YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMENTUOMIO (laajennettu kolmas jaosto)

15 päivänä syyskuuta 1998 (1)

Valtiontuki - EY:n perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohta - Ilmoitusmenettelyn aloittamisesta - Tuet, joita ei mainita nimenomaisesti - Tukiepäsuotuisilla alueilla sijaitseville yrityksille - Rakennemuutos - Tuentakaisinperiminen - Vanhentumisaika

Yhdistetyissä asioissa T-126/96 ja T-127/96,

Breda Fucine Meridionali SpA (BFM), Italian oikeuden mukaan perustettu yhtiö,selvitystilassa, kotipaikka Bari (Italia),

Ente partecipazioni e finanziamento industria manifatturiera (EFIM), Italianoikeuden mukaan perustettu yhtiö, selvitystilassa, kotipaikka Rooma,

edustajinaan asianajajat Antonio Tizzano ja Gian Michele Roberti, Napoli,asianajotoimisto Tizzano, 36 place du Gran Sablon, Bryssel,

kantajina,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään aluksi oikeudellisen yksikönvirkamiehet Paul Nemitz ja Lucio Gussetti sekä komissiossa toimiva kansallinenvirkamies Enrico Altieri, sittemmin Nemitz ja oikeudellisen yksikön virkamies PaoloStancanelli, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies CarlosGómez de la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

jota tukevat

Ranskan tasavalta, asiamiehinään ulkoasiainministeriön oikeudellisen osastonjaostopäällikkö Catherine de Salins, saman osaston jaostopäällikkö Kareen Rispal-Bellanger, saman osaston lähetystöneuvokset Jean-Marc Belorgey ja FrédérikMillion sekä saman ministeriön ulkoasiainsihteeri Gauthier Mignot, prosessiosoiteLuxemburgissa Ranskan suurlähetystö, 9 boulevard Prince Henri,

ja

Manoir industries SA, Ranskan oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikkaPariisi, edustajinaan asianajaja Bernard van de Walle de Ghelcke, Bryssel,prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Freddy Brausch, c/o asianajotoimistoLoesch & Wolter, 11 rue Goethe,

väliintulijoina,

joissa kantajat vaativat yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuintakumoamaan Italian suunnittelemista julkisista toimenpiteistä Breda FucineMeridionali SpA -nimisen yrityksen hyväksi 29 päivänä toukokuuta 1996 tehdynkomission päätöksen 96/614/EY (EYVL L 272, s. 46), jossa todetaan , että Italianhallituksen Breda Fucine Meridionali SpA -nimiselle yritykselle myöntämätvaltiontuet ovat soveltumattomia yhteismarkkinoille ja laittomia,

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEENTUOMIOISTUIN (laajennettu kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja V. Tiili sekä tuomarit C. P. Briët,K. Lenaerts, A. Potocki ja J. D. Cooke,

kirjaaja: hallintovirkamies J. Palacio González,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 26.5.1998 pidetyssä suullisessakäsittelyssä esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

Kanteiden perustana olevat tosiseikat

1.

    Breda Fucine Meridionali -yhtiö (jäljempänä BFM), joka on perustettu vuonna1961, harjoittaa uudelleensulatustoimintaa. Se on erikoistunut muun muassarautatiekaluston, erityisesti vaihteiden sydänkappaleiden tuotantoon. Se toimiiBarissa, Italian Mezzogiornossa, joka on yksi sellaisista alueista, joille voidaanmahdollisesti myöntää alueellista tukea EY:n perustamissopimuksen 92 artiklan3 kohdan a alakohdan mukaisesti.

2.

    Vuoden 1986 loppuun asti BMF oli kahden yhtiön (Oto Melara SpA ja BredaMeccanica Bresciana SpA) määräysvallassa, ja nämä yhtiöt toimivat BMF:nkertoman mukaan puolustusvälineteollisuuden alalla. Kyseisenä aikana BFM olitoteuttanut useita investointeja, erityisesti puolustusväline-, ydin- ja energia-alalla.Vastaaja kuitenkin kiistää BFM:n toimivan puolustusvälineteollisuuden alalla. BFMon ollut Finanziaria Ernesto Bredan (jäljempänä FEB) määräysvallassa vuodesta1987 alkaen, ja FEB puolestaan on valtion holdingyhtiön Ente partecipazioni efinanziamento industria manifatturiera (jäljempänä EFIM) omistuksessa.

3.

    Italian hallitus asetti EFIM:n 18.7.1992 annetulla asetuksella (decreto-legge)nro 340, joka vahvistettiin 14.8.1992 annetulla asetuksella nro 362/90 (jäljempänäasetus nro 362/90), selvitystilaan välittömin vaikutuksin. Selvitysmenettelyäsäänneltiin useilla asetuksilla, joita olivat 20.10.1992 annettu asetus nro 414(jäljempänä asetus nro 414/92), 19.12.1992 annettu asetus nro 487/92 (jäljempänäasetus nro 487/92), joka muutettiin 17.2.1993 annetuksi laiksi nro 33 (jäljempänälaki nro 33/1993) vähäisin muutoksin. Selvitysmenettelyyn liittyi tukitoimenpiteitä,joita Italian viranomaiset eivät ilmoittaneet komissiolle. Komissio aloitti sen vuoksi23.12.1992 tekemällään päätöksellä, joka annettiin tiedoksi Italian viranomaisille24.2.1993, erityisesti asetusten nro 362/92 ja 414/92 osalta perustamissopimuksen93 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn (ETY:n perustamissopimuksen93 artiklan 2 kohdan mukainen komission ilmoitus jäsenvaltioille ja muilleasianomaisille osapuolille Italian hallituksen myöntämästä tuesta EFIM:lle; EYVLC 75, 17.3.1993, s. 2). Tämä menettely ulotettiin 26.1.1993 tehdyllä päätöksellä, jokaannettiin tiedoksi Italian hallitukselle 10.3.1993, koskemaan asetusta nro 487/92(ETY:n perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan mukainen komission ilmoitusjäsenvaltioille ja muille asianomaisille osapuolille Italian hallituksen myöntämästätuesta EFIM:lle; EYVL C 78, 19.3.1993, s. 4). EFIM asetettiin pakkoselvitystilaan21.1.1995 annetulla Italian valtiovarainministeriön määräyksellä. Menettelypäätettiin lopullisesti 27.12.1996 tehdyllä päätöksellä. FEB puolestaan asetettiinpakkoselvitystilaan 11.3.1994 annetulla Italian valtiovarainministeriön asetuksella.

4.

    BFM:n ranskalainen kilpailijayritys, Manoir Industries -niminen yhtiö (jäljempänäManoir), teki 5.10.1994 komissiolle kantelun Italian valtion BFM:lle maksamistatuista. Komissio pyysi 17.10.1994 päivätyllä kirjeellään Italian viranomaisiaantamaan sille tietoja kyseisistä toimenpiteistä.

5.

    Komissio päätyi saamiensa tietojen perusteella katsomaan muun muassa, ettävuosina 1985-1994 FEB ja EFIM ryhtyivät useaan otteeseen toimenpiteisiin BFM:ntukemiseksi uudelleenrahoittamalla yritystä, korvaamalla tappiot ja myöntämällälainoja ja että viimeksi mainittu pystyi jatkamaan toimintaansa ja välttämäänselvitystilan muun muassa lain nro 33/1993 tietyn erityissäännöksen ansiosta.

6.

    Koska komission oli erittäin vaikeaa määrittää, soveltuivatko kyseiset toimenpiteetyhteismarkkinoille, se ilmoitti Italian hallitukselle 10.3.1995 päivätyllä kirjeelläänpäätöksestään aloittaa kyseisten toimenpiteiden osalta EY:n perustamissopimuksen93 artiklan 2 kohdan mukainen menettely ja kehotti tätä esittämäänhuomautuksensa. Italian hallitus otti kantaa tähän kirjeeseen 3.5.1995 ja korosti,että komission huomautukset olivat epämääräisiä ja epätäsmällisiä, koska niissä eiannettu mitään konkreettista selvitystä kyseisen tuen määrästä. Italian hallitus kiistisamalla komission toteamukset.

7.

    Komissio kehotti 12.9.1995 päivätyllä kirjeellään Italian viranomaisia toimittamaansille BFM:n vuosia 1985-1994 koskevat taseet.

8.

    Komissio ilmoitti jäsenvaltioille ja niille kolmansille, joita asia koskee, EY:nperustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan mukaisella komission ilmoituksellajäsenvaltioille ja muille asianomaisille osapuolille Italian hallituksen myöntämästätuesta BFM:lle (EYVL C 293, 8.11.1995, s. 8, jäljempänä aloittamisilmoitus) tämänmääräyksen mukaisen menettelyn aloittamisesta.

9.

    Aloittamisilmoituksen kuudennessa alakohdassa komissio toteaa muun muassaseuraavaa:

”Aineiston mukaan BFM olisi saanut yhtäältä rahoitusta EFIM:ltä 52 miljardinItalian liiran verran ja toisaalta pankeilta 10 miljardia liiraa Italian valtiontakaamina lainoina. Lopuksi on huomattava, että erityislaki EFIM:n asettamisestaselvitystilaan ei johtanut BFM:n asettamiseen samaan tilaan, vaikka emoyhtiönasettaminen selvitystilaan johtaa yleensä myös tytäryhtiöiden asettamiseenselvitystilaan. BFM on lisäksi onnistunut jatkamaan toimintaansa ja välttämäänlopettamisen [lain nro 33 7 §:n 2 momentissa](2) olevan, yksinomaan EFIM:n[määräysvallassa]* olevia yrityksiä koskevan erityismääräyksen ansiosta. Kyseisellämääräyksellä poiketaan Italian [siviililain 2448 §:ssä olevista pakottavistasäännöistä]*, joiden mukaan yritys lopetetaan, kun pääoma laskee tappioidenjohdosta alle laissa säädetyn vähimmäistason (200 miljoonaa Italian liiraa).”

10.

    Aloittamisilmoituksen kymmenennessä alakohdassa komissio toteaa myösseuraavaa:

”BFM on kokenut huomattavia tappioita viimeisen kolmen vuoden aikana ja - -sen velat ovat viisi kertaa osakepääoman suuruisia. On syytäkin päätellä, että BFMon onnistunut jatkamaan toimintaansa yksinomaan sen hyväksi suunnattujen valtiontoimenpiteiden, eli EFIM:n ja [FEB:n](3) rahoituksen sekä BFM:ntavarantoimittajien ja velkojien Italian valtiolta saamien takausten ansiosta.”

11.

    Komissio arvioikin saamiensa tietojen perusteella, että vuoden 1993 tilikaudenlopussa BFM:n kokonaisvelka oli 88,7 miljardia Italian liiraa (ITL), kun taas senosakepääoma oli 17 miljardia ITL.

12.

    Arvioituaan tilannetta komissio teki väliaikaisen päätelmän, jonka mukaan ”Italianvaltion BFM:n hyväksi täytäntöönpanemat toimenpiteet ja erityisesti yritystenselvitystilaan asettamista ja konkurssia koskevien yleissäännösten noudattamattajättäminen, BFM:n velkojen takaus sekä EFIM-holdingyhtiön ja sen tytäryrityksenFinanziaria Ernesto Bredan toimenpiteet, erityisesti rahoituksen ja takaustenmuodossa, ovat mahdollistaneet BFM:n toiminnan keinotekoisen jatkamisen, janiitä on siksi pidettävä kyseisten markkinoiden kilpailua vääristävänä valtiontukena” (aloittamisilmoituksen 12. alakohta). Komissio korosti lisäksi uudestaansitä, että sillä oli erittäin vaikeaa päätellä, ”[ovatko]^* kyseinen tuki, erityisesti Italianvaltion takaus BFM:n veloista, EFIM:n ja [FEB:n] rahoitus ja takaukset BFM:nhyväksi, yritysten selvitystilaan asettamista ja konkurssia koskevien lakiennoudattamattomuus BFM:n osalta sekä kaikki muut valtion toimenpiteet, joistaBFM on voinut hyötyä, soveltuv[ia]^* yhteismarkkinoille” (aloittamisilmoituksen16. alakohta).

13.

    Komissio toimitti Manoirin 21.11.1995 ja Saksan hallituksen 6.12.1995 päivätyilläkirjeillä sille toimittamat huomautukset 31.1.1996 päivätyllä kirjeellään Italianhallitukselle. Italian hallitus ei ottanut kantaa näihin huomautuksiin.

14.

    BFM selitti kantaansa komission kilpailuasioista vastaavan pääosaston edustajille27.2.1996 pidetyssä kokouksessa. Nämä pyysivät BFM:n taloudellisesta jarahoituksellisesta asemasta sellaista tilintarkastuskertomusta, jossa selvitettäisiinyksityiskohtaisemmin ilmoitettuja seikkoja. Italian viranomaiset toimittivat pyydetynkertomuksen komissiolle 4.4.1996.

15.

    Komissio teki 29.5.1996 päätöksen 96/614/EY Italian suunnittelemista julkisistatoimenpiteistä BFM:n hyväksi (EYVL L 272, s. 46, jäljempänä riidanalainenpäätös).

16.

    Riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Julkiset tukitoimenpiteet, joista BFM on hyötynyt, eli:

a)    12 miljardin Italian liiran pääomansiirrot, joista 7 miljardia vuonna 1986 ja5 miljardia vuonna 1987;

b)    tappioiden korvaaminen 50,8 miljardilla liiralla, joista 7,1 miljardia vuonna1985, 11,2 miljardia vuonna 1987, 3,9 miljardia vuonna 1988, 11,6 miljardiavuonna 1990 ja 17 miljardia vuonna 1991;

c)    rahoitus [FEB:ltä ja EFIM:ltä],(4) mikä on johtanut BFM:n velkaantumiseen63 miljardilla liiralla kahdelle emoyritykselle;

d)    lain N:o 33/1993 7 pykälän toinen momentti, jonka voimassaoloapidennettiin 24 päivänä tammikuuta 1996 annetulla päätöksellä, koska senavulla BFM on voinut välttyä velkojen takaisinmaksulta valtionyrityksille,mukaan lukien julkiset rahoituslaitokset, ja on onnistunut jatkamaantoimintaansa ja välttämään lopettamisen ilman, että sen olisi tarvinnutmaksaa laittomaksi todettua tukea takaisin;

e)    lain N:o 33/1993 säännökset, koska niiden avulla BFM on voinut keskeyttääISVEIMER ja IMI -nimisten rahoituslaitosten myöntämien 6 609 miljoonanliiran luottojen takaisinmaksun;

ovat laittomia, sillä ennen niiden myöntämistä niistä ei ilmoitettu komissiolleEuroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

Ne eivät myöskään sovellu yhteismarkkinoille Euroopan yhteisönperustamissopimuksen 92 artiklan mukaisesti.”

17.

    Päätöksen 2 artiklassa määrätään, että Italian on perittävä takaisin BFM:llemaksetut tuet korkoineen tuen myöntämispäivästä takaisinmaksupäivään. Italian onpäätöksen 3 artiklan mukaan heti jätettävä soveltamatta BFM:ään yhteisönoikeudesta poikkeavan järjestelmän voimassaoloajan pidentämiseen liittyviäsäännöksiä julkisten velkojen ja valtionyritysten saatavien osalta sekä yhteisönoikeudesta poikkeavan järjestelmän voimassaoloajan pidentämiseen liittyviäsäännöksiä julkisten rahoituslaitosten myöntämien lainojen takaisinmaksun osalta.

18.

    BFM asetettiin hallinnolliseen pakkoselvitystilaan 21.8.1996. Julkinen huutokauppatoimitettiin, ja selvitysmies luovutti BFM:n varat ostajalle, Finmeccanicalle.

Oikeudenkäyntimenettely

19.

    Tämän jälkeen BFM ja EFIM saattoivat yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon12.8.1996 jättämillään kannekirjelmillä vireille nyt käsiteltävänä olevat asiat, jotkakirjattiin numeroilla T-126/96 ja T-127/96.

20.

    Manoir ja Ranskan tasavalta toimittivat 18.12.1996 ja 30.1.1997 ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon väliintulohakemukset, joissa ne pyysivätsaada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen vastaajan vaatimuksia kummassakinasiassa.

21.

    Italian tasavalta pyysi 6.2.1997 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenkirjaamoon saapuneella telekopiolla saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseenkantajien vaatimuksia kummassakin asiassa.

22.

    Kummankin asian kantajat pyysivät 20.2.1997 ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimen kirjaamoon jättämillään kirjeillä joidenkin asiakirjoissa esitettyjentietojen käsittelyä luottamuksellisina Ranskan tasavaltaan ja Manoiriin nähden.

23.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti hylkäsi 11.3.1997 antamillaanmääräyksillä Italian tasavallan väliintulohakemukset sen vuoksi, että ne oli esitettyliian myöhään.

24.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti hyväksyi 16.7.1997antamillaan määräyksillä yhtäältä Ranskan tasavallan ja Manoirin väliintulijoiksitukemaan vastaajan vaatimuksia kummassakin asiassa ja toisaalta osittain kantajientekemät luottamuksellista käsittelyä koskevat pyynnöt.

25.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti päätti 30.9.1997 antamallaanmääräyksellä asianosaisia kuultuaan, että asiat T-126/96 ja T-127/96 yhdistetäänsuullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

26.

    Väliintulijat jättivät väliintulokirjelmänsä 15.10.1997.

27.

    Komissio luopui 5.12.1997 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoonjättämällään kirjeellä esittämästä huomautuksiaan näistä väliintulokirjelmistä.Kantajat puolestaan esittivät 16.2.1998 niistä huomautuksensa. Kirjallinen käsittelypäättyi samana päivänä.

28.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (laajennettu kolmas jaosto) aloitti suullisenkäsittelyn esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella. Asianosaisten lausumat javastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin26.5.1998 pidetyssä istunnossa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ryhtyiprosessinjohtotoimenpiteisiin pyytämällä asianosaisia antamaan sille tiettyjä tietoja.

Asianosaisten vaatimukset

29.

    BFM vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

-    kumoaa riidanalaisen päätöksen kokonaisuudessaan, tai toissijaisesti osittain;

-    velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

30.

    EFIM vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

-    kumoaa riidanalaisen päätöksen kokonaisuudessaan, tai toissijaisesti osittain;

-    velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

31.

    Komissio vaatii kummassakin asiassa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

-    hylkää kanteet;

-    velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

32.

    Ranskan hallitus tukee komission vaatimuksia ja vaatii lisäksi, että ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuin

-    hylkää kantajien toisen kanneperusteen.

33.

    Manoir vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

-    hylkää kanteet perusteettomina;

-    velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukienväliintulosta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Pääasiakysymys

34.

    Kantajat esittävät viisi kanneperustetta vaatimustensa tueksi. Ensimmäisessäkanneperusteessa on kaksi osaa, ja se koskee yhtäältä kantajien menettelyllistenoikeuksien rikkomista pääasiallisesti sen vuoksi, että riidanalaisessa päätöksessätodetaan yhteismarkkinoille soveltumattomiksi sellaisia toimenpiteitä, joita ei ollutmainittu menettelyn aloittamisesta annetussa ilmoituksessa, ja toisaaltaperusteluvelvollisuuden rikkomista. Toinen kanneperuste koskee oikeusvarmuudenja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista ja viiden vuodenvanhentumisajan noudattamatta jättämistä. Kolmas kanneperuste koskeeperustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdan rikkomista sen vuoksi, että komissioei ole näyttänyt toteen, että riidanalaiset toimenpiteet olisivat valtiontukea. Neljäskanneperuste koskee sitä, että perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan a jac alakohtaa on sovellettu virheellisesti. Viides kanneperuste koskee riidanalaisenpäätöksen 2 artiklan lainvastaisuutta. Toista ja viidettä kanneperustetta käsitelläänyhdessä, koska ne koskevat pääasiallisesti sitä aikaa, joka kului riidanalaisten tukienmyöntämisestä siihen, kun komissio katsoi ne riidanalaisessa päätöksessäänlaittomiksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomiksi.

Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen, menettelyllisten oikeuksien loukkaamistakoskeva osa

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

35.

    Kantajat huomauttavat, että komissio on aloittamisilmoituksessaan maininnutainoastaan, että BFM oli saanut 52 miljardin ITL:n verran rahoitusta EFIM:ltä javaltion takaamia lainoja 10 miljardia ITL mainitsematta millään tavoin muitaoletettuja varojen siirtoja tai siirtojen päivämääriä. Ne korostavat, ettei komissiositen ole ilmoituksessa lainkaan maininnut useimpia riidanalaisessa päätöksessäkyseenalaistettuja tukia.

36.

    Todetessaan ensimmäistä kertaa lopullisessa päätöksessä laittomiksi tuet, joitakomissio ei ollut sitä ennen kyseenalaistanut, komissio kantajien mukaan yhtäältäloukkasi niiden puolustautumisoikeuksia eikä toisaalta toiminutperustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan mukaisen menettelyn hengessä, kuntässä menettelyssä on muun muassa tavoitteena antaa asianomaisille jäsenvaltiolleja yrityksille sekä muille jäsenvaltioille ja asianomaisille osapuolille mahdollisuustulla kuulluiksi.

37.

    Kantajat toteavat lisäksi, että kaikille vastaaville yhteisön oikeuden mukaisillemenettelyille on yhteistä tällainen kielto muuttaa lopullisessa päätöksessä niitäväitteitä, jotka on mainittu menettelyn aloittamista koskevassa ilmoituksessa, tailisätä uusia väitteitä.

38.

    Näin ollen riidanalainen päätös on kumottava, ainakin niiden väitettyjen tukienosalta, joita ei ollut nimenomaisesti kyseenalaistettu aloittamisilmoituksessa.

39.

    Komissio väittää ensinnäkin, että aloittamisilmoitukseen liittyvät väitteet onjätettävä tutkimatta, koska kantajat eivät ole nostaneet kannetta sitä riidanalaistatoimea vastaan, jossa ilmaistaan lopullinen kanta tukien luonteesta (ks. asiaC-312/90, Espanja v. komissio, tuomio 30.6.1992, Kok. 1992, s. I-4117).

40.

    Komissio korostaa määritelleensä aloittamisilmoituksen 16. alakohdassatutkimuksen kohteen siten, että siihen kuuluivat kaikki valtion toimenpiteet, joistaBFM oli hyötynyt (ks. edellä 12 kohdan loppuosa).

41.

    Komissio selittää, että joka tapauksessa pyytäessään yhtäältä 1.12.1994 päivätyllätelekopiolla EFIM:n selvitysmiestä toimittamaan ”kaikki tarvittavat tiedot asianselvittämiseksi” ja toisaalta Italian viranomaisia toimittamaan kymmenen viimeisenvuoden taseet sekä lähettäessään jäljennökset Italian viranomaisille Manoirin jaSaksan hallituksen huomautuksista ja pyytäessään näitä esittämään tältä osinhuomautuksensa se täsmensi tutkimuksensa kohdetta. Lisäksi BFM ja EFIM tiesivättäysin, mitä tukia ne olivat saaneet.

42.

    Kantajat vastaavat tähän, että perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan mukaistamenettelyn aloittamista koskevaa ilmoitusta vastaan voidaan nostaa kanne vainsellaisessa tilanteessa, jossa komissio on virheellisesti luonnehtinut voimassa olevantuen uudeksi tueksi. Koska näin ei ole asianlaita tässä tapauksessa, onaloittamisilmoitusta vastaan tehdyt väitteet tutkittava.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

43.

    Aluksi on todettava tämän ensimmäisen kanneperusteen tutkittavaksi ottamisenosalta, että on kyllä totta, että perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdanmukaisen menettelyn aloittamisesta tehdyllä päätöksellä on oikeusvaikutuksia jaettä se on siten kannekelpoinen toimi siltä osin kuin se merkitsee tuenmäärittämistä voimassa olevaksi tai uudeksi sekä sovellettavien menettelysääntöjenvalitsemista (em. asia Espanja v. komissio, 17, 20 ja 24 kohta). Tämä päätös onkuitenkin vain tässä suhteessa perustamissopimuksen 173 artiklassa tarkoitettukannekelpoinen toimi. Yhteisöjen tuomioistuin totesi nimittäin kyseisessä tuomiossa,että se ei tutkinut tähän aloittamisilmoitukseen sisältynyttä komission arviointiasiitä, onko tuki yhteensopimaton perustamissopimuksen kanssa (tuomion 10 kohta).Kanneperuste on siten otettava tutkittavaksi.

44.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan, jos komissio on alustavan menettelynpäättyessä vakuuttunut siitä, että tuki on yhteensopimaton perustamissopimuksenkanssa, tai ei ole kyennyt ratkaisemaan kaikkia tuen soveltuvuuttayhteismarkkinoille koskevaan arviointiin liittyviä vaikeuksia, komissiolla onvelvollisuus hankkia kaikki tarpeelliset selvitykset ja aloittaa tätä varten 93 artiklan2 kohdan mukainen menettely (ks. erityisesti asia C-367/95 P, komissio v. Sytravalym., tuomio 2.4.1998, 39 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

45.

    Perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan mukaan komissio tekee päätöksensä”vaadittuaan niitä, joita asia koskee, esittämään huomautuksensa”. Yhteisöjentuomioistuin on katsonut, että aloittamisilmoituksella pyritään ainoastaan saamaanniiltä, joita asia koskee, kaikki tiedot, joista komissiolle voisi olla hyötyä tulevissatoimissaan (asia 70/72, komissio v. Saksa, tuomio 12.7.1973, Kok. 1973, s. 813,19 kohta).

46.

    Tässä vaiheessa on todettava, että riidanalaisia toimenpiteitä ei vastoinperustamissopimuksen 93 artiklan 3 kohdan vaatimuksia ollut ilmoitettu komissiolleennen niiden toteuttamista. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa tältäosin, että tämän ilmoitusvelvollisuuden tarkoituksena on varmistaa, että komissiollaon tilaisuus valvoa riittävän aikaisessa vaiheessa ja yhteisöjen yleisen edunhuomioon ottaen kaikkia sellaisia hankkeita, joiden tarkoituksena on tukienkäyttöön ottaminen tai muuttaminen (asia C-301/87, Ranska v. komissio, tuomio14.2.1990, Kok. 1990, s. I-307, 17 kohta).

47.

    Tältä osin on hylättävä kantajien esittämä väite, jonka mukaan komissiolle oli joilmoitettu sellainen toimenpide, jolla on tarkalleen samat vaikutukset BFM:noikeudelliseen ja rahoitukselliseen asemaan kuin lain nro 33/1993 7 §:n toisellamomentilla, eli tässä tapauksessa asetus nro 414/92, ja jonka komissio oli joimplisiittisesti hyväksynyt. Komissio oli nimittäin todennut selvittäessään asiaaniiden tukien osalta, jotka Italia oli päättänyt myöntää EFIM:lle, että Italianviranomaisten sille toimittamaa jäljennöstä asetuksesta nro 414/92 ei voitu pitääpätevänä ilmoituksena, koska siinä ei viitattu nimenomaisesti perustamissopimuksen93 artiklan 2 kohtaan ja koska sitä ei ollut esitetty pääsihteeristölle, ja että näinollen oli katsottava, ettei kyseisiä toimenpiteitä ollut ilmoitettu (ks. em. komissionilmoitus, 1 kohdan 8-10 alakohta).

48.

    Lisäksi Italian viranomaiset ovat jättäneet antamatta tietoja, joita komissio oli niiltä17.10.1994 pyytänyt ennen perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan mukaisenmenettelyn aloittamista (ks. edellä oleva 4 kohta). Siten komission oli ollut pakkotyytyä tässä vaiheessa kantelun tekijän antamiin tietoihin.

49.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että näin ollen ja ennen kaikkeakoska tukia ei ollut ilmoitettu etukäteen, komissiolla ei voinut menettelyäaloitettaessa olla täsmällistä näkemystä BFM:n hyväksi toteutetuistavaltiontukitoimenpiteistä. Komissiota ei sen vuoksi voida moittia siitä, että se olialoittamisilmoituksessa kyseenalaistanut lain nro 33/1993 7 §:n 2 momentin lisäksiyleensä ottaen ”EFIM-holdingyhtiön ja [FEB:n] myöntämät rahoitukset sekä Italianvaltion myöntämät takaukset BFM:n tavarantoimittajien ja velkojien hyväksi (ks.ed. 12 kohta) ja [EFIM:n] ja [FEB:n] erityisesti rahoituksina ja takauksinatoteuttamat toimenpiteet” (ks. ed. 8 kohta). Lisäksi maininta siitä, että toimenpiteetolivat luonteeltaan toistuvia (ks. erityisesti aloittamisilmoituksen 10. alakohta), onvälttämättä antanut niille, joita asia koskee, mahdollisuuden ymmärtää, ettäkomission tutkimus koski kaikkia edellisinä vuosina toteutettuja tukitoimenpiteitä.

50.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo joka tapauksessa, ettäriidanalaisessa päätöksessä tarkoitetut tuet (ks. edellä oleva 16 kohta) elipääomansiirrot, tappioiden korvaaminen, FEB:n ja EFIM:n BFM:lle myöntämätrahoitukset ja lain nro 33/1993 7 §:n 2 momentti, jossa mahdollistetaan muunmuassa se, ettei BFM maksa velkojaan takaisin valtion yrityksille sekä julkisillerahoituslaitoksille sekä lain nro 33/1993 säännökset, siltä osin kuin niissä on annettuBFM:lle mahdollisuus keskeyttää julkisten rahoituslaitosten myöntämien luottojentakaisinmaksu, ovat kiistatta samanlaisia kuin edellisessä kohdassa selostetut,aloittamisilmoituksessa kyseenalaistetut toimenpiteet.

51.

    Nyt käsiteltävän tapauksen erityisissä oloissa - joita ovat muun muassa tukienilmoittamatta jättäminen ja rakennemuutossuunnitelman puuttuminen (edellä oleva46 kohta ja jäljempänä olevat 87-88 kohta) - sillä, että tukien tarkka määräilmoitettiin vasta lopullisessa päätöksessä, ei ole merkitystä, sillä niiden tarkanmäärän määrittäminen on tarpeen ennen kaikkea takaisin maksettavien summienmäärittämiseksi. Samoin, koska vasta tarkasteltuaan pyynnöstään tutkimuksenaikana toimitettuja BFM:n taseita komissio saattoi tarkastaa ne ajankohdat, joinatoimenpiteet oli toteutettu, se saattoi perustellusti täsmentää kyseiset vuodetlopullisessa päätöksessään.

52.

    BFM ei voinut myöskään olla tietämättä, mitä valtion toimenpiteitä sen hyväksi olitoteutettu kyseisten vuosien aikana.

53.

    Lopuksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että koskaaloittamisilmoituksessa kuvataan riittävän valaisevasti ne tuet, jotka sittemminlopullisessa päätöksessä katsottiin laittomiksi ja yhteismarkkinoillesoveltumattomiksi, aloittamisilmoituksella on asianmukaisesti tehty niille, joita asiakoskee, ja siten muun muassa BFM:lle ja EFIM:lle, mahdolliseksi esittäähuomautuksensa hyödyllisellä tavalla.

54.

    Näin ollen ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

Ensimmäisen kanneperusteen toinen, perusteluvelvollisuuden rikkomista koskeva osa

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

55.

    Kantajat väittävät, että riidanalaisen päätöksen perusteluissa on vakavia puutteita,erityisesti siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko kyseiset toimenpiteet luonteeltaanvaltiontukea ja soveltuvia yhteismarkkinoille, ja että tämä on vaikuttanutvälittömästi komission arviointiin sekä päätöksen loogisuuteen jajohdonmukaisuuteen, minkä vuoksi kantaja ei ole voinut saada tietää päätöksenperusteena olevia syitä.

.

56.

    Komissio katsoo, että myös tämä väite on hylättävä.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

57.

    Yhteisön toimielimille perustamissopimuksen 190 artiklan mukaan kuuluvanperusteluvelvollisuuden tarkoituksena on, että yhteisöjen tuomioistuimet voivatvalvoa päätöksen laillisuutta ja että henkilöille, joita toimenpide koskee, selviää sensyyt, jotta he voivat puolustaa oikeuksiansa ja tutkia, onko päätös asianmukainen(ks. esim. asia T-358/94, Air France v. komissio, tuomio 12.12.1996, Kok. 1996,s. II-2109, 161 kohta).

58.

    Riidanalaisessa päätöksessä on kokonaisuudessaan riittävät perustelut päätöksen1 artiklan tueksi, jonka mukaan kyseiset toimenpiteet ovat laittomia jayhteismarkkinoille soveltumattomia valtiontukia. Päätös on johdonmukainen, silläkomissio on riittävästi selittänyt sitä, että kunkin varainsiirron avulla BFM saattoisäilyttää asemansa markkinoilla huolimatta siitä, että se oli ollut selvästikannattamaton perustamisestaan lähtien ja että tappiot olivat kuluttaneet senosakepääoman aikoja sitten. Komissio on myös selittänyt riittävästi sen, miksi sekatsoi, ettei erityisjärjestelmä ollut perusteltu. Komissio on lopuksi selittänyt, ettäyhteisön oikeudessa edellytetään tuen perimistä takaisin, ja perustellut näinpäätöksen 2 ja 3 artiklan, joiden mukaan tukien vaikutukset on poistettava.

59.

    Näin ollen ensimmäisen kanneperusteen toista osaa ei voida hyväksyä.

60.

    Siten ensimmäinen kanneperuste on kokonaisuudessaan hylättävä perusteettomana.

Toinen, oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista sekäviiden vuoden vanhentumisajan noudattamatta jättämistä koskeva kanneperuste javiides, riidanalaisen päätöksen 2 artiklan lainvastaisuutta koskeva kanneperuste

Asianosaisten ja muiden osapuolten väitteet ja niiden perustelut

61.

    Toisessa kanneperusteessaan kantajat väittävät ensinnäkin, että ulottaessaan vuonna1995 oikeudellisen arviointinsa osaksi jopa vuodelta 1985 oleviin toimiin jaselvityksiin, komissio ei ollut noudattanut oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojanperiaatteita. Sellainen päätös, jolla todetaan näinkin kaukaisten toimenpiteidenlaittomuus ja yhteismarkkinoille soveltumattomuus, voi vaikuttaa vakavalla japerusteettomalla tavalla oikeudellisten ja taloudellisten suhteiden varmuuteen.Toiseksi komissio ei ollut noudattanut vanhentumisaikaa, jonka olisi analogisestimuiden alojen kanssa pitänyt olla viisi vuotta.

62.

    Viidennen kanneperusteen osalta, joka koskee riidanalaisen päätöksen 2 artiklanlainvastaisuutta, kantajat väittävät, että velvollisuus periä maksettu tuki takaisin2 artiklassa vaaditulla tavalla on myös vastoin oikeusvarmuuden,luottamuksensuojan ja vanhentumisajan periaatteita sekä suhteellisuusperiaatettaja syrjintäkiellon periaatetta.

63.

    Näin ollen kantajat katsovat, että riidanalainen päätös on kumottava ainakin niidenväitettyjen tukien osalta, jotka on myönnetty yli viisi vuotta ennenaloittamisilmoitusta.

64.

    Komissio korostaa, ettei sen valtiontukiin liittyville toimille aseteta missäänsäännössä vanhentumista tai oikeudenmenetystä koskevaa viiden vuodenmääräaikaa. Komission mukaan kantajat eivät myöskään voi vedota kyseisiinperiaatteisiin nyt käsiteltävässä asiassa.

65.

    Tuen toteamisesta laittomaksi seuraa sitäpaitsi loogisesti se, että tuki on perittävätakaisin (asia C-142/87, Belgia v. komissio, tuomio 21.3.1990, Kok. 1990, s. I-959,66 kohta). Aikaisemman tilan palauttaminen, johon takaisinmaksumääräykselläpyritään, edellyttää lisäksi välttämättä, että tämä määräys koskee myös korkojenperimistä myönnettyjen summien osalta maksupäivästä lukien (asia T-459/93,Siemens v. komissio, tuomio 8.6.1995, Kok. 1995, s. II-1675, 96-103 kohta).

66.

    Ranskan hallitus myöntää, että oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojanperiaatteiden noudattaminen voi joissakin tilanteissa aiheuttaa sen, ettei päätöstävaltion tuen toteamiseksi laittomaksi tai soveltumattomaksi yhteismarkkinoille voidaenää tietyn ajan kuluttua tehdä. Kun yhteisön lainsäätäjä ei ole antanutvanhentumisaikaa koskevaa säännöstä, on tutkittava tapauskohtaisesti sitä, onkooikeusvarmuuden periaatetta noudatettu. Tämän periaatteen noudattaminen ei saakuitenkaan rohkaista niitä, joita asia koskee, rikkomaan perustamissopimuksen93 artiklan määräyksiä. Ranskan hallitus katsoo, etteivät kantajat voi vedotavaatimusten vanhentumiseen nyt käsiteltävässä tapauksessa.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

67.

    On ensinnäkin todettava, että yhteisön lainsäätäjä ei ole tähän mennessävahvistanut minkäänlaista vanhentumisaikaa ilmoittamatta jätettyjä valtion tukiakoskeville komission toimille. Lainsäätäjän on periaatteessa vahvistettavavanhentumisaika etukäteen, jotta tämä täyttäisi tehtävänsä oikeusvarmuudenturvaamisessa (esim. asia 41/69, ACF Chemiefarma v. komissio, tuomio 15.7.1970,Kok. 1970, s. 661, 19 ja 20 kohta; asia 48/69, ICI v. komissio, tuomio 14.7.1972,Kok. 1972, s. 619, 47 ja 48 kohta; ja asia T-26/89, De Compte v. parlamentti,tuomio 17.10.1991, Kok. 1991, s. II-781, 68 kohta).

68.

    Ei myöskään ole mahdollista soveltaa millään tavoin analogisesti vanhentumisajoistaliikennettä ja kilpailua koskeviin Euroopan talousyhteisön sääntöihin liittyvissämenettelyissä ja niiden nojalla määrättyjen seuraamusten täytäntöönpanossa26 päivänä marraskuuta 1974 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2988/74(EYVL L 319, s. 1) asetettua määräaikaa eikä yhteisöä vastaan nostettaviensopimussuhteen ulkopuoliseen vastuuseen liittyvien kanteiden vanhentumisaikaakoskevan EY:n tuomioistuimen perussäännön 43 artiklan määräaikaa.

69.

    Lopuksi on syytä muistuttaa siitä, ettei kyseisiä toimenpiteitä ollut ilmoitettukomissiolle. Kuten Ranskan hallitus on huomauttanut, tuensaajalle voi syntyäperusteltu luottamus tuen lainmukaisuuteen ainoastaan, jos tuki on myönnettyperustamissopimuksen 93 artiklan määräysten mukaisesti, ellei kyse olepoikkeuksellisista olosuhteista (asia C-5/89, komissio v. Saksa, tuomio 20.9.1990,Kok. 1990, s. I-3437, 17 kohta ja asia C-169/95, Espanja v. komissio, tuomio14.1.1997, Kok. 1997, s. I-135, 48 kohta). Jäsenvaltio ei myöskään saa millään tavoinhyötyä niistä seurauksista, joita aiheutuu sen laiminlyönnistä noudattaaperustamissopimuksen 93 artiklan 3 kohdan mukaista ilmoittamisvelvollisuutta (em.asia Ranska v. komissio, tuomion 11 kohta).

70.

    Näin ollen näillä perusteilla ja koska poikkeuksellisia olosuhteita ei esillä olevassaasiassa ole näytetty toteen, nämä kaksi kanneperustetta on hylättävä.

Kolmas, perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdan rikkomista sen vuoksi, ettäkomissio ei ollut näyttänyt toteen kyseisten toimenpiteiden olevan luonteeltaanvaltiontukia, koskeva kanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

71.

    Kantajat väittävät, että riidanalaiset toimenpiteet eivät ole perustamissopimuksen92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea. Kyseessä ovat sellaiset sijoitukset, jotkayhtäältä myös yksityinen sijoittaja olisi voinut tehdä ja jotka toisaalta olivatperusteluja rakennemuutossuunnitelman yhteydessä ja joiden tarkoituksena olipalauttaa yrityksen elinkelpoisuus ja myydä se parhailla mahdollisilla ehdoilla.

72.

    Kantajat moittivat komissiota siitä, ettei se ole arvioinut kyseisiä toimenpiteitäniiden toteuttamisajankohtana vallinneen tilanteen valossa. Ne ovat nimittäin sitämieltä, että jos komissio olisi ottanut huomioon näiden toimenpiteiden mahdollisenselityksen sekä BFM:n aseman sinä ajankohtana, jolloin valtion toimenpiteettoteutettiin, komission päätös olisi ollut erilainen ja niille edullinen.

73.

    Tältä osin kantajat väittävät ensinnäkin, että BFM:n ennen vuotta 1987puolustusvälineteollisuudessa kehittämään toimintaan liittyvistätoimintakustannuksista aiheutuva velkaantuminen on vaikuttanut huomattavastiseuraavan kauden tuloksiin. Toiseksi sinä ajanjaksona toteutettuihin toimenpiteisiin,jona BFM toimi puolustusvälineteollisuuden alalla, ei sovelleta 92 artiklaa vaanperustamissopimuksen 223 artiklan 1 kohdan b alakohdan poikkeusta.

74.

    Vuoden 1987 jälkeisiä toimenpiteitä voidaan kantajien mukaan puolestaan selittääemoyhtiön noudattamalla ”konsernipolitiikalla” ja sillä, että pääasiallinen pyrkimysoli säilyttää konsernin maine ja uskottavuus sekä aiemmin toteutetun sijoituksenarvo. Lopuksi lain nro 33/1993 7 §:n 2 momentin (ks. erityisesti edellä oleva5 kohta) mukainen järjestelmä oli tarpeen BFM:n tervehdyttämisen jarakennemuutoksen turvaamiseksi ja teki tälle mahdolliseksi palauttaa senteollisuuden elinkelpoisuus.

75.

    Kantajat muistuttavat siitä, että yhteisöjen tuomioistuin oli asiassa 323/82, Intermillsvastaan komissio, 14.11.1984 antamassaan tuomiossa (Kok. 1984, s. 3809, 39 kohta)todennut, että toimenpide, jolla toteutetaan ”vanhojen velkojen maksaminen, jonkatarkoituksena on yrityksen tervehdyttäminen, ei välttämättä muuta kaupanedellytyksiä 92 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla yhteisen edun kanssa ristiriitaisellatavalla, jos kyseiseen toimenpiteeseen liittyy esimerkiksi rakenneuudistushanke”.

76.

    Kantajat väittävät, että jo syyskuussa 1984 BFM oli laatinutrakennemuutossuunnitelman ja että tervehdyttäminen oli sujunut suunnitelmienmukaisesti vuodesta 1985. Kantajat huomauttavat, että vuonna 1988 taloudellinentulos oli lähes tasapainossa. Samalla kun kantajat myöntävät, että positiivinensuuntaus keskeytyi vuonna 1989 poikkeuksellisten tekijöiden vuoksi, ne korostavat,että rakennemuutoksen uuden vaiheen vuoksi vuodesta 1992 alkaentuotantokapasiteettia ja työvoimaa vähennettiin tuntuvasti, ja asiantuntijaselvityksenmukaan liikkeenjohtoa koskevat tunnusluvut parantuivat selvästi. BFM olisi olluttodellisuudessa elinkelpoinen komission riidanalaisen päätöksen tekoajankohtana.

77.

    Komissio katsoo, että tämä kanneperuste ei ole perusteltu. Nyt käsiteltävänäolevassa asiassa komissiolle ei ollut ilmoitettu minkäänlaistarakennemuutossuunnitelmaa. Sillä, jolle osoitetaan tuen soveltumattomuudestayhteismarkkinoille tehty päätös, on todistustaakka siitä, että riidanalaistentoimenpiteiden tarkoituksena on ratkaista kyseistä tukea saavan yrityksenrakenneongelmat. Joka tapauksessa käsiteltävänä olevien lain nro 33/1993mukaisten poikkeusjärjestelyjen kesto - yli neljä vuotta - oli liian pitkä.

78.

    Komissio korostaa sen jälkeen, ettei BFM ollut koskaan perustamisensa jälkeentuottanut voittoa. Näin ollen EFIM:n ja FEB:n käyttäytymistä BFM:n suhteen eivoitu rinnastaa tavanomaisen sijoittajan käyttäytymiseen edes konserninpelastamisen näkökulmasta, sillä yrityksellä ei ollut minkäänlaisiakannattavuusnäkymiä. Kantajien velkaantumisen syistä esittämät perustelut olivatlisäksi asiaan vaikuttamattomia. Komission tuomitseva kanta ei ollut moraalinen,vaan sillä arvioitiin pelkästään yrityksen kykyä pystyä avustustoimenpiteiden avullalyhyen ajan kuluttua toimimaan markkinatalousjärjestelmässä.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

79.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan julkisen vallan osallistuminen yrityksenpääomarakenteeseen millä tavalla tahansa voi olla valtiontukea, josperustamissopimuksen 92 artiklan edellytykset täyttyvät. Sen määrittämiseksi, onkoasianlaita näin, on tutkittava, olisiko yksityinen sijoittaja samanlaisessa tilanteessatehnyt yhtä merkittäviä pääomasijoituksia. Yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyttältä osin, että yksityisen sijoittajan käyttäytyminen, johon talouspoliittisiintavoitteisiin pyrkivän julkisen sijoittajan toimenpiteitä on verrattava, ei välttämättäole samanlaista kuin sellaisen tavanomaisen sijoittajan käyttäytyminen, joka sijoittaapääomaa saadakseen sijoituksestaan voittoa lyhyellä aikavälillä; sen on kuitenkinoltava samanlaista kuin sellaisen yksityisen holdingyhtiön tai yksityisen konserninkäyttäytyminen, joka noudattaa kokonaisvaltaista tai alakohtaista rakennepolitiikkaaja jota ohjaavat pidemmän aikavälin kannattavuusnäkymät (ks. erityisesti yhdistetytasiat C-278/92, C-279/92 ja C-280/92, Espanja v. komissio, tuomio 14.9.1994, Kok.1994, s. I-4103, 20-22 kohta).

80.

    Yhteisöjen tuomioistuin on myös katsonut, että ”yksityinen osakkeenomistaja voijärkevästi tukea tilapäisissä vaikeuksissa olevaa yritystä sen olemassaolon turvaavillapääomasijoituksilla, jos yritys voi mahdollisesti tarvittavan rakenneuudistuksenavulla tulla uudelleen kannattavaksi. Näin ollen on myönnettävä, että emoyhtiö voimyös tiettynä ajankohtana ottaa kantaakseen jonkin tytäryhtiönsä tappiotmahdollistaakseen sen toiminnan lakkauttamisen parhaiden mahdollistenedellytysten mukaisesti. - - Jos julkisen sijoittajan pääomasijoituksissa ei lainkaanoteta huomioon edes pitkän aikavälin kannattavuusnäkymiä, kyseisiä sijoituksia onpidettävä perustamissopimuksen 92 artiklassa tarkoitettuna tukena” (asia C-303/88,Italia v. komissio, tuomio 21.3.1991, Kok. 1991, s. I-1433, 21 ja 22 kohta).

81.

    Ennen kuin arvioidaan esillä olevaa asiaa, on tärkeää muistaa, että komissiontarkastellessa sitä, voidaanko tiettyä toimenpidettä pitää perustamissopimuksen92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna valtion tukena, koska valtio ei ole menetellyt”kuten taloudellinen toimija yleensä”, komissio tekee taloudellista tilannettakoskevan monitahoisen arvion (asia C-56/93, Belgia v. komissio, tuomio 29.2.1996,Kok. 1996, s. I-723, 10 ja 11 kohta). Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaankomissiolla on kuitenkin laaja harkintavalta, kun se toteuttaa toimen, jokaedellyttää tällaisia arviointeja, ja tuomioistuimen harjoittaman valvonnan onrajoituttava sen varmistamiseen, että asiassa on noudatettu menettelytapasääntöjäja perusteluja koskevia sääntöjä, että riidanalaisen valinnan perusteena olevat seikatovat aineellisesti paikkansapitäviä ja ettei asiassa ole tapahtunut näiden seikkojenilmeistä arviointivirhettä tai harkintavallan väärinkäyttöä (em. asia Belgia v.komissio, tuomio 29.2.1996, tuomion 11 kohta ja em. asia Air France v. komissio,tuomion 71 ja 72 kohta). Erityisesti, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenasiana ei ole korvata päätöksen tekijän taloudellista arviointia omalla arvioinnillaan(asia T-380/94, AIUFFASS ja AKT v. komissio, tuomio 12.12.1996, Kok. 1996,s. II-2169, 56 kohta).

82.

    On syytä aluksi korostaa, että oikeudenkäyntiasiakirjoissa olevien tietojen mukaanBFM ei perustamisensa jälkeen ole koskaan osoittanut voittoa. Kantajat ovatkuitenkin väittäneet, että vuonna 1988 tulos oli lähes tasapainossa ja että vaikeankauden jälkeen liikkeenjohtoa koskevien tunnuslukujen on voitu todeta selvästiparantuneen ja että BFM:stä oli tullut elinkelpoinen ja rakenteeltaan terve ja ettäse pystyi tuottamaan voittoa. Komissio on todennut riidanalaisessa päätöksessään,eivätkä kantajat ole sitä kiistäneet, että

-    vuonna 1990 BFM:n tappiot olivat 18 miljardia ITL 14,6 miljardinliikevaihdosta,

-    vuonna 1991 BFM:n tappiot olivat 14 miljardia ITL 18,4 miljardinliikevaihdosta,

-    vuonna 1992 BFM:n tappiot olivat 27,6 miljardia ITL 19,9 miljardinliikevaihdosta,

-    vuonna 1993 tappioiden määrä nousi 36,1 miljardiin ITL:aan, kun taasliikevaihto laski 14,7 miljardiin,

-    vuonna 1994 BFM:n tappiot olivat 13,8 miljardia ITL 20,6 miljardinliikevaihdosta,

-    vuonna 1995 BFM:n tappiot olivat 15 miljardia ITL 28,1 miljardinliikevaihdosta,

-    vuoden 1994 lopussa BFM:n velkojen määrä oli ylittänyt 85 miljardia ITL,mikä vastasi riidanalaisen päätöksen tekoajankohtana 17 miljardin ITL:nosakepääomaa viisikertaisena.

83.

    Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että vaikka pitääkinpaikkansa, että kuten kantajat väittävät, BFM:n tilejä ”rasittivat aikaisemmaltahallintokaudelta perityt poikkeukselliset menoerät”, vastaavat velat oli tästähuolimatta otettava huomioon arvioitaessa sen taloudellista ja rahoituksellistaasemaa, joka kantajien itsensä toimittaman asiantuntijaselvityksen mukaan oli”kiistämättä surkea”, ellei ”tavanomaista” ja ”poikkeuksellista” yritystoimintaaeroteta toisistaan. Kuten komissio on riidanalaisessa päätöksessä korostanut,yrityksen kannattavuutta arvioitaessa on otettava huomioon toiminnan tuloksenlisäksi yrityksellä tavanomaisesti kannettavana olevat rahoituskulut. Tältä osinkantajat ovat myöntäneet vastauksessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenesittämään kirjalliseen kysymykseen, että BFM:n kuoletusten ja rahoituskulujen tasooli poikkeuksellisen korkea ja että ”poikkeukselliset” kustannukset oli jätettävähuomioonottamatta, jotta yritys voitaisiin katsoa elinkelpoiseksi.

84.

    Lopuksi kun komissio käytti näissä oloissa asiaa koskevaa laajaa harkintavaltaansa,sen velvollisuutena ei ollut lieventää sitä negatiivista arviota, johon se oli päätynytkaikista riidanalaisista toimenpiteistä, ottamalla huomioon kantajan esittämät tietytmerkit ja paranemisnäkymät, koska näitä voitiin pitää merkityksettöminätoimenpiteiden suorittamisajankohtana vallinneeseen BFM:n yleiseen taloudelliseenja rahoitukselliseen asemaan nähden ja jopa keinotekoisesti luotuina ottamallakäyttöön erillistilit ”tavanomaista yritystoimintaa” varten (ks. asia C-261/89, Italiav. komissio, tuomio 3.10.1991, Kok. 1991, s. I-4437, 14 kohta ja em. asia Air Francev. komissio, 98 kohta).

85.

    Näissä oloissa komissio on aivan oikein päätellyt, ettei yksityinen sijoittaja olisitehnyt sellaisia pääomasijoituksia tai muita rahoitustoimenpiteitä, joita Italianviranomaiset ovat esillä olevassa asiassa toteuttaneet.

86.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, kuten komissio on katsonutriidanalaisessa päätöksessään, että yksityinen sijoittaja, joka aikoo myöntäärahoitusta ja uudelleenrahoitusta siinä laajuudessa kuin nyt käsiteltävässä asiassa,edellyttäisi sellaista rakennemuutossuunnitelmaa, jonka avulla yrityksestä voisi tullakannattava.

87.

    Kantajat ovat kuitenkin myöntäneet istunnossa, ettei vuoden 1987 jälkeisellekaudelle ollut laadittu yhtään konkreettista ja yksityiskohtaistarakennemuutossuunnitelmaa.

88.

    Vuotta 1987 edeltäneen kauden osalta on kiistatonta, että kantajien ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuimen pyynnöstä esittämää asiakirjaa, nimeltään”viisivuotissuunnitelma 1983-1987”, ei ollut toimitettu komissiolle hallinnollisessamenettelyssä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa siitä, että kantajateivät voi vedota ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa sellaiseen asiakirjaan,jota ei ole esitetty komissiolle oikeudenkäyntiä edeltäneessä vaiheessa, koskakomission valtion tuesta tekemän päätöksen lainmukaisuutta on arvioitava niidentietojen perusteella, joita komissiolla oli päätöstä tehdessään (asia 241/94, Ranskav. komissio, tuomio 26.9.1996, Kok. 1996, s. I-4551, 33 kohta). Siinäkin tapauksessa,että kyseinen asiakirja voitaisiin ottaa huomioon, sitä ei sisältönsä vuoksi voitaisipitää varsinaisena rakennemuutossuunnitelmana. Siinä ei nimittäin edellytetämitään erityistoimenpiteitä BFM:n erityisten ongelmien korjaamiseksi. Julkisistavaroista peräisin olevat tuet eivät siten liittyneet konkreettisiinrakennemuutostoimenpiteisiin, joita olisi edellytetty tätä tarkoitusta vartenlaaditussa ohjelmassa; nämä taas ovat välttämättömiä edellytyksiä sille, että tiettysuunnitelma voitaisiin katsoa rakennemuutossuunnitelmaksi.

89.

    Lopuksi sen väitteen osalta, että sinä ajanjaksona, jona BFM:n väitettiin toimineenpuolustusvälineteollisuuden alalla eli ennen 1986, toteutettuihin toimenpiteisiin eisovelleta 92 artiklaa vaan perustamissopimuksen 223 artiklan 1 kohdan b alakohdanpoikkeusta, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa aluksi, että Italianvaltio ei missään vaiheessa ole vedonnut kyseisen artiklan määräyksiin. Lisäksikantajien ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämiin kirjalliseen jasuulliseen kysymykseen antamista vastauksista ilmenee, ettei yksikään komissionkyseenalaistamista tuista liittynyt erityisesti kansallisen puolustuspolitiikan mukaisiinsotilaallisiin hankkeisiin. Samalla kun kantajat väittävät, että jotkut näistätoimenpiteistä ”liittyivät epätasapainoon”, joka johtui BFM:npuolustusvälineteollisuuden alalla harjoittamasta toiminnasta, ne kuitenkinmyöntävät, että oli ”mahdotonta osoittaa uusien pääomansiirtojen ja niidentarkoituksen välistä kausaalisuhdetta”. Tästä seuraa, että vaikka katsottaisiinnäytetyksi toteen se, että BFM toimi puolustusvälineteollisuuden alalla, eikuitenkaan voida katsoa, että tuona kautena toteutettuihin toimenpiteisiin ei olisipitänyt soveltaa 92 artiklaa vaan perustamissopimuksen 223 artiklan 1 kohdanb alakohdan poikkeusta.

90.

    Edellä esitetyistä syistä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettäkomissio ei ole tehnyt mitään ilmeistä arviointivirhettä, kun se on luonnehtinutkyseiset toimenpiteet perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksivaltiontueksi.

91.

    Kolmas kanneperuste on näin ollen hylättävä.

Neljäs, perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan a ja c alakohdan virheellistäsoveltamista koskeva kanneperuste

Asianosaisten ja muiden osapuolten väitteet ja niiden perustelut

92.

    Kantajat ovat sitä mieltä, että komissio on rikkonut perustamissopimuksen92 artiklan 3 kohdan a ja c alakohtaa, koska se ei ole arvioinut oikein BFMtoteuttamia tervehdyttämis- ja rakennemuutostoimenpiteitä eikä sitä, että yrityssijaitsee varsin epäsuotuisalla alueella. Jos komissio olisi soveltanut kyseisiämääräyksiä oikein, se olisi kantajien mukaan todennut kyseiset toimenpiteetyhteismarkkinoille soveltuviksi.

93.

    Riidanalaiset toimenpiteet olisi joka tapauksessa pitänyt katsoa yhteismarkkinoillesoveltuviksi, koska ne edistävät BFM:n rakenteiden mukauttamista yrityksenelinkelpoisuuden palauttamista koskevan suunnitelman yhteydessä, koska nekoskevat sellaisella tukialueella sijaitsevaa yritystä, jolla tuotantotoiminnansäilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää, ja koska ne koskevat sellaista pientä yritystä,johon sellaisenaan on valtiontukisääntöjä sovellettava väljästi.

94.

    Komissio muistuttaa aluksi siitä, että perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdana ja c alakohdassa tarkoitettu poikkeus edellyttää todellistarakennemuutossuunnitelmaa, jotta alueellisen tuen positiiviset vaikutukset voivatolla pysyviä ja korvata näin ollen kilpailun vääristymän vaikutukset (asia C-305/89,Italia v. komissio, tuomio 21.3.1991, Kok. 1991, s. I-1603, 36 kohta).

95.

    Komissio korostaa, ettei nyt käsiteltävässä asiassa ollut laaditturakennemuutossuunnitelmaa ja ettei mitään poikkeusta voitu soveltaa.

96.

    Väliintulijana oleva Manoir toteaa lisäksi, että tukialueella sijaitsevalle yrityksellemyönnettävää tukea ei voida arvostella suopeammin kuin muilla kuin tukialueillasijaitseville yrityksille myönnettävää tukea. Yrityksen olisi ainarakennemuutostoimien päättyessä oltava taloudellisesti elinkelpoinen ja sen olisitodella myötävaikutettava alueen kehitykseen ilman, että sitä tuetaan jatkuvasti.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

97.

    EY:n perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdassa annetaan komissiollemahdollisuus julistaa sellaisten valtiontukien kiellosta, jotka vaikuttavatjäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja voivat vääristää kilpailua, poiketenyhteismarkkinoille soveltuvaksi

”a)    tu[en] taloudellisen kehityksen edistämiseen alueilla, joilla elintaso onpoikkeuksellisen alhainen tai joilla vajaatyöllisyys on vakava ongelma,

    - -

c)    tu[en] tietyn taloudellisen toiminnan tai talousalueen kehityksenedistämiseen, jos tuki ei muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edunkanssa ristiriitaisella tavalla.”

98.

    Näin ollen, kuten komissio huomauttaa, jotta vaikeuksissa olevalle yritykselleannettava tuki voidaan julistaa yhteensoveltuvaksi EY:n perustamissopimuksen92 artiklan 3 kohdan c alakohdan kanssa, tuen on liityttävärakennemuutossuunnitelmaan, jonka tarkoituksena on yrityksen tuotannonvähentäminen tai tuotantosuunnan muuttaminen (em. asia Espanja v. komissio,tuomio 14.9.1994, tuomion 67 kohta). Näin ollen yritykselle myönnetyllä tuella, jokakäytetään korvaamaan tappioita ilman tyydyttävää rakennemuutossuunnitelmaa, onsellaisia ominaispiirteitä, joiden vuoksi siihen ei voida soveltaa kyseisen määräyksenmukaista tukikiellon poikkeusta (asia C-42/93, Espanja v. komissio, tuomio14.9.1994, Kok. 1994, s. I-4175, 26-29 kohta).

99.

    Lisäksi kohtuullisesti ajatellen kantajien piti tai olisi pitänyt olla tietoisia tästävelvollisuudesta liittää tukitoimenpiteet tyydyttävään rakennemuutossuunnitelmaan.Komissio on nimittäin jo korostanut vuoden 1979 Kilpailupolitiikkaa koskevassakahdeksannessa kertomuksessaan (228 kohta), että se vaatii ilmoittamaan etukäteenrakennemuutossuunnitelman, kun kyseessä on merkityksellinen yksittäistapaus.Tämä sääntö on vahvistettu, ja siitä on tullut vieläkin nimenomaisempi vaikeuksissaolevien yritysten pelastamiseen ja rakennemuutokseen tarkoitettuja valtiontukiakoskevissa yhteisön suuntaviivoissa (EYVL 1994, C 368, s. 12), joissa vaaditaannimenomaisesti, että komissiolle esitetään elinkelpoinen rakennemuutos- taisaneeraussuunnitelma kaikkine tarvittavine täsmennyksineen (3.2.2 kohta,A alakohta), että yritys panee komission hyväksymän rakennemuutossuunnitelmankokonaan täytäntöön (3.2.2 kohta, D alakohta) ja että rakennemuutossuunnitelmantoteuttamista ja moitteetonta kulkua valvotaan yksityiskohtaisin komissiolleesitettävin vuosikertomuksin (3.2.2 kohta, E alakohta).

100.

    Nyt käsiteltävässä asiassa on kuitenkin kiistatonta, ettei komissiolle hallinnollisessamenettelyssä ole toimitettu mitään BFM:n rakennemuutossuunnitelmaa (ks. edelläolevat 81 ja 82 kohta). Perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan c alakohdanpoikkeusta ei näin ollen voitu missään tapauksessa soveltaa BFM:ään.

101.

    On lopuksi muistutettava siitä, että perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan aja c alakohdassa määrätyt vapaasta kilpailusta tehtävät poikkeukset alueellistentukien osalta perustuvat yhteisössä noudatettavaa yhteisvastuullisuutta koskevaanpyrkimykseen; tämä yhteisvastuullisuus on eräs yhteisön perustamissopimuksenperustavoite, kuten perustamissopimuksen johdanto-osasta käy ilmi. Komissiontehtävänä on harkintavaltaansa käyttäessään sovittaa yhteen vapaata kilpailua jayhteisvastuullisuutta koskevat tavoitteet suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.Tuolloin komission on arvioitava suunnitellun alueellisen tuen alakohtaisiavaikutuksia myös sellaisten alueiden ollessa kyseessä, jotka voivat olla 3 kohdana alakohdassa tarkoitettuja alueita, jotta vältyttäisiin siltä, että tukitoimen vuoksisyntyisi yhteisön laajuinen alakohtainen ongelma, joka olisi alkuperäistä alueellistaongelmaa vakavampi. Siten elinkelpoisuus on olennainen peruste jopa tällaisessaarvioinnissa (ks. em. asia, AIUFFASS ja AKT v. komissio, 54 ja 120 kohta). Lisäksiyhteisöjen tuomioistuin on korostanut sitä, että 92 artiklan 3 kohdan a alakohdanja 92 artiklan 3 kohdan c alakohdan erilaisen sanamuodon perusteella ei kuitenkaanvoida katsoa, että komission ei pitäisi 92 artiklan 3 kohdan a alakohtaasoveltaessaan millään tavalla ottaa huomioon yhteisön etua tai että sen pitäisi vaintarkistaa kyseisten toimenpiteiden alueellinen soveltuvuus arvioimatta näidentoimenpiteiden vaikutuksia koko yhteisön relevanttien markkinoiden kannalta (em.asia Espanja v. komissio, tuomio 14.1.1997, 17 kohta).

102.

    BFM sijaitsee kylläkin sellaisella vyöhykkeellä, joka kuuluu alueisiin, joille voidaanmyöntää alueellista tukea EY:n perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdana alakohdan mukaisesti. Kyseisellä alalla on kuitenkin ollut runsaasti ylikapasiteettia(ks. riidanalaisen päätöksen VI osastossa oleva toteamus, jota ei ole kiistetty).Edellä mainitun oikeuskäytännön mukaisesti komissio ei ole tehnyt ilmeistäarviointivirhettä, kun se ottaen huomioon tämän markkinatilanteen yhdessä senseikan kanssa, että yritys ei selvästikään ollut elinkelpoinen, kieltäytyi myöntämästäkyseistä poikkeusta. Näin ollen nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, jossa yritys, jokaon saanut laitonta valtiontukea, on voinut pysyä markkinoilla pelkästään tämäntuen ansiosta, alueellisilla seikoilla ei voida 92 artiklan 3 kohdan a alakohdannojalla perustella poikkeusta kilpailua vääristävien tukien kiellosta. Tällaisilla tuillaei nimittäin voitaisi katsoa ”edistettävän talousalueen kehitystä”perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

103.

    Näin ollen komissio ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, ettei mitäänperustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan a ja c alakohdassa määrättyä vapaastakilpailusta tehtävää poikkeusta voitu soveltaa nyt käsiteltävänä olevassa asiassa.

104.

    Näin ollen myös tämä kanneperuste on hylättävä.

105.

    Koska yhtään kantajan esittämistä kanneperusteista ei ole voitu hyväksyä, on kannehylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

106.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdanmukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaanoikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneetasian, ne on velvoitettava yhteisvastuullisesti korvaamaan komission ja väliintulijanManoirin oikeudenkäyntikulut, koska nämä ovat sitä vaatineet. Tämän artiklan4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti Ranskan hallitus vastaa itse omastaväliintulostaan aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN(laajennettu kolmas jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1.

    Kanteet hylätään.

2.

    Kantajat velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan komissiolle jaManoir industries SA:lle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

3.

    Ranskan tasavalta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

TiiliBriët Lenaerts Potocki Cooke

Julistettiin Luxemburgissa 15 päivänä syyskuuta 1998.

H. Jung

V. Tiili

kirjaaja

jaoston puheenjohtaja

1: Oikeudenkäyntikieli: italia.

2: -    Lainausta on korjattu hakasuluissa olevin osin yhteisöjen tuomioistuimessa, koskailmoituksen suomenkielinen käännös on epätarkka.

3: -    Lainausta on korjattu hakasuluissa olevin osin yhteisöjen tuomioistuimessa, koskailmoituksen suomenkielinen käännös on epätarkka.

4: -    Lainausta on korjattu hakasuluissa olevin osin yhteisöjen tuomioistuimessa, koskailmoituksen suomenkielinen käännös on epätarkka.