JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
GERARD HOGAN
25 päivänä maaliskuuta 2021 (1)
Asia C‑768/19
Saksan liittotasavalta
vastaan
SE,
muina osapuolina
Vertreter des Bundesinteresses beim Bundesverwaltungsgericht
(Ennakkoratkaisupyyntö – Bundesverwaltungsgericht (liittovaltion ylin hallintotuomioistuin, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue – Kansainvälinen suojelu – Toissijainen suojelu – Direktiivi 2011/95/EU – 2 artiklan j alakohdan kolmas luetelmakohta – Aikuisen kansallisen oikeuden mukainen oikeus toissijaiseen suojeluun toissijaista suojelua saavan naimattoman alaikäisen vanhempana – Merkityksellinen ajankohta arvioitaessa, onko henkilö alaikäinen
I Johdanto
1. Tämä Bundesverwaltungsgerichtin (liittovaltion ylin hallintotuomioistuin, Saksa) esittämä 15.8.2019 päivätty ennakkoratkaisupyyntö, joka on toimitettu unionin tuomioistuimen kirjaamoon 18.10.2019, koskee vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU(2) 2 artiklan j alakohdan kolmannen luetelmakohdan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 7 artiklan tulkintaa. Siinä esitetään jälleen melko hankalia kysymyksiä asianmukaisista ajankohdista, jotka ovat ratkaisevia arvioitaessa perheenyhdistämistä koskevia hakemuksia, jotka perustuvat siihen, että muille perheenjäsenille myönnetään kansainvälistä suojelua.
2. Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat SE ja Saksan liittotasavalta ja jossa on kyse siitä, että viimeksi mainittu on kieltäytynyt myöntämästä SE:lle tässä jäsenvaltioissa toissijaista suojelua saavan naimattoman alaikäisen (SE:n pojan) vanhempana toissijaista suojelua.
3. Jotta SE:tä ja hänen poikaansa voitaisiin pitää direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettuina ”perheenjäseninä”, SE:n pojan on muun muassa oltava alaikäinen ja naimaton.(3) Saksan liittotasavalta kieltäytyi myöntämästä SE:lle toissijaista suojelua sillä perusteella, että vaikka SE oli hakenut turvapaikkaa kyseisessä jäsenvaltiossa hänen poikansa ollessa alaikäinen, SE jätti virallisen turvapaikkahakemuksen kyseisessä jäsenvaltiossa päivä sen jälkeen, kun hänen poikansa oli lakannut olemasta alaikäinen.
4. Nyt käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä unionin tuomioistuinta pyydetään muun muassa määrittämään, mikä ajankohta on otettava lähtökohdaksi arvioitaessa sitä, onko suojaa saava (tässä tapauksessa SE:n poika) alaikäinen direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitetulla tavalla.
5. Ennen tämän kysymyksen tarkastelua on kuitenkin ensin esitettävä asian kannalta merkitykselliset oikeussäännöt ja pääasian tosiseikat.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
1. Direktiivi 2011/95
6. Direktiivin 2011/95 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Tavoite”, säädetään seuraavaa:
”Tämän direktiivin tavoitteena on vahvistaa vaatimukset kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle.”
7. Direktiivin 2011/95 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
– –
j) ’perheenjäsenillä’, jos perhe on muodostettu jo alkuperämaassa, kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen osalta kansainvälistä suojelua saavan samassa jäsenvaltiossa oleskelevia seuraavia perheenjäseniä:
– – –,
– – –,
– isä, äiti tai muu aikuinen, joka on vastuussa kansainvälistä suojelua saavasta henkilöstä joko lain tai asianomaisen jäsenvaltion käytännön mukaan, kun kansainvälistä suojelua saava henkilö on alaikäinen ja naimaton;
k) ’alaikäisellä’ alle 18-vuotiasta kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä;
– –”
8. Direktiivin 2011/95 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Suotuisammat säännökset”, säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltiot voivat säätää tai pitää voimassa suotuisampia säännöksiä sen määrittämiseksi, kuka määritellään pakolaiseksi tai henkilöksi, jolle voidaan antaa toissijaista suojelua, sekä kansainvälisen suojelun sisällön määrittelemiseksi, kunhan nämä säännökset ovat yhteensopivat tämän direktiivin kanssa.”
9. Direktiivin 2011/95 23 artiklassa, jonka otsikko on ”Perheen yhtenäisyyden säilyttäminen”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että perheen yhtenäisyys voidaan säilyttää.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansainvälistä suojelua saavan henkilön perheenjäsenillä, joille henkilökohtaisesti ei voida myöntää tällaista suojelua, on oikeus hakea 24–35 artiklassa tarkoitettuja etuuksia kansallisten menettelyjen mukaisesti, jos tämä on mahdollista perheenjäsenen henkilökohtainen oikeudellinen asema huomioon ottaen.
– –”
10. Direktiivin 2011/95 24 artiklassa, jonka otsikko on ”Oleskeluluvat”, säädetään seuraavaa:
”– –
2. Jollei kansalliseen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen liittyvistä erittäin painavista syistä muuta johdu, jäsenvaltioiden on mahdollisimman pian sen jälkeen, kun toissijaisen suojeluaseman saaneelle henkilölle ja hänen perheenjäsenilleen on myönnetty kansainvälistä suojelua, annettava heille oleskelulupa, jonka on oltava voimassa vähintään vuoden ajan ja joka on voitava uusia vähintään kahdeksi vuodeksi.”
2. Direktiivi 2013/32/EU
11. Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU(4) 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Pääsy menettelyyn”, säädetään seuraavaa:
”1. Kun henkilö tekee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen viranomaiselle, joka on kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltainen rekisteröimään tällaiset hakemukset, rekisteröinti tapahtuu kolmen työpäivän kuluessa hakemuksen tekemisestä.
Jos kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tehdään muille viranomaisille, jotka todennäköisesti vastaanottavat tällaisia hakemuksia mutta jotka eivät kansallisen lainsäädännön mukaan ole toimivaltaisia rekisteröimään niitä, jäsenvaltioiden on varmistettava, että rekisteröinti tapahtuu kuuden työpäivän kuluessa hakemuksen tekemisestä.
– –
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että henkilöllä, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, on tosiasiallinen mahdollisuus jättää se mahdollisimman pian. Jos hakija ei jätä hakemustaan, jäsenvaltiot voivat soveltaa 28 artiklaa.
3. Jäsenvaltiot voivat edellyttää, että kansainvälistä suojelua koskeva hakemukset jätetään henkilökohtaisesti ja/tai määrättyyn paikkaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista.
4. Sen estämättä, mitä 3 kohdassa säädetään, kansainvälistä suojelua koskeva hakemus katsotaan jätetyksi, kun asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat vastaanottaneet hakijan jättämän lomakkeen tai virallisen raportin, jos kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään.
– –”
B Saksan oikeus
12. Turvapaikkalain (Asylgesetz, jäljempänä AsylG)(5) 13 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1) Turvapaikkahakemus on kyseessä, kun siitä voidaan päätellä ulkomaalaisen kirjallisesti, suullisesti tai muulla tavoin ilmaisema tahto, jonka mukaan hän hakee liittotasavallan alueella suojaa poliittiselta vainolta tai hän vaatii suojaa maastapoistamiselta tai muulta palauttamiselta valtioon, jossa häntä uhkaa 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu vaino tai 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu vakava haitta.
– –”
13. AsylG:n 14 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1) Turvapaikkahakemus on jätettävä siihen Bundesamtin toimipisteeseen, joka toimii ulkomaalaisen vastaanottamisesta vastuussa olevan vastaanottokeskuksen yhteydessä. – –
– –”
14. AsylG:n 26 §:ssä säädetään seuraavaa:
”– –
2) Turvapaikkaan oikeutetun turvapaikkahakemuksen tekohetkellä alaikäisellä, naimattomalla lapsella on hakemuksesta oikeus turvapaikkaan, jos ulkomaalaisen turvapaikkaoikeuden myöntämiseen ei voida hakea muutosta eikä tätä myöntämistä voi kumota tai peruuttaa.
3) Alaikäisen, naimattoman turvapaikkaan oikeutetun vanhemmille tai direktiivin [2011/95] 2 artiklan j alakohdassa tarkoitetulle muulle aikuiselle myönnetään hakemuksesta oikeus turvapaikkaan, jos
1. turvapaikkaoikeuden myöntämiseen ei voida hakea muutosta
2. direktiivin [2011/95] 2 artiklan j alakohdassa tarkoitettu perhe on muodostettu jo siinä valtiossa, jossa turvapaikkaan oikeutettuun kohdistuu poliittista vainoa
3. he ovat tulleet maahan ennen turvapaikkaoikeuden myöntämistä tai tehneet turvapaikkahakemuksen viipymättä maahantulon jälkeen
4. turvapaikkaoikeuden myöntämistä ei voi kumota tai peruuttaa ja
5. he ovat turvapaikkaan oikeutetun henkilön huoltajia.
Hakemuksensa tekohetkellä alaikäisen turvapaikkaan oikeutetun alaikäisiin, naimattomiin sisaruksiin sovelletaan vastaavasti ensimmäisen virkkeen 1–4 kohtaa.
– –
5) Kansainvälistä suojelua saavan edellä 1–3 momentissa tarkoitettuihin perheenjäseniin sovelletaan vastaavasti 1–4 momenttia. Turvapaikkaoikeuden sijaan tulee pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema. – –
– –”
15. AsylG:n 77 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1) Tässä laissa tarkoitetuissa riita-asioissa tuomioistuin ottaa huomioon tosiasiallisen ja oikeudellisen tilanteen sillä hetkellä, kun viimeisin suullinen käsittely pidettiin; jos päätöstä ei ole edeltänyt suullinen käsittely, ratkaisevana pidetään tilannetta sillä hetkellä, kun päätös tehdään. – –
– –”
III Pääasian tosiseikat ja ennakkoratkaisupyyntö
16. SE vaatii, että hänelle myönnetään toissijainen suojeluasema sillä perusteella, että hän on sellaisen naimattoman alaikäisen isä, jolla on tämä asema. SE on oman ilmoituksensa mukaan Afganistanin kansalainen ja 20.4.1998 syntyneen pojan isä. Hänen poikansa saapui Saksan liittotasavallan alueelle vuonna 2012 ja teki siellä turvapaikkahakemuksen 21.8.2012.(6)
17. SE:n pojan turvapaikkahakemus hylättiin Bundesamt für Migration und Flüchtlingen (liittovaltion maahanmuutto- ja pakolaisvirasto, Saksa; jäljempänä Bundesamt) 13.5.2016 tekemällä lopullisella päätöksellä. Hänelle myönnettiin kuitenkin toissijainen suojeluasema.
18. SE matkusti omien sanojensa mukaan tammikuussa 2016 maateitse Saksan liittotasavaltaan. Hän haki turvapaikkaa helmikuussa 2016 ja jätti 21.4.2016 virallisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen.
19. Bundesamt hylkäsi hänen hakemuksensa turvapaikan myöntämiseksi, pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman myöntämiseksi sekä sen toteamiseksi, että sovelletaan oleskeluoikeudesta annetun lain (Aufenthaltgesetz) 60 §:n 5 momentin ja 7 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädettyjä maastapoistamiskieltoja.
20. Valituksenalaisella tuomiolla Verwaltungsgericht (hallintotuomioistuin, Saksa) on velvoittanut Saksan liittotasavallan myöntämään SE:lle AsylG:n 26 §:n 5 momentin, luettuna yhdessä 3 momentin ensimmäisen virkkeen kanssa, nojalla alaikäisen ja naimattoman toissijaista suojelua saavan vanhempana toissijaisen suojeluaseman.
21. Verwaltungsgerichtin mukaan SE:n poika oli tältä osin merkityksellisenä ajankohtana, jona turvapaikkahakemus tehtiin, vielä alaikäinen. Tässä yhteydessä turvapaikkahakemus on katsottava tehdyn, kun toimivaltainen viranomainen sai tiedon suojelua hakevan turvapaikkapyynnöstä.
22. Saksan liittotasavalta väittää ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle tekemässään Revision-valituksessa, että AsylG:n 26 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä on rikottu. Se väittää, että AsylG:n 77 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan tosiasiallisen ja oikeudellisen tilanteen arvioimisen kannalta merkityksellinen on lähtökohtaisesti ajankohta, jona tosiseikkoja tutkivassa tuomioistuimessa on pidetty viimeinen suullinen käsittely tai – ellei sellaista ole pidetty – jona tosiseikkoja tutkiva tuomioistuin on tehnyt menettelyn päättävän ratkaisun. AsylG:n 26 §:n 3 momenttiin ei sisälly tältä osin mitään nimenomaista lakisääteistä poikkeusta. Säännöksen tosiseikkoja koskevat edellytykset ja rakenne tukevat sitä, että kyseinen oikeus voidaan joka tapauksessa johtaa ainoastaan henkilöltä, joka oli vielä alaikäinen hänen oman suojeluasemansa myöntämishetkellä. Se väittää, että säännöksellä pyritään turvaamaan suojelua saavan alaikäisen intressejä, jotka ovat olemassa lähtökohtaisesti vain niin kauan kuin tämä on alaikäinen.
23. Saksan liittotasavalta väittää myös, että vaikka alaikäisyyden arvioinnin osalta lähtökohdaksi otettaisiin vanhemman turvapaikkahakemuksen tekoajankohta, sen kannalta merkityksellinen ei ole aineellisen turvapaikkapyynnön esittämisajankohta (AsylG:n 13 §) vaan ajankohta, jona turvapaikkahakemus muodollisesti jätetään (AsylG:n 14 §). Jotta AsylG:n 26 §:n 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädetty hakemusta koskevan edellytys täyttyisi, ei riitä, että toimivaltainen elin – käsiteltävässä asiassa Bundesamt – on ainoastaan saanut tiedon turvapaikkapyynnöstä. Turvapaikan myöntämisen edellytyksenä on (muodollinen) hakemus, joka voidaan jättää pätevästi ainoastaan toimivaltaiselle elimelle.
24. Bundesverwaltungsgericht on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko sellaisen turvapaikanhakijan tapauksessa, joka on ennen lapsensa, jonka kanssa perhe on muodostettu jo alkuperämaassa ja jolle on ennen täysi-ikäiseksi tuloa tehdyn suojeluhakemuksen perusteella myönnetty täysi-ikäiseksi tulon jälkeen toissijainen suojeluasema (jäljempänä suojelua saava), täysi-ikäiseksi tuloa matkustanut suojelua saavan vastaanottavaan jäsenvaltioon ja jättänyt siellä myös kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen (jäljempänä turvapaikanhakija), kansallisessa sääntelyssä, jossa viitataan suojelua saavasta johdetun toissijaisen suojelun myöntämistä koskevan oikeuden osalta direktiivin [2011/95] 2 artiklan j alakohtaan, otettava sen kysymyksen osalta, onko suojelua saava 'alaikäinen' direktiivin [2011/95] 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitetulla tavalla, lähtökohdaksi ajankohta, jona on tehty päätös turvapaikanhakijan turvapaikkahakemuksesta, vai aikaisempi ajankohta, kuten se, jona
a) suojelua saavalle on myönnetty toissijainen suojeluasema
b) turvapaikanhakija on tehnyt turvapaikkahakemuksensa
c) turvapaikanhakija on tullut vastaanottavaan jäsenvaltioon vai jona
d) suojelua saava on tehnyt turvapaikkahakemuksensa?
2) Siinä tapauksessa,
a) että merkityksellinen on hakemuksen tekoajankohta:
onko tältä osin otettava lähtökohdaksi kirjallisesti, suullisesti tai muulla tavoin ilmaistu suojelupyyntö, joka on tullut turvapaikkahakemuksen osalta toimivaltaisen kansallisen viranomaisen tietoon (turvapaikkapyyntö), vai muodollisesti jätetty kansainvälistä suojelua koskeva hakemus?
b) että merkityksellinen on turvapaikanhakijan maahantulon ajankohta tai turvapaikkahakemuksen tekoajankohta: onko merkityksellistä myös se, oliko niin, ettei kyseisenä ajankohtana ollut vielä tehty päätöstä suojelua saavan, jolle on myöhempänä ajankohtana myönnetty toissijainen suojeluasema, suojelua koskevasta hakemuksesta?
3) a) Mitä vaatimuksia on asetettava ensimmäisessä kysymyksessä kuvatussa tilanteessa, jotta turvapaikanhakija on 'perheenjäsen' (direktiivin [2011/95] 2 artiklan j alakohta), joka oleskelee 'kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen osalta – – samassa jäsenvaltiossa' kuin kansainvälistä suojelua saava henkilö, jonka kanssa perhe on muodostettu 'jo alkuperämaassa'? Edellyttääkö tämä erityisesti sitä, että suojelua saavan ja turvapaikanhakijan [perusoikeuskirjan] 7 artiklassa tarkoitettua perhe-elämää on jatkettu vastaanottavassa jäsenvaltiossa, vai riittääkö tältä osin pelkästään suojelua saavan ja turvapaikanhakijan samanaikainen oleskelu vastaanottavassa jäsenvaltiossa? Onko vanhempi perheenjäsen myös silloin, jos maahantulon tarkoituksena ei yksittäistapauksen olosuhteissa ollut tosiasiallisesti kantaa direktiivin [2011/95] 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettua vastuuta kansainvälistä suojelua saavasta henkilöstä, joka on vielä alaikäinen ja naimaton?
b) Sikäli kuin kolmannen kysymyksen a kohtaan on vastattava siten, että suojelua saavan ja turvapaikanhakijan perusoikeuskirjan 7 artiklassa tarkoitettua perhe-elämää on pitänyt jatkaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa, onko tältä osin merkityksellistä, minä ajankohtana perhe-elämää on jatkettu? Onko tältä osin otettava etenkin lähtökohdaksi se, onko perhe-elämää jatkettu tietyn määräajan kuluessa turvapaikanhakijan maahantulosta, turvapaikanhakijan hakemuksen tekoajankohtana tai muuna ajankohtana, jona suojelua saava oli vielä alaikäinen?
4) Päättyykö turvapaikanhakijan asema direktiivin [2011/95] 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettuna perheenjäsenenä, kun suojelua saava tulee täysi-ikäiseksi ja kun vastuu alaikäisestä ja naimattomasta henkilöstä sen myötä päättyy? Jos tähän vastataan kieltävästi: jatkuuko perheenjäsenen asema (ja siihen liittyvät oikeudet) tämän ajankohdan jälkeen siten, ettei sitä ole rajoitettu ajallisesti, vai lakkaako se tietyn määräajan kuluttua (jos, niin minkä) tai tiettyjen tapahtumien myötä (jos, niin minkä)?”
IV Menettely unionin tuomioistuimessa
25. Saksan ja Unkarin hallitukset sekä Euroopan komissio esittivät kirjallisia huomautuksia. Nyt käsiteltävän asian käsittelyä lykättiin 26.5.2020 unionin tuomioistuimen presidentin päätöksellä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 55 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla siihen asti, kunnes 16.7.2020 annettiin tuomio Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – alaikäinen lapsi) (C-133/19, C‑136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577). Tämä tuomio annettiin tiedoksi ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle nyt käsiteltävässä asiassa sen selvittämiseksi, halusiko se pysyttää ennakkoratkaisupyyntönsä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoitti unionin tuomioistuimelle 19.8.2020 tekemällään päätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 26.8.2020, että se haluaa pysyttää ennakkoratkaisupyyntönsä. Unionin tuomioistuimen presidentin 28.8.2020 tekemällä päätöksellä asian käsittelyn lykkääminen lopetettiin nyt käsiteltävässä asiassa.
26. Unionin tuomioistuimen 10.11.2020 tekemällä päätöksellä Saksan hallitusta pyydettiin täsmentämään, mikä ero Saksan oikeudessa on – erityisesti menettelyn, määräaikojen ja edellytysten osalta – AsylG:n 13 §:n 1 momentissa tarkoitetun epämuodollisen turvapaikkahakemuksen ja saman lain 14 §:n 1 momentissa tarkoitetun muodollisen turvapaikkahakemuksen välillä. Saksan hallitus vastasi tähän kysymykseen 14.12.2020.
27. Unionin tuomioistuimen 10.11.2020 tekemällä päätöksellä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklan nojalla asianomaisia kehotettiin esittämään huomautuksia 16.7.2020 annetusta tuomiosta Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – alaikäinen lapsi) (C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577) mahdollisesti tehtävistä johtopäätöksistä erityisesti nyt käsiteltävässä asiassa esitettyyn ensimmäiseen kysymykseen annettavan vastauksen kannalta. Unkarin hallitus ja komissio esittivät huomautuksensa tältä osin.
V Unionin tuomioistuimen toimivalta
28. Saksan hallitus on esittänyt epäilyjä siitä, onko unionin tuomioistuimella toimivaltaa vastata ennakkoratkaisukysymyksiin. Kyseisen hallituksen mukaan esitetyt kysymykset koskevat sellaisen kansallisen säännöksen tulkintaa, jota ei ole edellytetty unionin oikeudessa ja jonka sanamuodossa viitataan unionin oikeudessa direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdassa annettuihin määritelmiin ainoastaan käsitteiden ”muu aikuinen” ja ”perhe” osalta.
29. On todettava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää kysymyksillään tulkitsemaan direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmatta luetelmakohtaa ja perusoikeuskirjan 7 artiklaa. Näissä kysymyksissä ei viitata kansalliseen oikeuteen.
30. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee kuitenkin, että SE hakee kansainvälistä suojelua perheenjäsenenä (naimattoman alaikäisen lapsen vanhempana) AsylG:n 26 §:n 5 momentin, luettuna yhdessä 26 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen kanssa, perusteella eikä unionin oikeuden ja erityisesti direktiivin 2011/95 perusteella. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kysymys siitä, onko SE:n poika merkityksellisenä ajankohtana naimaton alaikäinen ja onko SE direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettu perheenjäsen, on ratkaisevan tärkeä määritettäessä SE:n kansallisen oikeuden mukaista asemaa. Tämä johtuu AsylG:n 26 §:n 3 momentissa olevasta viittauksesta direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohtaan.(7)
31. Unionin tuomioistuimen 4.10.2018 antamassa tuomiossa Ahmedbekova (C‑652/16, EU:C:2018:801, 68–74 kohta) todettiin, ettei direktiivissä 2011/95 säädetä tällaisesta pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman ulottamisesta koskemaan henkilön, jolle tällainen asema on myönnetty, perheenjäseniä. Kyseisen direktiivin 23 artiklasta nimittäin ilmenee, että direktiivissä edellytetään ainoastaan, että jäsenvaltiot mukauttavat kansallista oikeuttaan siten, että direktiivin 2 artiklan j alakohdassa tarkoitetuilla kyseisen aseman saaneen henkilön perheenjäsenillä on, jos heille ei henkilökohtaisesti voida myöntää samaa asemaa, oikeus hakea tiettyjä etuuksia, joihin kuuluvat muiden muassa oleskeluluvan myöntäminen, mahdollisuus työntekoon tai mahdollisuus koulutukseen ja joiden tarkoituksena on perheen yhtenäisyyden säilyttäminen. Direktiivin 2011/95 3 artiklassa sallitaan kuitenkin jäsenvaltion säätää, mikäli perheenjäsenelle myönnetään kansainvälistä suojelua kyseisessä direktiivissä perustetun järjestelmän nojalla, tällaisen suojelun ulottamisesta koskemaan muita kyseisen perheen jäseniä, kunhan nämä eivät kuulu saman direktiivin 12 artiklassa säädetyn jonkin poissulkemisperusteen soveltamisalaan ja heidän tilanteellaan on perheen yhtenäisyyden säilyttämistarpeen vuoksi yhteys kansainvälisen suojelun logiikkaan.
32. Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman myöntäminen perheenjäsenille johdettuna oikeutena asianomaisten perheen yhtenäisyyden säilyttämiseksi on sen kansainvälisen suojelun logiikan mukaista, joka on johtanut aseman myöntämiseen.(8)
33. Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta näyttää ilmenevän,(9) jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkistuksesta muuta johdu, että Saksan liittotasavalta on käyttänyt direktiivin 2011/95 3 artiklassa säädettyä mahdollisuutta myöntää tietyille direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdassa tarkoitetuille perheenjäsenille laajempi suoja.
34. Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että sillä on toimivalta ratkaista unionin oikeussääntöjä koskeva ennakkoratkaisupyyntö sellaisissa tapauksissa, joissa siitä huolimatta, että pääasian tosiseikat eivät suoraan kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan, unionin oikeussääntöjä sovelletaan kansallisen oikeuden nojalla tässä oikeudessa unionin oikeussääntöjen sisältöön tehdyn viittauksen vuoksi. Tällaisissa tilanteissa on nimittäin olemassa Euroopan unionin selvä intressi siihen, että unionin oikeudesta omaksuttuja määräyksiä ja säännöksiä tulkitaan yhtenäisesti myöhempien tulkintaerojen välttämiseksi. Näin ollen se, että unionin tuomioistuin tulkitsee unionin oikeussääntöjä tilanteissa, jotka jäävät unionin oikeuden soveltamisalan ulkopuolelle, voi olla perusteltua, kun niitä sovelletaan kansallisen oikeuden nojalla tällaisiin tilanteisiin suoraan ja ehdottomasti, jotta voidaan taata, että mainittuja tilanteita sekä tilanteita, joihin sovelletaan unionin oikeussääntöjä, käsitellään samalla tavoin.(10)
35. Koska AsylG:n 26 §:n 3 momentissa viitataan nimenomaisesti direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan mukaiseen ”perheen” käsitteeseen ja koska mikään ei viittaa siihen, ettei viimeksi mainittua säännöstä voida suoraan ja ehdoitta soveltaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisiin tilanteisiin, unionilla on selvä intressi siihen, että unionin tuomioistuin lausuu nyt käsiteltävästä ennakkoratkaisupyynnöstä.
36. Katson näin ollen, että unionin tuomioistuin on toimivaltainen vastaamaan esitettyihin ennakkoratkaisukysymyksiin.
VI Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
A Ensimmäinen ja toinen ennakkoratkaisukysymys
1. Alustavat huomiot
37. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii ensimmäisellä ja toisella kysymyksellään, jotka on syytä käsitellä yhdessä, selvittämään pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa vanhempi (tässä tapauksessa SE) pyrkii saamaan kansallisen oikeuden nojalla oikeuden toissijaiseen suojeluun naimattoman alaikäisen lapsen toissijaisen suojeluaseman perusteella, mikä ajankohta on otettava lähtökohdaksi määritettäessä sitä, onko kansainvälistä suojelua saava – tässä tapauksessa SE:n poika – alaikäinen direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannen luetelmakohdassa tarkoitetulla tavalla.(11)
38. Kuten komissio on huomautuksissaan todennut, vastaus tähän kysymykseen on unionin oikeuden kannalta tarpeen sen määrittämiseksi, onko SE:llä oikeus hakea, kuten direktiivin 2011/95 23 artiklan 2 kohdassa säädetään, tämän direktiivin 24–35 artiklassa tarkoitettuja etuuksia.(12)
39. Pääasiassa ei ole kyse direktiivin 2011/95 2 artiklan k alakohdassa olevasta ”alaikäisen” määritelmästä, jolla tarkoitetaan ”alle 18-vuotiasta kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä”.
40. Kyse on sen sijaan merkityksellisestä ajankohdasta, jona henkilön alaikäisyyttä arvioidaan, sen määrittämiseksi, ovatko kyseinen alaikäinen ja toinen henkilö direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettuja ”perheenjäseniä”. Direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan mukaan perheenjäsenellä tarkoitetaan, jos perhe on muodostettu jo alkuperämaassa, kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen osalta kansainvälistä suojelua saavan naimattoman alaikäisen samassa jäsenvaltiossa oleskelevaa isää.
41. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavat viisi aikavaihtoehtoa:
– päivämäärä, jona on tehty päätös SE:n turvapaikkahakemuksesta (ensimmäinen kysymys)
– päivämäärä, jona SE:n pojalle on myönnetty toissijainen suojeluasema (ensimmäisen kysymyksen a alakohta)
– päivämäärä, jona SE on tehnyt turvapaikkahakemuksen (ensimmäisen kysymyksen b alakohta)
– päivämäärä, jona SE on tullut Saksaan (ensimmäisen kysymyksen c alakohta) vai
– päivämäärä, jona SE:n poika on tehnyt turvapaikkahakemuksensa (ensimmäisen kysymyksen d alakohta).
42. Saksan hallitus katsoo, että merkityksellinen ajankohta arvioitaessa, onko henkilö direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettu alaikäinen, on sen perheenjäsenen hakemusta koskevan päätöksen tekemispäivä, joka haluaa käyttää suojelua saavan oikeudesta johdettua oikeutta.
43. Unkarin hallitus katsoo, että se, että direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa käytetään preesensiä, on esteenä alaikäisyyden taannehtivalle tulkinnalle. Tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joihin päätös perustuu, on näin ollen tarkasteltava ja arvioitava päätöksen tekohetkellä vallitsevien olosuhteiden perusteella. Toisenlainen tulkinta nyt käsiteltävässä asiassa merkitsisi sitä, että viranomaisten olisi perustettava päätöksensä fiktioon, jonka mukaan henkilö on vielä alaikäinen, vaikka näin ei enää ole. Tällaista fiktiota ei voida johtaa direktiivin 2011/95 tekstistä eikä sen tavoitteista, ja se olisi oikeusvarmuuden periaatteen vastainen. Kyseisen hallituksen mukaan merkityksellinen ajankohta on se, jolloin päätös kansainvälistä suojelua saavan henkilön perheenjäsenen tekemästä kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta tehdään.
44. Komissio sitä vastoin katsoo, että direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmatta luetelmakohtaa ja 23 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, joka on alle 18-vuotias jättäessään jäsenvaltiossa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen mutta joka on menettelyn aikana tullut täysi-ikäiseksi ja jolle on myöhemmin myönnetty toissijainen suojeluasema, on pidettävä ”alaikäisenä” 2 artiklan j alakohdan kolmatta luetelmakohtaa sovellettaessa, jos hänen isänsä tuli saman jäsenvaltion alueelle ennen kuin suojelua saava tuli täysi-ikäiseksi ja jätti direktiivin 2011/95 23 artiklan 2 kohdassa mainitun hakemuksen kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun suojelua saavan asema tunnustettiin.
2. Unionin tuomioistuimen 12.4.2018 antama tuomio A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248)
45. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät eri aikavaihtoehdot perustuivat ainakin osittain 12.4.2018 annettuun tuomioon A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248).(13) Tarkastelen näin ollen lähemmin kyseisen tuomion tosiseikkoja ja ratkaisua, jotta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen eri aikavaihtoehtoja ymmärrettäisiin paremmin.
46. Asia, joka johti 12.4.2018 annettuun tuomioon A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248), koski sellaisen ilman huoltajaa tulevan alaikäisen oikeutta, joka tuli Alankomaihin ja haki turvapaikkaa alaikäisenä mutta joka sai pakolaisaseman ja haki perheenyhdistämistä vanhempiensa kanssa tultuaan täysi-ikäiseksi.
47. Unionin tuomioistuimelta tiedusteltiin, onko oikeudesta perheenyhdistämiseen 22.9.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/86/EY(14) 2 artiklan f alakohtaa(15) tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, joka oli alle 18-vuotias saapuessaan jäsenvaltion alueelle ja jättäessään turvapaikkahakemuksensa tässä valtiossa mutta joka turvapaikkamenettelyn kuluessa tulee täysi-ikäiseksi ja jolle myönnetään tämän jälkeen turvapaikka taannehtivasti hakemuksen jättämisajankohdasta lukien, pidetään kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna ”alaikäisenä”. Unionin tuomioistuin katsoi, että direktiivin 2003/86 2 artiklan f alakohtaa, luettuna yhdessä sen 10 artiklan 3 kohdan a alakohdan(16) kanssa, on tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, joka oli alle 18-vuotias saapuessaan jäsenvaltion alueelle ja jättäessään turvapaikkahakemuksen tässä valtiossa mutta joka turvapaikkamenettelyn kuluessa tulee täysi-ikäiseksi ja jolle myönnetään tämän jälkeen pakolaisasema, on pidettävä tässä säännöksessä tarkoitettuna alaikäisenä.
48. Unionin tuomioistuimen mukaan on niin, että jos direktiivin 2003/86 10 artiklan 3 kohdan a alakohdassa säädetty oikeus perheenyhdistämiseen riippuisi siitä ajankohdasta, jolloin toimivaltainen kansallinen viranomainen tekee virallisen päätöksen, jolla tunnustetaan asianomaisen henkilön pakolaisasema, sen sijaan, että kansallisia viranomaisia kannustettaisiin käsittelemään etusijaisina ilman huoltajaa tulevien alaikäisten kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset, jotta heidän erityisen haavoittuva asemansa otettaisiin huomioon, tällä tulkinnalla voisi olla päinvastainen vaikutus siten, että horjutettaisiin sekä direktiivin 2013/32 että direktiivien 2003/86 ja 2011/95 tavoitetta, joka on sen varmistaminen, että perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti lapsen etu on jäsenvaltiolle tosiasiallisesti ensisijainen huolenaihe, kun ne soveltavat näitä direktiivejä.(17)
49. Unionin tuomioistuin katsoi näin ollen, että se, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivämäärää pidetään lähtökohtana pakolaisen iän arvioimiselle direktiivin 2003/86 10 artiklan 3 kohdan a alakohtaa sovellettaessa, mahdollistaa kaikkien ajallisesti samassa tilanteessa olevien hakijoiden samanlaisen ja ennakoitavissa olevan kohtelun, kun sillä varmistetaan, että perheenyhdistämistä koskevan hakemuksen menestyminen riippuu ensisijaisesti hakijaan liittyvistä seikoista eikä hallintoon liittyvistä seikoista, kuten kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tai perheenyhdistämistä koskevan hakemuksen käsittelyn kestosta. Unionin tuomioistuin totesi kuitenkin, että pakolaisen, joka hakemuksentekoajankohtana oli ilman huoltajaa tuleva alaikäinen mutta joka on tullut menettelyn aikana täysi-ikäiseksi, on tehtävä perheenyhdistämistä koskeva hakemus kohtuullisessa ajassa.(18) Tältä osin unionin tuomioistuin katsoi, että hakemus on jätettävä kolmen kuukauden kuluessa siitä päivästä, jolloin asianomaiselle alaikäiselle on tunnustettu pakolaisasema.
3. Tuomio 16.7.2020, Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – alaikäinen lapsi) (C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577)
50. Katson myös, että 16.7.2020 annettu tuomio Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – alaikäinen lapsi) (C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577), joka annettiin nyt käsiteltävässä asiassa esitetyn ennakkoratkaisupyynnön jälkeen, on merkityksellinen.
51. Kyseisessä asiassa unionin tuomioistuimelta tiedusteltiin erityisesti sitä, onko direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen kohdan c alakohtaa tulkittava siten, että päivämäärä, joka on otettava huomioon ratkaistaessa sitä, onko naimaton kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö tässä säännöksessä tarkoitettu ”alaikäinen lapsi”, on päivämäärä, jolloin hakemus maahantulo- ja oleskeluluvan myöntämisestä perheenyhdistämistä varten on alaikäisten lasten puolesta tehty, vai päivämäärä, jolloin kyseisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat ratkaisseet tämän hakemuksen mahdollisesti sen jälkeen, kun päätöksestä, jolla tällainen hakemus on hylätty, on nostettu kanne.
52. Unionin tuomioistuin on yksiselitteisesti todennut kyseisen tuomion 36 ja 37 kohdassa, että jos päivämääräksi, joka on otettava huomioon arvioitaessa hakijan ikää direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen kohdan c alakohdan yhteydessä, katsottaisiin päivämäärä, jona asianomaisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ratkaisee hakemuksen maahantulo- ja oleskeluluvan myöntämisestä tämän valtion alueelle perheenyhdistämistä varten, tämä ei olisi sopusoinnussa niiden tavoitteiden kanssa, joihin kyseisellä direktiivillä pyritään, eikä perusoikeuskirjan 7 artiklasta ja 24 artiklan 2 kohdasta ilmenevien vaatimusten kanssa, koska toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla ja tuomioistuimilla ei olisi kannustinta käsitellä alaikäisten hakemuksia etusijaisina tarvittavalla kiireellisyydellä, jotta heidän haavoittuva asemansa otettaisiin huomioon, ja ne saattaisivat siten toimia tavalla, jolla vaarannettaisiin näiden alaikäisten hakijoiden oikeus perheenyhdistämiseen. Unionin tuomioistuin katsoi siten, että direktiivin 2003/86/EY 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että päivämäärä, joka on otettava huomioon ratkaistaessa sitä, onko naimaton kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö tässä säännöksessä tarkoitettu alaikäinen lapsi, on päivämäärä, jolloin hakemus maahantulo- ja oleskeluluvan myöntämisestä perheenyhdistämistä varten on tehty alaikäisten lasten puolesta, eikä päivämäärä, jolloin kyseisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat ratkaisseet tämän hakemuksen.
4. Kyseisten tuomioiden lyhyt tarkastelu
53. Kuten olen todennut, 12.4.2018 annettu tuomio A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248) ja 16.7.2020 annettu tuomio Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – alaikäinen lapsi) (C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577) koskivat direktiivin 2003/86 tulkintaa.
54. Aluksi on korostettava, että direktiivi 2003/86 annettiin 22.9.2003. Kyseinen direktiivi annettiin siten noin kuusi kuukautta ennen kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä 29.4.2004 annettua neuvoston direktiiviä 2004/83/EY.(19) Direktiivillä 2004/83, joka myöhemmin korvattiin direktiivillä 2011/95, otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön toissijaisen suojeluaseman käsite unionin oikeudessa. Tämän aikajärjestyksen avulla voidaan selittää, miksi direktiivissä 2003/86 viitataan ainoastaan pakolaisiin eikä toissijaisen suojeluaseman saaneisiin kolmansien maiden kansalaisiin tai kansalaisuudettomiin henkilöihin. Vaikka pakolaisten perheenjäsenten oikeuksia säännellään laajasti direktiiveillä 2003/86 ja 2011/95,(20) ensin mainittu direktiivi ei koske toissijaisen suojeluaseman saaneiden henkilöiden perheenjäsenten oikeuksia.
55. Unionin tuomioistuin on nimittäin vahvistanut 13.3.2019 antamansa tuomion E. (C-635/17, EU:C:2019:192) 34 kohdassa, että direktiiviä 2003/86 on tulkittava siten, ettei sitä sovelleta kolmansien maiden kansalaisiin, jotka ovat toissijaisen suojeluaseman saajan perheenjäseniä.(21)
56. Mielestäni 12.4.2018 annetussa tuomiossa A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248) omaksuttu ratkaisu, joka koskee pakolaisaseman saaneen ilman huoltajaa tulleen alaikäisen oikeutta perheenyhdistämiseen direktiivin 2003/86 2 artiklan f alakohdan ja 10 artiklan 3 kohdan a alakohdan nojalla, on nyt käsiteltävän asian kannalta hyödyllinen. Kyseisessä tuomiossa tehtyä arviointia ei kuitenkaan voida täysin soveltaa nyt käsiteltävään asiaan, sillä niiden välillä on tiettyjä merkittäviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia eroja. Erityisesti 12.4.2018 annetussa tuomiossa A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248) perheenyhdistämistä haki ilman huoltajaa tuleva alaikäinen direktiivin 2003/86 10 artiklan 3 kohdan a alakohdan perusteella eikä (kuten nyt käsiteltävässä asiassa) vanhempi, joka hakee perheenyhdistämistä päästäkseen muuttamaan lapsensa luokse muun muassa direktiivin 2011/95 23 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen perusteella.
57. Vaikka nyt käsiteltävä asia koskee toissijaisen suojeluaseman saaneen henkilön vanhemman oikeuksia, asia, joka johti 16.7.2020 annettuun tuomioon Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – alaikäinen lapsi) (C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577), on myös jossain määrin erilainen, koska se koskee direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen kohdan c alakohdan tulkintaa. Kyseisen kohdan mukaan jäsenvaltioiden on sallittava pakolaisen naimattomien alaikäisten lasten maahantulo ja maassaoleskelu.
5. Oikeuskäytännön soveltaminen nyt käsiteltävään asiaan
58. On todettava, että direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa ei täsmennetä lähtökohdaksi otettavaa ajankohtaa. Vaikka olisi ollut hyvä, jos unionin lainsäätäjä olisi täsmentänyt tätä seikkaa, täsmennyksen puuttumisesta ei kuitenkaan seuraa, että kukin jäsenvaltio voi yksipuolisesti päättää ajankohdan, jonka perusteella se voi määrittää, ovatko tietyt henkilöt ”perheenjäseniä” direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmatta luetelmakohtaa sovellettaessa. Teen tämän päätelmän useista syistä.
59. Yhtäältä direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa ei viitata kansalliseen oikeuteen tai jäsenvaltioihin, eikä toisaalta kyseisestä säännöksestä tai mistään muustakaan direktiivin 2011/95 säännöksestä ilmene, että unionin lainsäätäjä olisi tarkoittanut, että kyseisen merkityksellisen ajankohdan määrittäminen jätettäisiin kullekin jäsenvaltiolle.
60. Unionin tuomioistuin on muistuttanut 12.4.2018 antamassaan tuomiossa A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248, 41 kohta) ja 16.7.2020 antamassaan tuomiossa Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – alaikäinen lapsi) (C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577, 30 kohta), että sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko Euroopan unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ja että tässä tulkinnassa on otettava huomioon säännöksen asiayhteys ja kyseisellä säännöstöllä tavoiteltu päämäärä.
61. Mielestäni direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmatta luetelmakohtaa on luettava tämän direktiivin 23 artiklan valossa, jonka 1 kohdassa todetaan hyvin selvästi ja yksiselitteisesti, että ”jäsenvaltioiden on varmistettava, että perheen yhtenäisyys voidaan säilyttää” (kursivointi tässä). Lisäksi direktiivin 2011/95 johdanto-osan 16 perustelukappaleessa todetaan, että tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja perusoikeuskirjassa tunnustettuja periaatteita ja että direktiivillä pyritään edistämään muun muassa perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklan soveltamista.
62. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusoikeuskirjan 7 artiklaa, jossa tunnustetaan yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamista koskeva oikeus, on luettava yhdessä perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa todetun lapsen edun huomioon ottamista koskevan velvollisuuden kanssa ja ottaen huomioon 24 artiklan 3 kohdassa ilmaistu lapsen tarve ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti.(22)
63. Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmatta luetelmakohtaa on tulkittava ottaen huomioon asianomaisen lapsen etu ja perhe-elämän edistäminen.
64. Katson, ettei käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa menettelyssä se, että direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitetun alaikäisyyden arvioinnin osalta merkityksellinen ajankohta olisi päivä, jona SE:n turvapaikkahakemusta koskeva päätös tosiasiallisesti tehtiin,(23) tai päivä, jona SE:n pojalle myönnettiin toissijainen suojeluasema,(24)ole kyseessä olevan lapsen edun eikä perhe-elämän edistämisen mukaista eikä myöskään 12.4.2018 annetun tuomion A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248) eikä 16.7.2020 annetun tuomion Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – alaikäinen lapsi) (C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:57) logiikan mukaista.
65. Unionin tuomioistuimen 12.4.2018 antamasta tuomiosta A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248, 55 kohta) ja 16.7.2020 antamasta tuomiosta Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – alaikäinen lapsi) (C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577) ilmenee, ettei unionin tuomioistuimen tarkoituksena ollut, että hakijan perhe-elämää koskeva oikeus olisi riippuvainen kansallisen haku- ja päätöksentekomenettelyn nopeudesta ja kestosta. Näiden kahden ratkaisun taustalla on periaate, jonka mukaan oikeus tehdä perheenyhdistämistä koskeva hakemus ei voi riippua siitä, minä ajankohtana kolmannet osapuolet tekevät tietyt päätökset.
66. Näin on mielestäni riippumatta siitä, onko direktiivin 2011/95 mukaisen toissijaisen suojeluaseman tunnustaminen toteava toimenpide vai ei. Tältä osin on todettava, että direktiivin 2011/95 johdanto-osan 21 perustelukappaleessa todetaan, että pakolaisaseman tunnustaminen on toteava toimenpide. Direktiivissä 2011/95 ei toissijaisen suojelun osalta ole kuitenkaan vastaavaa johdanto-osan perustelukappaletta.(25) Kun 12.4.2018 annetussa tuomiossa A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248) viitataan pakolaisaseman tunnustamisen toteavaan luonteeseen,(26) unionin tuomioistuin korosti siinä sitä, että se, että direktiivin 2003/86 10 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitettu oikeus perheenyhdistämiseen tehtäisiin riippuvaiseksi ajankohdasta, jolloin toimivaltainen kansallinen viranomainen tekee virallisen päätöksen, jolla asianomaisen henkilön pakolaisasema tunnustetaan, ja näin ollen siitä, miten nopeasti tämä viranomainen käsittelee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, saattaisi tämän säännöksen tehokkaan vaikutuksen kyseenalaiseksi. Tällainen tilanne olisi paitsi vastoin direktiivin tavoitetta, joka on perheenyhdistämisen edistäminen ja tältä osin erityisen suojelun antaminen pakolaisille, erityisesti ilman huoltajaa tuleville alaikäisille, myös yhdenvertaisen kohtelun ja oikeusvarmuuden periaatteiden vastainen.(27)
67. Unionin tuomioistuin omaksui samanlaisen lähestymistavan 16.7.2020 antamassaan tuomiossa Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – alaikäinen lapsi) (C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577). Unionin tuomioistuin ei kuitenkaan nojautunut perusteluissaan pakolaisaseman tunnustamista koskevan toimenpiteen toteavaan luonteeseen vaan pikemminkin korosti perusoikeuskirjan 7 artiklaan ja 24 artiklan 2 ja 3 kohtaan perustuvia oikeuksia sekä asianomaisten lasten etua. Se totesi, että oikeuden perheenyhdistämiseen ei pitäisi riippua sattumanvaraisista ja ennakoimattomista olosuhteista, jotka ovat täysin asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten ja tuomioistuinten vastuulla.(28)
68. Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta kansallisesta asiakirja-aineistosta näyttää ilmenevän, että jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkistuksesta muuta johdu, SE:n pojan turvapaikkahakemuksen (21.8.2012) ja toissijaisen suojelun myöntämispäivämäärän (13.5.2016) välillä on kulunut lähes neljä vuotta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole esittänyt mitään selitystä kyseessä olevasta huomattavan pitkästä ajanjaksosta. Voidaan ehkä päätellä, jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkistuksesta muuta johdu, että tämä voi johtua siitä, että SE:n poika on valittanut Bundesamtin päätöksestä hylätä hänen turvapaikkahakemuksensa. On riittävää todeta, että SE:n turvapaikkahakemus on ollut vireillä vuodesta 2016 lähtien.
69. Perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklassa taattujen oikeuksien heikkenemisen vaaran lisäksi(29) olisi mielestäni myös perusoikeuskirjan 47 artiklan ja tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden vastaista, jos se, että kansainvälistä suojelua hakevan on turvauduttava direktiivin 2013/32 46 artiklassa säädettyihin oikeussuojakeinoihin, voi johtaa tilanteeseen, jossa perheenjäsenet menettäisivät oikeutensa perheen yhtenäisyyden säilyttämiseen ja kaikki siihen liittyvät muun muassa direktiivissä 2011/95 myönnetyt oikeudet, koska tällaiset oikeusriidat vievät väistämättä aikaa ja näyttää siltä, ettei hakija voi siihen vaikuttaa. Tällainen tilanne voisi kohtuuttomalla tavalla estää käyttämästä oikeussuojakeinoja, jotka olisivat muutoin käytettävissä, ja tehdä niistä vähemmän houkuttelevia.(30)
70. Tältä osin katson, että se seikka, että – kuten Saksan ja Unkarin hallitukset toteavat(31) – direktiivin 2013/32 46 artiklan 3 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltion tuomioistuin, jolta on ensimmäisenä oikeusasteena haettu muutosta kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta tehtyyn päätökseen, suorittaa tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen ex nunc ‑tutkimisen kaikilta osin, ei ole merkityksellinen, kun päätetään erityisesti, mikä ajankohta on otettava lähtökohdaksi arvioitaessa, onko suojaa saava (tässä tapauksessa SE:n poika) alaikäinen direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitetulla tavalla. Direktiivin 2013/32 46 artiklan 3 kohdan tarkoituksena on varmistaa, että kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa toimivaltaisen tuomioistuimen päätös perustuu ajantasaisiin tosiseikkoihin ja oikeudellisiin seikkoihin.(32) Tällä säännöksellä ei ole mitään vaikutusta perheenjäsenen oikeuteen hakea direktiivin 2011/95 23 artiklan 2 kohdan nojalla tämän direktiivin 24–35 artiklassa tarkoitettuja etuuksia tai edes siihen ajankohtaan, jonka mukaan nämä oikeudet määräytyvät.
71. Ensimmäisen kysymyksen c alakohdassa tarkoitetun aikavaihtoehdon – nimittäin päivämäärän, jona SE on tullut Saksan liittotasavaltaan – osalta direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdassa edellytetään selvästi, että kyseiset perheenjäsenet oleskelevat ”kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen osalta – – samassa jäsenvaltiossa”.(33) Jotta tätä säännöstä voidaan soveltaa, SE:n on täytynyt tulla Saksan liittotasavaltaan ennen poikansa täysi-ikäiseksi tuloa ja SE:n pojan on täytynyt hakea kansainvälistä suojelua, kun hän oli alaikäinen, koska SE vaatii oikeuksia tämän perusteella.
72. Vaikka oleskelu kyseisessä jäsenvaltiossa ja kyseisen alaikäisen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus ovat välttämättömiä edellytyksiä, ne eivät kuitenkaan yksinään anna oikeutta direktiivin 2011/95 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin etuuksiin. Kansainvälistä suojelua saavan perheenjäsenten, joille henkilökohtaisesti ei voida myöntää tällaista suojelua, täytyy direktiivin 2011/95 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti tosiasiallisesti ”hakea 24–35 artiklassa tarkoitettuja etuuksia – –”.(34) Mielestäni tämä haku käynnistää kyseisiä etuuksia koskevan oikeuden tutkimisen, ja se on siten merkityksellinen ajankohta sen arvioimiseksi, onko direktiivin 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu kansainvälistä suojelua saava henkilö alaikäinen.
73. Katson siis, että jotta isä voisi käyttää direktiivin 2011/95 23 artiklan 2 kohdassa säädettyjä oikeuksia sillä perusteella, että hän on kansainvälistä suojelua saavan alaikäisen ”perheenjäsen”, kyseisen isän on tosiasiallisesti vedottava näihin oikeuksiin tai haettava niitä, kun kansainvälistä suojelua saava henkilö on vielä alaikäinen. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa asiassa merkityksellinen ajankohta arvioitaessa, onko henkilö direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettu alaikäinen, on siis lähtökohtaisesti päivämäärä, jona turvapaikanhakija (SE) teki turvapaikkahakemuksensa (ensimmäisen kysymyksen b alakohta – 2016). Kun otetaan huomioon direktiivin 2011/95 23 artiklan 2 kohdan selvä sanamuoto, en siis katso, että kansainvälistä suojelua saavan henkilön (SE:n pojan) turvapaikkahakemuksen tekopäivä(35) olisi sellaisenaan merkityksellinen arvioitaessa, onko henkilö direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettu alaikäinen (ensimmäisen kysymyksen d alakohta – 2012).
74. Merkityksellinen ajankohta arvioitaessa, onko SE:n poika direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettu alaikäinen, on siis se päivämäärä, jona SE haki turvapaikkaa (ensimmäisen kysymyksen b alakohta – 2016) edellyttäen, että SE:n poika haki kansainvälistä suojelua ennen täysi-ikäiseksi tuloa, ja edellyttäen, että molemmat kyseessä olevat perheenjäsenet oleskelivat myös samassa jäsenvaltiossa ennen SE:n pojan täysi-ikäiseksi tuloa.
75. Koska katson, että ajankohta, jolloin SE teki turvapaikkahakemuksen, on ratkaiseva, tästä seuraa, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toisella kysymyksellä on myös merkitystä. Tämä kysymys koskee sitä, onko merkityksellinen ajankohta turvapaikkapyynnön esittämispäivä vai päivä, jona turvapaikkahakemus on muodollisesti jätetty.(36)
76. Tämä kysymys edellyttää direktiivin 2013/32 6 artiklan tulkintaa. Mielestäni vastaus ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään kysymykseen löytyy 25.6.2020 annetun tuomion Ministerio Fiscal (Viranomainen, joka todennäköisesti vastaanottaa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen) (C‑36/20 PPU, EU:C:2020:495) 92–94 kohdasta, joissa todetaan lähinnä, että direktiivin 2013/32 6 artiklan 1 kohdan mukaan kolmannen maan kansalainen saa direktiivin 2013/32 2 artiklan c alakohdassa tarkoitetun kansainvälisen suojelun hakijan aseman heti, kun hän ”tekee” tällaisen hakemuksen. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ”tekeminen” ei edellytä mitään hallinnollista muodollisuutta, koska näitä muodollisuuksia on noudatettava hakemuksen ”jättämisen” aikana. Kansainvälisen suojelun hakijan aseman saaminen ei siis voi riippua hakemuksen rekisteröinnistä sen paremmin kuin hakemuksen jättämisestäkään, ja se, että kolmannen maan kansalainen ilmaisee halunsa hakea kansainvälistä suojelua direktiivin 2013/32 6 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetulle ”muulle viranomaiselle”, riittää siihen, että hänelle myönnetään kansainvälisen suojelun hakijan asema. Tällaisen hakemuksen tekeminen riittää siihen, että kuuden työpäivän määräaika, jonka kuluessa asianomaisen jäsenvaltion on rekisteröitävä kyseinen hakemus, alkaa siis kulua.
77. Jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkistuksesta muuta johdu, vaikuttaa siis siltä, että merkityksellinen ajankohta SE:n turvapaikkahakemuksen kannalta oli vuoden 2016 helmikuussa eikä hänen muodollisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa jättämispäivä 21.4.2016. SE:n turvapaikkahakemus tehtiin silloin, kun hänen poikansa oli vielä alaikäinen, mistä seuraa, että SE oli direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettu perheenjäsen.
78. Vastauksena ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen katson siis, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa merkityksellinen ajankohta arvioitaessa, onko kansainvälistä suojelua saava direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettu alaikäinen, on se ajankohta, jolloin hänen isänsä tekee direktiivin 2013/32 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, edellyttäen, että kansainvälistä suojelua saava on hakenut tätä suojelua ennen täysi-ikäiseksi tuloa ja että molemmat kyseessä olevat perheenjäsenet oleskelevat samassa jäsenvaltiossa ennen kuin kansainvälistä suojelua saava tulee täysi-ikäiseksi.
B Kolmas ennakkoratkaisukysymys
79. Kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, edellytetäänkö direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa, luettuna yhdessä tämän direktiivin 23 artiklan 1 kohdan kanssa, että kyseiset ”perheenjäsenet” jatkavat perusoikeuskirjan 7 artiklassa tarkoitettua perhe-elämää vai riittääkö perheenjäsenen asemaan pelkkä suojelua saavan ja hänen perheenjäsenensä samanaikainen oleskelu kyseisessä jäsenvaltiossa.(37)
80. Direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa käsitteelle ”perheenjäsen” asetetaan kansainvälistä suojelua saavan isän osalta(38) ainoastaan kolme edellytystä eli se, että perhe on muodostettu jo alkuperämaassa,(39) että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen osalta suojelua saavan perheenjäsenet oleskelevat samassa jäsenvaltiossa ja että kansainvälistä suojelua saava on alaikäinen ja naimaton.
81. Kyseisessä säännöksessä ja erityisesti samassa jäsenvaltiossa oleskelua koskevassa vaatimuksessa ei edellytetä, että kyseiset perheenjäsenet jatkaisivat perusoikeuskirjan 7 artiklassa tarkoitettua perhe-elämää. Perusoikeuskirjan 7 artiklassa edellytetään perhe-elämän kunnioittamista. Siinä ei kuitenkaan aseteta perheenjäsenille erityisiä vaatimuksia heidän perhesiteensä vahvuudesta.
82. Direktiivin 2011/95 23 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että perheen yhtenäisyys voidaan säilyttää. Kyseisen direktiivin 23 artiklan 2 kohdassa asetetaan tältä osin jäsenvaltioille täsmällisiä toimintavelvollisuuksia, joita vastaavat selvästi määritellyt subjektiiviset oikeudet. Tässä säännöksessä jäsenvaltiot velvoitetaan varmistamaan, että direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdassa määritellyillä ”perheenjäsenillä” on oikeus hakea tämän direktiivin 24–35 artiklassa tarkoitettuja etuuksia. Nämä etuudet on lähtökohtaisesti myönnettävä perheenjäsenille.(40) Jäsenvaltioille ei tältä osin ole jätetty harkintavaltaa.(41)
83. Kuten komissio on huomautuksissaan aivan oikein todennut, perhe-elämän jatkaminen ei välttämättä tosiasiallisesti riipu pelkästään kyseessä olevien perheenjäsenten tahdosta vaan myös heistä riippumattomista syistä, kuten siitä, missä he asuvat. Mikä on ehkä vieläkin tärkeämpää, koska direktiivissä 2011/95 ei tältä osin ole asetettu mitään arviointiperusteita, ei ole selvää, miten toimivaltaiset kansalliset viranomaiset voisivat tarkastaa ja arvioida perhe-elämän jatkamista oikeudenmukaisesti, objektiivisesti ja oikeasuhteisesti.
84. Jos kuitenkin naimaton alaikäinen ilmoittaa täysi-ikäiseksi tultuaan nimenomaisesti ja kirjallisesti, ettei hän halua säilyttää perheen yhtenäisyyttä, direktiivin 2011/95 23 artiklan tavoitetta ei voida saavuttaa eikä toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla ole velvollisuutta myöntää perheenjäsenille tämän direktiivin 24–35 artiklan mukaisia vastaavia etuuksia.
85. Vaikka SE:n poika täytti 18 vuotta ja tuli täysi-ikäiseksi 20.4.2016, unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ei ilmene, jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkistuksesta muuta johdu, että hän olisi missään vaiheessa vastustanut perheen yhtenäisyyden säilyttämistä tai sitä, että hän olisi jälleen yhdessä isänsä kanssa.
C Neljäs ennakkoratkaisukysymys
86. Neljännellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, päättyykö turvapaikanhakijan asema direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettuna perheenjäsenenä, kun suojelua saava (SE:n poika) tulee täysi-ikäiseksi tai avioituu. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa myös selvittää, jos suojelua saavan isän asema direktiivin 2011/95/EU 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettuna perheenjäsenenä jatkuu lähtökohtaisesti myös sen jälkeen, kun hänen lapsensa tulee täysi-ikäiseksi, lakkaako tämä asema – paitsi silloin, jos isän oleskelu vastaanottavassa jäsenvaltiossa päättyy tai jos lapsi ei ole enää oikeutettu suojeluun – tiettynä ajankohtana tai tietyn tapahtuman myötä.(42)
87. Katson direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannen luetelmakohdan ja 23 artiklan 2 kohdan perusteella, että perheenjäsenten oikeudet eivät jatku rajoittamattoman ajan.
88. Mielestäni direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannen luetelmakohdan perusteella perheenjäsenille myönnetty oikeus hakea tämän direktiivin 24–35 artiklassa tarkoitettuja etuuksia jatkuu toissijaista suojelua saavan tultua täysi-ikäiseksi heille tämän direktiivin 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti myönnetyn oleskeluluvan voimassaoloajan.
89. Tältä osin direktiivin 2011/95 24 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jollei kansallisen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen liittyvistä erittäin painavista syistä muuta johdu, jäsenvaltioiden on annettava toissijaisen suojeluaseman saaneelle henkilölle ja hänen perheenjäsenilleen oleskelulupa, jonka on oltava voimassa vähintään vuoden ajan ja joka on voitava uusia vähintään kahdeksi vuodeksi.(43)
VII Ratkaisuehdotus
90. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesverwaltungsgerichtin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa merkityksellinen ajankohta arvioitaessa, onko kansainvälistä suojelua saava henkilö vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojan sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettu alaikäinen, on se ajankohta, jolloin hänen isänsä tekee kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, edellyttäen, että kansainvälistä suojelua saava henkilö on hakenut tätä suojelua ennen täysi-ikäiseksi tuloa ja että molemmat kyseessä olevat perheenjäsenet oleskelevat samassa jäsenvaltiossa ennen kuin kansainvälistä suojelua saava henkilö tulee täysi-ikäiseksi.
Direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannen luetelmakohdan mukaan käsite ”perheenjäsenet” kansainvälistä suojelua saavan henkilön isän osalta riippuu pelkästään kolmesta edellytyksestä eli siitä, että perhe on muodostettu jo alkuperämaassa, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen osalta kansainvälistä suojelua saavan perheenjäsenet oleskelevat samassa jäsenvaltiossa ja että kansainvälistä suojelua saava on alaikäinen ja naimaton. Direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa ei edellytetä, että kyseiset perheenjäsenet jatkavat Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklassa tarkoitettua perhe-elämää. Jos direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettu alaikäinen ja naimaton henkilö ilmoittaa täysi-ikäiseksi tultuaan nimenomaisesti ja kirjallisesti, ettei hän halua säilyttää perheen yhtenäisyyttä, direktiivin 2011/95 23 artiklan tavoitetta ei voida saavuttaa eikä toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla ole velvollisuutta myöntää perheenjäsenille tämä direktiivin 24–35 artiklan mukaisia vastaavia etuuksia.
Direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannen luetelmakohdan ja 23 artiklan 2 kohdan perusteella perheenjäsenille myönnetyt oikeudet eivät jatku rajoittamattoman ajan. Perheenjäsenten oikeus hakea direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdan kolmannen luetelmakohdan ja 23 artiklan 2 kohdan perusteella tämän direktiivin 24–35 artiklassa tarkoitettuja etuuksia jatkuu edelleen toissijaista suojelua saavan tultua täysi-ikäiseksi heille tämän direktiivin 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti myönnetyn oleskeluluvan voimassaoloajan.