Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
NICHOLAS EMILIOU
25 päivänä huhtikuuta 2024 (1)
Asia C‑646/22
Compass Banca SpA
vastaan
Autorità Garante della Concorrenza e del Mercato,
jossa asian käsittelyyn osallistuvat
Metlife Europe Dac,
Metlife Europe Insurance Dac ja
Europ Assistance Italia SpA
(Ennakkoratkaisupyyntö – Consiglio di Stato (ylin hallintotuomioistuin, Italia))
Ennakkoratkaisupyyntö – Kuluttajansuoja – Direktiivi 2005/29/EY – 2 artiklan d, e ja j alakohta sekä 5, 6, 8 ja 9 artikla – Sopimattomat elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien väliset kaupalliset menettelyt – Kielto – Aggressiivisen kaupallisen menettelyn käsite – Luottotuotteiden ja niihin liittymättömien vakuutustuotteiden ristiinmyynti – Kahden sopimuksen allekirjoittaminen samanaikaisesti – Menettelyn ”aggressiivisen” luonteen tapauskohtainen arviointi – Keskivertokuluttajan käsite – ”Valistuneen, kohtuullisen tarkkaavaisen ja huolellisen kuluttajan” merkitys – Direktiivi (EU) 2016/97 – 24 artikla – Hallintoviranomaisen päätös edellyttää, että kahden sopimuksen allekirjoittamisen välillä on 7 päivää – Ristiriitaa kyseisen säännöksen kanssa ei ole
I Johdanto
1. ”Puhtaan liberaalin logiikan mukaan ihmiset ovat vapaita, yhdenvertaisia ja riittävän vanhoja tullakseen toimeen ilman, että valtion tarvitsee puuttua siihen. – – Lainsäädännössä otetaan kuitenkin huomioon todellisuus ja se, että todellisuudessa [lainasopimuksen] osapuolet eivät ole yhtä vapaita ja yhdenvertaisia kuin liberaalissa teoriassa.”(2)
2. Monet unionin lainsäätäjän kuluttajansuojan alalla hyväksymät tekstit perustuvat samaan yksinkertaiseen havaintoon: kuluttajasopimuksen osapuolet eivät yleensä ole prosessuaalisesti yhdenvertaisia, etenkään silloin, kun kyseessä on velallisen ja velkojan välinen suhde. Tästä syystä tarvitaan ”korkeatasoista” kuluttajansuojaa.
3. Direktiivi 2005/29/EY,(3) jonka tarkoituksena on suojella kuluttajia ”sopimattomien” kaupallisten menettelyjen, ”joilla pyritään välittömästi vaikuttamaan kuluttajien kaupallisiin ratkaisuihin suhteessa tuotteisiin”,(4) olennaisilta seurauksilta, ei ole poikkeus tästä yleisestä periaatteesta. Sillä nimittäin pyritään ”korkeatasoiseen yhteiseen kuluttajansuojaan”(5) kieltämällä tällaiset ”sopimattomat” kaupalliset menettelyt, etenkin jos ne ovat ”harhaanjohtavia” tai ”aggressiivisia”.(6)
4. Pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä oleva riita-asia koskee Compass Banca SpA:n (jäljempänä Compass Banca), joka on valittajana kyseisessä oikeudenkäynnissä, käyttämää kaupallista menettelyä. Kyseinen menettely koostuu vakuutuksen myymisestä asiakkaille, jotka ovat jo ottamassa henkilökohtaista luottoa kyseiseltä yhtiöltä. Autorità Garante della Concorrenza e del Mercato (Italian kilpailu- ja markkinaviranomainen, jäljempänä AGCM), joka on vastapuolena pääasian oikeudenkäynnissä, katsoo, että kuluttajat pohjimmiltaan ”pannaan ottamaan” vakuutus. Se toteaa tältä osin, että luottotuotetta ja vakuutusta tarjotaan samanaikaisesti, ja asiakkaat allekirjoittavat näitä tuotteita koskevat sopimukset samanaikaisesti. Lisäksi vakuutus tarjoaa suojaa henkilökohtaisilta tapahtumilta, jotka eivät liity itse luottosopimukseen mutta jotka (toteutuessaan) voisivat vaikuttaa asiakkaiden kykyyn maksaa luottonsa takaisin – mahdollisuus, joka vaikuttaisi heidän päätökseensä ostaa vakuutus.
5. Käsiteltävä asia tarjoaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden selventää olosuhteita, joissa tällaista ristiinmyyntiä koskevaa kaupallista menettelyä voidaan pitää aggressiivisena ja siten sopimattomana direktiivissä 2005/29 tarkoitetulla tavalla. Se myös antaa tilaisuuden unionin tuomioistuimelle esittää laajempia pohdintoja keskivertokuluttajan käsitteestä, jota jäsenvaltioiden ja niiden tuomioistuinten tai toimivaltaisten viranomaisten on kyseisen säädöksen nojalla käytettävä vertailukohtana.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
6. Direktiivin 2005/29 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
– –
e) ’kuluttajien taloudellisen käyttäytymisen olennaisella vääristämisellä’ kaupallisen menettelyn käyttämistä heikentämään tuntuvasti kuluttajan kykyä tehdä perusteltu päätös, mikä saa kuluttajan tekemään sellaisen kaupallisen ratkaisun, johon hän ei muuten olisi päätynyt;
– –
j) ’sopimattomalla vaikuttamisella’ valta-aseman käyttämistä suhteessa kuluttajaan painostamistarkoituksessa, ilman että välttämättä käytettäisiin tai uhattaisiin käyttää fyysistä voimaa, tavalla, joka merkittävästi rajoittaa kuluttajan kykyä tehdä perusteltu ratkaisu;
– –”
7. Kyseisen direktiivin 5 artiklan, jonka otsikko on ”Sopimattomien kaupallisten menettelyjen kieltäminen”, sanamuoto on seuraava:
”1. Sopimattomat kaupalliset menettelyt ovat kiellettyjä.
2. Kaupallinen menettely on sopimaton, mikäli:
a) se on huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimusten vastainen;
ja
b) se vääristää olennaisesti tai on omiaan vääristämään olennaisesti menettelyn saavutettavissa tai kohteena olevan keskivertokuluttajan tai, kun kaupallinen menettely on suunnattu tietylle kuluttajaryhmälle, ryhmään kuuluvan keskivertohenkilön taloudellista käyttäytymistä tuotteeseen nähden.
– –”
8. Direktiivin 2005/29 8 artiklassa, jonka otsikko on ”Aggressiiviset kaupalliset menettelyt”, säädetään seuraavaa:
”Kaupallista menettelyä pidetään aggressiivisena, jos se asiayhteydessä, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet, häirinnän, pakottamisen, fyysinen voimankäyttö mukaan luettuna, tai sopimattoman vaikuttamisen keinoin merkittävästi heikentää tai on omiaan merkittävästi heikentämään keskivertokuluttajan valinnanvapautta tai käyttäytymistä suhteessa tuotteeseen ja näin saa tai todennäköisesti saa hänet tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt.”
9. Sen 9 artiklan, jonka otsikko on ”Häirinnän, pakottamisen ja sopimattoman vaikuttamisen käyttäminen”, sanamuoto on seuraava:
”Määritettäessä, käytetäänkö kaupallisessa menettelyssä häirintää, pakottamista, fyysinen voimankäyttö mukaan luettuna, tai sopimatonta vaikuttamista, huomioon otetaan:
a) sen ajoitus, tapahtumapaikka, luonne ja kesto;
b) uhkaava tai halventava kielenkäyttö tai käyttäytyminen;
c) elinkeinonharjoittajan vaikuttaminen tuotetta koskevaan kuluttajan ratkaisuun käyttämällä tiedossaan olevia vastoinkäymisiä tai seikkoja, jotka ovat niin vakavia, että ne heikentävät kuluttajan arvostelukykyä;
– –”
B Kansallinen oikeus
10. 6.9.2005 annetun asetuksen nro 206, kuluttajakoodeksi (Decreto legislativo del 6 settembre 2005, n. 206, Codice del consumo) 20 §:n otsikko on ”Sopimattomien kaupallisten menettelyjen kielto”. Siinä säädetään seuraavaa:
”Kaupallinen menettely on sopimaton, jos se on huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimusten vastainen ja vääristää olennaisesti tai on omiaan vääristämään olennaisesti menettelyn saavutettavissa tai kohteena olevan keskivertokuluttajan tai, kun kaupallinen menettely on suunnattu tietylle kuluttajaryhmälle, ryhmään kuuluvan keskivertohenkilön taloudellista käyttäytymistä tuotteeseen nähden.”
11. Kyseisen asetuksen 24 §:n otsikko on ”Aggressiiviset kaupalliset menettelyt”, ja sillä pannaan täytäntöön direktiivin 2005/29 8 artiklaan sisältyvät vaatimukset.
III Tosiseikat, kansallinen menettely ja ennakkoratkaisukysymykset
12. Compass Banca tarjosi tammikuun 2015 ja heinäkuun 2018 välisenä aikana asiakkailleen erityyppisten henkilökohtaisten luottojen lisäksi vakuutuksia, jotka tarjosivat suojaa tietyiltä luottoon liittymättömiltä yksityiselämän tapahtumilta. Vakuutuksen ottaminen ei ollut edellytys luoton myöntämiselle, mutta sitä tarjottiin yhdessä kyseisen tuotteen kanssa. Lisäksi näitä kahta tuotetta koskevat sopimukset allekirjoitettiin samanaikaisesti.
13. AGCM aloitti 13.9.2018 tutkinnan, jonka tarkoituksena oli selvittää, oliko kyseinen kaupallinen menettely sopimaton direktiivissä 2005/29 tarkoitetulla tavalla.
14. Välttyäkseen sakolta Compass Banca suostui tutkinnan kuluessa eräisiin AGCM:n ehdottamiin toimiin. Niihin kuului muun muassa se, että kaikille asiakkaille annettiin ehdoton oikeus peruuttaa vakuutussopimus (tämän vaikuttamatta heidän luottosopimukseensa), jolloin vakuutus päättyy ja käyttämättömät vakuutusmaksut palautetaan asiakkaalle.
15. Samanaikaisesti Compass Banca torjui AGCM:n pyynnön erottaa näiden kahden sopimuksen allekirjoittaminen siten, että niiden välillä olisi oltava 7 päivää. Se piti tätä toimea suhteettomana. Compass Banca kuitenkin ehdotti, että se ottaisi yhteyttä asiakkaaseen 7 päivän kuluttua vakuutussopimuksen allekirjoittamisesta sen varmistamiseksi, että asiakas oli edelleen halukas pitämään vakuutuksen voimassa, ja että se vastaisi vakuutusmaksuista näiden 7 päivän ajalta.
16. AGCM ei pitänyt näitä sitoumuksia riittävinä. Se totesi 2.4.2019 tekemässään päätöksessä, että Compass Banca oli käyttänyt aggressiivista ja näin ollen direktiivissä 2005/29 tarkoitettua sopimatonta kaupallista menettelyä, jossa oli kyse ”henkilökohtaisten rahoitussopimusten teon yhteydessä väkisin tapahtuvasta sellaisten vakuutustuotteiden ristiinmyynnistä, jotka eivät liity kyseiseen luottoon ja joissa rahoituksen antaja on itse välittäjänä”. Se kielsi tämän menettelyn jatkamisen ja määräsi Compass Bancalle 4 700 000 euron suuruisen sakon.
17. Compass Banca nosti Tribunale Amministrativo Regionale per il Laziossa (alueellinen hallintotuomioistuin, Lazio, Italia) kanteen, jolla se riitautti AGCM:n päätöksen. Kyseinen tuomioistuin hylkäsi kanteen.
18. Compass Banca valitti kyseisestä tuomiosta Consiglio di Statoon (ylin hallintotuomioistuin, Italia), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.
19. Compass Banca väittää, että AGCM on pitänyt sen kaupallista menettelyä aggressiivisena ja näin ollen sopimattomana direktiivissä 2005/29 tarkoitetulla tavalla pelkästään sillä perusteella, että se koostuu henkilökohtaisten luottojen ja vakuutusten ristiinmyynnistä, esittämättä varsinaista näyttöä sen aggressiivisesta luonteesta kyseisen menettelyn erityispiirteet tai asianomaiset olosuhteet huomioon ottaen.
20. Compass Banca lisää, että AGCM:n lähestymistavan vuoksi sillä on todistustaakka sen osoittamisesta, ettei sen kaupallinen menettely ole todellisuudessa aggressiivinen. Tällainen todistustaakan kääntäminen on Compass Bancan mukaan perusteetonta, eikä sitä voida hyväksyä.
21. AGCM väittää, että harjoittamalla henkilökohtaisten luottojen ja vakuutusten ristiinmyyntiä Compass Banca on merkittävästi vaikuttanut asiakkaidensa valinnanvapauteen sen vakuutustuotteiden osalta ja rajoittanut sitä. Se toteaa, ettei Compass Banca ole etenkään antanut asiakkailleen tietoja vakuutuksen vapaaehtoisuudesta. AGCM:n mukaan Compass Bancan käyttämä menettely ei olisi ollut aggressiivinen, jos nämä kaksi sopimusta olisi allekirjoitettu 7 päivän välein.
22. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että direktiivissä 2005/29 edellytetään ”keskivertokuluttajan” käyttämistä mittapuuna, kun arvioidaan kaupallisen menettelyn mahdollisesti sopimatonta luonnetta.
23. Se pohtii tältä osin, annetaanko kyseisessä käsitteessä riittävästi painoarvoa teorioille, jotka osoittavat kuluttajansuojan parantamisen tarpeellisuuden, etenkin ”rajoitetun rationaalisuuden” teorialle. Kyseisen teorian mukaan ihmiset toimivat usein hankkimatta kaikkia tarvittavia tietoja, tekevät irrationaalisia päätöksiä (verrattuna niihin, joita hypoteettisesti ”valistunut, tarkkaavainen ja huolellinen” henkilö tekisi) ja muuttavat mieltymyksiään niiden eri tapojen mukaan, joilla elinkeinonharjoittaja(7) esittää heille olennaisia tietoja tai vaihtoehtoja tietylle toimintatavalle tai tuotteelle (kehysvaikutus).
24. Nämä seikat huomioon ottaen se huomauttaa, että vaikka Compass Bancan myymän vakuutuksen kattamat henkilökohtaiset tapahtumat (esimerkiksi terveysongelmat) eivät liity henkilökohtaiseen luottoon, jota kyseinen yhtiö myös myy, Compass Banca tarjoaa näitä kahta tuotetta yhdessä siten, että kuluttajat uskovat, ettei luottosopimusta ole mahdollista tehdä ottamatta myös vakuutusta. Se pohtii, onko tätä menettelyä siten pidettävä aggressiivisena ja näin ollen direktiivissä 2005/29 tarkoitettuna sopimattomana kaupallisena menettelynä.
25. Lisäksi se pohtii, onko sillä seikalla, että Compass Bancan käyttämä kaupallinen menettely koostuu vakuutustuotteen (vakuutuksen) ristiinmyynnistä toisen tuotteen (henkilökohtainen luotto) kanssa, vaikutusta pääasian oikeudenkäynnissä käsiteltävän riita-asian ratkaisemiseen. Se toteaa tältä osin, että direktiivin (EU) 2016/97(8) (joka koskee erityisesti vakuutustuotteiden ”tarjoamista”) 24 artiklan 7 kohtaan sisältyy sääntöjä vakuutustuotteiden ristiinmyynnistä muiden tuotteiden kanssa. Se pohtii, estääkö kyseinen säännös AGCM:ää kieltämästä Compass Bancan kaupallisen menettelyn direktiivin 2005/29 nojalla.
26. Tässä tilanteessa Consiglio di Stato päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Eikö [direktiiviin 2005/29] sisältyvää keskivertokuluttajan käsitettä, jolla tarkoitetaan valistunutta, kohtuullisen tarkkaavaista ja huolellista kuluttajaa, joustavuutensa ja epämääräisyytensä vuoksi pitäisi muotoilla viittaamalla parhaaseen tieteelliseen tietoon ja kokemukseen siten, että sillä ei viitattaisi ainoastaan klassiseen homo economicuksen käsitteeseen vaan myös rationaalisuuden puutteellisuutta koskeviin uusimpien teorioiden havaintoihin, joilla on osoitettu, että ihmiset toimivat usein typistettyjen tietojen varassa ja tekevät päätöksiä, jotka ovat irrationaalisia, jos vertailukohtana käytetään päätöksiä, joita hypoteettinen tarkkaavainen ja huolellinen henkilö tekisi – havaintoihin, jotka edellyttävät parempaa kuluttajansuojaa sellaisissa nykyajan markkinadynamiikassa yhä tavallisemmissa tilanteissa, joissa on läsnä kognitiivisen vaikuttamisen vaara?
2) Voidaanko sellaista kaupallista menettelyä pitää itsessään aggressiivisena, jossa jokin valinta tietojen kehystämisen (framing) vuoksi saattaa vaikuttaa pakolliselta ja sellaiselta, ettei sille ole vaihtoehtoja, kun otetaan huomioon edellä mainitun direktiivin 6 artiklan 1 kohta, jonka mukaan harhaanjohtavana pidetään sellaista kaupallista menettelyä, joka harhauttaa tai on omiaan harhauttamaan keskivertokuluttajaa millä tahansa tavoin, ’yleinen esitystapa mukaan luettuna’?
3) Annetaanko [direktiivissä 2005/29] kansalliselle kilpailuviranomaiselle (sen jälkeen, kun on todettu psykologisen vaikuttamisen vaara, joka liittyy 1) rahoitusta hakevalle yleensä tyypilliseen rahoituksen tarpeeseen, 2) kuluttajan allekirjoitettaviksi tarjottujen sopimusten monimutkaisuuteen, 3) ristiinmyyntitilanteessa tehtyjen tarjousten samanaikaisuuteen ja 4) tarjouksen hyväksymiseen annetun ajan lyhyyteen) toimivalta päättää, että toisiinsa liittymättömien vakuutustuotteiden ja rahoitustuotteiden ristiinmyyntimahdollisuutta koskevasta periaatteesta on poikettava, määräämällä, että asianomaisten sopimusten allekirjoittamisen välissä täytyy kulua 7 päivää?
4) Onko [direktiivi 2016/97], erityisesti sen 24 artiklan 3 kohta, tällaisen aggressiivisten kaupallisten menettelyjen torjumiseksi annettavan toimivallan suhteen esteenä sille, että kansallinen kilpailuviranomainen tekee [direktiivin 2005/29] 2 artiklan d ja j kohdan ja 4, 8 ja 9 artiklan sekä kansallisen täytäntöönpanosääntelyn nojalla päätöksen hylättyään sijoituspalveluyhtiön vaihtoehtoisia velvoitteita koskevan ehdotuksen sen jälkeen, kun sijoituspalveluyhtiö on kieltäytynyt sille ehdotetusta velvoitteesta, jonka mukaan rahoitustuotteen ja kyseiseen tuotteeseen liittymättömän vakuutustuotteen ristiinmyyntitilanteessa – ja kun käsillä on kuluttajaan kohdistuvan vaikuttamisen vaara, joka liittyy konkreettisen tapauksen olosuhteisiin, jotka ovat pääteltävissä jo läpi käytävän asiakirja-aineiston monimutkaisuudesta – yhtiön olisi pitänyt myöntää kuluttajalle ristiinmyyntiehdotuksen esittämisen ja vakuutussopimukseen sitoutumisen välinen 7 päivän harkinta-aika?
5) Voiko se, että pelkkä rahoitus- ja vakuutustuotteen ristiinmyynti katsotaan aggressiiviseksi menettelyksi, johtaa viranomaisen oikeudettomasti antamaan päätökseen? Eikö se johtaisi siihen, että elinkeinonharjoittajalle (eikä kilpailuviranomaiselle, kuten pitäisi olla) sälytetään (vaikeasti toteutettavissa oleva) vastuu sen toteen näyttämisestä, että kyse ei ole direktiivin 2005/29 vastaisesta aggressiivisesta menettelystä (etenkin, kun kyseisen direktiivin mukaan jäsenvaltiot eivät saa ottaa käyttöön tiukempia toimia kuin kyseisessä direktiivissä on määritelty, eivät edes varmistaakseen korkeamman kuluttajansuojan tason), vai onko sen sijaan niin, ettei kyse ole näyttötaakan kääntämisestä, edellyttäen, että objektiivisten seikkojen perusteella katsotaan, että on olemassa konkreettinen vaara rahoitusta tarvitsevaan kuluttajaan kohdistuvasta vaikuttamisesta monimutkaisessa ristiinmyyntitilanteessa?”
27. Ennakkoratkaisupyyntö, joka on päivätty 10.10.2022, kirjattiin saapuneeksi 13.10.2022. Kirjallisia huomautuksia esittivät Compass Banca, Europe Assistance Italia SpA (jäljempänä Europe Assistance Italia), Italian hallitus ja Euroopan komissio. Istuntoa ei pidetty.
IV Asian tarkastelu
28. Kaikki ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen viisi kysymystä koskevat direktiivin 2005/29, jossa, kuten edellä johdannossa selitin, kielletään sopimattomat kaupalliset menettelyt, tulkintaa. Kuten kyseisen direktiivin 5 artiklan 2 kohdasta ilmenee, kaupallinen menettely on sopimaton, mikäli se ”on huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimusten vastainen” (ensimmäinen edellytys) tai ”vääristää olennaisesti tai on omiaan vääristämään olennaisesti menettelyn saavutettavissa tai kohteena olevan keskivertokuluttajan – – taloudellista käyttäytymistä tuotteeseen nähden” (toinen edellytys).(9)
29. Kyseisestä määritelmästä ja direktiivin 2005/29 johdanto-osan 18 perustelukappaleesta ilmenee, että kaupallisen menettelyn sopimatonta luonnetta on arvioitava ottamalla mittapuuksi ”valistunut, kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen keskivertokuluttaja, ottaen huomioon sosiaaliset, kulttuuriset ja kielelliset tekijät”. (10)
30. Tätä taustaa vasten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäinen kysymys koskee keskivertokuluttajan käsitteen tulkintaa (A). Muut neljä kysymystä koskevat lähinnä sitä, onko Compass Bancan käyttämän kaltainen ristiinmyyntiä koskeva menettely aggressiivinen ja näin ollen sopimaton direktiivissä 2005/29 tarkoitetulla tavalla ja mitä toimenpiteitä toimivaltainen kansallinen viranomainen voi tällaisessa tilanteessa määrätä. Tarkastelen toista (B) ja viidettä kysymystä (C) ennen kolmanteen (D) ja neljänteen (E) kysymykseen vastaamista.
A Keskivertokuluttajan käsite (ensimmäinen kysymys)
31. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii ensimmäisessä kysymyksessään lähinnä, onko keskivertokuluttajan käsitteen, jota kansallisten tuomioistuinten ja viranomaisten on direktiivin 2005/29 nojalla käytettävä mittapuuna arvioidessaan kaupallisen menettelyn sopimatonta luonnetta kyseisen direktiivin soveltamisen yhteydessä, ymmärrettävä viittaavan pelkästään ”klassiseen homo economicusin käsitteeseen” vai voidaanko huomioon ottaa myös muita teorioita, jotka osoittavat laajemman kuluttajansuojan tarpeellisuuden, etenkin rajoitetun rationaalisuuden teoria.
32. Avatakseni tämän kysymyksen täsmällistä merkitystä selitän aluksi, mitä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tarkoittaa klassisella homo economicusin käsitteellä ja rajoitetun rationaalisuuden teorialla.
33. Unionin tuomioistuin ei ole koskaan käyttänyt käsitettä ”homo economicus”. Se ei sisälly myöskään direktiiviin 2005/29. Kyseisen ilmauksen keksivät uusklassiset taloustieteilijät,(11) jotka olettivat, että on olemassa kuluttaja, joka toimii rationaalisesti maksimoidakseen ”voittonsa”(12) tai ”henkilökohtaisen hyötynsä”.(13) Homo economicus ‑mallissa keskivertokuluttaja on rationaalinen toimija, joka on luottavainen ja proaktiivinen hankkiessaan ja käsitellessään tietoa ennen kaupallisten ratkaisujen tekemistä(14) ja joka ymmärtää täysin valintojensa seuraukset.
34. Rajoitetun rationaalisuuden teoriassa sitä vastoin lähdetään siitä, että ihmisten kyky omaksua monimutkaista tietoa on yleensä rajallinen ja että heidän toimintansa ei aina perustu kaikkeen heille annettuun tai heidän käytettävissään olevaan tietoon. Tämän teorian kehittivät käyttäytymistaloustieteilijät, jotka kumosivat myytin siitä, että kuluttajat tekevät itsensä kannalta parhaat valinnat myös silloin, kun heille annetaan kaikki asian kannalta merkitykselliset tiedot.(15)
35. Näiden seikkojen perusteella ensimmäinen kysymys perustuu ymmärtääkseni siihen oikeuskirjallisuudessa esitettyyn argumenttiin,(16) että direktiivin 2005/29 soveltamisen yhteydessä keskivertokuluttajan käsitteellä tarkoitetaan rationaalista yksilöä, joka hankkii ennakoivasti kaikki asiaan liittyvät tiedot, käsittelee rationaalisesti hänelle annettuja tietoja ja pystyy siten tekemään perusteltuja päätöksiä (homo economicus ‑mallin mukaisesti). Tämä tulkinta perustuu siihen, että direktiivin 2005/29 johdanto-osan 18 perustelukappaleen mukaan keskivertokuluttajana on pidettävä kuluttajaa, joka on ”valistunut, kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen”.
36. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii tällä kysymyksellä ymmärtääkseni selvittämään, missä määrin tavalla, jolla Compass Banca antaa (tai kehystää) tiedot asiakkailleen, on merkitystä arvioitaessa, onko kyseisen yhtiön kaupallinen menettely sopimaton direktiivissä 2005/29 tarkoitetulla tavalla. Jos keskivertokuluttaja on rationaalinen yksilö, joka hankkii ennakoivasti kaikki asiaan liittyvät tiedot ja käsittelee rationaalisesti hänelle annettuja tietoja (pitkälti homo economicusin tapaan), tapa, jolla elinkeinonharjoittaja antaa tiedot hänelle, ei voi ”vääristää olennaisesti” hänen taloudellista käyttäytymistään yhtä paljon kuin siinä tapauksessa, että kyseessä olisi rajoitetusti rationaalinen yksilö, joka toimii hankkimatta kaikkia asiaan liittyviä tietoja tai joka ei pysty käsittelemään rationaalisesti hänelle annettuja tietoja.
37. Näiden alustavien huomautusten perusteella voin hylätä Compass Bancan väitteen, jonka mukaan ensimmäinen kysymys on jätettävä tutkimatta, koska se on hypoteettinen. Muistutan tässä yhteydessä, että olettamana on, että kansallisten tuomioistuinten esittämillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta ja että tämä olettama voidaan kumota ainoastaan poikkeustapauksissa, esimerkiksi silloin, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen tai jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin.(17) Kun otetaan huomioon juuri edellä esittämäni selitys ja se seikka, että keskivertokuluttajan näkökulma on se, jota Consiglio di Staton on käytettävä määrittääkseen, onko Compass Bancan kaupallinen menettely aggressiivinen ja näin ollen sopimaton direktiivissä 2005/29 tarkoitetulla tavalla, on nähdäkseni selvää, että unionin tuomioistuimelle ensimmäisessä kysymyksessä esitetty ongelma ei ole hypoteettinen ja että se on tosiasiassa suoraan merkityksellinen pääasian ratkaisun kannalta.
38. Selvennettyäni tätä seikkaa selitän seuraavaksi, miksi yhdyn Italian hallituksen ja komission näkemykseen, jonka mukaan direktiivin 2005/29 soveltamisen yhteydessä keskivertokuluttaja ei ole välttämättä homo economicus ‑mallin mukainen yksilö. Tämä käsite on riittävän joustava, jotta keskivertokuluttajaa voidaan joissain tilanteissa pitää rajoitetun rationaalisena yksilönä, joka toimii hankkimatta kaikkia asiaan liittyviä tietoja tai joka ei pysty käsittelemään rationaalisesti hänelle annettuja tietoja. Olen päätynyt tähän lopputulokseen useista syistä.
39. Ensinnäkin kyseisen direktiivin johdanto-osan 18 perustelukappaleessa todetaan nimenomaisesti, että keskivertokuluttaja käsite riippuu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kehityksestä ja että ”keskivertokuluttaja ei ole tilastollinen mittapuu”. Lisäksi kansallisten tuomioistuinten ja viranomaisten on otettava huomioon ”sosiaaliset, kulttuuriset ja kielelliset tekijät” määritellessään, kuka on keskivertokuluttaja tietyn kaupallisen menettelyn osalta. Kyseisestä johdanto-osan perustelukappaleesta ilmenee myös, että kansallisten tuomioistuinten ja viranomaisten on käytettävä ”omaa harkintakykyään” keskivertokuluttajan tyypillisen reaktion arvioimiseksi tällaisen menettelyn yhteydessä.
40. Näistä seikoista seuraa, että direktiivin 2005/29 soveltamisen yhteydessä keskivertokuluttajan käsite on tarkoitettu joustavaksi käsitteeksi, jota on mukautettava asiaa koskevien olosuhteiden mukaan. Sitä, kuka keskivertokuluttaja on tietyn kaupallisen menettelyn osalta, ei ole tarkoitus määrittää pelkästään teoreettisesti. Huomioon on otettava myös realistisempia näkökohtia. Ne voivat liittyä esimerkiksi alan monimutkaisuuteen, tietoon, jota keskivertokuluttajalla on odotettava olevan tietystä tuotteesta, ja sen todennäköisyyteen, että hänellä on kognitiivinen vinouma. Vaikuttaa siltä, että joissain tilanteissa keskivertokuluttajan voidaan katsoa pystyvän toimimaan rationaalisesti ja tekemään perustellun päätöksen, kun taas toisissa tilanteissa (esimerkiksi, jos tuote on sellainen, jonka keskivertokuluttaja tyypillisesti ostaa pakonomaisesti tai kärsiessään henkisestä stressistä) voidaan katsoa, ettei hän pysty tekemään näin.
41. Toiseksi mainitusta johdanto-osan perustelukappaleesta ilmenee, että keskivertokuluttaja on ”tyypillinen kuluttaja”. Lisäksi arvioidessaan kaupallisen menettelyn sopimatonta luonnetta kansallisten tuomioistuinten ja viranomaisten on arvioitava ”keskivertokuluttajan tyypillistä reaktiota – – kussakin tapauksessa”. Ymmärrän tämän siten, että kansallisten tuomioistuinten ja viranomaisten ei tarvitse arvioida, miten rationaalinen kuluttaja, joka hankkii ennakoivasti kaikki asiaan liittyvät tiedot, käsittelee rationaalisesti hänelle annettuja tietoja ja pystyy siten tekemään perusteltuja päätöksiä (homo economicus), käyttäytyisi taloudellisesti. Niiden on tarkasteltava ainoastaan ”tyypillisen kuluttajan” ”tyypillistä reaktiota”. Tätä tulkintaa tukee myös komissio asiakirjassaan ”Ohjeet [direktiivin 2005/29] tulkintaa ja soveltamista varten”, jossa se toteaa, että ”testi perustuu suhteellisuusperiaatteeseen” ja että ”[kyseisessä] direktiivissä tarkoitettu keskivertokuluttaja ei missään tapauksessa ole henkilö, joka tarvitsee vain vähän suojelua, koska hän pystyy aina hankkimaan saatavilla olevat tiedot ja toimimaan viisaasti niiden perusteella”.(18)
42. Näiden tietojen valossa olen samaa mieltä komission kanssa siitä, että direktiivin 2005/29 johdanto-osan 18 perustelukappaleessa käytettyyn ilmaukseen ”valistunut, kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen keskivertokuluttaja” sisältyvä ilmaus ”kohtuullisen” ei tarkoita samaa kuin ”täysin” tai edes ”erityisen”. Muistutan tältä osin, että kuten julkisasiamies Medina on todennut, ”keskivertokuluttajan käsite on oikeudellinen fiktio, jolla varsin moninaiset ja epäyhtenäiset tilanteet pyritään supistamaan niiden pienimpään yhteiseen nimittäjään”.(19) Kyseinen käsite pohjautuu asioihin, joissa unionin tuomioistuimen oli punnittava keskenään kuluttajien harhaanjohtamisen riskiä ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden vaatimuksia.(20) Se on objektiivinen mittapuu, jota käytetään paitsi direktiivissä 2005/29 myös useissa muissa unionin kuluttajalainsäädännön välineissä ja muilla unionin oikeuden aloilla.(21) Huomautan, että unionin tuomioistuin on todennut kuluttajasopimusten kohtuuttomia ehtoja koskevasta direktiivistä 93/13/ETY,(22) että muun muassa keskivertokuluttajaa vähemmän valistunut ja huolellinen kuluttaja tai keskivertokuluttajaa valistuneempi ja huolellisempi kuluttaja eivät vastaa keskivertokuluttajan standardia.(23) En näe, miksi tätä standardia olisi tulkittava eri tavalla direktiivin 2005/29 soveltamisen yhteydessä.
43. Tämä laajempi asiayhteys huomioon ottaen direktiivin 2005/29 johdanto-osan 18 perustelukappaleeseen sisältyvän ilmauksen ”valistunut, kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen keskivertokuluttaja” tarkoituksena ei ole ”nostaa rimaa” sen suhteen, mitä tyypilliseltä kuluttajalta voidaan odottaa tietyn kaupallisen menettelyn osalta, edellyttämällä, että hän on systemaattisesti ad minima rationaalinen yksilö, joka hankkii ennakoivasti asiaan liittyvää tietoa, käsittelee rationaalisesti hänelle annettuja tietoja ja pystyy siten tekemään perusteltuja päätöksiä (pitkälti kuten homo economicus). Tämän ilmauksen on pikemminkin tarkoitus varmistaa, että kansalliset tuomioistuimet ja viranomaiset eivät ota lähtökohdaksi kuluttajaa, joka on niin heikosti valistunut, tarkkaavainen ja huolellinen, että olisi perusteetonta tai suhteetonta suojata häntä. Huomautan tältä osin, että direktiivin 2005/29 tulkintaa koskevissa ohjeissaan(24) komissio on nimenomaisesti jättänyt suojan alan ulkopuolelle ainoastaan ”erittäin hyväuskoisen, naiivin ja huolimattoman kuluttajan”, jonka suojelu olisi komission mukaan ”suhteetonta ja aiheuttaisi perusteettoman kaupan esteen”. Tämä on melko alhainen vähimmäistaso.
44. Tästä syystä olen eri mieltä Compass Bancan kanssa siitä, että koska direktiiviin 2005/29 sisältyy ”erityisen alttiiden” kuluttajaryhmien suojelua koskeva erityissäännös (nimittäin sen 5 artiklan 3 kohta), keskivertokuluttaja, johon kyseisen direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa viitataan, on puolestaan yksilö, joka pystyy toimimaan rationaalisesti kaikissa olosuhteissa. Se seikka, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena oli tarjota suurempaa suojaa erityisen alttiille kuluttajaryhmille, ei mielestäni tarkoita, ettei sen aikomuksena ollut taata kuluttajien, jotka eivät kuulu näihin ryhmiin, korkeatasoista suojaa tai että se ei pitänyt heitä alttiina vaan kaikissa olosuhteissa täysin rationaalisina yksilöinä.
45. Kolmanneksi tämän tulkinnan vahvistaa nähdäkseni direktiivin 2005/29 tavoite saavuttaa ”korkeatasoinen kuluttajansuoja”. Tämä suojelutehtävä – joka, kuten johdannossa huomautin, muodostaa paitsi kyseisen direktiivin myös monien unionin lainsäätäjän kuluttajansuojan alalla antamien säädösten selkärangan – ei olisi tarpeen, jos keskivertokuluttaja ymmärrettäisiin aina homo economicus –mallin mukaisesti. Vaikka tämä saattaakin olla ilmiselvää, vaikuttaa siltä, ettei unionin lainsäätäjä olisi antanut direktiiviä 2005/29 (jonka tarkoituksena on suojella kuluttajia menettelyiltä, jotka ovat omiaan ”vääristämään olennaisesti” heidän ”taloudellista käyttäytymistään”), jos se olisi katsonut, että kuluttajat pystyvät toimimaan aina rationaalisesti.
46. Huomautan tältä osin, että unionin tuomioistuin on jo nimenomaisesti katsonut, että kaupalliset menettelyt, joissa käytetään hyväksi kuluttajien kognitiivisia vinoumia, voivat vaikuttaa kuluttajien taloudelliseen käyttäytymiseen.(25) Direktiiviin 2005/29 sisältyy lisäksi useita käsitteitä ja ilmauksia, jotka viittaavat siihen, että kuluttajia voidaan manipuloida ja että heillä on tällaisia vinoumia (esimerkiksi 2 artiklan j alakohdassa ”painostamistarkoituksessa”, 2 artiklan e alakohdassa ”olennaisella vääristämisellä” ja 5 artiklan 2 kohdassa ”vääristää olennaisesti”, 6 artiklassa ”harhauttaa” tai 8 ja 9 artiklassa ”vaikuttamisen/vaikuttamista”.
47. Neljänneksi on niin, että tuomiossa Deroo-Blanquart(26) (asia, jossa oli kyse esiasennetuilla ohjelmistoilla varustetun tietokoneen myynnistä koostuvasta kaupallisesta menettelystä) unionin tuomioistuin on todennut, että direktiivissä 2005/29 sopivuudelle asetettujen edellytysten voidaan katsoa täyttyvän ”esimerkiksi niin, että sillä annetaan kuluttajalle asianmukaiset tiedot”. Kyseinen toteamus ei kuitenkaan uskoakseni perustunut siihen ajatukseen, että kuluttajat toimivat välttämättä rationaalisesti, jos heille tosiasiallisesti annetaan kaikki asiaankuuluvat tiedot (tai jos heillä oli pääsy niihin) (homo economicus ‑mallin mukaisesti). Kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuin pelkästään yksilöi sen, että kuluttajalle oli annettu asianmukaiset tiedot, yhtenä niistä seikoista, jotka olivat omiaan vastaamaan rehellisen markkinatavan tai yleisen vilpittömän mielen periaatteen vaatimuksia.(27)
48. Olen lisäksi samaa mieltä siitä, että yksi direktiivin 2005/29 keskeisistä tavoitteista on suojella kuluttajien kykyä tehdä perusteltuja päätöksiä. Tätä tavoitetta havainnollistaa esimerkiksi kyseisen direktiivin 2 artiklan e alakohta, jossa viitataan kaupalliseen menettelyyn, joka ”heikentä[ä] tuntuvasti kuluttajan kykyä tehdä perusteltu päätös, mikä saa kuluttajan tekemään sellaisen kaupallisen ratkaisun, johon hän ei muuten olisi päätynyt”.(28) Kyseisen direktiivin 2 artiklan j alakohdassa, jossa määritellään sopimattoman vaikuttamisen käsite, viitataan myös ”kuluttajan kykyyn tehdä perusteltu ratkaisu”. Lisäksi direktiivin 2005/29 7 artikla (jonka otsikko on ”Harhaanjohtavat mainitsematta jättämiset”) perustuu siihen ajatukseen, että mitä enemmän kuluttajille annetaan tietoa, sitä epätodennäköisempää on, että heitä johdetaan harhaan. En kuitenkaan ymmärrä näitä säännöksiä siten, että keskivertokuluttaja on yksilö, joka välttämättä tekisi tällaisen perustellun päätöksen (kuten homo economicus tekisi), ellei sopimatonta kaupallista menettelyä olisi ollut. Direktiivin 2005/29 2 artiklan e ja j alakohdasta nimittäin ilmenee pelkästään, että menettely on sopimaton, jos se vääristää olennaisesti kuluttajan kykyä (tai mahdollisuutta) tehdä perusteltu päätös.
49. Näiden seikkojen perusteella katson, että keskivertokuluttaja, jota kansallisten tuomioistuinten ja viranomaisten on direktiivin 2005/29 mukaan käytettävä ”mittapuuna”, ei ole välttämättä rationaalinen yksilö, joka hankkii ennakoivasti asiaan liittyvät tiedot, käsittelee rationaalisesti hänelle annettuja tietoja ja pystyy siten tekemään perusteltuja päätöksiä. Vaikka keskivertokuluttaja voi joissain tilanteissa olla tällainen yksilö, tämä käsite on riittävän joustava, jotta keskivertokuluttajana voidaan toisissa tilanteissa pitää rajoitetusti rationaalista yksilöä, joka toimii hankkimatta asiaan liittyviä tietoja tai joka ei pysty käsittelemään rationaalisesti hänelle annettuja tietoja (myöskään elinkeinonharjoittajan hänelle antamia tietoja).
50. Seuraavassa jaksossa tarkastelen muun muassa viimeksi mainitun seikan (sen, miten elinkeinonharjoittaja esittää tiedot kuluttajalle) merkitystä direktiivin 2005/29 8 ja 9 artiklan erityisessä asiayhteydessä.
B Sellaisen kaupallisen menettelyn aggressiivisen luonteen arviointi, jossa elinkeinonharjoittaja paitsi harjoittaa kahden tuotteen ristiinmyyntiä myös esittää tietoja asiakkailleen tavalla, joka saa heidät uskomaan, että heidän on ostettava kyseiset kaksi tuotetta yhdessä (toinen kysymys)
51. Toinen kysymys koskee sitä, onko kaupallinen menettely, jossa elinkeinonharjoittaja paitsi harjoittaa kahden tuotteen ristiinmyyntiä myös esittää tietoja asiakkailleen tavalla, joka saa heidät uskomaan, että heidän on ostettava kyseiset kaksi tuotetta yhdessä, itsessään aggressiivinen direktiivissä 2005/29 tarkoitetulla tavalla.
52. Ensinnäkin huomautan, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee tällaisen menettelyn aggressiivisuutta, se viittaa yhteen ainoaan säännökseen, nimittäin direktiivin 2005/29 6 artiklan 1 kohtaan, jossa luetellaan edellytykset, joiden täyttyessä kaupallista menettelyä voidaan pitää harhaanjohtavana (eikä aggressiivisena). Kyseisen direktiivin 5 artiklan 4 kohdassa selvennetään, että harhaanjohtavat ja aggressiiviset kaupalliset menettelyt ovat sopimattomien kaupallisten menettelyjen kaksi eri tyyppiä.(29) Kuten pääasian oikeudenkäynnin asianosaiset ja muut osapuolet ovat kaikki todenneet huomautuksissaan, aggressiivisista kaupallisista menettelyistä ei säädetä direktiivin 2005/29 6 artiklan 1 kohdassa(30) vaan sen 8 ja 9 artiklassa. Ehdotankin, että unionin tuomioistuin muotoilee toisen ennakkoratkaisukysymyksen uudelleen siten, että siinä viitataan ainoastaan jälkimmäisiin säännöksiin.
53. Toiseksi muistutan unionin tuomioistuimen jo todenneen, että yhdistetyt tarjoukset, jotka perustuvat vähintään kahden erillisen tuotteen tai palvelun yhdistämiseen yhdeksi tarjoukseksi, ovat kaupallisia toimia, jotka kuuluvat selvästi joidenkin toimijoiden kaupalliseen strategiaan ja joilla pyritään välittömästi edistämään niiden myyntiä ja menekkiä. Tästä seuraa, että niitä on pidettävä direktiivin 2005/29 2 artiklan d alakohdassa tarkoitettuina kaupallisina menettelyinä ja että ne näin ollen kuuluvat sen soveltamisalaan.(31) Sama pätee loogisesti kaupallisiin menettelyihin, jotka koostuvat kahden tuotteen ristiinmyynnistä (jossa elinkeinonharjoittaja tarjoaa kahta tuotetta asiakkaalle samanaikaisesti ja näiden kahden tuotteen myynti tapahtuu myös samanaikaisesti). Unionin tuomioistuin ei itse asiassa käytä näiden kahden kaupallisen menettelyn selkeää erottelua.(32)
54. Unionin tuomioistuin on lisäksi jo todennut, että direktiiviä 2005/29 on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että yleisesti ja ennalta ehkäisevästi kielletään yhdistetyt tarjoukset siitä riippumatta, onko niiden sopimattomuutta arvioitu kyseisen direktiivin 5–9 artiklassa asetettujen perusteiden kannalta.(33) Samaa päättelyä voidaan mielestäni soveltaa ongelmitta kaupalliseen menettelyyn, joka koostuu kahden tuotteen ristiinmyynnistä. Tällaista menettelyä ei voida pitää yleisesti kiellettynä eikä sinänsä sopimattomana.
55. Näiden selvennysten jälkeen huomautan, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään, onko kaupallinen menettely, jossa elinkeinonharjoittaja paitsi harjoittaa kahden tuotteen ristiinmyyntiä myös esittää tietoja asiakkailleen tavalla, joka saa heidät uskomaan, että heidän on pakko ostaa nämä kaksi tuotetta yhdessä, itsessään aggressiivinen direktiivissä 2005/29 tarkoitetulla tavalla. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tarkoittaa ilmaisulla ”itsessään” ymmärtääkseni ”kaikissa olosuhteissa” kaupallisen menettelyn muista ominaispiirteistä ja asiayhteydestä riippumatta.
56. Direktiivin 2005/29 8 ja 9 artiklasta totean, että ensiksi mainitusta säännöksestä ilmenee, että sen arvioinnin, onko kaupallinen menettely aggressiivinen näissä säännöksissä tarkoitetulla tavalla, on perustuttava ”sen asiayhteyteen, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet”. Kansallisten toimivaltaisten viranomaisten on tarkasteltava nämä eri seikat huomioon ottaen, onko kyseessä oleva kaupallinen menettely sellainen, että se ”merkittävästi heikentää tai on omiaan merkittävästi heikentämään keskivertokuluttajan valinnanvapautta tai käyttäytymistä suhteessa tuotteeseen ja näin saa tai todennäköisesti saa hänet tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt”. Unionin tuomioistuin on tältä osin jo vahvistanut, että direktiivin 2005/29 8 artiklassa säädetään velvollisuudesta ottaa huomioon kaikki elinkeinonharjoittajan toimintaan liittyvät seikat kyseessä olevassa asiayhteydessä.(34)
57. Menettelyssä on lisäksi käytettävä ”häirintää, pakottamista, fyysinen voimankäyttö mukaan luettuna, tai sopimatonta vaikuttamista” kyseisen direktiivin 9 artiklassa tarkoitetulla tavalla.(35) Mainitussa säännöksessä on luettelo seikoista (kuten menettelyn ajoitus, tapahtumapaikka, luonne ja kesto), jotka ovat merkityksellisiä sen todentamiselle, täyttyykö viimeksi mainittu vaatimus.
58. Direktiivin 2005/29 8 ja 9 artiklan sanamuodosta ilmenee nähdäkseni jo, että se, onko kaupallinen menettely aggressiivinen, määräytyy yleensä asiayhteyden arvioinnin perusteella. Nämä säännökset huomioon ottaen ei tietenkään voida sulkea pois, että tiettyjä kaupallisia menettelyjä voidaan pitää itsessään aggressiivisina ja siten sopimattomina kyseisessä direktiivissä tarkoitetulla tavalla. Nähdäkseni on kuitenkin selvää, että jos tällaisia menettelyjä on, ne muodostaisivat säännön sijasta poikkeuksen.
59. Tämän tulkinnan vahvistaa direktiivin 2005/29 liite I, johon sisältyy tiettyjen menettelyjen, joita pidetään kaikissa olosuhteissa sopimattomina, ”musta lista”. Sen 1–24 kohdassa mainitaan yhtäältä kaupalliset menettelyt, joita voidaan pitää harhaanjohtavina kaikissa olosuhteissa, ja toisaalta 24–31 kohdassa menettelyt, joita on pidettävä aggressiivisina (myöskin kaikissa olosuhteissa). Yhdessäkään näissä kohdissa luetelluista ja jälkimmäiseen ryhmään kuuluvista kaupallisista menettelyistä ei viitata sellaiseen menettelyyn tai siihen ei sisälly sellaista menettelyä, jossa elinkeinonharjoittaja paitsi harjoittaa kahden tuotteen ristiinmyyntiä myös esittää tietoja asiakkailleen tavalla, joka saa heidät uskomaan, että heidän on ostettava nämä kaksi tuotetta yhdessä.
60. Tältä osin direktiivin 2005/29 5 artiklan 5 kohdassa säädetään, että ”liitteessä I on luettelo niistä kaupallisista menettelyistä, joita pidetään kaikissa olosuhteissa sopimattomina” ja että ”samaa luetteloa on sovellettava kaikissa jäsenvaltioissa ja sitä voidaan muuttaa ainoastaan muuttamalla [kyseistä] direktiiviä”. Kyseisen direktiivin johdanto-osan 17 perustelukappaleessa todetaan lisäksi, että direktiivin liitteessä I ”on – – täydellinen luettelo kaikista kyseisistä menettelyistä” ja että ”nämä ovat ainoat kaupalliset menettelyt, joita voidaan pitää sopimattomina ilman 5–9 artiklan säännöksiin perustuvaa tapauskohtaista arviointia”. Näiden seikkojen perusteella katson, että kyseiseen liitteeseen sisältyvä kaupallisten menettelyjen luettelo on tyhjentävä.(36)
61. Totean lisäksi, että unionin tuomioistuimen mukaan on niin, että koska direktiivillä 2005/29 ”yhdenmukaistetaan täysin säännöt, jotka koskevat elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiä sopimattomia kaupallisia menettelyjä, jäsenvaltiot eivät voi toteuttaa, kuten direktiivin 4 artiklassa nimenomaisesti säädetään, mainitussa direktiivissä säädettyjä toimenpiteitä rajoittavampia toimenpiteitä edes silloin, kun ne haluavat saavuttaa korkeammantasoisen kuluttajansuojan”.(37)
62. Näiden seikkojen perusteella on nähdäkseni selvää, että kaupallista menettelyä, jossa elinkeinonharjoittaja paitsi harjoittaa kahden tuotteen ristiinmyyntiä myös esittää tietoja asiakkailleen tavalla, joka saa heidät uskomaan, että heidän on ostettava nämä kaksi tuotetta yhdessä, ei voida pitää itsessään aggressiivisena direktiivin 2005/29 8 ja 9 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Kyseinen menettely ei nimittäin sisälly kyseisen direktiivin liitteeseen I. Kansallisten tuomioistuinten ja viranomaisten on siten tarkasteltava tällaisen menettelyn aggressiivista luonnetta ottaen huomioon näissä artikloissa asetetut vaatimukset – joista seuraa muun muassa, että kaupallista menettelyä on tutkittava ”sen asiayhteydessä, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet”.
63. Kaikki käsiteltävän asian asianosaiset ja muut osapuolet yhtyvät tähän päätelmään.
64. Haluan esittää vielä yhden huomautuksen.
65. Ymmärrän ennakkoratkaisupyynnön perusteella, että syynä siihen, miksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee toisessa kysymyksessään direktiivin 2005/29 6 artiklan 1 kohdan eikä sen 8 ja 9 artiklaa, on se, että 6 artiklan 1 kohdassa viitataan nimenomaisesti kuluttajille annettavien tietojen ”yleiseen esitystapaan” merkityksellisenä seikkana sen määrittämisen kannalta, onko kaupallinen menettely harhaanjohtava. Kuten olen edellä 50 kohdassa jo todennut, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vaikuttaa pohtivan, onko tapa, jolla elinkeinonharjoittaja esittää (tai kehystää) tiedot, myös merkityksellinen direktiivin 2005/29 8 ja 9 artiklan soveltamisen yhteydessä.
66. Vastaus tähän taustalla olevaan kysymykseen voidaan mielestäni johtaa vaivatta edellä 52–62 kohdassa luettelemistani seikoista.
67. Kuten juuri selitin, direktiivin 2005/29 8 artiklassa nimittäin edellytetään, että arvioidessaan kaupallisen menettelyn aggressiivista luonnetta kansalliset toimivaltaiset viranomaiset ottavat huomioon muun muassa kaikki tällaisen menettelyn ”seikat”. Italian hallituksen tavoin katson, että tapa, jolla elinkeinonharjoittaja esittää tai kehystää tiedot asiakkailleen, on tällainen merkityksellinen ”seikka”.
68. Lisään tältä osin, että direktiivin 2005/29 2 artiklan j alakohdan määritelmän mukaan ”sopimattomalla vaikuttamisella” tarkoitetaan ”valta-aseman käyttämistä suhteessa kuluttajaan painostamistarkoituksessa, ilman että välttämättä käytettäisiin tai uhattaisiin käyttää fyysistä voimaa, tavalla, joka merkittävästi rajoittaa kuluttajan kykyä tehdä perusteltu ratkaisu”. Tästä seuraa nähdäkseni, että ”sopimatonta vaikuttamista” voidaan harjoittaa monin eri keinoin, myös sillä, miten elinkeinonharjoittaja esittää (tai kehystää) tarjouksen kuluttajalle.
69. Unionin tuomioistuin on lisäksi jo korostanut oikeuskäytännössään ja erityisesti tuomiossa Orange Polska(38) sen tavan, jolla tiedot esitetään kuluttajalle, merkitystä direktiivin 2005/29 8 ja 9 artiklan soveltamisen yhteydessä. Kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuin vahvisti, että tietyt käytännöt, jotka liittyvät siihen, miten elinkeinonharjoittaja esittää tiedot kuluttajalle sellaisen menettelyn yhteydessä, jossa sopimuksia tehdään tai niitä muutetaan (esimerkiksi menettely, jossa elinkeinonharjoittaja tai sen kuriiri vaatii kuluttajaa allekirjoittamaan sopimuksen ilmoittamalla, että sopimuksen allekirjoittamisen viivästyminen tarkoittaisi, että sopimuksen tekeminen myöhemmin olisi mahdollista vain vähemmän edullisin ehdoin), voivat johtaa siihen, että kaupallista menettelyä, joka ei ole itsessään aggressiivinen, on pidettävä aggressiivisena tällaisessa tilanteessa.(39)
70. Näiden seikkojen perusteella on nähdäkseni selvää, että se, miten elinkeinonharjoittaja esittää (tai kehystää) tiedot kuluttajalle, on kaupallisen menettelyn seikka, joka on otettava huomioon arvioitaessa, onko tällainen menettely aggressiivinen ja siten sopimaton direktiivissä 2005/29 tarkoitetulla tavalla.
71. Tästä seuraa, että tehdessään tätä arviointia sellaisen kaupallisen menettelyn osalta, jossa elinkeinonharjoittaja paitsi harjoittaa kahden tuotteen ristiinmyyntiä myös esittää tietoja asiakkailleen tavalla, joka saa heidät uskomaan, että heidän on ostettava kyseiset kaksi tuotetta yhdessä, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten on otettava huomioon tämä seikka. Kun näiden seikkojen lisäksi otetaan huomioon edellisessä jaksossa tarkastelemani osatekijät, katson, että tälle seikalle on annettava erityinen merkitys tilanteessa, jossa keskivertokuluttaja on (syistä, jotka liittyvät esimerkiksi tuotteiden alan monimutkaisuuteen tai taloudelliseen paineeseen, jota häneen kohdistuu tuotteiden ostohetkellä) ymmärrettävä rajoitetusti rationaaliseksi yksilöksi, joka toimii hankkimatta asiaan liittyviä tietoja tai joka ei pysty käsittelemään rationaalisesti hänelle annettuja tietoja (myöskään tietoja, jotka elinkeinonharjoittaja esittää hänelle).
C Todistustaakkaan liittyvät ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilyt (viides kysymys)
72. Viidennessä kysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii lähinnä, miten sen olisi vastattava Compass Bancan väitteeseen siitä, että AGCM:n toteamus, jonka mukaan sen kaupallinen menettely on aggressiivinen pelkästään sillä perusteella, että se koostuu kahden tuotteen ristiinmyynnistä, johtaa perusteettomaan ja kohtuuttomaan todistustaakan kääntämiseen AGCM:ltä Compass Bancalle.
73. Viidenteen kysymykseen vastaaminen ei mielestäni tuota vaikeuksia. Toiseen ennakkoratkaisukysymykseen antamassani vastauksessa olen nimittäin jo selittänyt, ettei kaupallista menettelyä voida pitää itsessään aggressiivisena direktiivissä 2005/29 tarkoitetulla tavalla eikä kieltää pelkästään siksi, että se koostuu kahden tuotteen ristiinmyynnistä. Kansallisen toimivaltaisten viranomaisten on sen sijaan tarkasteltava tällaisen menettelyn aggressiivista luonnetta kyseisen direktiivin 8 ja 9 artiklassa säädettyjen vaatimusten valossa (toisin sanoen menettelykohtaisesti siten, että kutakin menettelyä arvioidaan sen ”asiayhteydessä, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet”).
74. On nähdäkseni selvää, että tällaisessa tilanteessa elinkeinonharjoittajalla ei ole kohtuutonta (käännettyä) todistustaakkaa. Itse asiassa todistustaakka ei siirry lainkaan elinkeinonharjoittajalle, sillä kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tehtävänä on osoittaa kyseessä olevan kaupallisen menettelyn aggressiivinen ja siten sopimaton luonne. Huomautan, että Europe Assistance Italia, komissio ja Italian hallitus yhtyvät kaikki tähän näkemykseen.
D Kansallisten toimivaltaisten viranomaisten mahdollisuus edellyttää 7 päivän pituista ajanjaksoa ristiinmyytäviä tuotteita koskevien sopimusten allekirjoittamisen välillä (kolmas kysymys)
75. Edellisissä jaksoissa olen todennut, ettei kahden tuotteen ristiinmyynnistä koostuvaa kaupallista menettelyä voida pitää itsessään aggressiivisena direktiivin 2005/29 8 ja 9 artiklassa tarkoitetulla tavalla ja että sama pätee kaupalliseen menettelyyn, jossa elinkeinonharjoittaja paitsi harjoittaa kahden tuotteen ristiinmyyntiä myös esittää tietoja asiakkailleen tavalla, joka saa heidät uskomaan, että heidän on ostettava nämä kaksi tuotetta yhdessä.
76. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei tällaisia menettelyjä voida koskaan pitää aggressiivisina kyseisissä säännöksissä tarkoitetulla tavalla. Tämä riippuu siitä, onko kyseessä oleva kaupallinen menettely sen ”asiayhteydessä, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet” sellainen, että se ”häirinnän, pakottamisen, fyysinen voimankäyttö mukaan luettuna, tai sopimattoman vaikuttamisen keinoin merkittävästi heikentää tai on omiaan merkittävästi heikentämään keskivertokuluttajan valinnanvapautta tai käyttäytymistä suhteessa tuotteeseen ja näin saa tai todennäköisesti saa hänet tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt”.
77. Kolmannen kysymyksen lähtökohtana on, että Compass Bancan käyttämä kaupallinen menettely – joka koostuu kahden tuotteen ristiinmyynnistä – on aggressiivinen, kun otetaan huomioon seuraavat seikat: i) luotonhakija hakee luottoa, koska hän tarvitsee sellaista; ii) Compass Bancan asiakkaidensa allekirjoitettavaksi esittämät sopimukset ovat monimutkaisia; iii) henkilökohtaista luottoa ja vakuutusta koskevien sopimusten tarjoaminen samanaikaisesti ja iv) näiden tarjousten hyväksymiseen on käytettävissä lyhyt aika.
78. Olen samaa mieltä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kanssa siitä, että nämä eri seikat (yhdessä sen seikan kanssa, että Compass Banca ymmärtääkseni esittää tai kehystää asiakkailleen antamansa tiedot tavalla, joka saa heidät uskomaan, että heidän on pakko tehdä vakuutussopimus yhdessä luottosopimuksen kanssa) ovat merkityksellisiä direktiivin 2005/29 9 artiklassa tarkoitetun sopimattoman vaikuttamisen osoittamiseksi.
79. Kyseisessä säännöksessä lueteltuihin seikkoihin kuuluvat nimittäin menettelyn ”ajoitus, tapahtumapaikka, luonne ja kesto” sekä ”elinkeinonharjoittajan vaikuttaminen tuotetta koskevaan kuluttajan ratkaisuun käyttämällä tiedossaan olevia vastoinkäymisiä”. Viimeksi mainittuun seikkaan voisi pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa sisältyä se, että elinkeinonharjoittaja mainitsee kuluttajalle henkilökohtaisia tapahtumia (jotka liittyvät esimerkiksi hänen terveyteensä), jotka – toteutuessaan – voisivat vaikuttaa hänen kykyynsä maksaa takaisin elinkeinonharjoittajalta ottamansa luotto.
80. Siitä, riittävätkö nämä seikat osoittamaan, että Compass Bancan menettelyssä käytetään direktiivin 2005/29 9 artiklassa tarkoitettua ”sopimatonta vaikuttamista” ja että se ”merkittävästi heikentää tai on omiaan merkittävästi heikentämään keskivertokuluttajan valinnanvapautta tai käyttäytymistä suhteessa tuotteeseen” ja näin saa hänet tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ”ei muuten olisi tehnyt” (direktiivin 2005/29 8 artiklassa säädettyjen vaatimusten mukaisesti), katson, että vastaus tähän kysymykseen riippuu siitä, liittyykö tähän menettelyyn muita seikkoja tai merkityksellisiä olosuhteita, jotka joko lieventävät tai pahentavat sen vaikutusta ”keskivertokuluttajan valinnanvapauteen”. Tämän määrittäminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä.
81. Tätä taustaa vasten kolmas kysymys koskee ymmärtääkseni pohjimmiltaan toimenpiteitä, joita AGCM:n kaltainen kansallinen viranomainen voi toteuttaa tilanteessa, jossa se katsoo Compass Bancan käyttämän kaltaisen kaupallisen menettelyn täyttävän nämä vaatimukset. Voiko tällainen viranomainen näissä olosuhteissa määrätä, että kahta tuotetta koskevien sopimusten allekirjoittamisen välillä on oltava 7 päivää?
82. Vastaus tähän kysymykseen on nähdäkseni jälleen ilmiselvä, kun otetaan huomioon kaikki edellisissä jaksoissa esittämäni näkökohdat.
83. Direktiivin 2005/29 5 artiklan 1 kohdassa nimittäin säädetään yksiselitteisesti, että ”sopimattomat kaupalliset menettelyt ovat kiellettyjä”. En näe mitään syytä, miksi – jos kahden tuotteen ristiinmyynnistä koostuva menettely on, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet, aggressiivinen ja näin ollen sopimaton kyseisessä direktiivissä tarkoitetulla tavalla – tätä kieltoa koskevaa edellytystä ei voitaisi täyttää edellyttämällä, että kahden sopimuksen allekirjoittamisen välillä on oltava 7 päivää sen varmistamiseksi, että nämä kaksi myyntiä tapahtuvat eri ajankohtina, jotka ovat kohtuullisen etäällä toisistaan.
E Seuraukset siitä, että tuotteet ovat rahoitus- ja vakuutustuotteita (neljäs kysymys)
84. Neljäs kysymys liittyy siihen, että Compass Bancan pääasiassa ristiinmyymät tuotteet ovat osittain vakuutustuotteita. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko näiden tuotteiden luonne huomioon ottaen AGCM:n edelleen mahdollista direktiiviä 2005/29 soveltamalla edellyttää, että kyseisen yhtiön tarjoaman luottosopimuksen allekirjoittamisen ja vakuutussopimuksen allekirjoittamisen välillä on 7 päivän ajanjakso. Se huomauttaa, että direktiivin 2016/97 24 artiklassa asetetaan vakuutustuotteiden, joita tarjotaan yhdessä muiden tuotteiden kanssa, ”tarjoajille”(40) erityisiä velvoitteita.(41) Kyseinen tuomioistuin pohtii lähinnä, onko kyseinen säännös ristiriidassa direktiivin 2005/29 kanssa.
85. Huomautan, että neljännessä kysymyksessä ja ennakkoratkaisupyynnössä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee ainoastaan direktiivin 2016/97 24 artiklan 3 ja 7 kohdan. Neljättä kysymystä tutkiessani tarkastelen kuitenkin 24 artiklaa kokonaisuudessaan.
86. Siitä, onko kyseinen säännös ristiriidassa direktiivin 2005/29 kanssa, huomautan ensinnäkin, että direktiivin 2005/29 3 artiklan 4 kohdassa säädetään, että ”jos tämän direktiivin säännökset ovat ristiriidassa sopimattomien kaupallisten menettelyjen yksittäisiä näkökohtia säätelevien muiden yhteisön sääntöjen kanssa, jälkimmäisillä on etusija ja niitä sovelletaan kyseisiin yksittäisiin näkökohtiin”.(42)
87. Toiseksi muistutan, että unionin tuomioistuin on jo katsonut, että kyseiseen säännökseen sisältyvällä ristiriidan käsitteellä tarkoitetaan ”asianomaisten säännösten välistä suhdetta, joka menee pelkkää poikkeavuutta tai erilaisuutta pidemmälle, jolloin eroa on mahdoton poistaa millään sovittelukeinolla, joka mahdollistaisi näiden kahden todellisuuden rinnakkaiselon ilman, että ne olisi kyseenalaistettava”. Se on myös todennut, että ”direktiivin 2005/29 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun kaltaisesta ristiriidasta on näin ollen kyse ainoastaan silloin, kun kyseisen direktiivin ulkopuolisilla säännöksillä, joilla säännellään sopimattomien kaupallisten menettelyjen yksittäisiä näkökohtia, asetetaan elinkeinonharjoittajille direktiivissä 2005/29 vahvistettujen velvoitteiden kanssa yhteensopimattomia velvoitteita jättämättä näille lainkaan liikkumavaraa”.(43)
88. Kolmanneksi katson, kuten myös Compass Banca, että direktiivin 2016/97 24 artiklassa asetetaan velvoitteita ”vakuutusten tarjoajille” kahdessa tilanteessa. Ensimmäinen tilanne on se, että ”vakuutustuote” tarjotaan ”yhdessä sellaisen oheistuotteen tai ‑palvelun kanssa, joka ei ole vakuutus, osana pakettia tai samaa sopimusta”.(44) Tähän tilanteeseen sovelletaan seuraavia kyseisen artiklan asian kannalta merkityksellisiä kohtia:
– vakuutusten tarjoajan on ilmoitettava asiakkaalle, onko eri osat mahdollista ostaa erikseen, ja jos on, annettava riittävä kuvaus sopimuksen tai paketin eri osista sekä erikseen tiedot kunkin osan kuluista ja veloituksista (24 artiklan 1 kohta);
– vakuutusten tarjoajan on määriteltävä asiakkaan vaatimukset ja tarpeet niiden vakuutustuotteiden osalta, jotka ovat osa kokonaispakettia tai samaa sopimusta (24 artiklan 6 kohta), ja
– jäsenvaltiot voivat ylläpitää tai hyväksyä tiukempia lisätoimenpiteitä tai puuttua tapauskohtaisesti asiaan estääkseen vakuutuksen myynnin sellaisen oheispalvelun tai ‑tuotteen kanssa, joka ei ole vakuutus, osana pakettia tai samaa sopimusta, kun ne voivat osoittaa, että tällaiset käytännöt ovat haitallisia kuluttajien kannalta (24 artiklan 7 kohta).
89. Juuri mainitsemistani kolmesta kohdasta ainoastaan viimeinen (24 artiklan 7 kohta) vaikuttaa mahdollisesti olevan ristiriidassa direktiivin 2005/29 säännösten kanssa. Kuten edellisessä jaksossa selitin, kyseistä direktiiviä on nimittäin tulkittava siten, että jos kaupallista menettelyä ei ole mainittu nimenomaisesti sen liitteessä I, sitä ei voida kieltää sillä perusteella, että se on itsessään sopimaton (toisin sanoen sopimaton kaikissa olosuhteissa).
90. Katson kuitenkin, ettei 24 artiklan 7 kohdassa edellytetä, että jäsenvaltiot ottavat käyttöön tällaisen yleisen kiellon, tai valtuuteta niitä tekemään näin. Kyseisessä säännöksessä nimittäin säädetään pelkästään, että jäsenvaltiot ”voivat” ”tapauskohtaisesti” estää vakuutustuotteiden ja oheistuotteiden tai ‑palvelujen ristiinmyynnin, kun ne voivat osoittaa, että tällainen käytäntö on haitallinen kuluttajien kannalta.
91. Lisäisin, että tätä tiukkaa tulkintaa tukee nähdäkseni direktiivin 2016/97 johdanto-osan 53 perustelukappale, jossa todetaan, että ”ristiinmyyntikäytännöt ovat vakuutusten tarjoajien yleisesti käyttämä strategia kaikkialla [Euroopan] unionissa”, ja myönnetään, että vaikka tällaisissa käytännöissä voi ”olla kyse käytännöistä, joissa asiakkaiden etuja ei oteta riittävästi huomioon”, ne voivat myös ”tarjota etuja asiakkaille”.
92. Direktiivin 2016/97 24 artiklan 7 kohtaa sovelletaan joka tapauksessa vain, jos i) vakuutustuotetta voidaan pitää ”pääasiallisena” tai ”ensisijaisena” tuotteena ja toinen tuote tai palvelu on ”oheistuote- tai palvelu” tai ”liitännäinen” siihen nähden ja jos ii) molempia tuotteita tarjotaan ”osana pakettia tai samaa sopimusta”. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä on tutkia, täyttävätkö Compass Bancan tarjoamat tuotteet nämä vaatimukset. Asiakirja-aineistoon sisältyvien seikkojen valossa epäilen kuitenkin, että kyseisen yhtiön asiakkailleen tarjoamaa henkilökohtaista luottoa voitaisiin pitää sen vakuutuksen oheistuotteena, jonka ostamista se ehdottaa asiakkailleen luoton yhteydessä. Asia on mielestäni pikemminkin päinvastoin, sillä Compass Bancan kaupallinen menettely koostuu vakuutuksen myymisestä asiakkaille, jotka ovat jo ottamassa henkilökohtaista luottoa kyseiseltä yhtiöltä.
93. Toista direktiivin 2016/97 24 artiklassa lueteltujen velvoitteiden ryhmää sovelletaan, kun ”vakuutustuote tarjotaan sellaisen tavaran tai palvelun ohessa, joka ei ole vakuutus, osana pakettia tai samaa sopimusta” (skenaario, joka vaikuttaa sopivan paremmin pääasian tosiseikkoihin, kuten edellä selitin). Asiaa koskevat kyseisen direktiivin kohdat ovat seuraavat:
– vakuutusten tarjoajan on tarjottava asiakkaalle mahdollisuutta ostaa tämä tavara tai palvelu erikseen (paitsi jos tuote tai palvelu, jonka kanssa vakuutustuotetta tarjotaan, kuuluu tiettyjen muiden direktiivien erityissäännösten soveltamisalaan) (24 artiklan 3 kohta) ja
– vakuutusten tarjoajan on määriteltävä asiakkaan vaatimukset ja tarpeet niiden vakuutustuotteiden osalta, jotka ovat osa kokonaispakettia tai samaa sopimusta (24 artiklan 6 kohta).
94. En näe tässäkään mitään ristiriitaa näihin kohtiin sisältyvien velvoitteiden ja direktiiviin 2005/29 sisältyvien sääntöjen välillä. Katson erityisesti, ettei direktiivin 2016/97 24 artiklan 3 kohdassa edellytetä kansallisten toimivaltaisten viranomaisten menevän pitemmälle kuin mitä direktiivissä 2005/29 vaaditaan, esimerkiksi säätämällä, että niiden on kiellettävä yleisesti sellaisten vakuutustuotteiden ristiinmyynti, jotka ovat muiden tuotteiden oheistuotteita tai ‑palveluja (rahoitustuotteet mukaan luettuina). Kyseisessä säännöksessä nimittäin edellytetään ainoastaan, että jos tällaisia tuotteita ja/tai palveluja ristiinmyydään asiakkaille, asiakkailla on myös mahdollisuus ostaa ne erikseen.
95. Kyseisessä säännöksessä ei myöskään edellytetä, että nämä viranomaiset tinkivät siitä, mihin niillä on oikeus direktiivin 2005/29 nojalla. Katson etenkin, ettei direktiivin 2016/97 24 artiklan 3 kohta estä AGCM:n kaltaista kansallista toimivaltaista viranomaista edellyttämästä, että kahden sopimuksen, joista toinen koskee henkilökohtaista luottoa ja toinen vakuutusta ja joita sama elinkeinonharjoittaja tarjoaa yhdessä, allekirjoittamisen välillä on oltava 7 päivää, jos tällainen menettely osoittautuu ”sen asiayhteydessä, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet” aggressiiviseksi ja näin ollen sopimattomaksi direktiivin 2005/29 8 ja 9 artiklassa tarkoitetulla tavalla.
96. Tässä tilanteessa ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen siten, etteivät direktiivin 2005/29 säännökset ole ristiriidassa direktiivin 2016/97 24 artiklan kanssa. Jälkimmäisessä säännöksessä ei edellytetä kansallisten toimivaltaisten viranomaisten menevän pitemmälle kuin mitä direktiivissä 2005/29 vaaditaan, esimerkiksi kieltämällä yleisesti kaupallisen menettelyn, joka koostuu henkilökohtaisen luoton ja vakuutuksen ristiinmyynnistä. Se ei myöskään estä näitä viranomaisia edellyttämästä, että näitä tuotteita koskevien sopimusten allekirjoittamisen välillä on oltava 7 päivää, jos kyseessä oleva kaupallinen menettely osoittautuu ”sen asiayhteydessä, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet” aggressiiviseksi ja näin ollen sopimattomaksi direktiivin 2005/29 8 ja 9 artiklassa tarkoitetulla tavalla.
97. Päätän tämän jakson muutamalla sanalla siitä seikasta, että Compass Bancan asiakkailleen ristiinmyymät tuotteet eivät ole ainoastaan direktiivissä 2016/97 tarkoitettuja vakuutustuotteita vaan myös rahoitustuotteita. Tältä osin merkityksellinen säännös on direktiivin 2005/29 3 artiklan 9 kohta. Kyseisen säännöksen mukaan ”direktiivissä 2002/65/EY[(45)] määriteltyjen rahoituspalvelujen – – osalta jäsenvaltiot voivat asettaa vaatimuksia, jotka ovat ohjailevampia tai rajoittavampia kuin tämä direktiivi alalla, jota se lähentää”. Direktiivin 2002/65 2 artiklan b alakohtaan sisältyvän määritelmän mukaan ”rahoituspalveluilla” tarkoitetaan ”pankki-, luotto-, vakuutus-, yksilöllisiä eläkejärjestely-, sijoitus- tai maksupalveluja”. Näihin palveluihin kuuluvat sekä Compass Bancan asiakkailleen tarjoamien kaltaisten henkilökohtaisen luoton että vakuutuksen myyminen.
98. Päättelen näistä seikoista, että jos Italian lainsäätäjä olisi kyseisen direktiivin 3 artiklan 9 kohtaan sisältyvään erityissäännökseen (lex specialis) tukeutuen päättänyt toteuttaa toimenpiteen, jolla kielletään yleisesti henkilökohtaisen luoton ja vakuutuksen ristiinmyynti (seikka, joka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on varmistettava), tällainen toimenpide olisi ollut yhteensopiva kyseisen direktiivin kanssa.
99. Huomautan, että Compass Banca ja Europe Assistance Italia väittävät kuitenkin, ettei Italian lainsäätäjä ole toteuttanut tällaista toimenpidettä.(46) Tämän perusteella vaikuttaa siltä, ettei direktiivin 2005/29 3 artiklan 9 kohta vaikuta näin ollen edellisissä jaksoissa esittämiini päätelmiin.
V Ratkaisuehdotus
100. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Consiglio di Staton esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta 11.5.2005 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2005/29/EY (sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi)
on tulkittava siten, että
keskivertokuluttaja ei ole välttämättä rationaalinen yksilö, joka hankkii ennakoivasti asiaan liittyvät tiedot, käsittelee rationaalisesti hänelle annettuja tietoja ja pystyy siten tekemään perusteltuja päätöksiä. Vaikka joissain tilanteissa keskivertokuluttajan voidaan katsoa pystyvän toimimaan rationaalisesti ja tekemään perustellun päätöksen, tämä käsite on riittävän joustava, jotta keskivertokuluttajaa voidaan toisissa tilanteissa pitää rajoitetusti rationaalisena henkilönä, joka toimii hankkimatta asiaan liittyviä tietoja tai joka ei pysty käsittelemään rationaalisesti hänelle annettuja tietoja (myöskään elinkeinonharjoittajan hänelle antamia tietoja).
2) Kyseisen direktiivin 8 ja 9 artiklaa
on tulkittava siten, että
kaupallinen menettely, jossa elinkeinonharjoittaja paitsi harjoittaa kahden tuotteen ristiinmyyntiä myös esittää tietoja asiakkailleen tavalla, joka saa heidät uskomaan, että heidän on ostettava kyseiset kaksi tuotetta yhdessä, ei ole itsessään aggressiivinen kyseisissä säännöksissä tarkoitetulla tavalla. Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on arvioitava tällaista kaupallista menettelyä ”sen asiayhteydessä, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet” sen määrittämiseksi, täyttääkö se mainituissa säännöksissä asetetut vaatimukset. Todistustaakka tältä osin ei siirry elinkeinonharjoittajalle. Jos kyseiset viranomaiset tämän arvioinnin päätteeksi kuitenkin katsovat, että kaupallinen menettely on aggressiivinen näissä säännöksissä tarkoitetulla tavalla, niiden on kiellettävä se. Tältä osin ne voivat esimerkiksi edellyttää, että kahta tuotetta koskevien sopimusten allekirjoittamisen välillä on oltava 7 päivää. Lisäksi, jos kyseiset kaksi tuotetta koskevat rahoituspalveluja, jäsenvaltiot voivat antaa säännöksiä, joissa kielletään näiden tuotteiden ristiinmyynti, soveltamalla saman direktiivin 3 artiklan 9 kohtaan sisältyvää erityissäännöstä (lex specialis).
3) Vakuutusten tarjoamisesta 20.1.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/97 24 artiklaa
on tulkittava siten, että
se ei estä jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia edellyttämästä, että kahden sopimuksen, joista toinen koskee henkilökohtaista luottoa ja toinen vakuutusta ja joita sama elinkeinonharjoittaja tarjoaa yhdessä, allekirjoittamisen välillä on oltava 7 päivää, jos tällainen menettely osoittautuu sen asiayhteydessä, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet, aggressiiviseksi ja näin ollen sopimattomaksi direktiivissä 2005/29 tarkoitetulla tavalla.