UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kuudes jaosto)
12 päivänä heinäkuuta 2023 (*)
Kauppapolitiikka – Kolmannen maan lainsäädännön soveltamisen ekstraterritoriaalisilta vaikutuksilta suojautuminen – Yhdysvaltojen Iraniin kohdistamat rajoittavat toimenpiteet – Toissijaiset pakotteet, joilla estetään unionin luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä ylläpitämästä liikesuhteita mainittujen toimenpiteiden kohteena olevien yritysten kanssa – Tällaisen lainsäädännön noudattamista koskeva kielto – Asetuksen (EY) N:o 2271/96 5 artiklan toinen kohta – Komission päätös, jolla unionin oikeushenkilölle annetaan lupa noudattaa kyseistä lainsäädäntöä – Perusteluvelvollisuus – Luvan taannehtiva soveltamisala – Kolmannen maan rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevan yrityksen intressien huomioon ottaminen – Oikeus tulla kuulluksi
Asiassa T‑8/21,
IFIC Holding AG, kotipaikka Düsseldorf (Saksa), edustajinaan asianajajat C. Franz ja N. Bornemann,
kantajana,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehenään M. Kellerbauer,
vastaajana,
jota tukee
Clearstream Banking AG, kotipaikka Eschborn (Saksa), edustajinaan asianajajat C. Schmitt ja T. Bastian,
väliintulijana,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto),
toimien päätösneuvotteluissa kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. van der Woude sekä tuomarit A. Marcoulli (esittelevä tuomari), S. Frimodt Nielsen, J. Schwarcz ja R. Norkus,
kirjaaja: hallintovirkamies S. Jund,
ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa esitetyn, erityisesti
– unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 31.8.2021 jätetyn väliintulijan väliintulokirjelmän,
– unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.6.2022 jätetyn kanteen tarkistamista koskevan kirjelmän sekä 16.8.2022 jätetyt komission huomautukset ja 1.9.2022 jätetyt väliintulijan huomautukset,
ottaen huomioon 1.12.2022 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 17.3.2023 jätetyn kantajan esittämän näytön, 4.4.2023 annetun määräyksen suullisen käsittelyn aloittamisesta uudelleen sekä unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 18.4.2023 jätetyt mainittua näyttöä koskevat komission huomautukset,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Kantajana oleva IFIC Holding AG vaatii SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan kumottavaksi tietyn kolmannen maan lainsäädännön soveltamisen ekstraterritoriaalisilta vaikutuksilta sekä siihen perustuvilta tai siitä aiheutuvilta toimilta suojautumisesta 22.11.1996 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2271/96 (EYVL 1996, L 309, s. 1) 5 artiklan toisen kohdan mukaisen luvan myöntämisestä väliintulijalle Clearstream Banking AG:lle 28.4.2020 tehdyn komission täytäntöönpanopäätöksen C(2020) 2813 final (jäljempänä ensimmäinen kanteen kohteena oleva päätös), sekä asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan mukaisen luvan myöntämisestä väliintulijalle 27.4.2021 tehdyn komission täytäntöönpanopäätöksen C(2021) 3021 final (jäljempänä toinen kanteen kohteena oleva päätös) ja asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan mukaisen luvan myöntämisestä väliintulijalle 26.4.2022 tehdyn komission täytäntöönpanopäätöksen C(2022) 2775 final (jäljempänä kolmas kanteen kohteena oleva päätös).
Asian tausta
2 Amerikan yhdysvaltojen presidentti ilmoitti 8.5.2018 päätöksestään vetää Amerikan yhdysvallat pois Wienissä 14.7.2015 allekirjoitetusta Iranin ydinasesopimuksesta ja palauttaa sen perusteella poistetut Iranin vastaiset pakotteet. Näillä pakotteilla kielletään Amerikan yhdysvaltojen lainkäyttövallan ulkopuolisilta henkilöiltä (toissijaiset pakotteet), kuten Euroopan unionin luonnollisilta henkilöiltä tai oikeushenkilöiltä liikesuhteiden ylläpitäminen sellaisten henkilöiden kanssa, jotka on merkitty ”luetteloon pakotteiden kohteena olevista omista kansalaisista ja henkilöistä, joiden varat on jäädytetty” (Specially Designated Nationals and Blocked Persons List) (jäljempänä SDN-luettelo), jonka on laatinut Office of Foreign Assets Control (OFAC) (ulkomaista varallisuutta valvova virasto (OFAC), Yhdysvallat).
3 Kantaja on Amtsgericht Düsseldorfin (Düsseldorfin alioikeus, Saksa) kaupparekisteriin merkitty yhtiö, jonka kotipaikka on Düsseldorf. Sen osakkeet ovat välillisesti Iranin valtion omistuksessa.
4 Kantaja omistaa useissa saksalaisissa yrityksissä osuuksia, joiden perusteella sillä on oikeus osinkoihin.
5 Kantaja on ollut SDN-luettelossa 5.11.2018 alkaen.
6 Väliintulija on saksalainen yhtiö. Se vastaa arvopapereita koskevien liiketoimien selvityksestä, arvopapereiden säilytyksestä ja kansallisten ja ulkomaisten arvopapereiden hallinnoinnista. Se on ainoa valtuutettu arvopapereiden säilytyspankki Saksassa. Väliintulijan tehtävänä on maksaa kantajalle osinkoja, jotka johtuvat sen omistusosuuksista saksalaisissa yrityksissä.
7 Väliintulija on vuoden 2018 marraskuusta lähtien jäädyttänyt kantajalle kuuluvat osingot erilliselle tilille ja kieltäytynyt maksamasta niitä kantajalle.
8 Kantaja nosti 6.2.2020 väliintulijaa vastaan Landgericht Frankfurt am Mainissa (Frankfurt am Mainin alueellinen tuomioistuin, Saksa) kanteen saadakseen tietoja osinkojensa ja niiden maksamisen tilanteesta. Tämän menettelyn kuluessa kantaja sai tietää, että väliintulija oli estänyt hänelle kuuluvien osinkojen maksamisen ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen nojalla.
9 Väliintulija toimitti ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen Landgericht Frankfurt am Mainiin 5.11.2020 päivätyllä kirjelmällä, joka annettiin kantajalle tiedoksi 9.11.2020, jolloin kantaja ilmoitti saaneensa siitä tiedon.
10 Kuten ensimmäisestä kanteen kohteena olevasta päätöksestä ilmenee, väliintulija jätti 8.11.2018 Euroopan komissiolle asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetun lupahakemuksen.
11 Ensimmäisellä kanteen kohteena olevalla päätöksellä komissio hyväksyi väliintulijan hakemuksen ja myönsi väliintulijalle luvan noudattaa tiettyjä Amerikan yhdysvaltojen lakeja kantajan arvopapereiden ja varojen osalta kahdentoista kuukauden ajan (jäljempänä riidanalainen lupa). Toisella ja kolmannella kanteen kohteena olevalla päätöksellä, joista kantaja ilmoittaa saaneensa tiedon Landgericht Frankfurt am Mainissa 25.5.2022, jolloin nämä päätökset annettiin sille tiedoksi väliintulijan kirjelmän liitteissä, riidanalainen lupa uudistettiin kummallakin kahdeksitoista kuukaudeksi.
Asianosaisten vaatimukset
12 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa kanteen kohteena olevat päätökset
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut
– velvoittaa väliintulijan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.
13 Komissio ja väliintulija vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
14 Kantaja vetoaa kanteen tueksi neljään kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koskee kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista, toinen asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan rikkomista, kolmas perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä ja neljäs arviointivirhettä.
Alustavat huomautukset
15 Asetuksen N:o 2271/96 tavoitteena on, kuten sen johdanto-osan kuudennesta perustelukappaleesta ilmenee, unionin vallitsevan oikeusjärjestyksen, unionin etujen sekä EUT-sopimuksen mukaisia oikeuksia käyttävien luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden etujen suojeleminen erityisesti poistamalla, mitätöimällä, estämällä tai muulla tavoin vastustamalla kyseisen asetuksen liitteessä lueteltujen lakien, asetusten ja muiden säädösten vaikutuksia (jäljempänä liitteessä luetellut lait) (tuomio 21.12.2021, Bank Melli Iran, C‑124/20, EU:C:2021:1035, 35 kohta).
16 Asetuksen N:o 2271/96 1 artiklassa täsmennetään tältä osin, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena on mainitussa asetuksessa säädetyin toimenpitein suojautua liitteessä lueteltujen lakien ekstraterritoriaaliselta soveltamiselta ja niihin perustuvien tai niistä aiheutuvien toimien vaikutuksilta sekä torjua vaikutuksia silloin, kun soveltaminen koskee niiden 11 artiklassa tarkoitettujen henkilöiden etuja, joiden toiminta liittyy kansainväliseen kauppaan ja/tai pääoman liikkuvuuteen sekä näihin liittyviin kaupallisiin toimiin unionin ja kolmansien maiden välillä (tuomio 21.12.2021, Bank Melli Iran, C‑124/20, EU:C:2021:1035, 36 kohta).
17 Kuten asetuksen N:o 2271/96 johdanto-osan ensimmäisestä viidenteen perustelukappaleesta ilmenee, kyseisen asetuksen liitteeseen sisältyvien lakien tarkoituksena on säännellä jäsenvaltioiden lainkäyttövaltaan kuuluvien luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden toimintaa ja niitä sovelletaan ekstraterritoriaalisesti. Niinpä ne vaarantavat vallitsevan oikeusjärjestyksen ja vahingoittavat unionin etuja sekä mainittujen henkilöiden etuja rikkoen kansainvälistä oikeutta ja vaarantaen unionin tavoitteiden saavuttamisen. Unionin tavoitteena on nimittäin edistää maailmankaupan sopusointuista kehitystä ja poistaa asteittain kansainvälisen kaupan rajoituksia pyrkimällä mahdollisimman laajalti toteuttamaan jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välinen pääomien vapaa liikkuvuus mukaan lukien kaikkien suoriin sijoituksiin, kiinteistösijoitukset mukaan luettuina, sijoittautumiseen, rahoituspalvelujen tarjoamiseen tai arvopaperien hyväksymiseen pääomamarkkinoille kohdistuvien rajoitusten poistaminen (tuomio 21.12.2021, Bank Melli Iran, C‑124/20, EU:C:2021:1035, 37 kohta).
18 Liitteessä lueteltuihin lakeihin kuuluu Irania koskeva vapaudesta ja ydinaseiden leviämisen torjunnasta vuonna 2012 annettu laki (Iran Freedom and Counter-Proliferation Act of 2012), jota Yhdysvallat ei – kuten asetuksen N:o 2271/96 liitteen muuttamisesta 6.6.2018 annetun komission delegoidun asetuksen 2018/1100 (EUVL 2018, L 199 I, s. 1), johdanto-osan neljännestä perustelukappaleesta käy ilmi – ole enää jättänyt soveltamatta Iranin ydinsopimuksesta vetäytymisensä jälkeen, kuten se ilmoitti 8.5.2018 (tuomio 21.12.2021, Bank Melli Iran, C‑124/20, EU:C:2021:1035, 38 kohta).
19 Asetuksen N:o 2271/96 11 artiklassa tarkoitettuja henkilöitä ovat toisaalta luonnolliset henkilöt, joilla on asuinpaikka unionissa ja jotka ovat jonkin jäsenvaltion kansalaisia, ja toisaalta oikeushenkilöt, jotka on rekisteröity unionissa (ks. mainitun asetuksen 11 artiklan ensimmäinen ja toinen kohta).
20 Edellä 15–17 kohdassa mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi asetuksessa N:o 2271/96 säädetään erilaisista säännöistä. Niinpä vallitsevan oikeusjärjestyksen ja unionin etujen suojelemiseksi tämän asetuksen 4 artiklassa säädetään, että mitään unionin ulkopuolisia päätöksiä, joissa on kyse liitteessä lueteltujen lakien tai niihin perustuvien tai niistä aiheutuvien toimien soveltamisesta, ei tunnusteta eikä panna täytäntöön. Mainitun asetuksen 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa kielletään tässä samassa tarkoituksessa se, että asetuksen 11 artiklassa tarkoitettu henkilö noudattaa liitteessä lueteltuja lakeja tai niihin perustuvia tai niistä aiheutuvia toimia, mutta tämän 5 artiklan toisessa kohdassa säädetään kuitenkin, että tällaiselle henkilölle voidaan myöntää milloin tahansa lupa noudattaa näitä samoja lakeja kokonaan tai osittain, jos noudattamatta jättäminen vahingoittaisi vakavasti tämän henkilön tai unionin etuja. Lisäksi on todettava, että asetuksen N:o 2271/96 11 artiklassa tarkoitettujen henkilöiden etujen suojaamiseksi asetuksen 6 artiklassa säädetään, että niillä henkilöillä, jotka harjoittavat tämän asetuksen 1 artiklassa tarkoitettua toimintaa, on oikeus saada korvaus näiden lakien tai näiden toimien soveltamisen heille aiheuttamasta vahingosta (tuomio 21.12.2021, Bank Melli Iran, C‑124/20, EU:C:2021:1035, 39 kohta).
21 Asetuksen N:o 2271/96 11 artiklassa tarkoitettujen henkilöiden etujen suojaamiseksi kyseisen asetuksen 2 artiklassa säädetään, että ”kun [liitteessä luetellut lait] tai niihin perustuvat tai niistä johtuvat toimet vaikuttavat suoraan tai välillisesti 11 artiklassa tarkoitetun henkilön taloudellisiin ja/tai rahoitusta koskeviin etuihin, tällaisen henkilön on ilmoitettava kyseiset tiedot komissiolle 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jona hän sai asiasta tiedon”.
22 Lopuksi asetuksen N:o 2271/96 9 artiklassa varmistetaan, että näitä sääntöjä sovelletaan tehokkaasti, ja vaaditaan jäsenvaltioita päättämään seuraamuksista, jotka määrätään mainittujen sääntöjen rikkomisesta, ja näiden seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja ennalta ehkäiseviä. Tällaisista seuraamuksista on siten säädettävä erityisesti silloin, kun tämän asetuksen 11 artiklassa tarkoitettu henkilö rikkoo asetuksen 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädettyä kieltoa (tuomio 21.12.2021, Bank Melli Iran, C‑124/20, EU:C:2021:1035, 40 kohta).
23 Kantajan esittämiä kanneperusteita on tarkasteltava näiden seikkojen valossa.
Kolmas kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä
24 Kantaja väittää, että komissio on laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa. Kantajan mukaan ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen perustelut eivät ole riittävät, koska komissio ei ole ottanut huomioon kantajan tilannetta vaan ainoastaan väliintulijan tilanteen ja koska ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen 1 ja 3 artikla on laadittu ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen ajallisen ja aineellisen soveltamisalan sekä sen soveltamisedellytysten osalta moniselitteisellä ja epäselvällä tavalla. Kantaja täsmentää, että sille on henkilönä, jota ensimmäinen kanteen kohteena oleva päätös koskee ja johon se vaikuttaa, annettava mahdollisuus sen ymmärtämiseen. Kantaja korostaa, että näitä väitteitä voidaan soveltaa toiseen ja kolmanteen kanteen kohteena olevaan päätökseen, joiden perustelut ovat lähes samat. Lisäksi toiseen ja kolmanteen kanteen kohteena olevaan päätökseen sisältyy niiden ennenaikaista päättymistä koskeva säännös, joka kantajan mukaan on epätäsmällinen ja epäselvä.
25 Komissio ja väliintulija kiistävät nämä väitteet.
26 SEUT 296 artiklan mukaan unionin toimielinten hyväksymät säädökset on perusteltava.
27 SEUT 296 artiklasta johtuvaa perusteluvelvollisuutta koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perustelujen on oltava kyseessä olevan toimenpiteen luonteen mukaisia, ja niistä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, ja että toimivaltainen tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa (ks. tuomio 12.9.2017, Anagnostakis v. komissio, C‑589/15 P, EU:C:2017:663, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
28 Lisäksi kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä myös ilmenee, perusteluja koskevaa vaatimusta on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, sillä tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimenpiteen perustelut SEUT 296 artiklan mukaiset vaatimukset, on otettava huomioon toimenpiteen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. tuomio 12.9.2017, Anagnostakis v. komissio, C‑589/15 P, EU:C:2017:663, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
29 Kantajan väitteitä on arvioitava näiden periaatteiden valossa.
30 Kantaja vetoaa ensinnäkin perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin kanteen kohteena olevien päätösten perustelujen osalta.
31 Ensin on kuitenkin todettava, ettei kantaja viittaa täsmällisesti mihinkään kanteen kohteena olevien päätösten osaan eikä edes niiden perusteluihin vaan esittää ainoastaan yleisen väitteen, joka ei ole täsmällinen eikä konkreettinen. Lisäksi on todettava, että kanteen kohteena olevien päätösten perusteluissa viitataan sekä menettelyyn, joka johti näiden päätösten tekemiseen, että seikkoihin, jotka komissio on tässä yhteydessä ottanut huomioon ja joiden perusteella se on päättänyt myöntää riidanalaisen luvan väliintulijalle.
32 Toiseksi siltä osin kuin kantaja väittää, ettei komissio ole kanteen kohteena olevien päätösten perusteluissa ottanut huomioon kantajan kantaa vaan ainoastaan väliintulijan kannan, on todettava, että nämä väitteet eivät koske näiden päätösten perusteluja vaan niiden oikeellisuutta ja että ne ovat päällekkäisiä ensimmäisen ja neljännen kanneperusteen yhteydessä esitettyjen väitteiden kanssa, joiden kanssa niitä käsitellään näin ollen jäljempänä. Sama pätee kantajan väitteisiin, jotka koskevat seikkoja, jotka komissio on sen mukaan virheellisesti ottanut huomioon.
33 Edellä esitetystä seuraa, ettei kanteen kohteena olevien päätösten perusteluja voida todeta puutteellisiksi eikä riittämättömiksi.
34 Toiseksi kantaja arvostelee kanteen kohteena olevien päätösten artiklojen sanamuotoa siitä, ettei sen perusteella ole mahdollista ymmärtää näiden päätösten aineellista ja ajallista soveltamisalaa eikä niiden soveltamisedellytyksiä. Kantajan väitteet koskevat erityisesti kanteen kohteena olevien päätösten 1 ja 3 artiklaa sekä toisen ja kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 4 artiklaa.
35 Ensinnäkin kanteen kohteena olevien päätösten aineellisesta soveltamisalasta ja niiden soveltamisedellytyksistä on todettava, että niiden 1 artiklassa säädetään seuraavaa:
”[Väliintulijalla] on lupa noudattaa tiettyjä [liitteessä lueteltuja] Amerikan yhdysvaltojen lakeja – – siinä määrin, kuin sen on tarpeen:
1) jäädyttää hallussaan tai säilytettävinään olevat arvopaperit tai varat ja kieltäytyä suorittamasta maksuja tai noudattamasta muita niissä annettuja ohjeita;
2) kieltäytyä sisällyttämästä uusia arvopapereita arvopaperiselvitysjärjestelmäänsä; ja
3) jäädyttää kaikki yhtiöiden osakkeista saadut voitot, mukaan lukien osingot, korot, lunastusmaksut tai vastaavat maksut tai saadut korot;
kun [väliintulija] tietää tai sillä on vakavia perusteita epäillä, että [kantaja] muutoin hyötyisi suoraan tai välillisesti mistä hyvänsä palvelusta tai osallistuisi siihen.”
36 Tämän säännöksen ensimmäisessä kohdassa mainitaan aluksi liitteessä luetellut Amerikan yhdysvaltojen lait, joita väliintulijalla on lupa noudattaa. Tämän maininnan perustelut eivät vaikuta puutteellisilta, eikä kantaja myöskään esitä tältä osin mitään täsmällistä vastaväitettä.
37 Tämän jälkeen kyseisen säännöksen 1–3 alakohdassa luetellaan ne poikkeavat menettelyt, joihin väliintulijalla on riidanalaisen luvan nojalla lupa ryhtyä, eli lähinnä tietyn omaisuuden ”jäädyttäminen” ja tietyistä liiketoimista ”kieltäytyminen” sen sijaan, että se suorittaisi palveluja, joita se tavallisesti tarjoaisi. Säännöksen aineellista soveltamisalaa koskevat perustelut eivät vaikuta puutteellisilta, eikä kantaja esitä tältä osin mitään täsmällistä väitettäkään lukuun ottamatta kyseisten menettelyjen ajallista ulottuvuutta koskevaa väitettä, jota koskevaa kysymystä tarkastellaan jäljempänä suhteessa luvan ajalliseen soveltamisalaan (ks. jäljempänä oleva 46 kohta).
38 Lopuksi kyseisen säännöksen toisessa kohdassa määritellään edellytykset, joiden täyttyessä näihin poikkeaviin menettelyihin voidaan ryhtyä, eli tilanteet, joissa väliintulija ”tietää” tai ”sillä on vakavia perusteita epäillä”, että kantaja muutoin hyötyisi suoraan tai välillisesti ”mistä hyvänsä palvelusta” (tai osallistuisi siihen).
39 Kantaja riitauttaa eräät tähän toiseen kohtaan sisältyvät ilmaisut.
40 Toisin kuin kantaja väittää, komission käyttämät ilmaisut ”vakavia perusteita epäillä” ja ”mikä hyvänsä palvelu” eivät kuitenkaan tee tästä säännöksestä epätäsmällistä tai käsittämätöntä. Kyseisen säännöksen toisen kohdan, luettuna yhdessä sen ensimmäisen kohdan kanssa, sanamuodon perusteella on mahdollista ymmärtää, mitkä palvelut kuuluvat sallittujen menettelyjen ja asetettujen vaatimusten piiriin.
41 Yhtäältä se, että kanteen kohteena olevissa päätöksissä annetaan väliintulijalle mahdollisuus vedota ”vakaviin perusteisiin epäillä”, ei millään tavoin osoita, että näiden päätösten perustelut olisivat puutteelliset tai riittämättömät. Kuten kanteen kohteena olevien päätösten 1 artiklasta ilmenee, tämän säännöksen toisessa kohdassa käytetty käsite ”vakavat perusteet epäillä” mahdollistaa sen, että väliintulija voi vakaviin perusteisiin nojautuviin epäilyihin vedoten katsoa, että kantaja hyötyy tietyistä palveluista (tai osallistuu niihin), ilman että sen olisi tarpeen olla varma asiasta. Tältä osin ei siis ole mitään epäselvyyttä.
42 Toisaalta myöskään se, että kanteen kohteena olevien päätösten 1 artiklan toisessa kohdassa käytetään käsitettä ”mitkä hyvänsä palvelut”, ei aiheuta epävarmuutta. Komissio ei tosin ole viitannut kyseisen säännöksen ensimmäiseen kohtaan eikä kyseisessä kohdassa tarkoitettuihin palveluihin. Tätä ilmaisua ei kuitenkaan voida tulkita asiayhteydestään irrotettuna siten, että sillä tarkoitettaisiin mitä hyvänsä palvelua, joka ei liity kyseisessä säännöksessä tarkoitettuihin palveluihin ja menettelyyn. Tämän säännöksen, joka lisäksi koostuu yhdestä ainoasta virkkeestä, rakenteessa ilmaisulla ”mikä hyvänsä palvelu” ei voi olla muuta merkitystä, kuin että sillä tarkoitetaan väliintulijan tavanomaisesti suorittamia palveluja, jotka ovat ensimmäisessä kohdassa yksilöidyn poikkeavan menettelyn kohteena silloin, kun kantaja hyötyy niistä tai osallistuu niihin suoraan tai välillisesti. Tältä osin ei siis ole mitään ymmärtämisvaikeuksia.
43 Näin ollen kantajan väitteitä, jotka koskevat kanteen kohteena olevien päätösten perusteluja niiden aineellisen soveltamisalan ja soveltamisedellytysten määrittelyn osalta, ei voida hyväksyä.
44 Toiseksi kanteen kohteena olevien päätösten ajallisesta soveltamisalasta on aluksi todettava, että jokaisen päätöksen 3 artiklassa täsmennetään, että ”tämä päätös on voimassa kaksitoista kuukautta sen tiedoksiantamisesta”.
45 Toisin kuin kantaja väittää, on siis kuitenkin pakko todeta, että kanteen kohteena olevien päätösten ajallinen soveltamisala on määritelty selvästi niiden 3 artiklassa ilman, että perusteluissa olisi havaittu puutteita tai epätäsmällisyyttä tältä osin. Tästä säännöksestä ilmenee, että kaikki kanteen kohteena olevat päätökset ovat päteviä ja että riidanalaista lupaa sovelletaan näin ollen kahdentoista kuukauden ajan näiden päätösten tiedoksiantamisesta.
46 Tämän jälkeen sen kantajan väitteen osalta, jonka mukaan riidanalainen lupa koskee ennen luvan antamista toteutettuja toimia tai hankittuja varoja, on riittävää todeta, että tämä väite perustuu luvan soveltamisalan virheelliseen ymmärtämiseen. Kanteen kohteena olevien päätösten 1 artiklasta, luettuna yhdessä niiden 3 artiklan kanssa, ilmenee, että väliintulijalla on näiden päätösten voimassaoloaikana oikeus menetellä 1 artiklassa tarkoitetulla tavalla ja olla näin ollen tarjoamatta tiettyjä palveluja, jos kantaja voisi hyötyä niistä tai osallistua niihin suoraan tai välillisesti. Toisin sanoen väliintulijalla on tämän kahdentoista kuukauden voimassaoloajan aikana oikeus ”jäädyttää” varat tai ”kieltäytyä” 1 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetuista toimista riippumatta siitä, milloin se tai kantaja on saanut nämä varat haltuunsa tai milloin näitä liiketoimia on pyydetty. Tältä osin perusteluista ei siis ole epäselvyyttä.
47 Lopuksi kantaja arvostelee toisen kanneperusteen yhteydessä toisen ja kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 4 artiklan väitettyä epätäsmällisyyttä tai jopa sen väitettyä käsittämättömyyttä kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 3 artiklan ensimmäisen kohdan yhteydessä. Nämä väitteet on tutkittava nyt tarkasteltavana olevan perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä koskevan kanneperusteen yhteydessä.
48 Tältä osin on todettava, että toisen ja kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 4 artiklaa eivät rasita lainvastaisuudet, joihin kantaja vetoaa erikseen tai yhdessä kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 3 artiklan ensimmäisen kohdan kanssa.
49 Ensinnäkin toisen ja kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 4 artiklassa täsmennetään, että kummankin päätöksen soveltaminen lakkaa välittömästi, jos – ja siitä päivästä alkaen, jona – kantaja poistetaan SDN-luettelosta näiden päätösten 1 artiklassa mainituissa liitteessä luetelluissa laeissa tarkoitetulla tavalla tai jos näiden liitteessä lueteltujen lakien ekstraterritoriaalinen soveltaminen asetuksen N:o 2271/96 11 artiklassa tarkoitettuihin henkilöihin ”keskeytetään, lopetetaan” tai ”muuten lakkaa”. Toisin kuin kantaja väittää, tämä säännös ei ole epätäsmällinen. Kyseisen säännöksen ensimmäisessä osassa viitataan selvästi tilanteeseen, jossa kantaja ei sellaisenaan enää ole SDN-luettelossa ja jolloin edellytetään, että tällaisessa tapauksessa näiden päätösten soveltaminen lakkaa välittömästi. Tältä osin ilmaisu ”välittömästi” ei aiheuta epävarmuutta vaan merkitsee sitä, että tämä lakkaaminen tapahtuu automaattisesti sinä päivänä, jona kantaja poistetaan SDN-luettelosta Yhdysvaltojen päätöksellä, ilman että lisätoimenpiteet tai ‑tutkimukset olisivat tarpeen. Sama pätee myös mainitun 4 artiklan toisen osan mukaisesti, kun liitteessä lueteltujen lakien ekstraterritoriaalinen soveltaminen unionissa lakkaa olennaisilta osin vastaavasti Yhdysvaltojen päätöksellä.
50 Toiseksi kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 4 artiklan ja 3 artiklan ensimmäisen kohdan välinen suhde ei myöskään aiheuta ymmärtämisvaikeuksia. Viimeksi mainitun säännöksen toisessa virkkeessä täsmennetään, että jos kyseisen päätöksen kahdentoista kuukauden voimassaoloaikana liitteessä lueteltujen lakien ekstraterritoriaalinen soveltaminen asetuksen N:o 2271/96 11 artiklassa tarkoitettuihin henkilöihin keskeytyy, loppuu tai lakkaa kokonaan tai osittain ”sopimuksen” nojalla, komission on viipymättä tutkittava, ovatko kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen perustelut edelleen päteviä vai onko kyseistä päätöstä perusteltua muuttaa tai lakata soveltamasta. Toisin kuin kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 4 artiklassa, kyseisen päätöksen 3 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa virkkeessä ei siis viitata Yhdysvaltojen yksipuoliseen toimintaan vaan Iranin ydinasesopimuksen kaltaisen ”sopimuksen” vaikutuksiin, kuten kyseisen päätöksen 29 perustelukappaleesta ilmenee. Lisäksi toisin kuin 4 artiklassa tarkoitetussa tilanteessa, tällaisen ”sopimuksen” tekemisen vaikutukset kolmanteen kanteen kohteena olevaan päätökseen eivät ole välittömiä tai automaattisia, vaan komission asiana on määrittää sen vaikutus tähän päätökseen.
51 Kantajan väitteitä, jotka koskevat kanteen kohteena olevien päätösten perusteluja niiden ajallisen soveltamisalan määrittelyn osalta, ei näin ollen voida hyväksyä.
52 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kanteen kohteena olevien päätösten artiklojen perustelut eivät ole puutteelliset.
53 Kolmas kanneperuste on näin ollen hylättävä.
Toinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan rikkomista
54 Kantaja väittää, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toista kohtaa, kun se on myöntänyt luvan taannehtivasti. Kyseisessä asetuksessa eikä asetuksen (EY) N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan soveltamisperusteista 3.8.2018 annetussa komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2018/1101 (EUVL 2018, L 199 I, s. 7), ei säädetä tällaisesta taannehtivasta vaikutuksesta, joka suljetaan pois myös 7.8.2018 annetuissa komission ohjeissa, joiden otsikkona on ”Kysymyksiä ja vastauksia: ulkomaisen lainsäädännön vaikutukset estävän säädöksen päivittäminen” (EUVL 2018, C 277 I, s. 4). Väliintulija väittää myös Landgericht Frankfurt am Mainissa, että ensimmäisellä kanteen kohteena olevalla päätöksellä on taannehtiva vaikutus. Myöskään toista ja kolmatta kanteen kohteena olevaa päätöstä ei ole määritelty ajallisesti riittävästi. Lisäksi on todettava, että vaikka viimeksi mainittuihin päätöksiin sisältyy niiden ennenaikaista päättymistä koskeva säännös, jonka puuttumisen ensimmäisestä kanteen kohteena olevasta päätöksestä pitäisi johtaa päätöksen kumoamiseen, tämä säännös ei selvennä tilannetta.
55 Komissio ja väliintulija kiistävät nämä väitteet.
56 Ensinnäkin riittää, kun todetaan, että toinen kanneperuste perustuu virheellisiin lähtökohtiin. Kanteen kohteena olevista päätöksistä ei ilmene, että niillä olisi taannehtiva vaikutus. Päinvastoin, kuten edellä 44 – 46 kohdassa on todettu, kunkin kanteen kohteena olevan päätöksen 3 artiklassa todetaan selvästi, että nämä päätökset ovat voimassa niiden tiedoksiantopäivästä alkaen ja ainoastaan kahdentoista kuukauden ajan, joten niillä ei voida katsoa olevan taannehtivia vaikutuksia eikä niitä voida pitää ajallisesti määrittelemättöminä. Näiden päätösten perustelukappaleisiin, joissa esitetään syyt, joiden vuoksi komissio on vahvistanut mainitun voimassaoloajan, ei myöskään sisälly mitään viitteitä siitä, että kyseisillä päätöksillä olisi taannehtiva vaikutus.
57 Tästä seuraa, ettei riidanalaisella luvalla ole taannehtivaa ulottuvuutta ja ettei se kata ennen kanteen kohteena olevien päätösten ‑eikä etenkään ennen ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen- voimaantuloajankohtaa toteutettuja toimia vaan ainoastaan toimet, jotka on toteutettu kyseisestä ajankohdasta lähtien.
58 Myöskään sillä, että väliintulija esittää kantajan mukaan päinvastaisen väitteen Landgericht Frankfurt am Mainissa, ei ole tältä osin merkitystä, koska kanteen kohteena olevien päätösten ulottuvuus voidaan määrittää ainoastaan asiaa koskevien oikeussääntöjen, niiden sisällön ja niiden laatijan aikomuksen perusteella.
59 Samoin yhtäältä kantajan väite, jonka mukaan väliintulija jäädytti perusteettomasti kantajan omaisuuden ennen riidanalaisen luvan saamista, ja toisaalta väliintulijan väite, jonka mukaan sen menettelyä ei voida pitää asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetyn kiellon vastaisena ottamatta huomioon lupamenettelyn vireilläoloa ja kyseisen menettelyn lopputulosta, ovat molemmat yhtä merkityksettömiä nyt käsiteltävässä asiassa, joka koskee ainoastaan kanteen kohteena olevien päätösten laillisuutta eikä väliintulijan menettelyä. Unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei myöskään ole ratkaista, onko väliintulijan menettely asetuksen N:o 2271/96 vastaista vai ei.
60 Toiseksi on hylättävä kantajan väite, jonka mukaan sen, ettei ensimmäisessä kanteen kohteena olevassa päätöksessä ole toisen ja kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 4 artiklassa ja kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa olevan kaltaista säännöstä kyseisen päätöksen voimassaolon ennenaikaisesta päättymisestä, pitäisi johtaa tämän ensimmäisen päätöksen kumoamiseen. Unionin yleisessä tuomioistuimessa ei ole esitetty mitään, minkä perusteella voitaisiin katsoa, että tällaisen säännöksen puuttuminen sellaisenaan merkitsisi ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen lainvastaisuutta. Lisäksi on todettava, että vaikka tällaista säännöstä ei olekaan, komissiolla olisi ollut oikeus peruuttaa ensimmäinen kanteen kohteena oleva päätös erityisesti, jos olosuhteiden muutos olisi sitä edellyttänyt.
61 Toinen kanneperuste on näin ollen hylättävä.
Neljäs kanneperuste, joka koskee arviointivirhettä
62 Kantaja väittää, ettei komissio ole käyttänyt harkintavaltaansa tai että se on tehnyt arviointivirheen, koska se ei kantajan mukaan ensinnäkään ole ottanut huomioon kantajan tilannetta ja intressejä eikä ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen vaikutuksia kantajaan, vaikka kantaja oli ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen vaikutuksesta täysin kykenemätön harjoittamaan toimintaansa. Komissio ei ole kantajan mukaan ottanut huomioon myöskään sitä, olisiko käytettävissä ollut vähemmän rajoittavia keinoja, eikä myöskään oikeutta korvaukseen aiheutuneesta vahingosta. Toiseksi komission ei olisi pitänyt ottaa huomioon, kuten se kantajan mukaan on tehnyt ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen 15 perustelukappaleessa, sitä, että kantaja nosti väliintulijaa vastaan kanteen Landgericht Frankfurt am Mainissa, koska se, että kantaja käyttää oikeuttaan oikeussuojakeinoihin, ei saa aiheuttaa sille vahinkoa.
63 Kantaja väittää, ettei väliintulija tarjoa hänelle mitään palveluja. Lisäksi ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen 15 perustelukappaleessa mainitut tosiseikat osoittavat kantajan mukaan, että komissio oli tietoinen siitä, että väliintulija rikkoi asetusta N:o 2271/96.
64 Kantaja korostaa, että komissio on myös toisessa ja kolmannessa kanteen kohteena olevassa päätöksessä jättänyt käyttämättä harkintavaltaansa ja ettei se ole millään tavoin valvonut oikeasuhteisuuden toteutumista jättäessään ottamatta huomioon erityisesti pakotteiden lieventämisen. Kantajan mukaan toinen ja kolmas kanteen kohteena oleva päätös perustuvat myös tietoihin, joita ei ole tarkistettu eikä näytetty toteen, merkityksettömiin seikkoihin ja tiettyjen tosiseikkojen yksipuoliseen esittämiseen.
65 Komissio ja väliintulija kiistävät nämä väitteet.
66 Aluksi on todettava, että kantaja esittää neljännen kanneperusteen yhteydessä useita vastaväitteitä kanteen kohteena oleviin päätöksiin sisältyvistä arvioinneista. Lisäksi siltä osin kuin kantaja riitauttaa muiden kanneperusteiden yhteydessä myös tietyt kanteen kohteena oleviin päätöksiin sisältyvät arvioinnit, kaikki nämä väitteet on tutkittava jäljempänä yhdessä.
67 Ensinnäkin kantaja riitauttaa kanteen kohteena olevat päätökset sillä perusteella, ettei komissio ole ottanut huomioon kantajan intressejä vaan ainoastaan väliintulijan intressit.
68 Tältä osin on aluksi todettava, että asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisessa kohdassa säädetään, että luvan antaminen liitteessä lueteltujen lakien noudattamiseen edellyttää, että tämän lainsäädännön noudattamatta jättäminen vahingoittaisi vakavasti luvan hakijan etuja tai unionin etuja. Tästä säännöksestä ilmenee siis, että komission on tutkittava ainoastaan näiden kahden tahon intressit sen määrittämiseksi, vahingoittaisiko liitteessä lueteltujen lakien noudattamatta jättäminen näiden kahden tahon etuja siinä määrin vakavasti, että lupa mahdollisesti voitaisiin myöntää. Tässä säännöksessä ei sitä vastoin mainita sen kolmannen osapuolen etuja, johon kolmannen maan rajoittavat toimenpiteet kohdistuvat (jäljempänä rajoittavien toimenpiteiden kohteena oleva kolmas osapuoli) ja jonka osalta hakija hakee lupaa noudattaa liitteessä lueteltuja lakeja. Jos unionin lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut sisällyttää tällaisen kolmannen osapuolen intressit tässä arvioinnissa huomioon otettaviin intresseihin, se olisi todennut tämän nimenomaisesti sen sijaan, että se viittasi yksinomaan unionin ja hakijan etuihin.
69 Tämän jälkeen täytäntöönpanoasetuksen 2018/1101 4 artiklassa vahvistetaan ei-kumulatiiviset edellytykset, jotka komission on otettava huomioon arvioidessaan lupahakemusta. Tässä säännöksessä viitataan myös ainoastaan asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettuihin suojattuihin etuihin eli hakijan ja unionin etuihin, eikä siinäkään mainita rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevaa kolmatta osapuolta eikä etenkään sen etuja. Yhdessäkään kyseisessä säännöksessä vahvistetuista perusteista ei myöskään viitata kyseisen kolmannen osapuolen intressien huomioon ottamiseen eikä sen intressien ja hakijan tai unionin intressien punnitsemiseen. Lisäksi täytäntöönpanoasetuksen 2018/1101 4 artiklan n alakohdassa oleva viittaus ”mahdollisiin muihin merkityksellisiin seikkoihin” ei voi johtaa erilaiseen tulkintaan eikä sellaisten tekijöiden huomioon ottamiseen, jotka ovat sekä asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan sanamuodon, että sen tarkoituksen vastaisia, koska tällaisilla seikoilla ei siten ole merkitystä kyseisen säännöksen soveltamisen kannalta.
70 Kuten asetuksen N:o 2271/96 johdanto-osan viidennestä ja kuudennesta perustelukappaleesta sekä edellä 15 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, mainitulla asetuksella pyritään suojaamaan yhtäältä ainoastaan vakiintunutta oikeusjärjestystä sekä toisaalta unionin etuja ja EUT-sopimuksella luotuun järjestelmään perustuvia oikeuksia käyttävien luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden etuja.
71 Vaikka on tosin mahdollista, että rajoittavien toimenpiteiden kohteena oleva kolmas osapuoli voi olla asetuksen N:o 2271/96 11 artiklassa tarkoitettu henkilö ja kuulua siten kyseisen asetuksen tiettyjen säännösten, kuten sen 2 artiklan, soveltamisalaan, tällainen seikka ei voi johtaa mainitun asetuksen 5 artiklan toisessa kohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamisen yhteydessä muiden kuin kyseisessä säännöksessä säädettyjen etujen huomioon ottamiseen, joten sillä ei ole merkitystä tässä yhteydessä.
72 Asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan mukaisen luvan myöntämistä koskevista oikeussäännöistä ilmenee näin ollen, ettei komissio ole tämän säännöksen nojalla tehtyä lupahakemusta arvioidessaan velvollinen ottamaan huomioon rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien kolmansien osapuolten, kuten kantajan kaltaisten SDN-luettelossa olevien henkilöiden, etuja.
73 Tämä toteamus vastaa myös julkisasiamies Hoganin esittämän ratkaisuehdotuksen Bank Melli Iran (C‑124/20, EU:C:2021:386) 73 kohdassa esitettyä toteamusta, jonka mukaan asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisessa kohdassa ”ei säädetä, että päättäessään tällaisen luvan myöntämisestä komission olisi otettava huomioon kolmansien osapuolten edut”.
74 Lisäksi on todettava, että vaikka kantaja väittää, että komissio on virheellisesti jättänyt ottamatta huomioon sen edut, se ei vetoa pätevästi mihinkään asiaa koskevasta lainsäädännöstä ilmenevään seikkaan väitteensä tueksi. Etenkään kuten edellä 69 kohdassa on todettu, täytäntöönpanoasetuksen 2018/1101 4 artikla, johon kantaja viittasi suullisessa käsittelyssä, ei millään tavoin tue sen väitteitä.
75 Kantajan väitteiden perusteella ei näin ollen voida katsoa, että komissio olisi tehnyt arviointivirheen, kun se ei ole ottanut huomioon kantajan intressejä.
76 Toiseksi kantaja riitauttaa kanteen kohteena olevat päätökset sillä perusteella, että komissio ei ole ottanut huomioon mahdollisuutta turvautua vähemmän rajoittaviin vaihtoehtoihin eikä kantajan mahdollisuutta vedota oikeuteen saada vahingonkorvausta.
77 Tältä osin riittää, kun todetaan, ettei asiaa koskevissa oikeussäännöissä aseteta komissiolle tällaisia velvoitteita.
78 Kuten täytäntöönpanoasetuksen 2018/1101 3 artiklasta ilmenee, komission tutkimuksessa tarkistetaan, mahdollistavatko hakijan esittämät todisteet ja tarvittaessa komission siltä pyytämät lisätiedot kyseisen asetuksen 4 artiklassa vahvistettujen arviointiperusteiden valossa päätelmän, jonka mukaan, jos liitteessä lueteltuja lakeja ei noudateta, hakijan tai unionin etuja vahingoitettaisiin vakavasti asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetulla tavalla. Täytäntöönpanoasetuksen 2018/1101 5 artiklan 1 ja 2 kohdasta ilmenee myös, että tällaisen tutkinnan tulos noudattaa kaksijakoista logiikkaa: jos komissio katsoo, ettei näille intresseille ole näytetty aiheutuneen vakavaa vahinkoa, se laatii päätösluonnoksen hakemuksen hylkäämiseksi; jos se katsoo, että tällaisen vahingon aiheutuminen on näytetty riittävällä tavalla toteen, se laatii luvan myöntämistä koskevan päätösluonnoksen, jossa esitetään asianmukaiset toimenpiteet. Asiaa koskevista oikeussäännöistä ei siten ilmene, että komission olisi lupahakemuksen saatuaan ja viimeksi mainittuun lopputulokseen tultuaan tutkittava, onko luvan myöntämiselle vaihtoehtoja.
79 Kantaja ei myöskään vetoa väitteensä tueksi mihinkään asiaa koskevista oikeussäännöistä ilmenevään seikkaan.
80 Lisäksi kolmansien tahojen intressien kannalta vähemmän rajoittavien vaihtoehtojen mahdollinen olemassaolo vaikuttaa joka tapauksessa merkityksettömältä. Kuten edellä 68–75 kohdassa on todettu, komissio ei ole lupahakemusta arvioidessaan velvollinen ottamaan huomioon kolmansien osapuolten etuja. Näin ollen komissio ei ollut käsiteltävänä olevassa asiassa velvollinen tutkimaan, oliko kantajan kannalta vähemmän rajoittavia vaihtoehtoja käytettävissä.
81 Samoista syistä komissiolla ei ollut velvollisuutta tutkia, olisiko kantaja voinut vedota mahdolliseen vahingonkorvausoikeuteen, koska tällä kysymyksellä ei ollut merkitystä arvioitaessa lupahakemusta asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan nojalla.
82 Kantaja väittää lisäksi, ettei komissio ole tarkistanut, oliko väliintulija yrittänyt ”selventää tilannetta” Yhdysvaltojen viranomaisten kanssa. On kuitenkin pakko todeta, ettei kantaja myöskään täsmennä, mihin tällainen komission velvollisuus, joka lisäksi on muotoiltu melko epätäsmällisesti, perustuu. Näin ollen ei ole mitään syytä katsoa, että tämä tarkastusvelvollisuus olisi kuulunut komissiolle.
83 Lopuksi kantajan väitteestä, jonka mukaan komissio ei ole ottanut huomioon sitä, ettei väliintulija tarjonnut mitään palveluja kantajalle vaan sen talletuspankille, riittää kun todetaan, että tällainen väite perustuu riidanalaisen luvan soveltamisalan osittaiseen tulkintaan. Kuten edellä 38–42 kohdassa on todettu, kanteen kohteena olevat päätökset koskevat väliintulijan tarjoamia palveluja, joista kantaja hyötyy (tai joihin kantaja osallistuu) suoraan tai välillisesti, mukaan lukien palvelut, joita ei tarjota suoraan kantajalle mutta joista kantaja hyötyy (tai joihin kantaja osallistuu) vaikka vain välillisesti.
84 Kantajan väitteiden perusteella ei näin ollen voida katsoa, että komissio olisi laiminlyönyt tiettyjen merkityksellisten seikkojen huomioon ottamisen väliintulijan lupahakemuksia arvioidessaan.
85 Kolmanneksi kantaja riitauttaa tietyt kanteen kohteena oleviin päätöksiin sisältyvät arvioinnit. Ensinnäkin kyseeseen tulee se, että kantajan Landgericht Frankfurt am Mainissa nostama kanne on otettu huomioon ensimmäisessä kanteen kohteena olevassa päätöksessä. Toiseksi toisessa ja kolmannessa kanteen kohteena olevassa päätöksessä on otettu huomioon sellaisia seikkoja, joiden väitetään olevan merkityksettömiä tai jotka johtuvat tosiseikkojen yksipuolisesta esittämisestä.
86 Ensinnäkään se kantajan mainitsema seikka, että komissio on ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen 15 perustelukappaleessa maininnut kantajan Landgericht Frankfurt am Mainissa nostaman kanteen, ei merkitse sitä, että komissio olisi ottanut huomioon kantajan intressit, eikä sitä, toisin kuin kantaja väittää, että tähän kanteeseen viittaaminen olisi aiheuttanut sille vahinkoa komission arvioinnin yhteydessä tai että komissio olisi ollut tietoinen siitä, että väliintulija oli mahdollisesti rikkonut asetusta N:o 2271/96. Ensimmäisestä kanteen kohteena olevasta päätöksestä ilmenee, että komissio on 15 perustelukappaleessa ainoastaan viitannut seikkoihin, joihin väliintulija on vedonnut hakemuksensa tueksi, arvioimatta niitä tältä osin. Kantajan väitteet perustuvat näin ollen virheellisiin olettamuksiin ja perusteettomiin väitteisiin.
87 Toiseksi kantaja viittaa kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 16 perustelukappaleeseen, jossa komissio esittää väliintulijan lupahakemuksen sisällön erityisesti tiettyjen seikkojen osalta, joihin väliintulija on vedonnut osoittaakseen, että sille voi aiheutua riskejä Yhdysvalloissa. Kyse on erityisesti väliintulijan ”sisaryrityksen” Yhdysvaltojen viranomaisten kanssa suorittamista transaktioista ja näissä viranomaisissa vireillä olevista tutkimuksista. Komissio viittasi näihin riskeihin ja tekijöihin kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 22 perustelukappaleessa esittämässään arvioinnissa. Lisäksi on todettava, että nämä seikat mainittiin myös ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen 22–25 perustelukappaleessa.
88 Toisin kuin kantaja väittää, nämä seikat eivät ole merkityksettömiä, eikä komissio ole tehnyt arviointivirhettä nojautuessaan niihin. Yhtäältä on niin, että vaikka näitä seikkoja ei ole paljon ja vaikka ne eivät ole tuoreita siltä osin, kuin ne liittyvät kahteen vuonna 2014 käytyyn menettelyyn, ne osoittavat kuitenkin, että pakotteiden riski (tai se, että tällaisten pakotteiden välttämiseksi joudutaan turvautumaan transaktioihin) oli todellinen Yhdysvalloissa. Toisaalta se, että nämä seikat koskevat väliintulijan ”sisaryritystä” eivätkä väliintulijaa itseään, ei horjuta komission analyysiä. Kuten komissio korostaa, täytäntöönpanoasetuksen 2018/1101 4 artiklan c alakohdassa säädetään nimenomaisesti, että arvioidessaan yhteyttä valtioon, josta liitteessä luetellut lait ovat lähtöisin, komissio voi ottaa huomioon ”erityisesti” sen, että hakija ”omistaa” ”emoyhtiöitä” tai ”tytäryhtiöitä”, mikä merkitsee sitä, että väliintulijan ”sisaryritykseen” kohdistuvat riskit ovat yhtä merkityksellisiä.
89 Lisäksi se, että komissio on kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen alaviitteessä 8 ja 9 virheellisesti maininnut näiden seikkojen osalta väliintulijan sen ”sisaryrityksen” sijasta, on käsiteltävässä asiassa kirjoitusvirhe, joka ei vaikuta kyseisen päätöksen ymmärtämiseen eikä voi kyseenalaistaa sen laillisuutta, kun otetaan huomioon sen 16 perustelukappaleen sisältö ja lisäksi ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen 22–25 perustelukappale.
90 Kolmanneksi kantaja viittaa kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 24 perustelukappaleeseen (josta osa sisältyi jo toisen kanteen kohteena olevan päätöksen 16 perustelukappaleeseen) ja sen alaviitteisiin 15 ja 16, jotka koskevat Yhdysvaltojen tilanteen kehitystä sen jälkeen, kun Amerikan yhdysvaltojen uusi presidentti valittiin vuonna 2020. Kantajan mukaan komissio ei ollut ottanut asianmukaisesti huomioon sitä, että pakotteita oli lievennetty vuoden 2022 helmikuussa, vaan se oli perustanut arvionsa yhteen ainoaan lehtiartikkeliin.
91 On kuitenkin todettava yhtäältä, ettei kantajan väitteille, jotka koskevat Yhdysvaltojen pakotteiden väitettyä lieventämistä, löydy tukea, ja toisaalta, että komissio on toisen kanteen kohteena olevan päätöksen 16 perustelukappaleessa ja kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 24 ja 25 perustelukappaleessa ottanut huomioon asiaan liittyvien olosuhteiden kehityksen Yhdysvalloissa ja päätellyt, ettei Yhdysvaltojen Iranin vastaisten pakotteiden sisällössä ja täytäntöönpanossa ollut tästä kehityksestä huolimatta tapahtunut muutoksia. Kuten komissio korostaa, kantaja oli edelleen SDN-luettelossa silloin, kun kanteen kohteena olevat päätökset hyväksyttiin.
92 Kantaja ei näin ollen ole esittänyt mitään perustelua, jonka nojalla voitaisiin katsoa, että komissio olisi tehnyt arviointivirheen.
93 Neljäs kanneperuste on näin ollen hylättävä.
Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista
94 Kantaja väittää, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 artiklasta johtuvaa yleistä periaatetta, jonka mukaan niillä, joita toimenpide koskee, on oikeus tulla kuulluiksi, sovelletaan siihen henkilönä, jolle ensimmäinen kanteen kohteena oleva päätös on välillisesti aiheuttanut vahinkoa. Ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen tekemiseen johtaneessa menettelyssä komissio ei antanut kantajalle oikeutta tulla kuulluksi eikä näin ollen mahdollisuutta esittää huomautuksiaan. Ensimmäisessä kanteen kohteena olevassa päätöksessä ei mainita kantajan tilannetta eikä sitä, että väliintulija jäädytti sen varat ilman lupaa. Jos komissio olisi kuullut sitä, se olisi sulkenut pois luvan taannehtivan vaikutuksen. Kantajaa ei kuultu ensimmäisessä kanteen kohteena olevassa päätöksessä mainituista ”vakavista perusteista”. Kantaja päättelee tästä, että ensimmäistä kanteen kohteena olevaa päätöstä rasittaa olennaisen menettelymääräyksen rikkominen ja että tämän rikkomisen on johdettava ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen kumoamiseen.
95 Vastauksena komissiolle, joka oli väittänyt, ettei kantaja ollut noudattanut asetuksen N:o 2271/96 2 artiklan mukaista tiedottamisvelvollisuuttaan, kantaja täsmentää, ettei tämä säännös ole sitova ja ettei sillä näin ollen voi olla haitallisia seurauksia taloudellisille toimijoille. Tietojen puuttuessa toimijat eivät kantajan mukaan voi myöskään esittää huomautuksia lupahakemuksesta, ja kantajakin sitä paitsi sai siitä tiedon vasta luvan myöntämisen jälkeen. Se käytti mielestään myös kaikki käytettävissä olevat keinot, myös asetuksen N:o 2271/96 2 artiklassa tarkoitetut keinot, kääntyessään jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen puoleen. Lopuksi kantaja väittää, että se voi esittää ainoastaan olettamuksia siitä, olisiko komissio tehnyt toisenlaisen päätöksen.
96 Kantaja väittää, ettei julkisasiamies Hoganin esittämä ratkaisuehdotus Bank Melli Iran (C‑124/20, EU:C:2021:386) osoita, ettei kolmansien osapuolten etuja pitäisi ottaa huomioon. Se, että väliintulija kieltäytyi siirtämästä osinkoja ja myymästä arvopapereita, teki kantajan täysin toimintakyvyttömäksi ja arvottomaksi. Lopuksi kantaja vahvistaa tehneensä valituksen Hauptzollamt Gießenille (Giessenin päätullitoimipaikka, Saksa) ja Bundesanstalt für Finanzdienstleistungsaufsichtille (liittovaltion rahoituspalvelujen valvontavirasto, Saksa) ja täsmentää, ettei millään säännöksellä säännellä sitä, millä tavoin asetuksen N:o 2271/96 2 artiklassa tarkoitetut tiedot on toimitettava kansallisille viranomaisille.
97 Kantaja korostaa, että toista ja kolmatta kanteen kohteena olevaa päätöstä rasittavat samat sääntöjenvastaisuudet. Sen väitteet pätevät siis kaikkiin kolmeen kanteen kohteena olevaan päätökseen, koska komissio ei kuullut kantajaa eikä tiedottanut sille mistään näistä päätöksistä. Koska kantaja ei ollut saanut kanteen kohteena olevia päätöksiä tietoonsa, sen oli lisäksi pakko ryhtyä taloudellisesti rasittaviin menettelyihin useita toimijoita vastaan.
98 Kantaja väittää 17.3.2023 päivätyssä todisteiden esittämistä koskevassa pyynnössä, että komissio kuuli rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevaa kolmatta osapuolta asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan nojalla toteutetussa vastaavanlaisessa lupamenettelyssä ilman salassapitovelvollisuutta. Nämä seikat osoittavat kantajan mukaan, että rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien kolmansien osapuolten, kuten kantajan, kuuleminen on tarpeen ja velvoittaa komissiota, koska asetuksessa N:o 2271/96 ei säädetä näiden kolmansien osapuolten erilaisesta kohtelusta, joka on näin ollen lainvastaista.
99 Komissio ja väliintulija kiistävät nämä väitteet.
100 Kuulluksi tulemista koskevan oikeuden kunnioittaminen on unionin oikeuden perustavanlaatuinen periaate, joka on nykyisin vahvistettu perusoikeuskirjan 41 artiklassa, jolla taataan oikeus hyvään hallintoon (ks. vastaavasti tuomio 18.6.2020, komissio v. RQ, C‑831/18 P, EU:C:2020:481, 64 ja 65 kohta).
101 Mainitun 41 artiklan 2 kohdassa näet määrätään, että hyvää hallintoa koskevaan oikeuteen sisältyy erityisesti jokaisen oikeus tulla kuulluksi, ennen kuin häntä vastaan ryhdytään yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaa häneen epäedullisesti.
102 Kyseinen määräys on sanamuotonsakin mukaisesti soveltamisalaltaan yleinen. Oikeutta tulla kuulluksi on kunnioitettava kaikissa menettelyissä, jotka voivat johtaa jollekin henkilölle vastaiseen toimeen silloinkin, kun sovellettavassa säännöstössä ei säädetä nimenomaisesti tällaisesta muodollisuudesta. Oikeus takaa jokaiselle henkilölle tilaisuuden esittää hallintomenettelyn aikana hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla kantansa ennen sellaisen päätöksen tekemistä, joka saattaa vaikuttaa hänen intresseihinsä epäedullisesti (ks. vastaavasti tuomio 18.6.2020, komissio v. RQ, C‑831/18 P, EU:C:2020:481, 67 kohta).
103 On kuitenkin myös huomautettava, että perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan siinä vahvistettujen oikeuksien ja myös sen 41 artiklassa vahvistetun kuulluksi tulemista koskevan oikeuden käyttämistä voidaan rajoittaa. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa edellytetään joka tapauksessa, että rajoituksista säädetään lailla ja niissä on kunnioitettava kyseisen perusoikeuden keskeistä sisältöä. Siinä vaaditaan lisäksi, että tällainen rajoitus on suhteellisuusperiaatteen mukaisesti välttämätön ja vastaa tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita (tuomio 18.6.2020, komissio v. RQ, C‑831/18 P, EU:C:2020:481, 71 kohta).
104 Lisäksi sitä, onko oikeutta tulla kuulluksi loukattu, on arvioitava kunkin yksittäistapauksen erityisten olosuhteiden perusteella muun muassa tarkastelemalla kyseessä olevan toimen luonnetta, sen antamisen asiayhteyttä ja asiaa koskevia oikeussääntöjä (ks. vastaavasti tuomio 10.9.2013, G. ja R., C‑383/13 PPU, EU:C:2013:533, 34 kohta ja tuomio 9.2.2017, M, C‑560/14, EU:C:2017:101, 33 kohta).
105 Ensimmäistä kanneperustetta on tarkasteltava näiden periaatteiden valossa.
106 Aluksi on todettava, että toisin kuin komissio väittää, asetuksen N:o 2271/96 2 artiklalla ei ole tältä osin merkitystä. Komission väite, jonka mukaan kolmannen osapuolen, joka ei ole tehnyt sille tämän säännöksen mukaista ilmoitusta, oikeus tulla kuulluksi asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan nojalla käytävässä menettelyssä on ”vanhentunut”, on täysin perusteeton, koska ensin mainitun säännöksen mukainen ilmoitusmenettely eroaa jälkimmäisen säännöksen mukaisesta lupamenettelystä.
107 Aluksi on todettava, ettei asetuksessa N:o 2271/96 eikä täytäntöönpanoasetuksessa 2018/1101 säädetä asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan mukaisen päätöksentekomenettelyn yhteydessä sellaisten kolmansien osapuolten osallisuudesta, joihin kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä (kuten SDN-luetteloon merkityt kantajan kaltaiset kolmannet osapuolet) ja joiden osalta hakija (kuten väliintulija) hakee lupaa noudattaa liitteessä lueteltuja lakeja. Näissä asetuksissa ei säädetä mitään menettelyllistä roolia näille kolmansille osapuolille, joita komissio ei informoi eikä kuule asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan mukaisessa päätöksentekomenettelyssä.
108 Koska asiaa koskevissa oikeussäännöissä ei säädetä, että rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien kolmansien osapuolten kuulemisvelvollisuus olisi olennainen edellytys menettelylle, joka liittyy erottamattomasti toimen toteuttajan tahdon asianmukaiseen muodostamiseen tai ilmaisemiseen (ks. vastaavasti tuomio 10.3.2022, komissio v. Freistaat Bayern ym., C‑167/19 P ja C‑171/19 P, EU:C:2022:176, 89 kohta), ei kantajan väitettä, jonka mukaan sen kuulematta jättäminen esillä olevassa asiassa merkitsisi olennaisen menettelymääräyksen rikkomista, jonka pitäisi sellaisenaan johtaa kanteen kohteena olevien päätösten kumoamiseen, näin ollen voida hyväksyä.
109 On kuitenkin huomattava, että vaikka sovellettavassa lainsäädännössä ei nimenomaisesti säädetä oikeudesta tulla kuulluksi, edellä 102 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti ei voida sulkea pois sitä, että kolmannet osapuolet, joihin kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä, voivat vedota tällaiseen oikeuteen menettelyssä, joka johtaa asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan mukaisen päätöksen tekemiseen, jos tällainen päätös on niille vastainen.
110 Edellä 103 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti kuulluksi tulemista koskevan oikeuden käyttämiselle voidaan kuitenkin asettaa rajoituksia. Nyt esillä olevassa asiassa useat asetuksella N:o 2271/96 säädettyyn järjestelmään erottamattomasti kuuluvat osat oikeuttavat komission mukaan siihen, ettei rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevia kolmansia osapuolia kuulla tällaisessa menettelyssä. Näin ollen on ratkaistava, voidaanko tällainen kuulluksi tulemista koskevan oikeuden rajoitus, joka ilmenee niistä asiaa koskevista oikeussäännöksistä, joihin komissio vetoaa, kyseisen oikeuskäytännön nojalla hyväksyä.
111 Kuten neljännen kanneperusteen tarkastelusta ensinnäkin ilmenee, se ettei asiaa koskevassa lainsäädännössä ole säännöksiä, joissa säädettäisiin rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien kolmansien osapuolten oikeudesta tulla kuulluksi (edellä oleva 107 kohta), on osa järjestelmää, jossa ei säädetä näiden kolmansien osapuolten intressien huomioon ottamisesta komission arvioidessa asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan mukaisesti tehtyä lupahakemusta. Unionin lainsäätäjä on toisin sanoen päättänyt ottaa käyttöön järjestelmän, jossa näiden kolmansien osapuolten etuja ei oteta huomioon ja jossa nämä kolmannet osapuolet eivät saa olla osallisina kyseisen säännöksen nojalla toteutetuissa menettelyissä.
112 Komission kyseisen säännöksen nojalla tekemien poikkeuspäätösten tavoitteena on varmistaa, että erityisissä ja asianmukaisesti perustelluissa olosuhteissa (täytäntöönpanoasetuksen 2018/1101 johdanto-osan 5 perustelukappale) unionin tai hakijan intresseille ei aiheudu vakavaa vahinkoa liitteessä lueteltujen lakien noudattamatta jättämisestä. Päätöksen tekeminen tämän säännöksen nojalla vastaa siis yleisen edun mukaisia tavoitteita, jotka koostuvat unionin tai EUT-sopimuksen mukaisia oikeuksia käyttävien henkilöiden etujen suojaamisesta vakavilta vahingoilta, joita voi aiheutua liitteessä lueteltujen lakien noudattamatta jättämisestä. Esillä olevassa asiassa komissio on lisäksi kussakin kanteen kohteena olevassa päätöksessä päättänyt arviointinsa toteamalla, että luvan myöntäminen oli paitsi asetuksen N:o 2271/96 tavoitteiden, myös unionin yleisten poliittisten tavoitteiden mukaista (ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen 38 perustelukappale, toisen kanteen kohteena olevan päätöksen 18 perustelukappale ja kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 27 perustelukappale), mitä kantaja ei sinänsä ole kiistänyt.
113 Kuten komissio ja väliintulija korostavat, rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien kolmansien osapuolten kuulluksi tulemista koskevan oikeuden toteuttaminen ei nyt kyseessä olevassa menettelyssä olisi asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettujen yleisen edun mukaisten tavoitteiden mukaista, minkä lisäksi näiden unionin etujen suojaamista tai EUT-sopimuksen mukaisia oikeuksia käyttävien henkilöiden etujen suojaamista koskevien tavoitteiden toteutuminen vaarantuisi. Kuten komissio selittää, tämän oikeuden käyttäminen saattaisi johtaa hallitsemattomaan tietojen leviämiseen. Tämä voisi mahdollistaa etenkin sen, että sen kolmannen maan viranomaiset, josta liitteessä luetellut lait ovat lähtöisin, voisivat saada tietoonsa sen, että henkilö on hakenut kyseisessä säännöksessä tarkoitettua lupaa ja että tämä henkilö tulee näin ollen noudattamaan tai jättämään noudattamatta tämän kolmannen maan ekstraterritoriaalista lainsäädäntöä, mikä aiheuttaisi riskin, että tähän henkilöön kohdistettaisiin tutkimuksia ja seuraamuksia, mikä aiheuttaisi näin ollen vahinkoa kyseisen henkilön ja mahdollisesti unionin intresseille. Kuten komissio toteaa, tällainen riski koskee erityisesti henkilöitä, jotka ovat hakeneet lupaa saamatta sitä ja joiden on noudatettava asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädettyä kieltoa ja jotka ovat vaarassa joutua kolmannen maan tutkimusten ja seuraamusten kohteeksi.
114 Rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien kolmansien osapuolten kuulluksi tulemista koskevan oikeuden rajoittaminen asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan mukaisessa päätöksentekomenettelyssä vaikuttaa näin ollen olevan unionin lainsäätäjän kyseisellä asetuksella käyttöön ottaman järjestelmän välitön seuraus, joka on asetuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen.
115 Toiseksi on todettava, ettei mikään näiden kolmansien osapuolten henkilökohtaiseen tilanteeseen olennaisesti liittyvä seikka kuulu suoraan niihin seikkoihin, jotka on mainittava täytäntöönpanoasetuksen 2018/1101 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetussa lupahakemuksessa (”hakemuksissa on mainittava hakijoiden nimi ja yhteystiedot, ilmoitettava liitteessä luetellun ekstraterritoriaalisen lainsäädännön tarkat säännökset tai asianomainen kyseisestä lainsäädännöstä aiheutuva toimi sekä esitettävä pyydetyn luvan soveltamisala ja noudattamatta jättämisestä aiheutuva vahinko”) eikä niihin perusteisiin, jotka komission on otettava huomioon arvioidessaan tällaista hakemusta mainitun asetuksen 4 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Vaikka kyseisen asetuksen 4 artiklan n alakohdan viittauksessa tosin mainitaan ”mahdolliset muut merkitykselliset seikat”, tätä säännöstä ei voida tulkita siten, että siinä viitattaisiin rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien kolmansien osapuolten henkilökohtaiseen tilanteeseen. Kyseisen asetuksen 4 artiklassa säädettyjen perusteiden tarkoituksena on mahdollistaa sen arviointi, aiheutuuko asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetuille suojattaville eduille vakavaa vahinkoa. Näiden kolmansien osapuolten intresseillä ei ole merkitystä tämän arvioinnin yhteydessä (ks. edellä oleva 68–72 kohta).
116 Kuten komissio korostaa ja kuten kanteen kohteena olevista päätöksistä ilmenee, esillä olevassa asiassa on lisäksi todettava, että kantaja mainitaan näissä päätöksissä vain siltä osin, kuin se on merkitty SDN-luetteloon, tai siltä osin, kuin se mainitaan tässä tarkoituksessa väliintulijan lupahakemuksissa (ks. ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen 12–14 perustelukappale ja 1 artikla, toisen kanteen kohteena olevan päätöksen 11, 12 ja 21 perustelukappale sekä 1 ja 4 artikla sekä kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 11–13 ja 31 perustelukappale sekä 1 ja 4 artikla) ja ettei komissio ole ottanut huomioon mitään sen henkilökohtaiseen tilanteeseen liittyvää tekijää arvioidessaan asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisessa kohdassa säädettyjä edellytyksiä täytäntöönpanoasetuksen 2018/1101 4 artiklassa säädettyjen arviointiperusteiden valossa (ks. ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen 16–38 perustelukappale, toisen kanteen kohteena olevan päätöksen 14–18 perustelukappale ja kolmannen kanteen kohteena olevan päätöksen 20–27 perustelukappale).
117 Tästä seuraa, että asetuksella N:o 2271/96 säädetyssä järjestelmässä koskien erityisesti päätöksen tekemistä kyseisen asetuksen 5 artiklan toisen kohdan nojalla, sellaiset kolmannet osapuolet, joihin kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä, eivät näytä voivan vedota mihinkään virheisiin tai henkilökohtaiseen tilanteeseensa liittyviin seikkoihin, jotka puoltaisivat tällaisen päätöksen tekemistä, tekemättä jättämistä tai sitä, että mainittu päätös olisi tietyn sisältöinen.
118 Näin ollen on todettava, että rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien kolmansien osapuolten kuulluksi tulemista koskevan oikeuden rajoittaminen tällaisessa menettelyssä ei ole asian kannalta merkityksellisiin oikeussäännöksiin ja niillä tavoiteltuihin päämääriin nähden epäsuhtaista, eikä sillä loukata kyseisen oikeuden keskeistä sisältöä.
119 Komission ja väliintulijan tavoin on lisäksi todettava, että asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan nojalla tehdyssä päätöksessä, kuten kanteen kohteena olevissa päätöksissä, ainoastaan myönnetään hakijalle lupa noudattaa liitteessä lueteltuja lakeja tämän säännöksen ensimmäisessä kohdassa olevaa kieltoa rikkomatta. Koska lupa ei vapauta hakijaa noudattamasta kansallista lainsäädäntöä eikä muita asiaa koskevia unionin oikeuden säännöksiä, hakijan toteuttamia sallittuja toimenpiteitä voidaan valvoa kansallisen hallinnollisen menettelyn tai riita-asian yhteydessä sekä kansallisen lainsäädännön ja muiden asiaa koskevien unionin oikeuden säännösten perusteella.
120 Kaikista edellä esitetyistä seikoista, jotka liittyvät erottamattomasti kanteen kohteena olevien päätösten luonteeseen, niiden antamisajankohtaan ja asiaa koskeviin oikeussääntöihin, seuraa, että asiaa koskevista oikeussäännöistä, joihin komissio on vedonnut, johtuva kuulluksi tulemista koskevan oikeuden rajoittaminen on käsiteltävän asian erityisissä olosuhteissa perusteltua edellä 103 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla siltä osin, kuin se on tarpeen ja oikeasuhteista asetuksen N:o 2271/96 ja erityisesti sen 5 artiklan toisen kohdan tavoitteisiin nähden. Komissiolla ei siis ollut velvollisuutta kuulla kantajaa menettelyssä, joka johti näiden päätösten tekemiseen.
121 Myöskään se kantajan 17.3.2023 päivätyssä näytön esittämistä koskevassa pyynnössä mainitsema seikka, jonka mukaan komissio nyt käsiteltävässä asiassa pidetyn suullisen käsittelyn jälkeen kuuli asetuksen N:o 2271/96 5 artiklan toisen kohdan nojalla toteutetussa toisessa lupamenettelyssä sellaista toista kolmatta osapuolta, johon kohdistettiin rajoittavia toimenpiteitä, ei voi johtaa toisenlaiseen päätelmään. Sen lisäksi, ettei niitä olosuhteita, joissa komissio kuuli toista kolmatta osapuolta tai otti siihen yhteyttä mainitussa toisessa menettelyssä, ole näytetty selvästi toteen, kantajan mainitsema seikka ajoittuu kanteen kohteena olevien päätösten hyväksymisen jälkeiselle ajalle, joten sillä ei ole nyt käsiteltävän asian olosuhteiden kannalta mitään merkitystä.
122 Komissio ei näin ollen ole loukannut kantajan oikeutta tulla kuulluksi.
123 Vaikka oletettaisiinkin, että komissio olisi velvollinen kuulemaan kantajaa nyt käsiteltävässä asiassa, on joka tapauksessa muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamisesta seuraa kyseessä olevan hallintomenettelyn päätteeksi tehdyn päätöksen kumoaminen ainoastaan, jos menettely olisi voinut johtaa toisenlaiseen tulokseen ilman kyseistä sääntöjenvastaisuutta (ks. vastaavasti tuomio 18.6.2020, komissio v. RQ, C‑831/18 P, EU:C:2020:481, 105 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
124 Tältä osin kantajaa, joka vetoaa kuulluksi tulemista koskevan oikeutensa loukkaamiseen, ei voida vaatia osoittamaan sitä, että asianomaisen unionin toimielimen päätös olisi ollut sisällöltään toisenlainen, vaan ainoastaan, ettei tällainen mahdollisuus ole täysin poissuljettu (ks. vastaavasti tuomio 18.6.2020, komissio v. RQ, C‑831/18 P, EU:C:2020:481, 106 kohta).
125 Tätä kysymystä on lisäksi arvioitava kunkin yksittäistapauksen erityisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella (ks. vastaavasti tuomio 18.6.2020, komissio v. RQ, C‑831/18 P, EU:C:2020:481, 107 kohta).
126 Nyt käsiteltävässä asiassa kantajan esittämien väitteiden perusteella ei voida päätellä, että jos kantajaa olisi kuultu kanteen kohteena olevien päätösten tekemiseen johtaneessa hallinnollisessa menettelyssä, ei olisi täysin poissuljettua, että näiden päätösten sisältö olisi voinut olla toisenlainen.
127 Kantaja väittää ensinnäkin, että jos sitä olisi kuultu, komissio ei olisi myöntänyt riidanalaista lupaa taannehtivasti. Tällainen väite perustuu kuitenkin virheelliseen lähtökohtaan, koska, kuten toisen kanneperusteen tarkastelusta ilmenee, komission kanteen kohteena olevissa päätöksissä myöntämällä riidanalaisella luvalla ei ole taannehtivaa vaikutusta.
128 Toiseksi kantaja väittää, että väliintulijan Landgericht Frankfurt am Mainissa esittämät väitteet, joiden mukaan niiden välillä ei ole oikeudellista yhteyttä, ovat ristiriidassa kanteen kohteena olevien päätösten kanssa. Kantaja ei kuitenkaan ole esittänyt selvitystä siitä, miten se olisi voinut puolustautua paremmin kanteen kohteena olevien päätösten tekemiseen johtaneissa hallinnollisissa menettelyissä. Vaikka oletettaisiin, että kantaja pyrkisi tällä väitteellä osoittamaan, että se olisi voinut väittää komissiolle, ettei sillä ollut oikeudellista yhteyttä väliintulijaan, kuten väliintulija väitti Landgericht Frankfurt am Mainissa, on todettava, ettei tällaisella väitteellä ollut mitään vaikutusta kanteen kohteena olevien päätösten sisältöön. Kuten edellä 83 kohdassa jo on todettu, kanteen kohteena olevat päätökset koskevat myös palveluja, joita ei tarjota kantajalle suoraan mutta joista kantaja hyötyy (tai joihin se osallistuu) vaikka vain välillisesti.
129 Kolmanneksi kantaja väittää, että se olisi voinut ilmoittaa komissiolle, että väliintulija oli jäädyttänyt kantajan varat asetuksen N:o 2271/96 vastaisesti jo ennen riidanalaisen luvan saamista. Kantaja näyttää siten esittävän, ettei tällaista lupaa olisi myönnetty hakijalle, joka on rikkonut asetusta N:o 2271/96. Riippumatta siitä, ettei unionin yleisen tuomioistuimen asiana ole tutkia, jäädyttikö väliintulija kantajan varat ilman lupaa asetuksen N:o 2271/96 vastaisesti, riittää kun todetaan, että vaikka oletettaisiin, että kantaja olisi voinut esittää tällaisen väitteen komissiolle, tällä väitteellä ei olisi voinut olla mitään vaikutusta kanteen kohteena olevien päätösten sisältöön. Mikään asetuksessa N:o 2271/96 ei viittaa siihen, ettei henkilö, joka on rikkonut kyseisen asetuksen 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädettyä kieltoa, voisi saada kyseisen asetuksen 5 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettua lupaa. Koska komission kanteen kohteena olevissa päätöksissä myöntämällä riidanalaisella luvalla ei ole taannehtivaa vaikutusta, se ei koske hakijan mahdollista aikaisempaa menettelyä.
130 Neljänneksi kantaja väittää, ettei komissio ole ottanut huomioon mahdollisuutta ottaa käyttöön vaihtoehtoisia mekanismeja. Ensinnäkään kantaja ei kuitenkaan ole ilmoittanut, mitä vaihtoehtoisia mekanismeja se olisi voinut saattaa komission tietoon, jos sitä olisi kuultu, ja mitä vaikutusta tällä olisi voinut olla kanteen kohteena olevien päätösten sisältöön, vaan se on tyytynyt mainitsemaan epätäsmällisesti ja ilman perusteluja INSTEX-nimisen mekanismin, jonka merkityksellisyyden komissio lisäksi kiistää. Toiseksi on huomautettava, ettei – kuten neljännen kanneperusteen tarkastelun yhteydessä on todettu – asiaa koskevista oikeussäännöistä ilmene, että komission olisi pitänyt tutkia tai ottaa huomioon vaihtoehtoisten mekanismien olemassaolo. Vaikka näin ollen oletettaisiinkin, että kantaja olisi voinut esittää tällaisen väitteen kanteen kohteena olevien päätösten tekemiseen johtaneessa hallinnollisessa menettelyssä, ei ole osoitettu, että se olisi voinut vaikuttaa näiden päätösten sisältöön.
131 Myöskään kantajan suullisessa käsittelyssä esittämällä väitteellä, jonka mukaan se olisi voinut tehdä rakentavia ehdotuksia sellaisen kompromissin löytämiseksi, joka mahdollistaisi muun muassa sen arvopaperisalkun uudelleenjärjestelyn ja väliintulijan tarpeisiin vastaamisen, ei ole merkitystä, koska se koskee kantajan ja väliintulijan välistä suhdetta eikä kanteen kohteena olevien päätösten sisältöä.
132 Viidenneksi kantaja väittää, että se, ettei sitä kuultu ja ettei sille ilmoitettu kanteen kohteena olevista päätöksistä, pakotti sen nostamaan taloudellisesti rasittavia kanteita useita taloudellisia toimijoita vastaan, jotta se saisi osinkonsa tai yksinkertaisesti edes niiden tilanteen selvitetyksi. Vaikka oletettaisiin, että nämä väitteet pitäisivät paikkansa, minkä selvittäminen ei nyt käsiteltävässä asiassa ole unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä, on todettava, ettei niillä ole merkitystä sen kannalta, että kantajan oikeutta tulla kuulluksi kanteen kohteena olevien päätösten tekemiseen johtaneessa hallinnollisessa menettelyssä on loukattu, koska ne eivät koske kysymystä siitä, olisiko kanteen kohteena olevien päätösten sisältö voinut olla toisenlainen.
133 Kuudenneksi kantaja väittää, että komissio on ottanut huomioon ainoastaan väliintulijan intressit mutta ei kantajan intressejä. Riittää kuitenkin, kun todetaan, että nämä väitteet ovat päällekkäisiä neljännen kanneperusteen yhteydessä esitettyjen väitteiden kanssa ja että ne on näin ollen hylättävä. Kuten tämän kanneperusteen tarkastelusta ilmenee, komissiolla ei ensinnäkään ollut velvollisuutta ottaa näitä intressejä huomioon. Toiseksi ei ole osoitettu, että jos kantajalle olisi annettu mahdollisuus puolustaa intressejään komissiota vastaan, tämä olisi voinut vaikuttaa kanteen kohteena olevien päätösten sisältöön.
134 Seitsemänneksi kantaja väittää, ettei sitä kuultu niistä ”vakavista perusteista”, joihin komissio on vedonnut erityisesti ensimmäisen kanteen kohteena olevan päätöksen 14 perustelukappaleessa ja 1 artiklassa perustellakseen riidanalaisen luvan myöntämistä. Riittää kuitenkin, kun todetaan, että kantajan väite perustuu kanteen kohteena olevien päätösten virheelliseen tulkintaan, koska komissio ei ole perustanut kanteen kohteena olevia päätöksiä ”vakavien perusteiden” olemassaoloon. Kuten edellä olevasta 41 kohdasta käy ilmi, edellä kanteen kohteena olevien päätösten 1 artiklassa on käytetty käsitettä ”vakavat perusteet” komission myöntämän luvan soveltamisedellytysten määrittelemiseksi.
135 Edellä esitetystä seuraa, että vaikka oletettaisiin, että kantajaa olisi pitänyt kuulla kanteen kohteena olevien päätösten tekemiseen johtaneessa hallinnollisessa menettelyssä, kantajan unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämien väitteiden perusteella ei voida katsoa, ettei voida sulkea pois sitä, että kanteen kohteena olevien päätösten sisältö olisi voinut olla toisenlainen, jos kantajaa olisi kuultu.
136 Kantaja lisää vielä, että kunnioittaakseen kantajan oikeutta tulla kuulluksi komission olisi pitänyt julkaista ainakin kanteen kohteena olevien päätösten päätösosa.
137 Ilman, että on tarpeen lausua tällaisen komission suullisessa käsittelyssä kiistämän väitteen tutkittavaksi ottamisesta, riittää kun todetaan, ettei mikään viittaa siihen, että komissiolla olisi ollut tällainen julkaisuvelvollisuus, koska kantaja ei vetoa tämän väitteensä tueksi mihinkään asiaa koskevaan säännökseen. Tällaista julkaisuvelvollisuutta ei seuraa julkisasiamies Hoganin esittämän ratkaisuehdotuksen Bank Melli Iran (C‑124/20, EU:C:2021:386) alaviitteestä 40, johon kantaja on viitannut istunnossa, kun taas kantajan kirjelmissään mainitsemilla nyt meneillään olevaan oikeuskäsittelyyn liittyvillä säännöillä ja olosuhteilla ei ole merkitystä. Kanteen kohteena olevien päätösten julkaisemisella niiden hyväksymisen jälkeen ei myöskään voi olla vaikutusta kantajan mahdolliseen oikeuteen tulla kuulluksi päätösten hyväksymiseen johtaneessa hallinnollisessa menettelyssä, eikä kantaja ole myöskään esittänyt mitään väitettä, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että asia olisi päinvastoin. Samoista syistä hallinnollisessa menettelyssä tapahtuneeksi väitetyn kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamisen yhteydessä on hylättävä kantajan väite, jonka mukaan komission olisi toissijaisesti pitänyt antaa kanteen kohteena olevat päätökset sille tiedoksi niiden hyväksymisen jälkeen.
138 Näin ollen ei voida katsoa, että komissio olisi syyllistynyt menettelyvirheeseen, joka olisi voinut loukata kantajan oikeutta tulla kuulluksi, kun se ei julkaissut kanteen kohteena olevia päätöksiä eikä antanut niitä tiedoksi kantajalle niiden hyväksymisen jälkeen.
139 Näin ollen myös ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.
140 Kanne on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan, ilman että on tarpeen lausua sen tutkittavaksi ottamisesta, josta asianosaisia on kuultu suullisessa käsittelyssä. Nyt käsiteltävänä olevan asian olosuhteissa voidaan hyvän oikeudenkäytön perusteella pitää oikeutettuna, että kanne hylätään lausumatta ensin sen tutkittavaksi ottamisesta (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2002, neuvosto v. Boehringer, C‑23/00 P, EU:C:2002:118, 52 kohta).
Oikeudenkäyntikulut
141 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se velvoitetaan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut viimeksi mainitun vaatimusten mukaisesti.
142 Työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdan nojalla väliintulija vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) IFIC Holding AG velvoitetaan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.
3) Clearstream Banking AG vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
van der Woude | Marcoulli | Frimodt Nielsen |
Julistettiin Luxemburgissa 12 päivänä heinäkuuta 2023.
Allekirjoitukset