UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu seitsemäs jaosto)
2 päivänä heinäkuuta 2015 (*)
Yhteisön tavaramerkki – Väitemenettely – Hakemus sanamerkin ALEX rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi – Kansalliset sana- ja kuviomerkit ALEX – Suhteellinen hylkäysperuste – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohta – Valituksen tutkittavaksi ottaminen valituslautakunnassa – Perusteluvelvollisuus – Asetuksen N:o 207/2009 75 artikla – Kyseessä olevien tavaramerkkien kattamien tavaroiden ja palvelujen samankaltaisuuden puuttuminen – Sekaannusvaaran puuttuminen
Asiassa T‑657/13,
BH Stores BV, kotipaikka Curaçao (Alankomaiden autonominen alue), edustajinaan asianajaja T. Dolde ja solicitor M. Hawkins,
kantajana,
vastaan
sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV), asiamiehenään L. Rampini,
vastaajana,
jossa toisena osapuolena SMHV:n valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä ja väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa on
Alex Toys LLC, kotipaikka Wilmington, Delaware (Yhdysvallat), edustajinaan asianajajat G. Macías Bonilla, P. López Ronda, G. Marín Raigal ja E. Armero,
ja joka koskee SMHV:n toisen valituslautakunnan 16.9.2013 tekemää päätöstä (asia R 1950/2012-2), joka koskee BH Stores BV:n ja Alex Toys LLC:n välistä väitemenettelyä,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu seitsemäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Jaeger sekä tuomarit M. van der Woude (esittelevä tuomari), M. Kancheva, C. Wetter ja I. Ulloa Rubio,
kirjaaja: hallintovirkamies J. Plingers,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 11.12.2013 jätetyn kannekirjelmän,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 2.4.2014 jätetyn SMHV:n vastineen,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.3.2014 jätetyn väliintulijan vastineen,
ottaen huomioon nyt käsiteltävän asian siirtämisen unionin yleisen tuomioistuimen laajennetun seitsemännen jaoston käsiteltäväksi,
ottaen huomioon yhden jaoston jäsenen esteen osallistua asian käsittelyyn ja unionin yleisen tuomioistuimen presidentin päätöksen nimetä itsensä tähän tehtävään jaoston kokoonpanon täydentämiseksi 2.5.1991 annetun unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 32 artiklan 3 kohdan mukaisesti,
ottaen huomioon 10.3.2015 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Panline U.S.A. Inc. (jonka sijaan on tullut väliintulija Alex Toys LLC yhteisön tavaramerkkihakemusta koskevan oikeudensiirron johdosta 21.5.2013) teki 27.12.2007 yhteisön tavaramerkkiä koskevan hakemuksen sisämarkkinoiden harmonisointivirastolle (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1) nojalla, sellaisena kuin tämä asetus on muutettuna (asetus on korvattu yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009 (EUVL L 78, s. 1)).
2 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on sanamerkki ALEX.
3 Tavarat, joita varten tavaramerkin rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkiin 16, 20 ja 28, ja ne vastaavat näiden luokkien osalta seuraavaa kuvausta:
– luokka 16: ”Kumileimasimet ja leimasintyynyt; vahaslaukku; viivoittimet; tervehdyskortit, joista ponnahtaa avattaessa esiin kuva; merkintähuopakynät; lasten maalaussarjat, joihin sisältyvät sormimaalit, julistemaalit, vesivärit, siveltimet, maalikupit ja lasten esiliinat; taulunpyyhkimet; liitu; värilliset vaha- ja muovikynät; paperi- ja kotitalousliimat; lasten sakset; värikynät; origamipaperi; piirustuslehtiöt; väritys- ja leikekirjat; värityskirjat; ja lasten puuhakirjat”;
– luokka 20: ”Lasten kalusteet”;
– luokka 28: ”Lasten askartelusarjat seuraavien valmistamiseen: korut, helminauhat, kortit, viidakkojen pienoismallit, avainketjut, asusteet, origami ja kirigami, tarrat, koristehileteokset, hiekkataide, eläinveistokset, pienoismallit, kollaasit, juomat, tuoksut henkilökohtaiseen käyttöön, kylpygeelit, henkilökohtaiset päiväkirjat ja lomamuistokirjat, valokuva-albumit, silkkikuviot, muotitarvikkeet (mukaan lukien nauhat, koristehelmet ja hohtohelmet); lasten askartelusarjat maalaukseen, piirtämiseen, sablonimaalaukseen, väritykseen, muovailuvahasta muovailuun, dinosaurusten tekemiseen ja piirtämiseen ja aakkosten ja numeroiden opetteluun (kuvakorttien, magneettisten muovinumeroiden ja ‑kirjainten avulla); harrastussarjat paperikäsitöihin; naamiaistarvikesarjat juhlia varten; rannekellojen ja kellonrannekkeiden askartelusarjat; lasten esiliinat, jotka myydään yhdessä askartelusarjojen kanssa; lasten kylpylelut; ja lelut lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten”.
4 Yhteisön tavaramerkkiä koskeva hakemus julkaistiin 26.5.2008 ilmestyneessä Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 21/2008.
5 Arcandor Akt (jonka sijaan on tullut kantaja BH Stores BV myöhemmän oikeudensiirron johdosta) esitti 26.8.2008 asetuksen N:o 40/94 42 artiklan mukaisen väitteen, sellaisena kuin tämä artikla on muutettuna (siitä on tullut asetuksen N:o 207/2009 41 artikla), edellä 3 kohdassa tarkoitettuja tavaroita varten tarkoitetun tavaramerkin rekisteröimistä vastaan.
6 Väite perustui seuraaviin aikaisempiin tavaramerkkeihin:
– saksalainen sanamerkki ALEX, hakemus jätetty 2.9.1982, rekisteröity 3.6.1983, uudistettu 3.9.2002 ja 1.10.2012 numerolla 1049274, ja joka kattaa luokkaan 28 kuuluvat ”urheiluvälineet”;
– saksalainen sanamerkki ALEX, rekisteröintihakemus jätetty 5.7.1990, rekisteröity 15.1.1992 ja uudistettu 1.8.2010 numerolla DD 648968 ja joka kattaa luokkaan 24 kuuluvat ”pyyheliinat, kuten käsipyyhkeet, kylpypyyhkeet, pesukäsineet ja vieraspyyhkeet” ja luokkaan 28 kuuluvat ”urheiluvälineet”;
– saksalainen kuviomerkki, hakemus jätetty 4.5.1999, rekisteröity 2.8.1999 ja uudistettu 1.6.2009 numerolla 39925705, ja joka kattaa luokkaan 12 kuuluvat ”polkupyörät”, luokkaan 18 kuuluvat ”vapaa-ajanlaukut, reput, matkakassit ja matkalaukut” ja jäljempänä esitettyyn luokkaan 28 kuuluvat ”urheiluvälineet”:
7 Väitteen tueksi esitettiin asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohta) ja asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohdassa (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohta) mainitut perusteet.
8 Kantaja toimitti 7.6.2011 todisteen aikaisempien tavaramerkkiensä käyttämisestä.
9 Väliintulija rajoitti 16.5.2012 luetteloa luokkaan 28 kuuluvista tuotteista lisäten näiden tavaroiden luetteloinnin jälkeen seuraavan uuden maininnan:
– luokka 28: ”– – lasten kylpylelut; ja lelut lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten; mikään näistä edellä mainituista tavaroista ei sisällä urheiluvälineitä”.
10 Väiteosasto hylkäsi väitteen kokonaisuudessaan 3.10.2012.
11 Kantaja teki 22.10.2012 valituksen väiteosaston päätöksestä asetuksen N:o 207/2009 58–64 perusteella.
12 SMHV:n toinen valituslautakunta vahvisti 16.9.2013 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös) väiteosaston päätöksen. Valituslautakunta totesi rajoittaneensa tarkastelunsa asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaan perustuvaan väiteperusteeseen, koska kantaja ei esittänyt enää saman asetuksen 8 artiklan 5 kohtaan perustuvia väitteitä. Se totesi myös, ettei kantaja kiistänyt, että aikaisempia tavaramerkkejä oli käytetty ainoastaan ”urheiluvälineitä” varten ja että väite rajoittui luokkaan 28 kuuluviin ”lasten kylpyleluihin” ja ”leluihin lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten”. Valituslautakunta katsoi, että kohdeyleisö muodostui suuresta yleisöstä Saksassa. Se totesi, ettei ollut kiistetty sitä, että aikaisempien sanamerkkien osalta kyseessä olevat tavaramerkit olivat samanlaiset ja että aikaisemman kuviomerkin osalta kyseessä olevat tavaramerkit olivat samankaltaiset. Valituslautakunta katsoi viitaten 4.6.2013 annettuun tuomioon i-content v. SMHV – Decathlon (BETWIN) (T-514/11, Kok. (otteina) EU:T:2013:291, 34–39 kohta), että ”urheiluvälineet” ja ”lasten kylpylelut ja lelut lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten” olivat eri tavaroita ja ettei näin ollen voinut olla olemassa mitään sekaannusvaaraa, koska välttämätön edellytys asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan soveltamiselle, eli tavaroiden samuus tai samankaltaisuus, ei täyttynyt.
Asianosaisten vaatimukset
13 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen ja
– velvoittaa SMHV:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut, väiteosastossa ja SMHV:n toisessa valituslautakunnassa käydyistä menettelyistä aiheutuneet kulut mukaan lukien.
14 SMHV ja väliintulija vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen kokonaisuudessaan
– velvoittaa kantajan korvaamaan SMHV:lle ja väliintulijalle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, väliintulijalle väitemenettelyssä ja SMHV:ssä tehdyn valituksen yhteydessä aiheutuneet kulut mukaan lukien.
15 Väliintulija vaati istunnossa unionin yleisen tuomioistuimen esittämän kysymyksen johdosta pääasiassa riidanalaisen päätöksen kumoamista siltä osin kuin siinä otetaan kantajan valituslautakunnassa esittämä vaatimus tutkittavaksi ja toissijaisesti kanteen hylkäämistä ja riidanalaisen päätöksen vahvistamista, jos unionin yleinen tuomioistuin vahvistaa valituslautakunnassa esitetyn valituksen tutkittavaksi ottamisen.
Oikeudellinen arviointi
Valituksen tutkittavaksi ottaminen valituslautakunnassa
16 Väliintulija väittää, että valituslautakunnassa esitetty valitus oli jätettävä tutkimatta, koska siinä ei noudatettu asetuksen N:o 207/2009 60 artiklassa säädettyä valituksen perusteet sisältävän kirjelmän jättämistä koskevaa neljän kuukauden määräaikaa, joka alkaa päätöksen tiedoksi antamisesta. Se väittää, että väiteosaston päätös annettiin tiedoksi kantajalle 3.10.2012 ja että tämä jätti valituksen perusteet sisältävän kirjelmänsä 7.2.2013 eli määräajan päätyttyä; määräaika oli väliintulijan mukaan päättynyt 4.2.2013 (koska 3.2.2013 oli sunnuntai). Se väittää lisäksi, että tästä sääntöjenvastaisuudesta vaiettiin riidanalaisessa päätöksessä.
17 Ensinnäkin on todettava, että valituslautakunta ei ole sivuuttanut kysymystä valituksen tutkittavaksi ottamisesta, koska se on todennut riidanalaisen päätöksen 17 kohdassa, että valitus oli asetuksen N:o 207/2009 58, 59 ja 60 artiklan ja yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 täytäntöönpanosta annetun komission asetuksen (EY) N:o 2868/95 (EYVL L 303, s. 1) 48 säännön 1 kohdan mukainen ja siten se oli tutkittava.
18 Toiseksi siitä kysymyksestä, oliko 7.2.2013 päivätty yhteenveto valituksen perusteista esitetty asetuksen N:o 207/2009 60 artiklassa säädetyssä määräajassa, nyt käsiteltävässä asiassa on viitattava SMHV:n presidentin 18.4.2011 tekemän päätöksen EX-11-3 7 artiklan 4 kohtaan, joka koskee sähköistä viestintää SMHV:stä ja SMHV:lle ja joka oli sovellettavissa väiteosaston päätöksen antamishetkellä. Tämä kohta kuuluu seuraavasti:
”Jollei tiedoksiantamispäivää ole tarkasti määritetty, sen katsotaan tapahtuneen viidentenä arkipäivänä sen päivän jälkeen, jona asiakirja on luotu [SMHV:n] järjestelmissä. Asiakirja siirretään MAILBOXiin mahdollisimman pian ennen tämän viiden päivän määräajan päättymistä.”
19 Kantaja ja SMHV väittävät, että nyt käsiteltävässä asiassa päivä, jona väiteosaston päätös oli luotu [SMHV:n] järjestelmissä, oli 3.10.2012 ja siten väiteosaston päätöksen tiedoksi antamisen katsotaan tapahtuneen viisi päivää myöhemmin eli 8.10.2012.
20 Tältä osin on todettava, että väiteosaston päätös on tehty 3.10.2012, joten asiakirjaa ei ole voitu luoda SMHV:n järjestelmissä päätöksen EX-11-3 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla tätä ennen.
21 Asetuksen N:o 2868/95 70 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla, luettuna yhdessä asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan viimeisen virkkeen kanssa, nyt käsiteltävässä asiassa määräaika valituksen perusteet sisältävän kirjelmän jättämiselle oli siten päättynyt aikaisintaan 8.2.2013.
22 Näin ollen 7.2.2013 päivätty yhteenveto valitusperusteista oli jätetty asetetussa määräajassa ja valituslautakunta on perustellusti todennut, että kantajan valitus oli tutkittava.
23 Edellä todetusta johtuu, että väliintulijan kanneperuste, joka koskee sitä, että valitus oli jätettävä tutkimatta valituslautakunnassa, on hylättävä.
Unionin yleiselle tuomioistuimelle ensimmäisen kerran esitettyjen asiakirjojen tutkittavaksi ottaminen
24 Väliintulija katsoo, ettei unionin yleinen tuomioistuin saa ottaa huomioon kantajan esittämää uutta näyttöä, koska tämä näyttö on esitetty ensimmäisen kerran tässä oikeudenkäynnissä ja koska sen sisältö ei ole omiaan muuttamaan riidanalaiseen päätökseen sisältyviä argumentteja ja päätelmiä.
25 Unionin yleiselle tuomioistuimelle ensimmäisen kerran esitettyjä kannekirjelmän liitteitä 14–18, jotka ovat otteita internetsivustoista ja joista otteita on sisällytetty kannekirjelmän tekstiin, ei voida ottaa huomioon. Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen tarkoituksena on nimittäin SMHV:n valituslautakuntien päätösten laillisuuden valvonta asetuksen N:o 207/2009 65 artiklassa tarkoitetulla tavalla, joten unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei ole tutkia uudelleen tosiseikkoja niiden asiakirjojen valossa, jotka esitetään ensimmäistä kertaa tässä tuomioistuimessa. Mainitut asiakirjat on siis jätettävä ottamatta huomioon ilman, että on tarpeen tutkia niiden todistusvoimaa (ks. vastaavasti tuomio 24.11.2005, Sadas v. SMHV – LTJ Diffusion (ARTHUR ET FELICIE), T-346/04, Kok., EU:T:2005:420, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Sama pätee väliintulokirjelmän liitteeseen 9.
26 Vaikka kannekirjelmän liitteet 13 ja 19 on esitetty ensimmäisen kerran unionin yleisessä tuomioistuimessa, ne eivät ole varsinaisesti näyttöä, vaan ne koskevat SMHV:n päätöskäytäntöä ja Euroopan unionin tuomioistuinten oikeuskäytäntöä, joihin asianosaisella on oikeus viitata, vaikka tämä oikeuskäytäntö onkin ajallisesti myöhäisempää kuin SMHV:ssä käyty menettely (ks. vastaavasti edellä 25 kohdassa mainittu tuomio ARTHUR ET FELICIE, EU:T:2005:420, 20 kohta ja tuomio 8.12.2005, Castelloblanch v. SMHV – Champagne Roederer (CRISTAL CASTELLBLANC), T-29/04, Kok., EU:T:2005:438, 16 kohta). Mikään ei estä asianosaisia tai unionin yleistä tuomioistuinta käyttämästä unionin oikeutta tulkitessaan tukena unionin oikeuskäytäntöä taikka kansallista tai kansainvälistä oikeuskäytäntöä. Tällaista mahdollisuutta viitata unionin tuomioistuinten tuomioihin tai kansallisiin tai kansainvälisiin tuomioihin ei tarkoiteta oikeuskäytännössä, jonka mukaan unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen tarkoituksena on valvoa valituslautakuntien päätösten lainmukaisuutta niihin seikkoihin nähden, jotka asianomaiset ovat esittäneet valituslautakunnissa, kun tarkoituksena ei ole moittia valituslautakuntaa siitä, että se ei ole ottanut huomioon tietyn unionin tuomioistuimen tuomion tai kansallisen tai kansainvälisen tuomion tosiseikkoja, vaan tarkoituksena on vedota tuomioihin sellaisen kanneperusteen tueksi, joka koskee sitä, että valituslautakunta on rikkonut asetuksen N:o 207/2009 jotakin säännöstä (ks. vastaavasti tuomio 12.7.2006, Vitakraft-Werke Wührmann v. SMHV – Johnsonʾs Veterinary Products (VITACOAT), T-277/04, Kok., EU:T:2006:202, 70 ja 71 kohta).
Asiakysymys
27 Kantaja vetoaa kanteensa tueksi kahteen kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koskee asetuksen N:o 207/2009 75 artiklassa säädetyn perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä ja toinen saman asetuksen 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista.
Kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan rikkomista
28 Ensimmäisellä kanneperusteellaan kantaja väittää, että valituslautakunta on laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa, koska sen sijaan, että se olisi tutkinut osapuolten väitemenettelyissä ja kanteessa esittämät tosiseikat ja väitteet ja esittänyt ratkaisevat tosiseikat ja oikeudelliset näkökohdat, jotka johtivat riidanalaisen päätöksen tekemiseen, se on tyytynyt viittaamaan edellä 12 kohdassa mainittuun tuomioon BETWIN (EU:T:2013:291) kopioimalla osittain sen 36–38 kohdan päätelläkseen, että kyseessä olevat tavarat olivat erilaisia, tutkimatta, olivatko kyseisen tuomion taustalla olleet tosiseikat ja päätelmät myös sovellettavissa nyt käsiteltävään asiaan.
29 Asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan ensimmäisen virkkeen mukaan SMHV:n päätökset on perusteltava. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tämä velvollisuus on samanlaajuinen kuin SEUT 296 artiklan toisen alakohdan mukainen perusteluvelvollisuus ja mainitun artiklan mukaisista perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimenpiteen tehneen toimielimen päättely. SMHV:n päätösten perusteluvelvollisuudella on kaksinkertainen tavoite siten, että yhtäältä niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, jotta nämä voivat puolustaa oikeuksiaan, ja että toisaalta unionin tuomioistuimet voivat tutkia päätöksen laillisuuden (tuomio 21.10.2004, KWS Saat v. SMHV, C‑447/02 P, Kok., EU:C:2004:649, 64 ja 65 kohta ja tuomio 28.11.2013, Herbacin cosmetic v. SMHV – Laboratoire Garnier (HERBA SHINE), T-34/12, EU:T:2013:618, 42 kohta).
30 Oikeuskäytännöstä ilmenee, että kysymystä siitä, täyttävätkö päätöksen perustelut nämä vaatimukset, on arvioitava paitsi sen sanamuodon, myös sen asiayhteyden ja kyseistä alaa sääntelevien kaikkien oikeussääntöjen perusteella (ks. tuomio 26.10.2011, Bayerische Asphaltmischwerke v. SMHV – Koninklijke BAM Groep (bam), T-426/09, EU:T:2011:633, 74 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
31 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ei kuitenkaan voida vaatia valituslautakuntia toimittamaan selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia asianosaisten esittämiä päätelmiä. Perustelut voivat siten olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi valituslautakunnan päätös on tehty, ja toimivaltaisella tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan laillisuusvalvontaansa (ks. tuomio 9.7.2008, Reber v. SMHV – Chocoladefabriken Lindt & Sprügli (Mozart), T-304/06, Kok., EU:T:2008:268, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Riittää, että valituslautakunnat tuovat esiin ne tosiseikat ja oikeudelliset näkemykset, joilla on olennainen merkitys päätöksen rakenteessa (ks. tuomio 30.6.2010, Matratzen Concord v. SMHV – Barranco Schnitzler (MATRAZEN CONCORD), T-351/08, EU:T:2010:263, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
32 Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen 25 kohdasta ilmenee selvästi, että ensinnäkin valituslautakunta on katsonut, että edellä 12 kohdassa mainitun tuomion BETWIN (EU:T:2013:291) päätelmää, jonka mukaan ”urheiluvälineet” ja ”lelut, pelit ja pelivälineet” eivät ole keskenään samankaltaisia, voitiin ”laajentaen” soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisiin tavaroihin, joita ovat ”urheiluvälineet”, ”lasten kylpylelut” ja ”lelut lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten”.
33 Toiseksi valituslautakunta on toistanut edellä 12 kohdassa mainitun tuomion BETWIN (EU:T:2013:291) perustelut ja täsmentänyt riidanalaisen päätöksen 25 kohdassa, että se katsoi niiden olevan keskeisiä, jotta nyt käsiteltävässä asiassa vastapuolen esittämät väitteet voidaan lopullisesti kumota.
34 Valituslautakunta on muistuttanut riidanalaisen päätöksen 26 kohdassa, että vaikka voitaisiin todeta yhteys yhtäältä ”urheiluvälineiden” ja toisaalta tiettyjen lelujen (esimerkiksi ”lasten kylpylelut” ja ”lelut lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten”) välillä, koska tiettyjä ”urheiluvälineitä” voidaan käyttää leluina ja tietyt lelut voivat myös toimia ”urheiluvälineinä”, tällainen olettama ei horjuta sitä tosiseikkaa, että näillä kahdella tavararyhmällä on lähtökohtaisesti eri käyttötarkoitus eli ”urheiluvälineet” on tarkoitettu kehon harjoittamiseen fyysisillä harjoituksilla, ”lasten kylpylelut” pienten lasten viihdyttämiseen ja ”lelut lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten” lasten viihdyttämiseen ja opettamiseen.
35 Valituslautakunta on todennut riidanalaisen päätöksen 27 kohdassa, että vaikka onkin mahdollista, että ”urheiluvälineet” on tarkoitettu lapsille lelujen muodossa tai että ne on valmistettu pelejä täydentäviksi tuotteiksi niin, että samat yritykset voivat valmistaa niitä ja samat jakelukanavat voivat tarjota niitä, kyse on tuoteryhmistä, joita yleisesti valmistavat tähän erikoistuneet yritykset ja joita myydään erikoisliikkeissä taikka joita suurmyymälöissä myydään erikoisosastoilla, jotka ovat erillisiä, vaikka ne voivatkin sijaita lähekkäin.
36 Edellä todetusta ilmenee, että toisin kuin kantaja on väittänyt, riidanalaisen päätöksen rakenteen kannalta olennaisen tärkeät ratkaisevat tosiseikat ja oikeudelliset näkemykset on esitetty selvästi riidanalaisessa päätöksessä ja yhtäältä kantaja voi niiden perusteella saada selville riidanalaisen päätöksen perustelut puolustaakseen oikeuksiaan ja toisaalta unionin tuomioistuimet voivat harjoittaa laillisuusvalvontaansa.
37 Muilta osin mikään ei lähtökohtaisesti estä sitä, että valituslautakunta omaksuu unionin tuomioistuimen antaman tuomion perustelut, jos se katsoo niiden olevan sovellettavissa käsiteltävään asiaan. Vaikka pitääkin paikkansa, että valituslautakunta on laajentavasti toistanut edellä 12 kohdassa mainitun tuomion BETWIN (EU:T:2013:291) 36–38 kohdan, se on kuitenkin selvästi ilmoittanut, mitkä olivat ne kyseisen tuomion taustalla olevat tosiseikat ja päätelmät, jotka sen mielestä olivat sovellettavissa nyt käsiteltävässä asiassa.
38 Kolmanneksi myöskään kantajan muista väitteistä ei voida päätellä, että riidanalaisella päätöksellä rikotaan asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan ensimmäistä virkettä.
39 Kantaja väittää aluksi, että edellä 12 kohdassa mainitussa tuomiossa BETWIN (EU:T:2013:291) unionin yleinen tuomioistuin oli paheksunut riidanalaisen päätöksen perusteluja tukevan näytön puuttumista; näin ei ole nyt käsiteltävässä asiassa.
40 On kuitenkin todettava, että kysymystä siitä, voidaanko edellä 12 kohdassa mainittua tuomiota BETWIN (EU:T:2013:291) soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa, on tutkittava toisen kanneperusteen yhteydessä eli riidanalaisen päätöksen laillisuuden tutkimisen eikä riidanalaisen päätöksen perustelujen tutkimisen yhteydessä.
41 Tämän jälkeen kantaja väittää lähinnä, että valituslautakunta on laiminlyönyt velvollisuutensa ottaa huomioon osapuolten väitteet, joilla viitataan SMHV:n aikaisempiin päätöksiin, ja perustella päätöksensä tähän ratkaisukäytäntöön nähden. Se kritisoi myös sitä, ettei ole otettu huomioon 16.9.2013 annettua unionin yleisen tuomioistuimen tuomiota Knut IP Management v. SMHV – Zoologischer Garten Berlin (KNUT – DER EISBÄR) (T-250/10, jäljempänä tuomio KNUT, EU:T:2013:448).
42 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että päätökset, jotka SMHV:n valituslautakuntien on tehtävä asetuksen N:o 207/2009 perusteella ja jotka koskevat merkin rekisteröintiä yhteisön tavaramerkiksi, kuuluvat sidotun harkinnan eivätkä vapaan harkinnan piiriin. Valituslautakuntien päätösten laillisuutta on näin ollen arvioitava yksinomaan tämän asetuksen perusteella, sellaisena kuin unionin tuomioistuimet sitä tulkitsevat, eikä valituslautakuntien aikaisemman päätöksentekokäytännön perusteella (tuomio 26.4.2007, Alcon v. SMHV, C‑412/05 P, Kok., EU:C:2007:252, 64 ja 65 kohta ja edellä 25 kohdassa mainittu tuomio ARTHUR JA FELICIE, EU:T:2005:438, 71 kohta).
43 Edellä 31 ja 42 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella ja siltä osin kuin valituslautakunta on riittävän laajasti esittänyt ne tosiseikat ja oikeudelliset näkökohdat, joilla on olennainen merkitys riidanalaisen päätöksen rakenteessa, sillä ei nyt käsiteltävässä asiassa ollut velvollisuutta esittää erityisiä perusteluja päätökselleen suhteessa SMHV:n aikaisempiin päätöksiin, joita osapuolet siteeraavat kirjelmissään, tai suhteessa unionin oikeuskäytäntöön.
44 Muilta osin erityisesti edellä 41 kohdassa mainittuun tuomioon KNUT (EU:T:2013:448) liittyvästä väitteestä on todettava, että olettaen, että valituslautakunta olisi voinut saada tämän tuomion tietoonsa hyödyllisessä ajassa, ei voida vaatia, että se kommentoi kaikkia unionin tuomioistuinten tuomioita, kun otetaan erityisesti huomioon, että se on selvästi ilmaissut yhtyneensä edellä 12 kohdassa mainittuun tuomioon BETWIN (EU:T:2013:291), joka koskee samaa asiasisältöä kuin nyt käsiteltävä asia.
45 Näin ollen kantajan ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.
Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista koskeva väite
46 Kantajan mukaan valituslautakunta on virheellisesti katsonut, etteivät kyseessä olevat tavarat ole keskenään samankaltaisia ja ettei sekaannusvaaraa ole.
47 Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan aikaisemman tavaramerkin haltijan vastustuksesta tavaramerkkiä ei rekisteröidä, jos sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi, samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten oleva tavaramerkki, sen alueen yleisön keskuudessa, jolla aikaisempi tavaramerkki on suojattu, on sekaannusvaara. Sekaannusvaara sisältää myös vaaran merkin ja aikaisemman tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä. Lisäksi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 2 kohdan a alakohdan ii alakohdan mukaan aikaisemmalla tavaramerkillä tarkoitetaan jäsenvaltiossa rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden rekisteröintihakemus on tehty ennen yhteisön tavaramerkin rekisteröintihakemuksen tekopäivää.
48 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekaannusvaara on olemassa, jos yleisö saattaa luulla, että kyseiset tavarat tai palvelut ovat peräisin samasta yrityksestä tai taloudellisesti keskenään sidoksissa olevista yrityksistä. Saman oikeuskäytännön mukaan sekaannusvaaraa on arvioitava kokonaisuutena sen mukaan, kuinka kohdeyleisö mieltää kyseessä olevat merkit ja tavarat tai palvelut, ja ottaen huomioon kaikki tekijät, joilla on merkitystä kyseisessä yksittäistapauksessa, erityisesti merkkien samankaltaisuuden ja niiden tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden, joita varten merkkejä käytetään, välinen keskinäinen riippuvuus (ks. tuomio 9.7.2003, Laboratorios RTB v. SMHV – Giorgio Beverly Hills (GIORGIO BEVERLY HILLS), T-162/01, Kok., EU:T:2003:199, 30–33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
49 Kun aikaisemman tavaramerkin suoja ulottuu koko unionin alueelle, on otettava huomioon, mikä käsitys asianomaisten palvelujen kuluttajilla tällä alueella on kyseisistä tavaramerkeistä. On kuitenkin muistettava, että yhteisön tavaramerkin rekisteröinnin epäämiseen riittää, että asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu suhteellinen hylkäysperuste on voimassa osassa unionia (ks. vastaavasti tuomio 14.12.2006, Mast-Jägermeister v. SMHV – Licorera Zacapaneca (VENADO kehyksessä ym.), T-81/03, T-82/03 ja T-103/03, Kok., EU:T:2006:397, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
50 Valituslautakunta on nyt käsiteltävässä asiassa katsonut, että kohdeyleisö muodostui suuresta yleisöstä Saksassa eli jäsenvaltiossa, jossa aikaisemmat tavaramerkit on suojattu, eivätkä osapuolet ole kiistäneet tätä.
51 Ei myöskään ole kiistetty, että aikaisempien sanamerkkien osalta kyseessä olevat tavaramerkit ovat samoja ja aikaisemman kuviomerkin osalta kyseessä olevat tavaramerkit ovat samankaltaisia.
52 Valituslautakunnan arviointi on vahvistettava.
– Tavaroiden vertailu
53 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseessä olevien tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden arvioimiseksi on otettava huomioon kaikki niiden väliseen yhteyteen liittyvät merkitykselliset tekijät. Näihin tekijöihin kuuluvat erityisesti tavaroiden luonne, käyttötarkoitus, käyttötavat sekä se, ovatko ne keskenään kilpailevia tai toisiaan täydentäviä (tuomio 29.9.1998, Canon, C-39/97, Kok., EU:C:1998:442, 23 kohta). Huomioon voidaan ottaa myös muita tekijöitä, kuten kyseessä olevien tuotteiden jakelukanavat (ks. tuomio 11.7.2007, El Corte Inglés v. SMHV – Bolaños Sabri (PiraÑAM diseño original Juan Bolaños), T-443/05, Kok., EU:T:2007:219, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
54 Nyt käsiteltävässä asiassa on verrattava haetun tavaramerkin kattamia ”lasten kylpyleluja” ja ”leluja lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten” aikaisempien tavaramerkkien kattamien ”urheiluvälineiden” kanssa.
55 Ennen pääasiassa esitettyjen väitteiden lähempää tarkastelua on todettava, että kantaja moittii valituslautakuntaa yleisesti siitä, ettei se ole yksilöinyt ryhmiin ”lasten kylpylelut” ja ”lelut lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten” kuuluvia tavaroita. Riittää, kun tältä osin muistutetaan, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että koska tavaramerkeillä merkittyjen tavaroiden erityiset myyntitavat voivat vaihdella ajan myötä ja näiden tavaramerkkien haltijoiden tahdon mukaisesti, kahden tavaramerkin välisen sekaannusvaaran ennalta tapahtuva arviointi ei voi riippua tavaramerkkien haltijoiden toteutuneista tai toteutumattomista ja subjektiivisista kaupallisista aikomuksista (tuomio 15.3.2007, T.I.M.E. ART v. SMHV, C‑171/06 P, EU:C:2007:171, 59 kohta ja tuomio 9.9.2008, Honda Motor Europe v. SMHV – Seat (MAGIC SEAT), T-363/06, Kok., EU:T:2008:319, 63 kohta). Valituslautakunnalla ei siis ollut velvollisuutta yksilöidä haetulla tavaramerkillä tarkoitettuja erityisiä tavaroita, koska nämä saattoivat vaihdella.
56 Kantaja esittää pääasiallisesti neljä seuraavaa väiteryhmää, joilla on tarkoitus osoittaa, että kyseessä olevat tavarat ovat samankaltaisia: niiden luonne, niiden tarkoitus, niiden jakelu- ja valmistuskanavat sekä SMHV:n päätöskäytäntö.
57 Ensinnäkin kantaja väittää tavaroiden luonteesta, että aikaisemmilla tavaramerkeillä tarkoitetut ”urheiluvälineet” ja haetulla tavaramerkillä tarkoitetut ”lasten kylpylelut” ja ”lelut lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten” ovat luonteeltaan samoja, koska niillä on usein sama koostumus (nahka, muovi, puu tai metalli), että niiden käyttötapa on sama, koska ne vaativat fyysistä voimaa, ja että niillä on sama pysyvä fyysinen muoto. Kantaja väittää edellä 41 kohdassa mainittuun tuomioon KNUT (EU:T:2013:448) tukeutuen myös, että suurta määrää ”urheiluvälineitä” tarjotaan yksinkertaistetussa muodossa ja pienemmässä koossa lasten toimintaleluina niin, että on usein vaikeaa erottaa ”urheiluvälineitä” toimintaleluista (ks. vastaavasti edellä 41 kohdassa mainittu tuomio KNUT, EU:T:2013:448, 47 kohta).
58 Ensinnäkin kantajan väitteestä, joka koskee kyseessä olevien tavaroiden koostumusta, ja tämän siltä osin esittämästä näytöstä SMHV:ssä on todettava, että se, että aikaisempien tavaramerkkien kattamat ”urheiluvälineet” ja haetun tavaramerkin kattamat lelut voivat koostua samoista materiaaleista, jotka ovat hyvinkin vaihtelevia, ei yksinään riitä tuotteiden samankaltaisuuden toteamiseksi, kun otetaan huomioon nahasta, muovista, puusta tai metallista valmistettujen tavaroiden suuri kirjo. Samaa materiaalia tai samoja materiaaleja voidaan käyttää suuren ja täysin erilaisen tavaravalikoiman valmistamiseen.
59 Toiseksi toisin kuin kantaja väittää, sen avulla, että ”lelut lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten” ovat yksinkertaistetussa muodossa ja pienennetyssä koossa, voidaan juuri erottaa ne ”urheiluvälineistä” eikä sekoittaa niitä viimeksi mainittuihin. Nyt käsiteltävässä asiassa ”lelut lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten” on tarkoitettu, kuten otsikko viittaa, suhteellisen nuorille lapsille ja ne erottuvat ”urheiluvälineistä” (vaikka ne matkivatkin niitä) vähemmällä teknillisyydellä, erilaisella ulkonäöllä (pienempi koko, pienempi paino), lelujen turvallisuudesta 18.6.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/48/EY (EUVL L 170, s. 1) mukaisella lapsille tarkoitetulla turvallisuustasolla sekä yleisesti alhaisemmalla hinnalla. Esimerkkinä kantajan mainitsemista haetun tavaramerkin kattamista tavaroista mainittakoon pienikokoiset golfsetit, jotka mukautetaan lasten kokoon ja joiden mailat eivät ole yhtä tarkkoja kuin oikeat golfmailat jotka on valmistettu kevyestä muovista. Tämä päätelmä pätee sitäkin suuremmalla syyllä ”lasten kylpyleluihin”, joilla ei ole ”urheilullista” vastinetta.
60 Kolmanneksi niistä väitteistä, joiden mukaan kyseessä olevia tavaroita käytetään samalla tavoin fyysistä voimaa käyttäen ja niillä on sama fyysinen muoto, on todettava, että tällaiset seikat eivät nyt käsiteltävässä asiassa ole merkittäviä, koska näin on useiden sellaisten tavaroiden osalta, joiden ensisijainen käyttötarkoitus on täysi eri kuin urheilu (käsityökalut, puhdistusvälineet, rakennustarvikkeet yms.)
61 Edellä todetun perusteella on todettava, että haetun tavaramerkin kattamien lelujen luonne eroaa aikaisempien tavaramerkkien kattamien ”urheiluvälineiden” luonteesta.
62 Toiseksi kantaja väittää kyseessä olevien tavaramerkkien kattamien tavaroiden käyttötarkoituksen olevan samanlainen, koska ne kaikki on luotu fyysistä ja vapaa-ajan toimintaa varten. Se väittää erityisesti, että kuten edellä 41 kohdassa mainitussa tuomiossa KNUT (EU:T:2013:448) todetaan, on olemassa tietty ”jatkumo” yhtäältä ”urheiluvälineiden” ja toisaalta pelien välillä erityisesti siinä, että on yleisesti tiedossa, että ”urheiluvälineitä” käytetään peleihin ja tietyt pelit voidaan myös rinnastaa ”urheiluvälineisiin” (edellä 41 kohdassa mainittu tuomio KNUT, EU:T:2013:448, 47 kohta).
63 Kuten edellä 41 kohdassa mainitusta tuomiosta KNUT (EU:T:2013:448) itsestään ilmenee, periaatteessa yhtäältä luokkaan 28 kuuluvien tavaroiden ”voimistelu- ja urheiluvälineet, jotka eivät sisälly muihin luokkiin” ja toisaalta samaan luokkaan kuuluvien tavaroiden ”nuket (lelut), pelit; lelut; täytetyt pehmoeläimet” välillä ei ensinnäkään ole olemassa keskinäistä vaihdettavuutta ja täydentävyyttä, koska kyseessä olevilla tavaroilla on eri käyttötarkoitus. Kun voimistelu- ja urheiluvälineet on tarkoitettu ennen kaikkea fyysisen kunnon kohottamiseen, pelien ja lelujen tehtävänä on lähtökohtaisesti viihdyttäminen (edellä 41 kohdassa mainittu tuomio KNUT, EU:T:2013:448, 44 ja 45 kohta).
64 Se, että tietty käyttötarkoitus (esimerkiksi fyysinen toiminta) ei ole yksinomainen toiseen käyttötarkoitukseen nähden (esimerkiksi vapaa-aika) ja että nämä kaksi tavaran käyttötarkoitusta voivat ”sekoittua”, kuten kantaja korostaa, ei estä sitä, että voidaan yksilöidä tavaran vallitseva tai toisin sanoen ”ensimmäinen” käyttötarkoitus. Väliintulija huomauttaa siten perustellusti, että ”käyttämisellä” on tarkoitettava tavaran yleisesti tarkoitettua käyttämistä eikä johdannaista tai satunnaista käyttämistä.
65 Tästä seuraa, että tietyn ”jatkumon” tai päällekkäisyysalueen olemassaolo sellaisen kahden tavararyhmän välillä, joilla on lähtökohtaisesti erilaiset käyttötarkoitukset, ei merkitse sitä, että näiden tavararyhmien kaikki tavarat olisivat samankaltaisia.
66 Lisäksi oikeuskäytännöstä johtuu, ettei se, että kaksi tavaraa täyttää saman tarpeen, estä sitä, että kohdeyleisöön kuuluva kuluttaja mieltää ne erillisiksi tavaroiksi (ks. vastaavasti tuomio 18.6.2008, Coca-Cola v. SMHV – San Polo (MEZZOPANE), T-175/06, Kok., EU:T:2008:212, 66 kohta).
67 Nyt käsiteltävässä asiassa valituslautakunta on riidanalaisessa päätöksessä katsonut perustellusti, että kyseessä olevilla tavaroilla oli lähtökohtaisesti eri käyttötarkoitus, viitaten edellä 12 kohdassa mainitun tuomion BETWIN (EU:T:2013:291) 35 ja 36 kohtaan.
68 Edellä 12 kohdassa mainitusta tuomiosta BETWIN (EU:T:2013:291) ilmenee, että vaikkei olekaan pois suljettua, että yhtäältä tiettyjen ”urheilu- ja voimisteluvälineiden” ja toisaalta tiettyjen ”lelujen, pelien ja pelivälineiden” välillä voidaan todeta yhteys siltä osin kuin tiettyjä ”urheiluvälineitä” voidaan käyttää ”peleihin” ja tietyt ”pelit” voivat olla myös ”urheiluvälineitä”, kyseessä olevia erityisiä tavaroita ja niiden käyttötapaa koskevien SMHV:n elinten antamien täsmällisten tietojen puuttuessa tällainen olettama ei horjuta sitä, että näillä kahdella tavararyhmällä on lähtökohtaisesti eri käyttötarkoitus. Vaikka nämä kaksi tavararyhmää ovatkin luonteensa puolesta tarkoitettu viihdyttämään yleisöä, niillä on myös muita päämääriä. ”Urheilu- ja voimisteluvälineet” on tarkoitettu kehon harjoittamiseen fyysisten harjoitusten avulla, kun taas ”lelut, pelit ja pelivälineet” on tarkoitettu ennen kaikkea viihdyttämään niiden käyttäjiä (edellä 12 kohdassa mainittu tuomio BETWIN, EU:T:2013:291, 35 ja 36 kohta).
69 Edellä 12 kohdassa mainitussa tuomiossa BETWIN (EU:T:2013:291) kyseessä olleita tavaroita ”lelut, pelit ja pelivälineet” vieläkin ilmeisemmällä tavalla tavaroiden ”lelut lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten” tarkoituksena on ennen kaikkea viihdyttää käyttäjiään opetustarkoituksessa (perustietojen antaminen sanoista, kirjaimista, luvuista jne.) ja yleisessä kehittämistarkoituksessa, joka toki voi sisältää fyysisen kehityksen muttei niin, että niiden ensisijaisena tarkoituksena olisi fyysisen kunnon kehittäminen. Kantaja väittää tältä osin, että ilmaisu ”lelut lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten” merkitsee pääasiallisesti fyysistä toimintaa. Kuitenkin sen lisäksi, että ilmaisu ”toiminta” voi merkitä myös älyllistä toimintaa, sanojen ”lasten opetus- ja leikki-” lisääminen korostaa ajatusta siitä, ettei nimetyn toiminnan ensisijainen tavoite ole puhtaasti fyysinen vaan sitä vastoin ennen kaikkea pedagoginen.
70 Valituslautakunta on siten perustellusti katsonut riidanalaisen päätöksen 26 kohdassa, että ”urheiluvälineet” on tarkoitettu kehon harjoittamiseen fyysisten harjoitusten avulla, kun taas lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten tarkoitettujen lelujen tarkoituksena on samalla sekä lasten viihdyttäminen että näiden opettaminen.
71 Valituslautakunta on myös perustellusti katsonut riidanalaisen päätöksen 26 kohdassa, että ”kylpylelut” on tarkoitettu ”selvästi yksinomaan pienten lasten viihdyttämiseen”. ”Lasten kylpylelujen” puhdas viihdytystarkoitus on vieläkin ilmeisempää kuin tavaroiden ”lelut lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten”.
72 Toiseksi kyseessä olevien tavaramerkkien kattamat tavarat eivät kilpaile keskenään, toisin kuin kantaja väittää.
73 Se väittää erityisesti, että kuluttajat voivat helposti vaihtaa tämäntyyppiset tavarat keskenään (se mainitsee esimerkkeinä pallot tai rantalentopallosetit).
74 Edellä 61, 70 ja 71 kohdasta ilmenee, että koska kyseessä olevien tavaramerkkien kattamien tavaroiden luonne ja käyttötarkoitus ovat erilaiset, ne eivät ole keskenään vaihdettavissa eivätkä siis kilpailevia. Joka tapauksessa on niin, että vaikka joskus kyseessä olevat tavarat voivatkin olla keskenään vaihdettavissa, näin on vain yhdessä mielessä, toisin sanoen vain tietyn haetun merkin kattamien lelujen kuluttajat voivat kääntyä aikaisempien tavaramerkkien kattamien vastaavien ”urheiluvälineiden” puoleen mainittujen lelujen hinnankorotuksen tapauksessa. On ilmeistä, että vaikka ”urheiluvälineiden” hinta nousisi, ”urheiluvälineiden” kuluttajat eivät kuitenkaan ostaisi näitä leluja korvatakseen varsinaiset ”urheiluvälineet”.
75 Kolmanneksi kantaja väittää virheellisesti, että edellä 12 kohdassa mainitussa tuomiossa BETWIN (EU:T:2013:291) unionin yleinen tuomioistuin ei ole kategorisesti sulkenut pois sitä, että kyseessä olevien tavaroiden käyttötarkoitus olisi samankaltainen, vaan ainoastaan todennut, että tällaista samankaltaisuutta ei voitaisi olettaa ”kyseessä olevia erityisiä tavaroita ja niiden käyttö tapaa koskevien – – täsmällisten tietojen puuttuessa”. Tältä osin on todettava, että tällä edellä 12 kohdassa mainitun tuomion BETWIN (EU:T:2013:291) 36 kohdassa olevalla täsmennyksellä ei ole vaikutusta samassa kohdassa olevan väitteen sisältöön, jonka mukaan ”urheiluvälineillä” ja ”leluilla, peleillä ja pelivälineillä” on lähtökohtaisesti eri käyttötarkoitus. Unionin yleinen tuomioistuin on vain muistuttanut sillä, että SMHV ei ollut esittänyt päinvastaista näyttöä. Edellä 55 kohdasta ilmenee, että kahden tavaramerkin välistä sekaannusvaaraa on analysoitava tavaramerkkien rekisteröintiä koskevissa hakemuksissa esitettyjen tavarakuvausten perusteella.
76 Joka tapauksessa kantaja on nyt käsiteltävässä asiassa esittänyt SMHV:lle näyttöä haetun tavaramerkin kattamista erityisistä tavaroista (minigolfsetit, ”wow-mailat”, ”viidakkokroketti”, trampoliinit, frisbeet jne.). Toisin kuin se väittää, niiden perusteella ei voida osoittaa, että kyseessä olevien tavaramerkkien kattamilla tavaroilla on sama käyttötarkoitus tai että ne ovat keskenään vaihdettavissa, koska on selvää, että lasten opetukseen ja kehittämiseen tarkoitetut väliintulijan toimintalelut on osoitettu pienille lapsille, mikä korostaa niiden pedagogista ja viihdyttävää tarkoitusta.
77 Neljänneksi siitä kantajan väitteestä, jonka mukaan tiettyjen ”urheiluvälineiden” ensisijainen ja pääasiallinen käyttötarkoitus on ”viihdyttävä” ennemmin kuin ”kehon harjoittaminen fyysisten harjoitusten avulla” (kuten golf, keilaus, biljardi, tikka, frisbee), on todettava, että joka tapauksessa edellä 57–61 kohdasta ilmenee, että ne ovat luonteeltaan erilaisia kuin haetun tavaramerkin kattamat tavarat. Lisäksi SMHV:n tehtävänä ei ole lausua ”urheiluvälineiden” koko yleisestä ryhmästä tiettyjen sen sisältämien erityisten tavaroiden suhteen (ks. edellä 64 ja 65 kohta).
78 Viidenneksi kantaja väittää vielä, että kyseessä olevilla tavaroilla on ilmeisesti yhteinen asiakaskunta eli lapset ja että myös niitä lapsilleen ostavien aikuisten osalta kuluttajat, joiden keskuudessa sekaannus syntyy, ovat samoja.
79 On huomattava, että tämä väite on hylättävä, koska se ei yksinään riitä osoittamaan tavaroiden välistä samankaltaisuutta, koska kaikki tavarat, jotka on osoitettu samoille kuluttajille, eivät ole välttämättä samoja tai samankaltaisia.
80 Kolmanneksi kyseessä olevien tavaramerkkien kattamien tavaroiden jakelukanavista ja valmistuksesta on todettava, että toisin kuin kantaja väittää, ne ovat erilaisia.
81 Valituslautakunta on todennut perustellusti, että nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä ovat tavararyhmät, joita valmistavat yleisesti erikoistuneet yritykset ja joita myydään erikoisliikkeissä.
82 Ensinnäkin on todettava, kuten edellä 12 kohdassa mainitussa tuomiossa BETWIN (EU:T:2013:291), että vaikka on mahdollista, että vaikka samat yritykset valmistaisivat yhtäältä ”urheiluvälineet” ja toisaalta ”lasten kylpylelut” ja ”lelut lasten opetus- ja leikkitoimintaa varten” ja samat jakelukanavat tarjoaisivat niitä, tällaiset ilmiöt ovat marginaalisia eivätkä ne voi muun niitä tukevan näytön puuttuessa johtaa siihen, että unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että näillä kahdella tavararyhmällä on samat jakelukanavat (ks. vastaavasti edellä 12 kohdassa mainittu tuomio BETWIN, EU:T:2013:291, 38 kohta).
83 Toiseksi on todettava, ettei se, että kyseessä olevia tavaroita voidaan myydä samoissa kaupallisissa yrityksissä, kuten suurissa tavarataloissa tai supermarketeissa, ole erityisen merkittävää, koska näissä myyntipisteissä voi olla hyvin erilaisia tavaroita ilman, että kuluttajat katsovat niillä automaattisesti olevan saman alkuperän (ks. tuomio 24.3.2010, 2nine v. SMHV – Pacific Sunwear of California (nollie), T-364/08, EU:T:2010:115, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
84 Kolmanneksi kantajan esittämä selvitysaineisto ei voi muuttaa riidanalaisessa päätöksessä tehtyä päätelmää toiseksi. Kantaja vetoaa näyttöön, jonka se on toimittanut 7.2.2013 valituslautakunnalle jättämässään valitusperusteet sisältävässä kirjelmässä tarkoituksenaan osoittaa, että Yhdistyneen kuningaskunnan ja Espanjan suurissa tavarataloissa urheiluvälineitä myydään toimintalelujen vieressä.
85 Ensinnäkin Jarroldin tai El Corte Inglésin kaltaisten suurten yleisten tavaratalojen osalta tästä näytöstä ilmenee, että urheiluvälineitä myydään ryhmässä ”kuntoilu”, kun taas ulkokäyttöön tarkoitettuja leluja myydään ryhmässä ”lelut” tai ”ulkokäyttöön tarkoitetut lelut”, jotka ovat kuitenkin kaksi erillistä osastoa, vaikka ne voivatkin olla lähekkäin, kuten valituslautakunta toteaa riidanalaisen päätöksen 27 kohdassa.
86 Tämän jälkeen on todettava, että joka tapauksessa kohdeyleisö muodostuu suuresta yleisöstä Saksassa ja että näin ollen muihin maihin sijoittautuneita jakelijoita koskevalla näytöllä on vain erittäin rajoittunut tai olematon arvo tavaroiden samankaltaisuutta arvioitaessa.
87 Kantajan SMHV:lle esittämästä näytöstä, jolla on tarkoitus osoittaa, että Niken tai Adidasin kaltaiset urheiluvälinevalmistajat valmistavat myös toimintaleluja, on todettava, etteivät nämä lelut ole opetus- ja kehittämistoimintaan tarkoitettuja leluja vaan ennemminkin myynninedistämistuotteita ja että joka tapauksessa tämä näyttö on marginaalista, koska se koskee vain erittäin tunnettuja urheilumerkkejä eikä sillä voida horjuttaa päätelmää siitä, että kyseessä olevien tavaramerkkien kattamia tavaroita valmistavat yleisesti eri erikoisalan yritykset.
88 Neljänneksi kantaja väittää, että valituslautakunta ei ole ottanut huomioon SMHV:n vakiintunutta käytäntöä, jolla vahvistetaan, että ”urheiluvälineiden” ja ”lelujen, pelien ja pelivälineiden” välillä on ainakin pieni samankaltaisuus, eikä edellä 41 kohdassa mainitussa tuomiossa KNUT (EU:T:2013:448) mainittua Saksan liittotuomioistuimen päätöstä eikä itse KNUT-tuomiota eikä SMHV:n aikaisempia päätöksiä.
89 SMHV:n päätöskäytäntöä ja unionin oikeuskäytäntöä koskevien väitteiden osalta edellä 42 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että valituslautakuntien päätösten lainmukaisuutta on arvioitava ainoastaan asetuksen N:o 207/2009 perusteella eikä niiden aikaisemman päätöskäytännön perusteella.
90 Silti on muistutettava, että SMHV:n on käytettävä toimivaltaansa noudattaen unionin oikeuden yleisiä periaatteita, kuten yhdenvertaisen kohtelun ja hyvän hallinnon periaatetta. Kun otetaan huomioon kaksi viimeksi mainittua periaatetta, SMHV:n on rekisteröintiä yhteisön tavaramerkiksi koskevaa hakemusta tutkiessaan otettava huomioon jo tehdyt samanlaisia hakemuksia koskevat päätökset ja pohdittava erityisen huolellisesti sitä, onko tehtävä samanlainen päätös vai ei. Yhdenvertaisen kohtelun ja hyvän hallinnon periaate on kuitenkin sovitettava yhteen laillisuusperiaatteen kanssa. Näin ollen mikään SMHV:ssä käytävän menettelyn osapuolista ei voi omaksi edukseen vedota toisen hyväksi tapahtuneeseen lainvastaisuuteen identtisen päätöksen saamiseksi. Lisäksi oikeusvarmuuden ja hyvän hallinnon vuoksi jokaisen rekisteröintihakemuksen tutkimisen on oltava tiukkaa ja kattavaa, ja se on tehtävä jokaisessa konkreettisessa tapauksessa (ks. tuomio 10.3.2011, Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV, C‑51/10 P, Kok., EUI:C:2011:139, 73–77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
91 Nyt käsiteltävässä asiassa valituslautakunta ei edellä mainituista syistä ole tehnyt arviointivirhettä katsoessaan, että kyseessä olevat tavarat olivat erilaisia. On todettava, että kantajan esiin tuomat päätökset ja väliintulijan esiin tuomat päätökset ainoastaan osoittavat päätöskäytännön, joka ei ole täysin johdonmukainen SMHV:ssä, toisin kuin kantaja väittää.
92 Kantajan väitteestä, jonka mukaan kansalliset tavaramerkkivirastot unionissa ja erityisesti Saksan liittotasavallan patenttituomioistuin asiassa 32 W (pat) 6/01, johon on vedottu edellä 41 kohdassa mainitussa tuomiossa KNUT (EU:T:2013:448), katsovat, että nämä tavarat ovat samankaltaisia, on muistutettava, että tavaramerkkejä koskeva yhteisöjen lainsäädäntö muodostaa itsenäisen järjestelmän, joka koostuu sille ominaisesta sääntöjen kokonaisuudesta ja tavoitteista ja jonka soveltaminen on riippumaton kansallisista järjestelmistä (tuomio 5.12.2000, Messe München v. SMHV (electronica), T-32/00, Kok., EU:T:2000:283, 47 kohta). Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että aikaisemmin jäsenvaltioissa suoritetut rekisteröinnit ovat ainoastaan seikka, joka voidaan pelkästään ottaa huomioon yhteisön tavaramerkkiä rekisteröitäessä, eikä tämä seikka ole rekisteröinnin kannalta ratkaiseva (tuomio 16.2.2000, Procter & Gamble v. SMHV (saippuan muoto), T-122/99, Kok., EU:T:2000:39, 61 kohta ja tuomio 19.9.2001, Henkel v. SMHV (punainen ja valkoinen pyöreä tabletti), T-337/99, Kok., EU:T:2001:221, 58 kohta).
93 Lisäksi edellä 41 kohdassa mainittuun tuomioon KNUT (EU:T:2013:448) perustuvasta päättelystä ilmenee edellä 59 ja 65 kohdasta, ettei sitä voida soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa.
94 On siis hylättävä kantajan väitteet, jotka koskevat rekisteröintihakemuksen rajoittamista (ks. edellä 9 kohta) siltä osin kuin ei enää ole tarpeen edellä olevan analyysin perusteella lausua tämän rajoittamisen vaikutuksesta tavaroiden samankaltaisuuteen nähden.
– Sekaannusvaara
95 Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu sekaannusvaara edellyttää yhtä aikaa, että kyseiset tavaramerkit ovat samoja tai samankaltaisia sekä että niiden kattamat tavarat tai palvelut ovat samoja tai samankaltaisia. Edellytysten on täytyttävä samanaikaisesti (ks. tuomio 22.1.2009, Commercy v. SMHV – easyGroup IP Licensing (easyHotel), T-316/07, Kok., EU:T:2009:14, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
96 Kantaja väittää, että vain silloin, kun ilmeisesti ja epäilyksettä on niin, etteivät tavarat ole samankaltaisia, yksi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan olennaisista edellytyksistä ei ole täyttynyt ja väite hylätään arvioimatta merkkien samankaltaisuutta ja sekaannusvaaraa. Näin ei kuitenkaan ole nyt käsiteltävässä asiassa.
97 On todettava, että riidanalaisessa päätöksessä todetaan perustellusti, että kyseessä olevat tavarat olivat erilaisia, millä ilmaistaan selvästi, ettei niiden välillä ollut mitään samankaltaisuutta. Siinä katsotaan näin ollen perustellusti, ettei sekaannusvaaraa voinut olla edes silloin, kun otetaan huomioon merkkien samuus, koska yksi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan soveltamisen välttämätön edellytys eli tavaroiden samuus tai samankaltaisuus ei ollut täyttynyt.
98 Kun otetaan huomioon kaikki nämä seikat, kantajan toinen kanneperuste on hylättävä perusteettomana.
99 Koska mikään kantajan vaatimustensa tueksi esittämistä kanneperusteista ei ole perusteltu, kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
100 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian ja SMHV ja väliintulija ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, kantaja on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
101 Lisäksi väliintulija on vaatinut, että kantaja velvoitetaan korvaamaan kulut, jotka sille aiheutuivat SMHV:ssä käydystä hallinnollisesta menettelystä. Tästä on huomautettava, että työjärjestyksen 136 artiklan 2 kohdan mukaan asianosaisille valituslautakuntakäsittelystä aiheutuneet välttämättömät kustannukset katsotaan korvattaviksi oikeudenkäyntikuluiksi. Tämä ei kuitenkaan koske väiteosastossa käydystä menettelystä syntyneitä kustannuksia. Näin ollen väliintulijan vaatimus asian hävinneen kantajan velvoittamisesta korvaamaan SMHV:ssä käydystä hallinnollisesta menettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut voidaan hyväksyä vain väliintulijalle valituslautakuntakäsittelystä aiheutuneiden välttämättömien oikeudenkäyntikulujen osalta (ks. vastaavasti tuomio 12.1.2006, Devinlec v. SMHV – TIME ART (QUANTUM), T-147/03, Kok., EU:T:2006:10, 115 kohta).
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu seitsemäs jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) BH Stores BV velvoitetaan korvaamaan Alex Toys LLC:lle asian käsittelystä sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) valituslautakunnassa aiheutuneet välttämättömät kulut.
Jaeger | Van der Woude | Kancheva |
Julistettiin Luxemburgissa 2 päivänä heinäkuuta 2015.
Allekirjoitukset