JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MICHAL BOBEK
5 päivänä helmikuuta 2019 (1)
Asia C-676/17
Oana Mădălina Călin
vastaan
Direcţia Regională a Finanţelor Publice Ploieşti – Administraţia Judeţeană a Finanţelor Publice Dâmboviţa
Statul Român – Ministerul Finanţelor Publice
Administraţia Fondului pentru Mediu
(Ennakkoratkaisupyyntö – Curtea de Apel Ploieşti (Ploieştin ylioikeus, Romania))
Ennakkoratkaisupyyntö – Vilpittömän yhteistyön ja oikeusvarmuuden periaatteet sekä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteet – Unionin oikeuden vastaisesti kannetun veron palauttaminen – Lainvoimaisen tuomioistuinratkaisun, jossa hylätään tällaisen veron palauttaminen, purkuvaatimus – Määräaika purkuvaatimuksen esittämiselle – Määräajan kulumisen alkamisajankohta
I Johdanto
1. Oana Mădălina Călinin oli maksettava ympäristömaksu voidakseen rekisteröidä Saksasta tuodun käytetyn ajoneuvon Romaniassa. Hänen mukaansa tätä veroa kannetaan unionin oikeuden vastaisesti, joten hän nosti kanteen ja vaati sen palauttamista. Kanne hylättiin. Călin ei valittanut tuomiosta, joten siitä tuli lainvoimainen.
2. Călin vaati kahteen otteeseen kyseisen tuomion purkamista. Kumpikin näistä vaatimuksista perustui unionin tuomioistuimen uuteen tuomioon, jonka mukaan hänen maksamansa kaltainen vero oli unionin oikeuden vastainen. Ensimmäinen vaatimus hylättiin. Toinen vaatimus hyväksyttiin, ja hänen pääasiassa esittämänsä alkuperäinen vaatimus hyväksyttiin. Tuomio, jossa kyseinen vaatimus hyväksyttiin, kuitenkin kumottiin muutoksenhakumenettelyssä. Toisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että purkuvaatimus oli esitetty määräajan päättymisen jälkeen, ja tukeutui tältä osin Romanian ylimmän tuomioistuimen tällä välin esittämään kansallisen lainsäädännön tulkintaan.
3. Esittämällään uudella purkuvaatimuksella Călin riitauttaa nyt tämän tulkinnan ja laajemmin kansallisen purkamismenettelyn. Hän katsoo, että ne ovat unionin oikeuden vastaisia, koska niiden vuoksi on käytännössä mahdotonta saada takaisin vero, joka myöhemmin todettiin unionin oikeuden vastaiseksi unionin tuomioistuimen tuomiossa. Tässä tilanteessa Curtea de Apel Ploieşti (Ploieştin ylioikeus, Romania) päätti tiedustella unionin tuomioistuimelta tämän tulkinnan yhdenmukaisuutta muun muassa oikeusvarmuuden periaatteen sekä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden kanssa.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Romanian oikeus
1. Siviiliprosessilaki
4. Siviiliprosessilain (Codul de procedură civilă)(2) 509 §:n 1 momentissa säädetään tuomion purkuperusteista. Sen 10 ja 11 kohdassa säädetään, että purkuvaatimus voidaan esittää, jos
”10. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut tuomioistuimen ratkaisuun perustuvan perusoikeuden tai perusvapauden loukkauksen ja tämän loukkauksen vakavat seuraukset jatkuvat;
11. Curtea Constituțională [perustuslakituomioistuin] on tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen lausunut asiassa esille otetusta väitteestä ja todennut perustuslainvastaiseksi väitteen kohteena olevan säännöksen”.
5. Siviiliprosessilain 511 §:ssä vahvistetaan erilaisia määräaikoja purkamisvaatimuksen esittämiselle samoin kuin näiden määräaikojen kulumisen alkamisajankohta. Sekä määräajat että niiden kulumisen alkamisajankohta vaihtelevat purkamisperusteen mukaan. Kyseisen pykälän 1 momentissa säädetään yleisestä yhden kuukauden määräajasta.
6. Siviiliprosessilain 511 §:n 3 momentin sanamuoto on seuraava: ”Edellä 509 §:n 1 momentin 10 ja 11 kohdassa säädettyjen perusteiden osalta määräaika on kolme kuukautta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion julistamispäivästä tai siitä päivästä, jona Curtea Constituționalăn ratkaisu julkaistaan Monitorul Oficial al Româniein I osassa.”
2. Laki nro 554/2004 ja sitä koskeva kansallinen oikeuskäytäntö
7. Hallintolainkäytöstä 2.12.2004 annetun lain nro 554/2004 (Legea contenciosului administrativ nr. 554/2004)(3) (jäljempänä laki nro 554/2004) 21 §:n otsikko on ”Erityiset kannemuodot”. Sen 2 momentin sanamuoto oli alun perin seuraavanlainen:
”Purkuperusteena on siviiliprosessilaissa säädettyjen purkuperusteiden lisäksi se, että annetut lopulliset ja lainvoimaiseksi tulleet tuomiot ovat Romanian perustuslain 148 §:n 2 momentissa, sellaisena kuin se on muutettuna, luettuna yhdessä 20 §:n 2 momentin kanssa, vahvistetun [unionin] oikeuden ensisijaisuuden periaatteen vastaisia. Purkuvaatimus on esitettävä 15 päivän kuluessa tiedoksiannosta, ja 17 §:n 3 momentissa vahvistetusta säännöstä poiketen se on jätettävä 15 päivän kuluessa tuomion julistamisesta tehtävässä hakemuksessa, jossa asianomaiset osapuolet esittävät yksityiskohtaiset perusteet purkamiselle. Purkuvaatimus on käsiteltävä ensisijaisesti ja kiireellisenä viimeistään 60 päivän kuluessa sen jättämisestä.”
8. Curtea Constituţională totesi 9.12.2010 antamassaan tuomiossa nro 1609/2010,(4) että lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin toinen virke oli perustuslain vastainen sillä perusteella, että se oli laadittu huonosti ja aiheutti siten epävarmuutta, joka voi olla omiaan estämään asian saattamista tuomioistuimen käsiteltäväksi koskevan oikeuden tehokkaan käyttämisen.
9. Lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentti kumottiin tämän jälkeen kokonaisuudessaan hallintolainkäytöstä annetun lain 21 §:n 2 momentin kumoamisesta annetulla lailla nro 299/2011 (Legea nr. 299/2011 pentru abrogarea alin. (2) al art. 21 din Legea contenciosului administrativ nr. 554/2004)(5) (jäljempänä laki nro 299/2011).
10. Laki nro 299/2011 puolestaan todettiin kuitenkin perustuslain vastaiseksi Curtea Constituţionalăn 5.12.2012 antamassa tuomiossa nro 1039/2012.(6) Kyseisessä tuomiossa Curtea Constituţională totesi seuraavaa: ”– – lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin säännöksillä on edelleen oikeusvaikutuksia sen jälkeen, kun tämä tuomio on julkaistu Monitorul Oficial al Românieissa, lukuun ottamatta kyseisen momentin toiseen virkkeeseen sisältyviä säännöksiä, jotka on todettu perustuslain vastaisiksi 9.12.2010 annetulla tuomiolla nro 1609 – –. Viimeksi mainittujen säännösten oikeusvaikutukset ovat lakanneet – –. Edellä mainitun 21 §:n 2 momentin ensimmäisen ja kolmannen virkkeen säännöksillä on edelleen oikeusvaikutuksia.”
11. Näin ollen sen jälkeen, kun Curtea Constituţionalăn tuomio nro 1039/2012 oli julkaistu Monitorul Oficial al Românieissa 29.1.2013, lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin ensimmäisestä ja kolmannesta virkkeestä tuli jälleen osa voimassa olevaa lainsäädäntöä. Sitä vastoin sen toinen virke, jossa vahvistettiin määräaika purkuvaatimuksille ja tämän määräajan kulumisen alkamisajankohta, oli edelleen vailla oikeusvaikutuksia.
12. Înalta Curte de Casație și Justiție – Completul pentru dezlegarea unor chestiuni de drept (ylin tuomioistuin – oikeuskysymysten ratkaisemiseen toimivaltainen osasto) (jäljempänä ICCJ) antoi 12.12.2016 tuomion nro 45/2016,(7) joka annettiin ennakkoratkaisumenettelyssä oikeuskysymyksen ratkaisemiseksi. Kyseisessä tuomiossa ICCJ totesi seuraavaa:
”Tulkittaessa ja sovellettaessa lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin ensimmäistä virkettä, sellaisena kuin se on myöhemmin muutettuna ja täydennettynä, purkuvaatimus voidaan ottaa tutkittavaksi tiettyjen [unionin tuomioistuimen] tuomioiden perusteella riippumatta siitä, milloin nämä tuomiot annettiin, ja siitä, onko pääasian oikeudenkäynnissä vedottu voimassa oleviin unionin oikeussääntöihin, joita on rikottu tuomiolla, jonka purkamista vaaditaan.
Määräaika, jonka kuluessa lain nro 554/2004 21 §:n 2 momenttiin perustuva purkuvaatimus voidaan esittää, on yksi kuukausi sen lainvoimaisen tuomion, jonka purkamista vaaditaan, tiedoksiantopäivästä.”
13. Tuomiossaan nro 45/2016 ICCJ määritti näin ollen lain nro 554/2004 21 §:n 2 momenttiin perustuvien purkuvaatimusten määräajan ja sen kulumisen alkamisajankohdan, eli määräaikana on yksi kuukausi sen lainvoimaisen tuomion, jonka purkamista vaaditaan, tiedoksiantopäivästä.
III Tosiseikat, pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
14. Oana Mădălina Călin osti 12.4.2013 käytetyn henkilöauton, joka oli aiemmin rekisteröity Saksassa.
15. Serviciul Public Comunitar Regim Permise de Conducere și Înmatriculare a Vehiculelor Târgoviște (ajokorteista ja ajoneuvojen rekisteröinnistä vastaavan viraston Târgovișten (Romania) toimipaikka) määräsi, että Călinin ajoneuvon rekisteröinnistä oli maksettava moottoriajoneuvojen ympäristömaksun käyttöönotosta kiireellisenä annetussa hallituksen asetuksessa nro 9/2013 (Ordonanţa de urgenţă nr. 9/2013 privind timbrul de mediu pentru autovehicule)(8) (jäljempänä asetus nro 9/2013) säädetty ympäristömaksu. Călin maksoi tämän veronluonteisen maksun, jonka määrä oli 968 Romanian leitä (RON), 12.6.2013.
16. Tämän jälkeen Călin nosti kanteen Tribunalul Dâmbovițassa (Dâmbovițan alioikeus, Romania) (jäljempänä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin). Hän vaati kanteessaan ympäristömaksuna suoritetun määrän palauttamista korkoineen. Kanteensa tueksi hän väitti, että kyseinen maksu oli unionin oikeuden vastainen.
17. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi kanteen 15.5.2014 antamallaan tuomiolla, jossa se katsoi, että asetuksen nro 9/2013 säännökset eivät olleet unionin oikeuden vastaisia. Koska Călin ei valittanut tuomiosta, siitä tuli lainvoimainen.
18. Călin esitti 28.4.2015 kyseistä tuomiota koskevan (ensimmäisen) purkuvaatimuksen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa. Hän väitti, että unionin tuomioistuimen 14.4.2015 antaman tuomion Manea (C-76/14, EU:C:2015:216) perusteella ympäristömaksu oli unionin oikeuden vastainen ja että se oli näin ollen palautettava hänelle. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi purkuvaatimuksen 16.6.2015 antamallaan tuomiolla, jossa se totesi, että tuomiossa Manea annettu ratkaisu ei vaikuttanut purkuvaatimuksen kohteena olevassa tuomiossa tehtyyn ratkaisuun.
19. Călin valitti tästä tuomiosta Curtea de Apel Ploieștiin (toisen oikeusasteen tuomioistuin), joka hylkäsi valituksen. Näin ollen 16.6.2015 annetusta tuomiosta tuli lainvoimainen.
20. Călin esitti 17.8.2016 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 15.5.2014 antamaa tuomiota koskevan (toisen) purkuvaatimuksen. Tämä vaatimus perustui unionin tuomioistuimen 9.6.2016 antamaan tuomioon Budișan (C-586/14, EU:C:2016:421). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hyväksyi purkuvaatimuksen 11.10.2016 antamallaan tuomiolla. Tukeutuen etenkin tuomioon Budișan se katsoi, että kyseisessä asiassa voitiin soveltaa lain nro 554/2004 21 §:ää, joka mahdollistaa sellaisten tuomioistuinratkaisujen purkamisen, jotka ovat unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen vastaisia. Näin ollen 15.5.2014 annettua tuomiota muutettiin kaikilta osin, ja asiakysymyksen osalta Călinin alkuperäinen vaatimus hyväksyttiin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että kyseinen vero oli unionin oikeuden vastainen, ja määräsi näin ollen sen palautettavaksi korkoineen.
21. Toisen oikeusasteen tuomioistuin hyväksyi 16.1.2017 antamallaan tuomiolla viranomaisen kyseisestä tuomiosta tekemän valituksen ja kumosi 11.10.2016 annetun tuomion kokonaisuudessaan. Se hyväksyi väitteen, jonka mukaan kyseinen purkuvaatimus oli esitetty myöhässä ICCJ:n 12.12.2016 antaman tuomion nro 45/2016 perusteella, sillä siinä todettiin, että määräaika purkuvaatimuksen esittämiselle on yksi kuukausi sen lainvoimaisen tuomion, jonka purkamista vaaditaan, tiedoksiantopäivästä.(9) Kyseistä tuomiota soveltaen toisen oikeusasteen tuomioistuin huomautti, että tuomio, jonka purkamista vaadittiin (nimittäin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 15.5.2014 antama tuomio), oli annettu tiedoksi 26.5.2014, kun taas (toinen) purkuvaatimus oli jätetty 17.8.2016 eli kauan yhden kuukauden määräajan päättymisen jälkeen.
22. Călin esitti 7.3.2017 toisen oikeusasteen tuomioistuimen 16.1.2017 antamaa tuomiota koskevan (kolmannen) purkuvaatimuksen. Se on pääasian oikeudenkäynnin kohteena. Kyseisessä vaatimuksessa Călin väittää, että 16.1.2017 annetulla tuomiolla loukataan erityisesti SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistettua vilpittömän yhteistyön periaatetta. Hänen mukaansa kyseisen tuomion, siltä osin kuin siinä sovellettiin ICCJ:n tuomiota nro 45/2016, vuoksi on mahdotonta saada takaisin vero, joka todettiin unionin oikeuden vastaiseksi unionin tuomioistuimen tuomiossa Budișan.
23. Toisen oikeusasteen tuomioistuin, Curtea de Apel Ploieşti (jäljempänä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin), jakaa pääosin Călinin epäilyt siitä, onko lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentti, sellaisena kuin sitä on tulkittu ICCJ:n tuomiossa nro 45/2016, yhteensopiva unionin oikeuden ja tarkemmin ottaen muun muassa vilpittömän yhteistyön ja oikeusvarmuuden periaatteiden sekä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden kanssa. Samanaikaisesti ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan unionin oikeudessa ei edellytetä kansallisen tuomioistuimen jättävän soveltamatta kansallisia menettelysääntöjä, joissa annetaan tuomiolle lainvoima, vaikka soveltamatta jättäminen mahdollistaisi unionin oikeuden vastaisen jäsenvaltion sisäisen tilanteen korjaamisen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisäksi korostaa unionin tuomioistuimen myös todenneen, että jos sovellettavissa kansallisissa menettelysäännöissä säädetään tietyin edellytyksin kansallisen tuomioistuimen mahdollisuudesta peruuttaa lainvoimainen ratkaisunsa, jotta tilanne on kansallisen oikeuden mukainen, tämä sama mahdollisuus on vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden mukaisesti oltava myös silloin, jos mainitut edellytykset täyttyvät, jotta kyseessä oleva tilanne voidaan saattaa jälleen yhdenmukaiseksi unionin oikeuden kanssa.
24. Ympäristömaksun palauttamiseksi nostetuista kanteista, jotka hylättiin lainvoimaisesti ennen kuin unionin tuomioistuin antoi tuomionsa Budișan, ennakkoratkaisupyynnössä huomautetaan, että ainoa käytettävissä oleva prosessuaalinen oikeussuojakeino olisi purkuvaatimuksen esittäminen lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin nojalla. Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin noudattaisi ICCJ:n tuomiota nro 45/2016, Călin ei siten voisi enää vaatia 16.1.2017 annetun tuomion purkamista eikä näin ollen saada kyseistä veroa takaisin.
25. Tässä tilanteessa Curtea de Apel Ploieşti päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Voidaanko SEU 4 artiklan 3 kohtaa, jossa viitataan vilpittömän yhteistyön periaatteeseen, perusoikeuskirjan 17, 20, 21 ja 47 artiklaa, SEUT 110 artiklaa, oikeusvarmuuden periaatetta sekä menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteeseen perustuvia vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteita tulkita siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, erityisesti [lain nro 554/2004] 21 §:n 2 momentille, sellaisena kuin sitä on tulkittu Înalta Curte de Casație și Justiție (ICCJ) – Completul pentru dezlegarea unor chestiuni de dreptin tuomiossa nro 45/2016, kun sen mukaan määräaika purkuvaatimuksen esittämiselle lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin säännösten nojalla on yksi kuukausi, joka alkaa kulua päivästä, jona purettavaksi vaadittava lainvoimainen tuomio annetaan tiedoksi?”
26. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Romanian hallitus ja Euroopan komissio. Samat menettelyn osapuolet esittivät myös suulliset lausumansa 28.11.2018 pidetyssä istunnossa.
IV Arviointi
27. Tämän ratkaisuehdotuksen rakenne on seuraavanlainen: Aluksi selvennän, miksi tämä ennakkoratkaisupyyntö voidaan nähdäkseni ottaa tutkittavaksi (A). Seuraavaksi kahden alustavan huomautuksen (B) jälkeen arvioin ennakkoratkaisukysymystä oikeusvarmuuden periaatteen sekä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden valossa (C). Koska tämänkin arvioinnin jälkeen olen edelleen jokseenkin ymmälläni kyseessä olevan kansallisen oikeussuojakeinon täsmällisestä luonteesta, esitän lopuksi muutamia huomautuksia vaihtoehdoista, joista unionin oikeudessa säädetään tapauksissa, joissa unionin oikeuden vastaisesti kannetun veron palauttamista vaaditaan ajankohtana, jona lainvoimaista tuomioistuinratkaisua ei ole enää mahdollista avata uudelleen (D).
A Ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottaminen
28. Voidaanko ennakkoratkaisukysymys, jossa viitataan ICCJ:n tuomiossa nro 45/2016 lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentista esittämään tulkintaan, joka kansallisen lainsäädännön mukaan ei ilmeisestikään ollut sitova silloin, kun ratkaisu toisesta purkuvaatimuksesta annettiin, ottaa tutkittavaksi?
29. ICCJ:n tuomio annettiin oikeuskysymyksen ratkaisemiseksi käynnistetyn ennakkoratkaisumenettelyn yhteydessä. Tämäntyyppisestä menettelystä ennakkoratkaisupyynnössä huomautetaan, että siviiliprosessilain 521 §:n 3 momentin mukaan ”oikeuskysymyksistä annettu ratkaisu sitoo tuomioistuinta, joka pyysi kyseistä ratkaisua, ratkaisun antamispäivästä alkaen ja muita tuomioistuimia siitä päivästä alkaen, jona ratkaisu julkaistaan Monitorul Oficial al Româniein I osassa”.
30. Romanian hallituksen ja komission kirjallisista huomautuksista ilmenee, että vaikka tuomio nro 45/2016 annettiin 12.12.2016, se julkaistiin Monitorul Oficial al Românieissa vasta 23.5.2017. Lisäksi kyseinen tuomio annettiin sellaisen oikeuskysymyksen ratkaisemiseksi, jonka Curtea de Apel Cluj (Clujin ylioikeus, Romania) oli esittänyt ICCJ:lle. Siviiliprosessilain 521 §:n 3 momentin nojalla kyseinen tuomio sitoi näin ollen Curtea de Apel Clujia sen antamispäivästä alkaen. Tuomio sitoi muita tuomioistuimia, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mukaan luettuna, kuitenkin vasta sen jälkeen, kun se oli julkaistu Monitorul Oficial al Românieissa 23.5.2017.
31. Näin ollen voi herätä epäilyjä siitä, oliko ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin velvollinen soveltamaan ICCJ:n lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentista esittämää tulkintaa 16.1.2017 antamassaan tuomiossa toisen purkuvaatimuksen ratkaisemisessa. Tämä ICCJ:n tulkinta on ennakkoratkaisukysymyksen ytimenä, sillä ymmärtääkseni tällä ICCJ:n ratkaisulla käytännössä määritettiin yhden kuukauden määräaika lainvoimaisen tuomion tiedoksiantopäivästä.
32. Vaikka tähän asiaan liittyy useita osatekijöitä, jotka voivat todellakin saada kulmat kohoamaan, ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottaminen ei mielestäni ole yksi niistä.
33. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen esittämillä unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta.(10) SEUT 267 artiklalla käyttöön otetussa tuomioistuinten yhteistyötä koskevassa järjestelmässä unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole tarkistaa tai kyseenalaistaa sitä, onko kansallinen tuomioistuin tulkinnut kansallista oikeutta oikein, koska tämä tulkinta kuuluu kansallisen tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan.(11)
34. Vastauksessaan unionin tuomioistuimen esittämään kirjalliseen kysymykseen Romanin hallitus vahvisti, että tuomio nro 45/2016 annettiin 12.12.2016 ja julkaistiin samana päivänä. Se myös vahvisti, että vaikka tuomio nro 45/2016 ei muodollisesti sitonutkaan ennakkoratkaisupyynnön esittänyttä tuomioistuinta sen antaessa tuomionsa 16.1.2017, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin oli – minkä tahansa muun romanialaisen tuomioistuimen tapaan – jo tietoinen kyseisen tuomion antamisesta ja sen sisällöstä.
35. Lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin monimutkainen lainsäädäntöhistoria on esitetty pääpiirteittäin edellä.(12) Kyseinen säännös sai alkunsa vuonna 2004, minkä jälkeen se todettiin osittain perustuslain vastaiseksi vuonna 2010 ja kansallinen lainsäätäjä kumosi sen vuonna 2011, mutta se otettiin vuonna 2012 osittain uudelleen käyttöön Curtea Constituționalăn toisella ratkaisulla, jossa ei tosin ilmeisesti määritetty sovellettavia määräaikoja, jotka oli myöhemmin vahvistettava ICCJ:n tulkintaratkaisulla. Tämän perusteella vaikuttaa siltä, että siitä lähtien, kun Curtea Constituțională kumosi kyseisen säännöksen toisen kerran 29.1.2013 alkaen, siihen saakka, kun ICCJ antoi 12.12.2016 tuomion nro 45/2016, romanialaiset tuomioistuimet olivat tilanteessa, jossa purkuvaatimuksen esittämiselle ei ollut (selkeää) määräaikaa tai ehkä jopa ei lainkaan määräaikaa.
36. Ymmärrän, että tästä seurasi huomattava ”tulkinnallinen monimuotoisuus” romanialaisten tuomioistuinten oikeuskäytännössä tänä ajanjaksona, kuten Romanian hallitus huomautti. Tällaisessa asiayhteydessä on täysin ymmärrettävää, että mikä tahansa kansallinen ylin tuomioistuin pyrkisi yhdenmukaistamaan tätä tulkinnallista monimuotoisuutta.
37. Ehkä hieman kyseenalaisempi on kuitenkin se tapa, jolla kansallisella tasolla on määritetty tällainen määräaika, joka käytännössä rajoittaa joidenkin osapuolten oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi tai jopa estää sen käytön. Perusoikeuksien rajoituksista, ja samoin myös edellytyksistä asian saattamiselle tuomioistuimen käsiteltäväksi, olisi yhtenä monista edellytyksistä säädettävä laissa. Tähän edellytykseen sisältyy tiettyjä vaatimuksia tällaisen lain laadulle, ja siinä muun muassa edellytetään, että lain on oltava niiden henkilöiden saatavilla, joita asia koskee, sekä riittävän täsmällinen ja ennakoitava.(13) Vaikka nämä vaatimukset eivät ole samoja kuin esimerkiksi ulkomaalaisten siirtämiseksi toiseen jäsenvaltioon tapahtuvan säilöönoton, joka tosiasiallisesti merkitsee vapaudenriistoa, edellytykset, jotka voidaan siten vahvistaa ainoastaan yleisesti sovellettavissa sitovissa säännöksissä (kirjoitetussa laissa eikä oikeuskäytännössä),(14) voitaisiin kyseenalaistaa, missä määrin lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin Walking dead ‑historia täyttäisi nämä vaatimukset etenkään ennakoitavuuden osalta.
38. Tämä ei kuitenkaan ole käsiteltävän asian kohteena, ainakaan suoraan. Siihen, että tuomioistuin sovelsi määräaikaa, joka ei muodollisesti ollut vielä sovellettavissa silloin, kun se antoi ratkaisunsa, liittyy tietysti vieno ”taannehtivuuden sivumaku”. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että kansallisella tasolla vallinneen ”tulkinnallisen monimuotoisuuden” mukaisesti kyseisellä tuomioistuimella oli joka tapauksessa harkintavaltaa sen suhteen, mitä määräaikaa sovelletaan. Näin ollen en näe, miten kansallista tuomioistuinta voitaisiin tällaisessa tilanteessa moittia siitä, että se on päättänyt ottaa huomioon ylemmänasteisen tuomioistuimen ratkaisussa (jonka tarkoituksena nimenomaisesti oli yhdenmukaistaa tätä tilannetta) vahvistetun määräajan vieläpä ajankohtana, jona tällaisen määräajan käyttäminen ei vielä muodollisesti sitonut kyseistä tuomioistuinta mutta sitoisi lähitulevaisuudessa.
39. Kun otetaan huomioon nämä näkökohdat mutta myös se, että tämä kysymys on ollut jo pitkään ja on yhä edelleen merkityksellinen ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle,(15) katson näin ollen, ettei ole mitään syytä kyseenalaistaa tämän ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.
B Alustavat huomautukset
40. On syytä esittää kaksi alustavaa huomautusta, jotka koskevat ensinnäkin käsiteltävän asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiä unionin oikeussääntöjä ja toiseksi käsiteltävän asian suhdetta tuomioon Târșia johtaneeseen asiaan.(16)
41. Ensinnäkin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee kysymyksessään useita unionin oikeuden määräyksiä ja periaatteita: SEU 4 artiklan 3 kohdan (vilpittömän yhteistyön periaate), Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 17, 20, 21 ja 47 artiklan, SEUT 110 artiklan sekä oikeusvarmuuden periaatteen ja vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteet, jotka perustuvat menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteeseen.
42. Ennakkoratkaisukysymykseen vastaamiseksi riittää nähdäkseni, että tutkitaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen lainsäädännön yhteensopivuutta oikeusvarmuuden periaatteen sekä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden kanssa SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun yleisemmän vilpittömän yhteistyön periaatteen valossa.(17) Perusoikeuskirjan 47 artikla (oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen) voi antaa lisäpontta tehokkuusvaatimuksen arvioinnille, etenkin tehokkaita oikeussuojakeinoja tuomioistuimessa koskevan käsitteen osalta.
43. Toiseksi on syytä palauttaa mieleen, että unionin tuomioistuinta on jo pyydetty arvioimaan lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa asiassa Târșia.(18)
44. Kyseisessä asiassa esitetty ennakkoratkaisukysymys oli samankaltainen kuin käsiteltävässä asiassa esitetty. Sillä pyrittiin varmistumaan lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin yhteensopivuudesta lähes samojen unionin oikeuden määräysten ja periaatteiden kanssa.(19) Kysymystä lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa tarkasteltiin kuitenkin jokseenkin erilaisesta näkökulmasta.
45. Dragoș Constantin Târșia maksoi moottoriajoneuvoista kannettavan veron, jota hän piti SEUT 110 artiklan vastaisena. Hän vaati siviilituomioistuimessa veron palauttamista. Vaatimus hyväksyttiin ensimmäisessä oikeusasteessa vuonna 2007, mutta se hylättiin osittain muutoksenhakumenettelyssä vuonna 2008. Sen jälkeen, kun tuomio Tatu oli annettu 7.4.2011 (C-402/09, EU:C:2011:219), Târșia vaati samana vuonna muutoksenhakutuomioistuimen tuomion purkamista, koska hän katsoi, että vero on palautettava hänelle kokonaisuudessaan. Vaikka tuomio, jonka purkamista Târșia vaati, oli annettu siviilioikeudenkäynnissä, hän vaati sen purkamista lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin eli hallintolainkäytöstä annetun lain perusteella. Syynä tähän oli se, etteivät siviilioikeudenkäyntiin sovellettavat menettelysäännöt mahdollistaneet hakemusta lopullisen tuomion purkamiseksi unionin oikeuden rikkomisen vuoksi.
46. Tätä menettelyllistä taustaa vasten asiassa Târșia ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedusteli, oliko unionin oikeuden kanssa yhteensopivaa se, että lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentti mahdollisti yksinomaan hallintolainkäyttömenettelyssä mutta ei siviilioikeudenkäynnissä annettujen unionin oikeuden vastaisten lainvoimaisten tuomioiden purkamisen. Unionin tuomioistuin katsoi, että unionin oikeus ja etenkään vastaavuus- ja tehokkuusvaatimukset eivät olleet esteenä tällaiselle tilanteelle.(20)
47. Käsiteltävä asia koskee sitä vastoin ainoastaan edellytyksiä, joiden täyttyessä lain nro 554/2004 21 §:n 2 momenttiin perustuva purkuvaatimus voidaan esittää hallintolainkäyttömenettelyssä annetusta ratkaisusta. Vaikka tuomio Târșia toimiikin käsiteltävässä asiassa jossain määrin ohjenuorana vastaavuus- ja tehokkuusvaatimusten yleisen muotoilun osalta, se ei näin ollen anna vastausta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään täsmälliseen kysymykseen.
C Velvollisuus palauttaa perusteettomasti kannetut verot: oikeusvarmuus ja unionin oikeuden tehokkuus
48. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeus saada takaisin sellaiset verot, jotka jäsenvaltio on kantanut unionin oikeuden vastaisesti, seuraa niistä oikeuksista, joita yksityisille on annettu tällaiset verot kieltävillä unionin oikeussäännöillä, ja täydentää näitä oikeuksia. Jäsenvaltiolla on siten lähtökohtaisesti velvollisuus palauttaa unionin oikeuden vastaisesti kannetut verot korkoineen.(21) Kunkin jäsenvaltion asiana on menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen nojalla antaa yksityiskohtaiset menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan näiden verojen palauttaminen, samalla kun kunnioitetaan vastaavuus- ja tehokkuusvaatimuksia.(22)
49. Näiden vaatimusten ja oikeusvarmuuden periaatteen, jonka erityinen ilmentymä oikeusvoiman periaate on,(23) keskinäisestä vuorovaikutuksesta unionin tuomioistuin on myös todennut, että ”jäsenvaltioiden asiana on antaa sisäisessä oikeusjärjestyksessään oikeusvoiman periaatteen soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt jäsenvaltioiden menettelyllisen autonomian periaatteen nojalla mutta kuitenkin noudattaen vastaavuus- ja tehokkuusperiaatetta”.(24)
50. Unionin tuomioistuin on toistuvasti korostanut oikeusvoiman periaatteen merkitystä Euroopan unionin oikeusjärjestyksessä ja kansallisissa oikeusjärjestelmissä. Se on todennut, että sekä oikeusrauhan ja oikeussuhteiden vakauden että hyvän lainkäytön varmistamiseksi on tärkeää, että käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen käytön tai näitä oikeussuojakeinoja varten säädettyjen määräaikojen päättymisen jälkeen lainvoimaisiksi tulleita tuomioistuinratkaisuja ei voida enää saattaa kyseenalaisiksi, vaikka siten olisi mahdollista lopettaa unionin oikeuden vastainen kansallinen tilanne.(25)
51. Näin ollen unionin oikeudessa ei edellytetä sitä, että kansallisen lainkäyttöelimen olisi peruutettava oikeusvoimainen ratkaisunsa ottaakseen huomioon asian kannalta merkityksellisen unionin oikeuden säännöksen tulkinnan, jonka unionin tuomioistuin on antanut kyseisen ratkaisun antamisen jälkeen.(26)
52. Tuomioissa Impresa Pizzarotti ja Târșia unionin tuomioistuin kuitenkin myös huomautti, että jos sovellettaviin kansallisiin menettelysääntöihin sisältyy mahdollisuus, että kansallinen tuomioistuin voi tietyin edellytyksin peruuttaa lainvoimaisen ratkaisun muuttaakseen tilanteen kansallisen oikeuden mukaiseksi, tätä mahdollisuutta on vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden mukaisesti käytettävä, jos kyseiset edellytykset täyttyvät, jotta kyseinen tilanne saatetaan jälleen yhdenmukaiseksi unionin säännöstön kanssa.(27)
53. Yhteenvetona on todettava, ettei unionin oikeudessa edellytetty sitä, että Romania antaa lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin, joka mahdollistaa lainvoimaisen tuomioistuinratkaisun avaamisen uudelleen. Koska Romania kuitenkin päätti tehdä näin, kyseisen säännöksen on oltava vastaavuus- ja tehokkuusvaatimusten mukainen. Tarkastelen näin ollen seuraavaksi näitä vaatimuksia käsiteltävän asian yhteydessä.
1. Vastaavuus
54. Vastaavuusvaatimuksella kielletään jäsenvaltiota asettamasta unionin oikeuden rikkomiseen perustuvia veron palautusvaatimuksia koskevia menettelysääntöjä, jotka ovat epäedullisempia kuin samankaltaisiin kansallisen oikeuden rikkomiseen perustuviin kanteisiin sovellettavat säännöt.(28) Sen tarkastamiseksi, voidaanko kansallista oikeussuojakeinoa pitää samankaltaisena kuin oikeussuojakeinoa, jolla pyritään turvaamaan unionin oikeus, on tarpeen ottaa huomioon kyseisten oikeussuojakeinojen tarkoitus, peruste ja olennaiset piirteet.(29)
55. Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee vastaavuusvaatimuksen yhtenä mahdollisista perusteista arvioitaessa lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa. Se ei kuitenkaan viittaa mihinkään samankaltaiseen kansalliseen oikeussuojakeinoon, jota voitaisiin käyttää vastaavuusvaatimuksen arvioimiseen.
56. Romanian hallituksen mukaan ei ole olemassa kansallisen lainsäädännön rikkomiseen perustuvaa purkuperustetta, joka olisi samankaltainen kuin lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentissa säädetty (erityinen) purkuperuste. Se huomauttaa, että kyseinen säännös mahdollistaa purkuvaatimuksen esittämisen minkä tahansa unionin oikeuden säännöksen rikkomisen perusteella ja riippumatta siitä, vedottiinko kyseiseen säännökseen alkuperäisessä menettelyssä. Sitä vastoin siviiliprosessilaki, johon sisältyvät yleiset purkamissäännökset, mahdollistaisi ainoastaan purkuvaatimuksen, joka perustuu siihen, että on rikottu yhtä sen 509 §:n 1 momentissa vahvistetuista perusteista, joissa viitataan lähinnä uusiin olosuhteisiin, joista tuomioistuin ei ollut tietoinen antaessaan tuomionsa.
57. Komissio sitä vastoin katsoo, että on olemassa kansallisen lainsäädännön rikkomiseen perustuva purkuperuste, joka on samankaltainen kuin lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentti. Kyseessä on siviiliprosessilain 509 §:n 1 momentin 11 kohdassa säädetty purkuperuste, jonka mukaan vaatimus tuomion purkamiseksi voidaan esittää, jos ”Curtea Constituțională on tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen lausunut asiassa esille otetusta väitteestä ja todennut perustuslainvastaiseksi väitteen kohteena olevan säännöksen”. Komission mukaan eri määräajat (yksi kuukausi lain nro 554/2004 mukaisille purkuvaatimuksille ja kolme kuukautta siviiliprosessilain 511 §:n 3 momentin nojalla) ja niiden erilaiset kulumisen alkamisajankohdat (ensimmäisessä tapauksessa purkuvaatimuksen kohteena olevan lainvoimaisen tuomion tiedoksiantopäivä ja toisessa tapauksessa päivä, jona Curtea Constituționalăn ratkaisu julkaistaan Monitorul Oficial al Românieissa) eivät täytä vastaavuusvaatimusta.
a) Lain nro 554/2004 21 §:n 2 kohdan mukainen purkaminen ja siviiliprosessilain 509 §:n mukainen purkaminen
58. Lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentissa säädetään hyvin erityisestä oikeussuojakeinosta, joka mahdollistaa lainvoimaisen tuomion purkamisen. Tämä oikeussuojakeino on rajattu koskemaan tiettyä alaa, nimittäin hallintolainkäyttöä, ja siihen voidaan vedota ainoastaan sillä perusteella, että lainvoimainen tuomio on unionin oikeuden vastainen. Sen 21 §:n otsikon samoin kuin sen seikan, että se mahdollistaa lainvoimaisen ratkaisun avaamisen uudelleen, perusteella kyseessä vaikuttaa olevan erityinen muutoksenhakukeino.
59. Ennakkoratkaisupyyntö viittaa siihen, että tämä ei ole ainoa Romanian lainsäädännön säännös, joka mahdollistaa lainvoimaisen tuomion purkuvaatimuksen esittämisen. Siviiliprosessilain 509 §:ään sisältyvät purkamista koskevat yleissäännöt. Näissä säännöissä esitetään useita tapauksia, joissa on mahdollista vaatia lainvoimaisen tuomion purkamista. Näitä sääntöjä sovelletaan yleisesti kaikkiin oikeudenaloihin, hallintolainkäyttö mukaan luettuna.(30)
60. Romanian hallitus toteaa kirjallisissa huomautuksissaan, että siviiliprosessilain 509 §:ssä säädetyt purkuperusteet perustuvat sellaisten uusien olosuhteiden ilmenemiseen, jotka eivät olleet kansallisen tuomioistuimen tiedossa, kun se antoi purkuvaatimuksen kohteena olevan tuomion. Huomautan tältä osin, että siviiliprosessilain 511 §:ssä asetetut määräajat, jotka koskevat kutakin näistä purkuperusteista, alkavat pääsääntöisesti kulua siitä hetkestä, jona merkityksellinen uusi olosuhde ilmeni, tai siitä hetkestä, jona kyseinen osapuoli oli tietoinen tai sen olisi pitänyt olla tietoinen asianomaisesta uudesta olosuhteesta.
61. Kun otetaan huomioon nämä säännökset ja myös ennakkoratkaisumenettelyyn osallistuneiden näistä säännöksistä esittämät kirjalliset huomautukset ja istunnossa esittämät lausumat, minun on myönnettävä, etteivät lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentissa säädetty purkaminen ja siviiliprosessilaissa säädetyn purkamisen pääpiirteet vastaa nähdäkseni täysin toisiaan. Syynä tähän on se, että sellaisen uuden olosuhteen ilmeneminen, joka ei ollut asianosaisten eikä kansallisen tuomioistuimen tiedossa tuomion antamisajankohtana, ei ilmeisestikään johda lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin soveltamiseen.
62. Jo lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin alkuperäisessä versiossa(31) määräaika purkuvaatimuksen esittämiselle alkoi näet kulua purkuvaatimuksen kohteena olevan tuomion antamispäivästä. Samoin on itse asiassa ICCJ:n antaman tuomion nro 45/2016 perusteella, vaikka määräaika laskettaisiinkin eri tavalla.
b) Siviiliprosessilain 509 §:n 1 momentin 11 kohdan mukaisen purkamisen luonne
63. Siviiliprosessilain 509 §:ään sisältyvän purkamista koskevan yleissäännöksen sisällä mainitsemisen arvoisia ovat kaksi erityistä purkuperustetta. Komission huomautuksissa korostetaan erityisesti toista niistä: siviiliprosessilain 509 §:n 1 momentin 11 kohdassa säädetty lainvoimaisen tuomion purkaminen Curtea Constituționalăn antaman ratkaisun jälkeen. Tämä peruste on muotoiltu samankaltaisin sanakääntein kuin siviiliprosessilain 509 §:n 1 momentin 10 kohta, jossa säädetään lainvoimaisten tuomioiden purkamisesta, jos Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut perusoikeuden tai ‑vapauden loukkauksen.
64. Siviiliprosessilain 509 §:n 1 momentin 11 kohta mahdollistaa lopullisten tuomioiden avaamisen uudelleen Curtea Constituționalăn ratkaisun perusteella. Siinä määräajan kuluminen alkaa kuitenkin Curtea Constituționalăn ratkaisun antamisesta sen jälkeen, kun tuomioistuinratkaisu on tullut lainvoimaiseksi. Kuten Romanian hallitus vahvisti istunnossa, syynä tällaiseen menettelyyn on se, että kansallisen lainsäädännön mukaan Curtea Constituțională ei voi itse kumota tai muuttaa (yleisten) tuomioistuinten lainvoimaista tuomiota, joka johti perustuslaillisuuden arvioimiseen. Tämäntyyppisen purkamisen tarkoituksena on siten tarjota mekanismi, joka mahdollistaa lainvoimaisen tuomion, jonka perusteella Curtea Constituționalăn menettely käynnistettiin, purkamisen Curtea Constituționalăn ratkaisun valossa.
65. Voitaisiin lisätä, että tällaisen järjestelmän logiikka vaikuttaa olevan sama kuin sen naapurisäännöksessä, nimittäin siviiliprosessilain 509 §:n 1 momentin 10 kohdassa. Jos Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut tuomion, jossa todetaan, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen (yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi) allekirjoittajavaltio on rikkonut kyseisen sopimuksen määräyksiä tuomioistuinratkaisussa, ainoa tapa, jolla tätä toteamusta voitaisiin tarkastella yksittäistapauksessa, josta valitus ihmisoikeustuomioistuimeen on tehty, on avata alkuperäinen kansallinen tuomioistuinmenettely uudelleen. Siinäkin määräaika uudelleen avaamisen pyytämiselle alkaa kulua siitä hetkestä, jona kyseinen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio annettiin.
c) Vastaavuuden arviointi: tarkoitus, peruste ja olennaiset piirteet
66. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen, jolla on ensi käden tietoa kansallisista menettelysäännöistä, tehtävänä on viime kädessä tutkia, onko olemassa samankaltaista kansallista oikeussuojakeinoa kuin lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentissa säädetty oikeussuojakeino.
67. Tosiseikkojen ja kansallisen lainsäädännön osatekijöiden, sellaisina kuin ne on esitetty unionin tuomioistuimelle, perusteella – ja kun otetaan huomioon sekä unionin tuomioistuimen tuomiossa XC ym.(32) äskettäin selventämä arviointikehys että kyseisen asian lopputulos – vaikuttaa kuitenkin siltä, että siviiliprosessilain 509 §:n 1 momentin 11 kohdan mukainen purkuperuste ja lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentissa säädetty purkamisen muoto ovat tarkoitukseltaan, perusteeltaan ja olennaisilta piirteiltään jokseenkin erilaisia.
68. Kuten jäljempänä(33) tarkastellaan yksityiskohtaisemmin, siitä, mitä kansallinen lainsäätäjä tarkasti ottaen halusi saada aikaan säätämällä lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin, voidaan varmastikin esittää erilaisia näkemyksiä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että molemmilla purkamistyypeillä vastataan jokseenkin erilaisiin järjestelmään liittyviin tarpeisiin.
69. Ensinnäkin siviiliprosessilain 509 §:n 1 momentin 11 kohdan (samoin kuin saman momentin 10 kohdan) tarkoituksena on kansallisen perustuslain (tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen) rikkomisen poistaminen yksittäistapauksissa, joissa tällainen rikkominen todettiin tuomioistuinratkaisussa, joka tulee aina lähtökohtaisesti (yleisen) tuomioistuimen antaman lainvoimaisen ratkaisun jälkeen. Lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin kohteena vaikuttaa sitä vastoin olevan sen ajankohtainen korjaaminen, että kansallinen tuomioistuin on soveltanut virheellisesti unionin oikeutta, mutta siinä ei edellytetä purkuvaatimuksen kohteena olevan tuomion ja unionin tuomioistuimen tietyn ratkaisun välistä yhteyttä.(34) Unionin tuomioistuimen ratkaisu, jos sellainen on, voisi olla annettu joko ennen purkuvaatimuksen kohteena olevaa tuomiota tai sen jälkeen. Kun otetaan huomioon verrattain lyhyt määräaika, unionin tuomioistuimen tuomio annetaan valtaosassa tapauksista todennäköisesti ennen purkuvaatimuksen kohteena olevaa kansallista tuomioistuinratkaisua.
70. Toiseksi peruste, jolla tarkoitetaan tässä tällaisen oikeussuojakeinon soveltamiseen johtavaa tapahtumaa, on siviiliprosessilain 509 §:n 1 momentin 11 kohdan tapauksessa se, että Curtea Constituțională antaa ratkaisun, jossa tietty kansallinen säännös todetaan perustuslain vastaiseksi. Sitä vastoin, kun tarkastellaan lain nro 554/2004 21 §:n 2 momenttia, sama tapahtuma on nähdäkseni unionin oikeuden väitetty rikkominen, joka sisältyy jo tuomioon, jonka purkamista vaaditaan.
71. Kolmanneksi oikeussuojakeinon olennaisiin piirteisiin eivät kuulu vain siihen yleiseen tapaan, jolla kyseinen menettely toteutetaan, liittyvät osatekijät vaan myös kyseisen menettelyn lopputulos. Tässäkin tapauksessa molempien menettelyjen lopputulokset eroavat toisistaan merkittävästi, ainakin siltä osin kuin on kyse niiden vaikutuksista yksittäistapauksissa. Siviiliprosessilain 509 §:n 1 momentin 11 kohta johtaa lähtökohtaisesti pelkästään sen yksittäisen tuomion avaamiseen uudelleen, jonka perusteella perustuslaillisuuden arviointi tehtiin, kun taas lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentti voi lähtökohtaisesti oikeuttaa minkä tahansa tuomion, jossa rikotaan unionin oikeussääntöä, avaamisen uudelleen.
72. Tästä viimeisestä seikasta päästään mielestäni tältä osin keskeiseen kysymykseen: miten yhtäältä unionin tuomioistuimen yksittäiset ennakkoratkaisumenettelyssä annetut ratkaisut ja toisaalta kansallisen perustuslakituomioistuimen järjestelmissä, joissa näillä tuomioistuimilla ei ole perustuslakiin perustuvaan yksittäiseen valitukseen pohjautuvaa toimivaltaa (toisin sanoen toimivaltaa kumota yleisten tuomioistuinten ratkaisuja yksittäistapauksissa), antamat yksittäiset ratkaisut samoin kuin tältä osin toiminnallisesti samankaltaiset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot (joissa voidaan ainoastaan todeta sopimuspuolen rikkominen yksittäistapauksessa) on tarkasti ottaen otettava huomioon niissä vireillä olevissa asioissa, joiden perusteella näiden tuomioistuinten ratkaisut on annettu (lähinnä niiden seuraukset asianosaisten välisessä suhteessa)?
73. Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu annetaan aina ennen kansallisen tuomioistuimen ratkaisua asiassa, jossa ennakkoratkaisupyyntö esitettiin, ja se on otettava huomioon kyseisessä vireillä olevassa menettelyssä. Jos unionin tuomioistuimen ratkaisu annetaan sen jälkeen, kun kansallinen tuomioistuinratkaisu on tullut lainvoimaiseksi, unionin oikeudessa ei, muutamia vähäisiä poikkeuksia(35) lukuun ottamatta, edellytetä lainvoimaisen kansallisen tuomioistuinratkaisun uudelleentarkastelua ja asian avaamista uudelleen.
74. Kuten edellä jo todettiin, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen samoin kuin niiden kansallisten perustuslakituomioistuinten, joilla ei ole toimivaltaa tutkia ja kumota yksittäisiä tuomioistuinratkaisuja niiden perustuslainmukaisuuteen liittyvistä syistä, järjestelmän toiminta sitä vastoin poikkeaa tästä. Yksittäistapauksessa, jonka perusteella kyseinen arviointi tehdään, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tai perustuslakituomioistuimen ratkaisu annetaan aina jälkikäteen sen jälkeen, kun alkuperäinen tuomioistuinratkaisu on tullut lainvoimaiseksi. Jos tällaisen tuomioistuimen antamaa ratkaisua on tarkasteltava kyseisessä yksittäistapauksessa, asia on avattava uudelleen.(36)
75. Näiden objektiivisesti tarkasteltuna erilaisten tarpeiden perusteella käytetään erilaisia menettelyjä, jotka tuskin ovat toisiinsa rinnastettavia tarkoitukseltaan, perusteeltaan ja olennaisilta piirteiltään.
76. Haluan lisätä vielä yhden osatekijän: tuomioistuinratkaisujen uudelleen avaamista koskevien menettelyjen samankaltaisuuden arviointi on tehtävä niiden seurausten osalta, joita tietyllä ratkaisulla on asianosaisten välisessä suhteessa. Sillä tätä vartenhan nämä menettelyt ovat olemassa. Sen toteaminen, että tämän tarkoituksen osalta menettelyt eivät ole toisiinsa rinnastettavissa, koska niillä vastataan erilaisiin rakenteellisiin ja systeemisiin tarpeisiin, on aivan eri asia kuin sen toteaminen, että perustuslakituomioistuinten, unionin tuomioistuimen tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen antamilla tuomioilla ja ohjeilla ei voisi olla samaa normatiivista erga omnes ‑vaikutusta kaikissa vireillä olevissa ja tulevissa asioissa. Se on yksinkertaisesti eri asia.
77. Voi olla hyödyllistä tähdentää lopuksi tätä nimenomaista osatekijää, koska se näyttää aiheuttaneen jonkin verran sekaannusta väitteissä, jotka komissio esitti puoltaakseen siviiliprosessilain 509 §:n 1 momentin 11 kohdan mukaisen purkamisen ja lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin mukaisen purkamisen vastaavuutta. Kyseiset menettelyt ovat systeemisesti erilaisia, koska niillä pyritään tuomioiden erityyppiseen sitovaan vaikutukseen: yhtäältä yksittäistapauksen avaamiseen uudelleen sen jälkeen, kun perustuslakituomioistuin on kumonnut normatiivisen perustan, jonka perusteella tuomio annettiin (sitovat vaikutukset asianosaisten välisessä suhteessa), ja toisaalta tuomion purkamiseen unionin oikeuden perusteella, sellaisena kuin sitä on tulkittu unionin tuomioistuimen tuomiossa, joka kuitenkin annettiin eri menettelyssä ja jota ei otettu asianmukaisesti huomioon (sitovat vaikutukset erga omnes).
78. Tämä ero tällaisen hyvin erityisen tuomion purkamista koskevan oikeussuojakeinon osalta ei luonnollisestikaan tarkoita kuitenkaan sitä, että näiden perustuslakituomioistuinten, unionin tuomioistuimen tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuinten tuomioita ei pitäisi ottaa asianmukaisesti huomioon kaikissa kansallisissa tuomioistuimissa vireillä olevissa ja tulevaisuudessa vireille tulevissa asioissa. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna, jollei kansallisista perustuslaillisista säännöksistä muuta johdu, unionin tuomioistuimen ja kansallisen perustuslakituomioistuimen tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioiden välillä ei ole välttämättä eroa. Kaikilla niillä voi nimittäin olla tulevaisuuteen suuntautuvia, normatiivisia erga omnes ‑vaikutuksia.
79. Tässä jaksossa esitetyistä syistä lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentilla ja siviiliprosessilain 509 §:n 1 momentin 11 kohdalla ei nähdäkseni ole samaa tarkoitusta, perustetta eikä olennaisia piirteitä. Niitä ei siten voida pitää samankaltaisina oikeussuojakeinoina, joten kummankin oikeussuojakeinon erilaiset menettelysäännöt, etenkään määräaikoja koskevat, eivät merkitse vastaavuusvaatimuksen rikkomista.
2. Tehokkuus
a) Ei velvollisuutta avata lainvoimaisia tuomioistuinratkaisuja uudelleen
80. Poikkeuksellisia olosuhteita lukuun ottamatta unionin tuomioistuin ei ole koskaan edellyttänyt lainvoimaisten tuomioistuinratkaisujen oikeusvoimaisuuden kumoamista tehokkuuden nimissä. Siten ei ole yleistä velvollisuutta avata lainvoimaisia tuomioistuinratkaisuja uudelleen, jotta unionin oikeus tai, tarkemmin ottaen, unionin tuomioistuimen ratkaisut voidaan panna täytäntöön tehokkaasti.(37)
81. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on kuitenkin vahvistettu kaksi poikkeustapausta, joissa tästä yleisperiaatteesta on joustettu jollakin tavalla.
82. Ensimmäinen tapaus perustuu tuomioon Kühne & Heitz. Se koskee hallintoelimille asetettua velvollisuutta tutkia lainvoimaisia hallintopäätöksiä unionin tuomioistuimen myöhemmin esittämän tulkinnan huomioon ottamiseksi, mikäli useat siinä määritetyt edellytykset täyttyvät.(38) Tämä poikkeus tarkoittaa kuitenkin ainoastaan velvollisuutta avata uudelleen lainvoimaisia hallintopäätöksiä, ei lainvoimaisia tuomioistuinratkaisuja.
83. Toinen poikkeustapaus vahvistettiin tuomiossa Lucchini. Siinä todettiin, että unionin oikeus oli esteenä sellaisen kansallisen oikeuden säännöksen soveltamiselle, jossa säädettiin oikeusvoiman periaatteesta. Syynä tähän oli se, että kyseisen säännöksen soveltaminen esti perimästä takaisin unionin oikeuden vastaisesti myönnettyä valtiontukea, jonka oli todettu komission lainvoimaiseksi tulleella päätöksellä olevan yhteismarkkinoille soveltumaton.(39) Tämän poikkeuksen perusteena oli se, että koska kansallinen päätös oli tehty jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin välisen toimivallan jaon vastaisesti, se oli selvästi lainvastainen eikä siten olisi koskaan voinut tulla oikeusvoimaiseksi.(40)
84. Kumpikaan poikkeus ei vaikuta merkitykselliseltä käsiteltävän asian kannalta. Kansallista menettelyllistä itsemääräämisoikeutta rajoittavan tehokkuusvaatimuksen ja lainvoimaisten tuomioistuinratkaisujen uudelleen avaamista koskevan velvollisuuden välisen tasapainon osalta oletussääntönä on näin ollen, että unionin oikeudessa ei pääsääntöisesti aseteta jäsenvaltioille velvollisuutta ottaa käyttöön uusia oikeussuojakeinoja,(41) etenkään jos se tarkoittaa, että on jätettävä soveltamatta oikeusvoimaa koskevia kansallisia säännöksiä. Jos kansalliseen lainsäädäntöön kuitenkin sisältyy tällainen mahdollisuus, tämän lainsäädännön on oltava paitsi vastaavuus- myös tehokkuusvaatimuksen mukainen.(42)
b) Lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin mukainen purkaminen: muutoksenhakukeino vai uudelleenkäsittely?
85. Lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin arvioiminen tehokkuusvaatimuksen valossa on melko haasteellista. Oikeussuojakeinon tehokkuutta on mahdollista arvioida vain, jos ymmärtää, mitä tällä oikeussuojakeinolla on tarkoitus saavuttaa. Sama pätee, kun arvioidaan oikeussuojakeinon tehokkuutta sen määräajan (yksi kuukausi) ja sen kulumisen alkamisajankohdan (kun purkuvaatimuksen kohteena oleva tuomio annettiin) kannalta. Tehokas minkä suhteen? Mitä tällä oikeussuojakeinolla oli tarkoitus saavuttaa?
86. Keskeinen kysymys tältä osin on se, oliko lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin tarkoitus toimia yhtenä tuomion purkamiskeinona muiden erityisten muutoksenhakukeinojen, kuten jatkovalitusten (tai kassaatiovalitusten), tapaan vai oliko se tarkoitettu asian uudelleenkäsittelyyn. Kumpaakin koskevat mallit eroavat toisistaan.
87. Yhtäältä jatkovalituksia tehdään yleensä oikeuskysymyksistä, toisin sanoen ne perustuvat oikeussääntöjen väitettyyn rikkomiseen, ja niissä on vain hyvin rajalliset mahdollisuudet tutkia tosiseikkoja koskevia toteamuksia ja niiden arviointia. Tällaisia valituksia tehdään yleensä tuomioistuimeen, joka on hierarkiassa ylempänä kuin tuomioistuin, joka antoi jatkovalituksen kohteena olevan ratkaisun, vaikka niitä voidaankin toisinaan tehdä myös tuomioistuimeen, joka antoi kyseisen riitautetun, edellisessä oikeusasteessa tehdyn ratkaisun (eräänlaisena alustavana ”itsekorjauksena”). Mikä tärkeää, määräaika jatkovalituksen tekemiselle alkaa tavallisesti kulua sen ratkaisun, josta valitetaan, antamis- tai tiedoksiantoajankohdasta. Jatkovalituksia ei lähtökohtaisesti tehdä lainvoimaisista tai lopullisista tuomioistuinratkaisuista, sellaisina kuin niitä tarkoitetaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, jonka mukaan ratkaisuista tulee lainvoimaisia ”käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen käytön tai näitä oikeussuojakeinoja varten säädettyjen määräaikojen päättymisen jälkeen”.(43)
88. Toisaalta asian käsitteleminen uudelleen perustuu tavallisesti sellaisten uusien tosiseikkojen tai todisteiden ilmenemiseen, jotka eivät olleet asianosaisten eivätkä tuomioistuimen tiedossa, kun alkuperäinen ratkaisu annettiin, jos näillä tosiseikoilla tai todisteilla on todennäköisesti vaikutusta ratkaisuun. Jos hakemus asian käsittelemiseksi uudelleen hyväksytään, tämä tarkoittaa yleensä sitä, että tuomioistuimen, joka antoi ratkaisun ensimmäisessä oikeusasteessa, on käsiteltävä tai avattava alkuperäinen ratkaisu uudelleen, koska sen yhteydessä on todennäköisesti arvioitava uudelleen tosiseikkoja. Kun tarkastellaan määräaikoja, siltä osin kuin uudelleenkäsittely perustuu uuden tosiseikan ilmenemiseen, määräaika uudelleenkäsittelyn hakemiselle alkaa tavallisesti kulua siitä hetkestä, jona asianomainen osapuoli saa tiedon kyseisestä uudesta tosiseikasta. Toisinaan tähän subjektiiviseen määräaikaan yhdistyy myös objektiivisempi määräaika, jossa uudelleenkäsittelyä koskevia hakemuksia voidaan tehdä vain siihen saakka, kunnes alkuperäisen ratkaisun antamisesta on kulunut tietty määrä vuosia. Uudelleenkäsittelyä koskevia hakemuksia tehdään lähtökohtaisesti myös tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä kohdassa mainitussa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetuista lainvoimaisista tai lopullisista tuomioistuinratkaisuista.
c) Tehokas tarkasti ottaen missä ominaisuudessa?
89. Jos vertaan lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin purkumekanismia edellä esittämiini erityisten muutoksenhakukeinojen kahteen ihannemalliin, minulle on epäselvää, kummanko mallin mukaan tämän purkumekanismin oli tarkoitus toimia. Siltä osin kuin vaaditaan lainvoimaisten ratkaisujen purkamista, purkaminen vaikuttaa aluksi muistuttavan enemmänkin uudelleenkäsittelyä koskevaa menettelyä. Siltä osin kuin se perustuu (kaikella todennäköisyydellä jo olemassa olevien) oikeussääntöjen rikkomiseen ja määräaika, joka on verrattain lyhyt, alkaa kulua sillä hetkellä, kun alkuperäinen ratkaisu annetaan, purkumekanismi vaikuttaa olevan erityinen muutoksenhakukeino. Mutta tässäkin tapauksessa on melko yllättävää, että lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentin mukainen purkuvaatimus on tehtävä samaan tuomioistuimeen, joka antoi alkuperäisen ratkaisun, etenkin kun otetaan huomioon, että kyseistä tuomioistuinta vaaditaan tutkimaan uudelleen ratkaisu, jonka se antoi vain muutamia päiviä tai viikkoja aiemmin, ja sellaisten unionin oikeussääntöjen perusteella, jotka olivat jo olemassa ja joita kyseinen tuomioistuin erittäin todennäköisesti tarkasteli jo antaessaan purkuvaatimuksen kohteena olevan ratkaisun.
90. Menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen mukaan jäsenvaltioilla on huomattava harkintavalta muodostaessaan oikeussuojakeinojen järjestelmäänsä. Mahdollisuuteen tehdä valinta eri mallien välillä sisältyy loogisesti myös vapaus ottaa käyttöön sekamuotoja ja menettelyllisiä mutantteja, jos jäsenvaltiot niin haluavat.
91. Näiden sekamuotojen on kuitenkin oltava tehokkaita. Niillä on voitava saavuttaa suoja, joka niillä on tarkoitus antaa, samalla kun niillä ei saa loukata tai heikentää perusteettomasti muita yhtä tärkeitä arvoja. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen edellisissä kohdissa(44) toistuvasti korostettiin, muita keskeisiä arvoja, jotka unionin tuomioistuin on tunnustanut ja joita se on painottanut, ovat oikeusvarmuus ja oikeusvoiman merkitys. Näiden arvojen saattaminen tasapainoon ja punninta unionin tasolla sai unionin tuomioistuimen toteamaan selkeästi, että lainvoimaisiin tuomioihin liittyvän oikeusvarmuuden ja oikeusrauhan merkitys on niin suuri, ettei unionin oikeuden tehokkuutta koskeva vaatimus syrjäytä niitä, vaikka näin voitaisiinkin korjata unionin oikeuden kansallisessa soveltamisessa tapahtuneet virheet. Lainvoimaiset tuomiot eivät ole lainvoimaisia siksi, että ne olisivat välttämättä virheettömiä. Ne ovat lainvoimaisia, koska asian käsittelyn on päätyttävä tietyssä vaiheessa.
92. On viime kädessä kansallisen tuomioistuimen tehtävä arvioida tällaisten näkökohtien pohjalta lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentissa säädetyn purkumekanismin tehokkuutta. Sen suppean käsityksen perusteella, joka minulle on syntynyt asiaa koskevasta kansallisesta lainsäädännöstä ja menettelyllisestä yhteydestä, sellaisina kuin ne on esitetty unionin tuomioistuimen menettelyssä, vaikuttaa siltä, että tämä mekanismi ei yksinkertaisesti kuulu selkeästi mihinkään yksittäiseen ryhmään.
93. Yhtäältä se on kyseenalainen tavallisena muutoksenhakukeinona. Sillä haetaan oikeussuojaa samalta tuomioistuimelta, joka antoi purkuvaatimuksen kohteena olevan tuomion vain muutamia päiviä tai viikkoja aiemmin, jolloin se mitä todennäköisimmin otti – mahdollisesti virheellisesti – huomioon samat unionin oikeussäännöt ja unionin tuomioistuimen tuomiot, koska kuukauden sisällä kyseisen tuomion antamisesta ei todennäköisesti tapahdu kovinkaan paljon uutta.(45)
94. Toisaalta se on kyseenalainen myös asian uudelleenkäsittelyn muotona. Määräaika purkuvaatimuksen esittämiselle lasketaan alkuperäisen ratkaisun antamispäivästä eikä siitä päivästä, jona on ilmennyt uusi osatekijä, joka mahdollistaa purkamisen vaatimisen, nimittäin unionin tuomioistuimen uusi tuomio. Tehokkuusvaatimusta olisi nimittäin tulkittava siten, että se velvoittaa asettamaan oikeussuojakeinon käyttämiselle kohtuullisen preklusiivisen määräajan,(46) mikä vaikuttaa paitsi määräajan kestoon myös ajankohtaan, jona se alkaa kulua. Tätä sekaannusta pahentaa entisestään myös se, että lain nro 554/2004 21 §:n 2 momenttiin sisältyi alun perin määräaikoja koskevia sääntöjä, joita oli mahdoton ymmärtää,(47) ja että siinä ei myöhemmin ilmeisestikään säädetty minkäänlaisesta määräajasta (ennen kuin ICCJ antoi tuomion nro 45/2016).(48) Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin edellyttää, että oikeuteen saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa kohdistuvat rajoitukset, kuten määräajoista johtuvat, ovat selviä ja ennakoitavia.(49)
95. Vaikuttaa näin ollen siltä, että lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentti saattaa tuottaa joitain hankaluuksia tehokkuusvaatimuksen, jota tuomioistuimessa käytettävien oikeussuojakeinojen yhteydessä ilmentää myös perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäinen kohta, täyttämisessä. Kyseisessä määräyksessä edellytetään nimenomaisesti, että jokaisella on ”tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa”. Perusoikeuskirjan 47 artikla käsittää siten paitsi oikeuden saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa(50) (siinä suppeassa merkityksessä, että on mahdollisuus nostaa kanne tai tehdä valitus) myös vaatimuksen siitä, että asian saaminen käsitellyksi tuomioistuimessa johtaa tehokkaaseen oikeussuojaan(51) (siinä mielessä, että asiaa tosiasiallisesti tutkitaan); tässä jälkimmäisessä merkityksessä ne ovat päällekkäisiä myös 47 artiklaan sisältyvän tehokkaan oikeussuojan yleisperiaatteen kanssa.(52)
96. Lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentissa säädetyn oikeussuojakeinon kyseenalaista luonnetta havainnollistavat melko elävästi myös käsiteltävän asian tosiseikat. Călin ei ole onnistunut varmistamaan ympäristömaksun palauttamista senkään jälkeen, kun hän on tehnyt kolme purkuvaatimusta kyseisen säännöksen perusteella. On syytä tähdentää, että tämä ei johdu siitä, ettei hänen vaatimuksilleen olisi perusteita. Ainoa Călinin tapauksessa purkamisesta annettu aineellinen ratkaisu oli hänelle edullinen. Purkuvaatimukselle asetetun määräajan toiminta (tai pikemminkin toimimattomuus) esti häntä hyötymästä tästä toteamuksesta. Samanaikaisesti käsiteltävä asia myös osoittaa, että tällä oikeussuojakeinolla heikennetään merkittävästi oikeusvarmuuden, oikeusrauhan ja oikeussuhteiden vakauden periaatteita, joiden tärkeys on myös todettu selkeästi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä.(53)
D Vaihtoehdot
97. Usein sanotaan, että tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla. Kansallisen lainsäätäjän ilmeistä tarkoitusta mahdollistaa unionin lainsäädännön tehokas täytäntöönpano kansallisella tasolla voidaan ainoastaan kiitellä. Voidaan kuitenkin keskustella siitä, ovatko tämän tavoitteen toteuttamiseksi valitut keinot parhaita mahdollisia. Unionin oikeuden tehokkuutta tuskin edistetään loputtomilla oikeusriidoilla, joissa asiaa käsitellään uudelleen ja uudelleen.
98. Jos kansallinen tuomioistuin, jolla on paras mahdollinen tietämys kansallisesta lainsäädännöstä ja menettelystä, tulee siihen tulokseen, että lain nro 554/2004 21 §:n 2 momentissa säädetty purkumenettely ei täytä tehokkuusvaatimusta, sellaisena kuin se esitettiin edellisessä jaksossa, esille nousee entistäkin tärkeämpi kysymys vaihtoehtoisista keinoista saada takaisin unionin oikeuden vastaisesti kannetut verot ja maksut. Auttaakseni kansallista tuomioistuinta esitän seuraavat loppuhuomautukset.
99. Aluksi voi olla hyödyllistä huomauttaa, että velvollisuus olla kantamatta pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevan kaltaisia veroja vahvistettiin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä jo aikaa sitten paitsi Romanian(54) myös muiden jäsenvaltioiden osalta.(55) Tästä näkökulmasta tarkasteltuna voitaisiin katsoa, että keskustelu siitä, syntyikö velvollisuus palauttaa kyseessä oleva vero unionin tuomioistuimen tuomion Manea vai tuomion Budișan antamisen jälkeen ja kummanko tuomion antamispäivästä purkuvelvollisuus alkaa kulua, vaikuttaa jokseenkin keinotekoiselta.
100. Haluan kuitenkin myös korostaa, että siltä varalta, että jäsenvaltiot eivät noudata velvollisuutta olla kantamatta tällaisia veroja, unionin oikeusjärjestykseen sisältyy jo oikeussuojakeinoja, jotka sinänsä mahdollistavat ehkä hienovaraisemman tasapainon oikeusvarmuuden periaatteen ja unionin lainsäädännön tehokasta täytäntöönpanoa koskevan vaatimuksen välillä.
101. Ensinnäkin hallintoviranomaisilla, erityisesti veroviranomaisilla, jäsenvaltion viranomaisina on yleinen velvollisuus palauttaa perusteettomasti kannetut verot. Tällainen mahdollisuus ei nähdäkseni ole välttämättä riippuvainen sellaisen kansallisen tuomioistuinratkaisun olemassaolosta, jossa tutkitaan uudelleen tai kumotaan aiemmin annettu lainvoimainen ratkaisu, jossa määrätään maksamaan tällainen vero. Kansallisessa lainsäädännössä voidaan tietysti säätää palauttamisesta (tietyissä tapauksissa, aiemmin kannettujen tietyntyyppisten maksujen osalta) edellyttämättä, että tuomioistuinratkaisu, jossa velvollisuus maksaa vero alun perin todettiin, on ensin kumottava. Samalla tavalla palauttamisvelvollisuuden noudattaminen hallinnollisella tasolla ei välttämättä edellytä, että hallintoviranomaiset tutkivat uudelleen alkuperäisen hallintopäätöksen, sikäli kuin kansallisen lainsäädännön mukaan on mahdollista tehdä yksinkertaisesti uusi hallintopäätös, jossa tunnustetaan oikeus perusteettomasti kannetun veron palautukseen.
102. Toiseksi, vaikka kansallinen lainsäätäjä epäisi itseltään alkuperäisen toimivallan päättää julkisista varoista suoritettavista maksuista, mikä olisi melkoisen yllättävää, olisi joka tapauksessa edelleen mahdollista tutkia uudelleen yksittäistapauksissa tehdyt alkuperäiset hallintopäätökset unionin tuomioistuimen tuomiossa Kühne & Heitz määrittämien edellytysten mukaisesti.(56)
103. Kolmanneksi Călinin kaltaisessa tilanteessa olevalla henkilöllä on myös mahdollisuus aloittaa valtion vahingonkorvausvastuuseen perustuva oikeudenkäynti sitä jäsenvaltiota vastaan, joka ei palauttanut perusteettomasti kannettua veroa.
104. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa ennakkoratkaisupyynnössään tästä, että purkuvaatimus oli tosiseikkojen tapahtuma-aikaan ainoa Călinin käytettävissä ollut prosessuaalinen oikeussuojakeino. Romanian hallitus puolestaan vahvistaa kuitenkin kirjallisissa huomautuksissaan, että Călinilla on edelleen mahdollisuus aloittaa valtion vahingonkorvausvastuuta koskeva oikeudenkäynti.
105. Unionin tuomioistuin on äskettäin muistuttanut, että ”oikeusvoiman periaate ei estä myöskään sen periaatteen tunnustamista, että valtio on korvausvastuussa asiaa ylimpänä oikeusasteena käsittelevän tuomioistuimen ratkaisun johdosta – –. Etenkään sen vuoksi, että unionin oikeudesta johtuvien oikeuksien loukkausta tällaisella tuomioistuinratkaisulla ei voida normaalisti enää poistaa, yksityisiltä ei näet voida riistää mahdollisuutta vedota valtion vahingonkorvausvastuuseen ja saada tätä kautta oikeuksilleen oikeussuojaa”.(57)
106. Näin ollen on selvää, ettei valtion vastuuta koskeva oikeudenkäynti edellytä kansallista ratkaisua, jossa virallisesti kumotaan aiempi lainvoimainen tuomioistuinratkaisu, joka on esteenä perusteettomasti kannetun veron palauttamiselle.(58) Aivan yhtä selvää ei kuitenkaan ole se, onko valtion vahingonkorvausvastuuta koskeva oikeudenkäynti mahdollinen ainoastaan siinä tapauksessa, että kyseisen lainvoimaisen tuomioistuinratkaisun antoi asian ylimpänä oikeusasteena käsitellyt tuomioistuin – toisin sanoen tuomioistuin, jonka ratkaisuihin ei voida hakea muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin.(59)
107. Valtion vastuuta koskevien oikeudenkäyntien yhteydessä ei nähdäkseni ole mitään epäilystä siitä, että vaatimus, jonka mukaan tuomioistuin, jonka väitetään rikkoneen unionin oikeutta, on asian ylimpänä oikeusasteena käsitellyt tuomioistuin, on täysin oikeutettu, kun unionin oikeuden väitetyssä rikkomisessa on kyse tällaisille tuomioistuimille SEUT 267 artiklan kolmannessa kohdassa asetetun ennakkoratkaisupyynnön esittämisvelvollisuuden rikkomisesta.(60)
108. Katson kuitenkin, että avoimeksi jää edelleen kysymys siitä, voidaanko samaa vaatimusta soveltaa muissa tapauksissa, etenkin niissä, joissa väitetty rikkominen muodostaa unionin oikeuden säännöksen riittävän vakavan rikkomisen.
109. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön sananmukainen tulkinta saattaa vaikuttaa viittaavan siihen, että tällainen vaatimus todellakin on kyseessä silloin, kun vedotaan valtion vastuuseen tuomioistuinten virheistä. On kuitenkin hyödyllistä palauttaa mieleen, että nämä toteamukset esitettiin asioissa, jotka koskivat SEUT 267 artiklan kolmannen kohdan mukaisen ennakkoratkaisupyynnön esittämisvelvollisuuden väitettyä rikkomista.(61) Siten väitetty lainvastaisuus (virhe) sinänsä koostui osittain(62) siitä, ettei asiassa esitetty ennakkoratkaisupyyntöä unionin tuomioistuimelle. Olisiko tämä kuitenkin myös automaattisesti esteenä muiden kansallisten tuomioistuinten vastuulle sellaisesta unionin oikeuden rikkomisesta, joka ei koske ennakkoratkaisupyynnön esittämistä (tai joka syntyy siitä riippumatta)?(63)
110. Jos väitetty unionin oikeuden rikkominen ei muodostu kokonaan tai osittain siitä, että tuomioistuin, jolla on SEUT 267 artiklan kolmannen kohdan nojalla velvollisuus esittää ennakkoratkaisupyyntö, ei ole esittänyt tällaista pyyntöä, vaan jonkin toisen unionin oikeussäännön rikkomisesta, lainvastaisuuden luonne ei nähdäkseni voi välttämättä edellyttää kaikkien kansallisten oikeussuojakeinojen käyttämistä ennen kuin voidaan aloittaa valtion vastuuta koskeva oikeudenkäynti.(64)
V Ratkaisuehdotus
111. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Curtea de Apel Ploieştin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
– Vastaavuusvaatimusta on tulkittava siten, että pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa se ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle – sellaisena kuin sitä on tulkittu kansallisessa oikeuskäytännössä –, jonka mukaan määräaika lainvoimaista tuomiota, jossa rikotaan unionin oikeutta, koskevan purkuvaatimuksen esittämiselle on yksi kuukausi ja tämä määräaika alkaa kulua päivästä, jona purettavaksi vaadittava lainvoimainen tuomio annetaan tiedoksi. Tehokkuusvaatimus ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäinen kohta voivat sitä vastoin olla esteenä oikeussuojakeinolle, jolla heikennetään merkittävästi oikeusvarmuuden ja oikeusvoiman periaatteita ja joka ei tarjoa tehokkaita keinoja niiden tavoitteiden saavuttamiseksi, joihin sillä pyritään. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asia on määrittää nämä tavoitteet ja todeta, täyttääkö pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä oleva oikeussuojakeino nämä tavoitteet.