Asia T-409/21
Saksan liittotasavalta
vastaan
Euroopan komissio
Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (laajennettu kahdeksas jaosto) 24.1.2024
Valtiontuki – Sähkön ja lämmön yhteistuotannosta annetun muutetun Saksan lain tiettyjen säännösten perusteella myönnetyt tuet – Yhteistuotannon tukijärjestelmän uudistus – Päätös, jossa tuet todetaan sisämarkkinoille soveltuviksi – Valtiontuen käsite – Valtion varat
1. Valtiontuki – Käsite – Valtion varoista peräisin olevat tuet – Valtion varojen käsite – Varat, jotka saadaan kansallisen lainsäädännön nojalla veroista tai muista pakollisista maksuista ja joita hallinnoidaan ja jotka jaetaan tämän lainsäädännön mukaisesti – Summat, jotka ovat jatkuvasti julkisessa määräysvallassa ja toimivaltaisten kansallisten viranomaisten käytettävissä – Vaihtoehtoiset kriteerit
(SEUT 107 artiklan 1 kohta)
(ks. 34–36 kohta)
2. Valtiontuki – Käsite – Valtion varoista peräisin olevat tuet – Valtion varojen käsite – Sähköverkonhaltijoiden lakisääteinen velvollisuus maksaa taloudellista tukea sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajille – Verkonhaltijoiden pelkkä mahdollisuus siirtää tästä velvollisuudesta aiheutuvat lisäkustannukset asiakkaidensa maksettavaksi niiltä perittävällä maksulla – Sisältyminen – Edellytykset – Taloudellinen tuki, joka saadaan kansallisen lainsäädännön nojalla veroista tai muista pakollisista maksuista ja jota hallinnoidaan ja joka jaetaan tämän lainsäädännön mukaisesti – Edellytys ei täyty
(SEUT 107 artiklan 1 kohta)
(ks. 56–90 kohta)
3. Valtiontuki – Käsite – Valtion varoista peräisin olevat tuet – Valtion varojen käsite – Sähköverkonhaltijoiden lakisääteinen velvollisuus maksaa taloudellista tukea sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajille – Sisältyminen – Edellytykset – Summat, jotka ovat jatkuvasti julkisessa määräysvallassa ja toimivaltaisten kansallisten viranomaisten käytettävissä – Edellytys ei täyty
(SEUT 107 artiklan 1 kohta)
(Ks. 95–100 kohta)
4. Valtiontuki – Käsite – Valtion varoista peräisin olevat tuet – Valtion varojen käsite – Sähköverkonhaltijoiden lakisääteinen velvollisuus maksaa taloudellista tukea sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajille – Varat, jotka siirtyvät yksityisiltä yksiköiltä toisille yksityisille yksiköille ja pysyvät yksityisinä koko ketjun ajan – Valtion varoja ei ole siirretty
(SEUT 107 artiklan 1 kohta)
(ks. 101–118 kohta)
5. Valtiontuki – Käsite – Valtion varoista peräisin olevat tuet – Valtion varojen käsite – Sähköverkonhaltijoiden lakisääteinen velvollisuus maksaa taloudellista tukea sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajille – Verkonhaltijoiden pelkkä mahdollisuus siirtää tästä velvollisuudesta aiheutuvat lisäkustannukset asiakkaidensa maksettavaksi niiltä perittävällä maksulla – Vedyntuottajien maksun enimmäismäärä – Valtion varoista ei ole luovuttu
(SEUT 107 artiklan 1 kohta)
(ks. 121–126 kohta)
Tiivistelmä
Unionin yleinen tuomioistuin, jossa Saksan liittotasavalta on nostanut kumoamiskanteen, kumoaa Euroopan komission päätöksen, jossa tämän jäsenvaltion sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten sähköntuotannon tukemiseksi toteuttamat eri toimenpiteet katsotaan valtiontueksi.(1) Tällä tuomiolla unionin yleinen tuomioistuin täsmentää SEUT 107 artiklan 1 kohdassa määrättyä edellytystä, jonka mukaan ainoastaan valtion toimenpiteitä tai valtion varoista toteutettuja toimenpiteitä voidaan pitää tässä määräyksessä tarkoitettuna valtiontukena.
Saksan liittotasavalta ilmoitti vuosina 2019–2021 komissiolle lainsäädännön muutoksista, jotka koskivat yhtäältä sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten ja muiden yhteistuotantoon liittyvien laitosten toiminnanharjoittajien (jäljempänä yhdessä yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajat) taloudellista tukea koskevia toimenpiteitä ja toisaalta vedyntuottajilta tässä yhteydessä perittävän maksun enimmäismäärää.
Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä, että nämä toimenpiteet ovat SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, joka kuitenkin soveltuu sisämarkkinoille SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla.
Luonnehtiessaan ilmoitetut toimenpiteet valtiontueksi komissio totesi, että nämä toimenpiteet on myönnetty valtion varoista. Saksan liittotasavalta kiistää tämän komission päätelmän kumoamiskanteessaan.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että toimenpiteen luonnehtiminen SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi edellyttää useiden edellytysten täyttymistä, muun muassa edellytyksen, jonka mukaan on olemassa valtion toimenpide tai valtion varoista toteutettu toimenpide.
Oikeuskäytännön mukaan varat, jotka saadaan kansallisen lainsäädännön nojalla veroista tai muista pakollisista maksuista ja joita hallinnoidaan ja jotka jaetaan tämän lainsäädännön mukaisesti (ensimmäinen kriteeri), ja tietyt summat, jotka ovat jatkuvasti julkisessa määräysvallassa ja siis toimivaltaisten kansallisten viranomaisten käytettävissä (toinen kriteeri), voidaan luonnehtia valtion varoiksi. Nämä kaksi kriteeriä ovat SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtion varojen käsitteen vaihtoehtoisia kriteerejä.
Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajien taloudellista tukea koskevat toimenpiteet rahoitetaan valtion määräämästä lakiin perustuvasta pakollisesta maksusta saatavilla tuloilla, joita hallinnoidaan ja jotka kohdennetaan lain säännösten mukaisesti (ensimmäinen kriteeri).
Unionin yleinen tuomioistuin tuo esille, että Saksan liittotasavallan ilmoittamille yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajien tukitoimenpiteille on ominaista, että sähkön toimitusketjussa on ”kaksi tasoa”, joista ”ensimmäinen taso” vastaa yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajien ja verkonhaltijoiden välistä suhdetta ja ”toinen taso” verkonhaltijoiden ja niiden asiakkaiden välistä suhdetta.
Toimitusketjun ”ensimmäisellä tasolla” ilmoitetut toimenpiteet koskevat verkonhaltijoiden, jotka ovat yksityisiä yksiköitä, lakisääteistä velvollisuutta maksaa taloudellista tukea yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajille. ”Toisella tasolla” näillä verkonhaltijoilla on oikeus, mutta ei lakisääteistä velvollisuutta, siirtää tästä velvollisuudesta aiheutuva taloudellinen rasitus asiakkailleen niiltä perittävällä maksulla.
Näiden täsmennysten perusteella unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että verkonhaltijoille asetettu velvollisuus maksaa tietyt summat yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajille toimitusketjun ”ensimmäisellä tasolla” oli riittävä peruste todeta, että kyseessä on vero tai muu pakollinen maksu, joka voi merkitä valtion varojen sitomista ilman, että olisi tarpeen määrittää toinen pakollinen maksu jollakin muulla toimitusketjun ”tasolla”, sillä toimitusketjun ”toisella tasolla” perittävä maksu ei ole lain mukaan pakollinen maksu.
Veron tai muun lakiin perustuvan pakollisen maksun olemassaolo liittyy nimittäin edun myöntämiseen käytettyjen varojen alkuperään, sillä sen avulla voidaan osoittaa, että tämän edun rahoittamiseen on käytetty valtion varoja. Se ei tarkoita samaa kuin näiden varojen kohdentaminen lain mukaisesti. Verkonhaltijoiden lakisääteinen velvollisuus toimitusketjun ”ensimmäisellä tasolla” liittyy ainoastaan varojen kohdentamiseen lain mukaisesti, mutta se ei anna mitään viitteitä siitä, mistä verkonhaltijoiden velvollisuutensa täyttämiseen käyttämät varat ovat peräisin.
Komissio ei voi tässä yhteydessä väittää, että valtio ottaisi käyttöönsä verkonhaltijoiden varoja, koska verkonhaltijat eivät välttämättä ole yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajien tukitoimenpiteistä aiheutuvan taloudellisen rasituksen lopullisia maksajia.
Lisäksi se, että Saksan laissa säädetään yksityiskohtaisesti yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajien taloudellisen tuen kohdentamista koskevista säännöistä, ei voi merkitä valtion varojen siirtoa vaan ainoastaan sitä, että nämä tukitoimenpiteet johtuvat valtiosta.
Unionin yleinen tuomioistuin toteaa näin ollen, että komissio on virheellisesti tukeutunut edellä esitettyyn ensimmäiseen kriteeriin, joka koskee veroa tai muita pakollisia maksuja, ja katsonut, että yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajien taloudellista tukea koskevat toimenpiteet rahoitetaan valtion varoilla.
Unionin yleinen tuomioistuin toteaa myös, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on katsonut, ettei 13.3.2002 annettuun tuomioon PreussenElektra(2) perustuvaa oikeuskäytäntöä voida soveltaa.
Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä, ettei tätä oikeuskäytäntöä voida soveltaa, koska yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajien tukitoimenpiteet eivät ole ”pelkkää hintasääntelyä”. Toisin kuin komissio katsoi, tuomioon PreussenElektra perustuvan oikeuskäytännön mukaan ratkaiseva seikka valtion varojen siirron poissulkemiseksi ei kuitenkaan ole se, ovatko kyseessä olevat toimenpiteet ”pelkkää hintasääntelyä”, vaan se, että valtio oli valtuuttanut kyseiset yksityiset yksiköt hallinnoimaan valtion varoja.
Näin ollen tuomioon PreussenElektra perustuvan oikeuskäytännön soveltamisen poissulkemiseksi komission olisi pitänyt osoittaa, että yhteistuotantolaitosten toiminnanharjoittajille myönnettyä etua eivät myöntäneet verkonhaltijat omista varoistaan, vaan että valtio oli valtuuttanut ne hallinnoimaan valtion varoja, mitä komissio ei ole näyttänyt.
Komissio ei myöskään voinut perustellusti vedota SEUT 107 artiklan 1 kohdan tehokkaaseen vaikutukseen, jotta tuomioon PreussenElektra perustuvan oikeuskäytännön soveltaminen rajoitettaisiin ”pelkkää hintasääntelyä” koskeviin tapauksiin, koska tätä artiklaa ei voida soveltaa valtion toimiin, joita se ei koske, kuten tässä tapauksessa valtion päättämään mutta yksityisten yritysten rahoittamaan toimenpiteeseen.
Siltä osin kuin kyse on verkonhaltijoiden vedyntuottajilta perimän maksun enimmäismäärästä, komissio katsoi sen merkitsevän valtion varoista luopumista, jota voitiin pitää valtion varojen siirtona.
Unionin yleinen tuomioistuin toteaa kuitenkin, että edellä esitetyn ensimmäisen kriteerin mukaan kyseisessä maksussa ei ole kyse valtion varoista, koska se ei ole lain mukaan pakollinen. Tästä seuraa, että tämän maksun alentaminen vedyntuottajille ei voi myöskään merkitä valtion varoista luopumista.
Edellä esitetyn perusteella unionin yleinen tuomioistuin hyväksyy kumoamiskanteen siltä osin kuin komissio on virheellisesti todennut, että kaikki Saksan liittotasavallan ilmoittamat toimenpiteet ovat valtion varoilla rahoitettua valtiontukea.