Asia T-504/09

Völkl GmbH & Co. KG

vastaan

sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV)

Yhteisön tavaramerkki – Väitemenettely – Hakemus sanamerkin VÖLKL rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi – Aikaisempi kansainvälinen sanamerkki VÖLKL – Suhteellinen hylkäysperuste – Sekaannusvaara – Rekisteröinnin osittainen hylkääminen – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohta – Aikaisemman tavaramerkin tosiasiallinen käyttö – Asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohta ja asetuksen (EY) N:o 2868/95 22 säännön 3 kohta – Valituslautakunnan toimivalta, kun valitus on rajoitettu osaan rekisteröintihakemuksessa mainituista tavaroista tai palveluista – Asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 1 kohta – Vaatimus valituslautakunnan päätöksen muuttamisesta – Asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 3 kohta

Tuomion tiivistelmä

1.      Yhteisön tavaramerkki – Muutoksenhakumenettely – Henkilöt, jotka voivat hakea muutosta ja olla osapuolina menettelyssä – Henkilöt, joille päätös on vastainen – Päätös, jolla asia palautetaan alemmalle elimelle uudelleen käsiteltäväksi

(Neuvoston asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 4 kohta)

2.      Yhteisön tavaramerkki – Muutoksenhakumenettely – Valituslautakuntien käsiteltäväksi saatettu valitus – Valituslautakuntien toimivalta

(Neuvoston asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 1 kohta)

3.      Yhteisön tavaramerkki – Kolmansien huomautukset ja väite – Väitteen tutkiminen – Todisteet aikaisemman tavaramerkin käyttämisestä – Tosiasiallinen käyttö – Käsite – Arviointiperusteet

(Neuvoston asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohta)

4.      Yhteisön tavaramerkki – Kolmansien huomautukset ja väite – Väitteen tutkiminen – Todisteet aikaisemman tavaramerkin käyttämisestä – Tosiasiallinen käyttö – Käsite – Vähimmäiskäytön määrällistä kynnystä ei voida määrittää

(Neuvoston asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohta)

1.      Sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (tavaramerkit ja mallit) valituslautakunnan päätös on katsottava myönteiseksi jollekin valituslautakunnan menettelyn osapuolista, jos siinä hyväksytään kyseisen osapuolen vaatimus jonkin rekisteröinnin hylkäysperusteen tai tavaramerkin mitättömyysperusteen nojalla tai laajemmin vain kyseisen osapuolen esittämien perustelujen tietyn osan nojalla, vaikka siinä ei tarkasteltaisi kyseisen osapuolen esittämiä muita perusteita tai ne hylättäisiin.

Sitä vastoin viraston valituslautakunnan päätös on katsottava osapuolelle vastaiseksi yhteisön tavaramerkistä annetun asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla, jos siinä ratkaistaan sen virastolle esittämä vaatimus sille epäsuotuisasti.

Viimeksi mainitun kaltaisena on pidettävä tilannetta, jossa valituslautakunta palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi alemmalle elimelle hylättyään vaatimuksen, jonka hyväksyminen olisi päättänyt virastossa käydyn menettelyn vaatimuksen esittäjälle suotuisasti, riippumatta siitä, että kyseinen uudelleenkäsittely saattaa johtaa kyseiselle osapuolelle suotuisaan päätökseen.

(ks. 26–28 kohta)

2.      Kun sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (tavaramerkit ja mallit) valituslautakunnalle tehty valitus koskee vain osaa rekisteröintihakemuksessa tai väitteessä mainituista tavaroista tai palveluista, valituslautakunnalla on valituksen perusteella oikeus tutkia väitteen asiasisältö uudelleen, mutta vain kyseisten tavaroiden tai palvelujen osalta, sillä rekisteröintihakemusta tai väitettä ei ole saatettu sen käsiteltäväksi muiden kyseessä olevien tavaroiden tai palvelujen osalta.

Tällaisesta tapauksesta on kyse silloin, kun kantaja on tehnyt valituslautakunnalle valituksen väiteosaston päätöksestä vain siltä osin kuin tässä päätöksessä on hyväksytty väite ja hylätty rekisteröintihakemus tiettyjen niiden tavaroiden osalta, joita hakemus koskee.

Valituslautakunta ylittää näin ollen toimivaltansa, sellaisena kuin se määritellään yhteisön tavaramerkistä annetun asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 1 kohdassa, kun se kumoaa väiteosaston päätöksen päätösosan kohdan, jonka mukaan rekisteröitäväksi haettu tavaramerkki rekisteröidään muiden tavaroiden osalta.

(ks. 54–56 kohta)

3.      Tavaramerkin käyttö on tosiasiallista silloin, kun tavaramerkkiä käytetään sen keskeisen tehtävän, jona on sen takaaminen, että niillä tavaroilla tai palveluilla, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, on tietty alkuperä, mukaisesti luomaan tai säilyttämään markkinat näille tavaroille ja palveluille ja kun käyttö ei ole näennäistä käyttöä, jolla ainoastaan pyritään säilyttämään tavaramerkin tuottamat oikeudet. Tavaramerkin tosiasiallista käyttöä koskeva ehto edellyttää lisäksi, että merkkiä – sellaisena kuin se on asianomaisella alueella suojattuna – käytetään julkisesti ja ulospäin.

Tavaramerkin käytön tosiasiallisuuden arvioinnin on perustuttava kaikkiin tosiseikkoihin ja olosuhteisiin, joiden avulla voidaan osoittaa tavaramerkkiä todella kaupallisesti hyödynnettävän; tällaisia ovat erityisesti sellaiset käyttötavat, joita voidaan pitää kyseisellä talouden alalla perusteltuina markkinaosuuksien säilyttämiseksi tai luomiseksi tavaroille tai palveluille, joita tavaramerkillä suojataan, sekä näiden tavaroiden tai palvelujen luonne, kyseisten markkinoiden ominaispiirteet ja tavaramerkin käytön laajuus ja taajuus.

Aikaisemman tavaramerkin käytön merkittävyyden osalta on otettava etenkin huomioon yhtäältä kaikkien käyttöä merkitsevien toimien kaupallinen määrä ja toisaalta sen ajanjakson pituus, jona käyttöä merkitsevät toimet on toteutettu, ja kyseisten toimien taajuus.

(ks. 78–80 kohta)

4.      Kun tutkitaan sitä, onko aikaisempaa tavaramerkkiä käytetty tosiasiallisesti, on tehtävä kokonaisarviointi, jossa otetaan huomioon kaikki tapauksen kannalta merkitykselliset tekijät. Arviointi merkitsee, että huomioon otettavilla tekijöillä on tietty keskinäinen riippuvuus. Näin ollen kyseisellä tavaramerkillä varustettujen tavaroiden myynnin vähäisen määrän saattaa korvata merkin huomattavan voimakas käyttö tai käytön tietty ajallinen jatkuvuus, ja päinvastoin.

Kertynyttä liikevaihtoa ja aikaisemmalla tavaramerkillä varustettujen tavaroiden myynnin määrää ei voida arvioida absoluuttisesti vaan niitä on arvioitava suhteessa muihin merkityksellisiin tekijöihin, kuten tavaramerkkiä käyttävän yrityksen kaupallisen toiminnan määrään, tuotanto- tai myyntikapasiteettiin taikka erikoistumisen asteeseen sekä tavaroiden tai palvelujen ominaispiirteisiin kyseessä olevilla markkinoilla. Siksi ei ole välttämätöntä, että aikaisemman tavaramerkin käyttö olisi aina määrällisesti huomattavaa, jotta sitä voitaisiin pitää tosiasiallisena. Tavaramerkin erittäin vähäinenkin käyttö voi näin ollen olla riittävää, jotta sitä pidettäisiin tosiasiallisena, mikäli sitä pidetään kyseisellä talouden alalla perusteltuna markkinaosuuksien säilyttämiseksi tai luomiseksi tavaroille tai palveluille, joita tavaramerkillä suojataan. Tästä seuraa, ettei lähtökohtaisesti ole mahdollista määrittää abstraktisti, mitä määrällistä rajaa olisi sovellettava ratkaistaessa, onko käyttö tosiasiallista vai ei, eli ei voida määrittää de minimis ‑sääntöä, jonka johdosta sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) tai muutoksenhaussa unionin yleinen tuomioistuin ei voisi arvioida niiden ratkaistavana olevan oikeusriidan kaikkia olosuhteita.

(ks. 81 ja 82 kohta)