Valitus, jonka Euroopan komissio on tehnyt 13.12.2023 unionin yleisen tuomioistuimen (kolmas jaosto) asiassa T-444/22, HB v. komissio, 4.10.2023 antamasta tuomiosta
(Asia C-770/23 P)
Oikeudenkäyntikieli: ranska
Asianosaiset
Valittaja: Euroopan komissio (asiamiehet: M. Ilkova, L. André ja J. Estrada de Solà)
Muu osapuoli: HB
Vaatimukset
Valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin
kumoaa kokonaan tai osittain ratkaisun sellaisena kuin se esitetään valituksenalaisen tuomion tuomiolauselmassa,
ratkaisee riidan lopullisesti unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan mukaisesti ja hylkää kantajan ensimmäisessä oikeusasteessa nostaman kanteen kuittauspäätöksen kumoamisesta,
velvoittaa HB:n korvaamaan unionin tuomioistuimessa ja unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyistä menettelyistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Valituksensa tueksi komissio vetoaa kahteen valitusperusteeseen:
Ensimmäisessä valitusperusteessaan komissio moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisia virheitä tutkiessaan, onko saaminen asetuksen (EU, Euratom) 2018/10461 kannalta selvä, tarkasti rahassa määritelty ja erääntynyt. Ensimmäinen valitusperuste jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta moititaan siitä, että se teki oikeudellisen virheen rinnastaessaan sen tutkimisen, onko saaminen selvä, tarkasti rahassa määritelty ja erääntynyt, sen tutkimiseen, onko saaminen perusteltu. Toisessa osassa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että riitauttaminen on sellainen seikka, joka on otettava huomioon arvioitaessa sitä, onko saaminen selvä, tarkasti rahassa määritelty ja erääntynyt.
Toisessa valitusperusteessaan komissio moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki virheen määrittäessään, mikä tuomioistuin on toimivaltainen lausumaan kuittaamisen lainmukaisuudesta, ja siitä, että se totesi, että komissiolla ei käsiteltävässä asiassa ollut toimivaltaa suorittaa kuittausta. Myös toinen valitusperuste jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan, että sopimuksen osalta toimivaltainen tuomioistuin oli toimivaltainen arvioimaan sitä, onko saaminen selvä, tarkasti rahassa määritelty ja erääntynyt, vaikka tämä kysymys kuului Euroopan unionin tuomioistuinten toimivaltaan laillisuusvalvontaa harjoittavina tuomioistuimina. Toisessa osassa komissio moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että asiassa C-584/17 P annettuun tuomioon perustuvassa oikeuskäytännössä olevia päätelmiä voidaan soveltaa käsiteltävässä asiassa, ja päätellessään tästä, että komissiolla ei ollut toimivaltaa tehdä riidanalaista päätöstä.
____________
1 Unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä, asetusten (EU) N:o 1296/2013, (EU) N:o 1301/2013, (EU) N:o 1303/2013, (EU) N:o 1304/2013, (EU) N:o 1309/2013, (EU) N:o 1316/2013, (EU) N:o 223/2014, (EU) N:o 283/2014 ja päätöksen N:o 541/2014/EU muuttamisesta sekä asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 kumoamisesta 18.7.2018 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) 2018/1046 (EUVL 2018, L 193, s. 1).