UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kuudes jaosto)

15 päivänä heinäkuuta 2015 (*)

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Jänneteräksen eurooppalaiset markkinat – Hintojen vahvistaminen, markkinoiden jakaminen ja arkaluonteisten kaupallisten tietojen vaihtaminen – Monitahoinen kilpailusääntöjen rikkominen – Yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen – Irtisanoutuminen – Rikkomisen vakavuus – Lieventävät seikat – Yhdenvertainen kohtelu – Rangaistusten ja seuraamusten yksilöllisyyden periaate – Maksukyvyn arviointi – Komission vuoden 2002 yhteistyötiedonanto – Sakkojen määrän laskennasta annetut vuoden 2006 suuntaviivat – Täysi harkintavalta

Asiassa T‑393/10,

Westfälische Drahtindustrie GmbH, kotipaikka Hamm (Saksa),

Westfälische Drahtindustrie Verwaltungsgesellschaft mbH & Co. KG, kotipaikka Hamm, ja

Pampus Industriebeteiligungen GmbH & Co. KG, kotipaikka Iserlohn (Saksa),

edustajinaan aluksi C. Stadler ja N. Tkatchenko, sittemmin asianajajat Stadler ja S. Budde,

kantajina,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään V. Bottka, R. Sauer ja C. Hödlmayr, avustajanaan asianajaja M. Buntscheck,

vastaajana,

jossa vaaditaan kumottavaksi ja muutettavaksi SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan soveltamismenettelystä (asia COMP/38.344 – Jänneteräs) 30.6.2010 annettu komission päätös K(2010) 4387 lopullinen, sellaisena kuin se on muutettuna 30.9.2010 annetulla komission päätöksellä K(2010) 6676 lopullinen ja 4.4.2011 annetulla komission päätöksellä K(2011) 2269 lopullinen ja jossa vaaditaan kumottavaksi 14.2.2011 päivätty komission kilpailun pääosaston pääjohtajan kirje,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja S. Frimodt Nielsen (esittelevä tuomari) sekä tuomarit F. Dehousse ja A. M. Collins,

kirjaaja: hallintovirkamies K. Andová,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 10.7.2014 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion (1)

[– –]

 II 14.2.2011 päivätyn kirjeen kumoamista koskevan vaatimuksen tutkittavaksi ottaminen

92      On muistutettava, että oikeudenkäynnin kuluessa pääjohtaja antoi kantajille tiedoksi 14.2.2011 päivätyn kirjeen, jolla hylättiin maksukyvyn uudelleenarviointia koskeva vaatimus, jonka kantajat olivat esittäneet komissiolle 12.8.2010 eli alkuperäisen päätöksen hyväksymisen ja nyt käsiteltävän kanteen nostamisen välisenä aikana.

93      Kyseisessä kirjeessä, joka lähetettiin sen jälkeen, kun oli tutkittu kantajien esittämät tosiseikat ja useisiin komission yksiköiden 12.8.2010–7.2.2011 esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset, pääjohtaja totesi riidanalaisessa päätöksessä esitetystä poikkeavin perustein, ettei kantajille ole myönnettävä sakonalennusta maksukyvyn huomioon ottamisen perusteella.

94      Vastauksessaan kantajat pyysivät saada laajentaa kanteessa esittämiään vaatimuksia voidakseen vaatia 14.2.2011 päivätyn kirjeen kumoamista (ks. edellä 66 kohta).

95      Komissio vastusti tätä vaatimusta ensinnäkin sillä perusteella, ettei mainitulla kirjeellä muuteta mitenkään kantajien oikeusasemaa eikä se siten voi olla kumoamiskanteen kohteena, ja toiseksi sillä perusteella, etteivät kantajat esittäneet maksukykynsä uudelleenarviointia koskevan vaatimuksensa tueksi mitään uusia ja olennaisia seikkoja. Näissä olosuhteissa 14.2.2011 päivättyä kirjettä on pidettävä pelkkänä vahvistuksena. Lisäksi komissio väittää, että koska unionin yleisellä tuomioistuimella on kantajien maksukykyä arvioidessaan täysi harkintavalta ja koska sen on tätä harkintavaltaa käyttäessään otettava huomioon ratkaisunsa antamishetkellä vallitseva tosiasiallinen tilanne, kantajilla ei ole oikeussuojan tarvetta saada unionin yleistä tuomioistuinta lausumaan siitä, onko niiden maksukyvystä tehty arviointi, sellaisena kuin se esitetään 14.2.2011 päivätyssä kirjeessä, asianmukainen.

96      On tietenkin totta, että unionin toimielimen esittämä kirjallinen mielipiteenilmaisu tai pelkkä aikomuksen ilmaiseminen ei voi olla päätös, josta voidaan nostaa SEUT 263 artiklan ensimmäisen kohdan mukainen kumoamiskanne, koska sillä ei ole oikeusvaikutuksia eikä sen tarkoituksena ole oikeusvaikutusten luominen (ks. vastaavasti tuomio 27.3.1980, Sucrimex ja Westzucker v. komissio, 133/79, Kok., EU:C:1980:104, 15–19 kohta ja tuomio 27.9.1988, Yhdistynyt kuningaskunta v. komissio, 114/86, Kok., EU:C:1988:449, 12–15 kohta).

97      Lisäksi on todettu, että kun kyseessä ovat yksityisten nostamat kumoamiskanteet, mikä tahansa kirje, jonka unionin elin on lähettänyt vastaukseksi sen vastaanottajan esittämään pyyntöön, ei ole välttämättä SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettu yksityistä itseään koskeva säädös, jonka perusteella tämä vastaanottaja voisi nostaa kumoamiskanteen (ks. vastaavasti määräys 27.1.1993, Miethke v. parlamentti, C‑25/92, Kok., EU:C:1993:32, 10 kohta).

98      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimenpiteet, joilla on sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kolmansien etuihin muuttaen niiden oikeusasemaa selvästi ovat SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja kumoamiskanteen kohteeksi kelpaavia toimia (tuomio 11.11.1981, IBM v. komissio, 60/81, Kok., EU:C:1981:264, 9 kohta; ks. myös tuomio 17.4.2008, Cestas v. komissio, T‑260/04, Kok., EU:T:2008:115, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

99      Lisäksi on niin, että jotta voitaisiin määritellä, kelpaako kumottavaksi vaadittu toimenpide kanteen kohteeksi, tarkastelun kohteeksi on otettava tämän toimenpiteen asiasisältö, koska toimenpiteen oikeudellisella muodolla ei lähtökohtaisesti ole merkitystä tässä suhteessa (edellä 98 kohdassa mainittu tuomio IBM v. komissio, EU:C:1981:264, 9 kohta; ks. myös edellä 98 kohdassa mainittu tuomio Cestas v. komissio, EU:T:2008:115, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

100    Ainoastaan toimi, jolla unionin elin määrittää kantansa yksiselitteisesti ja lopullisesti sellaisessa muodossa, että toimen luonne on yksilöitävissä, on päätös, josta voidaan nostaa kumoamiskanne, kuitenkin sillä edellytyksellä, että tällä päätöksellä ei vahvisteta aikaisempaa toimea (ks. vastaavasti tuomio 26.5.1982, Saksa ja Bundesanstalt für Arbeit v. komissio, 44/81, Kok., EU:C:1982:197, 12 kohta).

101    Kanne, joka kohdistuu sellaiseen toimeen, jossa pelkästään vahvistetaan aiempi toimi, voidaan tutkia vain, jos vahvistetusta toimesta on nostettu kanne määräajassa (ks. tuomio 14.7.1995, CB v. komissio, T‑275/94, Kok., EU:T:1995:141, 27 kohta ja tuomio 10.7.1997, AssiDomän Kraft Products ym. v. komissio, T‑227/95, Kok., EU:T:1997:108, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Vahvistavaa päätöstä koskeva kanne jätetään tutkimatta vain, jos vahvistetusta päätöksestä on tullut asianomaisen kannalta lopullinen, koska hän ei ole nostanut siitä kannetta säädetyssä määräajassa. Siinä tapauksessa, että vahvistettu päätös ei ole vielä lopullinen, henkilöllä, jota asia koskee, on oikeus nostaa kanne joko vahvistetusta tai vahvistavasta päätöksestä taikka näistä molemmista (tuomio 11.5.1989, Maurissen ja Union syndicale v. tilintarkastustuomioistuin, 193/87 ja 194/87, Kok., EU:C:1989:185, 26 kohta ja tuomio 18.12.2007, Weißenfels v. parlamentti, C‑135/06 P, Kok., EU:C:2007:812, 54 kohta).

102    Sen sijaan silloin, kun kantaja on antanut päätöksen riitauttamiselle asetetun määräajan päättyä ja kun päätöksessä määrätään yksiselitteisesti toimenpiteestä, jolla on kantajan etuihin kohdistuvia oikeusvaikutuksia ja joka sitoo kantajaa, kantaja ei voi saada tätä määräaikaa palautetuksi pyytämällä toimielintä käsittelemään asia uudelleen ja nostamalla kanteen sitä päätöstä vastaan, jolla tästä kieltäydytään ja jolla vahvistetaan aikaisemmin tehty päätös (ks. tuomio 15.3.1995, COBRECAF ym. v. komissio, T‑514/93, Kok., EU:T:1995:49, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

103    Edellä esitettyjen seikkojen perusteella on selvitettävä, täyttääkö 14.2.2011 päivättyä kirjettä, jolla pääjohtaja hylkäsi kantajien alkuperäisen päätöksen hyväksymisen jälkeen esittämän maksukyvyn uudelleenarviointia koskevan vaatimuksen, koskeva kumoamisvaatimus tutkittavaksi ottamisen edellytykset (ks. edellä 60 ja 61 kohta).

104    Tältä osin komission väite, jonka mukaan se ei ole velvollinen ratkaisemaan sellaisia yritysten maksukyvyn uudelleenarviointia koskevia vaatimuksia, jotka on esitetty sakkopäätöksen tekemisen jälkeen, on tehoton. Nyt käsiteltävässä asiassa on nimittäin kiistatonta, että komission yksiköt ovat ratkaisseet kantajien esittämän uuden vaatimuksen tutkittuaan näiden sen tueksi toimittamat uudet asiakirjat ja osoitettuaan näille useita, muun muassa kyseisiä asiakirjoja koskevia kysymyksiä.

105    Tutkinnan päätteeksi pääjohtaja on lisäksi perustellut päätöstään olla hyväksymättä kantajien esittämää sakon alentamista koskevaa hakemusta syillä, jotka ovat ristiriidassa alkuperäisessä päätöksessä esitettyjen kanssa. Komission alkuperäisessä päätöksessä todetaan kantajien tilanteen olevan niin kriittinen, että ne todennäköisesti häviävät markkinoilta riippumatta siitä, kuinka suuri sakko niille määrätään, kun taas pääjohtaja katsoo 14.2.2011 päivätyssä kirjeessään, että alkuperäisen päätöksen jälkeen toimitetut WDI:n kassavirtaennusteet huomioon ottaen kantajat eivät ole osoittaneet, ettei mainittu yritys kykene yksin hankkimaan sakon kokonaismäärän maksamiseen vaadittavaa rahoitusta.

106    Lisäksi sakon määrä, jonka perusteella pääjohtaja arvioi kantajien maksukyvyn, oli se, joka oli määrätty niiden maksettavaksi ensimmäisen muutospäätöksen nojalla. Tämä määrä oli kuitenkin eri kuin se, jonka perusteella kantajien maksukykyä ensimmäisen kerran arvioitiin alkuperäisessä päätöksessä.

107    Edellä esitetystä seuraa, että 14.2.2011 päivätyssä kirjeessä pääjohtaja arvioi kantajien maksukyvyn ottaen huomioon eri tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja kuin ne, jotka tutkittiin alkuperäisessä päätöksessä, ja että syy, jolla pääjohtaja perusteli kieltäytymistään alentaa kantajien maksettavaksi määrättyä sakkoa, oli eri kuin se, jolla alkuperäisessä päätöksessä perusteltiin ensimmäisen alennusvaatimuksen hylkäämistä. Kuten komissio väittää, 14.2.2011 päivättyä kirjettä ei siten voida pitää pelkkänä alkuperäisen päätöksen vahvistuksena (ks. vastaavasti tuomio 7.2.2001, Inpesca v. komissio, T‑186/98, Kok., EU:T:2001:42, 44–51 kohta ja tuomio 22.5.2012, Sviluppo Globale v. komissio, T‑6/10, EU:T:2012:245, 22–24 kohta).

108    Joka tapauksessa on huomautettava, että kantajat esittivät 14.2.2011 päivätyn kirjeen kumoamista koskevan vaatimuksensa SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa määrätyssä kanteen nostamisen määräajassa ja osana nyt käsiteltävää kannetta, joka myös kohdistuu riidanalaiseen päätökseen. Alkuperäinen päätös ei siten ollut tullut vielä lainvoimaiseksi päivänä, jolloin kantajat vaativat saada laajentaa käsiteltävän kanteen kohdetta 14.2.2011 päivättyyn kirjeeseen. Edellä tämän tuomion 101 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikka 14.2.2011 päivättyä kirjettä olisikin pidettävä pelkästään alkuperäisen päätöksen vahvistavana toimenpiteenä, tämä seikka ei tällaisissa olosuhteissa voi olla esteenä mainitun kaltaisen kumoamisvaatimuksen tutkittavaksi ottamiselle.

109    Lopuksi on huomautettava, ettei se, että unionin tuomioistuimet käyttävät täyttä harkintavaltaa, estä niitä harjoittamasta vaan päinvastoin edellyttää niiden harjoittavan komission tekemiin oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen arviointeihin kohdistuvaa laillisuusvalvontaa, jos kantaja sitä vaatii, jollei muuta johdu oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvista perusteista, jotka niiden on tutkittava viran puolesta kontradiktorisen menettelyn periaatteen mukaisesti (ks. tuomio 10.7.2014, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio, C‑295/12 P, Kok., EU:C:2014:2062, 51–57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Vaikka tuomioistuimen on lähtökohtaisesti – kuten komissio perustellusti toteaa – täyttä harkintavaltaa käyttäessään otettava huomioon ratkaisunsa antamispäivänä vallitseva oikeudellinen ja tosiasiallinen tilanne silloin, kun se katsoo perustelluksi käyttää toimivaltaansa muuttaa päätöstä (ks. vastaavasti tuomio 6.3.1974, Istituto Chemioterapico Italiano ja Commercial Solvents v. komissio, 6/73 ja 7/73, Kok., EU:C:1974:18, 51 ja 52 kohta; tuomio 14.7.1995, CB v. komissio, T‑275/94, Kok., EU:T:1995:141, 61 kohta ja tuomio 5.10.2011, Romana Tabacchi v. komissio, T‑11/06, Kok., EU:T:2011:560, 282–285 kohta), tämä velvoite ei suinkaan vie yrityksiltä, joille komissio on määrännyt seuraamuksia SEUT 101 artiklan rikkomisesta, oikeussuojan tarvetta saada tuomioistuinvalvonta koskemaan myös sitä, ovatko komission tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista tekemät arvioinnit perusteltuja niiden tekohetkellä vallinneeseen oikeudelliseen ja tosiasialliseen tilanteeseen nähden. Näin ollen pelkkä mahdollisuus, että unionin yleinen tuomioistuin päättää käyttää täyttä harkintavaltaansa arvioidakseen kantajien maksukyvyn, ei – toisin kuin komissio väittää – tee 14.2.2011 päivättyyn kirjeeseen sisältyvien arviointien laillisuusvalvontaa aiheettomaksi.

110    Tästä seuraa, että komission 14.2.2011 päivätyn kirjeen kumoamisvaatimuksesta esittämät oikeudenkäyntiväitteet on hylättävä.

[– –]

 A Ensimmäinen ja toinen kanneperuste, joiden mukaan komissio katsoi virheellisesti, että kantajat ovat osallistuneet keskeytyksettä yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun rikkomiseen 1.1.1984 lähtien

121    Ensimmäisen kanneperusteensa ensimmäisessä osassa kantajat väittävät, että niiden osallistuminen kartelliin keskeytyi puoleksitoista vuodeksi eli Club Zurichin toiminnan päättymisen ja Club Europen toiminnan alkamisen väliseksi ajaksi ja että näiden kahden järjestelyn organisaatiossa ja toiminnassa on eroja, minkä vuoksi komissio ei voi väittää, että nämä kaksi erillistä rikkomista muodostaisivat yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen. Tästä seuraa, että ennen Club Europen toiminnan alkamista eli ennen 12.5.1997 tapahtuneet kilpailusääntöjen rikkomiset ovat asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella jo vanhentuneita.

122    Ensimmäisen kanneperusteensa toisessa osassa kantajat väittävät, ettei komissio ole ottanut millään tavalla huomioon sitä, että – kuten Emesan tekemät muistiinpanot sisältävästä asiakirjavihkosta käy ilmi – WDI irtisanoutui Club Zurichin puitteissa täytäntöön pannuista sopimuksista kaikille 9.1.1996 pidettyyn kokoukseen osallistuneille yrityksille ilmeisellä tavalla. Tästä syystä myös kaikki WDI:n ennen 12.5.1997 tekemät rikkomukset ovat asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella vanhentuneita.

123    Toisessa kanneperusteessaan kantajat väittävät toissijaisesti, että niiden syyksi luettua rikkomista olisi vähintäänkin pitänyt luonnehtia uusituksi ja että komission olisi kuulunut sakkojen laskennassa huomioon otettavaa rikkomisen kestoa määrittäessään huomioida, että kartellin toiminta keskeytyi siirtymävaiheen ajaksi.

124    Ensimmäiseksi on siis tutkittava, onko komissio voinut perustellusti todeta, että WDI on osallistunut yhtenä kokonaisuutena pidättävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen.

 1. Yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen olemassaolo

 a) Kartellin osatekijät ja luonnehdinta yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi rikkomiseksi riidanalaisessa päätöksessä

125    Vaikka komissio vastineessaan ja vastaajan vastauksessa väittää, että nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva kilpailusääntöjen rikkominen on ollut ”jatkettua tai uusittua”, on heti huomautettava, että riidanalaisessa päätöksessä kyseistä rikkomista luonnehditaan ainoastaan ”yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi ja jatketuksi” (riidanalaisen päätöksen 609 perustelukappale) eikä uusituksi. Kantajille on siten määrätty seuraamukset kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Klöckner Draht, josta on tullut WDI, on syyllistynyt keskeytyksettä 1.1.1984 lähtien ja johon WDV ja Pampus ovat syyllistyneet keskeytyksettä niistä ajankohdista lähtien, jolloin nämä yhtiöt ovat saaneet määräysvallan WDI:ssä (ks. edellä 54–57 kohta).

126    Riidanalaisen päätöksen 122 perustelukappaleessa komissio kuvailee kartellia ”yleiseurooppalaiseksi järjestelyksi, joka koostuu niin kutsutusta Zurich-vaiheesta ja niin kutsutusta eurooppalaisesta vaiheesta ja/tai tapauksen mukaan kansallisista/alueellisista järjestelyistä”.

127    Riidanalaisen päätöksen 123–135 perustelukappaleessa esitellään ensin lyhyesti nämä eri sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, joita tarkastellaan tämän jälkeen yksityiskohtaisesti ja arvioidaan SEUT 101 artiklan 1 kohdan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan perusteella. Komission mukaan kartelli koostuu – kuten edellä tämän tuomion 40–53 kohdassa todetaan – erityisesti seitsemästä olennaisesta osasta, jotka toteutuivat seuraavassa aikajärjestyksessä.

128    Ensimmäinen järjestely oli Club Zurich eli yleiseurooppalaisen sopimuksen ensimmäinen vaihe. Tämä sopimus oli voimassa 1.1.1984−9.1.1996 ja koski kiintiöiden vahvistamista maittain (Saksa, Itävalta, Benelux, Ranska, Italia ja Espanja), asiakkaiden jakamista, hintoja ja arkaluonteisten kaupallisten tietojen vaihtoa. Sen jäseniä olivat Tréfileurope, Nedri, WDI, DWK ja Redaelli, joka edusti useita italialaisia yrityksiä ainakin vuodesta 1993 lähtien, ja Emesa liittyi niihin vuonna 1992 ja Tycsa vuonna 1993.

129    Toinen oli Club Italia eli kansallinen järjestely, joka oli voimassa 5.12.1995–19.9.2002. Tässä sopimuksessa vahvistettiin kiintiöt Italiassa ja vientikiintiöt Italiasta muuhun Eurooppaan. Sen jäseniä olivat italialaiset yritykset Redaelli, ITC, CB ja Itas, joihin liittyivät tämän jälkeen Tréfileurope ja Tréfileurope Italia (3.4.1995), SLM (10.2.1997), Trame (4.3.1997), Tycsa (17.12.1996), DWK (24.2.1997) ja Austria Draht (15.4.1997).

130    Kolmas oli Etelän sopimus eli alueellinen järjestely, josta Redaelli, ITC, CB ja Itas sekä Tycsa ja Tréfileurope neuvottelivat ja sopivat vuonna 1996 määrittääkseen kunkin osallistujan markkinaosuuden eteläisissä valtioissa (Espanja, Italia, Ranska, Belgia ja Luxemburg) ja sitoutuakseen neuvottelemaan yhdessä kiintiöt Pohjois-Euroopan muiden tuottajien kanssa.

131    Neljäs oli Club Europe eli yleiseurooppalaisen järjestelyn toinen vaihe. Tämän sopimuksen tekivät toukokuussa 1997 Tréfileurope, Nedri, WDI, DWK, Tycsa ja Emesa. Club Europen kokoukset, joihin saattoi satunnaisesti osallistua muitakin eurooppalaisia tuottajia (ks. edellä 48 kohta), päättyivät syyskuussa 2002. Sopimuksella oli tarkoitus päästä yli Club Zurichin kriisistä, jakaa uudet kiintiöt (jotka oli laskettu vuoden 1995 viimeisen neljänneksen ja vuoden 1997 ensimmäisen neljänneksen välisen ajanjakson perusteella) ja asiakkaat ja vahvistaa hinnat. Kuusi tuottajaa sopi koordinointisäännöistä, joihin kuului sellaisten koordinaattorien nimeäminen, jotka olivat vastuussa järjestelyjen täytäntöönpanosta eri maissa sekä niiden koordinoimisesta muiden sellaisten asianomaisten yritysten kanssa, jotka toimivat kyseisissä maissa tai joiden toiminta kohdistui samoihin asiakkaisiin. Niiden edustajat kokoontuivat säännöllisesti eri tasoilla valvoakseen järjestelyjen täytäntöönpanoa. He vaihtoivat arkaluonteisia kaupallisia tietoja. Tilanteessa, jossa sovitusta kaupallisesta toiminnasta poikettiin, sovellettiin korvausjärjestelmää.

132    Viidenneksi kuusi pysyvää jäsentä, joihin italialaiset tuottajat ja Fundia ajoittain liittyivät, jatkoivat tämän yleiseurooppalaisen järjestelyn puitteissa myös kahdenvälistä tai monenvälistä yhteydenpitoa ja osallistuivat hintojen vahvistamiseen ja asiakkaiden jakamiseen tapauskohtaisesti, jos niillä oli tähän intressi. Esimerkiksi Tréfileurope, Nedri, WDI, Tycsa, Emesa, CB ja Fundia koordinoivat yhdessä hintoja ja määriä Addtekin osalta. Nämä hankkeet koskivat pääasiassa Suomea, Ruotsia ja Norjaa mutta myös Alankomaita, Saksaa, Baltian maita ja Keski- ja Itä-Eurooppaa. Addtekia koskeva koordinointi alkoi jo yleiseurooppalaisen järjestelyn Zurich-vaiheessa ja jatkui ainakin vuoden 2001 loppuun.

133    Kuudenneksi ajanjaksolla, joka ulottui ainakin vuoden 2000 syyskuusta vuoden 2002 syyskuuhun, kuusi pysyvää jäsentä, ITC sekä CB, Redaelli, Itas ja SLM kokoontuivat säännöllisesti tarkoituksenaan liittää italialaiset yritykset Club Europen pysyviksi jäseniksi. Italialaiset yritykset halusivat kasvattaa italialaista kiintiötä Euroopassa, kun taas Club Europe kannatti tilanteen pitämistä ennallaan. Tältä osin Club Italian puitteissa järjestettiin kokouksia yhtenäisen kannan määrittämiseksi italialaisten yritysten välillä, Club Europen puitteissa järjestettiin kokouksia tämän kannan tarkastelemiseksi sekä Club Europen jäsenten ja italialaisten edustajien välillä järjestettiin kokouksia näiden kahden järjestelyn jäsenten edustamien kantojen lähentämiseksi. Näiden neuvottelujen aikana osallistujayritykset vaihtoivat arkaluonteisia kaupallisia tietoja. Eurooppalaisen kiintiön jakamiseksi uudelleen italialaisten tuottajien mukaan ottamiseksi nämä yritykset sopivat uuden viiteajanjakson (30.6.2000–30.6.2001) käyttämisestä. Ne sopivat myös italialaisten yritysten Euroopan viennin kokonaismäärästä. Samanaikaisesti ne keskustelivat hinnoista, ja Club Europen jäsenet pyrkivät ottamaan Euroopan tasolla käyttöön tuottajien Club Italiassa käyttämän hintojen vahvistamismenetelmän.

134    Seitsemänneksi komissio toteaa, että muiden järjestelyjen rinnalla toimi vielä järjestely nimeltä Club España, joka koski Espanjan ja Portugalin markkinoita (ks. edellä 52 kohta).

135    Komissio esittää riidanalaisen päätöksen 610–612 perustelukappaleessa syyt, joiden perusteella se katsoi näiden kilpailusääntöjä rikkovien toimenpiteiden muodostavan sellaisten menettelytapojen johdonmukaisen kokonaisuuden, joiden ainoana tavoitteena oli rajoittaa kilpailua jänneteräksen markkinoilla eurooppalaisella ja kansallisella tasolla. Näin ollen komissio katsoi, että todetuilla kilpailunvastaisilla järjestelyillä pyrittiin yhteen ainoaan kilpailunvastaiseen kaupalliseen päämäärään eli jänneteräksen markkinoiden normaalien kilpailuolosuhteisen vääristämiseen tai poistamiseen ja kokonaistasapainon luomiseen niillä eri tasoilla, joilla kilpailusääntöjä rikottiin, toteutetuilla yhteisillä mekanismeilla eli vahvistamalla hintoja, jakamalla kiintiöitä ja asiakkaita ja vaihtamalla arkaluonteisia kaupallisia tietoja.

136    Komissio täsmentää erityisesti riidanalaisen päätöksen 613 perustelukappaleessa syyt, joiden vuoksi se katsoi, että Club Zurich- ja Club Europe ‑vaiheet muodostavat yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen siirtymäjaksosta huolimatta. Komissio toteaa muun muassa, että kokouksia, joiden tarkoituksena oli rajoittaa vapaata kilpailua ja ottaa käyttöön pysyvä yleiseurooppalainen järjestely, alettiin pitää heti Club Zurichin toiminnan päättymisestä lähtien. Se myös huomauttaa, että Club Zurichin puitteissa tehtyjen sopimusten vaikutukset kestivät koko siirtymäjakson ajan ja että alueelliset järjestelyt, joilla pyrittiin samaan yhteiseen tavoitteeseen kuin kartellin muillakin osilla, jatkoivat toimintaansa tämän ajanjakson aikana.

137    Riidanalaisen päätöksen 614 ja 615 perustelukappaleessa komissio huomauttaa, että kartellin eri osatekijöillä oli konkreettisia toimintamekanismeja, joilla varmistettiin koordinointi yleiseurooppalaisten järjestelyjen ja eri kansallisten sopimusten välillä. Komission mukaan Club Italiassa perustettua kiintiöjärjestelmää käytettiin mallina Club Zurichissa käyttöön otetulle järjestelmälle. Lisäksi Club Europen ja italialaisten tuottajien välisestä koordinoinnista huolehti Tréfileurope ja Club Europen ja Club Españan välisestä koordinoinnista huolehtivat Tycsa ja Emesa, jotka osallistuivat molempiin klubeihin.

138    Riidanalaisen päätöksen 616–621 perustelukappaleen mukaan kaikki kilpailujärjestelyissä mukana olleet osallistuivat eriasteisesti yhteiseen kilpailunvastaiseen suunnitelmaan, jonka täytäntöönpano jatkui vuodesta 1984 vuoden 2002 loppuun asti pääpiirteissään samanlaisena ja samojen päämäärien mukaisesti.

139    Riidanalaisen päätöksen 622 perustelukappaleessa komissio toteaa, että vaikka kaikki kartellin osallistujat eivät osallistuneetkaan kaikkiin kilpailusääntöjen rikkomisen muodostaviin osatekijöihin, kukin niistä kuitenkin hyötyi osallistujien välillä käydystä tietojenvaihdosta ja tiesi osallistumisensa sisältyvän kokonaissuunnitelmaan.

140    Kantajat kiistävät arvion, jonka mukaan Club Zurich ja Club Europe, joihin ne kieltävät itse osallistuneensa, muodostavat yhtenä kokonaisuutena pidettävän kilpailusääntöjen rikkomisen.

 b) Yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen käsite

141    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 101 artiklan 1 kohdan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohdan rikkominen voi johtua paitsi yksittäisestä toimenpiteestä myös useista toimenpiteistä tai jopa jatkuvasta käyttäytymisestä, vaikka yksi tai useampi osatekijä tästä useiden toimenpiteiden sarjasta tai tästä jatkuvasta käyttäytymisestä voisi sellaisenaankin ja erikseen tarkasteltuna merkitä kyseisen määräyksen rikkomista. Kun eri toimenpiteet kuuluvat kokonaissuunnitelmaan, koska niillä on sama tavoite vääristää kilpailua yhteismarkkinoiden sisällä, komissiolla on oikeus kohdistaa vastuu näistä toimenpiteistä sen mukaan, miten yritykset ovat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen kokonaisuutena arvioiden (tuomio 8.7.1999, komissio v. Anic Partecipazioni, C‑49/92 P, Kok., EU:C:1999:356, 81 kohta; tuomio 7.1.2004, Aalborg Portland ym. v. komissio, C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, Kok., EU:C:2004:6, 258 kohta ja tuomio 6.12.2012, komissio v. Verhuizingen Coppens, C-441/11 P, Kok., EU:C:2012:778, 41 kohta).

142    Yritys, joka on osallistunut tällaiseen yhtenä kokonaisuutena pidettävään monitahoiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen omalla käyttäytymisellään, joka kuuluu SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan, jonka tarkoituksena on kilpailun rajoittaminen, käsitteen alaan ja jolla pyrittiin myötävaikuttamaan kilpailusääntöjen rikkomisen toteuttamiseen kokonaisuudessaan, voi siis olla vastuussa myös muiden yritysten käyttäytymisestä saman kilpailusääntöjen rikkomisen osalta koko siltä ajalta, jolloin se osallistui kyseiseen rikkomiseen. Näin on, kun on näytetty toteen, että kyseinen yritys aikoi omalla toiminnallaan myötävaikuttaa kaikkien osallistujien yhteisten päämäärien tavoittelemiseen ja että yritys tiesi muiden samaan päämäärään pyrkivien yritysten suunnittelemasta tai toteuttamasta kilpailunvastaisesta käyttäytymisestä tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin (edellä 141 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Anic Partecipazioni, EU:C:1999:356, 83, 87 ja 203 kohta; edellä 141 kohdassa mainittu tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio, EU:C:2004:6, 83 kohta ja edellä 141 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Verhuizingen Coppens, EU:C:2012:778, 42 kohta).

143    On siis mahdollista, että yritys on osallistunut välittömästi kaikkeen yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen muodostavaan kilpailunvastaiseen toimintaan, jolloin komissiolla on oikeus katsoa sen olevan vastuussa kaikesta tästä toiminnasta ja näin ollen kyseisestä rikkomisesta kokonaisuudessaan. On myös mahdollista, että yritys on osallistunut välittömästi ainoastaan osaan yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen muodostavasta kilpailunvastaisesta toiminnasta mutta että se on tiennyt kaikesta muusta samaan päämäärään pyrkivien kartellin muiden osallistujien suunnittelemasta tai toteuttamasta kilpailunvastaisesta toiminnasta tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin. Myös tällaisessa tapauksessa komissiolla on oikeus katsoa tämän yrityksen olevan vastuussa kaikesta kilpailusääntöjen rikkomisen muodostavasta kilpailunvastaisesta toiminnasta ja näin ollen kyseisestä rikkomisesta kokonaisuudessaan (edellä 141 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Verhuizingen Coppens, EU:C:2012:778, 43 kohta).

144    Sen sijaan jos yritys on osallistunut välittömästi yhteen tai useampaan yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen muodostavaan kilpailunvastaiseen toimintaan, mutta ei ole näytetty toteen, että kyseinen yritys aikoi omalla toiminnallaan myötävaikuttaa muiden kartellin osallistujien yhteisten päämäärien tavoittelemiseen ja että yritys tiesi kaikesta kyseisten samaan päämäärään pyrkivien osallistujien suunnittelemasta tai toteuttamasta kilpailunvastaisesta käyttäytymisestä tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin, komissiolla on oikeus katsoa tämän yrityksen olevan vastuussa ainoastaan toiminnasta, johon se on osallistunut välittömästi, ja muiden samaan päämäärään pyrkivien osallistujien suunnittelemasta tai toteuttamasta käyttäytymisestä, jonka osalta on todistettu, että se tiesi siitä tai että se on saattanut kohtuudella ennakoida sen ja on ollut valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin (edellä 141 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Verhuizingen Coppens, EU:C:2012:778, 44 kohta).

145    Tämä ei voi kuitenkaan johtaa siihen, että tämä yritys vapautetaan vastuustaan sellaisen käyttäytymisen osalta, johon se on kiistatta osallistunut tai josta sen voidaan tosiasiallisesti katsoa olevan vastuussa. Komission päätös, jossa kartellikokonaisuus katsotaan yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi kilpailusääntöjen rikkomiseksi, voidaan kuitenkin jakaa tällä tavalla ainoastaan, jos yhtäältä kyseiselle yritykselle on hallinnollisen menettelyn aikana annettu mahdollisuus ymmärtää, että sitä moitittiin myös kustakin kartellin osatekijänä olevasta käyttäytymisestä, ja näin ollen puolustautua tätä moitetta vastaan ja jos toisaalta kyseinen päätös on tältä osin riittävän selvä (edellä 141 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Verhuizingen Coppens, EU:C:2012:778, 45 ja 46 kohta).

146    Tältä osin oikeuskäytännössä on määritelty useita perusteita, joilla on merkitystä kilpailusääntöjen rikkomisen yhdeksi kokonaisuudeksi luonnehtimisessa ja joihin kuuluu se, että kyseessä olevien menettelytapojen tavoitteet, kyseessä olevat tavarat ja palvelut, siihen osallistuneet yritykset ja sen täytäntöönpanotavat ovat samoja. Kyseisessä tutkinnassa voidaan lisäksi ottaa huomioon myös se, että yritysten puolesta toimivat luonnolliset henkilöt ja kyseessä olevien menettelytapojen maantieteellinen soveltamisala ovat samoja (ks. tuomio 17.5.2013, Trelleborg Industrie ja Trelleborg v. komissio, T‑147/09 ja T‑148/09, Kok., EU:T:2013:259, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

147    Se, että yritys ei ole osallistunut kaikkiin kartellin muodostaviin osatekijöihin tai että sen osuus on ollut vähäinen niillä osa-alueilla, joihin se on osallistunut, on otettava huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta arvioitaessa ja mahdollisesti sakon määrää määritettäessä (edellä 141 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Anic Partecipazioni, EU:C:1999:356, 90 kohta ja edellä 141 kohdassa mainittu tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio, EU:C:2004:6, 86 kohta).

 c) Kantajien osalta huomioon otetut seikat

148    Riidanalaisen päätöksen 796–799 perustelukappaleessa komissio huomauttaa, että kantajien vastuuta määritettäessä otettiin huomioon ensinnäkin Klöckner Drahtin ja myöhemmin WDI:n osallistuminen Club Zurichiin 1.1.1984–9.1.1996 (ks. edellä 128 kohta), toiseksi WDI:n osallistuminen siirtymäjaksolla (9.1.1996–12.5.1997) pidettyihin kokouksiin, kolmanneksi WDI:n osallistuminen Club Europeen 12.5.1997–19.9.2002 (ks. edellä 131 kohta) ja toimiminen muun muassa Saksan koordinaattorina ja neljänneksi Addtek-nimistä asiakasta koskenut koordinointi vuosina 1984–2002.

149    Edellä 141–147 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä esitetyt kriteerit huomioon ottaen kantajat eivät kiistä osallistuneensa Club Zurichiin ja Club Europeen ja olleensa tietoisia rikkomisen eri osatekijöistä. Ne kuitenkin väittävät, etteivät nämä eri osatekijät kuuluneet mihinkään kokonaissuunnitelmaan ja että WDI keskeytti kilpailunvastaisen toimintansa siirtymäjakson ajaksi.

 Kokonaissuunnitelman olemassaolo

150    Kantajat katsovat, ettei komissio voi kokonaissuunnitelman olemassaolon osoittaakseen pelkästään väittää, että rikkomisen eri osatekijät koskevat samaa talouden alaa, ellei se osoita näiden eri osatekijöiden täydentäneen toisiaan, esimerkiksi osoita jonkinlaisen puitesopimuksen olemassaoloa. Komissio ei voi tältä osin vedota siihen, että mukana on ollut samoja osallistujia. Päinvastoin komissio toimi virheellisesti, kun se ei tehnyt minkäänlaista johtopäätöstä siitä, että kiintiöistä tehtyjen päätösten maantieteellinen soveltamisala koski Club Zurichin aikana kansallisia markkinoita ja Club Europen aikana koko Euroopan markkinoita. Lisäksi näiden klubien koordinointitavat olivat erilaiset, koska Club Europen kokouksiin osallistuivat myyntijohtajat ja Club Zurichin kokouksiin ainoastaan ylemmät johtajat. Lisäksi Club Europeen nimettiin kansalliset koordinaattorit, kun taas Club Zurich toimi keskitetysti yhden ainoan yhteystoimiston varassa.

151    Yksikään näistä väitteistä ei kuitenkaan voi horjuttaa riidanalaisessa päätöksessä esitettyä todistelua.

152    Kuten komissio nimittäin toteaa, kartelli, jolle riidanalaisessa päätöksessä määrättiin seuraamuksia, muodostui useista sekä paikallisella (kansallisella tai alueellisella) että eurooppalaisella tasolla tehdyistä, ajallisesti toisiaan seuranneista sopimuksista, joiden yhteisenä tavoitteena oli varmistaa kilpailua rajoittava tasapaino jänneteräksen eurooppalaisilla markkinoilla, joille on ominaista rakenteellinen ylikapasiteetti.

153    Lisäksi on kiistatonta, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot eli hintojen vahvistaminen, kiintiöiden ja asiakkaiden jakaminen ja arkaluonteisten kaupallisten tietojen vaihtaminen olivat samat kaikilla kartellin osa-alueilla. Club Zurichin ja Club Europen pääasialliset osallistujat, joihin kantajatkin kuuluivat, olivat samoja yrityksiä. Komissio väittää, että Club Zurichissa ja myöhemmin Club Europessa näitä yrityksiä edustivat useimmissa tapauksissa samat luonnolliset henkilöt, eikä tätä väitettä ole kiistetty.

154    Lisäksi yhtäältä Club Zurichin ja myöhemmin Club Europen ja toisaalta kansallisten ja alueellisten järjestelyjen (Etelän sopimukset, Club Italia ja Club España) välille perustettiin kaikissa tapauksissa koordinointimekanismeja, vaikkeivät ne olleetkaan keskenään täysin samanlaisia. On nimittäin kiistatonta, että italialaiset tuottajat osallistuivat suoraan Club Zurichiin, kun taas Club Europen ja Club Italian välisestä koordinoinnista huolehti Tréfileurope. Club Españan ja Club Europen välinen koordinointi puolestaan toteutettiin integroimalla Emesa ja Tycsa viimeksi mainittuun klubiin.

155    Näistä komission riidanalaisessa päätöksessä esittämistä toteamuksista, joita kantajat eivät kiistä, voidaan päätellä, että tätä eri osatekijöistä muodostuvaa rikkomista voidaan luonnehtia yhdeksi kokonaisuudeksi edellä 146 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

156    Niistä Club Zurichin ja Club Europen välisistä eroista, joihin kantajat vetoavat ja jotka mainitaan myös riidanalaisessa päätöksessä, on todettava, etteivät ne suinkaan estä toteamasta yhtenä kokonaisuutena pidettävää rikkomista vaan päinvastoin ilmentävät pyrkimystä ottaa käyttöön entistäkin tehokkaampia keinoja sen saman tavoitteen saavuttamiseksi, johon kaikki eri kartellijärjestelyjen osallistujat ovat pyrkineet, eli kilpailun vaikutusten rajoittamiseksi muun muassa hintoja, tuotantokiintiöitä ja tärkeimpien asiakkaiden jakamista koskevien sopimusten avulla markkinoilla, joilla on rakenteellista ylikapasiteettia.

157    Tämä toteamus selittää riidanalaisen päätöksen 186 ja 629 perustelukappaleen välisen ilmeisen ristiriitaisuuden, johon kantajat ovat vedonneet. Vaikka nimittäin kartellin toisiaan seuranneilla järjestelyillä osoitettaisiinkin olevan sama yleinen tavoite, jokaiselle niistä sopimuksista, jotka yhdessä muodostavat yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen, olivat ominaisia jotakuinkin rajallinen maantieteellinen ulottuvuus sekä menetelmät, joilla varmistettiin sitoumusten noudattaminen, ja nämä sitoumukset olivat kaikissa järjestelyissä samat ja koskivat hintoja, toimituskiintiöitä, asiakkaiden jakamista ja arkaluonteisten kaupallisten tietojen vaihtoa.

158    Näiden toisiaan seuranneiden yleiseurooppalaisen järjestelyn vaiheiden väliset toimintaerot eivät siten estä toteamasta sellaisen kokonaissuunnitelman olemassaoloa, jolle on ominaista sama kilpailunvastainen tarkoitus, johon Club Zurich ja sen jälkeen Club Europe ovat pyrkineet (ks. vastaavasti edellä 141 kohdassa mainittu tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio, EU:C:2004:6, 258 kohta; tuomio 21.9.2006, Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied v. komissio, C‑105/04 P, Kok., EU:C:2006:592, 110 kohta ja edellä 146 kohdassa mainittu tuomio Trelleborg Industrie ja Trelleborg v. komissio, EU:T:2013:259, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

 Kantajien kartellin keskeytymisestä esittämien väitteiden vaikutus kilpailusääntöjen rikkomisen luonnehdintaan ja vanhentumiseen

159    Kirjelmissään kantajat väittävät, että Club Zurich lopetti toimintansa jo ennen Club Europen toiminnan alkamista vuodesta 1995 lähtien ilmenneiden voimakkaiden ristiriitojen seurauksena. Kartellin toiminta olisi siis keskeytynyt yhden vuoden ja neljän kuukauden ajaksi, mikä estäisi luonnehtimasta Club Zurichia ja Club Europea yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen erillisiksi osatekijöiksi.

160    Ilman että on tarpeen kiinnittää huomiota siihen, että kantajat ovat väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa ja istunnon aikana myöntäneet, etteivät alueelliset ja kansalliset järjestelyt keskeytyneet siirtymäjakson ajaksi, on huomautettava, että edellä 152–158 kohdassa esitetyistä syistä kullakin komission yksilöimällä kilpailunvastaisella sopimuksella tavoiteltujen päämäärien ja niiden keinojen perusteella, joihin kyseisten päämäärien saavuttamiseksi on turvauduttu, samoin kuin Club Zurichin ja Club Europen tapauksessa erityisesti samojen pääasiallisten tuottajien osallistumisen perusteella voidaan todeta, että on ollut olemassa edellä 141–147 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettu kokonaissuunnitelma, johon nämä kaksi klubia ovat vuorollaan liittyneet.

161    Kantajat eivät kiistä osallistuneensa Club Zurichin 9.1.1996 asti ja myöntävät osallistuneensa Club Europeen 12.5.1997 lähtien. Vaikka siis oletettaisiin, että kartellin toiminta on keskeytynyt siirtymäjakson ajaksi tai että kantajat ovat keskeyttäneet kilpailusääntöjä rikkovan toimintansa, edellä todettu samojen päämäärien ja keinojen jatkaminen huomioon ottaen on perusteltua katsoa, että kantajat ovat vastuussa osallistumisesta yhtenä kokonaisuutena pidettävään rikkomiseen. Koska siirtymäjakso on lisäksi ollut asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädettyä viiden vuoden vanhentumisaikaa lyhyempi, yhtenä kokonaisuutena pidettävää rikkomista, johon kantajat ovat osallistuneet, voitaisiin – jos kartellin olisi katsottava olleen keskeytyksissä tänä ajanjaksona – luonnehtia enintään uusituksi, ei jatketuksi (ks. vastaavasti edellä 146 kohdassa mainittu tuomio Trelleborg Industrie ja Trelleborg v. komissio, EU:T:2013:259, 70–95 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

162    Tästä seuraa, että ensimmäinen kanneperuste, siltä osin kuin se koskee vanhentumista 12.5.1996 edeltävältä ajalta, on hylättävä kokonaisuudessaan ja riippumatta siitä, onko rikkominen keskeytynyt siirtymäjakson ajaksi vai ei.

163    Jos kuitenkin kantajien väite rikkomisen keskeytymisestä siirtymäjakson ajaksi osoittautuisi perustelluksi, niillä olisi oikeus vedota siihen, ettei niille voida määrätä sakkoa sen ajanjakson osalta, jolloin rikkominen on ollut keskeytyksissä (ks. vastaavasti edellä 146 kohdassa mainittu tuomio Trelleborg Industrie ja Trelleborg v. komissio, EU:T:2013:259, 88 kohta). Sen vuoksi on aiheellista lausua myös tästä väitteestä ja tutkia aluksi väitteet, jotka koskevat kartellin keskeytymistä yleensä, ja sen jälkeen väitteet, jotka koskevat kantajien kartelliin osallistumisen lopettamista.

 2. Kartelliin osallistumisen keskeytymistä koskevien kantajien väitteiden perusteltavuus

164    Perustellakseen sitä, että Club Zurichin osallistujien kilpailunvastainen toiminta jatkui siirtymäjakson ajan, komissio vetoaa riidanalaisen päätöksen 613 perustelukappaleessa edellä 136 kohdassa mainittuihin perusteluihin. Lisäksi riidanalaisen päätöksen liitteessä 2 mainitaan 11 kokousta, joiden aikana olisi vaihdettu tietoja ja tehty sopimuksia hinnoista ja kiintiöiden jakamisesta. Kantajilla oli tilaisuus tutustua komission liitteessä 2 mainitsemiin asiakirjatodisteisiin ensin komission toimitiloissa väitetiedoksiannon jälkeen ja toisen kerran unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamossa sen jälkeen, kun komission osalta oli ennen istuntoa määrätty asian selvittämistoimia.

165    On muistutettava kantajien täsmentäneen istunnossa, etteivät ne kiistä, että alueelliset sopimukset jatkuivat siirtymäjakson aikana, mutta väittävät, että kartellin yleiseurooppalainen osa oli keskeytyksissä Club Zurichin toiminnan päättymisen ja Club Europen toiminnan alkamisen välisen ajan.

 a) Todistustaakkaa ja asian selvittämistä koskevat periaatteet

166    Todistustaakkaa koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhtäältä osapuolen tai viranomaisen, joka väittää kilpailusääntöjä rikotun, tehtävänä on näyttää oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen kilpailusääntöjen rikkomisen tunnusmerkistön täyttävät tosiseikat, ja toisaalta yrityksen, joka vetoaa puolustautumisperusteeseen kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista vastaan, tehtävänä on osoittaa, että edellytykset tällaisen puolustautumisperusteen soveltamiselle täyttyvät, joten kyseisen viranomaisen on tällöin turvauduttava muihin todisteisiin (tuomio 16.11.2006, Peróxidos Orgánicos v. komissio, T‑120/04, Kok., EU:T:2006:350, 50 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 17.12.1998, Baustahlgewebe v. komissio, C‑185/95 P, Kok., EU:C:1998:608, 58 kohta ja edellä 141 kohdassa mainittu tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio, EU:C:2004:6, 78 kohta). Kilpailusääntöjen rikkomisen kesto on lisäksi yksi SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun rikkomisen käsitteen osatekijä, jota koskeva todistustaakka on lähtökohtaisesti komissiolla (tuomio 7.7.1994, Dunlop Slazenger v. komissio, T‑43/92, Kok., EU:T:1994:79, 79 kohta ja em. tuomio Peróxidos Orgánicos v. komissio, EU:T:2006:350, 51 kohta).

167    Kyseinen todistustaakan jako voi kuitenkin vaihdella siltä osin kuin tosiseikat, joihin osapuoli vetoaa, voivat olla sellaisia, että ne velvoittavat toisen osapuolen esittämään selityksen tai perustelun, jonka puuttuessa on mahdollista päätellä, että todistustaakka on täytetty (ks. vastaavasti edellä 141 kohdassa mainittu tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio, EU:C:2004:6, 79 kohta ja edellä 166 kohdassa mainittu tuomio Peróxidos Orgánicos v. komissio, EU:T:2006:350, 53 kohta).

168    Siltä osin kuin on kyse siitä, mitä todisteita komissio voi ottaa huomioon, unionin kilpailuoikeudessa vallitsee vapaan todistusharkinnan periaate (tuomio 25.1.2007, Dalmine v. komissio, C‑407/04 P, Kok., EU:C:2007:53, 63 kohta ja tuomio 8.7.2004, JFE Engineering ym. v. komissio, T‑67/00, T‑68/00, T‑71/00 ja T‑78/00, Kok., EU:T:2004:221, 273 kohta). Koska kilpailunvastaisiin menettelytapoihin ja sopimuksiin osallistumista koskeva kielto sekä seuraamukset, joita sääntöjen rikkojille saattaa aiheutua, ovat hyvin tiedossa, on tavanomaista, että näihin menettelytapoihin ja sopimuksiin liittyvät toimenpiteet toteutetaan vaivihkaa, että kokoukset pidetään salassa, useimmiten kolmannessa maassa, ja että niihin liittyvien asiakirjojen määrä pidetään mahdollisimman vähäisenä. Vaikka komissio löytää asiakirjoja, jotka osoittavat nimenomaisesti taloudellisten toimijoiden välisen lainvastaisen yhteydenpidon, kuten esimerkiksi kokouksen pöytäkirjat, nämä ovat normaalisti vain hajanaisia ja vähäisiä, joten usein on välttämätöntä muodostaa kuva tietyistä yksityiskohdista päättelemällä. Useimmissa tapauksissa kilpailunvastaisen menettelytavan tai sopimuksen olemassaolo on pääteltävä tietyistä yhteensattumista ja indisioista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta (edellä 141 kohdassa mainittu tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio, EU:C:2004:6, 55–57 kohta). Tällaisten aihetodisteiden ja yhteensattumien avulla on mahdollista tuoda julki paitsi kilpailunvastaisia menettelytapoja tai sopimuksia myös jatkettujen kilpailunvastaisten menettelytapojen kesto tai kilpailusääntöjen vastaisten sopimusten soveltamisajanjakso (tuomio 21.9.2006, Technische Unie v. komissio, C‑113/04 P, Kok., EU:C:2006:593, 166 kohta).

169    Komission on esitettävä täsmällisiä ja yhtäpitäviä todisteita, joiden perusteella voidaan vakuuttua siitä, että kilpailusääntöjä on rikottu (ks. tuomio 6.7.2000, Volkswagen v. komissio, T‑62/98, Kok., EU:T:2000:180, 43 ja 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 25.10.2005, Groupe Danone v. komissio, T‑38/02, Kok., EU:T:2005:367, 217 kohta). Kaikkien komission esittämien todisteiden ei tarvitse kuitenkaan välttämättä täyttää näitä edellytyksiä kaikkien rikkomisen osatekijöiden osalta. Riittää, että aihetodisteet, joihin toimielin vetoaa, kokonaisvaltaisesti tarkasteltuna vastaavat tätä vaatimusta (edellä 168 kohdassa mainittu tuomio JFE Engineering ym. v. komissio, EU:T:2004:221, 180 kohta ja em. tuomio Groupe Danone v. komissio, EU:T:2005:367, 218 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 20.4.1999, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, ns. tuomio PVC II, T‑305/94–T‑307/94, T‑313/94–T‑316/94, T‑318/94, T‑325/94, T‑328/94, T‑329/94 ja T‑335/94, Kok., EU:T:1999:80, 768–778 kohta). Rikkomisen keston osalta oikeuskäytännössä edellytetään, että jos ei ole olemassa näyttöä, jolla voidaan osoittaa suoraan rikkomisen kesto, komissio esittää ainakin näyttöä, joka liittyy ajallisesti riittävän lähellä toisiaan oleviin tosiseikkoihin, joiden perusteella voidaan kohtuudella päätellä, että rikkominen on jatkunut keskeytyksettä tietyn kahden ajankohdan välillä (edellä 168 kohdassa mainittu tuomio Technische Unie v. komissio, EU:C:2006:593, 169 kohta; edellä 166 kohdassa mainittu tuomio Dunlop Slazenger v. komissio, EU:T:1994:79, 79 kohta ja edellä 166 kohdassa mainittu tuomio Peróxidos Orgánicos v. komissio, EU:T:2006:350, 51 kohta).

170    Eri todisteille annettavan näyttöarvon osalta on painotettava, että ainoa merkityksellinen arviointiperuste vapaasti esitettyjen todisteiden harkinnassa on niiden luotettavuus (edellä 168 kohdassa mainittu tuomio Dalmine v. komissio, EU:C:2007:53, 63 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 8.7.2004, Mannesmannröhren-Werke v. komissio, T‑44/00, Kok., EU:T:2004:218, 84 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä 168 kohdassa mainittu tuomio JFE Engineering ym. v. komissio, EU:T:2004:221, 273 kohta). Todistelua koskevien yleisten sääntöjen mukaan asiakirjan uskottavuus ja siksi sen todistusarvo riippuu sen alkuperästä, laatimisolosuhteista, vastaanottajasta ja sisällöstä (tuomio 15.3.2000, Cimenteries CBR ym. v. komissio, T‑25/95, T‑26/95, T‑30/95–T‑32/95, T‑34/95–T‑39/95, T‑42/95–T‑46/95, T‑48/95, T‑50/95–T‑65/95, T‑68/95–T‑71/95, T‑87/95, T‑88/95, T‑103/95 ja T‑104/95, Kok., EU:T:2000:77, 1053 kohta; julkisasiamiehenä toimineen tuomari Vesterdorfin ratkaisuehdotus Rhône-Poulenc v. komissio, T‑1/89, Kok., EU:T:1991:38). Suuri merkitys on annettava muun muassa sille, että asiakirja on laadittu siten, että sen yhteys tosiseikkoihin on välitön (tuomio 11.3.1999, Ensidesa v. komissio, T‑157/94, Kok., EU:T:1999:54, 312 kohta), tai sille, että sen on laatinut näitä tosiseikkoja välittömästi todistamassa ollut henkilö (ks. vastaavasti edellä 168 kohdassa mainittu tuomio JFE Engineering ym. v. komissio, EU:T:2004:221, 207 kohta). Asiakirjat, joista ilmenee, että useiden yritysten välillä on ollut yhteydenottoja ja että yritysten tarkoituksena on ollut nimenomaisesti estää etukäteen epävarmuus, joka liittyy niiden kilpailijoiden tulevaan käyttäytymiseen, osoittavat oikeudellisesti riittävällä tavalla yhdenmukaistettujen menettelytapojen olemassaolon (ks. vastaavasti tuomio 16.12.1975, Suiker Unie ym. v. komissio, 40/73–48/73, 50/73, 54/73–56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, Kok., EU:C:1975:174, 175 ja 179 kohta). Lausunnon antajan intressien vastaisia lausuntoja on lisäksi lähtökohtaisesti pidettävä erityisen uskottavina todisteina (ks. vastaavasti edellä 168 kohdassa mainittu tuomio JFE Engineering ym. v. komissio, EU:T:2004:221, 207, 211 ja 212 kohta).

171    Lisäksi oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että se, että yritys antaa tietoja kilpailijoilleen tarkoituksena valmistella kartellia, on riittävä todiste SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaolosta (tuomio 5.12.2013, Solvay v. komissio, C‑455/11 P, Kok., EU:C:2013:796, 40 kohta; tuomio 6.4.1995, Trefilunion v. komissio, T‑148/89, Kok., EU:T:1995:68, 82 kohta ja tuomio 8.7.2008, BPB v. komissio, T‑53/03, Kok., EU:T:2008:254, 178 kohta).

172    Lopuksi on muistutettava, että tuomioistuimen, joka käsittelee kumoamiskannetta sellaisesta komission päätöksestä, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen ja määrätään päätöksen adressaateille sakkoa, on arvioitava, ovatko komission päätöksessään esittämät todisteet ja muut seikat riittäviä osoittamaan väitetyn rikkomisen (edellä 168 kohdassa mainittu tuomio JFE Engineering ym. v. komissio, EU:T:2004:221, 174 ja 175 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 169 kohdassa mainittu tuomio PVC II, EU:T:1999:80, 891 kohta). Jos tuomioistuimella on epäilyjä, niiden on hyödytettävä päätöksen adressaatteja siten, että tuomioistuin ei saa katsoa, että komissio on näyttänyt kyseisen rikkomisen toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla, jos sillä on tämän seikan osalta vielä epäilyjä (edellä 168 kohdassa mainittu tuomio JFE Engineering ym. v. komissio, EU:T:2004:221, 177 kohta ja edellä 169 kohdassa mainittu tuomio Groupe Danone v. komissio, EU:T:2005:367, 215 kohta). Viimeksi mainitussa tilanteessa on otettava huomioon, että syyttömyysolettaman periaate, sellaisena kuin se ilmenee muun muassa Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklan 2 kappaleesta, on yksi niistä perusoikeuksista, joita unionin tuomioistuimen – myös perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun – oikeuskäytännön mukaan suojataan unionin oikeusjärjestyksessä. Kun otetaan huomioon kyseisten rikkomisten luonne sekä niihin liittyvien seuraamusten luonne ja ankaruus, syyttömyysolettaman periaatetta sovelletaan erityisesti yrityksiä koskevien kilpailusääntöjen rikkomista koskeviin menettelyihin, jotka voivat johtaa sakkojen tai uhkasakkojen määräämiseen (tuomio 8.7.1999, Hüls v. komissio, C‑199/92 P, Kok., EU:C:1999:358, 149 ja 150 kohta; tuomio 8.7.1999, Montecatini v. komissio, C‑235/92 P, Kok., EU:C:1999:362, 175 ja 176 kohta ja edellä 169 kohdassa mainittu tuomio Groupe Danone v. komissio, EU:T:2005:367, 216 kohta).

 b) Siirtymäjakson aikana pidetyt kokoukset ja rikkomisen jatkuminen tämän jakson aikana

173    Riidanalaisessa päätöksessä pidetään toteen näytettynä, että kokouksia tietojen vaihtamiseksi, hintojen vahvistamiseksi ja kiintiöiden jakamiseksi on jatkettu, ja riidanalaisen päätöksen liitteessä 2 mainitaan kaikkiaan 11 kokousta, joiden aikana on vaihdettu tietoja ja tehty hinta- ja kiintiösopimuksia. Kantajat myöntävät väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa, että tietyt muut Club Zurichin osallistujat, erityisesti DWK ja Tréfileurope France, jatkoivat kilpailunvastaista toimintaansa siirtymäjakson aikana, mutteivät esitä mitään yksityiskohtaisia vastaväitteitä näistä kokouksista, vaan väittävät ainoastaan, etteivät komission esittämät todisteet riitä osoittamaan, että rikkominen on jatkunut siirtymäjakson ajan.

174    Tältä osin on muistutettava, että tämäntyyppisiin sopimuksiin liittyvät eturistiriidat huomioon ottaen ei ole mitenkään epätavallista, että pitkään toimineessa kartellissa tapahtuu muutoksia niin osallistujien kokoonpanossa kuin siinä, missä muodossa ja miten tiiviisti nämä toteuttavat yhteistoimintaansa.

175    Väittääkseen, että Club Zurichin entisten jäsenten kilpailunvastainen toiminta jatkui siirtymäjakson aikana, komissio ottaa riidanalaisessa päätöksessä (613 perustelukappale) huomioon kuusi kokousta.

176    Komission mukaan ensimmäinen näistä kokouksista pidettiin Pariisissa (Ranska) 1.3.1996. Sen aikana keskusteltiin kiintiöistä ja hinnoista Euroopassa.

177    ITC:n esittämästä sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevasta hakemuksesta, jossa tämä yritys viittaa 12.3.1996 eli pian edellä mainitun kokouksen jälkeen laadittuun pöytäkirjaan, ilmenee, että Pariisissa on pidetty tuona päivänä kokous ITC:n, Tycsan, Tréfileuropen, DWK:n, Redaellin, Nedrin ja WDI:n edustajien välillä. ITC:n sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen mukaan kyseisessä kokouksessa käsitellyt aiheet koskivat Euroopassa noudatettavia hintoja ja kiintiöitä sekä osallistujayritysten varastotilannetta. Edellä tämän tuomion 170 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella tällä ITC:n antamalla lausunnolla, joka todistaa sitä itseään vastaan ja perustuu kerrottujen tosiseikkojen tapahtuma-ajalta peräisin olevaan pöytäkirjaan, on erittäin suuri todistusarvo. Kantajat sitä vastoin eivät ole esittäneet tälle mitään vastakkaista näyttöä, eikä mistään unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetyn asiakirja-aineiston tiedoista ilmene, että tiedot olisivat virheellisiä. Tämän kokouksen pitämistä, sen osallistujien henkilöllisyyttä ja kokouksessa käsiteltyjä aiheita on siten pidettävä toteen näytettyinä.

178    Toinen kokous on komission mukaan pidetty 8.10.1996 Rosmalenissa (Alankomaat).

179    Tämä kokous näytetään toteen Nedrin komissiolle esittämällä sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevalla hakemuksella. Nedrin mukaan kokoukseen osallistuivat sen itsensä ohella DWK:n, Fontaine Unionin ja WDI:n edustajat, ja keskustelut koskivat Alankomaiden markkinatilannetta. Yksikään kantajien esittämistä todisteista ja asiakirja-aineiston sisältämistä asiakirjoista ei puhu tätä Nedrin omaa syyllisyyttä tukevaa lausuntoa vastaan. Tämän kokouksen pitämistä, sen osallistujien henkilöllisyyttä ja siellä käsiteltyä aihetta on näin ollen pidettävä toteen näytettyinä.

180    Kolmanneksi komissio viittaa 4.11.1996 Düsseldorfissa pidettyyn kokoukseen.

181    Tältä osin Nedrin esittämästä sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevasta hakemuksesta ilmenee, että tähän kokoukseen osallistuivat samat yritykset kuin samassa kaupungissa 8.1.1996 pidettyyn kokoukseen ja että molemmilla kokouksilla oli sama tavoite. Mainitusta sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevasta hakemuksesta ilmenee, että ensimmäinen kokous, johon osallistuivat DWK, Nedri, Tréfileurope, Tycsa ja WDI, koski Club Zurichin puitteissa tehtyjen markkinasopimusten täytäntöönpanossa toukokuusta 1995 lähtien ilmenneistä ongelmista seurannutta tilannetta. Sitä vastoin Nedrin sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevasta hakemuksesta, joka on ainoa komission tältä osin esittämä todiste, ei käy ilmi, että myös 4.11. pidetty kokous olisi – kuten riidanalaisessa päätöksessä todetaan – koskenut Alankomaiden markkinatilannetta.

182    Neljäntenä komissio mainitsee 4.12.1996 Brysselissä (Belgia) pidetyn kokouksen, joka koski ”uutta kiintiöjärjestelmää”.

183    Nedri toteaa sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevassa hakemuksessaan, että kokous pidettiin sen, Emesan, DWK:n, Tréfileuropen, Tycsan ja WDI:n välillä. Nedrin mukaan kokouksen tarkoituksena oli keskustella uuden yleiseurooppalaisen kiintiöjärjestelmän käyttöönotosta. Nämä keskustelut jäivät kuitenkin tuloksettomiksi. Näitä lausuntoja, jotka todistavat Nedriä itseään vastaan, ei ole kiistetty millään vastakkaisella näytöllä.

184    Viidenneksi komissio viittaa riidanalaisessa päätöksessä 3.4.1997 Pariisissa pidettyyn kokoukseen, joka koski ”uutta kiintiöjärjestelmää”.

185    DWK:n esittämästä sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevasta hakemuksesta todellakin ilmenee, että Nedrin ja Tréfileuropen aloitteesta on pidetty tällainen kokous. Siihen osallistuivat näiden kolmen yrityksen lisäksi Tycsa, Emesa ja WDI. DWK:n mukaan kokouksen aikana jatkettiin keskusteluja uuden kiintiöjärjestelmän perustamisesta, mutta ne jäivät tuloksettomiksi. DWK lisää, että kokouksen aikana ja sen jälkeen osallistujien kesken vaihdettiin arkaluonteisia kaupallisia tietoja. Väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa ja unionin yleisen tuomioistuimen tämän oikeudenkäynnin yhteydessä esittämään kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa kantajat vahvistivat osallistuneensa tähän kokoukseen.

186    Kuudes kokous, johon komissio viittaa, pidettiin 9.4.1997 Düsseldorfissa, ja myös se koski ”uutta kiintiöjärjestelmää”.

187    Nedri todistaa sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevassa hakemuksessaan, että tällainen kokous on pidetty. Nedri vahvistaa, että 3.4.1997 pidetyn kokouksen osallistujat (ks. edellä 184 ja 185 kohta) jatkoivat keskustelujaan sellaisen uuden yleiseurooppalaisen kiintiöjärjestelmän perustamisesta, johon sisällytettäisiin Norja ja Sveitsi mutta jonka ulkopuolelle jätettäisiin Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti. Väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa ja unionin yleisen tuomioistuimen tämän oikeudenkäynnin yhteydessä esittämään kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa kantajat vahvistavat osallistuneensa tähän kokoukseen.

188    Edellä esitetyn perusteella on pidettävä toteen näytettynä, että pääasialliset eurooppalaiset tuottajat, joita olivat Club Zurichin jäsenet tämän klubin purkautumiseen asti ja Club Europen jäsenet, mukaan lukien kantajat, jälkimmäisen klubin perustamisesta alkaen, ovat kyseisten yhden vuoden ja neljän kuukauden aikana kokoontuneet ainakin kuusi kertaa vaihtaakseen arkaluonteisia kaupallisia tietoja ja pyrkiäkseen perustamaan uuden sitovan yleiseurooppalaisen kiintiöjärjestelmän. Oikeuskäytännön mukaan (ks. edellä 171 kohta) tällainen toiminta riittää sen toteamiseen, että SEUT 101 artiklaa on rikottu. Kantajien väitteellä, jonka mukaan kukin eurooppalainen tuottaja olisi toiminut itsenäisesti markkinoilla siirtymäjakson aikana, ei siten voida kumota komission toteamusta, jonka mukaan yhtenä kokonaisuutena pidettävä rikkominen, johon kantajat osallistuivat, on jatkunut koko siirtymäjakson ajan.

189    Kantajat eivät myöskään kiistä, että Club Italian ja Club Españan kokoukset jatkuivat siirtymäjakson aikana (ks. riidanalaisen päätöksen liitteet 3 ja 4). Kuten edellä 152–154 kohdassa todetaan, koska näillä alueellisilla sopimuksilla oli yhteiset päämäärät ja keinot ja koska niihin sisältyi mekanismeja kartellin eri osien koordinoimiseksi, niiden on katsottava kuuluneen kokonaissuunnitelmaan, jonka perusteella rikkomista voidaan pitää yhtenä kokonaisuutena. Itse siirtymäjakson aikana Club Italian jäsenet osallistuivat 1.3.1996 pidettyyn kokoukseen (ks. edellä 176 ja 177 kohta), ja Club Españan jäsenet olivat mukana kaikissa niissä kokouksissa, joiden pitäminen on katsottu toteen näytetyksi, Rosmalenissa 8.10.1996 pidettyä kokousta lukuun ottamatta. Tällä lisäperusteella komissio saattoi myös oikeutetusti todeta, kuten se teki riidanalaisessa päätöksessä, ettei yhtenä kokonaisuutena pidettävä kilpailusääntöjen rikkominen ole keskeytynyt.

190    Komissio saattoi lisäksi perustellusti katsoa, että jänneteräksen tuottajien ja niiden asiakkaiden välillä Club Zurichin aikana tehtyjen sopimusten vaikutusten jatkuminen riittää osoittamaan, että kilpailusääntöjen rikkominen jatkui kyseisen klubin purkamisen jälkeenkin. Tältä osin kantajien väite, jonka mukaan kyseessä olevat sopimukset olisi neuvoteltu vuoden mittaan eri ajankohtina ja että jotkin niistä ovat voineet päättyä vuoden 1996 alussa, ei kumoa komission esittämää analyysia, koska kantajat eivät ole osoittaneet tai edes väittäneet, ettei vähän ennen Club Zurichin hajoamista ole tehty mitään sopimuksia.

191    Edellä esitetystä seuraa, että komissio on täysin perustellusti katsonut, ettei riidanalaisessa päätöksessä luonnehditun kartellin toiminta ole keskeytynyt siirtymäjakson ajaksi ja että se näin ollen muodostaa yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun SEUT 101 artiklan rikkomisen.

192    Seuraavaksi on siten tutkittava kantajien väite, jonka mukaan ne ainakin ovat lopettaneet kaiken kilpailunvastaisen toiminnan siirtymäjakson ajaksi.

 c) Kantajien rikkomiseen osallistumisen väitetty keskeytyminen

193    WDI:n osallistumisesta kilpailunvastaiseen toimintaan siirtymäjakson aikana kantajat väittävät, että WDI ensinnäkin irtisanoutui kartellista oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla 9.1.1996 pidetyssä kokouksessa ja ettei komissio toiseksi ole onnistunut esittämään näyttöä WDI:n osallistumisesta kilpailunvastaiseen toimintaan tänä ajanjaksona.

 Väitetty irtisanoutuminen

 – Irtisanoutumiseen sovellettavat periaatteet

194    Muistutettakoon, että oikeuskäytännön mukaan yrityksen on julkisesti ja yksiselitteisesti sanouduttava irti kartellista siten, että muut osallistujat ovat tietoisia siitä, ettei se kannata enää kartellin yleisiä tavoitteita, jotta sen vastuun voitaisiin katsoa lakanneen. Lisäksi todistustaakka irtisanoutumisesta on sillä yrityksellä, joka väittää niin tehneensä (tuomio 27.9.2006, GlaxoSmithKline Services v. komissio, T‑168/01, Kok., EU:T:2006:265, 86 kohta ja tuomio 3.3.2011, Siemens v. komissio, T‑110/07, Kok., EU:T:2011:68, 176 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 6.1.2004, BAI ja komissio v. Bayer, C‑2/01 P ja C‑3/01 P, Kok., EU:C:2004:2, 63 kohta ja edellä 141 kohdassa mainittu tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio, EU:C:2004:6, 81–84 kohta).

 – Kantajien väitteen paikkansapitävyys

195    Kantajat katsovat, että WDI on pätevästi irtisanoutunut kartellista oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, koska sen edustaja totesi 9.1.1996 pidetyn kokouksen aikana seuraavaa:

”Mielestämme klubissa ei nykyään ole mitään järkeä.”

196    Aluksi on todettava, että Emesa, jonka muistiinpanovihkosta kantajat ja komissio ovat toimittaneet otteen, vahvistaa tämän lausuman todenperäisyyden, jota komissio ei muutoinkaan ole kiistänyt. Tällaista lausumaa ei kuitenkaan voida pitää selvänä ja yksiselitteisenä ilmauksena WDI:n halusta irtisanoutua kartellista.

197    Emesan 9.1.1996 pidetyn kokouksen aikana tekemien muistiinpanojen tarkastelusta nimittäin ilmenee, että WDI:n edustajat esittivät kyseisen lausuman keskusteltaessa siitä, mitä korjauskeinoja kokouksen osallistujilla oli esittää Club Zurichin kriisin helpottamiseksi. Ilmaistuaan epäilevänsä mahdollisuutta alkaa uudelleen soveltaa Club Zurichin sitoumuksia WDI:n edustaja totesi siinä yhteydessä, kun osallistujat esittivät vuoron perään näkemyksensä siitä, olisiko syytä perustaa uusi kiintiöjärjestelmä, ja vastatakseen Tréfileuropen edustajien esittämään kantaan, jossa he ehdottivat pitäytymistä olemassa olevassa järjestelmässä – joka siis siihen aikaan oli Club Zurich –, että sen mielestä Club Zurichissa ei ollut enää järkeä. Tästä syystä Emesan edustaja katsoi WDI:n lukeutuvan niiden yritysten joukkoon, jotka siinä vaiheessa kannattivat uuden järjestelmän perustamista. Tällaista lausumaa ei siten voida tulkita osoitukseksi WDI:n halusta lopettaa osallistumisensa kilpailusääntöjen rikkomiseen ja alkaa käydä kilpailua jänneteräksen markkinoilla.

198    Tätä WDI:n edustajan lausumasta tehtyä tulkintaa tukee myös se, että Emesan edustaja on laatinut näistä uuden kiintiöjärjestelmän perustamisen aiheellisuudesta käydyistä keskusteluista tekemiensä muistiinpanojen perään taulukon, jossa esitetään kiintiöiden jakamisesta käydyn keskustelun tulokset, ja siinä mainitaan WDI. Toisin kuin kantajat väittävät, vakuuttavimpana on pidettävä komission tulkintaa, jonka mukaan se, että Emesan edustaja on täyttänyt tämän taulukon WDI:n edustajan lausumasta tehtyjen muistiinpanojen pohjalta, osoittaa, että kiintiöitä koskeva keskustelu on käyty tämän lausuman esittämisen jälkeen, koska tällaiset muistiinpanot tehdään tavallisesti aikajärjestyksessä.

199    Tämän perusteella kantajat eivät ole esittäneet niille kuuluvan todistustaakan mukaisesti näyttöä siitä, että WDI olisi irtisanoutunut kartellista 9.1.1996 pidetyssä kokouksessa.

 Kantajien osallistuminen siirtymäjakson aikana pidettyihin kokouksiin

200    Kantajat eivät muodollisesti kiistä osallistuneensa riidanalaisen päätöksen 613 perustelukappaleessa mainittuihin kokouksiin, mutta väittävät kuitenkin, etteivät ne ole näiden kokousten aikana osallistuneet kilpailunvastaiseen toimintaan.

201    On kuitenkin huomautettava, kuten edellä tämän tuomion 173–188 kohdassa todettiin, että kantajat osallistuivat siirtymäjakson aikana kuuteen kokoukseen, joiden aikana on vaihdettu arkaluonteisia kaupallisia tietoja ja keskusteltu uuden kiintiöjärjestelmän perustamisesta Club Zurichin vastoinkäymisten lievittämiseksi. Edellä tämän tuomion 171 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan jo näiden kokousten aihe on riittävä peruste todeta, että SEUT 101 artiklaa on rikottu. Näin ollen komission on katsottava onnistuneen näyttämään toteen, että kantajat, jotka eivät ole osoittaneet irtisanoutuneensa kartellista 9.1.1996 pidetyssä kokouksessa ja jotka muiden osallistujien tavoin mainitaan ITC:n, DWK:n ja Nedrin sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevissa hakemuksissa näistä kokouksista esitetyissä selonteoissa, eivät ole keskeyttäneet osallistumistaan kilpailusääntöjen rikkomiseen siirtymäjakson ajaksi. Ne eivät siten voi vaatia minkäänlaista sakonalennusta riidanalaisessa päätöksessä huomioon otetun rikkomisen keston perusteella.

 3. Kahta ensimmäistä kanneperustetta koskeva päätelmä

202    Edellä esitetyn perusteella komissio on aivan oikein katsonut, että kyseessä on yhtenä kokonaisuutena pidettävä kilpailusääntöjen rikkominen osana kokonaissuunnitelmaa, johon sisältyivät ne eri sopimukset, joilla rikkominen toteutettiin.

203    Lisäksi komissio on näyttänyt toteen, ettei tämä yhtenä kokonaisuutena pidettävä rikkominen keskeytynyt siirtymäjaksolla, joka kesti Club Zurichin toiminnan päättymisestä Club Europen toiminnan käynnistymiseen asti, koska Club Zurichin osallistujat pitivät saman ajanjakson kuluessa kilpailunvastaisia kokouksia, koska kartellin paikallisten ja alueellisten osien toimintaa jatkettiin edelleen ja koska Club Zurichin puitteissa toteutettujen kilpailunvastaisten toimenpiteiden vaikutukset jatkuivat tämän kartellin osan lakkauttamisen jälkeenkin.

204    Lisäksi komissio on näyttänyt toteen, että WDI, joka ei osoita irtisanoutuneensa pätevästi kartellista 9.1.1996 pidetyssä Club Zurichin viimeisessä kokouksessa, jatkoi kilpailunvastaista toimintaansa siirtymäjakson aikana.

205    Tällä perustella ensimmäinen kanneperuste ja toissijaisesti esitetty toinen kanneperuste on hylättävä.

[– –]

 E Kantajien maksukyvyn arviointi

267    Kantajat riitauttavat niiden maksukyvystä esitetyn arvioinnin kaikkiaan neljässä kanneperusteessa.

268    Yhtäältä kantajat kiistävät riidanalaisen päätöksen ulkoisen laillisuuden. Tältä osin ne väittävät seitsemännessä kanneperusteessaan, että riidanalaisen päätöksen perustelut ovat puutteelliset siltä osin kuin on kyse vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdan soveltamisesta. Kahdeksannessa kanneperusteessaan ne väittävät, että komissio rikkoi asetuksen N:o 1/2003 27 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohtaa, kun se ei järjestänyt kuulemista eikä antanut kantajille tilaisuutta esittää ennen riidanalaisen päätöksen hyväksymistä näkemystään kannasta, jonka komissio aikoi omaksua niiden maksukyvyn arvioinnin suhteen.

269    Toisaalta kantajat riitauttavat niin riidanalaisessa päätöksessä (kuudes kanneperuste) kuin 14.2.2011 päivätyssä kirjeessäkin (yhdeksäs kanneperuste) niiden maksukyvystä esitettyjen arviointien paikkansapitävyyden.

270    Tässä yhteydessä on muistutettava, että edellä tämän tuomion 96–110 kohdassa mainituista syistä 14.2.2011 päivättyä kirjettä on pidettävä kannekelpoisena toimena. Kuten komissio unionin yleisen tuomioistuimen sille osoittamiin kirjallisiin kysymyksiin antamassaan vastauksessa ja istunnon aikana väitti, kyseiseen kirjeeseen sisältyvä päätös, jossa esitetään riidanalaisessa päätöksessä huomioon otettua myöhempi arvio kantajien tilanteesta ja jonka on tehnyt pääjohtaja eikä riidanalaisen päätöksen laatinut komission jäsenten kollegio, ei voi korvata viimeksi mainittua päätöstä. Tästä seuraa, että riidanalaisessa päätöksessä esitetyn arvioinnin ja 14.2.2011 päivätyssä kirjeessä esitetyn arvioinnin laillisuus on tarkistettava erikseen ja ettei 14.2.2011 päivätyn kirjeen lähettäminen suinkaan tarkoita, että riidanalaista päätöstä vastaan kohdistetut vaatimukset ja kanneperusteet jäisivät vaille kohdetta.

 1. Riidanalaisessa päätöksessä kantajien maksukyvystä esitetty arviointi

271    Kantajien maksukyvyn yksityiskohtainen arviointi esitetään riidanalaisen päätöksen 19.5.11 kohdassa (1176–1179 perustelukappale), joka kuuluu seuraavasti:

”19.5.11 [WDI], [WDV] ja [Pampus-konserni]

1176      Koska [WDI], [WDV] ja [Pampus-konserni] ovat kukin esittäneet maksukyvyttömyytensä toteamista koskevan vaatimuksen ja WDI ja [WDV] kuuluvat viimeksi mainittuun, nämä vaatimukset on tutkittu yhteisesti [Pampus-konsernin] tasolla. [Pampus-konsernin] maksukyvyn arvioimiseksi on siten otettu huomioon WDI:lle, [WDV:lle] ja [Pampus-konsernille] määrättyjen sakkojen kokonaismäärä [Pampus-konsernille] mahdollisesti syntyvää vastuuta lukuun ottamatta. Tämä kokonaismäärä on 56 050 000 euroa, josta 15 485 000 euroa vastaa määrää, josta WDI:n, [WDV:n] ja [Pampus-konsernin] on katsottava olevan yhteisesti vastuussa, 30 115 000 euroa vastaa määrää, josta WDI:n ja [WDV:n] on katsottava olevan yhteisesti vastuussa, ja 10 450 000 euroa vastaa määrää, josta WDI:n on katsottava olevan yksin vastuussa.

1177      [Pampus-konsernin], [WDV:n] ja WDI:n vaatimukset, joissa vedotaan maksukyvyttömyyteen, on hylättävä 1178 ja 1179 perustelukappaleessa esitetyistä syistä.

1178      Seuraavat seikat osoittavat [Pampus-konsernin] ja WDI:n olevan niin vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa, etteivät ne vaikuta kykenevän maksamaan sakkoa: i) [Pampus-konsernilla] ei ole enää lainkaan omaa pääomaa; ii) [Pampus-konsernilla] on noin 100 miljoonan euron negatiivinen käyttöpääoma, sakko mukaan lukien; iii) [Pampus-konserni] on lainannut muille konsernin yrityksille noin 140 miljoonan euron edestä varoja, joita ei ole kirjattu tappioihin, eikä [Pampus-konserni] odota saavansa näistä lainoista mitään lyhennyksiä, koska jokaisen lainansaajan oma pääoma on negatiivinen, ja iv) WDI on helmikuussa 2010 joutunut ottamaan 20 miljoonan euron lyhytaikaisen lainan voidakseen jatkaa toimintaansa. Pankit odottavat niiden toimittavan kesäkuun loppuun mennessä uudelleenjärjestelysuunnitelman, joka auttaa pankkeja tekemään päätöksen siitä, voidaanko nykyiset luottolimiitit säilyttää vuoden 2010 loppuun asti.

1179      [Vuoden 2006 suuntaviivojen] 35 artiklan mukainen sakonalennus voidaan myöntää vain, jos taloudellisten vaikeuksien ja sakon määräämisen välillä on syy-yhteys. [Pampus-konsernin], [WDV:n] ja WDI:n toimittamista tiedoista ei ilmene, että tällainen syy-yhteys olisi olemassa. Ensinnäkin 1178 perustelukappaleessa tiivistetysti esitetyt tiedot osoittavat, etteivät PIB ja WDI luultavasti säily toimintakykyisinä, ja näin on riippumatta siitä, maksavatko ne sakkoa vai eivät. Toisin sanoen ei vaikuta todennäköiseltä, että sakon määrän alentaminen lisäisi mitenkään konsernin selviytymismahdollisuuksia lähitulevaisuudessa. Yrityksen toimintakyvyn säilyminen ei siten riipu sakon suuruudesta, vaan pikemminkin osakkeenomistajien (kuten ArcelorMittalin, joka omistaa kolmanneksen WDI:stä) tekemistä päätöksistä. Toiseksi suurin osa [Pampus-konsernin] ja WDI:n taloudellisista vaikeuksista on aiheutunut [Pampus-konsernin] varojen siirrosta muille samojen osakkeenomistajien omistamille yhtiöille. Kun otetaan huomioon vakiintunut oikeuskäytäntö ja komission käytäntö, joiden mukaan komissiolla on oikeus arvioida, missä määrin osakkeenomistajat voivat avustaa taloudellisesti yhtiöitä, joilla on vaikeuksia suoriutua sakon maksamisesta, ei ole mitään syytä myöntää sakonalennusta tilanteessa, jossa etuyhteydessä oleville yhtiöille on siirretty varoja väitetiedoksiannon vastaanottamisen jälkeen, kun siirtojen ilmeisenä tarkoituksena tai vaikutuksena on ollut komission noudattaman sakkopolitiikan välttäminen.”

 a) Seitsemäs kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä kantajien maksukyvyn arvioinnissa

272    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus määräytyy kyseisen toimenpiteen luonteen mukaan, ja perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden. Perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille päätös on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, koska tutkittaessa, ovatko päätöksen tai muun toimenpiteen perustelut SEUT 296 artiklan mukaisia, on otettava huomioon paitsi päätöksen toimenpiteen sanamuoto myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (tuomio 2.4.1998, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, C‑367/95 P, Kok., EU:C:1998:154, 63 kohta; tuomio 30.9.2003, Saksa v. komissio, C‑301/96, Kok., EU:C:2003:509, 87 kohta ja tuomio 22.6.2004, Portugali v. komissio, C‑42/01, Kok., EU:C:2004:379, 66 kohta).

273    On todettava, että maksukyvyn arviointiin liittyvät moitteet, joita kantajat esittävät seitsemässä kanneperusteessaan, liittyvät komission esittämien arviointien paikkansapitävyyden kyseenalaistamiseen, ja niitä on tästä syystä tarkasteltava kuudennen kanneperusteen yhteydessä.

274    Edellä tämän tuomion 271 kohdassa esitettyjen riidanalaisen päätöksen perustelukappaleiden tarkastelun perusteella voidaan sitä vastoin todeta, että komissio on ilmaissut syyt, joiden vuoksi se katsoi, ettei vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdassa tarkoitettua sakonalennusta voida myöntää, riittävän täsmällisesti, jotta kantajat voivat ne ymmärtää ja jotta unionin yleinen tuomioistuin voi harjoittaa laillisuusvalvontaansa, kuten osoittaa myös se, kuinka yksityiskohtaisesti kantajat kiistävät näiden perustelujen paikkansapitävyyden.

275    Tästä seuraa, että seitsemäs kanneperuste on hylättävä.

 b) Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut asetuksen N:o 1/2003 27 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohtaa, koska se on jättänyt kuulematta kantajia päätöksestään hylätä vaatimus niiden maksukyvyttömyyden huomioon ottamisesta riidanalaisessa päätöksessä.

276    Kahdeksannessa kanneperusteessaan kantajat väittävät, että komissio on perusteettomasti loukannut kantajien asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaista oikeutta tulla kuulluksi, koska se on jättänyt kuulematta niitä syistä, joiden perusteella se kieltäytyi ottamasta huomioon niiden maksukyvyttömyyttä ennen riidanalaisen päätöksen hyväksymistä.

277    Asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohdan mukaan ennen 7, 8 ja 23 artiklassa sekä 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen päätösten tekemistä komission on varattava yrityksille, joita komission toteuttama menettely koskee, tilaisuus esittää huomautuksensa komission niitä vastaan esittämistä väitteistä. Saman säännöksen mukaan komissio perustaa päätöksensä yksinomaan väitteille, joista asianomaiset osapuolet ovat voineet esittää huomautuksensa.

278    Perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdassa taataan jokaiselle oikeus siihen, että hänen asiansa käsitellään puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa, ja 41 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan tähän oikeuteen sisältyy erityisesti jokaisen oikeus tulla kuulluksi ennen kuin häntä vastaan ryhdytään yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaa häneen epäedullisesti.

279    Ensinnäkin on todettava, etteivät kantajat kiistä, että ennen riidanalaisen päätöksen hyväksymistä on järjestetty kuuleminen, johon ne ovat myös osallistuneet (ks. edellä 34 kohta). Ne kuitenkin väittävät, että asiassa olisi pitänyt järjestää vielä toinen kuuleminen, jossa olisi käsitelty näkemystä, jonka komissio aikoi omaksua kantajien maksukyvyn arvioinnin perusteella esittämästä alennushakemuksesta.

280    Asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohdassa ei kuitenkaan säädetä tällaisen kuulemisen järjestämisestä, sillä kyseisessä oikeussäännössä tunnustetaan ainoastaan yritysten oikeus esittää huomautuksensa ”väitteistä”, joille komissio aikoo perustaa päätöksensä. Yritysten maksukyvyn arviointi ei kuitenkaan ole sellainen väite, jolle SEUT 101 artiklan rikkomisesta määrättäviä seuraamuksia koskeva päätös voitaisiin perustaa, vaan se ainoastaan tarjoaa komissiolle mahdollisuuden ottaa huomioon rikkomisen osatekijöistä riippumattomiin syihin perustuvan sakonalennusta koskevan hakemuksen tueksi esitettyjä tiettyjä seikkoja.

281    Toiseksi myöskään perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa ei määrätä yritysten oikeudesta tulla kuulluiksi ennen päätöksen tekemistä sakonalennusta koskevasta hakemuksesta, jonka ne ovat esittäneet itse toimittamiinsa tietoihin perustuvan maksukykynsä arvioinnin perusteella.

282    On totta, että tällainen päätös on kyseisessä määräyksessä tarkoitetun kaltainen epäedullisesti vaikuttava yksittäinen toimenpide. Siinä määrättyä oikeutta tulla kuulluksi on kuitenkin katsottava noudatetun silloin, kun kyse on nyt tarkasteltavan kaltaisista tilanteista, joissa päätös on perustunut ainoastaan hakijan toimittamiin todisteisiin ja sellaisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin, joista hakija on ollut tietoinen (ks. vastaavasti tuomio 30.4.2014, Euris Consult v. parlamentti, T‑637/11, Kok., EU:T:2014:237, 119 kohta). Unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta nimittäin ilmenee, eivätkä asianosaiset ole tätä kiistäneet, että tiedot, joihin komissio on perustanut kantajien maksukyvystä tekemänsä arvioinnin, ovat tietoja, jotka kantajat ovat itse toimittaneet joko oma-aloitteisesti tai vastauksena komission niille esittämään kysymykseen.

283    On totta, että komissiolla on perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan velvollisuus antaa yritykselle, joka on esittänyt maksukykyyn perustuvaa sakonalennusta koskevan hakemuksen, tilaisuus esittää näkemyksensä niistä tosiseikoista tai oikeudellisista seikoista, joiden perusteella komissio aikoo hylätä sen hakemuksen, jos yritys ei ole itse toimittanut sille näitä tietoja. Se, että komissio katsoo, etteivät sille esitetyt tiedot ole vakuuttavia, ei kuitenkaan yksinään velvoita sitä toimittamaan tätä arviointia tiedoksi ennen päätöksen tekemistä hakemuksesta.

284    Tämän vuoksi kahdeksas kanneperuste on hylättävä

 c) Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio on riidanalaisessa päätöksessä rikkonut asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohtaa, koska se on ”käyttänyt väärin harkintavaltaansa” ja loukannut suhteellisuusperiaatetta jättäessään ottamatta huomioon kantajien maksukyvyttömyyden

285    Kuudennessa kanneperusteessaan kantajat riitauttavat syyt, joiden perusteella komissio on alkuperäisessä päätöksessään hylännyt sakon alentamista koskevan hakemuksen, jonka ne esittivät maksukykynsä huomioon ottamisen perusteella.

 Yleisiä huomioita maksukyvyn arvioinnista sellaisten yritysten tapauksessa, joille on määrätty seuraamuksia SEUT 101 artiklan rikkomisesta

286    Vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdassa tarkastellaan, miten yrityksen maksukyky voi vaikuttaa kyseiselle yritykselle SEUT 101 artiklan rikkomisesta määrättävän sakon laskentaan. Mainitun kohdan sanamuoto on seuraava:

”Poikkeustilanteissa komissio voi pyynnöstä ottaa huomioon yrityksen maksukyvyttömyyden erityisissä sosiaalisissa ja taloudellisissa olosuhteissa. Komissio ei alenna sakkoa tämän seikan perusteella pelkästään epäedullisen tai tappiollisen taloudellisen tilanteen vuoksi. Alennus voidaan myöntää vain sillä perusteella, että esitetään objektiiviset todisteet siitä, että sakon määrääminen näissä suuntaviivoissa vahvistetuin edellytyksin vaarantaisi väistämättä kyseisen yrityksen elinkelpoisuuden ja muuttaisi sen omaisuuserät täysin arvottomiksi.”

287    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun komissio antaa tällaisia käytännesääntöjä ja ne julkaisemalla ilmoittaa, että niitä sovelletaan tuosta hetkestä lähtien niissä tarkoitettuihin tilanteisiin, se rajoittaa oman harkintavaltansa käyttämistä eikä se voi poiketa näistä säännöistä, tai muuten sen mahdollisesti katsottaisiin loukanneen yleisiä oikeusperiaatteita, kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta tai luottamuksensuojan periaatetta (edellä 251 kohdassa mainittu tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio, EU:C:2005:408, 211 kohta ja tuomio 12.12.2012, Ecka Granulate ja non ferrum Metallpulver v. komissio, T‑400/09, Kok., EU:T:2012:675, 40 kohta).

288    Aluksi on syytä huomauttaa, että vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdan mukaan sakkoa voidaan alentaa ainoastaan poikkeustilanteissa ja kyseisissä suuntaviivoissa vahvistetuin edellytyksin. Tästä syystä on ensinnäkin osoitettava, että sakon määrääminen ”vaarantaisi väistämättä kyseisen yrityksen elinkelpoisuuden ja muuttaisi sen omaisuuserät täysin arvottomiksi”. Toiseksi on näytettävä toteen, että kyseessä ovat ”erityiset sosiaaliset ja taloudelliset olosuhteet”. Lisäksi on muistutettava, että unionin tuomioistuimet ovat jo aiemmin vahvistaneet nämä kaksi edellytystä.

289    Ensimmäisestä edellytysten ryhmästä on todettu, että komissio ei sakon suuruutta määrittäessään ole velvollinen ottamaan huomioon kyseessä olevan yrityksen rahoitusvajetta, sillä se merkitsisi perusteettoman kilpailuedun antamista niille yrityksille, jotka ovat vähiten sopeutuneita markkinatilanteeseen (edellä 251 kohdassa mainittu tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio, EU:C:2005:408, 327 kohta ja edellä 287 kohdassa mainittu tuomio Ecka Granulate ja non ferrum Metallpulver v. komissio, EU:T:2012:675, 94 kohta).

290    Muussa tapauksessa olisi vaarana, että näitä yrityksiä suositaan muiden, tehokkaammin toimivien ja paremmin hoidettujen yritysten kustannuksella. Tästä syystä yrityksen epäedullisen tai tappiollisen taloudellisen tilanteen toteaminen ei yksinään riitä perusteeksi vaatimukselle, jossa komissiota vaaditaan ottamaan huomioon yrityksen maksukyvyttömyys sakon määrän alentamiseksi.

291    Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan se, että unionin viranomaisen toteuttama toimenpide johtaa tietyn yrityksen konkurssiin tai selvitystilaan, ei sellaisenaan ole unionin oikeuden mukaan kiellettyä. Vaikka sillä voidaan vahingoittaa omistajien, osakkeenomistajien tai osakkaiden taloudellisia etuja, yrityksen selvitystilaan asettaminen kyseisessä oikeudellisessa muodossaan ei merkitse kuitenkaan sitä, että myös yrityksen edustamat henkilöstöä sekä aineellisia ja aineettomia tekijöitä koskevat seikat menettäisivät arvonsa (tuomio 29.4.2004, Tokai Carbon ym. v. komissio, T‑236/01, T‑244/01–T‑246/01, T‑251/01 ja T‑252/01, Kok., EU:T:2004:118, 372 kohta ja edellä 287 kohdassa mainittu tuomio Ecka Granulate ja non ferrum Metallpulver v. komissio, EU:T:2012:675, 50 kohta).

292    Tästä oikeuskäytännöstä voidaan päätellä, että ainoastaan yrityksen edustamien henkilöstöllisten, aineellisten ja aineettomien tekijöiden eli sen omaisuuserien arvonmenetys voisi oikeuttaa ottamaan sakon suuruutta määritettäessä huomioon sen, että sakon määrääminen voi johtaa yrityksen konkurssiin tai selvitystilaan (edellä 287 kohdassa mainittu tuomio Ecka Granulate ja non ferrum Metallpulver v. komissio, EU:T:2012:675, 51 kohta).

293    Yrityksen joutuminen selvitystilaan ei merkitse kuitenkaan välttämättä sitä, että asianomainen yritys häviäisi. Yritys voi jatkaa olemassaoloaan sellaisenaan joko tilanteessa, jossa yhtiö pääomitetaan, tai tilanteessa, jossa toinen oikeushenkilö ottaa haltuunsa kaikki sen omaisuuserät. Tämä voi tapahtua joko konkurssissa olevan yhtiön omaisuuserien ostamisella vapaaehtoisesti tai niiden pakkomyynnillä siten, että toiminnan harjoittaminen jatkuu (ks. vastaavasti edellä 287 kohdassa mainittu tuomio Ecka Granulate ja non ferrum Metallpulver v. komissio, EU:T:2012:675, 97 kohta).

294    Vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohta on näin ollen erityisesti siinä olevan viittauksen, joka koskee asianomaisen yrityksen omaisuuserien muuttumista täysin arvottomiksi, osalta ymmärrettävä siten, että se koskee tilannetta, jossa yrityksen ostaminen kokonaan edellä tarkoitetuissa olosuhteissa vaikuttaa epätodennäköiseltä tai jopa mahdottomalta. Tällaisessa tilanteessa konkurssissa olevan yrityksen omaisuuserät muodostavat tekijät tarjotaan yksitellen myyntiin, ja on todennäköistä, että monet niistä eivät löydä ostajaa tai ne myydään parhaimmassa tapauksessa vain huomattavasti alennettuun hintaan (edellä 287 kohdassa mainittu tuomio Ecka Granulate ja non ferrum Metallpulver v. komissio, EU:T:2012:675, 98 kohta).

295    Siltä osin kuin on kyse jälkimmäisestä edellytysten ryhmästä eli erityisistä sosiaalisista ja taloudellisista olosuhteista, oikeuskäytännön mukaan tällaiset olosuhteet muodostuvat seurauksista, joita sakon maksamisella voisi olla etenkin työttömyyden kasvun tai kyseisen yrityksen ala- ja yläpuolella tuotantoketjussa olevien talouden alojen heikentymisen kannalta (edellä 106 kohdassa mainittu tuomio SGL Carbon v. komissio, EU:C:2006:433, 106 kohta ja edellä 287 kohdassa mainittu tuomio Ecka Granulate ja non ferrum Metallpulver v. komissio, EU:T:2012:675, 99 kohta).

296    Jos siis edellä esitetyt kumulatiiviset edellytykset täyttyvät, sellaisen sakon määräämistä, joka saattaa aiheuttaa asianomaisen yrityksen häviämisen, on pidettävä vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdassa asetetun tavoitteen vastaisena. Kyseisen kohdan soveltaminen asianomaisiin yrityksiin ilmentää siten konkreettisesti suhteellisuusperiaatetta siltä osin kuin on kyse kilpailuoikeuden rikkomisesta määrättävistä seuraamuksista (ks. vastaavasti edellä 287 kohdassa mainittu tuomio Ecka Granulate ja non ferrum Metallpulver v. komissio, EU:T:2012:675, 100 kohta).

297    Kuten komissio aivan oikein muistutti välitoimista päättävälle tuomarille ja useaan kertaan myös unionin yleisen tuomioistuimen kirjallisessa ja suullisessa käsittelyssä, koska vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdan soveltaminen on viimeinen kilpailusääntöjen rikkomisesta yrityksille määrättävien sakkojen suuruutta määritettäessä huomioon otettava seikka, niiden yritysten, joille määrätään seuraamuksia, maksukyvyn arviointi kuuluu SEUT 261 artiklassa ja asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa tarkoitetun täyden harkintavallan piiriin.

298    Tämän harkintavallan ulottuvuudesta on muistutettava, että sen täytäntöönpano on seurausta tehokkaan oikeussuojan periaatteesta, joka on unionin oikeuden yleinen periaate, joka ilmaistaan nykyisin perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja joka unionin oikeudessa vastaa Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklaa (tuomio 8.12.2011, Chalkor v. komissio, C‑386/10 P, Kok., EU:C:2011:815, 51 kohta; tuomio 6.11.2012, Otis ym., C‑199/11, Kok., EU:C:2012:684, 47 kohta ja tuomio 18.7.2013, Schindler Holding ym. v. komissio, C‑501/11 P, Kok., EU:C:2013:522, 36 kohta).

299    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan noudattaminen ei nimittäin ole esteenä sille, että luonteeltaan hallinnollisessa menettelyssä ˮrangaistuksenˮ määrää aluksi hallintoviranomainen. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että jollei hallintoviranomaisen päätös itsessään täytä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa määrättyjä edellytyksiä, päätös voidaan myöhemmin saattaa tutkittavaksi tuomiovaltaa käyttävässä elimessä, jolla on täysi harkintavalta. Tällaisen elimen ominaisuuksiin kuuluu toimivalta muuttaa alemmanasteisen elimen tekemää päätöstä miltä tahansa osin, sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta. Tuomiovaltaa käyttävällä elimellä on erityisesti oltava toimivalta tutkia kaikki sen käsiteltäväksi saatetussa oikeusriidassa merkitykselliset tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevat kysymykset (edellä 298 kohdassa mainittu tuomio Schindler Holding ym. v. komissio, EU:C:2013:522, 35 kohta; ks. asia Menarini Diagnostics v. Italia, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.9.2011, nro 43509/08, 59 kohta ja asia Segame v. Ranska, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 7.6.2012, nro 4837/06, 55 kohta).

300    Myöskään sillä, että riidanalaista päätöstä ei ole tutkittu oma-aloitteisesti kaikilta osin, ei loukata tehokkaan oikeussuojan periaatetta. Unionin yleisen tuomioistuimen, jonka on kyllä vastattava kaikkiin esitettyihin kanneperusteisiin ja harjoitettava valvontaa niin oikeuskysymysten kuin tosiseikkoja koskevien kysymysten osalta, ei tätä periaatetta noudattaakseen ole välttämätöntä tutkia viran puolesta asiakirja-aineistoa uudelleen (edellä 298 kohdassa mainittu tuomio Chalkor v. komissio, EU:C:2011:815, 66 kohta).

301    Lukuun ottamatta oikeusjärjestyksen perusteisiin pohjautuvia perusteita, jotka niiden on tutkittava ja tarvittaessa otettava esille viran puolesta, unionin tuomioistuinten on harjoitettava laillisuusvalvontaa niiden seikkojen perusteella, jotka kantaja on esittänyt kanneperusteiden tueksi, eivätkä ne voi tukeutua komission harkintavaltaan, kun on kyse näiden seikkojen arvioinnista, perusteena sille, etteivät tuomioistuimet harjoita oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevaa perinpohjaista laillisuusvalvontaa (ks. vastaavasti edellä 298 kohdassa mainittu tuomio Chalkor v. komissio, EU:C:2011:815, 62 kohta).

302    Kuten edellä tämän tuomion 109 kohdassa huomautettiin ja kuten komissio perustellusti toteaa, täyttä harkintavaltaa käyttäessään unionin tuomioistuinten on lähtökohtaisesti, ja jollei asianosaisten esittämien seikkojen tarkastelusta muuta johdu, otettava huomioon ratkaisun antamispäivänä vallitseva oikeudellinen ja tosiasiallinen tilanne katsoessaan, että niiden on perusteltua käyttää päätösten muuttamista koskevaa toimivaltaansa (ks. vastaavasti tuomio 6.3.1974, Istituto Chemioterapico Italiano ja Commercial Solvents v. komissio, 6/73 ja 7/73, Kok., EU:C:1974:18, 51 ja 52 kohta; tuomio 14.7.1995, CB v. komissio, T‑275/94, Kok., EU:T:1995:141, 61 kohta ja tuomio 5.10.2011, Romana Tabacchi v. komissio, T‑11/06, Kok., EU:T:2011:560, 282–285 kohta). Tämä pätee varsinkin silloin, kun – kuten nyt tarkasteltavassa asiassa – yrityksen maksettavaksi sen maksukyvyn perusteella määrätyn sakon määrä perustuu unionin yleisen tuomioistuimen kyseisen yrityksen nostamasta kanteesta antamaan ratkaisuun, ja kun sakon tosiasiallista erääntymistä on lykätty.

303    Riidanalaisessa päätöksessä esitettyä päättelyä on arvioitava näiden yleisten toteamusten perusteella ja ottaen huomioon asianosaisten unionin yleiselle tuomioistuimelle esittämät tosiseikat ja oikeudelliset perusteet.

 2. Riidanalaisessa päätöksessä kantajien maksukyvystä esitetyn arvioinnin paikkansapitävyys

304    Riidanalaisen päätöksen 1176–1178 perustelukappaleessa (ks. edellä 271 kohta) komissio hylkää kantajien hakemukset todeten, että WDI ja Pampus-konserni ovat niin vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa, etteivät ne todennäköisesti kykene maksamaan sakkoa. Tämä näkemys perustuu seuraaviin seikkoihin.

305    Ensinnäkin WDI oli joutunut helmikuussa 2010 ottamaan 20 miljoonan euron lyhytaikaisen lainan, jota se tarvitsi välttämättä voidakseen jatkaa toimintaansa. Pankit odottivat yhtiön esittävän niille uudelleenjärjestelysuunnitelmansa viimeistään kesäkuussa 2010, jolloin niiden oli määrä tehdä päätöksensä nykyisten luottolimiittien säilyttämisestä vuoden loppuun asti.

306    Toiseksi Pampusilla ei ollut enää lainkaan omaa pääomaa. Komission mukaan yhtiöllä oli noin 100 miljoonan euron negatiivinen käyttöpääoma, sakko mukaan luettuna.

307    Kolmanneksi Pampus-konserni oli lainannut muille konsernin yrityksille noin 140 miljoonan euron edestä varoja, joita ei ollut kirjattu tappioihin, eikä [Pampus] odottanut saavansa näistä lainoista mitään lyhennyksiä, koska jokaisen velallisen yrityksen oma pääoma oli negatiivinen.

308    Tämän kantajien taloudellisesta tilanteesta riidanalaisen päätöksen 1179 perustelukappaleessa (ks. edellä 271 kohta) tekemänsä arvion perusteella komissio hylkäsi kantajien esittämän sakon alentamista koskevan hakemuksen seuraavista kolmesta syystä.

309    Ensinnäkin komissio katsoi, ettei mahdollinen sakon määrän alentaminen lisäisi mitenkään konsernin selviytymismahdollisuuksia lähitulevaisuudessa. Vaikka sakko jäisi mitättömän pieneksi, Pampus ja WDI eivät siis todennäköisesti sittenkään säilyisi toimintakykyisinä.

310    Komission mukaan yrityksen toimintakyvyn säilyminen ei toiseksi riipu määrättävän sakon suuruudesta vaan osakkeenomistajien – kuten ArcelorMittalin, joka omistaa kolmanneksen WDI:n pääomasta – tekemistä päätöksistä.

311    Kolmanneksi suuri osa Pampus-konsernin ja WDI:n taloudellisista vaikeuksista on aiheutunut Pampusin varojen siirrosta konsernin muille yhtiöille. Komissio ei näe mitään syytä myöntää sakonalennusta tilanteessa, jossa etuyhteydessä oleville yhtiöille on siirretty varoja väitetiedoksiannon vastaanottamisen jälkeen, kun siirtojen ”ilmeisenä tarkoituksena tai vaikutuksena on ollut komission noudattaman sakkopolitiikan välttäminen”. Istunnossa komissio täsmensi, että viimeksi mainittu syy riittää yksinään perusteeksi kantajien esittämien sakon alentamista koskevien hakemusten hylkäämiseen, koska kantajien väitetty maksukyvyttömyys johtuu niiden oman harkintavaltansa mukaisesti tekemistä hallinnointipäätöksistä.

312    Toisin kuin riidanalaisessa päätöksessä arveltiin, kantajat eivät lakkauttaneet toimintaansa kesäkuun 2010 jälkeen. Tämä seikka ei tietenkään vaikuta riidanalaisessa päätöksessä esitetyn arvioinnin lainmukaisuuteen. Ainakin asiaa käsittelevälle tuomioistuimelle se on kuitenkin omiaan aiheuttamaan epätietoisuutta riidanalaisen päätöksen hyväksymispäivänä kantajien taloudellisista näkymistä tehdyn analyysin vakavuudesta ja perusteltavuudesta, kun otetaan huomioon komissiolle tuolloin toimitettujen tietojen sisältö.

313    Tältä osin kantajat perustelevat vakuuttavasti, mistä syistä komission tekemä arviointi ei maksukyvyn arviointia koskevan hakemuksen tueksi toimitettujen tietojen sisällön huomioon ottaen vastannut kyseisenä ajankohtana todennäköisimpänä pidettyä kehitysennustetta.

314    Ensinnäkin kantajat osoittavat riittävällä tavalla, että niiden keskipitkän ja pitkän aikavälin näkymät olivat positiiviset ja mahdollistivat siten tuen saamisen velkojilta koko vuonna 2009 alkaneen kriisikauden ajan. Kantajien tältä osin toimittamista asiakirjoista ilmenee, että talouskriisin aiheuttaman liikevaihdon laskun jälkeen on toteutettu merkittäviä toimenpiteitä kustannusten alentamiseksi ja Pampus-konsernin uudelleenjärjestelemiseksi. Näistä asiakirjoista käy myös ilmi, että Pampus-konserni on aina kyennyt ylläpitämään hyviä suhteita pankkeihinsa ja pyrkinyt jatkuvasti hankkimaan parhaat mahdolliset rahoitusehdot säilyttääkseen toimintakykynsä ja jatkaakseen toimintaansa vakavista vaikeuksista huolimatta.

315    Sama koskee pankkien helmikuussa 2010 kantajille myöntämää 20 miljoonan euron lainaa, jonka avulla kantajat kykenivät turvaamaan tarvittavan maksuvalmiuden välttääkseen joutumasta maksukyvyttömyystilaan. Tämä 2.7.2010 tehty standstill-sopimus, jonka jatkamista harkittiin vakavasti ennen riidanalaisen päätöksen hyväksymistä, on yksi osoitus rahoituslaitosten halukkuudesta lievittää konsernin maksuvalmiusvaikeuksia. Riidanalaisessa päätöksessä komissio ei kuitenkaan esitä mitään päätelmiä tämän sopimuksen mahdollisesta uudistamisesta. Kun otetaan huomioon vuonna 2008 alkaneen yleisen talouskriisin seuraukset, pankkien kantajille antaman jatkuvan tuen perusteella voitaisiin olettaa, etteivät ne katsoneet Pampus-konsernin olevan rakenteellisesti kannattamaton vaan pikemminkin kärsivän likviditeettiongelmista. Näistä seikoista huolimatta komissio ei selvästikään ole pitänyt analyysissaan riittävän todennäköisenä sitä, että pankit jatkaisivat maksuhelpotusten myöntämistä kantajille, kunhan näiden kannattavuus ei laskisi merkittävästi. Alkuperäisessä päätöksessä mainitun suuruisen sakon määrääminen on päinvastoin omiaan aiheuttamaan tämänkaltaista kannattavuuden laskua. Lisäksi komissio on tästä asiayhteyteen liittyvästä, yhtenä kantajien esittämän sakonalennusta koskevan hakemuksen hylkäämisperusteena käyttämästään seikasta tekemänsä arvioinnin perusteella virheellisesti katsonut, ettei kantajille määrätyn lopullisen sakon määrällä ollut mitään merkitystä.

316    Toiseksi kantajat esittävät myös yksityiskohtaisesti ja vakuuttavasti syyt, joiden perusteella kyseisiä yli 100 miljoonan euron [Pampus-konsernin Pampus Stahlbeteiligungsgesellschaft mbH:lle (jäljempänä PSB) myöntämä laina, joka vastasi PSB:n saatavaa Ovako-konsernilta] ja yli 140 miljoonan euron [Pampusin saatavat, joita sillä oli Pampus Automotive GmbH & Co. KG:ltä (jäljempänä PAM) noin 55 miljoonaa euroa, TSW Trierer Stahlwerk GmbH:lta (jäljempänä TSW) noin 79 miljoonaa euroa ja Speralux SA:lta noin 10 miljoonaa euroa] suuruisia varainsiirtoja ei kantajien hakemuksensa tueksi toimittamien tietojen perusteella voitu lukea varsinaisiksi tappioiksi, kuten komissio kuitenkin teki riidanalaisessa päätöksessä. Komissio ei nimittäin voi päätyäkseen siihen äärimmäiseen johtopäätökseen, että Pampusin saatavat konsernin muilta yhtiöiltä ovat menettäneet kokonaan arvonsa, tyytyä tekemään velallisten yhtiöiden taloudellisesta tilanteesta analyysiä, jossa ainoastaan tarkastellaan niiden vuotuisten tilinpäätösten tuloksia pyrkimättä mitenkään arvioimaan yhtiöiden kannattavuutta edes lyhyellä aikavälillä. Jättäessään tekemättä tällaisen arvion komissio on sivuuttanut yhden ratkaisevista kyseisten lainojen takaisinsaantimahdollisuuksiin vaikuttavista tekijöistä.

317    Myös riidanalaisen päätöksen hyväksymisen jälkeiset tosiseikat – vaikkei niitä voidakaan ottaa huomioon sen laillisuutta arvioitaessa – tukevat näkemystä komission tekemän analyysin hataruudesta. Näin ollen on kiistatonta, ettei Pampus-konsernin PSB:lle myöntämä laina ole menettänyt koko arvoaan vaan ainoastaan puolet eli 50,5 miljoonan euron verran arvostaan, mikä merkitsee – kuten komissio myöntää – ”selvää parannusta Pampus-konsernin oman pääoman tilanteeseen”. Yhtä kiistatonta on, että Pampus-konsernin saatavat PAM:ltä ovat menettäneet arvostaan ainoastaan 26,5 miljoonaa euroa, joka vastaa noin puolta myönnetyn lainan määrästä, ei sen koko määrää.

318    Toiseksi kantajat väittävät perustellusti, ettei komissio voinut arviointivirhettä tekemättä katsoa, että kaikki kantajien esittämät sakon alentamista koskevat hakemukset on hylättävä sillä perusteella, että Pampusin ja muiden samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välillä oli tehty varainsiirtoja väitetiedoksiannon jälkeen.

319    Komissio ei ensinnäkään voinut kieltäytyä, kuten se teki, ottamasta huomioon syitä, joiden vuoksi nämä konserniavustukset toteutettiin. Komissiolle ennen riidanalaisen päätöksen hyväksymistä esitetyistä tosiseikoista nimittäin ilmenee, että näillä konserniin kuuluville yhtiöille myönnetyillä varoilla oli tarkoitus rahoittaa eräitä ennen väitetiedoksiannon lähettämistä tehtyjä hankintoja ja, siltä osin kuin on kyse väitetiedoksiannon jälkeen suoritetuista varainsiirroista, mahdollistaa kyseisten yhtiöiden toiminnan jatkuminen.

320    Vaikka nimittäin väitetiedoksianto hyväksyttiin 30.9.2008 (riidanalaisen päätöksen 115 perustelukappale), kantajien lausunnoista, joita komissio ei ole kiistänyt, ilmenee, että se annettiin niille tiedoksi 2.10.2008. Tiedoista, jotka kantajat ovat toimittaneet vastauksena komission niille hallinnollisen menettelyn aikana esittämiin kysymyksiin, ilmenee, että Ovako-konserni ostettiin vuonna 2006 ja että tämän yritysoston mahdollistaneet varainsiirrot, kuten PSB:lle annettu riidanalainen laina, tehtiin vuonna 2007. Samoin PAM ostettiin vuonna 2007 ja TSW vuonna 2005. Väitetiedoksiannon jälkeen tapahtuneilla riidanalaisilla varainsiirroilla, kuten Speraluxille annetuilla lainoilla, pyrittiin siten kattamaan likvidien varojen tarpeet väitetiedoksiannon antamispäivänä Pampus-konserniin kuuluneissa yhtiöissä.

321    Komissio – kuten kantajat aivan oikein väittävät – ei toiseksi voinut jättää huomioon ottamatta Pampus-konsernin taloudellista kokonaistilannetta ja sen elinkelpoisuutta. Käy ilmi, että – kuten kantajat ilmoittivat komissiolle ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä – TSW:tä lukuun ottamatta kaikki riidanalaisia varainsiirtoja saaneet yhtiöt kuuluivat tiettyjen perheholdingyhtiöiden, kuten Pampus-konsernin, yksinomaiseen määräysvaltaan, ja viimeksi mainitut puolestaan olivat kaikki samassa suhteessa samojen osakkaiden eli Pa:n ja hänen kahden tyttärensä omistuksessa. Pa ja toinen hänen tyttäristään omistivat suoraan kaksi kolmasosaa TSW:stä, ja Pampus-konsernin maksukykyä arvioitaessa TSW voitiin siten lukea kuuluvaksi samaan konserniin. Nyt käsiteltävän asian olosuhteissa komission olisi siis pitänyt katsoa, ettei muiden saman konsernin yhtiöiden hyväksi suoritetuilla varainsiirroilla ollut vaikutusta Pampus-konsernin maksukyvyn arviointiin.

322    Kolmanneksi äsken esille tuoduista arviointivirheistä seuraa, ettei komissio voinut perustellusti katsoa, kuten se teki riidanalaisessa päätöksessä, että sakko, jonka se aikoi kantajille määrätä, ei voinut vaikuttaa niiden elinkelpoisuuteen. Näin ollen se on myös virheellisesti katsonut, ettei kyseisen sakon määrällä ollut merkitystä arvioitaessa niiden maksukykyä.

323    Neljänneksi väitteet, joilla kantajat pyrkivät osoittamaan, että niiden osakkeenomistajien puuttuminen tilanteeseen oli epätodennäköistä, perustuvat riidanalaisen päätöksen virheelliseen tulkintaan ja ovat siten tehottomia. Riidanalaisessa päätöksessä komissio ei nimittäin pitänyt tällaista puuttumista todennäköisenä vaan ainoastaan totesi liitännäisesti, että kantajien säilyminen toimintakykyisinä voi riippua ainoastaan siitä (ks. riidanalaisen päätöksen 1179 perustelukappale, joka esitettiin edellä 271 kohdassa).

324    Edellä esitetyn perusteella komissio on tehnyt kantajien maksukykyä arvioidessaan virheitä, jotka ovat omiaan vaikuttamaan riidanalaisen päätöksen laillisuuteen. Tällainen toteamus oikeuttaa lähtökohtaisesti sen, että unionin yleinen tuomioistuimen tutkii, kuten kantajat pyytävät sitä tekemään, onko niiden vastattavaksi määrättyjen sakkojen määrää aiheellista tarkistaa. Näin ei kuitenkaan voi olla – kuten komissio totesi istunnossa –, jos 14.2.2011 päivätyssä pääjohtajan kirjeessä esitetty analyysi voi toimia tosiasiallisena ja oikeudellisena perusteena kantajien esittämän sakon alentamista koskevan hakemuksen hylkäämiselle. Koska kantajat ovat riitauttaneet myös jälkimmäisen analyysin, sen perusteltavuus on tutkittava.

 3. Kantajien maksukyvystä 14.2.2011 päivätyssä kirjeessä esitetyn arvioinnin perusteltavuus

325    On muistutettava, että kantajien esittämä maksukyvyn uudelleenarviointia koskeva vaatimus hylättiin 14.2.2011 päivätyllä kirjeellä syistä, jotka olivat ristiriidassa riidanalaisessa päätöksessä esitettyjen kanssa. 14.2.2011 päivätyn kirjeen merkitykselliset kohdat kuuluvat seuraavasti:

”WDI, WDV ja [Pampus-konserni] – – hakivat 12.8.2010 niille määrättyjen sakkojen alentamista vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdassa määritellyillä edellytyksillä, joita näiden yritysten mukaan sovelletaan analogisesti niiden väitetyn maksukyvyttömyyden perusteella.

Tämän vaatimuksen ja osapuolten 7.2.2011 mennessä toimittamien muiden asiakirjojen pohjalta komission laskentatoimen yksikkö tutki nämä asiakirjat ja tiedot ja tarkisti, ovatko edellä mainitut kolme yritystä todella kykenemättömiä suoriutumaan sakoista, kuten ne itse väittävät. Komission yksiköt analysoivat muun muassa sakkojen vaikutukset näiden kolmen yrityksen elikelpoisuuteen ja ottivat lisäksi huomioon niiden suhteet pankkeihin ja osakkeenomistajiin sekä viimeksi mainittujen kyvyn tukea näitä yrityksiä taloudellisesti niin, että ne kykenisivät maksamaan [riidanalaisessa päätöksessä] määrätyt sakot.

Tutkinnassa ilmeni, ettei WDI ole toimittanut mitään uusia tietoja tai todisteita, jotka osoittaisivat, että 46 550 000 euron sakon maksaminen vaarantaisi peruuttamattomasti sen elinkelpoisuuden. WDI:n 7.2.2011 mennessä toimittamista asiakirjoista päinvastoin ilmenee, että se kykenee maksamaan sakon kokonaisuudessaan. Komissio viittaa erityisesti WDI:stä toimitettuihin tulevien vuosien nettokassavirtaa koskeviin ennusteisiin, jotka olivat 13,3 miljoonaa euroa vuodelle 2011 (tähän sisältyvät pitkäaikaisen lainan lyhennyksistä kertyvät 1,37 miljoonaa euroa), 17,7 miljoonaa euroa vuodelle 2012 (tähän sisältyvät pitkäaikaisen lainan lyhennyksistä kertyvät 0,7 miljoonaa euroa), 14,8 miljoonaa euroa vuodelle 2013, 21,5 miljoonaa euroa vuodelle 2014, 22,3 miljoonaa euroa vuodelle 2015 ja 25,4 miljoonaa euroa vuodelle 2016. Nämä nettokassavirtaa koskevat ennusteet perustuvat yhtiön käynnissä olevien liiketoimintojen ja rajoitettujen investointien positiivisesta kassavirrasta tehtyyn laskelmaan. Kassavirtaennusteiden ollessa näinkin vakaat WDI ei ole onnistunut osoittamaan, ettei se kykene maksamaan sakkoa.

Näissä nettokassavirtaa koskevissa ennusteissa ei ole otettu huomioon WDI:n siihen kuuluville yhtiöille antamien lainojen osittaisiakaan lyhennyksiä, vaikka tällaisia lyhennyksiä ei voida jättää pois laskelmista. Toimitetuista asiakirjoista ilmenee myös, että WDI:n käyttämät pankit voivat lukea eräitä muitakin kiinteistövelkoja poistoiksi WDI:n aineellisesta käyttöomaisuudesta.

Lisäksi katsomme, ettei WDV:n ja [Pampus-konsernin] maksukykyä ole nyt käsiteltävässä tapauksessa tarpeen tutkia, koska WDI, joka on ainoa Pampus-konsernin yhtiöistä, joka on velvoitettu yksin vastaamaan 46 550 000 euron sakosta, kykenee maksamaan tämän sakon kokonaisuudessaan tai hankkimaan sen koko määrän kattavan pankkitakauksen. Katsomme, että komission laskentatoimen yksikön hyväksyttävänä pitämä väliaikainen käteissuoritus tai takaus, joka kattaa 46 550 000 euron määrän koko oikeudenkäynnin ajalta, riittää komissiolle vakuudeksi näiden kolmen yrityksen yksityisten ja yhteisvastuullisten velkojen maksamisesta oikeudenkäynnin päättymiseen saakka.

Korostamme myös, ettei yksikään näistä yrityksistä ole tähän mennessä osoittanut [riidanalaisen päätöksen] 1179 perustelukappaleessa tarkoitettua selkeää syy-yhteyttä WDI:lle määrätyn sakon ja sen väitetysti erittäin epävarman taloudellisen tilanteen välillä. Komissiolle [riidanalaisen päätöksen] hyväksymisen ja 7.2.2011 välisenä aikana toimitetut uudet tiedot päinvastoin osoittavat selvästi, että WDI on väitetiedoksiannon jälkeen myöntänyt lainoja Pampus-konsernin kolmansille yrityksille vaatimatta lainansaajilta minkäänlaista takaisinmaksusuunnitelmaa. Nämä lainat, joiden määrä on noin 115 miljoonaa euroa, ylittävät selvästi WDI:lle myönnetyn sakon määrän.

Näin ollen ilmoitamme, että tutkittuamme huolellisesti riidanalaisen päätöksen tiedoksisaantipäivän ja 7.2.2011 välisenä aikana toimittamanne tiedot ja luvut emme näe mitään syytä tarkistaa tai alentaa WDI:lle, WDV:lle ja [Pampus-konsernille] [riidanalaisen päätöksen] 2 artiklassa määrättyjen sakkojen määrää ja joudumme siten hylkäämään vaatimuksenne.”

326    Kiistääkseen 14.2.2011 päivätyssä kirjeessä esitetyn päättelyn, jossa on otettu huomioon ensisijaisesti WDI:n nettokassavirtaa koskevat ennusteet, kantajat lähinnä väittävät, ettei tämä kriteeri voi yksinään riittää perusteeksi yrityksen maksukyvyn arvioimiselle vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdan perusteella.

327    On totta, että nettokassavirtaa koskevat ennusteet ovat luonteeltaan ilmeisen sattumanvaraisia, eikä yritysten maksukyvyn arviointi voi perustua yksinomaan niihin. Toisin kuin kantajat katsovat, tämä sattumanvaraisuus ei kuitenkaan vielä sellaisenaan kyseenalaista päätelmiä, joita kantajien maksukyvyn uudelleenarviointia koskevan hakemuksensa yhteydessä toimittamien tietojen perusteella mahdollisesti voitaisiin tehdä WDI:n todennäköisestä kyvystä saada voittoa.

328    Sitä vastoin kantajat ovat oikeassa väittäessään, ettei pääjohtaja voinut hylätäkseen niiden esittämän sakon alentamista koskevan hakemuksen jättää huomiotta sitä, että esittämällä useita lainahakemusten hylkäyspäätöksiä pankeilta, jotka jo olivat myöntäneet niille lainaa, sekä useita tilinpäätösanalyyseja kantajat olivat oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittaneet, että niiden oli yhtä mahdotonta maksaa yhdessä erässä niille määrätyn sakon kokonaismäärää, sellaisena kuin se on muutettuna ensimmäisellä muutospäätöksellä, kuin hankkia siihen tarvittavaa rahoitusta tai edes kyseisen määrän kattavaa pankkitakausta.

329    Kuten välitoimista päättävä tuomari jo totesi (edellä 65 kohdassa mainittu määräys Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio, EU:T:2011:178, 35 ja 43 kohta), kantajat ovat tältä osin toimittaneet yli kymmenen perusteltua lainahakemuksen hylkäämispäätöstä, ja on oletettava, että pankki tekee – myönteiset ja kielteiset – luotto- ja takauspäätökset luottolaitoksena aina omien intressiensä mukaisesti ja että sen on tässä yhteydessä otettava huomioon myös omat osakkaansa.

330    Lisäksi syyt, joiden vuoksi konserniavustusten maksaminen ei nyt käsiteltävässä asiassa ole riittävä peruste kantajien esittämän sakon alentamista koskevan pyynnön hylkäämiselle, on esitetty edellä 316–321 kohdassa.

331    Tästä seuraa, että hylätessään kantajien esittämän maksukyvyn uudelleenarviointia koskevan vaatimuksen pääjohtaja teki virheitä, jotka ovat omiaan tekemään 14.2.2011 päivätystä kirjeestä lainvastaisen.

332    Edellä esitetystä seuraa, että komissio teki virheitä arvioidessaan kahteen eri otteeseen kantajien maksukyvyn. Nämä virheet ovat omiaan johtamaan riidanalaisen päätöksen kumoamiseen siltä osin kuin siinä määrätään kantajille sakko sekä 14.2.2011 päivätyn kirjeen kumoamiseen ja oikeuttamaan sen, että unionin yleinen tuomioistuin käyttää täyttä harkintavaltaansa.

 4. Unionin yleiselle tuomioistuimelle annetun täyden harkintavallan käyttäminen

333    Kuten edellä tämän tuomion 286–303 kohdassa muistutettiin, vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdassa mainitut edellytykset perustuvat oikeuskäytäntöön, eikä mikään estä unionin yleistä tuomioistuinta, vaikka komission hyväksymät yleiset suuntaviivat eivät sitä sido (ks. edellä 227 kohta), soveltamasta näitä samoja edellytyksiä silloin, kun se käyttää täyttä harkintavaltaansa.

334    Koska ensimmäisten neljän kanneperusteen tarkastelussa ei ilmennyt sellaisia virheitä, jotka olisivat omiaan tekemään riidanalaisesta päätöksestä lainvastaisen, ja koska unionin yleinen tuomioistuin ei näe mitään syytä pitää epäasianmukaisena kantajille määrättyjen sakkojen määrää, sellaisena kuin se ilmenee riidanalaisen päätöksen 2 artiklan 8 kohdasta, kantajien maksukyvyn uudelleenarvioinnin on tapahduttava tämän määrän perusteella.

335    Jotta lisäksi varmistetaan yrityksen maksukyvystä suhteessa sen vastuulle määrättävän sakon määrään tehtävän arvioinnin tehokas vaikutus, unionin yleisen tuomioistuimen on silloin, kun se aikoo käyttää täyttä harkintavaltaansa, arvioitava ratkaisunsa antamishetkellä vallitseva tilanne (ks. edellä 109 ja 302 kohta) niiden asiakirjojen perusteella, joita asianosaiset voivat, jollei 2.5.1991 annetun unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklassa tarkoitetuista tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä muuta johdu, sille esittää suullisen käsittelyn päättymiseen asti.

336    Tältä osin asianosaisille annettiin mahdollisuus lisätä asiakirja-aineistoon joitakin kirjallisen menettelyn päättymisen jälkeen laadittuja asiakirjoja, joihin kukin oli julkisen istunnon aikana viitannut. Asianosaiset ovat käyttäneet tätä mahdollisutta ja esittäneet huomautuksensa näistä asiakirjoista. Jokainen asianosainen on lisäksi esittänyt omat lausumansa vastapuolen huomautuksista.

337    Kantajat väittävät uusimpien tietojen tarkastelun osoittavan, ettei niillä ole riittävästi kassavaroja voidakseen maksaa riidanalaisessa päätöksessä määrätyn sakon kokonaisuudessaan. Ne eivät myöskään voi luottaa saavansa tähän tukea luottolaitoksilta. Näissä olosuhteissa kantajien velvoittaminen sakon maksamiseen aiheuttaisi niiden joutumisen selvitystilaan, jossa komission saatavien turvaamista ei suinkaan pidettäisi ensisijaisena.

338    Rahoituslaitokset, jotka jo olivat myöntäneet kantajille lainoja, eivät olleet valmiita myöntämään niille lisälainoitusta, kuten osoittaa pankkien kieltäytyminen jatkamasta kantajien luottojärjestelyjä, joita ne olivat hakeneet kolmeksi vuodeksi vuonna 2013. Pankit olivat siten suostuneet pidentämään kantajille 14.9.2014 asti myöntämiään luottolimiittejä ainoastaan 30.11.2015 asti.

339    Kantajat eivät myöskään onnistuneet myymään tiettyjä omaisuuseriä, joista saatavalla myyntituotolla ne olivat aikoneet vähentää velkaantumistaan. Tämä tilanne on osoitus kantajien tonttien ja laitosten heikosta kannattavuudesta ja siten niiden omaisuuserien, joista ne suunnittelivat luopuvansa, vähäisestä arvosta.

340    Kantajien taseen paraneminen johtuu suurelta osin varauksista, joita ne siirsivät uudelleen taseeseen varautuakseen sakon maksamiseen. Pampus-konsernin velkaantumisen väheneminen ei liioin vaikuta mitenkään kantajien maksukykyyn. Lisäksi viisi vuotta sitten tehtyihin investointeihin liittyvistä poistoista saatujen verovähennysten vaikutukset ovat ehtymässä.

341    Maksueristä, joita kantajat joutuvat suorittamaan edellä tämän tuomion 65 kohdassa mainitun määräyksen Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio (EU:T:2011:178) mukaisesti, aiheutuu niille vuosittain noin 3,6 miljoonan euron taloudellinen rasitus, mikä estää kantajia toteuttamasta kilpailukykynsä säilyttämiseksi tarvittavia investointeja.

342    Kantajat arvioivat, että niiden selvitystilaan asettaminen muuttaisi niiden omaisuuserät arvottomiksi. Niiden mukaan on katsottava, että jos jokin yksittäinen ostaja tarjoutuisi ostamaan nämä omaisuuserät, niiden arvo laskisi välittömästi noin 25 prosenttia.

343    Penta/Equinox-konsernin niiden kannattavuudesta ja taseesta antamia lausuntoja ei pidä ottaa huomioon, sillä tällaisilla lausunnoilla pyritään lähinnä vaikuttamaan yrityskuvaan, eikä niiden luotettavuudesta ole mitään takeita.

344    Tällä perusteella kantajat väittävät, että unionin yleisen tuomioistuimen on alennettava merkittävästi sakon määrää, koska alennuksen yhdistäminen sakon maksamiseen erissä voitaisiin sallia ainoastaan poikkeuksellisesti. Kantajien mukaan sakko kyettäisiin maksamaan kokonaisuudessaan määrästään riippumatta, jos sen saisi suorittaa erissä riittävän pitkän ajan kuluessa. Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen olisi pidettävä lähtökohtanaan päivämäärää, jolloin komissio on suorittanut niiden maksukyvyn arvioinnin, koska muiden yritysten maksukyky on arvioitu tänä samana päivänä, sillä muutoin loukattaisiin yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

345    Komissio kiistää tämän väitteen.

346    Aluksi on todettava, että edellä tämän tuomion 65 kohdassa mainitussa määräyksessä Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio (EU:T:2011:178) kantajat velvoitetaan maksamaan väliaikaisesti 2 miljoonaa euroa sakkoa sekä tietty kuukausittainen maksuerä, josta aiheutuu niille vuosittain noin 3,6 miljoonan euron lisärasitus. Tähän mennessä kantajat ovat kiistatta hoitaneet maksuvelvollisuutensa, joten kysymys siitä, mahdollistaako niiden taloudellinen tilanne sakon maksamisen, koskee enää noin kahta kolmasosaa WDI:n vastuulle alun perin määrätystä sakosta. On nimittäin kiistatonta, että siitä on maksettu jo yli 15 miljoonaa euroa.

347    Lisäksi on kiistatonta, että kantajat ovat vuosina 2011–2013 toteuttaneet uudelleenjärjestelyn, jonka päätyttyä Pampus-konserni näyttää vapautuneen veloistaan luottolaitoksille. Lisäksi komissio väittää, eivätkä kantajat tätä kiistä, että niiden komissiolle 28.5.2014 lähettämästä kirjeestä ilmenee Pampus-konsernille kertyneiden velkojen vähentyneen vuosina 2010–2013 350 miljoonasta eurosta 160 miljoonaan euroon, mihin olivat syynä muun muassa luottolaitosten luopuminen tietyistä saamisistaan sekä sijoitusyhtiö Penta/Equinoxin kanssa tehdyt vaihtosopimukset (swap); viimeksi mainittu suunnitteli tuolloin hankkivansa osuuksia konsernista muuntamalla velkasaamisensa osakkeiksi. Tässä yhteydessä komissio esittää Penta/Equinoxin julkaiseman lehdistötiedotteen, jonka mukaan kantajien tase on ”kestävä” (sustainable balance sheet).

348    Komissio myös huomauttaa – eikä tätä ole kiistetty –, että kantajat ovat myyneet muissa yhtiöissä omistamiaan osuuksia, joista saaduilla tuotoilla on vähennetty velkaantumista. Lisäksi on kiistatonta, että riidanalaisen päätöksen hyväksymisen jälkeen kantajille myönnettyjä luottolimiittejä on jatkettu joka kerta ennen niiden voimassaolon umpeutumista. Komissio myös toteaa, että kantajat ovat onnistuneet vähentämään tuotantokustannuksiaan sekä neuvottelemalla itselleen edulliset kaupalliset ehdot (kaupintavarastot asiakkaiden tiloissa, alihankkijan myöntämät maksuajan pidennykset) että tekemällä työntekijöidensä kanssa sopimuksia, joilla on pyritty vähentämään työn kustannuksia.

349    Asianosaisten asiakirja-aineistoon liittämistä varainhoitovuotta 2013 koskevista vuosikertomuksista myös ilmenee, että WDI:n toimintanäkymät olivat kyseisenä vuonna suotuisat sekä tilausennusteen että yrityksen elinkelpoisuuden osalta.

350    Toisin kuin kantajat väittävät, kaikkien näiden todisteiden on katsottava osoittavan, että kantajien rahoitus- ja kauppakumppanit uskovat niiden elinkelpoisuuteen, kun taas – kuten edellä tämän tuomion 288 kohdassa muistutetaan – sakonalennusta hakevan yrityksen tehtävä on osoittaa, että sen taloudellinen tilanne on sellainen, että sakon määrääminen muuttaisi sen omaisuuserät täysin arvottomiksi. Kantajat kuitenkin itsekin toteavat, että siinä hypoteettisessa tapauksessa, että sakon maksaminen johtaisi niiden asettamiseen selvitystilaan, voitaisiin odottaa niiden omaisuuserien arvon laskevan noin 25 prosenttia, mikä ei voi tarkoittaa täydellistä arvonmenetystä.

351    Lisäksi on hylättävä tehottomana kantajien väite, jonka mukaan niillä ei ole sakon maksamiseen tarvittavia käteisvaroja, koska tällä perusteella ei voida myöntää minkäänlaista sakonalennusta.

352    Kuten edellä tämän tuomion 347 ja 348 kohdassa todetaan, kantajat ovat lisäksi vuosien 2011 ja 2013 aikana onnistuneet vähentämään velkaantumistaan määrällä, joka on kumpanakin vuonna ylittänyt sakon alkuperäisen määrän, ja luottolaitokset ovat suostuneet jatkamaan niille myöntämiään luottoja. Näin ollen kantajien väitettä, jonka mukaan yksikään luottolaitos ei olisi valmis tukemaan niitä, jos ne velvoitettaisiin suorittamaan sakosta vielä jäljellä oleva määrä, ei voida pitää perusteltuna, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kantajien mahdollisuutta pyytää komissiota itse myöntämään niille maksuhelpotuksia.

353    Lisäksi kantajien kyvyttömyys löytää ostajia kaikille omaisuuserille, joista eräät eivät niiden väittämän mukaan ole riittävän kannattavia, ei riitä osoittamaan, että ne olisivat kyvyttömiä suoriutumaan sakon maksamisesta.

354    Siitä kantajien väitteestä, joka mukaan niiden tuloksen paraneminen johtuisi uudelleen taseeseen siirretystä varauksesta, jolla on varauduttu sakon maksamiseen, on komission tapaan huomautettava, että tämä siirto vastaa edellä tämän tuomion 65 kohdassa mainitun määräyksen Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio (EU:T:2011:178) täytäntöön panemiseksi jo maksettuja tilapäisiä sakkoja ja että varauksia niille määrille, jotka jäisivät maksettaviksi siinä tapauksessa, että unionin yleinen tuomioistuin hylkää kanteen, ei ole otettu huomioon.

355    Sakon maksamisesta aiheutuvista kielteisistä seurauksista on muistutettava, että yritykselle maksukyvyttömyyden perusteella myönnettävän mahdollisen sakonalennuksen tarkoituksena ei ole ehkäistä kaikkia mahdollisia sakon maksamisesta johtuvia seurauksia, joihin voi kuulua yrityksen asettaminen selvitystilaan, vaan ainoastaan tällaisesta tilanteesta seuraava omaisuuserien arvon täydellinen menetys.

356    Näin ollen on väistämättä hylättävä kantajien väite, jonka mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta loukattaisiin, jos unionin yleinen tuomioistuin arvioisi niiden maksukyvyn päivänä, jona se antaa ratkaisunsa, kun muiden yritysten maksukyky on arvioitu riidanalaisen päätöksen hyväksymispäivänä. Kantajat eivät nimittäin ole samassa tilanteessa kuin muut yritykset, jotka eivät ole nostaneet kannetta komission niiden maksukyvystä tekemän arvioinnin riitauttamiseksi, ja tähän on syynä erityisesti se, että nyt käsiteltävässä asiassa pääasian kantajien nostama kanne ja niiden välitoimihakemuksen osittainen hyväksyminen ovat lykänneet kantajille määrätyn sakon kokonaismäärän erääntymistä siihen asti, kunnes nyt käsiteltävässä asiassa annetaan tuomio.

357    Edellä esitetystä seuraa, etteivät kantajat voi perustellusti väittää, että niille on myönnettävä maksukyvyttömyyteen perustuva sakonalennus vastaavista syistä kuin komission vuoden 2006 suuntaviivojen 35 kohdassa on esitetty.

358    Tällä perusteella riidanalaisen päätöksen 2 artiklan 8 kohta ja 14.2.2011 päivätty kirje on kumottava ja kantajat on velvoitettava maksamaan samansuuruinen sakko kuin niille määrättiin riidanalaisessa päätöksessä.

 Oikeudenkäyntikulut

359    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 3 kohdan mukaan silloin, kun asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan. Unionin yleinen tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että asianosainen vastaa omista kuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan suhteellinen osuus vastapuolen kuluista, välitoimimenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut mukaan luettuina, jos tämä on perusteltua asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Lausunnon antaminen tästä kanteesta raukeaa siltä osin kuin kyse on Westfälische Drahtindustrie GmbH:lle ja Westfälische Drahtindustrie Verwaltungsgesellschaft mbH & Co. KG:lle 30.9.2010 annetussa komission päätöksessä K(2010) 6676 lopullinen myönnetystä sakon alennuksesta.

2)      SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan soveltamismenettelystä (asia COMP/38.344 – Jänneteräs) 30.6.2010 annetun komission päätöksen K(2010) 4387 lopullinen, sellaisena kuin se on muutettuna 30.9.2010 annetulla komission päätöksellä K(2010) 6676 lopullinen ja 4.4.2011 annetulla komission päätöksellä K(2011) 2269 lopullinen, 2 artiklan 8 kohta kumotaan.

3)      Komission kilpailun pääosaston pääjohtajan 14.2.2011 päivätty kirje kumotaan.

4)      Westfälische Drahtindustrie, Westfälische Drahtindustrie Verwaltungsgesellschaft mbH & Co. ja Pampus Industriebeteiligungen GmbH & Co. velvoitetaan maksamaan yhteisvastuullisesti 15 485 000 euron suuruinen sakko.

5)      Westfälische Drahtindustrie ja Westfälische Drahtindustrie Verwaltungsgesellschaft mbH & Co. velvoitetaan maksamaan yhteisvastuullisesti 23 370 000 euron suuruinen sakko.

6)      Westfälische Drahtindustrie velvoitetaan maksamaan 7 695 000 euron suuruinen sakko.

7)      Kanne hylätään muilta osin.

8)      Westfälische Drahtindustrie, Westfälische Drahtindustrie Verwaltungsgesellschaft mbH & Co. ja Pampus Industriebeteiligungen GmbH & Co. vastaavat puolesta omia oikeudenkäyntikulujaan, välitoimimenettelystä aiheutuneet kulut mukaan lukien. Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan puolet Westfälische Drahtindustrien, Westfälische Drahtindustrie Verwaltungsgesellschaft mbH & Co:n ja Pampus Industriebeteiligungen GmbH & Co:n oikeudenkäyntikuluista, välitoimimenettelystä aiheutuneet kulut mukaan lukien.

Frimodt Nielsen Dehousse Collins

Julistettiin Luxemburgissa 15 päivänä heinäkuuta 2015.

Allekirjoitukset

* Oikeudenkäyntikieli: saksa.

1 –      Tästä tuomiosta esitetään vain kohdat, joiden julkaisemista unionin yleinen tuomioistuin pitää aiheellisena.