Language of document : ECLI:EU:T:2015:687

Asia T‑125/12

Viasat Broadcasting UK Ltd

vastaan

Euroopan komissio

Valtiontuki – Julkinen yleisradiopalvelu – Päätös, jossa tuki todetaan sisämarkkinoille soveltuvaksi – Tuki, jonka Tanskan viranomaiset ovat toteuttaneet tanskalaiselle julkisen palvelun yleisradioyhtiölle TV2/Danmarkille – Julkinen rahoitus, joka on myönnetty julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi – Tuen yhteensoveltuvuus – Tuomio Altmark 

Tiivistelmä – Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (kahdeksas jaosto) 24.9.2015

1.      Kumoamiskanne – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet – Komission päätös, jolla valtiontukimenettely päätetään – Tuensaajayrityksen kanssa kilpaileva yritys – Kanneoikeus – Edellytykset

(SEUT 108 artiklan 2 ja 3 kohta ja SEUT 263 artiklan neljäs kohta)

2.      Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteet, joilla pyritään korvaamaan yritykselle julkisen palvelun tehtävistä aiheutuneet kustannukset, eivät kuulu käsitteen alaan – Tuomiossa Altmark vahvistetut edellytykset

(SEUT 107 artiklan 1 kohta)

3.      Kilpailu – Yritykset, jotka tuottavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja – Julkisen palvelun tehtävästä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen – Tuen sisämarkkinoille soveltuvuuden arviointi – Arviointiperusteet

(SEUT 106 artiklan 2 kohta)

4.      Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteet, joilla pyritään korvaamaan yritykselle julkisen palvelun tehtävistä aiheutuneet kustannukset – Altmark-testin, jolla pyritään selvittämään, onko kyse tuesta, ja SEUT 106 artiklan 2 kohdan testin, jonka avulla voidaan todeta tuen soveltuvuus sisämarkkinoille, erottaminen toisistaan

(SEUT 106 artiklan 2 kohta ja SEUT 107 artiklan 1 kohta)

5.      Kilpailu – Yritykset, jotka tuottavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja – Julkisen palvelun tehtävästä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen – Tuen sisämarkkinoille soveltuvuuden arviointi – Arviointiperusteet – Tuomiossa Altmark vahvistetuilla edellytyksillä ei ole merkitystä tutkittaessa tuen oikeasuhteisuutta

(SEUT 106 artiklan 2 kohta)

6.      Valtiontuki – Kielto – Poikkeukset – Komission harkintavalta – Mahdollisuus antaa suuntaviivoja – Sitova vaikutus – Tuomioistuinvalvonta

(SEUT 106 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 2001/C 320/05)

7.      Kilpailu – Yritykset, jotka tuottavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja – Tarpeeton turvautuminen tarjouskilpailuun tällaisen tehtävän antamiseksi jollekin yritykselle

(SEUT 106 artiklan 2 kohta)

8.      Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuuden laajuus – Komission päätös, joka koskee tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille

(SEUT 106 artiklan 2 kohta ja SEUT 296 artikla)

9.      Tuomioistuinmenettely – Uusien perusteiden esittäminen käsittelyn kuluessa – Edellytykset – Kanneperusteen laajentaminen – Rajat

(Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohta)

1.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 34–36 kohta)

2.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 55–59 ja 80–83 kohta)

3.      Jotta SEUT 107 artiklassa tarkoitettu valtiontuki voidaan todeta sisämarkkinoille soveltuvaksi SEUT 106 artiklan 2 kohdan nojalla, seuraavien edellytysten on täytyttävä. Julkisen palvelun määrittelyä koskevan ensimmäisen edellytyksen mukaan kyseessä olevan palvelun on todellakin oltava yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu ja jäsenvaltion on pitänyt määritellä se selvästi tällaiseksi. Julkisen palvelun toimeksiantoa koskevan toisen edellytyksen mukaan jäsenvaltion on nimenomaisesti uskottava kyseisen julkisen palvelun tarjoaminen edunsaajayrityksen tehtäväksi. Kolmas edellytys perustuu lopuksi oikeasuhteisuuden käsitteeseen. Kyseisen edellytyksen mukaan julkisen palvelun velvoitteista huolehtivan yrityksen rahoituksen on katsottava olevan sisämarkkinoille soveltuvaa siltä osin kuin EUT-sopimuksen kilpailusääntöjen – kuten valtiontukia koskevan kiellon – soveltaminen estäisi kyseiselle yritykselle osoitetun erityistehtävän hoitamisen eikä kilpailusääntöjä koskeva poikkeus saa vaikuttaa kaupan kehitykseen tavalla, joka olisi ristiriidassa unionin etujen kanssa.

(ks. 61 kohta)

4.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 63 ja 77 kohta)

5.      Valtiontukien alalla SEUT 106 artiklan 2 kohdan soveltamisen osalta on tosin totta, että kolmas Altmark-edellytys, jonka mukaan korvaus ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen, jotta voidaan kattaa kaikki ne kustannukset tai osa niistä kustannuksista, joita julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen aiheuttaa, kun otetaan huomioon kyseisestä toiminnasta saadut tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto, on suurelta osin sama kuin oikeasuhteisuutta koskeva kriteeri kyseistä määräystä sovellettaessa.

Vaikka molemmissa tapauksissa sovelletaan lähtökohtaisesti samaa kriteeriä, sen soveltamisen asiayhteys ja tavoite poikkeavat kuitenkin kummassakin tapauksessa toisistaan. SEUT 106 artiklan 2 kohtaa sovellettaessa ei näet ole enää kyse sen määrittämisestä, tarjotaanko yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu tavanomaisten markkinoilla sovellettavien ehtojen mukaan, vaan tuen oikeasuhteisuuden arvioinnilla pyritään ehkäisemään se, että yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua tuottava toimija saa rahoitusta, joka on suurempi kuin julkisen palvelun nettokustannukset. Tämän vuoksi sillä, voiko yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä yleisradiopalveluja tuottava yritys täyttää julkisen palvelun velvoitteensa pienemmin kustannuksin, ei ole merkitystä arvioitaessa, onko kyseisten palvelujen rahoittaminen valtion varoista yhteensopiva unionin valtiontukisääntöjen kanssa.

Yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun kustannukset, jotka on otettava huomioon SEUT 106 artiklan 2 kohtaa sovellettaessa, ovat toisin sanoen kyseisestä palvelusta aiheutuvia todellisia kustannuksia sellaisina, kuin ne ovat, eivätkä sellaisina, kuin ne olisivat voineet tai niiden olisi pitänyt olla, hyvin johdetun ja riittävillä välineillä varustetun keskivertoyrityksen esimerkkiin perustuvien objektiivisten ja läpinäkyvien laskentaperusteiden nojalla. Tässä yhteydessä oikeasuhteisuutta koskeva kriteeri otetaan huomioon yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun todellisten kustannusten arvioimiseksi, jos komission on tehtävä arvio, koska sillä ei ole käytössään selvitysaineistoa, jonka nojalla kyseisten kustannusten täsmällinen määrä voitaisiin laskea. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti on yleisemmin pääteltävä, että tuki, jolla on tarkoitus kattaa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvästä palvelusta aiheutuvat kustannukset, ei sovellu sisämarkkinoille, jos sen määrä ylittää kyseisen palvelun todelliset kustannukset. Tämän vuoksi toisen Altmark-edellytyksen, jonka mukaan ne parametrit, joiden perusteella korvaus lasketaan, on etukäteen vahvistettava objektiivisesti ja läpinäkyvästi, ja neljännen Altmark-edellytyksen, jonka mukaan silloin, kun julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä vastaavaa yritystä ei tietyssä konkreettisessa tapauksessa valita sellaisessa julkisia hankintoja koskevassa menettelyssä, jossa on mahdollista valita se ehdokas, joka kykenee tuottamaan kyseiset palvelut julkisyhteisön kannalta vähäisimmin kustannuksin, tarvittavan korvauksen taso on määritettävä tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisen kannalta riittävillä välineillä varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi kyseisten velvoitteiden täyttämisestä, kun otetaan huomioon toiminnasta saadut tulot ja kohtuullinen voitto, mahdollisella noudattamatta jättämisellä – vaikka sillä olisikin merkitystä tutkittaessa sitä, tarjotaanko tällainen palvelu tavanomaisten markkinoilla sovellettavien ehtojen mukaan – ei ole merkitystä arvioitaessa tuen oikeasuhteisuutta SEUT 106 artiklan 2 kohtaa sovellettaessa.

(ks. 84–90 kohta)

6.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 95–98 kohta)

7.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 99 kohta)

8.      Valtiontukien alalla se, että päätöksessä ohitetaan rooli, joka toisella ja neljännellä Altmark-edellytyksellä on arvioitaessa asianomaisten toimenpiteiden soveltuvuutta sisämarkkinoille, ei johdu komission tekemästä päättelyvirheestä eikä riidanalaisesta päätöksestä puuttuvista perusteluista vaan siitä, että kyseisessä päätöksessä sovelletaan arviointikehystä, joka poikkeaa siitä arviointikehyksestä, jonka kantaja asettaa etusijalle.

Ei voida myöskään katsoa, ettei perusteluvelvollisuutta ole noudatettu, kun komissio on mainitussa päätöksessä esittänyt yksityiskohtaiset perustelut sen oikeuttamiseksi, että asianomaiset toimenpiteet soveltuvat sisämarkkinoille valtiontukisääntöjen soveltamisesta julkiseen yleisradiotoimintaan annetun tiedonannon nojalla, ja kun kantaja ei ole esittänyt mitään väitettä kyseisten perustelujen osalta.

(ks. 103 ja 104 kohta)

9.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 113–116 kohta)