CURIA - Documents

Home > Search form > List of results > Documents

Start printing

Language of document : ECLI:EU:T:2001:133

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

10 päivänä toukokuuta 2001 (1)

Kumoamiskanne - Turkista peräisin olevien televisioiden maahantuonti - ETY:n ja Turkin välinen assosiaatiosopimus - Lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohta - Tasoitusmaksu - Asetuksen N:o 1430/79 13 artiklan 1 kohta - Tuontitullien perusteeton peruuttaminen - Puolustautumisoikeudet

Yhdistetyissä asioissa T-186/97, T-187/97, T-190/97-T-192/97, T-210/97, T-211/97, T-216/97-T-218/97, T-279/97, T-280/97, T-293/97 ja T-147/99,

Kaufring AG, kotipaikka Düsseldorf (Saksa), edustajinaan asianajajat D. Ehle ja V. Schiller, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana asiassa T-186/97,

Crown Europe GmbH, kotipaikka Gelsenkirchen (Saksa), edustajinaan asianajajat D. Ehle ja V. Schiller, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana asiassa T-187/97,

Profex Electronic Verwaltungsgesellschaft mbH, kotipaikka Tiefenbach (Saksa), edustajinaan aluksi G. Sobotta ja sittemmin asianajaja E. O. Rau, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana asiassa T-190/97,

Horten AG, kotipaikka Düsseldorf, edustajinaan asianajajat D. Ehle ja V. Schiller, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana asiassa T-191/97,

Dr. Seufert GmbH, kotipaikka Karlsruhe (Saksa), edustajinaan asianajajat D. Ehle ja V. Schiller, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana asiassa T-192/97,

Grundig AG, kotipaikka Fürth (Saksa), edustajinaan asianajajat D. Ehle ja V. Schiller, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana asiassa T-210/97,

Hertie Waren- und Kaufhaus GmbH, kotipaikka Frankfurt am Main (Saksa), edustajinaan asianajajat D. Ehle ja V. Schiller, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana asiassa T-211/97,

Lema SA, kotipaikka Gennevilliers (Ranska), edustajanaan asianajaja F. Goguel, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana asiassa T-216/97,

Masco SA, aiemmin Seiga SA (High Tech Industries), kotipaikka Thiais (Ranska), edustajanaan asianajaja F. Goguel, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana asioissa T-217/97 ja T-218/97,

DFDS Transport BV, kotipaikka Venlo (Alankomaat), edustajanaan asianajaja C. Grisart, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana asiassa T-279/97,

Wilson Holland BV, kotipaikka Hoogvliet Rotterdam (Alankomaat), edustajanaan asianajaja C. Grisart, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana asiassa T-280/97,

Elta GmbH, kotipaikka Dreieich-Sprendlingen (Saksa), edustajinaan asianajajat G. Breit ja A. Breit,

kantajana asiassa T-293/97,

Miller NV, kotipaikka Willebroek (Belgia), edustajinaan asianajajat Y. Van Gerven ja I. Bernaerts, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana asiassa T-147/99,

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehinään asioissa T-186/97, T-187/97, T-190/97-T-192/97, T-210/97, T-211/97, T-279/97, T-280/97 ja T-293/97 M. Ewing ja R. V. Magrill, avustajanaan D. Wyatt, QC, ja asioissa T-216/97-T-218/97 D. Cooper, avustajanaan Wyatt, prosessiosoite Luxemburgissa,

väliintulijana asioissa T-186/97, T-187/97,

T-190/97-T-192/97, T-210/97, T-211/97,

T-216/97-T-218/97, T-279/97, T-280/97 ja T-293/97,

Saksan liittotasavalta, asiamiehinään aluksi E. Röder ja C.-D. Quassowski ja sittemmin W. D. Plessing ja Quassowski,

väliintulijana asioissa T-186/97, T-187/97,

T-190/97-T-192/97 ja T-210/97,

Ranskan tasavalta, asiamiehinään aluksi K. Rispal-Bellanger, G. Mignot ja F. Pascal ja sittemmin Rispal-Bellanger ja C. Vasak, prosessiosoite Luxemburgissa,

väliintulijana asioissa T-186/97, T-187/97, T-190/97-T-192/97, T-210/97, T-211/97 ja T-216/97-T-218/97,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään asioissa T-186/97, T-187/97, T-190/97-T-192/97, T-210/97, T-211/97 ja T-293/97 R. B. Wainwright, avustajanaan K. Schreyer ja sittemmin G. zur Hausen, asiamiehenään asioissa T-216/97-T-218/97 ensin M. Nolin ja sittemmin R. Tricot, avustajanaan asianajaja, barrister A. Barav, asiamiehenään asioissa T-279/97 ja T-280/97 Wainwright, avustajanaan Tricot, ja asiamiehenään asiassa T-147/99 Tricot, avustajanaan asianajaja J. Stuyck, prosessiosoite Luxemburgissa,

vastaajana,

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja K. Lenaerts sekä tuomarit J. Azizi ja M. Jaeger,

kirjaaja: lakimiesavustaja P. de Bandt,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 10.7.2000 pidetyssä suullisessa käsittelyssä esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

Asiaa koskevat oikeussäännöt

I Tasoitusmaksua koskeva lainsäädäntö

A ETY-Turkki-assosiointisopimus

1.

Esillä olevissa asioissa on kyse Turkin tasavallan toisaalta ja ETY:n jäsenvaltioiden sekä yhteisön toisaalta (jäljempänä sopimuspuolet) 12.9.1963 Ankarassaallekirjoittamasta sopimuksesta Euroopan talousyhteisön ja Turkin välisestä assosioinnista (jäljempänä assosiointisopimus). Sopimus on lopullisesti tehty, hyväksytty ja vahvistettu yhteisön puolesta 23.12.1963 tehdyllä neuvoston päätöksellä 64/732/ETY (EYVL 1964, 217, s. 3685). Sopimus tuli voimaan 1.12.1964.

2.

Assosiointisopimuksen tarkoituksena on sen periaatteita koskevassa I osastossa olevan 2 artiklan mukaan edistää sopimuspuolten välisten kaupallisten ja taloudellisten suhteiden jatkuvaa tasapainoista vahvistamista.

3.

Assosiointisopimus sisältää valmistelevan vaiheen, jonka aikana Turkin tasavalta voi 3 artiklan mukaan vahvistaa talouttaan yhteisön avustuksella, siirtymävaiheen, jonka aikana 4 artiklan mukaan toteutetaan asteittain tulliliitto ja lähennetään talouspolitiikkaa, sekä loppuvaiheen, joka 5 artiklan mukaan perustuu tulliliittoon ja joka merkitsee talouspolitiikan yhteensovittamisen vahvistamista. Sopimuksen 28 artiklan mukaan sopimuksen on tietyn ajan kuluttua mahdollistettava sen tutkiminen, voiko Turkin tasavalta liittyä yhteisöön.

4.

Sopimuksen 7 artiklan mukaan sopimuspuolet ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin yleisiin ja erityisiin toimiin turvatakseen sopimuksesta seuraavien velvoitteiden täytäntöönpanon sekä pidättyvät kaikista toimista, jotka voivat vaarantaa sopimuksen tavoitteiden saavuttamisen.

5.

Yleisiä määräyksiä ja loppumääräyksiä sisältävässä III osastossa olevissa 22 ja 23 artiklassa määrätään assosiointineuvoston perustamisesta, joka neuvosto muodostuu yhtäältä jäsenvaltioiden hallitusten, neuvoston ja komission edustajista sekä toisaalta Turkin hallituksen edustajista ja joka yksimielisellä päätöksellä päättää sopimuksen tavoitteiden toteuttamisesta. Sopimuksen 25 artiklassa annetaan tälle neuvostolle kaikkien sopimuspuolten mukana ollessa toimivalta käsitellä kaikki sopimuksen soveltamista tai tulkintaa koskevat riitaisuudet taikka saattaa ne yhteisön tuomioistuimen käsiteltäväksi.

6.

Sopimuksessa assosiointisopimuksen täytäntöönpanon edellyttämistä toimenpiteistä ja menettelytavoista (EYVL 1964, 217, s. 3703) vahvistetaan yksityiskohtaiset säännöt, joiden mukaan yhteisön ja jäsenvaltioiden edustajat muodostavat yhteisen kantansa assosiointineuvostossa.

B Lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohta

7.

Sopimuspuolet allekirjoittivat 23.11.1970 Brysselissä lisäpöytäkirjan antaakseen assosiointisopimuksen tarkoittaman siirtymävaiheen toteuttamisen ehdot, yksityiskohtaiset säännöt ja tahdin. Lisäpöytäkirja hyväksyttiin 19.12.1972 annetulla neuvoston asetuksella N:o 2760/72 (EYVL L 293, s. 1).

8.

Koska assosiointisopimuksen mukainen lopullinen vaihe tuli voimaan vasta 31.12.1995 (tulliliiton viimeisen vaiheen aloittamisesta 22 päivänä joulukuuta 1995 tehty assosiointineuvoston päätös N:o 1/95 (EYVL 1996, L 35, s. 1)), lisäpöytäkirjan määräyksiä sovellettiin esillä olevassa kanteessa kumottavaksi vaadituissa komission päätöksissä tarkoitettujen tuontien aikaan.

9.

Näihin määräyksiin kuuluu myös lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohta. Artiklan nojalla tullien ja määrällisten rajoitusten poistamista (jäljempänä etuusjärjestely) koskevia lisäpöytäkirjan määräyksiä sovelletaan ”myös yhteisössä tai Turkissa tuotettuihin tavaroihin, joiden valmistuksessa on käytetty kolmansista maista olevia tuotteita, ja jotka eivät olleet vapaassa liikkeessä yhteisössä tai Turkissa”.

10.

Näiden tavaroiden pääsy etuusjärjestelyn piiriin edellyttää kuitenkin, että vientivaltiossa on peritty tasoitusmaksu, joka vastaa tasoltaan prosenttiosuutta niistä yhteisen tullitariffin tulleista, jotka on määrätty niille kolmansien maiden tuotteille, joita on käytetty niiden valmistuksessa (jäljempänä tasoitusmaksu).

11.

Samoin assosiointineuvosto määrittää tasoitusmaksun suuruuden ja sen kantamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Assosiointineuvoston on tämän lisäksi määritettävä hallinnollisen yhteistyön menetelmät lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi (lisäpöytäkirjan 4 artikla).

12.

Viimeksi mainittujen määräysten soveltamiseksi assosiointineuvosto on tehnyt joitakin päätöksiä tasoitusmaksusta.

13.

Assosiointineuvosto vahvisti 29.12.1972 tekemällään päätöksellä nro 2/72 (ei julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä) sadaksi sen yhteisen tullitariffin tullien prosenttimäärän, jotka otetaan huomioon laskettaessa tasoitusmaksua Turkissa tuotetuille tavaroille.

14.

Assosiointineuvosto vahvisti lisäksi 29.12.1972 tekemällään päätöksellä nro 3/72 (ei julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä) tasoitusmaksun kantamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Päätöksen mukaan maksu lasketaan sopimuspuolten alueella tapahtuneessa tavaroiden valmistuksessa käytettyjen kolmansista assosioituneista maista olevien tuotteiden (jäljempänä ulkopuolista alkuperää olevat osat) lajin ja tullausarvon perusteella (1 artikla). Siinä tapauksessa, että nämä ulkopuolista alkuperää olevat osat on vapautettu tulleista tai niiden tullit on osittain tai kokonaan suspendoitu, tasoitusmaksu on maksettava kantamatta jäävien tullien määrän suuruisena (3 artikla). Yhteisö ja Turkin tasavalta ilmoittavat vastavuoroisesti toisilleen sekä assosiointineuvostolle toimista, joihin ne ovat ryhtyneet päätöksen yhdenmukaisen soveltamisen varmistamiseksi (4 artikla).

15.

Assosiointineuvosto teki vielä 29.12.1972 päätöksen nro 5/72 Ankaran sopimuksen lisäpöytäkirjan 2 ja 3 artiklan soveltamiseksi tarkoitetuista hallinnollisen yhteistyön menetelmistä (EYVL 1973, L 59, s. 74), jonka mukaan etuusjärjestelyn saaminenedellyttää Turkin tasavallan tai jäsenvaltion tulliviranomaisten viejän pyynnöstä antaman oikeuttavan asiakirjan esittämistä. Suoraan yhteisöstä Turkkiin kuljetettujen tavaroiden osalta on kyse ATR1-nimisestä tavaratodistuksesta (jäljempänä ATR1-todistus), jonka malli on päätöksen liitteenä (2 artikla). Tämä malli on korvattu päätöksen nro 5/72 muuttamisesta 18.7.1978 tehdyn assosiointineuvoston päätöksen nro 1/78 (EYVL L 253, s. 2) liitteenä olevalla lomakkeella.

16.

Lomakkeen kääntöpuolella on selitykset ”tavaroista, joille voidaan vahvistaa [ATR1-todistus]”. Selitysten I 1 kohdan c alakohdan mukaan näin voidaan tehdä, kun kyseessä ovat ”tavarat, jotka on tuotettu viejävaltiossa ja joiden valmistuksessa on käytetty tuotteita, joista ei ole kannettu niihin sovellettavia tulleja eikä vaikutukseltaan vastaavia maksuja tai joille on myönnetty näiden maksujen kokonainen tai osittainen palautus kuitenkin niin, että tarvittaessa kannetaan niille määrätyt maksut”.

17.

Edellä mainitun päätöksen nro 5/72 11 artiklassa määrätään, että jäsenvaltiot ja Turkin tasavalta tarjoavat vastavuoroisesti apua tullihallintojensa välityksellä todistusten aitouden ja sääntöjenmukaisuuden valvomiseksi ”varmistaakseen tämän päätöksen määräysten asianmukaisen soveltamisen”. Päätöksen nro 5/72 12 artiklassa todetaan seuraavaa:

”Turk[in tasavalta], jäsenvaltiot ja yhteisö ryhtyvät kukin osaltaan toimenpiteisiin päätöksen määräysten täytäntöönpanemiseksi.”

C Tasoitusmaksua koskevien säännösten voimaansaattaminen Turkin viranomaisten toimesta

1. Ajanjakso ennen tammikuun 1994 asetuksen antamista

18.

Turkin hallitus ei 15.1.1994 mennessä ollut yleisesti antanut lainsäädäntöä lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdan mukaisen tasoitusmaksun kantamisesta kolmansista maista olevista komponenteista tuotetuista tavaroista, jotka eivät olleet olleet vapaassa liikkeessä Turkissa. Turkin hallitus sitä vastoin oli ottanut käyttöön vientitukiohjelman ja antanut kesäkuussa 1992 kaksi asetusta, joista toinen koski tasoittavan tuontitullin kantamista ja toinen eräiden tuontitullien suspendoimista.

a) Vientitukiohjelma

19.

Kannustaakseen turkkilaisten tuotteiden vientiä yhteisöön ja kolmansiin maihin Turkin viranomaiset ottivat käyttöön vientitukiohjelman (”export incentive scheme”, jäljempänä vientikannustinohjelma). Ohjelman mukaan ulkopuolista alkuperää olevien osien osalta myönnettiin vapautus tuontitulleista sillä edellytyksellä, että ne yhdistetään tuotteisiin, jotka sen jälkeen viedään yhteisöön tai kolmansiin maihin. Vapautuksesta hyötymään haluavilla turkkilaisilla yhtiöillä piti olla Turkinviranomaisten antama vientitukitodistus. Kannustinohjelmasta hyötyvien yhtiöiden nimet julkaistiin vuosittain Turkin virallisessa lehdessä. Tuontitulleista vapautettiin vain sillä ehdolla, että mainittuja osia sisältävät tuotteet viedään ennen tietyn määräajan päättymistä niiden Turkkiin tuonnin jälkeen. Tuonnin yhteydessä tavanomaisesti kannettavat tullit laskettiin ja talletettiin pankkeihin. Valmistuksen ja viennin jälkeen yritys esitti todisteet viennistä saadakseen talletetun määrän takaisin itselleen.

b) Turkin hallituksen kesäkuussa 1992 antamat asetukset

20.

Turkin tasavallan pysyvä edustusto Euroopan yhteisöissä ilmoitti kirjeellään 28.7.1992 assosiointineuvostolle Turkin hallituksen antaneen 16.6.1992 kaksi asetusta.

21.

Kyseessä oli ensinnäkin 16.6.1992 annettu asetus 92/3177, joka oli 7.7.1992 julkaistu Turkin virallisessa lehdessä nro 21277 ja joka astui voimaan samana päivänä. Asetuksen mukaan viejien, jotka tahtoivat viedä väritelevisioita ATR1-todistuksilla, oli saatava kauppakamariltaan asiantuntijalausunto, josta ilmeni ulkopuolista alkuperää olevien komponenttien arvon olevan enintään 56 prosenttia televisioiden kokonais-fob-arvosta (franco de bord). Tulliviranomaisten on kannettava tasoitusmaksu, jos asiantuntijalausunnosta ilmenee, että ulkopuolista alkuperää olevien komponenttien arvo on tätä prosenttimäärää suurempi. Näin peritty tasoitusmaksu suoritetaan tuki- ja hinnantasausrahastoon (Support and Price Stabilization Fund). Asetuksen täytäntöönpano kuuluu sen ministeriön toimivaltaan, jonka yhteyteen liitettynä on valtiovarain ja ulkomaankaupan alisihteeristö (Undersecretariat for Treasury and External Commerce).

22.

Samana päivänä Turkin hallitus antoi asetuksen 92/3127, joka julkaistiin 7.7.1992 Turkin virallisessa lehdessä nro 21277 ja joka astui voimaan tuona päivänä. Asetuksessa säädettiin tuontitullien suspendoimisesta Turkkiin tuotujen väritelevision katodiputkien osalta, olivatpa ne peräisin mistä tahansa (ETY:stä tai kolmansista maista) ja olipa niiden määränpää mikä tahansa (ja jotka asennettiin televisioihin, jotka oli tarkoitettu sisämarkkinoille tai viety ETY:öön tai kolmansiin maihin).

2. Turkin hallituksen tammikuussa 1994 antama asetus

23.

Turkin hallitus antoi 12.1.1994 asetuksen 94/5168, joka julkaistiin 28.1.1994 Turkin virallisessa lehdessä nro 21832. Asetuksen 1 artiklassa säädettiin tasoitusmaksun kantamisesta ulkopuolista alkuperää olevista komponenteista, jotka oli asennettu yhteisöön menossa oleviin väritelevisioihin. Maksu vastaa suuruudeltaan tällaisille tuotteille yhteisön tullitariffissa säädettyä tasoa. Näin kannetut määrät suoritetaan investointien edistämistä ja ulkomaanvaluuttaa tuottavia palveluja varten olevalle rahastolle (Fund for the Promotion of Investements and Foreign Exchange Earning Services). Asetuksen 94/5168 2 artiklalla kumottiin edellä mainittu asetus 92/3127.Asetuksen 94/5168 johdosta annettiin ilmoitus 10.2.1994 Turkin virallisessa lehdessä nro 21845.

24.

Lisäksi Turkin hallitus antoi 16.8.1994 Turkin virallisessa lehdessä 26.8.1994 julkaistun asetuksen 94/5782, jossa laajennettiin tasoitusmaksun periminen koskemaan kaikkia tuotteita, jotka sisältävät ulkopuolista alkuperää olevia komponentteja ja joita ei ole luovutettu vapaaseen liikkeeseen Turkissa.

II Tullien peruuttamista ja kantamatta jättämistä koskeva lainsäädäntö

A Tullien peruuttamista ja jälkikäteen kantamatta jättämistä koskevat säännökset

1. Riidanalaisiin tuonteihin sovellettavat säännökset

25.

Kuten kiistanalaisten päätösten toisesta perustelukappaleesta ilmenee, päätökset koskivat Turkista peräisin olevien väritelevisioiden tuonteja yhteisöön, jotka tuonnit tapahtuivat vuosina 1991-1993 ja vuoden 1994 alussa (jäljempänä riidanalainen ajanjakso). Lähes kaikkea tätä tuontia koskee siten yhtäältä tuonti- tai vientitullien palauttamisesta tai peruuttamisesta 2 päivänä heinäkuuta 1979 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1430/79 (EYVL L 175, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 7.10.1986 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 3069/86 (EYVL L 286, s. 1), sekä toisaalta tuonti- tai vientitullien maksamisvelvoitteen sisältävään tullimenettelyyn ilmoitetuista tavaroista velalliselta kantamatta jääneiden tuonti- tai vientitullien kantamisesta jälkitullauksin 24 päivänä heinäkuuta 1979 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1697/79 (EYVL L 197, s. 1).

26.

Yhteisön tullikoodeksista 12 päivänä lokakuuta 1992 annetun asetuksen (ETY) N:o 2913/92 (EYVL L 302, s. 1; jäljempänä tullikoodeksi) voimaantulon eli 1.1.1994 jälkeen tapahtuneiden tuontien osalta on huomattava, että asiaa koskevat asetusten N:o 1430/79 ja N:o 1697/79 säännökset korvattiin tullikoodeksin melkein vastaavilla säännöksillä. Tämän vastaavuuden vuoksi yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ensin mainittuja säännöksiä koskevaa oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa myös jälkimmäisiin (asia T-195/97, Kia Motors ja Broekman Motorships v. komissio, tuomio 16.7.1998, Kok. 1998, s. II-2907, 33 kohta ja asia C-48/98, Söhl & Söhlke, tuomio 11.11.1999, Kok. 1999, s. I-7877, 53 kohta). Tämän vuoksi ei ole tarpeen erotella tullikoodeksin alaisia tuonteja. Koodeksin asiaa koskevia säännöksiä toistetaan näin ollen vain tarvittaessa.

2. Peruuttamisen ja kantamatta jättämisen välinen ero

27.

Olennainen ero peruuttamisen ja kantamatta jättämisen välillä on siinä, että peruuttamisen tapauksessa tulliviranomaiset ovat jo kirjanneet tullit tileihin, kun taas kantamatta jättämisen osalta asia ei ole näin. ”Tileihin kirjaamisella” tarkoitetaan sitä, että tulliviranomaiset kirjaavat tullivelasta johtuvan tuonti- taivientitullien määrän tilikirjoihin tai muulle vastaavalle tietovälineelle (tullikoodeksin 217 artikla).

3. Tullien peruuttamisen edellytykset

28.

Tullien peruuttamisen edellytyksistä säädettiin 1.1.1994 asti muutetun asetuksen N:o 1430/79 13 artiklan 1 kohdassa. Artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tuontitullit voidaan - - peruuttaa - - erityistilanteissa - - jotka johtuvat olosuhteista, joissa ei voida osoittaa asianomaisen syyllistyneen vilpilliseen menettelyyn tai ilmeiseen [huolimattomuuteen].”(2)

29.

Asetuksen N:o 1430/79 4 a, 6 a, 11 a ja 13 artiklan soveltamissääntöjen vahvistamisesta 12 päivänä joulukuuta 1986 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 3799/86 (EYVL L 352, s. 19) 4 artiklan 2 kohdan c alakohdassa säädetään, että asetuksen N:o 1430/79 13 artiklassa tarkoitettuna erityistilanteena ei sinänsä ole pidettävä sitä, että ”tullietuuskohtelun myöntämiseksi vapaaseen liikkeeseen ilmoitetuille tavaroille on esitetty asiakirjoja, jotka myöhemmin todetaan vääriksi, väärennetyiksi tai kyseisen tullietuuskohtelun myöntämiseen kelpaamattomiksi, vaikka ne olisikin esitetty vilpittömässä mielessä”.

30.

Tullikoodeksin voimaantullessa asetus N:o 1430/79 kumottiin (tullikoodeksin 251 artikla). Asetuksen 13 artiklan 1 kohta otettiin tullikoodeksin 239 artiklan 1 kohtaan, jossa todetaan lähes vastaavin ilmaisuin seuraavaa:

”Tuonti- tai vientitullit voidaan - - peruuttaa - - tilanteissa, jotka - - johtuvat olosuhteista, joissa ei voida osoittaa asianomaisen syyllistyneen vilpilliseen menettelyyn tai ilmeiseen [huolimattomuuteen].”(3)

31.

Asetus N:o 3799/86 on kumottu tietyistä tullikoodeksin soveltamista koskevista säännöksistä 2.7.1993 annetun komission asetuksen N:o 2454/93 (EYVL L 253, s. 1) 913 artiklalla.

32.

Asetuksen N:o 3799/86 4 artiklan 2 kohdan c alakohta korvattiin asetuksen N:o 2454/93 904 artiklalla, jonka mukaan ”[t]uontitulleja ei - - peruuteta, jos - - peruutushakemuksen tueksi esitetään tapauksen mukaan ainoastaan, että - - c) tullietuuskohtelun myöntämiseksi vapaaseen liikkeeseen ilmoitetuille tavaroille on esitetty asiakirjoja, jos ne myöhemmin todetaan vääriksi, väärennetyiksi tai kyseisen tullietuuskohtelun myöntämiseen kelpaamattomiksi, vaikka ne olisikin esitetty vilpittömässä mielessä.”

4. Jälkitullauksen suorittamatta jättämisen edellytykset

33.

Jälkitullauksen suorittamatta jättämisen edellytyksistä säädettiin tullikoodeksin voimaantuloon saakka asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassa. Siinä säädetään seuraavaa:

”Toimivaltaiset viranomaiset voivat olla perimättä jälkikäteen tuonti- tai vientitullien määrää, jota ei ole kannettu toimivaltaisten viranomaisten tekemän sellaisen virheen vuoksi, jonka havaitsemista ei kohtuullisesti voida edellyttää maksuvelvolliselta, joka puolestaan on toiminut vilpittömässä mielessä ja noudattanut kaikkia voimassa olleita tulli-ilmoitustaan koskevia säännöksiä - - .”

34.

Asetuksen N:o 1697/79 kumoamisen kanssa tullikoodeksin voimaantulon seurauksena asetuksen 5 artiklan 2 kohta otettiin koodeksin 220 artiklan 2 kohtaan, jossa säädetään lähes vastaavassa muodossa seuraavaa:

”Lukuun ottamatta 217 artiklan 1 kohdan toisessa ja kolmannessa alakohdassa tarkoitettuja tapauksia tileihin kirjaaminen ei tapahdu jälkikäteen, jos - -

b) lain mukaan kannettavien tullien määrät ovat jääneet kirjaamatta tileihin tulliviranomaisten erehdyksen vuoksi, jota osaltaan vilpittömässä mielessä toiminut ja kaikkia voimassa olevia tulli-ilmoitusta koskevia säännöksiä noudattanut velan maksamisesta vastuussa ollut ei ole voinut kohtuudella havaita - - ”

B Tullien peruuttamista ja jälkitullauksen suorittamatta jättämistä koskevat menettelysäännökset

1. Riidanalaisiin tuonteihin sovellettavat menettelysäännökset

35.

Koska vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (yhdistetyt asiat 212/80-217/80, Salumi ym., tuomio 12.11.1981, Kok. 1981, s. 2735, 9-14 kohta ja erityisesti peruuttamisen ja kantamatta jättämisen osalta yhdistetyt asiat C-121/91 ja C-122/91, CT Control (Rotterdam) ja JCT Benelux v. komissio, tuomio 6.7.1993, Kok. 1993, s. I-3873, 22 kohta) menettelysäännöksiä sovelletaan kaikkiin riitoihin, jotka ovat vireillä sillä hetkellä kun säännökset tulevat voimaan, tullikoodeksin ja asetuksen N:o 2454/93 menettelysäännöksiä sovelletaan näiden säännösten voimaantulon jälkeen tehtyihin peruutushakemuksiin. Kyse on erityisesti tullikoodeksin 236-239 artiklasta ja asetuksen N:o 2454/93 878-909 artiklasta.

36.

On kuitenkin pantava merkille, että tullikoodeksin voimaantuloon asti tullien peruuttamis- ja palauttamismenettelystä säädettiin melkein vastaavalla tavalla asetuksen N:o 1430/79 16 ja 17 artiklassa sekä asetuksen N:o 1430/79 16 ja 17 artiklan soveltamisesta 20 päivänä kesäkuuta 1980 annetussa komission asetuksessa (ETY) N:o 1574/80 (EYVL L 161, s. 3). Kantamatta jättämistä koskevista menettelysäännöksistä säädettiin asetuksen (ETY) N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdan soveltamisesta 2 päivänä elokuuta 1989 annetussa komission asetuksessa (ETY) N:o 2380/89 (EYVL L 225, s. 30).

2. Tullien peruuttamismenettely

37.

Tuonti- tai vientitullien peruuttaminen edellyttää, että asianomainen tekee erityisen hakemuksen (asetuksen N:o 2454/93 878 artiklan 1 kohta; jäljempänä peruutushakemus). Hakemus on jätettävä toimivaltaiselle tulliviranomaiselle (asetuksen N:o 2454/93 879 artiklan 1 kohta). Käsittelyn helpottamiseksi hakemus on laadittava tullikoodeksin 111 artiklassa tarkoitetulle lomakkeelle. Kun toimivaltainen tulliviranomainen on saanut tarvittavat tiedot, se antaa ratkaisun peruutushakemuksen johdosta kirjallisesti (asetuksen N:o 2454/93 886 artiklan 1 kohta).

38.

Kuitenkin silloin, jos tulliviranomainen ei voi asetuksen N:o 2454/93 899 artiklan ja sitä seuraavien artikloiden - joissa määritellään lukuisia tilanteita, joissa peruutus voidaan tai ei voida tehdä - perusteella tehdä päätöstä, ja ”jos hakemukseen on liitetty todisteita erityistilanteesta, joka johtuu muista kuin asianomaisen vilpillistä menettelyä tai ilmeistä [huolimattomuutta](4) osoittavista olosuhteista”, jäsenvaltion, jonka mainitusta viranomaisesta on kyse, on lähetettävä tapaus komissiolle ratkaistavaksi (asetuksen N:o 2454/93 905 artiklan 1 kohta). Komissiolle lähetettyjen asiakirjojen on sisällettävä kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen täydelliseksi tutkimiseksi tarvittavat tiedot (asetuksen N:o 2454/93 905 artiklan 2 kohta). Komissio toimittaa jäsenvaltioille jäljennöksen asiakirjoista 15 päivän kuluessa päivästä, jona ne on vastaanotettu (asetuksen N:o 2454/93 906 artiklan 1 kohta). Tapausta tullikomiteassa tutkimaan kokoontuneista kaikkien jäsenvaltioiden edustajista koostuvaa asiantuntijaryhmää kuultuaan komissio tekee päätöksen, jolla vahvistetaan joko se, että tutkittu erityistilanne oikeuttaa - - peruutuksen myöntämiseen tai ettei se oikeuta siihen (asetuksen N:o 2454/93 907 artiklan ensimmäinen kohta). Päätös on tehtävä kuudessa kuukaudessa päivästä, jona komissio on vastaanottanut jäsenvaltion lähettämät asiakirjat (asetuksen N:o 2454/93 907 artiklan toinen kohta) ja se on viipymättä annettava tiedoksi asianomaiselle jäsenvaltiolle (asetuksen N:o 2454/93 908 artiklan 1 kohta). Päätöksen tekevä viranomainen tekee ratkaisunsa sille esitetyn hakemuksen osalta komission päätöksen perusteella (asetuksen N:o 2454/93 908 artiklan 2 kohta).

39.

On todettava, että edellisissä kohdissa kuvattuja menettelysääntöjä on jonkin verran muutettu asetuksen N:o 2454/93 muuttamisesta 29.7.1998 annetun komission asetuksen N:o 1677/98 (EYVL L 212, s. 18) 6.8.1998 tapahtuneen voimaantulon johdosta. Uusia sääntöjä on sovellettu asiassa T-147/99, Miller vastaan komissio.

40.

Asetuksella N:o 1677/98 otettiin käyttöön muun muassa uusi 906 a artikla, jossa säädetään seuraavaa: ”Kun komissio aikoo tehdä palautuksen tai peruutuksen hakijan kannalta kielteisen päätöksen, se antaa tälle milloin tahansa 906 ja 907 artiklassa säädetyn menettelyn aikana kirjallisesti tiedoksi väitteensä ja kaikki asiakirjat, joihin se kyseiset väitteensä perustaa. Palautuksen tai peruutuksen hakijan on esitettävä kantansa kirjallisesti yhden kuukauden määräajassa siitä kun väitteet lähetettiin. Jos palautuksen tai peruutuksen hakija ei esitä kantaansa kyseisessä määräajassa, hänen katsotaan luopuneen oikeudestaan ilmaista kantansa.” Asetuksen N:o 2454/93 907 artiklassa säädetty kuuden kuukauden määräaika korvattiin yhdeksän kuukauden määräajalla.

3. Jälkitullauksen suorittamatta jättämistä koskeva menettely

41.

Toisin kuin peruutuksen tapauksessa, tullien jättäminen jälkikäteen kantamatta ei välttämättä vaadi asianomaisen hakemusta. Kyseessä on päätös, jonka tulliviranomaiset voivat tehdä itse niiden edellytysten täyttyessä, joista asetuksen N:o 2454/93 869 artiklassa säädetään kunkin rajatun tapauksen osalta.

42.

Jos toimivaltaiset viranomaiset kuitenkin 869 artiklassa säädettyjä tapauksia lukuun ottamatta joko pitävät [tulli]koodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan edellytyksiä täyttyneinä tai ovat epävarmoja siitä, koskevatko tämän säännöksen perusteet kyseistä tapausta, niiden on lähetettävä tapaus komissiolle ratkaistavaksi. Lähetettyjen asiakirjojen on sisällettävä kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen täydelliseksi tutkimiseksi tarvittavat tiedot (asetuksen N:o 2454/93 871 artiklan ensimmäinen kohta). Komissio toimittaa jäsenvaltioille jäljennöksen asiakirjoista 15 päivän kuluessa päivästä, jona ne on vastaanotettu (872 artiklan ensimmäinen kohta). Kyseistä tapausta tullikomiteassa tutkimaan kokoontuneista kaikkien jäsenvaltioiden edustajista koostuvaa asiantuntijaryhmää kuultuaan komissio tekee päätöksen, jolla vahvistetaan joko, että kyseiset tullit voidaan tutkitussa tilanteessa jättää jälkikäteen tileihin kirjaamatta tai että ne on kirjattava tileihin jälkikäteen (873 artiklan ensimmäinen kohta).

43.

Päätös on tehtävä kuudessa kuukaudessa siitä päivästä, jona komissio on vastaanottanut jäsenvaltion lähettämät asiakirjat, ja se on annettava viipymättä tiedoksi asianomaiselle jäsenvaltiolle (874 artiklan ensimmäinen kohta).

44.

On todettava, että edellisissä kohdissa kuvattuja tullien jälkikäteen kantamatta jättämistä koskevia menettelysääntöjä on tullien peruuttamiseen sovellettavien sääntöjen tapaan muutettu asetuksen N:o 1677/98 voimaantulon johdosta. Uusia sääntöjä on sovellettu asiassa T-147/99, Miller vastaan komissio.

45.

Asetuksella N:o 1677/98 otettiin käyttöön muun muassa uusi 872 a artikla, joka kuuluu seuraavasti: ”Kun komissio aikoo tehdä asianomaisen kannalta kielteisen päätöksen, se antaa tälle milloin tahansa [asetuksen N:o 2454/93] 872 ja 873 artiklassa säädetyn menettelyn aikana kirjallisesti tiedoksi väitteensä ja kaikkiasiakirjat, joihin se kyseiset väitteensä perustaa. Henkilön, jota komissiolle esitetty tapaus koskee, on esitettävä kantansa kirjallisesti yhden kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona väitteet lähetettiin. Jos hän ei esitä kantaansa kyseisessä määräajassa, hänen katsotaan luopuneen oikeudestaan esittää kantansa.” Asetuksen N:o 2454/93 873 artiklassa säädetty kuuden kuukauden määräaika korvattiin yhdeksän kuukauden määräajalla.

Riidan taustalla olevat tosiseikat

I Yleistä

46.

Esillä olevissa asioissa on kyse Turkissa koottujen väritelevisioiden tuonnista yhteisöön riidanalaisena ajankohtana. Televisioiden valmistajina oli turkkilaisia eri yhtiöitä, kuten Vestel, Meta, Profilo, Bekoteknik ja Cihan. Ne käyttivät valmistuksessa turkkilaista alkuperää olevia osia, mutta myös yhteisöstä sekä kolmansista maista (yleensä Koreasta, Japanista, Hong Kongista tai Singaporesta) peräisin olevia komponentteja.

47.

Riidanalaisena ajankohtana Turkissa valmistetut väritelevisiot tuotiin yhteisöön ATR1-todistuksin, joten niille myönnettiin vapautus tulleista assosiointisopimuksen ja lisäpöytäkirjan mukaisesti.

48.

Joidenkin kantelujen ja sääntöjenvastaisuuksista tehtyjen ilmoitusten johdosta komissio tutki 18.10.-9.11.1993 asiaa Turkissa. Tutkimuksiin osallistui kaksi komission edustajaa sekä viisi edustajaa Belgian, Ranskan, Alankomaiden, Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan tullilaitoksista. Tutkinnan seurauksena laadittiin kertomus (jäljempänä tutkintakertomus). Tutkinnan yhteydessä havaittiin, että Turkin viranomaiset vahvistivat ATR1-todistusten aitouden tasoitusmaksua kantamatta.

49.

Komissio katsoi tutkintakertomuksessaan esitettyjen todistusten olevan pätemättömiä, koska ne itse asiassa liittyivät sellaisiin Turkissa valmistettuihin väritelevisioihin, joiden kolmansista maista peräisin olevia komponentteja ei ollut saatettu vapaaseen liikkeeseen eikä tasoitusmaksun alaiseksi ja koska televisioiden ei siten ollut mahdollista olla vapaassa liikkeessä niitä yhteisöön tuotaessa.

50.

Tämän takia komissio määräsi 2.3. ja 21.4.1994 päivätyissä kirjeissään kyseessä olevat jäsenvaltiot vaatimaan Turkissa valmistettuja televisioita riidanalaisena ajankohtana tuoneilta yhtiöiltä - ottaen huomioon sovellettavan määräajan - yhteisen tullitariffin mukaiset tullit (eli 14 prosenttia televisioiden kokonaisarvosta niitä yhteisöön tuotaessa). Komissio kuitenkin antoi jäsenvaltioille luvan halutessaan lykätä tai myöhentää jälkitullausta tutkinnan tulosten lopulliseen arviointiin saakka.

51.

Komissio vahvisti vielä jäsenvaltioille kirjeessään 25.11.1994, että oli ryhdyttävä viipymättä ennen 15.1.1994 annettujen ATR1-todistusten turvin toteutetuista väritelevisioiden tuonneista menevien tullien kantamiseen jälkitullauksin, ottaen huomioon kolmen vuoden määräaika.

II Erityistä

A Saksaa koskevat asiat T-186/97, T-187/97, T-190/97, T-191/97, T-192/97, T-210/97, T-211/97 ja T-293/97

1. Saksan viranomaisten jälkikantomääräykset

52.

Kaufring AG (jäljempänä Kaufring) (T-186/97), Crown Europe GmbH (jäljempänä Crown) (T-187/97), Profex Electronic Verwaltungsgesellschaft mbH (jäljempänä Profex) (T-190/97), Horten AG (jäljempänä Horten) (T-191/97), Dr. Seufert GmbH (jäljempänä Dr. Seufert) (T-192/97), Grundig AG (jäljempänä Grundig) (T-210/97), Hertie Waren- und Kaufhaus GmbH (jäljempänä Hertie) (T-211/97) ja Elta GmbH (jäljempänä Elta) (T-293/97) (jäljempänä saksalaiset kantajat) toivat riidanalaisena ajankohtana useita eriä Turkista peräisin olevia väritelevisioita. Kaikkien tuontien yhteydessä esitettiin ATR1-todistus, minkä vuoksi ne saivat hyväkseen etuuskohtelun. Kaikki ATR1-todistukset olivat Turkin tulliviranomaisten merkitsemiä.

53.

Komission määräyksen mukaisesti (ks. edellä 50 ja 51 kohta) Saksan tulliviranomaiset osoittivat veronoikaisupäätöksen (Steueränderungsbescheide) saksalaisille kantajille. Ne vaativat seuraavan suuruisten tullien maksamista: Kaufringin osalta 545 727,35 Saksan markkaa (DEM), Crownin osalta 238 352,97 DEM, Profexin osalta 2 269 866,84 DEM, Hortenin osalta 123 809,12 DEM, Dr. Seufertin osalta 126 828,26 DEM, Grundigin osalta 6 596 210,31 DEM, Hertien osalta 593 110,16 DEM ja Eltan osalta 113 875,49 DEM.

2. Saksalaisten kantajien Saksan viranomaisille osoittamat peruutusta ja/tai jälkikäteen kantamatta jättämistä koskevat hakemukset

54.

Saksalaiset kantajat valittivat oikaisupäätöksestä. Ne vaativat asianomaisia tullikamareita peruuttamaan tullit. Dr. Seufert, Crown ja Grundig vaativat myös, ettei tulleja kanneta jälkikäteen.

3. Saksan viranomaisten komissiolle osoittamat peruutushakemukset

55.

Tutkittuaan saksalaisten kantajien tekemät hakemukset Bundesministerium der Finanzen (Saksan valtiovarainministeriö), jolle asianomaiset tullikamarit olivat lähettäneet asiakirjat, katsoi tullien peruuttamiselle asetuksen N:o 1430/79 13 artiklan 1 kohdassa ja tullikoodeksin 239 artiklassa säädettyjen edellytysten tässä tapauksessa täyttyvän.

56.

Bundesministerium der Finanzen lähetti tämän vuoksi asiakirjat asetuksen N:o 2454/93 905 artiklan mukaisesti komissiolle ilmoittaen tälle käsityksensä tullien peruuttamisen edellytysten täyttymisestä.

57.

On korostettava, että ennen asiakirjojen lähettämistä Bundesministerium der Finanzen oli pyytänyt kutakin saksalaisista kantajista lausumaan käsityksensä komissiolle osoitettavan hakemuksen luonnoksesta sekä toimittamaan kirjallisen vahvistuksen siitä, että hakemuksessa otetaan huomioon kaikki tapauksen asianhaarat sekä kantajien esittämät perusteet ja että asiakirjoista ei puuttunut mitään.

58.

Kaufring, Horten, Hertie, Profex ja Elta suostuivat toimittamaan tällaisen kirjallisen vahvistuksen. Sitä vastoin Grundig, Dr. Seufert ja Crown ilmoittivat Bundesministerium der Finanzenille kieltäytyvänsä. Ne esittivät toivomuksen, että niiden peruutushakemukset liitteineen liitettäisiin Bundesministerium der Finanzenin lähettämiin asiakirjoihin, mihin tämä suostui. Bundesministerium der Finanzen suostui niin ikään asianosaisten osalta lisäämään seuraavan kohdan kirjeisiinsä komissiolle:

”Asianomainen yhtiö pyytää komission ottavan päätöksen perustaksi tähän liitetyn yksityiskohtaisen peruutushakemuksen liitteineen. Yhtiö pyytää komission niin ikään kuulevan yhtiötä suoraan ennen päätöksen tekemistä, jotta tämä voi käyttää puolustautumisoikeuksiaan komissioon nähden; yhtiö katsoo, että komission on ilmoitettava sille niistä keskeisistä tosiseikoista ja asiakirjoista, joiden pohjalta komissio aikoo tehdä päätöksensä tullien peruuttamisesta.”

59.

Ennen lopullisen päätöksen tekoa kunkin edellä mainitun peruutushakemuksen osalta komissio kuuli asetuksen N:o 2454/93 907 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettua asiantuntijaryhmää. Ryhmä tutki esitetyt tapaukset kokouksessaan 10.1.1997. Kokouksessa läsnä olleet jäsenvaltioiden edustajat, pois lukien Itävallan tasavallan ja Portugalin tasavallan edustajat, puolsivat tullien peruuttamista.

60.

Tämän jälkeen komissio totesi 19.2.1997 tehdyissä päätöksissään REM 14/96, REM 15/96, REM 16/96, REM 17/96, REM 18/96, REM 19/96 ja REM 20/96, jotka koskivat vastaavasti Hortenia, Kaufringia, Eltaa, Grundigia, Hertietä, Crownia ja Profexia, sekä 25.3.1997 tekemässään Dr. Seufertia koskevassa päätöksessä REM 21/96, ettei tullien peruuttaminen ollut perusteltua. Saksan viranomaiset antoivat nämä yksittäispäätökset tiedoksi saksalaisille kantajille.

B Ranskaa koskevat asiat T-216/97-T-218/97

1. Ranskan viranomaisten jälkikantomääräykset

61.

Lema SA (jäljempänä Lema) (T-216/97) ja Masco SA (jäljempänä Masco) (T-217/97 ja T-218/97) (jäljempänä ranskalaiset kantajat) toivat säännöllisin väleinuseita eriä Turkista peräisin olevia väritelevisioita. Kaikkien tuontien yhteydessä esitettiin ATR1-todistus, minkä vuoksi ne saivat hyväkseen etuuskohtelun. Kaikki ATR1-todistukset olivat vientihetkellä Turkin tulliviranomaisten merkitsemiä ja Ranskaan tuotaessa Ranskan tulliviranomaisten merkitsemiä.

62.

Komission määräyksen mukaisesti (ks. edellä 50 ja 51 kohta) Ranskan tulliviranomaiset - tässä tapauksessa Direction nationale du renseignement et des enquêtes douanières (jäljempänä tutkintavirasto) - totesivat Leman ja Mascon syyllistyneen rikkomukseen tuodessaan televisioita ATR1-todistuksin. Näin ollen ne vaativat seuraavan suuruisten tullien maksamista: Leman osalta 12 201 564 Ranskan frangia (FRF) ja Mascon osalta 32 966 173 FRF (asia T-217/97) ja 4 192 502 FRF (asia T-218/97).

2. Ranskalaisten kantajien Ranskan viranomaisille osoittamat peruutusta ja jälkikäteen kantamatta jättämistä koskevat hakemukset

63.

Lema ja Masco valittivat näistä päätöksistä kantaa tullit jälkikäteen. Ne vaativat tutkintavirastoa joko jättämään kyseiset tullit kantamatta tai peruuttamaan ne. Näitä yksilöityjä vaatimuksia perusteltiin kantamatta jättämisen osalta asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdalla ja tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdalla sekä peruuttamisen osalta asetuksen N:o 1430/79 13 artiklan 1 kohdalla ja tullikoodeksin 239 artiklalla.

3. Ranskan viranomaisten komissiolle osoittamat tullien kantamatta jättämistä ja peruuttamista koskevat pyynnöt

64.

Tutkittuaan ranskalaisten kantajien tekemät eri hakemukset Ranskan valtiovarainministeriö (jäljempänä ministeriö) katsoi tullien peruuttamiselle asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassa säädettyjen edellytysten tässä tapauksessa täyttyvän. Ministeriö antoi kullekin ranskalaiselle kantajalle luonnoksen tutkimuspyynnöstä, jonka se aikoi osoittaa komissiolle tältä osin. Lema ja Masco esittivät vastauksissaan toivomuksen, että asiakirjoihin liitetään jäljennös niiden tutkintavirastolle tekemistä hakemuksista täydellisinä. Ne huomauttivat laatineensa myös peruutushakemuksen asetuksen N:o 1430/79 13 artiklan 1 kohdan nojalla ja totesivat pysyttävänsä sen voimassa toissijaisesti.

65.

Ministeriö lähetti komissiolle asiakirjat, joihin oli liitetty ranskalaisten kantajien tutkintavirastolle toimittamat asiakirjat.

66.

Ministeriön mukaan tullien kantamatta jättämisen edellytykset täyttyivät tässä tapauksessa.

67.

Se myös pyysi komissiota tutkimaan toissijaiset vaatimukset tullien peruuttamisesta.

68.

Ennen lopullisen päätöksen tekoa komissio kuuli asetuksen N:o 2454/93 873 ja 907 artiklassa tarkoitettua asiantuntijaryhmää. Ryhmä tutki esitetyt tapaukset kokouksessaan 10.1.1997. Kokouksessa läsnä olleet jäsenvaltioiden edustajat, pois lukien Itävallan tasavallan ja Portugalin tasavallan edustajat, puolsivat tullien kantamatta jättämistä ja peruuttamista.

69.

Tämän jälkeen komissio totesi 24.4.1997 tehdyissä päätöksissään REC 7/96 ja REC 9/96, jotka koskivat Mascoa, sekä REC 8/96, joka koski Lemaa, että tullit oli kannettava jälkikäteen ja että tullien peruuttaminen ei ollut perusteltua.

70.

Komission pääsihteeristö antoi nämä päätökset tiedoksi Ranskan tasavallan pysyvälle edustustolle Euroopan unionissa. Kansalliset viranomaiset antoivat ne tämän jälkeen tiedoksi ranskalaisille kantajille.

C Alankomaita koskevat asiat T-279/97 ja T-280/97

1. Alankomaiden viranomaisten jälkikantomääräykset

71.

DFDS Transport BV (jäljempänä DFDS) (asia T-279/97) ja Wilson Holland BV (jäljempänä Wilson) (asia T-280/97) (jäljempänä alankomaalaiset kantajat) toivat useita eriä Turkista peräisin olevia väritelevisioita. Kaikkien tuontien yhteydessä esitettiin ATR1-todistus, minkä vuoksi ne saivat hyväkseen etuuskohtelun. Kaikki ATR1-todistukset olivat Turkissa Istanbulin tullikamarin ja Alankomaissa Rotterdamin tullikamarin merkitsemiä.

72.

Komission määräyksen mukaisesti (ks. edellä 50 ja 51 kohta) Alankomaiden tulliviranomaiset osoittivat jälkitullauspäätöksen (uitnodiging tot betaling) DFDS:lle ja Wilsonille. Viranomaiset vaativat DFDS:ltä yhteensä 212 657 Alankomaiden guldenin (NLG) ja Wilsonilta yhteensä 30 712,50 NLG:n suuruisten tullien maksamista.

2. Alankomaalaisten kantajien Alankomaiden viranomaisille osoittamat peruutushakemukset

73.

Alankomaalaiset kantajat valittivat tullauspäätöksestä. Ne vaativat asianomaisia tullikamareita peruuttamaan tullit.

3. Alankomaiden viranomaisten komissiolle osoittamat peruutushakemukset

74.

Tutkittuaan alankomaalaisten kantajien tekemät hakemukset Belastingdienst (Alankomaiden verohallinto), jolle asianomaiset tullikamarit olivat lähettäneet asiakirjat, katsoi tullien peruuttamiselle asetuksen N:o 1430/79 13 artiklan 1 kohdassa ja tullikoodeksin 239 artiklassa säädettyjen edellytysten tässä tapauksessa täyttyvän.

75.

Belastingdienst lähetti tämän vuoksi asiakirjat asetuksen N:o 2454/93 905 artiklan mukaisesti komissiolle ilmoittaen tälle käsityksensä tullien peruuttamisen edellytysten täyttymisestä.

76.

On painotettava, että ennen lähettämistä alankomaalaiset kantajat olivat kansallisten viranomaistensa pyynnöstä ilmoittaneet näille saaneensa tiedoksi kyseisiä yhtiöitä koskevat asiakirjat, ja että asiakirjoista ei puuttunut mitään.

77.

Ennen lopullisen päätöksen tekoa komissio kuuli asetuksen N:o 2454/93 907 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettua asiantuntijaryhmää. Ryhmä tutki esitetyt tapaukset kokouksessaan 7.3.1997. Kokouksessa läsnä olleet jäsenvaltioiden edustajat, pois lukien Itävallan tasavallan ja Portugalin tasavallan edustajat, puolsivat tullien peruuttamista.

78.

Tämän jälkeen komissio totesi 5.6.1997 tehdyissä päätöksissään REM 26/96 ja REM 27/96, jotka koskivat vastaavasti DFDS:ää ja Wilsonia, ettei tullien peruuttaminen ollut perusteltua. Päätökset annettiin tiedoksi kansallisille viranomaisille, jotka antoivat ne tiedoksi alankomaalaisille kantajille.

D Belgiaa koskeva asia T-147/99

1. Belgian viranomaisten jälkikantomääräys

79.

Riidanalaisena ajankohtana Miller NV (jäljempänä Miller) (asia T-147/99) toi useita eriä Turkista peräisin olevia väritelevisioita. Kaikkien tuontien yhteydessä esitettiin ATR1-todistus, minkä vuoksi ne saivat hyväkseen etuuskohtelun. Kaikki ATR1-todistukset olivat Turkissa Istanbulin tullikamarin ja sittemmin Belgiassa Antwerpenin tullikamarin merkitsemiä.

80.

Komission määräyksen mukaisesti (ks. edellä 50 ja 51 kohta) Belgian tulliviranomaiset osoittivat jälkitullauspäätöksen (uitnodiging tot betaling) Millerille. Viranomaiset vaativat tältä yhteensä 11 381 735 Belgian frangin (BEF) suuruisten tullien maksamista.

2. Millerin Belgian viranomaisille tekemät tullien kantamatta jättämistä koskevat hakemukset

81.

Miller valitti jälkitullauspäätöksestä. Yhtiö vaati asianomaista tullikamaria jättämään tullit kantamatta. Vaatimusta perusteltiin asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdalla ja tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdalla.

3. Belgian viranomaisten komissiolle osoittamat tullien kantamatta jättämistä ja peruuttamista koskevat pyynnöt

82.

Tutkittuaan kantajan hakemuksen valtiovarainministeriön tulli- ja valmistevero-osasto, jolle asianomainen tullikamari oli lähettänyt asiakirjat, katsoi tullien kantamatta jättämiselle asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassa ja tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädettyjen edellytysten tässä tapauksessa täyttyvän. Toissijaisesti valtiovarainministeriö katsoi asetuksen N:o 1430/79 13 artiklan 1 kohdassa ja tullikoodeksin 239 artiklassa säädettyjen edellytysten täyttyvän.

83.

Valtiovarainministeriö lähetti tämän vuoksi asiakirjat asetuksen N:o 2454/93 871 ja 905 artiklan mukaisesti komissiolle ilmoittaen tälle käsityksensä tullien kantamatta jättämisen ja peruuttamisen edellytysten täyttymisestä.

84.

On huomattava, että ennen lähettämistä Belgian viranomaiset olivat pyytäneet Milleriä esittämään mahdolliset huomautuksensa tullien kantamatta jättämistä ja peruuttamista koskevan, komissiolle lähetettävän pyynnön luonnoksesta sekä vahvistamaan, että asiakirjoista ei puuttunut mitään. Miller oli vastannut kirjeessään 24.4.1998, ettei asiakirjoista puuttunut mitään. Kirjeen liitteenä oli yhtiön asianajajan ilmoitus, jossa kuvattiin eri asiakirjoja, jotka valtiovarainministeriö oli lähettänyt yhtiölle komissiolle osoitetun kirjeen luonnoksen liitteenä, jossa olivat tiivistettynä tämän keskeiset väitteet ja jossa esitettiin toivomus saada tutustua toimielimen asiakirjoihin.

85.

Komissio tutki asiakirjat asetuksen N:o 2454/93 871 artiklan sekä 905 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen mukaisesti.

86.

Komissio lähetti 24.11.1998 päivätyssä kirjeessään Millerille tiivistelmän asiakirjoista asetuksen N:o 2454/93 872 a ja 906 a artiklan mukaisesti. Lisäksi se ilmoitti tälle aikeestaan määrätä Belgian tulliviranomaiset kantamaan jälkikäteen kyseessä olevat tullit ja epäämään tullien peruuttamisen. Kirjeessään komissio ilmaisi asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassa säädettyjen edellytysten täyttymistä koskevat epäilynsä. Se myös katsoi, ettei tapauksessa ollut kyseessä asetuksen N:o 1430/79 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”erityisistä olosuhteista johtuva tilanne”. Komissio kuitenkin pyysi Milleriä toimittamaan mahdolliset huomautuksensa kuukauden määräajassa kirjeen saannista.

87.

Vastauksena kirjeeseen kantaja pyysi komissiolta saada tutustua kaikkiin komission asiakirjoihin voidakseen laatia huomautuksensa tietoisena kaikesta asiaan liittyvästä ja viittasi tässä yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön (asia T-42/96, Eyckeler & Malt v. komissio, tuomio 19.2.1998, Kok. 1998, s. II-401, 78-88 kohta).

88.

Komissio kieltäytyi kirjeessään 22.12.1998 suostumasta pyyntöön sillä perusteella, että Miller oli jo voinut saada tietoja itseään koskevista asiakirjoista, jotka käsittivät yksinomaan Belgian viranomaisten antamia tietoja. Komissio myönsi, ettei tutkintakertomus kuulunut niihin, mutta totesi, että koska kertomuksessa vainvahvistettiin tosiseikkojen todenperäisyys ja siis kiistanalaisten todistusten pätemättömyys, sen mielestä ei ollut tarpeen antaa niitä Millerille.

89.

Kantaja esitti kirjeessään 7.1.1999 vastalauseensa komission kieltäytymisen johdosta ja totesi, että siinä tapauksessa, että komission lopullinen päätös olisi yhtiölle epäsuotuisa, tämä varaisi oikeuden nostaa yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kanteen päätöksen kumoamiseksi puolustautumisoikeuksien loukkaamisen takia. Kantaja pyysi tämän vuoksi uudelleen saada tutustua niihin asiakirjoihin, joiden perusteella komissio voisi tehdä lopullisen päätöksen, sekä kaikkiin muihin asiakirjoihin - myös hallinnollisiin - jotka asiaa koskivat.

90.

Tämän lisäksi Miller vastasi komission 24.11.1998 päiväämään kirjeeseen kirjeellään 22.1.1999. Yhtiö toi esiin ne syyt, joiden vuoksi se katsoi asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdan soveltamisedellytysten tosiasiallisesti täyttyvän. Miller ilmoitti myös, että sen mielestä tässä tapauksessa oli kyse erityisistä olosuhteista johtuvasta tilanteesta ja että sen syyksi ei voitu lukea asetuksen N:o 1430/79 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua vilpillistä menettelyä tai huolimattomuutta.

91.

Millerin huomautukset saatuaan ja ennen lopullisen päätöksen tekoa komissio kuuli asetuksen N:o 2454/93 873 ja 907 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettua asiantuntijaryhmää. Ryhmä tutki asian kokouksessaan 25.2.1999. Kokouksessa läsnä olleet jäsenvaltioiden edustajat, pois lukien Itävallan tasavallan ja Portugalin tasavallan edustajat, puolsivat tullien kantamatta jättämistä ja peruuttamista.

92.

Tämän jälkeen komissio totesi 26.3.1999 tehdyssä päätöksessään REC 3/98, että tullit oli kannettava jälkikäteen ja että tullien peruuttaminen ei ollut perusteltua. Belgian viranomaiset ilmoittivat Millerillä päätöksestään kirjeessään 21.4.1999.

III Riidanalaisten päätösten perustelut

93.

Riidanalaiset päätökset pohjautuvat lähes samanlaisiin perusteluihin. Mitään olennaista eroa ei ole päätöksissä, jotka koskivat yksinomaan peruuttamishakemuksia asetuksen N:o 1439/79 13 artiklan 1 kohdan perusteella verrattuna niihin päätöksiin, jotka koskivat peruuttamishakemuksia ja jotka esitettiin yhdessä tullien kantamatta jättämistä koskevien hakemusten kanssa asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdan perusteella.

94.

Huomautettuaan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimijan perusteltua luottamusta suojataan vain, jos toimivaltaiset viranomaiset ovat itse synnyttäneet sen, komissio totesi riidanalaisissa päätöksissä, että turkkilaiset viejät olivat ilmoittaneet ATR1-todistusten 13 kohdassa siinä mainittujen tavaroiden täyttävän kyseisten todistusten saamisen edellytykset. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä kuten Turkkiin tehdyn tutkintamatkan aikana havaittiin, Turkissa valmistetut televisiot sisälsivät ulkopuolista alkuperää olevia komponentteja, joita ei ollut saatettuvapaaseen liikkeeseen eikä lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdassa määrätyn tasoitusmaksun alaiseksi.

95.

Komissio katsoi tämän vuoksi Turkin toimivaltaisten viranomaisten tulleen harhaanjohdetuksi viejien epätäsmällisten ilmoitusten johdosta. Viranomaisten syyksi ei tämän seurauksena voitu lukea mitään aktiivista virhettä. Tästä johtuen se seikka, että Turkin viranomaiset olivat antaneet riidanalaiset todistukset viejien ilmoitusten perusteella, ei riitä synnyttämään tuojille perusteltua luottamusta todistusten pätevyyteen.

96.

Lisäksi komissio huomautti, että kyseinen lainsäädäntö oli tiedossa ja suhteellisen yksinkertaista ATR1-todistusten toimittamisen osalta ja että tuojat eivät tämän takia voineet olla tietämättömiä siitä. Komissio huomautti vielä, että huolellisella toimijalla täytyi olla epäilyjä ATR1-todistusten pätevyyden suhteen.

97.

Näiden toteamusten seurauksena komissio katsoi, etteivät edellytykset tullien peruuttamiselle ja/tai jälkikäteen kantamatta jättämiselle täyttyneet.

98.

Tullien peruuttamisen edellytysten osalta komissio tarkensi, että tapauksen asianhaarat sekä oletetut puutteet lisäpöytäkirjan soveltamisessa eivät voineet muodostaa asetuksen N:o 1430/79 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua erityistilannetta, koska vapaassa liikkeessä olo oli voitu saada aikaan yksinkertaisesti saattamalla ulkopuolista alkuperää olevat osat käytännössä vapaaseen liikkeeseen Turkissa.

Oikeudenkäynti

99.

Kantajat nostivat esillä olevat kumoamiskanteet erillisillä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 20.6.1997-18.6.1999 saapuneilla kirjelmillä.

100.

Saksan liittotasavalta hyväksyttiin 25.5.1998 annetuilla määräyksillä väliintulijaksi tukemaan kantajien vaatimuksia asioissa T-186/97, T-187/97, T-190/97-T-192/97 ja T-210/97.

101.

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta hyväksyttiin 25.5.1998 annetuilla määräyksillä väliintulijaksi tukemaan kantajien vaatimuksia asioissa T-186/97, T-187/97, T-190/97-T-192/97, T-210/97, T-211/97, T-216/97-T-218/97, T-279/97, T-280/97 ja T-293/97.

102.

Ranskan tasavalta hyväksyttiin 25.5.1998 annetuilla määräyksillä väliintulijaksi tukemaan kantajien vaatimuksia asioissa T-186/97, T-187/97, T-190/97-T-192/97, T-210/97, T-211/97 ja T-216/97-T-218/97.

103.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen touko-, kesä- ja heinäkuussa 1998 saapuneilla erillisillä kirjelmillä Grundig, Dr. Seufert, Crown, Hertie, Horten ja Kaufring vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin määrää komission toimittamaan eräitä kanteen kohdetta koskevia asiakirjoja. Komissiota ja väliintulijoita pyydettiin esittämään huomautuksensa tältä osin.

104.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin pyysi 29.10.1999 prosessinjohtotoimena komissiota toimittamaan eräitä asiakirjoja, jotka koskivat assosiointisopimuksen ja lisäpöytäkirjan määräysten soveltamista turkkilaista alkuperää olevien väritelevisioiden tuontiin. Komissio myöntyi tähän pyyntöön toimittamalla 29.11.1999 asiakirja-aineiston, joka koostui 24 kansiosta, jotka sisälsivät noin 7 000 sivua. Se täydensi aineistoa lähettämällä 22.12.1999 lisää asiakirjoja ja 13.1.2000 epävirallisen käännöksen englanniksi turkkilaisista tuonti- ja vienti-ilmoituksista, jotka oli mainittu kyseisessä asiakirja-aineistossa.

105.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tätä tarkoittavan pyynnön johdosta kaikki kantajat (paitsi Elta) sekä komissio ja Ranskan tasavalta osallistuivat 6.12.1999 epäviralliseen kokoukseen järjestääkseen 29.11.1999 toimitettuun asiakirja-aineistoon tutustumisen ja suullisen käsittelyn kulun.

106.

Tämän jälkeen osapuolia kuultiin asiasta, ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kolmannen jaoston presidentti yhdisti esillä olevat asiat suullista käsittelyä ja 10.1.2000 annetun määräyksen antoa varten.

107.

Kantajien ja Ranskan tasavallan tutustuminen 29.11.1999 toimitettuun asiakirja-aineistoon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamossa alkoi 17.1.2000 ja päättyi 28.2.2000. Tutustumisen johdosta kyseiset osapuolet jättivät huomautuksensa tammi-, helmi- ja maaliskuun 2000 kuluessa. Komissio vastasi huomautuksiin 24.3.2000 päivätyllä kirjelmällään.

108.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (kolmas jaosto) päätti aloittaa suullisen käsittelyn esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella. Se ryhtyi prosessinjohtotoimiin pyytämällä asianosaisia vastaamaan eräisiin kysymyksiin. Asianosaiset noudattivat näitä pyyntöjä.

109.

Asianosaisten suulliset lausumat ja vastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kysymyksiin kuultiin 10.7.2000 pidetyssä istunnossa.

Asianosaisten vaatimukset

110.

Kaufring (T-186/97) vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

- kumoaa päätöksen REM 15/96 ja