UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

16 päivänä maaliskuuta 2016 (*)

Valtiontuki – Valmisteverot – Verovelan osittainen anteeksi antaminen velkasaneerauksen yhteydessä – Päätös, jolla tuki todetaan sisämarkkinoille soveltumattomaksi ja määrätään se takaisin perittäväksi – Puolustautumisoikeudet – Osapuolten, joita asia koskee, menettelylliset oikeudet – Yksityinen velkoja ‑arviointiperuste – Todistustaakka

Asiassa T‑103/14,

Frucona Košice a.s., kotipaikka Košice (Slovakia), edustajinaan K. Lasok, QC, barrister B. Hartnett, asianajaja O. Geiss ja barrister J. Holmes,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään L. Armati, P.‑J. Loewenthal ja K. Walkerová,

vastaajana,

jossa on kyse valtiontuesta N:o SA.18211 (C 25/2005) (ex NN 21/2005), jonka Slovakian tasavalta on myöntänyt Frucona Košice, a.s. ‑yritykselle, 16.10.2013 annetun komission päätöksen 2014/342/EU (EUVL L 176, s. 38) kumoamista koskevasta vaatimuksesta,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. E. Martins Ribeiro sekä tuomarit S. Gervasoni ja L. Madise (esittelevä tuomari),

kirjaaja: hallintovirkamies C. Heeren,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 8.9.2015 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

 Kantajan tilanteen kehittyminen ja velkasaneerausmenettely

1        Kantajana oleva Frucona Košice a.s. on Slovakian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, joka toimi muun muassa alkoholin ja väkevien alkoholijuomien tuotantoalalla.

2        Kantaja sai vuoden 2002 marraskuun ja vuoden 2003 marraskuun välisenä aikana useita lykkäyksiä maksettavakseen erääntyneistä valmisteveroista muodostuneiden verovelkojensa suorittamiseen. Kyseiset maksunlykkäykset myönnettiin sille sen jälkeen, kun se oli antanut rahoitusvakuuksia paikalliselle veroviranomaiselle, jonka alaisuuteen se kuului, eli Košice IV ‑verovirastolle (jäljempänä paikallinen veroviranomainen).

3        Kohtaamiensa taloudellisten vaikeuksien vuoksi kantaja ei 25.2.2004 pystynyt suorittamaan maksettavakseen erääntyneitä valmisteveroja vuoden 2004 tammikuun osalta. Kantaja ei 1.1.2004 alkaen voimaan tulleen lainsäädäntömuutoksen johdosta voinut enää saada lykkäystä kyseisten valmisteverojen maksamiseen.

4        Tämän johdosta kantaja menetti alkoholin ja väkevien alkoholijuomien valmistus- ja jalostuslupansa. Siitä lähtien se on ainoastaan jaellut Frucona-merkkisiä väkeviä alkoholijuomia, jotka on ostettu O.H.‑nimiseltä yhtiöltä, joka kantajan kanssa tehdyn sopimuksen perusteella valmisti niitä luvanvaraisesti kantajan alkoholijuomatehtaissa.

5        Kantaja oli myös velkaantunut zákon č. 328/1991 Zb. o konkurze a vyrovnaní ‑nimisessä laissa (konkurssista ja velkasaneerauksesta annettu laki nro 328/1991) tarkoitetulla tavalla.

6        Kantaja teki 8.3.2004 velkasaneeraushakemuksen Krajský súd v Košiciachille (Košicen aluetuomioistuin (Slovakia)) ja ehdotti velkojilleen, että se maksaisi niistä kullekin 35 prosenttia siitä summasta, jonka se oli niille velkaa (jäljempänä velkasaneerausehdotus). Kantajan kokonaisvelka oli yhteensä noin 644,6 miljoonaa Slovakian korunaa (SKK), josta noin 640,8 miljoonaa SKK oli verovelkaa.

7        Krajský súd v Košiciach hyväksyi 29.4.2004 tekemällään päätöksellä velkasaneerausmenettelyn aloittamisen.

8        Kantajan velkojat, mukaan lukien paikallinen veroviranomainen, hyväksyivät 9.7.2004 velkasaneerausehdotuksen velkasaneerausistunnossa. Kyseisen velkasaneerausmenettelyn yhteydessä paikallinen veroviranomainen toimi erillisen velkojan asemassa, joka sillä oli sille kantajan maksettavaksi erääntyneiden valmisteverojen maksamista lykättäessä annettujen vakuuksien johdosta (ks. edellä 2 kohta).

9        Kantaja väittää muun muassa toimittaneensa ennen 9.7.2004 paikalliselle veroviranomaiselle riippumattoman tilintarkastusyhtiön laatiman tilintarkastuskertomuksen (jäljempänä E:n kertomus), jotta mainittu viranomainen voisi arvioida sekä velkasaneerauksen että konkurssin etuja.

10      Slovakian verohallinto suoritti 21.6.2004 tarkastuksen kantajan toimitiloissa. Kyseisessä tarkastuksessa määritettiin kantajan taloudellinen tilanne 17.6.2004.

11      Krajský súd v Košiciach vahvisti 14.7.2004 tekemällään päätöksellä saneerausohjelman. Kyseisen tuomioistuimen mukaan Slovakian verohallinnon saatavasta oli maksettava takaisin 35 prosenttia eli maksettava määrä oli noin 224,3 miljoonaa SKK.

12      Paikallinen veroviranomainen ilmoitti 20.10.2004 päivätyllä kirjeellä kantajalle muun muassa, että velkasaneerauksen yksityiskohdat, joiden mukaan osaa verovelasta ei tarvinnut maksaa takaisin, olivat epäsuoraa valtiontukea, jolle oli saatava Euroopan yhteisöjen komission lupa.

13      Kantaja maksoi 17.12.2004 muun muassa paikalliselle veroviranomaiselle 224,3 miljoonan SKK:n suuruisen summan, joka vastasi 35 prosenttia sen kokonaisvelasta. Krajský súd v Košiciach totesi 30.12.2004 tekemällään päätöksellä saneerausmenettelyn päättyneeksi. Krajský súd v Košiciach muutti 18.8.2006 paikalliselle veroviranomaiselle maksettavan summan suuruudeksi 224,1 miljoonaa SKK.

 Hallinnollinen menettely

14      Komissiolle tehtiin 15.10.2004 kantelu kantajalle myönnetystä väitetysti sääntöjenvastaisesta valtiontuesta.

15      Slovakian tasavalta ilmoitti 4.1.2005 päivätyllä kirjeellä komissiolle tämän esittämän tietojensaantipyynnön johdosta, että oli mahdollista, että kantaja oli saanut sääntöjenvastaista tukea, ja pyysi komissiota hyväksymään kyseisen tuen vaikeuksissa olevalle yritykselle myönnettynä pelastustukena.

16      Täydentävät tiedot saatuaan komissio ilmoitti Slovakian tasavallalle 5.7.2005 päivätyllä kirjeellä päätöksestään aloittaa EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätty muodollinen tutkintamenettely kyseessä olevan toimenpiteen osalta. Tämä päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL 2005, C 233, s. 47).

17      Slovakian tasavalta toimitti 10.10.2005 päivätyllä kirjeellä huomautuksensa kyseessä olevasta toimenpiteestä komissiolle. Myös kantaja toimitti 24.10.2005 päivätyllä kirjeellä huomautuksensa kyseessä olevasta toimenpiteestä komissiolle. Kyseiset huomautukset toimitettiin Slovakian tasavallalle, jotta tämä voisi reagoida niihin, minkä se tekikin 16.12.2005 päivätyllä kirjeellään.

 Alkuperäinen päätös

18      Komissio teki 7.6.2006 päätöksen 2007/254/EY valtiontuesta C 25/2005 (ex NN 21/2005), jonka Slovakian tasavalta on myöntänyt Frucona Košice a.s. ‑yritykselle (EUVL 2007, L 112, s. 14; jäljempänä alkuperäinen päätös). Kyseisen päätöksen päätösosan 1 artiklan mukaan Slovakian tasavallan kantajalle myöntämä 416 515 990 SKK:n suuruinen valtiontuki ei soveltunut yhteismarkkinoille, ja sen 2 artiklassa määrättiin kyseisen tuen takaisin perimisestä.

 Asian käsittelyn vaiheet unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa

19      Kantaja nosti 12.1.2007 unionin yleisessä tuomioistuimessa kumoamiskanteen alkuperäisestä päätöksestä.

20      Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseisen kanteen perusteettomana 7.12.2010 annetulla tuomiolla Frucona Košice v. komissio (T‑11/07, Kok., EU:T:2010:498).

21      Unionin tuomioistuin, jolta kantaja haki muutosta Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan nojalla, kumosi edellä 20 kohdassa mainitun tuomion Frucona Košice v. komissio (EU:T:2010:498) 24.1.2013 annetulla tuomiolla Frucona Košice v. komissio (C‑73/11 P, Kok., EU:C:2013:32). Unionin tuomioistuin totesi arvioidessaan ensimmäisessä oikeusasteessa käsitellyn oikeusriidan asiakysymystä, että koska komissio oli jättänyt ottamatta huomioon konkurssimenettelyn keston yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta tarkastellessaan, se oli tehnyt ilmeisen arviointivirheen tai – siltä osin kuin se oli ottanut huomioon tämän seikan – se ei ollut perustellut alkuperäistä päätöstä oikeudellisesti riittävällä tavalla. Unionin tuomioistuin palautti lopuksi asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä lausuisi sille esitetyistä kanneperusteista, joihin se ei ollut ottanut kantaa.

22      Komissio antoi 16.10.2013 edellä 21 kohdassa mainitun tuomion Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32) johdosta ja paikatakseen unionin tuomioistuimen mainitsemat puutteet päätöksen 2014/342/EU valtiontuesta N:o SA.18211 (C 25/2005) (ex NN 21/2005), jonka Slovakian tasavalta on myöntänyt Frucona Košice, a.s. ‑yritykselle (EUVL L 176, s. 38; jäljempänä riidanalainen päätös), ja kyseisen päätöksen 1 artiklassa todetaan, että alkuperäinen päätös ”kumotaan”.

23      Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin, jossa asia oli tullut vireille 2.5.1991 tehdyn unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 117 artiklan mukaisesti edellä 21 kohdassa mainitun tuomion Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32) johdosta, totesi 21.3.2014 annetulla perustellulla määräyksellä Frucona Košice v. komissio (T‑11/07 RENV, EU:T:2014:173), ettei alkuperäisen päätöksen kumoamiskanteesta ollut enää tarpeen lausua.

 Riidanalainen päätös

24      Kuten edellä 22 kohdassa on mainittu, komissio antoi riidanalaisen päätöksen, jolla korvataan alkuperäinen päätös, korjatakseen alkuperäiseen päätökseen liittyvät virheet, sellaisina kuin ne on yksilöity edellä 21 kohdassa mainitussa tuomiossa Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32) (riidanalaisen päätöksen 10 perustelukappale).

25      Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä muun muassa, että oli tutkittava, oliko paikallinen veroviranomainen hyväksyessään velkasaneerausehdotuksen ja antaessaan näin ollen saatavastaan anteeksi 65 prosenttia toiminut kantajaan nähden markkinataloudessa toimivan yksityisen velkojan tavoin. Se täsmensi tältä osin, että mainitun viranomaisen asema kantajan velkojana oli tavallista vahvempi siltä osin kuin kyseisen viranomaisen oikeudellinen ja taloudellinen asema oli edullisempi kuin kantajan yksityisten velkojien asema. Paikallisella veroviranomaisella oli näet yli 99 prosenttia kaikista konkurssipesän saatavista, ja se oli erillinen velkoja, jonka vaateet voitaisiin täyttää missä vaiheessa konkurssimenettelyä hyvänsä vakuutena olevan omaisuuden myynnistä saatavista tuloista (riidanalaisen päätöksen 80 perustelukappale).

26      Ensimmäiseksi on todettava yksityinen velkoja -arviointiperusteesta, että komissio huomautti, että kyseisen arviointiperusteen sovellettavuus riippuu siitä, että asianomainen jäsenvaltio myöntää muussa kuin julkisen vallan käyttäjän ominaisuudessaan jollekin yritykselle taloudellisen edun, ja että jos jäsenvaltio vetoaa kyseiseen perusteeseen hallinnollisessa menettelyssä, sen on epäselvässä tapauksessa osoitettava kiistattomasti sekä objektiivisten ja varmennettavissa olevien seikkojen perusteella, että toteutettu toimenpide liittyy sen asemaan yksityisenä markkinatoimijana. Se viittasi tässä yhteydessä 5.6.2012 annettuun tuomioon komissio v. EDF (C‑124/10 P, Kok., EU:C:2012:318, 81–85 kohta) (riidanalaisen päätöksen 82 perustelukappale).

27      Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 83 perustelukappaleessa seuraavaa:

”Slovakian viranomaisten kanta on siis se, että toimenpide on valtiontukea. Viranomaiset myönsivät, että velkasaneerauksen aikaan valtiontukikysymystä ei yksinkertaisesti otettu huomioon. Viranomaiset ehdottivat, että kiistanalaista toimenpidettä käsiteltäisiin pelastamistukena. Tämän vuoksi vaikuttaa siltä, että edellä mainitun oikeuskäytännön mukaisia vaatimuksia ei ole noudatettu tässä asiassa ja että kiistanalainen toimenpide on SEUT – – 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.”

28      Toiseksi on todettava, että komissio huomautti ensin riidanalaisen päätöksen 84 perustelukappaleessa, että ”[kantaja] puolestaan katsoo, että toimenpide ei sisällä tukea, ja esittää kantansa tueksi edellä mainitut asiakirjat, erityisesti kahden tilintarkastajan lausunnot”, minkä jälkeen se tarkasti, oliko Slovakian tasavalta toiminut kantajaan nähden yksityisenä velkojana.

29      Tässä tarkoituksessa komissio ensinnäkin vertaili kantajan esittämien todisteiden nojalla velkasaneeraus- ja konkurssimenettelyjä (riidanalaisen päätöksen 88–119 perustelukappale), toiseksi vertaili velkasaneeraus- ja veroulosottomenettelyjä (riidanalaisen päätöksen 120–127 perustelukappale) ja kolmanneksi arvioi Slovakian viranomaisten ja kantajan esittämiä muita todisteita (riidanalaisen päätöksen 128–138 perustelukappale). Komissio katsoi lähinnä, että sekä konkurssimenettely että veroulosottomenettely olivat paikallisen veroviraston kannalta edullisempia vaihtoehtoja kuin velkasaneerausehdotus (riidanalaisen päätöksen 119, 124 ja 127 perustelukappale).

30      Komissio päätteli riidanalaisen päätöksen 139 perustelukappaleessa, että yksityinen velkoja -arviointiperuste ei ollut täyttynyt ja että Slovakian tasavalta oli myöntänyt kantajalle edun, jota tämä ei olisi voinut saada markkinaolosuhteissa. Se päätteli mainitun päätöksen 140 perustelukappaleessa, että velan anteeksianto, johon paikallinen veroviranomainen suostui velkasaneerauksen perusteella, oli SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Komissio päätteli lopuksi saman päätöksen 182 perustelukappaleessa, että kyseinen valtiontuki ei soveltunut sisämarkkinoille.

31      Riidanalaisen päätöksen päätösosassa on viisi artiklaa.

32      Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan mukaan ”kumotaan [alkuperäinen päätös]” (ks. edellä 22 kohta).

33      Riidanalaisen päätöksen 2 artiklan mukaan valtiontuki, jonka Slovakian tasavalta on myöntänyt kantajalle ja jonka määrä on 416 515 990 SKK, ei sovellu sisämarkkinoille.

34      Riidanalaisen päätöksen 3 artiklassa komissio määrää Slovakian tasavallan perimään kyseessä olevan kantajalle sääntöjenvastaisesti myönnetyn tuen takaisin viivästyskorkoineen.

35      Riidanalaisen päätöksen 4 artiklan mukaan Slovakian tasavallan on ilmoitettava komissiolle kahden kuukauden kuluessa kyseisen päätöksen tiedoksiantamisesta päätöksen noudattamiseksi toteuttamansa toimenpiteet.

36      Riidanalaisen päätöksen 5 artiklan mukaan kyseinen päätös on osoitettu Slovakian tasavallalle.

37      Kantaja sai Slovakian viranomaisilta 24.10.2013 jäljennöksen riidanalaisesta päätöksestä.

38      Riidanalainen päätös julkaistiin virallisessa lehdessä 14.6.2014.

 Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

39      Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 17.2.2014 toimittamallaan kannekirjelmällä.

40      Kantaja teki unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 18.2.2014 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla välitoimihakemuksen, jossa vaadittiin riidanalaisen päätöksen 3 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä 4 artiklan täytäntöönpanon lykkäämistä. Kyseinen hakemus hylättiin 6.5.2014 annetulla unionin yleisen tuomioistuimen presidentin määräyksellä, ja oikeudenkäyntikuluista määrättiin päätettäväksi myöhemmin.

41      Kantaja teki unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 28.7.2014 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla uuden välitoimihakemuksen, jossa vaadittiin riidanalaisen päätöksen 3 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä 4 artiklan täytäntöönpanon lykkäämistä. Kyseinen hakemus hylättiin 18.9.2014 annetulla unionin yleisen tuomioistuimen presidentin määräyksellä, ja oikeudenkäyntikuluista määrättiin päätettäväksi myöhemmin.

42      Unionin yleinen tuomioistuin (toinen jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ja kehotti 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 64 artiklan mukaisten prosessinjohtotoimien yhteydessä kantajaa toimittamaan eräitä asiakirjoja ja esitti komissiolle kirjallisen kysymyksen. Asianosaiset vastasivat näihin pyyntöihin asetetussa määräajassa.

43      Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 8.9.2015 pidetyssä istunnossa.

44      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen ja

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

45      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen ja

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

46      Kantaja esittää kanteensa tueksi neljä kanneperustetta. Niistä ensimmäinen koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista, toinen riidanalaisen päätöksen 83 perustelukappaleeseen liittyvää oikeudellista virhettä, kolmas tosiseikkoja koskevia virheitä ja oikeudellisia virheitä, jotka liittyvät päätelmään, jonka mukaan konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely, ja neljäs tosiseikkoja koskevia virheitä ja oikeudellisia virheitä, jotka liittyvät päätelmään, jonka mukaan veroulosottomenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen

47      Kantaja moittii ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä komissiota lähinnä siitä, että se on loukannut kantajan ja Slovakian tasavallan puolustautumisoikeuksia. Se väittää muun muassa, että komission olisi pitänyt kuulla sitä tietyistä asiakirja-aineistoon liittyvistä seikoista edellä 21 kohdassa mainitun tuomion Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32) jälkeen ja tietyistä kyseiseen tuomioon liittyvistä seikoista ja sen olisi pitänyt kuulla osapuolia, joita asia koskee, ja Slovakian tasavaltaa riidanalaisessa päätöksessä esitetyistä oikeudellisista arvioinneista ja näkökohdista. Kantaja toteaa vielä vastauksessa, että nyt käsiteltävä kanneperuste olisi ymmärrettävä laajemmin siten, että sillä tuodaan esiin sellainen olennaisten menettelymääräysten rikkominen, joka tuomioistuimien on tutkittava viran puolesta, koska komissio on riidanalaista päätöstä antaessaan kieltäytynyt keräämästä kaikkia merkityksellisiä tietoja ja se on tyytynyt tarkastelemaan – kuten se on vastineessa myöntänyt – pelkästään niitä tietoja, jotka sillä oli käytössään alkuperäistä päätöstä tehtäessä.

48      Komissio katsoo, että kaikki nämä väitteet ovat perusteettomia.

49      Kantajan esittämiä väitteitä puolustautumisoikeuksien loukkaamisesta ja olennaisten menettelymääräysten rikkomisesta on käsiteltävä peräkkäin.

50      Ensimmäisessä vaiheessa on todettava, että kantaja vetoaa ensimmäiseksi sen osalta tapahtuneeseen puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen.

51      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen missä tahansa menettelyssä, jota käydään tiettyä henkilöä vastaan ja joka saattaa päättyä tälle vastaiseen toimeen, on unionin oikeuden perustavanlaatuinen oikeusperiaate, jota on noudatettava nimenomaisten säännösten tai määräysten puuttumisesta huolimatta. Tämä periaate edellyttää, että sille, jota asia koskee, on annettava jo hallinnollisen menettelyn aikana mahdollisuus esittää asianmukaisesti näkemyksensä komission esittämien tosiseikkojen, väitteiden ja olosuhteiden paikkansapitävyydestä ja merkityksestä (tuomio 10.7.1986, Belgia v. komissio, 234/84, Kok., EU:C:1986:302, 27 kohta; tuomio 9.7.2008, Alitalia v. komissio, T‑301/01, Kok., EU:T:2008:262, 169 kohta; tuomio 15.12.2009, EDF v. komissio, T‑156/04, Kok., EU:T:2009:505, 101 kohta ja tuomio 12.5.2011, Région Nord-Pas-de-Calais ja Communauté d’Agglomération du Douaisis v. komissio, T‑267/08 ja T‑279/08, Kok., EU:T:2011:209, 70 kohta).

52      Valtiontukia koskeva hallinnollinen menettely aloitetaan kuitenkin ainoastaan kyseistä jäsenvaltiota vastaan. Tuensaajayrityksiä pidetään tässä menettelyssä yksinomaan yrityksinä, ”joita asia koskee”. Ne eivät voi itse vaatia, että komission olisi kuultava niitä samalla kontradiktorisella tavalla kuin sen on kuultava kyseessä olevaa jäsenvaltiota (tuomio 24.9.2002, Falck ja Acciaierie di Bolzano v. komissio, C‑74/00 P ja C‑75/00 P, Kok., EU:C:2002:524, 81 ja 83 kohta; edellä 51 kohdassa mainittu tuomio Alitalia v. komissio, EU:T:2008:262, 170 kohta ja edellä 51 kohdassa mainittu tuomio EDF v. komissio, EU:T:2009:505, 102 kohta).

53      Oikeuskäytännön mukaan niiden, joita asia koskee, tehtävänä on pääasiallisesti toimia komission tiedonlähteenä SEUT 108 artiklan 2 kohdan nojalla aloitetussa hallinnollisessa menettelyssä. Näin ollen niillä, joita asia koskee, on ainoastaan oikeus osallistua hallinnolliseen menettelyyn siinä määrin kuin yksittäistapaukseen liittyvissä olosuhteissa on tarkoituksenmukaista, eivätkä ne suinkaan voi vaatia sellaisia puolustautumisoikeuksia, jotka on myönnetty niille henkilöille, joita vastaan menettelyä käydään (ks. edellä 51 kohdassa mainittu tuomio Alitalia v. komissio, EU:T:2008:262, 172 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; edellä 51 kohdassa mainittu tuomio EDF v. komissio, EU:T:2009:505, 103 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä 51 kohdassa mainittu tuomio Région Nord-Pas-de-Calais ja Communauté d’Agglomération du Douaisis v. komissio, EU:T:2011:209, 74 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54      Tästä seuraa, että kantaja ei voi väittää, että sen puolustautumisoikeuksia on loukattu, koska sille ei ole myönnetty tällaisia oikeuksia valtiontukia koskevassa hallinnollisessa menettelyssä. Kyseinen päätelmä pätee, vaikka valtiontuen myöntäneellä jäsenvaltiolla ja kantajalla kyseisen tuen saajana voi olla tällaisessa menettelyssä erilaiset intressit (ks. vastaavasti edellä 51 kohdassa mainittu tuomio EDF v. komissio, EU:T:2009:505, 104 kohta).

55      On sitä vastoin tarkastettava, onko kantaja osallistunut hallinnolliseen menettelyyn siinä määrin kuin yksittäistapaukseen liittyvissä olosuhteissa on tarkoituksenmukaista (ks. vastaavasti ja analogisesti edellä 51 kohdassa mainittu tuomio Alitalia v. komissio, EU:T:2008:262, 173 kohta ja tuomio 30.4.2014, Tisza Erőmű v. komissio, T‑468/08, EU:T:2014:235, 206 kohta).

56      Tässä yhteydessä on ensimmäiseksi huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission on SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaisessa tutkintavaiheessa varattava niille, joita asia koskee, tilaisuus esittää huomautuksensa (ks. tuomio 8.5.2008, Ferriere Nord v. komissio, C‑49/05 P, EU:C:2008:259, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin tuomioistuin on katsonut tästä velvollisuudesta, että ilmoituksen julkaiseminen virallisessa lehdessä on asianmukainen keino ilmoittaa menettelyn aloittamisesta kaikille niille, joita asia koskee; unionin tuomioistuin on kuitenkin täsmentänyt, että kyseisellä tiedonannolla pyritään ainoastaan saamaan niiltä, joita asia koskee, kaikki sellaiset tiedot, jotka voivat auttaa komissiota sen tulevassa tehtävässä (ks. tuomio 6.3.2003, Westdeutsche Landesbank Girozentrale ja Land Nordrhein-Westfalen v. komissio, T‑228/99 ja T‑233/99, Kok., EU:T:2003:57, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä 51 kohdassa mainittu tuomio Alitalia v. komissio, EU:T:2008:262, 171 kohta).

57      Käsiteltävässä tapauksessa on yhtäältä selvää, että sen jälkeen, kun komissio julkaisi muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan päätöksen virallisessa lehdessä, kantaja esitti huomautuksia 24.10.2005 päivätyllä kirjeellä ja se esitti 28.3.2006 eli ennen sen alkuperäisen päätöksen tekemistä, joka riidanalaisella päätöksellä korvattiin, myös suullisia huomautuksia. Kantaja ei kiistä myöskään sitä, että sillä oli muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan päätöksen kera riittävät tiedot merkityksellisistä seikoista ja se saattoi esittää tältä osin asianmukaisesti huomautuksensa.

58      Tästä seuraa, että komissio ei ole siinä muodollisessa tutkintamenettelyssä, jonka johdosta alkuperäinen päätös tehtiin, loukannut kantajan puolustautumisoikeuksia, mitä kantaja ei myöskään kiistä.

59      Toisaalta on myös selvää, että riidanalainen päätös perustuu yksinomaan alkuperäisen päätöksen tekemisajankohtana käytettävissä olleisiin tietoihin, joista kantaja on voinut esittää huomatuksensa tai jotka se on itse maininnut huomautuksissaan. Erityisesti on todettava, että samalla kun kantaja väittää, että komissio on esittänyt riidanalaisessa päätöksessä uusia perusteluja ja arviointeja, se myöntää kuitenkin vastauksessa – ja se on vahvistanut suullisessa käsittelyssä vastauksena unionin yleinen tuomioistuimen kysymykseen, mikä on merkitty suullisen käsittelyn pöytäkirjaan –, että komissio ei ole ottanut huomioon mitään muita tietoja kuin ne, jotka sillä oli käytössään alkuperäistä päätöstä tehtäessä.

60      On siis katsottava, että komissio saattoi käyttää näitä tietoja riidanalaisen päätöksen antamiseen ilman, että sen olisi pitänyt – toisin kuin kantaja väittää – pyytää uudestaan kantajaa esittämään huomautuksensa.

61      Toiseksi on vielä todettava, että oikeuskäytännön mukaan lainvastaisen toimen korvaamiseen tähtäävää menettelyä voidaan jatkaa juuri siitä ajankohdasta, jolloin lainvastaisuus tapahtui, eikä komissio ole velvollinen aloittamaan uudelleen menettelyä tätä nimenomaista ajankohtaa aikaisemmasta vaiheesta (ks. vastaavasti tuomio 12.11.1998, Espanja v. komissio, C‑415/96, Kok., EU:C:1998:533, 31 kohta; tuomio 3.10.2000, Industrie des poudres sphériques v. neuvosto, C‑458/98 P, Kok., EU:C:2000:531, 82 kohta ja edellä 51 kohdassa mainittu tuomio Alitalia v. komissio, EU:T:2008:262, 99 ja 142 kohta). Kyseistä oikeuskäytäntöä, joka koskee unionin tuomioistuimien kumoaman toimen korvaamista, sovelletaan myös – jos tuomioistuimet eivät ole kumonneet kyseessä olevaa toimea – silloin, kun lainvastaisen toimen tekijä on peruuttanut ja korvannut kyseisen toimen (ks. vastaavasti edellä 51 kohdassa mainittu tuomio Région Nord-Pas-de-Calais ja Communauté d’Agglomération du Douaisis v. komissio, EU:T:2011:209, 83 kohta).

62      Käsiteltävässä tapauksessa yhtäältä on selvää, että unionin tuomioistuin katsoi edellä 21 kohdassa mainitussa tuomiossa Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32, 101–103 kohta), että koska komissio oli jättänyt ottamatta huomioon konkurssimenettelyn keston yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta tarkastellessaan, se oli tehnyt ilmeisen arviointivirheen, tai että siltä osin kuin komissio oli ottanut huomioon tämän seikan, sen päätöksen oikeudelliset perustelut olivat riittämättömät. Kyseisestä tuomiosta ei sitä vastoin millään tavalla ilmene, että unionin tuomioistuin olisi kyseenalaistanut riidanalaisen toimenpiteen tutkintamenettelyn tai edes kyseisen menettelyn kuluessa kerättyjen perustietojen paikkansapitävyyden.

63      Toisaalta on myös selvää, että – kuten riidanalaisen päätöksen kymmenennestä perustelukappaleesta ilmenee – komissio antoi kyseisen päätöksen korjatakseen unionin tuomioistuimen toteamat alkuperäiseen päätökseen liittyvät virheet. Riidanalainen päätös sisältää siten muun muassa yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen perusteella tehdyn arvioinnin konkurssimenettelyn kestosta.

64      Tämän perusteella on todettava edellä 61 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, ettei komissiolla ollut mitään velvollisuutta aloittaa uudelleen muodollista menettelyä ja hankkia uudelleen kantajan huomautuksia.

65      Tästä seuraa, että kun komissio antoi riidanalaisen päätöksen alkuperäisen päätöksen tekemiseen johtaneen hallinnollisen menettelyn yhteydessä hankittujen tietojen perusteella hankkimatta uudelleen kantajan huomautuksia, se ei loukannut kantajan oikeutta osallistua mainittuun menettelyyn.

66      Mikään kantajan esittämistä väitteistä ei horjuta tätä päätelmää.

67      Ensimmäiseksi on todettava kantajan moittivan komissiota siitä, ettei se ole antanut kantajalle mahdollisuutta ottaa kantaa riidanalaisessa päätöksessä oleviin uusiin seikkoihin, edellä 21 kohdassa mainitun tuomion Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32) vaikutukseen, samalla alalla toimivan yhtiön L. konkurssiin eikä edellä 20 kohdassa mainitun tuomion Frucona Košice v. komissio (EU:T:2010:498) eräisiin kohtiin. Kantaja toteaa vielä vastauksessa, ettei komissio ole antanut osapuolille, joita asia koskee, tilaisuutta toimittaa tietoja, jotka olivat tarpeen sen määrittämiseksi, oliko sen omaksuma oikeuden tulkinta sovellettavissa.

68      Tässä yhteydessä on aluksi yhtäältä huomautettava, että unionin yleinen tuomioistuin on edellä 20 kohdassa mainitun tuomion Frucona Košice v. komissio (EU:T:2010:498) 141, 145, 146, 148, 177, 180, 181, 190, 191 ja 198 kohdassa, jotka kantaja on maininnut, lähinnä todennut, että eräät kantajan hallinnollisessa menettelyssä esittämät tiedot ja väitteet olivat puutteellisia ja ettei komissiolla ollut velvollisuutta pyytää lisätietoja. Toisaalta riidanalaisen päätöksen 117 perustelukappaleesta ilmenee, ettei kantaja ollut osoittanut, että sen tapaus ja L:ää koskeva tapaus olivat samankaltaisia.

69      Kantajan väitteillä komissiota moititaan siis lähinnä siitä, ettei se ole aloittanut uudelleen muodollista tutkintamenettelyä ja ettei se ole kuullut kantajaa kaikista tiedoista, jotka tämä oli toimittanut alkuperäisen päätöksen tekemiseen johtaneen hallinnollisen menettelyn kuluessa ja joita unionin yleinen tuomioistuin edellä 20 kohdassa mainitussa tuomiossa Frucona Košice v. komissio (EU:T:2010:498) tai komissio alkuperäisessä päätöksessä on väitetysti pitänyt puutteellisina. Tällaiset väitteet ovat kuitenkin ristiriidassa sen edellä 52 kohdassa mieleen palautetun oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan ne, joita asia koskee, eli myös tuensaaja, eivät voi vaatia, että komission olisi kuultava niitä kontradiktorisella tavalla. Jos kyseiset väitteet hyväksyttäisiin, ne johtaisivat näet nimenomaan siihen, että tällainen kuuleminen toimitettaisiin.

70      Tämän jälkeen on huomautettava siltä osin kuin kantaja moittii komissiota siitä, ettei se ole kuullut osapuolia, joita asia koskee, riidanalaisessa päätöksessä olevasta oikeudellisesta arvioinnista ja näkökohdista, että mistään valtiontukia koskevasta määräyksestä tai säännöksestä tai oikeuskäytännöstä ei ilmene, että komission velvollisuutena olisi kuulla valtion varojen saajaa siitä oikeudellisesta arvioinnista, jonka se tekee kyseessä olevasta toimenpiteestä, tai että sen velvollisuutena olisi tiedottaa asianomaiselle jäsenvaltiolle tai varsinkaan tuensaajalle kannastaan ennen päätöksensä tekemistä, kun niitä, joita asia koskee, sekä jäsenvaltiota on vaadittu esittämään huomautuksensa (tuomio 8.7.2004, Technische Glaswerke Ilmenau v. komissio, T‑198/01, Kok., EU:T:2004:222, 198 kohta ja tuomio 1.7.2010, Nuova Terni Industrie Chimiche v. komissio, T‑64/08, EU:T:2010:270, 168 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 21.1.1999, Neue Maxhütte Stahlwerke ja Lech-Stahlwerke v. komissio, T‑129/95, T‑2/96 ja T‑97/96, Kok., EU:T:1999:7, 230 ja 231 kohta). Käsiteltävässä tapauksessa on kuitenkin selvää, että komissio on antanut kantajalle mahdollisuuden esittää huomautuksensa muodollisen menettelyn aloittamista koskevasta päätöksestä.

71      Lopuksi on hylättävä näistä samoista syistä kantajan väite, joka perustuu siihen, että komissio ei ole kuullut kantajaa edellä 21 kohdassa mainitun tuomion Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32) vaikutuksesta sen arviointiin.

72      Toiseksi on todettava kantajan moittivan komissiota siitä, ettei se ole hankkinut kaikkia merkityksellisiä tietoja riidanalaisen päätöksen antamiseksi ja että se on ottanut huomioon pelkästään tiedot, jotka sillä oli käytössä alkuperäistä päätöstä tehtäessä.

73      On tosin huomautettava, että – kuten kantaja väittää – unionin tuomioistuin on muun muassa todennut, että valvoessaan komission tekemiä monitahoisia taloudellisia arviointeja valtiontukien alalla, unionin tuomioistuinten on tarkistettava, sisältävätkö esitetyt todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea niistä tehtyjä päätelmiä (edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 76 kohta). Pitää myös paikkansa, että kantajan mainitseman oikeuskäytännön mukaan on niin, että silloin kun on ilmeistä, että yksityinen velkoja -arviointiperuste voisi olla sovellettavissa, komission tehtävänä on pyytää asianomaista jäsenvaltiota toimittamaan sille kaikki merkitykselliset tiedot, joiden nojalla se voi tarkastaa, ovatko kyseisen perusteen soveltamisedellytykset täyttyneet (tuomio 21.3.2013, komissio v. Buczek Automotive, C‑405/11 P, EU:C:2013:186, 33 kohta).

74      Kyseiset seikat ovat kuitenkin osa komission tekemän valtiontukipäätöksen perusteltavuuden tutkintaa. Ne on siis esitetty muutoksenhakumenettelyn yhteydessä esitettyjen valitusperusteiden, jotka koskivat unionin yleisen tuomioistuimen kyseessä olevien päätösten aineelliseen laillisuuteen ja tarkemmin sanottuna yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen perustuvista kanneperusteista tekemän arvioinnin perusteltavuutta, tutkinnan aikana. Unionin tuomioistuin ei sitä vastoin ole ottanut edellä 73 kohdassa mainituissa tuomioissa kantaa siihen eri kysymykseen, joka koskee tällaisen päätöksen antamismenettelyn sääntöjenmukaisuutta erityisesti tuensaajan menettelyllisten oikeuksien kannalta.

75      Tästä seuraa, että edellä 72 kohdassa lyhyesti esitetyt kantajan väitteet koskevat riidanalaisen päätöksen aineellista laillisuutta eikä niillä voida osoittaa, että kantajan puolustautumisoikeuksia olisi loukattu. Sama koskee sitä seikkaa – olettaen, että se on näytetty toteen –, että komission alkuperäinen tutkinta ei ollut luotettava.

76      Kolmanneksi on todettava kantajan väittävän, että vaikka asianomaisella jäsenvaltiolla ja tuensaajalla muodollisessa tutkintamenettelyssä olevat roolit poikkeavat toisistaan, on huolehdittava siitä, että tuensaajan väitteet kuullaan muilla keinoin, kun jäsenvaltio ei puolusta sen etua.

77      Yhtäältä on kuitenkin katsottava edellä 54 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla, että se, että asianomainen jäsenvaltio ei puolusta tuensaajan etua, ei voi muuttaa tuensaajan roolia hallinnollisessa menettelyssä eikä sen mainittuun menettelyyn osallistumisen luonnetta siinä määrin, että sille myönnettäisiin puolustautumisoikeuksien osalta takeet, jotka voidaan rinnastaa kyseisen jäsenvaltion takeisiin.

78      Toisaalta tuensaajan oikeudesta osallistua menettelyyn siinä määrin kuin yksittäistapaukseen liittyvissä olosuhteissa on tarkoituksenmukaista, on riittävää huomauttaa, että kantajalle on käsiteltävässä tapauksessa annettu mahdollisuus toimittaa sen jälkeen, kun muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskeva päätös julkaistiin virallisessa lehdessä, kaikki tiedot, joiden se katsoi olevan merkityksellisiä ja hyödyllisiä. Kantajan tuossa vaiheessa esittämistä huomautuksista ilmenee yksiselitteisesti, että se oli tietoinen siitä, että Slovakian viranomaiset eivät kiistäneet mainitussa päätöksessä tehtyjä väliaikaisia päätelmiä kyseessä olevan toimenpiteen luonnehtimisesta valtiontueksi. Kantajalla oli siis joka tapauksessa mahdollisuus esittää huomautuksensa näkemysten eroavaisuudesta huolimatta.

79      Edellä esitetyistä seikoista ilmenee, että kaikki kantajan esittämät väitteet, joilla pyritään osoittamaan, että komission olisi pitänyt kuulla sitä edellä 21 kohdassa mainitun tuomion Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32) johdosta, on hylättävä. Tästä seuraa myös, ettei ole tarpeen tutkia väitettä, joka perustuu siihen, että jos kantaja olisi voinut esittää lisähuomautuksia, riidanalaisen päätöksen sisältö olisi voinut olla erilainen.

80      Kantaja on toiseksi vahvistanut vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä esittämään kysymykseen, että sen tarkoituksena on vedota myös Slovakian tasavallan, jota komissio ei ole kuullut edellä 21 kohdassa mainitun tuomion Frucona Košice v. komissio, (EU:C:2013:32) jälkeen riidanalaisessa päätöksessä esiin tuoduista uusista kysymyksistä, puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen.

81      Oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien loukkaaminen merkitsee subjektiivisten oikeuksien loukkaamista (ks. tuomio 8.7.2004, JFE Engineering ym. v. komissio, T‑67/00, T‑68/00, T‑71/00 ja T‑78/00, Kok., EU:T:2004:221, 425 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), johon asianomaisen jäsenvaltion itsensä on siis vedottava (edellä 70 kohdassa mainittu tuomio Nuova Terni Industrie Chimiche v. komissio, EU:T:2010:270, 186 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 70 kohdassa mainittu tuomio Technische Glaswerke Ilmenau v. komissio, EU:T:2004:222, 203 kohta).

82      Tästä seuraa, ettei kantaja voi vedota puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen, joka on kohdistunut väitetysti Slovakian tasavaltaan.

83      Toisessa vaiheessa on tutkittava se vastauksessa esitetty väite, jonka mukaan nyt käsiteltävä kanneperuste on ymmärrettävä laajemmin siten, että siinä vedotaan olennaisten menettelymääräysten rikkomiseen, joka unionin yleisen tuomioistuimen olisi tutkittava viran puolesta, koska komissio on vastineessa myöntänyt, että se oli jättänyt arviointinsa ulkopuolelle kaikki alkuperäisen päätöksen tekemiseen johtaneen menettelyn jälkeen saadut tiedot.

84      Tässä yhteydessä on korostettava, että SEUT 263 artiklassa tarkoitettu olennaisten menettelymääräysten rikkominen on tosin oikeusjärjestyksen perusteita koskeva peruste, joka unionin tuomioistuinten on tutkittava viran puolesta (tuomio 13.12.2013, Unkari v. komissio, T‑240/10, Kok., EU:T:2013:645, 70 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 4.9.2014, Espanja v. komissio, C‑192/13 P, Kok., EU:C:2014:2156, 103 kohta ja tuomio 22.10.2014, Espanja v. komissio, C‑429/13 P, Kok., EU:C:2014:2310, 34 kohta).

85      Unionin tuomioistuimet voivat sitä vastoin tutkia lähtökohtaisesti riidanalaisen päätöksen aineellista laillisuutta koskevan perusteen, jossa on kyse perussopimusten tai perussopimuksen soveltamista koskevan oikeussäännön rikkomisesta SEUT 263 artiklassa tarkoitetulla tavalla, ainoastaan, jos kantaja on siihen vedonnut (tuomio 10.12.2013, komissio v. Irlanti ym., C‑272/12 P, Kok., EU:C:2013:812, 28 kohta ja tuomio 20.3.2014, Rousse Industry v. komissio, C‑271/13 P, EU:C:2014:175, 18 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 2.4.1998, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, C‑367/95 P, Kok., EU:C:1998:154, 67 kohta).

86      Käsiteltävässä tapauksessa on huomautettava, että – kuten edellä 73–75 kohdasta ilmenee – kysymys siitä, onko komissio ottanut huomioon kaikki merkitykselliset tiedot tarkastellakseen yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta, kuuluu riidanalaisen päätöksen perusteltavuuden eikä olennaisten menettelymääräysten rikkomisen arvioinnin piiriin.

87      Tästä seuraa, että kantajan esittämät väitteet, jotka perustuvat olennaisten menettelymääräysten rikkomiseen, on hylättävä, eikä niiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä ole tarpeen arvioida edes siltä osin kuin ne on esitetty ensimmäistä kertaa vastauksessa.

88      Kun otetaan huomioon kaikki edellä esitetyt seikat, ensimmäinen kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Toinen kanneperuste, joka perustuu riidanalaisen päätöksen 83 perustelukappaleeseen liittyvään oikeudelliseen virheeseen

89      Kantaja väittää toisen kumoamisperusteensa yhteydessä, että riidanalaisen päätöksen 83 perustelukappaleeseen sisältyy oikeudellinen virhe sillä perusteella, että komissio on päätellyt virheellisesti edellä 26 kohdassa mainitun tuomion komissio v. EDF (EU:C:2012:318, 81–85 kohta) nojalla, että pelkästään se, että jäsenvaltio ei ota kantaa tukeen tosiseikkojen tapahtuma-aikaan tai että se pyytää, että mainittua tukea pidetään pelastustukena, merkitsee sitä, että kyse on välttämättä valtiontuesta. Kantaja huomauttaa tässä yhteydessä ensinnäkin, että valtiontuen käsite on objektiivinen käsite ja että lausumat, joista jäsenvaltio on samaa mieltä, voivat olla sellaisia, ettei niihin voida luottaa eikä niihin voida vedota sellaista osapuolta vastaan, jota asia koskee ja joka kiistää kyseessä olevan toimenpiteen luonnehtimisen valtiontueksi. Toiseksi kysymys siitä, missä asemassa Slovakian tasavalta on toiminut käsiteltävässä tapauksessa, ei tule esiin, koska Slovakian tasavalta saattoi toimia ainoastaan velkojana. Esiin tulee näin ollen vain kysymys siitä, oliko niin, ettei kantaja olisi muun muassa edellä 21 kohdassa mainitun tuomion Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32) 70–73 kohdassa esitettyjen arviointiperusteiden nojalla voinut ilmeisestikään saada kyseessä olevaa etua yksityiseltä velkojalta. Komissiolla ei kolmanneksi ole mitään näyttöä siitä, ettei paikallinen veroviranomainen ollut tarkastellut kyseessä olevaa verovelkaa velkojan ominaisuudessa pyrkimällä optimoimaan takaisin saatavissa olevan määrän. Kantajan mukaan vain kyseisen viranomaisen päätöksellä eikä Slovakian viranomaisten arvioinnilla, sellaisena kuin se on esitetty riidanalaisen päätöksen 83 perustelukappaleessa, on tässä yhteydessä merkitystä. Kantaja vetoaa neljänneksi siihen, että oikeuskäytännöstä ilmenee komission katsovan virheellisesti, että jäsenvaltion asiana on vedota yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen.

90      Komission mielestä kyseiset väitteet eivät ole perusteltuja siitä syystä, että riidanalaisen päätöksen 83 perustelukappale on sen oikeuskäytännön mukainen, joka koskee yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen sovellettavuutta, ja että se on joka tapauksessa tutkinut sen käytössä olevat tiedot arvioidakseen, olivatko kyseisen arviointiperusteen soveltamista koskevat edellytykset täyttyneet nyt käsiteltävässä tapauksessa. Komissio väittää ensinnäkin, että oikeuskäytännön mukaan yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen sovellettavuus riippuu siitä, missä ominaisuudessa asianomainen jäsenvaltio myöntää taloudellisen edun yritykselle, kunhan tarkennetaan, että mainitun valtion on vedottava siihen – ja osoitettava se kiistattomasti sekä objektiivisten ja varmennettavissa olevien seikkojen perusteella –, että se on tehnyt päätöksensä taloudellisena toimijana eikä julkisen vallan käyttäjänä. Komission mukaan on niin, että jos olisi katsottava, että tuensaaja voi vedota yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen, kyseistä oikeuskäytäntöä olisi sovellettava samalla tavalla sitäkin suuremmalla syyllä. Komissio huomauttaa toiseksi, että kantajan väitteet perustuvat virheelliseen olettamukseen, jonka mukaan yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta voidaan soveltaa ilman, että sen sovellettavuus todetaan etukäteen, kun otetaan huomioon jäsenvaltion aikomus toimia yksityisenä toimijana. Slovakian tasavalta on kuitenkin käsiteltävässä tapauksessa toimittanut seikkoja, joilla pyritään osoittamaan, ettei kyseinen peruste ole sovellettavissa. Komissio huomauttaa kolmanneksi niistä kantajan väitteistä, jotka koskevat Slovakian viranomaisten ja paikallisen veroviranomaisen näkemysten eroavuutta, että pelkästään jäsenvaltio on osapuolena valtiontukien tutkintamenettelyssä.

91      Alustavasti on huomautettava, että SEUT 107 artiklan 1 kohdan mukaan on niin, että jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

92      Tuen käsitteellä ei tarkoiteta ainoastaan positiivisia suorituksia, kuten avustuksia, vaan myös toimenpiteitä, jotka eivät ole avustuksia sanan suppeassa merkityksessä mutta jotka eri tavoin alentavat yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia ja ovat siten sekä luonteeltaan että vaikutuksiltaan avustusten kaltaisia (tuomio 1.12.1998, Ecotrade, C‑200/97, Kok., EU:C:1998:579, 34 kohta; edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 69 kohta ja edellä 73 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Buczek Automotive, EU:C:2013:186, 30 kohta).

93      Edellytykset, jotka toimenpiteen on täytettävä, jotta se kuuluisi SEUT 107 artiklassa tarkoitetun tuen käsitteen piiriin, eivät kuitenkaan täyty, jos tukea saanut yritys saattoi saada saman edun kuin etu, joka sille annettiin valtion varoista, olosuhteissa, jotka vastaavat tavanomaisia markkinaedellytyksiä (edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 70 kohta ja edellä 73 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Buczek Automotive, EU:C:2013:186, 31 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 26 kohdassa mainittu tuomio komissio v. EDF, EU:C:2012:318, 78 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

94      Kun julkinen velkoja myöntää maksuhelpotuksia velasta, joka yrityksen on sille maksettava, tämä arviointi tehdään lähtökohtaisesti soveltamalla yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta. Kun tämä arviointiperuste on sovellettavissa, se kuuluu niihin seikkoihin, jotka komission on otettava huomioon vahvistaessaan tällaisen valtiontuen olemassaolon (edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 71 kohta ja edellä 73 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Buczek Automotive, EU:C:2013:186, 32 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 29.4.1999, Espanja v. komissio, C‑342/96, Kok., EU:C:1999:210, 46 kohta ja tuomio 29.6.1999, DM Transport, C‑256/97, Kok., EU:C:1999:332, 24 kohta).

95      Tässä yhteydessä on huomautettava, että unionin tuomioistuin on todennut markkinatalouden ehdoin toimiva yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen yhteydessä, että kyseisen arviointiperusteen sovellettavuus riippuu lopulta siitä, että kyseinen jäsenvaltio myöntää osakkeenomistajan – ei julkisen vallan käyttäjän – ominaisuudessaan taloudellisen edun omistamalleen yritykselle (edellä 26 kohdassa mainittu tuomio komissio v. EDF, EU:C:2012:318, 81 kohta).

96      Analogisesti on katsottava, että yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen sovellettavuus riippuu lopulta siitä, että kyseinen jäsenvaltio myöntää muuten kuin julkisen vallan käyttäjän ominaisuudessa yritykselle taloudellisen edun (ks. vastaavasti edellä 51 kohdassa mainittu tuomio EDF v. komissio, EU:T:2009:505, 224 kohta). Oikeuskäytännön mukaan on näet niin, että kun viranomainen myöntää maksuhelpotuksia velasta, joka yrityksen on sille maksettava, sen menettelytapaa on verrattava sellaisen yksityisen velkojan menettelytapaan, joka pyrkii perimään takaisin saatavansa velalliselta, joka on taloudellisissa vaikeuksissa (tuomio 11.7.2002, HAMSA v. komissio, T‑152/99, Kok., EU:T:2002:188, 167 kohta ja tuomio 17.5.2011, Buczek Automotive v. komissio, T‑1/08, Kok., EU:T:2011:216, 70 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 94 kohdassa mainittu tuomio Espanja v. komissio, EU:C:1999:210, 46 kohta ja edellä 94 kohdassa mainittu tuomio DM Transport, EU:C:1999:332, 24 kohta). Tämänkaltaisissa tilanteissa yksityinen toimija‑ ja näin ollen yksityinen velkoja ‑arviointiperusteella on merkitystä, koska yksityinen toimija voi ainakin periaatteessa omaksua valtion menettelytavan voittoa tavoitellakseen (ks. vastaavasti edellä 51 kohdassa mainittu tuomio EDF v. komissio, EU:T:2009:505, 224 kohta).

97      Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut markkinatalouden ehdoin toimiva yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen yhteydessä, että jos jäsenvaltio vetoaa hallinnollisen menettelyn kuluessa kyseiseen arviointiperusteeseen, sen on epäselvässä tapauksessa osoitettava kiistattomasti sekä objektiivisten ja varmennettavissa olevien seikkojen perusteella, että toteutettu toimenpide kuuluu sen osakkeenomistajan aseman piiriin (edellä 26 kohdassa mainittu tuomio komissio v. EDF, EU:C:2012:318, 82 kohta). Näistä seikoista on selvästi ilmettävä, että mainittu jäsenvaltio on ennen kyseisen taloudellisen edun myöntämistä tai samanaikaisesti sen kanssa päättänyt tehdä tosiasiallisesti toteutetulla toimenpiteellä sijoituksen määräysvallassaan olevaan julkiseen yritykseen (ks. edellä 26 kohdassa mainittu tuomio komissio v. EDF, EU:C:2012:318, 83 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tämän suhteen voidaan edellyttää muun muassa seikkoja, joista ilmenee, että kyseinen päätös perustuu taloudellisiin arviointeihin, jotka rinnastuvat arviointeihin, joita johdonmukaisesti toimiva yksityinen sijoittaja, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä kyseisen valtion tilannetta, olisi tapaukseen liittyvissä olosuhteissa laatinut ennen tällaisen sijoituksen tekemistä arvioidakseen sen tulevan tuottavuuden (edellä 26 kohdassa mainittu tuomio komissio v. EDF, EU:C:2012:318, 84 kohta). Sitä vastoin kyseisen edun myöntämisen jälkeen laaditut taloudelliset arviot, kyseisen jäsenvaltion toteuttaman sijoituksen todellisen tuottavuuden toteaminen jälkikäteen tai myöhemmät perustelut tosiasiallisesti valitusta toimintatavasta eivät riitä osoittamaan sitä, että tämä jäsenvaltio olisi ennen edun myöntämistä tai samanaikaisesti sen kanssa tehnyt tällaisen päätöksen osakkeenomistajan ominaisuudessaan (ks. edellä 26 kohdassa mainittu tuomio komissio v. EDF, EU:C:2012:318, 85 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

98      Kyseisen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jos asianomainen jäsenvaltio esittää komissiolle vaaditunlaiset seikat, komission on suoritettava kokonaisarviointi, jossa se kyseisen jäsenvaltion esittämien seikkojen lisäksi ottaa huomioon kaikki muut merkitykselliset seikat, joiden perusteella se voi määrittää, onko kyseessä oleva toimenpide tehty jäsenvaltion osakkeenomistajan vai julkisen vallan käyttäjän ominaisuudessa (ks. vastaavasti edellä 26 kohdassa mainittu tuomio komissio v. EDF, EU:C:2012:318, 86 kohta).

99      Komissio huomautti riidanalaisessa päätöksessä, että se oli muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä epäillyt sitä, oliko Slovakian tasavalta toiminut kantajaan nähden yksityisen velkojan tavoin (riidanalaisen päätöksen 78 perustelukappale). Samalla kun komissio totesi, että velkasaneerauksen ehdot olivat samat niin yksityisille velkojille kuin paikalliselle veroviranomaisellekin (riidanalaisen päätöksen 79 perustelukappale), se huomautti, että kyseisen viranomaisen asema velkojana oli tavallista vahvempi. Se päätteli tästä, että ”tämän vuoksi on tarpeen tutkia, käyttikö [veroviranomainen] kaikki käytettävissään olleet keinot saadakseen mahdollisimman suuren osan saatavistaan perityiksi, kuten markkinataloudessa toimiva velkoja olisi menetellyt” (riidanalaisen päätöksen 80 perustelukappale).

100    Komissio palautti tässä tarkoituksessa etenkin riidanalaisen päätöksen 81 ja 82 perustelukappaleessa mieleen edellä 93 ja 94 kohdassa mainitun oikeuskäytännön, joka koskee yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamista, ja kyseisen arviointiperusteen sovellettavuutta analogisesti edellä 95 ja 97 kohdassa mainitun oikeuskäytännön kanssa. Tämän jälkeen komissio sovelsi kyseistä arviointiperustetta korostettuaan ensin riidanalaisen päätöksen 83 ja 84 perustelukappaleessa seuraavaa:

”(83) Slovakian viranomaisten kanta on siis se, että toimenpide on valtiontukea. Viranomaiset myönsivät, että velkasaneerauksen aikaan valtiontukikysymystä ei yksinkertaisesti otettu huomioon. Viranomaiset ehdottivat, että kiistanalaista toimenpidettä käsiteltäisiin pelastamistukena. Tämän vuoksi vaikuttaa siltä, että edellä mainitun oikeuskäytännön mukaisia vaatimuksia ei ole noudatettu tässä asiassa ja että kiistanalainen toimenpide on SEUT – – 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

(84)      [Kantaja] puolestaan katsoo, että toimenpide ei sisällä tukea ja esittää kantansa tueksi edellä mainitut asiakirjat, erityisesti kahden tilintarkastajan lausunnot.”

101    Ensimmäiseksi on korostettava, että riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että komission kirjelmissään ja suullisessa käsittelyssä ehdottomasta tulkinnasta poiketen komissio katsoi, että yksityinen velkoja -arviointiperuste oli sovellettavissa. Kyseinen tulkinta on tehtävä erityisesti riidanalaisen päätöksen 78 ja 80 perustelukappaleen nojalla, jotka on esitetty edellä 99 kohdassa. Se on tehtävä myös riidanalaisen päätöksen 84 perustelukappaleen nojalla, jossa komissio kiinnittää huomiota siihen, että kantaja on itse vedonnut kyseiseen arviointiperusteeseen, sillä se oli toimittanut tältä osin asiakirjoja ennen kuin komissio päätti soveltaa kyseistä perustetta asiakysymykseen.

102    Kyseistä riidanalaisen päätöksen tulkintaa ei kyseenalaisteta riidanalaisen päätöksen 83 perustelukappaleella. Tuohon perustelukappaleeseen sisältyvä viittaus ”oikeuskäytäntöön” voi yleisyytensä ja epätarkkuutensa vuoksi koskea sekä yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen sovellettavuutta että kyseisen arviointiperusteen soveltamista koskevaa oikeuskäytäntöä, joita kumpaakin on selostettu riidanalaisen päätöksen 82 ja 81 perustelukappaleessa. Toisin sanoen sitä komission päätelmää, jonka mukaan ”tämän vuoksi vaikuttaa siltä, että edellä mainitun oikeuskäytännön mukaisia vaatimuksia ei ole noudatettu tässä asiassa ja että kiistanalainen toimenpide on – – valtiontukea”, ei voida ymmärtää vain siten, että yksityinen velkoja -arviointiperuste ei ollut sovellettavissa, kuten komissio nyt väittää, vaan myös siten, että kun otetaan huomioon Slovakian tasavallan toimittamat tiedot, sen soveltamisedellytykset eivät olleet täyttyneet. Edellä 101 kohdassa esitettyjen seikkojen nojalla viimeksi mainittu tulkinta on komission puolustamasta näkemyksestä poiketen hyväksyttävä.

103    Vaikka pitääkin paikkansa, ettei komissio voinut riidanalaisen päätöksen 83 perustelukappaleessa päätellä pelkästään sen perusteella, että Slovakian tasavalta oli luonnehtinut kyseessä olevan toimenpiteen valtiontueksi, että kyseinen toimenpide oli todellakin tällaista tukea, se on kuitenkin tarkastellut joka tapauksessa yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta asiakysymyksen osalta ja tutkinut kaikkia valtiontuelle asetettuja edellytyksiä.

104    Tästä seuraa, että nyt käsiteltävä kanneperuste, joka kohdistuu päätelmään, jonka mukaan kyseessä oleva toimenpide on luonnehdittava valtiontueksi, koska Slovakian tasavalta oli antanut näin ymmärtää, on tehoton. Tämä päätelmä on tehtävä ilman, että on tarpeen tutkia niitä muita edellä 89 kohdassa lyhyesti esitettyjä väitteitä, jotka kantaja on esittänyt erityisesti vastauksena komission väitteille. Kyseisillä väitteillä pyritään näet osoittamaan, että riidanalaisen päätöksen 83 perustelukappaleessa on oikeudellinen virhe, eikä niillä ole vaikutusta kyseisen virheen tehottomuuteen.

105    Tästä seuraa myös, että unionin yleinen tuomioistuin ei voi – kuten komissio on sitä kehottanut sekä toisen kanneperusteen että kolmannen ja neljännen kanneperusteen tutkinnan yhteydessä, jotka koskevat yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamista – todeta, ettei kyseinen peruste ollut sovellettavissa nyt käsiteltävässä asiassa. Tällainen toteamus johtaisi näet siihen, että se korvaisi komission arvioinnin omalla arvioinnillaan.

106    Oikeuskäytännön mukaan on niin, että valvoessaan laillisuutta SEUT 263 artiklassa tarkoitetuin tavoin unionin yleisellä tuomioistuimella on toimivalta ratkaista toimivallan puuttumiseen, olennaisten menettelymääräysten rikkomiseen, EUT-sopimuksen tai sen soveltamista koskevan minkä tahansa oikeussäännön rikkomiseen taikka harkintavallan väärinkäyttöön liittyvät kanteet. SEUT 264 artiklassa määrätään, että jos kanne on aiheellinen, riidanalainen toimenpide kumotaan. Unionin yleinen tuomioistuin ei siis missään tapauksessa voi korvata riidanalaisen toimenpiteen toteuttajan perusteluja omillaan (ks. edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 89 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 28.2.2013, Portugali v. komissio, C‑246/11 P, EU:C:2013:118, 85 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

107    Toiseksi on todettava lisäksi, että siinäkin tapauksessa, että riidanalaisen päätöksen 83 perustelukappale on ymmärrettävä siten, että – kuten komissio nyt väittää – komissio on katsonut, ettei yksityinen velkoja ‑arviointiperuste ollut sovellettavissa nyt käsiteltävässä tapauksessa, kyseisessä perustelukappaleessa olisi tehty oikeudellinen virhe, joka on kuitenkin tehoton sen vuoksi, että riidanalainen päätös on laillinen edellä 103 ja 104 kohdassa ja jäljempänä 127 kohdassa esitetyistä syistä.

108    Tältä osin on korostettava, että analogisesti edellä 97 kohdassa mainitun oikeuskäytännön kanssa on niin, että jos jäsenvaltio vetoaa hallinnollisen menettelyn kuluessa yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen, sen on epäselvässä tapauksessa osoitettava kiistattomasti sekä mainitussa kohdassa tarkoitetun kaltaisten objektiivisten ja varmennettavissa olevien seikkojen perusteella, että toteutettu toimenpide kuuluu sen yksityisen toimijan aseman piiriin.

109    On kuitenkin huomattava, ettei kyseisestä oikeuskäytännöstä ilmene, että kun asianomainen jäsenvaltio ei vetoa yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen ja katsoo, että kyseessä oleva toimenpide on valtiontukea, komissio voisi pelkästään tuosta syystä jättää kokonaan tarkastelematta kyseistä perustetta tai katsoa, ettei se ole sovellettavissa. Tuensaaja voi sitä vastoin vedota yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen.

110    Oikeuskäytännön mukaan on näet aluksi niin, että silloin, kun komissio päättää aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn, asianomaisen jäsenvaltion ja tarkasteltavan toimenpiteen edunsaajien tehtävänä on esittää perustelunsa, joilla ne pyrkivät osoittamaan, ettei kyseinen toimenpide ole tukea tai että se soveltuu yhteismarkkinoille, koska muodollisen menettelyn tavoitteena on juuri se, että komissio saa tietoonsa kaikki asiaa koskevat seikat (ks. tuomio 28.11.2008, Hotel Cipriani ym. v. komissio, T‑254/00, T‑270/00 ja T‑277/00, Kok., EU:T:2008:537, 208 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 20.9.2011, Regione autonoma della Sardegna ym. v. komissio, T‑394/08, T‑408/08, T‑453/08 ja T‑454/08, Kok., EU:T:2011:493, 246 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

111    Yksityinen velkoja ‑arviointiperuste ei myöskään ole poikkeus, jota sovelletaan vain jäsenvaltion pyynnöstä, kun SEUT 107 artiklan 1 kohdassa esitetyn sisämarkkinoille soveltumattoman valtiontuen käsitteen tunnusmerkistö täyttyy. Edeltä 94 kohdasta näet ilmenee, että kun tämä arviointiperuste on sovellettavissa, se kuuluu niihin seikkoihin, jotka komission on otettava huomioon vahvistaessaan tällaisen valtiontuen olemassaolon (ks. edellä 26 kohdassa mainittu tuomio komissio v. EDF, EU:C:2012:318, 103 kohta).

112    Tästä seuraa, että sen lisäksi, että edellä 111 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella mahdollisuutta vedota yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen ei ole mitenkään varattu pelkästään asianomaiselle jäsenvaltiolle, sellainen tulkinta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan tuensaaja ei saa vedota yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen pelkästään sillä perusteella, että asianomainen jäsenvaltio ei ole vedonnut kyseiseen perusteeseen eikä edes riitauttanut kyseessä olevan toimenpiteen luonnehtimista valtiontueksi, olisi ristiriidassa sen edellä 110 kohdassa mainitun oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan tuensaaja voi vedota perusteluihinsa, joilla pyritään osoittamaan, että kyseessä oleva toimenpide ei ole valtiontukea.

113    Tämän jälkeen on todettava, että unionin tuomioistuin totesi 24.10.2013 annetun tuomion Land Burgenland ym. v. komissio (C‑214/12 P, C‑215/12 P ja C‑223/12 P, Kok., EU:C:2013:682) 61 kohdassa, että taloudellisen edun myöntänyt viranomainen, asianomainen jäsenvaltio ja tuensaaja eivät olleet kyseisessä asiassa vedonneet hallinnollisen menettelyn aikana eivätkä unionin yleisessä tuomioistuimessa seikkoihin, joista ilmenisi, että kyseessä oleva toimenpide perustui mainitun viranomaisen taloudellisiin arviointeihin, jotka se toteutti toimenpiteen tuottavuuden määrittämiseksi, minkä perusteella voidaan päätellä, että asianomaisen jäsenvaltion lisäksi tuensaaja voi vedota yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen osoittamalla tarvittaessa, että mainittu jäsenvaltio on päättänyt kyseessä olevasta toimenpiteestä taloudellisen toimijan ominaisuudessaan.

114    Lopuksi on korostettava, että edellä 97 ja 108 kohdassa esitettyä oikeuskäytäntöä on tulkittava edellä 26 kohdassa mainitun tuomion komissio v. EDF (EU:C:2012:318, 82 kohta) taustalla olevan asian olosuhteiden puitteissa eli tilanteessa, jossa jäsenvaltio itse vetoaa markkinatalouden ehdoin toimiva yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteeseen. Koska unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi ei ollut saatettu kysymystä siitä, voiko tuensaaja vedota mainittuun perusteeseen silloin, kun asianomainen jäsenvaltio väittää, että kyseessä oleva toimenpide on luonnehdittava valtiontueksi, kyseisen tuomion perusteella ei voida päätellä, että pelkästään kyseinen jäsenvaltio voi vedota pätevästi mainittuun perusteeseen.

115    On kuitenkin korostettava, että yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen vetoavan jäsenvaltion tavoin myös tuensaajan on silloin, kun se vetoaa kyseiseen perusteeseen, osoitettava kiistattomasti sekä objektiivisten ja varmennettavissa olevien seikkojen perusteella, että kyseessä oleva toimenpide kuuluu mainitun jäsenvaltion taloudellisen toimijan aseman piiriin.

116    Slovakian tasavalta ei ole tosin käsiteltävässä tapauksessa vedonnut yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen ja antaa ymmärtää, että kyseessä oleva toimenpide on luonnehdittava valtiontueksi. Kantaja on kuitenkin vedonnut kyseiseen perusteeseen muodollisen tutkintamenettelyn kuluessa ja – kuten riidanalaisen päätöksen 84 perustelukappaleesta ilmenee – esittänyt kyseisen väitteen tueksi asiakirjoja, joihin kuuluu erityisesti kahden tilintarkastajan kertomukset.

117    Tämän perusteella on yhtäältä niin, että kun otetaan huomioon erityisesti edellä oleva 112 kohta, komissio ei voi päätellä pelkästään sen perusteella, että jäsenvaltion mielestä riidanalainen toimenpide oli valtiontukea eikä se ollut vedonnut yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen, ettei kyseinen peruste ollut sovellettavissa nyt käsiteltävässä tapauksessa.

118    Toisaalta on niin, että kun otetaan huomioon edellä 95, 97 ja 98 kohdassa esitetty oikeuskäytäntö, on katsottava, että koska kantaja oli vedonnut mainittuun perusteeseen ja esittänyt tässä tarkoituksessa asiakirjoja, komission oli tarkastettava, täyttivätkö kyseiset asiakirjat mainitussa oikeuskäytännössä asetetut vaatimukset, ja jos näin on, suoritettava kokonaisarviointi ottamalla esitettyjen seikkojen lisäksi huomioon käsiteltävässä tapauksessa kaikki muut merkitykselliset seikat, joiden perusteella se voi määrittää, kuuluuko kyseessä oleva toimenpide mainitun jäsenvaltion taloudellisen toimijan aseman vai sen julkisen vallan käyttäjän aseman piiriin. Vaikka pitääkin paikkansa, että komissio on riidanalaisen päätöksen 47 ja 107 perustelukappaleessa todennut, että – toisin kuin kantaja väitti – asiassa ei ollut osoitettu, että E:n kertomus oli annettu paikallisen veroviranomaisen käyttöön ennen kuin tämä hyväksyi velkasaneerauksen, on todettava, että komissio ei ole ottanut kantaa kyseisten asiakirjojen ominaisuuksiin eikä se ole suorittanut mainittua kokonaisarviointia määrittääkseen, oliko arviointiperuste sovellettavissa käsiteltävässä tapauksessa.

119    Ylimääräisenä seikkana on joka tapauksessa huomattava, että edellä 26 kohdassa mainittu tuomio komissio v. EDF (EU:C:2012:318, 81–85 kohta), jossa on selvennetty markkinatalouden ehdoin toimiva yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen sovellettavuuden edellytyksiä ja johon komissio perustaa väitteensä, jonka mukaan yksityinen velkoja -arviointiperuste ei ollut sovellettavissa nyt käsiteltävässä tapauksessa, on annettu 5.6.2012 eli kuukausi ennen edellä 21 kohdassa mainittuun tuomioon Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32) johtaneessa asiassa 5.7.2012 pidettyä istuntoa. On lisäksi selvää, että tuossa viimeksi mainitussa tuomiossa unionin tuomioistuin on ottanut huomioon eräitä edellä 26 kohdassa mainitusta tuomiosta komissio v. EDF (EU:C:2012:318) saatuja ohjeita.

120    Unionin tuomioistuin ei tosin edellä 21 kohdassa mainitussa tuomiossa Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32) ottanut nimenomaisesti kantaa yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen sovellettavuuteen, kuten komissio on väittänyt. Komission toimittamien tietojen mukaan tuota kysymystä ei ole myöskään tarkasteltu muutoksenhakumenettelyssä.

121    On kuitenkin selvää, että unionin tuomioistuin on edellä 21 kohdassa mainitun tuomion Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32) 68–91 ja 100–104 kohdassa ottanut kantaa sen arvioinnin oikeellisuuteen, jonka unionin yleinen tuomioistuin oli edellä 20 kohdassa mainitussa tuomiossa Frucona Košice v. komissio (EU:T:2010:498) ja komissio alkuperäisessä päätöksessä tehnyt yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamisedellytyksistä.

122    Yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen sovellettavuus on kuitenkin ennakkovaatimus sen soveltamiselle, kuten edellä 21 kohdassa mainitun tuomion Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32) 21 kohdasta – jossa unionin tuomioistuin korosti, että kun tämä arviointiperuste on sovellettavissa, se kuuluu niihin seikkoihin, jotka komission on otettava huomioon vahvistaessaan valtiontuen olemassaolon – myöskin ilmenee.

123    Koska unionin tuomioistuin arvioi yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamisen edellytyksiä, on siis katsottava, että se oli implisiittisesti mutta välttämättä sitä mieltä, että kyseinen peruste oli sovellettavissa.

124    Yhtäältä on todettava, että kyseinen päätelmä pätee varsinkin siitä syystä, että kun komissio oli alkuperäisessä päätöksessä todennut, että yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamisedellytykset eivät olleet täyttyneet ja että unionin yleinen tuomioistuin oli hylännyt asiakysymyksen osalta väitteet ja perustelut, jotka kohdistuivat kyseisen toteamuksen taustalla olleen päättelyn osaan, unionin tuomioistuin katsoi puolestaan – ottaessaan sen jälkeen, kun edellä 20 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio (EU:T:2010:498) oli kumottu, kantaa asiaan ensimmäisessä oikeusasteessa Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla – että mainittua perustetta alkuperäisessä päätöksessä arvioitaessa oli tehty ilmeinen arviointivirhe tai ainakin että perustelut olivat puutteelliset (edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 101–103 kohta).

125    Toisaalta edellä 123 kohdassa tehty päätelmä pätee siitä riippumatta, että komission esittämien tietojen mukaan yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen sovellettavuutta ei ollut kiistetty asiassa, jonka johdosta annettiin edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32). Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on näet niin, että vaikka unionin tuomioistuimien tarvitsee ottaa kantaa vain asianosaisten vaatimuksiin, koska asianosaisten asiana on määrittää oikeusriidan laajuus, ne eivät ole sidottuja pelkästään asianosaisten vaatimustensa tueksi esittämiin väitteisiin, sillä muuten ne saattaisivat joutua perustamaan ratkaisunsa virheellisiin oikeudellisiin näkökohtiin (määräys 27.9.2004, UER/M6 ym., C‑470/02 P, EU:C:2004:565, 69 kohta; määräys 13.6.2006, Mancini v. komissio, C‑172/05 P, Kok. H., EU:C:2006:393, 41 kohta ja tuomio 21.9.2010, Ruotsi ym. v. API ja komissio, C‑514/07 P, C‑528/07 P ja C‑532/07 P, Kok., EU:C:2010:541, 65 kohta). Tästä seuraa, että välttääkseen perustamasta tuomiotaan – jolla se katsoi pätemättömäksi sen osan perusteluista, joka tukee päätelmää, jonka mukaan yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamisedellytykset eivät täyttyneet ja jonka edellytyksenä on kyseisen arviointiperusteen sovellettavuus sinänsä – oikeudellisesti virheellisiin näkökohtiin unionin tuomioistuin olisi voinut katsoa jopa siinä tilanteessa, ettei tätä seikkaa olisi riitautettu, ettei yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta ollut sovellettavissa. Koska unionin tuomioistuin ei tehnyt näin, on katsottava, että sen tarkoituksena oli vahvistaa kyseisen arviointiperusteen sovellettavuus käsiteltävässä tapauksessa.

126    Jos siis nyt olisi katsottava, kuten komissio ehdottaa, ettei yksityinen velkoja ‑arviointiperuste ollut sovellettavissa nyt käsiteltävän asian olosuhteissa, edellä 21 kohdassa mainitun tuomion Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32) oikeusvoimaa ei otettaisi huomioon.

127    Tästä seuraa, että komission väitteet, joilla pyritään osoittamaan, ettei yksityinen velkoja ‑arviointiperuste ollut sovellettavissa, eivät voi menestyä. Riidanalaisessa päätöksessä on siis oikeudellinen virhe siltä osin kuin sen 83 perustelukappaleeseen sisältyy päätelmä, jonka mukaan mainittu arviointiperuste ei ole sovellettavissa nyt käsiteltävässä tapauksessa. Koska komissio on kuitenkin tutkinut kyseistä perustetta asiakysymyksen osalta, tuo virhe ei voi yksinään oikeuttaa kumoamaan riidanalaista päätöstä.

128    Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella kantajan esittämä toinen kanneperuste on hylättävä tehottomana.

 Kolmas kanneperuste, joka perustuu tosiseikkoja koskeviin virheisiin ja oikeudellisiin virheisiin, jotka liittyvät päätelmään, jonka mukaan konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely

129    Kantaja riitauttaa kolmannen kanneperusteen yhteydessä komission päätelmän, jonka mukaan yksityinen velkoja olisi valinnut konkurssimenettelyn eikä velkasaneerausta. Kyseinen kanneperuste jakautuu kuuteen väitteiden sarjaan, joista ensimmäinen koskee komission lähestymistapaan kohdistuvaa yleistä arvostelua, toinen komission tekemää arviointia kantajan omaisuuden myynnistä konkurssin yhteydessä saatavasta tuotosta, kolmas–viides konkurssimenettelyn kestoa ja kuudes riidanalaisen päätöksen 92 perustelukappaleessa tehtyä virhettä.

 Oikeuskäytäntöä koskevat alustavat huomautukset

130    Ennen kuin tutkitaan komission konkurssi- ja velkasaneerausmenettelyistä tekemän vertailevan arvioinnin oikeellisuutta kantajan väitteiden valossa, on alustavasti palautettava mieleen oikeuskäytäntö, joka koskee yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamista, kyseisen perusteen soveltamisedellytysten täyttymistä koskevan todistustaakan jakamista ja saman perusteen arviointiin kohdistuvaa tuomioistuinvalvontaa.

131    Ensimmäiseksi on huomautettava, että – kuten tämän tuomion 92–94 kohdassa on korostettu – tuen käsite kattaa toimenpiteet, jotka eri tavoin alentavat yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia. Edellytykset, jotka toimenpiteen on täytettävä, jotta se kuuluisi tuen käsitteen piiriin, eivät kuitenkaan täyty, jos tukea saanut yritys saattoi saada saman edun olosuhteissa, jotka vastaavat tavanomaisia markkinaedellytyksiä, ja kun julkinen velkoja myöntää yritykselle maksuhelpotuksia velasta, tämä arviointi tehdään lähtökohtaisesti soveltamalla mainittuun velkojaan yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta.

132    Tällaiset maksuhelpotukset ovat SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, jos näin myönnetyn taloudellisen edun merkittävyyden vuoksi tuen saanut yritys ei ilmeisestikään olisi saanut niihin verrattavissa olevia helpotuksia yksityiseltä velkojalta, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä julkisen velkojan tilannetta ja joka pyrkii saamaan maksut summista, jotka taloudellisissa vaikeuksissa oleva velallinen on sille velkaa (ks. edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä 73 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Buczek Automotive, EU:C:2013:186, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

133    Komission on siis tehtävä kokonaisarviointi, jossa se ottaa huomioon kaikki tilanteessa merkitykselliset seikat, joiden perusteella se voi määrittää, ettei tuen saanut yritys olisi ilmeisestikään saanut vastaavia maksuhelpotuksia yksityiseltä velkojalta (edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 73 kohta ja edellä 73 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Buczek Automotive, EU:C:2013:186, 47 kohta; ks. myös analogisesti edellä 26 kohdassa mainittu tuomio komissio v. EDF, EU:C:2012:318, 86 kohta).

134    Tässä yhteydessä merkityksellisenä on pidettävä kaikkea sellaista tietoa, joka voi huomattavalla tavalla vaikuttaa sellaisen tavanomaisen varovaisen ja huolellisen yksityisen velkojan päätösprosessiin, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä julkisen velkojan tilannetta ja joka pyrkii saamaan maksun summista, jonka maksuvaikeuksissa oleva velallinen on sille velkaa (edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 78 kohta ja edellä 73 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Buczek Automotive, EU:C:2013:186, 54 kohta).

135    Oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että silloin kun – kuten nyt käsiteltävässä tapauksessa – tavanomaisen varovaisen ja huolellisen yksityisen velkojan, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä Slovakian viranomaisten tilannetta, oli saadakseen maksun saatavistaan tehtävä valinta useiden menettelyjen välillä tunnistaakseen edullisimman vaihtoehdon, tällaisen velkojan oli arvioitava kaikkien mainittujen menettelyjen edut ja haitat (ks. vastaavasti edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 79 ja 80 kohta ja edellä 73 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Buczek Automotive, EU:C:2013:186, 56 kohta).

136    Yksityisen velkojan päätökseen vaikuttaa joukko tekijöitä, kuten se, onko se kiinteistöpanttivelkoja, etuoikeutettu vai tavallinen velkoja, sen hallussa mahdollisesti olevien vakuuksien luonne ja merkitys, sen tekemä arviointi yrityksen selviämismahdollisuuksista, ja se hyöty, jonka se saa, jos yritys asetetaan selvitystilaan (edellä 96 kohdassa mainittu tuomio HAMSA v. komissio, EU:T:2002:188, 168 kohta ja edellä 96 kohdassa mainittu tuomio Buczek Automotive v. komissio, EU:T:2011:216, 84 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 85 kohdassa mainittu tuomio Rousse Industry v. komissio, EU:C:2014:175, 61 kohta), kuten myös velkojan riskit tappioiden kasvamisesta (ks. vastaavasti tuomio 12.9.2007, Olympiaki Aeroporia Ypiresies v. komissio, T‑68/03, Kok., EU:T:2007:253, 283 kohta). Yksityisen velkojan päätösprosessiin voi vaikuttaa huomattavasti myös menettelyjen kesto, joka lykkää erääntyneiden saatavien maksamista ja, jos menettelyt kestävät kauan, voi siten vaikuttaa erityisesti saatavien arvoon (edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 81 kohta).

137    Tästä seuraa, että komission oli käsiteltävässä tapauksessa määritettävä, olisiko tavanomaisen varovainen ja huolellinen yksityinen velkoja, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä Slovakian viranomaisten tilannetta, jättänyt, kun otetaan huomioon kyseiset tekijät, ilmeisestikin hyväksymättä velkasaneerausehdotuksen (ks. vastaavasti edellä 96 kohdassa mainittu tuomio Buczek Automotive v. komissio, EU:T:2011:216, 85 kohta). Tunnistaakseen edullisimman vaihtoehdon sen oli tässä tarkoituksessa verrattava yksityisen velkojen intressien perusteella näiden kummankin menettelyn etuja ja haittoja (ks. vastaavasti edellä 73 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Buczek Automotive, EU:C:2013:186, 57 kohta).

138    Toiseksi on huomautettava yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamisedellytysten täyttymistä koskevan todistustaakan määrittämisestä ensinnäkin, että oikeuskäytännön mukaan on niin, että silloin kun komissio suorittaa yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen yhteydessä edellä 133 kohdassa tarkoitetun kokonaisarvioinnin, se ottaa asianomaisen jäsenvaltion toimittamien tietojen lisäksi huomioon kaikki muut käsiteltävän tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (ks. vastaavasti ja analogisesti edellä 98 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö). Kun siis käy ilmi, että yksityinen velkoja -arviointiperuste voisi olla sovellettavissa, komission tehtävänä on pyytää kyseistä jäsenvaltiota toimittamaan sille kaikki merkitykselliset tiedot, joiden avulla se voi varmistaa, täyttyvätkö kyseisen perusteen soveltamisedellytykset (edellä 73 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Buczek Automotive, EU:C:2013:186, 33 kohta).

139    Tästä seuraa, että yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamisedellytysten täyttymistä koskeva todistustaakka kuuluu komissiolle (ks. vastaavasti edellä 73 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Buczek Automotive, EU:C:2013:186, 34 kohta). Näin on varsinkin silloin, kun riidanalainen päätös ei perustu siihen, ettei komission asianomaiselta jäsenvaltiolta pyytämiä tietoja ole toimitettu, vaan toteamukseen, jonka mukaan yksityinen velkoja ei olisi menetellyt samalla tavalla kuin mainitun jäsenvaltion viranomaiset ja joka edellyttää, että komissiolla on käytössään kaikki päätöksensä laatimisen edellyttämät merkitykselliset tiedot (ks. edellä 73 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Buczek Automotive, EU:C:2013:186, 35 kohta).

140    Toiseksi on huomautettava, että komission mainitsemasta oikeuskäytännöstä ilmenee, että komissiota ei voida arvostella siitä, ettei se ole ottanut huomioon sellaisia mahdollisia tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, jotka sille olisi voitu esittää hallinnollisessa menettelyssä, kun näin ei kuitenkaan ole tehty, koska komissiolla ei ole velvollisuutta tutkia omasta aloitteestaan ja välillisesti päättelemällä, millaisia seikkoja sille olisi voitu esittää (tuomio 14.1.2004, Fleuren Compost v. komissio, T‑109/01, Kok., EU:T:2004:4, 49 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 85 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Sytraval ja Brink’s France, EU:C:1998:154, 60 kohta).

141    Komission on kuitenkin valtiontukia koskevien perussopimuksen perustavanlaatuisten sääntöjen asianmukaiseksi soveltamiseksi toteutettava moitittujen toimenpiteiden tutkintamenettely huolellisesti ja puolueettomasti, jotta sillä on lopullista päätöstä tehdessään käytettävissään mahdollisimman kattavat ja luotettavat tiedot (tuomio 2.9.2010, komissio v. Scott, C‑290/07 P, Kok., EU:C:2010:480, 90 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 85 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Sytraval ja Brink’s France, EU:C:1998:154, 62 kohta).

142    Valtiontukipäätöksen lainmukaisuutta on lisäksi arvioitava niiden tietojen perusteella, joita komissiolla saattoi olla käytettävissään päätöstä tehdessään (ks. edellä 141 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Scott, EU:C:2010:480, 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

143    Oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että komissio voi jättää huomiotta tiedot, joita sille ei ole toimitettu hallinnollisen menettelyn kuluessa, jos se voi pätevästi katsoa, että sillä on luotettavammat tiedot tai että mainitut tiedot eivät ole merkityksellisiä (ks. vastaavasti edellä 141 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Scott, EU:C:2010:480, 95–98 kohta).

144    Kolmanneksi on huomautettava, että komission tutkinta siitä, voidaanko tietyt toimenpiteet luokitella valtiontueksi siitä syystä, että viranomaiset eivät ole toimineet samoin kuin yksityinen velkoja olisi toiminut, edellyttää monitahoisen taloudellisen arvioinnin tekemistä (tuomio 22.11.2007, Espanja v. Lenzing, C‑525/04 P, Kok., EU:C:2007:698, 59 kohta; edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 74 kohta ja edellä 73 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Buczek Automotive, EU:C:2013:186, 48 kohta).

145    Tässä yhteydessä on muistutettava, että kun unionin tuomioistuimet valvovat komission tekemiä monitahoisia taloudellisia arviointeja valtiontukien alalla, niiden tehtävänä ei ole korvata omalla taloudellisia seikkoja koskevalla arvioinnillaan komission arviointia (edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 75 kohta ja edellä 73 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Buczek Automotive, EU:C:2013:186, 49 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 141 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Scott, EU:C:2010:480, 64 ja 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

146    Siltä osin kuin se, että komissio soveltaa markkinatalouden ehdoin toimiva yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta, edellyttää monitahoisen taloudellisen arvioinnin tekemistä, siihen kohdistuva valvonta rajoittuu vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ainoastaan siihen, että menettelyä ja perusteluvelvollisuutta koskevia sääntöjä on noudatettu, että tosiseikat pitävät asiallisesti paikkansa, että näitä tosiseikkoja ei ole arvioitu ilmeisen virheellisesti ja ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin (ks. vastaavasti edellä 144 kohdassa mainittu tuomio Espanja v. Lenzing, EU:C:2007:698, 59–61 kohta).

147    Unionin tuomioistuinten on kuitenkin paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko nuo todisteet tukea kyseisistä seikoista tehtyjä päätelmiä (ks. edellä 141 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Scott, EU:C:2010:480, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä 73 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Buczek Automotive, EU:C:2013:186, 50 kohta).

148    Riidanalaisen päätöksen perusteltavuutta kantajan väitteiden kannalta on tutkittava lähtökohtaisesti juuri edellä mainitussa oikeuskäytännössä esitettyjen periaatteiden valossa.

149    Tässä yhteydessä on huomautettava, että komissio päätteli riidanalaisen päätöksen 119 perustelukappaleessa, että yksityinen velkoja ei olisi hyväksynyt velkasaneerausehdotusta. Kyseinen päätelmä nojautuu siitä määrästä, jonka veroviranomainen olisi todennäköisesti voinut saada konkurssimenettelyn yhteydessä, ja kyseisen menettelyn kestosta tehtyyn arviointiin velkasaneerauksen yhteydessä ehdotettuun määrään verrattuna.

150    Yhtäältä siis komissio lähinnä katsoi, että määrä, jonka paikallinen veroviranomainen olisi voinut saada konkurssimenettelyn yhteydessä, olisi ollut huomattavasti suurempi kuin määrä, jonka se sai velkasaneerauksen yhteydessä. Korjattuaan E:n kertomuksessa tehtyjä arvioita, arvioituaan kantajan omaisuuden myynnistä konkurssimenettelyn yhteydessä todennäköisesti saatavaa tuottoa ja vähennettyään viimeksi mainitusta summasta tällaisen menettelyn kustannukset, komissio näet katsoi riidanalaisen päätöksen 104 ja 105 perustelukappaleessa, että mainittu viranomainen olisi konkurssimenettelyn yhteydessä voinut saada 356,7 miljoonan SKK:n suuruisen summan, joka on 132,4 miljoonaa SKK enemmän kuin velkasaneerauksen yhteydessä ehdotettu summa (224,3 miljoonaa SKK). Komissio totesi lisäksi vielä riidanalaisen päätöksen 106 perustelukappaleessa, että ”vaikka” E:n kertomuksessa käytetty arviointimenetelmä olisi hyväksyttävä, kyseinen viranomainen olisi voinut saada konkurssissa 225,5 miljoonaa euroa, joka on enemmän kuin velkasaneerauksessa saatu summa.

151    Toisaalta on todettava konkurssimenettelyn kestosta ensinnäkin, että komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 109–112 perustelukappaleessa, ettei kyseinen kesto olisi vaikuttanut yksityisen velkojan päätökseen merkittävällä tavalla, koska paikallinen veroviranomainen olisi etuoikeutettuna velkojana voinut saada saataviaan milloin tahansa takaisin vähintään 194 miljoonaa SKK vakuuksiksi annettujen pitkäaikaisten varojen myynnin johdosta. Komissio tarkasteli toiseksi riidanalaisen päätöksen 113–118 perustelukappaleessa kuitenkin yhtäältä konkurssimenettelyn todennäköistä kestoa katsomalla, että kyseinen kesto olisi todennäköisesti lyhyempi kuin tällaisen menettelyn keskimääräinen kesto, ja toisaalta kyseisen keston vaikutusta siihen määrään, jonka velkoja voi saada tällaisen menettelyn päätteeksi (356,7 miljoonaa SKK menettelyn kustannusten vähentämisen jälkeen), kunhan täsmennetään, että viimeksi mainitulta osin komission mukaan sillä, että konkurssimenettely olisi kestänyt jopa neljästä viiteen vuotta, ei olisi ollut mitään suurta merkitystä yksityisen velkojan päätöksen kannalta sen vuoksi, että kyseessä olevan omaisuuden myynnistä todennäköisesti saatava tuotto olisi suuri.

152    Jollei komission tekemien arviointien paikkansapitävyydestä muuta johdu, on siis ilmeistä, että komissio on – kuten edellä 133–137 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä edellytetään – arvioinut konkurssimenettelyn etuja ja haittoja velkasaneerausmenettelyyn verrattuna ottamalla huomioon erityisesti kantajan omaisuuden myynnistä konkurssimenettelyn yhteydessä todennäköisesti saatavan tuoton ja kyseisen menettelyn todennäköisen keston vaikutuksen sekä sen, että paikallinen veroviranomainen oli etuoikeutettu velkoja.

153    Kantaja väittää kuitenkin, että kyseinen arviointi on virheellinen eikä sitä ole tuettu riittävillä todisteilla. Se arvostelee aluksi erityisesti komission yleistä lähestymistapaa ja riitauttaa riidanalaisen päätöksen 92 perustelukappaleen (ensimmäinen ja kuudes väitteiden sarja). Se kyseenalaistaa tämän jälkeen komission tekemän arvioinnin sen omaisuuden myynnistä konkurssimenettelyn yhteydessä todennäköisesti saatavasta tuotosta (toinen väitteiden sarja). Se riitauttaa lopuksi arvioinnin tällaisen menettelyn todennäköisestä kestosta ja sen vaikutuksesta yksityisen velkojan valintaan (kolmas–viides väitteiden sarja).

154    Heti alkuun on tutkittava yhtäältä kantajan omaisuuden myynnistä konkurssimenettelyn yhteydessä todennäköisesti saatavasta tuotosta ja toisaalta tällaisen menettelyn todennäköisestä kestosta ja sen vaikutuksesta yksityisen velkojan valintaan tehdyn arvioinnin oikeellisuus.

 Kantajan omaisuuden luovutuksesta konkurssimenettelyn yhteydessä saatavasta tuotosta tehdyn arvioinnin oikeellisuus (toinen väitteiden sarja)

155    Kantaja riitauttaa arvioinnin, jonka mukaan sen omaisuuden luovutuksesta konkurssimenettelyn yhteydessä saatava tuotto olisi 435 miljoonaa SKK. Kantaja korostaa, että komission oli arvioitava tuota kysymystä yksityisen velkojan kannalta ja että sillä ei ollut kokemusta eikä tarpeellisia tietoja, ja väittää, että komissio on vain tehnyt arvioita tutkimatta myynnin hyödyn todennäköisyyttä ja pyrkimättä hankkimaan asiantuntijalausuntoja tai muita todisteita, jotka tukevat sen arviota, ja että komissio ei voinut korvata E:n kertomuksen likvidaatiokertoimia muilla tekijöillä saamatta merkityksellistä näyttöä toimivaltaiselta asiantuntijalta.

156    Kantaja riitauttaa erityisesti komission esittämän arvion sen pitkäaikaisten varojen, sen varastojen ja sen lyhytaikaisten saatavien luovutuksesta konkurssimenettelyn yhteydessä saatavasta tuotosta.

157    Kantaja huomauttaa ensimmäiseksi, että kun komissio arvioi sen pitkäaikaisten varojen luovutuksesta todennäköisesti saatavan vähimmäistuoton olevan 194 miljoonaa SKK, vaikka E:n kertomuksessa sovellettiin 45 prosentin likvidaatiokerrointa, se sovelsi keksittyä, mielivaltaista, irrationaalista ja toteen näyttämätöntä kerrointa, kun tarkennetaan, että mainittu summa ei vastaa luovutuksen tuotosta konkurssimenettelyssä tehtyä arviota ja että Slovakian viranomaisten esittämää 397 miljoonan SKK:n suuruista summaa on arvioitu sen kirjanpidon perusteella. Lisäksi sen perusteella, että O.H. on vuokrannut sen tuotanto-omaisuuden, ei voida päätellä mitään kyseisen omaisuuden myynnin todennäköisestä hyödystä konkurssitapauksessa, eikä komissio ole ottanut huomioon L:n konkurssimenettelyä, joka on edelleen vireillä.

158    Kantaja toteaa toiseksi varastojensa myynnin tuotosta, että yksityinen velkoja olisi ottanut huomioon sen alkoholijuomien luvan peruuttamisen vaikutukset niiden jalostamattomien tuotteiden myyntiin, jotka muodostivat 9.7.2004 suurimman osan sen varastoista. Toisaalta se väittää, että komissio olettaa virheellisesti ja kumoamatta riidanalaisen päätöksen 108 perustelukappaleessa mainittuja todisteita, että myynnin edellytykset konkurssin yhteydessä olivat samat kuin edellytykset, joilla se on voinut myydä varastot loppuun velkasaneerausmenettelyn aikana.

159    Kantaja toteaa kolmanneksi lyhytaikaisten saataviensa luovutuksen tuotosta, että komissio on virheellisesti kieltäytynyt suorittamasta toista E:n kertomuksessa tehtyä korjausta ilman perusteluja tai todisteita, joilla kyseinen korjaus riitautetaan. Yksityinen velkoja suorittaisi kuitenkin kyseisen korjauksen määrittääkseen jäljellä olevien saatavien todennäköisesti takaisin saatavan arvon.

160    Komission mukaan mikään näistä kantajan väitteistä ei ole perusteltu. Se väittää yhtäältä, että se on ottanut huomioon käytettävissä olevat merkitykselliset seikat ja tutkinut niitä yksityiskohtaisesti, kun tarkennetaan, ettei komissiolla voi olla velvollisuutta tarkastella kaikkia asiantuntijoiden kertomuksia merkityksellisinä tai pyytää asiantuntijalausuntoa. Komissio väittää toisaalta, että se on tehnyt päätelmän, jonka mukaan E:n kertomukseen sisältyvät seikat eivät olleet luotettavia, ja että se on korjannut kyseiseen kertomukseen sisältyviä likvidaatiokertoimia niiden tietojen ja todisteiden nojalla, jotka paikallisella veroviranomaisella oli käytössään tosiseikkojen tapahtuma-aikaan. Komissio toteaa vielä vastauksessa, ettei sen ole itse ryhdyttävä toimenpiteisiin, jotka yksityinen velkoja olisi toteuttanut, vaan sen on tarkastettava, että viranomainen on toiminut viranomaisena.

161    Komissio katsoo erityisesti ensimmäiseksi kantajan pitkäaikaisista varoista, että koska E:n kertomuksessa vahvistettua likvidaatiokerrointa ei ollut selitetty, oli asianmukaista ottaa huomioon kaikki muut käytettävissä olevat seikat, jotka liittyvät mainittujen omaisuuserien arvoon, joita yksityinen velkoja olisi tarkastellut. Koska kantajan oli osoitettava yksityisen velkojan logiikkaa koskevan väitteensä perusteltavuus, komissiolla ei ollut velvollisuutta esittää asianmukaista likvidaatiokerrointa vaan sen oli arvioitava kaikkia käytettävissä olevia seikkoja sen määrittämiseksi, oliko kantajan väitettä tuettu uskottavasti. Komissio toteaa lisäksi viittauksesta O.H:hon, että se on riidanalaisen päätöksen 96 perustelukappaleessa vain hylännyt väitteen, joka perustui siihen, ettei ostajaa ollut voitu löytää. Mainittu viittaus osoittaa lisäksi kantajan taipumuksen keskittää huomionsa tiettyihin yksityiskohtiin piittaamatta toteamuksesta, jonka mukaan yhtäältä sen omaisuuden luovutuksen tuotto olisi myös E:n kertomukseen sisältyvät likvidaatiokertoimet huomioon ottaen ollut suurempi kuin velkasaneerauksen yhteydessä ehdotettu summa, ja jonka mukaan toisaalta velkasaneerauksen haitallisuus ilmenee hyvin selkeästi komission korjaamista arvioista.

162    Komissio huomauttaa toiseksi kantajan varastoista ensinnäkin, että riidanalaisessa päätöksessä hylätään E:n kertomuksen likvidaatiokerroin, jota ei ole selitetty millään tavalla, ja siinä perustetaan varastojen myynnistä saatavan tuoton kunnollinen arviointi muihin käytettävissä oleviin seikkoihin eli kantajan ilmoitukseen, jonka mukaan tämä olisi voinut saada 110 miljoonaa SKK varastojen myynnistä, sekä kyseisten varastojen konkreettiseen arviointiin. Varastojen myymistä näillä edellytyksin velkasaneerauksen rahoittamiseksi voidaan kuitenkin verrata olosuhteisiin, joissa varastot myydään konkurssin aikana, kun tarkennetaan, että kantaja oli jo menettänyt lupansa mainitun myynnin ajankohtana. Toiseksi riidanalaisen päätöksen 108 perustelukappaleen ainoana tarkoituksena on hylätä näyttönä esitetyt kertomukset.

163    Komissio toteaa kolmanneksi lyhytaikaisista saatavista, että vaikka niiden kirjanpitoarvoa oli mukautettava niiden todellisen arvon kuvastamiseksi ja niiden saatavien huomioon ottamiseksi, joita ei voitu saada takaisin ja jotka olivat huonolaatuisia, mikään ei oikeuttanut arvoa, joka oli pienempi kuin arvo, jonka kantaja oli itse olettanut saavansa velkojiltaan. Kantaja ei lisäksi ole edelleenkään toimittanut mitään perustelua toiselle korjaukselle, kun tarkennetaan, että komission mukaan se, että yrityksen todetaan olevan konkurssissa, ei kyseenalaista saatavien perimistä sen velkojiin nähden.

164    Jotta voidaan tutkia sen arvion oikeellisuutta, jonka komissio on tehnyt kantajan omaisuuden luovutuksesta konkurssissa saatavasta tuotosta, on huomautettava, että kyseinen arvio perustuu sekä E:n kertomuksessa että riidanalaisessa päätöksessä kantajan eri omaisuuseriin sovellettuihin ”likvidaatiokertoimiin”.

165    Kuten riidanalaisen päätöksen 94 perustelukappaleesta ilmenee, likvidaatiokertoimilla tarkoitetaan konkurssimenettelyssä omaisuuserien luovutuksesta saadun arvon prosenttiosuutta kirjanpitoarvosta. Niillä pyritään laskemaan konkurssimenettelyssä luovutettavien omaisuuserien jäljellä oleva arvo ottamalla huomioon luovutuksen luonne, kun tarkennetaan, että omaisuuserätyypistä riippuen oletetaan, että niiden luovutuksesta konkurssin yhteydessä saatava arvo on yleensä kirjanpitoarvoa alhaisempi. Nyt käsiteltävässä tapauksessa ei ole riitautettu likvidaatiokertoimien käyttämistä eikä niiden määritelmää.

166    E:n kertomuksessa esitetty arvio ja komission suorittama arvio eroavat kuitenkin toisistaan kahdelta osin. Komission mukaan kyseinen kertomus ei näet ole luotettava pohja vertailla konkurssi- ja velkasaneerausmenettelyjä (riidanalaisen päätöksen 89 perustelukappale).

167    Yhtäältä on niin, että kun E:n kertomuksessa on otettu lähtökohdaksi kantajan omaisuuserien osalta 31.3.2004 vallinnut tilanne, komissio on käyttänyt näiden omaisuuserien osalta 17.6.2004 vallinnutta tilannetta (riidanalaisen päätöksen 90 ja 103 perustelukappale), mitä kantaja ei kiistä. Viimeksi mainittuna ajankohtana – kuten riidanalaisessa päätöksessä olevasta taulukosta 5 ilmenee – kantajan eri omaisuuserien kirjanpitoarvot olivat seuraavat:

–        pitkäaikaiset varat (maa, rakennukset, koneet ja laitteet, aineeton käyttöomaisuus ja rahoitusomaisuus): 200 miljoonaa SKK

–        varastot: 84 miljoonaa SKK

–        käytettävyys: 161 miljoonaa SKK

–        lyhytaikaiset kauppasaatavat: 63 miljoonaa SKK.

168    Toisaalta komissio on todennut, ettei se voinut hyväksyä E:n kertomuksessa käytettyä menetelmää arvioidakseen kantajan omaisuuserien luovutuksesta saatavaa tuottoa konkurssimenettelyn yhteydessä (riidanalaisen päätöksen 93 perustelukappale). Se on todennut erityisesti, että kyseisessä kertomuksessa ei ollut mitään selitystä tavasta, jolla likvidaatiokertoimet oli määritetty (riidanalaisen päätöksen 94 perustelukappale), ja että kyseisessä kertomuksessa sovelletut kertoimet pitkäaikaisiin varoihin (45 %), varastoihin (20 %) ja lyhytaikaisiin saataviin (20 %, jota sovelletaan 59 %:iin näiden saatavien kirjanpitoarvosta) oli arvioitu liian mataliksi (riidanalaisen päätöksen 95, 98 ja 101 perustelukappale).

169    Komissio on näin ollen itse määrittänyt merkitykselliset likvidaatiokertoimet arvioidakseen kantajan omaisuuserien luovutuksesta konkurssimenettelyssä todennäköisesti saatavaa tuottoa.

170    Kantaja riitauttaa tämän arvion. Kyseisen arvion oikeellisuuden tutkimiseksi on asianosaisten väitteiden perusteella täsmennettävä, mikä asema asiantuntijalausunnoille on annettu komission arvioinnissa, ennen kuin tarkastellaan komission esittämien arvioiden sisältöä.

171    Ensimmäisessä vaiheessa on korostettava asiantuntijalausunnoista ensinnäkin, että komissio saattoi kantajan väitteistä poiketen jättää huomiotta E:n kertomuksessa käytetyt likvidaatiokertoimet.

172    Oikeuskäytännön mukaan on näet niin, että vaikka komissio voi – ilman, että sillä on siihen velvollisuutta – käyttää ulkopuolisten asiantuntijoiden palveluita, sen on kuitenkin arvioitava niiden työtä (tuomio 16.9.2004, Valmont v. komissio, T‑274/01, Kok., EU:T:2004:266, 72 kohta ja tuomio 13.9.2010, Kreikka ym. v. komissio, T‑415/05, T‑416/05 ja T‑423/05, Kok., EU:T:2010:386, 251 kohta). Komissio tai tuomioistuin voi pitää asiantuntijalausuntoa todistusvoimaisena ainoastaan sen objektiivisen sisällön perusteella. Lisäksi pelkän tällaisessa asiakirjassa esitetyn sellaisen toteamuksen perusteella, jonka tueksi ei ole esitetty muuta näyttöä, ei voida todeta valtiontuen olemassaoloa (em. tuomio Valmont v. komissio, EU:T:2004:266, 71 kohta).

173    Nyt käsiteltävässä tapauksessa on todettava, että E:n kertomuksessa ei ole – kuten komissio on riidanalaisessa päätöksessä väittänyt (ks. edellä 168 kohta) – mitään selitystä likvidaatiokertoimista, joita on käytetty kantajan omaisuuserien myynnistä konkurssimenettelyn yhteydessä saatavan mahdollisimman suuren tuoton määrittämiseksi. Tästä seuraa, että kun otetaan huomioon edellä 172 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö, kyseisessä kertomuksessa käytettyjä likvidaatiokertoimia ei voida pitää todistusvoimaisina.

174    Siltä osin kuin kantaja väittää tässä yhteydessä, että E:n kertomuksen yhteydessä suoritettujen kaltaiset arviot perustuvat kokemukseen ja arviointikykyyn, on vielä todettava, että kun otetaan huomioon edellä 172 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö, tällainen väite ei riitä asiantuntijalausunnon todistusarvon perustelemiseksi ja komission velvoittamiseksi ottamaan huomioon siihen sisältyvät arviot.

175    Komissio on näin ollen perustellusti jättänyt hyväksymättä E:n kertomuksessa käytetyn menetelmän. On kuitenkin huomautettava, että komissio on ottanut huomioon kyseisessä kertomuksessa olevat arviot toissijaisesti vähimmäisarviona.

176    Tästä seuraa myös, että kaikki väitteet, jotka kantaja tekee E:n kertomuksessa käytetyistä likvidaatiokertoimista moittiessaan komissiota siitä, ettei se ole hyväksynyt niitä, tai väittäessään, että yksityinen velkoja olisi ottanut ne huomioon, on hylättävä perusteettomina.

177    Toiseksi on todettava siltä osin kuin kantaja moittii komissiota siitä, ettei se ole vaatinut uutta asiantuntijalausuntoa, että oikeuskäytännön mukaan komissioon kohdistettu moite siitä, ettei se ole käyttänyt ulkopuolisia asiantuntijoita riidanalaista päätöstä valmistellessaan, ei voi menestyä sellaisenaan, koska yhdessäkään perussopimuksen määräyksessä tai unionin lainsäädännössä ei aseteta komissiolle tällaista velvollisuutta (ks. vastaavasti tuomio 25.6.1998, British Airways ym. v. komissio, T‑371/94 ja T‑394/94, Kok., EU:T:1998:140, 72 kohta ja tuomio 16.3.2000, Astilleros Zamacona v. komissio, T‑72/98, Kok., EU:T:2000:79, 55 kohta).

178    Siltä osin kuin kantaja vetoaa tässä yhteydessä 21.11.1991 annetun tuomion Technische Universität München (C‑269/90, Kok., EU:C:1991:438) 13, 14 ja 20–28 kohtaan, joista se päättelee, että myös silloin, kun komissio tekee harkintavaltaan perustuvan arvioinnin tosiseikoista ja todisteista, sen on hankittava sopiva asiantuntijalausunto, on riittävää korostaa, että nyt käsiteltävässä tapauksessa merkityksellisestä säännöstöstä poiketen säännöstössä, jota sovellettiin asiassa, jonka johdosta annettiin tuomio, johon kantaja vetoaa, säädettiin, että komissio kuulee tarvittaessa asiantuntijaryhmää. Tästä seuraa, että kun otetaan huomioon edellä 177 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö, mainitusta tuomiosta ei voida johtaa mitään seurauksia nyt käsiteltävän asian suhteen.

179    Toisessa vaiheessa on kuitenkin arvioitava komission esittämien arvioiden oikeellisuutta. Tässä yhteydessä on erityisesti huomautettava, että vaikka – kuten edellä 177 kohdasta ilmenee – komission ei lähtökohtaisesti tarvitse käyttää ulkopuolisia asiantuntijoita riidanalaista päätöstä valmistellessaan, sen on kuitenkin määritettävä, olisiko yksityinen velkoja jättänyt ilmeisesti hyväksymättä velkasaneerausehdotuksen, ja juuri sillä on todistustaakka siitä, että yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamisedellytykset eivät olleet täyttyneet nyt käsiteltävässä tapauksessa (ks. edellä 132, 133, 137 ja 139 kohta).

180    On siis palautettava mieleen komission riidanalaisessa päätöksessä esittämät pääasialliset näkökohdat ennen kuin arvioidaan erityisesti edellä 145–147 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla, liittyykö kyseisiin arvioihin, kuten kantaja lähinnä väittää, ilmeisiä arviointivirheitä, onko niitä tuettu oikeudellisesti riittävällä tavalla asiakirja-aineistoon sisältyvillä seikoilla ja onko komissio ottanut huomioon kaikki merkitykselliset tiedot.

181    Komissio on riidanalaisessa päätöksessä arvioinut kantajan omaisuuden luovutuksesta todennäköisesti saatavan tuoton olevan 435 miljoonaa SKK, josta 194 miljoonaa SKK pitkäaikaisista varoista, 43 miljoonaa SKK varastoista ja 37 miljoonaa SKK lyhytaikaisista saatavista ja 161 miljoonaa SKK käteisvaroista (riidanalaisen päätöksen taulukko 5). Komissio on siten soveltanut likvidaatiokertoimia, joiden suuruus on kunkin näiden omaisuuseräryhmien osalta 97, 52, 59 ja 100 prosenttia, kun tarkennetaan, että nyt käsiteltävässä tapauksessa on riitautettu kolmen ensimmäisen kertoimen määrittäminen.

182    Erityisesti on todettava ensimmäiseksi, että komissio on arvioinut kantajan pitkäaikaisten varojen luovutuksesta konkurssimenettelyn yhteydessä todennäköisesti saatavan tuoton olevan 194 miljoonaa SKK. Kyseinen summa vastaa paikalliselle veroviranomaiselle vakuudeksi annettujen omaisuuserien arvoa, sellaisena kuin kantaja oli sen esittänyt riippumattomien asiantuntijoiden vuonna 2003 tai vuonna 2004 suorittamien arvioiden perusteella. Komission mukaan tällaisen asiantuntijahinnan olisi yleisesti ottaen ilmennettävä omaisuuden yleishintaa, joka ilmaisee, mihin hintaan omaisuus voidaan myydä tiettynä ajankohtana. Kyseinen yleishinta on näet määritetty, jotta voidaan vahvistaa kyseisen omaisuuden arvo vakuutena (riidanalaisen päätöksen 95 perustelukappale). Kyse on vähimmäishinnasta, koska Slovakian viranomaiset olivat arvioineet kantajan pitkäaikaisten varojen arvon olevan 397 miljoonaa SKK, kuten riidanalaisen päätöksen taulukossa 5 olevassa alaviitteessä 1 on mainittu. Komissio on lisäksi vastannut riidanalaisen päätöksen 96 perustelukappaleessa kantajan väitteeseen, jonka mukaan oli ollut vaikea löytää ostajaa, katsomalla, että kilpailija oli ollut heti kiinnostunut kantajan tuotanto-omaisuudesta.

183    Toiseksi on todettava kantajan varastoista, että komissio on ottanut huomioon 52 prosentin suuruisen likvidaatiokertoimen lähinnä sillä perusteella, että kantaja oli voinut saada 110 miljoonaa SKK varastojensa myynnistä vuonna 2004, ja kyseinen kerroin vastaa kyseisen määrän osuutta suhteessa varastojen kirjanpitoarvoon merkityksellisenä ajankohtana. Komissio totesi vielä, että kun otetaan huomioon kantajan toiminta, voitiin olettaa, että sen varastot koostuivat valmiista tuotteista tai puolijalosteista, jotka olisi voitu helposti myydä (riidanalaisen päätöksen 98 ja 99 perustelukappale).

184    Kolmanneksi on todettava kantajan lyhytaikaisista saatavista, että komissio on ottanut huomioon 59 prosentin suuruisen likvidaatiokertoimen. Kyseinen kerroin vastaa E:n kertomuksessa tehtyä korjausta mainittujen saatavien kirjanpitoarvoon, jotta voidaan ilmaista sitä, ettei tiettyjä saatavia voida periä takaisin tai että ne ovat huonolaatuisia, ja näin ollen niiden saatavien, jotka voidaan periä takaisin, todellista arvoa. Komissio korostaa sitä vastoin, että Slovakian viranomaisten toimittamien tietojen mukaan näin määritetty arvo vastasi perittävissä olevia saatavia, eikä se soveltanut toista kerrointa poiketen E:n kertomuksesta, jossa oli tehty toinen korjaus 20 prosentin suuruisen likvidaatiokertoimen perusteella (riidanalaisen päätöksen 100–102 perustelukappale).

185    Näistä riidanalaisen päätöksen mieliin palautetuista osista ilmenee, että komissio on määrittänyt likvidaatiokertoimet hallinnollisen menettelyn asiakirja-aineistoon sisältyvistä seikoista päättelemällä. Vaikka nuo päätelmät on tosin suoritettu sellaisten kantajan esittämien seikkojen perusteella, joita kantaja ei ole riitauttanut, komissio ei ole kuitenkaan suorittanut mitään metodologista tai taloudellista arviointia eikä se ole pyytänyt hallinnollisessa menettelyssä lisätietoja, joilla pyritään varmentamaan sen näiden seikkojen perusteella tekemät päätelmät tai tukemaan niitä.

186    On korostettava, että hallinnollisen menettelyn asiakirja-aineistoon sisältyvillä seikoilla ei voida tukea oikeudellisesti riittävällä tavalla ja yksiselitteisesti niitä päätelmiä, jotka komissio on tehnyt arvioidakseen kantajan omaisuuserien myynnistä konkurssimenettelyn yhteydessä saatavan tuoton arvoksi 435 miljoonaa SKK.

187    Ensinnäkin siis kantajan pitkäaikaisten varojen luovutuksesta todennäköisesti saatavan tuoton arvioinnista on huomautettava, että kantaja on muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevasta päätöksestä esittämissään huomautuksissa todennut, että vakuudeksi annettujen omaisuuserien arvo oli noin 194 miljoonaa SKK. Se on täsmentänyt tässä yhteydessä, että kyseinen arvo perustui riippumattomasta arviosta vuosien 2003 ja 2004 kuluessa laadittuihin kertomuksiin ja se voitiin tarkistaa paikallisen veroviranomaisen vuosina 2000–2003 tekemistä verojen maksun lykkäämistä koskevista päätöksistä. Kantaja on myös todennut vielä, että kyseinen summa ei vastannut automaattisesti vakuudeksi annettujen omaisuuserien luovutuksesta konkurssimenettelyn yhteydessä todennäköisesti saatavaa tuottoa ja että useiden riippumattomien arvioiden mukaan suurin todennäköinen tuotto oli 20–50 prosenttia kyseisestä arvosta.

188    Kantaja on vastauksena prosessinjohtotoimeen, jolla unionin yleinen tuomioistuin oli pyytänyt kantajaa esittämään edellä 187 kohdassa mainitut kertomukset, toimittanut K:n laatiman kertomuksen ja 13 vakuuksien antamiseksi vuoden 2000 heinäkuun ja vuoden 2003 syyskuun välillä vahvistettua verojen maksun lykkäämisestä koskevaa päätöstä.

189    Komissio on todennut osaltaan vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen prosessinjohtotoimena esittämään kirjalliseen kysymykseen, ettei se ole hallinnollisen menettelyn kuluessa pyytänyt toimittamaan edellä 187 kohdassa mainittuja kertomuksia. Se on kuitenkin huomauttanut, että sillä oli käytössään edellä 188 kohdassa mainitut maksun lykkäämistä koskevat päätökset ja kantajan toimitiloissa 21.6.2004 suoritetun tarkastuksen päätelmät, sellaisina kuin ne on esitetty Slovakian viranomaisten kirjeessä, jonka se on liittänyt vastaukseensa. Komissio on vielä väittänyt, että koska edellä 187 kohdassa mainitut arviointikertomukset oli tilattu erityisesti omaisuuden arvon määrittämiseksi vakuuksien antamista varten, se saattoi käyttää kantajan vahvistamaa lukua. Sen mukaan on näet niin, että kun omaisuuden arvo vahvistetaan sen käyttämiseksi vakuutena, vahvistetussa luvussa on välttämättä otettava huomioon se, mitä tapahtuisi, jos vakuuteen olisi turvauduttava.

190    Edellä 188 ja 189 kohdassa esitetyistä seikoista tosin ilmenee, että asianosaiset myöntävät, että kantajan itsensä esittämä arvio siitä, että pitkäaikaisten varojen arvo on 194 miljoonaa SKK, oli tarkoitettu vakuuksien antamiseksi paikalliselle veroviranomaiselle sen maksettavaksi erääntyneiden verojen maksun lykkäämisen ajankohtana.

191    Aluksi on kuitenkin huomautettava, että edellä 188 ja 189 kohdassa esitetyistä seikoista huolimatta asiakirja-aineistoon sisältyvien seikkojen perusteella ei voida määrittää, ilmentääkö kyseinen vakuudeksi annetuista omaisuuseristä tehty arvio vakuudeksi annettujen pitkäaikaisten varojen kirjanpitoarvoa, niiden markkina-arvoa vai niiden luovutushintaa konkurssitapauksessa. Asianosaisten näkemykset eroavat tältä osin toisistaan. Vaikka – kuten edellä 187 kohdasta ilmenee – kantaja on kyseenalaistanut 194 miljoonan SKK:n suuruisen summan ja sen pitkäaikaisten varojen luovutuksesta konkurssin yhteydessä saatavan tuoton riittävyyden, komissio on tyytynyt riidanalaisessa päätöksessä ja unionin yleisessä tuomioistuimessa arvioimaan, että kyseisen määrän olisi ilmennettävä omaisuuden yleishintaa, joka ilmaisee, mihin hintaan omaisuus voidaan myydä tiettynä ajankohtana, mukaan lukien konkurssin yhteydessä, pyrkimättä varmentamaan sen arvion kohdetta, menetelmää tai luotettavuutta, johon se nojautui.

192    Tämän jälkeen on todettava, että vaikka eräissä kantajan toimittamissa verovelkojen lykkäämistä koskevissa päätöksissä on esitetty laskelma vakuudeksi annetuista omaisuuseristä viittaamalla vuonna 2002 tehtyihin arvioihin, kyseisten päätösten perusteella kokonaisuutena tarkasteltuna ei voida kuitenkaan vahvistaa 194 miljoonan SKK:n suuruista kokonaissummaa. Erityisesti on huomattava, että useissa niistä on ainoastaan lueteltu vakuudeksi annetut omaisuuserät esittämättä kuitenkaan niiden lukumääräistä arvoa.

193    Edellä 189 kohdassa mainitussa Slovakian viranomaisten kirjeessä viitataan lisäksi 21.6.2004 pidettyyn tarkastukseen kantajan toimitiloissa ja esitetään sen tulokset. Siinä todetaan, että kantajan pitkäaikaisten varojen määrä oli – kuten asiantuntija-arviosta ilmenee – 200 miljoonaa SKK. Vaikka oletetaan, että kyse on samasta arviosta, jonka kantaja on maininnut, on sitä vastoin huomautettava, että kyseisessä kirjeessä ei ole mitään mainintaa vakuudeksi annettujen pitkäaikaisten varojen arvosta. Siinä ei myöskään todeta, että 194 miljoonan SKK:n suuruinen summa, jota siinä ei myöskään mainita, vastaa kantajan pitkäaikaisten varojen luovutuksesta konkurssimenettelyn yhteydessä todennäköisesti saatavaa tuottoa.

194    Lisäksi on huomattava, että kun otetaan huomioon asianosaisten esittämät seikat, komission käyttämässä arviossa, joka on peräisin vuoden 2003 lopulta tai vuoden 2004 alusta, nojaudutaan vuosina 2000–2003 maksuja lykättäessä tehtyihin arvioihin. Näin ollen 194 miljoonan SKK:n suuruinen summa ei ilmene, kuten kantaja on suullisessa käsittelyssä huomauttanut, tapahtumien aikaan tehdystä arviosta. Kuten kantaja väittää, vakuudeksi annettujen omaisuuserien ja erityisesti ajoneuvojen ja koneiden arvo alenee ajan myötä.

195    Lopuksi on vielä todettava, että komission soveltama likvidaatiokerroin on erityisen korkea siltä osin kuin se on 97 prosenttia kantajan kaikkien pitkäaikaisten verojen kirjanpitoarvosta (194 miljoonaa SKK 200 miljoonasta SKK:sta). Kuten kantaja perustellusti väittää, konkurssin yhteydessä suoritetun myynnin olosuhteet laskevat omaisuuden arvoa suhteessa myyntiin, joka tapahtuu tavanomaisin taloudellisin edellytyksin, jolloin myyjä voi valita muun muassa myynnin ajankohdan. Komissio on lisäksi itse huomauttanut riidanalaisen päätöksen 94 perustelukappaleessa, että likvidaatiokertoimien avulla ”oletetaan, että likvidaatiomyynnissä omaisuuseristä saatava arvo on yleensä kirjanpitoarvoa alhaisempi omaisuuserätyypistä riippuen”.

196    Kun otetaan huomioon edellä 191–195 kohdassa esitetyt seikat, on pääteltävä, että hallinnollisen menettelyn asiakirja-aineistoon sisältyvien seikkojen nojalla ei voida tukea oikeudellisesti riittävällä tavalla komission soveltamaa likvidaatiokerrointa kantajan pitkäaikaisten varojen luovutuksesta saatavan tuoton arvioimiseksi.

197    Toiseksi on todettava heti alkuun kantajan lyhytaikaisten saatavien tuoton arvioinnista, ettei kantaja riitauta komission tekemää 59 prosentin suuruista korjausta. Kyseisen korjauksen, joka perustuu E:n kertomukseen, tarkoituksena on komission mukaan ottaa huomioon se, että tiettyjä saatavia ei voitu periä takaisin tai ne olivat huonolaatuisia (ks. edellä 184 kohta).

198    Tässä yhteydessä on tarvitsematta ottaa kantaa kysymykseen, jota kantaja ei ole esittänyt ja joka koskee sitä, saattoiko komissio puhumatta itseään pussiin käyttää E:n kertomuksessa sovellettua 59 prosentin suuruista kerrointa, vaikka se ei pitänytkään kyseistä kertomusta luotettavana, korostettava, että koska mainitussa kertomuksessa ei ole mitään selityksiä ja kun otetaan huomioon kantajan vastaväitteet, ei voida katsoa, että kyseisen kertoimen merkitys tai perusteltavuus olisi osoitettu. Kun komission mukaan kyseisellä kertoimella voitaisiin määrittää hyvälaatuiset lyhytaikaiset saatavat, jotka voidaan periä takaisin tai luovuttaa tappiotta konkurssin yhteydessä, toinen korjaus on kantajan mukaan tehtävä, jotta voidaan ottaa huomioon olosuhteet, jotka liittyvät tällaiseen konkurssiin, jonka aikana lyhytaikaisten saatavien takaisinperintä tai luovuttaminen tapahtuisi niiden takaisin saatavaa arvoa alempaan hintaan ja merkitsisi kustannuksia, riskejä ja viivästyksiä.

199    Minkään asiakirja-aineistossa olevan seikan nojalla ei voida tukea komission väitettä, jonka mukaan 59 prosentin suuruisen kertoimen mukaisesti määritetty lyhytaikaisten saatavien määrä voidaan saada takaisin kokonaisuudessaan ilman, että konkurssin yhteydessä tapahtuneen luovutuksen olosuhteilla olisi siihen vaikutusta.

200    Tämän perusteella on katsottava, että asiakirja-aineistoon sisältyvien seikkojen perusteella ei voida vahvistaa oikeudellisesti riittävällä tavalla sitä 59 prosentin suuruista likviditeettikerrointa, jota komissio on soveltanut lyhytaikaisiin saataviin.

201    Edellä esitetystä ja erityisesti edellä 196 ja 200 kohdassa tehdyistä päätelmistä ilmenee, että hallinnollisen menettelyn asiakirja-aineistossa olevilla seikoilla ei voida tukea oikeudellisesti riittävällä tavalla komission esittämää arviota pitkäaikaisten varojen ja lyhytaikaisten saatavien luovutuksesta konkurssin yhteydessä todennäköisesti saatavasta tuotosta. On siis ilmeistä, että komissiolla ei ollut riidanalaista päätöstä antaessaan mahdollisimman kattavia ja luotettavia tietoja kyseisen päätöksen antamiseksi ja että sen olisi pitänyt, kuten kantaja pääasiassa väittää, pyrkiä saamaan lisätietoja päätelmiensä varmentamiseksi ja niiden tukemiseksi.

202    Tästä seuraa, että tarvitsematta edes tutkia komission kantajan varastojen myynnin tuotosta tekemän arvioinnin perusteltavuutta, hallinnollisen menettelyn asiakirja-aineistossa olevilla seikoilla ei voida tukea oikeudellisesti riittävällä tavalla sitä, että kantajan eri omaisuuserien luovutuksesta konkurssin yhteydessä saatavan tuoton määräksi on arvioitu 435 miljoonaa SKK.

203    Tätä päätelmää ei aseteta kyseenalaiseksi komission väitteillä.

204    Ensinnäkin komissio väittää, että kun otetaan huomioon se, että sen asiana ei ole osoittaa, että sen arviointi pitää paikkaansa, vaan että kantajan on osoitettava, että sen yksityisen velkojan logiikkaa koskeva väite on perusteltu, komission ei ole esitettävä asianmukaista likvidaatiokerrointa vaan sen on arvioitava kaikkia käytettävissä olevia seikkoja sen määrittämiseksi, onko kantajan väitettä tuettu uskottavasti.

205    On kuitenkin korostettava, että kyseinen väite on ristiriidassa edellä 139 kohdassa esitetyn oikeuskäytännön kanssa. Kyseisen oikeuskäytännön mukaan näet juuri komissiolla on yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamisedellytysten täyttymistä koskeva todistustaakka. Komissio ei voi kuitenkaan täyttää kyseistä todistustaakkaa tyytymällä esittämään yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamisedellytysten arvioinnin osalta pelkkiä olettamia, joita ei ole tuettu oikeudellisesti riittävällä tavalla.

206    Vaikka siis oletetaan, että – kuten komissio on suullisessa käsittelyssä huomauttanut – yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltaminen merkitsee todistustaakan ”liukumista” siltä osin kuin jäsenvaltion tai toimenpiteen edunsaajan on kumottava komission esittämät seikat, joihin nähden kyseisen arviointiperusteen soveltamisedellytykset eivät näyttäisi täyttyvän, on katsottava, että nämä komission esittämät pelkät olettamat, joita ei ole tuettu, eivät riitä oikeuttamaan tällaista todistustaakan kääntämistä.

207    Komissio viittaa toiseksi sekä riidanalaisessa päätöksessä että kirjelmissään siihen, että pitkäaikaisten varojen luovutuksen tuotto, jonka suuruudeksi on arvioitu 194 miljoonaa SKK, on ainoastaan vähimmäishinta, koska Slovakian viranomaiset olivat arvioineet vakuudeksi annettujen omaisuuserien arvon olevan 397 miljoonaa SKK.

208    Yhtäältä sen seikan lisäksi, että kantaja riitauttaa kyseisen Slovakian viranomaisten esittämän arvion, on korostettava, että – kuten kantaja väittää ja kuten riidanalaisen päätöksen 22 ja 122 perustelukappaleesta ilmenee – mainitut viranomaiset ovat todenneet hallinnollisen menettelyn aikana, että 397 miljoonan SKK:n suuruinen summa oli määritetty kantajan kirjanpidon nojalla. Kyseistä summaa ei siis voida pitää perustana arviolle, joka koskee kantajan pitkäaikaisten varojen luovutuksesta konkurssin yhteydessä saatavaa tuottoa. Komissio on lisäksi myöntänyt vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä esittämään kysymykseen, ettei sillä ole mitään näyttöä kyseisen summan totuudenmukaisuudesta, joten sitä ei voitu käyttää laskelmissa. Toisaalta on korostettava, että kyseinen summa, joka on arvioitu kantajan mukaan ennen vakuuksien antamista, ei missään tapauksessa vastaa enää sitä kantajan taloudellista tilannetta 17.6.2004, jota komissio on käyttänyt perustana arviolleen. Kyseisenä ajankohtana näet kantajan pitkäaikaisten varojen kirjanpitoarvo oli 200 miljoonaa SKK.

209    Komissio arvostelee kolmanneksi kantajan taipumusta keskittää huomionsa tiettyihin riidanalaisen päätöksen yksityiskohtiin piittaamatta siitä toteamuksesta, jonka mukaan on niin, että vaikka E:n kertomuksen likvidaatiokertoimet otetaan huomioon, kantajan omaisuuserien luovutuksesta todennäköisesti saatava tuotto olisi ollut suurempi kuin velkasaneerauksen yhteydessä ehdotettu summa, ja jonka mukaan velkasaneerauksen haitallisuus ilmenee hyvin selkeästi komission korjaamista arvioista.

210    Yhtäältä on korostettava, että komission esittämää arviota kantajan omaisuuserien luovutuksesta konkurssin yhteydessä todennäköisesti saatavasta tuotosta ei ole tuettu oikeudellisesti riittävällä tavalla todisteilla (ks. edellä 201 ja 202 kohta). Tästä seuraa, että komissio väittää virheellisesti, että konkurssimenettelyn houkuttelevuus suhteessa velkasaneerausmenettelyyn ilmenee hyvin selvästi sen oman menetelmän nojalla tehtyjen arvioiden kannalta. Toisaalta vaikka on totta, että jopa sovellettaessa E:n kertomuksessa käytettyjä likvidaatiokertoimia kantajan omaisuuserien luovutuksen tuotto on edelleen 1,2 miljoonaa SKK enemmän kuin velkasaneerauksen yhteydessä saatu tuotto, pelkästään tämä huomio ei kuitenkaan ole riittävä osoittamaan, että yksityinen velkoja olisi ilmeisestikin asettanut konkurssimenettelyn etusijalle velkasaneerausmenettelyyn nähden. Kyseinen päätelmä riippuu näet myös ensimmäiseksi mainitun menettelyn keston vaikutuksesta velkojan valintaan (ks. jäljempänä 222–234 kohta).

211    Neljänneksi on todettava, ettei komission väitteellä, joka koskee O.H:n kiinnostusta kantajan pitkäaikaisiin varoihin, siltä osin kuin kyseisellä väitteellä pyritään vain toteamaan, että kantaja ei ole osoittanut, ettei potentiaalista ostajaa ollut olemassa, ole vaikutusta kantajan pitkäaikaisten varojen luovutuksen tuotosta tekemän arvion oikeellisuuden arviointiin.

212    Viidenneksi on vielä huomautettava, että komission väitteet, jotka koskevat kantajan lyhytaikaisia saatavia, on hylätty edellä 198 ja 199 kohdassa.

213    Edellä esitettyjen seikkojen valossa on hyväksyttävä ne kantajan väitteet, joilla pyritään riitauttamaan komission tekemä arvio kantajan omaisuuserien luovutuksesta konkurssin yhteydessä todennäköisesti saatavasta tuotosta.

 Konkurssimenettelyn kestosta ja sillä yksityisen velkojan valintaan olevasta vaikutuksesta tehdyn arvioinnin oikeellisuus (kolmas–viides väitteiden sarja)

214    Kantaja riitauttaa komission tekemän arvioinnin konkurssimenettelyn kestosta ja sen vaikutuksesta yksityisen velkojan valintaan.

215    Kantaja katsoo ensimmäiseksi, että näkökohtaan, jonka mukaan konkurssimenettelyn pituudella ei ollut merkitystä sen vuoksi, että paikallinen veroviranomainen oli etuoikeutettu velkoja, liittyy sama virhe, joka on tuotu esiin edellä 21 kohdassa mainitussa tuomiossa Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32). Se korostaa yhtäältä, että se, että henkilöllä on oikeus realisoida jokin omaisuuserä välittömästi, ei merkitse sitä, että hän voisi löytää ostajan välittömästi. L:n esimerkistä huolimatta komissio ei ole kuitenkaan tutkinut tuota kysymystä eikä todennut sellaisen potentiaalisen ostajan olemassaoloa, joka on valmis maksamaan luovutuksen todennäköisen tuoton sellaisena kuin komissio oli sen määrittänyt. Toisaalta vakuudeksi annettujen omaisuuserien luovutuksen todennäköinen tuotto on pelkästään 90 miljoonaa SKK. Kantaja toteaa vielä vastauksessa, että vaikka sillä, että paikallinen veroviranomainen on etuoikeutettu velkoja, on merkitystä, kyseinen seikka ei riitä oikeuttamaan komission riidanalaisen päätöksen 110–112 perustelukappaleessa tekemää päätelmää, kun tarkennetaan, että todistustaakka on komissiolla.

216    Kantaja riitauttaa toiseksi komission tekemän arvioinnin konkurssimenettelyn mahdollisesta kestosta. Se katsoo yhtäältä, että kun otetaan huomioon käytettävissä olevat todisteet, kyseistä kestoa ei voitu ennakoida millään tarkkuudella. Toisaalta L:n konkurssia koskeva esimerkki, johon se on vedonnut näyttönä vaikeudesta löytää ostaja sen omaisuudelle, oli erityisen merkityksellinen. Kun komissio saa tiedon merkityksellisestä tosiseikasta, sen on kuitenkin suoritettava asianmukainen tutkimus. Lisäksi mahdollisuus saattaa konkurssimenettely nopeasti päätökseen ei riipu velkojien määrästä vaan siitä, miten helposti omaisuuserät voidaan saada liikkeelle.

217    Kantaja riitauttaa kolmanneksi riidanalaisen päätöksen 118 perustelukappaleessa olevan arvioinnin oikeellisuuden sillä perusteella, että kun otetaan huomioon oikeat määrät eli 225,5 miljoonaa SKK sen omaisuuserien luovutuksen todennäköisenä tuloksena ja 90 miljoonaa SKK vakuudeksi annettujen omaisuuserien välittömästä luovutuksesta, on ilmeistä, että velkasaneerausehdotus oli selvästi houkuttelevampi kuin konkurssimenettely.

218    Komissio katsoo, että kaikki nämä väitteet ovat perusteettomia.

219    Ensimmäiseksi on todettava komission väittävän ensin, että vaikka on totta, että se, että on olemassa oikeus luovuttaa omaisuuserä välittömästi, ei merkitse sitä, että ostaja on mahdollista löytää välittömästi, kantaja ei voi kuitenkaan moittia komissiota siitä, ettei se ole osoittanut, että on olemassa sellainen ostaja, joka on valmis maksamaan komission määrittämän hinnan, koska kantajan tehtävänä on osoittaa, että julkisen velkojan käyttäytyminen on järkevän taloudellisen logiikan mukaista. Komissio toteaa vielä, että riidanalaisen päätöksen 96 perustelukappaleesta ilmenee, että kantajan pitkäaikaiset varat herättivät kiinnostusta. Komissio katsoo lisäksi, että kun otetaan huomioon sen käytössä olleet seikat, sillä ei ollut mitään syytä päätellä, että oli todennäköistä, että kantaja oli samassa tilanteessa kuin L. Komission mukaan on toiseksi niin, että kantajan toisessa väitteessä toistetaan väitteet, joihin komissio on jo vastannut toisen kanneperusteen yhteydessä. Komissio väittää kolmanneksi, ettei se ole toistanut virhettä, jonka unionin tuomioistuin on tuonut esiin edellä 21 kohdassa mainitussa tuomiossa Frucona Košice v. komissio, (EU:C:2013:32), vaan että se on sitä vastoin korjannut alkuperäisessä päätöksessä olleet puutteelliset perustelut. Kun otetaan huomioon se, että paikallinen veroviranomainen on etuoikeutettu velkoja, konkurssimenettelyn kestolla ei käsiteltävässä tapauksessa ollut vaikutusta yksityisen velkojan valintaan.

220    Toiseksi on todettava aluksi komission huomauttavan, että riidanalaisen päätöksen 113–117 perustelukappaleessa on toissijainen arviointi suhteessa siihen pääasialliseen päätelmään, jonka mukaan konkurssimenettelyn kestolla ei olisi ollut mitään merkittävää vaikutusta. Komissio katsoo tämän jälkeen L:n tapauksesta, että kantajan tuossa vaiheessa esittämiä tietoja ei ole tuettu, ne on esitetty myöhään ja ne ovat joka tapauksessa riittämättömiä. Lopuksi sen lisäksi, että kantaja on jättänyt selittämättä syyn, jonka vuoksi velkojien määrällä ei ollut merkitystä arvioitaessa konkurssimenettelyn kestoa, komissio väittää, että riidanalaisen päätöksen 117 perustelukappaleessa esitetty päätelmä perustuu useisiin seikkoihin yhdessä.

221    Kolmanneksi on todettava komission huomauttavan, että se on jo vastannut kantajan väitteisiin, joilla pyritään kyseenalaistamaan sen arviointi kantajan omaisuuserien luovutuksen ennakoitavasta tuotosta konkurssitapauksessa. Se toteaa vielä, että kantaja näyttää myöntävän, että yksityinen velkoja ottaisi huomioon sen, että se voi realisoida vakuutena olevat omaisuuserät välittömästi, seikkana, joka vahvistaa konkurssimenettelyn houkuttelevuutta.

222    Nyt käsiteltävässä tapauksessa komissio arvioi riidanalaisen päätöksen 109–112 perustelukappaleessa pääasiallisesti, että konkurssimenettelyn kestolla ei olisi ollut merkittävää vaikutusta yksityisen velkojan päätökseen. Sen mukaan tuosta kestosta riippumatta paikalliselle veroviranomaiselle olisi etuoikeutettuna velkojana pitänyt maksaa takaisin millä hetkellä tahansa ainakin 194 miljoonaa SKK vakuudeksi annettujen pitkäaikaisten varojen luovutuksen johdosta. Komissio totesi tässä yhteydessä vielä, että myös E:n kertomuksessa olevaa arviointimenetelmää kantajan varastoihin ja lyhytaikaisiin saataviin sovellettaessa mainittu viranomainen saattoi odottaa saavansa 185 miljoonaa SKK enemmän konkurssimenettelyn päätteeksi. Komission mukaan paikallisen veroviranomaisen olisi näin ollen pitänyt olla tietoinen siitä, että konkurssimenettelyn yhteydessä takaisin maksettu velka olisi ollut paljon suurempi kuin velkasaneerauksen yhteydessä ehdotettu summa, ja siitä, että sen olisi velkasaneeraukseen verrattuna pitänyt jäädä odottamaan ainoastaan osaa kyseisestä summasta.

223    Kyseisestä riidanalaisen päätöksen mieleen palautetusta osasta ilmenee, että komission arviointi perustuu oletukseen, jonka mukaan paikallinen veroviranomainen olisi voinut saada – välittömästi ja konkurssimenettelyn kulusta riippumatta – 194 miljoonan SKK:n suuruisen summan kantajan pitkäaikaisten varojen luovutuksen johdosta. Kuten edellä 196 kohdassa esitetystä päätelmästä ilmenee, tätä oletusta ei ole kuitenkaan tuettu oikeudellisesti riittävällä tavalla asiakirja-aineistoon sisältyvillä seikoilla.

224    Tästä seuraa, että riidanalaisen päätöksen 112 perustelukappaleessa esitetyssä päätelmässä, jonka mukaan konkurssimenettelyn kesto ei olisi vaikuttanut mahdollisen yksityisen velkojan päätökseen merkittävällä tavalla, on tehty sama virhe.

225    Komissio arvioi riidanalaisen päätöksen 113–118 perustelukappaleessa kuitenkin ylimääräisenä seikkana konkurssimenettelyn todennäköistä kestoa ja sen vaikutusta siihen summaan, jonka velkoja voi saada tällaisen menettelyn päätteeksi. Komission mukaan menettelyn kesto olisi todennäköisesti keskimääräistä lyhyempi, kun otetaan huomioon kantajan velkojien vähäinen määrä ja kantajan omaisuuserien likvidaatioarvo (riidanalaisen päätöksen 113–117 perustelukappale). Se toteaa vielä, että koska mainittujen omaisuuserien luovutuksen tuotto, sellaisena kuin se on arvioitu sen omaa menetelmää käyttäen, oli merkittävä velkasaneerauksen yhteydessä ehdotettuun summaan nähden, sillä, että konkurssimenettely saattoi kestää jopa neljästä viiteen vuotta, ei olisi ollut mitään suurta vaikutusta yksityisen velkojan päätökseen. Konkurssimenettelyn olisi pitänyt kestää yli yhdeksän vuotta, jotta nykyarvo olisi alhaisempi kuin velkasaneerauksessa sovittu määrä, kun kuitenkin tarkennetaan, ettei yksityinen velkoja olisi pitänyt niin pitkää kestoa todennäköisenä käsiteltävänä olevassa tapauksessa (riidanalaisen päätöksen 118 perustelukappale).

226    Ensimmäiseksi on todettava, että riidanalaisen päätöksen 118 perustelukappaleessa esitetty näkökohta perustuu oletukseen, jonka mukaan yksityinen velkoja olisi konkurssitapauksessa voinut saada 356,7 miljoonan SKK:n suuruisen summan, joka vastaa komission arvioimaa omaisuuserien luovutuksen tuottoa sen jälkeen, kun siitä on vähennetty menettelyn kustannukset. Kuten kantaja huomauttaa ja kuten edellä 201 kohdassa on korostettu, komission esittämää arviota kantajan omaisuuserien luovutuksen tuotosta ei ole kuitenkaan tuettu oikeudellisesti riittävällä tavalla asiakirja-aineistoon sisältyvillä seikoilla.

227    Toiseksi on huomautettava, ettei siis ole tarpeen arvioida konkurssimenettelyn todennäköisestä kestosta riidanalaisen päätöksen 113–117 perustelukappaleessa esitetyn arvioinnin oikeellisuutta. Vaikka näet oletetaan toteennäytetyksi, että kyseinen menettely olisi voitu saada päätökseen nopeasti, on korostettava, että pelkästään kyseinen seikka ei missään tapauksessa riitä oikeuttamaan riidanalaisen päätöksen 119 perustelukappaleessa tehtyä päätelmää, jonka mukaan yksityinen velkoja olisi asettanut konkurssimenettelyn velkasaneerausehdotuksen edelle.

228    Kuten edellä 201 kohdassa on näet jo todettu, komission arviota luovutuksen todennäköisestä tuloksesta kyseisen konkurssimenettelyn yhteydessä ei ole tuettu oikeudellisesti riittävällä tavalla. Edellä 136 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan kestoa koskevan tekijän lisäksi vaihtoehtoisen menettelyn yhteydessä mahdollisesti saatavaa määrää koskevalla tekijällä on vaikutusta yksityisen velkojan valintaan.

229    Vaikka lisäksi oletetaan, että komission E:n kertomuksen osalta perustellusti esittämistä varauksista huolimatta (ks. edellä 173–175 kohta) kyseisen toimielimen tarkoituksena on ollut nojautua toissijaisesti kyseisen kertomuksen ajan tasalle saatettuun arvioon, on kuitenkin todettava, että – kuten riidanalaisen päätöksen 106 perustelukappaleesta ilmenee – yksityinen velkoja olisi siis voinut odottaa saavansa konkurssin yhteydessä 225,5 miljoonaa SKK, joka on hädin tuskin 1,2 miljoonaa SKK enemmän kuin velkasaneerauksen yhteydessä ehdotettu summa. Sen lisäksi, ettei komissio ole millään tavalla tutkinut konkurssimenettelyn keston vaikutusta – olipa se sitten lyhyempi tai keskimääräinen – sellaisen yksityisen velkojan valintaan, joka voisi odottaa saavansa tällaisen summan, on joka tapauksessa korostettava, että kun otetaan huomioon tämä pieni ero kyseessä olevien merkittävien summien osalta, voidaan kohtuudella katsoa, että yksityinen velkoja, vaikka hän olisikin etuoikeutettu, olisi ilmeisesti mieluummin saanut välittömästi 224,3 miljoonaa SKK kuin odottanut sellaisen konkurssimenettelyn päättymistä, jossa se voisi saada 1,2 miljoonaa SKK enemmän, ja näin on olettaen, että kyseinen menettely voidaan saada päätökseen suhteellisen lyhyessä ajassa.

230    Tästä seuraa, että kantajan väitteet, joilla pyritään riitauttamaan konkurssimenettelyn keston vaikutusta koskeva arviointi, on hyväksyttävä.

231    Komission muilla väitteillä ei aseteta kyseenalaiseksi tätä päätelmää.

232    Ensimmäiseksi on todettava, että komissio väittää, että kantajan tehtävänä on osoittaa, että julkisen velkojan käyttäytyminen on järkevän taloudellisen logiikan mukaista.

233    Kyseinen väite on ristiriidassa edellä 138–143 esitetyn oikeuskäytännön kanssa, joka koskee todistustaakan jakoa siitä, että yksityistä velkojaa koskevat edellytykset ovat täyttyneet.

234    Toiseksi on riittävää todeta siltä osin kuin komissio vastaa kantajan eri väitteisiin, jotka koskevat mahdollisuutta löytää nopeasti ostaja pitkäaikaisille varoille, O.H:n kiinnostusta näihin varoihin, konkurssimenettelyn keston arviointia ja L-yhtiön tapausta, että kyseisillä väitteillä ei ole mitään tekemistä sen näkökohdan kanssa, jonka mukaan komission arviointi keston vaikutuksesta yksityisen velkojan valintaan on virheellinen siitä syystä, että siinä nojaudutaan kantajan omaisuuserien luovutuksen todennäköisestä tuotosta tehtyyn arviointiin, joka itsessään on virheellinen, sillä se perustuu puutteelliseen näyttöön. Kaikki nämä muut väitteet ovat siis tässä vaiheessa merkityksettömiä.

235    Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen nojalla on pääteltävä, että asiakirja-aineistoon sisältyvillä seikoilla ei voida tukea riidanalaisen päätöksen 119 perustelukappaleessa esitettyä päätelmää, jonka mukaan yksityinen velkoja olisi valinnut pikemminkin kantajan konkurssin kuin sen velkasaneerauksen.

236    Tästä seuraa, että kantajan esittämä kolmas kanneperuste on hyväksyttävä ilman, että on tarpeen tutkia kantajan esittämiä väitteitä sen varastojen myynnistä todennäköisesti saatavan tuoton arviosta.

237    On kuitenkin vielä todettava, että riidanalaisen päätöksen 139 perustelukappaleessa esitetty päätelmä, jonka mukaan yksityinen velkoja ‑arviointiperuste ei ollut täyttynyt, ei perustu pelkästään toteamukseen siitä, että yksityinen velkoja olisi pitänyt konkurssia parempana vaihtoehtona kuin velkasaneerausehdotusta, vaan myös toteamukseen siitä, että tällainen velkoja olisi pitänyt veroulosottoa parempana vaihtoehtona kuin mainittua ehdotusta. On siis riittävää, että jompikumpi näistä menettelyistä eli konkurssi tai veroulosotto on edullisempi kuin velkasaneerausmenettely, jotta voidaan oikeuttaa päätelmä, jonka mukaan yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta ei ole noudatettu nyt käsiteltävässä tapauksessa.

238    Tästä seuraa kääntäen, että riidanalaisen päätöksen 139 perustelukappaleessa esitetty päätelmä, jonka mukaan yksityinen velkoja ‑arviointiperuste ei ollut täyttynyt, on virheellinen ainoastaan siinä tapauksessa, että sekä konkurssimenettely että veroulosottomenettely eivät osoittautuneet yhtä edullisiksi kuin velkasaneerausmenettely.

239    Edellä 235 kohdassa esitetty päätelmä ei näin ollen voi yksinään oikeuttaa riidanalaisen päätöksen kumoamista. On näet vielä tarpeen, että myös neljäs kanneperuste, joka koskee veroulosotto- ja velkasaneerausmenettelyjen vertailua, on perusteltu. Näin ollen se on tutkittava.

 Neljäs kanneperuste, joka perustuu virheisiin, jotka liittyvät päätelmään, jonka mukaan veroulosottomenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely

240    Kantaja riitauttaa neljännellä kanneperusteella riidanalaisessa päätöksessä olevan päätelmän, jonka mukaan veroulosottomenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausehdotus. Kuvattuaan aluksi kyseisen menettelyn, sellaisena kuin siitä säädetään Slovakian lainsäädännössä, vaiheet kantaja esittää kyseisen kanneperusteen tueksi kuusi väitteiden sarjaa. Ne voidaan jakaa kahteen ryhmään, joista ensimmäinen koskee yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen sovellettavuutta veroulosotto- ja velkasaneerausmenettelyjen vertailemiseksi (ensimmäinen ja toinen väitteiden sarja) ja toinen kyseisen perusteen soveltamista (kolmas–kuudes väitteiden sarja).

 Yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen sovellettavuus veroulosotto- ja velkasaneerausmenettelyjen vertailemiseksi (ensimmäinen ja toinen väitteiden sarja)

241    Yhtäältä kantaja on sitä mieltä, että yksityinen velkoja ‑arviointiperuste ei ollut merkityksellinen veroulosotto- ja velkasaneerausmenettelyjen vertailemiseksi, koska yksityinen velkoja ei voi turvautua veroulosottomenettelyyn. Toisaalta se riitauttaa väitteen, jonka mukaan nyt käsiteltävässä tapauksessa ei ollut esitetty mitään näyttöä kyseisen perusteen sovellettavuuden osoittamiseksi.

242    Näitä kumpaakin kysymystä on tutkittava peräkkäin aloittamalla jälkimmäisestä.

243    Kantaja katsoo ensinnäkin, että sen nyt käsiteltävän kanteen tueksi esittämän toisen kanneperusteen yhteydessä esiin tuomista syistä komissio on tehnyt oikeudellisen virheen riidanalaisen päätöksen 120 perustelukappaleessa.

244    Komissio riitauttaa kyseisen väitteen perusteltavuuden ja toistaa lähinnä väitteet, jotka se on esittänyt vastauksena kantajan toiseen kanneperusteeseen. Se huomauttaa siis, että se, että asianomainen jäsenvaltio on todennut, ettei kysymystä siitä, onko riidanalainen toimenpide valtiontukea, ollut tarkasteltu, estää sen, että yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen voidaan ylipäänsä vedota. Se toteaa vielä, että vaikka toimenpiteen edunsaaja voi vedota kyseiseen arviointiperusteeseen, sen on osoitettava kuitenkin yksiselitteisesti, että mainittu valtio oli ennen edun myöntämistä tai samanaikaisesti sen kanssa ollut tietoinen siitä, että se myöntää edun yksityisen toimijan ominaisuudessa.

245    Komissio huomautti riidanalaisessa päätöksessä sen edellä 95 ja 97 kohdassa mainitun oikeuskäytännön tarkoituksessa, jota se on soveltanut yksityiseen velkojaan mainitun päätöksen 82 perustelukappaleessa, ettei mitään näyttöä ollut esitetty siitä, että paikallinen veroviranomainen olisi harkinnut veroulosottomenettelyn aloittamista ja tullut siihen lopputulokseen, että kyseinen menettely oli heikompi vaihtoehto kuin velkasaneeraus (riidanalaisen päätöksen 120 perustelukappale). Riidanalaisesta päätöksestä kuitenkin ilmenee, että vaikka komissio täsmensi, ettei kantaja ollut verrannut ehdotettua velkasaneerausta veroulosoton mahdolliseen tulokseen, se suoritti kyseisen vertailun sillä perusteella, että – kuten Slovakian viranomaiset ovat todenneet – veroulosottomenettely oli soveltuva vaihtoehto paikalliselle veroviranomaiselle joko ennen velkasaneerausmenettelyn aloittamista tai sen jälkeen, kun paikallinen veroviranomainen olisi voinut hylätä ehdotetun velkasaneerauksen veto-oikeudellaan, ja että ”siksi tätä vaihtoehtoa on tarkasteltava selvitettäessä, täyttyikö [yksityinen] velkoja[ ‑arviointiperuste]” (riidanalaisen päätöksen 121 perustelukappale).

246    Tarvitsematta ottaa kantaa kantajalla olevaan mahdollisuuteen vain viitata sellaisen jonkun toisen kanneperusteen tueksi esitettyihin väitteisiin, jolla pyritään riitauttamaan komission riidanalaisessa päätöksessä esiin tuomia muita seikkoja, on todettava, että kantajan toisen kanneperusteen tueksi esittämillä väitteillä ei voida tehdä pätemättömiksi riidanalaisen päätöksen 120 perustelukappaleessa olevia seikkoja. Kuten toisen kanneperusteen tutkinnasta ilmenee, kantaja näet riitautti olennaisilta osin riidanalaisen päätöksen 83 perustelukappaleessa olevan päätelmän, jonka mukaan siitä, ettei jäsenvaltio ollut vedonnut yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen vaan oli todennut, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea, ilmeni, että toimenpide oli todellakin valtiontukea. Komissio ei ole kuitenkaan tehnyt mitään tällaista päätelmää 120 perustelukappaleessa.

247    Lisäksi siltä osin kuin komissio on huomauttanut, että yksityinen velkoja ‑arviointiperuste ei ollut sovellettavissa veroulosotto- ja velkasaneerausmenettelyjen vertailemiseksi, ja olettaen, että riidanalaisen päätöksen 120 perustelukappale on ymmärrettävä siten, että siihen sisältyy implisiittisesti tällainen päätelmä, on huomautettava, että kantajan esittämän toisen kanneperusteen arvioinnissa on katsottu, että kyseistä perustetta voitiin soveltaa nyt käsiteltävän tapauksen olosuhteissa. Koska kyseinen arviointiperuste on sovellettavissa sellaisenaan, on katsottava, että komissio ei voi sen soveltamiseksi tehdä eroa riidanalaisen toimenpiteen eri vaihtoehtojen mukaan.

248    Tässä yhteydessä on lisäksi vielä todettava, että – kuten edellä 245 kohdasta ilmenee – riidanalaisen päätöksen 121 perustelukappaleesta seuraa yksiselitteisesti, että komissio katsoi, että veroulosottomenettelyä oli harkittava yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta sovellettaessa, koska kyseinen menettely oli soveltuva vaihtoehto paikalliselle veroviranomaiselle. Komissio katsoi toisin sanoen, että yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta oli tarpeen tutkia aineellisesti tässä yhteydessä, koska veroulosotto oli soveltuva vaihtoehto ja näin oli myös – kuten se vahvistaa kirjelmissään – riidanalaisen päätöksen vahvistamiseksi.

249    Kantaja väittää toiseksi, että riidanalaisessa päätöksessä on tehty oikeudellinen virhe, koska yksityinen velkoja ei voi turvautua veroulosottomenettelyyn ja koska riidanalaisessa päätöksessä ei viitata mihinkään analogiseen menettelyyn, jota tällainen velkoja olisi voinut soveltaa. Tästä seuraa sen mukaan, että kyseistä menettelyä ei voida ottaa huomioon yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen nojalla.

250    Komission mielestä nämä väitteet eivät ole perusteltuja.

251    On jo todettu, ettei se, voidaanko yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta soveltaa, riipu edun myöntämisen muodosta vaan toteutetun toimenpiteen määrittelemisestä yksityisen toimijan tekemäksi päätökseksi (ks. analogisesti tuomio 3.4.2014, komissio v. Alankomaat ja ING Groep, C‑224/12 P, Kok., EU:C:2014:213, 31 kohta; ks. myös vastaavasti ja analogisesti edellä 26 kohdassa mainittu tuomio komissio v. EDF, EU:C:2012:318, 93 kohta). Tässä yhteydessä ratkaisevaa on se, onko kyseessä oleva toimenpide taloudellista järkevyyttä koskevan perusteen mukainen niin, että yksityinen velkoja, joka odottaa voivansa maksimoida mahdollisuutensa periä takaisin saatavansa tai ainakin suurin osa kyseisestä saatavasta, saattaisi myös suostua toteuttamaan tällaisen toimenpiteen (ks. vastaavasti ja analogisesti em. tuomio komissio v. Alankomaat ja ING Groep, EU:C:2014:213, 36 kohta).

252    Käsiteltävässä tapauksessa on selvää, että yksityinen velkoja saattoi samalla tavalla kuin paikallinen veroviranomainen suostua luopumaan osittain saatavastaan velkasaneerauksen yhteydessä. Asianosaiset ovat sitä vastoin samaa mieltä siitä, että pelkästään paikallinen veroviranomainen saattoi valita veroulosottomenettelyn.

253    Analogisesti edellä 251 kohdassa mainitun oikeuskäytännön kanssa on kuitenkin katsottava, että pelkästään se, että yksityinen velkoja ei voinut turvautua veroulosottomenettelyyn, ei voi estää tarkastelemasta yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta kyseisen menettelyn vertaamiseksi velkasaneerausmenettelyyn. Kyseinen seikka ei näet estä tarkastamasta, onko paikallisen veroviranomaisen tekemä päätös valita velkasaneerausmenettely taloudellisesti järkevä.

254    Tässä yhteydessä on vielä hylättävä merkityksettömänä se kantajan mainitsema oikeuskäytäntö, jonka mukaan ratkaistaessa kysymystä siitä, olisiko yksityinen sijoittaja, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä valtion tilannetta, toteuttanut saman toimenpiteen tavanomaisissa markkinaolosuhteissa, huomioon otetaan ainoastaan edut ja velvollisuudet, jotka liittyvät valtion tilanteeseen osakkeenomistajana, ja valtioon julkisen vallan käyttäjänä liittyvät edut ja velvollisuudet jätetään huomiotta (ks. edellä 26 kohdassa mainittu tuomio komissio v. EDF, EU:C:2012:318, 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

255    Sen lisäksi, että kyseinen oikeuskäytäntö ei koske kysymystä siitä, voidaanko yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta soveltaa vertailtaessa kahden sellaisen saatavien perimismenettelyn etuja ja haittoja, joista yksityinen velkoja voi turvautua ainoastaan toiseen kun taas julkinen velkoja voi käyttää molempia menettelyjä, on korostettava, että edellä 26 kohdassa mainitussa tuomiossa komissio v. EDF (EU:C:2012:318, 79 kohta) kyseisen väitteen tueksi viitatuista tuomioista eli edellä 51 kohdassa mainitusta tuomiosta Belgia v. komissio, (EU:C:1986:302, 14 kohta), 10.7.1986 annetusta tuomiosta Belgia v. komissio (40/85, Kok., EU:C:1986:305, 13 kohta), 14.9.1994 annetusta tuomiosta Espanja v. komissio (C‑278/92–C‑280/92, Kok., EU:C:1994:325, 22 kohta) ja 28.1.2003 annetusta tuomiosta Saksa v. komissio (C‑334/99, Kok., EU:C:2003:55, 134 kohta) ilmenee, että markkinataloudessa toimiva yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta sovellettaessa on jätettävä ottamatta huomioon kaikki yhteiskunnalliset sekä aluepoliittiset ja alakohtaiset näkökannat eikä huomioon saa ottaa muita jäsenvaltiolle julkisen vallan käyttäjänä kuuluvia menoja tai vastuita.

256    Edellä esitettyjen seikkojen nojalla on hylättävä ne kantajan väitteet, jotka koskevat yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen sovellettavuutta veroulosotto- ja velkasaneerausmenettelyjen vertailemiseksi.

 Yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltaminen veroulosotto- ja velkasaneerausmenettelyjen vertailemiseksi (kolmas–kuudes väitteiden sarja)

257    Kantajan nyt käsiteltävän kanneperusteen tueksi esittämät kolmas–kuudes väitteiden sarja koskee arviointia, jossa veroulosotto- ja velkasaneerausmenettelyjä vertaillaan yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen yhteydessä.

258    Ensimmäiseksi on todettava, että kantaja moittii komissiota siitä, että se on tehnyt riidanalaisen päätöksen 121 ja 123 perustelukappaleessa virheitä määritettäessä sekä sitä ajankohtaa että sitä liiketoimea, joihin yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta oli sovellettava. Se huomauttaa ensinnäkin kyseisen päätöksen 121 perustelukappaleen osalta yhtäältä, että veroulosottomenettelyyn ei ollut oikeudellisesti mahdollista turvautua velkasaneerausehdotuksen johdosta ja siltä osin kuin velkasaneerausmenettely oli käynnissä, minkä komissio on implisiittisesti myöntänyt. Toisaalta ainoa merkityksellinen kysymys on kantajan mukaan se, olisiko veroulosottomenettely ollut 9.7.2004 ilmeisestikin edullisempi kuin velkasaneeraus. Kantaja väittää toiseksi riidanalaisen päätöksen 123 perustelukappaleen osalta, että komissio ei ollut toimivaltainen arvioimaan vuoden 2002 marraskuun ja vuoden 2003 marraskuun välisiä maksunlykkäyksiä ja että sen oli keskityttävä tutkimaan ainoaa nyt käsiteltävässä tapauksessa merkityksellistä liiketoimea pohtimatta kysymyksiä, jotka eivät kuulu sen toimivallan piiriin.

259    Toiseksi on todettava kantajan huomauttavan, että riidanalaisen päätöksen 123 perustelukappaleessa on yksinomaan hypoteettisia ja virheellisiä väitteitä sekä pelkästään spekulatiivisia kysymyksiä, joita komissio ei ollut ratkaissut, eivätkä kyseiset väitteet ja kysymykset voi toimia tällaisen päätöksen perusteluina. Komissio ei ole myöskään käsitellyt merkityksellistä kysymystä siitä, olisiko yksityinen velkoja lykännyt verovelan maksua.

260    Kolmanneksi on todettava kantajan moittivan komissiota siitä, että se on tehnyt ilmeisen arviointivirheen ja jättänyt huomiotta unionin tuomioistuimen edellä 21 kohdassa mainitussa tuomiossa Frucona Košice v. komissio (EU:C:2013:32) antamat ohjeet siltä osin kuin se ei ole tutkinut kaikkia käytettävissä olevia tietoja, jotka voivat vaikuttaa huomattavasti yksityisen velkojan päätösprosessiin sekä sen määrän osalta, joka veroulosottomenettelyn yhteydessä on mahdollista saada, että kyseisen menettelyn kustannusten osalta. Kantaja toteaa vielä vastauksessa, että – toisin kuin komissio väittää – kyseisen toimielimen tehtävänä on näyttää riidanalaisessa päätöksessä toteen tosiseikat, jotka oikeuttavat sen päätelmän, jonka mukaan veroulosotto olisi johtanut suurempaan tuottoon kuin velkasaneeraus.

261    Neljänneksi on todettava kantajan katsovan, että komissio on tehnyt virheitä veroulosottomenettelyn mahdollisen keston osalta. Tässä yhteydessä se yhtäältä väittää, että koska komissio on tyytynyt olettamaan ilman arviointia ja näyttöä, että kyseinen menettely olisi voitu saattaa päätökseen nopeasti, se ei ole tutkinut tätä kysymystä tai ainakaan perustellut riidanalaista päätöstä oikeudellisesti riittävällä tavalla. Toisaalta se väittää, että yksityinen velkoja olisi tutkinut veroulosottomenettelyn todennäköistä aikataulua merkityksellisen lainsäädännön kannalta ja ottanut huomioon kaikki veroulosottomenettelyn seuraukset, joita ovat se, että kantajan voidaan mainitun menettelyn aikana todeta olevan konkurssissa, ja se, miten paljon aikaa tarvitaan sellaisen ostajan löytämiseksi, joka on valmis maksamaan vähimmäishinnan, kun otetaan huomioon Slovakian lainsäädännössä asetetut kynnysarvot. Kantaja väittää vastauksessa niiden komission väitteiden osalta, joiden mukaan se on tehnyt riidanalaisen päätöksen ottamalla huomioon kaikki käytettävissä olevat tiedot, että oikeuskäytännön mukaan komission on toteuttava tarpeelliset toimenpiteet saadakseen kaikki arviointinsa kannalta merkitykselliset tiedot.

262    Komissio on sitä mieltä, että kaikki nämä väitteet ovat perusteettomia.

263    Ensimmäiseksi on todettava yhtäältä komission väittävän, että veroulosottomenettely olisi voitu aloittaa ennen velkasaneerausmenettelyn aloittamista ja siinä tapauksessa, että kansalliset tuomioistuimet kieltäytyisivät vahvistamasta velkasaneerausohjelmaa. Toisaalta kantajan väite, joka koskee riidanalaisen päätöksen 123 perustelukappaletta, perustuu komission mukaan ennen Slovakian tasavallan unioniin liittymistä edeltäneitä tapahtumia koskevan huomautuksen virheelliseen tulkintaan. Komissio on vain antanut ymmärtää, että jopa ennen velkasaneerauksesta päättämistä asianomaisen jäsenvaltion käyttäytyminen yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen kannalta oli kyseenalaista, katsomatta kuitenkaan tarpeelliseksi nojautua kyseiseen seikkaan päätelläkseen, että yksityinen velkoja ei missään tapauksessa olisi valinnut velkasaneerausta.

264    Toiseksi on todettava komission väittävän, että kysymys siitä, oliko tuki kokonaan poissuljettu velkasaneerausta aikaisempien maksunlykkäysten osalta, ei ole merkityksellinen sen päätelmän kannalta, jonka mukaan velkasaneeraus oli valtiontukea. Riidanalaisen päätöksen 122 ja 123 perustelukappaleessa on epäolennaisia huomautuksia niiden perustelujen kannalta, joihin tuen olemassaoloa koskeva päätelmä perustuu.

265    Kolmanneksi on todettava komission huomauttavan, että oikeuskäytännön mukaan kantajan on osoitettava kiistattomasti sekä objektiivisten ja varmennettavissa olevien seikkojen perusteella, että asianomainen jäsenvaltio ei ole myöntänyt etua yksityisen toimijan ominaisuudessaan ja etu olisi voitu saada markkinoilta. Koska kantaja ei ole yrittänyt mitenkään toimittaa vaadittuja seikkoja, komissio katsoo, että sen oli otettava huomioon kaikki käytössä olevat tiedot ja arvioitava kaikesta huolimatta sen väitteen uskottavuutta, jonka mukaan kyse ei ollut tuesta siitä syystä, että jäsenvaltio on toiminut samalla tavalla kuin yksityinen velkoja, kun tarkennetaan, että se on tutkinut veroulosottomenettelyä riidanalaisen päätöksen vahvistamiseksi. Kantajan väitteet, jotka koskevat sitä määrää, joka veroulosottomenettelyssä olisi voitu saada, ja niitä kustannuksia, jotka kyseinen menettely olisi aiheuttanut, eivät ole perusteltuja. Komissio huomauttaa viimeksi mainitun seikan osalta, että näytetään oletettavan, että veroulosottomenettely ei aiheuta yhtä paljon hallinnollisia kuluja kuin konkurssimenettely, kun tarkennetaan, että sillä ei ollut mitään tietoa minkäänlaisista muista huomioon otettavista kuluista.

266    Neljänneksi on todettava komission väittävän, että se on tutkinut konkurssimenettelyn kestoa ja että se on tältä osin käytettävissä olevien seikkojen puuttumisesta huolimatta päätellyt, että siihen nähden, että konkurssimenettelyllä on taipumus olla hidasta, se, että velkoja itse johtaa veroulosottomenettelyä, vaikuttaisi positiivisesti mainitun menettelyn tehokkuuteen ja näin ollen sen kestoon.

267    Sen komission tekemän arvioinnin oikeellisuutta, jossa vertaillaan veroulosotto- ja velkasaneerausmenettelyjä yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamisen kannalta, on tutkittava edellä 131–147 kohdassa mainitun oikeuskäytännön kannalta.

268    Komission oli kyseisen oikeuskäytännön mukaan aluksi määritettävä käsiteltävässä tapauksessa, olisiko tavanomaisen varovainen ja huolellinen yksityinen velkoja, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä Slovakian viranomaisten tilannetta, pitänyt, kuten otetaan huomioon edellä 136 kohdassa mainitut tekijät, ilmeisestikin veroulosottomenettelyä parempana vaihtoehtona kuin velkasaneerausehdotusta. Tunnistaakseen edullisimman vaihtoehdon komission oli tässä tarkoituksessa verrattava yksityisen velkojan intressien perusteella näiden kummankin menettelyn etuja ja haittoja (ks. edellä 132–137 kohta).

269    Tämän jälkeen on todettava, että kun komissio suorittaa yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen yhteydessä edellä 133 kohdassa tarkoitetun kokonaisarvioinnin, se ottaa asianomaisen jäsenvaltion toimittamien tietojen lisäksi huomioon kaikki muut käsiteltävän tapauksen kannalta merkitykselliset seikat. Kun siis käy ilmi, että yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta voitaisiin soveltaa, komission tehtävänä on pyytää kyseistä jäsenvaltiota toimittamaan sille kaikki merkitykselliset tiedot, joiden avulla se voi varmistaa, täyttyvätkö kyseisen arviointiperusteen soveltamisedellytykset. Yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen edellytyksiä koskeva todistustaakka kuuluu siis komissiolle. Näin on varsinkin silloin, kun riidanalainen päätös ei perustu siihen, ettei komission asianomaiselta jäsenvaltiolta pyytämiä tietoja ole toimitettu, vaan toteamukseen, jonka mukaan yksityinen velkoja ei olisi menetellyt samalla tavalla kuin mainitun jäsenvaltion viranomaiset ja joka edellyttää, että komissiolla on käytössään kaikki päätöksensä laatimisen edellyttämät merkitykselliset tiedot (ks. edellä 138 ja 139 kohta).

270    Edellä 147 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee lopuksi, että unionin yleisen tuomioistuimen on erityisesti tutkittava, sisältävätkö todisteet, joihin komissio on perustanut arviointinsa, kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon, ja voidaanko niillä tukea komission kyseisistä seikoista tekemiä päätelmiä, kun tarkennetaan, että edellä 134 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan merkityksellisenä on pidettävä kaikkea sellaista tietoa, joka voi huomattavalla tavalla vaikuttaa sellaisen tavanomaisen varovaisen ja huolellisen yksityisen velkojan päätösprosessiin, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä kyseessä olevan julkisen velkojan tilannetta ja joka pyrkii saamaan maksun summista, jonka maksuvaikeuksissa oleva velallinen on sille velkaa.

271    Käsiteltävässä tapauksessa on selvää, että Slovakian hallitus ja kantaja eivät ole hallinnollisen menettelyn aikana vertailleet velkasaneeraus- ja veroulosottomenettelyjä yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen nojalla. Asiakirja-aineistoon kuuluvista seikoista ilmenee erityisesti, että kantaja on muodollisen menettelyn aloittamisesta tehtyä päätöstä koskevissa huomautuksissaan vain väittänyt, että veroulosottomenettelyä ei olisi voitu soveltaa käsiteltävässä tapauksessa, koska joko konkurssimenettelyn tai velkasaneerausmenettelyn aloittaminen olisi estänyt tällaisen menettelyn kulun. Kantaja toteaa vielä, että jos se ei olisi tehnyt velkasaneerausehdotusta, sen taloudellinen tilanne olisi heikentynyt siinä määrin, että sillä olisi muutamien viikkojen kuluttua ollut liikaa velkoja ja sillä olisi näin ollen ollut lakisääteinen velvoite toimittaa taseensa tai tehdä velkasaneerausehdotus. Slovakian viranomaiset ovat muun muassa täsmentäneet vastauksena kantajan kyseiseen huomautukseen, että veroulosottomenettely voidaan käynnistää sen johdosta, että kansalliset tuomioistuimet kieltäytyvät hyväksymästä velkasaneerausohjelmaa.

272    Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee kuitenkin, että komissio on vertaillut veroulosotto- ja velkasaneerausmenettelyjä sillä perusteella, että ensimmäiseksi mainittu menettely oli soveltuva vaihtoehto paikalliselle veroviranomaiselle joko ennen velkasaneerausmenettelyn aloittamista tai sen jälkeen, kun paikallinen veroviranomainen olisi voinut hylätä ehdotetun velkasaneerauksen veto-oikeudellaan (riidanalaisen päätöksen 121 perustelukappale). Se on tullut siihen lopputulokseen, että veroulosotto olisi johtanut suurempaan tuottoon kuin velkasaneeraus (riidanalaisen päätöksen 127 perustelukappale) ja että yksityinen velkoja olisi asettanut veroulosoton etusijalle velkasaneerausehdotukseen nähden, jos sillä olisi ollut tämä mahdollisuus (riidanalaisen päätöksen 124 perustelukappale).

273    Tässä yhteydessä ensinnäkin komissio, joka huomautti, että Slovakian viranomaiset ja kantaja olivat eri mieltä vakuudeksi annettujen pitkäaikaisten varojen arvosta, ja katsoi, ettei ollut tarpeen tarkistaa, kumpi tieto pitää paikkansa (riidanalaisen päätöksen 122 perustelukappale), korosti, että jos kantajan omaisuuden tosiasiallinen arvo oli vain puolet vakuuksien arvosta, tämä merkitsee sitä, että vuoden 2002 marraskuun ja vuoden 2003 marraskuun välisenä aikana myönnetyille maksunlykkäyksille ei ollut vaadittu riittäviä vakuuksia. Näissä olosuhteissa kyseiset lykkäykset eivät siten todennäköisimmin täyttäneet yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta. Samalla kun komissio katsoi, ettei sen tarvinnut tarkistaa, olivatko kyseiset toimenpiteet valtiontukea, se huomautti kuitenkin, että riippumatta siitä, olivatko mainitut lykkäykset valtiontukea, yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen ei voida enää vedota, jos lykätty velka myöhemmin jätetään osittain perimättä (riidanalaisen päätöksen 123 perustelukappale).

274    Kuten kantaja perustellusti väittää ja tarvitsematta tarkastaa, oliko komissio toimivaltainen ottamaan kantaa vuoden 2002 ja vuoden 2003 välisiin maksunlykkäyksiin, on todettava, ettei pelkästään kyseisen, puhtaasti hypoteettisen riidanalaisen päätöksen perustelun nojalla voida oikeuttaa päätelmää, jonka mukaan verovelan osittainen anteeksianto antaisi kantajalle edun, jota se ei olisi voinut saada markkinaolosuhteissa. Komissio tyytyy tässä vaiheessa esittämään olettamuksia tutkimatta kuitenkaan kantajan näin esiin tuomia kysymyksiä, eikä se esitä niiden tueksi mitään seikkaa tai tee niistä mitään lopullista johtopäätöstä.

275    Komissio myöntää kirjelmissään, että kysymys siitä, oliko tuki kokonaan poissuljettu velkasaneerausta aikaisempien maksunlykkäysten osalta, ei ole merkityksellinen sen päätelmän kannalta, jonka mukaan velkasaneeraus oli valtiontukea ja että riidanalaisen päätöksen 122 ja 123 perustelukappale sisältävät tarpeettomia huomautuksia niiden perustelujen kannalta, joihin valtiontuen olemassaoloa koskeva päätelmä perustuu.

276    Toiseksi on todettava komission katsoneen riidanalaisessa päätöksessä, että vaikka vakuudeksi annettujen pitkäaikaisten varojen määrä oli pelkästään 194 miljoonaa SKK, yksityinen velkoja olisi kuitenkin asettanut etusijalle veroulosottomenettelyn (riidanalaisen päätöksen 124 perustelukappale). Se korosti tältä osin, että tällaisessa menettelyssä veroviranomainen voi toteuttaa suoraan velallisen omaisuuden luovutuksen. Komission mukaan velkasaneerauksen ajankohtana kantajan lyhytaikaisten varojen arvo, joka on 43 miljoonaa SKK varastoina, vähintään 37 miljoonaa SKK perittävissä olevina saatavina ja 161 miljoonaa SKK käteisvaroina, ylitti velkasaneerauksessa ehdotetun summan. Komissio totesi vielä, että kantajalla oli pitkäaikaisia varoja vähintään 194 miljoonaa SKK (riidanalaisen päätöksen 125 perustelukappale). Se korosti lopuksi, että konkurssista poiketen veroulosottoon ei olisi liittynyt hallinnollisia maksuja ja että veroulosoton panee alulle ja toteuttaa veroviranomainen itse, minkä vuoksi voidaan myös olettaa, että se toteutetaan nopeasti (riidanalaisen päätöksen 126 perustelukappale). Komissio päätteli näiden seikkojen perusteella, että veroulosotto olisi johtanut suurempaan tuottoon kuin velkasaneeraus (riidanalaisen päätöksen 127 perustelukappale).

277    Tässä yhteydessä on aluksi korostettava, että komission arviointi perustuu konkurssin yhteydessä esitettyjen arvioiden toistamiseen.

278    Edellä 201 kohdassa on kuitenkin päätelty, ettei kyseistä arviota ole tuettu oikeudellisesti riittävällä tavalla asiakirja-aineistoon sisältyvillä seikoilla.

279    Tämän jälkeen on todettava veroulosottomenettelyn kestosta, että komissio on vain ”oletta[nut], että se toteutetaan nopeasti”, erityisesti konkurssimenettelyyn verrattuna, koska viranomainen olisi itse pannut kyseisen menettelyn alulle ja toteuttanut sen. Komissio ei ole sitä vastoin arvioinut millään tavalla tätä kestoa nyt käsiteltävän asian olosuhteissa tai ainakin keskimäärin Slovakian lainsäädännössä käyttöön otetun kaltaisen menettelyn vaiheiden kannalta. Komissio myöntää lisäksi kirjelmissään, ettei sillä ollut käytössään riittävästi tietoja veroulosottomenettelyn kestosta.

280    On kuitenkin huomautettava, että menettelyjen kesto on seikka, joka voi huomattavasti vaikuttaa yksityisen velkojan päätösprosessiin (ks. vastaavasti edellä 21 kohdassa mainittu tuomio Frucona Košice v. komissio, EU:C:2013:32, 81 kohta).

281    Lopuksi on huomautettava, että oikeuskäytännön mukaan edunsaajayrityksen tilanne voi olla merkityksellinen seikka tarkasteltaessa kokonaisvaltaisesti yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamisedellytyksiä (ks. vastaavasti ja analogisesti edellä 56 kohdassa mainittu tuomio Westdeutsche Landesbank Girozentrale ja Land Nordrhein-Westfalen v. komissio, EU:T:2003:57, 251 kohta ja tuomio 30.6.2015, Alankomaat ym. v. komissio, T‑186/13, T‑190/13 ja T‑193/13, EU:T:2015:447, 88 kohta).

282    Vaikka kantaja on hallinnollisessa menettelyssä todennut, että veroulosottomenettely olisi voitu keskeyttää siitä syystä, että se olisi voinut joutua hakemaan konkurssia taloudellisen tilanteensa heikentymisen johdosta, komissio ei ole riidanalaisessa päätöksessä ottanut kyseistä seikkaa mitenkään huomioon eikä edes arvioinut mahdollisuuksia, jotka veroulosottomenettelyllä on onnistua kyseisten seikkojen nojalla nyt käsiteltävässä tapauksessa. Tätä puutetta ei voida korjata sillä unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyllä väitteellä, jonka mukaan kyseinen kantajan väite on täysin spekulatiivinen.

283    Lisäksi on vielä todettava, että komissio on veroulosottomenettelyn kustannusten osalta vain korostanut, että kyseiseen menettelyyn ei konkurssimenettelystä poiketen olisi liittynyt hallinnollisia maksuja. Riidanalaisesta päätöksestä ei sitä vastoin ilmene millään tavoin, että komissio olisi tutkinut ylipäänsä kysymystä siitä, voisiko veroulosottomenettelystä aiheutua jonkinlaisia kustannuksia. Se ei ole myöskään tarkastellut sitä, miten suuri vaikutus niillä on mahdollisesti siihen määrään, joka tällaisen menettelyn yhteydessä voidaan saada.

284    On siis ilmeistä, että komissiolla ei ollut riidanalaisen päätöksen antamisajankohtana käytössään aineellisia seikkoja, joiden nojalla se voi väittää, että yksityinen velkoja olisi 9.7.2004 ilmeisestikin valinnut veroulosottomenettelyn.

285    Tämä päätelmä on tehtävä jopa ilman, että on tarpeen tutkia kantajan muita väitteitä, jotka koskevat veroulosoton yhteydessä toteutettavan välittömän myynnin mahdollisuutta ja todennäköisyyttä, omaisuuden arvoa, jonka asiantuntija olisi tarvittaessa määrittänyt, omaisuuden myynnistä konkurssimenettelyn yhteydessä todennäköisesti saadun tuoton arvioinnissa määritettyjen lukujen käyttöä, veroulosoton tapauksessa sovellettavia lakisääteisiä kynnysarvoja ja niiden vaikutusta mahdollisuuteen luovuttaa omaisuus komission esittämään hintaan, L:n konkurssia ja kantajan omaisuuteen kohdistuvaa kavalluksen vaaraa.

286    Edellä 284 kohdassa esitettyä päätelmää ei voida kyseenalaistaa komission esittämillä väitteillä.

287    Ensimmäiseksi on todettava komission huomauttavan, että oikeuskäytännön mukaan kantajan on osoitettava kiistattomasti sekä objektiivisten ja varmennettavissa olevien seikkojen perusteella, että asianomainen jäsenvaltio ei ole myöntänyt kyseessä olevaa etua yksityisen toimijan ominaisuudessaan ja etu olisi voitu saada markkinoilta. Se toteaa vielä, että se on vertaillut kumpaakin menettelyä pelkästään sen käytössä olleiden seikkojen perusteella ja ettei sillä ollut käytössään seikkoja, jotka kantaja olisi voinut toimittaa tukeakseen näkemystään, jonka mukaan veroulosottomenettely ei ollut yhtä edullinen kuin velkasaneerausmenettely.

288    Kun otetaan huomioon edellä 138, 139, 141 ja 269 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö, on kuitenkin huomattava, että koska komissio sovelsi yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta vertaillakseen veroulosotto- ja velkasaneerausmenettelyjä ja koska se totesi, että yksityinen velkoja olisi asettanut ensimmäiseksi mainitun menettelyn etusijalle jälkimmäiseen nähden, se ei voinut vain esittää olettamuksia, joita ei ollut tuettu ja joita ei voitu varmentaa, sillä perusteella, että sillä ei ollut riittäviä tietoja. Se ei voi myöskään nojautua kyseisen arviointiperusteen sovellettavuutta koskevaan oikeuskäytäntöön, josta ilmenee, että kyseiseen arviointiperusteeseen vetoavan asianomaisen jäsenvaltion tai osapuolen, jota asia koskee, tehtävänä on osoittaa, että riidanalainen toimenpide kuuluu mainitun jäsenvaltion taloudellisen toimijan aseman piiriin, perustellakseen sen, että se on tyytynyt tällaisten seikkojen puuttuessa tekemään epätäsmällisiä johtopäätöksiä kyseisen arviointiperusteen soveltamisvaiheessa.

289    Toiseksi on todettava, että edellä 284 kohdassa esitettyä päätelmää ei voida kyseenalaistaa myöskään muilla väitteillä, jotka komissio on esittänyt vastauksena kantajan väitteisiin. Kyseiset komission väitteet koskevat lähinnä veroulosoton yhteydessä toteutetun välittömän myynnin mahdollisuutta ja todennäköisyyttä, omaisuuden arvoa, jonka asiantuntija olisi tarvittaessa määrittänyt, omaisuuden myynnistä konkurssimenettelyn yhteydessä todennäköisesti saadun tuoton arvioinnissa määritettyjen määrien käyttöä, L:n konkurssia, veroulosoton tapauksessa sovellettavia lakisääteisiä kynnysarvoja ja lopuksi kantajan omaisuuteen kohdistuvaa kavalluksen vaaraa.

290    Yhtäältä on huomattava, että edellä 284 kohdassa esitetty päätelmä nojautuu pelkästään toteamukseen siitä, että komissiolla ei ollut käytössään aineellisia seikkoja, joiden nojalla se voi väittää, että yksityinen velkoja olisi 9.7.2004 ilmeisestikin valinnut veroulosottomenettelyn. Toisaalta kyseinen päätelmä, joka perustuu niiden kantajan esittämien väitteiden hyväksymiseen, joiden mukaan komissio, jonka asiana on osoittaa, että yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen edellytykset eivät olleet täyttyneet nyt käsiteltävässä tapauksessa, ei ollut veroulosotto- ja velkasaneerausmenettelyjä vertailtaessa arvioinut kestoa ja kustannuksia eikä kantajan taloudellista tilannetta, on tehty ilman, että olisi ollut edes tarpeen tutkia niitä kantajan muita väitteitä, jotka on mainittu edellä 285 kohdassa. Koska edellä 289 kohdassa mainitut komission väitteet on esitetty vastauksena näihin kantajan viimeksi mainittuihin väitteisiin, niillä ei missään tapauksessa voida kumota edellä 284 kohdassa esitettyä päätelmää.

291    Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen valossa kantajan neljäs kanneperuste on perusteltu.

292    Tämän johdosta ja kun otetaan erityisesti huomioon edellä 236 ja 291 kohdassa esitetyt päätelmät, riidanalainen päätös on kumottava.

 Oikeudenkäyntikulut

293    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut välitoimimenettelyihin liittyvät oikeudenkäyntikulut mukaan luettuna kantajan vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Valtiontuesta N:o SA.18211 (C 25/2005) (ex NN 21/2005), jonka Slovakian tasavalta on myöntänyt Frucona Košice, a.s. ‑yritykselle, 16.10.2013 annettu komission päätös 2014/342/EU kumotaan.

2)      Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Frucona Košicelle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut välitoimimenettelyistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut mukaan lukien.

Martins Ribeiro Gervasoni Madise

Julistettiin Luxemburgissa 16 päivänä maaliskuuta 2016.

Allekirjoitukset

Sisällys

Asian tausta

Kantajan tilanteen kehittyminen ja velkasaneerausmenettely

Hallinnollinen menettely

Alkuperäinen päätös

Asian käsittelyn vaiheet unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa

Riidanalainen päätös

Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen

Toinen kanneperuste, joka perustuu riidanalaisen päätöksen 83 perustelukappaleeseen liittyvään oikeudelliseen virheeseen

Kolmas kanneperuste, joka perustuu tosiseikkoja koskeviin virheisiin ja oikeudellisiin virheisiin, jotka liittyvät päätelmään, jonka mukaan konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely

Oikeuskäytäntöä koskevat alustavat huomautukset

Kantajan omaisuuden luovutuksesta konkurssimenettelyn yhteydessä saatavasta tuotosta tehdyn arvioinnin oikeellisuus (toinen väitteiden sarja)

Konkurssimenettelyn kestosta ja sillä yksityisen velkojan valintaan olevasta vaikutuksesta tehdyn arvioinnin oikeellisuus (kolmas–viides väitteiden sarja)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu virheisiin, jotka liittyvät päätelmään, jonka mukaan veroulosottomenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausmenettely

Yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen sovellettavuus veroulosotto- ja velkasaneerausmenettelyjen vertailemiseksi (ensimmäinen ja toinen väitteiden sarja)

Yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltaminen veroulosotto- ja velkasaneerausmenettelyjen vertailemiseksi (kolmas–kuudes väitteiden sarja)

Oikeudenkäyntikulut

* Oikeudenkäyntikieli: englanti.