UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
17 päivänä marraskuuta 2022 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – SEUT 34 ja SEUT 36 artikla – Tavaroiden vapaa liikkuvuus – Henkinen omaisuus – EU‑tavaramerkki – Asetus (EU) 2017/1001 – 15 artikla – Tavaramerkin tuottamien oikeuksien sammuminen – Saattaminen markkinoille Euroopan talousalueella (ETA) – Tavaramerkin haltijan suostumus – Paikka, jossa tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on saattanut tavarat ensimmäisen kerran markkinoille – Näyttö – Direktiivi 2004/48/EY – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla – Tehokas oikeussuoja – Tuomioiden tuomiolauselma, jossa ei yksilöidä niissä tarkoitettuja tavaroita – Täytäntöönpanon vaikeudet – Rajoitettu muutoksenhaku pakkotäytäntöönpanon osalta toimivaltaisessa tuomioistuimessa –Oikeudenmukainen oikeudenkäynti – Puolustautumisoikeudet – Prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaate
Asiassa C‑175/21,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Sąd Okręgowy w Warszawie (Varsovan alueellinen tuomioistuin, Puola) on esittänyt 3.2.2021 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 17.3.2021, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Harman International Industries Inc.
vastaan
AB S.A.,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja E. Regan sekä tuomarit D. Gratsias, M. Ilešič (esittelevä tuomari), I. Jarukaitis ja Z. Csehi,
julkisasiamies: G. Pitruzzella,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Harman International Industries Inc., edustajinaan D. Piróg ja J. Słupski, adwokaci,
– AB S.A., edustajinaan K. Kucharski ja K. Sum, radcowie prawni,
– Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,
– Euroopan komissio, asiamiehinään É. Gippini Fournier, S. L. Kalėda ja B. Sasinowska,
kuultuaan julkisasiamiehen 16.6.2022 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 36 artiklan toisen virkkeen, luettuna yhdessä Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1) 15 artiklan 1 kohdan ja SEU 19 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan kanssa, tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Harman International Industries, Inc. (jäljempänä Harman), jonka kotipaikka on Yhdysvalloissa, ja AB S.A., jonka kotipaikka on Puolassa, ja jossa on kyse useiden EU‑tavaramerkkien loukkaamisesta.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Asetus 2017/1001
3 Asetuksen N:o 2017/1001 9 artiklassa, jonka otsikko on ”EU‑tavaramerkin antamat oikeudet”, säädetään seuraavaa:
”1. EU‑tavaramerkin haltijalla on rekisteröinnin perusteella EU‑tavaramerkkiin yksinoikeudet.
2. Rajoittamatta ennen EU‑tavaramerkin hakemis‑ tai etuoikeuspäivää hankittujen oikeuksien soveltamista kyseisen EU‑tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää kaikkia kolmansia osapuolia ilman hänen suostumustaan käyttämästä elinkeinotoiminnassa tunnusta tavaroita tai palveluja varten, jos:
a) tunnus on sama kuin EU‑tavaramerkki, ja sitä käytetään samoja tavaroita tai palveluita varten kuin ne tavarat ja palvelut, joita varten EU‑tavaramerkki on rekisteröity;
b) tunnus on sama tai samankaltainen kuin EU‑tavaramerkki, ja sitä käytetään samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten kuin ne, joita varten EU‑tavaramerkki on rekisteröity, jos tämä aiheuttaa yleisön keskuudessa sekaannusvaaran, mukaan lukien vaara tunnuksen ja tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä;
c) tunnus on sama tai samankaltainen kuin EU‑tavaramerkki riippumatta siitä, käytetäänkö sitä sellaisia tavaroita tai palveluja varten, jotka ovat samoja tai samankaltaisia tai jotka eivät ole samankaltaisia kuin ne, joita varten EU‑tavaramerkki on rekisteröity, jos viimeksi mainittu tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa ja merkin aiheeton käyttö merkitsee EU‑tavaramerkin erottamiskyvyn tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi EU‑tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.
3. Edellä 2 kohdassa säädetyin edellytyksin voidaan kieltää erityisesti:
– –
b) tavaroiden tarjoaminen tai markkinoille saattaminen tai niiden varastoiminen tällaista tarkoitusta varten tunnusta käyttäen taikka palvelujen tarjoaminen tai suorittaminen tunnusta käyttäen;
c) tavaroiden maahantuonti tai maastavienti tunnusta käyttäen;
– –”
4 Kyseisen asetuksen 15 artiklan, jonka otsikko on ”EU‑tavaramerkin tuottamien oikeuksien sammuminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”EU‑tavaramerkki ei oikeuta haltijaa kieltämään tavaramerkin käyttämistä niissä tavaroissa, jotka haltija tai hänen suostumuksellaan joku muu on saattanut markkinoille Euroopan talousalueella tätä tavaramerkkiä käyttäen.”
5 Mainitun asetuksen 129 artiklassa, jonka otsikko on ”Sovellettava oikeus”, säädetään seuraavaa:
”1. EU‑tavaramerkkejä käsittelevät tuomioistuimet soveltavat tämän asetuksen säännöksiä.
2. Tavaramerkkikysymyksissä, jotka eivät kuulu tämän asetuksen soveltamisalaan, asiaan kuuluva EU‑tavaramerkkejä käsittelevä tuomioistuin soveltaa asiaa koskevaa kansallista lainsäädäntöä.
3. Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, EU‑tavaramerkkejä käsittelevä tuomioistuin soveltaa sen jäsenvaltion kansallista tavaramerkkiä koskeviin samankaltaisiin kanteisiin sovellettavia menettelysääntöjä, jonka alueella kyseinen tuomioistuin sijaitsee.”
Direktiivi 2004/48/EY
6 Teollis‑ ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY (EUVL 2004, L 157, s. 45) 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Kohde”, säädetään seuraavaa:
”Tämä direktiivi koskee teollis‑ ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tarvittavia toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja. Tässä direktiivissä käsite teollis‑ ja tekijänoikeudet käsittää myös teollisoikeudet.”
7 Kyseisen direktiivin 2 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä säädettyjä toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja sovelletaan 3 artiklan mukaisesti kaikkiin yhteisön lainsäädännössä ja/tai kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyjen teollis‑ ja tekijänoikeuksien loukkauksiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhteisön tai jäsenvaltioiden lainsäädännössä säädettyjen tai säädettävien keinojen käyttämistä, sikäli kuin mainitut keinot ovat edullisempia oikeudenhaltijoille.”
8 Mainitun direktiivin II luku, jonka otsikko on ”Toimenpiteet, menettelyt ja oikeussuojakeinot”, sisältää muun muassa 3 artiklan, jonka otsikko on ”Yleinen velvoite” ja jonka 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Näiden toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on myös oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia, ja niitä on sovellettava siten, että vältetään luomasta esteitä lailliselle kaupankäynnille ja säädetään takeista niiden väärinkäytön estämiseksi.”
Puolan oikeus
9 Puolan siviiliprosessikoodeksista 17.11.1964 annetun lain (ustawa z dnia 17 listopada 1964 r. – Kodeks postępowania cywilnego), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä siviiliprosessilaki), 325 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Tuomiolauselmassa on mainittava tuomioistuimen nimi, tuomareiden, tuomioistuimen sihteerin ja syyttäjän (jos tämä on osallistunut asian käsittelyyn) nimet, istunnon sekä tuomion julistamisen aika ja paikka, asianosaisten nimet ja asian kohde sekä se, miten tuomioistuin on ratkaissut asianosaisten vaatimukset.”
10 Siviiliprosessilain 758 §:n mukaan piirioikeudet (Sąd Rejonowy, Puola) sekä niiden yhteydessä toimivat ulosottomiehet ovat toimivaltaisia täytäntöönpanoasioissa.
11 Kyseisen lain 767 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Ellei laissa toisin säädetä, ulosottomiehen toimista voidaan nostaa kanne piirioikeudessa. Kanne voi koske myös sitä, että ulosottomies on jättänyt toimimatta. Kanteen ratkaisee tuomioistuin, joka on toimivaltainen ulosottomiehen toimipaikan sijainnin perusteella.
2. Kanteen voi nostaa asianosainen tai muu henkilö, jonka oikeuksia ulosottomiehen toimi tai laiminlyönti on loukannut tai uhkaa loukata.
– –”
12 Saman lain 840 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Velallinen voi kanteella vaatia kumoamista kokonaan tai osittain tai täytäntöönpanoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden rajoittamista, jos
1) hän kiistää tosiseikat, jotka ovat oikeuttaneet täytäntöönpanolausekkeen käytön, erityisesti silloin, kun hän kiistää sellaisen velvollisuuden olemassaolon, joka on todettu muulla yksinkertaisella täytäntöönpanoperusteella kuin tuomioistuinratkaisulla, tai kun hän kiistää velvoitteen siirtämisen siitä huolimatta, että siitä on laadittu virallinen asiakirja;
2) yksinkertaisen täytäntöönpanoperusteen antamisen jälkeen jokin seikka on aiheuttanut velvoitteen lakkaamisen tai sen täytäntöönpanon mahdottomuuden; jos täytäntöönpanoperuste on tuomioistuinratkaisu, velallinen voi perustaa kanteensa myös oikeudenkäynnin päättymisen jälkeen ilmenneisiin seikkoihin, suorituksen täytäntöönpanoa koskevaan väitteeseen, jos tähän väitteeseen ei kyseisessä asiassa voitu vedota ex lege, sekä kuittausta koskevaan väitteeseen. – –”
13 Saman lain 843 §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:
”Kanteessa kantajan on esitettävä kaikki kanneperusteet, jotka tässä vaiheessa voidaan esittää, tai muuten kantaja menettää oikeuden vedota niihin asian myöhemmässä käsittelyssä.”
14 Siviiliprosessilain 1050 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Kun velallinen on velvollinen tekemään suorituksen, jota toinen henkilö ei voi tehdä ja jonka tekeminen riippuu yksinomaan velallisen tahdosta, tuomioistuin, jonka tuomiopiirissä suoritus on tehtävä, asettaa velkojan vaatimuksesta ja asianosaisia kuultuaan velalliselle määräajan suorituksen tekemiseksi sekä sakon siltä varalta, ellei velallinen tee suoritusta asetetussa määräajassa.
– –
3. Jos velalliselle suorituksen tekemiseksi asetettu määräaika on kulunut ilman, että velallinen on tehnyt suorituksen, tuomioistuin määrää velkojan vaatimuksesta velalliselle sakon ja asettaa samalla uuden määräajan suorituksen tekemiseksi korotetun sakon uhalla.”
15 Kyseisen lain 1051 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Kun velallista sitoo velvollisuus pidättäytyä tietystä toiminnasta tai velvollisuus olla estämättä velkojan toimia, tuomioistuin, jonka tuomiopiirissä velallinen on jättänyt velvoitteensa täyttämättä, velvoittaa velallisen velkojan vaatimuksesta maksamaan sakkoa kuultuaan ensin asianosaisia ja todettuaan, ettei velallinen ole täyttänyt velvoitettaan. Tuomioistuin toimii samoin siinä tapauksessa, että velkoja esittää uuden vaatimuksen.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
16 Harman valmistaa audiovisuaalisia laitteita, erityisesti kaiuttimia, kuulokkeita ja äänijärjestelmiä. Se on tehnyt jälleenmyyjän kanssa sopimuksen tavaroidensa, jotka on varustettu sen EU‑tavaramerkeillä JBL ja HARMAN, myymisestä Puolan alueella.
17 AB jakelee Puolan markkinoilla Harmanin tavaroita, jotka se on ostanut muulta toimittajalta kuin Harmanin näillä markkinoilla hyväksymältä jakelijalta.
18 Harman nosti Sąd Okręgowy w Warszawiessa (Varsovan alueellinen tuomioistuin, Puola), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, kanteen, jossa vaaditaan sen tavaramerkkien tuottamien oikeuksien loukkaamisen lopettamista siten, että AB:ltä kielletään yleisesti mainituilla tavaramerkeillä varustettujen kaiutinten ja kuulokkeiden sekä niiden pakkausten, joita Harman tai joku muu sen suostumuksella ei ole aiemmin saattanut markkinoille Euroopan talousalueella (ETA), markkinoille tuonti tai saattaminen, maahantuonti, tarjoaminen, mainostaminen ja varastoiminen edellä mainittuihin tarkoituksiin. Harman vaatii lisäksi, että AB määrätään vetämään markkinoilta ja tuhoamaan nämä tavarat ja niiden pakkaukset.
19 AB vetosi puolustuksessaan tavaramerkin tuottaman oikeuden sammumisen periaatteeseen ja vetosi tavarantoimittajaltaan saamaan vakuutukseen siitä, että kyseisten tavaroiden tuonti Puolan markkinoille ei loukkaa Harmanin tavaramerkkejä, koska Harman tai joku muu sen suostumuksella oli saattanut kyseiset tavarat markkinoille ETA:ssa.
20 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että Harmanin käyttämät tavaroiden merkintäjärjestelmät eivät aina riitä yksilöimään sen kunkin tavaran määränpäänä olevia markkinoita. Jotta voitaisiin varmuudella määrittää, onko tietty tavara tarkoitettu ETA:n markkinoille, on turvauduttava Harmanille kuuluvaan tietokantaan.
21 Kyseisen tuomioistuimen mukaan AB voisi teoriassa kääntyä tavarantoimittajansa puoleen saadakseen tietoja sitä jakeluketjussa edeltävien toimijoiden henkilöllisyydestä. Koska toimittajat eivät kuitenkaan yleensä halua paljastaa hankintakanaviaan välttääkseen myynnin vähenemisen, on epätodennäköistä, että AB onnistuisi saamaan tällaisia tietoja.
22 Puolan tuomioistuinten käytäntönä on viitata EU‑tavaramerkin loukkaamista koskevan kanteen hyväksyvien tuomioiden tuomiolauselmissa ”tavaroihin, joita kantaja (EU‑tavaramerkin haltija) tai joku muu kantajan suostumuksella ei ole aiemmin saattanut markkinoille ETA:ssa”. Tämän muotoilun perusteella ei voida pakkotäytäntöönpanomenettelyvaiheessa yksilöidä tässä menettelyssä tarkoitettuja tavaroita niihin tavaroihin nähden, jotka kuuluvat tavaramerkin tuottamien oikeuksien sammumista koskevan poikkeuksen alaan. Näiden tuomioiden tuomiolauselma ei siis todellisuudessa eroa lain säännöksistä jo seuraavasta yleisestä velvollisuudesta.
23 Tämän tuomioistuinkäytännön vuoksi loukkauskanteen vastaaja ei voi panna vapaaehtoisesti täytäntöön loukkauksen toteavaa tuomiota ja altistuu riskille siviiliprosessilain 1050 ja 1051 §:ään perustuvasta seuraamuksesta. Lisäksi tämä käytäntö johtaa useimmiten kaikkien tavaroiden takavarikointiin, mukaan lukien markkinoilla olevat tavarat, joilla ei loukata tavaramerkin tuottamaa yksinoikeutta.
24 Kuten muun muassa siviiliprosessilain 767, 840 ja 843 §:stä ilmenee, turvaamis‑ ja pakkotäytäntöönpanomenettelyissä loukkauskanteen vastaaja kohtaa useita oikeudellisia esteitä vastustaa menestyksellisesti määrättyjä toimenpiteitä, ja sillä on vain rajoitetut menettelylliset takeet.
25 Ensinnäkin kyseisen lain 767 §:n mukaan ulosottomiehen toimea vastaan voidaan nostaa kanne vain, jos ulosottomies ei ole noudattanut pakkotäytäntöönpanomenettelyä koskevia menettelysääntöjä. Tällaisen kanteen nojalla ei siis voida ratkaista, onko tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan saattanut tavaramerkillä varustetun tavaran markkinoille ETA:ssa.
26 Toiseksi loukkauskanteen vastaajalla ei ole mahdollisuutta siviiliprosessilain 840 §:n nojalla nostaa täytäntöönpanon vastustamista koskevaa kannetta, koska tällaisella kanteella ei voida selventää täytäntöönpanoperusteena olevan tuomioistuinratkaisun sisältöä.
27 Kolmanneksi Puolan oikeuskirjallisuudessa vallitsevan kannan mukaan pakkotäytäntöönpanon osalta toimivaltainen tuomioistuin voi tosin kuulla asianosaisia, mutta siviiliprosessilain 1051 §:n mukaan se ei voi ottaa vastaan todisteita määrittääkseen, onko loukkauskanteen vastaaja toiminut täytäntöönpanoperusteen sisällön mukaisesti.
28 Neljänneksi siviiliprosessilain 843 §:n 3 momentissa säädetään, että kun velallinen nostaa kanteen täytäntöönpanomenettelyssä, sen on esitettävä kaikki kanneperusteet, jotka se voi esittää, tai muuten se menettää oikeuden vedota niihin asian myöhemmässä käsittelyssä.
29 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan on näin ollen olemassa vaara siitä, että tavaroiden vapaan liikkuvuuden oikeussuojaa rajoitetaan tällä tuomioistuinkäytännöllä, joka liittyy loukkaamisen toteavien tuomioiden tuomiolauselman muotoiluun.
30 Sąd Okręgowy w Warszawie on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko SEUT 36 artiklan toista virkettä, luettuna yhdessä [asetuksen 2017/1001] 15 artiklan 1 kohdan sekä [SEU] 19 artiklan 1 kohdan [toisen alakohdan] kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltioiden kansallisten tuomioistuinten käytännölle, jonka mukaisesti tuomioistuimet
– hyväksyessään tavaramerkin haltijan vaatimukset, jotka koskevat EU‑tavaramerkillä varustettujen tavaroiden tuonnin, markkinoille saattamisen, tarjoamisen, maahantuonnin ja mainonnan kieltämistä tai tällaisten tavaroiden määräämistä markkinoilta vedettäviksi tai tuhottaviksi
– päättäessään turvaamistoimimenettelyssä EU‑tavaramerkillä varustettujen tavaroiden takavarikoinnista
viittaavat ratkaisuissaan ’tavaroihin, joita tavaramerkin haltija tai joku muu haltijan suostumuksella ei ole saattanut markkinoille [ETA:ssa]’, minkä seurauksena sen määrittäminen, mitä EU‑tavaramerkillä varustettuja tavaroita tuomioistuimessa määrätyt käskyt ja kiellot koskevat (toisin sanoen sen määrittäminen, mitä tavaroita tavaramerkin haltija tai joku muu haltijan suostumuksella ei ole saattanut markkinoille [ETA:ssa]), jätetään ratkaisun yleisluontoisen muotoilun vuoksi täytäntöönpanevalle viranomaiselle, joka tätä määrittäessään nojautuu tavaramerkin haltijan ilmoituksiin tai hänen toimittamiinsa välineisiin (mukaan lukien ohjelmistotyökalut ja tietokannat), ja mahdollisuus kyseenalaistaa edellä mainitun täytäntöönpanevan viranomaisen toimet tuomioistuimessa oikeudenkäyntimenettelyssä on suljettu pois tai se on suppea vastaajalla turvaamistoimi‑ ja täytäntöönpanomenettelyssä olevien oikeussuojakeinojen luonteen vuoksi?”
Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
31 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tätä silmällä pitäen tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Unionin tuomioistuin saattaa lisäksi joutua ottamaan huomioon sellaisia unionin oikeuden normeja, joihin kansallinen tuomioistuin ei ole ennakkoratkaisukysymyksessään viitannut (tuomio 8.9.2022, RTL Television, C‑716/20, EU:C:2022:643, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
32 Siltä osin kuin kyse on SEU 19 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa määrätystä jäsenvaltioiden velvollisuudesta varmistaa tehokas oikeussuoja unionin oikeuden kattamalla alalla, unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevaan oikeuteen voidaan vedota suoraan Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan perusteella ilman, että sen sisältöä olisi täsmennettävä muilla unionin oikeuden säännöksillä tai jäsenvaltioiden kansallisen oikeuden säännöksillä, ja tämän oikeuden tunnustaminen tietyssä yksittäistapauksessa edellyttää, kuten kyseisen 47 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että henkilö, joka vetoaa siihen, vetoaa unionin oikeudessa taattuihin oikeuksiin tai vapauksiin (ks. vastaavasti tuomio 6.10.2020, Luxemburgin valtio (Muutoksenhakuoikeus verotietopyyntöön), C‑245/19 ja C‑246/19, EU:C:2020:795, 54 ja 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33 Lisäksi on muistutettava yhtäältä, että direktiivi 2004/48 koskee sen 1 artiklan mukaan kaikkia teollis‑ ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tarvittavia toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja, ja toisaalta, että kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaan niitä sovelletaan kaikkiin unionin lainsäädännössä ja/tai kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyihin näiden oikeuksien loukkauksiin.
34 Asetuksen 2017/1001 129 artiklan 3 kohdan mukaan EU‑tavaramerkkejä käsittelevä tuomioistuin soveltaa sen jäsenvaltion kansallista tavaramerkkiä koskeviin samankaltaisiin kanteisiin sovellettavia menettelysääntöjä, jonka alueella kyseinen tuomioistuin sijaitsee. Tästä seuraa, että menettelyllisiä takeita, jotka loukkauskanteen vastaajalla on käytettävissään tuomioistuinratkaisun täytäntöönpanovaiheessa, on arvioitava myös direktiivin 2004/48 kannalta.
35 Tässä tilanteessa on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ainoalla kysymyksellään pääasiallisesti, onko asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä SEUT 36 artiklan toisen virkkeen, perusoikeuskirjan 47 artiklan ja direktiivin 2004/48 kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä tuomioistuinkäytännölle, jonka mukaan EU‑tavaramerkin loukkaamista koskevan kanteen hyväksyvän tuomion tuomiolauselma muotoillaan niin yleisluontoisesti, että se jättää kyseisen ratkaisun pakkotäytäntöönpanon osalta toimivaltaisen viranomaisen tehtäväksi niiden tavaroiden määrittämisen, joihin ratkaisua sovelletaan.
36 Tämä kysymys on ymmärrettävä siten, että se kattaa kolme osaa. Ensimmäinen koskee EU‑tavaramerkin tuottaman oikeuden sammumista ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden suojasta johtuvia vaatimuksia. Toinen koskee vaatimuksia, jotka kaikkien teollis‑ ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tarvittavien toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on direktiivin 2004/48 mukaisesti täytettävä. Kolmas koskee jäsenvaltioiden velvollisuutta yhtäältä säätää tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvalla alalla ja toisaalta varmistaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti.
37 Ensimmäisestä osasta on huomattava, että asetuksen 2017/1001 9 artiklassa EU‑tavaramerkin haltijalle annetaan yksinoikeus, jonka perusteella haltija saa kieltää kaikkia kolmansia osapuolia muun muassa maahantuomasta haltijan tavaramerkillä varustettuja tavaroita, tarjoamasta niitä, saattaa niitä markkinoille tai varastoimasta niitä tällaista tarkoitusta varten ilman hänen suostumustaan (ks. analogisesti tuomio 16.7.2015, TOP Logistics ym., C‑379/14, EU:C:2015:497, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Tämän asetuksen 15 artiklan 1 kohdassa säädetään poikkeuksesta tähän sääntöön säätämällä, että tavaramerkin haltijan oikeus sammuu, kun haltija itse tai sen suostumuksella joku muu on saattanut tavarat markkinoille ETA:ssa (ks. analogisesti tuomio 14.7.2011, Viking Gas, C‑46/10, EU:C:2011:485, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
39 Tämän säännöksen sanamuoto vastaa sitä sanamuotoa, jota unionin tuomioistuin on käyttänyt tuomioissaan, joissa on EY‑sopimuksen 30 ja 36 artiklaa (joista on tullut EY 28 ja EY 30 artikla, joista on puolestaan tullut SEUT 34 ja SEUT 36 artikla) tulkitessa vahvistettu tavaramerkkioikeuden sammumisen periaatteen sisältyvän unionin oikeuteen. Mainitussa säännöksessä toistetaan siis unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, jonka mukaan jäsenvaltion lainsäädännön mukaan suojatun tavaramerkkioikeuden haltija ei voi vedota tähän lainsäädäntöön estääkseen sellaisen tuotteen tuonnin tai kaupan pitämisen, jonka se itse on laskenut liikkeeseen toisessa jäsenvaltiossa tai joka on laskettu liikkeeseen toisessa jäsenvaltiossa sen suostumuksella (ks. analogisesti tuomio 20.12.2017, Schweppes, C‑291/16, EU:C:2017:990, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
40 Tämän tavaramerkkioikeuden sammumisen periaatteeseen liittyvän, SEUT 36 artiklaan perustuvan oikeuskäytännön samoin kuin asetuksen 2017/1001 15 artiklan tarkoituksena on sovittaa yhteen yhtäältä tavaramerkkioikeuksien suojaa koskevat perustavanlaatuiset intressit ja toisaalta tavaroiden vapaata liikkuvuutta sisämarkkinoilla koskevat perustavanlaatuiset intressit, joten kyseistä määräystä ja säännöstä, joilla pyritään samaan tulokseen, on tulkittava samalla tavalla (ks. analogisesti tuomio 20.12.2017, Schweppes, C‑291/16, EU:C:2017:990, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
41 Näiden perustavanlaatuisten intressien välisen oikeudenmukaisen tasapainon varmistamiseksi mahdollisuutta vedota EU‑tavaramerkin tuottamien oikeuksien sammumiseen poikkeuksena tästä oikeudesta on rajattu monessa suhteessa.
42 Ensinnäkin asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan periaate tavaramerkin tuottamien oikeuksien sammumisesta sellaisten tavaroiden osalta, jotka haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on saattanut markkinoille, mutta sitä ei vahvisteta riippumatta markkinoille saattamisen paikasta, vaan yksinomaan ETA:ssa markkinoille saatettujen tavaroiden osalta (ks. vastaavasti tuomio 16.7.1998, Silhouette International Schmied, C‑355/96, EU:C:1998:374, 21, 26 ja 31 kohta).
43 Täsmentäessään, että tavaroiden markkinoille saattaminen ETA:n ulkopuolella ei sammuta tavaramerkin haltijan oikeutta kieltää näiden tavaroiden tuontia ilman hänen suostumustaan, unionin lainsäätäjä on näin ollen mahdollistanut sen, että tavaramerkin haltija voi määrätä tavaramerkillä varustettujen tavaroiden ensimmäisestä liikkeelle laskemisesta ETA:ssa (ks. analogisesti tuomio 20.11.2001, Zino Davidoff ja Levi Strauss, C‑414/99–C‑416/99, EU:C:2001:617, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
44 Toiseksi tavaramerkillä varustettuja tavaroita ei ole katsottava saatetun markkinoille ETA:ssa, kun tavaramerkin haltija on tuonut ne ETA:han siellä myytäväksi tai kun tavaramerkin haltija on saattanut ne kuluttajien saataville ETA:ssa omissa myymälöissään tai siihen sidoksissa olevan yhtiön myymälöissä, mutta se ei ole saanut niitä myydyksi (ks. vastaavasti tuomio 30.11.2004, Peak Holding, C‑16/03, EU:C:2004:759, 44 kohta).
45 Kolmanneksi unionin tuomioistuin on katsonut, että tavaramerkin haltijan suostumuksen on lisäksi koskettava tavaran, jonka osalta sammumiseen vedotaan, jokaista yksittäistä kappaletta. Näin ollen ei riitä, että tavaramerkin haltija pitää jo kaupan ETA:n markkinoilla sellaisia tavaroita, jotka ovat samoja tai samankaltaisia kuin tavarat, joiden osalta sammumiseen vedotaan (ks. vastaavasti tuomio 1.7.1999, Sebago ja Maison Dubois, C‑173/98, EU:C:1999:347, 21 ja 22 kohta).
46 Neljänneksi suostumuksen, joka merkitsee sitä, että tavaramerkin haltija luopuu asetuksen N:o 2017/1001 9 artiklaan perustuvasta yksinoikeudestaan, jonka nojalla hän saa kieltää muita maahantuomasta tavaramerkillään varustettuja tuotteita, on oltava ilmaistu tavalla, josta varmalla tavalla selviää haltijan tahto luopua tästä oikeudestaan (ks. vastaavasti tuomio 20.11.2001, Zino Davidoff ja Levi Strauss, C‑414/99–C‑416/99, EU:C:2001:617, 41 ja 45 kohta).
47 Tällainen tahto ilmenee tavallisesti nimenomaisesta suostumuksen ilmauksesta. Tavaroiden vapaan liikkuvuuden turvaamisen tarve on kuitenkin johtanut siihen, että unionin tuomioistuin on katsonut, että tätä sääntöä voidaan mukauttaa (ks. vastaavasti tuomio 15.10.2009, Makro Zelfbedieningsgroothandel ym., C‑324/08, EU:C:2009:633, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
48 Näin ollen ei voida sulkea pois sitä, että tietyissä tapauksissa, jopa niissä, joissa kyseessä olevat tavarat on saatettu markkinoille ensimmäisen kerran ETA:ssa ilman tavaramerkin haltijan nimenomaista suostumusta, tahto luopua yksinoikeudesta voi ilmetä implisiittisesti sellaisista liikkeelle laskemista ajallisesti edeltävistä tai sitä seuraavista taikka sen kanssa samanaikaisista tekijöistä ja olosuhteista, joista kansallisen tuomioistuimen arvioinnin mukaan myös selviää varmalla tavalla se, että haltija on luopunut oikeudestaan (ks. vastaavasti tuomio 20.11.2001, Zino Davidoff ja Levi Strauss, C‑414/99–C‑416/99, EU:C:2001:617, 46 kohta ja tuomio 15.10.2009, Makro Zelfbedieningsgroothandel ym., C‑324/08, EU:C:2009:633, 25–27 kohta).
49 Hiljaista suostumusta ei kuitenkaan voida johtaa pelkästään tavaramerkin haltijan passiivisuudesta. Vastaavasti hiljaista suostumusta ei voida johtaa siitä, että tavaramerkin haltija ei ole ilmoittanut vastustavansa kaupan pitämistä ETA:ssa, eikä siitä, että tavaroissa ei ole merkintää kiellosta saattaa tavarat markkinoille ETA:ssa, koska hiljaisen suostumuksen olemassaoloa koskevissa näyttövaatimuksissa ei tehdä mitään periaatteellista eroa sen mukaan, onko alkuperäinen kaupan pitäminen tapahtunut ETA:n ulkopuolella vai ETA:ssa (ks. vastaavasti tuomio 20.11.2001, Zino Davidoff ja Levi Strauss, C‑414/99–C‑416/99, EU:C:2001:617, 55 ja 56 kohta ja tuomio 15.10.2009, Makro Zelfbedieningsgroothandel ym., C‑324/08, EU:C:2009:633, 28 kohta).
50 Viidenneksi ja viimeiseksi sammumiseen vetoavan toimijan on lähtökohtaisesti näytettävä toteen sammumisen soveltamisedellytysten täyttyminen. Tätä sääntöä on kuitenkin mukautettava, kun se voi mahdollistaa sen, että haltija eristää kansalliset markkinat ja edistää näin jäsenvaltioissa vallitsevien hintaerojen ylläpitämistä (ks. vastaavasti tuomio 20.12.2017, Schweppes, C‑291/16, EU:C:2017:990, 52 ja 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
51 Tällainen todistustaakan mukauttaminen on tarpeen muun muassa silloin, kun on kyse yksinmyyntijärjestelmästä (tuomio 8.4.2003, Van Doren + Q, C‑244/00, EU:C:2003:204, 39 kohta).
52 Asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohdasta, luettuna SEUT 36 artiklan ja edellä 38–40 kohdassa mainitun unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa, ilmenee näin ollen, että toimijalla, jota vastaan EU‑tavaramerkin haltija on nostanut loukkaamista koskevan kanteen, on oikeus puolustautuakseen vedota siihen, että tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on saattanut kyseisellä tavaramerkillä varustetut tavarat ETA:n markkinoille, ja näyttää tämä toteen. Kuten edellisessä kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, mainitulla toimijalla on myös oltava mahdollisuus todistustaakan mukauttamiseen hänen edukseen, kun unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tältä osin asetetut edellytykset täyttyvät.
53 Edellä 44 ja 49 kohdassa mainitusta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei sitä vastoin ilmene, että tavaramerkin haltijan olisi otettava käyttöön tavaroidensa merkintäjärjestelmä, jonka avulla kunkin tavaran osalta voidaan todeta, onko se tarkoitettu ETA:n markkinoille.
54 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 76 kohdassa todennut, sellaisen unionin oikeuden säännöksen puuttuessa, jonka tulkinta voisi johtaa tällaiseen ratkaisuun, kun otetaan huomioon muun muassa sen sanamuoto, asiayhteys, johon se sisältyy, ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, johon se kuuluu, pelkkä sen toteaminen, että loukkauskanteen vastaajan on vaikeaa saada rinnakkaisen jakeluverkon alkuperäistä toimittajaa koskevia tietoja, ei voi muodostaa oikeusperustaa, joka oikeuttaisi tällaisen velvollisuuden asettamisen tavaramerkin haltijalle.
55 Lisäksi kaikki tämän suuntaiset velvollisuudet rajoittaisivat perusteettomasti haltijan mahdollisuutta vaihtaa viime hetkellä alun perin suunniteltuja määränpäänä olevia markkinoita tietyn tavaran osalta.
56 Esitetyn kysymyksen toisesta osasta on todettava, että teollis‑ ja tekijänoikeuksien, mukaan lukien asetuksen 2017/1001 9 artiklassa säädetty yksinoikeus, noudattamista koskeviin menettelyllisiin näkökohtiin sovelletaan lähtökohtaisesti kansallista oikeutta, sellaisena kuin se on yhdenmukaistettuna direktiivillä 2004/48, joka – kuten erityisesti sen 1–3 artiklasta ilmenee – koskee teollis‑ ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tarvittavia toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja. Näin ollen kaikissa EU‑tavaramerkin loukkauskanteita koskevissa kansallisissa menettelyissä on noudatettava tämän direktiivin säännöksiä.
57 On kuitenkin todettava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltävässä asiassa esittämän kysymyksen erityisenä kohteena olevasta menettelyllisestä näkökohdasta ei säädetä direktiivissä 2004/48, koska siihen ei sisälly säännöksiä loukkauskannetta koskevien tuomioiden tuomiolauselman muotoilusta. Tämä kysymys kuuluu näin ollen esitetyn kysymyksen kolmannen osan kohteena olevan menettelyllisen autonomian periaatteen soveltamisalaan.
58 Tämän kolmannen osan osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää havaitsevan syy‑seuraussuhteen pääasian ratkaisemiseksi annettavan tuomion tuomiolauselman ja niiden väitettyjen haittojen välillä, joita vastaajalle saattaisi aiheutua tuomion pakkotäytäntöönpanovaiheessa. On kuitenkin todettava, että nämä haitat johtuvat kyseisestä loukkauskanteen jälkeisestä pakkotäytäntöönpanomenettelystä.
59 Näin ollen on tutkittava, onko se, että vastaajalla on kansallisen oikeuden nojalla pakkotäytäntöönpanovaiheessa käytettävissään rajoitetut oikeussuojakeinot ja menettelylliset takeet, ristiriidassa unionin oikeudessa asetettujen tehokasta oikeussuojaa koskevien vaatimusten ja näin ollen unionin oikeuden yhtenäisyyden ja tehokkuuden kanssa.
60 Yksityisille unionin oikeuden perusteella kuuluvien oikeuksien tehokkaan oikeussuojan periaate on jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuva unionin oikeuden yleinen periaate, joka on vahvistettu Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 ja 13 artiklassa, ja se vahvistetaan nykyään perusoikeuskirjan 47 artiklassa (tuomio 21.12.2021, Randstad Italia, C‑497/20, EU:C:2021:1037, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
61 Perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden keskeiseen sisältöön kuuluu muiden seikkojen ohella tämän oikeuden haltijan oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa, jolla on toimivalta varmistaa unionin oikeudessa hänelle taattujen oikeuksien kunnioittaminen ja tässä tarkoituksessa toimivalta tutkia kaikki sen käsiteltäväksi saatetun oikeusriidan ratkaisun kannalta merkitykselliset tosiseikka‑ ja oikeuskysymykset (tuomio 6.10.2020, Luxemburgin valtio (Muutoksenhakuoikeus verotietopyyntöön), C‑245/19 ja C‑245/19, EU:C:2020:795, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
62 Lisäksi prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaate, joka on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteen välttämätön seuraus ja jonka tarkoituksena on varmistaa oikeudenkäynnin asianosaisten välinen tasapaino takaamalla kullekin asianosaiselle mahdollisuus arvioida kaikkia tuomioistuimelle toimitettuja asiakirjoja ja riitauttaa ne, on erottamaton osa perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettua periaatetta niiden oikeuksien tehokkaasta oikeussuojasta, joita yksityisillä on unionin oikeuden perusteella. Tämä periaate merkitsee erityisesti velvollisuutta tarjota kullekin asianosaiselle kohtuullinen mahdollisuus esittää asiansa ja myös todisteensa sellaisten edellytysten vallitessa, jotka eivät saata tätä vastapuoltaan selvästi epäedullisempaan asemaan (ks. vastaavasti tuomio 17.7.2014, Sánchez Morcillo ja Abril García, C‑169/14, EU:C:2014:2099, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ja tuomio 10.2.2022, Bezirkshauptmannschaft Hartberg‑Fürstenfeld (Vanhentumisaika), asia C‑219/20, EU:C:2022:89, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
63 Lisäksi on muistutettava, että puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaate on unionin oikeuden perustavanlaatuinen periaate. Tämän periaatteen vastaista olisi se, että tuomioistuinratkaisua perusteltaisiin tosiseikoilla ja asiakirjoilla, joihin asianosaiset tai yksi niistä ei ole voinut tutustua ja joihin ne eivät näin ollen ole voineet ottaa kantaa (tuomio 12.11.2014, Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio, C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
64 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien noudattaminen missä tahansa menettelyssä, jota käydään tiettyä henkilöä vastaan ja joka voi päättyä tälle vastaiseen ratkaisuun, on varmistettava myös sitä koskevan erityisen sääntelyn puuttuessa (ks. vastaavasti tuomio 13.9.2007, Land Oberösterreich ja Itävalta v. komissio, C‑439/05 P ja C‑454/05 P, EU:C:2007:510, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
65 Jos kyseessä olevasta alasta ei ole olemassa unionin sääntöjä, kunkin jäsenvaltion kansallisessa oikeusjärjestyksessä on menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen nojalla annettava muutoksenhakukeinoja koskevat menettelysäännöt, kunhan nämä menettelysäännöt eivät ole unionin oikeuden piiriin kuuluvien tilanteiden osalta epäedullisempia kuin samankaltaisia kansallisen oikeuden piiriin kuuluvia tilanteita koskevat säännöt (vastaavuusperiaate), eivätkä ne ole sellaisia, että unionin oikeudessa annettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (tuomio 21.12.2021, Randstad Italia, C‑497/20, EU:C:2021:1037, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
66 Ennakkoratkaisupyynnössä esitettyjen tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että merkityksellisissä kansallisen prosessioikeuden säännöksissä ei loukata vastaavuusperiaatetta.
67 Tehokkuusperiaatteen osalta on muistutettava, että unionin oikeudesta ei seuraa jäsenvaltiolle velvoitetta ottaa käyttöön muita kuin kansallisessa oikeudessa säädettyjä oikeussuojakeinoja, paitsi jos kyseessä olevan kansallisen oikeusjärjestyksen rakenteesta ilmenee, ettei ole olemassa mitään sellaista tuomioistuimessa käytettävää oikeussuojakeinoa, jolla voitaisiin vaikka vain liitännäisestikin varmistaa yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevien oikeuksien kunnioittaminen, tai jos yksityisten ainoana keinona saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa olisi se, että ne joutuvat rikkomaan lakia (tuomio 21.12.2021, Randstad Italia, C‑497/20, EU:C:2021:1037, 62 kohta).
68 Lisäksi on korostettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallinen menettelysääntö unionin oikeuden soveltamisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava siten, että huomioon otetaan tämän säännön merkitys koko menettelyssä, menettelyn kulku sekä sen erityispiirteet eri kansallisissa elimissä. Huomioon on tällöin tarvittaessa otettava kansallisen tuomioistuinjärjestelmän perustana olevat periaatteet, kuten puolustautumisoikeuksien suojaaminen, oikeusvarmuuden periaate sekä menettelyn moitteeton kulku (tuomio 10.3.2022, Grossmania, C‑177/20, EU:C:2022:175, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 17.5.2022, SPV Project 1503 ym., C‑693/19 ja C‑831/19, EU:C:2022:395, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
69 Toimijalla, jolla on hallussaan EU‑tavaramerkillä varustettuja tavaroita, jotka tämän EU‑tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on saattanut ETA:n markkinoille, on tavaroiden vapaan liikkuvuuden, joka taataan SEUT 34 ja SEUT 36 artiklassa sekä asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohdassa, nojalla oikeuksia, joita kansallisten tuomioistuinten on suojeltava (ks. vastaavasti tuomio 19.12.1968, Salgoil, 13/68, EU:C:1968:54, s. 676, ja tuomio 11.6.2015, Berlington Hungary ym., C‑98/14, EU:C:2015:386, 105 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
70 Kun otetaan huomioon edellä 65 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tunnustettu menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaate, on todettava, että jollei direktiivin 2004/48 säännöksistä muuta johdu, unionin oikeus ei kuitenkaan voi olla esteenä tuomioistuinkäytännölle, jonka mukaan EU‑tavaramerkin loukkaamista koskevan kanteen hyväksyvän tuomion tuomiolauselma on muotoiltu yleisluonteisesti, kunhan vastaaja saa tehokasta oikeussuojaa niille oikeuksille, joita se väittää sillä olevan SEUT 34 ja SEUT 36 artiklan sekä asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohdan nojalla.
71 Näin ollen on niin, että jos kansallisen tuomioistuimen on EU‑tavaramerkin loukkaamista koskevan kanteen hyväksyvien tuomioidensa tuomiolauselmissa nimettävä yleisluonteisesti tavarat, joita haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan ei ole saattanut aikaisemmin ETA:n markkinoille, vastaajalla pitäisi olla pakkotäytäntöönpanovaiheessa kaikki oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevat takeet voidakseen tehokkaasti riitauttaa tavaramerkin haltijan yksinoikeuksien loukkauksen tai loukkauksen uhan olemassaolon sekä vastustaakseen niiden tavaroiden yksittäisten kappaleiden takavarikointia, joiden osalta haltijan yksinoikeudet ovat sammuneet ja jotka siis voivat liikkua vapaasti ETA:ssa.
72 Sen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitseman seikan osalta, jonka mukaan sen vuoksi, että AB:llä ei ole ilman pääsyä Harmanin tietokantoihin objektiivista mahdollisuutta osoittaa, että Harman tai joku muu sen suostumuksella oli saattanut ETA:n markkinoille tavarat, jotka AB on ostanut, voisi osoittautua tarpeelliseksi, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 90 kohdassa todennut – siinäkin tapauksessa, että yksinmyyntijärjestelmän olemassaoloa ei todeta –, että pakkotäytäntöönpanon osalta toimivaltainen viranomainen tai tapauksen mukaan tämän viranomaisen toimista nostettujen kanteiden osalta toimivaltainen tuomioistuin mukauttaa todistustaakkaa, jos se toteaa kyseisten tavaroiden kaupan pitämiseen liittyvien erityisten seikkojen perusteella, että edellä 50 kohdassa mieleen palautettu todistustaakkaa koskeva sääntö voi mahdollistaa sen, että tavaramerkin haltija eristää kansalliset markkinat ja edistää näin jäsenvaltioiden välillä vallitsevien hintaerojen ylläpitämistä.
73 Kaikilla edellä esitetyillä perusteilla esitettyyn kysymykseen on vastattava, että asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä SEUT 36 artiklan toisen virkkeen, perusoikeuskirjan 47 artiklan sekä direktiivin 2004/48 kanssa, on tulkittava siten, että se ei ole esteenä tuomioistuinkäytännölle, jonka mukaan EU‑tavaramerkin loukkaamista koskevan kanteen hyväksyvän tuomion tuomiolauselma muotoillaan niin yleisluontoisesti, että se jättää kyseisen ratkaisun pakkotäytäntöönpanon osalta toimivaltaisen viranomaisen tehtäväksi niiden tavaroiden määrittämisen, joihin tätä ratkaisua sovelletaan, edellyttäen, että vastaajalla on pakkotäytäntöönpanomenettelyssä mahdollisuus riitauttaa tämän menettelyn kohteena olevien tavaroiden määrittely ja että tuomioistuin voi tutkia ja ratkaista direktiivin 2004/48 säännöksiä noudattaen, mitkä tavarat tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on tosiasiallisesti saattanut markkinoille ETA:ssa.
Oikeudenkäyntikulut
74 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 15 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä SEUT 36 artiklan toisen virkkeen, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan sekä teollis‑ ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY kanssa,
on tulkittava siten, että
se ei ole esteenä tuomioistuinkäytännölle, jonka mukaan EU‑tavaramerkin loukkaamista koskevan kanteen hyväksyvän tuomion tuomiolauselma muotoillaan niin yleisluontoisesti, että se jättää kyseisen ratkaisun pakkotäytäntöönpanon osalta toimivaltaisen viranomaisen tehtäväksi niiden tavaroiden määrittämisen, joihin tätä ratkaisua sovelletaan, edellyttäen, että vastaajalla on pakkotäytäntöönpanomenettelyssä mahdollisuus riitauttaa tämän menettelyn kohteena olevien tavaroiden määrittely ja että tuomioistuin voi tutkia ja ratkaista direktiivin 2004/48 säännöksiä noudattaen, mitkä tavarat tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on tosiasiallisesti saattanut markkinoille Euroopan talousalueella.
Allekirjoitukset