Yhdistetyt asiat T‑50/06 RENV, T‑56/06 RENV, T‑60/06 RENV, T‑62/06 RENV ja T‑69/06 RENV
Irlanti ym.
vastaan
Euroopan komissio
Valtiontuki – Direktiivi 92/81/ETY – Kivennäisöljyjen valmistevero – Alumiinioksidin valmistuksessa polttoaineena käytetyt kivennäisöljyt – Valmisteverovapautus – Vapautuksen yhteensoveltuvuus direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohdan nojalla tehdyn neuvoston hyväksymispäätöksen kanssa – Unionin toimien laillisuusolettama – Oikeusvarmuus – Hyvä hallintotapa
Tuomion tiivistelmä
1. Unionin oikeus – Periaatteet – Oikeusvarmuus – Edellytykset ja rajat – Tarve välttää unionin eri säännösten täytäntöönpanossa mahdollisesti ilmenevät ristiriitaisuudet
2. Valtiontuki – Käsite – Arviointi mahdollisen kilpailunvääristymän olemassaolosta – Verolainsäädäntöjen yhdenmukaistamista koskevien sääntöjen ja valtiontukisääntöjen välinen yhteys
(EY 87–EY 89 artikla ja EY 93 artikla; neuvoston direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohta)
3. Valtiontuki – Käsite – Valtiosta johtuva edun myöntäminen – Neuvoston komission ehdotuksesta direktiivin 92/81 mukaisesti myöntämä valmisteverovapautus – Unionista johtuva etu – Etu ei kuulu valtiontuen käsitteen piiriin
(EY 87 artiklan 1 kohta; neuvoston direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohta)
1. Oikeusvarmuuden periaatteella pyritään takaamaan unionin oikeuden piiriin kuuluvien tilanteiden ja oikeudellisten suhteiden ennakoitavuus. Tätä varten on ensisijaisen tärkeää, että unionin toimielimet kunnioittavat niiden toimien loukkaamattomuutta, joita ne ovat antaneet ja joilla vaikutetaan oikeussubjektien oikeudelliseen ja aineelliseen asemaan, ja täten toimielimet voivat muuttaa näitä toimia ainoastaan toimivaltuuksiensa puitteissa ja sovellettavien menettelysääntöjen mukaisesti. Oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen ei kuitenkaan voida tehokkaasti vedota, jos oikeussubjekti, jonka oikeudelliseen tai aineelliseen asemaan kyseinen toimi on vaikuttanut, ei ole noudattanut toimessa asetettuja ehtoja. Oikeusvarmuuden periaatteen noudattaminen edellyttää myös sitä, että unionin toimielinten on lähtökohtaisesti vältettävä unionin eri säännösten täytäntöönpanossa mahdollisesti ilmeneviä ristiriitaisuuksia, ja näin on erityisesti tilanteissa, joissa näillä säännöksillä pyritään samaan päämäärään, kuten esimerkiksi vääristymättömään kilpailuun yhteismarkkinoilla.
(ks. 62 kohta)
2. Kansallisten verolainsäädäntöjen, kuten esimerkiksi EY 93 artiklassa ja kivennäisöljyjen valmisteverojen rakenteiden yhdenmukaistamisesta annetussa direktiivissä 92/81 mainittujen valmisteveroja koskevien lainsäädäntöjen, yhdenmukaistamista koskevilla säännöillä ja EY 87–EY 89 artiklassa määrätyillä valtiontukisäännöillä pyritään samaan päämäärään, eli sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan edistämiseen ehkäisemällä muun muassa kilpailunvääristymisiä. Kun otetaan huomioon näillä eri säännöillä oleva yhteinen päämäärä, niiden johdonmukainen täytäntöönpano edellyttää, että kilpailunvääristymisellä on katsottava olevan sama ulottuvuus ja merkitys kansallisten verolainsäädäntöjen yhdenmukaistamisessa ja valtiontukiasioissa. Lisäksi kansallisten verolainsäädäntöjen, kuten esimerkiksi EY 93 artiklassa ja direktiivissä 92/81 mainittujen valmisteveroja koskevien lainsäädäntöjen, yhdenmukaistamista koskevilla säännöillä osoitetaan nimenomaisesti unionin toimielimille – joista komissio tekee ehdotuksen ja neuvosto päätöksen – vastuu arvioida mahdollisen kilpailunvääristymisen olemassaoloa sen ratkaisemiseksi, sallitaanko jäsenvaltion soveltavan tai soveltavan edelleen direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohdan mukaista vapautusta yhdenmukaistetusta valmisteverosta, ja sellaisen mahdollisen epärehellisen kilpailun tai sisämarkkinoiden toiminnan vääristymisen ilmenemistä, joka oikeuttaa direktiivin 92/81 8 artiklan 5 kohdan mukaisesti tutkimaan uudestaan 8 artiklan 4 kohdan nojalla jo myönnetyn luvan. Jos arviointi tästä on kielteinen, komission on ehdotettava neuvostolle, ettei se hyväksy pyydettyä vapautusta, tai tarvittaessa, että se poistaa jo myönnetyn vapautusta koskevan luvan tai muuttaa sitä. Mikäli neuvoston arviointi asiasta on erilainen, komissio voi turvautua sille EY 230 artiklassa myönnettyihin toimivaltuuksiin ja nostaa unionin tuomioistuimissa kumoamiskanteen neuvoston päätöksestä, jolla vapautus hyväksytään tai jolla jo myönnetty vapautus pidetään voimassa, saadakseen tarkastetuksi sen, että kyseisestä vapautuksesta ei objektiivisesti arvioituna aiheudu minkäänlaista kilpailunvääristymistä, epärehellistä kilpailua tai sisämarkkinoiden toiminnan vääristymistä. Niin kauan kuin neuvoston myöntämä hyväksyntä on voimassa, komissio ei kuitenkaan voi päättää, että jäsenvaltioiden myöntämät vapautukset ovat toimenpiteitä, jotka on ilmoitettava sille valtiontukien valvonnan puitteissa, koska se seikka, että neuvosto on myöntänyt hyväksyntänsä, merkitsee sitä, että se on katsonut, ettei tilanteessa esiinny kilpailunvääristymistä, mitä ilman kyse ei voi olla perussopimuksessa kielletystä tuesta.
(ks. 72 ja 84–110 kohta)
3. Jotta etuja voidaan pitää EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina valtiontukina, niiden on muun muassa johduttava kyseisten jäsenvaltioiden itsenäisestä ja yksipuolisesta päätöksestä.
Valmisteverovapautukset, joita eräät jäsenvaltiot ovat myöntäneet neuvoston komission ehdotuksesta tekemien kivennäisöljyjen valmisteverojen rakenteiden yhdenmukaistamisesta annetun direktiivin 92/81 mukaisten hyväksymispäätösten nojalla ja kaikkien direktiivissä säädettyjen edellytysten mukaisesti, eivät ole tällaisia etuja. Näiden etujen on katsottava johtuvan unionista, joka toimielintensä välityksellä oli hyväksynyt sen, että kyseessä olevat jäsenvaltiot soveltavat vapautuksia, ottamalla huomioon muun muassa sen, että näistä vapautuksista ei aiheudu kilpailunvääristymistä.
Tästä seuraa, että niin kauan kuin neuvoston hyväksymispäätökset olivat voimassa eikä neuvosto ollut muuttanut niitä eivätkä unionin tuomioistuimet olleet kumonneet niitä, komissio ei voinut – edes käyttäessään sitä lähes yksinomaista toimivaltaa, joka sillä EY 87 ja EY 88 artiklan nojalla on – luokitella riidanalaisia vapautuksia EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi. Lisäksi on huomattava, että koska EY 88 artiklassa mainitut menettelylliset velvollisuudet johtuvat kyseessä olevien toimenpiteiden luokittelemisesta EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi, komissio ei voinut pätevästi moittia kyseisiä jäsenvaltioita siitä, etteivät ne olleet ilmoittaneet sille riidanalaisia vapautuksia, joita ne olivat myöntäneet neuvoston hyväksymispäätösten nojalla ja näissä päätöksissä esitettyjen edellytysten mukaisesti.
(ks. 74, 98 ja 99 kohta)