Language of document : ECLI:EU:T:2021:604

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kolmas jaosto)

22 päivänä syyskuuta 2021 (*)

Valtiontuki – Sähköntoimitustariffi – Alouminionilta perittävän tariffin vahvistaminen välitystuomioistuimen ratkaisulla – Kantelun käsittelyn lopettamista koskeva päätös – Päätös, jossa todetaan, ettei kyseessä ole valtiontuki – Kannekelpoinen toimi – Asianomaisen osapuolen asema – Oikeussuojan tarve – Asiavaltuus – Tutkittavaksi ottaminen – Toimenpiteen katsominen valtiosta johtuvaksi – Etu – Yksityinen toimija ‑periaate – Vakavat vaikeudet

Yhdistetyissä asioissa T‑639/14 RENV, T-352/15 ja T-740/17,

Dimosia Epicheirisi Ilektrismou AE (DEI), kotipaikka Ateena (Kreikka), edustajinaan asiassa T‑639/14 RENV asianajajat E. Bourtzalas, A. Oikonomou, E. Salaka, C. Synodinos, H. Tagaras ja D. Waelbroeck, asiassa T-352/15 asianajajat Bourtzalas, Synodinos, Salaka, Tagaras ja Waelbroeck ja asiassa T-740/17 asianajajat Bourtzalas, Salaka, Synodinos, Tagaras, Waelbroeck, Oikonomou ja V.-K.-L. Moumoutzi,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään asiassa T‑639/14 RENV É. Gippini Fournier ja A. Bouchagiar ja asioissa T-352/15 ja T-740/17 Bouchagiar ja P.-J. Loewenthal,

vastaajana,

jota tukee

Mytilinaios AE – Omilos Epicheiriseon, aiemmin Alouminion tis Ellados VEAE, kotipaikka Marousi (Kreikka), edustajinaan asianajajat N. Korogiannakis, N. Keramidas, E. Chrysafis ja D. Diakopoulos,

väliintulijana,

joista asiassa T‑639/14 RENV on kyse SEUT 263 artiklaan perustuvasta vaatimuksesta kumota 12.6.2014 päivätty komission kirje COMP/E3/ΟΝ/AB/ark *2014/61460, jolla DEI:lle ilmoitetaan sen kantelujen käsittelyn lopettamisesta, asiassa T-352/15 SEUT 263 artiklaan perustuvasta vaatimuksesta kumota 25.3.2015 annettu komission päätös C(2015) 1942 final (asia SA.38101 (2015/NN) (ex 2013/CP) – Kreikka – Alouminion SA:lle kustannuksia alempien sähkötariffien muodossa välitystuomion perusteella myönnetyksi väitetty valtiontuki) ja asiassa T-740/17 SEUT 263 artiklaan perustuvasta vaatimuksesta kumota 14.8.2017 annettu komission päätös C(2017) 5622 final (asia SA.38101 (2015/NN) (ex 2013/CP) – Kreikka – Alouminion SA:lle kustannuksia alempien sähkötariffien muodossa välitystuomion perusteella myönnetyksi väitetty valtiontuki),

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. M. Collins sekä tuomarit V. Kreuschitz (esittelevä tuomari), Z. Csehi, G. De Baere ja G. Steinfatt,

kirjaaja: hallintovirkamies S. Spyropoulos,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 8.10.2020 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

I       Asioiden tausta ja käsittelyn vaiheet

1        Käsiteltävät asiat koskevat kolmea toisiinsa läheisesti liittyvää ja toisiaan seuranneita riita-asioita, ja niillä on pääasiallisesti sama kohde eli sen ratkaiseminen, merkitseekö sähköntoimitustariffi (jäljempänä kyseessä oleva tariffi), jonka kantaja Dimosia Epicheirisi Ilektrismou AE (DEI), joka on Ateenaan (Kreikka) sijoittautunut ja Kreikan valtion määräysvallassa oleva sähköntuottaja ja ‑toimittaja, on velvollinen perimään välitystuomion nojalla suurimmalta asiakkaaltaan eli väliintulijana olevalta alumiinintuottajalta Mytilinaios AE:ltä, aiemmin Alouminion tis Ellados VEAE, valtiontuen myöntämistä.

2        Asiassa T‑639/14 RENV on kyse kantajan vaatimuksesta kumota Euroopan komission 12.6.2014 päivätty, kilpailun pääosaston yksikönpäällikön allekirjoittama kirje COMP/E3/ΟΝ/AB/ark *2014/61460 (jäljempänä riidanalainen kirje), jolla kantajalle ilmoitetaan sen tekemän kantelun käsittelyn lopettamisesta sen vuoksi, että kyseessä oleva tariffi ei ole valtiontukea, koska toimenpiteen johtumista valtiosta ja etua koskevat edellytykset eivät täyty. Tässä 23.12.2013 tehdyssä kantelussa (jäljempänä toinen kantelu) kantaja riitauttaa erityisen välitystuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi kantaja ja väliintulija olivat saattaneet riitansa sähkön ja kaasun energiamarkkinoiden toiminnasta, hiilivetyjen tutkimuksesta, tuotannosta ja siirtoverkoista sekä muusta sääntelystä annetun lain (nomos 4001/2011, gia ti leitourgia Energeiakon Agoron Ilektrismou kai Fysikou Aeriou, gia Everna, Paragogi kai diktya metaforas Ydrogonanthrakon kai alles rythmiseis, FEK A’179/22.8.2011; jäljempänä laki nro 4001/2011) 37 §:n nojalla, 31.10.2013 antaman ratkaisun nro 1/2013 (jäljempänä välitystuomio), jolla kyseinen välitystuomioistuin vahvisti ajanjaksolle 1.7.2010–31.12.2013 (jäljempänä kyseessä oleva ajanjakso) kyseessä olevan tariffin bruttomääräksi 40,7 euroa/MWh ja nettomääräksi 36,6 euroa/MWh.

3        Asiassa T-352/15 on kyse kantajan vaatimuksesta kumota 25.3.2015 annettu päätös C(2015) 1942 final (asia SA.38101 (2015/NN) (ex 2013/CP) – Kreikka – Alouminion SA:lle kustannuksia alempien sähkötariffien muodossa välitystuomion perusteella myönnetyksi väitetty valtiontuki) (jäljempänä ensimmäinen riidanalainen päätös), jolla komissio peruutti ja korvasi riidanalaisen kirjeen ja jossa se katsoi, että välitystuomio ei merkinnyt SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen myöntämistä väliintulijalle lähinnä siitä syystä, että se, että kantaja oli vapaaehtoisesti saattanut riitansa väliintulijan kanssa välimiesmenettelyyn, vastasi asiantuntevan markkinataloussijoittajan käyttäytymistä eikä siihen siten liittynyt etua.

4        Asiassa T-740/17 on kyse kantajan vaatimuksesta kumota 14.8.2017 annettu päätös C(2017) 5622 final (asia SA.38101 (2015/NN) (ex 2013/CP) – Kreikka – Alouminion SA:lle kustannuksia alempien sähkötariffien muodossa välitystuomion perusteella myönnetyksi väitetty valtiontuki) (jäljempänä toinen riidanalainen päätös), jossa komissio kumosi ja korvasi nimenomaisesti sekä riidanalaisen kirjeen että ensimmäisen riidanalaisen päätöksen (toisen riidanalaisen päätöksen 8 ja 51 kohta ja 5 jakso) ja totesi uudelleen, että välitystuomio ei merkitse SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen myöntämistä. Tämän johtopäätöksen tueksi esitetyt perusteet, jotka koskevat asiantunteva yksityinen markkinataloussijoittaja ‑arviointiperusteen noudattamista ja edun puuttumista, ovat samat kuin ensimmäisessä riidanalaisessa päätöksessä esitetyt perusteet.

5        Jatkossa ensimmäistä ja toista riidanalaista päätöstä yhdessä tarkasteltuina kutsutaan riidanalaisiksi päätöksiksi ja näitä päätöksiä tarkasteltuina yhdessä riidanalaisen kirjeen kanssa kutsutaan jäljempänä riidanalaisiksi toimiksi.

6        Esillä olevat asiat liittyvät kantajan ja väliintulijan väliseen pitkäaikaiseen riitaan sähköntoimitustariffista, jolla oli tarkoitus korvata suosituimmuustariffi, joka perustuu vuonna 1960 allekirjoitettuun sopimukseen, jonka voimassaolo kuitenkin päättyi vuonna 2006.

7        Kantaja ja väliintulija allekirjoittivat 4.8.2010 puitesopimuksen kyseessä olevana ajanjaksona sovellettavasta sähköntoimitustariffista sekä velkaa, jonka väliintulijan väitettiin olevan kantajalle ja joka oli kertynyt ajalta 1.7.2008–30.6.2010, koskevan sovintoratkaisun menettelytavoista. Kyseisessä puitesopimuksessa määrättyjen kriteerien perusteella väliintulija ja kantaja neuvottelivat tuloksetta sähköntoimitussopimusta koskevan luonnoksen sisällöstä.

8        Kantajan toimitettua sähköntoimitussopimuksen luonnoksen Rythmistiki Archi Energeiasille (energia-alan sääntelyviranomainen, Kreikka; jäljempänä RAE) tämä antoi päätöksen nro 692/2011 (FEK B’ 2529/7.11.2011) ”sähkön hinnoittelun perusperiaatteista Kreikassa”. Tämä päätös sisällytettiin sittemmin Kreikan sähköntoimitusta koskevaan lakiin (FEK B’ 832/9.4.2013).

9        Väliintulija ja kantaja sopivat 16.11.2011 allekirjoitetun välityssopimuksen perusteella, että ne antavat lain nro 4001/2011 37 §:n mukaisesti riitansa RAE:n pysyvän välityselimen ratkaistavaksi. Välityssopimuksessa määrätään tältä osin muun muassa seuraavaa:

”Osapuolet sopivat yhdessä turvautuvansa lain nro 4001/2011 37 §:ssä tarkoitettuun välimiesmenettelyyn, jotta suurjänniteasiakkaita koskevan hinnoittelun perusperiaatteiden mukaisesti, sellaisina kuin RAE on esittänyt ne päätöksessään nro 692[/2011], kun otetaan myös huomioon – – päätös nro 798[/2011] ja – – välitystuomio nro 8/2010, RAE saattaa ajan tasalle ja mukauttaa 5.10.2010 laadittuun [sähköntoimitus]sopimuksen luonnokseen sisältyvät hinnoitteluehdot [puite]sopimuksen toteuttamiseksi ja laatii [kyseisten] päätösten perusteella – – osapuolten välillä 6.6.2011 alkaen sovellettavat sähköntoimituksen sopimusehdot siten, että nämä ehdot vastaavat [väliintulijan] kulutusprofiilia ja kattavat vähintään [kantajan] kustannukset.”

10      Väliintulijan tehtyä RAE:lle kantelun lain nro 4001/2011 140 §:n 6 momentin ja 35 §:n nojalla RAE vahvisti väliaikaisesti 9.5.2012 antamallaan päätöksellä nro 346/2012 väliintulijaan sovellettavaksi sähköntoimitustariffiksi 42 euroa/MWh.

11      Komissiolle 15.6.2012 tekemässään kantelussa (jäljempänä ensimmäinen kantelu) kantaja väitti, että tämä tariffi velvoitti sen toimittamaan sähköä väliintulijalle kustannuksia alempaan ja siten myös markkinahintaa alempaan hintaan ja että RAE oli näin ollen myöntänyt tälle yhtiölle sääntöjenvastaista valtiontukea.

12      Välitystuomioistuin vahvisti 31.10.2013 antamallaan välitystuomiolla kyseessä olevan tariffin (ks. edellä 2 kohta). Kantaja valitti Efeteio Athinoniin (Ateenan ylioikeus, Kreikka), joka pysytti kyseisen välitystuomion 18.2.2016 antamallaan tuomiolla nro 634/2016.

13      Väliintulija teki 18.12.2013 kantelun Elliniki Epitropi Antagonismoulle (kilpailuneuvosto, Kreikka; jäljempänä EEA) ja väitti, että kantaja oli käyttänyt väärin määräävää asemaansa ehdottamalla vuodesta 2013 alkaen uutta tariffia, joka on kohtuuton ja sitä syrjivä. Tämän kantelun seurauksena EEA antoi 22.7.2015 päätöksen nro 621/2015 (FEK B’ 492/26.2.2016), jossa se katsoi alustavasti, että kantaja oli käyttänyt väärin määräävää asemaansa väliintulijan vahingoksi muun muassa kieltäytymällä perusteettomasti jatkamasta liikesuhdetta sen kanssa ja myymästä sille sähköä ja suunnittelemalla asettavansa sille hintoja tai muita liiketoimen ehtoja, jotka ovat kohtuuttomia tai epäreiluja. EEA hyväksyi 18.1.2016 antamallaan päätöksellä kantajan ehdottamat menettelytapoja koskevat sitoumukset, minkä seurauksena kantelun käsittely lopetettiin.

14      Kantaja teki 23.12.2013 toisen kantelun komissiolle ja väitti, että välitystuomio merkitsi valtiontukea (ks. edellä 2 kohta).

15      Komissio ilmoitti 6.5.2014 kantajalle alustavan arviointinsa, jonka mukaan toisen kantelun tutkimista ei ollut syytä jatkaa. Kantaja toimitti komissiolle lisähuomautuksia 20.5. ja 6.6.2014 päivätyillä kirjeillä.

16      Komissio ilmoitti riidanalaisella kirjeellä (ks. edellä 2 kohta) kantajalle sen kantelun tutkinnan lopettamisesta pääasiallisesti seuraavilla perusteilla:

”Toteamme, että 6.6.2014 päivättyyn kirjeeseenne sisältyvät väitteet eivät ole uusia ja että ne on otettu huomioon 6.5.2014 päivätyssä kirjeessämme esitetyssä alustavassa arvioinnissa. Ette ole 6.6.2014 päivätyllä kirjeellänne edelleenkään osoittanut, että välitystuomioistuin on julkista valtaa käyttävä elin, kun otetaan erityisesti huomioon, että sekä [kantaja että väliintulija] ovat turvautuneet välimiesmenettelyyn vapaaehtoisesti ilman, että niillä olisi siihen lain mukaan velvollisuus. Myönnätte myös, että [kantajalla] (ja siten [Kreikan] valtiolla) oli käytettävissään useita vaihtoehtoja sen tariffin määrittämiseksi, joka [kantajan] oli perittävä [väliintulijalta]. Koska välitystuomioistuimella oli toimivalta vahvistaa tariffi välimiesmenettelyä koskevien yleisten periaatteiden sekä [RAE:n] asiassa aiemmin antamien päätösten ja ohjeiden mukaisesti, [Kreikan] valtio ei näytä voineen käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa välitystuomioon. Tästä syystä kilpailun pääosaston yksiköt toistavat 6.5.2014 päivätyssä kirjeessä esittämänsä kannan, jonka mukaan kyseisen välitystuomion ei ollut katsottava johtuvan [Kreikan] valtiosta, koska ette ole esittänyt riittäviä todisteita tämän kannan kyseenalaistamiseksi.

Siltä osin kuin kyse on väitteistänne, joiden mukaan välitystuomioistuimen vahvistama tariffi on [kantajan] kustannuksia alempi, toteamme, että kustannuslaskentatapaa koskevat perustelunne eivät ole yhteensopivia Kreikan viranomaisten, RAE:n ja välitystuomioistuimen välitystuomiossa esittämien perustelujen kanssa. Välitystuomioistuimen erityisenä tehtävänä oli vahvistaa tariffi, joka kattaa [kantajan] kustannukset, ja [kantajalla] on ollut tilaisuus esittää näkemyksensä tässä yhteydessä. [Kyseisessä välitystuomiossa] katsotaan nimenomaisesti, että [tämä] tariffi – – kattaa [kantajan] kustannukset kohtuullisen voiton lisäksi, samalla kun siinä otetaan huomioon [väliintulijan] kulutusprofiili. Tästä syystä kilpailun pääosaston yksiköt toistavat 6.5.2014 päivätyssä kirjeessä esittämänsä kannan, jonka mukaan kyseessä olevasta toimenpiteestä ei seuraa valikoivaa etua, koska ette ole esittänyt riittäviä todisteita tämän kannan kyseenalaistamiseksi.

Edellä esitetyn perusteella kilpailun pääosaston yksiköt katsovat, että 6.6.[2014] päivättyyn kirjeeseenne sisältyvillä tiedoilla ei esitetä todisteita, jotka kyseenalaistaisivat 6.5.2014 päivätyssä kirjeessämme esitetyn alustavan arviointimme. Toteamme myös, että ette ole toimittanut meille lainkaan lisätietoja tai uusia tietoja, jotka osoittaisivat valtiontukisääntöjä rikotun.

Kilpailun pääosaston yksiköt katsovat näin ollen, että nämä tiedot eivät riitä perusteeksi kantelunne tutkimiseksi uudelleen.”

17      Kantaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 22.8.2014 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, joka kirjattiin numerolla T-639/14 ja jossa unionin yleistä tuomioistuinta vaaditaan kumoamaan komission päätös lopettaa sen kantelujen tutkiminen, sellaisena kuin tämä päätös sisältyy riidanalaiseen kirjeeseen.

18      Kantaja ja komissio pyysivät yhteisesti 7.10.2014 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimitetulla kirjeellä 2.5.1991 tehdyn unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 77 artiklan c alakohdan nojalla asian käsittelyn lykkäämistä kuuden kuukauden ajaksi eli 7.4.2015 asti, jotta komissio voisi tutkia uudelleen kannekirjelmässä esille tuodut kysymykset. Pyyntö hyväksyttiin unionin yleisen tuomioistuimen neljännen jaoston puheenjohtajan 24.10.2014 antamalla määräyksellä.

19      Väliintulija pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.12.2014 toimittamallaan asiakirjalla saada osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijana tukeakseen komission vaatimuksia asiassa T-639/14.

20      Komissio antoi 25.3.2015 ensimmäisen riidanalaisen päätöksen (ks. edellä 3 kohta).

21      Ensimmäisen riidanalaisen päätöksen tueksi komissio katsoo erityisesti tämän päätöksen 12 ja 13 kohdassa seuraavaa:

”[Toisessa] kantelussa [kantaja] viittaa myös [ensimmäiseen kanteluun]. Tässä [ensimmäisessä] kantelussa väitetään, että RAE:n päätöksessä nro 346/2012, jossa vahvistetaan [väliintulijalle] toimitettavan sähkön väliaikainen tariffi siihen saakka, kunnes näiden kahden osapuolen tariffiriita on ratkaistu, velvoitetaan [kantaja] toimittamaan sähköä [väliintulijalle] alle markkinahinnan ja siten myöntämään [väliintulijalle] valtiontukea. Koska välitystuomiolla on kokonaan ja taannehtivasti korvattu RAE:n vahvistama väliaikainen tariffi, komissio katsoo, että [ensimmäinen] kantelu – – on menettänyt tarkoituksensa.

Tässä päätöksessä arvioidaan näin ollen ainoastaan – – [toista] kantelua, joka koskee sitä, onko välitystuomion perusteella [väliintulijalle] myönnetty valtiontukea kustannuksia alemman sähkötariffin muodossa.”

22      Komissio on siis tarkastelussaan arvioinut ainoastaan sitä, vastasiko kyseisen tariffin vahvistaminen ja täytäntöönpano edun myöntämistä väliintulijalle SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Se tutki tässä tarkoituksessa, oliko kantaja julkisena yrityksenä menetellyt yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen vaatimusten mukaisesti, kun se oli hyväksynyt, että sen riita väliintulijan kanssa saatetaan välimiesmenettelyyn ja ratkaistaan välitystuomiolla (ensimmäisen riidanalaisen päätöksen 25–47 kohta). Komissio päättelee yhtäältä, että tämän arviointiperusteen soveltamisedellytykset täyttyvät tässä tapauksessa ja että väliintulijalle ei siten ole myönnetty etua, ja toisaalta, että koska ensimmäinen riidanalainen päätös vastaa sen lopullista kantaa tältä osin, kyseisen päätöksen on katsottava korvanneen riidanalaisen kirjeen (tämän päätöksen 48 ja 49 kohta).

23      Komissio toteaa näin ollen, että välitystuomio ei merkitse valtiontukea (ensimmäisen riidanalaisen päätöksen 4 kohta).

24      Komissio pyysi 27.4. ja 19.6.2015 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamillaan kirjeillä unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan, että ensimmäisen riidanalaisen päätöksen seurauksena riidanalaiseen kirjeeseen kohdistuva kanne on menettänyt tarkoituksensa eikä lausunnon antamiseen ole enää aihetta tältä osin. Kantaja toimitti unionin yleiselle tuomioistuimelle huomautuksensa tästä pyynnöstä 3.7.2015 päivätyllä kirjeellä.

25      Kantaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 29.6.2015 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, joka kirjattiin numerolla T-352/15 ja jossa vaaditaan ensimmäisen riidanalaisen päätöksen kumoamista.

26      Väliintulija pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 16.11.2014 toimittamallaan asiakirjalla saada osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijana tukeakseen komission vaatimuksia asiassa T-352/15.

27      Unionin yleinen tuomioistuin päätti 9.2.2016 antamallaan määräyksellä DEI v. komissio (T-639/14, ei julkaistu, EU:T:2016:77, 36 ja 37 kohta), että lausunnon antaminen asiassa T-639/14 nostetusta kanteesta raukeaa, koska riidanalainen kirje on muodollisesti korvattu ensimmäisellä riidanalaisella päätöksellä, minkä vuoksi tämä kirje ”ei enää kuulu Euroopan unionin lainkäyttövallan piiriin siltä osin kuin se on kumottu [kyseisestä] päätöksestä lukien”. Unionin yleinen tuomioistuin päätti myös, ettei lausunnon antamiseen väliintulijan väliintulohakemuksesta ollut enää aihetta.

28      Kantaja teki 22.4.2016 unionin tuomioistuimeen tästä määräyksestä valituksen, joka kirjattiin numerolla C‑228/16 P.

29      Unionin yleinen tuomioistuin (neljäs jaosto) hyväksyi 8.6.2016 antamallaan määräyksellä DEI v. komissio (T-352/15, ei julkaistu, EU:T:2016:386) väliintulijan väliintulohakemuksen asiassa T-352/15. Väliintulija toimitti väliintulokirjelmän ja asianosaiset toimittivat siitä huomautuksensa asetetuissa määräajoissa.

30      Unionin tuomioistuin kumosi 31.5.2017 antamallaan tuomiolla DEI v. komissio (C‑228/16 P, EU:C:2017:409, 44 ja 46 kohta) 9.2.2016 annetun määräyksen DEI v. komissio (T-639/14, ei julkaistu, EU:T:2016:77), palautti asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi ja totesi, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

31      Kyseisen tuomion julistamisen seurauksena asia T-639/14, jonka numerona on nyt T‑639/14 RENV, jaettiin unionin yleisen tuomioistuimen viidennelle jaostolle, johon esittelevä tuomari oli sijoitettu.

32      Kantaja pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.7.2017 toimittamallaan kirjeellä asioiden T‑639/14 RENV ja T-352/15 yhdistämistä käsittelyn suullista vaihetta varten. Komissio antoi suostumuksensa tähän yhdistämiseen 21.8.2017 päivätyllä kirjeellä.

33      Komissio antoi 14.8.2017 toisen riidanalaisen päätöksen (ks. edellä 4 kohta).

34      Komissio pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 24.8.2017 eli toisen riidanalaisen päätöksen antamisen jälkeen toimittamillaan kirjeillä unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan työjärjestyksen 130 artiklan perusteella, että kanteet T‑639/14 RENV ja T-352/15 ovat menettäneet tarkoituksensa eikä lausunnon antamiseen ole enää aihetta. Väliintulija ilmoitti 27.10.2017 päivätyllä kirjeellä tukevansa komission pyyntöä lausunnon antamisen raukeamisesta asiassa T-352/15. Kantaja ilmoitti samana päivänä päivätyillä kirjeillä vastustavansa sitä, että lausunnon antamisen todettaisiin raukeavan näissä asioissa.

35      Kantaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 3.11.2017 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, joka kirjattiin numerolla T-740/17 ja jossa vaaditaan toisen riidanalaisen päätöksen kumoamista.

36      Unionin yleinen tuomioistuin kuuli asianosaisia 21.12.2017 toteuttamallaan prosessijohtotoimella asioiden T‑639/14 RENV ja T-352/15 käsittelyn mahdollisesta lykkäämisestä siihen saakka, kunnes asian T-740/17 käsittelyn kirjallinen vaihe on saatu päätökseen. Komissio ilmoitti 4.1.2018 ja kantaja 8.1.2018 päivätyllä kirjeellään, etteivät ne vastusta tällaista lykkäämistä.

37      Väliintulija pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 12.3.2018 toimittamallaan asiakirjalla saada osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijana tukeakseen komission vaatimuksia asiassa T-740/17.

38      Unionin yleinen tuomioistuin päätti 14.5.2018 antamillaan määräyksillä, että lausunnon antamisen raukeamista koskevat komission pyynnöt ratkaistaan yhdessä pääasian kanssa ja että oikeudenkäyntikuluista asioissa T‑639/14 RENV ja T-352/15 päätetään myöhemmin.

39      Unionin yleisen tuomioistuimen viidennen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 12.7.2018 antamallaan määräyksellä väliintulijan väliintulohakemuksen asiassa T-740/17. Väliintulija toimitti väliintulokirjelmän ja asianosaiset toimittivat siitä huomautuksensa asetetuissa määräajoissa.

40      Ainoastaan asian T-352/15 käsittelyä lykättiin 13.7.2018 tehdyllä päätöksellä siihen asti, kunnes asian T-740/17 käsittelyn kirjallinen vaihe on saatu päätökseen.

41      Unionin yleisen tuomioistuimen viidennen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 25.9.2018 asiassa T‑639/14 RENV antamallaan määräyksellä väliintulijan väliintulohakemuksen asiassa T-639/14. Väliintulija toimitti väliintulokirjelmän ja asianosaiset toimittivat siitä huomautuksensa asetetuissa määräajoissa.

42      Unionin yleisen tuomioistuimen presidentin työjärjestyksen 27 artiklan 3 kohdan nojalla 28.2.2019 tekemällä päätöksellä asiat T‑639/14 RENV, T-352/15 ja T-740/17 jaettiin uudelle esittelevälle tuomarille, joka kuuluu kolmanteen jaostoon.

43      Unionin yleinen tuomioistuin kehotti 28.3.2019 esittelevän tuomarin ehdotuksesta asianosaisia ottamaan kantaa asioiden T‑639/14 RENV, T-352/15 ja T-740/17 mahdolliseen yhdistämiseen käsittelyn suullista vaihetta ja käsittelyn päätteeksi annettavaa ratkaisua varten. Komissio antoi 4.4.2019 päivätyillä kirjeillä suostumuksensa kyseisten asioiden yhdistämiseen pyytämättä tiettyjen asiakirja-aineistoon sisältyvien asiakirjojen luottamuksellista käsittelyä. Kantaja ilmoitti 25.4.2019 päivätyillä kirjeillään vastustavansa asian T‑639/14 RENV yhdistämistä asioiden T-352/15 ja T-740/17 kanssa ja pyysi sen käsittelemistä erikseen pyytämättä kuitenkaan tiettyjen asiakirja-aineistoon sisältyvien asiakirjojen luottamuksellista käsittelyä.

44      Kun unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari sijoitettiin työjärjestyksen 27 artiklan 5 kohdan mukaisesti kolmanteen jaostoon, jolle esillä olevat asiat tämän vuoksi jaettiin.

45      Unionin yleinen tuomioistuin päätti kolmannen jaoston ehdotuksesta siirtää asian työjärjestyksen 28 artiklan mukaisesti laajennetulle ratkaisukokoonpanolle.

46      Unionin yleisen tuomioistuimen kolmannen jaoston puheenjohtajan 26.2.2020 tekemällä päätöksellä asiat T‑639/14 RENV, T-352/15 ja T-740/17 yhdistettiin käsittelyn suullista vaihetta ja käsittelyn päätteeksi annettavaa ratkaisua varten työjärjestyksen 68 artiklan mukaisesti.

47      Unionin yleinen tuomioistuin (laajennettu kolmas jaosto) päätti esittelevän tuomarin ehdotuksesta aloittaa käsittelyn suullisen vaiheen.

48      Väliintulija toimitti 3.6.2020 päivätyllä kirjeellä suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta huomatuksensa, jotka liitettiin asiakirja-aineistoon ja annettiin tiedoksi muille osapuolille.

49      Kantajan pyydettyä alun perin päivälle 11.6.2020 määrätyn istunnon siirtämistä sen vuoksi, että sen palkkaamat asianajajat eli Oikonomou, Salaka ja Synodinos olivat estyneet osallistumasta siihen, koska ”DEI:n työnantaja” oli kieltänyt työntekijöidensä kaikki ulkomaanmatkat terveyskriisin perusteella, unionin yleinen tuomioistuin esitti työjärjestyksen 89 artiklassa tarkoitettuna prosessinjohtotoimena kantajalle kirjallisen kysymyksen kantajan ja kyseisten palkattujen asianajajien välisestä mahdollisesta työsuhteesta ja heidän oikeudestaan edustaa kantajaa esillä olevissa menettelyissä ja kehotti sitä vastaamaan kysymykseen kirjallisesti. Kantaja vastasi kysymykseen asetetussa määräajassa.

50      Kantaja toimitti 29.9.2020 päivätyllä kirjeellä suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta huomautuksensa, jotka sisälsivät kahdeksan liitettä ja joiden liittämisestä asiakirja-aineistoon todettiin päätettävän myöhemmin.

51      Väliintulija esitti 5.10.2020 päivätyllä kirjeellä suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta uusia huomautuksia, jotka liitettiin asiakirja-aineistoon ja annettiin tiedoksi muille osapuolille.

52      Asianosaisten ja väliintulijan lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 8.10.2020 pidetyssä istunnossa. Puheenjohtaja päätti istunnossa, että kantajan huomautukset suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta on liitettävä asiakirja-aineistoon ja annettava tiedoksi muille osapuolille ja että niille on asetettava määräaika huomautustensa esittämiselle, mikä merkittiin istunnon pöytäkirjaan.

53      Koska käsittelyn suullinen vaihe oli jätetty avoimeksi istunnon jälkeen, komission ja väliintulijan katsottiin toimittaneen huomautuksensa asetetussa määräajassa. Ne väittivät työjärjestyksen 85 artiklan perusteella, että kantajan suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta esittämät huomautukset liitteineen on jätettävä tutkimatta. Jaoston puheenjohtajan päätettyä lopettaa käsittelyn suullisen vaiheen kantaja pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 12.1.2021 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla unionin yleistä tuomioistuinta aloittamaan uudelleen kyseisen suullisen vaiheen, jotta se voisi ottaa kantaa näihin komission ja väliintulijan huomautuksiin kontradiktorisessa menettelyssä.

II     Asianosaisten ja väliintulijan vaatimukset

A       Asia T639/14 RENV

54      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen kirjeen siltä osin kuin se sisältää päätöksen sen kantelujen hylkäämisestä

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

55      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        ensisijaisesti toteaa, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa

–        toissijaisesti jättää kanteen tutkimatta tai ainakin hylkää sen perusteettomana

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

56      Väliintulija vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, väliintulijalle aiheutuneet kulut mukaan lukien.

B       Asia T-352/15

57      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa ensimmäisen riidanalaisen päätöksen

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

58      Komissio ja väliintulija vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        ensisijaisesti toteaa, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa

–        toissijaisesti jättää kanteen tutkimatta tai ainakin hylkää sen perusteettomana

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

C       Asia T-740/17

59      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa toisen riidanalaisen päätöksen

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

60      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta tai ainakin hylkää sen perusteettomana

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

61      Väliintulija vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, väliintulijalle aiheutuneet kulut mukaan lukien.

III  Oikeudellinen arviointi

A       Alustavat toteamukset

62      Aluksi on todettava, että asioiden ratkaisemiseksi ei ole tarpeen käsitellä kysymystä siitä, onko kantajan ”palkkaamilla asianajajilla” eli Oikonomoulla, Salakalla ja Synodinosilla sovellettavan Kreikan lainsäädännön nojalla oikeus edustaa kantajaa esillä olevissa menettelyissä (ks. edellä 49 kohta), sillä Bourtzalas, Tagaras, Waelbroeck ja Moumoutzi varmistavat riittävällä tavalla tämän edustuksen.

63      On paikallaan arvioida ensiksi asiassa T-740/17 nostettua kannetta, koska sen lopputulos voi vaikuttaa oikeusriitojen kohteen ja kantajan oikeussuojan tarpeen säilymiseen asioissa T‑639/14 RENV ja T-352/15.

B       Asia T-740/17

1.     Tutkittavaksi ottaminen

64      Komissio väittää väliintulijan tukemana, että kanne on jätettävä tutkimatta, koska toinen riidanalainen päätös ei koske kantajaa suoraan eikä erikseen, koska päätös ei ole kannekelpoinen, sillä kantajaan ei kohdistu sitovia oikeusvaikutuksia, ja koska kantajalla ei ole oikeussuojan tarvetta.

65      Komissio väittää, että kantaja ei ole SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu osapuoli, jota asia koskee, tai [SEUT] 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 13.7.2015 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 (EUVL 2015, L 248, s. 9) 1 artiklan h alakohdassa tarkoitettu asianomainen osapuoli. Tältä osin ei ole riittävää, että kantaja on kantelija tai osallistunut hallinnolliseen menettelyyn, eikä myöskään se, että se on velvollinen myöntämään väitetyn tuen omista varoistaan, vaan kantajan olisi pitänyt osoittaa olevansa väliintulijan kilpailija väitettynä edunsaajayrityksenä, mitä se ei ole tehnyt. Sama pätee siihen, että kantaja on ”taho, jolta saadaan varat – – väitetyn tuen rahoittamiseksi”, sillä jäsenvaltion kustannussäästöt tai terveen julkisen sektorin turvaaminen eivät sellaisinaan ole valtiontukisääntöjen tavoitteena.

66      Komissio katsoo väliintulijan tukemana, että kantaja ei ole osoittanut varsinkaan, että väitetty tuki olisi vaikuttanut olennaisesti sen markkina-asemaan, minkä vuoksi toisen riidanalaisen päätöksen perusteltavuuden kyseenalaistamiseksi esitetyt kanneperusteet on jätettävä tutkimatta. Komissio täsmentää, että tämä väitetty tuki koskee kantajan ja väliintulijan välistä sähköntoimitussuhdetta eli asiakassuhdetta eikä näiden yritysten välistä kilpailusuhdetta. Väliintulijan liiketoiminta ja kyseessä olevan tariffin vaikutus sen kilpailuasemaan liittyvät metallialaan, joka ei ole tässä tapauksessa merkityksellinen, kun taas kantaja toimii sähköntuotannon tai ‑toimituksen alalla. Kuten kantaja itse myöntää, ensimmäisessä, toisessa, neljännessä, viidennessä, kuudennessa ja seitsemännessä kanneperusteessa, jotka koskevat ”SEUT 107 ja SEUT 108 artiklan rikkomista”, ei viitata mahdollisiin vakaviin vaikeuksiin. Päätös ei myöskään koske kantajaa erikseen väitetyn tuen antajana, koska sitä ei voida rinnastaa paikallisviranomaiseen, joka on toiminut lainsäädännöllisen ja verotuksellisen autonomiansa perusteella.

67      Komissio katsoo lisäksi, että kantaja ei voi nostaa toisesta riidanalaisesta päätöksestä kumoamiskannetta, koska kyseinen päätös ei tuota sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin muuttaen selvästi tämän oikeusasemaa väitetyn tuen tosiasiallisena antajana. Tämä päätös ei sido Kreikan valtiota, koska siinä katsotaan, että kyseessä oleva tariffi jää SEUT 107 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle. Sitä vastoin kantajan velvollisuus noudattaa tätä tariffia perustuu sen vapaaehtoiseen sitoumukseen noudattaa välitystuomiota eikä kyseiseen päätökseen. Komission mukaan kyseinen päätös on kaikilta osin Kreikan valtiota tyydyttävä, koska siinä taataan Kreikan viranomaisille vapaus soveltaa kyseessä olevaa tariffia ilman, että voimassa olevaa tukea koskevaa menettelyä olisi aloitettava. Väitetyn tuen myöntäneenä julkisena yrityksenä kantaja ei kuulu niiden kantajien luokkaan, jotka voivat nostaa kanteen tällaisesta päätöksestä.

68      Komissio, jota väliintulija tukee, katsoo, että kantajalla ei ole oikeussuojan tarvetta toisen riidanalaisen päätöksen kumoamisen osalta. Tämä päätös on kaikilta osin kantajaa tyydyttävä väitetyn tuen myöntävänä yksikkönä, ja velvollisuus sen myöntämiseen väliintulijalle perustuu yksinomaan välitystuomioon. Komission mukaan intressi, jota kantaja pyrkii suojaamaan, ei liity valtiontukisääntöjen tavoitteisiin, ja sen menettelytapa on vastoin SEUT 107 ja SEUT 108 artiklan, joiden perustana olevan logiikan mukaan tuen myöntävä yksikkö haluaa tältä osin suurimman mahdollisen liikkumavaran, päämäärää. Komissio vertaa kantajan strategiaa sellaisen paikallisviranomaisen strategiaan, joka on allekirjoittanut sopimuksen, jota se ei enää pidetä kannattavana, ja ilmoittaa sen valtiontukena vapautuakseen sitoumuksestaan. Tämä menettelytapa olisi vastoin muun muassa oikeusperiaatetta, jonka mukaan kukaan ei saa vedota omaan virheelliseen menettelyynsä (nemo auditur propriam turpitudinem allegans ou venire contra factum proprium). Väliintulija täsmentää, että kantaja vetoaa virheellisesti ja väärinkäyttöä merkitsevällä tavalla ”yksityiseen” intressiin, jota ei suojata SEUT 108 artiklalla, eli omiin taloudellisiin intresseihinsä eikä siihen, että se toimii ”valtion”, joka yksin voisi myöntää sääntöjenvastaisen valtiontuen, ominaisuudessa. Kantaja pyrkii sen mukaan luomaan sekaannusta yhtäältä sen, että se kuuluu Kreikan valtioon, joka enemmistöosakkaana hyväksyy säännönmukaisesti sen tariffit suurjänniteasiakkaille, ja toisaalta sen ”yksityisen” intressin välillä perustellakseen oikeussuojan tarpeensa ja samalla pysyäkseen tuen olemassaoloa koskevassa virheellisessä väitteessään.

69      Kantaja kiistää komission ja väliintulijan väitteet ja katsoo, että esillä oleva kanne on otettava tutkittavaksi.

70      Aluksi on arvioitava sitä, onko toinen riidanalainen päätös kannekelpoinen toimi, sen jälkeen sitä, onko kantajalla oikeussuojan tarve, ja lopuksi sitä, onko sillä asiavaltuus SEUT 263 artiklan neljännen kohdan nojalla.

71      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja ”kannekelpoisia toimia” ovat muodostaan riippumatta kaikki unionin toimielinten toteuttamat toimenpiteet, joilla pyritään saamaan aikaan sitovia oikeusvaikutuksia. Sen määrittämiseksi, onko toimella tällaisia vaikutuksia, on tarkasteltava toimen sisältöä. Näitä oikeusvaikutuksia on arvioitava objektiivisten arviointiperusteiden, kuten toimen sisällön, perusteella ja siten, että huomioon otetaan tarvittaessa toimen antamisen asiayhteys ja toimen toteuttaneen toimielimen toimivalta (ks. vastaavasti tuomio 13.2.2014, Unkari v. komissio, C‑31/13 P, EU:C:2014:70, 54 ja 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 25.10.2017, Romania v. komissio, C‑599/15 P, EU:C:2017:801, 47 ja 48 kohta). Lisäksi silloin, kun kumoamiskanteen nostaa luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, kuten tässä tapauksessa, edellytetään, että kanteen kohteena olevalla toimella on tarkoitus saada aikaan sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin muuttaen tämän oikeusasemaa selvästi (ks. vastaavasti tuomio 13.10.2011, Deutsche Post ja Saksa v. komissio, C‑463/10 P ja C‑475/10 P, EU:C:2011:656, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

72      Tässä tapauksessa toinen riidanalainen päätös on asetuksen 2015/1589 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu päätös, jossa todetaan, että toimenpide ei ole tukea, ja on selvää, että tämä päätös sitoo oikeudellisesti sitä, jolle se on osoitettu SEUT 288 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla, eli Kreikan valtiota.

73      Komissio ja väliintulija vetoavat tuloksetta siihen, että toinen riidanalainen päätös ei tuota sitovia oikeusvaikutuksia kantajaan nähden.

74      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen 2015/1589 15 artiklan 1 kohdassa asetetaan komissiolle velvollisuus silloin, kun asianomaiset osapuolet ovat mahdollisesti toimittaneet lisähuomautuksia tai kun kohtuullinen aika on kulunut, saattaa alustava tutkintavaihe päätökseen antamalla mainitun asetuksen 4 artiklan 2, 3 tai 4 kohdan mukainen päätös eli päätös, jossa se toteaa, ettei kyseessä ole tuki, kuten tässä tapauksessa, tai ettei se vastusta tukea tai että se aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn (ks. vastaavasti tuomio 17.7.2008, Athinaïki Techniki v. komissio, C‑521/06 P, EU:C:2008:422, 37–40 kohta; tuomio 16.12.2010, Athinaïki Techniki v. komissio, C‑362/09 P, EU:C:2010:783, 63 kohta ja tuomio 31.5.2017, DEI v. komissio, C‑228/16 P, EU:C:2017:409, 29 kohta). Tästä seuraa välttämättä, että tällaisella päätöksellä on SEUT 288 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettuja sitovia oikeusvaikutuksia myös tällaiseen asianomaiseen osapuoleen nähden.

75      Soveltaessaan tätä oikeuskäytäntöä asian T‑639/14 RENV tosiseikkoihin unionin tuomioistuin katsoi komission toteuttaneen riidanalaisella kirjeellä asian käsittelyn lopettamista koskevan toimen, jolla se päätti lopettaa alustavan tutkintamenettelyn, joka oli käynnistynyt kantajan kantelulla, todenneen, ettei aloitetun tutkimuksen perusteella ollut voitu katsoa, että kyseessä olisi SEUT 107 artiklassa tarkoitettu tuki, ja kieltäytyneen näin ollen aloittamasta SEUT 108 artiklan 2 kohdassa määrättyä muodollista tutkintamenettelyä. Unionin tuomioistuimen mukaan komissio otti siten lopullisesti kantaa kantajan vaatimukseen, joka koski SEUT 107 ja SEUT 108 artiklan rikkomisen toteamista. Unionin tuomioistuin täsmensi, että koska riidanalaisessa kirjeessä estettiin kantajaa esittämästä huomautuksiaan muodollisessa tutkintamenettelyssä, kyseisellä kirjeellä oli sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin. Unionin tuomioistuin päätteli tästä, että kyseinen päätös on SEUT 263 artiklassa tarkoitettu kannekelpoinen toimi (ks. vastaavasti tuomio 31.5.2017, DEI v. komissio, C‑228/16 P, EU:C:2017:409, 30 ja 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

76      Saman on todettava koskevan toista riidanalaista päätöstä, jolla on komission oman ilmoituksen mukaan tarkoitus korvata sekä riidanalainen kirje että ensimmäinen riidanalainen päätös.

77      Komission ja väliintulijan esittämät väitteet eivät kyseenalaista tätä arviointia.

78      Komissio ei voi perustellusti vedota väitteidensä tueksi oikeuskäytäntöön, jonka mukaan toimen kannekelpoisuus edellyttää, että sillä on tarkoitus saada aikaan sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin muuttaen tämän oikeusasemaa selvästi (ks. tuomio 17.7.2008, Athinaïki Techniki v. komissio, C‑521/06 P, EU:C:2008:422, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), sillä näissä väitteissä ei oteta huomioon edellä 75 kohdassa mainittua oikeuskäytäntöä ja sitä, että kantajan kantelujen käsittelyn lopettamiseksi toisessa riidanalaisessa päätöksessä evätään kantajan pyyntö sen tutkimisesta, merkitseekö kyseessä oleva tariffi edun myöntämistä, ja siten välimiesmenettelyn lopputuloksen luokittelemisesta tukitoimenpiteeksi.

79      Komissio ja väliintulija eivät myöskään voi pätevästi väittää, että kantaja ei olisi ”se, jota asia koskee”, tai ”asianomainen osapuoli”, jonka oikeusasemaan ei kohdistuisi vaikutuksia, koska sitä ei suojata valtiontukisäännöillä, sillä perusteella, että toinen riidanalainen päätös on todellisuudessa kaikilta osin Kreikan valtiota, johon kantaja samastuu Kreikan viranomaisten määräysvallassa olevana julkisena yrityksenä, tyydyttävä.

80      Asetuksen 2015/1589 1 artiklan h alakohdassa tarkoitetun ”asianomaisen osapuolen” käsitteen mukaisesti unionin tuomioistuin lähtee 31.5.2017 antamassaan tuomiossa DEI v. komissio (C‑228/16 P, EU:C:2017:409, 29–31 kohta) ”sen, jota asia koskee”, laajasta käsitteestä, joka käsittää kaikki henkilöt, joiden etuihin tuen myöntäminen voi vaikuttaa, myös kantelijan, jonka kantelun perusteella on aloitettu alustava tutkintavaihe. Tässä tapauksessa unionin tuomioistuin korostaa, että riidanalaisella kirjeellä oli sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin, koska sillä estettiin sitä esittämästä huomautuksiaan muodollisessa tutkintamenettelyssä SEUT 108 artiklan 2 kohdan nojalla, mikä merkitsee välttämättä sitä, että unionin tuomioistuin tunnustaa sen aseman tässä määräyksessä tarkoitettuna osapuolena, jota asia koskee. Tämä arviointi koskee soveltuvin osin toista riidanalaista päätöstä, jolla oli tarkoitus korvata riidanalainen kirje. Näin ollen on hylättävä väite, jonka mukaan unionin tuomioistuin ei olisi tuomiossaan tutkinut, oliko kantaja asianomainen osapuoli.

81      Tämä arviointi vahvistetaan oikeuskäytännössä, jonka mukaan SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen osapuolten, joita asia koskee, käsitettä on tulkittava laajasti (tuomio 14.11.1984, Intermills v. komissio, 323/82, EU:C:1984:345, 16 kohta). Lisäksi sanan ”erityisesti” käyttäminen asetuksen 2015/1589 1 artiklan h alakohdassa osoittaa, että kyseinen säännös sisältää henkilöistä, joita voidaan pitää asianomaisina osapuolina, vain luettelon, joka ei ole tyhjentävä, joten tämä käsite viittaa ennalta määrittelemättömään henkilöryhmään (ks. vastaavasti tuomio 13.6.2019, Copebi, C-505/18, EU:C:2019:500, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). On katsottu, että tämä säännös ei estä sitä, että yritys, joka ei ole suoraan tuensaajan kanssa kilpaileva yritys, katsotaan osapuoleksi, jota asia koskee, jos se väittää, että tuen myöntäminen voi vaikuttaa sen etuihin, ja että tätä varten riittää, että se osoittaa oikeudellisesti riittävällä tavalla, että tuella saattaa olla konkreettinen vaikutus sen asemaan (ks. vastaavasti tuomio 24.5.2011, komissio v. Kronoply ja Kronotex, C‑83/09 P, EU:C:2011:341, 63–65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

82      Näin ollen on hylättävä komission ja väliintulijan väite, jonka mukaan osapuolen, jota asia koskee, käsitteen ulkopuolelle on jätettävä henkilöt, jotka eivät ole kilpailusuhteessa väitettyyn tuensaajaan nähden.

83      Asianomaisina osapuolina pitämiseksi riittää sen sijaan, että henkilöt väittävät, että tuen myöntäminen voi vaikuttaa niiden etuihin (ks. edellä 81 kohta). Näin on tässä tapauksessa, koska kantajan mukaan välitystuomiossa, jolla vahvistetaan kyseessä oleva tariffi, se velvoitetaan myöntämään sääntöjenvastaista tukea väliintulijalle, mistä aiheutuu sille taloudellisia tappioita, ja koska muun muassa toisella riidanalaisella päätöksellä päätetyn sen kantelun käsittelyn lopettamisen vuoksi sillä ei ole mahdollisuutta esittää tältä osin huomautuksiaan muodollisessa tutkintamenettelyssä.

84      Tästä seuraa, että siltä osin kuin kantaja väittää asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan nojalla, luettuna yhdessä sen 12 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ja 15 artiklan 1 kohdan kanssa, että kyseessä oleva tariffi on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa kielletty tuki, joka vaikuttaa sen taloudellisiin etuihin, se on saman asetuksen 1 artiklan h alakohdassa tarkoitetun asianomaisen osapuolen tai SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun osapuolen, jota asia koskee, asemassa, ja sen kantelujen käsittelyn lopettamista koskevien riidanalaisten toimien vuoksi se ei voi esittää huomautuksiaan muodollisessa tutkintamenettelyssä.

85      On siis hylättävä komission ja väliintulijan väitteet, joiden mukaan toinen riidanalainen päätös ei vaikuta kantajan oikeusasemaan tai sen etuihin asianomaisena osapuolena.

86      Myös valtiontukea koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostama kumoamiskanne voidaan tutkia vain siltä osin kuin tällä henkilöllä on intressi saada riidanalainen toimi kumotuksi. Tällainen tarve edellyttää, että riidanalaisen toimen kumoamisella saattaa sinällään olla oikeudellisia seurauksia ja että kanteen lopputuloksesta voisi näin olla hyötyä sen nostajalle. Lisäksi oikeussuojan tarpeen on oltava jo syntynyt ja edelleen olemassa oleva, ja sitä arvioidaan kanteen nostamispäivänä (ks. vastaavasti tuomio 17.9.2015, Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:609, 55 ja 56 kohta ja tuomio 7.11.2018, BPC Lux 2 ym. v. komissio, C‑544/17 P, EU:C:2018:880, 28 ja 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

87      Tässä tapauksessa komissio ja väliintulija kyseenalaistavat kantajan oikeussuojan tarpeen esittämällä pääasiallisesti samat perustelut kuin ne, joihin ne ovat vedonneet sen perusteettoman väitteensä tueksi, jonka mukaan toinen riidanalainen päätös ei olisi kannekelpoinen toimi.

88      Edellä 71–85 kohdassa esitetystä ilmenee kuitenkin, että kantajan kanne kohdistuu sille vastaiseen toimeen, joka vaikuttaa sen oikeusasemaan ja sen etuihin, ja että toimen kumoamisesta voi olla sille hyötyä jo sen vuoksi, että se voi saada komission SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla aloittamaan SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun muodollisen tutkintamenettelyn.

89      Komission ja väliintulijan väitteet, jotka koskevat Kreikan valtion ja kantajan samastumista toisiinsa siten, että kantaja hyötyisi siitä, että välimiesmenettelyn lopputulos on mahdollisesti Kreikan viranomaisia tyydyttävä, ja jotka koskevat kantajan ja paikallisviranomaisen tilanteen vertailua, eivät voi menestyä. Kantaja esittää yksityiskohtaisesti syyt, joiden vuoksi se katsoo, että välitystuomio vaikutti sen taloudelliseen tilanteeseen, kun se velvoitetaan siinä perimään sähköntoimituksesta väliintulijalle sen tuotantokustannuksia alempaa hintaa, ja että sen kantelun käsittelyn lopettamista koskevien riidanalaisten toimien vuoksi se ei voinut esittää huomautuksiaan SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaisessa muodollisessa tutkintamenettelyssä. Kun otetaan huomioon nämä väitteet, edellä 74 ja 75 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että erityisesti toisen riidanalaisen päätöksen mahdollisesta kumoamisesta sillä perusteella, että komissio on kohdannut epäilyjä tai vakavia vaikeuksia valtiontuen toteamisessa, voi olla kantajalle hyötyä juuri sen vuoksi, että se voi velvoittaa komission aloittamaan muodollisen tutkintamenettelyn, jossa kantaja voi vedota SEUT 108 artiklan 2 kohdassa sille annettuihin menettelyllisiin takeisiin (ks. vastaavasti tuomio 20.6.2019, a&o hostel and hotel Berlin v. komissio, T-578/17, ei julkaistu, EU:T:2019:437, 52 kohta).

90      Tältä osin ei voida hyväksyä komission ja väliintulijan väitettä, jonka mukaan kantajalle vastaiset sitovat oikeusvaikutukset eivät liity toiseen riidanalaiseen päätökseen vaan välitystuomioon, koska kyseisessä päätöksessä evätään kantajan pyyntö välimiesmenettelyn lopputuloksen luokittelemisesta tukitoimenpiteeksi ja koska kantaja kritisoi nimenomaan komissiota siitä, että se on lainvastaisesti jättänyt tutkimatta tässä päätöksessä, merkitseekö kyseessä oleva tariffi edun myöntämistä (ks. edellä 78 kohta). Tätä arviointia ei kyseenalaista se, että kantaja on vapaaehtoisesti saattanut riidan väliintulijan kanssa välimiesmenettelyyn, sillä tämä menettelytapa ei välttämättä merkitse sitä, että se olisi antanut etukäteen hyväksyntänsä menettelyn lopputulokselle, minkä osoittaa myös se, että se on menestyksettä valittanut kyseisestä tuomiosta Efeteio Athinoniin.

91      Komissio ei voi myöskään perustellusti vedota sen oikeusperiaatteen loukkaamiseen, jonka mukaan kukaan ei saa vedota omaan virheelliseen menettelyynsä. Tämä väite on vain toinen muunnelma väitteestä, jolla on tarkoitus samastaa kantajan tilanne Kreikan valtion tilanteeseen ja katsoa kantajan hyötyvän siitä, että välimiesmenettelyn lopputulos on mahdollisesti Kreikan viranomaisia tyydyttävä, minkä vuoksi väite ei voi menestyä. Samoista syistä on hylättävä väliintulijan väite, jonka mukaan kantaja vetoaa virheellisesti ja väärinkäyttöä merkitsevällä tavalla väitettyyn ”yksityiseen (taloudelliseen) intressiin”, jota ei suojata valtiontukisäännöillä, koska sen intressit samastuvat Kreikan valtion, jonka määräysvallassa se on, intresseihin.

92      Tämän vuoksi on katsottava, että kantajalla on oikeussuojan tarve toisen riidanalaisen päätöksen kumoamisen osalta.

93      Tarkasteltaessa kantajan asiavaltuutta SEUT 263 artiklan neljännen kohdan nojalla on todettava, että komissio kiistää väliintulijan tukemana, että toinen riidanalainen päätös koskisi kantajaa tässä määräyksessä tarkoitetulla tavalla suoraan ja erikseen, koska kantaja ei ole asianomainen osapuoli tai väliintulijan kanssa kilpaileva yritys, jonka markkina-asemaan väitetty tuki voisi vaikuttaa huomattavasti.

94      Edellä 79–84 kohdassa esitetyistä syistä on heti alkuun hylättävä komission ja väliintulijan väitteet, joilla ne pyrkivät kyseenalaistamaan kantajan aseman asiaomaisena osapuolena tai osapuolena, jota asia koskee. Näin ollen on katsottava, että kantaja on tällainen asianomainen osapuoli sen asiavaltuuden määrittämiseksi.

95      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen 2015/1589 4 artiklan 2 tai 3 kohdan nojalla annetusta päätöksestä nostetun kanteen tutkittavaksi ottamiseksi riittää, että kantaja on ”asianomainen osapuoli”, joka pyrkii kanteellaan turvaamaan menettelylliset oikeutensa, jotka sillä on SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaisen muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisen seurauksena. Tällaisesta päätöksestä nostetun kanteen yhteydessä päätöksen laillisuus riippuu siitä, liittyykö tuen olemassaolon määrittämiseen vakavia vaikeuksia tai onko tuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille epäilyjä, joiden johdosta on aloitettava muodollinen tutkintamenettely, johon voivat osallistua kyseisen 1 artiklan h alakohdassa mainitut asianomaiset osapuolet. Näin ollen tällainen päätös koskee suoraan ja erikseen jokaista tässä säännöksessä tarkoitettua asianomaista osapuolta, koska osapuolena, jonka hyväksi SEUT 108 artiklan 2 kohdassa määrätyt ja kyseisen asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa säädetyt menettelylliset takeet on annettu, sillä on mahdollisuus saada aikaan se, että näitä takeita noudatetaan, vain, jos se voi saattaa kyseisen päätöksen unionin tuomioistuinten tutkittavaksi. Tämän oikeuskäytännön mukaan saman asetuksen 1 artiklan h alakohdassa tarkoitettu erityinen asianomaisen osapuolen asema, joka liittyy kanteen erityiseen kohteeseen, riittää yksilöimään SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaisesti kantajan, joka riitauttaa saman asetuksen 4 artiklan 2 tai 3 kohdan nojalla annetun päätöksen (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 24.5.2011, komissio v. Kronoply ja Kronotex, C‑83/09 P, EU:C:2011:341, 47 ja 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 20.6.2019, a&o hostel and hotel Berlin v. komissio, T-578/17, ei julkaistu, EU:T:2019:437, 41 kohta).

96      Kun nämä edellytykset täyttyvät, kuten tässä tapauksessa, ei siis ole tarpeen tutkia asianosaisten kesken hyvin riidanalaista kysymystä siitä, voidaanko kantajaa pitää väliintulijan kanssa kilpailevana yrityksenä, jotta sillä katsottaisiin olevan SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettu asiavaltuus. Jos nimittäin kantaja kyseenalaistaa sen, onko riidanalainen päätös sellaisenaan perusteltu, pelkästään se seikka, että kantajaa voidaan pitää SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna osapuolena, jota asia koskee, ei riitä siihen, että kanne otettaisiin tutkittavaksi, ja kantajan on siis osoitettava, että sillä on erityinen asema 15.7.1963 annetussa tuomiossa Plaumann v. komissio (25/62, EU:C:1963:17, s. 223) tarkoitetulla tavalla, ja erityisesti, että tämän päätöksen kohteena oleva tuki vaikuttaa huomattavasti sen asemaan markkinoilla (ks. vastaavasti tuomio 13.12.2005, komissio v. Aktionsgemeinschaft Recht und Eigentum, C‑78/03 P, EU:C:2005:761, 37 kohta).

97      Oikeuskäytännössä on vielä täsmennetty, että kun kantaja vaatii asetuksen 2015/1589 4 artiklan 2 tai 3 kohdan nojalla annetun päätöksen kumoamista, se riitauttaa etenkin sen, että komissio on antanut tämän päätöksen aloittamatta muodollista tutkintamenettelyä, millä komissio on loukannut kantajan menettelyllisiä oikeuksia. Kantaja voi tällaisen kanteen tueksi vedota kaikenlaisiin perusteisiin, joiden tarkoituksena on osoittaa, että niiden tietojen ja selvitysten arvioinnin, jotka komissiolla alustavassa tutkintavaiheessa oli tai saattoi olla käytettävissään, olisi pitänyt aiheuttaa vakavia vaikeuksia valtiontuen olemassaolon määrittämisessä tai herättää epäilyjä tällaisen tuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille, ilman, että tämä kuitenkaan johtaa kanteen kohteen tai sen tutkittavaksi ottamisen edellytysten muuttamiseen. Tämän oikeuskäytännön mukaan on päinvastoin näytettävä toteen nimenomaan tällaiset epäilyt sen osoittamiseksi, että komission olisi pitänyt aloittaa SEUT 108 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen 2015/1589 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu muodollinen tutkintamenettely (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 24.5.2011, komissio v. Kronoply ja Kronotex, C‑83/09 P, EU:C:2011:341, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 3.9.2020, Vereniging tot Behoud van Natuurmonumenten in Nederland ym. v. komissio, C‑817/18 P, EU:C:2020:637, 81 kohta ja tuomio 20.6.2019, a&o hostel and hotel Berlin v. komissio, T-578/17, ei julkaistu, EU:T:2019:437, 45 ja 46 kohta).

98      Siltä osin kuin kyse on kanteesta, jolla riitautetaan asetuksen 2015/1589 4 artiklan 2 tai 3 kohdan nojalla ilman muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista annetun päätöksen laillisuus, on lähtökohtaisesti tutkittava kaikki kantajan kanneperusteidensa yhteydessä esittämät väitteet ja perustelut sen arvioimiseksi, voidaanko niiden perusteella todeta vakavia vaikeuksia tai epäilyjä, joiden vuoksi komission olisi pitänyt aloittaa kyseinen menettely (ks. vastaavasti tuomio 20.6.2019, a&o hostel and hotel Berlin v. komissio, T-578/17, ei julkaistu, EU:T:2019:437, 45, 46 ja 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

99      Tässä tapauksessa komissio kiistää, että esillä olevalla kanteella olisi tarkoitus vedota ainoastaan epäilyihin ja turvata kantajan menettelylliset takeet SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaisessa muodollisessa tutkintamenettelyssä. Komissio täsmentää, että todellisuudessa tämän kanteen tueksi esitetyillä kumoamisperusteilla pyritään kyseenalaistamaan toisen riidanalaisen päätöksen perusteltavuus, minkä vuoksi kantajan olisi pitänyt osoittaa asiavaltuutensa 15.7.1963 annetussa tuomiossa Plaumann v. komissio (25/62, EU:C:1963:17, s. 223) tarkoitetulla tavalla ja erityisesti, että päätös on vaikuttanut huomattavasti sen markkina-asemaan kilpailevana yrityksenä.

100    Toisin kuin asioiden T‑639/14 RENV ja T-352/15 kannekirjelmät, asian T-740/17 kannekirjelmä ei sisällä ennen kumoamisperusteita esitettyä erillistä johdanto-osaa, jossa täsmennettäisiin esillä olevan kanteen kohde ja vedottaisiin ”epäilyihin” tai ”vakaviin vaikeuksiin”. Tämän viimeksi mainitun kannekirjelmän 35 ja 36 kohdassa viitataan kuitenkin vakavien vaikeuksien käsitettä koskevaan oikeuskäytäntöön tutkittavaksi ottamisen edellytysten yhteydessä. Lisäksi toisessa, neljännessä, viidennessä, kuudennessa ja seitsemännessä kumoamisperusteessa on vastaavat nimenomaiset viittaukset, joissa täsmennetään, että niillä on tarkoitus osoittaa ”[vakavat] epäilyt” tai ”vakavat vaikeudet”, joiden vuoksi komission olisi pitänyt aloittaa muodollinen tutkintamenettely (ks. saman kannekirjelmän 65, 91, 116, 129, 143, 148, 163, 187, 205 ja 225 kohta). Se, että ensimmäisen ja kolmannen kanneperusteen selostuksessa ei ole vastaavaa täsmennystä, ei kyseenalaista tätä arviointia, koska nämä kanneperusteet eli se, että 31.5.2017 annetusta tuomiosta DEI v. komissio (C‑228/16 P, EU:C:2017:409) seuraavia vaatimuksia ei ole noudatettu ja että perusteluvelvollisuus ja velvollisuus tutkia esillä oleva asia huolellisesti ja kattavasti on laiminlyöty, liittyvät olennaisesti muoto- ja menettelyvaatimuksiin ja juuri komission velvollisuuteen perustella se, ettei sillä ole epäilyjä valtiontuen olemassaolosta tai vakavia vaikeuksia asian tutkimisessa.

101    Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että esillä oleva kanne on otettava tutkittavaksi siltä osin kuin sillä pyritään turvaamaan kantajan menettelylliset takeet, jotka sillä olisi asianomaisena osapuolena, jos SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukainen muodollinen tutkintamenettely aloitettaisiin.

102    Tältä osin esitetyillä kumoamisperusteilla on katsottava vedottavan asetuksen 2015/1589 4 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitettuihin epäilyihin tai oikeuskäytännössä tarkoitettuihin vakaviin vaikeuksiin (ks. vastaavasti tuomio 12.2.2008, BUPA ym. v. komissio, T-289/03, EU:T:2008:29, 328 kohta ja tuomio 9.9.2020, Kerkosand v. komissio, T-745/17, EU:T:2020:400, 106 kohta), joiden olisi pitänyt johtaa siihen, että komissio aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn. Tässä yhteydessä edellä 97 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa on merkityksetöntä, että osa näistä perusteista on muotoiltu siten, että ne koskevat oikeussäännön (ilmeistä) rikkomista, tai käsittävät väitteitä, joilla pyritään (ilmeisen) arviointivirheen toteamiseen, sillä tällaisen rikkomisen tai tällaisen virheen toteaminen edellyttää välttämättä epäilyjä tai vakavia vaikeuksia (ks. vastaavasti tuomio 22.9.2011, Belgia v. Deutsche Post ja DHL International, C‑148/09 P, EU:C:2011:603, 58–66 kohta).

103    Näin ollen on katsottava, että kantajalla on SEUT 263 artiklan neljännen kohdan nojalla asiavaltuus ja että kanne on otettava tutkittavaksi ilman, että olisi tarpeen tutkia, onko toinen riidanalainen päätös ”sääntelytoimi”.

2.     Asiakysymys

a)     Kumoamisperusteet ja aineellista laillisuutta koskevan valvonnan ulottuvuus

104    Kantaja vetoaa tämän kanteen tueksi seitsemään kumoamisperusteeseen.

105    Ensimmäisellä perusteellaan kantaja väittää, että komissio on tulkinnut virheellisesti 31.5.2017 annettua tuomiota DEI v. komissio (C‑228/16 P, EU:C:2017:409).

106    Toisen perusteen mukaan komissio ei ole täyttänyt asianmukaisesti asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan mukaisia velvollisuuksiaan ja on erityisesti loukannut sen oikeutta tulla kuulluksi, sellaisena kuin se taataan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa.

107    Kolmannella kanneperusteellaan kantaja vetoaa perustelujen riittämättömyyteen ja ristiriitaisuuteen sekä siihen, että komissio ei ole noudattanut velvollisuuttaan tutkia tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joilla on merkitystä sen arvioinnin osalta, jonka mukaan välityssopimuksessa määriteltiin ”selvät ja objektiiviset parametrit”.

108    Neljännellä kanneperusteella kantaja vetoaa ”ilmeiseen” oikeudelliseen virheeseen asiantunteva yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltamisessa ja SEUT 107 artiklan 1 kohdan ja SEUT 108 artiklan 2 kohdan tulkinnassa ja katsoo, että kyseessä oleva tariffi oli näiden parametrien ”looginen seuraus”.

109    Viidennellä kanneperusteella kantaja vetoaa SEUT 107 ja SEUT 108 artiklan tulkinnassa ja soveltamisessa tehtyyn ”ilmeiseen” oikeudelliseen virheeseen, joka vaikuttaa arviointiin, jonka mukaan komissio ei ollut velvollinen suorittamaan monitahoisia taloudellisia arvioita, sekä ”ilmeiseen” oikeudelliseen virheeseen ja tosiseikkoja koskevaan ilmeiseen arviointivirheeseen siltä osin kuin komissio on jättänyt tutkimatta valtiontuen toteamisen kannalta ratkaisevia seikkoja.

110    Kuudennella kanneperusteella kantaja väittää, että komissio on rikkonut SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, kun se on tehnyt tosiseikkoja koskevia ilmeisiä arviointivirheitä, jotka liittyvät asiantunteva yksityinen markkinataloussijoittaja ‑arviointiperusteen sovellettavuuteen (ensimmäinen osa) ja kyseisen arviointiperusteen soveltamiseen (toinen osa).

111    Seitsemännellä kanneperusteellaan kantaja väittää, että komissio on tehnyt ilmeisen virheen SEUT 107 artiklan 1 kohdan tulkinnassa ja soveltamisessa, laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa ja tehnyt tosiseikkoja koskevan ilmeisen arviointivirheen, kun se ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin sen ensimmäisen kantelun osalta SEUT 108 artiklan 2 kohdan nojalla sillä perusteella, että kantelu oli menettänyt tarkoituksensa välitystuomion seurauksena.

112    Siltä osin kuin kyse on sen laillisuusvalvonnan ulottuvuudesta, jota unionin yleisen tuomioistuimen on tältä osin harjoitettava, on muistettava, että SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrätään ja asetuksen 2015/1589 4 artiklassa säädetään ilmoitettujen tukitoimenpiteiden alustavasta tutkintavaiheesta. Tämän vaiheen päätteeksi komissio toteaa, että tämä toimenpide ei ole tuki tai että se kuuluu SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Viimeksi mainitussa tapauksessa kyseisen toimenpiteen soveltuvuudesta sisämarkkinoille joko ei ole tai on epäilyjä (ks. vastaavasti tuomio 24.5.2011, komissio v. Kronoply ja Kronotex, C‑83/09 P, EU:C:2011:341, 43 kohta).

113    Kun komissio tekee alustavan tutkintavaiheen päätyttyä päätöksen, jossa se toteaa, että valtion toimenpide ei ole sisämarkkinoille soveltumatonta tukea, se kieltäytyy implisiittisesti aloittamasta muodollista tutkintamenettelyä. Tätä periaatetta sovelletaan yhtä lailla silloin, kun tämä päätös tehdään siitä syystä, että komissio katsoo tuen soveltuvan sisämarkkinoille asetuksen 2015/1589 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti eli tekee niin sanotun vastustamatta jättämistä koskevan päätöksen, kuin silloin, kun se katsoo, kuten tässä tapauksessa, että toimenpide ei kuulu SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan eikä ole saman asetuksen 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tukea (ks. vastaavasti tuomio 16.3.2021, komissio v. Puola, C‑562/19 P, EU:C:2021:201, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 19.6.2019, Ja zum Nürburgring v. komissio, T-373/15, valitus vireillä, EU:T:2019:432, 111 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

114    Sitä vastoin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun komissio SEUT 108 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun menettelyn puitteissa tehdyn alustavan tutkinnan jälkeen ei ole vakuuttunut siitä, että kyseessä oleva valtion toimenpide ei ole SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”tuki”, tai siinä tapauksessa, että se katsotaan tueksi, onko se yhteensopiva EUT-sopimuksen kanssa, tai silloin, kun komissio ei ole tässä menettelyssä kyennyt ratkaisemaan kyseessä olevan toimenpiteen soveltuvuutta koskevaan arviointiin liittyviä vakavia vaikeuksia, sillä on velvollisuus aloittaa SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettely, ilman että sillä olisi tältä osin harkintavaltaa. Tämä velvollisuus vastaa velvollisuutta, josta säädetään asetuksen 2015/1589 4 artiklan 4 kohdassa, jonka mukaan komission on aloitettava SEUT 108 artiklan 2 kohdassa määrätty menettely, jos kyseessä olevan toimenpiteen soveltuvuudesta sisämarkkinoille on epäilyjä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 22.12.2008, British Aggregates v. komissio, C‑487/06 P, EU:C:2008:757, 113 ja 185 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; määräys 25.6.2019, Fred Olsen v. Naviera Armas, C‑319/18 P, ei julkaistu, EU:C:2019:542, 30 kohta ja tuomio 20.6.2019, a&o hostel and hotel Berlin v. komissio, T-578/17, ei julkaistu, EU:T:2019:437, 57 kohta).

115     Vakavien vaikeuksien käsite vastaa epäilyjen käsitettä (ks. vastaavasti tuomio 12.2.2008, BUPA ym. v. komissio, T-289/03, EU:T:2008:29, 328 kohta ja tuomio 9.9.2020, Kerkosand v. komissio, T-745/17, EU:T:2020:400, 106 kohta) ja on luonteeltaan objektiivinen. Tällaisten vaikeuksien olemassaoloa on arvioitava ottamalla huomioon sekä olosuhteet, joiden vallitessa komissio teki päätöksensä alustavan tutkinnan päätteeksi, että komission perusteluinaan käyttämät arviot. Tästä seuraa, että asetuksen 2015/1589 4 artiklan 3 kohtaan perustuvan vastustamatta jättämistä koskevan päätöksen laillisuus riippuu siitä, olisiko niiden tietojen ja selvityksen arvioinnin, jotka komissiolla ilmoitettua toimenpidettä koskevassa alustavassa tutkintavaiheessa oli tai saattoi olla käytettävissään, pitänyt objektiivisesti herättää epäilyjä toimenpiteen soveltuvuudesta sisämarkkinoille, sillä tällaisten epäilyjen vuoksi on aloitettava muodollinen tutkintamenettely, johon saman asetuksen 1 artiklan h alakohdassa tarkoitetut asianomaiset osapuolet voivat osallistua (ks. vastaavasti tuomio 3.9.2020, Vereniging tot Behoud van Natuurmonumenten in Nederland ym. v. komissio, C‑817/18 P, EU:C:2020:637, 79 ja 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 20.6.2019, a&o hostel and hotel Berlin v. komissio, T-578/17, ei julkaistu, EU:T:2019:437, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

116    Oikeuskäytännössä on vielä täsmennetty, että tällaisen päätöksen lainmukaisuutta on arvioitava niiden tietojen perusteella, joita komissiolla saattoi olla käytettävissään päätöstä tehdessään, ja niitä tietoja, jotka sillä ”saattoi olla käytettävissään”, ovat tiedot, jotka näyttivät merkityksellisiltä suoritettavan arvioinnin kannalta ja jotka komissio olisi voinut pyytää toimitettaviksi alustavan tutkintavaiheen kuluessa (ks. vastaavasti tuomio 20.9.2017, komissio v. Frucona Košice, C‑300/16 P, EU:C:2017:706, 70 ja 71 kohta).

117    Kantajan on esitettävä useilla yhtäpitävillä todisteilla näyttö vakavien vaikeuksien tai epäilyjen olemassaolosta ja vedottava komission alustavassa tutkintamenettelyssä suorittaman tutkinnan riittämättömyyteen tai puutteellisuuteen ja näytettävä se toteen (ks. vastaavasti tuomio 3.9.2020, Vereniging tot Behoud van Natuurmonumenten in Nederland ym. v. komissio, C‑817/18 P, EU:C:2020:637, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 20.6.2019, a&o hostel and hotel Berlin v. komissio, T-578/17, ei julkaistu, EU:T:2019:437, 59 ja 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

118    Edellä 112–116 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettujen epäilyjen tai vakavien vaikeuksien käsitteiden valossa kolmatta, neljättä ja viidettä kanneperustetta on syytä tarkastella yhdessä siltä osin kuin niillä riitautetaan toinen riidanalainen päätös, koska sillä ei ole vastattu riittävästi kantajan kanteluihin, vaikka niiden mukaan välitystuomiolla, jolla oli vahvistettu kyseessä oleva tariffi, myönnettiin väliintulijalle etu, joka ei vastaa markkinaehtoja, ja koska siinä kieltäydyttiin aloittamasta muodollista tutkintamenettelyä.

b)     Kolmas, neljäs ja viides kanneperuste

1)     Yhteenveto asianosaisten ja väliintulijan kolmannen kanneperusteen yhteydessä esittämistä keskeisistä lausumista

119    Perustelujen riittämättömyyttä ja ristiriitaisuutta sekä merkityksellisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen tutkimista koskevan velvollisuuden laiminlyöntiä koskevan kolmannen kanneperusteensa tueksi kantaja vetoaa lähinnä siihen, että komissio on tulkinnut toisen riidanalaisen päätöksen 48 kohdassa virheellisesti toisen kantelun sisältöä, joka ei koskenut sitä, oliko sen päätös saattaa riita välimiesmenettelyyn valtiontukea, vaan sitä, oliko välitystuomiossa vahvistettu kyseessä oleva tariffi tällaista tukea. Koska merkityksellisten oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen arvioinnista ja syistä komission lähestymistavan muutokselle suhteessa sen lähestymistapaan valtiontuista C 38/A/04 (ex NN 58/04) ja C 36/B/06 (ex NN 38/06), jotka Italia on toteuttanut Alcoa Trasformazionin hyväksi, 19.11.2009 tehdyssä päätöksessä 2010/460/EY (tiedoksiannettu numerolla C(2009) 8112) (EUVL 2010, L 227, s. 6; jäljempänä Alcoa-päätös) ei ole riittävää selvitystä, toisen riidanalaisen päätöksen perustelut ovat riittämättömät ja ristiriitaiset. Koska komissio ei ole tarkistanut kyseessä olevan tariffin laskentatavan ja määrän perusteltavuutta ja on vain päätellyt kantajan toimineen asiantuntevan yksityisen sijoittajan tavoin, kun otetaan huomioon parametrit, joiden vuoksi se on saattanut riidan välimiesmenettelyyn, komissio on kantajan mukaan poikennut huomattavasti Alcoa-päätöksen 154 perustelukappaleessa omaksumastaan lähestymistavasta kuitenkaan erityisesti perustelematta tätä lähestymistavan muutosta.

120    Kantajan mukaan toisen riidanalaisen päätöksen 43 kohdassa todetaan virheellisesti, että välityssopimuksessa, jonka perusteella välitystuomioistuimen oli määrä ”saattaa ajan tasalle” ja ”mukauttaa” sähköntoimitussopimuksen luonnos ja siten määrätä sovellettavat hinnoitteluehdot, vahvistettiin ”selvät ja objektiiviset parametrit”, vaikka riittävät perustelut olisivat edellyttäneet kyseisten parametrien huolellista ja vakavaa arviointia. Kantaja huomauttaa, että kyseisen päätöksen 42 kohdassa ainoastaan viitataan ”suurjänniteasiakkaita koskevan sähkön hinnoittelun perusperiaatteisiin” ja siihen, että välityssopimuksen mukaan välitystuomiolla oli varmistettava, että hinnoitteluehdot paitsi vastaavat väliintulijan kulutuksen erityispiirteitä myös kattavat ”vähintään” kantajan kustannukset. Kantaja kiistää, että nämä parametrit olisivat ”selviä ja objektiivisia”, kun otetaan huomioon erityisesti se, että hinnoitteluehdot on välttämättä määritettävä aritmeettisella laskutoimituksella, ja epämääräinen ilmaisu ”vähintään”. Vaikka oletettaisiinkin, että kyseisten kriteerien tulkinta ei olisi moniselitteinen, tapa, jolla ne pitäisi yhdistää, olisi edelleen täysin epäselvä ja subjektiivinen. Lisäksi kantaja korostaa, että välityssopimuksessa kantaja ja väliintulija ovat ilmaisseet erimielisyytensä siitä, pitäisikö välitystuomioistuimen ottaa huomioon tuomio nro 8/2010 vai ei ja pitäisikö hinnoitteluehdot 6.6.2011 edeltävälle tai sitä seuraavalle ajanjaksolle ”saattaa ajan tasalle”, ”mukauttaa” vai ”vahvistaa”. Välitystuomioistuimella ei siten suinkaan ole ollut käytettävissään ”selviä ja objektiivisia parametrejä”, vaan se on tukeutunut teksteihin, joiden tulkintaan liittyy suurta epävarmuutta ja harkinnanvaraa. Komissio ei ole suorittanut huolellista analyysia näistä parametreistä eikä selittänyt riittävästi analyysiaan, jonka mukaan ne olivat ”selviä ja objektiivisia”. Sitäkin suuremmalla syyllä väite, jonka mukaan kyseisillä ”selvillä ja objektiivisilla parametreillä – – rajoitettiin välitystuomioistuimen harkintavaltaa” (toisen riidanalaisen päätöksen 39 ja 42 kohta), on riittämättömästi perusteltu. Komissio ei ole täsmentänyt, oliko tämä ”rajoitus” näiden parametrien välitön seuraus, poissuljettiinko niillä välitystuomioistuimen harkintavalta tai miten tätä harkintavaltaa oli rajoitettu.

121    Kantajan mukaan toisen riidanalaisen päätöksen 45 kohdassa esitettyä väitettä, jonka mukaan kyseessä oleva tariffi oli kyseisten parametrien ”looginen seuraus”, ei ole lainkaan perusteltu. Kantaja katsoo, että tällainen väite ei sovi mitenkään yhteen sen analyysin kanssa, jonka mukaan se olisi toiminut asiantuntevan yksityisen sijoittajan tavoin saattaessaan riidan välimiesmenettelyyn. Kantajan mukaan päätöstä riidan saattamisesta välimiesmenettelyyn on mahdotonta pitää asiantuntevana, jos sen lopputuloksen – eli tässä tapauksessa sellaisen tariffin vahvistaminen, joka ei kata sen kustannuksia – ilmoitetaan etukäteen olevan epäedullinen sille, joka on tehnyt tämän päätöksen. Toinen riidanalainen päätös sisältää siis perustelujen ilmeisen ristiriidan, mikä korostaa entisestään komission velvollisuutta tutkia aineellisesti, oliko kyseessä oleva tariffi valtiontukea.

122    Komissio, jota väliintulija tukee, väittää, että suurimmalla osalla kantajan väitteistä pyritään kyseenalaistamaan toisessa riidanalaisessa päätöksessä esitetyn päättelyn perusteltavuus ja että nämä väitteet ovat siis tehottomia ja ne on hylättävä. Komission mukaan kantaja tulkitsee virheellisesti Alcoa-päätöstä, jossa se ei hyväksynyt ”ajallisesti painotettujen keskihintojen” menetelmää yleisesti sovellettavaksi menetelmäksi sähköntoimituksen markkinahintojen määrittämiseksi. Komissio väittää, että vaikka se ei ollut velvollinen saattamaan toisen riidanalaisen päätöksen 23–49 kohdassa esitettyä päättelyä yhteensopivaksi Alcoa-päätöksen kanssa, se on tehnyt näin tässä tapauksessa. Kantajat väitteet, joiden mukaan kyseiset parametrit eivät olisi selviä ja objektiivisia, eivät liity perustelujen puuttumiseen vaan ovat ilmaus siitä, että kantaja on eri mieltä toisen riidanalaisen päätöksen perusteluista. Tämän viimeksi mainitun päätöksen perustelujen vuoksi kantaja on joka tapauksessa voinut riitauttaa sen perusteltavuuden ja unionin yleinen tuomioistuin tutkia sen laillisuuden. Saman päätöksen 26–38 kohdassa selitetään laajalti syyt, joiden vuoksi kantajan päätös saattaa riita välimiesmenettelyyn oli yksityisen sijoittajan kannalta järkevä.

2)     Yhteenveto asianosaisten ja väliintulijan neljännen kanneperusteen ja viidennen kanneperusteen ensimmäisen ja toisen osan yhteydessä esittämistä keskeisistä lausumista

123    Neljännellä kanneperusteella kantaja väittää, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen tulkitessaan ja soveltaessaan asiantunteva yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta, SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja SEUT 108 artiklan 2 kohtaa sekä tosiseikkoja koskevia ilmeisiä arviointivirheitä katsoessaan, että kyseessä oleva tariffi, sellaisena kuin se on vahvistettu välitystuomiossa, oli ”välityssopimuksessa asianmukaisesti määritettyjen parametrien looginen seuraus”.

124    Kantajan mukaan toisen riidanalaisen päätöksen 42 kohdassa, välityssopimuksessa tai RAE:n päätöksissä nro 692/2011 ja nro 798/2011 ei täsmennetä ”selviä ja objektiivisia parametrejä”, jotka rajoittaisivat välimiesten harkintavaltaa, tai seikkoja, joiden perusteella voitaisiin määrittää joko väliintulijan kulutuksen erityispiirteet, mukaan lukien sen näihin erityispiirteisiin liittyvien hankintakustannusten laskentatapa, tai sen kustannuksia ja korkean ja matalan hinnoittelun tunteja ja vielä vähemmän sille tämän hankinnan yhteydessä aiheutuvien kaikkien todellisten kokonaiskustannusten laskelmaa, jotta kyseessä olevan tariffin voitaisiin päätellä olevan näiden erityispiirteiden ”looginen seuraus”. Kantaja vetoaa erityisesti siihen, että komissio ei selitä, miksi tämä tariffi voisi perustua ”hinnoittelun perusperiaatteisiin”, kun sen laskemiseksi käytetyt tiedot ja menetelmä ylittävät päätöksen nro 692/2011 puitteet ja kun tässä päätöksessä otetaan huomioon ainoastaan ruskohiileen perustuvan sähköntuotannon kustannukset, jotka on laskettu virheellisesti sisällyttämättä sähkön hankinnasta aiheutuvia kustannuksia pakollisilla tukkumarkkinoilla. Kantaja täsmentää toimittaneensa komissiolle tariffilaskelman, joka perustuu sen todellisiin kustannuksiin, jotka ovat 72,42, 80,55 ja 77,33 euroa/MWh vuosina 2011, 2012 ja 2013. Vastaavasti näiltä vuosilta suoritettu laskelma joko välimiesten enemmistön noudattamalla menetelmällä eli ruskohiilen tuotantokustannusten perusteella (62,06, 61,74 ja 71,37 euroa/MWh) tai pakollisiin tukkumarkkinoihin perustuvan ajallisesti painotetun keskihinnan menetelmällä (69,10, 72,77 ja 75,13 euroa/MWh), jota se pitää asianmukaisimpana, johtaisi selvästi korkeampiin tariffeihin, jos käytettäisiin sen kustannuksia koskevia oikeita tietoja.

125    Kantaja päättelee tästä, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja ilmeisen arviointivirheen ja että sillä olisi siten pitänyt olla arvioinnissaan vakavia vaikeuksia ja sen olisi pitänyt aloittaa muodollinen tutkintamenettely SEUT 108 artiklan 2 kohdan nojalla.

126    Viidennen kanneperusteen ensimmäisessä ja toisessa osassa kantaja väittää, että komissio on jättänyt huomiotta yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen, kun se ei ole korvannut omalla arvioinnillaan välitystuomioistuimen arviointia ja suorittanut monitahoisia taloudellisia arvioita kyseisen arviointiperusteen soveltamiseksi ja sen tarkistamiseksi, vastasiko kyseessä oleva tariffi tavanomaisia markkinaehtoja.

127    Kantajan mukaan komissio on tehnyt SEUT 107 ja SEUT 108 artiklan soveltamista koskevan ”ilmeisen” oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei se ollut velvollinen suorittamaan monitahoisia taloudellisia arvioita sen määrittämiseksi, merkitsikö kyseessä oleva tariffi valtiontuen myöntämistä. Kantajan mukaan komissio on katsonut virheellisesti, ettei se ollut velvollinen tarkistamaan, oliko kyseessä oleva tariffi ”markkinaehtojen mukainen”, ja erityisesti, kattoiko se kantajann kustannukset, ja ettei se voinut korvata omalla arvioinnillaan tätä välitystuomioistuimen arviointia.

128    Komissio on kantajan mukaan tehnyt ”ilmeisen” oikeudellisen virheen katsoessaan, että ylimmän oikeusasteen tuomioistuimen tavoin se ei voinut ”korvata jälkikäteen omalla arvioinnillaan” välitystuomioistuimen arviointia kyseessä olevaa tariffia koskevasta laskelmasta. Komissio on toisessa riidanalaisessa päätöksessä myöntänyt, että välitystuomioistuin oli lainkäyttöelin, toistamatta kuitenkaan riidanalaisessa kirjeessä esitettyä virheellistä väitettä, jonka mukaan välitystuomion ei ollut katsottava johtuvan Kreikan valtiosta. Tämä arviointi vahvistetaan muun muassa sillä, että lain nro 4001/2011 37 §:n nojalla RAE:n yhteydessä toimivaa välitystuomioistuinta pitäisi pitää SEUT 267 artiklassa tarkoitettuna valtion tuomioistuimena. Tämä virhe on sitäkin ilmeisempi, kun otetaan huomioon muut mahdolliset oikeussuojakeinot eli joko asian saattaminen yleisten tuomioistuinten käsiteltäväksi tai pyrkimys päästä sovintoratkaisuun. Kantaja katsoo, että komissio ei olisi kummassakaan tapauksessa voinut tutkia pelkästään sitä, oliko kantaja toiminut yksityisen sijoittajan tavoin valitsemalla jommankumman oikeussuojakeinon, vaan sen olisi pitänyt tutkia valitun menettelyn lopputulosta. Kantaja katsoo näin ollen, että komission olisi pitänyt myös kohdata vakavia vaikeuksia arvioidessaan, kattoiko kyseessä oleva tariffi vähintään sen kustannukset ja oliko se markkinaehtojen mukainen.

129    Komissio vastaa väliintulijan tukemana neljänteen kanneperusteeseen, että se on todennut perustellusti välityssopimuksen sisältävän selvät ja objektiiviset parametrit (toisen riidanalaisen päätöksen 20–22 ja 42 kohta). Komissio kiistää sen, että asiantunteva yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta voitaisiin soveltaa vain, jos välityssopimuksen parametrit olisi saatettu niin konkreettiseen muotoon, että soveltuva tariffi seuraisi niistä automaattisesti. Jos näin olisi ollut, kantajalla ja väliintulijalla ei olisi ollut mitään syytä turvautua välimiesmenettelyyn, vaan ne olisivat voineet sopia tariffista suoraan. Lisäksi on täysin loogista ja ennakoitavissa, että välimiesmenettelyyn saatettuja kysymyksiä tulkitaan eri tavoin. Komission mukaan se on siten katsonut toisessa riidanalaisessa päätöksessä perustellusti, että kantaja oli välityssopimuksessa hyväksynyt selvät ja objektiiviset parametrit perittävän tariffin vahvistamiseksi samalla tavoin kuin yksityinen sijoittaja olisi tehnyt ja että kyseisten parametrien loogisena seurauksena oli kyseessä olevan tariffin vahvistaminen välitystuomiolla. Kun otetaan huomioon kantajan ja väliintulijan välinen pitkäaikainen riita, joka johti välimiesmenettelyyn näiden parametrien perusteella, komissio katsoo näin ollen, että sen oli arvioitava, oliko kantaja toiminut asiantuntevan yksityisen sijoittajan tai jopa yksityisen myyjän tai velkojan tavoin (toisen riidanalaisen päätöksen 34 ja 36–38 kohta), ja pääteltävä, ettei väliintulijalle ollut annettu etua, koska kyseessä oleva tariffi oli tavanomaisten markkinaehtojen mukainen.

130    Komission mukaan kantaja vain vaatii komissiota laskemaan kyseessä olevan tariffin uudelleen niiden seikkojen ja menetelmien perusteella, joita se itse pitää asianmukaisina, minkä seurauksena yksityinen sijoittaja ‑arviointiperuste menettäisi merkityksensä. Koska kantaja on vapaaehtoisesti suostunut yksityisen sijoittajan tavoin saattamaan riidan välimiesmenettelyyn ja allekirjoittanut kyseiset parametrit sisältävän välityssopimuksen, kyseisen välimiesmenettelyn lopputulos eli kyseessä oleva tariffi ei voi olla muuta kuin markkinaehtojen mukainen, koska se seuraa loogisesti välityssopimuksen parametreistä. Todellisuudessa kantaja ei ole vaatinut valtiontukisääntöjen soveltamista vaan välitystuomioistuimen ratkaistavaksi saatetun asian tutkimista uudelleen, mutta se on kuitenkin hävinnyt asian samalla tavoin kuin samassa tilanteessa oleva yksityinen sijoittaja. Komissio väittää siten soveltaneensa asianmukaisesti asiantunteva yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta, SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja SEUT 108 artiklan 2 kohtaa katsoessaan, että välimiesmenettelyn lopputulos ja siten kyseessä oleva tariffi olivat markkinaehtojen mukaisia välityssopimuksen selvien ja objektiivisten parametrien loogisina seurauksina.

131    Väliintulija täsmentää, että välityssopimus perustuu kantajan vapaaseen tahtoon väliintulijan kanssa käytyjen pitkien neuvottelujen jälkeen ja että kantajan lakiasiainosasto, hallitus ja yhtiökokous ovat hyväksyneet sen, minkä vuoksi kantajan väitteet merkitsevät väärinkäyttöä ja ovat ristiriidassa sen yleisen oikeusperiaatteen kanssa, jonka mukaan kukaan ei saa vedota omaan virheelliseen menettelyynsä (nemo auditur propriam turpitudinem allegans). Väliintulija toteaa, että kyseinen sopimus sisältää selvät ja objektiiviset parametrit, jotka rajoittavat kohtuullisesti sekä välitystuomioistuimen toimivallan laajuutta että suuntaviivoja, joihin välitystuomion oli perustuttava, ja viittaa RAE:n päätökseen nro 692/2011, jossa määritellään kattavasti, tyhjentävästi ja sitovasti hinnoittelun perusperiaatteet ilman, että kantaja olisi nostanut siitä kannetta kreikkalaisissa tuomioistuimissa. Väliintulija väittää, että komissio ja Kreikan valtio ovat hyväksyneet tämän päätöksen sisällön sovellettavien tariffien laatimisen perustaksi vapautetuilla sähkömarkkinoilla ja että se on sisällytetty sähkönhankintalakiin, jonka perusteella kantaja on sitoutunut EEA:han nähden neuvottelemaan väliintulijan kanssa. Lisäksi väliintulija väittää, että RAE:n päätös nro 798/2011 on ad hoc ‑päätös, joka koskee kantajan ja väliintulijan välisen sähköntoimitussopimuksen luonnosta ja joka sisältää yksityiskohtaiset ohjeet tällaisessa sopimuksessa hyväksyttävistä ehdoista. Väliintulija korostaa vielä, että päätöksen nro 692/2011 mukaisesti kantaja ja väliintulija sopivat, että sähköntoimitusehtojen on vastattava väliintulijan kulutusprofiilia ja katettava vähintään kantajan kustannukset. Se päättelee tästä, että välityssopimus oli riittävän selvä ja objektiivinen, jotta sillä voitiin määrittää pakolliset parametrit sellaisten kohtuullisten toimitusehtojen ja hinnan vahvistamiseksi, joita jokainen asiantunteva yrittäjä olisi sähkön myyjänä tai ostajana edellyttänyt välitystuomioistuimen oikeudenmukaisen ratkaisun varmistamiseksi. Kantaja ei voi väittää, että kyseessä oleva tariffi oli sen kustannuksia alempi, kun se on jättänyt esittämättä kustannustekijänsä niin välitystuomioistuimessa, kantelujensa yhteydessä kuin oikeudenkäynnin kuluessa. Kyseessä oleva tariffi oli joka tapauksessa kyllä kantajan vaatimaan tariffia alempi mutta myös väliintulijan vaatimaa korkeampi, minkä vuoksi molemmat osapuolet hävisivät tasapuolisesti. Tätä tukee se, että sähköntoimitussopimuksessa, joka allekirjoitettiin 1.7.2016 alkaneelle ajanjaksolle, kantaja hyväksyi tariffin, joka oli vielä alempi kuin välitystuomiossa vahvistettu tariffi, nimittäin 32 euroa/MWh.

132    Siltä osin kuin kyse on viidennen kanneperusteen ensimmäisestä ja toisesta osasta, komissio väittää, että se ei ole katsonut toisessa riidanalaisessa päätöksessä, ettei sen ollut suoritettava monitahoisia taloudellisia arvioita.

133    Komission mukaan sääntö, jonka mukaan sen oli arvioitava taloudellisen edun antamista, oli asiantunteva yksityinen sijoittaja ‑arviointiperuste. Koska kantaja oli sopinut riidan saattamisesta välimiesmenettelyyn samalla tavalla kuin yksityinen sijoittaja olisi tehnyt tämän asian olosuhteissa, väliintulija ei ollut saanut etua. Tällaisessa tapauksessa välimiesmenettelyn lopputulos eli kyseessä oleva tariffi olisi ollut väliintulijan kannalta sama, vaikka yksityinen sijoittaja olisi toiminut kantajan sijaan, ja se olisi välttämättä vahvistettu tavanomaisin markkinaehdoin. Edellä 130 kohdassa tarkoitettujen väitteidensä perusteella komissio katsoo todenneensa perustellusti toisen riidanalaisen päätöksen 44 kohdassa, ettei ollut tarpeen todeta, oliko kyseessä oleva tariffi markkinaehtojen mukainen, sen päättelemiseksi, että väliintulija ei ollut saanut etua, ja kyseisen päätöksen 45 kohdassa, ettei kyseisen tariffin laskelman kaikkia yksityiskohtia ollut tarpeen selostaa. Komission mukaan se, että kantaja on toiminut väliintulijaan nähden yksityisen sijoittajan tavoin, ei liity mitenkään siihen, onko välitystuomioistuin vahvistanut kyseessä olevan tariffin kantajan oikeina pitämien seikkojen ja menetelmien mukaan, sillä kantaja voi olla eri mieltä välitystuomiosta kenen tahansa muun asian hävinneen yksityisen sijoittajan tavoin. Kantaja toteaa komission mukaan ristiriitaisesti, että kyseisellä välitystuomiolla on ”määrätty” sille tariffi, vaikka kantaja on itse vapaasta tahdostaan yksityisenä sopimuspuolena allekirjoittanut tämän tariffin perustana olevan välityssopimuksen.

134    Komissio katsoo, että yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltaminen ei edellytä, että kantaja päättää turvautua välimiesmenettelyyn sellaisen taloudellisen ennakkotutkimuksen perusteella, jossa vertaillaan välimiesmenettelystä seuraavaa taloudellista etua suhteessa etuun, joka saadaan muita riidan ratkaisemiseksi käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja käyttämällä. Monet taloudelliset päätökset perustuvat pääosin laadullisiin arvioihin, kuten tässä tapauksessa arvioon, jonka mukaan riita on tarpeen ratkaista nopeasti, eivätkä taloudellisen tutkimuksen määrällisiin arvioihin, jotka koskevat yrityksen tulevaa kannattavuutta pääomasijoituksen seurauksena. Yksityinen sijoittaja ‑arviointiperuste edellyttää tällaista ennakkotutkimusta vain sellaisten toimien ja transaktioiden osalta, joiden toteuttamista varten asiantuntevat yksityiset sijoittajat sitä yleensä vaativat, eikä näin ole turvauduttaessa välimiesmenettelyyn, kuten tässä tapauksessa.

135    Kun otetaan huomioon yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen noudattaminen ja siten se, ettei väliintulijalle ole koitunut etua, komissio katsoo, ettei sillä ole mitään syytä korvata jälkikäteen omalla arvioinnillaan välitystuomioistuimen arviointia. Komissio katsoo sen sijaan, että kun välitystuomioistuimen tai valtion yleisen tuomioistuimen ratkaisu merkitsee valtiontuen myöntämistä, sillä on toimivalta antaa kielteinen päätös, joka saa etusijan tällaiseen ratkaisuun nähden. Lisäksi kantajan väitteet, jotka koskevat välitystuomioistuimen pitämistä tuomioistuimena ja välitystuomion katsomista Kreikan valtiosta johtuvaksi, ovat tehottomia, sillä toinen riidanalainen päätös perustuu ainoastaan edun puuttumiseen. Kysymys siitä, voidaanko välitystuomioistuinta pitää SEUT 267 artiklassa tarkoitettuna valtion tuomioistuimena, ei liity mitenkään tällaisen edun saamiseen.

136    Komission mukaan väitteet, joiden mukaan se ei ole tutkinut sovellettavia oikeussääntöjä, markkinoiden järjestämistä ja toimintaa, väliintulijan kulutusprofiilin merkitystä, DEI:n kustannustekijöitä ja sen kustannusten määrittämiseksi käytettyä menetelmää, ja väite, jonka mukaan välitystuomioistuin on laskenut kyseessä olevan tariffin virheellisesti, kohdistuvat yksinomaan välitystuomioon, eikä niillä osoiteta, että kantaja ei olisi toiminut yksityisen sijoittajan tavoin. Toinen riidanalainen päätös perustuu kuitenkin yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltamiseen, minkä seurauksena siinä katsotaan, ettei etua ole annettu. Kyseinen päätös heijastaa joka tapauksessa tältä osin merkityksellisten seikkojen arviointia, jossa on otettu huomioon ohjeellisesti Kreikan sähkömarkkinoita koskeva sääntely (18, 20, 21, 29, 33, 37, 40 ja 41 kohta ja alaviitteet 5, 6 ja 13–18), väliintulijan kulutusprofiili (31 kohta ja alaviite 3), kantajan erityispiirteet sähköntuottajana ja ‑toimittajana (30 kohta ja alaviite 7) ja kantajan ja väliintulijan välisen riidan yleinen tilanne (2.1 ja 2.2 jakso ja 34–38 ja 42 kohta). Kantaja ei ole kyseenalaistanut näiden parametrien arviointia yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltamisen yhteydessä vaan ainoastaan kyseessä olevan tariffin. Komissio katsoo näin ollen, että se on tutkinut välimiesmenettelyn lopputulosta kaikkien asiaa koskevien seikkojen kannalta.

137    Väliintulija vastustaa pyrkimystä muuttaa komissio ja unionin yleinen tuomioistuin elimiksi, jotka valvovat välitystuomion laillisuutta. Kantaja ei ole väliintulijan mukaan näyttänyt, että se ei olisi toiminut yksityisen sijoittajan tavoin silloin, kun se päätti saattaa riidan välimiesmenettelyyn välityssopimuksen ehtojen mukaisesti, tai välimiesmenettelyn aikana. Lisäksi välitystuomiossa on vahvistettu paljon korkeampi tariffi kuin se, jota väliintulija on pitänyt oikeana ja kohtuullisena. Koska Kreikan oikeuden mukaan välitystuomio vastaa tuomioistuimen ratkaisua ja on täytäntöönpanokelpoinen, se on luopunut oikeudesta valittaa välitystuomiosta toimivaltaisiin tuomioistuimiin.

3)     Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

i)     Yhteenveto toisessa riidanalaisessa päätöksessä esitetyistä merkityksellisistä perusteluista

138    Siltä osin kuin kyse on kolmannen, neljännen ja viidennen kanneperusteen kohteena olevista yksityinen toimija ‑periaatteen soveltamisesta (ks. tuomio 6.3.2018, komissio v. FIH Holding ja FIH Erhvervsbank, C‑579/16 P, EU:C:2018:159, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja edun antamisesta, toisen riidanalaisen päätöksen 37–48 kohdasta ilmenee komission katsovan, että kun otetaan huomioon kantajan ja väliintulijan välisen riidan taustalla olevat olosuhteet, sen pitkä kesto ja sen epätodennäköisyys, että kantaja voittaisi asian yleisissä tuomioistuimissa hyväksyttävässä ajassa, asiantunteva markkinataloustoimija olisi DEI:n tilanteessa valinnut välimiesmenettelyn kattaakseen ainakin osan maksamattomasta velasta ja hyväksynyt sen, että sovellettavan tariffin vahvistaa asiantuntijoista muodostuva välitystuomioistuin, jonka harkintavaltaa rajoittavat välityssopimukseen sisältyviin parametreihin rinnastettavat parametrit (kyseisen päätöksen 37–39 kohta).

139    Komissio korostaa tältä osin asiantuntijoiden asiantuntemusta ja riippumattomuutta (toisen riidanalaisen päätöksen 40 ja 41 kohta) sekä ennalta määritettyjä selviä ja objektiivisia parametrejä, joiden perusteella kyseessä oleva tariffi on määritettävä ja jotka rajaavat välimiesten harkintavallan käyttöä, eli suurjänniteasiakkaisiin Kreikan energiamarkkinoilla sovellettavia hinnoitteluperiaatteita, joihin myös RAE olisi tukeutunut, jos sen olisi pitänyt vahvistaa sähköntoimitustariffit asetuksella, ja tarvetta ottaa huomioon väliintulijan kulutusprofiili ja kantajan kustannusrakenne (kyseisen päätöksen 42 kohta).

140    Komissio päättelee tästä, että kantajan tilanteessa oleva asiantunteva yksityinen sijoittaja olisi tehnyt välityssopimuksen, joka sisältää tällaiset erityispiirteet, minkä vuoksi kyseisen välityssopimuksen kriteerit vastasivat markkinaehtoja eikä niiden vaikutuksena voinut olla edun antaminen väliintulijalle (toisen riidanalaisen päätöksen 43 kohta).

141    Komissio täsmentää toisen riidanalaisen päätöksen 44–48 kohdassa, että näissä olosuhteissa ei ollut tarpeen määrittää, oliko välitystuomiosta seuraavan kyseessä olevan tariffin tarkka määrä markkinaehtojen mukainen. Välimiesmenettelyn lopputulos on yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen mukainen, jos tariffin vahvistamiseksi sovitut parametrit on määritelty ennalta objektiivisten markkinoihin perustuvien kriteerien perusteella siten, että tällainen sijoittaja olisi asian olosuhteissa hyväksynyt riidan ratkaisemisen välimiesmenettelyssä. Ei ole myöskään tarpeen tehdä monitahoisia taloudellisia arviointeja kyseessä olevan tariffin tarkasta laskelmasta ja korvata välitystuomioistuimen arviointia, koska tämä tariffi on markkinaehtojen mukainen välityssopimuksessa ennalta määritettyjen parametrien loogisena seurauksena. Komissio huomauttaa tältä osin, että kantaja oli allekirjoittanut kyseisen välityssopimuksen kyseenalaistamatta näitä parametrejä markkinaehtojen vastaisina. Lisäksi on otettava huomioon, että asiantunteva yksityinen sijoittaja ei voisi vaikuttaa tällaisten parametrien perusteella käydyn välimiesmenettelyn lopputulokseen lukuun ottamatta mahdollisuutta valittaa kyseisestä tuomiosta yleiseen tuomioistuimeen. Kyseessä oleva tariffi on sitä paitsi edelleen Euroopassa vuonna 2013 metallialan yrityksiin sovellettuja sähkön keskimääräisiä tariffeja korkeampi.

142    Kolmannen ja neljännen kanneperusteen sekä viidennen kanneperusteen ensimmäisen ja toisen osan valossa on arvioitava, saattoiko komissio perustellusti yhtäältä tyytyä soveltamaan yksityinen toimija ‑periaatetta kantajan päätökseen hyväksyä välityssopimuksen allekirjoittamisella riidan saattaminen välimiesmenettelyyn ja toisaalta luopua sen tarkistamisesta, merkitsikö välitystuomio, jolla vahvistettiin kyseessä oleva tariffi, väliintulijalle annettavaa etua, joka ei vastaa tavanomaisia markkinaehtoja, ilman että komissiolla olisi ollut epäilyjä tai vakavia vaikeuksia SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen myöntämisen arvioimisessa. Tässä tarkoituksessa on aluksi palautettava mieleen, miten komission ja kansallisten tuomioistuinten toimivalta ja velvollisuudet jakautuvat tältä osin, kun otetaan huomioon, että välitystuomioistuin on mahdollisesti tarpeen rinnastaa tällaiseen tuomioistuimeen.

ii)  Toimivallan ja velvollisuuksien jakautuminen komission ja kansallisten tuomioistuinten välillä

143    Valtiontukien valvontajärjestelmän toteuttaminen kuuluu yhtäältä komissiolle ja toisaalta kansallisille tuomioistuimille, ja niiden tehtävät ovat toisiaan täydentävät mutta erilliset. Vaikka kansallisilla tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa ratkaista sitä, soveltuuko valtiontuki sisämarkkinoille, sillä tämä osa valvonnasta kuuluu komission yksinomaiseen toimivaltaan, kansalliset tuomioistuimet huolehtivat siihen saakka, kunnes komissio tekee lopullisen päätöksen, yksityisten oikeuksien suojaamisesta silloin, kun SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrättyä velvollisuutta ilmoittaa valtiotuesta etukäteen komissiolle on jätetty noudattamatta. Tätä varten kansallisten tuomioistuinten käsiteltäväksi voidaan saattaa asioita, joissa ne joutuvat tulkitsemaan ja soveltamaan SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontuen käsitettä erityisesti sen määrittämiseksi, olisiko toimenpiteen, joka on toteutettu noudattamatta SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrättyä ennakkovalvontamenettelyä, osalta pitänyt noudattaa mainittua menettelyä vai ei (ks. vastaavasti tuomio 15.9.2016, PGE, C-574/14, EU:C:2016:686, 30–32 kohta; tuomio 26.10.2016, DEI ja komissio v. Alouminion tis Ellados, C‑590/14 P, EU:C:2016:797, 95–98 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 23.1.2019, Fallimento Traghetti del Mediterraneo, C-387/17, EU:C:2019:51, 54 ja 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

144    Jos kansalliset tuomioistuimet päätyvät toteamaan, että kyseisestä toimenpiteestä olisi tosiasiallisesti pitänyt ilmoittaa komissiolle, niiden on selvitettävä, onko asianomainen jäsenvaltio noudattanut tätä velvollisuutta, ja jos näin ei ole, todettava kyseinen toimenpide sääntöjenvastaiseksi. Niiden on nimittäin tehtävä SEUT 108 artiklan 3 kohdan rikkomisesta kaikki päätelmät kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti sekä tukitoimenpiteiden toteuttamista koskevien toimien pätevyyden osalta että tämän määräyksen vastaisesti myönnetyn rahallisen tuen takaisin perimisen osalta (ks. vastaavasti tuomio 26.10.2016, DEI ja komissio v. Alouminion tis Ellados, C‑590/14 P, EU:C:2016:797, 99 ja 100 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

145    Lisäksi valtiontukia koskevien sääntöjen soveltaminen perustuu yhtäältä kansallisten tuomioistuinten ja toisaalta komission ja unionin tuomioistuinten väliseen vilpittömän yhteistyön velvollisuuteen ja tässä yhteistyössä kukin niistä toimii sille EUT-sopimuksessa osoitetun tehtävän mukaisesti. Tässä yhteistyössä kansallisten tuomioistuinten on toteutettava kaikki yleis- tai erityistoimenpiteet, joilla voidaan varmistaa unionin oikeudesta johtuvien velvoitteiden täyttäminen, ja pidättäydyttävä toimenpiteistä, jotka voisivat vaarantaa perussopimuksen tavoitteiden toteutumisen, kuten SEU 4 artiklan 3 kohdasta ilmenee. Kansallisten tuomioistuinten on siten erityisesti pidättäydyttävä tekemästä komission päätöksen vastaisia päätöksiä (ks. vastaavasti tuomio 15.9.2016, PGE, C-574/14, EU:C:2016:686, 33 kohta ja tuomio 26.10.2016, DEI ja komissio v. Alouminion tis Ellados, C‑590/14 P, EU:C:2016:797, 105 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

146    Tästä seuraa, että SEUT 108 artiklan 3 kohdan kolmannen virkkeen, luettuna yhdessä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen käsitteen kanssa, välittömän oikeusvaikutuksen perusteella kansalliset tuomioistuimet toteuttavat unionin tuomioistuinten valvonnan alaisuudessa toimivan komission rinnalla täydentävää tehtävää valtiontukisääntöjen tehokasta täytäntöönpanoa varten, erityisesti varmistamalla, että kansalliset viranomaiset noudattavat näitä sääntöjä.

147    Toisaalta kansalliset tuomioistuimet saattavat itse laiminlyödä SEUT 107 artiklan 1 kohdan ja SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaiset velvollisuutensa ja näin mahdollistaa sääntöjenvastaisen tuen myöntämisen tai sen jatkumisen tai jopa tulla tämän välineeksi. Unionin tuomioistuin on katsonut, että välitoimista päättävä kansallinen tuomioistuin voi laiminlyödä ilmoitusvelvollisuuden ja rikkoa SEUT 108 artiklan 3 kohdan kolmannen virkkeen mukaista tuen täytäntöönpanokieltoa lykkäämällä väliaikaisesti ja ex nunc suosituimmuustariffiin perustuvan pitkäaikaisen sähköntoimitussopimuksen irtisanomisen vaikutuksia (ks. vastaavasti tuomio 26.10.2016, DEI ja komissio v. Alouminion tis Ellados, C-590/14 P, EU:C:2016:797, 107 ja 108 kohta). Samoin silloin, kun kansallinen tuomioistuin jatkaa sääntöjenvastaisen tuen myöntämistä tai mahdollistaa sen täytäntöönpanon tämän tuen sisämarkkinoille soveltumattomaksi toteavasta komission lopullisesta päätöksestä huolimatta, unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen nojalla on jätettävä soveltamatta sääntöä, jolla vahvistetaan kyseisen tuomioistuinratkaisun oikeusvoiman periaate (ks. vastaavasti tuomio 18.7.2007, Lucchini, C-119/05, EU:C:2007:434, 61–63 kohta; tuomio 11.11.2015, Klausner Holz Niedersachsen, C-505/14, EU:C:2015:742, 41–45 kohta ja tuomio 4.3.2020, Buonotourist v. komissio, C‑586/18 P, EU:C:2020:152, 94 ja 95 kohta).

148    Unionin tuomioistuin on tältä osin täsmentänyt, että tilanteessa, jossa valtion toimenpidettä koskeva kansallisen tuomioistuimen tuomio on annettu ennen komission päätöstä, tämä seikka ei voi olla esteenä sille, että komissio käyttää sille EUT-sopimuksessa annettua yksinomaista toimivaltaa arvioida tukitoimenpiteiden soveltuvuutta sisämarkkinoille. Tällaisen toimivallan käyttäminen merkitsee sitä, että komissio voi SEUT 108 artiklan nojalla tutkia, onko toimenpide valtiontukea, josta olisi pitänyt ilmoittaa komissiolle kyseisen artiklan 3 kohdan mukaisesti tilanteessa, jossa jäsenvaltion viranomaiset ovat katsoneet, ettei kyseinen toimenpide täytä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa vahvistettuja edellytyksiä, myös silloin, kun kyseiset viranomaiset ovat tältä osin noudattaneet kansallisen tuomioistuimen arviointia (ks. vastaavasti tuomio 4.3.2020, Buonotourist v. komissio, C‑586/18 P, EU:C:2020:152, 92 ja 93 kohta).

149    Näiden oikeuskäytännön mukaisten periaatteiden valossa on tutkittava, onko välitystuomioistuinta pidettävä kreikkalaista yleistä tuomioistuinta muistuttavana elimenä, jonka arviointi komission olisi pitänyt tarkistaa voidakseen sulkea pois kaikki epäilyt tai vakavat vaikeudet siltä osin, merkitsikö kyseessä oleva tariffi SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua etua.

iii)  Väliintulijalle annettu etu

–       Välitystuomioistuimen valtiollinen luonne

150    Edellä 148 kohdassa kuvatun kaltaisen tilanteen on todettava vastaavan esillä olevaa tilannetta lukuun ottamatta sitä, että välitystuomio on välitystuomioistuimen eikä valtion yleisen tuomioistuimen antama ratkaisu.

151    Tässä tapauksessa välitystuomioistuin on välitystuomiolla antanut oikeudellisesti sitovan ratkaisun, jolla on vahvistettu kyseessä oleva tariffi, joka voi tuottaa etua väliintulijalle, jos se ei vastaa tavanomaisia markkinaehtoja, ja siten merkitä valtiontukea, jota Kreikan valtio ei ole ilmoittanut SEUT 108 artiklan 3 kohdan nojalla. Kantajan esittämät seikat, joita komissio ei ole riitauttanut vaan jotka ainoastaan väliintulija on kyseenalaistanut vähäisin perusteluin, osoittavat, että välitystuomioistuimella, sellaisena kuin se on perustettu RAE:n yhteyteen lain nro 4001/2011 37 §:llä, siinä käytävällä välimiesmenettelyllä sekä sen ratkaisuilla on vastaavat ominaispiirteet kuin kreikkalaisilla yleisillä tuomioistuimilla, niissä käytävillä oikeudenkäynneillä ja niiden ratkaisuilla.

152    Tämä ilmenee muun muassa seuraavista kriteereistä.

153    Lain nro 4001/2011 37 §:n nojalla perustetut välitystuomioistuimet hoitavat samanlaista lainkäyttötehtävää kuin yleiset tuomioistuimet ja jopa korvaavat nämä tuomioistuimet siltä osin kuin välimiesmenettelyn aloittaminen vie niiltä niiden toimivallan.

154    Välimiesten, jotka valitaan RAE:n puheenjohtajan päätöksellä vahvistetusta luettelosta, on osoitettava riippumattomuutensa ja puolueettomuutensa ennen kuin heidät nimitetään (lain nro 4011/2011 37 §:n 4 momentti ja RAE:n välimiesmenettelyä koskevien sääntöjen 6 §:n 1 ja 2 momentti).

155    Välimiesmenettelyä säännellään Kreikan siviiliprosessilain (Kodikas politikis dikonomias) säännöksillä, joita täydennetään RAE:n välimiesmenettelyä koskevilla säännöillä (RAE:n päätös nro 261/2012, osa I, johdanto).

156    Välitystuomioistuimen ratkaisut ovat oikeudellisesti sitovia, ne ovat oikeusvoimaisia (RAE:n välimiesmenettelyä koskevien sääntöjen 14 §:n 8 momentti) ja kelpaavat täytäntöönpanoperusteiksi Kreikan siviiliprosessilain asiaa koskevien säännösten mukaisesti (ks. muun muassa 896 ja 904 §).

157    Välitystuomioistuinten ratkaisuista voidaan valittaa yleiseen tuomioistuimeen, minkä osoittaa kantajan välitystuomiosta tekemä valitus Efeteio Athinoniin (ks. edellä 12 kohta).

158    Tästä seuraa, että kantaja on osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että lain nro 4001/2011 37 §:n mukaisesti perustetut ja toimivat välitystuomioistuimet ovat erottamaton osa Kreikan valtion oikeusjärjestelmää. Edes unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa esittämän nimenomaisen ja täsmällisen kysymyksen jälkeen komissio ei ottanut kantaa siihen, voidaanko näiden ominaispiirteiden vuoksi välitystuomioistuin rinnastaa valtion yleiseen tuomioistuimeen, vaan se tyytyi toistamaan, että sen oli riittävää lausua väliintulijalle annetun edun puuttumisesta soveltamalla yksityinen toimija ‑periaatetta kantajan päätökseen saattaa riita välimiesmenettelyyn, minkä se teki toisessa riidanalaisessa päätöksessä.

159    Toisin kuin komissio esitti istunnossa, kuitenkin välitystuomioistuinta, joka ratkaisee asian laissa säädetyssä välimiesmenettelyssä ja vahvistaa sähkötariffin oikeudellisesti sitovalla ratkaisulla, josta voidaan valittaa valtion tuomioistuimiin ja joka on oikeusvoimainen ja kelpaa täytäntöönpanoperusteeksi, kuten välitystuomio, on pidettävä kreikkalaisen yleisen tuomioistuimen tavoin elimenä, joka käyttää julkista valtaa, kun otetaan huomioon välitystuomioistuimen luonne, sen toiminnan asiayhteys, sen tavoite ja siihen sovellettavat säännöt (ks. edellä 151–157 kohta).

–       Komission velvollisuus tarkistaa, onko välitystuomiolla annettu etu

160    Oikeuskäytännöstä käy kylläkin ilmi, että yksityinen toimija ‑periaatetta ei voi soveltaa välitystuomioon sellaisenaan, koska välitystuomioistuin on rinnastettava valtion yleiseen tuomioistuimeen (ks. vastaavasti tuomio 11.12.2019, Mytilinaios Anonymos Etairia – Omilos Epicheiriseon, C‑332/18 P, EU:C:2019:1065, 133 ja 134 kohta) (ks. edellä 150–159 kohta). Edellä 148 kohdassa mainittujen toimivaltuuksiensa ja velvollisuuksiensa nojalla komission oli kuitenkin kaikkien asetuksen 2015/1589 4 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitettujen epäilyjen poissulkemiseksi tutkittava, vastasiko välitystuomiolla vahvistetun tariffin kaltainen valtion toimenpide, jota ei ole ilmoitettu mutta josta on tehty kantelu, SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontuen käsitettä ja täyttikö se etua koskevan edellytyksen, jota komissio väittää soveltaneensa tässä tapauksessa.

161    Komissiolla on keskitetty ja yksinomainen vastuu taata unionin tuomioistuinten valvonnassa SEUT 107 artiklan noudattaminen ja SEUT 108 artiklan täytäntöönpano ja velvollisuus tarkistaa, tarvittaessa käyttämällä asiantuntijoita, merkitseekö valtion toimenpide etua, joka ei vastaa tavanomaisia markkinaehtoja (ks. vastaavasti tuomio 16.9.2004, Valmont v. komissio, T-274/01, EU:T:2004:266, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 9.12.2015, Kreikka ja Ellinikos Chrysos v. komissio, T-233/11 ja T-262/11, EU:T:2015:948, 91 kohta ja tuomio 16.3.2016, Frucona Košice v. komissio, T-103/14, EU:T:2016:152, 164–179 kohta).

162    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan taloudellisen edun myöntämistä koskevan edellytyksen täyttävät toimenpiteet, joilla muodossa tai toisessa voidaan suosia yrityksiä suoraan tai välillisesti tai joita on pidettävä sellaisena taloudellisena etuna, jota edunsaajayritys ei olisi saanut tavanomaisin markkinaehdoin. Toisaalta näin ei ole, jos tukea saanut yritys saattoi saada saman edun kuin etu, joka sille annettiin valtion varoista, olosuhteissa, jotka vastaavat tavanomaisia markkinaehtoja (ks. vastaavasti tuomio 21.12.2016, Club Hotel Loutraki ym. v. komissio, C‑131/15 P, EU:C:2016:989, 70 ja 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

163    Lisäksi silloin, kun komission on tutkittava, voidaanko tietyt toimenpiteet luokitella valtiontueksi siitä syystä, että viranomaiset eivät olleet toimineet samoin kuin yksityinen myyjä olisi toiminut, komission on tehtävä monitahoinen taloudellinen arviointi, jota valvoessaan unionin tuomioistuimet eivät voi korvata komission taloudellista arviointia omalla arvioinnillaan (ks. vastaavasti tuomio 24.10.2013, Land Burgenland ym. v. komissio, C‑214/12 P, C‑215/12 P ja C‑223/12 P, EU:C:2013:682, 77 ja 78 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tämä arviointi koskee soveltuvin osin tilannetta, jossa kantajan kaltainen valtion määräysvallassa oleva yritys myy sähköä, mistä voi koitua ostajalle taloudellista etua, joka ei ole tavanomaisten markkinaehtojen mukaista. Samoin kuin julkisten maa-alueiden myynnissä alle markkinahinnan voi olla kyse valtiontuesta (ks. vastaavasti tuomio 16.7.2015, BVVG, C-39/14, EU:C:2015:470, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), se, että tällainen yritys myy sähköä alle markkinahinnan, voi merkitä ostajalle edunsaajana etua, joka johtaa valtion varojen pienenemiseen valtion luopuessa sähkön markkina-arvon ja tämän ostajan maksaman alemman hinnan erotuksesta.

–       Komission velvollisuus tehdä monitahoisia taloudellisia ja teknisiä arviointeja edun saamisen määrittämiseksi

164    Kun otetaan huomioon nämä oikeuskäytännön periaatteet ja kantajan kanteluissaan esittämät väitteet ja perustelut, voidakseen poissulkea kaikki asetuksen 2015/1589 4 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitetut epäilyt komissiolla ei ollut oikeutta luopua yhtäältä sen tutkimisesta, merkitsikö välitystuomio edun antamista (ks. edellä 160–163 kohta), ja toisaalta monitahoisten taloudellisten arviointien, jotka koskevat muun muassa kyseessä olevan tariffin yhteensopivuutta tavanomaisten markkinaehtojen kanssa, tekemisestä. Komissio ei voi myöskään välttää tätä valvontavelvollisuutta sillä perusteella, että pitkään kestäneen riidan jälkeen kantaja ja väliintulija olivat tehneet välityssopimuksen, joka käsittää kyseisen tariffin ennalta määrittämiseksi tarkoitetut kriteerit, ja päättäneet saattaa riidan välimiesmenettelyyn, jonka lopputulos oli kyseisen välityssopimuksen ”looginen seuraus”.

165    Kuten komissio toteaa, oikeuskäytännössä ei ole vahvistettu SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun edun toteamiseksi sille yleistä velvollisuutta tehdä kaikissa yksittäistapauksissa monitahoista analyysia hypoteettisesta markkinahinnasta, jonka tietyn toimenpiteen edunsaaja olisi maksanut ilman tätä toimenpidettä. Siten tilanteessa, jossa annetaan ilmeinen etu, joka seuraa yrityksiltä tavanomaisesti laskutetun sähkötariffin ja myönnetyn suosituimmuustariffin välisen erotuksen hyvitysjärjestelystä, joka rahoitetaan kantamalla veronluonteinen maksu, unionin tuomioistuin on edellyttänyt sellaisten erityisten olosuhteiden osoittamista, joiden vuoksi tällainen analyysi on tarpeen (ks. vastaavasti määräys 21.1.2016, Alcoa Trasformazioni v. komissio, C‑604/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:54, 38–40 kohta, jolla pysytetään tuomio 16.10.2014, Alcoa Trasformazioni v. komissio, T-177/10, EU:T:2014:897, 82–84 kohta).

166    On kuitenkin todettava, että esillä olevan asian tosiseikat eivät ole verrattavissa tosiseikkoihin edellä 165 kohdassa mainittuun oikeuskäytäntöön johtaneessa asiassa, jossa edun saamisesta ei ollut epäilyjä. Tässä tapauksessa kyseessä olevaan tariffiin liittyvä mahdollinen etu on paitsi asianosaisten kesken riidanalainen myös vaikeasti määritettävissä, mistä ovat osoituksena välitystuomioistuimessa esitetyt yksityiskohtaiset ja monitahoiset perustelut välimiesten enemmistön ja vähemmistön mielipiteille, joista vähemmistön mielipiteen mukaan välimiesten enemmistön arviointi ei ole perusteltu juuri tämän asian yhteydessä riitautettujen seikkojen osalta. Komissio ei siis voinut päätellä, ettei kyse ollut tässä oikeuskäytännössä tarkoitetuista erityisistä olosuhteista, joiden perusteella se olisi voinut luopua tällaisesta edun saamista koskevasta arvioinnista, eikä myöskään sulkea pois kaikkia epäilyjä tältä osin toisen riidanalaisen päätöksen 43–48 kohdassa esitetyn arviointinsa perusteella. Komissio ei voi perustellusti väittää etenkään, että välityssopimuksen kriteerit, luettuina RAE:n päätöksissä nro 692/2011 ja 798/2011 esitettyjen epämääräisten seikkojen valossa, olisivat määrittäneet ennalta riittävän täsmällisesti välimiesmenettelyn lopputuloksen siten, että tätä lopputulosta olisi pidettävä kyseisten kriteerien ”loogisena” ja kantajan ennakoitavissa olevana ”seurauksena”. Sen sijaan tilanne, jossa komissio oli kantajan toisen kantelun seurauksena, on verrattavissa tilanteeseen, jossa yleisessä siviilituomioistuimessa nostetaan kanne yksityisoikeudellisen sopimuksen, jonka sisältö on asianosaisten kesken riidanalainen, määräysten tulkintaa ja selvennystä varten, ja jolloin komissio katsoo voivansa harjoittaa valvontavaltaa, minkä osoittavat esillä olevaan asiaan nähden rinnakkaisen asian tosiseikat 11.12.2019 annetun tuomion Mytilinaios Anonymos Etairia – Omilos Epicheiriseon (C‑332/18 P, EU:C:2019:1065) taustalla.

167    Erityiset olosuhteet, joiden vuoksi komission olisi pitänyt tutkia huolellisesti, riittävällä tavalla ja kattavasti (ks. edellä 116 ja 117 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö), oliko välitystuomiolla mahdollisesti myönnetty väliintulijalle etu, ja tehdä tältä osin monitahoisia taloudellisia ja teknisiä arviointeja ennen kuin se sulkee pois kaikki epäilyt tai vakavat vaikeudet siltä osin, jäävätkö SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen käsitteen edellytykset täyttymättä, ovat seuraavat.

168    Ensinnäkin välityssopimuksessa todetaan ainoastaan, että väliintulija ja kantaja ”sopivat yhdessä turvautuvansa lain nro 4001/2011 37 §:ssä tarkoitettuun välimiesmenettelyyn, jotta suurjänniteasiakkaita koskevan hinnoittelun perusperiaatteiden mukaisesti, sellaisina kuin RAE on esittänyt ne päätöksessään nro 692[/2011], kun otetaan myös huomioon – – päätös nro 798[/2011] ja – – välitystuomio nro 8/2010, RAE saattaa ajan tasalle ja mukauttaa 5.10.2010 laadittuun [sähköntoimitus]sopimuksen luonnokseen sisältyvät hinnoitteluehdot [puite]sopimuksen toteuttamiseksi ja laatii [kyseisten] päätösten perusteella – – osapuolten välillä 6.6.2011 alkaen sovellettavat sähköntoimituksen sopimusehdot siten, että nämä ehdot vastaavat [väliintulijan] kulutusprofiilia ja kattavat vähintään [kantajan] kustannukset”. Toisin kuin komissio katsoo, on todettava, että erityisesti ”[väliintulijan] kulutusprofiilia” ja ” [kantajan] kustannuksia” koskevien kriteerien perusteella ei voida helposti päätellä tavoitellun sähkötariffin asianmukaista määrää, minkä vahvistaa yksityiskohtainen ja monitahoinen analyysi, joka välitystuomioistuimen oli tältä osin tehtävä (ks. jäljempänä 171–184 kohta).

169    Hinnoittelumenetelmän osalta RAE:n päätöksessä nro 692/2011 ainoastaan todetaan, että ”hintojen on vastattava todellisia sähkön hankintakustannuksia – – ja katettava tuotantokustannukset, sellaisina kuin ilmenevät tukkumarkkinoilla – –, markkinointitoiminnan ja asiakashallinnan kustannukset – – ja kohtuullinen voitto”. ”Merkittävien asiakkaiden”, joita ovat ”keski- ja suurjänniteasiakkaat”, kuten väliintulija, osalta määrätään mahdollisuudesta ”tarjota yksilöityjä tariffeja, jotka on mukautettu näiden asiakkaiden erityispiirteisiin ja tarjottuihin palveluihin, joista on sovittu toimittajan ja asiakkaan välillä”. Sähköntoimituksen laskutuksen on voitava erityisesti ”vastata mahdollisimman hyvin lyhytaikaisia ja pitkäaikaisia kustannuksia, jotka aiheutuvat kuormituskäyrän muodosta ja kuluttajaryhmien kulutuksen määrästä sähköntuotantojärjestelmässä”. Lisäksi ”eri asiakasryhmille voidaan tarjota eri hintoja” muun muassa kuormituskäyrän ja kuormituskertoimen mukaan. ”Tariffien eriyttäminen kellonajan, päivän tai vuodenajan mukaan edellyttää, että käytettävissä on erityisiä toimenpiteitä” ja että ”alueita ja tariffeja vahvistettaessa otetaan huomioon asianomaisen asiakasryhmän kuormituskäyrä”. ”Hyvin merkittävän kulutuksen osalta on otettava huomioon myös myönteinen tai kielteinen lopputulos, joka näiden hyvin merkittävien kuluttajien toiminnalla voi olla, sillä niiden kulutus voi yksinään vaikuttaa järjestelmän toimintaan ja siis sen kokonaiskustannuksiin”. Tästä seuraa, että RAE:n päätöksessä nro 692/2011 ilmoitetut hinnoittelukriteerit käsittävät vain menetelmää koskevan rajauksen, jolla on tarkoitus määrittää asian kannalta merkitykselliset kustannukset ja vahvistaa sähkötariffi, eikä niillä voi määrittää riittävästi ennalta sen täsmällistä määrää.

170    Kantajan ja väliintulijan välisen riidan ratkaisemiseksi sovellettavien kriteerien osalta myöskään RAE:n päätöksessä nro 798/2011 ei ole riittävän selviä ja täsmällisiä tietoja. Kyseisessä päätöksessä todetaan, että ”mahdollisuudella käydä neuvotteluja [suurjännite]asiakkaiden ja erityisesti sellaisen asiakkaan, jolla on [väliintulijan] kulutusprofiili, joka on noin 5 prosenttia kokonaiskulutuksesta yhteenliitetyssä järjestelmässä, ja pääasiallisen toimittajan eli [kantajan] välillä on tarkoitus selvittää ja ilmaista määrällisesti sopimuksen optimointimahdollisuudet sisällyttämällä hintaan kaikki mahdolliset edut, jotka voivat ilmetä sekä resurssien päivittäisen ohjelmasuunnittelun yhteydessä että järjestelmän pitkäaikaisen kehityssuunnitelman yhteydessä, ja nämä edut voivat seurata suuresta kulutuksesta ja erityisesti [väliintulijan] volyymistä, sillä yksin sen kulutuksella voidaan perustella 300 MW/h:n sähköntuotantoyksikön rakentaminen ja kannattava toiminta, kun otetaan huomioon myös – – tämän kuluttajan merkittävä koko ja suuri kuormituskerroin”, ja että ”on selvää, että sillä, onko olemassa [väliintulijan] kokoista kuluttajaa vai ei, on ratkaiseva vaikutus sekä [kantajan] liiketoimintasuunnitelmiin että koko sähkömarkkinoihin”. Päätöksessä todetaan myös, että ”alhaisen kuormituksen tuntien lukumäärä voi – – muodostaa osan laskutusta edellyttäen, että neuvotteluosapuolet pääsevät yhteisymmärrykseen kulutuksen todellisista ehdoista ja energialähteiden yhdistelmästä, jolla voidaan tuottaa energiaa, sekä tavasta, jolla tätä sopimusehtoa voidaan muuttaa”. Päätöksessä todetaan lisäksi, että ”laskettaessa alhaisia hinnoittelutunteja ’hinnoittelun perusperiaatteiden’ mukaisesti on otettava huomioon myös [yhtäältä] kustannukset, jotka vältetään [väliintulijan] merkittävän kulutuksen vuoksi, erityisesti illan tunteina, jolloin ilman tätä kulutusta perusyksiköstä pitäisi katkaista virta, ja [toisaalta] tappiot, jotka voivat aiheutua kulutuksen pitkäaikaisesta pienenemisestä sellaisen asiakkaan menettämisen vuoksi, jonka kulutus on 5 prosenttia kokonaiskulutuksesta yhteenliitetyssä järjestelmässä”. Päätöksessä katsotaan, että ”ehdotetun [sähköntoimitus]sopimusta koskevan luonnoksen sanamuoto on syytä saattaa ajan tasalle ’sähkön hinnoittelun perusperiaatteiden’ (RAE:n päätös nro 692/2011) sekä niiden tässä asiakirjassa esitettyjen huomautusten perusteella, jotka koskevat erityisesti merkittävää ja ajallisesti vakaata kulutusta, kuten [väliintulijan] kulutusta”.

171    Siltä osin kuin kyse on välitystuomion sisällöstä, on todettava, että siinä otetaan kantaa ensinnäkin väliintulijan kulutusprofiiliin (ks. kyseisen välitystuomion 77–99 kohdassa selostettu välimiesten enemmistön mielipide) suurimpana energiankuluttajana, jonka osuus Kreikan suurjänniteasiakkaiden kokonaiskulutuksesta on noin 40 prosenttia ja joka oli riippuvainen kantajasta Kreikan ainoana toimittajana, jonka markkinaosuus on yli 98 prosenttia ja jolla on noin 70 prosenttia tuotantolaitoksista ja 100 prosenttia ruskohiilivoimaloista ja suurista vesivoimaloista.

172    Siltä osin kuin kyse on kantajan kustannusten ja kyseessä olevan tariffin määrittämisestä, välimiesten antamasta enemmistöratkaisusta ilmenee yhtäältä, että säänneltyä tariffia A-150 ei voida enää soveltaa Kreikan energiamarkkinoiden vapautumisen seurauksena (välitystuomion 100–112 kohta) ja että se on yhteensopimaton väliintulijan kulutusprofiilin kanssa ja siten välityssopimuksen kanssa (kyseisen välitystuomion 113–118 kohta), ja toisaalta, että järjestelmän marginaalihintaan perustuva tariffi ei vastaa kantajan kustannuksia (tämän välitystuomion 119–140 kohta).

173    Kun otetaan tältä osin huomioon mahdollisuus mukauttaa toimitustariffi muun muassa asiakkaan kulutusprofiilin, Kreikan energiamarkkinoiden rakenteen, kantajan määräävän aseman ja kantajan vuoden 2011 taseen perusteella, välitystuomioistuin katsoo, että on otettava huomioon paitsi sen toimituskustannukset, myös sen tuottajana saamat tulot (välitystuomion 127 ja 128 kohta). Välitystuomioistuin täsmentää, että nämä toimituskustannukset ja tulot on esitetty tässä taseessa sen energiantoimitusta koskevasta liiketoiminnasta erillisinä menoina (kustannuksina) ja siten tästä liiketoiminnasta erillisinä tuloina. Konsolidoidussa taseessa ilmoitetaan kuitenkin kantajan todellisiksi kustannuksiksi näiden kahden rahavirran välinen erotus, sillä tämä rahavirtojen sisäinen kirjanpitosiirto kantajan toimitus- ja tuotantoyksiköiden välillä perustuu niin kutsuttuun kahdenväliseen taloudelliseen sopimukseen (kyseisen välitystuomion 123 ja 124 kohta). Tässä yhteydessä välitystuomioistuin toteaa, että RAE:n päätöksessä nro 692/2011 viitataan energian todellisiin toimituskustannuksiin ja yhdistetään ne erityisesti energian tuotantokustannuksiin niin sanottujen poolien markkinoiden ja niiden yksittäisten mekanismien tavoin (tämän välitystuomion 125 kohta).

174    Välitystuomioistuimen mukaan järjestelmän marginaalihinta ei vastaa kantajan todellisia kustannuksia. Vertikaalisesti integroituneena yrityksenä kantajan todelliset kustannukset on vahvistettava vuosi- eikä tuntiperusteisesti, ja huomioon on otettava sen kaikkien energiantuotantolaitosten muuttuvat ja kiinteät kokonaiskustannukset korotettuina sen ”DAS-järjestelmässä” kolmansilta osapuolilta tekemistä ostoista aiheutuneilla kustannuksilla, joihin on lisätty kyseisen järjestelmän ulkopuolisille energiantoimittajille aiheutuneet kustannukset sovellettavien sääntöjen mukaisesti (välitystuomion 129 kohta). Välitystuomioistuin hylkää kantajan ehdotuksen tariffin määrittämisestä järjestelmän marginaalihinnan mukaan tilintarkastustoimiston laatiman raportin perusteella (kyseisen välitystuomion 131–140 kohta), koska RAE:n päätöksen nro 692/2011 mukaan energiantoimituksen hinta on määritettävä käyttäen menetelmää, joka ”heijastaa kuormituskäyrää ja kunkin kuluttajaryhmän kokonaiskulutusta ja jossa otetaan huomioon kunkin kuluttajan tai kuluttajaryhmän – – kuormituskäyrä koko järjestelmän kuormituskäyrän sijaan”. Välitystuomioistuin päättelee tästä, että kantajan ehdottamaa tariffia ei voida soveltaa väliintulijan kaltaiseen kuluttajaan (tämän välitystuomion 139 ja 140 kohta).

175    Tarkastellessaan väliintulijan ehdottamaa tariffia, joka perustuu kantajan kaikkien ruskohiilivoimaloiden muuttuviin ja kiinteisiin kustannuksiin, välitystuomioistuin toteaa, että RAE:n päätöksen nro 692/2011 mukaan tällaisen tariffin on sisällettävä tuotantokustannusten summa, toimitusten hallintokustannukset ja kohtuullinen voittomarginaali (välitystuomion 141–145 kohta), ja että se vastaa asiantuntija K:n kuvaamaa ”tariffia C”, joka sisältää kullekin kuluttajalle aiheutuvat pitkäaikaiset vähimmäiskustannukset ja jonka tämä asiantuntija katsoo perustuvan peruskuormalaitoksen eli ruskohiili- tai kivihiilivoimalan kokonaiskustannuksiin, toisin kuin kantajan ehdottama tariffi, joka perustuu järjestelmän marginaalihinnan ajallisesti painotettuun keskiarvoon (kyseisen välitystuomion 148 ja 149 kohta). Välitystuomioistuimen mukaan tämän kannan vahvistavat muut asiantuntijat, joiden lausunnot on esitetty tiivistäen kyseisen välitystuomion 150–154 kohdassa. Välitystuomioistuin päättelee tästä, että on energiamarkkinoilla vallitsevan täysin asianmukaisen käytännön mukaista periä väliintulijan kaltaiselta kuluttajalta ruskohiiltä käyttävien peruskuormalaitosten energian kokonaiskustannuksiin perustuva tariffi ja että tällainen tariffi on RAE:n päätöksessä nro 692/2011 vahvistettujen kriteerien mukainen (saman välitystuomion 155 ja 156 kohta).

176    Välitystuomioistuin hylkää kantajan tämän arvioinnin kyseenalaistamiseksi esittämät perustelut, koska kantajan ehdottama tariffi on ristiriidassa RAE:n päätösten nro 692/2011 ja 798/2011 kanssa siltä osin kuin se merkitsee sitä, että kokonaiskustannukset kohdistetaan samalla tavoin kaikille kuluttajille, jolloin kultakin niistä laskutetaan sama hinta jokaiselta vuorokauden tunnilta. Tämä ”horisontaalisen jakelun tariffi” johtaa huomattavasti korkeampiin hintoihin kotitalouksille ja muille kuluttajille, joilla ei ole tyypillistä kulutusprofiilia, eli kuluttajille, jotka käyttävät sähköä huippukuormituksen aikaan (välitystuomion 156–163 ja 169 kohta). Sama pätee kantajan väitteeseen, jonka mukaan ruskohiiltä käyttävien peruskuormalaitosten kustannukset eivät vastaa toimituskustannuksia, sillä välitystuomioistuimen käsiteltäväksi saatettu riita ei koske kantajan kustannuksia vaan nämä kustannukset kattavan ja väliintulijan kulutusprofiilin huomioon ottavan tariffin soveltamista päätöksen nro 692/2011 mukaisesti ja RAE:n päätökset nro 798/2011 ja 8/2010 huomioon ottaen. Välitystuomioistuin katsoo, että jos väliintulijan ehdottamaa hinnoittelua sovellettaisiin erikseen kaikkiin kuluttajiin tai kaikkiin kuluttajaryhmiin, kantaja voisi kattaa 100 prosenttia kustannuksistaan joka vuosi, mikä on hinnoittelun perusperiaatteiden mukaista ja täyttää välityssopimuksen ehdot (kyseisen välitystuomion 165 kohta). Välitystuomioistuin ei katso, että väliintulijan ehdottama hinnoittelu johtaisi ristisubventioon eri kuluttajaryhmien välillä tai voisi vääristää kilpailua, ja hylkää muut kantajan esittämät väitteet, joilla tämä arviointi kyseenalaistetaan (tämän välitystuomion 166–183 kohta).

177    Välityssopimuksessa määrättyjen toimitusehtojen kohtuullisuudesta välitystuomioistuin toteaa välitystuomion 184–207 kohdassa ennen kaikkea seuraavaa:

–        järjestelmän marginaalihintaan perustuvan tariffin, sellaisena kuin kantaja on sitä ehdottanut, soveltaminen väliintulijaan on ristiriidassa välityssopimuksen kanssa, koska kyseinen tariffi ei vastaa kantajan todellisia kustannuksia (185 ja 186 kohta)

–        tariffin A-150 soveltaminen väliintulijaan on ristiriidassa välityssopimuksen kanssa (187 kohta)

–        kaikista ehdotetuista hinnoittelumenetelmistä välityssopimuksen mukainen on ainoastaan menetelmä, jonka mukaisesti vahvistetaan yhtenäisen alueen kiinteä tariffi, joka jakautuu vuoden kaikille tunneille ja perustuu kantajan ruskohiilivoimaloiden kustannuksiin (188 kohta)

–        sopimusluonnos on saatettava ajan tasalle, sitä on muutettava ja se on mukautettava edellä esitetyn mukaisesti; tässä tarkoituksessa on määritettävä kyseiseen tariffiin perustuva hinta, joka vastaa väliintulijan kulutuksen erityispiirteitä ja kattaa vähintään kantajan kustannukset kyseessä olevana ajanjaksona (189 kohta)

–        kantaja ei ole esittänyt riittävästi tietoja ruskohiilivoimaloidensa todellisista kustannuksista kyseessä olevana ajanjaksona (191 kohta)

–        kivi- ja ruskohiilivoimaloiden, jotka olisi voitu rakentaa tai rakennetaan tulevaisuudessa, tuotantokustannuksista toimitettuja tietoja ei voida ottaa huomioon, koska ne eivät liity kyseessä olevana ajanjaksona olemassa olevien voimalaitosten kustannuksiin (193 kohta)

–        kantajan ruskohiilivoimaloiden kustannuksista kyseessä olevana ajanjaksona yksityiskohtaisia, kattavia ja luotettavia tietoja esittäneen B:n valaehtoisen vakuutuksen mukaisesti poltettavan ruskohiilen kustannukset vuonna 2009 olivat 24,5 euroa/MWh, kun taas ”energian” kustannukset eli kiinteät kustannukset lisättyinä muuttuvilla kustannuksilla, joita ei ole sidottu polttoaineen kustannuksiin, mukaan lukien arvonalennus ja tuotannon rahoituskustannukset, olivat 12,2 euroa/MWh, joten ruskohiilivoimaloiden kokonaiskustannus oli 36,46 euroa/MWh, jota on tarkistettu 37,34 euroon/MWh ottaen huomioon kohtuulliset louhinta- ja markkinointikustannukset (195 kohta)

–        väliintulijalta perittäviksi kantajan kiinteiksi kustannuksiksi yksikköä kohti saadaan välitystuomion 200 kohdassa esitetyn laskelman mukaan 12,1 euroa/MWh (201 kohta)

–        väliintulijan kulutusprofiilin erityispiirteitä vastaavan ja kantajan kustannukset kyseessä olevana ajanjaksona kattavan tariffin (netto)määräksi on vahvistettava 36,6 euroa/MWh (24,5 + 12,1) (202 kohta)

–        kun otetaan huomioon erityisesti, että tammikuun 2012 tariffin nojalla väliintulija maksaa kantajalle eri maksuina, palveluina ja kustannuksina 4,06 euroa/MWh ja että väliintulijan kulutus on käytännössä muuttumaton koko vuoden aikana eikä ole muuttunut kyseessä olevana ajanjaksona, tämä määrä on kohtuullinen arvio kyseessä olevalle ajanjaksolle ja kokonaistariffiksi vahvistetaan 40,66 euroa/MWh (36,6 + 4,06) (203 kohta)

–        4 710 tunnin osalta se kokonaishinta yksikköä kohti, jonka kantaja oli puitesopimuksessa sopinut perivänsä väliintulijalta, oli 40,70 euroa/MWh, mikä käsitti kaikki kyseisen puitesopimuksen 1.2 kohdassa ilmoitetut maksut, minkä vuoksi tämän hinnan on osoitettu kattavan sekä kantajan tuotantokustannukset että nämä maksut (204 ja 205 kohta)

–        tariffi, jonka kantaja oli sopinut perivänsä väliintulijalta sähköntoimituksesta puitesopimuksen nojalla 4 710 tunnilta vuodessa, eli 40,7 euroa/MWh, jos sitä sovelletaan vuoden kaikkiin tunteihin, kattaa kantajan kokonaiskustannukset eli 36,6 euroa/MWh, mikä vastaa väliintulijan kulutuksen erityispiirteitä välityssopimuksessa tarkoitetulla tavalla, jos lisätään sovellettavat kustannukset (40,66 euroa/MWh) (206 kohta).

178    Välitystuomion 217–262 kohdassa esitetyssä välimiesten vähemmistön mielipiteessä vastustetaan välimiesten antaman enemmistöratkaisun mukaista arviointia, joka on selostettu edellä 171–177 kohdassa.

179    Kantajan kustannusten osalta välimiesten vähemmistön mielipiteen mukaan ei voida sivuuttaa sitä, että kantaja toimii nykyisin, samalla tavoin kuin kyseessä olevana ajanjaksona, vertikaalisesti integroituneena yrityksenä, joka harjoittaa samanaikaisesti energiantuotantoa ja ‑toimitusta. Kantajan todelliset kustannukset tässä ominaisuudessa muodostuvat vuosi- eivätkä tuntiperusteisesti sen kaikkien energiantuotantolaitosten muuttuvista ja kiinteistä kokonaiskustannuksista kyseessä olevana ajanjaksona korotettuina sen ”DAS-järjestelmässä” kolmansilta osapuolilta tekemistä ostoista aiheutuneilla kustannuksilla ja kyseisen järjestelmän ulkopuolisille energiantoimittajille aiheutuneilla kustannuksilla, joista määrätään sovellettavissa säännöissä ja joihin lukeutuvat energiantoimitustodistukset (PDC), muuttuvien kustannusten huomioon ottamista koskeva mekanismi, hiilidioksidipäästöoikeuksien ostokustannukset, muut valtion perimät maksut, kuten järjestelmän ja verkon käyttömaksut, kaasupäästöistä perittävä erityinen maksu ja kaikki energiantoimitusta sääntelevien Kreikan lakien mukaan satunnaisesti sovellettavat maksut. Koska omaan tuotantoon ja kolmansien osapuolten toimituksiin liittyvien kustannusten taso vaihtelee päivittäin ja tunneittain, olisi kohtuullista hyväksyä tältä osin suhdeluku 70/30. Olisi vastoin välityssopimuksen kriteerejä, jotka koskevat kantajan todellisia kustannuksia vertikaalisesti integroituneena yrityksenä, eristää toinen näistä komponenteista tai keskittyä toiseen niistä ottamatta toista huomioon. Samoista syistä näitä kustannuksia ei voida rajata energiantuotantokustannuksiin tai vain yhdenlaisiin voimalaitoksiin, joilla kantaja harjoittaa toimintaansa (kyseisen välitystuomion 217–222 kohta).

180    Välitystuomiossa selostetussa välimiesten vähemmistön mielipiteessä täsmennetään syyt, joiden vuoksi enemmistöratkaisun katsotaan perustuvan virheelliseen hinnoittelumenetelmään, kun otetaan huomioon kantajan todelliset kokonaiskustannukset (kyseisen välitystuomion 227–262 kohta).

181    Välimiesten vähemmistön mielipiteen mukaan välimiesten enemmistö katsoo, ettei järjestelmän marginaalihinta sellaisenaan vastaa kantajan todellisia kustannuksia ja ettei sitä käytetä pelkästään näiden kustannusten määrittämiseen, vaan kyseinen ajallisesti painotettu hinta on myös tapa hinnoitella kolmansien osapuolten kantajalle toimittaman energian määrä. Kantajan ehdottamassa menetelmässä kuluttajille kohdennettaisiin toimituskustannukset, jotka perustuvat juuri järjestelmän erityispiirteisiin, kaikkien kuluttajien jokaisena tuntina kuluttaman energian määrän perusteella. Tämän menetelmän mukaisesti suurilta kuluttajilta peritään alempi hinta kuin kuluttajilta, jotka käyttävät sähköä huippukuormituksen aikaan, koska energiantoimituksen kustannukset jakautuvat useammalle tunnille. Tämä menetelmä on siis täysin RAE:n päätöksessä nro 692/2011 vahvistettujen periaatteiden, välityssopimuksen kriteerien ja sopimuspuolten aikomusten mukainen. Kyse on kustannuksiin perustuvasta menetelmästä, jossa otetaan huomioon kunkin kuluttajan profiili, erityisesti kulutuskäyrä ja kuormitustekijä, joka heijastaa tarkemmin energiantoimituksen todellisia kustannuksia (tuotantokustannukset, vaihtokustannukset, kohtuullinen voitto), joka ei johda uusien kilpailijoiden markkinoille tulon estäviin hintoihin, kuten silloin, jos hinnoittelu perustuu halvimpaan energianlähteeseen, ja jossa otetaan huomioon, että väliintulija vastaa yhdessä muiden kuluttajien kanssa energiankysynnästä kaikkina vuorokauden tunteina (kyseisen välitystuomion 231 ja 232 kohta).

182    Välimiesten vähemmistön mielipiteessä muistutetaan tilintarkastustoimiston kolmesta teknisestä raportista, joiden mukaan kantajan ajallisesti painotetut keskimääräiset kustannukset, jotka koskevat kolmansien osapuolten energiantuotantoa- ja toimitusta, olivat 72,42 euroa/MWh vuonna 2011 ja 78,53 euroa/MWh vuonna 2012. Näistä hinnoista pitäisi antaa volyymialennuksia kilpailuoikeuden vaatimusten mukaisesti (kyseisen välitystuomion 233 ja 234 kohta).

183    Välimiesten vähemmistön mielipiteen mukaan hinnoittelumenetelmän perustelut ovat ristiriidassa välityssopimuksen ja RAE:n päätöksen nro 692/2011 vaatimusten kanssa (kyseisen välitystuomion 235–249 kohta). Erityisesti kokonaisvaltainen viittaus edullisimman tuotantokapasiteetin muuttuviin ja kiinteisiin kustannuksiin antaa kantajan kustannuksista vääristyneen kuvan, koska energiantuotantolaitosten kiinteiden ja muuttuvien kustannusten yhdistelmä vaihtelee toimintatuntien lukumäärän mukaan. Viittaus ruskohiilellä tuotettuun energiaan antaa virheellisen vaikutelman, että kustannus alenisi huippukuormituksen aikana, koska siinä otetaan huomioon ainoastaan tiettyyn ryhmään kuuluvien voimalaitosten muuttuvat kustannukset eikä niiden voimalaitosten osallistumista, joiden kokonaistuotantokustannukset yksikköä kohti ovat korkeammat samana ajanjaksona (tämän välitystuomion 245 kohta). Enemmistöratkaisulla hyväksytty hinnoittelumenetelmä ei myöskään tarjoa asianmukaisia kannustimia järkevämmälle energiankäytölle, koska sillä rajoitetaan kohtuuttomasti kuluttajien mahdollisuutta hyötyä ruskohiilivoimaloiden alemmista muuttuvista kustannuksista (saman välitystuomion 246 kohta). Kyseinen menetelmä aiheuttaa myös suuren riskin siitä, että uusien kilpailijoiden markkinoille tulolle luodaan esteitä samalla kun vahvistetaan mahdollisuutta harjoittaa lainvastaista polkumyyntiä. Ei ole myöskään perusteltua vahvistaa yhteyttä sen tariffin, jota väliintulija voi vaatia, ja ruskohiilivoimalan kustannusten välillä, sillä nämä voimalaitokset syöttävät kaiken tuotetun energian niin sanottuun pooliin, minkä vuoksi tällaisen yhteyden tarkistaminen on mahdotonta. Kokonaiskysynnän muodostumiseen osallistuville kuluttajille energiaa toimittaa sellaisten voimalaitosten yhdistelmä, jolla on alhaiset, keskitason tai korkeat kustannukset ja muuttuvat kustannukset kulutustuntien mukaan. Väliintulija ei muodosta tältä osin poikkeusta, vaan se osallistuu järjestelmän kysyntään sekä huippukuormituksen aikana että pienen kuormituksen aikana, minkä vuoksi tariffin pitäisi vastata kaikkien voimalaitosten keskimääräisiä toimintakustannuksia (kyseessä olevan välitystuomion 248 kohta).

184    Välitystuomiossa välimiesten vähemmistö vastustaa yksikköhinnan määrittämismenetelmää, jossa peruskuormitus sidotaan peruskuormayksikköön (kyseisen välitystuomion 250–262 kohta). Järjestelmän logiikkaan ja johdonmukaisuuteen liittyvistä syistä tällaisen menetelmän pitäisi perustua ruskohiilivoimalan kiinteisiin ja muuttuviin kokonaiskustannuksiin eikä useisiin eri menetelmällisiin lähestymistapoihin perustuvien kustannustekijöiden yhdistelmään. Lisäksi tällainen laskelma koskee pääasiallisesti kyseessä olevan sähköntoimittajan olemassa olevan voimalaitoksen kustannuksia eikä siinä pitäisi ottaa huomioon hypoteettisia malleja (tämän välitystuomion 251 kohta). Ruskohiilivoimalan muuttuvien kustannusten osalta välimiesten vähemmistö katsoo, että B:n johtopäätökset eivät ole perusteltuja (saman välitystuomion 252 ja 253 kohta). Vähemmistön mielipiteen mukaan ei ole näytetty, että puitesopimuksessa määrätty 40,7 euron/MWh tariffi kattaisi kantajan tuotantokustannukset ja maksut (kyseisen välitystuomion 254 kohta ja sitä seuraavat kohdat), eikä tariffi saisi missään tapauksessa olla alempi kuin 46,08 euroa/MWh, kun otetaan huomioon 33,98 euroa/MWh ruskohiilen keskimääräisenä kustannuksena jne. ja 12,1 euroa/MWh energian kustannuksena (välitystuomion 262 ja 274 kohta). Vähemmistö kyseenalaistaa lopuksi välimiesten antaman enemmistöratkaisun johtopäätökset valtiontukisääntöjen valossa (kyseisen välitystuomion 263–268 kohta).

185    Kaiken edellä esitetyn perusteella on katsottava, että komissiolla ei ollut oikeutta kieltäytyä tarkistamasta tavanomaisten markkinaehtojen monitahoisen analyysin perusteella, saattoiko kyseessä oleva tariffi, sellaisena kuin se on vahvistettu välimiesten enemmistön antamalla välitystuomiolla, merkitä väliintulijalle etua ja siten valtiontukea, koska se ei olisi muutoin voinut poissulkea epäilyjä tai vakavia vaikeuksia.

186    Välitystuomiossa esitetty yksityiskohtainen selostus enemmistön ja vähemmistön mielipiteiden taustalla olevista kiistanalaisista perusteluista osoittaa, että asianmukaisen hinnoittelumenetelmän ja erityisesti kantajan ”todellisten” kustannusten määrittäminen edellyttää monitahoisia taloudellisia ja teknisiä arviointeja, jotka koskevat sekä Kreikan energiamarkkinoiden rakennetta ja toimintaa että väliintulijan ja kantajan taloudellista tilannetta, mukaan lukien niiden liikesuhteet, joilla on merkitystä määritettäessä, vastaako energiantoimitustariffi ”markkinahintaa”. Kuten edellä 164–185 kohdassa esitetystä ilmenee, rajoittuessaan soveltamaan yksityinen toimija ‑periaatetta siihen, olisiko tällainen toimija kantajan tavoin saattanut riidan välimiesmenettelyyn, komissio on delegoinut nämä monitahoiset arvioinnit kreikkalaisille elimille, samalla kun se on laiminlyönyt edellä 143–148 kohdassa todetun valvontavelvollisuutensa tai jopa tehnyt oikeudellisen virheen ja arviointivirheen tältä osin.

187    Kun otetaan huomioon välitystuomiossa esitetyistä enemmistön ja vähemmistön mielipiteistä ilmenevät yksityiskohtaiset ja ristiriitaiset tiedot, on todettava, että kantajan hallinnollisen menettelyn aikana toimittamien tietojen ja muun muassa tilintarkastustoimiston kolmen teknisen raportin valossa komission olisi pitänyt tehdä oma analyysinsa siitä, oliko kantajan kustannusten määrittämismenetelmä, sellaisena kuin välitystuomioistuin on sitä soveltanut, sekä asianmukainen että riittävän uskottava sen osoittamiseksi, että kyseessä oleva tariffi oli tavanomaisten markkinaehtojen mukainen, koska komissio ei olisi muutoin voinut poissulkea vakavia vaikeuksia tai epäilyjä asetuksen 2015/1589 4 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla siltä osin, merkitsikö tariffi valtiontukea, minkä vuoksi sen olisi pitänyt päättää muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta SEUT 108 artiklan 2 kohdan nojalla.

188    Komissiolla olisi tältä osin pitänyt erityisesti olla epäilyjä seuraavien kiistanalaisten tietojen osalta:

–        kantajan kustannusten luonnehdinta vertikaalisesti integroituneena yrityksenä, jonka konsolidoitu tase perustuu rahavirtojen sisäiseen kirjanpitosiirtoon kantajan toimitus- ja tuotantoyksiköiden välillä (ns. kahdenvälisen taloudellisen sopimuksen perusteella) (ks. edellä 173 kohta)

–        väitetty tarve vahvistaa kantajan todelliset kustannukset vuosi- eikä tuntiperusteisesti ottaen huomioon muun muassa sen kaikkien energiantuotantolaitosten muuttuvat ja kiinteät kokonaiskustannukset (ks. edellä 174 kohta)

–        sen valinnan merkityksellisyys, joka kohdistuu yhtäältä ”DEI:n/PwC:n” ehdottamaan tariffiin, joka perustuu järjestelmän marginaalihintaan ja ajallisesti painotettuun keskiarvoon ja johtaa ”horisontaalisen jakelun tariffiin”, ja toisaalta väliintulijan ehdottamaan tariffiin, joka perustuu kantajan ruskohiilivoimaloiden kiinteisiin ja muuttuviin kustannuksiin eli kullekin kuluttajalle aiheutuviin pitkäaikaisiin vähimmäiskustannuksiin (ks. edellä 174 kohta)

–        näiden ehdotettujen tariffien yhteys tarpeeseen kattaa kantajan todelliset (muuttuvat ja kiinteät) kustannukset ja sen seuraus perittäviin tariffeihin eri kulutusprofiileilta, joko peruskuormituksen mukaan, kuten väliintulijalta, tai huippukuormituksen tai korkean kuormituksen mukaan (ks. edellä 174 kohta)

–        hinnoittelumenetelmän valinnan mahdolliset vaikutukset kilpailuun Kreikan energiamarkkinoilla (ks. edellä 176 kohta)

–        kantajan todellisten kustannustensa osoittamiseksi esittämien tietojen riittävyys, erityisesti sen ruskohiilivoimaloiden toimintaan liittyvistä kustannuksista (ks. edellä 177 kohta).

189    Toisin kuin komissio katsoo, on todettava, että se ei ole toisessa riidanalaisessa päätöksessä täyttänyt valvontaa koskevia vaatimuksia, jotka sille on asetettu epäilyjen tai vakavien vaikeuksien objektiivisen käsitteen valossa, kun se on ottanut huomioon itse ilmoittamansa mukaisesti vain ”ohjeellisesti” Kreikan sähkömarkkinoita koskevan sääntelyn (18, 20, 21, 29, 33, 37, 40 ja 41 kohta ja alaviitteet 5, 6 ja 13–18), väliintulijan kulutusprofiilin (31 kohta ja alaviite 3), kantajan erityispiirteet sähköntuottajana ja ‑toimittajana (30 kohta ja alaviite 7) ja kantajan ja väliintulijan välisen riidan yleisen tilanteen (2.1 ja 2.2 jakso ja 34–38 ja 42 kohta).

190    Kun otetaan lisäksi huomioon, että komissio ei ole tutkinut näitä monitahoisia taloudellisia ja teknisiä seikkoja, tarvittaessa käyttämällä sisäisiä tai ulkopuolisia asiantuntijoita, ja siten perustellut toista riidanalaista päätöstä, unionin yleisen tuomioistuimen ei ole tarpeen eikä oikeudellisesti mahdollista korvata omalla arvioinnillaan komission arviointia. Unionin tuomioistuinten tehtävänä ei nimittäin ole korvata komission taloudellista arviointia omalla arvioinnillaan tai täyttää mahdollista aukkoa riidanalaisessa päätöksessä siihen sisältymättömin perusteluin, sillä muutoin ne ylittäisivät SEUT 263 artiklan mukaisen laillisuusvalvontansa rajat (ks. vastaavasti tuomio 24.1.2013, Frucona Košice v. komissio, C‑73/11 P, EU:C:2013:32, 75, 88 ja 89 kohta; tuomio 24.10.2013, Land Burgenland ym. v. komissio, C‑214/12 P, C‑215/12 P ja C‑223/12 P, EU:C:2013:682, 77 ja 78 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 11.12.2019, Mytilinaios Anonymos Etairia – Omilos Epicheiriseon, C‑332/18 P, EU:C:2019:1065, 128–131 kohta).

191    Tästä seuraa, että tässä tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin ei voi arvioida niiden kantajan esittämien eri väitteiden ja perustelujen perusteltavuutta, jotka koskevat oikeudellisesti ja tosiasiallisesti mahdollisesti virheellistä välitystuomioistuimen arviointia, joka on kyseessä olevan tariffin määrittämisen perusteena, eikä myöskään sitä, onko tämä tapaus verrattavissa Alcoa-päätöksen taustalla olleeseen tilanteeseen. Edellä esitetyt seikat riittävät perusteeksi katsoa, että koska komissio ei ollut suorittanut etua koskevan edellytyksen soveltamisen kannalta merkityksellisten tietojen perusteellisempaa tutkintaa, erityisesti sen osalta, vastasiko kyseessä oleva tariffi tavanomaisia markkinaehtoja, sen olisi pitänyt kohdata vakavia vaikeuksia tai sillä olisi pitänyt olla epäilyjä asetuksen 2015/1589 4 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla, mikä olisi edellyttänyt sen aloittavan muodollisen tutkintamenettelyn.

c)     Johtopäätös asiassa T-740/17

192    Näin ollen kolmas ja neljäs kanneperuste ja viidennen kanneperusteen ensimmäinen ja toinen osa on hyväksyttävä ilman, että kyseisen kanneperusteen muista osista olisi tarpeen lausua.

193    Asiassa T-740/17 nostettu kanne on näin ollen hyväksyttävä ja toinen riidanalainen päätös on kumottava ilman, että muista kanneperusteista olisi tarpeen lausua.

194    Koska toinen riidanalainen päätös on kumottu SEUT 264 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetulla tavalla, se poistetaan taannehtivasti oikeusjärjestyksestä ikään kuin sitä ei koskaan olisi ollut olemassa (ks. vastaavasti tuomio 28.3.2019, River Kwai International Food Industry v. AETMD, C‑144/18 P, ei julkaistu, EU:C:2019:266, 45–57 kohta). Tästä seuraa, että kyseisellä päätöksellä ei voitu kumota ja korvata ensimmäistä riidanalaista päätöstä eikä myöskään riidanalaista kirjettä.

195    Kuten komissio myönsi tässä tilanteessa istunnossa, asiat T‑639/14 RENV ja T-352/15 eivät ole menettäneet kohdettaan ja kyseisissä asioissa nostetut kanteet on näin ollen ratkaistava.

C       Asia T-352/15

196    Asiassa T-352/15 nostetun kanteen osalta riittää, kun todetaan ensinnäkin edellä 194 ja 195 kohdassa esitetyn valossa, että tämä kanne säilyttää kohteensa, minkä vuoksi lausunnon antamisen raukeamista koskeva komission pyyntö on hylättävä.

197    Edellä 70–103 kohdassa esitetyillä perusteilla, jotka koskevat soveltuvin osin ensimmäistä riidanalaista päätöstä, jonka sisältö on lähes identtinen toisen riidanalaisen päätöksen kanssa, kanne on otettava tutkittavaksi.

198    Kyseisen kanteen tueksi esitettyjä kumoamisperusteita edeltää johdanto-osa, jossa täsmennetään kanteen kohde ja ilmoitetaan vedottavan ”[vakaviin] epäilyihin” tai ”vakaviin vaikeuksiin” oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Vastaavasti ensimmäisen, kolmannen, neljännen, viidennen ja kuudennen kanneperusteen yhteydessä viitataan nimenomaisesti epäilyjen tai vakavien vaikeuksien käsitteisiin (kannekirjelmän 61, 62, 87, 100, 114, 119, 134, 158, 176 ja 196 kohta). Edellä 100 kohdassa esitetyt perustelut koskevat soveltuvin osin toista kanneperustetta, joka koskee perusteluvelvollisuuden ja velvollisuuden tutkia asia huolellisesti ja kattavasti laiminlyöntiä, joka liittyy olennaisesti muoto- ja menettelyvaatimuksiin.

199    Kun otetaan huomioon tämä riidanalaisten päätösten lähes identtinen sisältö, toinen ja kolmas kanneperuste ja neljännen kanneperusteen ensimmäinen ja toinen osa, jotka vastaavat asian T-740/17 kolmatta ja neljättä kanneperustetta ja viidennen kanneperusteen ensimmäistä ja toista osaa, on hyväksyttävä edellä 138–192 kohdassa esitetyillä perusteilla.

200    Tästä seuraa, että myös asiassa T-352/15 nostettu kanne on hyväksyttävä ja että ensimmäinen riidanalainen päätös on kumottava ilman, että olisi tarpeen lausua kantajan esittämistä muista osista ja kanneperusteista.

201    Koska ensimmäinen riidanalainen päätös on edellä 194 kohdassa esitetyn mukaisesti kumottu, sillä ei ole voitu kumota ja korvata riidanalaista kirjettä, minkä vuoksi asia T‑639/14 RENV ei voi menettää kohdettaan tällä perusteella.

202    Asia T‑639/14 RENV on näin ollen ratkaistava myös tästä syystä.

D       Asia T639/14 RENV

1.     Lausunnon antamisen raukeamista koskeva pyyntö ja tutkittavaksi ottaminen

203    Komission esittämä lausunnon antamisen raukeamista koskeva pyyntö on hylättävä edellä 194 ja 201 kohdassa esitetyillä perusteilla.

204    Kanteen tutkittavaksi ottamisen osalta on palautettava mieleen edellä 70–103 kohdassa esitetyt perustelut, jotka koskevat soveltuvin osin riidanalaista kirjettä ja joista seuraa myös, että kyseinen kirje on kannekelpoinen toimi.

205    Unionin tuomioistuimen mukaan komissio toteutti riidanalaisella kirjeellä asian käsittelyn lopettamista koskevan toimen, jolla se päätti lopettaa alustavan tutkintamenettelyn, joka oli käynnistynyt kantajan kantelulla, totesi, ettei aloitetun tutkimuksen perusteella ollut voitu katsoa, että kyseessä olisi SEUT 107 artiklassa tarkoitettu tuki, ja kieltäytyi näin ollen aloittamasta SEUT 108 artiklan 2 kohdassa määrättyä muodollista tutkintamenettelyä. Unionin tuomioistuimen mukaan komissio otti näin ollen lopullisesti kantaa kantajan vaatimukseen, joka koski SEUT 107 ja SEUT 108 artiklan rikkomisen toteamista. Unionin tuomioistuin täsmensi, että koska tällä kirjeellä estettiin kantajaa esittämästä huomautuksiaan muodollisessa tutkintamenettelyssä, sillä oli sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa tämän etuihin. Se päätteli tästä, että kyseinen päätös on SEUT 263 artiklassa tarkoitettu kannekelpoinen toimi (ks. vastaavasti tuomio 31.5.2017, DEI v. komissio, C‑228/16 P, EU:C:2017:409, 30 ja 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

206    Lisäksi kanteen tueksi esitettyjä perusteita edeltää johdanto-osa, jossa täsmennetään kanteen kohde ja ilmoitetaan vedottavan ”[vakaviin] epäilyihin” tai ”vakaviin vaikeuksiin” oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla (ks. kannekirjelmän 51–53 kohta). Vastaavasti epäilyjen tai vakavien vaikeuksien käsitteisiin viitataan nimenomaisesti toisessa ja kolmannessa kanneperusteessa, jotka koskevat toimenpiteen johtumista valtiosta (ks. kannekirjelmän 90 ja 128 kohta) ja etua koskevia edellytyksiä (kannekirjelmän 145 ja 152 kohta). Ensimmäisestä ja toisesta kanneperusteesta riittää, kun todetaan, että ne liittyvät muoto- ja menettelyvaatimuksiin ja juuri siihen, onko komissio tutkinut ja perustellut kaikki asian kannalta merkitykselliset ja tarpeelliset seikat sulkeakseen pois kaikki alustavan tutkintamenettelyn vaiheessa ilmenneet epäilyt tai vaikeudet (ks. vastaavasti tuomio 10.7.2012, Smurfit Kappa Group v. komissio, T-304/08, EU:T:2012:351, 81 kohta; tuomio 20.6.2019, a&o hostel and hotel Berlin v. komissio, T-578/17, ei julkaistu, EU:T:2019:437, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 12.9.2019, Achemos Grupė ja Achema v. komissio, T-417/16, ei julkaistu, EU:T:2019:597, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

207    Kanne on näin ollen otettava tutkittavaksi kaikkien sen tueksi esitettyjen kanneperusteiden osalta.

2.     Asiakysymys

a)     Kumoamisperusteet

208    Kantaja vetoaa esillä olevan kanteen tueksi neljään kumoamisperusteeseen.

209    Ensimmäisellä kanneperusteellaan kantaja vetoaa siihen, että riidanlaisella kirjeellä on rikottu olennaista menettelymääräystä, koska komissio ei ole noudattanut kantelun käsittelyn lopettamiseksi annettavalle päätökselle asetettuja menettelyvaatimuksia.

210    Toisella kanneperusteella kantaja väittää, että komissio on tehnyt ”oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja” koskevan ilmeisen arviointivirheen SEUT 107 ja SEUT 108 artiklaa tulkitessaan ja soveltaessaan, kun se on katsonut, että kyseessä oleva toimenpide ei johtunut Kreikan valtiosta eikä siten merkinnyt valtiontukea.

211    Kolmannella kanneperusteella kantaja katsoo, että komissio on tehnyt ”oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja” koskevan ilmeisen arviointivirheen SEUT 107 ja SEUT 108 artiklaa tulkitessaan ja soveltaessaan, kun se on katsonut, että kyseessä olevan toimenpiteen vaikutuksena ei ollut edun antaminen väliintulijalle.

212    Neljännellä kanneperusteella kantaja väittää, että komissio on laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa ja kaikkien asiaan liittyvien tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen tutkimista koskevan velvollisuutensa ja loukannut hyvän hallinnon periaatetta.

b)     Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee olennaisen menettelymääräyksen rikkomista

213    Kantaja väittää, että riidanalaiseen kirjeeseen liittyy muoto- tai menettelyvirhe, koska kyseisen kilpailun pääosaston yksikönpäällikön allekirjoittaman ja kantajalle osoittaman kirjeen sijaan komission olisi pitänyt antaa muodollinen päätös asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan nojalla ja osoittaa se Kreikan valtiolle.

214    Komissio vastaa väliintulijan tukemana, että ensimmäisen riidanalaisen päätöksen antoi komission jäsenten kollegio asetuksen 2015/1589 4 artiklan nojalla, minkä vuoksi riidanalaisella kirjeellä, sellaisena kuin sitä on täydennetty kyseisellä päätöksellä, ei ole rikottu olennaista menettelymääräystä. Komissio täsmentää, että kantaja sekoittaa edelleen toisiinsa ensisijaiset väitteensä, joiden mukaan tällä päätöksellä on korvattu tämä kirje pätevästi, jolloin lausunnon antamisen pitäisi raueta, ja toissijaiset väitteensä, joiden mukaan kyseisellä päätöksellä on korjattu kyseisen kirjeen virheet. Samalla päätöksellä ”lisätyt seikat” ovat kuitenkin juuri ne, jotka on otettu päätökseen tässä tarkoituksessa.

215    Tältä osin riittää, kun todetaan, että komissio on viimeistään toisen riidanalaisen päätöksen antamisella myöntänyt, että esillä oleva kanneperuste on perusteltu. Riidanalainen kirje merkitsee komission yksiköiden lopullista kannanottoa kantajan tekemiin kanteluihin, kun sillä on lopetettu niiden käsittely. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tällaiseen kirjeeseen sisältyy kannekelpoinen päätös, joka on annettu asetuksen 2015/1589 4 artiklan 2 tai 3 kohdan nojalla alustavan tutkintavaiheen päätyttyä ja osoitettu implisiittisesti asianomaiselle jäsenvaltiolle ja joka komission on siten täytynyt antaa kollegiaalisena elimenä (ks. vastaavasti tuomio 17.7.2008, Athinaïki Techniki v. komissio, C‑521/06 P, EU:C:2008:422, 37–40 kohta; tuomio 16.12.2010, Athinaïki Techniki v. komissio, C‑362/09 P, EU:C:2010:783, 63 kohta ja tuomio 31.5.2017, DEI v. komissio, C‑228/16 P, EU:C:2017:409, 29 kohta).

216    Komissio myöntää, että riidanalaista kirjettä ei ole laadittu tältä osin sovellettavien menettelysääntöjen mukaisesti (ks. jäljempänä 222 kohta), minkä se esittää juuri perusteluksi toisen riidanalaisen päätöksen 8 ja 51 kohdassa ja puolustuksessaan asiassa T-740/17 sille, että kyseinen kirje on peruutettu ja korvattu tällä päätöksellä unionin tuomioistuimen 31.5.2017 antamassaan tuomiossa DEI v. komissio (C‑228/16 P, EU:C:2017:409, 32, 40 ja 41 kohta) edellyttämällä tavalla.

217    Esillä oleva kanneperuste on näin ollen hyväksyttävä.

c)     Toinen kanneperuste, joka koskee ”oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja” koskevaa ilmeis arviointivirhettä SEUT 107 ja SEUT 108 artiklaa tulkittaessa ja sovellettaessa toimenpiteen johtumista valtiosta koskevan edellytyksen osalta

218    Kantaja väittää, että komissio on tehnyt ”oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja” koskevan ilmeisen arviointivirheen SEUT 107 ja SEUT 108 artiklaa soveltaessaan, kun se on katsonut, että välitystuomio ei voi olla Kreikan valtiosta johtuva tukitoimenpide. Kantajan mukaan välimiesmenettelyn käyttäminen on vaihtoehtoinen mekanismi riitojen ratkaisemiselle yleisissä tuomioistuimissa, ja sillä on olennaisesti samat oikeusvaikutukset erityisesti annetun ratkaisun sitovuuden ja täytäntöönpanokelpoisuuden osalta. Kantajan mukaan kyseinen välitystuomio on luonteensa ja kohteensa vuoksi julkisen vallan toimi, jonka on katsottava johtuvan Kreikan valtiosta ja joka velvoittaa sen oikeudellisesti sitovalla ja täytäntöönpanokelpoisella tavalla antamaan käyttöön valtion varoja. Kantajan mukaan kyseessä olevan tariffin on katsottava johtuvan Kreikan valtiosta, minkä vuoksi komissiolla olisi pitänyt vähintään olla ”vakavia epäilyjä” ja sen olisi pitänyt siten aloittaa muodollinen tutkintamenettely, jotta kantaja olisi voinut muun muassa esittää huomautuksensa.

219    Komissio toteaa väliintulijan tukemana, että toinen ja kolmas kanneperuste liittyvät toimenpiteen johtumista valtiosta ja etua koskeviin edellytyksiin. Vastineessaan se tyytyy väittämään, että koska valtiontuen toteamiselle asetetut edellytykset ovat kumulatiivisia, sen toteamiseksi, ettei valtiontukea ole myönnetty, riittää, että jonkin näistä edellytyksistä osoitetaan jääneen täyttymättä. Tämän jälkeen komissio käsittelee yksinomaan kysymystä siitä, voidaanko edun antaminen poissulkea sillä perusteella, että kantaja on toiminut asiantuntevan yksityisen sijoittajan tavoin.

220    Vastauskirjelmässään komissio lisää, että toinen ja kolmas kanneperuste ovat tehottomia, koska kumpikaan niistä ei yksinään voisi johtaa riidanalaisen kirjeen kumoamiseen. Koska kyseinen kirje perustuu siihen, että toimenpiteen johtumista valtiosta ja etua koskevat edellytykset eivät täyty, minkä vuoksi siinä katsotaan, ettei kyse ole valtiontuesta, kantajan olisi pitänyt esittää yksi ainoa SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomista koskeva kanneperuste, jossa vedottaisiin virheelliseen arviointiin siitä, ettei toimenpide johdu valtiosta ja ettei etua ole annettu. Toinen kanneperuste ei voi yksinään johtaa tällaiseen kumoamiseen, ”koska se, ettei etua ole annettu, ei ole kyseisen kanneperusteen perustelujen kohteena ja riittää perusteeksi katsoa, ettei valtiontukea ole myönnetty”. Sama pätee komission mukaan kolmanteen kanneperusteeseen, ”koska se, ettei toimenpiteen katsota johtuvan valtiosta, ei ole kyseisen kanneperusteen perustelujen kohteena ja riittää perusteeksi katsoa, ettei valtiontukea ole myönnetty”.

221    Komissio täsmentää, että se, ettei toimenpiteen katsota johtuvan valtiosta, ei ole riidanalaisen kirjeen perustelujen ”olennainen osa”. Tätä näkökohtaa samoin kuin sitä, ettei etua ole annettu, on käsitelty tässä kirjeessä vain suppeasti, ja johtopäätös siitä, ettei kyse ole valtiontuesta, perustuu näihin kahteen yhtä tärkeään seikkaan. Sen sijaan ensimmäisen riidanalaisen päätöksen perusteluissa keskitytään siihen, ettei etua ole annettu, mikä on riittänyt johtopäätökseen siitä, ettei kyse ole valtiontuesta. Riidanalaisessa kirjeessä on siten esitetty vain ”täysin alustava” johtopäätös tältä osin, eikä sitä ole muotoiltu yhtä selvästi kuin komission muodollisessa päätöksessä.

222    Komissio kiistää, että sen tarkoituksena olisi ollut välttää riidanalaisen kirjeen tuomioistuinvalvonta. Se toteaa, että kyseinen kirje on täysin alustava ilmaus sen yksiköiden kannasta. Se täsmentää, että kirjeen allekirjoittanut virkamies on vain erehdyksessä ja siten lainvastaisesti muotoillut tässä kirjeessä kyseisten yksiköiden lopullisen kannan. Komissio toteaa, että tämä olennaisen menettelymääräyksen rikkominen on kuitenkin korjattu antamalla toinen riidanalainen päätös, jossa esitetään sen lopullinen vastaus asianmukaisessa muodossa. Kantajalla ei voi olla perusteltua intressiä saada tutkituksi kyseisen kirjeen täsmällisiä perusteluja, erityisesti niitä, jotka koskevat toimenpiteen katsomista valtiosta johtuvaksi, sillä tällainen intressi edellyttää, että kanteen lopputuloksesta voi olla sille hyötyä.

223    On syytä muistaa, että riidanalaisessa kirjeessä todetaan siitä, onko välitystuomion katsottava johtuvan Kreikan valtiosta, että kantaja ei ole osoittanut, että ”välitystuomioistuin on julkista valtaa käyttävä elin, kun otetaan erityisesti huomioon, että sekä [kantaja että väliintulija] ovat turvautuneet välimiesmenettelyyn vapaaehtoisesti ilman, että niillä olisi siihen lain mukaan velvollisuus”. Lisäksi kirjeessä katsotaan, että koska välitystuomioistuimella oli toimivalta vahvistaa tariffi välimiesmenettelyä koskevien yleisten periaatteiden sekä RAE:n asiassa aiemmin antamien päätösten ja ohjeiden mukaisesti, ”[Kreikan] valtio ei näytä voineen käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa [kyseiseen] välitystuomioon”. Komissio toistaa siten ”6.5.2014 päivätyssä kirjeessä esittämänsä kannan, jonka mukaan kyseisen välitystuomion ei ollut katsottava johtuvan [Kreikan] valtiosta”. Komissio hylkää kantajan väitteet, joiden mukaan kyseessä oleva tariffi on kantajan kustannuksia alempi, muun muassa sillä perusteella, että samassa välitystuomiossa katsotaan nimenomaisesti, että tämä tariffi kattaa kantajan kustannukset kohtuullisen voiton lisäksi, samalla kun siinä otetaan huomioon väliintulijan kulutusprofiili. Komissio toistaa siten myös ”6.5.2014 päivätyssä kirjeessä esittämänsä kannan, jonka mukaan kyseessä olevasta toimenpiteestä ei seuraa valikoivaa etua” (ks. myös edellä 16 kohta).

224    Tästä seuraa, että komissio on todella katsonut riidanalaisessa kirjeessä, että välitystuomio ei johtunut Kreikan valtiosta ja että kyseessä olevan tariffin vahvistaminen tässä välitystuomiossa ei merkinnyt väliintulijalle etua. Komission johtopäätös siitä, ettei kyse ollut valtiontuesta, perustui näin ollen samanaikaisesti näihin kahteen seikkaan.

225    Riidanalaisissa päätöksissä komissio ei sen sijaan toista riidanalaisessa kirjeessä esitettyjä perusteluja, joiden mukaan välitystuomion ei ole katsottava johtuvan Kreikan valtiosta. Se ei viittaa enää lainkaan tähän arviointiin eikä liioin käsittele toimenpiteen johtumista valtiosta koskevan edellytyksen mahdollista täyttymistä, ja näin on huolimatta siitä, että kyseisten päätösten 11 kohdassa olevassa kantelujen yhteenvedossa otetaan huomioon kantajan väite, jonka mukaan kyseisen välitystuomion oli katsottava johtuvan Kreikan valtiosta, sekä siitä, että kyseisten päätösten 24 kohdassa mainitaan tämä edellytys erottamattomana osana tuen käsitettä.

226    On paikallaan täsmentää, että komissio toimii samalla tavoin asian käsittelyn kuluessa toimittamissaan kirjelmissä, joissa se välttää ottamasta kantaa toimenpiteen johtumista valtiosta koskevaan edellytykseen ja puolustautumasta erityisesti toisen kanneperusteen tueksi esitettyjä väitteitä vastaan. Komissio keskittyy vastauksessaan sen sijaan kolmanteen kanneperusteeseen, joka liittyy edun antamiseen, ja väittää asetuksen 2015/1589 4 artiklan 2 kohdan nojalla annettavan päätöksen perusteeksi riittävän, että jokin tuen käsitteen tunnusmerkeistä ei täyty. Istunnossa komissio omaksui vastaavan lähestymistavan jopa unionin yleisen tuomioistuimen tältä osin esittämän täsmällisen kysymyksen jälkeen.

227    Toimenpiteen johtumista valtiosta koskevan edellytyksen osalta on palautettava mieleen vakiintunut oikeuskäytäntö, jossa todetaan, että jotta etuja voidaan pitää SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna valtiontukena, niiden on yhtäältä oltava suoraan tai välillisesti valtion varoista myönnettyjä etuja ja toisaalta niiden on katsottava johtuvan valtiosta. Sen arvioimiseksi, onko toimenpiteen katsottava johtuvan valtiosta, on selvitettävä, ovatko viranomaiset olleet osallisia kyseisen toimenpiteen toteuttamisessa (ks. vastaavasti tuomio 13.9.2017, ENEA, C-329/15, EU:C:2017:671, 20 ja 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

228    Siten tapauksissa, joissa kansallisessa lainsäädännössä säädetään sähkön hankinta- tai ostovelvollisuudesta tai sähkön tuotantokustannusten tuki- ja korvausjärjestelystä, joka vaikuttaa sähkötariffin määrään, oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että vastaavat velvollisuudet liittyvät toimenpiteeseen, jonka on katsottava johtuvan valtiosta (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2013, Association Vent De Colère! ym., C-262/12, EU:C:2013:851, 16–18 kohta; tuomio 13.9.2017, ENEA, C-329/15, EU:C:2017:671, 20–22 kohta ja tuomio 15.5.2019, Achema ym., C-706/17, EU:C:2019:407, 47–49 kohta).

229    Tässä tapauksessa sovellettavassa Kreikan lainsäädännössä eli erityisesti RAE:n päätöksellä nro 692/2011 vahvistettujen ”sähkön hinnoittelun perusperiaatteiden Kreikassa” yhteydessä määrätään ainoastaan suurjänniteasiakkaiden sähköntoimituksen hinnoittelukriteereistä eikä tariffien täsmällisestä määrästä (ks. edellä 8 kohta). Näiden periaatteiden mukaisesti sovellettavien tariffien määrän määrittämisen osalta lain nro 4001/2011 37 §:ssä säädetään ainoastaan sopimuspuolten mahdollisuudesta saattaa riitansa RAE:n pysyvän välityselimen ratkaistavaksi, mikä johti tässä tapauksessa väliaikaisen tariffin vahvistamisesta 9.5.2012 annettuun RAE:n päätökseen nro 346/2012 ja välitystuomioon, jolla vahvistetaan kyseessä oleva kantajan ja väliintulijan liikesuhteissa sovellettava tariffi (ks. edellä 9 ja 12 kohta). Se, ettei Kreikassa ole sähköntoimitustariffeja koskevaa sitovaa lainsäädäntöä, vahvistetaan EEA:ssa aloitetulla menettelyllä, jossa kantajan väitetään käyttäneen väärin määräävää asemaansa perimällä kohtuutonta ja väliintulijaa syrjivää tariffia ja jonka seurauksena EEA hyväksyi kantajan ehdottamat menettelytapoja koskevat sitoumukset (ks. edellä 13 kohta). Tästä seuraa, että kyseisellä välitystuomiolla, sellaisena kuin Efeteio Athinon on pysyttänyt sen 18.2.2016 antamallaan tuomiolla nro 634/2016, on määrätty oikeudellisesti sitovalla tavalla kyseessä oleva tariffi kantajalle.

230    Arvioitaessa, onko välitystuomio julkisen vallan toimi, jonka on katsottava johtuvan Kreikan valtiosta, riittää, kun palautetaan mieleen edellä 150–158 kohdassa esitetyt seikat ja todetaan, että kantaja on osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että näin on.

231    Nämä seikat osoittavat, että välitystuomio on luonteensa ja oikeusvaikutustensa vuoksi verrattavissa kreikkalaisen yleisen tuomioistuimen antamiin tuomioihin, minkä vuoksi sitä on pidettävä julkisen vallan toimena. Tämän osoittaa muun muassa se, että siitä on valitettu Efeteio Athinoniin. Siitä seuraa myös, että lain nro 4001/2011 37 §:n mukaisesti perustetut ja toimivat välitystuomioistuimet ovat erottamaton osa Kreikan valtion oikeussuojajärjestelmää samalla tavoin kuin Kreikan yleiset tuomioistuimet, jotka niillä voidaan korvata.

232    Komissio on siten virheellisesti päätellyt riidanalaisessa kirjeessä, ettei kantaja olisi näyttänyt, että ”välitystuomioistuin on julkista valtaa käyttävä elin, kun otetaan erityisesti huomioon, että sekä [kantaja] että [väliintulija] ovat turvautuneet välimiesmenettelyyn vapaaehtoisesti ilman, että niillä olisi siihen lain mukaan velvollisuus”, ja että ”[Kreikan] valtio ei näytä voineen käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa välitystuomioon”. Se, että osapuolet ovat turvautuneet välimiesmenettelyyn vapaaehtoisesti tai yhteisestä sopimuksesta, kuten tässä tapauksessa, ei ole tältä osin merkityksellinen erottava kriteeri, koska myös asian saattaminen kreikkalaisen yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi olisi ollut yhtä lailla vapaaehtoista.

233    Tämä johtopäätös riittää perusteeksi katsoa, että komissiolla olisi pitänyt olla vakavia vaikeuksia tai epäilyjä valtiontuen myöntämisen osalta tai että sillä ei ainakaan ollut oikeutta poissulkea tällaisia epäilyjä sillä perusteella, että välitystuomion ei katsottu johtuvan Kreikan valtiosta. Näin on erityisesti sen vuoksi, että valtiontuki voidaan myöntää myös valtion tuomioistuimen, joka ei noudata SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisia velvollisuuksiaan, toteuttamalla toimenpiteellä tai sen avulla (ks. edellä 147 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö).

234    Esillä oleva kanneperuste on näin ollen hyväksyttävä ilman, että sen tueksi esitetyistä muista väitteistä olisi tarpeen lausua.

235    Koska ensimmäinen ja toinen kanneperuste on hyväksyttävä, riidanalainen kirje on kumottava ilman, että muista kanneperusteista olisi tarpeen lausua.

E       Johtopäätös yhdistetyissä asioissa T639/14 RENV, T-352/15 ja T-740/17

236    Kaiken edellä esitetyn perusteella kanteet yhdistetyissä asioissa T‑639/14 RENV, T-352/15 ja T-740/17 on hyväksyttävä ja riidanalaiset toimet on kumottava ilman, että olisi tarpeen lausua kantajan suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta esittämien huomautusten ja niiden liitteiden tutkittavaksi ottamisesta, koska ne voivat sisältää uusia ja myöhään esitettyjä pyyntöjä näytön esittämiseksi työjärjestyksen 85 artiklassa tarkoitetulla tavalla, tai kantajan pyynnöstä aloittaa suullinen käsittely uudelleen.

IV     Oikeudenkäyntikulut

237    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on hävinnyt asiat, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut kantajan vaatimusten mukaisesti.

238    Työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdan mukaan unionin yleinen tuomioistuin voi määrätä, että muu kuin tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa mainittu väliintulija vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan. Tässä tapauksessa on määrättävä, että väliintulija vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kolmas jaosto)

on ratkaissut asiat seuraavasti:

1)      Asiassa T639/14 RENV kumotaan 12.6.2014 päivätty komission kirje COMP/E3/ΟΝ/AB/ark *2014/61460, jolla Dimosia Epicheirisi Ilektrismou AE:lle (DEI) ilmoitetaan sen kantelujen käsittelyn lopettamisesta.

2)      Asiassa T-352/15 kumotaan 25.3.2015 annettu komission päätös C(2015) 1942 final (asia SA.38101 (2015/NN) (ex 2013/CP) – Kreikka – Alouminion SA:lle kustannuksia alempien sähkötariffien muodossa välitystuomion perusteella myönnetyksi väitetty valtiontuki).

3)      Asiassa T-740/17 kumotaan 14.8.2017 annettu komission päätös C(2017) 5622 final (asia SA.38101 (2015/NN) (ex 2013/CP) – Kreikka – Alouminion SA:lle kustannuksia alempien sähkötariffien muodossa välitystuomion perusteella myönnetyksi väitetty valtiontuki).

4)      Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja velvoitetaan korvaamaan DEI:n oikeudenkäyntikulut yhdistetyissä asioissa T639/14 RENV, T-352/15 ja T-740/17 sekä asiassa C228/16 P.

5)      Mytilinaios AE – Omilos Epicheiriseon vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Collins

Kreuschitz

Csehi

De Baere

 

      Steinfatt

Julistettiin Luxemburgissa 22 päivänä syyskuuta 2021.

Allekirjoitukset


Sisällys


I  Asioiden tausta ja käsittelyn vaiheet

II  Asianosaisten ja väliintulijan vaatimukset

A  Asia T639/14 RENV

B  Asia T-352/15

C  Asia T-740/17

III  Oikeudellinen arviointi

A  Alustavat toteamukset

B  Asia T-740/17

1.  Tutkittavaksi ottaminen

2.  Asiakysymys

a)  Kumoamisperusteet ja aineellista laillisuutta koskevan valvonnan ulottuvuus

b)  Kolmas, neljäs ja viides kanneperuste

1)  Yhteenveto asianosaisten ja väliintulijan kolmannen kanneperusteen yhteydessä esittämistä keskeisistä lausumista

2)  Yhteenveto asianosaisten ja väliintulijan neljännen kanneperusteen ja viidennen kanneperusteen ensimmäisen ja toisen osan yhteydessä esittämistä keskeisistä lausumista

3)  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

i)  Yhteenveto toisessa riidanalaisessa päätöksessä esitetyistä merkityksellisistä perusteluista

ii)  Toimivallan ja velvollisuuksien jakautuminen komission ja kansallisten tuomioistuinten välillä

iii)  Väliintulijalle annettu etu

–  Välitystuomioistuimen valtiollinen luonne

–  Komission velvollisuus tarkistaa, onko välitystuomiolla annettu etu

–  Komission velvollisuus tehdä monitahoisia taloudellisia ja teknisiä arviointeja edun saamisen määrittämiseksi

c)  Johtopäätös asiassa T-740/17

C  Asia T-352/15

D  Asia T639/14 RENV

1.  Lausunnon antamisen raukeamista koskeva pyyntö ja tutkittavaksi ottaminen

2.  Asiakysymys

a)  Kumoamisperusteet

b)  Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee olennaisen menettelymääräyksen rikkomista

c)  Toinen kanneperuste, joka koskee ”oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja” koskevaa ilmeistä arviointivirhettä SEUT 107 ja SEUT 10 8 artiklaa tulkittaessa ja sovellettaessa toimenpiteen johtumista valtiosta koskevan edellytyksen osalta

E  Johtopäätös yhdistetyissä asioissa T639/14 RENV, T-352/15 ja T-740/17

IV  Oikeudenkäyntikulut


*      Oikeudenkäyntikieli: kreikka.