechst, SAV, Hüls ja Enichemväittävät, että Päätös on ensimmäinen asiassa sen jälkeen tehty päätös, kunyhteisöjen tuomioistuin kumosi aiemman päätöksen näiden samojen yritysten osalta.Kuten SAV ja ICI väittävät, neuvoa-antavalle komitealle annetun tehtävän vuoksikyseistä komiteaa, jonka on välittömästi osallistuttava kilpailupolitiikanyhdenmukaiseen kehittämiseen (XIII kilpailuoikeutta koskeva kertomus, 79 kohta),olisi pitänyt kuulla siitä, onko uuden päätöksen tekeminen tarkoituksenmukaistaaikaisemman päätöksen tultua kumotuksi, minkä arvioiminen kantajien mukaanselvästi on asiaa koskevan oikeuskäytännön puuttuessa kilpailupolitiikkaa. Senjohdosta, että uuden päätöksen tekeminen aiemman päätöksen tultua kumotuksikuuluu komission harkintavaltaan, on sitäkin enemmän tarpeen kuulla neuvoa-antavaa komiteaa tällaisen toiminnan tarkoituksenmukaisuudesta. Juuri tämänsuuntaisesti komissio on kantajien mukaan aiemmin toiminut [ETY:nperustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 23 päivänä lokakuuta 1975 tehtykomission päätös 75/649/ETY (IV/233—Transocean Marine Paint Association)(EYVL L 286, s. 24)].

205.

    Toiseksi BASF, Wacker, Hoechst, ICI, Hüls ja Enichem esittävät, että neuvoa-antavaa komiteaa olisi pitänyt kuulla myös niistä muutoksista, joita Päätökseentehtiin alkuperäiseen päätökseen verrattuna, mutta eräät näistä kantajista katsovat,että komiteaa olisi pitänyt kuulla myös menettelyn keston pituudesta, alkuperäinenpäätöksen kumoamiseen johtaneista erityisistä olosuhteista, niistä komissionvirheistä, jotka tulivat ilmi tutkittaessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessatästä päätöksestä nostettuja kanteita, ja kyseisen tuotteen markkinoidenkehityksestä vuodesta 1988 alkaen. ICI toteaa tässä yhteydessä, että neuvoa-antavan

komitean kuuleminen uudelleen olisi ollut perusteltua myös kyseisen komiteankokoonpanossa tehdyn muutoksen johdosta. BASF esittää tässä samassa yhteydessä,että neuvoa-antavan komitean kuulemisen tarkoituksena on myös se, että niilleyrityksille, joita moititaan kilpailusääntöjen rikkomisesta, taataan oikeusoikeudenmukaiseen menettelyyn ja oikeus tulla kuulluksi, joista säädetäänasetuksen N:o 99/63 1 artiklassa, 7 artiklan 1 kohdassa ja 8 artiklan 2 kohdassa.

206.

    BASF, Wacker, Hoechst ja ICI katsovat, että komissio olisi voinut kuulemisenperusteella tehdä toisenlaisen päätöksen, varsinkin sakkojen osalta, tai jopa jättääkoko Päätöksen tekemättä. BASF huomauttaa tältä osin, että jättäessäänalkuperäisen päätöksen perustelujen 37 kohdassa, joka koskee yritysten välisenyhteisjärjestelyn haitallisia seuraamuksia, olevat tietyt kaksi virkettä pois komissioon samalla poistanut päätöksestä sellaisen näkökohdan, jolla siis väistämättä oliollut vaikutus sakon määräämistä ja sen suuruutta koskevaan päätökseen.

207.

    BASF ja ICI katsovat lisäksi, että jos neuvoa-antavaa komiteaa on kuultava ennenpoikkeusluvan uusimista, sitä on kuultava myös silloin, kun komissio tekeepäätöksen, jolla korvataan kumottu päätös.

208.

    LVM ja DSM korostavat erityisesti sitä, että kun komissio jätti kuulematta neuvoa-antavaa komiteaa ennen Päätöksen tekemistä, se samalla vei jäsenvaltioiltamahdollisuuden osallistua yhteisön kilpailupolitiikan määrittelyyn, ja sitä, ettäkyseisen komitean pakollinen kuuleminen edistää institutionaalisen tasapainonsaavuttamista tällä alalla. Itse Päätös on kyseisten kantajien mukaan kumottavatällaisen velvollisuuden rikkomisen johdosta tai olennaisten menettelymääräystenrikkomisen johdosta tai jopa puuttuvan toimivallan perusteella, jos tämä velvollisuusymmärretään siten, että se edellyttää jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaistensuostumusta.

209.

    SAV toteaa, ettei institutionaalista tasapainoa koskevaa oikeuskäytäntöä, jossa onkyse velvollisuudesta kuulla parlamenttia sellaisesta direktiiviehdotuksesta, jota onmuutettu useasti peräkkäin (ks. erityisesti em. asia parlamentti v. neuvosto, tuomio16.7.1992), voida soveltaa analogisesti tapaukseen, jossa neuvoa-antavaa komiteaaei ole kuultu sellaisesta uudesta päätöksestä, joka on vastainen sille, jolle seosoitetaan.

210.

    Lopuksi SAV ja ICI katsovat komission rikkoneen perustamissopimuksen 190artiklaa, sillä Päätöksen perustelukappaleissa viitataan pelkästään siihen neuvoa-antavan komitean kuulemiseen, joka suoritettiin ennen vuoden 1988 päätöksentekemistä.

211.

    SAV korostaa erityisesti sitä, että komissio on laiminlyönyt EFTA:nvalvontaviranomaisen kanssa tehtävää yhteistyötä koskevan velvollisuutensa. Se toteaa erityisesti, että Portossa 2.5.1992 allekirjoitetun ja 1.1.1994 voimaan tulleenEuroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 53, 56 ja 58 artiklan määräyksissä

samoin kuin kyseisen sopimuksen pöytäkirjoissa 21 ja 23 velvoitetaan komissiotekemään yhteistyötä EFTA:n valvontaviranomaisen kanssa määritettäessäkilpailupolitiikkaa ja tehtäessä yksittäispäätöksiä tällä alalla. Jättäessään kuulemattaneuvoa-antavaa komiteaa komissio on SAV:n mukaan ottanut EFTA:nvalvontaviranomaiselta pois tämän mahdollisuuden esittää huomautuksensa.Komissiolla on velvollisuus tehdä yhteistyötä tämän viranomaisen kanssa jopelkästään siitä syystä, että tehdään päätös, riippumatta siitä, onko tämä päätössamanlainen kuin aiempi kumottu päätös. Koska esillä lisäksi on kilpailupolitiikkaakoskeva asia, valvontaviranomaista olisi pitänyt pyytää tekemään yhteistyötäkomission kanssa.

—    Kuulemiseksi tulemista koskeva oikeus, johon kantajat vetoavat

212.

    Komissio on kantajien mukaan loukannut yritysten oikeutta esittää näkökantansa.

213.

    Ensinnäkin LVM ja DSM väittävät, että jo pelkästään se, että aiotaan tehdä uusiyrityksille vastainen päätös, riittää synnyttämään komissiolle velvollisuuden kuullaasianosaisia tästä aikomuksesta (yhdistetyt asiat C-48/90 ja C-66/90, Alankomaatym. v. komissio, tuomio 12.2.1992, Kok. 1992, s. I-565, 44 kohta). ICI katsoo, ettäsitä olisi joka tapauksessa pitänyt kuulla siitä, olisiko uuden päätöksen tekeminen tapauksessa vallinneissa olosuhteissa toivottavaa tai lainmukaista.

214.

    Toiseksi SAV:in, Hülsin ja Enichemin mukaan uuden päätöksen tekemistä edeltäväpäätös siitä, että tapauksessa ei noudateta tavallista päätöksentekomenettelyä, olisiedellyttänyt sitä, että asianosaisia olisi kuultu tästä uuden päätöksen tekemistäedeltävästä päätöksestä.

215.

    SAV katsoo komission tehneen teitoisen valinnan kun se ei Päätöstä tehdäkseenkäynyt uudelleen läpi koko hallinnollista menettelyä. Viranomaisilla on kuitenkinvelvollisuus kunnioittaa sen, jolle päätös osoitetaan, oikeutta saada tietää neolosuhteet, joissa komissio aikoo tehdä päätöksen, vaikka tästä ei olisierityissäännöksiä (asia C-49/88, Al-Jubail Fertilizer ja Saudi Arabian Fertilizer v.neuvosto, tuomio 27.6.1991, Kok. 1991, s. I-3187, 16 kohta ja em. asia Alankomaatym. v. komissio). Komission olisi siis pitänyt kuulla yrityksiä siitä prosessuaalisestavalinnasta, jonka se aikoi tehdä.

216.

    Hüls puolestaan katsoo, että sille olisi pitänyt antaa mahdollisuus esittäähuomautuksensa sen menettelyn lainmukaisuudesta, jota komissio aikoi tapauksessanoudattaa 15.6.1994 annetun tuomion jälkeen, ja erityisesti siitä, voidaanko uusipäätös tehdä ilman uutta kuulemista.

217.

    BASF, Wacker, Hoechst ja Hüls korostavat, että koska komissio oli epävarma sensuhteen, millaista menettelyä sen olisi noudatettava Päätöksen tekemisessä, se onpyytänyt oikeudellista yksikköään laatimaan muistion tästä seikasta. BASF, Hüls jaWacker vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin määrää komissiontoimittamaan tämän muistion asiakirja-aineistoon liitettäväksi, ja BASF vaatii

lisäksi, että jos tästä on annettu vain suullinen lausunto, sen antanutta virkamiestäon kuultava.

218.

    Kolmanneksi LVM, BASF, Shell, DSM, SAV, ICI ja Enichem väittävät, että uudenpäätöksen tekeminen merkitsee komissiolle velvollisuutta kuulla asianomaisiayrityksiä ennen niille vastaisen päätöksen tekemistä (asia 234/84, Belgia v. komissio,tuomio 10.7.1986, Kok. 1986, s. 2263, 27 kohta; asia 40/85, Belgia v. komissio,tuomio 10.7.1986, Kok. 1986, s. 2321, 28 kohta; asia 259/85, Ranska v. komissio,tuomio 11.11.1987, Kok. 1987, s. 4393, 12 kohta; asia C-301/87, Ranska v. komissio,tuomio 14.2.1990, Kok. 1990, s. I-307, 29 kohta ja em. asia Alankomaat ym. v.komissio, tuomion 44 kohta). Yritykset olisivat näin voineet esittää huomautuksensaerityisesti sen oikeuskäytännön kehittymisestä, joka liittyy yritystenyhdenmukaistetun menettelytavan käsitteeseen ja sen olemassaolonnäyttämiskeinoihin. Ne olisivat myös voineet esittää huomautuksensa senoikeuskäytännön kehittymisestä, joka koskee komission asiakirja-aineistoontutustumista koskevan oikeuden saamisedellytyksiä, vanhentumissääntöjentulkinnasta, komission päätöksenteon viivästymisestä, siitä, että niitä syrjitään NorskHydroon ja Solvayhin nähden, sekä kahdenkertaisen seuraamuksen kiellonperiaatteesta.

219.

    Wacker, Hoechst ja ICI katsovat tässä yhteydessä, että komissio on väärässäkatsoessaan oikeuden tulla kuulluksi koskevan ainoastaan niitä väitteitä, joitayritystä vastaan on esitetty. Yrityksen on voitava esittää huomautuksensa joka kerta,kun komissio esittää uusia kannanottoja, joita ei kyseiseen hetkeen mennessä oleannettu tiedoksi, koskivatpa ne tosiasiakysymyksiä tai oikeuskysymyksiä.

220.

    LVM ja DSM katsovat myös, että yritysten oikeus saattaa riita ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäväksi ei vapauta komissiota kuulemasta niitäennen päätöksen tekemistä (em. asia T-36/91, ICI v. komissio, tuomio 29.6.1995,108 kohta) ja että perustavanlaatuisen oikeuden rikkomista ei voida näin korjatailman institutionaalisen tasapainon horjuttamista.

221.

    SAV:in mukaan aiempaa menettelyä olisi voitu jatkaa siitä vaiheesta, jossa siinämeneteltiin virheellisesti, vain siinä tapauksessa, että menettelystä kertynyt aineistoolisi päivitetty, mikä olisi edellyttänyt, että komissio olisi päätöstä uudelleentehdessään ottanut huomioon tällä välin tapahtuneet tosiseikkojen ja oikeudellistenseikkojen muutokset (asia C-261/89, Italia v. komissio, tuomio 3.10.1991, Kok. 1991,s. I-4437 ja em. asia British Aerospace ja Rover v. komissio ja julkisasiamies vanGervenin tuossa asiassa esittämä ratkaisuehdotus, Kok. 1992, s. I-504, 10 ja 12kohta). SAV korostaa, että sitä olisi pitänyt kuulla, jotta se olisi voinut vedotaoikeuskäytännön kehitykseen (ks. edellä 218 kohta), mikä on hallinnollisenmenettelyn erityisen tavoitteen mukaista. Lisäksi SAV toteaa, että pelkästään silläseikalla, että se voisi vedota tähän oikeuskäytäntöön nyt käsiteltävänä olevankanteen yhteydessä, ei olisi vaikutusta komission velvollisuuteen, jonka mukaan sen

olisi pitänyt kuulla kyseistä yritystä aiemmin tästä aiheesta ja jonka noudattaminenolisi voinut johtaa toisenlaisen päätöksen tekemiseen.

222.

    Neljänneksi LVM, Elf Atochem, BASF, Shell, DSM, Wacker, Hoechst, SAV, ICI,Hüls ja Enichem katsovat, että yrityksiä olisi pitänyt kuulla, sillä Päätöksen tekstipoikkeaa alkuperäisen päätöksen tekstistä ratkaisevilta kohdin (asia 51/69, Bayerv. komissio, tuomio 14.7.1972, Kok. 1972, s. 745, 11 kohta ja asia 55/69, Cassella v.komissio, tuomio 14.7.1972, Kok. 1972, s. 887, 11 kohta), kuten esimerkiksivanhentumista koskevien sääntöjen arvioinnin osalta ja siltä osin, että Päätöksestäon aiempaan päätökseen verrattuna poistettu kaksi yritysten välistä yhteisjärjestelyäkoskevaa virkettä (Päätöksen perustelujen 37 kohta), lisätty vuoden 1988 jälkeenkäytyä menettelyä koskeva osa ja jätetty määräämättä seuraamuksia Solvaylle jaNorsk Hydrolle. Shell katsoo lisäksi, että määräys pidättäytyä jatkossakinkilpailusääntöjen rikkomisesta (Päätöksen 2 artikla) osoittaa, että komissiolla onpitänyt olla sellaisia ajanjaksoa 1988—1994 koskevia tietoja, joista Shelliä ei olekuultu.

223.

    Viidenneksi BASF väittää, että koska aiempi hallinnollinen menettely saatettiinpäätökseen vuoden 1988 päätöksellä, yrityksiä olisi pitänyt kuulla uudestaan.

224.

    Kuudenneksi BASF, Wacker, Hoechst, ICI ja Hüls väittävät, että niitä olisi pitänytkuulla, koska kuulemisen ja Päätöksen tekemisen välillä oli kulunut kuusi vuotta.Shell esittää saman suuntaisen väitteen, jonka mukaan tapahtuneeksi väitetynrikkomisen ja Päätöksen tekemisen välillä on kulunut liian pitkä aika; tämän vuoksinousee esiin kysymys siitä, onko menettely virheellinen ja epäoikeudenmukainenkantajan kannalta. BASF, Wacker, Hoechst ja Hüls korostavat, että rikkomisentoteamista koskevalla, sakkojen määräämiseen päättyvällä menettelyllä onennaltaehkäisevä vaikutus (em. yhdistetyt asiat Musique Diffusion française ym. v.komissio, tuomion 106 kohta) ja että se on luonteeltaan lähes rikosprosessia. Niinpämenettelyssä on noudatettava samoja takeita kuin rikosprosessissa. Tällainen taeon kyseisten kantajien mukaan muun muassa velvollisuus tehdä päätöskohtuullisessa ajassa kuulemisesta (asia T-43/92, Dunlop Slazenger v. komissio,tuomio 7.7.1994, Kok. 1994, s. II-441, 167 kohta). Tässä tapauksessa sitä, ettänäiden kahden ajankohdan välillä on kulunut kuusi vuotta, mitä ei voida lukeakyseisistä yrityksistä johtuneeksi, koska vuoden 1988 päätöksessä oli vakaviavirheitä, ei voida pitää kohtuullisena. BASF lisää, että ottaen huomioon PVC-markkinoiden kehitys, BASF:n aseman kehitys sekä Päätöksen tekstiin tehdytolennaiset muutokset, yrityksiä olisi pitänyt kuulla uudestaan, jotta Päätöstätehtäessä olisi voitu ottaa huomioon kaikki silloiset oikeudelliset seikat ja tosiasiat.

225.

    ICI väittää lopuksi, ettei sen voida katsoa voineen puolustaa etujaan tehokkaasti,koska sen kirjallisten ja suullisten huomautusten esittämistä Päätöksen tekemiseenkului kuusi vuotta; oikeus esittää tehokkaasti huomautuksia edellyttää sitä, ettähenkilöä kuullaan niiden oikeudellisten ja tosiasiallisten olosuhteiden vallitessa,jotka vallitsevat välittömästi päätöksen tekemistä edeltävänä ajanjaksona.

Komission väitteet ja niiden perustelut

226.

    Vastauksena kantajien perusteisiin, väitteisiin ja niiden perusteluihin komissioesittää, että vuoden 1988 päätös kumottiin kantajien osalta 15.6.1994 annetullayhteisöjen tuomioistuimen tuomiolla sillä perusteella, että vuoden 1988 päätöstä eituolloin voimassa olleen komission työjärjestyksen 12 artiklan vastaisesti ollutsaatettu todistusvoimaiseksi (15.6.1994 annettu tuomio, 76—78 kohta).

227.

    Näin ollen kumoamisella ei ole vaikutusta sitä vaihetta edeltävän menettelynpätevyyteen, jossa virhe tapahtui. Komissiolla on siis yhteisöjen tuomioistuimentuomion täytäntöönpanemiseksi ollut oikeus rajoittaa toimintansa siihen, että setekee uuden, asianmukaisesti todistusvoimaiseksi saatetun päätöksen, koska ei oleolemassa toisaalta sellaisia uusia perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamistakoskevia sääntöjä, jotka olisi annettu kumotun päätöksen tekopäivän jälkeen, eikämyöskään uusia tosiseikkoja, koska teot, joita moitteet koskevat, on tehty kauanaikaa sitten. Tämä on komission mukaan lisäksi päätöksen tekemistä edeltävänhallinnollisen menettelyn erityisen tavoitteen mukaista (yhdistetyt asiat 43/82 ja63/82, VBVB ja VBBB v. komissio, tuomio 17.1.1984, Kok. 1984, s. 19, 52 kohta).Vastakkainen ratkaisu merkitsee komission mukaan liiallista sitoutumistamenettelyvaatimuksiin (em. asia Frubo v. komissio, tuomion 11 kohta).

228.

    Komissio lisää, että vuoden 1988 päätöksen ja Päätöksen sanamuotojen erot eivätole olennaisia (em. asia ACF Chemiefarma v. komissio, tuomion 178 kohta; asia817/79, Buyl ym. v. komissio, tuomio 4.2.1982, Kok. 1982, s. 245, 23 kohta; em. asiaFedesa; em. asia parlamentti v. neuvosto, tuomio 16.7.1992 ja em. asia parlamenttiv. neuvosto, tuomio 1.6.1994), joten oikeuskäytännöllä, johon tietyt kantajat ovatvedonneet (erityisesti asiassa Transocean Marine Paint v. komissio annettu tuomioja asiassa British Aerospace ja Rover v. komissio annettu tuomio), ei ole merkitystätämän tapauksen kannalta.

229.

    Komission mukaan on tosiasiassa niin, että kuulemisen järjestäminen uudelleentekstiin tehtyjen pelkästään toimituksellisten muutosten vuoksi ei ole perusteltua,koska nämä lisäykset eivät ole väitteitä. Se, että vuoden 1988 päätöksensaksankielisen version perustelujen 37 kohdassa olleita kahta virkettä ei enää olesamassa kohdassa Päätöksessä, johtuu komission mukaan yksinomaan siitä, että sehaluttiin saattaa yhdenmukaiseksi muiden kieliversioiden kanssa, jotka myös ovattodistusvoimaisia. Tekstin muuttaminen ei kuitenkaan merkitse väitettä, jotenkantajia ei ole ollut tarpeen kuulla tästä kysymyksestä.

230.

    Koska virheen, jonka johdosta vuoden 1988 päätös kumottiin, on selvästi todettutapahtuneen vuoden 1988 päätöksen viimeisessä vaiheessa ja koska Päätös eiolennaisilta osiltaan poikkea aiemmasta päätöksestä, kaikki vuoden 1988 päätöksentekemistä edeltävät vaiheet ovat komission mukaan edelleen päteviä.

231.

    Koska kantajia vastaan ei ole esitetty mitään uusia väitteitä, komissio näin ollenkatsoo, ettei sen velvollisuutena ole ollut antaa tiedoksi uutta väitetiedoksiantoaeikä antaa yrityksille tilaisuutta esittää huomautuksiaan suullisesti tai kirjallisestieikä sillä myöskään ole ollut velvollisuutta pyytää kuulemismenettelyistä vastaavanneuvonantajan osallistumista, mitä ei voida erottaa menettelyn kahdesta edellisestävaiheesta.

232.

    Komissiolla ei mielestään ollut myöskään velvollisuutta kuulla neuvoa-antavaakomiteaa. Vuoden 1988 päätöksen kumoaminen huomioon ottaen 30.11.1988suoritettua neuvoa-antavan komitean kuulemista on komission mukaan pidettäväPäätöksen tekemistä edeltävänä kuulemisena, koska tapauksessa ei ole esitettyuusia väitteitä. Näin ollen asetuksen N:o 17 10 artiklan 3 kohdan tarkoitus jatavoite on täytetty. Komissio korostaa myös, että viittauksella neuvoa-antavankomitean oikeuteen tulla kuulluksi poikkeuslupapäätöstä uusittaessa ei olemerkitystä tässä tapauksessa. Tällainen uusiminen koskee nimittäin toista ajallistaviitekehystä, joten arvioinnit perustuvat erilaisiin parametreihin.

233.

    Asioissa BASF ja ICI komissio täsmentää, että sen neuvoa-antavaa komiteaakoskeva kanta ei estä sellaisten muutosten tekemistä tekstiin, jotka eivät oleolennaisia, kuten esimerkiksi ajan kulumisesta johtuvien muutosten tekemistä jaPäätöksen saksankielisessä versiossa olleiden kahden virkkeen poistamista. AsiassaTransocean Marine Paint vastaan komissio annetusta tuomiosta, johon SAV viittaa,ilmenee komission mukaan, että uusi lausunto on tarpeen ainoastaan silloin, kunneuvoa-antavaa komiteaa ei ole alun perinkään kuultu jostain aineellisesta seikasta.Tästä ei tässä tapauksessa kuitenkaan ole kyse.

234.

    Komissio toteaa lisäksi, että neuvoa-antavan komitean lausunto ei sido sitä, mikäkomission mukaan ilmenee asetuksen N:o 17 10 artiklan 6 kohdan toisestavirkkeestä.

235.

    SAV:ia koskevassa asiassa komissio huomauttaa, että neuvoa-antavalle komitealleon joka tapauksessa ilmoitettu ne perustelut, jotka SAV esitti vastaukseksi sitävastaan esitettyihin väitteisiin (em. asia Michelin v. komissio, tuomion 7 kohta jaem. asia Hüls v. komissio, tuomion 86 kohta), ja että kyseisiä väitteitä ei olemuutettu vuoden 1988 jälkeen. Komissio lisää, että neuvoa-antavaa komiteaa eiollut kuultava uuden päätöksen tekemisen tarkoituksenmukaisuudesta.

236.

    Komission mukaan asetuksen N:o 99/63/ETY 1 artiklasta seuraa, että neuvoa-antavaa komiteaa on kuultava vasta sen jälkeen, kun asianosaisia on kuultu. Koskaasianosaisten kuuleminen uudelleen ei ole ollut tarpeen, myöskään neuvoa-antavaakomiteaa ei ole kuultava, koska perustelut ovat samat (yhdistetyt asiat 46/87 ja227/88, Hoechst v. komissio, tuomio 21.9.1989, Kok. 1989, s. 2859, 54 kohta).

237.

    Komissio huomauttaa lisäksi, että ainoastaan sen tehtävänä on arvioida, onkopäätöksen tekeminen tai sen tekeminen toistamiseen tarkoituksenmukaista (em.asia Parker Pen v. komissio, tuomion 65 kohta), joten sen ei ole ollut tarpeen

kuulla asianosaisia seikasta, jota väitetään prosessuaaliseksi valinnaksi. Sitä paitsiei ole olemassa mitään sellaista varsinaista päätöstä, jossa komissio olisi päättänytkäyttää muuta kuin säännösten mukaista menettelyä.

238.

    Komissio lisää vielä, että oikeuskäytännön kehityksellä, jota väitetään tapahtuneensekä yritysten yhdenmukaistetun menettelyn käsitteen osalta että asiakirja-aineistoon tutustumista koskevan oikeuden osalta, ei ole merkitystä, koska se eimitenkään liity viitejaksoa koskevien väitteiden sisältöön. Tästä tapahtuneeksiväitetystä oikeuskäytännön kehityksestä ei komission mukaan seuraa, että kantajiavastaan esitettyjä väitteitä olisi pitänyt muuttaa. Vaikka kantajat voisivat vedotatähän oikeuskäytännön kehitykseen perustellakseen vaatimustaan päätöksentekemistä edeltävän hallinnollisen menettelyn pätevyyden kumoamisesta,kehityksestä ei sitä vastoin voi seurata, että Päätös kumottaisiin sen vuoksi, ettäkyseistä menettelyä ei ole aloitettu uudelleen.

239.

    Ne menettelykysymykset, joiden osalta oikeuskäytännön väitetään kehittyneen, eivätsitä paitsi normaalisti kuulu väitetiedoksiantoon, eikä komission tarvitse tarkastellaniitä päätöksessään (em. asia ICI v. komissio, tuomio 14.7.1972 ja em. asia Michelinv. komissio). Tältä osin on todettava, että Päätöksessä olevat, asiakirjoihintutustumista koskevan oikeuden saamista koskevat toteamukset eivät ole osasellaisista olennaisista perusteluista, joihin päätösosa tukeutuu.

240.

    Asian Elf Atochem osalta komissio korostaa, että kantajan väite siitä, että sitä olisipitänyt kuulla kahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa koskevasta periaatteesta jasuhteellisuusperiaatteesta, on järjetön, koska tässä tapauksessa ei ole kysekummastakaan näistä periaatteesta. Myöskään sillä tämän kantajan esittämälläväitteellä, joka koskee PVC-markkinoiden kehitystä vuosien 1988 ja 1994 välillä, ei ole merkitystä, koska tällä kehityksellä, olettaen, että se näytettäisiin toteen, eiole merkitystä vuosien 1980 ja 1984 välillä tapahtuneiden tosiseikkojen arvioinnissa.Vastaavasti komissio täsmentää asiassa T-313/94, että Päätöksessä ei mistäänilmene, että päätöslauselman 2 kohdan perustana olisi käytetty ajanjaksoon 1988-1994 liittyviä seikkoja.

241.

    Asiassa BASF, asiassa Wacker ja asiassa Hoechst komissio huomauttaa vastauksenakuulemisen ja Päätöksen tekemisen välillä kuluneen ajanjakson pituutta koskevaankanneperusteeseen, että kilpailuasioissa noudatettava hallinnollinen menettely ei oleluonteeltaan rikosprosessuaalista ja että siinä ei tunneta suullisuusperiaatetta.Tämän vuoksi mikään ei estä sitä, että kuulemisen tulokset ilmoittavat komissiollesellaiset henkilöt, jotka komissio on asetuksen N:o 99/63/ETY 9 artiklan 1 kohdannojalla valtuuttanut toimittamaan kuulemisen, eikä komission jäsenten tarvitse ollahenkilökohtaisesti läsnä kuulemisessa (em. asia Boehringer v. komissio, tuomion 23kohta). Komissio muistuttaa lisäksi, että kuulemismenettelyistä vastaavaneuvonantaja huolehtii pöytäkirjan laatimisesta ja että asianomaiset yrityksetlukevat ja hyväksyvät pöytäkirjan.

242.

    Lopuksi komissio toteaa, että pelkästään sen johdosta, että kilpailusääntöjenrikkomisen ja Päätöksen tekemisen, vuoden 1988 päätöksen ja Päätöksen tekemisensekä kuulemisen ja Päätöksen tekemisen välillä on kulunut aikaa, ei synnytäoikeutta tulla kuulluksi, koska yhteisön lainsäätäjä on halunnut, ettävanhentumisaika pysähtyy oikeudenkäynnin vireilläolon ajaksi (asetuksen N:o2988/74 3 artikla). Shellille, joka vetoaa rikkomisen ja Päätöksen tekemisen välilläkuluneeseen aikaan, ei tässä suhteessa ole aiheutunut mitään vahinkoa.

243.

    Päätöstä ei myöskään ole tehty yllättäen. Komissio nimittäin ilmoitti aikomuksistaanlehdistötiedotteessa, joka julkaistiin samana päivänä, kun yhteisöjen tuomioistuimentuomio julistettiin.

244.

    Komissio kiistää sen, että se olisi jättänyt noudattamatta ETA-sopimuksenmääräyksiä; kyseistä sopimusta ei nimittäin ole sovellettava ratione temporis, silläPäätöksen tekemiseen johtaneet tosiseikat tapahtuivat ennen kyseisen sopimuksenvoimaantuloa eli ennen päivämäärää 1.1.1994.

245.

    Asiassa BASF, asiassa Wacker ja asiassa Hüls komissio huomauttaa, ettei senoikeudellinen yksikkö ole antanut lausuntoa siitä, voitiinko PVC:n tuottajien osaltatehdä uusi päätös vuoden 1988 päätöksen tekemistä edeltävän hallinnollisenmenettelyn perusteella. Joka tapauksessa tällainen lausunto olisi luonteeltaanpuhtaasti komission sisäinen, eikä kolmansilla olisi oikeutta tutustua siihen (em. asiaHüls v. komissio, tuomion 86 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

246.

    Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen kaikissa sellaisissa menettelyissä, joissavoidaan määrätä seuraamuksia - erityisesti sakkoja tai uhkasakkoja - on yhteisönoikeuden perusperiaate, jota on noudatettava myös luonteeltaan hallinnollisessamenettelyssä (em. asia Hoffmann- La Roche v. komissio, tuomion 9 kohta).

247.

    Asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 kohdassa ja asetuksen N:o 99/63 /ETY 4 artiklassasovelletaan tätä periaatetta, kun niissä säädetään, että komissio saa lopullisessapäätöksessään ottaa huomioon ainostaan sellaiset väitteet, joiden osalta yrityksilleja yritysten yhteenliittymille on varattu tilaisuus esittää näkökantansa.

248.

    Asianomaisten yritysten ja yritysten yhteenliittymien oikeus esittää hallinnollisenmenettelyn kirjallisessa ja suullisessa vaiheessa huomautuksensa komissionesittämistä väitteistä on puolustautumisoikeuksen olennainen osa (em. yhdistetytasiat Hoechst v. komissio, tuomion 52 kohta). Tällainen kuuleminen on tarpeen,jotta yrityksille ja yritysten yhteenliittymille turvataan oikeus tutkimuksen päättyessäesittää huomautuksensa kaikista niitä vastaan esitetyistä väitteistä, jotka komissioaikoo päätöksessään hyväksyä (asetuksen N:o 99/63/ETY kolmas perustelukappale).

249.

    Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen edellyttää siis, että jokaiselleasianomaiselle yritykselle tai yritysten yhteenliittymälle annetaan tilaisuus tullakuulluksi niistä väitteistä, jotka komissio aikoo hyväksyä kutakin niitä vastaanlopullisessa päätöksessä, jossa kilpailusääntöjen rikkominen todetaan.

250.

    Tässä tapauksessa on jo todettu, että vuoden 1988 päätöksen kumoamisella ei olevaikutusta niiden kyseisen päätöksen valmistelutoimien pätevyyteen, jotka tehtiinennen sitä vaihetta, jossa virhe tapahtui (ks. edellä 189 kohta). Niinpä 15.6.1994annetulla tuomiolla ei ole saatettu kyseenalaiseksi jokaiselle kantajalle vuoden 1988huhtikuun alussa lähetetyn väitetiedoksiannon pätevyyttä. Kyseisellä tuomiolla eisamoista syistä myöskään ole ollut vaikutuksia komissiossa vuoden 1988 syyskuussakäydyn, hallinnollisen menettelyn suullisen vaiheen pätevyyteen.

251.

    Tämän johdosta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että asianomaisiayrityksiä olisi pitänyt kuulla ennen Päätöksen tekemistä ainoastaan siltä osin kuinPäätökseen sisältyi sellaisia väitteitä, jotka olivat uusia verrattuna niihin väitteisiin,jotka mainittiin yhteisöjen tuomioistuimen kumoamassa alkuperäisessä päätöksessä.

252.

    Kantajat eivät kuitenkaan kiistä sitä, että Päätöksen tekstissä ei ole mitään sellaistaväitettä, joka olisi uusi vuoden 1988 päätöksen tekstissä mainittuihin väitteisiinnähden. Näin ollen komissio on menetellyt moitteettomasti tehdessään Päätöksenkuulematta asianomaisia yrityksiä uudelleen. Tässä suhteessa se, että Päätös tehtiinsellaisissa tosiasiallisissa ja oikeudellisissa olosuhteissa, jotka poikkesivat sinäajankohtana vallinneista olosuhteista, jona alkuperäinen päätös tehtiin, ei merkitse,että Päätös sisältäisi uusia väitteitä.

253.

    Koska komissiolla ei ollut velvollisuutta kuulla asianomaisia yrityksiä uudelleen, seei ole voinut rikkoa ETY:n perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ja EHTY:nperustamissopimuksen 65 ja 66 artiklan soveltamismenettelyissä toimitettavienkuulemisien kulusta 23 päivänä marraskuuta 1990 tekemäänsä päätöstä. Tätäpäätöstä ei nimittäin sovellettu sinä ajankohtana, jona Päätöksen tekemistäedeltäneen hallinnollisen menettelyn suullinen vaihe käytiin.

254.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että neuvoa-antava komitea, jonkatoimivaltuuksista, kokoonpanosta ja kuulemismenettelystä säädetään asetuksen N:o17 10 artiklan 3—6 kohdassa, on 1.12.1988 antanut lausuntonsa komissionpäätösluonnoksesta.

255.

    Kantajien väitettä, jonka mukaan komission olisi tämän tapauksen olosuhteethuomioon ottaen pitänyt kuulla neuvoa-antavaa komiteaa uudelleen ennenPäätöksen tekemistä, ei voida hyväksyä.

256.

    Asetuksen N:o 99/63/ETY 1 artiklassa nimittäin todetaan, että ”ennen kuinkomissio kuulee kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaa käsittelevääneuvoa-antavaa komiteaa, sen on järjestettävä asetuksen N:o 17 19 artiklan 1

kohdan mukainen kuuleminen”. Tässä säännöksessä vahvistetaan se, että asianomaisten yritysten ja neuvoa-antavan komitean kuuleminen ovat tarpeen samoissatilanteissa (em. yhdistetyt asiat Hoechst v. komissio, tuomion 54 kohta).

257.

    Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on aiemmin todennut (ks. edellä 252kohta), asianomaisten yritysten uusi kuuleminen ennen Päätöksen tekemistä eikuitenkaan ollut mitenkään tarpeen tämän tapauksen olosuhteissa. Ottaenhuomioon, että verrattuna vuoden 1988 päätökseen, jonka luonnoksesta komiteaaoli kuultu asetuksen N:o 17 10 artiklan 5 kohdan mukaisesti, Päätöksessä on tehtyainoastaan toimituksellisia muutoksia, joilla ei ole vaikutusta väitteisiin, neuvoa-antavaa komiteaa ei ole ollut tarpeen kuulla uudelleen.

258.

    Lisäksi tässä yhteydessä on korostettava, että Päätöksen johdanto-osassanimenomaisesti mainitaan neuvoa-antavan komitean kuuleminen. SAV:n ja ICI:nväite siitä, että Päätöstä on tältä osin perusteltu riittämättömästi, on näin ollenhylättävä.

259.

    EFTA:n valvontaviranomaisen kanssa tehtävän yhteistyön laiminlyöntiä koskevanväitteen osalta riittää, kun todetaan, että koska asianomaisten yritysten uusikuuleminen ja neuvoa-antavan komitean uusi kuuleminen ei ole ollut tarpeenennen Päätöksen tekemistä, ETA-sopimuksen ja sen pöytäkirjojen 21 ja 23 asiaakoskevat määräykset eivät soveltuneet käytyyn hallinnolliseen menettelyyn. Nämämääräykset tulivat nimittäin voimaan 1.1.1994 eli päivämääränä, jolloin nemenettelyn vaiheet, jotka edellyttivät yhteistyötä komission ja EFTA:nvalvontaviranomaisen välillä — eli yritysten ja neuvoa-antavan komitean kuuleminen— oli jo käyty.

260.

    Kantajat vetoavat myös oikeuskäytäntöön, jonka mukaan puolustautumisoikeuksienkunnioittaminen kaikissa tiettyä henkilöä vastaan aloitetuissa menettelyissä, joissavoidaan päätyä hänelle vastaiseen toimeen, on yhteisön oikeudenperustavanlaatuinen periaate, jonka toteutuminen on varmistettavaerityislainsäädännön puuttuessakin (em. yhdistetyt asiat Alankomaat ym. v.komissio, tuomion 44 kohta).

261.

    Tästä oikeuskäytännöstä ein kuitenkaan voida päätellä, että komission olisi pitänytkuulla kantajia uudelleen ennen niille vastaisen päätöksen tekemistä.

262.

    On nimittäin todettava, että perustamissopimuksen 85 artiklan määräystenrikkomisen toteamista koskevasta hallinnollisesta menettelystä säädetään asetuksissaN:o 17 ja N:o 99/63/ETY. Tässä erityislainsäädännössä on säännöksiä (ks. edellä247 kohta), joilla nimenomaisesti ja tehokkaasti taataan puolustautumisoikeuksienkunnioittaminen.

263.

    Tämän oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittamisenperiaate edellyttää joka tapauksessa, että sille, jolle päätös osoitetaan, annetaanennen hänelle vastaisen lopullisen päätöksen tekemistä tiedoksi täsmällinen ja

täydellinen selvitys niistä häntä vastaan esitetyistä väitteistä, jotka komissio aikoohyväksyä päätöksessään.

264.

    Päinvastoin kuin kantajat väittävät, tästä oikeuskäytännöstä ei näin ollen voidapäätellä, että puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen merkitsisi komissiolle senaloittaessa yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista koskevan menettelynuseita yrityksiä vastaan muuta velvollisuutta kuin velvollisuutta antaa tämänmenettelyn aikana kullekin näistä yrityksistä tilaisuus esittää tehokkaastinäkökantansa tosiseikkoja ja olosuhteita koskevien väitteiden paikkansapitävyydestäja asiaankuuluvuudesta sekä niistä asiakirjoista, joita komissio käyttää yhteisönoikeuden rikkomisen olemassaoloa koskevan väitteensä tueksi.

265.

    Samoin on todettavaa, että edellä mainitulla asialla Transocean Marine Paintvastaan komissio, johon kantajat vetoavat uuden kuulemisen tarpeellisuuttakoskevan väitteensä tueksi, ei ole merkitystä tässä tapauksessa, koska kyseinentuomio koski erityistilannetta eli erään yrityksen puolustautumisoikeuksienkunnioittamista silloin, kun komissio aikoi asettaa perustamissopimuksen 85 artiklan3 kohdan mukaiselle poikkeukselle tiettyjä ehtoja.

266.

    Tästä seuraa, että komission ei ennen Päätöksen tekemistä ole ollut tarpeen kuullaasianomaisia yrityksiä aikomuksestaan tehdä niille vastainen uusi päätös, tehdystäprosessuaalisesta valinnasta, asianomaisten yritysten tietyistä tosiasiakysymyksistäja oikeuskysymyksistä esittämistä erilaisista huomautuksista eikä myöskäänPäätöksen tekstin ja kumotun alkuperäisen päätöksen tekstin välisistä eroista. Ontärkeää korostaa, että tässä tapauksessa ei ole väitetty, että nämä seikatmuodostaisivat uusia väitteitä.

267.

    Lisäksi todettakoon, että hallinnollisen menettelyn suullisen vaiheen ja Päätöksentekemisen välillä kuluneella kuuden vuoden ajanjaksolla ei ole vaikutusta siihen,että komissiolla ei ole ollut velvollisuutta kuulla asianomaisia yrityksiä uudelleen.Näillä yrityksillä on nimittäin ollut vuoden 1988 syyskuussa mahdollisuus esittääsuullisesti näkökantojaan näistä väitteistä, joita ei kyseisen ajankohdan jälkeen olemuutettu ja jotka heille vastaisesti hyväksyttiin Päätöksessä.

268.

    Lopuksi todettakoon, että vaikka komission oikeudellinen yksikkö olisi antanutlausunnon siitä, voitiinko uusi PVC:n tuottajia koskeva päätös tehdä vuoden 1988päätöksen tekemistä edeltäneen hallinnollisen menettelyn pohjalta,puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen ei edellytä, että perustamissopimuksen85 artiklan 1 kohdan mukaisessa menettelyssä mukana olleet yritykset voisivatesittää huomautuksensa tällaisesta lausunnosta, joka on pelkästään komissionsisäinen asiakirja. Tältä osin on korostettava, että komission ei ole tarvinnutnoudattaa oikeudellisen yksikkönsä lausuntoa ja että lausunnolla ei näin ollen olemitään sellaista ratkaisevaa merkitystä, joka yhteisöjen tuomioistuinten olisi otettavahuomioon asiaa käsitellessään (ks. vastaavasti em. asia Hüls v. komissio, tuomion86 kohta).

269.

    Myös se LVM:n ja DSM:n väite (ks. edellä 140 kohta) on hylättävä, jonka mukaanPäätös on lainvastainen, koska edeltävän tutkimuksen puuttuessa se on väärässäsuhteessa oleva keino kilpailun turvaamista koskevan päämäärän saavuttamiseksi.Tältä osin riittää, kun todetaan, että komission ei ole ollut tarpeen kuullaasianomaisia yrityksiä uudelleen ennen Päätöksen tekemistä. Kantajien esittämäsuhteettomuutta koskeva väite perustuu näin ollen virheelliseen lähtökohtaan.

270.

    Kaikki edellä esitetyt seikat huomioon ottaen kaikki kantajien esittämät väitteet onhylättävä.

B Komission Päätöstä tehtäessä ja sitä todistusvoimaiseksi saatettaessa tehdyt virheet

271.

    Kantajat väittävät, että komissio teki virheitä Päätöstä tehdessään ja saattaessaansen todistusvoimaiseksi.

272.

    Istunnossa Wacker ja Hoechst ovat luopuneet Päätöksen todistusvoimaiseksisaattamatta jättämistä koskevasta kanneperusteestaan, minkä kirjaaja on kirjannutasiakirjoihin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että tämä luopuminenmerkitsee luopumista myös siitä kanneperusteesta, joka koskee PäätöksestäWackerille ja Hoechstille annettujen jäljennösten ja alkuperäisen Päätöksenyhdenmukaisuuden puuttumista, sillä tämä toinen kanneperuste liittyyerottamattomasti ensiksi mainittuun kanneperusteeseen.

273.

    Kantajien väitteet sisältävät useita perusteita.

1.    Komission 17.2.1993 hyväksymän työjärjestyksen lainvastaisuutta koskevatperusteet

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

274.

    LVM ja DSM huomauttavat, että Päätös tehtiin komission 17.2.1993 antamantyöjärjestyksen (EYVL L 230, s. 16; jäljempänä komission työjärjestys) säännöstennojalla. Työjärjestyksen 16 artiklan mukaan komission puheenjohtaja ja pääsihteerisaattavat sen istunnon pöytäkirjaan, jossa säädökset on hyväksytty, liitetyt säädöksettodistusvoimaisiksi pöytäkirjan ensimmäiselle sivulle tekemillään allekirjoituksilla.

275.

    LVM:n ja DSM:n mukaan asianosainen voi vedota komission tällaisentyöjärjestyksen rikkomiseen, koska komission työjärjestys on olennainenmenettelymääräys (em. asia BASF ym. v. komissio, 27.2.1992 annetun tuomion 75kohta). Tässä tapauksessa todistusvoimaiseksi saattamista koskevat säännökset eivätkantajien mukaan ole edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa BASF ym. vastaankomissio 27.2.1992 annetussa tuomiossa (75 ja 78 kohta) ja edellä mainitussa asiassakomissio vastaan BASF ym. 15.6.1994 annetussa tuomiossa (75, 76 ja 78 kohta)todettujen periaatteiden mukaisia; kyseisten periaatteiden mukaan velvollisuussaattaa säädös todistusvoimaiseksi siten, että komission puheenjohtaja ja pääsihteeri

allekirjoittavat itse säädöksen, on yhteisön oikeuden perustavanlaatuinen vaatimus,joka perustuu oikeusvarmuusnäkökohtiin. Tämän vuoksi ei kyseisten kantajienmukaan ole olemassa sellaista todistusvoimaista hollanninkielistä säädöstä, joka olisiasianmukaisesti saatettu todistusvoimaiseksi.

276.

    Enichem väittää, että tehdessään Päätöksen komissio on rikkonut joko 15.6.1994annetussa tuomiossa todettuja periaatteita tai työjärjestystään. Työjärjestyksen 2artikla, joka koski valtuuttamismenettelyä, ja 16 artikla, joka koskivaltuuttamismenettelyssä annettujen säädösten todistusvoimaiseksi saattamista, eivätolleet yhteensopivia kollegisen päätöksenteon periaatteen noudattamisen kanssa.

277.

    Lisäksi säädösten todistusvoimaiseksi saattamista koskevat yksityiskohdat, joistamäärättiin komission työjärjestyksen 16 artiklassa, eivät Enichemin mukaan takaayhteisöjen tuomioistuimen edellyttämää oikeusvarmuutta, koska todistusvoimaiseksisaatetaan pöytäkirja eikä annettu säädös.

278.

    Vastauksena LVM:n ja DSM:n esittämiin perusteisiin komissio vaatii, ettätyöjärjestystä koskeva lainvastaisuusväite on jätettävä tutkimatta. Toimielimentyöjärjestys ei komission mukaan ole perustamissopimuksen 184 artiklansoveltamiseksi tarkoitettu yleisesti sovellettava säädös, joka olisi kaikilta osiltaanvelvoittava ja joka olisi välittömästi sovellettavissa kaikissa jäsenvaltioissa. Komissiohuomauttaa, että LVM ja DSM joka tapauksessa sekoittavat perustamissopimuksen163 artiklassa tarkoitetun kollegisen päätöksenteon periaatteen ja päätöstentodistusvoimaiseksi saattamisen toisiinsa. Näin ollen olisi virheellistä väittää, ettätyöjärjestyksen 12 artikla, sellaisena kuin se oli voimassa vuoden 1988 päätöstätehtäessä, olisi ollut ainoa keino kollegisen päätöksenteon periaatteennoudattamisen turvaamiseksi (15.6.1994 annetun tuomion 72—77 kohta).

279.

    Komissio katsoo, että Enichem ei ole osoittanut, miltä osin komission työjärjestysolisi ristiriidassa yhteisöjen tuomioistuimen tuomion kanssa, eikä sitä, miltä osinristiriita koskisi Päätöksen tekemiseen liittyviä tekijöitä (asia T-35/92, Deere v.komissio, tuomio 27.10.1994, Kok. 1994, s. II-957).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

280.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo ensiksi, että kantajien väitteet onymmärrettävä siten, että kantajat vetoavat Päätöksen tekemishetkellä voimassaolleen komission työjärjestyksen tiettyjen määräysten lainvastaisuuteen. Kantajatnimittäin liitännäisesti asettavat perustamissopimuksen 184 artiklan mukaisestikyseenalaiseksi komission työjärjestyksen tiettyjen määräysten pätevyyden, kun nevetoavat yhteen perustamissopimuksen 173 artiklassa mainittuun kanneperusteeseeneli perustamissopimuksen tai sen soveltamista koskevan oikeussäännön rikkomiseen.

281.

    Komission työjärjestyksen määräysten lainvastaisuutta koskeva väite jakaantuukahteen osaan. Ensimmäisessä osassa LVM, DSM ja Enichem väittävät, ettäkomission työjärjestyksen 16 artiklan ensimmäinen kohta, joka koski annettujensäädösten todistusvoimaiseksi saattamisen yksityiskohtia, on vastoinoikeusvarmuusperiaatetta, sellaisena kuin yhteisöjen tuomioistuin on sitä tulkinnut15.6.1994 antamassaan tuomiossa. Toisessa osassa Enichem väittää, ettätyöjärjestyksen 2 artiklan c alakohdan ja 16 artiklan toisen kohdan määräykset,jotka koskivat valtuuttamismenettelyä, ovat ristiriidassa kollegisen päätöksenteonperiaatteen kanssa.

—    Lainvastaisuusväitteen tutkittavaksi ottaminen

282.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo tarpeelliseksi tutkia joka suhteessaviran puolesta, voidaanko lainvastaisuusväite ottaa tutkittavaksi, eikä se tyydytutkimaan pelkästään komission väitettä.

283.

    Perustamissopimuksen 184 artiklassa määrätään, että ”vaikka 173 artiklanviidennessä kohdassa mainittu määräaika on päättynyt, asianosainen voi riidassa,joka koskee Euroopan parlamentin ja neuvoston yhdessä antamaa asetusta taikkaneuvoston, komission tai [EKP:n] asetusta, vaatia yhteisön tuomioistuimessa 173artiklan toisessa kohdassa mainitulla perusteella, että asetusta ei sovelleta”.

284.

    Ensiksi on korostettava, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan(em. asia Simmenthal v. komissio, tuomion 39—41 kohta) perustamissopimuksen 184artikla on ilmaus yleisestä periaatteesta, jonka mukaan jokaiselle, jotta hän voisaada häntä suoraan ja erikseen koskevan päätöksen kumotuksi, on taattava oikeusriitauttaa sellaisten aiemmin annettujen säädösten pätevyys, jotka muodostavatriidanalaisen päätöksen oikeudellisen perustan, jos kyseisellä henkilöllä ei ollutoikeutta nostaa perustamissopimuksen 173 artiklan nojalla kannetta näistäsäädöksistä, joiden seuraukset hän joutuu kantamaan ilman, että hänellä olisi olluttilaisuus vaatia niiden kumoamista.

285.

    Perustamissopimuksen 184 artiklaa on siis tulkittava laajasti, jotta taattaisiintoimielinten antamien säädösten tehokas laillisuusvalvonta. Yhteisöjen tuomioistuinon toiminut tämän suuntaisesti edellä mainitussa asiassa Simmenthal vastaankomissio antamassaan tuomiossa (40 kohta), jossa se katsoi, että tämän artiklansoveltamisalaan kuuluvat myös sellaiset toimielinten säädökset, joilla, vaikka neeivät muotonsa puolesta ole asetuksia, on vastaavia vaikutuksia.

286.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että perustamissopimuksen 184artiklan soveltamisalaan on kuuluttava myös sellaiset toimielimen työjärjestyksenmääräykset, joissa, vaikka ne eivät muodostakaan riidanalaisen päätöksenoikeudellista perustaa ja vaikka niillä ei olekaan perustamissopimuksen tässäartiklassa tarkoitetun asetuksen vaikutuksia vastaavia vaikutuksia, määritelläänpäätöksen tekemiseksi vaaditut olennaiset menettelymääräykset ja joilla näin ollentaataan oikeusvarmuus niiden henkilöiden osalta, joille tämä päätös on osoitettu.

On nimittäin tärkeää, että jokainen, jolle päätös on osoitettu, voi liitännäisestiriitauttaa sellaisen säädöksen laillisuuden, jolla on merkitystä tämän päätöksenmuodollisen pätevyyden kannalta, huolimatta siitä, että kyseinen säädös ei olepäätöksen oikeudellinen perusta, jos hänellä ei ole ollut tilaisuutta vaatia kyseisensäädöksen kumoamista ennen kuin riidanalainen päätös annettiin hänelle tiedoksi.

287.

    Näin ollen komission työjärjestyksen määräyksistä voidaan esittää lainvastaisuusväitesikäli kuin niillä varmistetaan yksityisten oikeussubjektien suoja.

288.

    Toiseksi on muistettava, että lainvastaisuusväite on rajoitettava koskemaan vain sitä,mikä on asian ratkaisun kannalta välttämätöntä.

289.

    Perustamissopimuksen 184 artiklan tarkoituksena ei ole mahdollistaa sitä, ettäasianosainen voisi kiistää minkä tahansa luonteeltaan yleisen säädöksensovellettavuuden minkä tahansa kanteen tueksi. Yleistä säädöstä, jonkalainvastaisuuteen vedotaan, on voitava soveltaa joko välittömästi tai välillisestikanteen kohteena olevaan asiaan, ja kanteen kohteena olevan yksittäispäätöksenja kyseisen yleisen säädöksen välillä on oltava oikeudellinen yhteys (asia 21/64,Macchiorlati Dalmas e Figli v. korkea viranomainen, tuomio 31.3.1965, Kok. 1965,s. 227, erityisesti s. 245; asia 32/65, Italia v. neuvosto ja komissio, tuomio 13.7.1966,Kok. 1966, s. 563, erityisesti s. 594 ja yhdistetyt asiat T-6/92 ja T-52/92, Reinarz v.komissio, tuomio 26.10.1993, Kok. 1993, s. II-1047, 57 kohta).

290.

    Tässä tapauksessa lainvastaisuusväitteen toisessa osassa vaaditaan sen toteamista,että komission työjärjestyksen valtuuttamista koskevat määräykset ovat ristiriidassakollegisen päätöksenteon periaatteen kanssa. Enichem ei edes väitä, että Päätösolisi tehty toimivallan siirto akoskevan valtuutuksen perusteella, eikä esitä mitäänsellaista, minkä perusteella voitaisiin katsoa näin tehdyn. Koska Enichem ei oleosoittanut, että Päätöksen ja työjärjestyksen määräysten, joiden lainvastaisuuteense vetoaa, olisi välitön oikeudellinen yhteys, lainvastaisuusväitteen toinen osa onhylättävä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi.

291.

    Lainvastaisuusväitteen ensimmäisen osan osalta on muistettava, että Päätössaatettiin todistusvoimaiseksi komission työjärjestyksen 16 artiklan ensimmäisenkohdan määräysten nojalla. Näin ollen Päätöksen ja komission työjärjestyksen senartiklan välillä, jonka lainvastaisuuteen kantajat vetoavat, on välitön oikeudellinenyhteys.

292.

    Työjärjestyksen tässä artiklassa asetetaan kantajille vastaisen säädöksentodistusvoimaiseksi saattamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Komissiontyöjärjestyksessä säädettyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisen säädöstentodistusvoimaiseksi saattamisen tarkoituksena on oikeusvarmuuden turvaaminensiten, että lopullisesti vahvistetaan kollegion antaman säädöksen tekstitodistusvoimaisilla kielillä (15.6.1994 annettu tuomio, 75 kohta). Tästä seuraa, että

tällä määräyksellä pyritään turvaamaan niiden, joille säädös on osoitettu, suoja jaettä siitä tämän johdosta voidaan esittää lainvastaisuusväite.

293.

    Edellä esitetystä seuraa, että lainvastaisuusväitteen ensimmäisen osa, jonka LVM,DSM ja Enichem ovat esittäneet työjärjestyksen 16 artiklan ensimmäisestäkohdasta, on otettava tutkittavaksi. Tämän johdosta on tarkasteltava väitteenpaikkansapitävyyttä siltä osin kuin väitetään, ettei oikeusvarmuusvaatimusta olisinoudatettu.

—    Kysymys siitä, onko komission työjärjestyksen 16 artiklan ensimmäinen kohtalainvastainen oikeusvarmuusvaatimuksen noudattamatta jättämisen vuoksi

294.

    Kantajien mukaan Päätös on lainvastainen, sillä säädösten todistusvoimaiseksisaattamista koskevan, komission työjärjestyksen 16 artiklan ensimmäisessä kohdassaolevat yksityiskohtaiset säännöt olivat yhteensopimattomia yhteisöjentuomioistuimen 15.6.1994 antamassaan tuomiossa toistamanoikeusvarmuusvaatimuksen kanssa.

295.

    Komission Päätöksen tekemishetkellä voimassa olleen työjärjestyksen 16 artiklanensimmäisessä kohdassa määrättiin seuraavaa:

”Istunnoissa tai kirjallista menettelyä noudattaen annetut säädökset liitetääntodistusvoimaisella kielellä tai todistusvoimaisilla kielillä sen komission istunnonpöytäkirjaan, jossa ne on annettu tai todettu annetuiksi. Puheenjohtaja japääsihteeri saattavat nämä säädökset todistusvoimaisiksi pöytäkirjan ensimmäisellesivulle tekemällään allekirjoituksella.”

296.

    Yhteisöjen tuomioistuin totesi 15.6.1994 antamassaan tuomiossa, ettäperustamissopimuksen 162 artiklan 2 kohdasta seuraa, että komissionvelvollisuutena on muun muassa toteuttaa toimenpiteet, joilla voidaan varmuudellayksilöidä kollegion antamien säädösten täydellinen teksti (perustelujen 72 ja 73kohta).

297.

    Tältä osin yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että vuoden 1988 päätöksentekemishetkellä voimassa olleen työjärjestyksen 12 artiklan ensimmäisen kohdan,jossa määrättiin, että ”komission istunnossaan tai kirjallisessa menettelyssä antamatsäädökset saatetaan puheenjohtajan ja pääsihteerin allekirjoituksillatodistusvoimaisiksi todistusvoimaisella kielellä tai todistusvoimaisilla kielillä”,tarkoituksena on oikeusvarmuusperiaatteen noudattamisen turvaaminen siten, ettälopullisesti vahvistetaan kollegion antaman säädöksen teksti todistusvoimaisillakielillä. Yhteisöjen tuomioistuin lisäsi, että ”todistusvoimaiseksi saatetun säädöksentai päätöksen avulla voidaan riita-tapauksessa tarkistaa, vastaavatko tiedoksiannetut päätökset tai julkaistut säädökset täysin kollegion hyväksymää tekstiä jasiten myös laatijansa tahtoa” (perustelujen 75 kohta).

298.

    Nämä 15.6.1994 annetun tuomion perustelut huomioon ottaen on varmistettava,ovatko työjärjestyksen 16 artiklan ensimmäisessä kohdassa asetetut yksityiskohtaisetsäännöt (ks. edellä 295 kohta) sellaisia, että niitä noudattaen voidaan varmuudellayksilöidä kollegion antamien säädösten ja päätösten täydellinen teksti.

299.

    Ensiksi on täsmennettävä, että päinvastoin kuin kantajat väittävät, yhteisöjentuomioistuin ei ole ottanut 15.6.1994 antamassaan tuomiossa kantaa siihen, olikovuoden 1988 päätöksen tekemishetkellä voimassa olleen komission työjärjestyksen12 artiklan ensimmäisen kohdan säännösten mukainen todistusvoimaiseksisaattaminen ainoa oikeusvarmuusvaatimuksen kannalta hyväksyttävätodistusvoimaiseksi saattamisen tapa. Vaikka yhteisöjen tuomioistuin on nimittäinmaininnut säädösten ja päätösten todistusvoimaiseksi saattamisen tavoitteen(perustelujen 75 kohta), se ei kuitenkaan ole täsmentänyt, että tuolloin voimassaolleen komission työjärjestyksen 12 artiklan ensimmäisessä kohdassatodistusvoimaiseksi saattamiselle asetetut yksityiskohtaiset säännöt olisivat olleetainoa keino taata tämän tavoitteen saavuttaminen.

300.

    Lisäksi yhteisöjen tuomioistuimessa vireillä olleen asian asianosaisille oli selvää, ettäkomissio ei ollut noudattanut todistusvoimaiseksi saattamista koskevia määräyksiä,sellaisena kuin ne olivat komission työjärjestyksessä, joten yhteisöjen tuomioistuinsaattoi todeta alkuperäisen päätöksen lainvastaiseksi olennaistenmenettelymääräysten rikkomisen perusteella ilman, että sen olisi ollut lausuttavakomission vanhan työjärjestyksen 12 artiklan ensimmäisen kohdan määräystenmukaisen todistusvoimaiseksi saattamisen laillisuudesta.

301.

    Lopuksi kantajat katsovat, että pöytäkirjaan tehty allekirjoitus ei täytäoikeusvarmuusvaatimusta, sillä koska ei ole olemassa sellaista säädöstä, jossa olisipuheenjohtajan ja pääsihteerin allekirjoitus, ei ole mahdollista valvoa, että tiedoksiannetut tai julkaistut tekstit vastaisivat täysin komission jäsenten muodostamankollegion hyväksymää tekstiä. Kantajat päättelevät tästä, että ainoastaan pöytäkirjanensimmäinen sivu saatetaan todistusvoimaiseksi.

302.

    Tätä väitettä ei voida hyväksyä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettäse, että tapauksessa noudatetaan komission työjärjestyksen 16 artiklanensimmäisessä kohdassa määrättyjä yksityiskohtaisia sääntöjä, on sellaisenaanriittävä tae, jolla voidaan riitatapauksessa varmistaa, että tiedoksi annetut taijulkaistut tekstit vastaavat täysin kollegion hyväksymää tekstiä ja tätä kautta myöslaatijansa tahtoa. Koska tämä teksti on liitetty pöytäkirjaan ja koska puheenjohtajaja pääsihteeri allekirjoittavat pöytäkirjan ensimmäisen sivun, pöytäkirjan ja siihenliittyvien asiakirjojen välillä on yhteys, jonka nojalla voidaan varmistua kollegionpäätöksen täsmällisestä sisällöstä ja muodosta.

303.

    Viranomaisen on tässä suhteessa oletettava toimineen asiaan sovellettavanlainsäädännön mukaisesti niin kauan kun yhteisöjen tuomioistuimet eivät oletodenneet sen toimineen säännösten vastaisesti.

304.

    Näin ollen työjärjestyksen 16 artiklan ensimmäisessä kohdassa asetettujenyksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti tehtyä todistusvoimaiseksi saattamista onpidettävä laillisena. Tämä kanneperuste on tämän vuoksi hylättävä.

2.    Kollegisen päätöksenteon periaatteen loukkaamista ja komissiontyöjärjestyksen rikkomista koskevat kanneperusteet

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

305.

    LVM ja DSM väittävät komission jättäneen noudattamatta työjärjestyksensämääräyksiä Päätöstä tehdessään. Vastauskirjelmissään kyseiset kantajat toteavat,että kilpailuasioista vastaava komission jäsen oli allekirjoittanut niilletiedoksiannetun, ”oikeaksi todistetun” jäljennöksen Päätöksestä, mikä osoittaa, ettäPäätöstä ei ollut tehnyt komission jäsenistä koostuva kollegio vaan kollegisenpäätöksenteon periaatteen vastaisesti kyseinen jäsen yksin. Tämä seikka riittääsaattamaan Päätöksen pätevyyttä koskevan olettaman paikkansapitävyydenkyseenalaiseksi (em. asia T-37/91, ICI v. komissio, tuomio 29.6.1995 ja asia T-31/91,Solvay v. komissio, tuomio 29.6.1995, Kok. 1995, s. II-1821). LVM ja DSM vaativat,että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin velvoittaa komission antamaan tältäosin lisätietoja.

306.

    Elf Atochem väittää, että yhteisöjen tuomioistuimen tuomion antamisesta olikulunut tuskin kuukauttakaan ennen kuin Päätös tehtiin; lisäksi se väittää, ettäkomission lehdistötiedottajan ilmoituksen mukaan Päätös olisi tehty ilman, että siitäolisi keskusteltu kollegiossa. Näiden seikkojen vuoksi Päätöksen pätevyys voidaanasettaa kyseenalaiseksi kollegisen päätöksenteon periaatteen loukkaamisenperusteella.

307.

    Komissio katsoo, että päätöksentekoa koskevien sisäisten sääntöjen rikkomiseenvoidaan vedota vain silloin, kun kantaja voi osoittaa konkreettisilla seikoilla, ettäpäätöksenteon pätevyyttä on syytä epäillä. Jos tällaisia seikkoja ei ole, onkatsottava, että komission säädös tai päätös on annettu pätevästi (em. asia Deerev. komissio, tuomion 31 kohta). Tässä tapauksessa kantajat eivät ole esittäneetmitään konkreettista seikkaa.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

308.

    Se seikka, että LVM:lle ja DSM:lle Päätöksestä lähetetyssä jäljennöksessä onkilpailuasioista vastaavan komission jäsenen nimi ja maininta ”oikeaksi todistettujäljennös” (hollanniksi ”voor gelijkluidend afschrift”), ei osoita, että Päätös olisitehty kollegisen päätöksenteon periaatetta loukaten. Tältä osin on todettava, ettäPäätöksen tekstin mukaan kyseessä on ”komission päätös”. Lisäksi tästä samastatekstistä ilmenee, että juuri ”Euroopan yhteisöjen komissio” on tosiseikattutkittuaan ja asiaa oikeudellisesti harkittuaan tehnyt Päätöksen.

309.

    Nämä kantajat eivät näin ollen ole vedonneet mihinkään sellaiseen seikkaan taitäsmällisesti ilmaistuun olosuhteeseen, jonka nojalla voitaisiin sivuuttaa yhteisönsäädöksiä koskeva pätevyysolettama (ks. erityisesti em. asia Dunlop Slazenger v.komissio, tuomion 24 kohta).

310.

    Koska tällaiseen seikkaan ei ole vedottu, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimentehtävänä ei ole määrätä, että vaadittuihin asian selvittämistoimiin olisi ryhdyttävä.

311.

    Lisäksi se, että Päätös tehtiin lyhyen ajan kuluttua 15.6.1994 annetusta tuomiosta,ja se, etteä se tehtiin — mikäli se näytetään toteen — ilman, että komission jäsenistäkoostuvassa kollegiossa olisi keskusteltu siitä, eivät mitenkään merkitse, ettäkollegisen päätöksenteon periaatetta olisi loukattu.

312.

    Edellä esitetystä seuraa, että nämä kanneperusteet on hylättävä.

3.    Komission jäsenistä koostuvan kollegion tarkasteltavaksi saatetunasiakirjavihkon koostumusta koskeva kanneperuste

313.

    ICI väittää, että hallinnollisessa menettelyssä tehtyjen virheiden takia komissionjäsenistä koostuva kollegio ei ole ennen Päätöksen tekemistä voinut tutustuakaikkiin tapauksen kannalta merkityksellisiin asiakirjoihin, erityisestikuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan uuteen lausuntoon ja neuvoa-antavan komitean kuulemisen tuloksista laadittuun uuteen pöytäkirjaan. Komissionjäsenistä koostuva kollegio, jonka koostumus muuttui suurelta osin vuoteen 1988verrattuna, ei siis ollut tietoinen ICI:n puolustukseen esittämistä perusteista.

314.

    Komissio katsoo, ettei tällä kanneperusteella on mitään oikeudellista perustaa.

315.

    On todettava, että sen jälkeen, kun yhteisöjen tuomioistuimen 15.6.1994 annetussatuomiossa kumottiin vuoden 1988 päätös, komissio ei ole tehnyt mitäänoikeudellista virhettä, kun se ei kuullut asianomaisia yrityksiä ja neuvoa-antavaakomiteaa uudelleen ennen Päätöksen tekemistä (ks. edellä 246—258 kohta).

316.

    Koska kantajan perustelujen lähtökohta on virheellinen, kanneperusteella ei oleoikeudellista perustaa ja se on tämän johdosta hylättävä.

4.    Sen periaatteen, jonka mukaan asiasta neuvotelleen elimen ja siitäpäättäneen elimen on oltava sama elin, ja välittömyysperiaatteen loukkaamistakoskevat kanneperusteet

Asianosaisten väitteet ja niiden perusteet

317.

    Hüls väittää, että sen periaatteen mukaan, jonka mukaan asiasta neuvotelleenelimen ja siitä päättäneen elimen on oltava sama elin, päätöksen voivat tehdä vainsellaiset henkilöt, jotka ovat osallistuneet menettelyyn tai joilla on ollutmahdollisuus muodostaa suoraan käsitys asiasta. Tässä tapauksessa useimmatPäätöksen tekemishetken aikaiset komission jäsenet ja erityisesti kilpailuasioistavastaava jäsen samoin kuin komission kilpailuasioista vastaavan pääosaston (PO IV)pääjohtaja eivät enää olleet samoja kuin näissä viroissa asiaa vuonna 1988tutkittaessa olleet henkilöt.

318.

    Kilpailuasioissa komissiota ei Hülsin mukaan pidä pitää hallintoviranomaisenasellaisenaan eli jäsenistään erillisenä instituutiona. Tässä suhteessa on viitattavakomission työjärjestyksen 1 ja 12 artiklaan, joissa määrätään, että komissio toimiikollegiona, ja kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan perussäännön 6artiklaan.

319.

    BASF, Wacker ja Hoechst puolestaan väittävät komission loukanneenvälittömyysperiaatetta. BASF huomauttaa, että Päätöksen tekemisen ajankohtanasuurin osa komission jäsenistä ja PO IV:n pääjohtaja eivät enää olleet samoja kuinnäissä tehtävissä vuonna 1988 olleet henkilöt. Tämän vuoksi Päätöksen on näidenkantajien mukaan tehneet henkilöt, jotka eivät ole olleet tietoisia kaikista asiaakoskevista seikoista ja jotka eivät olleet ehtineet tutustua asiaan 15.6.1994 annetuntuomion julistamisen jälkeen. Tässä kanneperusteessa ei vaadita sitä, että komissionjäsenten olisi oltava henkilökohtaisesti läsnä kuulemisistilaisuuksissa, mutta siinävaaditaan, että heille on tarkasti ilmoitettava siitä, mitä kuulemisessa on sanottu;tämä voidaan tehdä noudattamalla menettelysääntöjä ja erityisesti kuulemallakuulemismenettelyistä vastaavaa neuvonantajaa.

320.

    Lopuksi Wacker ja Hoechst väittävät, että henkilöiden, jotka valmistelevat päätöstä,on pitänyt osallistua kuulemistilaisuuksiin tai ainakin heidän on voitava lyhyessäajassa saada tieto siitä näkemyksestä, jonka muut kuulemisiin osallistuneet ovatniistä saaneet. Näin ei ole käynyt tässä tapauksessa, sillä suurin osakuulemisajankohtana komission jäseninä olleista henkilöistä ei enää ollut virassaPäätöstä tehtäessä.

321.

    Komissio katsoo, ettei ole olemassa periaatetta, jonka mukaan asiasta neuvotelleenelimen ja siitä päättäneen elimen on oltava sama elin, eikä myöskäänvälittömyysperiaatetta. Komission mukaan kilpailuasioissa sovellettava yhteisönprosessioikeus nojautuu tietyn tehtävän omaaviin toimielimiin eikä henkilöihin,jotka suorittavat kyseisiä tehtäviä (em. asia ACF Chemiefarma v. komissio, tuomion71 ja 72 kohta). Missään säännöksessä ei edellytetä, että kilpailuasioita koskevanmenettelyn eri vaiheet on käytävä komission jäsenten yhden ja saman toimikaudenkuluessa.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

322.

    Kantajat vetoavat sellaisen yleisen periaatteen loukkaamiseen, jonka edellyttääsellaisen elimen, jossa on vireillä menettely, joka voi päätyä sakkojenmääräämiseen, kokoonpanon pysymistä muuttumattomana.

323.

    Tällaista yleistä periaatetta ei kuitenkaan ole olemassa (em. asia ACF Chemiefarmav. komissio, tuomio 72 kohta).

324.

    Näin ollen tämä kanneperuste ei ole perusteltu, ja se on hylättävä.

C    Virheet, joita hallinnollisessa menettelyssä väitetään tehdyn

325.

    Kantajat vetoavat toissijaisesti useisiin kanneperusteisiin, jotka koskevat sellaisiavirheitä, joita väitetään tehdyn Päätöksen tekemistä edeltäneen hallinnollisenmenettelyn aikana. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa tässä yhteydessä,että Wacker ja Hoechst ovat istunnossa luopuneet kanneperusteestaan, joka koskeeEuroopan talousyhteisössä käytettäviä kieliä koskevista järjestelyistä 15 päivänähuhtikuuta 1958 annetun neuvoston asetuksen N:o 1 (EYVL 1958, 17, s. 385) 3artiklan rikkomista, minkä kirjaaja on kirjannut asiakirjoihin.

326.

    Kanneperusteet voidaan jakaa niihin, jotka koskevat väitetiedoksiantoa koskeviavirheitä, ja niihin, jotka koskevat kuulemisessa tapahtuneita virheitä. Komissionasiakirjavihkoon tutustumista koskevan oikeuden loukkaamista koskevaakanneperustetta tarkastellaan tämän tuomion aineellisia kysymyksiä koskevan osanjälkeen.

1.    Väitetiedoksiantoja koskeviin virheisiin liittyvä kanneperuste

a)    Väitetiedoksiantoon liittyviä menettelyvirheitä koskeva kanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

327.

    Wacker ja Hoechst väittävät, että Päätös perustuu sääntöjenvastaisiinväitetiedoksiantoihin. Ne on ensinnäkin antanut tiedoksi vain eräs komissionvirkamies, mikä on vastoin asetuksen N:o 99/63/ETY 2 artiklaa. Toiseksiväitetiedoksiannot, jotka koostuivat moniosaisesta asiakirjasta, josta oli mahdotontatietää, oliko se täydellinen, olivat 2 artiklan säännösten vastaisia; kyseisensäännöksen mukaan komission on annettava väitteet tiedoksi kirjallisesti. Väitteetolisi tämän johdosta pitänyt antaa tiedoksi yhdellä ainoalla asiakirjalla. Kolmanneksiväitetiedoksiannon olisi pitänyt olla laatijansa allekirjoittama.

328.

    Komissio katsoo tämän kanneperusteen olevan selvästi perusteeton.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

329.

    Sen perusteen osalta, joka koskee sitä, että komission erään virkamiehen väitetäänsaaneen valtuutuksen väitteiden tiedoksiantoon, asiakirjaaineistoon kuuluvistaasiakirjoista ilmenee, että kantajat saivat niille osoitetun väitetiedoksiannonyhteydessä kirjeen, jonka komission pääosasto IV:n apulaispääjohtaja oliallekirjoittanut kyseisen pääosaston pääjohtajan puolesta.

330.

    Allekirjoittaessaan kirjeen apulaispääjohtaja toimi pääjohtajan toimivaltaiseltakomission jäseneltä saaman, pelkkää allekirjoittamista koskevan valtuutuksennojalla, eikä hän käyttänyt delegoituja toimivaltuuksia (asia 52/69, Geigy v.komissio, tuomio 14.7.1972, Kok. 1972, s. 787, 5 kohta). Tällainen valtuutus ontavanomainen keino, jolla komissio käyttää toimivaltaansa (em. yhdistetyt asiatVBVB ja VBBB v. komissio, tuomion 14 kohta).

331.

    Koska kantajat eivät ole esittäneet mitään seikkoja, joiden perusteella olisi syytäolettaa, että yhteisön hallintoelimet olisivat laiminlyöneet asiaa koskevienmääräysten noudattamisen (em. yhdistetyt asiat VBVB ja VBBB v komissio,tuomion 14 kohta), väite on hylättävä.

332.

    Myöskään väitteitä, jotka perustuvat väitetiedoksiantoja koskevienmenettelysääntöjen tapahtuneeksi väitettyyn rikkomiseen, ei voida hyväksyä.

333.

    Asetuksen N:o 99/63/ETY 2 artiklan 1 kohdan mukaan ”komission on annettavayrityksille ja yritysten yhteenliittymille kirjallisesti tiedoksi niitä vastaan esitetytväitteet”. Tässä säännöksessä ei edellytetä, että väitetiedoksiantoasiakirjassaitsessään olisi käsin tehty allekirjoitus, eikä sitä, että väitetiedoksianto koostuisimuodollisesti yhdestä asiakirjasta.

334.

    Edellä esitetty huomioon ottaen tämä kanneperuste on hylättävä.

b) Neuvoston asetuksen N:o 1 3 artiklan rikkomista koskeva kanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

335.

    BASF, Hüls ja Enichem väittävät komission rikkoneen asetuksen N:o 1 3 artiklaa.Väitetiedoksiantoon sisältyi nimittäin väitteiden oikein ymmärtämisen kannaltavälttämättömiä liitteitä, joita ei ollut laadittu sen jäsenvaltion kielellä, jonkatuomiovaltaan ne kuuluvat. Tämä peruste koskee myös niitä asiakirjoja, jotkakomissio toimitti 3.5.1988. Enichem lisää, että komission on näin rikkonut myösasetuksen N:o 99/63/ETY 4 artiklaa.

336.

    Komissio katsoo, että kantajien väitteet ovat asetuksen N:o 1 3 artiklansanamuodon ja tarkoituksen vastaisia. Näiden kantajien reaktioiden runsausosoittaa lisäksi hyvin, että niillä tosiasiassa ei ole ollut mitään erityistä vaikeuttaymmärtää todisteeksi esitettyjen asiakirjojen sisältöä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiata

337.

    Väitetiedoksiannon liitteitä, jotka eivät ole peräisin komissiosta, ei ole pidettäväneuvoston asetuksen N:o 1 3 artiklassa tarkoitettuna ”asiakirjana”. Näitä liitteitäon itse asiassa pidettävä todistusaineistona, johon komissio tukeutuu. Niinpä ne onsaatettava vastaanottajan tietoon sellaisina kuin ne ovat (ks. erityisesti asiaT-148/89, Tréfilunion v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok. 1995, s. II-1063, 21 kohta).Komissio ei siis ole mitenkään rikkonut neuvoston asetuksen N:o 1 3 artiklansäännöksiä.

338.

    Asetuksen N:o 99/63/ETY 4 artiklan rikkomista koskevan, Enichemin esittämänväitteen osalta on todettava, että tälle kantajalle lähetetty väitetiedoksiannonitaliankielinen tekstiosa sisälsi asian kannalta merkityksellisiä otteita näistä liitteistä.Tämä esittämistapa on saattanut kantajan tietoon tarkasti sen, mihin tosiasioihinja millaiseen oikeudelliseen päättelyyn komissio on tukeutunut (em. asia Tréfilunionv. komissio, tuomion 21 kohta). Kantaja on näin ollen voinut tehokkaasti puolustaaoikeuksiaan.

339.

    Tästä seuraa, että tämä kanneperuste on hylättävä.

c)    Kanneperuste, joka koskee sitä, ettei kantajilla ole ollut riittävästi aikaavalmistella väitetiedoksiantoon annettavaa vastausta

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

340.

    Wacker ja Hoechst väittävät, että komissio ei ole antanut niille tilaisuutta tutustuaasiakirja-aineistoon, eikä myöskään tilaisuutta tämän jälkeen esittää tehokkaastihuomautuksiaan (asia 121/76, Moli v. komissio, tuomio 27.10.1977, Kok. 1977, s.1971, 20 kohta). Kieltäytyessään tapauksen olosuhteista huolimatta jatkamastamääräaikaa, joka yritykselle oli annettu väitetiedoksiannon vastaukseksi annettavienhuomautusten esittämistä varten, komissio on rikkonut sekäpuolustautumisoikeuksia että asetuksen N:o 99/63/ETY 11 artiklan säännöksiä.

341.

    BASF väittää, ettei sillä ole ollut riittävästi aikaa tutkia niitä asiakirjoja, jotka silleannettiin tiedoksi 3.5.1988 päivätyllä kirjeellä.

342.

    Komissio vastaa Wackerille ja Hoechstille, että tapauksessa on noudatettuasetuksen N:o 99/63/ETY 11 artiklan säännöksiä. Kantajalla on näin ollen ollutkaksi kuukautta aikaa vastata kirjallisesti väitetiedoksiantoon ja viisi kuukauttaaikaa valmistautua vuoden 1988 syyskuussa pidettyyn kuulemistilaisuuteen. Nämämääräajat ovat täysin riittäviä, erityisesti jos niitä verrataan perustamissopimuksen173 artiklan viidennen kohdan mukaisiin määräaikoihin (asia 27/76, United Brandsv. komissio, tuomio 14.2.1978, Kok. 1978, s. 207, 270—273 kohta). Se seikka, ettätiettyjä väitetiedoksiannon liitteitä ei ollut laadittu kantajan käyttämällä kielellä, ei

voi muuttaa tätä johtopäätöstä, koska kantajalla ja sen asianajajalla ei ole voinutolla ymmärtämisvaikeuksia.

343.

    BASF:in väitteiden osalta komissio katsoo, että komission 3.5.1988 päivätyn kirjeensanamuoto huomioon ottaen BASF ei voi kyseisen kirjeen liitteinä olevienasiakirjojen osalta väittää ymmärtäneensä vasta päätöksen tekemisen jälkeen, ettäliitteet olisivat olleet hyödyllisiä sen puolustautumiselle; juuri kantajan tehtävänä onarvioida niiden hyödyllisyyttä. Koska kirje lähetettiin 3.5.1988 ja vastauksetsaapuivat 10.6.1988, kantajalle varattu määräaika on ollut riittävä; kantaja on sitäpaitsi esittänyt runsaasti kommentteja vaatimatta määräajan jatkamista. AsetuksenN:o 99/63/ETY 11 artiklan 1 kohdan määräyksiä on näin ollen noudatettu.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

344.

    Asetuksen N:o 99/63/ETY 2 artiklan 4 kohdassa säädetään seuraavaa: ”Antaessaanväitteet tiedoksi komission on asetettava määräaika, jonka kuluessa yritykset jayritysten yhteenliittymät voivat esittää huomautuksensa komissiolle”. Tätä vartenasetuksen 11 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että ”komission on otettavahuomioon sekä vastineen valmisteluun tarvittava aika että tapauksen kiireellisyys.Määräaika ei saa olla kahta viikkoa lyhyempi; sitä voidaan pidentää”.

345.

    Väitetiedoksianto on tässä tapauksessa lähetetty kyseisille yrityksille 5.4.1988.Näiden oli esitettävä huomautuksensa niitä vastaan esitetystä väitteistä 16.5.1988mennessä.

346.

    Komissio lähetti 3.5.1988 päivätyssä kirjeessään yrityksille, joille väitetiedoksiantooli osoitettu, joukon täydentäviä asiakirjoja ja totesi, että vaikka niitä ei ole mainittuväitteissä, ”[niillä] voisi olla merkitystä arvioitaessa asiaa kokonaisuutena”.

347.

    Wacker ja Hoechst pyysivät määräajan jatkamista päivämäärään 15.7.1988 asti.Komissio ilmoitti 18.5.1988 päivätyssä kirjeessään päätöksestään jatkaa kantajienosalta määräaikaa päivämäärään 10.6.1988 asti erityisesti sen vuoksi, ettätäydentäviä asiakirjoja oli lähetetty 3.5.1988.

348.

    Vastauksena BASF:in 5.5.1988 esittämään ja komissioon 17.5.1988 saapuneen,määräajan jatkamista koskevaan pyyntöön komissio vahvisti 24.5.1988 päivätyssäkirjeessään, että väitetiedoksiantoon annettava vastine oli toimitettava viimeistään10.6.1988.

349.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että tämän tapauksen olosuhteissakantajille myönnetty noin kahden kuukauden pituinen määräaika on ollut riittävänpitkä, jotta kantajat ovat voineet valmistella vastauksensa väitetiedoksiantoon (ks.vastaavasti em. asia United Brands v. komissio, tuomion 272 ja 273 kohta).

350.

    Tästä seuraa, että tämä kanneperuste on hylättävä.

2.    Kuulemisessa tapahtuneita virheitä koskevat kanneperusteet

a)    Kanneperuste, joka koskee kuulemiseen valmistautumiselle varatun ajanriittämättömyyttä

351.

    Wacker ja Hoechst väittävät, että kuulemismenettelyistä vastaavalla neuvonantajallaei ole ollut riittävästi aikaa valmistella kuulemistilaisuutta.

352.

    Komissio katsoo, että tällä väitteellä ei ole mitään perustetta.

353.

    Vaikka kantajat voisivat esittää tällaisen väitteen, ne eivät kuitenkaan oleosoittaneet, miksi kuulemismenettelyistä vastaavalle neuvonantajallekuulemistilaisuuden valmistelemista varten varattu aika ei olisi riittänyt hänelle,eivätkä kantajat ole edes esittäneet, että jos heidän väitteensä olisi perusteltu, miltäosin hallinnollisen menettelyn pätevyys olisi tämän seikan johdosta voinut tullakyseenalaiseksi.

354.

    Tästä seuraa, että tämä kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

b)    Asetuksen N:o 1 3 artiklan rikkomista koskeva kanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

355.

    BASF, Wacker, Hoechst ja Enichem väittävät, että komissio on rikkonut asetuksenN:o 1 3 artiklaa. Kuulemisestilaisuudesta pidettyyn pöytäkirjaan on nimittäinkirjattu eri asianosaisten lausunnot vain sillä kielellä, jota asianosaiset ovatkäyttäneet, eikä yksinomaan sen jäsenvaltion kielellä, jonka tuomiovaltaan kyseisetkantajat kuuluvat. BASF:n mukaan myös nämä lausunnot ovat oleellisia, koskatässä tapauksessa kaikkia yrityksiä vastaan esitetään väite siitä, että ne ovattoteuttaneet yritysten välisen yhteisjärjestelyn.

356.

    Komissio katsoo, että tämä väite on perusteeton.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

357.

    On todettava, että asetuksen N:o 99/63/ETY 9 artiklan 4 kohdan mukaan ”kunkinkuultavan henkilön lausuntojen olennainen sisältö on otettava pöytäkirjaan, jonkakuultava hyväksyy sen lukemisen jälkeen”.

358.

    Tässä tapauksessa on selvää, että kantajilla on ollut tilaisuus saada tehokkaastitietoonsa omien lausuntojensa olennainen sisältö, joka on kirjattu pöytäkirjaan.

359.

    Kantajat, jotka eivät kiistä sitä, että heillä on ollut simultaanitulkkauksen johdostatilaisuus seurata sitä, mikä kuulemisestilaisuudessa sanottiin, eivät myöskän väitä,että koska muulla kuin sen jäsenvaltion kielellä, jonka tuomiovaltaan ne kuuluvat,laadituista osista ei ole käännöksiä, pöytäkirjassa olisi heidän osaltaan sellaisiaolennaisia epätarkkuuksia tai puutteita, joilla voisi olla haitallisia seurauksia, joidenjohdosta hallinnollisen menettelyn pätevyys voisi tulla kyseenalaiseksi (em. asia ACFChemiefarma v. komissio, tuomion 52 kohta ja em. asia Parker Pen v. komissio,tuomion 74 kohta).

360.

    Tästä seuraa, että tämä kanneperuste on hylättävä.

c)    Kuulemisestilaisuudesta laaditun pöytäkirjan puutteellisuutta koskevakanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

361.

    BASF väittää kuulemistilaisuudesta laaditun pöytäkirjan olevan puutteellisen. Siinäei nimittäin ole muiden yritysten lausuntojen ratkaisevia osia. Niinpä pöytäkirjaanei ole liitetty, päinvastoin kuin siinä todetaan, kaikkien asianomaisten yritystennimissä esitettyjä lausumia, kantajan lausumaa eikä muiden yritysten lausumaa.Salaista yhteistyötä koskevien väitteiden osalta tiedon saaminen muidenasianosaisten puolustuksekseen esittämistä lausumista ja kyseisten lausumientutkiminen on olennaista. BASF lisää, että komissio ei voi vedota asetuksen N:o99/63/ETY 9 artiklan 4 kohtaan, sillä se koskee ainoastaan sitä, että asianosainen,jota on kuultu, tarkastaa pöytäkirjan sisällön paikkansapitävyyden, mutta ei oikeuttatutustua muiden asianosaisten lausuntoihin.

362.

    Wacker ja Hoechst esittävät samanlaisen kanneperusteen, joka perustuu siihen,ettei pöytäkirjassa mainita eri yritysten yhteisiä lausumia.

363.

    Komissio katsoo, että kuulemisesta laadittu pöytäkirja, sellaisena kuin se on annettutiedoksi BASF:ille, on asetuksen N:o 99/63/ETY 9 artiklan 4 kohdan mukainen,koska BASF voi sen perusteella tarkistaa omat lausuntonsa. Muiden asianomaistenyritysten ja niiden asianajajien kuulemisestilaisuudessa esittämien lausuntojentekstin toimittamisessa kantajan tarkistettavaksi ei siis ole mitään järkeä.

364.

    Lisäksi BASF, Wacker ja Hoechst ovat komission mukaan saaneet tiedon näistälausunnoista, sillä ne olivat edustettuina kuulemistilaisuudessa.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

365.

    Komissiossa käydyn hallinnollisen menettelyn suullisessa vaiheessa, joka käytiin5.—8.1988 ja 19.9.1988, asianomaisilla henkilöillä oli mahdollisuus esittää tiettyjäseikkoja koskevat yhteiset näkökantansa.

366.

    Kuulemistilaisuudesta laaditusta pöytäkirjasta, joka on annettu tiedoksi jokaisellekuulemiseen osallistuneelle, ilmenee, että yhteiset lausunnot on kirjattu tiivistetysti.

367.

    Pöytäkirjasta ilmenee myös, että asianomaisten henkilöiden nimissä esitettyjen erilausuntojen täydellinen teksti olisi pitänyt sisältyä pöytäkirjaan kuuluviin liitteisiin.On kuitenkin pakko todeta, ettei näitä liitteitä ole liitetty tähän asiakirjaan.

368.

    Tämä seikka ei kuitenkaan ole sellainen hallinnollisessa menettelyssä oleva virhe,jonka vuoksi menettelyn päätteeksi tehty Päätös olisi lainvastainen. Asetuksen N:o99/63/ETY 9 artiklan 4 kohdan (ks. edellä 357 kohta) tarkoituksena on taatakuulluille henkilöille pöytäkirjan yhtäpitävyys heidän lausuntojensa olennaisensisällön kanssa (em. asia ICI v. komissio, tuomio 14.7.1972, 29 kohta). Siltä osinkuin yhteiset lausumat koskivat näitä kantajia, nämä ovat kuitenkin voineet tutustualausuntojen olennaiseen sisältöön, koska niiden olennainen sisältö on kirjattukuulemistilaisuudesta laadittuun pöytäkirjaan. Nämä kantajat eivät myöskään väitä,että näistä lausunnoista tehdyissä tiivistelmissä olisi epätarkkuuksia. Lopuksitodettakoon, että koska lausumat esitettiin kantajien nimissä, kantajat eivätmenestyksekkäästi voi väittää, etteivät ne saaneet niistä riittävästi selvitystä.

369.

    Se, että BASF:in ja muiden huomautuksensa esittäneiden lausuntojen tekstejä eiollut annettu tiedoksi pöytäkirjan liitteinä, ei myöskään ole sellainen hallinnollisessamenettelyssä tehty virhe, jonka vuoksi Päätös olisi lainvastainen, sillä itsepöytäkirjaan on kirjattu lausuntojen olennainen sisältö.

370.

    On joka tapauksessa korostettava, että BASF, Wacker ja Hoechst ovat osallistuneetkuulemiseen ja ne ovat tuossa yhteydessä voineet saada tiedon yhteisesti esitetyistäseikoista ja muiden yritysten yksin esittämistä huomautuksista.

371.

    Tämä kanneperuste on tämän vuoksi hylättävä.

d) Kanneperuste, joka koskee sitä, että kuulemismenettelyistä vastaavaneuvonantaja ei ole antanut lausuntoaan

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

372.

    Wacker ja Hoecsht väittävät, että niille olisi pitänyt antaa tilaisuus tutustuakuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan lausuntoon ja kommentoida sitä.Komissio on siis lainvastaisesti jättänyt esittämättä neuvonantajan lausuntoa.

373.

    BASF ja Hüls esittävät, että Päätös on lainvastainen siitä syystä, etteikuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan laatimaa kertomusta ole otettuhuomioon. Neuvonantajan vuoden 1988 päätöksen tekemisajankohtana laatimassakertomuksessa voi kyseisten kantajien mukaan olla tosiasiakysymyksiä jaoikeuskysymyksiä koskevia arvioita, jotka ovat yritysten esittämien huomautusten

suuntaisia. Kantajat vaativat tämän vuoksi, että ensimmäisen oikeusasteentuomioistuin kehottaisi komissiota esittämään neuvonantajan kertomuksen.

374.

    Komissio ei hyväksy vaatimusta kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajankertomuksen tiedoksiantamisesta, sillä kyse on sisäisestä asiakirjasta, johonulkopuolisilla ei ole oikeutta tutustua.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

375.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että puolustautumisoikeudet eivätedellytä, että perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan mukaisessa menettelyssämukana olevat yritykset voisivat kommentoida neuvonantajan kertomusta, joka onpelkästään komission sisäinen asiakirja. Kuten on todettu, koska tällä kertomuksellaon komissiolle vain mielipiteen arvo, komission ei mitenkään tarvitse noudattaa sitä,joten kertomuksella ei näin ollen ole mitään ratkaisevaa merkitystä, joka yhteisöjentuomioistuinten olisi otettava huomioon valvontavaltaansa harjoittaessaan (asia212/86 R, ICI v. komissio, määräys 11.12.1986, ei julkaistuoikeustapauskokoelmassa, 5—8 kohta). Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminentaataan oikeudelliselta kannalta riittävästi silloin, kun eri elimille, jotka osallistuvatlopullisen päätöksen tekemiseen, on asianmukaisesti ilmoitettu ne väitteet ja niidenperustelut, jotka yritykset ovat esittäneet vastauksena komission niille tiedoksiantamiin väitteisiin ja todisteisiin, joilla komissio on perustellut väitteitään (em. asiaMichelin v. komissio, tuomion 7 kohta).

376.

    Tältä osin on todettava, ettei kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajankertomuksen tarkoituksena ole yritysten väitteiden ja niiden perustelujentäydentäminen tai korjaaminen eikä uusien väitteiden tai uusien todisteidenesittäminen yrityksiä vastaan (ks. erityisesti asia T-2/89, Petrofina v. komissio,tuomio 24.10.1991, Kok. 1991, s. II-1087, 54 kohta ja em. asia Hüls v. komissio,tuomion 87 kohta).

377.

    Tästä seuraa, että yrityksillä ei ole oikeutta vaatia puolustautumisoikeuksiinsavedoten sitä, että neuvonantajan kertomus annettaisiin niille tiedoksi, jotta nevoisivat kommentoida sitä (em. asia Petrofina v. komissio, tuomion 55 kohta ja em.asia Hüls v. komissio, tuomion 88 kohta).

378.

    Näin ollen tämä kanneperuste on hylättävä.

D    Perustamissopimuksen 190 artiklan rikkominen

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

379.

    Osa kantajista väittää, että perustamissopimuksen 190 artiklassa asetettuperusteluvaatimus on jätetty useissa kohdissa ottamatta huomioon.

380.

    Niinpä Wacker ja Hoechst väittävät, ettei Päätöstä ole perusteltu riittävästikolmelta olennaiselta osalta, jotka koskevat seuraavia seikkoja: kilpailusääntöjenrikkomisen tunnusmerkkien olemassaoloa, sopimuksen tai yhdenmukaistetunmenettelytavan määrittämistä ja näiden kantajien osallistumista niihin.

381.

    Montedison korostaa, että Päätöksen perusteella ei voi ymmärtää niitä syitä, joidenjohdosta komissio on päättänyt vahvistaa sakot, jotka jo oli määrätty maksettavaksisellaisten tekojen johdosta, jotka väitetään tehdyiksi 10—15 vuotta aiemmin (asiaC-27/89, Scarpe, tuomio 2.5.1990, Kok. 1990, s. I-1701, 27 kohta ja asia T-3/89,Atochem v. komissio, tuomio 24.10.1991, Kok. 1991, s. II-1177, 222 kohta). Tässätapauksessa toimenpiteisiin ryhtymistä markkinoilta yli 10 vuotta sitten vetäytynyttäyritystä vastaan ei voida perustella millään perustellulla intressillä (ks. toisin asia7/82, GVL v. komissio, tuomio 2.3.1983, Kok. 1983, s. 483 ja em. asia Automec v.komissio, tuomio 18.9.1992, 85 kohta).

382.

    ICI:n mukaan Päätöksessä ei esitetä mitään selitystä viiveestä, jolla komissio tekipäätöksensä, prosessuaalisesta valinnasta olla antamatta väitteitä uudelleen tiedoksija olla kuulematta asianosaisia, eri tapausta koskevassa tutkimuksessa löydettyjenasiakirjojen käytöstä tai sellaisten todisteiden käytöstä, jotka on saatu rikkoenoikeutta olla syyttämättä itseään, asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeudenepäämisestä oikeuskäytännön mukaisten edellytysten täyttymisestä huolimatta,sellaisen sakon määräämisestä, joka kuitenkin perustuu tosiasioita koskevaanvirheeseen, eikä päätelmästä, jonka mukaan vuoden 1988 päätös jäisi voimaanSolvayn ja Norsk Hydron osalta.

383.

    Hüls väittää, että Päätöksen varsinaista tekstiä ei voida ymmärtää ilman niitäasiakirjoja, joihin siinä viitataan; näitä asiakirjoja ei kuitenkaan ole liitettyPäätökseen. Tapausta oikeudellisesti arvioidessaan komissio ei myöskään viittaakonkreettisiin ja tarkkoihin todisteisiin eikä Päätöksen alussa esitettyihintosiseikkoihin. Lopuksi Hüls väittää, ettei Päätöstä ole perusteltu asianmukaisesti,varsinkin, jos otetaan huomioon menettelyn kesto (em. asia Sytraval ja Brink'sFrance v. komissio, tuomion 77 kohta yhdessä 56 kohdan kanssa).

384.

    Enichem puolestaan väittää, että komissio on jättänyt kertomatta ne syyt, joidenjohdosta se määräsi niille yrityksille, joille Päätös on osoitettu, uudelleenseuraamuksia näin pitkän ajan kuluttua. Asetus N:o 2988/74, jolla voitaisiinperustella korkeintaan komission toimivaltuudet mutta ei komission tekemäävalintaa, ja se seikka, että komissio oli jo päättänyt määrätä sakkoja vuonna 1988,mikä ei merkitse, että sen oli tehtävä se uudelleen 15.6.1994 annetun tuomionjälkeen, ei voi riittää tällaisiksi syiksi.

385.

    Komissio pitää tätä kanneperustetta perusteettomana. Komissio väittää, että Päätoson perustamissopimuksen 190 artiklassa määrättyjen edellytysten mukainen.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

386.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yksittäispäätöksen perusteluvelvollisuudentavoitteena on mahdollistaa se, että yhteisöjen tuomioistuimet voivat valvoapäätöksen laillisuutta, ja se, että sille, jota asia koskee, annetaan riittävästi tietojasen selville saamikseksi, onko päätös asianmukainen tai onko siinä sellainen virhe,jonka johdosta päätöksen pätevyys voidaan riitauttaa, ja on täsmennettävä, ettätämän velvollisuuden ulottuvuus riippuu kyseessä olevan toimenpiteen luonteestaja siitä asiayhteydestä, missä se on toteutettu (ks. erityisesti asia T-49/95, VanMegen Sports v. komissio, tuomio 11.12.1996, Kok. 1996, s. II-1799, 51 kohta).

387.

    Tässä tapauksessa on ensiksi korostettava, että Päätöksen ensimmäisessäperustelukappaleessa viitataan ”Euroopan yhteisöjen perustamissopimukseen”,mikä implisiittisesti mutta väistämättä merkitsee nimenomaista viittausta komissiolleannettuun tehtävään (ks. edellä 148 ja 149 kohta). Tämä pelkkä viittaus muodostaariittävän perustelun komission intressille todeta rikkominen ja määrätä sen johdostaseuraamuksia yrityksille. Koska komissiolla on harkintavaltaa niiden oikeuksienkäytön suhteen, jotka sille on perustamissopimuksessa annettu kilpailuoikeudenalalla, komission ei tarvitse selittää enempää niitä syitä, johdon johdosta se onvalinnut tämän toimintatavan. Näin ollen Montedisonin ja Enichemin väitteet onhylättävä.

388.

    Wackerin, Hoechstin ja Hülsin esittämän perustelujen riittämättömyyttä koskevan väitteen osalta on todettava, että vaikka komissio on perustamissopimuksen 190artiklan nojalla velvollinen perustelemaan päätöksensä ilmoittamalla ne tosiasiallisetja oikeudelliset seikat, joihin toimenpiteen laillisuus perustuu, sekä ne toteamukset,joiden vuoksi se on tehnyt päätöksensä, komissiolta ei kuitenkaan

edellytetä, että sen olisi käsiteltävä kaikkia tosiasiallisia ja oikeudellisia seikkoja,joita kukin asianosainen on esittänyt hallinnollisen menettelyn aikana (ks. em.yhdistetyt asiat Van Landewyck ym. v. komissio, tuomion 66 kohta). Ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuin katsoo tältä osin, että perustelujen 7—27 kohdassamainitaan selvästi ne tärkeimmät asiakirjat, joita komissio pitää todisteinakilpailusääntöjen rikkomisesta. Lisäksi perustelujen 28—39 kohdat muodostavatriittävät perustelut niille oikeudellisille päätelmille, jotka komissio on tehnyttosiseikkojen perusteella.

389.

    Se seikka, että komissio ei mitenkään selitä sitä viivettä, jolla se teki päätöksensä,prosessuaalista valintaa olla antamatta väitteitä uudelleen tiedoksi ja ollakuulematta asianosaisia, eri tutkimuksissa löydettyjen asiakirjojen käyttöä taisellaisten todisteiden käyttöä, jotka on hankittu rikkoen oikeutta olla syyttämättäitseään, asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämistä oikeuskäytännönmukaisten edellytysten vallitessa ja sellaisen sakon määräämistä, joka kuitenkinperustuu tosiasioita koskevaan virheeseen, ei voi merkitä päätöksen perustelujenpuuttumista. Näillä ICI:n esittämillä väitteillä nimittäin pyritään lähinnä vainriitauttamaan komission näistä eri kysymyksistä tekemien arviointien

asianmukaisuus. Tällaisilla väitteillä, jotka kuuluvat päätöksen paikkansapitävyydenarvioinnin yhteyteen, ei tässä yhteydessä ole merkitystä.

390.

    Sen ICI:n esittämän väitteen osalta, jonka mukaan Päätöksessä ei ole perusteltu,miksi vuoden 1988 päätös on pätevä Norsk Hydron ja Solvayn osalta, riittää, kuntodetaan, että Päätöksessä on tätä seikkaa koskeva nimenomainen perustelu.Komission Päätöksen perustelujen 59 kohdassa näet todetaan, että ”koska Solvayei ole nostanut päätöksestä kumoamiskannetta yhteisöjen tuomioistuimessa ja koskaNorsk Hydron kanne on jätetty tutkimatta, päätös 89/190 jää niiden osaltaanvoimaan”.

391.

    Edellä esitetty huomioon ottaen tämä kanneperuste on hylättävä.

II —     Aineelliset kanneperusteet

    

392.

    Kantajat esittävät kolmeen ryhmään jaettavia perusteluja. Ensinnäkin ne esittävätjoukon todisteita koskevia kanneperusteita (A). Toiseksi ne kiistävät, ettäperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa olisi tosiasiallisesti tai oikeudellisestirikottu(B). Kolmanneksi jokainen kantaja esittää väitteitä ja niiden perusteluja,joilla se pyrkii osoittamaan, ettei se missään tapauksessa ole osallistunutkilpailusääntöjen rikkomiseen, johon sen väitetään osallistuneen (C).

A — Todisteet

393.

    Kantajien esittämät kanneperusteet sisältävät kaksi näkökantaa. Ensinnäkinkantajat katsovat, ettei tiettyjä niitä vastaan esitettyjä todisteita olisi saanut käyttääniitä vastaan. Toiseksi ne kiistävät niitä vastaan esitettyjen seikkojen todistusarvon.

1.    Todisteiden käyttäminen kantajia vastaan

394.

    Kantajat väittävät, ettei niitä vastaan esitettyjä todisteita olisi saanut käyttää niitäastaan. Tässä tarkoituksessa ne esittävät kuusi perustetta: ensimmäinen koskeekotirauhan loukkaamattomuuden periaatteen loukkaamista; toinen koskeevaikenemisoikeutta koskevan periaatteen loukkaamista ja sen periaatteenloukkaamista, jonka mukaan henkilöllä on oikeus olla myötävaikuttamatta omansyyllisyytensä toteamiseen; kolmas koskee asetuksen N:o 17 20 artiklan rikkomista;neljänneksi kantajat vastustavat sitä, että tietojensaantipyyntöön vastaamisesta taiasiakirjojen esittämisestä kieltäytymistä voitaisiin pitää kantajille vastaisenatodisteena; viidenneksi kantajat väittävät, että tiettyjä asiakirjoja ei ole koskaanannettu niille tiedoksi tai että kyseiset asiakirjat on annettu niille tiedoksi viiveellä,mikä muodostaa kuudennen perusteen.

395.

    Kuten kantajat väittävät, näille perusteille on yhteistä se, että jos ne todetaanpaikkansapitäviksi, riidanalaisia asiakirjoja ei voitaisi ottaa huomioon ja päätöksen

lainmukaisuutta olisi arvioitava ilman niitä (em. asia AEG v. komissio, tuomion24—30 kohta ja asia 46/87 R, Hoechst v. komissio, yhteisöjen tuomioistuimenpresidentin määräys 26.3.1987, Kok. 1987, s. 1549, 34 kohta).

a)    Kotirauhan loukkaamattomuuden periaatteen loukkaamista koskevakanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

396.

    LVM ja DSM väittävät aluksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voitutkia, onko asetuksen N:o 17 14 artiklan nojalla tehty tutkimus yhteensopivaEuroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan kanssa. Tätä viimeksimainittua säännöstä on kantajien mukaan sovellettava välittömästi yhteisönoikeudessa. Toisaalta luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön liiketiloissa asetuksenN:o 17 14 artiklan 3 kohdan nojalla tehty tutkimus on Euroopan neuvostonihmisoikeussopimuksen 8 artiklan soveltamisalaan kuuluva ”kotietsintä”.

397.

    Kantajat väittävät aluksi myös, että vaikka ne eivät olekaan nostaneet kannettatutkimusta koskevista päätöksistä, niiden edun mukaista on edelleen, että kyseistenpäätösten laillisuus tutkitaan, koska Päätös perustuu lainvastaisesti hankittuihintodisteisiin. Lisäksi DSM:n toimitiloissa 6.12.1983 suoritettu tutkimus tehtiinasetuksen N:o 17 14 artiklan 2 kohdan nojalla annetun valtuutuksen nojalla, jostaei voitu nostaa kumoamiskannetta perustamissopimuksen 173 artiklan nojalla.

398.

    Tämän kanneperusteen ensimmäisessä osassa kantajat väittävät, että komissiontoteuttamat tutkimustoimet loukkasivat Euroopan neuvostonihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa tarkoitettua kotirauhan loukkaamattomuudenperiaatetta, sellaisena kuin sitä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimenoikeuskäytännössä tulkittu (asia Niemietz v. Saksa, Euroopanihmisoikeustuomioistuimen tuomio 16.12.1992, A-sarja, nro 251-B); Euroopanihmisoikeustuomioistuimen harjoittama valvonta ulottuu kantajien mukaanpidemmälle kuin yhteisön oikeudessa harjoitettu valvonta (em. yhdistetyt asiatHoechst v. komissio ja asia 85/87, Dow Benelux v. komissio, tuomio 17.10.1989,Kok. 1989, s. 3137).

399.

    Tutkimustoimet on kantajien mukaan ensinnäkin toteutettu ilman tuomioistuimenennalta antamaa lupaa. Toiseksi tutkimusta koskevat päätökset tai valtuutukset onlaadittu yleisin sanankääntein ilman mitään rajoituksia, eikä niiden perusteella näinollen voitu yksilöidä tutkimuksen kohdetta, mikä ilmenee tutkimusta koskevasta,LVM:lle 4.11.1987 osoitetusta päätöksestä ja 29.11.1983 annetusta valtuutuksesta,jonka nojalla DSM:n toimitiloissa suoritettiin 6.12.1983 tutkimus. Kolmanneksikantajat katsovat, että vain yksi tarpeellinen tutkimus voidaan tehdä (asetuksen N:o17 14 artiklan 1 kohta ja Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 8 kohta).Tätä tarpeellisuutta on kantajien mukaan arvioitava niitä epäilyjä koskevan kuvailunvalossa, joita komissio tahtoi tutkimuksessaan selvittää, mutta juuri tämä kuvailupuuttui tässä tapauksessa.

400.

    Kantajat päättelevät, että kaikki komission tässä tapauksessa toteuttamattutkimustoimet ovat lainvastaisia.

401.

    Enichem puolestaan väittää, että ”tutkimusta seurannut päätös on lainvastainen,koska sen kohde oli mainittu [ — — ] yleisin sanankääntein” ja koska päätös näinollen on asetuksen N:o 17 14 artiklan vastainen.

402.

    Kanneperusteen toisessa osassa LVM ja DSM riitauttavat komission suorittamientutkimusten pätevyyden. Tutkimukset ovat kyseisten kantajien mukaan ulottuneetliikesalaisuuden puolelle ottaen huomioon niiden asiakirjojen luonne ja laajuus,jotka tässä yhteydessä on tosiasiallisesti tutkittu.

403.

    Komissio korostaa aluksi, ettei Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus sovellukilpailua koskeviin yhteisön oikeudellisiin menettelyihin. Lisäksi se toteaa, ettei tätäkanneperustetta voida ottaa tutkittavaksi, koska kantajat eivät ole nostaneetkannetta päätöksestä, jolla komissio määräsi riidanalaisen tutkimuksen tehtäväksi.

404.

    Tämän kanneperusteen paikkansapitävyyden osalta komissio katsoo, ettei Euroopanneuvoston ihmisoikeussopimuksen 8 artiklalla, sellaisena kuin Euroopanihmisoikeustuomioistuin on sitä tulkinnut, ole vaikutusta yhteisöjen tuomioistuimenoikeuskäytännön merkityksen kannalta (em. yhdistetyt asiat Hoechst v. komissio jaem. asia Dow Benelux v. komissio).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

405.

    Komissio on tässä tapauksessa tehnyt tutkimuksia asetuksen N:o 17 14 artiklan 2kohdan nojalla seuraavien yritysten toimitiloissa: Shellin ja ICI:n toimitiloissa 16.11.1983 annetun valtuutuksen nojalla, DSM:n toimitiloissa 29.11.1983 annetunvaltuutuksen nojalla, EVC:n toimitiloissa, joka on ICI:n ja Enichemin yhdessäomistama yhtiö, 17.7.1987 annetun valtuutuksen nojalla ja Hülsin toimitiloissa17.9.1987 annetun valtuutuksen nojalla.

406.

    Lisäksi komissio on tehnyt tutkimusta koskevia päätöksiä asetuksen N:o 17 14artiklan 3 kohdan nojalla; 15.1.1987 tehdyt päätökset on osoitettu yrityksilleAlcudia, Atochem, BASF, Hoechst ja Solvay ja 4.11.1987 tehdyt päätökset onosoitettu Wackerille ja LVM:lle.

407.

    On syytä tarkastella ensin tämän kanneperusteen tutkittavaksi ottamista, minkäkomissio on riitauttanut, ja sen jälkeen sen paikkansapitävyyttä.

i)    Kanneperusteen tutkittavaksi ottaminen

408.

    Tutkimusta koskevat päätökset ovat sellaisenaan toimenpiteitä, joista voidaanperustamissopimuksen 173 artiklan nojalla nostaa kumoamiskanne. Niinpä

asetuksen N:o 17 14 artiklan 3 kohdassa nimenomaisesti säädetään, että tutkimustakoskevassa päätöksessä on ilmoitettava ”oikeudesta hakea muutosta päätökseenyhteisöjen tuomioistuimelta”.

409.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisöjen toimielimen tekemä päätös, jotase, jolle päätös on osoitettu, ei ole riitauttanut perustamissopimuksen 173 artiklassamäärätyssä määräajassa, tulee hänen osaltaan lopulliseksi. Tämä oikeuskäytäntöperustuu nimittäin siihen toteamukseen, että kanteen nostamiselle varatuillamääräajoilla pyritään turvaamaan oikeusvarmuus estämällä se, että sellaisistayhteisön toimenpiteistä, joilla on oikeusvaikutuksia, voitaisiin rajoittamattoman ajannostaa kanteita (ks. erityisesti asia C-178/95, Wiljo, tuomio 30.1.1997, Kok. 1997,s. I-585, 19 kohta).

410.

    LVM ei siis voi enää vedota sellaisen tutkimusta koskevan päätöksenlainvastaisuuteen, joka oli osoitettu sille ja josta se ei ole nostanut kannettamääräajassa, joten tämä kanneperuste on tämän vuoksi jätettävä tutkimatta.

411.

    Sen sijaan LVM:lla ja DSM:llä on oikeus riitauttaa, siltä osin kuin komissionhankkimia asiakirjoja käytetään niitä vastaan, sellaisille muille yrityksilleosoitettujen, tutkimuksia koskevien päätösten lainmukaisuus, joiden osalta ei oleselvää, että niillä olisi ilman muuta ollut oikeus riitauttaa niiden lainmukaisuusnostamalla niistä kanne.

412.

    Lisäksi kantajilla on oikeus lopullisesta päätöksestä nostamansa kumoamiskanteenyhteydessä riitauttaa tutkimusta koskevien valtuutusten lainmukaisuus, vaikkavaltuutukset eivät olekaan sellaisia toimenpiteitä, joista voitaisiin nostaaperustamissopimuksen 173 artiklassa tarkoitettu kanne.

413.

    Lopuksi on todettava, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee,että yrityksellä ei ole oikeutta riitauttaa tutkimusmenettelyjen kulun lainmukaisuuttasellaisen kumoamiskanteen yhteydessä, joka on nostettu toimenpiteestä, jonkanojalla komissio suorittaa kyseisen tutkimuksen. Niiden edellytystenlaillisuusvalvonta, joita noudattaen tutkimus suoritettiin, tehdään sellaisenkumoamiskanteen yhteydessä, joka tarvittaessa on nostettu komissionperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan nojalla tekemästä lopullisestapäätöksestä (em. asia Dow Benelux v. komissio, tuomion 49 kohta ja julkisasiamiesMischon tuossa asiassa esittämä ratkaisuehdotus, Kok. 1989, s. 3149, 127 kohta jaasia T-9/97, Elf Atochem v. komissio, määräys 9.6.1997, Kok. 1997, s. II-909, 25kohta).

414.

    Kantajilla on näin ollen myös oikeus riitauttaa komission suorittamientutkimusmenettelyjen kulku.

415.

    Tutkimatta jättäminen, mitä komissio on vaatinut, on näissä olosuhteissarajoitettava koskemaan vain LVM:n esittämää kanneperustetta, sillä se koskeesellaista tutkimusta koskevaa päätöstä, joka on osoitettu kyseiselle kantajalle.

416.

    Tämän kanneperusteen osalta, sellaisena kuin Enichem on sen esittänyt, onkuitenkin todettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi kantajankirjelmien eikä myöskään suullisen käsittelyn perusteella yksilöidä, minkä tutkimustakoskevan päätöksen lainmukaisuuden kantaja riitauttaa. Tämän vuoksi tämäkanneperuste, siltä osin kuin se on Enichemin esittämä, on jätettävä tutkimatta,koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi hahmottaa sen tarkoitusta jalaajuutta.

ii) Kanneperusteen paikkansapitävyys

417.

    Edellä esitetyistä syistä (ks. edellä 120 kohta) tämän kanneperusteen on katsottavakoskevan yhteisön oikeuden sellaisen yleisen periaatteen loukkaamista, jolla taataansuoja sitä vastaan, ettei julkinen valta puutu henkilön yksityisyyteen suhteettomastitai mielivaltaisesti, olipa kyse luonnollisesta henkilöstä tai oikeushenkilöstä (em.yhdistetyt asiat Hoechst v. komissio, tuomion 19 kohta; asia Dow Benelux v.komissio, tuomion 30 kohta ja yhdistetyt asiat 97/87, 98/87 ja 99/87, Dow ChemicalIbérica ym. v. komissio, tuomio 17.10.1989, Kok. 1989, s. 3165, 16 kohta).

418.

    Tämä kanneperuste jakautuu kahteen osaan; ensimmäinen osa koskee tutkimustakoskevien toimien pätevyyttä, toinen näiden toimien suorittamista

—    Kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee tarkastustoimien pätevyyttä

419.

    Ensiksi on todettava, ettei tapauksessa ole riitautettu sitä, että komission tietyilleyrityksille vuoden 1987 aikana osoittamat tutkimuksia koskevat päätökset ovatsamanlaisia tai samankaltaisia kuin se päätös, joka lähetettiin Hoechstille 15.1.1987.Hoechst nosti tästä päätöksestä kumoamiskanteen, jonka yhteisöjen tuomioistuinkuitenkin hylkäsi (em. asia Hoechst v. komissio). Siltä osin kuin LVM:n ja DSM:nnyt esittämät väitteet ja niiden perustelut ovat samanlaisia tai samankaltaisia kuinHoechstin aikoinaan esittämät, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei näe syitäpoiketa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä.

420.

    Lisäksi on todettava, että tämä oikeuskäytäntö perustuu siihen, että on olemassaedellä esitetyn kaltainen oikeushenkilöihin sovellettava yhteisön oikeuden yleinenperiaate. Sillä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Euroopan neuvostonihmisoikeussopimuksen 8 artiklan soveltamista oikeushenkilöihin koskevanoikeuskäytännön väitetään kehittyneen edellä mainituissa yhdistetyissä asioissaHoechst vastaan komissio, asiassa Dow Benelux vastaan komissio ja yhdistetyissäasioissa Dow Chemical Ibérica ym. vastaan komissio annettujen tuomioiden jälkeen,ei näin ollen ole välitöntä merkitystä näissä tuomioissa tehtyjen ratkaisujenpaikkansapitävyyden kannalta.

421.

    Toiseksi on todettava, että asetuksen N:o 17 14 artiklan 2 kohdasta seuraa, ettäpelkän valtuutuksen nojalla suoritettavat tutkimukset tukeutuvat siihen, että yritystekee vapaaehtoisesti yhteistyötä (em. yhdistetyt asiat Hoechst v. komissio, tuomion

31 kohta; em. asia Dow Benelux v. komissio, tuomion 42 kohta ja em. yhdistetytasiat Dow Chemical Ibérica ym. v. komissio, tuomion 28 kohta). Tämäntoteamuksen kannalta ei ole merkitystä sillä, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 1kohdan c alakohdassa olevan virkkeen ensimmäisessä osassa säädetäänseuraamuksesta. Tällainen seuraamus nimittäin määrätään vain siinä tapauksessa,että yritys, joka on suostunut tekemään yhteistyötä tutkimuksessa, esittää vaaditunkirjanpitonsa tai muut vaaditut liikeasiakirjansa puutteellisina.

422.

    Silloin kun yritys on tosiasiallisesti tehnyt yhteistötä valtuutuksen nojalla tehdyssätutkimuksessa, väite, jonka mukaan viranomainen on suorittanut liian pitkällemeneviä toimenpiteitä, on perusteeton, koska ei ole vedottu mihinkään seikkoihinsen osoittamiseksi, että komissio olisi mennyt pidemmälle kuin mitä yritys onyhteistyön puitteissa suostunut tekemään.

423.

    Tästä seuraa, että kanneperusteen tämä osa on hylättävä.

—    Kanneperusteen toinen osa, joka koskee tarkastustoimien suorittamista

424.

    Tässä kanneperusteessa kantajat vetoavat yhteen ainoaan perusteeseen, jokakoskee niiden asiakirjojen valtavaa määrää, jotka komissio on kopioinut ja ottanutmukaansa puuttuen täten yritysten liikesalaisuuksiin.

425.

    Se, että komissio olisi kopioinut — kuten sen väitetään tehneen — liian suurenmäärän asiakirjoja, mitä väitettä kantajat eivät sitä paitsi ole muuten täsmentäneet,ei sellaisenaan voi olla sellainen virhe, jolla olisi merkitystä tutkimusmenettelynkulun kannalta, varsinkin kun komissio tutkii väitettä kaikkien tietyn alaneurooppalaisten tuottajien välisestä yhteistoimintajärjestelystä. Lisäksi komissio jasen virkamiehet eivät asetuksen N:o 17 20 artiklan 2 kohdan nojalla saa ilmaistatietoja, jotka on saatu kyseistä asetusta sovellettaessa ja jotka luonteensaperusteella ovat salassa pidettäviä.

426.

    Näin ollen ei ole näytetty toteen, että komission suorittamat tutkimukset olisivatsääntöjenvastaisia.

427.

    Edellä esitetyn johdosta tämä kanneperuste on kokonaisuudessaan hylättävä.

b)    Kanneperuste, joka koskee ”vaikenemisoikeuden” loukkaamista ja senoikeuden loukkaamista, jonka mukaan henkilöllä on oikeus ollamyötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

428.

    Tämä kanneperuste voidaan jakaa kahteen osaan.

429.

    Kanneperusteen ensimmäisessä osassa LVM, DSM ja ICI huomauttavat, ettäkansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen

14 artiklan 3 kappaleen ja Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklannojalla, sellaisina kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kyseistä sopimustatulkinnut, jokaisella vastaajalla, myös yrityksellä, on oikeus ab initio vaieta(Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen em. asia Funke v. Ranska, tuomion 44 kohtaja asia Saunders v. Yhdistynyt kuningaskunta, Euroopan ihmisoikeustoimikunnanlausunto 10.5.1994, 69 , 71 ja 76 kohta; ks. toisin yhteisöjen tuomioistuimenaiemmin antama tuomio em. asiassa Orkem v. komissio, 30—35 ja 37—41 kohta;viimeksi mainitussa tuomiossa esitetyllä asiaa koskevalla arvioinnilla, joka onhuomattavasti suppeampi kuin asiassa Funke v. Ranska annetussa tuomiossa tehtyarviointi, ei kantajien mukaan ole enää merkitystä). Komissio ei voi olla ottamattahuomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä (asia C-260/89,ERT, tuomio 18.6.1991, Kok. 1991, s. I-2925, 41 kohta ja em. asia Orkem v.komissio, tuomion 30 kohta).

430.

    Kantajat päättelevät tästä, että kaikki ne tiedot, jotka komissio on saanut asetuksenN:o 17 11 artiklan nojalla, on jätettävä huomiotta asian käsittelyssä. Tämäjohtopäätös koskee sekä asetuksen N:o 17 11 artiklan 5 kohdassa tarkoitettujapäätöksiä, joilla tietoja vaaditaan, että kyseisen asetuksen 11 artiklan 1 kohdanmukaisia tietojensaantipyyntöjä; koska asetuksen 15 artiklan 1 kohdan balakohdassa säädetyt sanktiot soveltuvat kumpaankin, kyse on Euroopanihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetuista pakotettuna annetuistatiedoista.

431.

    Loukkausten kohteeksi joutuneiden yritysten oikeuksia ei voida jättää huomiotta,sillä tällainen johtopäätös on omiaan saattamaan kyseenalaiseksi asetuksen N:o 17 11 artiklan lainmukaisuuden kokonaisuudessaan; komission on kantajien mukaannäin ollen hankittava näyttö kilpailusääntöjen rikkomisesta jollain muulla, Euroopanneuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 ja 8 artiklan kanssa yhteensopivalla keinolla.

432.

    Näin ollen yhtäkään niistä vastauksista, jotka yritykset ovat antaneet komission niilleosoittamiin tietojensaantipyyntöihin- ja vaatimuksiin, ei kantajien mukaan voidakäyttää todisteena.

433.

    Tämän kanneperusteen toisessa osassa LVM, Elf Atochem, DSM, ICI ja Enichemvetoavat oikeuteen olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden toteamiseen.

434.

    LVM:n, Elf Atochemin, DSM:n ja ICI:n mukaan näissä olosuhteissa niihinkysymyksiin annetut vastaukset, jotka edellä mainitussa asiassa Orkem vastaankomissio 18.10.1989 annetussa tuomiossa ja asiassa 27/88, Solvay vastaan komissio,18.10.1989 annetussa tuomiossa (Kok. 1989, s. 3355) todettiin lainvastaisiksi, onjätettävä ottamatta huomioon asian käsittelyssä.

435.

    Elf Atochem saattaa näin kyseenalaiseksi asetuksen N:o 17 11 artiklan 5 kohdannojalla tehdyn päätöksen, joka on osoitettu sille. LVM, DSM ja ICI puolestaanriitauttavat kaikkien tietojensaantipyyntöjen- ja vaatimusten lainmukaisuuden, siitä

huolimatta, mille yritykselle ne oli osoitettu ja mikä niiden oikeudellinen perustaon ollut.

436.

    Enichem väittää, että kun komissio velvoitti yritykset alistumaan tutkimuksiin,vaikka sillä ei ollut pienintäkään todistetta niistä menettelytavoista, joidenolemassaoloa se pyrki selvittämään, se pakotti yritykset myötävaikuttamaan omansyyllisyytensä toteamiseen.

437.

    Komissio huomauttaa ensiksi, että Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus eisovellu yhteisön kilpailuoikeudellisiin menettelyihin. Lisäksi se toteaa, ettei tätäkanneperustetta saa ottaa tutkittavaksi, koska kantajat eivät ole nostaneet kannettapäätöksistä, joilla tietoja vaadittiin.

438.

    Komissio huomauttaa joka tapauksessa, että yritykset eivät tässä tapauksessa oleantaneet minkäänlaista vastausta yhteenkään niistä kysymyksistä, jotka yhteisöjentuomioistuin on todennut yhteisön oikeuden vastaisiksi (em. asia Orkem v. komissioja em. asia Solvay v. komissio, tuomio 18.10.1989).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

439.

    Suorittaessaan tässä tapauksessa tutkimuksia komissio osoitti suurimmalle osallekantajista tietojensaantipyyntöjä- ja vaatimuksia asetuksen N:o 17 11 artiklannojalla. Osa niistä esitettiin kyseisen artiklan 1 kohdan nojalla, toiset olivat kyseisenartiklan 5 kohtaan perustuvia päätöksiä.

440.

    On syytä tarkastella ensin kanneperusteen tutkittavaksi ottamista, minkä komissioon riitauttanut, ja tämän jälkeen sen paikkansapitävyyttä.

—    Kanneperusteen tutkittavaksi ottaminen

441.

    Edellä esitetyistä, tutkimuksia koskevia päätöksiä koskevista syistä, jotka pätevätmyös päätöksiin, joilla tietoja on vaadittu, kantajilla ei enää ole oikeutta vedotaniiden niille osoitettujen päätösten lainvastaisuuteen, joilla tietoja on vaadittu jajoita ne eivät ole riitauttaneet kahden kuukauden kuluessa niidentiedoksiantamisesta.

442.

    Kanneperuste on tämän johdosta jätettävä tutkimatta siltä osin kuin siinä vaaditaantoteamaan lainvastaisiksi sellaiset päätökset, joilla tietoja vaadittiin ja jotka oliosoitettu kantajille.

—    Kanneperusteen paikkansapitävyys

443.

    Komissiolle asetuksella N:o 17 annettujen toimivaltuutuksien tarkoituksena on se,että komissio voi niiden avulla täyttää perustamissopimuksessa sille uskotuntehtävän eli huolehtia siitä, että kilpailusääntöjä noudatetaan yhteismarkkinoilla.

444.

    Asetuksessa N:o 17 ei sitä vastoin anneta yritykselle, johon tutkimus kohdistuu,oikeutta välttää edeltävässä menettelyssä tutkimusta sen perusteella, ettätutkimuksen tulokset voisivat olla todiste siitä kilpailusääntöjen rikkomisesta, johonkyseinen yritys on syyllistynyt. Päinvastoin, kyseisessä asetuksessa asetetaanyritykselle velvollisuus tehdä aktiivisesti yhteistyötä, mikä merkitsee sitä, että sen onannettava komission käytettäväksi kaikki tutkimuksen kohteeseen liittyvät tiedot(em. asia Orkem v. komissio, tuomion 27 kohta ja asia T-34/93, Société généralev. komissio, tuomio 8.3.1995, Kok. 1995, s. II-545, 72 kohta).

445.

    Koska asetuksessa N:o 17 ei nimenomaisesti säädetä vaikenemisoikeudesta, onkuitenkin tutkittava, johtuvatko komission tutkintavaltuuksien tietyt, edeltävääntutkimukseen liittyvät rajoitukset tarpeesta taata puolustautumisoikeuksienkunnioittaminen, jonka yhteisöjen tuomioistuin on katsonut yhteisönoikeusjärjestyksen perustavanlaatuiseksi periaatteeksi (em. asia Orkem v. komissio,tuomion 32 kohta).

446.

    Tältä osin on todettava, että vaikka on totta, että puolustautumisoikeuksia onkunnioitettava sellaisissa hallinnollisissa menettelyissä, jotka saattavat johtaaseuraamuksiin, on myös tärkeää estää se, että nämä oikeudet vakavastivaarantuisivat sellaisten edeltävää tutkintaa koskevien menettelyjen yhteydessä,joilla voi olla ratkaiseva merkitys hankittaessa todisteita yritysten menettelytapojenlainvastaisuudesta( em. asia Orkem v. komissio, tuomion 33 kohta ja em. asiaSociété générale v. komissio, tuomion 37 kohta).

447.

    Komissiolla on kuitenkin oikeus asetuksen N:o 17 11 artiklan 2 ja 5 kohdantehokkaan vaikutuksen toteutumisen turvaamiseksi vaatia yritystä toimittamaankaikki tarvittavat mahdollisesti sen tiedossa olevat tosiasioita koskevat tiedot ja senhallussa olevat kyseisiä seikkoja koskevat asiakirjat, vaikka kyseisten asiakirjojenperusteella voitaisiin osoittaa sellainen kilpailua rajoittava toiminta, johon kyseinenyritys tai jokin toinen yritys on ollut osallisena (em. asia Orkem v. komissio,tuomion 34 kohta; em. asia Solvay v. komissio, tuomjio 18.10.1989 ja em. asiaSociété générale v. komissio, tuomion 74 kohta).

448.

    Ehdottoman vaikenemisoikeuden myöntäminen, jota kantajat vaativat, menisipidemmälle kuin on tarpeen yritysten puolustautumisoikeuksien turvaamiseksi, jase loisi perusteettoman esteen sille, että komissio voisi täyttääperustamissopimuksen 89 artiklassa sille uskotun tehtävän eli siitä huolehtimisen,että kilpailumääräyksiä noudatetaan yhteismarkkinoilla. On korostettava erityisestisitä, että yrityksillä on sekä tietojensaantipyyntöihin- ja vaatimuksiin antamissaanvastauksissa että sitä seuraavassa hallinnollisessa menettelyssä, jos komissiomahdollisesta päättää aloittaa sen, kaikki mahdollisuudet esittää näkökantansaerityisesti niistä asiakirjoista, jotka ne oli mielestänsä velvoitettu esittämään, tainiistä vastauksista, jotka ne olisivat antaneet komission pyyntöihin.

449.

    Komissio ei kuitenkaan voi päätöksellä, jolla se vaatii tietoja, loukata yrityksenpuolustautumisoikeuksia. Komissio ei voi näin ollen velvoittaa yritystä antamaansellaisia vastauksia, joiden seurauksena sen olisi myönnettävä sellainenkilpailusääntöjen rikkominen, jonka todistaminen kuuluu komissiolle (em. asiaOrkem v. komissio, tuomion 34 kohdan loppuosa ja 35 kohta; em. asia Solvay v.komissio, tuomio 18.10.1989 ja em. asia Société générale v. komissio, tuomion 74kohta).

450.

    Kantajien väitteitä ja niiden perusteluja on tarkasteltava tämä muistaen.

451.

    Tässä tapauksessa on ensinnäkin selvää, että niissä päätöksissä esitetyt kysymykset,joissa tietoja vaadittiin ja joiden lainmukaisuuden kantajat saattavat kyseenalaiseksikanneperusteen tässä osassa, ovat samanlaiset kuin siinä päätöksessä olevatkysymykset, jotka yhteisöjen tuomioistuin kumosi edellä mainituissa asioissa Orkemvastaan komissio sekä Solvay vastaan komissio 18.10.1989 antamissaan tuomioissa.Sama lainvastaisuus koskee siis myös näitä kysymyksiä

452.

    Kuten komissio on korostanut, asiakirja-aineistosta kuitenkin ilmenee, että yrityksetovat joko kieltäytyneet vastaamasta näihin kysymyksiin tai väittäneet, etteivät netiedä mitään niistä seikoista, joita nämä heille esitetyt kysymykset koskivat.

453.

    Näin ollen kyseisten kysymysten lainvastaisuudella ei ole mitään merkitystäPäätöksen lainmukaisuuden kannalta.

454.

    Kantajat eivät tosiasiassa ole yksilöineet mitään vastausta, joka olisi annettu juurinäihin kysymyksiin, eivätkä ne ole myöskään osoittaneet, kuinka komissio olisikäyttänyt näitä vastauksia Päätöksessään.

455.

    Toiseksi on todettava, että yrityksellä ei ole velvollisuutta vastata asetuksen N:o 17 11 artiklan 1 kohdan mukaiseen tietonjensaantipyyntöön, muttavastaamisvelvollisuus sen sijaan koskee niitä päätöksiä, joilla tietoja vaaditaan.

456.

    Näin ollen yritykset voivat vapaasti vastata tai jättää vastaamatta niille tämänsäännöksen nojalla esitettyihin kysymyksiin. Tämän päätelmän kannalta ei olemerkitystä sillä, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 1 kohdan b alakohdan virkkeenensimmäisessä osassa säädetään seuraamuksesta. Tällainen seuraamus näetmäärätään vain siinä tapauksessa, että suostuttuaan vastaamaan yritys antaavirheellisiä tietoja.

457.

    Näin ollen on todettava, että komission ei asetuksen N:o 17 11 artiklan 1 kohdanmukaisilla tietojensaantipyynnöillään voida katsoa asettavan yritykselle velvollisuuttaantaa vastauksia, joiden johdosta yrityksen olisi tunnustettava sellaisen rikkomisenolemassaolo, joka komission kuuluu näyttää toteen.

458.

    Kolmanneksi on todettava, että Enichemin esittämän erityisen väittteen osalta onkorostettava, että sitä, onko komissio noudattanut sille asetettua kieltoa, jonka

mukaan se ei voi velvoittaa yrityksiä antamaan vastauksia, joiden johdosta yritystenolisi myönnettävä rikkoneensa kilpailusääntöjä, voidaan arvioida vain esitettyjenkysymysten luonteen ja sisällön kannalta eikä niiden tietojen valossa, joitakomissiolla etukäteen oli käytössään. Lisäksi on painotettava, että edellä mainituissayhdistetyissä asioissa Hoechst vastaan komissio annetussa tuomiossa, joka koskeemuille PVC:n tuottajille osoitettua vastaavaa tutkimusta koskevaa päätöstä,yhteisöjen tuomioistuin katsoi päätöksen sisältäneen asetuksen N:o 17 14 artiklan3 kohdassa vaaditut olennaiset seikat. Yhteisöjen tuomioistuin korosti erityisesti sitä,että kyseisessä päätöksessä viitattiin itse asiassa sellaiseen tietoon, joka osoittaa,että tiettyjen PVC:n tuottajien kesken oli olemassa sellaisia sopimuksia taiyhdenmukaistettuja menettelytapoja, jotka saattoivat merkitä perustamissopimuksen85 artiklan rikkomista (em. asiat Hoechst v. komissio, tuomion 42 kohta). Näinollen Enichemin väitettä ei voida hyväksyä.

459.

    Tämä kanneperuste on näin ollen kokonaisuudessaan hylättävä.

c)    Asetuksen N:o 17 20 artiklan 1 kohdan rikkomista koskeva kanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

460.

    LVM, DSM, ICI, Hüls ja Enichem huomauttavat, että asetuksen N:o 17 20 artiklan1 kohdan nojalla lainmukaisesti hankittuja tietoja voidaan käyttää vain siihentarkoitukseen, jota varten ne on pyydetty (em. asia Dow Benelux v. komissio,tuomion 17 ja 18 kohta; ks. tätä seikkaa sivuavista kysymyksistä asia C-67/91,Asociación Española de Banca Privada ym., tuomio 16.7.1992, Kok. 1992, s. I-4785,35—39 ja 42—54 kohta ja asia C-60/92, Otto, tuomio 10.11.1993, Kok. 1993, s. I-5683,20 kohta).

461.

    Vaikka komissio voi käyttää tietyn tutkimuksen yhteydessä hankittuja tietojaarvioidakseen, onko toisen tutkimuksen aloittaminen tarkoituksenmukaista (em. asiaDow Benelux v. komissio, tuomion 19 kohta), se ei kyseisten kantajien mukaan voikäyttää näitä tietoja todisteena uudesta kilpailusääntöjen rikkomisesta (em. asiaAsociación Española de Banca Privada ym., tuomion 42 kohta), jonka osalta onlöydettävä muita todisteita.

462.

    Tässä tapauksessa komissio on kantajien mukaan tutkiessaan tapausta, joka onjohtanut perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta tehdyn päätöksen86/398/ETY (IV/31.149 — Polypropeeni) (EYVL L 230, s. 1) tekemiseen 23.4.1986,saanut asiakirjoja, joista tiettyjä on sittemmin lainvastaisesti käytetty todisteena nytkäsiteltävänä olevassa tapauksessa. Kyse on tarkemmin ottaen”suunnitteluasiakirjoista”, jotka ovat väitetiedoksiannon liitteenä 3, ja ”taakanjakoa” koskevasta asiakirjasta, joka on väitetiedoksiannon liitteenä 6, sekä ICI:n15.4.1981 laatimasta muistiosta, joka on liitetty komission 27.7.1988 päivättyynkirjeeseen. LVM ja DSM korostavat, että kyse on myös tämän asiakirjoista.

463.

    Kantajat päättelevät tästä, että käyttäessään näitä asiakirjoja todisteina näissäyhdistetyissä asioissa komissio on rikkonut asetuksen N:o 17 20 artiklan 1 kohtaa.

464.

    Enichem esittää, että komissio on näin tehdessään rikkonut myös asetuksen N:o 17 14 artiklan 2 ja 3 kohtaa, koska se on polypropeenimarkkinoita koskevaatutkimusta tehdessään kerännyt asiakirjoja, jotka eivät kuulu sen valtuutuksessamääritettyyn kohteeseen.

465.

    Komissio väittää lähinnä, että riidanalaiset asiakirjat on liitetty näiden yhdistettyjenasioiden asiakirjavihkoon PVC-tapausta koskevien valtuutusten perusteella. Niinpämikään ei komission mukaan estä niiden käyttöä tässä tapauksessa.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

466.

    Ennen tämän kanneperusteen paikkansapitävyyden tutkimista on täsmennettävä,mitkä ovat sitä koskevat tosiseikat.

—    Tosiseikat

467.

    Tässä tapauksessa on selvää toisaalta se, että komissio on saanut riidanalaisetasiakirjat ensimmäisen kerran tehdessään tutkimusta polypropeenialalla, ja toisaaltase, että komissio on käyttänyt niitä todisteina kanteiden kohteena olevassapäätöksessä.

468.

    Lisäksi asiakirja-aineistosta ilmenee, että komissio on pyytänyt uusia jäljennöksiäriidanalaisista asiakirjoista juuri PVC-tapausta koskevan valtuutuksen perusteella.

469.

    Suunnitteluasiakirjoista komissio on ottanut uuden jäljennöksen tehdessäänmyöhemmin tutkimuksen juuri PVC-tapausta koskevan valtuutuksen nojalla.

470.

    Väitetiedoksiannon liitteen 6 ja ICI:n 15.4.1981 laatiman muistion osalta ontodettava, että komissio on yksilöinyt ne ja pyytänyt niitä toistamiseen 23.11.1983juuri PVC-tapausta koskevan valtuutuksen nojalla 23.11.1983 tekemänsätutkimuksen yhteydessä, mikä vahvistetaan ICI:n komissiolle 16.3.1984 lähettämässäkirjeessä. ICI ei voi pätevästi väittää, että se olisi tuossa kirjeessä kuitenkinvastustanut näiden asiakirjojen liittämistä PVC-tapauksen asiakirja-aineistoon;päinvastoin, kirjeestä ilmenee nimenomaisesti, että kirjeen laatija on toimittanutniistä vapaaehtoisesti uuden jäljennöksen tätä tarkoitusta varten.

471.

    DSM:n asiakirjojen osalta on todettava, että vain kyseinen yritys ja LVM ovatviitanneet niihin. Kirjelmien ja suullisessa käsittelyssä esitettyjen kysymystenperusteella ei kuitenkaan ole voitu yksilöidä kyseessä olleita asiakirjoja. Jokatapauksessa on niin, että näiden kahden kantajan vastauskirjelmästä ilmenee, ettäkomissio on saanut kyseiset asiakirjat ensimmäisen kerran polypropeenitapauksen

yhteydessä ja että se on pyytänyt niitä ja saanut ne uudelleen vuoden 1983joulukuussa tehdessään DSM:n toimitiloissa tutkimusta juuri PVC-tapaustakoskevan valtuutuksen nojalla.

—    Kanneperusteen paikkansapitävyys

472.

    On selvää, että asetuksen N:o 17 14 artiklan ja 20 artiklan 1 kohdan mukaantutkimuksissa kerättyjä tietoja ei voida käyttää muihin kuin tutkimusvaltuutuksessatai tutkimusta koskevassa päätöksessä mainittuihin tarkoituksiin. Tällä vaatimuksellapyritään näet takaamaan paitsi salassapitovelvollisuuden noudattaminen niin myösyritysten puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen. Näitä oikeuksia loukattaisiinvakavasti, jos komissio voisi vedota yrityksiä vastaan tutkimuksen kuluessahankittuihin todisteisiin, jotka eivät liittyisi tutkimuksen kohteeseen eivätkä sentarkoitukseen (em. asia Dow Benelux v. komissio, tuomion 18 kohta).

473.

    Tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että komissio ei voisi aloittaatutkimusmenettelyä selvittääkseen niiden tietojen paikkansapitävyyden, joista se onsattumanvaraisesti saanut tiedon aiemman tutkimuksen yhteydessä, taitäydentääkseen tällaisia tietoja, jos nämä tiedot osoittaisivat perustamissopimuksenkilpailua koskevien määräysten vastaisten menettelytapojen olemassaolon (em. asiaDow Benelux v. komissio, tuomion 19 kohta).

474.

    Lisäksi on näytetty toteen (ks. edellä 467—471 kohta), että komissio ei ole tyytynytsiihen, että se olisi esittänyt näissä yhdistetyissä asioissa oma-aloitteisesti sellaisiaasiakirjoja, jotka se on saanut muissa asioissa, vaan se on pyytänyt näitä asiakirjojauudelleen juuri PVC-tapausta koskevien valtuutuksien nojalla.

475.

    Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen tämä kanneperuste koskee vain sitä, onkokomissiolla, joka on saanut asiakirjat yhdessä asiassa ja käyttänyt niitä todisteenaaloittaakseen toisen menettelyn, oikeus vaatia tätä jälkimmäistä menettelyäkoskevien valtuutuksien tai päätösten perusteella uutta jäljennöstä näistäasiakirjoista ja käyttää niitä sitten todisteena tässä jälkimmäisessä menettelyssä.

476.

    Koska komissio on nimenomaisesti saanut uudelleen nämä asiakirjat juuri PVC-tapausta koskevien, asetuksen N:o 17 14 artiklan mukaisten valtuutuksien taipäätösten nojalla ja käyttänyt niitä näissä valtuutuksissa tai päätöksissä ilmoitettuuntarkoitukseen, se on kunnioittanut yritysten puolustautumisoikeuksia sellaisina, kuinne tästä säännöksestä ilmenevät.

477.

    Sen seikan johdosta, että komissio on saanut asiakirjat ensimmäisen kerran jossaintietyssä asioissa, ei synny tältä osin absoluuttista suojaa sitä vastaan, että näitäasiakirjoja ei voitaisi laillisesti vaatia jossain toisessa asiasa ja käyttää todisteena.Kuten komissio korostaa, jos näin ei olisi, yritysten kannattaisi ensimmäisessä

asiassa tehtävässä tutkimuksessa antaa kaikki sellaiset asiakirjat, joiden nojallavoidaan näyttää toteen toinen kilpailusääntöjen rikkominen, jolloin ne välttyisivätkaikilta tätä koskevilta seuraamuksilta. Tällainen ratkaisu menisi pidemmälle kuinon tarpeen salassapitovelvollisuuden noudattamisen ja puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen takaamiseksi ja se näin ollen estäisi perusteettomasti komissiotatäyttämästä tehtäväänsä kilpailusääntöjen noudattamisen valvojanayhteismarkkinoilla.

478.

    Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen tämä kanneperuste on hylättävä.

d) Kanneperuste, joka koskee sitä, ettei todisteena voida käyttää sitä, ettäkieltäydytään vastaamasta tietojensaantipyyntöihin tai esittämästä asiakirjoja

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

479.

    Elf Atochem ja BASF katsovat, että komissio ei voi käyttää todisteena siitä, ettäyhteisön oikeutta olsi rikottu tai että ne olisivat osallistuneet sen rikkomiseen, sitä,että ne eivät ole vastanneet tietojensaantipyyntöihin- ja vaatimuksiin tai esittäneetasiakirjoja. Tämä pitää sitä suuremmalla syyllä paikkansa, koska näillekieltäytymisille on olemassa objektiiviset syyt.

480.

    Komissio väittää, ettei mikään päätöksessä oleva tue tällaista väitettä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

481.

    Tämän kanneperusteen tarkastelemiseksi on tehtävä ero kilpailusääntöjenrikkomista koskevien todisteiden ja niiden todisteiden välille, jotka koskevatyritysten osallistumista kyseiseen rikkomiseen.

—    Kilpailusääntöjen rikkomista koskevat todisteet

482.

    Vaikka on totta, että komissio on suoraan tai välillisesti viitannut siihen, ettäyritykset ovat kieltäytyneet vastaamasta tiettyihin kysymyksiin (Päätöksen 6 kohdanloppuosa, 8 kohdan loppuosa, 9 kohdan 3 alakohta, 14 kohdan 1 alakohta, 16kohdan 1 alakohta, 18 kohdan 1 alakohta, 20 kohdan 3 ja 4 alakohta, 26 kohdan3 ja 5 alakohta ja 37 kohdan 2 alakohta), komissio ei sen sijaan ole missään kohdinPäätöksessä käyttänyt tätä seikkaa todisteena rikkomisesta.

483.

    Komissio on tosiasiassa näissä useissa kohdissa tyytynyt toteamaan, että koska seei ole onnistunut saamaan yrityksiltä pyydettyjä tietoja, sen on pitänyt turvautuamuihin seikkoihin esittääkseen näytön kilpailusääntöjen rikkomisesta ja että sen onerityisesti pitänyt tavallista enemmän turvautua käytössään olevista tiedoistatehtäviin päätelmiin.

484.

    Kanneperusteen tämä osa on näin ollen hylättävä.

—    Todisteet osallisuudesta kilpailusääntöjen rikkomiseen

485.

    Kun kyse on vain siitä, ovatko yritykset olleet osallisina toteutetuiksi väitettyihinyhteistoimintajärjestelyihin, yksittäisellä kantajalla ei ole oikeutta riitauttaatodisteita, joita käytetään osoittamaan muiden yritysten osallisuus rikkomiseen.Tämän kanneperusteen tarkastelu rajoittuu siis sen määrittelemiseen, onkokomissio käyttänyt kantajina olevia ICI:ä ja Elf Atochemiä vastaan todisteenaniiden osallisuudesta kyseiseen rikkomiseen sitä, että ne ovat kieltäytyneetvastaamasta tietojensaantipyyntöihin tai että niille on ollut mahdotonta vastataniihin.

486.

    Vaikka kantajat eivät ole voineet yksilöidä niitä Päätöksen kohtia, joista ilmenisi,että niiden kieltäytymistä vastaamasta komission esittämiin tietojensaantipyyntöihinja -vaatimuksiin olisi käytetty todisteena niiden osallisuudesta toteutetuksi väitettyynrikkomiseen, on todettava, että Päätöksen 26 kohdan 1 alakohdan lopussa todetaan,että ”komissio on myöskin ottanut huomioon kunkin tuottajan aseman tässäyhteistoimintajärjestelyssä ja todisteet kunkin tuottajan osallistumisesta siihen.Jokainen tuottaja on saanut kaikki tarpeelliset tiedot hallinnollisen menettelynkuluessa.”

487.

    Näihin tietoihin kuuluivat myös asiakirjat, joiden otsikkona oli ”kutakin yritystäkoskevat erityiset seikat” ja jotka olivat väitetiedoksiannon liitteinä.

488.

    Elf Atochemin tapauksessa tässä asiakirjassa todettiin otsakkeen ”pääasiallisettodisteet osallisuudesta rikkomiseen” seuraavaa: ”[Yritys] kieltäytyy toimittamastaasetuksen N:o 17 11 artiklan perusteella mitään tietoa osallistumisestaankokouksiin”.

489.

    Se, että kieltäydytään vastaamasta tietojensaantipyyntöihin tai että niihin on ollutmahdotonta vastata, ei sellaisenaan voi olla todiste yrityksen osallistumisestayhteistoimintajärjestelyyn.

490.

    Arvioitaessa sitä, onko Elf Atochem osallistunut yhteistoimintajärjestelyyn, on siisjätettävä huomiotta tämä seikka, jonka komissio on maininnut.

491.

    Mitään samankaltaista mainintaa ei ole ICIä koskevissa ”erityisissä seikoissa”.Koska näin ollen ei ole mitään merkkiä siitä, että komissio olisi käyttänyt todisteenaosallistumisesta yhteistoimintajärjestelyyn sitä, että tämä yritys on kieltäytynytvastaamasta tietojensaantipyyntöihin tai että sen on ollut mahdotonta vastata niihin,tämä kanneperuste, siltä osin kuin ICI on sen esittänyt, on hylättäväperusteettomana.

e)    Asiakirjojen tiedoksiantamatta jättämistä koskeva kanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

492.

    Wacker ja Hoechst väittävät ensinnäkin, että ammattijulkaisun otteet eivät olleetväitetiedoksiannon liitteinä vaikka ne mainittiin väitetiedoksiannossa olevassaliiteluettelossa, joten kyseisiä otteita ei voida käyttää niitä vastaan. Toiseksi kantajatväittävät, että ICI:n 15.4.1981 päivättyä muistiota, johon komissio vetoaa, ei ollutmainittu väitetiedoksiannossa eikä liitetty siihen. Antaessaan vastauksen vastaajanvastineeseen kantajat huomauttivat, että tätä muistiota ei ole koskaan esitetty niille.

493.

    Hüls esittää, ettei ICI:n 15.4.1981 päivättyä muistiota voida pitää sellaisenatodisteena, jota voitaisiin käyttää sitä vastaan, sillä sitä ei ollut liitettyväitetiedoksiantoon.

494.

    Lisäksi se väittää, että väitetiedoksiannon liite 15, joka koskee neljän saksalaisentuottajan myyntejä toisaalta vuoden 1984 ensimmäisen neljänneksen aikana jatoisaalta koko vuoden 1984 aikana, on jätettävä huomiotta käsittelyssä, sillä se onlaadittu sellaisten tietojen perusteella, joista ei ole annettu tietoa (em. asia AEGv. komissio, tuomion 30 kohta).

495.

    Komissio huomauttaa, että väitetiedoksiannon liitteinä oli otteitaammattijulkaisuista. Lisäksi se toteaa, että vaikka ICI:n 15.4.1981 päivättyämuistiota ei ollut liitetty väitetiedoksiantoon, se on kuitenkin lähetetty asianosaisille28.7.1988. Tästä ei siis voida päätellä mitään seurauksia Päätöksen lainmukaisuudenosalta. Lopuksi komissio väittää, että siltä osin kuin Wackerin ja Hoechstinkanneperuste perustuu siihen, ettei tätä asiakirjaa olisi annettu tiedoksi, kyseinenperuste on työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan nojalla jätetävä tutkimatta.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

496.

    Ensinnäkin on ilmeistä, että otteet ammattijulkaisuista olivat osa väitetiedoksiantoa(erityisliite, jonka otsikkona oli ”hintoja koskevat aloitteet”). Jos Wacker ja Hoechsteivät kuitenkaan olisi saaneet niitä, on todettava, että kyse on asiakirjoista, jotkaluonteensa puolesta olivat julkisia. Näin ollen sillä, ettei näitä asiakirjoja ole annettutiedoksi, mikäli se osoitetaan toteen, ei voi olla merkitystä Päätöksenlainmukaisuuden kannalta.

497.

    Toiseksi on todettava, ettei missään säännöksessä kielletä komissiota antamastaasianosaisille tiedoksi väitetiedoksiannon jälkeen uusia asiakirjoja, joiden komissiokatsoo tukevan väitteitänsä, kunhan komissio antaa yrityksille tarpeeksi aikaa niitäkoskevien huomautusten esittämiselle (em. asia AEG v. komissio, tuomion 29kohta). Tällöin sillä seikalla, ettei jotain asiakirjaa ole mainittu väitetiedoksiannossaeikä liitetty siihen, ei sellaisenaan ole merkitystä Päätöksen lainmukaisuudenkannalta. Kantajat eivät myöskään väitä, että sen jälkeen, kun komissio onlähettänyt niille jäljennöksen tästä asiakirjasta 27.7.1988 päivätyssä kirjeessä jatodennut asiakirjan merkityksen käytetyksi väitetyn kiintiöjärjestelmän kannalta, neeivät olisi voineet tehokkaasti esittää sitä koskevia huomautuksiaan. Itse asiassaniillä on ollut mahdollisuus ilmaista näkemyksensä sekä kirjallisesti että suullisesti.

498.

    Kolmanneksi on todettava, että tämä kanneperuste, siltä osin kuin se perustuusiihen, ettei tätä asiakirjaa olisi koskaan annettu tiedoksi Wackerille ja Hoechstille,on uusi, vasta vastaajan vastineeseen annetussa vastauksessa esitetty peruste. Koskaei ole esitetty selvitystä siitä, että kyseinen peruste perustuisi käsittelyn aikana esilletulleisiin oikeudelliseen perusteeseen tai tosiseikkoihin, se on jätettävä tutkimattatyöjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan nojalla.

499.

    Neljänneksi on todettava, että väitetiedoksiannon liite 15 ei muodosta itsenäistätodistetta vaan siinä esitetään, tiivistetysti tosin, sellaisia laskelmia, jotka komissioon tehnyt tukeakseen liitteestä 10 tekemiään johtopäätöksiä. Nämä johtopäätökseton täysimääräisesti esitetty väitetiedoksiannossa, ja kantaja on voinut esittäähuomautuksensa niistä ajoissa. Vaikka oletettaisiin, ettei liitettä 15 voida ottaatutkittavaksi, koska siinä ei ole riittävästi tietoja, ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimen tehtävänä olisi näin ollen joka tapauksessa tarkastaa niidenjohtopäätösten paikkansapitävyys, jotka komissio on Päätöksen 14 kohdassa tehnytväitetiedoksiannon liitteestä 10.

500.

    Tämä kanneperuste on näin ollen hylättävä.

f)    Asiakirjojen viivästynyttä tiedoksiantoa koskeva kanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

501.

    BASF väittää, että väitetiedoksiannon liite 3, joka on ratkaiseva todistuskappale,on annettu sille kokonaisuudessaan tiedoksi vasta 6.9.1988 pidetyssä suullisessakäsittelyssä. Huolimatta kyseisessä käsittelyssä esitetystä pyynnöstä kantajalle ei näinollen ole annettu tilaisuutta ilmaista kantaansa kyseisestä asiakirjasta, mikä onvastoin asetuksen N:o 99/63 3, 4 ja 7 artiklaa.

502.

    Komissio huomauttaa, että tämä kanneperuste ei koske itse liitettä 3 vaan siihenkäsin kirjoitettuja huomautuksia, joita on mahdoton lukea. Kantaja on kuitenkinsaanut riittävästi selvää näistä huomautuksista.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

503.

    On selvää, että väitetiedoksiannon liitteen 3 muodostavat asiakirjat oli liitettykyseiseen väitetiedoksiantoon, sellaisena kuin tiedoksianto oli osoitettu kantajalle5.4.1988. Kanneperuste rajoittuu siis koskemaan vain tähän liitteeseen kuuluvilleneljälle sivulle käsin kirjoitettujen huomautusten, joita on mahdoton lukea,puhtaaksikirjoitetun version viivästyneeksi väitettyä tiedoksiantoa.

504.

    Samoin on selvää, että kantaja on saanut käsin kirjoitettujen huomautustenpuhtaaksikirjoitetun version kokonaisuudessaan vasta 6.9.1988 pidetyssä suullisessakäsittelyssä.

505.

    Kuitenkin ainoa käsin kirjoitettu huomautus, johon komissio aikoi Päätöksessävedota, oli nimenomaisesti mainittu väitetiedoksiannon liitteessä, joka koski tiedossaolleita hinta-aloitteita. Tästä seuraa, että kantajalla on ollut kaikki mahdollisuudetesittää tätä koskevat huomautuksensa.

506.

    Tämä kanneperuste on näin ollen hylättävä.

507.

    Kaikki edellä esitetyt seikat huomioon kanneperusteet, jotka koskevat sitä, etteikomission kantajia vastaan esittämiä todisteita voitaisi käyttää kantajia vastaan, onhylättävä, jollei edellä kohdassa 490 todetusta muuta johdu.

2. Asian selvittäminen

508.

    Kantajien tältä osin esittämät perustelut sisältävät lähinnä kaksi kanneperustetta taikanneperusteiden joukkoa. Ensinnäkin kantajat kiistävät komission niitä vastaankäyttämien tietynlaisten asiakirjojen näyttöarvon. Toiseksi ne moittivat komissiotasiitä, että se on jättänyt noudattamatta asian selvittämistä koskevia periaatteita.

a)    Komission käyttämien tietynlaisten todisteiden näyttöarvon puuttumistakoskeva kanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

509.

    LVM ja DSM väittävät, että Alankomaiden rikosprosessioikeuden periaatteiden jaEuroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettuaoikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden mukaan (asia Kostovski,Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 20.11.1989, A-sarja, nro 166, 39 ja 44kohta; välillisesti asia T-4/89, BASF v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok. 1991, s.II-1523, 64—72 kohta ja asia T-6/89, Enichem Anic v. komissio, tuomio 17.12.1991,Kok. 1991, s. II-1623, 69—73 kohta) näyttö jollekin vastaisista seikoista ei voiperustua yksinomaan vastaajan lausumiin eikä niiden muiden yritysten, joitaepäillään rikkomisesta, lausumiin, ja että näiden lausumien paikkansapitävyyttä onlähtökohtaisesti epäiltävä, minkä vuoksi niitä voidaan käyttää vain esittäjäänsävastaan, eikä näyttö myöskään voi perustua ”puolivirallisiin” asiakirjoihin, joidenluotettavuus ja paikkansapitävyys ovat niiden luonteen vuoksi kyseenalaisia.

510.

    Näin ollen Päätös on tässä tapauksessa kantajien mukaan kumottava, koska seperustuu yksinomaan tällaisiin asiakirjoihin ja koska sen tueksi ei ole esitettylainmukaisia todisteita.

511.

    Komissio esittää tätä vastaan, että Alankomaiden rikosprosessioikeudensäännöksillä ja edellä mainitun asiassa Kostovski annetun tuomiontarkoitushakuisen laajalla tulkinnalla ei ole merkitystä yhteisön kilpailusääntöjensoveltamisen kannalta. Kyseisten rikosprosessioikeuden säännösten ja kyseisentuomion johdosta asetuksen N:o 17 11 ja 14 artikla menettäisivät kaiken käytännönmerkityksensä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

512.

    Ensinnäkään missään säännöksessä tai millään yhteisön oikeuden yleiselläperiaatteella ei kielletä komissiota käyttämästä kantajien mainitseman kaltaisia

tietoja ja asiakirjoja. Toiseksi on todettava, että jos kantajien väite hyväksyttäisiin,komissiolle kuuluva todistustaakka perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklanvastaisista menettelyistä olisi mahdoton täyttää, mikä olisi yhteensopimatonperustamissopimuksessa komissiolle uskotun näiden määräysten moitteetontasoveltamista koskevan valvontatehtävän kanssa.

513.

    Erityisesti on todettava, että kantajat menettelevät väärin vedotessaan väitteensätueksi edellä mainittuihin asiassa BASF vastaan komissio annettuun tuomioon jaasiassa Enichem Anic vastaan komissio annettuun tuomioon. Kantajienmainitsemien tuomioiden perusteluista nimittäin ilmenee, että sen sijaan, ettäensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi katsonut, ettei yritysten lausumillalähtökohtaisesti olisi näyttöarvoa, se on katsonut, että noissa tapauksissa niilläasiakirjoilla, joihin vedottiin, ei ollut sitä merkitystä ja vaikutusta, minkä komissiokatsoi niillä olevan.

514.

    Näin ollen kantajien esittämät kanneperusteet limittyvät yhteen sen kysymyksenkanssa, joka koskee sen selvittämistä, tukevatko komission esittämät todisteet sentekemiä tosiasiaväitteitä.

b)    Asian selvittämistä koskevien sääntöjen noudattamatta jättämistä koskevakanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

515.

    LVM, Elf Atochem, BASF, DSM, Wacker, Hoechst ja ICI väittävät erityistenkanneperusteiden yhteydessä, että komissio ei ole noudattanut syyttömyysolettamaakoskevaa periaatetta eikä suoriutunut sille kuuluvasta todistustaakasta.

516.

    Ne huomauttavat, että Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassataattu syyttömyysolettama on yksi yhteisön oikeuden yleisistä periaatteista ja ettäsitä sovelletaan täysimääräisesti perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklaasovellettaessa (em. asia ACF Chemiefarma v. komissio, tuomion 153 kohta; asia6/72, Europemballage ja Continental Can v. komissio, tuomio 21.2.1973, Kok. 1973,

s. 215; yhdistetyt asiat 40/73—48/73, 50/73, 54/73, 55/73, 56/73, 111/73 ja 114/73,Suiker Unie ym. v. komissio, tuomio 16.12.1975, Kok. 1975, s. 1663, 301 kohta;yhdistetyt asiat 29/83 ja 30/83, CRAM ja Rheinzink v. komissio, tuomio 28.3.1984,Kok. 1984, s. 1679; em. asia BASF v. komissio, tuomion 70 ja 71 kohta ja em. asiaEnichem Anic v. komissio, tuomion 70 kohta).

517.

    Näin ollen on todettava, että olivatpa komission asian selvittämisessä kohtaamatkäytännön vaikeudet millaisia tahansa, todistustaakka tapahtuneeksi väitetystäkilpailusääntöjen rikkomisesta kuuluu komissiolle vastapainona sille myönnetyillelaajoille tutkintavaltuuksille (em. yhdistetyt asiat Hoechst v. komissio ja em. asiaDow Benelux v. komissio).

518.

    Tätä varten komissio ei voi turvautua vain väitteisiin, olettamuksiin taijohtopäätöksiin. Sen on kantajien mukaan turvauduttava painaviin, täsmällisiin jayhtäpitäviin indisioihin (ks. esim. em. asia Europemballege ja Continental Can v.komissio, tuomion 31—37 kohta; em. asia United Brands v. komissio, tuomion264—267 kohta; em. yhdistetyt asiat Suiker Unie ym. v. komissio, tuomion 166kohta; julkisasiamies Sir Gordon Slynnin em. yhdistetyissä asioissa MusiqueDiffusion Française ym. v. komissio antama ratkaisuehdotus, Kok. 1983, s. 1914 jayhdistetyt asiat C-89/85, C-104/85, C-114/85, C-116/85, C-117/85 ja C-125/85 — C-129/85, Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio, tuomio 31.3.1993, Kok. 1993, s. I-1307); lisäksi tosiseikkojen ja niistä tehtyjen johtopäätösten välillä on oltava välitönsyy-yhteys ja näiden johtopäätösten on oltava kohtuudella ja objektiivisesti arvioidenkiistattomia (asia 56/65, LTM, tuomio 30.6.1966, Kok. 1966, s. 337, 361 ja 362.

519.

    Päinvastoin, perustamissopimuksen 85 artiklan rikkomisesta moitituille yrityksilleon koiduttava epävarmuuden tuoma etu. Niiden ei myöskään välttämättä tarvitseosoittaa komission väitteitä vääriksi vaan ainoastaan horjuttaa niiden uskottavuuttatai osoittaa, että niitä ei ole perusteltu riittävästi (julkisasiamies Sir Gordon Slynninratkaisuehdotus em. yhdistetyissä asioissa Musique Diffusion française ym. v.komissio, Kok. 1983, s. 1914, erityisesti s. 1931). Jos näin ei olisi, todistustaakkakääntyisi lainvastaisesti yritysten osalta; yritysten olisi tällöin esitettävä negatiivinennäyttö siitä, että ne eivät ole osallistuneet yhteistoimintajärjestelyyn, ja niillä näinollen olisi ylivoimainen näyttövelvollisuus.

520.

    Komissio on kantajien mukaan rikkonut tässä tapauksessa näitä periaatteita jasääntöjä.

521.

    LVM ja DSM nimittäin väittävät, että sen sijaan, että komissio olisi perustanutPäätöksen toteennäytettyihin tosiseikkoihin, se on perustanut sen epäsuoriksiluonnehtimiinsa todisteisiin, jotka tosiasiassa ovat vain väitteitä, olettamuksia japäätelmiä (ks. esimerkiksi Päätöksen 9, 16, 20 ja 23 kohta).

522.

    Elf Atochemin mukaan komissio, joka on kyseisen kantajan mukaan myöntänytkäytössään olleiden todisteiden heikkouden (Päätöksen 31—38 kohta), ei oleperustellut niiden tietojen paikkansapitävyyttä, joihin sen tekemä analyysi perustuu,

eikä myöskään tekemiensä arviointien paikkansapitävyyttä. Komissio on tosiasiassapelkästään olettanut, että ICI:n tiloista löydettyihin, vuonna 1980 tehtyihinehdotuksiin perustuva kokonaissuunnitelma olisi olemassa, ja eräiden tuottajienvälisten sellaisten kokousten perusteella, joiden aiheen osalta komissio myöntää,ettei sillä ole mitään tietoa niistä, sen on olettanut, että kyseinen suunnitelma olisipantu täytäntöön. Se ei kuitenkaan ole voinut näyttää toteen kunkin tuottajanosallistumista siihen, mitä se luonnehtii ”yhteisiksi aloitteiksi”, eikä myöskään niidenyritysten tarkoitusperien yhtäläisyyttä, joita se moittii yhdessä toteutetustakilpailusääntöjen rikkomisesta.

523.

    BASF:in mukaan komission tässä tapauksessa käyttämä asian selvittämistapa johtaa”kehäpäätelmään”. Komissio ensiksikin olettaa, että esitetyillä todisteilla on tiettymerkitys, ja tämän jälkeen käyttää näitä samoja todisteita osoittamaan, että niilläon tämä etukäteen päätetty merkitys, jonka komissio on katsonut niillä olevan.Tämä johtaa kantajan mukaan todistustaakan kääntymiseen, mitä ei voida hyväksyä.Ei myöskään voida hyväksyä väitettä, jonka mukaan raskauttavien asiakirjojen,esimerkiksi tuottajien välisiä kokouksia koskevien asiakirjojen puuttuminen, voisiluoda syyllisyysolettaman. Asiakirjojen puuttuminen on sitä paitsi väistämätöntäottaen huomioon, että ensimmäisen tutkimuksen ja väitetiedoksiannon välillä olikulunut vuosia.

524.

    Wacker ja Hoechst väittävät, että käyttäessään väärin indisioita komissio onrikkonut asian selvittämistä koskevia sääntöjä. Komission tekemässä päätelmässänimittäin johdetaan täytäntöönpanotoimien olemassaolosta erityisenpuitesopimuksen olemassaolo ja päinvastoin, mutta komissio ei ole koskaannäyttänyt toteen tämän puitesopimuksen tai täytäntöönpanotoimien olemassaoloa.

525.

    SAV väittää tässä tapauksessa, että koska komissio myöntää, ettei sillä olekäytössään olennaisia todisteita tiettyjen yritysten, muun muassa kantajan,osallistumisesta yhteistoimintajärjestelyyn, näyttö tästä johdetaan kunkin järjestelyynosallistuneeksi oletetun yrityksen osalta sen kuulumisesta ”kokonaisvaltaisestitarkasteltuun yhteistoimintajärjestelyyn”. Komissio on tosiasiassa päätellytpelkästään siitä, että tietyt yritykset ovat osallistuneet yhteistoimintajärjestelyyn, sen,että kaikki yritykset ovat osallistuneet siihen (Päätöksen 25 kohta). Itse asiassa niilläkolmella todisteella, joilla on pyritty osoittamaan, että SAV on osallistunutyhteistoimintajärjestelyyn, ei ole mitään näyttöarvoa.

526.

    ICI korostaa, että todisteet eivät tässä tapauksessa riitä perustelemaanvakuuttavasti komission tosiseikkoja koskevia väitteitä. Tämä koskee kantajanmukaan kokousten aihetta ja tuottajien näissä yhteyksissä antamiksi väitettyjäsitoumuksia (Päätöksen 9 kohdan kolmas ja neljäs alakohta), ”volyymia” ja hintojakoskevan koko järjestelmän käyttöönottoa, samoin kuin päätelmää, jonka mukaanhinnat ovat seurausta yhteistoiminnasta, sekä vielä suunnitteluasiakirjojen jakomission tosiseikoista myöhemmin tekemien toteamusten välistä kausaalisuhdetta(Päätöksen 24 kohdan toinen alakohta ja 30 kohdan toinen alakohta).

527.

    Joka tapauksessa on niin, että nämä tosiseikkoja koskevat väitteet eivät ICI:nmukaan riitä perustelemaan komission niistä tekemiä oikeudellisia päätelmiä, jotkakoskevat sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaoloa sekävaikutuksia jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (em. asia United Brands v. komissio,tuomion 248—267 kohta ja julkisasiamies Sir Gordon Slynnin ratkaisuehdotus em.yhdistetyissä asioissa Musique diffusion française v. komissio, Kok. 1983, s. 1930,erityisesti sivu 1931).

528.

    Hüls väittää, että komissio on mitään selitystä antamatta luonnehtinut Päätöksessävarmaksi sitä, mikä komission 24.11.1987 päivätyssä kirjeessä, jossa kantajaltapyydettiin tietoja, oli vasta todennäköistä. Komissiolla on tosiasiassatietojensaantipyynnön esittämisestä lähtien ollut ennakkokäsitys siitä, että kantajaoli rikkonut perustamissopimuksen 85 artiklaa.

529.

    Vastineena tähän komissio väittää lähinnä, että se ei ole jättänyt täyttämättä sillekuuluvaa todistustaakkaa. Komissio katsoo, että sillä oli käytössään riittävästitodisteita, jotta se pystyi toteamaan kilpailusääntöjä rikotun (Päätöksen 23 kohta).Tämän väitteen mahdollinen virheellisyys riippuu pääasian aineellisesta arvioinnista.Komissio huomauttaa erityisesti, että turvautuminen epäsuoriin todisteisiin onsallittua (ks. erityisesti em. asia ICI v. komissio, tuomio 14.7.1972, 64—68 kohta; em.asia CRAM ja Rheinzink v. komissio, tuomion 16—20 kohta ja em. yhdistetyt asiatAhlström Osakeyhtiö ym. v. komissio, tuomion 71 kohta). Tämä on lisäksivälttämätöntä ottaen huomioon, että eurooppalaiset elinkeinoelämän eri tahot ovattulleet entistä tietoisimmiksi kilpailuoikeuden merkityksestä. Lisäksi komissiohuomauttaa, että todisteita ei pidä tarkastella muista erillään vaan kokonaisuutena(em. asia ICI v. komissio, tuomio 14.7.1972, 68 kohta; em. asia CRAM Rheinzinkv. komissio, tuomion 20 kohta ja em. yhdistetyt asiat Ahlström Osakeyhtiö ym. v.komissio, tuomion 163 kohta) ja että yksittäisiä todisteita ei voida irrottaa siitäyhteydestä, mihin ne kuuluvat (em. yhdistetyt asiat SIV ym. v. komissio, tuomion91—94 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

530.

    Tämän kanneperusteen tarkastelu liittyy läheisesti sen kanneperusteen tarkasteluun,jonka juuri nämä samat kantajat ovat esittäneet ja joka koskee tosiseikkojenilmeisiä arviointivirheitä, joita komission väitetään tehneen, kun se katsoi, ettäkilpailusääntöjä oli rikottu ja että yritykset olivat osallisina tässä rikkomisessa.

531.

    Tämän vuoksi tätä kanneperustetta on tarkasteltava myöhemmin, jotta sitä voidaantarkastella samanaikaisesti muiden pääasiaa koskevien aineellistenkanneperusteiden kanssa.

B    Perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomisen kiistäminen

532.

    Kaikki kantajat kyseenalaistavat komission tosiseikoista tekemän arvioinnin. VainSAV väittää kiistävänsä ainoastaan osallisuutensa toteutetuksi väitettyynyhteistoimintajärjestelyyn, ja se perustelee tätä sillä, ettei se ollut tietoinenkyseisestä järjestelystä. Osoittaakseen, ettei se ole osallistunut tähänyhteistoimintajärjestelyyn, se kuitenkin kiistää myös, ainakin osittain, komissionmäärittelemät tosiseikat. Näitä viimeksi mainittuja väitteitä tarkastellaan tässäkappaleessa.

533.

    Lisäksi kantajat arvostelevat komission tosiseikoista tekemää oikeudellistaluonnehdintaa.

534.

    Tosiseikkoja koskevia väitteitä ja oikeudellista arviointia koskevia väitteitä ontarkasteltava peräkkäin.

1. Tosiseikat

Päätöksen sisältö tiivistetysti

535.

    Päätöksen ensimmäisessä osassa, jonka otsikkona on ”Tosiseikat”, komissio onjohdantokappaleen ensimmäisessä alakappaleessa yksilöinyt ne yritykset, joitaPäätös koskee, ja ilmoittanut joitain tietoja, jotka koskevat erityisesti kyseistätuotetta, PVC-markkinoita ja alan ylikapasiteettitilannetta.

536.

    Toisessa alakappaleessa se on kuvaillut kilpailusääntöjen rikkomista tarkastelemallaperäkkäin seuraavaa viittä seikkaa: yhteistoimintajärjestelyn alkuperää (Päätöksen7 kohta), tuottajien kokouksia (8 ja 9 kohta), kiintiöjärjestelmää (10—14 kohta),kansallisilla markkinoilla tapahtuvaan myynnin valvontaa (15 ja 16 kohta) jatavoitehintoja ja hinta-aloitteita (17—22 kohta).

537.

    Yhteistoimintajärjestelyn alkuperän osalta komissio on tukeutunut lähinnä kahteenICI:n toimitiloista löydettyyn asiakirjaan, jotka ovat väitetiedoksiannon liitteenä 3(jäljempänä niitä nimitetään yhdessä ”suunnitteluasiakirjoiksi”). Näistä asiakirjoistaensimmäisen otsikkona on ”valvontalista” ja toisen ”ehdotuksiin annettu vastaus”,ja ne muodostavat komission mukaan yhteistoimintajärjestelyn luomista koskevansuunnitelman.

538.

    Tuottajien kokousten osalta komissio on erityisesti viitannut vastauksiin, joita eräättuottajat antoivat niihin tietojensaantipyyntöihin, joita komissio niille osoittiPäätöksen tekemistä edeltäneessä hallinnollisessa menettelyssä.

539.

    Kiintiöjärjestelmän osalta komissio on kuvaillut tosiseikkoja useiden asiakirjojenperusteella. Niinpä se on viitannut kolmeen asiakirjaan, jotka ovatväitetiedoksiannon liitteinä 6, 7 ja 9 ja joista sen mukaan ilmenee, että PVC:ntuottajat ovat keskenään ottaneet käyttöön korvausjärjestelmän, jolla pyritäänvahvistamaan kiintiöjärjestelmää. Ensimmäinen asiakirja, jonka otsikkona on

”taakan jako”, on ICI:n toimitiloista löydetty käsinkirjoitettu asiakirja, toinenasiakirja on peräisin ICI:ltä mutta löydetty erään kolmannen tuottajan luota(jäljempänä Alcudia-asiakirja) ja viimeinen asiakirja on DSM:n sisäinen asiakirja(jäljempänä DSM-asiakirja), joka on löydetty kyseisen yrityksen toimitiloista.Komissio on myös tukeutunut kahteen muuhun asiakirjaan eli 15.4.1981 päivättyynmuistioon, joka on löydetty ICI:n toimitiloista ja joka sisältää Montedisoninpetrokemian jaoston pääjohtajan viestin (jäljempänä 15.4.1981 päivätty muistio;komissio antoi sen tiedoksi kantajille 27.7.1988 päivätyssä kirjeessään) ja Atochemintoimitiloista löydettyyn taulukkoon (jäljempänä Atochem-taulukko;väitetiedoksiannon liite 10).

540.

    Komissio on myyntien valvontajärjestelmän osalta, joiden ehtojen mukaan tiettyjensuurten kansallisten markkinoiden ”kotimaiset” tuottajat ilmoittavat toisilleenkullakin näistä markkinoista myymänsä tonnimäärät, tukeutunut lähinnä joukkoonSolvayn toimitiloista löytyneitä taulukoita (jäljempänä Solvay-taulukot), jotka ovatväitetiedoksiannon liitteinä 20—40. Komissio on myös tukeutunut Solvayn 25.2.1988ja Shellin 3.12.1987 tietojensaantipyyntöihin antamiin vastauksiin. Nämä vastauksetolivat väitetiedoksiannon liitteinä 41 ja 42.

541.

    Hinta-aloitteiden osalta komissio on lähinnä tukeutunut useiden PVC:n tuottajiensisäisiin asiakirjoihin, jotka ovat väitetiedoksiannon liitteinä P1—P70, samoin kuinajanjaksoa 1980—1984 koskeviin ammattijulkaisujen otteisiin, jotka ovatväitetiedoksiannon numeroimattomina liitteinä.

542.

    Kolmannessa alakappaleessa komissio on esittänyt muutamia huomauksia erityisestiyhteistoimintajärjestelyn olemassaoloa koskevasta näytöstä (Päätöksen 23 ja 24kohta). Se toteaa seuraavaa: ”Tässä asiassa kyseessä olevan kilpailusääntöjenrikkomisen laadun vuoksi kaikkia päätöksiä on suurelta osin perusteltavaepäsuorilla todisteilla: on mahdollista, että ainakin osa tosiseikoista, jotkamuodostavat 85 artiklan rikkomisen, on näytettävä toteen muista toteennäytetyistäseikoista tehtävien loogisten päätelmien avulla”. (Päätöksen 23 kohta.) Lueteltuaantärkeimmät todisteet, joiden se katsoo tukevan Päätöstään, komissio on korostanut,että ”tässä tapauksessa kaikkia erilaisia suoria ja epäsuoria todisteita ontarkasteltava yhdessä. [ — —] Näin ollen jokainen todiste tukee muita todisteitakyseisten tosiseikkojen osalta ja johdattaa siihen päätelmään, että PVC:n osalta onotettu käyttöön markkinoiden jakamista ja hintojen vahvistamista koskevayhteistoimintajärjestely” (Päätöksen 24 kohta).

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

543.

    Kantajat väittävät, että komissio ei ole onnistunut näyttämään toteen niitätosiseikkoja, joiden olemassaoloon se vetoaa.

—    Yhteistoimintajärjestelyn alkuperä

544.

    Kantajien mukaan suunnitteluasiakirjoilla ei ole näyttöarvoa.

545.

    Ensinnäkin BASF, DSM, Wacker, Hoechst, Hüls ja Enichem väittävät, ettei asiassaole osoitettu kyseisten asiakirjojen koskeneen PVC:tä; väitetiedoksiannon liitteinä1 ja 2 olevien asiakirjojen ainoa tarkoitus on näin ollen saada uskomaan, ettäsuunnitteluasiakirjat, jotka ovat väitetiedoksiannon seuraava liite, koskevat kyseistätoimialaa.

546.

    Toiseksi BASF:n ja Enichemin mukaan ei ole näytetty toteen, että nämä asiakirjatkoskisivat muita kuin Britannian markkinoita.

547.

    Kolmanneksi BASF, DSM, Wacker, Hoechst, SAV, Hüls ja Enichem väittävät, ettäehdotuksiin annettu vastaus ei ole vastaus valvontalistaan. Kyseisten kantajienmukaan on itse asiassa niin, että ensiksi mainittu asiakirja on laadittu jälkimmäisenämainitun jälkeen ja että ehdotuksiin annetussa vastauksessa käsitellyt aiheet eivätvastaa valvontalistassa käsiteltyjä aiheita. Kummassakaan suunnitteluasiakirjassa eisitä paitsi ole viittausta toiseen asiakirjaan. Lopuksi sillä, että nämä asiakirjat olivatlöydettäessä liitettyinä toinen toiseensa, ei voida muuksi muuttaa sitä, että ne eivätasiasisältönsä puolesta ole yhdenmukaisia.

548.

    Neljänneksi BASF, DSM, Wacker, Hoechst, SAV, Hüls ja Enichem korostavat, ettäjoku tuntematon henkilö on laatinut suunnitteluasiakirjat ja että ne on tarkoitettutuntemattomille; ei siis ole näytetty toteen, että ne eivät yksinkertaisesti olisi vainICI:ssä toimivien eri henkilöiden mielipiteenilmaisuja tai että ne olisi osoitettumuille yrityksille tai saatettu niiden tietoon.

549.

    Viidenneksi kantajat väittävät, ettei ole olemassa todisteita kyseisten asiakirjojenja niiden laatimisen jälkeisten kilpailua rajoittavien järjestelyjen, jotka komissiokatsoo näyttäneensä toteen, liittymisestä toisiinsa.

550.

    Lopuksi BASF:n ja DSM:n mukaan on niin, että vaikka valvontalistassa viitataan18.9.1980 pidettyyn kokoukseen ilman että siinä olisi muita tarkempia mainintoja,komissio ei ole näyttänyt toteen, että tämä kokous olisi pidetty tai että kyseessä eiolisi pelkästään ICI:n sisäinen kokous taikka että kokouksessa olisi tarkasteltuvalvontalistaa tai että kokouksessa olisi päätetty jotain.

— Tuottajien kokoukset

551.

    BASF huomauttaa, ettei kokousten päivämäärää eikä paikkaa ole täsmennetty.

552.

    Kantajat Shelliä lukuunottamatta väittävät, että komissio ei ole näyttänyt toteen,että näillä kokouksilla olisi ollut kilpailua rajoittava aihe. Päätellessään yritystentietojensaantipyyntöihin antamista vastauksista, että tuottajien kokousten aihe olilainvastainen, komissio on aiheettomasti jättänyt huomiotta näiden vastaustensisällön; niistä nimittäin ilmenee, että tuottajien keskustelut koskivat PVC-markkinoiden kehitystä yleensä. Tämä selitys on täysin hyväksyttävissä ottaenhuomioon alaa koetellut kriisi ja se huomattava asiakirja-aineisto, joka vahvistaa

markkinoilla olleen kilpailua. BASF lisää, että komissio ei voi päätellä siitä, etteinäistä kokouksista ole pöytäkirjoja, että kokoukset olisivat lainvastaisia.

553.

    LVM, BASF, DSM ja Enichem väittävät, ettei näitä tuottajien kokouksia voidamillään perusteella yhdistää laadituksi väitettyyn kokonaissuunnitelmaan. Hüls jokatapauksessa korostaa, ettei kokousten aihetta, jonka väitetään olleen kilpailunrajoittaminen, voida näyttää toteen suunnitteluasiakirjoilla, koska kyseisilläasiakirjoilla ei ole näyttöarvoa.

—    Kiintiö- ja korvausjärjestelmä

554.

    Kantajat kiistävät niiden asiakirjojen näyttöarvon, joihin komissio vetoaa.

555.

    Kantajat ensinnäkin huomauttavat, että komissio ei voi tehokkaasti vedotasuunnitteluasiakirjoihin (ks. edellä 544 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

556.

    Toiseksi BASF, Wacker, Hoechst ja Hüls väittävät, että taakan jakoa koskevaasiakirja ja Alcudia-asiakirja eivät koske PVC:tä ja että alaa tuntemattomathenkilöt ovat laatineet ne; kyseisten henkilöiden mielipiteet, jotka perustuvatpirstaleisiin tietoihin ja huhuihin, eivät tämän vuoksi voi muodostaa näyttöäkilpailusääntöjen rikkomisesta.

557.

    Kumpikaan näistä asiakirjoista ei osoita, että korvausjärjestelmä olisi tosiasiallisestiollut olemassa ja otettu käyttöön. Sitä paitsi Alcudia-asiakirjassa on maininta”suunnitelma”. Lisäksi ICI oli 9.10.1987 tietojensaantipyyntöön antamassaanvastauksessa ilmoittanut, ettei tällaista järjestelmää ollut koskaan otettu käyttöön.

558.

    Kolmanneksi DSM-asiakirjakaan ei näiden kantajien mukaan ole yhtään tämäntodistusvoimaisempi.

559.

    Niinpä DSM, BASF ja Hüls huomauttavat, että kyseinen asiakirja on itse asiassavain sisäinen markkinatutkimus, jossa verrataan Fidesin yleisiä tilastoja DSM:nomaan myyntiin. DSM:n mukaan asiakirjassa käytetyllä ilmaisulla korvaustarkoitetaan vain Fidesin aiempien virheellisten tietojen korvaamista.Korvausjärjestelmällä sellaisena kuin komissio sen ymmärtää ei sitä paitsi olemitään merkitystä, sillä PVC:n kysyntä oli kasvanut 12 prosenttia vuoden 1982ensimmäisellä puoliskolla verrattuna edellisen vuoden vastaavaan puoliskoon.

560.

    Wacker ja Hoechst huomauttavat, että DSM-asiakirja on ote laajemmastaasiakirjasta, joten sitä ei voida tarkastella yksinään.

561.

    BASF korostaa vielä, että komissio ei ole näyttänyt toteen yhtään tapausta, jossatuottajien välillä olisi suoritettu korvauksia; tällaista järjestelmää, jonka toiminnanyksityiskohtia ei ole näytetty toteen, ei siis ole osoitettu otetun käyttöön. Tuottajalta toiselle tapahtuneita vähimmäismäärien toimituksia, joihin on ryhdyttytuotannon pullonkaulien välttämiseksi, ei voida pitää korvauksina.

562.

    Neljänneksi Atochem-taulukolla ei ole mitään näyttöarvoa.

563.

    Elf Atochem väittää, että vaikka tämä asiakirja löydettiin Atochemin toimitiloista,se itse asiassa on vieras tälle yritykselle, ja että se on löytynyt operatiivista vastuutavailla olevan henkilön toimistosta sellaisten yleisten selvitysten joukosta, jotka eivätliity PVC:hen.

564.

    Lisäksi BASF:n mukaan tämä asiakirja, jonka oletetaan olevan peräisin vuodelta1984, on laadittu tämän jälkeen, mikä on täysin järjetöntä kiintiöjärjestelmässä.Wacker ja Hoechst korostavat, että kyseisessä asiakirjassa mainittujen lukujenalkuperä on tuntematon; kyseiset tiedot voivat joka tapauksessa ilmetä julkisistatiedoista.

565.

    BASF:n, Wackerin, Hoechstin ja Hülsin mukaan komissio on tyytynytspekuloimaan, että Atochem-taulukossa ilmenevä lyhenne ”%T” viittaatavoitteeseen; saksalaisia tuottajia koskevat tiedot kuitenkin vastaavat tarkalleenniiden tuotantokapasiteettia vastaavaa osuutta, joten ”%T” voi merkitä osuuttakokonaiskapasiteetista.

566.

    Lisäksi LVM, BASF, DSM ja Enichem huomauttavat, että todelliset myydyttonnimäärät eivät vastaa Atochem-taulukossa ilmoitetuja tonnimääriä, mikävahvistaa ajatusta siitä, että ilmoitetut luvut ovat vain yrityskohtaisia arvioita.Tosiasiassa on niin, että komissiolla on käytössään todellisia myyntilukuja vainkolmesta yrityksestä kolmestatoista yrityksestä ja näiden kolmen yrityksen osaltavain kuusi lukua yhdestätoista vastaa tosiasiallisia myyntilukuja.

567.

    Mitä erityisesti tulee saksalaisiin tuottajiin, BASF:n, Wackerin, Hoechstin ja Hülsinmukaan niiden myynnit on laskettu yhteen, minkä vuoksi yritysten ja niidenmyyntien yksilöiminen on mahdotonta; tämä toteamus on yhteensopimatonkiintiöjärjestelmän olemassaolon kanssa. Lisäksi asetetuksi väitettyjen tavoitteidenja Hoehcstin tosiasiallisten myyntilukujen vertailusta, sellaisina kuin hyväksyttytilintarkastustoimisto on kyseiset luvut todennut ja vahvistanut vuoden 1988lokakuussa, ilmenee huomattavia, suuruudeltaan noin 5 %:n luokkaa olevia eroja.

568.

    Viidenneksi BASF kiistää niiden asiakirjojen paikkansapitävyyden, joilla komissiotukee Atochem-taulukosta tekemäänsä analyysiä.

569.

    Liitteistä 13—16, jotka koskevat tilastoja tosiasiallisista myyntivolyymeistä, ilmeneeyksinkertaisesti, että tuottajien Fides-järjestelmään tekemät ilmoitukset pitävätpaikkansa. Liitteet 17 ja 19 ovat vain sisäisiä asiakirjoja, joissa viitataan yritystenitsellensä vahvistamiin myyntitavoitteisiin; liite 18 on ristiriidassa kiintiöjärjestelmänkanssa, koska ICI ennustaa siinä markkinaosuutensa laskevan tulevina kuukausina.

570.

    Kuudenneksi Wacker, Hoechst ja Hüls väittävät, ettei myöskään ICI:n 15.4.1981päivätyllä muistiolla ole näyttöarvoa. Paitsi että se ei koske PVC:tä, sen merkitysjää lisäksi hämäräksi.

—    Myynnin valvonta kansallisilla markkinoilla

571.

    Hüls väittää, että Solvay-taulukoiden luonteen vuoksi kyseisillä taulukoilla ei olemitään näyttöarvoa. Ne on laadittu vasta jälkikäteen markkinaselvitystenlaatimiseksi sellaisten tietojen perusteella, joiden alkuperä on tuntematon. Kyse onkorkeintaan olettamuksista, jotka koskevat tulevaa liikevaihdon kehitystä ja jotkaeivät kuitenkaan koskaan toteutuneet seuraavana vuonna, ja arvioista, minkäpyöristetyt luvut osoittavat. Asiakirjat, jotka on laadittu ranskaksi eikä englanniksi,eivät voi olla muuta kuin Solvayn sisäisiä asiakirjoja.

572.

    Toiseksi LVM huomauttaa, että Solvay-taulukolla olisi näyttöarvoa vain, jos nepitäisivät paikkansa; niissä on kuitenkin huomattavia eroja todellisiin myyntilukuihinnähden. Komissio on itse asiassa ottanut huomioon Fidesille toimitettuja väliaikaisiatietoja eikä Fidesin lopullisia lukuja, jotka ovat ainoita, joista todellinen myyntiilmenee. Lastaus- ja toimitusajankohdat huomioon ottaen eroja voi esiintyä. LisäksiWacker ja Hoechst väittävät, että saksalaisten tuottajien osalta Solvay-taulukoissaei ole mitään yrityskohtaisesti esitettyjä tietoja vaan ainoastaan kokonaislukuja.

573.

    Kolmanneksi Hüls korostaa, että jos PVC:n myynnin kokonaismäärä Saksanmarkkinoilla (väitetiedoksiannon liite 20) pitää paikkansa Fidesin ilmoitustenkanssa, siihen ei pitäisi Fidesin järjestelmän sääntöjen mukaan kuulua DynamiteNobel AG -nimmiselle yrityksille tehtyjä toimituksia; tällainen virhe osoittaa, ettäliitteessä 20 olevat luvut eivät vastaa Fidesin järjestelmän lukuja.

574.

    Neljänneksi LVM, BASF, DSM, Montedison ja Enichem moittivat komissiota siitä,että komissio väittää asiaa toteen näyttämättä, että täsmällisiä myyntilukuja ei olisivoitu saada ilman tuottajien välistä vapaaehtoista tietojenvaihtoa. Päinvastoin,Solvay on selostanut valmistelleensa yksin, sisäistä käyttöä varten, ne tilastot, joillakomissio perustelee syytöksiään. DSM kiistää komission päätelmän, jonka mukaantäsmällistä arviota kunkin tuottajan markkinaosuuksista ei olisi voitu saada ilmantuottajien välistä tietojenvaihtoa, ja esittää tästä esimerkkejä. Tosiasiassa kukinyritys olisi voinut pelkästään niiden tietojen perusteella, jotka olivat helpostisaatavilla, laatia täsmällisiä arvioita kilpailijoiden myynnistä ryhtymättälainvastaiseen tietojenvaihtoon. BASF korostaa, että jo pelkkä käsite tietojenvaihtoedellyttää, että yritykset toimivat vastavuoroisesti, mitä juuri ei ole väitetty tehdyn.Enichem väittää, että vaikka muistiossa, joka liittyy liitteen 34 taulukkoon ja sitäpaitsi ainoastaan siihen, viitataan kollegojen väliseen tietojenvaihtoon, ei oletäsmennetty, keitä nämä kollegat ovat; kantajan aggressiivinen politiikka huomioonottaen kyse voi olla ainoastaan Solvayssa työskentelevistä kollegoista eikä kantajanpalveluksessa olevista kollegoista. Kyse on joka tapauksessa ainoastaan jotapahtuneita seikkoja koskevien tietojen vaihdosta eikä ennusteiden vaihdosta.

575.

    Lopuksi BASF ja Shell väittävät, että komissio on muunnellut Shellintietojensaantipyyntöön antaman vastauksen sisältöä. Shell on nimittäin toisaaltailmoittanut, ettei mitään täsmällistä tietoa ollut annettu Solvaylle; kaikkitämäntyyppinen tietojen antaminen koski myyntiä Länsi-Euroopassa eivätkä Solvay-asiakirjassa, jossa tietoja käsiteltiin maakohtaisesti, olevat tiedot voineet ollaperäisin siitä. Toisaalta Shell lisäsi, että kaikki tämänlaatuiset tiedot oli annettusattumanvaraisesti vuoden 1982 tammikuun ja vuoden 1983 lokakuun välillä, kuntaas Solvay-asiakirjat sisälsivät ajanjaksoa 1980—1984 koskevia tietoja. Nämätosiseikat vahvistavat sen, että Solvay-asiakirjat perustuvat julkaistuihin virallisiintilastoihin ja asiakaskunnan kanssa olleisiin kontakteihin.

—    Hinta-aloitteet

576.

    BASF, Wacker, Hoechst ja Montedison huomauttavat, että niiden mukaansuunnitteluasiakirjoilla ei ole näyttöarvoa (ks. edellä 544 kohta ja sitä seuraavatkohdat).

577.

    LVM:n ja DSM:n mukaan tavoitehintojen olemassaolo ei ollut ajateltavissa PVC-markkinoilla; hinnat nimittäin neuvoteltiin tapauskohtaisesti.

578.

    LVM, DSM, Wacker ja Hoechst väittävät, ettei väitetiedoksiannon liitteillä P1—P70ole näyttöarvoa, sillä ne ovat jälkikäteen laadittuja yrityksen sisäisiä kertomuksia.

579.

    LVM:n BASF:n, DSM:n, Wackerin, Hoechstin, Montedisonin, Hülsin ja Enicheminmukaan näiden liitteiden perusteella ei missään tapauksessa voida päätellä, ettäyritykset olisivat yhdessä sopineet aloitteista, joista yrityksiä moititaan; tosiasiassakyseiset aloitteet ovat ainoastaan tulos päätöksistä, jotka yritykset ovat itsenäisestitehneet neuvottelematta niistä etukäteen keskenään; yritykset eivät ole tehneetmuuta kuin sopeutuneet älykkäästi markkinaolosuhteisiin.

580.

    Kantajat korostavat vielä, että liitteistä P1—P70 ja komission niille 3.5.1988lähettämistä asiakirjoista päinvastoin ilmenee, että kyseessä oli kilpaillut markkinat, joilla muun muassa hinnat muuttuivat nopeasti ja useasti ja joilla tietyt tuottajattoimivat aggressiivisesti.

581.

        Ammattijulkaisujen otteet eivät voi muodostaa näyttöä eikä edes indisiotakilpailusääntöjen rikkomisesta. Ne eivät siis riitä tukemaan komission väitettä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

582.

    On todettava, että määritelläkseen yritysten välisen yhteistoimintajärjestelynalkuperän komissio on tukeutunut suunnitteluasiakirjojen sanamuotoon, tietoihin,jotka ICI on niistä antanut vastauksena sille osoitettuun tietojensaantipyyntöön, ja

siihen, että näissä asiakirjoissa kuvaillut suunnitellut menettelytavat ja markkinoillaharjoitetuksi todetut menettelytavat korreloivat suoraan keskenään.

583.

    Näissä olosuhteissa on ensiksi tarkasteltava niitä eri menettelytapoja, joidenolemassaolosta markkinoilla komissio katsoo esittäneensä näytön, vertaamalla niitäsuunnitteluasiakirjoista ilmeneviin menettelytapoihin.

—    Kiintiöjärjestelmästä

584.

    Suunnitteluasiakirjoista ensimmäinen on valvontalista, jonka 3 kohdassa on”ehdotuksia uudeksi kokouskehykseksi”. Sen jälkeen kun tässä otsakkeessaluetellaan sellaisten tiettyjen tuottajien nimien alkukirjaimet tai tunnukset, joidenennakoitiin osallistuvan näihin kokouksiin, siinä on alakohta ”näiden kokoustentoiminnan yksityiskohtia koskevat ehdotukset”, jossa puolestaan käsitellään”tuottajien markkinaosuuksia ja näistä osuuksista sallittuja poikkeuksia” ja ”uudentuotantokapasiteetin käyttöä koskevia järjestelyjä”.

585.

    Ehdotuksiin annetun vastauksen, joka on toinen suunnitteluasiakirjoista, 2 kohdassamainitaan ehdotus, jonka mukaan ”tonneissa ilmaistut kiintiöt olisi jatkossailmoitettava yrityskohtaisesti eikä maakohtaisesti”, ja sen yhteydessä on seuraavamaininta: ”Vakaasti kannatettu, mutta ollakseen realistinen ja täytäntöönpantavissa,tulevaan kiintöjärjestelmään on kuuluttava sovittu toimintatapa, miten uuttatuotantokapasiteettia ja väliaikaisesti suljettuja tuotantolaitoksia käytetään niitäuudelleenkäyttöönoton jälkeen”. Saman asiakirjan 3 kohdassa on seuraava ehdotus:”Tuottajien markkinaosuus olisi laskettava vuonna 1979 toteutuneenmarkkinaosuuden perusteella ja sitä laskettaessa on korjattava tänä vuotenaesiintyneet ilmeiset poikkeavuudet”, ja tätä kommenttia seurasi seuraava maininta:”Kannatetaan täysin”. Lopuksi 4 kohdassa mainitaan seuraava ehdotus:”Plus/miinus 5 %:n joustovaraa olisi sovellettava edellä 3 kohdan mukaanvahvistettuihin markkinaosuuksiin, jotta tuottajien todelliset asemat markkinoillavoisivat kehittyä vastaamaan kunkin todellista potentiaalia”, ja tätä seurasi seuraavamaininta: ”Tämän suhteen on paljon epäilyjä lähinnä siitä syystä, että josmarkkinaosuudet on määriteltävä, olisi vaarallista ottaa järjestelmään mukaansovitun osuuden ylittämislupa”.

586.

    Näyttääkseen toteen kiintiöjärjestelmän olemassaolon komissio on Päätöksessäänviitannut useisiin asiakirjoihin, joista se oli onnistunut saamaan jäljennöksensuorittamiensa tutkimusmenettelyjen aikana.

587.

    Komissio on näin ollen nojautunut erityisesti kolmeen asiakirjaan, jotka komissionmukaan näyttävät toteen PVC:n tuottajien välillä vuonna 1981 käyttöönotetunkorvausjärjestelmän olemassaolon ja sen kiintiöjärjestelmän olemassaolon, jonkaliitännäinen korvausjärjestelmä ainoastaan on.

588.

    ICI:n toimitiloista löydetty taakan jakoa koskeva asiakirja koskee lähinnä muunlämpömuovautuvan tuotteen kuin PVC:n myynnin määrän vähentämisen

jakojärjestelmää. Siinä on kuitenkin seuraava maininta: ”PVC:n ja PEBD:n osaltasamankaltaisista järjestelmistä hankittu kokemus ei ennusta mitään hyvää, muttaniistä voidaan oppia jotain.” Mainittuaan ”tavoitekiintiön” asiakirjan laatija jatkaa:”Minkä perusteella tuloksia arvioidaan? PVC:n tuottajat ovat voineet toimiavuodelle 1981 sovittujen markkinaosuuksien perusteella.” Lisäksi todetaan, että”PVC-järjestelmässä voitiin tehdä mukautuksia vain silloin, kun jonkin yhtiön taiyrityskonsernin myynnit olivat vähemmän kuin 95 % sen ‘tavoitteesta‘. Tämännojalla yhtiöt saattoivat ylittää markkinaosuutensa rangaistuksitta”.

589.

    ICI:ltä peräisin oleva mutta erään espanjalaisen tuottajan luota löytynyt Alcudia -asiakirja liittyy suunnitelmaan, joka koskee korvausjärjestelmää sellaisten PEBD:ntuottajien, joiden väitetään myyneen ennalta määriteltyä osuutta pienempiä määriä,ja sellaisten tuottajien välillä, jotka ovat myyneet ennalta määriteltyä osuuttasuurempia määriä. Asiakirjassa todetaan seuraavaa: ”Järjestelmä on hyvinsamanlainen kuin se järjestelmä, jonka PVC:n tuottajat ovat äskettäin ottaneetkäyttöön ja jota sovelletaan toukokuun myynnin puolikkaaseen ja kesäkuunmyyntiin.” Tämän jälkeen tässä asiakirjassa kuvaillaan tärkeimmät piirteet tässäjärjestelmässä, joka on vastaavanlainen kuin PVC-tapauksessa sovellettavajärjestelmä. Niinpä tuottajat sopivat myyntitavoitteistaan, jotka vastaavat tiettyäosuutta kokonaismyynnistä. Heti kun Fidesin väliaikaiset tiedot julkaistaan,jokaiselle järjestelmään osallistuvalle lasketaan tonneissa ilmaistavat tavoitemäärätja niitä verrataan todelliseen myyntiin vaihtelujen toteamiseksi; korvauksiasuoritetaan kiintiöidensä ylittäneiden ja kiintiönsä saavuttamatta jääneiden välillä.Järjestelmän toiminnan helpottamiseksi ehdotettiin myös, että ”tuottajat‘ryhmitellään‘ siinä tarkoituksessa, että ryhmän sisällä voitaisiin löytää keinojavaihteluiden poistamiseksi”. Asiakirjassa mainittiin myös, että voisi olla olemassavaihtoehtoinen järjestelmä, jossa otetaan huomioon vain 5:ttä prosenttia suuremmatvaihtelut. Asiakirjan lopussa sen laatija vertailee PEBD:lle laadittua järjestelmääkoskevaa ehdotusta ”PVC-järjestelyyn” ja toteaa tässä yhteydessä erityisestiseuraavaa: ”Voiko järjestelmä toimia, jos tuottajista kaksi tai kolme ei osallistusiihen? PVC:n osalta vain yksi ainoa tuottaja ei osallistu järjestelmään.”

590.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että näiden asiakirjojen sanamuototukee uskottavalla tavalla komission niistä tekemiä päätelmiä.

591.

    Vaikka pitää paikkansa, että molemmat asiakirjat koskevat muutalämpömuovautuvaa tuotetta, on kuitenkin niin, että komission Päätöksessäänlainaamat otteet koskevat nimenomaan PVC:tä.

592.

    Lisäksi näiden asiakirjojen sanamuodosta ilmenee, että PVC:n tuottajat yhtä niistälukuunottamatta ovat tosiasiallisesti ottaneet käyttöön kyseisen korvausjärjestelmän.Alcudia-asiakirja erityisesti on suunnitelma vain siltä osin kuin se koskee toistakyseessä olevaa lämpömuovautuvaa tuotetta eli PEBD:tä.

593.

    Lopuksi on todettava, että kantajien väitettä, jonka mukaan nämä asiakirjat eivät ole luotettavia, koska niiden laatija ei ole PVC-alalta, ei voida hyväksyä.Kummassakin asiakirjassa on itse asiassa täsmällisiä tietoja, jotka koskevaterityisesti päivämääriä, prosenttiosuuksia ja PVC-järjestelmään osallistuneidenlukumäärää ja joiden perusteella voidaan päätellä, että laatijat tunsivat tarkastijärjestelmän, johon ne viittasivat ja josta he aikoivat ottaa oppia ”saadunkokemuksen” perusteella.

594.

    Komissio viittaa myös 12.8.1982 päivättyyn DSM-asiakirjaan.

595.

    Kuten komissio huomauttaa Päätöksen 11 kohdan toiseksi viimeisessä ja viimeisessäalakohdassa, asiakirjan laatija on todennut merkittävän, 12 prosentin suurusluokkaaolevan eron PVC:n Länsi-Euroopassa vuoden 1982 ensimmäisellä puoliskollatilastoidun myynnin ja vuoden 1981 ensimmäisellä puoliskolla tilastoiden myynninvälillä vaikka kysynnän kasvu tällä maantieteellisellä alueella oli ollut huomattavastipienempää; laatija toteaa lisäksi, että muilla yksittäisillä maantieteellisesti rajatuillamarkkinoilla esiintyi huomattavasti erilaista kehitystä. Laatija toteaa tämän jälkeen,ettei markkinoiden normaaliin, alunperin odotettuun (ks. tässä suhteessa myösväitetiedoksiannon liite P22, joka on DSM:n 12.7.1982 päivätty asiakirja)kehitykseen perustuvia selityksiä (kolmansista maista Länsi-Eurooppaantapahtuvan tuonnin pieneminen, varastointi ja tuotantotason lisäys) voida hyväksyä.Laatija jatkaa: ”Tämä voidaan ehkä selittää vuoden 1981 ensimmäistä puoliskoakoskevan ilmoituksen virheellisyydellä (korvaus!). Asiaa selvitetään tältä osin.”

596.

    Tästä asiakirjasta ilmenee, että markkinoiden kehitystä vuoden 1982 ensimmäiselläpuoliskolla verrattuna markkinoiden kehitykseen vuoden 1981 ensimmäiselläpuoliskolla ei voitu selittää markkinoiden tavanomaisilla ominaispiirteillä vaanpikemminkin vuoden 1981 ensimmäiseltä puoliskolta annetuilla virheellisillä myyntiäkoskevilla ilmoituksilla. Syy näihin virheellisiin ilmoituksiin löytyy tuottajien välisistä korvausjärjestelmistä. Kuten komissio totesi, tämä asiakirja, jota on luettava ottaenerityisesti huomioon kaksi aiemmin tarkasteltua asiakirjaa, jotka näyttävät toteen,että vuoden 1981 ensimmäisellä puoliskolla oli olemassa korvausjärjestelmä,osoittaa, että tietyt tuottajat olivat epäilemättä ilmoittaneet tälle vuosipuoliskolletodellisuudessa toteutunutta myyntiä pienempiä lukuja, jotta niihin ei sovellettaisitätä järjestelmää.

597.

    Tämän asiakirjan nojalla voidaan myös päätellä, että joidenkin tuottajienkäyttäytymisen vuoksi järjestelmä ei ole toiminut ihanteellisella tavalla. Tämä onsitä paitsi havaittavissa taakan jakoa koskevasta asiakirjasta, jossa todettiin, että ”PVC:n ja PEBD:n osalta vastaavista järjestelmistä hankittu kokemus ei ennustamitään hyvää”.

598.

    Tässä yhteydessä DSM:n ilmaisulle korvaus ehdottama vaihtoehtoinen tulkinta, jokaloppujen lopuksi on epäselvä, ei ole mitenkään uskottava. Ei nimittäin voidahyväksyä sitä, että korjatakseen Fidesin järjestelmään tietyltä vuodelta tekemissään

ilmoituksissa olleita virheitä tuottajat ilmoittaisivat seuraavana vuonna sellaisiamyyntimääriä, joissa on mukana edellisenä vuotena ilmoittamatta jääneet määrät.

599.

    Näyttääkseen toteen kiintiöjärjestelmän olemassaolon komissio viittaa myös15.4.1981 päivättyyn, ICI:n toimitiloista löydettyyn muistioon. Tämä muistio onMontedisonin petrokemian yksikön pääjohtajan ICI:lle lähettämä viesti. Siinä onmuun muassa seuraava kohta: ”Esimerkiksi PVC:n osalta ICI:llä voisi olla vuoden1981 loppupuoleen mennessä uutta tuotantokapasiteettia Saksassa, ja se onpyytänyt kiintiönsä korottamista 30 kilotonnilla vuoden 1981 tammikuusta lähtien.”Kuten komissio huomautti, ICI aikoi tuona ajankohtana avata uudentuotantolaitoksen Saksassa ja sulkea samalla jonkun vanhan tehtaan muualla.

600.

    On todettava, että vaikka tämä muistio ensisijassa koskee muutalämpömuovautuvaa tuotetta, se edellä toistetun kohdan osalta koskee erityisestiPVC:tä.

601.

    Kantajat eivät myöskään ole voineet esittää komission tekemästä tulkinnastapoikkeavaa tulkintaa tässä muistiossa käytetystä termistä ”kiintiö”. Tässä suhteessaon huomattava, että tämä muistio on kilpailevan yrityksen johtajan viestintranskriptio, joten ei voida katsoa, että termillä ”kiintiö” viitattaisiin pelkästäänICI:n sisäisiin tavoitteisiin.

602.

    Lisäksi komissio on katsonut, että näin toteen näytetty volyymien ohjausjärjestelmäoli ollut käytössä ainakin vuoden 1984 huhtikuuhun asti. Komissio on tältä osintukeutunut Atochem-taulukkoon, jonka otsikkona on ”PVC — ensimmäinenneljännes”.

603.

    Tässä taulukossa on yhdeksän saraketta:

—    ensimmäisessä sarakkeessa luetellaan kaikki tuona ajankohtana markkinoillatoimineet eurooppalaiset PVC:n tuottajat;

—    toisessa sarakkeessa esitetään kunkin eurooppalaisen tuottajan osalta,lukuunottamatta neljää saksalaista tuottajaa, joiden myynnit esitetään yhtenäryhmänä, tiedot tammikuulta toteutuneesta myynnistä, kolmannessasarakkeessa vastaavat tiedot helmikuun osalta ja neljännessä sarakkeessamaaliskuun osalta. Kahden ensimmäisen kuukauden osalta taulukossa onmaininta ”FIN” ja viimeisen kuukauden osalta maininta ”Q”. Ei olekiistetty, että nämä tiedot vastaavat Fidesin tietojenvaihtojärjestelmäänilmoitettuja lopullisia tilastoja (englanniksi: final) ja väliaikaisia tilastoja(englanniksi: quick); lisäksi juuri tämä ilmenee 5.5.1987 päivätystä,komission tietojensaantipyyntöön annetusta Atochemin vastauksesta, jokaon väitetiedoksiannon liitteenä 11. Fides-järjestelmä on, kuten Päätöksessähuomautetaan (12 kohdan 3 alakohta), kyseisen toimialan kattavatilastopalvelu, jota hoitaa Zürichissa toimiva tilintarkastustoimisto ja jonka

puitteissa siihen liittyneet tuottajat ilmoittavat omat myyntiä koskevat, ensinväliaikaiset, sitten lopulliset lukunsa keskustoimistolle, joka kerää nämätiedot ja laatii anonyymeja kokonaistilastoja koko Länsi-Euroopanmarkkinoista;

—    viidennessä sarakkeessa ilmoitetaan ensimmäisen vuosineljänneksenkokonaismyynti;

—    kuudennessa sarakkeessa ilmoitetaan kunkin eurooppalaisen tuottajanmyynnin prosentuaalinen osuus näiden kokonaismyynnistä ensimmäisenvuosineljänneksen aikana;

—    seitsemännen sarakkeen otsikkona on ”%T”;

—    kahdeksannessa sarakkeessa ilmoitetaan huhtikuun myynnit ja siinä onmaininta ”Q”;

—    viimeisessä sarakkeessa ilmoitetaan tuottajien osuus suhteessaeurooppalaisten tuottajien kokonaismyyntiin ensimmäisenvuosikolmanneksen aikana.

604.

    Komissio on päätellyt, että merkintä ”%T” oli selvä viittaus ”tavoitteena”(englanniksi ”target”) olevan prosenttiosuuteen. Komissio päättelee tästäasiakirjasta myös, että mainitut tuottajat vaihtoivat tietoja myyntiluvuistaan Fidesinvirallisen järjestelmän ulkopuolella valvoakseen kiintiöjärjestelmän toimintaa.Lisäksi komissio on tutkinut, missä määrin tuottajat ovat saavuttaneet tavoitteellisetmarkkinaosuudet, jotka se väittää niille myönnetyn.

605.

    Ensiksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettei sillä, kuka asiakirjantarkkaan ottaen on laatinut, ole ratkaisevaa merkitystä. Merkitystä on ainoastaansillä, ovatko komission Atochem-taulukosta tekemät päätelmät perusteltuja.

606.

    Ei myöskään ole kiistetty sitä, että tämä taulukko koskisi vuoden 1984 ensimmäisiäkuukausia, mikä sitä paitsi ilmenee Atochemin 5.5.1984 tietojensaantipyyntöönantamasta vastauksesta. Ottaen huomioon se, että vuoden 1984 maalis- jahuhtikuun osalta taulukossa on vain ”väliaikaisia” eikä lopullisia tilastoja, taulukonvoidaan ajoittaa olevan peräisin vuoden 1984 toukokuulta.

607.

    Ensinnäkin komission merkinnästä ”%T” tekemää tulkintaa on pidettävä oikeana.Tältä osin on korostettava, ettei voida hyväksyä sitä, että tämä merkintä koskisi vainyritysten yksinomaan sisäisiä tavoitteita; tämä ei nimittäin millään tavoin selittäisisitä, miksi asiakirjan laatijalla oli tiedossaan kaikki eri tuottajien sisäiset tavoitteet. Tämän merkinnän tulkintaa ei myöskään voida erottaa tämän tapauksenasiayhteydestä eikä varsinkaan muista asiakirjoista, joilla uskottavasti näytetääntoteen PVC:n tuottajien välisen kiintiöjärjestelmän olemassaolo. Lisäksi taulukostailmenee, että asiakirjassa ei ole tietoja markkinaosuuksista verrattuna Länsi-Euroopan koko myyntiin, koska tuontia ei ole otettu huomioon, mutta siinä sensijaan mainitaan kunkin tuottajan markkinaosuus verrattuna kaikkien tuottajienmyyntiin, mikä vahvistaa, että tavoitteena oli tarkistaa markkinaosuus salaisessajärjestelmässä. Lopuksi on todettava, että kantajat eivät ole esittäneet mitäänmuuta hyväksyttävää selitystä merkinnän ”%T” merkityksestä tässä tapauksessa.

608.

    Toiseksi komissio on yrittänyt tarkistaa, vastasivatko taulukossa eri tuottajien osaltamyydyiksi ilmoitetut tonnimäärät yritysten Fidesille tosiasiallisesti ilmoittamiatonnimääriä. Tässä suhteessa komissio on korostanut, että se ei ole voinut saadakaikilta tuottajilta jäljennöksiä näistä ilmoituksista ja että se näin ollen ei ole voinutjärjestelmällisesti tarkastaa taulukosta ilmeneviä myyntilukuja. Komissio onkuitenkin saanut tiettyjen yritysten myyntiluvut. Näistä tiedoista ilmenee kuitenkin,että niistä myyntiluvuista, jotka se on voinut tarkastaa, 10 on samoja kuin tuottajienFidesille ilmoittamat luvut. Lisäksi viidestä muusta myyntiluvusta, jotka koskevatSolvayta ja LVM:ää, ilmenee määrä, joka on lähellä taulukossa ilmoitettua määrää.

609.

    Lopuksi komissio on yrittänyt laskea neljän saksalaisen tuottajan myynnit vuoden1984 ensimmäiseltä neljännekseltä. Tätä varten se on käyttänyt näistä yrityksistä kolmen (BASF, Wacker, Hüls) Fidesille ilmoittamia tietoja, joista se oli onnistunutsaamaan jäljennöksen, ja Hoechstin itsensä komission tietojensaantipyyntöön27.11.1987 antamassa vastauksessa ilmoittamia myyntilukuja. Komissio on näinpäätynyt yhteensä 198 353 tonniin, joita se vertasi Atochem-taulukosta ilmeneväänyhteensä 198 226 tonniin. On syytä huomata, että näiden kahden kokonaismääränvälinen ero on tosiasiassa hyvin pieni, mikä vahvistaa komission väitettä, jonkamukaan tällaista tulosta ei voitu saavuttaa ilman tuottajien välistä tietojenvaihtoa.

610.

    Komissio on viitannut tämän laskelman tulokseen ja siitä väitetiedoksiannossaesittämiinsä päätelmiin. Komissiossa järjestetyssä kuulemistilaisuudessa Hoechston kuitenkin kiistänyt niiden lukujen paikkansapitävyyden, jotka se itse oli alunperin esittänyt, ja esittänyt uusia lukuja. Komissio on kuitenkin voinut näyttäätoteen, etteivät nämä olleet mitenkään luotettavia. Niinpä komissio toteaaPäätöksessä (14 kohta, alaviite nro 1), että ”uudet luvut, jotka Hoechst ilmoittikuulemisestilaisuudessa (esittämättä niiden tueksi kuitenkaan mitään asiakirjaa)eivät ilmeisestikään ole luotettavia; niiden mukaan Hoechstin laitosten käyttöasteolisi ollut yli 105 % kun muut tuottajat olisivat saavuttaneet ainoastaan 70 %:nkäyttöasteen”. Hoechst on tosiasiassa myöntänyt näiden uusien lukujen olleenvirheellisiä ja toimittanut komissiolle kolmannet luvut 21.10.1988 päivätyssäkirjeessä.

611.

    Näissä uusissa luvuissa on alun perin toimitettuihin lukuihin verrattuna tehty hyvinpieni korjaus Hoechstin Euroopassa toteuttamaa myyntiä koskeviin lukuihin;kyseinen korjaus pelkästään vahvistaa Atochem-taulukosta ilmenevien lukujentäsmällisyyttä ja siinä lisätään Fidesille tehtävissä ilmoituksissa tarkoitettuna”myyntinä kuluttajille” Hoechstin oma kulutus Kallessa sijaitsevan tehtaansamyyntiin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että ottaen

huomioon olosuhteet, joissa nämä luvut on esitetty, niiden ei voida katsoa olevanriittävän luotettavia, jotta ne voisivat saattaa kyseenalaiseksi kantajan itsensätietojensaantipyyntöön antamassaan vastauksessa toimittamien lukujenpaikkansapitävyyden.

612.

    Saksalaiset tuottajat huomauttavat kuitenkin, että niiden myynnit on ilmoitettuyhtenä lukuna eikä yrityskohtaisesti; näin ollen se, että kolme neljästä saksalaisestatuottajasta on osallistunut tähän tietojenvaihtoon, riittää neljännen osuuden selvillesaamiseksi yksinkertaisella Fidesiltä peräisin olevista virallisista kokonaisluvuista tehtävällä vähennyslaskulla. Näin ollen Atochem-taulukolla ei ole näyttöarvoaminkään kyseisten neljän tuottajan osalta. Tätä väitettä ei voida hyväksyä. Itseasiassa on niin, että Fidesiltä peräisin olevissa taulukoissa esitetään Saksastaperäisin olevat myydyt määrät yhtenä lukuna eikä pelkästään neljän saksalaisentuottajan myyntilukuja; näistä vuoden 1984 ensimmäistä neljännestä koskevistatilastoista ilmenee myynnin kokonaismäärä, joka on huomattavasti korkeampi kuinpelkästään BASF:n, Wackerin, Hoechstin ja Hülsin myynnin kokonaismäärä. Näissäolosuhteissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että siitä, että tiedetäännäistä yrityksistä kolmen yrityksen myyntiluvut, ei pelkällä vähennyslaskulla voidasaada selville neljän saksalaisen tuottajan myynnin kokonaismäärää yhtä tarkastikuin se ilmenee Atochem-taulukosta.

613.

    Lisäksi on todettava, että Atochem-taulukossa mainitut myyntiluvut ovat täsmällisiälukuunottamatta ICI:n ja Shellin osalta ilmoitettuja lukuja, jotka vaikuttavatselvästikin pyöristetyiltä; ICI:n tapauksessa taulukossa on nimittäin alaviitteessäseuraava maininta: ”laskettu Fidesin tietojen perusteella”. Nämä toteamuksetvahvistavat komission päätelmää, jonka mukaan luvut eivät muiden tuottajien osaltaole pelkkiä virallisten tietojen perusteella laskettuja arvioita vaan tuottajien itsensätoimittamia tietoja. Tältä osin on huomattava, että vaikka tuottajat lähettävät kukinerikseen Fidesille omat myyntiä koskevat ilmoituksensa, tämä tapahtuuluottamuksellisesti; tuottajat saavat vastineeksi vain koottuja tietoja eivätkä muidentuottajien ilmoittamia tuottajakohtaisia tietoja.

614.

    Kolmanneksi on todettava, että komissio on yrittänyt tarkastaa, vastasiko tuottajienvuoden 1984 keskinäinen osuus tavoitteena ollutta osuutta, sellaisena kuin seilmenee Atochem-taulukosta. Komissio on näin voinut todeta niiden tietojenperusteella, jotka se on onnistunut saamaan, että Solvayn markkinaosuus vuonna1984 oli täysin sama kuin Atochem-taulukossa mainittu tavoitteena ollut osuus.Lisäksi komissio on voinut määritellä, että neljän saksalaisen tuottajan vuoden 1984markkinaosuus eli 24 % oli lähellä tässä taulukossa ilmoitettua 23,9 %:n suuruistatavoitteena ollutta osuutta. Lopuksi on todettava, että ICI:n vuoden 1984markkinaosuus nousi 11,1 %:iin, kun kyseisen yrityksen tavoitteena ollut osuus oliAtochem-taulukossa 11 %. Tässä suhteessa on lisäksi merkityksellistä korostaakomission tavoin, että kahdessa ICI:n sisäisessä asiakirjassa, joista toinen onpäivätty 18.9.1984 ja toinen 16.10.1984 ja jotka ovat väitetiedoksiannon liitteinä 17ja 18, nimenomaisesti viitataan yritykselle asetettuun 11 %:n ”tavoitteeseen”.

615.

    Enichem väittää, että sen osuus myynnistä oli noussut 12,3 %:iin vuonna 1984, mikäon selvästi vähemmän kuin Atochem-taulukossa ilmoitettu osuus. Tätä väitettä eivoida hyväksyä. Kyseistä kantajaa on kehotettu täsmentämään niitä perusteita, joillase on laskenut vuoden 1984 markkinaosuutensa, mutta se ei ole voinut esittääminkäänlaista selvitystä niistä. Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuintoteaa, että kanteensa liitteissä (osa III, liite 2) kantaja on esittänyt taulukon, jossaon esitetty tiivistetysti Enichemin myyntiluvut kultakin vuodelta ajanjaksona1979—1986; taulukosta voidaan päätellä, että markkinaosuudet on kullekin näistävuosista laskettu täysin samalla tavalla. Vuosien 1979—1982 osalta kantaja onensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen prosessinjohtotoimina esittämänkysymyksen johdosta yrittänyt selittää, kuinka se oli laskenut markkinosuutensa.Tästä ilmenee, että kantaja on tyytynyt toisaalta esittämään myyntilukunsa kultakinnäistä vuosista esittämättä mitään muuta tätä väitettä tukevaa seikkaa. Toisaaltanämä myyntiä koskevat luvut eivät liittyneet eurooppalaisten tuottajien Länsi-Euroopassa toteuttamaan myyntiin vaan eurooppalaista kulutusta koskeviinlukuihin, jotka väistämättä ovat korkeampia, koska niihen sisältyy tuodut määrät.Näin menetellessä markkinaosuus, johon kantaja vetoaa, osoittautuu huomattavastipienemmäksi.

616.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päättelee näin ollen, että Enichemintoimittamien tietojen ei voida katsoa olevan mitenkään luotettavia.

617.

    Tästä seuraa, että komission Päätöksessään tekemät tosiseikkoja koskevat arvioinniton vahvistettava.

—    Kansallisilla markkinoilla toteutuvien myyntien valvonta

618.

    Valvontalistassa on uuden kokouskehyksen toiminnan yksityiskohtia koskevienehdotusten yhteydessä seuraava kohta: ”Kunkin tuottajan myyntiä koskevatmaakohtaiset kuukausitiedot”.

619.

    Näyttääkseen toteen sen järjestelmän olemassaolon, jossa tiettyjen suurtenkansallisten markkinoiden kotimaiset tuottajat ilmoittavat toisilleen kullakin näistämarkkinoista myymänsä tonnimäärät, komissio on lähinnä tukeutunut Solvay-taulukoihin.

620.

    Nämä taulukot näyttävät yhdenmukaisilta.

621.

    Saksan markkinoita koskevissa taulukoissa (väitetiedoksiannon liitteet 20—23) onuseita sarakkeita. Ensimmäisessä sarakkeessa on seuraava maininta: ”kulutusK. M.” (eli ”kulutus kotimarkkinoilla”), ”kolmansien tuoma määrä”, ”kotimaistentuottajien myynti”; tätä viimeksi mainittua otsikkoa seuraa tärkeimpien kotimaistentuottajien nimet. Seuraavat sarakkeet vastaavat tiettyä vuotta koskevia ”arvioitujamääriä” ja sitä seuraava sarake tuona samana vuotena ”toteutuneita määriä”.Kukin näistä sarakkaista on kaksiosainen siten, että toisessa osassa ilmaistaan

määrät tonneina, toisessa prosenttiosuudet; ensimmäisen sarakkeen otsakkeitavastapäätä on lukuja. On korostettava, että kunkin saksalaisen tuottajan myyntiluvuton ilmoitettu; näin ollen Wackerin ja Hoechstin väite siitä, että saksalaistentuottajien myyntiluvut olisi ilmaistu yhtenä lukuna eikä yrityskohtaisesti, ei perustutosiseikkoihin.

622.

    Myös muissa taulukoissa, jotka koskevat Ranskan markkinoita (väitetiedoksiannonliitteet 24—28), Benelux-maiden markkinoita (liitteet 29—32) ja Italian markkinoita(liitteet 33—40), on useita sarakkeita. Ensimmäisessä sarakkeessa on kotimaistentuottajien nimet, otsake ”kotimaisten tuottajien myynnin kokonaismäärä”, otsake”tuonti”, jossa toisinaan erotetaan tuonti ”muista Fidesiin kuuluvista maista” jatuonti ”(Fidesiin kuulumattomista) kolmansista maista”, ja otsikko”kokonaismarkkinat”. Kahdessa seuraavassa sarakkeessa on kahta peräkkäistävuotta koskevia tietoja; kumpikin sarake on kaksiosainen siten, että toisessa osassailmoitetaan tonnit, toisessa prosenttiosuudet; ensimmäisen sarakkeen kutakinotsikkoa vastapäätä on lukuja. Eräissä tapauksissa on lisäsarake, jossa ilmoitetaanprosentteina kehitys vuodesta toiseen. Lisäksi eräissä tapauksissa on lisätty sarake”ennuste”, joka koskee menossa ollutta vuotta.

623.

    Kuten Päätöksestä ilmenee ja minkä komissio on vahvistanut ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuimen kysymykseen antamassa vastauksessa, tämä väitekoskee ainoastaan Saksan, Italian ja Ranskan markkinoita.

624.

    Aluksi on todettava, että Solvay-taulukoissa ei mainita ainoastaan ”arvioitujamääriä” vaan myös ”toteutuneet määrät”. Koska tietojenvaihto perustuu”toteutuneisiin määriin”, kyse voi olla vain mennyttä aikaa koskevista tiedoista;väite, jonka mukaan kyse on vain tulevaisuutta koskevista arvioista, ei perustutosiseikkoihin. Kaiken lisäksi on niin, että koska Solvay-taulukoiden voidaan katsoaolevna peräisin sitä vuotta seuraavan maaliskuun alusta, jona tuottaja- jamaakohtaisia myyntitietoja on vaihdettu, kyseisiä taulukoita ei voida pitää jo niinvanhoina, että niiden ei voitaisi katsoa enää olevan luottamuksellisia.

625.

    Vaikka lisäksi pitää paikkansa, että luvut ilmaistaan taulukoissa kilotonneina javaikka luvut on tarvittaessa ilmoitettu yhden desimaalin tarkkuudella, tästä eikuitenkaan voida päätellä, että kyse tämän vuoksi olisi ainoastaan Solvayn yksinlaatimista arvioista. Juuri Solvayn, joka on se yritys, jolta nämä taulukot ovatperäisin, omat myyntiluvut on itse asiassa ilmaistu vain kilotoinneina.

626.

    Komissio on yrittänyt tarkistaa, että taulukoissa ilmoitetut myyntimäärät vastaavattaulukoissa mainittujen tuottajien myymiä määriä. Komissio ei kuitenkaan olevoinut tarkistaa kaikkia taulukoissa olleita lukuja ottaen huomioon, että suurin osatuottajista on ilmoittanut, että niiden on mahdotonta esittää myyntitilastonsa.

627.

    Tämä tarkistaminen on johtanut siihen päätelmään, että tuottajien Hüls, BASF jaICI Saksan markkinoilla myymiä määriä koskevat luvut, jotka komissio ononnistunut hankkimaan, olivat eri vuosien osalta täysin samoja tai lähes samoja kuin

Solvay-taulukoissa mainitut luvut (Päätöksen 16 kohdan 2 alakohta). Tältä osin onkorostettava, että kanteessaan BASF on korostanut, että näistä asiakirjoista ”saaerittäin luotettavan kuvan tärkeimpien kilpailijoiden myyntitilanteesta”. Hüls onkuitenkin huomauttanut, että Saksan osalta Solvay-taulukoissa todetaantoimintavuoden 1980 kokonaismyynniksi 736,7 kilotonnia; Wackerin ja Hoechstinosalta tähän määrään kuuluu, kuten väitetiedoksiannon liitteeseen 20 tehdystäalaviitteestä ilmenee, ”[Dynamite Nobel AG:lle] tehty tilaustyö”, joka ei sisällyFidesin tilastoihin. Tämä väite ei kuitenkaan selitä sitä, kuinka juuri Solvay onsaanut tietoonsa tätä ”tilaustyötä” koskevat myyntiluvut, ja se päinvastoin tukeekomission päätelmää, jonka mukaan tuottajat ovat ilmoittaneet toisilleenmyyntilukujaan Fides-järjestelmän ulkopuolella.

628.

    Ranskan markkinoiden osalta komissio on todennut, että Shellin, LVM:n jaAtochemin osalta Solvay-taulukoissa ilmoitetut myyntiluvut olivat tiettyjen vuosienosalta hyvin lähellä niitä todellista myyntilukuja, jotka komissio oli onnistunutsaamaan (Päätöksen 16 artiklan 3 alakohta).

629.

    Italian markkinoiden osalta komissio ei ole onnistunut saamaan mitään todellisiamyyntiä koskevia tietoja. Kantajat, joiden nimet mainitaan näissä taulukoissa, eivätole kiistäneet niissä mainittujen lukujen paikkansapitävyyttä. Lisäksi on niin, kutenkomissio on todennut, ensimmäisessä Italian markkinoita koskevassa taulukossa onseuraava kommentti: ”Kansallisten markkinoiden jako eri tuottajien keskenvuodelle 80 on tehty kollegojemme kanssa käydyn tietojenvaihdon perusteella.”Lisäksi väitetiedoksiannon liitteksi 37 ja 39 liitetyissä taulukoissa, jotka koskevatmyyntiä vuonna 1983, mainitun Italian markkinoiden pienimmän tuottajan nimenvieressä on maininta ”arvio”. Lopuksi on todettava, että Solvay ontietojensaantipyyntöön 25.2.1988 antamassaan vastauksessa todennut seuraavaa:”Italian tilanteen erityispiirteiden vuoksi emme voi pitää mahdottomana sitä, ettäkilpailijat olisivat ilmoittaneet toisilleen tiettyjä myyntilukuja.” Tässä yhteydessäEnichemin termille ”kollega” ehdottamaa selitystä ei voida hyväksyä.

630.

    Kantajat väittävät kaikesta huolimatta, etteivät nämä luvut välttämättä ole tulostatuottajien välisestä tietojenvaihdosta. Kantajat eivät tosin väitä, että Solvay-taulukoissa mainitut tiedot olisivat itsessään julkisia, vaan ne pikemminkin väittävät,että ne voitiin laskea markkinoilta saatavien tietojen tai sellaisten tietojenperusteella, jotka jo olivat julkisia. Kantajat tukeutuvat tältä osin niihin selityksiin,jotka Solvay oli antanut näiden taulukoiden laatimisesta; tämän yrityksen mukaannämä taulukot voitiin laatia ilman, että oltiin yhteydessä kilpailijoihin.

631.

    Tältä osin on huomattava, että Shell on tietojensaantipyyntöön 3.12.1987antamassaan vastauksessa todennut, että ”Solvay soitti usean kerran vuoden 1982tammikuun ja vuoden 1983 lokakuun välisenä aikana saadakseen vahvistuksenarvioilleen niistä tonnimääristä, jotka Shell-konserniin kuuluvat yhtiöt olivatmyyneet”; Shell kuitenkin täsmensi, ettei mitään tarkkoja tietoja ollut annettu.

632.

    Ranskan markkinoista Solvay on todennut, että kokonaismarkkinoiden volyymivoitiin määritellä tarkasti juuri Fidesin tilastojen perusteella. Vähentämällä omanmyyntinsä volyymin Solvay sai selville kilpailijoidensa myynnin kokonaisvolyyminRanskan markkinoilla. Kunkin tuottajan myynnin määrittämisestä Solvay totesiseuraavaa: ”Jos asiakas kuuluu PVC:tä tuottavaan konserniin mutta hankkiikuitenkin osan toimituksista muilta tuottajilta, summittaisesti arvioidaan, ettäemoyhtiö hankkii 80 % toimituksistaan tytäryhtiöltään loppujen toimitustenjakautuessa muille kilpailijoille; jos tiedetään, että yksi PVC:n käyttäjistä hankkiituotetta pääasiallisesti yhdeltä tuottajalta, [Solvayn] ranskalaiset johtohenkilötkatsovat vakiintuneesti, että tämä tuottaja toimittaa 50 % kyseisen asiakkaantarpeista; jos edellä esitetyistä tapauksista poiketen useat tuottajat hoitavattoimitukset tietylle asiakkaalle, toimitukset jakautuvat eri tavarantoimittajilletasaisesti niiden lukumäärän perusteella (esimerkki: jos tietyllä asiakkaalla on neljätavarantoimittajaa, ranskalaiset johtohenkilöt katsovat, että kukin niistä hoitaa 25% asiakkaan tavarantoimituksista).” Näin ollen Solvay määrittelee kunkin tuottajanosuuden omien asiakkaidensa tavarantoimituksista. Lisäksi ”määritelläkseenkilpailijoiden koko markkinoilla tosiasiallisesti myymät määrät [Solvayn] ranskalaisetjohtohenkilöt soveltavat näin laskettuja markkinaosuuksia PVC:n kulutuksenkokonaismäärään — — ja päätyvät näin [Solvayn] kilpailijoiden myynninkokonaismäärää koskevaan arvioon”.

633.

    On pakko todeta, että tämä Solvayn esittämä laskutapa, johon muut kantajatvetoavat, perustuu summittaisiin arvioihin ja ne jäävät varsin karkeiksi ja jättäväthuomattavasti sijaa epävarmuudelle. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinkatsoo, että tämän käytetyksi väitetyn laskutavan perusteella ei voida määritellätäsmällisesti ja tarkasti kunkin tuottajan myyntimääriä siten kuin Solvay-taulukoissaon tehty.

634.

    Myös Saksan markkinoiden osalta Solvay on ilmoittanut, että kunkin kilpailijanmarkkinaosuus määriteltiin ”asiakaskunnan kanssa käytyjen keskustelujen” jajulkisten tietojen (viralliset tilastot ja ammattijulkaisut) perusteella sekä ”[sen]saksalaisten johtohenkilöiden markkinoita koskevan syvällisen tietämyksen”perusteella. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei myöskään katso, että Solvayvoisi tällä tavalla päätyä niin tarkkoihin tuloksiin mitä Solvay-taulukoista ilmeneeilman, että se olisi harjoittainut tietojenvaihtoa kilpailijoiden kanssa. Tältä osin onkorostettava, että eräiden kantajien ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenkysymykseen antamista vastauksista ilmenee, että kullakin tuottajalla saattoi ollasatojakin asiakkaita.

635.

    Esimerkeillä, jotka DSM on esittänyt näyttääkseen, että myyntiluvut voidaanhelposti laskea julkisista tiedoista, ei ole merkitystä tapauksen kannalta. Nämäesimerkit näet liittyvät kokonaismarkkinoiden ja kantajan markkinaosuudenarviointiin, mistä Päätöksessä ei mitenkään ole kyse.

636.

    Kantajien tosiseikkoja koskevat väitteet on näin ollen hylättävä.

—    Tavoitehinnat ja hinta-aloitteet

637.

    Kuten jo on todettu (ks. edellä 584 kohta), valvontalistan 3 kohdassa mainitaanehdotuksia, jotka koskevat suunnitellun uuden kokouskehyksen toiminnanyksityiskohtia. Sen jälkeen kun asiakirjassa luetellaan 10 PVC:n tuottajan nimenalkukirjaimet tai tunnukset, siinä on seuraavat kohdat: ”kuinka saada selkeyttähinnoitteluun”, ”alennukset tuojien hyväksi (enintään 2 %?)”, ”korkeammat hinnatYhdistyneessä kuningaskunnassa ja Italiassa (tasoitus ylöspäin?)” ja”turisminvastainen taistelu”. Siinä on myös kappale, jonka otsikkona on ”hintojakoskevat ehdotukset” ja jossa todetaan muun muassa seuraavaa: ”vakaa ajanjakso(olemme valmiita hyväksymään vuoden 1980 toisen neljänneksen tilanteen muttaainoastaan tietyksi ajaksi)” ja ”vuoden 1980 loka-joulukuun hintatasot jakäyttöönottopäivät”. Lopuksi kappaleessa, joka koskee 18.9.1980 pidettäväksivahvistettua kokousta, on erityisesti seuraava maininta: ”päästävä sopimukseenloka/joulukuun hinnan muutoksista”.

638.

    Ehdotuksiin annetussa vastauksessa on kaksi hintoja koskevaa kohtaa. Ensimmäistäehdotusta, jonka mukaan ”Länsi-Euroopassa pitäisi olla yhteinen hintataso”, seuraa vastaus, jossa todetaan, että ”ehdotusta kannatetaan, mutta on epäilyjä siitä, onkomaahantuojien hyväksi olevien perinteisten alennusten myöntämisestä mahdollistaluopua.” Kuudennessa ehdotuksessa todetaan, että ”hintojen korotusta ei pitäisiyrittää kolmen kuukauden vakautusajanjaksona” ja jonka aikana toimittajat saisivatolla yhteydessä vain sellaisiin asiakkaisiin, joille ne ovat toimittaneet tuotteitakolmen edellisen kuukauden aikana (ehdotuksiin annetun vastauksen 5 kohta); sitäseuraa seuraava vastaus: ” — — tosiasiallisesti kärsittyjen tappioiden vuoksimahdollisuutta korottaa hintoja 1.10. ei pitäisi välttää vaikka sen suhteen esiintyykinongelmia eli vaikka on vaikeaa saada korotushankkeelle yksimielinen kannatus jasoveltaa tällaista korotusta hetkenä, jona kysyntä todennäköisesti laskee Länsi-Euroopassa.”

639.

    Päätöksessään komissio on yksilöinyt viitisentoista hinta-aloitetta (ks. Päätöksenliitteenä oleva taulukko 1), joista ensimmäinen tehtiin 1.1.1980.

640.

    LVM ja DSM ovat tässä oikeudenkäynnissä ainoat kantajat, jotka kiistävät juuriniiden hinta-aloitteiden olemassaolon, jotka komissio on todennut, ja tämän netekevät sillä perusteella, että tällaiset hinta-aloitteet eivät ole ymmärrettävissä PVC-alalla. Tältä osin riittää, kun todetaan, että väitetiedoksiannon liitteissä P1—P70viitataan järjestelmällisesti tavoitehintoihin ja hinta-aloitteisiin. Riippumatta siitä,olivatko kyseessä yritysten yksittäiset toimet vai yritysten yhdenmukaistetut toimet,tämä toteamus riittää näiden kantajien väitteen kumoamiseen.

641.

    Hinta-aloitteiden olemassaolo on näin ollen katsottava näytetyksi toteen. Tämänvuoksi on tarkasteltava, kuten komissio vaatii, olivatko nämä aloitteet PVC:ntuottajien salaisen yhteistyön tulos.

642.

    Aluksi on todettava, että vaikka liitteet P1-P70 olivat eräiden yritysten osalta niidensisäisiä asiakirjoja, jotka oli laadittu komission jo yksilöityä hinta-aloitteidenpäivämäärät, tästä ei kuitenkaan voida päätellä, etteivät ne tämän vuoksi voimuodostaa näyttöä siitä, että aloitteet olivat salaisen yhteistyön tulos. Tämän vuoksion syytä tutkia kyseisten asiakirjojen sisältöä.

643.

    Kantajat eivät kiistä komission esittämistä asiakirjoista ilmenevän, että täysinsamoina päivämäärinä suunniteltiin korotuksia, joilla PVC:n hinta olisi nostettuyhdenmukaiselle tasolle, joka pääsääntöisesti oli huomattavasti korkeampi kuinmarkkinoilla näitä korotuksia edeltävinä päivinä vallinnut hinta. Komissionyksilöimän jokaisen aloitteen osalta tämä voidaan itse asiassa todeta liitteidenP1—P70 sanamuodosta itsestään. Komission väitetiedoksiantoon liittämätammattijulkaisujen otteet vahvistavat sitä paitsi, että nämä korotukset on tehtykomission toteamina päivämäärinä.

644.

    Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo liitteitä P1—P70 huolellisestitutkittuaan, ettei näitä aloitteita voida pitää yksinomaan yrityksen sisäisinä. Sekänäiden liitteiden sanamuodon että niiden keskinäisen tarkastelun perusteellaensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on itse asiassa vakuuttunut siitä, että nämäasiakirjat muodostavat aineellisen näytön Euroopassa sovellettavia hintojakoskevasta tuottajien salaisesta yhteistyöstä.

645.

    Niinpä liitteessä P1, joka on peräisin ICI:ltä, on sen jälkeen, kun siinä on korostettusitä seikkaa, että ”PVC:n kysyntä Länsi-Euroopan markkinoilla on lokakuussalisääntynyt huomattavasti odotettaessa 1.11. tapahtuvaa hinnankorotusta”, seuraavamaininta: ”Hinnankorotuksella, jonka on ilmoitettu tapahtuvan 1.11., pyritäänsaattamaan kaikki [‘suspensio‘-PVC:n] länsieurooppalaiset hinnat 1,50 Saksanmarkan vähimmäistasolle”. Tätä asiakirjaa on verrattava liitteisiin P2 ja P3, jotkaovat peräisin Wackerilta ja joissa todetaan täysin samanlainen korotus samanapäivämääränä, ja Solvaylta peräisin olevaan liitteeseen P4, jossa vuoden 1980marraskuuta koskien on seuraava virke: ”Eräät tuojat tarjoavat alennuksiabrittiläisten tuottajien haitaksi, mikä on vastoin suunniteltua.” Lisäksi DSM:ltäperäisin olevassa liitteessä P5 viitataan myös päivämäärän 1.11. hinta-aloitteeseen.

646.

    Samoin on todettava, että Wackerilta peräisin olevissa liitteissä P2 ja P8, Solvayltalähtöisin olevassa liitteessä P4, ICI:ltä tulevissa liitteissä P6 ja P7 ja DSM:ltä peräisin olevassa liitteessä P9 viitataan toiseen hinta-aloitteeseen, jonkasuunniteltiin tulevan voimaan 1.1.1981 ja jolla pyrittiin nostamaan PVC:n hinta 1,75DEM:iin. Erityisesti liitteessä P4 todetaan edellä olevassa kohdassa toistetunvirkkeen jälkeen seuraavaa: ”Joulukuun näkymät eivät ole hyviä huolimatta siitä,että toisen hinnankorotuksen on ilmoitettu tapahtuvan 1.1.1981.” Liitteessä P6 onseuraava toteamus: ”Hintojen uusi korotus — — 1,75 DEM:iin on ilmoitettutapahtuvan kaikilla Länsi-Euroopan markkinoilla 1.1.1981.”

647.

    Aloite, joka suunniteltiin pantavan täytäntöön 1.1.1982 ja jolla oli tarkoitus korottaaPVC:n hinta 1,60 DEM:iin, on nätyetty toteen niiden ICI:ltä peräisin olevan kahden

asiakirjan perusteella, jotka ovat väitetiedoksiannon liitteinä P19 ja P22, ja niidenDSM:ltä tulevan kahden asiakirjan perusteella, jotka ovat liitteinä P20 ja P21.Liitteessä P22 on seuraava kommentti: ”Alan ‘aloite‘ on korottaa hinta 1,60DEM:iin/380 GBP:iin/tonnilta, mutta se ei vaikuta lupaavalta — BP ja Shellkieltäytyvät yhteistyöstä.” Liitteessä P21 todetaan seuraavaa: ”Näkymät [vuoden1982] tammikuulle eivät ole suotuisat. Ilmoitetusta hinnankorotuksesta huolimattanyt on havaittavissa hintojen laskua joulukuun tasoon verrattuna. Erityisesti ontodettava, että brittiläiset tavarantoimittajat eivät edes ole ilmoittaneet brittiläisilleasiakkaille hintojenkorotuksesta.” Tältä osin on korostettava, että vaikka voidaanpitää uskottavana, että yritykselle kerrotaan — esimerkiksi asiakkaat kertovat —kilpailijan ilmoittaneen hinnankorotuksesta tai päinvastoin jättäneen ilmoittamattatällaisesta korotuksesta, ei voida pitää usktottavana sitä, että yritykselle kerrotaan,että tuottaja ei ole ilmoittanut sellaisesta hinnankorotuksesta, josta sen olisi pitänytilmoittaa. Tämä voi selittyä vain sillä, että odotetusta korotuksesta oli sovittuetukäteen tuottajien kesken.

648.

    Aloitetta, joka oli ilmoitettu tulevan voimaan 1.5.1982 ja jolla oli tarkoitus nostaahinnat 1,35 DEM:iin, tukevat ICI:ltä peräisin olevat liitteet P23 ja P26, DSM:ltäperäisin oleva liite P24 ja Wackerilta tuleva liite P25. Erityisesti on todettava, ettäliitteen P23 laatija esittää Euroopan markkinoilla ja erityisesti Saksan ja Ranskanmarkkinoilla vuoden 1982 huhtikuussa vallinneiden hintojen tasoa tutkiessaanseuraavan kommentin: ”Hintaeroosio on pysäytetty kuun lopussa, kun ilmoitettiineurooppalaisten hintojen yleisestä korotuksesta 1,35 DEM:iin kilolta 1.5. alkaen.”Vuoden 1982 toukokuuta koskevassa liitteessä P24 todetaan, että ”hintojenilmoitetun korotuksen vuoksi” DSM:n hinnat ovat nousseet, mutta siinätäsmennetään seuraavaa: ”Tämä on kuitenkin vähemmän kuin suunniteltu korotustasoille 1,35 DEM/1,40 DEM. Tärkeimmät syyt tähän ovat epäonnistumiset Saksanja Benelux-maiden markkinoilla ja se, että brittiläiset tuottajat ja Skandinaviantuottajat eivät osallistuneet hintojen korotusasiassa yhteistyöhön. Ranskassa jaItaliassa hintojen korottaminen onnistui paremmin.”

649.

    Varsinkin DSM:ltä peräisin olevat liitteet P29, P39 ja P 41, ICI:ltä lähtöisin olevatliitteet P30 ja P34 ja Wackerilta olevat liitteet P31—P33 muodostavat näytönaloitteesta, jonka oli suunniteltu tulevan voimaan 1.9.1982 ja jolla oli tarkoitusnostaa hinnat 1,50 DEM:iin kilolta. Liitteestä P29, joka on päivätty 12.8.1982, onelokuun hintojen osalta luettavissa seuraavaa: ”Saksan, Belgian ja Luxemburginmarkkinoilla havaitaan tiettyjä paineita, mikä on pikemminkin yllättävää, koskamerkittävä hinnankorotus on suunniteltu tulevan voimaan 1.9. alkaen.” Otsakkeen”syyskuun hinnat” alla asiakirjassa todetaan seuraavaa: ”On suunniteltu merkittävähinnankorotus tasolle, joka on noin 1,50 DEM kilolta. Tähän mennessä olemmetodenneet, että kaikki tärkeimmät tuottajat ovat ilmoittaneet tästähinnankorotuksesta ja vain hyvin pieni joukko poikkeamia on havaittu.” LiitteessäP32 on seuraava kommentti: ”Länsi-Euroopan markkinoilla on tehty hyvinintensiivisiä ponnisteluja hintojen vakauttamiseksi 1.9.” Liitteessä P33 esitetäänseuraava huomio: ”1.9. voimaantullut PVC:n hintojen korotus, jolla vähimmäishinta

on nostettu 1,50 DEM:iin kilolta, on ollut erittäin menestyksekäs yleisen kehityksenkannalta vaikka vielä lokakuussa olemme todenneet tapauksia, joissa kilpailijammetoimittavat tuotetta hintaan 1,35 DEM ja 1,40 DEM kilolta.” Liitteessä P34asiakirjan laatija toteaa Länsi-Euroopan markkinoiden tilannetta yleisestitarkastellessaan kysynnän nousseen vuoden 1982 lokakuussa verrattuna edelliseenkuukauteen, ja hän toteaa lisäksi seuraavaa: ”Tämä johtui kuitenkin suurelta osintoimenpiteistä, jotka koskivat hintojen korottamista 1.9 alkaen, mikä johtihankintoihin ennen tätä päivämäärää.” Liitteessä P41 on seuraava 1.9.täytäntöönpantavaa aloitetta koskeva kommentti: ”Hinnankorotuksen onnistuminenriippuu vastedes erittäin suuressa määrin saksalaisten tuottajien ruodussapysymisestä.”

650.

    Vielä voidaan viitata kaksivaiheiseen hinnankorotukseen, joka tehtiin 1.4.1983 ja1.5.1983 ja jonka tavoitteena oli ensin nostaa PVC:n hinta 1,60 DEM:iin javähimmäishinta 1,5 DEM:iin ja sitten nostaa hinta 1,75 DEM:iin ja vähimmäishinta1,65 DEM:iin. Aluksi on huomautettava, että Shell on tietojensaantipyyntöön3.12.1987 antamassaan vastauksessa (väitetiedoksiannon liite 42) ilmoittanut, ettäPVC:n länsi-eurooppalaisten tuottajien kokouksessa Pariisissa 2. tai 3.3.1983 ”muuttuottajat tekivät hintojenkorotuksia ja volyymien valvontaa koskevia ehdotuksia”,vaikka se lisäsikin, ettei kokouksessa annettu mitään sitoumuksia. ICI onvahvistanut tämän kokouksen sisällön (väitetiedoksiannon liite 4). ICI:ltä peräisinolevassa liitteessä P43 on seuraava kohta: ”Ilmoittakaa kaikille asiakkaillemaanantaista 7.3. [1983] lähtien, että hintoja korotetaan 1,60 DEM:iin, mutta ettäluokkaan 1 kuuluville asiakkaille myönnetään 10 pennin alennus ja luokkaan 2kuuluville asiakkaille 5 pennin alennus.” Tämä korotus piti tulla voimaan 1.4.1983,kuten teleksin tekstistä muuten ilmenee. Shelliltä lähtöisin olevan, 13.3.1983päivätyn liitteenä P49 olevan asiakirjan laatija toteaa sen jälkeen, kun hän onkorostanut sitä, että hinnat ovat maaliskuussa laskeneet tasolle 1,20 DEM kilolta,seuraavaa: ”Tämän hintaeroosion pysäyttämiseksi on suunniteltu merkittävä aloite;vähimmäistavoitteet on vahvistettu maaliskuulta 1,50 DEM:iin kilolta ja huhtikuulta1,65 DEM:iin kilolta.” ICI:n 6.4.1983 päivätystä teleksissä, joka onväitetiedoksiannon liitteenä P45, on seuraava kommentti: ”Markkinoilta tulevattiedot näyttävät osoittavan selvästi, että koko alalla sovelletaan tästä lähinpäivämäärän 1.4.1983 hinta-aloitetta.” Wackerin 25.4.1983 päivätyssä asiakirjassa(liite P46) viitataan ”toimenpiteisiin PVC:n hintojen korottamiseksi huhtikuussa1,50 DEM:iin kilolta ja toukokuussa 1,65 DEM:iin kilolta.” DSM:n sisäisessä24.6.1983 päivätyssä muistiossa (liite P48) todetaan sen jälkeen, kun siinä onilmoitettu hintojen laskeneen Länsi-Euroopassa vuoden 1983 ensimmäiselläneljänneksellä, seuraavaa: ”Hintoja on 1.4. lähtien yritetty korottaa Länsi-Euroopassa. Suunniteltu korotus tasolle 1,50 DEM 1.4. ja tasolle 1,65 DEM 1.5. onepäonnistunut.”

651.

    Lisäksi on syytä todeta, että ICI:n 31.1.1983 päivätyssä muistiossa, joka onväitetiedoksiannon liitteenä 44, todetaan, että ”Euroopassa tehtailijat tuntevat‘tavoitehinnat‘ erittäin hyvin ja kyseiset hinnat ovat sellaisenaan ‘julkaistujahintoja‘. Laatija totesi lisäksi seuraavaa: ”On yleisesti tunnustettua, ettei näitä

julkaistuja hintoja voida saavuttaa lamaantuneilla markkinoilla — — muttailmoituksella on psykologinen vaikutus ostajaan. Tilanne on sama kuin autoalalla,jossa ‘taulukkohinta‘ on vahvistettu sellaiselle tasolle, että ostaja on tyytyväinenkun hän saa 10—15 %:n suuruisen alennuksen, ja tuntee tekevänsä ‘hyvät kaupat‘,kun taas valmistajalle tai autokaupalle jää riittävä marginaali.” Näissä olosuhteissalaatija suositteli, ”että PVC-ala ilmoittaisi voimakkaan mainoskampanjansaattamana tavoitehinnat, jotka olisivat paljon korkeampia kuin ne hinnat, jotkatodennäköisesti voitaisiin saada, esimerkiksi 1,65 DEM kilolta maaliskuussa”(alleviivaukset poistettu).

652.

    Lisäksi voidaan panna merkille, että ammattijulkaisuissa itsessään on joissainyhteyksissä viitattu PVC:n tuottajien salaiseen yhteistyöhön. Niinpä EuropeanChemical News -lehden 1.6.1981 julkaistussa numerossa todetaan seuraavaa:”Tärkeimmät eurooppalaiset muovituotteiden valmistajat ponnistelevat yhteisestiajaakseen läpi merkittävät [PVC:n] hinnankorotukset, joilla saavutettaisiin vuoden1981 alun hintatasot”. Samassa lehdessä todettiin 4.4.1983 seuraavaa: ”[PVC:n]eurooppalaiset tuottajat ovat ryhtyneet päättäväiseen yritykseen korottaakseenhintoja huhtikuun alusta lähtien. Tuottajien kerrotaan tavanneen Pariisissamaaliskuun puolivälissä keskustellakseen hinnankorotuksesta”.

653.

    Ottaen huomioon komission väitetiedoksiannon liitteeksi esittämien, PVC:n hintojakoskevien lukuisten asiakirjojen huolellisen tarkastelun, josta edellä kohdat 645—650ovat vain esimerkkejä, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoototeennäytetyksi komission esittämien aineellisen näytön perusteella, että”hinnankorotukset”, ”hinta-aloitteet” ja ”tavoitehinnat”, joihin näissä asiakirjoissaviitataan, eivät ole pelkkiä kunkin tuottajan yksin tekemiä itsenäisiä päätöksiä vaantuottajien salaisen yhteistyön tuloksia.

654.

    On kuitenkin todettava jo tässä vaiheessa, että liitteissä P1—P70 on useita liitteitä,joissa viitataan joidenkin hinta-aloitteiden täydelliseen tai osittaiseenepäonnistumiseen, minkä komissio on todennut Päätöksen 22 kohdassa.

655.

    Näitä epäonnistumisia tai osittaisia epäonnistumisia voidaan selittää useillatekijöillä, joita komissio on korostanut 22 kohdassa ja jotka on nimenomaisestimainittu liitteistä P1—P70 eräissä. Niinpä hankkiakseen tuotteensa edullisimmillahinnoilla jotkut asiakkaat ovat joskus ostaneet huomattavia määriä ilmoitetunhinnannousun voimaantuloa edeltävinä päivinä. Juuri tämä ilmenee liitteistä P8,P12, P21, P23, P30 ja P39.

656.

    Lisäksi liitteistä P1—P70 ilmenee, että tuottajat ovat ainakin joissain yhteyksissäyrittäneet löytää tasapainon toisaalta myynnin volyymin ja tiettyjen asiakkaidenasiakassuhteiden säilyttämisen sekä toisaalta hintojenkorotusten välillä.

657.

    Niinpä tärkeille asiakkaille ehdotettiin joskus erityksiä hinnanpalautuksia taialennuksia (esimerkiksi liite P17) tai asiakkaiden kanssa tehtiin väliaikaisia

sopimuksia, joilla niille taattiin toimituksia ennen suunniteltua korotusta vallinneillahinnoilla (erityisesti liite P21). Useista komission saamista asiakirjoista ilmenee, ettätietyissä tilanteissa tuottajat ilmaisivat aikomuksensa tukea suunniteltua hinta-aloitetta mutta että ne samalla kuitenkin varmistivat, että tämä ei olisi haitallistamyynnin volyymille. Niinpä ICI:n 18.12.1981 Euroopassa sijaitseville tytäryhtiöillelähettämässä, vuoden 1982 tammikuun hinta-aloitetta koskevassa teleksissätodetaan seuraavaa: ”On vielä epäselvää, saavutetaanko nämä hintatasot;tarkkailkaa siis yksittäisten asiakkaiden tilannetta Euroopassa — — on hyvin tärkeää,että saavuttaisimme hyvän tasapainon hintojenkorotuksen ja myyntiosuuksiensäilyttämisen kesken tänä vaikeana ajanjaksona.” Wackerin 9.8.1982 päivätyssämuistiossa (liite P31) on seuraava huomautus: ”Wackerin strategia tulevillekuukausille on seuraava: tulemme toimimaan niiden hinnankorotusyritystenvanavedessä, joita kilpailijamme tekevät, mutta emme missään tapauksessa tulehyväksymään uusia määrien pienennyksiä. Toisin sanoen, jos markkinat eiväthyväksy tätä korotusta, tulemme toimimaan hinnan suhteen riittävän joustavastitarpeen tullen.” Samoin DSM:n päiväämättömässä muistiossa (liite P41) onseuraava päivämäärän 1.1.1983 aloitetta koskeva kommentti: ”DSM kannattaayritystä korottaa hintoja, mutta korotus ei saa olla kaiken voittava tavoite.Hinnankorotusta kannatetaan, kunhan se ei muodosta uhkaamarkkinosuuksillemme.”

658.

    Useista asiakirjoista ilmenee päinvastaista eli tuottajien aikomus kannattaa vakaastihinta-aloitetta tai tällaisen aloitteen tosiasiallinen kannatus huolimatta niistäriskeistä, joita sillä pääteltiin olevan myynnin volyymien kannalta. Niinpäesimerkiksi DSM:n osalta voidaan mainita liite P13, jossa todetaan, että DSM on”vakaasti kannattanut hinta-aloitetta”, ja liite P41, jossa on seuraava kohta:”Syyskuussa tehty hinnankorotus ja DSM:n päätös kannattaa hyvin vakaasti tätäkorotusta ovat johtaneet volyymien pienenemiseen mutta korkeimpiin hintoihin.”ICI:n osalta voidaan korostaa erityisesti 14.7.1981 päivättyä liitettä P16, joka liittyypäivämäärän 1.6. hinta-aloitteeseen ja jossa viitataan ICI:n hintoja koskevaanvankkumattomaan kantaan, 20.10.1982 päivättyä liitettä P30, jossa todetaan, ettäICI on ”noudattanut erityisen tiukkaa linjaa” hintojen osalta syyskuussa, ja liitettäP34, joka koskee vuoden 1982 syyskuun aloitetta ja jossa todetaan seuraavaa:”Toteamme uudelleen, että olemme täysin tukeneet hinnankorotusta”. Wackerinosalta voidaan lisäksi mainita liite P15, joka liittyy päivämäärän 1.9.1981 hinta-aloitteeseen, jolla oli tarkoitus nostaa tavoitehinta 1,80 DEM:iin, ja jossa todetaanseuraavaa: ”Wacker Chemie on päättänyt yhteisen politiikan mukaisesti ja hintojenkiireellisen vakauttamisen takia olla tekemättä yhtään kauppaa 1,80 DEM:iäpienemmällä hinnalla syyskuussa.”

659.

    Kuten komissio totesi Päätöksen 22 kohdassa, tiettyjä tuottajia moitittiin joissaintilanteissa aggressiivisesta markkinakäyttäytymisestä, joka aiheutti häiriöitä niidenhinta-aloitteiden kannalta, joita muut tuottajat aikoivat kannattaa, tai joka sai neepäonnistumaan. Niinpä DSM:n 25.2.1981 päivätyssä muistiossa (liite P9) sen laatijatoteaa, että ”1.1. [1981] voimaantulevaksi ilmoitettu hinnankorotus tasolle 1,75DEM ei missään tapauksessa ole onnistunut” ja hän jatkaa seuraavaa: ”Joidenkin

ranskalaisten ja italialaisten tavarantoimittajien aggressiivinen käyttäytyminenkolmen viimeisen kuukauden aikana on johtanut tiukkaan kilpailuunsuurasiakkaista, mikä on aiheuttanut hintojen laskua.” Samoin ICI:ltä peräisinolevassa, 17.5.1982 päivätyssä liitteessä P23 viitataan niihin huoliin, joita ICI:llä olimarkkinaosuuksistaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja siinä täsmennetäänseuraavaa: ”Shell, BP ja DSM ovat olleet erityisen aggressiivisia näillämarkkinoilla.” DSM:n 1.6.1981 päivätyssä asiakirjassa, jonka komissio on lähettänytyrityksille 3.5.1988 kirjeitse, korostetaan Belgian ja Luxemburgin vuoden 1981huhtikuun markkinoiden osalta seuraavaa: ”Yritys noduattaa korotettuja hintojaepäonnistui viikossa. BASF:in, Solvayn, ICI:n ja SAV:n aggressiivisuus on johtanuthintatasoon, joka ei ollut parempi eikä huonompi kuin edellisenä kuukautena.”Eräässä toisessa DSM:n vuoden 1981 lokakuulta olevassa asiakirjassa todetaannäiden samojen maantieteellisten markkinoiden osalta seuraavaa: ”Elokuussahintoihin kohdistui paineita. Useiden tuottajien (BASF, SAV, Solvay, Anic ja ME)on todettu käyttäytyneen aggressiivisemmin.” ICI:n 19.4.1982 päivätyssä asiakirjassatodetaan seuraavaa: ”On hyvin vaikeaa saada vahvistettua niiden tuottajien nimet,jotka laskevat hintoja alaspäin, mutta sekä Shell että Solvay on osoitettutodennäköisiksi syyllisiksi.”

660.

    Tosiasiassa on niin, että hinta-aloite saattoi menestyä vain suotuisassa ympäristössä,jota tuottajilla ei ollut. Niinpä liitteestä P52 ilmenee, että ICI katsoi usean tekijänedesauttaneen 1.5.1983 voimaantulevaksi suunnitellun aloitteen ennakoitavissaolevaa menestystä; tällaisia tekijöitä olivat muun muassa pienet varastot, kysynnänkasvu, tuotantokapeikkoja koskevat huhut erityisesti viennin osalta, hintojen nousukolmansien maiden markkinoilla ja toimialan rationalisaation vaikutukset. Toisissaasiakirjoissa korostetaan kysynnän kehitystä (esimerkiksi liitteet P27, P31, P45 jaP47) tai kolmansista maista tapahtuvan tuonnin kehitystä (esimerkiksi liitteet P16ja P31). Sen sijaan sellaiset tekijät kuten ylikapasiteetti, tuonnin lisääntyminen,hintojen lasku kolmansien maiden markkinoilla, PVC:n tuottajien suuri määräLänsi-Euroopassa tai se, että Shell ja ICI ovat ottaneet käyttöön uusiatuotantolaitoksia, vaikuttavat sellaisilta tekijöiltä, jotka horjuttavat hintatasoa(DSM:ltä peräisin oleva liite P21, joka koskee vuotta 1981).

661.

    Tästä tarkastelusta on pääteltävä, että komissio on arvioinut oikein tämäntapauksen tosiseikkoja hinta-aloitteiden osalta.

—    Yritysten välisen yhteistoimintajärjestelyn alkuperä

662.

    Edellä tehdyn tarkastelun perusteella havaitaan, että suunitteluasiakirjoissakuvaillut hankkeet ja PVC-markkinoilla tosiasiallisesti todetut menettelytavatkorreloivat suoraan heti ensimmäisistä näiden asiakirjojen laatimista seuraavistakuukausista lähtien sekä hintojen osalta että volyymin säännöstelyn osalta, jotkaovat ne kaksi pääasiallista tapaa, joilla kilpailusääntäjä on väitetty rikotun. Lisäksi,mutta vähäisemmässä määrin, suunnitteluasiakirjoissa kuvaillut hankkeet ja ne

tuottajien väliset tietojenvaihtoa koskevat menettelytavat, joista niitä moititaan,korreloivat keskenään.

663.

    On syytä tarkastella kantajien väitteitä, jotka koskevat yhteistoimintajärjestelynalkuperää suunnitteluasiakirjojen sanamuodon perusteella, tietoja, jotka ICI onnäiden asiakirjojen osalta antanut komission 30.4.1984 päivättyyntietojensaantipyyntöön antamassaan vastauksessa, joka on väitetiedoksiannonliitteenä 4, ja tätä suunnitteluasiakirjojen ja niiden laatimista seuraavina viikkoinamarkkinoilla tosiasiallisesti todettujen menettelytapojen välistä korrelaatiota.

664.

    Ensiksi on syytä korostaa, että tietojensaantipyyntöön antamassaan vastauksessa ICIon todennut, että ottaen huomioon sen, mistä komissio löysi kyseiset asiakirjat, oliluontevaa ajatella niiden koskeneen PVC:tä. Suunnitteluasiakirjojen ja PVC-markkinoilla tosiasiallisesti todettujen menettelytapojen välinen korrelaatio tukeetätä päätelmää.

665.

    Tämän jälkeen sillä, kuka suunnitteluasiakirjat tarkkaan ottaen on laatinut, ei oleratkaisevaa merkitystä. Ainoastaan sillä on merkitystä, voidaanko näitä asiakirjojapitää yhteistoimintajärjestelyn luomissuunnitelmana, mitä komissio väittää. Lisäksiasiakirjassa ”ehdotuksiin annettu vastaus” on sen laatijan nimi; laatija eli Sheaff -niminen henkilö oli ICI:n ”muovi”-osaston johtaja 1980-luvun alussa.Tietojensaantipyyntöön antamassaan vastauksessa ICI on todennut luontevaksiolettaa, että tämä Sheaff -niminen henkilö olisi laatinut myös ”valvontalista” -nimisen asiakirjan.

666.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi hyväksyä väitettä, jonka mukaansuunnitteluasiakirjat koskisivat vain Britannian markkinoita tai vain Britannian jaItalian markkinoita. Tältä osin on huomattava, että ehdotuksiin annetun vastauksen1 kohta koskee ”Länsi-Euroopan yhteistä hintatasoa”. Vastauksen 2 kohta koskeemahdollisuutta sellaiseen kiintiöjärjestelmään, joka on ”pikemminkinyrityskohtainen kuin kansallinen”, mikä sulkee pois ainakin sen tapauksen, ettäkyseessä olisi yhdet ainoat maantieteelliset markkinat. Lisäksi ehdotuksiin annetunvastauksen 6 kohdassa, jossa tarkastellaan mahdollisuutta korottaa hintoja vuoden1980 viimeisen neljänneksen aikana, viitataan vaikeuksiin, jotka johtuvat juuri koko”Länsi-Euroopan kysynnän” laskusta. Lisäksi vaikka valvontalistassa erityisestiviitataan kahdessa kohdassa Britannian markkinoihin ja Italian markkinoihin, siinäon 3 kohta, jonka otsikkona on ”ehdotus uudeksi kokouskehykseksi”; tämä kohtakuitenkin sisältää yleisin sanakääntein ilmaistuja ehdotuksia, joiden perusteella eimitenkään voida päätellä, että ne olisivat rajattu koskemaan vain yksiä tai kaksiamaantieteellisiä markkinoita; päinvastoin, se seikka, että nämä ehdotukset onesitetty välittömästi PVC:n tärkeimpien eurooppalaisten tuottajien luettelon jälkeen,vahvistaa päätelmää, jonka mukaan kyseessä eivät olleet ainoastaan Britannianmarkkinat ja/tai Italian markkinat. Lopuksi on huomattava, ettäsuunnitteluasiakirjoissa mainitaan nimenomaan kaksi menettelytapaa, joista toinenkoskee hinta-aloitteita, joista ensimmäinen oli suunnitteilla vuoden 1980 viimeiselleneljännekselle, ja toinen koski kiintiöjärjestelmää, johon liittyi korvausjärjestelmä;

aiemmin tehdystä analyysistä kuitenkin ilmenee, että 1.11.1980 tehtiin aloite”suspensio-PVC:n kaikkien Länsi-Euroopan hintojen nostamiseksi vähintään 1,50DEM:iin” ja että heti vuoden 1981 ensimmäisinä kuukausina otettiin käyttöön korvausjärjestelmä, johon osallistuivat kaikki eurooppalaiset tuottajat Shelliälukuunottamatta. Tämä korrelaatio vahvistaa päätelmää, jonka mukaansuunnitteluasiakirjoissa ei viitattaisi yksinomaan yksiin tai kaksiin kansallisiinmarkkinoihin.

667.

    Kantajien väitteellä, jonka mukaan itse suunnitteluasiakirjoja ei olisi koskaan jaettuICI:n toimitilojen ulkopuolelle, ei ole ratkaisevaa merkitystä. Ainoastaan sillä onmerkitystä, osoittaako näiden asiakirjojen sisältö sellaisen hankkeen olemassaolon,jolla pyritään vapaan kilpailun vastaisesti järjestämään PVC:n markkinoita.

668.

    Väitettä, jonka mukaan kaksi suunnitteluasiakirjaa ei liittyisi toisiinsa, ei voidahyväksyä. Tältä osin on todettava ensinnäkin, että nämä asiakirjat on löydetty ICI:ntoimitiloista ja että ne olivat kiinnitettyinä toinen toiseensa. Lisäksi on korostettava,että valvontalistassa oli luettelo tietyistä aiheista, jotka yleisesti ottaen koskivatmyynnin volyymien valvontamekanismia ja hintasäännöstelyä. Näitä aiheitatarkastellaan tarkemmin ehdotuksiin annetussa vastauksessa. Lisäksi kummassakinasiakirjassa on joitakin yksityiskohtaisempia kohtia. Näissä kohdissa käsitelläänviittausta kolmen kuukauden vakautusjaksoon, mahdollisuutta korottaa hintaavuoden 1980 viimeisen neljänneksen aikana, tarvetta löytää järjestely uudentuotantokapasiteetin huomioon ottamiseksi ja vielä mahdollisuutta siihen, ettämarkkinaosuudet vaihtelevat ennalta vahvistettuihin markkinaosuuksiin nähden,minkä osalta on sama viittaus 5 %:n toleranssiin ja tätä varten tehtyihin varaumiin.Näin ollen ei voida hyväksyä sitä, että nämä kaksi asiakirjaa eivät liittyisi toisiinsa.

669.

    Kantajat väittävät kuitenkin, että komissio on suunnitteluasiakirjojen perusteellavirheellisesti päätellyt, että jälkimmäinen suunnitteluasiakirja on tiivistelmä PVC:ntuottajien vastauksesta ICI:n esittämiin ehdotuksiin (Päätöksen 7 kohdan viimeinenalakohta). Kantajat väittävät tältä osin, että on mahdollista, ettäsuunnitteluasiakirjoissa ilmoitetaan ainoastaan ICI:n tai ICI:n ja Solvayn, jotaerityisesti tarkoitetaan valvontalistan 5 ja 6 kohdassa, työntekijöiden mielipiteitä taihuomioita. Sitä paitsi ehdotukseen annettu vastaus on valvontalistan laatimistaennen laadittu asiakirja, mikä osoittaa komission väitteen perusteettomaksi.

670.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että suunnitteluasiakirjojen pelkänsanamuodon perusteella ei voida olettaa, kuten komissio on tehnyt Päätöksen 7kohdan viimeisessä alakohdassa ja 10 kohdan 1 alakohdassa, että jälkimmäinensuunnitteluasiakirja olisi muiden PVC:n tuottajien vastaus ICI:n tekemiinehdotuksiin, eikä sanamuodon perusteella voida myöskään päätellä, että nämäasiakirjat olisivat ainoastaan ICI:n työntekijöiden mielipiteenilmaisuja.

671.

    Vaikka kantajien väitteen katsottaisiin pitävän paikkansa, on korostettava, etteitällä seikalla ole vaikutusta komission esittämän näytön kannalta. Kuten aiemmin

tehdystä tarkastelusta ilmenee, komissio on esittänyt useita asiakirjoja, jotkanäyttävät toteen Päätöksessä kuvailtujen menettelytapojen olemassaolon. Lisäksion niin, että suunnitteluasiakirjoissa ja erityisesti valvontalistassa, jotka ovat peräisinICI:n tärkeältä johtohenkilöltä, todetaan selvästi sellaisen yhteistoimintamenettelyäkoskevan hankkeen olemassaolo, jota tämä yritys, joka oli näiden asiakirjojenlaatimisajankohtana yksi merkittävimmistä PVC:n eurooppalaisista tuottajista, olimukana luomassa; lisäksi näissä asiakirjoissa suunnitellut menettelytavat havaittiinseuranneina viikkoina PVC:n markkinoilla Länsi-Euroopassa. Vaikuttaa näin ollenainakin siltä, että nämä suunnitteluasiakirjat olivat perusta, jonka nojalla käytiintuottajien välisiä neuvotteluja ja keskusteluja, jotka johtivat suunniteltujenlainvastaisten toimenpiteiden tosiasialliseen toteuttamiseen.

672.

    Vaikka pitääkin paikkansa, että niissä asiakirjoissa, jotka komissio on esittänytPVC-markkinoilla harjoitettuja menettelytapoja koskevia tosiseikkoja koskevientoteamustensa tueksi, ei mitenkään viitata suunnitteluasiakirjoihin, ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuin katsoo, että näiden menettelytapojen ja näissäasiakirjoissa kuvailtujen menettelytapojen välinen vahva korrelaatio on riittävänäyttö siitä, että ne ovat yhteydessä toisiinsa.

673.

    Komissio on näin ollen perustellusti päätellyt, että suunnitteluasiakirjoja voitiinpitää sen yhteistoimintamenettelyn alkuperänä, joka on toteutunut niiden laatimistaseuraavina viikkoina.

—    Tuottajien väliset kokoukset

674.

    Ensiksi on korostettava, että kantajat eivät ole kiistäneet itse tuottajien välisten epämuodollisten, toimialajärjestöjen ulkopuolisten kokousten olemassaoloa.

675.

    Lisäksi on niin, että perustamissopimuksen 85 artiklan kannalta tapahtuvantosiseikkojen arvioinnin kannalta ei ole välttämätöntä, että komissio ilmoittaatuottajien välisten kokousten päivämäärät eikä sen varsinkaan tarvitse ilmoittaaniiden paikkaa. Lisäksi ICI:n 5.6.1984 päivätystä, komission tietojensaantipyyntöönantamasta vastauksesta (väitetiedoksiannon liite 4) ilmenee, että näitä kokouksiaon pidetty ”melko säännönmukaisesti, noin kerran kuussa, ja että niitä on pidettyeri johtajatasoilla”. ICI on täsmentänyt, että ottaen erityisesti huomioon se seikka,ettei mitään näihin kokouksiin liittyvää asiakirjaa ole voitu löytää, se ei ole voinutilmoittaa vuoden 1980 elokuun jälkeen pidettyjen kokousten päivämääriä eikäpaikkoja. Se on sen sijaan voinut yksilöidä ajallisesti läheisimmän vuoden eli vuoden1983 ensimmäisen 10 kuukauden aikana pidettyjen, tuottajien välisten yhdeksänepämuodollisen kokouksen paikat ja päivämäärät. Kokouksista kuusi pidettiinZürichissä 15.2., 11.3., 18.4., 10.5., 18.7. ja 11.8.1983, kaksi Pariisissa 2.3. ja12.9.1983 ja yksi Amsterdamissa 10.6.1983. ICI on lisäksi luetellut yritykset, joidense väittää osallistuneen vähintään joihinkin näistä epämuodollista kokouksista, janämä yritykset ovat aakkosjärjestyksessä luetellen Anic, Atcohem, BASF, DSM,Enichem, Hoechst, Hüls, ICI, Kemanord, LVM, Montedison, Norsk Hydro, PCUK,SAV, Shell, Solvay ja Wacker.

676.

    Shell on tietojensaantipyyntöön 3.12.1987 antamassaan vastauksessa (väitetiedoksiannon liite 42) vahvistanut osallistuneensa Pariisissa 2.3.1983 pidettyynkokoukseen ja Zürichissa 11.8.1983 pidettyyn kokoukseen, joiden osalta komissiooli hankkinut näytön sen osallistumisesta niihin; tämä näyttö koostuu kalenteriintehdyistä merkinnöistä.

677.

    My1ös BASF on komission tietojensaantipyyntöön 8.12.1987 antamassaanvastauksessa (väitetiedoksiannon liite 5) todennut, että vuodesta 1980 vuoden 1983lokakuuhun PVC:n tuottajat pitivät kokouksia ”joskus jopa kerran kuukaudessa”.Se on myös luetellut ne yritykset, jotka säännöllisesti tai epäsäännöllisesti olivatedustettuina näissä kokouksissa, ja nämä yritykset ovat aakkosjärjestyksessäluetellen Anic, Atochem, Enichem, Hoechst, Hüls, ICI, LVM, Montedison, NorskHydro, Shell, Solvay ja Wacker.

678.

    Lopuksi on vielä todettava, että täsäs oikeudenkäynnissä Montedison on myöntänyt,että tuottajien välillä oli epämuodollisia kokouksia, joihin erityisjulkaisuissa viitattiin.

679.

    Vaikka kantajat eivät kiistä näiden tuottajien välisten epämuodollisten kokoustenpitämistä, ne kuitenkin esittävät kriittiset huomautuksensa näiden kokoustenaiheesta, jota niiden mukaan ei ole näytetty toteen.

680.

    Ensiksi on muistettava, että huolimatta lukuisista kyseisenä ajanjaksona pidetyistäkokouksista ja asetuksen N:o 17 11 ja 14 artiklan nojalla tehdyistä tutkimustoimistakomissio ei ole onnistunut saamaan yhtään pöytäkirjaa tai muistiota näistäkokouksista. Päinvastoin kuin kantajat väittävät, Päätöksen 9 kohdasta ei ilmene,että komissio olisi pelkästään tämän seikan perusteella päätellyt kokousten aiheenaolleen kilpailun rajoittaminen.

    

681.

    Tietojensaantipyyntöihin antamassaan vastauksessa ICI on ilmoittanut, että näissäkokouksissa käsiteltiin suurta määrää asioita ja että niissä ”muun muassakeskusteltiin hinnoista ja volyymeistä”. Tarkemmin ottaen se on ilmoittanut, että”kyseisenä ajanjaksona näissä tuottajien välisissä kokouksissa on tietysti keskusteltuhintatasoista ja marginaalista, joilla tuottajat voisivat pienentää tappioitaan. ICI:nmukaan jokainen tuottaja on ilmoittanut omat näkemyksensä asiasta ja niistä onkeskusteltu. Tuottajilla oli usein erilaisia näkemyksiä asianmukaisista hintatasoista — — Kuitenkin päästiin näennäiseen yhteisymmärrykseen siitä, mikä olisi voinutedustaa sellaisia hintatasoja, joita tuottajat voisivat tavoitella; näissä keskusteluissaei kuitenkaan päädytty mihinkään kiinteään hintasitoumukseen. ICI:n tuolloisten— ja nykyisten — arvioiden mukaan tällainen yhteisymmärrys oli pikemminkinnäennäistä kuin tosiasiallista. ICI:n tietämän mukaan on varmaa, että jokaisellanäihin keskusteluihin osallistuneella on ollut vapaus ryhtyä kaikkiin itsenäisiintoimenpiteisiin, jotka se on katsonut asianmukaisiksi sille ominaistenyrityskohtaisten olosuhteiden vuoksi”.

682.

    Tietojensaantipyyntöön 3.12.1987 antamassaan vastauksessa Shell on myöntänytosallistuneensa kahteen ICI:n luettelemista kokouksista. Näistä ensimmäisen,Pariisissa 2.3.1983 pidetyn kokouksen osalta Shell totesi seuraavaa: ”Kokouksessakeskusteltiin alaa kohdanneista vaikeuksista, ja muut tuottajat tekivät hintojenkorottamista ja volyymien valvontaa koskevia ehdotuksia. [Shellin edustaja] ei olekannattanut näitä ehdotuksia. [Hän] ei voi muistaa, tehtiinkö hinta-aloitteesta taivolyymejä koskevasta aloitteesta sopimus tai päästiinkö niistä yhteisymmärrykseen.”Jälkimmäisen kokouksen osalta, joka pidettiin Zürichissa 11.8.1983, Shell totesi, että”jotkut tuottajat esittivät mielipiteensä eräästä hinta-aloitteesta. [Shellin edustaja]ei kannattanut näitä näkemyksiä. [Hän] ei voi muistaa, tehtiinkö asiasta sopimus taipäädyttiinkö siitä yhteisymmärrykseen”.

683.

    Tältä osin on korostettava, että päinvastoin kuin kantajat väittävät, komissio ei oleymmärtänyt väärin eräiden yritysten tietojensaantipyyntöihin antamien vastaustenmerkitystä. Niinpä se on todennut, että kukin näistä tuottajista oli näiden kokoustenaiheesta huolimatta väittänyt, ettei niissä ollut annettu mitään ”sitoumuksia” (ks.ICI:n osalta Päätöksen 8 kohdan 2 alakohta ja erityisesti Shellin ja Hoechstin osalta9 kohdan 1 alakohta).

684.

    Sitä paitsi on huomattava, että suunnitteluasiakirjoissa mainittiin nimenomainenaikomus ottaa käyttöön tuottajien kesken ”uusi kokouskehys”, jonka puitteissajärjestetyissä kokouksissa keskusteltaisiin hinta-, volyyminvalvonta- jatietojenvaihtojärjestelmistä. Lisäksi komissio on näyttänyt toteen, että kyseisenäajanjaksona tuottajien kesken oli kokouksia. Lopuksi on todettava, kuten edellätehdystä tarkastelusta ilmenee, että komissio on näyttänyt toteen, että kyseisenäajanjaksona oli olemassa tuottajien välisiä kiintiö-, hintojen valvonta - jatietojenvaihtomekanismeja.

685.

    Siitä, että suunnitteluasiakirjoista ilmenevät ja PVC-markkinoilla tosiasiallisestikäyttöönotetut menettelytavat suoraan vastasivat toisiaan, komissio on perustellustipäätellyt, että tuottajien välisten epämuodollisten kokousten tosiasiallisena aiheenaolivat olleet suunnitteluasiakirjoissa mainitut aiheet.

686.

    Edellä esitettyjen seikkojen perusteella on pääteltävä, että komissio on määritellytoikein tuottajien välillä vuosina 1980—1984 pidettyjen kokousten aiheen.

-

687.

    Näin ollen ne huomautukset, jotka kantajat ovat esittäneet Päätöksen siitä osasta,jonka otsikkona on ”Tosiasiat”, on hylättävä.

2.    Oikeudelliset seikat

688.

    Kantajat moittivat komissiota siitä, että se on tehnyt useita oikeudellisia virheitäsoveltaessaan perustamissopimuksen 85 artiklaa. Komissio on kantajien mukaanensinnäkin tehnyt oikeudellisen virheen luonnehtiessaan sopimukseksi ”ja/tai”yhdenmukaistetuiksi menettelytavoiksi niitä menettelytapoja, joista se moittii

yrityksiä (a). Toiseksi komissio ei tässä tapauksessa ole luonnehtinut virheettömästisopimuksen olemassaoloa eikä yhdenmukaistettujen menettelytapojen olemassaoloa(b). Kolmanneksi komissio on kantajien mukaan myös rikkonutperustamissopimuksen 85 artiklaa määrittäessään toteutetuksi väitetyn salaisenyhteistyön kohteen tai vaikutuksen (c). Lopuksi komissio on myös tehnytoikeudellisen virheen määrittäessään vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan(d).

a) Luonnehtiminen sopimukseksi ”ja/tai” yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

689.

    LVM, Elf Atochem, DSM, Hüls ja Enichem väittävät komission rikkoneenperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa kun se tyytyi Päätöksen päätösosassatoteamaan, että yritykset olivat osallistuneet sopimukseen ”ja/tai”yhdenmukaistettuun menettelytapaan.

690.

    Kantajat tosin toteavat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on hyväksynytyhdistetyn luonnehdinnan mahdollisuuden (ks. erityisesti asia T-8/89, DSM v.komissio, tuomio 17.12.1991, Kok. 1991, s. II-1833, 234 ja 235 kohta).

691.

    Kuitenkin tehdessään tässä tapauksessa vaihtoehtoisen oikeudellisen luonnehdinnaneikä kumulatiivista luonnehdintaa komissio on Enichemin mukaan menetellyt tämänoikeuskäytännön vastaisesti.

692.

    LVM, Elf Atochem, DSM ja Hüls väittävät puolestaan, että edellä mainittuaoikeuskäytäntöä voi soveltaa vain erityisissä olosuhteissa. Niinpä tällainen ratkaisuon mahdollinen vain siinä tapauksessa, että asiassa on esitetty näyttö kummankinluonnehdinnan tueksi. Komissio ei tässä tapauksessa kuitenkaan ole täsmällisestiosoittanut sopimuksen olemassaoloa eikä yhdenmukaistetun menettelytavanolemassaoloa.

693.

    LVM, DSM ja Enichem huomauttavat, että näiden kahden oikeudellisenluonnehdinnan välisestä erosta aiheutuu eroja asian selvittämisen suhteen.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

694.

    Aluksi on todettava, että LVM:n, Elf Atochemin, DSM:n ja Hülsin esittämilläperusteluilla ei ole tarkoitus kiistää itse periaatetta teon luonnehtimisestasopimukseksi ”ja/tai” yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, mikä Päätöksen 1artiklassa on tehty, vaan pikemminkin se seikka, että tässä tapauksessa voitiin tehdätällainen luonnehdinta, koska ei ole näytetty toteen sopimuksen eikä

yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaoloa. Tämän kanneperusteenhyväksyminen riippuu siis seuraavan kanneperusteen hyväksymisestä.

695.

    Ainoastaan Enichem kiistää myös itse lähtökohdan eli teon luonnehtimisensopimukseksi ”ja/tai” yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi.

696.

    On todettava, että kun kyse on monitahoisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta, jossauseat tuottajat ovat useiden vuosien ajan tavoitelleet sitä, että ne voisivat yhdessäohjata markkinoita, komissiolta ei voida edellyttää, että se yksilöisi kunkin yrityksenja kunkin hetken osalta täsmällisesti rikkomisen sopimukseksi taiyhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, kun perustamissopimuksen 85 artiklassa jokatapauksessa tarkoitetaan kumpaakin näistä kilpailusääntöjen rikkomisen muodoista.

697.

    Komissiolla on näin ollen oikeus luonnehtia tällainen monitahoinenkilpailusääntöjen rikkominen sopimukseksi ”ja/tai” yhdenmukaistetuksimenettelytavaksi, kunhan rikkominen koostuu tekijöistä, jotka on luokiteltava”sopimukseksi”, ja tekijöistä, jotka on luokiteltava ”yhdenmukaistetuksimenettelytavaksi”.

698.

    Tällaisessa tilanteessa kaksitahoista luonnehtimista ei ole ymmärrettävä siten, ettätällainen luonnehdinta edellyttäisi samanaikaisesti ja kumulatiivisesti näyttöä siitä,että kukin näistä tosiseikoista olisi osa sopimuksen ja yhdenmukaistetunmenettelytavan perustaa, vaan sen on ymmärrettävä tarkoittavan sitä kokonaisuutta,johon kuuluu tosiseikkoja, joista tietyt on luonnehdittu perustamissopimuksen 85artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi sopimukseksi ja toiset siinä tarkoitetuksiyhdenmukaistetuksi menettelytavaksi; kyseisessä kohdassa ei ole erityistäluonnehdintaa tämäntyyppisille monitahoisille kilpailusääntöjen rikkomisille.

699.

    Tämä kanneperuste, sellaisena kuin Enichem on sen esittänyt, on näin ollenhylättävä.

b) Teon luonnehtiminen tässä tapauksessa ”sopimukseksi” ja/tai”yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi”

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

    

700.

    Kantajat väittävät, että komissio ei ole näyttänyt toteen sopimuksen eikäyhdenmukaistetun menettelytavan olemassaoloa.

701.

    BASF ja ICI katsovat, että jotta teko voidaan luonnehtia perustamissopimuksen 85artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi sopimukseksi, on oltava olemassa tekijöitä, joistailmenee sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin ja vastavuoroisen velvollisuudenolemassaolo (asia 44/69, Buchler v. komissio, tuomio 15.7.1970, Kok. 1970, s. 733,25 kohta ja em. yhdistetyt asiat Van Landewyck ym. v. komissio, tuomion 86 kohta).Perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan mukaan sopimus on pitänyt tehdävähintään kahden sellaisen osapuolen välillä, jotka ovat ilmaisseet, vaikkakaan eivät

sitovasti, tahtonsa ryhtyä tiettyyn menettelytapaan, joka on omiaan vääristämäänkilpailua (asia 28/77, Tepea v. komissio, tuomio 20.6.1978, Kok. 1978, s. 1391). Eisiis riitä, että näytetään toteen se, että tuottajilla on samanlaiset näkemykset jostainasiasta.

702.

    Kantajat huomauttavat tässä tapauksessa, että kuten tosiseikkojen tarkastelustailmenee, tapauksessa ei ole näytetty toteen, että ”valvontalista”, josta ei tiedetä,onko se lähetetty muille yrityksille tai onko sitä edes saatettu niiden tietoon,muodostaisi ehdotuksen salaiseksi yhteistyöksi. Mistään ei ilmene, että”valvontalistasta”, jonka väitetään muodostavan ehdotuksen, olisi keskusteltu, ettäse olisi laadittu yhteisestä sopimuksesta ja että muut tuottajat olisivat hyväksyneetsen. Lisäksi ”ehdotuksiin annettu vastaus” ei voi merkitä suunnitelluksi väitetynyhteistoimintajärjestelyn hyväksymistä, mikä ilmenee sen sanamuodostakin. Missääntapauksessa ei ole näytetty toteen, että ”ehdotuksiin annetussa vastauksessa”ilmaistut mielipiteet olisivat peräisin joltakin muulta PVC:n tuottajalta.

703.

    Lisäksi kantajat väittävät, että kokousten pelkän olemassaolon perusteella ei voidanäyttää toteen niiden aihetta. Niitä ei myöskään voida millään perusteella yhdistäätehdyksi väitettyyn kokonaissuunnitelmaan. Komission hinta-aloitteiden osaltakäyttämistä asiakirjoista ilmenee tosiasiassa, että yritykset ovat noudattaneetitsenäistä hinnoittelupolitiikkaa markkinoiden kehitystä mukaillen; mikään näistäasiakirjoista ei sen sijaan muodosta näyttöä tuottajien välisestä, hinnankorotuksiaedeltävästä yhteistoiminnasta.

704.

    Elf Atochemin mukaan komissio ei ole näyttänyt varmuudella toteen sopimuksenolemassaoloa. Pelkkä kokousten olemassaolo ei riitä selvitykseksi tällaistenkokousten aiheesta eikä kokouksiin osallistuneiden osapuolten liittymisestäsopimukseen. Komissio ei voi tämän kantajan mukaan päätellä sellaisten seikkojenperusteella, jotka enintään ovat ilmaus sellaisista menettelytavoista, jotka eivät oleyleisiä, yhtäläisiä eivätkä pysyviä, että kyseessä olisi ”laaja pysyvä sopimus”.Kyseessä olisi tällöin korkeintaan joukko erillisiä peräkkäisiä sopimuksia.

705.

    Kantajat eivät ole eri mieltä Päätöksen 32 artiklan kolmannessa kohdassa esitetystäyhdenmukaistetun menettelytavan määritelmästä (em. asia ICI v. komissio, tuomio14.7.1972, 112 kohta; em. asia Suiker Unie v. komissio, tuomion 174 kohta; asia172/80, Züchner, tuomio 14.7.1981, Kok. 1981, s. 2021, 12—14 kohta ja em. asiaCRAM ja Rheinzink v. komissio, tuomion 20 kohta). Elf Atochem, BASF, ICI jaHüls korostavat kuitenkin, että yhdenmukaistetun menettelytavan käsite edellyttääkahta tekijää, joista toinen on subjektiivinen (yhdenmukaistaminen) ja toinenobjektiivinen (markkinakäyttäytyminen eli menettelytapa). Komissio ei tässätapauksessa kuitenkaan ole näyttänyt toteen kumpaakaan näistä tekijöistä.Erityisesti on niin, että koska komissio ei ole tutkinut yritystenmarkkinakäyttäytymistä, se on jättänyt näyttämättä juuri yhdenmukaistetunmenettelytavan olemassaolon.

706.

    LVM ja DSM korostavat, että komissio on perustamissopimuksen 85 artiklanvastaisesti halunnut määrätä sanktioita rikkomisen yrityksestä. Näiden kantajienmukaan on näet niin, että kun kyse on tarkoituksesta tai vaikutuksesta, onväistämättäkin oltava olemassa täytäntöönpanotoimia. Niinpäperustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle jäävät yritys taiaikomus tehdä kielletty sopimus ja luonteensa puolesta kaikki yhdenmukaistamisenmuodot, jotka eivät ole johtaneet täytäntöönpanotoimien suorittamiseen”menettelytapojen” muodossa. LVM ja DSM katsovat näin ollen, ettei pelkkääosallistumista kokouksiin, joilla oli kielletty aihe, voida luokitella sanktioitavaksiteoksi.

707.

    Elf Atochem korostaa, että samansuuntainen käyttäytyminen voi olla ainoastaanosittainen näyttö yhdenmukaistetusta menettelytavasta (em. asia AhlströnOsakeyhtiö ym. v. komissio); se toteaa, että todistustaakka ei voi kääntyäpelkästään tällaisen samansuuntaisen käyttäytymisen toteamisen johdosta(julkisasiamies Darmonin ratkaisuehdotus em. yhdistetyissä asioissa AhlströmOsakeyhtiö ym. v. komissio, Kok. 1993, s. I-1445). Lisäksi kantaja väittää, ettäkomissio ei ole näyttänyt toteen edes tätä samansuuntaista käyttäytymistä hintojentai kiintiöiden ja korvausten osalta.

708.

    BASF väittää, että pelkästään se seikka, että keskenään kilpailevat yrityksetkorottavat hintoja, ei merkitse, että yritykset olisivat neuvotelleet asiasta keskenään(em. asia ICI v. komissio, tuomio 14.7.1972). Se korostaa tältä osin sitä, ettähinnalla on ratkaiseva merkitys PVC:n myynnissä ottaen huomioon, että kyse onhyvin painavasta, toisella tuotteella korvattavissa olevasta tuotteesta. Hinta asettuunäin ollen tarjonnan ja kysynnän perusteella tasapainoon. Se, että yksi tuottajalaskee hintaa, mikä on ainoa sen käytössä oleva keino kasvattaamarkkinaosuuksiaan, johtaa väistämättäkin hintojen yleiseen laskuun ottaenhuomioon tarjoajien pieni lukumäärä. Hinnankorostus sen sijaan onnistuu vain, josmarkkinaolosuhteet sallivat sen; jos ne eivät salli sitä, muut tuottajat eivät seuraakorotusta, ja korotuksen alullepanija joko menettää markkinaosuuksia tai joutuulaskemaan hintojansa.

709.

    Wacker ja Hoechst huomauttavat, että komissio on menetellyt virheellisestijättäessään tarkastelematta yritysten tosiasiallista käyttäytymistä markkinoilla.

710.

    SAV:n mukaan komissio on laiminlyönyt velvollisuutensa tarkastella perusteellisestija objektiivisesti toteutetuksi väitetyn yhteistoimintajärjestelyn taloudellistatoimintaympäristöä (em. asia LTM ja em. yhdistetyt asiast Suiker Unie ym. v.komissio, Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio ja SIV ym. v. komissio). Komissioon tässä tapauksessa esittänyt vain muutamia yleisiä huomautuksia markkinoista(Päätöksen perustelujen 5 ja 6 kohta), mutta se ei ole ollenkaan tarkastellutmarkkinoiden todellista toimintaa.

711.

    Montedisonin mukaan komissio ei ole ottanut huomioon niitä ehtoja, joidenmukaan hinnat määräytyvät teollisuuskäyttöön tarkoitetuille tuotteille;

todellisuudessa hinnastot julkaistaan säännöllisesti, ja toimialan johtavan yrityksenkäyttämän hinnan perusteella muut yritykset voivat asettaa hintansa ilman, ettätämä merkitsisi luopumista itsenäisestä käyttäytymisestä (em. yhdistetyt asiat SuikerUnie ym. v. komissio). Komissio on tämän kantajan mukaan tyytynyt riitauttamaannämä itsestäänselvyydet vetoamalla ainoastaan kokousten aiheeseen, sellaisena kuinse ilmoitettiin suunnitteluasiakirjoissa, siihen, että lähes kaikki PVC:n tuottajatosallistuivat näihin kokouksiin, ja tuottajien sisäisiin liikeraportteihin (Päätöksen 21kohta). Mistään ei ilmene, että erään yrityksen sisällä laadittu vuoden 1980 ehdotusolisi hyväksytty ja pantu täytäntöön, eikä tätä kantajaa sitä paitsi mainittu kyseisessäaloitteessa; pelkästään se, että lähes kaikki tuottajat osallistuivat kokouksiin, eiilmaise mitään kokousten sisällöstä; lisäksi on niin, että sisäiset liikeraportit eivätkoske kantajaa. Montedison lisää, että se, että taulukkojen korotukset tehtiinkokousten jälkeen, jos tämä näytettäisiin toteen, ei merkitse korotusten olleensalaisen yhteistyön tulosta.

712.

    Enichem huomauttaa, että sen perusteella, että yksikään hinta-aloite ei ole koskaanonnistunut, voidaan päätellä, että kyse on yrityskohtaisista yrityksistä. Lisäksikomission keräämistä asiakirjoista (väitetiedoksiannon P:llä merkityt liitteet)ilmenee, että markkinat olivat erittäin kilpaillut, minkä ei voida katsoa johtuvan yksinkertaisesti siitä, että yhteistoimintajärjestelyssä ei toimittu sovitulla tavalla;suorien todisteiden puuttuessa väitettä yhteistoimintajärjestelystä on juuriperusteltava niiden yritysten, joiden oletetaan rikkoneen kilpailusääntöjä,tosiasiallisella salaiseen yhteistyöhön perustuvalla käyttäytymisellä, mitä tässätapauksessa ei ole tehty.

713.

    LVM, Elf Atochem, DSM, SAV, ICI, Hüls ja Enichem väittävät, että jos komissiontosiseikoista tekemät toteamukset näytettäisiin toteen, riittäisi, että yritykset, joitaepäillään kilpailusääntöjen rikkomisesta, vetoaisivat seikkoihin, jotka valottavatnäitä tosiseikkoja eri tavalla ja joiden nojalla näin ollen voidaan korvata komissionselitys toisella selityksellä (em. yhdistetyt asiat CRAM ja Rheinzink v. komissio,tuomion 16 kohta ja em. yhdistetyt asiat Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio,erityisesti tuomion 70 ja 72 kohta).

714.

    Komissio on kuitenkin hinta-aloitteiden osalta tässä tapauksessa hylännyt näyttöäesittämättä kantajien esittämän selityksen, joka perustuu ”hintojen barometristavahvistamista” koskevaan talousteoriaan. Tämä teorian mukaan hinta-aloitteet ovatainoastaan tulos sellaisten markkinoiden normaalista toiminnasta, joilla yritykseteivät ole yhdenmukaistaneet menettelyjään.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

715.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jotta kyseessä onperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus, riittää, ettäkyseessä olevat yritykset ovat ilmaisseet yhteisen tahtonsa käyttäytyä markkinoilla

tietyllä tavalla (ks. erityisesti em. asia ACF Chemiefarma v. komissio, tuomion 112kohta ja em. asia Van Landewyck ym. v. komissio, tuomion 86 kohta).

716.

    On ensinnäkin korostettava, että kantajien perusteilla pyritään ainakin osittainnäyttämään toteen, että suunnitteluasiakirjoja ei voida luokitellaperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi sopimukseksi. Nämäperusteet eivät kuitenkaan ole mitenkään asiaankuuluvia.

717.

    On nimittäin niin, että Päätöksen perusteluista ja erityisesti Päätöksen 29—31kohdasta, jotka koskevat sopimuksen luonnetta ja rakennetta, ilmenee, ettäkomissio ei ole luonnehtinut suunnitteluasiakirjoja tässä määräyksessä tarkoitetuksisopimukseksi. Sitä paitsi, kuten on korostettu, Päätöksen ”tosiseikkoja” koskevassaosassa komissio toteaa pitävänsä näitä asiakirjoja ”yhteistoimintajärjestelyn luomistakoskevana hankkeena”.

718.

    Lisäksi kantajat toistavat sellaisia tosiseikkoja koskevia väitteitä, jotka on jo esitettyaiemmin ja jotka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on hylännyt.

719.

    Kantajat eivät näin ollen voi tehokkaasti väittää, että kiintiö- jakorvausjärjestelmien, hinta-aloitejärjestelmien ja tuottajien tosiasiallisiamyyntimääriä koskevien tietojenvaihtojärjestelmien luominen tuottajien välisissäkokouksissa ja kyseisten järjestelmien yhteinen käyttäminen useiden vuosien ajaneivät olisi ilmaus yhteisestä tahdosta käyttäytyä markkinoilla tietyllä tavalla.

720.

        Lisäksi on niin, että vaikka perustamissopimuksen 85 artiklassa erotetaan käsite”yhdenmukaistetut menettelytavat” käsitteistä ”yritysten välinen sopimus” tai”yritysten yhteenliittymien päätös”, näin tehdään tarkoituksessa saattaa kyseisessäartiklassa annettujen kieltojen soveltamisalaan sellainen yritysten välisenyhteistoiminnan muoto, jolla korvataan tietoisesti kilpailun riskit yritysten väliselläkäytännön yhteistyöllä ilman, että jouduttaisiin tekemään varsinaista sopimusta (em.asia ICI v. komissio, tuomio 14.7.1972, 64 kohta). Yhteisöjen tuomioistuimenoikeuskäytännössä käytettyjä yhteistoiminnan ja yhteistyön kriteerejä, jotka eivätedellytä todellisen ”suunnitelman” laatimista, on tulkittava perustamissopimuksenkilpailua koskeviin sääntöihin kuuluvan sellaisen ajatuksen valossa, jonka mukaanjokaisen taloudellisen toimijan on määriteltävä itsenäisesti se toimintatapa, jota seaikoo noudattaa yhteismarkkinoilla. Vaikka pitää paikkansa, että tämä itsenäisyydenedellytys ei sulje pois taloudellisten toimijoiden oikeutta sopeutua älykkäästikilpailijoidensa todettuun tai niiltä odotettuun käyttäytymiseen, se on kuitenkinjyrkästi ristiriidassa sen kanssa, että tällaisten toimijoiden välillä olisi suoria taiepäsuoria kontakteja, joiden tarkoituksena on joko vaikuttaa jonkin tosiasiallisentai mahdollisen kilpailijan markkinakäyttäytymiseen tai paljastaa tällaisellekilpailijalle se, kuinka yritys itse on päättänyt käyttäytyä tai kuinka se aikoo itsekäyttäytyä markkinoilla, tai joilla on tällaisia vaikutuksia (em. yhdistetyt asiat SuikerUnie ym. v. komissio, tuomion 173 ja 174 kohta).

721.

    Kantajat eivät saata kyseenalaiseksi tätä oikeuskäytäntöä, jonka komissio onpalauttanut mieliin Päätöksen 33 kohdassa, mutta kylläkin sen soveltamisen tässätapauksessa.

722.

    Järjestäessään yli kolmen vuoden ajan kokouksia, joiden aiheen komissio onasianmukaisesti näyttänyt toteen, ja osallistuessaan näihin kokouksiin tuottajat ovatkuitenkin osallistuneet yhteistoimintaan, jossa ne ovat tietoisesti korvanneetkilpailun riskit käytännön yhteistyöllä.

723.

    Niinpä jokainen tuottaja ei ole ainoastaan tavoitellut kilpailijoidensa tulevaankäyttäytymiseen liittyvän epävarmuuden ennakolta tapahtuvaa poistamista vaan senon väistämättäkin pitänyt ottaa suoraan tai välillisesti huomioon näiden kokoustenaikana saadut tiedot määrittäessään toimintatapaa, jota se aikoi noudattaamarkkinoilla.

724.

    Kantajat kuitenkin tukeutuvat edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa CRAM jaRheinzink vastaan komissio annettuun tuomioon ja edellä mainituissa yhdistetyissäasioissa Ahlström Osakeyhtiö ym. vastaan komissio annettuun tuomioonriitauttaakseen komission johtopäätökset.

725.

    Tästä oikeuskäytännöstä ilmenee, että kun komission ratkaisutoiminta perustuuolettamukseen siitä, että toteennäytettyjä seikkoja ei voida selittää muuten kuinyritysten tekemällä yhteistoiminnalla, riittää, kun kantajat näyttävät toteen seikkoja,jotka valottavat eri tavalla komission toteennäyttämiä seikkoja ja joiden nojalla näinollen voidaan korvata komission tosiasioille antama selitys toisella selityksellä (em.yhdistetyt asiat CRAM ja Rheinzink v. komissio, tuomion 16 kohta ja em. yhdistetytasiat Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio, erityisesti tuomion 70, 126 ja 127kohta).

726.

    Tätä oikeuskäytäntöä ei voida soveltaa tässä tapauksessa.

727.

    Kuten komissio on todennut Päätöksen 21 kohdassa, näyttö yritysten tekemästäyhteistoiminnasta ei perustu pelkkään toteamukseen markkinakäyttäytymisiensamansuuntaisuudesta vaan asiakirjoihin, joista ilmenee, että menettelytavat olivatyhteistoiminnan tulosta (ks. edellä 582 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

728.

    Näissä olosuhteissa kantajien tehtävänä ei ole pelkästään esittää vaihtoehtoistaselitystä komission määrittämille tosiseikoilla, vaan niiden on myös kiistettäväsellaisten tosiseikkojen olemassaolo, jotka on näytetty toteen komission esittämilläasiakirjoilla. Kuten tosiseikkojen tarkastelusta ilmenee, tässä tapauksessa eikuitenkaan ole tehty näin.

729.

    Tästä seuraa, että komissio on perustellusti luokitellut teon perustamissopimuksen85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi.

730.

    Lopuksi on korostettava, että kuten Päätöksen 31 kohdasta ilmenee, käyttöönotetutmenettelytavat ovat tulos salaisesta yhteistyöstä, jota oli jatkunut useita vuosia jajoka perustui samoihin mekanismeihin ja jolla tavoiteltiin samaa yhteistä tavoitetta.Näin ollen komissio on perustellusti päätellyt, että näitä menettelytapoja olipidettävä pikemminkin yhtenä pysyvänä salaisena yhteistyönä kuin toinen toistaanseuranneina erillisinä sopimuksina.

731.

    Tämä kanneperuste on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

c)    Tarkoituksen tai vaikutuksen luonnehtiminen kilpailua rajoittavaksi

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

732.

    LVM ja DSM väittävät, että kilpailun rajoittamisen käsite edellyttää selväämarkkinakäyttäytymistä ja sen vaikutusta markkinoihin, jotka ovat olennaiset tekijätkilpailusääntöjen rikkomisen toteamiselle. Koska menettelytapoja ei ole näytettytoteen, komission olisi pitänyt tässä tapauksessa yrittää näyttää toteen niidenvaikutus PVC-markkinoihin. Näin ei ole tapahtunut, sillä komissio on tyytynytväitteisiin, jotka sitä paitsi ovat spekulatiivisia.

733.

    LVM, DSM, Wacker ja Hoechst väittävät, että komissio on lainvastaisesti jättänyttekemättä tai teetättämättä taloudellista analyysiä toteutetuksi väitetynyhteistoimintajärjestelyn vaikutuksista, vaikka sen on arvioitavayhteistoimintajärjestelyn vaikutuksia markkinoihin ja otettava huomioontaloudellinen yhteys (ks. erityisesti em. asia LTM ja em. yhdistetyt asiat AhlströmOsakeyhtiö ym. v. komissio, tuomion 70 kohta). Lisäksi se on näiden kantajienmukaan hylännyt kaikki ne taloudelliset päätelmät, joihin rikkomisesta epäillyiltäyrityksiltä toimeksiannon saanut asiantuntija oli päätynyt ja joista ilmenee, ettäPVC-markkinoille oli tyypillistä kireä kilpailu. Wacker ja Hoechst vaativat, ettäkomission suorittaman, yhteistoimintajärjestelyn vaikutuksia koskevanriittämättömän tarkastelun korjaamiseksi hankittaisiin asiantuntijalausunto näidenvaikutusten arvioimiseksi tai että niille myönnettäisiin aikaa tällaisenasiantuntijalausunnon pyytämiseksi ja saamiseksi. SAV puolestaan korostaa, ettäkomissio on tyytynyt esittämään vain muutamia yleisiä huomautuksia markkinoista(Päätöksen 5 ja 6 kohta) mutta että se ei ole mitenkään tarkastellut markkinoidentodellista toimintaa.

734.

    ICI:n mukaan hintoja koskevan, toteutetuksi väitetyn yhteistoimintajärjestelynvaikutusta arvioidessaan komissio ei ole ottanut huomioon esitettyjä taloudellistaluonnetta olevia todisteita. Nämä kuitenkin olisivat näyttäneet toteen, että PVC-markkinoille oli tyypillistä kireä kilpailu, mikä näin vahvistaa, että PVC:n hintoihinvaikutti ainoastaan kilpailutilanne. Komissio puolestaan ei kyseisen kantajanmukaan ole esittänyt väitteensä tueksi mitään sellaista seikkaa, joka ei perustuisipelkkiin väitteisiin. Tosiasia on, että mitä tahansa kokouksissa onkaan voinuttapahtua, sillä ei ole ollut mitään vaikutusta hintoihin.

735.

    BASF moittii komissiota siitä, että tämä ei ole tarkastellut riittävästi toteutetuksiväitetyn yhteistoimintajärjestelyn vaikutuksia, mitä vahvistaa se, että Päätöksensaksankielisen version 37 kohdassa on yksi kappale vähemmän kuin vuoden 1988päätöksen saksankielisessä versiossa.

736.

    Montedison puolestaan huomauttaa, että polttoöljyn hinnan vuonna 1979 tehdynhuomattavan korotuksen johdosta PVC-ala joutui vakavaan kriisiin. Kaikki yrityksettuottivat vuosina 1980—1986 tappiota, minkä johdosta jotkut niistä joutuivatvetäytymään markkinoilta. Tuossa tilanteessa yritykset ovat käyttäneetkokoontumisoikeuttaan ja oikeuttaan ilmaista vapaasti mielipiteensä. Niinpämenettelytavat, joista yrityksiä moititaan, eivät ole lainvastaisen yhteistoiminnantulosta; ne ovat ainoastaan yrityksiä paikata osittain tappioita ja ne ovat ainoajärkevä käyttäytymismuotoa kriisissä olevilla markkinoilla. Menettelytavoilla, joistayrityksiä moititaan, ei myöskään ole ollut vaikutusta kilpailuun; komissio itsenimittäin on todennut hinta-aloitteiden epäonnistuneen joko täydellisesti tai osittain.

737.

    Hüls väittää, että tehdyksi väitetyillä hinta-aloitteilla ei ole ollut vaikutuksia, sillämarkkinahinnat olivat matalampia kuin asetetuiksi väitetyt tavoitehinnat.

738.

    Enichem väittää, että komissio ei ole esittänyt näyttöä siitä, että menettelytavoillaolisi ollut vaikutuksia markkinoihin. Aiheutuneeksi väitetty psykologinen vaikutus,johon komissio vetoaa, ei vastaa mitään täsmällistä oikeudellista käsitettä. Lisäksihintojen nousu vuoden 1981 tammikuusta vuoden 1984 lokakuuhun on ollutainoastaan minimaalista.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

739.

    Tosiseikkojen tarkastelusta ilmenee, että yritysten väitetään rikkoneenkilpailusääntöjä siten, että ne ovat yhteisesti vahvistaneet hintoja ja myynninvolyymeja PVC-markkinoilla. Tällaisen rikkomisen, joka mainitaan nimenomaisestiesimerkkinä perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa, tavoitteena on kilpailunrajoittaminen.

740.

    Sen seikan perusteella, että PVC-ala oli silloin, kun tehtiin ne teot, joista yrityksiämoititaan, vakavassa kriisissä, ei voida päätellä, etteivät perustamissopimuksen 85artiklan 1 kohdan soveltamisedellytykset olisi täyttyneet. Vaikka tämä markkinoidentilanne voidaan tarvittaessa ottaa poikkeuksellisesti huomioonperustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan mukaisen poikkeusluvan saamiseksi,on pakko todeta, että PVC:n tuottajat eivät missään vaiheessa ole tehneet tällaistapoikkeuslupahakemusta asetuksen N:o 17 4 artiklan 1 kohdan nojalla. On vieläkorostettava, että komissio on arviointiaan tehdessään ollut täysin tietoinen alaakohdanneesta kriisistä, mikä ilmenee erityisesti Päätöksen 5 kohdasta; lisäksi se onottanut sen huomioon sakon määrää määrittäessään.

741.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sopimuksen konkreettisia seurauksia eitarvitse ottaa huomioon 85 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa, jos ilmenee, ettäsopimuksen tarkoituksena on rajoittaa, estää tai vääristää kilpailuayhteismarkkinoilla (ks. erityisesti yhdistetyt asiat 56/64 ja 58/64, Consten ja Grundigv. komissio, tuomio 13.7.1966, Kok. 1966, s. 429, erityisesti s. 496). Siltä osin kuinkantajien esittämä kanneperuste on ymmärrettävä siten, että sillä vaaditaantodellisten kilpailunvastaisten vaikutusten toteennäyttämistä vaikkamenettelytapojen kilpailua rajoittava tavoite on näytetty toteen, sitä ei näin ollenvoida hyväksyä.

742.

    Lisäksi vaikuttaa siltä, että vuoden 1988 päätöksen saksankielisen version 37kohdassa olleet, yhteistoimintajärjestelyn vaikutuksiin liittyvät kaksi virkett+ onjätetty pois Päätöksen saksankielisestä versiosta. Koska tämän poisjättämisenainoana tarkoituksena oli Päätöksen eri kieliversioiden yhdenmukaistaminen,kantajat eivät voi päätellä tästä seikasta, että se osoittaisi kilpailusääntöjenrikkomisen vaikutusten riittämättömästä tarkastelusta.

743.

    On vielä korostettava, että päinvastoin kuin eräät kantajat väittävät, komissio ei oletyytynyt spekulatiiviseen analyysiin sen rikkomisen vaikutuksista, josta yrityksiämoititaan. Komissio on nimittäin tyytynyt Päätöksen 37 kohdassa korostamaan, ettäsen arvioiminen, olisivatko hintatasot olleet pitkällä aikavälillä matalampia, jossalaista yhteistyötä ei olisi tehty, on puhdasta spekulaatiota.

744.

    Sitä paitsi komissio on perustellusti päätellyt, että rikkominen, josta yrityksiämoititaan, ei ole jäänyt vaikutuksetta.

745.

    Niinpä eurooppalaisten tavoitehintojen vahvistaminen on väistämättäkin muuttanutkilpailutilannetta PVC-markkinoilla. Ostajien neuvotteluvaraa on hintojen osaltarajoitettu. Sitä paitsi, kuten jo on todettu (ks. edellä 655 kohta), liitteissä P1—P70olevissa useista liitteistä ilmenee, että ostajat ovat usein tehneet ostoja ennen hinta-aloitteen voimaantulopäivää. Tämä vahvistaa komission päätelmää, jonka mukaanostajat olivat tietoisia siitä, että tuottajien hinta-aloitteet rajoittivat niidenneuvottelumahdollisuutta, joten hinta-aloitteet eivät ole vaikutuksia vailla.

746.

    Vaikka pitää paikkansa, että tuottajat katsoivat joidenkin aloitteidenepäonnistuneen (ks. edellä 654 kohta), mistä komissio on ollut täysin tietoinenPäätöksessä, on selvää, että liitteisiin P1-P70 kuuluvissa useissa liitteissä viitataanhinta-aloitteiden täytäntöönpanon täydelliseen tai osittaiseen onnistumiseen.Tuottajat itse ovat useaan otteeseen todenneet, että hinta-aloitteella oli lopetettuhintojen lasku tai että ne olivat johtaneet markkinoilla käytettyjen hintojennousuun. Tässä yhteydessä voidaan esimerkkeinä mainita liite P3 (”korotus 1.11.[1980] oli tehtävä, joten ryhdyttiin toiseen toimenpiteeseen”), liite P5 (”1.11. [1980]tehty hinnankorotus ei ole onnistunut kokonaan, mutta hinnat ovat nousseetmerkittävästi”), liite P17 (”kesäkuussa [1981] tehdyt hinnankorotukset on asteittainhyväksytty kaikkialla Euroopassa”), liite P23 (”hintaeroosio on pysäytetty [vuoden1982] huhtikuun loppupuolella, kun ilmoitettiin eurooppalaisten hintojen yleisestä

korotuksesta tasolle 1.35 DEM 1.5. alkaen”) tai liite P33 (”homopolymeeri-PVC:n1.9. [1982] tehty hinnankorotus, jolla hinta nostettiin vähintään 1,50 DEM:iinkilolta, on ollut menestyksekäs yleisen suuntauksen kannalta”).

747.

    Tuottajien itsensä tosiseikkojen tapahtumisajankohtana tekemistä objektiivisistatoteamuksista ilmenee näin ollen, että hinta-aloitteilla on ollut vaikutustamarkkinoiden hintatasoon.

748.

    Kuten komissio on korostanut (Päätöksen 38 kohdassa), menettelytavoista, joistayrityksiä moititaan, on sitä paitsi tehty päätöksiä yli kolmen vuoden ajan. Näin ollenon hyvin epätodennäköistä, että tuottajat olisivat tuona ajanjaksona katsoneet, ettäne olisivat täysin tehottomia ja tarpeettomia.

749.

    Tästä seuraa, että komissio on arvioinut virheettömästi sen rikkomisen vaikutuksia,josta yrityksiä moititaan. Näin ollen ja ottaen erityisesti huomioon tuottajien itsensätosiseikkojen tapahtumisajanjaksona tekemät objektiiviset toteamukset, komissionei ollut tarpeen tehdä perusteellista taloudellista analyysiä yhteistoimintajärjestelynvaikutuksista markkinoihin. Tämän vuoksi ei ole syytä hyväksyä Wackerin jaHoechstin pyyntöä siitä, että tapauksessa määrättäisiin tehtäväksi tällainen analyysi.

750.

    Tämä kanneperuste on näin ollen hylättävä.

d) Sen määrittäminen, onko menettelytavoilla vaikutusta jäsenvaltioiden väliseenkauppaan

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

751.

    LVM ja DSM väittävät komission jättäneet näyttämättä toteen sitä, ettämenettelytavoilla, joista se moittii yrityksiä, olisi ollut vaikutusta jäsenvaltioidenväliseen kauppaan. Sillä, että sopimus olisi ”omiaan” vaikuttamaan kauppaan, eiole ratkaisevaa merkitystä sen kannalta, vaikuttaako se jäsenvaltion väliseenkauppaan, vaan ratkaiseva merkitys on sen taloudellisella vaikutuksella; tämävaikutus tai tällaisen vaikutuksen mahdollisuus on näytettävä toteen (em. asia LTM,Kok. 1966, s. 360 ja asia 42/84, Remia ym. v. komissio, tuomio 11.7.1985, Kok.1985, s. 2545, 22 kohta).

752.

    ICI:n mukaan komissio on vaikutusten tuntuvuutta tarkastellessaan tyytynytperustelemattomiin väitteisiin. Komissio on jättänyt ottamatta huomioontaloudellista laatua olevat todisteet, jotka kantaja oli esittänyt väitetiedoksiantoonantamassaan vastauksessa. Mitä tahansa tuottajien kokouksissa on voinutkintapahtua, sillä ei todellisuudessa ole ollut mitään vaikutusta jäsenvaltioiden väliseenkauppaan.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

753.

    Perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan soveltaminen edellyttää, ettäsopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat ovat omiaan vaikuttamaanjäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Näin ollen komissiolla ei ole velvollisuuttanäyttää toteen, että tällaisia vaikutuksia todella on olemassa (asia C-219/95 P,Ferriere Nord v. komissio, tuomio 17.7.1997, Kok. 1997, s. I-4411, 19 ja 20 kohta).

754.

    Lisäksi oikeuskäytännöstä ilmenee, että sopimus, yhdenmukaistettu menettelytapatai yritysten yhteenliittymän päätös ei kuulu 85 artiklan kiellon soveltamisalaan, josse vaikuttaa markkinoihin vain vähäisesti ottaen huomioon asianosaisten heikkoasema kyseisten tuotteiden markkinoilla (asia 5/69, Völk, tuomio 9.7.1969, Kok.1969, s. 295, 7 kohta).

755.

    Kuten komissio on korostanut Päätöksensä 39 kohdassa, menettelytavat, joistayrityksiä moititaan, ulottuvat tässä tapauksessa kaikkiin jäsenvaltioihin ja nekattavat lähes kaiken tämän teollisuustuotteen myynnin yhteisössä. Lisäksi suurinosa tuottajista myi tuotteitaan useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa. Eimyöskään ole kiistetty sitä, että vaikutukset yhteisön sisäiseen kauppaan olisivatmerkittäviä ottaen huomioon eri kansallisilla markkinoilla vallinnut tarjonnan jakysynnän epätasapaino.

756.

    Näin ollen komissio on virheettömästi todennut Päätöksen 39 kohdassa, ettämenettelytavat, joista yrityksiä moititaan, olivat omiaan vaikuttamaan tuntuvastijäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

e)    Muut oikeudellisia seikkoja koskevat kanneperusteet

Harkintavallan väärinkäyttöä koskeva kanneperuste

757.

    BASF katsoo komission syyllistyneen harkintavallan väärinkäyttöön kun se kieltäytyitekemästä väitteidensä tueksi tarpeellisia tutkimuksia yhteistoimintajärjestelynvaikutuksista markkinoihin, taloudellisesta toimintaympäristöstä, rikkomisenkestosta ja markkinoiden vapauden rajoituksista. Komissio on näin rikkonut silleasetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa myönnettyä harkintavaltaa.

758.

    Komissio korostaa, että tässä kanneperusteessa vain toistetaan aiempiakanneperusteita ja että se näin ollen on hylättävä samoista syistä. Komissio jokatapauksessa kieltää käyttäneensä valtuuksiaan muiden kuin esitettyjen päämääriensaavuttamiseksi.

759.

    Sellaisten objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen puuttuessa, joistailmenisi, että Päätös on tehty yksinomaan tai ainakin olennaisilta osin muiden kuinesitettyjen päämäärien saavuttamiseksi, tämä kanneperuste on hylättävä.

Päätöksen päätösosan ja perustelujen yhtäpitävyyden puuttumista koskevakanneperuste

760.

    Shell korostaa Päätöksen päätösosan 1 artiklan ja Päätöksen perustelujenyhtäpitävyyden puuttumista. Se huomauttaa ensinnäkin, että Päätöksenperusteluissa sitä moititaan vain yhdenmukaistetusta menettelytavasta eikä yritystenvälisestä sopimuksesta (Päätöksen 34 kohta); toiseksi, että on todettu, että se ei oleosallistunut mitenkään suunnitteluasiakirjojen laadintaan (48 kohta); kolmanneksi,että sen on väitetty osallistuneen yhteistoimintajärjestelyyn vuoden 1982tammikuusta vuoden 1983 lokakuuhun (48 ja 54 kohta) ja lopuksi, että senosallistuminen todettiin rajoitetuksi (48 ja 53 kohta). Kaikkien näiden seikkojenosalta päätösosa on kuitenkin erilainen.

761.

    On huomattava, että päätöksen päätösosaa on tulkittava sen taustalla olevienperustelujen valossa.

762.

    Tässä tapauksessa päätösosan 1 artikla ei ole mitenkään ristiriidassa Päätöksenperustelujen 34 kohdan kanssa, koska kyseisessä artiklassa viitataan paitsisopimukseen niin myös yhdenmukaistettuun menettelytapaan. Koska tässä artiklassaviitataan rikkomisiin, jotka on tehty ”tässä päätöksessä mainittuina ajanjaksoina”,kantaja ei myöskään voi tehokkaasti vedota siihen, että päätösosa olisi ristiriidassaPäätöksen perustelujen kanssa siltä osin kuin kysymys on siitä, ettei se oleosallistunut vuoden 1980 yhteistoimintajärjestelyn luomista koskevaan hankkeeseen,tai siitä, kuinka kauan se on osallistunut yhteistoimintajärjestelyyn. Minkäänpäätösosassa mainitun perusteella ei voida päätellä, että komissio ei olisi ottanuthuomioon kantajan rajoitettua osuutta, sellaisena kuin se esitetään Päätöksenperustelujen 48 ja 53 kohdassa.

763.

    Tämä kanneperuste on näin ollen hylättävä.

C     Kantajien osallistuminen kilpailusääntöjen todettuun rikkomiseen

764.

    Kantajat moittivat komissio ensinnäkin siitä, että se on soveltanut kollektiivisenvastuun periaatteen (1). Toiseksi ne väittävät, että niiden osallistumista tähänrikkomiseen ei missään tapauksessa ole näytetty toteen (2).

1. Kollektiivinen vastuu, joka kantajilla väitetään olevan

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

765.

    Elf Atochem, BASF, SAV, ICI ja Enichem korostavat, että yrityksen vastuu voiyleismaailmallisesti tunnustetun periaatteen mukaisesti olla ainoastaanyrityskohtaista.

766.

    Komissio on tässä tapauksessa loukannut tätä periaatetta. Komissio katsooPäätöksen 25 kohdassa, ettei ole tarpeen osoittaa, että jokainen osallistuja onosallistunut yhteistoimintajärjestelyn jokaiseen ilmenemismuotoon vaan riittää, ettäarvioidaan niiden osallistumista ”kokonaisvaltaisesti tarkasteltuun”yhteistoimintajärjestelyyn.

767.

    Komissio huomauttaa, että kuten Päätöksen 25 kohdan toisesta alakohdasta, 26kohdan ensimmäisestä alakohdasta ja 31 kohdan lopusta ilmenee, se on ollut täysintietoinen tarpeesta näyttää toteen kunkin kantajan yrityskohtainen osallisuusyhteistoimintajärjestelyssä, josta yrityksiä moititaan.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

768.

    Komissio on Päätöksen 25 kohdan toisessa alakohdassa todennut seuraaaa: ”Mitätulee asian selvittämiseen käytännössä, komissio katsoo, että paitsi että on tarpeennäyttää yhteistoimintajärjestelyn olemassaolo toteen vakuuttavalla näytöllä, on myöstarpeen näyttää toteen, että jokainen järjestelyyn osalliseksi väitetty on liittynytyhteiseen järjestelmään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisi välttämättä oltavaasiakirjoja, joista ilmenisi, että jokainen osallistuja olisi ollut osallisena jokaisessarikkomisen ilmenemismuodossa. — — Tässä tapauksessa ei ole ollut mahdollistanäyttää toteen, että jokainen tuottaja olisi tosiasiassa osallistunutyhdenmukaistettuihin hinta-aloitteisiin, koska ei ole olemassa hintoja koskeviaasiakirjoja. Tämän vuoksi komissio on kunkin järjestelyyn osallistuneeksi oletetunosalta tarkastellut pikemminkin sitä, onko olemassa riittäviä ja varmoja todisteitasen kuulumisesta kokonaisvaltaisesti tarkasteltuun yhteistoimintajärjestelyyn, kuinsitä, onko olemassa näyttöä kunkin järjestelyyn osallistuneeksi oletetun osalta siitä,ettäe se on ollut osallinen jokaisessa yhteistoimintajärjestelyn ilmenemismuodossa.”

769.

    Päätöksen 31 kohdan lopussa todetaan seuraavaa: ”Tässä tapauksessa olennaistaon se, että tuottajat ovat liittyneet yhteen huomattavan pitkäksi ajanjaksoksitavoitellakseen yhteistä lainvastaista päämäärää, ja jokaisen osallistujan onkannettava vastuu paitsi välittömästi omasta osuudestaan mutta myös jaettu vastuukoko yhteistoimintajärjestelyn toiminnasta.

770.

    Päätöksen 25 kohdan toisen alakohdan ensimmäisestä virkkeestä ilmenee, ettäkomissio on ollut täysin tietoinen tarpeesta näyttää toteen kunkin yrityksenosallistuminen yhteistoimintajärjestelyyn, josta yrityksiä moititaan.

771.

    Tätä varten komissio on viitannut ”kokonaisvaltaisesti” tai ”kokonaisuutena”tarkasteltuun yhteistoimintajärjestelyn käsitteeseen. Tästä ei kuitenkaan voidapäätellä, että komissio olisi hyväksynyt kollektiivisen vastuun periaatteen siinämielessä, että se olisi katsonut joidenkin yritysten osallistuneen sellaisiin tekoihin,joiden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä, pelkästään sillä perusteella, että toistenyritysten osallisuus näihin tekoihin on sen sijaan näytetty toteen.

772.

    Itse asiassa ”kokonaisvaltaisesti” tai ”kokonaisuutena” tarkastellunyhteistoimintajärjestelyn käsitettä ei voida erottaa nyt tarkasteltavana olevankilpailusääntöjen rikkomisen luonteesta. Tämä rikkominen koostuu, kutentosiseikkojen tarkastelusta ilmenee, siitä, että usean vuoden ajan on säännöllisestijärjestetty kilpailevien tuottajien välisiä kokouksia, joiden aiheena oli sellaistenlainvastaisten menettelytapojen käyttöönottaminen, joilla oli tarkoitus järjestääkeinotekoisesti PVC-markkinoiden toimintaa.

773.

    Yritystä voidaan kuitenkin pitää vastuussa kokonaisvaltaisestayhteistoimintajärjestelystä, vaikka on näytetty toteen, että se on välittömästiosallistunut vain yhteen tai useampaan yhteistoimintajärjestelyn osatekijöistä, jostoisaalta se tiesi tai sen olisi väistämättä pitänyt tietää, että salainen yhteistyö, johonse osallistui erityisesti useiden vuosien ajan säännöllisesti järjestettyjen kokoustenkautta, kuului kokonaissuunnitelmaan, jonka tarkoituksena oli vääristää normaaliakilpailua, ja jos toisaalta tämä kokonaissuunnitelma kattoi kaikki osatekijät, joistayhteistoimintajärjestely muodostui.

774.

    Vaikka komissio ei asiakirjojen puuttuessa ole voinut tässä tapauksessa näyttäätoteen kunkin yrityksen osallistumista hinta-aloitteiden täytäntöönpanoon, joka oliyksi yhteistoimintajärjestelyn ilmenemismuodoista, se on kuitenkin katsonutvoivansa näyttää toteen, että jokainen yritys oli joka tapauksessa osallistunuttuottajien välisiin kokouksiin, joiden aiheena oli muun muassa hintojenvahvistaminen yhdessä.

775.

    Niinpä Päätöksen 20 kohdan neljännessä ja viidennessä alakohdassa todetaanseuraavaa: ”Koska komissio ei ole onnistunut saamaan hintoja koskevia asiakirjojakaikilta tuottajilta, se ei voi näyttää toteen, että ne kaikki ovat samanaikaisestiottaneet käyttöön täysin samoja hinnastoja tai jopa soveltaneet Saksan markoissailmoitettuja ‘eurooppalaisia tavoitehintoja‘. Komissio sen sijaan voi näyttää toteenjuuri sen, että yksi näiden kokousten, joihin kaikki yritykset osallistuivat,tärkeimmistä aiheista oli tavoitehintojen vahvistaminen ja hintaa- aloitteidenyhteensovittaminen.”

776.

    Tämä sama ajatus esitetään 26 kohdan viidennessä alakohdassa, jossa todetaanseuraavaa: ”Jokaisen järjestelyyn osallistuneen vastuun määrä ei riipu asiakirjoista,jotka sattumalta tai muuten ovat tai eivät ole saatavilla kyseisessä yrityksessä, vaansen osallisuudesta kokonaisvaltaisesti tarkastelteltuun yhteistoimintajärjestelyyn.Niinpä se seikka, että komissio ei ole onnistunut saamaan todisteita tiettyjenyritysten käyttäytymisestä hinta-asiassa, ei mitenkään vähennä niiden vastuunastetta, koska on näytetty toteen, että ne ovat täysimääräisesti osallistuneetyhteistoimintajärjestelyyn, jossa suunniteltiin hinta-aloitteita”.

777.

    Näin ollen komissio katsoo Päätöksessä voineensa näyttää toteen sen, että jokainenyritys oli ollut osallinen toisaalta yhteistoimintajärjestelyn tietyissäilmenemismuodoissa ja toisaalta, yhtäpitävien seikkojen perusteella, jokaisen

yrityksen osallistumisen sellaisiin tuottajien välisiin kokouksiin, joissa ne sopivatmuun muassa hinnoista, joita seuraavina päivinä tultaisiin soveltamaan. Tältä osinkomissio on pätevästi viitannut siihen, että yritys mainittiin suunnitteluasiakirjoissa,joissa suunnitellut hankkeet oli pantu täytäntöön ja todettu PVC-markkinoillakyseisten asiakirjojen laatimista seuranneina viikkoina, siihen, että yrityksenosallisuus muissa yhteistoimintajärjestelyn ilmenemismuodoissa oli näytetty toteen,tai vielä siihen, että BASF ja ICI olivat ilmoittaneet yrityksen osallistuneentuottajien välisiin kokouksiin.

778.

    Kaikista näistä seikoista ilmenee, että komissio ei ole katsonut kunkin yrityksenolevan kollektiivisessa vastuussa rikkomisesta tai että se olisi katsonut kunkinyrityksen olevan vastuussa sellaisesta yhteistoimintajärjestelyn ilmenemismuodosta,jonka suhteen se on ollut sivullinen, vaan komissio on katsonut kunkin yrityksenolevan vastuussa niistä teoista, joissa se on olut osallisena.

2. Kantajien yrityskohtainen osallisuus kilpailusääntöjen rikkomisessa

779.

    Kaikki tämän tapauksen kantajat ICI:ä lukuunottamatta katsovat, ettei niidenosallisuutta kilpailusääntöjen rikkomisessa, josta yrityksiä moititaan, ole näytettytoteen, ja ne tekevät näin joko erityisessä kanneperusteessa tai muissakanneperusteissa, jotka koskevat muun muassa tosiseikkojen toteennäyttämistä taiasian selvittämistä koskevia sääntöjä.

780.

    Näin ollen on tarkasteltava peräkkäin kunkin kantajan tilannetta ICI:n tilannettalukuunottamatta. Tämän kysymyksen tarkastelua ei voida erottaa kysymyksestä,joka koskee niiden asiakirjojen näyttöarvoa, joihin komissio viittaa, eikä edellätarkasteltuja, komission niistä tekemiä oikeudellisia päätelmiä koskevastakysymyksestä.

a)    DSM

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

781.

    Ensinnäkin kantajat kiistävät osallistuneensa tuottajien välisiin kokouksiin, joissaolisi keskusteltu hinnoista ja markkinaosuuksista. Komission tältä osin esittämättodisteet ovat nimittäin selvästi riittämättömiä. Niinpä ensinnäkin DSM:n nimenmainitseminen valvontalistassa, jonka näyttöarvo on jo kiistetty, ei osoita, että siitäilmenevä kokous olisi pidetty ja että DSM olisi osallistunut siihen. Lisäksi ICI:nilmoitukset, jotka sitä paitsi on tehty kaikin varauksin, koskevat vuonna 1983 elisellaisena vuonna, jona DSM oli jättänyt PVC-markkinat, tapahtuneita seikkoja.Lopuksi kantajat toteavat, että BASF ei ole ilmoittanut DSM:n osallistuneenkokouksiin.

782.

    Toiseksi kantajat katsovat käytetyksi väitetyn kiintiöjärjestelmän osalta, että DSM-asiakirjalla, joka on ainoa komission niitä vastaan esittämä asiakirja, jossa käytetäänilmaisua ”korvaus”, ei ole näyttöarvoa. Vaikka oletettaisiin, että tällä ilmaisulla onse merkitys minkä komissio katsoo sillä olevan, tämä ei merkitse sitä, että kantajatolisivat osallistuneet tällaiseen järjestelmään.

783.

    Kolmanneksi kantajat kiistävät myynnin valvonnan osalta sen, että komissio olisinäyttänyt toteen tällaisen järjestelmän olemassaolon.

784.

    Lopuksi kantajat huomauttavat tavoitehintojen ja hinta-aloitteiden osalta, ettäyhdenmukaistettujen hinta-aloitteiden olemassaoloakaan ei ole näytetty toteen.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

785.

    ICI on ilmoittanut DSM:n osallistuneen tuottajien välisiin kokouksiin (ks. edellä 675kohta), joiden lainvastaisuuden komissio on näyttänyt toteen (ks. edellä 679—686kohta). Päinvastoin kuin kantajat ilmoittavat, ICI:n ilmoitukset eivät koskepelkästään vuoden 1983 tammikuun jälkeistä ajanjaksoa vaan ne koskevat myösepämuodollisia kokouksia, joita pidettiin noin kerran kuussa ”vuoden 1980elokuusta lähtien”, minkä BASF on vahvistanut (ks. edellä 675 ja 677 kohta).

786.

    Lisäksi DSM mainittiin nimenomaisesti suunnitteluasiakirjoissa ICI:nsuunnitteleman ”uuden kokouskehyksen” odotetuksi jäseneksi. Ottaen huomioonnäissä asiakirjoissa suunniteltujen menettelytapojen ja PVC-markkinoillaseuranneina viikkoina todettujen menettelytapojen välinen suora korrelaatio (ks.edellä 662 kohta ja sitä seuraavat kohdat), DSM:n nimen mainitsemista voidaanpitää indisiona sen osallisuudesta rikkomiseen, josta yrityksiä moititaan.

787.

    Useat asiakirjat, joita komissio on käyttänyt näyttääkseen perustellusti toteenyhteisten hinta-aloitteiden olemassaolo (ks. edellä 637—661 kohta), ovat peräisinDSM:ltä. Lisäksi useissa näistä asiakirjoista ja erityisestä liitteissä P5, P13, P28 jaP41 viitataan myös siihen, että DSM on ”vakaasti kannattanut” näitä hinta-aloitteita.

788.

    Alcudia-asiakirjassa, joka muiden asiakirjojen kanssa vahvistaa PVC:n tuottajienvälisen myyntivolyymien valvontajärjestelmän olemassaolon, mainitaan epäsuorastiDSM, kun siinä todetaan, että ”PVC:n osalta yksi ainoa tuottaja ei osallistu[korvausjärjestelmään]” (ks. edellä 589 kohta); tietojensaantipyyntöön antamassaanvastauksessa ICI totesi Shellin olevan kyseinen tuottaja. Lisäksi DSM-asiakirja,jonka komissio on perustellut päätellyt vahvistavan tuottajien välisenkorvausjärjestelmän olemassaoloa (ks. edellä 594—598 kohta), on DSM:n yksikköjenlaatima kuukausikertomus markkinoiden tilanteesta.

789.

    Myynnin valvonnan osalta kantajat kuitenkin kiistävät vain tällaisen järjestelmänolemassaolon. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kuitenkin jo käsitellyt tätäväitettä ja hylännyt sen (ks. edellä 618—636 kohta).

790.

    Kaikki edellä esitetyt seikat huomioon ottaen komissio on perustellusti päätellytDSM:n olleen osallisena rikkomisessa, josta yrityksiä moititaan.

b)    Atochem

Kantajan väitteet ja niiden perustelut

791.

    Elf Atochemin mukaan komissio ei ole esittänyt mitään näyttöä siitä, että se olisiollut myötämielinen yhteistoimintajärjestelylle, josta yrityksiä moititaan, tai että seolisi osallistunut siihen.

792.

    Hinta-aloitteiden osalta kantaja korostaa, ettei missään asiakirjassa mainita sennimeä tai siihen kuuluvien yritysten nimiä. Mikään asiakirja-aineistossa oleva eimuodosta näyttöä siitä, että Elf Atochem olisi käyttäytynyt samansuuntaisesti kuinmuut PVC:n tuottajat. Päinvastoin, useat asiakirjat näyttävät toteen, että se ei olekäyttäytynyt kilpailua rajoittavasti eikä yhdenmukaistetusti.

793.

    Käytetyksi väitetystä kiintiö-, korvaus- ja markkinoiden valvontajärjestelmästäkantaja korostaa, että niillä kahdella asiakirjalla, joiden perusteella sitä epäilläänrikkomisesta (Atochem-taulukko ja Solvay-taulukot), ei ole näyttöarvoa. Komissioitse toteaa Päätöksen 11 kohdassa kuria löyhäksi. Kantajan mukaan Elf Atocheminmarkkinaosuuksien jatkuvat vaihtelut ovat selvästi ristiriidassa tällaisen järjestelmän,johon yrityksen väitetään osallistuneen, olemassaolon kanssa.

794.

    Komissio ei ole tämän kantajan mukaan näyttänyt toteen sitä, että Elf Atochemolisi ollut edustettuina tuottajien välisissä kokouksissa tai että se olisi aktiivisesti taipassiivisesti osallistunut niissä mahdollisesti tehtyjen päätösten tekemiseen.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

795.

    ICI on ilmoittanut Atochemin osallistuneen tuottajien välisiin kokouksiin (ks. edellä675 kohta), joiden lainvastaisuuden komissio on näyttänyt toteen (ks. edellä679—686 kohta).

796.

    BASF on vahvistanut kantajan olleen edustettuna näissä kokouksissa (ks. edellä 677kohta).

797.

    Lisäksi suunnitteluasiakirjoissa mainitaan sellaisina jäsenininä, joiden ICI olettiosallistuvan ”uuteen kokouskehykseen”, ”uusi ranskalaisyhtiö”, jonka osalta ei ole

kiistetty, että kyse oli Chloé -nimisestä yhtiöstä, eikä sitä, että tästä viimeksimainitusta yhtiöstä tuli sittemmin Atochem.

798.

    Edellä jo esitetyistä syistä (ks. edellä 788 kohta) Alcudia-asiakirjassa mainitaanepäsuorasti Atochem.

799.

    Atochem-taulukko, jossa pääpiirteittäin esitetään vuoden 1984 ensimmäiselläpuoliskolla vielä aktiivisesti toimineiden eri tuottajien myynnit ja vastaavat tavoitteet(ks. edellä 602 kohta ja sitä seuraavat kohdat), löydettiin tämän yrityksenpääkonttorista. Vaikka oletettaisiin, kuten kantaja väittää, että tämän yrityksenyksiköt eivät ole laatineet kyseistä taulukkoa, on kuitenkin niin, että siinäilmoitetaan sitä koskevat myyntitavoitteet sekä myyntiluvut.

800.

    Atochemin väite, jonka mukaan ”tuotannon kehitys ei ole osoitus käytetyksiväitettyjen kiintiöiden olemassaolosta” (kannekirjelmän s. 12), perustuu taulukkoon,joka oli kantajan väitetiedoksiantoon antaman vastauksen liitteenä 1. Riittää, kuntodetaan, että tämä taulukko koskee vuosia 1986 ja 1987, joista tässä tapauksessaei ole kyse.

801.

    Lopuksi on todettava, että myyntiluvuista, joita Solvay-taulukoissa on ja jotkakomissio on voinut tarkastaa, yksi koskee Atochemiä ja se pitää paikkansa (ks.edellä 628 kohta).

802.

    Vaikka komissio ei ole onnistunut saamaan mitään Atochemin hinnastoa, jonkaperusteella se olisi voinut tarkastaa, oliko tämä yritys pannut täytäntöön yhteisethinta-aloitteet, liitteistä P1—P70 ilmenee, että ranskalaiset tuottajat eivät ole jääneetyhteistoimintajärjestelyn tämän ilmenemismuodon ulkopuolelle. Sellaisten asiakirjojen kuten liitteiden P1, P6, P15, P19, P22, P26, P29, P32, P45 ja P48, joissaviitataan ”yleisiin aloitteisiin”, joilla oli tarkoitus korottaa ”kaikkia eurooppalaisiahintoja”, tai ”alan aloitteisiin”, lisäksi tietyissä muissa liitteissä viitataan erityisestiRanskan markkinoihin ja niiden perusteella voidaan päätellä, että kyseisillämarkkinoilla ilmoitettiin hinta-aloitteista ja sovellettiin kyseisiä aloitteita. Juuri tämäilmenee liitteistä P21, P23, P24, P30, P31 ja P38.

803.

    Vaikka pitää paikkansa, että kahdessa asiakirjassa viitataan ranskalaisten tuottajienaggressiiviseen asenteeseen hintojen osalta, on korostettava, että tämä ei voihorjuttaa komission päätelmiä. Komissio on nimittäin ensinnäkin ottanut tämänhuomioon tosiseikkoja tarkastellessaan, erityisesti Päätöksen 22 kohdankolmannessa alakohdassa, jossa täsmennetään seuraavaa: ”On myös totta, ettämuut tuottajat, jotka katsoivat olevansa hinta-aloitteiden vakaita kannattajia ja jotkaolivat valmiita hyväksymään volyymien pienenemisen ajaakseen läpihinnankorotuksen, moittivat eräitä tuottajia, jotka olivat osallistuneet kokouksiin,‘aggressiivisesta‘ tai ‘häiritsevästä‘ käyttäytymisestä tietyillä markkinoilla.”Komissio on viitannut myös tähän seikkaan oikeudellisessa arvioinnissaan, erityisestiPäätöksen 31 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, jossa täsmennetään seuraavaa:

”Järjestelyjen jonkin yksityiskohdan osalta tietty tuottaja tai tuottajien ryhmä onvoinut silloin tällöin esittää varaumia tai ilmoittaa olevansa eri mieltä tietystäkysymyksistä.” Lisäksi eräiden tuottajien satunnainen aggressiivinen käyttäytyminenedisti tiettyjen hinta-aloitteiden epäonnistumista, mikä ilmenee Päätöksen 22, 37 ja38 kohdasta. Toiseksi sillä seikalla, että kantaja on silloin tällöin jättänyt panemattatäytäntöön suunnitellun hinta-aloitteen, ei ole vaikutusta komissionjohtopäätökseen; erityisesti niiden yritysten osalta, joiden osalta komissio ei ollutonnistunut saamaan mitään hinnastoja, komissio on nimittäin tyytynyt väittämään,että nämä yritykset olivat joka tapauksessa osallistuneet tuottajien välisiinkokouksiin, joiden aiheena oli muun muassa tavoitehintojen vahvistaminen (ks.edellä 774 kohta ja sitä seuraavat kohdat), eikä se ole väittänyt niiden panneentosiasiallisesti täytäntöön näitä aloitteita (em. asia Atochem v. komissio, tuomion100 kohta).

804.

    Kaikki nämä seikat yhdessä huomioon ottaen komissio on perustellusti päätellytkantajan osallistuneen rikkomiseen, josta yrityksiä moititaan.

C)    BASF

Kantajan väitteet ja niiden perustelut

805.

    Kantaja katsoo, ettei ole olemassa riittäviä todisteita sen kuulumisestakokonaisvaltaisesti tarkasteltuun yhteistoimintajärjestelyyn. Tässä tapauksessa todisteita kuulumisesta kyseiseen järjestelyyn ovat vain suunnitteluasiakirjat, senosallistuminen säännöllisesti pidettyihin kokouksiin, Atochem-taulukko ja Solvay-taulukot.

806.

    Ensinnäkin suunnitteluasiakirjojen näyttöarvo on jo riitautettu. Koska ei oleolemassa mitään näyttöä siitä, että kantaja olisi ollut tietoinen näistä asiakirjoistaja että se olisi sitoutunut niihin, ne eivät voi muodostaa näyttöä kantajanosallistumisesta yhteistoimintajärjestelyyn.

807.

    Toiseksi minkään todisteen perusteella ei voida päätellä, että kantaja olisi liittynytkilpailuoikeuden vastaisiin sopimuksiin, joita väitetään tehdyn tuottajien välisissäkokouksissa, mitä muuten ei voida päätellä pelkästään kokousten olemassaolosta.Kantaja joka tapauksessa huomauttaa ilmoittaneensa tietojensaantipyyntöön8.12.1987 antamassaan vastauksessa, että se ei ollut osallistunut mihinkäänkokoukseen vuoden 1983 lokakuun jälkeen, mikäli sen jälkeen vielä pidettiinkokouksia.

808.

    Kolmanneksi pelkästään se seikka, että kantajan nimi mainitaan Atochem-taulukossa sen tietämättä ei riitä todisteeksi siitä, että se olisi osallistunutlainvastaiseen yhteistoimintajärjestelyyn. Tämä asiakirja ei osoita, että BASF:illeolisi myönnetty oma kiintiö tai että se olisi liittynyt kiintiöjärjestelmään. Solvay-taulukoilla ei puolestaan voida näyttää toteen, että kantaja olisi osallistunutkilpailijoidensa kanssa käytävään tietojenvaihtoon.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

809.

    Kantaja myöntää osallistuneensa tuottajien välisiin epämuodollisiin kokouksiin,joiden komissio on osoittanut olevan lainvastaisia perustamissopimuksen 85 artiklan1 kohdan nojalla (ks. edellä 679—686 kohta).

810.

    ICI on vahvistanut kantajan osallistuneen kokouksiin (ks. edellä 675 kohta).

811.

    Kantaja mainittiin suunnitteluasiakirjoissa yrityksenä, jonka oletettiin tulevan”uuden kokouskehyksen” jäseneksi. Vaikka, kuten jo on todettu, nämä asiakirjatmuodostavat korkeintaan ”yhteistoimintajärjestelyn luomista koskevan hankkeen”(ks. edellä 670—673 kohta) ja vaikka niitä ei tämän johdosta voida pitää näyttönäkantajan osallisuudesta rikkomiseen, josta yrityksiä moititaan, sitä seikkaa, ettäkantaja mainittiin niissä, voidaan pitää indisiona tästä osallisuudesta.

812.

    Edellä jo esitettyjen (ks. edellä 788 kohta) syiden johdosta Alcudia-asiakirjassamainitaan epäsuorasti BASF.

813.

    BASF:in nimi ilmenee Atochem-taulukosta, jossa ilmoitetaan, vaikkakin yhtenälukuna, neljän saksalaisen tuottajan myyntiä koskevat tiedot ja niidenprosentuaaliset myyntitavoitteet (ks. edellä 612 kohta).

814.

    BASF mainitaan myös Solvay-taulukoissa. Siinä mainituista myyntiluvuista, jotkakomissio on voinut tarkistaa, kaksi koskee kantajaa ja ne pitävät paikkansa (ks.edellä 627 kohta).

815.

    Lisäksi on niin, että vaikka komissio ei ole onnistunut saamaan mitään BASF:inhinnastoa, jonka perusteella se olisi voinut tarkistaa, oliko tämä yritys pannuttäytäntöön yhteiset hinta-aloitteet, liitteistä P1—P70 ilmenee, että saksalaisettuottajat eivät ole jättäytyneet yhteistoimintajärjestelyn tämän ilmenemismuodonulkopuolelle. Sellaisten asiakirjojen kuten liitteiden P1, P6, P15, P19, P22, P26, P29,P32, P45 ja P48, joissa viitataan ”yleisiin aloitteisiin”, joilla oli tarkoitus korottaa”kaikkia eurooppalaisia hintoja”, tai ”alan aloitteisiin”, lisäksi tietyissä muissaliitteissä viitataan erityisesti Saksan markkinoihin, ja niiden perusteella voidaanpäätellä, että kyseisillä markkinoilla ilmoitettiin hinta-aloitteista ja sovellettiinkyseisiä aloitteita. Juuri tämä ilmenee liitteistä P23, P24, P26, P29, P30, P41 ja P58.

816.

    Kaikki nämä seikat yhdessä huomioon ottaen komissio on perustellusti päätellytkantajan olleen osallisena rikkomisessa, josta yrityksiä moititaan.

d)    Shell

Kantajan väitteet ja niiden perustelut

817.

    Tämän kanneperusteen ensimmäisessä osassa kantaja moittii komissiota siitä, ettätämä on jättänyt huomiotta Shell-konsernin erityisen rakenteen. Vaikka Päätös onosoitettu Shellille, Shell ei nimittäin tuota eikä toimita PVC:tä. Se on pelkästäänpalveluyritys, jonka neuvoa-antava tehtävä ei mahdollista sitä, että se voisivelvoittaa Shellin operatiivisia yrityksiä panemaan täytäntöön hintoja taituotantokiintiöitä koskevan yhteistoimintajärjestelyn. Komissiolla ei myöskään olisiollut oikeutta olettaa, että siltä osin kuin kantaja olisi voinut neuvoa konserninoperatiivisia yrityksiä vaatimaan tiettyä hintaa tietyssä tilanteessa, nämä yrityksetolisivat tosiasiallisesti tehneet näin.

818.

    Tämän kanneperusteen toisessa osassa kantaja väittää, että näyttö senosallistumisesta tuottajien väliseen kokoukseen perustuu suurelta osin siihen, ettäse on tunnustanut edustajiensa osallistuneen näistä kokouksista kahteen.

819.

    Ensimmäisessä kokouksessa, joka pidettiin Pariisissa 2.3.1983, ainoastaantarkasteltiin Euroopan petrokemian teollisuutta kohdannutta kriisiä ja tämäntoimialan uudelleenjärjestämisen tarvetta varsinkin Gatti/Grenier -nimisentyöryhmän, joka perustettiin komission kanssa pidettyjen kokousten jälkeen,ensimmäisen selvitysluonnoksen perusteella. Lisäksi kyseisessä kokouksessa ei olevoitu päättää yhteisestä aloitteesta, koska ammattijulkaisuissa oli viitattuhinnankorotukseen kaksi viikkoa aiemmin; European Chemiccal News -lehden21.2.1983 ilmestyneessä numerossa todettiin seuraavaa: ”Vaikuttaa siltä, ettätuottajat aikovat korottaa hintoja tasolle 1,50 - 1,65 DEM/kg, mutta koska netekevät näin, on epävarmaa.” Joka tapauksessa Shellin edustaja ei ole kannattanutmitään tehdyksi väitettyä aloitetta, minkä osoittaa se, että vähemmän kuin neljäviikkoa tämän kokouksen jälkeen Shell-konsernin yritykset ovat vahvistaneettavoitehinnaksi 1,35 DEM/kg, joka on selvästi vähemmän kuin asetetuksi väitettytavoitehinta 1,60 DEM/kg tai asetetuksi väitetty alakohtainen vähimmäishinta 1,50DEM/kg.

820.

    Toisen, Zürichissa vuoden 1983 elokuussa pidetyn kokouksen aiheena oli PVC:nmarkkinointiehtojen, markkinoilla vallinneiden hintojen ja alalla olleenhinnankorotustarpeen tarkasteleminen. Shellin edustaja ei ole kannattanut mitäännäistä aiheista. Kantajan mistään sisäisestä asiakirjasta ei sitä paitsi ilmeneminkäänlaista tavoitehintaa tällä ajanjaksolle, ja kaikkien kantajan tuoltaajanjaksolta olevissa asiakirjoissa tarkoitettujen alakohtaisten hintojen alkuperänäselvästikin on ollut riippumattomat ammatilliset lähteet.

821.

    Tämän kanneperusteen kolmannessa osassa kantaja väittää, että ainoat todisteetkiintiöjärjestelmästä ovat vuoden 1980 suunnitteluasiakirjat ja Atochem-taulukko,joka epäilemättä koskee vuotta 1984. Shell ei Päätöksen mukaan kuitenkaan oleosallistunut vuoden 1980 suunnitelman laatimiseen, ja sen yhteistoimintajärjestelyyn

tapahtuneeksi väitetyn osallistumisen todetaan loppuneen vuoden 1983 lokakuussa.Korvausjärjestelmän osalta Päätöksessä todetaan nimenomaisesti (26 kohdan toisenalakohdan loppu), että Shell ei ole osallistunut siihen.

822.

    Tämän kanneperusteen neljännessä osassa, joka koskee kotimarkkinoillatapahtuvan myynnin valvontajärjestelmiä, kantaja huomauttaa, että näyttö näistäjärjestelmistä perustuu toisaalta Solvay-taulukkoihin ja toisaalta Solvayn ja Shellinvälisiin puhelinkeskusteluihin, joiden olemassaolon Shell on myöntänyttietojensaantipyyntöön antamassaan vastauksessa.

823.

    Solvay-taulukot koskevat kuitenkin seuraavia suuria kansallisia markkinoita: Saksaa,Italiaa, Benelux-maita ja Ranskaa. Tässä tapauksessa vain kaksia viimeksimainittujamarkkinoita voidaan pitää relevantteina, koska Shell ei ole kotimainen tuottajaSaksassa eikä Italiassa. Benelux-maiden osalta komissio on kuitenkin itse todennut,että ilmoitetut luvut eivät vastaa Fidesille tehtyjä yrityskohtaisia ilmoituksia.Ranskan osalta Shellille Solvay-taulukoissa merkityt luvut ovat selvästi eri lukujakuin ne luvut, jotka sisältyvät Shellin Fidesille tekemiin ilmoituksiin.

824.

    Lisäksi komissio on kantajan mukaan vääristellyt Shellin tietojensaantipyyntöönantamaa vastausta. Solvaylle ei näet ole ilmoitettu mitään täsmällisiä tietoja; nämäilmoitukset koskivat vain myyntiä Länsi-Euroopassa eivätkä ne näin ollen olevoineet olla Solvay-taulukoissa, joissa tiedot on esitetty maakohtaisesti, ilmoitettujentietojen alkuperänä. Toisaalta näitä tietoja on ilmoitettu vain satunnaisesti vuoden 1982 tammikuun ja vuoden 1983 lokakuun välillä, kun taas Solvay-taulukotsisältävät ajanjaksoa 1980—1984 koskevia lukuja. Tämä vahvistaa, että nämätaulukot on vain osittain laadittu virallisten julkaistujen tilastojen ja asiakkaidenkanssa käytyjen yhteydenottojen pohjalta.

825.

    Tämän kanneperusteen viidennessä osassa, joka koskee hinta-aloitteita, kantajaväittää ensinnäkin, että Päätöksessä on Shellin osallisuuden astetta koskeviaristiriitaisuuksia. Kantajan mukaan Päätöksessä nimittäin samalla väitetään, ettäShell on ollut osallisena kaikissa näissä hinta-aloitteissa (20 kohta), että sille onkerrottu niistä (26 kohta) ja että se oli pelkästään tietoinen niistä (48 kohta).

826.

    Kahta yksittäistä tapausta lukuunottamatta kantaja ei myöskään ole osallistunuttuottajien välisiin kokouksiin.

827.

    Shell-konserniin kuuluvat yritykset ovat asettaneet hintansa itsenäisesti. Niinpäkantaja huomauttaa niistä neljästä aloitteesta, joiden osalta komissiolla onkäytössään Shelliltä peräisin olevia asiakirjoja, että toimialakohtaisista aloitteista oliaina ilmoitettu erityisjulkaisuissa etukäteen. Lisäksi Shellin vahvistamattavoitehinnat eivät vastanneet toimialan asetetuiksi väitettyjä tavoitehintoja. Ainoaajankohta, jolloin ne määrällisesti vastasivat toisiaan, oli 1.9.1982; Shell oli tuolloinkuitenkin vahvistanut tavoitehintansa vasta 9.9.1982, ja kyseinen hinta olisi pitänyt

ottaa käyttöön vasta 1.10.1982; lisäksi Shell oli vuoden 1982 marraskuussa laskenuttavoitehintansa tasoa (1,40 DEM/kg tavoitehinnan 1,50 DEM/kg asemesta).

828.

    Tämän kanneperusteen kuudennessa osassa kantaja väittää, että yhdenmukaistettumenettelytapa oli ristiriidassa Shellin strategian kanssa; Shell oli ottanut vuonna1981 käyttöön uuden PVC-tehtaan, jonka vuotuista 100 kilotonnin välitöntäkapasiteettia oli käytettävä täydellä teholla. Shellin kahdella PVC-tehtaalla oli töitäenemmän kuin alalla keskimäärin, ja Shellin markkinaosuudet olivat tämän johdostakasvaneet huomattavasti. Näissä olosuhteissa vuonna 1979 saavutetun tilanteenperusteella määräytyvän kiintiön hyväksymisessä ei olisi ollut mitään järkeä.Tosiasiassa mitään vuotta ei voitaisi pitää hyväksyttävänä viitevuotena, koska Shellotti käyttöön uuden tehtaan.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

829.

    Tämän kanneperusteen ensimmäisen osan osalta kantaja väittää, että ottaenhuomioon Royal Dutch-Shell -konsernin erityispiirteet kantajan on mahdotontasanella yhtymän operatiivisille yrityksille, että näiden olisi käyttäydyttävä tietyllätavalla, vaikka kilpailua rajoittavasti.

830.

    Komissio toteaa Päätöksen 46 kohdassa, jossa se käsittelee Royal Dutch-Shell -konsernin erityispiirteitä, että ”kemianalalla toimivat eri ‘operatiiviset‘ yrityksetovat liikkeenjohdollisesti hyvin itsenäisiä” ja että kantaja on ”palveluyritys”.

831.

    Komissio kuitenkin korostaa, että kantaja on vastuussa ”konsernin toiminnan yhteensovittamisesta ja strategisesta suunnittelusta lämpömuovautuvien muovienalalla”, mitä ei ole kiistetty. Niinpä sen tehtävänä on neuvoa konserniin kuuluviaoperatiivisia yrityksiä.

832.

    Lisäksi komissio korostaa tässä samassa Päätöksen 46 kohdassa sitä, että kantaja”oli kontaktissa yhteistoimintajärjestelyyn” ja ”osallistui kokouksiin vuonna 1983”.Niinpä useat hinta-aloitteita koskevat väitetiedoksiannon liitteet ovat peräisinkantajalta (liitteet P35, P36, P49, P50, P51, P53, P54, P55 ja P59). Juuri nämäliitteet muodostavat näytön tuottajien yhdenmukaistettujen aloitteidenolemassaolosta (ks. edellä 637 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ja osoittavat, ettäkantajalle oli ainakin täsmällisesti ilmoitettu vahvistetut tavoitehinnat ja niidensuunnitellut käyttöönottopäivät. Lisäksi Shellin edustaja kahdessa kokouksessa,joihin kantaja myöntää osallistuneensa vuonna 1983, oli Lane -niminen henkilö,joka tuolloin oli kantajan varatoimitusjohtaja.

833.

    Komissio on katsonut, että ”yhteisöjen tuomioistuimen määritelmä‘yhdenmukaistetulle menettelytavalle‘ on erityisen sopiva kattamaan Shellintapauksen; Shell on tehnyt yhteistyötä yhteistoimintajärjestelyyn osallistuneidenkanssa olematta täysimääräinen jäsen ja se on voinut mukauttaa omanmarkkinakäyttäytymisensä tilanteeseen niiden kontaktien perusteella,joita sillä oli

yhteistoimintajärjestelyyn‘ (Päätöksen 34 kohta). Vaikka kantaja ei voinut määrätähintoja, joiden sen myyntiä hoitavien tytäryhtiöiden oli käytettävä, on niin, ettäkoska se oli kontaktissa yhteistoimintajärjestelyyn ja koska se siirsi tytäryhtiöillenäin saamiaan tietoja, se oli liikkeellepanevana voimana Shell-konserninosallistumisessa yhdenmukaistettuun menettelytapaan. Tältä osin on todettava, ettäedellä mainitut kantajalta peräisin olevan väitetiedoksiannon liitteet, joistailmenevät sekä tavoitehinnat että niiden käyttöönottopäivät, oli osoitettu kaikillekonsernin Euroopassa toimiville osakkuusyrityksille, mikä ilmenee niidensanamuodosta.

834.

    Näin ollen Royal Dutch-Shell -konsernin rakenne, jonka väitetään olevanpoikkeuksellinen, ei yksinään voi estää sen toteamista, että kantaja saattoi ollaosallisena perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan määräysten vastaisessamenettelytavassa, eikä se voi varsinkaan estää sitä olemasta Päätöksenadressaattina.

835.

    Siltä osin kuin kyse on kantajan osallisuudesta yhteistoimintajärjestelyyn koskevastanäytöstä, on huomattava, että komissio myöntää erityisesti Päätöksen 48—53kohdassa kantajalla olleen pienemmän osuuden rikkomisessa, josta yrityksiämoititaan. Näin ollen on tarkasteltava, onko komissio esittänyt riittävästi näyttöäsiitä, että kantaja on ”toiminut yhteistoimintajärjestelyn laitamilla” (Päätöksen 53kohta).

836.

    Tältä osin sekä ICI että BASF ovat ilmoittaneet kantajan osallistuneen tuottajienvälisiin epämuodollisiin kokouksiin (ks. edellä 675 ja 677 kohta). Shell myöntääosallistuneensa kahteen kokoukseen, joiden osalta komissio oli hankkinut näytönsen osallistumisesta niihin; tämä näyttö koostuu kalenteriin tehdyistä merkinnöistä(ks. edellä 676 kohta). Kantaja kuitenkin kiistää, että näiden kokousten aiheenaolisi ollut kilpailun rajoittaminen tai että se olisi tässä yhteydessä osallistunutminkäänlaiseen salaiseen yhteistyöhön.

837.

    Näistä ensimmäisen eli Pariisissa 2.3.1983 pidetyn kokouksen osalta ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuin katsoo komission näyttäneen toteen, että kokouksenaiheena oli kilpailun rajoittaminen (ks. edellä 650 ja 652 kohta).

838.

    Lehdessä julkaistulla artikkelilla, johon kantaja vetoaa ja joka on peräisin EuropeanChemical News -aikakausijulkaisun 21.2.1983 päivätystä numerosta, ei ole vaikutustatähän päätelmään. Jo tässä artikkelissa käytetyt ilmaisut, jotka kantaja on toistanut,ovat niin epämääräisiä, että niiden perusteella ei voida päätellä, että kyseessäolisivat yrityskohtaiset aloitteet. Lisäksi artikkeli oli epätarkka aloitteidenpäivämäärien osalta; sen sijaan muutama päivä 2.3.1983 pidettyä kokoustamyöhemmin laadituista asiakirjoista, jotka komissio oli löytänyt yritysten, muunmuassa Shellin, toimitiloista, ilmenee aloitteiden tarkka päivämäärä.

839.

    Shell väittää, että missään tapauksessa se ei ole kannattanut hinta-aloitetta. Tätävarten se korostaa vahvistaneensa 31.3.1983 tavoitehintansa 1,35 DEM:iin/kg elitasolle, joka oli alhaisempi kuin taso, jonka tuottajien väitettiin yhteistuuminvahvistaneen. On kuitenkin niin, että Shellille ilmoitettiin tuottajien 2.3.1983päättämä hintataso ja tämän aloitteen käyttöönottopäivämäärä, mikä ilmenee13.3.1983 päivätystä liitteestä P49. Koska kantaja osallistui 2.3.1983 pidettyynkokoukseen, se ei ole määritellyt hintapolitiikkansa itsenäisesti tuntemattakilpailijoidensa käyttäytymistä, vaan se onn väistämättäkin ottanut suoraan taivälillisesti huomioon näiltä tässä kokouksessa saamansa tiedot.

840.

    Toisen, Zürichissä vuoden 1983 elokuussa pidetyn kokouksen osalta kantaja onmyöntänyt komission tietojensaantipyyntöön antamassaan vastauksessa, että tässäkokouksessa ”eräät tuottajat ovat ilmaisseet mielipiteensä hinta-aloitteesta”. Lisäksiuseista väitetiedoksiannon liitteistä, muun muassa liitteistä P53, P54, P55, P56, P57,P58 ja P60, ilmenee, että vuoden 1983 syyskuun osalta oli tosiasiassa laadittu jaotettu käyttöön aloite. Kantajalta peräisin olevien liitteiden P53, P54 ja P55perusteella voidaan päätellä kantajan olleen osallisena aloitteesssa päinvastoin kuinse itse väittää. Se sitä paitsi tiesi siitä ennen kuin siitä ilmoitettiin yleisölle.Ammattijulkaisussa, johon kantaja on vedonnut väitetiedoksiantoon antamassaanvastauksessa, nimittäin mainitaan aloite vasta syyskuun loppupuolella.

841.

    Korvausjärjestelmään liittyvällä Alcudia-asiakirjalla ei ole näyttöarvoa kantajanosalta, koska ICI:n tietojensaantipyyntöön antamien vastausten perusteella Shell oliainoa tuottaja, joka ei ollut osallisena kyseisessä järjestelmässä (ks. edellä 788kohta). Kuten erityisesti Päätöksen 48 kohdasta ilmenee, tämä toteamus onmyötävaikuttanut siihen, että komissio on päätellyt kantajan toimineenyhteistoimintajärjestelyn laitamilla.

842.

    Atochem-taulukko koskee vuoden 1984 ensimmäistä neljännestä ja sen voidaankatsoa olevan peräisin vuoden 1984 toukokuulta (ks. edellä 606 kohta), kun taasPäätöksen 54 kohdan kolmannen alakohdan mukaan Shell oli ottanut etäisyyttäyhteistoimintajärjestelyyn vuoden 1983 lokakuusta lähtien. Itse asiassa Atochem-taulukossa Shellin myyntiä koskevat luvut ovat vain pyöristettyjä lukuja. Siltä osinkuin tästä taulukosta ilmenee, mikä kantajan osalta oli ollut tavoitteena ollutprosentuaalinen osuus, josta on voitu päättää vain ennen vuoden 1984 ensimmäistäneljännestä, asiakirja kuitenkin osoittaa, että Shell ei ole ollut kiintiöjärjestelmänulkopuolella vuoden 1983 loppupuolella.

843.

    Myynnin valvontajärjestelmän osalta (ks. edellä 618—636 kohta) on todettava, ettävain kahdet Solvay-taulukoissa tarkoitetuista maantieteellisistä markkinoista ovatShellin kannalta merkityksellisiä, nimittäin Benelux-maat ja Ranska.

844.

    Komissio on vastauksena ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämäänkysymykseen vahvistanut, että myynnin valvontaa koskeva väite ei koskenutBenelux-maiden markkinoita, mikä ilmeni jo väitetiedoksiannosta.

845.

    Sen sijaan on huomattava, että ne luvut, jotka taulukoissa oli Shellille merkittyRanskan markkinoiden osalta sekä vuoden 1982 myynnille että vuoden 1983myynnille (ks. edellä 628 kohta), olivat täsmällisiä. Niiden täsmällisyys vahvistaasen, että Shell on ainakin Ranskan markkinoiden osalta osallistunuttietojenvaihtoon. Tietojensaantipyyntöön 3.12.1987 antamassaan vastauksessakantaja oli todennut, että ”vuoden 1982 tammikuun ja vuoden 1983 lokakuunvälisenä ajanjaksona Solvaysta olisi useasti soitettu ja kysytty vahvistusta siellälaaditulle, Shell-konserniin kuuluvien yritysten myymiä tonnimääriä koskevallearviolle”. Kantaja huomauttaa ilmoittaneensa myöskin, että ”mitään täsmällisiätietoja ei annettu”; Ranskan markkinoilla tapahtunutta myyntiä koskevien lukujentäsmällisyys on kuitenkin ristiriidassa tämän väitteen kanssa.

846.

    Siltä osin kuin Päätöksen väitetään olevan ristiriitainen sen suhteen, missä määrinShell oli osallisena hinta-aloitteissa, on korostettava, että Päätöksen 20 kohdassakäsitellään ainoastaan näyttöä hinta-aloitteiden kollektiivisuudesta. Päätöksen 26kohdassa todetaan, että kantajalle ilmoitettiin näistä aloitteista, ja 48 kohdassa, ettäsille oli ilmoitettu niistä ja että se kannatti niitä. Tältä osin riittää, kun todetaan,että sikäli kuin 48 kohta täydentää 26 kohtaa, se ei ole ristiriidassa viimeksimainitun kohdan kanssa.

847.

    Kuten jo on todettu, komission esittämät asiakirjat näyttävät toteen, että kantajaon ollut osallisena hinta-aloitteissa, joista päätettiin 2.3.1983 ja 11.8.1983 pidetyissätuottajien välisissä kokouksissa (ks. edellä 836—840 kohta). Samoin liite P59, jokaon kantajalta peräisin oleva, 28.10.1983 päivätty asiakirja, osoittaa kantajan olleentäysin tietoinen aloitteesta, jonka oli päätetty tulevan voimaan 1.11.1983 ja jollaPVC:n hinta oli tarkoitus nostaa tasolle 1,90 DEM/kg. Vuoden 1982 syyskuussavoimaantulevaksi suunnitellun aloitteen osalta on todettava, että on totta, ettäEuropean Chemical News -aikakausijulkaisu oli jo vuoden 1982 heinäkuussailmoittanut sekä hinta-aloitteesta että korotuksen suuruudesta ja sen päivämäärästä.Tämän artikkelin sanamuoto ei kuitenkaan voi tukea päätelmää siitä, että aloitteetolisivat olleet yrityskohtaisia. Siinä näet todetaan erityisesti seuraavaa: ”[PVC:n]tuottajat keskustelevat syys- ja lokakuussa tehtävästä hinnankorotuksesta(jäljempänä olevassa taulukossa olevassa sarakkeessa ‘valmistajan hinta‘ilmoitetaan nämä suunnitellut tavoitehinnat).” Kuten jo on todettu (ks. edellä 649kohta), komission esittämien asiakirjojen perusteella voidaan päätellä, että kyseinenaloite oli toimialan tuottajien välisen yhteistoiminnan tulos. Sillä seikalla, että Shellhyväksyi sovitun tavoitehinnan vasta syyskuun alussa ottaakseen sen käyttöönvuoden 1982 lokakuussa, ei näissä oloissa ole ratkaisevaa merkitystä. Lisäksi ICI:ltä peräisin olevassa liitteessä P34 ja DSM:ltä peräisin olevassa liitteessä P39 todetaan,että ”hinta-aloitetta noudatettiin lokakuussa”.

848.

    Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen johdosta on pääteltävä, että päinvastoin kuinkantaja väittää, se ei ole jäänyt PVC:n tuottajien päättämien salaisten järjestelmienulkopuolelle. Komissio on virheettömästi näyttänyt toteen sen, että kantaja on ollutosallisena kilpailusääntöjen rikkomisessa, josta yrityksiä moititaan.

849.

    Näin ollen kantajan väite, joka koskee sen omaa kaupallista strategiaa 80-luvunalkupuolella, ei voi menestyä. Osallistumalla kilpailusääntöjen rikkomiseen, jostayrityksiä moititaan, kantaja on tosiasiassa voinut mukauttaa kaupallisenkäyttäytymisensä sen perusteella, mitä se tiesi muiden tuottajien käyttäytymisestä.

e)    LVM

Kantajan väitteet ja niiden perustelut

850.

    Kantaja ensinnäkin kiistää osallistuneensa tuottajien välisiin kokouksiin, joissa olisikeskusteltu hinnoista ja markkinaosuuksista. Kantajan mukaan komission esittämättodisteet ovat selvästi riittämättömiä. Ensinnäkin suunnitteluasiakirjat on laadittulähes 30 kuukautta ennen LVM:n perustamispäivää; DSM:n ja SAV:n, jotka ovatkantajan emoyhtiöitä, nimien mainitsemisella ei voi olla minkäänlaista näyttöarvoakantajan kannalta. Lisäksi ICI:n ja BASF:n lausumat, joissa LVM:n ilmoitetaanosallistuneen tuottajien välisiin kokouksiin, on annettu kaikin varauksin. Kantajatoteaa vielä, että on virheellistä väittää, että se olisi kieltäytynyt 28.1.1988 päivätyssäkirjeessään vastaamasta asetuksen N:o 17 11 artiklaan perustuvaan, 23.12.1987päivättyyn tietojensaantipyyntöön; joka tapauksessa on niin, että tämä ei osoitakantajan osallistuneen kokouksiin.

851.

    Toiseksi kantaja vetoaa käytetyksi väitetyn kiintiöjärjestelmän osalta siihen, ettäainoa komission sitä vastaan esittämä asiakirja eli Atochem-taulukko ei oletodistusvoimainen. Siinä näet ilmoitetaan myyntiä koskevia lukuja, jotka tuntuvastipoikkeavat todellisista myyntiä koskevista luvuista.

852.

    Kolmanneksi kantaja katsoo myynnin valvonnan osalta, että Solvay-taulukoilla olisinäyttöarvoa vain silloin, jos ne pitäisivät paikkansa, mitä ne eivät tee.

853.

    Lopuksi kantaja huomauttaa tavoitehintojen ja hinta-aloitteiden osalta, ettei edeshinta-aloitteiden olemassaoloa ole näytetty toteen. Todellisuudessa on käynyt niin,että kantaja ei ole tehnyt muuta kuin sopeutunut mielekkäällä tavallamarkkinaolosuhteisiin (ks. väitetiedoksiannon liitteet P13, P21 ja P29).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

854.

    On korostettava, että LVM perustettiin vasta 1983. Näin ollen sillä seikalla, ettätätä aiemmin laadituissa, komission päätelmiensä tueksi esittämissä asiakirjoissa,kuten suunnitteluasiakirjoissa, ei mainita kantajan nimeä, ei ole merkitystäarvioitaessa sitä, onko tämä yritys ollut osallisena kilpailusääntöjen rikkomisessa.Kantaja puolestaan ei voi tehokkaasti vedota väitteidensä tueksi väitetiedoksiannonliitteisiin P13, P21 ja P29, joissa on kyse sen perustamista aiemmin tapahtuneistaseikoista ja jotka koskevat DSM:ää.

855.

    ICI on ilmoittanut LVM:n osallistuneen tuottajien välisiin epämuodollisiinkokouksiin (ks. edellä 675 kohta), joiden osalta komissio on näyttänyt toteen, ettäniiden aihe oli perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan määräysten vastainen(ks. edellä 679—686 kohta).

856.

    BASF on vahvistanut kantajan olleen edustettuna näissä kokouksissa (ks. edellä 677kohta).

857.

    Tietyt asiakirjat, joita komissio on perustellusti käyttänyt näyttääkseen toteenyhteisten hinta-aloitteiden olemassaolon, ovat peräisin tästä yrityksestä; tällaisiasiakirjoja ovat muun muassa liitteet P57, P58 ja P64.

858.

    Atochem-taulukossa mainitaan kantajan nimi ja ilmoitetaan sille myönnettytavoiteosuus myynnistä prosenttilukuna: lisäksi taulukossa ilmoitetut, tämänyrityksen myyntiä koskevat luvut ovat hyvin lähellä todellisia myyntiä koskevialukuja (ks. edellä 608 kohta).

859.

    Solvay-taulukoissa on nimenomainen viittaus LVM:ään. Niistä siinä mainituistaluvuista, jotka komissio on pystynyt tarkistamaan, kaksi koskee tätä yritystä javastaa kilotonneihin pyöristettynä yrityksen todellisia myyntiä koskevia lukuja (ks.edellä 625 ja 628 kohta).

860.

    Kaikki nämä seikat yhdessä huomioon ottaen komissio on perustellusti päätellytkantajan olleen osallisena kilpailusääntöjen rikkomisessa, josta yrityksiä moititaan.

f)    Wacker

Kantajan väitteet ja niiden perustelut

861.

    Kantajan mukaan suunnitteluasiakirjoista ei ilmene, että kantaja olisi osallistunutsellaisiin keskusteluihin, neuvotteluihin tai kokouksiin, joihin osallistumisesta sitämoititaan. ICI:n ja BASF:n, jotka ovat ilmoittaneet kantajan osallistuneen tuottajienvälisiin kokouksiin, antamat tiedot eivät kantajan mukaan ole täsmällisiä eivätkäluotettavia.

862.

    Tämän jälkeen kantaja kiistää myös osallisuuutensa toisaalta kiintiöjärjestelmässäja korvausjärjestelmässä ja toisaalta hintoja koskevassa yhteistoimintajärjestelyssä.Mitkään asiakirjat eivät tue komission tältä osin esittämiä väitteitä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

863.

    ICI on ilmoittanut Wackerin osallistuneen tuottajien välisiin epämuodollisiinkokouksiin (ks. edellä 675 kohta), joiden osalta komissio on näyttänyt toteen, että

niiden aihe oli perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan määräysten vastainen(ks. edellä 679—686 kohta).

864.

    BASF on vahvistanut kantajan olleen edustettuna näissä epämuodollisissakokouksissa (ks. edellä 677 kohta).

865.

    Wackerin nimi mainitaan suunnitteluasiakirjoissa, kun niissä viitataanalkukirjaimella ”W” yritykseen, jonka odotetaan tulevan ”uuden kokouskehyksen”jäseneksi; tosiseikkojen tapahtuessa pelkästään Wackerin toiminimi alkoi tälläkirjaimella.

866.

    Useat asiakirjat, joita komissio on perustellusti käyttänyt näyttääkseen toteenyhteisten hinta-aloitteiden olemassaolon (ks. edellä 637—661 kohta), ovat peräisintästä yrityksestä; tällaisia ovat muun muassa liitteet P2, P3, P8, P15, P25, P31, P32,P33, P47, P62 ja P65. Niissä on lukuisia viittauksia hinta-aloitteisiin,hinnankorotustoimenpiteisiin, joista oli päätetty, ja toimialan intensiivisiinhinnanvakautusyrityksiin.

867.

    Samoista syistä jotka edellä jo on esitetty (ks. edellä 788 kohta), Alcudia-asiakirjassamainitaan epäsuorasti Wacker.

868.

    Kantaja mainitaan Atochem-taulukossa, ja kyseisessä taulukossa ilmoitetaan,vaikkakin yhtenä lukuna, neljän saksalaisen tuottajan myyntiä koskevia tietoja jatavoiteosuus myynnistä prosenttilukuna (ks. edellä 612 kohta).

869.

    Solvay-taulukoissa ilmoitetaan kantajan myyntiä koskevia lukuja, eikä näitä lukujaole riitautettu.

870.

    Kaikki nämä seikat yhdessä huomioon ottaen komissio on perustellusti päätellytkantajan olleen osallisena kilpailusääntöjen rikkomisessa, josta yrityksiä moititaan.

g)    Hoechst

Kantajan väitteet ja niiden perustelut

871.

    Kantajan mukaan suunnitteluasiakirjoista ei ilmene, että kantaja olisi osallistunutsellaisiin keskusteluihin, neuvotteluihin tai kokouksiin, joihin osallistumisesta sitämoititaan. ICI:n ja BASF:n, jotka ovat ilmoittaneet kantajan osallistuneen tuottajienvälisiin kokouksiin, ilmoittamat tiedot eivät ole täsmällisiä eivätkä luotettavia.

872.

    Tämän jälkeen kantaja kiistää olleensa osallisena toisaalta kiintiöjärjestelmässä jakorvausjärjestelmässä ja toisaalta hintoja koskevassa yhteistoimintajärjestelmässä.Mikään asiakirja ei tue komission tältä osin esittämiä väitteitä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

873.

    ICI on ilmoittanut Hoechstin osallistuneen tuottajien välisiin epämuodollisiinkokouksiin (ks. edellä 675 kohta), joiden osalta komissio on näyttänyt toteen, ettäniiden aihe oli perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan määräysten vastainen(ks. edellä 679—686 kohta).

874.

    BASF on vahvistanut kantajan olleen edustettuna näissä epämuodollisissakokouksissa (ks. edellä 677 kohta).

875.

    Syistä, jotka edellä jo on esitetty (ks. edellä 788 kohta), Alcudia-asiakirjassamainitaan epäsuorasti Hoechst.

876.

    Kantaja mainitaan Atochem-taulukossa, ja kyseisessä taulukossa ilmoitetaan,vaikkakin yhtenä lukuna, neljän saksalaisen tuottajan myyntiä koskevia tietoja jatavoiteosuus myynnistä prosenttilukuna (ks. edellä 612 kohta).

877.

    Solvay-taulukoissa ilmoitetaan kantajan myyntiä koskevia lukuja, eikä näitä lukujaole riitautettu.

878.

    Vaikka komissio ei ole onnistunut hankkimaan yhtään Hoechstin hinnastoa, jonkaperusteella se olisi voinut tarkistaa, oliko yritys ottanut käyttöön yhteiset hinta-aloitteet, liitteistä P1—P70 ilmenee, että saksalaiset tuottajat eivät olleet jääneetyhteistoimintajärjestelyn tämän ilmenemismuodon ulkopuolle. Liitteissä P1, P6, P15,P19, P22, P26, P29, P32, P45 ja P48 viitataan ”yleisiin aloitteisiin”, joilla olitarkoitus korottaa ”kaikkia eurooppalaisia hintoja”, tai ”alan aloitteisiin”; näidenasiakirjojen lisäksi tietyissä liitteissä viitataan erityisesti Saksan markkinoihin jakyseisten litteiden perusteella voidaan päätellä, että näillä markkinoilla ilmoitettiinhinta-aloitteista ja sovellettiin niitä. Juuri tämä ilmenee liitteistä P23, P24, P26, P29,P30, P31 ja P58.

879.

    Kaikki nämä seikat yhdessä huomioon ottaen komissio on menettelyt perustellustipäätellessään kantajan olleen osallisena kilpailusääntöjen rikkomisessaa, jostayrityksiä moititaan.

h)    SAV

Kantajan väitteet ja niiden perustelut

880.

    Kantaja väittää, ettei sen osallisuudesta toteutetuksi väitettyynyhteistoimintajärjestelyyn ole olemassa mitään näyttöä. Se huomauttaa komissionesittäneen sitä vastaan kolme asiakirjaa, joista yhdelläkään ei ole todistusarvoa.

881.

    Niinpä valvontalista, joka on toinen suunnitteluasiakirjoista, ei ole muuta kuin ICI:nsisäinen asiakirja. Siinä on kyse pelkästään ICI:n yksin tekemästä ehdotuksesta.Kantaja mainitaan siinä vain PVC:n tuottajana tai yrityksenä, jonka ICI odottiosallistuvan tässä asiakirjassa mainitun yritysten muodostaman ryhmän toimintaan,eikä yhteistoimintajärjestelyyn osallistujana. Mikään ei kuitenkaan osoita, ettätällainen ehdotus olisi lähetetty muille tuottajille tai että ne olisivat hyväksyneet sen.Ehdotuksiin annetun vastauksen osalta kantaja väittää, että se ei voi olla vastausvalvontalistaan, koska se päinvastoin on laadittu valvontalistaa aiemmin.Ehdotuksiin annetusta vastauksesta ei missään tapauksessa ilmene, että SAV olisiollut osallisena yhteistoimintajärjestelyssä, koska tässä asiakirjassa ei mainita mitäännimiä.

882.

    ICI:n 5.6.1984 päivätyssä vastauksessa komission 30.4.1984 päivättyyntietojensaantipyyntöön mainitaan kokousten päivämäärät ja paikat täsmällisesti vainvuoden 1983 osalta; SAV on kuitenkin lopettanut kaikki suorat tuotanto- taimarkkinointitoiminnat PVC-markkinoilla, eikä sillä ole 1.1.1983 lähtien ollut enäätällaista toimintaa. Lisäksi tämä vastaus on laadittu epämääräisin sanakääntein javarauksin; kantaja on sen sijaan aina kiistänyt osallistuneensa mihinkäänkokoukseen, eikä BASF ole ilmoittanut kantajan osallistuneen kokouksiin(Päätöksen 26 kohdan viite 10). Vaikka SAV olisikin osallistunut tiettyihinkokouksiin, ei ole näytetty toteen, että niissä olisi keskusteltu hinnoista taivolyymeistä. Komissio on sitä paitsi vääristellyt ICI:n puheita; ICI on aina väittänyt,että kokousten aiheena ei ollut kilpailun rajoittaminen.

883.

    Solvay-taulukoiden osalta kantaja väittää, että sen sijaan, että sille taulukkoonRanskan markkinoiden osalta merkityt myyntiä koskevat luvut pitäisivät paikkansa,kuten komissio väittää, niissä on suurusluokaltaan 8—25 % olevia eroja sentodelliseen myyntiin verrattuna. Näin ollen ei ole näytetty toteen, että kantaja olisiosallistunut mihinkään tietojenvaihtojärjestelmään, joka muodostaisi varsinaisenkilpailusääntöjen rikkomisen, eikä sitä paitsi ole näytetty toteen, että se olisiosallistunut mihinkään salaiseen järjestelyyn, jossa olisi käytetty tietojenvaihtoa.

884.

    Lopuksi kantaja väittää, että sen osallisuss toteutetuksi väitetyssäyhteistoimintajärjestelyssä ei missään tapauksessa ole mahdollista. Koska se olivuodesta 1977 lähtien toiminut PVC-markkinoilla uutena tulokkaana ylikapasiteetista johtuvissa epäsuotuisissa markkinaolosuhteissa, se on itse asiassanoudattanut aggressiivista politiikkaa, mikä on johtanut myytyjen tonnimäärien jamarkkinaosuuksien kasvuun. Kantajalla ei tosiasiassa ole ollut mitään intressiäosallistua sentyyppiseen yhteistoimintajärjestelyyn, jossa komissio väittää sen olleenosallisena. Komissio ei sitä paitsi voi kätkeytyä sellaisen väitteen taakse, jonkamukaan tuottajien välisten kokousten aiheena on joka tapauksessa ollut kilpailunrajoittaminen; ei näet ole yhtäkään todistetta tai yhtäkään riittävää todistetta, jollavoitaisiin osoittaa SAV:n osallistuneen näihin kokouksiin.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

885.

    ICI on ilmoittanut kantajan osallistunteen tuottajien välisiin epämuodollisiinkokouksiin (ks. edellä 675 kohta), joiden osalta komissio on näyttänyt toteen, ettäniiden aihe oli perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan määräysten vastainen(ks. edellä 679—686 kohta). Vaikka on totta, että ICI on ilmoittanut kokoustenpäivämäärät ja paikat täsmällisesti vain vuoden 1983 osalta, se on kuitenkinilmoittanut, että epämuodollisia kokouksia pidettiin ”vuoden 1980 elokuustalähtien” noin kerran kuukaudessa (ks. edellä 675 kohta). Komissio on siismenetellyt perustellusti katsoessaan ICI:n vastauksen olevan indisio, jonkaperusteella kantajan voidaan osoittaa olleen osallisena kilpailusääntöjenrikkomisessa.

886.

    Kantaja mainitaan suunnitteluasiakirjoissa yrityksenä, jonka odotettiin tulevansuunnitellun ”uuden kokouskehyksen” jäseneksi. Kuten Päätöksestä ilmenee,suunnitteluasiakirjat ovat ainoastaan ”yhteistoimintajärjestelyn luomista koskevahanke”, eikä niitä näin ollen voida pitää näyttönä kantajan osallisuudestakilpailusääntöjen rikkomisessa, josta yrityksiä moititaan. Kuitenkin se, että kantajamainitaan niissä, muodostaa indision tästä osallisuudesta ottaen huomioonsuunnitteluasiakirjoissa kuvailtujen menettelytapojen ja niiden laatimistaseuranneina viikkoina markkinoilla todettujen menettelytapojen suora korrelaatio(ks. edellä 662—673 kohta).

887.

    Aiemmin esitetyistä syistä (ks. edellä 788 kohta) Alcudia-asiakirjassa, joka vahvistaayhdessä muiden asiakirjojen kanssa PVC:n tuottajien välisen korvausjärjestelmänolemassaolon, mainitaan epäsuorasti kantaja.

888.

    Solvay-taulukoihin liittyen SAV on esittänyt kirjanpitoonsa perustuvan taulukon,jolla se yrittää osoittaa, että sen osalta ilmoitetuissa myyntiä koskevissa luvuissa eliluvuissa, jotka koskevat Ranskan markkinoita vuosina 1980—1982, on tuntuvia, 8—25prosentin suuruusluokkaa olevia eroja sen todellista myyntiä koskeviin lukuihinverrattuna. On tosin mahdotonta tietää, ovatko SAV:n ilmoittamat, kirjanpitoonperustuvat määrät laskettu samalla tavalla kuin Solvay-taulukoissa mainitut määrät.Koska komissio ei kuitenkaan ole selvästi kiistänyt tätä, on katsottava, ettei näillätaulukoilla voi olla todistusarvoa kantajan osalta.

889.

    Vaikka komissio ei ole onnistunut hankkimaan yhtään SAV:n hinnastoa, jonkaperusteella se olisi voinut tarkistaa, oliko yritys pannut täytäntöön yhteiset hinta-aloitteet, liitteistä P1—P70 ilmenee, että ranskalaiset tuottajat eivät olleet jääneetyhteistoimintajärjestelyn tämän ilmenemismuodon ulkopuolle. Liitteissä P1, P6, P15,P19, P22, P26, P29, P32, P45 ja P48 viitataan ”yleisiin aloitteisiin”, joilla olitarkoitus korottaa ”kaikkia eurooppalaisia hintoja”, tai ”alan aloitteisiin”; näidenasiakirjojen lisäksi tietyissä liitteissä viitataan erityisesti Ranskan markkinoihin jakyseisten liitteiden perusteella voidaan päätellä, että näillä markkinoilla ilmoitettiinhinta-aloitteista ja sovellettiin niitä. Juuri tämä ilmenee liitteistä P21, P23, P24, P30,P31 ja P38.

890.

    Vaikka pitää paikkansa, että kahdessa asiakirjassa viitataan ranskalaisten tuottajienaggressiiviseen asenteeseen hintakysymyksissä, on korostettava, että tämä ei voihorjuttaa komission johtopäätöksiä. Komissio on ensinnäkin ottanut tämänhuomioon sekä tosiasioita tarkastellessaan että oikeudellisessa arvioinnissaan (ks.edellä 801 kohta). Toiseksi sillä seikalla, että kantaja on satunnaisesti jättänytpanematta täytäntöön suunniteltua hinta-aloitetta, ei ole vaikutusta komissionjohtopäätöksen kannalta; on näet todettava, että siltä osin kuin kyse on erityisestisellaisista yrityksistä, joiden osalta komissio ei ollut onnistunut hankkimaan yhtäänhinnastoa, komissio on tyytynyt toteamaan, että nämä yritykset olivat osallistuneetainakin tuottajien välisiin kokouksiin, joiden aiheena oli muun muassatavoitehintojen vahvistaminen (ks. edellä 774 kohta ja sitä seuraavat kohdat) muttaei sen sijaan näiden aloitteiden käyttöönotto (em. asia Atochem v. komissio,tuomion 100 kohta).

891.

    Kaikki nämä seikat huomioon ottaen on katsottava, että komission esittämätasiakirjat riittävät osoittamaan, että kantaja on, päinvastoin kuin se itse väittää,ollut osallinen kilpailusääntöjen rikkomisessa, josta yrityksiä moititaan. Ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuimen tehtävänä on kuitenkin tutkia, onko edellä esitetyillähuomautuksilla ja erityisesti Solvay-taulukkoja koskevilla huomautuksilla vaikutustaniihin komission päätelmiin, jotka koskevat sitä, kuinka kauan kantaja on ollutosallisena kilpailusääntöjen rikkomisessa.

i)    Montedison

Kantajan väitteet ja niiden perustelut

892.

    Kantaja väittää ensinnäkin, ettei sitä mainita suunnitteluasiakirjoissa eikä Atochem-taulukossa.

893.

    Lisäksi se toteaa, etteivät sitä vastaan esitetyt todisteet ole todistusvoimaisia.

894.

    Ensinnäkin se, että ICI ja BASF ilmoittivat kantajan osallistuneen ainakinmuutamiin kokouksiin, ei ole näyttö mistään moitittavasta. Lisäksi ICI ja BASFmainitsevat vain Montedisonin eivätkä Montedipeä, vaikka Montedison olilopettanut PVC:n tuottamisen 1.1.1981; tämä merkitsee, että sen osallistuminen olipäättynyt ennen tätä päivämäärää.

895.

    Toiseksi kantaja katsoo Italian markkinoita koskevien tietojen — jotka sitä paitsiolivat julkisia — vaihdon osalta, että komissio ei ole ottanut huomioon sen asiakirjan,Montedisonjohon se tukeutuu, alareunaan kirjoitettuja kommentteja, joissanimenomaisesti mainitaan, että markkinoilla oli kireää kilpailua.

896.

    Kolmanneksi kantaja väittää korvausjärjestelmään osallistumiseen liittyen, ettäAlcudia-asiakirjalla ei ole todistusarvoa. Kantaja väittää, että tällaista järjestelmääei ole koskaan otettu käyttöön; yksikään italialainen yritys ei ole yrityskohtaisesti

liittynyt siihen, mikä ilmenee siitä, että riidanalaisessa asiakirjassa mainitaan vainyleisesti italialaiset tuottajat. Vaikka oletettaisiin, että tällainen järjestelmä olisitodellisuudessa otettu käyttöön, se olisi ollut vain yksi niistä bilateraalistensopimusten nojalla tehdyistä rationalisointitoimenpiteistä, joita komissio itse olisuositellut kriisitilanteessa luotavan kartellin tilalle.

897.

    Neljänneksi kantaja huomauttaa, ettei yksikään komission yksilöimistä hinta-aloitteista koskenut Montedipeä, joka tuolloin omisti yrityksen. Joka tapauksessalainvastaiset teot ovat merkinneet vain sellaisen ideaalisen hinnan tavoittelemista,jolla tuottajat olisivat voineet pienentää tappioitaan. Montedipen tosiasiassakäyttämä hinta on kuitenkin aina ollut selvästi tavoitehintaa pienempi ja se on ainapoikennut markkinahinnasta, mikä on selvä näyttö siitä, että kantaja on toiminuttäysin itsenäisesti.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

898.

    Kuten kantaja on todennut, Montedisonia ei mainita suunitteluasiakirjoissa eikäAtochem-taulukossa, joka koskee sen päivän jälkeistä ajanjaksoa, jona Montedisonvetäytyi PVC-markkinoilta. Tämä seikka ilmenee erityisesti Päätöksen 7 ja 13kohdasta.

899.

    ICI on ilmoittanut Montedisonin osallistuneen tuottajien välisiin epämuodollisiinkokouksiin (ks. edellä 675 kohta), joiden osalta komissio on näyttänyt toteen, ettäniiden aihe oli perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan määräysten vastainen(ks. edellä 679—686 kohta).

900.

    BASF on vahvistanut kantajan olleen edustettuna kokouksissa (ks. edellä 677kohta).

901.

    Tosin ICI ja BASF ovat maininneet Montedisonin eivätkä Montedipea, joka jatkoiMontedisonin PVC-tuotantoa 1.1.1981 alkaen. Tästä ei kuitenkaan voida päätellä,että Montedison ei 1.1.1981 alkaen olisi ollut osallisena siihen kilpailusääntöjenrikkomisessa, josta yrityksiä moititaan.

902.

    Vaikka Montedison on siirtänyt tuotantotoimintansa Montedipelle vuoden 1981tammikuussa, se on itse asiassa vasta vuonna 1983 luopunut kaikesta toiminnastaPVC-alalla (ks. Päätöksen 13 kohdan ensimmäisen alakohta). Kantaja onensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kysymykseen antamassaan vastauksessalisäksi myöntänyt, että koko tämän ajanjakson sen hallussa oli suoraan tai senmääräysvallassa olevien yritysten kautta kaikki Montedipen osakkeet. On vielätodettava, että ICI:n 15.4.1981 päivätty muistio, joka muodostaa osan tuottajienvälisen, myynnin volyymien valvontajärjestelmän näytöstä, on puhtaaksikirjoitettuversio Montedisonin petrokemian yksikön pääjohtajan viestistä (ks. edellä 599—601kohta), mikä vahvistaa, ettei tämä viimeksi mainittu yritys ole ollut ulkopuolinen

siihen rikkomiseen nähden, josta yrityksiä moititaan, päinvastoin kuin kantajaväittää.

903.

    Edellä jo esitetyistä syistä (ks. edellä 788 kohta) Alcudia-asiakirjassa, joka on yksiniistä asiakirjoista, joilla näytetään toteen PVC:n tuottajien toteuttaneenkeskinäisen korvausjärjestelmän, mainitaan epäsuorasti Montedison. Kantaja ei voimenestyksellisesti väittää, että komissio olisi suositellut tällaista järjestelmää vuoden1982 heinäkuussa tämän ja yhdeksän eurooppalaisen tuottajan välisissä petrokemianalan uudelleenjärjestelyyn liittyvissä yhteydenotoissa. Paitsi että komissio tuossatilanteessa ilmoitti, että se ei hyväksy mitään tuottajien välisiä, hintoja taimyyntikiintiöitä koskevia sopimuksia, nämä yhteydenotot tapahtuivat sen jälkeen,kun korvausjärjestelmä, jonka olemassaolon komissio on tässä tapauksessa näyttänyttoteen, oli jo otettu käyttöön.

904.

    Kaiken lisäksi ICI:n 15.4.1981 päivätyssä muistiossa viitataan kiintiöjärjestelmään;tämä muistio on kuitenkin puhtaaksikirjoitettu versio Diaz -nimisen henkilön, jokaoli Montedisonin petrokemian yksikön aiempi pääjohtaja, viestistä ICI:lle (ks. edellä599—601 kohta).

905.

    Italian markkinoita koskevien Solvay-taulukoiden (ks. väitetiedoksiannon liitteet33—41) osalta on edellä jo esitettyjen syiden (ks. edellä 629—635 kohta) johdostatodettava, että kantaja ei voi väittää, että taulukkoon sisältyneet myyntiä koskevatluvut olisi voitu saada selville julkisista tiedoista. Vaikka liitteessä 34 olevassatoisessa alaviitteessä viitataan kireään kilpailuun, tämä ei selitä, kuinka Solvay tiesikunkin kilpailijansa myyntiä koskevat luvut. Tältä osin on huomattava, ettäkyseisessä asiakirjassa olevassa ensimmäisessä alaviitteessä todetaan seuraavaa:”Kansallisten markkinoiden jakaminen eri tuottajien kesken vuodelle 1980 on tehtykollegojemme kesken käydyn tietojenvaihdon perusteella”. (Ks. edellä 629 kohta.)

906.

    Mitä tulee hinta-aloitteisiin, joiden osalta komissio on näyttänyt toteen, että kyseoli yhdenmukaistetuista aloitteista, jotka oli tehty perustamissopimuksen 85 artiklan1 kohdan vastaisesti (ks. edellä 637—661 kohta), kantaja esittää taulukon, jossa severtaa tavoitehintoja, joita komissio väittää asetetun, ja Montedisonin tosiasiallisestikäyttämiä hintoja (kanteen 10 kohta). Kantaja katsoo niiden välisen eronosoittavan, että se ei ole voinut olla osallisena hinta-aloitteissa. Kantaja eikuitenkaan missään vaiheessa täsmennä, mistä ne luvut, joiden se väittää olevan sentosiasiallisesti käyttämiä hintoja, ovat peräisin, eikä sitä tarkkaa päivämäärää, jonanämä tosiasiallisesti käytetyt hinnat on todettu. Tästä taulukosta ilmenee jokatapauksessa, että kantajan tosiasiallisesti käyttämät hinnat, mikäli ne ovatpaikkansapitäviä, olivat tavoitehintoja pienempiä; toisaalta komissio on koko ajantodennut, että yritykset eivät olleet onnistuneet saavuttamaan tavoitehintoja.Kantajaa, kuten myös muitakaan tuottajia, ei sitä paitsi moitita hinta-aloitteidenkäyttöönotosta, koska komissio ei ole onnistunut hankkimaan kantajalta hintojakoskevia asiakirjoja, vaan sitä moititaan ainoastaan osallistumisesta tuottajienvälisiin epämuodollisiin kokouksiin, joissa oli päätetty tavoitehintojenvahvistamisesta (ks. edellä 774—777 kohta).

907.

    Lisäksi liitteistä P1—P70 ilmenee, että italialaiset tuottajat eivät ole jääneetyhteistoimintajärjestelyn tämän ilmenemismuodon ulkopuolelle. Liitteissä P1, P6,P15, P19, P22, P26, P29, P32, P45 ja P48 viitataan ”yleisiin aloitteisiin”, joilla olitarkoitus korottaa ”kaikkia eurooppalaisia hintoja”, tai ”alan aloitteisiin”; näidenasiakirjojen lisäksi tietyissä liitteissä viitataan erityisesti Italian markkinoihin jakyseisten liitteiden perusteella voidaan päätellä, että hinta-aloitteita oli sovellettavaItaliassa, vaikka niistä ilmeneekin, että suunniteltua korotusta ei aina tehty, mikäherätti kritiikkiä kilpailijoiden keskuudessa. Juuri tämä ilmenee liitteistä P9, P24,P26 ja P28.

908.

    Kaikki nämä seikat yhdessä huomioon ottaen komissio on perustellusti katsonutkantajan olleen osallisena kilpailusääntöjen rikkomisessa, josta yrityksiä moititaan.

j)    Hüls

Kantajan väitteet ja niiden perustelut

909.

    Kantaja väittää ensinnäkin, että sitä ei voida minkään perusteella yhdistääsuunnitteluasiakirjoihin. Ei ole osoitettu, että jonkin kolmannen laatimavalvontalista olisi toimitettu kantajalle tai että kantaja olisi osallistunut ehdotuksiinannetun vastauksen laatimiseen ja että se näin ollen olisi hyväksynyt tehdyiksiväitetyt suunnitelmat. Näissä asiakirjoissa käytetty lyhenne ”H” ei välttämättätarkoita Hülsia; toisaalta Hüls ja Hoechst olivat vuonna 1984 kaksi samansuuruistasaksalaista tuottajaa, toisaalta kirjan H on ollut viiden PVC:n tuottajan nimenalkukirjain vuonna 1980. Komission olettama on näin ollen virheellinen, varsinkinkun kantajan nimi vuoteen 1985 saakka ei ollut Hüls AG vaan Chemische WerkeHüls AG ja kun se yleisesti tunnetaan lyhenteellä CWH.

910.

    Toiseksi kantajan osallistumisesta lainvastaisiin kokouksiin ja tämän osallistumisensäännönmukaisuudesta ei ole kirjallista näyttöä, koska kokouksista ei ole olemassapöytäkirjoja. ICI:n ja BASF:n ilmoituksilla ei ole todistusarvoa, koska nämä kaksiyritystä ovat aina kiistäneet, että kokouksilla olisi ollut lainvastainen aihe.

911.

    Kolmanneksi kantajan osallisuutta hinta-aloitteisssa ei ole näytetty toteen, koskahintoja koskevat yrityksen sisäiset asiakirjat puuttuvat. Osallisuutta hinta-aloitteissaei sitä paitsi voida päätellä kokouksiin osallistumisesta, koska kantaja nimenomaankiistää olleensa läsnä lainvastaisissa kokouksissa.

912.

    Neljänneksi ICI:n 15.4.1981 päivätty muistio ei osoita kantajan osallistuneenkiintiöjärjestelmään. Osallisuutta toteutetuksi väitettyyn korvausjärjestelmään, jokaolisi otettu käyttöön kiintiöjärjestelmän vahvistamiseksi, ei myöskään ole näytettytoteen. Sitä paitsi Atochem-taulukolla ei ole todistusarvoa, koska siinä mainituissaluvuissa on tuntuvia eroja todelliseen myyntiin verrattuna.

913.

    Lopuksi kantaja väittää, ettei komissio ole esittänyt näyttöä sen osallistumisestakäytetyksi väitettyyn tietojenvaihtojärjestelmään. Solvay-taulukoilla ei nimittäin oletodistusarvoa.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

914.

    ICI on ilmoittanut Hülsin osallistunteen tuottajien välisiin epämuodollisiinkokouksiin (ks. edellä 675 kohta), joiden osalta komissio on näyttänyt toteen, ettäniiden aihe oli kilpailun rajoittaminen (ks. edellä 679—686 kohta).

915.

    BASF on vahvistanut kantajan edustajien olleen läsnä näissä epämuodollisissakokouksissa (ks. edellä 677 kohta).

916.

    Suunnitteluasiakirjojen mukaan ”kuuden osallistujan suunnitteluryhmän” pitikoostua yrityksistä ”S”, ”ICI”, ”W”, ”H” ja ”uudesta ranskalaisyrityksestä”.Todettuaan, että ICI oli kieltäytynyt vahvistamasta näin ilmoitettujen yritystennimiä, komissio toteaa Päätöksessä (sen 7 kohdassa) seuraavaa: ”kontekstista jaehdotettujen osallistujien luettelosta ilmenee, että — — ‘H‘ on kaikellatodennäköisyydellä Hüls, joka on suurin saksalainen PVC:n tuottaja (Hoechst, ainoatoinen vaihtoehto, oli PVC:n tuottajana pieni).”

917.

    Kantaja kiistää ensinnäkin sen, että ”H” voisi tarkoittaa Hülsiä. Vuoteen 1985 astikantajan koko nimi oli nimittäin Chemische Werke Hüls AG ja vastaava lyhenneoli CWH. Tätä väitettä ei voida hyväksyä. Suunnitteluasiakirjoissa ”uudenkokouskehyksen” jäseniksi ehdotetut yritykset nimittäin mainitaan pikemminkinpelkillä alkukirjaimilla kuin virallisilla ja tunnetuilla lyhenteillä. Lisäksi sekäAtochem-taulukossa että ICI:n tietojensaantipyyntöön antamassa, vuodelta 1984peräisin olevassa vastauksessa viitataan Hülsiin. Useat kantajan kannekirjelmänliitteistä, jotka ovat peräisin 80-luvun alkuvuosilta, on laadittu yrityksenyhteystiedoilla varustetulle paperille, jossa on suurin kirjaimin maininta Hüls japienin kirjaimin lyhenne ”CWH”. Jos siis nimitys Hüls ei ollutkaan kantajanvirallinen nimi, se kuitenkin selvästi oli sen tavanomainen kutsumanimi.

918.

    Kuten komissio on Päätöksessä todennut, Hüls oli suunnitteluasiakirjojenlaatimisajankohtana suurin saksalainen PVC:n tuottaja ja myyjä ja yksi suurimmistaEuroopassa. Tätä toteamusta vahvistavat kantajien ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimen esittämään kysymykseen antamat vastaukset. Lisäksi neljä muutayritystä, joiden ilmoitettiin olevan yrityksiä, joiden odotettiin tulevan”suunnitteluryhmän” jäseniksi, olivat myös PVC:n suurimpia tuottajia Euroopassavuonna 1980.

919.

    Edellä jo esitetyistä syistä (ks. edellä 788 kohta) korvausjärjestelmään liittyvässäAlcudia-asiakirjassa mainitaan epäsuorasti Hüls.

920.

    Kantaja mainitaan Atochem-taulukossa, ja kyseisessä taulukossa ilmoitetaan,vaikkakin yhtenä lukuna, neljän saksalaisen tuottajan myyntiä koskevia tietoja janiiden tavoiteosuus myynnistä prosenttilukuna (ks. edellä 612 kohta).

921.

    Hüls mainitaan myös Solvay-taulukoissa. Niistä kyseisessä taulukossa mainituistamyyntiä koskevista luvuista, jotka komissio on voinut tarkastaa, kolme koskeekantajaa ja ne pitävät paikkansa (ks. edellä 627 kohta).

922.

    Vaikka komissio ei ole onnistunut hankkimaan yhtään Hülsin hinnastoa, jonkaperusteella se olisi voinut tarkistaa, oliko yritys pannut täytäntöön yhteiset hinta-aloitteet, liitteistä P1—P70 ilmenee, että saksalaiset tuottajat eivät olleet jääneetyhteistoimintajärjestelyn tämän ilmenemismuodon ulkopuolle. Liitteissä P1, P3, P15,P19, P22, P26, P29, P32, P45 ja P48 viitataan ”yleisiin aloitteisiin”, joilla olitarkoitus korottaa ”kaikkia eurooppalaisia hintoja”, tai ”alan aloitteisiin”; näidenasiakirjojen lisäksi tietyissä liitteissä viitataan erityisesti Saksan markkinoihin jakyseisten liitteiden perusteella voidaan päätellä, että näillä markkinoilla ilmoitettiinhinta-aloitteista ja sovellettiin niitä. Juuri tämä ilmenee liitteistä P23, P24, P26, P30,P41 ja P58.

923.

    Kaikki nämä seikat yhdessä huomioon ottaen komissio on perustellusti katsonutkantajan olleen osallisena kilpailusääntöjen rikkomisessa, josta yrityksiä moititaan.

k)    Enichem

Kantajan väitteet ja niiden perustelut

924.

    Kantajan mukaan komissio ei ole näyttänyt toteen, että se olisi ollut osallisenamissään yhteistoimintajärjestelyn ilmenemismuodossa.

925.

    Ensinnäkin kantaja huomauttaa yhteistoimintajärjestelyn alkuperän osalta, että senei voida katsoa oleva missään määrin vastuussa siitä. Kantaja ei nimittäin oleosallistunut suunnitteluasiakirjojen laadintaan. Lisäksi se väittää, että pelkästään senperusteella, että muut yritykset, joilla oli ollut aikomus kutsua kantaja osallistumaankokouksiin, mainitsevat kantajan tämän tietämättä, ei voi syntyä tällaista vastuuta.Lopuksi se väittää, että ei ole näytetty toteen, että ehdotuksiin annettu vastaustosiasiassa olisi sellaisten henkilöiden antama vastaus, joille valvontalista piti ollalähetetty.

926.

    Toiseksi kantaja huomauttaa tuottajien välisten kokousten osalta, että ICI ja BASFovat maininneet Anicin tai Enichemin nimet; vuoden 1981 lokakuusta vuoden 1983helmikuuhun ei kuitenkaan ole ollut olemassa operatiivista yritystä, joka kokonaantai osittain olisi toiminut näillä nimillä. Lisäksi komission olisi joka tapauksessapitänyt vielä näyttää toteen, keitä nämä osallistujat olivat ja kuinka usein neosallistuivat kokouksiin.

927.

    Kolmanneksi kantaja korostaa hinta-aloitteiden osalta, että sen osallistumisestanäihin aloitteisiin ei ole mitään näyttöä. Hintoja koskevien Enichemin sisäistenasiakirjojen puuttuminen ei voi merkitä, kuten komissio väittää, että nämä asiakirjatolisi piilotettu tai tuhottu raskauttavina; tällainen yksinomaan spekulatiivinenpäättely loukkaa periaatetta, jonka mukaan todistustaakka kuuluu komissiolle. Edeskantajan osallistumisesta kokouksiin, jotka komission mukaan pidettiin ennenhinnankorotuksia, ei sitä paitsi ole mitään näyttöä. Useista asiakirjoista ilmeneepäinvastoin, että Enichem on noudattanut Italian markkinoilla aggressiivistahintapolitiikkaa.

928.

    Neljänneksi kantaja korostaa kiintiöiden osalta, että ainoa asiakirja, jossa Enichemtai Anic mainitaan, on Atochem-taulukko. Paitsi että tämä yksi ainoa asiakirja eivoi riittää näytöksi kantajan osallistumisesta, sillä kaiken lisäksi ei ole todistusarvoaottaen huomioon siinä ilmoitettujen myyntiä koskevien lukujen (joista kaikkiylittävät 14 prosenttia) ja todellisten lukujen (12,3 prosenttia) välinen merkittäväero. Näin ollen toteamus, jonka mukaan markkinaosuudet ovat tutkimuksessatarkasteltuna ajanjaksoja muuttuneet huomattavasti, osoittaa, ettei ollut olemassakiintiöitä koskevaa yhteistoimintajärjestelyä.

929.

    Viidenneksi kantaja väittää myynnin valvonnan osalta, että ainoat todisteetEnichemin osallistumisesta ovat Solvay-taulukot. Niillä ei kuitenkaan ole mitäännäyttöarvoa.

930.

    Kantaja päättelee, että sen vastaisten todisteiden puuttuessa sillä on vain vähänmerkitystä, että näitä pitää tarkastella kokonaisuutena eikä yksitellen. Jokatapauksessa ne neljä asiakirjaa, joissa kantaja nimi mainitaan (liitteet 3, 10 ja 34sekä BASF:n ja ICI:n ilmoitukset), koskevat siinä määrin yksittäisiä seikkoja,etteivät ne voi olla todisteena siitä, että kantaja on jatkuvasti ollut osallisenamonitahoisessa yhteistoimintajärjestelyssä, varsinkin kun lisäksi on näytetty toteen,että se harjoitti aggressiivista politiikkaa.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

931.

    ICI on ilmoittanut Anicin ja Enichemin, joka on yritys, jonka katsotaan vastaavanAnicin käyttäytymisestä, osallistuneen kokouksiin (ks. edellä 675 kohta), joidenosalta komissio on näyttänyt toteen, että niiden aiheena oli kilpailun rajoittaminen(ks. edellä 679—686 kohta).

932.

    BASF on vahvistanut Anicin ja Enichemin osallistuneen kokouksiin (ks. edellä 677kohta).

933.

    Enichem huomauttaa kuitenkin, että vuoden 1981 lokakuusta vuoden 1983helmikuuhun minkään operatiivisen PVC-yrityksen nimenä ei ollut Anic taiEnichem, joten ICI:n ja BASF:n vastausten perusteella ei voida päätellä sen olleenosallisena yhteistoimintajärjestelyssä tuona ajanjaksona. Tätä väitettä ei voida

hyväksyä. Kuten komissio on todennut, konserni, johon kantaja kuuluu, ei ollutvetäytynyt PVC-markkinoilta tuona ajanjaksona vaan se oli siirtänyt tämäntoimialan toimintonsa yhteisyritykselle, jonka kaikki PVC-toiminnot olivat peräisinENI-konsernista, jolle ne palautuivat vuoden 1983 helmikuussa. Lisäksi Solvay-taulukoista ilmenee vuoden 1982 Italian markkinoiden osalta, että tämä yhteinentytäryhtiö on edelleen ollut osallinen rikkomisessa, josta yrityksiä moititaan. Anicitse ei ollut vetäytynyt markkinoilta, sillä se oli vasta vuoden 1982 loppupuolellasiirtänyt kyseiselle yhteisyritykselle ENI-konserniin kuuluvan toisen yrityksen, SIL:n,osakkeet; SIL puolestaan omisti PVC:n tuotantolaitoksia Italiassa.

934.

    Anic on yksi suunnitteluasiakirjoissa mainituista yrityksistä. Ottaen huomioon näissäasiakirjoissa kuvailtujen menettelytapojen ja kyseisten asiakirjojen laatimistaseuraavina viikkoina PVC-markkinoilla todettujen menettelytapojen välinen suorakorrelaatio, nämä asiakirjat, vaikka ne olisivatkin ICI:n sisäisiä asiakirjoja kutenkantajat väittävät, muodostavat indision siitä, että kantaja on ollut osallisenakilpailusääntöjen rikkomisessa, josta yrityksiä moititaan.

935.

    Atochem-taulukossa, joka muodostaa osan myyntikiintiöjärjestelmän olemassaolonnäytöstä, mainitaan sekä kantajan nimi että kantajan myyntiä koskevat luvut vuoden1984 ensimmäiseltä neljännekseltä ja sille myönnetty tavoiteosuus myynnistäprosenttilukuna. Väitteitä, jotka kantaja on esittänyt sen osalta ilmoitettujenmyyntiä koskevien lukujen paikkansapitävyydestä, on jo tarkasteltu aiemmin ja neon hylätty (ks. edellä 615 kohta).

936.

    Lisäksi edellä jo mainituista syistä (ks. edellä 788 kohta) tuottajien välisiäkorvausjärjestelmiä koskevassa Alcudia-asiakirjassa mainitaan epäsuorasti Enichem.

937.

    Väitettä, jonka mukaan tuottajien markkinaosuudet olisivat muuttuneetperinpohjaisesti tutkimusajankohtana, mikä olisi ristiriidassa kiintiöjärjestelmänkanssa, perustellaan pelkällä ”tosiseikkojen paikkansapitävyyteen” tehdylläviittauksella (kanne s. 23) eikä sen tueksi ole esitetty mitään näyttöä. On jokatapauksessa huomattava, että kuten itse Päätöksestä ilmenee, niiden asiakirjojenperusteella, joilla näytetään toteen tuottajien välisten korvausjärjestelmienolemassaolo, voidaan myös päätellä, että nämä järjestelmät eivät ole toimineetmoitteettomasti (ks. edellä 588-597 kohta). Enichemin erityistapauksessamarkkinaosuuksien kehittyminen ei ole ratkaisevaa ottaen huomioon, että tämäkonserni oli osallisena monissa rakennejärjestelyissä, koska sille siirtyi PVC-alallatoimivien kilpailijoiden liiketoimintoja sinä ajanjaksona, jona kilpailusääntöjärikottiin.

938.

    Solvay-taulukoissa mainitaan kantajan nimi ja ilmoitetaan sen myynti Italianmarkkinoilla. Lisäksi väitetiedoksiannon liitteessä 34 olevassa taulukossa onseuraava kommentti: ”Kansallisten markkinoiden jako eri tuottajien keskenvuodelle 80 on tehty kollegojemme kanssa käydyn tietojenvaihdon perusteella[— —].” Koska yhteistoimintajärjestelmän alkuperä löytyy

suunnitteluasiakirjoista,jotka ovat peräisin vuoden 1980 elokuulta, tietojenvaihto onvoinut tapahtua ensimmäisen kerran juuri vuonna 1980 (ks. edellä 629 kohta).

939.

    Kantaja korostaa vielä, että komission olisi pitänyt täsmentää, mitkä yritykset olivatosallistuneet mihinkin kokoukseen, ja näyttää näin toteen, kuinka säännöllisestikukin yritys osallistui niihin. On korostettava, että sillä, kuinka säännöllisesti yrityson osallistunut tuottajien välisiin kokouksiin, ei ole vaikutusta sen kannalta, onkose ollut osallisena rikkomisessa, vaan ainoastaan sen kannalta, missä määrin se onosallistunut siihen. Jos komission edellytettäisiin näyttävän toteen osallistumisensäännöllisyys, tämä tekisi käytännössä mahdottomaksi seuraamusten määräämisenyritysten välisestä yhteistoimintajärjestelystä lukuunottamatta tilannetta, jossalöydettäisiin sellaisia pöytäkirjoja tai muistioita lainvastaisista kokouksista, joissamainittaisiin osallistujien nimet. Vaikka ICI ja BASF ovat tietojensaantipyyntöihinantamissaan vastauksissa ilmoittaneet mainitsemiensa yritysten osallistuneenenemmän tai vähemmän säännöllisesti kokouksiin (ks. edellä 675 ja 677 kohta), ontodettava komission ottaneen tämän enemmän tai vähemmän säännllisenosallistumisen asianmukaisesti huomioon (Päätöksen 8 kohdan kolmas alakohta ja26 kohdan kolmas alakohta). Komissio on ottanut tämän seikan huomioon myösmäärittäessään sakkojen suuruutta (Päätöksen 53 kohta); poikkeuksen muodostavattältä osin kuitenkin niiden yritysten asema, joiden osuuden on näytetty olleenjohtava tai päinvastoin rajattu. Koska komissio oli onnistunut hankkimaan näytönkunkin yrityksen osallistumisesta tuottajien välisiin kokouksiin, joissa lähes neljänvuoden ajan vahvistettiin yhdenmukaistettuja hinta-aloitteita ja myyntivolyymiakoskevia järjestelmiä, asetetut sakot, jotka eivät ylitä 3 200 000:a ecua, ovatsuhteellisen pieniä rikkomisen vakavuuteen nähden.

940.

    Liitteistä P1—P70 ilmenee, että italialaiset tuottajat eivät ole jääneet hinta-aloitteiden ulkopuolelle. Liitteissä P1, P6, P15, P22, P26, P29, P32, P45 ja P48viitataan ”yleisiin aloitteisiin”, joilla oli tarkoitus korottaa ”kaikkia eurooppalaisiahintoja”, tai ”alan aloitteisiin”; näiden kaltaisten lisäksi tietyissä liitteissä viitataanerityisesti Italian markkinoihin ja kyseisten liitteiden perusteella voidaan päätellä,että Italiassa piti soveltaa hinta-aloitteita, vaikka asiakirjoista ilmeneekin, etteisuunniteltua korostusta aina tehty, minkä johdosta kilpailijat esittivät kritiikkiä.Juuri tämä ilmenee liitteistä P9, P24, P26, P28, ja P58.

941.

    Kaikki edellä mainitut seikat yhdessä huomioon ottaen komissio on perustellustipäätellyt kantajan olleen osallisena kilpailusääntöjen rikkomisessa josta yrityksiämoititaan.

D     Vastuu rikkomisesta ja niiden yritysten yksilöiminen, joille Päätös osoitetaan

1.    Vastuu rikkomisesta

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

942.

    Elf Atochem riitauttaa ne Päätöksen perustelut, jotka koskevat sitä, ettei ElfAtochem ole vastuussa PCUK -nimisen yhtiön toiminnasta; suurin osa tämän yhtiönkemian alan toiminnasta siirrettiin Atochemille, kun viimeksi mainittu yritysperustettiin vuonna 1983. Nämä perustelut tukeutuvat itse asiassa siihen, että ElfAtochem ”on kiistatta vastuussa ATO Chimiesta/Chloesta/Orgavylistä” (Päätöksen42 kohdan viides alakohta), eikä sääntöön, jonka mukaan silloin, kun jostaintoiminnasta luopuva yritys jatkaa olemassaoloa erillisenä yksikkönä luovutuksenjälkeen, luovutuksen vastaanottajana oleva yritys ei ole missään vastuussa niistäkilpailua rajoittavista toimista, jotka luovuttaja mahdollisesti on toteuttanut ennenluovutusta.     

943.

    DSM huomauttaa, että 1.1.1983 lähtien DSM NVV:n PVC-toiminnot siirrettiinLVM:lle, joka on DSM NV:n ja EMC Belgique SA:n yhteinen tytäryhtiö, ja ettäLVM:ää pidettiin vastuussa omista teoistaan. Tässä tapauksessa kysymys siitä, kukaon vastuussa rikkomisesta, koskee siis tätä päivämäärää edeltävää ajanjaksoa. Onkuitenkin niin, että 19.12.1984 päivätyllä asiakirjalla perustettiin DSM KunststoffenBV -niminen yritys, joka on DSM NV:n 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö.DSM NV:n ”muoviosastolle” tuohon asti kuuluneet oikeudet ja velvollisuudetsiirrettiin sille. Vaikka DSM Kunststoffen olisi DSM NV:n itsenäinen tytäryhtiö,DSM NV:n on kuitenkin katsottu olevan vastuussa rikkomisesta.

944.

    Näin tehdessään komissio on DSM:n mukaan soveltanut väärin yhteisönoikeussäännöksiä. Lähtökohtana pitäisi olla, että kun oikeudet ja velvollisuudetsamoin kuin ne taloudelliset toiminnot, joihin tapahtuneeksi väitetty rikkominenliittyy, on siirretty toiselle yritykselle, vastuu rikkomisesta on katsottava olevan tällätoisella yrityksellä, joka on ensiksi mainitun yrityksen oikeudellinen seuraaja ja näinollen se, jolle Päätös on osoitettu (em. yhdistetyt asiat CRAM ja Rheinzink v.komissio, tuomion 6—9 kohta; asia T-38/92, AWS Benelux v. komissio, tuomio28.4.1994, Kok. 1994, s. II-211, 30 kohta). Ratkaiseva tekijä rikkomisesta vastuussaolevaa määritettäessä on se, onko yritys toiminut itsenäisesti markkinoilla, eikä senoikeudellinen rakenne (em. asia ICI v. komissio, tuomio 14.7.1972, 133 kohta ja asiaT-11/89, Shell v. komissio, tuomio 10.3.1992, Kok. 1992, s. II-757, 311 ja 312 kohta).Kantajat ovat kuitenkin koko ajan väittäneet DSM Kunststoffenin käyttäytyneenitsenäisesti, eikä komissio, jolle kuitenkin kuului todistustaakka, ole muuta väittänyt(em. asia AEG v. komissio, tuomion 50 kohta). Niinpä DSM Kunststoffenin olisipitänyt katsoa olevan vastuussa rikkomisesta ajanjaksolta, joka alkoi tapahtuneeksioletetun kilpailusääntöjen rikkomisen alkamisesta ja päättyi vuoden 1983alkupuolella.

    

945.

    Montedison huomauttaa, että se on ainoastaan väliyhtiö holding-yhtiön jaoperatiivisen yhtiön välillä, sillä se on lopettanut PVC:n tuotannon 31.12.1980.Seuranneina kahtena vuotena tämä tuotantotoiminta kuului Montedipe -nimiselletytäryhtiölle, ja vuonna 1983 tämä yrityksen toiminnan osa on lopullisesti siirtynytEnichemin määräysvaltaan. Komissio ei ole koskaan näyttänyt toteen, ettäMontedipe olisi ollut liikkeenjohdollisesti Montedisonista riippuvainen.

946.

    Enichem korostaa, että komission mukaan rikkomisesta vastuussa olevanmäärittämiseksi on yksilöitävä rikkomisen toteuttanut yritys ja tämän jälkeenmääritettävä, mikä siitä on tullut; jos rikkomisen toteuttanut yritys yksinkertaisestiluovuttaa PVC-alan toimintonsa kolmannelle, mutta jää edelleen itsenäiseksioikeushenkilöksi, se on edelleen vastuussa rikkomisesta; jos toinen yritys sen sijaansulauttaa rikkomisen toteuttaneen yrityksen itseensä, jolloin jälkimmäinen yritys siislakkaa olemasta itsenäisenä oikeushenkilönä, juuri toisen yrityksen hankkineenyrityksen on kannettava vastuu menneisyydessä tapahtuneista kilpailusääntöjenrikkomisista. Kantaja korostaa tämän periaatteen monitahoisuutta ja väittää senedellyttävän tapauskohtaisesti joko oikeudellista tarkastelua tai taloudellistaarviointia.

947.

    Enichem huomauttaa, että yritykset, joita asia koskee, ovat sillä PVC-sektorilla,jolla Enichem toimii, ja yleensäkin PVC-alalla Italiassa kohdanneet suuriamuutoksia sekä ennen tutkimusajanjaksoa että sen jälkeen.

948.

    Niinpä yrityksellä, jonka nykyinen nimi on Enichem Anic ja jolle Päätös olisi pitänytosoittaa, oli PVC:n tuotantotoimintaa aina vuoden 1981 loppuun saakka jauudelleen vuoden 1983 alusta aina siihen asti, kunnes toiminnot siirrettiin EVC:lle,joka on Enichemin ja ICI:n yhteinen, vuoden 1986 lokakuussa perustettu tytäryhtiö.Väliajalla PVC-markkinoilla toiminut yritys oli nimeltään Enoxy, joka on ENI:n jaOccidental -nimisen amerikkalaisyhtiön perustama yhteinen tytäryhtiö.

949.

    Koko tämän ajanjakson Enichem eri nimillä toimien sen sijaan ei ole ollut muutakuin Italian valtion omistama holding-yhtiö, jonka kautta Italian valtio on omistanutosuuksia toinen toistansa PVC-alalla seuranneissa eri tuotantoyhtiöissä.

950.

    Useat itsenäiset yritykset (Anic; Occidental; Montedison, jonka PVC-toiminnot,joita sen tytäryhtiö Montedipe hoiti, luovutettiin vuoden 1983 maaliskuussaEnoxylle, josta tuli täysin Enichemin omistama yhtiö sen jälkeen, kun Occidentalluovutti osuutensa siitä, mikä myös tapahtui vuoden 1983 maaliskuussa; Sir, jonkatoiminnot luovutettiin ENI-konsernille vuoden 1981 joulukuussa, ja Rumianca, Sirintytäryhtiö, jonka kemianalan toiminnot myös luovutettiin ENI-konsernille), jotkakaikki ovat edelleen olemassa oikeushenkilöinä, hoitivat komission huomioonottamana ajanjaksona yrityksen PVC-alan toimintoja, jotka vuonna 1986 siirrettiinEVC:lle.

951.

    Kuitenkin Päätöksen 43 kohdan nojalla näyttää siltä, että komissio on katsonutkantajan, Enichemin, olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisista, joihin kaikkiyritykset, mukaan lukien Sir, Rumianca ja Enoxy (mutta lukuunottamattaMontedipea) ovat tutkimusajanjaksona syyllistyneet. Sir ja Rumianca kuuluivatkuitenkin Sir Finanziaria -nimiseen konserniin, joka on yhä olemassa ja jonka näinollen on edelleen kannettava vastuu vanhojen tytäryhtiöidensä osallisuudestarikkomiseen. Samoin Occidentalin, joka yhä on olemassa oikeushenkilönä, onkannettava solidaarisesti vastuu rikkomisesta vuoden 1981 joulukuusta vuoden 1983helmikuuhun kestäneeltä ajanjaksolta, jonka aikana se yhdessä ENI:n kanssa johti

Enoxya: tämän asemesta Päätöksessä ei katsota Occidentalin olevan mitenkäänvastuussa rikkomisesta, mikä on vastoin syrjintäkiellon periaatetta. Enichem Anicinvoidaan todellisuudessa katsoa olevan vastuussa vain niistä rikkomisista, joihin Anicoli syyllistynyt aina vuoden 1981 loppuun saakka ja niistä, joihin Enoxy Chimica onsyyllistynyt vuoden 1983 helmikuusta lähtien (em. yhdistetyt asiat Suiker Unie ym.v. komissio, tuomion 74—88 kohta; em. yhdistetyt asiat CRAM Rheinzink v.komissio ja em. asia Enichem Anic v. komissio, tuomion 228 kohta ja sitä seuraavatkohdat).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

952.

    Aluksi on todettava, että Elf Atochem ei riitauta komission päätelmää eli sitä, ettäElf Atochem ei ole vastuussa PCUK:n toimenpiteistä, vaan se riitauttaa ainoastaanpäätelmän taustalla olevat perustelut. Näissä olosuhteissa tämän kantajan esittämänkanneperusteen tarkastelu ei voi johtaa Päätöksen jonkin säännöksen edesosittaiseen kumoamiseen. Näin ollen kanneperuste on hylättävä, koska kantajallaei ole oikeussuojan tarvetta.

953.

    Oikeuskäytännöstä ilmenee, että kun rikkomisen olemassaolo on näytetty toteen,on määritettävä se luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka vastasi yrityksentoiminnasta silloin, kun kilpailusääntöjä rikottiin, jotta hän kantaisi vastuun tästärikkomisesta. Kun sen ajankohdan, jona kilpailusääntöjä rikottiin, ja senajankohdan, jona kyseinen yritys saatetaan vastuuseen rikkomisesta, välillä se, jokavastasi yrityksen toiminnasta, on oikeudellisesti lakannut olemasta, on kuitenkinensiksi yksilöitävä ne aineelliset tekijät ja ihmiset, jotka ovat myötävaikuttaneetrikkomiseen, jotta tämän jälkeen voidaan yksilöidä henkilö, joka on ryhtynytvastaamaan tämän kokonaisuuden toiminnasta, jotta vältettäisiin se, että yritys voivälttyä kantamasta vastuuta rikkomisesta sen johdosta, että sitä, joka vastasiyrityksen toiminnasta sinä ajankohtana, jona kilpailusääntöjä rikottiin, ei enää ole.

954.

    On todettava, että säännöt, jotka komissio on maininnut Päätöksen 41 kohdantoisessa alakohdassa ja sitä seuraavissa alakohdissa, ovat näiden periaatteidenmukaisia.

955.

    Tämän johdosta sitä, kuinka komissio on soveltanut näitä periaatteita, ontarkasteltava ensiksi DSM:n, sitten Montedisonin ja tämän jälkeen Enicheminosalta.

956.

    DSM:n väitteet koskevat vain vastuuta rikkomisesta, josta sitä moititaan, eli siisajanjaksoa ennen LVM:n perustamista (ks. edellä 943 kohta).

957.

    Päinvastoin kuin tilanteissa, joita on tarkasteltu kantajan mainitsemissa tuomioissa,tässä tapauksessa ei ole kiistetty toisaalta sitä, että DSM on yritys, joka onsyyllistynyt kilpailusääntöjen rikkomiseen, josta yrityksiä moititaan, ennen LVM:n

perustamista, eikä toisaalta sitä, että huolimatta uudelleenjärjestelystä, johon seryhtyi siirtämällä ”muovialan” toimintansa tytäryhtiölle niiden tekojen jälkeen, jostayrityksiä moititaan, DSM on edelleenkin oikeudellisesti olemassa. Näin ollenkomissio on menetellyt perustellusti, kun se edellä kerrattuja periaatteita soveltaenkatsoi DSM:n kantavan vastuun rikkomisesta riidanalaisen ajanjakson osalta.

958.

    Tällaisissa olosuhteissa sillä, että osa toiminnoista on siirretty tytäryhtiölle, ei olevaikutusta määritettäessä rikkomisesta vastuussa olevaa yritystä.

959.

    Näin ollen DSM:n esittämä kanneperuste on hylättävä.

960.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan se, että tytäryhtiö on eri oikeushenkilö, eiriitä estämään sitä, että emoyhtiön katsottaisiin olevan vastuussa tytäryhtiönsäkäyttäytymisestä erityisesti silloin, kun tytäryhtiö ei itsenäisesti määräämarkkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaista osaa emoyhtiön silleantamista ohjeista (em. asia ICI v. komissio, tuomio 14.7.1972, 132 ja 133 kohta).

961.

    Montedison on tässä tapauksessa vahvistanut, että sen hallussa oli kaikkiMontedipe- ja Montepolimeri -nimisten yhtiöiden osakkeet, joten näidentytäryhtiöiden on katsottava väistämättäkin noudattaneen emoyhtiönsääntömääräisten toimielinten, jotka vahvistavat emoyhtiön toimintaperiaatteet,hahmottelemia toimintaperiaatteita (em. asia AEG v. komissio, tuomion 50 kohta).

962.

    Näin ollen Montedisonin esittämä kanneperuste on hylättävä.

963.

    Enichemin esittämä kanneperuste sisältää kaksi väitettä siltä osin kuin kyse on siitä,mikä yritys on vastuussa rikkomisesta, josta yrityksiä moititaan. Ensimmäinenkoskee vastuuta kahden yhtiön, Sirin ja Rumiancan, toimenpiteistä, jotkatoteutettiin ennen kuin kyseiset yhtiöt liitettiin siihen konserniin, johon kantajakuuluu. Toinen koskee vastuuta toimenpiteistä, jotka Enoxy toteutti vuoden 1982tammikuun ja vuoden 1983 helmikuun välisenä ajanjaksona.

964.

    Ensinnäkin komissio on kantajan mukaan katsonut kantajan olevan vastuussa Sirinja Rumiancan, joiden PVC-toiminnot ENI-yhtymä hankki Anicin välityksellä vuoden1981 joulukuussa, toimenpiteistä; koska näiden kahden yhtiön aiempi emoyhtiö onedelleen olemassa, sen olisi pitänyt kantaa vastuu rikkomisesta. Väitteensä tueksikantaja viittaa Päätöksen 43 kohtaan, josta ilmenee, että ”Enichem koostuu Italianvaltion omistamista kemianalan yrityksistä, jotka aiemmin toimivat nimellä Anic”,ja että Enichemin on ”kannettava vastuu Anicin toiminnasta” ja näin ollen kaikkiensiihen sidoksissa olleiden yhtiöiden toiminnasta.

965.

    On kuitenkin todettava, että komissio ei ole katsonut Enichemin olevan vastuussaSirin ja Rumiancan toiminnasta, jota oli harjoitettu ennen kuin ne liitettiinkonserniin, johon kantaja kuuluu.

966.

    Päätös ei ensinnäkään koska Siriä ja Rumiancaa. Koska niitä vastaan ei ole esitettymitään väitettä, kantajan ei ole voitu katsoa olevan vastuussa mistään niidentekemistä lainvastaisista teoista. Lisäksi Päätöksen 43 kohta tarkoittaa korkeintaansitä, että erityisesti silloin, kun sakkojen suuruuden määrittämiseksi laskettiinmarkkinaosuuksia, kantajan on katsottu vastaavan Sirin ja Rumiancan toiminnastavain siitä päivästä lähtien, jona ne liitettiin Aniciin. Kyseisen kohdan perusteella eisitä vastoin voida päätellä, että Enichemin olisi katsottu olleen vastuussa sellaisistalainvastaisista menettelytavoista, joita Sir ja Rumianca mahdollisesti ovatnoudattaneet ennen kuin ne liitettiin Aniciin.

967.

    Toiseksi asiakirjavihkosta ja kantajien vastauksista ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimen istunnossa esittämiin suullisiin kysymyksiin ilmenee, että ENI jaOccidental perustivat 29.12.1981 yhteisyrityksen, Enoxyn, jolle Anicin välityksellä siirrettiin kaikki ENI:n määräysvallassa olevat PVC-alan toiminnot; Occidentalpuolestaan siirsi Enoxylle muita kuin PVC-alan toimintoja. ENI hankki vuoden 1983helmikuuussa Occidentalin omistamat Enoxyn osakkeet; pari päivää myöhemminENI luovutti kaikki osuutensa Enoxy-konsernista Enichimica SpA:lle (nykyäänEnichem SpA).

968.

    Näissä olosuhteissa kantaja moittii komissiota ensinnäkin siitä, että tämä katsoikantajan olevan vastuussa Occidental -nimisen yhtiön, joka on toinen Enoxynemoyhtiöistä, toimenpiteistä. Tämä väite on kuitenkin pelkästään väite, jota mikäänPäätöksessä todettu ei tue.

969.

    Tämän jälkeen kantaja moittii komissiota siitä, ettei se ole katsonut myösOccidentalin olevan vastuussa Enoxyn toimenpiteistä, olihan Occidental kuitenkintoinen Enoxyn kahdesta emoyhtiöstä. Koska konserni, johon kantaja kuuluu, toimiedelleen PVC-markkinoilla vuoden 1982 tammikuusta vuoden 1983 lokakuuhunsellaisen yhteisyrityksen kautta, jolle se oli siirtänyt PVC-alan toimintonsa, se seikka,että komissio ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin myös Occidentalia vastaan, ei poistasen konsernin vastuuta, johon kantaja kuuluu (em. yhdistetyt asiat AhlströmOsakeyhtiö ym. v. komissio, tuomion 197 kohta).

970.

    Näin ollen myös Enichemin esittämä kanneperuste on hylättävä.

2. Niiden yritysten yksilöiminen, joille Päätös osoitetaan

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

971.

    DSM väittää ensinnäkin, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen osoittaessaanPäätöksen DSM NV:lle eikä DSM Kunststoffenille. Ainoastaan DSM Kunststoffen -nimisen yhtiön, joka on DSM NV:n 100-prosenttisesti omistama, 19.12.1984päivätyllä asiakirjalla perustettu tytäryhtiö, on nimittäin katsottava olevan vastuussa

kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon DSM NV syyllistyi ennen vuotta 1983; Päätösolisi pitänyt olla osoitettu juuri tälle yhtiölle.

972.

    Toiseksi kantajat väittävät joutuneensa syrjinnän uhriksi. Komissio on nimittäinShellin hyväksi hyväksynyt niiden väitteitä vastaavan väitteen (Päätöksen 46 kohta).Komissio on sen sijaan kohdellut kantajia samoin kuin Enichemiä ja Montedisonia,vaikka niiden tosiasialliset tilanteet olivat erilaisia (Päätöksen 45 kohta).

973.

    Kolmanneksi komissio on kantajien mukaan rikkonut perusteluvelvollisuutta.Vaikka sen ei tarvinnutkaan vastata kaikkiin rikkomisesta epäiltyjen yritystenesittämiin tosiseikkoja koskeviin väitteisiin (em. asia ACF Chemiefarma v. komissio,tuomion 77 kohta), se on kuitenkin vastannut vastaavanlaisiin muiden yritystenesittämiin väitteisiin (Päätöksen 45 ja 46 kohta). Kantajien osalta perustelujen olisipitänyt olla vieläkin yksityiskohtaisempia, sillä ne olivat nimenomaisesti esittäneettämän perusteen hallinnollisessa vaiheessa (em. asia AKS Benelux v. komissio,tuomion 27 kohta).

974.

    Enichem korostaa, että jotta yritysten muodostama konserni voisi olla päätöksenasianmukainen adressaatti, konsernin on muodostettava yksi ainoa henkilöstöstäsekä aineellisista ja aineettomista tekijöistä koostuva yhtenäinen organisaatio, jollaon pysyvä päämäärä, kuten tietyn tuotteen tuottaminen ja myyminen (em. asia Shellv. komissio, tuomion 312 ja 313 kohta). Tässä tapauksessa ei kuitenkaan oleolemassa mitään näyttöä siitä, että Enichemin olisi ollut tämän yhtiöidenmuodostaman kokonaisuuden johdossa (Päätöksen 45 kohdan loppu).

975.

    Enichemin mukaan on niin, että holding-yhtiönä se itse asiassa ei ole missäänmäärin vastannut toiminnoista, jotka liittyvät lämpömuovautuviin aineisiin, kutenon PVC:hen. Komission Päätöksen 43 ja 45 kohta ovat tältä osin ristiriitaisia, koskaei voida väittää, että Enichem samanaikaisesti olisi vastuussa yhtymän pääasiallisenaholding-yhtiönä ja samaan yhtymään kuuluvan operatiivisen yhtiön seuraajana.

976.

    Kantajan mukaan on tosiasiassa niin, että Enichem Anic on 27.5.1985 lähtienkäytössä olleen nimensä mukaan ainoa oikeussubjekti, joka voi edustaa jatkuvuuttakonsernin sellaisten eri yhtiöiden välillä, jotka eri nimillä ovat toimineet PVC-alallaaina siihen saakka, kunnes vuonna 1986 toiminta siirrettiin EVC:lle, ICI:n kanssaperustetulle yhteiselle tytäryhtiölle. Enichem Anic on (eri nimillä toimien) hoitanutEnichemiin nähden itsenäisesti lämpömuovautuvien aineiden koko tuotantoketjunja markkinointiketjun Italiassa. Lisäksi kaikki Enichem Anicin tuotteidenmarkkinoinnista ulkomailla huolehtineet yhtiöt, mukaan lukien myös EnichemInternationalin, joka ei ole yksinomaan Enichemin omistama tytäryhtiö, tytäryhtiöt,tekivät sen Enichem Anicin kanssa tekemiensä jakelu- tai edustussopimustenperusteella. Niinpä ainoastaan Enichem Anic on voinut olla se, jolle Päätösosoitetaan.

977.

    Näkökantansa tueksi kantaja huomauttaa, että asetuksen N:o 17 11 artiklan 5kohdan nojalla 24.11.1987 tehty päätös oli osoitettu Enichem Anicille (joka tuolloin

oli nimeltään Enichem Base). Lisäksi 21.1.1987 suoritettu tarkastus tehtiin tämänyrityksen toimitiloissa. Vaikka väitetiedoksianto oli osoitettu Enichemille, näintapahtui pelkästään siitä syystä, että komissio otaksui tämän yhtiön olevan yhtymäntuotantoyhtiö, eikä siitä syystä, että se oli konsernin holding-yhtiö. Kantaja korostaavielä, että 23.4.1986 polypropeenitapauksessa tehty päätös 86/398 osoitettiin AnicSpA:lle eli Enichem Anicille, koska tämä oli yhtiön toiminimi 27.5.1985 lähtien.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

978.

    Kuten komissio toteaa Päätöksen 44 kohdassa, vaikka perustamissopimuksen 85artiklan 1 kohdan mukainen yrityksen käsite ei välttämättä vastaaoikeushenkilöllisyyden omaavan yhtiön käsitettä, päätösten soveltamiseksi jatäytäntöönpanemiseksi on tarpeen yksilöidä sellainen kokonaisuus, joka onoikeushenkilö ja jolle päätös osoitetaan.

979.

    Koska DSM on ainoa kilpailusääntöjä rikkonut ja on siis ainoa yhtiö, joka onoikeushenkilö ja jonka katsotaan olevan vastuussa rikkomisesta, itse kysymystä siitä,mille yritykselle Päätös on osoitettu, ei nouse esille. Päätöksen adressaatti voi ollaainoastaan DSM NV -niminen yhtiö, joka ainoana on rikkonut kilpailusääntöjä.

980.

    Koska tämä päätelmä perustuu Päätöksen 44 kohdassa kerrattujen periaatteidenvälittömään soveltamiseen, näiden periaatteiden toistaminen muodostaa riittävätperustelut kantajan osalta.

981.

    Lisäksi DSM:n tapauksessa yksi ainoa yritys, joka on oikeudellisesti edelleenolemassa, on rikkonut kilpailusääntöjä. Shell, Enichem ja Montedison eivät olesamassa tilanteessa. Näin ollen erilainen kohtelu, jonka komission väitetäänkohdistaneen näihin kolmeen yritykseen määrittäessään, kenelle Päätös osoitetaan,ei voi merkitä DSM:n syrjintää.

982.

    DSM:n esittämät perusteet ja perustelut on näin ollen hylättävä.

983.

    Komissio toteaa Päätöksen 45 kohdassa seuraavaa: ”Enichem ja Montedison ovatväittäneet, että sen, jolla päätös osoitetaan, oli oltava konsernin sellainen yhtiö, jokatällä hetkellä vastaa lämpömuovautuvien tuotteiden alan toiminnoista. Komissiototeaa kuitenkin, että kummassakin tapauksessa konsernin muut yhtiöt jakavatnmarkkinointivastuun. Niinpä vaikka Enichem Anic SpA vastaa Enichemin PVC:nmyynnistä Italiassa, sen kansainvälistä markkinointia ohjaa Enichem InternationalSA -niminen yhtiö, jonka kotipaikka on Zürichissä, ja kussakin jäsenvaltiossa PVC:nmyynnistä vastaa Enichemin kansallinen tytäryhtiö. Juuri tämän vuoksi komissiokatsoo, että tämä päätös on osoitettava Enichem- ja Montedison -konsernienjohdossa olevalle pääholding-yhtiölle.”

984.

    Montedison on vahvistanut, että ajanjaksona, jona kilpailusääntöjä rikottiin, senhallussa oli kaikki Montedipen ja Montepolimerin osakkeet. Tällöin on tarpeetontatarkistaa, pystyikö kantaja vaikuttamaan ratkaisevasti tytäryhtiöidensä kaupalliseenkäyttäytymiseen (em. asia AEG v. komissio tuomion 50 kohta).

985.

    Näin ollen komissio on perustellusti osoittanut Päätöksen Montedisonille.

986.

    On korostettava, että kuten Enichem myöntää, sen esittämä kanneperuste ”ei oleitsenäinenpäämäärä vaan olennainen perusta myöhemmille sakon määrään liittyvilleseikoille; sakko selvästikin on laskettu ottaen huomioon holding-yhtiön liikevaihdon,joka on suurempi kuin tuotantoyhtiön liikevaihto” (kanne, s. 15). Tässä tapauksessaon kuitenkin todettava, että komissio on, kuten sillä on oikeus tehdä (ks. erityisestiem. asia Boehringer v. komissio, tuomion 55 kohta ja yhdistetyt asiat 96/82—102/82,104/82, 105/82, 108/82 ja 110/82, IAZ ym. v. komissio, tuomio 8.11.1983, Kok. 1983,s. 3369, 51—53 kohta), etukäteen määrittänyt sakon kokonaismäärän, joka on tämänjälkeen jaettu yritysten kesken kunkin keskimääräisen markkinaosuuden perusteellaja kutakin yritystä koskevien mahdollisten lieventävien tai raskauttavien seikkojenperusteella. Näin ollen holding-yhtiön liikevaihtoa ei ole otettu huomioon kantajallemäärätyn yrityskohtaisen sakon suuruutta määritettäessä, ellei asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan, jossa säädetään sen sakon enimmäismäärästä, jonka komissiovoi määrätä, soveltamisesta ole muuta johtunut. Tältä osin kantajalla ei ole intressiäesittää tätä kanneperustetta.

987.

    Sitä paitsi, kuten Päätöksen 45 kohdasta ilmenee, Enichem Anic oli vain yksi ENI-yhtymään kuuluvista PVC-alan tuontantoyhtiöistä. Niinpä sen hallussa olituotantolaitoksia Italiassa ja se vastasi markkinoinnista Italiassa. Eräät muutyhtymän yhtiöt, joissa määräysvaltaa käytettiin Sveitsin oikeuden mukaan perustetunyhtiön, Enichem International SA:n, kautta, sen sijaan vastasivat markkinoinnistanäiden maantieteellisten markkinoiden ulkopuolella. Näin ollen ei voida katsoa, ettäainoastaan osaa yhtymän PVC-toiminnoista edustavan Enichem Anicin kaltainenyhtiö väistämättä olisi Päätöksen ainoa adressaatti.

988.

    Lisäksi on selvää, että kantaja on pelkästään holding-yhtiö, jolla ei ole operatiivistatoimintaa. Kantaja on vahvistanut, että ”koko tutkimusajanjakson Enichem SpA [erinimillä toimien] ei ole ollut muuta kuin Italian valtion omistama holding-yhtiö,jonka kautta Italian valtio on omistanut osuuksia toinen toistansa PVC-alallaseuranneissa eri tuotantoyhtiöissä” (ks. kanne, s. 57).

989.

    Tällaisessa tilanteessa, jossa sekä tuotannon että markkinoinnin osalta on olemassasuuri joukko operatiivisia yhtiöitä, jotka kaiken lisäksi ovat jakaantuneet erityistenmaantieteellisten markkinoiden mukaan, komissio ei ole tehnyt oikeudellistavirhettä päättäessään osoittaa päätöksensä konsernin holding-yhtiölle sen sijaan,että se olisi osoittanut sen jollekin konsernin operatiivisista yhtiöistä, kuten kantajahaluaisi.

990.

    Pitää paikkansa, että polypropeenitapauksessa komissio oli osoittanut päätöksenEnichem Anicille eikä kantajalle. Pelkästään tämän toteamuksen perusteella eikuitenkaan voida päätellä, että kantajan valinta siksi oikeushenkilöksi, jolle Päätösosoitetaan, olisi välttämättä virheellinen. Ei nimittäin ole mitenkään osoitettu, ettäENI-yhtymän organisaatio polypropeenialalla olisi tosiseikkojen tapahtumishetkelläollut täysin samanlainen kuin PVC-alalla oleva organisaatioa. On joka tapauksessaniin, että se, että komissio on jossain asiassa osoittanut päätöksen tietylle yhtiölle,ei voi sitoa komissiota muissa asioissa.

991.

    Se seikka, että tietojensaantipyyntö osoitettiin Enichem Anicille ja ettätarkastusmenettely suoritettiin tämän yrityksen pääkonttorissa, ei ole ratkaisevaasen kannalta, mille yritykselle Päätös osoitetaan, kun asetuksen N:o 17 11 ja 14artiklan mukaan kaikille yrityksille voidaan lähettää tietojensaantipyyntö tai niihinvoidaan kohdistaa tarkastusmenettely.

992.

    Kanneperuste on näin ollen hylättävä.

III    Kanneperusteet, jotka koskevat oikeutta tutustua asiakirjavihkoon

A     Ehdot, joilla komissio on antanut oikeuden tutustua asiakirjavihkoonsahallinnollisessa menettelyssä

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

993.

    Tietyt kantajat moittivat komissiota siitä, että tämä on antanut niille oikeudentutustua vain osaan sen asiakirjavihkosta.

994.

    Vastausvaiheessa kantajat vetoavat asiassa T-30/91, Solvay vastaan komissio,29.6.1995 annettuun tuomioon (Kok. 1996, s. II-1775) ja edellä mainitussa asiassaT-36/91, ICI vastaan komissio, annettuun tuomioon ja vahvistavat, että kuten neväittivät kanteissaan, rajoitettu oikeus tutustua asiakirjavihkoon merkitseeolennaisen menettelymääräyksen rikkomista, jolla on vaikutustapuolustautumisoikeuksiin. Itse asiassa pelkästään yrityksiä puoltavien asiakirjojenolemassaolon mahdollisuus riittäisi sen toteamiseen, että puolustautumisoikeuksiaon loukattu tavalla, jota ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi korjataoikeudellista valvontaa harjoittaessaan (em. asia T-30/91, Solvay v. komissio, tuomio29.6.1995, 98 kohta ja em. asia T-36/91, ICI v. komissio, tuomion 108 kohta). Näinollen Päätös on kantajien mukaan kumottava.

995.

    Eri asioissa antamassaan vastineessa komissio on huomauttanut, että Päätöksen 27kohdassa esitetään syyt, joiden vuoksi se ei hyväksynyt yritysten hallinnollisessamenettelyssä esittämiä vaatimuksia saada oikeus tutustua koko asiakirjavihkoon.

996.

    Komissio vahvistaa näin ilmoitetut syyt ja väittää antaneensa sääntöjenmukaisestioikeuden tutustua hallintomenettelyn asiakirjavihkoonsa.

997.

    Oikeuskäytännössä ei tunneta absoluuttista oikeutta tutustua tähän asiakirjavihkoon(em. yhdistetyt asiat VBVB ja VBBB v. komissio; asia C-62/86, AKZO v. komissio,tuomio 3.7.1991, Kok. 1991, s. I-3359; asia T-65/89, BPB Industries ja BritishGypsum v. komissio, tuomio 1.4.1993, Kok. 1993, s. II-389). Siltä osin kuin kantajienkanneperuste merkitsisi tällaisen täysimääräisen oikeuden vaatimista, se ei siis oleperusteltu.

998.

    Komission velvollisuus antaa oikeus tutustua asiakirjavihkoon koskee vain niitäasiakirjoja, joihin sen päätelmät perustuvat. Paitsi että komissio noudattivelvollisuuttaan tässä tapauksessa, se on lisäksi ylittänyt nämä vaatimuksetlähettäessään näille yrityksille 3.5.1988 lisäasiakirjoja, jotka sen mielestä saattoivatolla puolustuksen kannalta hyödyllisiä (Päätöksen 27 kohdan viimeisen alakohdanloppu).

999.

    Tietyissä asioissa komissio on eri mieltä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-7/89, Hercules Chemicals vastaan komissio, 17.12.1991 annetussatuomiossa (Kok. 1991, s. II-1711) asettamasta periaatteesta, jonka mukaankomission on noudatettava niitä periaatteita, jotka komissio itse on vahvistanutkahdennessatoista kilpailupolitiikkaa koskevassa kertomuksessa, ja tämän vuoksiannettava tieto paitsi yritykselle vastaisista asiakirjoista, myös tietyin varauksinhallintomenettelyn asiakirjavihkoon kuuluvista asiakirjoista.

    

1000.

    Kantajat eivät ole näyttäneet komission virkamiesten toimineen vilpillisesti.

1001.

    Jos puolustautumiselle hyödyllisiä asiakirjoja olisi sisältynyt muita yrityksiä koskeviinasiakirjavihkoihin, yritys, josta ne ovat peräisin, olisi vedonnut näihin.

1002.

    Sitä paitsi kantajien sallittiin vaihtaa asiakirjoja keskenään asianosaisten luovuttuavastavuoroisesti pitämästä asiakirjojansa luottamuksellisina, kunhan tällainen vaihtoei koskenut liiketoimintaa koskevia arkaluontoisia tietoja, joiden vaihtaminen olisivoinut merkitä kilpailun rajoittamista (Päätöksen 27 kohdan kolmas alakohta).

1003.

    Komissio korostaa hallintomenettelyn asiakirjavihkoonsa kuuluvien asiakirjojenluottamuksellisuutta. Koska kyse on kunkin yrityksen liiketoimintaa koskevistasisäisistä asiakirjoista, sekä perustamissopimuksen 214 artiklasta että asetuksen N:o17 20 artiklan 2 kohdasta seuraa, että komissio ei saanut antaa tietoa niistä.Komissio on kuitenkin hallinnollisessa menettelyssä antanut luettelonasiakirjavihkon sisältämistä asiakirjoista.

1004.

    Yritysten olisi ainakin yksilöitävä ne asiakirjat, joiden ne katsoivat voivan olevanhyödyllisiä puolustautumisensa kannalta.

1005.

    Vastausvaiheessa komissio huomautti, että edellä mainitussa asiassa T-30/91, Solvayvastaan komissio, 29.6.1995 annettu tuomio ja edellä mainitussa asiassa T-36/91, ICIvastaan komissio, samana päivänä annettu tuomio vahvistavat, ettei ole olemassaabsoluuttista oikeutta tutustua hallintomenettelyn asiakirjavihkoon. Komissiohuomauttaa erityisesti, että yrityksillä ei voi olla oikeutta tutustua asiakirjoihin,joissa on liikesalaisuuksia tai muita luottamuksellisia tietoja, eikä komission sisäisiin asiakirjoihin. Näin ollen on perusteltua, ettei yrityksille ole annettu tietoa kustakinniistä peräisin olevista liiketoimintaa koskevista asiakirjoista.

1006.

    Komissio korostaa, että yritystä puoltavien ja sille vastaisten asiakirjojen välinen eroon ratkaiseva. Kun yritykselle vastaisiin asiakirjoihin tutustumista koskevanoikeuden mahdollinen epääminen aiheuttaa ainoastaan sen, että näitä asiakirjojaei voida käyttää todisteena (em. asia T-37/91, ICI v. komissio, tuomio 29.6.1995, 71kohta), puoltaviin asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämisenseurauksena päätös on lainvastainen, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinei voi korjata hallinnollisessa menettelyssä tapahtunutta puolustautumisoikeudenrikkomista (em. asia T-30/91, Solvay v. komissio, tuomio 29.6.1995, 98 kohta).

1007.

    Sen määrittämiseksi, onko niiden asiakirjojen, joista ei ole annettu tietoa, joukossapuoltavia asiakirjoja, ei kuitenkaan riitä, että väitetään tämän olevan mahdollista,vaan olisi suoritettava tietynlainen todennäköisyystarkastelu. Koska nyt esilläolevissa asioissa ei komission mukaan ole olemassa seikkoja, jotka olivat tyypillisiäedellä mainituissa asioissa T-30/91 ja T-36/91 29.6.1995 annetuille tuomioille — elitoisaalta kilpailusääntöjen rikkomisten toteamisen perustuminen samansuuntaisiinkäyttäytymisiin eikä suoriin todisteisiin ja toisaalta niiden yritysten, joita moitittiinperustamissopimuksen 85 kohdan rikkomisesta, moittiminen lisäksi määräävänmarkkina-aseman väärinkäyttämisestä — mikään ei viittaa komission mukaan siihen,että niiden asiakirjojen joukosta, joista ei ole annettu tietoa, olisi voinut löytyäasiakirjoja, jotka mahdollisesti olisivat puoltavia.

1008.

    Komissio päättelee, että pelkästään se, ettei asiakirjoja ole annettu tiedoksihallinnollisessa menettelyssä, ei yksinään voi aiheuttaa Päätöksen kumoamista.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

1009.

    Aluksi on korostettava, että Montedison ei kannekirjelmässään ole esittänytasiakirjoihin tutustumista koskevaa oikeutta koskevaa kanneperustetta.

1010.

    Asianosaisten mielestä on selvää, että komissio on hallinnollisessa menettelyssäantanut oikeuden tutustua vain osaan hallintomenettelyn asiakirjavihkostaan. Niinpäjokaisella kantajalla oli käytössään paitsi sen omista yksiköistä peräisin olevatasiakirjat myös kaikki ne asiakirjat, joihin komissio perusti johtopäätöksensä, jajoukko muita asiakirjoja, jotka oli niille lähetetty 3.5.1988 päivätyssä kirjeessä.

1011.

    Kilpailuasioissa asiakirjavihkoon tutustumista koskevan oikeuden tavoitteena on,että se, jolle väitetiedoksianto on osoitettu, voi saada tietoonsa komissionasiakirjavihkossa olevat todisteet, jotta se voi näiden todisteiden perusteella esittäätehokkaasti näkökantansa niistä johtopäätöksistä, joihin komissio onväitetiedoksiannossaan päätynyt. Oikeus tutustua asiakirjavihkoon on siis yksimenettelyllisistä takeista, joiden tarkoituksena on puolustautumisoikeuksiensuojaaminen. Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen kaikessa menettelyssä,jonka päätteeksi voidaan määrätä sanktioita, on yhteisön oikeudenperustavanlaatuinen periaate, jota on noudatettava kaikissa olosuhteissa, myösluonteeltaan hallinnollisessa menettelyssä. Tämän periaatteen tehokasnoudattaminen edellyttää, että yritykselle on jo hallinnollisen menettelyn vaiheessaannettu tilaisuus esittää tehokkaasti näkökantansa niiden tosiseikkojen, väitteidenja muiden seikkojen paikkansapitävyydestä ja asiaankuuluvuudesta, joihin komissiovetoaa (em. asia T-30/91, Solvay v. komissio, tuomio 29.6.1995, 59 kohta; em. asiaT-36/91, ICI v. komissio, tuomio 29.6.1995, 69 kohta; em. asia T-37/91, ICI v.komissio, tuomio 29.6.1995, 49 kohta ja siinä mainittu oikeuskäytäntö).          

1012.

    Asetukseen N:o 17 perustuvassa kontradiktorisessa menettelyssä ei tämän johdostaole yksinomaan komission asiana päättää, mitkä asiakirjat ovat hyödyllisiäpuolustuksen kannalta (em. asia T-30/91, Solvay v. komissio, tuomio 29.6.1995, 81kohta ja em. asia T-36/91, ICI v. komissio, tuomio 29.6.1995, 91 kohta). Kunotetaan huomioon asionosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden yleinenperiaate, ei voida hyväksyä sitä, että komissio voisi yksin päättää, käyttääkö sejoitain asiakirjoja kantajia vastaan, kun kantajilla ei ole ollut oikeutta tutustuaniihin, eivätkä ne näin ollen ole voineet vastaavasti päättää, käyttävätkö ne niitäpuolustuksessaan (em. asia T-30/91, Solvay v. komissio, tuomio 29.6.1995, 83 kohtaja em. asia T-36/91, ICI v. komissio, tuomio 29.6.1995, 93 kohta).

1013.

    Lisäksi mahdollinen puolustautumisoikeuksien loukkaaminen on luonteeltaanobjektiivista eikä se riipu siitä, tomiivatko komission virkamiehet vilpittömästi taivilpillisesti (em. asia T-30/91, Solvay v. komissio, tuomio 29.6.1995, 84 kohta ja em.asia T-36/91, ICI v. komissio, tuomio 29.6.1995, 94 kohta).

1014.

    Yrityksen puolustus ei voi riippua sellaisen toisen yrityksen hyväntahtoisuudesta,jonka katsotaan olevan sen kilpailija ja jota vastaan komissio on esittänytsamanlaisia väitteitä. Koska komission velvollisuutena on kilpailuasianasianmukainen tutkiminen, se ei voi siirtää tätä tehtävää yrityksille, joidentaloudelliset ja menettelyyn liittyvät intressit ovat usein vastakkaisia. Näin ollenpuolustautumisoikeuksien loukkaamisen kannalta ei ole merkitystä sillä, ettärikkomisesta epäillyille yrityksille oli annettu lupa vaihtaa asiakirjoja. Tällainenyritysten välinen yhteistyö, joka lisäksi on sattumanvaraista, ei missään tapauksessapoista komission velvollisuutta taata itse asianosaisten yritystenpuolustautumisoikeudet tutkittaessa kilpailuoikeuden rikkomista (em. asia T-30/91,Solvay v. komissio, tuomion 85 ja 86 kohta ja em. asia T-36/91, ICI v. komissio,tuomion 95 ja 96 kohta).

1015.

    Kuten komissio on korostanut, oikeus tutustua asiakirjoihin ei kuitenkaan voikoskea toimielimen sisäisiä asiakirjoja, muiden yritysten liikesalaisuuksia eikä muitaluottamuksellisia tietoja (em. asia BPB Industries ja British Gypsum v. komissio,tuomion 29 kohta).

1016.

    Tältä osin on huomauttava, että hallinnolliseen menettelyyn sovellettavan yleisenperiaatteen, jota perustamissopimuksen 214 artikla ja asetuksen N:o 17 useatsäännökset ilmenetävät, mukaan yrityksillä on oikeus liikesalaisuuksiensa suojaan.Tämän oikeuden kunnioittaminen on kuitenkin sovitettava yhteenpuolustautumisoikeuden kunnioittamisen kanssa (em. asia T-30/91, Solvay v.komissio, tuomio 29.6.1995, 88 kohta ja em. asia T-36/91, ICI v. komissio, tuomio29.6.1995, 98 kohta).         

1017.

    Näissä olosuhteissa komissio ei voi yleisellä viittauksella luottamuksellisuuteenperustella sitä, että se on täydellisesti kieltäytynyt antamasta tietoaasiakirjavihkossaan olevista asiakirjoista. Komissio ei sitä paitsi tässä tapauksessatosissaan väitä luottamuksellisuuden kattaneen kaikki näissä asiakirjoissa olevattiedot. Näin ollen komissio olisi pystynyt tekemään tai teettämään kyseisistäasiakirjoista version, joka ei ole luottamuksellinen, tai tarvittaessa, jos tämä olisiosoittautunut vaikeaksi, laatimaan kyseisistä asiakirjoista luettelon, joka olisi ollutriittävän tarkka, jotta yritys olisi pystynyt sen perusteella tietoisena asiaan liittyvistäseikoista määrittämään, olivatko siinä kuvaillut asiakirjat sellaisia, että niillä voisiolla merkitystä sen puolustautumisen kannalta (em. asia T-30/91, Solvay v. komissio,tuomio 29.6.1995, 89—95 kohta ja em. asia T-36/91, ICI v. komissio, tuomio29.6.1995, 99—105 kohta).              

        

1018.

    Tässä tapauksessa on todettava, ettei asiakirjoista ole laadittu mitään versiota, jokaei ole luottamuksellinen. Lisäksi on niin, että vaikka komissio on tosiasiassatoimittanut kantajille luettelon asiakirjavihkoonsa kuuluvista asiakirjoista, luettelostaei ollut mitään hyötyä kantajille. Komissio itse asiassa on maininnut luettelossa vainyrityksen, josta hallintomenettelyn asiakirjavihkon vastaavat sivut yleisesti ottaenolivat peräisin.

1019.

    Kaikki nämä seikat huomioon ottaen on pääteltävä, että komissio ei nytkäsiteltävänä olevassa asiassa käydyssä hallinnollisessa menettelyssä ole antanutkantajille sääntöjenmukaista oikeutta tutustua asiakirjavihkoon.

1020.

    Tämä seikka ei kuitenkaan yksinään voi aiheuttaa Päätöksen kumoamista.

1021.

    Puolustautumisoikeuksien tapahtuneeksi väitettyä loukkausta on tutkittava kuhunkinyksittäistapaukseen liittyvien olosuhteiden perusteella, sillä se, onko niitä loukattu,riippuu olennaisesti niistä väitteistä, jotka komissio on esittänyt näyttääkseen toteenkilpailusääntöjen rikkomisen, josta kyseistä yritystä moititaan. Näin ollen ontarkasteltava, onko niillä ehdoilla, joilla kantaja on saanut oikeuden tutustuakomission hallintomenettelyn asiakirjavihkoon, ollut vaikutusta kantajan

puolustautumismahdollisuuksiin. Puolustautumisoikeuksien loukkaamisentoteamiseksi riittää tätä varten, kun osoitetaan, että kyseisten asiakirjojensalaaminen on voinut vaikuttaa kantajan vahingoksi menettelyn kulkuun japäätöksen sisältöön (em. asia T-30/91, Solvay v. komissio, tuomio 29.6.1995, 60 ja68 kohta ja em. asia T-36/91, ICI v. komissio, tuomio 29.6.1995, 70 ja 78 kohta; ks.myös valtiontukien osalta em. asia Ranska v. komissio, tuomio 11.11.1987, tuomion13 kohta).

1022.

    Jos tästä olisi kysymys, hallinnollisessa menettelyssä olisi tapahtunut virhe ja Päätösolisi kumottava. Hallinnollisen menettelyn vaiheessa tehtyjäpuolustautumisoikeuksien loukkaamisia ei voida korjata oikeudenkäynnissäensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, jonka harjoittama valvonta kohdistuupelkästään esitettyihin kanneperusteisiin ja joka näin ollen ei voi korvatahallinnollisessa menettelyssä tehtyä asian täydellistä tutkintaa. Jos kantajat olisivatvoineet hallinnollisen menettelyn aikana vedota asiakirjoihin, jotka olisivat voineettodistaa ne syyttömiksi, ne olisivat mahdollisesti voineet vaikuttaa komissionjäsenistä muodostuvan kollegion tekemiin arviointeihin (em. asia T-30/91, Solvayv. komissio, tuomio 29.6.1995, 98 kohta ja em. asia T-36/91, ICI v. komissio, tuomio29.6.1995, 108 kohta).

1023.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on prosessinjohtotoimina, ellei kantajienesittämien kanneperusteiden arvioinnista ole muuta johtunut, päättänyt 7.5.1997päivätyssä kirjeessä myöntää jokaiselle kantajalle oikeuden tutustua komissionasiakirjavihkoon paitsi ei komission sisäisiin asiakirjoihin ja sellaisiin asiakirjoihin,joissa on liikesalaisuuksia tai muita luottamuksellisia tietoja. Ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuin kehotti asianosaisia ilmoittamaan sille, mitäluottamuksellisia tietoja asiakirjavihkossa voisi olla. Lisäksi kantajia kehotettiinhalutessaan esittämään 31.7.1997 mennessä täsmällisiä, perusteltuja jamahdollisimman lyhyitä huomautuksia osoittaakseen, kuinka se, ettei näistäasiakirjoista ole annettu tietoa, on voinut vaikuttaa niiden puolustautumiseen.Kantajien oli toimitettava jäljennös niistä asiakirjoista, joihin ne viittaisivat.     

1024.

    Yksikään kantajista ei ole vedonnut luottamuksellisuutta koskevaan ongelmaan.

1025.

    Ottaakseen huomioon ajan, jonka komissio tarvitsi varmistuakseen kolmansienyritysten osalta siitä, että niistä peräisin olevat asiakirjat eivät ole luottamuksellisia,ja BASF:in lakimiehen pakottaviin henkilökohtaisiin syihin perustuvan pyynnönnojalla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jatkoi määräaikaa, joka kantajilleoli asetettu huomautusten esittämiseksi asiakirjoista, joihin ne olivat tutustuneet,ensin päivämäärään 31.8.1997, sitten päivämäärään 22.9.1997 asti.

1026.

    Kuten jo on todettu, vain Wacker ja Hoechst jättivät toimimatta ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuimen kehottamalla tavalla, eivätkä ne toimittaneethuomautuksia ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon. Istunnossanäiden kahden kantajan lakimies ilmoitti, että pakottavat henkilökohtaiset syytolivat estäneet häntä tutustumasta komission asiakirjavihkoon ja esittämästä

huomautuksia. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa kuitenkin, että silleei ole koskaan esitetty pyyntöä määräajan jatkamisesta tästä syystä ja että Wackerja Hoechst eivät ole missään vaiheessa toimittaneet huomautuksia. Näin ollen onkatsottava, että nämä kaksi kantajaa eivät ole onnistuneet näyttämään toteen, ettäse, että asiakirjoja ei ole annettu tiedoksi hallinnollisessa menettelyssä, olisiloukannut niiden puolustautumisoikeuksia.

1027.

    Komissio toimitti huomautuksensa 12.12.1997.

1028.

    Lisäksi Montedison ei, kuten jo on todettu, ollut esittänyt hallintomenettelynasiakirjavihkoon tutustumista koskevaa oikeutta koskevia kanneperusteita. Näinollen tämän kantajan esittämiä huomautuksia ei ole otettava huomioon.

1029.

    Näissä olosuhteissa on tarkasteltava niiden huomautusten merkitystä, jotkayhdeksän muuta kantajaa ovat esittäneet ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenmääräämän prosessinjohtotoimen johdosta.

B    Prosessinjohtotoimen osalta esitetyt huomautukset    

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

1030.

    Ne yhdeksän kantajaa, jotka ovat pätevästi esittäneet huomautuksia, ovattoimittaneet joukon asiakirjoja, joista tiedon antamatta jättäminen on niidenmukaan voinut vaikuttaa niiden puolustautumisoikeuksiin.

1031.

    Tietyt kantajat korostavat, että komissio ei pelkästään ole jättänyt antamatta niilleoikeutta tutustua asiakirjavihkoon hallinnollisessa menettelyssä, vaan se on lisäksitietoisesti peittänyt tiettyjä kohtia tiedoksiantamistaan asiakirjoista. Näissä kohdissaoli kuitenkin kommentteja, jotka olisivat voineet tukea kantajien väitteitä.

1032.

    Tietyt kantajat korostavat myös, että kulunut aika huomioon ottaen ei ole enäämahdollista tutkia tehokkaasti niitä asiakirjoja, joihin ne ovat voineet perehtyä.

1033.

    Toiset kantajat huomauttavat, että jo ne asiakirjat, joihin ne viittaavat, riittävätosoittamaan, kuinka tiedoksi antamatta jättäminen on voinut vaikuttaa niidenpuolustautumisoikeuksiin, mutta että myös muita asiakirjoja olisi voitu esittää tämänväitteen tueksi.

1034.

    DSM ja LVM pyytävät lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuintamääräämään esitettäviksi pöytäkirjat tarkastuksista, jotka komissio toimitti yritystenpääkonttoreissa.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

1035.

    Aluksi on korostettava, että tämän lainmukaisuusvalvonnan päämäärän on selvittää,onko sillä, ettei asiakirjoista tai niiden otteista ole annettu tietoa, voinut ollavaikutusta kantajien puolustautumismahdollisuuksiin. Se, että komissio olihallinnollisessa menettelyssä alun perin peittänyt asiakirjoista kohtia, joistamyöhemmin annettiin tieto, ei muuta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenharjoittaman valvonnan ulottuvuutta. Tältä osin on huomattava, että mahdollinenpuolustautumisoikeuksien loukkaaminen on luonteeltaan objektiivista eikä se riipukomission virkamiesten vilpittömästä tai vilpillisestä mielestä.

1036.

    Lisäksi kantajilla on ollut lähes kolme kuukautta aikaa tutustua komissionasiakirjavihkoon ja esittää huomautuksensa. Koska hallintomenettelynasiakirjavihkoon tutustumista koskevan oikeuden puutteellisuuteen vedonneidenyritysten tehtävänä on näyttää, kuinka tiedoksi antamatta jättäminen on voinutvaikuttaa niiden puolustautumisoikeuksiin, mitä tarkoitusta varten niillä on ollutkäytössään riittävästi aikaa, on otettava huomioon vain ne asiakirjat, jotka kantajatovat esittäneet. Kantajat eivät voi menestyksekkäästi tyytyä viittaamaan siihen, ettäniiden asiakirjojen lisäksi, jotka ne ovat huomautuksissaan yksilöineet ja liittäneetniihin, on olemassa muita asiakirjoja.

1037.

    Tehtävä tarkastelu on komission Päätöksessään tekemien päätelmien osaltaluonteeltaan objektiivista. Se, että kyseiset asiakirjat ovat vanhoja, ei näin ollen voimuodostaa estettä puolustautumisoikeuksien mahdollisen loukkaamisen tutkimiselle.

1038.

    Tämän tapauksen olosuhteet huomioon ottaen kantajien huomautuksia ontarkasteltava samanaikaisesti.

1039.

    Tältä osin on ensinnäkin todettava, että kantajat eivät voi vedota niidenkäytettävissä jo hallinnollisessa menettelyssä olleisiin asiakirjoihin tai asiakirjojenotteisiin. Tämä koskee erityisesti väitetiedoksiannon tai komission 3.5.1988 päivätynkirjeen liitteinä olleita asiakirjoja. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenpäättämän prosessinjohtotoimen tavoitteena nimittäin on, että voitaisiin tarkastellasitä, olisiko asiakirjoilla, joista kantajille ei ole annettu tietoa hallinnollisessamenettelyssä, voinut olla vaikutusta komission päätelmiin, jos asiakirjat olisi annettutiedoksi. Tämä varaus ei kuitenkaan koske jo tiedoksi annettuja asiakirjoja kunkantajat vetoavat siihen, että niistä oli peitetty kohtia. Näin ollen on jätettävähuomiotta DSM:n ja LVM:n huomautusten liitteet 9, 10, 11, 15, 21 ja 23, ElfAtochemin huomautusten liitteet 4 ja 6, BASF:n huomautusten liite 134, SAV:nhuomautusten liite 10, ICI:n huomautusten liite 13, Hülsin huomautusten liitteet 12,15 ja 26 sekä Enichemin huomautusten liitteet 9, 26 ja 28.

1040.

    Toiseksi on todettava, että tässä tarkastelussa on jätettävä huomiotta myös neasiakirjat ja asiakirjojen otteet, joihin kantajat vetoavat, koska ne koskevatyhteistoimintajärjestelyn luomista edeltävää ajanjaksoa tai sen päivämäärän jälkeistäajanjaksoa, jona rikkominen loppui ja jonka komissio otti huomioon sakonsuuruutta määrittäessään. Tätä varten rikkomisen ajanjakson kannalta ei olemerkitystä asiakirjan päivämäärällä vaan sen kohdan asiaankuuluvuudella, johon

kantajat vetoavat. Näin ollen on jätettävä huomiotta DSM:n ja LVM:nhuomautusten liitteet 8, 16—18 ja 23—29, Elf Atochemin huomautusten liitteet 2 ja3, BASF:n huomautusten liitteet 132—138, 141 ja 142, SAV:n huomautusten liitteet1, 2, 6—9 ja 11, Hülsin huomautusten liitteet 18, 25 ja 27 ja 34 sekä Enicheminhuomautusten liitteet 1, 11, 15, 26, 32 (4), 40, 45, 54 (2) ja (3).

1041.

    Kolmanneksi on todettava, että tietyt asiakirjat, joihin asianosaiset ovat vedonneet,eivät koske komission esittämiä väitteitä. Se, ettei näistä asiakirjoista ole annettutietoa, ei näin ollen ole voinut vaikuttaa yritysten puolustautumismahdollisuuksiin.Asia on näin kolmansien maiden markkinoita (ks. Päätöksen 39 kohdassa olevaviite nro 11) tai sivutuotteiden myyntiä (ks. erityisesti Elf Atochemin huomautustenliite 7 ja SAV:n huomautusten liitteet 3 ja 4) koskevien asiakirjojen osalta.

1042.

    Samoin on todettava, että kantajat mainitsevat tiettyjä asiakirjoja, joissa viitataansuullisesti annettuihin hintaohjeisiin; tämä olisi ristiriidassa komission sen väitteenkanssa, jonka mukaan pelkästään se seikka, ettei useiden tuottajien osalta oleolemassa kirjallisia ohjeita, osoittaisi tuottajilla olleen ”jotain” salattavaa. Kuitenkinon niin, että vaikka komissio on todellakin todennut, ettei tietyissä yrityksissä olluthintoja koskevia asiakirjoja, ja ollut eri mieltä siitä, ettei mitään tavoitehintaa olisivoitu vahvistaa kirjallisesti, se ei kuitenkaan ole päätellyt, että näiden asiakirjojenpuuttuminen osoittaisi näiden yritysten olleen osallisina hinta-aloitteissa (ks.Päätöksen 20 kohta). Asiakirjoilla, joihin kantajat vetoavat tältä osin, ei ole siismerkitystä. Lopuksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kantajatovat lukeneet vain osittain näitä asiakirjoja, joista nimenomaisesti ilmenee, että suullisia ohjeita täydennettiin lähettämällä kirjalliset hinnastot (erityisesti DSM:nja LVM:n huomautusten liite 30 ja Enichemin huomautusten liite 41).

1043.

    Näin ollen on syytä tarkastella muita kantajien esittämiä asiakirjoja.

1044.

    Yleisesti on todettava, että tietyt kantajat korostavat sitä, että niiden esittämissäasiakirjoissa ei mitenkään viitata yritysten välisen sopimuksen tai yhdenmukaistetunmenettelytavan olemassaoloon (DSM:n ja LVM:n huomautusten liite 19 ja 31 sekäBASF:n huomautusten liite 135). Sen, ettei asiakirjoissa viitata näihin, ei kuitenkaanvoida katsoa voivan muuttaa komission päätelmiä, jotka perustuvatasiakirjanäyttöön. Tämä koskee erityisesti lehdistötiedotteita tai kirjeitä, joitatuottajat ovat lähettäneet asiakkailleen ilmoittaakseen hinnankorotuksesta. Einimittäin voida odottaa, että tällaisissa asiakirjoissa ilmoitettaisiin, että korotustehdään yhteistoiminnassa muiden tuottajien kanssa.

1045.

    Samoin on todettava, että kantajat viittaavat kolmeen Shellin sisäiseen asiakirjaan,joiden otsikkona on ”business plans”; näistä ensimmäinen on päivätty 12.7.1982 jase kattaa ajanjakson 1982/1986, toinen on päivätty 19.4.1983 ja se koskee ajanjaksoa1983/1987 ja kolmas on päivätty 4.11.1983 ja se kattaa ajanjakson 1984/1987(DSM:n ja LVM:n huomautusten liitteet 1—3 ja ICI:n huomautusten liitteet 1 ja 2).Huolimatta siitä, että salassapitovelvollisuus koski näitä asiakirjoja hallinnollisen

menettelyn aikana, on korostettava, ettei sitä seikkaa, että näissä asiakirjoissa eimainita perustamissopimuksen 85 artiklan rikkomista, voida pitää sellaisena, ettäse saattaisi kyseenalaiseksi komission esittämän asiakirjanäytön. Nämä asiakirjatkoskevat luonteensa mukaisesti markkinaennustuksia tulevaisuudelle. Viittauksillaodotettavissa olevaan ”kilpailupaineeseen” tai täysin kilpailukykyisen hintapolitiikanmahdollisuudella (”underlying assumption”) ei voi olla vaikutusta komissionpäätelmiin, jotka perustuvat moitteenalaisia tekoja myöhemmin ja samaan aikaanlaadittuihin asiakirjoihin, jotka osoittavat vuoden 1983 ja vuoden 1984 hinta-aloitteiden, joissa muun muassa Shell oli osallisina, olemassaolon.

1046.

    Tietyt kantajat korostavat, että muutamat asiakirjat antavat lisätietoa markkinoidenylikapasiteetista, tuottajien tosiseikkojen tapahtumisajanjaksona kärsimistätappioista ja tiettyjen tuottajien toteuttamista uudelleenjärjestelyistä (esimerkiksiBASF:n huomautusten liite 139 ja Hülsin huomautusten liite 13).

1047.

    Komissio on kuitenkin täysimääräisesti ottanut huomioon tilanteen markkinoilla jayritysten tilanteen (Päätöksen 5 ja 36 kohta), myös määrittäessään sakkojensuuruutta (Päätöksen 52 kohdan toinen alakohta). Lisäksi on huomattava, ettänämä seikat eivät yksinään voi estää perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamista(ks. edellä 740 kohta).

1048.

    LVM ja DSM vetoavat vuonna 1983 käsinkirjoitettuun asiakirjaan, jossa olipuhtaaksikirjoitettu versio suunnitteluasiakirjoihin käsin laadituista huomautuksista(LVM:n ja DSM:n huomautusten liite 6). LVM ja DSM eivät kuitenkaan selitä,mitä vaikutusta näillä huomautuksilla, jotka oli toimitettu kantajille komissiossasyyskuussa 1988 pidetyssä kuulemistilaisuudessa (ks. edellä 503—505 kohta), olisisuunnitteluasiakirjojen merkityksen kannalta.

1049.

    Kantajat vetoavat lisäksi asiakirjoihin, jotka niiden mukaan saattavat välittömästikyseenalaisiksi niiden asiakirjojen todistusarvon, joihin komissio on vedonnutpäätelmiensä tueksi.

1050.

    Niinpä tietyistä asiakirjoista ilmenee kantajan mukaan, että termillä ”korvaus” eiole sitä merkitystä minkä komissio Päätöksessään katsoo sillä olevan (ks. erityisestiElf Atochemin huomautusten liite 5 ja ICI:n huomautusten liite 11). Saman terminkäyttäminen selvästi erilaisissa asiayhteyksissä ei kuitenkaan voi horjuttaa komissionpäätelmiä. Tältä osin on huomattava, että korvausjärjestelmän olemassaolo,sellaisena kuin komissio on sitä Päätöksessä kuvaillut, nimenomaisesti ilmeneetaakan jakoa koskevasta asiakirjasta ja Alcudia-asiakirjasta (ks. edellä 588—593kohta). Juuri tämä ilmenee myös sekä DSM:n asiakirjan sanamuodosta ettäkyseisen asiakirjan ja kahden muun edellä mainitun asiakirjan vertailusta (ks. edellä594—598 kohta).

1051.

    Lisäksi Elf Atochem viittaa asiakirjaan, joka osoittaa Shellin markkinaosuuksienmuuttuneen vuonna 1981, mikä olisi ristiriidassa tuottajien välisenkorvausjärjestelmän kanssa (kantajan huomautusten liite 1). Komission Päätöksestä

kuitenkin ilmenee, että juuri Shell oli ainoa tuottaja, joka ei ollut osallisena tässäjärjestelmässä, ja että komissio on katsonut Shellin olleen osallisenakilpailusääntöjen rikkomisessa vasta vuodesta 1982 alkaen.

1052.

    DSM, LVM ja Enichem viittaavat myös ICI:n tietojensaantipyyntöön antamanvastauksen liitteenä oleviin taulukoihin (DSM:n ja LVM:n huomautusten liite 37ja Enichemin huomautusten liitteet 37—39). Vaikka tämä 5.6.1984 päivätty vastausoli väitetiedoksiannon liitteenä 4, kyseiset taulukot, jossa lueteltiin ICI:n sisäisettavoitehinnat vuoden 1980 syyskuusta vuoden 1983 joulukuuhun kunkin kansallistenmarkkinoiden osalta, sen sijaan oli jätetty pois väitetiedoksiannosta. Kantajatkorostavat, että näistä taulukoista kuitenkin ilmenee, että oli olemassa muitatavoitehintoja kuin ne, jotka komissio oli yksilöinyt Päätöksessään. Nämä erotsaattavat kyseenalaiseksi sen, että hinta-aloitteet olisivat yhdenmukaistettuja.

1053.

    On kuitenkin huomattava, että kyseiset taulukot oli laadittu kilpailusääntöjenrikkomisen toteamista koskevaa menettelyä varten. Sillä, että ICI väittää kyseessäolleen yrityksen sisäiset hinta-aloitteet, ei näin ollen voi olla vaikutusta niihinpäätelmiin, jotka komissio on tehnyt esittämistään asiakirjoista. Riippumatta siitä,mitä vaihtokurssia Enichem on käyttänyt muuntaessaan ICI:n ilmoittamattavoitehinnat, jotka oli ilmoitettu kansallisessa valuutassa, Saksan markoiksi elivaluutaksi, jona aloitteet ilmoitettiin Päätökseen liitetyissä taulukoissa, on todettava,että kantajat eivät tienneet niistä kommenteista ja varauksista, jotka ICI itse oliesittänyt taulukoita edeltävässä johdannossa. Niinpä ICI totesi toisaalta, että hinnatolivat ”toisen luokan” asiakkaiden osalta käytettyjä hintoja ja että hinta-aloitettakoskevan tiedon puuttuminen tietyltä kuukaudelta ei merkinnyt sitä, ettei sellaistaolisi ollut, vaan sitä, ettei siitä ollut enää kirjallista todistetta. Tosiasiassa on niin,ettei näissä taulukoissa mainita hinta-aloitteita, jotka kuitenkin nimenomaisestiilmenevät tältä yritykseltä peräisin olevista, väitetiedoksiannon liitteinä olevistaasiakirjoista. Enichemin mainitsemat erot perustuvat tietoihin, jotka ICI on antanut”toisen luokan” asiakkaisiin sovellettavista hinnoista, mutta eroja ei ole, jos otetaanhuomioon tärkeisiin asiakkaisiin sovellettavat hinnat sellaisina kuin ne ilmoitetaanväitetiedoksiannon liitteissä.

1054.

    Hüls vetoaa ICI:n 7.3.1983 päivättyyn kirjeeseen, jossa asetetaan kyseenalaiseksitulkinta, joka on tehty väitetiedoksiannon 6.4.1983 päivätystä liitteestä P45, jokakoskee päivämäärien 1.4. ja 1.5.1983 kaksivaiheista hinta-aloitetta (Hülsinhuomautusten liite 11). Tästä kirjeestä näet ilmenee, että ICI on vahvistanuthintansa itsenäisesti markkinoilla vallinneen kysynnän perusteella ottaen riskinasiakkaiden menettämisestä.

1055.

    Tältä osin on huomautettava ensinnäkin, että kyseisen yhteisen aloitteenolemassaolo on näytetty toteen useilla asiakirjoilla (erityisesti väitetiedoksiannonliitteet P42—P53) eikä pelkästään liitteenä P45 olevalla asiakirjalla. Lisäksi komissioon näyttänyt toteen, että tuottajat pitivät 2.3.1983 Pariisissa kokouksen, jossakeskusteltiin sekä myynnin volyymeistä että hintojen tasosta. Hüls on myös esittänyt

ICI:n 4.3.1983 päivätyn teleksin (tämän kantajan huomautusten liite 10), jostailmenee, että ICI oli päättänyt ryhtyä päättäväiseen toimenpiteeseen hintojennostamiseksi 1,50 DEM:iin/kilo 1.4. alkaen. Niinpä kaksi päivää Pariisin kokouksenjälkeen ICI päätti hinnankorotuksesta, jonka päivämäärä ja taso vastaavatkomission Päätöksessä yksilöimiä päivämäärää ja tasoa. Sitä paitsi ICI:n toisessa,vuoden 1983 maaliskuun alusta peräisin olevassa teleksissä (Hülsin huomautustenliite 19) viitataan paitsi päivämäärän 1.4.1984 hinta-aloitteeseen, myös päivämäärän1.5.1983 hinta-aloitteeseen, jolla hinta oli tarkoitus nostaa vähimmäistasolle 1,65DEM/kilo. Tätä on verrattava myös väitetiedoksiannon liitteeseen P43, jota ei olepäivätty mutta joka sisältönsä puolesta on peräisin maanantaita 7.3.1983 edeltävältäajalta. Tässä asiakirjassa nimittäin jo ilmoitetaan 1.4. ja 1.5.1983 voimaantulevaahinta-aloitetta koskevasta päätöksestä ja mainitaan tavoitehinnat.

1056.

    Näissä olosuhteissa on niin, että sen sijaan että ICI:n 7.3.1983 päivätty kirje, jonkaon allekirjoittanut tuottajien välisissä kokouksissa ICI:ä edustanut henkilö,horjuttaisi komission päätelmiä, se päinvastoin vahvistaa niitä. Vaikka kirjeen laatijaepäilee tämän aloitteen menestymismahdollisuuksia ottaen huomioon, ettäedellinen, päivämäärän 1.1.1983 aloite, jonka komissio myöskin yksilöi Päätöksessä,oli epäonnistunut, tämä ei saata kyseenalaiseksi sitä seikkaa, että aloite oli tulostatuottajien välisestä, viisi päivää aiemmin Pariisissa sovitusta yhteistoiminnasta.

1057.

    DSM, LVM (kummankin huomautusten liite 30) ja Hüls (huomautustensa liite 20)vetoavat myös ICI:n 19.4.1983 päivättyyn asiakirjaan, joka niiden mukaan näyttäätoteen, että tämä yritys tiesi hinta-aloitteesta vain markkinoilta saamansa tiedonperusteella. Kantajat jättävät kuitenkin huomiotta sen seikan, että jo hetimaaliskuun ensimmäisistä päivistä lähtien eli välittömästi tuottajien 2.3.1983Pariisissa pitämän kokouksen jälkeen ICI jo tiesi päivämäärän 1.5.1983 aloitteenpäivämäärästä ja tasosta (ks. edellä 1055 kohta). Sitä paitsi itse 19.4.1983 päivätyssäasiakirjassa viitataan aiempaan, 10.3.1983 päivättyyn kirjeeseen.

1058.

    Enichem esittää lisäksi joukon asiakirjoja, jotka sen mukaan saattavatkyseenalaiseksi komission päätelmän, jonka mukaan aloitteet oli vahvistettu Saksanmarkoissa, joista ne sitten muunnettiin kansallisiin valuuttoihin. Tästä ei kuitenkaankannata keskustella. Toisaalta liitteistä P1—P70 ilmenee, että eurooppalaisettavoitehinnat oli todella sovittu Saksan markoissa. Kantaja on sitä paitsi itsevedonnut useiden asiakirjojen otteisiin, jotka vahvistavat näin tehdyn (esimerkiksikantajan huomautusten liitteet 2 ja 36). Toisaalta on selvää, että nämä hinnat oliniiden täytäntöönpanemiseksi muunnettava kansallisiksi valuutoiksi. Komissio eimyöskään koskaan ole väittänyt, että hinta-aloitteilla olisi varmistettu se, ettäkaikilla kansallisilla markkinoilla tosiasiallisesti käytetyt hinnat olisivat täysin samoja.

1059.

    Tietyt asiakirjat osoittavat Enichemin mukaan, että yritykset saivat asiakkailtaan taiammattijulkaisuista tiedon muiden tuottajien hinta-aloitteista (DSM:n ja LVM:nhuomautusten liitteet 31 ja 33, BASF:n huomautusten liite 140, Hülsinhuomautusten liitteet 9 ja 33 sekä Enichemin huomautusten liitteet 3—6 ja 10—12).Näiden asiakirjojen nojalla ei kuitenkaan voida päätellä, että yritykset olisivat

saaneet tiedon hinta-aloitteen olemassaolosta vain tätä kautta. Päinvastoin,asiakirjat ovat sopusoinnussa sen ajatuksen kanssa, jonka mukaan kantajat yrittivättarkastaa asiakkailta tai ammattijulkaisuista, olivatko kilpailijat todellakinilmoittaneet hinnankorotuksesta ja panneet sen täytäntöön sovittuna päivänä — mikäilmenee myös jo tiedoksiannetuista liitteinä P1—P70 olevista asiakirjoista. Ottaenhuomioon se, ettei näitä aloitteita useinkaan noudatettu vaaditun suuruisina,jokainen yritys pystyi varsinkin tämän tiedon avulla varmistumaan siitä, mitenaloitteelle oli käynyt, ja mukauttamaan oman politiikkansa siihen, onnistuiko vaiepäonnistuiko aloite kokonaan tai osittain.

1060.

    Muilla asiakirjoilla, joihin kantajat vetovat, pyritään osoittamaan, että PVC-markkinoilla oli kireää kilpailua ajanjaksona, jona kilpailusääntöjä rikottiin, mikäoli niiden mukaan täysin yhteensopimatonta komission päätelmien kanssa.Erityisesti on todettava kantajien viittaavan asiakirjoihin, joissa nimetään”aggressiivisia” kilpailijoita tai korostetaan hinnankorotukselle suotuistentaloudellisten olosuhteiden olemassaoloa tai niiden puuttumista, mikä merkitsisi,että aloitteet eivät olleet yhdenmukaistettuja vaan että niistä oli päätettyyrityskohtaisesti markkinoiden tilanteen perusteella.

1061.

    Näillä asiakirjoilla ei pyritä saattamaan välittömästi kyseenalaisiksi muita komissionpäätelmiensä tueksi esittämiä asiakirjoja, vaan niillä pyritään näyttämään toteen,että markkinoilla oli kireää kilpailua, mikä on ristiriidassa näiden päätelmienkanssa.

1062.

    Komission Päätöksestä kuitenkin ilmenee, että nämä seikat on otettutäysimääräisesti huomioon. Niinpä komissio ei väitäkään, että hintoja olisi nostettujatkuvasti ajanjaksona, jona kilpailusääntöjä rikottiin, eikä myöskään, että ne olisivatpysyneet vakaina kyseisen ajanjakson aikana. Päinvastoin, Päätöksen liitteenäolevista taulukoista ilmenee, että hinnat eivät lakanneet vaihtelemasta ja että hinnatsaavuttivat alimman tasonsa vuoden 1982 ensimmäisellä neljänneksellä. Komissioon näin nimenomaisesti myöntänyt, että hinta-aloitteet onnistuivat vain osittain jaettä niiden joskus katsottiin epäonnistuneen (Päätöksen 22 ja 36—38 kohta).Komissio on lisäksi osoittanut tiettyjä syitä näille tuloksille: paitsi että se viittasituottajista riippumattomiin syihin (ostajien tavallista aiemmin tekemät ostot, tuontikolmansista maista, kysynnän romahtaminen erityisesti vuonna 1981 ja vuonna 1982,erityisalennukset, — — ), se korosti, että tietyt tuottajat ovat joskus asettaneetetusijalle myynnin volyyminsä hintojen kustannuksella (Päätöksen 22 ja 38 kohta)ja että ottaen huomioon markkinoiden erityispiirteet olisi ollut turhaa yrittää viedäläpi yhdenmukaistettuja hinta-aloitteita, jos olosuhteet eivät olisi olleet otollisiakorotukselle (Päätöksen 38 kohta). Komissio on myös ollut varsin hyvin tietoinentiettyjen yritysten ”aggressiivisesta” käyttäytymisestä (Päätöksen 22 kohta). Samoinse on korostanut, että vaikka taakanjakoa koskeva asiakirja, Alcudia-asiakirja jaDSM-asiakirja osoittavat tuottajien välisen korvausjärjestelmän olleen olemassa,niiden perusteella voidaan myös päätellä, että nämä järjestelmät eivät ole toimineet

kunnolla (Päätöksen 11 kohta). Kaikki nämä seikat huomioon ottaen komissio onmäärittänyt kantajille määrätyn sakon suuruuden.

1063.

    On korostettava, että jo liitteet P1—P70 sekä komission asianosaisille vuoden 1988toukokuussa lähettämät asiakirjat muodostivat runsaan asiakirjaperustan, jonkaperusteella kantajat pystyivät vetoamaan, minkä ne myös tekivätkin, sellaistenseikkojen olemassaoloon, joihin ne nyt vetoavat.

1064.

    On vielä korostettava, että paitsi ne otteet, joihin kantajat vetoavat, tietyt esitetytasiakirjat päinvastoin vahvistavat komission päätelmät, kun näitä asiakirjojatarkastellaan kokonaisuutena tai yhdessä väitetiedoksiannon liitteinä olevienasiakirjojen kanssa.

1065.

    Niinpä on selvää, että kilpailijat, joiden ilmoitettiin olevan aggressiisivia tiettynäajankohtana, silti kannattivat edellistä tai seuraavaa hinta-aloitetta. ICI vetoaaShellin heinäkuulta 1982 olevaan asiakirjaan, jossa se kuvataan mahdollisenaaggressiivisena kilpailijana (ICI:n huomautusten liite 4); kuitenkinväitetiedoksiannon ICI:ltä peräisin oleva liite P37 osoittaa, että tämä yritys kannattivakaasti vuoden 1982 syyskuun hinta-aloitetta. Täysin samanlainen toteamusvoidaan tehdä vertaamalla ICI:n huomautusten liitettä 12 väitetiedoksiannonliitteisiin P38 ja P40. DSM:n osalta sama päätelmä voidaan tehdä muun muassaväitetiedoksiannon liitteiden P5, P13, P28 ja P41 perusteella.

1066.

    Lisäksi on todettava, että esimerkiksi Wackerin sisäisessä 7.6.1982 päivätyssämuistiossa (Shellin huomautusten liite 7, SAV:n huomautusten liite 5 ja ICI:nhuomautusten liite 14) niiden laatija toteaa hintojen katastrofaalista romahdustakorostettuaan seuraavaa, johon kantajat vetoavat: ”Markkinaosuuksien kasvu[Saksassa vuoden 1982 tammikuusta toukokuuhun] huomattavaa: Shell ja Enoxy;markkinaosuuksien kasvu keskitasoa: DSM, SAV, PCUK; tappiot keskitasoasuuremmat, paitsi Wacker: Hoechst, Orgavyl ja CWH samoin kuin BASF.”Kuitenkin laatija toteaa seuraavalla rivillä seuraavaa: ”Toukokuusta lähtien onponnisteltu PVC-homopolymeerin hintatason tervehdyttämiseksi.” Näitäponnisteluja, joiden väitetään olleen yrityskohtaisia kilpailluilla markkinoilla, olitavoitehinnan vahvistaminen päivämäärälle 1.5.1982 35 % markkinahintaasuuremmaksi ja yli 10 % aiempaa tavoitetta suuremman tavoitehinnanvahvistaminen päivämäärälle 1.6.1982 (eli tavoitehinnan vahvistaminen ensin 1,35DEM:ksi/kilo ja sitten 1,50 DEM:ksi/kilo, mitkä vastaavat komission näidenpäivämäärien osalta yksilöimien tavoitehintojen tasoa). Tätä on verrattavaväitetiedoksiannon liitteeseen P25, joka myöskin on peräisin Wackerilta ja jossa senlaatija tästä kantajien kuvailemassa kilpailutilanteessa tapahtuneesta huomattavastahinnankorotuksesta huolimatta toteaa lisäksi seuraavaa: ”Myytyjä määriä koskevanluvun pitäisi olla toukokuussa hyvä.” Samoin väitetiedoksiannon liitteen P23 laatijailmoittaa sen jälkeen, kun hän on todennut hintojen romahtaneen huhtikuussatasolle 1 DEM/kilo, seuraavaa: ”Hintaeroosio on pysäytetty kuukaudenloppupuolella, kun ilmoitettiin Euroopassa sovellettavien hintojen yleisestäkorotuksesta 1,35 DEM:iin kilolta 1.5.” Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

toteaa, että sekä Wackerin 3.3.1982 päivätyn muistion, jonka komissio antoi tiedoksiasianosaisille 3.5.1988, että väitetiedoksiannon liitteen P25 perusteella voitiinpuolustaa samaa väitettä, jonka kantajat esittivät Wackerin 7.6.1982 päivätynmuistion perusteella.

1067.

    Samoin Solvayn 22.3.1983 päivätyssä muistiossa (Enichemin huomautusten liite 43)esitetään sen jälkeen, kun siinä on korostettu hintojen huolestuttavaa tilannetta jatiettyjen tuottajien aggressiivisuutta, seuraavaa kommentti: ”Olemme tänään jälleenhintojen korotusyrityksen kynnyksellä.” Tältä osin on huomattava, että komissio onmuista yrityksistä peräisin olevien asiakirjojen perusteella yksilöinyt 1.4.1983voimaantulleen aloitteen. Kyseisessä asiakirjassa on lisäksi maininta vuoden 1982touko-, kesä- ja syyskuun aloitteista, jotka kaikki kolme komissio on yksilöinytPäätöksessään.

1068.

    Lisäksi useissa kantajien esittämissä asiakirjoissa on nimenomainen viittaus ”hinta-aloitteisiin”, joiden päivämäärät ja tasot vastaavat täysin komission Päätöksessäyksilöimiä päivämääriä ja tasoja.

1069.

    Shell vetoaa myös ICI:n asiakirjoihin, jotka sen mukaan vahvistavat, kuten se onkoko ajan väittänyt, sen, että ottaen huomioon sen rooli palveluyrityksenä se eivoinut velvoittaa eri jäsenvaltioissa toimivia yhtymän myyntiyhtiöitä käyttäytymääntietyllä tavalla (Shellin huomautusten liitteet 2 ja 3). Tämä seikka ilmenee kuitenkinnimenomaisesti Päätöksestä (46 kohta), vaikka komissio on kaikesta huolimattakatsonut, että Päätös oli osoitettava kantajalle varsinkin siitä syystä, että se oli seyksikkö, joka hoiti kontaktit yhteistoimintajärjestelyyn. Tältä osin on korostettava,että näistä asiakirjoista yhdessä (Shellin huomautusten liite 3) eli pöytäkirjassa ICI:nja Shellin välisestä kokouksesta Shell on todennut, ”sen tien, jota ICI:n on vastedesnoudatettava Shellin sisällä” yhtymän sisäisen koordinaation saavuttamiseksi.

1070.

    Tapauksessa ei ole esitetty mitään asiakirjaa, joka erityisesti koskisi tuottajienvälisiä kokouksia ja myynnin valvontajärjestelmää.

1071.

    On todettava, että yritysten pääkonttoreissa tehdyistä tarkastuksista laaditutpöytäkirjat, joita tietyt kantajat vaativat esitettäviksi, ovat komission sisäisiäasiakirjoja. Sellaisina ne ovat asiakirjoja, joihin kantajilla ei ole oikeutta tutustua(ks. edellä 1015 kohta). Sillä seikalla, että näistä pöytäkirjoista kahdesta onkuitenkin annettu tieto, ei voi olla merkitystä tämän päätelmän kannalta.

1072.

    Näiden kahden pöytäkirjan osalta on todettava, että ottaen huomioon, että niitä eiperustellusti olisi missään tapauksessa esitetty, jos kantajille olisi vuonna 1988annettu oikeus tutustua asiakirjoihin, ne on jätettävä huomiotta niiden sisällöstäriippumatta. Nämä asiakirjat, jotka on laadittu 20. ja 21.1.1987 BASF:n toimitiloissatehtyä tarkastusta seuranneena päivänä tai tarkastusta seuranneina päivinä ja joistailmenee, ettei mitään indisiota yhdenmukaistetusta menettelytavasta ole löydetty,

eivät ole sellaisia, että ne voisivat saattaa kyseenalaiseksi niiden asiakirjojentodistusarvon, jotka komissio on kerännyt loppupäätelmiensä tueksi.

1073.

    Lisäksi Hüls ja Enichem ovat korostaneet, että komission sisäisten asiakirjojenlisäksi ja niiden asiakirjojen lisäksi, joita yritys, josta kyseiset asiakirjat olivatperäisin, ei ollut luopunut pitämästä luottamuksellisina, tiettyjä asiakirjavihkoonkuuluvia sivuja ei ollut annettu tiedoksi kantajille, mutta ne eivät varsinaisesti olevaatinetkaan niiden esittämistä. Tämä koskee Kemanord-yhtiölletutkimusmenettelyssä osoitettua tietojensaantipyyntöä; tällainen pyyntö eiluonteensa puolesta voi sisältää mitään kantajien puolustautumisen kannaltahyödyllistä seikkaa. Muut asiakirjat ovat kirjeitä tai kolmansien yritysten komissiolletai komission näille osoittamien telekopioiden saatelehtiä. Kuten komissio onkorostanut, komission ei ollut soveliasta antaa tietoa näistä asiakirjoista, koska seei ole saanut näiltä yrityksiltä ilmoitusta asiakirjojen luottamuksellisuudestaluopumisesta. Minkään indision perusteella ei voida olettaa, että näistä asiakirjoistaolisi voinut olla mitään hyötyä tässä tarkastelussa. Enichem on myös korostanutWackerin sellaisen kirjeen olemassaoloa, jota ei ole annettu tiedoksi. Komission17.7.1997 päivätystä, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoonlähettämästä kirjeestä ilmenee kuitenkin, että tämä asiakirja oli ja on edelleenkinkantajien käytettävissä.

1074.

    Niinpä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamasta niiden asiakirjojen perinpohjaisesta tarkastelusta, joihin kantajat ovat vedonneet, ilmenee, etteiyksikään niistä osoita, että sillä, ettei asiakirjasta, josta kantajan olisi pitänyt saadatieto, ole annettu tietoa, olisi ollut kantajan kannalta haitallisia vaikutuksiamenettelyn kulkuun tai Päätökseen.

1075.

    Kaikki nämä seikat huomioon ottaen kantajien ne perusteet, jotka koskevatoikeutta tutustua komission hallintomenettelyn asiakirjavihkoon, on hylättävä.

Sakot

1076.

    Kaikki kantajat ovat esittäneet toissijaisia vaatimuksia, jotka koskevat maksettaviksimäärättyjen sakkojen poistamista tai niiden määrän alentamista. Kantajienperustelut käsittävät viisi osaa. Kantajat ensinnäkin vetoavat ajan kulumistakoskeviin perusteisiin ja vanhentumista koskeviin sääntöihin, sellaisina kuin neilmenevät asetuksesta N:o 2988/74 (I). Toiseksi ne vetoavat asetuksen N:o 17 15artiklan 2 kohdan rikkomiseen (II). Kolmanneksi kantajat vetoavat perustelujenpuutteellisuuteen (III). Neljänneksi kantajat väittävät komission tehneen tiettyjäarviointivirheitä (IV). Lopuksi kantajat väittävät, että tiettyjä yhteisön oikeudenyleisiä periaatteita on loukattu (V).                          

I    Ajan kulumista ja vanhentumista koskevat perusteet

1077.

    Sakkojen poistamista tai niiden määrän alentamista koskevien vaatimustensa tueksikantajat vetoavat ensiksi perusteisiin, jotka ovat täysin samoja kuin ajan kulumiseenperustuvat perusteet, jotka on esitetty Päätöksen kumoamista koskevanvaatimuksen tueksi (ks. edellä 100—119 kohta).

1078.

    Samoista edellä jo esitetyistä syistä (ks. edellä 120—136 kohta) nämä perusteet onhylättävä.

1079.

    Näin ollen on tarkasteltava asetuksen N:o 2988/74 rikkomista koskevia perusteita.

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

1080.

    Kantajat väittävät, että toimivalta määrätä sakkoja oli asetuksen N:o 2988/74perusteella vanhentunut. Kantajat esittävät tätä varten seuraavat kahdeksanperustetta.

1081.

    Ensinnäkin BASF:n mukaan vuoden 1988 päätöksen tekemistä edeltäväthallinnollisen menettelyn eri vaiheet eivät ole voineet keskeyttää vanhentumisaikaa,koska niiden vaikutukset poistettiin 15.6.1994 annetulla tuomiolla.

1082.

    Toiseksi kolme kantajaa väittää, että niiden osalta teot olivat ainakin osittain jovanhentuneet vuoden 1988 päätöstä tehtäessä. Niinpä Montedison ja Hülshuomauttavat, että koska ensimmäinen toimenpide, joka keskeytti niitä vastaankäydyn menettelyn, on toisen osalta peräisin vuoden 1987 marraskuulta ja toisenosalta vuoden 1987 joulukuulta, teot, jotka oli tehty vastaavasti ennen vuoden 1982marraskuuta ja vuoden 1982 joulukuuta, ovat vanhentuneita. Montedison vaatiiensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta kuulemaan todistajina tytäryhtiönsäMontedipen hallituksen varapuheenjohtajaa ja vastuullista johtajaa, jotka olivatnäissä tehtävissä 1.11.1982, jotta se voisi osoittaa, että se ei enää 1.11.1982 ollutyhteydessä yhteistoimintajärjestelyyn. DSM väittää, että koska se oli vetäytynytmarkkinoilta vuoden 1983 tammikuussa, teot olivat vanhentuneet jo vuoden 1988tammikuussa.

1083.

    Kolmanneksi vuoden 1988 päätös ei BASF:n ja ICI:n mukaan ole sellainentoimenpide, jolla asetuksen N:o 2988/74 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuvanhentumisaika voidaan keskeyttää; kyseinen päätös on joka tapauksessa kumottu,eikä sillä siis ole näiden kantajien mukaan mitään oikeusvaikutuksia, ei myöskäänvanhentumista koskevia.

1084.

    Neljänneksi vuoden 1988 päätöstä vastaan nostetut kanteet eivät LVM:n, BASF:n,DSM:n ja Hülsin mukaan ole pysäyttäneet vanhentumista. Asetuksen N:o 2988/74 3 artiklassa ei näiden kantajien mukaan tarkoiteta päätöstä, jolla kilpailusääntöjätodetaan rikotun ja jolla määrätään sakkoja.

1085.

    Viidenneksi ICI ja Hüls väittävät, että vaikka kanteet päätöksestä, jollakilpailusääntöjä todetaan rikotun ja jolla määrätään sakkoja, voivat pysäyttäävanhentumisajan, näin ei ole tapahtunut vuoden 1988 päätöstä vastaan nostettujenkanteiden johdosta. Se, että aikaa on kulunut näin paljon, johtuu pelkästäänkomissiosta, joka yksin on vastuussa vuoden 1988 päätöksen pätemättömyydestä.

1086.

    Kuudenneksi LVM ja DSM väittävät, että jos vuoden 1988 päätöksestä nostettukanne on pysäyttänyt vanhentumisen, tämä johtaa muiden yritysten syrjintäänSolvayhin ja Norsk Hydroon nähden. Vuoden 1988 päätöstä, jonka yhteisöjentuomioistuin on kumonnut erga omnes, ei nimittäin voida enää panna täytäntöönnäiden kahden ensiksi mainitun yrityksen osalta.

1087.

    Seitsemänneksi LVM, DSM ja ICI väittävät, että kanne, jonka Solvay nostitietojensaantipyynnöstä ja jonka johdosta annettiin edellä mainittu asiassa Solvayvastaan komissio 18.10.1989 annettu tuomio, ei ole voinut pysäyttäävanhentumisaikaa muiden yritysten osalta.

1088.

    Lopuksi LVM, BASF, DSM ja ICI väittävät, että ottaen huomioon asetuksen N:o2988/74 2 artiklan 3 kohdan toisessa virkkeessä säädetty ehdoton vanhentumisaikakomission toimivalta määrätä sakkoja oli joka tapauksessa vanhentunut kun se teki27.7.1994 Päätöksen.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

1089.

    Asetuksen N:o 2988/74 1 artiklasta seuraa, että komission toimivalta määrätäsakkoja vanhenee viidessä vuodessa kun kyse on perustamissopimuksen 85 artiklan1 kohdan rikkomisista. Vanhentumisaika alkaa kulua rikkomisen tekopäivästä taijatkettujen tai uusittujen rikkomisten osalta siitä päivästä, jona rikkominen onlakannut. Vanhentumisaika voidaan kuitenkin keskeyttää asetuksen N:o 2988/74 2 artiklan mukaisesti tai pysäyttää kyseisen asetuksen 3 artiklan mukaisesti.

1090.

    Kuten jo on todettu (ks. edellä 183—193 kohta), sillä, että yhteisöjen tuomioistuinkumosi 15.6.1994 antamallaan tuomiolla vuoden 1988 päätöksen, ei ole vaikutustakyseisen päätöksen tekemistä edeltävien valmistavien toimien pätevyyteen. Niinpänämä toimet keskeyttivät tehokkaasti asetuksen N:o 2988/74 2 artiklassatarkoitetulla tavalla vanhentumisajan.

1091.

    Tässä tapauksessa Päätöksestä (sen 6 kohdasta) ilmenee, että ICI:n ja Shellintoimitiloissa tehtiin tarkastuksia 21., 22. ja 23.11.1983 ja DSM:n toimitiloissa6.12.1983. ICI:lle osoitettiin kirjallinen tietojensaantipyyntö 30.4.1984 tehdylläpäätöksellä. Juuri Atochemin, Enichemin ja Solvayn toimitiloissa tehtiin tarkastuksia20. ja 21.1.1987 ja myöhemmin vuonna 1987 niitä tehtiin Hülsin, Wackerin jaLVM:n toimitiloissa. Väitetiedoksianto annettiin tiedoksi yrityksille 5.4.1988.

1092.

    Ensinnäkin on todettava, että asetuksen N:o 2988/74 2 artiklan 1 kohdan a, b jad alakohdan mukaan kukin näistä toimenpiteistä on keskeyttänyt vanhentumisajan.Toiseksi vanhentumisaika alkaa kulua uudelleen kustakin keskeytymisestä tämänasetuksen 2 artiklan 3 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan. Kolmanneksiasetuksen 2 artiklan 2 kohdan mukaan tämä vanhentumisaika keskeytyy suhteessakaikkiin rikkomiseen osallisiin yrityksiin

1093.

    Näin ollen komission toimivalta määrätä sakkoja teoista, jotka oli tehty aikaisintaanvuoden 1980 elokuussa, ei ollut vanhentunut silloin, kun komissio teki vuoden 1988päätöksen. Niinpä Montedisonin esittämään pyyntöön todistajien kuulemisesta eiole suostuttava.

1094.

    Kantajat kiistävät myös sen, että vuoden 1988 päätöstä vastaan nostetut kanteet,joissa ne kaikki olivat asianosaisia, olisivat voineet pysäyttää vanhentumisajan.

1095.

    Asetuksen N:o 2988/74 3 artiklan mukaan ”menettelyyn sovellettavavanhentumisaika pysähtyy ajaksi, jonka komission päätöstä koskeva oikeudenkäyntion vireillä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa”.

1096.

    Kantajat katsovat, että tässä 3 artiklassa käytetyllä termillä ”päätös” tarkoitetaantämän asetuksen 2 artiklassa lueteltuja toimenpiteitä. Koska tässä luettelossa eimainita lopullista päätöstä, jossa kilpailusääntöjä todetaan rikotun ja jossamäärätään sakkoja, vuoden 1988 päätöksestä nostetut kanteet eivät kantajienmukaan ole pysäyttäneet vanhentumisaikaa.

1097.

    On kuitenkin niin, että asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa luetellut toimenpiteet eivätkaikki ole toimenpiteitä, jotka olisi luokiteltava päätöksiksi. Tämä koskee erityisesti11 artiklan mukaisia kirjallisia tietojensaantipyyntöjä, asetuksen N:o 17 14 artiklanmukaisia tarkastusvaltuutuksia ja väitetiedoksiantoja, jotka ovat pelkästäänvalmistelevia toimenpiteitä. Näin ollen ei voida hyväksyä sitä, että tämän asetuksen3 artiklassa käytetyllä termillä ”päätös” viitattaisiin tämän asetuksen 2 artiklassalueteltuihin toimenpiteisiin.

1098.

    Tämän 3 artiklan tarkoituksena tosiasiassa on, että vanhentumisaika pysähtyy siksiajaksi kun komissio ei voi puuttua asiaan siitä riippumattomasta objektiivisestasyystä, joka liittyy juuri siihen, että asia on kanteen nostamisen johdosta vireillä.Komission päätöstä, jolla määrätään sakkoja, ei nimittäin voida pitää lopullisenaniin kauan kuin lainmukainen määräaika kanteen nostamiselle siitä ei ole vieläpäättynyt tai kun asia mahdollisesti on kanteen nostamisen johdosta vireillä; jospäätös tämän kanteen käsittelyn päätteeksi kumotaan, komissio voi joutuatekemään uuden päätöksen. Tältä osin on korostettava, että keskeytymistäkoskevalla asetuksen 2 artiklalla ja pysähtymistä koskevalla asetuksen 3 artiklallatavoitellaan erilaisia päämääriä. Jos ensiksi mainitun artiklan tarkoituksena onvanhentumisajan keskeyttäminen komission suorittaman tutkinnan ja rikkomiseen

liittyvän menettelyn toimittamiseksi, jälkimmäisen artiklan perusteena sen sijaan onse, että komissio on estynyt toimimasta.

1099.

    Kantajat eivät voi menestyksekkäästi väittää, että koska vuoden 1988 päätös onkumottu sellaisten olennaisten menettelymääräysten rikkomisen johdosta, jostakomissio on vastuussa, tästä päätöksestä nostetut kanteet eivät olisi voineetpysäyttää vanhentumisaikaa.

1100.

    Asetuksen 3 artiklalla, jonka mukaan vanhentumisaika pysähtyy ajaksi, jonkaoikeudenkäynti on vireillä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa, on nimittäinmerkitystä vain, jos kanteen kohteena oleva päätös, jossa kilpailusääntöjä todetaanrikotun ja jossa määrätään sakko, kumotaan. Kuten komissio on todennut, se onväistämättäkin vastuussa tekemänsä toimenpiteen kumoamisesta, koskakumoaminen on osoitus siitä, että se on tehnyt virheen. Näin ollen se, että väitetään— kuten kantajat tekevät — että kanteen johdosta vanhentumisaika ei pysähdy jos,kanne johta sellaisen virheen toteamiseen, josta komissio on vastuussa, johtaisisiihen, ettei asetuksen 3 artiklalla olisi mitään merkitystä. Vanhentumisajanpysähtyminen on perusteltua juuri siitä syystä, että asia on kanteen johdosta vireilläensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tai yhteisöjen tuomioistuimessa, eikäniiden päätelmien takia, joita nämä tuomioistuimet tekevät tuomiossaan.

1101.

    Näin ollen on todettava, että vanhentumisaika on pysähtynyt ajaksi, jonka vuoden1988 päätöstä koskeva oikeudenkäynti, jossa kaikkia kantajat olivat asianosaisia, onvireillä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ja yhteisöjen tuomioistuimessa.Vaikka pitäisi ottaa huomioon vain päivämäärä, jona viimeinen kanne toimitettiinensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen eli päivämäärä 24.4.1989, ja vaikkaensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion julistamispäivän ja sen päivänvälistä ajanjaksoa, jona asia saatettiin yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, eipitäisi ottaa huomioon, vanhentumisaika olisi pysähtynyt vähintään neljän vuoden11 kuukauden ja 22 päivän ajaksi. Vaikka 5.4.1988 tiedoksi annettuaväitetiedoksiantoa olisi pidettävä viimeisenä vanhentumisajan keskeyttävänätoimenpiteenä, mitä kantajat väittävät ja mikä ilmenee asetuksen N:o 2988/74 2 artiklan 1 kohdan d alakohdasta, komission toimivalta määrätä sakkoja ei näinollen ollut vanhentunut 27.7.1994 eli päivänä, jona Päätös tehtiin.

1102.

    Kantajat korostavat kuitenkin, että jos vuoden 1988 päätöksestä nostetut kanteetovat pysäyttäneet vanhentumisajan, tästä seuraa, että muita kantajia syrjitäänSolvayhin ja Nork Hydroon nähden.

1103.

    Tämä väite perustuu kuitenkin olettamukseen, jonka mukaan sillä, että yhteisöjentuomioistuin kumosi vuoden 1988 päätöksen, olisi ollut erga omnes -vaikutus. Riittääkuitenkin, kun huomataan, että kuten jo on todettu (ks. edellä 167—174 kohta), asiaei ole näin.

1104.

    Lisäksi on todettava, että vaikka oletettaisiin, että kantajien väite pitäisi paikkansa,tällä ei olisi vaikutusta objektiiviseen johtopäätökseen, jonka mukaan komissiontoimivalta määrätä sakkoja ei ollut kantajien suhteen vanhentunut.

1105.

    Asetuksen N:o 2988/74 2 artiklan 3 kohdan jälkimmäisestä virkkeestä ilmenevänvanhentumisajan kymmenen vuoden enimmäiskeston osalta on todettava, että sepitenee ajalla, joksi vanhentuminen on pysähtynyt sen vuoksi, että asia on kanteennostamisen johdosta vireillä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa taiyhteisöjen tuomioistuimessa (asetuksen 2 artiklan 3 kohdan loppu). Kuten ontodettu, tämä vanhentumisajan pysähtyminen on kestänyt vähintään 4 vuotta 11kuukautta ja 22 päivää. Näin ollen komission toimivalta määrätä sakkoja teoista,jotka on tehty aikaisintaan vuoden 1980 elokuussa, ei asetuksen N:o 2988/74 2artiklan 3 kohdan perusteella myöskään ollut vanhentunut 27.7.1994 elipäivämääränä, jona Päätös tehtiin.

1106.

    Kaikki nämä seikat huomioon ottaen on pääteltävä, että komission toimivaltamäärätä sakkoja ei ollut vanhentunut silloin, kun Päätös tehtiin. Näin ollen ei olemääritettävä, onko vuoden 1988 päätöksen tekeminen myöskin keskeyttänytvanhentumisajan tai onko Solvayn sille osoitetusta tietojensaantipyynnöstä nostamakanne pysäyttänyt vanhentumisajan muiden yritysten suhteen; on nimittäin niin, ettäjos nämä väitteet olisivat perusteltuja, ne vain vahvistaisivat päätelmää, jonkamukaan vanhentumista ei ollut tapahtunut.

II    Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan rikkomista koskevat perusteet

1107.

    Kantajat kiistävät rikkomisen tahallisuutta ja sen kestoa koskevan arvioinninpaikkansapitävyyden. Lisäksi ne asettavat kyseenalaiseksi sakon suuruuttamääritettäessä huomioon otetun liikevaihdon. Ne myös moittivat komissiota siitä,että se ei ole ottanut huomioon tiettyjä lieventäviä seikkoja.

Rikkomisen tahallisuus

1108.

    LVM, DSM, Wacker, Hoechst ja Enichem katsovat, että komissio ei ole näyttänyttoteen, että kyseessä olisi asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettutahallaan tehty rikkominen.

1109.

    Tämän artiklan mukaan, sellaisena kuin se oli voimassa Päätöksen tekemishetkellä,”komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille sakon, joka on vähintään 1 000 ecuaja enintään 1 000 000 ecua taikka tätä suurempi mutta enintään 10 prosenttiakunkin rikkomiseen osallisen yrityksen edellisen tilikauden liikevaihdosta, jos netahallaan tai tuottamuksesta — — rikkovat perustamissopimuksen 85 artiklan 1kohtaa”.

1110.

    Tässä tapauksessa on selvää, että komissio on katsonut rikkomisen olevan tahallistaeikä pelkästään tuottamuksellista (Päätöksen 51 kohdan 2 kohta).

1111.

    Jotta voitaisiin katsoa yrityksen rikkoneen tahallaan perustamissopimuksenkilpailumääräyksiä, ei ole välttämätöntä, että yritys on ollut tietoinen siitä, että serikkoo määräyksiä, vaan riittävää on jo se, että yrityksen olisi pitänyt tietää, että senkäyttäytymisen tarkoituksena oli kilpailun rajoittaminen (asia T-143/89, FerriereNord v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok. 1995, s. II-917, 41 kohta).

1112.

    Tässä tapauksessa perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan ja erityisesti sen aja c alakohdan jatketun rikkomisen olennainen vakavuus, sellaisena kuinrikkominen kuvaillaan ja kun sitä analysoidaan tässä tuomiossa, osoittaa, ettäkantajat eivät ole toimineet pelkästään varomattomasti eivätkä edestuottamuksellisesti vaan tahallaan.

1113.

    Näin ollen tämä peruste on hylättävä.

Rikkomisen kesto

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

1114.

    Kantajat väittävät, että Päätös olisi pitänyt kumota ainakin osittain tai että sakkoolisi pitänyt poistaa tai että sen määrää olisi pitänyt alentaa niiden eri virheidentakia, joita rikkomisen keston määrittämisessä on tehty (em. asia Hoffman-La Roche v. komissio, tuomion 140 ja 141 kohta; em. yhdistetyt asiat MusiqueDiffusion française ym. v. komissio, tuomion 129 ja 130 kohta; em. asia Petrofinav. komissio, tuomion 249 kohta ja sitä seuraavat kohdat; em. asia BASF v. komissio,tuomio 17.12.1991, 64—72 kohta ja 259—262 kohta ja em. asia Dunlop Slazenger v.komissio).

1115.

    LVM ja DSM moittivat komissiota siitä, ettei se ole ilmoittanut riittävän tarkastirikkomisen alkamis- ja päättymispäivää (vastaavasti Päätöksen 48 ja 54 kohta).

1116.

    Ottaen huomioon se, että DSM:n vastuu on lakannut Päätöksen mukaan silloin,kun LVM perustettiin eli 1.1.1983, DSM korostaa erityisesti sitä, että Päätöksen 42,48 ja 54 kohta ovat keskenään ristiriitaisia sen päivämäärän suhteen, jonarikkominen, josta yritystä moititaan, päättyi.

1117.

    Elf Atochemin mukaan komissio ei ole kyennyt esittää näyttöä tapahtuneeksiväitetyn rikkomisen kestosta. Niinpä rikkomisen alkamispäivää ja senpäättymispäivää ei ole tarkasti selvitetty.

1118.

    BASF katsoo, että ei ole olemassa näyttöä siitä, että se olisi liittynytyhteistoimintajärjestelyyn jo vuonna 1980. Myöskään sitä, että se olisi ollutosallisena rikkomisessa aina vuoden 1984 toukokuuhun asti, ei ole näytetty toteen;

osallistumista koskeva päätelmä perustuu nimittäin Atochem-taulukkoon, jonkatodistusarvo on jo riitautettu. Kantaja väittää, että se ei missään tapauksessa oleosallistunut kokouksiin vuoden 1983 lokakuun jälkeen eli sen ajankohdan jälkeen,jona komissio suoritti ensimmäiset tarkastuksensa polypropeenialalla. Tämän pitäisijohtaa vähintään sakon alentamiseen.

1119.

    Wacker ja Hoechst väittivät vastausvaiheessa, että Päätöstä ei ole perustelturiittävästi rikkomisen keston arvioinnin osalta. Sen periaatteen vastaisesti, jonkamukaan syyllisyys on yksilöllistä, kunkin yrityksen, jolla Päätös on osoitettu,osallisuuden kestoa ei Shelliä ja ICI:ä lukuunottamatta ole nimittäin ilmoitettu.Kantajien mukaan on tosiasiassa niin, että mikään ei tässä tapauksessa osoita, ettäkukin niistä olisi osallistunut rikkomiseen jo vuoden 1980 elokuusta lähtien, jolloinyhteistoimintajärjestelyn oletetaan alkaneen, aina vuoden 1984 toukokuuhun asti,jolloin yhteistoimintajärjestelyn oletetaan päättyneen.

1120.

    Montedison väittää Päätöksen perustelujen olevan ristiriitaisia. Komissio nimittäintoteaa Päätöksen 43 kohdan viimeisessä alakohdassa kantajan vetäytyneen PVC-markkinoilta vuoden 1983 maaliskuussa. Komissio on kuitenkin ottanut huomioonvuoden 1983 maaliskuun jälkeisen ajanjakson, mikä ilmenee Päätöksen 26 ja 51kohdasta.

1121.

    Hüls katsoo, että Päätöksessä ei esitetä perusteluja maksettavaksi määrätyillesakoille. Se toteaa erityisesti, että komissio on jättänyt täsmentämättä, mistäpäivämäärästä lähtien kantaja oli osallisena yhteistoimintajärjestelyssä ja mistäpäivämäärästä lähtien sen osallisuus oli päättynyt, ja että komissio on tyytynytilmoittamaan yhteistoimintajärjestelyn osalta vain yhden keston, joka koskeeuseimpia yrityksiä. Komissio on näin rikkonut perusteluvelvollisuuttaan.

1122.

    Perustelujen puutteellisuutta koskevan perusteen yhteydessä Enichem väittää, ettäasetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan vastaisesti komissio ei ole näyttänyt toteenrikkomisen kestoa eikä sitä, kuinka kauan kukin yritys on ollut osallisenatapahtuneeksi väitettyyn kilpailusääntöjen rikkomiseen.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

1123.

    Ensiksi on tarkasteltava edellä esitettyjä perusteita, mikä merkitsee pelkästään senselvittämistä, onko perusteluvelvollisuutta noudatettu.

1124.

    DSM:n tapausta lukuunottamatta, jota tarkastellaan jäljempänä (1127 kohta ja sitäseuraavat kohdat), on tältä osin todettava, että komissio on Päätöksen 48 ja 54kohdassa ilmoittanut selvästi toisaalta sen, kuinka kauan se on katsonut kunkinyrityksen rikkoneen kilpailusääntöjä, ja toisaalta ne asiakirjat tai seikat, joihin senojautuu näyttääkseen toteen tämän keston. Sekä kantajat että ensimmäisen

oikeusasteen tuomioistuin kykenevät näin ollen valvomaan komission tekemienarviointien asianmukaisuutta.

1125.

    Lisäksi on niin, että vaikka asetuksessa N:o 17 velvoitetaan komissio määrittämäänrikkomisen kesto sakon suuruutta määrättäessä, siinä sen sijaan ei velvoitetamäärittämään sitä, minä päivänä rikkominen viimeistään tosiasiallisesti on päättynyt.Näin ollen komissiota ei voida moittia rikkomisen tosiasiallista päättymispäivääkoskevien perustelujen puuttumisesta. Tästä syystä on todettava, että josrikkominen tosiasiassa olisi päättynyt, tämä ei johtaisi Päätöksen 2 artiklankumoamiseen vaan merkitsisi sitä, ettei kyseisellä artiklalla ole vaikutusta siltä osinkuin siinä velvoitetaan yritykset lopettamaan ne menettelytavat, josta niitämoititaan.

1126.

    Rikkomisen kestoa analysoidessaan komissio on todennut Montedisoninluovuttaneen toimintansa Enichemille vuoden 1983 maaliskuussa (Päätöksen 43kohdan viimeinen alakohta). Tämä toteamus ei ole ristiriidassa Päätöksen 26kohdan neljännen alakohdan ja 51 kohdan kolmannen alakohdan kanssa. Näissänimittäin tarkoitetaan tämän jälkeisiä ajanjaksoja, ja ne koskevat vain niitä yrityksiä,jotka vielä toimivat PVC-markkinoilla, eivätkä selvästikään kantajaa. Tätä seikkaakoskevien perustelujen ristiriitaisuutta koskeva kanneperuste on näin ollenhylättävä.

1127.

    Sen päivämäärän osalta, jona DSM:n osallisuuden rikkomiseen, josta yrityksiämoititaan, katsotaan loppuneen, on korostettava, että Päätöksessä viitataan ”vuoden1983 alkuun” (42 kohdan seitsemäs alakohta), ”vuoden 1983 huhtikuuhun” (48kohdan neljäs alakohta) ja ”vuoden 1983 keskivaiheisiin” (54 kohdan toisenalakohdan loppu). Pitää paikkansa, että komission kanta ei ilmene selvästi; koskakuitenkin on täsmennetty, että ainoastaan 48 ja 54 kohta koskevat täysin samaakysymystä, vuoden 1983 huhtikuun ajankohta on ainoa ajankohta, joka mainitaanPäätöksen siinä osassa, joka nimenomaisesti on omistettu ”rikkomisen kestolle”.

1128.

    Tässä tapauksessa laatimissaan kirjelmissä komissio on vahvistanut ottaneensahuomioon vuoden 1983 huhtikuun, koska olisi mahdotonta katsoa, että DSM olisimenettänyt roolinsa PVC-markkinoilla yhdessä päivässä eli 1.1.1983.

1129.

    Täyden harkintavaltansa perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaaensinnäkin, että EMC Belgique (toimien SAV:n puolesta) ja DSM ovat siirtäneetkummankin PVC:n tuotantotoiminnot LVM:lle, ja tämä siirto tuli voimaan 1.1.1983.

1130.

    Lisäksi väitetiedoksiannon DSM:ltä peräisin olevasta liitteestä P41 ilmenee, ettäDSM ”kannattaa yritystä korottaa hintoja 1.1.[1983] alkaen” ja että hintojakorotetaan uudelleen, jos edellinen korotus onnistuu. Tämä asiakirja vahvistaakomission väitteen, jonka mukaan päätöksillä, joita DSM teki ennen markkinoiltavetäytymistään, on vielä voinut olla vaikutuksia seuraavina kuukausina. Mitä tuleetoiseen hinta-aloitteeseen, jonka päivämääräksi komissio vuoden 1983 osaltatäsmensi päivämäärän 1.4.1983, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että

sakkoa määrättäessä sillä, että DSM oli osallisena yhteistoimintajärjestelyyn, onkatsottava olleen vaikutuksia aina tähän päivämäärään saakka.

1131.

    Näin ollen kanneperusteet, jotka perustuvat rikkomisen kestoa koskevissaPäätöksen perusteluissa oleviksi väitettyihin virheisiin, on hylättävä.

1132.

    Tietyt kantajat katsovat myös, että komissio ei ole esittänyt näyttöä siitä, kuinkakauan ne ovat osallistuneet rikkomiseen, josta yrityksiä moititaan.

1133.

    Kuten jo on todettu, Päätöksessä kuitenkin ilmoitetaan riittävän tarkasti rikkomisen,josta yrityksiä moititaan, kesto kunkin kantajan osalta, ja asiakirjat, joihin komissiotältä osin tukeutuu. On todettava, että kantajan väitteillä pyritään riitauttamaannäiden asiakirjojen todistusarvo, jota jo on yksityiskohtaisesti tarkasteltu tämäntuomion ”tosiseikkoja” koskevassa osassa (535 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

1134.

    On huomattava, että suunnitteluasiakirjoissa useita yrityksiä, muun muassa ”uusiranskalaisyhtiö”, BASF ja Wacker, mainittiin uuden kokouskehyksen odotetuiksijäseniksi. Näihin asiakirjoihin sisältyvä yhteistoimintajärjestelyn luomishanketoteutettiin jo seuranneina viikkoina muun muassa laatimalla yleinen hinta-aloite,jonka piti tulla voimaan 1.1.1980 ja jonka olemassaolo oli aavistettavissa josuunnitteluasiakirjojen perusteella. Lisäksi sekä ICI että BASF ovat myöntäneet,että tuottajien välillä oli vuoden 1980 elokuusta lähtien kokouksia, joiden aiheenakomissio on katsonut olleen kilpailun rajoittamisen. Hoechstin osalta komissio onPäätöksen 48 kohdan kolmannessa alakohdassa todennut, että tätä yritystä eimainittu suunnitteluasiakirjoissa. Kuitenkin jo vuoden 1981 aluss Solvay-taulukoissailmoitetaan tämän kantajan Saksan markkinoilla vuonna 1980 toteutunutta myyntiäkoskeva luku.

1135.

    Samoin on todettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on vahvistanutAtochem-taulukon todistusarvon ja sen, että viimeinen hinta-aloite, jonka komissioon yksilöinyt siltä ajanjaksolta, joka otetaan huomioon sakkoa määrättäessä, onperäisin päivämäärältä 1.4.1984. ICI:n ja Shellin tapausta lukuunottamatta (ks.Päätöksen 54 kohdan kolmas alakohta ja edellä 613 kohta) kaikki PVC-alallavuoden 1984 ensimmäisellä neljänneksellä vielä toimineet yritykset, muun muassaElf Atochem, BASF, Wacker ja Hoechst, mainitaan Atochem-taulukossa.

1136.

    Nämä seikat huomioon ottaen on näin ollen hylättävä kantajien esittämät,rikkomisen kestoon liittyvät kanneperusteet.

1137.

    SAV:n tapauksen osalta on kuitenkin huomattava, että Solvay-taulukoilla ei voidakatsoa olevan todistusarvoa tätä yritystä vastaan (ks. edellä 888 kohta).

1138.

    Näin ollen viimeinen asiakirja, jonka perusteella kantajan voidaan todetaosallistuneen rikkomiseen, josta yrityksiä moititaan, on Alcudia-asiakirja (ks. edellä887 kohta). Siinä samoin kuin muissa asiakirjoissa kuvailtu korvausjärjestelmä

koskee erityisesti vain vuoden 1981 ensimmäisen neljänneksen aikana kulunuttaajanjaksoa (ks. edellä 587—601 kohta).

1139.

    Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että edellä 889 kohdassatarkoitettujen, hintoja koskevien asiakirjojen ei yksinään voida katsoa riittävänosoittamaan, että kantaja olisi ollut osallisena rikkomisessa vuoden 1981ensimmäisen neljänneksen jälkeenkin. Vaikka nämä asiakirjat voivat muodostaalisäindision, jolla voidaan muiden asiakirjojen ohella tukea päätelmää siitä, etetäyritys oli osallisena rikkomisessa, niin kuitenkin ajanjaksolta, jonka osalta niidentueksi ei voida esittää mitään muuta lisänäyttöä, niiden ei sen sijaan voida katsoariittävän osoittamaan yrityksen osallisuutta rikkomisessa.

1140.

    Näin ollen on todettava, että koska Solvay-taulukoilla ei SAV:n osalta oletodistusarvoa, ei ole näytetty toteen, että SAV olisi ollut osallisena rikkomisessavuoden 1981 ensimmäisen neljänneksen jälkeen.

1141.

    Tämän vuoksi kantajan osallisuus rikkomisessa on katsottava tulleentoteennäytetyksi sakkojen määräämistä varten vain ajanjaksolta, joka alkoi vuoden1980 elokuussa ja päättyi vuoden 1981 kesäkuussa eikä vuoden 1983 huhtikuussa,kuten Päätöksestä ilmenee.

1142.

    Näin ollen Päätöksen 1 artikla on kumottava siltä osin kuin siinä Päätöksenperusteluihin viitaten moititaan SAV:ia siitä, että se olisi ollut osallisena kyseisessärikkomisessa vuoden 1981 ensimmäisen neljänneksen jälkeen.

1143.

    Sakkoa on tämän vuoksi alennettava ottaen huomioon sen rikkomisen näintoteennäytetty kesto ja vakavuus, jossa tämä yritys on ollut osallisena. SAV:llemäärätty sakko, joka tietyistä euron käyttöönottamiseen liittyvistä säännöksistä 17päivänä kesäkuuta 1997 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1103/97 (EYVLL 162, s. 1) 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti ilmoitetaan euroina, on alennettava135 000 euroon.

Huomioon otettava liikevaihto

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

1144.

    Enichem huomauttaa ensiksi, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassatarkoitettu liikevaihto on Päätöksen tekemistä edeltävän tilikauden liikevaihto elitässä tapauksessa vuoden 1993 tilikauden liikevaihto. Vaikka sakon ja liikevaihdonvälinen suhde on väistämättä erilainen kuin sakon ja vuoden 1987 liikevaihdonvälillä ollut suhde, komissio on kuitenkin määrännyt absoluuttiselta arvoltaan täysinsaman suuruisen sakon. Tältä osin sillä, että maksettavaksi määrätty sakko on 15artiklassa säädettyä 10 prosentin enimmäismäärää pienempi, ei sen mukaan olemerkitystä.

1145.

    Ottaen huomioon se, että Enichem on vuonna 1986 lopettanut kaiken toiminnanPVC-alalla, joten sille ei ole kertynyt vuonna 1987 eikä vuonna 1993 tältä alaltaliikevaihtoa, olisi kohtuutonta ottaa huomioon Enichemin kokonaisliikevaihto,vaikka tämä on mahdollista (em. asia Parker Pen v. komissio, tuomion 94 kohta).Tämä pitää sitä suuremmalla syyllä paikkansa, kun huomioonotettu liikevaihto onEnichemin, jolle Päätös virheellisesti on osoitettu, eikä tuotantoyhtiö EnichemAnicin liikevaihto.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

1146.

    On ensinnäkin huomattava, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa, jotalainataan edellä kohdassa 1109, mainitun liikevaihdon perusteella määritetään sensakon enimmäismäärä, joka yritykselle voidaan määrätä perustamissopimuksen 85artiklan 1 kohdan rikkomisen takia.

1147.

    Näin ollen pelkästään se, että suhde, joka toisaalta vallitsi vuoden 1988 päätöksessämaksettavaksi määrätyn sakon ja edellisen tilikauden eli vuoden 1987 aikanakertyneen liikevaihdon välillä ja toisaalta Päätöksessä maksettavaksi määrätyn jaecuissa ilmoitetun täysin saman suuruisen sakon ja edellisen tilikauden eli vuoden1993 aikana kertyneen liikevaihdon välillä vallitsi, on muuttunut, ei yksinäänmerkitse asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan rikkomista. Se merkitsisi sitä vain,jos tämän muutoksen johdosta vuoden 1994 maksettavaksi määrätty sakko ylittäisitässä artiklassa vahvistetun enimmäismäärän. On kuitenkin selvää, ettämaksettavaksi määrätty sakko olennaisesti alittaa tämän enimmäismäärän.

1148.

    Määrittääkseen sen sakon suuruuden, joka kantajan maksettavaksi tosiasiallisestituli, komissio on erityisesti ottanut huomioon kunkin rikkomisessa osallisena olleenyrityksen merkityksen PVC-markkinoilla (Päätöksen 53 kohdan ensimmäinenalakohta). Tätä merkitystä on arvioitu sen perusteella, mikä kunkin kantajankeskimääräinen markkinaosuus oli sinä ajanjaksona, jona kilpailusääntöjä rikottiin,eikä liikevaihdon perusteella.

1149.

    Kantajan esittämät kanneperusteet on tämän johdosta hylättävä.

Tiettyjen lieventävien seikkojen sivuuttaminen

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

1150.

    Tukeakseen maksettavaksi määrätyn sakon alentamisvaatimuksiaan kantajatvetoavat seuraaviin seikkoihin, joista komissio ei niiden mukaan ole ollut tietoinen.

1151.

    BASF ja ICI korostavat Päätöksen tekemisessä esiintynyttä viivettä ja komission,joka on vasta vuonna 1987 ryhtynyt toimenpiteisiin vuonna 1983 tehtyjen

tarkastusten johdosta, tuomittavaa saamattomuutta. Jos komissio olisi ryhtynyttoimenpiteisiin aikaisemmin, rikkomiset olisivat epäilyksettä loppuneet enen vuoden1984 toukokuuta (em. yhdistetyt asiat Istituto Chemioterapico ja CommercialSolvents v. komissio, tuomion 51 kohta ja em. asia Dunlop Slazenger v. komissio,tuomion 167 kohta).                 

1152.

    Wacker, Hoechst ja SAV muistuttavat Päätöksen kohteena olevana ajanjaksonaPVC-alaa kohdanneesta kriisistä ja kyseisenä ajanjaksona kärsityistä huomattavistatappioista.

1153.

    Wacker ja Hoechst korostavat vuodesta 1988 jatkunutta moitteetontakäyttäytymistään, jo alkuperäiseen päätökseen liittyvää ennalta ehkäiseväävaikutusta ja sitä, että ne olivat vetäytyneet markkinoilta vuonna 1993.

1154.

    Hoechst ja SAV korostavat vähäistä merkitystään markkinoilla ajanjaksona, jonatehtiin teot, joista yrityksiä epäillään, ja sitä, ettei niiden markkinakäyttäytymisilläollut havaittavissa olevia seurauksia.

1155.

    SAV vetoaa siihen, että se oli uusi tulokas PVC-markkinoilla, ja siihen, ettei se ollutaiemmin rikkonut yhteisön kilpailusääntöjä.

1156.

    ICI vetoaa siihen, ettei vaikutuksia markkinoihin ole näytetty toteen (ks. erityisestiem. yhdistetyt asiat Suiker Unie ym. v. komissio, tuomion 612 kohta ja sitäseuraavat kohdat), yhteistyöhalukkuuteensa, jonka se osoitti vastaamallakysymyksiin, joita komissio esitti asetuksen N:o 17 11 artiklan nojalla, jahankkeeseen, jonka se toteutti taatakseen jatkossa yhteisön kilpailuoikeudennoudattamisen [ks. erityisesti perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 18päivänä joulukuuta 1987 tehty komission päätös 88/86/ETY (V/31.017 —Fisher-Price/Quaker Oats Ltd — Toyco) (EYVL 1988, L 49, s. 19).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

1157.

    Aluksi on huomattava, että kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus on määriteltäväerittäin monien seikkojen, kuten erityisesti asiaan liittyvien erityisolosuhteiden,asiayhteyden ja sakkojen ennalta ehkäisevän vaikutuksen perusteella, muttahuomioon otettavista perusteista ei ole vahvistettu sitovaa tai tyhjentävää luetteloa(asia C-137/95 P, SPO ym. v. komissio, määräys 25.3.1996, Kok. 1996, s. I-1611, 54kohta).

1158.

    Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut ensinnäkin, että vaikka rikkomisenvakavuudella voidaan perustella sakon suuruutta, on kuitenkin otettava huomioon,että rikkomisen kestoa olisi voitu lyhentää, jos komissio olisi toiminut ripeämmin(em. yhdistetyt asiat Istituto Chemioterapico ja Commercial Solvents v. komissio,tuomion 51 kohta). Komissio on tässä tapauksessa ensimmäisen kerran epäillytrikkomisen olemassaoloa vuoden 1983 lokakuussa, eikä mitään sakkoja ole

määrätty maksettavaksi vuoden 1984 toukokuun jälkeiseltä ajanjaksolta. Näin ollenon määriteltävä, onko komissio voinut sen johdosta, ettei se olisi toiminut valppaastituona ajanjaksona, kuten väitetään, välillisesti myötävaikuttaa rikkomisen kestonpitenemiseen. On kuitenkin muistettava, että komissio teki tarkastuksia jo vuoden1983 marrakuusta lähtien ja että se lähetti ICI:lle tietojensaantipyynnön vuoden1983 joulukuussa ja päätöksen, jolla esitettiin tietojensaantipyyntö, vuoden 1984huhtikuussa. Näin ollen komissiota ei voida moittia sellaisesta valppaudenpuuttumisesta, joka olisi voinut myötävaikuttaa sakkojen määrää määritettäessähuomioon otettavan rikkomisen keston pitenemiseen. Tämä pitää paikkansavarsinkin ICI:n osalta, koska mitään sakkoa ei ole edes määrätty vuoden 1983lokakuun jälkeiseltä ajanjaksolta.

1159.

    Toiseksi komissio on Päätöksen 52 kohdan toisessa alakohdassa todennutalentaneensa sakkojen määrää siitä syystä, että kyseiset yritykset ovat ilmoittaneet kärsineensä suurelta osalta Päätöksessä tarkoitetusta ajanjaksosta huomattaviatappioita PVC-alalla tätä alaa tuolloin koetelleen kriisin johdosta. Tämäntoteamuksen perusteella voidaan hylätä kantajien väitteet, jotka perustuvatkyseisenä ajankohtana PVC-alaa koetelleeseen kriisiin ja tuottajien tuonaajankohtana kärsimiin huomattaviin tappioihin (ks. em. asia DSM v. komissio,tuomion 304 kohta).

1160.

    Kolmanneksi on niin, että kuten jo on todettu (ks. edellä 744—749 kohta), kantajienväite siitä, että rikkomisella ei ole ollut vaikutuksia, on virheellinen, vaikka hinta-aloitteet ovat onnistuneetkin vain osittain, kuten komissio itse myöntääPäätöksessään. Kantajat eivät näin ollen voi väittää vaikutusten puuttumisenmuodostavan lieventävää seikkaa.

1161.

    Neljänneksi on todettava, että ICI ei ole tehnyt hallinnollisessa menettelyssäyhteistyötä enempää kuin se oli asetuksen N:o 17 11 artiklan 4 ja 5 kohdanperusteella velvollinen tekemään. Näin ollen se, että se teki yhteistyötä, ei voimuodostaa lieventävää seikkaa (asia T-12/89, Solvay v. komissio, tuomio 10.3.1992,Kok. 1992, s. II-907, 341 kohta). Kaiken lisäksi ensimmäisen oikeusasteentuomioistuin toteaa, että ICI:n esittämien, aineellisia seikkoja koskevienperustelujen olennaisella osalla pyritään näyttämään toteen, että komissio olisitulkinnut väärin vastauksia, joita ICI antoi tietojensaantipyyntöihin.

1162.

    Viidenneksi on todettava, että vaikka tosin on tärkeää, että ICI on toteuttanuttoimenpiteitä estääkseen henkilöstöönsä kuuluvia jatkossa syyllistymästä uusiinyhteisön kilpailuoikeuden rikkomisiin, tämä ei kuitenkaan muuta mitään tässätapauksessa todetun rikkomisen tosiasiallisuuden osalta. Pelkästään se seikka, ettäkomissio on tietyissä tapauksissa ottanut aiemmassa päätöskäytännössään huomioonlieventävänä seikkana kilpailusäännöistä tiedottamista koskevan ohjelman, eikuitenkaan merkitse komissiolle velvollisuutta toimia samoin tässä tapauksessa. Asiaon näin varsinkin kun nyt kyseessä oleva rikkominen merkitseeperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan a ja c alakohdan selvää rikkomista.

Kuten komissio on todennut Päätöksen 51 kohdan toisessa alakohdassa, ICI sitäpaitsi kuuluu niihin yrityksiin, joille jo oli määrätty sakkoja kemianalalla harjoitetunsalaisen yhteistyön takia [perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 24päivänä heinäkuuta 1969 tehty komission päätös 69/243/ETY (IV/26.267 —Väriaineet) (EYVL L 195, s. 11)].

1163.

    Kuudenneksi on niin, että se, että yritys on vuoden 1988 päätöksen tekemisenjälkeen käyttäytynyt moitteetta, ja se, että se ei ole sitä aiemmin syyllistynytrikkomisiin, eivät lievennä tehdyn kilpailusääntöjen rikkomisen tosiasiallisuutta javakavuutta. Tosiasiassa nämä tekijät ovat tavanomaisia seikkoja, joita komission eiole otettava huomioon lieventävinä seikkoina (ks. erityisesti em. asia DSM v.komissio, tuomion 317 kohta).

1164.

    Seitsemänneksi on todettava, että sillä seikalla, että yritys on vetäytynyt PVC-markkinoilta ennen Päätöksen tekemistä, ei ole vaikutusta sen rikkomisentosiasiallisuuteen, vakavuuteen eikä kestoon, josta sitä moititaan. Se ei siis oikeutasakon alentamiseen.

1165.

    Kahdeksanneksi on todettava, että se seikka, että yritys on uusi tulokasmarkkinoilla, ei voi lieventää edellä kuvatun rikkomisen, jossa yritys on ollutosallisena, vakavuutta (em. asia Solvay v. komissio, tuomio 10.3.1992, 339 kohta).

    

1166.

    Yhdeksänneksi on niin, että pelkästään vuoden 1988 päätöksen tekemisellä ei oleennalta estävää vaikutusta. Ainoastaan sakolla on samalla sekä repressiivinen ettäennalta ehkäisevä vaikutus. Vuoden 1988 päätös on kuitenkin kumottu ja senmukana kumoutuivat siinä maksettavaksi määrätyt sakot.

1167.

    Lopuksi on todettava, että Päätöksen 53 kohdan ensimmäisestä alakohdastailmenee, että määrittääkseen eri yrityksille määrättävien sakkojen suuruudenkomissio on ottanut huomioon kunkin yrityksen merkityksen PVC-markkinoilla.Näin ollen kantajat eivät voi vedota pieneen kokoonsa markkinoilla saadakseensakon alennetuksi.

1168.

    Kaikki nämä seikat huomioon ottaen kantajat menettelevät väärin moittiessaankomissiota siitä, ettei tämä ole ottanut huomioon niitä lieventäviä seikkoja, joihinne ovat vedonneet.         

Perusteluvelvollisuuden rikkomista koskevat kanneperusteet

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

1169.

    LVM, Elf Atochem, DSM, Wacker, Hoechst, Hüls ja Enichem katsovat, ettäPäätöksessä ei mainita mitään erityistä seikkaa, jonka perusteella voitaisiinymmärtää kullekin yritykselle määrättyjen sakkojen suuruus (em. asia ACF

Chemiefarma v. komissio, tuomion 176 kohta ja em. yhdistetyt asiat Suiker Unieym. v. komissio, tuomion 622 ja 623 kohta).

1170.

    Komissio ei näin ollen ole näiden kantajien mukaan ilmoittanut yritysten vastuutaarvioitaessa käyttämiensä objektiivisten parametrien laatua eikä niiden keskinäistämerkitystä. Arvioinnissa käytettyjen kriteerien luetteleminen yleisin sanankäänteinja kunkin yrityksen maksettavaksi määrääty eri suuruinen sakko eivät riitäkorjaamaan tätä puutetta.

1171.

    Kantajien mukaan tällaisten tietojen käyttöönantaminen ei enää pitäisi ollaharkinnanvaraista vaan sen pitäisi olla oikeus (em. asia Enichem Anic v. komissio,tuomion 274 kohta ja em. asia Tréfilunion v. komissio, tuomion 142 kohta). MuutenEuroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa rikotaan, koska siinä taataanjokaiselle syytetylle oikeus saada tarkka ja yksityiskohtainen tieto hänellä määrätynseuraamuksen perusteluista, mukaan lukien rangaistuksen mittaamisessa käytetytkriteerit ja ”laskentakaavat”.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

1172.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perustamissopimuksen 173 artiklassatarkoitetun olennaisen menettelymääräyksen muodostavassa perustamissopimuksen190 artiklassa edellytettyjen perustelujen on oltava kyseessä olevan toimenpiteenluonteen mukaisia ja niissä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmaistava yhteisöntoimielimen toimenpiteet perustelut siten, että henkilöille, joita toimenpide koskee,selviää sen syyt, ja siten, että toimivaltainen tuomioistuin voi valvoa toimenpiteenlaillisuutta. Perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvienolosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjenperustelujen luonne ja se tarve, jota niillä, joille toimenpide on osoitettu tai joitase koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissaei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja siltäosin kuin sitä, ovatko toimenpiteen perustelut perustamissopimuksen 190 artiklanmukaisia, tutkitaan paitsi toimenpiteen sanamuodon myös asiayhteyden ja kaikkienasiaa koskevien oikeussääntöjen suhteen (ks. erityisesti asia C-367/95 P, komissiov. Sytraval ja Brink's France, tuomio 2.4.1998, Kok. 1998, s. I-1719, 63 kohta).

1173.

    Sellaisen päätöksen osalta, jossa usealle yritykselle määrätään sakkoja yhdestäyhteisön kilpailusääntöjen rikkomisesta, perusteluvelvollisuuden laajuutta on arvioitava erityisesti sen seikan perusteella, että kilpailusääntöjen rikkomistenvakavuus on määritettävä erittäin monien seikkojen, kuten erityisesti asiaanliittyvien erityisolosuhteiden, asiayhteyden ja sakkojen ennalta ehkäisevänvaikutuksen perusteella, vaikka huomioon otettavista perusteista ei ole vahvistettusitovaa tai tyhjentävää luetteloa (em. asia SPO ym. v. komissio, määräyksen 54kohta). Lisäksi vahvistaessaan kunkin sakon suuruuden komissiolla onharkintavaltaa, eikä sillä voida katsoa olevan velvollisuutta soveltaa tätä varten

täsmällistä matemaattista kaavaa (asia T-150/89, Martinelli v. komissio, tuomio6.4.1995, Kok. 1995, s. II-1165, 59 kohta).

1174.

    Komissio on tässä tapauksessa ilmoittanut Päätöksen 51—54 kohdassa ne tekijät,jotka se on ottanut huomioon sakkoa määrätessään. Erityisesti Päätöksen 52 ja 53kohdasta ilmenee, että komission tässä tapauksessa käyttämä menetelmä onkaksivaiheinen, mistä osoituksena on jokaisen kohdan alun muotoilu ja se, ettäniissä mainittaan ensin yleiset ja sitten yrityskohtaiset kriteerit.

1175.

    Komissio on ensiksi määrännyt sakkojen kokonaismäärän, mikä sillä on oikeustehdä (ks. erityisesti em. asia Boehringer v. komissio, tuomio 15.7.1970, 55 kohtaja em. yhdistetyt asia IAZ ym. v. komissio, tuomion 51—53 kohta). Määrittääkseenmaksettavaksi määrättävien sakkojen suuruuden komissio on, kuten Päätöksen 52kohdasta ilmenee, ottanut huomioon eri kriteerejä eli sen rikkomisen, josta yrityksiämoititaan, laadun ja vakavuuden, kyseisen teollisuustuotteen merkityksen ja siihenliittyvän myynnin arvon — eli lähes 3 miljardia ecua vuodessa Länsi-Euroopassa —ja kilpailusääntöjen rikkomisessa mukana olleiden yritysten kokonaiskoon.

1176.

    Komissio on myös korostanut ottaneensa huomioon lieventävinä seikkoina toisaaltasen, että yritykset olivat kärsineet huomattavia tappioita suuren osan Päätöksessätarkoitettua ajanjaksoa, ja toisaalta sen, että suurin osa yrityksistä oli jo velvoitettumaksamaan huomattavia sakkoja osallisuudestaan rikkomisessa, joka oli toteutettulämpömuovautuvien tuotteiden (polypropeeni) alalla käytännössä lähes samanaajanjaksona.

1177.

    Näin määritettyjen sakkojen kokonaismäärä oli vuoden 1988 päätöksessä elipäätöksessä, jossa oli mukana Solvayn ja Norsk Hydron tapaukset, 23 500 000 ecua.

1178.

    Tämän jälkeen komissio on jakanut tämän kokonaismäärän niiden yritysten kesken,joille määrättiin seuraamus rikkomisesta. Eri yrityksille määrättävien sakkojensuuruuden määrittämiseksi komissio on, kuten Päätöksen 53 ja 54 kohdastailmenee, ottanut huomioon sen, missä määrin kukin yritys oli osallisenakilpailusääntöjen rikkomisessa, kunkin yrityksen roolin rikkomisessa (siltä osin kuinse on voitu näyttää toteen) ja kunkin yrityksen merkityksen PVC-markkinoilla. Tätävarten se on yrittänyt tutkia, missä määrin tiettyjen yritysten on voitu katsoajohtaneen järjestelyä, mitä se ei ole onnistunut tekemään, tai päinvastoin, onkotiettyjen yritysten, kuten Shellin, voitu katsoa esittäneen vain marginaalista rooliarikkomisessa; kuten Päätöksen 54 kohdasta ilmenee, komissio on myös ottanutkunkin yrityksen osalta huomioon sen, kuinka kauan ne olivat osallisinakilpailusääntöjen rikkomisessa, josta yrityksiä moititaan.

1179.

    Kun Päätöksen 51—54 kohtaa tulkitaan Päätöksessä tehdyn, kutakin Päätöksenadressaattia kohtaan esitettyjen tosiasioita koskevien väitteiden yksityiskohtaisenerittelyn valossa, kyseiset kohdat sisältävät riittävästi merkityksellistä tietoa niistäharkinnassa huomioon otettavista seikoista, jotka on otettu huomioon

määritettäessä sen rikkomisen vakavuutta ja kestoa, johon kukin kyseessä olevistayrityksistä on syyllistynyt.

1180.

    On tosin toivottavaa, että voidakseen määrittää kantansa tietoisina kaikista seikoistayritykset voisivat komission sopivaksi harkitsemalla tavalla saada yksityiskohtaisentiedon sen sakon laskentatavasta, joka niiden maksettavaksi on määrättypäätöksessä, jossa yhteisen kilpailusääntöjä todetaan rikotun, ilman että yritystenolisi tätä varten nostettava tuomioistuimessa kanne päätöksestä (em. asiaTréfilunion v. komissio, tuomion 142 kohta).

1181.

    On kuitenkin korostettava, että tällaiset numeeriset tiedot eivät muodostaPäätöksen tekemisen jälkeen ilmoitettuja lisäperusteluja, vaan niillä ilmaistaanPäätöksessä ilmoitettuja kriteerejä lukuina, silloin kun nämä kriteerit voidaanilmaista kvantifioida.

1182.

    Tältä osin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tehtävänä on, jos se katsoosen tarpeelliseksi kantajien esittämien kanneperusteiden tutkimiseksi,työjärjestyksen 64 ja 65 artiklan mukaisesti pyytää komissiolta konkreettisiaselvityksiä komission käyttämistä, Päätöksessä esitetyistä erilaisista kriteereistä.

1183.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli vuoden 1988 päätöksestä nostettujakanteita käsitellessään tosiasiassa pyytänyt komissiota esittämään istunnossatäsmennyksiä maksettavaksi määrättyjen sakkojen laskutapaan. Tätä vartenkomissio oli esittänyt taulukon, joka on liitetty nyt kyseessä olevassaoikeudenkäynnissä esitettyjen kannekirjelmien liitteeksi.

1184.

    Näin ollen kantajien kanneperusteet, jotka koskevat Päätöksen riittämätöntäperustelemista sakkojen määrittämisessä huomioon otettujen kriteerien osalta, onhylättävä.

IV    Oikeudelliset virheet ja ilmeiset arviointivirheet

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

1185.

    LVM ja DSM korostavat ensinnäkin, että sakon suuruuden määrittämiseksiPäätöksessä lueteltujen kriteerien joukossa olevia, kyseisen tuotteen merkitykseenja yritysten kokonaisasemaan markkinoilla liittyviä kriteerejä (Päätöksen 52 kohta)on vaikea ymmärtää ja sitäkin vaikeampi arvioida. Lainrikkojan taloudelliseenmerkitykseen liittyvää kriteeriä ei näiden kantajien mukaan voida hyväksyä; sejohtaisi nimittäin siihen, että sakkojen suuruus määritettäisiin pikemminkin kunkinyrityksen varojen perusteella kuin sen perusteella, kuinka vakavaa niidenkilpailusääntöjen vastainen käyttäytyminen on ollut.

1186.

    Toiseksi kantajat huomauttavat, että käsiteltäessä vuoden 1988 päätöksestänostettuja kanteita ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen istunnossa komissioesitti taulukon, jossa selvitettiin sakkojen laskutavan yksityiskohdat. Tästä taulukostailmenee näiden kantajien mukaan, että komissio on ottanut huomioon sen, mikäkunkin yrityksen keskimääräinen markkinaosuus PVC-alalla oli ajanjaksona1980—1984. Tiettyjen yritysten osalta käytetyt markkinaosuudet ovat kuitenkinilmeisen virheellisiä. Sakkoja olisi alennettava vastaavassa suhteessa.

1187.

    Niinpä Elf Atochem toteaa, että komissio on sen maksettavaksi määrättyä sakkoalaskiessaan katsonut sen keskimääräisen markkinaosuuden olleen ajanjaksona1980—1984 13 prosenttia eli komissio on katsonut sillä olevan todellistamarkkinaosuutta suuremman osuuden.

1188.

    ICI korostaa, että sen keskimääräinen markkinaosuus oli ajanjaksona 1980—1984 8,1 prosenttia ja itse asiassa pelkästään 7,4 prosenttia, jos otetaan huomioon vainajanjakso 1980—1983 eli ainoastaan ajanjakso, jolta sitä epäillään kilpailusääntöjenrikkomisesta; komission esittämässä taulukossa sen keskimääräiseksimarkkinaosuudeksi sen sijaan katsotaan 11 prosenttia.

1189.

    Lopuksi Enichem huomauttaa, että komissio oli katsonut sen keskimääräiseksimarkkinaosuudeksi ajanjaksona 1980—1984 15 prosenttia, joka oli huomattavastikorkeampi kuin sen todellinen keskimääräinen markkinaosuus ja jopa korkeampikuin sen vuoden 1984 markkinaosuus (12,3 prosenttia).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

1190.

    Aluksi on korostettava, että päinvastoin kuin LVM ja DSM väittävät, komissiollaon oikeus ottaa huomioon sekä niiden tavaroiden volyymi ja arvo, joistakilpailusääntöjen rikkomisessa on kyse, että kyseisten yritysten koko ja taloudellinenvahvuus (em. asia Boehringer v. komissio, tuomio 15.7.1970, 55 kohta ja em. asiaIAZ ym. v. komissio, tuomion 52 kohta).

1191.

    Tämän jälkeen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio olivastauksena kysymykseen, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli esittänyttutkiessaan alkuperäisestä päätöksestä nostettuja kanteita, esittänyt istunnossataulukon, jossa tiivistetysti esitetään sakkojen määrän määrittämiseen liittyviänumeerisia tietoja. Tästä taulukosta, jonka kantajat ovat esittäneet tässäoikeudenkäynnissä, ilmenee, että sakon kokonaismäärän jakamiseksi yritystenkesken kunkin yrityksen merkitystä PVC-markkinoilla koskeva kriteeri, jokamainitaan Päätöksessä (53 kohta), on kvantifioitu sen perusteella, mikä yrityksenkeskimääräinen markkinaosuus Länsi-Euroopan PVC-markkinoilla oli vuosina1980—1984 Fidesin mukaan. On todettava, että tosiasiassa tämä markkinaosuusmuodosti ratkaisevan tekijän, sillä tietyn markkinaosuuden omaava yritys saimaksettavakseen vastaavan osan sakkojen kokonaismäärästä. Tähän ”tavoitteenaolevaan asteeseen” komissio on tehnyt Päätöksessä yksilöityjä muutoksia — ylös- tai

alaspäin — esimerkiksi osallistumisen keston perusteella tai sillä perusteella, ettäjollakin kantajalla on todettu olleen vähäisempi rooli rikkomisessa. Niinpäyritykselle, joka on osallistunut täysimääräisesti kilpailusääntöjen rikkomiseen kokorikkomisen keston ajan, on määrätty sakkojen kokonaismäärästä osuus, joka vastaanoin 110:tä prosenttia sen keskimääräisestä markkinaosuudesta.

1192.

    Kantajien väitteitä on tarkasteltava näiden seikkojen valossa.

1193.

    Atochemin osalta on todettava, että Atochem on ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimen pyynnöstä ilmoittanut, mikä sen keskimääräinen markkinaosuusajanjaksona 1980—1984 oli; se oli noin 10,5 prosenttia.

1194.

    ICI:n osalta on todettava, että se on esittänyt lukuja, joista ilmenee, että senkeskimääräinen markkinaosuus ajanjaksona 1980—1983 eli ainoana ajanjaksona,jona sen Päätöksessä katsottiin olleen osallisena rikkomisessa, oli 7 prosenttia.

1195.

    Koska komissio ei ole vakavasti kiistänyt näiden lukujen paikkansapitävyyttä, ontodettava, että katsoessaan Elf Atochemin keskimääräiseksi markkinaosuudeksi 13prosenttia ja ICI:n keskimääräiseksi markkinaosuudeksi 11 prosenttia komissio onarvioinut näiden kahden kantajan markkinaosuudet liian suuriksi ja määrännytniiden maksettavaksi tämän vuoksi liian suuren osuuden sakosta.

1196.

    Näin ollen Elf Atochemin ja ICI:n maksettavaksi määrättyä osuutta sakkojenkokonaismäärästä on alennettava.

1197.

    Elf Atochemille määrätty sakko on määrättävä sellaiseksi osuudeksi sakkojenkokonaismäärästä, joka vastaa kantajan keskimääräistä markkinaosuutta, ja osuuttaon korotettava sen johdosta, että kantaja on ollut osallisena kilpailusääntöjenrikkomisessa, josta yrityksiä moititaan, koko komission yksilöimän keston ajan jaottaen huomioon, ettei kantajaan voida soveltaa mitään erityisiä lieventäviäseikkoja. Sakko on tämän vuoksi korotettava 11 prosenttiin sakkojenkokonaismäärästä eli pyöristettynä lukuna ilmoitettuna 2 600 000 euroon.

1198.

    ICI:lle määrätty sakko on määrättävä sellaiseksi osuudeksi sakkojenkokonaismäärästä, joka vastaa kantajan keskimääräistä markkinaosuutta, ja osuuttaon pienennettävä sen johdosta, että kantaja otti etäisyyttä rikkomiseen, jostayrityksiä moititaan, jo vuoden 1983 lokakuussa. Sakko on tämän vuoksi alennettava6,6 prosenttiin sakkojen kokonaismäärästä eli pyöristettynä lukuna ilmoitettuna1 550 000 euroon.

1199.

    Enichemin osalta on todettava, että se väittää keskimääräisen markkinosuutensaolleen vuonna 1980 ja 1981 noin 2,7 prosenttia, vuonna 1982 noin 5,5 prosenttia,vuonna 1983 noin 12,8 prosenttia ja vuonna 1984 noin 12,3 prosenttia, joten senkeskimääräinen markkinaosuus koko tänä ajanjaksona oli vähän enemmän kuin 7prosenttia.

1200.

    Ensiksi on huomattava, että kuten jo on todettu (ks. edellä 615 kohta), kantajanesittämät luvut eivät kuitenkaan ole riittävän luotettavia.

1201.

    Toiseksi on todettava, että päinvastoin kuin kantaja väittää, komissio ei olekatsonut sen keskimääräisen markkinaosuuden olleen ajanjaksona 1980—1984 15prosenttia. Komission esittämässä taulukoissa on nimittäin nimenomaisestiilmoitettu tämän markkinaosuuden koskeneen vuotta 1984. Lisäksi kyseisellä sivullaolevassa alaviitteessä todetaan, että tämä markkinaosuus johtuu siitä, ettäMontedisonin PVC-alan toiminnot hankittiin vuoden 1983 maaliskuussa, minkä eiole kiistetty nostaneen olennaisesti kantajan markkinaosuutta. Jos komissio olisikatsonut kantajan keskimääräiseksi markkinaosuudeksi 15 prosenttia kokoajanjaksolta, kantajalle määrätyn sakon olisi oltava suurempi kuin sakot, jotka olimäärätty Elf Atochemille ja Solvaylle, jotka olivat sekä rikkomisen keston ettärikkomisessa olleen roolinsa perusteella täysin samanlaisessa asemassa kuin kantajamutta joiden markkinaosuudet, sellaisina kuin komissio oli ne määrittänyt, olivatalle 15 prosenttia; Enichemin maksettavaksi määrätty sakko on sen sijaanolennaisesti pienempi kuin näille kahdelle yritykselle määrätty sakko.

T

1202.

    Kolmanneksi on todettava, että väitetiedoksiantoon liitetyissä yrityskohtaisissayksityiskohdissa ilmoitettu markkinaosuus, 12 prosenttia, ei ole ristiriidassakomission esittämässä taulukossa ilmoitetun osuuden kanssa; ensiksi mainittunimittäin koskee koko vuotta 1983, kun taas jälkimmäinen on vain semarkkinaosuus, joka kyseisellä yrityksellä oli sen hankittua Montedisonin PVC-alantoiminnot.

1203.

    Lopuksi on todettava, että kantaja on velvoitettu maksamaan sakko, joka vastaa10,6:ta prosenttia sakkojen kokonaismäärästä. Ottaen huomioon komissionkäyttämät laskutavat on näin ollen todettava, että kantajan keskimääräisenmarkkinaosuuden Länsi-Euroopassa on katsottu alittavan 10 prosenttia.

1204.

    Koska kantaja ei ole nimenomaisesti riitauttanut tätä, sen maksettavaksi määrättyäsakkoa ei näin ollen ole syytä alentaa.

1205.

    Näin ollen kantajien esittämät kanneperusteet on hylättävä, jollei edellä ElfAtochemin ja ICI:n osalta todetusta muuta johdu (ks. edellä 1193—1198 kohta).

1206.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on tietoinen siitä, että koska komissioon ensin määrännyt sakkojen kokonaismäärän, jonka se tämän jälkeen on jakanutyrityksille, tiettyjen yritysten maksettaviksi määrättyjen sakkojen suuruudenalentamisen olisi merkittävä muiden yritysten maksettavaksi määrättyjen sakkojenvastaavaa korotusta, jotta sakkojen kokonaismäärä säilyisi samana. Ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuin katsoo tämän tapauksen erityispiirteet huomioonottaenja perustamissopimuksen 172 artiklan perusteella sille myönnettyä täyttäharkintavaltaa käyttäen kuitenkin, ettei tällaista korotusta ole syytä tehdä.

V    Yleisten oikeusperiaatteiden loukkaaminen

1207.

    Kantajat vetoavat useiden yleisten oikeusperiaatteiden loukkaamiseen elirangaistusten individuaalisuuden periaatteen, suhteellisuusperiaatteen ja lopuksivielä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen.

Rangaistusten individuaalisuuden periaatteen loukkaamista koskevat kanneperusteet

1208.

    Elf Atochemin, Wackerin, Hoechstin, SAV:n, Hülsin ja Enichemin mukaankomissio on hyväksynyt kollektiivisen vastuun periaatteen, kun se väittää kunkintuottajan olevan vastuussa paitsi niistä yrityskohtaisista päätöksistä, joita kunkintuottajan on katsottu tehneen, myös koko yhteistoimintajärjestelyn toteuttamisesta.Näin tehdessään komissio on kantajien mukaan loukannut rangaistustenindividuaalisuuden periaatetta ja periaatetta, jonka mukaan rangaistus voidaanmäärätä vain rikkomiseen syyllistyneelle henkilölle.

1209.

    Kuten edellä on todettu (ks. edellä 768—778 kohta), kullekin kantajalle on määrättyseuraamus vain teoista, joista sitä yrityskohtaisesti moititaan.

1210.

    Näin ollen nämä kanneperusteet on hylättävä.

Suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevat kanneperusteet

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

1211.

    Shell huomauttaa ensiksi, että Päätöksen 48 ja 53 kohdassa nimenomaisestimainitaan Shellin vähäinen rooli yhteistoimintajärjestelyn laitamilla, ja toiseksi, ettäShellin tapahtuneeksi väitetty osallisuus rikkomisessa kesti vain vuoden 1982tammikuusta vuoden 1983 lokakuuhun eli 21 kuukautta. Näin ollen maksettavaksimäärätty sakko on kantajan mukaan suhteettoman suuri.

1212.

    Montedison väittää sakon olevan suhteettoman suuri rikkomisen keston lyhyys

huomioon ottaen.

1213.

    Enichem huomauttaa, että Päätöksessä maksettavaksi määrätty sakko, joka ontäysin sama kuin alkuperäisessä päätöksessä maksettavaksi määrätty sakko, onilmaistu ecuina. Ottaen huomioon Italian liiran arvon voimakas lasku näidenkahden päätöksen tekemispäivien välillä, sakko, joka kantajan on maksettava, onItalian liiroissa ilmaistuna tosiasiallisesti huomattavasti korkeampi kuin vuonna 1988maksettavaksi määrätty sakko. Vaikka rikkomisen kesto ja vakavuus eivättietenkään ole muuttuneet vuoden 1988 päätökseen nähden ja vaikka tuona

ajankohtana maksettavaksi määrätyn sakon katsotaan olevan oikeassa suhteessarikkomiseen nähden, sakko, joka Enichemille nyt on määrätty, on kansallisessavaluutassa ilmaistuna kuitenkin suhteettoman suuri.

1214.

    Kantaja lisää, että sillä ei ollut mitään syytä varautua kurssiriskiin, koskaensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ja sittemmin yhteisöjen tuomioistuimentuomioissa se vapautettiin kaikista sakon maksuvelvollisuuksista. Kantajahuomauttaa, että sen osalta ainoa viitevaluutta on sen valtion valuutta, jossayrityksellä on kotipaikkansa (yhdistetyt asiat 41/73, 43/73 ja 44/73, Société anonymeGénérale sucrière ym. v. komissio, tuomio 9.3.1977, Kok. 1977, s. 445, 12 ja 13kohta ja tuomion tosiseikkoja koskeva osa, s. 455). Kantaja huomauttaa vielä, ettäjos alkuperäinen sakko esimerkiksi olisi etukäteen muunnettu Italian liiroissamaksettavaksi, olisi ollut helppoa välttyä tämän valuutan arvon laskunvahingolliselta vaikutukselta.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

1215.

    Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan mukaan sakon suuruutta määrättäessä onotettava huomioon rikkomisen kesto ja sen vakavuus. Sakon suhteellisuutta on siisarvioitava kaikkien rikkomiseen liittyvien seikkojen perusteella.

1216.

    Tässä tapauksessa Montedison ei ole mitenkään osoittanut, että sen maksettavaksimäärätty sakko olisi suhteettoman suuri ottaen huomioon rikkomisen vakavuus jasen kesto.

1217.

    Shellin perustelut perustuvat seikkoihin, jotka komissio on ottanut huomioonmäärätessään sakon suuruutta ja jotka ovat johtaneet sellaisen sakonmääräämiseen, joka on suhteellisesti ottaen pienempi kuin muiden yritystenmaksettavaksi määrätyt sakot (Päätöksen 53 kohta, loppu). Mikään seikka ei tuesitä, että näin määrätty sakko olisi suhteettoman suuri.

1218.

    Enichemin väitteiden osalta on todettava, että Päätöksen 3 artiklassa maksettavaksimäärätyt sakot ilmaistaan ecuina. Lisäksi Päätöksen 4 artiklassa määrätään, ettämaksettaviksi määrätyt sakot on maksettava ecuina.

1219.

    Mistään ei ilmene, että maksettavaksi määrätty ecuissa ilmaistu sakko olisisuhteettoman suuri rikkomisen vakavuuteen ja kestoon nähden.

1220.

    Lisäksi on todettava, että komissiolla on oikeus ilmoittaa sakkojen määrä ecuissa,joka on kansalliseen valuuttaan muunnettavissa oleva valuuttayksikkö. Mahdollisuusmuuntaa ecu kansalliseksi valuutaksi erottaa tämän valuuttayksikön asetuksen N:o17 15 artiklan 2 kohdassa alunperin mainitusta laskentayksiköstä, jonka osaltayhteisöjen tuomioistuin on nimenomaisesti todennut, että koska kyse ei olemaksuksi käyvästä valuutasta, laskentayksikkö väistämättä edellyttää sakon

suuruuden määräämistä kansallisessa valuutassa (em. yhdistetyt asiat Sociétéanonyme Générale sucrière ym. v. komissio, tuomion 15 kohta).

1221.

    Sitä paitsi on selvää, että Päätöksen 3 artiklassa kantajalle määrätty, ecuissailmaistu sakko on täysin sama kuin vuoden 1988 päätöksen 3 artiklassa määrättysakko. Tosiasiassa komission päämääräänä olikin aineellisesti täysin samanlaisenpäätöksen tekeminen kuin mitä oli vuoden 1988 päätös, joka oli kumottuolennaisen menettelymääräyksen rikkomisen vuoksi.

1222.

        Juuri siitä syystä, että sakot oli jo vuoden 1988 päätöksessä ilmaistu ecuina ja ettäei ollut olemassa sellaista yhteistä valuuttaa, jossa komissio olisi voinut ilmaistasakot, eikä kiinteitä vaihtokursseja jäsenvaltioiden valuuttojen välillä, riskiävaluuttakurssien muutoksista ei voida välttää. Enichem olisi voinut suojautuatällaisilta riskeiltä niin kauan kuin asia oli vireillä ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimessa ja sittemmin yhteisöjen tuomioistuimessa muutoksenhaunjohdosta. On huomattava vielä, että juuri päivänä, jona 15.6.1994 annettu tuomiojulistettiin, komissio ilmoitti lehdistötiedotteessa aikomuksestaan tehdä uusi päätös,joka tehtiinkin kuukautta myöhemmin.

1223.

    Lopuksi on todettava, ettei tapauksessa ole kiistetty sitä, että maksettavaksimäärätty sakko, vaikka se ilmaistaisiinkin kansallisessa valuutassa, alittaahuomattavasti asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa säädetyn enimmäismäärän.

1224.

    Näiden seikkojen johdosta kantajien kanneperusteet on hylättävä.

Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista koskevat kanneperusteet

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

1225.

    Kantajat mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu neljässäsuhteessa.

1226.

    Ensinnäkin LVM, Shell, DSM, ICI ja Enichem väittävät, että kutakin niistä onsyrjitty tiettyihin muihin kantajiin nähden.

1227.

    Toiseksi Enichem väittää, että sen maksettavaksi määrätty sakko on suurempi kuinsakko, joka on määrätty maksettavaksi muissa päätöksissä, jotka koskevat sellaisiaaloja, joita on kohdannut PVC-alaa kohdannutta kriisiä pienempi kriisi[perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 6 päivänä elokuuta 1984 tehtykomission päätös 84/405/ETY (IV/30.350 — Zinc Producer Group) (EYVL L 220,s. 27)].

1228.

    Kolmanneksi Enichem katsoo tulleensa syrjityksi sen johdosta, että ecun ja Italianliiran välinen vaihtokurssi muuttui vuoden 1988 päätöksen ja Päätöksentekemispäivien välillä. Vaikka ecuina ilmoitetut sakot ovatkin täysin samoja kuin

vuonna 1988 maksettavaksi määrätyt sakot, kansalliseen valuuttaan muunnettunasakot sen sijaan ovat erilaisia vuoden 1988 jälkeen tapahtuneiden valuuttakurssienmuutosten takia. Näin ollen kantajaa, jonka sakko kansalliseen valuuttaanmuunnettuna on huomattavasti noussut, syrjitään muihin Päätöksen adressaatteihinnähden. Sitä tosiasiassa rangaistaan siitä, että se on menestyksekkäästi käyttänytalkuperäistä päätöstä vastaan käytettävissään olleita oikeussuojakeinoja.

1229.

    Neljänneksi LVM, DSM, ICI ja Enichen katsovat tulleensa syrjityiksi verrattuinaSolvayhin ja Norks Hydroon, jotka oikeudellisesti välttyvät kaikilta taloudellisiltaseuraamuksilta. On nimittäin toisaalta niin, että Solvaylle ja Norsk Hydrolle eiPäätöksessä määrätä sakkoja. Toisaalta nämä yritykset välttyvät kaikilta vuoden1988 päätöksessä määrätyiltä seuraamuksilta, koska tämä päätös on kumottukaikkien kantajien osalta yhteisöjen tuomioistuimen 15.6.1994 antaman tuomionerga omnes -vaikutuksen johdosta. Lisäksi on niin, että vaikka vuoden 1988 päätöstäei olisi kumottu Solvayn ja Norsk Hydron osalta, komissio ei kuitenkaan voisi pannasitä täytäntöön: näin on ensinnäkin siitä syystä, että perustamissopimuksen 192artiklan mukaan kansallisen viranomaisen on tutkittava, onko vuoden 1988 päätösoikeaperäinen, mikä on mahdotonta, koska tämä päätös on kumottuoikeaperäisyyden puuttumisen vuoksi; toiseksi näin on siitä syystä, ettäseuraamusten täytäntöönpanoon sovellettava vanhentumisaika on jo päättynyt(asetuksen N:o 2988/74 4 artikla).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

1230.

    Ensinnäkin on niin, että kuten jo on todettu, yrityskohtaisten sakkojen suuruudenmäärittäminen on tulosta erilaisten seikkojen huomioonottamisesta; tällaisiaseikkoja ovat erityisesti se, mikä kyseisen yrityksen merkitys markkinoilla on,kyseisen yrityksen rikkomiseen osallisuuden kesto tai erityisesti Shellin tapauksessavielä se rooli, joka yrityksellä on voinut rikkomisessa olla.

1231.

    Kantajat eivät kuitenkaan ole mitenkään näyttäneet toteen, että komissio olisimenetellyt täysin samanlaisissa tilanteissa eri tavalla tai erilaisissa tilanteissa samallatavalla. Tosiasiassa kaikki ne tapaukset, joissa kantajat väittävät tulleensa syrjityiksimuihin kantajiin nähden, perustuvat niiden oman tilanteen vertaamiseen sellaisentoisen tai sellaisten toisten kantajien tilanteeseen, joiden merkitys markkinoilla,rikkomiseen osallisuuden kesto tai rooli rikkomisessa ovat erilaisia.

1232.

    Toiseksi on todettava, että sakkojen määrän määrittäminen perustuu useisiinkriteereihin, joita on arvioitava tapauskohtaisesti kunkin yksittäistapauksen kaikkienolosuhteiden perusteella. Kaiken lisäksi se, että komissio on aikaisemmin soveltanuttietyntasoisia sakkoja tietynlaisiin rikkomuksiin ei voi merkitä sitä, etteikö se voisinostaa tätä sakkojen tasoa asetuksessa N:o 17 ilmoitetuissa rajoissa, jos tämä ontarpeen yhteisön kilpailupolitiikan täytäntöönpanon varmistamiseksi. (ks. erityisestiem. yhdistetyt asiat Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 109kohta). Näin ollen ei ole näytetty toteen, että komissio olisi tässä tapauksessa

loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta toimimalla aiemmasta käytännöstäänpoikkeavalla tavalla.

1233.

    Kolmanneksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa tiettyjen kansallisenvaluuttojen keskinäisestä arvon noususta tai laskusta johtuvaksi väitetyn syrjinnänosalta, että että eri kantajien maksettaviksi määrätyt sakot on ilmoitettu ecuina.Koska ne on näin ilmaistu, on selvää, että kullekin kantajalle Päätöksen 3 artiklassamaksettavaksi määrätyt sakot ovat täysin samoja kuin vuoden 1988 päätöksessämaksettavaksi määrätyt sakot.

1234.

    Valuuttojen vaihtokurssien riskit liittyvät siihen, että on olemassa erilaisia kansallisiavaluuttoja, joiden pariteetti voi vaihdella koska tahansa. Enichem ei sitä paitsi väitä,että sakkojen määrääminen kansallisissa valuutoissa voisi poistaa tällaistenvaihtelujen vaikutukset, koska, kuten tässä tapauksessa, kyse on yrityksistä, joidenkotipaikat sijaitsevat eri jäsenvaltioissa ja joiden sakot tällöin määrättäisiin näidenkunkin jäsenvaltion kansallisessa valuutassa.

1235.

    Kuten jo on todettu, komissiolla on oikeus ilmoittaa maksettaviksi määrätyt sakotecuissa, jolloin yritykset sitä paitsi voivat verrata helpommin kunkin yrityksenmaksettaviksi määrättyjen sakkojen suuruutta. Lisäksi komission tavoitteena juurioli tehdä vuoden 1988 päätökseen verrattuna aineellisesti täysin samanlainenpäätös, jossa se ainoastaan korjaisi muotovirheen, jonka johdosta yhteisöjentuomioistuin oli kumonnut vuoden 1988 päätöksen. Ottaen huomioon se seikka,että sakot ilmoitettiin jo vuoden 1988 päätöksessä ecuina, ja että valuuttojenvaihtokursseihin väistämättäkin liittyy riskejä, kantaja olisi voinut varautua tällaisiinriskeihin, kuten edellä todettiin (1222 kohta).

1236.

    Neljänneksi on todettava, että syrjintä, jonka uhriksi kantajat väittävät joutuneensaSolvayhin ja Norsk Hydroon nähden, perustuu olettamukseen, jonka mukaan sillä,että yhteisöjen tuomioistuin kumosi vuoden 1988 päätöksen, olisi ollut erga omnes -vaikutus. Kuitenkin riittää, kun huomataan, että kuten edellä jo on todettu (ks.edellä 167—174), asia ei ole näin.

1237.

    Joka tapauksessa on huomattava, että silloin, kun yritys on käyttäytymiselläänrikkonut perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa, se ei voi välttyäseuraamuksilta sillä perusteella, että toiselle taloudelliselle toimijalle ei ole määrättysakkoa, vaikka sitä koskevaa tapausta ei ole saatettu yhteisöjen tuomioistuimenkäsiteltäväksi (em. yhdistetyt asiat Ahlströn Osakeyhtiö ym. v. komissio, tuomion197 kohta).

1238.

    Näin ollen kaikki yleisten oikeusperiaatteiden loukkaamista koskevat kantajienkanneperusteet on hylättävä.

1239.

    Nämä seikat huomioon ottaen kaikki perusteet, joita kantajat ovat esittäneettukeakseen vaatimuksiaan sakon poistamisesta tai alentamisesta, on hylättävä, elleiseuraavassa kohdassa todetusta muuta johdu.

1240.

    Elf Atochemin, SAV:n ja ICI:n maksettaviksi määrättyjä sakkoja on edellä olevien1143, 1197 ja 1198 kohdan mukaisesti alennettava siten, että Elf Atochemin sakkoalennetaan 2 600 000 euroon, SAV:n sakko 135 000 euroon ja ICI:n sakko1 550 000 euroon.

Muut vaatimukset

1241.

    Edellä tarkasteltujen vaatimusten ja oikeudenkäyntikuluvaatimusten lisäksi kantajatovat esittäneet tiettyjä muita vaatimuksia (ks. edellä 27—30 kohta).

1242.

    Näistä vaatimuksista tiettyjä on jo tarkasteltu, koska ne liittyvät erottamattomastiniihin kanneperusteisiin, jotka on esitetty tukemaan vaatimuksia Päätöksenkumoamisesta tai vaatimuksia sakon poistamisesta tai sen alentamisesta ja jotka onhylätty (ks. edellä 268, 365—371, 375—377 ja 1091 kohta).

1243.

    Vaatimukset vuoden 1988 päätöksestä nostettuja kanteita käsiteltäessä esitettyjenasiakirjojen liittämisestä asiakirjavihkoon on hylättävä samoista syistä kuin edelläesitetyt vaatimukset on hylätty (39 kohta).

1244.

    Näin ollen on tarkasteltava toisaalta Päätöksen 2 artiklan kumoamista koskeviavaatimuksia (I) ja toisaalta Montedisonin esittämää vaatimusta kärsityksi väitetynvahingon korvaamisesta (II).

I    Komission Päätöksen 2 artiklan kumoamista koskevat vaatimukset

Kantajien väitteet ja niiden perustelut

1245.

    Vastausvaiheessa Hoehcst väitti, että Päätöksen päätösosan 2 artikla, jossa yrityksetvelvoitetaan lopettamaan kilpailusääntöjen rikkominen, on sen osalta lainvastainen.Siinä ei nimittäin oteta huomioon sitä seikkaa, että kantaja ei enää harjoittanuttoimintaa PVC-alalla Päätöksen tekemispäivänä.

1246.

    DSM huomauttaa, että asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdan nojalla komissio voivelvoittaa yritykset lopettamaan rikkomisen, jonka se on todennut. Tässätapauksessa Päätöksen 2 artiklassa velvoitetaan muun muassa lopettamaan kaikkiPVC:n tuottajien välinen luottamuksellisten tietojen vaihtaminen; Päätöksen 1artiklan tai sitä paitsi Päätöksen perustelujenkaan nojalla ei kuitenkaan voidapäätellä, että tapauksessa olisi todettu tällainen kilpailusääntöjen rikkominen.Komissio on siis DSM:n osalta ylittänyt asetuksen N:o 17 edellä mainitussaartiklassa sille myönnetyt valtuudet.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

1247.

    Hoechstin esittämän kanneperusteen osalta on todettava, että ilman, että olisi syytätutkia kyseisen kanneperusteen tutkittavaksi ottamista työjärjestyksen 48 artiklan2 kohdan kannalta, riittää, kun todetaan, että Päätöksen 2 artikla onnimenomaisesti osoitettu yrityksille, ”jotka vielä toimivat PVC-alalla”. Näin ollentämän vaatimuksen tueksi esitetty perustelu on selvästi täysin perusteeton.

1248.

    Asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jos komissio toteaa, ettäperustamissopimuksen 85 artiklaa rikotaan, se voi päätöksellään määrätä yritykset,joita asia koskee, lopettamaan tällaisen rikkomisen. Kuten Päätöksen 50 kohdastailmenee, Päätöksen 2 artikla on hyväksytty tämän säännöksen nojalla. Kerrattuaan3 artiklan 1 kohdan sisällön komissio on todennut, että ”ei ole tiedossa, onkokokousten pitäminen tai edes jonkinlaisen yritysten välisen hintoja ja tonnimääriäkoskevien tietojen ilmoittamisjärjestelmän toiminta tosiasiassa koskaan päättynyt.Tämän vuoksi on jokaiseen päätökseen sisällytettävä nimenomainen vaatimus siitä,että PVC-alalla yhä toimivien yritysten on lopetettava rikkominen japidättäydyttävä jatkossa kaikesta salaisesta yhteistyöstä, jolla on samanlainentarkoitus tai seuraus”.

1249.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdansoveltaminen voi merkitä kieltoa jatkaa tiettyjä toimintoja tai menettelytapoja taiylläpitää tiettyjä tilanteita, joiden lainvastaisuus on todettu (em. yhdistetyt asiatIstituto Chemioterapico ja Commercial Solvents v. komissio, tuomion 45 kohta jayhdistetyt asiat C-241/91 P ja C-242/91 P, RTP ja ITP v. komissio, tuomio 6.4.1995,Kok. 1995, s. I-743, 90 kohta), mutta myös kieltoa jatkossa käyttäytyä samallatavalla (T-83/91, Tetra Pak v. komissio, tuomio 6.10.1994, Kok. 1994, s. II-755, 220kohta).

1250.

    Koska asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohtaa on sovellettava sen mukaan, mitätodettu rikkominen edelleyttää, komissiolla lisäksi on oikeus täsmentää yrityksille,joita asia koskee, kuuluvien velvoitteiden laajuutta, jotta tämä rikkominen päättyisi.Tällaisten yrityksille asetettujen velvoitteiden on oltava asianmukaisia ja tarpeellisiatavoitellun päämäärän saavuttamiseksi eli asiassa rikottujen sääntöjen mukaisenlaillisen oikeustilan palauttamiseksi (em. yhdistetyt asiast RTE ja ITP v. komissio,tuomion 93 kohta).

1251.

    Tässä tapauksessa komissio on Päätöksen 2 artiklassa määrännyt kaikki PVC-alallavielä toimineet yritykset välittömästi lopettamaan Päätöksessä todetut rikkomiset.

1252.

    Tämän jälkeen komissio on velvoittanut yritykset pidättäytymään jatkossa kyseiselläalalla kaikista sopimuksista tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, joilla voi ollasama tai samanlainen tarkoitus tai seuraus.

1253.

    Tällaisten määräysten antaminen selvästikin kuuluu komissiolle asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdan nojalla kuuluvaan toimivaltaan.

1254.

    Näistä sopimuksista tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, joiden tarkoitus taiseuraus vastaa niiden menettelytapojen tarkoitusta tai seurausta, joista yrityksiäPäätöksessä moititaan, komissio on maininnut "kaikkien liikesalaisuuden piiriinyleensä kuuluvien tietojen vaihdon, joiden vaihtamisella menettelyyn osallistuvatsaisivat suoraan tai välillisesti tietoja muiden tuottajien tuotannosta, toimituksista,varastojen koosta, myyntihinnoista tai investointikustannuksista tai -suunnitelmista”.Koska komissiolla on oikeus kieltää jatkossa kaikki sopimukset tai menettelytavat,joilla on sama tai vastaavanlainen tarkoitus kuin Päätöksessä todetullakäyttäytymisellä, se on perustellusti sisällyttänyt kieltoon kyseiset tietojenvaihdot.Toisaalta Päätöksessä on erityisesti yksi juuri myyntiä koskevien tietojen vaihtoakoskeva väite; toisaalta tuottajien väliset kokoukset koskivat myyntihintoja jamyynnin volyymeja koskevien tietojen vaihtoa, koska kokouksissa pyrittiin yhdessämäärittämään asiassa noudatettava politiikka. Samoin on niin, että komissiolla onoikeus kieltää myyntiä ja myyntihintoja koskevien tietojen vaihto, josta Päätöksessäon kyse, mutta myös kaikki sellaisen muunlaisen tiedon vaihto, jonka perusteellavoitaisiin ”välillisesti” päätyä ”samaan tai samanlaiseen” tulokseen. Erityisesti onniin, että yrityskohtaisten tuotantoa ja varastojen kokoa koskevien tietojen vaihdonperusteella voitaisiin helposti päätellä kunkin yrityksen myynnit; jos komissiolle eimyönnettäisi valtaa kieltää tällaista tietojenvaihtoa, yritykset voisivat kiertää helpostiniille määrätyn kiellon olla jatkamatta Päätöksessä todettujen kaltaistenmenettelytapojen kaltaisia menettelytapoja tai olla ryhtymättä uudelleen sellaisiinmenettelytapoihin.

1255.

    Kielto, joka koskee liikesalaisuuden piiriin yleensä kuuluvien tietojen kaltaistentietojen vaihtoa, ”jonka avulla yritykset voisivat seurata kaikkien hintoihin taimarkkinoiden jakamiseen liittyvien nimenomaisten tai implisiittisten sopimusten taikaikkien niihin liittyvien yhdenmukaistettujen menettelytapojen täytäntöönpanoa”,liittyy suoraan Päätöksessä todettuihin menettelytapoihin; Päätöksessä moititaanyrityksiä siitä, että ne ovat yhdessä toteuttaneet myynnin volyymienvalvontajärjestelmiä ja hinta-aloitteita.

1256.

    Komission Päätöksen 2 artiklan jälkimmäisen virkkeen ensimmäisen osan mukaan”kaikki yleisluontoisten tietojen vaihtoa koskevat järjestelmät, joissa tuottajat ovatosallisena PVC-alalla, on toteutettava siten, etteivät ne koske sellaisia tietoja, joidenperusteella on mahdollista yksilöidä tiettyjen tuottajien käyttäytyminen”. KomissionPäätöksessä yleisten tietojen vaihtoa koskevia järjestelmiä, joissa tuottajat ovatosallisena, ei tuomita juuri siitä syystä, että niiden perusteella ei voida yksilöidätiettyjen tuottajien käyttäytymistä, koska ne koskevat ainoastaan yhtenä lukunailmaistavien tietojen ilmoittamista (ks. Päätöksen 12 kohdan kolmas alakohta).Komission Päätöksen 2 artiklan jälkimmäisellä virkkeellä siis yksinkertaisestipyritään välttämään se, että tuottajat voisivat kiertää niille määrätyn kiellon ollajatkamatta Päätöksessä todetun kaltaisia menettelytapoja tai olla ryhtymättäuudestaan sellaisiin menettelytapoihin siten, että ne korvaisivat niiden käyttämän

säännöllisesti pidettävien kokousten muodostaman järjestelmän yrityskohtaistentietojen vaihtojärjestelmällä, joka johtaisi samaan tulokseen. Tällä virkkeellä siispyritään ainoastaan täsmentämään edellisessä virkkeessä lausutun, sellaisensopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan käsitettä, jolla on samanlainentarkoitus tai seuraus.

1257.

    Komission Päätöksen 2 artiklan jälkimmäisen virkkeen jälkimmäinen osa onensimmäisen virkkeen toistoa. Sillä itse asiassa pyritään yksinkertaisestitäsmentämään, että kieltoa yrityskohtaisten tietojen vaihdosta, jonka avulla voidaanyksilöidä kunkin tuottajan käyttäytyminen järjestelmässä, jossa tuottajat ovatosallisena, ei tietenkään voida kiertää vaihtamalla tietoja suoraan tuottajien kesken.

1258.

    Lopuksi on huomattava, että Päätöksen 2 artiklassa todetaan selvästi, että toisinkuin tilanteessa, jossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tarkasteliperustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 13 päivänä heinäkuuta 1994tehdystä komission päätöksestä 94/601/EY (IV/C/33.833 — Kartonki) (EYVL L 243,s. 1) nostettuja kanteita, komissio ei ole sisällyttänyt Päätökseen kieltoa, jokatietyillä ehdoilla kattaisi myös yhtenä lukuna ilmaistavien tietojen vaihdon.

1259.

    Kaikkien näiden seikkojen perusteella on todettava, että Päätöksen 2 artiklassayrityksille asetetut velvoitteet eivät ylitä sitä, mikä rikottujen sääntöjen mukaisenlainmukaisen oikeustilan palauttamisen varmistamiseksi on asianmukaista jatarpeellista. Hyväksyessään Päätöksen 2 artiklan komissio ei siis ole ylittänyt silleasetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdassa myönnettyjä valtuuksia.

1260.

    Näin ollen Päätöksen 2 artiklan kumoamisvaatimukset on hylättävä.

II    Vahingonkorvausvaatimus

1261.

    Montedison vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta velvoittamaankomission maksamaan vahingonkorvausta pankkitakauksen asettamiseen liittyvistäkuluista ja kaikista muista Päätöksestä aiheutuvista kuluista.

1262.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kanteen perusteella ei voidayksilöidä niitä oikeudellisia perusteita, joilla kantaja perustelee asiaa koskevaavaatimustaan.

1263.

    Tästä seuraa, että kanne ei täytä yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 19artiklassa ja työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdassa kanteentutkittavaksi ottamiselle määrättyjä vähimmäisvaatimuksia. Näin ollen tämävaatimus on jätettävä tutkimatta (em. asia Parker Pen v. komissio, tuomion 99 ja100 kohta).

1264.

    Lisäksi on todettava, että vaikka virhe, josta komissiota moititaan, vastaisi niitä eriväitteitä, joita kantaja on esittänyt tukeakseen kumoamisvaatimuksiaan, jotkaensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on hylännyt, on kuitenkin pakko todeta,että vahingonkorvausvaatimus olisi joka tapauksessa perusteeton.

Loppupäätelmä

1265.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamasta tarkastelusta seuraa, ettäPäätöksen 1 artikla on kumottava siltä osin kuin siinä todetaan SAV:n olleenosallisena rikkomisessa, josta yrityksiä moititaan, vuoden 1981 ensimmäisenpuoliskon jälkeen. Elf Atochemin, SAV:n ja ICI:n maksettaviksi määrättyjä sakkojaon alennettava siten, että Elf Atochemin sakko on alennettava 2 600 000 euroon,SAV:n sakko 135 000 euroon ja ICI:n sakko 1 550 000 euroon. Muilta osin kanteeton hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

1266.

    Työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asinaosainen, joka häviää asian,velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Joshävinneitä asianosaisia on useita, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ratkaisee,miten kulut on jaettava näiden asianosaisten kesken.

1267.

    Koska kaikki LVM:n, BASF:n, Shellin, DSM:n, Wackerin, Hoechstin,Montedisonin, Hülsin ja Enichemin vaatimukset on hylätty ja koska komissio onvaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, ne on velvoitettava korvaamaankomission oikeudenkäyntikulut.

1268.

    Koska osa Elf Atochemin ja ICI:n vaatimuksista on hylätty, nämä kantajat jakomissio on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.

1269.

    Koska osa SAV:n vaatimuksista on hylätty mutta huomattava osa niistä onhyväksytty, tämä kantaja on velvoitettava vastaamaan kahdesta kolmasosasta omistaoikeudenkäyntikuluistaan, ja komissio on velvoitettava omienoikeudenkäyntikulujensa lisäksi vastaamaan yhdestä kolmasosasta kantajanoikeudenkäyntikuluja.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN(laajennettu kolmas jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1)    Asiat T-305/94, T-306/94, T-307/94, T-313/94, T-314/94, T-315/94, T-316/94,T-318/94, T-325/94, T-328/94, T-329/94 ja T-335/94 yhdistetään tuomionantamista varten.

2)    EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 27 päivänäheinäkuuta 1994 tehdyn komission päätöksen 94/599/EY (IV/31.865 —PVC)1 artikla kumotaan siltä osin kuin siinä todetaan Société artésienne devinylen olleen osallisena kilpailusääntöjen rikkomisessa, josta yrityksiämoititaan, vuoden 1981 ensimmäisen vuosipuoliskon jälkeen.

3)    Edellä mainitun päätöksen 3 artiklassa Elf Atochem SA:n, Sociétéartésienne de vinylen ja Imperial Chemical Industries plc:n maksettaviksimäärättyjä sakkoja alennetaan siten, että Elf Atochem SA:n sakkoalennetaan 2 600 000 euroon, Société artésienne de vinylen sakko 135 000euroon ja Imperial Chemical Industries plc:n sakko 1 550 000 euroon.

4)    Muilta osin kanteet hylätään.

5)    Kukin kantaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja vireillepanemassaan asiassa komission oikeudenkäyntikuluista. Kuitenkin asioissaT-307/94 ja T-328/94 Elf Atochem SA, Imperial Chemical Industries plc jakomissio vastaavat kukin omista oikeudenkäyntikuluistaan. AsiassaT-318/94 Société artésienne de vinyle vastaa kahdesta kolmasosasta omiaoikeudenkäyntikulujaan ja komissio vastaa omien oikeudenkäyntikulujensalisäksi yhdestä kolmasosasta tämän kantajan oikeudenkäyntikuluja.

TiiliLenaerts Potocki

Julistettiin Luxemburgissa 20 päivänä huhtikuuta 1999.

H. Jung

V. Tiili

                                kirjaaja

jaoston puheenjohtaja

Sisällys

    Kanteiden perustana olevat tosiseikat

II - 3

    Oikeudenkäyntimenettely

II - 6

    Asianosaisten vaatimukset

II - 8

    Kanneperusteiden tutkittavaksi ottaminen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan, 46 artiklan1 kohdan ja 48 artiklan 2 kohdan kannalta

II - 9

        I    Työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohtaan perustuvatoikeudenkäyntiväitteet

II - 9

            Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 10

            Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 11

        II    Työjärjestyksen 46 artiklan 1 kohtaan perustuva oikeudenkäyntiväite

II - 12

            Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 12

            Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 12

        III    Työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohtaan perustuvat oikeudenkäyntiväitteet

II - 13

            Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 13

            Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 13

    Komission Päätöksen kumoamisvaatimukset

II - 16

        I    Muoto- ja menettelyvirheitä koskevat perusteet

II - 16

            A    Sen 15.6.1994 annetun tuomion vaikutukset, jolla vuoden 1988 päätöskumottiin

II - 16

                1.    Komission toimivalta tehdä uusi päätös 15.6.1994 annetun tuomionjälkeen

II - 17

                    a)    Perusteet, joissa väitetään, että komissio ei olisi saanut tehdäPäätöstä

II - 17

                    Oikeusvoiman loukkaamista koskeva peruste

II - 17

                    —    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 17

                    —    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 18

                    Kahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa koskevan periaatteenloukkaamista koskeva peruste

II - 20

                    —    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 20

                    —    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 21

                    b)    Ajan kulumista koskevat perusteet

II - 22

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 22

                    —    Kohtuullisessa ajassa toimimista koskevan periaatteenloukkaamista koskeva peruste

II - 22

                    —    Oikeuden väärinkäyttöä koskeva peruste

II - 24

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 26

                    c)    Kanneperusteet, jotka koskevat sitä, että komission väitetäänkäyttäneen väärin harkintavaltaansa

II - 29

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 29

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 30

                2.    15.6.1994 annetun tuomion ulottuvuus

II - 32

                    a)    Kanneperusteet, jotka koskevat 15.6.1994 annetun tuomionvaikutuksia erga omnes

II - 32

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 32

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 33

                    b)    Kanneperusteet, jotka koskevat Päätöksen tekemistä edeltävienhallintotoimien pätemättömyyttä

II - 35

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 35

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 36

                3.    Vuoden 1988 päätöksen kumoamisen jälkeen tehdyn Päätöksentekemisen yksityiskohdat

II - 39

                    Yhteenveto kantajien väitteistä ja niiden perusteluista

II - 39

                    —    Johdannaisessa oikeudessa säädetyt menettelyvaiheet

II - 39

                    —    Kuulemiseksi tulemista koskeva oikeus, johon kantajat vetoavat

II - 44

                    Komission väitteet ja niiden perustelut

II - 47

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 50

            B Komission Päätöstä tehtäessä ja sitä todistusvoimaiseksi saatettaessa tehdytvirheet

II - 54

                1.    Komission 17.2.1993 hyväksymän työjärjestyksen lainvastaisuuttakoskevat perusteet

II - 54

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 54

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 55

                    —    Lainvastaisuusväitteen tutkittavaksi ottaminen

II - 56

                    —    Kysymys siitä, onko komission työjärjestyksen 16 artiklanensimmäinen kohta lainvastainen oikeusvarmuusvaatimuksennoudattamatta jättämisen vuoksi

II - 58

                2.    Kollegisen päätöksenteon periaatteen loukkaamista ja komissiontyöjärjestyksen rikkomista koskevat kanneperusteet

II - 60

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 60

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 60

                3.    Komission jäsenistä koostuvan kollegion tarkasteltavaksi saatetunasiakirjavihkon koostumusta koskeva kanneperuste

II - 61

                4.    Sen periaatteen, jonka mukaan asiasta neuvotelleen elimen ja siitäpäättäneen elimen on oltava sama elin, ja välittömyysperiaatteenloukkaamista koskevat kanneperusteet

II - 61

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perusteet

II - 61

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 62

            C    Virheet, joita hallinnollisessa menettelyssä väitetään tehdyn

II - 63

                1.    Väitetiedoksiantoja koskeviin virheisiin liittyvä kanneperuste

II - 63

                    a)    Väitetiedoksiantoon liittyviä menettelyvirheitä koskevakanneperuste

II - 63

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 63

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 64

                    b) Neuvoston asetuksen N:o 1 3 artiklan rikkomista koskevakanneperuste

II - 64

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 64

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiata

II - 65

                    c)    Kanneperuste, joka koskee sitä, ettei kantajilla ole ollut riittävästiaikaa valmistella väitetiedoksiantoon annettavaa vastausta

II - 65

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 65

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 66

                2.    Kuulemisessa tapahtuneita virheitä koskevat kanneperusteet

II - 67

                    a)    Kanneperuste, joka koskee kuulemiseen valmistautumiselle varatunajan riittämättömyyttä

II - 67

                    b)    Asetuksen N:o 1 3 artiklan rikkomista koskeva kanneperuste

II - 67

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 67

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 67

                    c)    Kuulemisestilaisuudesta laaditun pöytäkirjan puutteellisuuttakoskeva kanneperuste

II - 68

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 68

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 68

                    d) Kanneperuste, joka koskee sitä, että kuulemismenettelyistä vastaavaneuvonantaja ei ole antanut lausuntoaan

II - 69

                    Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 69

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 70

            D    Perustamissopimuksen 190 artiklan rikkominen

II - 70

                Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 70

                Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 72

        II —     Aineelliset kanneperusteet

II - 73

            A — Todisteet

II - 73

                1.    Todisteiden käyttäminen kantajia vastaan

II - 73

                    a)    Kotirauhan loukkaamattomuuden periaatteen loukkaamistakoskeva kanneperuste

II - 74

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 74

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 75

                    i)    Kanneperusteen tutkittavaksi ottaminen

II - 75

                    ii) Kanneperusteen paikkansapitävyys

II - 77

                    —    Kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee tarkastustoimienpätevyyttä

II - 77

                    —    Kanneperusteen toinen osa, joka koskee tarkastustoimiensuorittamista

II - 78

                    b)    Kanneperuste, joka koskee ”vaikenemisoikeuden” loukkaamista jasen oikeuden loukkaamista, jonka mukaan henkilöllä on oikeusolla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen

II - 78

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 78

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 80

                    —    Kanneperusteen tutkittavaksi ottaminen

II - 80

                    —    Kanneperusteen paikkansapitävyys

II - 80

                    c)    Asetuksen N:o 17 20 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevakanneperuste

II - 83

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 83

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 84

                    —    Tosiseikat

II - 84

                    —    Kanneperusteen paikkansapitävyys

II - 85

                    d) Kanneperuste, joka koskee sitä, ettei todisteena voida käyttää sitä,että kieltäydytään vastaamasta tietojensaantipyyntöihin taiesittämästä asiakirjoja

II - 86

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 86

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 86

                    —    Kilpailusääntöjen rikkomista koskevat todisteet

II - 86

                    —    Todisteet osallisuudesta kilpailusääntöjen rikkomiseen

II - 87

                    e)    Asiakirjojen tiedoksiantamatta jättämistä koskeva kanneperuste

II - 87

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 87

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 88

                    f)    Asiakirjojen viivästynyttä tiedoksiantoa koskeva kanneperuste

II - 89

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 89

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 89

                2. Asian selvittäminen

II - 90

                    a)    Komission käyttämien tietynlaisten todisteiden näyttöarvonpuuttumista koskeva kanneperuste

II - 90

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 90

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 91

                    b)    Asian selvittämistä koskevien sääntöjen noudattamatta jättämistäkoskeva kanneperuste

II - 91

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 91

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 94

            B    Perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomisen kiistäminen

II - 94

                1. Tosiseikat

II - 95

                    Päätöksen sisältö tiivistetysti

II - 95

                    Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 96

                    —    Yhteistoimintajärjestelyn alkuperä

II - 96

                    — Tuottajien kokoukset

II - 97

                    —    Kiintiö- ja korvausjärjestelmä

II - 98

                    —    Myynnin valvonta kansallisilla markkinoilla

II - 100

                    —    Hinta-aloitteet

II - 101

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 101

                    —    Kiintiöjärjestelmästä

II - 102

                    —    Kansallisilla markkinoilla toteutuvien myyntien valvonta

II - 109

                    —    Tavoitehinnat ja hinta-aloitteet

II - 113

                    —    Yritysten välisen yhteistoimintajärjestelyn alkuperä

II - 119

                    —    Tuottajien väliset kokoukset

II - 122

                2.    Oikeudelliset seikat

II - 124

                    a) Luonnehtiminen sopimukseksi ”ja/tai” yhdenmukaistetuksimenettelytavaksi

II - 125

                    Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 125

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 125

                    b) Teon luonnehtiminen tässä tapauksessa ”sopimukseksi” ja/tai”yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi”

II - 126

                    Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 126

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 129

                    c)    Tarkoituksen tai vaikutuksen luonnehtiminen kilpailuarajoittavaksi

II - 132

                    Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 132

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 133

                    d) Sen määrittäminen, onko menettelytavoilla vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan

II - 135

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 135

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 136

                    e)    Muut oikeudellisia seikkoja koskevat kanneperusteet

II - 136

                    Harkintavallan väärinkäyttöä koskeva kanneperuste

II - 136

                    Päätöksen päätösosan ja perustelujen yhtäpitävyyden puuttumistakoskeva kanneperuste

II - 137

            C     Kantajien osallistuminen kilpailusääntöjen todettuun rikkomiseen

II - 137

                1. Kollektiivinen vastuu, joka kantajilla väitetään olevan

II - 137

                    Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 137

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 138

                2. Kantajien yrityskohtainen osallisuus kilpailusääntöjen rikkomisessa

II - 140

                    a)    DSM

II - 140

                    Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 140

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 141

                    b)    Atochem

II - 142

                    Kantajan väitteet ja niiden perustelut

II - 142

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 142

                    C)    BASF

II - 144

                    Kantajan väitteet ja niiden perustelut

II - 144

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 145

                    d)    Shell

II - 146

                    Kantajan väitteet ja niiden perustelut

II - 146

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 148

                    e)    LVM

II - 152

                    Kantajan väitteet ja niiden perustelut

II - 152

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 152

                    f)    Wacker

II - 153

                    Kantajan väitteet ja niiden perustelut

II - 153

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 153

                    g)    Hoechst

II - 154

                    Kantajan väitteet ja niiden perustelut

II - 154

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 155

                    h)    SAV

II - 155

                    Kantajan väitteet ja niiden perustelut

II - 155

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 156

                    i)    Montedison

II - 158

                    Kantajan väitteet ja niiden perustelut

II - 158

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 159

                    j)    Hüls

II - 161

                    Kantajan väitteet ja niiden perustelut

II - 161

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 162

                    k)    Enichem

II - 163

                    Kantajan väitteet ja niiden perustelut

II - 163

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 164

            D     Vastuu rikkomisesta ja niiden yritysten yksilöiminen, joille Päätösosoitetaan

II - 166

                1.    Vastuu rikkomisesta

II - 166

                    Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 166

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 169

                2. Niiden yritysten yksilöiminen, joille Päätös osoitetaan

II - 171

                    Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 171

                    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 173

        III    Kanneperusteet, jotka koskevat oikeutta tutustua asiakirjavihkoon

II - 175

            A     Ehdot, joilla komissio on antanut oikeuden tutustua asiakirjavihkoonsahallinnollisessa menettelyssä

II - 175

                Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

II - 175

                Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 177

            B    Prosessinjohtotoimen osalta esitetyt huomautukset

II - 181

                Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 181

                Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 181

    Sakot

II - 190

        I    Ajan kulumista ja vanhentumista koskevat perusteet

II - 190

            Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 191

            Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 192

        II    Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan rikkomista koskevat perusteet

II - 195

            Rikkomisen tahallisuus

II - 195

            Rikkomisen kesto

II - 196

                Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 196

                Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 197

            Huomioon otettava liikevaihto

II - 200

                Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 200

                Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 201

            Tiettyjen lieventävien seikkojen sivuuttaminen

II - 201

                Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 201

                Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 202

        Perusteluvelvollisuuden rikkomista koskevat kanneperusteet

II - 204

            Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 204

            Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 205

        IV    Oikeudelliset virheet ja ilmeiset arviointivirheet

II - 207

            Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 207

            Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 208

        V    Yleisten oikeusperiaatteiden loukkaaminen

II - 211

            Rangaistusten individuaalisuuden periaatteen loukkaamista koskevatkanneperusteet

II - 211

            Suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevat kanneperusteet

II - 211

                Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 211

                Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 212

            Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista koskevat kanneperusteet

II - 213

                Kantajien väitteet ja niiden perustelut

II - 213

                Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 214

    Muut vaatimukset

II - 216

1: Oikeudenkäyntikielet: englanti, hollanti, italia, ranska ja saksa.

2: Tässä ja jäljempänä tuomiossa esitetyt lainaukset päätöksestä on suomennettuyhteisöjen tuomioistuimessa, koska EYVL:ssä ei ole julkaistu suomenkielistä tekstiä.