UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
18 päivänä marraskuu 2015 (*)
Polkumyynti – Tiettyjen Kiinasta peräisin olevien kompressorien tuonti – Osa maksetuista polkumyyntitulleista on päätetty jättää palauttamatta – Vientihinnan määrittäminen – Polkumyyntitullien vähentäminen – Kumoamisen ajallisten vaikutusten mukauttaminen
Asiassa T‑73/12,
Einhell Germany AG, kotipaikka Landau an der Isar (Saksa),
Hans Einhell Nederlands BV, kotipaikka Breda (Alankomaat),
Einhell France SAS, kotipaikka Villepinte (Ranska),
Hans Einhell Österreich GmbH, kotipaikka Wien (Itävalta),
edustajinaan solicitor R. MacLean ja asianajaja A. Bochon,
kantajina,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään A. Stobiecka-Kuik, K. Talabér-Ritz ja T. Maxian Rusche,
vastaajana,
jossa on kyse vaatimuksesta kumota osittain Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien tiettyjen kompressorien tuonnista maksettujen polkumyyntitullien palauttamisvaatimuksista 6.12.2011 annetut komission päätökset K(2011) 8831 lopullinen, K(2011) 8825 lopullinen, K(2011) 8828 lopullinen ja K(2011) 8810 lopullinen, ja siltä varalta, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa mainitut päätökset, vaatimuksesta niiden vaikutusten voimassa pitämiseksi siihen saakka, kunnes komissio on toteuttanut annettavan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet.
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kanninen sekä tuomarit I. Pelikánová ja E. Buttigieg (esittelevä tuomari),
kirjaaja: hallintovirkamies L. Grzegorczyk,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 12.12.2014 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Einhell Germany AG, Hans Einhell Nederlands BV, Einhell France SAS ja Hans Einhell Österreich GmbH (jäljempänä yhdessä kantajat) ovat Einhell-konserniin kuuluvia yhtiöitä, jotka tuovat maahan muun muassa Kiinasta peräisin olevia ilmakompressoreita. Erityisesti ne tuovat Euroopan unioniin kompressoreita, jotka ne ostavat Nu Air (Shanghai) Compressors and Tools Co. Ltd:ltä (jäljempänä Nu Air Shanghai tai vientiä harjoittava tuottaja), jonka kotipaikka on Kiina ja joka kuuluu Nu Air ‑konserniin.
2 Euroopan unionin neuvosto antoi 17.3.2008 asetuksen (EY) N:o 261/2008 lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien tiettyjen kompressorien tuonnissa (EUVL L 81, s. 1). Asetuksessa N:o 261/2008 tarkoitettuihin Nu Air Shanghain tuottamiin kompressoreihin (jäljempänä tarkasteltava tuote) sovellettiin 13,7 prosentin polkumyyntitullia.
3 Kesäkuun 2009 ja kesäkuun 2010 välisenä aikana kantajat esittivät polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 22.12.1995 annetun neuvoston asetuksen (EYVL 1996, L 56, s. 1) (joka on korvattu polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 30.11.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1225/2009 (EUVL L 343, s. 51; jäljempänä perusasetus)), sellaisena kuin se on muutettuna, 11 artiklan 8 kohdan säännösten mukaisesti useita asetuksella N:o 261/2008 käyttöön otettujen lopullisten polkumyyntitullien palauttamisvaatimuksia; kukin kantaja oli maksanut näitä polkumyyntitulleja Nu Air Shanghain tuottamien kompressoreiden tuonnista, ja ne vaativat yhteensä 1 067 158,66 euron määrän palauttamista. Vaatimukset esitettiin Euroopan komissiolle Saksan, Alankomaiden, Ranskan ja Itävallan toimivaltaisten viranomaisten välityksellä.
4 Nu Air Shanghain tuottamien kompressoreiden tuonnista maksettujen polkumyyntitullien palautusvaatimuksia esittivät komissiolle Nu Air ‑konserniin kuuluvat yritykset eli Nu Air Compressors and Tools SpA, Nu Air Polska sp. z o.o. ja Mecafer (jäljempänä yhdessä etuyhteydessä oleva tuoja).
5 Komissio käynnisti Nu Air Shanghain tuottamien kompressoreiden tuonnista maksettujen polkumyyntitullien palauttamista koskevan tutkimuksen, joka käsitti ajanjakson 1.9.2008–31.12.2009 (jäljempänä palautustutkimuksen ajanjakso).
6 Komissio esitti kantajille 6.4.2011 lähettämissään neljässä ilmoituksessa ne olennaiset tosiseikat ja näkemykset, joiden perusteella se ehdotti, että Nu Air Shanghain oikaistuksi polkumyyntimarginaaliksi vahvistetaan 11,2 prosenttia ja että polkumyyntitullit palautetaan kantajille osittain.
7 Kantajat ilmoittivat komissiolle 26.4.2011, että niiden mielestä Nu Air Shanghain oikaistun polkumyyntimarginaalin määrä oli alle 11,2 prosenttia, ja viittasivat etuyhteydessä olevan tuojan tästä seikasta esittämiin huomautuksiin.
8 Komissio ilmoitti etuyhteydessä olevalle tuojalle 19.7.2011 päivätyssä kirjelmässä pitävänsä tiettyjä sen huomautuksia perusteltuina ja alensi polkumyyntimarginaalin 10,7 prosenttiin.
9 Etuyhteydessä oleva tuoja esitti 26.7.2011 lähettämässään sähköpostiviestissä komissiolle uusia huomautuksia, joissa se riitautti komission soveltaman polkumyyntimarginaalin laskentamenetelmän. Se riitautti erityisesti polkumyyntitullien vähentämisen vientihinnan laskelmassa ja vetosi perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdan säännöksiin. Se pyysi vielä komissiota toimittamaan sille laskelmat, joiden perusteella komissio oli vähentänyt polkumyyntitullit perusasetuksen 2 artiklan 9 kohtaan perustuvasta laskennallisesta vientihinnasta. Nämä laskelmat toimitettiin etuyhteydessä olevalle tuojalle samana päivänä sähköpostitse.
10 Etuyhteydessä oleva tuoja lähetti 28.7.2011 komissiolle sähköpostiviestin, jossa se pyysi selvitystä siitä, miten komissio oli tulkinnut edellä mainittujen laskelmien tuloksia, ja komissio vastasi pyyntöön samana päivänä sähköpostitse.
11 Komissio lähetti kantajille 17.10.2011 neljä lopullista ilmoitusta, joissa esitettiin ne olennaiset tosiseikat ja näkemykset, joiden perusteella se aikoi oikaista tarkasteltavaan tuotteeseen sovellettavaa polkumyyntimarginaalia ja palauttaa maksetut polkumyyntitullit osittain.
12 Etuyhteydessä oleva tuoja pyysi 20. ja 21.10.2011 lähettämissään sähköpostiviesteissä komissiolta lisäselvityksiä menetelmästä, jota se oli käyttänyt arvioidessaan, oliko polkumyyntitullit siirretty ensimmäiseltä unioniin sijoittautuneelta riippumattomalta ostajalta perittäviin tarkasteltavan tuotteen jälleenmyyntihintoihin. Komissio ei suostunut tähän pyyntöön ja viittasi 28.7.2011 lähettämässään edellisessä sähköpostiviestissä annettuihin selvityksiin.
13 Komissio antoi 6.12.2011 päätökset K(2011) 8831 lopullinen, K(2011) 8825 lopullinen, K(2011) 8828 lopullinen ja K(2011) 8810 lopullinen (jäljempänä yhdessä riidanalaiset päätökset), joissa se yhtäältä vahvisti Nu Air Shanghain oikaistuksi polkumyyntimarginaaliksi 10,7 prosenttia ja toisaalta määräsi, että kantajien perusteettomasti maksamat polkumyyntitullit on palautettava osittain alkuperäisen polkumyyntimarginaalin (13,7 prosenttia) ja oikaistun polkumyyntimarginaalin (10,7 prosenttia) välisen erotuksen perusteella.
14 Tarkasteltavan tuotteen normaaliarvo muodostettiin oikaistun polkumyyntimarginaalin laskemista varten perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti.
15 Kun tuotetta vietiin joko suoraan riippumattomille ostajille unioniin tai unionin ulkopuolella sijaitsevien etuyhteydessä olevien yhtiöiden välityksellä, vientihinta määritettiin tarkasteltavasta tuotteesta tosiasiallisesti maksettujen tai maksettavien hintojen perusteella perusasetuksen 2 artiklan 8 kohdan mukaisesti.
16 Kun tuotetta vietiin unionissa sijaitsevan etuyhteydessä olevan yhtiön – kuten vientiä harjoittavaan tuottajaan etuyhteydessä olevan tuojan – välityksellä, joka hoiti kaikki tarkasteltavaa tuotetta koskevat tuontitoimet, vientihinta määritettiin perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti sen hinnan perusteella, jolla maahantuodut tuotteet jälleenmyytiin unioniin sijoittautuneelle riippumattomalle ostajalle ensimmäisen kerran. Luotettavan vientihinnan määrittämiseksi tehtiin oikaisuja, jotta voitiin ottaa huomioon kaikki tuonnin ja jälleenmyynnin välillä aiheutuneet kustannukset ja kertynyt voitto.
17 Maksetut polkumyyntitullit vähennettiin perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdan mukaisesti laskennallisesta vientihinnasta erityisesti siksi, että etuyhteydessä oleva tuoja ei ollut osoittanut, että ne oli siirretty asianmukaisesti jälleenmyyntihintoihin. Etuyhteydessä olevan tuojan väite, jonka mukaan tarkasteltavan tuotteen jälleenmyynnistä sille kertyneen kokonaisliikevaihdon kasvu oli ylittänyt tämän tuotteen maahantuonnista maksettujen tullien kokonaismäärän, hylättiin, koska se ei saattanut kyseenalaiseksi toteamusta, jonka mukaan polkumyyntitullia ei ollut asianmukaisesti siirretty tarkasteltavan tuotteen useiden eri tuotetyyppien jälleenmyyntihintoihin ja näin ollen hintapolitiikkaa ei ollut tarkistettu siten, että siinä otettaisiin huomioon maksetut polkumyyntitullit.
18 Lisäksi 10,7 prosentin polkumyyntimarginaali laskettiin vertaamalla kunkin tuotetyypin keskimääräistä normaaliarvoa tarkasteltavan tuotteen vastaavan tuotetyypin painotettuun keskimääräiseen vientihintaan.
19 Päätöksessä K(2011) 8831 lopullinen komissio hyväksyi Einhell Germanyn palautusvaatimuksen 157 950,76 euron määrään asti ja hylkäsi sen muilta osin, toisin sanoen 734 777,06 euron osalta; päätöksessä K(2011) 8825 lopullinen komissio hyväksyi Hans Einhell Nederlandsin palautusvaatimuksen 21 113,52 euron määrään asti ja hylkäsi sen muilta osin, toisin sanoen 92 502,22 euron osalta; päätöksessä K(2011) 8828 lopullinen komissio hyväksyi Einhell Francen palautusvaatimuksen 11 517,09 euron määrään asti ja hylkäsi sen muilta osin, toisin sanoen 41 077,62 euron osalta ja päätöksessä K(2011) 8810 lopullinen komissio hyväksyi Hans Einhell Österreichin palautusvaatimuksen 1 800,09 euron määrään asti ja hylkäsi sen muilta osin, toisin sanoen 6 420,30 euron osalta.
Menettely ja asianosaisten vaatimukset
20 Kantajat nostivat käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 17.2.2012 toimittamallaan kannekirjelmällä.
21 Unionin yleinen tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn sekä esitti 2.5.1991 annetun työjärjestyksensä 64 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimenpiteenä asianosaisille kirjallisia kysymyksiä ja pyysi niitä toimittamaan tiettyjä asiakirjoja. Asianosaiset noudattivat edellä mainittuja prosessinjohtotoimenpiteitä.
22 Kantajat esittivät uutta näyttöä 27.11.2014 päivätyssä kirjelmässä. Nämä asiakirjat lisättiin asiakirja-aineistoon unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston puheenjohtajan 5.12.2014 tekemällä päätöksellä.
23 Asianosaisten suulliset lausumat ja niiden unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 12.12.2014 pidetyssä istunnossa.
24 Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin
– ottaa kanteen tutkittavaksi
– kumoaa riidanalaisten päätösten 1 artiklan siltä osin kuin niissä taataan kantajien maksamien polkumyyntitullien palauttaminen vain osittain
– määrää, että riidanalaisten päätösten vaikutukset pidetään voimassa siihen saakka kunnes komissio on toteuttanut annettavan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
25 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen perusteettomana
– velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
Tutkittavaksi ottaminen
Kantajien 27.11.2014 esittämän näytön tutkittavaksi ottaminen
26 Unionin yleisen tuomioistuimen 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 48 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:
”Vastauksessaan asianosainen voi vedota lisänäyttöön. Asianosaisen on kuitenkin ilmoitettava syy, miksi näyttöön ei ole vedottu aikaisemmin.”
27 Tässä artiklassa sallitaan näytön esittäminen 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 46 artiklan 1 kohdan ulkopuolisissa tapauksissa. Analogisesti unionin yleinen tuomioistuin hyväksyy tietyn näytön esittämisen vastauskirjelmän jättämisen jälkeen, jos näytön esittäneellä asianosaisella ei olisi voinut olla kyseisiä todisteita käytettävissään ennen kirjallisen käsittelyvaiheen päättymistä tai jos vastapuoli on esittänyt omaa aineistoaan myöhään ja asiakirja-aineiston täydentäminen on sallittava kontradiktorisen periaatteen noudattamisen turvaamiseksi (tuomio 14.4.2005, Gaki-Kakouri v. yhteisöjen tuomioistuin, C‑243/04 P, EU:C:2005:238, 32 kohta).
28 Koska kyseessä on poikkeus näytön esittämistä koskevista säännöistä, 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 48 artiklan 1 kohdassa velvoitetaan asianosaiset perustelemaan, miksi näyttö on esitetty myöhässä. Tällainen velvollisuus merkitsee, että unionin yleiselle tuomioistuimelle annetaan toimivalta valvoa tämän näytön myöhässä esittämistä koskevien perustelujen hyväksyttävyyttä ja tarvittaessa näytön sisältöä ja hylätä se, mikäli vaatimusta ei ole perusteltu oikeudellisesti riittävällä tavalla. Sama pätee sitä suuremmalla syyllä näyttöön, jota halutaan esittää vastauskirjelmän esittämisen jälkeen (edellä 27 kohdassa mainittu tuomio Gaki-Kakouri v. yhteisöjen tuomioistuin, EU:C:2005:238, 33 kohta).
29 Käsiteltävässä asiassa kantajat toimittivat 27.11.2014 päivätyn kirjelmän liitteenä yhdeksän komission päätöstä, jotka se oli antanut muissa polkumyyntitullien palauttamista koskevissa menettelyissä ja joista ensimmäiset kahdeksan annettiin ennen kirjallisen käsittelyn päättymistä ja viimeinen sen jälkeen. Perustellakseen näytön esittämistä myöhässä kantajat totesivat muun muassa, ettei edellä mainittuja päätöksiä ollut julkaistu ja että ne olivat siksi joutuneet laatimaan komissiolle useita näihin asiakirjoihin tutustumista koskevia pyyntöjä, jotka komissio hyväksyi vastauksen toimittamiselle asetetun määräpäivän jälkeen.
30 Komissio ei esittänyt vastaväitteitä tältä osin.
31 Näin ollen kantajien 27.11.2014 päivätyn kirjelmän liitteenä toimittama näyttö on otettava tutkittavaksi.
Liitteen D.5 tutkittavaksi ottaminen
32 Komissio toimitti vastauskirjelmänsä liitteessä D.5 asiakirjan, jonka se oli saanut ollessaan vastaajana asioissa Mecafer v. komissio (T‑74/12), Nu Air Polska v. komissio (T‑75/12) ja Nu Air Compressors and Tools v. komissio (T‑76/12). Vastauskirjelmänsä 86 kohdassa komissio viittasi lisäksi liitteen D.5 sisältöön todetakseen perusteettomiksi väitteet, joihin kantajat vetoavat.
33 Asioiden T‑74/12, T‑75/12 ja T‑76/12 kantajat olivat kuitenkin toimittaneet liitteessä D.5 olevan asiakirjan unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämiensä kirjelmien liitteenä.
34 Vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa esittämään suulliseen kysymykseen komissio totesi, ettei se ollut pyytänyt asioiden T‑74/12, T‑75/12 ja T‑76/12 kantajilta lupaa käyttää liitteessä D.5 olevaa asiakirjaa nyt käsiteltävässä asiassa.
35 Kantajat vaativat istunnossa, että liite D.5 jätetään tutkimatta.
36 Tältä osin on yhtäältä todettava, että jokaisella unionin yleiseen tuomioistuimeen vireille pannulla asialla on oma asiakirjavihko, joka sisältää asianosaisten käsiteltävänä olevassa asiassa esittämät oikeudenkäyntiasiakirjat ja muut asiakirjat, ja että jokainen asiakirjavihko on täysin itsenäinen. Tätä jälkimmäistä seikkaa kuvastaa unionin yleisen tuomioistuimen kirjaajan ohjeiden 5 artiklan 6 kohta, jonka mukaan ”oikeudenkäyntiasiakirjaa, joka on esitetty jossain asiassa ja otettu tämän asian asiakirjavihkoon, ei voida ottaa huomioon toisen asian valmistelun yhteydessä”.
37 Toisaalta on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan niiden määräysten perusteella, jotka koskevat asioiden käsittelyä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asianosaisia suojataan oikeudenkäyntiasiakirjojen epäasianmukaiselta käytöltä ja että näin ollen tietyn asian asianosaisilla tai väliintulijoilla on oikeus käyttää toisten asianosaisten tai väliintulijoiden oikeudenkäyntiasiakirjoja, joihin niille on myönnetty oikeus tutustua, vain puolustaakseen omaa kantaansa kyseisessä asiassa (määräys 15.10.2009, Hangzhou Duralamp Electronics v. neuvosto, T‑459/07, Kok., EU:T:2009:403, 13 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Kuitenkin, lukuun ottamatta sellaisia poikkeuksellisia tilanteita, joissa tietojen antaminen asiakirjasta voisi vaarantaa hyvän oikeudenhoidon, tietyn asian asianosaiset voivat vapaasti antaa tietoja omista kirjelmistään kolmannelle osapuolelle kyseisessä asiassa (ks. edellä 37 kohdassa mainittu määräys Hangzhou Duralamp Electronics v. neuvosto, EU:T:2009:403, 14 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Vastaavasti tietyn asian asianosainen voisi samoin edellytyksin hyväksyä, että toinen asianosainen voisi käyttää sen kyseisessä asiassa esittämää kirjelmää toisessa asiassa (edellä 37 kohdassa mainittu määräys Hangzhou Duralamp Electronics v. neuvosto, EU:T:2009:403, 14 kohta).
39 Käsiteltävässä asiassa on yhtäältä todettava, että liitteessä D.5 olevaan asiakirjaan sisältyy kaksi taulukkoa, joissa esitetään kantajien asioissa T‑74/12, T‑75/12 ja T‑76/12 tekemät laskelmat sen osoittamiseksi, että Nu Air Shanghain oikaistun polkumyyntimarginaalin olisi pitänyt olla komission laskemaa polkumyyntimarginaalia pienempi.
40 On toisaalta selvää, ettei komissiolla ollut lupa toimittaa liitteessä D.5 olevaa asiakirjaa nyt käsiteltävässä asiassa.
41 Näin ollen liite D.5 on jätettävä tutkimatta edellä 37 ja 38 kohdassa tarkoitetun oikeuskäytännön mukaisesti.
42 Tätä päätelmää eivät kyseenalaista komission istunnossa esittämät väitteet.
43 Komissio väittää aluksi, että kantajat eivät ennen istuntoa vastustaneet liitteen D.5 esittämistä, vaikka niillä oli sama asianajaja kuin asioiden T‑74/12, T‑75/12 ja T‑76/12 kantajilla. Tämä ei kuitenkaan kyseenalaista sitä tosiseikkaa, että liite D.5 esitettiin ilman viimeksi mainittujen kantajien lupaa.
44 Komission väite on näin ollen hylättävä tehottomana.
45 Komissio väittää lisäksi lähinnä, että nyt käsiteltävässä asiassa kantajat olivat esittäneet liitteessä D.5 olevaan asiakirjaan sisältyvät tiedot otteina liitteissä A.15 ja A.16. On kuitenkin todettava, että liitteisiin A.15 ja A.16 sisältyvät tiedot eivät ole samoja kuin liitteessä D.5 esitetyt tiedot.
46 Komission väite on näin ollen hylättävä perusteettomana.
47 Edellä esitetyn perusteella on yhtäältä määrättävä liite D.5 poistettavaksi asiakirja-aineistosta ja toisaalta poistettava asiakirja-aineistosta kaikki viittaukset mainittuun liitteeseen ja sen sisältöön.
Asiakysymys
48 Kantajat vaativat yhtäältä riidanalaisten päätösten osittaista kumoamista SEUT 263 artiklan perusteella ja toisaalta niiden vaikutusten tilapäistä voimassa pitämistä SEUT 264 artiklan perusteella.
Ensimmäinen vaatimuskohta, joka koskee riidanalaisten päätösten osittaista kumoamista
49 Ensimmäisessä vaatimuskohdassa kantajat vaativat lähinnä riidanalaisten päätösten osittaista kumoamista siksi, että komissio on hyväksynyt vain osittain niiden vaatimukset polkumyyntitullien palauttamisesta eikä näin ollen määrää niiden palauttamisesta siltä osin kuin ne ylittävät kyseisten päätösten 1 artiklassa mainitut määrät.
50 Kantajat vetoavat ensimmäisen vaatimuskohtansa tueksi kahteen kanneperusteeseen. Ensimmäisessä kanneperusteessa kantajat väittävät, että komissio on tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti muodostetusta vientihinnasta vähennettävän voittomarginaalin ja että se on rikkonut perusasetuksen 2 artiklan 9 kohtaa ja 18 artiklan 3 kohtaa. Toisessa kanneperusteessa ne väittävät lähinnä, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen vähentäessään etuyhteydessä olevan tuojan maksamien polkumyyntitullien määrän laskennallisesta vientihinnasta ja ettei se näin ollen ole onnistunut vahvistamaan luotettavaa vientihintaa ja polkumyyntimarginaalia ja rikkoo siten perusasetuksen 2 artiklan 9 ja 11 kohtaa ja 11 artiklan 10 kohtaa.
51 Unionin yleinen tuomioistuin pitää asianmukaisena tutkia ensimmäisen vaatimuskohdan tueksi esitetyn toisen kanneperusteen ennen ensimmäistä kanneperustetta.
52 Toisessa kanneperusteessa on viisi osaa, joissa kantajat väittävät ensinnäkin, että komissio on tulkinnut virheellisesti perusasetuksen 11 artiklan 10 kohtaa siltä osin kuin se on katsonut, että polkumyyntitullien siirtäminen oli todettava kunkin ilmakompressorityypin osalta, toiseksi, että tämä lähestymistapa haittaa luotettavan vientihinnan ja painotetun keskimääräisen polkumyyntimarginaalin vahvistamista, kolmanneksi, että Maailman kauppajärjestön (WTO) valituselimen ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä on loukattu, neljänneksi, että tälle lähestymistavalle on annettu kohtuuton merkitys jälleenmyyntihintojen tarkastelussa, ja viidenneksi, että kyseinen lähestymistapa on mielivaltainen.
53 Unionin yleinen tuomioistuin katsoo asianmukaiseksi tutkia ensin toisen kanneperusteen ensimmäisen osan ja sen jälkeen sen kolmannen, neljännen, viidennen ja toisen osan.
– Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa
54 Kantajat väittävät lähinnä, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen ja oikeudellisia virheitä, kun se on arvioinut, oliko polkumyyntitullit siirretty ensimmäiseltä unioniin sijoittautuneelta riippumattomalta ostajalta perittäviin jälleenmyyntihintoihin, soveltamalla tuotteen valvontakoodikohtaista arviointimenetelmää (jäljempänä tuotteen valvontakoodikohtainen menetelmä), jolle ei ole perusteita perusasetuksessa eikä oikeuskäytännössä. Kantajien mukaan tämä menetelmä on kuitenkin ristiriidassa perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdan sanamuotoon perustuvan ja teleologisen tulkinnan kanssa; sen mukaan polkumyyntitullien siirtämistä hintoihin on arvioitava niiden samojen sääntöjen ja menetelmien mukaisesti, joita tarkoitetaan perusasetuksen 2 artiklassa, johon mainitun asetuksen 11 artiklan 10 kohdassa nimenomaisesti viitataan, ja näin ollen kokonaisuutena, toisin sanoen tarkasteltavan tuotteen osalta eikä kunkin tuotteen valvontakoodin osalta. Ne lisäävät, että tuotteen valvontakoodikohtainen menetelmä muodostaa lisäesteen sille, että polkumyyntitullit jätetään vähentämättä laskettaessa vientihintaa, ja että se on näin ollen ristiriidassa perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdan kanssa, kun sitä tulkitaan WTO:n perustamissopimuksen (EYVL 1994, L 336, s. 3) liitteessä 1 A olevan tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen 1994 VI artiklan soveltamisesta tehdyn sopimuksen (GATT) valossa (EYVL L 336, s. 103; jäljempänä polkumyyntisopimus), jolla ensin mainittu sopimus pannaan täytäntöön.
55 Komissio kiistää näiden väitteiden paikkansapitävyyden.
56 On aluksi todettava yhtäältä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan neuvostolla ja komissiolla (jäljempänä yhdessä toimielimet) on kauppapoliittisten suojatoimenpiteiden alalla laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia (tuomio 17.7.1998, Thai Bicycle v. neuvosto, T‑118/96, Kok., EU:T:1998:184, 32 kohta ja tuomio 25.10.2011, CHEMK ja KF v. neuvosto, T‑190/08, Kok., EU:T:2011:618, 38 kohta). Siitä seuraa, että toimielinten suorittamia arviointeja koskevassa unionin tuomioistuinten valvonnassa varmistetaan ainoastaan, että menettelyä koskevia sääntöjä on noudatettu, että ne tosiseikat, joiden perusteella riitautettu valinta on tehty, pitävät aineellisesti paikkansa ja että näitä tosiseikkoja ei ole arvioitu ilmeisen virheellisesti tai ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin (tuomio 14.3.1990, Gestetner Holdings v. neuvosto ja komissio, C‑156/87, Kok., EU:C:1990:116, 63 kohta; em. tuomio Thai Bicycle v. neuvosto, EU:T:1998:184, 33 kohta ja tuomio 7.2.2013, EuroChem MCC v. neuvosto, T‑84/07, Kok., EU:T:2013:64, 32 kohta).
57 On toisaalta muistettava ensinnäkin, että perusasetuksen 2 artiklan 8 kohdassa säädetään, että vientihinta on tosiasiallisesti maksettu tai maksettava hinta tuotteesta, joka on myyty vientiin viejämaasta unioniin. Perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan on kuitenkin niin, että jos vientihintaa ei ole tai jos näyttää siltä, että vientihinta ei ole luotettava, koska viejän ja tuojan tai kolmannen osapuolen välillä on yhtiösuhde tai hyvitysjärjestely, vientihinta voidaan muodostaa sen hinnan perusteella, jolla maahantuodut tuotteet jälleenmyydään ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle, tai jos tuotteita ei jälleenmyydä riippumattomalle ostajalle tai niitä ei jälleenmyydä samanlaisessa kunnossa, jossa ne olivat tuotaessa, millä tahansa muulla hyväksyttävällä perusteella (edellä 56 kohdassa mainittu tuomio CHEMK ja KF v. neuvosto, EU:T:2011:618, 25 kohta).
58 Perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdasta johtuu siis, että toimielimet voivat katsoa, ettei vientihinta ole luotettava, kahdessa tapauksessa, nimittäin kun viejän ja tuojan tai kolmannen osapuolen välillä on yhtiösuhde tai hyvitysjärjestely. Muissa kuin näissä tapauksissa toimielimillä on velvollisuus määrittää polkumyyntitulli vientihinnan perusteella, jos sellainen on olemassa (edellä 56 kohdassa mainittu tuomio CHEMK ja KF v. neuvosto, EU:T:2011:618, 26 kohta).
59 Toiseksi on todettava, että perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan toisen alakohdan nojalla on niin, että kun vientihinta muodostetaan sen hinnan perusteella, jolla maahantuodut tuotteet jälleenmyydään ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle, tai minkä tahansa muun hyväksyttävän perusteen nojalla, tuonnin ja jälleenmyynnin välisten kaikenlaisten kustannusten, mukaan lukien tullit ja verot, ja voittomarginaalin huomioon ottamiseksi tehdään oikaisuja luotettavan vientihinnan laskemiseksi unionin rajalla. Perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään, että oikaistaviin kustannuksiin kuuluvat kohtuullinen määrä myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia sekä voittoa (edellä 56 kohdassa mainittu tuomio CHEMK ja KF v. neuvosto, EU:T:2011:618, 27 kohta).
60 On lisättävä, että toimielimet tekevät perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan toisessa ja kolmannessa alakohdassa säädetyt oikaisut viran puolesta (ks. analogisesti tuomio 7.5.1987, Nachi Fujikoshi v. neuvosto, 255/84, Kok., EU:C:1987:203, 33 kohta; tuomio Minebea v. neuvosto, 260/84, Kok., EU:C:1987:206, 43 kohta ja tuomio 14.9.1995, Descom Scales v. neuvosto, T‑171/94, Kok., EU:T:1995:164, 66 kohta).
61 Perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdasta ilmenee kolmanneksi, että jos vientihinta päätetään polkumyyntitullien tarkastelu- tai palauttamismenettelyssä muodostaa 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti, komission on laskettava vientihinta vähentämättä maksettujen polkumyyntitullien määrää, jos esitetään ratkaisevat todisteet, joiden mukaan tulli siirretään asianmukaisesti jälleenmyyntihintoihin ja myöhempiin myyntihintoihin unionissa.
62 Käsiteltävässä asiassa on muistettava, että kantajat moittivat komissiota lähinnä siitä, että se on arvioinut sitä, onko polkumyyntitullit siirretty hintoihin, tuotteen valvontakoodikohtaisen menetelmän mukaan eikä kokonaisuutena, toisin sanoen ottamalla huomioon etuyhteydessä olevalle tuojalle tarkasteltavan tuotteen kaikkien mallien myynnistä kertyneen liikevaihdon kasvun, joka todettiin alkuperäisen tutkimusajanjakson ja palautustutkimuksen ajanjakson välillä. Kantajien mukaan on niin, että jos komissio olisi tehnyt kokonaisarvioinnin, se olisi todennut, että etuyhteydessä olevan tuojan liikevaihto oli kasvanut enemmän kuin mainitun tuotteen tuonnista maksettujen polkumyyntitullien määrä ilmaistuna prosentteina palautustutkimuksen ajanjaksolla toteutuneen tuonnin arvosta, joka sisältää hinnat, kustannukset, rahdin ja vakuutukset.
63 Kantajien toisen kanneperusteen ensimmäisen osan tueksi esittämien väitteiden paikkansapitävyyttä on tutkittava näiden seikkojen valossa.
64 Kantajat vetoavat edellä 62 kohdassa kuvatun menetelmän tueksi ensin sanamuotoa koskevaan perusteluun, jonka mukaan perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa käytetystä ilmauksesta ”siirretään asianmukaisesti” ilmenee, että polkumyyntitullien siirtämistä hintoihin on arvioitava sen mukaan, mikä on tarpeen ja tarkoituksenmukaista, eli kantajien mukaan soveltamalla perusasetuksen 2 artiklassa mainittuja sääntöjä ja menetelmiä, joiden avulla pyritään vahvistamaan kullekin vientiä harjoittavalle tuottajalle yksi yksilökohtainen polkumyyntimarginaali riippumatta siitä, onko tarkasteltavasta tuotteesta olemassa useampia malleja.
65 Komissio kiistää tämän väitteen paikkansapitävyyden.
66 Tältä osin on todettava yhtäältä, että vaikka perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa viitataan kahdesti saman asetuksen 2 artiklaan, adverbilla ”asianmukaisesti” ei viitata perusasetuksen 2 artiklassa tarkoitettuun tutkimusmenetelmään tai sääntöön vaan tavoitteeseen siirtää polkumyyntitullit hintoihin, joita vientiä harjoittaviin tuottajiin etuyhteydessä olevat yhtiöt perivät ensimmäiseltä unioniin sijoittautuneelta riippumattomalta ostajalta, toisin sanoen muuttaa mainittujen yhtiöiden käyttäytymistä polkumyyntitullien käyttöönoton seurauksena siten, että alun perin todettu polkumyyntimarginaali lopulta poistetaan (ks. vastaavasti tuomio 5.6.1996, NMB France ym. v. komissio, T‑162/94, Kok., EU:T:1996:71, 76–81 kohta).
67 Toisaalta perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa ei vahvisteta menetelmää sen arvioimiseksi, onko polkumyyntitullien palauttamista vaativien tuojien esittämä näyttö ”ratkaisevaa” ja onko polkumyyntitulli ”siirretty asianmukaisesti” myyntihintoihin, jotka peritään ensimmäiseltä riippumattomalta ostajalta unionissa.
68 Näin ollen on katsottava, että yhden sijasta on olemassa useampia menetelmiä, joiden avulla voidaan tutkia, täyttyvätkö perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa säädetyt edellytykset.
69 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että erilaisten laskutapojen välillä tehtävä valinta edellyttää monimutkaisten taloudellisten tilanteiden arvioimista, mikä rajoittaa myöskin unionin tuomioistuinten tällaisen arvioinnin suhteen harjoittamaa valvontaa (ks. analogisesti tuomio 7.5.1987, NTN Toyo Bearing ym. v. neuvosto, 240/84, Kok., EU:C:1987:202, 19 kohta; edellä 60 kohdassa mainittu tuomio Nachi Fujikoshi v. neuvosto, EU:C:1987:203, 21 kohta ja edellä 66 kohdassa mainittu tuomio NMB France ym. v. komissio, EU:T:1996:71, 72 kohta).
70 Edellä esitetyn perusteella on todettava, että komissiolla on laaja harkintavalta valitessaan menetelmää, jota on noudatettava tutkittaessa, täyttyvätkö perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa säädetyt edellytykset, joten unionin yleinen tuomioistuin voi harjoittaa tällä alalla vain rajoitettua tuomioistuinvalvontaa (edellä 56 kohta).
71 Toisin kuin kantajat väittävät, perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdan sanamuodosta ei siis voida päätellä, että polkumyyntitullien siirtämistä hintoihin on arvioitava kokonaisuutena.
72 Kantajien väite on näin ollen hylättävä.
73 Kantajat väittävät toiseksi lähinnä, että kokonaisliikevaihdon kasvuun perustuvaa tutkimusmenetelmää voidaan perustella sillä, että on olemassa yksi tarkasteltava tuote, jota on tarkasteltava kokonaisuutena. On nimittäin niin, että vaikka käsiteltävässä asiassa on olemassa useita ilmakompressorimalleja, joista on maksettava voimassa oleva polkumyyntitulli, asetuksen N:o 261/2008 johdanto-osan 19 perustelukappaleessa todetaan nimenomaisesti, että mainittuja tuotteita pidetään alkuperäisessä polkumyyntitutkimuksessa yhtenä tuotteena. Tarkasteltavan tuotteen yksikköluonne vahvistetaan kantajien mukaan lisäksi sekä perusasetuksen johdanto-osan 20 perustelukappaleessa että 21.3.2012 annetussa tuomiossa Marine Harvest Norway ja Alsaker Fjordbruk v. neuvosto (T‑113/06, Kok., EU:T:2012:135).
74 Komissio kiistää tämän väitteen paikkansapitävyyden.
75 Tältä osin on aivan aluksi todettava, että se, että polkumyyntitullien siirtämistä hintoihin arvioidaan tuotteen valvontakoodikohtaisen menetelmän mukaan, ei vaikuta tarkasteltavan tuotteen erityislaatuisuuteen, koska komissio on määrittänyt tarkasteltavalle tuotteelle valvontakoodikohtaisen polkumyyntimarginaalin sijasta yhden polkumyyntimarginaalin.
76 On siis selvää, että käsiteltävässä asiassa tarkasteltavana on monimutkainen tuote, jonka eri malleilla on erilaiset tekniset ominaisuudet ja jonka hinta voi vaihdella tuntuvasti. Näin ollen tuotteen valvontakoodikohtainen menetelmä, jossa vertaillaan sellaisten tuotteiden valvontakoodeja, joiden ominaisuudet ja jälleenmyyntihinnat vastaavat toisiaan, vaikuttaa tarkoituksenmukaisemmalta, kun tutkitaan tarkasteltavan tuotteen jälleenmyyntihinnan muuttumista alkuperäisen tutkimusajanjakson ja palautustutkimuksen ajanjakson välisenä aikana.
77 On myös todettava, että kokonaisliikevaihdon kasvuun perustuvan arviointimenetelmän avulla ei voida vahvistaa, onko etuyhteydessä oleva tuoja tosiasiallisesti muuttanut markkinakäyttäytymistään vai onko se päinvastoin harjoittamansa hintapolitiikan avulla voinut korvata vähiten myytyjä malleja kaikkein myydyimmillä malleilla ja siten vaikuttanut toteutuneisiin marginaaleihin.
78 Perusasetuksen johdanto-osan 20 perustelukappaleessa säädetään lisäksi muun muassa, että ”jos polkumyynnin uudelleenlaskeminen edellyttää vientihintojen uudelleenmuodostamista, polkumyyntitulleja ei saa pitää tuonnin ja jälleenmyynnin välisenä kuluna, jos nämä tullit siirretään niiden tuotteiden hintoihin, joita [unionin] toimenpiteet koskevat”.
79 Päinvastoin kuin kantajat väittävät, perusasetuksen johdanto-osan 20 perustelukappaleessa käytetystä ilmauksesta ”tuotteiden – –, joita – – toimenpiteet koskevat”, ei voida päätellä, että polkumyyntitullien siirtämistä hintoihin on arvioitava tarkasteltavan tuotteen osalta kokonaisuutena. Perusasetuksen johdanto-osan 20 perustelukappaleessa samoin kuin mainitun asetuksen 11 artiklan 10 kohdassa viitataan nimittäin monikossa ”jälleenmyyntihintoihin”, ”myöhempiin myyntihintoihin” ja ”niiden tuotteiden hintoihin, joita yhteisön toimenpiteet koskevat”. Edellä mainittujen säännösten sanamuodon mukaisen tulkinnan mukaan polkumyyntitullien siirtämistä on siis tutkittava kunkin myyntihinnan osalta ja näin ollen mieluummin liiketoimikohtaisen ja tarvittaessa jopa tuotteen malli- tai valvontakoodikohtaisen menetelmän mukaisesti.
80 Kantajien tekemällä viittauksella edellä 73 kohdassa mainittuun tuomioon Marine Harvest Norway ja Alsaker Fjordbruk v. neuvosto (EU:T:2012:135) ei ole merkitystä käsiteltävässä asiassa, koska riita, joka saatettiin unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi tämän tuomion antamiseen johtaneessa asiassa, ei koskenut vientihinnan määrittämistä.
81 Edellä esitetyn perusteella on todettava, ettei komissio ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, että käsiteltävässä asiassa oli tarkoituksenmukaisempaa tutkia polkumyyntitullien siirtämistä hintoihin tuotteen valvontakoodikohtaisen menetelmän mukaan eikä kokonaisuutena alkuperäisen tutkimusajanjakson ja palautustutkimuksen ajanjakson välillä tapahtuneen liikevaihdon kasvun perusteella.
82 Kantajien väite on näin ollen hylättävä.
83 Kantajat väittävät kolmanneksi lähinnä, että komission soveltama tuotteen valvontakoodikohtainen menetelmä on vastoin perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdan tavoitetta, kun sitä tulkitaan polkumyyntisopimuksen 9.3.3 artiklan valossa.
84 Aluksi on todettava, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että perusasetuksen säännöksiä on tulkittava niin pitkälti kuin mahdollista vastaavien polkumyyntisopimuksen säännösten mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 9.1.2003, Petrotub ja Republica v. neuvosto, C‑76/00 P, Kok., EU:C:2003:4, 57 kohta ja tuomio 22.5.2014, Guangdong Kito Ceramics ym. v. neuvosto, T‑633/11, EU:T:2014:271, 38 kohta).
85 Unioni on nimittäin antanut perusasetuksen täyttääkseen polkumyyntisopimukseen perustuvat kansainväliset velvoitteensa (edellä 84 kohdassa mainittu tuomio Petrotub ja Republica v. neuvosto, EU:C:2003:4, 56 kohta). Perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa unionin tarkoituksena on lisäksi ollut panna täytäntöön polkumyyntisopimuksen 9.3.3 artiklaan sisältyvät erityiset velvoitteet. Perusasetuksen 11 artiklan 10 kohtaa on siis tulkittava tämän määräyksen valossa.
86 Tältä osin on muistettava, että polkumyyntisopimuksen 9.3.3 artiklassa määrätään, että ”silloin kun vientihinta on muodostettu [polkumyyntisopimuksen] 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti, viranomaisten on hyvityksestä [oikeammin: palautuksesta] ja sen suuruudesta päättäessään otettava huomioon normaaliarvon muutokset, tuonnin ja jälleenmyynnin välillä tapahtuneet kustannusten muutokset ja vähittäismyyntihinnassa tapahtuneet muutokset, jotka asianmukaisesti heijastuvat myöhemmissä myyntihinnoissa, ja laskettava vientihinta vähentämättä maksettujen polkumyyntitullien määrää, milloin edellä mainitusta on sitovaa todistusaineistoa”.
87 Polkumyyntisopimuksen 2.3 artiklassa määrätään lisäksi, että ”milloin vientihintaa ei ole olemassa tai asianomaiset viranomaiset katsovat, että vientihinta ei ole luotettava sen vuoksi, että viejän ja tuojan tai kolmannen osapuolen välillä on olemassa yhtiösuhde tai hyvitysjärjestely, vientihinta voidaan laskea sen hinnan pohjalta, jolla maahan tuodut tuotteet myydään ensimmäiselle riippumattomalle ostajalle, tai mikäli tavaroita ei myydä riippumattomalle ostajalle tai samanlaisessa kunnossa kuin ne tuotiin maahan, sellaiselta hyväksyttävältä pohjalta, jonka viranomaiset määräävät”.
88 Polkumyyntisopimuksen 2.4 artiklan neljännessä virkkeessä määrätään vielä, että ”tämän artiklan 3 kohdassa mainituissa tapauksissa tulisi myös ottaa huomioon kustannukset, mukaan lukien verot ja tullit, jotka on maksettu maahan tuonnin ja jälleenmyynnin välisenä aikana, samoin kuin tavaran arvoon lisätty voitto – –”.
89 Edellä esitetystä ilmenee, että polkumyyntisopimuksen 2.4 artiklan neljännessä virkkeessä vahvistetaan perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan toisen alakohdan tavoin ns. kustannukseen samaistettavaa tullia koskeva periaate, jonka mukaan maahantuonnin ja jälleenmyynnin välisenä aikana aiheutuneet maksut ja verot, mukaan lukien maksettu polkumyyntitulli, ovat kuluja, jotka on vähennettävä vientihintaa muodostettaessa (edellä 66 kohdassa mainittu tuomio NMB France ym. v. komissio, EU:T:1996:71, 104 kohta).
90 Tässä asiayhteydessä on katsottava, että polkumyyntitullien vähentämättä jättäminen polkumyyntisopimuksen 9.3.3 artiklan mukaisesti on poikkeus kustannukseen samaistettavaa tullia koskevasta säännöstä, joka sisältyy mainitun sopimuksen 2.4 artiklan neljänteen virkkeeseen. Samoin perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa säädetty polkumyyntitullien vähentämättä jättäminen on poikkeus mainitun asetuksen 2 artiklan 9 kohdan toisessa alakohdassa esitetystä kustannukseen samaistettavaa tullia koskevasta säännöstä.
91 Kuten kaikkia poikkeuksia yleisestä säännöstä myös polkumyyntitullien vähentämättä jättämistä laskennallisesta vientihinnasta on kuitenkin tulkittava suppeasti (ks. analogisesti tuomio 18.3.2009, Shanghai Excell M&E Enterprise ja Shanghai Adeptech Precision v. neuvosto, T‑299/05, Kok., EU:T:2009:72, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
92 Käsiteltävässä asiassa on korostettava, että kantajien puolustaman liikevaihdon kasvuun perustuvan menetelmän seurauksena olisi todettava, että polkumyyntitullit on kokonaan siirretty etuyhteydessä olevan tuojan asiakkaiden maksettavaksi. Soveltamalla tuotteen valvontakoodikohtaista menetelmää komissio on kuitenkin pystynyt osoittamaan, ettei polkumyyntitulleja ollut siirretty hintoihin useiden tarkasteltavan tuotteen mallien osalta.
93 Tuotteen valvontakoodikohtainen menetelmä, jonka seurauksena polkumyyntitullien siirtämistä hintoihin tulkitaan käsiteltävän kaltaisessa asiassa suppeasti, vastaa paremmin perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdan sanamuotoon perustuvaa ja teleologista tulkintaa, ja se on näin ollen asetettava etusijalle alkuperäisen tutkimusajanjakson ja palautustutkimuksen ajanjakson välillä tapahtuvaan kokonaisliikevaihdon kasvuun perustuvaan lähestymistapaan nähden.
94 Kantajien esittämät väitteet eivät kyseenalaista tätä toteamusta.
95 Kantajat väittävät heti aluksi, että polkumyyntisopimuksen 9.3.3 artiklassa käytetystä ilmauksesta ”vähittäismyyntihinnassa tapahtuneet muutokset” voidaan päätellä, että polkumyyntitullien siirtämistä hintoihin on tutkittava kokonaisuutena.
96 Ilmausta ”vähittäismyyntihinnassa tapahtuneet muutokset” seuraa kuitenkin välittömästi ilmaus ”jotka asianmukaisesti heijastuvat myöhemmissä myyntihinnoissa”. Myöskään polkumyyntisopimuksen 9.3.3 artiklassa käytettyjä ilmauksia ”muutokset” ja ”tapahtuneet muutokset” ei ole tarkemmin määritelty.
97 Kantajat väittävät seuraavaksi lähinnä, että tuotteen valvontakoodikohtainen menetelmä on vastoin polkumyyntisopimuksen 9.3.3 artiklan tavoitetta eli polkumyyntitullien vähentämättä jättämisen esteiden poistamista. Tämä menetelmä nimittäin vahvistaa niiden mukaan ns. double jump ‑esteen, jonka perusteella etuyhteydessä oleva tuoja saa maksamansa polkumyyntitullit kokonaisuudessaan takaisin vain, jos se osoittaa korottaneensa jälleenmyyntihintaa unionissa kaksinkertaista polkumyyntitullia vastaavalla määrällä, tai sillä pyritään oikeuttamaan uusi ns. triple jump ‑este.
98 Edellä 89–91 kohdasta ilmenee tältä osin yhtäältä, että kun myynti tapahtuu etuyhteydessä olevan tuojan välityksellä, vientihinta on laskettava vähentämällä maksettujen polkumyyntitullien määrä kustannukseen samaistettavaa tullia koskevan säännön perusteella. Myös perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa säädetty polkumyyntitullien vähentämättä jättäminen on poikkeus tästä perussäännöstä, ja sitä on siis tulkittava suppeasti (edellä 91 kohta). Näin ollen kantajien mainitsema ns. double jump ‑este on väistämätön seuraus perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa asetettujen edellytysten täyttymättä jäämisestä ja siten kustannukseen samaistettavaa tullia koskevan säännön noudattamisesta.
99 On toisaalta todettava, että tuotteen valvontakoodikohtaisen menetelmän noudattaminen, sikäli kuin sitä sovelletaan johdonmukaisesti kaikissa palauttamisvaatimuksen tutkintavaiheissa, ei merkitse lisäedellytysten asettamista maksettujen polkumyyntitullien palauttamiselle kokonaisuudessaan vaan ainoastaan sitä, että perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa säädettyjen edellytysten noudattaminen todennetaan pikemminkin yksittäisten tuotteen valvontakoodien kuin kokonaisuutena tarkastellun tuotteen osalta.
100 Näissä olosuhteissa kantajat väittävät virheellisesti, että tuotteen valvontakoodikohtainen menetelmä vahvistaa ns. double jump ‑esteen ja jopa että sillä pyritään oikeuttamaan uusi este polkumyyntitullien vähentämättä jättämiselle.
101 Näin ollen on todettava, että tuotteen valvontakoodikohtainen menetelmä ei ole vastoin perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdan sanamuotoon perustuvaa ja teleologista tulkintaa.
102 Kantajien väite on siis hylättävä.
103 Edellä esitetyn perusteella komissio ei ole tehnyt virhettä katsoessaan yhtäältä, että kantajien puolustaman kokonaisliikevaihdon kasvuun perustuvan menetelmän perusteella ei voida käsiteltävässä asiassa osoittaa pitävästi sitä, että etuyhteydessä oleva tuoja oli asianmukaisesti siirtänyt maksamansa polkumyyntitullit unioniin sijoittautuneiden omien asiakkaidensa maksettavaksi, ja katsoessaan toisaalta, että tuotteen valvontakoodikohtainen menetelmä oli käsiteltävän asian olosuhteisiin ja erityisesti tarkasteltavan tuotteen monimutkaisuuteen nähden kaikkein tarkoituksenmukaisin.
104 Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä.
– Toisen kanneperusteen kolmas osa
105 Kantajat väittävät, että tuotteen valvontakoodikohtaisen menetelmän noudattaminen tutkittaessa polkumyyntitullien hintoihin siirtämistä vastaa hyvin pitkälti ns. nollaamismenetelmää ja että se on näin ollen ristiriidassa WTO:n valituselimen 1.3.2001 antaman raportin ”European Communities – Anti-Dumping Duties on Imports of Cotton-Type Bed Linen from India” (WT/DS141/AB/R) ja 27.9.2007 annetun tuomion Ikea Wholesale (C‑351/04, Kok., EU:C:2007:547) kanssa.
106 Komissio kiistää näiden väitteiden paikkansapitävyyden.
107 Aluksi on muistutettava, että komissio sovelsi ns. nollaamismenetelmää, jonka WTO:n valituselin ja unionin tuomioistuin ovat todenneet virheelliseksi, vain yleisen polkumyyntimarginaalin laskemiseen. Sellaisessa tapauksessa, jossa tarkasteltava tuote käsitti useampia malleja, marginaali laskettiin yhtäältä lisäämällä polkumyynnin määrä ainoastaan niiden mallien osalta, joiden polkumyyntimarginaalin oli todettu olevan positiivinen, ja toisaalta nollaamalla kaikki negatiiviset polkumyyntimarginaalit. Näin laskettu polkumyynnin kokonaismäärä ilmaistiin tämän jälkeen prosentteina kaikkien mallien kaikkien vientitapahtumien yhteisarvosta riippumatta siitä, oliko mallit tuotu polkumyynnillä.
108 Tältä osin on todettava yhtäältä, että käsiteltävässä asiassa kantajat eivät riitauta polkumyyntimarginaalin laskentamenetelmää vaan menetelmän, jota komissio on noudattanut selvittääkseen, täyttyvätkö edellytykset sille, ettei polkumyyntitulleja vähennetä perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti muodostetusta vientihinnasta. Tuotteen valvontakoodikohtaista menetelmää, jonka kantajat riitauttavat, käytetään polkumyyntimarginaalin laskemista edeltävässä vaiheessa ja eri tarkoituksessa.
109 Kantajat eivät ole toisaalta esittäneet mitään näyttöä sen väitteensä tueksi, joka koskee nollaamismenetelmän ja tuotteen valvontakoodikohtaisen menetelmän samankaltaisuutta.
110 Näin ollen ne eivät ole osoittaneet nollaamismenetelmän ja tuotteen valvontakoodikohtaisen menetelmän samankaltaisuutta.
111 Unionin yleisen tuomioistuimen esittämään suulliseen kysymykseen istunnossa antamassaan vastauksessa kantajat täsmensivät väitteitään toteamalla lähinnä, että niiden mukaan nollaamismenetelmän vaikutus, toisin sanoen vientihinnan ja siten polkumyyntimarginaalin muuttuminen, on samantapainen kuin valvontakoodikohtaisen menetelmän vaikutus.
112 Edellä kuitenkin todettiin, ettei komissio ole tehnyt virhettä noudattaessaan polkumyyntitullien hintoihin siirtämisen arvioinnissa tuotteen valvontakoodikohtaista menetelmää, jolla pystyttiin käsiteltävän asian olosuhteiden valossa tarkimmin tutkimaan, täyttyivätkö perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa asetetut edellytykset (edellä 76, 92 ja 93 kohta).
113 Näin ollen kantajat eivät voi perustellusti väittää, että komission noudattama tuotteen valvontakoodikohtainen menetelmä olisi vääristänyt vientihintoja ja viime kädessä oikaistua polkumyyntimarginaalia.
114 Edellä esitetyn perusteella toisen kanneperusteen kolmas osa on hylättävä.
– Toisen kanneperusteen neljäs osa
115 Kantajat väittävät, että tuotteen valvontakoodikohtaisen menetelmän noudattamiselle ei ole mitään oikeudellista perustetta.
116 Komissio kiistää tämän väitteen paikkansapitävyyden.
117 Vaikka tuotteen valvontakoodikohtaiseen menetelmään perustuvaa lähestymistapaa ei mainita perusasetuksessa, se ei tarkoita, että se olisi lainvastainen tai ilmeisen virheellinen.
118 Tältä osin on huomattava, että kantajat ovat kannekirjelmässä myöntäneet, että tuotteen valvontakoodikohtainen menetelmä on hallinnollinen menetelmä, jota voidaan perustellusti noudattaa painotetun keskimääräisen polkumyyntimarginaalin laskennassa perusasetuksen 2 artiklan 12 kohdan mukaisesti, koska sen avulla voidaan varmistaa tutkimuksen kohteena olevien erimallisten tai ‑tyyppisten tavaroiden, joilla on erilaiset ominaisuudet, tasapuolinen vertailu.
119 Ne eivät kuitenkaan selitä, millä perusteella tuotteen valvontakoodi- tai mallikohtaista menetelmää voidaan pitää tarkoituksenmukaisena polkumyyntimarginaalia laskettaessa mutta ei tutkittaessa polkumyyntitullien vaikutusta.
120 Päinvastoin kuin kantajat väittävät, toimielimet voivat joka tapauksessa soveltaa edellä mainittua menetelmää käytännössä muuhunkin kuin polkumyyntimarginaalin laskemiseen. Unionin tuomioistuin on nimittäin hyväksynyt mallikohtaisen menetelmän noudattamisen laskettaessa viejämaan kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetun samankaltaisen tuotteen osalta kynnysarvoa, jonka alittavalta määrältä myyntiä ei oteta huomioon (ks. vastaavasti tuomio 5.10.1988, Canon ym. v. neuvosto, 277/85 ja 300/85, Kok., EU:C:1988:467, 14 kohta).
121 Edellä esitetyn perusteella toisen kanneperusteen neljäs osa on hylättävä.
– Toisen kanneperusteen viides osa
122 Kantajat väittävät lähinnä, että komission noudattama tuotteen valvontakoodikohtainen menetelmä on mielivaltainen, koska se on toisissa asioissa katsonut, että perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät, ja suostunut ottamaan huomioon painotettuja keskimääräisiä jälleenmyyntihintoja unionissa ja vieläpä hyväksynyt käsiteltävässä asiassa edellytettyä alemman näyttökynnyksen.
123 Komissio kiistää tämän väitteen paikkansapitävyyden.
124 On ensinnäkin muistettava, että tullien palautusmenettelyssä komissiolla on laaja harkintavalta tutkittaessa, täyttyvätkö edellytykset sille, että polkumyyntitullit jätetään vähentämättä laskennallisesta vientihinnasta (edellä 70 kohta). Tätä harkintavaltaa on käytettävä tapauskohtaisesti kaikkien asiassa merkityksellisten tosiseikkojen mukaisesti (ks. analogisesti edellä 56 kohdassa mainittu tuomio Gestetner Holdings v. neuvosto ja komissio, EU:C:1990:116, 43 kohta).
125 Edellytyksiä sille, että polkumyyntitulleja ei vähennetä vientihinnan laskelmassa, on toiseksi arvioitava yhtäältä sen näytön valossa, jota polkumyyntitullien vähentämättä jättämistä vaativat tuojat esittävät, ja toisaalta kunkin tapauksen tosiseikaston valossa.
126 Näin ollen ei voida hyväksyä kantajien väitettä, jonka mukaan komission riidanalaisissa päätöksissä noudattama lähestymistapa on mielivaltainen sen aikaisempaan tai myöhempään käytäntöön nähden (ks. analogisesti tuomio 7.5.1991, Nakajima v. neuvosto, C‑69/89, Kok., EU:C:1991:186, 119 kohta; tuomio 17.12.2010, EWRIA ym. v. komissio, T‑369/08, Kok., EU:T:2010:549, 93 kohta ja tuomio 10.10.2012, Ningbo Yonghong Fasteners v. neuvosto, T‑150/09, EU:T:2012:529, 119 ja 120 kohta).
127 On joka tapauksessa todettava, etteivät kantajat ole osoittaneet, että käsiteltävän asian olosuhteet vastasivat täysin niitä, jotka vallitsivat muissa polkumyyntitullien palauttamista tai tutkintaa koskevissa menettelyissä, joihin ne vetosivat tuotteen valvontakoodikohtaisen menetelmän mielivaltaisuutta koskevan väitteensä tueksi.
128 On erityisesti korostettava, että käsiteltävän asian olosuhteet poikkeavat niistä olosuhteista, jotka vallitsivat muun muassa Venäjältä peräisin olevan ferropiin tuonnissa sovellettavia polkumyynnin vastaisia toimenpiteitä koskevan osittaisen välivaiheen tarkastelun päättämisestä asetuksen (EY) N:o 1225/2009 11 artiklan 3 kohdan nojalla 16.1.2012 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EUVL L 22, s. 1), jonka kantajat esittivät kannekirjelmän liitteessä, ja Venäjältä peräisin olevan ferropiin tuonnista maksettujen polkumyyntitullien palauttamisvaatimuksista 10.8.2012 annettujen komission päätösten, jotka kantajat esittivät 24.11.2014 päivätyn kirjelmän liitteenä, taustalla olleissa asioissa (jäljempänä Venäjältä peräisin olevaa ferropiitä koskevat tapaukset). Komissio nimittäin selitti vastauskirjelmässään ja istunnossa yhtäältä, että Venäjältä peräisin olevaa ferropiitä koskevissa tapauksissa se oli ryhmitellyt tarkasteltavan tuotteen neljän valvontakoodin mukaan ja tästä lähtökohdasta käsin tutkinut, täyttyivätkö perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa säädetyt edellytykset kunkin tuotteen valvontakoodin osalta. Se totesi toisaalta, että polkumyyntitullit oli tosiasiallisesti siirretty hintoihin neljästä tuotteen valvontakoodista yhden osalta, mikä kattoi yli 80 prosenttia tarkasteltavista liiketoimista ja oli sen mielestä riittävä peruste hyväksyä vaatimus jättää polkumyyntitullit vähentämättä perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti muodostetusta vientihinnasta.
129 Käsiteltävässä asiassa on sitä vastoin kiistatonta, että kymmenestä myydyimmän tuotteen valvontakoodista viiden osalta ei ole osoitettu, että polkumyyntitullit oli siirretty etuyhteydessä olevan tuojan asiakkaiden maksettavaksi.
130 Tässä yhteydessä kantajat eivät voi moittia komissiota siitä, ettei se ole joka tapauksessa tehnyt samaa ratkaisua kuin Venäjältä peräisin olevaa ferropiitä koskevissa tapauksissa.
131 Toisen kanneperusteen viides osa on näin ollen hylättävä.
– Toisen kanneperusteen toinen osa
132 Kantajat väittävät lähinnä, että polkumyyntitullien vähentäminen täysimääräisinä vientihinnan laskelmasta on suhteetonta, koska vähennyksessä on otettu huomioon niiden tuotteiden malleista tai valvontakoodeista maksetut tullit, joiden osalta ne on siirretty myöhempiin jälleenmyyntihintoihin. Näin tehdessään komissio ei siis ole onnistunut vahvistamaan luotettavasti vientihintaa ja painotettua keskimääräistä polkumyyntimarginaalia.
133 Komissio kiistää näiden väitteiden paikkansapitävyyden.
134 Aluksi on yhtäältä muistutettava, että perusasetuksen 11 artiklan 10 kohta on poikkeus saman asetuksen 2 artiklan 9 kohdan toisessa alakohdassa esitetystä kustannukseen samaistettavaa tullia koskevasta säännöstä. Mahdollisuutta jättää polkumyyntitullit vähentämättä laskennallisesta vientihinnasta on siis tulkittava suppeasti (edellä 90 ja 91 kohta).
135 Tutkittuaan polkumyyntitullien hintoihin siirtämistä tuotteen valvontakoodikohtaisella menetelmällä komissio totesi toisaalta, että useiden tuotteiden valvontakoodien osalta ei ollut osoitettu, että polkumyyntitullit oli siirretty jälleenmyyntihintoihin ja myyntihintoihin unionissa.
136 Komission suorittama tuotteen valvontakoodikohtainen arviointi osoitti kuitenkin myös, että kymmenestä myydyimmän tuotteen valvontakoodista viiden osalta oli otettu huomioon maksetut polkumyyntitullit jälleenmyyntihinnoissa, jotka etuyhteydessä oleva tuoja peri unioniin sijoittautuneilta riippumattomilta asiakkailta. Niistä komission laatimista laskelmista, jotka ovat sen 26.7.2011 lähettämän sähköpostiviestin liitteenä ja jotka kantajat esittivät kannekirjelmän liitteessä A.15, ilmenee kuitenkin, että edellä mainittujen viiden tuotteen valvontakoodien osuus on 119 523 myytyä ilmakompressoria niistä yhteensä 229 239 ilmakompressorista, jotka vientiä harjoittaviin tuottajiin etuyhteydessä olevat unioniin sijoittautuneet maahantuontiyhtiöt myivät palautustutkimuksen ajanjaksolla, ja toisaalta yli 50 prosenttia mainitun tuonnin kokonaisarvosta, joka sisältää hinnat, kustannukset, rahdin ja vakuutukset.
137 Näiden muistutusten ja täsmennysten valossa on tutkittava, onko komissio tehnyt ilmeisen arviointivirheen ja siten rikkonut perusasetuksen 2 artiklan 9 ja 11 kohtaa ja 11 artiklan 10 kohtaa vähentäessään etuyhteydessä olevan tuojan maksamat polkumyyntitullit laskennallisesta vientihinnasta, vaikka nämä tullit oli tosiasiassa siirretty hintoihin tiettyjen tuotteen valvontakoodien osalta.
138 Aluksi on todettava, että kuten kantajat perustellusti väittävät, perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan ja 11 artiklan 10 kohdan välillä on kiistämätön yhteys.
139 Perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa nimittäin yhtäältä viitataan nimenomaisesti sekä saman asetuksen 2 artiklaan että 2 artiklan 9 kohtaan.
140 Se, että polkumyyntitullien tarkastelu- tai palauttamismenettelyssä tutkitaan, onko polkumyyntitullit siirretty etuyhteydessä olevan tuojan asiakkaiden maksettavaksi, kuten perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa säädetään, on toisaalta yksi vaihe laskettaessa mainitun asetuksen 2 artiklan 9 kohtaan perustuvaa laskennallista vientihintaa. Tämän tutkinnan päätteeksi saadun tuloksen perusteella polkumyyntitullit vähennetään laskennallisesta vientihinnasta, ja ne vaikuttavat näin ollen suoraan vientihinnan määrään siten, että se on välttämättä alhaisempi kuin siinä tapauksessa, ettei polkumyyntitulleja olisi vähennetty.
141 On lisäksi huomattava, että mitä alhaisempi on vientihinta, sitä suurempi on ero normaaliarvoon nähden ja sitä korkeampi on oikaistu polkumyyntimarginaali.
142 Perusasetuksen 11 artiklan 10 kohta vaikuttaa siis vientihinnan muodostamiseen ja välillisesti myös oikaistun polkumyyntimarginaalin laskemiseen.
143 Tätä taustaa vasten komission on otettava käyttöön yhdenmukaiset menetelmät perusasetuksen 2 artiklan 9 ja 11 kohdan ja 11 artiklan 10 kohdan soveltamiseksi.
144 Tältä osin on muistettava, että silloin, kun tarkasteltava tuote oli myyty unionissa etuyhteydessä olevan tuojan välityksellä, vientihinnan laskemiseksi komissio piti tarkoituksenmukaisena selvittää – etenkin kun otetaan huomioon tarkasteltavan tuotteen luonne –, oliko polkumyyntitullien siirtäminen tehty kunkin tuotteen osalta valvontakoodikohtaisesti.
145 Komissio on lisäksi tämän tuotteen valvontakoodikohtaisen arviointimenetelmän mukaisesti yhtäältä laskenut kullekin tuotteen valvontakoodille yhden painotetun keskimääräisen vientihinnan ja yhden painotetun keskimääräisen normaaliarvon ja toisaalta laskenut kullekin tuotteen valvontakoodille polkumyyntimarginaalin ennen yhden polkumyyntimarginaalin laskemista tarkasteltavalle tuotteelle.
146 Komissio ei kuitenkaan perustanut kaikkia päätelmiään tuotteen valvontakoodikohtaiseen menetelmään, jota se itse päätti soveltaa, koska se epäsi polkumyyntitullien vähentämättä jättämisen vientihinnoista niiden tuotteiden valvontakoodien osalta, joiden polkumyyntitullit oli kuitenkin siirretty jälleenmyyntihintoihin ja myöhempiin myyntihintoihin unionissa. Sen seurauksena komissio vähensi maksetut polkumyyntitullit kokonaisuudessaan perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti muodostetusta vientihinnasta ja alensi siten keinotekoisesti yhtä painotettua keskimääräistä valvontakoodikohtaista vientihintaa ja korotti näin ollen Nu Air Shanghain oikaistua polkumyyntimarginaalia.
147 Tämän toteamuksen perusteella on katsottava, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen, joka vaikuttaa oikaistun polkumyyntimarginaalin määrään ja siten kantajille palautettavien polkumyyntitullien määrään, kun muistetaan, että se saadaan laskemalla alkuperäisen polkumyyntimarginaalin ja oikaistun polkumyyntimarginaalin välinen erotus (edellä 13 kohta).
148 Komission esittämät väitteet eivät kyseenalaista edellä esitettyä toteamusta.
149 Komissio väittää ensiksi lähinnä, että perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdan suppean tulkinnan mukaan ei ole mahdollista vähentää maksettuja polkumyyntitulleja ainoastaan tiettyjen liiketoimien, mallien ja tuotteen valvontakoodien osalta ja jättää ne muiden osalta vähentämättä, koska silloin ei voitaisi torjua tullin kiertämisen ja hintojen manipuloinnin vaaraa, mikä puolestaan olisi vastoin perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdan tavoitetta eli polkumyyntimenettelyistä johtuvan jälleenmyyntihintojen ja myöhempien myyntihintojen vääristymisen torjumista. Jos nimittäin hyväksyttäisiin polkumyyntitullien osittainen vähentämättä jättäminen, etuyhteydessä oleva tuoja voisi perustaa sisäisiä hyvitysmekanismeja esimerkiksi siirtämällä polkumyyntitullit hintoihin kysynnältään tasaisten tuotteiden valvontakoodien osalta mutta jättämällä ne siirtämättä niihin kysynnältään hyvin vaihtelevien tuotteiden valvontakoodien osalta.
150 Tältä osin on yhtäältä muistettava, että perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa ei vahvisteta yhtä arviointimenetelmää sen toteamiseksi, onko polkumyyntitullit siirretty asianmukaisesti jälleenmyyntihintoihin ja myöhempiin myyntihintoihin unionissa, ja näin ollen komissiolla on tällä alalla laaja harkintavalta (edellä 67–70 kohta). Päinvastoin kuin komissio lähinnä väittää, perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa ei myöskään velvoiteta sitä säännönmukaisesti vähentämään maksettujen polkumyyntitullien kokonaismäärää nyt käsiteltävän asian kaltaisessa tilanteessa, jossa polkumyyntitullien siirtämistä hintoihin on tutkittu tuotteen valvontakoodikohtaisen menetelmän mukaisesti mutta ei ole voitu päätellä, että tullit on siirretty hintoihin kaikkien eikä vain tiettyjen tuotteen valvontakoodien osalta.
151 Komissio ei toisaalta ole osoittanut käsiteltävässä asiassa, että etuyhteydessä oleva tuoja olisi kiertänyt tullin perustamalla hyvitysmekanismeja eniten ja vähiten myytyjen tuotteiden valvontakoodien tai kysynnältään tasaisten ja kysynnältään erittäin vaihtelevien tuotteiden valvontakoodien välille.
152 Näin ollen komission väite on hylättävä.
153 Komissio väittää toiseksi, ettei polkumyyntitullien osittainen vähentämättä jättäminen ole mahdollista, koska sitä ei voida käytännössä soveltaa uusien tuotteiden tapauksessa. Jos nimittäin alkuperäisessä tutkimuksessa myytyjä vertailukelpoisia tuotteita ei ole, on mahdotonta selvittää, ovatko niiden jälleenmyyntihinnat nousseet siinä määrin, että niiden perusteella voidaan ottaa huomioon maksetut polkumyyntitullit.
154 Perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdassa edellytetään kuitenkin ainoastaan, että etuyhteydessä oleva tuoja esittää ratkaisevia todisteita polkumyyntitullien siirtämisestä jälleenmyyntihintoihin ja myöhempiin myyntihintoihin unionissa.
155 Siinä tapauksessa, että todiste polkumyyntitullien siirtämisestä jälleenmyyntihintoihin ja myöhempiin myyntihintoihin on ratkaiseva, se voidaan tässä yhteydessä esittää mitä hyvänsä asianmukaista keinoa käyttäen eikä ainoastaan vertaamalla ennen polkumyyntitullien asettamista ja sen jälkeen käytettyjä myyntihintoja.
156 Näin ollen komission väite on hylättävä.
157 Edellä esitetyn perusteella komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen vähentäessään polkumyyntitullit kokonaisuudessaan eikä ainoastaan niiden tuotteen valvontakoodien vientihinnoista, joiden osalta se totesi tuotteen valvontakoodikohtaisen arvioinnin päätteeksi, ettei tulleja ollut siirretty jälleenmyyntihintoihin ja myöhempiin myyntihintoihin unionissa, ja siten rikkonut perusasetuksen 2 artiklan 9 ja 11 kohtaa ja 11 artiklan 10 kohtaa.
158 Näin ollen on riidatonta, että jos komissio ei olisi tehnyt virhettä, kantajille palautettavien polkumyyntitullien määrä olisi ollut riidanalaisten päätösten 1 artiklassa mainittua määrää suurempi.
159 Tämän vuoksi toisen kanneperusteen toinen osa ja siten sen ensimmäinen vaatimuskohta, joka koskee riidanalaisten päätösten osittaista kumoamista, on hyväksyttävä siltä osin kuin komissio ei määrää palauttamaan kantajille kyseisten päätösten 1 artiklassa mainittujen määrien lisäksi perusteettomasti suoritettuja polkumyyntitulleja, eikä ensimmäisen vaatimuskohdan tueksi esitettyä ensimmäistä kanneperustetta siis ole tarpeen tutkia.
Toinen vaatimus, joka koskee riidanalaisten päätösten vaikutusten tilapäistä voimassa pitämistä SEUT 264 artiklan perusteella
160 Siinä tapauksessa, että unionin yleinen tuomioistuin hyväksyy ensimmäisen vaatimuskohdan, kantajat pyytävät sitä lähinnä käyttämään sille SEUT 264 artiklan nojalla annettuja valtuuksia ja näin ollen määräämään, että riidanalaisten päätösten vaikutukset pidetään voimassa siihen saakka, kunnes komissio on toteuttanut annettavan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet. Kantajat väittävät tältä osin ensinnäkin, että jos riidanalaiset päätökset kumottaisiin, ne olisivat velvollisia tilittämään toimivaltaisille viranomaisille kokonaisuudessaan mainittujen päätösten perusteella niille palautetut määrät. Kantajat täsmentävät toiseksi, että ne vaativat ainoastaan riidanalaisten päätösten oikaisemista eivätkä niiden kumoamista kaikilta osin, koska niiden vaatimukset on näiden päätösten perusteella osittain hyväksytty.
161 Komissio ei vastusta toista vaatimuskohtaa.
162 Tältä osin on muistettava, että riidanalaiset päätökset on kumottava siltä osin kuin komissio on osittain kieltäytynyt hyväksymästä kantajien esittämiä polkumyyntitullien palauttamisvaatimuksia eikä näin ollen ole määrännyt palauttamaan niille tulleja siltä osin kuin ne ylittävät kyseisten päätösten 1 artiklassa mainitut summat, joiden tarkan määrän laskeminen on komission tehtävä.
163 Tässä tilanteessa riidanalaisten päätösten osittainen kumoaminen ei edellytä, että kantajat tilittävät niille edellä mainittujen päätösten perusteella palautetut määrät toimivaltaisille viranomaisille.
164 Edellä esitetyn perusteella on hylättävä kantajien väitteet tehottomina ja näin ollen hylättävä myös toinen vaatimuskohta.
Oikeudenkäyntikulut
165 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan nojalla asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on hävinnyt asian ja kantajat ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, komissio on velvoitettava korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien tiettyjen kompressorien tuonnista maksettujen polkumyyntitullien palauttamisvaatimuksia koskevien, 6.12.2011 tehtyjen komission päätösten K(2011) 8831 lopullinen, K(2011) 8825 lopullinen, K(2011) 8828 lopullinen ja K(2011) 8810 lopullinen 1 artikla kumotaan siltä osin kuin siinä ei määrätä tässä artiklassa mainittujen määrien lisäksi perusteettomasti suoritettujen polkumyyntitullien palauttamisesta Einhell Germany AG:lle, Hans Einhell Nederlands BV:lle, Einhell France SAS:lle ja Hans Einhell Österreich GmbH:lle.
2) Kanne hylätään muilta osin.
3) Euroopan komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Kanninen | Pelikánová | Buttigieg |
Julistettiin Luxemburgissa 18 päivänä marraskuuta 2015.
Allekirjoitukset