Asia T-41/05

Alliance One International, Inc.

vastaan

Euroopan komissio

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Raakatupakan oston ja ensijalostuksen markkinat Espanjassa – Päätös, jolla EY 81 artiklan rikkominen todetaan – Hintojen vahvistaminen ja markkinoiden jakaminen – Sakot – Kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta vastuuseen joutuminen – Enimmäismäärä, joka on kymmenen prosenttia liikevaihdosta – Varoittava vaikutus – Lieventävät olosuhteet

Tuomion tiivistelmä

1.      Kilpailu – Yhteisön kilpailusäännöt – Rikkomiset – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt – Taloudellinen kokonaisuus – Arviointiperusteet – Olettama siitä, että emoyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kokonaan omistamiinsa tytäryhtiöihin

(EY 81 artikla)

2.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Enimmäismäärän laskeminen – Huomioon otettava liikevaihto

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta ja neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

3.      Kilpailu – Yhteisön kilpailusäännöt – Rikkomiset – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt – Taloudellinen kokonaisuus – Arviointiperusteet – Komission velvollisuus noudattaa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta

(EY 81 artikla)

4.      Kilpailu – Yhteisön kilpailusäännöt – Rikkomiset – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt – Taloudellinen kokonaisuus – Arviointiperusteet – Tytäryhtiön itsenäisyys

(EY 81 artikla)

5.      Kumoamiskanne – Kanneperusteet – Perustelujen puuttuminen tai puutteellisuus

(EY 230 artikla ja EY 253 artikla)

6.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Lieventävät seikat

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta ja neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 3 kohdan kolmas luetelmakohta)

7.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Sakon varoittavuus

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta ja neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 98/C 9/03)

1.      Kilpailuoikeuden alalla emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön toiminnasta erityisesti silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeussubjekti, kyseinen tytäryhtiö ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon näiden kahden oikeudellisen yksikön väliset taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet.

Tällaisessa tapauksessa emo- ja tytäryhtiö kuuluvat nimittäin samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat näin ollen yhden ainoan yrityksen. Kyse ei siis ole yllytyksestä rikkomiseen emoyhtiön ja sen tytäryhtiön välillä eikä varsinkaan edellisen syyllistymisestä kyseiseen rikkomiseen vaan siitä, että ne muodostavat yhden ainoan yrityksen EY 81 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä, mikä antaa komissiolle toimivallan osoittaa emoyhtiölle päätös, jossa määrätään sakkoja.

Komissio ei voi tyytyä toteamaan, että emoyhtiö kykenee käyttämään ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiönsä toimintaan, vaan sen on myös tarkastettava, onko tätä vaikutusvaltaa tosiasiallisesti käytetty.

Erityistapauksessa, jossa emoyhtiö omistaa täysin tytäryhtiönsä, joka on rikkonut kilpailusääntöjä, kyseisellä emoyhtiöllä voi yhtäältä olla ratkaiseva vaikutusvalta tämän tytäryhtiön käyttäytymiseen, ja toisaalta on olemassa kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan kyseinen emoyhtiö todella käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiönsä käyttäytymiseen.

Tällaisessa tilanteessa riittää, että komissio osoittaa emoyhtiön omistavan tytäryhtiön kokonaan voidakseen olettaa, että emoyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kyseisen tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan. Komissio voi sitten katsoa, että emoyhtiö on yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta, paitsi jos tämä emoyhtiö, jolle kuuluu tämän olettaman kumoaminen, näyttää riittävällä tavalla toteen, että sen tytäryhtiö toimii itsenäisesti markkinoilla.

Olettama, joka johdetaan siitä, että yhtiöpääoma on kokonaan emoyhtiön omistuksessa, on sovellettavissa paitsi tapauksissa, joissa emoyhtiön ja tytäryhtiön välillä on suora yhteys, myös tapauksissa, joissa tämä yhteys on välillinen ja muodostuu niiden väliin sijoittuvan tytäryhtiön avulla.

(ks. 92–96 kohta ja 98 kohta)

2.      Komissio voi päättää asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla määrätä EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomiseen syyllistyneille yrityksille sakon, joka on enintään 10 prosenttia kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen edellisen tilikauden liikevaihdosta. Samaan määrään viitattiin myös asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa.

Kyseisissä säännöksissä mainittu liikevaihto koskee yrityksen kokonaisliikevaihtoa eli sen yrityksen kokonaisliikevaihtoa, jonka syyksi rikkominen on luettu ja jonka on tämän vuoksi todettu vastaavan siitä.

Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa mainitun edellisen tilikauden käsitteen on katsottava tarkoittavan komission päätöksen tekemistä edeltänyttä tilikautta lukuun ottamatta erityistilanteita, joissa viimeksi mainitun tilikauden liikevaihdosta ei ilmene hyödyllistä tietoa kyseisen yrityksen todellisesta taloudellisesta tilanteesta ja yritykselle määrättävän sakon asianmukaisesta tasosta.

Päätellessään, että emoyhtiö ja sen tytäryhtiö muodostavat yhtenäisen taloudellisen yksikön, ja näin ollen katsoessaan emoyhtiön olevan yhteisvastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta ja sakon maksamisesta ja sisällyttäessään sen päätöksen adressaatteihin komissio voi myös perustellusti käyttää perusteena päätöksensä tekemistä edeltäneen vuoden vahvistettua emoyhtiön liikevaihtoa soveltaessaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädettyä 10 prosentin enimmäismäärää.

(ks. 99–101 kohta sekä 165 ja 166 kohta)

3.      Kun komissio käyttää asiassa, jossa on kyseessä useita yrityksiä koskeva unionin kilpailusääntöjen rikkominen, oikeuskäytännössä vahvistetuissa puitteissa tiettyä menetelmää ratkaistakseen, onko sekä tytäryhtiöiden, jotka ovat aineellisesti toteuttaneet kilpailusääntöjen rikkomisen, että emoyhtiöiden katsottava olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, sen on käytettävä tässä tarkoituksessa perusteena samoja arviointiperusteita kaikkien näiden yritysten tapauksissa, jollei erityisistä olosuhteista muuta johdu. Komission on nimittäin noudatettava yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, joka edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tapauksia kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella.

(ks. 123 kohta)

4.      Kilpailuoikeuden alalla tytäryhtiön itsenäisyyttä suhteessa sen emoyhtiöön ei pidä arvioida siten, että otetaan huomioon yksinomaan sen toiminta niiden tuotteiden alalla, joita kilpailusääntöjen rikkominen koskee. Sen osoittamiseksi, päättääkö tytäryhtiö itsenäisesti toiminnastaan markkinoilla, on otettava huomioon kaikki merkitykselliset tekijät, jotka koskevat tytär- ja emoyhtiön välisiä taloudellisia, organisatorisia ja oikeudellisia yhteyksiä ja jotka voivat vaihdella tapauskohtaisesti ja joita ei siis voida luetella tyhjentävästi.

Täten se seikka, ettei emoyhtiö ole koskaan ottanut käyttöön valvontamekanismia valvoakseen tytäryhtiönsä toimia alalla, jolla kilpailusääntöjä rikotaan, ei riitä sen osoittamiseen, että viimeksi mainittu yhtiö toimii markkinoilla itsenäisesti. Sama pätee siihen, ettei emoyhtiö ole koskaan antanut tytäryhtiölle sen ostopolitiikkaan tai muiden kartellin jäsenten kanssa pidettäviin kokouksiin liittyviä määräyksiä tai ohjeita.

(ks. 158 ja 160 kohta)

5.      Kumoamiskanteen yhteydessä kanneperuste, joka koskee toimen perustelujen puuttumista tai riittämättömyyttä, kohdistuu oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvaan seikkaan, ja unionin yleinen tuomioistuin voi tutkia sen tai sen on tutkittava se viran puolesta, ja asianosaiset voivat näin ollen esittää sen kaikissa oikeudenkäynnin vaiheissa.

(ks. 170 kohta)

6.      Unionin kilpailusääntöjen rikkomisten yhteydessä se, että yritys on lopettanut rikkomisen heti komission ensimmäisen toimenpiteen jälkeen, voi loogisesti olla lieventävä seikka vain, jos on syytä olettaa, että kyseiset komission toimenpiteet ovat saaneet aikaan sen, että kyseiset yritykset ovat päättäneet kilpailunvastaiset menettelynsä, koska tapaus, jossa rikkominen on jo päättynyt ennen komission ensimmäisten toimenpiteiden ajankohtaa, ei kuulu asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 3 kohdan kolmannen luetelmakohdan soveltamisalaan.

Vaikka komissio katsoisi rikkomisen päättyneen sinä päivänä, jona se teki ensimmäiset tarkastuksensa, se voi täysin perustellusti jättää ottamatta huomioon sellaisen rikkomisen lopettamisen lieventävänä seikkana. Sakon alentaminen sillä perusteella, että kilpailusääntöjen rikkominen on lopetettu heti komission ensimmäisten toimenpiteiden jälkeen, ei voi olla automaattista, vaan se riippuu siitä, miten komissio on harkintavaltansa perusteella arvioinut yksittäistapaukseen liittyviä olosuhteita. Tässä yhteydessä suuntaviivojen 3 kohdan kolmannen luetelmakohdan soveltaminen yrityksen hyväksi on erityisen tarkoituksenmukaista tilanteessa, jossa kyseisen käyttäytymisen kilpailunvastaisuus ei ole ilmeinen. Sen soveltaminen ei sitä vastoin lähtökohtaisesti ole yhtä asianmukaista tilanteessa, jossa menettely on selvästi kilpailunvastaista, mikäli se on näytetty toteen.

(ks. 192 ja 194 kohta)

7.      Unionin kilpailusääntöjen rikkomisten yhteydessä komissio voi silloin, kun emoyhtiö ja tytäryhtiö muodostavat yhden yrityksen sen vuoden aikana, joka edeltää komission sakkojen määräämisestä tekemää päätöstä, soveltaa sakon laskentapohjaan varoittavan vaikutuksen kerrointa, joka perustuu kyseisen yrityksen kokoon ja kokonaisresursseihin kyseisen vuoden aikana.

Näin on siksi, että syy kyseisen yrityksen koon ja kokonaisresurssien huomioon ottamiseen riittävää varoittavaa vaikutusta varmistettaessa piilee siinä vaikutuksessa, joka mainitulle yritykselle halutaan aiheuttaa, koska seuraamus ei saa olla vähäinen varsinkaan sen taloudelliseen kapasiteettiin nähden. Jotta voitaisiin arvioida sakon varoittavaa vaikutusta yritykseen, joka on määrätty vastuuseen rikkomisesta, ei voida näin ottaa huomioon tilannetta sellaisena kuin se oli rikkomisen alkaessa. Tilanteen tällainen huomioon ottaminen voisi johtaa liian alhaiseen sakkoon ollakseen riittävän varoittava siinä tapauksessa, että kyseisen yrityksen liikevaihto olisi kasvanut tällä välin, tai sakkoon, joka ylittää sen määrän, joka on tarpeen ollakseen varoittava, jos kyseisen yrityksen liikevaihto olisi laskenut tällä välin.

(ks. 210 ja 211 kohta)