Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
ANTHONY MICHAEL COLLINS
11 päivänä huhtikuuta 2024 (1)
Asia C‑15/24 PPU [Stachev] (i)
CH
vastaan
Sofiyska rayonna prokuratura
(Ennakkoratkaisupyyntö – Sofiyski rayonen sad (piirituomioistuin, Sofia, Bulgaria))
Ennakkoratkaisupyyntö – Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely – Oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Direktiivi 2013/48/EU – Oikeus käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä – Luku- ja kirjoitustaidottoman henkilön luopuminen kyseisestä oikeudesta
I. Johdanto
1. Sofiyski rayonen sad (piirituomioistuin, Sofia, Bulgaria) esittää unionin tuomioistuimelle kuusi kysymystä oikeudesta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä sekä oikeudesta saada tieto vapaudenmenetyksestä ilmoitetuksi kolmannelle osapuolelle ja pitää vapaudenmenetyksen aikana yhteyttä kolmansiin henkilöihin ja konsuliviranomaisiin 22.10.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/48/EU tulkinnasta Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan valossa.(2)
II. Pääasia, ennakkoratkaisupyyntö ja menettely unionin tuomioistuimessa
2. CH on Bulgarian kansalainen, joka ei osaa bulgarian kirjakieltä. Hänellä on rikosrekisteri.
3. CH pidätettiin 16.12.2022, koska hänen epäiltiin syyllistyneen ryöstöihin 2. ja 14.12.2022. Sen jälkeen, kun hänet oli tuotu poliisiasemalle, hän allekirjoitti ilmoituksen, jossa hän luopui oikeudestaan käyttää avustajaa. Bulgarian lainsäädännön mukaan ilmoituksessa on oltava poliisiviranomaisen ja riippumattoman todistajan allekirjoitukset, jotta luku- ja kirjoitustaidottoman henkilön voidaan osoittaa luopuneen tästä oikeudesta. Kumpikaan näistä edellytyksistä ei ilmeisestikään täyttynyt.(3) Avustajan läsnä olematta suoritetuissa poliisikuulusteluissa CH myönsi syyllistyneensä jälkimmäiseen ryöstöön ja ilmoitti varastettujen tavaroiden sijainnin. Myöhemmin samana päivänä tehdyssä suorassa henkilötunnistuksessa jälkimmäisen ryöstön uhri tunnisti CH:n tekijäksi.
4. Ensimmäisen ryöstön uhri tunnisti 17.12.2022 CH:n tekijäksi toisessa suorassa henkilötunnistuksessa, jossa ei ollut läsnä avustajaa. Tämän jälkeen Sofiyska rayonna prokuratura (Sofian alueellinen syyttäjäviranomainen, Bulgaria) asetti CH:n syytteeseen 2. ja 14.12.2022 tehdyistä ryöstöistä. Koska Bulgarian lainsäädännön mukaan rikoksesta syytetyllä henkilöllä on oltava oikeudellinen edustus, häntä edustamaan nimettiin asianajaja.
5. CH oli läsnä 19.12.2022 Sofiyski rayonen sadissa, joka määräsi hänet tutkintavankeuteen oikeudenkäyntiin saakka. Sofiyski gradski sad pysytti kyseisen määräyksen 29.12.2022.
6. Sofiyski rayonen sad hylkäsi 13.6.2023 CH:n hakemuksen, joka koski häntä vastaan tutkintavankeutena määrätyn pakkokeinon lieventämistä. Sofiyski gradski sad pysytti kyseisen määräyksen 22.6.2023.
7. Sofiyski rayonen sad päätti 18.8.2023 vapauttaa CH:n tutkintavankeudesta sillä ehdolla, että hänen oli ilmoittauduttava säännöllisesti asuinpaikkansa poliisiviranomaisille. Se teki näin sillä perusteella, että oli mahdotonta tietää, oliko CH pidätyshetkellä vapaaehtoisesti ja tietoisesti luopunut oikeudestaan käyttää avustajaa, koska hän oli luku- ja kirjoitustaidoton eikä todistaja ollut allekirjoittanut ilmoitusta, jossa hän väitetysti luopui kyseisestä oikeudesta. Tässä tilanteessa Sofiyski rayonen sad katsoi, että pidätystä seurannut poliisitutkinta oli lainvastainen sillä seurauksella, ettei siinä saatuja todisteita voitu käyttää CH:ta vastaan nostettujen syytteiden tueksi.
8. Sofiyski gradski sad kumosi kyseisen tuomioistuinratkaisun 7.9.2023 ja päätti, että CH:n tutkintavankeutta jatketaan. Se totesi, että vaikka avustaja ei ollut auttanut CH:ta hänen pidätysajankohtansa ja syytteiden nostamisajankohdan välisenä aikana, todisteita, jotka poliisi oli kerännyt tutkintansa aikana, ei ilmeisestikään ollut hankittu lainvastaisesti.
9. Sofiyski rayonen sad päätti 2.10.2023 jälleen vapauttaa CH:n sillä ehdolla, että hänen oli ilmoittauduttava säännöllisesti asuinpaikkansa poliisiviranomaisille. Sofiyski gradski sad kumosi jälleen kyseisen ratkaisun 7.11.2023 ja päätti, että CH:n on pysyttävä tutkintavankeudessa.
10. Rikosoikeudenkäynti CH:ta vastaan on vireillä Sofiyski rayonen sadissa. Kyseinen tuomioistuin on epävarma siitä, olivatko poliisiviranomaiset kunnioittaneet CH:n oikeutta käyttää avustajaa ajanjaksona, joka alkoi hänen pidättämisestään ja päättyi siihen, että häntä vastaan nostettiin syytteet kahdesta ryöstöstä. Se tiedustelee, annetaanko direktiivissä 2013/48 kansalliselle tuomioistuimelle, kun se päättää oikeudenkäyntiä edeltävistä pakkokeinoista, mahdollisuus arvioida, oliko todisteet syytettyä vastaan hankittu loukkaamalla hänen oikeuttaan käyttää avustajaa. Sofiyski rayonen sad on epävarma siitä, onko direktiivin 2013/48 3 artiklan 6 kohdan b alakohdalla, jonka nojalla jäsenvaltiot voivat poikkeuksellisissa olosuhteissa ja vain oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa väliaikaisesti poiketa avustajan käyttämistä koskevan oikeuden soveltamisesta mutta jota ei ole pantu täytäntöön Bulgarian lainsäädännössä, välitön oikeusvaikutus. Se myös pohtii, noudatetaanko direktiivin 2013/48 9 artiklan 1 kohtaa, jos epäilty, joka on luku- ja kirjoitustaidoton ja väittää, ettei hän ollut tietoinen allekirjoittamansa asiakirjan sisällöstä, luopuu kirjallisesti oikeudestaan käyttää avustajaa. Lisäksi Sofiyski rayonen sad tiedustelee, vapauttaako oikeudesta käyttää avustajaa luopuminen pidätyshetkellä poliisiviranomaiset velvollisuudesta ilmoittaa asianomaiselle henkilölle hänen oikeudestaan käyttää avustajaa ennen muiden tutkintatoimien toteuttamista.
11. Sofiyski rayonen sad päätti näin ollen lykätä siinä vireillä olevan asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [direktiivin 2013/48] 12 artiklan 2 kohdan, luettuna yhdessä [perusoikeuskirjan] 47 artiklan ensimmäisen kohdan kanssa, mukaista se, että kansallisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön perusteella tuomioistuimelta, joka tutkii, onko perusteltua syytä epäillä syytetyn osallisuutta rikokseen, josta häntä syytetään, jotta asianmukainen turvaamistoimenpide voidaan määrätä tai panna täytäntöön, evätään mahdollisuus arvioida, onko todisteet hankittu loukkaamalla tässä direktiivissä tarkoitettua syytetyn oikeutta käyttää oikeudellista avustajaa, kun syytetty oli epäiltynä ja poliisiviranomaiset rajoittivat hänen oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen?
2) Noudatetaanko direktiivin 2013/48 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua puolustautumisoikeuksien ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kunnioittamista koskevaa vaatimusta, jos turvaamistoimenpiteen asianmukaisuutta tutkiva tuomioistuin ottaa omaa vankkaa käsitystään muodostaessaan huomioon todisteet, jotka on hankittu direktiivin vaatimusten vastaisesti, kun henkilö oli epäiltynä ja poliisiviranomaiset rajoittivat hänen oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen?
3) Onko sillä, että tuomioistuin, joka ylemmän oikeusasteen tuomioistuimen päinvastaisista ohjeista huolimatta tutkii turvaamistoimenpiteen asianmukaisuuden, ei ole ottanut huomioon direktiivin 2013/48 vastaisesti hankittuja todisteita, kielteinen vaikutus kyseisen direktiivin 12 artiklan 2 kohdassa, luettuna yhdessä [perusoikeuskirjan] 47 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan kanssa, tarkoitettuihin oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskeviin vaatimuksiin, ja herättääkö se epäilyjä kyseisen tuomioistuimen puolueettomuudesta?
4) Onko direktiivin 2013/48 3 artiklan 6 kohdan b alakohdassa säädetyllä mahdollisuudella, jonka mukaan oikeudesta käyttää oikeudellista avustajaa voidaan poikkeuksellisissa olosuhteissa ja oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa poiketa väliaikaisesti, jos tutkintaviranomaisten on välttämätöntä toteuttaa välittömiä toimia, jotta estetään rikosoikeudellisen menettelyn merkittävä vaarantuminen, välitön oikeusvaikutus kyseisessä unionin jäsenvaltiossa, jos kyseistä säännöstä ei ole saatettu osaksi sen kansallista lainsäädäntöä?
5) Noudatetaanko direktiivin 2013/48 9 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa, luettuna yhdessä [johdanto-osan] 39 perustelukappaleen kanssa, säädettyjä takeita silloin, kun epäilty on kirjallisesti luopunut oikeudestaan käyttää oikeudellista avustajaa mutta epäilty on luku- ja kirjoitustaidoton, eikä hänelle ole ilmoitettu luopumisen mahdollisista seurauksista ja hän myöhemmin tuomioistuimessa väittää, ettei hän ollut tietoinen allekirjoittamansa asiakirjan sisällöstä silloin, kun poliisi rajoitti hänen oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen?
6) Poistaako se, että epäilty on kiinnioton yhteydessä luopunut käyttämästä oikeudellista avustajaa direktiivin 2013/48 säännösten mukaisesti, viranomaisilta velvollisuuden ilmoittaa hänelle välittömästi ennen jokaista myöhempää tutkintatoimenpidettä, johon hän osallistuu, oikeudesta käyttää oikeudellista avustajaa ja siitä luopumisen mahdollisista seurauksista?”
12. Koska CH on ollut tutkintavankeudessa 16.12.2022 lähtien ja ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä tulee esille kysymyksiä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen kolmannen osan V osaston soveltamisalaan kuuluvalla alalla, Sofiyski rayonen sad pyysi 11.1.2024 päivätyssä ennakkoratkaisupyynnössään myös, että unionin tuomioistuin käsittelee sen esittämän ennakkoratkaisupyynnön työjärjestyksensä 107 artiklassa määrätyssä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.
13. Unionin tuomioistuin hyväksyi pyynnön 25.1.2024 tekemällään päätöksellä.
14. CH:n puolesta esitetyissä kirjallisissa huomautuksissa todetaan, ettei hänellä ollut mitään lisättävää ennakkoratkaisupyyntöön. Euroopan komissio esitti kirjallisia huomautuksia sekä esitti suulliset lausumansa ja vastasi unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin 11.3.2024 pidetyssä istunnossa.
III. Asian tarkastelu
15. Direktiivin 2013/48 oikeusperustan muodostaa SEUT 82 artiklan 2 kohdan b alakohta. Kyseisen määräyksen nojalla Euroopan unioni voi antaa direktiivejä, joissa säädetään yksilön oikeuksia rikosasioiden käsittelyssä koskevista vähimmäissäännöistä, jäsenvaltioiden oikeusperinteiden ja ‑järjestelmien eroista huolimatta. Direktiivin 2013/48 1 artiklassa säädetään siten vähimmäissäännöistä, jotka koskevat rikosoikeudellisissa menettelyissä epäillyn tai syytetyn oikeuksia, erityisesti oikeutta käyttää avustajaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamista.(4) Jäsenvaltiot voivat tarjota kyseisessä direktiivissä säädettyjä oikeuksia paremman suojan tason.(5)
A. Tutkittavaksi ottaminen
16. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa kysymyksessä pyydetään tulkitsemaan direktiiviä 2013/48 perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa tilanteessa, jossa CH on tutkintavankeudessa Sofiyski gradski sadin antaman määräyksen perusteella.
17. SEUT 267 artiklan mukaan pyydetyn ennakkoratkaisun on oltava tarpeen, jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi ”antaa päätöksen” käsiteltäväkseen saatetussa asiassa.(6) Kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän oikeusriidan ja niiden unionin oikeuden säännösten ja määräysten, joiden tulkintaa pyydetään, välillä on siis oltava sellainen liittymä, että tämä tulkinta on objektiivisesti tarpeen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa annettavaa ratkaisua varten.(7)
18. Kansalliset tuomioistuimet määrittävät unionin oikeuden tulkinnasta unionin tuomioistuimelle esittämiinsä kysymyksiin liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat. Näiden toteamusten paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, joten olettamana on, että unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi jättää tutkimatta kansallisen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisupyynnön ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin. Ennakkoratkaisumenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on nimittäin myötävaikuttaa lainkäyttöön jäsenvaltioissa eikä antaa neuvoa‑antavia lausuntoja yleisluonteisista tai hypoteettisista kysymyksistä.(8)
19. Unionin tuomioistuimen asiakirja-aineistosta ilmenee, että sen jälkeen, kun Sofiyski gradski sad oli antanut 7.11.2023 määräyksen CH:n tutkintavankeuden jatkamisesta, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätti 20.11.2023 viran puolesta esittää ennakkoratkaisukysymyksiä unionin tuomioistuimelle.(9) Sekä kyseisenä ajankohtana ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa pidetyn istunnon pöytäkirja että ennakkoratkaisupyyntö viittaavat siihen, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehdessä päätöksen ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä sen käsiteltäväksi ei ollut saatettu hakemusta sen pakkokeinon muuttamiseksi, jonka Sofiyski gradski sad oli kohdistanut Stacheviin. Vaikka Bulgarian rikosprosessilain (nakazatelno-protsesualen kodeks)(10) 270 §:n 1 momentissa säädetään, että pakkokeinon muuttamista koskeva kysymys voidaan ottaa esille milloin tahansa pääkäsittelyn aikana, ellei tällaista hakemusta ole tehty syytetyn puolesta, kansallisella tuomioistuimella ei ole toimivaltaa muuttaa pakkokeinoa omasta aloitteestaan.(11) Antaessaan lopullisen ratkaisunsa väitteiden asiasisällöstä kansallisella tuomioistuimella on kuitenkin toimivalta tehdä asianmukaiset päätökset kaikkien pakkokeinojen osalta, joita syytettyyn on kohdistettu.(12)
20. Huomautan lisäksi, että uusia hakemuksia pakkokeinojen muuttamiseksi rikosprosessilain 270 §:n 1 momentin nojalla voidaan tehdä vain, jos syytetty pystyy osoittamaan olosuhteidensa muuttuneen.(13) Ennakkoratkaisupyynnössä ei ole viitteitä siitä, että CH:n olosuhteet olisivat muuttuneet niiden 13 päivän aikana, jotka kuluivat Sofiyski gradski sadin määräyksen antamisesta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ennakkoratkaisupyynnon esittämistä koskevan päätöksen tekemiseen. Vaikuttaa siten siltä, että Sofiyski rayonen sad pyrkii kyseisellä ennakkoratkaisupyynnöllä siihen, että unionin tuomioistuin tutkii toisen asteen tuomioistuimen antaman määräyksen yhteensopivuuden unionin oikeuden kanssa tilanteessa, jossa ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella ei ole kansallisen oikeuden mukaan toimivaltaa muuttaa tai tarkistaa kyseistä määräystä.
21. Koska ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle ei ole tehty hakemusta Sofiyski gradski sadin käyttämän pakkokeinon muuttamiseksi olosuhteiden muuttumisen perusteella, ensimmäinen, toinen ja kolmas kysymys ovat selvästi hypoteettisia. Tästä syystä kehotan, että unionin tuomioistuin jättää nämä kysymykset tutkimatta. Tarkastelen kuitenkin seuraavaksi niitä auttaakseni unionin tuomioistuinta siinä tapauksessa, että se katsoo toisin.
B. Asiakysymys
1. Ensimmäinen, toinen ja kolmas kysymys
22. Ensimmäisellä, toisella ja kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, edellytetäänkö direktiivin 2013/48 12 artiklan 2 kohdassa, luettuna perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, että kansallisella tuomioistuimella, jolle on tehty hakemus pakkokeinon muuttamiseksi rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa, on toimivalta arvioida, onko todisteet hankittu loukkaamalla oikeutta käyttää avustajaa, toisen asteen tuomioistuimen päinvastaisista ohjeista huolimatta.
23. Komissio muistuttaa, että direktiivissä 2013/48 säädetään vähimmäissäännöistä. Kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaan rikosoikeudellisissa menettelyissä epäillyllä tai syytetyllä on oltava käytössään kansallisen lainsäädännön mukaiset tehokkaat oikeussuojakeinot, jos tämän direktiivin mukaisia oikeuksia loukataan. Jos asiasta ei ole annettu yksityiskohtaisia sääntöjä unionin tasolla, tällaiset säännöt on vahvistettava kunkin jäsenvaltion kansallisessa oikeusjärjestelmässä edellyttäen, että noudatetaan vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteita. Komissio katsookin, ettei direktiivi 2013/48 anna tuomioistuimelle mahdollisuutta hylätä automaattisesti riidanalaisia todisteita, ja ehdottaa, että tuomioistuin punnitsee todisteiden hyväksymistä tai hylkäämistä.
24. Direktiivin 2013/48 johdanto-osan neljännestä ja kuudennesta perustelukappaleesta ilmenee, että sillä pyritään muun muassa toteuttamaan rikosasioissa annettavien päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaate, joka edellyttää jäsenvaltioiden keskinäistä luottamusta toistensa rikosoikeudellisiin järjestelmiin. Mainitulla direktiivillä edistetään muun muassa perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa ilmaistua jokaisen oikeutta saada neuvoja ja antaa toisen henkilön puolustaa ja edustaa itseään sekä perusoikeuskirjan 48 artiklan 2 kohdassa taattuja puolustautumisoikeuksia.(14) Direktiivissä 2013/48 säädetään kuitenkin vähimmäissäännöistä, joilla pyritään edistämään rikoksesta epäiltyjen ja syytettyjen oikeutta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä.(15) Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, että unionin oikeuden nykytilassa rikosoikeudelliset menettelyt kuuluvat ensisijaisesti jäsenvaltioiden toimivaltaan.(16)
25. Direktiivin 2013/48 12 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on tarjottava kansallisen lainsäädännön mukaiset tehokkaat oikeussuojakeinot, jos tämän direktiivin mukaisia oikeuksia loukataan. Kun otetaan huomioon kyseisen säännöksen selkeä, ehdoton ja täsmällinen sanamuoto, se vaikuttaa myös olevan esteenä kansalliselle toimenpiteelle, jolla estetään tehokkaiden oikeussuojakeinojen käyttö, jos direktiivissä 2013/48 suojattuja oikeuksia loukataan.(17) Direktiivin 2013/48 12 artiklan 1 kohdassa kuitenkin säädetään, että oikeus riitauttaa kyseisessä direktiivissä annettavien oikeuksien mahdollinen loukkaaminen on taattava kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Kyseisessä säännöksessä ei siis määritetä menettelytapoja, joita noudattaen mainittuja oikeuksia voidaan väittää loukatun ja ne on näytettävä toteen, eikä sitä, missä rikosoikeudellisen menettelyn vaiheessa tällaisten väitteiden todenperäisyys on määritettävä.(18)
26. Direktiivin 2013/48 12 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että rikosoikeudellisissa menettelyissä arvioitaessa todisteita, joiden hankkimisessa on loukattu oikeutta käyttää avustajaa, oikeutta puolustukseen ja oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta kunnioitetaan. Siltä osin kuin direktiivin 2013/48 2 artiklan 4 kohdassa säädetään, että kyseistä direktiiviä on sovellettava kaikilta osin, jos epäilty tai syytetty menettää vapautensa, riippumatta siitä, missä vaiheessa rikosoikeudellinen menettely on, se tukee selkeästi näkökantaa, jonka mukaan direktiivin 2013/48 12 artiklan 2 kohtaan voidaan vedota koko rikosoikeudellisen menettelyn aikana.
27. Direktiivin 2013/48 johdanto-osan 50 perustelukappaleessa todetaan, että jäsenvaltioiden velvollisuuden huolehtia siitä, että puolustuksen oikeuksia ja menettelyn oikeudenmukaisuutta kunnioitetaan, ei pitäisi vaikuttaa todisteiden hyväksyttävyyttä koskeviin kansallisiin sääntöihin tai järjestelmiin. Kyseinen velvollisuus ei estä jäsenvaltioita pitämästä voimassa järjestelmää, jossa kaikki olemassa olevat todisteet voidaan esittää tuomioistuimelle ”arvioimatta tällaisten todisteiden hyväksyttävyyttä erikseen tai ennakolta”.(19) Kyseinen johdanto-osan perustelukappale vahvistaa siten unionin lainsäätäjän aikomuksen antaa jäsenvaltioille harkintavaltaa ottaa käyttöön erityisiä menettelyjä tätä tarkoitusta varten.
28. Edellä esitetystä seuraa, että jäsenvaltioiden menettelyllisen autonomian periaatetta on sovellettava, jollei unionin oikeudessa asetetuista rajoista muuta johdu.(20) Silloin, kun unioni ei ole antanut asiaa koskevia säännöksiä, kunkin jäsenvaltion asiana on määrittää sisäisessä oikeusjärjestyksessään toimivaltaiset tuomioistuimet ja antaa menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat yksityisten oikeudet. Tätä koskevat yksityiskohtaiset menettelysäännöt eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia luonteeltaan jäsenvaltion sisäisiä oikeussuojakeinoja (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate).(21)
29. Kun tarkastellaan tehokkuusperiaatetta, unionin oikeudesta ei seuraa jäsenvaltiolle velvoitetta ottaa käyttöön muita kuin kansallisessa oikeudessa säädettyjä oikeussuojakeinoja, paitsi jos kyseessä olevan kansallisen oikeusjärjestyksen rakenteesta ilmenee, ettei ole olemassa mitään sellaista tuomioistuimessa käytettävää oikeussuojakeinoa, jolla voitaisiin vaikka vain liitännäisestikin varmistaa yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevien oikeuksien kunnioittaminen.(22)
30. Tästä seuraa, ettei unionin oikeus ole esteenä sille, että jäsenvaltio rajoittaa rikosta koskevien todisteiden hankinnassa käytettävien pakkokeinojen tuomioistuinvalvonnan koskemaan niiden muodollista lainmukaisuutta, jos pääasiaa käsittelevä tuomioistuin voi myöhemmin rikosoikeudenkäynnissä tarkastaa, että direktiivissä 2013/48, luettuna perusoikeuskirjan 47 artiklan ja 48 artiklan 2 kohdan valossa, tarkoitettuja syytetyn oikeuksia on kunnioitettu.(23)
31. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Sofiyski gradski sadin mukaan Bulgarian lainsäädännön nojalla on niin, että kun ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatettiin hakemus rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa rikosprosessilain 270 §:n 1 momentin nojalla käytettyjen pakkokeinojen muuttamiseksi, ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella ei ollut toimivaltaa tutkia olosuhteita, joissa todisteet syytettyä vastaan oli hankittu. Kun otetaan huomioon tämän ratkaisuehdotuksen 30 kohdassa esittämäni päätelmä, direktiivin 2013/48 12 artikla ei ole esteenä tällaisille kansallisille säännöille ja kansalliselle oikeuskäytännölle edellyttäen, että tuomioistuin, joka antaa ratkaisun syytettyä vastaan nostettujen syytteiden asiasisällöstä, voi arvioida, onko direktiivillä 2013/48 suojattuja oikeuksia loukattu, ja tehdä näiden loukkausten perusteella kaikki johtopäätökset erityisesti siltä osin kuin on kyse näissä olosuhteissa saatujen todisteiden huomiotta jättämisestä tai todistusarvosta.(24)
32. Jos lähtökohdaksi otetaan päinvastainen olettama, jonka mukaan Bulgarian oikeuden nojalla silloin, kun ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi on saatettu rikosprosessilain 270 §:n mukainen hakemus, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan olosuhteet, joissa todisteet syytettyä vastaan hankittiin, sen on käytettävä tätä toimivaltaa direktiivin 2013/48 12 artiklan mukaisesti ja siten taattava syytetyn puolustautumisoikeudet.
33. Ennakkoratkaisupyyntö on valitettavasti epäselvä tämän Bulgarian oikeuden näkökohdan osalta. Siinä ilmeisestikin katsotaan, että Sofiyski gradski sadin 7.9.2023 antamassa määräyksessä päätettiin, ettei ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella ollut toimivaltaa käsitellä kysymystä siitä, oliko oikeutta käyttää avustajaa loukattu. Kiinnostavaa kyllä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei esitä samaa väitettä Sofiyski gradski sadin 7.11.2023 antamasta määräyksestä, jossa ilmeisestikin lausuttiin pakkokeinon muuttamista koskevan hakemuksen perusteltavuudesta ja siten epäsuorasti myönnettiin, että ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella oli toimivalta esittää ennakkoratkaisupyyntö.
34. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ensimmäiseen, toiseen ja kolmanteen kysymykseen siten, että direktiivin 2013/48 12 artiklan 2 kohdassa, luettuna perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, ei edellytetä, että kansallisella tuomioistuimella, jonka käsiteltäväksi on saatettu rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa hakemus pakkokeinon muuttamiseksi, on toimivalta arvioida, onko todisteet hankittu loukkaamalla oikeutta käyttää avustajaa, edellyttäen, että tuomioistuin, joka antaa ratkaisun rikossyytteiden asiasisällöstä, voi arvioida, onko tätä oikeutta loukattu, ja tehdä sen perusteella kaikki johtopäätökset erityisesti siltä osin kuin on kyse näissä olosuhteissa saatujen todisteiden huomiotta jättämisestä tai todistusarvosta. Käyttäessään toimivaltaa tehdä tämä arviointi rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa kansallisen tuomioistuimen on noudatettava direktiivin 2013/48 12 artiklaa.
2. Neljäs kysymys
35. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen neljäs kysymys koskee sitä, onko direktiivin 2013/48 3 artiklan 6 kohdan b alakohdalla välitön oikeusvaikutus.
36. Komission mukaan tähän kysymykseen on vastattava kieltävästi.
37. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan aina, kun direktiivin säännökset ovat sisältönsä osalta ehdottomia ja riittävän täsmällisiä, yksityiset oikeussubjektit voivat kansallisissa tuomioistuimissa vedota niihin jäsenvaltiota vastaan, jos jäsenvaltio ei ole saattanut direktiiviä osaksi kansallista oikeusjärjestystä määräajassa tai jos direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä virheellisesti.(25) Tästä seuraa, että sellaiseen direktiivin säännökseen vetoaminen, joka ei ole riittävän selkeä, täsmällinen ja ehdoton, jotta sillä voidaan katsoa olevan välitön oikeusvaikutus, ei voi pelkästään unionin oikeuden perusteella johtaa siihen, että jäsenvaltion tuomioistuimen on jätettävä soveltamatta kansallista säännöstä.(26) Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on lisäksi niin, että direktiivillä ei sellaisenaan voida luoda velvollisuuksia yksityiselle eikä siihen näin ollen voida sellaisenaan vedota kansallisessa tuomioistuimessa yksityistä vastaan.(27)
38. Direktiivin 2013/48 3 artiklan 6 kohdan b alakohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat poikkeuksellisissa olosuhteissa ja vain oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa väliaikaisesti poiketa oikeudesta käyttää avustajaa, jos tutkintaviranomaisten on välttämätöntä toteuttaa välittömiä toimia, jotta estetään rikosoikeudellisten menettelyjen merkittävä vaarantuminen, siltä osin kuin tämä on tapauksen erityisolosuhteet huomioon ottaen perusteltua.
39. Kyseisen direktiivin johdanto-osan 38 perustelukappaleen mukaan jäsenvaltioiden olisi selvästi esitettävä kansallisessa lainsäädännössään perusteet ja kriteerit tällaisten väliaikaisten poikkeusten soveltamiselle ja niiden olisi käytettävä näitä väliaikaisia poikkeuksia rajoitetusti. Kyseisen direktiivin 8 artiklassa vahvistetaan sen 3 artiklan 6 kohdassa tarkoitettujen väliaikaisten poikkeusten soveltamista koskevat yleiset edellytykset. Niiden mukaan tällaisten väliaikaisten poikkeusten on oltava oikeasuhteisia ja ajallisesti tiukasti rajoitettuja. Väliaikaiset poikkeukset voidaan sallia ainoastaan tapauskohtaisesti tehdyllä asianmukaisesti perustellulla päätöksellä, jonka tekee joko oikeusviranomainen tai muu toimivaltainen viranomainen edellyttäen, että tällainen päätös voidaan saattaa oikeudelliseen uudelleentarkasteluun.
40. Tästä seuraa, että jäsenvaltiot eivät voi soveltaa väliaikaista poikkeusta oikeudesta käyttää avustajaa yksityisen vahingoksi, jos ne eivät ole antaneet yksityiskohtaisia sääntöjä direktiivin 2013/48 3 artiklan 6 kohdassa annetun mahdollisuuden käyttämiseksi.(28)
41. Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin vastaa neljänteen kysymykseen siten, ettei direktiivin 2013/48 3 artiklan 6 kohdan b alakohdalla ole välitöntä oikeusvaikutusta.
42. Vaikka tämä onkin asia, jota ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava, huomautan, että sen näkemyksen mukaan direktiivin 2013/48 3 artiklan 6 kohdan b alakohtaa ei ole saatettu osaksi Bulgarian lainsäädäntöä. Tässä tilanteessa kansalliset tuomioistuimet eivät voi vedota direktiivin 2013/48 3 artiklan 6 kohdan b alakohtaan niiden oikeuksien rajoittamiseksi, joita kyseisessä direktiivissä annetaan yksityisille. Lisään, että unionin tuomioistuimen asiakirja-aineistossa ei joka tapauksessa ole viitteitä sellaisista poikkeuksellisista olosuhteista, jotka olisivat edellyttäneet poliisiviranomaisten välitöntä toimintaa.
3. Viides kysymys
43. Viidennellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko direktiivin 2013/48 9 artiklaa tulkittava siten, että luku- ja kirjoitustaidoton epäilty voi luopua oikeudestaan käyttää avustajaa edellyttäen, että hänelle annetaan selvät ja riittävät tiedot kyseisen oikeuden sisällöstä ja siitä luopumisen mahdollisista seurauksista tavalla, jota hänen on tapauskohtaiset olosuhteet huomioon ottaen mahdollista ymmärtää.
44. Komission mukaan direktiivin 2013/48 9 artiklaan sisältyy useita takeita sen varmistamiseksi, että epäilty tai syytetty, joka luopuu oikeudestaan käyttää avustajaa, ei tahattomasti esitä omaa syyllisyyttään tukevia lausuntoja tai todisteita. Oikeus käyttää avustajaa on olennainen menettelyllisen yhdenvertaisuuden varmistamiseksi etenkin epäillyn tai syytetyn pidätyksen yhteydessä, jolloin hän on rikosoikeudellisten menettelyjen monimutkaisen luonteen vuoksi erityisen haavoittuvainen. CH:n luku- ja kirjoitustaidottomuus tekee hänestä direktiivin 2013/48 13 artiklassa tarkoitetun haavoittuvassa asemassa olevan henkilön.(29)
45. Rajoittamatta sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltamista, jonka nojalla avustajan läsnäolo tai apu on pakollista, direktiivin 2013/48 9 artiklan 1 kohdassa säädetään mahdollisuudesta luopua avustajan käyttämisestä rikosoikeudellisissa menettelyissä. Tällöin jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että epäilty tai syytetty on saanut suullisesti tai kirjallisesti selvät ja riittävät tiedot selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä kyseisen oikeuden sisällöstä ja siitä luopumisen mahdollisista seurauksista. Luopumisen täytyy tapahtua vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti. Direktiivin 2013/48 johdanto-osan 39 perustelukappaleessa todetaan, että annettaessa tietoja avustajan käyttämistä koskevan oikeuden sisällöstä ja siitä luopumisen mahdollisista seurauksista olisi otettava huomioon asianomaisen epäillyn tai syytetyn erityistilanne, kuten hänen ikänsä ja psyykkinen ja fyysinen tilansa. Epäillyn tai syytetyn luku- ja kirjoitustaidottomuus on siten merkityksellinen seikka, joka kansallisten viranomaisten on otettava huomioon antaessaan kyseisen direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa edellytettäviä tietoja. Sen 13 artikla tukee implisiittisesti tätä tulkintaa, koska siinä edellytetään, että haavoittuvassa asemassa olevien epäiltyjen ja syytettyjen erityistarpeet otetaan huomioon,(30) mutta siinä ei estetä heitä luopumasta oikeudesta käyttää avustajaa.(31)
46. Se, että kansallisessa oikeudessa on annettava epäillyille ja syytetyille konkreettinen ja tehokas mahdollisuus käyttää oikeudellista avustajaa, ei sulje kuitenkaan pois sitä, että jos he luopuvat tästä mahdollisuudesta, heidän on lähtökohtaisesti vastattava kyseisen luopumisen mahdollisista seurauksista siltä osin kuin tästä mahdollisuudesta on luovuttu direktiivin 2013/48 9 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti.(32)
47. Direktiivin 2013/48 9 artiklan 1 kohdan mukaan, jotta luopuminen olisi pätevä, sen mahdolliset seuraukset on selitettävä epäillylle tai syytetylle selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä. Tästä seuraa, että ellei tällaisia selityksiä ole annettu, kyseisestä oikeudesta ei voida luopua pätevästi. Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, ettei Stacheville missään vaiheessa ilmoitettu hänen avustajan käyttämistä koskevasta oikeudestaan luopumisen seurauksista, kun taas Sofiyski gradski sad esittää päinvastaisen näkemyksen. Tämän ilmeisen kiistanalaisen tosiseikan selvittäminen on viime kädessä kansallisten tuomioistuinten asia.
48. Direktiivin 2013/48 9 artiklan 2 kohdassa säädetään, että luopuminen voidaan tehdä kirjallisesti tai suullisesti asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyjen menettelyjen mukaisesti. Direktiivissä 2013/48 itsessään ei aseteta mitään muodollisia edellytyksiä tällaiselle luopumiselle, joten näistä edellytyksistä säädetään kansallisessa lainsäädännössä. Sellaisen muodollisen edellytyksen noudattamatta jättäminen, jota kansallisessa lainsäädännössä edellytetään, jotta luopuminen on pätevä, kuten se, että todistajan on todistettava oikeaksi tai allekirjoitettava luopumista koskeva asiakirja, ja tällaisen noudattamatta jättämisen seuraukset kuuluvat kansallisen lainsäädännön alaan, ja kansallisten tuomioistuinten on siten ratkaistava ne.
49. Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin vastaa viidenteen kysymykseen, että direktiivin 2013/48 9 artiklaa on tulkittava siten, että luku- ja kirjoitustaidoton epäilty tai syytetty voi luopua oikeudestaan käyttää avustajaa edellyttäen, että hänelle annetaan selvät ja riittävät tiedot kyseisen oikeuden sisällöstä ja siitä luopumisen mahdollisista seurauksista tavalla, jota hänen on tapauskohtaiset olosuhteet huomioon ottaen mahdollista ymmärtää.
4. Kuudes kysymys
50. Kuudennella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, edellytetäänkö direktiivin 2013/48 9 artiklan 3 kohdassa, että jäsenvaltiot ilmoittavat epäillylle tai syytetylle, joka luopuu oikeudestaan käyttää avustajaa, että hän voi myöhemmin peruuttaa luopumisen missä tahansa rikosoikeudellisen menettelyn vaiheessa, ennen kuin toimivaltaiset viranomaiset suorittavat mitään tutkintatoimea, johon hän osallistuu.
51. Komission mukaan tähän kysymykseen on vastattava myöntävästi.
52. Direktiivin 2013/48 9 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että epäilty tai syytetty voi myöhemmin peruuttaa luopumisen missä tahansa rikosoikeudellisen menettelyn vaiheessa ja että hänelle ilmoitetaan tästä mahdollisuudesta. Tällainen peruuttaminen tulee voimaan siitä hetkestä, jolloin se tehdään.
53. Edellytys, jonka mukaan syytetyille tai epäillyille on ilmoitettava mahdollisuudesta peruuttaa luopuminen missä tahansa rikosoikeudellisen menettelyn vaiheessa, voitaisiin täyttää ilmoittamalla heille tästä ajankohtana, jona he luopuvat kyseisestä oikeudesta. Tällainen lähestymistapa tarkoittanee sitä, että kun epäilty tai syytetty on luopunut oikeudestaan, sen jälkeen on hänen asiansa päättää, käyttääkö hän oikeuttaan peruuttaa luopuminen.
54. Direktiivin 2013/48 3 artiklan 1 kohdasta, luettuna yhdessä sen 2 artiklan 1 kohdan kanssa, ilmenee, että oikeudella käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä pyritään varmistamaan, että epäilty tai syytetty voi käytännössä ja tehokkaasti käyttää puolustautumisoikeuksiaan siihen saakka, kunnes kyseinen menettely on saatettu päätökseen. Kun otetaan huomioon direktiivin 2013/48 9 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisen luopumisen vapaaehtoisuus ja tarve suojella haavoittuvassa asemassa olevien epäiltyjen ja syytettyjen erityistarpeita kyseistä direktiiviä sovellettaessa, kuten sen 13 artiklassa edellytetään, on selvää, että direktiivin 2013/48 9 artiklan 3 kohdan tulkinta tämän ratkaisuehdotuksen 53 kohdassa kuvatulla tavalla on kyseisen direktiivin säännösten tavoitteen ja systematiikan vastainen. Tällaisessa tilanteessa etusijalle on asetettava kyseisen direktiivin 9 artiklan 3 kohdan tulkinta, jossa jäsenvaltioille asetetaan velvollisuus varmistaa, että epäillyille ja syytetyille, etenkin haavoittuvassa asemassa oleville henkilöille, annetaan säännöllisesti tietoa heidän oikeudestaan peruuttaa vapaaehtoisesti tekemänsä luopuminen siihen saakka, kunnes kyseinen menettely on saatettu päätökseen.
55. Koska näiden tietojen antaminen on tarpeen, jotta henkilöt, joita syytetään tai epäillään rikoksista, voivat käytännössä ja tehokkaasti käyttää puolustautumisoikeuksiaan, tämän edellytyksen on täytyttävä käytännössä eikä pelkästään muodollisesti.(33) Jäsenvaltiot eivät voi tyytyä ilmoittamaan epäillylle tai syytetylle mahdollisuudesta peruuttaa luopuminen ajankohtana, jona luopuminen tapahtui, etenkään jos epäilty tai syytetty on haavoittuvassa asemassa oleva henkilö. Tästä ei välttämättä seuraa, että jäsenvaltioiden on muistutettava epäiltyä tai syytettyä mahdollisuudesta peruuttaa luopuminen ennen väitetyn rikoksen tutkinnan jokaista vaihetta, johon hän osallistuu. Tarve muistuttaa epäiltyä tai syytettyä tästä seikasta riippuu suunnitellun tutkintatoimen luonteesta ja objektiivisesta merkityksestä, kun sitä tarkastellaan kaikkien asiaan liittyvien olosuhteiden valossa. Ehdotan näin ollen, että tulkitessaan direktiivin 2013/48 9 artiklan 3 kohtaa unionin tuomioistuin soveltaa seuraavaa arviointiperustetta. Aina, kun on objektiivisia perusteita katsoa, että epäillyn tai syytetyn, joka on luopunut oikeudesta käyttää avustajaa, mahdollisuus puolustautua saattaa olla merkittävästi heikentynyt tämän luopumisen seurauksena, jäsenvaltioiden on toteutettava perustellut toimet sen varmistamiseksi, että hänelle ilmoitetaan oikeudestaan peruuttaa kyseinen luopuminen.
56. Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin vastaa kuudenteen kysymykseen, että direktiivin 2013/48 9 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että jos epäilty tai syytetty luopuu oikeudestaan käyttää avustajaa, jäsenvaltioiden on toteutettava perustellut toimet sen varmistamiseksi, että hänelle ilmoitetaan oikeudesta peruuttaa kyseinen luopuminen aina, kun on objektiivisia perusteita katsoa, että epäillyn tai syytetyn mahdollisuus puolustautua saattaa olla merkittävästi heikentynyt tämän luopumisen seurauksena.
IV. Ratkaisuehdotus
57. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Sofiyski rayonen sadin 11.1.2014 tehdyllä päätöksellä esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Ensimmäinen, toinen ja kolmas kysymys jätetään tutkimatta.
2) Oikeudesta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä sekä oikeudesta saada tieto vapaudenmenetyksestä ilmoitetuksi kolmannelle osapuolelle ja pitää vapaudenmenetyksen aikana yhteyttä kolmansiin henkilöihin ja konsuliviranomaisiin 22.10.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/48/EU 3 artiklan 6 kohdan b alakohdalla ei ole välitöntä oikeusvaikutusta.
3) Direktiivin 2013/48 9 artiklaa on tulkittava siten, että luku- ja kirjoitustaidoton epäilty tai syytetty voi luopua oikeudestaan käyttää avustajaa edellyttäen, että hänelle annetaan selvät ja riittävät tiedot kyseisen oikeuden sisällöstä ja siitä luopumisen mahdollisista seurauksista tavalla, jota hänen on tapauskohtaiset olosuhteet huomioon ottaen mahdollista ymmärtää.
4) Direktiivin 2013/48 9 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että jos epäilty tai syytetty luopuu oikeudestaan käyttää avustajaa, jäsenvaltioiden on toteutettava perustellut toimet sen varmistamiseksi, että hänelle ilmoitetaan oikeudesta peruuttaa kyseinen luopuminen aina, kun on objektiivisia perusteita katsoa, että epäillyn tai syytetyn mahdollisuus puolustautua saattaa olla merkittävästi heikentynyt tämän luopumisen seurauksena.