Asia T-389/21
Landesbank Baden-Württemberg
vastaan
Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto
Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (laajennettu kahdeksas jaosto) 20.12.2023
Talous- ja rahaliitto – Pankkiunioni – Luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten yhteinen kriisinratkaisumekanismi – Yhteinen kriisinratkaisurahasto – Vuoden 2021 ennakollisten vakausmaksujen laskemista koskeva kriisinratkaisuneuvoston päätös – Perusteluvelvollisuus – Tehokas oikeussuoja – Yhdenvertainen kohtelu – Suhteellisuusperiaate – Kriisinratkaisuneuvoston harkintavalta – Lainvastaisuusväite – Komission harkintavalta – Tuomion ajallisten vaikutusten rajoittaminen
1. Euroopan unionin oikeus – Periaatteet – Puolustautumisoikeudet – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan – Ulottuvuus – Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) päätös yhteiseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen vahvistamisesta – Kontradiktorinen periaate – Poikkeukset – Liikesalaisuuksien suojaa koskeva yleinen periaate – Punninta – Hyväksyttävyys
(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 806/2014; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/59; komission delegoidun asetuksen 2015/63 4–7 ja 9 artikla sekä liite I)
(ks. 37–42 ja 45–49 kohta)
2. Euroopan unionin oikeus – Periaatteet – Oikeusvarmuus – Unionin lainsäädäntö – Selkeyden ja täsmällisyyden vaatimukset – Rajat
(ks. 64–67 kohta)
3. Euroopan unionin oikeus – Periaatteet – Oikeusvarmuus – Unionin lainsäädäntö – Selkeyden ja ennakoitavuuden vaatimus – Direktiivin 2014/59 täydentämisestä kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyihin etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien osalta annettu delegoitu asetus 2015/63 – Harkintavallan myöntäminen yhteiselle kriisinratkaisuneuvostolle (SRB) ennakollisten vakausmaksujen laskentamenetelmän osalta – Edellytykset – Tällaisen harkintavallan laajuuden ja käyttämistavan riittävän selvä määrittely
(komission täytäntöönpanoasetuksen 2015/63 6 artiklan 5–7 kohta ja 7 artiklan 4 kohta)
(ks. 87–90 ja 92 kohta)
4. Euroopan unionin toimielimet – Toimivallan käyttäminen – Komissiolle siirretty valta antaa delegoituja säädöksiä – Ulottuvuus – Monitahoiset arvioinnit – Laaja harkintavalta – Luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä annettu direktiivi 2014/59 – Ennakollisten vakausmaksujen mukauttamista koskevien kriteerien vahvistaminen – Tuomioistuinvalvonta – Rajat
(SEUT 290 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 806/2014 johdanto-osan 41 perustelukappale; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/59)
(ks. 105, 107, 112 ja 162 kohta)
5. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Velvollisuus – Ulottuvuus – Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) päätös yhteiseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen vahvistamisesta – Kyseisessä päätöksessä ei ole tarpeen esittää kaikkia seikkoja, joiden avulla voidaan varmistaa, että vakausmaksut on laskettu oikein – Perusteluvelvollisuuden ja kyseessä olevien laitosten liikesalaisuuden suojaa koskevan yleisen periaatteen välinen punninta – Yhteiseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen laskentamenetelmää koskevien asetuksen 2015/63 säännösten lainmukaisuus – Liikesalaisuuden kunnioittamista koskeva periaate – Kriisinratkaisuneuvoston velvollisuus julkaista tai toimittaa asianomaisille laitoksille koosteena ja anonymisoidusti laitoksia koskevat tiedot ennakollisen vakausmaksun laskentaa varten
(SEUT 296 artiklan toinen kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 806/2014; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/59; komission delegoidun asetuksen 2015/63 4–7 ja 9 artikla sekä liite I)
(ks. 261–272, 292 ja 294 kohta)
6. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Velvollisuus – Ulottuvuus – Laatija antaa selityksiä säädöksen, päätöksen tai muun toimen perusteluista unionin tuomioistuimissa käytävän oikeudenkäyntimenettelyn aikana – Edellytykset – Ristiriitojen puuttuminen ja velvoite, jonka mukaan selitysten on oltava johdonmukaisia kyseisten perustelujen kanssa
(SEUT 296 artiklan toinen kohta)
(ks. 329 ja 330 kohta)
7. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Velvollisuus – Ulottuvuus – Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) päätös yhteiseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen vahvistamisesta – Kriisinratkaisuneuvoston velvollisuus antaa asianomaisille laitoksille tiedoksi näiden maksujen laskentamenetelmä ja vuotuisen tavoitetason määrittämismenetelmä
(SEUT 296 artiklan toinen kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 806/2014; neuvoston täytäntöönpanoasetuksen 2015/81 4 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/59; komission delegoidun asetuksen 2015/63 4–7 ja 9 artikla sekä liite I)
(ks. 332 ja 333 kohta)
8. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Velvollisuus – Ulottuvuus – Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) päätös yhteiseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen vahvistamisesta – Perustelut, jotka perustuvat yksinomaan väliratkaisujen kaltaisiin muihin säädöksiin, joilla täsmennetään ja täydennetään kyseisten maksujen vahvistamisen tiettyjä näkökohtia – Näitä muita säädöksiä ei ole julkaistu tai annettu tiedoksi laitoksille – Lainvastaisuus
(SEUT 296 artiklan toinen kohta)
(ks. 442 ja 447 kohta)
Tiivistelmä
Landesbank Baden-Württemberg (jäljempänä kantaja) on Saksaan sijoittautunut julkisoikeudellinen luottolaitos. Se kuuluu Sparkassen-Finanzgruppen (säästöpankkien rahoituskonserni, Saksa) laitosten suojajärjestelmään.
Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (SRB, jäljempänä kriisinratkaisuneuvosto) teki 14.4.2021 päätöksen, jossa se vahvisti(1) yhteiseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavat rahoituslaitosten, myös kantajan, ennakolliset vakausmaksut vakausmaksukaudelle 2021 (jäljempänä riidanalainen päätös).(2)
Unionin yleinen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu riidanalaista päätöstä koskeva kumoamiskanne, lausuu useista uusista kysymyksistä, jotka koskevat yhteiseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen laskentaa, ja useista delegoitua asetusta 2015/63(3) koskevista lainvastaisuusväitteistä ja hylkää ne kaikki.
Tämä tuomio on kokonaisuudessaan luonteeltaan uudenlainen. Unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että riidanalainen päätös on kumottava kriisinratkaisuneuvostolla olevan perusteluvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Ensimmäisessä vaiheessa unionin yleinen tuomioistuin hylkää kaikki kantajan esittämät lainvastaisuusväitteet.
Erityisesti se hylkää ensimmäiseksi lainvastaisuusväitteen, jonka mukaan riskipilari ”kriisinratkaisu[neuvoston] vahvistamat muut riski-indikaattorit” on oikeusvarmuuden periaatteen vastainen.
On muistutettava, että delegoidun asetuksen 2015/63 6 ja 7 artiklan mukaan kriisinratkaisuneuvoston on mukautettava laitosten vuotuista perusrahoitusosuutta ottamalla huomioon neljä riskipilaria, joista jokainen koostuu riski-indikaattoreista, jotka puolestaan voivat koostua alariski-indikaattoreista.
Ensin mainitussa artiklassa myönnetään kriisinratkaisuneuvostolle harkintavalta sen osalta, millä tavoin sen on näitä riski-indikaattoreita vahvistaessaan ”otettava huomioon”, ”miten todennäköisesti laitos joutuu kriisinratkaisuun ja miten todennäköisesti sen jälkeen käytetään kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyä, jos laitoksen kriisinratkaisu toteutetaan”.
Riskipilariin ”kriisinratkaisu[neuvoston] vahvistamat muut riski-indikaattorit” kuuluvasta ensimmäisestä riski-indikaattorista, joka koskee kaupankäyntiä, taseen ulkopuolisia vastuita, johdannaisia, monitahoisuutta ja purkamismahdollisuuksia, on siten todettava, että kriisinratkaisuneuvoston on otettava tätä indikaattoria vahvistaessaan huomioon useita alaindikaattoreita, joista jotkin voivat johtaa asianomaisen laitoksen riskiprofiilin nousuun ja toiset sen madaltumiseen. Näihin alariski-indikaattoreihin ei kuitenkaan sisälly tarkempia tietoja niiden edellyttämän vertailun toteuttamisesta.
Laitosten suojajärjestelmää koskevasta riski-indikaattorista on todettava, että kriisinratkaisuneuvostolla on harkintavaltaa niiden edellytysten täyttymisessä, jotka liittyvät yhtäältä asianomaisen laitosten suojajärjestelmän käytettävissä olevien varojen riittävyyteen suhteessa kyseisen laitoksen rahoitukseen tarvittaviin varoihin sekä toisaalta siihen, missä määrin näistä varoista on oikeudellista tai sopimusperusteista varmuutta. Sama pätee eri riski-indikaattoreiden painoon neljännessä riskipilarissa(4) vahvistettaessa paino nämä riski-indikaattorit muodostaville eri alariski-indikaattoreille, jotka on otettava huomioon.(5)
Unionin yleinen tuomioistuin tutkii näin ollen sitä, voidaanko delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 5–7 kohtaa ja 7 artiklan 4 kohtaa pitää säännöksinä, joissa kriisinratkaisuneuvostolle myönnetyn harkintavallan laajuus ja käyttämistapa määritellään riittävän selvästi, kun otetaan huomioon kyseessä oleva hyväksyttävä tavoite, jotta mielivaltaisilta toimilta voidaan antaa asianmukaista suojaa ja jotta oikeussubjektit voivat poistaa riittävän varmasti mahdolliset epäilyt kyseisten säännösten ulottuvuudesta tai merkityksestä.
Käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin toteaa ensinnäkin, että sovellettavassa säännöstössä säädetään saavutettavasta tuloksesta, jonka mukaan kriisinratkaisurahastossa käytettävissä olevien varojen lopullinen tavoitetaso on saavutettava 1.1.2016 alkaneen kahdeksan vuoden alkuvaiheen (jäljempänä alkuvaihe) päättyessä, ja tämän tuloksen saavuttamiseksi sovellettavasta menetelmästä, mikä pienentää kriisinratkaisuneuvoston ennakollisten vakausmaksujen vahvistamisessa käyttämän harkintavallan vaikutusta. Yhtäältä kunkin laitoksen ennakollisen vakausmaksun määrä riippuu vuotuisen tavoitetason määrästä, jonka kriisinratkaisuneuvosto vahvistaa arvioimalla määrän, joka on 31.12.2023 vähintään 1 prosentti kaikissa yhteiseen kriisinratkaisumekanismiin osallistuvissa jäsenvaltioissa olevien suojattujen talletusten määrästä.(6) Toisaalta kunkin laitoksen ennakollisen vakausmaksun vahvistamisessa käytetään perustana muun muassa vuotuista perusrahoitusosuutta, joka lasketaan kyseisten laitosten nettovelkojen määrien perusteella. Kriisinratkaisuneuvostolla ei ole kuitenkaan mitään harkintavaltaa näiden määrien vahvistamisessa. Lisäksi kyseinen laitos tietää nettovelkojensa määrän ja voi saada tietoonsa muiden laitosten nettovelkojen kokonaismäärän.
Toiseksi riski-indikaattorit, joiden epäselvyyden kantaja riitauttaa ja joissa kriisinratkaisuneuvostolla on tiettyä harkintavaltaa, vaikuttavat laitoksen riskiprofiiliin alle 20 prosenttia. Näiden indikaattoreiden vaikutusta ennakollisen vakausmaksun lopulliseen määrään vähentää myös se, ettei kriisinratkaisuneuvostolla ole mitään harkintavaltaa vuotuisen perusrahoitusosuuden määrää vahvistettaessa ja että kyseistä osuutta laitoksen riskiprofiiliin mukautettaessa kertoimen on oltava selkeästi etukäteen vahvistetulla vaihteluvälillä 0,8–1,5.(7)
Tämän perusteella unionin yleisen tuomioistuimen mielestä ei voida katsoa, ettei kriisinratkaisuneuvostolle myönnetyn(8) harkintavallan laajuutta ja sen käyttämistapaa ole rajattu riittävästi tai ettei niitä ole määritelty riittävän selvästi, kun otetaan huomioon kyseessä oleva hyväksyttävä tavoite, ja etteivät ne siksi tarjoa asianmukaista suojaa mielivaltaisia toimia vastaan. Näin on etenkin, kun kantaja on asiantunteva toimija, joka voi oikeudelliseen ja taloudelliseen neuvonantajaan turvautuen ennakoida riittävän täsmällisesti ennakollisen vakausmaksunsa laskentatavan ja suuruusluokan.
Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin hylkää lainvastaisuusväitteen, jonka mukaan silloin, kun samaan laitosten suojajärjestelmään kuuluvien laitosten välillä tehdään ero riski-indikaattorin ”kaupankäynti, taseen ulkopuoliset vastuut, johdannaiset, monitahoisuus ja purkamismahdollisuudet” perusteella, ei noudateta tällaisen laitosten suojajärjestelmän kaikkien jäsenten yhdenvertaista ja johdonmukaista kohtelua, josta säädetään direktiivissä 2014/59(9) ja asetuksessa N:o 575/2013.(10) Todettuaan, että jos useampi laitos kuuluu samaan laitosten suojajärjestelmään, laitoksille, joille osoitetaan parempi riski-indikaattorin ”kaupankäynti, taseen ulkopuoliset vastuut, johdannaiset, monitahoisuus ja purkamismahdollisuudet” paino verrattuna muihin kyseisen laitosten suojajärjestelmän jäseniin, voidaan osoittaa laitosten suojajärjestelmää koskevan riski-indikaattorin yhteydessä edullisempi paino verrattuna näihin muihin jäseniin, unionin yleinen tuomioistuin nimittäin huomauttaa, ettei direktiivissä 2014/59 ole säädetty, että komission oli delegoitua asetusta 2015/63 laatiessaan osoitettava sama paino kaikille samaan laitosten suojajärjestelmään kuuluville laitoksille. Komissiolla on laaja harkintavalta myös vuotuisten perusrahoitusosuuksien mukauttamista koskevassa menetelmässä. Aluksi komissio ja kriisinratkaisuneuvosto selittivät – eikä kantaja ole esittänyt mitään seikkoja niiden väitteiden kiistämiseksi – ettei laitosten suojajärjestelmän jäsenillä ole ehdotonta oikeutta saada kyseiseltä laitosten suojajärjestelmältä ehdotonta tukea, seuraavaksi, että jos laitos, jolla on laaja ja monimutkainen tase, olisi kykenemätön jatkamaan toimintaansa, tällaisen laitosten suojajärjestelmän varat voisivat kulua loppuun, ja lopuksi, että riski-indikaattorin ”kaupankäynti, taseen ulkopuoliset vastuut, johdannaiset, monitahoisuus ja purkamismahdollisuudet” perusteella voidaan arvioida, onko laitoksella laaja ja monimutkainen tase. Asetuksen N:o 575/2013 113 artiklan 7 kohdassa vahvistetaan laitosten suojajärjestelmien hyväksymisedellytykset, mutta ei ennakollisten vakausmaksujen laskentaa, eikä se ole esteenä sille, että ennakollisten vakausmaksujen laskennassa tehdään ero samaan laitosten suojajärjestelmään kuuluvien laitosten välillä. Kyseisessä säännöksessä ei myöskään aseteta niin laajaa edellytystä, että laitosten suojajärjestelmällä on oltava riittävät varat, jotta voidaan välttää kaikkien sen jäsenten, myös suurten laitosten, joutuminen kriisinratkaisuun.
Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin hylkää lainvastaisuusväitteen, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista. Se muistuttaa, että ennakollisten vakausmaksujen erityisluonne johtuu siitä, että niillä pyritään takaamaan vakuuttamisen logiikan mukaisesti, että rahoitusala tuottaa riittävät rahoitusvarat yhteiselle kriisinratkaisumekanismille, jotta se voi täyttää tehtävänsä, ja samalla tarjoamaan asianomaisille laitoksille kannustimia toimia pienemmällä riskillä. Kaikkien laitosten suojajärjestelmään kuuluvien laitosten tilanteita ei välttämättä eikä pelkästään laitosten suojajärjestelmään kuulumisen vuoksi voida kuitenkaan rinnastaa toisiinsa. Aluksi on todettava, ettei laitosten suojajärjestelmän, johon kantaja kuuluu, jäsenillä nimittäin ole ehdotonta oikeutta saada laitosten suojajärjestelmältä kaikki sen sitoumukset kattavaa tukea. Seuraavaksi laitosten suojajärjestelmän varat voisivat kulua loppuun, jos laitos, jolla on laaja ja monimutkainen tase, olisi kykenemätön jatkamaan toimintaansa, toisin kuin siinä tapauksessa, että laitokset, joilla on suppeampi ja yksinkertaisempi tase, olisivat tällaisessa tilanteessa. Lopuksi riski-indikaattori ”kaupankäynti, taseen ulkopuoliset vastuut, johdannaiset, monitahoisuus ja purkamismahdollisuudet” on objektiivinen kriteeri arvioitaessa, mitkä laitokset ovat tällaisen riskin osalta toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa.
Neljänneksi unionin yleinen tuomioistuin hylkää lainvastaisuusväitteen, joka koskee useiden ylemmäntasoisten normien rikkomista. Se toteaa tästä, että koska on otettava huomioon yhteisen kriisinratkaisumekanismin tavoitteet, erityisesti se, että laitoksille pyritään tarjoamaan kannustimia toimia pienemmällä riskillä, jaottelumenetelmä (binning), jossa laitoksia sijoitetaan samaan nippuun (bin), vaikka niillä on huomattavia eroja saman riski-indikaattorin arvoissa, ei ole suhteellisuusperiaatteen vastainen, koska näillä laitoksilla on tämän indikaattorin perusteella mitatun riskitason osalta erilaiset ominaispiirteet. Vaikka kyseisiä laitoksia kohdellaan samalla tavoin, tämä kohtelu on asianmukaisesti oikeutettua, koska se yhtäältä vastaa oikeudellisesti hyväksyttävästi tavoiteltua tavoitetta, jossa on kyse siitä, että unionin toimielin vahvistaa sellaisia yleisiä sääntöjä, joita toimivaltaiset viranomaiset voivat helposti soveltaa, ja koska komission laajan harkintavallan huomioon ottaen kyseisellä jaottelumenetelmällä voidaan toisaalta saavuttaa tavoiteltu päämäärä, sillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi, eikä sitä voida pitää ilmeisen kohtuuttomana haittana.
Viidenneksi unionin yleinen tuomioistuin hylkää lainvastaisuusväitteen, jonka mukaan velvoitetta laskea maksut riskiin suhteutettuna on laiminlyöty, sillä delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdassa on tehty ilmeinen arviointivirhe, koska se estää kriisinratkaisuneuvostoa mukauttamasta vuotuisia perusrahoitusosuuksia asianmukaisesti laitosten todelliseen riskiprofiiliin. Kyseisen artiklan, jonka otsikko on ”Siirtymäsäännökset”, nojalla riski-indikaattoria ei sovelleta, jos tiettyyn kyseisen delegoidun asetuksen liitteessä II mainittuun indikaattoriin tarvittavat tiedot eivät sisälly sen 14 artiklassa mainittuun valvontatietojen raportointivaatimukseen. Delegoitu asetus 2015/63 annettiin direktiivin 2014/59 103 artiklan 7 kohdan perusteella, ja komissio on kyseisen säännöksen nojalla velvollinen ottamaan huomioon kaikki sen a–h alakohdassa luetellut seikat käsitettä ”rahoitusosuuksien mukauttaminen laitosten riskiprofiiliin” määritettäessä.
Kun komissiolla on laaja harkintavalta tämän säännöksen täytäntöönpanossa, voi olla tarpeen säätää siirtymäkausista. Delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdassa otetaan käyttöön tällainen siirtymäkausi, sillä kriisinratkaisuneuvosto voi kyseisen säännöksen nojalla jättää tilapäisesti soveltamatta joitakin näistä seikoista, jotka ilmenevät kyseisessä delegoidussa asetuksessa säädetyissä riski-indikaattoreissa.
Kyseisessä säännöksessä säädetyn siirtymäkauden oikeutus liittyy lisäksi läheisesti siihen, että vakavaraisuusvaatimusten ja niihin liittyvien raportointivaatimusten täytäntöönpanomenettely toteutetaan vaiheittain. Tässä yhteydessä delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdalla pyritään estämään se, että laitoksille aiheutuu ennakollisten vakausmaksujen laskennan vuoksi mahdollisesti kohtuuttomia tai syrjiviä rasitteita nimenomaan tämän vakavaraisuusvaatimusten ja niihin liittyvien raportointivaatimusten vaiheittaisen täytäntöönpanon vuoksi.
Tämä poikkeus voi johtaa tilanteeseen, jossa tiettyjä riski-indikaattoreita ei sovelleta koko alkuvaiheen aikana, mutta tämä johtuu yhtäältä vakavaraisuusvaatimusten vaiheittaisesta täytäntöönpanosta, ja kyseisiä riski-indikaattoreita on toisaalta tarkoitus soveltaa myös alkuvaiheen jälkeen.
Toisessa vaiheessa unionin yleinen tuomioistuin tutkii riidanalaisen päätöksen laillisuutta koskevat kanneperusteet ja hyväksyy kanneperusteen, jonka mukaan riidanalaisen päätöksen perustelut ovat puutteelliset vuotuisen tavoitetason määrittämisen osalta.
Viimeksi mainitusta oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvasta perusteesta unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa aluksi, että sovellettavan lainsäädännön mukaan kriisinratkaisurahaston käytettävissä olevien varojen on alkuvaiheen päättyessä saavutettava lopullinen tavoitetaso, joka on vähintään 1 prosentti kaikissa yhteiseen kriisinratkaisumekanismiin osallistuvissa jäsenvaltioissa toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten suojattujen talletusten määrästä. Seuraavaksi ennakolliset vakausmaksut on jaksotettava alkuvaiheen aikana ajallisesti mahdollisimman tasaisesti, kunnes lopullinen tavoitetaso saavutetaan. Lisäksi kunakin vuonna kaikkien yhteiseen kriisinratkaisumekanismiin osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten maksettavat rahoitusosuudet eivät saa ylittää 12,5:tä prosenttia lopullisesta tavoitetasosta. Ennakollisten vakausmaksujen laskentatavasta on lisäksi todettava, että kriisinratkaisuneuvoston on vahvistettava niiden määrä vuotuisen tavoitetason perusteella ottaen huomioon lopullisen tavoitetason ja käyttäen vahvistamisen perustana neljännesvuosittain laskettua yhteiseen kriisinratkaisumekanismiin osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten suojattujen talletusten keskimäärää edellisenä vuonna. Lopuksi kriisinratkaisuneuvoston on laskettava kullekin laitokselle ennakollinen vakausmaksu vuotuisen tavoitetason perusteella, ja vuotuinen tavoitetaso on vahvistettava lopullisen tavoitetason perusteella ja delegoidussa asetuksessa 2015/63 säädetyn menetelmän mukaisesti.
Kuten riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, käsiteltävässä asiassa kriisinratkaisuneuvosto vahvisti vakausmaksukauden 2021 vuotuisen tavoitetason määräksi 11 287 677 212,56 euroa. Kriisinratkaisuneuvosto selitti kyseisessä päätöksessä lähinnä, että vuotuinen tavoitetaso on vahvistettava käyttäen perustana analyysia, joka koskee suojattujen talletusten kehitystä edellisinä vuosina ja kaikkea taloudellisen tilanteen merkityksellistä kehitystä, sekä analyysia, jossa tarkastellaan suhdannevaihetta ja vakausmaksujen myötäsyklisyyden vaikutuksia laitosten rahoitustilanteeseen. Kriisinratkaisuneuvosto katsoi asianmukaiseksi vahvistaa kertoimen, joka perustui tähän analyysiin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston käytettävissä olevien varojen määrään, ja määritti vuotuisen tavoitetason soveltamalla tätä kerrointa kahdeksasosaan suojattujen talletusten keskimäärästä vuonna 2020. Tämän jälkeen se esitti kertoimen vahvistamismenettelyn. Näiden toteamusten perusteella kriisinratkaisuneuvosto vahvisti kertoimeksi 1,35 prosenttia. Se laski seuraavaksi vuotuisen tavoitetason määrän kertomalla suojattujen talletusten keskimäärän vuonna 2020 tällä kertoimella ja jakamalla tämän laskelman tuloksen kahdeksalla.
Tästä on todettava, että kriisinratkaisuneuvosto on velvollinen antamaan laitoksille riidanalaisessa päätöksessä vuotuisen tavoitetason määrittämismenetelmää koskevia selityksiä, mutta niiden on oltava sopusoinnussa kriisinratkaisuneuvoston tuomioistuinmenettelyn aikana antamien tosiasiallisesti sovellettua menetelmää koskevien selitysten kanssa. Näin ei kuitenkaan ole käsiteltävässä asiassa.
Kriisinratkaisuneuvosto nimittäin totesi istunnossa määrittäneensä vuotuisen tavoitetason vakausmaksukaudelle 2021 nelivaiheisella menetelmällä, jonka kahdessa viimeisessä vaiheessa lopullisesta tavoitetasosta vähennetään yhteisessä kriisinratkaisurahastossa käytettävissä olevat varat, jotta voidaan laskea määrä, joka alkuvaiheen loppuun mennessä on vielä kerättävä, minkä jälkeen tämä määrä jaetaan kolmella.
Unionin yleinen tuomioistuin huomauttaa, etteivät nämä kaksi viimeistä laskuvaihetta kuitenkaan sisälly riidanalaisessa päätöksessä esitettyyn matemaattiseen kaavaan, jolla vuotuisen tavoitetason määrä on määritetty.
Pitää paikkansa, että kantaja tiesi tiedotteesta, jonka kriisinratkaisuneuvosto julkaisi riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen mutta ennen käsiteltävänä olevan kanteen nostamista ja jossa ilmoitettiin lopullisen tavoitetason arvioitu määrä. Vaikka kantaja olisi tiennyt myös yhteisessä kriisinratkaisurahastossa käytettävissä olevien varojen määrän, se ei olisi pystynyt kuitenkaan pelkästään näiden olosuhteiden perusteella ymmärtämään, että kriisinratkaisuneuvosto oli tosiasiallisesti suorittanut kaksi viimeistä vaihetta, kun niitä ei edes mainittu riidanalaisessa päätöksessä ilmoitetussa matemaattisessa kaavassa.
Samanlaisia epäjohdonmukaisuuksia on myös 1,35 prosentin kertoimen vahvistamistavassa, vaikka sillä on keskeinen merkitys tässä matemaattisessa kaavassa. Kuten kriisinratkaisuneuvosto myönsi istunnossa, tämä kerroin vahvistettiin nimittäin siten, että vuotuisen tavoitetason määrän laskutulos voitiin perustella, eli sen jälkeen, kun kriisinratkaisuneuvosto oli laskenut tämän määrän soveltamalla tosiasiallisesti sovelletun menetelmän neljää vaihetta. Tämä menettelytapa ei kuitenkaan käy millään tavoin ilmi riidanalaisesta päätöksestä.
Lisäksi vaihteluväli, johon arvioitu lopullisen tavoitetason määrä tiedotteen mukaan sijoittui, on ristiriidassa riidanalaisessa päätöksessä mainitun suojattujen talletusten kasvuvauhdin vaihteluvälin (4–7 prosenttia) kanssa. Tässä tilanteessa kantaja ei pystynyt määrittämään, millä tavoin kriisinratkaisuneuvosto oli käyttänyt suojattujen lainojen kasvuvauhtia koskevaa vaihteluväliä arvioidun lopullisen tavoitetason laskennassa.
Unionin yleinen tuomioistuin toteaa vuotuisen tavoitetason määrittämisestä, ettei istunnossa selvitetty kriisinratkaisuneuvoston tosiasiallisesti soveltama menetelmä vastaa riidanalaisessa päätöksessä kuvailtua menetelmää, joten tämän tavoitetason vahvistamisen todelliset syyt eivät selvinneet riidanalaisen päätöksen perusteella laitoksille eivätkä unionin yleiselle tuomioistuimelle. Riidanalainen päätös on siten perusteltu puutteellisesti vuotuisen tavoitetason määrittämisen osalta.
Hylättyään muut aineelliset kanneperusteet, jotka tutkittiin hyvän oikeudenkäytön varmistamiseksi, unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että riidanalaisen päätöksen puutteelliset perustelut ovat sellaisenaan riittävä peruste kumota se kantajaa koskevilta osin.
Käsiteltävän asian olosuhteissa se päättää kuitenkin pysyttää riidanalaisen päätöksen vaikutukset voimassa kantajaa koskevilta osin, kunnes kohtuullisessa ajassa, joka ei saa ylittää kuutta kuukautta tämän tuomion julistamispäivästä, on tullut voimaan kriisinratkaisuneuvoston uusi päätös ennakollisesta vakausmaksusta, joka kantajan on suoritettava yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vakausmaksukaudella 2021.