Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
PRIIT PIKAMÄE
14 päivänä syyskuuta 2023 (1)
Asia C‑75/22
Euroopan komissio
vastaan
Tšekin tasavalta
Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Direktiivit 2005/36/EY ja 2013/55/EU – Ammattipätevyyden tunnustaminen – 3 artiklan 1 kohdan g ja h alakohta – Sopeutumisaika – Kelpoisuuskoe – Muuttavan harjoittelijan ja kelpoisuuskokeeseen valmistautuvan hakijan aseman määrittäminen – 6 artiklan b alakohta – Palveluntarjoajat – Vapauttaminen velvollisuudesta rekisteröityä vastaanottavan jäsenvaltion julkisoikeudelliseen sosiaaliturvalaitokseen – 45 artiklan 2 kohta – Proviisorit – Toimintojen itsenäinen harjoittaminen – Täydentävä ammattikokemus
I Johdanto
1. Euroopan komissio on nostanut käsiteltävässä asiassa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen SEUT 258 artiklan nojalla Tšekin tasavaltaa vastaan sillä perusteella, ettei Tšekin tasavalta ole saattanut direktiivin 2005/36/EY,(2) sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2013/55/EU(3) (jäljempänä direktiivi 2005/36), säännöksiä asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä.
2. Komissio esittää kahdeksan kanneperustetta. Unionin tuomioistuimen pyynnöstä tässä ratkaisuehdotuksessa käsitellään ainoastaan ensimmäistä, toista, neljättä ja viidettä kanneperustetta.
3. Komissio esittää ensimmäisessä kanneperusteessaan, ettei Tšekin tasavalta ole pannut direktiivin 2005/36 3 artiklan 1 kohdan g ja h alakohtaa asianmukaisesti täytäntöön siltä osin kuin niissä velvoitetaan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset määrittämään sopeutumisaikaa suorittavien tai kelpoisuuskokeeseen valmistautuvien henkilöiden asema.
4. Toisessa kanneperusteessaan komissio arvostelee Tšekin tasavaltaa siitä, ettei tämä ole pannut täytäntöön direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohtaa, jossa vapautetaan toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneet palveluntarjoajat yhtäältä velvollisuudesta rekisteröityä vastaanottavan jäsenvaltion julkisoikeudelliseen sosiaaliturvalaitokseen ja toisaalta velvollisuudesta tehdä ilmoitus kyseiselle laitokselle.
5. Neljännen kanneperusteen mukaan direktiivin 2005/36 21 artiklan 6 kohtaa ja 31 artiklan 3 kohtaa, jotka koskevat yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan ammattinimikettä, ei ole pantu täytäntöön.
6. Viidennessä kanneperusteessa komissio esittää, ettei Tšekin tasavalta ole antanut proviisorin ammattipätevyyden hankkineille oikeutta ryhtyä harjoittamaan direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdan c ja osittain e ja f alakohdassa tarkoitettuja toimintoja.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
7. Käsiteltävän asian kannalta merkityksellisiä ovat direktiivin 2005/36 3, 6, 21, 31, 44 ja 45 artikla.
B Tšekin oikeus
1. Laki ammattipätevyyden tunnustamisesta
8. Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja erinäisten muiden valtioiden kansalaisten ammattipätevyyden ja muun kelpoisuuden tunnustamisesta sekä erinäisten lakien muuttamisesta 10.12.2003 annetun lain nro 18/2004 (zákon č. 18/2004 Sb., o uznávání odborné kvalifikace a jiné způsobilosti státních příslušníků Členských států Evropské unie a o změně některých zákonů, jäljempänä laki nro 18/2004) 13 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) ’Sopeutumisajalla’ tarkoitetaan ajanjaksoa, jona hakija harjoittaa säänneltyä ammattia Tšekissä kyseiseen ammattiin pätevän luonnollisen henkilön valvonnassa niiden teoreettisten tietojen ja sen käytännön osaamisen täydentämiseksi, jotka kuuluvat sen opetuksen ja koulutuksen sisältöön, josta myönnetään Tšekissä vaadittu tutkintotodistus, ja joiden tunteminen on välttämätöntä säännellyn ammatin harjoittamiseksi. Sopeutumisaikaan voi sisältyä myös opintoja tai täydennyskoulutusta ammattipätevyyden täydentämiseksi.
(2) Tunnustava viranomainen laatii luettelon aloista, joilla tällaiset tiedot ja osaaminen ovat välttämättömiä säännellyn ammatin harjoittamiseksi ja jotka eivät toimitetun asiakirjan perusteella sisälly hakijan ammattipätevyyteen. Nämä alat voivat käsittää sekä säännellyn ammatin harjoittamiseen vaadittavia teoreettisia tietoja että käytännön osaamista.
(3) Tunnustava viranomainen määrittää jäljempänä 24 §:ssä tarkoitetussa päätöksessä sopeutumisajan suorittamiseen liittyvät edellytykset eli
a) sopeutumisajan keston;
b) edellä olevassa 2 momentissa tarkoitetut alat, joilla hakijan on täydennettävä tietoja ja osaamista sopeutumisajan aikana;
c) sopeutumisajan arviointimenetelmän.
(4) Sopeutumisaika voi kestää enintään kolme vuotta. Jos hakija aikoo harjoittaa säänneltyä ammattia Tšekissä ja ensimmäisen tason pätevyyden osoittamista vaaditaan sopeutumisajan suorittamiseksi, sopeutumisaika voi kestää enintään kaksi vuotta.
(5) Tunnustamisesta vastaava viranomainen arvioi edellä 1 momentissa tarkoitetun ammattiin pätevän henkilön antaman lausunnon perusteella, onko sopeutumisajan tavoite saavutettu, edellä 3 momentin a alakohdan mukaisesti määritetyn ajan päätyttyä tai hakijan tätä pyytäessä sen jälkeen, kun puolet kyseisestä ajasta on kulunut, ja sen jälkeen kuuden kuukauden välein. Sopeutumisajan tavoite saavutetaan, jos hakija osoittaa tietonsa ja osaamisensa edellä 3 momentin b alakohdassa tarkoitetuilla aloilla. Tällöin tunnustava viranomainen tunnustaa hakijan ammattipätevyyden.”
9. Lain 14 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Kelpoisuuskoe on hakijan ammatillista tietämystä, taitoja ja pätevyyttä mittaava koe, jonka tarkoituksena on arvioida hakijan kykyä harjoittaa säänneltyä ammattia Tšekissä. Kelpoisuuskoe suoritetaan tunnustavalle viranomaiselle, hallintoviranomaiselle tai yliopistossa tai muussa tarkoitukseen soveltuvassa oppilaitoksessa (jäljempänä kokeen vastaanottava oppilaitos).
(2) Tunnustava viranomainen laatii luettelon aloista, joilla edellä mainitut tiedot ja osaaminen ovat välttämättömiä säännellyn ammatin harjoittamiseksi ja jotka eivät toimitetun asiakirjan perusteella sisälly hakijan ammattipätevyyteen. Nämä alat voivat käsittää sekä säännellyn ammatin harjoittamisessa vaadittavia teoreettisia tietoja että käytännön osaamista.
(3) Tunnustava viranomainen määrittää jäljempänä 24 §:ssä tarkoitetussa päätöksessä kelpoisuuskokeen suorittamiseen liittyvät edellytykset eli
a) edellä olevassa 2 momentissa tarkoitetut alat, joilla kelpoisuuskoe on suoritettava, ja
b) kelpoisuuskokeessa käytettävän testaus- ja arviointimenetelmän.
(4) Tunnustamisesta vastaava viranomainen huolehtii siitä, että hakijalla on mahdollisuus osallistua kelpoisuuskokeeseen kuuden kuukauden kuluessa edellä 3 momentissa tarkoitetusta päätöksestä.
(5) Kelpoisuuskokeeseen sisältyy yleensä kirjallinen ja suullinen osa. Kelpoisuuskoe suoritetaan yleensä tšekin kielellä, ja kokeen sisällössä otetaan huomioon, että hakija on pätevä harjoittamaan asianomaista ammattia [vastaanottavassa jäsenvaltiossa]. Kelpoisuuskokeen osallistuja vastaa kokeeseen liittyvistä kustannuksista, jotka voivat olla enintään 6 500 Tšekin kruunua (CZK).(4)
(6) Kokeen vastaanottava oppilaitos arvioi, läpäiseekö osallistuja kelpoisuuskokeen vai ei. Osallistuja läpäisee kokeen, jos hän osoittaa tuntevansa edellä 3 momentin a alakohdassa tarkoitetut alat. Tällöin tunnustava viranomainen tunnustaa hakijan ammattipätevyyden.”
10. Mainitun lain 15 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Täytäntöönpanoasetuksessa tai ammattialaa koskevissa säännöissä voidaan säätää yksittäisten säänneltyjen ammattien tai säännellyn ammattiryhmän osalta niiden erityispiirteet huomioon ottaen sopeutumisajan keston määrittämismenetelmästä sekä sopeutumisajan ja kelpoisuuskokeen suorittamiseen ja arviointiin liittyvistä edellytyksistä, mukaan lukien kelpoisuuskokeen muoto, sisältö ja laajuus.”
11. Saman lain 36a §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Hakijalla, joka on jäsenvaltion – – kansalainen ja joka harjoittaa kotijäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti kyseessä olevaa ammattia, joka on säännelty ammatti Tšekissä, on lupa harjoittaa kyseistä ammattia väliaikaisesti tai satunnaisesti myös Tšekin alueella, ilman että hänen olisi täytettävä velvollisuus ilmoittautua, rekisteröityä tai liittyä ammatilliseen elimeen tai hankkia tällaiselta elimeltä toimilupa erityislainsäädännön mukaisesti ja ilman että hänen olisi haettava ammattipätevyytensä tunnustamista. – –
(2) Jos kyseinen ammatti ei ole säännelty ammatti kotijäsenvaltiossa, hakijan on osoitettava harjoittaneensa kyseistä ammattia yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa vähintään yhden vuoden ajan kymmenen edellisen vuoden aikana tai suorittaneensa säännellyn koulutuksen, joka on valmistanut hänet kyseiseen ammattiin kotijäsenvaltiossa – –.
(3) Jos säännellyn ammatin harjoittaminen Tšekissä edellyttää ammattivastuuvakuutusta säänneltyä ammattia harjoitettaessa aiheutuvan vahingon varalta, hakijan on osoitettava, että hänet on vakuutettu erityislainsäädännössä asetetut vaatimukset täyttävällä tavalla.
(4) Hakijalla on velvollisuus ilmoittaa tunnustavalle viranomaiselle kirjallisesti säännellyn ammatin harjoittamiseen ryhtymisestä Tšekin alueella ennen säännellyn ammatin harjoittamisen aloittamista. Ilmoituksessa on annettava seuraavat tiedot:
a) hakijan koko nimi, syntymäaika ja kansalaisuus;
b) harjoitettavan säännellyn ammatin nimi ja maininta siitä, onko kyseinen ammatti säännelty kotijäsenvaltiossa, tai maininta ammatista, joka on sisällöltään lähimpänä kyseistä ammattia,
c) maininta ammattipätevyydestä ja edellä 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa myös maininta säännellyn ammatin harjoittamisesta tai säännellyn koulutuksen suorittamisesta;
d) seuraavat tiedot toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon sijoittautuneesta työnantajasta, jos hakija on lähetetty töihin Tšekkiin kyseisen työnantajan palvelujen tarjoamisen yhteydessä:
1. jos työnantaja on luonnollinen henkilö, työnantajan koko nimi, syntymäaika, asuinjäsenvaltio ja liiketoiminnan kotipaikan osoite; tai
2. jos työnantaja on oikeushenkilö, työnantajan nimi, sääntömääräinen kotipaikka ja sijoittautumisvaltio.
(5) Hakemuksen tekijän on liitettävä edellä 4 momentissa tarkoitettuun ilmoitukseen
a) henkilöllisyystodistus, hakijan kansalaisuuden osoittava asiakirja ja tarvittaessa edellä 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun oikeudellisen aseman vahvistava asiakirja; edellä olevan 22 §:n 6 momentin ensimmäisen ja toisen virkkeen ja 7 momentin säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin;
b) asiakirja, joka osoittaa, että hakija on sijoittautunut kotijäsenvaltioon ja harjoittaa kyseistä ammattia tämän jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti ja ettei hakijan toimilupaa harjoittaa kyseistä ammattia kotijäsenvaltiossa ole poistettu pysyvästi tai tilapäisesti; edellä olevan 22 §:n 7 momenttia sovelletaan soveltuvin osin;
c) todistus ammattipätevyydestä; edellä olevan 22 §:n 4 ja 5 momentin, 6 momentin ensimmäisen ja kolmannen virkkeen sekä 7 ja 8 momentin säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin;
d) edellä olevassa 2 momentissa tarkoitettu asiakirja, jos kyseinen ammatti ei ole säännelty ammatti kotijäsenvaltiossa; edellä olevan 22 §:n 4 ja 5 momentin, 6 momentin ensimmäisen ja kolmannen virkkeen sekä 7 ja 8 momentin säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin;
e) edellä olevan 3 momentin mukainen asiakirja, jos säännellyn ammatin harjoittamiseksi Tšekissä tarvitaan ammattivastuuvakuutus säänneltyä ammattia harjoitettaessa aiheutuvien vahinkojen varalta; edellä olevan 22 §:n 7 ja 8 momentin säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin.
(6) Viranomainen ilmoittaa ilmoitusvelvollisuuden täyttämisestä niin, että tiedon tästä voi saada etänä.
(7) Jos ilmoitus tai siihen liitetyt asiakirjat eivät täytä hallintomenettelylain vaatimuksia tai edellä olevien 4 ja 5 momentin vaatimuksia, tunnustava viranomainen auttaa hakijaa korjaamaan puutteet paikan päällä tai kehottaa hakijaa korjaamaan puutteet välittömästi. Tunnustava viranomainen ilmoittaa samalla, jos erityislaissa säädetään ammattipätevyyden tarkistamista koskevasta edellytyksestä, että hakijalla ei ole lupaa harjoittaa säänneltyä ammattia Tšekissä, ennen kuin puutteet on korjattu tai ennen kuin jäljempänä 36b §:n 6 momentissa säädetty määräaika on päättynyt.
(8) Hakijan on ilmoitettava tunnustavalle viranomaiselle välittömästi kaikista ilmoituksessa annettuja tietoja tai ilmoituksen liitteenä oleviin asiakirjoihin sisältyviä tietoja koskevista muutoksista, mukaan lukien tiedot, joiden perusteella säännellyn ammatin väliaikaista tai satunnaista harjoittamista Tšekissä koskeva lupa voidaan perua. Jos hakija aikoo harjoittaa säänneltyä ammattia Tšekissä väliaikaisesti tai satunnaisesti 12 kuukauden kuluttua päivästä, jona täydellinen ilmoitus on tehty, hakijan on tehtävä uusi ilmoitus, paitsi jos kyseessä on jokin edellä 24c §:n 3 momentissa tarkoitetuista tilanteista. Antaessaan uuden ilmoituksen hakijan on esitettävä edellä 5 momentin b–e alakohdassa tarkoitetut asiakirjat vain siinä tapauksessa, että alkuperäisessä ilmoituksessa annettuihin tietoihin tai kyseisen ilmoituksen liitteenä oleviin asiakirjoihin sisältyviin tietoihin on tullut muutoksia.
(9) Tunnustava viranomainen kirjaa hakijaa koskevat ja hakijan ilmoittamat tiedot erilliseen rekisteriin. Tunnustava viranomainen merkitsee jokaiseen ilmoitukseen kirjausnumeron, ilmoituspäivän, päivän, jona täydellinen ilmoitus on jätetty tunnustavalle viranomaiselle, ja maininnan ilmoituksen pätevyydestä.”
2. Julkista sairausvakuutusta koskeva laki
12. Julkisesta sairausvakuutuslaista ja erinäisten siihen liittyvien säädösten muuttamisesta ja täydentämisestä annetun lain nro 48/1997 Sb. (zákon č. 48/1997 Sb., o veřejném zdravotním pojištění a o změně a doplnění některých souvisejících zákonů; jäljempänä laki nro 48/1997) 11 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”(1) Vakuutetulla on oikeus
a) valita sairausvakuutuskassa – –;
b) valita Tšekin alueella – – terveydenhuoltopalvelujen tarjoaja, jolla on sopimussuhde asianomaiseen sairausvakuutuskassaan – –;
c) saada ajallaan ja oikeassa paikassa vakuutuksesta korvattavia palveluja asianomaisen sairausvakuutuskassan sopimuskumppanina olevalta palveluntarjoajalta;
d) saada vakuutuksesta korvattavia palveluja tässä laissa säädetyssä laajuudessa ja tässä laissa säädetyin edellytyksin; palveluntarjoaja ei voi vastaanottaa vakuutetulta mitään maksua vastikkeena vakuutuksesta korvattavista palveluista;
– –”
13. Kyseisen lain 17 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Luontoissuoritusten varmistamiseksi vakuutetuille korvattavien palvelujen tarjoamisen yhteydessä sairausvakuutuskassa [(Všeobecná zdravotní pojišťovna České republiky)] ja muut sairausvakuutuskassat tekevät – – palveluntarjoajien kanssa sopimuksia vakuutuksesta korvattavien palvelujen tarjoamisesta ja korvaamisesta. – – Sopimuksia ei edellytetä seuraavissa tapauksissa:
a) vakuutetulle annettava kiireellinen hoito;
– –”
3. Lääkärin, hammaslääkärin ja proviisorin ammatin harjoittamista koskevan ammatti- ja erikoispätevyyden hankkimista ja tunnustamista koskevista edellytyksistä annettu laki
14. Lääkärin, hammaslääkärin ja proviisorin ammatin harjoittamista koskevan ammatti- ja erikoispätevyyden hankkimista ja tunnustamista koskevista edellytyksistä annetun lain nro 95/2004 (zákon č. 95/2004 Sb., o podmínkách získávání a uznávání odborné způsobilosti a specializované způsobilosti k výkonu zdravotnického povolání lékaře, zubního lékaře a farmaceuta, jäljempänä laki nro 95/2004) 2 §:n g kohdassa säädetään seuraavaa:
”Proviisorin ’ammatin itsenäisellä harjoittamisella’ tarkoitetaan sellaisen toiminnan – – harjoittamista, johon proviisorilla on valmiudet ilman ammatillista valvontaa potilaan terveydentilasta ja siihen liittyvistä olosuhteista itse tekemänsä arvioinnin perusteella.”
15. Kyseisen lain 10 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:
”Ammattipätevyyden hankittuaan – – proviisorilla on oikeus harjoittaa itsenäisesti ammattiaan, johon sisältyvä toiminta käsittää lääkehuoltopalvelujen tarjoamisen terveydenhuoltopalveluista annetun lain mukaisesti, lukuun ottamatta toimintoja, joiden itsenäinen harjoittaminen edellyttää jäljempänä 11 §:ssä tarkoitetun erikoisosaamisen hankkimista. Proviisori voi harjoittaa myös toimintaa, joka ei kuulu terveydenhuoltopalvelujen tarjoamiseen, lääkkeiden valmistamisen ja valvonnan sekä varastoinnin ja jakelun yhteydessä, jakelun tapahtuessa lääkkeiden jakelusta vastaavassa organisaatiossa lääkkeistä annetun lain [nro 378/2007] mukaisesti.
16. Kyseessä olevan lain 11 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Proviisorin erikoispätevyyden saa
a) suorittamalla hyväksytysti erikoistumiskoulutuksen, josta annetaan todistus – –, jonka perusteella viranomainen antaa proviisorille asianomaisen erikoisalan erikoistumistutkintotodistuksen, tai
b) hankkimalla täydentävää ammattikokemusta asiaankuuluvan koulutusohjelman mukaisesti asianomaisen alan erikoistumiskoulutuksen suorittamiseen tai täydentävän ammattikokemuksen hankkimiseen hyväksytyssä oppilaitoksessa, joka myöntää hakijalle tästä todistuksen.
(2) Proviisorien erikoistumiskoulutuksen alat, tutkintonimikkeet ja erikoistumiskoulutuksen kesto kuvataan tämän lain liitteessä 1. – –
– –
(3) Hakijan on haettava täydentävän ammattikokemuksen perusteella kirjoille oppilaitokseen, joka on hyväksytty asianomaisessa ammatissa tarvittavan täydentävän ammattikokemuksen alalla. Hakemuksen on sisällettävä todisteet hankitusta ammattikokemuksesta ja tarvittaessa hankitusta erikoisosaamisesta sekä jäljempänä 23 §:ssä tarkoitettu ammattikortti – –.
– –
(5) Viranomainen myöntää erikoispätevyydestä todistuksen edellä 1 momentin b alakohdassa tarkoitetun täydentävän ammattikokemuksen hankkineen hakijan pyynnöstä. Erikoistumistutkintotodistusta koskevaan hakemukseen on liitettävä edellä 1 momentin b alakohdassa tarkoitetun hyväksytyn oppilaitoksen antama todistus.
– –
(7) Edellä olevan 1 momentin a alakohdassa tarkoitettu erikoispätevyyden hankkiminen on edellytys – – toimintojen itsenäiselle harjoittamiselle, kun
a) toiminnot liittyvät kansanterveyden suojeluun,
b) toimintoja harjoitetaan veripalvelukeskuksissa,
c) toimintoja harjoitetaan farmaseuttisen teknologian alalla,
d) toimintoja harjoitetaan terveydenhoidon laboratoriotutkimusten ja analyysimenetelmien alalla ja
e) toimintoja harjoitetaan radiofarmaseuttisten lääkkeiden alalla.
(8) Edellä olevassa 1 momentissa tarkoitetun erikoispätevyyden hankkiminen apteekkialalla on edellytys apteekinpitoon liittyvien toimintojen itsenäiselle harjoittamiselle – –
(9) Erikoispätevyyden hankkiminen kliinisen farmasian alalla edellä 1 momentin a alakohdassa tarkoitetulla tavalla on edellytys kliiniseen farmasiaan liittyvien toimintojen itsenäiselle harjoittamiselle.
(10) Erityisen erikoispätevyyden hankkiminen sairaalafarmasian alalla on edellytys sellaisten toimintojen itsenäiselle harjoittamiselle, jotka liittyvät apteekinpitoon silloin, kun apteekissa on erityisen monimutkaisten lääkemuotojen valmistamiseen soveltuvat erikoistilat; tässä laissa ’erityisen monimutkaisilla lääkemuodoilla’ tarkoitetaan apteekkien erikoistiloissa valmistettavia steriilejä lääkkeitä, jotka on tarkoitettu annettaviksi parenteraalisesti.
(11) Edellä olevan 1 momentin a alakohdassa tarkoitettu erikoispätevyyden hankkiminen radiofarmaseuttisten lääkkeiden tai farmaseuttisen teknologian alalla taikka erityisen erikoispätevyyden hankkiminen sairaalafarmasian alalla on edellytys erityisen monimutkaisten lääkemuotojen valmistamiseen liittyvän toiminnan itsenäiselle harjoittamiselle.
(12) Ennen erikoispätevyyden hankkimista proviisori harjoittaa edellä 7–11 momentissa mainittuja toimintoja sellaisen terveydenhuollon ammattihenkilön ammatillisessa valvonnassa, jolla on asiaankuuluva erikoispätevyys.”
III Oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely
17. Direktiivin 2005/36 muuttamisesta annettu direktiivi 2013/55 oli saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 18.1.2016.(5)
18. Komissio antoi Tšekin tasavallalle 25.1.2019 virallisen huomautuksen, joka koski Tšekin tasavallan toteuttamia toimenpiteitä direktiivin 2005/36 saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. Tšekin tasavalta vastasi viralliseen huomautukseen 22.3.2019.
19. Tutkittuaan kyseisen vastauksen komissio antoi Tšekin tasavallalle 28.11.2019 perustellun lausunnon. Tšekin tasavalta vastasi tuohon lausuntoon 28.1.2020.
20. Komissio antoi Tšekin tasavallalle 18.2.2021 täydentävän perustellun lausunnon, johon Tšekin tasavalta vastasi 16.4.2021.
IV Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset
21. Komissio katsoi, ettei Tšekin tasavalta ollut selityksistään huolimatta saattanut useita direktiivin 2005/36 säännöksiä asianmukaisella tavalla osaksi kansallista lainsäädäntöä, joten se nosti nyt käsiteltävän kanteen 4.2.2022 päivätyllä kannekirjelmällä.
22. Tšekin tasavalta jätti vastineen 25.4.2022.
23. Komissio toimitti 7.6.2022 ja Tšekin tasavalta 29.7.2022 vastauskirjelmänsä.
24. Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin
– toteaa, ettei Tšekin tasavalta ole noudattanut direktiivin 2005/36 säännösten mukaisia velvoitteitaan, kun se ei ole pannut asianmukaisesti täytäntöön tämän direktiivin 3 artiklan 1 kohdan g ja h alakohtaa, 6 artiklan b alakohtaa, 7 artiklan 3 kohtaa, 21 artiklan 6 kohtaa, 31 artiklan 3 kohtaa, 45 artiklan 2 kohdan c ja osittain e ja f alakohtaa, 45 artiklan 3 kohtaa, 50 artiklan 1 kohtaa luettuna yhdessä liitteessä VII olevan 1 kohdan d ja e alakohdan kanssa, eikä 51 artiklan 1 kohtaa;
– velvoittaa Tšekin tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
25. Tšekin tasavalta vaatii, että unionin tuomioistuin
– jättää kanteen tutkimatta ensimmäisen, toisen, kolmannen, neljännen, viidennen ja seitsemännen kanneperusteen osalta;
– hylkää kanteen muilta osin perusteettomana ja
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
26. Tšekin tasavalta vaatii toissijaisesti, että unionin tuomioistuin
– hylkää kanteen perusteettomana ja
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
V Oikeudellinen arviointi
A Alustavat huomautukset
27. Tšekin tasavalta on riitauttanut tämän ratkaisuehdotuksen kohteena olevien kanneperusteiden tutkittavaksi ottamisen. Se esittää tältä osin useita oikeudenkäyntiväitteitä, joiden mukaan väitteet, jotka komissio on esittänyt oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn ja oikeudenkäynnin aikana, eivät ole johdonmukaisia eivätkä täsmällisiä ja oikeusriidan kohde on muuttunut.
28. Jotta unionin tuomioistuin voisi lausua näistä oikeudenkäyntiväitteistä, on mielestäni tarpeen käydä läpi olennaiset osat niihin liittyvästä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä.
1. Velvollisuus esittää väitteet johdonmukaisesti ja täsmällisesti
29. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn osalta, että siinä pyritään antamaan kyseessä olevalle jäsenvaltiolle tilaisuus samanaikaisesti mukautua unionin oikeudessa sille asetettuihin velvoitteisiin ja tehokkaasti puolustautua komission esittämiä väitteitä vastaan.(6) Tämän menettelyn virheettömyys on EUT-sopimuksessa tavoiteltu olennainen tae, jotta yhtäältä kyseisen jäsenvaltion oikeuksia voidaan suojata ja jotta toisaalta voidaan varmistaa, että oikeusriita, joka mahdollisesti tulee käsiteltäväksi oikeudenkäyntimenettelyssä, on selkeästi määritelty.(7)
30. On lisäksi niin, että vaikka perustellussa lausunnossa on selitettävä johdonmukaisesti ja yksityiskohtaisesti ne syyt, joiden vuoksi komissio on vakuuttunut siitä, että kyseinen jäsenvaltio on jättänyt noudattamatta perussopimuksen mukaan sille kuuluvaa velvoitetta, viralliselle huomautukselle ei voida asettaa yhtä tiukkoja täsmällisyysvaatimuksia kuin perustellulle lausunnolle, koska se voi väistämättäkin olla vain alustava ja suppea esitys jäsenvaltiota vastaan esitetyistä väitteistä. Tästä seuraa, että mikään ei estä komissiota esittämästä perustellussa lausunnossa yksityiskohtaisesti niitä väitteitä, joihin se on yleisluonteisemmin vedonnut virallisessa huomautuksessa.(8)
31. Oikeudenkäyntimenettelystä on muistettava toisaalta, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kanteessa on esitettävä väitteet johdonmukaisesti ja täsmällisesti, jotta jäsenvaltio ja unionin tuomioistuin voivat arvioida tarkasti sen unionin oikeuden rikkomisen laajuuden, josta jäsenvaltiota moititaan; tämä on välttämätön edellytys sille, että kyseinen jäsenvaltio voi käyttää hyödyllisesti puolustautumisoikeuksiaan ja että unionin tuomioistuin voi tutkia, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta väitetyllä tavalla.(9) Komission kanteessa on erityisesti esitettävä johdonmukaisesti ja yksityiskohtaisesti syyt, joiden vuoksi se on vakuuttunut siitä, että kyseinen jäsenvaltio on jättänyt noudattamatta jotakin sille perussopimusten perusteella kuuluvista velvoitteista.(10)
2. Velvollisuus olla muuttamatta oikeusriidan kohdetta
32. Tästä seikasta on korostettava, että SEUT 258 artiklan perusteella nostetun kanteen yhteydessä komission jäsenvaltiolle esittämässä virallisessa huomautuksessa ja sittemmin komission antamassa perustellussa lausunnossa rajataan oikeusriidan kohde, jota ei sen jälkeen voida enää laajentaa. Se, että asianomaisella jäsenvaltiolla on mahdollisuus esittää huomautuksensa, muodostaa EUT-sopimuksella tavoitellun olennaisen takeen, vaikka jäsenvaltio päättäisi olla käyttämättä tätä mahdollisuutta, ja tämän takeen huomioon ottaminen on jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamista koskevan menettelyn sääntöjenmukaisuutta koskeva olennainen menettelymääräys. Tämän vuoksi perustellun lausunnon ja komission kanteen on perustuttava oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn aloittavassa virallisessa huomautuksessa esiin tuotuihin perusteisiin.(11) Jos näin ei ole, ei voida katsoa, että tällainen virhe olisi poistettu sillä, että vastaajana oleva jäsenvaltio on esittänyt huomautuksia perustellusta lausunnosta.(12)
33. Vaikka onkin totta, että kanteen kohde rajataan oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä ja että komission perustellun lausunnon ja kanteen on tästä syystä perustuttava yhdenmukaisiin väitteisiin,(13) tämä vaatimus ei kuitenkaan merkitse sitä, että niiden pitäisi aina olla täysin samalla tavalla muotoiltuja, kunhan oikeusriidan kohdetta ei ole laajennettu tai muutettu.(14) Komissio voi täten täsmentää kannekirjelmässään alkuperäisiä väitteitään, kunhan se ei muuta oikeusriidan kohdetta.(15)
34. Tšekin tasavallan esittämiä tutkimatta jättämistä koskevia oikeudenkäyntiväitteitä arvioitaessa on otettava huomioon tämä oikeuskäytäntö.
B Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan direktiivin 2005/36 3 artiklan 1 kohdan g ja h alakohtaa ei ole pantu täytäntöön
1. Kanneperusteen tutkittavaksi ottaminen
a) Asianosaisten lausumat
35. Tšekin tasavalta esittää kaksi tutkimatta jättämistä koskevaa oikeudenkäyntiväitettä.
36. Tšekin tasavalta väittää ensinnäkin, ettei kannekirjelmässä esitetty kanneperuste vastaa perustellussa lausunnossa esitettyä väitettä. Se väittää tältä osin, että perusteltu lausunto koski yksinomaan sitä, että Tšekin lainsäädännössä olisi selitettävä asianomaisten henkilöiden asema, mutta kannekirjelmässä komissio arvostelee Tšekin tasavaltaa myös siitä, ettei se ole sisällyttänyt kansalliseen lainsäädäntöönsä toimivaltaisten viranomaisten velvollisuutta määrittää asianomaisten henkilöiden asema.
37. Toiseksi Tšekin tasavalta väittää, ettei kanneperustetta ole muotoiltu selkeästi. Se tuo esille, että kannekirjelmän 23 kohdassa komissio antaa ymmärtää, että toimivaltaisen viranomaisen olisi annettava kyseisen aseman määrittävä päätös kullekin asianomaiselle henkilölle, mutta kannekirjelmän 22 kohdassa komissio vaikuttaa myöntävän, että kyseisten henkilöiden asemasta voidaan säätää lailla.
38. Komissio katsoo puolestaan, että kanneperuste voidaan tutkia. Se väittää, ettei oikeusriidan kohdetta, sellaisena kuin se on määritelty ensin virallisessa huomautuksessa ja sitten perustellussa lausunnossa, ole laajennettu tai muutettu kannekirjelmässä. Se lisää, että kyseinen kanneperuste liittyy selvästi siihen, ettei direktiivin 2005/36 3 artiklan 1 kohdan g ja h alakohtaa ole pantu täytäntöön siltä osin kuin toimivaltaisilla viranomaisilla on velvollisuus määrittää sopeutumisaikaa suorittavien tai kelpoisuuskokeeseen valmistautuvien henkilöiden oikeudellinen asema.
b) Asian tarkastelu
39. Ensimmäisen oikeudenkäyntiväitteen osalta perustellusta lausunnosta(16) ilmenee yhtäältä, että komission näkemyksen mukaan direktiivin 2005/36 täytäntöönpanosta annetuissa Tšekin lainsäädännön säännöksissä ei selitetä sopeutumisaikaa suorittavien tai kelpoisuuskokeeseen valmistautuvien henkilöiden oikeudellista asemaa eivätkä ne muodosta myöskään oikeudellista perustaa, jonka nojalla toimivaltaiset viranomaiset voisivat selittää kyseisen aseman. Komissio lisää, että kyseisen aseman on oltava riittävän selkeä ja täsmällinen, jotta asianomaiset henkilöt tuntisivat oikeutensa. Toisaalta komission jättämän kannekirjelmän mukaan asianomaisten henkilöiden oikeudellista asemaa ei voida määrittää riittävän selvästi eikä täsmällisesti asian kannalta merkityksellisten Tšekin lainsäädännön säännösten perusteella.
40. Tästä vertailusta ilmenee nähdäkseni, että komissio arvostelee sekä perustellussa lausunnossa että kannekirjelmässä Tšekin lainsäädäntöä siitä, ettei siinä täsmennetä riittävällä tavalla sopeutumisaikaa suorittavien tai kelpoisuuskokeeseen valmistautuvien henkilöiden oikeudellista asemaa. Tästä voidaan mielestäni päätellä, ettei komissio ole muuttanut oikeudenkäyntimenettelyn aikana oikeusriidan kohdetta, joten tarkasteltavana oleva tutkimatta jättämistä koskeva oikeudenkäyntiväite on perusteeton.
41. Katson toisesta oikeudenkäyntiväitteestä, joka koskee velvollisuutta esittää väite johdonmukaisesti ja täsmällisesti, ettei komissio ole laiminlyönyt tätä vaatimusta, koska – kuten olen jo tuonut esille – kannekirjelmästä ilmenee komission väittävän yksiselitteisesti, ettei asianomaisten henkilöiden asemaa voida määrittää Tšekin lainsäädännön perusteella. Tämäkin oikeudenkäyntiväite on hylättävä.
2. Kanneperusteen perusteltavuus
a) Asianosaisten lausumat
42. Komissio väittää, ettei Tšekin lainsäädännön säännöksissä, tarkemmin sanottuna lain nro 18/2004 13–15 §:ssä, täsmennetä sopeutumisaikaa suorittavien tai kelpoisuuskokeeseen valmistautuvien henkilöiden oikeudellista asemaa.
43. Komission mukaan direktiivin 2005/36 3 artiklan 1 kohdan g ja h alakohdan säännösten päätavoitteena on taata asianomaisille varma ja riittävän selkeä oikeudellinen asema, niin ettei heihin kohdisteta mielivaltaista päätöstä siinä jäsenvaltiossa, johon he siirtyvät.
44. Komissio tuo esille, ettei Tšekin tasavalta tuo esille mitään kyseisen lainsäädännön säännöstä, jossa asianomaisten henkilöiden oikeudellinen asema määritettäisiin selkeästi.
45. Tšekin tasavalta katsoo puolestaan, että kyseinen kanneperuste on perusteeton.
46. Se muistuttaa, etteivät jäsenvaltiot ole velvollisia saattamaan direktiivin säännöstä sanasta sanaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Sen mukaan direktiivin 2005/36 3 artiklan 1 kohdan g ja h alakohdassa ei mainita konkreettisia oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka asianomaisille henkilöille on annettava, eikä siinä edellytetä erityisen aseman myöntämistä kyseisille henkilöille, joten ei ole kiellettyä, että kyseisten henkilöiden asemaan sovelletaan yleislakia Tšekin lainsäädännössä säädetyn mukaisesti.
47. Tšekin tasavalta lisää, ettei direktiivissä 2005/36 edellytetä, että kansallisessa lainsäädännössä on säädettävä yhdenmukaisesta säännöstöstä, jota sovelletaan sopeutumisaikaa suorittaviin tai kelpoisuuskokeeseen valmistautuviin henkilöihin. Tällainen vaatimus perustuu sen mukaan virheelliseen oletukseen siitä, että kyseiset henkilöt muodostavat homogeenisen ryhmän, jolle voidaan myöntää yksi ainoa erityinenasema, vaikka asianomaisten henkilöiden asema riippuu väistämättä heidän henkilökohtaisesta tilanteestaan. Tšekin tasavalta katsoo, että Tšekin lainsäädäntöön sisältyvät selkeät ja täsmälliset perusteet antavat asianomaisille henkilöille mahdollisuuden yksilöidä asemansa sen mukaan, millaiset ovat heidän oleskelunsa konkreettiset olosuhteet.
b) Asian tarkastelu
48. Esillä olevan kanneperusteen tutkiminen edellyttää, että ensin täsmennetään direktiivin 2005/36 3 artiklan 1 kohdan g ja h alakohdassa säädetyn velvollisuuden täsmällinen kohde ja ulottuvuus.
49. Muistutan tältä osin, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen merkityksen ja ulottuvuuden määrittämiseksi on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on.(17)
50. Direktiivin 2005/36 tavoitteiden osalta kyseisen direktiivin 1 ja 4 artiklasta ilmenee, että vastavuoroisen tunnustamisen pääasiallisena tarkoituksena on mahdollistaa se, että sellaisen ammattipätevyyden, joka antaa haltijalleen oikeuden ryhtyä harjoittamaan säänneltyä ammattia kotijäsenvaltiossaan, haltija voi ryhtyä harjoittamaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa sitä samaa ammattia, johon kyseisellä henkilöllä on pätevyys kotijäsenvaltiossaan, sekä harjoittaa sitä siellä samoin edellytyksin kuin vastaanottavan jäsenvaltion omat kansalaiset.(18)
51. Direktiivin 2005/36 10–14 artiklalla otetaan käyttöön koulutuksesta annettavien asiakirjojen yleinen tunnustamisjärjestelmä. Tämän järjestelmän yhteydessä kyseisen direktiivin 13 artiklan 1 kohdassa säädetään, että vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on annettava hakijalle lupa ryhtyä harjoittamaan ja harjoittaa säänneltyä ammattia samoin edellytyksin kuin omille kansalaisilleen, jos hakijalla on direktiivin 11 artiklassa tarkoitettu pätevyystodistus tai muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja, jonka on myöntänyt toisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen tätä tarkoitusta varten. Vastaanottava jäsenvaltio voi kuitenkin verrata lainsäädännössään säädettyjä koulutusvaatimuksia kotijäsenvaltion koulutusvaatimuksiin. Tämän vertailun päätteeksi vastaanottavalla jäsenvaltiolla on mahdollisuus kyseisen direktiivin 14 artiklan 1 kohdan nojalla edellyttää tyhjentävästi luetelluissa tilanteissa(19) korvaavia toimenpiteitä, jotka muodostuvat joko sopeutumisajasta, jonka kesto on enintään kolme vuotta, tai kelpoisuuskokeesta. Tämän perusteella kyseistä mahdollisuutta, jota käytettäessä on direktiivin 2005/36 14 artiklan 5 kohdan mukaan noudatettava suhteellisuusperiaatetta, voidaan soveltaa vain siltä osin kuin pätevyyksien vastaavuusperiaatetta ei voida panna täytäntöön.
52. Direktiivin 2005/36 3 artiklan 1 kohdan g ja h alakohdan ilmaisut ”sopeutumisaika” ja ”kelpoisuuskoe” määritellään tässä asiayhteydessä. Kyseisistä alakohdista ilmenee erityisesti, että näissä korvaavissa toimenpiteissä sovelletut menettelytavat sekä harjoittelijan ja kelpoisuuskokeeseen valmistautuvan hakijan aseman määrittävät vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset.(20) Verbin ”määrittää” käyttämisestä seuraa mielestäni vaatimus siitä, että kyseisten viranomaisten on ”määriteltävä täsmällisesti”(21) kyseisissä alakohdissa tarkoitettujen henkilöiden asema.
53. Sopeutumisajan osalta direktiivin 2005/36 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa säädetään lisäksi, että vastaanottavan ”jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset vahvistavat harjoittelijan aseman vastaanottavassa valtiossa erityisesti oleskeluluvan ja velvoitteiden, sosiaalisten oikeuksien ja etuuksien, korvauksien ja palkkauksen osalta yhteisön asianmukaisen lainsäädännön mukaisesti”. Tämä lisäys voidaan selittää nähdäkseni sopeutumisajan kestolla ja ominaispiirteillä, sillä saman artiklan mukaan sopeutumisajalla tarkoitetaan ”säännöllisen ammatin harjoittamista vastaanottavassa jäsenvaltiossa kyseisen ammatin pätevän harjoittajan valvonnassa siihen mahdollisesti liittyvine täydennyskoulutuksineen”. Asianomaisten henkilöiden asema ei ole nimittäin välttämättä sisällöltään sama, vaan sopeutumisaikaa suorittavien hakijoiden asema kattaa väistämättä laajemman alan kuin kelpoisuuskokeeseen valmistautuvien hakijoiden asema. Tällainen sisällössä oleva ero ei vaikuta kuitenkaan aiheuttavan luonteessa olevaa eroa, vaan toimivaltaisten viranomaisten on määritettävä yhtä täsmällisesti sekä muuttavien harjoittelijoiden asema kuin kelpoisuuskokeen osallistujien asema.
54. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että toimivaltaisten viranomaisten on asianomaisten henkilöiden aseman määrittelemisen lisäksi taattava tämän määritelmän täsmällisyys ja selkeys, jotta asianomaiset henkilöt tietävät varmuudella, mikä on heidän oikeudellinen asemansa; tämän tarkoituksena on erityisesti helpottaa vastaanottavaan jäsenvaltioon sijoittautumiseksi tarvittavien korvaavien toimenpiteiden asianmukaista täytäntöönpanoa. Lisäksi nämä kaksi vaatimusta on täytettävä jäsenvaltioiden valitsemasta menetelmästä riippumatta, joskin jäsenvaltiot voivat edelleen määritellä kyseisen aseman vapaasti joko laatimalla erityissäännöksiä tai viittaamalla yleislakeihin. Valitusta menetelmästä riippumatta kansallisilla toimenpiteillä on voitava kuitenkin saavuttaa direktiivissä säädetty tavoite.(22)
55. Komission kanneperusteen perusteltavuutta on tutkittava vielä kaikkien edellä tarkasteltujen näkökohtien valossa.
56. Tältä osin on korostettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kun komissio on esittänyt riittävästi näyttöä siitä, että vastaajana olevan jäsenvaltion antamilla kansallisilla säännöksillä ei voida taata direktiivin tehokasta täytäntöönpanoa, tämän jäsenvaltion on esitettävä näitä tietoja ja niistä tehtäviä päätelmiä koskeva yksityiskohtainen vastanäyttö.(23)
57. Tässä tapauksessa on riidatonta, että lain nro 18/2004 13–15 §:ssä säädetään sopeutumisajalla ja kelpoisuuskokeessa sovellettavista menettelytavoista. Sen sijaan kyseisiin pykäliin ei sisälly – kuten komissio tuo esille – mitään asianomaisten henkilöiden asemaan liittyvää säännöstä, eikä niissä viitata myöskään muuhun lainsäädäntöön, jossa tällainen asema määritettäisiin.
58. Tšekin tasavalta vetoaa komission esittämien tietojen osalta yleisiin kansallisiin oikeussääntöihin, joiden soveltaminen riippuu siitä ryhmästä, johon muuttava harjoittelija ja kelpoisuuskokeeseen valmistautuva hakija yksilöllisen tilanteensa perusteella kuuluu.
59. Vaikka mahdollisten tilanteiden moninaisuus voi vaikeuttaa yhtenäisen aseman määrittämistä, tällainen perustelu ei voi kuitenkaan vapauttaa toimivaltaisia viranomaisia niiden velvollisuudesta määrittää asianomaisten henkilöiden oikeudellinen asema siten, että näillä henkilöillä on selkeät ja täsmälliset tiedot siitä.
60. Katson, että koska ei ole mitään kansallista oikeussääntöä, jonka avulla asianomaisten henkilöiden asema voitaisiin yksilöidä vaivattomasti, tällaiset yleiset oikeussäännöt eivät sellaisenaan riitä varmistamaan direktiivin 2005/36 3 artiklan 1 kohdan g ja h alakohdassa säädetyn velvollisuuden asianmukaista täytäntöönpanoa.
61. Tämän perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin hyväksyy komission ensimmäisen kanneperusteen.
C Toinen kanneperuste, jonka mukaan direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohtaa ei ole pantu täytäntöön
1. Kanneperusteen tutkittavaksi ottaminen
a) Asianosaisten lausumat
62. Tšekin tasavalta esittää kaksi tutkimatta jättämistä koskevaa oikeudenkäyntiväitettä.
63. Tšekin tasavalta väittää siitä, ettei direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohtaa ole pantu täytäntöön, ettei tätä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä ole otettu edes lyhytsanaisesti esille virallisessa huomautuksessa eikä sitä ole esitetty johdonmukaisella ja yksityiskohtaisella tavalla perustellussa lausunnossa. Se lisää, ettei komissio maininnut kyseisiä Tšekin lainsäädännön säännöksiä virallisessa huomautuksessa eikä perustellussa lausunnossa ja että sen on ollut mahdollista ymmärtää vasta kannekirjelmän yhteydessä, että vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvalaitokseen rekisteröitymistä koskeva velvollisuus tulee ymmärtää myös palveluntarjoajan velvollisuutena tehdä sopimus julkisoikeudellisen sairausvakuutuskassan kanssa. Se päättelee tästä, ettei komissio ole noudattanut velvollisuuttaan esittää väitteensä täsmällisesti jo oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä ja että komissio on laajentanut väitteensä kohdetta kannekirjelmässä.
64. Tšekin tasavalta korostaa lisäksi, että velvollisuudesta ilmoittaa tarjottavista palveluista ennakkoon tai kiireellisissä tapauksissa jälkikäteen sosiaaliturvalaitokselle säädetään kyseisen direktiivin 6 artiklan toisessa alakohdassa. Se huomauttaa, ettei kyseisen säännöksen rikkomiseen ole vedottu virallisessa huomautuksessa eikä perustellussa lausunnossa, eikä sitä mainita myöskään kannekirjelmässä tai sen vaatimusosassa. Se lisää, ettei kyseisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen sisältöä ole otettu esille virallisessa huomautuksessa, joten komissio on laajentanut väitteensä kohdetta. Se toteaa vielä, ettei perustellussa lausunnossa esitetä kyseistä väitettä selkeästi ja johdonmukaisesti, minkä perusteella se katsoo, ettei kannettavoida tutkia tältä osin.
65. Komissio katsoo puolestaan, että esillä oleva kanneperuste voidaan tutkia.
66. Komissio väittää, että väitteen sisältö on säilynyt samana virallisesta huomautuksesta lähtien. Komission mukaan tiedot, jotka Tšekin tasavalta antoi vastatessaan viralliseen huomautukseen, osoittavat Tšekin hallituksen ymmärtäneen väitteen kohteen. Komissio toteaa, että koska Tšekin tasavalta ei antanut mitään viittauksia Tšekin lainsäädäntöön, komission täytyi etsiä itse asiaankuuluvat kansallisen lainsäädännön säännökset, joten säännösten mainitsemista vasta kannekirjelmässä ei voida pitää väitteen muuttamisena.
67. Komissio myöntää, että sen olisi pitänyt mainita direktiivin 2005/36 ”6 artiklan toinen alakohta”, kun se viittasi palveluntarjoajien velvollisuuteen ilmoittaa palvelujen tarjoamisesta sosiaaliturvalaitokselle. Se huomauttaa kuitenkin käyneensä virallisessa huomautuksessa ja perustellussa lausunnossa läpi kyseisen säännöksen sisällön ja Tšekin tasavallan vastanneen huomautuksissaan konkreettisesti kyseiseen väitteeseen.
b) Asian tarkastelu
68. Tuon ensimmäisen oikeudenkäyntiväitteen osalta esille aluksi, että komissio ilmoitti virallisessa huomautuksessa, ettei direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohtaa, joka koske ulkomaalaisten palveluntarjoajien vapauttamista sosiaaliturvalaitokseen rekisteröitymistä koskevasta vaatimuksesta, ollut saatettu osaksi Tšekin kansallista lainsäädäntöä.(24)
69. Huomautan sitten, että komissio on tarkastellut perustellussa lausunnossaan Tšekin tasavallan vastauksia ja eritellyt kyseisen väitteen yksityiskohtaisesti täsmentämällä, että direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohdassa säädetään, ettei kyseistä rekisteröitymistä vaadita ja että pelkkä palveluntarjoajan ilmoitus julkisoikeudelliselle sosiaaliturvalaitokselle korvaa tällaisen rekisteröitymisen tilien selvittämiseksi vakuutuslaitoksen kanssa. Komissio on tuonut esille kyseisen säännöksen edellyttävän, ettei se, että lääkäri on tarjonnut sairaanhoitopalveluja toisessa jäsenvaltiossa potilaalle, joka kuuluu julkiseen sairausvakuutusjärjestelmään, johda siihen, että potilaalle tai lääkärille kieltäydytään korvaamasta kyseisiä hoitoja sillä perusteella, ettei lääkäri ole rekisteröitynyt julkisoikeudelliseen vakuutuslaitokseen vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Tämän jälkeen komissio on todennut, ettei Tšekin lainsäädäntö täytä näitä vaatimuksia.(25)
70. Näiden tietojen perusteella kyseinen väite on esitetty virallisessa huomautuksessa ja se on perusteltu riittävän yksityiskohtaisesti perustellussa lausunnossa, toisin kuin Tšekin tasavalta väittää.
71. Komission ei voida väittää myöskään laajentaneen väitteen kohdetta oikeudenkäyntimenettelyssä. Tšekin tasavallan vastattua perusteltuun lausuntoon komissio viittaa nimittäin uusiin Tšekin lainsäädännön säännöksiin ainoastaan tukeakseen väitteensä perusteltavuutta väitteen sisältöä muuttamatta.
72. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, ettei Tšekin tasavallan esittämää ensimmäistä tutkimatta jättämistä koskevaa oikeudenkäyntiväitettä voida hyväksyä.
73. Toisen tutkimatta jättämistä koskevan oikeudenkäyntiväitteen osalta on riittävää todeta, että komissio on muistuttanut virallisessa huomautuksessa(26) olennaisin osin palveluntarjoajan velvollisuudesta ilmoittaa palvelujen tarjoamisesta sosiaaliturvalaitokselle ja se on kehottanut Tšekin tasavaltaa toimimaan tämän mukaisesti. Lisäksi komissio on toistanut tämän väitteen perustellussa lausunnossa,(27) ja se on korostanut, että Tšekin kansallisessa lainsäädännössä olisi pitänyt asettaa kyseisille palveluntarjoajille ainoastaan kyseinen velvoite.
74. Tämän perusteella komissio on nähdäkseni täyttänyt oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä vaatimukset, jotka koskevat kyseisen väitteen esittämistä, eikä komissiota voida arvostella myöskään siitä, että se olisi ottanut väitteen esille vasta kannekirjelmässä.
2. Kanneperusteen perusteltavuus
a) Asianosaisten lausumat
75. Komission mukaan lain nro 18/2004 36a §, johon Tšekin viranomaiset vetoavat, ei ole riittävä saattamaan direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohtaa asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä, sillä Tšekin lainsäädännön(28) mukaan korvauksen maksaminen vakuutetulle edellyttää sopimussuhdetta palveluntarjoajan ja Tšekin sairausvakuutuskassan välillä.
76. Komissio väittää, että direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohdassa velvoitetaan vastaanottava jäsenvaltio vapauttamaan toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneet palveluntarjoajat velvollisuudesta rekisteröityä ”julkisoikeudelliseen sosiaaliturvalaitokseen vakuutettujen hyväksi harjoitettavaan toimintaan liittyvien tilien selvittämiseksi vakuutuslaitoksen kanssa” ja että siten kyseisessä säännöksessä myös kielletään jäsenvaltioita asettamasta tällaista rekisteröitymistä sen edellytykseksi, että lääkärille ja potilaalle voidaan korvata tässä yhteydessä annetut hoidot. Komission mukaan kyseisen artiklan tarkoituksena on estää rajoittamasta perusteettomasti palvelujen tarjoamisen vapautta. Komissio korostaa, että ennen direktiivin 2005/36 voimaantuloa katsottiin, että toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneiden palveluntarjoajien ilman ennakkolupaa potilaille antamien hoitojen korvaamisesta kieltäytyminen oli vastoin SEUT 56 artiklaa.(29)
77. Komission mukaan tätä rekisteröitymisen käsitettä on pidettävä unionin oikeuden itsenäisenä käsitteenä, jota tulkittaessa on otettava huomioon asianomaisen säännöksen asiayhteys ja kyseessä olevalla lainsäädännöllä tavoiteltu päämäärä, joka on palvelujen tarjoamisen vapauden toteutumisen varmistaminen.
78. Kyseinen käsite kattaa siten varsinaisen rekisteröitymisen jäsenvaltion pääasialliseksi sosiaaliturvalaitokseksi määrittämään laitokseen sanan varsinaisessa merkityksessä sekä muita hallinnollisia tai lainsäädännöllisiä vaatimuksia, joilla on vastaavia vaikutuksia kuin rekisteröitymisellä ja jotka muiden, tavalla tai toisella sosiaaliturvajärjestelmän toimintaan osallistuvien jäsenvaltion laitosten on mahdollisesti täytettävä.
79. Komissio huomauttaa, että sen käytettävissä olevien tietojen perusteella Tšekin sairausvakuutusjärjestelmä on järjestetty siten, että jos lääkärit eivät ole tehneet sopimusta sen sairausvakuutuskassan kanssa, johon vakuutettu kuuluu, potilaille ei korvata annettuja hoitoja, vaikka potilaat maksavat maksuja sairausvakuutuskassaansa. Kiireellistä hoitoa lukuun ottamatta potilas olisi siis velvollinen maksamaan hoidot lääkärille saamatta sairausvakuutuskassalta korvausta.
80. Komissio huomauttaa, että tällaisen sopimuksen tekeminen sairausvakuutuskassan kanssa on monimutkainen prosessi eikä sopimusta saa automaattisesti, vaan valintamenettely on vaativa, minkä vuoksi tapauskohtaista sopimusta ei voida tehdä SEUT 56 artiklan soveltamisalaan kuuluvan palvelujen tarjoamisen vapauden yhteydessä.
81. Komissio päättelee tästä, että kyseistä velvollisuutta tehdä sopimus potilaan sairausvakuutuskassan kanssa on pidettävä velvollisuutena, joka kuuluu rekisteröitymisen käsitteeseen, jotta voidaan toteuttaa direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohdassa tarkoitettu tilien selvittäminen vakuutuslaitoksen kanssa.
82. Komissio myöntää, ettei unionin oikeudessa estetä jäsenvaltiota lähtökohtaisesti asettamasta hoidon korvaamisen edellytykseksi tiettyjen vaatimusten täyttämistä, mutta komission mukaan direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohta on esteenä hallinnollisille vaatimuksille, jotka itsessään tekevät rekisteröitymisen tavoin palvelujen tarjoamisen yhteydessä tarjottujen palvelusuoritusten korvaamisesta täysin mahdotonta.
83. Komissio lisää, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön(30) perusteella Tšekissä käyttöön otettu hoitojen korvaamisjärjestelmä rikkoo myös SEUT 56 artiklaa, jota direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohta ilmentää, ja että EUT-sopimuksessa vahvistettujen perusvapauksien toteutuminen velvoittaa jäsenvaltiot mukauttamaan sosiaaliturvajärjestelmiään.
84. Komissio väittää, että direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohdassa tarkoitetun julkisoikeudellisen sosiaaliturvalaitoksen käsite on laajempi kuin vakuutuslaitoksen käsite ja että sillä tarkoitetaan myös sairausvakuutuskassoja, koska nämä huolehtivat potilaille sairausvakuutuksen yhteydessä annettujen sairaanhoitopalvelujen korvaamisesta.
85. Tšekin tasavalta väittää, että toinen kanneperuste on perusteeton.
86. Tšekin tasavallan mukaan Tšekin lainsäädännössä säädettyä velvollisuutta tehdä sopimus sairausvakuutuskassan kanssa ei voida rinnastaa velvollisuuteen rekisteröityä julkisoikeusoikeudelliseen sosiaaliturvalaitokseen direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla, ja se viittaa tältä osin tuomioon komissio v. Espanja.(31)
87. Tšekin tasavalta väittää, ettei komission esittämä arviointi saa tukea direktiivin 2005/36 6 artiklan sanamuodosta, jossa erotetaan toisistaan yhtäältä julkisoikeudellinen sosiaaliturvalaitos, johon rekisteröintiä ei voida vaatia, ja toisaalta vakuutuslaitos, jolta palvelusuoritukset laskutetaan. Kyseessä oleva sairausvakuutuskassa on kyseisessä säännöksessä tarkoitettu vakuutuslaitos, ei julkisoikeudellinen sosiaaliturvalaitos.
88. Tšekin tasavalta huomauttaa, että sosiaaliturvajärjestelmä, jonka yhteydessä muu kuin kiireellinen hoito korvataan vain sopimuskumppaneille, on täysin tavanomainen unionissa ja auttaa varmistamaan järjestelmän taloudellisen vakauden, laadun ja sairaanhoitopalvelujen läheisyyden.
89. Tšekin tasavalta viittaa myös direktiivin 2005/36 johdanto-osan 38 perustelukappaleeseen, joka sen mukaan vahvistaa Tšekin tasavallan arviota siitä, että kyseinen direktiivi ei koske terveydenhuoltopalveluiden tarjoamista ja niiden korvaamista.
b) Asian tarkastelu
90. Ennen esillä olevan kanneperusteen perusteltavuuden tutkimista sen kohde on rajattava täsmällisesti. Tältä osin on huomautettava, että komissio arvostelee Tšekin tasavaltaa olennaisin osin siitä, ettei tämä ole pannut täytäntöön direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohtaa, jossa vapautetaan toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneet palveluntarjoajat yhtäältä velvollisuudesta rekisteröityä vastaanottavan jäsenvaltion julkisoikeudelliseen sosiaaliturvalaitokseen ja toisaalta velvollisuudesta tehdä ilmoitus kyseiselle laitokselle.
91. Tästä seuraa nähdäkseni, että nyt käsiteltävän jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä Tšekin tasavallan toteuttamia kansallisia toimenpiteitä arvioitaessa voidaan ottaa huomioon pelkästään kyseinen artikla eikä muita unionin oikeuteen kuuluvia oikeussääntöjä, kuten SEUT 56 artiklaa. Päättelen tästä, etteivät komission viimeksi mainitun artiklan perusteella esittämät väitteet ole merkityksellisiä.
92. Näin ollen direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohdan säännösten merkitystä ja ulottuvuutta määritettäessä on palautettava ensin mieliin kyseisen direktiivin tavoitteet ja sillä käyttöön otettu järjestelmä palvelujen tarjoamisen alalla.
93. Direktiivin 2005/36 tavoitteiden osalta kyseisen direktiivin johdanto-osan neljännestä perustelukappaleesta ilmenee, että direktiivillä pyritään helpottamaan palvelujen vapaata tarjoamista säätämällä erityissääntöjä, joilla laajennetaan mahdollisuutta harjoittaa ammattitoimintaa alkuperäisellä ammattinimikkeellä.
94. Direktiivin 2005/36 II osastossa(32) vahvistetaan tältä osin palveluntarjoajille yksinkertaistettu tunnustamismenettely. Kyseinen järjestelmä perustuu palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteeseen(33) ja liittyy asianomaisen palvelujen tarjoamisen erityispiirteisiin eli kyseisen direktiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan ammatin väliaikaiseen tai satunnaiseen harjoittamiseen vastaanottavassa jäsenvaltiossa.(34)
95. Tämän perusteella direktiivissä sovitetaan yhteen palvelujen tarjoamisen vapauden periaate ja vastaanottavan jäsenvaltion intressit. Vaikka kyseisessä direktiivissä vapautetaan palveluntarjoaja ammattipätevyyden tunnustamista koskevasta järjestelmästä, siinä annetaan kuitenkin jäsenvaltioille mahdollisuus edellyttää direktiivin 7 artiklan 1 kohdan nojalla ilmoituksen tekemistä(35) ennen ensimmäistä palvelujen tarjoamista, minkä tarkoituksena on erityisesti terveyteen ja yleiseen turvallisuuteen vaikuttavien ammattien kohdalla valvoa jonkin verran palveluntarjoajien ammattipätevyyttä. Kyseisen valvonnan päätteeksi toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä viimeistään kuukauden kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta(36) päätös palvelujen tarjoamisen sallimisesta tai kelpoisuuskokeen edellyttämisestä.
96. Tässä asiayhteydessä direktiivin 2005/36 6 artiklassa säädetään palvelujen tarjoamisen vapauteen kohdistuvien haittojen vähentämiseksi, että vastaanottavan jäsenvaltion on vapautettava toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneet palveluntarjoajat vastaanottavan jäsenvaltion alueelle sijoittautuneille ammattihenkilöille asetetuista vaatimuksista, jotka koskevat kyseisen artiklan a alakohdassa ”ammatillisen järjestön tai elimen myöntämää lupaa tai sen rekisteriin merkitsemistä tai jäsenyyttä” ja kyseisen artiklan b alakohdassa ”rekisteröitymistä julkisoikeudelliseen sosiaaliturvalaitokseen vakuutettujen hyväksi harjoitettavaan toimintaan liittyvien tilien selvittämiseksi vakuutuslaitoksen kanssa”. Kyseisessä artiklassa täsmennetään, että ”palvelun tarjoajan on kuitenkin ennakkoon tai kiireellisissä tapauksissa jälkikäteen ilmoitettava b alakohdassa tarkoitetulle laitokselle palvelun tarjoamisesta”.
97. Tuomio komissio v. Espanja, johon Tšekin tasavalta vetoaa, voi selventää direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohdan tulkintaa. Kyseisen tuomion taustalla olleessa asiassa komissio, joka oli saattanut jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, väitti, ettei Espanjan kuningaskunta ollut pannut täytäntöön direktiivin 93/16/ETY(37) 18 artiklaa, jonka säännökset vastaavat(38) direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohdan säännöksiä. Komission väitteet perustuivat olennaisin osin siihen, että Espanjan kansallisessa lainsäädännössä asetettiin terveydenhuoltopalvelujen korvaamisen edellytykseksi lääkärin kuuluminen kansalliseen terveydenhuoltojärjestelmään.
98. Unionin tuomioistuin hylkäsi kyseisen väitteen ja perusteli hylkäämistä sillä, ettei direktiivin 93/16 18 artiklassa eikä missään muussakaan kyseisen direktiivin artiklassa haluta poistaa kaikkia niitä esteitä, joita jäsenvaltioissa saattaa olla voimassa sellaisen vakuutuslaitoksen, jonka piiriin toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut lääkäri ei kuulu, korvaamien sairaanhoitopalvelujen osalta.(39) Unionin tuomioistuin huomautti sitten, että tällainen velvollisuus ylittäisi tutkintotodistusten yleistä tunnustamisjärjestelmää koskevan direktiivin tarkoituksen eikä olisi myöskään yhdenmukainen direktiivin 93/16 johdanto-osan 22. perustelukappaleen kanssa, josta ilmenee, että tällä direktiivillä ei vaikuteta jäsenvaltioiden oikeuteen organisoida kansallinen sosiaaliturvajärjestelmänsä.(40)
99. Kyseisen tuomion perusteella unionin tuomioistuin erottaa siis toisistaan yhtäältä vastaanottavalle jäsenvaltiolle asetetun velvollisuuden vapauttaa palveluntarjoaja velvollisuudesta rekisteröityä julkisoikeudelliseen sosiaaliturvalaitokseen ja toisaalta tavan, jolla kyseinen valtio järjestää terveydenhuoltopalveluiden korvaamisjärjestelmänsä.
100. Vaikuttaa siltä, että toisin kuin komissio väittää, unionin tuomioistuimen tuomiossa komissio v. Espanja esittämä päättely on merkityksellinen nyt esillä olevan väitteen perusteltavuuden arvioinnin kannalta.
101. Tältä osin on todettava, että direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohdan sanamuodosta ilmenee, ettei palveluntarjoajan antamien sairaanhoitopalvelujen korvaamisen edellytykseksi voida asettaa palveluntarjoajan rekisteröitymistä julkisoikeudelliseen sosiaaliturvalaitokseen. Kyseisen artiklan sisällöstä ei siis ilmene millään tavalla, että siinä säädetyn velvollisuudesta vapauttamisen ohella palveluntarjoajan ei tarvitsisi noudattaa terveydenhuollon palvelusuoritusten laskutukseen liittyviä muodollisuuksia, jotka kuuluvat erottamattomasti vastaanottavan jäsenvaltion organisoimaan sosiaaliturvajärjestelmään. Tästä voidaan nähdäkseni päätellä, ettei kyseisessä säännöksessä säännellä terveydenhuoltopalvelujen korvaamisessa noudatettavia, jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisia menettelytapoja.
102. Tällaista tulkintaa vahvistaa sitä paitsi direktiivin 2005/36 johdanto-osan 38 perustelukappaleen sanamuoto, jonka mukaan ”tämän direktiivin säännökset eivät vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan siltä osin kuin on kyse niiden kansallisen sosiaaliturvajärjestelmän organisoinnista ja niiden toimintojen määrittämisestä, joita voidaan harjoittaa kyseisen järjestelmän piirissä”. Tämän logiikan mukaisesti kyseisessä direktiivissä ei säädetä yleisestä tavasta, jolla ammattipätevyyksien tunnustamisen ja kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien välinen suhde olisi järjestettävä. On siis vaikeaa tulkita tilannetta siten, että ammatin harjoittaminen vastaanottavassa jäsenvaltiossa edes väliaikaisesti tai satunnaisesti merkitsisi oikeutta ryhtyä tarjoamaan kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin kuuluvia terveydenhuoltopalveluja ilman velvollisuutta täyttää kansallisessa lainsäädännössä säädetyt muotovaatimukset.
103. Tämän perusteella epäilen – kuten unionin tuomioistuin on tuonut esille tuomiossa komissio v. Espanja – ettei unionin lainsäätäjä ole halunnut direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohdan antaessaan tehdä julkisoikeudelliseen sosiaaliturvalaitokseen rekisteröitymistä koskevasta vapautuksesta niin laajaa, että se vaikuttaisi jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän organisointiin. Katson toisin sanoen, ettei kyseistä säännöstä voida tulkita näin laajasti eikä sillä ole todellisuudessa muuta tarkoitusta kyseisellä direktiivillä käyttöön otetussa järjestelmässä kuin siinä nimenomaisesti säädetty rekisteröitymistä koskevasta muotovaatimuksesta poikkeaminen.
104. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, ettei komission ole perusteltua väittää, että vastaanottavan jäsenvaltion velvollisuus vapauttaa palveluntarjoajat velvollisuudesta rekisteröityä julkisoikeudelliseen sosiaaliturvalaitokseen merkitsee sitä, että palveluntarjoajat vapautetaan velvollisuudesta tehdä sopimus sen sairausvakuutuskassan kanssa, jossa potilas on vakuutettu.
105. Ehdotan siis, että unionin tuomioistuin hylkää toisen kanneperusteen, jonka mukaan direktiivin 2005/36 6 artiklan b alakohtaa ei ole pantu täytäntöön
D Neljäs kanneperuste, jonka mukaan direktiivin 2005/36 21 artiklan 6 kohtaa ja 31 artiklan 3 kohtaa ei ole pantu täytäntöön
1. Kanneperusteen tutkittavaksi ottaminen
a) Asianosaisten lausumat
106. Tšekin tasavalta esittää kolme tutkimatta jättämistä koskevaa oikeudenkäyntiväitettä.
107. Se väittää ensinnäkin, ettei neljäs kanneperuste sisältynyt lainkaan perustellun lausunnon lausunto-osaan eikä tällaista puutetta voida korjata, koska sen seurauksena kyseinen lausunto-osa ja kannekirjelmän vaatimukset poikkeavat perustavalla tavalla toisistaan. Se lisää, että tällainen virhe, jota ei ole korjattu täydentävässä perustellussa lausunnossa, on vienyt kaiken varmuuden komission väittämän unionin oikeuden rikkomisen täsmällisestä laajuudesta.
108. Toiseksi Tšekin tasavalta väittää komission muuttaneen kannekirjelmässään kanneperusteen kohdetta oikeudenkäyntiä edeltäneeseen menettelyyn verrattuna. Se väittää tästä, että perustellun lausunnon ja virallisen huomautuksen yhteydessä väite koski vain Tšekin lainsäädännön mukaista ”sairaanhoitajan” ammattinimikettä, johon väitetään liittyvän sekaannusvaara ”yleissairaanhoitajan” ammattinimikkeeseen, joka vastaa direktiivissä 2005/36 tarkoitettua ”yleissairaanhoidosta vastaavaa sairaanhoitajaa”. Tämän perusteella Tšekin tasavalta katsoo väitteen poikkeavan kannekirjelmässä esitetystä kanneperusteesta, joka koskee lisäksi sairaanhoitajalle kuuluvien toimintojen tarkkaa laajuutta.
109. Kolmanneksi Tšekin tasavalta väittää, että neljättä kanneperustetta ei ole muotoiltu johdonmukaisesti ja täsmällisesti, erityisesti koska kannekirjelmän 115 kohdassa komissio kokoaa kyseisen kanneperusteen tarkastelun yhdeksi ainoaksi sairaanhoitajan ammattinimikettä koskevaksi maininnaksi ottamatta esille kysymystä kyseisiin ammatteihin kuuluvien toimintojen päällekkäisyydestä.
110. Komissio katsoo puolestaan, että esillä oleva kanneperuste voidaan tutkia.
111. Komissio katsoo ensimmäisen oikeudenkäyntiväitteen osalta, ettei se, ettei kyseistä väitettä mainita perustellun lausunnon lausunto-osassa – mitä komissio pitää hallinnollisena virheenä – ole vaikuttanut Tšekin tasavallan puolustautumisoikeuksiin, koska Tšekin tasavalta on esittänyt huomautuksia kyseisestä väitteestä.
112. Komissio esittää toisen ja kolmannen oikeudenkäyntiväitteen osalta, ettei se ole muuttanut eikä laajentanut esillä olevan väitteen kohdetta, sellaisena kuin se määriteltiin perustellussa lausunnossa, koska komissio on vedonnut jo virallisesta huomautuksesta lähtien direktiivin 2005/36 21 artiklan 6 kohdan ja 31 artiklan 3 kohdan mukaisen velvoitteen noudattamatta jättämiseen. Komissio korostaa ilmoittaneensa oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä, ettei kyseinen direktiivi ole esteenä sille, etteivätkö myös muut, alemman pätevyystason suorittaneet henkilöt voisi hoitaa tiettyjä sairaanhoitajan ammattiin kuuluvia toimintoja, mutta kyseisten ammattihenkilöiden koulutuksen ja pätevyyden eri tasojen on oltava täysin yksiselitteiset.
113. Lisäksi Tšekin viranomaiset ovat esittäneet vastauksessaan ”yleissairaanhoitajan” ja ”sairaanhoitajan” ammatteihin kuuluvien toimintojen väliset erot, joten ne ovat ymmärtäneet täysin, että komissio arvosteli näiden ammattien rinnakkaisuutta.
b) Asian tarkastelu
114. Kuten olen jo tuonut esille, unionin tuomioistuin on todennut johdonmukaisesti, että komission perustellun lausunnon ja kanteen on nojauduttava oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn aloittavassa virallisessa huomautuksessa esiin tuotuihin väitteisiin. Vaikka tämä vaatimus ei merkitsekään sitä, että perustellun lausunnon ja kanteen pitäisi olla aina täysin samalla tavalla muotoiltuja, oikeusriidan kohdetta ei voida kuitenkaan laajentaa tai muuttaa oikeudenkäynnin aikana.(41)
115. Käsiteltävässä asiassa virallisesta huomautuksesta(42) ja perustellusta lausunnosta(43) ilmenee komission tuoneen esille oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä, että Tšekin lainsäädännössä säädetään ”yleissairaanhoitajan” ammatista, jonka pätevyyden suorittaneet voivat käyttää ”yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan” ammattinimikettä, sellaisena kuin se määritellään direktiivillä 2005/36. Komissio on huomauttanut, että Tšekin lainsäädännössä säädetään myös ”sairaanhoitajan” ammatista ja että kyseisen ammattinimikkeen saamiseksi vaadittavan koulutuksen taso ei vastaa edellä mainitun direktiivin 31 artiklan 3 kohdassa säädettyjä vähimmäisvaatimuksia. Komission mukaan ilmaisut ”yleissairaanhoitaja” ja ”sairaanhoitaja” saattavat aiheuttaa potilaiden ja jäsenvaltioiden ammattihenkilöiden keskuudessa sekaannusvaaran näiden kahden ammatin välillä. Se päättelee tästä, että ”sairaanhoitajan” ammattinimikettä on muutettava lisäämällä siihen sana ”avustava” ja että myös kyseisen ammatin koulutusvaatimuksia on muutettava.
116. Oikeudenkäynnin aikana komissio on tuonut esille, että sen esittämä kanneperuste perustuu olennaisin osin siihen seikkaan, että ”yleissairaanhoitajan” ja ”sairaanhoitajan” ammatteihin kuuluvat toiminnot ovat suurelta osin hyvinkin rinnastettavissa toisiinsa eikä Tšekin tasavalta voi luoda rinnakkaista ammattia, tai muussa tapauksessa se vaarantaa direktiivin 2005/36 tehokkuuden ja kiertää sen vaatimukset. Komissio tekee argumentointinsa tueksi yksityiskohtaisen vertailun kumpaankin ammattinimikkeeseen kuuluvista toiminnoista.
117. Tämän perusteella on niin, että vaikka kanneperusteessa, sellaisena kuin se on esitetty kannekirjelmässä, esitetään vastaava toteamus direktiivin 2005/36 21 artiklan 6 kohdan ja 31 artiklan 3 kohdan rikkomisesta, se koskee lisäksi olennaisin osin sairaanhoitajille kuuluvien toimintojen täsmällistä luonnetta ja näiden toimintojen perusteellista vertailua yleissairaanhoitajille kuuluviin toimintoihin, vaikka virallisessa huomautuksessa ja perustellussa lausunnossa oli kyse näihin kahteen ammattinimikkeeseen liittyvästä sekaannusvaarasta.
118. Vaikuttaa siltä, että näin tehdessään komissio on paitsi täsmentänyt kyseistä väitettä, myös muuttanut olennaisesti sen kohdetta suuntaamalla keskustelun kysymykseen, josta ei ollut käyty tietojenvaihtoa asianosaisten välillä oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä. Tässä tilanteessa vaikuttaa siltä, että Tšekin tasavallalta on viety mahdollisuus puolustautua tehokkaasti komission esittämää kanneperustetta vastaan.
119. Lisäksi on huomautettava, että kannekirjelmässä esitetty kanneperuste on luonteeltaan erityisen tekninen, sillä se edellyttää yleissairaanhoitajalle ja sairaanhoitajalle kuuluvien toimintojen perusteellista tutkimista. Vaikuttaa siltä, että koska tästä seikasta ei ole keskusteltu oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä, unionin tuomioistuimella ei ole tarvittavia tietoja, jotta se voisi tehdä tietoon perustuvan ratkaisun.
120. Ehdotan siis, että unionin tuomioistuin jättää neljännen kanneperusteen tutkimatta.
2. Kanneperusteen perusteltavuus
121. Kuten olen selittänyt, menettelyn virheettömyyteen vaikuttava puute estää arvioimasta kyseisen kanneperusteen todenperäisyyden. Tässä tilanteessa en pysty toteamaan sen perusteltavuudesta mitään.
E Viides kanneperuste, jonka mukaan direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohtaa ei ole pantu täytäntöön
1. Kanneperusteen tutkittavaksi ottaminen
a) Asianosaisten lausumat
122. Tšekin tasavalta esittää tutkimatta jättämistä koskevien oikeudenkäyntiväitteidensä tueksi, ettei komissio ole ilmaissut johdonmukaisella ja täsmällisellä tavalla väitettyä unionin oikeuden rikkomista.
123. Komissio ei ole etenkään määrittänyt perustellussa lausunnossa selkeästi niitä Tšekin lainsäädännön säännöksiä, joiden se katsoo olevan vastoin direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohtaa, eikä myöskään sitä, miten Tšekin tasavalta on tarkalleen ottaen jättänyt noudattamatta jäsenyysvelvoitteita.
124. Kannekirjelmän perusteella ei voida myöskään määritellä täsmällisesti jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen laajuutta, koska kannekirjelmän joissakin kohdissa viitataan direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohtaan kokonaisuudessaan ja joissakin kohdissa vain kyseisen kohdan c, e ja f alakohtaan.
125. Lisäksi komissio ei vetoa enää kannekirjelmässään niihin Tšekin lainsäädännön säännöksiin, jotka se mainitsee virallisessa huomautuksessa, ja se viittaa muihin kyseisen lainsäädännön säännöksiin. Tšekin tasavalta päättelee tästä komission laajentaneen esillä olevan kanneperusteen kohdetta.
126. Komissio katsoo puolestaan, että viides kanneperuste voidaan tutkia.
127. Komissio väittää arvostelleensa Tšekin tasavaltaa virallisesta huomautuksesta lähtien siitä, ettei tämä ole saattanut direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohtaa riittävällä tavalla osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja maininneensa asetuksen nro 187/2009(44) siksi, ettei siinä saateta tiettyjä unionin oikeuden velvoitteita osaksi kansallista lainsäädäntöä, eikä siksi, että se rikkoisi unionin oikeutta. Komission mukaan on siis merkityksetöntä, ettei kyseistä säädöstä mainita enää kannekirjelmässä.
128. Komissio toteaa viitanneensa perustellussa lausunnossa lakiin nro 95/2004 Tšekin tasavallan esittämien virallista huomautusta koskevien huomautusten perusteella.
129. Komissio lisää, että Tšekin tasavallan esitettyä huomautuksensa virallisesta huomautuksesta komissio rajasi väitettä lopulta perustellussa lausunnossa niin, että väite koski direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdan c ja osittain e ja f alakohtaa, ja että tätä koskee myös komission kannekirjelmässään esittämä kanneperuste.
b) Asian tarkastelu
130. Totean oikeusriidan kohteen muuttamista koskevan oikeudenkäyntiväitteen osalta komission ilmoittaneen virallisessa huomautuksessa,(45) että Tšekin lainsäädännössä eli asetuksen nro 187/2009 4 §:n 2 momentissa ei saateta direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohtaa osaksi kansallista lainsäädäntöä siltä osin kuin siinä ei mainita kyseisen säännöksen c, f ja h–j alakohdassa lueteltuja toimintoja ja siinä mainitaan vain osa kyseisen säännöksen e alakohdassa luetelluista toiminnoista
131. Tšekin tasavalta ilmoittaa virallista huomautusta koskevissa huomautuksissaan,(46) että asetuksen nro 187/2009 4 §:n 2 momentissa säädetään proviisorin ammatin harjoittamiseksi vaadittavaa ammattipätevyyttä koskevista vähimmäisvaatimuksista. Se lisää, että lain nro 95/2004 10 §:n 2 momentissa säädetään toiminnasta, jota proviisorilla on oikeus harjoittaa itsenäisesti.
132. Komissio tutki perustellussa lausunnossa(47) näiden kahden säädöksen merkitykselliset säännökset ja huomautti, että Tšekin lainsäädännössä edellytetään erityisen täydennyskoulutuksen suorittamista, jotta proviisori voisi harjoittaa itsenäisesti direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdan c ja f alakohdassa lueteltuja toimintoja ja osaa kyseisen kohdan e alakohdassa luetelluista toiminnoista. Komissio päätteli tästä, että Tšekin tasavalta on jättänyt noudattamatta kyseisen artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei maininnut kyseisiä toimintoja niiden toimintojen joukossa, joita peruskoulutuksen suorittanut proviisori voi harjoittaa. Nämä perustelut toistettiin ja niitä täsmennettiin kannekirjelmässä.
133. Edellä esitetyn perusteella komissio on esittänyt virallisesta huomautuksesta lähtien, ettei Tšekin lainsäädännössä taata proviisorien oikeutta ryhtyä harjoittamaan osaa direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdassa luetelluista toiminnoista. Myöhemmin komissio on täsmentänyt tätä väitettä perustellussa lausunnossa ja kannekirjelmässä niiden kansallisen oikeuden säännösten osalta, jotka Tšekin tasavalta on maininnut virallista huomautusta koskevissa huomautuksissaan. Vaikuttaa siltä, ettei komissio ole laajentanut kyseistä väitettä, sellaisena kuin se on esitetty virallisessa huomautuksessa, viitatessaan uusiin Tšekin lainsäädännön säännöksiin, vaan se on täsmentänyt väitteen kohdetta kontradiktorisen menettelyn sääntöjenmukaiseen kulkuun väistämättömästi kuuluvan kontradiktorisen tietojenvaihdon yhteydessä.
134. Katson niin ikään, ettei komissiota voida arvostella myöskään siitä, ettei se ole esittänyt väitettä täsmällisesti ja johdonmukaisesti oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä sekä kanteessa. Edellä esitettyjen seikkojen perusteella on näet niin, että komissio on esittänyt sekä perustellussa lausunnossa että kannekirjelmässä syyt, joiden vuoksi se katsoo Tšekin lainsäädännön säännösten, jotka komissio on eritellyt täsmällisesti, olevan ristiriidassa direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdan c ja osittain e ja f alakohdan mukaisten velvoitteiden kanssa.
135. Tässä tilanteessa katson, ettei Tšekin tasavallan ole perusteltua väittää, ettei viidettä kanneperustetta voida tutkia.
2. Kanneperusteen perusteltavuus
a) Asianosaisten lausumat
136. Komission mukaan direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltiot takaavat proviisoreille, jotka täyttävät kyseisen direktiivin 44 artiklassa vahvistetut ammattipätevyyttä koskevat perusvaatimukset, oikeuden ryhtyä harjoittamaan kyseisen direktiivin 45 artiklan 2 kohdassa lueteltuja toimintoja, ainoastaan sillä varauksella, että heiltä voidaan vaatia tarvittaessa täydentävää ammattikokemusta. Tämän perusteella jäsenvaltiot voivat rajoittaa kyseisten toimintojen harjoittamista ainoastaan täydentävää ammattikokemusta koskevalla vaatimuksella.
137. Komissio väittää, ettei Tšekin tasavalta ole saattanut kyseistä säännöstä osaksi kansallista lainsäädäntöä tiettyjen direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdassa lueteltujen toimintojen osalta, koska se on asettanut kyseisten toimintojen itsenäisen harjoittamisen edellytykseksi täydentävän erikoispätevyyden. Tarkemmin sanottuna komissio tuo esille erityisesti, että lain nro 95/2004 11 §:n 7–11 momenttiin sisältyvien Tšekin lainsäädännön säännösten mukaan seuraavien toimintojen itsenäinen harjoittaminen edellyttää täydentävää erikoistumiskoulutusta:
– farmaseuttinen teknologia;
– terveydenhoidon laboratoriotutkimukset ja analyysimenetelmät;
– radiofarmaseuttiset lääkkeet;
– apteekkifarmasia;
– kliininen farmasia;
– sairaalafarmasia.
138. Komissio huomauttaa niin ikään, että kyseisen lain 11 §:n 12 momentista ilmenee, että ennen tällaisen erikoispätevyyden hankkimista proviisori voi harjoittaa kyseisen pykälän 7–11 momentissa lueteltuja toimintoja vain asianomaisiin toimintoihin pätevän terveydenhuollon ammattihenkilön ammatillisessa valvonnassa.
139. Komission mukaan kyseiset toiminnot vastaavat direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdan c ja osittain e ja f alakohdassa lueteltuja toimintoja.
140. Komission mukaan Tšekin lainsäädännössä säädetyt täydentävää erikoistumiskoulutusta tai ammatillista valvontaa koskevat edellytykset eivät ole direktiivin 2005/36 7 jakson, jonka otsikko on ”Proviisorit”, tarkoituksen ja systematiikan mukaisia. Komissio katsoo nimittäin, että proviisorien, joiden ammatillinen koulutus täyttää yhdenmukaistetut vähimmäisvaatimukset, tulee pystyä harjoittamaan kaikkia kyseisen direktiivin 45 artiklan 2 kohdassa lueteltuja toimintoja, ainoastaan sillä varauksella, että heiltä voidaan vaatia tarvittaessa täydentävää ammattikokemusta. Komissio päättelee tästä, että Tšekin lainsäädännössä asetetut lisärajoitukset rikkovat kyseistä säännöstä ja rajoittavat vapaata liikkuvuutta.
141. Tšekin tasavalta katsoo puolestaan, että kyseinen kanneperuste on perusteeton.
142. Tšekin tasavalta väittää ensinnäkin, ettei direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohta kata toimintoja, joiden osalta Tšekin lainsäädännössä edellytetään proviisoreilta erikoispätevyyttä. Tšekin tasavallan mukaan käyttäessään kyseisessä säännöksessä ilmaisua ”vähintään” unionin lainsäätäjä on hyväksynyt sen, että voi olla muita toimintoja, joissa vaaditaan erikoisosaamista ja joita direktiivissä 2005/36 tarkoitetun peruskoulutuksen suorittaneet proviisorit eivät voi ryhtyä harjoittamaan. Tšekin tasavalta huomauttaa, että farmasiaan kuuluvilla kapeilla erikoisaloilla riittämätön kokemus ja ammatillisen valvonnan puute voivat vaikuttaa laajasti lukuisten ihmisten elämään ja terveyteen.
143. Tšekin tasavalta katsoo, että lain nro 95/2004 11 §:n 7–11 momentissa tarkoitetut toiminnot, jotka se esittelee yksityiskohtaisesti, kuuluvat tällaiseen toimintojen ryhmään, eivätkä ne vastaa direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdan c, e ja f alakohdassa lueteltuja ”tavanomaisia” toimintoja.
144. Tšekin tasavalta väittää toiseksi, että kyseiset erikoispätevyydet koskevat ainoastaan kyseessä olevien toimintojen itsenäistä harjoittamista ja että lain nro 95/2004 11 §:n 12 momentin perusteella kaikki proviisorit voivat harjoittaa kaikkia toimintoja, joihin vaaditaan erikoispätevyys, asianomaiseen toimintoon pätevän terveydenhuollon ammattihenkilön ammatillisessa valvonnassa. Tällainen menettelytapa on täysin yhdenmukainen direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdan kanssa, koska kyseisessä säännöksessä edellytetään ainoastaan, että proviisorin koulutuksen suorittaneet henkilöt voivat ryhtyä harjoittamaan ja harjoittaa tiettyjä toimintoja. Kyseisessä säännöksessä ei sitä vastoin edellytetä, että siinä lueteltuja toimintoja on voitava harjoittaa itsenäisesti.
145. Tšekin tasavalta tuo kolmanneksi esille, että direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdan mukaisesti jäsenvaltiot voivat edellyttää täydentävän ammattikokemuksen hankkimista, jotta tiettyjä proviisorille kuuluvia toimintoja voidaan ryhtyä harjoittamaan. Se huomauttaa tältä osin, että lain nro 95/2004 11 §:n 1 momentin perusteella kyseisen erikoispätevyyden voi hankkia joko erikoistumiskoulutuksen suorittamalla tai täydentävän ammattikokemuksen hankkimalla. Se päättelee tästä, että kyseisessä säännöksessä annetaan mahdollisuus valita jompikumpi kahdesta erikoispätevyyden hankkimismenetelmästä, joten proviisorin ei ole pakko suorittaa erikoistumiskoulutusta, jotta hän voi harjoittaa erikoispätevyyttä edellyttäviä toimintoja.
b) Asian tarkastelu
146. Aluksi on muistettava, että direktiivin 2005/36 III osastossa olevassa III luvussa otetaan käyttöön järjestelmä, jossa automaattista vastavuoroista tunnustamista sovelletaan seitsemään ammattiin, joista yksi on proviisori.(48) Kyseinen järjestelmä perustuu yhtäältä kaikkien jäsenvaltioiden noudatettavina olevien koulutusta koskevien vähimmäisvaatimusten määrittelyyn ja toisaalta kaikkien kyseiset vaatimukset täyttävien tutkintojen automaattiseen tunnustamiseen.
147. Tässä yhteydessä kyseisen direktiivin 44 ja 45 artiklassa(49) määritellään proviisoreihin sovellettavat koulutusta koskevat vaatimukset sekä toiminnot, joita proviisorit voivat kyseisen pätevyyden perusteella harjoittaa. Tarkemmin sanottuna kyseisen direktiivin 45 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on varmistettava, että ammattihenkilöllä, jolla on 44 artiklassa säädetyt vaatimukset täyttävä, yliopistollista tai vastaavantasoiseksi tunnustettua farmasia-alan muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja, on oikeus ryhtyä harjoittamaan ja harjoittaa vähintään seuraavia toimintoja kuitenkin niin, että häneltä voidaan tarvittaessa vaatia täydentävää ammattikokemusta”. Näihin toimintoihin kuuluvat kyseisen säännöksen c alakohdassa lääkkeiden testaus siihen tarkoitetussa testauslaboratoriossa, e alakohdassa turvallisten, vaikuttavien ja laatuvaatimukset täyttävien lääkkeiden hankinta, valmistus, testaus, varastointi, jakelu ja toimittaminen yleisölle avoimissa apteekeissa(50) ja f alakohdassa turvallisten, vaikuttavien ja laatuvaatimukset täyttävien lääkkeiden valmistus, testaus, varastointi ja toimittaminen sairaaloissa.
148. Käsiteltävässä asiassa lain nro 95/2004 11 §:ssä asetetaan erikoispätevyyden hankkiminen tiettyjen proviisorille kuuluvien toimintojen itsenäisen harjoittamisen edellytykseksi, joten ennen kyseisen pätevyyden hankkimista proviisori voi harjoittaa kyseisiä toimintoja vain asianomaiseen toimintoon pätevän terveydenhuollon ammattihenkilön valvonnassa.
149. Esillä olevan kanneperusteen perusteltavuuden arvioimiseksi on tutkittava ensin, onko Tšekin lainsäädännössä vaadittu erikoispätevyyden hankkimista koskeva edellytys direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdan säännösten mukainen, kun viimeksi mainitun kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat vaatia proviisorille kuuluvien toimintojen harjoittamiseen ryhtymiseksi vain täydentävää ammattikokemusta.
150. Tältä osin on tuotava esille, että direktiivin 2005/36 3 artiklan f alakohdan mukaan ”ammattikokemuksella” tarkoitetaan kyseisen ammatin tosiasiallista ja laillista harjoittamista jäsenvaltiossa.(51) Kyseisestä määritelmästä ilmenee nähdäkseni, että tällaisen kokemuksen on oltava konkreettista ja todellista ja luonteeltaan sellaista, että sen hankittuaan proviisori pystyy harjoittamaan asianomaista toimintaa.
151. Lisäksi kuten direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdan sanamuodosta ilmenee, kyseinen kokemus voi ainoastaan täydentää proviisorin aiemmin suorittamaa, kyseisen direktiivin vaatimukset täyttävää koulutusta. Jäsenvaltio ei voi nimittäin edellyttää ammattikokemusta, joka on todellisuudessa luonteeltaan täydentävä lisäkoulutus, tai muussa tapauksessa se kiertää proviisorin ammattiin sovellettavaa ammattipätevyyden vastavuoroisen tunnustamisen järjestelmää.
152. Huomautan, että lain nro 95/2004 11 §:n 1 momentin perusteella proviisorin erikoispätevyys hankitaan joko suorittamalla hyväksytysti erikoistumiskoulutus, josta annetaan todistus, tai hankkimalla täydentävä ammattikokemus.
153. Erikoistumiskoulutuksen hyväksytysti suorittamista koskeva ensin mainittu edellytys ei selvästikään vastaa sitä täydentävän ammattikokemuksen määritelmää, jota ehdotan unionin tuomioistuimelle.
154. Katson jälkimmäisenä mainitusta edellytyksestä, ettei sekään vastaa kyseistä määritelmää nimityksestään huolimatta. Tuon tältä osin esille, että lain nro 95/2004 11§:n(52) mukaan täydentävän ammattikokemuksen perusteella on haettava kirjoille hyväksyttyyn oppilaitokseen ja tämän hyväksytyn koulutusjakson, josta annetaan todistus, päätyttyä viranomainen myöntää erikoispätevyydestä todistuksen. Kyseisten edellytysten perusteella vaikuttaa siltä, että täydentävä ammattikokemus, sellaisena kuin siitä säädetään Tšekin lainsäädännössä, on täydentävää erikoistumiskoulutusta.
155. Tämä toteamus ei kuitenkaan ole yksin riittävä, jotta komission väitteen voitaisiin todeta olevan perusteltu.
156. On näet välttämätöntä selvittää vielä, missä määrin vastaanottavan jäsenvaltion on perusteltua edellyttää proviisorin ammattiin kuuluvien tiettyjen toimintojen osalta sellaisen erikoispätevyyden hankkimista, joka ylittää direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua täydentävää ammattikokemusta koskevan vaatimuksen.
157. Kyseisen säännöksen sanamuodon tarkastelusta on nähdäkseni tältä osin hyötyä tulkinnan kannalta. Säännöksen sanamuodosta ilmenee nimittäin, että jos proviisorit täyttävät direktiivissä 2005/36 säädetyt koulutusvaatimukset, heidän täytyy voida ryhtyä harjoittamaan vähintään kyseisessä artiklassa lueteltuja toimintoja. Ilmaisun ”vähintään” käyttämisestä seuraa nähdäkseni yksiselitteisesti, että kyseisen direktiivin 45 artiklan 2 kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot ainoastaan takaamaan oikeus ryhtyä harjoittamaan kyseisessä kohdassa lueteltuja toimintoja niin, että ne voivat vaatia tarvittaessa täydentävää ammattikokemusta.(53) Tästä ilmenee vastaavasti, että jäsenvaltiot voivat asettaa vapaasti tiukempia koulutusvaatimuksia muiden kuin kyseisessä säännöksessä mainittujen toimintojen harjoittamiseen ryhtymiselle.(54)
158. Tällaisen tulkinnan vahvistaa lisäksi direktiivin 2005/36 johdanto-osan 25 perustelukappale, jonka sanamuodosta ilmenee, että peruskoulutusta koskevat vaatimukset täyttävillä proviisoreilla on oltava mahdollisuus päästä harjoittamaan vähintään tiettyjä toimintoja, mutta muilta osin jäsenvaltiot voivat säätää vapaasti lisäkoulutusta koskevista vaatimuksista niiden toimintojen harjoittamiselle, jotka eivät kuulu tähän vähimmäisalaan.(55)
159. Tuon lisäksi esille, että kyseisen direktiivin johdanto-osan 44 perustelukappaleessa todetaan, että ”tämän direktiivin soveltaminen ei rajoita toimenpiteitä, jotka ovat välttämättömiä kuluttajien ja terveyden korkeatasoisen suojan takaamiseksi”. Tämä sanamuoto vaikuttaa ilmentävän sitä, että unionin lainsäätäjä on halunnut jättää jäsenvaltioille mahdollisuuden edellyttää tämän tavoitteen saavuttamiseksi erikoistumiskoulutusta tiettyjen korkean tason asiantuntemusta edellyttävien toimintojen kohdalla.
160. Näiden tulkintaan liittyvien näkökohtien perusteella on tutkittava, ylittävätkö toiminnot, joiden osalta Tšekin lainsäädännössä edellytetään erikoispätevyyden hankkimista, direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdan c ja osittain e ja f alakohdan soveltamisalan.
161. Huomautan ensimmäiseksi lain nro 95/2004 11 §:n 7 momentissa mainittujen terveydenhoidon laboratoriotutkimusten ja analyysimenetelmien osalta, että direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdan c alakohdassa, johon komissio tukeutuu, mainitaan lääkkeiden testaus siihen tarkoitetussa testauslaboratoriossa. Kyseisen alan nimikkeestä ja Tšekin tasavallan antamista selvennyksistä ilmenee, että kyseisillä menetelmillä tarkoitetaan laboratoriokokeisiin liittyviä menetelmiä. Koska kyseinen ala on eri kuin lääkkeiden testaus siihen tarkoitetussa testauslaboratoriossa, nähdäkseni se ei kuulu kyseisen direktiivin 45 artiklan 2 kohdassa säädettyyn toiminnan vähimmäisalaan.
162. Kliinisen farmasian osalta on muistettava toiseksi, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission on näytettävä toteen väitteensä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä ja esitettävä unionin tuomioistuimelle tarvittavat tiedot, jotta tämä voi tarkistaa, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta, eikä komissio voi tällöin nojautua minkäänlaisiin olettamuksiin.(56) Käsiteltävässä asiassa on todettava, ettei komissio tuo esille, miten kyseinen ala voisi käsittää jonkin direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdassa mainituista toiminnoista, vaan komissio väittää ainoastaan, ettei Tšekin tasavallan argumenttien perusteeksi ole esitetty mitään asian kannalta merkityksellistä viittausta Tšekin lainsäädäntöön. Tämän perusteella kyseistä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä ei ole näytetty toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla.
163. Huomautan kolmanneksi sairaalafarmasian, farmaseuttisen teknologian ja radiofarmaseuttisten lääkkeiden osalta, että lain nro 95/2004 11 §:n 10 ja 11 momentin mukaan kyseiset toiminnot liittyvät erityisen monimutkaisten lääkemuotojen valmistamiseen ja että näillä lääkemuodoilla tarkoitetaan kyseisessä laissa apteekkien erikoistiloissa valmistettavia steriilejä lääkkeitä, jotka on tarkoitettu annettaviksi parenteraalisesti. Tällaisia toimintoja ei voida nähdäkseni rinnastaa turvallisten, vaikuttavien ja laatuvaatimukset täyttävien lääkkeiden valmistukseen sairaaloissa, tai muussa tapauksessa direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdan f alakohtaa(57) tulkittaisiin liian laajasti. Se seikka, ettei kyseisessä kohdassa tehdä eroa sairaaloissa valmistettujen lääkkeiden monimutkaisuusasteen perusteella, ei näet vaikuttaisi määräävältä tulkintaperusteelta, toisin kuin komissio väittää. Jos noudatetaan logiikkaa, jota ehdotan unionin tuomioistuimelle, kyseinen ero vaikuttaa minusta päinvastoin täysin perustellulta siksi, että määritelmänsä puolesta erityisen teknisiä menetelmiä edellyttävien lääkemuotojen valmistaminen ei sisälly kyseisen direktiivin 45 artiklan 2 kohdassa säädettyyn toiminnan vähimmäisalaan.
164. Neljänneksi apteekkifarmasian suhteen on viitattava lain nro 95/2004 11 §:n 8 momentin sanamuotoon, jonka mukaan kyseisen alan erikoispätevyyden hankkiminen on edellytyksenä apteekinpitoon liittyvien toimintojen itsenäiselle harjoittamiselle. Direktiivin 2005/36 45 artiklan 2 kohdan e alakohdassa tarkoitettu lääkkeiden hankinta ja jakelu yleisölle avoimissa apteekeissa edellyttää kiistatta apteekinpitoon liittyvien toimintojen suorittamista ja on olennainen osa näitä toimintoja. Tämän perusteella katson, että kyseinen ala, joka kuuluu lisäksi proviisorin ammatin tavanomaiseen harjoittamiseen, sisältyy kyseisen direktiivin 45 artiklassa lueteltuihin toimintoihin.
165. Kaikista edellä esitetyistä syistä ehdotan, että viides kanneperuste hyväksytään vain viimeksi mainitun seikan osalta.
F Tarkastelun yhteenveto
166. Kanteen tarkastelun perusteella totean, että ensimmäinen kanneperuste ja osittain viides kanneperuste ovat perusteltuja. Kanne on hylättävä muilta osin.
VI Ratkaisuehdotus
167. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin lausuu ensimmäisestä, toisesta, neljännestä ja viidennestä kanneperusteesta seuraavasti:
1) Tšekin tasavalta
– on jättänyt noudattamatta ammattipätevyyden tunnustamisesta 7.9.2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 20.11.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2013/55/EU, 3 artiklan 1 kohdan g ja h alakohdan mukaisia velvoitteitaan, kun se ei ole toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä muuttavan harjoittelijan ja kelpoisuuskokeeseen valmistautuvan hakijan aseman määrittämiseksi, ja
– on jättänyt noudattamatta direktiivin 2005/36, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2013/55, 45 artiklan 2 kohdan e alakohdan mukaisia velvoitteitaan, kun se on asettanut apteekinpitoon liittyvien toimintojen itsenäisen harjoittamisen edellytykseksi erikoispätevyyden hankkimisen.
2) Kanne hylätään muilta osin.