Asia T-466/20
LF
vastaan
Euroopan komissio
Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (neljäs jaosto) 15.9.2021
Henkilöstö – Sopimussuhteiset toimihenkilöt – Palkkaus – Ulkomaankorvaus – Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan b alakohta – Ulkomaankorvauksen epääminen – Vakinainen asuinpaikka – Tehtävien hoitaminen asemamaassa sijaitsevassa kansainvälisessä organisaatiossa
1. Virkamiehet – Palkkaus – Ulkomaankorvaus – Myöntämisen edellytykset – Virkamiehet tai toimihenkilöt, joilla on asemapaikkana olevan jäsenvaltion kansalaisuus – Vakinainen asuinpaikka asemapaikkana olevan jäsenvaltion ulkopuolella viitejakson aikana – Jakson keston laskeminen – Valtiolle tai kansainväliselle organisaatiolle suoritettujen palvelujaksojen jättäminen ottamatta huomioon – Hyväksyttävyys – Edellytykset – Asemapaikkana olevan valtion ulkopuolella suoritetut palvelukset
(Virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt, liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan b alakohta; muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot, 20 artiklan 2 kohta, 21 artikla ja 92 artikla)
(ks. 34, 39, 40, 48, 49, 53, 64 ja 65 kohta)
2. Virkamiehet – Palkkaus – Ulkomaankorvaus – Myöntämisen edellytykset – Virkamiehet tai toimihenkilöt, joilla on asemapaikkana olevan jäsenvaltion kansalaisuus – Vakinainen asuinpaikka asemapaikkana olevan jäsenvaltion ulkopuolella viitejakson aikana – Tavanomaisen asuinpaikan käsite – Asemamaassa sijaitsevalle kansainväliselle organisaatiolle suoritettujen palvelusten ottaminen huomioon – Hyväksyttävyys
(Virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt, liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan b alakohta; muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot, 20 artiklan 2 kohta, 21 artikla ja 92 artikla)
(ks. 66–72 kohta)
3. Virkamiehet – Palkkaus – Ulkomaankorvaus – Myöntämisen edellytykset – Vakinainen asuinpaikka asemapaikkana olevan jäsenvaltion ulkopuolella viitejakson aikana – Tavanomaisen asuinpaikan käsite – Olosuhteet, joiden perusteella vakinaisen asuinpaikan voidaan olettaa sijaitsevan asemapaikassa – Seikka, joka ei ole omiaan kyseenalaistamaan vakinaisen asuinpaikan todellista sijaintia
(Virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt, liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan b alakohta)
(ks. 78, 79, 85–92 ja 102 kohta)
4. Virkamiehet – Palkkaus – Ulkomaankorvaus – Myöntämisen edellytykset – Toimihenkilön ja toimielinten väliset eri sopimukset, jotka eivät ole peräkkäisiä – Oikeus ulkomaankorvaukseen määritetään erikseen joka kerran, kun henkilö aloittaa palveluksessa – Aiempia päätöksiä ulkomaankorvauksen myöntämisestä ei oteta huomioon – Soveltamisalan ulkopuolelle jääminen
(Virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt, liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan b alakohta)
(ks. 93 ja 113 kohta)
Tiivistelmä
Kantaja, LF, on Belgian kansalainen, joka asui Ranskassa vuosina 1982–2013. Hän aloitti 1.5.2013 Euroopan komission palveluksessa Brysselissä sopimussuhteisena toimihenkilönä määräaikaisella työsopimuksella, joka päättyi 30.4.2019. Hän oli sen jälkeen ilmoittautuneena työnhakijaksi Belgiassa 1.9.2019 asti, jona päivänä hän aloitti Euroopan tutkimuksen toimeenpanoviraston ERCEA:n palveluksessa.
Komission palveluyksikkö ”henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto” eväsi kantajalta ulkomaankorvauksen 11.9.2019 tekemällä päätöksellään (jäljempänä riidanalainen päätös) sillä perusteella, ettei hän ollut osoittanut, että hänellä oli ollut vakinainen asuinpaikka asemamaan eli Belgian ulkopuolella koko kymmenen vuoden viitejakson ajan, joka päättyi siihen, kun hän tuli ERCEA:n palvelukseen, toisin kuin Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen(1) (jäljempänä henkilöstösäännöt) liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa edellytetään virkamiehiltä, jotka ovat tai ovat olleet asemamaan kansalaisia.
Kantaja, joka katsoi Belgiassa oleskelunsa liittyneen yksinomaan hänen komissiossa suorittamiinsa palveluksiin, mikä on esteenä kestävien siteiden syntymiselle hänen ja kyseisen valtion välille ja siten vakinaisen asuinpaikan siirtämiselle Ranskasta Belgiaan, on nostanut unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteen riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi.
Antamallaan tuomiolla unionin yleinen tuomioistuin hylkää kyseisen kanteen esittäen kuitenkin täsmennyksiä edellytyksiin, joilla virkamies tai toimihenkilö, jolla on asemamaan kansalaisuus, voi saada ulkomaankorvausta hoidettuaan tehtäviä samaisessa asemamaassa sijaitsevassa kansainvälisessä organisaatiossa.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin rajaa sitä kymmenen vuoden viitejaksoa, joka on otettava huomioon henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan soveltamista varten. Se toteaa, että kyseinen viitejakso on tässä asiassa 1.2.2006–31.8.2019. Päätyäkseen tähän unionin yleinen tuomioistuin jätti ottamatta huomioon kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden ajanjakson, jona kantaja työskenteli ranskalaisessa ministeriössä, henkilöstösääntöjen niiden säännösten mukaisesti, joissa suljetaan pois sellaisten jaksojen ottaminen lukuun, joina kyseinen virkamies on hoitanut tehtäviään jonkin valtion tai kansainvälisen organisaation palveluksessa asemamaan ulkopuolella.(2) Sitä vastoin mitään osaa siitä ajanjaksosta, jona hän työskenteli komissiossa, ei ole jätetty ottamatta huomioon, sillä huomiotta jättämisestä ei ole säädetty henkilöstösäännöissä sellaisten jaksojen osalta, jotka asianomainen henkilö on ollut kansainvälisen organisaation palveluksessa samassa asemamaassa.
Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin silti vahvistaa, että tehtävien hoitaminen asemamaassa sijaitsevassa kansainvälisessä organisaatiossa voidaan ottaa huomioon määritettäessä sellaisen virkamiehen tai toimihenkilön vakinaista asuinpaikkaa, joka on tai on ollut asemamaan kansalainen kymmenen vuoden viitejakson aikana. Tämän osalta todetaan, että vaikka tehtävien hoitaminen kansainvälisessä organisaatiossa voi estää kestävien siteiden syntymisen asianomaisen virkamiehen tai toimihenkilön ja hänen asemapaikkanaan olevan maan välillä,(3) olettamalla, joka koskee useiden ja tiiviiden siteiden olemassaoloa henkilön ja sen valtion välillä, jonka kansalainen hän on, on ratkaisevampi merkitys hänen vakinaisen asuinpaikkansa sijainnin määrittämisessä,(4) mikä edellyttää hänen tuossa maassa luomiensa henkilökohtaisten ja ammatillisten siteiden arviointia.
Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin tarkastelikin kantajan yksityis- ja työelämään liittyviä tosiseikkoja ratkaistakseen, onko kantaja säilyttänyt vakinaisen asuinpaikan Rankassa koko viitejakson ajan siitä huolimatta, että hän muutti Belgiaan, ja pitäisikö hänen näin ollen saada ulkomaankorvausta.
Unionin yleinen tuomioistuin katsoi ensinnäkin, että toisin kuin kantaja väittää, hänen vakinainen asuinpaikkansa ei voi sijaita Ranskassa pelkästään siitä syystä, että hän on asunut, opiskellut ja työskennellyt siellä ennen viitejakson alkamista. Toiseksi sama pätee siihen, että hänen lähiomaisensa asuvat Ranskassa. Sukulaissuhteen tärkeyttä kiistämättä nimittäin se, että virkamies tai toimihenkilö on perustanut oman perheen, jonka kanssa hän asuu tietyssä valtiossa, ja että kukin perheenjäsen osallistuu siellä elämänvaiheensa mukaiseen toimintaan, on merkityksellistä hänen vakinaisen asuinpaikkansa määrittämiseksi. Sitä vastoin henkilökohtaisilla syillä, joiden vuoksi hän asettui perheineen tiettyyn valtioon, tai myöskään hänen puolisonsa kansalaisuudella ei ole ratkaisevaa merkitystä alueella, jossa unionin kansalaiset voivat liikkua mielensä mukaan joutumatta kokemaan kansalaisuuteen perustavaa syrjintää.
Kolmanneksi se, että kantaja on pitänyt itsellään kiinteistön, matkapuhelinnumeron ja pankkitilin Ranskassa, ei sekään todista hänen aikomuksestaan vakiinnuttaa elinpiirinsä sinne pysyvästi tai tavanomaisesti. Myöskään se, että kantaja työskenteli komissiossa vain määräaikaisella työsopimuksella, ei sulje pois sitä, että hän oli asettunut Brysseliin jäädäkseen sinne. Tästä on osoituksena se, että kyseisen työsopimuksen päätyttyä kantaja jäi Belgiaan perheineen ja oli neljän kuukauden ajan ilmoittautuneena työnhakijaksi siellä, mikä osoittaa, että hänellä oli vakinainen asuinpaikka kyseisessä valtiossa ainakin osan viitejaksosta. Unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa tämän osalta, että asuinpaikan säilyttäminen asemamaassa, jonka kansalainen kantaja on, edes lyhyen ajan kyseisen kymmenen vuoden viitejakson aikana, riittää perusteeksi ulkomaankorvauksen menettämiseen tai epäämiseen. Tätä päätelmää ei voi horjuttaa se, että hän sai ulkomaankorvausta ollessaan komission palveluksessa, sillä hänen oikeutensa saada tällaista korvausta kuului tutkia uudelleen hänen tulleessaan ERCEA:n palvelukseen.
Koska kantaja ei ole osoittanut, että hänellä oli vakinainen asuinpaikka asemamaansa ulkopuolella koko kymmenen vuoden viitejakson ajan, unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että kanne on hylättävä.