Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kymmenes jaosto)
1 päivänä helmikuuta 2024 (*)
Muutoksenhaku – Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kuorma-automarkkinat – Päätös, jossa todetaan SEUT 101 artiklan ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkominen – Sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka koskevat kuorma-autojen myyntihintaa, Euro 3–Euro 6 ‑standardeissa edellytettyjen päästövähennystekniikoiden käyttöönoton ajankohtaa ja näihin tekniikoihin liittyvien kustannusten siirtämistä asiakkaille – Yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu rikkominen – Rikkomisen maantieteellinen laajuus – Sekamuotoinen menettely, jossa tehtiin ensin sovintopäätös ja tämän jälkeen tavanomaisen menettelyn päätteeksi päätös – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artikla – Oikeus hyvään hallintoon – Euroopan komission puolueettomuus – Yhdenmukaistetun menettelytavan maantieteellisen laajuuden arviointi – Merkitykselliset seikat – Toimintatapojen kokonaisuuden luokitteleminen yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi rikkomiseksi – Asetus (EY) N:o 1/2003 – 25 artikla – Komission toimivalta määrätä sakko – Vanhentuminen
Asiassa C‑251/22 P,
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 8.4.2022,
Scania AB, kotipaikka Södertälje (Ruotsi),
Scania CV AB, kotipaikka Södertälje, ja
Scania Deutschland GmbH, kotipaikka Koblenz (Saksa),
edustajinaan D. Arts, N. De Backer ja K. Schillemans, advocaten, S. Falkner, P. Hammarskiöld, C. Langenius ja L. Ulrichs, advokater, sekä F. Miotto, avocate,
valittajina,
ja jossa muuna osapuolena on
Euroopan komissio, asiamiehinään M. Domecq, M. Farley ja L. Wildpanner,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kymmenes jaosto),
toimien kokoonpanossa: tuomarit M. Ilešič, joka hoitaa kymmenennen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, I. Jarukaitis (esittelevä tuomari) ja D. Gratsias,
julkisasiamies: A. M. Collins,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Valituksessaan Scania AB, Scania CV AB ja Scania Deutschland GmbH (jäljempänä Scania DE), jotka ovat Scania ‑yrityksen kolme oikeudellista yksikköä (jäljempänä yhdessä Scania), vaativat unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 2.2.2022 antaman tuomion Scania ym. v. komissio (T‑799/17, EU:T:2022:48; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla tämä hylkäsi niiden kanteen, jossa vaadittiin ensisijaisesti [SEUT] 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 27.9.2017 annetun komission päätöksen C(2017) 6467 final (asia AT.39824 – Kuorma-autot) (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista ja toissijaisesti niille kyseisessä päätöksessä määrättyjen sakkojen määrän alentamista.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
2 [SEUT 101 ja SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 23 artiklassa säädetään komission toimivallasta määrätä sakkoja. Kyseisen asetuksen 25 artiklassa, jonka otsikko on ”Seuraamusten määräämisen vanhentumisajat”, säädetään seuraavaa:
”1. Tämän asetuksen 23 – – artiklaan perustuvia komission valtuuksia koskevat vanhentumisajat seuraavasti:
a) kolme vuotta, jos on rikottu säännöksiä, jotka koskevat tietojen pyytämistä tai tarkastusten suorittamista;
b) viisi vuotta, jos kyse on muista rikkomisista.
2. Vanhentumisaika alkaa kulua päivästä, jona rikkominen tapahtui. Jatketun tai uusitun rikkomisen osalta aika alkaa kuitenkin kulua siitä päivästä, jona rikkominen lakkaa.
3. Kaikki komission tai jäsenvaltion kilpailuviranomaisen suorittamat toimet rikkomisen tutkinnan tai rikkomista koskevan menettelyn aloittamiseksi katkaisevat sakkojen ja uhkasakkojen määräämiseen sovellettavan vanhentumisajan. Vanhentumisaika katkeaa päivänä, jona toimi annetaan tiedoksi vähintään yhdelle rikkomiseen osalliselle yritykselle tai yritysten yhteenliittymälle. – –
4. Vanhentumisaika katkeaa suhteessa kaikkiin rikkomiseen osallisiin yrityksiin tai yritysten yhteenliittymiin.
– –”
3 Kyseisen asetuksen 31 artiklan, jonka otsikko on ”[Unionin] tuomioistuimen valvonta”, sanamuoto on seuraava:
”[Unionin] tuomioistuimella on täysi harkintavalta tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon. Se voi poistaa sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä.”
Asian tausta
4 Asian taustalla olevat seikat ja riidanalainen päätös, sellaisina kuin ne ilmenevät valituksenalaisen tuomion 1–61 kohdasta, voidaan tiivistää seuraavalla tavalla.
5 Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa, että valittajat olivat rikkoneet SEUT 101 artiklaa ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3) (jäljempänä ETA-sopimus) 53 artiklaa osallistumalla 17.1.1997–18.1.2011 [luottamuksellinen](1), [luottamuksellinen] [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] ‑yritysten oikeudellisten yksiköiden kanssa yhteistoimintajärjestelyihin, jotka koskivat keskiraskaiden ja raskaiden kuorma-autojen hintoja, bruttohintojen korotuksia Euroopan talousalueella (ETA) ja Euro 3–Euro 6 ‑standardeissa keskiraskailta ja raskailta kuorma-autoilta edellytettyjen päästövähennystekniikoiden käyttöönoton ajankohtaa ja näihin tekniikoihin liittyvien kustannusten siirtämistä asiakkaille. Kyseisen päätöksen 2 artiklassa komissio määräsi Scania AB:lle ja Scania CV AB:lle yhteisvastuullisesti 880 523 000 euron sakon, josta Scania DE on yhteisvastuussa 440 003 282 euron määrän osalta.
Hallinnollinen menettely
6 [Luottamuksellinen] haki 20.9.2010 sakoista vapauttamista sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EUVL 2006, C 298, s. 17) 14 kohdan mukaisesti. Komissio myönsi 17.12.2010 ehdollisen vapautuksen sakoista [luottamuksellinen].
7 Komissio suoritti 18.–21.1.2011 tarkastuksia muun muassa valittajien toimitiloissa.
8 [Luottamuksellinen] pyysi 28.1.2011 tämän tuomion 6 kohdassa mainitun tiedonannon 14 kohdan mukaisesti sakoista vapauttamista ja, jollei sitä myönnettäisi, sakkojen lieventämistä kyseisen tiedonannon 27 kohdan mukaisesti. Saman pyynnön tässä menettelyssä esittivät myös [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen].
9 Komissio esitti tutkinnan aikana valittajille useita tietopyyntöjä asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan nojalla.
10 Komissio aloitti 20.11.2014 kyseisen asetuksen 11 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun menettelyn valittajia ja tämän tuomion 5 kohdassa mainittujen yritysten oikeudellisia yksiköitä vastaan ja antoi väitetiedoksiannon, jonka se antoi tiedoksi kaikille näille yksiköille, valittajat mukaan lukien.
11 Väitetiedoksiannon tiedoksi antamisen jälkeen sen adressaatit saivat tutustua komission tutkinta-aineistoon.
12 [Luottamuksellinen] aikana väitetiedoksiannon adressaatit ottivat epävirallisesti yhteyttä komissioon ja pyysivät tätä jatkamaan menettelyä [SEUT 101 ja SEUT 102] artiklan mukaisten komission menettelyjen kulusta 7.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 773/2004 (EUVL 2004, L 123, s. 18), sellaisena kuin se on muutettuna 30.6.2008 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 622/2008 (EUVL 2008, L 171, s. 3) (jäljempänä asetus N:o 773/2004), 10 a artiklassa säädetyllä sovintomenettelyllä. Komissio päätti aloittaa sovintomenettelyn sen jälkeen, kun kukin väitetiedoksiannon adressaateista oli vahvistanut halunsa osallistua sovintoon tähtääviin keskusteluihin.
13 [Luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] välillä käytiin sovintoon tähtääviä keskusteluja kunkin väitetiedoksiannon adressaatin ja komission välillä. Näiden keskustelujen jälkeen tietyt väitetiedoksiannon adressaatit esittivät kukin komissiolle virallisen sovintopyynnön asetuksen N:o 773/2004 10 a artiklan 2 kohdan nojalla (jäljempänä sovintomenettelyn osapuolet). Valittajat eivät esittäneet tällaista pyyntöä.
14 Komissio antoi 19.7.2016 asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan ja 23 artiklan 2 kohdan nojalla [SEUT] 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä päätöksen C(2016) 4673 final, joka oli osoitettu sovintomenettelyn osapuolille (asia AT.39824 – Kuorma-autot) (jäljempänä sovintopäätös).
15 Koska valittajat olivat päättäneet olla esittämättä virallista sovintopyyntöä, komissio jatkoi niitä koskevaa tutkintaa tavanomaisessa menettelyssä eikä sovintomenettelyssä.
16 Saatuaan tilaisuuden tutustua asiakirja-aineistoon valittajat toimittivat 23.9.2016 kirjallisen vastauksensa väitetiedoksiantoon.
17 Valittajat osallistuivat kuulemistilaisuuteen 18.10.2016.
18 Komissio osoitti 7.4.2017 Scania AB:lle asiaseikkoja koskevan kirjeen [SEUT 101 ja SEUT 102] artiklan mukaisissa menettelyissä sovellettavista käytännesäännöistä antamansa tiedonannon (EUVL 2011, C 308, s. 6) 111 kohdan mukaisesti. Komissio lähetti 23.6.2017 kyseisen kirjeen myös Scania CV AB:lle ja Scania DE:lle.
19 Scania AB toimitti 12.5.2017 komissiolle asiaseikkoja koskevaan kirjeeseen liitettyjä todisteita koskevat kirjalliset huomautuksensa, jotka myös heijastivat Scania CV AB:n ja Scania DE:n kantaa.
20 Komissio teki riidanalaisen päätöksen 27.9.2017.
Riidanalainen päätös
Kuorma-autojen markkinoiden rakenne ja hintojen vahvistamismekanismi kuorma-autoteollisuudessa ja Scaniassa
21 Komissio totesi, että kuorma-automarkkinoiden rakenteelle on ominaista suuri läpinäkyvyys ja keskittyminen, koska osapuolilla on vuosittain useita mahdollisuuksia kokoontua ja keskustella markkinatilanteesta. Komission mukaan osapuolet saattoivat kaiken tietojenvaihdon avulla saada täsmällisen käsityksen kunkin osapuolen kilpailutilanteesta.
22 Komissio totesi myös, että asianosaisilla, Scania mukaan lukien, on tärkeillä kansallisilla markkinoilla tytäryhtiöitä, jotka toimivat niiden tuotteiden jakelijoina. Näillä kansallisilla jakelijoilla on oma valtuutettujen jälleenmyyjien verkosto. Komissio huomautti, että Scania myy kuorma-autonsa kansallisten jakelijoiden välityksellä, jotka ovat kaikissa ETA-valtioissa, [luottamuksellinen] lukuun ottamatta, sen 100-prosenttisesti omistamia tytäryhtiöitä. Scanian kansalliset jakelijat myivät päätoimipaikasta ostetut kuorma-autot valtuutetuille jälleenmyyjille, jotka ovat joko sen kokonaan omistamia tytäryhtiöitä tai itsenäisiä yrityksiä. Komissio totesi, että Scanialla on Saksassa [luottamuksellinen] valtuutettua jälleenmyyjää, jotka ovat sen kokonaan omistamia tytäryhtiöitä.
23 Hintojen vahvistamismekanismin osalta komissio totesi, että se sisältää kaikkien osapuolten osalta samat vaiheet siten, että ensimmäisessä vaiheessa päätoimipaikka yleensä vahvistaa alkuperäisen bruttohinnaston. Komission mukaan toisessa vaiheessa vahvistetaan lisäksi luovutushinnat, jotka koskevat kuorma-autojen myyntiä eri kansallisilla markkinoilla valmistajien päätoimipaikan ja kansallisten jakelijoiden, jotka ovat joko itsenäisiä yrityksiä tai kokonaan päätoimipaikan omistuksessa, välillä. Komission mukaan kolmannessa vaiheessa vahvistetaan valtuutettujen jälleenmyyjien jakelijoille maksamat hinnat ja neljännessä vaiheessa kuluttajien maksama lopullinen nettohinta, joka on valtuutettujen jälleenmyyjien tai valmistajien itse neuvottelema siltä osin kuin on kyse niiden myynnistä suoraan valtuutetuille jälleenmyyjille tai merkittäville asiakkaille.
24 Komissio totesi, että vaikka kuluttajien maksama lopullinen hinta voi vaihdella esimerkiksi sen vuoksi, että jakeluketjun eri tasoihin sovelletaan erilaisia alennuksia, kaikki jakeluketjun jokaiseen vaiheeseen sovellettavat hinnat määräytyvät alkuperäisen bruttohinnan perusteella joko suoraan, kun kyseessä ovat päätoimipaikan ja jakelijan väliset luovutushinnat, tai välillisesti, kun valtuutettu jälleenmyyjä maksaa hinnan jakelijalle tai kun loppuasiakas maksaa sen. Komission mukaan on siis ilmeistä, että päätoimipaikan vahvistamat alkuperäiset bruttohinnastot muodostavat yhteisen ja perustavanlaatuisen osan hintalaskelmista, joita koko Euroopassa sovelletaan kussakin kansallisten jakelukanavien vaiheessa. Komissio täsmensi, että kaikki osapuolet, [luottamuksellinen] lukuun ottamatta, laativat vuosina 2000–2006 bruttohinnastoja, jotka koostuivat koko ETA:n yhdenmukaistetuista bruttohinnoista.
25 Siltä osin kuin on konkreettisesti kyse Scanian käyttämästä hintojen vahvistamismekanismista ja tähän vahvistamiseen osallistuneista toimijoista, komission kuvauksen mukaan Scanian päätoimipaikka vahvistaa kaikkia käytettävissä olevia eri kuorma-autonosia koskevan vapaasti tehtaalla ‑bruttohinnaston (Factory Gross Price List, jäljempänä FGPL).
26 Jokainen Scanian kansallinen jakelija, esimerkiksi Scania DE, neuvottelee Scanian päätoimipaikan kanssa jakelijan nettohinnan, joka on jakelijan kustakin osasta päätoimipaikalle maksama hinta, vastaanottamansa FGPL:n perusteella. Jakelijan nettohinta ilmoitetaan asiakirjassa, jonka nimi on RPU (joka tulee ruotsin kielen sanasta ”representantuppgift”) ja jossa mainitaan FGPL:n ja jakelijan nettohinnan välinen ero alennusten muodossa. [Luottamuksellinen] vahvistaa Scanian päätoimipaikassa jakelijalle myönnettävät alennukset, mutta niistä keskustellaan myös hintoja käsittelevässä komiteassa. Lopullisen päätöksen Scanian jakelijan nettohinnasta tekee [luottamuksellinen].
27 Lisäksi Scanian kansallinen jakelija ilmoittaa oman bruttohinnastonsa, joka vastaa jakelijan nettohintaa ja voittomarginaalia, kaikkien sen alueella Scanian valtuutettujen jälleenmyyjien käytettävissä olevien eri kuorma-autonosien osalta.
28 Sen jälkeen Scanian valtuutettu jälleenmyyjä neuvottelee jakelijan kanssa jakelijan bruttohinnastoon, josta on vähennetty valtuutetun jälleenmyyjän saama huomattava alennus, perustuvan valtuutetun jälleenmyyjän nettohinnan.
29 Scanian valtuutetuilta jälleenmyyjiltä kuorma-autoja ostavat asiakkaat maksavat asiakashinnan. Asiakashinta muodostuu valtuutetun jälleenmyyjän nettohinnasta, johon on lisätty valtuutetun jälleenmyyjän voittomarginaali ja kuorma-auton yksilöllistämisestä aiheutuvat mahdolliset kustannukset ja josta on vähennetty asiakkaalle tarjotut alennukset ja tarjoukset. Komissio totesi, että hinnanmuutoksella jakeluketjun jossakin vaiheessa on rajallinen vaikutus tai että sillä ei ole vaikutusta kuluttajan maksamaan lopulliseen hintaan.
30 Komissio totesi myös, että FGPL:ää sovelletaan maailmanlaajuisesti, kun taas jakelijan nettohintaa ja jakelijan bruttohinnastoa sovelletaan jakelijan toiminta-alueella. Samoin valtuutetun jälleenmyyjän neuvottelemaa hintaa sovelletaan sillä alueella, jolla valtuutettu jälleenmyyjä toimii.
31 Siltä osin kuin on kyse Euroopan tasolla toteutettujen hinnankorotusten vaikutuksesta hintoihin kansallisella tasolla, komissio huomautti, että Scania DE:n kaltaiset valmistajien kansalliset jakelijat eivät voi itsenäisesti vahvistaa bruttohintoja ja ‑hinnastoja ja että kaikki jakeluketjun kussakin vaiheessa loppukuluttajaan saakka sovelletut hinnat perustuvat päätoimipaikan tasolla vahvistettuihin yleiseurooppalaisiin bruttohinnastoihin.
32 Tästä seuraa komission mukaan, että päätoimipaikan tasolla päätetty bruttohinnaston mukaisten hintojen nousu yleiseurooppalaisessa hinnastossa määrittää jakelijan nettohinnan eli jakelijan päätoimipaikalle kuorma-auton ostosta maksamassa hinnassa tapahtuneen muutoksen. Komission mukaan se, että päätoimipaikka korottaa edellä mainittuja bruttohintoja, vaikuttaa näin ollen myös jakelijan bruttohinnan tasoon eli siihen hintaan, jonka valtuutettu jälleenmyyjä maksaa jakelijalle, vaikka loppukuluttajan hinta ei välttämättä muutu samassa suhteessa tai lainkaan.
Scanian ja sovintomenettelyn osapuolten välinen kollusiivinen yhteydenpito
33 Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että Scania oli osallistunut sovintomenettelyn osapuolten kanssa kollusiivisiin kokouksiin ja yhteydenpitoon eri foorumeilla ja eri tasoilla, jotka olivat muuttuneet ajan kuluessa, kun taas kartelliin osallistuneet yritykset sekä kyseessä olevat tavoitteet ja tuotteet olivat pysyneet samoina.
34 Komissio yksilöi kolme kollusiivisen yhteydenpidon tasoa.
35 Komissio katsoi ensinnäkin, että rikkomisen alkuvuosina kartellin osapuolten ylimmät johtohenkilöt keskustelivat hinnoittelua ja bruttohintojen tulevia korotuksia koskevista aikeistaan, joskus myös nettohintojen kehittymisestä, ja sopivat toisinaan bruttohintojensa korotuksista. Riidanalaisessa päätöksessä komissio viittasi tähän kollusiivisen yhteydenpidon tasoon ylimmän johdon tasona (top management). Komissio lisäsi, että järjestetyissä ylimmän johdon tason kokouksissa kartellin osapuolet olivat lisäksi sopineet Euro 3–Euro 5 ‑standardien mukaisten kuorma-automallien käyttöönoton ajankohdasta ja siihen liittyvien kustannusten siirtämisestä asiakkaille, ja tietyissä tilanteissa oli sovittu, ettei kyseisiä tekniikoita otettaisi käyttöön ennen tiettyä päivämäärää. Komissio katsoi, että ylimmän johdon tason kokouksia pidettiin vuosien 1997 ja 2004 välisenä aikana.
36 Toiseksi komissio katsoi, että rajoitetun ajan ja pidettyjen ylimmän johdon tason kokousten rinnalla kartellin osapuolten päätoimipaikan keskiportaan johto kävi keskusteluja, joihin kuului teknisten tietojen vaihdon lisäksi myös tietojenvaihtoa hinnoista ja bruttohintojen korotuksista. Riidanalaisessa päätöksessä komissio viittasi tähän kollusiivisen yhteydenpidon tasoon päätoimipaikan alempana tasona (lower headquarters level). Komissio katsoi, että päätoimipaikan alemmalla tasolla pidettiin kokouksia vuosien 2000 ja 2008 välisenä aikana.
37 Kolmanneksi komissio katsoi, että euron käyttöönoton ja sen jälkeen, kun lähes kaikki kuorma-autonvalmistajat olivat vahvistaneet Euroopan tasolla sovellettavan bruttohinnaston, kartellin osapuolet jatkoivat tulevaa hinnoittelua koskevien aikomustensa järjestelmällistä yhteensovittamista saksalaisten tytäryhtiöidensä välityksellä. Riidanalaisessa päätöksessä komissio viittasi tähän kollusiivisen yhteydenpidon tasoon Saksan tasona (German level meetings). Komissio täsmensi, että samalla tavoin kuin kartellin ensimmäisten vuosien yhteydenpidossa, saksalaisten tytäryhtiöiden edustajat keskustelivat bruttohintojen tulevista korotuksista ja Euro 5–Euro 6 ‑standardeissa keskiraskailta ja raskailta kuorma-autoilta edellytettyjen päästövähennystekniikoiden käyttöönoton ajankohdasta ja näihin tekniikoihin liittyvien kustannusten siirtämisestä asiakkaille. Ne vaihtoivat myös muita kaupallisesti arkaluonteisia tietoja. Komissio katsoi, että Saksan tason kokoukset oli pidetty vuodesta 2004 alkaen.
SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan soveltaminen
38 Komissio katsoi, että asiakirja-aineistoon sisältyvät asiakirjatodisteet osoittivat, että edellä mainittu yhteydenpito koski seuraavia seikkoja:
– kartellin osapuolten suunnittelemat muutokset bruttohintoihin ja ‑hinnastoihin, näiden muutosten ajankohdat sekä ajoittainen tietojenvaihto nettohintojen suunnitelluista muutoksista tai asiakkaille tarjottujen alennusten muutoksista,
– Euro 3–Euro 6 ‑standardeissa keskiraskailta ja raskailta kuorma-autoilta edellytettyjen päästövähennystekniikoiden käyttöönoton ajankohta ja näihin tekniikoihin liittyvien kustannusten siirtäminen asiakkaille, ja
– muut kilpailun kannalta arkaluonteiset tiedot, kuten osuudet kohdemarkkinoista, nykyiset nettohinnat ja alennukset, bruttohinnastot, myös ennen niiden voimaantuloa, kuorma-autojen konfiguraattorit, tilaukset ja varastotasot.
39 Komissio totesi, että osapuolilla oli eri tasojen monenvälistä yhteydenpitoa ja että joskus niillä oli yhteydenpitoa ja yhteisiä kokouksia eri tasoilla. Komission mukaan näitä yhteyksiä toisiinsa yhdistäviä tekijöitä olivat niiden sisältö, päivämäärä, selvät keskinäiset viittaukset ja hankittujen tietojen kulku niiden välillä.
40 Komissio katsoi, että nämä toiminnat ovat yhteensovittamisen ja yhteistyön muoto, jolla osapuolet korvasivat kilpailun riskit tietoisesti keskinäisellä käytännön yhteistyöllä. Komission mukaan kyseessä oleva käyttäytyminen merkitsi yhdenmukaistettua menettelytapaa tai sopimusta, jossa kilpailevat yritykset pidättäytyivät määrittämästä itsenäisesti markkinoilla noudattamaansa liiketoimintapolitiikkaa; sen sijaan ne pikemminkin yhteensovittivat hinnoittelukäyttäytymistään suoralla yhteydenpidolla ja sitoutuivat teknologian käyttöönoton koordinoituun viivästyttämiseen. Komissio katsoi lisäksi, että järjestelmällinen osallistuminen kollusiiviseen yhteydenpitoon on luonut osapuolten hinnoittelupolitiikan keskinäisen ymmärtämisen ilmapiirin.
41 Komissio totesi, että Scania oli osallistunut koko rikkomisen keston ajan säännöllisesti erilaisiin kollusiivisiin järjestelyihin, ja päätteli, että rikkominen, johon Scania oli osallistunut, oli SEUT 101 artiklassa ja ETA-sopimuksen 53 artiklassa tarkoitettu sopimus ja/tai yhdenmukaistettu menettelytapa.
42 Siltä osin kuin on kyse kilpailun rajoittamisesta, komissio katsoi, että Scania oli osallistunut tämän tuomion 38 kohdassa tarkoitettuun kollusiiviseen yhteydenpitoon ja että kaikkien niiden sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen, joihin Scania oli osallistunut, tarkoituksena oli SEUT 101 artiklassa tarkoitettu kilpailun rajoittaminen.
43 Yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen osalta komissio katsoi, että Scanian ja sovintomenettelyn osapuolten väliset sopimukset ja/tai yhdenmukaistetut menettelytavat muodostivat SEUT 101 artiklan 1 kohdan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan soveltamisalaan kuuluvan yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen ajanjaksolla 17.1.1997–18.1.2011. Komission mukaan rikkominen oli muodostunut kilpailunvastaisesta yhteistyöstä, joka koski keskiraskaiden ja raskaiden kuorma-autojen hintoja ja bruttohintojen korotuksia ETA-alueella sekä Euro 3–Euro 6 ‑standardeissa kyseisiltä kuorma-autoilta edellytettyjen päästövähennystekniikoiden käyttöönoton ajankohtaa ja näihin tekniikoihin liittyvien kustannusten asiakkaille siirtämistä.
44 Komissio katsoi erityisesti, että osapuolet olivat pyrkineet kilpailunvastaisen yhteydenpidon avulla yhteiseen suunnitelmaan, jolla oli yksi kilpailunvastainen tavoite, ja että Scania tiesi tai sen täytyi olla tietoinen kollusiivisen yhteysverkoston yleisestä soveltamisalasta ja olennaisista ominaispiirteistä ja että se aikoi toiminnallaan myötävaikuttaa kyseessä olevaan kartelliin.
45 Lisäksi komissio totesi, että kilpailunvastainen tavoite oli kilpailun rajoittaminen keskiraskaiden ja raskaiden kuorma-autojen markkinoilla ETA-alueella. Tämä tavoite on saavutettu menettelytavoilla, jotka alentavat osapuolten välisen strategisen epävarmuuden tasoa tulevien hintojen ja bruttohintojen korotusten sekä ympäristöstandardien mukaisten kuorma-automallien käyttöönoton ajankohdan ja tähän liittyvien kustannusten asiakkaille siirtämisen osalta.
Riidanalaisen päätöksen adressaatit
46 Ensinnäkin komissio osoitti riidanalaisen päätöksen Scania CV AB:lle ja Scania DE:lle, joiden se katsoi olevan välittömässä vastuussa seuraavina ajanjaksoina tapahtuneesta rikkomisesta:
– Scania CV AB ajanjakson 17.1.1997–27.2.2009 osalta, ja
– Scania DE ajanjakson 20.1.2004–18.1.2011 osalta.
47 Toiseksi komissio katsoi myös, että ajanjaksolla 17.1.1997–18.1.2011 Scania AB omisti suoraan tai välillisesti kaikki osakkeet Scania CV AB:ssä, joka puolestaan omisti suoraan tai välillisesti Scania DE:n koko osakekannan. Komissio totesi näin ollen osoittavansa riidanalaisen päätöksen myös seuraaville yksiköille, jotka emoyhtiöinä katsotaan yhteisvastuullisiksi:
– Scania AB, joka on vastuussa yhtäältä Scania CV AB:n käyttäytymisestä 17.1.1997 ja 27.2.2009 välisen ajanjakson osalta ja toisaalta Scania DE:n käyttäytymisestä 20.1.2004 ja 18.1.2011 välisen ajanjakson osalta, ja
– Scania CV AB, joka on vastuussa Scania DE:n käyttäytymisestä 20.1.2004 ja 18.1.2011 välisen ajanjakson osalta.
Sakon määrä
48 Komissio vahvisti sakon määräksi 880 523 000 euroa.
Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne ja valituksenalainen tuomio
49 Valittajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 11.12.2017 jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa ne vaativat ensisijaisesti, että riidanalainen päätös kumotaan, ja toissijaisesti, että kyseinen päätös kumotaan osittain ja että valittajille määrättyjä sakkoja alennetaan, ja joka tapauksessa, että kyseisiä sakkoja alennetaan SEUT 261 artiklan ja asetuksen N:o 1/2003 31 artiklan mukaisesti.
50 Valittajat pyysivät 5.6.2020 päivätyllä kirjeellä, että tietyt suullista käsittelyä varten laadittuun kertomukseen sisältyvät tiedot poistettaisiin yleisön saatavilta. Myös komissio pyysi samana päivänä päivätyllä kirjeellä, että tietyt muun muassa suullista käsittelyä varten laaditussa kertomuksessa ja valituksenalaisessa tuomiossa mainitut tiedot poistettaisiin yleisön saatavilta.
51 Viimeksi mainitun pyynnön jälkeen unionin yleinen tuomioistuin päätti anonymisoida valituksenalaisen tuomion ei-luottamuksellisessa versiossa mainittujen luonnollisten henkilöiden nimet ja peittää muiden oikeushenkilöiden kuin valittajien nimet. Se päätti myös poistaa tiettyjä tietoja, jotka koskivat muun muassa Scanian hintojen vahvistamismekanismia ja Scanialle määrätyn sakon laskemista ja joiden poistaminen ei vaikuta kyseisen tuomion ei-luottamuksellisen version ymmärtämiseen.
52 Valittajat vetosivat kanteensa tueksi yhdeksään kanneperusteeseen.
53 Ensimmäinen kanneperuste perustui puolustautumisoikeuksien, hyvän hallinnon periaatteen ja syyttömyysolettaman loukkaamiseen. Toinen kanneperuste perustui Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 48 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomiseen.
54 Kolmas, neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs kanneperuste koskivat lähinnä komission päätelmää yhtenä kokonaisuutena pidettävästä jatketusta rikkomisesta ja sen lukemisesta Scanian syyksi. Kolmannessa kanneperusteessaan valittajat vetosivat tarkemmin ottaen SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan virheelliseen soveltamiseen siltä osin kuin tietojenvaihdon päätoimipaikan alemmalla tasolla on katsottu merkitsevän näiden artiklojen rikkomista. Neljännessä kanneperusteessaan valittajat väittivät, että perusteluvelvollisuus on laiminlyöty ja että kyseisiä artikloja on sovellettu virheellisesti siltä osin kuin komissio on katsonut, että valittajat olivat tehneet sopimuksen tai osallistuneet yhdenmukaistettuun menettelytapaan, joka koski päästövähennystekniikoiden käyttöönoton ajankohtaa. Valittajien viides kanneperuste perustui mainittujen artiklojen virheelliseen soveltamiseen siltä osin kuin komissio on luonnehtinut Saksan tason tietojenvaihtoa tarkoitukseen perustuvaksi rikkomiseksi. Kuudennessa kanneperusteessaan valittajat väittivät, että SEUT 101 artiklaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklaa on sovellettu virheellisesti siltä osin kuin komissio on katsonut, että Saksan tasolla tapahtuneen rikkomisen maantieteellinen laajuus kattoi koko ETA-alueen. Seitsemäs kanneperuste perustui kyseisten artiklojen virheelliseen soveltamiseen siltä osin kuin komissio on katsonut, että yksilöity toiminta muodosti yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen ja että valittajat olivat tältä osin vastuussa.
55 Kahdeksas kanneperuste perustui kyseisten artiklojen ja asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan virheelliseen soveltamiseen siltä osin kuin komissio on määrännyt sakon vanhentuneesta menettelystä, ja joka tapauksessa, kun tämä ei ole ottanut huomioon sitä, ettei kyse ollut jatkuvasta menettelystä. Yhdeksännessä ja viimeisessä kanneperusteessaan valittajat vetosivat suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen sakon määrän osalta ja joka tapauksessa tarpeeseen alentaa sakon määrää SEUT 261 artiklan ja asetuksen N:o 1/2003 31 artiklan nojalla.
56 Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kaikki kanneperusteet perusteettomina. Siltä osin kuin valittajat vaativat unionin yleistä tuomioistuinta käyttämään täyttä tuomiovaltaansa, se totesi, että minkään väitteisiin, perusteluihin, oikeudellisiin seikkoihin tai tosiseikkoihin sisältyvän seikan perusteella, jotka valittajat ovat tarkastelujen kanneperusteiden yhteydessä esittäneet, ei voida päätellä, että riidanalaisella päätöksellä määrättyjen sakkojen määrää olisi muutettava. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan ja velvoitti valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset
57 Valittajat tekivät kyseessä olevan valituksen 8.4.2022 jättämällään valituskirjelmällä. Samana päivänä ne pyysivät, että unionin tuomioistuin käsittelisi tämän tuomion 51 kohdassa mainitut seikat luottamuksellisesti yleisöön nähden samalla tavalla kuin unionin yleinen tuomioistuin oli tehnyt.
58 Lisäksi komissio pyysi 29.4.2022 päivätyllä asiakirjalla, että tiettyjä tietoja käsiteltäisiin luottamuksellisesti yleisöön nähden.
59 Unionin tuomioistuimen presidentti hyväksyi kyseiset luottamuksellista käsittelyä koskevat pyynnöt 12.7.2022 antamallaan päätöksellä.
60 Valittajat vaativat valituksessaan, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion kokonaan tai osittain
– kumoaa riidanalaisen päätöksen kokonaan tai osittain ja/tai kumoaa niille määrätyt sakot tai alentaa niiden määrää
– toissijaisesti palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen ja
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien valitusmenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
61 Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää valituksen ja
– velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Valituksen tarkastelu
62 Valittajat esittävät valituksensa tueksi neljä valitusperustetta. Ensimmäinen valitusperuste perustuu pääasiallisesti siihen, että perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdassa vahvistettua oikeutta hyvään hallintoon loukattiin. Toinen valitusperuste perustuu siihen, että SEUT 101 artiklaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklaa sovellettiin virheellisesti, koska unionin yleinen tuomioistuin luonnehti Saksan tason toiminnan maantieteellistä laajuutta siten, että se kattoi koko ETA-alueen. Kolmannessa valitusperusteessaan valittajat vetoavat lähinnä siihen, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti kyseisiä artikloja, kun se katsoi, että useat toimenpiteet kolmella eri yhteydenpidon tasolla muodostivat yhden rikkomisen. Neljäs valitusperuste perustuu siihen, että mainittuja artikloja ja asetuksen N:o 1/2003 25 artiklaa sovellettiin virheellisesti, koska unionin yleinen tuomioistuin piti voimassa vanhentuneesta menettelystä määrätyn sakon.
Ensimmäinen valitusperuste
Asianosaisten lausumat
63 Ensimmäisessä valitusperusteessaan valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen hylätessään niiden argumentin, jonka mukaan komissio loukkasi perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohtaa tehdessään sovintopäätöksen ja jatkaessaan valittajia koskevaa tutkintaa antamatta sitä toisen kuin sen tiimin vastuulle, joka oli vastannut asiasta, jossa sovintopäätös tehtiin.
64 Valittajat väittävät ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin ei arvioinut, oliko hallinnollinen menettely, jota jatkettiin Scaniaa vastaan sovintopäätöksen jälkeen, objektiivisen puolueettomuuden periaatteen mukainen. Valittajat viittaavat muun muassa valituksenalaisen tuomion 129, 147 ja 151 kohdassa mainittuihin näkökohtiin, jotka koskevat puolueettomuuden periaatteen noudattamista nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa porrastetussa sekamuotoisessa menettelyssä. Ne väittävät, että kyseisen päätöksen tekemisestä aiheutui lisävelvoite komissiolle, jonka olisi tullut varmistaa, että asiassa kunnioitetaan paitsi niin kutsuttua tabula rasa ‑periaatetta myös vaikutelmaa sen puolueettomuudesta. Vaikka unionin yleinen tuomioistuin myönsi valituksenalaisen tuomion 151 kohdassa pääasiallisesti, että tällaisissa olosuhteissa voisi olla perusteltua antaa asiakirjat kahden eri tiimin vastuulle, se ei kuitenkaan tehnyt oikeaa oikeudellista päätelmää ja se käsitteli puolueettomuuskysymystä yksinomaan subjektiivisen puolueettomuuden näkökulmasta.
65 Tässä yhteydessä valittajat huomauttavat erityisesti, että kyseisessä 151 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että Scania ei ollut osoittanut, miten se, että samat komission yksiköt ovat osallistuneet sekä sovintopäätöksen että riidanalaisen päätöksen tekemiseen, voisi ”yksinään” osoittaa, ettei asiaa ole tutkittu niiden osalta puolueettomasti, ja sen jälkeen se totesi kyseisen tuomion 152 kohdassa, että Scania ei ollut osoittanut, että komissio olisi ”osoittanut Scaniaan kohdistuvan henkilökohtaisen kannan tai ennakkokäsityksen – – subjektiivisen puolueettomuuden periaatteen vastaisesti”. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen rajatessaan arviointinsa subjektiiviseen puolueettomuuteen tutkimatta objektiivisen puolueettomuuden periaatetta, joka on oikeudellisesta näkökulmasta erillinen periaate.
66 Toiseksi valittajat väittävät, että vaikka unionin tuomioistuin katsoisi, että unionin yleinen tuomioistuin arvioi objektiivisen puolueettomuuden periaatteen, sen arviointi on tältä osin joka tapauksessa oikeudellisesti virheellinen. Valituksenalaisessa tuomiossa ei valittajien mukaan siitä huolimatta, että komission samat yksiköt olivat osallistuneet sovintopäätöksen ja riidanalaisen päätöksen tekemiseen, ole perusteluja, joiden nojalla voitaisiin päätellä, että komissio on noudattanut objektiivisen puolueettomuuden periaatetta, vaikka unionin yleinen tuomioistuin on nimenomaisesti myöntänyt valituksenalaisen tuomion 151 kohdassa, että kyseinen seikka ”vaikeuttaa sen varmistamista, että tosiseikat ja todisteet tutkitaan jonkin yrityksen osalta sovintopäätöksen tekemisen jälkeen tabula rasa ‑periaatteen mukaisesti”.
67 Valittajien mukaan tällainen myöntäminen asettaa komission puolueettomuuden kyseenalaiseksi. Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 151 kohdassa myös, miten komissio olisi voinut toimia sulkeakseen pois tällaiset epäilykset, mikä olisi tapahtunut antamalla asiakirjat kahden eri tiimin vastuulle, jolloin riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneessa tavanomaisessa menettelyssä olisi käytetty toista tiimiä kuin se, jota sovintomenettelyssä käytettiin. Valittajien mukaan unionin yleisen tuomioistuimen omasta päättelystä kyseisessä tuomiossa ilmenee siis, että komissio loukkasi perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohtaa tehdessään sovintopäätöksen ja jatkaessaan Scaniaa koskevaa tutkintaansa tukeutuen komission samoihin yksiköihin. Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan myöntänyt, ettei komissio ollut antanut riittäviä takeita perusteltujen epäilysten poissulkemiseksi sen objektiivisen puolueettomuuden osalta tavanomaisen menettelyn toteuttamisessa, ja näin ollen se teki oikeudellisen virheen.
68 Komissio kiistää näiden argumenttien paikkansapitävyyden.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
69 Siltä osin kuin on ensinnäkin kyse valittajien argumenteista, joissa ne moittivat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se arvioinut, oliko hallinnollinen menettely, jota jatkettiin Scaniaa vastaan sovintopäätöksen jälkeen, objektiivisen puolueettomuuden periaatteen mukainen, on muistutettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan komission on hallinnollisessa menettelyssä noudatettava kyseessä olevien yritysten perusoikeuksia. Tältä osin puolueettomuusperiaate, joka kuuluu hyvää hallintoa koskevaan oikeuteen, on erotettava syyttömyysolettamasta (tuomio 12.1.2023, HSBC Holdings ym. v. komissio, C‑883/19 P, EU:C:2023:11, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
70 Perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistetun hyvää hallintoa koskevan oikeuden mukaan jokaisella on oikeus muun muassa siihen, että Euroopan unionin toimielimet käsittelevät hänen asiansa puolueettomasti. Tämä puolueettomuusvaatimus kattaa yhtäältä subjektiivisen puolueettomuuden siinä mielessä, ettei yhdelläkään kyseessä olevan toimielimen jäsenistä, jonka hoidettavana asia on, saa olla ennakolta määritettyä kantaa tai henkilökohtaisia ennakkoluuloja, ja toisaalta objektiivisen puolueettomuuden siinä mielessä, että toimielimen on annettava riittävät takeet, jotta kaikki perustellut epäilykset voidaan tältä osin sulkea pois (tuomio 12.1.2023, HSBC Holdings ym. v. komissio, C‑883/19 P, EU:C:2023:11, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
71 Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen tuomion 144 ja 145 kohdassa, mitä kyseinen oikeus hyvään hallintoon merkitsee tämän tuomion kahdessa edellisessä kohdassa mieleen palautetun oikeuskäytännön mukaisesti.
72 Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 147 kohdassa komission argumentit, joiden mukaan nyt käsiteltävän asian olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa puolueettomuusperiaatteen loukkaamista oli arvioitava yksinomaan mahdollisena seurauksena syyttömyysolettaman periaatteen loukkaamisesta sovintopäätöstä tehtäessä, ja se totesi, että tällainen loukkaus saattoi johtua muista komission laiminlyönneistä antaa riittävät takeet, jotta kaikki perustellut epäilykset sen puolueettomuudesta tavanomaisen menettelyn toteuttamisessa olisi voitu sulkea pois oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.
73 Unionin yleinen tuomioistuin totesi kuitenkin kyseisen tuomion 148 kohdassa, että minkään valittajien esittämän argumentin perusteella ei kuitenkaan voitu todeta, ettei komissio olisi nyt käsiteltävässä asiassa tarjonnut kyseisen menettelyn aikana kaikkia takeita, jotta kaikki perustellut epäilykset sen puolueettomuudesta olisi voitu sulkea pois asian tutkinnassa Scanian osalta. Se perusteli tämän päätelmän analysoidessaan mainittuja argumentteja kyseisen tuomion 149–164 kohdassa.
74 Kyseinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 151 kohdassa tarkemmin ottaen, että samojen yksiköiden osallistuminen sekä sovintopäätöksen että riidanalaisen päätöksen tekemiseen vaikeutti sen varmistamista, että tosiseikat ja todisteet tutkitaan jonkin yrityksen osalta sovintopäätöksen tekemisen jälkeen ”niin kutsutun tabula rasa ‑periaatteen mukaisesti”, ja että tämä voisi tältä osin olevien epäilysten hälventämiseksi oikeuttaa asiakirjojen antamisen kahden eri tiimin vastuulle. Unionin yleinen tuomioistuin totesi kuitenkin kyseisen tuomion 152 kohdassa, että valittajat eivät olleet osoittaneet, että joku riidanalaisen päätöksen tekemiseen osallistuneista komission jäsenistä tai siihen osallistuneiden yksiköiden jäsenistä olisi osoittanut Scaniaan kohdistuvan ennalta määritetyn kannan tai henkilökohtaisen ennakkokäsityksen muun muassa sen perusteella, että ne olisivat osallistuneet ”subjektiivisen puolueettomuuden periaatteen vastaisesti” sovintopäätöksen tekemiseen.
75 Tältä osin on muistutettava ensimmäiseksi, että sovintomenettely on tavanomaiseen hallintomenettelyyn nähden vaihtoehtoinen ja erillinen hallinnollinen menettely, jolla on tiettyjä erityispiirteitä. Toiseksi on mainittava, että jos yritys ei esitä sovintoehdotusta, lopulliseen päätökseen johtavaan menettelyyn sovelletaan sovintomenettelyä koskevien säännösten sijaan asetuksen N:o 773/2004 yleisiä säännöksiä. Kolmanneksi on mainittava, että tavanomaisessa menettelyssä, jossa vastuukysymykset on vielä näytettävä toteen, komissio on sidottu ainoastaan väitetiedoksiantoon ja sen on otettava huomioon sen tietoon tavanomaisessa menettelyssä saatetut uudet seikat (ks. vastaavasti tuomio 12.1.2017, Timab Industries ja CFPR v. komissio, C‑411/15 P, EU:C:2017:11, 136 kohta).
76 Tästä seuraa, että niin kutsutussa tabula rasa ‑periaatteessa, jonka unionin yleinen tuomioistuin mainitsee valituksenalaisen tuomion 129 kohdassa, jossa lähinnä toistetaan tämän tuomion edellisessä kohdassa mainitut näkökohdat, tuodaan ainoastaan esiin toteamus, jonka mukaan syyttömyysolettamaa on noudatettava sellaisten yritysten suhteen, jotka päättävät olla jatkamatta sovintomenettelyä komission kanssa.
77 Tästä seuraa ensinnäkin, että niin kutsutulla tabula rasa ‑periaatteella ei ollut lainkaan merkitystä unionin yleisen tuomioistuimen tulkitessa sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa sitä, oliko komissio noudattanut puolueettomuusperiaatetta, ja toiseksi, että samojen yksiköiden osallistumisesta sekä sovintopäätöksen että riidanalaisen päätöksen tekemiseen ei missään tapauksessa aiheutunut vaikeuksia niin kutsutun tabula rasa ‑periaatteen noudattamisen suhteen, toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin arvioi. Komissiossa asiasta vastuussa olevan tiimin vaihtaminen olisi näet ristiriidassa jopa niiden periaatteiden kanssa, jotka koskevat hyvää hallintoa ja sitä, että hallinnollinen menettely toteutetaan kohtuullisessa ajassa.
78 On kuitenkin todettava, että unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt johtopäätöksiä virheellisestä näkökohdasta, joka esiintyy valituksenalaisen tuomion 151 kohdan toisessa virkkeessä ja joka palautetaan mieleen tämän tuomion 74 kohdassa, joten valittajien tältä osin esittämä kritiikki on tehoton.
79 Siltä osin kuin valittajien argumentit on ymmärrettävä siten, että niissä väitetään, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi tullut katsoa, että se, että sama tiimi oli ollut vastuussa asiasta koko kyseessä olevan porrastetun sekamuotoisen menettelyn ajan, merkitsi väistämättä sitä, että komissio laiminlöi objektiivista puolueettomuutta koskevan velvollisuutensa, on todettava, että pelkästään siitä seikasta, että sama komission tiimi on ollut vastuussa peräkkäisistä eri vaiheista tutkinnassa, joka on johtanut ensin sovintopäätöksen ja sitten riidanalaisen päätöksen tekemiseen, ei sellaisenaan, kun mitään muita objektiivisia seikkoja ei ole, voi syntyä epäilyksiä komission puolueettomuudesta (ks. analogisesti tuomio 1.7.2008, Chronopost ja La Poste v. UFEX ym., C‑341/06 P ja C‑342/06 P, EU:C:2008:375, 56 kohta).
80 Valittajat eivät ole osoittaneet, että ne olisivat vedonneet tällaisiin objektiivisiin seikkoihin unionin yleisessä tuomioistuimessa. Minkään valittajien argumenteissa olevan seikan perusteella ei myöskään voida todeta, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole nyt käsiteltävässä asiassa arvioinut, toimiko komissio objektiivisen puolueettomuuden periaatteen mukaisesti.
81 Valituksenalaisen tuomion 152 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin näet katsoi, etteivät valittajat olleet osoittaneet, että asiakirjoista vastuussa oleva tiimi tai joku tiimiin jäsen olisi osoittanut Scaniaan kohdistuvan ennakkokäsityksen tavanomaisessa menettelyssä, ja toisin kuin valittajat pääasiallisesti väittävät, unionin yleinen tuomioistuin ei perustellut toteamustaan, jonka mukaan komissio ei nyt käsiteltävässä asiassa loukannut hyvän hallinnon periaatetta, ainoastaan kyseisellä 152 kohdalla, eikä kyseisen kohdan perusteella voida todeta, että unionin yleinen tuomioistuin oli tässä yhteydessä jättänyt arvioimatta, oliko komission toiminta objektiivisen puolueettomuuden periaatteen mukaista.
82 Valituksenalaisen tuomion 100–104 ja 148–164 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli puolueettomuusperiaatteen subjektiivisen osan lisäksi sen objektiivista osaa ottaen huomioon valittajien sille tältä osin esittämät argumentit.
83 Siltä osin kuin on erityisesti kyse tällaisesta objektiivisesta puolueettomuudesta, unionin yleinen tuomioistuin muistutti aluksi valituksenalaisen tuomion 100 ja 101 kohdassa oikeuskäytännön periaatteista, jotka koskevat komission oikeutta käyttää niin kutsuttua sekamuotoista menettelyä, ja päätteli niiden perusteella kyseisen tuomion 104 kohdassa, että – toisin kuin valittajat pääasiallisesti väittivät – SEUT 101 artiklaa sovellettaessa sekamuotoiset menettelyt, joissa sovintopäätöksen ja päätöksen tekeminen tavanomaisen menettelyn jälkeen porrastetaan ajallisesti, eivät sinänsä merkitse kaikissa olosuhteissa muun muassa puolueettomuusvelvoitteen loukkaamista. Tästä unionin yleinen tuomioistuin päätteli kyseisen tuomion 105 kohdassa, että komissiolla oli oikeus turvautua tällaiseen sekamuotoiseen menettelyyn edellyttäen erityisesti, että puolueettomuusvelvoitetta noudatettiin, mitä kyseinen tuomioistuin tämän jälkeen tarkasteli tuomion 143 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa.
84 Se muistutti valituksenalaisen tuomion 145 kohdassa muun muassa tämän tuomion 70 kohdassa mainituista oikeuskäytännön periaatteista ja tarkasteli kyseisen tuomion 148–164 kohdassa argumentteja, jotka valittajat olivat esittäneet tukeakseen väitettänsä, jonka mukaan komissio ei nyt käsiteltävässä asiassa ollut tarjonnut niille kaikkia takeita, jotta kaikki perustellut epäilykset sen puolueettomuudesta olisi voitu sulkea pois niitä koskevan asian tutkinnassa.
85 Toteamalla ensiksi valituksenalaisen tuomion 104 kohdassa pääasiallisesti, että se, että komissio käytti sekamuotoista menettelyä, ei sinänsä voi merkitä sitä, että komissio olisi laiminlyönyt puolueettomuusvelvoitteensa, ja sen jälkeen kyseisen tuomion 149 kohdassa, että kun komissio tutkii todisteita, jotka ne osapuolet, jotka päättivät olla tekemättä myönnytyksiä, esittivät tavanomaisessa menettelyssä, sitä eivät sido millään tavalla ne tosiseikkoja koskevat toteamukset ja oikeudelliset luonnehdinnat, jotka se on sovintopäätöksessä esittänyt niiden osapuolten osalta, jotka päättivät tehdä myönnytyksiä, ja lopulta mainitun tuomion 159 kohdassa, etteivät valittajat moittineet komissiota siitä, ettei tämä ole noudattanut riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneessa hallinnollisessa menettelyssä kaikkia niiden puolustautumisoikeuksien tehokkaaseen käyttöön liittyviä menettelyllisiä takeita, kuten erityisesti asetuksen N:o 773/2004 yleisissä säännöksissä säädettyjä takeita, unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli ainakin implisiittisesti mutta väistämättä puolueettomuusvelvoitteen objektiivista osaa, jota komission on noudatettava. Nämä seikat osoittavat, että unionin yleinen tuomioistuin arvioi, oliko valittajille tarjottu riittävät takeet, jotta kaikki perustellut epäilykset komission objektiivisesta puolueettomuudesta voitiin sulkea pois.
86 Siltä osin kuin on toiseksi kyse valittajien argumenteista, joissa ne väittävät pääasiallisesti, että unionin yleinen tuomioistuin arvioi joka tapauksessa objektiivisen puolueettomuuden periaatetta oikeudellisesti virheellisellä tavalla, on muistutettava, että kyseisillä argumenteilla valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin siitä, että se ei perustellut arviointiansa, jonka mukaan komissio oli noudattanut puolueettomuusperiaatetta. Ne vetoavat siis lähinnä siihen, että unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi perusteluvelvollisuutensa. Kuten tämän tuomion 80–85 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin perusteli kuitenkin valituksenalaisen tuomion tältä osin.
87 Siltä osin kuin valittajat toiseksi vetoavat valituksenalaisen tuomion 151 kohdassa olevaan näkökohtaan, jonka mukaan komission samojen yksiköiden osallistuminen sekä sovintopäätöksen että riidanalaisen päätöksen tekemiseen vaikeutti niin kutsutun tabula rasa ‑periaatteen noudattamista, on riittävää todeta, että tämän tuomion 77 kohdasta ilmenee, että kyseinen näkökohta on oikeudellisesti virheellinen.
88 Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.
Toinen valitusperuste
89 Toisessa valitusperusteessaan valittajat väittävät lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti SEUT 101 artiklaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklaa luonnehtiessaan Saksan tason toiminnan maantieteellistä laajuutta siten, että se kattoi koko ETA-alueen. Valittajat ovat jakaneet kyseisen valitusperusteen neljään osaan.
Toisen valitusperusteen ensimmäinen osa
– Asianosaisten lausumat
90 Toisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa valittajat viittaavat valituksenalaisen tuomion 421 kohtaan ja väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen ensinnäkin todetessaan, että vahvistaessaan yhdenmukaistetun menettelytavan maantieteellisen laajuuden se saattoi ottaa huomioon ainoastaan saatujen tietojen laajuuden, ja toiseksi, kun se ei näin ollen ottanut oikeudellisessa arvioinnissaan huomioon yhdenmukaistettuun menettelytapaan osallistuneiden yritysten aikeita, jotka kuitenkin osaltaan muodostavat tällaisen menettelytavan.
91 Unionin yleinen tuomioistuin ei siis voi tukeutua ainoastaan vaihdettujen tietojen sisältöön ja luonteeseen luonnehtiessaan maantieteellistä laajuutta. Koska unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon kyseisiä aikeita, se totesi virheellisesti, että Scania oli osallistunut Saksan tason tietojenvaihtoon, joka oli osa yhtenä kokonaisuutena pidettävää ja jatkettua SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomista ETA-alueella koko rikkomisajanjakson eli 17.1.1997–18.1.2011.
92 Komissio kiistää nämä väitteet.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
93 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 421 kohdassa, että Scania DE:n saamien tietojen maantieteellistä laajuutta koskevien todisteiden, joita se analysoi kyseisen tuomion 405–420 kohdassa, perusteella, kun niitä arvioidaan kokonaisvaltaisesti, oli todettava, että Scania DE sai työntekijöidensä Saksan tason tietojenvaihtoon osallistumisen avulla tietoja, joiden laajuus ylitti Saksan markkinat. Tämän toteamuksen perusteella unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajien esittämän kuudennen kanneperusteen, joka koski SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan väitettyä virheellistä soveltamista siltä osin kuin komissio oli katsonut, että Saksan tasolla tapahtuneen rikkomisen maantieteellinen laajuus kattoi koko ETA-alueen. Se täsmensi vielä kyseisessä 421 kohdassa, että näiden toteamusten perusteella kyseinen kanneperuste voitiin hylätä riippumatta siitä, toimittiko Scania DE myös tietoja, joiden laajuus ylitti Saksan markkinat.
94 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että SEUT 101 artiklan 1 kohdan rikkominen voi johtua paitsi yksittäisestä toimenpiteestä myös useista toimenpiteistä tai jatkuvasta käyttäytymisestä, vaikka yksi tai useampi osa tästä useiden toimenpiteiden sarjasta tai tästä jatkuvasta käyttäytymisestä voisi sellaisenaankin ja erikseen tarkasteltuna merkitä kyseisen määräyksen rikkomista. Kun eri toimenpiteet kuuluvat ”kokonaissuunnitelmaan”, koska niiden yhteisenä tavoitteena on kilpailun vääristäminen yhteismarkkinoiden sisällä, komissiolla on siis oikeus kohdistaa vastuu näistä toimenpiteistä sen mukaan, miten yritykset ovat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen kokonaisuutena arvioituna (tuomio 6.12.2012, komissio v. Verhuizingen Coppens, C‑441/11 P, EU:C:2012:778, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
95 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että osoittaakseen yrityksen osallistuneen yhtenä kokonaisuutena pidettävän kilpailusääntöjen rikkomisen täytäntöönpanoon komission on näytettävä toteen, että tämä yritys aikoi omalla toiminnallaan myötävaikuttaa kaikkien osallistujien yhteisten päämäärien tavoittelemiseen ja että yritys tiesi muiden samaan päämäärään pyrkivien yritysten suunnittelemasta tai toteuttamasta kilpailusääntöjen vastaisesta käyttäytymisestä tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin (tuomio 6.12.2012, komissio v. Verhuizingen Coppens, C‑441/11 P, EU:C:2012:778, 42 ja 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
96 On siis mahdollista, että yritys on osallistunut välittömästi kaikkeen yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen muodostavaan kilpailunvastaiseen toimintaan, jolloin komissiolla on oikeus katsoa sen olevan vastuussa kaikesta tästä toiminnasta ja näin ollen kyseisestä rikkomisesta kokonaisuudessaan. On myös mahdollista, että yritys on osallistunut välittömästi ainoastaan osaan kyseisestä toiminnasta mutta että se on tiennyt kaikesta muusta samaan päämäärään pyrkivien kartellin muiden osallistujien suunnittelemasta tai toteuttamasta kilpailunvastaisesta toiminnasta tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin. Myös tällaisessa tapauksessa komissiolla on oikeus katsoa tämän yrityksen olevan vastuussa kaikesta kilpailusääntöjen rikkomisen muodostavasta kilpailunvastaisesta toiminnasta ja näin ollen kyseisestä rikkomisesta kokonaisuudessaan (tuomio 6.12.2012, komissio v. Verhuizingen Coppens, C‑441/11 P, EU:C:2012:778, 43 kohta).
97 Edellä esitetystä seuraa, että sen toteamiseksi, että kyseessä oleva tietojenvaihto ylitti Saksan markkinat ja koski ETA-aluetta, oli riittävää, että unionin yleinen tuomioistuin totesi, että tällainen päätelmä ilmeni niiden tietojen sisällöstä, jotka Scania DE oli saanut muilta osallistujilta.
98 Siten valittajien väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei voinut sen toteamiseksi, että valittajat ovat osallistuneet rikkomiseen, nojautua ainoastaan siihen seikkaan, että Saksan tason tietojenvaihto koski ETA-aluetta, perustuu sekaannukseen yhtäältä niiden edellytysten, jotka koskevat yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen laajuuden vahvistamista ja määrittämistä, ja toisaalta niiden edellytysten välillä, joiden on täytyttävä, jotta yrityksen voidaan katsoa olevan vastuussa koko tällaisesta rikkomisesta.
99 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on riittävää, että komissio osoittaa kyseessä olevan yrityksen osallistuneen kokouksiin, joiden aikana on tehty kilpailua rajoittavia sopimuksia, ilman että kyseinen yritys olisi selvästi vastustanut niitä, jotta komissio voi osoittaa riittävällä tavalla kyseisen yrityksen osallistuneen kartelliin. Jos osallistuminen tällaisiin kokouksiin on näytetty toteen, kyseisen yrityksen on esitettävä selvitystä siitä, että se ei osallistunut kyseisiin kokouksiin rajoittaakseen kilpailua, ja osoitettava ilmoittaneensa kilpailijoilleen, että se osallistui näihin kokouksiin eri tarkoituksessa kuin ne (ks. vastaavasti tuomio 28.6.2005, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 142 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
100 Oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että on syytä olettaa, elleivät asianomaiset toimijat esitä niille kuuluvan näyttövelvollisuuden mukaisesti vastakkaista näyttöä, että yhdenmukaistamiseen osallistuvat ja edelleen markkinoilla toimivat yritykset ottavat markkinakäyttäytymisestään päättäessään huomioon kilpailijoidensa kanssa vaihtamansa tiedot (tuomio 19.3.2015, Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio, C‑286/13 P, EU:C:2015:184, 127 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
101 Kyseisestä oikeuskäytännöstä ilmenee, että kun komissio osoittaa kyseessä olevan yrityksen osallistuneen kokouksiin, joiden aikana on tehty kilpailua rajoittavia sopimuksia, ilman että kyseinen yritys olisi selvästi vastustanut niitä, komission ei lisäksi tarvitse osoittaa, että yritys aikoi osallistua rikkomiseen, vaan tämän yrityksen on esitettävä todisteita siitä, että se on sanoutunut irti kyseisistä sopimuksista, ja erityisesti, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, sopimusten maantieteellisestä ulottuvuudesta.
102 Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei analysoituaan sen arvioitavaksi toimitettuja todisteita tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan, että komissio oli perustellusti päätellyt, että Scania DE sai Saksan tason tietojenvaihtoon osallistumisen avulla tietoja, joiden laajuus ylitti Saksan markkinat, edellyttämättä, että komissio osoittaa lisäksi, että osallistuessaan tietojenvaihtoon Scania DE:n aikomuksena oli saada nämä tiedot ja ottaa ne huomioon päättäessään toiminnastaan.
103 Toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä perusteettomana.
Toisen valitusperusteen toinen osa
– Asianosaisten lausumat
104 Toisen valitusperusteen toisessa osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että Scania DE:n Saksan tason tietojenvaihdossa saamien tietojen laajuus ylitti Saksan markkinat.
105 Tältä osin valittajat arvostelevat lähinnä unionin yleisen tuomioistuimen päättelyä valituksenalaisen tuomion 405–414 kohdassa, jossa se analysoi asiakirja-aineistoon sisältyviä seikkoja ja totesi tuomion 414 kohdassa, että kun otetaan huomioon kyseiset seikat yhdessä tarkasteltuina, on todettava, että Scania DE:n Saksan tason tietojenvaihdossa saamien tietojen laajuus ylitti Saksan markkinat. Valittajat väittävät pääasiallisesti, että kyseisissä kohdissa esitetyt viisi syytä ovat paitsi riittämättömiä kyseisen päätelmän tukemiseksi asianmukaisella tavalla myös epäjohdonmukaisia ja jopa ristiriitaisia, vaikka oikeuskäytännön mukaan komission on esitettävä painavia, täsmällisiä ja yhtäpitäviä todisteita näyttääkseen toteen SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisen.
106 Komissio vaatii, että nämä väitteet on hylättävä.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
107 On huomattava, että toisen valitusperusteen toisessa osassa valittajat vaativat unionin tuomioistuinta tosiasiassa arvioimaan uudelleen tosiseikat ja todisteet vetoamatta kuitenkaan siihen, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut ne vääristyneellä tavalla huomioon. Kyseisen toisen osan tueksi esittämissään argumenteissa valittajat näet vain esittävät syyt, joiden vuoksi unionin yleisen tuomioistuimen olisi valittajien mukaan tullut tulkita eri tavalla niitä eri seikkoja, jotka tuodaan esiin valittajien mainitsemissa valituksenalaisen tuomion kohdissa, ja ne viittaavat lisäksi useisiin kohtiin unionin yleiseen tuomioistuimeen jättämässään kannekirjelmässä.
108 Se, onko unionin yleinen tuomioistuin noudattanut todistustaakkaa ja todistelua koskevia sääntöjä tutkiessaan näytön, johon komissio on vedonnut unionin kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomisen osoittamiseksi, on oikeuskysymys, johon voidaan vedota muutoksenhaun yhteydessä. Unionin yleisen tuomioistuimen toteuttamaa sille toimitettujen asiakirjojen todistusvoimaa koskevaa arviointia ei kuitenkaan voida kyseenalaistaa unionin tuomioistuimessa, paitsi jos todistustaakkaa ja todistelua koskevia sääntöjä ei ole noudatettu tai jos kyseisiä asiakirjoja on vääristetty (ks. vastaavasti tuomio 26.1.2017, komissio v. Keramag Keramische Werke ym., C‑613/13 P, EU:C:2017:49, 26 ja 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Valittajat eivät ole esittäneet tällaisia väitteitä.
109 Näin ollen toisen valitusperusteen toinen osa on jätettävä tutkimatta.
Toisen valitusperusteen kolmas osa
– Asianosaisten lausumat
110 Toisen valitusperusteensa kolmannessa osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen, koska se katsoi implisiittisesti, että Scania DE ”aikoi” osallistua Saksan tasolla tietojenvaihtoon, joka ulottui ETA-alueelle.
111 Tältä osin valittajat viittaavat unionin yleisen tuomioistuimen päättelyyn valituksenalaisen tuomion 415–420 kohdassa ja arvostelevat sitä, ja ne väittävät lähinnä, että siltä osin kuin unionin yleisen tuomioistuimen arviointia on pidettävä sen arviointina, oliko Scania DE:n aikomuksena osallistua Saksan tasolla tietojenvaihtoon, joka ulottui ETA-alueelle, unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, koska tämän arvioinnin perustelut kyseisen tuomion 416–418 kohdassa ovat riittämättömät, epäjohdonmukaiset ja ristiriitaiset ja koska kyseinen tuomioistuin ei mainitun tuomion 419 kohdassa tarkastellut eikä käsitellyt oikeudellisesti riittävällä tavalla Scanian esittämiä nimenomaisia argumentteja tai todisteita, ja näin ollen se laiminlöi myös perusteluvelvollisuutensa. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ottanut huomioon oikeuskäytäntöä, jonka mukaan komission on esitettävä painavia, täsmällisiä ja yhtäpitäviä todisteita näyttääkseen toteen SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisen, ja tältä osin valittajat viittaavat kyseisen tuomion 417 kohtaan.
112 Lisäksi ne väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin sivuutti valituksenalaisen tuomion 420 kohdassa lainvastaisesti Scanian esittämien valaehtoisten lausuntojen todistusarvon eikä ottanut sitä asianmukaisesti huomioon. Valittajien mukaan on niin, että koska siitä, että Saksan tasolla saadut tiedot olisi toimitettu Scanian päätoimipaikkaan, ei ole suoria todisteita, väitettyyn toimintaan suoraan osallistuneiden henkilöiden lausunnoilla ei voitu katsoa olevan vähäistä todistusarvoa Scanian puolustuksen kannalta hallinnollisessa menettelyssä yksinkertaisesti sen perusteella, että ne oli esitetty merkityksellisten tapahtumien jälkeen.
113 Komissio kiistää nämä väitteet.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
114 On huomattava, että valittajien argumentit, jotka ne ovat esittäneet toisen valitusperusteensa kolmannen osan tueksi, perustuvat siihen lähtökohtaan, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 415–420 kohdassa, että Scania DE:n aikomuksena oli osallistua Saksan tasolla tietojenvaihtoon, joka ulottui ETA-alueelle.
115 Näistä kohdista, luettuina yhdessä kyseisen tuomion 405–414 ja 421 kohdan kanssa, ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin vain totesi, että Scania DE sai työntekijöidensä Saksan tason tietojenvaihtoon osallistumisen avulla tietoja, joiden laajuus ylitti Saksan markkinat. Valituksenalaisen tuomion 415–420 kohdassa hylätään tarkemmin ottaen valittajien unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämä väite, jonka mukaan Saksan tasolla käytyyn tietojenvaihtoon osallistuneet Scania DE:n työntekijät eivät olleet koskaan olettaneet, että muiden kuorma-autojen valmistajien tytäryhtiöiden edustajilta saadut tiedot koskivat Euroopan hintoja tai että ne saattoivat vähentää epävarmuutta näiden muiden valmistajien Euroopan tason strategiasta.
116 Asiassa ei ole tarpeen selvittää, onko toisen valitusperusteen kolmannella osalla tosiasiallisesti tarkoitus kyseenalaistaa unionin yleisen tuomioistuimen todisteista suorittama arviointi ja onko se siis jätettävä tutkimatta tämän tuomion 108 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, vaan tämän valitusperusteen kolmas osa on joka tapauksessa hylättävä perusteettomana, koska se perustuu tämän tuomion 114 kohdassa mainittuun lähtökohtaan, joka on virheellinen.
Toisen valitusperusteen neljäs osa
– Asianosaisten lausumat
117 Toisen valitusperusteensa neljännessä osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen määrittäessään Scania DE:n toimittamien tietojen laajuuden. Tältä osin valittajat toteavat, että unionin yleisen tuomioistuimen päätelmä, jonka mukaan Scania DE on Saksan tason yhteydenpidon avulla toimittanut tietoja, jotka kattoivat koko ETA-alueen, on perusteltu puutteellisesti ja se perustuu riittämättömiin perusteisiin. Unionin yleinen tuomioistuin teki erityisesti virheen arvioidessaan sellaisten todisteiden merkitystä, jotka sisältyivät talousalan konsulttitoimiston laatimiin taloudellisiin selvityksiin, koska se katsoi valituksenalaisen tuomion 439 ja 440 kohdassa, että kyseiset selvitykset ovat merkityksettömiä.
118 Komissio kiistää nämä väitteet.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
119 Samoin kuin todettiin toisen valitusperusteen toisen osan suhteen, on todettava, että valittajat vaativat kyseisen valitusperusteen neljännessä osassa unionin tuomioistuinta arvioimaan uudelleen tosiseikat ja todisteet vetoamatta siihen, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut ne vääristyneellä tavalla huomioon. Siten toisen valitusperusteen neljäs osa on myös jätettävä tutkimatta samoilla perusteilla kuin ne, jotka on esitetty kyseisen valitusperusteen toisen osan suhteen.
120 Näin ollen toinen valitusperuste on jätettävä osittain tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.
Kolmas valitusperuste
Asianosaisten lausumat
121 Kolmannessa valitusperusteessaan valittajat väittävät, että tosiseikat, joiden perusteella unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komission toteamus, jonka mukaan nyt käsiteltävässä asiassa oli kyse yhtenä kokonaisuutena pidettävästä rikkomisesta, oli perusteltu, eivät voi olla sellaisen toteamuksen perustana, jonka mukaan kullakin kyseessä olevalla toimenpiteellä pyrittiin samaan kilpailunvastaiseen tavoitteeseen ja että ne siten kuuluivat kokonaissuunnitelmaan, jolla oli yksi kilpailunvastainen tavoite, tai edesauttoivat kyseisen suunnitelman täytäntöönpanoa. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään esittänyt perusteluja tältä osin. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin teki virheen katsoessaan, että toiminta tämän tuomion 33–36 kohdassa tarkoitetulla kolmella eri yhteydenpidon tasolla muodosti yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen.
122 Valittajat ovat jakaneet tämän valitusperusteen kolmeen osaan.
123 Valittajat väittävät kolmannen valitusperusteen ensimmäisessä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi, että toiminta tämän tuomion 33–36 kohdassa tarkoitetulla kolmella eri yhteydenpidon tasolla muodosti yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen, ja kun se ei esittänyt, miten tosiseikoilla, joihin se tukeutui, voitiin oikeuttaa tämä luokittelu.
124 Valituksenalaisen tuomion 464–469 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tukeutui tiettyihin seikkoihin tehdessään mainitun luokittelun, mutta millään niistä – erikseen tai yhdessä tarkasteltuina – ei voida valittajien mukaan tukea päätelmää, jonka mukaan nämä kolme eri yhteydenpidon tasoa muodostivat yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen. Tältä osin valittajat arvostelevat ensinnäkin lähinnä sitä, että unionin yleinen tuomioistuin tukeutui siihen, että kyseessä oleva yhteydenpito koski samoja tuotteita, että siihen osallistui sama kuorma-autonvalmistajien ryhmä, ja että kyseessä oleva toiminta koski pientä, kokoonpanoltaan suhteellisen vakaata työntekijäryhmää kullakin tasolla. Toiseksi valittajat kiistävät unionin yleisen tuomioistuimen eri toteamuksia, joiden mukaan mainitut kolme yhteydenpidon tasoa liittyivät tosiasiallisesti toisiinsa, ja kyseisen tuomioistuimen toteamuksen, jonka mukaan päätoimipaikan alemmalla tasolla ja Saksan tasolla käyty tietojenvaihto myötävaikutti yhteisen suunnitelman toteuttamiseen.
125 Valittajat väittävät kolmannen valitusperusteensa toisessa osassa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan, että tietojenvaihto, joka ei ole kilpailunvastainen, on osa yhtenä kokonaisuutena pidettävää rikkomista. Tässä yhteydessä valittajat viittaavat unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 223, 235 ja 236 kohdassa esittämiin toteamuksiin, jotka koskivat kolmea tietojenvaihtoa vuosina 2004 ja 2005 päätoimipaikan alemmalla tasolla, ja ne väittävät lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin luokitteli nämä kolme täysin oikeutettua tietojenvaihtoa sellaiseksi tietojenvaihdoksi, jolla pyrittiin kilpailunvastaiseen tavoitteeseen, joka on identtinen eri tasoilla tapahtuneen erillisen tietojenvaihdon tavoitteen kanssa. Näin ollen se totesi virheellisesti, että kaikki nämä kolme tietojenvaihtoa olivat osa yhtenä kokonaisuutena pidettävää rikkomista. Unionin yleinen tuomioistuin ei tässä yhteydessä esittänyt perusteluja sille, miten tällaiset oikeutetut toimenpiteet saattoivat myötävaikuttaa kilpailunvastaisen tavoitteen saavuttamiseen. Unionin yleinen tuomioistuin teki siis oikeudellisen virheen luokitellessaan ei-kollusiivisen tietojenvaihdon päätoimipaikan alemmalla tasolla siten, että se on osa SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan yhtenä kokonaisuutena pidettävää rikkomista.
126 Kolmannen valitusperusteensa kolmannessa osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että Saksan tason toiminnalla pyrittiin sellaiseen tavoitteeseen, joka on identtinen sen tavoitteen kanssa, johon pyrittiin ylimmän johdon tasolla ja, siltä osin kuin asian kannalta on merkityksellistä, päätoimipaikan alemmalla tasolla. Saksan tason toiminnan laajuus ei näet kattanut ETA-aluetta. Valituksenalaisen tuomion 467 kohta, jossa unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin totesi, että komissio saattoi perustellusti katsoa, että kilpailunvastaisen tietojenvaihdon maantieteellinen ulottuvuus Saksan tasolla ja ylimmän johdon tasolla kattoi koko ETA-alueen, on siis virheellinen.
127 Tässä yhteydessä valittajat viittaavat toiseen valitusperusteeseensa, jossa ne väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan, että Saksan tason tietojenvaihdon laajuus kattaa koko ETA-alueen. Tämän virheen johdosta Saksan tason toimintaa ei voida myöskään luonnehtia siten, että sillä olisi pyritty sellaiseen tavoitteeseen, joka on identtinen sen tavoitteen kanssa, johon pyrittiin ylimmän johdon tasolla ja päätoimipaikan alemmalla tasolla, ja viimeksi mainitun tason osalta se liittyy ainoastaan vuosia 2004 ja 2005 koskevaan ajanjaksoon.
128 Komissio kiistää nämä väitteet.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
129 On ensinnäkin huomattava, että valituksenalaisen tuomion 479 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajien väitteen, jonka mukaan komission olisi pitänyt arvioida erikseen tämän tuomion 33–36 kohdassa tarkoitettua kollusiivisen yhteydenpidon kolmea tasoa muun muassa sen perusteella, että nämä yhteydenpidon kolme tasoa liittyivät toisiinsa, ja että unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 229 kohdassa, että valittajat eivät olleet onnistuneet kyseenalaistamaan näitä yhteyksiä koskevia komission toteamuksia. Unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisessä 229 kohdassa tarkemmin ottaen, että komissio oli vedonnut tiettyihin seikkoihin, jotka mainitaan kyseisen tuomion 218 kohdassa ja joita ei ollut riitautettu ja jotka osoittavat kyseisten yhteyksien olemassaolon, nimittäin siihen, että osallistujat olivat samojen yritysten työntekijöitä ja että mainitulla kolmella tasolla pidettyjen kokousten aikataulut olivat ajallisesti päällekkäiset. Unionin yleinen tuomioistuin perusti toteamuksensa, jonka mukaan kyseiset kolme tasoa liittyivät toisiinsa eivätkä toimineet toisistaan erillään ja itsenäisesti, kaikkiin niihin seikkoihin, jotka komissio oli ottanut huomioon riidanalaisessa päätöksessä.
130 Toiseksi on todettava, että koko kolmas valitusperuste perustuu lähtökohtaan, jonka mukaan kunkin yksittäisen toimenpiteen, jonka komissio katsoo olevan osa yhtenä kokonaisuutena pidettävää jatkettua rikkomista, on itsessään muodostettava SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkominen.
131 Kuten tämän tuomion 94 kohdassa on muistutettu, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 101 artiklan 1 kohdan rikkominen voi johtua paitsi yksittäisestä toimenpiteestä myös useista toimenpiteistä tai jatkuvasta käyttäytymisestä, vaikka yksi tai useampi osa tästä useiden toimenpiteiden sarjasta tai tästä jatkuvasta käyttäytymisestä voisi sellaisenaankin ja erikseen tarkasteltuna merkitä kyseisen määräyksen rikkomista. Kun eri käyttäytymiset kuuluvat kokonaissuunnitelmaan, koska niiden yhteisenä tavoitteena on kilpailun vääristäminen sisämarkkinoilla, komissiolla on oikeus kohdistaa vastuu näistä käyttäytymisistä sen mukaan, miten yritykset ovat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen kokonaisuutena arvioituna (tuomio 16.6.2022, Sony Optiarc ja Sony Optiarc America v. komissio, C‑698/19 P, EU:C:2022:480, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
132 Yritys, joka on osallistunut tällaiseen yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen omilla toimintatavoillaan, jotka kuuluvat SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tarkoituksensa perusteella kilpailua rajoittavan sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan alaan ja joilla pyrittiin myötävaikuttamaan kilpailusääntöjen rikkomisen toteuttamiseen kokonaisuudessaan, voi siis olla vastuussa myös muiden yritysten toimintatavoista kyseisen kilpailusääntöjen rikkomisen osalta koko siltä ajalta, jolloin se osallistui kyseiseen rikkomiseen (tuomio 16.6.2022, Sony Optiarc ja Sony Optiarc America v. komissio, C‑698/19 P, EU:C:2022:480, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
133 Unionin tuomioistuin on kuitenkin jo täsmentänyt, että vaikka tietty toimintatapojen kokonaisuus voidaan tämän tuomion kahdessa edellisessä kohdassa mainituin edellytyksin luokitella yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi kilpailusääntöjen rikkomiseksi, siitä ei voida päätellä, että kutakin näistä toimintatavoista olisi itsessään ja erikseen tarkasteltuna väistämättä luonnehdittava kyseisen määräyksen erilliseksi rikkomiseksi (tuomio 16.6.2022, Sony Optiarc ja Sony Optiarc America v. komissio, C‑698/19 P, EU:C:2022:480, 64 kohta).
134 Yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen toteamisen yhteydessä on näet tavanomaista ottaa huomioon kyseessä olevan rikkomisen muodostavien eri osien väliset eri yhteydet. Näin ollen yritysten välisellä yhteydenpidolla, joka ei erikseen tarkasteltuna itsessään muodostaisi SEUT 101 artiklan 1 kohdan rikkomista, voi kuitenkin olla merkitystä kyseisen määräyksen yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen olemassaolon osoittamisessa, kun otetaan huomioon kyseisen yhteydenpidon asiayhteys. Tällaisessa tilanteessa mainittu yhteydenpito on osa sitä indisioiden kokonaisuutta, johon komissio voi oikeutetusti tukeutua todetakseen kyseisen määräyksen yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen olemassaolon (ks. vastaavasti tuomio 26.1.2017, komissio v. Keramag Keramische Werke ym., C‑613/13 P, EU:C:2017:49, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
135 Tämän tuomion 131–134 kohdassa mieleen palautetusta oikeuskäytännöstä ilmenee siis, että yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen olemassaolon toteamiseksi on riittävää, että komissio osoittaa, että kyseessä olevat eri toimintatavat kuuluvat kokonaissuunnitelmaan, eikä ole välttämätöntä, että kukin toimintatapa itsessään ja erikseen tarkasteltuna voidaan luokitella erilliseksi SEUT 101 artiklan rikkomiseksi.
136 Näin ollen on todettava, että sen vuoksi, että kolmas valitusperuste perustuu virheelliseen lähtökohtaan, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen toteamiseksi tullut vaatia, että komissio osoittaa myös, että kukin mainittu toiminta erikseen tarkasteltuna muodosti itsessään SEUT 101 artiklan 1 kohdan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisen, kyseinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.
Neljäs valitusperuste
Asianosaisten lausumat
137 Neljännessä valitusperusteessaan valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan valituksenalaisen tuomion 516 ja 532 kohdassa, että valittajien kumoamiskanteen kahdeksas kanneperuste, joka mukaan asetuksen N:o 1/2003 25 artiklaa oli sovellettu väärin, oli hylättävä sen perusteella, että toiminta ylimmän johdon tasolla oli osa 18.1.2011 päättynyttä yhtenä kokonaisuutena pidettävää jatkettua rikkomista ja näin ollen kyseisen 25 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetty viiden vuoden vanhentumisaika alkoi kulua vasta mainitusta päivästä lukien eikä komission toimivalta määrätä sakko ollut siis vanhentunut.
138 Valittajien mukaan kyseinen vanhentumisaika oli todellisuudessa päättynyt 20.9.2010, joka epäilemättä oli se päivämäärä, jona komissio oli suorittanut asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun ensimmäisen toimensa, joka katkaisi vanhentumisajan. Koska ylimmän johdon tason toiminta oli päättynyt 23.9.2004, komission toimivalta määrätä sakko kyseisen toiminnan perusteella oli vanhentunut. Siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin kumoaisi valituksenalaisen tuomion, tutkisi unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kumoamiskanteen ja toteaisi, että riidanalainen päätös kumotaan vain osittain, valittajat väittävät, että viimeinen mahdollisesti kollusiivinen toiminta päätoimipaikan alemmalla tasolla on tapahtunut yli viisi vuotta ennen päivämäärää 20.9.2010, joten komissiolla ei ollut enää toimivaltaa määrätä sakkoa tästä toiminnasta, jos sen katsottaisiin olevan osa yhtenä kokonaisuutena pidettävää rikkomista ylimmän johdon tasolla ja päätoimipaikan alemmalla tasolla. Koska unionin tuomioistuin voi omasta aloitteestaan tutkia väitteen toimivallan puuttumisesta, sen tulisi todeta, että komission toimivalta määrätä sakko kyseisestä toiminnasta on kyseisen 25 artikla mukaan vanhentunut.
139 Komissio kiistää nämä väitteet.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
140 On riittävää todeta, että neljäs valitusperuste perustuu olettamukseen, jonka mukaan unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion, tutkii valittajien unionin yleisessä tuomioistuimessa nostaman kanteen ja toteaa, että osa riidanalaisessa päätöksessä olevista toteamuksista, jotka koskevat yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen olemassaoloa, kumotaan. Valittajat väittävät näet pääasiallisesti, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti asetuksen N:o 1/2003 25 artiklaa pysyttämällä komission kyseisessä päätöksessä määräämän sakon, vaikka kilpailunvastainen toiminta ylimmän johdon tasolla oli päättynyt 23.9.2004 ja vaikka kyseinen toiminta oli siis vanhentunut eikä sen perusteella siten enää voitu määrätä sakkoa, koska komissio oli suorittanut asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun ensimmäisen toimensa 20.9.2010.
141 Koska kolme ensimmäistä valitusperustetta hylättiin, komission ja sittemmin unionin yleisen tuomioistuimen toteamusta, jonka mukaan kyseessä oleva kartelli muodosti yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomiseen, joka kattoi koko ETA-alueen ja joka jatkui 18.1.2011 saakka, on pidettävä perusteltuna. Tässä tilanteessa ei voida katsoa, että komission toimivalta määrätä sakko olisi vanhentunut tuolloin 18.1.2011, kun otetaan huomioon päivämäärä, jona komissio oli suorittanut kyseisen 25 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun ensimmäisen toimensa.
142 Näin ollen neljäs valitusperuste on hylättävä perusteettomana.
143 Koska yksikään valitusperuste ei ole menestynyt, valitus on osittain jätettävä tutkimatta, ja se on osittain tehoton ja osittain perusteeton.
Oikeudenkäyntikulut
144 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.
145 Kyseisen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdassa, jota työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla sovelletaan valituksen käsittelyyn, määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
146 Koska Scania AB, Scania CV AB ja Scania Deutschland GmbH ovat hävinneet asiansa ja koska komissio on vaatinut niiden velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ne vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan ja ne velvoitetaan korvaamaan komissiolle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Valitus hylätään.
2) Scania AB, Scania CV AB ja Scania Deutschland GmbH vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.
Allekirjoitukset