EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO

(toinen jaosto)

19 päivänä kesäkuuta 2014

Asia F‑157/12

BN

vastaan

Euroopan parlamentti

Henkilöstö – Virkamiehet – Kumoamiskanne – Palkkaluokan AD 14 virkamies, joka hoitaa väliaikaisesti johtajan neuvonantajan virkaa – Pääjohtajasta esitetty työpaikkakiusaamista koskeva väite – Pitkäkestoinen sairausloma – Päätös neuvonantajan virkaan nimittämisestä toiselle pääosastolle – Huolenpitovelvollisuus – Hyvän hallinnon periaate – Yksikön etu – Palkkaluokan ja viran vastaavuutta koskeva sääntö – Vahingonkorvauskanne – Vahinko, joka on aiheutunut toiminnasta, joka ei ole luonteeltaan päätöksentekoa

Aihe:      SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa BN vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan 20.3.2012 tehdyn Euroopan parlamentin päätöksen, jolla hänet siirrettiin henkilöstön pääosaston resurssiosaston johtajan neuvonantajan tehtävistä 15.3.2012 lukien infrastruktuurin ja logistiikan pääosaston resurssiosaston yleisen koordinoinnin yksikön palvelun ”ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmä” (jäljempänä EMAS-palvelu) neuvonantajan virkaan, sekä kumoamaan 21.9.2012 tehdyn päätöksen 20.3.2012 tehtyä päätöstä koskevan valituksen hylkäämisestä ja määräämään hänen esimiehensä toteuttamasta työpaikkakiusaamisesta ja huonosta hallinnosta aiheutuneesta vahingosta korvausta, jonka kohtuulliseksi suuruudeksi on arvioitu 400 000 euroa.

Ratkaisu:      Kanne hylätään. Euroopan parlamentti vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan BN:n oikeudenkäyntikulut

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Siirtäminen toisiin tehtäviin – Uudelleensijoittaminen – Erotteluperuste – Yhteiset edellytykset

(Henkilöstösääntöjen 4 artikla, 7 artiklan 1 kohta sekä 29 artikla)

2.      Virkamiehet – Yksikköjen organisointi – Henkilöstön asemapaikkojen määrääminen – Uudelleensijoittaminen – Palkkaluokan ja viran vastaavuutta koskevan säännön noudattaminen – Ulottuvuus

(Henkilöstösääntöjen 7 artiklan 1 kohta)

3.      Virkamiehet – Työpaikkakiusaaminen – Todistustaakka – Asianomaisen velvollisuus esittää alustavaa näyttöä

(Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 2 kohta)

4.      Henkilöstökanne – Kanneperusteet – Harkintavallan väärinkäyttö – Käsite – Yksikön edun mukainen päätös – Harkintavaltaa ei ole käytetty väärin

5.      Virkamiehet – Yksikköjen organisointi – Henkilöstön asemapaikkojen määrääminen – Siirtotoimenpide yksikön edun vuoksi – Asianomaisella ei ole oikeutta tulla kuulluksi

(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohta; henkilöstösääntöjen 7 artiklan 1 kohta)

6.      Virkamiehet – Hallinnolle kuuluva huolenpitovelvollisuus – Ulottuvuus – Tiukempi velvollisuus tapauksessa, jossa virkamiehen terveydelle voi aiheutua vaaraa – Rajat

(Henkilöstösääntöjen 24 artikla)

7.      Virkamiehet – Turvallisuuden ja terveyden suojelu – Toimielinten velvollisuudet – Ulottuvuus – Toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä annettu direktiivi 89/391 – Vaikutus – Rajat

(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 1 kohta; henkilöstösääntöjen 1 e artiklan 2 kohta; neuvoston direktiivi 89/391)

1.      Vaikka päätös on sen vuoksi, että se perustuu erityisesti henkilöstösääntöjen 7 artiklan 1 kohtaan, virkamiehen siirtopäätös, sitä on tarkasteltava uudelleensijoittamista koskevana päätöksenä, jos virkamiestä ei ole siirretty avoinna olevaan virkaan henkilöstösääntöjen 4 ja 29 artiklan mukaisesti.

Uudelleensijoittamisesta tehtäviin päätöksiin sovelletaan kuitenkin samalla tavoin kuin siirtoihin asianomaisten virkamiesten laillisten oikeuksien ja intressien suojelemisen osalta henkilöstösääntöjen 7 artiklan 1 kohdan sääntöjä erityisesti siinä mielessä, että virkamiehet voidaan sijoittaa uudelleen vain yksikön edun vuoksi ja virkojen vastaavuuden mukaisesti.

(ks. 44–46 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: tuomio de Albuquerque v. komissio (F‑55/06, EU:F:2007:15, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)

2.      Silloin kun virkamiehelle uskottuja tehtäviä muutetaan tämän uudelleensijoittamisen yhteydessä, henkilöstösääntöjen 7 artiklassa nimenomaan lausuttu palkkaluokan ja viran vastaavuuden sääntö merkitsee virkamiehen nykyisten tehtävien ja palkkaluokan vertailua eikä hänen nykyisten ja aikaisempien tehtäviensä vertailua. Näin ollen palkkaluokan ja viran vastaavuuden sääntö ei estä sitä, että päätöksellä annetaan uusia tehtäviä, jotka – vaikka ne eroavat aikaisemmin hoidetuista tehtävistä ja asianomainen virkamies mieltää niiden merkitsevän hänen valtuuksiensa vähentämistä – ovat kuitenkin hänen palkkaluokkaansa vastaavan viran mukaisia. Näin ollen virkamiehen valtuuksien todellisella vähentämisellä rikotaan palkkaluokan ja viran vastaavuuden sääntöä vain, jos uudet tehtävät ovat kokonaisuudessaan selvästi hänen palkkaluokkaansa ja virkaansa vastaavia tehtäviä vähempiarvoisia, kun otetaan huomioon niiden luonne, merkitys ja määrä. Henkilöstösäännöissä ei myönnetä virkamiehille mitään oikeutta määrättyyn virkaan vaan jätetään päinvastoin nimittävälle viranomaiselle toimivalta määrätä virkamiehet yksikön edun mukaisesti heidän palkkaluokkaansa vastaaviin eri virkoihin. Vaikka onkin hallinnon etujen mukaista ottaa virkamiesten nimityksissä huomioon heidän kykynsä ja henkilökohtaiset toiveensa, ei virkamiehellä voida kuitenkaan katsoa olevan oikeutta hoitaa tai pitää itsellään mitään tiettyä toimea tai kieltäytyä kaikista muista perusvirkansa mukaisista tehtävistä. Siten siirrettäessä virkamies yksikönpäällikön virasta neuvonantajan virkaan siten, että hän säilyttää saman AD 14 -palkkaluokan, noudatetaan palkkaluokan ja viran vastaavuutta, koska – kuten henkilöstösääntöjen liitteessä I olevassa A kohdassa esitetystä virkatyyppien taulukosta ilmenee, palkkaluokka AD 14 vastaa hallintovirkamiestä, joka hoitaa esimerkiksi johtajan, yksikönpäällikön tai neuvonantajan tehtäviä.

(ks. 55–58 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: tuomio Bermejo Garde v. ETSK (F‑41/10, EU:F:2012:135, 162–164 oikeuskäytäntöviittauksineen, valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑530/12 P)

3.      Jotta henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 2 kohtaa, joka koskee sellaisen virkamiehen suojelua, joka katsoo joutuneensa työpaikkakiusaamisen uhriksi, voitaisiin soveltaa hallinnon päätöksen kumoamista koskevan vaatimuksen tueksi, asianomaisen henkilön on esitettävä vähintäänkin alustavaa näyttöä siitä, että riidanalainen päätös on kokonaan tai osittain häneen kohdistuva kostotoimenpide.

Se, että virkamies on pyytänyt nimittämistään yksikönpäällikön virkaan ja että nimittävä viranomainen ei ole hyväksynyt tätä pyyntöä, vaan virkamies on siirretty neuvonantajan virasta toiseen neuvonantajan virkaan, ei sellaisenaan ole riittävä peruste pitää riidanalaista päätöstä asianomaiseen henkilöön kohdistuvana kostotoimenpiteenä.

(ks. 67 ja 70 kohta)

4.      Harkintavallan väärinkäytön, jonka yhtenä ilmauksena on menettelyn väärinkäyttö, käsite on hyvin tarkkarajainen, ja sillä tarkoitetaan hallintoviranomaisen valtuuksien käyttämistä muussa tarkoituksessa kuin siinä, jota varten valtuudet on annettu. Harkintavaltaa on päätöstä tehtäessä käytetty väärin vain, jos objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että päätös on tehty muussa kuin esitetyssä tarkoituksessa.

Kun uudelleensijoittamista koskevaa toimenpidettä ei ole katsottu yksikön edun vastaiseksi, kyse ei voi olla harkintavallan väärinkäytöstä.

(ks. 76 ja 77 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: tuomio BY v. EASA (F‑81/11, EU:F:2013:82, 69 ja 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)

5.      Puolustautumisoikeudet kattavat jokaisen oikeuden tulla kuulluksi – ja ovat tätä oikeutta laajemmat – ennen kuin häntä vastaan ryhdytään yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaa häneen epäedullisesti, sellaisena kuin oikeudesta tulla kuulluksi määrätään Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa. Jokaisen virkamiehen oikeutta tulla kuulluksi on noudatettava erityisesti ennen kuin toteutetaan toimi, jolla voi olla huomattavia vaikutuksia tämän urakehitykseen.

Nimittävällä viranomaisella ei ole velvollisuutta ilmoittaa asianomaiselle henkilölle ennen uudelleensijoittamisesta tehtävää päätöstä sen perusteena olevia seikkoja, jotta tämä voisi ilmaista asiasta kantansa, kun päätöksellä ei voi olla huomattavia vaikutuksia virkamiehen urakehitykseen, kun siinä noudatetaan virkojen vastaavuutta, kun siinä otetaan huomioon virkamiehen toive olla enää hoitamatta erikoistumisalaansa vastaavia tehtäviä tai tehtäviä sen pääosaston välittömässä yhteydessä, jossa hän on työskennellyt, ja kun se ei merkitse muutosta virkamiehen asemapaikkaan.

(ks. 84 ja 85 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: tuomio Clotuche v. komissio (T‑339/03, EU:T:2007:36, 147 kohta)

Virkamiestuomioistuin: tuomio Z v. unionin tuomioistuin (F‑88/09 ja F‑48/10, EU:F:2012:171, 146 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)

6.      Hallinnolle huolenpitovelvollisuudesta seuraavat velvollisuudet ovat huomattavasti tiukempia, kun kyse on virkamiehen tilanteesta, jossa hänen fyysiselle tai psyykkiselle terveydelleen voi aiheutua vaaraa. Tällaisessa tilanteessa hallinnon on tarkasteltava virkamiehen vaatimuksia erityisen avoimin mielin. Yleisesti on toimielimen terveydenhoitoyksikön tehtävänä, erityisesti tilanteessa, jossa joko virkamies itse tai hallinto on kiinnittänyt sen huomiota hallinnollisesta päätöksestä aiheutuviin mahdollisiin kielteisiin seurauksiin sen henkilön terveydelle, jolle päätös on osoitettu, tarkistaa esitettyjen riskien todellisuus ja laajuus ja ilmoittaa nimittävälle viranomaiselle tutkimuksensa tulokset.

Nimittävän viranomaisen ei voida katsoa laiminlyöneen huolenpitovelvollisuuttaan tai loukanneen hyvän hallinnon periaatetta, jos se on tekemässään uudelleensijoittamista koskevassa päätöksessä ottanut huomioon asianomaisen henkilön ilmaisemat toiveet olla enää työskentelemättä omalla erikoistumisalallaan ja määrätyllä pääosastolla. Vaikka asianomainen henkilö olisi myös toivonut tulevansa nimitetyksi yksikönpäällikön virkaan eikä neuvonantajan virkaan, kun otetaan huomioon jokaisen toimielimen laaja harkintavalta yksikköjensä organisoinnissa, silloin kun uudelleensijoittamista koskeva toimenpide on yksikön edun mukainen ja siinä on noudatettu palkkaluokan ja viran vastaavuutta koskevaa sääntöä, unionin tuomioistuinten tehtävänä ei kuitenkaan ole määrittää, olisivatko jotkin muut toimenpiteet olleet tarkoituksenmukaisempia.

(ks. 92, 93 ja 96–98 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: tuomio Esders v. komissio (F‑62/10, EU:F:2011:141, 80 ja 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)

7.      Unionin toimielinten on kunnioitettava työntekijöiden oikeutta muun muassa terveellisiin työoloihin Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 1 kohdassa määrätyn mukaisesti. Perusoikeuskirjan 31 artiklaa koskevissa selityksissä, jotka on SEU 6 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan ja perusoikeuskirjan 52 artiklan 7 kohdan mukaisesti otettava huomioon sen tulkinnassa, perusoikeuskirjan 31 artiklan 1 kohta perustuu toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä annettuun direktiiviin 89/391.

Henkilöstösääntöjen 1 e artiklan 2 kohdan sanamuodolla, siltä osin kuin siinä viitataan terveys- ja turvallisuusaloilla vähimmäisvaatimuksiin, joita sovelletaan perustamissopimusten mukaisesti hyväksyttyjen toimenpiteiden nojalla ja jotka koskevat työoloja, tarkoitetaan direktiiviin 89/391 sisältyvien sääntöjen kaltaisia sääntöjä, koska direktiivin itsensä tavoitteena on sen 1 artiklan 1 kohdan mukaan toteuttaa työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamiseksi työssä tarpeelliset toimenpiteet.

Vaikka toimielimillä on työnantajina toimiessaan laaja velvollisuus varmistaa henkilöstönsä turvallisuus ja terveys, tämä velvollisuus ei kuitenkaan voi merkitä toimielimelle asetettua ehdotonta velvollisuutta tietyn lopputuloksen saavuttamiseen.

(ks. 104–106, 109 ja 110 kohta)

Viittaukset:

Unionin tuomioistuin: tuomio komissio v. Strack (C‑579/12 RX-II, EU:C:2013:570, 39 ja 43 kohta)

Virkamiestuomioistuin: tuomio Missir Mamachi di Lusignano v. komissio, (F‑50/09, EU:F:2011:55, 130 kohta, valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑401/11 P)