Kanne 23.10.2006 - Timmer v. tilintarkastustuomioistuin
(Asia F-123/06)
Oikeudenkäyntikieli: ranska
Asianosaiset
Kantaja: Marianne Timmer (Saint Sauves d'Auvergne, Ranska) (edustaja: asianajaja F. Rollinger)
Vastaaja: Euroopan tilintarkastustuomioistuin
Vaatimukset
kaikki kantajaa koskevat arviointikertomukset, jotka L. on laatinut, on kumottava
niihin liittyvät ja/tai niitä seuranneet päätökset, L:n nimittämispäätös mukaan lukien, on kumottava
vastaaja on velvoitettava maksamaan kantajalle korvauksena aineellisesta vahingosta summa, joka vastaa kantajan menettämiä tuloja, kun tarkastellaan tilannetta, jossa hän olisi ollut, jos hänet olisi ylennetty joka kerta kun se oli teoriassa mahdollista sinä aikana kun hän työskenteli L:n alaisuudessa
vastaaja on velvoitettava maksamaan kantajalle 250 000 euroa korvauksena henkisestä kärsimyksestä ja kantajan terveydelle edellä mainitusta lainvastaisesta toiminnasta aiheutuneista seurauksista
vastaaja on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Kanteensa tueksi kantaja väittää ensimmäiseksi, että hänen urakehityksensä estettiin ja hänet poistettiin lopuksi tehtävistään, jotta hänen esimiehensä voisi jatkaa tehtävissään lainvastaisesti. Kanne on nostettu myöhässä, koska kantaja väittää saaneensa tiedon hänen urakehitystään koskevien päätösten lainvastaisuudesta vasta silloin, kun hän sai tiedon eräistä uusista seikoista, jotka asettavat kyseenalaiseksi hänestä laadittujen arviointikertomusten pätevyyden; nämä seikat ovat seuraavat: i) kantajan esimies on rikkonut kaksinkertaisesti henkilöstösääntöjen 11 a artiklaa, ii) kantajan esimiehellä ei ollut nimittämisensä ajankohtana riittävää virkaikää, iii) kilpailun CC/LA/18/82 yhteydessä tapahtui lainvastaisuuksia, iv) tehtävissä, joissa kantaja olisi voinut toimia, toimi toinen henkilö lainvastaisesti, v) kantajan esimiesten henkilökohtainen etu, vi) kurinpidollisten toimenpiteiden laiminlyönti.
Kantaja vetoaa lisäksi yhtäältä siihen, että tilintarkastustuomioistuimen pääsihteerin hänen osaltaan tekemien päätösten perustelut puuttuivat täysin, ja toisaalta siihen, että tämän viimeksi mainitun päätöksentekomenettelyissä on tapahtunut lainvastaisuuksia.
____________