UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
18 päivänä lokakuuta 2018 (*)
”Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Lämpöstabilisaattorit – Päätös, jossa todetaan EY 81 artiklan rikkominen – Päätös, jolla muutetaan alkuperäistä päätöstä – Kumoamiskanne – Oikeussuojan tarve – Tutkittavaksi ottaminen – Sakot – 10 prosentin enimmäismäärä – Yhtiöryhmä – Yhdenvertainen kohtelu”
Asiassa T-640/16,
GEA Group AG, kotipaikka Düsseldorf (Saksa), edustajinaan asianajajat I. du Mont ja C. Wagner,
kantajana,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään P. Rossi, A. Biolan ja V. Bottka,
vastaajana,
jossa on kyse SEUT 263 artiklaan perustuvasta [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 11.11.2009 tehdyn päätöksen K(2009) 8682 lopullinen muuttamisesta 29.6.2016 annetun komission päätöksen C(2016) 3920 final (asia COMP/38589 – Lämpöstabilisaattorit) kumoamisvaatimuksesta,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja D. Gratsias sekä tuomarit I. Labucka (esittelevä tuomari) ja I. Ulloa Rubio,
kirjaaja: hallintovirkamies N. Schall,
ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 1.2.2018 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Kantaja, GEA Group AG, syntyi, kun Metallgesellschaft AG (jäljempänä MG) ja toinen yhtiö sulautuivat vuonna 2005. MG oli emoyhtiö, joka ennen vuotta 2000 omisti suoraan tai tytäryhtiöiden välityksellä Chemson Gesellschaft für Polymer-Additive mbH:n (jäljempänä OCG) ja Polymer-Additive Produktions- und Vertriebs GmbH:n (jäljempänä OCA).
2 MG luovutti 17.5.2000 OCG:n, joka nimettiin uudelleen Aachener Chemische Werke Gesellschaft für glastechnische Produkte und Verfahren mbH:ksi (jäljempänä ACW).
3 Sen jälkeen, kun OCA purettiin toukokuussa 2000, sen liiketoiminnan osti 30.8.2000 lähtien Chemson Polymer-Additive AG ‑niminen yhtiö (jäljempänä CPA), joka ei enää kuulu konserniin, jonka emoyhtiö kantaja oli.
Asia T-45/10
4 [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 11.11.2009 tehdyssä päätöksessä K(2009) 8682 lopullinen (asia COMP/38589 – Lämpöstabilisaattorit) (jäljempänä vuoden 2009 päätös) komissio totesi, että tietyt yritykset olivat rikkoneet EY 81 artiklaa ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklaa, koska ne olivat osallistuneet kahteen kilpailunvastaisten sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen muodostamaan kokonaisuuteen, jotka kattoivat ETA-alueen ja joista yksi koski tinastabilisaattoreiden alaa ja toinen epoksidoidun soijaöljyn ja estereiden alaa (jäljempänä ESBO-/estereiden ala).
5 Vuoden 2009 päätöksen 1 artiklan 2 kohdan k alakohdassa kantajan katsottiin olevan vastuussa ESBO-/estereiden alalla 11.9.1991–17.5.2000 toteutetuista kilpailusääntöjen rikkomisista.
6 Sen katsottiin olevan vastuussa MG:n seuraajana koko rikkomisajanjakson osalta OCG:n 11.9.1991–17.5.2000 toteuttamista rikkomisista ja OCA:n 13.3.1997–17.5.2000 toteuttamista rikkomisista.
7 ACW:n katsottiin olevan vastuussa OCG:n seuraajana yhtäältä rikkomisista, joihin OCG syyllistyi koko rikkomisajanjaksolla eli 11.9.1991–17.5.2000, ja toisaalta rikkomisista, joihin OCA syyllistyi 30.9.1999–17.5.2000, kun OCG omisti OCA:n kokonaan.
8 CPA:n katsottiin olevan vastuussa OCA:n seuraajana yhtäältä OCA:n 13.3.1997–17.5.2000 toteuttamista rikkomisista ja toisaalta OCG:n 30.9.1995–30.9.1999, kun OCA omisti OCG:n kokonaan, toteuttamista rikkomisista. Vuoden 2009 päätöksen 2 artiklan toisessa kohdassa määrätään seuraavaa:
”Rikkomisesta [ESBO-/estereiden alalla] määrätään seuraavat sakot:
– –
31) [kantaja], [ACW] ja [CPA] yhteisvastuullisesti 1 913 971 [euroa]
32) [kantaja] ja [ACW] yhteisvastuullisesti 1 432 229 [euroa]
– –”
9 Kantaja nosti vuoden 2009 päätöksestä kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 28.1.2010 toimittamallaan kannekirjelmällä.
10 Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kantajan kanteen 15.7.2015 antamallaan tuomiolla GEA Group v. komissio (T-45/10, ei julkaistu, EU:T:2015:507).
Asia T-189/10
11 ACW kiinnitti 15.12.2009 komission huomiota siihen, että sille vuoden 2009 päätöksessä määrätty sakko ylitti sallitun 10 prosentin enimmäismäärän sen liikevaihdosta (jäljempänä 10 prosentin enimmäismäärä), josta säädetään [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 23 artiklan 2 kohdassa.
12 Koska ACW:lle määrätty sakko ylitti 10 prosentin enimmäismäärän, komissio teki 8.2.2010 päätöksen C(2010) 727 lopullinen, jolla muutettiin vuoden 2009 päätöstä (jäljempänä vuoden 2010 päätös).
13 Vuoden 2010 päätöksessä komissio katsoi, että sakko, joka oli määrätty yhtäältä yhteisvastuullisesti ACW:lle, kantajalle ja CPA:lle ja toisaalta yhteisvastuullisesti ACW:lle ja kantajalle, ylitti 10 prosentin enimmäismäärän, joten vuoden 2009 päätöstä oli muutettava (ks. vuoden 2010 päätöksen 2 perustelukappale).
14 Komissio täsmensi siinä myös, että kantajalle ja CPA:lle määrätty sakko pysyi ennallaan mutta ACW:lle määrättyä sakkoa oli alennettava ja että vuoden 2010 päätös ei vaikuttanut millään tavalla vuoden 2009 päätöksen muihin adressaatteihin.
15 Vuoden 2010 päätöksen 1 artiklalla muutettiin vuoden 2009 päätöksen 2 artiklan toista kohtaa seuraavasti:
”Korvataan 2 artiklan 31 [ala]kohta seuraavasti:
’31.a) [kantaja], [ACW] ja [CPA] yhteisvastuullisesti 1 086 129 [euroa]
31.b) [kantaja] ja [CPA] yhteisvastuullisesti 827 842 [euroa].’
Vuoden 2009 päätöksen 2 artiklan 32 [ala]kohta korvattiin seuraavalla tekstillä:
’32) [kantaja] 1 432 229 [euroa].’”
16 Kantaja vaati unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 20.4.2010 toimittamallaan kannekirjelmällä vuoden 2010 päätöksen kumoamista ja toissijaisesti sille määrätyn sakon määrän muuttamista.
17 Unionin yleinen tuomioistuin kumosi 15.7.2015 antamallaan tuomiolla GEA Group v. komissio (T-189/10, EU:T:2015:504) vuoden 2010 päätöksen kantajaa koskevilta osin. Unionin yleinen tuomioistuin totesi, että komissio oli loukannut kantajan puolustautumisoikeuksia antamalla vuoden 2010 päätöksen kuulematta sitä etukäteen.
Riidanalainen päätös
18 Komissio ilmoitti kantajalle 5.2.2016 päivätyllä kirjeellä aikomuksestaan tehdä uusi päätös ja pyysi ACW:tä, CPA:ta ja kantajaa esittämään kirjalliset huomautuksensa.
19 Kantaja toimitti kirjalliset huomautuksensa komissiolle 24.3.2016.
20 Komissio vastasi kantajan huomautuksiin 2.5.2016 päivätyllä kirjeellä.
21 Komissio teki vuoden 2009 päätöksen muuttamisesta 29.6.2016 päätöksen C(2016) 3920 final (jäljempänä riidanalainen päätös).
22 Riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa toistetaan samasanaisesti edellä 15 kohdassa toistettu vuoden 2010 päätöksen 1 artiklan sisältö, jolla muutettiin vuoden 2009 päätöksen 2 artiklan toista kohtaa.
23 Riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa sakkojen eräpäiväksi vahvistettiin 10.5.2010.
Oikeudenkäynti ja asianosaisten vaatimukset
24 Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 8.9.2016 toimittamallaan kannekirjelmällä.
25 Kannekirjelmän liitteenä kantaja toimitti komission huomautukset, jotka tämä oli esittänyt 18.3.2013 vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen, joka liittyi asioiden T-45/10 ja T-189/10 mahdolliseen yhdistämiseen näihin asioihin liittyvissä oikeudenkäyntimenettelyissä (jäljempänä liite A.9).
26 Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti toteutti 22.9.2016 prosessinjohtotoimenpiteen kysyäkseen kantajalta, oliko komissio antanut luvan liitteen A.9 toimittamiseen.
27 Kantaja ilmoitti 27.9.2016 unionin yleiselle tuomioistuimelle, ettei se ollut pyytänyt komission suostumusta liitteen A.9 toimittamiseen.
28 Unionin yleisen tuomioistuimen viidennen jaoston puheenjohtaja päätti 28.9.2016 tekemällään päätöksellä olla poistamatta kannekirjelmän liitettä A.9 asian asiakirja-aineistosta, koska ensinnäkin kyseinen asiakirja oli peräisin samojen asianosaisten välisestä aikaisemmasta menettelystä asiassa T-189/10, toiseksi asia T-640/16 liittyi asioihin T-45/10 ja T-189/10 siltä osin kuin tässä asiassa riidanalainen päätös oli seurausta vuoden 2010 päätöksen kumoamisesta asiassa T-189/10 ja kolmanneksi liite A.9 koski komission vastausta unionin yleisen tuomioistuimen asioissa T-45/10 ja T-189/10 toteuttamaan prosessinjohtotoimenpiteeseen.
29 Asianosaiset esittivät suulliset lausumansa ja vastauksensa unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin 1.2.2018 pidetyssä istunnossa.
30 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– ensisijaisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen
– toissijaisesti alentaa sakon määrää ja vahvistaa uuden, riidanalaisen päätöksen antamispäivän jälkeisen eräpäivän sakon maksamiselle ja viivästyskorkojen alkamisajankohdan vahvistamiselle
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
31 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– ensisijaisesti jättää kanteen tutkimatta
– toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
32 Nyt käsiteltävässä kanteessa kantaja vaatii ensisijaisesti riidanalaisen päätöksen kumoamista ja toissijaisesti sille määrätyn sakon määrän alentamista.
33 Vastineessaan komissio väittää, että kanne on jätettävä tutkimatta.
34 Koska kantaja vaati ensisijaisesti riidanalaisen päätöksen kumoamista, kantajan toissijaista vaatimusta sille määrätyn sakon alentamiseksi on tutkittava ainoastaan, jos ensin mainittu vaatimus hylätään.
Tutkittavaksi ottaminen
35 Komission mukaan kantajalla ei ole mitään oikeussuojaintressiä vaatia riidanalaisen päätöksen kumoamista.
36 Yhtäältä se korostaa, ettei se todennut riidanalaisessa päätöksessä yhtään uutta rikkomista, joka voitaisiin lukea kantajan syyksi, eikä muuttanut sille vuoden 2009 päätöksellä, joka tuli kantajan osalta lainvoimaiseksi 15.7.2015 annetulla tuomiolla GEA Group v. komissio (T-45/10, ei julkaistu, EU:T:2015:507), määrätyn sakon määrää.
37 Komission mukaan riidanalaisen päätöksen kumoaminen ei voi aiheuttaa kantajalle mitään etua, koska tämän on joka tapauksessa maksettava sakko, joka sen on maksettava vuoden 2009 päätöksen nojalla.
38 Se toteaa lisäksi, että tämä olisi 6.10.2015 annetun tuomion Corporación Empresarial de Materiales de Construcción v. komissio (T-250/12, EU:T:2015:749, 47 ja 48 kohta) valossa ollut toisin ainoastaan, jos kantaja olisi voinut sakon lisäksi riitauttaa osallistumisensa rikkomiseen.
39 Toisaalta ACW:lle ja CPA:lle yhteisvastuullisesti kantajan kanssa määrättyä sakkoa ei voida muuttaa, koska se on seurausta vuoden 2010 päätöksestä, joka myös on tullut lainvoimaiseksi ACW:n ja CPA:n osalta.
40 Komissio korostaa, ettei kantaja voi vaatia ACW:ta ja CPA:ta ottamaan suurempaa tai erilaista vastuuta kuin se, joka on vahvistettu vuoden 2010 päätöksessä, kattaakseen jäljelle jääneet vuoden 2009 päätöksen nojalla maksettavat määrät.
41 Kantaja puolestaan väittää, että sillä on asiavaltuus riidanalaisen päätöksen adressaattina.
42 Se toteaa lisäksi, että sillä on oikeussuojaintressi, sillä riidanalaisen päätöksen kumoaminen velvoittaisi komission palauttamaan sakon, jonka kantaja maksoi 22.7.2016.
43 Kantaja katsoo, että komission väitteet ja perustelut, jotka liittyvät kanteen tutkittavaksi ottamiseen, ovat virheellisiä. Ensinnäkin ne perustuvat olettamaan, jonka mukaan vuoden 2009 päätös on sakon perimisen oikeudellinen perusta.
44 Riidanalaisen päätöksen antaminen voi kantajan mukaan selittyä kuitenkin vain sillä, että vuoden 2010 päätös, jolla ”korvattiin” vuoden 2009 päätös, kumottiin 15.7.2015 annetulla tuomiolla GEA Group v. komissio (T-189/10, EU:T:2015:504).
45 Komission pitäisi myös antaa uusi aineellinen päätös kantajan osalta, jotta sillä olisi oikeudellinen perusta määrätä sille sakko.
46 Viittaaminen vuoden 2009 päätökseen ei näin ollen voi vaikuttaa kanteen tutkittavaksi ottamiseen.
47 Toiseksi kantaja väittää, että kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttuminen, jos se oletetaan toteen näytetyksi, olisi pitänyt todeta myös asiassa T-189/10, koska unionin yleisellä tuomioistuimella oli velvollisuus tutkia kyseisen kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset viran puolesta. Muutoin ei voida katsoa, että nyt käsiteltävän kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuisivat.
48 Kolmanneksi kantaja väittää, että sillä on oikeussuojaintressi siihen, että unionin yleinen tuomioistuin lausuu vuoden 2009 päätöksen päätösosasta, sellaisena kuin se on korvattu vuoden 2010 päätöksellä ja toistettu riidanalaisessa päätöksessä, sillä asiassa T-45/10 unionin yleinen tuomioistuimelle ei ollut mahdollista lausua vuoden 2009 päätöksen päätösosassa mainittujen yhtiöiden yhteisten ja yhteisvastuullisten vastuiden määrittämisestä varsinkaan vuoden 2010 päätöksen kumoamisen jälkeen.
49 Neljänneksi kantaja katsoo, että riidanalaisen päätöksen kumoaminen yhtäältä velvoittaisi komission määrittämään uudelleen kantajan yhteiset ja yhteisvastuulliset vastuut, jotta sakko voitaisiin jakaa ”paremmin”, ja toisaalta voisi muodostaa perustan vahingonkorvauskanteen nostamiselle unionin yleisessä tuomioistuimessa.
50 Viidenneksi kantaja korostaa, ettei kanteella pyritä pelkästään riitauttamaan ”vastuun uutta jakautumista” vaan myös sakkojen määrääminen sille sekä riidanalaisen päätöksen antamiseen johtanut menettely ja sakkojen maksamispäivän määrittäminen.
51 Tältä osin on todettava aluksi, ettei komissio kiistä – kun kyse on kanteen tutkittavaksi ottamisen arvioimisesta – kantajan asiavaltuutta, jota ei missään tapauksessa voida riitauttaa, koska kantaja on riidanalaisen päätöksen adressaatti.
52 Komissio vetoaa sen sijaan siihen, ettei kantajalla ole oikeussuojaintressiä.
53 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostama kumoamiskanne voidaan ottaa tutkittavaksi ainoastaan, jos kantajalla on intressi riidanalaisen päätöksen kumoamiseen, sillä tällainen oikeussuojan tarve edellyttää, että kyseisen toimen kumoaminen on omiaan tuottamaan etua mainitun kanteen nostaneelle asianosaiselle (ks. tuomio 13.7.2000, parlamentti v. Richard, C‑174/99 P, Kok., EU:C:2000:412, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 10.9.2009, Akzo Nobel ym. v. komissio, C‑97/08 P, Kok., EU:C:2009:536, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ja tuomio 28.9.2004, MCI v. komissio, T-310/00, Kok., EU:T:2004:275, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
54 Nyt käsiteltävässä asiassa sen arvioimiseksi, onko kantajalla oikeussuojaintressi riidanalaisen päätöksen kumoamiseen, on aivan aluksi muistutettava, että vuoden 2009 päätöksen 2 artiklan 31 ja 32 alakohdan nojalla kantaja velvoitettiin maksamaan yhtäältä 1 913 971 euron sakko yhteisvastuullisesti ACW:n ja CPA:n kanssa ja toisaalta 1 432 229 euron sakko yhteisvastuullisesti ACW:n kanssa.
55 Nämä sakot olivat seuraamus kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon oli osallistunut yhtäältä Euroopan unionin kilpailuoikeudessa tarkoitettu yritys, joka muodostui kantajasta, ACW:sta ja CPA:sta, 30.9.1995–17.5.2000 ja toisaalta unionin kilpailuoikeudessa tarkoitettu yritys, joka muodostui kantajasta ja ACW:sta, 11.9.1991–29.9.1995.
56 Siinä asetetun sakon maksuvelvollisuuden yhteisvastuullisesta luonteesta johtuen on kiistatonta, että komissio saattoi oikeutetusti vaatia kantajalta vuoden 2009 päätöksen 2 artiklan 31 alakohdan mukaisesti 1 913 971 euron sakon ja saman päätöksen 2 artiklan 32 alakohdan mukaisesti 1 432 229 euron määrän maksamista.
57 Yhteisvastuullinen maksuvelvoite merkitsee nimittäin sitä, että komissio voi vaatia kultakin maksuvelvolliselta erääntyvän määrän maksamista kokonaisuudessaan.
58 Vuoden 2010 päätöksellä ei muutettu tämän velvoitteen ulottuvuutta kantajan nähden.
59 Vuoden 2010 päätöksellä komissio halusi nimittäin ainoastaan korjata virheen, joka liittyi 10 prosentin enimmäismäärän soveltamiseen ACW:hen ja joka sen oli asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti tehtävä.
60 Tässä tarkoituksessa komissio sovelsi vuoden 2010 päätöksellä 10 prosentin enimmäismäärää ACW:lle määrättyjen sakkojen kokonaismäärään ja alensi tämän seurauksena tämän määrän 1 086 129 euroksi.
61 Toteuttaakseen tämän alentamisen komissio kohdisti koko tämän määrän sakkoon, joka oli yhteisvastuullisesti ACW:n vastuulla sen rikkomisen perusteella, johon kantaja, ACW ja CPA osallistuivat 30.9.1995–17.5.2000, ja sakon loppuosa eli 827 842 euroa oli yhteisvastuullisesti ainoastaan kantajan ja CPA:n vastuulla (vuoden 2009 päätöksen, sellaisena kuin se oli muutettuna vuoden 2010 päätöksellä, 2 artiklan 31 alakohdan a ja b alakohta).
62 Komissio velvoitti pelkästään kantajan maksamaan 1 432 229 euron sakon sen rikkomisen perusteella, johon kantaja ja ACW osallistuivat 11.9.1991–29.9.1995, koska ACW:n vastuulla oleva kokonaismäärä 10 prosentin enimmäismäärän soveltamisen jälkeen tuli jo katetuksi ensimmäisellä sakolla (vuoden 2009 päätöksen, sellaisena kuin se oli muutettuna vuoden 2010 päätöksellä, 2 artiklan 32 alakohta).
63 Tämän vuoksi kantajalla oli joka tapauksessa velvollisuus maksaa komissiolle täysin samat määrät kuin ne, jotka oli alun perin määrätty sen maksettavaksi vuoden 2009 päätöksellä.
64 Sen sijaan vuoden 2010 päätöksellä muutettiin kantajan, ACW:n ja CPA:n välisten ulkoisten yhteisvastuusuhteiden määrittämistä kunkin näistä sakoista maksamiseksi. Yhtäältä kun kyse on ensimmäisestä näistä sakoista, ACW ja CPA ovat kantajan kanssa yhteisvastuullisia velallisia enää ainoastaan 1 086 129 euron osalta ja ainoastaan CPA on kantajan kanssa yhteisvastuullinen velallinen jäljellä olevan määrän eli 827 842 euron osalta. Toisaalta toisen sakon osalta kantajasta on tullut ainoa maksuvelvollinen tältä osin erääntyvän määrän eli 1 432 229 euron suhteen.
65 On lisäksi muistutettava kantajan nostaneen vuoden 2009 päätöksestä kanteen, joka on kirjattu numerolla T-45/10, ja tämän jälkeen vuoden 2010 päätöksestä kanteen, joka on kirjattu numerolla T-189/10. Kahdella erillisellä samana päivänä annetulla tuomiolla unionin yleinen tuomioistuin yhtäältä hylkäsi ensimmäisen kanteen ja toisaalta kumosi vuoden 2010 päätöksen hyväksymällä kanneperusteen, jonka mukaan kantajan puolustautumisoikeuksia oli loukattu.
66 On kuitenkin todettava, että vaikka – kuten komissio väittää – sen seurauksena, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kantajan kanteen 15.7.2015 annetulla tuomiolla GEA Group v. komissio (T-45/10, ei julkaistu, EU:T:2015:507), oli – koska tästä tuomiosta ei valitettu – se, että komission arvioinnit, jotka koskevat kantajan vastuuta, joka perustuu siihen, että se kuului rikkomisen aikana unionin kilpailuoikeudessa tarkoitettuun samaan yritykseen, jonka muodostivat ACW, CPA ja se itse, tulivat lainvoimaisiksi, näin ei voinut olla, kun kyse on sakkojen, jotka näiden yhtiöiden on maksettava vuoden 2009 päätöksen 2 artiklan 31 ja 32 alakohdan nojalla, yhteisvastuullisuuden määrittämisestä. Kyseistä vuoden 2009 päätöksen osaa on nimittäin muutettu vuoden 2010 päätöksellä sen jälkeen, kun kantaja oli nostanut kanteen asiassa T-45/10.
67 On totta, että asiassa T-189/10 määrätyn vuoden 2010 päätöksen kumoamisen taannehtivuus aiheutti sen, että ennen tätä päätöstä vallinnut tilanne palautettiin ennalleen ja näin ollen vuoden 2009 päätöksen, sellaisena kuin se oli alkuperäisessä muodossaan, 2 artiklan 31 ja 32 alakohta tulivat uudelleen voimaan.
68 Tämän kumoamisen seurauksena komissio kuitenkin antoi riidanalaisen päätöksen, jonka päätösosalla, joka on täysin samanlainen kuin vuoden 2010 päätöksen päätösosa, muutettiin uudelleen vuoden 2009 päätöksen 2 artiklan 31 ja 32 alakohtaa.
69 Tältä osin on todettava – toisin kuin komissio väittää – että vaikka ACW ja CPA eivät ole kantajan vuoden 2010 päätöksestä nostaman kanteen asianosaisia, vuoden 2010 päätöksen kumoaminen vaikutti niiden, samoin kuin kantajan, oikeusasemaan.
70 Yhtäältä on nimittäin muistutettava, että kumoamistuomioilla on unionin oikeudessa ehdoton oikeusvoima (tuomio 14.9.1999, komissio v. AssiDomän Kraft Products ym., C‑310/97 P, EU:C:1999:407, 54 kohta).
71 Toisaalta ACW:n ja CPA:n oikeusasema kumottuihin määräyksiin nähden liittyy kantajan oikeusasemaan, koska näiden määräysten tarkoituksena on määrittää niille sellaisista rikkomisista määrättävien sakkojen määrä, joista ne ovat yhteisvastuussa, sekä näiden yhtiöiden ulkoiset yhteisvastuusuhteet kyseisten sakkojen osalta (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 10.4.2014, komissio ym. v. Siemens Österreich ym., C‑231/11 P–C‑233/11 P, EU:C:2014:256, 41–52 kohta).
72 Vuoden 2009 päätöksen, sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 2010 päätöksellä, 2 artiklan 31 ja 32 alakohdalla muutettiin kantajan, ACW:n ja CPA:n oikeusasemaa, kun siinä jaettiin sakkojen määrä eri tavalla kuin näiden määräysten alkuperäisessä sanamuodossa.
73 Sama koskee riidanalaisen päätöksen päätösosaa, jolla muutettiin vuoden 2009 päätöksen 2 artiklan 31 ja 32 alakohtaa samalla tavoin kuin vuoden 2010 päätöksellä.
74 Unionin yleinen tuomioistuin lausui lisäksi 15.7.2015 antamassaan tuomiossa GEA Group v. komissio (T-189/10, EU:T:2015:504) ainoastaan kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaamisesta eikä vuoden 2010 päätöksen aineellisesta laillisuudesta.
75 Vaikka kyseisen päätöksen 1 artikla ja riidanalaisen päätöksen 1 artikla sisältävät samanlaiset määräykset, nyt käsiteltävä kanne voi johtaa näissä määräyksissä määrättyjen sakkojen määrän jakamiseen, joka on kantajalle edullisempi.
76 Lisäksi riidanalainen päätös eroaa vuoden 2010 päätöksestä siinä, että se sisältää 2 artiklan, joka liittyy viivästyskorkojen alkamisajankohdan määrittämiseen ja jonka kumoaminen voi sellaisenaan antaa kantajalle etua.
77 Tämän vuoksi kantajalla on oikeussuojaintressi vaatia riidanalaisen päätöksen kumoamista ja kannekirjelmän tätä koskevat vaatimukset on näin ollen otettava tutkittaviksi.
Asiakysymys
78 Kantaja vetoaa kanteen tueksi viiteen kanneperusteeseen.
79 Ensimmäinen kanneperuste perustuu vanhentumissääntöjen rikkomiseen. Toinen kanneperuste perustuu SEUT 266 artiklan rikkomiseen ja puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen. Kolmas kanneperuste perustuu asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohdan rikkomiseen. Neljännen kanneperusteen mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu ja viidennen kanneperusteen mukaan harkintavaltaa on käytetty väärin ja perusteluvelvollisuutta on laiminlyöty.
80 Ensimmäiseksi on tarkasteltava neljättä valitusperustetta.
Neljäs valitusperuste
81 Neljännessä kanneperusteessa kantaja arvostelee komissiota yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisesta kahdella tavalla.
82 Ensinnäkin kantaja muistuttaa, että vuoden 2009 päätöksen nojalla se on ACW:n kanssa samassa asemassa rikkomisajanjaksojen osalta.
83 Se väittää, että soveltamalla 10 prosentin enimmäismäärää ACW:n hyväksi tämä vapautetaan vastuusta rikkomisajanjakson 11.9.1991–29.9.1995 osalta.
84 Komission olisi pitänyt laajentaa kantajaan etu, joka muodostuu sakon määrän alentamisesta sen vuoksi, että 10 prosentin enimmäismäärää sovellettiin ACW:hen, tai muutoin kantaja jää yksin vastuuseen tästä rikkomisajanjaksosta.
85 Kantaja väittää lisäksi, että riidanalaisesta päätöksestä johtuva sakon määrän jakautuminen voi vaikuttaa sen vahingoksi sakon lopulliseen jakautumiseen kansallisissa tuomioistuimissa, koska sen ei ole mahdollista nostaa takautumiskannetta vastaavasta sakon määrästä.
86 Toiseksi kantaja korostaa menettäneensä yhteisvastuullisen maksuvelvollisen, koska komissio alensi 100 prosentilla ACW:n osuutta sakosta, jonka maksamiseen se oli velvoitettu yhteisvastuullisesti viimeksi mainitun kanssa, vaikka komissio alensi ainoastaan 43 prosentilla ACW:n osuutta sakosta, jonka maksamiseen se oli velvoitettu yhteisvastuullisesti tämän ja CPA:n kanssa.
87 Tätä valinta suosii CPA:ta, koska sen ei tarvitse kantaa suurempaa osuutta sakon määrästä toisin kuin kantajan, jolle määrätään suurempi taakka yhteisvastuullisena maksuvelvollisena sekä itsenäisenä maksuvelvollisena.
88 Kantaja väittää, että komission olisi pitänyt soveltaa 10 prosentin enimmäismäärää suhteellisesti molempien sakkojen, eli sakon, joka oli määrätty sille yhteisvastuullisesti ACW:n ja CPA:n kanssa, ja sakon, joka oli määrätty sille yhteisvastuullisesti ACW:n kanssa, määrään.
89 Vaikka tämä jakaminen ei ollut mahdollista siksi, että vuoden 2010 päätös oli tullut lainvoimaiseksi ACW:hen ja CPA:han nähden, komission oli kuitenkin alennettava kantajalle määrätyn sakon määrää.
90 Se täsmentää tältä osin, ettei tämä jakaminen koske maksuvelvollisten välisiä yhteisvastuusuhteita vaan niiden ja komission välisiä suhteita.
91 Aluksi komissio vastaa, että kantajan päättely perustuu virheelliseen olettamaan, jonka mukaan ACW olisi vapautettu vastuusta rikkomisajanjakson 11.9.1991–29.9.1995 osalta.
92 Komissio korostaa vahvistaneensa riidanalaisessa päätöksessä sakon enimmäismäärän, jonka maksamiseen kukin SEUT 101 artiklassa tarkoitetun saman yrityksen muodostava yhtiö saattoi olla yhteisvastuullisesti velvoitettu. Se täsmentää, ettei tämä enimmäismäärä merkitse erillistä sakkoa eikä vastaa tiettyä rikkomiseen osallistumisajanjaksoa.
93 Komissio muistuttaa myös, että rikkomiseen syyllistyy SEUT 101 artiklassa tarkoitettu yritys. Myöskään kullekin SEUT 101 artiklassa tarkoitetun saman yrityksen muodostavalle yhtiölle määrätty sakko ei heijasta kyseisten yhtiöiden osallistumista rikkomiseen vaan ainoastaan enimmäismäärää, jota niiltä voidaan tarvittaessa vaatia SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yrityksen osallistumisesta rikkomiseen.
94 Komissio täsmentää myös, ettei kantaja ole velvollinen maksamaan yksilöllistä sakkoa vaan sen on ainoastaan velvollinen maksamaan komissiolle alun perin yhteisvastuullisesti ACW:n kanssa määrätyn sakon sen vuoksi, että viimeksi mainitun yhteisvastuun määrää alennettiin.
95 Tämän jälkeen komissio toteaa, ettei kantaja ole osoittanut, millä tavalla sakon määrän jakautuminen olisi voinut olla edullisempi.
96 Komissio ehdottaa kantajalle kanteen nostamissa toimivaltaisissa kansallisissa tuomioistuimissa, jos se katsoo, että sakko yhteisvastuullisten maksuvelvollisten sisäisissä suhteissa on sen vastuulla suhteellisuusperiaatteen vastaisesti.
97 On muistutettava, että yhdenvertaisen kohtelun periaate, joka edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella, on unionin oikeuden yleinen periaate, joka on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa (tuomio 11.7.2014, Sasol ym. v. komissio, T-541/08, EU:T:2014:628, 181 kohta).
98 Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja vetoaa kahdenlaiseen syrjivään kohteluun. Ensimmäinen koskee sen tilanteen ja ACW:n tilanteen kohtelemista eri tavalla ja toinen koskee sen tilanteen ja CPA:n tilanteen kohtelemista eri tavalla.
99 Ensimmäiseksi erilaisesta kohtelusta ACW:hen nähden kantaja väittää, että sille olisi samoin kuin ACW:lle pitänyt myöntää vapautus vastuusta sen vuoksi, että ACW:hen sovellettiin 10 prosentin enimmäismäärää.
100 On kuitenkin korostettava, ettei se, että ACW:hen sovellettiin 10 prosentin enimmäismäärää, vapauta sitä mitenkään vastuustaan osallistumisestaan rikkomiseen.
101 Ainoastaan sitä osaa sakosta, jonka se oli velvollinen maksamaan yhteisvastuullisesti muun muassa kantajan kanssa, on alennettu.
102 Myöskään kullekin SEUT 101 artiklassa tarkoitetun saman yrityksen muodostavalle yhtiölle määrätty sakko ei heijasta kyseisten yhtiöiden osallistumista rikkomiseen vaan ainoastaan enimmäismäärää, jota niiltä voidaan tarvittaessa vaatia SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yrityksen osallistumisesta rikkomiseen.
103 Näin ollen kantajan ja ACW:n välillä ei voida todeta mitään syrjivää kohtelua.
104 Toiseksi erilaisesta kohtelusta CPA:han nähden kantaja toteaa, että yhteisvastuusuhteiden muuttuminen CPA:n ACW:n ja kantajan välillä on hyödyttänyt ainoastaan CPA:ta, koska kantajan on vastattava yksin osasta yhteisvastuullista sakkoa.
105 Kantajan mukaan komissio olisi voinut jakaa eri tavoin yhteisvastuullisten maksuvelvollisten kesken sen sakon osan alennuksen, joka ACW:n oli alun perin maksettava.
106 Koska yhdenvertainen kohtelu on tarkastettava ottaen huomioon paitsi ACW:lle, CPA:lle ja kantajalle yhteisvastuullisesti määrätty sakko myös ACW:lle ja kantajalle yhteisvastuullisesti määrätty sakko, on katsottava, ettei komissio ole nyt käsiteltävässä asiassa noudattanut yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaisia velvoitteitaan.
107 Yhtäältä kantaja ja CPA ovat toisiinsa verrattavissa tilanteissa, koska ne ovat molemmat yhtiöitä, joiden on maksettava sakko yhteisvastuullisesti ACW:n kanssa.
108 Toisaalta komissio olisi varmasti voinut määrittää toisin sen sakon osan, joka ACW:n ja kantajan oli yhä maksettava yhteisvastuullisesti, rajoittaakseen sakon sitä osaa, josta kantaja saattoi olla yksin vastuussa.
109 Näin olisi ollut erityisesti, jos komissio olisi jakanut ACW:n sakon määrän alennuksen suhteellisesti molempien yhteisvastuusuhteiden kesken.
110 Tässä tilanteessa yhtäältä sakon kokonaismäärä, jonka ACW saattoi olla velvollinen maksamaan komissiolle, ei olisi ylittänyt 10 prosenttia sen liikevaihdosta ja toisaalta tämä alennus olisi jaettu oikeudenmukaisesti yhteisvastuullisesti ACW:lle ja kantajalle määrätyn sakon ja yhteisvastuullisesti kantajalle, ACW:lle ja CPA:lle määrätyn sakon kesken.
111 Kun komissio kohdisti ACW:n hyväksi tehdyn sakon alennuksen yksinomaan kantajalle, CPA:lle ja ACW:lle yhteisvastuullisesti määrättyyn sakkoon, komissio loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ilman mitään objektiivista perustelua.
112 Näin ollen neljäs kanneperuste on hyväksyttävä.
113 Vaikka tämä kanneperuste on omiaan aiheuttamaan riidanalaisen päätöksen kumoamisen kokonaisuudessaan, hyvän oikeudenkäytön kannalta on tutkittava riidanalaisen päätöksen 2 artiklaa koskeva viides kanneperuste, jonka mukaan harkintavaltaa on käytetty väärin ja perustelut ovat puutteelliset ja joka liittyy kyseessä olevien sakkojen eräpäivään.
Viides kanneperuste
114 Viidennen kanneperusteen, joka käsittää kaksi osaa, puitteissa kantaja väittää, että riidanalaisen päätöksen 2 artiklaa, jossa vahvistetaan sakkojen eräpäiväksi 10.5.2010, rasittaa harkintavallan väärinkäyttö ja perustelujen puutteellisuus.
115 Yhtäältä kantajan mukaan velvollisuus suorittaa sakkojen maksu viimeistään 10.5.2010 on lainvastainen sillä perusteella, että kyseisenä päivänä tällaisen velvollisuuden tueksi ei ollut olemassa mitään oikeudellista perustaa ja että sen on joka tapauksessa täysin mahdotonta noudattaa tällaista taannehtivasti vahvistettua eräpäivää. Toisaalta kantaja väittää, että päätös on ristiriitainen, kun otetaan huomioon komission aiempi käytäntö, eivätkä komission perustelut ole johdonmukaisia.
116 Komissio kiistää nämä väitteet. Sen lisäksi, että komissio katsoo riidanalaisen päätöksen olevan riittävästi perusteltu, se katsoo lähinnä, että kantajalla oli velvollisuus maksaa sakot vuoden 2009 päätöksen tekemisen jälkeen ja että sakkojen eräpäivän vahvistaminen kolme kuukautta vuoden 2010 päätöksen tekemisen jälkeen oli kantajan edun mukaista.
117 Tämän kanneperusteen ensimmäisestä osasta, jossa vedotaan lähinnä harkintavallan väärinkäyttöön sen vuoksi, ettei sakkojen maksun eräpäivän vahvistamiselle päiväksi 10.5.2010 ollut perusteita, on yhtäältä muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla olevaan toimivaltaan kuuluu oikeus määrätä sakon eräpäivä, päivä, josta viivästyskorkojen lasketaan alkavan, näiden korkojen korkokanta ja päätöksensä täytäntöönpanotapa sekä vaatia tarpeen tullen, että määrätyn sakon pääoman ja koron maksamisen vakuudeksi asetetaan pankkitakaus, sillä jos tällaista toimivaltaa ei olisi, yritykset voisivat hyötyä sakkojen maksamisesta myöhässä, mikä heikentäisi niiden seuraamusten vaikutuksia, joita komissio määrää hoitaessaan sille annettua tehtävää valvoa kilpailusääntöjen noudattamista (ks. tuomio 29.4.2015, Total ja Elf Aquitaine v. komissio, T-470/11, EU:T:2015:241, 109 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
118 Toisaalta SEUT 299 artiklan määräyksiä, joiden mukaan komission toimet, jotka sisältävät rahamääräisen velvoitteen, ovat täytäntöönpanokelpoisia, sovelletaan komission päätöksiin, joissa määrätään sakko (ks. vastaavasti määräys 12.3.2012, Universal v. komissio, T-42/11, ei julkaistu, EU:T:2012:122, 29 kohta).
119 Nyt käsiteltävässä asiassa on ensinnäkin todettava, että riidanalaisen päätöksen 23 perustelukappaleen mukaan komissio katsoo ensimmäiseksi, että vuoden 2009 päätös, joka on vahvistettu 15.7.2015 annetulla tuomiolla GEA Group v. komissio (T-45/10, ei julkaistu, EU:T:2015:507), on edelleen sakkojen perusta.
120 Komissio toteaa toiseksi, että sen kirjeen mukaan, jolla vuoden 2010 päätös annettiin tiedoksi, sakko erääntyi kolmessa kuukaudessa tämän päätöksen antamisesta. Komissio katsoo myös implisiittisesti, että riidanalaisessa päätöksessä oli vahvistettava eräpäivä.
121 Kolmanneksi komissio toteaa, että vaikka kantaja antoi pankkitakauksia vuoden 2010 päätöksen kumoamispäivään saakka, se ei korvannut näitä takauksia kyseisestä päivästä lähtien uusilla takauksilla tai erääntyvän sakon alustavalla maksamisella. Komissio päättelee tästä, että kantajan on maksettava viivästyskorkoja siitä päivästä lähtien, jolloin mikään takaus ei enää kattanut sakkoa, eli 15.7.2015, jolloin 15.7.2015 annettu tuomio GEA Group v. komissio (T-189/10, EU:T:2015:504) julistettiin.
122 Toiseksi on todettava yhtäältä, että vuoden 2010 päätöksellä korvattiin vuoden 2009 päätöksen 2 artiklan 31 ja 32 alakohta, joissa vahvistetaan niiden sakkojen määrät, joista kantaja, CPA ja ACW olivat yhteisvastuussa, uusilla määräyksillä, joilla muutettiin ACW:n maksettavana olevaa sakon kokonaismäärää ja kolmen yhtiön välisiä yhteisvastuusuhteita.
123 Toisin sanoen vuoden 2010 päätöksen voimaantulopäivänä ja päivänä, jona se annettiin tiedoksi, vuoden 2009 päätöksen 2 artiklan 31 ja 32 alakohtaa, sellaisena kuin ne olivat alkuperäisessä muodossaan, ei enää sovellettu eivätkä ne voineet toimia perustana kyseessä olevien sakkojen eräpäivän määrittämiselle. Ainoastaan päivä, jona vuoden 2010 päätöksen tiedoksianto vastaanotettiin, joka tämän jälkeen muodosti näiden sakkojen maksuvelvollisuuden oikeudellisen perustan, saattoi toimia tällaisen eräpäivän alkamisajankohtana.
124 Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin kumosi vuoden 2010 päätöksen kantajaa koskevilta osin 15.7.2015 annetulla tuomiolla GEA Group v. komissio (T-189/10, EU:T:2015:504), joten tämä päätös ei voi – kuten kantaja aineellisesti väittää – toimia kantajan velvollisuuden maksaa kyseessä olevat sakot eikä niiden eräpäivän määrittämisen oikeudellisena perusteena.
125 Kuten edellä 67 kohdassa todetaan, tämän kumoamisen seurauksena aktivoitiin uudelleen vuoden 2009 päätöksen 2 artiklan 31 ja 32 alakohdan alkuperäinen sanamuoto. Tämä sanamuoto on kuitenkin uudelleen korvattu riidanalaisen päätöksen 1 artiklasta seuraavalla sanamuodolla.
126 Näin ollen on katsottava, että sakkojen maksuvelvollisuus seuraa yksinomaan riidanalaisen päätöksen 1 artiklasta ja että näiden sakkojen eräpäivä voitiin määrittää ainoastaan päivästä, jona tämän päätöksen tiedoksianto vastaanotettiin, lukien.
127 Tästä seuraa, että viidennen kanneperusteen ensimmäinen osa on hyväksyttävä ilman, että sen toista osaa on tutkittava, ja että riidanalaisen päätöksen 2 artikla on kumottava tällä perusteella.
128 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että riidanalainen päätös on kumottava kokonaisuudessaan ilman, että muita kanneperusteita olisi tutkittava. Koska sakon alentamisvaatimukset on esitetty ainoastaan toissijaisesti, niitä ei ole tutkittava.
Oikeudenkäyntikulut
129 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),
on ratkaissut asiat seuraavasti:
1) Komission 29.6.2016 antama päätös C(2016) 3920 final, jolla muutettiin [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/38589 – Lämpöstabilisaattorit) 11.11.2009 tehtyä komission päätöstä K(2009) 8682 lopullinen, kumotaan.
2) Euroopan komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Gratsias | Labucka | Ulloa Rubio |
Julistettiin Luxemburgissa 18. päivänä lokakuuta 2018.
Allekirjoitukset