Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
11 päivänä kesäkuuta 2024 (*)
Muutoksenhaku – Kilpailu – SEUT 266 ja SEUT 340 artikla – Tuomio, jolla alennetaan Euroopan komission määräämän sakon määrää – Komission velvollisuus palauttaa aiheettomasti perimänsä määrä – Koronmaksuvelvollisuus – Luokitteleminen – Kiinteämääräinen korvaus siitä, ettei aiheettomasti maksettu sakon määrä ollut käytettävissä – Sovellettava korkokanta
Asiassa C‑221/22 P,
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 28.3.2022,
Euroopan komissio, asiamiehinään D. Calleja Crespo, N. Khan, B. Martenczuk, P. Rossi ja L. Wildpanner,
valittajana,
ja jossa muuna osapuolena on
Deutsche Telekom AG, kotipaikka Bonn (Saksa), edustajinaan C. von Köckritz, P. Lohs ja U. Soltész, Rechtsanwälte,
kantajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti L. Bay Larsen, jaostojen puheenjohtajat A. Arabadjiev, C. Lycourgos, E. Regan, F. Biltgen, N. Piçarra ja Z. Csehi (esittelevä tuomari) sekä tuomarit P. G. Xuereb, L. S. Rossi, N. Jääskinen, N. Wahl, I. Ziemele, J. Passer ja D. Gratsias,
julkisasiamies: A. M. Collins,
kirjaaja: yksikönpäällikkö D. Dittert,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 12.7.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 23.11.2023 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Euroopan komissio vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan osittain unionin yleisen tuomioistuimen 19.1.2022 antaman tuomion Deutsche Telekom v. komissio (T‑610/19, EU:T:2022:15; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin velvoitti komission maksamaan Deutsche Telekom AG:lle 1 750 522,83 euron korvauksen aiheutuneesta vahingosta, kumosi 28.6.2019 annetun komission päätöksen, jolla kieltäydyttiin maksamasta Deutsche Telekomille viivästyskorkoja (jäljempänä riidanalainen päätös), ja hylkäsi Deutsche Telekomin kanteen muilta osin.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Vuoden 2012 varainhoitoasetus
2 Unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 kumoamisesta 25.10.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL 2012, L 298, s. 1; jäljempänä varainhoitoasetus) 78 artiklan, jonka otsikko oli ”Saamisen vahvistaminen”, 4 kohdassa säädettiin seuraavaa:
”Siirretään komissiolle valta antaa 210 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä yksityiskohtaisista säännöistä, jotka koskevat saamisen vahvistamista, mukaan lukien menettelyt ja tositteet, sekä viivästyskorkoja.”
Delegoitu asetus (EU) N:o 1268/2012
3 Unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 soveltamissäännöistä 29.10.2012 annettu komission delegoitu asetus (EU) N:o 1268/2012 (EUVL 2012, L 362, s. 1) perustuu muun muassa vuoden 2012 varainhoitoasetuksen 78 artiklan 4 kohtaan.
4 Delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklassa, jonka otsikko on ”Viivästyskorko”, säädettiin seuraavaa:
”1. Jos saamista ei ole maksettu 80 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettuun eräpäivään mennessä, saamisesta peritään korkoa tämän artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta alakohtaisten säädösten soveltamisesta johtuvia erityissäännöksiä.
2. Korkokantana saamisiin, joita ei ole maksettu 80 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettuun eräpäivään mennessä, käytetään Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa erääntymiskuukauden ensimmäisenä kalenteripäivänä julkaistua Euroopan keskuspankin [(EKP)] perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkoa [(jäljempänä EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltama korkokanta)] korotettuna
a) kahdeksalla prosenttiyksiköllä silloin kun saaminen on aiheutunut V osastossa tarkoitetuista julkisista tavara- ja palveluhankinnoista;
b) kolmella ja puolella prosenttiyksiköllä muissa tapauksissa.
3. Korkoa kertyy 80 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettua ja veloitusilmoituksessa vahvistettua eräpäivää seuraavasta kalenteripäivästä alkaen siihen kalenteripäivään, jona velka maksetaan kokonaisuudessaan takaisin.
Viivästyskorkoa koskeva perintämääräys annetaan siinä vaiheessa, kun korko todellisuudessa maksetaan.
4. Kun on kyse sakoista ja kun velallinen antaa vakuuden, jonka tilinpitäjä hyväksyy maksusuorituksen sijasta, 80 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta eräpäivästä laskettavan koron korkokantana käytetään tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettua, sen kuukauden ensimmäisenä päivänä voimassa olevaa korkoa, jona sakkoa koskeva päätös on annettu, korotettuna ainoastaan yhdellä ja puolella prosenttiyksiköllä.”
5 Kyseisen asetuksen 90 artiklassa, jonka otsikko oli ”Sakkojen tai muiden seuraamusmaksujen perintä”, säädettiin seuraavaa:
”1. Jos Euroopan unionin tuomioistuimessa nostetaan kanne sellaista komission päätöstä vastaan, jossa määrätään [EUT-sopimuksen] tai Euratomin perustamissopimuksen nojalla sakosta tai muista seuraamusmaksuista, velallinen joko maksaa asianomaiset saamiset alustavasti tilinpitäjän ilmoittamalle pankkitilille tai antaa tilinpitäjän hyväksymän vakuuden, ja nämä toimenpiteet ovat voimassa, kunnes kaikki muutoksenhakukeinot on käytetty. Vakuus on riippumaton velvollisuudesta maksaa sakko, uhkasakko tai muu seuraamusmaksu, ja se on täytäntöönpanokelpoinen ensimmäisestä vaatimuksesta. Se kattaa saamiset sekä velan pääomasta että 83 artiklan 4 kohdassa tarkoitetusta erääntyneestä korosta.
2. Komissio turvaa alustavasti maksetut määrät sijoittamalla ne rahoitusomaisuuteen; näin varmistetaan varojen suoja ja likviditeetti sekä pyritään saamaan varoille positiivista tuottoa.
– –
4. Kun kaikki muutoksenhakukeinot on käytetty ja kun sakko tai seuraamusmaksu on peruutettu tai sitä on pienennetty, voidaan toteuttaa mikä tahansa seuraavista toimenpiteistä:
a) aiheettomasti perityt määrät ja niistä kertynyt korko maksetaan takaisin kyseiselle kolmannelle. Jos kokonaistuotto asianomaiselta ajanjaksolta on negatiivinen, maksetaan takaisin aiheettomasti perittyjen määrien nimellisarvo;
b) jos on annettu vakuus, se vapautetaan.”
Asian tausta
6 Komissio antoi 15.10.2014 päätöksen C(2014) 7465 final SEUT 102 artiklan ja ETA-sopimuksen 54 artiklan mukaisesta menettelystä (asia AT.39523 – Slovak Telekom), jota oikaistiin sen 16.12.2014 antamalla päätöksellä C(2014) 10119 final ja sen 17.4.2015 antamalla päätöksellä C(2015) 2484 final.
7 Komissio määräsi 15.10.2014 antamallaan päätöksellä Deutsche Telekomille 31 070 000 euron sakon SEUT 102 artiklan ja ETA-sopimuksen 54 artiklan vastaisesta määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä Slovakian laajakaistaisten televiestintäpalvelujen markkinoilla.
8 Deutsche Telekom nosti kyseisestä päätöksestä kumoamiskanteen mutta maksoi kuitenkin väliaikaisesti sakon 16.1.2015. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi Deutsche Telekomin kanteen osittain 13.12.2018 antamallaan tuomiolla Deutsche Telekom v. komissio (T‑827/14, EU:T:2018:930; jäljempänä vuoden 2018 tuomio Deutsche Telekom) ja alensi täyttä harkintavaltaansa käyttäen mainittua sakkoa 12 039 019 eurolla. Komissio palautti kyseisen määrän Deutsche Telekomille 19.2.2019.
9 Deutsche Telekom vaati 12.3.2019 komissiota maksamaan sille aiheettomasti peritylle määrälle sakon maksamispäivän ja kyseisen määrän palauttamispäivän väliseltä ajalta (jäljempänä kyseessä oleva ajanjakso) laskettavat viivästyskorot.
10 Komissio kieltäytyi riidanalaisella päätöksellä hyväksymästä vaatimusta. Se esitti, että delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaan aiheettomasti perityn sakon määrän nimellisarvoon ei lisätä viivästyskorkoja, koska kyseiselle määrälle, jonka se oli kyseisen 90 artiklan 2 kohdan mukaisesti sijoittanut rahoitusomaisuuteen, kertynyt kokonaistuotto oli ollut negatiivinen.
11 Kyseisessä päätöksessä komissio tarkasteli myös Deutsche Telekomin väitettä, jonka mukaan sillä oli unionin yleisen tuomioistuimen 12.2.2019 antaman tuomion Printeos v. komissio (T‑201/17, EU:T:2019:81) perusteella oikeus saada viivästyskorkoja, jotka lasketaan korottamalla EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa 3,5 prosenttiyksiköllä. Komissio vastasi tähän väitteeseen, ettei kyseinen tuomio ole oikeudellinen perusta Deutsche Telekomin vaatimien viivästyskorkojen maksamiselle. Lisäksi se katsoi, että mainittu tuomio on ymmärrettävä siten, ettei se vaikuta delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdan a alakohdan soveltamiseen. Komissio esitti lisäksi valittaneensa kyseisestä tuomiosta, minkä vuoksi se ei ollut lainvoimainen.
Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
12 Deutsche Telekom nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 9.9.2019 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaati riidanalaisen päätöksen kumoamista ja komission velvoittamista maksamaan korvauksen tulonmenetyksestä, joka oli johtunut siitä, ettei aiheettomasti peritty sakon määrä ollut kyseessä olevan ajanjakson aikana sen käytettävissä, ja toissijaisesti korvauksen vahingosta, joka sille oli aiheutunut siitä, että komissio oli kieltäytynyt maksamasta kyseiselle määrälle viivästyskorkoja.
13 Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi kanteen osittain.
14 Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Deutsche Telekomin vaatimuksen siitä, että sille maksetaan sopimussuhteen ulkopuolisen Euroopan unionin vastuun perusteella korvaus sen väitetystä tulonmenetyksestä, joka johtuu siitä, ettei aiheettomasti peritty sakon määrä ollut kyseessä olevan ajanjakson aikana sen käytettävissä, ja joka vastasi sen vuotuista sijoitetun pääoman tuottoa tai sen painotettuja keskimääräisiä pääomakustannuksia.
15 Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan Deutsche Telekom ei nimittäin ollut esittänyt riittäviä todisteita siitä, että vahinko, johon se vetoaa, oli todellinen ja varma. Deutsche Telekom ei etenkään ollut osoittanut sitä, että se olisi välttämättä sijoittanut aiheettomasti perityn sakon määrän toimintaansa, sitä, että se oli joutunut luopumaan tietyistä konkreettisista hankkeista, eikä sitä, että sillä ei ollut vaihtoehtoista rahoituksen lähdettä.
16 Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli Deutsche Telekomin toissijaisesti esittämää SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan, jonka mukaan toimielimen, jonka toimen unionin tuomioistuin on kumonnut, on toteutettava kyseisen tuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet, rikkomiseen perustuvaa korvausvaatimusta.
17 Unionin yleinen tuomioistuin viittasi 20.1.2021 annettuun tuomioon komissio v. Printeos (C‑301/19 P, EU:C:2021:39; jäljempänä tuomio Printeos) perustuvaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja muistutti valituksenalaisen tuomion 72 kohdassa, että unionin oikeuden vastaisesti perityt rahamäärät on unionin oikeuden mukaan palautettava korkoineen ja että näin on muun muassa silloin, kun määrät on peritty unionin tuomioistuinten pätemättömäksi toteaman tai kumoaman unionin toimen nojalla.
18 Unionin yleinen tuomioistuin korosti valituksenalaisen tuomion 75 kohdassa, että viivästyskoron maksaminen aiheettomasti peritylle määrälle on komissiolle kumoamistuomion tai täyttä tuomiovaltaa käyttäen annetun tuomion jälkeen kuuluvan takaisinmaksuvelvollisuuden erottamaton osa.
19 Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 88 kohdassa erityisesti viivästyskorkojen maksamisesta sakon alustavan maksamisen ajankohdasta lukien, että niiden maksamisen tarkoituksena on antaa sakon maksaneelle yritykselle kiinteämääräinen korvaus siitä, ettei yritys voinut käyttää varojaan sakon alustavan maksamisen ja sen takaisinmaksuajankohdan välisenä aikana.
20 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi siten valituksenalaisen tuomion 113 kohdassa, että komission kieltäytyminen maksamasta viivästyskorkoja Deutsche Telekomille merkitsee SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan riittävän ilmeistä rikkomista, joka voi synnyttää sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun. Koska rikkominen on suoraan yhteydessä vahinkoon, joka aiheutui aiheettomasti peritylle sakon määrälle laskettavien viivästyskorkojen menettämisestä kyseessä olevalla ajanjaksolla, unionin yleinen tuomioistuin myönsi Deutsche Telekomille 1 750 522,38 euron suuruisen korvauksen, joka laskettiin soveltamalla analogisesti delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaista korkokantaa eli EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa tammikuussa 2015 soveltamaa 0,05 prosentin korkokantaa korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä.
21 Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevan vaatimuksen samoista syistä, joiden vuoksi se oli katsonut vahingonkorvausvaatimuksen tutkimisen yhteydessä komission rikkoneen SEUT 266 artiklan ensimmäistä kohtaa kieltäytymällä maksamasta Deutsche Telekomille kyseisiä aiheettomasti peritylle sakon määrälle kyseessä olevalta ajanjaksolta laskettavia viivästyskorkoja.
Asianosaisten vaatimukset unionin tuomioistuimessa
22 Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin siinä hyväksytään Deutsche Telekomin nostama kanne
– ratkaisee itse asian ratkaisematta olevat osat
– toissijaisesti palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen siltä osin kuin asiaa ei ole vielä ratkaistu
– velvoittaa Deutsche Telekomin korvaamaan kaikki tästä oikeudenkäynnistä ja unionin yleisessä tuomioistuimessa käydystä oikeudenkäynnistä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut.
23 Deutsche Telekom vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää valituksen
– velvoittaa komission vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan Deutsche Telekomille asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Valitus
24 Komissio vetoaa valituksensa tueksi kahteen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen koskee oikeudellista virhettä, jonka unionin yleinen tuomioistuin sen mielestä teki katsoessaan, että SEUT 266 artiklassa asetetaan komissiolle absoluuttinen ja ehdoton velvoite maksaa taannehtivasti ”seuraamusluonteisia viivästyskorkoja” sakon alustavan maksamisen ajankohdasta lukien, ja toinen oikeudellista virhettä, jonka unionin yleinen tuomioistuin sen mielestä teki katsoessaan, että viivästyskorot, jotka komission on maksettava, määritetään soveltamalla analogisesti delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan b alakohtaa, jonka mukaan korkokantana käytetään EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä.
Valituksen tutkittavaksi ottaminen
25 Deutsche Telekom väittää, että valitus on jätettävä kokonaisuudessaan tutkimatta, koska se ei todellisuudessa kohdistu valituksenalaiseen tuomioon vaan tuomioon Printeos, josta on tullut lainvoimainen. Deutsche Telekom väittää lisäksi, että ensimmäisen valitusperusteen eri osat ja toinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin niissä vain toistetaan unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyt perustelut ja siltä osin kuin ne on esitetty ensimmäisen kerran vasta muutoksenhakuvaiheessa. Erityisesti ensimmäisen valitusperusteen osalta Deutsche Telekom katsoo, että se on jätettävä tutkimatta myös siitä syystä, että unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdassa asetetun vaatimuksen vastaisesti komissio ei ole yksilöinyt niitä valituksenalaisen tuomion perustelujen kohtia, joista ilmenee, että velvollisuus maksaa korkoa on seuraamusluonteinen.
26 Komissio katsoo, että sen valitus on otettava kokonaisuudessaan tutkittavaksi.
27 Tässä yhteydessä on mainittava, että SEUT 256 artiklasta, Europan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdasta ja 169 artiklasta ilmenee, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tätä edellytystä ei täytä valitus, jossa vain toistetaan unionin yleisessä tuomioistuimessa jo esitetyt perusteet ja perustelut, ilman että valitukseen edes sisältyisi perusteluja, joiden tarkoituksena olisi erityisesti osoittaa valituksenalaiseen tuomioon sisältyvä oikeudellinen virhe. Tällaisella valituksella tosiasiassa pyritään nimittäin ainoastaan siihen, että unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetty kanne tutkitaan uudelleen, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan (tuomio 15.7.2021, DK v. EUH, C‑851/19 P, EU:C:2021:607, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
28 Jos valittaja kuitenkin kiistää unionin yleisen tuomioistuimen tekemän unionin oikeuden tulkinnan tai soveltamisen, ensimmäisessä oikeusasteessa tutkittuja oikeuskysymyksiä voidaan käsitellä uudelleen valituksen yhteydessä. Valitusmenettelyn tarkoitus jäisi nimittäin osaksi toteutumatta, jollei valittaja voisi tällä tavoin perustaa valitustaan perusteisiin ja perusteluihin, jotka on esitetty jo unionin yleisessä tuomioistuimessa (tuomio 15.7.2021, DK v. EUH, C‑851/19 P, EU:C:2021:607, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
29 Unionin tuomioistuin on lisäksi toistuvasti katsonut, että valittajalla on oikeus unionin tuomioistuimessa vedota valituksessaan perusteisiin, jotka perustuvat valituksenalaiseen tuomioon itseensä ja joilla pyritään arvostelemaan oikeudellisesti sen oikeellisuutta (tuomio 26.2.2020, EUH v. Alba Aguilera ym., C‑427/18 P, EU:C:2020:109, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
30 Komissiolla, kuten kaikilla muillakin valitusasian asianosaisilla, on oltava mahdollisuus kyseenalaistaa ne oikeudelliset periaatteet, joita unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut tuomiossa, jonka kumoamista vaaditaan, vaikka nämä periaatteet olisi kehitelty tuomioissa, joihin ei voida tai joihin ei enää voida hakea muutosta.
31 Nyt käsiteltävässä asiassa valituksen tarkoituksena on – kuten komissio huomauttaa valituskirjelmänsä johdannossa – kehottaa unionin tuomioistuinta tarkastelemaan uudelleen tuomioon Printeos perustuvaa oikeuskäytäntöään, johon valituksenalainen tuomio suurelta osin perustuu ja jonka väitetään olevan ristiriidassa tuomiota Printeos edeltäneen oikeuskäytännön kanssa. Komission esittämissä perusteluissa yksilöidään riittävän täsmällisesti se, miltä osin valituksenalaista tuomiota arvostellaan, sekä syyt, joiden vuoksi kyseisessä tuomiossa on sen mukaan oikeudellisia virheitä, eikä siinä siis rajoituta – toisin kuin Deutsche Telekom väittää – pelkästään toistamaan komission unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämiä perusteluita.
32 Deutsche Telekomin esittämä oikeudenkäyntiväite on siten hylättävä.
Ensimmäinen valitusperuste
Asianosaisten lausumat
33 Komissio väittää ensimmäisessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että SEUT 266 artiklassa asetetaan komissiolle absoluuttinen ja ehdoton velvoite maksaa taannehtivasti ”seuraamusluonteisia viivästyskorkoja” sakon alustavan maksamisen ajankohdasta lukien.
34 Ensimmäinen valitusperuste jakautuu kuuteen osaan.
35 Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa komissio kiistää syyllistyneensä SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan riittävän ilmeiseen rikkomiseen siksi, että se ei maksanut Deutsche Telekomin vaatimaa määrää viivästyskorkoja.
36 Komission mukaan Deutsche Telekomin vaatimien ja unionin yleisen tuomioistuimen hyväksymien viivästyskorkojen kaltaisten viivästyskorkojen käsitteeseen sisältyy oletus siitä, että velallisen maksuviivästys johtuu vähintäänkin huolimattomuudesta. Sen mukaan unionin yleinen tuomioistuin määritteli viivästyskorot 8.6.1995 antamassaan tuomiossa Siemens v. komissio (T‑459/93, EU:T:1995:100, 101 kohta) ”palauttamisvelvoitteen täyttämisen viivästymisestä” johtuviksi koroiksi. Nyt käsiteltävässä tapauksessa komissio kuitenkin vuoden 2018 tuomion Deutsche Telekom seurauksena palautti aiheettomasti perityn sakon määrän välittömästi syyllistymättä siis missään vaiheessa ”maksuviivästykseen”. Viivästyskorot, jotka sen on maksettava tuomion Printeos ja valituksenalaisen tuomion nojalla, ovat siten perusteeton seuraamus komissiolle.
37 Valitusperusteen toisessa osassa komissio väittää, että valituksenalainen tuomio on ristiriidassa tuomiota Printeos edeltäneen oikeuskäytännön kanssa.
38 Komission mukaan aiheettomasti perittyjen rahamäärien palauttamisen yhteydessä maksettavat korot eivät ole ”seuraamusluonteisia viivästyskorkoja”, jotka on maksettava taannehtivasti, vaan hyvityskorkoja, joiden tarkoituksena on välttää se, että velallinen saisi perusteetonta etua, kuten muun muassa 5.9.2019 annetusta tuomiosta Euroopan unioni v. Guardian Europe ja Guardian Europe v. Euroopan unioni (C‑447/17 P ja C‑479/17 P, EU:C:2019:672) ilmenee. Komissio esittää, että vaikka unionin tuomioistuin piti kyseisessä tuomiossa maksettavia korkoja ”viivästyskorkoina”, se kuitenkin täsmensi, että niihin sovellettiin delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 säännöksiä. Kyse on siis todellisuudessa hyvityskoroista, jotka vastaavat komission kyseisen delegoidun asetuksen 90 artiklan perusteella tekemille investoinneille kertyneitä korkoja. Mainitusta tuomiosta, johon valituksenalaisen tuomion 73 kohdassa viitataan, ei siis voida päätellä, että komission olisi pitänyt maksaa Deutsche Telekomille tämän vaatimat ja unionin yleisen tuomioistuimen sille valituksenalaisessa tuomiossa myöntämät viivästyskorot.
39 Kyseisen oikeuskäytännön perusteella komissio myöntää, että SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan sillä on velvollisuus siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuimet myöhemmin kumoavat sen määräämät sakot tai alentavat niitä, palauttaa aiheettomasti peritty sakkojen määrä niille kertyneine korkoineen delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan mukaisesti. Oikeuskäytännössä tällaisia tapauksia varten vahvistetulla perusteettoman edun kiellolla näet kielletään sitä pitämästä sakoille kertyneitä korkoja itsellään. Komissio katsoo kuitenkin, että sovellettava säännös on kyseisen delegoidun asetuksen 90 artiklan 4 kohta, jossa komissio velvoitetaan palauttamaan asianomaisille yrityksille ”aiheettomasti perityt määrät ja niistä kertynyt korko” sellaisen tuomion jälkeen, jolla alustavasti peritty sakko kumotaan tai sitä alennetaan. Sitä vastoin silloin, kun sakkoa vastaavien määrien sijoittamisesta saatu kokonaistuotto on ollut negatiivinen, sen on palautettava ainoastaan ”aiheettomasti perittyjen määrien nimellisarvo”.
40 Valituksenalaisessa tuomiossa omaksuttujen periaatteiden soveltaminen johtaisi komission mukaan tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa siihen, että asianomaiset yritykset saisivat perusteetonta etua siitä syystä, että niille tunnustetaan absoluuttinen ja ehdoton oikeus saada korkoa, joka vastaa EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä.
41 Ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa komissio esittää, että delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklassa säädetään unionin tuomioistuinten antamien tuomioiden täytäntöön panemiseksi maksettavista koroista.
42 Se kyseenalaistaa muun muassa valituksenalaisen tuomion 97 kohdan oikeellisuuden siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi siinä, että jos delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdassa tarkoitettujen kertyneiden korkojen määrä on viivästyskorkojen määrää pienempi, komission on maksettava näiden määrien erotus. Komission mukaan tästä unionin yleisen tuomioistuimen tulkinnasta seuraa, ettei kyseistä säännöstä voida tosiasiallisesti koskaan soveltaa. Varmasta sijoituksesta kertyvät korot eivät nimittäin voi koskaan ylittää viivästyskorkoja, jotka vastaavat EKP:n perusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä.
43 Ensimmäisen valitusperusteen neljännessä osassa komissio väittää, että SEUT 340 artiklassa tarkoitetun sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymisen edellytykset eivät täyty.
44 Ensinnäkin se katsoo, että velvoittamalla komission maksamaan viivästyskorkoa taannehtivasti sakon alustavan maksamisen ajankohdasta lukien unionin yleinen tuomioistuin rinnasti virheellisesti pelkän – unionin tuomioistuinten myöhemmin alentaman – sakon määrän vahvistamisen oikeussäännön riittävän ilmeiseen rikkomiseen. Deutsche Telekom ei sen mukaan osoittanut unionin yleisessä tuomioistuimessa, että sille olisi aiheutunut vahinkoa. Tältä osin sitä, että komissio kieltäytyi maksamasta korkoa, jonka määrä vastaa EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä, ei voida pitää Deutsche Telekomille aiheutuneena tappiona. Komission mukaan on ristiriitaista väittää sen rikkoneen oikeussääntöjä ilmeisellä tavalla tuomioistuinkäsittelyn keston kaltaisten tekijöiden, joihin se ei voi vaikuttaa, vuoksi.
45 Ensimmäisen valitusperusteen viidennessä osassa komissio väittää, että unionin tuomioistuinten tuomioiden taannehtivasta vaikutuksesta ei seuraa velvollisuutta maksaa viivästyskorkoja sakon alustavan maksamisen ajankohdasta lukien.
46 Komissio väittää tältä osin, että vaikka siitä, että unionin tuomioistuimet kumoavat toimen, seuraa, että kyseinen toimi poistuu taannehtivasti unionin oikeusjärjestyksestä, on kuitenkin niin, että sillä ei ollut ennen vuoden 2018 tuomiota Deutsche Telekom mitään velvollisuutta palauttaa sakkoa, varsinkin koska sen päätöksiin sovelletaan pätevyysolettamaa. Komissio korostaa, että tuomion, jolla sakko kumotaan tai sitä alennetaan, taannehtiva vaikutus ei voi velvoittaa sitä maksamaan korkoa sakon alustavan maksamisen ajankohdasta lukien, koska se ei ollut sakon maksupäivänä velvollinen palauttamaan kyseistä sakkoa eikä voinut palauttaa sitä.
47 Komissio lisää, että – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi – pääsaatava eli aiheettomasti peritty sakon määrä ei ollut kyseisenä ajankohtana missään määrin tuomiossa Printeos (55 kohta) tarkoitetulla tavalla ”määrältään selvä tai ainakin määritettävissä vahvistettujen objektiivisten seikkojen perusteella”.
48 Ensimmäisen valitusperusteen kuudennessa osassa komissio väittää, että valituksenalaisessa tuomiossa määrätty viivästyskorkojen maksaminen heikentää sakkojen varoittavaa vaikutusta.
49 Komission mukaan varoittava vaikutus on otettava huomioon sakon määrän määrittämisen yhteydessä. Se esittää tältä osin, että koska se ei voi ennakoida sen sakkopäätöksistä mahdollisesti nostettavien kanteiden lopputulosta ja niitä koskevien tuomioistuinmenettelyjen kestoa, se ei voi sakon määrää vahvistaessaan saattaa tasapainoon varoittavaa vaikutusta ja niiden viivästyskorkojen määrää, jotka se mahdollisesti on velvollinen maksamaan. Lisäksi viivästyskorkojen, jotka komission mukaan voivat olla yli puolet sakkojen määrästä, suhteettomuus vaarantaa sakkojen varoittavan vaikutuksen.
50 Deutsche Telekom kiistää komission perustelut kokonaisuudessaan ja katsoo, että ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
51 SEUT 266 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että kumotun toimen antaneen toimielimen on toteutettava tuomion, jolla toimi kumotaan, täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet. Tästä seuraa muun muassa kyseisen toimen perusteella aiheettomasti perittyjen määrien sekä korkojen maksaminen (ks. vastaavasti tuomio 12.2.2015, komissio v. IPK International, C‑336/13 P, EU:C:2015:83, 29 kohta ja tuomio 5.9.2019, Euroopan unioni v. Guardian Europe ja Guardian Europe v. Euroopan unioni, C‑447/17 P ja C‑479/17 P, EU:C:2019:672, 55 kohta).
52 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että korkojen maksaminen on SEUT 266 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu kumoamistuomion täytäntöönpanotoimenpide siltä osin kuin sillä on tarkoitus suorittaa kiinteämääräinen hyvitys siitä, ettei saatava ollut käytettävissä, ja lisäksi kannustaa velallista panemaan kyseinen tuomio täytäntöön mahdollisimman pian (ks. vastaavasti tuomio 12.2.2015, komissio v. IPK International, C‑336/13 P, EU:C:2015:83, 30 kohta ja tuomio 10.10.2001, Corus UK v. komissio, T‑171/99, EU:T:2001:249, 53 ja 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
53 SEUT 266 artiklan ensimmäisestä kohdasta johtuu siten, että jos unionin tuomioistuimet kumoavat komission päätöksellä kilpailusääntöjen rikkomisen seurauksena määrätyn sakon tai alentavat sitä taannehtivin vaikutuksin, komission on palautettava alustavasti maksettu sakko kokonaan tai osittain lisättynä sakon alustavan maksamisen ajankohdan ja sen takaisinmaksupäivän väliseltä ajalta laskettavilla koroilla.
54 Velvollisuutta palauttaa aiheettomasti saadut rahamäärät korkoineen ei sitä paitsi sovelleta ainoastaan unionin toimielimiin, elimiin ja laitoksiin vaan myös jäsenvaltioiden viranomaisiin.
55 Tältä osin on mainittava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jokaisella yksityisellä, jonka maksettavaksi kansallinen viranomainen on unionin oikeuden vastaisesti määrännyt veron tai muun maksun, on unionin oikeuden nojalla oikeus saada kyseiseltä viranomaiselta takaisin paitsi aiheettomasti peritty rahamäärä myös korot, jolla pyritään hyvittämään se, ettei kyseinen rahamäärä ollut yksityisen käytettävissä (ks. vastaavasti tuomio 9.11.1983, San Giorgio, 199/82, EU:C:1983:318, 12 kohta; tuomio 8.3.2001, Metallgesellschaft ym., C‑397/98 ja C‑410/98, EU:C:2001:134, 84 kohta; tuomio 19.7.2012, Littlewoods Retail ym., C‑591/10, EU:C:2012:478, 24–26 kohta; tuomio 9.9.2021, Hauptzollamt B (Valinnainen verohuojennus), C‑100/20, EU:C:2021:716, 26 ja 27 kohta ja tuomio 28.4.2022, Gräfendorfer Geflügel- und Tiefkühlfeinkost Produktions ym., C‑415/20, C‑419/20 ja C‑427/20, EU:C:2022:306, 51 ja 52 kohta).
56 Niinpä silloin, kun kansallinen viranomainen tai unionin toimielin, elin tai laitos on perinyt rahamääriä unionin oikeuden vastaisesti, nämä rahamäärät on palautettava ja palautettavaan määrään on lisättävä korot, jotka kattavat koko näiden rahamäärien maksamisajankohdan ja niiden palauttamisajankohdan välisen ajan, mikä on ilmaus perusteettoman edun palauttamista koskevasta yleisestä periaatteesta (ks. vastaavasti tuomio 28.4.2022, Gräfendorfer Geflügel- und Tiefkühlfeinkost Produktions ym., C‑415/20, C‑419/20 ja C‑427/20, EU:C:2022:306, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
57 Unionin yleinen tuomioistuin ei siis tehnyt oikeudellista virhettä, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 111 kohdassa muun muassa tuomioon Printeos nojautuvan päättelyn päätteeksi, että komissio oli rikkonut SEUT 266 artiklan ensimmäistä kohtaa kieltäytymällä maksamasta Deutsche Telekomille aiheettomasti peritylle sakon määrälle kyseessä olevalta ajanjaksolta laskettavia korkoja. Se vain vahvisti tuomiossa Printeos tehdyn tavoin uudelleen edellä 51–56 kohdassa mainitut periaatteet, jotka perustuvat vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, jota ei ole aihetta tarkastella uudelleen.
58 Tässä yhteydessä on korostettava, että – toisin kuin komissio väittää – korvaus, jonka unionin yleinen tuomioistuin velvoitti komission maksamaan Deutsche Telekomille valituksenalaisella tuomiolla, ei ole ”seuraamusluonteinen viivästyskorko”. Ennen vuoden 2018 tuomion Deutsche Telekom julistamista komissiolla ei nimittäin ollut mitään velvollisuutta palauttaa sakon määrää Deutsche Telekomille osittain tai kokonaisuudessaan, kun otetaan huomioon ensinnäkin komission päätösten, joissa asetetaan rahasuoritusta koskeva maksuvelvollisuus muille kuin jäsenvaltioille, täytäntöönpanokelpoisuus, toiseksi se, ettei unionin tuomioistuimissa nostetuilla kanteilla ole lykkäävää vaikutusta SEUT 278 artiklan nojalla, ja vielä se, että komission päätösten oletetaan olevan päteviä niin kauan kuin niitä ei ole kumottu tai peruutettu (ks. vastaavasti tuomio 17.6.2010, Lafarge v. komissio, C‑413/08 P, EU:C:2010:346, 81 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Niinpä komissiolla oli palauttamisvelvollisuus vasta kyseisestä ajankohdasta lähtien, ja sen olisi voitu katsoa viivästyneen tämän velvollisuuden täyttämisessä vain, jos aiheettomasti perittyä sakon määrää ei olisi välittömästi palautettu. Nyt käsiteltävässä asiassa asianosaiset ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että komissio palautti aiheettomasti perityn sakon määrän Deutsche Telekomille vuoden 2018 tuomion Deutsche Telekom julistamisen jälkeen.
59 On totta, että mainitsemansa oikeuskäytännön tavoin unionin yleinen tuomioistuin luonnehti valituksenalaisessa tuomiossa useaan otteeseen komission tässä tapauksessa maksamia korkoja ”viivästyskoroiksi”, joilla viitataan velallisen maksuviivästykseen ja aikomukseen määrätä tästä seuraamus.
60 Vaikka tällainen luokittelu voidaan riitauttaa korkojen tarkoitus huomioon ottaen, se ei saata kyseenalaiseksi – kun otetaan huomioon edellä 51–56 kohdassa mainitut periaatteet – arviointia, jonka päätteeksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komissiolla oli velvollisuus maksaa palautettavalle aiheettomasti peritylle määrälle korkoja, joilla asianomaiselle yritykselle korvataan kiinteämääräisesti se, ettei kyseinen määrä ollut sen käytettävissä.
61 Siitä komission esiin tuomasta seikasta, että korot, jotka unionin yleinen tuomioistuin velvoitti komission maksamaan valituksenalaisessa tuomiossa, liittyvät ajanjaksoon, joka alkoi sakon alustavan maksamisen ajankohdasta ja päättyi ajankohtana, jolloin aiheettomasti peritty määrä palautettiin tuomion, jolla sakon määrää alennettiin, seurauksena, ja että ne koskevat näin ollen ajanjaksoa, joka erittäin suurelta osin edelsi kyseistä tuomiota, on todettava, että tämä seikka on seurausta tällaiseen tuomioon liittyvästä ex tunc ‑vaikutuksesta ja komission SEUT 266 artiklan ensimmäiseen kohtaan perustuvasta velvollisuudesta noudattaa kyseistä tuomiota saattamalla asianomainen yritys tilanteeseen, jossa se olisi ollut, jos se ei olisi ollut koko kyseessä olevan ajanjakson aikana estynyt käyttämästä aiheettomasti perittyä rahamäärää. Tältä osin on riidatonta – kun otetaan huomioon, että sakon määräämistä koskeviin komission päätöksiin on oikeus hakea muutosta –, että kun asianomainen yritys on alustavasti maksanut sakon, komissiolla voi tarvittaessa olla velvollisuus ryhtyä edellä 51–53 kohdassa mainitun kaltaisiin toimenpiteisiin tuomion, jolla tällainen päätös kumotaan kokonaan tai osittain, täytäntöön panemiseksi.
62 Myöskään komission väite, jonka mukaan käsiteltävässä asiassa ei ole kyse oikeussäännön riittävän ilmeisestä rikkomisesta eikä siinä ole esitetty riittävää näyttöä Deutsche Telekomille aiheutuneesta vahingosta, ei voi menestyä. Komission SEUT 266 artiklan ensimmäiseen kohtaan perustuvaan velvollisuuteen palauttaa tietty rahamäärä korkoineen ei nimittäin liity mitään harkintavaltaa sen suhteen, onko korkojen maksaminen tarkoituksenmukaista, joten pelkkä unionin oikeuden rikkominen, joka muodostuu korkojen maksamisesta kieltäytymisestä, riittää osoittamaan unionin oikeuden riittävän ilmeisen rikkomisen, joka voi synnyttää sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun (ks. vastaavasti tuomio Printeos, 103 ja 104 kohta). Nyt käsiteltävässä asiassa komissiolla oli kuitenkin kyseisen EUT-sopimuksen määräyksen mukaisesti velvollisuus maksaa vuoden 2018 tuomion Deutsche Telekom seurauksena palautettava aiheettomasti peritty sakon määrä takaisin korkoineen, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi aivan oikein valituksenalaisen tuomion 112 kohdassa. Koska kyseiset korot ovat ”kiinteämääräisiä”, kuten edellä 52 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, komissio ei voi vapautua tästä velvoitteesta sillä perusteella, että Deutsche Telekom ei olisi osoittanut riittävällä tavalla vahingon olemassaoloa.
63 Niinpä ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen, toinen, neljäs ja viides osa on hylättävä.
64 Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään tehnyt oikeudellista virhettä, kun se hylkäsi delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan säännöksiä koskevat komission perustelut. Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 98 kohdassa, on nimittäin niin, että jos kyseisen delegoidun asetuksen 90 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun ”kertyneen” koron määrä on pienempi kuin kiinteämääräisenä korvauksena maksettavien korkojen määrä tai jos korkoa ei ole kertynyt, koska sijoitetun pääoman tuotto on ollut negatiivinen, komissiolla on kuitenkin SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla velvollisuus maksaa asianomaiselle mainitun delegoidun asetuksen 90 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun mahdollisen ”kertyneen koron” määrän ja maksamisajankohdasta takaisinmaksuajankohtaan laskettavien viivästyskorkojen määrän välinen erotus (ks. vastaavasti tuomio Printeos, 75 ja 76 kohta).
65 Tässä yhteydessä on komission itsensä esittämällä ja myös julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksensa 77 kohdassa korostamalla tavalla mainittava, että komission delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohtaan perustuvalla velvollisuudella maksaa asianomaiselle yritykselle ”kertynyt korko” pyritään ennen kaikkea välttämään se, että unioni saisi perusteetonta etua. Tämä mahdollinen velvollisuus ei kuitenkaan vaikuta komission velvollisuuteen korvata SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla kyseiselle yritykselle kiinteämääräisesti se, ettei yritys ole voinut käyttää aiheettomasti maksamaansa sakkoa vastaavaa rahamäärää sen komissiolle siirtämisen vuoksi, myös silloin, kun kyseisen yrityksen alustavasti maksaman sakon määrän sijoittamisesta saatu tuotto ei ylitä EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä.
66 Vaikka on totta, että delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 2 kohdan mukaan komissio turvaa alustavasti maksetut määrät sijoittamalla ne rahoitusomaisuuteen varmistaen näin varojen suojan ja likviditeetin siten, että niille kuitenkin pyritään saamaan positiivista tuottoa, kyseisestä säännöksestä ilmenee myös, että yritys, joka maksaa sille määrätyn sakon alustavasti, ei voi vaikuttaa mitenkään ehtoihin, joilla kyseisen sakon määrä sijoitetaan. Komissio ei kuitenkaan ole onnistunut selittämään syitä, joiden vuoksi yrityksen, joka on alustavasti maksanut osittain tai kokonaan lainvastaisen toimen perusteella määrätyn sakon, olisi tällaisissa olosuhteissa kannettava tällaisiin investointeihin kohdistuvat riskit.
67 Ensimmäisen valitusperusteen kolmas osa on tässä tilanteessa hylättävä.
68 Siltä osin kuin on kyse komission väitteestä, jonka mukaan se, että komission on maksettava korkoa sakon alustavan maksamisen ajankohdasta lukien, heikentää sakkojen varoittavaa vaikutusta, unionin tuomioistuin yhtyy unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 93 ja 94 kohdassa esittämiin toteamuksiin, joiden mukaan sakkojen varoittava vaikutus on sovitettava yhteen tehokasta oikeussuojaa koskevien vaatimusten kanssa. Ne edellyttävät, että jos unionin tuomioistuinten tuomiolla kumotaan kyseessä olevan yrityksen alustavasti maksama sakko tai alennetaan sitä, yritys saa – kun otetaan huomioon sekä SEUT 266 artiklan ensimmäinen kohta että tällaisen tuomion taannehtiva vaikutus – kiinteämääräisen korvauksen siitä, ettei se ole voinut käyttää komission aiheettomasti perimää määrää vastaavaa määrää alustavan maksamisen ajankohdan ja sen ajankohdan, jona komissio palauttaa kyseisen määrän, välisenä aikana. Sakkojen varoittavaan vaikutukseen ei sen mukaan voida missään tapauksessa vedota sellaisten sakkojen yhteydessä, jotka unionin tuomioistuimet ovat kumonneet tai joita ne ovat alentaneet, koska komissio ei voi vedota lainvastaiseksi todettuun toimeen varoittavan vaikutuksen varmistamiseksi.
69 Tässä tilanteessa myös ensimmäisen valitusperusteen kuudes osa on hylättävä.
70 Edellä esitetyn perusteella komission ensimmäinen valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan perusteettomana.
Toinen valitusperuste
Asianosaisten lausumat
71 Komissio esittää toisella valitusperusteellaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsomalla valituksenalaisen tuomion 114–138 kohdassa, että komission maksettavaksi kuuluvien korkojen korkokantana on käytettävä analogisesti delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan b alakohdan kanssa EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä.
72 Komissio muistuttaa, että unionin tuomioistuin totesi 5.9.2019, antamassaan tuomiossa Euroopan unioni v. Guardian Europe ja Guardian Europe v. Euroopan unioni (C‑447/17 P ja C‑479/17 P, EU:C:2019:672, 56 kohta), että sakon kumoamisen jälkeen maksettavien korkojen määrittämiseksi on sovellettava delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 säännöksissä vahvistettua korkokantaa, yksilöimättä kuitenkaan sitä kyseisen asetuksen täsmällistä säännöstä, johon oli tukeuduttava.
73 Tuomiossa Printeos, johon valituksenalaisen tuomion 121 kohdassa viitataan, kuitenkin tulkittiin 5.9.2019 annettua tuomiota Euroopan unioni v. Guardian Europe ja Guardian Europe v. Euroopan unioni (C‑447/17 P ja C‑479/17 P, EU:C:2019:672) siten, että siinä viitattiin mainitun delegoidun asetuksen 83 artiklaan. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä valituksenalaisen tuomion 133 ja 134 kohdassa, että oli sovellettava analogisesti saman delegoidun asetuksen 83 artiklan 2 kohdan b alakohtaa, jossa velvoitetaan maksamaan korkoa, jonka määrä vastaa EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä.
74 Komission mukaan on yhtäältä niin, että tällainen analoginen soveltaminen ei ole perusteltua, koska delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artikla koskee viivästyskorkoja, jotka komission velallisten on maksettava maksuviivästysten vuoksi, ja siinä säädetään tätä koskevasta erityisestä menettelystä.
75 Toisaalta tuomiosta Printeos ei sen mukaan voida päätellä, että unionin tuomioistuin, joka otti kantaa koronkorkojen määrittämiseen, olisi halunnut soveltaa analogisesti delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua korkokantaa viivästyskorkojen laskentaan. Sitä paitsi unionin yleisen tuomioistuimen 12.2.2019 antamassa tuomiossa Printeos v. komissio (T‑201/17, EU:T:2019:81) ja unionin tuomioistuimen samassa tapauksessa valitusasteessa antamassa tuomiossa Printeos ei myönnetty kyseisessä säännöksessä säädetyn korkokannan mukaisia viivästyskorkoja.
76 Jos unionin tuomioistuin kuitenkin katsoo, että delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklassa säädettyä korkokantaa on sovellettava, komissio on sitä mieltä, että – ellei muuta tarkoitukseen soveltuvaa korkokantaa määritetä – on sovellettava analogisesti kyseisen delegoidun asetuksen 83 artiklan 4 kohdan kanssa EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa korotettuna 1,5 prosenttiyksilöllä, jota komissio soveltaa siinä tapauksessa, että sakon määräämistä koskevan päätöksen adressaatti antaa pankkitakauksen sen sijaan, että maksaisi alustavasti kyseisen sakon. Tällainen tilanne on komission muukaan riittävällä tavalla rinnastettavissa nyt käsiteltävään tilanteeseen, sillä molemmissa tapauksissa koroilla kompensoidaan se, että sakon määrä ei ollut ensimmäisessä tapauksessa komission ja jälkimmäisessä tapauksessa asianomaisen yrityksen käytettävissä oikeudenkäynnin aikana.
77 Deutsche Telekom kiistää komission väitteet ja katsoo, että myös toinen valitusperuste on hylättävä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
78 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että määrittääkseen niiden korkojen määrän, jotka yritykselle, joka on maksanut komission määräämän sakon, on maksettava kyseisen sakon kumoamisen jälkeen, komission on sovellettava delegoidussa asetuksessa N:o 1268/2012 tässä tarkoituksessa vahvistettua korkokantaa (ks. vastaavasti tuomio 5.9.2019, Euroopan unioni v. Guardian Europe ja Guardian Europe v. Euroopan unioni, C‑447/17 P ja C‑479/17 P, EU:C:2019:672, 56 kohta). Unionin tuomioistuin on lisäksi täsmentänyt, että kyse ei kuitenkaan ole viittauksesta delegoidun asetuksen 90 artiklaan, jossa ei mainita mitään korkokantaa, vaan sen 83 artiklaan, jossa vahvistetaan eräpäivänä maksamatta oleviin saataviin sovellettava korkokanta (ks. vastaavasti tuomio Printeos, 81 kohta).
79 Delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklassa, joka sisältää tuolloin voimassa ollutta vuoden 2012 varainhoitoasetusta koskevat soveltamissäännökset, säädettiin tätä varten useista korkokannoista, jotka kaikki vastasivat EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa korotettuna eri määrillä prosenttiyksiköitä. Kyseisen delegoidun asetuksen 83 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan mukaan korotus oli 8 prosenttiyksikköä, kun saatava oli aiheutunut julkisista tavara- ja palveluhankinnoista, ja kaikissa muissa tapauksissa 3,5 prosenttiyksikköä. Lisäksi mainitun delegoidun asetuksen 83 artiklan 4 kohdassa säädettiin 1,5 prosenttiyksikön korotuksesta silloin, kun velallinen oli antanut vakuuden, jonka tilinpitäjä hyväksyy sakkojen maksusuorituksen sijasta.
80 Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin ei valinnut kumpaakaan delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan a alakohdassa ja 4 kohdassa tarkoitettuihin erityistapauksiin liittyvistä korkokannoista. Se käytti kyseisen delegoidun asetuksen 83 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ”muita tapauksia” varten säädettyä korotusta.
81 Niinpä unionin yleinen tuomioistuin valitsi valituksenalaisen tuomion 136 kohdassa Deutsche Telekomille siitä, etteivät sen varat olleet sen käytettävissä, maksettavan kiinteämääräisen korvauksen määrittämisen yhteydessä kyseisen tuomion 125–135 kohdassa suorittamansa arvioinnin perusteella sovellettavaksi korkokannaksi analogisesti delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyn korkokannan eli EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltaman korkokannan korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä.
82 Unionin yleinen tuomioistuin myönsi siis mainitun tuomion 137 kohdassa Deutsche Telekomille SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan riittävän ilmeisestä rikkomisesta aiheutuneen vahingon korvaamiseksi korvauksen, jonka määrä 1 750 522,83 euroa vastaa 3,55 prosentin korkokannalla aiheettomasti peritylle sakon määrälle kyseessä olevalta ajanjaksolta laskettua korkojen menetystä.
83 On totta – kuten komissio esittää –, että delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ei säädetä nyt esillä olevassa asiassa kyseessä olevan kaltaiseen kiinteämääräiseen korvaukseen sovellettavasta korkokannasta. Kyseinen säännös koskee nimittäin nyt käsiteltävälle asialle vierasta maksuviivästystilannetta, jossa saatavaa ei ole maksettu asetettuun eräpäivään mennessä. Juuri se, ettei kyseisessä 83 artiklassa eikä missään muussakaan kyseisen delegoidun asetuksen säännöksessä vahvisteta tällaista korkokantaa, sai unionin yleisen tuomioistuimen soveltamaan harkintavaltaansa käyttäen mainitun delegoidun asetuksen 83 artiklan 2 kohdan b alakohtaa ”analogisesti”.
84 Tästä ei kuitenkaan seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt oikeudellisen virheen sille sopimussuhteen ulkopuolista unionin vastuuta koskevissa menettelyissä annetun toimivallan käyttämisessä, kun se sovelsi kyseisessä säännöksessä vahvistettua korkokantaa, joka ei myöskään vaikuta kohtuuttomalta tai suhteettomalta kyseessä olevien korkojen tarkoitukseen nähden.
85 Tässä yhteydessä on korostettava, ettei komissiota voida asettaa tilanteessa, jossa unionin yleinen tuomioistuin alensi komission Deutsche Telekomille määräämän sakon, jonka tämä oli alustavasti maksanut, määrää, edullisempaan asemaan kuin se, jossa Deutsche Telekom olisi ollut, jos sen kanne olisi hylätty sen jälkeen, kun se olisi tällaisen alustavan maksamisen sijaan päättänyt antaa pankkitakauksen odottaessaan nostamallaan kanteella vireille pannun oikeudenkäynnin päättymistä. Viimeksi mainitussa tilanteessa Deutsche Telekomin korkokulut olisi laskettu delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 4 kohdan mukaisesti 1,55 prosentin korkokannalla, minkä lisäksi se olisi joutunut kantamaan kyseisen pankkitakauksen antamisesta aiheutuneet kulut.
86 Näistä syistä ei voida hyväksyä komission väitteitä, joilla pyritään toissijaisesti siihen, että Deutsche Telekomille maksettavien korkojen enimmäismäärä määritetään 1,55 prosentin korkokannalla.
87 Tähän on lisättävä se – kuten unionin yleinen tuomioistuin aivan oikein totesi valituksenalaisen tuomion 127 ja 131 kohdassa –, että sellaisen yrityksen tilanne, joka on nostanut kanteen komission päätöksestä määrätä sille sakko mutta maksanut kyseisen sakon alustavasti, eroaa sellaisen yrityksen tilanteesta, joka antaa pankkitakauksen odottaessaan sitä, että kaikki muutoksenhakukeinot on käytetty. Siinä tapauksessa, että yritys on antanut pankkitakauksen ja saanut siten maksunlykkäystä, se ei ole, toisin kuin sakon alustavasti maksanut yritys, siirtänyt sille määrättyä sakkoa vastaavaa rahamäärää komissiolle, joten komissiolla ei voi olla velvollisuutta palauttaa sille aiheettomasti perittyä määrää. Ainoa kyseiselle yritykselle mahdollisesti aiheutuva taloudellinen vahinko johtuu sen omasta päätöksestä asettaa pankkitakaus.
88 Vaikka on totta – kuten komissio on korostanut –, että unionin tuomioistuin ei tuomiossa Printeos myöntänyt korkoja, jotka lasketaan palautettavalle sakon määrälle korkokannalla, joka vastaa EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä, tämä johtui siitä, että kyseisen tuomion taustalla olleen asian kantaja oli vaatinut, että palautettavalle määrälle maksettava korko lasketaan korottamalla EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa ainoastaan 2 prosenttiyksiköllä.
89 On vielä korostettava, että jos komissio katsoo, että voimassa olevissa säännöksissä ei oteta asianmukaisesti huomioon nyt käsiteltävän asian taustalla olevan kaltaista tilannetta, sen tai tarvittaessa unionin lainsäätäjän tehtävänä on suorittaa tarvittavat mukautukset oikeusvarmuuden ja komission toiminnan ennakoitavuuden parantamiseksi.
90 Kun otetaan huomioon se, että komission velvollisuus palauttaa unionin tuomioistuinten kokonaan tai osittain kumoaman sakon määrä korkoineen perustuu SEUT 266 artiklan ensimmäiseen kohtaan, korkojen uuden laskentatavan tai ‑menetelmän on oltava sopusoinnussa tällaisilla koroilla tavoiteltavien päämäärien kanssa. Niinpä tällaisiin korkoihin sovellettava korkokanta ei voi rajoittua rahan arvon alenemisen, joka on tapahtunut aikana, jolta korkoja on maksettava, kompensoimiseen ilman että samalla suoritettaisiin kiinteämääräinen korvaus, johon sakon maksaneella yrityksellä on oikeus sen vuoksi, että komission aiheettomasti perimää määrää vastaavat varat eivät tiettynä aikana olleet sen käytettävissä.
91 Edellä esitetyn perusteella on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä, kun se määritti Deutsche Telekomin kiinteämääräisen korvauksen soveltamalla analogisesti delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädettyä korkokantaa, kun otetaan huomioon kyseessä olevien korkojen tarkoitus ja komissiolle asetettu velvoite korvata Deutsche Telekomin kärsimä vahinko. Myös toinen valitusperuste on näin ollen hylättävä.
92 Koska yhtäkään komission valituksensa tueksi esittämistä valitusperusteista ei ole hyväksytty, valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
93 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista, jos valitus on perusteeton.
94 Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
95 Koska komissio on hävinnyt asian ja Deutsche Telekom on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, komissio on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Valitus hylätään.
2) Komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Allekirjoitukset