Language of document : ECLI:EU:T:2022:279

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu toinen jaosto)

11 päivänä toukokuuta 2022 (*)

Talous- ja rahapolitiikka – Luottolaitosten vakavaraisuusvalvonta – EKP:lle annetut erityiset valvontatehtävät – Määräosuuksien hankintaa koskeva arviointi – Määräosuuden hankinnan vastustaminen – Taannehtivuuskielto – Oikeusvoima – Kansallisten täytäntöönpanosäännösten soveltaminen – Puolustautumisoikeudet – Oikeus tutustua asiakirja-aineistoon – Oikeus tulla kuulluksi – Uusi peruste – Unionin oikeuden ensisijaisuus – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan

Asiassa T-913/16,

Finanziaria d’investimento Fininvest SpA (Fininvest), kotipaikka Rooma (Italia), ja

Silvio Berlusconi, kotipaikka Rooma,

edustajinaan asianajajat R. Vaccarella, A. Di Porto, M. Carpinelli, A. Saccucci, B. Nascimbene, N. Ghedini ja A. Baldaccini,

kantajina,

vastaan

Euroopan keskuspankki (EKP), asiamiehinään C. Hernández Saseta ja G. Buono, avustajanaan asianajaja M. Lamandini,

vastaajana,

jota tukee

Euroopan komissio, asiamiehinään V. Di Bucci ja A. Steiblytė,

väliintulijana,

jossa on kyseessä SEUT 263 artiklaan perustuva vaatimus kumota EKP:n 25.10.2016 tekemä päätös ECB/SSM/2016 – 7LVZJ6XRIE7VNZ4UBX81/4, jossa se ei hyväksynyt sitä, että Fininvest ja Silvio Berlusconi hankkivat osuuden luottolaitoksesta Banca Mediolanum SpA,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja S. Papasavvas sekä tuomarit E. Buttigieg, F. Schalin, M. J. Costeira (esittelevä tuomari) ja A. Kornezov,

kirjaaja: hallintovirkamies M. Nuñez Ruiz,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 16.9.2021 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

I       Asian tausta

1        Finanziaria d’investimento Fininvest SpA (Fininvest) on Italian oikeuden mukaan perustettu holdingyhtiö, josta Silvio Berlusconi omistaa välillisesti 61,21 prosenttia neljästä Italian oikeuden mukaan perustetusta yhtiöstä omistamiensa osuuksien kautta.

2        Mediolanum oli pörssinoteerattu rahoitusalan sekaholdingyhtiö, joka omisti Banca Mediolanum SpA:n kokonaan 30.12.2015 asti.

3        Fininvest omisti 30,1 prosenttia Mediolanumin pääomasta, ja Fin. Prog. Italia omisti siitä 26,5 prosenttia.

4        Kun direktiivien 98/78/EY, 2002/87/EY, 2006/48/EY ja 2009/138/EY muuttamisesta finanssiryhmittymään kuuluvien rahoitusalan yhteisöjen lisävalvonnan osalta annetun direktiivin 2011/89/EU täytäntöönpanosta 4.3.2014 annettu asetus nro 53 (decreto legislativo no 53 – Attuazione della direttiva 2011/89/UE, che modifica le direttive 98/78/CE, 2002/87/CE, 2006/48/CE e 2009/138/CE, per quanto concerne la vigilanza supplementare sulle imprese finanziarie appartenenti a un conglomerato finanziario; GURI nro 76, 1.4.2014, s. 1790) tuli voimaan, Italian keskuspankki (Banca d’Italia) aloitti arviointimenettelyn, jonka kohdistui kantajiin eli Fininvestiin ja Berlusconiin rahoitusalan sekaholdingyhtiöistä määräosuuksia omistavina osakkaina.

5        Italian keskuspankki katsoi 7.10.2014 tekemässään päätöksessä (jäljempänä 7.10.2014 tehty päätös), että pankkien pääomaosuuksien haltijoiden hyvämaineisuutta koskevien edellytysten ja asiaankuuluvien kynnysarvojen määrittelysäännöistä 18.3.1998 annetussa ministeriön asetuksessa nro 144 (decreto ministeriale no 144 – regolamento recante norme per l’individuazione dei requisiti di onorabilità dei partecipanti al capitale sociale delle banche e fissazione della soglia rilevante; GURI nro 109, 13.5.1998, s. 101; jäljempänä ministeriön asetus nro 144) säädetty hyvämaineisuutta koskeva edellytys ei täyttynyt enää Berlusconin osalta, koska Berlusconille annettu tuomio, johon sisältyi veropetoksesta määrätty vankeusrangaistus, oli saanut lainvoiman, kun Corte suprema di cassazione (ylin tuomioistuin, Italia) oli antanut 1.8.2013 tuomion nro 35729/13.

6        Tämän perusteella Italian keskuspankki määräsi yhtäältä kantajien äänioikeuden pidättämisestä ja kantajien Mediolanumista omistamien osuuksien luovuttamisesta 9,99 prosentin osuuden ylittävältä osalta ja hylkäsi toisaalta kantajien esittämän, määräosuuden säilyttämisen hyväksymistä koskevan hakemuksen.

7        Kantajat riitauttivat 7.10.2014 tehdyn päätöksen Tribunale amministrativo regionale per il Laziossa (Lazion alueellinen hallintotuomioistuin, Italia), joka hylkäsi muutoksenhaun 5.6.2015 antamallaan tuomiolla.

8        Mediolanum sulautui 30.12.2015 käänteisesti tytäryhtiöönsä Banca Mediolanumiin.

9        Consiglio di Stato (ylin hallintotuomioistuin, Italia) hyväksyi 3.3.2016 kantajien tekemän valituksen, joka koski Tribunale amministrativo regionale per il Lazion antamaa tuomiota, ja kumosi 7.10.2014 tehdyn päätöksen.

10      Edellä tämän tuomion 8 kohdassa mainitun käänteisen sulautumisen sekä edellä tämän tuomion 9 kohdassa mainitun Consiglio di Staton 3.3.2016 antaman tuomion jälkeen Italian keskuspankki ja Euroopan keskuspankki (EKP) katsoivat, että uusi kyseiseen määräosuuteen liittyvä hyväksyntähakemus oli esitettävä oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/36/EU (EUVL 2013, L 176, s. 338) 22 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen sekä pankki- ja luottotoimintaa koskevien lakien koonnoksesta 1.9.1993 annetun asetuksen nro 385 (decreto legislativo n. 385 – Testo unico delle leggi in materia bancaria e creditizi; GURI, Supplemento ordinario nro 230, 30.9.1993; jäljempänä TUB), sellaisena kuin se on muutettuna 12.5.2015 annetulla asetuksella nro 72 (decreto legislativo n. 72), 19 §:n ja sitä seuraavien pykälien mukaisesti.

11      Italian keskuspankki pyysi 14.7.2016 päivätyllä kirjeellä Fininvestiä esittämään määräosuuden hankinnan hyväksyntää koskevan hakemuksen viidentoista päivän kuluessa. Koska hakemusta ei esitetty asetetussa määräajassa, Italian keskuspankki päätti 3.8.2016 aloittaa viran puolesta Fininvestiä koskevan hallinnollisen menettelyn, jonka päätteeksi se toimitti EKP:lle luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille 15.10.2013 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1024/2013 (EUVL 2013, L 287, s. 63) 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti 23.9.2013 päivätyn ehdotuksen päätökseksi, jossa esitettiin kielteinen arvio määräosuuden hankkimista Banca Mediolanumista suunnittelevien hankkijoiden maineesta ja kehotettiin EKP:tä vastustamaan hankintaa.

12      EKP vastusti 25.10.2016 antamassaan päätöksessä ECB/SSM/2016 – 7LVZJ6XRIE7VNZ4UBX81/4 kantajien määräosuuden hankintaa Banca Medionalumista, koska kantajat eivät täyttäneet hyvämaineisuutta koskevia edellytyksiä ja koska kantajien kykyä varmistaa jatkossa kyseisen rahoituslaitoksen järkevä ja vakaa hoito oli vakavaa syytä epäillä (riidanalainen päätös).

13      EKP katsoi erityisesti TUB:n 19 ja 25 §:n sekä direktiivin 2013/36 saattamisesta kansallisen lainsäädännön osaksi annetun ministeriön asetuksen nro 144 1 §:n mukaisesti, että koska Berlusconi, joka oli Fininvestin enemmistöosakas ja tosiasiallinen omistaja, oli Banca Mediolanumin määräosuuden välillinen hankkija ja koska hänelle oli annettu lainvoiman saanut tuomio, joka sisälsi neljän vuoden vankeusrangaistuksen veropetoksesta, direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, sellaisena kuin kyseinen direktiivi on saatettu kansallisen lainsäädännön osaksi, tarkoitettu määräosuuden haltijoiden hyvämaineisuutta koskeva edellytys ei täyttynyt. EKP käytti perusteena myös sitä, että Berlusconi oli syyllistynyt muihinkin lainvastaisuuksiin ja saanut muitakin tuomioita, samoin kuin eräät muut Fininvestin johdon jäsenet.

II     Asian käsittelyn vaiheet sekä asianosaisten ja väliintulijan vaatimukset

14      Kantajat nostivat nyt käsiteltävän kanteen 23.12.2016 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamallaan kannekirjelmällä.

15      Euroopan komissio pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.4.2017 toimittamallaan asiakirjalla saada osallistua tähän oikeudenkäyntiin väliintulijana tukeakseen EKP:n vaatimuksia.

16      Kantajat esittivät 28.4.2017 päivätyllä kirjeellä pyynnön asian käsittelyn lykkäämisestä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan a alakohdan mukaisesti, ja EKP esitti tästä huomautuksensa.

17      Unionin yleisen tuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 15.6.2017 tekemällään päätöksellä komission väliintulijaksi tukemaan EKP:n vaatimuksia. Se päätti samana päivänä olla lykkäämättä asian käsittelyä.

18      Unionin yleinen tuomioistuin päätti toisen jaoston ehdotuksesta työjärjestyksen 28 artiklan mukaisesti siirtää asian laajennetun ratkaisukokoonpanon käsiteltäväksi.

19      Unionin yleinen tuomioistuin (laajennettu toinen jaosto) päätti esittelevän tuomarin ehdotuksesta aloittaa asian käsittelyn suullisen vaiheen, ja se pyysi työjärjestyksen 89 artiklan mukaisina prosessinjohtotoimenpiteinä asianosaisia esittämään huomautuksensa siitä, mitä mahdollisia seurauksia 19.12.2018 annetusta tuomiosta Berlusconi ja Fininvest (C-219/17, EU:C:2018:1023) voisi aiheutua käsiteltävän asian kannalta. Asianosaiset vastasivat tähän pyyntöön asetetussa määräajassa.

20      Kantajat esittivät unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.1.2019 toimittamallaan kirjelmällä työjärjestyksen 84 artiklan nojalla uusia perusteita, joista EKP ja komissio esittivät huomautuksia.

21      Unionin yleisen tuomioistuimen presidentin 7.5.2019 tekemällä päätöksellä käsiteltävään asiaan määrättiin uusi esittelevä tuomari, joka kuului laajennettuun toiseen jaostoon.

22      Tuomari Berken menehdyttyä 1.8.2021 käsiteltävään asiaan määrättiin unionin yleisen tuomioistuimen presidentin 12.8.2021 tekemällä päätöksellä uusi esittelevä tuomari, joka kuului laajennettuun yhdeksänteen jaostoon.

23      Unionin yleisen tuomioistuimen presidentin 12.8.2021 tekemällä päätöksellä ratkaisukokoonpanoa täydennettiin nimeämällä siihen uusi avustava tuomari ja jaoston puheenjohtaja.

24      Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen

–        velvoittaa EKP:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25      EKP ja komissio vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

III  Oikeudellinen arviointi

26      Kantajat esittävät kanteensa tueksi kymmenen kanneperustetta.

27      Ensimmäinen kanneperuste koskee olennaisin osin SEU 4 artiklan 1 kohdan, SEU 5 artiklan 2 kohdan, SEU 13 artiklan 2 kohdan, SEUT 127 artiklan 6 kohdan, asetuksen N:o 1024/2013 1 artiklan 5 kohdan ja 4 artiklan 1 kohdan c alakohdan sekä 15 artiklan, kehyksen perustamisesta YVM:n puitteissa tehtävälle yhteistyölle EKP:n ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välillä sekä kansallisten nimettyjen viranomaisten kanssa 16.4.2014 annetun EKP:n asetuksen (EU) N:o 468/2014 (EUVL 2014, L 141, s. 1) 86 ja 87 artiklan sekä direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklan rikkomista, samoin kuin oikeudellista virhettä ja harkintavallan väärinkäyttöä siten, että EKP on soveltanut kyseisiä määräyksiä ja säännöksiä henkilöihin, jotka omistivat jo määräosuuden. Toisessa kanneperusteessa esitetään direktiiviä 2013/36 koskeva lainvastaisuusväite, joka perustuu johdetun oikeuden säädösten taannehtivuuskiellon periaatteeseen. Kolmas kanneperuste koskee oikeusvarmuuden periaatteen ja Consiglio di Staton 3.3.2016 antaman tuomion oikeusvoiman loukkaamista. Neljäs kanneperuste koskee olennaisin osin asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohdan ja direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 ja 4 kohdan rikkomista sekä yleisen laillisuusperiaatteen, oikeusvarmuuden periaatteen ja ennakoitavuuden periaatteen loukkaamista. Viidennen kanneperusteen mukaan EKP on tehnyt arviointivirheen ja esittänyt puutteelliset perustelut direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun, hankkijaehdokkaan todennäköistä vaikutusta luottolaitokseen koskevan arviointiperusteen osalta. Kuudes kanneperuste koskee suhteellisuusperiaatteen sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 16 ja 17 artiklan rikkomista. Seitsemäs kanneperuste koskee puolustautumisoikeuksien ja asiakirja-aineistoon tutustumista koskevan oikeuden loukkaamista. Kahdeksannessa kanneperusteessa esitetään asetuksen N:o 468/2014 31 artiklan 3 kohtaa, jonka mukaan osapuolille on annettava kolmen työpäivän määräaika EKP:n tulevan päätöksen perusteita koskevan kirjallisen lausumansa esittämistä varten, koskeva lainvastaisuusväite. Yhdeksännen kanneperusteen mukaan Italian keskuspankin toteuttamat valmistelevat toimet olivat lainvastaisia. Kymmenennessä kanneperusteessa esitetään asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohtaa ja 15 artiklaa koskeva lainvastaisuusväite, jonka mukaan kyseiset säännökset loukkaavat tehokasta oikeussuojaa koskevaa oikeutta.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee SEU 4 artiklan 1 kohdan, SEU 5 artiklan 2 kohdan, SEU 13 artiklan 2 kohdan, SEUT 127 artiklan 6 kohdan, asetuksen N:o 1024/2013 1 artiklan 5 kohdan ja 4 artiklan 1 kohdan c alakohdan sekä 15 artiklan, asetuksen N:o 468/2014 86 ja 87 artiklan sekä direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklan rikkomista, samoin kuin oikeudellista virhettä ja harkintavallan väärinkäyttöä

28      Kantajat väittävät olennaisin osin, että riidanalainen päätös on vastoin asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklan 3 kohtaa sekä direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklaa, siltä osin kuin EKP katsoi Mediolanumin absorptiosulautumisen Banca Mediolanumiin olevan kyseisissä säännöksissä tarkoitettua määräosuuden hankkimista. Kantajien mukaan näitä säännöksiä sovelletaan vain tilanteissa, joissa ovat kyseessä hankkijaehdokas ja määräosuuden hankintasuunnitelma, eikä tilanteissa, joissa asianomaiset luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt omistavat jo määräosuuden.

29      Kantajat väittävät niin ikään omistaneensa käsiteltävässä asiassa jo ennen kyseistä sulautumista muodollisesti ja aineellisesti määräosuuden Banca Mediolanumista, mistä kantajat päättelevät, ettei EKP voinut käynnistää riidanalaiseen päätökseen johtanutta menettelyä. Kantajat väittävät lisäksi, että EKP:lle perussopimuksissa määrättyjen sekä asetuksessa N:o 1024/2013 ja asetuksessa N:o 468/2014 säädettyjen erityistehtävien perusteella kuuluva toimivalta ei antanut EKP:lle mahdollisuutta arvioida jo omistuksessa olevaa määräosuutta luottolaitoksesta, vaan se saattoi ainoastaan vastustaa tai jättää vastustamatta mahdollista hankintaa.

30      EKP, jota komissio tukee, kiistää nämä väitteet.

31      Tältä osin on tuotava esille, että asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan EKP:llä on yksinomainen toimivalta huolehtia ”luottolaitoksista olevien määräosuuksien hankintaa ja luovutusta koskevien ilmoitusten [arvioimisesta], paitsi pankkien kriisinratkaisun yhteydessä, [kyseisen asetuksen] 15 artiklaa noudattaen”.

32      Asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklan 3 kohdassa säädetään puolestaan, että EKP päättää, vastustaako se hankintaa asiaa koskevassa unionin lainsäädännössä asetettujen perusteiden pohjalta ja siinä säädetyn menettelyn mukaisesti ja arviointiaikoja noudattaen.

33      Lisäksi asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisestä virkkeestä ilmenee, että ”tällä asetuksella sille annettujen tehtävien hoitamiseksi ja korkealaatuisen valvonnan varmistamiseksi EKP:n on sovellettava kaikkea asiaa koskevaa unionin lainsäädäntöä, ja jos kyseinen lainsäädäntö koostuu direktiiveistä, sellaista kansallista lainsäädäntöä, joilla nämä direktiivit saatetaan kansallisen lainsäädännön osaksi”.

34      Tämän perusteella EKP:n on tehtäviensä täyttämiseksi sovellettava asetuksen N:o 1024/2013 säännöksiä sekä direktiivin 2013/36 saattamisesta kansallisen lainsäädännön osaksi annettuja kansallisen oikeuden säännöksiä, joita tulkitaan kyseisen direktiivin mukaisesti (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 24.4.2018, Caisse régionale de crédit agricole mutuel Alpes Provence ym. v. EKP, T-133/16–T-136/16, EU:T:2018:219, 47–50 kohta).

35      Määräosuuden hankkimista arvioitaessa sovellettavasta menettelystä säädetään asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklassa, asetuksen N:o 468/2014 85–87 artiklassa ja direktiivin 2013/36 22 artiklan 1 kohdassa. Kyseisissä säännöksissä säädetään jokaisen luonnollisen henkilön ja oikeushenkilön, joka on päättänyt hankkia suoraan tai välillisesti määräosuuden luottolaitoksesta tai lisätä tällaista osuutta, velvollisuudesta ilmoittaa kyseisestä hankinnasta etukäteen kirjallisesti sen luottolaitoksen suhteen toimivaltaisille viranomaisille, josta ne pyrkivät hankkimaan määräosuuden tai lisäämään sitä, mainiten samalla aiotun osuuden suuruuden ja antaen kyseisen direktiivin 23 artiklan 4 kohdassa tarkoitetut asiaa koskevat tiedot.

36      TUB:llä, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella nro 72, on saatettu direktiivin 2013/36 sisältö kansallisen lainsäädännön osaksi, ja sen 19 §:ssä annetaan Italian keskuspankille toimivalta hyväksyä rahoituslaitoksista olevien määräosuuksien hankintoja. TUB:n 19 §:n 5 momentissa täsmennetään lisäksi, että hyväksyntä voidaan antaa, ”kun pankin järkevää ja vakaata hoitamista koskevat edellytykset täyttyvät, arvioimalla hankkijaehdokkaan soveltuvuus ja suunnitellun hankinnan taloudellinen järkevyys seuraavien perusteiden pohjalta: [TUB:n] 25 §:ssä tarkoitetun hankkijaehdokkaan maine”.

37      TUB:n 25 §:n, jonka otsikko on ”Omistusosuus”, 1 momentissa täsmennetään, että TUB:n 19 §:ssä tarkoitettujen osuuksien omistajien on oltava hyvämaineisia ja täytettävä pätevyyttä ja luotettavuutta koskevat perusteet pankin järkevän ja vakaan hoidon varmistamiseksi.

38      Asetuksen nro 72 2 §:n 8 momentissa säädetään siirtymätoimenpiteenä, että luottolaitoksista olevien osuuksien omistajien hyvää mainetta koskevien edellytysten, jotka ovat olleet voimassa ennen kyseisen asetuksen antamista, soveltamista jatketaan.

39      Kyseiset säännökset sisältyvät ministeriön asetukseen nro 144, jonka 1 §:ssä säädetään tuomioista, jotka vaikuttavat kielteisesti asianomaisen henkilön maineeseen ja joiden vuoksi vaadittu edellytys jää täyttymättä.

40      Ministeriön asetuksen nro 144 2 §:ssä säädetään siirtymätoimenpiteenä, että ”jos henkilö, joka omistaa pankista pääomaosuuden tämän asetuksen voimaan tullessa, ei täytä tämän asetuksen 1 §:ssä säädettyjä edellytyksiä, jotka eivät sisältyneet aiemmin voimassa olleeseen lainsäädäntöön, kyseisten edellytysten täyttymättä jäämisellä ei ole vaikutusta ennen kyseistä ajankohtaa tapahtuneiden seikkojen suhteen aikaisemmin hankittujen omistusosuuksien osalta”.

41      Rahoitusalan sekaholdingyhtiöiden osalta TUB:n 63 §:ssä, joka on annettu direktiivin 2013/36 119 artiklan mukaisesti, säädetään niihin kuuluville määräosuuden haltijoille samat velvollisuudet kuin pankkien määräosuuksien haltijoille.

42      Arvioitaessa ensimmäistä kanneperustetta on tarkasteltava, onko EKP katsonut virheellisesti asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklaa, direktiivin 2013/36 22 artiklan 1 kohtaa ja kyseisen direktiivin kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisesta annettua Italian lainsäädäntöä soveltaen kantajien hankkineen määräosuuden, kun kyseinen sulautuminen tapahtui ja kun Consiglio di Staton 3.3.2016 antamalla tuomiolla kumottiin kantajien omistusosuuksiin liittyvän äänioikeuden käyttämistä koskevat rajoitukset sekä kantajien Mediolanumista omistamien osuuksien luovutus 9,99 prosentin osuuden ylittävältä osalta.

43      Tämä tarkastelu edellyttää ensinnäkin määräosuuden hankkimisen käsitteen tulkintaa ja toiseksi sen arvioimista, saattoiko EKP pitää lainmukaisesti sulautumista asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklassa ja direktiivin 2013/36 22 artiklan 1 kohdassa, sellaisena kuin se on saatettu kansallisen lainsäädännön osaksi, tarkoitettuna määräosuuden hankkimisena.

 Asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklassa ja direktiivin 2013/36 22 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun määräosuuden hankkimisen käsitteen tulkinta

44      Ensinnäkin on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen tai määräyksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen merkityksensä ja ulottuvuutensa määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti (ks. tuomio 5.12.2013, Vapenik, C-508/12, EU:C:2013:790, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 11.4.2019, Tarola, C‑483/17, EU:C:2019:309, 36 kohta).

45      Asetuksen N:o 1024/2013 15 artikla ja direktiivin 2013/36 22 artikla eivät sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen määräosuuden hankkimisen käsitteen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi.

46      Asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohdassa tosin säädetään, että kyseisellä asetuksella sille annettujen tehtävien hoitamiseksi ja korkealaatuisen valvonnan varmistamiseksi EKP:n on sovellettava kaikkea asiaa koskevaa unionin lainsäädäntöä, ja jos kyseinen lainsäädäntö koostuu direktiiveistä, sellaista kansallista lainsäädäntöä, joilla nämä direktiivit saatetaan kansallisen lainsäädännön osaksi. Kun asiaankuuluva unionin lainsäädäntö koostuu asetuksista, joissa tällä hetkellä annetaan selkeästi vaihtoehtoja jäsenvaltioille, EKP:n olisi sovellettava myös kansallista lainsäädäntöä, joka koskee näitä vaihtoehtoja.

47      Vaikka kyseisessä säännöksessä viitataan yleisesti kansalliseen lainsäädäntöön, jolla asiaa koskevat unionin oikeuteen kuuluvat oikeussäännökset pannaan täytäntöön, tätä ei tule pitää edellä tämän tuomion 44 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuna nimenomaisena viittauksena jäsenvaltioiden oikeuteen määräosuuden hankkimisen käsitettä tulkittaessa.

48      Jos nimittäin määräosuuden hankkimisen arvioinnin sovellettavuus riippuisi siitä, miten kyseistä käsitettä tulkitaan kansallisissa lainsäädännöissä, tämän arvioinnin pakollisuus kyseenalaistuisi.

49      Kyseistä käsitettä on siis pidettävä asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklaa ja direktiivin 2013/36 22 artiklaa sovellettaessa unionin oikeuden itsenäisenä käsitteenä, jota on tulkittava yhtenäisesti kaikkien jäsenvaltioiden alueella (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 14.11.2019, State Street Bank International, C-255/18, EU:C:2019:967, 33 kohta).

50      Toiseksi on tuotava esille, että koska kyseistä käsitettä ei ole määritelty mitenkään unionin oikeudessa, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sitä määrittäessä on otettava huomioon se yleinen asiayhteys, jossa sitä käytetään, ja sen tavanomainen merkitys yleiskielessä. Unionin oikeuden säännöstä tulkittaessa on lisäksi otettava huomioon kyseessä olevalla lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät ja sen tehokas vaikutus (ks. vastaavasti tuomio 13.12.2012, BLV Wohn- und Gewerbebau, C-395/11, EU:C:2012:799, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51      Tältä osin on tuotava esille, että tavallisesti osakkeiden tai omistusosuuksien hankkimisen käsite ei koske pelkästään avistakauppoja, vaan se voi kattaa myös muun tyyppisiä liiketoimia, kuten termiinikauppoja tai kauppoja, joihin liittyy optio tai muihin vaateisiin vaihtamista.

52      Määräosuuden hankintaa koskevan hyväksyntämenettelyn asiayhteydestä ja tavoitteista on muistettava, kuten asetuksen N:o 1024/2013 johdanto-osan 22 perustelukappaleessa täsmennetään, että uuden omistajan soveltuvuus on välttämätöntä arvioida ennen kuin luottolaitoksesta ostetaan osuus, jotta varmistetaan, että luottolaitoksen omistajat ovat soveltuvia ja taloudellisesti vakaita.

53      Asetuksen N:o 1024/2013 johdanto-osan 23 perustelukappaleesta ilmenee lisäksi, että ennakkoedellytyksenä luottolaitosten moitteettomalle vakavaraisuudelle on se, että noudatetaan unionin sääntöjä, joilla luottolaitoksia vaaditaan ylläpitämään tiettyä, luottolaitostoimintaan liittyviltä riskeiltä suojaavaa pääomatasoa, rajoittamaan vastuidensa kokoa, julkistamaan tiedot taloudellisesta tilanteestaan, ylläpitämään riittävästi likvidejä varoja markkinastressitilanteista selviämiseksi ja rajoittamaan velkaantuneisuutta. Näiden sääntöjen noudattaminen riippuu niin ikään tiiviisti luottolaitoksen omistajien sekä kaikkien niiden henkilöiden soveltuvuudesta, jotka suunnittelevat ostavansa merkittävän osuuden luottolaitoksesta.

54      Direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohdassa täsmennetään vielä, että luottolaitoksista olevien määräosuuksien hankintaa koskevan hyväksyntämenettelyn tavoitteena on taata suunnitellun hankinnan kohteena olevan luottolaitoksen järkevän ja vakaan hoidon sekä hankkijaehdokkaan sopivuuden ja ehdotetun hankinnan taloudellisen järkevyyden varmistaminen ottaen huomioon hankkijaehdokkaan todennäköinen vaikutus luottolaitokseen.

55      Toisin kuin kantajat väittävät, kun huomioon otetaan määräosuuden hankintaa koskevan hyväksyntämenettelyn asiayhteys ja tavoitteet, kyseistä käsitettä ei voida tulkita suppeasti siten, että sitä sovelletaan ainoastaan hankintatilanteisiin, joissa osakkeet ostetaan markkinoilta, muttei muun tyyppisiin liiketoimiin, joilla henkilöt voivat hankkia määräosuuden, kuten osakkeiden vaihtoon.

56      Tällaisen suppean tulkinnan seurauksena arviointimenettelyä olisi mahdollista kiertää niin, ettei EKP:n harjoittama valvonta ulottuisi tiettyihin määräosuuksien hankintatapoihin, ja näin kyseisen menettelyn tavoitteet vaarantuisivat.

57      Lisäksi direktiivin 2013/36 22 artiklan 1 kohdan sanamuodostakin ilmenee, että luottolaitoksesta olevan määräosuuden hankintaa koskevaa arviointimenettelyä sovelletaan sekä suoriin että välillisiin hankintoihin. Kun siis välillisesti omistettu määräosuus tulee tietyn liiketoimen yhteydessä suoraan omistukseen tai kyseisen määräosuuden välillisen hallinnan aste muuttuu erityisesti silloin, kun kahden yhtiön kautta välillisesti omistetusta määräosuudesta tulee yhden ainoan yrityksen kautta välillisesti omistettu määräosuus, pelkkä määräosuuden hallinta on muuttunut oikeudelliselta rakenteeltaan niin, että tällaista liiketoimea on pidettävä kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna määräosuuden hankkimisena. Toisenlainen ratkaisu vaarantaisi edellä tämän tuomion 52–56 kohdassa kerratut unionin lainsäädännön tavoitteet.

58      Kolmanneksi, kun huomioon otetaan asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklan sanamuoto sekä direktiivin 2013/36 22 artiklan 1 kohta ja 23 artiklan 1 kohta, niiden asiayhteys ja niiden tavoitteet, määräosuuden hankintaa koskevan hyväksyntämenettelyn soveltaminen tiettyyn liiketoimeen ei saisi edellyttää määräosuuden hankkijoiden kyseisen liiketoimen kohteena olevaan luottolaitokseen kohdistaman todennäköisen vaikutuksen muuttumista.

59      Direktiivin 2013/36 23 artiklan, jonka otsikko on ”Arviointiperusteet”, 1 kohdasta ilmenee nimittäin, että hankkijaehdokkaan todennäköinen vaikutus kyseessä olevaan luottolaitokseen on yksi tekijöistä, jotka on otettava huomioon arvioitaessa pelkästään kyseisen ehdokkaan sopivuutta ja ehdotetun hankinnan taloudellista järkevyyttä. Kyseistä tekijää ei sen sijaan mainita kyseisen direktiivin 22 artiklan 1 kohdassa, jossa säädetään määräosuuden hankkimisen ilmoittamisesta. Tekijä ei siis ole merkityksellinen luonnehdittaessa liiketoimi määräosuuden hankkimiseksi.

60      Toisin kuin kantajat olennaisin osin esittävät, määräosuuden hankintaa koskevan hyväksyntämenettelyn soveltaminen ei siten edellytä hankkijaehdokkaan luottolaitokseen kohdistaman todennäköisen vaikutuksen muuttumista.

61      Kantajat väittävät neljänneksi, että direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklaa on tulkittava suppeasti niin, että ne koskevat ainoastaan luottolaitoksissa olevien määräosuuksien mahdollista hankintaa. Kantajien mukaan EKP:lle asetuksella N:o 1024/2013 annettujen, SEUT 127 artiklan 6 kohdassa tarkoitettujen erityisten tehtävien on sisällettävä ainoastaan mahdollisten hankintojen vastustaminen tai vastustamatta jättäminen. Lisäksi EKP:lle annettu toimivalta arvioida määräosuuksien hankkimisesta tehtyjä ilmoituksia myös Banca Mediolanumin kaltaisten vähemmän merkittävien luottolaitosten osalta muodostaa poikkeuksen luottolaitosten merkittävyyttä koskevasta yleisestä perusteesta, johon toimivallan jakaminen EKP:n ja kansallisten valvontaviranomaisten välillä perustuu.

62      Määräosuuden hankintaa koskevan arviointimenettelyn tavoitteet edellyttävät kuitenkin, ettei säännöksiä, joissa säädetään kyseisestä menettelystä, tulkita suppeasti.

63      Asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklassa ja direktiivin 2013/36 22 artiklassa säädetään toki luottolaitoksista olevien määräosuuksien hankintaa koskevasta ennakkovalvonnasta, minkä vuoksi kyseisissä säännöksissä mainitaan ”ehdotettu hankinta” ja ”hankkijaehdokas”. Kyseisiä säännöksiä ei pidä kuitenkaan tulkita siten, ettei niitä sovelleta liiketoimiin, jotka voidaan katsoa määräosuuden hankkimiseksi, pelkästään sen vuoksi, että liiketoimi on jo toteutettu ilman, että hankkijat olisivat ilmoittaneet siitä toimivaltaisille viranomaisille ja odottaneet viranomaisten antamaa hyväksyntää. Tällainen tulkinta veisi nimittäin edellä mainituilta säännöksiltä kaiken tehokkaan vaikutuksen ja vaarantaisi niiden tavoitteet.

64      Lisäksi asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 1 kohdan c alakohdasta, 6 artiklan 4 kohdasta ja 15 artiklasta ilmenee, että unionin lainsäätäjä on antanut EKP:lle yksinomaisen toimivallan arvioida mistä tahansa luottolaitoksesta olevan määräosuuden hankintaa. Tätä toimivaltaa ei siis voida pitää poikkeuksena luottolaitosten merkittävyyttä koskevasta yleisestä perusteesta.

65      Viidenneksi kantajat väittävät, että EKP:n tekemä tulkinta direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklasta on vastoin SEUT 127 artiklan 6 kohtaa, jossa suljetaan pois mahdollisuus antaa EKP:lle vakuutusyhtiöiden toiminnan vakauden valvontaan liittyviä tehtäviä.

66      Kyseessä olevien säännösten tavoitteita ei voitaisi kuitenkaan saavuttaa, jos pelkästään se, että luottolaitos harjoittaa myös vakuutustoimintaa, jättäisi luottolaitoksen EKP:n valvonnan ulkopuolelle.

67      Kyseessä olevaa arviointimenettelyä sovelletaan siis luottolaitoksesta olevan määräosuuden hankintaan riippumatta siitä, harjoittaako asianomainen luottolaitos myös vakuutustoimintaa, eikä EKP ole tehnyt tältä osin oikeudellista virhettä.

 Mediolanumin absorptiosulautuminen Banca Mediolanumiin katsottiin asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklassa ja direktiivin 2013/36 22 artiklan 1 kohdassa sekä kyseisen direktiivin kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisesta annetussa Italian lainsäädännössä tarkoitetuksi määräosuuden hankkimiseksi

68      On selvitettävä, onko EKP katsonut virheellisesti, kuten kantajat väittävät, että Mediolanumin absorptiosulautuminen Banca Mediolanumiin sekä Consiglio di Staton 3.3.2016 antama tuomio johtivat siihen, että kantajat olivat hankkineet määräosuuden asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklassa ja direktiivin 2013/36 22 artiklan 1 kohdassa sekä kyseisen direktiivin kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisesta annetussa Italian lainsäädännössä tarkoitetussa merkityksessä.

69      Tältä osin on riidatonta, että Mediolanumin absorptiosulautuminen Banca Mediolanumiin koostui osakkeiden vaihdosta, jossa Fininvest hankki juridiselta kannalta Banca Mediolanumin osakkeita, joita se ei omistanut ennen sulautumista.

70      Ennen sulautumista ja 7.10.2014 tehtyä päätöstä, jolla Italian keskuspankki pidätti kantajien äänioikeuden ja määräsi kantajat luovuttamaan omistusosuutensa Mediolanumista yli 9,99 prosentin osuuden ylittävältä osalta, Fininvestin ja Fininvestin kautta Berlusconin hallussa oli nimittäin 30,16 prosenttia Mediolanumin osuuksista, ja Mediolanum omisti puolestaan Banca Mediolanumin kokonaan.

71      Koska Fininvestillä oli käytettävissään välillisesti Mediolanumin kautta ääniä direktiivin 2013/36 22 artiklan 1 kohdassa säädettyä 20 prosentin kynnysarvoa enemmän, Fininvestin ja siten Berlusconin hallussa oli välillisesti määräosuus Banca Mediolanumista, kuten kantajat kertovatkin.

72      Kantajien välillinen omistusosuus lakkasi olemasta määräosuus sen jälkeen, kun Italian keskuspankki 7.10.2014 tekemällään päätöksellä pidätti kantajien äänioikeuden, kieltäytyi hyväksymästä kantajien määräosuutta Mediolanumista ja määräsi kantajat luovuttamaan Mediolanumista olevia omistusosuuksiaan 9,99 prosentin osuuden ylittävältä osalta.

73      Mediolanumin absorptiosulautuminen Banca Mediolanumiin tapahtui 30.12.2015, minkä jälkeen Fininvest omisti suoraan 9,99 prosenttia Banca Mediolanumin osakkeista.

74      Fininvest, joka on päähankkijana kyseisessä liiketoimessa ja jonka välillinen enemmistöosakas Berlusconi on, ei omistanut yhtään Banca Mediolanumin osaketta ennen käänteistä sulautumista, vaan siitä tuli tämän liiketoimen seurauksena Banca Mediolanumin osakkeenomistaja.

75      Yhtäältä Fininvestin välillinen omistusosuus Banca Mediolanumista muuttui siten suoraksi omistusosuudeksi.

76      Toisaalta Fininvestin suoraan omistukseen siirtyi 30,16 prosenttia Banca Mediolanumin osakkeista sen jälkeen, kun 7.10.2014 tehty päätös kumottiin Consiglio di Staton 3.3.2016 antamalla tuomiolla.

77      Kuten EKP katsoi riidanalaisessa päätöksessä, Fininvestin välillinen omistusosuus Banca Mediolanumista muuttui näin ollen kyseessä olevan sulautumisen sekä Consiglio di Staton 3.3.2016 antaman tuomion johdosta suoraksi määräosuudeksi.

78      Koska Berlusconin määräysvallassa oleva yhtiö hankki suoran määräosuuden Banca Mediolanumista, Berlusconin Banca Mediolanumista välillisesti omistaman määräosuuden oikeudellisen rakenteen on katsottava niin ikään muuttuneen.

79      Vaikka Berlusconi omisti välillisesti osuuden Banca Mediolanumista ensin Fininvestin ja sitten Mediolanumin kautta, hän omisti nimittäin tämän jälkeen välillisesti osuuden Banca Mediolanumista vain Fininvestin kautta.

80      Tämän perusteella kyseisen sulautumisen vaikutuksesta ja Consiglio di Staton 3.3.2016 antaman tuomion jälkeen kantajien Banca Mediolanumista olevan määräosuuden oikeudellinen rakenne muuttui, ja näin ollen EKP:n oli perusteltua pitää kyseistä liiketoimea määräosuuden hankintana asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklassa ja direktiivin 2013/36 22 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä, vaikkei kantajien määräosuuden suuruus ollut muuttunut suhteessa siihen osuuteen, jonka kantajat omistivat tätä ennen Mediolanumin kautta.

81      Tässä yhteydessä se seikka, että kantajat omistivat jo määräosuuden Banca Mediolanumista, minkä vahvistaa Fininvestin ja Fin. Prog. Italian välillä tehty yhtiösopimus, jonka mukaan Fininvest ja Fin. Prog. Italia käyttivät yhdessä määräysvaltaa Mediolanumissa ja Banca Mediolanumissa ennen kyseistä sulautumista, sekä kyseessä olevan sulautumisen jälkeen 14.9.2016 allekirjoitettu uusi yhtiösopimus, jossa sovittiin jälleen Fininvestin ja Fin. Prog. Italian yhteisestä määräysvallasta Banca Mediolanumissa, eivät osoita, että riidanalaisessa päätöksessä olisi katsottu virheellisesti kantajien hankkineen määräosuuden, koska kyseiset yhtiösopimukset eivät saata kyseenalaiseksi sitä seikkaa, että kantajien määräosuuden oikeudellinen rakenne muuttui.

82      Tämän perusteella väite, jonka mukaan EKP oli suorittanut valvonnan vasta yli vuoden päästä sulautumisesta vastoin direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklaa, joissa sallitaan vain etukäteisarviointi, on niin ikään hylättävä.

83      Yhtäältä on muistettava, että valvontamenettely aloitettiin vain muutamia kuukausia sen jälkeen, kun Consiglio di Stato antoi 3.3.2016 tuomionsa, jonka vaikutuksesta kantajien osuus Banca Mediolanumista muuttui määräosuudeksi.

84      Toisaalta perustavampi seikka on se, että koska sulautumisen sekä Consiglio di Staton 3.3.2016 antaman tuomion johdosta tapahtunut kantajien määräosuuden oikeudellisen rakenteen muuttuminen on katsottava asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklassa ja direktiivin 2013/36 22 artiklassa säädettyä hyväksyntää edellyttäväksi luottolaitoksesta olevan määräosuuden hankkimiseksi, kyseisen liiketoimen toteuttaminen ilman hyväksyntää ei voi vapauttaa kantajia tähän liittyvästä velvollisuudesta.

85      Muussa tapauksessa EKP:tä estettäisiin toimimasta vain sillä perusteella, että hankinta on jo tapahtunut, mikä olisi vastoin kyseisten säännösten tavoitetta ja luottolaitoksista olevien määräosuuksien hankintaa koskevan arvioinnin pakollisuutta (ks. edellä tämän tuomion 63 kohta).

86      Kantajat väittävät lisäksi, että kansallisen lainsäädännön ja kansallisen oikeuskäytännön mukaan sulautuminen ei johda yhtiön purkamiseen eikä uuden yhtiön perustamiseen. Kantajat päättelevät tästä, ettei sulautuminen johtanut siihen, että kantajat hankkivat uuden omistusosuuden Banca Mediolanumista.

87      Kuten edellä tämän tuomion 48 ja 49 kohdasta kuitenkin ilmenee, luottolaitoksesta olevan määräosuuden hankkimisen käsite on itsenäinen käsite, johon Italian yhtiölainsäädännössä annetut määritelmät eivät vaikuta. Vaikka EKP:n harjoittama valvonta johtuu Italian oikeuden mukaisesti toteutetusta absorptiosulautumisesta, tällaisen liiketoimen vaikutuksia on arvioitava pelkästään unionin oikeuden soveltamisesta johtuvin perustein. Asianosaiset eivät voi siis perustellusti väittää, että Italian lainsäädännön soveltaminen johtaisi tässä yhteydessä siihen, että kyseinen sulautuminen välttyisi asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklassa ja direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklassa säädetyltä menettelyltä.

88      Lisäksi riippumatta siitä, onko sulautuminen johtanut Italian oikeuden perusteella yhtiön purkamiseen ja uuden yhtiön perustamiseen, kyseinen liiketoimi on johtanut joka tapauksessa kantajien omistusosuuden oikeudellisen rakenteen muuttumiseen.

89      Kantajien väitteet, jotka koskevat Italian lainsäädäntöä tai velvollisuutta tulkita Italian lainsäädäntöä yhtiöoikeutta koskevien direktiivien mukaisesti, ovat siten tehottomia.

90      Tästä seuraa, että kantajien väitteet, joiden mukaan direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklaa, asetuksen N:o 1024/2013 1 artiklan 5 kohtaa ja 4 artiklan 1 kohdan c alakohtaa sekä 15 artiklaa, asetuksen N:o 468/2014 86 ja 87 artiklaa – luettuina yhdessä SEU 4 artiklan 1 kohdan, SEU 5 artiklan 2 kohdan ja SEU 13 artiklan 2 kohdan kanssa – sekä SEUT 127 artiklan 6 kohtaa on rikottu, on hylättävä.

 Harkintavallan väärinkäyttö

91      Harkintavallan väärinkäyttöä koskevasta väitteestä on muistutettava vielä, että oikeuskäytännön mukaan toimenpidettä tehtäessä harkintavaltaa on käytetty väärin ainoastaan, jos objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että toimenpide on tehty yksinomaan tai ainakin olennaisilta osin muiden kuin esitettyjen päämäärien saavuttamiseksi tai perustamissopimuksessa asian käsittelyjärjestykseksi erityisesti määrätyn menettelyn välttämiseksi (tuomio 10.3.2005, Espanja v. neuvosto, C-342/03, EU:C:2005:151, 64 kohta).

92      Kantajat mainitsevat kuitenkin harkintavallan väärinkäytön ainoastaan ensimmäisen kanneperusteensa otsikossa selittämättä tarkemmin, miten riidanalaisessa päätöksessä on käytetty harkintavaltaa väärin, ja esittämättä objektiivista seikkaa, joka osoittaisi kyseessä olevan edellä tämän tuomion 91 kohdassa kerratussa oikeuskäytännössä tarkoitettu väärinkäyttö.

93      On siis todettava, etteivät kantajat ole osoittaneet EKP:n käyttäneen harkintavaltaansa väärin.

94      Ensimmäinen kanneperuste on siten perusteeton.

 Toinen kanneperuste, jonka mukaan direktiivi 2013/36 on SEUT 277 artiklassa tarkoitetulla tavalla lainvastainen

95      Kantajat väittävät, että jos direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklaa on tulkittava siten, että niiden soveltamisala kattaa yli 20 vuotta aiemmin hankittuja omistusosuuksia, kyseinen direktiivi on lainvastainen, sillä unionin lainsäätäjä ei ole ottanut huomioon johdetun oikeuden säädösten taannehtivuuskiellon periaatetta.

96      EKP, jota komissio tukee, kiistää nämä väitteet.

97      Tältä osin on todettava, että direktiivin 2013/36 22 artiklassa, jonka otsikko on ”Ehdotettujen hankintojen ilmoittaminen ja arviointi”, säädetään olennaisin osin, että jäsenvaltioiden on edellytettävä, että henkilön, joka on päättänyt hankkia suoraan tai välillisesti määräosuuden luottolaitoksesta, on ilmoitettava kyseisestä päätöksestä etukäteen kirjallisesti toimivaltaisille viranomaisille, ja että kyseinen hankinta voidaan hyväksyä vain, jos asianomainen henkilö täyttää kyseisen direktiivin 23 artiklassa säädetyt perusteet.

98      On siten selvää, ettei direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklan soveltamisala kata ennen kyseisen direktiivin voimaantuloa tapahtuneita määräosuuksien hankintoja eli jo omistuksessa olevia määräosuuksia, vaan ainoastaan kyseisen direktiivin voimaantulon jälkeen tehdyt päätökset, joilla suunnitellaan määräosuuden hankkimista.

99      Unionin lainsäätäjä ei siis ole jättänyt ottamatta huomioon johdetun oikeuden säädösten taannehtivuuskiellon periaatetta.

100    Siltä osin kuin esillä olevalla kanneperusteella pyritään kyseenalaistamaan direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklan soveltaminen käsiteltävän asian kaltaisessa tilanteessa, on riittävää muistuttaa, että määräosuuden oikeudellisen rakenteen muuttumista osakkeiden vaihtona toteutetun sulautumisen sekä käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan Consiglio di Staton 3.3.2016 antaman tuomion, jolla kumottiin omistusosuuden luovutus 9,99 prosentin osuuden ylittävältä osalta, kaltaisen oikeuden päätöksen seurauksena on pidettävä kyseisissä säännöksissä tarkoitettuna määräosuuden hankintana.

101    Toinen kanneperuste on siten perusteeton.

 Kolmas kanneperuste, joka koskee oikeusvarmuuden periaatteen ja oikeusvoiman loukkaamista

102    Kantajat väittävät olennaisin osin, että EKP on loukannut Consiglio di Staton 3.3.2016 antaman tuomion oikeusvoimaa ja siten oikeusvarmuuden periaatetta.

103    EKP, jota komissio tukee, kiistää nämä väitteet.

104    Tältä osin on muistettava, että asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan, kun sitä luetaan yhdessä kyseisen asetuksen 15 artiklan 3 kohdan ja asetuksen N:o 468/2014 87 artiklan kanssa, EKP:llä on yksinomainen toimivalta päättää unionin tuomioistuinten valvonnassa ehdotetun hankinnan hyväksymisestä erityisesti asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklassa sekä asetuksen N:o 468/2014 85 ja 86 artiklassa säädetyn menettelyn päätteeksi.

105    Oikeusvoiman saaneeseen kansallisen tuomioistuimen päätökseen ei siis voida vedota unionin toimielimen yksinomaisen toimivallan käyttämisen estämiseksi (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 18.7.2007, Lucchini, C-119/05, EU:C:2007:434, 62 ja 63 kohta).

106    EKP:n yksinomaista toimivaltaansa käyttäen antaman riidanalaisen päätöksen lainmukaisuutta ei siten voida riitauttaa vetoamalla Consiglio di Staton 3.3.2016 antamaan tuomioon.

107    Tämän perustella kyseisen tuomion oikeusvoiman loukkaamista ja tästä seurannutta oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista koskevat väitteet on hylättävä.

108    Kolmas kanneperuste on siten perusteeton.

 Neljäs kanneperuste, jonka mukaan asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohtaa ja direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 ja 4 kohtaa on rikottu ja yleistä laillisuusperiaatetta, oikeusvarmuuden ja ennakoitavuuden periaatetta on loukattu

109    Kantajat väittävät, että riidanalaisen päätöksen antamalla on rikottu asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohtaa ja direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 ja 4 kohtaa, koska ensinnäkään kyseisen direktiivin 23 artiklan 1 kohtaa ei ole saatettu Italian lainsäädännön osaksi, toiseksi kyseisen direktiivin 23 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua luetteloa ei ole julkaistu Italiassa kyseisessä direktiivissä edellytetyn mukaisesti ja kolmanneksi riidanalaisessa päätöksessä sovellettuihin määräosuuksien hankintaan ja lisäämiseen rahoitusalalla sovellettavaa toiminnan vakauden arviointia koskeviin Euroopan pankkiviranomaisen (EPV), Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen (EIOPA) ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) yhteisiin ohjeisiin ei voida vedota kantajia vastaan.

110    EKP, jota komissio tukee, kiistää nämä väitteet.

 Ensimmäinen väite, jonka mukaan direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohtaa ei ole saatettu Italian lainsäädännön osaksi

111    Kantajat väittävät olennaisin osin, ettei direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohtaa ole saatettu Italian lainsäädännön osaksi, ja ne päättelevät tästä, ettei EKP voinut soveltaa kyseisessä artiklassa säädettyjä arviointiperusteita, sellaisina kuin ne on määritelty Italian lainsäädännössä, käyttämällä niiden soveltamisen perusteena ennen kyseistä direktiiviä annettuja ministeriön asetusta nro 144 sekä ministeriön asetusta N:o 675, jonka Italian talousministeri antoi 27.7.2011 luotto- ja säästölaitoksia käsittelevän ministeriöiden välisen komitean (Comitato Interministeriale per il Credito ed il Risparmio) puheenjohtajan asemassa.

112    EKP on siis tehnyt oikeudellisen virheen soveltamalla edellä tämän tuomion 111 kohdassa mainittuja ministeriön asetuksia nro 144 ja nro 675, joilla ei ole saatettu direktiiviä 2013/36 kansallisen lainsäädännön osaksi.

113    Tältä osin on muistettava ensinnäkin, että asetuksen 1024/2013 4 artiklan 3 kohdan mukaan EKP:n on sovellettava kyseisellä asetuksella sille annettujen tehtävien hoitamiseksi ja korkealaatuisen valvonnan varmistamiseksi kaikkea asiaa koskevaa unionin lainsäädäntöä, ja jos kyseinen lainsäädäntö koostuu direktiiveistä, sellaista kansallista lainsäädäntöä, jolla nämä direktiivit saatetaan kansallisen lainsäädännön osaksi.

114    Toiseksi on tuotava esille, että EKP on soveltanut riidanalaisessa päätöksessä asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti useita kansallisen lainsäädännön säännöksiä, muiden muassa TUB:n 19 ja 25 §:ää yhdessä ministeriön asetuksen nro 144 kanssa.

115    Kolmanneksi on muistettava, että direktiivi 2013/36 on saatettu Italian lainsäädännön osaksi antamalla asetus nro 72, jolla muutettiin TUB:tä.

116    TUB:n 19 §:ssä säädetään, että Italian keskuspankki hyväksyy määräosuuden hankkimisen luottolaitoksesta sellaisten edellytysten täyttyessä, että pankin järkevä ja vakaa hoito voidaan varmistaa, arvioituaan hankkijaehdokkaan soveltuvuuden ja suunnitellun hankinnan taloudellisen järkevyyden erityisesti hankkijaehdokkaan mainetta koskevan perusteen huomioon ottaen.

117    TUB:n 25 §:ssä säädetään mainetta koskevasta perusteesta, että hyvämaineisuutta koskevat edellytykset ja pätevyysperusteet on määriteltävä talous- ja valtiovarainministerin antamalla asetuksella.

118    TUB:n 25 §:ssä tarkoitettua talous- ja valtiovarainministerin asetusta, jossa määritellään hyvämaineisuutta koskevat edellytykset ja pätevyysperusteet, ei ollut vielä annettu silloin, kun riidanalainen päätös annettiin.

119    Asetuksen nro 72 2 §:n 8 momentissa säädettiin kuitenkin, että TUB:n 25 §:n aiemman version ja kyseiseen pykälään liittyvien soveltamista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen aiemman version soveltamista jatketaan, kunnes TUB:n 25 §:n nojalla annetut yksityiskohtaiset soveltamissäännöt tulevat voimaan.

120    Kyseiset TUB:n 25 §:ään liittyvät yksityiskohtaiset soveltamissäännöt oli määritelty ministeriön asetuksen nro 144 säännöksissä, jotka oli annettu 1.1.2004 voimassa olleen TUB:n 25 §:n mukaisesti.

121    Ministeriön asetuksen nro 144 1 §:ssä säädettiin, ettei yksikään, joka omistaa pankin pääomasta yli 5 prosenttia äänioikeuden tuottavista osakkeista, voi käyttää kyseisen osuuden ylittäviin osakkeisiin tai osuuksiin liittyviä ääniä etenkään, jos kyseiselle henkilölle on määrätty lainvoiman saaneella tuomiolla vähintään vuoden pituinen vankeusrangaistus hallintoviranomaiseen kohdistuneesta lainvastaisesta teosta tai kavalluksesta, omaisuusrikoksesta, yleisen järjestyksen häiritsemisestä, talousrikoksesta tai verorikoksesta.

122    Direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohdan saattamiseksi Italian lainsäädännön osaksi asetuksessa nro 72 säädettiin siis, että hyvämaineisuutta koskevat edellytykset, jotka oli arvioitava kyseisen 23 artiklan perusteella, olivat ministeriön asetuksen nro 144 1 §:ssä määritellyt edellytykset siihen saakka, kunnes TUB:n 25 §:n uudessa versiossa tarkoitettu asetus olisi annettu.

123    Kantajat tuovat tältä osin esille, että ministeriön asetuksessa nro 144 lueteltiin vain muutamia tuomioita, joiden perusteella äänioikeuden käyttäminen voitiin kieltää ja määräosuuden hankkiminen estää, ja näin sitä ei voitu pitää säädöksenä, jolla kyseiset säännökset oli saatettu kansallisen lainsäädännön osaksi.

124    On kuitenkin riittävää todeta, että asetuksen nro 72 mukaisesti ministeriön asetuksen nro 144 1 §:ssä mainittujen tuomioiden luettelossa määritellään myös perusteet, joilla luottolaitoksesta olevan määräosuuden hankkijaehdokkaan hyvää mainetta voidaan arvioida.

125    Tästä seuraa, että toisin kuin kantajat väittävät, direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohdassa määritellyt perusteet on saatettu Italian lainsäädännön osaksi.

126    EKP ei siis ole tehnyt oikeudellista virhettä soveltaessaan ministeriön asetuksen nro 144 huomioon ottaen direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohdassa lueteltuja perusteita, sellaisina kuin ne on saatettu kansallisen lainsäädännön osaksi TUB:n 19 ja 25 §:llä.

127    Neljänneksi kantajat esittävät vastauskirjelmässään, ettei ministeriön asetuksessa nro 144 säädetty automaattinen yhteys tuomion ja luottolaitoksesta olevan määräosuuden hankkimista koskevan kiellon välillä ole direktiivin 2013/36 tavoitteen ja tarkoituksen mukainen eikä yhteensopiva suhteellisuusperiaatteen kanssa.

128    Tältä osin on huomautettava, että työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdan mukaan asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu asian käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin.

129    Peruste, jolla laajennetaan aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jolla on läheinen yhteys tähän perusteeseen, on kuitenkin otettava tutkittavaksi.

130    Uuden argumentin pitäminen aikaisemmin esitetyn kanneperusteen tai väitteen laajentamisena edellyttää sitä, että tällainen argumentti on riittävän läheisessä yhteydessä kannekirjelmässä alun perin esitettyihin kanneperusteisiin tai väitteisiin (ks. tuomio 16.12.2010, AceaElectrabel Produzione v. komissio, C-480/09 P, EU:C:2010:787, 111 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 12.11.2009, SGL Carbon v. komissio, C‑564/08 P, ei julkaistu, EU:C:2009:703, 20–34 kohta).

131    Kantajat väittävät kannekirjelmässä olennaisin osin, että direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohtaa ei ollut saatettu Italian lainsäädännön osaksi.

132    Vastauskirjelmässä esitetty argumentti, jonka mukaan säännökset, joilla direktiivi 2013/36 saatettiin Italian lainsäädännön osaksi, eivät olleet kyseisen direktiivin tavoitteen ja tarkoituksen mukaisia eivätkä yhteensopivia suhteellisuusperiaatteen kanssa, on siten riittävän läheisessä yhteydessä kannekirjelmän argumentteihin, koska sillä pyritään niin ikään arvostelemaan kyseisen direktiivin Italian lainsäädännön osaksi saattamista. Tämä argumentti voidaan siten tutkia.

133    On kuitenkin todettava, että se automaattinen yhteys, joka on erityisen vakavasta rikoksesta annetun tuomion, kuten lainvoimaiseksi tulleella oikeuden päätöksellä tietyistä tarkkaan määritellyistä rikoksista määrätyn vähintään vuoden pituisen vankeusrangaistuksen, sekä luottolaitosten osakkeenomistajilta edellytetyn hyvän maineen menettämisen välillä, antaa mahdollisuuden saavuttaa direktiivin 2013/36 tavoite varmistaa, että luottolaitoksesta määräosuuden omistavat henkilöt ovat riittävän hyvämaineisia.

134    On nimittäin todettava, että luottolaitoksista määräosuuksia omistavat henkilöt, jotka on tuomittu hallintoviranomaisiin kohdistuneista lainvastaisuuksista tai kavalluksista, omaisuusrikoksista, yleisen järjestyksen häiritsemisestä ja talous- tai verorikoksista vähintään vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen, voivat vaarantaa kyseisten luottolaitosten järkevän ja vakaan hoidon ja siten vaikuttaa pankkijärjestelmän asianmukaiseen toimintaan.

135    Lisäksi on korostettava, että Italian lainsäädännön perusteella huomioon otetaan ainoastaan lainvoimaisiksi tulleissa oikeuden päätöksissä annetut tuomiot ja että vain tietyt täsmälleen määritellyt rikokset, jotka voivat vaarantaa henkilön hyvän maineen, katsotaan merkityksellisiksi arvioitaessa hankkijaehdokkaan hyvämaineisuutta.

136    Kun huomioon otetaan tällaisten tuomioiden vakavuus ja niiden täsmällinen määritelmä Italian lainsäädännössä, on katsottava vastoin kantajien väitteitä, ettei Italian lainsäädännössä lueteltujen rikosten kaltaisesta erityisen vakavasta rikoksesta annetun tuomion ja luottolaitoksen osakkeenomistajilta vaadittavan hyvän maineen menettämisen välinen automaattinen yhteys voi kyseenalaistaa direktiivin 2013/36 tavoitetta ja tarkoitusta eikä se ylitä sitä, mikä on välttämätöntä kyseisellä säädöksellä tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseksi.

137    Kantajien kyseiset väitteet on siis hylättävä.

138    Kantajat väittävät vastauskirjelmässä viidenneksi, että EKP on arvioinut Berlusconin tuomiota kansallisen lainsäädännön kannalta virheellisesti, koska Berlusconia koskenut päätös vastasi oheisrangaistuksista vapauttamista (riabilitazione).

139    Kantajat eivät esittäneet kannekirjelmässä kanneperustetta tai väitettä, jonka mukaan EKP oli arvioinut virheellisesti Berlusconin tuomiota eikä se ollut ottanut etenkään huomioon Tribunale di sorveglianza di Milanon (Milanon valvontatuomioistuin, Italia) 9.4.2015 antamaa päätöstä nro 2412/2015, joka annettiin tiedoksi 14.4.2015, tai Corte suprema di cassazionen oikeuskäytäntöä, jossa tämäntyyppiset päätökset rinnastetaan ministeriön asetuksen nro 144 1 §:n 1 momentin b kohdassa tarkoitettuun oheisrangaistuksista vapauttamiseen.

140    Väite, jonka mukaan EKP arvioi virheellisesti Berlusconin tuomiota, ei siten laajenna kannekirjelmässä aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – esitettyä perustetta eikä se ole läheisessä yhteydessä tähän perusteeseen.

141    Sitä paitsi, koska edellä tämän tuomion 139 kohdassa mainittu Tribunale di sorveglianza di Milanon päätös ja kantajien esille ottama oikeuskäytäntö edeltävät riidanalaisen päätöksen antamista, niitä ei voida pitää työjärjestyksen 84 artiklassa tarkoitettuina asian käsittelyn aikana ilmenneinä oikeudellisina seikkoina ja tosiseikkoina.

142    Tätä väitettä ei siis voida tutkia.

143    Neljännen kanneperusteen ensimmäinen väite on näin ollen hylättävä.

 Toinen väite, jonka mukaan asianomainen jäsenvaltio ei ole julkaissut direktiivin 2013/36 23 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua luetteloa

144    Kantajat väittävät olennaisin osin, ettei Italia ollut vielä julkaissut direktiivin 2013/36 23 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua arvion tekemiseen tarvittavien tietojen luetteloa, kun riidanalainen päätös annettiin. Koska kyseinen luettelo ”on välttämätön oikeusvarmuuden ja laillisuuden suojaamiseksi”, riidanalaisella päätöksellä rikottiin asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohtaa ja direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 ja 4 kohtaa.

145    Tältä osin on muistettava, että direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohdan mukaan toimivaltaiset viranomaiset arvioivat hankinnan kohteena olevan luottolaitoksen järkevän ja vakaan hoidon varmistamiseksi hankkijaehdokkaan sopivuuden ja ehdotetun hankinnan taloudellisen järkevyyden.

146    Jotta toimivaltaiset viranomaiset pystyvät tekemään kyseisen arvioinnin, jäsenvaltioiden on julkaistava direktiivin 2013/36 23 artiklan 4 kohdassa säädetty luettelo, jossa täsmennetään tiedot, jotka tarvitaan arvion tekemiseen ja jotka on toimitettava toimivaltaisille viranomaisille ilmoitusta annettaessa. Kyseisellä luettelolla, jonka tarkoituksena on täsmentää tarvittavat tiedot, jotka asianomaisen luottolaitoksen on toimitettava kansallisille viranomaisille, jotta nämä voivat tehdä kyseisen arvioinnin, ei siis pyritä määrittelemään aineellisia arviointiperusteita, joiden perusteella toimivaltaiset viranomaiset arvioivat hankkijaehdokkaiden hyvämaineisuuden.

147    Tältä osin on tuotava esille, että mainetta koskevat arviointiperusteet on määritelty etukäteen ja julkaistu Italian lainsäädännössä ministeriön asetuksella nro 144, johon TUB:n 25 §:ssä viitataan, luettuna yhdessä asetuksen nro 72 2 §:n 8 momentin kanssa, joten kantajien on katsottava tunteneen kyseiset perusteet ja pystyneen siten esittämään kantansa ja tältä osin merkitykselliset tiedot. Kantajat eivät siis voi väittää, että oikeusvarmuuden ja ennakoitavuuden periaatetta olisi loukattu.

148    Kantajat ovat saaneet lisäksi tilaisuuden esittää merkityksellisiksi katsomansa tiedot, joten arvion tekemiseen tarvittavien tietojen luettelon julkaisemattomuus ei ole estänyt niitä toimittamasta haluamiaan tietoja.

149    Tämän perusteella se seikka, ettei asianomainen jäsenvaltio ole julkaissut arvion tekemiseen tarvittavien tietojen luetteloa, ei voi vaikuttaa riidanalaisessa päätöksessä esitetyn kantajien hyvämaineisuutta koskevan arvioinnin laillisuuteen.

150    Väite, joka koskee arvion tekemiseen tarvittavien tietojen luettelon julkaisematta jättämistä, on siten tehoton.

 Kolmas väite, jonka mukaan asiassa ei voida vedota vuonna 2008 annettuihin yhteisiin ohjeisiin eikä Italian keskuspankin vuoden 1999 muistioon

151    Kantajat arvostelevat EKP:tä siitä, että tämä on soveltanut kantajien hyvämaineisuutta arvioidessaan vuonna 2008 annettuja yhteisiä ohjeita ja Italian keskuspankin vuoden 1999 muistiota ja ottanut näiden asiakirjojen mukaisesti huomioon meneillään olleet tuomioistuinmenettelyt ja hallinnolliset menettelyt sekä Berlusconia ja Fininvestin hallituksen jäseniä ja tilintarkastajia koskevat seuraamukset, jotka eivät olleet lainvoimaisia.

152    Tältä osin on tuotava esille, että riidanalaisen päätöksen perusteena on se, että kantajat eivät täytä mainetta koskevaa arviointiperustetta direktiivin 2013/36 kansallisen lainsäädännön osaksi saattavan TUB:n 19 §:n ja niin ikään kyseisen direktiivin kansallisen lainsäädännön osaksi saattavan asetuksen nro 144 25 §:n 1 momentin mukaisesti, koska Berlusconi on tuomittu veropetoksesta neljän vuoden vankeusrangaistukseen, ja tämä tuomio on saanut lainvoiman.

153    Riidanalaisella päätöksellä on muitakin perusteita, joiden mukaan vuonna 2008 annetuissa yhteisissä ohjeissa ja Italian keskuspankin vuoden 1999 muistiossa annettujen arviointiperusteiden perusteella kantajat eivät olleet hyvämaineisia, etenkään koska Berlusconi sekä eräs Fininvest SpA:n ja Fininvestin hallituksen jäsen ja yksi niiden tilintarkastajista olivat saaneet useita tuomioita ja syyllistyneet useisiin lainvastaisuuksiin.

154    Kantajat kiistävät nämä perusteet neljännen kanneperusteen kolmannessa väitteessä.

155    Kun päätöksen tietyillä perusteluilla voidaan kuitenkin yksin perustella päätös oikeudellisesti riittävästi, virheet, jotka saattaisivat rasittaa päätöksen muita perusteluita, eivät missään tapauksessa vaikuta sen päätösosaan (tuomio 15.1.2015, Ranska v. komissio, T-1/12, EU:T:2015:17, 73 kohta).

156    Asiassa sovellettavan Italian lainsäädännön mukaisesti Berlusconille määrätty yli vuoden pituinen vankeusrangaistus veropetoksesta riittää sellaisenaan sen toteamiseen, ettei Berlusconi täytä mainetta koskevaa perustetta.

157    Tätä perustelua ei ole riitautettu kannekirjelmässä, joten riidanalainen päätös voidaan perustella yksin sillä oikeudellisesti riittävällä tavalla.

158    Tämän perusteella väite, jonka mukaan vuonna 2008 annettuihin yhteisiin ohjeisiin ja Italian keskuspankin vuoden 1999 muistioon ei voida vedota, on tehoton, koska virheet, jotka saattaisivat rasittaa riidanalaisen päätöksen perusteluja, jotka koskevat vuonna 2008 annettujen yhteisten ohjeiden ja Italian keskuspankin vuoden 1999 muistion soveltamista, eivät missään tapauksessa vaikuta riidanalaisen päätöksen päätösosaan.

159    Tämän vuoksi kolmas väite ja siten neljäs kanneperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.

 Viides kanneperuste, jonka mukaan EKP on tehnyt arviointivirheen ja laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua hankkijaehdokkaan todennäköistä vaikutusta koskevan arviointiperusteen osalta

160    Kantajat väittävät EKP:n yhtäältä laiminlyöneen perusteluvelvollisuuden sen arviointiperusteen osalta, joka koskee direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua todennäköistä vaikutusta Banca Mediolanumiin kyseessä olevan sulautumisen jälkeen, ja toisaalta tehneen ilmeisen arviointivirheen katsoessaan kyseisen arviointiperusteen täyttyvän, vaikka kantajat eivät vaikuttaneet varsinaisesti Banca Mediolanumiin.

161    EKP, jota komissio tukee, kiistää nämä väitteet.

162    Tältä osin on muistettava, että direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että toimivaltaisten viranomaisten on arvioitava hankkijaehdokkaan sopivuus ja ehdotetun hankinnan taloudellinen järkevyys viiden kyseisessä kohdassa luetellun perusteen mukaisesti, jotta varmistetaan ehdotetun hankinnan kohteena olevan luottolaitoksen järkevä ja vakaa hoito, ja ottaen huomioon hankkijaehdokkaan todennäköinen vaikutus luottolaitokseen.

163    Kuten edellä tämän tuomion 58 kohdassa muistutetaan, tämän perusteella hankkijaehdokkaan todennäköistä vaikutusta koskeva peruste on otettava huomioon arvioitaessa ehdokkaan sopivuutta, muttei luonnehdittaessa hankinta määräosuuden hankkimiseksi.

164    Todennäköinen vaikutus ei ole myöskään erillinen peruste, joka olisi otettava huomioon direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohdan a–e alakohdassa lueteltujen viiden muun arviointiperusteen lisäksi. Todennäköinen vaikutus mainitaan nimittäin virkkeessä, joka edeltää kyseisessä säännöksessä säädettyä arviointiperusteiden luetteloa, ja kyseisessä virkkeessä tuodaan esille ainoastaan, että toimivaltaisten viranomaisten on arvioidessaan hankkijaehdokkaan sopivuutta ja ehdotetun hankinnan taloudellista järkevyyttä ”otettava huomioon” erityisesti hankkijaehdokkaan todennäköinen vaikutus kyseessä olevaan luottolaitokseen.

165    On tuotava esille, että hankkijaehdokkaan todennäköisen vaikutuksen huomioon ottaminen voi vaihdella sen mukaan, mitä nimenomaista arviointiperustetta käytetään. Direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädettyä hankkijaehdokkaan mainetta koskevan perusteen arviointi ei voi siten johtaa toiseen lopputulokseen sen mukaan, miten laajaa kyseisen ehdokkaan todennäköinen vaikutus on kyseessä olevaan luottolaitokseen. Hankkijaehdokkaan hyvämaineisuus ei nimittäin riipu siitä, miten laajaa on hänen todennäköinen vaikutuksensa kyseiseen laitokseen.

166    EKP:n ei näin ollen tarvinnut tutkia hankkijaehdokkaan todennäköistä vaikutusta kyseessä olevaan luottolaitokseen ehdokkaan hyvämaineisuuden arvioimiseksi.

167    Tämän perusteella kantajien väitteet, jotka koskivat Fininvestin ja Banca Mediolanumin välisten merkittävien taloudellisten tai rahoitukseen liittyvien suhteiden puuttumista sekä Banca Mediolanumin hallinnointisääntöjä ja sisäisen valvonnan määräyksiä, eivät osoita EKP:n tehneen ilmeisen arviointivirheen.

168    EKP:tä ei voida moittia myöskään perusteluvelvollisuuden laiminlyönnistä todennäköistä vaikutusta koskevan perusteen osalta, koska EKP:n ei tarvinnut tutkia kyseistä perustetta.

169    Näin ollen viides kanneperuste on joka tapauksessa hylättävä.

 Kuudes kanneperuste, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista ja perusoikeuskirjan 16 ja 17 artiklan rikkomista

170    Kantajat väittävät olennaisin osin, että riidanalainen päätös on vastoin suhteellisuusperiaatetta sekä perusoikeuskirjan 16 ja 17 artiklaa, jotka koskevat elinkeinovapautta ja omistusoikeutta, koska sen seurauksena kantajat pakotettiin TUB:n 25 §:n mukaisesti luopumaan osuuksistaan kynnysarvon ylittävän määrän osalta, mikä vastaa pakkolunastusta. Kantajien mukaan EKP:n olisi pitänyt ottaa huomioon tämä riidanalaisen päätöksen kohtuuton vaikutus.

171    Kantajat tuovat nimittäin esille, että Italian keskuspankki ilmoitti 21.12.2016 Fininvestille ja Berlusconille aloittavansa riidanalaisen päätöksen johdosta menettelyn, jolla pannaan täytäntöön Italian lainsäädännön mukainen velvollisuus luopua Fininvestin ja Berlusconin omistamista osuuksista kynnysarvon ylittävän määrän osalta.

172    Tältä osin on huomautettava ensinnäkin, että direktiivin 2013/26 26 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaan on niin, että jos osuus hankitaan toimivaltaisten viranomaisten vastustuksesta huolimatta, jäsenvaltioiden on siitä riippumatta, ryhdytäänkö muihin mahdollisiin seuraamuksiin, joko määrättävä keskeytettäväksi osuuksia vastaavien äänioikeuksien käyttäminen tai määrättävä, että annetut äänet ovat mitättömiä taikka että ne voidaan mitätöidä.

173    Toiseksi on todettava, ettei riidanalaiseen päätökseen sisälly mitään toimenpidettä, jolla EKP määräisi kantajat luopumaan omistamistaan osuuksista kynnysarvon ylittävän määrän osalta.

174    Koska velvollisuutta luopua osuuksista kynnysarvon ylittävän määrän osalta ei aseteta riidanalaisessa päätöksessä, EKP:n ei voida väittää loukanneen suhteellisuusperiaatetta eikä rikkoneen perusoikeuskirjan 16 ja 17 artiklaa.

175    Asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohdan mukaan EKP:n on sovellettava luottolaitoksesta olevien määräosuuksien hankintaa koskevien hakemusten arviointiin liittyvän tehtävänsä hoitamiseksi kansallista lainsäädäntöä, jolla direktiivi 2013/36 saatetaan kansallisen lainsäädännön osaksi.

176    Asiassa sovellettavan Italian lainsäädännön perusteella EKP:llä ei ollut lainkaan harkintavaltaa. Saatuaan tietää Berlusconille annetusta, lainvoiman saaneesta tuomiosta, jossa hänelle määrättiin neljän vuoden vankeusrangaistus veropetoksesta, EKP ei nimittäin voinut muuta kuin todeta, että TUB:n 25 §:n ja ministeriön asetuksen nro 144 1 §:n mukaisesti kyseinen tuomio johti automaattisesti siihen, ettei Berlusconi voinut täyttää mainetta koskevaa perustetta.

177    EKP:llä ei ollut siten muuta vaihtoehtoa kuin hylätä kantajien hakemus, joka koski määräosuuden hankkimista Banca Mediolanumista, eikä EKP:n voida väittää loukanneen suhteellisuusperiaatetta (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 25.9.2015, VECCO ym. v. komissio, T-360/13, EU:T:2015:695, 73 kohta ja tuomio 19.6.2018, Le Pen v. parlamentti, T‑86/17, ei julkaistu, EU:T:2018:357, 198–202 kohta).

178    EKP:n ei voida näin ollen katsoa myöskään loukanneen kohtuuttomasti perusoikeuskirjan 16 artiklassa vahvistettua elinkeinovapautta eikä sen 17 artiklassa vahvistettua omistusoikeutta.

179    Lisäksi väittämän, jonka mukaan EKP:n olisi pitänyt harkita antavansa hyväksyntäpäätöksen ehdollisena, on todettava olevan merkityksetön, koska yhdessäkään unionin oikeuden tai kantajien esille ottaman kansallisen oikeuden oikeussäännöksessä ei säädetä, että EKP:llä olisi mahdollisuus antaa tällainen päätös (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 25.6.2015, CO Sociedad de Gestión y Participación ym., C-18/14, EU:C:2015:419, 34, 37, 38 ja 46 kohta).

180    Kuudes kanneperuste on siten perusteeton.

 Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan puolustautumisoikeuksia ja asiakirja-aineistoon tutustumista koskevaa oikeutta on loukattu

181    Kantajat väittävät olennaisin osin, että asetuksen N:o 1024/2013 22 artiklan 1 kohdan ja asetuksen N:o 468/2014 32 artiklan 1 kohdan mukaisten kantajien puolustautumisoikeuksien toteutumista ei varmistettu riidanalaisen päätöksen antamiseen johtaneessa menettelyssä.

182    EKP, jota komissio tukee, kiistää nämä väitteet.

183    Asetuksen N:o 1024/2013 22 artiklan 1 kohdan mukaan EKP:n on annettava henkilöille, joita valvontamenettely koskee, tilaisuus esittää huomautuksensa ja EKP:n on perustettava päätöksensä yksinomaan väitteille, joista asianomaiset osapuolet ovat voineet esittää huomautuksensa.

184    Asetuksen N:o 468/2014 32 artiklan 1 kohdassa säädetään puolestaan, että EKP:n valvontamenettelyn aloittamisen jälkeen osapuolilla on oltava oikeus tutustua EKP:n asiakirjoihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muiden kuin osapuolena olevien juridisten ja luonnollisten henkilöiden perusteltuja intressejä suojella liikesalaisuuksiaan, ja siinä täsmennetään, että tämä oikeus tutustua asiakirjoihin ei ulotu luottamuksellisiin tietoihin.

185    Kantajat väittävät ensinnäkin, ettei asetuksen N:o 1024/2013 22 artiklan 1 kohtaa eikä asetuksen N:o 468/2014 32 artiklan 1 kohtaa ole noudatettu, koska Italian keskuspankki antoi asiakirjansa kantajien tutustuttaviksi vasta 14.9.2016 eli vasta sen jälkeen, kun määräaika määräosuuden hankintaa koskevien edellytysten täyttymisen osoittavien todisteiden toimittamiselle oli päättynyt.

186    Tältä osin on muistettava, että Italian keskuspankki aloitti menettelyn viran puolesta 3.8.2016 päivätyllä ilmoituksella. Kantajia kehotettiin toimittamaan viimeistään 14.9.2016 tarvittavat asiakirjat, jotka osoittivat kantajien täyttävän soveltuvuutta koskevat asiassa sovellettavan lainsäädännön vaatimukset.

187    Italian keskuspankki antoi asiakirjat kantajien tutustuttaviksi juuri kyseisenä päivänä. EKP ilmoitti Fininvestille ja Fininvestissä toimivalle Berlusconille 6.10.2016 päätösluonnoksesta, jossa se vastusti määräosuuden hankkimista Banca Mediolanumista, ja kertoi näillä olevan kolme päivää – eli 11.10.2016 saakka – aikaa esittää huomautuksensa.

188    Italian keskuspankki antoi siten kantajien tutustua asiakirjoihin yli kolme viikkoa ennen sitä, kun päätösluonnos annettiin kantajille tiedoksi ja kantajilta pyydettiin huomautuksia kyseisestä luonnoksesta, ja kantajille annettiin tilaisuus esittää huomautuksensa riidanalaisen päätöksen taustalla olevista väitteistä ennen päätöksen antamista.

189    EKP on siten antanut käsiteltävässä asiassa kantajille tilaisuuden esittää huomautuksensa ennen riidanalaisen päätöksen antamista asetuksen N:o 1024/2013 22 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

190    Lisäksi kantajat pystyivät tutustumaan EKP:n asiakirjoihin menettelyn aloittamisen jälkeen asetuksen N:o 468/2014 32 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

191    Näin ollen ei voida väittää, ettei EKP noudattanut kyseisiä säännöksiä.

192    Vaikka kantajien esittämä perustelu on ymmärrettävä myös siten, että hallinnolliseen asiakirja-aineistoon tutustuminen oli välttämätöntä, jotta kantajat pystyivät toimittamaan tarvittavat asiakirjat ennen määräajan päättymistä 14.9.2016 osoittaakseen täyttävänsä direktiivin 2013/36 mukaiset vaatimukset, se ei voi menestyä. Yhdessäkään asetuksen N:o 468/2014 säännöksistä ei näet velvoiteta EKP:tä tai Italian keskuspankkia antamaan asiakirjat tutustuttaviksi ennen edellä mainittujen asiakirjojen toimittamista. Kantajat eivät ole myöskään selittäneet, miksi asiakirjoihin olisi ollut välttämätöntä tutustua etukäteen, jotta ne pystyivät toimittamaan edellä mainitut asiakirjat.

193    Toiseksi on tutkittava perustelu, jonka mukaan EKP loukkasi kantajien oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon sekä kantajien puolustautumisoikeuksia kieltäytymällä antamasta 4.4.2016 päivättyä Italian keskuspankin kirjettä ja 24.6.2016 päivättyä EKP:n muistiota kantajien tutustuttaviksi. Kantajien mukaan kyseinen kieltäytyminen oli estänyt kantajia osallistumasta tehokkaasti monimutkaisen menettelyn kansalliseen vaiheeseen ja käyttämästä täysimääräisesti puolustautumisoikeuksiaan.

194    Tältä osin on muistettava, ettei 4.4.2016 päivättyä Italian keskuspankin kirjettä eikä 24.6.2016 päivättyä EKP:n muistiota annettu tutustuttaviksi siitä syystä, että ne olivat asetuksen N:o 468/2014 32 artiklan 5 kohdan mukaisia luottamuksellisia asiakirjoja, sillä ne olivat osa yhteisen valvontamekanismin yhteydessä käytyä sisäistä tietojenvaihtoa; edellä mainitussa kohdassa säädetään, että luottamukselliset tiedot voivat sisältää EKP:n ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välisiä sisäisiä asiakirjoja sekä EKP:n ja kansallisen toimivaltaisen viranomaisen välisen tai kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välisen kirjeenvaihdon.

195    Edellä mainitut kaksi asiakirjaa ovat peräisin EKP:n ja Italian keskuspankin välisestä tietojenvaihdosta, jossa käsiteltiin kantajien mahdolliseen määräosuuden hankkimiseen Banca Mediolanumista liittyviä ongelmia.

196    Lisäksi koska EKP:n päätösluonnoksessa ja riidanalaisessa päätöksessä oli selvitetty selkeästi ja kattavasti perusteet ja väitteet, joiden vuoksi kantajia arvosteltiin ja jotka olivat riidanalaisen päätöksen perusteena, koska kantajat pystyivät ottamaan kantaa näihin perusteisiin ja väitteisiin ja koska EKP tutki tarkkaan kaikki kantajien esittämät väitteet erityisesti riidanalaiseen päätökseen liitetyssä liitteessä, ei sen, ettei näitä sisäisiä asiakirjoja annettu tiedoksi menettelyn varhaisessa vaiheessa, voida katsoa estäneen kantajia käyttämästä puolustautumisoikeuksiaan täysimääräisesti, toisin kuin kantajat väittävät.

197    Tämän perusteella argumentti, jonka mukaan kantajien puolustautumisoikeuksia loukattiin, koska kyseisiä asiakirjoja ei annettu tutustuttaviksi, on hylättävä.

198    Sitten kantajat väittävät, ettei EKP perustellut asiakirjojen luottamuksellisuutta kieltäytyessään antamasta asiakirjoja tutustuttaviksi ja että EKP sovelsi siten asetuksen N:o 468/2014 32 artiklan 1 ja 5 kohtaa virheellisesti.

199    Koska kantajien väittämä perustelujen puuttuminen koskee 13.9.2016 päivättyä EKP:n kirjettä eikä riidanalaista päätöstä, kysymys siitä, oliko EKP perustellut tämän kieltäytymisen, on tehoton.

200    Tämän perusteella EKP:n ei voida väittää laiminlyöneen perusteluvelvollisuutensa tai rikkoneen asetuksen N:o 468/2014 32 artiklan 1 ja 5 kohtaa.

201    Kantajat väittävät vielä, että 4.4.2016 päivätyn Italian keskuspankin kirjeen saaminen tutustuttavaksi oli perusteltua etenkin, koska kyseisessä kirjeessä annettiin EKP:lle vääristynyt kuva Consiglio di Staton 3.3.2016 antaman tuomion sisällöstä.

202    Vaikka 4.4.2016 päivättyyn Italian keskuspankin kirjeeseen olisi sisältynyt epätäsmällisiä tai vajavaisia tietoja, kantajille annettu tilaisuus esittää huomautuksensa EKP:n päätösluonnoksesta, joka perustuu kyseisessä kirjeessä olleisiin tietoihin, antoi kuitenkin kantajille nimenomaisen mahdollisuuden täydentää päätösluonnokseen sisältyviä tietoja tai kiistää ne.

203    Edellä esitetyn perusteella ja koska kantajat olivat joka tapauksessa saaneet tiedon EKP:n kannasta, kun päätösluonnos annettiin tiedoksi 6.10.2016, kantajien väitteet, jotka koskevat kieltäytymistä antamasta asiakirjoja tutustuttaviksi, eivät osoita, että kantajien puolustautumisoikeuksia olisi loukattu.

204    Kantajat väittävät kolmanneksi, ettei Berlusconi saanut tilaisuutta esittää huomautuksia, koska päätösluonnos lähetettiin hänelle hänen yksityiseen kotiosoitteeseensa vasta sinä päivänä, jona huomautusten esittämiselle asetettu määräaika päättyi. Lisäksi huomautusten esittämisen määräaika oli ollut liian lyhyt.

205    Tältä osin on korostettava, että huomautusten esittämisen mahdottomuus tai siihen liittyvät hankaluudet vaikuttavat riidanalaisen päätöksen pätevyyteen ainoastaan, jos menettely olisi voinut johtaa toisenlaiseen tulokseen ilman väitettyä sääntöjenvastaisuutta (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 18.6.2020, komissio v. RQ, C-831/18 P, EU:C:2020:481, 105 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

206    Lisäksi unionin tuomioistuin on täsmentänyt, ettei kantajaa, joka vetoaa puolustautumisoikeuksiensa loukkaamiseen, voida vaatia osoittamaan sitä, että asianomaisen unionin toimielimen päätös olisi ollut sisällöltään toisenlainen, vaan ainoastaan sen, ettei tällainen mahdollisuus ole täysin poissuljettu (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 18.6.2020, komissio v. RQ, C-831/18 P, EU:C:2020:481, 106 kohta).

207    Kantajat eivät ole esittäneet unionin yleisessä tuomioistuimessa argumentteja, jotka osoittaisivat, ettei ollut täysin poissuljettua, ettei menettely olisi voinut johtaa toisenlaiseen tulokseen, jos Berlusconi olisi saanut tilaisuuden esittää huomautuksia Fininvestin huomautusten lisäksi, vaan kantajat vetoavat ainoastaan teoriassa kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamiseen (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 18.6.2020, komissio v. RQ, C-831/18 P, EU:C:2020:481, 112 kohta).

208    Neljänneksi kantajat arvostelevat sitä, että EKP kieltäytyi järjestämästä kuulemista, jonka järjestämisen tarpeellisuutta kantajat perustelevat siten, että kuulemisen avulla kantajat olisivat voineet vakuuttaa EKP:n siitä, että tämän oli parempi antaa määräosuuden hankkimiselle ehdollinen hyväksyntä.

209    Tältä osin on todettava, että asetuksen N:o 468/2014 31 artiklan 1 kohdan mukaan EKP voi, jos se pitää tätä asianmukaisena, antaa osapuolille tilaisuuden lausua kokouksessa tosiseikoista, väitteistä ja oikeusperusteista, joilla on merkitystä EKP:n valvontapäätöksen kannalta. EKP:llä on siis tässä yhteydessä laaja harkintavalta.

210    Kun huomioon otetaan, että kantajat ovat esittäneet runsaasti huomautuksia, jotka on koottu riidanalaisen päätöksen liitteenä olevaan taulukkoon, on katsottava, ettei EKP ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä, kun se on todennut, ettei kuulemisen järjestäminen ollut tarpeen.

211    Lisäksi kun huomioon otetaan mainetta koskevan perusteen täyttymättä jääminen, EKP:n ei ollut mahdollista antaa ehdollista hyväksyntää. Kantajien kuuleminen tästä seikasta ei siten olisi ollut millään tavalla hyödyksi.

212    Seitsemäs kanneperuste on näin ollen perusteeton.

 Kahdeksas kanneperuste, jossa esitetään asetuksen N:o 468/2014 31 artiklan 3 kohtaa koskeva lainvastaisuusväite

213    Kantajat esittävät asetuksen N:o 468/2014 31 artiklan 3 kohtaa koskevan SEUT 277 artiklassa tarkoitetun lainvastaisuusväitteen, joka perustuu perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettujen puolustautumisoikeuksien sekä jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuvien yleisten oikeusperiaatteiden loukkaamiseen.

214    Kantajat väittävät, että asetuksen N:o 468/2014 31 artiklan 3 kohdassa säädetty, päätösluonnosta koskevien huomautusten esittämiselle annettava kolmen päivän määräaika ei takaa kontradiktorisen periaatteen noudattamista eikä kuulluksi tulemista koskevan oikeuden täysimääräistä käyttämistä määräosuuksien hankintaa koskevien päätösten perusteena olevien tosiseikkojen ja väitteiden osalta.

215    Tältä osin on muistettava, että puolustautumisoikeudet, joihin sisältyy oikeus tulla kuulluksi, kuuluvat perusoikeuksiin, jotka ovat erottamaton osa unionin oikeusjärjestystä ja jotka vahvistetaan perusoikeuskirjassa (ks. vastaavasti tuomio 23.9.2015, Cerafogli v. EKP, T-114/13 P, EU:T:2015:678, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 5.10.2016, ECDC v. CJ, T-395/15 P, ei julkaistu, EU:T:2016:598, 53 kohta).

216    Oikeus tulla kuulluksi on suojattu sekä perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklalla, joilla taataan puolustautumisoikeudet ja oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kaikissa tuomioistuinmenettelyissä, että perusoikeuskirjan 41 artiklalla, jolla taataan oikeus hyvään hallintoon. Perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdassa määrätään siis, että oikeus hyvään hallintoon pitää sisällään jokaisen oikeuden tulla kuulluksi, ennen kuin häntä vastaan ryhdytään yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaisi häneen epäedullisesti (ks. vastaavasti tuomio 5.10.2016, ECDC v. CJ, T-395/15 P, ei julkaistu, EU:T:2016:598, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

217    Kyseinen oikeus edellyttää sitä, että henkilö, jonka vastainen päätös voidaan tehdä, saa ilmaista asianmukaisesti näkemyksensä häntä vastaan esitetyistä seikoista, joita käytetään riidanalaisen päätöksen perusteena (ks. vastaavasti tuomio 7.1.2004, Aalborg Portland ym. v. komissio, C‑204/00 P, C-205/00 P, C-211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C‑219/00 P, EU:C:2004:6, 66 kohta ja tuomio 19.1.2016, Mitsubishi Electric v. komissio, T-409/12, EU:T:2016:17, 38 kohta). Hänellä on oltava tätä varten riittävä määräaika (tuomio 18.12.2008, Sopropé, C‑349/07, EU:C:2008:746, 37 kohta).

218    Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen kaltaiset perusoikeudet eivät ole ehdottomia, vaan niitä voidaan rajoittaa, kunhan rajoitukset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia kyseisellä toimenpiteellä tavoiteltuja päämääriä eikä niillä puututa perusoikeuksiin tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin näin suojattujen oikeuksien keskeistä sisältöä (tuomio 18.3.2010, Alassini ym., C-317/08–C-320/08, EU:C:2010:146, 63 kohta; tuomio 10.9.2013, G. ja R., C-383/13 PPU, EU:C:2013:533, 33 kohta ja tuomio 26.9.2013, Texdata Software, C-418/11, EU:C:2013:588, 84 kohta).

219    Asetuksen N:o 468/2014 31 artiklassa säädetään kuulluksi tulemista koskevasta oikeudesta valvontamenettelyjen yhteydessä, että ennen kuin EKP tekee valvontapäätöksen, joka voisi vaikuttaa kielteisesti osapuolen oikeuksiin, tälle osapuolelle on annettava tilaisuus lausua EKP:lle kirjallisesti sen valvontapäätöksen kannalta merkityksellisistä tosiseikoista, väitteistä ja oikeusperusteista. Kyseisen artiklan mukaan EKP voi, jos se pitää tätä asianmukaisena, antaa osapuolille myös tilaisuuden lausua näistä kokouksessa.

220    Asetuksen N:o 468/2014 31 artiklassa täsmennetään myös, että ilmoituksessa, jolla EKP antaa osapuolelle tilaisuuden esittää lausumansa, on mainittava suunnitellun EKP:n valvontapäätöksen olennainen sisältö sekä olennaiset tosiseikat, väitteet ja oikeusperusteet, joihin EKP aikoo perustaa päätöksensä.

221    Asetuksen N:o 468/2014 31 artiklan 3 kohdassa säädetään sitten, että kirjallisen lausuman esittämiselle annettava määräaika on lähtökohtaisesti kaksi viikkoa ja että määräaikaa on lyhennettävä kolmeen työpäivään asetuksen N:o 1024/2013 14 ja 15 artiklassa tarkoitetuissa tilanteissa. EKP voi pidentää tätä määräaikaa tarvittaessa osapuolen hakemuksesta.

222    Kun asetuksen N:o 468/2014 31 artiklan 3 kohdan kolmatta alakohtaa luetaan yhdessä asetuksen N:o 1024/2013 15 artiklan kanssa, määräosuuden hankkijaehdokkaalle on annettava tilaisuus esittää kirjallinen lausumansa kolmen päivän kuluessa siitä, kun se on vastaanottanut asiakirjan, jossa esitetään tosiseikat, väitteet ja oikeusperusteet, joihin EKP aikoo perustaa päätöksensä.

223    Lisäksi direktiivin 2013/36 22 artiklan 1 kohdan perusteella määräosuuden hankkijaehdokkaan on ilmoitettava suunnittelemastaan määräosuuden hankinnasta ja hankinnan kannalta merkityksellisistä tiedoista toimivaltaisille viranomaisille, jotta EKP voisi antaa päätöksensä hakijan esittämien tietojen perusteella.

224    Kyseisten säännösten perusteella asianomaisten osapuolten kuulluksi tulemista koskevan oikeuden toteutuminen voidaan varmistaa käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan menettelyn kaltaisen valvontamenettelyn yhteydessä erilaisin keinoin.

225    Ensinnäkin asianomaisilla osapuolilla on velvollisuus esittää määräosuuden hankkimisen hyväksyntää koskevaan hakemukseen liittyvät tiedot ja väitteet hakemuksen jättäessään.

226    Asianomaiset henkilöt voivat siis esittää jo määräosuuden hankkimisen hyväksyntää koskevassa hakemuksessa kaikki hakemuksensa arvioinnissa tarvittavat tiedot.

227    Toiseksi ilmoituksessa, jolla EKP:n on annettava osapuolille tilaisuus esittää kirjalliset lausumansa, on mainittava suunnitellun päätöksen olennainen sisältö sekä olennaiset tosiseikat, väitteet ja oikeusperusteet, joihin EKP aikoo perustaa päätöksensä. Kyseinen ilmoitus antaa samalla asianomaiselle osapuolelle tilaisuuden esittää asianmukaisesti näkemyksensä paitsi seikoista, jotka eivät ole olleet sen tiedossa, myös kaikista kyseistä osapuolta vastaan esitetyistä seikoista, joita aiotaan käyttää riidanalaisen päätöksen perusteena, sekä tilaisuuden esittää argumentteja. EKP:llä on samalla mahdollisuus ottaa huomioon kaikki vastaväitteet, joita asianomaiset osapuolet ovat esittäneet hallinnollisen menettelyn aikana, sekä tutkia perusteellisemmin kaikki tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joita aiotaan käyttää lopullisen päätöksen perusteena.

228    Kolmanneksi siinä tapauksessa, että EKP aikoisi käyttää päätöksensä perusteena tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, joista hakija ei ole ollut tietoinen, tai muita todisteita kuin hakijan toimittamia, kuulluksi tulemista koskevan oikeuden toteutuminen voidaan varmistaa sillä, että EKP:llä on mahdollisuus järjestää kokous.

229    Tämä mahdollisuus antaa samalla tilaisuuden tutkia perusteellisemmin paitsi ne kysymykset ja vastaväitteet, joita asianomainen osapuoli on esittänyt määräosuuden hankkimisen hyväksyntää koskevan hakemuksen jättäessään, myös kaikki asianomaista osapuolta vastaan mahdollisesti esitetyt seikat, joita aiotaan käyttää riidanalaisen päätöksen perusteena.

230    Toisin kuin kantajat väittävät, päätösluonnosta koskevien huomautusten esittämiselle annetun määräajan lyhyyden, kun huomioon otetaan erilaiset menettelylliset keinot, joilla asianomaiset osapuolet voivat esittää näkemyksensä seikoista, joita aiotaan käyttää riidanalaisen päätöksen perusteena, ei voida katsoa loukkaavan oikeutta tulla kuulluksi. Näin on erityisesti siksi, että EKP voi pidentää kyseistä määräaikaa tarvittaessa asianomaisen osapuolen hakemuksesta.

231    Koska olemassa on useita menettelyllisiä keinoja, joilla asianomaiset osapuolet voivat tulla kuulluksi, kuten määräosuuden hankkimisen hyväksyntää koskevan hakemuksen jättäminen ja mahdollisuus järjestää kokous, osapuolten oikeus esittää huomautuksia päätösluonnoksesta vaikuttaa itse asiassa kyseisiä mahdollisuuksia täydentävältä keinolta, ja näiden huomautusten esittämistä koskevaa kolmen päivän määräaikaa, jota voidaan pidentää tarvittaessa, on siten pidettävä riittävänä.

232    EKP:n on sitä paitsi käytettävä kaikkia käytettävissään olevia keinoja kuulluksi tulemista koskevan oikeuden toteutumisen varmistamiseksi käytännössä, ja tämä seikka unionin yleisen tuomioistuimen on tutkittava kussakin yksittäisessä tilanteessa.

233    Tältä osin on joka tapauksessa korostettava niin ikään, että asetuksen N:o 468/2014 31 artiklan mukaisen lausuman esittämistä koskevan määräajan lyhyydestä aiheutuvalla kuulluksi tulemista koskevan oikeuden rajoittamisella on yleisen edun mukainen tavoite eikä se ylitä sitä, mikä on välttämätöntä kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi, eikä sillä puututa kyseiseen oikeuteen edellä tämän tuomion 218 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä, kun huomioon otetaan tavoiteltu päämäärä sekä muut käytettävissä olevat menettelylliset keinot.

234    Menettelyn rajaaminen tiukoilla määräajoilla vastaa tarpeeseen varmistaa, ettei luottolaitoksesta olevan määräosuuden suunniteltua hankintaa, josta voi aiheutua merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, koskevan päätöksen antaminen viivästy.

235    Lisäksi direktiivin 2013/36 22 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että arviointimenettely on saatava päätökseen 60 työpäivän kuluessa. Kyseinen säännös sisältyi jo neuvoston direktiivin 92/49/ETY sekä direktiivien 2002/83/EY, 2004/39/EY, 2005/68/EY ja 2006/48/EY muuttamisesta rahoitusalalla tapahtuvaan omistusosuuksien hankintaan ja lisäämiseen sovellettavien toiminnan vakauden arviointia koskevien menettelysääntöjen ja periaatteiden osalta 5.9.2007 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2007/44/EY (EUVL 2007, L 247, s. 1), jonka johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa perustellaan 60 päivän enimmäisajan asettamista arviointimenettelylle tarpeella varmistaa arviointimenettelyn selkeys ja ennustettavuus.

236    Näin ollen asetuksen N:o 468/2014 31 artiklaa koskeva lainvastaisuusväite on hylättävä sillä perusteella, että kyseinen artikla, luettuna yhdessä niiden muiden määräosuuksia koskevaan hyväksyntämenettelyyn sovellettavien säännösten kanssa, joissa annetaan asianomaisille osapuolille tilaisuus esittää asianmukaisesti näkemyksensä, ei loukkaa asianomaisten henkilöiden oikeutta tulla kuulluksi, ja siten kahdeksas kanneperuste on hylättävä.

 Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan Italian keskuspankin toteuttamat valmistelevat toimet olivat lainvastaisia

237    Menettelyn aikana esitetty yhdeksäs kanneperuste jakautuu kuuteen osaan, joista ensimmäisessä Italian keskuspankin väitetään loukanneen Consiglio di Staton 3.3.2016 antaman tuomion oikeusvoimaa, toinen koskee Italian keskuspankin toimivallan puuttumista tai toimivallan ylittämistä, kolmannessa on kyse luottamuksensuojan periaatteen, oikeusvarmuuden periaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamisesta, neljännessä puolustautumisoikeuksien sekä kontradiktorisen periaatteen ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden loukkaamisesta, viidennessä oikeusvarmuuden periaatteen sekä sen periaatteen loukkaamisesta, ettei yksityisiä vastaan voida vedota toimiin, joita ei ole julkaistu tai käännetty, ja kuudennessa suhteellisuus-, laillisuus- ja kohtuusperiaatteen loukkaamisesta.

238    Kantajat väittävät, että Italian keskuspankin toteuttamiin valmisteleviin toimiin liittyy virheitä, joiden vuoksi riidanalainen päätös on lainvastainen.

239    EKP, jota komissio tukee, kiistää nämä väitteet.

240    Kantajat väittävät esillä olevalla kanneperusteella, että Italian keskuspankin toteuttamiin valmisteleviin toimiin, erityisesti menettelyn käynnistämistä koskevaan päätökseen ja EKP:lle annettuun päätösehdotukseen, liittyy virheitä, joiden vuoksi riidanalainen päätös on lainvastainen.

241    Tämä kanneperuste on esitetty sen jälkeen, kun tuomio Berlusconi ja Fininvest (C-219/17, EU:C:2018:1023) annettiin 19.12.2018.

242    Unionin tuomioistuin totesi 19.12.2018 antamassaan tuomiossa Berlusconi ja Fininvest (C-219/17, EU:C:2018:1023) yhtäältä, että SEUT 263 artiklaa oli tulkittava siten, että se on esteenä sille, että kansalliset tuomioistuimet valvovat toimivaltaisten kansallisten viranomaisten direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklassa, asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja 15 artiklassa sekä asetuksen N:o 468/2014 85–87 artiklassa säädetyn menettelyn yhteydessä tekemien menettelyn käynnistämistä, tutkintaa ja sitomatonta päätösehdotusta koskevien toimien laillisuutta (ks. kyseisen tuomion tuomiolauselma).

243    Unionin tuomioistuin totesi 19.12.2018 antamassaan tuomiossa Berlusconi ja Fininvest (C-219/17, EU:C:2018:1023) toisaalta, että tällaisessa tapauksessa, jossa unionin oikeudessa ei määrätä toimivallan jakamisesta kansalliseen toimivaltaan ja unionin toimivaltaan, joilla olisi eri tavoitteet, vaan päinvastoin annetaan yksinomainen päätösvalta unionin toimielimelle, unionin tuomioistuinten asiana on yksinomaisen toimivaltansa nojalla, joka niillä on SEUT 263 artiklan nojalla valvoessaan unionin toimien laillisuutta, lausua kyseessä olevan unionin toimielimen antaman lopullisen päätöksen laillisuudesta ja tutkia asianosaisten tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi mahdolliset virheet, jotka rasittavat kansallisten viranomaisten toteuttamia valmistelevia toimia tai ehdotuksia ja jotka voivat vaikuttaa tämän lopullisen päätöksen pätevyyteen (ks. kyseisen tuomion 44 kohta ja tuomiolauselma).

244    Koska tämä kanneperuste on esitetty kanteen nostamisen jälkeen, on tutkittava, kuten EKP ja komissio ovat huomauttaneet, voidaanko tämä uusi kanneperuste ottaa tutkittavaksi.

245    Kantajat väittävät kyseisen kanneperusteen tutkimisen perustelemiseksi, että kanneperusteella on läheinen yhteys kannekirjelmässä esitettyihin perusteisiin ja väitteisiin ja että 19.12.2018 annettu tuomio Berlusconi ja Fininvest (C-219/17, EU:C:2018:1023) on käsittelyn aikana ilmennyt oikeudellinen seikka.

246    Ensinnäkin on tuotava esille, etteivät kantajat esitä kannekirjelmässä perustetta tai väitettä, joka koskisi Italian keskuspankin toteuttamien valmistelevien toimien lainvastaisuutta.

247    Siltä osin kuin kannekirjelmässä esitetyillä kanneperusteilla on pyritty osoittamaan riidanalaisen päätöksen lainvastaisuus, tällä uudella kanneperusteella, joka koskee Italian keskuspankin valmistelevia toimia, ei voida katsoa olevan riittävän läheistä yhteyttä kyseisiin kanneperusteisiin, sillä viimeksi mainitut koskevat yksinomaan unionin oikeuteen kuuluvaa toimea, joten niiden kohde on toinen.

248    Lisäksi se seikka, että kannekirjelmän liitteissä esitettiin Italian keskuspankin valmistelevien toimien vastaisia viittauksia kansalliseen lainsäädäntöön, ei ole riittävää, jotta kyseisen kanneperusteen, jolla on sama päämäärä kuin näillä kansalliseen lainsäädäntöön tehdyillä viittauksilla, voitaisiin katsoa esitetyn jo kannekirjelmän yhteydessä.

249    Unionin yleisen tuomioistuimen asiana ei nimittäin ole etsiä ja tunnistaa liitteistä kanneperusteita eikä väitteitä, joihin kanteen voitaisiin katsoa perustuvan, koska liitteillä on puhtaasti todistuksellinen ja täydentävä tehtävä (tuomio 7.11.1997, Cipeke v. komissio, T-84/96, EU:T:1997:174, 34 kohta ja tuomio 21.3.2002, Joynson v. komissio, T‑231/99, EU:T:2002:84, 154 kohta).

250    Toiseksi kantajat esittävät, että 19.12.2018 annettua tuomiota Berlusconi ja Fininvest (C-219/17, EU:C:2018:1023) on pidettävä käsittelyn aikana ilmenneenä oikeudellisena seikkana, joka oikeuttaa uusien kanneperusteiden esittämiseen työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

251    Oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että tuomiota, jossa ainoastaan vahvistetaan oikeudellinen tilanne, josta kantaja oli tietoinen kannetta nostaessaan, ei voida pitää seikkana, jonka perusteella voitaisiin vedota uuteen perusteeseen (ks. vastaavasti tuomio 14.10.2014, Buono ym. v. komissio, C-12/13 P ja C-13/13 P, EU:C:2014:2284, 58 ja 60 kohta ja tuomio 20.9.2018, Espanja v. komissio, C-114/17 P, EU:C:2018:753, 39 kohta).

252    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ennakkoratkaisumenettelyssä annetulla tuomiolla ei ole konstitutiivista arvoa vaan puhtaasti toteava arvo siten, että sen vaikutukset ilmenevät lähtökohtaisesti tulkitun säännön voimaantulopäivästä lähtien (ks. tuomio 8.9.2011, Q-Beef ja Bosschaert, C-89/10 ja C-96/10, EU:C:2011:555, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

253    Tältä osin voidaan korostaa, ettei unionin tuomioistuin päättänyt rajata 19.12.2018 antamansa tuomion Berlusconi ja Fininvest (C-219/17, EU:C:2018:1023) vaikutuksia ajallisesti, joten kyseinen vakiintunut oikeuskäytäntö on täysimääräisesti sovellettavissa.

254    Tästä seuraa, että sen tulkinnan vaikutukset, jonka unionin tuomioistuin antaa SEUT 263 artiklasta 19.12.2018 antamassaan tuomiossa Berlusconi ja Fininvest (C-219/17, EU:C:2018:1023), ilmenevät kyseisen artiklan voimaantulopäivästä lähtien.

255    Unionin yleinen tuomioistuin on jo todennut vastaavasti, että menettelyssä annettu tuomio ei ole uusi seikka, koska kyseisessä tuomiossa esitetään periaatteessa vain yksi tapauskohtainen tulkinta unionin oikeudesta (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 27.2.1997, FFSA ym. v. komissio, T-106/95, EU:T:1997:23, 57 kohta).

256    Unionin tuomioistuimen antaman tulkinnan on siten katsottava olleen kantajien tiedossa silloin, kun ne nostivat kanteen, sen periaatteen perusteella, että kaikkien oletetaan tuntevan lain sisältö (ks. vastaavasti tuomio 12.7.1989, Binder, 161/88, EU:C:1989:312, 19 kohta ja määräys 22.6.2009, Nijs v. tilintarkastustuomioistuin, T-371/08 P, EU:T:2009:215, 28 kohta).

257    Tämän perusteella 19.12.2018 annettua tuomiota Berlusconi ja Fininvest (C-219/17, EU:C:2018:1023) ei voida pitää työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna käsittelyn aikana ilmenneenä oikeudellisena seikkana.

258    Yhdeksäs kanneperuste on jätettävä siten tutkimatta.

 Kymmenes kanneperuste, jossa esitetään asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohtaa ja 15 artiklaa koskeva SEUT 277 artiklan mukainen lainvastaisuusväite

259    Menettelyn aikana esitetyssä kymmenennessä kanneperusteessa kantajat esittävät asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohtaa ja 15 artiklaa koskevan lainvastaisuusväitteen, jonka mukaan kyseisissä artikloissa tehty viittaus kansalliseen oikeuteen sekä 19.12.2018 annettuun tuomioon Berlusconi ja Fininvest (C-219/17, EU:C:2018:1023) perustuva unionin tuomioistuinten yksinomainen toimivalta valvoa kansallisten valmistelutoimien laillisuutta johtavat tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkaamiseen.

260    Kantajien mukaan tehokasta oikeussuojaa koskevaa oikeutta loukataan, sillä kyseinen järjestelmä estää kansallisten valmistelevien toimien, joiden osalta unionin tuomioistuimet eivät ole toimivaltaisia, perustuslain mukaisuuden käytännön valvonnan, josta säädetään Italian perustuslaissa. Kyseisten toimien perustuslain mukaisuutta ei siten valvota mitenkään, sillä unionin tuomioistuimet eivät pysty valvomaan niiden yhdenmukaisuutta Italian perustuslain kanssa eivätkä ne pysty saattamaan asiaa tässä tarkoituksessa Corte costituzionalen (perustuslakituomioistuin, Italia) käsiteltäväksi.

261    EKP, jota komissio tukee, kiistää nämä väitteet.

262    Koska tämä kanneperuste on esitetty kanteen nostamisen jälkeen, on tutkittava, kuten EKP ja komissio ovat huomauttaneet, voidaanko tämä uusi kanneperuste ottaa tutkittavaksi.

263    Ensinnäkin kyseisen kanneperusteen ja kannekirjelmässä esitettyjen kanneperusteiden tai väitteiden välisestä riittävän läheisestä yhteydestä on todettava, ettei kannekirjelmään sisälly kanneperustetta eikä väitettä, joka koskisi asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohdan ja 15 artiklan lainvastaisuutta.

264    Koska vain kahdeksannessa kanneperusteessa esitetään lainvastaisuusväite, joka koskee asetuksen N:o 468/2014 31 artiklan 3 kohtaa, tällä uudella perusteella, joka koskee muita artikloja, ei voida katsoa olevan riittävän läheistä yhteyttä kannekirjelmän kanneperusteisiin.

265    Toiseksi 19.12.2018 annettua tuomiota Berlusconi ja Fininvest (C‑219/17, EU:C:2018:1023) ei voida pitää edellä tämän tuomion 251–257 kohdassa esitetyistä syistä työjärjestyksen 84 artiklassa tarkoitettuna käsittelyn aikana ilmenneenä oikeudellisena seikkana.

266    Kymmenes kanneperuste on jätettävä siten tutkimatta.

 Kantajien ja EKP:n esittämä uusi näyttö

267    Aluksi on muistutettava, että työjärjestyksen 85 artiklan 3 kohdan mukaan ”varsinaiset asianosaiset voivat poikkeuksellisesti esittää todisteita tai pyytää saada esittää näyttöä ennen asian käsittelyn suullisen vaiheen päättämistä tai ennen unionin yleisen tuomioistuimen päätöstä ratkaista asia ilman käsittelyn suullista vaihetta, jos niiden esittämiseen vasta silloin on pätevä syy”.

268    Kantajat pyysivät ensinnäkin 17.7.2021 unionin yleistä tuomioistuinta liittämään asiakirja-aineistoon Berlusconin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa 28.12.2013 nostaman kanteen, joka on kirjattu asianumerolla 8683/14, ja 3.5.2021 päivätyn Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kirjeen, jolla kyseinen kannekirjelmä toimitettiin Italian hallitukselle, sekä 17.5.2021 päivätyn Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen selvityksen kyseiseen asiaan liittyvistä tosiseikoista ja kysymyksistä.

269    Kantajat perustelivat kyseisen näytön esittämistä olennaisin osin niiden yhteydellä riidanalaiseen päätökseen, joka perustuu erityisesti Berlusconin saamaan tuomioon veropetoksesta, sekä kyseisellä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa nostetulla kanteella, jolla riitautettiin kyseiseen tuomioon johtanut menettely.

270    EKP:tä ja komissiota kuultiin tästä seikasta istunnossa, eivätkä ne vastustaneet kyseisen näytön lisäämistä asiakirja-aineistoon.

271    Tältä osin on todettava yhtäältä, että Berlusconin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa 28.12.2013 nostama kanne, joka on kirjattu asianumerolla 8683/14, on nostettu ennen nyt käsiteltävän kanteen nostamista eivätkä kantajat esitä mitään seikkaa perustellakseen kyseisen asiakirjan esittämisen viivästymistä.

272    Tämän vuoksi kyseistä asiakirjaa ei tutkita.

273    Toisaalta 3.5.2021 päivätty Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kirje, jolla kannekirjelmä toimitettiin Italian hallitukselle, sekä 17.5.2021 päivätty Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen selvitys kyseiseen asiaan liittyvistä tosiseikoista ja kysymyksistä, on päivätty asian käsittelyn kirjallista vaihetta myöhemmin, joten niiden esittämisen viivästymistä voidaan pitää perusteltuna.

274    Tämä näyttö on siis otettava tutkittavaksi.

275    Kuten edellä tämän tuomion 138–142 kohdasta kuitenkin ilmenee, kantajat eivät ole esittäneet kannekirjelmässä yhtään perustetta, jolla ne olisivat riitauttaneet EKP:n esittämän arvioinnin kyseisestä tuomiosta.

276    Tämän vuoksi kyseinen näyttö on käsiteltävän asian kannalta merkityksetön.

277    Toiseksi kantajat pyysivät 17.7.2021 unionin yleistä tuomioistuinta liittämään käsiteltävän asian asiakirja-aineistoon Corte suprema di cassazionen 9.3.2021 antaman tuomion nro 10355/2021, jolla hylättiin kantajien tekemä valitus Consiglio di Staton 3.5.2019 antamasta tuomiosta ja jossa Corte suprema di cassazione totesi, ettei Consiglio di Staton 3.3.2016 antaman tuomion nro 882 täytäntöönpanotoimia voitu ottaa tutkittavaksi 19.12.2018 annetun tuomion Berlusconi ja Fininvest (C-219/17, EU:C:2018:1023) mukaisesti.

278    EKP:tä ja komissiota kuultiin tästä seikasta istunnossa, eivätkä ne vastustaneet 19.12.2018 annetun tuomion Berlusconi ja Fininvest (C‑219/17, EU:C:2018:1023) lisäämistä asiakirja-aineistoon.

279    Koska kyseinen tuomio on annettu asian käsittelyn kirjallista vaihetta myöhemmin, on katsottava, että kantajien oli perusteltua esittää se myöhässä ja että tämän vuoksi kyseinen asiakirja voidaan tutkia.

280    Kantajat eivät kuitenkaan anna mitään selvitystä tai esitä mitään väitettä, joka osoittaisi 19.12.2018 annetun tuomion Berlusconi ja Fininvest (C‑219/17, EU:C:2018:1023) ja käsiteltävän asian yhteydessä esitettyjen kanneperusteiden välisen yhteyden. Kyseinen tuomio ei myöskään tue mitään kantajien esittämää väitettä tai kanneperustetta.

281    Se on siten merkityksetön käsiteltävän asian kannalta.

282    Kolmanneksi kantajat pyysivät 6.8.2021 unionin yleistä tuomioistuinta liittämään asiakirja-aineistoon Berlusconin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa 13.3.2014 nostaman kanteen, joka on kirjattu asianumerolla 23554/14; 3.5.2021 päivätyn Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kirjeen, jolla kyseinen kannekirjelmä toimitettiin Italian hallitukselle; 6.4.2021 päivätyn Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen selvityksen kyseiseen asiaan liittyvistä tosiseikoista ja kysymyksistä sekä Italian hallituksen kyseisessä asiassa 26.7.2021 esittämän vastineen.

283    Kantajat perustelivat kyseisen näytön esittämistä sillä, että nyt käsiteltävällä kanteella oli läheinen yhteys kyseiseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa vireillä olevaan asiaan, joka koskee riita-asiaa, jossa todettiin perusteettomasti kantajien siviilioikeudellinen korvausvastuu korruptiosta, vaikka Berlusconi oli vapautettu rikosoikeudellisessa menettelyssä tätä korruptiota koskevista syytteistä.

284    EKP:tä ja komissiota kuultiin tästä seikasta istunnossa, eivätkä ne vastustaneet kyseisen näytön lisäämistä asiakirja-aineistoon.

285    Tältä osin on todettava yhtäältä, että Berlusconin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa 13.3.2014 nostama kanne, joka on kirjattu asianumerolla 23554/14, on nostettu ennen nyt käsiteltävän kanteen nostamista eivätkä kantajat esitä mitään seikkaa perustellakseen kyseisen asiakirjan esittämisen viivästymistä.

286    Tämän vuoksi kyseistä asiakirjaa ei tutkita.

287    Toisaalta 3.5.2021 päivätty Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kirje, jolla kannekirjelmä toimitettiin Italian hallitukselle; 6.4.2021 päivätty Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen selvitys kyseiseen asiaan liittyvistä tosiseikoista ja kysymyksistä ja Italian hallituksen kyseisessä asiassa 26.7.2021 esittämä vastine on päivätty asian käsittelyn kirjallista vaihetta myöhemmin, joten niiden esittämisen viivästyminen on perusteltua.

288    Tämä näyttö on siis otettava tutkittavaksi.

289    Kantajat eivät ole kuitenkaan esittäneet kannekirjelmässä mitään perustetta, jolla ne olisivat riitauttaneet EKP:n esittämän arvioinnin tästä riita-asiasta.

290    Tämän vuoksi kyseinen näyttö on käsiteltävän asian kannalta merkityksetön.

291    Neljänneksi EKP pyysi 10.9.2021 unionin yleistä tuomioistuinta lisäämään asiakirja-aineistoon Corte suprema di cassazionen 30.7.2021 antaman tuomion nro 21970/21 sillä perusteella, että kyseisessä tuomiossa vahvistetaan olennaisin osin EKP:n tulkinta Italian oikeuden mukaisen sulautumisen vaikutuksista.

292    Kantajia kuultiin tästä seikasta istunnossa, eivätkä ne vastustaneet Corte suprema di cassazionen 30.7.2021 antaman tuomion nro 21970/21 lisäämistä asiakirja-aineistoon.

293    Koska Corte suprema di cassazionen 30.7.2021 antama tuomio nro 21970/21 on annettu asian käsittelyn kirjallista vaihetta myöhemmin, käsiteltävässä asiassa on katsottava, että EKP:n oli perusteltua esittää se myöhässä ja että siten tämä uusi näyttö voidaan tutkia.

294    Kuten edellä tämän tuomion 87–89 kohdasta kuitenkin ilmenee, direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklaa sovellettaessa kyseisen sulautumisen vaikutuksia on tulkittava unionin oikeutta soveltaen.

295    Tämän perusteella Corte suprema di cassazionen 30.7.2021 antama tuomio nro 21970/21 on käsiteltävän asian kannalta merkityksetön.

296    Kanne on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

IV     Oikeudenkäyntikulut

297    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan EKP:n oikeudenkäyntikulut, koska EKP on sitä vaatinut.

298    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot ja toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Komissio vastaa näin ollen omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu toinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Finanziaria d’investimento Fininvest SpA (Fininvest) ja Silvio Berlusconi vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan Euroopan keskuspankin (EKP) oikeudenkäyntikulut.

3)      Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Papasavvas

Buttigieg

Schalin

Costeira

 

      Kornezov

Julistettiin Luxemburgissa 11 päivänä toukokuuta 2022.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: italia.