Asia C-551/22 P
Euroopan komissio
vastaan
Euroopan unionin neuvosto
ja
Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto
Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 18.6.2024
Muutoksenhaku – Talous- ja rahapolitiikka – Pankkiunioni – Asetus (EU) N:o 806/2014 – Yhteinen kriisinratkaisumekanismi – Kriisinratkaisumenettely, jota sovelletaan, jos yhteisö on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa – 18 artiklan 7 kohta – Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston antama kriisinratkaisumääräys – Euroopan komission hyväksymä kriisinratkaisumääräys – 86 artiklan 2 kohta – Toimi, joka voi olla kanteen kohteena – Kumoamiskanne – Tutkittavaksi ottaminen
1. Muutoksenhaku – Tutkittavaksi ottaminen – Valitusperuste, joka koskee kanteen tutkittavaksi ottamisen tutkimista unionin yleisessä tuomioistuimessa – Valitus, jonka on tehnyt väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa ollut osapuoli – Hyväksyttävyys
(SEUT 256 artiklan 1 kohta; Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artikla)
(ks. 50 kohta)
2. Muutoksenhaku – Tutkittavaksi ottaminen – Muutoksenhakukelpoiset päätökset – Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio, jonka mukaan kanne voidaan ottaa tutkittavaksi mutta jossa kyseinen kanne hylätään perusteettomana – Hyväksyttävyys
(SEUT 256 artiklan 1 kohta; Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artikla)
(ks. 51 kohta)
3. Euroopan unionin toimielimet – Toimivallan käyttäminen – Toimivallan delegoiminen – Edellytykset – Päätöksentekovallan delegoiminen virastoille – Delegointityypit ja vaikutukset – Selkeästi rajoitetun täytäntöönpanovallan delegoiminen – Delegoimisen kohteena olevaa toimivaltaa ei ole muutettu huomattavasti – Sellaisen harkintavallan delegoiminen, joka merkitsee laajaa harkinnanvapautta asianomaisen politiikan alan perustavanlaatuisista kysymyksistä – Mahdollinen vastuun siirtäminen
(SEUT 290 artikla)
(ks. 69–73 kohta)
4. Euroopan unionin toimielimet – Toimivallan käyttäminen – Toimivallan delegoiminen – Edellytykset – Päätöksentekovallan delegoiminen yhteiselle kriisinratkaisuneuvostolle (SRB) – Kriisinratkaisuneuvoston antama kriisinratkaisumääräys – Laaja harkintavalta – Normatiiviset säännökset, joilla vältetään vastuun siirtäminen komissiolta kriisinratkaisuneuvostolle
(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1–7 kohta)
(ks. 75–81 kohta)
5. Kumoamiskanne – Kannekelpoiset toimet – Käsite – Toimet, joilla on sitovia oikeusvaikutuksia – Valmistelevat toimet – Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) päätös antaa kriisinratkaisumääräys – Voimaantulo – Sitovien oikeusvaikutusten puuttuminen – Käsitteen ulkopuolelle jääminen – Komission tai Euroopan unionin neuvoston hyväksymispäätös, jossa vahvistetaan lopullisesti kriisinratkaisumääräyksen sisältö – Kuuluminen käsitteen soveltamisalaan
(SEUT 263 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 806/2014 18 artiklan 1–8 kohta ja 30 artiklan 1 ja 2 kohta)
(ks. 77–81, 83–86, 88, 89, 93 ja 94 kohta)
Tiivistelmä
Unionin tuomioistuimen suuri jaosto, jonka käsiteltäväksi Euroopan komissio on saattanut valituksen unionin yleisen tuomioistuimen 1.6.2022 antamasta tuomiosta Fundación Tatiana Pérez de Guzmán el Bueno ja SFL v. SRB(1), hyväksyy kyseisen valituksen, ratkaisee asian lopullisesti ja jättää tutkimatta Fundaciónin ja Stiftung für Forschung und Lehren unionin yleisessä tuomioistuimessa nostaman kanteen yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) 7.6.2017 tekemästä päätöksestä antaa Banco Popular Español SA:ta koskeva kriisinratkaisumääräys(2) (jäljempänä riidanalainen kriisinratkaisumääräys) asetuksen (EU) N:o 806/2014(3) nojalla.
Arviointinsa päätteeksi unionin tuomioistuin toteaa, että riidanalainen kriisinratkaisumääräys ei ole SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettu kannekelpoinen toimi, ja kumoaa näin ollen valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin siinä on otettu tutkittavaksi kyseisen kriisinratkaisumääräyksen kumoamista koskeva kanne. Unionin tuomioistuin perustaa tämän arviointinsa muun muassa 13.6.1958 annetussa tuomiossa Meroni v. korkea viranomainen(4) vahvistettuihin ja 22.1.2014 annetussa tuomiossa Yhdistynyt kuningaskunta v. parlamentti ja neuvosto(5) toistettuihin periaatteisiin toimivallan delegoimisesta virastoille.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Unionin tuomioistuin muistuttaa, että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan, kun sitä luetaan yhdessä sen ensimmäisen kohdan kanssa, mukainen kumoamiskanne voidaan nostaa kaikista unionin toimielinten, elinten tai laitosten antamista säännöksistä tai toteuttamista toimenpiteistä – niiden muodosta riippumatta –, joilla pyritään saamaan aikaan sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön etuihin muuttamalla tämän oikeusasemaa selvästi. Sen määrittämiseksi, onko toimella tällaisia vaikutuksia ja voidaanko siitä näin ollen nostaa kumoamiskanne, on tarkasteltava kyseisen toimen asiasisältöä ja arvioitava mainittuja vaikutuksia kyseisen toimen sisällön kaltaisten objektiivisten kriteerien nojalla ottamalla tarvittaessa huomioon toimen antamisen asiayhteys ja toimen toteuttaneen toimielimen, elimen tai laitoksen toimivalta.
Unionin tuomioistuin toteaa ensinnäkin riidanalaisen kriisinratkaisumääräyksen sisällöstä, että kyseistä määräystä ei ollut vielä hyväksytty, kun se annettiin kriisinratkaisuneuvoston johdon istunnossa 7.6.2017, sillä se ilmoitettiin komissiolle tämän jälkeen sen hyväksymistä varten, ja kyseisen määräyksen voimaantulo ja täten se, että se tuottaa sitovia oikeusvaikutuksia, riippuivat tästä hyväksymisestä.
Toiseksi unionin tuomioistuin toteaa riidanalaisen kriisinratkaisumääräyksen antamisen asiayhteydestä, kuten sen johdanto-osasta ilmenee, että kriisinratkaisumääräyksen oikeudellinen perusta on yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annettu asetus(6). Tällä asetuksella käyttöön otettu järjestelmä perustuu toteamukseen(7) siitä, että mainitussa asetuksessa säädettyjen kriisinratkaisuvaltuuksien käyttö kuuluu pankkilaitosten kriisinratkaisua koskeviin unionin periaatteisiin, jotka ainoastaan unionin toimielimet voivat vahvistaa, ja kunkin erillisen kriisinratkaisumääräyksen antamisessa voidaan käyttää harkintavaltaa, kun otetaan huomioon kriisinratkaisupäätösten huomattava vaikutus jäsenvaltioiden rahoitusvakauteen ja unioniin sinänsä samoin kuin jäsenvaltioiden finanssipoliittiseen määräysvaltaan. Unionin lainsäätäjä on näistä syistä katsonut tarpeelliseksi säätää neuvoston ja komission asianmukaisesta osallistumisesta eli osallistumisesta, joka vahvistaa kriisinratkaisuneuvoston tarvittavaa toiminnallista riippumattomuutta ja noudattaa samalla periaatteita, jotka koskevat toimivallan siirtämistä virastoille.
Unionin tuomioistuin muistuttaa viimeksi mainitun osalta tuomioissa Meroni v. korkea viranomainen ja Yhdistynyt kuningaskunta v. parlamentti ja neuvosto todetun pääasiallisesti, että toimivallan delegoimisesta aiheutuvat seuraukset ovat hyvin erilaisia sen mukaan, onko kysymyksessä selkeästi rajoitettu täytäntöönpanovalta, jonka käyttöä tämän johdosta valvotaan tarkasti toimivallan delegoineen viranomaisen vahvistamin objektiivisin kriteerein, vai onko kysymyksessä sellainen harkintavalta, joka merkitsee laajaa harkinnanvapautta, joka saattaa sen mukaan, miten sitä käytetään, ilmentää tosiasiallista talouspolitiikkaa. Ensimmäisen tyyppinen toimivallan delegoiminen ei ole luonteeltaan sellaista, että se muuttaisi huomattavasti delegoimisen kohteena olevan toimivallan käytön seurauksia, kun taas jälkimmäisen tyyppinen delegoiminen, jossa toimivallan saaneen viranomaisen valinnoilla korvataan delegoivan viranomaisen valinnat, merkitsee ”vastuun tosiasiallista siirtämistä”. Unionin tuomioistuin huomauttaa, että tuomiossa Meroni v. korkea viranomainen katsottiin, että siltä osin kuin kyseisessä asiassa kyseessä ollut toimivallan siirto antoi kyseisille elimille ”harkinnanvapauden, johon sisältyy laaja harkintavallan käyttö”, sitä ei voitu pitää yhteensopivana ”perustamissopimuksessa asetettujen vaatimusten” kanssa, mutta kyseisessä tuomiossa täsmennettiin, että varatessaan itselleen ainoastaan mahdollisuuden kieltäytyä hyväksymästä kyseisen elimen päätöksiä korkea viranomainen ei ollut pidättänyt itselleen riittävää toimivaltaa välttääkseen tällaisen vastuun siirtämisen.
Unionin tuomioistuimen mukaan kyseiseen tuomioon perustuva oikeuskäytäntö perustuu lähtökohtaan, jonka mukaan toimivallan tasapainoinen jakautuminen, joka on yksi unionin toimielinrakenteen ominaispiirre, on perussopimuksissa myönnetty perustavanlaatuinen tae, ja että laajan harkintavallan delegoiminen loukkaisi tätä taetta, koska sillä uskottaisiin tätä valtaa muille viranomaisille kuin niille, jotka perussopimusten nojalla käyttävät tätä harkintavaltaa ja valvovat sen käyttöä omien valtuuksiensa rajoissa. Kyseisessä oikeuskäytännössä tarkoitettu laaja harkintavalta koskee muun muassa kyseisen politiikan alan perustavanlaatuisia kysymyksiä, joihin sisältyy laajaa harkintavaltaa toisinaan keskenään ristiriitaisten eri tavoitteiden yhteen sovittamiseksi.
Unionin tuomioistuin lisää mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenevän erityisesti, että siinä vahvistettujen toimivallan delegoimista virastoille koskevien periaatteiden sovellettavuus ei riipu siitä, ovatko toimet, jotka virastoilla on oikeus toteuttaa, yksittäistapausta koskevia vai yleisiä, vaan ainoastaan siitä, koskeeko toimivallan siirto laajaa harkintavaltaa vai päinvastoin täsmällisesti rajattua täytäntöönpanovaltaa.
Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetulla asetuksella käyttöön otetulla järjestelmällä(8) pyritään konkretisoimaan tuomiossa Meroni v. korkea viranomainen vahvistetut ja tuomiossa Yhdistynyt kuningaskunta v. parlamentti ja neuvosto toistetut periaatteet.
Kriisinratkaisuneuvoston tehtävänä on tosin tehdä kaikki kriisinratkaisupäätökset, jotka koskevat muun muassa finanssilaitoksia ja konserneja, joita pidetään merkittävinä unionin rahoitusvakauden kannalta, sekä muita rajat ylittäviä konserneja(9). Kriisinratkaisuneuvosto antaa täten kyseisiä yhteisöjä ja konserneja koskevan kriisinratkaisumääräyksen ainoastaan, jos se saatuaan ilmoituksen EKP:n arvioinnista, joka koskee sitä, että kyseinen yhteisö on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, tai omasta aloitteestaan(10) katsoo, että kriisinratkaisuedellytykset(11), jotka liittyvät siihen, että yhteisö on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, ettei kriisinratkaisulle ole vaihtoehtoisia toimenpiteitä ja että kriisinratkaisun tarve on yleisen edun mukainen, täyttyvät. Kriisinratkaisuneuvosto antaa tällöin(12) kriisinratkaisumääräyksen, jossa kyseinen yhteisö asetetaan kriisinratkaisuun ja määritetään kriisinratkaisuvälineiden(13) soveltaminen kriisinratkaisuun ja yhteisen kriisinratkaisurahaston käyttö.
Vaikka kriisinratkaisuneuvostolle annetaan näin laaja harkintavalta sen suhteen, onko kyseinen yhteisö asetettava kriisinratkaisuun ja millä keinoin se on siihen asetettava, tätä harkintavaltaa säännellään objektiivisin perustein ja edellytyksin, joilla rajataan kriisinratkaisuneuvoston toiminta-alaa ja jotka liittyvät sekä kriisinratkaisuedellytyksiin että kriisinratkaisuvälineisiin(14). Lisäksi yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetussa asetuksessa säädetään komission ja neuvoston osallistumisesta menettelyyn, jonka päätteeksi annetaan kriisinratkaisumääräys, jonka voimaantulo edellyttää komission ja tilanteen mukaan neuvoston hyväksyntää.
Kriisinratkaisuneuvosto on näin ilmoitettava komissiolle kaikista toimista, jotka se toteuttaa kriisinratkaisun valmistelemiseksi, ja vaihtaa komission ja neuvoston kanssa kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen niiden tehtävien suorittamiseksi.(15) Komissio myös nimeää edustajan, jolla on oikeus osallistua kriisinratkaisuneuvoston johdon istunnon ja täysistunnon kokouksiin pysyvänä tarkkailijana, ja tällä edustajalla on oikeus osallistua keskusteluihin ja tutustua kaikkiin asiakirjoihin.(16) Lisäksi kriisinratkaisuneuvoston on toimitettava kriisinratkaisumääräys välittömästi sen antamisen jälkeen komissiolle, joka joko hyväksyy kriisinratkaisumääräyksen 24 tunnin kuluessa siitä, kun kriisinratkaisuneuvosto on toimittanut sen sille, tai vastustaa sitä sen harkinnanvaraisten näkökohtien osalta lukuun ottamatta näkökohtia, jotka liittyvät yleistä etua koskevan perusteen noudattamiseen ja kriisinratkaisurahastosta käytettäväksi tarkoitettuun määrään.(17) Komissio voi viimeksi mainittujen harkinnanvaraisten näkökohtien osalta 12 tunnin kuluessa kriisinratkaisumääräyksen toimittamisesta ehdottaa neuvostolle, että tämä vastustaa kriisinratkaisumääräystä(18) Viimein kriisinratkaisumääräys voi tulla voimaan ainoastaan, jos neuvosto tai komissio ei vastusta sitä 24 tunnin kuluessa siitä, kun kriisinratkaisuneuvosto on toimittanut sen.(19) Kun kriisinratkaisumääräys on hyväksytty, komission on tällöin täytettävä sille perussopimuksissa annetut velvollisuudet täysimääräisesti.
Unionin tuomioistuin toteaa kaiken edellä esitetyn perusteella, että yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 18 artiklan säännöksillä, joiden nojalla riidanalainen kriisinratkaisumääräys on annettu, voidaan välttää ”vastuun siirtäminen” tuomioon Meroni v. korkea viranomainen perustuvassa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Vaikka näissä säännöksissä annetaan kriisinratkaisuneuvostolle toimivalta arvioida, täyttyvätkö kriisinratkaisumääräyksen antamisen edellytykset käsiteltävässä asiassa, ja määrittää tällaisen määräyksen kannalta välttämättömät välineet, niissä annetaan komissiolle tai tilanteen mukaan neuvostolle vastuu kriisinratkaisumääräyksen harkinnanvaraisten näkökohtien lopullisesta arvioinnista. Viimeksi mainitut näkökohdat kuuluvat luottolaitosten kriisinratkaisua koskevaan unionin politiikkaan ja jotka merkitsevät sellaisten erilaisten tavoitteiden ja intressien punnitsemista, jotka liittyvät unionin rahoitusvakauden ja sisämarkkinoiden eheyden säilyttämiseen, jäsenvaltioiden finanssipoliittisen määräysvallan huomioon ottamiseen sekä osakkeenomistajien ja velkojien etujen suojaamiseen.
Kriisinratkaisuneuvoston valtuuksista unionin tuomioistuin toteaa kolmanneksi, että unionin yleisen tuomioistuimen omaksumassa tulkinnassa, jonka mukaan kriisinratkaisumääräyksellä voi olla sitovia oikeusvaikutuksia komission hyväksymispäätöksestä riippumatta, sivuutetaan sekä yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetulla asetuksella kriisinratkaisuneuvostolle annetut valtuudet että tuomioon Meroni v. korkea viranomainen perustuva oikeuskäytäntö.
Vaikka yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetussa asetuksessa säädetään(20), että kriisinratkaisuneuvoston tehtävänä on laatia ja antaa kriisinratkaisumääräys, niissä ei kuitenkaan anneta kriisinratkaisuneuvostolle toimivaltaa toteuttaa toimea, jolla on itsenäisiä oikeusvaikutuksia. Komission hyväksyntä on kriisinratkaisumenettelyssä kriisinratkaisumääräyksen voimaantulon kannalta välttämätön seikka.
Tämä hyväksyntä on myös ratkaiseva kyseessä olevan kriisinratkaisumääräyksen sisällön kannalta. Vaikka yhtäältä yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen nojalla komissio voi hyväksyä tällaisen määräyksen ilman, että se olisi vastustanut määräyksen harkinnanvaraisia näkökohtia tai ehdottanut neuvostolle, että tämä vastustaisi niitä, komissio ja neuvosto voivat nimittäin myös sen nojalla korvata kriisinratkaisuneuvoston näitä harkinnanvaraisia näkökohtia koskevan arvioinnin omalla arvioinnillaan vastustamalla niitä(21), jolloin kriisinratkaisuneuvoston on muutettava kyseistä määräystä kahdeksan tunnin kuluessa komission tai neuvoston esittämien perustelujen mukaisesti, jotta kriisinratkaisumääräys voi tulla voimaan(22). Toisaalta neuvoston vastustuksesta, joka perustuu yleistä etua koskevan perusteen täyttymättä jäämiseen, seuraa viime kädessä, että kyseisen yhteisön kriisinratkaisu kyseisen asetuksen nojalla estyy ja kyseinen yhteisö on näin likvidoitava asianmukaisesti sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti(23).
Kuten komissio nimenomaisesti korosti kriisinratkaisumääräyksen hyväksymistä koskevassa päätöksessään(24), se ilmaisi käsiteltävässä asiassa ”hyväksyvänsä” määräyksen sisällön ja ”yhteisen kriisinratkaisuneuvoston esittämät syyt siihen, miksi kriisinratkaisumääräys on tarpeen yleisen edun kannalta”. Kriisinratkaisumääräyksen harkinnanvaraiset näkökohdat – jotka liittyvät sekä kriisinratkaisuedellytysten vahvistamiseen että kriisinratkaisuvälineiden määrittämiseen – liittyvät tältä osin erottamattomasti kriisinratkaisun teknisempiin näkökohtiin. Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi, näitä harkinnanvaraisia näkökohtia ja kyseisiä teknisiä näkökohtia ei näin ollen voida erottaa toisistaan, jotta komission kokonaisuudessaan hyväksymän kriisinratkaisumääräyksen asiayhteydessä voitaisiin määrittää kannekelpoinen toimi.
Kriisinratkaisuneuvoston riidanalaisessa kriisinratkaisumääräyksessä toteuttama kriisinratkaisutoimi vahvistettiin lopullisesti vasta komission hyväksymispäätöksellä ja tällä toimenpiteellä oli sitovia oikeusvaikutuksia, joten kun otetaan huomioon muun muassa tuomiossa Meroni v. korkea viranomainen vahvistetut periaatteet, mainitusta kriisinratkaisutoimesta vastaa unionin tuomioistuimissa komissio eikä kriisinratkaisuneuvosto.
Unionin tuomioistuin toteaa, että riidanalaisen määräyksen sisällöstä, sen antamisen asiayhteydestä ja kriisinratkaisuneuvoston toimivaltuuksista ilmenee siten, ettei riidanalaisella kriisinratkaisumääräyksellä ollut sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa oikeushenkilön tai luonnollisen henkilön intresseihin, joten se ei ole toimi, joka voi olla kumoamiskanteen kohteena SEUT 263 artiklan neljännen kohdan nojalla.
Unionin tuomioistuin lisää ensinnäkin, että toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi, yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 86 artiklan 1 ja 2 kohdasta ei voida päätellä, että riidanalainen kriisinratkaisumääräys saattoi olla kumoamiskanteen kohteena unionin yleisessä tuomioistuimessa; kyseinen määräys ei nimittäin ollut kriisinratkaisumenettelyn lopputulos, vaan lopputulos konkretisoitui vasta, kun komissio hyväksyi kyseisen määräyksen, eikä määräyksellä ollut itsenäisiä oikeusvaikutuksia.
Asetuksen säännöksillä ei nimittäin voida muuttaa EUT-sopimuksessa määrättyä muutoksenhakujärjestelmää. Lisäksi yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 86 artiklan sanamuodosta ilmenee jo, että siiinä tarkoitetut kanteet on nostettava unionin tuomioistuimessa ”[SEUT] 263 artiklan mukaisesti”, mikä edellyttää, että ne täyttävät siinä mainitun edellytyksen riidanalaisen toimen kannekelpoisuudesta.
Unionin tuomioistuin toteaa tosin, että se on todennut 6.5.2021 antamassaan tuomiossa ABLV Bank ym. v. EKP(25) lähinnä, että kriisinratkaisumääräys voi monitahoisen kriisinratkaisumenettelyn lopputuloksena olla tuomioistuinvalvonnan kohteena unionin tuomioistuimissa. Kyseiseen tuomioon johtaneessa asiassa unionin tuomioistuimen oli kuitenkin arvioitava sellaisen unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun laillisuutta, jolla oli jätetty tutkimatta kumoamiskanteet, joita ei ollut nostettu tällaisesta määräyksestä vaan EKP:n valmistelevista toimista, joissa oli todettu, että yhteisöt ovat kykenemättömiä tai todennäköisesti kykenemättömiä jatkamaan toimintaansa(26). Esitettyjä näkökohtia on siis luettava sen unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön valossa, joka koskee monitahoisia menettelyjä ja josta ilmenee, että tällaisessa menettelyssä lopullisen toimen antamista valmistelevissa vaiheissa toteutetut toimet eivät voi olla kumoamiskanteen kohteena silloin, kun niillä ei ole itsenäisiä oikeusvaikutuksia.
Unionin tuomioistuin toteaa toiseksi unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen virheellisesti valituksenalaisessa tuomiossa, että riidanalaisen kriisinratkaisumääräyksen kannekelpoisuuden tunnustamatta jättäminen johtaisi ensimmäisessä oikeusasteessa kantajina olleiden tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkaamiseen.
Käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisella komission hyväksymispäätöksellä on nimittäin sellaisen toimen ominaisuudet, joka voi olla kumoamiskanteen kohteena SEUT 263 artiklan neljännen kohdan nojalla. Tällaisesta päätöksestä nostetun kumoamiskanteen yhteydessä kyseessä olevat luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt voivat vedota komission hyväksymän kriisinratkaisumääräyksen lainvastaisuuteen, jolloin sillä on siten sitovia oikeusvaikutuksia, mikä on omiaan takaamaan niille riittävän oikeussuojan. Unionin tuomioistuin muistuttaa muilta osin, että komission katsotaan tällaisella hyväksymisellä yhtyvän määräykseen sisältyviin seikkoihin ja perusteluihin, joten sen on tarvittaessa vastattava niistä unionin tuomioistuimissa.