UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
6 päivänä helmikuuta 2014 (*)
Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Espanjalaiset huoltoasemamarkkinat – Kantelun hylkäävä päätös – Asetus (EY) N:o 1/2003 – Komission päätöksellä velvoittaviksi määrättyjen sitoumusten täytäntöönpanon laiminlyönti – Menettelyn aloittaminen uudelleen – Sakot – Uhkasakot
Asiassa T‑342/11,
Confederación Española de Empresarios de Estaciones de Servicio (CEEES), kotipaikka Madrid (Espanja),
Asociación de Gestores de Estaciones de Servicio, kotipaikka Madrid,
edustajinaan asianajajat A. Hernández Pardo ja B. Marín Corral,
kantajina,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään J. Baquero Cruz ja F. Ronkes Agerbeek,
vastaajana,
jota tukevat
Espanjan kuningaskunta, asiamiehenään aluksi abogado del Estado M. Muñoz Pérez, sittemmin abogado del Estado S. Centeno Huerta ja lopuksi abogado del Estado A. Rubio González,
ja
Repsol Comercial de Productos Petrolíferos SA, edustajinaan asianajajat J. Jiménez-Laiglesia Oñate ja S. Rivero Mena,
väliintulijoina,
joka koskee 28.4.2011 tehdyn komission päätöksen K(2011) 2994 lopullinen, jolla hylätään kantajien kantelu, joka koskee kilpailusääntöjen rikkomisia, joihin Repsol on syyllistynyt (asia COMP/39461), kumoamisvaatimusta,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja O. Czúcz (esittelevä tuomari) sekä tuomarit I. Labucka ja D. Gratsias,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies J. Palacio González,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 29.4.2013 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Nyt käsiteltävällä kanteella kantajina olevat Confederación Española de Empresarios de Estaciones de Servicio (CEEES) ja Associatión de Gestores de Estaciones de Servicio vaativat 28.4.2011 tehdyn komission päätöksen K(2011) 2994 lopullinen kumoamista; tällä päätöksellä hylätään niiden tekemä kantelu, joka koskee niitä kilpailusääntöjen rikkomisia, joihin Repsol on kantelun mukaan syyllistynyt (asia COMP/39461) (jäljempänä riidanalainen päätös). Mainitussa kantelussa ilmoitetaan, ettei väliintulija, Repsol Comercial de Productos Petrolíferos SA (jäljempänä Repsol) ole noudattanut EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan soveltamisesta 12.4.2006 tehdyssä komission päätöksessä (asia COMP/B-1/38.348 – Repsol CCP) (tiivistelmä EYVL L 176, s. 104; jäljempänä sitoumuksia koskeva päätös) velvoittaviksi määrättyjä sitoumuksia.
Tosiseikat
2 CEEES on yritysten yhteenliittymä, jonka tavoitteena on sen jäsenten, jotka ovat lähinnä huoltoasemien liiketoimintaoikeuksien haltijayhtiöitä, etujen puolustaminen ja edustaminen kaikilla aloilla.
3 Associatión de Gestores de Estaciones de Servicio on yritysten yhteenliittymä, joka on liittynyt CEEES:iin ja joka edustaa niiden yrittäjien etuja, jotka harjoittavat huoltoasemaliiketoimintaa olematta niiden omistajia.
4 Repsol on espanjalainen öljy-yhtiö.
5 Euroopan yhteisöjen komissio aloitti 16.6.2004 EY 81 ja EY 82 artiklan soveltamismenettelyn Repsolia vastaan; menettely koski polttoaineen jakelua espanjalaisille huoltoasemille. Alustavassa arviossaan se ilmaisi epäilyksiä Repsolin ja huoltoasemien välisten pitkäaikaisten yksinostosopimusten tiettyjen seikkojen yhteensoveltuvuudesta EY 81 artiklan kanssa.
6 Vastatakseen komission esiin tuomioon huolenaiheisiin Repsol ehdotti sitoumuksia, jotka julkaistiin [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EUVL 2003, L 1, s. 1) 27 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun julkisen kuulemisen yhteydessä ja joita on tarkistettu useaan otteeseen.
7 Komissio teki 12.4.2006 sitoumuksia koskevan päätöksen asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 1 kohdan perusteella, ja se määräsi tarkistetut sitoumukset velvoittaviksi 31.12.2011 asti.
8 Sitoumuksia koskevassa päätöksessä määrätään muun muassa seuraavaa:
”[Repsol] sitoutuu noudattamaan asetuksen N:o 2790/99 4 ja 5 artiklan säännöksiä niiden sopimusten osalta, joissa määritellään ne edellytykset, joiden täyttyessä [Repsol] jakelee moottoriajoneuvoille tarkoitettua polttoainetta ja polttoöljyä espanjalaisille huoltoasemille. [Repsol] sitoutuu erityisesti:
[– –]
b) olemaan rajoittamatta ostajan kapasiteettia myyntihinnan määrittelyssä, mutta [Repsolilla] on kuitenkin vapaus määrätä enimmäismyyntihinnoista tai suositella myyntihintaa sillä edellytyksellä, että ne eivät ole kiinteitä myynti- tai vähimmäishintoja, jotka johtuvat jommankumman sopimuspuolen asettamista paineista tai kannusteista; taikka myyntiedustussopimustapauksissa, joissa [Repsol] vahvistaa myyntihinnat, koska myyntiedustajasta ei tule tavaran omistajaa, [Repsol] sitoutuu olemaan estämättä myyntiedustajaa jakamasta provisiotaan asiakkaan kanssa ja asettamatta tälle tätä koskevia rajoituksia jättämällä tälle vapauden alentaa asiakkaan tosiasiallisesti maksamaa hintaa ilman, että [Repsolin] tulot vähenisivät.”
9 Komissio katsoi sitoumuksia koskevassa päätöksessä, että Repsolin ehdottamat sitoumukset olivat riittäviä todettujen ongelmien ratkaisemiseksi, ja se päätti menettelyn.
10 Useiden muiden yhtiöiden tavoin kantajat tekivät 30.5.2007 kantelun komissiolle siitä, että niiden mukaan useat öljy-yhtiöt olivat tehneet keskenään EY 81 artiklan kanssa ristiriidassa olevan sopimuksen. Ne väittivät myös, että Repsol määräsi EY 81 ja EY 82 artiklan vastaisesti vähimmäismyyntihinnoista, joita sovellettiin myynnissä yleisölle huoltoasemilla.
11 Kantajat väittivät10.7.2007 päivätyssä laajentavassa kirjelmässään, että Repsol ei ollut noudattanut sitoumuksia koskevassa päätöksessä velvoittavaksi määrättyä sitoumustaan olla rajoittamatta espanjalaisten huoltoasemien mahdollisuutta määrittää hinnat, joilla polttoaineita myydään yleisölle, ja ne vaativat komissiota aloittamaan uudelleen menettelyn Repsolia vastaan asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohdan nojalla.
12 Kantajat väittivät 13.11.2009 päivätyissä huomautuksissaan, että komissio oli velvollinen määräämään Repsolille sakon, koska tämä ei ollut noudattanut sitoumuksiaan.
13 Comisión Nacional de la Competencia (Espanjan kansallinen kilpailukomissio, jäljempänä CNC) teki Repsolille, Cepsa Estaciones de Servicio SA:lle ja BP Oil España SA:lle vastaisen päätöksen (jäljempänä CNC:n päätös). Tässä päätöksessä CNC totesi, että mainitut yhtiöt olivat rikkoneet kilpailun suojelusta 17.7.1989 annetun lain nro 16/1989 (Ley 16/1989, de 17 de julio, de Defensa de la Competencia; BOE nro 170, 18,7,1989, s. 22747) 1 §:ää sekä EY 81 artiklan 1 kohtaa, koska ne olivat epäsuorasti vahvistaneet yleisölle myytävän polttoaineen myyntihinnat, joita niiden yritystunnuksen alla toimivien riippumattomien yritysten täytyi soveltaa, rajoittaen siten niiden verkostoihin kuuluvien huoltoasemien ja muiden huoltoasemien välistä vapaata kilpailua. CNC määräsi siten 5 miljoonan euron suuruisen sakon Repsolille ja määräsi sen toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet tämän hintojenvahvistuskäytännön lopettamiseksi sekä pidättäytymään tästä käytännöstä tulevaisuudessa.
14 Kantajat nostivat 30.3. ja Repsol 28.12.2010 kanteen CNC:n päätöksestä.
15 Komissio esitti 21.9.2010 päivätyllä kirjeellä kantajille väliaikaisen arviointinsa niiden 30.5.2007 tekemästä kantelusta.
16 Kantajien kantelun ensimmäisestä osasta, joka koskee väitettyä SEUT 101 artiklan kanssa ristiriitaista sopimusta, komissio ilmoittaa näille, että se oli toimittanut kaikki kyseisen kantelun tällaista sopimusta koskevat seikat CNC:lle, ja se pyysi näitä vahvistamaan, aikovatko ne vetää takaisin kantelunsa tämän sopimuksen osalta.
17 Kantajien kantelun toisesta osasta, joka koskee sitä, että Repsol ja Cepsa Estaciones de Servicio ovat rikkoneet SEUT 101 artiklaa, koska ne ovat asettaneet vähimmäismyyntihinnan huoltoasemille, komissio on väittänyt, että tämä kysymys oli jo ratkaistu CNC:n päätöksessä, ja se ilmoitti aikomuksestaan hylätä tämän osan kantelusta asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 2 kohdan perusteella. Se kehotti kantajia luopumaan siitä.
18 Kantelun kolmannesta osasta, joka koskee sitä, että Repsol ei ole noudattanut sitoumuksia koskevassa päätöksessä velvoittaviksi määrättyjä sitoumuksiaan, komissio on korostanut, ettei ollut riittäviä perusteita tutkimuksen tekemiselle ja että se edelleen alustavasti hylkää tämän osan kantajien kantelusta.
19 Kantajat ilmaisivat 18.10.2010 päivätyssä vastauksessaan suostumuksensa vetää takaisin edellä 16 ja 17 kohdassa mainitut kantelunsa kaksi ensimmäistä osaa. Sitä vastoin ne pysyttivät valituksensa kolmannen osan, joka mainitaan edellä 18 kohdassa.
20 Komissio teki 28.4.2011 riidanalaisen päätöksen, jolla se hylkäsi kantajien kantelun.
21 Komissio muistutti riidanalaisen päätöksen 22–25 perustelukappaleessa, että sen vuoksi, että sitoumuksia koskevaa päätöstä ei ole pantu täytäntöön, se voisi yhtäältä aloittaa uudelleen menettelyn asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 1 kohdan nojalla ja määrätä sakkoja tai uhkasakkoja mainitun asetuksen 23 ja 24 artiklan nojalla, ja toisaalta sillä on harkintavaltaa tältä osin. Nyt käsiteltävässä asiassa ei sen mukaan kuitenkaan ole riittäviä perusteita toimenpiteiden toteuttamiseksi Repsolia vastaan.
22 Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 26–32 perustelukappaleessa, ettei ollut tarpeen aloittaa uudelleen menettelyä Repsolia vastaan, koska CNC oli jo tehnyt tutkimuksen tästä yhtiöstä ja toteuttanut siihen kohdistuvia toimenpiteitä. Kantelun analysointi olisi siis johtanut kaksinkertaiseen työhön ja merkinnyt julkisten varojen tehotonta käyttöä.
23 Riidanalaisen päätöksen 33–43 perustelukappaleessa komissio tutki ja hylkäsi kantajien esittämät kaksi väitettä. Ensinnäkin mainitun päätöksen 34–40 perustelukappaleessa komissio hylkäsi kantajien väitteen siitä, että kantelun tutkiminen olisi johtanut vain rajoitetusti kaksinkertaiseen työhön. Toiseksi kyseisen päätöksen 41–43 perustelukappaleessa komissio hylkäsi väitteen, joka koskee sitä, että kyseessä olivat eri rikkomiset. Tässä asiayhteydessä komissio katsoi muun muassa, että vaikka oletettaisiinkin, että Repsolin menettely merkitsisi kahden oikeudellisesti eri säännöksen rikkomista eli yhtäältä SEUT 101 artiklan ja toisaalta asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan rikkomista, ei ole olemassa riittävästi syitä kantelun tätä näkökulmaa koskevien toimenpiteiden toteuttamiseksi. CNC:n toteuttama julkinen toimi seuraamuksen määräämiseksi Repsolin toiminnasta on komission mielestä riittävä, jotta tämä jättää tulevaisuudessa osallistumatta tällaiseen kilpailua rajoittavaan toimintaan.
24 Lopuksi komissio vastasi riidanalaisen päätöksen 44–48 perustelukappaleessa kantajien siihen väitteeseen, että sillä olisi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan perusteella velvollisuus määrätä sakkoja tai mainitun asetuksen 24 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella uhkasakko. Tässä asiayhteydessä komissio totesi, ettei näissä säännöksissä säädetty oikeudesta vaatia sitä määräämään sakko tai uhkasakko, ja ettei nyt käsiteltävässä asiassa ollut missään tapauksessa välttämätöntä aloittaa menettely sakon määräämiseksi Repsolille.
Menettely ja asianosaisten vaatimukset
25 Kantajat nostivat käsiteltävänä olevan kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 30.6.2011 toimittamallaan kannekirjelmällä.
26 Espanjan kuningaskunta ja Repsol pyysivät unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 23.9. ja 3.10.2011 toimittamillaan asiakirjoilla saada osallistua tähän oikeudenkäyntiin tukeakseen komission vaatimuksia. Unionin yleisen tuomioistuimen kolmannen jaoston puheenjohtaja hyväksyi mainitut väliintulovaatimukset 8.11. ja 30.11.2011 antamillaan määräyksillä.
27 Kirjallisen menettelyn päättämisen jälkeen kantajat esittivät 12.7.2012 ja 9.4.2013 päivätyillä kirjeillään näytön hankkimiseksi kaksi pyyntöä, joihin oli liitetty asiakirjoja. Nämä pyynnöt otettiin asiakirja-aineistoon edellytyksellä, että niiden tutkittavaksi ottamisesta tehdään päätös.
28 Unionin yleinen tuomioistuin (kolmas jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn.
29 Osapuolten suulliset lausumat ja niiden unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 29.4.2013 pidetyssä istunnossa.
30 Kanteellaan kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen ja
– edellä sanotun seurauksena toteaa, että komissio on velvollinen määräämään Repsolille sakon tai uhkasakon asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan rikkomisen perusteella.
31 Vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen kantajat luopuivat vaatimuksista, jotka koskivat sen toteamista, että komissiolla on velvollisuus määrätä Repsolille sakko tai uhkasakko, mikä on merkitty istunnon pöytäkirjaan.
32 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– toteaa, että kanne on osittain jätettävä tutkimatta ja hylkää sen osittain perusteettomana tai joka tapauksessa hylkää sen kokonaisuudessaan perusteettomana
– velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
33 Espanjan kuningaskunta vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen ja
– velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
34 Repsol vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– jättää kanteen osittain tutkimatta ja osittain hylkää sen perusteettomana tai joka tapauksessa hylkää sen kokonaan perusteettomana
– velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut sen väliintuloon liittyvät oikeudenkäyntikulut mukaan lukien.
Oikeudellinen arviointi
35 Kanteen tueksi kantajat väittävät, että komission on yhtäältä rikkonut asetuksen 1/2003 9 artiklan 2 kohtaa ja toisaalta mainitun asetuksen 23 artiklan 2 kohdan c alakohtaa ja 24 artiklan 1 kohdan c alakohtaa.
36 Kantajat esittävät lähtökohtaisesti kaksi kanneperustetta.
37 Ensinnäkin kantajat väittävät, että sen seurauksena, ettei Repsol ollut noudattanut sitoumuksia koskevaa päätöstä, komission olisi pitänyt aloittaa uudelleen menettely tätä yhtiötä vastaan ja määrätä sille sakko tai uhkasakko. Jättäessään nämä toimenpiteet toteuttamatta komissio on niiden mukaan rikkonut asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohtaa sekä kyseisen asetuksen 23 artiklan 2 kohdan c alakohtaa ja 24 artiklan 1 kohdan c alakohtaa.
38 Toiseksi kantajat katsovat, että jättäessään aloittamatta uudelleen menettelyn Repsolia vastaan ja jättäessään sitoumuksia koskevan päätöksen peruuttamatta tai kumoamatta komissio on rikkonut asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohtaa.
39 Koska kantajien tietyt huomautukset voidaan ymmärtää niin, että niillä tarkoitetaan paitsi kysymystä siitä, onko riidanalainen päätös perusteltu, myös SEUT 296 artiklassa määrättyä perusteluvelvollisuutta, unionin yleinen tuomioistuin tutkii tämän näkökulman kahden kanneperusteen tarkastelun jälkeen.
40 Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin lausuu 12.7.2012 ja 9.4.2013 esitetyistä pyynnöistä näytön hankkimiseksi.
Kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohdan ja mainitun asetuksen 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja 24 artiklan 1 kohdan c alakohdan rikkomista sillä perusteella, että komissio ei ole aloittanut uudelleen menettelyä Repsolia vastaan eikä määrännyt sille sakkoa tai uhkasakkoa
Kanneperusteen tutkittavaksi ottaminen
41 Komissio väittää, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja 24 artiklan 1 kohdan c alakohdan rikkomista koskeva kanneperuste on esitetty yksinomaan kantajien niiden vaatimusten toisen osan tueksi, joista ne ovat luopuneet (ks. edellä 31 kohta) ja joilla vaaditaan komission velvoittamista tiettyihin toimiin.
42 Toisin kuin komissio väittää, kannekirjelmästä ei kuitenkaan ilmene, että kantajat vetoaisivat ainoastaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan tai 24 artiklan 1 kohdan c alakohdan rikkomiseen pelkästään vaatimusten sen osan tukemiseksi, jolla pyritään toteamaan, että komissiolla on velvollisuus määrätä Repsolille sakko tai uhkasakko, eikä vaatimusten ensimmäisen osan tukemiseksi.
43 Tässä asiayhteydessä on muistutettava, että oikeuskäytännöstä tosin ilmenee, että koska Euroopan unionin tuomioistuimet eivät voi SEUT 263 niille annettua kumoamisvaltaansa käyttäessään velvoittaa toimielimet toimimaan tietyllä tavalla ja että sellainen vaatimusten osa, jonka tavoitteena on tällaisen määräyksen antaminen unionin toimielimelle, on siis jätettävä tutkimatta (asia T-74/08, Now Pharm v. komissio, tuomio 9.9.2010, Kok., s. II-4661, 19 kohta).
44 Tämä oikeuskäytäntö ei kuitenkaan estä sitä, että kantajat perustavat riidanalaista päätöstä koskevan kumoamisvaatimuksen kanneperusteeseen, joka koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan tai 24 artiklan 1 kohdan c alakohdan rikkomista. Jos komissio olisi rikkonut näitä säännöksiä riidanalaisessa päätöksessä, kantajien olisi voitava vaatia tämän päätöksen kumoamista unionin yleiseltä tuomioistuimelta ja komission olisi sitten toteutettava toimenpiteitä, joilla unionin yleisen tuomioistuimen tuomio pannaan täytäntöön SEUT 266 artiklan nojalla.
45 Näin ollen komission esittämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä.
Arviointi siitä, onko kanneperuste perusteltu
46 Kantajat väittävät lähtökohtaisesti, että kun komissio on kieltäytynyt aloittamasta uudelleen menettelyä Repsolia vastaan ja määräämästä sille sakkoa tai uhkasakkoa sen seurauksena, ettei se ole noudattanut sitoumuksia koskevaa päätöstä, se on rikkonut asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohtaa sekä kyseisen asetuksen 23 artiklan 2 kohdan c alakohtaa ja 24 artiklan 1 kohdan c alakohtaa.
– Komission harkintavalta
47 On todettava, että siltä osin kuin kantajat väittävät, että asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohdan säännökset ja kyseisen asetuksen 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja 24 artiklan 1 kohdan c alakohdan säännökset velvoittavat komission aloittamaan menettelyn uudelleen ja määräämään uhkasakkoja ja sakkoja kaikille niille yrityksille, jotka eivät noudata saman asetuksen 9 artiklan 1 kohdan perusteella tehdyllä päätöksellä velvoittaviksi määrättyjä sitoumuksiaan, tämä väite on hylättävä perusteettomana.
48 Asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohdan sanamuodosta ilmenee yksiselitteisesti, että kun kyseessä oleva yritys ei noudata mainitun asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua sitoumuksia koskevaa päätöstä, komissiolla ei ole velvollisuutta aloittaa uudelleen menettelyä mainittua yritystä vastaan, vaan sillä on harkintavaltaa tältä osin. Tämän säännöksen perusteella komissio voi pyynnöstä tai omasta aloitteestaan aloittaa menettelyn uudelleen, jos yritys ei noudata asetuksen N:o 1/2003 9 artiklassa tarkoitettuja velvoittaviksi määrättyjä sitoumuksiaan.
49 Komissiolla on myös harkintavaltaa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja 24 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamisen osalta; se voi näiden säännösten perusteella määrätä sakkoja tai uhkasakkoja yrityksille, kun ne eivät noudata mainitun asetuksen 9 artiklaan perustuvalla päätöksellä velvoittavaksi määrättyä sitoumusta.
50 Kantajat ovat myös menettelyn kuluessa täsmentäneet, etteivät ne kyseenalaista sitä, että kyseessä olevissa säännöksissä annetaan komissiolle harkintavalta.
51 Kantajat katsovat kuitenkin, että vaikka komissiolla on periaatteessa harkintavalta, sen olisi pitänyt käsiteltävän asian olosuhteissa aloittaa uudelleen menettely Repsolia vastaan ja määrätä sille uhkasakko ja sakko.
52 Tässä asiayhteydessä kantajat väittävät, ettei oikeuskäytäntöä, jonka mukaan komissiolla on laaja harkintavalta sitä koskevassa kysymyksessä, onko unionin edun mukaista tutkia kantelua, joka koskee SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan rikkomista, voida soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa, koska kantajien kantelu koski sitoumuksia koskevan päätöksen noudattamatta jättämistä ja koska tämä noudattamatta jättäminen oli todettu CNC:n päätöksellä.
53 Tältä osin on aluksi todettava, että asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohtaan perustuva komission toimivalta aloittaa menettely uudelleen ja sille mainitun asetuksen 23 ja 24 artiklaan perustuva toimivalta määrätä sakkoja tai uhkasakkoja on annettu sille, jotta se voi suorittaa SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan noudattamisen valvontatehtävänsä, joka sille on annettu SEUT 105 artiklassa.
54 Kun komissio toteaa kilpailuongelmia, se voi määrätä tarkoituksenmukaisiksi katsomansa kyseisten yritysten ehdottamat sitoumukset velvoittaviksi sen sijaan, että se toteaa SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan rikkomisen muodollisesti (asia C-441/07, komissio v. Alrosa, tuomio 29.6.2010, Kok., s. I-5949, 35 kohta).
55 Yhtäältä asetuksen N:o 1/2003 9 artiklassa käyttöön otetun järjestelyn avulla kyseessä oleva yritys voi osallistua menettelyyn täysimääräisesti ehdottamalla ratkaisuja, jotka siitä näyttävät tarkoituksenmukaisimmilta mainittujen komission huolenaiheiden poistamiseksi, ja sen avulla vältetään se, että komissio toteaa muodollisesti SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan rikkomisen. Toisaalta tämän artiklan taustalla ovat prosessiekonomiset syytä, sillä komissiolla ei ole velvollisuutta osoittaa oikeudellisesti riittävällä tavalla, että SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan edellytykset ovat täyttyneet, ja se voi siten ratkaista nopeammin toteamansa ongelmat (ks. vastaavasti edellä 54 kohdassa mainittu asia komissio v. Alrosa, tuomion 35 kohta).
56 Komissiolle asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohdan, 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja 24 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla annetulla toimivallalla on tarkoitus taata tällaisten sitoumusten noudattaminen. Kun yritys ei noudata antamiaan sitoumuksia, jotka komissio on määrännyt velvoittaviksi, komissio voi aloittaa uudelleen menettelyn ja määrätä yritykselle uhkasakon tai sakon, jos komissio vain osoittaa sitoumuksia koskevan päätöksen noudattamatta jättämisen, eikä sen täydy todeta tätä ennen SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan rikkomista.
57 Sitä vastoin – toisin kuin kantajat väittävät – näiden säännösten tavoitteena ei ole se, että yritykselle voidaan määrätä kaksinkertainen sanktio erityisen vakavista SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan rikkomisista. Tällainen tulkinta tuskin olisi asetuksen N:o 1/2003 13 perustelukappaleen viimeisen virkkeen mukainen; sen mukaan sitoumusten velvoittaviksi määräämistä koskevat päätökset eivät sovellu asioihin, joissa komissio aikoo määrätä sakkoja.
58 Niistä seikoista, jotka määrittävät komissiolla asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohdan perusteella olevan harkintavallan käyttämistä, on todettava, että sillä on vain rajoitetut resurssit, joita sen on käytettävä reagoidakseen mahdollisesti suureen määrään kilpailuoikeuden vastaisia käytäntöjä.
59 Komission on näin ollen asetettava tärkeysjärjestykseen eri kilpailuongelmat, jotka sen tietoon saatetaan, ja päätettävä, onko tietyn asian tutkimisen jatkaminen unionin edun mukaista (ks. asia T-427/08, CEAHR v. komissio, tuomio 15.12.2010, Kok., s. II-5865, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
60 Tässä yhteydessä on muistutettava, että SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan rikkomisesta tehdyn kantelun hylkäämispäätösten osalta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että komission on otettava huomioon kaikki keskeiset oikeudelliset seikat ja tosiseikat, erityisesti ne, jotka kantelija on sen tietoon saattanut. Täyttääkseen parhaalla mahdollisella tavalla tehtävänsä valvoa SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan noudattamista komission on siten tässä yhteydessä erityisesti punnittava sitä, mikä on väitetyn kilpailusääntöjen rikkomisen merkitys sisämarkkinoiden toiminnan kannalta, kuinka todennäköisesti kilpailusääntöjen rikkomisesta saadaan hankittua näyttö ja miten laajoja tarpeelliset tutkimukset olisivat (ks. asia C-450/98 P, IECC v. komissio, tuomio 17.5.2001, Kok., s. I-3947, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia T-24/90, Automec v. komissio, tuomio 18.9.1992, Kok., s. II-2233, 86 kohta ja asia T-60/05, Ufex ym. v. komissio, tuomio 12.9.2007, Kok., s. II-3397, 178 kohta). Komission on lisäksi voitava ottaa huomioon kansallisten kilpailuviranomaisten toimenpiteet (ks. asia T-458/04, Au lys de France v. komissio, tuomio 3.7.2007, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Oikeuskäytännössä on jo todettu, ettei mikään estä sitä, että komissio tietyssä tapauksessa antaa etusijan yhdelle ainoalle kriteerille arvioidakseen unionin intressin kilpailuongelman tutkimiseen (ks. vastaavasti em. asia IECC v. komissio, tuomion 58 ja 59 kohta).
61 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan rikkomisesta kantelun tehneellä henkilöllä ei ole oikeutta vaatia komissiolta lopullista päätöstä siitä, onko kyseisiä kilpailusääntöjä rikottu vai ei (asia C-119/97 P, Ufex ym. v. komissio, tuomio 4.3.1999, Kok., s. I-1341, 87 kohta; edellä 60 kohdassa mainittu asia Automec v. komissio, tuomion 75 kohta ja asia T-119/09, Protegé International v. komissio, tuomio 13.9.2012, 32 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
62 Kun otetaan huomioon, että sitoumusten velvoittaviksi määräämistä asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan perusteella koskevan komission toimivallan tavoitteena on myös taata SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan noudattaminen, ja kun otetaan huomioon, että mainitun asetuksen 9 artiklan 2 kohdassa, 24 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja 23 artiklan 2 kohdan c alakohdassa säädetyllä toimivallalla pyritään takaamaan mainittujen sitoumusten noudattaminen, unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että edellä 60 ja 61 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä vahvistetut periaatteet ovat sovellettavissa myös tapauksessa, jossa sitoumuksen mahdollinen noudattamatta jättäminen saatetaan komission tietoon ja tämän täytyy päättää, aloittaako se menettelyn uudestaan.
63 Koska komission on arvioitava kysymystä siitä, onko unionin etujen mukaista jatkaa kantelun tutkimista kyseessä olevan asian oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, sen on otettava huomioon se, että tilanne voi muotoutua eri tavalla sen perusteella, koskeeko kantelu mahdollista sitoumuksia koskevan päätöksen noudattamatta jättämistä vai SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan mahdollista rikkomista.
64 Koska sitoumusten noudattamatta jättäminen on yleisesti helpompi osoittaa kuin SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan rikkominen, tällaisen noudattamatta jättämisen toteamiseksi välttämättömien tutkintatoimenpiteiden laajuus on periaatteessa rajoitetumpi. Toisin kuin kantajat väittävät, tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että tällaisessa tapauksessa komission on järjestelmällisesti aloitettava menettely uudestaan ja määrättävä sakko tai uhkasakko. Tällaisesta lähestymistavasta olisi seurauksena se, että sille asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohdan, 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja 24 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella oleva toimivalta muuttuu sidotuksi harkintavallaksi, mikä ei ole näiden säännösten sanamuodon mukaista.
65 Tämän jälkeen on todettava siitä kantajien väitteestä, jonka mukaan komission on valvottava sitoumuksia koskevan päätöksen noudattamista, että mikään ei estä sitä, että komissio kyseessä olevien säännösten puitteissa ottaa huomioon kansallisten kilpailuviranomaisten toimenpiteet.
66 Tässä asiayhteydessä on todettava, että kansallisten kilpailuviranomaisten rinnakkaista toimivaltaa SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan soveltamiseen asetuksen N:o 1/2003 5 artiklan perusteella ei horjuteta sillä, että komissio tekee sitoumuksia koskevan päätöksen mainitun asetuksen 9 artiklan nojalla. Kuten asetuksen N:o 1/2003 13 perustelukappaleesta ilmenee, komission mainitun asetuksen 9 artiklan nojalla tekemät sitoumuksia koskevat päätökset eivät vaikuta kilpailuviranomaisten ja jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivaltaan tehdä toteamusta SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan rikkomisesta ja päättää tapauksesta. Saman asetuksen 22 perustelukappaleesta ilmenee, että komission tekemät sitoumuksia koskevat päätökset eivät vaikuta jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten toimivaltaan soveltaa SEUT 101 ja SEUT 102 artiklaa.
67 Lopuksi – toisin kuin kantajat väittävät – se, että komissio tekee asetuksen N:o 1/2003 9 artiklaan perustuvan päätöksen, ei anna sille yksinomaista toimivaltaa. Tosin mainitun asetuksen 11 artiklan 6 kohdassa, johon kantajat vetoavat tässä asiayhteydessä, säädetään erityisesti, että kun komissio aloittaa rikkomisen toteamista ja sen lopettamisen määräämistä koskevaan päätökseen tähtäävän menettelyn mainitun asetuksen 7 artiklan nojalla tai sitoumusten velvoittaviksi määräämistä koskevaan päätökseen tähtäävän menettelyn mainitun asetuksen 9 artiklan perusteella, jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset menettävät toimivaltansa SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan määräysten soveltamiseen. Näistä säännöksistä ei kuitenkaan voida päätellä, ettei kansallinen kilpailuviranomainen voisi enää tehdä yritystä koskevaa päätöstä sen jälkeen, kun komissio on tehnyt asetuksen N:o 1/2003 9 artiklassa tarkoitetun sitoumuksia koskevan päätöksen. Oikeuskäytännöstä ilmenee, että asetuksen N:o 1/2003 11 artiklan 6 kohdan perusteella jäsenvaltioiden viranomaiset eivät menetä toimivaltaansa lopullisesti vaan ainoastaan komissiossa vireillä olevan menettelyn ajaksi (ks. vastaavasti asia C-17/10, Toshiba Corporation ym., tuomio 14.2.2012, 68–92 kohta).
68 Näin ollen mikään ei estä sitä, että komissio ottaa huomioon kansallisen viranomaisen yritystä vastaan toteuttamat toimenpiteet, kun se arvioi, onko unionin edun mukaista aloittaa uudelleen menettely kyseistä yritystä vastaan siksi, ettei se ole noudattanut sitoumuksiaan, määrätäkseen sille sakon tai uhkasakon. Päinvastoin tällainen huomioon ottaminen on välttämätöntä siltä osin kuin komission asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohtaan, 23 artiklan 2 kohdan c alakohtaan ja 24 artiklan 1 kohdan c alakohtaan perustuva toimivalta on annettu sille, jotta se täyttää tehtävänsä valvoa SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan noudattamista.
– Harkintavallan käyttö nyt käsiteltävässä asiassa
69 Väitettä siitä, että komission päätös olla aloittamatta menettelyä uudelleen ja olla määräämättä sakkoa tai uhkasakkoa Repsolille sisältää ilmeisen arviointivirheen, on tutkittava edellä esitettyjen näkökohtien valossa. Kantajat väittävät, että syyt, jotka komissio on ilmoittanut riidanalaisessa päätöksessä, eivät oikeuta tätä päätöstä.
70 Komissiolle kantelujen käsittelemisen yhteydessä kuuluvan harkintavallan käyttämisen valvonta unionin tuomioistuimissa ei saa vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan johtaa siihen, että unionin tuomioistuimet korvaavat komission unionin etua koskevan arvioinnin omalla arvioinnillaan, vaan tuomioistuinvalvonnan tarkoituksena on sen selvittäminen, ettei riidanalainen päätös perustu asiallisesti virheellisiin tosiseikkoihin tai ettei siihen liity oikeudellista virhettä, ilmeistä arviointivirhettä tai harkintavallan väärinkäyttöä (ks. edellä 59 kohdassa mainittu asia CEAHR v. komissio, tuomion 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
71 Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, ettei nyt käsiteltävässä asiassa edellä 21–24 kohdassa yhteenvedonomaisesti esitettyihin riidanalaisen päätöksen perusteluihin liity ilmeistä arviointivirhettä.
72 On muistutettava, että komissio on tukeutunut muun muassa CNC:n päätökseen, jossa tämä on todennut, että Repsol on rikkonut SEUT 101 artiklaa vahvistaessaan epäsuorasti polttoaineen myyntihinnat yleisölle, määrännyt sille 5 miljoonan euron sakon ja velvoittanut sen toteuttamaan kaikki tarpeelliset toimenpiteet tämän myyntihintojen vahvistamiskäytännön lopettamiseksi ja pidättäytymään tästä käytännöstä tulevaisuudessa. Tämä lähestymistapa on komission ja kansallisten kilpailuviranomaisten eurooppalaisessa kilpailuverkostossa toteutettavan läheisen yhteistyön tavoitteen mukainen; tämä tavoite mainitaan muun muassa asetuksen N:o 1/2003 6, 8 ja 15 perustelukappaleessa.
73 Kun otetaan huomioon CNC:n päätös, komissio on voinut katsoa ilmeistä arviointivirhettä tekemättä, ettei ollut tarpeen kohdistaa Repsoliin lisätoimenpiteitä.
74 Yhtäältä kantajien siitä väitteestä, jonka mukaan komission olisi pitänyt määrätä seuraamus siitä, ettei Repsol ollut noudattanut sitoumuksia koskevaa päätöstä, ja määrätä sille asetuksen N:o 1/2003 24 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella uhkasakko, on todettava, että komission tämän toimivallan tarkoituksena on velvoittaa yritys noudattamaan sitoumusta tulevaisuudessa. Tältä osin kuitenkin ne päämäärät, joita komissio olisi voinut tavoitella määräämällä Repsolille uhkasakon, ja CNC:n päätöksessä tavoitellut päämäärät ovat yhteneväiset, koska tarkoituksena oli saada polttoaineen myyntihintojen vahvistamiskäytäntö loppumaan. Komissio on riidanalaisessa päätöksessä todennut, että CNC:n toteuttamat toimenpiteet olivat riittäviä Repsolin velvoittamiseksi pidättäytymään tästä käytännöstä tulevaisuudessa. Se on näin ollen ilmeistä arviointivirhettä tekemättä voinut katsoa, ettei sen ollut tarpeen puuttua asiaan ja ettei siis ollut unionin edun mukaista aloittaa menettelyä uudelleen uhkasakon määräämiseksi.
75 Toisaalta kantajien siitä väitteestä, jonka mukaan komission olisi pitänyt määrätä sakko, koska sitoumuksia koskevaa päätöstä ei ollut noudatettu, on muistutettava, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan perusteella määrätyn sakon pääasiallinen tavoite on määrätä seuraamus toiminnasta, jonka komissio katsoo aiheuttavan kilpailuongelmia, ilman, että sen täytyisi oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittaa, että SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan edellytykset ovat täyttyneet. CNC oli jo päätöksessään todennut, että Repsol oli vahvistanut polttoaineen myyntihinnat, ja määrännyt sille seuraamuksen. Koska sitoumuksia koskeva päätös koski samaa toimintaa, komission on täytynyt ottaa huomioon CNC:n päätös. Koska Repsolin toiminnasta, jonka komissio oli katsonut ongelmalliseksi, määrätyn seuraamuksen pääasiallinen tavoite oli jo saavutettu, komissio on voinut ilmeistä arviointivirhettä tekemättä katsoa, että menettelyn uudelleen aloittaminen ja lisäsakon määrääminen ei ollut unionin edun mukaista.
76 Tätä päätelmää ei voida horjuttaa yhdelläkään kantajien esittämällä väitteellä.
77 Kantajat väittävät ensinnäkin, että huolimatta siitä, että CNC oli jo määrännyt Repsolille sakon, koska se oli vahvistanut polttoaineen myyntihinnat, komissio oli velvollinen määräämään sille lisäsakon asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan perusteella, jottei mainitun asetuksen 9 artiklassa käyttöön otetun mekanismin ydin vaarantuisi, oikeusvarmuussyistä ja jottei sitoumuksen noudattamatta jättämistä pidettäisi ”tarkoituksettomana, vähäpätöisenä ja merkityksettömänä” seikkana erityisesti suhteessa niihin yrityksiin, jotka eivät ole hyväksyneet sitoumuksia.
78 Tämä väite on hylättävä.
79 Vaikka oletettaisiinkin yhtäältä, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan c alakohtaa olisi tulkittava siten, että komissio voi sen perusteella määrätä lisäsakon yritykselle ainoastaan siitä syystä, että tämä ei ole noudattanut sitoumuksiaan, vaikka kansallinen kilpailuviranomainen on jo määrännyt tästä menettelystä seuraamuksen SEUT 101 artiklan rikkomisen perusteella, tai toisaalta, että tällainen menettely ei olisi ristiriidassa ne bis in idem -periaatteen kanssa, komissio olisi voinut ilmeistä arviointivirhettä tekemättä katsoa, että menettelyn uudelleen aloittaminen siksi, että Repsolille määrättäisiin lisäsakko, ei ole unionin edun mukaista.
80 Aluksi on todettava, että toisin kuin kantajat väittävät, komissio ei nyt käsiteltävässä asiassa olisi voinut määrätä Repsolille sakkoa sitoumuksia koskevan päätöksen noudattamatta jättämisen vuoksi käyttämättä tähän julkisia varoja. Kuten komissio perustellusti toteaa, sen olisi pitänyt toteuttaa joukko hallinnollisia menettelyjä, kuten tehdä menettelyn aloittamista koskeva päätös ja laatia väitetiedoksianto, kuulla niitä, joita asia koskee, ja tehdä päätös sakon määräämisestä.
81 Tämän jälkeen komissio on voinut katsoa, että sen asiaan puuttumisesta koituva hyöty olisi ollut rajoitettu, koska asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitettu pääasiallinen tavoite eli seuraamuksen määrääminen ongelmalliseksi katsotusta Repsolin toiminnasta oli jo saavutettu.
82 Kantajien esiin tuomasta tavoitteesta eli asetuksen N:o 1/2003 9 artiklassa käyttöön otetun mekanismin tehokkaan vaikutuksen säilyttämisestä on todettava, että kyseessä on tavoite, joka koskee suoraan komission politiikan määrittelyä kilpailuoikeuden alalla.
83 Näin ollen myös edellä 79 kohdassa mainitun kaksinkertaisen olettaman tapauksessa komissio on kantajien mukaan nyt käsiteltävässä asiassa ylittänyt harkintavaltansa rajat, kun se on päättänyt, ettei ollut perusteltua aloittaa uudelleen menettelyä ja määrätä Repsolille lisäsakkoa.
84 Toiseksi kantajat väittävät, ettei komissio ole riidanalaisessa päätöksessä ottanut riittävästi huomioon Repsolin rikkomisen vakavuutta ja sen toiminnan vaikutuksia markkinoihin.
85 Myös tämä väite on hylättävä.
86 Kuten edellä 62 kohdassa on todettu, kun komissio asettaa tärkeysjärjestykseen sen tietoon saatetut kilpailuongelmat, mikään ei estä sitä antamasta etusijaa jollekin keskeisistä arviointiperusteista.
87 Edellä 72–83 kohdassa mainituista syistä komissio saattoi nyt käsiteltävässä asiassa perustellusti katsoa, ettei sen puuttuminen asiaan CNC:n tekemän Repsolille vastaisen päätöksen lisäksi ollut unionin edun mukaista, tarvitsematta tasapainottaa muita arviointiperusteita tai myöskään lausua pääasiasta, Repsolin toiminnan vakavuudesta, Espanjan markkinoiden rakenteesta tai Repsolin toiminnan vaikutuksista näillä markkinoilla.
88 Kolmanneksi kantajat väittävät, että komission olisi pitänyt aloittaa menettely uudestaan ja määrätä Repsolille sakko ja uhkasakko, koska sitoumuksia koskevalla päätöksellä on välitön vaikutus, koska se on Repsoliin nähden sitova, koska sillä perustetaan kahdenvälinen luottamussuhde tämän yrityksen ja komission välille ja koska on välttämätöntä soveltaa unionin oikeutta yhdenmukaisesti ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta noudattaen.
89 Myös tämä väite on hylättävä.
90 On todettava, että kun kantajat vetoavat näihin seikkoihin, ne vain muistuttavat siitä, että Repsol on hyväksynyt asetuksen N:o 1/2003 9 artiklaan perustuvan sitoumuksia koskevan päätöksen ja ettei se ole noudattanut tätä päätöstä.
91 Kuten edellä 64 kohdassa on todettu, unionin lainsäätäjä on päättänyt antaa komissiolle laajan harkintavallan, kun komissio tutkii asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 1 kohdan perusteella velvoittavaksi määrätyn sitoumuksen noudattamatta jättämistä. Näin ollen kantajat, jotka ainoastaan kuvailevat, että komissiolla on käsiteltävään tällainen tapaus, eivät voi esiin tuomissaan olosuhteissa osoittaa, että komissio on ylittänyt sen harkintavallan rajat, joka sillä on mainitun asetuksen 9 artiklan 2 kohdan perusteella sekä kyseisen asetuksen 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja 24 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella sille kuuluvan toimivallan yhteydessä. Kantajien puoltama näkemys, jonka mukaan komissiolla on näissä olosuhteissa velvollisuus aloittaa menettely uudelleen ja määrätä sakko tai uhkasakko, johtaisi sitä vastoin siihen, että mainittua toimivaltaa sovellettaisiin sidotun harkintavallan tavoin, mikä olisi ristiriidassa mainittujen säännösten sanamuodon kanssa.
92 Neljänneksi on hylättävä kantajien väitteet oikeuskäytännöstä, jonka mukaan SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan täysi tehokkuus edellyttää, että jokainen voi vaatia sellaisen vahingon korvaamista, joka on aiheutunut näiden sääntöjen rikkomisesta (asia C-453/99, Courage ja Crehan, tuomio 20.9.2001, Kok., s. I-6297, 26 kohta ja yhdistetyt asiat C-295/04 – C-298/04, Manfredi ym., tuomio 13.7.2006, Kok., s. I-6619, 60 kohta). Koska tämä oikeuskäytäntö koskee kyseisten määräysten täytäntöönpanoa sellaisen henkilön aloitteesta, joka on kärsinyt vahinkoa, siitä ei voida päätellä, että kyseisten määräysten täytäntöönpanon yhteydessä silloin, kun se tapahtuu vain rajoitetut resurssit omaavan kilpailuviranomaisen aloitteesta, kaikissa tapauksissa, joissa yritys ei noudata asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 1 kohdan perusteella velvoittavaksi määrättyä sitoumusta, olisi määrättävä seuraamus.
93 Viidenneksi siltä osin kuin kantajat vetoavat asetuksen N:o 1/2003 29 perustelukappaleeseen, jonka mukaan SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan noudattamisen yrityksille kyseisellä asetuksella säädettyjen velvoitteiden täyttämisen varmistamiseksi on voitava määrätä sakkoja ja uhkasakkoja, riittää, kun todetaan, että tässä perustelukappaleessa ei horjuteta SEUT 101 artiklan kansallisissa kilpailuviranomaisissa tapahtuvan hajautetun soveltamisen tavoitetta eikä komission mahdollisuutta ottaa huomioon mainittujen viranomaisten toimenpiteet sen määrittäessä, onko unionin edun mukaista, että se jatkaa asian tutkimista.
94 Kuudenneksi 12.4.2006 päivätystä komission lehdistötiedotteesta, joka koskee sen päätöstä asiassa COMP/B-1.38.348 Repsolin antamista sitoumuksista sekä samana päivänä päivätystä komission muistiosta, johon kantajat viittaavat, riittää, kun todetaan, että komissio on niissä ainoastaan todennut, että se voi määrätä Repsolille sakkoja, jos se ei noudata sitoumuksia koskevaa päätöstä, mutta se ei ole sitoutunut määräämään tällaisia sakkoja automaattisesti.
95 Seitsemänneksi siltä osin kuin kantajat vetoavat suhteellisuusperiaatteeseen, tämä väite on hylättävä perusteettomana ilman, että se olisi tarpeen käsitellä sen tutkittavaksi ottamista. Kuten edellä olevista päätelmistä ilmenee, komissio ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä punnitessaan etuja, kuten sen on asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohdan, mainitun asetuksen 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja 24 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella tehtävä. Näin ollen riidanalainen päätös ei ole voinut loukata kantajien etuja suhteettomalla tavalla.
96 Kaikkien edellä esitettyjen päätelmien perusteella on katsottava, että komissio on voinut perustellusti todeta, ettei ollut unionin edun mukaista aloittaa uudelleen menettelyä Repsolia vastaan sakon tai uhkasakon määräämiseksi sille. Näin ollen on hylättävä asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohdan sekä mainitun asetuksen 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja 24 artiklan 1 kohdan c alakohdan rikkomista koskeva väite.
Väite, joka koskee asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohdan rikkomista siitä syystä, että komissio ei ole aloittanut uudelleen menettelyä eikä peruuttanut tai kumonnut sitoumuksia koskevaa päätöstä
97 Kantajat väittävät myös, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 2 kohtaa, koska se ei ole aloittanut uudelleen menettelyä Repsolia vastaan eikä peruuttanut tai kumonnut sitoumuksia koskevaa päätöstä. Komission olisi pitänyt peruuttaa tai kumota sitoumuksia koskeva päätös sen johdosta, ettei sitä ollut noudatettu.
98 Komissio on perustellusti todennut tästä, että nyt käsiteltävässä asiassa oli intressi pitää sitoumuksia koskeva päätös voimassa. Ensinnäkään sitoumuksia koskeva päätös ei koskenut yksinomaan polttoaineen myyntihintoihin liittyviä Repsolin velvoitteita vaan myös ja pääasiallisesti pitkäaikaisia yksinostosopimuksia. Lisäksi polttoaineen myyntihintoja koskevan sitoumuksen osalta mikään ei estä sitä, että komissio pitää voimassa päätöksensä kyseiseen sitoumukseen nähden. Kuten edellä 56 kohdassa on todettu, komissio voi tällaisen voimassa pitämisen avulla määrätä uhkasakkoja ja sakkoja siitä syystä, ettei mainittua päätöstä noudateta tarvitsematta todeta tätä ennen SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan rikkomista.
99 Näin ollen kantajat eivät ole esittäneet mitään sen osoittamiseksi, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen. Näin ollen tämä kanneperuste on hylättävä.
Riidanalaisen päätöksen perustelut
100 Jos oletetaan, että kun kantajat väittävät, että riidanalainen päätös ei ollut riittävän perusteltu, ne haluavat paitsi vedota perusteeseen, joka koskee päätöksen oikeellisuutta, myös perusteeseen, joka koskee SEUT 296 artiklassa määrätyn perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, on todettava aluksi, että kyseessä on peruste, joka on tutkittava viran puolesta eikä sitä siis voida jättää tutkimatta myöhässä esitettynä.
101 Tämän perusteen asiasisällöstä on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimen perustelujen on oltava sen luonteen mukaisia ja niistä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä riidanalaisen toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden (asia C-521/09 P, Elf Aquitane v. komissio, tuomio 29.9.2011, Kok., s. I-8947, 147 kohta).
102 Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen perustelut ovat riittävät. Riidanalaisen päätöksen perusteluista ilmenee selvästi, että komissio on katsonut, että CNC:n päätöksen johdosta sen puuttuminen lisäksi asiaan ei ollut unionin edun mukaista.
103 Siitä kantajien väitteestä, jonka mukaan mitä suurempi elimen harkintavalta on, sitä paremmin päätöksen on oltava perusteltu, on muistutettava, että vaadittujen perustelujen laajuus riippuu myös sovellettavista säännöistä. Kuten edellä 60, 62, 86 ja 87 kohdassa on todettu, vaikka komission täytyykin ottaa huomioon kaikki asiassa merkitykselliset seikat, mikään ei estä sitä, että nyt käsiteltävässä asiassa se perustaa päätöksensä siihen näkemykseen, että CNC:n toteuttamat toimenpiteet olivat riittävät. Näin ollen riidanalaisen päätöksen perustelujen on katsottava olevan riittävät.
Kantajien pyyntö näytön hankkimiseksi
104 Kantajat ovat jättäneet 12.7.2012 ja 9.4.2013 eli kirjallisen menettelyn päättymisen jälkeen näytön hankkimiseksi uusia pyyntöjä, jotka muodostuvat asiakirjoista, joiden liitteenä on muistioita niiden merkityksestä nyt käsiteltävän asian arvioinnissa.
105 Tästä riittää, kun todetaan, että nämä pyynnöt näytön hankkimiseksi eivät ole merkityksellisiä nyt käsiteltävässä riita-asiassa, ilman, että olisi tarpeen lausua niiden tutkittavaksi ottamisesta, koska kaikki 12.7.2012 ja 9.4.2013 jätetyt asiakirjat on päivätty päivämäärälle, joka on riidanalaisen päätöksen päivämäärää myöhäisempi. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin toteuttaman toimen laillisuutta on arvioitava toimen toteuttamisajankohtana olemassa olleiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella. Näin ollen toimen laillisuutta arvioitaessa ei voida ottaa huomioon unionin toimen toteuttamisajankohdan jälkeisiä seikkoja (ks. asia T-257/07, Ranska v. komissio, tuomio 9.9.2011, Kok., s. II-5827, 172 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
106 Kanne on hylättävä kaikkien edellä esitettyjen toteamusten nojalla.
Oikeudenkäyntikulut
107 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Nyt käsiteltävässä asiassa kantajat on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.
108 Työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan ja unionin yleinen tuomioistuin voi määrätä, että väliintulijan on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan. Nyt käsiteltävässä asiassa Espanjan kuningaskunnan ja Repsolin on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) Confederación Española de Empresarios de Estaciones de Servicio (CEEES) ja Asociación de Gestores de Estaciones de Servicio vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.
3) Espanjan kuningaskunta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
4) Repsol Comercial de Productos Petrolíferos SA vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Julistettiin Luxemburgissa 6 päivänä helmikuuta 2014.
Allekirjoitukset