JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
GIOVANNI PITRUZZELLA
16 päivänä kesäkuuta 2022 (1)
Asia C-175/21
Harman International Industries, Inc.
vastaan
AB SA
(Ennakkoratkaisupyyntö – Sąd Okręgowy w Warszawie (Varsovan alueellinen tuomioistuin, Puola))
Ennakkoratkaisupyyntö – SEUT 34 ja SEUT 36 artikla – Tavaroiden vapaa liikkuvuus – EU-tavaramerkki – Asetus (EU) 2017/1001 – 15 artikla – EU-tavaramerkin tuottaman oikeuden sammuminen – Todistustaakka – Tehokas oikeussuoja
1. Miten oikeudenkäynnissä, jonka tavaramerkin haltija on pannut vireille estääkseen luvattomien tavaroiden jakelun, löydetään tasapaino tavaramerkin haltijan suojan ja tavaramerkin sammumiseen oikeudenkäynnissä vetoavan tavaroiden jakelijan suojan välille? Voiko tavaramerkin haltijan suostumus tavaroiden markkinoille saattamiseen Euroopan talousalueella olla myös hiljainen? Sopivatko tuomion tuomiolauselman sanamuodon yleisluontoisuus ja Euroopan talousalueella markkinoille saatettujen tavaroiden yksilöimisen lykkääminen tuomion täytäntöönpanovaiheeseen yhteen tehokkaan oikeussuojan periaatteen kanssa? Miten näyttötaakka jakautuu?
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
2. Asetuksen 2017/1001(2) 9 artiklan sanamuoto on seuraava:
”1. EU-tavaramerkin haltijalla on rekisteröinnin perusteella EU-tavaramerkkiin yksinoikeudet.
– –
3. – – voidaan kieltää erityisesti:
– –
b) tavaroiden tarjoaminen tai markkinoille saattaminen tai niiden varastoiminen tällaista tarkoitusta varten tunnusta käyttäen taikka palvelujen tarjoaminen tai suorittaminen tunnusta käyttäen;
c) tavaroiden maahantuonti tai maastavienti tunnusta käyttäen;
– –”
3. Asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:
”EU-tavaramerkki ei oikeuta haltijaa kieltämään tavaramerkin käyttämistä niissä tavaroissa, jotka haltija tai hänen suostumuksellaan joku muu on saattanut markkinoille Euroopan talousalueella tätä tavaramerkkiä käyttäen.”
4. Asetuksen N:o 2017/1001 129 artiklan, jonka otsikko on ”Sovellettava oikeus”, 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, EU-tavaramerkkejä käsittelevä tuomioistuin soveltaa sen jäsenvaltion kansallista tavaramerkkiä koskeviin samankaltaisiin kanteisiin sovellettavia menettelysääntöjä, jonka alueella kyseinen tuomioistuin sijaitsee.”
5. Direktiivin 2004/48(3) 3 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Näiden toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on myös oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia, ja niitä on sovellettava siten, että vältetään luomasta esteitä lailliselle kaupankäynnille ja säädetään takeista niiden väärinkäytön estämiseksi.”
B Puolan oikeus
6. 17.11.1964 annetun Puolan siviiliprosessilain (ustawa z dnia 17 listopada 1964 r. – Kodeks postępowania cywilnego) konsolidoidun version, sellaisena kuin se on muutettuna (Dz. U. 2019, järjestysnumero 1460) (jäljempänä siviiliprosessilaki), 325 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Tuomiolauselmassa on mainittava tuomioistuimen nimi, tuomareiden, tuomioistuimen sihteerin ja syyttäjän (jos tämä on osallistunut asian käsittelyyn) nimet, istunnon sekä tuomion julistamisen aika ja paikka, asianosaisten nimet ja asian kohde sekä se, miten tuomioistuin on ratkaissut asianosaisten vaatimukset.”
7. Siviiliprosessilain 758 §:n mukaan piirioikeudet (Sąd Rejonowy) sekä niiden yhteydessä toimivat ulosottomiehet ovat toimivaltaisia täytäntöönpanoasioissa.
8. Kyseisen lain 767 §:n 1 ja 2 momentin sanamuoto on seuraava:
”1. Ellei laissa toisin säädetä, ulosottomiehen toimista voidaan nostaa kanne piirioikeudessa. Kanne voi koske myös sitä, että ulosottomies on jättänyt toimimatta. Kanteen ratkaisee tuomioistuin, joka on toimivaltainen ulosottomiehen toimipaikan sijainnin perusteella.
– –
2. Kanteen voi nostaa asianosainen tai muu henkilö, jonka oikeuksia ulosottomiehen toimi tai laiminlyönti on loukannut tai uhkaa loukata.
– –”
9. Saman lain 843 §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:
”Kanteessa kantajan on esitettävä kaikki kanneperusteet, jotka tässä vaiheessa voidaan esittää, tai muuten kantaja menettää oikeuden vedota niihin asian myöhemmässä käsittelyssä.”
10. Saman lain 1050 §:n 1–3 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. Kun velallinen on velvollinen tekemään suorituksen, jota toinen henkilö ei voi tehdä ja jonka tekeminen riippuu yksinomaan velallisen tahdosta, tuomioistuin, jonka tuomiopiirissä suoritus on tehtävä, asettaa velkojan vaatimuksesta ja asianosaisia kuultuaan velalliselle määräajan suorituksen tekemiseksi sekä sakon siltä varalta, ellei velallinen tee suoritusta asetetussa määräajassa.
– –
3. Jos velalliselle suorituksen tekemiseksi asetettu määräaika on kulunut ilman, että velallinen on tehnyt suorituksen, tuomioistuin määrää velkojan vaatimuksesta velalliselle sakon ja asettaa samalla uuden määräajan suorituksen tekemiseksi korotetun sakon uhalla.”
11. Siviiliprosessilain 1051 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Kun velallista sitoo velvollisuus pidättäytyä tietystä toiminnasta tai velvollisuus olla estämättä velkojan toimia, tuomioistuin, jonka tuomiopiirissä velallinen on jättänyt velvoitteensa täyttämättä, velvoittaa velallisen velkojan vaatimuksesta maksamaan sakkoa kuultuaan ensin asianosaisia ja todettuaan, ettei velallinen ole täyttänyt velvoitettaan. Tuomioistuin toimii samoin siinä tapauksessa, että velkoja esittää uuden vaatimuksen.”
II Tosiseikat, pääasian oikeudenkäynti ja ennakkoratkaisukysymykset
12. Harman International Industries Inc. ‑yhtiöllä (jäljempänä kantaja), joka on sijoittautunut Stamfordiin (Yhdysvallat), on yksinoikeus rekisteröityihin EU-tavaramerkkeihin numerot 001830967, 005336755, 015577621, 003191004, 003860665, 0150221652, 001782523, 005133251 ja 009097494.
13. Kantajan edellä mainituilla EU-tavaramerkeillä varustetuilla tuotteilla (audiovisuaaliset laitteet, mukaan lukien kaiuttimet, kuulokkeet ja äänijärjestelmät) on Puolan alueella yksi jakelija, jonka kanssa kantaja on tehnyt jakelusopimuksen ja jonka välityksellä sen tuotteita myydään elektroniikkakaupoissa loppuasiakkaille.
14. Kantajalla on käytössä tuotteiden merkitsemisjärjestelmä. Näiden merkintöjen perusteella ei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen näkemyksen mukaan ole aina mahdollista määrittää, onko kantaja tarkoittanut yksittäisen tuotteen Euroopan talousalueen (ETA) markkinoille vai sen ulkopuolisille markkinoille. Joidenkin kantajan tavaramerkillä varustettujen tuotteiden merkinnöissä ei nimittäin ole aluetta tarkoittavia lyhenteitä, joten niissä ei ole määritelty paikkaa, jossa tavara on tarkoitus saattaa ensimmäistä kertaa markkinoille kantajan suostumuksella. Tästä seuraa, että osa pakkausmerkinnöistä esiintyy siis sekä Euroopan talousalueen markkinoille että sen ulkopuolisille markkinoille tarkoitettujen tuotteiden pakkauksissa. Jotta pystytään määrittämään, mille markkinoille nämä tuotteet on tarkoitettu, on käytettävä kantajan hallussa olevaa ohjelmistotyökalua, johon sisältyvässä tuotetietokannassa on mainittu, mille markkinoille kukin yksittäinen tuote on tarkoitettu.
15. Pääasian vastaaja, AB SA ‑yhtiö (jäljempänä vastaaja), jonka kotipaikka on Magnicessa (Puola), harjoittaa elektronisten laitteiden jakeluliiketoimintaa. Vastaaja saattoi Puolan markkinoille kantajan valmistamia tavaroita, jotka kantaja oli merkinnyt EU-tavaramerkeillä. Vastaaja hankki kyseiset tavarat toiselta myyjältä eikä siltä Puolan markkinoilla toimivalta jakelijalta, jonka kanssa kantaja oli tehnyt sopimuksen. Vastaaja toteaa toisen myyjän vakuuttaneen sille, ettei kyseisten tuotteiden saattaminen Puolan markkinoille loukannut kantajan yksinoikeuksia näiden tuotteiden EU-tavaramerkkeihin, koska nämä oikeudet olivat sammuneet sen vuoksi, että kantaja tai joku muu kantajan suostumuksella on aiemmin saattanut kyseiset EU-tavaramerkeillä varustetut tuotteet markkinoille Euroopan talousalueella.
16. Kantaja nosti kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, Sąd Okręgowy w Warszawiessa (Varsovan alueellinen tuomioistuin, Puola). Kanteessaan kantaja vaatii, että vastaajaa kielletään loukkaamasta kantajalle kuuluvia EU-tavaramerkkioikeuksia kieltämällä sellaisten yhdelläkin kantajan EU-tavaramerkillä varustettujen kaiutinten, kuulokkeiden sekä näiden tuotteiden pakkausten, joita kantaja tai joku muu kantajan suostumuksella ei ole saattanut markkinoille Euroopan talousalueella, tuonnin, markkinoille saattamisen, maahantuonnin, tarjoamisen, mainostamisen ja varastoimisen. Kantaja vaati myös, että tuomioistuin määrää vastaajan vetämään markkinoilta tai tuhoamaan tällaiset kaiuttimet ja kuulokkeet sekä niiden pakkaukset.
17. Vastaaja vastustaa kantajan vaatimuksia vetoamalla EU-tavaramerkin tuottaman oikeuden sammumisen periaatteeseen. Vastaajan puolustuksen ydin oli myyjältä saatu vakuutus siitä, että kyseiset tavarat oli jo saatettu Euroopan talousalueen markkinoille.
18. Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että kantajan tuotteiden merkitsemisjärjestelmien perusteella ei ole mahdollista määrittää, onko yksittäiset tuotteet tarkoitettu Euroopan talousalueen markkinoille vai ei. Tästä syystä mahdollinen vastaaja ei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan pysty osoittamaan, että kantaja tai joku muu kantajan suostumuksella on saattanut Euroopan talousalueen markkinoille tietyn tuotteen, jossa on kantajan EU-tavaramerkki. Vastaaja voi kylläkin kääntyä myyjän puoleen, mutta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan on epätodennäköistä, että vastaaja saisi tältä tietoa siitä, keneltä myyjä on hankkinut kyseiset tuotteet tai ketkä toimijat ovat muodostaneet tuotteiden jakeluketjun Puolan alueella, koska toimittajat eivät yleensä halua paljastaa hankintakanaviaan, jotta he eivät menettäisi ostajiaan.
19. Tässä asiayhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että puolalaisten tuomioistuinten käytäntö, jonka mukaan tuomiolauselmissa, joissa kanne hyväksytään, käytetään yleisluontoista ilmaisua ”kantajan tavaramerkillä varustetut tavarat, joita kantaja (EU-tavaramerkin haltija) tai joku muu kantajan suostumuksella ei ole aiemmin saattanut markkinoille Euroopan talousalueella”, aiheuttaa vakavia vaikeuksia puolustautumisoikeuden käytön kannalta ja epävarmuutta oikeuden soveltamisen kannalta. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tästä tuomiolauselmien laatimistavasta on välittömänä seurauksena se, että niitä on käytännössä mahdotonta panna täytäntöön niihin sisältyvien tietojen perusteella.
20. On nimittäin niin, että riippumatta siitä, pannaanko ratkaisu täytäntöön vapaaehtoisesti vai paneeko sen täytäntöön toimivaltainen ulosottoviranomainen, sen käytännön täytäntöönpano edellyttää joka tapauksessa lisätietojen hankkimista haltijalta tai vastaajalta kyseisten nimenomaisten, EU-tavaramerkillä varustettujen tavaroiden yksilöimiseksi.
21. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tarvitaan muun muassa kantajan eli tavaramerkin haltijan nimenomaista yhteistyötä pääsyn saamiseksi tietokantaan, joka sisältää kaikki tavaroiden yksilöimiseksi tarvittavat tiedot.
22. Lisäksi ennakkoratkaisupyynnön perusteluista käy ilmi, että käytäntö, jota on noudatettu niiden tuomioiden täytäntöönpanossa, joiden tuomiolauselma on laadittu yleisluontoiseksi, ei ole yhtenäinen vaan vaihtelee asianomaisen tuomion luonteen mukaan. Monissa tapauksissa lopputuloksena voi olla myös markkinoilla olevien tuotteiden takavarikointi, vaikka yksinoikeutta tavaramerkkeihin ei ole millään tavalla loukattu. Käytännössä saattaa tapahtua niin, että EU-tavaramerkin tuottaman yksinoikeuden suoja ulotetaan tavaroihin, joiden osalta kyseinen oikeus on sammunut.
23. Sen lisäksi kyseinen käytäntö aiheuttaa muutakin epävarmuutta, joka liittyy asianosaisten menettelyllisiin takeisiin EU-tavaramerkin tuottaman yksinoikeuden suojaa koskevissa tapauksissa. Ennakkoratkaisupyynnön sanamuodosta nimittäin ilmenee, että vastaajan on tuomioistuinkäsittelyssä hyvin vaikea osoittaa, että kantaja tai joku muu kantajan suostumuksella on saattanut tietyn tavaran markkinoille Euroopan talousalueella.
24. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että Puolan oikeuden säännösten mukaan turvaamis- ja täytäntöönpanomenettelyissä velallisen käytettävissä olevat oikeussuojakeinot, toisin sanoen ulosottomiehen toiminnasta nostettu kanne ja täytäntöönpanon vastustaminen, eivät anna mahdollisuutta tehokkaasti riitauttaa tapaa, jolla ulosottoviranomainen on pannut tuomion täytäntöön, eli yksilöidä tehokkaasti niitä tavaroita, jotka on jätettävä pakkotäytäntöönpanon ulkopuolelle.
25. Kaikkien näiden seikkojen perusteella ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee, onko tämä puolalaisten tuomioistuinten käytäntö yhteensopiva tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen, EU-tavaramerkin tuottaman oikeuden sammumisen periaatteen ja tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi tarvittavista muutoksenhakukeinoista säätämistä koskevan jäsenvaltioiden velvollisuuden kanssa.
26. Sąd Okręgowy w Warszawie päätti näin ollen lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko SEUT 36 artiklan toista virkettä, luettuna yhdessä Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 15 artiklan 1 kohdan sekä SEU 19 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltioiden kansallisten tuomioistuinten käytännölle, jonka mukaisesti tuomioistuimet
– hyväksyessään tavaramerkin haltijan vaatimukset, jotka koskevat EU-tavaramerkillä varustettujen tavaroiden tuonnin, markkinoille saattamisen, tarjoamisen, maahantuonnin ja mainonnan kieltämistä tai tällaisten tavaroiden määräämistä markkinoilta vedettäviksi tai tuhottaviksi
– päättäessään turvaamistoimimenettelyssä EU-tavaramerkillä varustettujen tavaroiden takavarikoinnista
viittaavat ratkaisuissaan ’tavaroihin, joita tavaramerkin haltija tai joku muu haltijan suostumuksella ei ole saattanut markkinoille Euroopan talousalueella’, minkä seurauksena sen määrittäminen, mitä EU-tavaramerkillä varustettuja tavaroita tuomioistuimessa määrätyt käskyt ja kiellot koskevat (toisin sanoen sen määrittäminen, mitä tavaroita tavaramerkin haltija tai joku muu haltijan suostumuksella ei ole saattanut markkinoille Euroopan talousalueella), jätetään ratkaisun yleisluontoisen muotoilun vuoksi täytäntöönpanevalle viranomaiselle, joka tätä määrittäessään nojautuu tavaramerkin haltijan ilmoituksiin tai hänen toimittamiinsa välineisiin (mukaan lukien ohjelmistotyökalut ja tietokannat), ja mahdollisuus kyseenalaistaa edellä mainitun täytäntöönpanevan viranomaisen toimet tuomioistuimessa oikeudenkäyntimenettelyssä on suljettu pois tai se on suppea vastaajalla turvaamistoimi- ja täytäntöönpanomenettelyssä olevien oikeussuojakeinojen luonteen vuoksi?”
III Oikeudellinen arviointi
A Alustavat toteamukset
27. Ainoalla ennakkoratkaisukysymyksellään, joka koskee sitä, millaista tarkkuutta asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tavaramerkkioikeuden sammumista koskevan tuomion tuomiolauselman sanamuodolta edellytetään, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuo esiin epäilyjä, jotka koskevat sekä tavaroiden vapaan liikkuvuuden takeita että jakelijan tehokasta oikeussuojaa tilanteessa, jossa EU-tavaramerkin haltija on haastanut tämän oikeuteen tavaramerkillä suojattujen tuotteiden väitetystä sääntöjenvastaisesta Euroopan talousalueen markkinoille saattamisesta.
28. Tarkemmin sanottuna kansallinen tuomioistuin katsoo, että tuomioistuimen vahvistuskannemenettelyssä antaman tuomiolauselman yleisluontoisesta sanamuodosta seuraa, että oikeudenkäynnissä vastaajana olevan tavaroiden jakelijan on suhteettoman vaikeaa puolustautua. Tämä nostaa kansallisen tuomioistuimen mukaan esiin ongelman, joka koskee todistustaakan jakoa oikeudenkäynnissä, erityisesti täytäntöönpanovaiheessa ja joka johtuu myös jäsenvaltion erityisestä prosessuaalisesta järjestelmästä, jossa vastaajalle on asetettu tiukat edellytykset täytäntöönpanon vastustamismenettelyn vireille saamiseksi ja joka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen näkemyksen mukaan ei näin ollen ole omiaan tarjoamaan vastaajalle tehokasta oikeussuojaa.
29. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet kantaja, vastaaja, Puolan hallitus ja Euroopan komissio.
30. Kantajan näkemyksen mukaan ennakkoratkaisukysymykseen tulee vastata kieltävästi, koska mikä tahansa muu ratkaisu olisi tavaramerkkioikeuksien sammumista koskevan säännön vastainen. Kantaja kyseenalaistaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tosiseikoista esittämän kuvauksen ja Puolan lainsäädännöstä esittämän tulkinnan ja katsoo, että jos omaksuttaisiin kyseisen tuomioistuimen ehdottamat ratkaisut – erityisesti se, että tavaramerkin haltija velvoitettaisiin merkitsemään tavaroihin täsmällisesti ”merkit tai sarjanumerot” –, kyse olisi niiden toimijoiden syrjinnästä, joiden tavaramerkkiä on loukattu, koska tällaisesta velvollisuudesta ei säädetä unionin oikeudessa eikä kansallisessa oikeudessa.
31. Kantaja kiistää myös sen, että Harmanin tuotteilla olisi Puolan markkinoilla vain yksi jakelija, eikä todistustaakan kääntäminen näin ollen kantajan mukaan ole mahdollista, kuten tuomiossa Van Doren + Q(4) on vahvistettu. Muissa kuin yksinmyyntitapauksissa todistustaakka Euroopan talousalueen ulkopuolella tapahtuvaa tavaroiden markkinoille saattamista koskevan suostumuksen olemassaolosta on nimittäin kantajan mukaan vastaajalla.
32. Vastaajan, Puolan hallituksen ja komission näkemys sen sijaan on, että ennakkoratkaisukysymykseen tulisi vastata myöntävästi.
33. Vastaaja ja Puolan hallitus ovat yhtä mieltä kuvauksesta, jonka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt tosiseikoista. Vastaaja katsoo erityisesti, että minkä tahansa tuomioistuimen antaman tuomion tulisi antaa vastaajalle mahdollisuus panna tuomio vapaaehtoisesti täytäntöön ilman tarvetta saada tietoja kantajan tietokannoista, joihin vastaajalla ei ole pääsyä. Vastaajan näkemyksen mukaan tämä käytännön ongelma voitaisiin ratkaista perustamalla yhdenmukainen merkitsemisjärjestelmä, johon liittyisi velvollisuus merkitä yksittäisiin tavaroihin tieto siitä, mille markkinoille ne on tarkoitettu.
34. Puolan hallitus katsoo, että koska tavaramerkin tuottaman yksinoikeuden loukkaamista koskevissa menettelyissä todistustaakan jakoa koskevat perinteiset säännöt saattavat joissakin tapauksissa tosiasiallisesti johtaa tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoittamiseen, voisi olla perusteltua mukauttaa taakanjakoa soveltamalla tuomiossa Van Doren + Q esitettyjä periaatteita. Puolan hallitus katsoo, että edellä mainittujen periaatteiden noudattaminen saattaa olla mahdollista vain siinä tapauksessa, että koko todistelumenettelyn toteuttaisi pääasian ratkaiseva tuomioistuin.
35. Sen sijaan komissio – joka tosin on samaa mieltä siitä, että tavaramerkin haltijalle on mahdollista asettaa todistustaakka Euroopan talousalueen ulkopuolella tapahtuvaa tavaroiden markkinoille saattamista koskevan suostumuksen olemassaolosta – katsoo, ettei unionin oikeus periaatteessa ole esteenä sille, että sen määrittäminen, mitä yksittäisiä EU-tavaramerkillä varustettuja tavaroita tuomioistuimen käskyt ja kiellot koskevat, jätetään ulosottoviranomaisen tehtäväksi. Se huomauttaa kuitenkin, että tehokkaan oikeussuojan periaatteen mukaisesti tällainen ratkaisu edellyttää, että turvaamistoimi- ja täytäntöönpanomenettelyissä vastaajalla on oltava käytettävissään kaikki tarvittavat keinot omien oikeuksiensa suojaamiseksi tuomioistuimessa.
36. Oikeudenkäyntiasiakirjoissa esitetyistä seikoista ilmenee, että pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevassa asiassa on kyse erityisesti rinnakkaistuonnista, jonka kohteena ovat ”sekatuotteet”, toisin sanoen tuotteet, joiden osalta tavaramerkin haltijan yksinoikeudet ovat sammuneet ja joita koskee vapaa liikkuvuus Euroopan talousalueella, ja tuotteet, jotka on tarkoitettu myyntiin Euroopan talousalueen ulkopuolella ja joiden kaupan pitäminen Euroopan talousalueella loukkaa tavaramerkin haltijan oikeuksia.
37. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että takavarikkotilanteessa näitä kahta tuoteryhmää on hyvin vaikeaa erottaa toisistaan, ja tästä syystä hyvin usein ainoat luotettavat tiedot, joiden perusteella voidaan määrittää, missä tuotteet on saatettu markkinoille, ovat peräisin tavaramerkin haltijalta.
38. Tuomiolauselman yleisluontoisesta sanamuodosta, jossa ainoastaan toistetaan asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohdan sanamuoto, seuraa tosiasiallisesti, että sen määrittäminen, missä tavaroiden markkinoille saattaminen on tapahtunut, lykätään täytäntöönpanon ajankohtaan. Täytäntöönpanovaiheeseen lykkääminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen näkemyksen mukaan ongelmallista siksi, että Puolan oikeudessa (sen mukaan, mitä ennakkoratkaisupyynnössä todetaan) vastaajan menettelylliset oikeudet ovat pakkotäytäntöönpanovaiheessa hyvin rajalliset. Tämä liittyy erityisesti siihen, että täytäntöönpanoon tarvitaan välttämättä EU-tavaramerkin haltijaa. Kantajan, joka on tavaramerkin haltija, yhteistyön välttämättömyys ei anna vastaajalle, joka on tavaroiden jakelija, mahdollisuutta suojata tehokkaasti ja riippumattomasti omaa asemaansa oikeudenkäynnissä.
39. Keskityn tarkastelussani kahteen kysymykseen, jotka ovat mielestäni olennaisia kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen vastaamiseksi: tavaramerkkioikeuksien sammumisen periaatteeseen suhteessa tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen ja jakelija-vastaajan tehokkaaseen oikeussuojaan samassa oikeudenkäynnissä yhtäältä tuomiolauselman yleisluontoisen sanamuodon osalta ja toisaalta todistustaakan jaon osalta.
B EU-tavaramerkkioikeuden sammuminen ja tavaroiden vapaa liikkuvuus: suostumuksen käsite
40. On tunnettua, että asetuksen (EU) 2017/1001 15 artiklan 1 kohdan säännöksellä kodifioitiin(5) tavaramerkin sammumisen periaate, jonka mukaan tavaramerkin tuottaman yksinoikeuden haltija ei sen jälkeen, kun haltija itse tai joku muu haltijan suostumuksella on saattanut markkinoille hänen tavaramerkillään varustetun tavaran, enää voi vedota tavaramerkkiin liittyviin oikeuksiinsa estääkseen kyseisten tavaroiden myöhemmän myynnin.
41. Kyseisessä säännöksessä toistetaan käytännössä direktiivin 89/104/ETY(6) 7 artiklan sanamuoto, jolla kodifioitiin tavaramerkkien sammumisen periaatetta koskeva oikeuskäytäntö, ja asetuksen (EY) N:o 40/94(7) 13 artiklan sanamuoto, jolla kodifioitiin yhteisön tavaramerkkiä koskeva oikeuskäytäntö. Direktiivi 89/104/ETY kumottiin direktiivillä 2008/95/EY, joka puolestaan kumottiin direktiivillä (EU) 2015/2436.(8) Asetus (EY) N:o 40/94 sen sijaan kumottiin yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009,(9) joka puolestaan kumottiin asetuksella (EU) 2017/1001. Vaikka asetuksen 2017/1001 15 artikla – samoin kuin direktiivin 2015/2436 15 artikla – on muotoiltu osittain toisin kuin ajan mittaan kumotut säännökset, voidaan katsoa, että unionin tuomioistuimen aiemmista säädöksistä esittämät tulkinnat ovat edelleen päteviä, kun otetaan huomioon, että mainituilla kahdella säännöksellä tavoiteltava päämäärä on sama, nimittäin tavaramerkkioikeuksien ja sisämarkkinoilla toteutettavan tavaroiden vapaan liikkuvuuden suojan välinen tasapaino.
42. Tämä oikeusinstituutio perustuu siihen, että tavaramerkin haltijalle annetaan oikeus määrätä ainoastaan tavaramerkillä varustettujen tavaroiden ensimmäisestä markkinoille saattamisesta asianomaisilla markkinoilla eikä haltija saa luoda suojattujen tavaroiden muulle liikkuvuudelle esteitä tai rajoituksia, jotka olisivat yhteensopimattomia kaupan vapauden periaatteen kanssa.(10)
43. Mainittua säännöstä on nimittäin luettava ja tulkittava SEUT 36 artiklan valossa(11) ja ottaen huomioon myös, että kyseinen säännös takaa tavaramerkkioikeuksien sammumista koskevien sääntöjen täyden yhdenmukaistamisen(12) kodifioimalla valtaosan unionin tuomioistuimen tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevasta oikeuskäytännöstä.(13)
44. Näin ollen asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohdan säännöksen soveltaminen ei mitenkään voi johtaa tavaroiden vapaan liikkuvuuden esteiden oikeuttamiseen tai perustelemiseen eikä valtioiden välisten, yhteismarkkinoiden myötä poistettujen raja-aitojen ja tullirajojen tosiasialliseen palauttamiseen(14) eikä siihen, että osapuolten menettelyllisiä takeita heikennetään EU-tavaramerkin tuottaman yksinoikeuden suojaa koskevissa tapauksissa.
45. Näiden seikkojen valossa on arvioitava – kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt –, voiko puolalaisten tuomioistuinten käytäntö eli se, että tuomion tuomiolauselmassa käytetään yleisluontoisia sanamuotoja, yhdistettynä siihen, että tavararyhmien välinen erottelu voidaan ilmeisesti tehdä ainoastaan kantajan hallussa olevien tietojen ja tietokantojen perusteella, merkitä SEUT 36 artiklassa tarkoitettua keinoa syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen.
46. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän kuvauksen perusteella kyseinen käytäntö saattaa nimittäin ylläpitää, vaikkakin välillisesti, tällaisia rajoituksia ja ulottaa EU-tavaramerkin tuottaman yksinoikeuden suojan tavaroihin, joiden osalta kyseinen oikeus on sammunut.
47. Unionin tuomioistuin on toistuvasti vahvistanut, että SEUT 36 artikla(15) ja siten tuontirajoituksia ja vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä koskeva kielto saattaa mahdollistaa poikkeuksia, jotka ovat perusteltuja teollisten ja kaupallisten oikeuksien suojelemiseksi. Kun otetaan huomioon, että kielto vaikuttaa oikeuksien käyttämiseen eikä niiden olemassaoloon, tällainen poikkeus on kuitenkin mahdollinen ainoastaan siinä tapauksessa, että se vaikuttaa välttämättömältä kyseisen omaisuuden(16) ydinsisältöön(17) kuuluvien oikeuksien suojelemiseksi.
48. Tavaramerkin haltijan itsensä on saatettava markkinoille(18) kaikki hänen tavaramerkillään varustetut tavarat(19) tai annettava suostumuksensa niiden markkinoille saattamiseen. Näiden kahden vaihtoehdon, tavaramerkin haltijan itsensä toteuttaman ja haltijan suostumuksella toteutetun tavaramerkillä varustettujen tavaroiden markkinoille saattamisen, keskinäinen rinnasteisuus on johdonmukaisesti vahvistettu ensimmäisistä oikeuksien sammumista koskevista ratkaisuista lähtien.(20)
49. Suostumuksen olemassaolo on siten se peruste, jonka avulla voidaan selvittää, milloin immateriaalioikeuksien suoja väistyy tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen tieltä.
50. Tuomiossa Ideal Standard on esitetty tärkeitä huomioita suostumuksen määritelmästä ja täsmennetty, ettei suostumusta voida koskaan olettaa epäsuorasti.(21)
51. Tuomiossa Sebago viitattiin tavaramerkkejä koskevaan direktiiviin 89/104/ETY ja täsmennettiin, että ”jotta kyseessä olisi direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu suostumus, suostumuksen on koskettava tavaran, jonka osalta sammumiseen vedotaan, jokaista yksittäistä kappaletta”.(22)
52. Tuomiossa Davidoff ja Levi Strauss,(23) joka koski direktiiviä 89/104, vahvistettiin, että mainitun direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun Euroopan talousalueella tapahtuvaa markkinoille saattamista koskevan suostumuksen määrittelyä ei pidä jättää jäsenvaltioiden kansallisen oikeuden varaan, koska muuten suoja vaihtelisi aina kulloisenkin jäsenvaltion lain mukaan.
53. Hiljaisen suostumuksen mahdollisuudesta unionin tuomioistuin on todennut, että olisi määritettävä ne muodot, joilla tavaramerkin haltijan on mahdollista ilmaista suostumuksensa Euroopan talousalueella tapahtuvaan markkinoille saattamiseen, ja suostumus on ilmaistava tavalla, josta varmalla tavalla selviää haltijan tahto luopua tästä oikeudestaan; se ei kuitenkaan ole sulkenut pois sitä, että ”tietyissä tapauksissa tahto voi ilmetä myös implisiittisesti sellaisista ETA:ssa markkinoille saattamista ajallisesti edeltävistä tai sitä seuraavista taikka sen kanssa samanaikaisista tekijöistä ja olosuhteista”.(24)
54. Markkinoille saattamista koskeva hiljainen suostumus ei nimittäin voi ilmetä siitä, että tavaramerkin haltija vain vaikenee, eikä siitä, ettei tavaramerkin haltija ole ilmoittanut tavaroiden kaikille peräkkäisille ostajille, ettei hän salli tavaroiden maahantuontia Euroopan talousalueelle, tai siitä, ettei tavaramerkin haltija ole lisännyt tavaroihin merkintää kiellosta tai asettanut tavaroiden myynnin yhteydessä sopimusperusteisia rajoituksia.(25)
55. Tietyillä nimenomaisilla edellytyksillä suostumus voi siten poikkeuksellisesti ilmetä myös tavaramerkkiin liittyvien oikeuksien haltijan konkludenttisesta toiminnasta, vaikka – toistettakoon vielä – pääsääntönä on nimenomainen suostumus.
56. Kenen sitten pitää näyttää toteen tällainen nimenomainen tai hiljainen suostumus mahdollisessa oikeudenkäynnissä? Millaisia selvityksiä tuomioistuimen on tehtävä sen määrittämiseksi, mitkä markkinoille saatetut tavarat ovat edelleen tavaramerkkisuojan alaisia ja mitkä puolestaan eivät? Onko nämä selvitykset tehtävä pääasian oikeudenkäyntivaiheessa vai voidaanko ne tehdä myös täytäntöönpanovaiheessa?
57. Ennakkoratkaisukysymyksessä nousevat esiin nämä kaksi näkökohtaa, jotka ovat tosin käsitteellisesti itsenäisiä mutta juontavat molemmat juurensa puolalaisten tuomioistuinten käytännöstä, jonka mukaan tuomiolauselma muotoillaan yleisluontoiseksi, ja herättävät saman oikeudellisen kysymyksen, joka koskee vastaajana olevan tavaroiden jakelijan tehokasta oikeussuojaa tilanteessa, jossa vastaaja tavaramerkin loukkaamista koskevan kanteen yhteydessä väittää oikeuksien sammuneen.
58. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyytääkin unionin tuomioistuinta arvioimaan, voidaanko puolalaisten tuomioistuinten käytäntöä eli sitä, että ne muotoilevat ratkaisujensa, jotka koskevat tavaramerkin tuottamien oikeuksien loukkaamista rinnakkaistuonnin yhteydessä, tuomiolauselmat yleisluontoisiksi, pitää tavaroiden vapaan liikkuvuuden ja tehokkaan oikeussuojan perusperiaatteiden mukaisena. Erityisesti kansallinen tuomioistuin huomauttaa, että tilanteen mukaan tuomion perusteluihin ja tuomiolauselmaan sisällytetty viittaus ”tavaroihin, joita haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan ei ole saattanut markkinoille Euroopan talousalueella”, ei välttämättä ole tarkoituksenmukainen ja riittävän täsmällinen ilmaus.
59. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tästä tuomiolauselman laatimista koskevasta käytännöstä seuraa, että tuomioita on käytännössä mahdotonta panna täytäntöön, koska niistä puuttuu täytäntöönpanon kannalta tarpeellisia tietoja. Riippumatta siitä, onko kyseessä vapaaehtoinen täytäntöönpano vai toimivaltaisen ulosottoviranomaisen toteuttama täytäntöönpano, tuomiossa tarkoitettujen tavaroiden yksilöiminen edellyttää nimittäin joka tapauksessa lisätietoja.
60. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan vain tavaramerkin haltija voi ilmaista, mille markkinoille oikeudenkäynnin kohteena olevat tavarat on tarkoitettu, eikä vastaajalla näin ollen ole mahdollisuutta kyseenalaistaa näitä selvityksiä turvaamistoimivaiheessa eikä täytäntöönpanovaiheessa, koska sillä ei ole pääsyä tarvittaviin tietoihin.
61. Edellä kuvatussa tilanteessa esiin nousee kysymys siitä, onko Puolan oikeus yhteensopiva SEU 19 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa: voiko vastaajana oleva jakelija kyseisessä jäsenvaltiossa luottaa saavansa tehokasta oikeussuojaa?
C Tehokas oikeussuoja ja jäsenvaltioiden menettelyllinen itsemääräämisoikeus
62. SEU 19 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä tarvittavista muutoksenhakukeinoista niin, että yksityisille taataan tehokas oikeussuoja unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla.(26)
63. Yksityisille unionin oikeuden perusteella kuuluvien oikeuksien tehokkaan oikeussuojan periaate, johon kyseisessä määräyksessä viitataan, ”on jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuva unionin oikeuden yleinen periaate, joka on vahvistettu Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 ja 13 artiklassa, ja se vahvistetaan nykyään perusoikeuskirjan 47 artiklassa”.(27)
64. Kuten tunnettua, perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava kyseisessä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot. Kyseistä oikeutta vastaa jäsenvaltioille SEU 19 artiklan 1 kohdassa asetettu velvollisuus säätää tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla.
65. Kuten unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevaan oikeuteen voidaan vedota suoraan perusoikeuskirjan 47 artiklan perusteella ilman, että sen sisältöä olisi täsmennettävä muilla unionin oikeuden säännöksillä tai jäsenvaltioiden kansallisen oikeuden säännöksillä.(28)
66. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä käy ilmi, että perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden keskeiseen sisältöön kuuluu muun muassa se, että kyseisen oikeuden haltija voi saattaa asiansa käsiteltäväksi tuomioistuimessa, jolla on toimivalta varmistaa unionin oikeudessa hänelle taattujen oikeuksien kunnioittaminen ja tässä tarkoituksessa toimivalta tutkia kaikki sen käsiteltäväksi saatetun oikeusriidan ratkaisun kannalta merkitykselliset tosiseikka- ja oikeuskysymykset.(29)
67. Jäsenvaltiolla on kuitenkin menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen nojalla valta päättää itse yksityisiä koskevia muutoksenhakukeinoja koskevista menettelysäännöistä, kunhan nämä menettelysäännöt eivät ole unionin oikeuden piiriin kuuluvien tilanteiden osalta ”epäedullisempia kuin samankaltaisia kansallisen oikeuden piiriin kuuluvia tilanteita koskevat säännöt (vastaavuusperiaate), eivätkä ne ole sellaisia, että unionin oikeudessa annettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate)”.(30)
68. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vastaavuusperiaatteen noudattaminen ”edellyttää, että kyseistä kansallista sääntöä sovelletaan samalla tavalla sekä yksityisten oikeussubjektien unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien loukkaamista koskeviin oikeussuojakeinoihin että kansallisen oikeuden rikkomista koskeviin oikeussuojakeinoihin, joiden kohde ja syy ovat samankaltaiset”.(31) Kyseisen periaatteen noudattaminen siis edellyttää, että unionin oikeuden rikkomiseen perustuvia vaatimuksia kohdellaan samalla tavalla kuin vastaavia vaatimuksia, jotka perustuvat kansallisen oikeuden rikkomiseen.(32)
69. Tehokkuusperiaate sen sijaan edellyttää, että vaikka sovelletaankin menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatetta, menettelysäännöt eivät saa tehdä unionin oikeudessa annettujen oikeuksien käyttämisestä käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa.(33)
70. On kuitenkin huomattava, että ”unionin oikeudesta ei seuraa jäsenvaltiolle velvoitetta ottaa käyttöön muita kuin kansallisessa oikeudessa säädettyjä oikeussuojakeinoja, paitsi jos kyseessä olevan kansallisen oikeusjärjestyksen rakenteesta ilmenee, ettei ole olemassa mitään sellaista tuomioistuimessa käytettävää oikeussuojakeinoa, jolla voitaisiin vaikka vain liitännäisestikin varmistaa yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevien oikeuksien kunnioittaminen, tai jos yksityisten ainoana keinona saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa olisi se, että ne joutuvat rikkomaan lakia”.(34)
71. Suuntaviivoja sen arviointiin, onko ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kuvaama tulkinta esteenä tehokkaan oikeussuojan periaatteelle ja jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteelle, on haettava näiden periaatteiden välisestä punninnasta.
1. Tuomiolauselman yleisluontoinen sanamuoto tavaramerkkisuojaa koskevissa oikeudenkäynneissä
72. Tuomiolauselman asianmukaista sanamuotoa ja tavaramerkkisuojaa koskevassa oikeudenkäynnissä käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja koskevista kysymyksistä säädetään periaatteessa kansallisessa prosessioikeudessa. Asetuksen 2017/1001 129 artiklan 3 kohdan mukaan tavaramerkkejä käsittelevä tuomioistuin nimittäin soveltaa sen jäsenvaltion kansallista tavaramerkkiä koskeviin samankaltaisiin menettelyihin sovellettavia menettelysääntöjä, jonka alueella kyseinen tuomioistuin sijaitsee, edellyttäen, että noudatetaan kuitenkin vastaavuusperiaatetta ja tehokkuusperiaatetta ja taataan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitettu perusoikeus tehokkaaseen oikeussuojaan.(35)
73. Kuten komissio on huomauttanut,(36) tuomiossa tuomiolauselman täsmällinen sanamuoto ja asianmukaiset perustelut ovat välttämättömät unionin oikeusjärjestyksessä taattujen oikeuksien tehokkaaksi suojaamiseksi, vaikka tämä ei suljekaan pois mahdollisuutta, että jää ulosottoviranomaisen tehtäväksi määrittää, mitä EU-tavaramerkillä varustettuja tavaroita käskyt ja kiellot koskevat, edellyttäen, että kansallisessa oikeudessa säädetyt muutoksenhakukeinot tarjoavat mahdollisuuden riitauttaa asiaa koskevat päätökset tuomioistuimessa.
74. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kuvauksen mukaan vaikuttaa siltä, ettei vastaajalla ole mahdollisuutta noudattaa vapaaehtoisesti yleisluontoisen muotoilun sisältävään tuomioon sisältyviä käskyjä ja kieltoja ja että vastaaja joutuu siten automaattisesti täytäntöönpanomenettelyn kohteeksi, minkä lisäksi sillä on käytettävissään rajalliset oikeussuojakeinot.
75. Kuten kansallinen tuomioistuin vaikuttaa ehdottavan, yksi mahdollinen ratkaisu tilanteeseen voisi olla se, että asetettaisiin velvollisuus merkitä tavaroihin jo etukäteen tieto siitä, mille markkinoille ne on tarkoitettu.
76. Pelkästään esitetty väite siitä, että vastaajan on vaikeaa saada alkuperäistä toimittajaa koskevia tietoja, ei mielestäni voi muodostaa oikeusperustaa, joka oikeuttaisi tällaisen velvollisuuden asettamisen tavaramerkin haltijalle. Unionin oikeudesta ei nimittäin voida johtaa sanamuotoon perustuvan, teleologisen tai systemaattisen tulkinnan avulla tällaista ratkaisua.
77. Mielestäni käytettävissä olevan harkintavallan puitteissa ei siten ole mahdollista asettaa velvollisuutta merkitä tavaroihin tietoa siitä, missä niitä käytetään, kun tällainen velvollisuus aiheuttaisi tavaramerkin haltijalle ylimääräisen rasitteen ja voisi lisäksi tosiasiallisesti tarjota ongelmaan vain rajallisen ratkaisun. Ei nimittäin voida sulkea pois sitä, että tavaran todellinen kohdemarkkina onkin käytännössä jokin muu kuin siihen merkitty markkina, jolloin tällaisesta velvollisuudesta voisi seurata, että tietyn tavaran jälleenmyynnin siirtäminen markkinoilta toisille olisi monimutkaisempaa, mikä käytännössä rajoittaisi SEUT 36 artiklan mukaista tavaroiden vapaata liikkuvuutta. Lisäksi tällainen velvollisuus, joka lisäksi aiheuttaisi tavaramerkkioikeuden haltijalle ylimääräistä taloudellista rasitusta, voisi mahdollisesti johtaa laittomien maahantuontikäytäntöjen yleistymiseen.
78. Tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden noudattamiseksi on kuitenkin taattava, että tuomioistuin voi tarkastella kysymystä siitä, mitkä tavarat on saatettu markkinoille sisämarkkinoilla ja mitä ei.
79. Olisi parempi, että tämä todettaisiin pääasiaa koskevassa menettelyssä, jolloin tarkastuksen tulos ilmaistaisiin tuomion tuomiolauselmassa.
80. Tavaroiden yksilöiminen pääasian ratkaisevan tuomioistuimen tuomiossa olisi seurausta unionin oikeuden kanssa yhdenmukaisesta tulkinnasta, joten se olisi omiaan varmistamaan edellä mainittujen, tehokkaan oikeussuojan takaavien periaatteiden täysimääräisen noudattamisen.
81. Jos tämä ei ole mahdollista – kuten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kuvauksesta vaikuttaa käyvän ilmi – sen vuoksi, että se edellyttäisi, että tavaramerkin haltija merkitsisi tavaroihin etukäteen niiden lopullisen määränpään, edellä mainittu tarkastus voitaisiin lykätä myös täytäntöönpanovaiheeseen, kunhan vastaajalla olisi siinä yhteydessä käytettävissään asianmukaiset menettelylliset keinot, jotta se voisi saada tuomioistuimelta ratkaisun kyseisen riita-asian ratkaisemisen kannalta merkitykselliseen tosiseikkoja koskevaan kysymykseen eli kysymykseen Euroopan talousalueella markkinoille saatettujen ja tavaramerkillä suojattujen tavaroiden tarkasta yksilöinnistä.
82. Arvioitaessa yleisesti kansallisen menettelyjärjestelmän asianmukaisuutta on myös tärkeää, ettei jätetä huomiotta mahdollisen perusteettomia takavarikkoja koskevan vahingonkorvausjärjestelmän olemassaoloa, joka on tosin jälkikäteinen oikeussuojakeino mutta jota voidaan kuitenkin yhtäältä pitää tyydyttävänä keinona korvata laittomasta takavarikosta aiheutunut vahinko ja jolla voisi toisaalta olla oikeudenhaltijaan nähden pelotevaikutus siten, että tämä todennäköisesti esittäisi turvaamistoimia koskevia vaatimuksia ainoastaan tilanteessa, jossa tavaroiden laiton alkuperä on ilmeinen. Kuten kantaja on huomautuksissaan huomauttanut,(37) unionissa on nimittäin jo olemassa esimerkkejä kansallisista lainsäädännöistä, joissa säädetään kansallisesta menettelystä, joka toistaa edellä kuvattua mallia, jonka tarkoituksena on saavuttaa tasapaino tavaroiden vapaan liikkuvuuden ja oikeuksien loukkauksien torjunnan välillä.
83. Yksittäistapauksessa arviointi on luonnollisesti kansallisen tuomioistuimen tehtävä, jonka on siis selvitettävä, tarjoaako kansallinen prosessioikeus edellä kuvattujen unionin oikeuden periaatteiden valossa vastaajalle käytännössä EU-tavaramerkin suojaa koskevassa oikeudenkäynnissä oikeuden täysimääräiseen oikeussuojaan.
2. Tavaramerkin haltijan suostumusta koskeva näyttötaakka
84. Pääsääntö on, että tavaramerkkiä koskevan oikeuden haltijan suostumusta koskeva näyttötaakka on sillä osapuolella, joka vetoaa suostumukseen. Unionin tuomioistuin on useassa yhteydessä todennut, että tavaramerkin haltijan suostumusta koskeva näyttötaakka on sillä osapuolella, joka vetoaa tähän suostumukseen.(38)
85. Voi kuitenkin esiintyä tilanteita, joissa tätä sääntöä on tarpeen muuttaa. Kuten nimittäin tuomiossa Van Doren + Q todettiin, vastuu tavaramerkkiin perustuvan oikeuden sammumisedellytysten täyttymisen toteen näyttämisestä on tavaramerkin haltijalla siinä tapauksessa, että pääsäännön – eli sen, että näyttötaakka on vastaajalla – soveltaminen voisi johtaa siihen, että oikeudenhaltija saisi mahdollisuuden kansallisten markkinoiden eristämiseen.(39) Kuten unionin tuomioistuin mainitussa tuomiossa totesi, tällainen vaara on olemassa silloin, jos ”tavaramerkin haltija myy tavaroitaan Euroopan talousalueella yksinmyyntijärjestelmää käyttäen”.(40)
86. Jos nimittäin vastaaja ei pysty saamaan tietoja, jotka ovat tarpeen sen määrittämiseksi, oliko EU-tavaramerkin haltija tarkoittanut kyseisen tavaran saatettavaksi markkinoille Euroopan talousalueella, siitä voi seurata sisämarkkinoiden pirstaloitumisen kaltaisia kielteisiä vaikutuksia. Tällaisissa tapauksissa todistustaakka voitaisiin siis kääntää, mistä seuraisi, että olisi ”tavaramerkin haltijan tehtävänä – – osoittaa, että hän itse tai hänen suostumuksellaan joku muu on saattanut tavarat alun perin markkinoille Euroopan talousalueen ulkopuolella. Jos tästä [esitettäisiin] näyttö, kolmannen [olisi] tällöin osoitettava, että tavaramerkin haltija on antanut suostumuksensa tavaroiden myöhemmälle Euroopan talousalueella tapahtuvalle myynnille”.(41)
87. Sen toteen näyttäminen, että tavaramerkin haltija käyttää yksinmyyntijärjestelmää, on siten riittävä edellytys todistustaakan kääntämiselle edellä mainituin edellytyksin.
88. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä seikoista ei kuitenkaan selviä, täyttyykö tämä kriteeri nyt tarkasteltavassa tapauksessa: kantaja päinvastoin kiistää käyttävänsä yksinmyyntijärjestelmää, vaikka se toteaa, että Puolan alueella vain yhdellä toimijalla on valtuutetun jakelijan asema ja että jakeluverkon, jonka luomiseen Harman on osallistunut, lisäksi on monia muita toimijoita, jotka jakelevat Harmanin tuotteita Puolassa, ja että myös vastaaja toimi tällaisessa roolissa.(42)
89. Näin ollen on kansallisen tuomioistuimen tehtävä selvittää, voidaanko riidanalaisessa tapauksessa kantajan katsoa käyttävän yksinmyyntijärjestelmää. Jos vastaus on myöntävä, on todistustaakka tuomiota Van Doren + Q soveltaen mahdollista kääntää siten, että kantajana olevan tavaramerkin haltijan on näytettävä toteen, ettei oikeus ole sammunut.
90. Jos yksinmyyntijärjestelmän olemassaoloa ei todeta, voitaisiin sallia perinteisten todistussääntöjen muuttaminen tavaramerkin tuottaman yksinoikeuden loukkaamista koskevissa menettelyissä sellaisissa nimenomaisissa tapauksissa, jotka koskevat tavaroiden myyntiä. Jos kyseisissä tavaroissa ei ole minkäänlaista merkintää, josta kävisi ilmi, missä tavarat on tarkoitus saattaa ensimmäisen kerran markkinoille, tuomioistuin, todettuaan ettei edellä mainitun todistelua koskevan vaikeuden ratkaisemiseksi ole käytettävissä sopivia käytännön keinoja, muuttaa todistustaakkaa edellä mainitun tehokkaan oikeussuojan periaatteen mukaisesti.
91. Selvityksen, joka kansallisen tuomioistuimen on tehtävä, tavoitteena on varmistaa, ettei vastaajalle aiheudu ylivoimaista näyttövelvollisuutta sen vuoksi, että tosiseikat, joilla tavaramerkkiä koskevan oikeuden sammuminen on mahdollista näyttää toteen, ovat kokonaan hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ja hänen käytettävissään olevien tietojen ulkopuolella.
92. Huomautan kuitenkin, että pelkästään se, että todetaan, että vastaajan on vaikeaa saada toimittajaltaan tietoja, ei voi yksin olla näyttötaakan muuttamisen mahdollistava seikka.
93. Ellei tavaramerkin haltijan todeta käyttävän yksinmyyntijärjestelmää, tavaramerkkiä koskevan oikeuden sammumista koskevan todistustaakan muuttamista on pidettävä mahdollisena vain siinä tapauksessa, että todetaan, että vastaajan on käytännössä mahdotonta näyttää toteen seikkaa, johon oikeus, johon vastaaja vetoaa, perustuu.
IV Ratkaisuehdotus
94. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Sąd Okręgowy w Warszawien esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 15 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä SEUT 36 artiklan toisen virkkeen, SEU 19 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että unionin oikeus ei ole esteenä käytännölle, jonka mukaan tuomioistuin EU-tavaramerkin suojaa koskevassa oikeudenkäynnissä käyttää tuomion tuomiolauselmassa yleisluontoista muotoilua ja jättää näin ratkaisun kohteena olevien tavaroiden määrittämisen täytäntöönpanevan viranomaisen tehtäväksi. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että täytäntöönpanovaiheessa vastaajalla on mahdollisuus riitauttaa markkinoille saatettuja tavaroita koskeva määrittely ja että tuomioistuin voi tutkia ja ratkaista, mitkä tavarat on tosiasiallisesti saatettu markkinoille Euroopan talousalueella tavaramerkin haltijan suostumuksella. Jos EU-tavaramerkin suojaa koskevassa oikeudenkäynnissä vastaaja vetoaa oikeuksien sammumiseen, mutta vastaajalla ei ole pääsyä tarvittaviin tietoihin, kansallisen tuomioistuimen on arvioitava mahdollisuutta muuttaa todistustaakan jakoa sekä siinä tapauksessa, että jälleenmyynnin todetaan tapahtuvan yksinmyyntijärjestelmän kautta, että siinä tapauksessa, että vastaajan on käytännössä mahdotonta näyttää toteen väitteitään tukevat tosiseikat.