JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

GIOVANNI PITRUZZELLA

14 päivänä tammikuuta 2021 (1)

Asia C‑718/18

Euroopan komissio

vastaan

Saksan liittotasavalta

Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Sähkön ja maakaasun sisämarkkinat – Direktiivit 2009/72 ja 2009/73 – Vertikaalisesti integroituneen yrityksen käsite – Siirtoverkkojen hallinnoinnin ja tuotanto- ja toimitustoimintojen tehokas eriyttäminen – Siirtoverkonhaltijan työntekijöiden ja johdon riippumattomuus – Kansallisten sääntelyviranomaisten yksinomaiset toimivaltuudet ja riippumattomuus – Demokratiaperiaate

1.        Mikä on vertikaalisesti integroituneen yrityksen käsitteen ulottuvuus sähkön ja maakaasun alalla, ja erityisesti, kuuluuko myös Euroopan unionin ulkopuolella harjoitettu toiminta tämän käsitteen alaan? Mikä on kansallisille sääntelyviranomaisille (jäljempänä lyhyemmin myös sääntelyviranomaiset) sähkön ja maakaasun alalla unionin oikeudessa annettujen yksinomaisten toimivaltuuksien ulottuvuus ja millaista lainsäädännöllistä harkintavaltaa jäsenvaltioilla tältä osin on?

2.        Nämä ovat lyhyesti sanottuna keskeisimmät kysymykset tässä kanteessa, jolla komissio vaatii unionin tuomioistuinta vahvistamaan, että Saksan liittotasavalta on laiminlyönyt velvoitteita, jotka koskevat sitä sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/54/EY kumoamisesta 13.7.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/72/EY(2) ja maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/55/EY kumoamisesta 13.7.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/73/EY(3) (jäljempänä yhdessä myös sähkö- ja kaasudirektiivi) useiden säännösten nojalla.

I       Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Unionin oikeus

1.     Direktiivi 2009/72

3.        Direktiivin 2009/72 2 artiklan 21 alakohdan mukaan ”tässä direktiivissä tarkoitetaan ’vertikaalisesti integroituneella yrityksellä’ sähköalan yritystä tai sähköalan yritysten ryhmää, jossa samalla henkilöllä tai samoilla henkilöillä on oikeus käyttää, joko suoraan tai välillisesti, määräysvaltaa ja jossa yritys tai yritysten ryhmä harjoittaa ainakin joko sähkön siirtoa tai jakelua ja ainakin joko sähkön tuotantoa tai toimittamista”.

4.        Direktiivin 2009/72 19 artiklan, jonka otsikko on ”Henkilöstön riippumattomuus ja siirtoverkonhaltijan hallinnointi”, 3, 5 ja 8 kohdan sanamuoto on seuraava:

”3.      Siirtoverkonhaltijaa lukuun ottamatta tässä kohdassa tarkoitetulla siirtoverkonhaltijan hallinnoinnista vastaavalla henkilöllä ja/tai sen hallintoelinten jäsenillä ei saa olla ollut nimitystään edeltävien kolmen vuoden aikana suoraan eikä välillisesti minkäänlaista muuta ammatillista asemaa tai vastuuta, etua tai liikesuhteita missään muussa vertikaalisesti integroituneen yrityksen osassa tai sen määräysvaltaa käyttävässä osakkeenomistajassa.

– –

5.      Siirtoverkonhaltijan hallinnoinnista vastaavilla henkilöillä ja/tai sen hallintoelinten jäsenillä ja työntekijöillä ei saa olla suoraan tai välillisesti minkäänlaista etua missään vertikaalisesti integroituneen yrityksen osassa, lukuun ottamatta siirtoverkonhaltijaa, eikä heillä ole oikeutta saada siltä suoraan tai välillisesti minkäänlaista taloudellista etua. Heidän palkkansa ei saa riippua vertikaalisesti integroituneen yrityksen, lukuun ottamatta siirtoverkonhaltijaa, toiminnoista tai tuloksista.

– –

8.      Edellä olevan 3 kohdan säännöksiä sovelletaan suurimpaan osaan siirtoverkonhaltijan hallinnoinnista vastaavista henkilöistä ja/tai sen hallintoelinten jäsenistä.

Siirtoverkonhaltijan hallinnoinnista vastaavilla henkilöillä ja/tai sen hallintoelinten jäsenillä, joita 3 kohdan säännökset eivät koske, ei saa olla ollut ainakaan nimitystään edeltävien kuuden kuukauden aikana johtavaa asemaa tai muuta vastaavaa tehtävää vertikaalisesti integroituneessa yrityksessä.

Tämän kohdan ensimmäistä alakohtaa sekä 4–7 kohtaa sovelletaan kaikkiin johtoon kuuluviin henkilöihin sekä niihin henkilöihin, jotka raportoivat näille suoraan verkon käyttöön, ylläpitoon tai kehittämiseen liittyvistä asioista.”

5.        Direktiivin 2009/72 35 artiklassa, jonka otsikko on ”Sääntelyviranomaisten nimeäminen ja riippumattomuus”, säädetään seuraavaa:

”1.      Kunkin jäsenvaltion on nimettävä yksi kansallinen sääntelyviranomainen kansallisella tasolla.

– –

4.      Jäsenvaltioiden on taattava sääntelyviranomaisen riippumattomuus ja varmistettava, että se käyttää toimivaltuuksiaan puolueettomasti ja avoimesti. Tätä varten jäsenvaltioiden on varmistettava, että sääntelyviranomainen on tässä direktiivissä ja siihen liittyvässä lainsäädännössä sille asetettuja viranomaistehtäviä suorittaessaan

a)      oikeudellisesti erillinen ja toiminnallisesti riippumaton kaikista muista julkisista ja yksityisistä elimistä

b)      ja että sen henkilöstö ja johtohenkilöt

i)      toimivat markkinoiden eduista riippumatta sekä

ii)      eivät viranomaistehtäviä suorittaessaan pyydä eivätkä ota suoria ohjeita miltään hallitukselta tai muulta julkiselta tai yksityiseltä elimeltä. Tämä vaatimus ei rajoita tarvittaessa tiivistä yhteistyötä muiden asiaankuuluvien kansallisten viranomaisten kanssa eikä hallituksen julkaisemien, 37 artiklan mukaisiin sääntelytehtäviin ja toimivaltuuksiin liittymättömien yleisten poliittisten suuntaviivojen noudattamista.

5.      Sääntelyviranomaisen riippumattomuuden suojelemiseksi jäsenvaltioiden on erityisesti varmistettava, että

a)      sääntelyviranomainen voi tehdä itsenäisiä päätöksiä poliittisista elimistä riippumatta – –”

6.        Direktiivin 2009/72 37 artiklassa, jonka otsikko on ”Sääntelyviranomaisen tehtävät ja toimivaltuudet”, säädetään seuraavaa:

”1.      Sääntelyviranomaisen tehtävänä on

a)      vahvistaa tai hyväksyä avointen kriteerien mukaisesti siirto- tai jakelutariffit tai niiden laskentamenetelmät – –

6.      Sääntelyviranomaisilla on oltava velvollisuus vahvistaa tai hyväksyä riittävän ajoissa ennen niiden voimaantuloa ainakin menetelmät, joita käytetään seuraavien seikkojen laskennassa tai niitä koskevien ehtojen ja edellytysten vahvistamisessa:

a)      liittäminen ja pääsy kansallisiin verkkoihin, siirto- ja jakelutariffit tai niitä koskevat menetelmät mukaan luettuina. Näiden tariffien tai menetelmien on mahdollistettava tarvittavien investointien tekeminen verkkoihin niin, että kyseisillä investoinneilla voidaan varmistaa verkkojen toimivuus

b)      sellaisten tasapainottamispalvelujen tarjonta, jotka suoritetaan mahdollisimman taloudellisesti ja jotka tarjoavat verkon käyttäjille asianmukaisia kannustimia sähkön syötön ja oton tasapainottamiseksi. Tasapainottamispalvelut on tarjottava oikeudenmukaisesti ja syrjimättömästi, ja niiden on perustuttava puolueettomiin kriteereihin; – –

– –”

2.     Direktiivi 2009/73

7.        Direktiivin 2009/73 2 artiklan 20 alakohta, 19 artiklan 3, 5 ja 8 kohta, 39 artiklan 1, 4 ja 5 kohta sekä 41 artiklan 1 kohdan a alakohta ja 6 kohdan a ja b alakohta vastaavat mutatis mutandis edellä mainittuja direktiivin 2009/72 säännöksiä, niissä vain viitataan sähkön sijasta maakaasuun.

B       Saksan lainsäädäntö

8.        Saksan energiataloudesta annetun lain (Energiewirtschaftsgesetz, jäljempänä EnWG)(4) 3 §:n 38 kohdan mukaan vertikaalisesti integroitunut energiaa toimittava yritys on ”yritys, joka toimii Euroopan unionissa sähkö- tai kaasualalla, tai sähkö- tai kaasuyritysten ryhmä, johon kuuluvat yritykset ovat keskenään sidoksissa yrityskeskittymien valvonnasta annetun – – asetuksen (EY) N:o 139/2004(5) 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla, sillä tarkennuksella, että kyseinen yritys tai ryhmä harjoittaa Euroopan unionissa: sähköalalla vähintään jompaakumpaa, sähkön siirto- tai jakelutoimintaa, ja vähintään jompaakumpaa, sähkön tuotanto- tai jakelutoimintaa; tai maakaasualalla vähintään yhtä seuraavista, siirto-, jakelu-, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitoksen hallinta- tai varastointitoimintaa, ja samanaikaisesti jompaakumpaa, maakaasun talteenotto- tai jakelutoimintaa”.

9.        EnWG:n 10 c §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Siirtoverkonhaltijana toimivan yrityksen johtoon kuuluvien henkilöiden enemmistö ei saa olla toiminut kolmena nimitystään viimeksi edeltävänä vuonna sellaisen vertikaalisesti integroituneeseen yritykseen kuuluvan yrityksen tai sen enemmistöomistajan palveluksessa, tai olla ollut intressi- tai liikesuhteissa sellaisen vertikaalisesti integroituneeseen yritykseen kuuluvan yrityksen kanssa, joka harjoittaa sähköalalla jotakin seuraavista: sähkön tuotantoa, jakelua, toimitusta tai ostoa, ja maakaasun alalla jotakin seuraavista: maakaasun tuotantoa, jakelua, toimitusta, ostoa tai varastointia, tai joka harjoittaa näihin toimintoihin liittyviä kaupallisia, teknisiä tai ylläpitotehtäviä. Jäljelle jäävät riippumattomana siirtoverkonhaltijana toimivan yrityksen johtoon kuuluvat henkilöt eivät saa olla toimineet ainakaan kuutena nimitystään viimeksi edeltävänä kuukautena johtotehtävissä tai asianomaisessa riippumattomassa siirtoverkonhaltijassa hoitamiaan tehtäviä vastaavissa tehtävissä sellaisessa vertikaalisesti integroituneeseen yritykseen kuuluvassa yrityksessä tai sen enemmistöomistajassa, joka harjoittaa sähköalalla jotakin seuraavista: sähkön tuotantoa, jakelua, toimitusta tai ostoa, ja maakaasun alalla jotakin seuraavista: maakaasun tuotantoa, jakelua, toimitusta, ostoa tai varastointia, tai joka harjoittaa näihin toimintoihin liittyviä kaupallisia, teknisiä tai ylläpitotehtäviä – –”

10.      EnWG:n 10 c §:n 4 momentissa säädetään seuraavaa:

”Riippumaton siirtoverkonhaltija ja vertikaalisesti integroitunut energiaa toimittava yritys takaavat, että riippumattoman siirtoverkonhaltijan johtoon kuuluvat henkilöt ja muut työntekijät eivät 3.3.2012 jälkeen hanki osuuksia vertikaalisesti integroituneen sähköä toimittavan yrityksen tai minkään sen osan pääomasta, ellei kyse ole riippumattoman siirtoverkonhaltijan osuuksista. Johtoon kuuluvat henkilöt luopuvat viimeistään 31.3.2016 vertikaalisesti integroituneen sähköä toimittavan yrityksen tai sen osan omistuksistaan. – –”

11.      EnWG:n 10 c §:n 6 momentin mukaan kyseisen pykälän 2 momenttia sovelletaan, mutatis mutandis, kaikkiin henkilöihin, jotka ovat välittömästi johtoon kuuluvien henkilöiden alaisuudessa ja jotka vastaavat verkon käytöstä, ylläpidosta tai kehittämisestä.

12.      EnWG:n 24 §:n, jonka otsikko on ”Verkkoon pääsyä koskevia edellytyksiä, verkkoon pääsystä perittäviä maksuja ja tasapainottamispalvelujen tarjoamista ja hankintaa koskevat säännökset; sääntelyvalta”, sanamuoto on seuraava:

”1.      Liittohallituksella (Bundesregierung) on liittoneuvoston (Bundesrat) suostumuksella oikeus säätää asetus, jolla

1.      vahvistetaan verkkoon pääsyn edellytykset, tasapainottamispalvelujen hankinta ja tarjoaminen mukaan luettuina, sekä näiden edellytysten määrittämiseen käytetyt menetelmät ja pääsytariffien määrittämismenetelmät – –;

2.      säädetään siitä, missä tapauksissa ja millä edellytyksillä sääntelyviranomainen voi vahvistaa kyseiset edellytykset tai menetelmät tai hyväksyä ne verkonhaltijan esityksestä;

3.      säädetään siitä, missä erityisissä verkonkäyttötilanteissa ja millä edellytyksillä sääntelyviranomainen voi yksittäistapauksissa myöntää tai evätä luvan, joka koskee yksilöllisiä verkkoonpääsytariffeja.”

II     Oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely ja oikeudenkäynti unionin tuomioistuimessa

13.      Euroopan komissio, joka tarkasteli viran puolesta, miten direktiivit 2009/72 ja 2009/73 oli saatettu osaksi Saksan oikeutta ja oliko täytäntöönpanosäännösten ja unionin oikeuden välillä mahdollisesti ristiriitoja, esitti 20.5.2014 Saksan liittotasavallalle joukon kysymyksiä, jotka koskivat edellä mainittujen direktiivien täytäntöönpanoa ja joihin Saksan viranomaiset vastasivat 12.9.2014 päivätyllä kirjeellä.

14.      Komissio katsoi kansallisen oikeuden olevan sähkö- ja kaasudirektiivien kanssa ristiriidassa useiden seikkojen osalta, ja käynnistämässään rikkomusmenettelyssä nro 2014/2285 se antoi Saksan liittotasavallalle 27.2.2015 virallisen huomautuksen, johon jäsenvaltio vastasi 24.6.2015 päivätyllä kirjeellä.

15.      Komissio osoitti Saksan liittotasavallalle 29.4.2016 perustellun lausunnon, jossa se vahvisti virallisessa huomautuksessa esittämänsä näkemyksen siitä, etteivät eräät Saksan oikeuden säännökset olleet yhteensopivia direktiivien 2009/72 ja 2009/73 kanssa. Saksan liittotasavalta vastasi 29.8.2016 päivätyllä kirjeellä, jossa se ilmoitti, että parhaillaan oltiin tekemässä lakimuutoksia, jotka liittyivät eräisiin perustellussa lausunnossa esitettyihin väitteisiin, ja 19.9.2017 se toimitti komissiolle muutetun lakitekstin, joka tuli voimaan 22.7.2017.

16.      Komissio katsoi, etteivät Saksan liittotasavallan säätämät säännökset olleet edelleenkään täysin yhteensopivia mainittujen kahden direktiivin kanssa, ja nosti nyt tarkasteltavan kanteen.

III  Oikeudellinen arviointi

17.      Komission kanne perustuu neljään kanneperusteeseen, jotka koskevat kaikki sitä, ettei Saksan liittotasavalta ole pannut EnWG:ssä asianmukaisesti täytäntöön direktiivejä 2009/72 ja 2009/73.

A       Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee ”vertikaalisesti integroituneen yrityksen” käsitteen puutteellista täytäntöönpanoa

1.     Asianosaisten lausumat

18.      Komissio esittää, että EnWG:n 3 §:n 38 kohtaan sisältyvä vertikaalisesti integroituneen yrityksen määritelmä ei ole yhdenmukainen direktiivin 2009/72 2 artiklan 21 alakohdan ja direktiivin 2009/73 2 artiklan 20 alakohdan kanssa ja että Saksan liittotasavalta ei siten ole täyttänyt kyseisistä direktiivien säännöksistä johtuvia velvoitteitaan.

19.      Komissio huomauttaa, että EnWG:hen sisältyvän määritelmän mukaan vertikaalisesti integroituneen yrityksen käsite rajoittuu yrityksiin, jotka harjoittavat toimintaa unionissa. Siten yritykset, jotka ovat vertikaalisesti integroituneen yrityksen määräysvallassa mutta harjoittavat toimintaa unionin ulkopuolella, jäisivät määritelmän ulkopuolelle. Näin esimerkiksi unionin ulkopuolella harjoitettu tuotanto tai toimittaminen ei kuuluisi määritelmän soveltamisalaan. Komissio katsoo, että kun Saksan sääntelyviranomainen arvioi, onko kyseessä vertikaalisesti integroitunut yritys, se ei ota huomioon unionin ulkopuolella harjoitettua toimintaa. Näin ollen se ei komission mukaan tarkastele sitä, aiheutuuko kyseisestä toiminnasta eturistiriitoja.

20.      Komission mukaan Saksan lainsäädäntö on ristiriidassa sekä direktiivin 2009/72 2 artiklan 21 alakohdan ja direktiivin 2009/73 2 artiklan 20 alakohdan kanssa että näissä direktiiveissä säädettyä toimintojen tehokasta eriyttämistä koskevien säännösten tavoitteiden kanssa.

21.      Sanamuodon tasolla voidaan komission mukaan todeta, ettei kummassakaan mainituista direktiivien kohdista ole rajoitettu maantieteellistä aluetta, jolla vertikaalisesti integroituneen yrityksen toimintaa tulisi harjoittaa. Päinvastoin, direktiivin 2009/72 johdanto-osan 24 perustelukappaleesta ja direktiivin 2009/73 johdanto-osan 21 perustelukappaleesta käy komission mukaan ilmi, että verkkotoiminnan tehokasta eriyttämistä toimitus- ja tuotantotoiminnasta olisi sovellettava kaikkialla unionissa sekä unionin että unionin ulkopuolisiin yrityksiin.

22.      Tavoitteista puolestaan voidaan komission mukaan todeta, että tehokasta eriyttämistä koskevilla normeilla pyritään varmistamaan, että siirtoverkonhaltija voidaan sertifioida vasta sen jälkeen, kun on varmistettu, että se hoitaa tehtäviään riippumattomasti ja syrjimättömästi. Tavoitteena on komission mukaan poistaa vertikaalisesti integroituneilta yrityksiltä kannustimet syrjiä kilpailevia yrityksiä verkkoon pääsyn, kaupallisten tietojen saannin ja investointien suhteen. Komission mukaan tällainen eturistiriita voisi ilmetä paitsi silloin, kun vertikaalisesti integroituneen yrityksen toimintaa harjoitetaan unionissa, myös silloin, kun toimintaa harjoitetaan unionin ulkopuolella.

23.      Unionin ulkopuolella harjoitetun toiminnan sisällyttäminen vertikaalisesti integroituneen yrityksen käsitteen soveltamisalaan ei merkitsisi sitä, että muista kuin eurooppalaisista yrityksistä tulisi eurooppalaisen lainsäädännön mukaisten oikeuksien ja velvollisuuksien välittömiä adressaatteja, eikä se laajentaisi unionin toimivallan alaa. Tehokasta eriyttämistä koskevien säännösten alaiset siirtoverkonhaltijat näet toimivat aina unionissa. Unionin ulkopuolella harjoitetun toiminnan sisällyttäminen vertikaalisesti integroituneen yrityksen määritelmään mahdollistaisi sen, että kyseistä toimintaa voidaan arvioida unionissa. Mikään kilpailuoikeuden tai kansainvälisen oikeuden periaate ei olisi esteenä tällaiselle tulkinnalle.

24.      Saksan liittotasavalta kiistää komission väitteet.

25.      Sanamuodosta se toteaa ensinnäkin, että oikeuskäytännöstä käy ilmi, etteivät jäsenvaltiot direktiivejä täytäntöön pannessaan ole velvollisia toistamaan niitä sanasta sanaan, kunhan sisällön täytäntöönpano taataan. EnWG:n 3 §:n 38 kohtaan sisältyvä vertikaalisesti integroituneen yrityksen määritelmä ei Saksan liittotasavallan mukaan ole ristiriidassa direktiivin 2009/72 2 artiklan 21 alakohdan ja direktiivin 2009/73 2 artiklan 20 alakohdan kanssa. Näissä säännöksissä ei nimittäin sen mukaan todeta mitään maantieteellisestä ulottuvuudesta, joten ne edellyttävät tältä osin täsmennystä, kun ne pannaan täytäntöön jäsenvaltioiden kansallisessa oikeudessa. Saksan liittotasavallan mukaan unionin tuomioistuin on sitä paitsi äskettäin todennut, että jos jotakin direktiivin säännöstä on oikeusvarmuuden periaatteen noudattamiseksi täsmennettävä, on jäsenvaltioiden tehtävä toteuttaa nämä täsmennykset täytäntöönpanon yhteydessä.(6) Sen mukaan direktiivin 2009/72 johdanto-osan 24 ja 25 perustelukappale ja direktiivin 2009/73 johdanto-osan 21 ja 22 perustelukappale tukevat Saksan hallituksen tulkintaa.

26.      Toiseksi Saksan liittotasavalta katsoo, ettei komission väite ole sähkö- ja kaasudirektiivien tehokasta eriyttämistä koskevien normien päämäärien mukainen. Komissio ei sen mukaan ensinnäkään täytä jäsenyysvelvoitteiden laiminlyöntiä koskevaa todistustaakkaansa eikä tarjoa yhtään esimerkkiä mahdollisista eturistiriidoista. Saksan hallituksen mukaan tehokasta eriyttämistä koskevien säännösten tavoitteet eivät edellytä, että energiaa toimittavien yritysten unionin ulkopuolella harjoittama toiminta otetaan huomioon vertikaalisesti integroituneen yrityksen määritelmässä. Eturistiriitoja voi nimittäin esiintyä ainoastaan siinä tapauksessa, että ne vertikaalisesti integroituneen yrityksen osat, jotka harjoittavat toimintaa kilpailulle avoimilla sähkön tai kaasun tuotannon ja jakelun aloilla, toimivat unionissa. Ellei toimintaa unionissa olisi, ei mitään siirtoverkonhaltijaan kohdistuvan kielteisen vaikutuksen uhkaa olisi.

27.      Kolmanneksi käsitteen ”vertikaalisesti integroitunut yritys” määritelmän laajentaminen kolmansien maiden yritysten unionin ulkopuolella harjoittamaan toimintaan olisi sekä vastoin oikeuskäytäntöä, jonka mukaan unionin oikeutta tulisi soveltaa vain silloin, kun kyseisellä toiminnalla on välittömiä ja huomattavia vaikutuksia unionissa, että vastoin kansainvälistä oikeutta. Kyseisistä kolmansien maiden yrityksistä tulisi nimittäin tällöin oikeuksien ja velvollisuuksien adressaatteja, ilman että niillä on toimintaa unionin alueella ja ilman että niiden unionin ulkopuolella harjoittama toiminta saa aikaan vaikutuksia unionin alueella.

28.      Neljänneksi Saksan hallitus katsoo, että sähkö- ja kaasudirektiivien tulkinta niiden oikeusperustan sekä perusoikeuksien ja ‑vapauksien valossa tukee Saksan kantaa. Yhtäältä se korostaa, että mainitut direktiivit on annettu EY:n perustamissopimuksen 47 artiklan 2 kohdan ja sen 55 ja 95 artiklan nojalla;(7) kyseisillä määräyksillä pyritään helpottamaan sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden käyttöä, ja niiden tarkoituksena on toteuttaa sisämarkkinat ja varmistaa niiden toiminta. Näin ollen kyseiset perussopimuksen määräykset eivät sen mukaan voi muodostaa oikeudellista perustaa yritysten kolmannessa maassa harjoittamaan liiketoimintaan sovellettavien säännösten vahvistamiselle. Toisaalta mainituilla direktiiveillä asetetaan sen mukaan vertikaalisesti integroituneille yrityksille velvoitteita, jotka rajoittavat SEUT 63 artiklassa tarkoitettua pääomien vapaata liikkuvuutta sekä yritysten ja niiden työntekijöiden elinkeinovapautta, joka vahvistetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 16 artiklassa, ja omistusoikeutta, joka vahvistetaan perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa. Sikäli kuin kolmansien maiden yritysten unionin ulkopuolella harjoittamalla toiminnalla ei ole vaikutuksia sisämarkkinoilla, tällaiset perusoikeuksien ja perusvapauksien rajoitukset eivät Saksan liittotasavallan mukaan ole tarpeen siirtoverkkojen tehokasta ja syrjimätöntä käyttöä koskevan tavoitteen saavuttamiseksi.

2.     Arviointi

29.      Sen arvioiminen, onko komission kanteen ensimmäinen kanneperuste perusteltu, riippuu direktiivin 2009/72 2 artiklan 21 alakohdassa ja direktiivin 2009/73 2 artiklan 20 alakohdassa määritellyn käsitteen ”vertikaalisesti integroitunut yritys” soveltamisalan määrittelystä. Erityisesti on arvioitava, onko käsitteen määritelmän kanssa yhteensopiva nyt tarkasteltavan Saksan lainsäädännön kaltainen kansallinen lainsäädäntö, jossa suljetaan kyseisen käsitteen ulkopuolelle – ja siten niiden säännösten soveltamisalan ulkopuolelle, jotka koskevat verkkotoiminnan tehokasta eriyttämistä sähkön tai kaasun tuotantotoiminnoista ja näiden energiatuotteiden toimitustoiminnoista – yrityksen tai yritysten ryhmän unionin ulkopuolella harjoittama toiminta.

30.      Tästä on ensinnäkin todettava, että direktiivin 2009/72 2 artiklan 21 alakohtaan tai direktiivin 2009/73 2 artiklan 20 alakohtaan ei kumpaankaan sisälly viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen käsitteen ”vertikaalisesti integroitunut yritys” määritelmän osalta.

31.      Tällaisessa tilanteessa unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, jossa ei ole nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen merkityksen ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ottamalla huomioon paitsi säännöksen sanamuoto myös sen asiayhteys ja kyseessä olevalla säännöstöllä tavoiteltu päämäärä.(8)

32.      Kyseisten kahden säännöksen sanamuodosta totean ensinnäkin, ettei niihin – toisin kuin EnWG:n 3 §:n 38 kohtaan – nimenomaisesti sisälly minkäänlaista käsitteen ”vertikaalisesti integroitunut yritys” määritelmän soveltamisalaa koskevaa maantieteellistä rajoitusta, joilla käsite rajoitettaisiin koskemaan ainoastaan unionin alueella harjoitettua toimintaa.

33.      Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että vaikka vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltion ei välttämättä tarvitse ottaa direktiivissä säädettyjä määritelmiä sellaisinaan osaksi kansallista lainsäädäntöä ja vaikka direktiivin saattaminen osaksi kansallista oikeusjärjestystä ei siten välttämättä edellytä sitä, että sen säännökset toistetaan sanasta sanaan lain tai asetuksen säännöksessä, kyseisen jäsenvaltion on kuitenkin taattava se, että direktiivi on kokonaisuudessaan riittävän selkeästi ja täsmällisesti täytäntöön pantu.(9)

34.      Ratkaisevaa on siis selvittää, että kun Saksan oikeudessa vertikaalisesti integroituneen yrityksen käsitteen soveltamisala on rajoitettu ainoastaan unionissa harjoitettuun toimintaan, onko kyse pelkästään kyseisen sähkö- ja kaasudirektiiveihin sisältyvän käsitteen määritelmän täsmentämisestä, kuten Saksan hallitus väittää, vai kyseisen määritelmän soveltamisalan aiheettomasta rajoittamisesta, kuten komissio väittää.

35.      Tältä osin katson, että vaikka lopulliseen johtopäätökseen ei sanamuodon perusteella päästäkään, säännösten systemaattinen ja teleologinen tarkastelu puoltavat jälkimmäistä vaihtoehtoa ja vahvistavat, että koska mainittujen direktiivien sanamuodossa vertikaalisesti integroituneen yrityksen käsitteen soveltamisalaa ei nimenomaisesti ole rajoitettu pelkästään unionissa harjoitettuun toimintaan, se tarkoittaa, ettei kyseisen määritelmän soveltamisala rajoitu ainoastaan tällaiseen toimintaan.

36.      Toiseksi onkin näet tarkasteltava asiayhteyttä, johon vertikaalisesti integroituneen yrityksen käsitteen määritelmä sijoittuu, ja todettava, että se sijoittuu näissä direktiiveissä niiden säännösten yhteyteen, joilla pyritään varmistamaan verkkotoiminnan tehokas eriyttäminen sähkön tai kaasun tuotantotoiminnoista ja näiden energiatuotteiden toimitustoiminnoista.(10)

37.      Tältä osin on syytä muistaa, että mainitun tehokkaan eriyttämisen takaamiseksi jäsenvaltioille tarjotaan direktiiveissä kolme vaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto on, että ne voivat säätää omistuksen eriyttämisestä, mikä edellyttää verkon omistajan nimeämistä verkonhaltijaksi ja sen riippumattomuutta toimituksiin ja tuotantoon liittyvistä intresseistä. Direktiivin järjestelmässä tämä järjestely on tehokkain keino niiden direktiiveissäkin ”luontaisiksi” luonnehdittujen eturistiriitojen poistamiseksi, jotka vallitsevat yhtäältä tuottajien ja toimittajien ja toisaalta siirtoverkonhaltijoiden välillä.(11)

38.      Direktiivissä jäsenvaltioille jätetään kuitenkin mahdollisuus sallia se, että sähköalan yritys (tai sähköalan yritysten ryhmä/konserni), joka harjoittaa tuotanto- tai toimitustoimintaa, voi säilyttää verkon omistuksen perustamalla riippumattoman järjestelmävastaavan (toinen vaihtoehto) tai riippumattoman siirtoverkonhaltijan (kolmas vaihtoehto)(12), kuitenkin edellyttäen, että tehokas eriyttäminen varmistetaan.(13)

39.      Tämä on se asiayhteys, jossa esiin nousee vertikaalisesti integroituneen yrityksen käsite,(14) joka on keskeisessä asemassa määritettäessä toimijoita, joihin sovelletaan direktiiveissä säädettyjä velvoitteita, joilla tehokas eriyttäminen varmistetaan silloin, kun omistusta ei ole eriytetty: nämä ovat riippumattoman järjestelmävastaavan tapauksessa direktiivin 2009/72 13 ja 14 artikla ja direktiivin 2009/73 14 ja 15 artikla ja riippumattoman siirtoverkonhaltijan tapauksessa direktiivin 2009/72 V luvun ja direktiivin 2009/73 IV luvun säännökset. Vertikaalisesti integroituneen yrityksen käsitettä on näin ollen tulkittava systemaattisesti näiden säännösten yhteydessä ja niiden päämäärien valossa, joita direktiiveillä näiden säännösten kautta tavoitellaan.

40.      Systemaattiselta kannalta on niin ikään aiheellista todeta, että vertikaalisesti integroituneen yrityksen käsite viittaa määräysvallan käsitteeseen, jonka määritelmä, kuten direktiivin 2009/72 johdanto-osan 13 perustelukappaleesta ja direktiivin 2009/73 johdanto-osan 10 perustelukappaleesta ilmenee, on otettu yrityskeskittymien valvonnasta annetusta neuvoston asetuksesta (EY) N:o 139/2004.(15) Katson kuitenkin, ettei kyseisen käsitteen määritelmällä ole merkitystä tätä kanneperustetta tarkasteltaessa.(16)

41.      Näissä systemaattisissa puitteissa on kolmanneksi tarkasteltava direktiivin tavoitteita ja erityisesti tehokasta eriyttämistä koskevia säännöksiä.

42.      Kuten kummankin direktiivin johdanto-osan useista perustelukappaleista(17) käy ilmi ja kuten edellä on jo todettu, kyseisten säännösten tavoitteena on poistaa luontainen eturistiriita, joka vallitsee yhtäältä sähkön tai kaasun tuotantoa ja toimitusta harjoittavien yritysten ja toisaalta siirtoverkonhaltijoiden välillä; tarkoituksena on varmistaa yhdenvertainen pääsy verkkoon, edistää syrjimättömästi infrastruktuuriin tehtäviä investointeja, luoda avoimuutta markkinoille ja taata toimitusvarmuus, ja viime kädessä tavoitteena on luoda sähkön ja maakaasun sisämarkkinat.(18)

43.      Tältä osin katson komission tavoin, ettei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että eturistiriitoja ilmenee unioniin sijoittautuneen siirtoverkonhaltijan ja sähkön tai kaasun tuotanto- ja toimitustoimintoja harjoittavien yritysten kesken silloin, kun viime mainittuja toimintoja harjoitetaan unionin alueen ulkopuolella, joten ei voida järjestelmällisesti sulkea pois sitä, että nämä toiminnot luetaan mukaan edellytyksiin, joiden täyttyessä toimijaa voidaan pitää vertikaalisesti integroituneena yrityksenä.

44.      Komissio esitti kirjelmässään ja istunnossa esimerkkinä tilanteen, jossa kaasu tai sähkö, jonka jokin yritys on tuottanut unionin ulkopuolella, kuljetetaan saman yrityksen omistamassa siirtoverkossa unioniin. Tällaisessa tapauksessa vaikuttaa ilmeiseltä, että on olemassa riski, että verkon käytössä ilmenee syrjintää (esimerkiksi investointien laiminlyöntejä tai viivästymisiä), joka asettaa epäedullisempaan asemaan kilpailijoiden energiatuotteiden kuljettamiseen käytettävät verkon osat. Tällaisessa tapauksessa verkonhaltijalla olisi lisäksi pääsy kilpailijoiden arkaluonteisiin tietoihin, joita se voisi käyttää edukseen tuotanto- tai toimitustoiminnassaan. Kun otetaan huomioon sähkö- ja kaasudirektiivien tehokasta eriyttämistä koskevilla säännöksillä tavoitellut päämäärät, on selvää, että tällaisten tilanteiden on kuuluttava niiden soveltamisalaan.

45.      Tästä seuraa, että käsitteen ”vertikaalisesti integroitunut yritys” suppea tulkinta, jota Saksan hallitus esittää, vaarantaa tehokasta eriyttämistä koskevien direktiivien säännösten tehokkaan vaikutuksen ja että jos edellisessä kohdassa mainitun kaltaiset mahdolliset eturistiriitatilanteet suljetaan käsitteen soveltamisalan ulkopuolelle sillä perusteella, että käsitteen soveltamisala rajoitetaan koskemaan yksinomaan unionissa harjoitettua toimintaa, kuten EnWG:n 3 §:n 38 kohdassa, se ei ole direktiiveillä tavoiteltujen päämäärien mukaista.

46.      Tältä osin huomautan niin ikään yhtäältä, että unionin tuomioistuin on jo aiemmin todennut, että direktiivin 2009/72 johdanto-osan 16, 17 ja 19 perustelukappaleesta ja sen 47 artiklan 3 kohdasta käy ilmi, että eriyttämisvaatimukset on tarkoitettu varmistamaan siirtoverkonhaltijoiden täysi ja tehokas riippumattomuus toimitus- ja tuotantotoiminnoista.(19) Samat toteamukset koskevat direktiiviä 2009/73.(20)

47.      Toisaalta direktiivin 2009/72 johdanto-osan 24 perustelukappaleesta ja direktiivin 2009/73 johdanto-osan 21 perustelukappaleesta käy ilmi, että verkkotoiminnan täyttä eriyttämistä toimitus- ja tuotantotoiminnasta on sovellettava kaikkialla unionissa sekä unionin yrityksiin että unionin ulkopuolisiin yrityksiin. Edellä 44 kohdassa esimerkinomaisesti mainitun kaltaiset tilanteet eivät takaa verkkotoimintojen täyttä eriyttämistä toimitus- ja tuotantotoiminnoista unionissa, missä sääntelyn kohteena oleva siirtoverkko sijaitsee.

48.      Tältä osin on huomautettava, että toisin kuin Saksan hallitus väittää, sellainen vertikaalisesti integroituneen yrityksen käsitteen tulkinta, jossa käsitteeseen sisällytetään unionin ulkopuolella harjoitetut tuotanto- tai toimitustoiminnot, ei johda unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön tai kansainvälisen oikeuden vastaiseen unionin oikeuden ekstraterritoriaaliseen soveltamiseen eikä unionin alueella toimimattomien yritysten perusoikeuksien tai ‑vapauksien loukkaamiseen. Kuten komissio on aivan oikein todennut, sähkö- ja kaasudirektiiveillä ei nimittäin säännellä vertikaalisesti integroituneen yrityksen unionin alueen ulkopuolella harjoittamaa toimintaa vaan niillä määritetään ehdot, joita tällaisen yrityksen on noudatettava voidakseen toimia sähkön tai kaasun siirtoverkonhaltijana unionissa.(21)

49.      Kaiken edellä esitetyn perusteella komission ensimmäinen kanneperuste on mielestäni hyväksyttävä.

B       Toinen kanneperuste, joka koskee karenssiajoista annettujen säännösten puutteellista täytäntöönpanoa riippumattoman siirtoverkonhaltijan mallin yhteydessä

1.     Asianosaisten lausumat

50.      Komissio väittää, että EnWG:n 10 c §:n 2 ja 6 momentin säännökset rajoittavat perusteettomasti sähkö- ja kaasudirektiivien 19 artiklan 3 ja 8 kohdan säännösten ulottuvuutta ja että niillä toteutettu täytäntöönpano on siis puutteellinen. Näin ollen Saksan liittotasavalta on komission mukaan laiminlyönyt kyseisistä direktiivien säännöksistä johtuvia velvoitteitaan.

51.      Komission mukaan kummankin direktiivin 19 artiklan 3 kohtaa sovelletaan kaikkiin asemiin tai tehtäviin ja kaikkiin sekä suoriin että välillisiin intresseihin tai liikesuhteisiin vertikaalisesti integroituneessa yrityksessä, sen liiketoimintahaaroissa, siihen kuuluvissa yrityksissä ja sen enemmistöomistajissa. Kyseisten säännösten soveltamisala ei komission mukaan rajoitu niihin vertikaalisesti integroituneen yrityksen osiin tai sen määräysvaltaa käyttäviin osakkeenomistajiin, jotka harjoittavat energia-alalla EnWG:n 10 c §:n 2 momentissa lueteltuja toimintoja.

52.      Näin ollen Saksan oikeudessa säädetty kyseisiä toimintoja koskeva rajoitus ei sen mukaan ole yhteensopiva direktiivien 19 artiklan 3 ja 8 kohdan sanamuodon eikä tehokasta eriyttämistä koskevien sääntöjen päämäärien kanssa. Riippumattoman siirtoverkonhaltijan mallin mukaan riippumaton siirtoverkonhaltija voi nimittäin säilyä vertikaalisesti integroituneen yrityksen osana ainoastaan siinä tapauksessa, että tietyt tiukat organisaatiota, hallintoa ja investointeja koskevat ehdot täyttyvät; näillä direktiiveissä säädetyillä ehdoilla taataan riippumattoman siirtoverkonhaltijan tosiasiallinen riippumattomuus vertikaalisesti integroituneesta yrityksestä kokonaisuudessaan. Energia-alalla toimivan vertikaalisesti integroituneen yrityksen osan intressit voisivat nimittäin vaikuttaa koko vertikaalisesti integroituneen yrityksen politiikkaan ja intresseihin, myös sen energia-alalla toimimattomien osien osalta.

53.      Kyseisellä alalla suoranaisesti toimimattomien vertikaalisesti integroituneen yrityksen osien pois sulkeminen mahdollistaisi tehokasta eriyttämistä koskevien säännösten kiertämisen. Vertikaalisesti integroituneen yrityksen yksiköiden välillä vallitsee nimittäin komission mukaan välttämättä tiivis keskinäisriippuvuus. Näin ollen ei voida lähtökohtaisesti sulkea pois sitä, että vertikaalisesti integroituneen yrityksen eri osien välisessä välttämättömässä kanssakäymisessä yrityksen intressit tuotannon ja toimitusten alalla vaikuttavat myös niihin yksiköihin, jotka eivät itse toimi energia-alalla. Juuri näiden riskien välttämiseksi ja siirtoverkonhaltijan ja vertikaalisesti integroituneen yrityksen välisen tehokkaan eriyttämisen takaamiseksi unionin lainsäätäjä on komission mukaan päättänyt sisällyttää vertikaalisesti integroituneen yrityksen kaikki osat sähkö- ja kaasudirektiivien 19 artiklan 3 ja 8 kohdan soveltamisalaan ja olla rajoittamatta näitä säännöksiä niin, että niitä sovellettaisiin yksinomaan energia-alalla toimiviin osiin, kuten Saksan lainsäädännössä on direktiivien täytäntöönpanon yhteydessä tehty.

54.      Saksan liittotasavalta kiistää komission väitteet. Se katsoo ensinnäkin, että nyt tarkasteltavilla direktiivien ja EnWG:n säännöksillä on sama soveltamisala. Direktiivin 2009/72 2 artiklan 21 alakohdasta ja direktiivin 2009/73 20 artiklan 20 alakohdasta voidaan nimittäin sen mukaan päätellä, että vertikaalisesti integroitunut yritys muodostuu sähkö- tai maakaasualan yrityksistä eikä muilla talouden aloilla toimivista yrityksistä. Näin ollen myös direktiiveissä, kuten Saksan oikeudessa, yrityksen katsominen sähköalan tai maakaasualan yritykseksi edellyttää tiettyä nimenomaista toimialaa.

55.      Toiseksi sähkö- ja kaasudirektiiveillä tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseksi, toisin sanoen tuottajien ja siirtoverkonhaltijoiden välisten eturistiriitojen poistamiseksi, on sen mukaan välttämätöntä, mutta riittävää, varmistaa siirtoverkonhaltijan riippumattomuus energia-alalla toimivista vertikaalisesti integroituneen yrityksen osista. Edellä mainittujen eturistiriitojen välttämiseksi ei sen mukaan sen sijaan ole välttämätöntä laajentaa karenssiaikoja koskevien säännösten soveltamisalaa näillä aloilla toimimattomiin yrityksen osiin. Sen mukaan ei ole edes teoriassa ajateltavissa, että henkilöstön siirtäminen energia-alalla toimimattomasta yrityksen osasta siirtoverkonhaltijaan voisi saada aikaan tuottajien ja siirtoverkonhaltijan välisen eturistiriidan.

56.      Kolmanneksi se katsoo, että karenssiaikoja koskevat säännökset voivat vaikuttaa haitallisesti SEUT 45 artiklassa tarkoitettuun työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen ja perusoikeuskirjan 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun ammatinvalinnan vapautta koskevaan perusoikeuteen. Näiden oikeuksien rajoitukset olisivat perusteltuja ainoastaan siinä tapauksessa, että niillä tavoiteltaisiin yleisen edun mukaisia päämääriä ja että ne olisivat välttämättömiä ja oikeassa suhteessa kyseisten päämäärien saavuttamiseksi. Eriyttämisen tehokkuus ja eturistiriitojen ehkäiseminen riippumattoman siirtoverkonhaltijan mallissa edellyttäisivät kuitenkin henkilöstön siirtymisen tilapäistä keskeyttämistä ainoastaan vertikaalisesti integroituneen yrityksen energia-alalla toimivien osien kesken; sen ei tarvitsisi koskea tällaisen yrityksen muita osia.

2.     Arviointi

57.      Sen arvioiminen, onko komission toinen kanneperuste perusteltu, riippuu sähkö- ja kaasudirektiivien 19 artiklan 3 ja 8 kohdan säännösten ulottuvuuden määrittelystä. Niissä säädetään, että tiettyjen ”karenssiaikojen” ajan (kolme vuotta tai kuusi kuukautta ennen nimittämistä) riippumattoman siirtoverkonhaltijan hallinnoinnista vastaavat henkilöt ja/tai sen hallintoelinten jäsenet sekä kaikki muut kyseisten säännösten 8 kohdan kolmannessa alakohdassa mainitut henkilöt eivät ole saaneet olla ammatillisissa ja/tai liikesuhteissa vertikaalisesti integroituneen yrityksen tai sen osien kanssa eivätkä sen määräysvaltaa käyttävien osakkeenomistajien kanssa.

58.      Erityisesti on arvioitava, onko nyt tarkasteltavan saksalaisen lainsäädännön kaltainen kansallinen direktiivien täytäntöönpanemiseksi annettu lainsäädäntö yhteensopiva näiden direktiivien säännösten kanssa, kun direktiiveissä säädetyt tarvittavat karenssiajat rajoitetaan siinä soveltumaan ainoastaan sellaisten vertikaalisesti integroituneen yrityksen osien tai sen enemmistöomistajien henkilöstöön, jotka harjoittavat energia-alalla EnWG:n 10 c §:n 2 momentissa lueteltuja toimintoja.

59.      Kuten edellä 31 kohdassa todetaan, tässä yhteydessä on määritettävä direktiivien asianomaisten säännösten soveltamisala ottaen huomioon paitsi niiden sanamuoto myös asiayhteys, johon ne sijoittuvat, ja päämäärä, jota asianomaisella säädöksellä tavoitellaan.

60.      Sanamuodon suhteen on todettava, että toisin kuin EnWG:n täytäntöönpanosäännökseen sähkö- ja kaasudirektiivien 19 artiklan 3 ja 8 kohdan säännöksiin ei sisälly mitään nimenomaista rajoitusta, jonka mukaan niitä sovellettaisiin ainoastaan energia-alalla toimivien vertikaalisesti integroituneen yrityksen osien henkilöstöön. Päinvastoin, sekä 3 kohdassa että 8 kohdan toisessa alakohdassa viitataan vertikaalisesti integroituneeseen yritykseen kokonaisuudessaan, ja 3 kohdassa viitataan myös sen osiin ilman mitään muuta täsmennystä.

61.      Asiayhteyden näkökulmasta ja teleologisesta näkökulmasta direktiivien 19 artiklan 3 ja 8 kohdan säännökset kuuluvat edellä jo mainittuihin direktiivin 2009/72 V luvun säännöksiin ja direktiivin 2009/73 IV luvun säännöksiin, joiden tavoitteena on edellä 38 kohdassa mainitun kolmannen vaihtoehdon tapauksessa varmistaa riippumattoman siirtoverkonhaltijan riippumattomuus sen luontaisen eturistiriidan poistamiseksi, joka vallitsee yhtäältä sähkön tai kaasun tuotanto- ja toimitustoimintoja koskevien etujen ja toisaalta siirtoverkon hallinnan välillä, muiden edellä 42 kohdassa mainittujen päämäärien saavuttamiseksi.

62.      Tältä osin on muistutettava, että kuten edellä 46 kohdassa todettiin, tehokasta eriyttämistä koskevilla säännöksillä on tarkoitus varmistaa siirtoverkonhaltijoiden täysi ja tehokas riippumattomuus vertikaalisesti integroituneessa yrityksessä siinä tapauksessa, että valitaan jokin muu vaihtoehto kuin omistuksen eriyttäminen, joka – kuten edellä todettiin – on unionin lainsäätäjän näkökulmasta parhaana pidettävä ratkaisu.(22) Näistä huomioista seuraa, että tehokasta eriyttämistä koskevia säännöksiä, joilla on keskeinen asema sähkö- ja kaasudirektiiveillä luodussa järjestelmässä, ei voida tulkita suppeasti, vaan ne on päinvastoin ymmärrettävä laajasti, jotta voidaan varmistaa riippumattoman siirtoverkonhaltijan täysi ja tehokas riippumattomuus vertikaalisesti integroituneeseen yritykseen nähden.

63.      Yhdyn komission esittämään näkemykseen, jonka mukaan lähtökohtaisesti ei voida sulkea pois sitä, että vertikaalisesti integroituneessa yrityksessä saattaa syntyä tilanteita, joissa koko vertikaalisesti integroituneen yrityksen edut ja siirtoverkonhaltijan edut ovat keskenään ristiriidassa tavalla, joka voi vaikuttaa siirtoverkonhaltijan hallinnointia koskeviin ratkaisuihin. Rakenteeltaan väistämättä monimutkaisessa yrityksessä, jollainen vertikaalisesti integroitunut, muun muassa energia-alalla toimiva yritys saattaa olla, ei voida sulkea pois sitä, että tuotanto- ja toimitusalojen edut saattavat vaikuttaa yrityksen sellaisten osien toimintaan, jotka eivät suoranaisesti toimi energia-alalla. Juuri tästä syystä unionin lainsäätäjä nähdäkseni viittasi molempien direktiivien 19 artiklan 3 ja 8 kohdan säännöksissä vertikaalisesti integroituneeseen yritykseen kokonaisuutena eikä nimenomaisesti rajoittanut kyseisten säännösten soveltamisalaa pelkästään tällaisen yrityksen energia-aloilla toimiviin osiin.

64.      Tältä osin totean, että Saksan hallitus on toki oikeassa huomauttaessaan, että direktiivin 2009/72 2 artiklan 21 alakohtaan sisältyvässä käsitteen ”vertikaalisesti integroitunut yritys” määritelmässä viitataan ”sähköalan yrityksiin” ja direktiivin 2009/73 2 artiklan 20 alakohdassa vastaavasti ”maakaasualan yrityksiin” (tai kummassakin tällaisten yritysten ryhmään), jotka puolestaan määritellään toisaalla kyseisissä artikloissa, direktiivissä 2009/72 mainitun artiklan 35 alakohdassa ja direktiivissä 2009/73 sen 1 alakohdassa. Vaikka näistä määritelmistä voidaankin päätellä, että kyseisten käsitteiden soveltamisalaan kuuluvat sellaiset luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka harjoittavat ainakin yhtä määritelmissä mainituista toiminnoista,(23) niistä ei sen sijaan kuitenkaan voida päätellä, että vertikaalisesti integroituneen yrityksen käsitteen ulkopuolelle olisi suljettava ne tällaisen yrityksen osat, jotka eivät toimi kyseisillä aloilla, jolloin kyseiset osat suljettaisiin direktiivien tehokasta eriyttämistä koskevien säännösten soveltamisalan ulkopuolelle. Kuten komissio toteaa, tällainen suppea tulkinta johtaisi yrityksen keinotekoiseen pilkkomiseen, joka ei vastaisi liiketaloudellista todellisuutta ja joka olisi mielestäni ristiriidassa edellä 62 kohdassa mainitun, edellä mainittujen säännösten laveaa tulkintaa koskevan vaatimuksen kanssa.

65.      Saksan hallitus on vedonnut myös SEUT 45 artiklassa tarkoitettuun työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen. Sen osalta näkemykseni on, että vaikka sähkö- ja kaasudirektiivien 19 artiklan 3 ja 8 kohta voivat todellakin Saksan hallituksen esittämällä tavalla muodostaa esteen kyseisen vapauden käytölle, ne vastaavat kuitenkin unionin tavoittelemia yleistä etua koskevia päämääriä ja ovat oikeutettuja ja oikeasuhteisia.

66.      Tältä osin muistutan, että oikeuskäytännön mukaan toimenpide, joka muodostaa esteen työntekijöiden vapaalle liikkuvuudelle, voidaan hyväksyä vain, jos sillä pyritään johonkin EUT-sopimuksessa mainittuun hyväksyttävään tavoitteeseen tai jos sitä voidaan pitää oikeutettuna yleistä etua koskevista pakottavista syistä. Tällaisessa tapauksessa kyseessä olevan tavoitteen on lisäksi oltava toteutettavissa toimenpidettä soveltamalla, eikä soveltamisella saada ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.(24)

67.      Tältä osin huomautan, että tehokkaan eriyttämisen varmistamisen tavoite, johon sähkö- ja kaasudirektiivien 19 artiklan 3 ja 8 kohdalla pyritään, on tarpeen SEUT 194 artiklan 1 kohdassa mainittujen energian sisämarkkinoiden toimivuuden varmistamiseksi. Kyseinen tavoite on niin ikään toteutettavissa mainituilla säännöksillä, koska vertikaalisesti integroituneelle yritykselle tai sen määräysvaltaa käyttäville osakkeenomistajille määrätyt ”karenssiajat”, joiden on täytyttävä ennen siirtoverkonhaltijan vastuu- tai johtotehtäviin nimittämistä, varmistavat siirtoverkonhaltijan riippumattomuuden niistä vertikaalisesti integroituneen yrityksen rakenteista, joihin sähkön tai kaasun tuotantoon ja toimittamiseen liittyvät intressit saattavat vaikuttaa. Säädettyjen rajoitusten rajallisen keston huomioon ottaen katson myös, etteivät mainitut säännökset ylitä sitä, mikä on tarpeen asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

68.      Perusoikeuskirjan 15 artiklan 1 kohdassa säädetystä ammatinvalinnan vapautta koskevan perusoikeuden osalta sen sijaan on syytä muistaa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ammatin harjoittamisen vapaus ei ole ehdoton, vaan sitä on arvioitava sen tehtävän perusteella, joka sillä on yhteiskunnassa; siten tämän vapauden käytölle voidaan asettaa rajoituksia, kunhan kyseiset rajoitukset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia unionin tavoitteita eikä niillä puututa perusoikeuksiin tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin näiden oikeuksien keskeistä sisältöä.(25)

69.      Edellä 67 kohdassa esitetystä käy ilmi, että sähkö- ja kaasudirektiivien 19 artiklan 3 ja 8 kohdan säännökset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia unionin tavoitteita. Ne ovat ajallisesti rajattuja, joten mielestäni ei voida myöskään katsoa, että niillä puututtaisiin perusoikeuskirjan 15 artiklan 1 kohdassa perusoikeutena taattuun ammatinvalinnan vapauteen suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin sen keskeistä sisältöä.

70.      Kaiken edellä esitetyn perusteella myös komission toinen kanneperuste on mielestäni hyväksyttävä.

C       Kolmas kanneperuste, joka koskee direktiivien 2009/72 ja 2009/73 19 artiklan 5 kohdan säännösten puutteellista täytäntöönpanoa

1.     Asianosaisten lausumat

71.      Komission näkemyksen mukaan Saksan liittotasavalta ei ole pannut riittävällä tavalla kansallisessa oikeudessa täytäntöön sähkö- ja kaasudirektiivien 19 artiklan 5 kohdan säännöksiä, joiden mukaan riippumatonta siirtoverkonhaltijaa koskevassa vaihtoehdossa siirtoverkonhaltijan hallinnoinnista vastaavilla henkilöillä ja/tai sen hallintoelinten jäsenillä ja työntekijöillä ei saa olla minkäänlaista intressiä missään vertikaalisesti integroituneen yrityksen osassa, lukuun ottamatta siirtoverkonhaltijaa, eikä heillä ole oikeutta saada siltä minkäänlaista taloudellista etua.

72.      EnWG:n 10 c §:n 4 momentissa säädetty velvollisuus luopua ennen 3.3.2012 hankituista vertikaalisesti integroituneen yrityksen omistusosuuksista koskee nimittäin komission mukaan yksinomaan siirtoverkonhaltijan hallinnoinnista vastaavien henkilöiden omistamia osuuksia, ei työntekijöiden omistamia osuuksia, kun taas sähkö- ja kaasudirektiivien 19 artiklan 5 kohdan mukaan velvollisuus koskee yhtä lailla siirtoverkonhaltijan johdon jäseniä kuin työntekijöitäkin. Komission näkemys on, että vaikka siirtoverkonhaltijan työntekijät eivät voikaan tehdä johdolle kuuluvia päätöksiä, heillä on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa työnantajansa toimintaan, ja siksi on perusteltua, että velvollisuutta luopua vertikaalisesti integroituneen yrityksen omistusosuuksista sovelletaan myös heihin. Tällainen velvollisuus ei heikennä kyseisten työntekijöiden omistusoikeuksia, koska sitä sovelletaan ainoastaan tulevaan niin, ettei se vaikuta jo jaettuihin osinkoihin. Lisäksi kyseiset omistusosuudet luovutetaan komission mukaan ainoastaan niiden haltijan suostumuksella ja asianmukaista vastiketta vastaan.

73.      Saksan liittotasavalta kiistää komission väitteet. Sen mukaan se, että siirtoverkonhaltijan liikkeenjohdosta vastaavia henkilöitä kohdellaan vertikaalisesti integroituneen yrityksen omistusosuuksista luopumista koskevan velvoitteen osalta eri tavoin kuin muita työntekijöitä, johtuu ensin mainittujen merkittävästä asemasta. Se katsoo nimittäin, että liikkeenjohdosta vastaavien henkilöiden tapauksessa on tavanomaista, että osa palkkioista koostuu osakeoptioista tai yhtiön omistusosuuksista, jolloin palkkio riippuu kyseisten omistusosuuksien arvonkehityksestä. Tällaisilla henkilöillä on lisäksi ratkaisevaa strategista vaikutusvaltaa siirtoverkonhaltijan hallinnoinnissa, mikä aiheuttaa erityisen eturistiriitojen riskin. Muut työntekijät sen sijaan eivät voi käyttää merkittävää vaikutusvaltaa verkon päivittäisessä hallinnoinnissa. Ennen kuin sähkö- ja kaasudirektiiviin sisältyvät aiempaa vahvemmat riippumattomuusvaatimukset tulivat voimaan, oli sitä paitsi tavanomaista, että vertikaalisesti integroituneen yrityksen omistusosuudet olivat elimellinen osa työntekijöiden varallisuutta tai henkilökohtaisia säästöjä. Jotta heidän perustuslain tasolla suojattua omistusoikeuttaan ei suhteettomasti rajoiteta, vertikaalisesti integroituneen yrityksen omistusosuuksien tuleva hankkiminen päädyttiin näin ollen kieltämään vain työntekijöiltä. Tämä päätös oli Saksan liittotasavallan mukaan tehokasta eriyttämistä koskevien vaatimusten ja työntekijöiden omistusoikeuden turvaamisen välisen punninnan tulos. Se katsoo joka tapauksessa, etteivät sähkö- ja kaasudirektiivit määritä sitä, miten on kohdeltava työntekijöiden ennen määräpäivää hankkimia omistusosuuksia, niin että jäsenvaltioilla on sen mukaan ollut vapaus säätää asianmukaisiksi katsomiaan siirtymäsäännöksiä.

2.     Arviointi

74.      Sen arvioiminen, onko komission kolmas kanneperuste perusteltu, riippuu sähkö- ja kaasudirektiivien 19 artiklan 5 kohdan säännösten ulottuvuuden määrittelystä. Erityisesti on arvioitava, onko kyseisten säännösten kanssa yhteensopiva EnWG:n 10 c §:n 4 momentin kaltainen kansallinen täytäntöönpanosäännös, jossa velvollisuus luopua vertikaalisesti integroituneen yrityksen tai sen osan omistusosuuksista asetetaan ainoastaan siirtoverkonhaltijan hallinnoinnista vastaaville henkilöille mutta ei siis muille sen työntekijöille.

75.      Kuten edellä 31 kohdassa todetaan, tässä yhteydessä on määritettävä direktiivien asianomaisten säännösten soveltamisala ottaen huomioon paitsi niiden sanamuoto myös asiayhteys, johon ne sijoittuvat, ja päämäärä, jota asianomaisella säädöksellä tavoitellaan.

76.      Sanamuodon suhteen on todettava, että sähkö- ja kaasudirektiivien 19 artiklan 5 kohdan säännökset ovat selvät siltä osin, että niissä todetaan, että sekä siirtoverkonhaltijan hallinnoinnista vastaavilla henkilöillä ja/tai sen hallintoelinten jäsenillä että sen työntekijöillä ei saa olla minkäänlaista etua missään vertikaalisesti integroituneen yrityksen osassa. Näissä säännöksissä ensin mainitun ja viimeksi mainitun ihmisryhmän välille ei tehdä minkäänlaista eroa.

77.      Asiayhteyden näkökulmasta ja teleologisesta näkökulmasta katson, että sähkö- ja kaasudirektiivien 19 artiklan 5 kohdan säännöksen soveltamisalan määrittelyyn voidaan soveltaa vastaavia näkemyksiä kuin ne, jotka on esitetty edellä 61 ja 62 kohdassa samojen artiklojen 3 ja 8 kohdan osalta. Erityisesti tehokasta eriyttämistä koskevien säännösten taustalla oleva pyrkimys varmistaa siirtoverkonhaltijoiden täysi ja tehokas riippumattomuus vertikaalisesti integroituneessa yrityksessä niissä tapauksissa, joissa valitaan jokin muu vaihtoehto kuin omistuksen eriyttäminen,(26) on mielestäni peruste tulkita vertikaalisesti integroituneen yrityksen omistusosuuksien hallussa pitämistä koskevaa kieltoa laveasti; tällainen tulkinta on kyseisten säännösten sanamuodon mukainen, ja sen mukaan siis myös työntekijöillä on velvollisuus luopua mahdollisista omistusosuuksistaan. Komissio on aivan oikein todennut, että vaikka työntekijä ei osallistuisikaan siirtoverkonhaltijan juoksevaan hallinnointiin kuuluvaan päätöksentekoon, ei voida lähtökohtaisesti sulkea pois sitä, että hänellä voi olla mahdollisuus vaikuttaa työnantajansa toimintaan ja että tästä saattaa syntyä eturistiriitoja, jos työntekijällä on omistusosuuksia vertikaalisesti integroituneessa yrityksessä tai sen osissa.

78.      Tässä tilanteessa katson näin ollen, ettei jäsenvaltioilla ole lainkaan harkintavaltaa niiden saattaessa asianomaisia direktiivien säännöksiä osaksi kansallista oikeutta niin, että ne voisivat sulkea siirtoverkonhaltijan työntekijät vertikaalisesti integroituneeseen yritykseen kohdistuvista eduista luopumista koskevan velvoitteen ulkopuolelle.

79.      Kysymykseen siitä, onko vertikaalisesti integroituneeseen yritykseen kohdistuvien etujen omistamista koskeva, kaikkiin siirtoverkonhaltijan työntekijöihin kohdistuva kielto oikeasuhteinen, on todettava, että kyseessä olevien säännösten sanamuodosta ilmenee, että on ollut unionin lainsäätäjän valinta olla erottelematta toisistaan riippumattoman siirtoverkonhaltijan työntekijätyyppejä, joita kielto koskee. Tässä yhteydessä kyseisen valinnan kyseenalaistaminen vastaa mielestäni käytännössä direktiivien säännösten lainmukaisuuden kyseenalaistamista.

80.      Tältä osin on kuitenkin muistettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltio ei voi ilman EUT-sopimuksen määräystä, jossa tähän annetaan nimenomaisesti lupa, perustellusti väittää sille osoitetun direktiivin olevan lainvastainen puolustautuakseen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa, kyseisen direktiivin täytäntöönpanon laiminlyöntiin perustuvaa kannetta vastaan. Tilanne voi olla toinen ainoastaan, jos kyseessä olevaan toimeen liittyy niin vakavia ja ilmeisiä virheitä, että toimea voidaan pitää mitättömänä,(27) mistä nyt tarkasteltavassa tapauksessa ei ole kyse.

81.      Mitä tulee Saksan hallituksen väitteeseen, jonka mukaan kansallinen lainsäädäntö mahdollistaa työntekijöiden omistusoikeuden kunnioittamisen, on muistettava, että perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa taattu omistusoikeus ei ole ehdoton ja että sen käyttöä voidaan rajoittaa unionin yleisen edun mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kuten perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdasta ilmenee, omistusoikeuden käyttöä voidaan näin ollen rajoittaa, kunhan rajoitukset tosiasiallisesti palvelevat yleisen edun mukaisia tavoitteita eikä niillä puututa tähän oikeuteen tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin näin suojatun oikeuden keskeistä sisältöä.(28)

82.      Tältä osin huomautan ensinnäkin, että kuten edellä 67 kohdasta ilmenee, sähkö- ja kaasudirektiivien 19 artiklan 5 kohdassa tarkoitetut, siirtoverkon hallinnan ja sähkön tai maakaasun tuotanto- ja toimitustoimintojen tehokasta eriyttämistä koskevat säännökset vastaavat tosiasiallisesti yleisen edun mukaisia unionin tavoitteita.

83.      Toiseksi katson, ettei kyseisissä säännöksissä säädetyllä kiellolla loukata perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa taatun omistusoikeuden keskeistä sisältöä. Unionin tuomioistuin on tältä osin todennut, että kyseisellä määräyksellä annettu suoja ulottuu varallisuusarvoisiin oikeuksiin, joista voidaan asianomaisen oikeusjärjestyksen perusteella johtaa saavutettu oikeusasema, joka mahdollistaa sen, että oikeuksien haltija käyttää niitä hyödykseen itsenäisesti.(29) Nyt tarkasteltavat direktiivin säännökset eivät kuitenkaan ole omiaan kyseenalaistamaan työntekijöiden mahdollisia omistusosuuksia vastaavaa varallisuusarvoa. Direktiivit eivät nimittäin millään tavalla estä kyseisten omistusosuuksien myymistä markkinahintaan tai muita tapoja korvata kyseisten omistusosuuksien varallisuusarvo luovutusvelvollisuuden kohteena oleville työntekijöille.

84.      Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että myös komission kolmas kanneperuste on hyväksyttävä.

D       Neljäs kanneperuste, joka koskee kansallisen sääntelyviranomaisen yksinomaisten toimivaltuuksien rikkomista

1.     Asianosaisten lausumat

85.      Komissio katsoo, että kun Saksan liittotasavalta on EnWG:n 24 §:n 1 momentilla antanut hallitukselle toimivaltuudet määrittää siirto- ja jakelutariffit, kansallisiin verkkoihin pääsyn edellytykset ja tasapainottamispalvelujen tarjoamisen edellytykset ja kun tämän säännöksen nojalla on annettu joukko sääntelytehtävien hoitamista koskevia asetuksia,(30) Saksa on rikkonut niitä yksinomaisia toimivaltuuksia, jotka on unionin oikeudessa annettu kansalliselle sääntelyviranomaiselle. Näin ollen Saksa on pannut virheellisesti täytäntöön direktiivin 2009/72 37 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 6 kohdan a ja b alakohdan sekä direktiivin 2009/73 41 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 6 kohdan a ja b alakohdan.

86.      Komissio huomauttaa, että kyseiset kansalliset säännökset eivät ole pelkästään direktiivin 2009/72 35 artiklan 4 kohdan b alakohdan ii alakohdassa ja direktiivin 2009/73 39 artiklan 4 kohdan b alakohdan ii alakohdassa tarkoitettuja ”hallituksen julkaisemia yleisiä poliittisia suuntaviivoja”. Sen mukaan kyseisillä asetuksilla on sen sijaan annettu suoraan hallitukselle tiettyjä toimivaltuuksia, jotka sähkö- ja maakaasudirektiivin nojalla kuuluvat ainoastaan kansallisille sääntelyviranomaisille ja jotka liittyvät kansallisten sääntelyviranomaisten tehtäviin ja toimivaltuuksiin. EnWG:n 24 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella annetut kansalliset asetukset ovat komission mukaan kansalliselle sääntelyviranomaiselle osoitettuja, kyseisen viranomaisen sääntelytehtävien hoitamista koskevia erittäin yksityiskohtaisia ohjeita. Niissä vahvistetaan menettely ja toimintatavat, joita on noudatettava verkkoa koskevia tariffeja määritettäessä, ja säädetään sellaisista yksityiskohtaisista seikoista kuin poistomenettelystä ja indeksiin sitomisesta.

87.      Vaikka kyseiset kansalliset asetukset jättävätkin kansalliselle sääntelyviranomaiselle jonkin verran harkintavaltaa soveltamisensa suhteen, ne rajoittavat huomattavan yksityiskohtaisuutensa vuoksi merkittävästi kansallisen sääntelyviranomaisen toimivaltuuksia toimintatapojen määrittämisen, sovellettavien tariffien ja hyväksyttävien kustannusten osalta. Lisäksi kyseisissä asetuksissa säädetään komission mukaan yksityiskohtaisia verkkoon pääsyn edellytyksiä koskevia sääntöjä, kuten tarkkoja ohjeita siirtoverkonhaltijoiden välisistä yhteenliittämissopimuksista tai vapaasti annettavissa olevasta kapasiteetista tai alueellisten markkinoiden lukumäärästä. Komission mukaan näin yksityiskohtaisten säännösten säätäminen estää kansallista sääntelyviranomaista tekemästä omia arvioitaan ja rajoittaa siten sen harkintavaltaa, mikä vie kansalliselta sääntelyviranomaiselta sille direktiiveissä yksinomaisesti annettuja toimivaltuuksia.

88.      Saksa on tässä yhteydessä vedonnut vallanjakoperiaatteeseen ja lainsäätäjän suvereniteetin säilyttämisen periaatteeseen. Näiden osalta komissio ei kiistä sitä, että kansallisille sääntelyviranomaisille annetut tehtävät on vahvistettava lainsäädännössä: tämä on joka tapauksessa välttämätöntä, koska direktiivit on saatettava osaksi kansallista oikeutta. Sen sijaan komissio katsoo, että saattaessaan direktiivejä osaksi kansallista oikeutta Saksan lainsäätäjä ei osoittanut kansalliselle sääntelyviranomaiselle niitä tehtäviä, jotka unionin lainsäätäjä oli sille säätänyt. Sen sijaan, että Saksan lainsäätäjä olisi määrittänyt kyseiset tehtävät kansallisen sääntelyviranomaisen yksinomaisiksi toimivaltuuksiksi, kuten direktiiveissä edellytettiin, se sääti EnWG:ssä, että hallitus säätää asetuksella edellytyksistä, joilla kansallinen sääntelyviranomainen voi hoitaa kyseisiä tehtäviä. Sähkö- ja kaasudirektiivien mukaan jäsenvaltioilla on kuitenkin velvollisuus varmistaa, että kansalliselle sääntelyviranomaiselle annetaan yksinomainen toimivalta hoitaa direktiivin 2009/72 37 artiklassa ja direktiivin 2009/73 41 artiklassa määriteltyjä tehtäviä.

89.      Komission mukaan direktiiveissä määritellään yksityiskohtaisesti kansallisten sääntelyviranomaisten tehtävät ja toimivaltuudet ja säädetään sekä menettelyllisistä että aineellisista vaatimuksista, joita sääntelyviranomaisten on noudatettava niiden hoitaessa tehtäviään. Yhdessä muiden asiaa koskevien unionin oikeuden säädösten kanssa(31) sähkö- ja kaasudirektiiveillä varmistetaan, että kansallinen sääntelyviranomainen hoitaa unionin lainsäätäjän sille antamia tehtäviä unionin lainsäätäjän määrittelemän toimivallan rajoissa. Unionin oikeuden säädökset riittävät muodostamaan tarvittavan oikeudellisen kehyksen kansallisen sääntelyviranomaisen hallinnollista toimintaa ja vallanjakoperiaatteen noudattamista varten. Muut sääntelyviranomaisen tehtävien hoitoa koskevat kansallisen oikeuden määräykset eivät komission mukaan voi olla sääntelyviranomaiselle annettujen yksinomaisten toimivaltuuksien vastaisia. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa Saksan antamissa säännöksissä ei komission mukaan rajoituta säätämään yleisiä sääntöjä, joita kansallisten laitosten on noudatettava hallinnollisen toiminnan lainmukaisuuden ja perusteiden osalta, vaan ne sisältävät yksityiskohtaista sääntelyä, jota sovelletaan sähkö- ja kaasu direktiiveissä säädettyjen sääntelytehtävien hoitamiseen. Komissio toteaa unionin tuomioistuimen jo aiemmin pitäneen vastaavaa tilannetta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisenä 29.10.2009 antamassaan tuomiossa komissio v. Belgia (C‑474/08, ei julkaistu, EU:C:2009:681; jäljempänä tuomio komissio v. Belgia).

90.      Saksan tasavalta kiistää Ruotsin kuningaskunnan tukemana komission esittämät väitteet. Ensinnäkin se katsoo, että komissio on esittänyt vastauskirjelmässään uuden kanneperusteen, joka koskee kansallisen sääntelyviranomaisen riippumattomuuden loukkausta. Saksan liittotasavallan mukaan tätä uutta kanneperustetta ei voida ottaa tutkittavaksi, koska sillä on jälkikäteen laajennettu oikeudenkäynnin kohdetta.

91.      Pääasiasta Saksan liittotasavalta toteaa, että EnWG perustuu normatiivisen sääntelyn (normative Regulierung) periaatteeseen, jonka mukaan kansallinen sääntelyviranomainen tekee varsinaiset sääntelyratkaisut täysin riippumattomasti, mutta verkkoon pääsyä koskevien menetelmien määrittelyssä sitä sitovat parlamentaarisen lainsäätäjän periaatepäätökset, jotka konkretisoituvat hallituksen antamissa asetuksissa. Näin kansallisella sääntelyviranomaisella on Saksan liittotasavallan mukaan laajaa harkintavaltaa, mutta sen toimivallan käyttö on ennalta määriteltyä (vorstrukturiert) tavalla, joka varmistaa Saksan valtiosääntöoikeudessa edellytetyn demokraattisen legitimaatioketjun katkeamattomuuden. Sen mukaan sellaisten energiapoliittisten periaatepäätösten kuin uusiutuvia energianlähteitä kohti tehtävän energiakäänteen edellyttämien periaatepäätösten tekeminen ei ole kansallisen sääntelyviranomaisen vaan lainsäätäjän tehtävä.

92.      Saksan liittotasavalta katsoo, ettei EnWG:llä anneta liittohallitukselle sääntelyvaltuuksia, vaan sillä valtuutetaan liittohallitus lainsäädäntövaltaa siirtämällä käyttämään liittoneuvoston (Bundesrat) suostumuksella normatiivis-sääntelyllistä valtaa Saksan liittotasavallan perustuslain (Grundgesetz) 80 §:n 1 momentin mukaisesti. Liittohallituksen antamat asetukset eivät Saksan liittotasavallan mukaan koske verkkoon pääsyn yksilöllisiä edellytyksiä vaan sellaisten menetelmien abstraktia ja yleistä määrittelyä, joita kansallinen sääntelyviranomainen täsmentää ja soveltaa kussakin yksittäistapauksessa. Saksan valtiosääntöoikeuden mukaan tällaisissa asetuksissa ei ole kyse yleisistä poliittisista suuntaviivoista vaan aineellisista säädöksistä.

93.      EnWG:hen sisältyvä lainsäädäntö on Saksan liittotasavallan mukaan kansallisten sääntelyviranomaisten tehtäviä koskevien sähkö- ja kaasudirektiivien säännösten mukainen. Saksan liittotasavalta, jota Ruotsin kuningaskunta tältä osin tukee, katsoo nimittäin, etteivät kyseiset direktiivit millään tavalla sulje pois sitä, että kansallinen lainsäätäjä antaa sääntelyä koskevista menetelmistä sellaisia direktiiveissä annettuja yleisiä säännöksiä yksityiskohtaisempia ja täsmällisempiä säännöksiä, joiden perusteella kansallinen sääntelyviranomainen on velvollinen toimimaan. Sen mukaan olisi unionin tuomioistuimen tunnustaman jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen vastaista, jos direktiivien säännöksissä ei jätettäisi jäsenvaltioille lainkaan harkintavaltaa kansallisten sääntelyviranomaisten toimivaltuuksia koskevien normien kansallisen täytäntöönpanon suhteen.

94.      Direktiiveillä jäsenvaltioille annetaan sen mukaan mahdollisuus omaksua erilaisia sääntelyjärjestelmiä, joista kaikilla voidaan panna direktiivit riittävällä tavalla täytäntöön. Normatiivisen sääntelyn tapauksessa lainsäätäjä ja asetusten antaja määrittävät laskentamenetelmät yleisesti ja abstraktisti, kun taas kansallisella sääntelyviranomaisella on toimivalta täydentää näitä menetelmiä ja osittain muokata niitä. Tällaisessa tapauksessa kansallinen sääntelyviranomainen sitä paitsi antaa täsmällisen sääntelyratkaisun kyseisten laskentamenetelmien perusteella. Komission ehdottama tulkinta sen sijaan merkitsisi sitä, että kansallinen sääntelyviranomaisella olisi toimivalta sekä tariffien määrittämisen että menetelmien osalta, mikä olisi ristiriidassa sähkö- ja kaasudirektiivien sanamuodon, tarkoituksen ja syntyhistorian kanssa.

95.      Saksan liittotasavallan mukaan tuomio komissio v. Belgia ei ole asiassa merkityksellinen, koska nyt tarkasteltavassa tapauksessa EnWG:n 24 §:n perusteella annetut asetukset ovat aineellisia lakeja eivätkä ohjeita, joita hallitus olisi antanut kansalliseen sääntelyviranomaiseen nähden hierarkkisesti ylemmän täytäntöönpanoviranomaisen ominaisuudessa. Se katsoo myös, ettei kansallisen sääntelyviranomaisen harkintavallan ennalta määrittely (Vorstrukturierung) loukkaa kyseisen viranomaisen riippumattomuutta, joka perustuu siihen, ettei se ole velvollinen noudattamaan hallituksen tai muiden viranomaisten ohjeita; tämän asiaintilan Saksan oikeus takaa.

96.      Normatiivisen sääntelyn periaate on sitä paitsi Saksan liittotasavallan mukaan tunnustettu myös unionin oikeudessa, mistä on osoituksena se, että komissio itsekin voi antaa verkkosääntöjä, jotka eivät ole pelkkiä yleisiä poliittisia suuntaviivoja vaan yksityiskohtaisia menetelmiä koskevia määräyksiä. Unionin oikeus, etenkään direktiivit, eivät sisällä riittävän täsmällisiä aineellisia määräyksiä verkkoon pääsyä ja tariffien määrittämistä koskevien menetelmien määrittämisestä. Asetusten N:o 714/2009 ja N:o 715/2009 säännöksiä ei Saksan liittotasavallan mukaan voida soveltaa sähkön ja kaasun kauppaan yksittäisen jäsenvaltion sisällä eikä jakeluverkkojen tasolla. Tässä tilanteessa jäsenvaltiot ovat sen mukaan velvollisia varmistamaan direktiivien asianmukaisen täytäntöönpanon laatimalla omat kriteerinsä kansallisten sääntelyviranomaisten sääntelyvallan määrittämiseksi.

97.      Saksan liittotasavalta toteaa vielä, että unionin tuomioistuimen 13.6.1958 antamasta tuomiosta Meroni v. korkea viranomainen (9/56, EU:C:1958:7, jäljempänä tuomio Meroni) johdettuja ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä sittemmin vahvistettuja periaatteita sovelletaan myös silloin, kun unionin lainsäätäjä antaa tiettyjä toimivaltuuksia riippumattomille kansallisille sääntelyviranomaisille. Näiden periaatteiden mukaan toimivaltaa voidaan siirtää asianomaisille viranomaisille vain siinä tapauksessa, että lainsäätäjä on ensin antanut riittävän täsmälliset ohjeet kyseisten viranomaisten tehtävistä ja toimivaltuuksista. Unionin lainsäädäntöön ei Saksan liittotasavallan mukaan sisälly tällaisia ohjeita, joten jäsenvaltioiden on itse annettava ne. Sen mukaan sama velvollisuus voidaan johtaa demokratiaperiaatteesta ja oikeusvaltioperiaatteesta, jotka ovat osa Saksan liittotasavallan olennaisia poliittisia ja valtiosäännön rakenteita, joita unionin on SEU 4 artiklan 2 kohdan nojalla kunnioitettava.

2.     Arviointi

98.      Heti aluksi on hylättävä Saksan liittotasavallan esittämä väite, jonka mukaan kansallisen sääntelyviranomaisen riippumattomuuden loukkaamista koskevat komission väitteet muodostavat uuden kanneperusteen, jota ei siten voida ottaa tutkittavaksi.

99.      Tältä osin totean, että neljännellä kanneperusteellaan komissio esittää, että Saksan liittotasavalta on pannut virheellisesti täytäntöön useita sähkö- ja kaasudirektiivien säännöksiä, koska nyt tarkasteltavassa kansallisessa lainsäädännössä ei noudateta niitä yksinomaisia toimivaltuuksia, jotka kansalliselle sääntelyviranomaiselle direktiiveissä annetaan. Komission mukaan kansallisessa lainsäädännössä hallitukselle annetaan eräitä toimivaltuuksia, jotka on direktiiveissä uskottu kansallisille sääntelyviranomaisille; lisäksi siinä säädetään yksityiskohtaisesti kansallisen sääntelyviranomaisen toimivallan käytöstä, mikä supistaa huomattavasti kansallisen sääntelyviranomaisen harkintavaltaa sille uskottujen toimivaltuuksien alalla.

100. On todettava, että sekä se, että jollekin muulle toimijalle kuin kansalliselle sääntelyviranomaiselle annetaan valtuudet puuttua kyseiselle viranomaiselle uskottuihin asioihin, että se, että kansallinen sääntelyviranomainen velvoitetaan noudattamaan muiden toimijoiden antamia säännöksiä, joissa säädetään yksityiskohtaisesti kyseisen viranomaisen toimivaltuuksien käytöstä sille uskottujen toimivaltuuksien alalla, ovat toimia, jotka vaikuttavat kansallisen sääntelyviranomaisen mahdollisuuksiin tehdä kyseisillä aloilla ratkaisuja itsenäisesti, täysin vapaasti ja ilman ulkopuolista vaikuttamista. Tästä seuraa, että neljännen kanneperusteen taustalla on kysymyksiä, jotka koskevat kansallisille sääntelyviranomaisille direktiiveillä taatun riippumattomuuden loukkaamista, ja ettei komission tästä asiasta esittämiä väitteitä siten voida pitää uutena kanneperusteena, joka poikkeaisi alun perin esitetystä moitteesta ja jota ei siksi voitaisi ottaa tutkittavaksi.

101. Asiakysymyksen osalta katson, että komission neljännen kanneperusteen tutkimiseksi on tarkasteltava sähkö- ja kaasudirektiivien merkityksellisiä säännöksiä ottaen huomioon paitsi näiden säännösten sanamuoto myös asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa nämä säännökset ovat.(32)

102. Tästä on ensinnäkin todettava, että direktiiveissä säännökset, jotka koskevat kansallisten sääntelyviranomaisten nimeämistä, tavoitteita, tehtäviä ja toimivaltuuksia, ovat sähköalan osalta direktiivin 2009/72 IX luvussa (35–40 artikla) ja maakaasualan osalta direktiivin 2009/73 VIII luvussa (39–44 artikla).

103. Unionin tuomioistuin on jo todennut näistä säännöksistä, että direktiivin 2009/72 35 artiklan 4 kohdassa, jonka sanamuoto on sama kuin direktiivin 2009/73 39 artiklan 4 kohdan sanamuoto, jäsenvaltiot velvoitetaan takaamaan kansallisen sääntelyviranomaisen riippumattomuus ja varmistamaan, että se käyttää toimivaltuuksiaan puolueettomasti ja avoimesti.(33) Samassa säännöksessä todetaan myös, että tätä varten jäsenvaltioiden on varmistettava, että sääntelyviranomainen on mainituissa direktiiveissä ja niihin liittyvässä lainsäädännössä sille annettuja viranomaistehtäviä suorittaessaan oikeudellisesti erillinen ja ”toiminnallisesti riippumaton kaikista muista julkisista ja yksityisistä elimistä” ja että sen henkilöstö ja johtohenkilöt ”toimivat markkinoiden eduista riippumatta” eivätkä ”viranomaistehtäviä suorittaessaan pyydä eivätkä ota suoria ohjeita miltään hallitukselta tai muulta julkiselta tai yksityiseltä elimeltä”. Saman artiklan 5 kohdassa, joka vastaa direktiivin 2009/73 39 artiklan 5 kohtaa, lisätään, että sääntelyviranomaisen riippumattomuuden suojelemiseksi jäsenvaltioiden on muun muassa varmistettava, että sääntelyviranomainen ”voi tehdä itsenäisiä päätöksiä poliittisista elimistä riippumatta”.(34)

104. Riippumattomuuden käsitettä ei määritellä direktiivissä 2009/72 eikä direktiivissä 2009/73. Unionin tuomioistuin on kuitenkin todennut, viitaten nimenomaan energia-alan kansallisiin sääntelyviranomaisiin, että julkisten elinten osalta tällä käsitteellä kuvataan tavanomaisesti asemaa, joka antaa kyseiselle elimelle mahdollisuuden toimia vapaasti suhteessa elimiin, joista sen on oltava riippumaton, ja vapaana kaikesta ohjaamisesta ja painostuksesta.(35) Energia-alalla direktiiveissä taattu päätöksenteon riippumattomuus merkitsee tarkemmin sanoen sitä, että direktiivin 2009/72 37 artiklassa ja direktiivin 2009/73 41 artiklassa säädettyjen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa puitteissa kansallinen sääntelyviranomainen tekee päätöksensä itsenäisesti ja pelkästään yleisen edun perusteella varmistaakseen kyseisillä direktiiveillä tavoiteltujen päämäärien noudattamisen ilman, että sen olisi noudatettava muilta julkisilta tai yksityisiltä elimiltä saamiaan ohjeita.(36)

105. Unionin tuomioistuin on lisäksi jo nimenomaisesti tarkentanut, että direktiiveissä säädetyt ohjeet, jotka mainitaan edellä 103 kohdassa, merkitsevät sitä, että kansallisen sääntelyviranomaisen on hoidettava sääntelytehtäväänsä ilman mitään ulkopuolista vaikuttamista.(37) Huomautan myös, että direktiiveissä toistuvasti esiintyvä tarkennus, joka koskee tarvetta taata kansallisen sääntelyviranomaisen toiminnallinen riippumattomuus, ei jätä sijaa epäilyille siitä, että kyseinen riippumattomuus on taattava paitsi suhteessa yksityisiin elimiin ja kaupallisiin intresseihin myös suhteessa mihin tahansa julkiseen elimeen, ei siis pelkästään toimeenpanovaltaa käyttävään hallitukseen. Direktiivissä käytetyt ilmaukset ovat yksiselitteisiä siltä osin kuin niissä vahvistetaan yhtäältä, että toiminnallinen riippumattomuus on taattava suhteessa kaikkiin poliittisiin elimiin – ei siis ainoastaan hallitukseen vaan myös parlamenttiin –, ja toisaalta, että takaamisen on oltava täydellistä eikä se saa rajoittua tiettyihin muodon tai sisällön puolesta yksilöityihin toimiin. Vaatimus, joka koskee kansallisen sääntelyviranomaisen riippumattomuutta kaikista poliittisista eduista, käy sitä paitsi nimenomaisesti ilmi myös direktiivin 2009/72 johdanto-osan 34 perustelukappaleesta ja direktiivin 2009/73 johdanto-osan 30 perustelukappaleesta.

106. Tästä voidaan päätellä, että kansallisen sääntelyviranomaisen riippumattomuutta, joka sille direktiiveissä taataan direktiivin 2009/72 37 artiklassa ja direktiivin 2009/73 41 artiklassa annettujen tehtävien ja toimivaltuuksien osalta, ei voida rajoittaa edes parlamentin antamalla lailla taikka toimilla, jotka ovat – Saksan hallituksen istunnossa mainitsemaa luokitusta käyttääksemme – kansalliselle valtiosääntöoikeudelle ominaisen luokituksen mukaisia ”aineellisia lakeja”, kuten hallituksen antamia asetuksia.

107. Sähkö- ja kaasudirektiivin tulkinta, jossa kansallisille sääntelyviranomaisille taataan laaja toiminnallinen riippumattomuus, on sitä paitsi yhdenmukainen direktiivin tavoitteiden kanssa. Tältä osin teleologinen tulkinta vahvistaa sanamuodon mukaisen tulkinnan.

108. Tältä osin unionin tuomioistuin on jo todennut, että direktiivillä 2009/72 pyritään lähinnä luomaan avoimet ja kilpailukykyiset sähkön sisämarkkinat, jotka antavat kaikille kuluttajille mahdollisuuden valita vapaasti toimittajansa ja kaikille toimittajille mahdollisuuden toimittaa vapaasti hyödykkeitä asiakkailleen, luomaan tasapuoliset kilpailuedellytykset näillä markkinoilla, varmistamaan toimitusvarmuus ja torjumaan ilmastonmuutosta.(38) Direktiivin 2009/73 tavoitteen unionin tuomioistuin on määritellyt hyvin samankaltaiseksi.(39)

109. Tässä yhteydessä on syytä lisätä, että kuten useista sähkö- ja kaasudirektiivien johdanto-osan perustelukappaleista käy ilmi,(40) direktiivien keskeiseksi tavoitteeksi asetettiin sähkön ja maakaasun sisämarkkinoiden valmiiksi saattaminen ja tasapuolisten toimintaedellytysten luominen kaikille unioniin sijoittautuneille sähköalan yrityksille siksi, että aikaisempi lainsäädäntö ei ollut tarjonnut riittäviä puitteita moitteettomasti toimivien sisämarkkinoiden saavuttamiseksi; tavoitteena on samanaikaisesti suojata kuluttajia, edistää investointeja ja taata toimitusvarmuus. Uusien direktiivien säätämisellä pyrittiin muun muassa nimenomaisesti välttämään se jatkuva riski, että verkkojen ja tuotanto- ja toimitustoimintojen välisen tehokkaan eriyttämisen puuttuessa – eriyttämisen, jota aikaisemmilla direktiiveillä(41) ei ollut onnistuttu takaamaan – syntyisi syrjintää paitsi verkon käytön suhteen myös sen suhteen, millaisia kannustimia vertikaalisesti integroituneilla yrityksillä olisi investoida asianmukaisesti omiin verkkoihinsa. Tästä syystä direktiivien tavoitteeksi asetettiin säätää normeja, joilla tuotanto- ja toimitustoiminnot eriytettäisiin tehokkaasti verkkotoiminnoista.(42)

110. Tässä tilanteessa, kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, juuri näiden tavoitteiden saavuttamiseksi direktiiveissä annetaan kansalliselle sääntelyviranomaiselle sähkömarkkinoiden sääntelyyn ja valvontaan liittyviä laajoja valtaoikeuksia.(43)

111. Sähkö- ja kaasudirektiiveillä luodussa sääntelykehyksessä kansallisten sääntelyviranomaisten tehtäväksi on annettu taata koko järjestelmän moitteeton toiminta. Kuten direktiivin 2009/72 johdanto-osan 36 perustelukappaleesta ja direktiivin 2009/73 johdanto-osan 32 perustelukappaleesta nimenomaisesti käy ilmi ja kuten ensin mainitun direktiivin 37 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja viimeksi mainitun 41 artiklan 1 kohdan a alakohdassa mainitaan, näiden viranomaisten on voitava asettaa tai hyväksyä tariffit tai niiden laskentamenetelmät siirtoverkonhaltijan tai jakeluverkonhaltijan ehdotuksen pohjalta tai näiden verkonhaltijoiden ja verkon käyttäjien yhteisesti sopiman ehdotuksen pohjalta. Näitä tehtäviä hoitaessaan kansallisten sääntelyviranomaisten on varmistettava, että siirto- ja jakelutariffit ovat syrjimättömiä ja vastaavat kustannuksia; niiden tulisi myös ottaa huomioon hajautetun sähköntuotannon ja kysynnänhallintatoimien ansiosta pitkällä aikavälillä vältetyt verkon rajakustannukset.

112. Edellä mainittujen tavoitteiden toteuttaminen edellyttää, että kansallisen sääntelyviranomaisen riippumattomuus taataan mahdollisimman tarkasti ja sellaisessa huomattavassa laajuudessa, joka käy ilmi edellä 102 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa mainittujen säännösten sanamuodosta. Täyden riippumattomuuden talouden toimijoista ja julkisista elimistä, riippumatta siitä, ovatko ne hallinnollisia vai poliittisia elimiä, ja viimeksi mainitussa tapauksessa siitä, ovatko ne toimeenpanovallan vai lainsäädäntövallan käyttäjiä, tarkoituksena on nimittäin taata se, että tehdyt päätökset ovat todella puolueettomia ja syrjimättömiä, sulkemalla jo lähtökohtaisesti pois mahdollisuus, että hallitukseen, enemmistöön tai joka tapauksessa poliittiseen valtaan kytkeytyvät yritykset ja taloudelliset edut saisivat millä tahansa tavalla etuoikeutettua kohtelua.(44) Kuten komissio on aivan oikein huomauttanut, tällä tavoin saadaan poistettua riski, että kotimaisia yrityksiä tai poliittiseen valtaan kytkeytyviä yrityksiä suosittaisiin; tämän riskin toteutuminen uhkaisi eri energialähteitä hyödyntävien uusien sähköntoimittajien sekä uusien sähköntuottajien rajat ylittävälle pääsylle avoimien energian sisämarkkinoiden toteutumista. Kyseinen riski on erityisen merkittävä, kun otetaan huomioon, että monissa maissa vertikaalisesti integroitunut yritys on edelleen entinen julkinen monopoliyhtiö, jolla on esimerkiksi osakeomistusten kautta yhteyksiä hallitukseen.(45)

113. Kuten direktiivin 2009/72 johdanto-osan 33 perustelukappaleessa ja direktiivin 2009/73 johdanto-osan 29 perustelukappaleessa sitä paitsi nimenomaisesti todetaan, juuri tästä syystä kyseisillä direktiiveillä on nimenomaisesti pyritty lujittamaan kansallisen sääntelyviranomaisen riippumattomuutta; kuten ensin mainitun direktiivin johdanto-osan 34 perustelukappaleesta ja viimeksi mainitun direktiivin johdanto-osan 30 perustelukappaleesta ilmenee, tästä syystä niissä myös säädetään säännöksiä, joiden nojalla energia-alan sääntelyviranomaiset voivat tehdä päätöksiä kaikista sähkön sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta merkityksellisistä sääntelykysymyksistä ja olla täysin riippumattomia kaikista muista julkisista tai yksityisistä eduista.(46)

114. Näin muodostettua yleiskuvaa kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuudesta täsmennetään sähkö- ja kaasudirektiivien säännöksillä, joissa määritellään ja eritellään niiden tavoitteet, tehtävät ja toimivaltuudet. Tältä osin systemaattinen tulkinta siis vahvistaa sanamuodon mukaisen ja teleologisen tulkinnan. Direktiivin 2009/72 37 artiklassa ja direktiivin 2009/73 41 artiklassa näet määritetään tarkasti kansallisten sääntelyviranomaisten toimivaltuudet. Muita toimivaltuuksia kuin direktiiveissä määritellyt kansallisilla sääntelyviranomaisilla ei ole.

115. Nämä toimivaltuudet ovat lisäksi osa oikeudellista rakennelmaa, joka rajoittaa eri tasoilla niiden käytön tavoitteita ja kriteereitä. Kansalliset sääntelyviranomaiset ovat nimittäin niille uskottuja toimivaltuuksia käyttäessään velvollisia toimimaan direktiivin 2009/72 36 artiklassa ja direktiivin 2009/73 40 artiklassa mainittujen tavoitteiden mukaisesti. Kyse on määritetyistä tavoitteista, jotka rajoittavat kansallisille sääntelyviranomaisille uskotun päätöksenteon alaa asettamalla kriteereitä, joita on noudatettava ennalta määritettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi.(47)

116. Tietyissä tapauksissa näitä kriteereitä täsmennetään tiettyjen toimivaltuuksien osalta edelleen direktiivin 2009/72 37 artiklassa ja direktiivin 2009/73 41 artiklassa. Esimerkiksi siirto- ja jakelutariffien tai niiden laskentamenetelmien osalta mainittujen säännösten 1 kohdassa todetaan, että ne on määritettävä avointen kriteerien mukaisesti, ja niiden 6 kohdan a alakohdassa todetaan, että tariffien tai menetelmien sekä kansallisiin verkkoihin liittämistä ja pääsyä koskevien ehtojen on mahdollistettava tarvittavien investointien tekeminen verkkoihin niin, että kyseisillä investoinneilla voidaan varmistaa verkkojen toimivuus.(48) Samojen säännösten 10 kohdan mukaan näiden ehtojen, tariffien ja menetelmien on oltava oikeasuhteisia ja niitä on sovellettava syrjimättömällä tavalla. Tasapainottamispalvelujen tarjoamisesta direktiivin 2009/72 37 artiklan ja direktiivin 2009/73 41 artiklan 6 kohdan b alakohdassa sen sijaan säädetään, että kyseiset palvelut on suoritettava mahdollisimman taloudellisesti ja niiden on tarjottava verkon käyttäjille asianmukaisia kannustimia sähkön syötön ja oton tasapainottamiseksi; lisäksi ne on tarjottava oikeudenmukaisesti ja syrjimättömästi ja niiden on perustuttava puolueettomiin kriteereihin. Edellä mainittujen säännösten 8 kohdassa säädetään lisäksi, että sääntelyviranomaisten on tariffeja tai menetelmiä sekä tasapainottamispalveluja vahvistaessaan tai hyväksyessään varmistettava, että siirto- ja jakeluverkonhaltijoille annetaan sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä asianmukaisia kannustimia parantaa tehokkuutta, edistää markkinoiden yhdentymistä ja toimitusvarmuutta sekä tukea asiaan liittyviä tutkimustoimia.(49)

117. Direktiiveissä säädetään myös useita menettelyllisiä takeita, joita kansallisten sääntelyviranomaisten tulee noudattaa tehtäviään hoitaessaan: näitä ovat muun muassa velvollisuus julkaista päätöksensä, velvollisuus käsitellä kaupallisesti arkaluonteiset asiat luottamuksellisina ja velvollisuus perustella päätöksensä joka suhteessa.(50)

118. Muita tarkennuksia direktiiveissä mainittuihin kriteereihin, joita kansallisten sääntelyviranomaisten on noudatettava, kun ne käyttävät niille annettuja toimivaltuuksia, on säädetty muissa säädöksissä, kuten asetuksissa N:o 714/2009 ja N:o 715/2009. Esimerkiksi asetuksen N:o 714/2009 14 artiklassa ja asetuksen N:o 715/2009 13 artiklassa(51) säädetään erityisistä kriteereistä, joita on noudatettava verkkoon pääsystä perittäviä maksuja, tariffeja tai niiden laskentamenetelmiä määritettäessä,(52) ja asetuksen N:o 715/2009 21 artiklassa annetaan tasehallintasääntöjä koskevia säännöksiä.

119. Näitä säännöksiä on edelleen täydennetty ja täsmennetty useissa komission asetuksilla annetuissa verkkosäännöissä, joihin sisältyy yksityiskohtaisia säännöksiä muun muassa kaasun yhdenmukaistetuista siirtotariffirakenteista,(53) kulutuslaitosten, jakeluverkkoliityntöjen ja jakeluverkkojen verkkoliitäntävaatimuksista,(54) sähköntuotantomoduulin Euroopan tason verkkoliitäntävaatimuksista(55) ja suurjännitteisten järjestelmien verkkoliitäntävaatimuksista.(56) Kun sääntelykehys on näin yksityiskohtainen, Saksan liittotasavalta ei mielestäni voi väittää, että voidakseen panna direktiivit 2009/72 ja 2009/73 asianmukaisesti täytäntöön jäsenvaltioiden on ollut pakko laatia omia tariffien laskentakriteerejään. Komissio on sitä paitsi aivan oikein todennut, että oikeudenmukaisen tariffijärjestelmän määrittäminen on yksi kansallisten sääntelyviranomaisten klassisista perustehtävistä, niin että niillä on (ja täytyy olla) asiantuntevat hallintoyksiköt, jotka kykenevät suorittamaan tämän tehtävän.

120. Siitä, miten kansallisten sääntelyviranomaisten toimivaltuudet on määritelty ja jäsennelty, voidaan tehdä kaksi merkittävää johtopäätöstä. Ensinnäkin se, että unionin lainsäädännössä määritellään täsmällisesti toimivaltuudet, tavoitteet ja toimivaltuuksien käytön kriteerit, ei tunnu jättävän tilaa kansallisille toimenpiteille, jotka asettuvat direktiivin ja kansallisen sääntelyviranomaisen sille direktiiveillä yksinomaisesti uskottujen tehtävien hoitamiseksi käyttämien toimivaltuuksien väliin. Toiminnallisen riippumattomuuden ja toimivaltuuksien sääntelyn laajat määritelmät vaikuttavat tukevan tätä johtopäätöstä. Näin ollen voidaan väittää, että sähkö- ja kaasudirektiiveissä säädetään kansallisille sääntelyviranomaisille ”varatuista” toimivaltuuksista edellä jo mainituissa direktiivin 2009/72 37 artiklassa ja direktiivin 2009/73 41 artiklassa lueteltujen tehtävien hoitamista varten. Tästä seuraa, että vaikka kansallinen lainsäätäjä ennalta määrittäisi kyseisen viranomaisen toimintaa (Vorstrukturierung), tämä ei voi vaikuttaa kyseiselle viranomaiselle direktiiveillä säädettyjen keskeisten toimivaltuuksien käyttöön. Toiseksi kansallisten sääntelyviranomaisten on rajoituttava toimimaan unionin lainsäädännössä rajatulla alueella ilman, että ne voivat lisätä siihen uusia intressejä tai kriteerejä, joita unionin lainsäätäjä ei ole etukäteen yksilöinyt. Kansallisten sääntelyviranomaisen on pantava teknisesti täytäntöön unionin johdetussa oikeudessa säädetyt asiat.

121. Se, että sähkö- ja kaasudirektiiveissä jäsenvaltioille jätetään valta antaa ”yleisiä poliittisia suuntaviivoja”, ei ole esteenä näille johtopäätöksille.(57)

122. Tästä on syytä esittää kaksi huomiota. Ensinnäkin se, että koska direktiiveissä nimenomaisesti sallitaan vain luonteeltaan yleiset suuntaviivat, on selvää, etteivät niiden kanssa sovi yhteen nimenomaiset ohjeet tai säännökset, joissa annetaan yksityiskohtaisia ohjeita. Toiseksi, kuten unionin tuomioistuin on jo todennut,(58) kyseisten direktiivien merkityksellisistä säännöksistä käy nimenomaisesti ilmi, että asianomaisen jäsenvaltion hallituksen vahvistamat yleiset poliittiset suuntaviivat eivät voi koskea direktiivin 2009/72 37 artiklassa ja direktiivin 2009/73 41 artiklassa tarkoitettuja sääntelytehtäviä tai sääntelyvaltuuksia, joihin kuuluvat eri tariffien ja hintojen vahvistamiseen, hyväksymiseen ja valvontaan liittyvät tehtävät ja toimivaltuudet, erityisesti kyseisten artiklojen 1 kohdan a alakohdassa mainitut tehtävät, joita ovat sähkön siirto- tai jakelutariffien taikka niiden laskentamenetelmien vahvistaminen tai hyväksyminen avointen kriteerien mukaisesti. Tästä voidaan päätellä, että vaikka jäsenvaltiolla ja siten sen parlamentilla ja hallituksella on edelleen toimivaltaa energiapolitiikan alalla, kuten SEUT 194 artiklassa vahvistetaan, yleiset poliittiset suuntaviivat koskevat tästä huolimatta muita aloja kuin niitä, joiden sääntely on varattu kansallisille sääntelyviranomaisille. Tässä yhteydessä on sitä paitsi syytä todeta, että Saksan hallitus on joka tapauksessa selventänyt, että säännökset, jotka komissio on tämän kanneperusteen yhteydessä kyseenalaistanut, eivät ole direktiivissä tarkoitettuja yleisiä poliittisia suuntaviivoja.

123. Edellä esitetty tulkinta, joka perustuu direktiivien asianomaisten säännösten sanamuodon mukaiseen, teleologiseen ja systemaattiseen tarkasteluun, on sitä paitsi yhdenmukainen sen näkemyksen kanssa, jonka unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään omaksunut.

124. Tuomiossa komissio v. Belgia unionin tuomioistuin nimittäin selvensi nimenomaisesti sähköalaan liittyvässä asiassa, että se, että jäsenvaltio antoi muulle viranomaiselle kuin kansalliselle sääntelyviranomaiselle toimivallan määrittää siirto- tai jakelutariffien laskennan kannalta ratkaisevia seikkoja, kuten poistojen tai voittomarginaalien määrittelyyn liittyviä seikkoja, merkitsi direktiivissä 2003/54 säädettyjen, kansalliselle sääntelyviranomaiselle toimivaltuuksia antavien säännösten noudattamatta jättämistä. Unionin tuomioistuin totesi, että tällaisten toimivaltuuksien antaminen toimeenpanovallan käyttäjälle supisti tuomiossa tarkastellulla direktiivillä annettujen toimivaltuuksien alaa, koska kansallista sääntelyviranomaista sitoivat tariffien määrittämisessä toisen viranomaisen vahvistamat nimenomaiset säännöt, jotka koskivat kyseisten seikkojen määrittämistä.(59) Unionin tuomioistuin on vahvistanut tämän näkemyksensä vastikään antamassaan tuomiossa, jossa asianosaisena oli jälleen Belgian kuningaskunta ja joka koski erityisesti direktiivin 2009/72 37 artiklan 6 kohdan a alakohtaa ja direktiivin 2009/73 41 artiklan 6 kohdan a alakohtaa.(60) Toisin kuin Saksan liittotasavalta väittää, tämä oikeuskäytäntö on merkityksellistä myös tapauksessa, jossa tarkasteltavaksi otetulla lainsäädännöllä säädetään kansalliselle sääntelyviranomaiselle varattuihin toimivallan aloihin kuuluvista toimenpiteistä, jotka toteutetaan aineellisilla laeilla eikä ainoastaan ohjeilla, joita hallitus on antanut kansalliseen sääntelyviranomaiseen nähden hierarkkisesti ylemmän täytäntöönpanoviranomaisen ominaisuudessa. Kuten edellä olevista kohdista käy ilmi, direktiiveissä yksinomaisesti kansalliselle sääntelyviranomaiselle annetut toimivaltuudet ja sääntelyviranomaisen riippumattomuus on voitava taata suhteessa kaikkiin poliittisiin elimiin, ei siis pelkästään hallitukseen vaan myös kansalliseen lainsäätäjään, joka voi ja jonka täytyykin määrittää nämä toimivaltuudet säädöksillä mutta joka ei kuitenkaan voi ottaa niistä osaa pois kansalliselta sääntelyviranomaiselta antaakseen ne sitten muille julkisille elimille.

125. Unionin tuomioistuin on sitä paitsi tulkinnut riippumattomuuden käsitettä mahdollisimman laajasti muillakin unionin oikeuden aloilla, joilla on ollut tarpeen perustaa sellaisia riippumattomia viranomaisia, joiden tehtävänä on toteuttaa kilpailulliset markkinat, joilla kuitenkin samanaikaisesti suojataan muitakin, unionin lainsäätäjän nimenomaisesti ilmaisemia ja sääntelemiä tavoitteita, kuten tiettyjen perusoikeuksien ja kuluttajan oikeuksien suojaa.

126. Tästä näkökulmasta merkityksellinen on muun muassa 9.3.2010 annettu tuomio komissio v. Saksa (C‑518/07, EU:C:2010:125). Kyseisessä tapauksessa kiista koski ilmaisun ”täydellinen itsenäisyys” merkitystä. Kyseisellä ilmauksella viitattiin kansallisiin valvontaviranomaisiin, joiden tehtävänä oli valvoa henkilötietojen suojaa koskevien säännösten noudattamista.(61) Asiassa oli kyse kahdesta keskenään vastakkaisesta valvontaviranomaisten riippumattomuutta koskevasta näkemyksestä: toisessa oli kyseessä lavea tulkinta, jonka mukaan riippumattomuuden vaatimusta on tulkittava siten, että valvontaviranomaiseen ei saa kohdistua minkäänlaista vaikuttamista, toisessa puolestaan Saksan liittotasavallan puoltama suppeampi tulkinta, jossa riippumattomuus rajoitettiin koskemaan viranomaisen valvonnan kohteena olevia muita kuin julkista sektoria, kuitenkin niin, että hallinnon sisäinen viranomaisten valvontamekanismi hyväksyttiin. Unionin tuomioistuin tarkasteli riippumattomuutta kyseisen direktiivin tavoitteiden valossa ja päätyi ensimmäisen tulkinnan kannalle. Se totesi, että ”valvontaviranomaisten, jotka ovat toimivaltaisia valvomaan henkilötietojen käsittelyä muulla kuin julkisella sektorilla, on oltava itsenäisiä siten, että ne voivat suorittaa tehtävänsä vapaina ulkoisesta vaikuttamisesta. Tämä itsenäisyys sulkee pois paitsi kaiken vaikuttamisen valvonnan kohteena olevien elinten taholta myös kaikki sellaiset määräykset ja kaiken muun ulkoisen vaikuttamisen, olipa se sitten suoraa tai välillistä, jotka saattaisivat asettaa kyseenalaiseksi sen, että nämä viranomaiset täyttävät tehtävänsä, joka on oikean tasapainon saavuttaminen yksityisyyden suojan ja henkilötietojen vapaan liikkuvuuden välillä”.(62)

127. Vastaavasti myös sähköisen viestinnän alalla unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on päädytty varmistamaan, että toimivaltuuksiaan käyttäville kansallisille sääntelyviranomaisille tätä varten taattua harkintavaltaa kunnioitetaan.(63)

128. Johtopäätökseni on, että sähkö- ja kaasualalla kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuutta koskevan lainsäädännön lavealle tulkinnalle on täysi systemaattinen tuki, minkä unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö vahvistaa. Unionin oikeuden järjestelmässä suositaan laajaa riippumattomuuden käsitettä, kun kyse on riippumattomille viranomaisille annetuista erityisistä toimivaltuuksista.

129. Muut Saksan liittotasavallan esittämät argumentit eivät sen sijaan aseta tätä johtopäätöstä kyseenalaiseksi.

130. Saksan liittotasavalta on ensinnäkin vedonnut jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteeseen. Tältä osin on muistutettava, että SEUT 288 artiklasta seuraa, että jäsenvaltioilla on pannessaan direktiiviä täytäntöön velvollisuus varmistaa direktiivin täysi vaikutus, mutta niillä on laaja harkintavalta valita tavat ja keinot direktiivin täytäntöönpanon varmistamiseksi. Tällainen vapaus ei näin ollen vaikuta mitenkään jokaista jäsenvaltiota, jolle direktiivi on osoitettu, koskevaan velvoitteeseen toteuttaa direktiivissä asetetun tavoitteen mukaisesti kaikki kyseisen direktiivin täyden vaikutuksen varmistamiseksi tarvittavat toimenpiteet.(64)

131. Tästä seuraa, että vaikka jäsenvaltioilla on – kuten unionin tuomioistuin on jo todennut – näissä olosuhteissa institutionaalinen itsemääräämisoikeus asianomaisissa direktiiveissä tarkoitettujen kansallisten sääntelyviranomaistensa organisoinnin ja rakenteen osalta, tätä itsemääräämisoikeutta voidaan käyttää ainoastaan noudattamalla täysimääräisesti kyseisissä direktiiveissä vahvistettuja tavoitteita ja velvollisuuksia,(65) mikä käsittää myös kyseisissä direktiiveissä sääntelyviranomaisille vahvistettujen toimivallan alojen täysimääräisen kunnioittamisen.

132. Katson toiseksi, että toisin kuin Saksan hallitus väittää, kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuutta ja toimivaltuuksia koskevien direktiivien säännösten edellä esitetty tulkinta on yhdenmukainen tuomioon Meroni perustuvan oikeuskäytännön kanssa; unionin tuomioistuin on sittemmin ulottanut siinä esitetyn lähestymistavan unionin virastoihin myöhemmässä tuomiossaan, joka koski arvopaperimarkkinaviranomaiselle annettuja toimintavaltuuksia.(66)

133. Kyseisestä oikeuskäytännöstä käy ilmi erityisesti, ettei unionin tuomioistuin pidä hyväksyttävänä sitä, että unionin virastolle siirrettäisiin ”laajaa harkintavaltaa”, johon sisältyy laaja harkinnanvapaus, joka saattaa käyttötarkoituksensa mukaisesti ilmetä tosiasiallisina poliittisina valintoina niin, että toimivallan saaneen viranomaisen valinnoilla korvataan siirtävän viranomaisen valinnat tavalla, joka merkitsee ”vastuun tosiasiallista siirtämistä”.(67) Näille virastoille voidaan sen sijaan siirtää selkeästi rajoitettua täytäntöönpanovaltaa, jonka käyttöä tämän johdosta valvotaan tarkasti objektiivisin kriteerein.(68)

134. Vaikka otaksuttaisiin, että tätä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa nyt tarkasteltavan kaltaiseen tapaukseen, jossa on kyse kansallisista viranomaisista, jotka eivät ole unionin perustamia vaan jäsenvaltioiden direktiivin mukaisesti nimeämiä, on kuitenkin huomautettava, että esitetty tulkinta on joka tapauksessa mainitun oikeuskäytännön mukainen. Yhtäältä kansalliselle sääntelyviranomaiselle osoitetuissa toimivaltuuksissa on nimittäin kyse tosiseikkoja koskeviin teknisiin ja erikoisalaa koskeviin arviointeihin perustuvasta toimeenpanosta, eikä niillä anneta mitään sellaista toimivaltaa, joka menisi pidemmälle kuin unionin oikeudessa vahvistetussa oikeudellisessa kehyksessä säädetään(69) tai joka edellyttäisi poliittisia valintoja;(70) toisaalta, kuten edellä 114–119 kohdassa on esitetty, näiden toimivaltuuksien alaa rajataan unionin säädöksiin sisältyvillä säännöillä, joissa myös säädetään kansallisten sääntelyviranomaisten toimintakenttää rajoittavista kriteereistä ja edellytyksistä.(71)

135. Kolmanneksi myöskään Saksan liittotasavallan esittämät, demokratiaperiaatetta koskevat argumentit eivät saata ehdotettua tulkintaa kyseenalaiseksi.

136. Unionin tuomioistuin on jo esittänyt useita demokratiaperiaatteen ja kansallisten sääntelyviranomaisten välistä vuorovaikutusta koskevia näkökantoja edellä mainitussa 9.3.2010 antamassaan tuomiossa komissio v. Saksa (C‑518/07, EU:C:2010:125). Kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuin on ensinnäkin muistuttanut, että demokratiaperiaate kuuluu unionin oikeusjärjestykseen ja se on nimenomaisesti vahvistettu SEU 6 artiklan 1 kohdassa yhdeksi Euroopan unionin perustaksi. Se on jäsenvaltioille yhteisenä periaatteena otettava huomioon johdetun oikeuden säännöksen tulkinnassa.(72)

137. Unionin tuomioistuin totesi, ettei kyseinen periaate estä sitä, että olemassa on klassisen hallintohierarkian ulkopuolisia viranomaisia, jotka ovat enemmän tai vähemmän riippumattomia hallituksesta. Tällaisten viranomaisten olemassaolo ja toimintaedellytykset kuuluvat jäsenvaltioissa lain tai joissakin jäsenvaltioissa jopa perustuslain säännösten alaan, ja kyseisten viranomaisten on noudatettava lakia toimivaltaisten tuomioistuinten valvonnassa. Tällaisilla riippumattomilla hallintoviranomaisilla, joita sitä paitsi on Saksan oikeusjärjestyksessä, on usein sääntelytehtäviä, tai ne suorittavat tehtäviä, jotka on varjeltava poliittiselta vaikutukselta, mutta ne ovat kuitenkin velvollisia noudattamaan lakia toimivaltaisten tuomioistuinten valvonnassa.(73)

138. Lisäksi unionin tuomioistuin huomautti, ettei unionin oikeudessa edellytetä, ”että näihin viranomaisiin ei kohdistuisi mitään parlamentaarista vaikutusta”, kun huomioon otetaan yhtäältä se, että parlamentti tai hallitus voi nimittää henkilöt kyseisen valvontaviranomaisten johtotehtäviin, ja toisaalta se, että lainsäätäjä voi velvoittaa valvontaviranomaiset tekemään selon toiminnastaan parlamentille.(74)

139. Edellä mainitut unionin tuomioistuimen esittämät huomiot soveltuvat myös sähkö- ja kaasualan kansallisiin sääntelyviranomaisiin ja muodostavat perustan niiden riippumattomuuden ja demokratiaperiaatteen yhteensopivuudelle. Yhtäältä direktiivin 2009/72 johdanto-osan 34 perustelukappaleesta ja direktiivin 2009/73 johdanto-osan 30 perustelukappaleesta käy nimenomaisesti ilmi, että direktiiveissä taattu kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuus ei estä parlamentaarista valvontaa jäsenvaltioiden perustuslakien mukaisesti. Tästä seuraa, että vaikka kansallisia sääntelyviranomaisia suojataan kaikelta poliittisten elinten ennakolliselta vaikutukselta, niitä ei kuitenkaan vapauteta velvollisuudesta tehdä parlamentille selkoa toiminnastaan. Demokratiaperiaatteeseen muodostettavan yhteyden vaatimus johtaa näin ollen eräänlaiseen kansallisten sääntelyviranomaisten selontekovelvoitteeseen (”accountability”), jota yksittäiset jäsenvaltiot voivat valvoa.

140. Toisaalta on tarpeen tehdä tärkeä täsmennys. Kuten on jo todettu, sähkö- ja kaasualan kansalliset sääntelyviranomaiset toimivat niille osoitettujen toimivaltuuksien puitteissa unionin oikeutta soveltaen, ilman että kansalliset poliittiset elimet puuttuvat niiden toimintaan edes muodollisten tai aineellisten lakien kautta. Unionin lainsäädäntö ottaa tässä sen paikan, joka kansallisessa hallintomallissa oli parlamenttilailla, ja kytkee sen siten demokratiaperiaatteeseen. Koska unionin säädökset syntyvät demokraattisessa päätöksentekomenettelyssä, johon osallistuvat sekä unionin kansalaisten valitsema Euroopan parlamentti että neuvosto, joka edustaa jäsenvaltioiden etuja demokraattisesti legitimoitujen hallitusten kautta, kansalliset sääntelyviranomaiset ovat tällä tavoin yhteydessä demokraattisen legitimaation kehään.

141. Kuten edellä 114–119 kohdassa sitä paitsi todettiin, direktiiveissä ei määritetä ja yksitellen luetella pelkästään kansallisten sääntelyviranomaisten toimivaltuuksia, vaan unionin johdetussa oikeudessa määritellään myös niiden käytön tavoitteet ja kriteerit. Kansalliset sääntelyviranomaiset toimeenpanevat johdetun oikeuden säännöksiä erittäin teknisen toimintansa kautta. Näin ollen niiltä, tuomioon Meroni perustuvan oikeuskäytännön mukaisesti, puuttuu poliittiselle vallalle ominainen laaja harkintavalta, eivätkä ne siten voi tehdä energiapoliittisia ratkaisuja, vaan tällaisia ratkaisuja koskeva toimivalta puolestaan jakaantuu unionin ja jäsenvaltioiden kesken. Kansalliset sääntelyviranomaiset eivät käytä minkäänlaista poliittista valtaa eivätkä korvaa demokraattisen legitimaation perusteella toimivia elimiä, joilla on poliittista valtaa. Kun kansallisten sääntelyviranomaisten toimintakenttä on tällä tavoin rajattu, esitetty tulkinta on täysin yhteensopiva demokratiaperiaatteen kanssa.

142. Kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuuden, niille annettujen toimivaltuuksien ja niiden toimintakentän määrittelevien säädösten välisten suhteiden muodostaman liikkumatilan perusteella on niin ikään syytä päätellä, että tulkinta on täysin yhteensopiva oikeusvaltion periaatteiden kanssa. Oikeusvaltio, joka on SEU 2 artiklassa vahvistettu unionin perustana oleva arvo ja jota on siksi seurattava myös unionin oikeutta tulkittaessa, edellyttää, että hallinnon toiminnan on perustuttava lakiin mielivallan estämiseksi, kansalaisten oikeuksien takaamiseksi ja hallinnon toiminnan saattamiseksi tuomioistuinvalvonnan alaiseksi. Jäsenvaltioiden valtiosääntöoikeus edellyttää, että hallinnon toiminta on – Saksan hallituksen käyttämän ilmauksen mukaisesti – laissa ennalta määritettyä. Laki on hallinnon toimivaltuuksien perusta, ei pelkästään siinä mielessä, että jokainen hallinnon toimivaltuus perustuu lakiin, vaan myös siinä mielessä, että lakiin sisältyy niin ikään toimivaltuuden käytön aineellinen sääntely, jolla rajataan hallinnon harkintavaltaa ja taataan kansalaiselle mahdollisuus hakea oikeussuojaa riippumattomassa tuomioistuimessa, jos hallinto ylittää laissa säädetyt rajansa. Saksan oikeusjärjestyksessä viitataan lakisidonnaisuuden vaatimukseen (Vorbehalt des Gesetzes, joka on johdettavissa Saksan perustuslain 20 §:n 2 ja 3 momentissa taattuihin demokratian ja oikeusvaltion periaatteisiin), ja tätä ilmaisua on käytetty muissakin perustuslaillisissa järjestelmissä; sen sijaan Italian valtiosääntöoikeudessa on tavallisemmin puhuttu ”aineellisesta laillisuudesta”, millä viitataan siihen, että hallinnon toiminnan on aina perustuttava olemassa olevaan lainsäädäntöön.

143. Hallinnon lakisidonnaisuudesta johtuvat vaatimukset, nimittäin harkintavallan käytön rajoittaminen ja mittapuun asettaminen hallinnon toiminnan arvioimiseksi, täyttyvät täysin myös sähkö- ja kaasualan kansallisten sääntelyviranomaisten osalta. Näitä vaatimuksia ei enää täytetä olemassa olevalla lain säännöksellä, vaan unionin säädöksiin sisältyvällä, ennalta säädetyllä lainsäädännöllä. Tämän lainsäädännön ansiosta unionin lainsäätäjän asettamat tavoitteet ja kriteerit ohjaavat kansallisille sääntelyviranomaisille osoitettujen toimivaltuuksien käyttöä, ja jos niitä loukataan – tai jos loukataan sellaisia kansallisia normeja, jotka sääntelevät kansallisten sääntelyviranomaisten toimintaa kyseisille viranomaisille unionin oikeudessa annettuja toimivaltuuksia kunnioittaen –, asianosaiset voivat saattaa asian riippumattoman tuomioistuimen ratkaistavaksi subjektiivisen asemansa suojaamiseksi.(75)

144. Kaiken edellä esitetyn huomioon ottaen nyt tarkasteltavassa asiassa on komission neljännen kanneperusteen osalta todettava, että on riidatonta, että EnWG:n 24 §:n 1 momentilla muulle elimelle kuin kansalliselle sääntelyviranomaiselle, nimittäin liittohallitukselle, annetaan toimivalta vahvistaa verkkoon pääsyn edellytykset, tasapainottamispalvelujen hankinta ja tarjoaminen mukaan luettuina, sekä näiden edellytysten määrittämiseen käytetyt menetelmät ja pääsytariffien määrittämismenetelmät. Lisäksi on riidatonta, että komission mainitsemilla asetuksilla,(76) jotka liittohallitus on antanut kyseisen EnWG:n säännöksen nojalla, on ollut tarkoitus antaa nimenomaisia ja yksityiskohtaisia määräyksiä seikoista, joilla on suuri merkitys määritettäessä siirto- ja jakelutariffeja,(77) kansallisiin verkkoihin pääsyn edellytyksiä ja tasapainottamispalvelujen tarjoamisen edellytyksiä.(78)

145. Näin ollen myös komission neljäs kanneperuste on mielestäni kaiken edellä esitetyn perusteella hyväksyttävä ja Saksan liittotasavallan on todettava laiminlyöneen direktiivin 2009/72 37 artiklan 1 kohdan a alakohdasta ja 6 kohdan a ja b alakohdasta sekä direktiivin 2009/73 41 artiklan 1 kohdan a alakohdasta ja 6 kohdan a ja b alakohdasta johtuvat velvoitteensa.

IV     Ratkaisuehdotus

146. Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin toteaa seuraavaa:

1)      Saksan liittotasavalta ei ole noudattanut sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/54/EY kumoamisesta 13.7.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/72/EY ja maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/55/EY kumoamisesta 13.7.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/73/EY mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole pannut asianmukaisesti täytäntöön

–        direktiivin 2009/72 2 artiklan 21 alakohtaa ja direktiivin 2009/73 2 artiklan 20 alakohtaa

–        direktiivin 2009/72 ja direktiivin 2009/73 19 artiklan 3 ja 8 kohtaa

–        direktiivin 2009/72 ja direktiivin 2009/73 19 artiklan 5 kohtaa ja

–        direktiivin 2009/72 37 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ja 6 kohdan a ja b alakohtaa sekä direktiivin 2009/73 41 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ja 6 kohdan a ja b alakohtaa.

2)      Saksan liittotasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1      Alkuperäinen kieli: italia.

2      EUVL 2009, L 211, s. 55. Direktiivi 2009/72 kumotaan 1.1.2021 lähtien sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2012/27/EU muuttamisesta 5.6.2019 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2019/944 (uudelleenlaadittu) (EUVL 2019, L 158, s. 125).

3      EUVL 2009, L 211, s. 94.

4      7.7.2005 annettu Energiewirschaftsgesetz (BGBl. I, s. 1970 ja 3621), muutoksineen.

5      Yrityskeskittymien valvonnasta 20.1.2004 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 139/2004 (EUVL 2004, L 24, s. 1).

6      Tuomio 30.1.2019, Planta Tabak (C‑220/17, EU:C:2019:76, 33 kohta).

7      Joista on sittemmin tullut SEUT 53 artiklan 2 kohta, SEUT 62 artikla ja SEUT 114 artikla.

8      Ks., ex multis, tuomio 8.10.2020, Crown Van Gelder (C‑360/19, EU:C:2020:805, 21 alakohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

9      Ks. tästä mm. tuomio 25.1.2018, komissio v. Tšekki (C‑314/16, EU:C:2018:42, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

10      Ks. direktiivin 2009/72 johdanto-osan 9 perustelukappale ja direktiivin 2009/73 johdanto-osan 6 perustelukappale.

11      Ks. direktiivin 2009/72 johdanto-osan 11 perustelukappale ja direktiivin 2009/73 johdanto-osan 8 perustelukappale.

12      Ks. tästä tuomio 26.10.2017, Balgarska energiyna borsa (C‑347/16, EU:C:2017:816, 33 kohta).

13      Ks. direktiivin 2009/72 johdanto-osan 16 perustelukappale ja direktiivin 2009/73 johdanto-osan 13 perustelukappale.

14      Ks. direktiivin 2009/72 ja direktiivin 2009/73 9 artiklan 8 kohta.

15      EUVL 2004, L 24, s. 1.

16      Yrityskeskittymien valvonnan yhteydessä määräysvallan käsite nimittäin koskee lähinnä perusteita, jotka koskevat määräysvallan haltijaa, määräysvallan kohteen määrittämistä (yritys tai varat), keinoja, joilla määräysvaltaa käytetään, sekä määräysvallan tyyppejä (yksinomainen tai yhteinen; ks. tästä yrityskeskittymien valvonnasta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 mukaisesti annettu komission konsolidoitu tiedonanto toimivaltakysymyksistä (EUVL 2008, C 95, s. 1, erityisesti II jakso). Saksan hallitus on kuitenkin täsmentänyt, että EnWG:n 3 §:n 38 kohdan mukaan, sellaisena kuin kansallinen sääntelyviranomainen on sitä tulkinnut, vertikaalisesti integroituneeksi yritykseksi katsominen ei riipu siitä, käyttääkö vertikaalisesti integroitunut yritys määräysvaltaa yrityksissä, joiden pääkonttori voi joko olla tai olla olematta unionissa; sen sijaan kyseisessä lainkohdassa säädetään maantieteellisestä kriteeristä, jonka mukaan vertikaalisesti integroituneeksi yritykseksi katsominen edellyttää sitä, että sähkö- ja kaasualan toimintoja harjoitetaan unionin alueella. Tästä seuraa, että tämän kanneperusteen tarkastelun kannalta merkitystä ei ole määräysvallan käytöllä (ja siten määräysvallan käsitteellä), vaan sillä, harjoittaako sähkö- tai maakaasualan yritys tai yritysten ryhmä unionin ulkopuolella toimintaa, joka on riippumatonta mahdollisesta unionin ulkopuolelle sijoittautuneeseen yritykseen kohdistuvan määräysvallan käytöstä.

17      Ks. direktiivin 2009/72 johdanto-osan 9, 11, 12, 15, 16, 19 ja 24 perustelukappale ja direktiivin 2009/73 johdanto-osan 6, 8, 9, 12, 13, 16 ja 21 perustelukappale.

18      Ks. tästä direktiivin 2009/72 osalta tuomio 11.6.2020, Prezident Slovenskej republiky (C‑378/19, EU:C:2020:462, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja direktiivin 2009/73 osalta tuomio 19.12.2019, GRDF (C‑236/18, EU:C:2019:1120, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ks. myös jäljempänä 108 kohta.

19      Tuomio 26.10.2017, Balgarska energiyna borsa (C‑347/16, EU:C:2017:816, 34 kohta).

20      Edellä mainitut direktiivin 2009/72 johdanto-osan perustelukappaleet ja säännös vastaavat direktiivin 2009/73 johdanto-osan 13, 14 ja 16 perustelukappaletta ja sen 52 artiklan 3 kohtaa.

21      Ks. tästä myös tuomio 28.2.2013, komissio v. Itävalta (C‑555/10, EU:C:2013:115, 60 kohta) ja tuomio 28.2,2013, komissio v. Saksa (C‑556/10, EU:C:2013:116, 64 kohta). Vastaavasti on mielestäni tulkittava kummankin direktiivin 11 artiklaa, joihin Saksan hallitus viittaa kirjelmässään ja jotka koskevat sertifiointia kolmansien maiden osalta. Näistä säännöksistä ei nähdäkseni millään muotoa voida päätellä, että unionin ulkopuolella harjoitetut sähkö- ja kaasualan toiminnot olisi suljettava vertikaalisesti integroituneen yrityksen käsitteen ulkopuolelle.

22      Ks. direktiivin 2009/72 johdanto-osan 11 perustelukappale ja direktiivin 2009/73 johdanto-osan kahdeksas perustelukappale sekä tämän ratkaisuehdotuksen 37 kohta.

23      Toisin sanoen jotka harjoittavat sähkön tai maakaasun tuotantoa, siirtoa, jakelua, toimitusta tai ostoa tai ovat vastuussa näihin toimintoihin liittyvistä kaupallisista, teknisistä tai ylläpitotehtävistä.

24      Ks. tuomio 23.4.2020, Land Niedersachsen (aikaisemmat merkitykselliset työskentelykaudet) (C‑710/18, EU:C:2020:299, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) sekä tuomio 16.3.2010, Olympique Lyonnais (C‑325/08, EU:C:2010:143, 38 kohta) ja tuomio 10.10.2019, Krah (C‑703/17, EU:C:2019:850, 55 kohta).

25      Ks. tuomio 5.7.2017, Fries (C‑190/16, EU:C:2017:513, 73 kohta) ja tuomio 6.9.2012, Deutsches Weintor (C‑544/10, EU:C:2012:526, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26      Ks. edellä 38 kohta.

27      Ks. tästä ex multis tuomio 11.10.2016, komissio v. Italia (C‑601/14, EU:C:2016:759), 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

28      Tuomio 20.9.2016, Ledra Advertising ym. v. komissio ja EKP (C‑8/15 P–C‑10/15 P, EU:C:2016:701, 69 ja 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29      Tuomio 21.5.2019, komissio v. Unkari (Maatalousmaiden käyttö- ja tuotto-oikeudet) (C‑235/17, EU:C:2019:432, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30      Komissio mainitsee sähkön siirtoverkon käyttötariffien määrittämisestä 25.7.2005 annetun asetuksen (Stromnetzentgeltverordnung (StroNEV), BGBl. I s. 2225), kaasun siirtoverkon käyttötariffien määrittämisestä 25.7.2005 annetun asetuksen (Gasnetzentgeltverordnug (GasNEV), BGBl. I s. 2197), energian toimitusverkkojen sääntelystä kannustimien avulla 29.10.2007 annetun asetuksen (Anreizregulierungsverordnung (ARegV), BGBl. I, s. 2529), sähkön siirtoverkkoon pääsystä 25.7.2005 annetun asetuksen (Stromnetzzugangsverordnung (StromNZV), BGBl. I s. 2243) ja kaasun siirtoverkkoon pääsystä 3.9.2010 annetun asetuksen (Gasnetzzugangsverordnug (GasNZV), BGBl. I s. 1261).

31      Komissio viittaa verkkoon pääsyä koskevista edellytyksistä rajat ylittävässä sähkön kaupassa ja asetuksen (EY) N:o 1228/2003 kumoamisesta 13.7.2009 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY) N:o 714/2009 (EUVL 2009, L 211, s. 15, sellaisena kuin se on muutettuna, jäljempänä asetus N:o 714/2009) ja maakaasunsiirtoverkkoihin pääsyä koskevista edellytyksistä 13.7.2009 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY) N:o 715/2009 (EUVL 2009, L 211, s. 36, sellaisena kuin se on muutettuna, jäljempänä asetus N:o 715/2009).

32      Ks. vastaavasti ex multis tuomio 16.7.2020, komissio v. Unkari (sähkön ja maakaasun siirtoverkkoihin pääsystä perittävät maksut) (C‑771/18, EU:C:2020:584, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33      Ks. tästä tuomio 11.6.2020, Prezident Slovenskej republiky (C‑378/19, EU:C:2020:462, 31 kohta).

34      Tuomio 11.6.2020, Prezident Slovenskej republiky (C‑378/19, EU:C:2020:462, 50 kohta).

35      Tuomio 11.6.2020, Prezident Slovenskej republiky (C‑378/19, EU:C:2020:462, 32 kohta), jossa viitataan tuomioon 13.6.2018 (komissio v. Puola, C‑530/16, EU:C:2018:430, 67 kohta).

36      Direktiivin 2009/72 osalta ks. tuomio 11.6.2020, Prezident Slovenskej republiky (C‑378/19, EU:C:2020:462, 54 kohta), jota voidaan analogisesti soveltaa direktiiviin 2009/73. Ks. vastaavasti myös tuomio 3.12.2020, komissio v. Belgia (C‑767/19, EU:C:2020:984, 111 kohta).

37      Tuomio 11.6.2020, Prezident Slovenskej republiky (C‑378/19, EU:C:2020:462, 33 kohta), direktiivistä 2009/72. Samat huomiot soveltuvat analogisesti direktiiviin 2009/73.

38      Tuomio 11.6.2020, Prezident Slovenskej republiky (C‑378/19, EU:C:2020:462, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39      Tuomio 19.12.2019, GRDF (C‑236/18, EU:C:2019:1120, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40      Ks. mm. direktiivin 2009/72 johdanto-osan 1, 6, 7, 19, 25, 37, 42, 46 ja 50 perustelukappale ja direktiivin 2009/73 1, 5, 16, 21, 22, 30, 57 ja 58 perustelukappale.

41      Sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 96/92/EY kumoamisesta 26.6.2003 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/54/EY (EUVL 2003, L 176, s. 37) ja maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 98/30/EY kumoamisesta 26.6.2003 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/55/EY (EUVL 2003, L 176, s. 57).

42      Direktiivin 2009/ 72 72 johdanto-osan 9 ja 10 perustelukappale ja direktiivin 2009/73 johdanto-osan 6 ja 7 perustelukappale.

43      Ks. direktiivin 2009/72 osalta tuomio 11.6.2020, Prezident Slovenskej republiky (C‑378/19, EU:C:2020:462, 23 kohta).

44      Tältä osin huomautan myös, että täysi eriyttäminen poliittisesta vallasta mahdollistaa sen, että kansallinen sääntelyviranomainen voi noudattaa toiminnassaan pitkän aikavälin näkemystä, joka on tarpeen direktiivin tavoitteiden toteuttamiseksi, ja irrottaa päätöksensä vaalikausiin liittyvistä vaatimuksista, jotka puolestaan sitovat poliittisten elinten jäseniä. Nämä sidokset, jotka toki mahdollistavat liitynnän julkisen mielipiteen esille nostamiin yhteiskunnan tarpeisiin ja kysyntään, ovat tärkeä hyve edustuksellisessa demokratiassa, mutta niistä voi myös tulla sen Akilleen kantapää, jos ne estävät teknisillä aloilla sellaisen pitkän aikavälin näkökulman, joka ei anna periksi toimialakohtaisten intressien painostukselle.

45      Tarpeesta poistaa tällaisten eturistiriitojen riski tunnustamalla kansallisen sääntelyviranomaisen riippumattomuus ks. analogisesti tuomio 9.3.2010, komissio v. Saksa (C‑518/07, EU:C:2010:125), 35 kohta, joka koskee valvontaviranomaisen riippumattomuutta henkilötietojen suojan yhteydessä.

46      Tuomio 11.6.2020, Prezident Slovenskej republiky (C‑378/19, EU:C:2020:462, 24 ja 25 kohta).

47      Esimerkiksi direktiivin 2009/72 36 artiklan d kohdan ja direktiivin 2009/73 40 artiklan d kohdan mukaan varmojen, luotettavien ja tehokkaiden sekä syrjimättömien verkkojen kehittämisen edistämistä koskeva tavoite on toteutettava mahdollisimman kustannustehokkaasti ja kuluttajien tarpeisiin suuntautuneesti.

48      Ks. tästä tuomio 16.7.2020, komissio v. Unkari (sähkön ja maakaasun siirtoverkkoihin pääsystä perittävät maksut) (C‑771/18, EU:C:2020:584, 49 kohta).

49      Ks. tästä tuomio 16.7.2020, komissio v. Unkari (sähkön ja maakaasun siirtoverkkoihin pääsystä perittävät maksut) (C‑771/18, EU:C:2020:584, 50 kohta).

50      Ks. direktiivin 2009/72 37 artiklan 7 ja 16 kohta sekä direktiivin 2009/73 41 artiklan 7 ja 16 kohta.

51      Ks. tästä tuomio 16.7.2020, komissio v. Unkari (sähkön ja maakaasun siirtoverkkoihin pääsystä perittävät maksut) (C‑771/18, EU:C:2020:584, 43 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

52      Saksan liittotasavalta on väittänyt, että näihin säännöksiin sisältyviä kriteerejä sovelletaan ainoastaan siirtoverkkojen tasolla tapahtuvaan rajat ylittävään kauppaan, minkä komissio puolestaan on kiistänyt. Tältä osin huomautan, että vaikka tämän oletettaisiin pitävän paikkansa, se ei poista sitä, että tariffien ja niiden laskentamenetelmien määrittämisen ja soveltamisen on joka tapauksessa oltava syrjimätöntä ja niissä on pyrittävä sähkön ja maakaasun sisämarkkinoiden luomiseen niin, että tariffien ja niiden laskentamenetelmien määrittäminen sekä sisäistä että rajat ylittävää kauppaa ajatellen tapahtuu yhdenmukaisten kriteerien perusteella.

53      Kaasun yhdenmukaistettuja siirtotariffirakenteita koskevasta verkkosäännöstä 16.3.2017 annettu komission asetus (EU) 2017/460 (EUVL 2017, L 72, s. 29).

54      Kulutuksen verkkoon liittämistä koskevasta verkkosäännöstä 17.8.2016 annettu komission asetus (EU) 2016/1388 (EUVL 2016, L 223, s. 10).

55      Tuottajien verkkoliitäntävaatimuksia koskevasta verkkosäännöstä 14.4.2016 annettu komission asetus (EU) 2016/631 (EUVL 2016, L 112, s. 1).

56      Suurjännitteisten tasasähköjärjestelmien ja tasasähköön liitettyjen suuntaajakytkettyjen voimalaitosten verkkoliitäntävaatimuksia koskevasta verkkosäännöstä 26.8.2016 annettu komission asetus (EU) 2016/1447 (EUVL 2016, L 241, s. 1).

57      Direktiivin 2009/72 35 artiklan 4 kohdan b alakohdan ii alakohta ja direktiivin 2009/73 39 artiklan 4 kohdan b alakohdan ii alakohta.

58      Tuomio 11.6.2020, Prezident Slovenskej republiky (C‑378/19, EU:C:2020:462, 52 kohta).

59      Ks. tuomion komissio v. Belgia 27 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

60      Tuomio 3.12.2020, komissio v. Belgia (C‑767/19, EU:C:2020:984).

61      Yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24.10.1995 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY (EYVL L 281, s. 31), 28 artiklan 1 kohta.

62      Ks. tuomion 30 kohta.

63      Ks. vastaavasti esim. tuomio 3.12.2009, komissio v. Saksa (C‑424/07, EU:C:2009:749, 80–83 kohta).

64      Ks. tuomio 11.6.2020, Prezident Slovenskej republiky (C‑378/19, EU:C:2020:462, 37 kohta) ja tuomio 19.10.2016, Ormaetxea Garai ja Lorenzo Almendros (C‑424/15, EU:C:2016:780, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

65      Ks. tuomio 11.6.2020, Prezident Slovenskej republiky (C‑378/19, EU:C:2020:462, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

66      Tuomio 22.1.2014, Yhdistynyt kuningaskunta v. neuvosto ja parlamentti (C‑270/12, EU:C:2014:18, 41 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

67      Ks. tuomio Meroni, s. 41, sekä tuomio 22.1.2014, Yhdistynyt kuningaskunta v. neuvosto ja parlamentti (C‑270/12, EU:C:2014:18, 41, 42 ja 54 kohta).

68      Ks. tuomio Meroni, s. 41, sekä tuomio 22.1.2014, Yhdistynyt kuningaskunta v. neuvosto ja parlamentti (C‑270/12, EU:C:2014:18, 41 kohta).

69      Ks. vastaavasti tuomio 22.1.2014, Yhdistynyt kuningaskunta v. neuvosto ja parlamentti (C‑270/12, EU:C:2014:18, 44 kohta).

70      Ks. tästä tarkemmin jäljempänä 141 kohta.

71      Ks. vastaavasti tuomio 22.1.2014, Yhdistynyt kuningaskunta v. neuvosto ja parlamentti (C‑270/12, EU:C:2014:18, 45 kohta).

72      Tuomio 9.3.2010, komissio v. Saksa (C‑518/07, EU:C:2010:125, 41 kohta).

73      Tuomio 9.3.2010, komissio v. Saksa (C‑518/07, EU:C:2010:125, 42 kohta).

74      Tuomio tiistai 9.3.2010, komissio v. Saksa (C‑518/07, EU:C:2010:125, 43–45 kohta).

75      Ks. tältä osin direktiivin 2009/72 37 artiklan 15 ja 17 kohta ja direktiivin 2009/73 41 artiklan 15 ja 17 kohta.

76      Ks. edellä alaviite 30.

77      Sekä StromNEV:hen että GasNEV:hen sisältyy osa (Teil 2), jonka otsikko on ”Verkkotariffien määrittämismenetelmä” ja joka sisältää yksityiskohtaisia säännöksiä muun muassa poistojen laskentamenetelmistä, sovellettavista hintaindekseistä, erilaisista verkon kustannusten jakamista koskevista menetelmistä erilaisissa verkoissa ja erilaisten tariffien laskennan kynnysarvoja ja parametreja. Vastaavasti ARegViin sisältyy luetteloja kustannustekijöistä, joihin ei voi vaikuttaa, tai parametreja verkonhaltijoiden tehokkuuden vertaamiseksi, tai yksityiskohtaisia kaavoja tuottorajan laskemiseksi.

78      Tältä osin sekä StromNZV:ssä että GasNZV:ssä on yksityiskohtaisia tietoja verkonhaltijoiden välisistä yhteenliittämissopimuksista, vapaasti annettavissa olevasta kapasiteetista ja alueellisten markkinoiden lukumäärästä. Niihin sisältyy myös joukko tasapainottamispalveluja koskevia säännöksiä.