Asia C-51/17

OTP Bank Nyrt. ja OTP Faktoring Követeléskezelő Zrt.

vastaan

Teréz Ilyés ja Emil Kiss

(Fővárosi Ítélőtáblan esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Ennakkoratkaisupyyntö – Kuluttajansuoja – Kohtuuttomat sopimusehdot – Direktiivi 93/13/ETY – Soveltamisala – 1 artiklan 2 kohta – Lakien ja asetusten pakottavat säännökset – 3 artiklan 1 kohta – Käsite ”sopimusehto, josta ei ole erikseen neuvoteltu” – Ehto, joka on otettu sopimukseen sen tekemisen jälkeen kansallisen lainsäätäjän puututtua tilanteeseen – 4 artiklan 2 kohta – Ehdon selkeä ja ymmärrettävä muotoilu – 6 artiklan 1 kohta – Ehdon kohtuuttomuuden tutkiminen viran puolesta kansallisessa tuomioistuimessa – Elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä ulkomaan valuutan määräisenä tehty lainasopimus

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 20.9.2018

1.        Kuluttajansuoja – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Direktiivi 93/13 – 3 artiklassa tarkoitetulla tavalla kohtuuton ehto – Ehto, josta ei ole erikseen neuvoteltu – Käsite – Ehto, jota on muutettu sopimuksen tekemisen jälkeen annetulla kansallisella oikeussäännöllä, jolla on tarkoitettu korvata pätemätön ehto, kuuluu käsitteen alaan

(Neuvoston direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohta)

2.        Kuluttajansuoja – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Direktiivi 93/13 – Soveltamisala – Lain tai asetuksen pakottavia säännöksiä heijastavien sopimusehtojen jättäminen soveltamisalan ulkopuolelle – Vaihtokurssia koskeva ehto, joka on otettu sopimukseen sen tekemisen jälkeen ja jolla on tarkoitettu korvata sopimuksessa oleva pätemätön ehto – Direktiiviä ei voida soveltaa – Vaihtokurssiriskiä koskeva ehto, joihin lait tai asetukset eivät vaikuta – Direktiivin sovellettavuus

(Neuvoston direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohta)

3.        Kuluttajansuoja – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Direktiivi 93/13 – Soveltamisala – Ehdot, joissa määritellään sopimuksen pääkohde tai jotka koskevat hintaa tai korvausta sekä vastineena toimitettavia palveluja ja tavaroita – Valuuttamääräiseen lainasopimukseen otettu vaihtokurssia koskeva ehto – Ehdon kuuluminen direktiivin soveltamisalaan – Edellytykset – Ymmärrettävyyttä ja selkeyttä koskevat vaatimukset – Tiedottamiselta edellytetty taso – Ulottuvuus

(Neuvoston direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohta)

4.        Kuluttajansuoja – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Direktiivi 93/13 – Soveltamisala – Ehdot, joissa määritellään sopimuksen pääkohde tai jotka koskevat hintaa tai korvausta sekä vastineena toimitettavia palveluja ja tavaroita – Valuuttamääräiseen lainasopimukseen otettu vaihtokurssia koskeva ehto – Ehdon kuuluminen direktiivin soveltamisalaan – Edellytykset – Ymmärrettävyyttä ja selkeyttä koskevat vaatimukset – Velvoitteen täyttämisen arvioimisen kannalta huomioon otettava ajankohta – Sopimuksen tekeminen – Se, että lainsäätäjä toteaa myöhemmin tietyt ehdot pätemättömäksi, ei vaikuta tähän

(Neuvoston direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohta)

5.        Kuluttajansuoja – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Direktiivi 93/13 – Kansallisen tuomioistuimen velvollisuus tutkia viran puolesta sen arvioitavaksi saatetussa sopimuksessa olevan ehdon kohtuuttomuus – Ulottuvuus

(Neuvoston direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohta ja 7 artiklan 1 kohta)

1.      Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 3 artiklan 1 kohdassa olevaa käsitettä ”sopimusehto, josta ei ole erikseen neuvoteltu” on tulkittava siten, että se koskee esimerkiksi sellaista ehtoa, jota on muutettu kansallisen lain pakottavalla säännöksellä, joka on annettu kuluttajan kanssa tehdyn sopimuksen tekemisen jälkeen mainittuun sopimukseen sisältyneen pätemättömän ehdon korvaamiseksi.

Koska lainsäätäjä on tässä tapauksessa velvoittanut käyttämään kyseessä olevia ehtoja, on selvää, etteivät sopimuspuolet ole neuvotelleet niistä erikseen.

(ks. 48 ja 49 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

2.      Direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, etteivät direktiivin soveltamisalaan kuulu kansallisen oikeuden pakottavia säännöksiä heijastavat ehdot, jotka on sisällytetty kuluttajan kanssa tehtyyn lainasopimukseen sen tekemisen jälkeen ja joilla on tarkoitettu korvata siihen sisältyvä pätemätön ehto edellyttämällä valtion keskuspankin vahvistaman vaihtokurssin soveltamista. Unionin tuomioistuin on tämän osalta jo todennut, että direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, ettei direktiiviä sovelleta sellaisiin elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen sisältyviin ehtoihin, jotka on määritelty kansallisessa lainsäädännössä (ks. vastaavasti määräys 7.12.2017, Woonhaven Antwerpen, C 446/17, ei julkaistu, EU:C:2017:954, 31 kohta).

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaista valuuttakurssiriskiä koskevaa ehtoa ei kuitenkaan rajata direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle tämän säännöksen nojalla. Kuten edellä 54 kohdassa on todettu, direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohtaa on tulkittava suppeasti. Näin ollen se, että tietyt lain säännöksiä heijastavat ehdot jäävät direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle, ei merkitse sitä, ettei kansallinen tuomioistuin voisi arvioida tämän direktiivin kannalta samaan sopimukseen sisältyviä muita ehtoja, joista lain säännöksissä ei ole kyse.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa sellaisten sopimusehtojen osalta, jotka koskevat valuuttakurssiriskiin liittyviä kysymyksiä ja joihin nämä lain muutokset eivät vaikuta, että ne kuuluvat direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan ja välttyvät kohtuuttomuuden arvioinnilta vain, jos toimivaltainen kansallinen tuomioistuin yksittäistapauksen tutkittuaan katsoo, että elinkeinonharjoittaja on laatinut ne selkeästi ja ymmärrettävästi (tuomio 20.9.2017, Andriciuc ym., C 186/16, EU:C:2017:703, 43 kohta).

Lisäksi se, että valuuttakurssierotusta koskevat säännöt on näin rajattu direktiivin 93/13 soveltamisalan ulkopuolelle sen 1 artiklan 2 kohdan nojalla, ei estä sitä, että vaatimuksia, jotka johtuvat direktiivin 6 artiklan 1 kohdasta ja 7 artiklan 1 kohdasta sekä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, sellaisena kuin se on vahvistettu muun muassa 31.5.2018 annetun tuomion Sziber (C 483/16, EU:C:2018:367) 32–34 kohdassa, sovelletaan edelleen kaikkiin muihin tämän direktiivin alaan kuuluviin kysymyksiin ja erityisesti niihin menettelysääntöihin, joiden avulla kyetään huolehtimaan siitä, että tällä direktiivillä yksityisille taattuja oikeuksia kunnioitetaan.

(ks. 63, 66 ja 68–70 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)

3.      Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että vaatimus, jonka mukaan sopimusehto on laadittava selkeästi ja ymmärrettävästi, velvoittaa rahalaitokset antamaan lainanottajille riittävät tiedot, jotta nämä voivat niiden pohjalta tehdä päätöksensä harkitusti ja tietoisina niihin liittyvistä seikoista. Tämä vaatimus edellyttää sitä, että kuluttaja ymmärtää valuuttakurssiriskiä koskevan ehdon sekä muodollisesti että kieliopillisesti, mutta ehdon konkreettisen merkityksen osalta myös sitä, että tavanomaisesti valistunut ja kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen keskivertokuluttaja voi paitsi olla tietoinen kotimaan valuutan mahdollisesta heikkenemisestä suhteessa siihen ulkomaan valuuttaan, jona lainan määrä on ilmaistu, myös arvioida niitä mahdollisesti merkittäviäkin taloudellisia seurauksia, joita tällaisesta ehdosta aiheutuu hänen taloudellisille velvoitteilleen.

(ks.78 kohta ja tuomiolauselman 3 kohta)

4.      Direktiivin 93/13 4 artiklaa on tulkittava siten, että se velvoittaa arvioimaan sopimusehtojen selkeyttä ja ymmärrettävyyttä ottamalla huomioon kaikki sopimuksen tekoon sopimuksentekohetkellä liittyneet olosuhteet ja kaikki muut sopimuksen ehdot, siitä huolimatta, että kansallinen lainsäätäjä on myöhemmin todennut jotkut näistä ehdoista kohtuuttomiksi tai lähtenyt tällaisesta olettamasta ja sillä perusteella todennut ne pätemättömiksi.

Direktiivin 93/13 4 artiklan 1 kohdan sanamuodosta seuraa, että tilanteessa, jossa kyseessä oleva ehto koskee sopimuksen pääkohteen määrittelyä, arvioitaessa sitä, onko kyseinen ehto laadittu direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla selkeästi ja ymmärrettävästi, huomioon on otettava muun muassa kaikki sopimukseen sen tekohetkellä sisältyneet ehdot, koska tämä on se hetki, jolloin kuluttaja päättää, haluaako hän tehdä sopimuksen elinkeinonharjoittajan kanssa sitoutumalla tämän aiemmin laatimiin ehtoihin.

(ks. 80 ja 83 kohta sekä tuomiolauselman 4 kohta)

5.      Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen on otettava viran puolesta esiin kantajana olevan kuluttajan sijasta ja tämän puolesta sopimusehdon mahdollinen kohtuuttomuus, jos sillä on käytössään tämän edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat.

Tämä kansalliselle tuomioistuimelle kuuluva velvollisuus on katsottu tarpeelliseksi tosiasiallisen kuluttajansuojan turvaamiseksi, kun otetaan huomioon muun muassa se huomattava vaara, että kuluttaja ei tunne oikeuksiaan tai kohtaa vaikeuksia niiden käyttämisessä (ks. vastaavasti tuomio 17.5.2018, Karel de Grote – Hogeschool Katholieke Hogeschool Antwerpen, C-147/16, EU:C:2018:320, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

(ks. 88 ja 91 kohta sekä tuomiolauselman 5 kohta)