Valitus, jonka Livio Missir Mamachi di Lusignano on tehnyt 27.7.2011 virkamiestuomioistuimen asiassa F-50/09, Livio Missir Mamachi di Lusignano v. komissio, 12.5.2011 antamasta tuomiosta

(Asia T-401/11 P)

Oikeudenkäyntikieli: italia

Asianosaiset

Valittaja: Livio Missir Mamachi di Lusignano (Kerkhove-Avelgem, Belgia) (edustajat: asianajajat F. Di Gianni, R. Antonini, G. Coppo ja A. Scalini)

Muu osapuoli: Euroopan komissio

Vaatimukset

Valittaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

kumoamaan virkamiestuomioistuimen (ensimmäinen jaosto) asiassa F-50/09, Livio Missir Mamachi di Lusignano v. komissio, 12.5.2011 antaman tuomion, jolla kumottiin valittajan EY 236 artiklan ja henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla nostama kanne, jossa vaadittiin, että 3.2.2009 tehty nimittävän viranomaisen päätös kumottaisiin ja että komissio velvoitettaisiin korvaamaan valittajalle ja Alessandro Missir Mamachi di Lusinganon puolisolle viimeksi mainitun surmaamisesta aiheutunut henkinen kärsimys ja aineellinen vahinko

velvoittamaan komission korvaamaan valittajalle ja tämän edustamille Alessandro Missir Mamachi di Lusinganon oikeudenomistajille heille aiheutunut henkinen kärsimys ja aineellinen vahinko sekä uhrille ennen tämän kuolemaa aiheutettu henkinen kärsimys

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valituksensa tueksi valittaja vetoaa kolmeen valitusperusteeseen.

Ensimmäinen valitusperuste, jonka mukaan virkamiestuomioistuin on väärin jättänyt tutkittavaksi ottamatta vaatimuksen, joka koski valittajalle, Alessandro Missirille ja tämän perillisille aiheutuneen henkisen kärsimyksen korvaamista

Valittaja väittää tämän perusteen tueksi ensinnäkin, että virkamiestuomioistuin on soveltanut epäloogisesti, väärin ja syrjivästi vastaavuusperiaatetta, joka edellyttää yksinomaan, että yksinomaan henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa ja sen 91 artiklassa tarkoitetut valitukset ovat asiasisällöltään ja kohteeltaan identtisiä, mutta jossa ei edellytetä, että 90 artiklan 1 kohdassa ja 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu valitus olivat keskenään identtisiä. Toiseksi valittaja väittää, että tulkinnalla, jonka virkamiestuomioistuin on esittänyt vastaavuussäännöstä, rajoitetaan oikeutta käyttää muun muassa Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa määrättyä perusoikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin

Toinen valitusperuste, jonka mukaan virkamiestuomioistuin on virheellisesti katsonut, että komissio oli vastuussa ainoastaan 40 prosentista aiheutettuja vahinkoja

Valittaja väittää tämän perusteen tueksi, että virkamiestuomioistuin on arvioinut väärin komission riitautetun menettelyn ja tämän laiminlyönnin välisiä mahdollisia seurauksia, sillä virkamiehelle aiheutunut vahinko on ollut suora ja ennakoitavissa ollut seuraus toimielimen laiminlyönnistä. Hän väittää lisäksi, että vaikka vahinko oli aiheutunut monesta eri syystä, komission on katsottava olevan solidaarisesti surmaajan kanssa vastuussa vahingosta. Näin ollen esitetty komissiota vastaan esitetty vahingonkorvausvaatimus on hyväksyttävä kokonaisuudessaan.

Kolmas valitusperuste, jonka mukaan virkamiestuomioistuin on virheellisesti katsonut, että komissio oli jo täyttänyt vahingonkorvausvelvollisuutensa, koska se oli jo suorittanut maksuja Alessandro Missirin perillisille.

Valittaja väittää tämän perusteen tueksi, että yhteisöjen tuomioistuinten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä pääteltävissä olevien periaatteiden valossa henkilösääntöjen 73 artiklassa tarkoitetut, henkilöstösääntöihin perustuvat suoritukset eivät vastaa vahingonkorvausta, kun kyse on suorituksista, jotka eroavat yleisesti sovellettavan lain mukaisesta vahingonkorvauksesta syynsä, edellytystensä ja tavoitteensa osalta. Näin ollen koska komissio ei ole kokonaisuudessaan korvannut sitä vahinkoa, josta se on vastuussa, se on velvoitettava korvaamaan valittajalle määrät, jotka riittävät takaamaan surmatun virkamiehen ja tämän oikeudenomistajien kärsimien vahinkojen täyden korvaamisen.

____________