JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
GIOVANNI PITRUZZELLA
11 päivänä maaliskuuta 2021 (1)
Yhdistetyt asiat C‑174/19 P ja C‑175/19 P
Scandlines Danmark ApS,
Scandlines Deutschland GmbH (C‑174/19 P) ja
Stena Line Scandinavia AB (C‑175/19 P)
vastaan
Euroopan komissio
Muutoksenhaku – Kumoamiskanne – Valtiontuet – Yksittäiset tuet – Fehmarninsalmen rautatieyhteyden julkinen rahoitus – Alustavan tutkintavaiheen päätteeksi tehty päätös, jonka mukaan määrätty toimenpide ei ole valtiontukea – Mahdollista kilpailun vääristymistä koskeva edellytys – Lakisääteinen monopoli – Liitännäisvalitus – Tutkittavaksi ottaminen
1. Tässä ratkaisuehdotuksessa esillä olevissa asioissa on kysymys kahdesta, kahden Saksalle kuuluvan Fehmarnin saaren Tanskan Lollandista erottavassa Fehmarnsalmessa toimivan meriliikenteen harjoittajan (yhtäältä Scandlines Danmark ApS ja Scandlines Deutschland GmbH ja toisaalta Stena Line Scandinavia AB, jäljempänä valittajat) tekemästä keskenään lähes identtisestä valituksesta. Näissä kahdessa valituksessa (jäljempänä päävalitukset) vaaditaan kumoamaan kaksi unionin yleisen tuomioistuimen tuomiota,(2) jotka nekin ovat keskenään lähes identtiset ja joilla viimeksi mainittu tuomioistuin hylkäsi osittain nyt esillä olevassa asiassa valittajina olevien kantajien kanteet, joilla vaadittiin kumoamaan Euroopan komission alustavan tutkintavaiheen päätteeksi tekemä päätös olla vastustamatta Tanskan kuningaskunnan myöntämiä Fehmarninsalmen kiinteän yhteyden hankkeeseen liittyviä toimenpiteitä (jäljempänä riidanalainen päätös).(3)
2. Molemmissa asioissa komissio on esittänyt liitännäisvalituksen (jäljempänä liitännäisvalitukset), jolla se kyseenalaistaa valittajien unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamien kanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytykset.
3. Sen lisäksi, että Fehmarninsalmen hanke, jota riidanalainen päätös koskee, on kokonsa vuoksi merkittävä, nyt esillä olevat asiat tarjoavat unionin tuomioistuimelle tilaisuuden myös antaa ohjeita kansallisen toimenpiteen ”valtiontueksi” luokittelemisen edellytyksestä, jonka mukaan tällaisen toimenpiteen on oltava omiaan vääristämään kilpailua erityisesti tilanteessa, jossa vallitsee lakisääteinen monopoli. Liitännäisvalitusten osalta nyt esillä olevissa asioissa nousee esille myös kiinnostavia tämänkaltaisen valituksen tutkittavaksi ottamista koskevia kysymyksiä.
I Tosiseikat
4. Tosiseikat esitetään valituksenalaisissa tuomioissa, joista voi lukea yksityiskohdat.(4) Nyt esillä olevien asioiden käsittelyä varten muistutan vain seuraavista seikoista.
A Fehmarninsalmen yhteyshanke
5. Saksan liittotasavalta ja Tanskan kuningaskunta hyväksyivät vuonna 2008 tehdyllä kansainvälisellä sopimuksella Fehmarninsalmen yhteyshankkeen (jäljempänä hanke).
6. Hankkeessa on kyse yhtäältä merenalaisesta tunnelista, joka yhdistää Lollandin saarella sijaitsevan Rødbyn ja Fehmarnin saarella sijaitsevan Puttgardenin (coast-to-coast) ja jossa kulkee sähköinen rautatielinja ja moottoritie (jäljempänä kiinteä yhteys), ja toisaalta Tanskan sisäisistä rautatie- ja maantieyhteyksistä (jäljempänä sisämaayhteydet).
7. Erityisesti rautatieyhteyksiin liittyvien sisäisten yhteyksien (jäljempänä sisämaan rautatieyhteydet) rakennustöitä ovat Ringstedin ja Rødbyn välisen noin 120 kilometrin pituisen jo olemassa olevan Banedanmarkille, Tanskan rautateiden infrastruktuurin julkiselle ylläpitäjälle, kuuluvan rautatielinjan laajennus- ja parannustyöt.(5)
8. Kansainvälisen sopimuksen ja kiinteän yhteyden ja sisämaayhteyksien rakentamista ja hallinnointia koskevan vuonna 2015 annetun Tanskan lain(6) nojalla hankkeen toteuttaminen annettiin kahden tanskalaisen julkisen yrityksen tehtäväksi. Näistä ensimmäisen, A/S Femernin, tehtävänä on kiinteän yhteyden rahoittaminen, rakentaminen ja toiminnan harjoittaminen,(7) kun taas toisen, A/S Femern Landanlægin tehtävänä on sisämaayhteyksien rahoittaminen, rakentaminen ja toiminnan harjoittaminen. Femern on Femern Landanlægin tytäryritys ja Femern Landanlæg puolestaan Tanskan valtion omistaman yrityksen tytäryritys.
9. Erityisesti Femern Landanlæg vastaa sisämaan rautatieyhteyksien(8) rakentamisesta ja hallinnoinnista, myös niiden ylläpidosta. Näiden yhteyksien parannustyöt toteuttaa Banedanmark, jonka tehtävänä on harjoittaa näiden yhteyksien toimintaa samoin edellytyksin kuin se harjoittaa muita Tanskan valtiollisen rautatiejärjestelmän osa-alueita.(9) Hankkeen toteuttamisen jälkeen sisämaan rautatieyhteyksien omistus jaetaan Banedanmarkin (20 prosentin osuus) ja Femern Landanlægin (80 prosentin osuus) kesken. Banedanmark vastaa sisämaan rautatieyhteyksien toiminnan harjoittamiseen liittyvistä kustannuksista, ja niiden ylläpidon kustannukset jaetaan Femern Landanlægin ja Banedanmarkin kesken niiden omistussuhteita vastaavassa suhteessa.
10. Hankkeen rahoittavat Femern ja Femern Landanlæg. Tanskan viranomaiset toteuttivat hankkeeseen liittyviä toimenpiteitä, joihin kuuluivat Femernille myönnetty pääomatuki ja Femernille ja Femern Landanlægille myönnetyt julkiset takaukset ja lainat. Erityisesti sekä kiinteän yhteyden että sisämaayhteyksien suunnittelu, rakentaminen ja toiminnan harjoittaminen rahoitetaan kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta haettavilla Tanskan valtion takaamilla lainoilla tai vaihtoehtoisin rahoitusjärjestelyin Tanskan keskuspankin lainoin.
11. Femern perii maksut kiinteän yhteyden käyttäjiltä, lyhentää näillä tuloilla lainaansa ja maksaa Femern Landanlægille osinkoa, jolla tämä puolestaan lyhentää omaa lainaansa. Femern Landanlæg saa lisäksi 80 prosenttia Banedanmarkin perimistä rautatietoimijoiden sisämaan rautatieyhteyksien käytöstä maksamista maksuista näiden toimijoiden infrastruktuurien omistussuhteita vastaavassa suhteessa.
B Riidanalainen päätös
12. Kun Tanskan viranomaisten hankkeen puitteissa toteuttamien toimenpiteiden yhteensopivuus valtiontukea koskevien unionin oikeuden säännösten kanssa oli riitautettu eräillä kanteluilla ja kun mainitut viranomaiset olivat ilmoittaneet komissiolle nämä toimenpiteet SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesti, komissio teki 23.7.2015 riidanalaisen päätöksen.
13. Riidanalainen päätös on kaksiosainen.
14. Ensimmäisessä osassa komissio katsoo, etteivät Femern Landanlægin hyväksi toteutetut sisämaayhteyksien suunnittelun, rakentamisen ja toiminnan harjoittamisen rahoitukseen liittyvät toimenpiteet ole SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.(10)
15. Erityisesti sisämaan rautatieyhteyksien osalta komissio katsoo tässä päätöksessään, etteivät markkinat Tanskan kansallisen rautatieverkon toiminnan harjoittamiselle ja hallinnoinnille ole kilpailulle avoimet. Huomautettuaan, että Banedanmark huolehtii näiden yhteyksien parantamisesta ja toiminnan harjoittamisesta samoin edellytyksin kuin muiden Tanskan valtiollisen rautatiejärjestelmän osa-alueiden, komissio katsoi erityisesti, ettei Tanskassa kansallisen rautateiden infrastruktuurin luonteen vuoksi ole kilpailua kansallisen rautatieverkon toiminnan harjoittamisen ja hallinnoinnin markkinoilla tai markkinoille pääsystä.(11) Lisäksi komissio katsoi, että koska kyseisen kansallisen verkon toiminnan harjoittaminen ja hallinnointi tapahtuvat erillisillä ja maantieteellisesti suljetuilla kansallisilla markkinoilla, Femern Landanlægille myönnetty taloudellinen tuki ei voinut vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.(12)
16. Riidanalaisen päätöksen toisessa,(13) Femernin hyväksi toteutettuja kiinteän yhteyden suunnittelun, rakentamisen ja toiminnan harjoittamisen rahoitukseen liittyviä toimenpiteitä koskevassa osassa komissio toteaa, että vaikka ne olisivatkin valtiontukea, Femernille myönnetty julkinen rahoitus kuitenkin soveltuu sisämarkkinoille SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla.
II Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalaiset tuomiot
17. Valittajat nostivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon vastaavasti 10.11. ja 11.11.2015 toimitetuilla kannekirjelmillä kaksi erillistä kannetta, jotka kirjattiin asianumeroilla T-630/15 ja T-631/15 ja joilla ne vaativat kumoamaan riidanalaisen päätöksen.
18. Menettelyssä unionin yleisessä tuomioistuimessa Naturschutzbund Deutschland eV (jäljempänä NABU) ja Föreningen Svensk Sjöfart (jäljempänä FSS) tukivat väliintulijoina valittajien vaatimuksia. Tanskan kuningaskunta tuki väliintulijana komission vaatimuksia.
19. Valituksenalaisissa tuomioissaan unionin yleinen tuomioistuin kumosi riidanalaisen päätöksen osittain.
20. Ennen kaikkea se hylkäsi perusteettomina ne valittajien esittämät kanneperusteet, jotka liittyivät Femern Landanlægille sisämaan rautatieyhteyksien suunnittelun, rakentamisen ja toiminnan harjoittamisen rahoittamiseen myönnettyjä toimenpiteitä koskevaan riidanalaisen päätöksen osaan.(14)
21. Unionin yleinen tuomioistuin sen sijaan hyväksyi valittajien kanteet Femernille myönnetyn hankkeeseen liittyvän kiinteän yhteyden julkisen rahoituksen tarkastelun osalta, koska se katsoi komission rikkoneen sille SEUT 108 artiklan 2 kohdan nojalla kuuluvaa velvollisuuttaan aloittaa muodollinen tutkintamenettely, mikäli se kohtaa vakavia vaikeuksia.(15)
22. Valituksenalaisten tuomioiden johdosta komissio aloitti SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun muodollisen tutkintamenettelyn ja teki päätöksen, joka on riitautettu kolmella unionin yleisessä tuomioistuimessa parhaillaan vireillä olevalla kumoamiskanteella.(16)
III Menettely unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset
23. Päävalituksissaan yhtäältä Scandlines Danmark ApS ja Scandlines Deutschland GmbH asiassa C‑174/19 P ja toisaalta Stena Line Scandinavia AB asiassa C‑175/19 P vaativat unionin tuomioistuinta lähinnä ensinnäkin kumoamaan vastaavasti ensimmäisen ja toisen valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin oli hylännyt niiden esittämät kanneperusteet ja toiseksi velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Valittajat vaativat kumoamaan myös komission liitännäisvalitukset ja velvoittamaan sen korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
24. Komissio vaatii unionin tuomioistuinta hylkäämään päävalitukset ja velvoittamaan valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Lisäksi se vaatii liitännäisvalituksissaan unionin tuomioistuinta ensinnäkin kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen hiljaisen päätöksen siitä, että Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä koskevat valittajien kanteiden osat voidaan ottaa tutkittavaksi; toiseksi toteamaan, ettei kanteita voida näiden toimenpiteiden osalta ottaa tutkittavaksi; ja kolmanneksi velvoittamaan valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa.
25. Tanskan kuningaskunta vaatii unionin tuomioistuinta hylkäämään valittajien päävalitukset ja hyväksymään komission liitännäisvalitukset.
26. NABU:n ja FSS:n, eli valittajien vaatimuksia unionin yleisessä tuomioistuimessa tukeneiden väliintulijoiden, vaatimukset vastaavat lähtökohtaisesti valittajien vaatimuksia.
27. Rederi AB Nordö-Link (jäljempänä Rederi), Trelleborg Hamn AB (jäljempänä Trelleborg) ja Aktionsbündnis gegen eine feste Fehmarnbeltquerung eV (jäljempänä Aktionsbündnis) hyväksyttiin 22.10.2019 annetuilla unionin tuomioistuimen presidentin määräyksillä väliintulijoiksi tukemaan valittajien vaatimuksia asioissa C‑174/19 P ja C‑175/19 P. Niiden vaatimukset ovat lähtökohtaisesti samanlaiset kuin valittajien.
IV Asian tarkastelu
28. Sisällöltään lähes identtisissä päävalituksissaan valittajat esittävät seitsemän valitusperustetta.
29. Ensimmäiset kaksi valitusperustetta koskevat niitä valituksenalaisten tuomioiden osia, joissa tarkastellaan Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja sisämaan rautatieyhteyksiä koskevia toimenpiteitä. Näissä perusteissa valittajat esittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen SEUT 107 artiklan 1 kohdan ja 108 artiklan 2 kohdan vastaisesti oikeudellisen virheen todetessaan, ettei komissio tehnyt virheitä eikä kohdannut vakavia vaikeuksia katsoessaan, etteivät nämä toimenpiteet olleet valtiontukea, koska ne eivät ole omiaan vääristämään kilpailua (ensimmäinen valitusperuste) ja vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (toinen valitusperuste).
30. Muut viisi valittajien esittämää valitusperustetta sen sijaan koskevat niitä valituksenalaisten tuomioiden osia, joissa tarkastellaan Femernin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä, jotka koskevat kiinteää yhteyttä.
31. Komissio esittää sisällöltään identtisten liitännäisvalitustensa tueksi yhden ainoan valitusperusteen, jolla se riitauttaa valittajien asiavaltuuden unionin yleisessä tuomioistuimessa siltä osin kuin niiden valituksessa on kysymys Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä koskevasta riidanalaisen päätöksen osasta.
32. Unionin tuomioistuimen pyynnöstä keskityn analyysissani komission liitännäisvalituksiin ja päävalitusten kahteen ensimmäiseen valitusperusteeseen.
A Liitännäisvalitukset
1. Asianosaisten lausumat
33. Liitännäisvalituksillaan komissio riitauttaa Tanskan kuningaskunnan tukemana hiljaiset päätökset, jotka unionin yleinen tuomioistuin komission näkemyksen mukaan teki valituksenalaisissa tuomioissa ja jotka koskevat valittajien kanteiden tutkittavaksi ottamista siltä osin kuin niillä riitautettiin riidanalaisen päätöksen Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä koskeva osa.
34. Komissio katsoo ennen kaikkea, että sen liitännäisvalitukset voidaan ottaa tutkittavaksi. Se myöntää, että 26.2.2002 annettuun tuomioon neuvosto v. Boehringer (C‑23/00 P, EU:C:2002:118; jäljempänä tuomio Boehringer) pohjautuvan oikeuskäytännön mukaan unionin yleisen tuomioistuimen päätökseen yhdistää oikeudenkäyntiväite asiakysymykseen lausumatta tästä oikeudenkäyntiväitteestä ei voida hakea muutosta. Komission mukaan tätä oikeuskäytäntöä on kuitenkin sovellettava ainoastaan päävalituksiin mutta ei liitännäisvalituksiin, joista määrätään työjärjestyksen 178 artiklan 2 kohdassa. Tämän määräyksen nojalla unionin yleisen tuomioistuimen tekemä kanteen tutkittavaksi ottamista koskeva hiljainen päätös todella voitaisiin riitauttaa.
35. Asiakysymyksen osalta komissio esittää liitännäisvalituksissaan, ettei valittajien unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettujen kanteiden Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä koskevia osia voida ottaa tutkittavaksi, koska nämä toimenpiteet eivät koske valittajia erikseen. Valittajat eivät komission mukaan ole osoittaneet oikeuskäytännön edellyttämällä tavalla sitä, että kyseinen riidanalaisen päätöksen osa koskee niitä erikseen, eivätkä erityisesti sitä, että tämä riidanalaisen päätöksen osa uhkaisi vakavasti niiden markkina-asemaa. Samoista syistä valittajat eivät sen mukaan voi vedota asianomaisille osapuolille SEUT 108 artiklan 2 kohdan nojalla kuuluviin menettelyllisiin oikeuksiin, koska niiden ei sisämaan rautatieyhteyksiin liittyviä toimenpiteitä tarkasteltaessa voida katsoa olevan asianomaisia osapuolia.
36. Valittajat, joiden vaatimuksia FSS ja NABU tukevat, vastustavat komission liitännäisvalitusten tutkittavaksi ottamista ja katsovat, että ne ovat joka tapauksessa asiakysymyksen osalta perusteettomia.
2. Arviointi
a) Liitännäisvalitusten tutkittavaksi ottaminen
37. Komission liitännäisvalituksilla riitautetaan valittajien kanteiden Femern Landanlægin hyväksi toteutettuihin toimenpiteisiin liittyvien osien tutkittavaksi ottamista koskeva hiljainen päätös, jonka unionin yleinen tuomioistuin komission väitteen mukaan teki valituksenalaisissa tuomioissa.
38. Ennen kaikkea on selvitettävä, voidaanko komission liitännäisvalitukset ottaa tutkittavaksi.
39. Valituksenalaisista tuomioista käy ilmi, että Tanskan kuningaskunta kyseenalaisti valittajien unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamien kanteiden tutkittavaksi ottamisen siltä osin kuin ne koskivat Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä, sillä se katsoi, ettei niillä ollut yksilöllistä intressiä riitauttaa riidanalaisen päätöksen näihin toimenpiteisiin liittyvää osaa.(17)
40. Valituksenalaisissa tuomioissa unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan tarkastellut Tanskan kuningaskunnan esiin tuomaa tutkittavaksi ottamista koskevaa kysymystä. Se totesi edellä mainitusta tuomiosta Boehringer johtuvaan oikeuskäytäntöön nimenomaisesti viittaamatta, että on ”ennen kaikkea tutkittava kantajien esittämien väitteiden asiasisältö”,(18) ja hylkäsi sittemmin nämä väitteet asiakysymysten osalta.
41. Komissio katsoo, että näin menetellessään unionin yleinen tuomioistuin teki riidanalaisen päätöksen Femern Landanlægin hyväksi toteutettuihin toimenpiteisiin liittyvää osaa koskevien kanteiden tutkittavaksi ottamista koskevan hiljaisen päätöksen. Sen mukaan tällainen hiljainen päätös voidaan työjärjestyksen 178 artiklan 2 kohdan nojalla riitauttaa liitännäisvalituksella.
42. Muistutan, että tämän määräyksen nojalla liitännäisvalituksessa voidaan vaatia unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä tehdyn nimenomaisen ratkaisun tai välillisesti ilmenevän ratkaisun kumoamista.
43. Nyt esillä olevassa asiassa, samoin kuin asiassa, jota tuomio Boehringer koski, ja kuten myös komissio on todennut, unionin yleinen tuomioistuin päätti kuitenkin hylätä valittajien esittämät perusteet, joilla nämä olivat riitauttaneet Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä koskevan päätöksen osan, lausumatta tämän kanteen osan tutkimatta jättämistä koskevasta oikeudenkäyntiväitteestä. Toisin sanoen samoin kuin tuomiossa Boehringer unionin yleinen tuomioistuin piti valituksenalaisissa tuomioissa menettelyn kannalta oikeutettuna ratkaista pääasian oikeudenkäyntiväitteestä lausumatta.
44. Tuomiosta Boehringer(19) käy ilmi, että mikäli unionin yleinen tuomioistuin pitää hyvän oikeudenkäytön perusteella oikeutettuna olla lausumatta oikeudenkäyntiväitteestä sen vuoksi, että vaatimukset on joka tapauksessa hylättävä, unionin yleinen tuomioistuin ei tee mitään nimenomaista tai hiljaista päätöstä, jolla ratkaistaisiin tutkittavaksi ottamista koskeva oikeudenkäyntiväite. Näin ollen on katsottava, että koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt päätöstä, johon voitaisiin hakea muutosta, ei tällaista päätöstä koskevaa valitusta voida ottaa tutkittavaksi.(20)
45. Tästä seuraa, että koska unionin yleinen tuomioistuin ei nyt esillä olevassa asiassa ole tehnyt minkäänlaista, ei edes hiljaista, kanteiden tutkittavaksi ottamista koskevaa päätöstä, johon voitaisiin hakea muutosta, ei asiaa koskevaa pää- tai liitännäisvalitusta voida saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Näin ollen komissio ei voi perustella liitännäisvalitustensa tutkittavaksi ottamista koskevaa vaatimusta työjärjestyksen 178 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun määräykseen viittaamalla.
46. Edellä esitetystä mielestäni seuraa, ettei komission liitännäisvalituksia voida ottaa tutkittavaksi.
47. On kuitenkin muistutettava, että unionin tuomioistuin on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun käsiteltävänä on Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan nojalla tehty valitus, velvollinen antamaan tarvittaessa viran puolesta ratkaisun kumoamiskanteen tutkimisedellytyksistä ja siten ehdottoman prosessinedellytyksen luonteisesta perusteesta, joka liittyy siihen, ettei ole noudatettu SEUT 263 artiklan neljännessä alakohdassa määrättyä edellytystä, jonka mukaan kantaja voi vaatia sellaisen päätöksen kumoamista, jota ei ole osoitettu hänelle, vain siinä tapauksessa, että se koskee sitä suoraan ja erikseen.(21)
48. Mikäli unionin tuomioistuin vastoin ehdotustani katsoisi, että liitännäisvalitukset voidaan ottaa tutkittavaksi, tai päättäisi arvioida viran puolesta valittajien unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamien kanteiden tutkimisedellytykset Femern Landanlægin hyväksi toteutettujen toimenpiteisiin liittyvien kohtien osalta, seuraavat huomautukset ovat mielestäni merkityksellisiä.
b) Valittajien asiavaltuus vastustaa riidanalaisen päätöksen Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä koskevaa osaa unionin yleisessä tuomioistuimessa
49. Nyt esillä olevassa asiassa on riidatonta, että riidanalaisen päätöksen Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä koskeva osa on tukien alustavan tutkintavaiheen(22) päätteeksi tehty päätös, jossa komissio totesi, etteivät kyseessä olevat toimet ole SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, ja päätti näin ollen olla aloittamatta SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua muodollista tutkintamenettelyä.(23) Tämän päätöksen adressaatti on Tanskan kuningaskunta.
50. Koska riidanalainen päätös ei ole SEUT 263 artiklan neljännessä virkkeessä tarkoitettu sääntelytoimi, koska se ei ole yleisesti sovellettava toimi,(24) on tarkistettava, koskeeko se valittajia tässä määräyksessä tarkoitetulla tavalla suoraan ja erikseen.
51. Tässä yhteydessä muistutan, että 15.7.1963 annetusta tunnetusta tuomiosta Plaumann v. komissio(25) johtuvan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan muut henkilöt kuin päätöksen adressaatit voivat väittää, että päätös koskee niitä erikseen, ainoastaan jos kyseinen päätös vaikuttaa niihin niille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella nämä henkilöt erottuvat kaikista muista ja ne voidaan yksilöidä samalla tavalla kuin adressaatti.(26)
52. Oikeuskäytännöstä käy lisäksi ilmi, että tarkasteltaessa valtiontukea koskevassa asiassa sellaisen kantajan asiavaltuutta, joka ei ole päätöksen adressaatti ja joka vastustaa komission päätöstä olla aloittamatta SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua muodollista tutkintamenettelyä, on erotettava toisistaan kaksi tapausta.
53. Mikäli valittaja pyrkii valituksellaan turvaamaan SEUT 108 artiklan 2 kohtaan perustuvat menettelylliset oikeutensa ja vetoaa pelkästään asemaansa mainitussa määräyksessä ja asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan h alakohdassa tarkoitettuna asianomaisena osapuolena, riittää, että tämä henkilö voidaan yksilöidä samalla tavalla kuin riidanalaisen päätöksen adressaatti, ja näin ollen on katsottava, että tällainen kumoamiskanne on otettava tutkittavaksi.(27)
54. Jos kantaja sitä vastoin kyseenalaistaa sen, onko tuen arviointia koskeva SEUT 108 artiklan 3 kohdan nojalla (tai muodollisen tutkintamenettelyn päätteeksi) tehty päätös perusteltu, pelkästään se seikka, että kantajaa voidaan pitää tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna asianomaisena osapuolena, ei riitä siihen, että kanne otettaisiin tutkittavaksi. Tällaisessa tapauksessa kantajan on osoitettava, että sillä on edellä 51 kohdassa mainitussa tuomiosta Plaumann johtuvassa oikeuskäytännössä tarkoitettu erityinen asema.(28)
55. Nyt esillä olevassa asiassa valituksenalaisista tuomioista käy nimenomaisesti ilmi,(29) että unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassaan kanteessa valittajat ovat kyseenalaistaneet sekä riidanalaisen päätöksen Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä koskevan osan asiasisällön (ensimmäinen kanneperuste) että vedonneet niille SEUT 108 artiklan 2 kohdan nojalla kuuluvien menettelyllisten oikeuksien loukkaukseen, koska ne katsovat komission rikkoneen velvollisuuttaan aloittaa muodollinen tutkintamenettely (kolmas kanneperuste). Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin päätti tarkastella näitä kanneperusteita yhdessä(30) ja hylkäsi ne asiakysymyksen osalta käsittelemättä, kuten edellä 40 ja 43 kohdassa todetaan, tutkittavaksi ottamista koskevaa kysymystä.
56. Valittajien kanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä arvioitaessa on tässä yhteydessä ensinnäkin selvitettävä, onko niillä edellä 51 kohdassa mainitusta tuomiosta Plaumann johtuvassa oikeuskäytännössä tarkoitettu asiavaltuus kyseenalaistaa riidanalaisen päätöksen Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä koskevan osan asiasisältö. Mikäli näin ei ole, on seuraavaksi selvitettävä, onko niillä edellä 53 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla ainakin asiavaltuus nosta kanne, jolla ne pyrkivät turvaamaan SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut menettelylliset oikeutensa asianomaisina osapuolina.
57. Ensinnäkin pohdittaessa, oliko valittajilla asiavaltuus kyseenalaistaa riidanalaisen päätöksen Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä koskevan osan asiasisältö, korostan, että valittajat esittivät unionin yleisessä tuomioistuimessa, että niillä oli yksilöllinen intressi riitauttaa riidanalainen päätös, ja perustelivat väitettään sillä, että ne meriliikenteen harjoittajina ovat kiinteän yhteyden kilpailijoita, sekä sillä, että ne olivat osallistuneet aktiivisesti komission alustavaan tutkintavaiheeseen. Lisäksi ne mainitsivat riidanalaisiin toimenpiteisiin perustuvan rahoituksen käytön junamatkustajien matkustajalautoille siirtymisen mahdollistavien rautatieyhteyksien (raiteiden ja aseman) poistamiseen satamista. Unionin tuomioistuimessa ne vetoavat lisäksi asemaansa hankkeen – kokonaisuutena tarkasteltuna – läheisinä kilpailijoina.
58. Tässä yhteydessä totean, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuensaajayrityksen lisäksi yrityksiksi, joilla on yksilöllinen intressi kyseenalaistaa tuen arviointia koskevan komission päätöksen asiasisältö, on hyväksytty kilpailevia yrityksiä, jotka ovat aktiivisesti osallistuneet tällaiseen menettelyyn, edellyttäen, että riidanalaisen päätöksen kohteena oleva tukitoimenpide on merkittävästi vaikuttanut niiden markkina-asemaan.(31)
59. Nyt esillä olevassa asiassa on riidatonta, että kyseisissä kanteiden osissa riitautettujen toimenpiteiden tuensaaja on Femern Landanlæg, jonka tehtävänä, kuten edellä 8 kohdassa todetaan, on sisämaayhteyksien rahoittaminen, rakentaminen ja toiminnan harjoittaminen, sisämaan rautatieyhteydet mukaan lukien. Vaikka todettaisiin, että – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisissa tuomioissa – rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinoita on sisämaan rautatieyhteyksien osalta pidettävä kilpailulle avoimina,(32) on kuitenkin todettava, etteivät valittajat Fehmarninsalmella toimivina meriliikenteen harjoittajina ole näyttäneet toteen, että ne toimivat samoilla markkinoilla kuin Femern Landanlæg ja ovat siten sen kilpailijoita.
60. Tässä yhteydessä totean, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä omaksuttu lähestymistapa on melko suppea. Unionin tuomioistuin on näet täsmentänyt, että pelkästään se seikka, että toimenpide on omiaan vaikuttamaan vallitseviin kilpailuolosuhteisiin asianomaisilla markkinoilla ja että kyseessä oleva yritys jollain tavalla kilpailee toimesta hyötyneen yrityksen kanssa, ei missään tapauksessa riitä siihen, että kyseisen toimen voitaisiin katsoa koskevan mainittua yritystä erikseen.(33)
61. Siten ei väite, jonka mukaan riitautettujen toimenpiteiden perusteella saatua rahoitusta käytetään rautatieyhteyksien poistamiseen, eivätkä edellä 57 kohdassa mainitut hankkeen integroitua luonnetta koskevat väitteet riitä osoittamaan, että valittajat ja riidanalaisista toimista hyötynyt yritys, toisin sanoen Femern Landanlæg, ovat suoria kilpailijoita.
62. Aktiivisen alustavaan tutkintavaiheeseen osallistumisen osalta oikeuskäytännöstä käy ilmi, ettei osallistuminen menettelyyn ole välttämätön edellytys sen osoittamiselle, että asia koskee kilpailijaa erikseen, vaan on tässä ainoastaan ”merkityksellinen seikka”.(34)
63. Edellä esitetystä käy mielestäni ilmi, ettei valittajilla ollut asiavaltuutta kyseenalaistaa riidanalaisen päätöksen Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä koskevan osan asiasisältöä.
64. Toiseksi on kuitenkin vielä selvitettävä, voiko niillä olla asiavaltuus nostaa kanne turvatakseen menettelylliset oikeutensa edellä 53 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuina ”asianomaisina osapuolina”.
65. Tässä yhteydessä muistutan, että asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan h alakohdassa lähinnä toistetaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä jo luotu määritelmä(35) ja todetaan, että ”asianomaisella osapuolella” tarkoitetaan ”henkilöä, yritystä tai yritysten yhteenliittymää, jonka etuihin tuen myöntäminen voi vaikuttaa, erityisesti tuensaajaa, kilpailevia yrityksiä ja ammattiyhdistyksiä”.
66. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tällainen määritelmä ei ole esteenä sille, että yritys, joka ei ole suoraan tuensaajan kanssa kilpaileva yritys, katsotaan asianomaiseksi osapuoleksi, jos se väittää, että tuen myöntäminen voi vaikuttaa sen etuihin.(36) Tukitoimenpiteestä hyötyneen yhtiön kanssa kilpaileva yritys kuuluu kiistatta SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin ”asianomaisiin osapuoliin”,(37) mutta myös yrityksen, joka ei ole tuensaajan kanssa kilpaileva yritys, voidaan katsoa olevan asianomainen osapuoli, jos se voi osoittaa, että tuen myöntäminen saattaa vaikuttaa sen etuihin, mikä oikeuskäytännön mukaan edellyttää sen osoittamista, että tuella saattaa olla konkreettinen vaikutus yrityksen asemaan.(38)
67. Siten unionin tuomioistuin on todennut yrityksen, joka ei ole suoraan tuensaajan kanssa kilpaileva yritys mutta tarvitsee tuotannossaan samaa raaka-ainetta, voivan olla asianomainen osapuoli, jos se väittää, että tuen myöntäminen voi vaikuttaa sen etuihin, ja osoittaa oikeudellisesti riittävällä tavalla, että tuella saattaa olla konkreettinen vaikutus sen asemaan.(39)
68. Nyt esillä olevassa asiassa katson, että vaikka valittajien esittämät, edellä 57 kohdassa mainitut perustelut eivät osoita, että valittajat ja Femern Landanlaeg olisivat suoria kilpailijoita, ne kuitenkin osoittavat oikeudellisesti riittävällä tavalla sekä sen, että Femern Landanlaegin hyväksi toteutettavat toimenpiteet voivat vaikuttaa niiden etuihin, että sen, että näillä toimilla on konkreettinen vaikutus niiden asemaan. Näillä perusteilla valittajien voidaan mielestäni katsoa olevan asianomaisia osapuolia.
69. Näiden huomautusten nojalla voidaan mielestäni katsoa, että valittajilla on asianomaisina osapuolina asiavaltuus riitauttaa riidanalaisen päätöksen Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä koskeva osa siltä osin kuin ne pyrkivät valituksillaan turvaamaan SEUT 108 artiklan 2 kohtaan perustuvat menettelylliset oikeutensa. Sen sijaan niillä ei ole asiavaltuutta kyseenalaistaa tämän riidanalaisen päätöksen osan asiasisältöä. Otan nämä päätelmät huomioon päävalitusten tarkastelun yhteydessä, kuten jäljempänä yksityiskohtaisemmin selvennän.
B Päävalitusten kaksi ensimmäistä valitusperustetta
1. Alustavat huomautukset
70. Päävalitustensa kahdessa ensimmäisessä valitusperusteessa valittajat – joita tukevat NABU, FSS, Rederi, Trelleborg ja Aktionsbündnis – vetoavat siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt valituksenalaisessa tuomiossa SEUT 107 artiklan 1 kohdan ja SEUT 108 artiklan 2 kohdan vastaisesti oikeudellisen virheen, kun se totesi, ettei komissio tehnyt oikeudellista virhettä eikä kohdannut vakavia vaikeuksia katsoessaan, etteivät Femern Landanlægin hyväksi toteutetut toimenpiteet olleet omiaan vääristämään kilpailua tai vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan eivätkä nämä toimenpiteet näin ollen olleet valtiontukea.
71. Alustavasti on ensinnäkin todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisen toimenpiteen luokitteleminen ”valtiontueksi” ei edellytä sen osoittamista, että kyseessä oleva tuki vaikuttaa todellisuudessa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja että kilpailu tosiasiassa vääristyy, vaan ainoastaan sen tutkimista, saattaako tuki vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja vääristää kilpailua.(40)
72. Toiseksi edellä 49–69 kohdassa esitetyt huomautukset osoittavat, että valittajilla on asiavaltuus riitauttaa riidanalaisen päätöksen Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja toimenpiteitä koskeva osa vain siltä osin kuin niiden kanteilla pyritään turvaamaan SEUT 108 artiklan 2 kohtaan perustuvat menettelylliset oikeudet, mutta ei sen sijaan asiavaltuutta riitauttaa tämän riidanalaisen päätöksen osan asiasisältöä.
73. Kuten edellä 55 kohdassa todetaan, unionin yleinen tuomioistuin ei nyt esillä olevassa asiassa kuitenkaan lausunut kanteiden tutkittavaksi ottamisesta vaan käsitteli menettelyllisten oikeuksien loukkausta ja riidanalaisen päätöksen kyseisen osan asiasisältöä koskevia kanneperusteita yhdessä. Tästä unionin yleisen tuomioistuimen valinnasta seuraa, että valittajat riitauttivat valituksissaan molempien seikkojen tarkastelun.
74. On kuitenkin todettava, että oikeuskäytännön mukaan silloin, kun kantaja vaatii vastustamatta jättämistä koskevan päätöksen kumoamista, se riitauttaa etenkin sen, että komissio on tehnyt päätöksen kyseisestä tuesta aloittamatta muodollista tutkintamenettelyä, millä komissio on loukannut kantajan menettelyllisiä oikeuksia. Kantaja voi kumoamisvaatimuksen hyväksymiseksi vedota kaikenlaisiin perusteisiin, joiden tarkoituksena on osoittaa, että komissiolla ilmoitetun toimenpiteen alustavassa tutkimusvaiheessa olleiden tietojen ja selvityksen arvioinnin olisi pitänyt herättää epäilyjä toimenpiteen luonnehdinnasta valtiontueksi ja sen soveltuvuudesta sisämarkkinoille. Tällaisten perusteluiden esittäminen ei kuitenkaan voi johtaa kanteen kohteen eikä tutkittavaksi ottamisen edellytysten muuttamiseen. Päinvastoin sen osoittamiseksi, että komission olisi pitänyt aloittaa SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu muodollinen tutkintamenettely, on näytettävä toteen nimenomaan se, että toimenpiteiden luonnehtimisesta valtiontueksi ja sen sisämarkkinoille soveltuvuudesta on ollut epäilyjä.(41)
75. Unionin tuomioistuin on lisäksi selventänyt, että vastustamatta jättämistä koskevan päätöksen laillisuus riippuu siitä, olisiko komissiolla ilmoitettua toimenpidettä koskevassa alustavassa tutkinnassa käytettävissä olleiden tietojen ja selvityksen arvioinnin pitänyt objektiivisesti herättää epäilyjä toimenpiteen soveltuvuudesta sisämarkkinoille, sillä tällaisten epäilyjen vuoksi on aloitettava muodollinen tutkintamenettely, johon mainitun asetuksen 1 artiklan h alakohdassa tarkoitetut asianomaiset osapuolet voivat osallistua. Samoja periaatteita sovelletaan silloin, kun komissiolla on edelleen epäilyjä tutkitun toimenpiteen luokittelusta SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi tueksi.(42)
76. Tätä seikkaa koskevasta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että koska vakavien vaikeuksien käsite on luonteeltaan objektiivinen, tällaisten vaikeuksien olemassaoloa on arvioitava ottamalla huomioon sekä olosuhteet, joiden vallitessa komissio teki päätöksensä alustavan tutkinnan päätteeksi, että komission perusteluinaan käyttämät arviot.(43)
77. Edellä esitetystä seuraa, että edellä 69 ja 72 kohdassa todetun perusteella päävalituksen kahta ensimmäistä valitusperustetta, joissa valittajat vetoavat myös siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt virheen, joka koskee niille SEUT 108 artiklan 2 kohdan nojalla kuuluvien menettelyllisten oikeuksien loukkausta, on tarkasteltava yksinomaan tältä kannalta. Perusteita, joiden tarkoituksena on kyseenalaistaa unionin yleisen tuomioistuimen riidanalaisen päätöksen kyseisen osan asiasisältöä koskeva tarkastelu, ei sen sijaan voida ottaa tutkittavaksi. Edellä 74–76 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla unionin yleisen tuomioistuimen tekemää komission riidanalaisen päätöksen perustana olevaa arviota koskevaa tutkimusta voidaan kuitenkin tarkastella ja sitä on tarkasteltava sen selvittämiseksi, oikeuttivatko nämä arviot toteamaan, ettei komissio kohdannut vakavia vaikeuksia selvittäessään, olivatko arvioidut toimenpiteet SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea.
2. Ensimmäiset valitusperusteet, jotka koskevat oikeudellisia virheitä, jotka unionin yleinen tuomioistuin teki tarkastellessaan sitä, ovatko Femern Landanlægin hyväksi toteutetut toimenpiteet omiaan vääristämään kilpailua
78. Valittajien ensimmäisissä valitusperusteissa kyseenalaistetaan vastaavasti ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 87–127 kohta ja toisen valituksenalaisen tuomion 62–102 kohta, ja ne on jaettu neljään osaan, jotka vastaavat neljää oikeudellista virhettä, jotka unionin yleisen tuomioistuimen väitetään tehneen.
a) Hankkeenintegroitua luonnetta koskevat ensimmäisten valitusperusteiden ensimmäiset osat
1) Yhteenveto asianosaisten lausumista
79. Valitustensa ensimmäisten valitusperusteiden ensimmäisissä osissa valittajat, joita väliintulijat tukevat, riitauttavat ne valituksenalaisten tuomioiden osat,(44) joissa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi väitteen, jonka mukaan, koska kiinteä yhteys ja sisämaayhteydet ovat integroitu hanke ja koska komissio oli niiden mukaan katsonut, että Femernin hyväksi toteutetut kiinteää yhteyttä koskevat toimenpiteet olivat omiaan vääristämään kilpailua, myös Femern Landanlægin hyväksi toteutettujen sisämaan rautatieyhteyksiä koskevien toimenpiteiden olisi pitänyt katsoa mahdollisesti vääristävän kilpailua.
80. Valittajat vetoavat 16.5.2013 annettuun tuomioon komissio v. Ryanair (C‑615/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:310)(45) ja esittävät, että unionin yleisen tuomioistuimen lähtökohta, jonka mukaan Femern Landanlægin toiminta rajoittui yksinomaan sisämaayhteyksien hallinnointiin eikä Fehmarninsalmen kuljetuspalvelujen tarjoaminen kuulunut siihen, perustui virheelliseen tosiseikkojen oikeudelliseen luokitteluun. Hankkeen luonteesta ja tavoitteista nimittäin seuraa, että kiinteä yhteys ja sisämaayhteydet ovat integroitu hanke ja että sisämaayhteyksien rakentamisen tarkoituksena oli kuljetuspalvelujen tarjoaminen Fehmarninsalmella. Rahoituksen näkökulmasta ei niiden mukaan ole kiistetty sitä, että kiinteän yhteyden käyttömaksut kattavat myös sisämaayhteyksien kulut, koska Femernin on maksettava osinkoa Femern Landanlægille. Käytännön näkökulmasta kiinteä yhteys on riippuvainen sisämaayhteyksistä eikä Femern voi tarjota kuljetuspalveluita ilman niitä. Lisäksi sisämaayhteyksiä ei puolestaan olisi olemassa ilman kiinteää yhteyttä. Sisämaayhteyksien osalta toteutetut toimenpiteet ovat näin ollen kiinteän yhteyden kannalta välttämättömiä. Näin ollen oli pääteltävä, että koska Femernin hyväksi toteutetut toimenpiteet ovat omiaan vääristämään kilpailua, myös Femern Landanlægin hyväksi toteutetuilla toimenpiteillä on sama vaikutus. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin menetteli ilmeisen virheellisesti katsoessaan, että näillä kahdella toimenpiteellä on eri tarkoitus.(46) Niillä näet tavoitellaan samaa päämäärää, toisin sanoen sitä, että Femern voi tarjota kuljetuspalveluita Fehmarninsalmella.
81. NABU, FSS ja Aktionsbündnis lisäävät, että on lainvastaista jakaa yksittäinen hanke keinotekoisesti useampaan osaan, jotta sitä ei katsottaisi asianmukaisesti valtiontueksi. NABU esittää lisäksi, että kiinteää yhteyttä ja sisämaanyhteyksiä on pidettävä paitsi taloudellisten myös ympäristövaikutustensa vuoksi yksittäisenä hankkeena. Rederi ja Aktionsbündnis toteavat, että sisämaan rautatieyhteydet ovat olennainen infrastruktuuri, jonka avulla voidaan taata rautateiden kuljetuspalvelut Fehmarninsalmella, ja että niiden rakentaminen osaltaan parantaa Femernin kilpailuasemaa. Näin ollen Femern Landanlægin hyväksi toteutetuilla toimenpiteillä on ilmeinen vaikutus kuljetuspalveluiden markkinoihin Fehmarninsalmella.
82. Komissio katsoo, ettei päävalitusten ensimmäisten valitusperusteiden ensimmäisissä osissa esitettyjä väittämiä voida ottaa tutkittavaksi, koska valittajat eivät sen mukaan yksilöineet valituksenalaisten tuomioiden virheellisiä päätelmiä sisältäviä kohtia unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdassa edellytetyllä tavalla. Lisäksi komissio kyseenalaistaa valittajien ja niiden vaatimuksia tukevien väliintulijoiden argumentit asiakysymyksen osalta.
83. Tanskan kuningaskunta esittää, ettei mainittuja väitteitä voida ottaa tutkittavaksi yhtäältä sen vuoksi, että niissä ainoastaan toistetaan peruste, jonka unionin yleinen tuomioistuin on jo hylännyt, ja toisaalta siksi, että niissä kyseenalaistetaan unionin yleisen tuomioistuimen toteamat tosiseikat vetoamatta siihen, että ne olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla. Lisäksi Tanskan kuningaskunta kyseenalaistaa valittajien ja niiden vaatimuksia tukevien väliintulijoiden argumentit asiakysymyksen osalta.
2) Arviointi
84. Valitustensa ensimmäisten valitusperusteiden ensimmäisissä osissa valittajat riitauttavat hankkeen integroitua luonnetta koskevan väitteensä hylkäämisen valituksenalaisissa tuomioissa. Unionin yleisessä tuomioistuimessa ne lähinnä esittivät, että tämän integroidun luonteen vuoksi toteamus, jonka mukaan Femernin hyväksi toteutetut kiinteää yhteyttä koskevat toimenpiteet ovat omiaan vääristämään kilpailua, johtaa eräänlaisen ”tartuntavaikutuksen”(47) vuoksi siihen, että myös Femern Landanlægin hyväksi toteutetut sisämaan rautatieyhteyksiä koskevat toimenpiteet saattavat vääristää kilpailua erityisesti Fehmarninsalmen kuljetuspalveluiden alalla.
85. Tässä yhteydessä on muistettava, että vastauksena näihin väitteisiin unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisissa tuomioissa, ettei Femern Landanlægin hyväksi toteutettuja sisämaan rautatieyhteyksiä koskevia toimenpiteitä voitu pitää valtiontukena yksinomaan sen vuoksi, että ne oli toteutettu samassa hankkeessa kuin Femernin hyväksi toteutetut kiinteään yhteyteen liittyvät toimenpiteet, joiden katsottiin olevan valtiontukea. Unionin yleinen tuomioistuin näet katsoi, että vaikka nämä kaksi toimenpidettä liittyivät samaan hankkeeseen, niillä oli eri tarkoitus ja eri tuensaajat.(48)
86. Aluksi on käsiteltävä komission ja Tanskan kuningaskunnan perustelut, joissa ne kyseenalaistavat mainituissa osissa esitettyjen väitteiden tutkittavaksi ottamisen sen vuoksi, etteivät valittajat olleet täsmentäneet valituksenalaisten tuomioiden asianomaisia kohtia ja ainoastaan toistivat perusteet, jotka unionin yleinen tuomioistuin oli jo hylännyt.
87. Yhtäältä en yhdy komission kantaan, jonka mukaan työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut edellytykset eivät täyttyisi. Valitustensa ensimmäisten valitusperusteiden ensimmäisissä osissa valittajat näet ilmoittavat nimenomaisesti ne valituksenalaisten tuomioiden kohdat, jotka ne aikovat kyseenalaistaa väitteillään,(49) eikä ole epäilystäkään siitä, että näiden väitteiden tarkoituksena on kyseenalaistaa unionin yleisen tuomioistuimen mainituissa kohdissa esittämä päättely.
88. Toisaalta huomautan, että vaikka vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valitusperustetta, jossa vain toistetaan unionin yleisessä tuomioistuimessa jo esitetyt perusteet ja perustelut, ei voida ottaa tutkittavaksi,(50) valittajat eivät, toisin kuin Tanskan kuningaskunta esittää, kuitenkaan kyseisissä osissa vain toista ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyä väitettä vaan vastustavat päättelyä, jonka nojalla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi tämän väitteen valituksenalaisissa tuomioissa, ja tapaa, jolla se sovelsi unionin oikeutta. Muistutan, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ensimmäisessä oikeusasteessa tutkittuja oikeuskysymyksiä voidaan käsitellä uudelleen muutoksenhakumenettelyssä, koska jollei valittaja voisi perustaa valitustaan perusteisiin ja perusteluihin, jotka on esitetty jo unionin yleisessä tuomioistuimessa, muutoksenhakumenettelyn tarkoitus jäisi osaksi toteutumatta.(51)
89. Asiakysymyksen osalta valittajat katsovat, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisissa tuomioissa esittämä päättely perustuu Femern Landanlægin toiminnan laajuuden osalta virheelliseen tosiseikkojen oikeudelliseen luokitteluun.
90. Katson ensinnäkin, ettei viittaus 16.5.2013 annetun tuomion komissio v. Ryanair (C‑615/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:310) 32 kohtaan, joka koskee nyt käsiteltäviin asioihin liittymättömiä säännöksiä ja sisältää toteamuksen, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt erään kirjeen oikeudellista luokittelua koskevaa virhettä, ole asiaankuuluva. Missään tapauksessa tämä viittaus ei ole omiaan tukemaan valittajien väitteitä.
91. Toiseksi katson, että mikäli valittajien väite on ymmärrettävä niin, että sillä vastustetaan unionin yleisen tuomioistuimen toteamusta, jonka mukaan Femern Landanlægin toiminta rajoittui markkinoihin, jotka muodostuvat rautateiden sisämaayhteyksien infrastruktuurin hallinnoimisesta ja toiminnan harjoittamisesta sillä, eikä ulottunut kuljetuspalvelujen tarjoamiseen Fehmarninsalmella, ja vaikka todettaisiin, että unionin yleinen tuomioistuin on perustanut päätelmänsä tällaiseen toteamukseen – mikä ei mielestäni käy ilmi valituksenalaisten tuomioiden riitautetuista kohdista –, tätä väitettä ei mielestäni voida ottaa tutkittavaksi. Sillä näet lähinnä vaaditaan unionin tuomioistuinta kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen – erityisesti Femern Landanlægin toiminnan laajuutta koskeva – tosiseikaston määrittäminen ja arviointi esittämättä kuitenkaan, että tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi asiakirja-aineistosta tai sen tueksi esitetty selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, eikä tällaista vaatimusta, kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy ilmi, voida ottaa huomioon muutoksenhakuvaiheessa.(52)
92. Valittajien esittämät hankkeen integroitua luonnetta ja Femernin ja Femern Landanlægin hyväksi toteutettujen toimenpiteiden identtisiä päämääriä koskevat väitteet eivät myöskään ole omiaan vahvistamaan väitettä, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen Femern Landanlægin toiminnan laajuutta koskeva päätelmä olisi perustunut virheelliseen tosiseikkojen oikeudelliseen luokitteluun. Hankkeen rahoitukselliselta tai käytännölliseltä kannalta integroidusta luonteesta tai Femernin ja Femern Landanlægin hyväksi toteutettujen toimenpiteiden mahdollisesta identtisestä tarkoituksesta ei näet voida päätellä, että viimeksi mainitun toimintaan kuuluisi kuljetuspalvelujen tarjoaminen Fehmarninsalmella.
93. Kolmanneksi, vaikka todettaisiin, mikä edellyttää tietynlaista tulkinnallista ponnistelua, että valittajien edellä mainituissa ensimmäisissä osissa esittämä väite on ymmärrettävä siten, että ne katsovat unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen, kun se ei tunnistanut hankkeen integroidusta luonteesta johtuvaa ”tartuntavaikutusta”, ja että se olisi siten jättänyt virheellisesti toteamatta, että koska Femernin hyväksi toteutetut toimenpiteet olivat omiaan vääristämään kilpailua Fehmarninsalmen kuljetuspalveluiden markkinoilla, myös Femern Landanlægin hyväksi toteutetuilla toimenpiteillä oli oltava samanlainen vaikutus, katson, ettei tätä voida ottaa huomioon.
94. Kuten edellä 85 kohdassa todetusta käy näet ilmi, unionin yleinen tuomioistuin vastasi valituksenalaisissa tuomioissa tähän väitteeseen tekemättä mielestäni oikeudellista virhettä siten, että vaikka Femernin ja Femern Landanlægin hyväksi toteutetut toimenpiteet liittyvät samaan hankkeeseen, ne ovat kaksi erillistä tukitoimenpidettä, joilla on eri tuensaaja, kohde ja tarkoitus, ei se, että toisen näistä toimenpiteistä katsottiin olevan tukea, voinut automaattisesti – tai unionin yleisen tuomioistuimen ilmaisua käyttääkseni ”pelkästään tämän perusteella” – johtaa siihen, että toinenkin toimenpide olisi luonteeltaan tukea.
95. Tässä yhteydessä on korostettava, etteivät valittajat riitauttaneet sitä, että komissio ja siten myös unionin yleinen tuomioistuin käsittelivät näitä toimenpiteitä kahtena erillisenä tukitoimenpiteenä, vaikka ne liittyvät samaan hankkeeseen. Ne eivät esittäneet unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamissaan kanteissa eivätkä unionin tuomioistuimessa, että nämä toimenpiteet olisi pitänyt tutkia yhdessä tai että ne olisivat olleet samaa valtiontukea, jota olisi pitänyt arvioida kokonaisuutena. Ne eivät myöskään vastusta unionin yleisen tuomioistuimen kantaa, jonka mukaan tuensaajien on tosin todettu olevan yhteydessä toisiinsa, mutta ne ovat eri toimijoita.(53)
96. Ainoastaan FSS ja epäsuoremmin NABU ovat esittäneet unionin tuomioistuimelle esittämissään vastauskirjelmissä, että hanketta olisi pitänyt tarkastella kokonaisuutena jakamatta sitä keinotekoisesti kahteen osaan. Korostan kuitenkin, ettei kumpikaan kahdesta väliintulijasta esittänyt tätä väitettä unionin yleisessä tuomioistuimessa. Valittajat ja väliintulijat eivät myöskään vedonneet unionin yleisessä tuomioistuimessa selvästi ja nimenomaisesti mahdolliseen virheeseen, joka olisi johtunut siitä, ettei pelkästään Femern Landanlægin hyväksi toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta kilpailuun Fehmarninsalmen kuljetuspalveluiden markkinoilla otettu huomioon.(54)
97. Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuin on lähtökohtaisesti toimivaltainen arvioimaan ainoastaan sitä oikeudellista ratkaisua, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt sille esitetyistä perusteista.(55) Unionin yleistä tuomioistuinta ei siten voida moittia oikeudellisesta virheestä, joka sen väitetään tehneen jättäessään huomioon ottamatta perusteet, joita osapuolet eivät sille esittäneet. Uudet väitteet, joita ei esitetty unionin yleiselle tuomioistuimelle, on näin ollen jätettävä tutkimatta muutoksenhakuvaiheessa.(56)
98. Valittajat viittasivat unionin yleisessä tuomioistuimessa hankkeen integroituun luonteeseen pelkästään ja yksinomaan perustellakseen eräänlaista ”automaattista tartuntavaikutusta” koskevaa väitettään, toisin sanoen sitä, että koska Femernin hyväksi toteutetut toimenpiteet ovat omiaan vaikuttamaan kilpailuun Fehmarninsalmen kuljetuspalveluiden markkinoilla, myös toisenlaisilla mutta saman hankkeen puitteissa Femern Landanlægin hyväksi toteutetuilla toimenpiteillä saattaa olla sama vaikutus.(57) Kuten edellä 94 kohdassa todettiin, mielestäni unionin yleinen tuomioistuin vastasi tähän väitteeseen tekemättä vastauksessaan oikeudellista virhettä. Pelkästään sillä perusteella, että toinen kahdesta saman hankkeen puitteissa eri tuensaajille ja eri kohteisiin(58) toteutetusta toimenpiteestä on valtiontuki, ei voida katsoa, että molemmat olisivat automaattisesti valtiontukia.
99. Valittajien hankkeen tarkoitusta ja Femernin ja Femern Landanlægin hyväksi sen puitteissa toteutettujen toimenpiteiden tarkoitusta koskevien väitteiden osalta lisään – pelkästään täydentävänä huomiona ja haluamatta ottaa kantaa asiakysymyksiin, jotka eivät kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan muutoksenhakumenettelyissä –, että vaikka ei ole epäilystä siitä, että kokonaisuutena tarkasteltuna hankkeen tarkoitus on parantaa matkustaja- ja tavaraliikenteen sujuvuutta Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan välillä,(59) sitä Tanskan kuningaskunnan toteamaa seikkaa, että sisämaan rautatieyhteyksiä käytetään alueellisessa rautatieliikenteessä kiinteän yhteyden käytöstä riippumatta, ei ole asetettu kyseenalaiseksi. Näin ollen, vaikka Femern Landanlægin hyväksi toteutettujen toimenpiteiden tarkoitus on osin sama kuin Femernin hyväksi toteutettujen toimenpiteiden, sillä sisämaayhteyksien toteuttaminen mahdollistaa kiinteän yhteyden käytön, niillä kuitenkin on omia erityispiirteitä. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt virhettä todetessaan, että toimenpiteillä oli eri tarkoitus.
100. Edellä esitettyjen huomautusten perusteella katson, että päävalitusten ensimmäisten valitusperusteiden ensimmäiset osat on hylättävä.
b) Ensimmäisten valitusperusteiden toiset ja kolmannet osat, jotka koskevat Tanskan rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinoiden oikeudellista ja tosiasiallista avoimuutta
1) Yhteenveto asianosaisten lausumista
101. Päävalitusten ensimmäisten valitusperusteiden toisissa ja kolmansissa osissa valittajat ja niiden vaatimuksia tukevat väliintulijat kyseenalaistavat ne valituksenalaisten tuomioiden osat, joilla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanneperusteet, joissa valittajat väittivät, että komission päätelmä, jonka mukaan Tanskassa ei ole kansallista rautatieverkkoa koskevaa kilpailua markkinoilla eikä pääsystä markkinoille, oli virheellinen. Valittajat sen sijaan katsovat, että Tanskan rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinat ovat oikeudellisesti ja tosiasiallisesti kilpailulle avoimet.(60)
102. Ensimmäisten valitusperusteiden toisissa osissa valittajat esittävät unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen virheellisesti, ettei se, että mikä hyvänsä määrätyt edellytykset täyttävä yritys voi Tanskan rautateitä koskevan lain(61) nojalla saada toimiluvan rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen, toiminnan harjoittamisen ja ylläpidon markkinoille, merkitse sitä, että rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinat olisivat kilpailulle avoimet.(62) Valittajien mukaan se, että tällaisen toimiluvan saaminen on mahdollista, osoittaa, että Tanskan rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinat ovat oikeudellisesti kilpailulle avoimet ainakin siltä osin kuin kyse on pääsystä markkinoille. Merkittävää on se, että yritys voi rakentaa oman infrastruktuurinsa ja hallinnoida sitä itse tai tarjota palveluita jo olemassa olevalla infrastruktuurilla, valtion infrastruktuuri mukaan lukien.
103. Tällainen lähestymistapa noudattaa valittajien mukaan komission itsensä ilmaisemaa kantaa, jonka mukaan unionin oikeudessa rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinoiden voidaan katsoa olevan kilpailulta suljettu ainoastaan siinä tapauksessa, että niitä koskee lakisääteinen monopoli, joka sulkee sekä kilpailun markkinoilla että pääsyn markkinoille.(63)
104. Tanskassa asia ei kuitenkaan ole näin. Valittajien mukaan Tanskassa millekään yritykselle ei näet ole myönnetty yksinoikeutta tai lakisääteistä monopolia rautateiden infrastruktuurin hallinnoimiseen ja toiminnan harjoittamiseen. Tanskan rautateitä koskevassa laissa päinvastoin säädetään edellä mainitusta toimilupajärjestelmästä, joka nimenomaisesti sallii minkä hyvänsä yrityksen harjoittaa rautatieverkkojen toiminnan harjoittamista ja hallinnointia sillä edellytyksellä, että se täyttää määrätyt turvallisuuteen liittyvät vaatimukset. Yhtäältä tällaisella toimilupajärjestelmällä varmistetaan, että kilpailevat yritykset voivat osallistua kilpailuun, koska infrastruktuurin rakentamalla ne voivat muodostaa luonnollisen monopolin. Näin ollen jokin muu yritys kuin Femern Landanlæg olisi voitu valita sisämaan rautatieyhteyksien rakentamiseen myönnetyn rahoituksen saajaksi. Toisaalta järjestelmä osoittaa, että kilpailevat yritykset voivat toimia muiden yritysten luonnollisten monopolien kanssa. Näin voisi olla esimerkiksi siinä tapauksessa, että Femern Landanlæg tai Banedanmark järjestäisivät sisämaan rautateiden tieyhteyksien infrastruktuurin rakentamista tai hallinnointia koskevan kilpailutusmenettelyn.
105. Lisäksi valittajat katsovat unionin tuomioistuimen todenneen 19.12.2019 annetussa tuomiossa Arriva Italia ym. (C-385/18, EU:C:2019:1121; jäljempänä tuomio Arriva Italia) ja 29.7.2019 annetussa tuomiossa Azienda Napoletana Mobilità (C-659/17, EU:C:2019:633; jäljempänä tuomio Azienda Napoletana Mobilità), ettei yksinoikeuksien myöntäminen suoraan estä kilpailua pääsystä markkinoille erityisesti, mikäli valtiolla on mahdollisuus avata rautatieverkkojen toiminnan harjoittamista ja hallinnointia koskevia julkisia hankintamenettelyjä.
106. Samoin kuin muita verkkoinfrastruktuurin käyttöä edellyttäviä talouden aloja, esimerkiksi tietoliikenne-, sähkö- ja kaasualaa, joilla markkinat voidaan avata kilpailulle yksinkertaisesti sallimalla toimijoille palvelujen tarjoaminen verkkoinfrastruktuurin osissa, myös Tanskan rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen markkinoita on pidettävä unionin oikeudessa tarkoitetulla tavalla kilpailulle avoimina ainakin markkinoille pääsyä koskevan kilpailun osalta, koska rautateiden infrastruktuurin hallinnointia koskevassa Tanskan säännöstössä säädetään olemassa olevien rautatieverkkojen (valtion rautatieverkko mukaan lukien) toiminnan harjoittamisen ja hallinnoinnin edellytyksistä.
107. Samoista syistä unionin yleisen tuomioistuimen päättely, jonka mukaan muut yritykset kuin Banedanmark, jotka ovat saaneet edellä mainitun toimiluvan, toimivat rautatieverkon luonnollisia monopoleja muodostavilla alueellisilla osa-alueilla,(64) on virheellinen. Lisäksi valituksenalaisissa tuomioissa esitetyt väitteet, jotka koskevat toimiluvan saaneita muiden jäsenvaltioiden toimijoita(65) ja sitä, ettei rautatiealan markkinoiden vapauttaminen ole pakollista,(66) eivät ole asiaankuuluvia, koska Tanskan toimilupajärjestelmä osoittaa, että markkinat ovat avoimet ja vapautetut.
108. Ensimmäisten valitusperusteiden kolmansissa osissa valittajat katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, etteivät Tanskan rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinat ole tosiasiallisesti kilpailulle avoimet. Unionin yleisen tuomioistuimen päätelmissä ei niiden mukaan oteta huomioon sitä ratkaisevaa seikkaa, että kun lakisääteistä monopolia ei ole ja käytössä on toimilupajärjestelmä, jonka nojalla mikä hyvänsä yritys voi hallinnoida rautateiden infrastruktuuria, se, missä infrastruktuuri sijaitsee tai kuka sen omistaa, on merkityksetöntä. Kilpailijoiden olemassaolo tietyillä rautatieverkon osuuksilla, mikä todetaan myös valituksenalaisissa tuomioissa, viimeistään todistaa, että markkinat ovat myös tosiasiallisesti kilpailulle avoimet. Se, että jotkut verkon omistajat voivat päättää hallinnoida verkkoa itse, ei muuta sitä tosiseikkaa, että markkinat ovat kilpailulle avoimet erityisesti sen vuoksi, että yritykset voivat kilpailla luonnollisen monopolin omistajuudesta rakentamalla oman verkkonsa.
109. Lopuksi valittajat, joiden väitteitä eräät valittajien vaatimuksia tukevat väliintulijat tältä osin tukevat, esittävät, että vaikka todettaisiin, etteivät Femern Landanlægin hyväksi toteutetut toimenpiteet olleet omiaan vääristämään kilpailua rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinoilla, ei missään tapauksessa ole epäilystäkään siitä, että nämä toimenpiteet vääristävät markkinoita sekä tuotantoketjun alkupäässä (rautateiden infrastruktuurien rakentamiseen liittyvät tavarantoimitukset) että sen loppupäässä (rautatiepalvelujen tarjoaminen Tanskassa).
110. NABU:n, FSS:n, Rederin, Trelleborgin ja Aktionsbündnisin väitteet ovat samankaltaisia kuin valittajien.
111. Erityisesti NABU esittää, että markkinoiden voidaan katsoa olevan unionin oikeudessa tarkoitetulla tavalla suljetut vain, jos kilpailu kyseisillä markkinoilla olisi kielletty muilta toimijoilta lakisääteisen kiellon nojalla, mutta Tanskassa tällaista kieltoa ei ole. Vastaavasti Rederi, Aktionsbündnis ja Trelleborg huomauttavat komission itsensä todenneen, että lakisääteinen monopoli on olemassa ainoastaan, mikäli tietty palvelu on annettu lakien tai asetusten nojalla yksinoikeudella tietylle toimijalle ja sen tarjoaminen on nimenomaisesti kielletty muilta toimijoilta.(67) Rederi ja Aktionsbündnis esittävät, että nyt esillä olevassa asiassa Banedanmarkille annettu oikeus hallinnoida rautateiden infrastruktuuria ja harjoittaa sillä toimintaa ei ole yksinoikeus, minkä niiden mukaan osoittaa se, että muilla sekä kansallisilla että ulkomaisilla rautateiden toimijoilla on lupa rautateiden infrastruktuurin hallinnoimiseen eikä ole olemassa mitään lakisääteistä kieltoa, joka estäisi hallinnoimasta rautateiden infrastruktuuria Tanskassa. Rederi lisää, että vaikka kysymyksessä olisi yksinoikeus, mitä se ei ole, Tanskan oikeus ei millään tavoin estä kilpailua pääsystä markkinoille, koska mikä hyvänsä toimiluvan Tanskassa saanut yritys voi osallistua julkisiin hankintamenettelyihin ja kilpailla pääsystä niin julkisten ja kuin yksityistenkin rautateiden infrastruktuurien hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen alalle.
112. Rederi ja Trelleborg esittävät lisäksi, että unionin yleisen tuomioistuimen johtopäätös, jonka mukaan yksityisten toimijoiden läsnäolo alueellisten toimijoiden verkoissa ei osoita, että alalla on kilpailua, vastaa väitettä, jonka mukaan markkinat voisivat olla kilpailulle avoimet vain, jos yritykset kilpailisivat valtion rautatieinfrastruktuurien hallinnoinnista. Tämä ei pidä paikkansa, sillä on otettava huomioon, ettei kysymyksessä olevia infrastruktuureja pidä hallussaan valtio vaan Femern Landanlæg ja että osa valtion rautatieverkosta on täysin integroitu paikallisiin ja yksityisiin verkkoihin. Sekä Rederi että Trelleborg katsovat lisäksi, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole ottanut huomioon potentiaalista kilpailua.
113. Suullisessa käsittelyssä Rederi vetosi siihen, että vaikka Tanskan lain nojalla yksi toimija (Banedanmark) vastaa rautateiden infrastruktuurin osan hallinnoimisesta, ei voida katsoa, että rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinoita koskisi Tanskassa monopoli. Yhtäältä oikeuskäytännöstä käy näet sen mukaan ilmi, että vain yhtä markkinoiden osaa koskeva monopoli ei riitä estämään kilpailun vääristymistä,(68) ja toisaalta, että monet yritykset voivat Tanskassa tarjota ja tosiasiallisesti tarjoavat tällaisia palveluita markkinoilla. Trelleborg lisää, että rautatieverkkojen integroidun luonteen vuoksi on katsottava, että jos yksikin verkon osa on avoin kilpailulle, koko verkko on avoin kilpailulle.
114. FSS esittää, että kaikille kotimaisille tai ulkomaisille toimijoille tarjolla oleva mahdollisuus saada toimilupia viittaa automaattisesti siihen, että on olemassa kilpailua markkinoille pääsystä, sillä millä hyvänsä asiasta kiinnostuneella toimijalla olisi ollut lainmukainen oikeus saada sisämaan rautatieyhteyksien toiminnan harjoittaminen ja hallinnointi ja siihen liittyvät rahoitustoimenpiteet toteutettavikseen julkisessa hankintamenettelyssä. Näin ollen se, että kaikilla rautateiden infrastruktuureilla on luonnollisen monopolin piirteitä, ei merkitse sitä, etteivät infrastruktuurien ylläpitäjät voisi kilpailla pääsystä markkinoille. FSS väittää lisäksi, että sisämaan rautatieyhteyksien rahoitus edistää rautatiekuljetusten kilpailukykyä muiden liikennemuotojen, kuten maantie-, ilma- ja meriliikenteen, kustannuksella.
115. Komissio esittää alustavasti, ettei ensimmäisten valitusperusteiden toisissa osissa esitettyjä väitteitä voida ottaa tutkittavaksi. Valituksenalaisissa tuomioissa ei näet lainkaan todeta, etteivät Tanskan rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinat olisi oikeudellisesti kilpailulle avoimet. Tällaista toteamusta koskevaa valitusperustetta ei näin ollen voida ottaa tutkittavaksi. Komissio katsoo lisäksi, että ensimmäisten valitusperusteiden ensimmäisten osin tavoin myös niiden kolmannet osat on jätettävä tutkimatta, koska ne eivät täytä työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja, edellä 82 kohdassa mainittuja edellytyksiä. Lisäksi komissio riitauttaa valittajien ja niiden väitteitä tukevien väliintulijoiden argumentit asiakysymyksen osalta.
116. Tanskan kuningaskunta katsoo, ettei ensimmäisten valitusperusteiden toisia ja kolmansia osia voida ottaa tutkittavaksi, koska niissä ainoastaan toistetaan ensimmäisessä oikeusasteessa unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyt perusteet. Lisäksi Tanskan hallitus riitauttaa valittajien ja niiden väitteitä tukevien väliintulijoiden argumentit asiakysymyksen osalta.
2) Arviointi
117. Ensimmäisten valitusperusteiden toisissa ja kolmansissa osissa valittajat ja niiden vaatimuksia tukevat väliintulijat vastustavat niitä valituksenalaisten tuomioiden kohtia, joissa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi niiden väitteet, joiden mukaan Tanskan rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinat ovat oikeudellisesti ja tosiasiallisesti kilpailulle avoimet.
i) Yhteenveto unionin yleisen tuomioistuimen päättelystä
118. Tässä yhteydessä on muistettava, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisissa tuomioissa ensinnäkin, etteivät Tanskan lain säännökset, joihin valittajat viittasivat,(69) merkitse, että rautateiden infrastruktuurin hallinnoiminen ja toiminnan harjoittaminen olisivat kilpailulle avoimia, eikä mahdollisuus rautateiden infrastruktuurin hallinnointia koskevan toimiluvan saamiseen merkitse sitä, että kilpailua Tanskan kansallisen rautatieverkon, sisämaan rautatieyhteydet mukaan luettuna, toiminnan harjoittamisen ja hallinnoinnin markkinoilla tai pääsystä näille markkinoille olisi olemassa.(70) Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan se, että eräät yritykset, joille tällainen toimilupa on myönnetty, voivat toimia rautatieverkon kansallisesta rautatieverkosta erillisissä, luonnollisen monopolin muodostavissa osissa, ei riitä osoittamaan, että myös viimeksi mainittu, Banedanmarkin lakisääteisen monopolin haltijana hallinnoima verkko olisi avoin kilpailulle. Samaa päättelyä voidaan soveltaa myös sisämaan rautatieyhteyksiin, joihin kuuluvat jo olemassa olevien, Banedanmarkille kuuluvien infrastruktuurien laajennus- ja parannustyöt ja jotka hankkeen toteuttamisen jälkeen omistavat Banedanmark ja Femern Landanlæg yhdessä(71) ja jotka ovat myös tulevaisuudessa jo olemassa olevan kansallisen verkon täydentävä osa.(72)
119. Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että sellaisten paikallisten verkkojen olemassaolo – jotka muodostavat kansallisten rautateiden infrastruktuurista, sisämaan rautatieyhteydet mukaan lukien, erillisiä luonnollisia monopoleja –, joita hallinnoivat muut yritykset kuin Banedanmark, ei osoita sitä, että myös sisämaan rautatieyhteyksiä hallinnoitaisiin näiden paikallisten verkkojen tavoin tarjouskilpailumenettelyin, eikä sitä, että Femern Landanlæg toimisi kilpailulle avoimilla markkinoilla.(73)
ii) Tutkittavaksi ottaminen ja unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevat toteamukset
120. Ennen valittajien ja väliintulijoiden tätä unionin yleisen tuomioistuimen päättelyä vastaan esittämien väitteiden asiakysymysten tarkastelua on hylättävä komission ja Tanskan kuningaskunnan esittämät oikeudenkäyntiväitteet. Tässä yhteydessä viittaan edellä 87 ja 88 kohdassa esitettyihin huomautuksiin ja katson, että samoista syistä myös ensimmäisten valitusperusteiden toiset ja kolmannet osat täyttävät työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut edellytykset eikä niissä yksinomaan toisteta jo ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjä argumentteja.
121. Komission oikeudenkäyntiväite, jonka mukaan valituksenalaisissa tuomioissa ei todeta, etteivät rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinat ole Tanskassa oikeudellisesti kilpailulle avoimet, on mielestäni myös hylättävä. Unionin yleinen tuomioistuin ei tosin todennut tätä valituksenalaisissa tuomioissa nimenomaan, mutta ei ole epäilystä siitä, että se hylkäsi valittajien esittämät väitteet, joissa ne esittivät, että kyseiset markkinat ovat oikeudellisesti kilpailulle avoimet, kuten myös ensimmäisen valituksenalaisen tuomion toisen jakson otsikosta eli 108 kohdasta ja vastaavasti toisen valituksenalaisen tuomion 83 kohdasta käy ilmi. Ensimmäisten valitusperusteidensa toisissa osissa valittajat vastustavat muutoksenhakuvaiheessa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisten tuomioiden näissä jaksoissa esittämiä päätelmiä. Näin ollen nämä osat voidaan ottaa tutkittavaksi.
122. Tutkittavaksi ottamisen osalta on edelleen muistutettava, että – kuten edellä 91 kohdassa jo todettiin – vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tapauksessa, jossa unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, unionin tuomioistuin on SEUT 256 artiklan nojalla toimivaltainen ainoastaan harjoittamaan tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja sen pohjalta tehtyihin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa. Ellei unionin yleinen tuomioistuin ole ottanut todisteita huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikkojen arviointi, kuten unionin yleisen tuomioistuimen kansallista oikeutta koskeva arviointi, ei siten ole oikeuskysymys, joka sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen toimivaltaan.(74)
123. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että kun on kyse unionin yleisen tuomioistuimen tekemästä kansallisen oikeuden tulkinnasta, unionin tuomioistuin on muutoksenhakuvaiheessa toimivaltainen selvittämään vain sen, onko kansallinen oikeus otettu huomioon vääristyneellä tavalla, minkä on käytävä selvästi ilmi asiakirja-aineistosta.(75)
124. Tässä yhteydessä huomautan, että unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisissa tuomioissa erinäisiä tosiseikkoja, joihin sen päättely perustuu, ja että näitä tosiseikkoja ei kahdessa edeltävässä kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan voida kyseenalaistaa muutoksenhakuvaiheessa.
125. Unionin yleinen tuomioistuin totesi ensinnäkin, että Tanskassa on Banedanmarkille uskottu kansallista valtion rautateiden infrastruktuuria(76) koskeva lakisääteinen monopoli ja että Tanskan rautatielain(77) nojalla Banedanmark vastaa valtion rautateiden infrastruktuurin ja sisämaan rautatieyhteyksien hallinnoimisesta.(78)
126. Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin totesi tosiseikkana, että Ringstedin ja Rødbyn välinen linja,(79) joka jo kuuluu Banedanmarkille ja jolla laajennus- ja parannustyöt tehdään, on nyt ja tulevaisuudessa osa jo olemassa olevaa kansallista verkkoa ja Banedanmark hallinnoi sitä edelleen kansallisen rautatieverkon kokonaisuuteen sovellettavien säännösten nojalla.(80)
127. Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 109 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa ja toisen valituksenalaisen tuomion 84 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa Tanskan rautateitä koskevan lain säännöksiä, jotka koskevat lupaa rautateiden infrastruktuurin hallinnoimiseen ja toiminnan harjoittamiseen.(81)
128. Nämä tosiseikkoja koskevat arvioinnit on siten otettava huomioon tutkittaessa sitä, voivatko valittajien ja niiden vaatimuksia tukevien väliintulijoiden väitteet ja argumentit kyseenalaistaa unionin yleisen tuomioistuimen riidanalaisissa päätöksissä esitetyn päättelyn, jota valittajat vastustavat.
129. Tässä yhteydessä on korostettava ennen kaikkea, että valittajien argumentit perustuvat suurelta osin niiden kirjelmissään useaan kertaan nimenomaisesti esittämään olettamukseen, jonka mukaan Tanskassa ei yleisesti ottaen ole rautateiden infrastruktuuria koskevaa lakisääteistä monopolia. Edellä 122 ja 123 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella on kuitenkin selvää, että tällainen olettamus on valtion rautateiden infrastruktuurin osalta yhteensopimaton edellä 125 kohdassa mainitun unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkojen arvioinnin kanssa, ja siihen perustuvat argumentit on näin ollen jätettävä tutkimatta.
130. Lisäksi on todettava, etteivät valittajat vedonneet valituksissaan siihen, että unionin yleinen tuomioistuin olisi tässä ottanut tosiseikat huomioon vääristyneellä tavalla. Ne eivät esittäneet, että unionin yleinen tuomioistuin olisi vääristänyt Tanskan oikeutta todetessaan valituksenalaisissa tuomioissa, että Banedanmarkin hyväksi oli luotu kansallinen rautateiden infrastruktuuria koskeva lakisääteinen monopoli.(82)
131. Vastauskirjelmissään valittajat selventävät unionin yleisen tuomioistuimen Tanskan oikeuden tulkintaa koskevien väitteidensä ulottuvuutta. Väitteet koskevat niiden mukaan unionin yleisen tuomioistuimen tekemän tosiseikkoja koskevan arvioinnin (toisin sanoen kansallisen oikeuden tulkinnan) seurausten oikeudellista luonnehdintaa koskevaa virhettä. Riippumatta siitä, että tällaisella väitteellä mielestäni käytännössä kyseenalaistetaan unionin yleisen tuomioistuimen kansallisen oikeuden tulkinta eikä sitä, kuten edellä on todettu, näin ollen voida ottaa tutkittavaksi, katson joka tapauksessa, ettei unionin yleinen tuomioistuin eikä myöskään komissio riidanalaisessa päätöksessään tehnyt virhettä arvioidessaan Banedanmarkin hyväksi luodun kansallisen rautateiden infrastruktuuria koskevan lakisääteisen monopolin oikeudellisia seurauksia. Tällaisen lakisääteisen monopolin olemassaolosta näet seuraa, ettei valtion rautateiden infrastruktuurin hallinnoimista ja infrastruktuuritoiminnan harjoittamista voida pitää oikeudellisesti tai tosiasiallisesti kilpailulle avoimina, koska tällaisen monopolin vuoksi mikään muu toimija kuin Banedanmark ei oikeudellisesti voi tarjota palveluita, jotka koostuvat rautateiden infrastruktuurin hallinnoinnista ja infrastruktuuritoiminnan harjoittamisesta.
132. Edellä 126 kohdassa mainitun unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksen osalta, jonka mukaan sisäiset rautatieyhteydet kuuluvat kansalliseen rautatieverkkoon, totean valittajien huomauttaneen valituksissaan ainoastaan, että niiden rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinoiden oikeudellisesta avoimuudesta esittämät huomautukset koskevat myös tätä kysymystä.(83) Ne eivät kuitenkaan esittäneet asiaa koskevia erillisiä väitteitä eivätkä myöskään vedonneet siihen, että tosiasiat olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla. Tällaista väitettä, jonka tueksi ei esitetä minkäänlaista edes summittaista perustelua, ei mielestäni voida ottaa tutkittavaksi. Sitä ei voida ottaa tutkittavaksi myöskään sen vuoksi, että sillä kyseenalaistetaan yleisen tuomioistuimen toteamat tosiseikat.
133. Lopuksi on korostettava sitä, että väitteitä, joilla valittajat ja eräät väliintulijat esittävät, että Femern Landanlægin hyväksi toteutetut toimenpiteet ovat joka tapauksessa omiaan vääristämään kilpailua rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinoilla sekä tuotantoketjun alku- että loppupäässä, ei tuotu esiin unionin yleisessä tuomioistuimessa. Ne ovat siten uusia perusteita, joita ei edellä 97 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla voida ottaa tutkittavaksi muutoksenhakuvaiheessa. Samoista syistä katson, ettei FSS:n esittämää, sisämaan rautatieyhteyksien rahoituksen rautatiekuljetuksia muiden kuljetusmuotojen kustannuksella suosivaa vaikutusta koskevaa väitettä voida ottaa tutkittavaksi.
iii) Asiakysymys
134. Asiakysymyksen osalta on ennen kaikkea keskityttävä eräisiin unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksiin, jotka koskevat edellä mainitun Banedanmarkin hyväksi luodun lakisääteisen monopolin olemassaoloa ja jotka voidaan ottaa tutkittaviksi, koska ne koskevat oikeuskysymyksiä.
135. Viittaan ensinnäkin valittajien ja eräiden valittajien vaatimuksia tukevien väliintulijoiden väitteisiin, joiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki virheen, koska ne katsovat, että lakisääteisen monopolin voidaan unionin oikeuden nojalla todeta olevan olemassa ainoastaan tapauksissa, joissa tietty palvelu on lakien tai asetusten nojalla varattu palveluntarjoajalle, jolle on myönnetty yksinoikeus, ja tämän palvelun tarjoaminen on nimenomaisesti kielletty kaikilta muilta toimijoilta, mutta Tanskassa näin ei ole, sillä tällaista kieltoa ei ole. Valittajat ja mainitut väliintulijat perustelevat väitteitään viittaamalla valtiontuen käsitettä koskevan tiedonannon 188 kohtaan ja komission asiakirjaan, jonka otsikko on ”Infrastructure Analytical Grid for Railway, Metro and Local Transport Infrastructure”.(84)
136. Ennen kaikkea on todettava, etteivät mainitut asiakirjat oikeuskäytännön mukaan millään tavoin sido unionin tuomioistuinta sen tulkitessa unionin oikeutta.(85)
137. Lisäksi katson, että tarkastelu, joka koskee unionin oikeudessa tarkoitetun lakisääteisen monopolin olemassaoloa määrätyillä markkinoilla, on tehtävä tapauskohtaisesti ja siinä on otettava huomioon yhtäältä kyseiset markkinat erityispiirteineen ja toisaalta esillä oleva kansallinen oikeudellinen kehys.
138. Kuten edellä 125 ja 126 kohdassa mainitaan, unionin yleinen tuomioistuin on todennut nyt käsiteltävässä tapauksessa, että Tanskan lainsäädännön mukaan Banedanmark hallinnoi kansallista rautateiden infrastruktuuria, johon sisäiset rautatieyhteydet kuuluvat nyt ja tulevaisuudessa. Tämän toteamuksen perusteella voidaan päätellä, että ellei Tanskan kuningaskunta päätä muuttaa lainsäädäntöään ja avata Banedanmarkille tällä hetkellä osoitettuja tehtäviä kilpailulle kilpailuttamisen kautta, mikään muu toimija kuin Banedanmark ei voi tarjota ja toteuttaa palveluita, jotka koostuvat kansallisen rautateiden infrastruktuurin hallinnoinnista ja toiminnan harjoittamisesta sillä. Tästä seuraa, ettei ole olemassa mitään tätä infrastruktuuria koskevaa laillista kilpailua markkinoilla tai pääsystä markkinoille. Lisäksi, kuten myös unionin yleinen tuomioistuin totesi, ei ole riidanalaista, ettei unionin oikeudessa edellytetä, että jäsenvaltiot avaavat tällaisen infrastruktuurin hallinnoinnin ja infrastruktuuritoiminnan harjoittamisen kilpailulle.(86) Katson, ettei unionin yleistä tuomioistuinta voida tällaisessa tilanteessa moittia unionin oikeuden virheellisestä soveltamisesta sen vuoksi, että se on todennut Tanskassa vallitsevan lakisääteisen monopolin, jonka vuoksi kansallisen rautateiden infrastruktuurin hallinnointi ja infrastruktuuritoiminnan harjoittaminen ei ole Tanskassa kilpailulle avointa.
139. Toiseksi on käsiteltävä valittajien väitettä, jonka mukaan valituksenalaiset tuomiot ovat ristiriidassa unionin tuomioistuimen tuomiosta Arriva Italia ja tuomiosta Azienda Napoletana Mobilità johtuvan oikeuskäytännön kanssa.(87)
140. Tässä yhteydessä korostan, että tuomiossa Arriva Italia oli kyse ennakkoratkaisukysymyksestä, jolla Italian Consiglio di Stato (ylin hallintotuomioistuin) kysyi unionin tuomioistuimelta muun muassa, oliko rahamäärän myöntäminen vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa olevalle julkiselle rautatieyritykselle, jolla oli Regione Puglian (Apulian hallintoalue) kanssa tekemänsä sopimuksen nojalla yksinoikeus hyödyntää ja ylläpitää rautatieinfrastruktuuria, SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.(88)
141. Kyseisen toimenpiteen kilpailuolosuhteiden vääristämisen uhkaa koskevan edellytyksen osalta unionin tuomioistuimessa esitettiin, että näiden tehtävien antaminen mainitulle yritykselle kuuluu Italian oikeudessa lakisääteisen, kilpailun asianomaisilta markkinoilta sulkevan monopolin piiriin.(89) Unionin tuomioistuin hylkäsi väitteen valtiontuen käsitettä koskevan tiedonannon 188 kohdan b alakohtaan viitaten.
142. Unionin tuomioistuin katsoi, että tällaisen vääristymän poissulkemiseksi mainitunlaisissa olosuhteissa on kuitenkin tarpeen, että lakisääteinen monopoli sulkee sekä kilpailun markkinoilla että kilpailun pääsystä markkinoille niin, että kaikki potentiaalinen kilpailu suljetaan pois markkinoilta ja palveluntarjoajasta tulee kyseisen palvelun ainoa tarjoaja.(90) Sen jälkeen unionin tuomioistuin totesi, että sen osoittamiseksi, että kyseessä ovat markkinat, joilta kilpailu on suljettu pois, olisi kuitenkin välttämätöntä näyttää toteen, että Puglian hallintoalueen oli lakien tai asetusten nojalla annettava tämän infrastruktuurin hyödyntäminen ja nämä palvelut yksinoikeudella tämän yrityksen tehtäväksi, mutta unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ei ilmennyt mitään tämän osoittavaa seikkaa.(91)
143. Nyt esillä olevassa asiassa on kuitenkin todettava, että sisämaan rautatieyhteydet ovat osa rautateiden infrastruktuuria, joka – kuten unionin yleinen tuomioistuin on tosiseikaston arvioinnissaan todennut ja kuten edellä 126 kohdassa mainitaan – kuului jo ennen hankkeen toteuttamista mainitun Banedanmarkin mainitun lakisääteisen monopolin nojalla hallinnoimaan rautateiden infrastruktuuriin ja joka kuuluu hankkeen toteuttamisen jälkeen edelleen tähän infrastruktuuriin. Näin ollen, päinvastoin kuin tuomiossa Arriva Italia, vaikuttaa siten siltä, että nyt esillä olevassa asiassa kyseessä olevaa rautateiden infrastruktuurin hallinnointia ei ole oikeudellisesti sallittua antaa muun toimijan kuin Banedanmarkin tehtäväksi.
144. Vastaavasti nyt esillä oleva asia eroaa edellä mainitussa tuomiossa Azienda Napoletana Mobilità tarkastellusta paikallisten julkisen liikenteen palveluiden hallinnoinnista.
145. Kolmanneksi Rederin väitettä, jonka mukaan lakisääteisen monopolin myöntäminen vain osalle rautateiden infrastruktuuria tilanteessa, jossa eri yritykset voivat tarjota ja tosiasiallisesti tarjoavatkin palveluita, jotka koostuvat rautateiden infrastruktuurin hallinnoinnista ja infrastruktuuritoiminnan harjoittamisesta, ei riitä osoittamaan, että markkinoita koskee monopoli ja että kilpailu on näin ollen estynyt, ei mielestäni voida ottaa huomioon. Kuten myös unionin yleinen tuomioistuin näet totesi valituksenalaisissa tuomioissa,(92) erinäiset rautatieverkot, joilla erinäiset Tanskassa toimiluvan saaneet yritykset toimivat, ovat kansallisesta rautateiden infrastruktuurista erillisiä ja ne muodostavat itsenäisiä luonnollisia monopoleja riippumatta siitä Trelleborgin esiin tuomasta seikasta, että nämä verkot ovat yhteydessä valtion rautateiden infrastruktuuriin. Näin ollen sen perusteella, että eräät yritykset tarjoavat tällaisia infrastruktuurien hallinnointipalveluita ja harjoittavat infrastruktuuritoimintaa, ei voida päätellä, että kansallisen rautatieverkon hallinnointi ja infrastruktuuritoiminnan harjoittaminen sillä olisi avoinna kilpailulle ja että tällaisen infrastruktuurin rahoitusta koskevat toimenpiteet olisivat näin ollen omiaan vääristämään kilpailua.
146. Tästä seuraa, että vaikka 23.1.2019 annetussa tuomiossa Fallimento Traghetti del Mediterraneo (C-387/17, EU:C:2019:51) todetaan, että valtiontuki on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja voi vääristää tai uhata vääristää kilpailua, vaikka kyseiset markkinat olisi avattu vain osittain kilpailulle,(93) tätä periaatetta ei voida soveltaa nyt esillä olevassa asiassa. Tässä yhteydessä totean, ettei mainittu tuomio myöskään koskenut rautatiealaa eikä muita verkkoinfrastruktuurin käyttöä edellyttäviä talouden aloja vaan se koski tapausta, jossa tukia oli myönnetty ennen aiemmin kilpailulta suljetun alan vapauttamista.
147. Neljänneksi valittajien ja niiden vaatimuksia tukevien väliintulijoiden esittämistä erinäisistä argumenteista, joiden mukaan Tanskan lain mukainen toimilupajärjestelmä osoittaa, että rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinat ovat Tanskassa lain kannalta kilpailulle avoimet ainakin markkinoille pääsystä kilpailun osalta, on todettava, että ne kaikki perustuvat olettamukseen, jonka mukaan kansallista rautatieverkkoa koskevaa Banedanmarkin hyväksi luotua lakisääteistä monopolia, sisäiset rautatieyhteydet mukaan lukien, ei ole olemassa. Tämä olettamus on ristiriidassa edellä 125 kohdassa mainitun unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevan arvioinnin kanssa.
148. Erityisesti väitettäessä, että yritykset voisivat toimilupajärjestelmän nojalla rakentaa oman infrastruktuurinsa ja hankkia siten luonnollisen monopolin tai hallinnoida muiden verkkoa kilpailutilanteessa, ei oteta huomioon sitä, että sisäiset rautatieyhteydet olivat jo olemassa ja kuuluivat ja kuuluvat edelleen kansalliseen valtion rautatieverkkoon, jolla Banedanmark harjoittaa mainittua lakisääteistä monopolia, ja että sisäisiin rautatieyhteyksiin liittyvät työt, joiden laajuus todella on erittäin huomattava, liittyivät jo olemassa olevien linjojen laajentamiseen ja parantamiseen ja että niitä jo koskee mainittu Banedanmarkille myönnetty lakisääteinen monopoli. Tämän unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkana toteaman lakisääteisen monopolin vuoksi on siten mahdotonta, että näiden linjojen hallinnointi ja toiminnan harjoittaminen niillä voitaisiin antaa muiden toimijoiden tehtäväksi.
149. Lisäksi väitteiden, jonka mukaan kaikki toimiluvan Tanskassa saaneet yritykset voisivat osallistua valtion rautateiden infrastruktuurien hallinnointia ja toiminnan harjoittamista koskeviin hankintamenettelyihin, tueksi ei esitetä mitään perusteluja. Vastaavasti myöskään väitteen, jonka mukaan mainitun toimilupajärjestelmän nojalla muut yritykset kuin Banedanmark voisivat toteuttaa mainitun lakisääteisen monopolin piiriin kuuluvien kansallisen rautateiden infrastruktuurin osien rakentamiseen tai hallinnointiin liittyviä tehtäviä, tueksi ei esitetä mitään näyttöä.
150. Mitä tulee Rederin esittämään väitteeseen, jonka mukaan sisäisiä rautatieyhteyksiä ei omista valtio vaan Femern Landanlæg, huomautan viitaten edellä 9 kohtaan, että koska hankkeen toteuttamisen jälkeen Femern Landanlæg omistaa tästä infrastruktuurista 80 prosenttia ja Banedanmark 20 prosenttia, on katsottava toteen näytetyksi,(94) että sisäiset rautatieyhteydet ovat osa kansallista verkkoa, jolla Banedanmarkilla on hallinnointia koskeva monopoli, minkä unionin yleinen tuomioistuin on todennut tosiseikkana. Se, että valtion verkko on yhteydessä paikallisiin ja yksityisiin verkkoihin, ei vaikuta tämän väitteen kannalta merkitykselliseltä.
151. Viidenneksi niiden väitteiden osalta, joissa valittajat vetoavat samankaltaisuuteen muiden verkkoinfrastruktuurin käyttöä edellyttävien talouden alojen, kuten tietoliikenteen ja sähkö- tai kaasualan kanssa, huomautan ennen kaikkea, että ne koskevat palvelujen tarjoamista verkossa eivätkä itse verkon hallinnointia eivätkä ne siten ole mielestäni asiaankuuluvia. Edellä esitetyistä huomautuksista käy lisäksi ilmi, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt virhettä katsoessaan, että koska Banedanmarkin hyväksi on luotu lakisääteinen monopoli, kansallisen rautatieverkon hallinnointia ei ole Tanskassa vapautettu. Tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa vertaamalla sitä minkään muun talouden alan oikeudellisiin järjestelyihin.
152. Edellä esitettyjen huomautusten perusteella myös valittajien ja niiden väitteitä tukevien väliintulijoiden tosiasiallisen kilpailun olemassaoloa koskevat väitteet on hylättävä. Myös näiden väitteiden lähtökohtana on näet olettamus, jonka mukaan Tanskassa ei ole Banedanmarkin hyväksi luotua lakisääteistä monopolia. Kuten jo edellä on todettu, tämä olettamus on ristiriidassa sen edellä 125 kohdassa mainitun unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkana toteaman seikan kanssa, että kansallisen rautateiden infrastruktuurin alalla vallitsee lakisääteinen monopoli eikä sen hallinnoiminen ja infrastruktuuritoiminnan harjoittaminen siten voi olla kilpailun kohteena huolimatta toimilupajärjestelmästä, johon valittajat vetoavat.
153. Edellä esitetyn tarkastelun perusteella katson, että myös ensimmäisten valitusperusteiden toiset ja kolmannet osat on hylättävä.
c) Ensimmäisten valitusperusteiden neljännet osat, jotka koskevat yhtäältä rautateiden infrastruktuurin rakentamisen ja ylläpidon ja toisaalta infrastruktuurin hallinnoinnin ja toiminnan harjoittamisen eroa
1) Yhteenveto asianosaisten lausumista
154. Päävalitusten ensimmäisten valitusperusteiden neljänsissä osissa valittajat ja niiden väitteitä tukevat väliintulijat vastustavat niitä riidanalaisten tuomioiden kohtia,(95) joissa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi väitteet, joiden mukaan rautatieverkon rakentaminen ja ylläpito, jotka ovat niiden mukaan kilpailulle avoimia, ovat rautateiden infrastruktuurin toiminnan harjoittamisen käsitteeseen(96) sisältyviä toimia, jotka kuuluvat Femern Landanlægin tehtäviin rakentamista koskevan lain nojalla.(97)
155. Valittajat esittävät ensinnäkin, että koska Tanskan rautateitä koskevan lain mukainen edellä 102 kohdassa mainittu toimilupajärjestelmä koskee erotuksetta niin rautatieverkon rakentamista, verkkotoiminnan harjoittamista kuin verkon ylläpitoakin, on ilmeistä, että kaikki nämä toiminnot ovat Tanskassa kilpailulle avoimia unionin oikeudessa tarkoitetulla tavalla.
156. Toiseksi valittajat väittävät, että direktiivin 2012/34 3 artiklan 2 alakohta ja 7 artiklan 1 kohta(98) yhdessä luettuna ovat ristiriidassa sen unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksen kanssa, jonka mukaan rautateiden infrastruktuurin hallinnointi ja ylläpito muodostavat kahdet erilliset markkinat. Direktiivin 2012/34 3 artiklan 2 kohdasta käy näet niiden mukaan ilmi, että rataverkon haltijan virallisiin tehtäviin sisältyy sekä rautateiden infrastruktuurin hallinnointi että sen kunnossapito, mikä osoittaa, että molemmat toiminnot ovat samojen markkinoiden osia. Tämän päätelmän vahvistaa direktiivin 2012/34 7 artiklan 1 kohta, jonka nojalla jako olennaisiin ja muihin kuin olennaisiin toimintoihin ei ole merkityksellinen määritettäessä, onko hallinnointi ylläpidosta erillinen toimi. Joka tapauksessa Tanskan oikeudessa tarkoitetusta oikeudellisesta ”infrastruktuurin haltijan” määritelmästä käy ilmi, että nämä toimijat harjoittavat sekä hallinnointiin että ylläpitoon liittyviä tehtäviä. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin ei selitä, minkä vuoksi se on katsonut, että yhtäältä rautateiden infrastruktuurin rakentaminen ja ylläpito ja toisaalta sen hallinnointi ja infrastruktuuritoiminnan harjoittaminen ovat kahdet erilliset markkinat.
157. Kolmanneksi valittajat vetoavat siihen, että unionin yleisen tuomioistuimen päätelmä, jonka mukaan Tanskan lainsäädännöstä, johon valittajat viittaavat, käy ilmi, ettei Femern Landanlæg voinut harjoittaa verkon rakentamiseen ja ylläpitoon liittyviä toimia muiden toimijoiden kanssa kilpaillen, on virheellinen.(99) Rakentamista koskevasta laista käy näet ilmi, että Femern Landanlægilla oli Femernin tavoin lupa rakentaa. Unionin yleinen tuomioistuin otti siten todistusaineiston huomioon vääristyneellä tavalla.
158. Väliintulijat tukevat näitä väitteitä. Rederi ja Trelleborg lisäävät, että vastoin unionin yleisen tuomioistuimen toteamusta Banedanmarkin tehtäviä ja toimivaltaa koskevassa asetuksessa nro 1222(100) sille ei uskota vastuuta julkisten vaan ainoastaan valtion rautateiden infrastruktuurin rakentamisesta, parantamisesta ja ylläpidosta. Rakentamista koskeva laki on niiden mukaan erityissäädös (lex specialis), jolla korvataan edellä mainitun asetuksen säännökset ja annetaan Femern Landanlægille oikeus rakentaa ja hallinnoida sisämaan rautatieyhteyksiä. Femern Landanlæg olisi siten ainakin muiden rautateiden infrastruktuurien hallinnoijien potentiaalinen kilpailija.
159. Komissio ja Tanskan kuningaskunta riitauttavat valittajien ja väliintulijoiden väitteet asiakysymyksen osalta.
2) Arviointi
160. Aivan aluksi on korostettava unionin yleisen tuomioistuimen todenneen valituksenalaisissa tuomioissa sen, että rautateiden infrastruktuurin rakentamisen ja ylläpidon markkinat ovat kilpailulle avoimet, olevan osapuolten kesken riidatonta. Se kuitenkin katsoi, että nämä markkinat ovat suppeassa mielessä rautateiden infrastruktuurin hallinnoinnin ja toiminnan harjoittamisen markkinoista erilliset eikä Femern Landanlæg toimi näillä markkinoilla.
161. Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kiinteän yhteyden suunnittelua koskevan lain,(101) rakentamista koskevan lain, Femern Landanlægin yhtiöjärjestyksen sekä edellä mainitun Banedanmarkin tehtäviä ja toimivaltaa koskevan asetuksen nro 1222 säännöksistä käy ilmi, että vaikka Femern Landanlæg vastaa näiden säännösten nojalla sisämaan rautatieyhteyksien rakentamiseen ja toiminnan harjoittamiseen liittyvien toimien toteuttamisesta, mainittu yhtiö ei voi harjoittaa verkon rakentamiseen ja ylläpitoon liittyviä toimia muiden toimijoiden kanssa kilpaillen. Näiden huomautusten perusteella unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että riippumatta siitä, kuuluuko infrastruktuurin ylläpito teknisesti sen hallinnoinnin ja toiminnan harjoittamisen toimiin, yhtäältä Femern Landanlæg ei suoraan harjoita näitä toimintoja eikä rakentamista, ja toisaalta riidanalaisen päätöksen viittaukset rautatieverkon toiminnan harjoittamiseen ja hallinnointiin eivät kata rakentamiseen ja ylläpitoon liittyviä tehtäviä.
162. Ensinnäkin valittajien esittämän, Tanskan rautateitä koskevassa laissa tarkoitettua toimilupajärjestelmää koskevan väitteen osalta totean, että se perustuu olettamukseen, jonka mukaan tällainen avoin järjestelmä olisi avannut Tanskan rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen ja toiminnan harjoittamisen markkinat kilpailulle. Tämä olettamus on torjuttu sisämaan rautatieyhteyksien osalta edellä 124–153 kohdassa esitetyssä ensimmäisen valitusperusteen toisia ja kolmansia osia koskevassa tarkastelussa. Näin ollen tätä väitettä ei voida hyväksyä.
163. Toiseksi on mielestäni hylättävä myös valittajien väite, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen toteamus, jonka mukaan rataverkon rakentaminen ja kunnossapito on rautateiden infrastruktuurin hallinnoinnista ja toiminnan harjoittamisesta erillinen ala, olisi ristiriidassa erinäisten direktiivin 2012/34 säännösten kanssa.
164. Huomautan ennen kaikkea, ettei se, että toimijalle voidaan direktiivin 2012/34 3 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettuna ”rataverkon haltijana” antaa erilaisia tehtäviä, merkitse sitä, että näitä tehtäviä olisi välttämättä pidettävä yksien yhtenäisten merkityksellisten markkinoiden osina. Sama toimija voi hyvin toimia useilla erillisillä merkityksellisillä markkinoilla. Säännöksen viimeisestä virkkeestä käy lisäksi ilmi, että siinä mainitut tehtävät voidaan antaa eri toimijoille. Vastaavasti direktiivin 2012/34 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu olennaisia toimia koskeva säännös ei tue väitettä, jonka mukaan nämä tehtävät ovat osa yksiä yhtenäisiä merkityksellisiä markkinoita. Valittajat eivät siten mielestäni voi vedota näihin direktiivin 2012/34 säännöksiin väittäessään unionin yleisen tuomioistuimen tehneen tätä seikkaa koskevan virheen.
165. Valituksenalaisten tuomioiden perustelujen väitettyä puutteellisuutta koskevan väitteen osalta muistutan, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleisen tuomioistuimen velvollisuus perustella tuomiot ei velvoita tätä esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä. Perustelut voivat siten olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville perusteet, joihin unionin yleinen tuomioistuin tukeutuu, ja unionin tuomioistuimella on niiden avulla käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan valvontaansa valituksen yhteydessä.(102)
166. Nyt käsiteltävässä tapauksessa voidaan todeta, että unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 121–127 kohdassa ja toisen valituksenalaisen tuomion 96–102 kohdassa esittämä päättely riittää osoittamaan valittajille syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi niiden väitteet, ja antamaan unionin tuomioistuimen käytettäväksi riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan tuomioistuinvalvontaansa. Tästä päättelystä käy näet ristiriidattomasti ilmi, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi yhtäältä, että vaikka ylläpitotoimet voidaan teknisesti katsoen sisällyttää yleisempään verkon hallinnoinnin käsitteen piiriin, rautateiden infrastruktuurin rakentaminen ja ylläpito ovat erityisiä töitä, joilla on itsenäiset, rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisesta ja toiminnan harjoittamisesta erilliset markkinat, ja toisaalta, että edellä 161 kohdassa mainittujen säännösten nojalla Femern Landanlæg ei voi harjoittaa näitä toimia muiden toimijoiden kanssa kilpaillen. Perustelujen väitettyä puutteellisuutta koskeva väite on näin ollen mielestäni hylättävä.
167. Kolmanneksi väite, jonka mukaan rakentamista koskevaan lakiin liittyvät todisteet otettiin huomioon vääristyneellä tavalla, on mielestäni tehoton. Kuten edellä 161 kohdassa todetaan, unionin yleinen tuomioistuin perusteli toteamustaan, jonka mukaan Femern Landanlæg ei voi harjoittaa verkon rakentamiseen ja ylläpitoon liittyviä toimia muiden toimijoiden kanssa kilpaillen, useilla säännöksillä eikä viitannut väitteensä tueksi ainoastaan rakentamista koskevaan lakiin. Vaikka todettaisiin, että unionin yleinen tuomioistuin oli vääristänyt rakentamista koskevan lain merkityksen, valittajat eivät valituksissaan selitä, miksi muut unionin yleisen tuomioistuimen mainitsemat säännökset eivät vahvistaisi tämän tuomioistuimen päätelmiä.
168. Tässä yhteydessä on lisäksi todettava, että – kuten Rederin ja Trelleborgin esittämissä lisäperusteluissa todetaan – edellä mainitun Banedanmarkin tehtäviä ja toimivaltaa koskevan asetuksen nro 1222 nojalla vastuu valtion rautateiden infrastruktuurin rakentamisesta, parantamisesta ja ylläpidosta kuuluu sille. Edellä 126 kohdassa huomautetaan unionin yleisen tuomioistuimen todenneen tosiseikkana, että sisämaan rautatieyhteydet ovat osa kansallista valtion rautatieverkkoa, eivätkä valittajat, kuten edellä 132 kohdassa todetaan, ole menestyksekkäästi riitauttaneet tätä toteamusta. Tästä seuraa, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt virhettä todetessaan, ettei Femern Landanlæg edellä 161 kohdassa mainittujen säännösten nojalla voi harjoittaa rautateiden sisämaayhteyksiin liittyviä verkon rakennus- ja ylläpitotoimia muiden toimijoiden kanssa kilpaillen.
169. Väite, jonka mukaan rakentamista koskeva laki on erityissäädös, joka korvaa Banedanmarkin tehtäviä ja toimivaltaa koskevan asetuksen nro 1222 säännökset, on uusi väite, jolla kyseenalaistetaan unionin yleisen tuomioistuimen kansallista oikeutta koskevat arviot. Tällaista väitettä ei siten edellä 122 ja 123 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla voida ottaa tutkittavaksi.
170. Edellä esitetystä mielestäni seuraa, että myös ensimmäisten valitusperusteiden neljännet osat on hylättävä.
171. Tästä seuraa, että ensimmäiset valitusperusteet on mielestäni hylättävä kokonaisuudessaan.
3. Toiset valitusperusteet, jotka koskevat oikeudellisia virheitä, jotka unionin yleinen tuomioistuin teki tarkastellessaan sitä, olivatko Femern Landanlægin hyväksi toteutetut toimenpiteetomiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan
a) Asianosaisten lausumat
172. Päävalitustensa toisissa valitusperusteissa valittajat ja niiden vaatimuksia tukevat FSS ja Rederi katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin teki SEUT 107 artiklan 1 kohdan ja 108 artiklan 2 kohdan vastaisesti oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisissa tuomioissa,(103) etteivät Femern Landanlægin hyväksi toteutetut toimenpiteet olleet omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Valittajat toteavat ainoastaan ensinnäkin, että ensimmäisissä valitusperusteissa esitetyistä syistä ja erityisesti sen vuoksi, että Femern Landanlægin hyväksi toteutetut toimenpiteet olivat omiaan vaikuttamaan kilpailuun sekä rautateiden infrastruktuurin hallinnoimisen että Fehmarninsalmen kuljetusalan markkinoilla, nämä toimenpiteet ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Toiseksi hankkeessa on lisäksi kysymys kahta jäsenvaltiota yhdistävän infrastruktuurin rakentamisesta ja infrastruktuuritoiminnan harjoittamisesta.
173. Komissio ja Tanskan kuningaskunta katsovat yhtäältä, ettei toisia valitusperusteita voida ottaa tutkittavaksi, koska ne eivät täytä työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja edellytyksiä, ja toisaalta vastustavat niitä asiakysymyksen osalta.
b) Arviointi
174. Katson ensinnäkin, että edellä 87 kohdassa mainituista syistä myös päävalitusten toisia valitusperusteita koskeva työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohtaan perustuva oikeudenkäyntiväite on hylättävä.
175. Valituksenalaisissa tuomioissa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi väitteet, jotka koskivat Femern Landanlægin hyväksi toteutettujen toimenpiteiden mahdollista vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska se katsoi yhtäältä, että kilpailun puuttuminen kansallisen rautatieinfrastruktuurin hallinnoinnin markkinoilta estää muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneita yrityksiä pääsemästä näille markkinoille, ja toisaalta, että Femern Landanlæg ei edellä 161 kohdassa mainitun suunnittelua koskevan lain nojalla voi harjoittaa muuta kuin sisämaayhteyksiin liittyvää toimintaa.
176. Tässä yhteydessä totean, että edellä mainitut unionin yleisen tuomioistuimen huomautukset ovat luonteeltaan tosiseikkoja koskevia toteamuksia, joita ei voida kyseenalaistaa valittajien väitteillä, eivätkä valittajat vetoa siihen, että tosiseikat olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla. On myös todettava, että Femern Landanlægin hyväksi toteutetut toimenpiteet koskevat infrastruktuurin, toisin sanoen sisämaan rautatieyhteyksien, rahoitusta ja nämä yhteydet sijaitsevat yhdessä jäsenvaltiossa eivätkä ne suoraan yhdistä kahta jäsenvaltiota. Tällainen infrastruktuuri ei siten ole valittajien esittämällä tavalla rajat ylittävä. Kuten edellä 95 kohdassa todetaan, valittajat eivät myöskään vaatineet hankkeen puitteissa eri tuensaajille ja eri tarkoituksiin toteutettujen toimenpiteiden yhtenäistä tarkastelua.
177. Edellä esitettyjen huomautusten perusteella myös päävalitusten toiset valitusperusteet on mielestäni hylättävä.
V Ratkaisuehdotus
178. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin
1) toteaa, ettei komission liitännäisvalituksia voida ottaa tutkittavaksi
2) hylkää Scandlines Danmark ApS:n ja Scandlines Deutschland GmbH:n sekä Stena Line Scandinavia AB:n päävalitusten ensimmäiset ja toiset valitusperusteet.