Language of document : ECLI:EU:T:2022:404

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kuudes jaosto)

29 päivänä kesäkuuta 2022 (*)

EU-tavaramerkki – Mitättömyysmenettely – EU-kuviomerkki La Irlandesa 1943 – Ehdottomat mitättömyysperusteet – Mitättömäksi julistaminen EUIPO:n suuressa valituslautakunnassa – Unionin yleiselle tuomioistuimelle ensimmäistä kertaa esitetyt todisteet – Ehdotonta mitättömyysperustetta tutkittaessa huomioon otettava ajankohta – Tavaramerkki, joka on omiaan johtamaan yleisöä harhaan – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan g alakohta (josta on tullut asetuksen (EU) 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan g alakohta) – Vilpillinen mieli – Asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohta (josta on tullut asetuksen 2017/1001 59 artiklan 1 kohdan b alakohta)

Asiassa T-306/20,

Hijos de Moisés Rodríguez González, SA, kotipaikka Las Palmas de Gran Canaria (Espanja), edustajanaan asianajaja J. García Domínguez,

kantajana,

vastaan

Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), asiamiehinään M. A. Folliard-Monguiral, D. Hanf ja E. Markakis,

vastaajana,

muuna osapuolena EUIPO:n suuressa valituslautakunnassa

Irlanti,

ja

jossa muuna osapuolena EUIPO:n suuressa valituslautakunnassa oli ja väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa on

Ornua Co-operative Ltd, kotipaikka Dublin (Irlanti), edustajinaan asianajajat E. Armijo Chávarri ja A. Sanz Cerralbo,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Marcoulli sekä tuomarit S. Frimodt Nielsen, J. Schwarcz (esittelevä tuomari), C. Iliopoulos ja R. Norkus,

kirjaaja: hallintovirkamies A. Juhász-Tóth,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa esitetyn,

ottaen huomioon 3.2.2022 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantaja Hijos de Moisés Rodríguez González, SA vaatii SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) laajennetussa kokoonpanossa toimivan valituslautakunnan (jäljempänä suuri valituslautakunta) 2.3.2020 tekemän päätöksen (asia R 1499/2016- G) (jäljempänä riidanalainen päätös).

 Asian tausta

2        Kantaja teki 6.8.2013 EUIPO:lle EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1) nojalla, sellaisena kuin asetus on muutettuna (korvattu Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1)).

3        Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, oli seuraava kuviomerkki:

Image not found

4        Hakemuksen kohteena oleva tavaramerkki rekisteröitiin 3.1.2014 tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 29 kuuluvia seuraavia tavaroita varten: ”Liha, kala, siipikarja ja riista; Lihauutteet; Säilötyt, pakastetut, kuivatut ja kuumentamalla valmistetut hedelmät ja vihannekset; Hyytelöt, hillot, hedelmähillokkeet; Munat; Maito ja maitotuotteet; Ravintoöljyt ja ‑rasvat”.

5        Irlanti ja väliintulija Ornua Co-operative (jonka nimi oli aiemmin Irish Dairy Board Co-operative Ltd) tekivät 7.1.2015 vaatimuksen riidanalaisen tavaramerkin mitätöimisestä kaikkien edellä 4 kohdassa mainittujen tavaroiden osalta.

6        Mitättömyysvaatimuksessa väitettiin, että tavaramerkki oli asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 7 artiklan 1 kohdan g alakohdan (joista on tullut asetuksen 2017/1001 59 artiklan 1 kohdan a alakohta ja 7 artiklan 1 kohdan g alakohta) perusteella harhaanjohtava ja että sen rekisteröintiä oli haettu vilpillisessä mielessä, siten kuin tarkoitetaan saman asetuksen 52 artiklan 1 kohdan b alakohdassa (josta on tullut asetuksen 2017/1001 59 artiklan 1 kohdan b alakohta).

7        Mitättömyysosasto hylkäsi 15.6.2016 tekemällään päätöksellä mitättömyysvaatimuksen kokonaisuudessaan. Se katsoi, ettei asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan g alakohtaa voitu soveltaa, koska oli näytettävä toteen, että riidanalainen tavaramerkki oli harhaanjohtava silloin, kun sitä haettiin. Mitättömyysosaston mukaan käsiteltävässä asiassa kaikki mahdollinen harhaanjohtavuus johtuu tämän tavaramerkin käytöstä sen jälkeen, kun kantajan ja väliintulijan kauppasopimus, joka oli voimassa 1967–2011, oli päättynyt. Se katsoi, että asetuksen N:o 207/2009 51 artiklan 1 kohdan c alakohdassa (josta on tullut asetuksen 2017/1001 58 artiklan 1 kohdan c alakohta) tarkoitettu menettämisperuste koskee nimenomaisesti tällaista tilannetta. Mitättömyysosasto hylkäsi myös tämän asetuksen 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella esitetyn väitteen, koska se katsoi, ettei mitään vilpillistä mieltä koskevaa päätelmää voitu tehdä sen perusteella, että riidanalaista tavaramerkkiä oli haettu sen jälkeen, kun kantajan liikesuhde väliintulijaan oli päättynyt.

8        Irlanti ja väliintulija tekivät 12.8.2016 EUIPO:lle valituksen mitättömyysosaston päätöksestä.

9        Valituslautakuntien puheenjohtajisto lähetti 6.12.2017 tekemällään päätöksellä asian suureen valituslautakuntaan.

10      EUIPO:n suuri valituslautakunta katsoi riidanalaisessa päätöksessä, että riidanalaista tavaramerkkiä käytettiin harhaanjohtavasti, silloin kun rekisteröintihakemus jätettiin. Se totesi myös, että tavaramerkin rekisteröintiä oli haettu vilpillisessä mielessä. Näin ollen se kumosi mitättömyysosaston päätöksen ja julisti riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi.

 Asianosaisten vaatimukset

11      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen ja

–        velvoittaa EUIPO:n ja väliintulijan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

12      EUIPO ja väliintulija vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen ja

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeuden käyntikulut.

13      Irlanti ei ole toimittanut vastinetta eikä siis ole esittänyt mitään vaatimuksia tässä asiassa.

 Oikeudellinen arviointi

14      Kun otetaan huomioon kyseessä olevan rekisteröintihakemuksen jättämispäivä 6.8.2013, jonka perusteella sovellettava aineellinen oikeus määritetään, asian tosiseikkoihin sovelletaan asetuksen N:o 207/2009 aineellisoikeudellisia säännöksiä (ks. vastaavasti tuomio 29.9.2021, Univers Agro v. EUIPO – Shandong Hengfeng Rubber & Plastic (AGATE), T-592/20, ei julkaistu, EU:T:2021:633, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Koska vakiintuneessa oikeuskäytännössä on lisäksi katsottu, että menettelysääntöjä katsotaan voitavan soveltaa sinä päivänä, jona ne tulevat voimaan (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2021, Qx World v. EUIPO – Mandelay (EDUCTOR), T-84/20, ei julkaistu, EU:T:2021:555, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), tätä riita-asiaa koskevat asetuksen 2017/1001 menettelysäännöt.

15      Tämän vuoksi käsiteltävässä asiassa on aineellisoikeudellisten sääntöjen osalta todettava, että kun suuri valituslautakunta riidanalaisessa päätöksessään ja oikeudenkäynnin asianosaiset viittaavat asetuksen 2017/1001 59 artiklan 1 kohdan a ja b alakohtaan ja 7 artiklan 1 kohdan g alakohtaan, näillä viittauksilla tarkoitetaan näiden säännösten kanssa identtisiä asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a ja b alakohtaa ja 7 artiklan 1 kohdan g alakohtaa.

 Ensimmäisen kerran unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyt asiakirjat

16      EUIPO ja väliintulija vaativat, että kannekirjelmän liitteet A.6–A.8 on jätettävä tutkimatta. Ne väittävät, että nämä liitteet sisältävät asiakirjoja, joita ei ole missään vaiheessa esitetty EUIPO:ssa käydyssä hallinnollisessa menettelyssä, joten ne on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jätettävä tutkimatta.

17      On todettava, että kuten EUIPO ja väliintulija väittävät, kannekirjelmän liitteet A.6–A.8 on esitetty ensimmäisen kerran unionin yleisessä tuomioistuimessa. Liitteet A.6 ja A.7 sisältävät mainontamenoja koskevia asiakirjoja sekä tiettyjä laskuja ja tietoja riidanalaisen tavaramerkin vuosittaisista myyntiluvuista. Niillä pyritään osoittamaan tämän tavaramerkin markkinaosuus ja tunnettuus Kanarian saarilla (Espanja) sekä se, että tavaramerkistä on tullut erottamiskykyinen. Liite A.8 on kantajan erään edustajan valaehtoinen vakuutus, joka on päivätty 15.5.2020 eli 2.3.2020 tehdyn riidanalainen päätöksen jälkeen.

18      Näitä ensimmäisen kerran unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyjä asiakirjoja ei voida ottaa huomioon. Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen tarkoituksena on nimittäin EUIPO:n valituslautakuntien päätösten laillisuuden valvonta asetuksen 2017/1001 72 artiklassa tarkoitetulla tavalla, joten unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei ole tutkia uudelleen tosiseikkoja niiden asiakirjojen valossa, jotka esitetään ensimmäistä kertaa tässä tuomioistuimessa. Edellä mainitut asiakirjat on siis hylättävä ilman, että olisi tarpeen tutkia niiden todistusvoimaa (ks. vastaavasti tuomio 24.11.2005, Sadas v. SMHV – LTJ Diffusion (ARTHUR ET FELICIE), T-346/04, EU:T:2005:420, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 18.3.2016, Karl-May-Verlag v. SMHV – Constantin Film Produktion (WINNETOU), T-501/13, EU:T:2016:161, 17 kohta).

 Asiakysymys

 Kantajan esittämiä kanneperusteita ja riidanalaisen päätöksen rakennetta koskevat alustavat huomautukset

19      Kantaja vetoaa kahteen kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koskee niiden asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 7 artiklan 1 kohdan g alakohdan säännösten rikkomista, jotka koskevat tavaramerkkejä, jotka ovat omiaan johtamaan yleisöä harhaan, ja toinen saman asetuksen 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan, joka koskee vilpillisessä mielessä jätettyjä tavaramerkkihakemuksia, rikkomista.

20      Riidanalaisen päätöksen päättely perustuu kahteen perusteluun, jotka vastaavat ensimmäistä ja toista kanneperustetta.

21      Siltä osin kuin päätöksen päätösosa perustuu useisiin perusteluihin, joista kukin yksinäänkin riittäisi päätösosan perustaksi, kyseinen päätös on lähtökohtaisesti kumottava ainoastaan siinä tapauksessa, että jokainen näistä perusteluista on lainvastainen. Tällöin virhe tai muu lainvastaisuus, joka vaikuttaa vain yhteen päätöksen perusteluista, ei voi olla riittävä perustelu riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi, jos tällä virheellä ei ole voinut olla ratkaisevaa vaikutusta tämän päätöksen tehneen toimielimen hyväksymään päätöksen päätösosaan (tuomio 20.1.2021, Jareš Procházková ja Jareš v. EUIPO – Elton Hodinářská (MANUFACTURE PRIM 1949), T-656/18, ei julkaistu, EU:T:2021:17, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; ks. vastaavasti myös tuomio 29.1.2020, Vinos de Arganza v. EUIPO – Nordbrand Nordhausen (ENCANTO), T-239/19, ei julkaistu, EU:T:2020:12, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

22      Riidanalainen päätös voidaan näin ollen kumota vain, jos suuren valituslautakunnan päättelyn molemmat perustelut ovat lainvastaisia.

23      On lisäksi todettava, että ennen kuin suuri valituslautakunta ratkaisi, oliko riidanalainen tavaramerkki harhaanjohtava ja oliko sitä haettu vilpillisessä mielessä, se tutki tavaramerkin ominaispiirteet, koska riidanalaisessa päätöksessä esitetty päättely perustui niihin. On siis aluksi varmistuttava siitä, onko tämä tutkinta tehty oikein, ennen kuin lausutaan kantajan esittämistä kahdesta kanneperusteesta.

 Riidanalaisen tavaramerkin ominaispiirteet ja tavaramerkin tarkoittamat tavarat

24      Suuri valituslautakunta on todennut, että riidanalainen tavaramerkki oli kuviomerkki, joka muodostui valkoisin kirjaimin kirjoitetuista sanoista ”la” ja ”irlandesa” vihreällä keltareunaisella etiketillä ja jossa oli näiden sanojen alapuolella samaten keltainen piirros ja pienellä kirjasinkoolla oleva merkintä ”1943”.

25      Seuraavaksi suuri valituslautakunta on sen johdosta, että tavaramerkkiin sisältyvät sanat olivat espanjaa, päätellyt, että kohdeyleisö oli espanjankielinen keskivertokuluttaja, jolle kyseiset tavarat eli luokkaan 29 kuuluvat elintarvikkeet oli tarkoitettu. Suuren valituslautakunnan mukaan riidanalaisen tavaramerkin sanaosa oli sen hallitseva osa ja merkitsi tälle kuluttajalle selvästi, että joku (nainen) tai jokin oli peräisin Irlannista.

26      Suuri valituslautakunta on todennut lisäksi, että oli yleisesti tunnettua, että vihreää väriä käytettiin edustamaan Irlantia esimerkiksi Pyhän Patrickin kaltaisissa kansainvälisissä juhlissa. Se on todennut, että Irlanti tunnettiin nimellä Vihreä saari, millä viitataan sen maisemien vehreyteen. Suuri valituslautakunta on katsonut, että tämä väri vahvistaa kohdeyleisön mielikuvan siitä, että tavarat, joissa on riidanalainen tavaramerkki, ovat peräisin Irlannista, etenkin kun nämä tavarat olivat elintarvikkeita, joita voitiin tuottaa Irlannissa ja joista tietyt, kuten liha, kala ja voi, olivat tunnettuja laadustaan, jos ne olivat peräisin Irlannista.

27      Mikään seikka ei saa kyseenalaistamaan suuren valituslautakunnan arviointia riidanalaisen tavaramerkin ominaispiirteistä ja merkityksestä, joka tavaramerkillä on kohdeyleisölle.

28      Suhteellisen kokonsa ja keskeisen asemansa vuoksi sanaosa nimittäin on riidanalaisessa tavaramerkissä hallitseva erityisesti suhteessa pienellä kirjasinkoolla olevaan merkintään ”1943”. Se hallitsee myös suhteessa välittömästi sen alapuolella olevaan keltaiseen piirrokseen. Tässä yhteydessä on muistutettava, että jos tavaramerkki muodostuu sanaosista ja kuvio-osista kuten tässä tapauksessa, sanaosat ovat lähtökohtaisesti erottamiskykyisempiä kuin kuvio-osat, koska keskivertokuluttaja viittaa kyseiseen tavaraan helpommin mainitsemalla sen nimen kuin kuvailemalla tavaramerkin kuvio-osaa (ks. tuomio 7.5.2015, Cosmowell v. SMHV – Haw Par (GELENKGOLD), T-599/13, EU:T:2015:262, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 5.5.2021, Grangé ja Van Strydonck v. EUIPO – Nema (âme), T-442/20, ei julkaistu, EU:T:2021:237, 38 kohta).

29      Kantaja on unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassaan kanteessa myöntänyt, että se on mitättömyysvaatimuksen esittäjien kanssa samaa mieltä ainakin sanaosan ”la irlandesa” merkityksistä ”Irlannista, Irlannin maasta oleva henkilö” tai ”irlantilainen nainen”, kun näihin sanoihin lisätään määräinen feminiininen artikkeli ”la”. Kantaja huomauttaa, että Real Academia Españolan espanjan sanakirja ja Collinsin englannin sanakirja sisältävät nämä molemmat merkitykset, jotka kantajan mukaan ovat relevantteja tässä asiassa.

30      On siis todettava, että riidanalaisen tavaramerkin hallitsevalla sanaosalla on espanjan kielessä tällainen merkitys, mikä tukee suuren valituslautakunnan päätelmää, jonka mukaan tämä osa selvästi osoittaa espanjankieliselle keskivertokuluttajalle irlantilaista alkuperää.

31      Riidanalaisessa tavaramerkissä olevasta vihreästä väristä on muistutettava, että yleisesti tunnetut tosiseikat on määritelty seikoiksi, jotka kaikkien voidaan olettaa tuntevan tai joista voidaan saada tieto yleisesti saatavilla olevista lähteistä (ks. tuomio 13.12.2018, Monolith Frost v. EUIPO – Dovgan (PLOMBIR), T-830/16, EU:T:2018:941, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 10.6.2020, Louis Vuitton Malletier v. EUIPO – Wisniewski (Ruutukuvio), T-105/19, ei julkaistu, EU:T:2020:258, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32      Suuri valituslautakunta on todennut perustellusti, että oli yleisesti tunnettua, että vihreää väriä oli käytetty kuvaamaan Irlantia. Se on selvittänyt vakuuttavasti, että tällä värillä oli tämä rooli vietettäessä irlantilaista Pyhän Patrikin juhlaa ja että Irlanti tunnettiin nimellä Vihreä saari, millä viitataan sen maisemien vehreyteen.

33      Vaikka kaikkien ei välttämättä voida olettaa tuntevan tätä vihreän värin roolia Irlannin kuvaajana, siitä voidaan kuitenkin saada tieto yleisesti saatavilla olevista lähteistä.

34      Tässä yhteydessä kantaja viittaa kanteessa väitteeseen, jonka se oli esittänyt mitättömyysosastossa ja jonka mukaan vihreä väri oli vain yksi osatekijä siinä ”mielleyhtymässä, joka [riidanalaisessa] merkissä luodaan raikkauteen (vihreät niityt) ja aurinkoon (keltainen)”. Tämä väite ei voi kuitenkaan menestyä, sillä vaikka vihreällä värillä olisi tällainen rooli, se ei olisi ristiriidassa sen suuren valituslautakunnan toteaman yleisesti tunnetun tosiseikan kanssa, että tämä väri kuvaa Irlantia. Kantaja ei myöskään ole esittänyt unionin yleisessä tuomioistuimessa mitään todistetta riitauttaakseen tämän yleisesti tunnetun tosiseikan paikkansapitävyyden.

35      Vaikkei ole tarpeen lausua Irlannista peräisin olevien tavaroiden yleisestä laadusta, on todettava lisäksi, ettei kantaja ole kiistänyt myöskään sitä, että tässä maassa tuotettiin lihaa, kalaa ja maitotuotteita, jotka kolme tavaratyyppiä ovat sellaisia, joita riidanalainen tavaramerkki tarkoittaa.

36      Näin ollen suuri valituslautakunta on otettuaan huomioon hallitsevan sanaosan ”la irlandesa” sekä merkityksen, joka sillä oli kohdeyleisölle ja jota sen ympärillä oleva vihreä väri vahvisti, katsonut perustellusti, että kun riidanalainen tavaramerkki pantiin sen tarkoittamiin tavaroihin ilman muuta merkintää, espanjankieliset kuluttajat loivat ensi näkemältä ja ilman lisäpohdintoja suoran yhteyden tämä sanaosan merkityksen ja näiden tavaroiden erään ominaisuuden eli niiden maantieteellisen alkuperän välille, ja että kun he näkivät näihin tavaroihin pannun tavaramerkin, he siis uskoivat, että tavarat olivat peräisin Irlannista.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 7 artiklan 1 kohdan g alakohdan rikkomista

37      Ensimmäisessä kanneperusteessa on kolme osaa. Ensimmäisessä osassa kantaja arvostelee suurta valituslautakuntaa siitä, että se on soveltanut mitättömyysmenettelyyn edellytyksiä, joita sovelletaan menettämisperusteisiin. Seuraavaksi kantaja väittää kanneperusteen toisessa osassa, että riidanalaisessa päätöksessä on sovellettu asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan g alakohtaa väärin. Lopuksi se katsoo ensimmäisen kanneperusteen kolmannessa osassa, että suuren valituslautakunnan olisi pitänyt ottaa huomioon, että riidanalaisesta tavaramerkistä oli tullut erottamiskykyinen.

38      Aluksi on tutkittava ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa ja sen jälkeen tarkasteltava yhdessä tämän kanneperusteen ensimmäistä ja toista osaa.

–       Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa, jonka mukaan suuren valituslautakunnan olisi pitänyt ottaa huomioon, että riidanalaisesta tavaramerkistä oli tullut erottamiskykyinen

39      Kantaja arvostelee suurta valituslautakuntaa siitä, ettei se ole ottanut huomioon tiettyjä seikkoja, jotka osoittavat, että riidanalaisesta tavaramerkistä oli ajan myötä tullut erottamiskykyinen. Kantaja vetoaa tässä yhteydessä tavaramerkin yhtäjaksoiseen käyttöön vuodesta 1967 alkaen, siihen, että kantaja on ainoa, joka on käyttänyt tätä tavaramerkkiä Espanjassa, ja suureen osuuteen, joka sillä on pitkään ollut Kanarian saarten voimarkkinoilla samalla tavaramerkillä.

40      EUIPO ja väliintulija kiistävät kantajan nämä väitteet.

41      On todettava, että kuten EUIPO perustellusti tuo esiin, asetuksen N:o 207/2009 säännöksiä, jotka koskevat sitä, että tavaramerkki on käytön seurauksena tullut erottamiskykyiseksi, mikä on poikkeus tietyistä ehdottomista hylkäys- tai mitättömyysperusteista, ei sovelleta harhaanjohtavina pidettäviin tavaramerkkeihin. Sen enempää asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 3 kohdassa kuin 52 artiklan 2 kohdassa (joista on tullut asetuksen 2017/1001 7 artiklan 3 kohta ja 59 artiklan 2 kohta) ei nimittäin viitata tämän asetuksen 7 artiklan 1 kohdan g alakohtaan. Näissä kahdessa säännöksessä viitataan yksinomaan tämän asetuksen 7 artiklan 1 kohdan b–d alakohdassa (joista on tullut asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan b–d alakohta) säädettyihin perusteisiin.

42      Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa on näin ollen hylättävä tehottomana.

–       Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee sitä, ettei suuren valituslautakunnan olisi pitänyt soveltaa mitättömyysmenettelyyn edellytyksiä, joita sovelletaan menettämisperusteisiin, ja ensimmäisen kanneperusteen toinen osa, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan g alakohdan virheellistä soveltamista

43      Kantaja toteaa ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisessä osassa, että tavaramerkkejä koskevassa Euroopan unionin lainsäädännössä erotetaan toisistaan mitättömyysperusteet ja menettämisperusteet. Käsiteltävässä asiassa suuri valituslautakunta on kantajan mukaan kuitenkin virheellisesti soveltanut mitättömyysmenettelyyn menettämistä koskevia sääntöjä, mikä luo oikeudellista epävarmuutta.

44      Kantaja toteaa, että mitättömyysmenettely edellyttää tavaramerkin hakemispäivänä suoritettavaa arviointia, joka koskee erityisesti tavaramerkin luonnetta, osia, joista se muodostuu, ja tavaroita, joita varten se on, kun taas menettämismenettelyssä tutkitaan sitä, miten tavaramerkin haltija on käyttänyt tavaramerkkiä sen rekisteröimisen jälkeen. Kantajan mukaan suuri valituslautakunta on tehnyt virheen perustellessaan riidanalaisen tavaramerkin mitättömyyttä sillä, miten sitä on käytetty sen rekisteröimisen jälkeen, sen sijaan että se olisi tarkastellut asiaa tavaramerkin hakemispäivän kannalta.

45      Kantajan mukaan mitättömyysosasto on katsonut perustellusti, että mitättömyysvaatimuksen esittäjät olivat yrittäneet näyttää riidanalaisen tavaramerkin harhaanjohtavuuden toteen tukeutumalla toimiin, jotka olivat tapahtuneet paljon sen jälkeen, kun rekisteröintihakemus oli jätetty EUIPO:lle, että näillä toimilla olisi voinut olla merkitystä menettämismenettelyssä mutta ei mitättömyysmenettelyssä ja että asiassa merkityksellisenä ajankohtana eli rekisteröintihakemuksen jättämispäivänä riidanalaisen tavaramerkin ja tavaroiden, joita varten se oli, välillä ei ollut ilmeistä ristiriitaa, mikä sulkee pois kaiken harhaanjohtavuuden.

46      Kantaja huomauttaa, että tavaramerkin käytön on olettava olevan hyvän liiketavan mukaista, jollei esitetä päinvastaista näyttöä, jonka on liityttävä tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättämispäivään eikä pelkästään siihen, miten tavaramerkin haltija on myöhemmin käyttänyt tavaramerkkiä.

47      EUIPO vastaa kantajan ensimmäisen kanneperusteen ensimmäiseen osaan toteamalla, että suuri valituslautakunta on sovellettavan oikeuden mukaisesti tutkinut mitättömyysvaatimuksen riidanalaisen tavaramerkin hakemispäivän kannalta. EUIPO:n mukaan tavaramerkki on luonteenomaisesti harhaanjohtava, kun otetaan huomioon erityisesti sen värit, kuvio-osat ja Irlannin maine riidanalaisen tavaramerkin tarkoittamien maataloustuotteiden osalta. Koska näiden tavaroiden luetteloa ei ole nimenomaisesti rajattu koskemaan Irlannista peräisin olevia tavaroita, riidanalainen tavaramerkki johtaa kohdeyleisöä harhaan tavaroiden maantieteellisen alkuperän osalta. Tavaramerkkihakemuksen jättämisen jälkeiseltä ajalta olevat todisteet, kuten vuoden 2014 luettelo, pelkästään vahvistavat arvioinnin, jonka suuri valituslautakunta vaaditulla tavalla teki riidanalaisen tavaramerkin hakemispäivän kannalta.

48      Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäistä osaa koskevat väliintulijan väitteet vastaavat pääasiallisesti EUIPO:n väitteitä.

49      Ensimmäisen kanneperusteen toisessa osassa kantaja toteaa, että riidanalaisen tavaramerkin yhteys Irlantiin ei sellaisenaan riitä johtamaan kuluttajaa harhaan tavaroiden luonteen tai maantieteellisen alkuperän osalta, koska merkki ymmärretään mielikuvia herättäväksi erityiseksi siksi, että se sisältää numero- ja sanaosia. Kantajan mukaan merkki ymmärretään siten tavaramerkiksi eikä maantieteellistä alkuperää osoittavaksi merkinnäksi.

50      Lisäksi kantaja arvostelee riidanalaista päätöstä siitä, että se perustuu Oficina Española de Patentes y Marcas (Espanjan patentti- ja tavaramerkkivirasto) aikaisempiin päätöksiin, joissa on hylätty kantajan hakemuksia, jotka koskivat tavaramerkkejä, joissa oli samankaltainen ”la irlandesa” ‑osa, sekä EUIPO:n mitättömyysosaston päätökseen, jossa tällainen tavaramerkki julistettiin mitättömäksi. Kantajan mukaan nämä päätökset koskevat tavaramerkkejä, jotka ovat erilaisia ja jotka olivat nimenomaan voita varten ja joissakin tapauksissa myös maitotuotteita varten, kun taas nyt käsiteltävässä asiassa riidanalainen tavaramerkki on yhteisesti luokkaan 29 kuuluvia tavaroita varten.

51      Vastauksessaan toisen kanneperusteen toiseen osaan EUIPO katsoo, että kantajan väite, joka koskee riidanalaisen tavaramerkin väitettyä luonnetta mielikuvien herättäjänä, ei ole vakuuttava. Riidanalaisessa päätöksessä mainittujen aikaisempien päätösten osalta EUIPO vastaa kantajalle, että päätökset olivat relevantteja, siltä osin kuin oli kysymys siitä, miten kohdeyleisö mieltää merkin, ja että suuri valituslautakunta voi perustellusti viitata niihin vahvistaakseen omat päätelmänsä.

52      Väliintulija pääasiallisesti yhtyy EUIPO:n ensimmäisen kanneperusteen toisesta osasta esittämiin väitteisiin.

53      On muistutettava, että asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 7 artiklan 1 kohdan g alakohdan säännösten nojalla tavaramerkki julistetaan mitättömäksi, jos se on rekisteröity siitä huolimatta, että se omiaan johtamaan yleisöä harhaan esimerkiksi tavaroiden luonteen, laadun tai maantieteellisen alkuperän suhteen.

54      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ainoa ratkaiseva ajankohta mitättömyysvaatimuksen tutkimiseksi on kyseessä olevan tavaramerkin hakemispäivä (määräys 24.9.2009, Bateaux mouches v. SMHV, C‑78/09 P, ei julkaistu, EU:C:2009:584, 18 kohta ja määräys 23.4.2010, SMHV v. Frosch Touristik, C‑332/09 P, ei julkaistu, EU:C:2010:225, 41 kohta). Oikeuskäytännössä kuitenkin mahdollistetaan tämän päivän jälkeiseltä ajalta olevien seikkojen huomioon ottaminen sillä edellytyksellä, että nämä seikat koskevat tilannetta tavaramerkin hakemispäivänä (tuomio 3.6.2009, Frosch Touristik v. SMHV – DSR touristik (FLUGBÖRSE), T-189/07, EU:T:2009:172, 19 ja 28 kohta).

55      Asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa edellytetään, että voidaan katsoa, että merkki on tosiasiallisesti harhaanjohtava tai että on olemassa riittävän vakava kuluttajien harhaanjohtamista koskeva vaara (ks. tuomio 26.10.2017, Alpirsbacher Klosterbräu Glauner v. EUIPO (Klosterstoff), T-844/16, EU:T:2017:759, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56      Asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan g alakohdassa mainittua perustetta voidaan arvioida vain yhtäältä suhteessa kyseisiin tavaroihin tai palveluihin ja toisaalta suhteessa siihen, miten kohdeyleisö mieltää tavaramerkin (ks. tuomio 22.3.2018, Safe Skies v. EUIPO – Travel Sentry (TSA LOCK), T-60/17, ei julkaistu, EU:T:2018:164, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57      Lisäksi asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan g alakohdassa edellytetään implisiittisesti, että tavaramerkin tarkoittamien tavaroiden ja palvelujen potentiaaliset ominaisuudet ilmoitetaan riittävän tarkasti. Vain siinä tapauksessa, että kyseinen kuluttaja saadaan uskomaan, että tavaroilla ja palveluilla on tiettyjä ominaisuuksia, joita niillä ei todellisuudessa ole, tavaramerkki johtaa häntä harhaan (ks. tuomio 29.11.2018, Khadi and Village Industries Commission v. EUIPO – BNP Best Natural Products (Khadi Ayurveda), T-683/17, ei julkaistu, EU:T:2018:860, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

58      Asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 2 kohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 7 artiklan 2 kohta) nojalla asetuksen 7 artiklan 1 kohtaa sovelletaan, vaikka rekisteröinnin esteet olisivat olemassa ainoastaan osassa unionia.

59      Käsiteltävässä asiassa suuri valituslautakunta on ensin tutkinut riidanalaisen tavaramerkin ominaispiirteet selvittääkseen sen merkityksen kohdeyleisölle niin, että huomioon otettiin tavaramerkkihakemuksessa tarkoitetut tavarat. Se on todennut, että kun espanjankieliset kuluttajat näkevät kyseisiin tavaroihin pannun riidanalaisen tavaramerkin, he uskovat tavaroiden olevan peräisin Irlannista.

60      Suuri valtiokunta on päätellyt tämän riidanalaista tavaramerkkiä koskevan analyysin perusteella, että tavaramerkki johti ”jo hakemispäivänään” kohdeyleisöä harhaan. Suuri valituslautakunta on tämän päätelmän ”vahvistaakseen” ottanut huomioon mitättömyysvaatimuksen esittäjien esittämät todisteet, erityisesti EUIPO:n mitättömyysosaston 25.9.2002 tekemän päätöksen, jossa oli julistettu mitättömäksi tavaramerkki, jossa oli samankaltainen ”la irlandesa” ‑osa kuin riidanalaisessa tavaramerkissä. Todisteisiin kuuluivat myös seuraavat tavaramerkin hakemispäivän jälkeiseltä ajalta olevat seikat:

–        kantajan internetkuvasto vuodelta 2014;

–        valokuvia elintarvikkeista, joissa oli riidanalainen tavaramerkki ja jotka oli valmistettu vuonna 2016 ja ostettu Espanjasta samana vuonna.

61      Suuren valituslautakunnan mukaan näistä todisteista ja erityisesti tavaroiden pakkauksissa ja etiketeissä olevista tiedoista, jotka oli kirjoitettu hyvin pienellä kirjasinkoolla tai jotka olivat maakoodeja tai tavaroiden terveellisyyttä koskevia numerotietoja, ilmeni, että tavarat oli valmistettu muissa maissa kuin Irlannissa. Kantaja on sitä paitsi myöntänyt suuressa valituslautakunnassa esittämissään huomautuksissa, että riidanalainen tavaramerkki ”ei koske[nut] pelkästään Irlannista peräisin olevia tavaroita”.

62      Suuri valituslautakunta on ”vahvistaakseen”, että tavaramerkki oli harhaanjohtava, tukeutunut myös Espanjan tuomioistuinten päätöksiin ja Oficina Española de Patentes y Marcasin päätökseen, jotka oli kaikki annettu ennen riidanalaisen tavaramerkin hakemispäivää.

63      On huomattava, että asetuksen N:o 207/2009 52–54 artiklassa (53 ja 54 artiklasta on tullut asetuksen 2017/1001 60 ja 61 artikla) säädetään EU-tavaramerkkiä koskevista mitättömyysperusteista, mutta menettämisperusteita koskee erillinen säännös eli tämän asetuksen 51 artikla.

64      On edelleen todettava, että tavaramerkin harhaanjohtavuus on asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 7 artiklan 1 kohdan g alakohdan nojalla tavaramerkin ehdoton mitättömyysperuste ja lisäksi tämän asetuksen 51 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella menettämisperuste.

65      Asetuksen N:o 207/2009 51 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetään nimenomaisesti, että rekisteröidyn tavaramerkin harhaanjohtavuus, jonka vuoksi on perusteltua julistaa tavaramerkin haltija menettämään oikeutensa, johtuu tavaramerkin käytöstä, kun taas saman asetuksen 52 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja 7 artiklan 1 kohdan g alakohdassa, joiden mukaan tavaramerkki, joka on harhaanjohtavuudestaan huolimatta rekisteröity, on julistettava mitättömäksi, ei viitata tällaiseen käyttöön.

66      Edellä todetusta seuraa, että asetuksen N:o 207/2009 51 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun menettämisvaatimuksen tutkiminen edellyttää lähtökohtaisesti, että otetaan huomioon tavaramerkin tosiasiallinen käyttö eli tavaramerkkihakemuksen jättämisen jälkeiseltä ajalta olevat seikat, mutta näin ei ole tutkittaessa asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 7 artiklan 1 kohdan g alakohdan säännösten nojalla tehtyä mitättömyysvaatimusta. Tällaisen mitättömyysvaatimuksen tutkiminen edellyttää nimittäin sen osoittamista, että tavaramerkiksi haettu merkki oli itsessään omiaan johtamaan kuluttajaa harhaan rekisteröintihakemuksen jättämispäivänä, koska on merkityksetöntä, miten merkkiä on myöhemmin hallinnoitu (ks. vastaavasti tuomio 8.6.2017, W. F. Gözze Frottierweberei ja Gözze, C-689/15, EU:C:2017:434, 55 ja 56 kohta).

67      Tämä periaate on vahvistettu oikeuskäytännössä, jonka mukaan ainoa ratkaiseva ajankohta mitättömyysvaatimuksen tutkimiseksi on riidanalaisen tavaramerkin hakemispäivä (määräys 24.9.2009, Bateaux mouches v. SMHV, C‑78/09 P, ei julkaistu, EU:C:2009:584, 18 kohta ja määräys 23.4.2010, SMHV v. Frosch Touristik, C‑332/09 P, ei julkaistu, EU:C:2010:225, 41 kohta) ja jonka mukaan tavaramerkin hakemispäivän jälkeiseltä ajalta olevat seikat voidaan ottaa huomioon vain sillä edellytyksellä, että ne koskevat tilannetta kyseisenä päivänä (tuomio 3.6.2009, FLUGBÖRSE, T-189/07, EU:T:2009:172, 19 ja 28 kohta).

68      Mitättömyyden osalta kysymys on toisin sanoen siitä, olisiko tavaramerkki pitänyt alun perin jättää rekisteröimättä sellaisten perusteiden vuoksi, joka olivat jo olemassa tavaramerkin hakemispäivänä, sillä sen jälkeiseltä ajalta olevien seikkojen huomioon ottaminen voi ainoastaan auttaa selventämään olosuhteita, sellaisina kuin ne olivat tuona päivänä.

69      Nämä näkökohdat on otettava huomioon ratkaistaessa, onko suuri valituslautakunta perustellusti päättänyt julistaa riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi sillä perusteella, että se oli omiaan johtamaan yleisöä harhaan kyseisten tavaroiden maantieteellisen alkuperän osalta.

70      Kuten edellä 36 kohdassa on todettu, suuri valituslautakunta on katsonut oikein, että kohdeyleisö mieltää riidanalaisen tavaramerkin osoittavan, että tavarat, joita se tarkoittaa, ovat peräisin Irlannista.

71      Kuten kantaja aiheellisesti huomauttaa, asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan g alakohtaa sovellettaessa suuren valituslautakunnan olisi sitä vastoin pitänyt varmistua siitä, ettei riidanalaisen tavaramerkin välittämän informaation ja hakemuksessa tarkoitettujen tavaroiden ominaisuuksien välillä ollut rekisteröintihakemuksen jättämispäivänä ristiriitaa (ks. vastaavasti tuomio 27.10.2016, Caffè Nero Group v. EUIPO (CAFFÈ NERO), T-29/16, ei julkaistu, EU:T:2016:635, 45–50 kohta ja tuomio 13.5.2020, SolNova v. EUIPO – Canina Pharma (BIO-INSECT Shocker), T-86/19, EU:T:2020:199, 70–87 kohta). On kuitenkin todettava, ettei riidanalaisen tavaramerkin tarkoittamien tavaroiden luettelossa ollut mitään mainintaa niiden maantieteellisestä alkuperästä ja että tavaramerkki saattoi siis kattaa Irlannista peräisin olevia tavaroita. Toisin kuin tilanteissa, joista unionin yleinen tuomioistuin on lausunut edellä mainituissa asioissa CAFFÈ NERO (T-29/16, ei julkaistu, EU:T:2016:635) ja BIO-INSECT Shocker (T-86/19, EU:T:2020:199), käsiteltävässä asiassa tavaramerkin ja niiden tavaroiden, joita varten tavaramerkki oli, välillä ei näin ollen ollut ristiriitaa riidanalaisen tavaramerkin hakemispäivänä, joten ei ollut mahdollista todeta, että tällainen tavaramerkki oli kyseisenä päivänä harhaanjohtava.

72      Koska riidanalaisen tavaramerkin ja sen tarkoittamien tavaroiden välillä ei rekisteröintihakemuksen jättämispäivänä ollut ristiriitaa, suuri valituslautakunta on virheellisesti arvostellut kantajaa siitä, ettei tämä ollut rajannut näiden tavaroiden luetteloa koskemaan vain Irlannista peräisin olevia tavaroita. Sitä, että luetteloon tehdään tällainen rajaus, ei nimittäin edellytetty asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan g alakohdassa, jolla pyritään estämään sellaisten tavaramerkkien rekisteröinti, jotka ovat omiaan johtamaan yleisöä harhaan.

73      On lisäksi todettava, että koska ei voida katsoa, että riidanalainen tavaramerkki oli rekisteröintihakemuksen jättämispäivänä vuonna 2013 harhaanjohtava, vuosilta 2014 ja 2016 peräisin olevat myöhemmät todisteet eivät voineet vahvistaa tällaista harhaanjohtavuutta. Kun otetaan huomion asian asiakirja-aineisto, ei ole näytetty toteen, että nämä myöhemmät todisteet koskivat tavaramerkin hakemispäivän tilannetta, joten 3.6.2009 annetussa tuomiossa FLUGBÖRSE (T-189/07, EU:T:2009:172) esitettyä oikeuskäytäntöä, joka olisi voinut sallia tällaisten todisteiden huomioon ottamisen, ei voitu soveltaa käsiteltävään asiaan.

74      Suuri valituslautakunta on lisäksi todennut, että ”[o]li näytetty toteen, että tavaramerkkiä oli jo käytetty ennen rekisteröintihakemuksen jättämispäivää, mitä [kantaja] ei ol[lut] kiistänyt”. Suuri valituslautakunta ei kuitenkaan selvitä, miten tämä riidanalaisen tavaramerkin käyttö ennen hakemuksen jättämistä ”on näytetty toteen” ja miten tällainen aikaisempi käyttö osoittaa tavaramerkin harhaanjohtavuuden.

75      Siltä osin kuin on kyse EUIPO:n mitättömyysosaston 25.9.2002 tekemästä päätöksestä sekä Espanjan tuomioistuinten päätöksestä ja Oficina Española de Patentes y Marcasin päätöksestä, jotka mainitaan riidanalaisessa päätöksessä ja jotka on tehty ennen riidanalaisen tavaramerkin hakemispäivää, on muistutettava, etteivät sen enempää EUIPO:n päätöskäytäntö kuin kansallisten viranomaisten päätökset voi sitoa unionin yleistä tuomioistuinta (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2012, Ella Valley Vineyards v. SMHV – HFP (ELLA VALLEY VINEYARDS), T-32/10, EU:T:2012:118, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 28.10.2020, Electrolux Home Products v. EUIPO – D. Consult (FRIGIDAIRE), T-583/19, ei julkaistu, EU:T:2020:511, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Nämä päätökset eivät mahdollista sitä, ettei noudateta unionin lainsäädännössä säädettyä arviointikehystä, jota tässä asiassa kyseessä olevan kaltaisen mitättömyysvaatimuksen tutkiminen edellyttää, sillä tämä kehys ei ole sama kuin se, jota sovelletaan menettämisvaatimuksen tutkimiseen.

76      Edellä todetusta seuraa, että ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa ei ole perusteltu mutta sen ensimmäinen ja kolmas osa, jotka on tutkittu yhdessä, ovat perusteltuja, koska suuri valituslautakunta on tehnyt virheen soveltaessaan asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ja 7 artiklan 1 kohdan g alakohtaa.

77      Tämä virhe vaikuttaa riidanalaisen päätöksen ensimmäisen perustelun lainmukaisuuteen. Se voi kuitenkin johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen vain, jos myös päätöksen toinen perustelu on lainvastainen.

 Toinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista

78      Kantaja väittää, ettei suuri valituslautakunta ole osoittanut, että kantaja oli jättänyt riidanalaista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen vilpillisessä mielessä. Kantaja huomauttaa, että se on yli 40 vuoden ajan käyttänyt samankaltaisia tavaramerkkejä, joissa on ”la irlandesa” ‑osa ja jotka ovat edelleen voimassa, ja ettei siitä, että sen liikesuhde väliintulijaan päättyi vuonna 2011, voida päätellä sen olleen vilpillisessä mielessä. Kantajan mukaan suuri valituslautakunta on aiheettomasti keskittynyt tarkastelemaan esimerkkejä riidoista tai hylätyistä rekisteröintihakemuksista, jotka koskivat samankaltaisia ”la irlandesa” ‑osan sisältäviä tavaramerkkejä, ja virheellisesti pitänyt tiettyjä riidanalaisen tavaramerkin ominaisuuksia, erityisesti sen kuvio-osia, väriä ja sitä, että se toi mieleen maantieteellisen alkuperän, osoituksina kantajan vilpillisestä mielestä.

79      EUIPO ja väliintulija kiistävät kantajan väitteet.

80      On todettava, että asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan tavaramerkki julistetaan mitättömäksi, jos hakija on jättänyt tavaramerkkiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä.

81      Samasta säännöksestä ilmenee, että merkityksellinen ajankohta arvioitaessa sitä, onko hakija ollut vilpillisessä mielessä, on ajankohta, jolloin asianomainen jätti rekisteröintihakemuksen (tuomio 11.6.2009, Chocoladefabriken Lindt & Sprüngli, C-529/07, EU:C:2009:361, 35 kohta). Riidanalaisen tavaramerkin käyttäminen, mukaan lukien rekisteröintihakemuksen jättämisajankohdan jälkeinen käyttäminen, voi kuitenkin olla seikka, joka on syytä ottaa huomioon, kun luonnehditaan ennen kyseisen merkin rekisteröimistä vallinnutta aikomusta (ks. vastaavasti tuomio 1.2.2012, Carrols v. SMHV – Gambettola (Pollo Tropical CHICKEN ON THE GRILL), T-291/09, EU:T:2012:39, 76 kohta; tuomio 8.5.2014, Simca Europe v. SMHV – PSA Peugeot Citroën (Simca), T-327/12, EU:T:2014:240, 48 kohta ja tuomio 23.5.2019, Holzer y Cia v. EUIPO – Annco (ANN TAYLOR ja AT ANN TAYLOR), T-3/18 ja T-4/18, EU:T:2019:357, 126 kohta).

82      Asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua vilpittömän mielen käsitettä ei ole määritelty, rajattu tai edes kuvailtu millään tavoin lainsäädännössä (ks. tuomio 11.7.2013, SA.PAR. v. SMHV – Salini Costruttori (GRUPPO SALINI), T-321/10, EU:T:2013:372, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 8.3.2017, Biernacka-Hoba v. EUIPO – Formata Bogusław Hoba (Formata), T-23/16, ei julkaistu, EU:T:2017:149, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Oikeuskäytännön mukaan tämä käsite ei rajoitu tiettyihin erityisiin olosuhteisiin. Kyseiseen säännökseen sisältyvä yleisen edun mukainen tavoite, joka on sen estäminen, että tavaramerkkejä rekisteröidään väärinkäyttötarkoituksessa tai hyvän liiketavan vastaisesti, nimittäin vaarantuisi, jos vilpillinen mieli voitaisiin osoittaa vain tietyissä tyhjentävästi luetelluissa tilanteissa (ks. tuomio 21.4.2021, Hasbro v. EUIPO – Kreativni Dogadaji (MONOPOLY), T-663/19, EU:T:2021:211, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

83      Vilpillistä mieltä koskevia väitteitä on arvioitava kokonaisuutena niin, että otetaan huomioon kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset tosiseikat (tuomio 12.9.2019, Koton Mağazacilik Tekstil Sanayi ve Ticaret v. EUIPO, C‑104/18 P, EU:C:2019:724, 47 kohta).

84      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla tehdyssä kokonaisvaltaisessa analyysissä voidaan siis ottaa huomioon kyseisen merkin alkuperä ja sen käyttö sen luomisesta alkaen, kaupallinen logiikka, johon merkin rekisteröintiä EU-tavaramerkiksi koskevan hakemuksen jättäminen sisältyy, sekä niiden tapahtumien kronologia, jotka ovat luonnehtineet mainittua jättämistä (ks. tuomio 21.4.2021, MONOPOLY, T-663/19, EU:T:2021:211, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

85      Lisäksi on otettava huomioon aikomus, joka hakijalla oli rekisteröintihakemusta jätettäessä ja joka on subjektiivinen seikka, joka on määritettävä kyseiseen tapaukseen liittyvien objektiivisten olosuhteiden perusteella (tuomio 11.6.2009, Chocoladefabriken Lindt & Sprüngli, C-529/07, EU:C:2009:361, 41 ja 42 kohta ja tuomio 8.3.2017, Formata, T-23/16, ei julkaistu, EU:T:2017:149, 44 kohta). Tässä yhteydessä on tutkittava hakijan aikomus, sellaisena kuin se voidaan päätellä seuraavien seikkojen perusteella: objektiiviset olosuhteet ja hakijan todelliset teot, hakijan toimenkuva tai asema, ne tiedot, jotka hakijalla oli aikaisemman merkin käytöstä, hakijalla mitättömyysvaatimuksen esittäjän kanssa oleva sopimusperusteinen, sopimusta edeltävä tai sen jälkeinen suhde, vastavuoroiset velvoitteet ja yleisemmin kaikki tavaramerkin hakijaa koskeneet objektiiviset eturistiriitatilanteet (tuomio 11.7.2013, GRUPPO SALINI, T-321/10, EU:T:2013:372, 28 kohta).

86      Mitättömyysvaatimuksen esittäjän, joka aikoo tukeutua tähän perusteeseen, on näytettävä toteen ne olosuhteet, joiden perusteella voidaan päätellä, että EU-tavaramerkin haltija jätti kyseisen tavaramerkin rekisteröintiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä (ks. tuomio 26.2.2015, Pangyrus v. SMHV – RSVP Design (COLOURBLIND), T-257/11, ei julkaistu, EU:T:2015:115, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

87      Hakijan oletetaan olleen vilpittömässä mielessä, kunnes toisin näytetään (ks. tuomio 8.3.2017, Formata, T-23/16, ei julkaistu, EU:T:2017:149, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

88      Käsiteltävässä asiassa suuri valituslautakunta luettelee useita seikkoja, joiden perusteella voidaan sen mukaan päätellä, että kantaja oli riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintiä hakiessaan vilpillisessä mielessä.

89      Suuri valituslautakunta toistaa ensinnäkin toteamuksensa, jonka mukaan riidanalainen tavaramerkki johtaa espanjankielistä kuluttajaa harhaan luomalla selvän maantieteellisen yhteyden Irlantiin, vaikka kyseiset tavarat eivät ole peräisin sieltä.

90      Toiseksi suuri valituslautakunta huomauttaa, että tämän harhaanjohtavuuden vuoksi EUIPO ja Espanjan oikeus- ja hallintoviranomaiset ovat mitätöineet tai hylänneet ”la irlandesa” ‑osan sisältäviä tavaramerkkejä, jotka ovat olleet samankaltaisia kuin nyt kyseessä oleva tavaramerkki ja jotka ovat tarkoittaneet tarkemmin rajattuja tavaraluetteloita, ja että nämä kantajalle epäedulliset päätökset on tehty vuosina 2000, 2001 ja 2002 eli paljon ennen päivää, jona riidanalaista tavaramerkkiä koskeva hakemus jätettiin vuonna 2013, joten kantaja on tuolloin väistämättä tiennyt niistä. Sen, että kantaja tiesi niistä, vahvistaa se, että kantaja on myöhemmin saanut Espanjassa rekisteröintejä samankaltaisille tavaramerkeille sisällyttämällä nimenomaisesti tavaroiden kuvaukseen Irlantia koskevan maantieteellisen rajauksen, mitä se ei ole tehnyt riidanalaisen tavaramerkin osalta.

91      Kolmanneksi suuri valituslautakunta toteaa, että kantaja edusti useiden vuosien ajan välintulijaa yksinoikeudella ja osti siltä irlantilaista voita irtotavarana, pakkasi sen ja myi sitä Kanarian saarilla. Suuri valituslautakunta katsoo, että espanjalaisella tavaramerkillä La Irlandesa, jota kantaja oli hakenut vuonna 1967, oli tarkoitus edistää Irlannista peräisin olevan voin myyntiä Espanjassa, että tämä tavaramerkki on syntynyt kantajan ja väliintulijan välisestä sopimussuhteesta ja että tavaramerkki liittyi niiden tavaroiden irlantilaiseen alkuperään, joita kantajalla oli oikeus myydä tämän sopimussuhteen yhteydessä. Suuren valituslautakunnan mukaan kantaja on sen jälkeen, kun tämä liikesuhde päättyi vuonna 2011, edelleen myynyt tavaroita tavaramerkeillä, joissa on sanat ”la” ja ”irlandesa”, vaikka tavarat eivät enää olleet peräisin Irlannista. Kantaja ei ole osoittanut lainmukaista kaupallista logiikkaa, joka selittäisi riidanalaista tavaramerkkiä koskevan hakemuksen jättämisen, eikä sitä, mikä on tavaramerkin käytön taloudellinen logiikka sen jälkeen, kun kantajan liikesuhde väliintulijaan päättyi vuonna 2011. Suuren valituslautakunnan mukaan kantaja on näin ollen ainoastaan pyrkinyt saamaan päättyneestä liikesuhteesta perusteetonta etua hyötyäkseen edelleen irlantilaisten tavaroiden imagosta.

92      Neljänneksi suuri valituslautakunta on katsonut, että kun otetaan huomioon riidanalaisen tavaramerkin harhaanjohtava käyttö, EUIPO:n ja Espanjan viranomaisten aikaisemmat päätökset sekä aikaisempi ja sittemmin päättynyt liikesuhde väliintulijaan, kantajalla oli riidanalaista tavaramerkkiä koskevan hakemuksen jättäessään aikomus jatkaa yleisön harhaan johtamista kyseisten tavaroiden maantieteellisen alkuperän osalta ja hyötyä irlantilaisten tavaroiden hyvästä imagosta. Suuren valituslautakunnan mukaan kantajalla oli siis epärehellinen aikomus, koska se oli tarkoituksellisesti hakenut riidanalaista tavaramerkkiä luodakseen mielleyhtymän Irlantiin.

93      Suuri valituslautakunta on kaikkien näiden seikkojen perusteella päätellyt, että kantaja oli hakenut riidanalaista tavaramerkkiä vilpillisessä mielessä. Tämän vuoksi se julisti tavaramerkin mitättömäksi myös tällä perusteella.

94      Aluksi on muistutettava, että edellä 81 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että ratkaistakseen, oliko kantaja vilpillisessä mielessä, kun se haki riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintiä, suuri valituslautakunta voi pätevästi tukeutua riidanalaisen tavaramerkin hakemispäivän jälkeiseltä ajalta oleviin todisteisiin, koska nämä olivat osoituksia relevanttina ajankohtana vallinneesta tilanteesta, ja se voi tukeutua jopa siihen, miten riidanalaista tavaramerkkiä on käytetty hakemuksen jättämispäivän jälkeisenä aikana.

95      Siltä osin kuin käsiteltävässä asiassa on kyse ensinnäkin riidanalaisen tavaramerkin harhaanjohtavasta käytöstä, asianosaiset ovat yhtä mieltä siitä, että kantaja on kymmenien vuosien ajan myynyt Irlannista peräisin olevaa voita tällä tavaramerkillä sillä väliintulijaan olleen sopimussuhteen yhteydessä, että tämän suhteen päättymisen jälkeen kantaja on edelleen myynyt elintarvikkeita kyseisellä tavaramerkillä ja että huomattava osa niistä, maitotuotteet ja leikkeleet mukaan lukien, ei ollut peräisin Irlannista. On joka tapauksessa todettava, ettei kantaja ole väittänyt, että kaikki sen riidanalaisella tavaramerkillä myymät tavarat olivat peräisin Irlannista.

96      Kantaja on toisin sanoen myynyt tavaroita riidanalaisella merkillä, vaikka huomattava niistä ei ollut peräisin Irlannista eikä siis vastannut mielikuvaa, joka kohdeyleisöllä oli niistä.

97      Vaikka tällä seikalla ei ole merkitystä tutkittaessa ensimmäistä kanneperustetta, joka perustuu asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohtaan ja 7 artiklan 1 kohdan g alakohtaan, se ei ole merkityksetön tutkittaessa toista kanneperustetta, joka perustuu kantajan vilpilliseen mieleen.

98      Kun kantaja on laajentanut riidanalaisen tavaramerkin käytön muihin tavaroihin kuin Irlannista peräisin olevaan voihin, espanjankieliset kuluttajat, joista kohdeyleisö muodostuu, olivat vaarassa tulla johdetuiksi harhaan näiden tavaroiden maantieteellisen alkuperän osalta, koska he olivat kymmenien vuosien ajan tottuneet siihen, että riidanalainen tavaramerkki oli pantu Irlannista peräisin olevaan voihin. Tällainen käyttäytyminen on osoitus vilpillisestä mielestä, koska se paljastaa, että kantaja on riidanalaista tavaramerkkiä koskevan hakemuksen jättäessään halunnut aiheettomasti siirtää Irlantia koskevasta mielleyhtymästä saatavan edun koskemaan tavaroita, joilla ei ole tätä maantieteellistä alkuperää, etenkin sen jälkeen kun kantajan liikesuhde irlantilaista voita sille toimittaneeseen väliintulijaan oli päättynyt.

99      Kantajan myymien tavaroiden pakkauksissa ja etiketeissä mahdollisesti olevat tiedot eivät tässä yhteydessä ole omiaan yksinään poistamaan kuluttajan harhaanjohtamisen riskiä. Koska nämä tiedot ilmoitetaan hyvin pienellä kirjasinkoolla tai maakoodeina tai tavaroiden terveellisyyttä koskevina numerotietoina, ei ole varmaa, että kohdeyleisö havaitsee nämä tiedot järjestelmällisesti.

100    Siltä osin kuin on toiseksi kysymys asioista, joissa EUIPO ja Espanjan oikeus- ja hallintoviranomaiset ovat vuosina 2000, 2001 ja 2002 mitätöineet tai hylänneet ”la irlandesa” ‑osan sisältäviä tavaramerkkejä, jotka ovat olleet samankaltaisia kuin nyt kyseessä oleva tavaramerkki, pitää paikkansa, etteivät nämä asiat voi sitoa unionin yleistä tuomioistuinta ja ettei niiden perusteella kuitenkaan voida määrittää, onko riidanalainen tavaramerkki asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitetuin tavoin harhaanjohtava, mutta ne vahvistavat, että kohdeyleisö saattoi mieltää riidanalaisen tavaramerkin osoittavan, että tavarat, joihin se oli pantu, olivat peräisin Irlannista. Nämä asiat osoittavat myös, että riidanalaisen tavaramerkin käyttö tavaroissa, jotka eivät olleet peräisin Irlannista, oli kiistanalaista sen mahdollisen harhaanjohtavuuden osalta, mistä kantaja oli väistämättä tiennyt tavaramerkkiä koskevan hakemuksen jättämispäivänä ja mikä on siis omiaan vahvistamaan, että kantaja oli tuona ajankohtana ollut vilpillisessä mielessä.

101    Kolmanneksi ja viimeiseksi on todettava, että suuri valituslautakunta on perustellusti voinut tukeutua sille esitettyihin todisteisiin, joiden perusteella voidaan selvittää erityisesti riidanalaista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen jättämiselle tunnusomaisten tapahtumien aikajärjestys, ja päätellä näiden todisteiden perusteella, että kantaja oli ottanut käyttöön liiketoimintastrategian, jossa pyritään luomaan yhteys ”la irlandesa” ‑osan sisältäviin tavaramerkkeihin, jotka liittyivät aikaisempaan liikesuhteeseen, joka kantajalla oli väliintulijaan (ks. vastaavasti tuomio 8.5.2014, Simca, T-327/12, EU:T:2014:240, 63 kohta ja tuomio 23.5.2019, ANN TAYLOR ja AT ANN TAYLOR, T-3/18 ja T-4/18, EU:T:2019:357, 164 kohta), hankkiakseen edelleen etua tästä päättyneestä suhteesta ja siihen liittyneistä tavaramerkeistä (ks. vastaavasti tuomio 14.5.2019, Moreira v. EUIPO – Da Silva Santos Júnior (NEYMAR), T-795/17, ei julkaistu, EU:T:2019:329, 49–51 ja 55 kohta).

102    Edellä esitetystä voidaan päätellä, että riidanalaisen tavaramerkin rekisteröiminen oli hyvän liiketavan vastaista. Suuri valituslautakunta on siten katsonut perustellusti, että kantaja oli ollut vilpillisessä mielessä hakiessaan riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintiä.

103    Mikään kantajan väitteistä ei ole omiaan kyseenalaistamaan tätä päätelmää.

104    Siltä osin kuin on kyse kantajan väitteistä, joiden mukaan se on yli 40 vuoden ajan käyttänyt samankaltaisia ”la irlandesa” ‑osan sisältäviä tavaramerkkejä, jotka on rekisteröity Euroopan tasolla tai kansallisella tasolla ja jotka ovat edelleen voimassa, ja joiden mukaan suuren valituslautakunnan ei olisi pitänyt keskittyä yksinomaan riitoihin tai hylättyihin rekisteröintihakemuksiin, riittää, kun toistetaan, että kun unionin yleinen tuomioistuin harjoittaa laillisuusvalvontaa, sitä eivät sido sen enempää EUIPO:n päätöskäytäntö (ks. vastaavasti tuomio 28.10.2020, FRIGIDAIRE, T-583/19, ei julkaistu, EU:T:2020:511, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) kuin jäsenvaltiossa tehdyt ratkaisut, joiden mukaan merkki voidaan rekisteröidä kansalliseksi tavaramerkiksi (ks. vastaavasti tuomio 17.11.2021, Jakober v. EUIPO (Kupin muoto), T-658/20, ei julkaistu, EU:T:2021:795, 41 kohta). Nämä väitteet on siis hylättävä.

105    Kantajan väite, jonka mukaan sen vilpillistä mieltä ei voida päätellä siitä, että sen liikesuhde väliintulijaan päättyi vuonna 2011, on hylättävä siitä syystä, että ”la irlandesa” ‑osan sisältävät tavaramerkit, kuten riidanalainen tavaramerkki, liittyivät tähän liikesuhteeseen ja että tämän suhteen päättyminen oli merkityksellinen seikka arvioitaessa, mikä oli kantajan aikomus, kun se jätti riidanalaista tavaramerkkiä koskevan hakemuksen (ks. vastaavasti tuomio 30.4.2019, Kuota International v. EUIPO – Sintema Sport (K), T-136/18, ei julkaistu, EU:T:2019:265, 45 kohta). Kantaja nimittäin on liikesuhteen päättymisen jälkeen jatkanut riidanalaisen tavaramerkin käyttöä tavaroissa, jotka eivät ole peräisin Irlannista, vaikka tavaroiden irlantilainen alkuperä oli liikesuhteen ja tavaramerkin alkuperäisen käytön olennainen osatekijä.

106    Siltä osin kuin on viimeksi kyse moitteesta, jonka mukaan suuri valituslautakunta on pitänyt tiettyjä riidanalaisen tavaramerkin ominaisuuksia, erityisesti sen kuvio-osia, väriä ja sitä, että se toi mieleen maantieteellisen alkuperän, osoituksina kantajan vilpillisestä mielestä, on yhtäältä muistutettava, että kuten edellä 24–36 kohdassa on todettu, suuri valituslautakunta on katsonut perustellusti, että kun espanjankieliset kuluttajat näkivät kyseisiin tavaroihin pannun riidanalaisen tavaramerkin, heidät saatiin uskomaan, että nämä tavarat olivat peräisin Irlannista, kun otetaan huomioon tavaramerkin ominaisuudet. Toisaalta on todettava edellä 83 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, että suuren valituslautakunnan oli otettava huomioon kaikki merkitykselliset tosiseikat arvioidessaan käsiteltävänä olevaa tapausta kokonaisuutena, joten se voi pätevästi ottaa kaikkien näiden seikkojen joukossa huomioon sen, miten kohdeyleisö mieltää riidanalaisen tavaramerkin kyseisten tavaroiden osalta.

107    Toinen kanneperuste on edellä todetun perusteella hylättävä.

108    Kaiken edellä todetun perusteella on katsottava, ettei se, että ensimmäinen kanneperuste on perusteltu, vaikuta riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuteen, koska toinen kanneperuste, joka kohdistuu päätöksen toiseen perusteluun, ei ole perusteltu ja koska tämä toinen perustelu voi yksinään tehdä riidanalaisen päätöksen päätösosan perustelluksi (ks. tuomio 29.1.2020, ENCANTO, T-239/19, ei julkaistu, EU:T:2020:12, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 20.1.2021, MANUFACTURE PRIM 1949, T-656/18, ei julkaistu, EU:T:2021:17, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

109    Kanne on näin ollen hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

110    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

111    Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut EUIPO:n ja väliintulijan vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Hijos de Moisés Rodríguez González, SA velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Marcoulli

Frimodt Nielsen

Schwarcz

Iliopoulos

 

Norkus

Julistettiin Luxemburgissa 29 päivänä kesäkuuta 2022.

 

Allekirjoitukset      

 


*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.