YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (kolmas jaosto)
6 päivänä heinäkuuta 2004 (*)
Asetus (EY) N:o 1829/2002 – Alkuperänimityksen rekisteröinti – ”Feta” – Kumoamiskanne – Asiavaltuus – Tutkimatta jättäminen
Asiassa T-370/02,
Alpenhain-Camembert-Werk, kotipaikka Lehen/Pfaffing (Saksa),
Bergpracht Milchwerk GmbH & Co. KG, kotipaikka Tettnang (Saksa),
Käserei Champignon Hofmeister GmbH & Co. KG, kotipaikka Lauben (Saksa),
Bayerland eG, kotipaikka Nürnberg (Saksa),
Hochland AG, kotipaikka Heimenkirch (Saksa),
Milchwerk Crailsheim-Dinkelsbühl eG, kotipaikka Crailsheim (Saksa), ja
Rücker GmbH, kotipaikka Aurich (Saksa),
kantajina,
edustajinaan asianajajat J. Salzwedel ja J. Werner, prosessiosoite Luxemburgissa,
joita tukee
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehenään P. Ormond,
väliintulijana,
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään J. L. Iglesias Buhigues, S. Grünheid ja A.-M. Rouchaud-Joët,
vastaajana,
jota tukevat
Helleenien tasavalta, asiamiehinään V. Kontolaimos, I. Chalkias ja M. Tassopoulou,
ja
Kreikan maitotuotteiden valmistajien yhdistys (Sevgap), edustajanaan asianajaja N. Korogiannakis,
väliintulijoina,
jossa kantajat vaativat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta kumoamaan asetuksen (EY) N:o 1107/96 liitteen muuttamisesta nimityksen ”Feta” osalta suojattuna alkuperänimityksenä 14 päivänä lokakuuta 2002 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1829/2002 (EYVL L 277, s. 10),
EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J. Azizi sekä tuomarit M. Jaeger ja F. Dehousse,
kirjaaja: H. Jung,
on antanut seuraavan
määräyksen
Asiaa koskevat oikeussäännöt
1 Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta 14 päivänä heinäkuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2081/92 (EYVL L 208, s. 1; jäljempänä perusasetus) 1 artiklassa säädetään joillekin maataloustuotteille ja elintarvikkeille annettavaa alkuperänimitysten ja maantieteellisten merkintöjen yhteisön laajuista suojaa koskevista säännöistä.
2 Perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan ”alkuperänimityksellä” tarkoitetaan ”alueen, määrätyn paikan tai erityistapauksissa maan nimeä, jota käytetään nimeämään maataloustuotetta tai elintarviketta,
– joka on peräisin kyseiseltä alueelta, kyseisestä määrätystä paikasta tai kyseisestä maasta ja
– jonka laatu tai ominaisuudet ovat olennaisesti tai yksinomaisesti maantieteellisen ympäristön, joka käsittää sen luonnon ja inhimilliset tekijät, ansiota ja jonka tuotanto, jalostus ja käsittely tapahtuu rajatulla maantieteellisellä alueella”.
3 Perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tiettyjä perinteisiä maantieteellisiä tai muita kuin maantieteellisiä nimityksiä, joilla maataloustuote tai elintarvike, joka on alueen tai erityisen paikan alkuperätuote, on nimetty ja jotka täyttävät 2 kohdan a alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetut edellytykset, on myös pidettävä alkuperänimityksinä.”
4 Perusasetuksen 3 artiklan mukaan nimityksiä, joista on tullut yleisnimiä, ei voi rekisteröidä. Kyseisessä asetuksessa ”nimityksellä, josta on tullut yleisnimi” tarkoitetaan maataloustuotteen tai elintarvikkeen nimeä, josta on tullut maataloustuotteen tai elintarvikkeen yleinen nimi, vaikka se viittaakin paikkaan tai alueeseen, jossa tämä maataloustuote tai elintarvike on alun perin tuotettu tai jossa sitä on pidetty kaupan.
5 Sen määrittämiseksi, onko nimestä tullut yleisnimi, on otettava huomioon kaikki tekijät, ja erityisesti
– tilanne jäsenvaltiossa, josta nimi on peräisin, ja alueilla, joilla tuotetta käytetään
– tilanne muissa jäsenvaltioissa
– asiaa koskeva kansallinen lainsäädäntö tai yhteisön lainsäädäntö.
6 Jotta maataloustuotteen tai elintarvikkeen nimi voidaan rekisteröidä suojatuksi alkuperänimitykseksi, sen on täytettävä perusasetuksessa asetetut edellytykset ja erityisesti oltava kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa mainitun eritelmän mukainen. Rekisteröinnin jälkeen kyseisellä nimityksellä on yhteisön suoja.
7 Perusasetuksen 5–7 artiklassa säädetään tavanomaiseksi menettelyksi kutsutusta nimityksen rekisteröintimenettelystä, jonka ansiosta ryhmittymä, jolla tarkoitetaan saman maataloustuotteen tai elintarvikkeen tuottajista ja/tai jalostajista koostuvaa järjestöä, tai tietyin edellytyksin luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi jättää rekisteröintihakemuksen sille jäsenvaltiolle, jossa kyseinen maantieteellinen alue sijaitsee. Jäsenvaltio tarkastaa, että hakemus on perusteltu, ja toimittaa sen komissiolle. Jos komissio katsoo, että nimitys täyttää suojaamiselle asetetut edellytykset, se julkaisee Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä perusasetuksen 6 artiklan 2 kohdassa mainitut erityistiedot.
8 Perusasetuksen 7 artiklassa, sellaisena kuin se on muutettuna 17.3.1997 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 535/97 (EYVL L 83, s. 3), säädetään seuraavaa:
”1. Kuuden kuukauden kuluessa 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta julkaisemisesta Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä jäsenvaltio voi tehdä väitteen rekisteröintiä vastaan.
2. Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on huolehdittava siitä, että henkilöt, jotka voivat osoittaa, että heillä on asiassa laillinen taloudellinen etu valvottavanaan, saavat tutustua hakemukseen. Lisäksi jäsenvaltioissa vallitsevan tilanteen mukaisesti jäsenvaltiot voivat järjestää saman mahdollisuuden muille osapuolille, joilla on asiassa laillinen etu valvottavanaan.
3. Luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jota asia laillisesti koskee, voi tehdä väitteen ehdotettua rekisteröintiä vastaan lähettämällä asianmukaisesti perustellun ilmoituksen sen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, jossa hän asuu tai johon hän on sijoittautunut. Toimivaltaisen viranomaisen on toteutettava aiheelliset toimenpiteet ottaakseen säädetyssä määräajassa huomioon tällaiset huomautukset tai tällaisen väitteen.
– – ”
9 Jos mikään jäsenvaltio ei tee komissiolle väitettä ehdotettua rekisteröintiä vastaan, nimitys kirjataan komission pitämään ”Suojattujen alkuperänimitysten ja suojattujen maantieteellisten merkintöjen rekisteri” ‑nimiseen rekisteriin.
10 Jos väite voidaan ottaa tutkittavaksi eivätkä asianomaiset jäsenvaltiot pääse asiasta keskenään sopimukseen perusasetuksen 7 artiklan 5 kohdan mukaisesti, komissio tekee päätöksen saman asetuksen 15 artiklassa säädettyä menettelyä (sääntelykomiteamenettely) noudattaen. Perusasetuksen 7 artiklan 5 kohdan b alakohdassa säädetään, että komissio ottaa päätöstä tehdessään huomioon ”perinteiset ja tarkasti noudatetut käytännöt ja sekaannusten todennäköisyyden”.
11 Perusasetuksen 17 artiklalla otetaan käyttöön tavanomaisesta menettelystä poikkeava rekisteröintimenettely, niin sanottu yksinkertaistettu menettely. Tässä menettelyssä jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle nimet, joilla on oikeudellinen suoja, tai käytössä vakiintuneet nimitykset, jotka ne haluavat rekisteröidä perusasetuksen mukaisesti. Perusasetuksen 15 artiklassa säädettyä menettelyä noudatetaan soveltuvin osin. Asetuksen 17 artiklan 2 kohdan toisessa virkkeessä täsmennetään, ettei 7 artiklan mukaista väitemenettelyä sovelleta yksinkertaistetussa menettelyssä.
Kanteen perustana olevat tosiseikat
12 Kreikan hallitus pyysi 21.1.1994 päivätyllä kirjeellä komissiota rekisteröimään nimityksen ”Feta” suojattuna alkuperänimityksenä perusasetuksen 17 artiklan mukaisesti.
13 Komissio antoi perusasetuksen 15 artiklan nojalla perustetulle sääntelykomitealle 19.1.1996 asetusehdotuksen, joka sisälsi luettelon nimityksistä, jotka voitaisiin rekisteröidä maantieteellisinä merkintöinä tai suojattuina alkuperänimityksinä perusasetuksen 17 artiklan mukaisesti. Tässä luettelossa oli termi ”Feta”. Koska sääntelykomitea ei antanut ehdotuksesta lausuntoa sille asetetussa määräajassa, komissio toimitti ehdotuksen 6.3.1996 neuvostolle perusasetuksen 15 artiklan neljännen kohdan mukaisesti. Neuvosto ei ratkaissut asiaa perusasetuksen 15 artiklan viidennessä kohdassa asetetun kolmen kuukauden määräajan kuluessa.
14 Tämän johdosta komissio antoi 12.6.1996 perusasetuksen 15 artiklan viidennen kohdan mukaisesti asetuksen (EY) N:o 1107/96 [perus]asetuksen 17 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesta maantieteellisten merkintöjen ja alkuperäisnimitysten rekisteröinnistä (EYVL L 299, s. 31). Asetuksen N:o 1107/96 1 artiklan mukaan nimitys ”Feta”, joka on sisällytetty kyseisen asetuksen liitteessä olevaan A osaan otsakkeen ”Juustot” ja maan nimen ”Kreikka” kohdalle, on rekisteröity suojattuna alkuperänimityksenä.
15 Yhteisöjen tuomioistuin kumosi yhdistetyissä asioissa C‑289/96, C‑293/96 ja C‑299/96, Tanska, Saksa ja Ranska vastaan komissio, 16.3.1999 antamallaan tuomiolla (Kok. 1999, s. I‑1541) asetuksen N:o 1107/96 siltä osin kuin siinä on nimitys ”Feta” rekisteröity suojatuksi alkuperänimitykseksi. Yhteisöjen tuomioistuin totesi tuomiossaan, että tarkastellessaan sitä, onko ”Feta” yleisnimi, komissio ei ollut ottanut huomioon asianmukaisesti kaikkia niitä tekijöitä, jotka sen olisi perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaan pitänyt ottaa huomioon.
16 Tämän tuomion perusteella komissio antoi 25.5.1999 asetuksen (EY) N:o 1070/1999 asetuksen N:o 1107/96 liitteen muuttamisesta (EYVL L 130, s. 18). Sillä poistettiin nimitys ”Feta” suojattujen alkuperänimitysten ja suojattujen maantieteellisten merkintöjen rekisteristä sekä asetuksen (EY) N:o 1107/96 liitteestä.
17 Tarkasteltuaan myöhemmin uudelleen Kreikan hallituksen rekisteröintihakemusta komissio antoi sääntelykomitealle perusasetuksen 15 artiklan toisen kohdan mukaisesti asetusluonnoksen ja ehdotti nimityksen ”Feta” lisäämistä perusasetuksen 17 artiklan mukaisesti suojattuna alkuperänimityksenä suojattujen alkuperänimitysten ja suojattujen maantieteellisten merkintöjen rekisteriin. Koska komitea ei antanut lausuntoa ehdotuksesta sille asetetussa määräajassa, komissio toimitti ehdotuksen neuvostolle perusasetuksen 15 artiklan neljännen kohdan mukaisesti.
18 Koska neuvosto ei ratkaissut asiaa perusasetuksen 15 artiklan viidennessä kohdassa asetetun määräajan kuluessa, komissio antoi 14.10.2002 asetuksen (EY) N:o 1829/2002 asetuksen N:o 1107/96 liitteen muuttamisesta nimityksen ”Feta” osalta (EYVL L 277, s. 10; jäljempänä riidanalainen asetus). Tällä asetuksella nimitys ”Feta” rekisteröitiin uudelleen suojattuna alkuperänimityksenä ja lisättiin asetuksen N:o 1107/96 liitteessä olevaan A osaan otsakkeiden ”Juustot” ja ”Kreikka” kohdalle.
19 Kantajat nostivat nyt käsiteltävänä olevan kanteen 12.12.2002 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen jättämällään kannekirjelmällä.
20 Komissio pyysi 14.2.2003 päivätyllä kirjeellä asian lykkäämistä siihen asti, kun yhteisöjen tuomioistuin olisi antanut tuomion yhdistetyissä asioissa C‑465/02 ja C‑466/02.
21 Kantajat ilmoittivat 17.3.2003 päivätyllä kirjeellä vastustavansa lykkäyspyyntöä ja pyysivät ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siirtämään asian yhteisöjen tuomioistuimeen, jotta se yhdistettäisiin asioihin C‑465/02 ja C‑466/02.
22 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi 19.3.2003 tekemällään päätöksellä lykkäyspyynnön sekä pyynnön siirtää asia yhteisöjen tuomioistuimeen ja määräsi, että oikeudenkäyntiä on jatkettava.
23 Komissio esitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 12.6.2003 jättämässään erillisessä asiakirjassa oikeudenkäyntiväitteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan nojalla. Kantajat toimittivat 1.8.2003 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle sitä koskevat kirjalliset huomautuksensa.
24 Helleenien tasavalta ja Kreikan maitotuotteiden valmistajien yhdistys (Sevgap) pyysivät ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 16.4.2003 ja 2.5.2003 jättämillään hakemuksilla saada osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijoina tukeakseen komission vaatimuksia.
25 Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta pyysi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 28.4.2003 jättämällään hakemuksella saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen kantajien vaatimuksia.
26 Helleenien tasavalta, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta ja Sevgap hyväksyttiin 4.3.2004 annetuilla määräyksillä väliintulijoiksi.
27 Helleenien tasavalta toimitti 30.3.2004 väliintulokirjelmänsä komission vaatimusten tueksi.
28 Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta ei toimittanut väliintulokirjelmää määräajassa.
29 Koska Sevgap hyväksyttiin väliintulijaksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 116 artiklan 6 kohdan nojalla, se sai ainoastaan esittää huomautuksensa suullisessa käsittelyssä.
Asianosaisten ja väliintulijoiden vaatimukset
30 Kantajat vaativat nostamallaan kanteella, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen asetuksen siltä osin kuin siinä on rekisteröity nimitys ”Feta” suojattuna alkuperänimityksenä
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
31 Komissio vaatii oikeudenkäyntiväitteessään, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
– jättää kanteen tutkimatta
– velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
32 Kantajat vaativat oikeudenkäyntiväitettä koskevissa huomautuksissaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkää oikeudenkäyntiväitteen.
33 Helleenien tasavalta vaatii väliintulokirjelmässään, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jättää kanteen tutkimatta.
Kanteen tutkittavaksi ottaminen
34 Tällä kanteella kantajina olevat seitsemän saksalaista lehmänmaitofetan tuottajaa pyytävät riidanalaisen asetuksen kumoamista. Ne vetoavat erityisesti perusasetuksen 3 ja 17 artiklan ja toissijaisesti 2 ja 4 artiklan rikkomiseen sekä EY 30 artiklan rikkomiseen ja yhteisön oikeusjärjestyksessä suojattujen omaisuudensuojan ja ammatinharjoittamisen perusoikeuksien loukkaamiseen.
35 Komissio katsoo, että kanne on jätettävä tutkimatta, koska kantajilla ei ole asiavaltuutta EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla.
36 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan mukaan tuomioistuin voi ratkaista tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevan väitteen käsittelemättä itse pääasiaa, jos asianosainen sitä pyytää. Saman artiklan 3 kohdan mukaan jatkokäsittely on suullinen, jollei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toisin päätä. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa tuomioistuin katsoo saaneensa asiakirja-aineiston tarkastelusta riittävästi tietoja antaakseen ratkaisun komission esittämästä oikeudenkäyntiväitteestä ilman suullista käsittelyä.
Asianosaisten ja väliintulijoiden lausumat
37 Komission mukaan kanne koskee asetusta, joka on yleisesti sovellettava EY 249 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetulla tavalla, eikä riidanalainen asetus koske kantajia erikseen.
38 Kantajien mukaan kanne on otettava tutkittavaksi.
39 Kantajat korostavat ensinnäkin, että kreikkalaisia tuottajia lukuun ottamatta ne ovat yhden tanskalaisen tuottajan kanssa yhteisön suurimpia fetan tuottajia ja tuottavat yli 90 prosenttia Saksassa tuotetusta fetajuustosta.
40 Koska kantajat ovat tuottaneet fetajuustoa lukuisia vuosia suuria määriä, ne katsovat voivansa vedota vakiintuneisiin ja pysyviin kauppasuhteisiin ja perinteisiin markkina-alueisiin, joilla ne ovat tehneet pitkäaikaisia toimitussopimuksia. Näin ollen riidanalainen asetus vaikuttaisi niihin erityisen paljon yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla (yhdistetyt asiat 106/63 ja 107/63, Toepfer ja Getreide-Import Gesellschaft v. Euroopan talousyhteisön komissio, tuomio 1.7.1965, Kok. 1965, s. 525 ja asia 11/82, Piraiki-Patraiki ym. v. komissio, tuomio 17.1.1985, Kok. 1985, s. 207).
41 Kantajat korostavat toiseksi, että se, että komissio käytti perusasetuksen 17 artiklan mukaista yksinkertaistettua menettelyä, on evännyt niiltä tavanomaiseen menettelyyn kuuluvat menettelylliset takeet, sillä perusasetuksen 7 artiklan mukaisesti tavanomaisessa menettelyssä annetaan kaikille henkilöille, joita asia laillisesti koskee, mahdollisuus vastustaa ehdotettua rekisteröintiä. Ne korostavat tässä yhteydessä, että komissio perustelee ehdotustaan perusasetuksen muuttamisesta kyseisen asetuksen 17 artiklan mukaisen yksinkertaistetun menettelyn poistamiseksi nimenomaisesti sillä, että tavanomaiseen menettelyyn kuuluva mahdollisuus vastustaa rekisteröintiä on ”olennainen oikeuksien suojan ja rekisteröinnin aiheuttamien haittavaikutusten ehkäisemisen kannalta”.
42 Kantajat väittävät kolmanneksi, että niillä on asiavaltuus ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T‑177/01, Jégo-Quéré vastaan komissio, 3.5.2002 antaman tuomion (Kok. 2002, s. II‑2365) sekä julkisasiamies Jacobsin asiassa C‑50/00 P, Unión de Pequeños Agricultores vastaan neuvosto, antaman ratkaisuehdotuksen perusteella (tuomio 25.7.2002, Kok. 2002, s. I‑6677, I‑6681). Tämän oikeuskäytännön mukaan on katsottava, että yleisesti sovellettava yhteisön säännös, joka koskee luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä suoraan, koskee tällaista henkilöä myös erikseen, jos kyseessä oleva säännös vaikuttaa varmasti ja tosiasiallisesti hänen oikeusasemaansa rajoittamalla hänen oikeuksiaan tai asettamalla hänelle velvoitteita. Riidanalainen asetus vahingoittaisi siis niiden etuja, koska asetuksen takia ne eivät enää voisi siirtymäajan jälkeen käyttää nimitystä ”Feta”.
43 Oikeudenkäyntiväitettä koskevissa huomautuksissaan kantajat, jotka myöntävät riidanalaisen asetuksen olevan yleisesti sovellettava toimenpide, huomauttavat, että sikäli kuin se vaikuttaa myönteisesti kaikkiin sekä nykyisiin että tuleviin lampaan- tai vuohenmaitofetan kreikkalaisiin tuottajiin, jotka voivat vastedes yksin käyttää laillisesti tätä nimitystä, riidanalainen asetus vaikuttaa kielteisesti yksinomaan muihin kuin kreikkalaisiin lehmänmaitofetan nykyisiin tuottajiin, jotka eivät saa käyttää nimitystä siirtymäajan jälkeen. Ne korostavat, että riidanalaisen asetuksen vaikutukset markkinoihin koituvat yksinomaan viimeksi mainittujen haitaksi.
44 Kantajat esittävät, että nimitys ”Feta” on ollut kaikkialla maailmassa pitkään yleisnimi eikä sitä voida sen vuoksi sisällyttää perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan nojalla riidanalaisella asetuksella suojattujen alkuperänimitysten ja maantieteellisten merkintöjen rekisteriin. Niiden mukaan komissio on tehnyt väärin antaessaan riidanalaisen asetuksen, koska se luuli, että Kreikan ulkopuoliset lehmänmaitofetan markkinat perustuivat ainoastaan kreikkalaisen lampaanmaitofetan nauttiman arvostuksen laittomaan hyödyntämiseen.
45 Koska komissio puuttui jälkeenpäin korjaavasti markkinoiden toimintaan, ei voida katsoa, että riidanalaisella asetuksella olisi ”yleisiä ja abstrakteja” vaikutuksia, sillä se koskee ainoastaan rajoitettua taloudellisten toimijoiden joukkoa, joilla on erityinen markkinatilanne ja joiden erityisiä oikeuksia on loukattu erikseen. Riidanalainen asetus merkitsisi tosiasiassa Saksassa ja laajemmin Euroopassa syntyneiden lehmänmaitofetan markkinoiden tuhoutumista, sillä lehmänmaitofetaan tottuneet kuluttajat eivät tunnistaisi helposti toisennimistä tuotetta.
46 Kantajien mielestä olisi ristiriitaista niihin odotuksiin nähden, joita yhteisöjen tuomioistuimen tarjoama oikeussuoja herättää Euroopan unionissa, että asianomaiset toimijat eivät voisi asettaa tuomioistuinvalvonnan alaiseksi sellaista asetusta, joka merkitsee niiden markkina-alueiden täydellistä tuhoutumista.
47 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei pidä asian saattamista kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, joka esittää yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön EY 234 artiklan mukaisesti, eikä EY 235 artiklassa ja EY 288 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettua yhteisön sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevaa kannetta tehokkaina oikeussuojakeinoina, joiden avulla asianosaiset voivat riitauttaa sellaisten yleisesti sovellettavien yhteisön toimien laillisuuden, jotka rajoittavat suoraan niiden oikeusasemaa. EY 235 artiklan ja EY 288 artiklan toisen kohdan mukaisilla vahingonkorvauskanteilla ei sitä paitsi voida korvata perusoikeuksien tehokasta suojaa yhteisössä, sillä niiden avulla ei voida poistaa säädöstä yhteisön oikeusjärjestelmästä, vaikka se olisi lainvastainen.
48 Koska kiellolla käyttää lehmänmaitofetasta yleisnimitystä ”Feta” riidanalaisessa asetuksessa asetetun määräajan jälkeen on lisäksi välitön oikeusvaikutus eikä se edellytä jäsenvaltioilta sellaisia täytäntöönpanotoimia, jotka voisivat olla perusteena kanteen nostamiseen kansallisissa tuomioistuimissa, kantajat eivät voisi saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi väitettä perusoikeuksiensa loukkaamisesta kyseisellä yhteisön toimella ilman, että ne rikkoisivat kyseisiä säännöksiä ja vetoaisivat niitä vastaan aloitetussa tuomioistuinmenettelyssä näiden säännösten lainvastaisuuteen.
49 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen viimeaikaisen oikeuskäytännön mukaan on lähdettävä siitä periaatteesta, että yksityisten tehokas oikeussuoja voidaan taata vain silloin, kun yritykset, joita yleisesti sovellettava yhteisön säännös koskee suoraan ja erikseen, voivat myös vedota yhteisön tuomioistuimiin. Toimi koskee yritystä erikseen, jos toimella varmasti ja tosiasiallisesti rajoitetaan sen oikeuksia tai asetetaan sille uusia velvollisuuksia. Tämä on kantajien tapauksessa kiistatonta, sillä niiden markkina-alueet vaarantuvat ja ne menettävät markkinaosuutensa ainakin tietyn ajan kuluttua.
50 Kantajat muistuttavat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen korostaneen, että oikeus saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi on yksi oikeusyhteisön perustavanlaatuinen osatekijä ja perustuu jäsenvaltioiden yhteiseen valtiosääntöperinteeseen sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 ja 13 artiklaan. Ne korostavat, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetaan kaikkien sellaisten henkilöiden oikeus saattaa tehokkaalla tavalla asiansa toimivaltaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, joille unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
51 EY 230 artiklan neljännen kohdan mukaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi nostaa kanteen päätöksestä, joka siitä huolimatta, että se on annettu asetuksena, koskee henkilöä suoraan ja erikseen.
52 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan se, onko kyseessä asetus vai päätös, on ratkaistava sen perusteella, onko kyseinen toimi yleisesti sovellettava (asia C‑10/95 P, Asocarne v. neuvosto, määräys 23.11.1995, Kok. 1995, s. I‑4149, 28 kohta ja asia C‑87/95 P, Cassa nazionale de previdenza ed assistenza a favore degli avvocati e dei procuratori v. neuvosto, määräys 24.4.1996, Kok. 1996, s. I‑2003, 33 kohta). Toimi on yleisesti sovellettava, jos sitä sovelletaan objektiivisesti määriteltyihin tilanteisiin ja jos sen oikeusvaikutukset kohdistuvat abstraktisesti määriteltyihin henkilöryhmiin (asia T‑482/93, Weber v. komissio, tuomio 10.7.1996, Kok. 1996, s. II‑609, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
53 Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on kyse siitä, että riidanalaisella asetuksella annetaan nimitykselle ”Feta” perusasetuksen mukainen alkuperänimitysten suoja. Perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan alkuperänimityksellä tarkoitetaan alueen, määrätyn paikan tai erityistapauksissa maan nimeä, jota käytetään nimeämään maataloustuotetta tai elintarviketta, joka on peräisin kyseiseltä alueelta, kyseisestä määrätystä paikasta tai kyseisestä maasta ja jonka laatu tai ominaisuudet ovat olennaisesti tai yksinomaisesti maantieteellisen ympäristön, joka käsittää sen luonnon ja inhimilliset tekijät, ansiota ja jonka tuotanto, jalostus ja käsittely tapahtuu rajatulla maantieteellisellä alueella.
54 Tämä suoja merkitsee sitä, että nimityksen ”Feta” käyttö on varattu mainitun kaltaiselta maantieteelliseltä alueelta peräisin oleville tuottajille, joiden tuotteet ovat eritelmässä mainittujen fetajuuston valmistukselle asetettujen maantieteellisten ja laadullisten vaatimusten mukaisia. Kuten komissio on perustellusti korostanut, riidanalaista asetusta ei siis suinkaan ole suunnattu tietyille kantajien kaltaisille tuottajille, vaan siinä annetaan kaikille yrityksille, joiden tuotteet ovat asetettujen maantieteellisten ja laadullisten vaatimusten mukaiset, oikeus pitää niitä kaupan edellä mainitulla nimityksellä ja vastaavasti evätään tämä oikeus niiltä, joiden tuotteet eivät täytä kyseisiä kaikille yrityksille samoja vaatimuksia. Riidanalaista asetusta sovelletaan sekä kaikkiin fetajuuston nykyisiin ja tuleviin tuottajiin, joilla on laillinen oikeus käyttää tätä nimitystä, että niihin, joilta nimityksen käyttö on siirtymäajan jälkeen kielletty. Asetus ei koske ainoastaan jäsenvaltioiden tuottajia, vaan sen oikeusvaikutukset kohdistuvat myös tuntemattomaan määrään unionin ulkopuolisia tuottajia, jotka haluavat nyt tai tulevaisuudessa tuoda fetajuustoa yhteisöön.
55 Riidanalainen asetus on siis yleisesti sovellettava EY 249 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetulla tavalla. Sitä sovelletaan objektiivisesti määriteltyihin tilanteisiin, ja sen oikeusvaikutukset kohdistuvat abstraktisti määriteltyihin henkilöryhmiin (ks. vastaavasti asia T‑109/97, Molkerei Großbraunshain ja Bene Nahrungsmittel v. komissio, määräys 15.9.1998, Kok. 1998, s. II‑3533; asia T‑114/96, Biscuiterie-confiserie LOR ja Confiserie du Tech v. komissio, määräys 26.3.1999, Kok. 1999, s. II‑913, 27‑29 kohta ja asia T‑114/99, CSR Pampryl v. komissio, määräys 9.11.1999, Kok. 1999, s. II‑3331, 42 ja 43 kohta). Yleinen sovellettavuus johtuu lisäksi riidanalaisen lainsäädännön tarkoituksesta, joka on suojata asianmukaisesti rekisteröityjä maantieteellisiä merkintöjä ja alkuperänimityksiä kaikkien osalta ja koko Euroopan yhteisössä.
56 Ei voida kuitenkaan sulkea pois, että ominaispiirteidensä ja soveltamisalansa perusteella normatiivinen säännös ei voisi koskea luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä erikseen. Tilanne on tällainen, kun kyseinen toimi vaikuttaa kyseisiin henkilöihin niille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella ne erottuvat kaikista muista ja ne voidaan yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle päätös on osoitettu (asia 25/62, Plaumann v. komissio, tuomio 15.7.1963, Kok. 1963, s. 197, 223, Kok. Ep. I, s. 181; asia; C‑309/89, Codorniu v. neuvosto, tuomio 18.5.1994, Kok. 1994, s. I‑1853, Kok. Ep. XV, s. I‑177, 19 ja 20 kohta sekä edellä 42 kohdassa mainittu asia Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, tuomion 36 kohta ja edellä 52 kohdassa mainittu asia Weber v. komissio, tuomion 56 kohta).
57 Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa ei voida erottaa kantajien esittämien tosiseikkoja koskevien väitteiden perusteella niiden paikkansapitävyydestä huolimatta yhtäkään kantajille tunnusomaista erityispiirrettä tai tosiasiallista tilannetta, jonka perusteella ne voitaisiin erottaa muista talouden toimijoista ja tämän perusteella yksilöidä. Päinvastoin, riidanalainen asetus koskee kantajina olevia yrityksiä ainoastaan taloudellisina toimijoina, jotka tuottavat tai pitävät kaupan juustoa, joka ei täytä edellytyksiä suojatun alkuperänimityksen ”Feta” käyttämiseksi. Toimi koskee siis kantajia samalla tavoin kuin kaikkia muita yrityksiä, joiden tuotteet eivät ole kyseisten yhteisön säännösten vaatimusten mukaisia.
58 Kantajat väittävät, että kreikkalaisia tuottajia ja yhtä tanskalaista tuottajaa lukuun ottamatta ne ovat Euroopan yhteisön suurimpia fetajuuston tuottajia ja tuottavat yli 90 prosenttia Saksassa tuotetusta fetajuustosta. Tältä osin on riittävää todeta, että se, että yrityksellä on suuri osuus kyseisistä markkinoista, ei riitä sellaisenaan erottamaan sitä kaikista muista talouden toimijoista, joita riidanalainen asetus koskee (edellä 55 kohdassa mainittu asia CSR Pampryl v. komissio, määräyksen 46 kohta).
59 Sen lisäksi, että kantajien väite, jonka mukaan riidanalainen asetus vaikuttaa olennaisesti vain kahdeksaan tuottajaan, on ristiriidassa kannekirjelmän kanssa, jonka mukaan fetajuustoa tuotetaan merkittäviä määriä kuudessa Euroopan yhteisön jäsenvaltiossa ja lukuisissa unionin ulkopuolisissa maissa, sillä ei joka tapauksessa ole merkitystä sikäli kuin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimien yleiseen sovellettavuuteen ja siten sen normatiivisuuteen ei vaikuta se, että on mahdollista jollakin tarkkuudella määrittää niiden oikeussubjektien lukumäärä, joihin toimea sovelletaan tiettynä ajankohtana, tai jopa yksilöidä nämä oikeussubjektit, jos on selvää, että toimea sovelletaan sen tarkoituksen mukaisesti siinä objektiivisesti määritellyn oikeudellisen tilanteen tai tosiseikaston perusteella (asia 6/68, Zuckerfabrik Watenstedt v. neuvosto, tuomio 11.7.1968, Kok. 1968, s. 595, 605 ja 606, Kok. Ep. I, s. 349 ja asia ja asia T‑183/94, Cantina cooperativa fra produttori vitivinicoli di Torre di Mosto ym. v. komissio, määräys 29.6.1995, Kok. 1995, s. II‑1941, 48 kohta). Tilanne on tällainen nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, sillä riidanalainen asetus vaikuttaa erotuksetta kaikkiin nykyisiin ja tuleviin tuottajiin, jotka haluavat pitää yhteisössä kaupan juustoa nimityksellä ”Feta”.
60 Kantajat huomauttavat myös olevansa yksilöityjä, koska toimi vaikuttaa niihin taloudellisesti. Ne viittaavat yhteisöjen tuomioistuimen edellä 40 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa Toepfer ja Getreide-Import Gesellschaft vastaan Euroopan talousyhteisön komissio ja edellä 40 kohdassa mainitussa asiassa Piraiki‑Patraiki ym. vastaan komissio antamiin tuomioihin ja väittävät, että riidanalaisesta asetuksesta johtuva lehmänmaitofetan tuottajiin kohdistuva kielto käyttää nimitystä ”Feta” tekisi niille käytännössä mahdottomaksi jatkaa kyseisen juuston pitämistä kaupan, eivätkä ne voisi enää noudattaa ja pitää voimassa pitkäaikaisia toimitussopimuksiaan.
61 Tältä osin on todettava ensinnäkin, että riidanalainen asetus ei vaikuta mahdollisiin pitkäaikaisiin toimitussopimuksiin, vaan siinä ainoastaan kielletään perusasetuksen 13 artiklan mukaisesti ja siirtymäajan jälkeen suojatun nimityksen ”Feta” väärinkäyttö, jäljittely ja sitä koskevien mielleyhtymien aikaansaanti. Kielto koskee yhtä lailla kantajia kuin kaikkia muitakin tällä hetkellä tai myöhemmin samassa tilanteessa olevia tuottajia.
62 Lisäksi on muistettava, että joka tapauksessa se, että yleisesti sovellettavalla toimella voi olla erilaisia konkreettisia vaikutuksia niihin eri oikeussubjekteihin, joihin sitä sovelletaan, ei ole omiaan erottamaan näitä kaikista muista toimijoista, joita asia koskee, kun toimea sovelletaan objektiivisesti määritellyn tilanteen perusteella, kuten nyt esillä olevassa asiassa (asia T‑138/98, ACAV ym. v. neuvosto, tuomio 22.2.2000, Kok. 2000, s. II‑341, 66 kohta ja asia T‑215/00, La Conqueste v. komissio, määräys 30.1.2001, Kok. 2001, s. II‑181, 37 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin on nimenomaisesti vahvistanut, että se, että kantaja on alkuperänimityksen rekisteröinnin sisältävän asetuksen antamishetkellä sellaisessa tilanteessa, että sen on suoritettava muutoksia tuotantorakenteeseensa asetuksen edellytysten täyttämiseksi, ei ole riittävä, jotta asetuksen voitaisiin katsoa koskevan kantajaa erikseen samalla tavalla kuin sitä, jolle toimi on osoitettu (asia C‑151/01 P, La Conqueste v. komissio, määräys 30.1.2002, Kok. 2002, s. I‑1179, 35 kohta).
63 Kantajat erehtyvät väittäessään, että ne ovat samassa tilanteessa kuin kantajat edellä 40 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa Toepfer ja Getreide-Import Gesellschaft vastaan Euroopan talousyhteisön komissio ja edellä 40 kohdassa mainitussa asiassa Piraiki‑Patraiki ym. vastaan komissio.
64 Edellä 40 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa Toepfer ja Getreide-Import Gesellschaft vastaan Euroopan talousyhteisön komissio riidanalainen toimi koski nimittäin yksinomaan tuottajia, joiden nimi ja henkilöllisyys olivat tiedossa ja jotka olivat ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä pyytäneet tuontitodistuksia, joiden antaminen oli kyseisen päätöksen vuoksi mahdotonta. Myös edellä 40 kohdassa mainitussa asiassa Piraiki‑Patraiki ym. vastaan komissio, joka koski komission sellaisen päätöksen lainmukaisuutta, jolla annettiin Ranskalle lupa ottaa käyttöön kiintiöjärjestelmä Kreikasta peräisin olevien puuvillakankaiden tuonnissa, riidanalainen päätös koski kantajia erikseen osana rajoitettua taloudellisten toimijoiden joukkoa, joihin riidanalainen päätös vaikutti erityisesti, koska ne olivat aikaisemmin tehneet hyvässä uskossa myyntisopimukset, jotka oli määrä täyttää päätöksessä mainitun suojatoimenpiteen soveltamisaikana, minkä sallitun kiintiön ylittyminen siis teki täysin tai osittain mahdottomaksi.
65 Lisäksi edellä 56 kohdassa mainitussa asiassa Codorniu vastaan neuvosto annetun tuomion perusteella ei myöskään voida päätellä, että asia koskee kantajia erikseen. Kyseisessä asiassa yleisesti sovellettavalla säännöksellä estettiin kantajana ollutta yritystä käyttämästä tavaramerkkiään, jonka se oli rekisteröinyt ja jota se oli käyttänyt perinteisesti pitkän aikaa ennen kyseisen asetuksen antamista, niin että se erottui muista talouden toimijoista. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa kantajat eivät nimittäin osoita omien väitteidensä lisäksi, että nimityksen ”Feta” käyttö, johon ne vetoavat, johtuisi samanlaisesta erityisestä oikeudesta, jonka ne olisivat saaneet kansallisella tai yhteisön tasolla ennen riidanalaisen asetuksen antamista ja jota asetuksella olisi loukattu.
66 Etenkään se seikka, että kantajat ovat pitäneet kaupan tuotteitaan nimityksellä ”Feta”, ei merkitse, että heillä on erityinen oikeus edellä mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Kantajien tilanne ei näin ollen eroa muista tuottajista, jotka ovat myös pitäneet kaupan tuotteitaan nimityksellä ”Feta” ja jotka eivät vastedes saa enää käyttää tätä alkuperänimityksenä rekisteröityä suojattua nimitystä. Osoituksena siitä, ettei yhdellekään taloudelliselle toimijalle ole annettu erityistä oikeutta, on lisäksi se, että tilanteeseen sovelletaan abstraktisti ja yleisesti nimenomaisesti perusasetuksen 13 artiklan 2 kohtaa, jossa säädetään siirtymäajasta, jolla taataan tietyin edellytyksin kaikille tuottajille erotuksetta riittävän pitkä sopeutumisaika haittavaikutusten ehkäisemiseksi.
67 Lisäksi on todettava kantajien väitteestä, jonka mukaan yksinkertaistetun menettelyn käyttö nimityksen ”Feta” rekisteröinnissä on evännyt niiltä menettelylliset oikeudet, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut jo useaan otteeseen, että se oikeuskäytäntö, johon kantajat vetoavat, on annettu pääasiassa polkumyyntitullien, kilpailuoikeuden ja valtiontukien alalla eikä näin ollen ole siirrettävissä perusasetuksen nojalla suojattujen nimitysten rekisteröintiin (edellä 55 kohdassa mainitussa asiassa Molkerei Großbraunshain ja Bene Nahrungsmittel v. komissio annettu määräys), koska asetuksella ei anneta yhteisön tasolla yksityisille oikeussubjekteille erityisiä menettelyllisiä takeita (edellä 55 kohdassa mainitussa asiassa CSR Pampryl v. komissio annettu määräys).
68 Yhteisöjen tuomioistuin vahvisti tämän oikeuskäytännön asiassa C‑447/98 P, Molkerei Großbraunshain ja Bene Nahrungsmittel vastaan komissio, 26.10.2000 antamassaan määräyksessä (Kok. 2000, s. I‑9097, 71–73 kohta; ks. vastaavasti myös edellä 62 kohdassa mainittu asia La Conqueste v. komissio, määräys 30.1.2002, 43–44 kohta), jossa se totesi seuraavaa:
”71. Vaikka voitaisiinkin olettaa, että [perus]asetuksen 17 artiklan mukaiseen menettelyyn turvautuminen olisi ollut lainvastaista ja että oikeussubjekti voitaisiin yksilöidä [EY 230] artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla sillä perusteella, että asianomaisessa asetuksessa oikeussubjektille annetaan nimenomaisesti tiettyjä menettelyllisiä oikeuksia, tai sillä perusteella, että kyseinen oikeussubjekti on yksinkertaisesti ottanut osaa yhteisön toimielimen lainsäädäntötoimen valmisteluun, väitteentekomahdollisuuden käyttäminen siten kuin siitä säädetään tavanomaisen rekisteröintimenettelyn yhteydessä ei kuitenkaan missään tapauksessa voi tarkoittaa sitä, että valittajilla olisi katsottava olevan oikeus nostaa kanne tätä menettelyä noudattaen annettua toimea vastaan.
72. Tältä osin on toisaalta syytä korostaa, että [perus]asetuksen 7 artiklan 1 ja 3 kohdan nojalla komissio voi ottaa käsiteltäväkseen ainoastaan jäsenvaltion tekemän väitteen ehdotettua rekisteröintiä vastaan, kun luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka voi osoittaa, että sillä on asiassa laillinen taloudellinen etu valvottavanaan, on ensin esittänyt väitteen tälle jäsenvaltiolle.
73. Toisaalta [perus]asetuksen 7 artiklan 5 kohdasta ilmenee, että komission ryhdyttyä kerran käsittelemään hyväksyttävää väitettä, väitemenettelyssä ovat mukana se jäsenvaltio tai ne jäsenvaltiot, jotka ovat tehneet väitteet rekisteröintiä vastaan, sekä jäsenvaltio, joka on jättänyt hakemuksen. Tämän säännöksen nojalla ”jäsenvaltioiden, joita asia koskee” on pyrittävä sopimaan asiasta ja ilmoitettava tarpeen tullen tästä komissiolle.”
69 Tästä seuraa, ettei kantajia voida yksilöidä menettelyllisiä oikeuksia koskevan väitteen perusteella.
70 Edellä esitetystä seuraa, että koska riidanalainen asetus on yleisesti sovellettava ja koska se ei vaikuta kantajiin niille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella ne erottuvat kaikista muista ja ne voidaan yksilöidä, kanne on jätettävä tutkimatta.
71 Tätä johtopäätöstä ei voida asettaa kyseenalaiseksi tehokkaan oikeussuojan vaatimukseen perustuvalla kantajien väitteellä.
72 Sen lisäksi, että jäsenvaltioiden on luotava kattava oikeussuojakeinojen ja menettelyjen järjestelmä, jolla voidaan taata oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan, yhteisöjen tuomioistuimissa ei voitaisi nostaa suoraa kumoamiskannetta siinäkään tapauksessa, että sen jälkeen, kun yhteisöjen tuomioistuimet ovat konkreettisesti tutkineet kansallisia menettelysääntöjä, voitaisiin osoittaa, että näiden menettelysääntöjen mukaan yksityinen oikeussubjekti ei voi nostaa kannetta, jolla se voisi riitauttaa riidanalaisen yhteisön toimen pätevyyden (asiaC‑258/02 P, Bactria v. komissio, määräys 12.12.2003, 58 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Yhteisöjen tuomioistuin on todennut selvästi EY 230 artiklan neljännessä kohdassa asetetusta edellytyksestä, jonka mukaan toimen on koskettava henkilöä erikseen, että vaikka sitä on tulkittava tehokasta oikeussuojaa koskevan periaatteen valossa ottaen huomioon eri tekijät, joiden perusteella kantaja voidaan yksilöidä, tällaisen tulkinnan perusteella kyseistä edellytystä, josta määrätään nimenomaisesti perustamissopimuksessa, ei voida poistaa ilman, että ylitettäisiin yhteisöjen tuomioistuimille perustamissopimuksella myönnetty toimivalta. Tästä seuraa, että ellei luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö täytä tätä edellytystä, sillä ei missään tapauksessa ole asiavaltuutta nostaa kumoamiskannetta asetuksesta (edellä 42 kohdassa mainittu asia Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, tuomion 36 ja 37 kohta).
73 Edellä esitetyistä huomioista seuraa, että riidanalaisen asetuksen ei voida katsoa koskevan kantajia erikseen EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla ja että kanne on näin ollen jätettävä tutkimatta.
Oikeudenkäyntikulut
74 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian ja koska komissio on vaatinut oikeudenkäyntikulujen korvaamista, kantajat on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.
75 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa Helleenien tasavalta ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.
76 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan mukaan tuomioistuin voi määrätä, että muun väliintulijan kuin jäsenvaltioiden ja toimielinten on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on määrättävä, että Sevgap vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Näillä perusteilla
YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)
on määrännyt seuraavaa:
1) Kanne jätetään tutkimatta.
2) Kantajat vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.
3) Helleenien tasavalta, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta ja Kreikan maitotuotteiden valmistajien yhdistys (Sevgap) vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Annettiin Luxemburgissa 6 päivänä heinäkuuta 2004.
kirjaaja | | jaoston puheenjohtaja |