Asia T-501/22
(julkaistu otteina)
Itävallan tasavalta
vastaan
Euroopan komissio
Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (kymmenes jaosto) 7.2.2024
Maataloustukirahasto ja maaseuturahasto – Rahoituksen ulkopuolelle jätetyt menot – Itävallan suorittamat menot – Vähennyskerroin – Asetuksen (EU) N:o 1307/2013 24 artiklan 6 kohta – Asetuksen N:o 1307/2013 30 artiklan 7 kohdan b alakohta – Asetuksen (EU) N:o 1306/2013 52 artiklan 4 kohdan a alakohdan ii alakohta – Perusteluvelvollisuus
1. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuus – Ulottuvuus – Päätös, joka liittyy maataloustukirahastosta ja maaseuturahastosta rahoitettuja menoja koskevien tilien tarkastamiseen ja hyväksymiseen – Rahoituskorjaukset – Jäsenvaltio, jolle päätös on osoitettu, on osallistunut kiinteästi päätöksen valmisteluun – Perusteluvelvollisuutta ei ole laiminlyöty
(SEUT 296 artikla)
(ks. 43-45 kohta)
2. Maatalous – Rahoitus maataloustukirahastosta ja maaseuturahastosta – Tilien tarkastaminen ja hyväksyminen – Kieltäytyminen unionin säännöstön soveltamisen virheellisyyksistä johtuvien menojen maksamisesta – Asianomainen jäsenvaltio kiistää virheellisyydet – Todistustaakka – Jakaminen komission ja jäsenvaltion välillä
(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 1306/2013)
(ks. 58 kohta)
3. Maatalous – Yhteinen maatalouspolitiikka – Suoran tuen järjestelmät – Yhteiset säännöt – Perustukijärjestelmä – Vähennyskertoimen soveltaminen vain alppilaitumiin eikä viereisiin lohkoihin, joita ei ole luokiteltu tällä tavoin – Viereiset lohkot, joiden katsotaan kuuluvan eri alueisiin – Hyväksyttävyys – Edellytykset
(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1307/2013 24 artiklan 6 kohta)
(ks. 83, 84 ja 87 kohta)
4. Maatalous – Yhteinen maatalouspolitiikka – Suoran tuen järjestelmät – Yhteiset säännöt – Lisätukioikeuksien myöntäminen kansallisesta varannosta – Viljelijöille aiheutuneiden erityisten haittojen korvaaminen – Erityinen haitta, joka johtuu jäsenvaltion virheestä unionin oikeuden soveltamisessa, jota ei voida hyväksyä
(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1307/2012 johdanto-osa 24 perustelukappale, 24 artiklan 6 kohta sekä 30 artiklan 6 ja 7 kohta; komission asetuksen N:o 639/2012 31 artiklan 2 kohta)
(ks. 99-105, 108 ja 111-114 kohta)
5. Maatalous – Rahoitus maataloustukirahastosta ja maaseuturahastosta – Tilien tarkastaminen ja hyväksyminen – Rahoituksesta kieltäytymisen rajaaminen – 24 kuukauden määräaika – Alkamisajankohta – Komission tiedoksianto tarkastusten tuloksista – Edellytys
(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1306/2012 52 artiklan 4 kohdan a) alakohta; komission asetuksen N:o 908/2012 34 artiklan 2 kohta)
(ks. 139 ja 140 kohta)
Tiivistelmä
Unionin yleinen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu Itävallan tasavallan nostama kumoamiskanne, kumoaa osittain Euroopan komission päätöksen 2022/908(1) siltä osin kuin siinä jätetään Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle menot, jotka kyseinen jäsenvaltio on suorittanut Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) ennen 27.11.2016. Tässä yhteydessä se lausuu ensimmäistä kertaa asetuksen N:o 1307/2013(2) 24 artiklan 6 kohdan tulkinnasta ja saman asetuksen 30 artiklan 7 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta erityisten haittojen käsitteestä.
Itävallan tasavalta päätti soveltaa perustukijärjestelmässä vähennyskerrointa lohkoihin, jotka on luokiteltu Itävallan oikeuden nojalla laitumiksi ja alppilaitumiksi. Komissio aloitti vuonna 2016 sitä koskevan tutkimuksen selvittääkseen, oliko viljelijöille maataloustukirahastosta maksettujen pinta-alatukijärjestelmien hallinnointi ja valvonta toteutettu vuosina 2015 ja 2016 unionin lainsäädännön mukaisesti. Koska komissio katsoi tämän tutkimuksen päätteeksi, että Itävallan viranomaiset olivat soveltaneet asetuksen N:o 1307/2013 24 artiklan 6 kohtaa laidunten osalta virheellisesti, se määräsi Itävallan tasavallalle rahoitusoikaisun.(3) Näin ollen tämä viimeksi mainittu myönsi korjaavana toimenpiteenä asianomaisille viljelijöille lisätukioikeuksia kullekin tukikelpoiselle laidunhehtaarille kansallisesta varannosta, joka jäsenvaltioiden on perustettava saman asetuksen(4) nojalla vuodesta 2017 alkaen.
Komissio aloitti vuonna 2018 Itävallan tasavallasta uuden tutkinnan. Sen yhteenvetokertomuksesta ilmenee yhtäältä, että Itävallan viranomaiset ovat soveltaneet alppilaitumiin virheellisesti asetuksen N:o 1307/2013 24 artiklan 6 kohtaa, mikä on johtanut perusteettomaan erilaiseen kohteluun, koska vähennyskerrointa ei sovellettu samalla alueella kaikkiin lohkoihin, joilla vallitsevat samat ilmasto-olosuhteet. Toisaalta kyseisessä kertomuksessa todetaan, että Itävallan tasavalta on käyttänyt lainvastaisesti kansallista varantoa laitumia koskevan korjaavan toimenpiteen rahoittamiseen. Komissio jätti näin ollen riidanalaisella päätöksellä niiden kahden laiminlyönnin perusteella, joista Itävallan tasavaltaa moitittiin, unionin rahoituksen ulkopuolelle kyseisen jäsenvaltion maataloustukirahaston osalta ilmoittamat 68 146 449,98 euron suuruiset menot.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin hylkää kanneperusteen, jonka mukaan asetuksen N:o 1306/2013(5) 52 artiklan 1 kohtaa on rikottu, koska rahoitusoikaisu perustuu asetuksen N:o 1307/2013 24 artiklan 6 kohdan virheelliseen tulkintaan.
Tältä osin se, että vähennyskerrointa on sovellettu alppilaitumiin eikä viereisiin lohkoihin, ei välttämättä osoita, että asetuksen N:o 1307/2013 24 artiklan 6 kohtaa olisi sovellettu virheellisesti. Kyseisessä säännöksessä ei tosin lainkaan täsmennetä sitä, miten laajojen alueiden osalta vaikeita ilmasto-olosuhteita koskevan kriteerin täyttymistä on arvioitava. Itävallan viranomaisten lähestymistavalla, jossa vähennyskerrointa sovelletaan vain alppilaitumiksi luokiteltuihin lohkoihin, ilman, että käsiteltävässä asiassa olisi osoitettu, että toimivaltaiset viranomaiset ovat konkreettisesti ja järjestelmällisesti tehneet tällaisen luokittelun näille lohkoille ominaisten erityisten ilmasto-olosuhteiden perusteella, ei kuitenkaan voida taata, että tätä kerrointa sovellettiin kaikkiin lohkoihin, jotka sijaitsevat vaikeiden ilmasto-olosuhteiden alueilla, eikä sillä voida varmistaa, että kyseistä kerrointa sovellettiin vain lohkoihin, jotka tosiasiallisesti täyttävät tämän kriteerin.
Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komissio katsoi perustellusti, että lisätukioikeuksien myöntämistä laitumia hyödyntäville viljelijöille vähennyskertoimen virheellisen soveltamisen korjaamiseksi ei voitu rahoittaa kansallisesta varannosta asetuksen N:o 1307/2013 30 artiklan 7 kohdan b alakohdan perusteella.
Tätä päätelmää varten unionin yleinen tuomioistuin tulkitsee asetuksen N:o 1307/2013 30 artiklan 7 kohdan b alakohtaa, johon Itävallan tasavalta on vedonnut kansallisen varannon käytön oikeudellisena perustana, ottaen huomioon sen sanamuoto ja asiayhteys sekä sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa tämä säännös on.
Tämän säännöksen sanamuodon osalta unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että adjektiivi ”erityinen” puoltaa tulkintaa, jonka mukaan kyseessä olevat haitat koskevat tiettyjä viljelijäryhmiä, jotka eroavat toisista heidän tilanteeseensa liittyvien erityispiirteiden vuoksi. Se, että viljelijät kärsivät jäsenvaltion unionin oikeuden soveltamisessa tekemän virheen seurauksista, ei kuitenkaan ole riittävä peruste katsoa, että nämä viljelijät kuuluvat erityiseen ryhmään ja että heille tästä virheestä aiheutunutta haittaa olisi tästä syystä pidettävä heille erityisenä. Tätä tulkintaa tukee asiayhteys, johon kyseessä oleva säännös ja erityisesti asetuksen N:o 639/2014(6) 31 artiklan 2 kohta kuuluvat.
Kyseisen lainsäädännön tavoitteiden osalta varannon täytäntöönpanon tarkoituksena on siten antaa jäsenvaltioille mahdollisuus tukea erityistilanteissa olevia viljelijöitä, ensisijaisesti nuoria viljelijöitä ja maataloustoimintansa aloittavia viljelijöitä.
Käsiteltävässä asiassa laitumia hyödyntäville viljelijöille aiheutunut haitta ei kuitenkaan ollut heidän tilanteeseensa liittyvä tai liittynyt heille ominaiseen ominaisuuteen vaan johtui siitä, että kun Itävallan viranomaiset sovelsivat asetuksen N:o 1307/2013 24 artiklan 6 kohtaa virheellisesti, ne epäsivät näiltä viljelijöiltä tukioikeuksia, jotka heille olisi alun perin pitänyt myöntää.
Näin ollen Itävallan tasavallan esiin tuoma seikka, jonka mukaan unionin oikeuden virheellinen soveltaminen vaikutti vain laidunmaiden haltijoihin, mikä on lisäksi kiistanalaista, kun otetaan huomioon tämän virheen vaikutus kaikkien itävaltalaisten viljelijöiden tukioikeuksien arvoon, ei voi johtaa siihen, että katsottaisiin, että laidunmaiden haltijat olivat erityisen haitan tilanteessa, jonka perusteella Itävallan tasavalta saattoi myöntää heille lisätukioikeuksia kansallisesta varannosta asetuksen N:o 1307/2013 30 artiklan 7 kohdan b alakohdan perusteella.
Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin hyväksyy kolmannen kanneperusteen, joka koskee asetuksen N:o 1306/2013 52 artiklan 4 kohdan a alakohdan rikkomista.
Tältä osin täytäntöönpanoasetuksen N:o 908/2014(7) 34 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu tiedonanto on asetuksen N:o 1306/2013 52 artiklan 4 kohdan a alakohdassa säädetyn 24 kuukauden määräajan laskemisen viitetekijä, koska siinä yksilöidään riittävän täsmällisesti komission suorittaman tutkimuksen kohde ja sen tutkimuksessa toteamat puutteet. Sen ajanjakson rajoittamisella, jonka osalta komissio voi jättää tietyt menot unionin rahoituksen ulkopuolelle, on tarkoitus suojata jäsenvaltioita oikeusvarmuuden puuttumiselta, joka seuraisi, jos komissio voisi asettaa kyseenalaiseksi useita vuosia ennen sääntöjenmukaisuuspäätöksen tekemistä suoritetut menot.
Koska 27.11.2018 päivätyssä tiedonannossa yksilöitiin ensimmäisen kerran riittävän täsmällisesti komission toteama puute, joka koski vähennyskertoimen virheellistä soveltamista alppilaitumiin, se oli käsiteltävässä asiassa asetuksen N:o 1306/2013 52 artiklan 4 kohdan a alakohdassa mainitun 24 kuukauden määräajan alkamisajankohta. Näin ollen komissio ei voinut jättää unionin rahoituksen ulkopuolelle ennen 27.11.2016 toteutuneita menoja.
Edellä esitetyn perusteella unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että riidanalainen päätös on kumottava siltä osin kuin siinä on ensimmäisen kyseessä olevan rahoitusoikaisun osalta jätetty unionin rahoituksen ulkopuolelle ennen 27.11.2016 suoritetut menot.