Language of document :

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

JEAN MISCHO

24 päivänä tammikuuta 2002 (1)

Asia C-62/01 P

Anna Maria Campogrande

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Muutoksenhaku - Henkilöstö - Sukupuolinen häirintä - Komission avustamisvelvollisuus - Vastuu

1.
    Anna Maria Campogrande, joka on komission palkkaluokan A 4 virkamies, katsoo, että hänen esimiehensä A on häirinnyt häntä sukupuolisesti.

2.
    Erilaisiin epävirallisiin toimenpiteisiin ryhdyttyään Campogrande esitti 27.6.1997 komissiolle henkilöstösääntöjen 24 artiklan nojalla avustamispyynnön, joka vastaa Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (2)(jäljempänä henkilöstösäännöt) 90 artiklan 1 kohdan mukaista vaatimusta. Valittaja vaati komissiolta korvauksia henkisestä, aineellisesta ja uraan kohdistuneesta vahingosta.

3.
    Komissio ei vastannut kyseiseen pyyntöön. Tämän johdosta Campogrande teki 21.1.1998 henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen siitä päätöksestä, jolla hänen esittämänsä vaatimus implisiittisesti hylättiin.

4.
    Viikkoa myöhemmin, eli 28.1.1998, komissio aloitti A:ta koskevan hallinnollisen tutkimuksen. Tutkimuksen aikana kuultiin Campograndea, A:ta sekä useita virkamiehiä, jotka voivat antaa tietoja siitä käytöksestä, josta valittaja esimiestään syyttää.

5.
    Yhtäkään virallista vastausta niistä jatkotoimenpiteistä, joita hallintoviranomainen aikoi valituksen perusteella ryhtyä, ei kuitenkaan ole annettu Campograndelle.

6.
    Tämän vaitiolon vuoksi valittaja nosti 20.8.1998 yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kanteen, joka on rekisteröity numerolla T-136/98.

7.
    Myöhemmin, eli 29.10.1998, valittaja sai tiedonannon hallinnollisen tutkimuksen tuloksista, jossa päädyttiin siihen, ettei sukupuolista häirintää ole tapahtunut.

8.
    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle esittämissään lopullisissa vaatimuksissa Campogrande vaati, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ottaa kanteen tutkittavaksi ja toteaa sen perustelluksi, kumoaa sen päätöksen, jolla implisiittisesti hylättiin valittajan 21.1.1998 tekemä valitus, ja velvoittaa komission korvaamaan sen henkisen kärsimyksen, joka valittajalle on riidanalaisesta päätöksestä aiheutunut.

9.
    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi asiassa Campogrande vastaan komissio 5.12.2000 antamassaan tuomiossa(3) komission päätöksen, jolla implisiittisesti hylättiin valittajan 27.6.1997 tekemä avustamispyyntö, mutta hylkäsi kanteen muilta osin. Hylkäämisen perusteluista valituksenalaisen tuomion 66-72 kohdassa todetaan seuraavaa:

”66    On ensin todettava, että siltä osin kuin vahingonkorvausvaatimuksella vaaditaan väitetyistä kostotoimista aiheutuneiden, kantajaan valituksen esittämisen jälkeen kohdistuneiden vahinkojen korvaamista, se jätetään tutkimatta, koska sääntöjenmukaista oikeudenkäyntiä edeltävä menettely puuttuu (yhdistetyt asiat T-17/90, T-28/91 ja 17/92, Camara Alloisio ym. v. komissio, tuomio 15.7.1993, Kok. 1993, s. II-841). Kantaja mainitsi ensimmäisen kerran kannekirjelmässään niistä kostotoimista, joita hän väittää esimiestensä häneen kohdistaneen A:n lähdettyä. Lisäksi mikään valituksen tekstissä, vaikka sitä olisi tulkittu avoimin mielin, ei voinut antaa vastaajan ymmärtää, että kantajaan sen takia kohdistettiin kostotoimia.

67    Lisäksi siltä osin kuin siinä vaaditaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin määrää, että kantajan ura muodostetaan uudelleen, yhteisön tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa käsitellä vahingonkorvausvaatimusta, koska vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ne eivät voi antaa toimielimille määräyksiä (ks. yhdistetyt asiat T-171/95 ja T-191/95, Al ym. ja Becker ym. v. komissio, tuomio 9.6.1998, Kok. H. 1998, s. I-A-257 ja II-803, 37 kohta).

68    Siltä osin kuin on kyse henkisestä kärsimyksestä, joka kantajalle aiheutui siitä, että komissio jätti hänet epävarmuuteen hänen esittämäänsä avustamispyyntöä koskevien jatkotoimenpiteiden ja hallinnollisen tutkimuksen tulosten osalta, laiminlyöden näin huolenpito-, huolellisuus- ja nopeusvelvollisuutta, joka sillä on sukupuolista häirintää koskevien valitusten tutkimisessa, on syytä todeta, että asian olosuhteissa riidanalaisen päätöksen kumoaminen on kohtuullinen korvaus kyseisestä vahingosta.

69    Kantaja ei ole myöskään osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että hänelle on aiheutunut henkistä kärsimystä siitä, että komission välinpitämättömyyden vuoksi hänet oli altistettu avustamispyynnössä ilmiannetusta sukupuolisesta häirinnästä aiheutuneille seurauksille. Tässä tarkoituksessa kantajan olisi pitänyt esittää ainakin jotakin sellaista näyttöä, jonka perusteella voidaan olettaa, että häneen todellakin on kohdistettu kyseisiä toimia.

70    On kuitenkin todettava, että kantaja ei ole esittänyt kyseistä näyttöä. Hallinnollisessa tutkimuksessa on päinvastoin osoitettu, että avustamispyynnössä esitetyt syytökset ovat perättömiä. Avustamispyynnössä Campogrande kuvaili 27.2.1997 sattunutta välikohtausta edeltäneitä tekoja 'hänestä tehtyinä kommentteina ja toistuvina sopimattomina lähentelyinä, jotka eivät lainkaan sovi normaaliin työtuttavuuteen', mutta jälkeenpäin ilmeni, että kyse oli pelkistä ystävyyden osoituksista tai yhteensattumista, joita ei voi kutsua 'välikohtauksiksi' (ks. muun muassa 13.5. ja 10.6.1998 pidetyistä kuulemisista tehdyn pöytäkirjan sisältämä Campogranden itsensä laatima kuvaus näistä tapahtumista, joka on liitetty tutkintakertomukseen). Siltä osin kuin on kyse 27.2.1997 sattuneesta välikohtauksesta (ks. edellä12 kohta) yksikään kokouksen osallistujista ei ole vahvistanut avustamispyynnössä esitettyä versiota tapahtuneesta.

71    Siltä osin kuin on kyse avustamispyynnössä kuvailluista henkilökohtaisista vaikeuksista kantajan henkilökansiosta ilmenee, että koko uransa ajan komissiossa kantaja on katsonut, ettei hänen asiantuntemustaan arvosteta riittävästi (ks. kantajan esittämät huomautukset viitejaksojen 1966/1967 ja 1981/1983 arviointikertomuksista). Lisäksi vaikka onkin totta, että kantajasta viitejaksoille 1987/1989, 1989/1991, 1991/1993 ja 1993/1995 laaditut arviointikertomukset sisältävät erittäin myönteisiä arviointeja kantajan asiantuntemuksesta, on myöskin totta, että samoissa arviointikertomuksissa mainitaan Campogranden vaikeudet ihmissuhteissa ja että viitejaksoille 1966 - 1985 laaditut arviointikertomukset eivät ole kantajan osalta yhtä ylistäviä.

72    Näin ollen vahingonkorvausvaatimus on hylättävä.”

10.
    Koska Campogrande katsoo, että kyseiset toteamukset ovat perusteettomia, hän on 12.2.2001 tehnyt yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 49 artiklan nojalla valituksenalaisesta tuomiosta valituksen, joka on rekisteröity numerolla C-62/01 P ja jossa vaaditaan, että kyseinen tuomio kumotaan osittain.

11.
    Campogrande vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin siinä hylätään hänen esittämänsä vahingonkorvausvaatimus, toteaa, että kyse oli sukupuolisesta häirinnästä ja että siitä oli aiheutunut hänelle henkistä kärsimystä, velvoittaa komission maksamaan vahingonkorvausta ja velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

12.
    Valittaja esittää seuraavat neljä valitusperustetta: ristiriitaisten perusteluiden vuoksi perusteluvelvollisuutta on laiminlyöty, yhteisön oikeutta ja uusiin perusteisiin sovellettavaa oikeuskäytäntöä on rikottu, vastuun määrittämisen osalta oikeussuoja on evätty ja puolustautumisoikeuksia on loukattu.

13.
    Komissio, joka on valituksessa vastapuolena, vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin jättää valituksen tutkimatta tai ainakin hylkää kanteen perusteettomana ja siinä tapauksessa, että yhteisöjen tuomioistuin päättää kumota valituksenalaisen tuomion, palauttaa asian ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen ja velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

14.
    Käsittelen valituksenalaisesta tuomioista esitetyt neljä valitusperustetta peräkkäin siinä järjestyksessä, jossa valittaja on ne esittänyt.

Ensimmäinen valitusperuste: perusteluvelvollisuuden laiminlyönti perusteluiden ilmeisen ristiriitaisuuden ja perusteluiden riittämättömyyden vuoksi

15.
    Valittaja esittää ensimmäisen valitusperusteensa viidessä osassa, joista jokainen sisältää yhden ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perusteluita ja johtopäätöksiä koskevan väitteen mutta jotka kaikki esitetään perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin liittyvinä.

16.
    Vastapuolen mukaan tämä esitystapa on harhaanjohtava, koska valittaja yrittää saada yhteisöjen tuomioistuinta lausumaan tosiseikkoihin liittyvistä toteamuksista ja arvioinneista - joita valituksessa ei voida riitauttaa - valituksenalaisen tuomion perusteluista esitetyn sellaisen kritiikin nimissä, joka voidaan liittää niihin perusteisiin, joiden esittäminen valituksessa on sallittu EY 225 artiklassa ja yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 51 artiklan 1 kohdassa.

17.
    Toisin sanoen se, että valittaja on naamioinut valitusperusteen, ei komission mukaan voi korjata sitä, että kyseinen valitusperuste on luonteeltaan sellainen, että tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat; komission käyttämän sanamuodon mukaan ”kaikki valituksen perusteluina esitetyt väitteet, jotka koskevat yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamaa tosiseikkojen arviointia, on jätettävä tutkimatta”.

18.
    Voin vain olla tämän toteamuksen kannalla. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että on mahdollista heti jättää valittajan ensimmäinen valitusperuste tutkimatta. Valitusperusteella, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perustelut ovat puutteelliset, pyritään tietysti kyseenalaistamaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tekemän sen päätelmän paikkansapitävyys, jonka mukaan Campogrande ei voi vaatia muuta kuin sen päätöksen kumoamista, jolla hylättiin implisiittisesti 27.6.1997 esitetty avustamispyyntö.

19.
    On myöskin totta, että kyseinen päätelmä perustuu sellaisiin tosiseikkoja koskeviin asiatoteamuksiin, joista ei voida valittaa yhteisöjen tuomioistuimeen, ellei ole tapahtunut ilmeistä arviointivirhettä tai ellei selvitysaineistoa ole otettu huomioon vääristyneellä tavalla.

20.
    Tämä ei kuitenkaan mielestäni merkitse sitä, että valittaja ei voisi valituksessaan yrittää osoittaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on yksinomaisen toimivaltansa nojalla tekemistään toteamuksista katsonut aiheutuvan seurauksia, jotka puhtaasti johdonmukaiselta kannalta eivät ole yhteensopivia näiden toteamusten kanssa niin, että kyseessä on ristiriita, joka paljastaa sen, että oikeussääntöä on sovellettu virheellisesti.

21.
    Näin ollen ehdotan, että valittajan esittämät väitteet, jotka koskevat perusteita sille, että korvausvaatimus hylättiin kokonaisuudessaan, tutkitaan huolella, kuitenkin niin, että kaikki sellaiset väitteet, joilla voidaan katsoa pyrittävän riitauttamaan tosiseikkoja koskevia toteamuksia tai kiistämään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle kuuluvaa harkintavaltaa, jätetään tutkimatta.

22.
    Joukko tosiseikkoja koskevia toteamuksia ei vielä muodosta perusteluja ja onkin välttämätöntä, että tosiseikkoja koskevat toteamukset liitetään toisiinsa oikeudellisen johdonmukaisuuden kannalta hyväksyttävillä syillä, mikäli aiotaan päästä oikeudellisesti perusteltuun johtopäätökseen. Tältä osin yhteisöjen tuomioistuin ei voi luopua suorittamastaan valvonnasta silloin, kun valittaja sitä vaatii.

23.
    Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa valittaja väittää, että valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa esitetty toteamus, jonka mukaan ”asian olosuhteissa riidanalaisen päätöksen kumoaminen on kohtuullinen korvaus” siitä henkisestä kärsimyksestä, joka valittajalle on aiheutunut siitä, että komissio jätti hänet epävarmuuteen hänen esittämäänsä avustamispyyntöä koskevien jatkotoimenpiteiden ja hallinnollisen tutkimuksen tulosten osalta, on ristiriidassa saman tuomion 41-59 kohdassa esitettyjen syiden kanssa, joilla perustellaan sitä, että päätös, jolla implisiittisesti hylättiin valittajan esittämä avustamispyyntö, kumotaan.

24.
    Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voinut samanaikaisesti todeta, kuten se valituksenalaisen tuomion 53 kohdassa on tehnyt, että komission toimintaa ei voida katsoa avustamisvelvollisuuteen kuuluvien huolenpito-, nopeus- ja huolellisuusvaatimusten mukaisena, sekä katsoa, että päätöksen kumoaminen on kohtuullinen korvaus, etenkin kun tuomion 55 kohdassa todetaan, että kun on kyse sukupuolisesta häirinnästä, epävarmuus hallintoviranomaisen kantelulle aikomista jatkotoimenpiteistä on aina vahingoksi niin valittajan kuin syytetyn henkilönkin arvokkuudelle ja että sitä tulee aina välttää.

25.
    Määritellessään kumoamisen kohtuulliseksi korvaukseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valittajan mukaan muuttanut kantaansa niiden laiminlyöntien vakavuusasteesta, joista komissiota syytettiin.

26.
    Omalta osaltani en havaitse ristiriitaisuuksia.

27.
    Kyse olisi ristiriidasta, jos ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi ensin todennut, että asiassa on kyse henkisestä kärsimyksestä, joka on aiheutunut sellaisesta komission toiminnasta, jolla se laiminlyö velvollisuuksiaan, ja sitten evännyt valittajalta oikeuden saada korvauksia.

28.
    Asia ei kuitenkaan missään tapauksessa ole näin, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole kiistänyt valittajan oikeutta saada korvauksia, vaan todennut, varmastikin Campogranden suureksi harmiksi mutta harkintavaltansa puitteissa, että oikeus korvaukseen täyttyy kumoamisella.

29.
    Tarkasteltaessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka koskee lainvastaisesta toimesta virkamiehelle aiheutuneen henkisenkärsimyksen korvaamista, voidaan todeta, että vaikka useaan kertaan(4) on todettu, että riidanalaisen toimen kumoaminen on kohtuullinen korvaus, on tapauksia, joissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, ettei kumoamisella voitaisi taata kohtuullista korvausta, koska lainvastaisella toimella arvioitiin kielteisellä tavalla virkamiehen käyttäytymistä tai pätevyyttä, minkä virkamies saattoi kokea loukkaavana.(5)

30.
    Tämä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytäntö noudattaa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä; yhteisöjen tuomioistuin on asiassa C-343/87, Culin vastaan komissio, 7.2.1990 antamassaan tuomiossa(6) todennut, että tietyissä erityistapauksissa henkisen kärsimyksen korvaaminen vaatii enemmän kuin kumoamisen.

31.
    Campogrande vaatii, että valituksenalaisen tuomion perustelut todetaan ristiriitaisiksi, selvästikin siksi, että hän katsoo, että häneen olisi sovellettava tästä oikeuskäytännöstä ilmeneviä periaatteita ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion siinä osassa, joka koskee kumoamisvaatimusta, komission toiminnasta tekemien arviointien vuoksi.

32.
    Voin kuitenkin vain todeta, että käsiteltävänä olevassa asiassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei missään kohdassa tuomionsa perusteluita totea, että valittajalla oli asian olosuhteissa oikeus kokea itsensä henkilökohtaisesti loukatuksi. Lisäksi yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että yhteisöjen tuomioistuin ei aio valvoa sitä, onko ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräämä korvaus kohtuullinen.

33.
    Tämä seuraa selkeästi asiassa komissio vastaan Brazzelli Lualdi ym. annetusta tuomiosta,(7) jonka mukaan ”kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kerran todennut, että vahinko on syntynyt, sillä yksin on toimivalta kanteessa asetetuissa rajoissa harkita, mikä on kohtuullinen korvaus”.

34.
    En aio ehdottaa, että yhteisöjen tuomioistuin muuttaa tätä oikeuskäytäntöä, mutta huomautan kuitenkin, että jos olisin luullut, että minulla on velvollisuus ottaakantaa korvauksen kohtuullisuuteen, olisin tuonut esille, että valittajan olisi pitänyt katsoa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ankara arviointi komission toiminnasta, minkä valittaja tuo esiin, on täysin kohtuullinen korvaus henkisestä kärsimyksestä, koska vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuomion tuomiolauselmaa on aina tulkittava sen perusteluiden valossa, ja että käsiteltävänä olevassa asiassa komissiota on paitsi paheksuttu, myös ankarasti arvosteltu.

35.
    Valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä, koska ristiriitaa ei voida yksilöidä ja koska harkintavalta kuuluu ainoastaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle.

36.
    Ryhdyn siis käsittelemään ensimmäisen valitusperusteen toista osaa, jossa valittaja arvostelee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se on todennut, että valittaja ei ole oikeudellisesti riittävällä tavalla näyttänyt toteen, että hänelle on aiheutunut henkistä kärsimystä siitä, että komission seuratessa asiaa välinpitämättömänä hän oli joutunut avustamispyynnössä ilmiannetusta sukupuolisesta häirinnästä aiheutuneiden seurausten kohteeksi, vaikka valittajan esittämää huomautusta sen enempää kuin niitä toimia, joista A:ta syytetään, ei ole kiistetty ja vaikka kaikissa niissä sukupuolista häirintää koskevissa säännöksissä, joita käsiteltävänä olevassa asiassa sovelletaan,(8) ilmaistujen määrittelyperusteiden mukaan kyseessä on sukupuolinen häirintä.

37.
    Kuten komissio perustellusti korostaa, tämä kritiikki johtuu siitä, että valituksenalaista tuomiota on tulkittu virheellisesti. Missään sen kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei totea, että Campogrande oli todellakin ollut sukupuolisen häirinnän uhri. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ainoastaan todennut, että valittajan tekemässä hallinnollisessa valituksessa esitetyt seikat velvoittivat komission avustamaan häntä aloittamalla tutkimuksen, mikä on täysin eri asia.

38.
    Lopulta aloitetun tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan sen suorittaneen virkamiehen mukaan voitu todeta, että A:n käytöksen 27.2.1997 pidetyssä kokouksessa katsottaisiin olevan sukupuolista häirintää tai että A:n aikaisempi käytös muissa tilanteissa olisi ollut sukupuolista häirintää.

39.
    Oli siis Campogranden tehtävänä osoittaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle, että tutkimuksen johtopäätökset olivat virheelliset.

40.
    Valittajalta vaadittu uskottavuuden aste ei ole lainkaan sama, kun on kyse tutkimuksen aloittamisesta ja tutkimuksen kielteisten tulosten riitauttamisesta.

41.
    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ilman minkäänlaista ristiriitaa voinut katsoa, että tutkimus oli aloitettava, mutta sitten todeta, että tutkimuksen perusteella sukupuolista häirintää ja näin ollen siitä valittajalle aiheutunutta vahinkoa ei ole osoitettu.

42.
    Koska perustelut eivät ole ristiriitaiset tai puutteelliset, valittajan esittämä kritiikki vaikuttaa enää pelkältä yritykseltä, jonka tutkittavaksi ottamisen edellytykset määritelmän mukaisesti puuttuvat, riitauttaa sellaisia toteamuksia, jotka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on sille kuuluvan yksinomaisen toimivallan nojalla ja todistustaakka koskevien sääntöjen mukaisesti esittänyt. Nämä valitusperusteet eivät siis voi menestyä.

43.
    Ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion perustelut ovat ristiriitaiset, mistä on aiheutunut niinkin vakava seuraus kuin oikeussuojan epääminen. Tämä on hänen mukaansa seurausta siitä, että valituksenalaisen tuomion 70 kohdassa todetaan, että valittaja ei ole näyttänyt toteen sukupuolista häirintää ja että hallinnollisessa tutkimuksessa on osoitettu avustamispyynnössä esitetyt syytökset perättömiksi, vaikka tuomion siinä osassa, jossa käsitellään kumoamisvaatimusta, arvosteltiin kovasti niitä olosuhteita, joissa kyseinen tutkimus suoritettiin.

44.
    Olen sitä mieltä, että kyseessä on jälleen sellainen yritys riitauttaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamat arvioinnit tiettyjen sellaisten tosiseikkojen todenmukaisuudesta, joihin valittaja on vedonnut, että se on jätettävä tutkimatta.

45.
    En pysty havaitsemaan mitään ristiriitaa, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole arvostellut tutkimuksen tulosten uskottavuutta (mihin Campogrande vetosi muttei pystynyt näyttämään väitettä toteen), vaan ainoastaan sitä, että tutkimus aloitettiin myöhään ja että se tehtiin hitaasti, mikä toki on valitettavaa mutta mikä ei heikennä sen tulosten nauttimaa luottamusta.

46.
    Ensimmäisen valitusperusteen neljännessä osassa ilmaistu väite, jonka mukaan valituksenalaisen tuomion 71 kohdan perustelut ovat puutteelliset ja virheelliset, on myöskin jätettävä tutkimatta. Campogrande väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi pitänyt tutkia, johtuivatko hänen ammatilliset vaikeutensa sukupuolisesta häirinnästä, jonka kohteeksi hän oli joutunut ja jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli valittajan mukaan todennut tuomion 12 kohdassa.

47.
    Tässä liikutaan jo vilpillisyyden rajoilla, sillä valituksenalaisen tuomion 12 kohdassa ainoastaan esitetään valittajan vaatimukset, ottamatta niihin mitenkään kantaa. Todellisuudessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tuomionsa 71 kohdassa toimivaltansa mukaisesti toteaa, että Campogranden henkilökansio antaa hänestä sellaisen kuvan, joka ei täysin vastaa sitä, mikä kanteesta ilmenee, todettuaan ensin sitä edeltäneessä kohdassa, että sukupuolista häirintää ei olluttodistettu oikeudellisesti riittävällä tavalla. Tätä arviointia ei voida riitauttaa valituksessa.

48.
    Seuraavaksi käsittelen ensimmäisen valitusperusteen viidettä ja viimeistä osaa.

49.
    Tässä osassa valittaja, joka samanaikaisesti vetoaa puolustautumisoikeuksiin, luottamuksensuojan periaatteeseen ja oikeussuojan epäämiseen, väittää, mikäli oikein ymmärsin, että siltä osin kuin on kyse siitä, oliko kyseessä sukupuolinen häirintä, ja siitä, ovatko tutkimuksen tulokset luotettavat, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole antanut hänen kanteestaan asiaratkaisua.

50.
    Kyseessä oleva väittämä ei ole perusteltu, koska kuten edellä jo totesin, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, että valittajan esittämän todistusaineiston perusteella ei voida kyseenalaistaa tutkimuksen tulosta, jossa todetaan, että Campogranden A:ta kohtaan esittämät syytökset sukupuolisesta häirinnästä ovat perättömiä; väittämä ei myöskään täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, koska siinä valitetaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tekemistä toteamuksista ja arvioinneista.

51.
    Tutkittuani ensimmäisen valitusperusteen eri osat olen sitä mieltä, että osa kyseisestä valitusperusteesta ei täytä tulkittavaksi ottamisen edellytyksiä ja osa siitä on huonosti perusteltu niin, että valitusperuste on joka tapauksessa hylättävä.

Toinen valitusperuste: yhteisön oikeuden ja asiaan soveltuvan uusia perusteita koskevan oikeuskäytännön rikkominen

52.
    Toinen valitusperuste koskee valituksenalaisen tuomion 66 kohtaa, jossa todetaan seuraavaa:

”On ensin todettava, että siltä osin kuin vahingonkorvausvaatimuksella vaaditaan väitetyistä kostotoimista aiheutuneiden, kantajaan valituksen esittämisen jälkeen kohdistuneiden vahinkojen korvaamista, se jätetään tutkimatta, koska sääntöjenmukaista oikeudenkäyntiä edeltävä menettely puuttuu (yhdistetyt asiat T-17/90, T-28/91 ja T-17/92, Camara Alloisio ym. v. komissio, tuomio 15.7.1993, Kok. 1993, s. II-841). Kantaja mainitsi ensimmäisen kerran kannekirjelmässään niistä kostotoimista, joita hän väittää esimiestensä häneen kohdistaneen A:n lähdettyä. Lisäksi mikään valituksen tekstissä, vaikka sitä olisi tulkittu avoimin mielin, ei voinut antaa vastaajan ymmärtää, että kantajaan sen takia kohdistettiin kostotoimia.”

53.
    Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on erehtynyt katsoessaan, että kyseessä on uusi peruste, joiden esittäminen asian käsittelyn kuluessa on työjärjestyksen mukaan periaatteessa kielletty, vaikka kyseessä oli kannekirjelmässä jo esitettyjen perusteiden tueksi esitetty uusi väite.

54.
    Kertomansa mukaan valittaja oli alusta alkaen vaatinut korvausta kaikista A:n toiminnan ja komission toimimattomuuden johdosta kärsimistään vahingoista niin, että korvaus, jota valittaja vaatii niistä kostotoimista, joiden kohteena hän väittää olleensa valituksen tekemisen jälkeen, kuuluu täysin kyseiseen kokonaiskorvaukseen. Valittaja väittää myös toissijaisesti, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä todetaan, että vaikka hallinnollinen valitus on välttämätön edellytys, jolla pyritään mahdollistamaan sovintoratkaisun syntyminen tai suosimaan sitä, ”sen tarkoituksena ei ole ehdottomalla ja lopullisella tavalla rajata mahdollista oikeudenkäyntimenettelyä, kunhan tässä viimeisessä vaiheessa esitetyillä vaatimuksilla ei muuteta valituksen syytä ja kohdetta”.(9) Valittaja muistuttaa vielä asiassa Koutchoumoff vastaan komissio 26.1.1989 annetun tuomion,(10) jossa todetaan seuraavaa:

” - - yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan henkilöstön nostamien kanteiden osalta yhteisöjen tuomioistuimessa esitetyillä vaatimuksilla on oltava sama kohde kuin valituksessa esitetyillä vaatimuksilla ja niissä esitetyillä riitauttamisperusteilla on oltava sama peruste kuin valituksessa esitetyillä riitauttamisperusteilla. Näitä riitauttamisperusteita voidaan yhteisöjen tuomioistuimessa kehittää kanneperusteilla ja perusteluilla, joita ei välttämättä ole mainittu valituksessa mutta jotka liittyvät siihen läheisesti (asia 242/85, Geist v. komissio, tuomio 20.5.1987, Kok. 1987, s. 2181). - - ”

55.
    Valittajan mukaan ”kostotoimista aiheutunutta vahinkoa koskevalla korvausvaatimuksella on sama peruste ja sama kohde kuin alkuperäisellä vaatimuksella eli aiheutuneen vahingon korvaaminen”. Se, että kostotoimia koskevan kanneperusteen tutkimisesta kieltäydytään sillä perusteella, että sitä ei ollut mainittu valituksessa, tarkoittaa valittajan mukaan oikeussuojan epäämistä, ”koska on hyvin ilmeistä, että nämä kostotoimet, jotka ovat yksi kantajan kanteen seurauksista, olivat ennalta arvaamattomia valitusta tehtäessä”.

56.
    Olen sitä mieltä, että kaikissa näissä väitteissä on perustavanlaatuinen lähtökohtainen virhe, jossa on kyse sekaannuksesta vaatimuksen ja kanneperusteen sekä kohteen ja perusteen välillä. Kun Campogrande vaatii korvausta kostotoimista, joiden kohteeksi hän väittää joutuneensa sen takia, että oli tehnyt valituksen, hän esittää vaatimuksen, joka ei mitenkään liity siihen korvausvaatimukseen, jonka hän esitti saadakseen korvausta siitä vahingosta, jonka hän väittää itselleen aiheutuneen avustamispyynnön implisiittisestä hylkäämispäätöksestä ja A:n häneen kohdistamasta sukupuolisesta häirinnästä.

57.
    Kyseessä ei ole vaatimus, jolla ainoastaan laajennetaan alkuperäistä vaatimusta ja jonka osalta voitaisiin ehkä tutkia, sisältyikö se implisiittisesti alkuperäiseen vaatimukseen,(11) vaan kiistatta uusi ja täysin erillinen vaatimus.

58.
    Siltä osin kuin on kyse valitusta seuranneista kostotoimista, jos oletetaan, että ne oli toteutettu, kyseessä on käyttäytyminen, joka ei ajallisesti sijoitu yhteen väitetyn sukupuolisen häirinnän ja avustamispyyntöä koskeneen komission toimimattomuuden kanssa.

59.
    Kyseessä on myös sellainen käyttäytyminen, josta ei voida syyttää sitä henkilöä, jonka väitetään syyllistyneen sukupuoliseen häirintään, koska on riidatonta, että A:lle myönnettiin virkavapaus henkilökohtaisista syistä vuoden 1997 kesäkuun puolivälistä alkaen eli jo ennen kuin avustamispyyntö esitettiin, minkä vuoksi hän ei ollut enää valittajaan nähden sellaisessa ylemmässä asemassa, joka olisi mahdollistanut kostotoimet. Valitus koski kuitenkin ainoastaan ”koston vuoksi tapahtunutta kiusaamista ja loukkauksia” ja ”hämmennystä aiheuttavia toimia”, joita ”A, kantajan esimies”, häneen olisi kohdistanut. A:n lähdön jälkeen tapahtuneisiin kostotoimiin liittyvällä korvausvaatimuksella ei näin ollen voi olla samaa perustetta.

60.
    Kun on kyse kahdesta eri vaatimuksesta, kyseeseen ei voi tulla se, että valittajaan sovelletaan sen hänen etujensa mukaisen oikeuskäytännön periaatteita, johon hän vetoaa. Valittaja ei voi myöskään vaatia, että analogiaa käyttäen sovelletaan niitä sääntöjä, joita voidaan soveltaa kirjallisen menettelyn aikana ilmeneviin tosiseikkoihin, joita kantajalla ei ollut tiedossaan sillä hetkellä, kun hän nosti kanteen. Yhteisön ja sen henkilöstön välisiin riita-asioiden sovellettavien periaatteiden mukaisesti hallintoviranomaisella on aina oltava mahdollisuus välttää se, että asia saatetaan tuomioistuimen ratkaistavaksi, ottamalla käsiteltäväksi sille esitetty oikeudenkäyntiä edeltävä valitus.(12) On kuitenkin todettu, että Campogrande ei ollut tehnyt hallinnolle valitusta sellaisesta päätöksestä, jolla olisi hylätty vaatimus saada korvausta vahingosta, jonka hän olisi kärsinyt siksi, että häneen olisi kohdistettu kostotoimia sen jälkeen, kun hän oli tehnyt valituksen implisiittisestä päätöksestä, jolla häneltä evättiin oikeus avustukseen hänen jouduttua sukupuolisen häirinnän kohteeksi.

61.
    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on täysin perustellusti todennut, että korvausvaatimus siitä vahingosta, joka on aiheutunut valituksen esittämisestä johtuneista kostotoimista, ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. Toinen valitusperuste on siis hylättävä perusteettomana.

Kolmas valitusperuste: vahingonkorvausoikeudellisen oikeussuojan epääminen

62.
    Kolmannessa valitusperusteessa valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 67 kohdan, jossa todetaan seuraavaa:

”Lisäksi siltä osin kuin siinä vaaditaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin määrää, että kantajan ura muodostetaan uudelleen, yhteisöjen tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa käsitellä vahingonkorvausvaatimusta, koska vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ne eivät voi antaa toimielimille määräyksiä (ks. yhdistetyt asiat T-171/95 ja T-191/95, Al ym. ja Becker ym. v. komissio, tuomio 9.6.1998, Kok. H. 1998, s. I-A-257 ja II-803, 37 kohta).”

63.
    Valittaja korostaa, ettei hän koskaan ole vaatinut, että komissiolle annettaisiin määräys, vaan hän on pyrkinyt saamaan henkisestä kärsimyksestä korvausta, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli hänen mukaansa evännyt; asian olosuhteissa komission toiminnan loukkaava luonne oli sulkenut pois sen, että kumoaminen voi olla vahinkoa vastaava korvaus, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut.

64.
    En aio toistaa tässä sitä, minkä ensimmäisen valitusperusteen ensimmäistä osaa tarkastellessani jo esitin siitä, että valituksen yhteydessä ei voida riitauttaa ensimmäisen oikeusasteen myöntämän korvauksen kohtuullisuutta, ellei ole tapahtunut ilmeistä virhettä.

65.
    Riittää, kun totean, että valitus ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä silloin, kun oikeussuojan epäämisen nimissä siinä kyseenalaistetaan se, onko valituksenalainen tuomio perusteltu siltä osin kuin on kyse korvauksesta, jota valittaja saattoi vaatia.

Neljäs valitusperuste: puolustautumisoikeuksien loukkaaminen

66.
    Neljännessä valitusperusteessaan valittaja moittii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se on tehnyt päätelmiä komission tekemästä hallinnollisesta tutkimuksesta, vaikka hänen kanteensa koski olosuhteita, joissa hallinnollinen tutkimus oli suoritettu ja joita hänen mielestään ei voida hyväksyä niin puolustautumisoikeuksien kuin tutkimuksen kohteenkin eli sukupuolisen häirinnän kannalta. Tämän vuoksi valittaja väittää, että koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole puuttunut kyseiseen puolustautumisoikeuksien loukkaukseen, se on itse syyllistynyt kyseessä olevien oikeuksien loukkaukseen.

67.
    Kyseessä on jälleen valitusperuste, joka ei voi menestyä. Jotta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta voidaan syyttää puolustautumisoikeuksien loukkauksesta, sen olisi pitänyt evätä valittajalta mahdollisuus esittää näyttöä niistä tosiseikoista, joihin hän oli avustamispyynnössään viitannut, ja niiden päätelmien virheellisyydestä, joihin komission lopulta tekemä tutkimus johti.

68.
    On virheellistä antaa ymmärtää, kuten valittaja tekee, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on yksinkertaisesti toistanut tutkimuksen tulokset ilman, että valittajalle on annettu mahdollisuutta niiden riitauttamiseen. Päinvastoin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on arvioinut Campogranden esittämät seikat sillä erityisellä tahdikkuudella, joka sukupuolista häirintää koskevien väitteiden tutkimisessa on paikallaan, koska se toteaa valituksenalaisen tuomion 69 kohdassa olleensa valmis huomioimaan sellaisen näytön, ”jonka perusteella voidaan olettaa,[(13)] että häneen todellakin on kohdistettu kyseisiä toimia”.

69.
    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin joutui tämän jälkeen toteamaan valituksenalaisen tuomion 70 kohdassa lueteltujen syiden vuoksi, että tätä näyttöä ei ollut esitetty. Tämä on johtanut siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on sitä harkintavaltaa käyttäen, joka sillä kiistatta on, pitänyt tutkimuksen tuloksia asianmukaisina. Näin ollen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

Ratkaisuehdotus

70.
    Tutkittuani valittajan valituksensa tueksi esittämät perusteet ja todettuani, että nämä perusteet ovat poikkeuksetta joko sellaisia, jotka eivät täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, tai perusteettomia, voin ainoastaan ehdottaa, että yhteisöjen tuomioistuin toteaa, että

-    valitus hylätään

-    valittaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1: -     Alkuperäinen kieli: ranska.

2:

3: -     Kok. H. 2000, s. I-A-267 ja II-1225; jäljempänä valituksenalainen tuomio.

4: -     Ks. esimerkiksi asia T-158/89, Van Hecken v. Euroopan yhteisöjen talous- ja sosiaalikomitea, tuomio 28.11.1991 (Kok. 1991, s. II-1341); asia T-52/90, Volger v. parlamentti, tuomio 12.2.1992 (Kok. 1992, s. II-121); asia T-376/94, Blanchard v. komissio, tuomio 9.1.1996 (Kok. H. 1996, s. I-A-129 ja II-401) ja asia T-140/97, Hautem v. Euroopan investointipankki, tuomio 28.9.1999 (Kok. H. 1999, s. I-A-171 ja II-897).

5: -     Ks. yhdistetyt asiat T-282/97 ja T-57/98, Giannini v. komissio, tuomio 25.2.1999 (Kok. H. 1999, s. I-A-33 ja II-151); asia T-60/94, Pierrat v. yhteisöjen tuomioistuin, tuomio 26.1.1995 (Kok. H. 1995, s. I-A-23 ja II-77) ja asia T-197/98, Rudolph v. komissio, tuomio 23.3.2000 (Kok. H. 2000, s. I-A-55 ja II-241).

6: -     Kok. 1990, s. I-225.

7: -     Asia C-136/92 P, tuomio 1.6.1994, Kok. 1994, s. I-1981, 66 kohta.

8: -     Naisten ja miesten arvokkuuden suojelemisesta työssä 29 päivänä toukokuuta 1990 annettu neuvoston päätöslauselma 90/C 157/02 (EYVL C 157, s. 3). Naisten ja miesten arvokkuuden suojelemisesta työssä 27 päivänä marraskuuta 1991 annettu komission suositus 92/131/ETY (EYVL 1992, L 49, s. 1).

9: -     Yhdistetyt asiat 75/82 ja 117/82, Razzouk ja Beydoun v. komissio, tuomio 20.3.1984 (Kok. 1984, s. 1509, 9 kohta).

10: -     Asia 224/87, Koutchoumoff v. komissio, tuomio 26.1.1989 (Kok. 1989, s. 99, 10 kohta). Ks. myös asia C-446/00 P, Cubero Vermurie v. komissio (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

11: -     Ks. asia 346/87, Bossi v. komissio, tuomio 14.2.1989 (Kok. 1989, s. 303).

12: -     Ks. näiden periaatteiden soveltamisesta yhdistetyt asiat T-78/96 ja T-170/96, W v. komissio, tuomio 28.5.1998 (Kok. H. 1998, s. I-A-239 ja II-745).

13: -     Kursivointi tässä.