UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)
7 päivänä helmikuuta 2013 (*)
Polkumyynti – Venäjältä peräisin olevan urean ja ammoniumnitraatin liuosseoksen tuonti – Toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskeva tarkastelupyyntö – Välivaiheen tarkastelupyyntö – Tutkittavaksi ottaminen – Normaaliarvo – Vientihinta – Asetuksen (EY) N:o 384/96 1 artikla, 2 artikla ja 11 artiklan 1–3 kohta (joista on tullut asetuksen (EY) N:o 1225/2009 1 artikla, 2 artikla ja 11 artiklan 1–3 kohta)
Asiassa T‑84/07,
EuroChem Mineral and Chemical Company OAO (EuroChem MCC), kotipaikka Moskova (Venäjä), edustajinaan aluksi asianajajat P. Vander Schueren ja B. Evtimov, sittemmin Evtimov ja solicitor D. O’Keeffe,
kantajana,
vastaan
Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään J.‑P. Hix ja B. Driessen, avustajanaan asianajaja G. Berrisch,
vastaajana,
jota tukee
Euroopan komissio, asiamiehinään H. van Vliet ja K. Talabér-Ritz,
väliintulijana,
jossa on kyse kanteesta, jossa vaaditaan lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Algeriasta, Valko-Venäjältä, Venäjältä ja Ukrainasta peräisin olevan urean ja ammoniumnitraatin liuosseoksen tuonnissa asetuksen (EY) N:o 384/96 11 artiklan 2 kohdan mukaisen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun jälkeen 19.12.2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1911/2006 (EUVL L 365, s. 26) kumoamista osittain,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja L. Truchot sekä tuomarit H. Kanninen (esittelevä tuomari) ja M. E. Martins Ribeiro,
kirjaaja: hallintovirkamies N. Rosner,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 8.12.2011 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asiaa koskevat oikeussäännöt
1 Polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden perussäännöstö on polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 22.12.1995 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 384/96 (EYVL 1996, L 56, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (jäljempänä perusasetus) (asetus on korvattu polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 30.11.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1225/2009 (EUVL L 343, s. 51, oikaisu EUVL 2010, L 7, s. 22)).
2 Perusasetuksen 1 artiklan 1 ja 2 kohdassa (joista on tullut asetuksen N:o 1225/2009 1 artiklan 1 ja 2 kohta) säädetään seuraavaa:
”1. Polkumyyntitullia voidaan soveltaa polkumyynnillä tuotuun tuotteeseen, jos tuotteen luovuttaminen vapaaseen liikkeeseen yhteisössä aiheuttaa vahinkoa.
2. Tuotetta pidetään polkumyynnillä tuotuna, jos sen vientihinta yhteisöön on alempi kuin tavanomaisessa kaupankäynnissä käytettävä samankaltaisen tuotteen vertailukelpoinen hinta viejämaassa.”
3 Perusasetuksen 2 artiklassa (josta on tullut asetuksen N:o 1225/2009 2 artikla) säädetään seuraavaa:
”1. Normaaliarvo perustuu tavallisesti viejämaan riippumattomien asiakkaiden tavanomaisessa kaupankäynnissä maksamiin tai maksettaviksi tuleviin hintoihin.
Jos viejä ei tuota tai myy samankaltaista tuotetta viejämaassa, normaaliarvo määritetään muiden myyjien tai tuottajien hintojen perusteella.
Sellaisten osapuolten, joiden välillä näyttää olevan yhtiösuhde tai hyvitysjärjestely, välisiä hintoja ei voida pitää tavanomaisessa kaupankäynnissä sovellettuina ja niitä voidaan käyttää normaaliarvon määrittämisessä vain, jos vahvistetaan, että tällainen yhteys ei vaikuta hintoihin.
– –
2. Normaaliarvon määritykseen käytetään tavallisesti kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetun samankaltaisen tuotteen myyntiä, jos myynnin määrä on vähintään viisi prosenttia tutkimuksen kohteena olevan tuotteen myynnin määrästä yhteisöön.
Alhaisempaa myynnin määrää voidaan kuitenkin käyttää esimerkiksi silloin, kun käytettyjä hintoja pidetään kyseisillä markkinoilla edustavina.
3. Mikäli samankaltaista tuotetta ei myydä tavanomaisessa kaupankäynnissä tai myynti on riittämätöntä tai erityisestä markkinatilanteesta johtuen tällaisen myynnin perusteella ei voida tehdä asianmukaista vertailua, samankaltaisen tuotteen normaaliarvo lasketaan alkuperämaan tuotantokustannusten perusteella lisättynä kohtuullisella määrällä myynti-, hallinto- ja muita kustannuksia sekä voittoa, tai tavanomaisessa kaupankäynnissä soveltuvaan kolmanteen maahan käytettyjen vientihintojen perusteella edellyttäen, että hinnat ovat edustavia. Edellisessä virkkeessä tarkoitetun erityisen markkinatilanteen voidaan katsoa vallitsevan tarkasteltavana olevan tuotteen osalta muun muassa, jos hinnat ovat keinotekoisen alhaisia, jos vaihtokauppaa harjoitetaan merkittävässä määrin tai jos kyse on ei-kaupallisista valmistusmenettelyistä.
– –
5. Kustannukset lasketaan tavallisesti tutkimuksen kohteena olevan osapuolen kirjanpitomerkintöjen perusteella sillä edellytyksellä, että nämä merkinnät on tehty kyseisessä maassa yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti ja ne antavat kohtuullisen hyvän käsityksen asianomaisen tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvistä kustannuksista. Jos tutkimuksen kohteena olevan tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvät kustannukset eivät käy riittävän hyvin ilmi asianomaisen osapuolen kirjanpitomerkinnöistä, näitä kustannuksia oikaistaan tai ne määritetään saman maan muiden tuottajien tai viejien kustannusten perusteella tai, jos tällaisia tietoja ei ole saatavilla tai niitä ei voida käyttää, mitä tahansa muuta hyväksyttävää perustetta käyttäen, mukaan lukien muilta edustavilta markkinoilta saadut tiedot.
Kustannusten asianmukaista kohdentamista koskevat todisteet otetaan huomioon, jos osoitetaan, että tämäntyyppistä kohdentamista on todellisesti käytetty. Koska soveltuvampaa menetelmää ei ole, käytetään mieluiten liikevaihtoon perustuvaa kohdentamisjärjestelmää. Kustannukset oikaistaan asianmukaisesti niiden uusiutumattomien kustannuserien suhteen, jotka hyödyttävät tulevaa ja/tai nykyistä tuotantoa, ellei kyseisiä kustannuksia jo ole otettu huomioon tässä alakohdassa tarkoitetussa kustannusten kohdentamisessa.
Jos kustannuksiin niiden kattamiseen kuluvan tietyn ajanjakson aikana vaikuttaa uusien, huomattavia lisäinvestointeja vaativien tuotantovälineiden käyttö ja kapasiteetin heikko käyttöaste koko tutkimusajanjakson tai sen osan kuluessa tapahtuvan perustamistoiminnan vuoksi, perustamisajanjakson keskimääräiset kustannukset ovat edellä mainittujen kohdentamissääntöjen mukaisesti sovellettavat kustannukset perustamisvaiheen lopussa, ja kyseisen ajanjakson osalta ne sisältyvät 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuihin painotettuihin keskimääräisiin kustannuksiin. Perustamisvaiheen kesto määritellään kyseessä olevalle tuottajalle tai viejälle ominaisten olosuhteiden mukaisesti, mutta se ei ylitä alkuperäistä kustannusten kattamiseen kulunutta asianmukaista aikaa. Kyseisenä tutkimusajanjaksona sovellettavien kustannusten oikaisujen osalta perustamisvaihetta koskevat, tutkimusajanjaksoa myöhempään ulottuvat tiedot otetaan huomioon silloin, kun ne toimitetaan ennen tarkastuskäyntejä ja kolmen kuukauden kuluessa tutkimuksen vireillepanosta.
6. Myynti-, hallinto- ja muita kustannuksia sekä voittoa varten lisättyjen määrien on perustuttava tosiasialliseen tietoon, joka pohjautuu tutkittavana olevan valmistajan tai viejän samankaltaisen tuotteen valmistamiseen ja myyntiin tavanomaisessa kaupankäynnissä. Jos kyseisiä määriä ei näin voida määrittää, ne voidaan määrittää käyttäen seuraavia perusteita:
a) muiden tutkimuksen kohteena olevien viejien ja tuottajien osalta vahvistettujen tosiasiallisten määrien painotettu keskiarvo samankaltaisen tuotteen tuotannossa ja myynnissä alkuperämaan kotimarkkinoilla
b) kyseisen viejän tai tuottajan maksamat tai saamat tosiasialliset määrät saman yleisen luokan tuotteiden tuotannossa ja myynnissä tavanomaisessa kaupankäynnissä alkuperämaan kotimarkkinoilla
c) mikä tahansa muu hyväksyttävä menetelmä sillä edellytyksellä, että siten määritetty voiton määrä ei ylitä voittoa, jonka muut viejät tai tuottajat tavallisesti saavat samaan yleiseen luokkaan kuuluvien tuotteiden myynnissä alkuperämaan kotimarkkinoilla.
7. a) Muussa kuin markkinatalousmaista peräisin olevassa tuonnissa normaaliarvo määritetään kolmannessa maassa, joka on markkinatalousmaa, käytettävän hinnan tai laskennallisen arvon perusteella tai sellaisesta kolmannesta maasta muihin maihin, myös yhteisöön, vietäessä käytetyn hinnan perusteella taikka, jos tämä ei ole mahdollista, millä tahansa hyväksyttävällä perusteella, mukaan lukien samankaltaisesta tuotteesta tosiasiallisesti yhteisössä maksettu tai maksettava hinta, jota on tarvittaessa oikaistu kohtuullisella voittomarginaalilla.
Soveltuva kolmas maa, joka on markkinatalousmaa, valitaan hyväksyttävällä tavalla ottaen huomioon kaikki valintahetkellä käytettävissä olevat luotettavat tiedot. Myös määräajat otetaan huomioon ja tarvittaessa valitaan saman tutkimuksen kohteena oleva kolmas maa, joka on markkinatalousmaa.
– –
10. Vientihinnan ja normaaliarvon välillä on tehtävä tasapuolinen vertailu. Vertailu on tehtävä kaupan samassa portaassa ja mahdollisimman samanaikaisten myyntien suhteen ja ottaen asianmukaisesti huomioon muut mahdolliset hintojen vertailuun vaikuttavat erot. Elleivät muodostettu normaaliarvo ja vientihinta ole verrattavissa, kussakin tapauksessa on asianmukaisesti otettava huomioon, oikaisujen muodossa, tapauksen asianhaarat tutkien, hintoihin ja siten niiden vertailukelpoisuuteen vaikuttavat väitetyt ja osoitetut eroavuudet. Oikaisujen toistamista on vältettävä, etenkin silloin, kun kyseessä ovat alennukset, hyvitykset, määrät ja kaupan portaisiin liittyvät erot – –
– –
i) Palkkiot
Oikaisu tehdään kyseessä olevan viennin osalta maksettujen palkkioiden erojen mukaisesti. Käsitteeseen ”palkkiot” katsotaan sisältyvän tuotteen tai samankaltaisen tuotteen kauppiaan saama voittomarginaali, jos kyseisen kauppiaan toiminta muistuttaa palkkioperusteisen edustajan toimintaa.
– –”
4 Perusasetuksen 11 artiklan 1-3 ja 5 kohdassa (joista on tullut asetuksen N:o 125/2009 11 artiklan 1–3 ja 5 kohta) säädetään seuraavaa:
”1. Polkumyyntitoimenpide on voimassa vain niin kauan ja siinä laajuudessa kuin se on tarpeen vahinkoa aiheuttavan polkumyynnin estämiseksi.
2. Polkumyyntitoimenpiteen voimassaolo päättyy viisi vuotta sen käyttöön ottamisen jälkeen tai viisi vuotta sen päivän jälkeen, jona viimeisimmän polkumyyntiä ja vahinkoa koskevan tarkastelun päätelmä tehtiin, ellei tarkastelussa todeta, että toimenpiteen voimassaolon päättyminen johtaisi todennäköisesti polkumyynnin ja vahingon jatkumiseen tai toistumiseen. – –
3. Tarvetta toimenpiteiden jatkamiseen voidaan tarkastella, jos se on perusteltua, komission tai jäsenvaltion pyynnöstä ja jos lopullisen toimenpiteen käyttöön ottamisesta on kulunut kohtuullisen pitkä, vähintään vuoden mittainen aika, viejän, tuojan tai yhteisön tuottajien pyynnöstä, johon sisältyy riittävästi todisteita välivaiheen tarkastelun välttämättömyydestä.
Välivaiheen tarkastelu suoritetaan, jos pyyntöön sisältyy riittävästi todisteita siitä, että toimenpiteen jatkaminen ei enää ole tarpeen polkumyynnin vastapainoksi ja/tai että vahingon jatkuminen tai uudelleen alkaminen olisi epätodennäköistä, jos toimenpide kumottaisiin tai jos sitä muutettaisiin tai että olemassa oleva toimenpide ei ole tai ei enää ole riittävä vahinkoa aiheuttaneen polkumyynnin vastapainoksi – –
– –
5. Tämän asetuksen asianmukaisia säännöksiä, jotka koskevat tutkimusmenettelyjä ja tutkimuksen suorittamista, lukuun ottamatta määräaikoja koskevia säännöksiä, sovelletaan 2, 3 ja 4 kohdan mukaisesti suoritettavaan tarkasteluun. Kyseiset tarkastelut suoritetaan nopeasti, ja ne saatetaan tavallisesti päätökseen 12 kuukauden kuluessa menettelyn aloittamispäivästä – –”
5 Neuvoston asetuksen (EY) N:o 1972/2002, joka annettiin 5.11.2002 ja jolla muutettiin perusasetusta (EYVL L 305, s. 1), johdanto-osan 3 ja 4 perustelukappaleessa säädetään seuraavaa:
”(3) Asetuksen (EY) N:o 384/96 2 artiklan 3 kohdassa säädetään muun muassa, että jos samankaltaisen tuotteen myynnin perusteella ei erityisen markkinatilanteen takia voida tehdä asianmukaista vertailua, normaaliarvo lasketaan alkuperämaan tuotantokustannusten perusteella lisättynä kohtuullisella määrällä myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia sekä voittoa, tai soveltuvaan kolmanteen maahan tavanomaisessa kaupankäynnissä käytettyjen vientihintojen perusteella, mikäli nämä hinnat ovat edustavia. On järkevää selventää, millaisten olosuhteiden voitaisiin katsoa muodostavan sellaisen erityisen markkinatilanteen, jossa samankaltaisen tuotteen myynnin perusteella ei voida tehdä asianmukaista vertailua. Tällaiset olosuhteet voivat syntyä esimerkiksi vaihtokaupan ja muiden ei-kaupallisten valmistusmenettelyjen tai muiden markkinaesteiden vuoksi. Tämän seurauksena markkinasignaalit eivät ehkä heijasta asianmukaisesti tarjontaa ja kysyntää, mikä puolestaan saattaa vaikuttaa kyseessä oleviin kustannuksiin ja hintoihin ja johtaa myös siihen, että kotimarkkinahinnat poikkeavat maailmanmarkkinahinnoista tai muiden edustavien markkinoiden hinnoista. Tältä osin esitetyt selvennykset eivät luonnollisestikaan voi olla tyhjentäviä, sillä erilaisia erityisiä markkinatilanteita, joissa asianmukainen vertailu ei ole mahdollista, on runsaasti.
(4) Pidetään aiheellisena antaa ohjeita siitä, mitä on tehtävä, jos kirjanpitomerkinnät eivät asetuksen (EY) N:o 384/96 2 artiklan 5 kohdassa edellytetyllä tavalla anna kohtuullisen hyvää käsitystä tarkasteltavana olevan tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvistä kustannuksista erityisesti tapauksissa, joissa erityisen markkinatilanteen takia samankaltaisen tuotteen myynnin perusteella ei voida tehdä asianmukaista vertailua. Tällöin tarvittavat tiedot olisi hankittava lähteistä, joihin tämänkaltaiset vääristymät eivät vaikuta. Näitä lähteitä voivat olla saman maan muiden tuottajien tai viejien kustannukset tai, jos tällaisia tietoja ei ole saatavilla tai niitä ei voida käyttää, mikä tahansa muu hyväksyttävä peruste, mukaan lukien muilta edustavilta markkinoilta saadut tiedot. Näitä tietoja voidaan käyttää joko asianomaisen osapuolen tiettyjen kirjanpitoon merkittyjen kustannusten oikaisemisessa tai, jos tämä ei ole mahdollista, kyseisen osapuolen kustannusten määrittämisessä.”
6 Uruguayn kierroksen (1986–1994) monenvälisissä kauppaneuvotteluissa laadittujen sopimusten tekemisestä Euroopan yhteisöjen puolesta yhteisön toimivaltaan kuuluvissa asioissa 22.12.1994 tehdyllä neuvoston päätöksellä 94/800/EY (EYVL L 336, s. 1) hyväksytyn Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen liitteessä 1A olevan tullitariffeja ja kauppaa koskevan vuoden 1994 yleissopimuksen VI artiklan täytäntöönpanoa koskevan sopimuksen (EYVL L 336, s. 103; jäljempänä vuoden 1994 polkumyyntisopimus) 2.2.1.1 artiklan sanamuoto on seuraava:
”Tämän artiklan 2 kohdassa kustannukset on tavallisesti laskettava tutkittavana olevan viejän tai valmistajan kirjaamien tietojen pohjalta, mikäli tällaiset tiedot ovat viejämaassa yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaisia ja ne antavat kohtuullisen hyvän käsityksen kyseisen tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvistä kustannuksista. Viranomaisten on otettava huomioon kaikki saatavissa oleva, kustannusten asianmukaisesta kohdentamisesta kertova aineisto. Tähän aineistoon sisältyy viejän tai valmistajan tutkimusten aikana toimittama aineisto, jos viejä tai valmistaja on käyttänyt tällaista kohdentamista todenperäisesti, erityisesti mitä tulee asianmukaisten kuoletuksia ja poistoja koskevien jaksojen sekä pääomamenoja ja muita kehittämiskustannuksia koskevien vähennysten määrittelemiseen. Kustannuksia oikaistaan asianmukaisesti niiden uusiutumattomien kustannuserien suhteen, jotka hyödyntävät tulevaa ja/tai nykyistä tuotantoa, tai niiden olosuhteiden suhteen, joissa tutkimusjakson kustannuksiin liittyy perustamistoiminta, mikäli tämän alakohdan mukainen kustannusten kohdentaminen ei vielä ole sitä toteuttanut.”
Asian tausta
7 Euroopan unionin neuvosto antoi 18.9.2000 asetuksen (EY) N:o 1995/2000 Algeriasta, Liettuasta, Valko-Venäjältä, Venäjältä ja Ukrainasta peräisin olevan urean ja ammoniumnitraatin liuosseoksen tuontia koskevan lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta ja väliaikaisten polkumyyntitullien kantamisesta lopullisesti sekä polkumyyntimenettelyn päättämisestä Slovakiasta peräisin olevan tuonnin osalta (EYVL L 238, s. 15). Liettuasta peräisin olevan urean ja ammoniumnitraatin liuosseoksen (jäljempänä myös asianomainen tuote) tuontiin sovellettavat toimenpiteet raukesivat Euroopan unionin laajentumisen yhteydessä 1.5.2004.
Polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskeva tarkastelupyyntö
8 Kun Euroopan yhteisöjen komissio oli 17.12.2004 julkaissut ilmoituksen tiettyjen polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden ja tiettyjen tasoitustoimenpiteiden voimassaolon lähestyvästä päättymisestä (EUVL C 312, s. 5), sille esitettiin toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskeva tarkastelupyyntö perusasetuksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Pyynnön esitti Euroopan lannoitevalmistajien yhdistys.
9 Kun komissio oli neuvoa-antavaa komiteaa kuultuaan todennut, että on olemassa riittävä näyttö Algeriasta, Ukrainasta, Valko-Venäjältä ja Venäjältä peräisin olevan urean ja ammoniumnitraatin liuosseoksen tuontiin sovellettavien polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun aloittamiseksi, se julkaisi 22.9.2005 ilmoituksen perusasetuksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun vireillepanosta (EUVL C 233, s. 14).
10 Polkumyynnin jatkumista tai toistumista koskeva tutkimus kohdistui kauteen 1.7.2004–30.6.2005 (jäljempänä tutkimusajanjakso). Vahingon jatkumisen tai toistumisen todennäköisyyden arvioinnin kannalta merkittäviä suuntauksia tarkasteltiin kaudella, joka ulottui vuodesta 2002 tutkimusajanjakson loppuun.
11 Asianomaisille osapuolille annettiin tilaisuus esittää näkökantansa kirjallisesti ja pyytää tulla kuulluiksi vireillepanoa koskevassa ilmoituksessa asetetussa määräajassa. Kaikkia niitä asianomaisia osapuolia kuultiin, jotka pyysivät sitä ja jotka esittivät erityisiä perusteluja sille, miksi niitä pitäisi kuulla.
12 Komissio antoi 19.12.2006 asetuksen (EY) N:o 1911/2006 lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Algeriasta, Valko-Venäjältä, Venäjältä ja Ukrainasta peräisin olevan urean ja ammoniumnitraatin liuosseoksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun jälkeen (EUVL L 365, s. 26) (jäljempänä riidanalainen asetus). Asetuksen mukaan neuvosto päätti jatkaa muun muassa Venäjältä peräisin olevan urean ja ammoniumnitraatin liuosseokseen sovellettavia polkumyynnin vastaisia toimenpiteitä. Se otti tältä osin käyttöön lopullisen polkumyyntitullin muun muassa Venäjältä peräisin olevan ja CN‑koodiin 31028000 luokiteltavan urean ja ammoniumnitraatin vesi- tai ammoniakkiliuoksena olevan seoksen tuonnissa. Kantaja on vientiä harjoittava tuottaja Venäjällä ja yksi niistä yrityksistä, joita polkumyyntitulli koskee.
13 Riidanalaisen asetuksen 58–63 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(58) Tutkittiin, ilmenivätkö osapuolten antamat tiedot tarkasteltavana olevan tuotteen tuotantoon ja myyntiin liittyv[istä] kustannuks[ista] yrityksen kirjanpidosta riittävän selvästi. Kaasun hintaa tutkittaessa havaittiin, että venäläisten tuottajien kaasusta maksama kotimarkkinahinta oli noin viidennes Venäjältä viedyn maakaasun hinnasta. Tässä suhteessa kaikki saatavilla olevat tiedot osoittavat, että kaasun hinnat Venäjän kotimarkkinoilla olivat säänneltyjä hintoja, jotka olivat selvästi sääntelemättömillä maakaasumarkkinoilla maksettuja markkinahintoja alemmat. Siksi venäläisten tuottajien maksamat kaasukustannukset mukautettiin muilta edustavilta markkinoilta saatujen tietojen perusteella perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan mukaisesti. Mukautettu hinta perustui Saksan/Tšekin rajalla (’Waidhaus’) vietäväksi myydyn venäläisen maakaasun keskihintaan ja kuljetuskustannusten nettomäärään. Waidhaus on tärkein kanava venäläisen kaasun myynnille [Euroopan unioniin], joka on venäläisen kaasun suurin markkina-alue ja jossa hinnat antavat kohtuullisen hyvän käsityksen kustannuksista, joten sitä voidaan pitää perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuna edustavana markkina-alueena.
(59) Normaaliarvo laskettiin viedyn tuotelajin valmistuskustannusten perusteella sen jälkeen, kun kaasukustannuksia oli mukautettu johdanto-osan 58 perustelukappaleessa esitetyllä tavalla, ja lisättyinä kohtuullisella määrällä myynti-, yleisiä ja hallinnollisia kustannuksia ja voittoa perusasetuksen 2 artiklan 3 ja 6 kohdan mukaisesti.
(60) [– –] myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia ja voittoa ei voitu määrittää perusasetuksen 2 artiklan 6 kohdan ensimmäisen lauseen nojalla, koska etuyhteydessä olevien valmistajien asianomaisen tuotteen kotimarkkinamyynti ei tavanomaisessa kaupankäynnissä ollut edustava. Perusasetuksen 2 artiklan 6 kohdan a alakohtaa ei voitu soveltaa, sillä tutkimuksessa oli mukana vain kyseiset kaksi tuottajaa. Myöskään 2 artiklan 6 kohdan b alakohtaa ei voitu soveltaa, sillä myös samaan yleiseen tuoteryhmään kuuluvien tuotteiden valmistuskustannuksia pitäisi mukauttaa kaasukustannusten osalta edellä johdanto-osan 58 kappaleessa mainituista syistä. Koska todettiin mahdottomaksi määrittää vaadittavien mukautusten suuruus kaikkien samaan yleiseen tuoteluokkaan kuuluvien kotimaan markkinoilla myytävien tuotteiden osalta, oli myös mahdotonta määrittää mukautusten jälkeinen voittomarginaali. Myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset ja voitto määritettiin näin ollen perusasetuksen 2 artiklan 6 kohdan c alakohdan nojalla.
(61) [– –]myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset ja voitto määritettiin samojen kolmen pohjoisamerikkalaisen tuottajan painotettujen keskimääräisten myynti-, yleisten ja hallinnollisten kustannusten ja voiton perusteella. Huomionarvoista on, että voiton määrä näin laskettuna ei ollut suurempi kuin venäläisten tuottajien saman yleisen ryhmän tuotteiden myynnistä kotimarkkinoilla saama voitto.
(62) Tutkimuksessa havaittiin, että kahden yhteistyötä tehneen tuottajan vientimyynti tapahtui edustussopimuksen perusteella ja sitä harjoittivat kaksi etuyhteydessä olevaa kauppiasta, joista toinen oli sijoittautunut Sveitsiin ja toinen Brittiläisille Neitsytsaarille. Jälkimmäinen lopetti toimintansa vuoden 2005 alussa. Vientihinta määräytyi niiden vientihintojen perusteella, jotka Yhdysvalloissa eli pääasiallisilla vientimarkkinoilla toimiva ensimmäinen riippumaton asiakas todellisuudessa maksoi tai jotka sen piti maksaa.
(63) Kahden etuyhteydessä olevan kauppiaan antamat tiedot osoittivat, että kolmansiin maihin suuntautuvan viennin hinnat olivat alemmat kuin laskennallinen normaaliarvo Venäjällä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että hintaero vaihteli tutkimusajanjaksolla kaiken kaikkiaan 2 ja 6 prosentin välillä. Tämä saattaa merkitä sitä, että yhteisöön suuntautuvan viennin polkumyynti todennäköisesti toistuu, jos toimenpiteet kumotaan.”
Kantajan esittämä osittaista välivaiheen tarkastelua koskeva pyyntö
14 Komissiolle esitettiin 1.8.2005 myös perusasetuksen 11 artiklan 3 kohdan mukaisesti asetuksella N:o 1995/2000 käyttöön otettujen toimenpiteiden välivaiheen osittaista tarkastelua koskeva pyyntö. Tämän pyynnön esittivät kaksi venäläistä vientiä harjoittavaa tuottajaa, Novomoskvskiy Azot (jäljempänä NAK) ja Nevinnomyssky Azot (jäljempänä Nevinka), jotka molemmat ovat kantajan tytäryhtiöitä (jäljempänä kaikki yhdessä ”kantaja”). Kantaja vetosi pyyntönsä tueksi kahteen sen mukaan merkittävään tapahtumaan eli siihen, että Venäjän federaatio sai markkinatalouden aseman vuonna 2002, ja siihen, että Euroopan unionin laajeni kymmenellä uudella jäsenvaltiolla 1.5.2004.
15 Komissio vastasi kantajalle 10.8.2005 päivätyllä kirjeellä pyytäen sitä esittämään täydellisen polkumyyntilaskelman liiketoimikohtaisesti laadittujen luettelojen perusteella, jotka sisältävät asianomaisen tuotteen koko myynnin kotimarkkinoilla ja viennissä sekä tiedot vastaavista tuotantokustannuksista, sekä näitä tukevat asiakirjatodisteet.
16 Kantaja toimitti 9.9.2005 antamassaan vastauksessa polkumyyntilaskelman taulukon muodossa. Kantaja esitti 27.10.2005 muita asiakirjoja, täydentäviä taulukoita ja pyyntöä tukevia asiakirjoja.
17 Kantaja valitti 16.12.2005 päivätyllä kirjeellään sen esittämän pyynnön käsittelyn hitaudesta, ja komissio selitti sille 23.12.2005 viivästyksen johtuvan siitä, ettei asiakirjoja ollut toimitettu riittävästi.
18 Komissio lähetti 16.3.2006 kantajalle kirjeen, jossa se kehotti sitä täyttämään tietyt puutteet.
19 Kantaja lähetti tietoja 12.5., 31.10. ja 23.11.2006 ennen kuin komissio ilmoitti 19.12.2006 välivaiheen tarkastelun vireillepanosta Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL C 311, s. 51). Komissio tuli neuvoa-antavaa komiteaa kuultuaan siihen tulokseen, että pyyntöön sisältyi riittävä alustava näyttö.
20 Tarkastelu rajattiin koskemaan polkumyyntiä kantajan osalta. Polkumyyntitutkimus käsitti 1.10.2005 ja 30.9.2006 välisen ajanjakson.
21 Mahdollisuus tulla kuulluiksi myönnettiin kaikille asianomaisille osapuolille, jotka olivat sitä pyytäneet ja osoittaneet, että niiden kuulemiseen oli olemassa erityisiä syitä.
22 Neuvosto antoi 10.3.2008 Venäjältä peräisin olevan urean ja ammoniumnitraatin liuosseoksen tuontiin sovellettavaa polkumyyntitullia koskevan, perusasetuksen 11 artiklan 3 kohdan mukaisen osittaisen välivaiheen tarkastelun päättämisestä asetuksen (EY) N:o 238/2008 (EUVL L 75, s. 14). Tarkastelu päätettiin voimassa olevia toimenpiteitä muuttamatta.
Oikeudenkäynti ja asianosaisten vaatimukset
23 Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen tuomioistuimen kirjaamoon 13.3.2007 toimittamallaan kannekirjelmällä.
24 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen asetuksen, erityisesti 1 artiklan, siltä osin kuin se koskee kantajaa ja siihen liittyviä yhtiöitä, sellaisina kuin ne on määritelty asetuksen 14 perustelukappaleen a ja b alakohdassa
– velvoittaa neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
25 Neuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
26 Komissio esitti väliintulohakemuksen 3.7.2007, minkä jälkeen se hyväksyttiin tuomioistuimen kolmannen jaoston puheenjohtajan 7.9.2007 antamalla määräyksellä väliintulijaksi tukemaan neuvoston vaatimuksia.
27 Kantaja jätti istunnossa täydentävän asiakirjan, minkä jälkeen neuvosto toimitti 3.1.2012 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon huomautukset, joissa se kiistää tämän asiakirjan merkityksen.
28 Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamo ilmoitti 31.1.2012 päivätyllä kirjeellä asianosaisille ja muille osapuolille, että suullinen käsittely oli päättynyt.
Oikeudellinen arviointi
29 Kantaja esittää kanteensa tueksi kaksi kanneperustetta, joiden mukaan perusasetuksen 1 ja 2 artiklaa ja saman asetuksen 11 artiklan 1 ja 3 kohtaa on rikottu.
Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan perusasetuksen 1 ja 2 artiklaa on rikottu
30 Kantaja väittää ensimmäisessä kanneperusteessaan, että perusasetuksen 1 ja 2 artiklaa on rikottu. Se esittää tämän perusteen kolmessa osassa, joissa se toteaa ensiksi, että normaaliarvon laskennassa on virheellisesti katsottu, että sen kirjanpidosta ei saatu kohtuullisen hyvää käsitystä asianomaisen tuotteen tuotantoon ja myyntiin liittyvistä kustannuksista ja että tämän vuoksi oli tehtävä oikaisu. Se toteaa toiseksi, että venäläisen kaasun hinnan oikaisu on virheellisesti laskettu Waidhausin (Saksa) hinnan perusteella ja ettei tämän oikaisun määrästä ole vähennetty venäläiseen kaasuun sovellettavaa 30 prosentin suuruista vientitullia. Se väittää kolmanneksi, että vientihinnasta, jota se sovelsi ensimmäiseen riippumattomaan asiakkaaseen, on virheellisesti vähennetty niiden etuyhteydessä olevien yhtiöiden palkkiot, jotka ovat osa sen muodostamaa yhtä taloudellista yksikköä.
31 Aluksi on muistutettava, että neuvostolla ja komissiolla (jäljempänä toimielimet) on niiden ryhtyessä perusasetuksen nojalla polkumyynnin vastaisiin konkreettisiin toimenpiteisiin laaja harkintavalta niiden arvioitavina olevien taloudellisten, poliittisten ja oikeudellisten tilanteiden monitahoisuuden vuoksi (ks. asia C‑69/89, Nakajima v. neuvosto, tuomio 7.5.1991, Kok., s. I-2069, 86 kohta: asia C‑26/96, Rotexchemie, tuomio 29.5.1997, Kok., s. I‑2817, 10 kohta; asia T‑164/94, Ferchimex v. neuvosto, tuomio 28.9.1995, Kok. s. II‑2681, 131 kohta; asia T‑162/94, NMB France ym., komissio, tuomio 5.6.1996, Kok., s. II‑427, 72 kohta; asia T‑155/94, Climax Paper v. neuvosto, tuomio 18.9.1996, Kok., s. II‑873, 98 kohta; asia T‑170/94, Shanghai Bicycle v. neuvosto, tuomio 25.9.1997, Kok., s. II‑1381, 63 kohta ja asia T‑118/96, Thai Bicycle v. neuvosto, tuomio 17.7.1998, Kok., s. II‑2991, 32 kohta).
32 Siitä seuraa, että toimielinten suorittamia arviointeja koskevassa unionin tuomioistuinten valvonnassa varmistetaan ainoastaan, että menettelyä koskevia sääntöjä on noudatettu, että ne tosiseikat, joiden perusteella riitautettu valinta on tehty, pitävät aineellisesti paikkansa ja että näitä tosiseikkoja ei ole arvioitu ilmeisen virheellisesti tai ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin (asia 240/84, NTN Toyo Bearing ym. v. neuvosto, tuomio 7.5.1987, Kok., s. 1809, 19 kohta; asia 258/84, Nippon Seiko v. neuvosto, tuomio 7.5.1987, Kok., s. 1923, 21 kohta; asia C‑156/87, Gestetner Holdings v. neuvosto ja komissio, tuomio 14.3.1990, Kok., s. I‑781, 63 kohta; edellä 31 kohdassa mainittu asia Rotexchemie, tuomion 11 kohta; edellä 31 kohdassa mainittu asia Climax Paper v. neuvosto, tuomion 98 kohta; edellä 31 kohdassa mainittu asia Shanghai Bicycle v. neuvosto, tuomio 64 kohta ja edellä 31 kohdassa mainittu asia Thai Bicycle v. neuvosto, tuomion 33 kohta).
Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa
33 Kantaja pyrkii kanneperusteen ensimmäisessä osassa osoittamaan, että toimielimet ovat normaaliarvon laskennassa virheellisesti käyttäneet oikaisuperiaatetta sekä menetelmää, joka on tarkoitettu muita kuin markkinatalousmaita varten, mikä on vastoin paitsi perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan sanamuotoa tätä säännöstä myös silloin, kun se luetaan yhdessä perusasetuksen 1 ja 2 artiklan muiden säännösten kanssa (ensimmäinen väite), ja vastoin vuoden 1994 polkumyyntisopimuksen määräyksiä (toinen väite).
– Ensimmäinen väite
34 Kantajan mukaan toimielimet voivat perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan nojalla tarkistaa, että pääasialliset valmistukseen ja myyntiin liittyvät kustannukset on asianmukaisesti merkitty tuottajien kirjanpitoon. Siinä ei sen sijaan säädetä toimielinten mahdollisuudesta tarkistaa, että kyseiset kustannukset ovat kohtuullisia joidenkin toisten markkinoiden hintatasoon nähden. Perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdassa ei edellytetä, että asianomaisen tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvien kustannusten pääasiallisten osatekijöiden ”luotettavuus” olisi tarkistettava Euroopan unioniin vietävien tai kolmansien maiden säännöstelemättömillä markkinoilla esiintyvien samankaltaisten tuotantopanosten hintojen tai arvojen valossa.
35 Kantaja väittää lisäksi, että perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan, kun se luetaan yhdessä asetuksen 1 artiklan muiden säännösten ja 2 artiklan 1–6 kohdan kanssa, tulkinta ei tue toimielinten tekemää kaasun hinnan oikaisua käsiteltävässä asiassa.
36 On ensiksi todettava, että kantaja ei sinällään riitauta neuvoston päätöstä soveltaa perusasetuksen 2 artiklan 3 kohtaa asianomaisen tuotteen normaaliarvon laskennassa.
37 Säännöksessä ilmaistaan yhtäältä perusteet, joilla viejämaan kotimarkkinahintoihin perustuva normaaliarvon vahvistamismenetelmä voidaan syrjäyttää, ja toisaalta tämän arvon toissijaiset laskentamenetelmät.
38 Käsiteltävässä asiassa toimielimet ovat käyttäneet perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa säädettyä menetelmää, jonka mukaan tuotteen normaaliarvo lasketaan alkuperämaan tuotantokustannusten perusteella lisättynä kohtuullisella määrällä myynti- ja hallintokustannuksia ja muita kustannuksia sekä voittoa (jäljempänä laskennallinen normaaliarvo).
39 Asianosaiset ovat erimielisiä asianomaisen tuotteen tuotantokustannusten määrittämisestä perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti. Riita koskee tarkemmin kaasusta asianomaisen tuotteen tuotannossa aiheutuvien kustannusten laskemista.
40 On riidatonta, että kaasu on asianomaisen tuotteen pääasiallinen tuotantopanos ja että kantajan tuotteen valmistuksessa maksamaa kaasun hintaa säänneltiin Venäjällä. Kantajan maksama kaasun hinta sinällään ei ole riidanalainen, koska neuvosto ei väitä hinnan olleen muu kuin se, joka on merkitty kantajan kirjanpitoon. Kantaja arvostelee neuvostoa siitä, ettei tämä laskenut asianomaisen tuotteen normaaliarvoa tämän kustannuksen perusteella vaan käytti laskennassa kaasun toista, korkeampaa hintaa, jota käytettiin muilla kuin Venäjän kotimarkkinoilla.
41 Kun perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan ensimmäinen virke ja 5 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäinen virke luetaan yhdessä, käy ilmi, että laskettaessa normaaliarvo tuotantokustannusten perusteella kustannukset lasketaan tavallisesti tutkimuksen kohteena olevan osapuolen kirjanpitomerkintöjen perusteella.
42 Toimielimet toteavat, että näistä kahdesta säännöksestä toisessa esitetään kaksi täsmennystä, joita voidaan pitää kahtena edellytyksenä. Yhtäältä näiden merkintöjen on oltava tehty kyseisessä maassa yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti. Toisaalta niiden on annettava kohtuullisen hyvä käsitys asianomaisen tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvistä kustannuksista. Toisen edellytyksen avulla toimielimet voivat tarkistaa, antavatko merkinnät ”kohtuullisen” hyvän käsityksen kustannuksista, vaikka merkinnät olisi tehty kyseisessä maassa yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti, ja tarvittaessa tehdä oikaisuja muiden tietolähteiden kuin kirjanpitomerkintöjen perusteella perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen virkkeen mukaisesti.
43 Neuvosto ei väitä, ettei ensimmäinen edellytys täyttyisi käsiteltävässä asiassa. Se katsoo sitä vastoin, että kantajan kirjanpitomerkinnöistä ei saa kohtuullisen hyvää käsitystä asianomaisen tuotteen tuotantoon liittyvistä kustannuksista, koska kaasun hinta oli keinotekoisen alhainen eli selvästi alempi kuin kaasun hinta markkinoilla, joita ei ole säännelty. Neuvostolla oli tämän vuoksi oikeus oikaista perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti kaasun hintaa muilta edustavilta markkinoilta peräisin olevien tietojen perusteella.
44 On siis tutkittava, saiko neuvosto jättää ottamatta huomioon kantajan asianomaisen tuotteen tuotannossa kaasusta tosiasiallisesti maksaman hinnan, joka mainitaan sen kirjanpidossa, sillä perusteella, että kyseinen kustannus oli neuvoston mukaan keinotekoisen alhainen sen vuoksi, että kaasun hintaa Venäjällä säänneltiin, ja saiko se näin ollen oikaista tätä kustannusta ylöspäin ottaen huomioon kaasun hinnan markkinoilla, joita se piti edustavina.
45 Tältä osin on ensiksi todettava, että perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetään normaaliarvon laskentamenetelmästä, mikäli samankaltaista tuotetta ei myydä tavanomaisessa kaupankäynnissä tai myynti on riittämätöntä tai erityisestä markkinatilanteesta johtuen tällaisen myynnin perusteella ei voida tehdä asianmukaista vertailua.
46 Perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan toinen virke, jossa määritellään erityiset markkinatilanteet, lisättiin artiklaan asetuksella N:o 1972/2002. Tämän virkkeen mukaan kyseessä on erityinen markkinatilanne muun muassa, jos hinnat ovat keinotekoisen alhaisia, jos vaihtokauppaa harjoitetaan merkittävässä määrin tai jos kyse on ei-kaupallisista valmistusmenettelyistä.
47 Asetuksen N:o 1972/2002 johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee, että perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan toisen virkkeen lisäämisellä pyrittiin selventämään, millaisten olosuhteiden voitaisiin katsoa muodostavan sellaisen erityisen markkinatilanteen, jossa samankaltaisen tuotteen myynnin perusteella ei voida tehdä asianmukaista vertailua. Perustelukappaleen mukaan tällaiset olosuhteet voivat syntyä esimerkiksi vaihtokaupan ja muiden ei-kaupallisten valmistusmenettelyjen tai muiden markkinaesteiden vuoksi. Tämän seurauksena markkinasignaalit eivät ehkä heijasta asianmukaisesti tarjontaa ja kysyntää, mikä puolestaan saattaa vaikuttaa kyseessä oleviin kustannuksiin ja hintoihin ja johtaa myös siihen, että kotimarkkinahinnat poikkeavat maailmanmarkkinahinnoista tai muiden edustavien markkinoiden hinnoista.
48 Perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan toisessa virkkeessä säädetään, että erityisestä markkinatilanteesta on kyse muun muassa, jos hinnat viejämaan markkinoilla ovat keinotekoisen alhaisia.
49 Neuvosto totesi istunnossa, että laskennallista normaaliarvoa koskevan menetelmän käytön syynä oli se, ettei Venäjällä ollut riittävästi vertailukelpoista tavanomaista kaupankäyntiä. Se täsmensi, että aivan loogisesti voitiin myös katsoa, että kyseessä oli erityinen markkinatilanne, koska kaasun, joka on asianomaisen tuotteen pääasiallinen tuotantopanos, hintaa säänneltiin ja maakaasun hinta oli vahvistettu kotimarkkinoilla keinotekoisen alhaiseksi.
50 On todettava, että perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa mainitaan vain perusteet, joilla tuotteen viejämaan kotimarkkinahinnan perusteella lasketun normaaliarvon vahvistamismenetelmät syrjäytetään. Säännöksessä ei vahvisteta tuotantoon liittyvien kustannusten laskentamenetelmää laskennallisen normaaliarvon vahvistamiseksi, vaan tästä laskennasta säädetään saman artiklan 5 kohdassa.
51 Perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan kustannukset lasketaan tavallisesti tutkimuksen kohteena olevan osapuolen kirjanpitomerkintöjen perusteella. Laskennallinen normaaliarvo lasketaan tavallisesti kyseisistä merkinnöistä peräisin olevien tietojen perusteella.
52 Perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan toinen ja kolmas alakohta sisältävät erityiset säännökset kustannusten kohdentamisesta ja perustamiskustannuksista. Näiden säännösten mukaan on mahdollista oikaista kirjanpitoon merkittyjä kustannuksia, koska näitä kustannuksia voidaan mukauttaa ja ne voidaan jakaa eri tavoin tietyin edellytyksin.
53 Perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäisestä alakohdasta seuraa myös, että asianomaisen osapuolen kirjanpitomerkintöjä ei käytetä normaaliarvon laskentaperusteena, jos ne eivät anna kohtuullisen hyvää käsitystä tutkinnan kohteena olevan tuotteen valmistukseen liittyvistä kustannuksista. Kyseisen alakohdan toisen virkkeen mukaan tässä tapauksessa valmistukseen liittyviä kustannuksia oikaistaan tai ne määritetään muiden tietolähteiden kuin näiden merkintöjen perusteella. Tiedot voidaan määrittää muiden tuottajien tai viejien kustannusten perusteella tai, jos tällaisia tietoja ei ole saatavilla tai niitä ei voida käyttää, mitä tahansa muuta hyväksyttävää perustetta käyttäen, mukaan lukien muilta edustavilta markkinoilta saadut tiedot.
54 Tältä osin on muistettava, että perusasetuksen kyseisen arvon laskentamenetelmää koskeva 2 artiklan 5 kohdan ensimmäinen alakohta lisättiin artiklaan asetuksella N:o 1972/2002.
55 Viimeksi mainitun asetuksen johdanto-osan neljännestä perustelukappaleesta käy ilmi, että toisen virkkeen lisäämisellä asetukseen oli tarkoitus antaa ohjeita siitä, mitä on tehtävä, jos kirjanpitomerkinnät eivät anna kohtuullisen hyvää käsitystä tarkasteltavana olevan tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvistä kustannuksista erityisesti tapauksissa, joissa erityisen markkinatilanteen takia samankaltaisen tuotteen myynnin perusteella ei voida tehdä asianmukaista vertailua. Tällöin tarvittavat tiedot olisi saman perustelukappaleen mukaan hankittava lähteistä, joihin tämänkaltaiset vääristymät eivät vaikuta.
56 Asetuksen 1972/2002 johdanto-osan samassa neljännessä perustelukappaleessa täsmennetään, että lähteinä voidaan käyttää saman maan muiden tuottajien tai viejien kustannuksia tai, jos tällaisia tietoja ei ole saatavilla tai niitä ei voida käyttää, mitä tahansa muuta hyväksyttävää perustetta, mukaan lukien muilta edustavilta markkinoilta saadut tiedot. Perustelukappaleesta käy ilmi myös, että näitä tietoja voidaan käyttää joko asianomaisen osapuolen tiettyjen kirjanpitoon merkittyjen kustannusten oikaisemisessa tai, jos tämä ei ole mahdollista, kyseisen osapuolen kustannusten määrittämisessä.
57 Käsiteltävässä asiassa neuvosto totesi unionin yleisessä tuomioistuimessa, että kyseessä oli erityinen markkinatilanne, koska kaasun, joka on asianomaisen tuotteen pääasiallinen tuotantopanos, hintaa säänneltiin siten, että hinta oli kotimarkkinoilla keinotekoisen alhainen. Kantaja ei ole kiistänyt sitä, että kaasun hintaa säänneltiin Venäjän markkinoilla ja että se muodosti merkittävän osan asianomaisen tuotteen kustannuksista.
58 Koska kaasun hinta Venäjällä on säännelty, voidaan itse asiassa katsoa, että asianomaisen tuotteen valmistukseen liittyviin kustannuksiin vaikutti Venäjän kotimarkkinoiden vinoutuma kaasun hinnan osalta, koska tätä hintaa eivät määränneet markkinavoimat.
59 Lisäksi kantajan esittämä perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäisen virkkeen tulkinta, jonka mukaan valmistukseen liittyvät kustannukset lasketaan vain asianomaisen osapuolen kirjanpitomerkintöjen perusteella, estäisi lopulta laskennallisen normaaliarvon käyttämisen erityisesti tilanteessa, jossa erityinen markkinatilanne vaikuttaa valmistukseen liittyviin kustannuksiin, vaikka tällaisesta käyttämisestä nimenomaisesti säädetään asetuksen 2 artiklan 3 kohdassa.
60 Toimielimet ovat siis voineet aivan oikein päätellä, että kantajan kirjanpitomerkintöjen yhtä osatekijää ei voitu pitää kohtuullisena ja että näin ollen sitä oli syytä oikaista käyttämällä muita lähteitä, jotka olivat peräisin markkinoilta, joita ne pitivät edustavampina, ja siis toteuttaa kaasun hinnan oikaisu.
61 Väitteestä, jonka mukaan toimielimet voivat vain perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan nojalla vahvistaa normaaliarvon siten, että ei käytetä viejämaan tai alkuperämaan hintoja tai kustannuksia koskevia tietoja vaan sellaisen kolmannen maan hintoja ja kustannuksia koskevia tietoja, jossa on markkinatalous, kantaja toteaa, että kyseisen säännöksen soveltamisala rajoittuu tyhjentävään luetteloon muista kuin markkinatalousmaista. Kantaja toteaa kuitenkin, että ajankohtana, jolloin tutkimus toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevasta tarkastelusta pantiin vireille käsiteltävässä asiassa, Venäjän federaatio ei ollut kyseisten maiden luettelossa. Venäjän federaatio saavutti markkinatalouden aseman kansallisella tasolla vuonna 2002, ja tämä asema muodostaa kumoamattoman olettaman siitä, että kyseiseen maahan sijoittautuneiden tuottajien, joita tutkimus koskee, kustannukset ovat riittävän luotettavia, jotta normaaliarvo voidaan laskea erityisesti perusasetuksen 2 artiklan 3–6 kohdan perusteella.
62 Käsiteltävässä asiassa normaaliarvoa ei ole vahvistettu perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan perusteella, koska Venäjän federaatio ei käsiteltävän asian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan ollut perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdassa tarkoitettu maa ja koska asetuksen 2 artiklan 1–6 kohta olivat sovellettavissa kyseisiin tosiseikkoihin. Kuten edellä 53 kohdassa on todettu, perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäinen kohta mahdollistaa tietyin edellytyksin muilta markkinoilta kuin viejämaan tai alkuperämaan markkinoilta peräisin olevien tietojen huomioon ottamisen.
63 Kantaja lisää, että toimielinten esittämä perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan tulkinta johtaa useisiin epäjohdonmukaisiin tuloksiin.
64 Yhtäältä tuottaja, joka hyötyy tuotteidensa pääasiallisten tuotantopanosten alhaisesta hinnasta kotimarkkinoilla, joutuu kantajan mukaan sen ongelman eteen, että se joko ei korota hintojaan, mistä aiheutuu riski, että sitä pidetään polkumyynnin kohteena olevien tuotteiden maahantuojana unioniin, tai se korottaa hintojaan polkumyyntitutkimuksen välttämiseksi, mistä puolestaan aiheutuu se riski, että hinnoista tulee liian korkeita kotimarkkinoille. Välttääkseen polkumyyntitutkimuksen nämä samat tuottajat päätyvät merkitsemään kirjanpitoonsa kansallisen lainsäädännön vastaisesti hinnan, joka ei ole niiden tuotteiden tuotantopanosten todellinen hinta, vaan näiden tuotantopanosten keskihinta ulkomaisilla, säännöstelemättömillä markkinoilla.
65 Kuten neuvosto aivan oikein toteaa, tältä osin sen ja komission lähestymistapa ei pakota kantajaa korottamaan myyntihintojaan kotimarkkinoilla. Riidanalaisessa asetuksessa tarkoitettu polkumyynnin vastainen toimenpide ei rajoita kantajan mahdollisuuksia valita Venäjän markkinoilla käyttämänsä hinnat (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T‑159/94 ja T‑160/94, Ajinomoto ja NutraSweet v. neuvosto, tuomio 18.12.1997, Kok. s. II‑2461, 196 kohta).
66 Toisaalta kantajan mukaan tuotteen valmistamiseen liittyviä kustannuksia markkinatalousmaassa voidaan pitää liian alhaisina vastaavan tuotteen unionissa tai muilla ulkomaisilla markkinoilla todettuihin kustannuksiin nähden. Sen mukaan toimielinten käsiteltävässä asiassa suorittama polkumyyntiä koskeva tutkimus on perusteettomasti korvannut valtiontukea koskevan säännöstön ja erityisesti muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuetulta tuonnilta suojautumisesta 6.10.1997 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2026/97 (EYVL L 288, s. 1).
67 Tältä osin on muistutettava, että perusasetuksella ja asetuksella N:o 2026/97 pyritään, kuten viimeksi mainitun asetuksen johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa todetaan, vahvistamaan riittävän yksityiskohtaisesti näiden kahden kaupan suojavälineen soveltamista koskevat säännökset.
68 Mikään ei kuitenkaan osoita, että käsiteltävässä asiassa kysymys, joka koskee säännöstöä, joka velvoittaa Gazpromin toimittamaan maakaasua Venäjällä alhaiseen hintaan, olisi pitänyt käsitellä ainoastaan valtiontuen näkökulmasta. On todettava, että kantaja ei ole esittänyt mitään tätä tukevaa seikkaa.
69 Mikään ei myöskään osoita, että pelkästään se, että kysymystä voitaisiin mahdollisesti tutkia valtiontuen näkökulmasta, olisi estänyt toimielimiä tarkastelemasta tätä asiaa myös perusasetuksen säännösten näkökulmasta.
70 Kuten neuvosto totesi istunnossa, komissio ja se ovat jo tutkineet tiettyjä tilanteita sekä valtiontuen että polkumyynnin näkökulmasta (ks. esimerkiksi asia T‑462/04, HEG ja Graphite India v. neuvosto, tuomio 17.12.2008, Kok., s. II‑3685).
71 Kuten perusasetuksen 14 artiklan 1 kohdassa ja asetuksen N:o 2026/97 24 artiklan 1 kohdassa säädetään, mihinkään tuotteeseen ei saa samanaikaisesti soveltaa sekä polkumyynti- että tasoitustulleja polkumyynnistä tai vientituesta johtuneen saman tilanteen korjaamiseksi.
72 Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäinen väite on perusteeton.
– Toinen väite
73 Kantaja toteaa, että perusasetuksen säännösten tarkoituksena on vuoden 1994 polkumyyntisopimuksen täytäntöönpano ja että toimielinten on tulkittava ja sovellettava perusasetuksen säännöksiä tämän sopimuksen mukaisesti.
74 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan WTO-sopimukset eivät luonteensa ja rakenteensa vuoksi periaatteessa kuulu niihin normeihin, joihin nähden unionin tuomioistuimet valvovat toimielinten toimenpiteiden lainmukaisuutta EY 230 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla (asia C‑76/00, Petrotub ja Republica v. neuvosto, tuomio 9.1.2003, Kok.,s. I‑79, 53 kohta ja asia T‑45/06, Reliance Industrie v. neuvosto ja komissio, tuomio 24.9.2008, Kok., s. II‑2399, 87 kohta).
75 Unionin tuomioistuinten on kuitenkin valvottava unionin toimen lainmukaisuutta WTO:n sääntöihin nähden, jos unionin tarkoituksena on ollut panna täytäntöön WTO:n yhteydessä hyväksymänsä erityinen velvoite taikka jos kyseisessä unionin toimessa nimenomaisesti viitataan WTO-sopimusten tiettyihin määräyksiin (edellä 74 kohdassa mainittu asia Petrotub ja Republica v. neuvosto, tuomion 54 kohta; asia C‑351/04, Ikea Wholesale, tuomio 27.9.2007, Kok., s. I‑7723, 30 kohta ja edellä 74 kohdassa mainittu asia Reliance Industries v. neuvosto ja komissio, tuomion 88 kohta).
76 Perusasetuksen johdanto-osan viidennestä perustelukappaleesta ilmenee, että kyseisellä asetuksella on erityisesti tarkoitus panna unionin oikeudessa mahdollisimman hyvin täytäntöön vuoden 1994 polkumyyntisopimukseen sisältyvät uudet ja yksityiskohtaiset säännöt, joihin kuuluvat erityisesti polkumyyntimarginaalin laskemista koskevat säännöt, kyseisten sääntöjen asianmukaisen ja avoimen soveltamisen varmistamiseksi (edellä 74 kohdassa mainittu asia Petrotub ja Republica v. neuvosto, tuomion 56 kohta).
77 Yhteisö on näin ollen antanut perusasetuksen täyttääkseen vuoden 1994 polkumyyntisopimukseen perustuvat kansainväliset velvoitteensa, ja sillä on ollut tarkoitus panna täytäntöön perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdalla vuoden 1994 polkumyyntisopimuksen 2.2.1.1 artiklaan sisältyvät erityiset velvoitteet (ks. vastaavasti edellä 74 kohdassa mainittu asia Petrotub ja Republica v. neuvosto, tuomion 56 kohta).
78 Tästä seuraa, että perusasetuksen 2 artiklan 5 kohtaa on tulkittava mahdollisuuksien mukaan vuoden 1994 polkumyyntisopimuksen 2.2.1.1 artiklan valossa (ks. vastaavasti edellä 74 kohdassa mainittu asia Petrotub ja Republica v. neuvosto, tuomion 57 kohta ja edellä 74 kohdassa mainittu asia Reliance Industries v. neuvosto ja komissio, tuomion 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
79 Tämän vuoksi on syytä todeta ensiksi, että kantaja viittaa ennen vuoden 1994 polkumyyntisopimuksen hyväksymistä laadituista viimeisistä luonnoksista yhteen, jossa todettiin määräyksistä, joista tuli kyseisen sopimuksen 2.2.1.1 artikla, että ”kustannukset lasketaan tavallisesti viejämaassa yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti, koska kyseiset periaatteet antavat kohtuullisen hyvän käsityksen asianomaisen tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvistä kustannuksista”. Tästä sanamuodosta käy sen mukaan ilmi, että kyseisen sopimuksen 2.2.1.1 artiklan ja tämän vuoksi perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan alkuperäinen tavoite oli sen varmistaminen, että tutkimuksen kohteena oleva tuottaja soveltaa asianmukaisia kirjanpitosääntöjä, jotka heijastavat objektiivisesti tutkimuksen kohteena olevalle tuottajalle tosiasiallisesti aiheutuneita kustannuksia, eikä sen tutkiminen, vastaavatko tuottajan tuotteen tuotantopanoksista maksamat hinnat sääntelemättömien markkinoiden hintoja.
80 Luonnosvaiheessa olevaan määräykseen vetoaminen ei kuitenkaan riitä osoittamaan, että kyseisen määräyksen laatijoiden tarkoitus olisi pysynyt muuttumattomana, erityisesti kun on ilmeistä, että määräyksen lopullisen version sanamuoto on erilainen kuin sitä vastaavan määräysluonnoksen, kuten neuvosto aivan oikein toteaa.
81 Toiseksi on ilmeistä, että vuoden 1994 polkumyyntisopimuksen 2.2.1.1 artiklan sanamuoto ei merkittävästi poikkea perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisen virkkeen tekstistä, joka koskee sitä, että kirjanpitomerkinnät on tehty yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti ja ne antavat kohtuullisen hyvän käsityksen asianomaisen tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvistä kustannuksista.
82 Kuten neuvosto perustellusti korosti istunnossa, perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen virkkeen säännöksiä ei mainita vuoden 1994 polkumyyntisopimuksessa. Ei siis voida kokonaan turvautua vuoden 1994 polkumyyntisopimuksen valossa tehtyyn tulkintaan näiden säännösten osalta, jotka koskevat tilannetta, jossa kirjanpitomerkinnät eivät anna asianomaisen tuotteen kustannuksista kohtuullisen hyvää käsitystä.
83 On lisättävä, että WTO-säännöissä ei määritellä ilmaisua ”erityinen markkinatilanne”, sellaisena kuin se on määritelty perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan toisessa virkkeessä; toimielimet voivat käyttää sitä perustana sen arvioimiseksi, annetaanko kirjanpitomerkinnöissä kohtuullisen hyvä käsitys kustannuksista perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen virkkeen mukaisesti, kuten edellä 51–60 kohdassa on todettu.
84 Toinen väite on näin ollen perusteeton.
85 Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäisen kanneperusteen ensimmäistä osaa on pidettävä perusteettomana.
Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa
86 Kantaja väittää, että perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan toista virkettä on rikottu ja on tehty ilmeinen arviointivirhe, minkä lisäksi perusteluja ei ole esitetty, koska neuvosto oli riidanalaisessa asetuksessa oikaissut kaasun hintaa Waidhausille maksettavan hinnan perusteella eikä ollut vähentänyt oikaisun määrästä venäläiseen kaasuun sovellettavaa 30 prosentin vientitullia. Kantaja riitauttaa tältä osin riidanalaisen asetuksen johdanto-osan 58 perustelukappaleen viimeiset virkkeet.
87 Virkkeet ovat seuraavanlaiset.
”– – venäläisten tuottajien maksamat kaasukustannukset mukautettiin muilta edustavilta markkinoilta saatujen tietojen perusteella – –. Mukautettu hinta perustui Saksan/Tšekin rajalla ("Waidhaus") vietäväksi myydyn venäläisen maakaasun keskihintaan ja kuljetuskustannusten nettomäärään. Waidhaus on tärkein kanava venäläisen kaasun myynnille EU:hun, joka on venäläisen kaasun suurin markkina-alue ja jossa hinnat antavat kohtuullisen hyvän käsityksen kustannuksista, joten sitä voidaan pitää perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuna edustavana markkina-alueena.”
88 Kantaja katsoo yhtäältä, että jos toimielimet olisivat valinneet toisenlaisen perustan, kuten venäläisen kaasun vientihinnan Baltian maihin tai mille hyvänsä edustaville markkinoille, joiden hintataso on lähinnä sen kaasun hintoja, polkumyyntimarginaali olisi ollut negatiivinen tai erilainen. Toimielinten olisi pitänyt valita Waidhausin hinnan sijasta perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan toisessa virkkeessä tarkoitettu ”hyväksyttävä peruste”.
89 Ilmeinen arviointivirhe johtuu kantajan mukaan siitä, että ensinnäkin komission mahdollisina oikaisuperusteina mainitsemilla edustavilla markkinoilla (eli Euroopan unioni, Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat, Kanada tai Japani) on maailman korkeimmat kaasun hinnat eivätkä ne ole lähellä kantajan kaasun hintatasoa.
90 Kaasun hinnan oikaisu tehtiin sen mukaan yhteisön sisäisen eli Saksan ja Tšekin rajalla vallitsevan hinnan perusteella, ja se heijasti paitsi kaasun valmistukseen ja myyntiin liittyviä kustannuksia myös yhteisön sisäistä voittomarginaalia Waidhausin piirissä. Käytetyn oikaisuperusteen valinta tarkoittaa, että on oletettu, että kokonaisvalmistuskustannustensa pääosan osalta kantaja oli sijoittautunut Saksan ja Tšekin rajalle ja osti kaasun suoraan Waidhausin markkinoilta. Kantajan asettaminen asemaan, jossa se tuottaa asianomaista tuotetta Venäjällä mutta maksaa vientitulleja ja yhteisön sisäistä voittomarginaalia, ei ole ”hyväksyttävä peruste” perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
91 Kantajan mukaan Waidhausin markkinat vain heijastavat Waidhausin maantieteellistä sijaintia eli sitä, että se on Venäjän ja Euroopan unionin välisten tärkeimpien kaasuputkien reitin varrella, kaasun toimitussopimusten määrää sekä neuvotellun kaasun määrää. Näillä tekijöillä ei ole merkitystä Waidhausin kaasun hinnan luokittelemiseksi ”hyväksyttäväksi perusteeksi”.
92 Kantaja toteaa toisaalta, että neuvosto on tehnyt myös ilmeisen arviointivirheen ja perustellut riidanalaisen asetuksen puutteellisesti, kun se ei ole suostunut vähentämään venäläisen kaasun 30 prosentin suuruisia vientitulleja mutta on kuitenkin vähentänyt kuljetuskustannukset, kuten riidanalaisen asetuksen 58 perustelukappaleesta ilmenee.
93 Suoritettu päättely on epäjohdonmukainen ja ristiriitainen, koska kantajan mukaan samalla tavoin kuin venäläiset kuluttajat eivät ole maksaneet kaasun kuljetuksesta Venäjältä Waidhausiin, minkä vuoksi kaasun kuljetus- ja jakelukustannukset on vähennetty, olisi myös kaasun Venäjältä viennistä peritty 30 prosentin vientitulli pitänyt vähentää, koska kantaja ei milloinkaan suorita tätä tullia asianomaisen tuotteen valmistamisesta Venäjällä.
94 Kantaja lisää, että vaikka toimielinten tarkoitus oli määrätä seuraamuksia Venäjän viranomaisten kaasualalla soveltamasta kaksoishinnoittelusta, tämän ei tule vapauttaa kyseisiä toimielimiä niiden velvollisuudesta käyttää kaasun hinnan oikaisuperusteena perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua hyväksyttävää perustetta.
95 Siltä osin kuin ensin on kyse Waidhausin hinnan valinnasta viitehinnaksi on todettava, että toimielimet eivät ole polkumyynnin vastaisessa menettelyssä velvollisia ottamaan huomioon kaikkia mahdollisia viitehintoja, vaan niiden on tutkittava perusteellisesti osapuolten mahdolliset ehdotukset, jos viitehinnan valinta ei ole selvä (ks. vastaavasti asia C‑16/90, Nölle, tuomio 22.10.1991, Kok. s. I‑5163, 32 kohta).
96 Käsiteltävässä asiassa ei ole ilmeistä, että neuvosto olisi tehnyt riidanalaisessa asetuksessa ilmeisen arviointivirheen valitessaan Waidhausin hinnan, joka näyttää hyväksyttävältä useasta syystä.
97 Kuten riidanalaisen asetuksen 58 perustelukappaleessa todetaan, Waidhaus on tärkein venäläisen kaasun myyntikanava unioniin. Asiakirja-aineistosta ilmenee, että Waidhaus on saksalainen kylä, joka sijaitsee Venäjän ja unionin välisten tärkeimpien kaasuputkien reitin varrella ja että se on neuvoteltujen kaasun hankintasopimusten määrän ja kyseessä olevan kaasun määrän osalta venäläisten tuottajien unioniin viemän kaasun tärkein keskus.
98 Waidhausissa neuvoteltu kaasun hinta on siis se, jonka venäläiset myyjät laskuttavat eurooppalaisilta asiakkailtaan, eikä yhteisön sisäisen hinta, toisin kuin kantaja väittää kannekirjelmässään.
99 Kun otetaan huomioon kyseinen kaasun määrä ja neuvoteltujen sopimusten määrä, mikään ei osoita, etteivät markkinavoimat olisi Waidhausissa määränneet venäläisen kaasun hintaa vääristymättömällä tavalla.
100 Kantaja esitti istunnossa EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan mukaisesta menettelystä 8.7.2009 tehdyn komission päätöksen (Asia COMP/39.401 – E.ON/GDF) (tiivistelmä EUVL C 248, s. 5) tukeakseen väitettään siitä, että kartellilla, josta päätöksessä määrättiin seuraamuksia, oli ollut vaikutuksia tietoihin, joita komissio käytti oikaisun laskemisessa käsiteltävässä asiassa. Kantajan mukaan päätöksestä seuraa, että markkinavoimat eivät määränneet venäläisen kaasun hintaa Waidhausissa.
101 Niin ikään istunnossa komissio esitti epäilynsä siitä, voidaanko oikeudenkäynnin tässä vaiheessa toimitettu asiakirja ottaa huomioon, mutta neuvosto ainoastaan kiisti kyseisen asiakirjan merkityksen.
102 Ilman että on tarpeen lausua asiakirjan huomioon ottamisesta, koska komissio antoi päätöksen E.ON/GDF (ks. edellä 100 kohta) riidanalaisen asetuksen antamisen jälkeen, on riittävää todeta, että vaikka päätös koskee Venäjältä peräisin olevan kaasun myyntiä, se koskee ainoastaan E.ON:in ja GDF:n välillä Saksan ja Ranskan markkinoiden jakamisesta niiden asiakkaille tapahtuvan kaasun myymisestä tehdyn sopimuksen tutkimista. Päätös ei koske venäläisen kaasun koko unioniin tapahtuvan tukkuviennin markkinoiden tutkimista kokonaisuudessaan eikä E.ON:in ja GDF:n ja niiden venäläisten kaasun toimittajien välisten suhteiden tutkimista.
103 Lopuksi on niin, että vaikka kantaja kiistää, että Waidhausin hinta on paljon korkeampi kuin Venäjän kotimarkkinoilla myydyn kaasun hinta, se myöntää itse vastauksessaan, että hinta voi olla alhaisempi kuin Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Yhdysvalloissa tai Kanadassa neuvoteltu kaasun hinta. Toimielimet eivät siis ole valinneet markkinoiden korkeinta viitehintaa. Ei myöskään ole varmaa, että kaasun vientihinta Baltian maihin ei olisi vertailukelpoinen Waidhausin kautta kulkevan kaasun hinnan kanssa.
104 Siltä osin kuin toiseksi on kyse päätöksestä olla vähentämättä Venäjällä perittyjä vientitulleja – vain kuljetuskustannukset vähennettiin –, kantaja vetoaa kolmeen asiaan, jotka johtivat neuvoston asetuksiin ja jotka sen mukaan olivat osoituksena neuvoston epäjohdonmukaisesta ja virheellisestä päätöskäytännöstä.
105 Neuvosto vastaa, että kantajan mainitsemissa kolmessa asiassa se ja komissio vähensivät vain kaasun kotimaan myynnistä maksettavat valmisteverot mutta eivät vientiveroja. Se täsmentää tältä osin, että lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Valko-Venäjältä, Venäjältä tai Ukrainasta peräisin olevan kaliumkloridin tuonnissa annetun asetuksen (ETY) N:o 3068/92 muuttamisesta 14.11.2005 annetun asetuksen (EY) N:o 1891/2005 (EUVL L 302, s. 14) johdanto-osan 31 perustelukappaleessa todetaan virheellisesti, että vientivero vähennettiin maasta viedyn kaasun hinnasta. Neuvosto toteaa komission ilmoittaneen sille, että tosiasiassa tällaista mukautusta ei ollut tehty.
106 Lukuun ottamatta asetusta N:o 1892/2005, jonka johdanto-osan perustelukappaleessa mainitaan vientiveron vähentäminen, jota käytännössä ei ollut tehty, on ilmeistä, että näitä veroja ei vähennetty muissa asetuksissa, joihin kantaja vetoaa.
107 Lopullisen polkumyyntitullin käyttöönottamisesta tiettyjen Kroatiasta, Romaniasta, Venäjältä ja Ukrainasta peräisin olevien raudasta tai teräksestä valmistettujen saumattomien putkien tuonnissa, neuvoston asetusten (EY) N:o 2320/97 ja (EY) N:o 348/2000 kumoamisesta, tiettyjen muun muassa Venäjältä ja Romaniasta peräisin olevien, raudasta tai seostamattomasta teräksestä valmistettujen saumattomien putkien tuontiin sovellettavien polkumyyntitullien välivaiheen tarkastelun ja toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun päättämisestä sekä tiettyjen muun muassa Venäjältä ja Romaniasta sekä Kroatiasta ja Ukrainasta peräisin olevien, raudasta tai seostamattomasta teräksestä valmistettujen saumattomien putkien tuontiin sovellettavien polkumyyntitullien välivaiheen tarkastelujen päättämisestä 27.6.2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 954/2006 (EUVL L 175, s. 4) johdanto-osan 97 perustelukappaleesta, johon kantaja vetoaa, ilmenee, että suoritettu kaasun kustannusten oikaisu tehtiin käyttämällä Länsi-Eurooppaan viedyn kaasun hintaa, josta vähennettiin kuljetuskustannukset ja valmisteverot.
108 Samoin lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Valko-Venäjältä ja Venäjältä peräisin olevan kaliumkloridin tuonnissa 11.7.2006 annetun asetuksen (EY) N:o 1050/2006 (EUL L 191, s. 1) johdanto-osan 54 perustelukappaleen mukaan kaasun hinnan oikaisu tehtiin käyttämällä kaasun vientihintoja, joista vähennettiin kuljetuskustannukset, arvonlisäverot ja valmisteverot.
109 Neuvosto perustelee joka tapauksessa vientimaksujen vähentämättä jättämistä sillä, ettei vientimaksujen määrä vaikuta Gazpromin hinnoitteluun. Neuvosto on esittänyt tämän väitteensä tueksi vastineen liitteessä B.2 venäläisen kaasun hintakehitystä koskevat tiedot, jotka osoittavat, että hinta näyttää laajalti olevan riippumaton vientimaksujen määrästä. Neuvosto lisäsi erityisesti, että Gazprom pyrki saamaan myymänsä kaasun hinnan mahdollisimman korkeaksi ja että tähän hintaan ei vaikuttanut vientimaksujen määrä vaan ainoastaan hinta, jonka Gazpromin asiakkaat olivat valmiita maksamaan. Neuvosto toisti istunnossa näkemyksensä, jonka mukaan merkityksellinen on Waidhausissa maksettu hinta, eikä hinnan koostumusta ole tarpeen tietää.
110 Kantaja ei ole kyennyt selittämään eikä osoittamaan, millä tavoin vientimaksujen määrä olisi voinut vaikuttaa Gazpromin hinnoitteluun Waidhausissa. On siis katsottava, että neuvosto ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä, kun se ei ole vähentänyt kyseisiä maksuja Waidhausissa maksettavasta hinnasta.
111 On syytä lisätä, ettei sillä, että kantajan mainitsemista asioista kahdessa oli vähennetty valmistevero ja että käsiteltävässä asiassa myös kuljetuskustannukset oli vähennetty, ole vaikutusta siihen, onko käsiteltävässä asiassa voitu tehdä ilmeinen arviointivirhe, kun ei ole suostuttu vientimaksujen vähentämiseen.
112 On lopuksi hylättävä kantajan väite, jonka mukaan perustelut olivat puutteelliset siltä osin kuin kyse oli siitä, että ei ollut suostuttu vähentämään venäläisen kaasun 30 prosentin suuruista vientitullia mutta on kuitenkin vähennetty kuljetuskustannukset. Riidanalaisen asetuksen perusteluja on arvioitava ottaen erityisesti huomioon kantajalle annetut tiedot ja kantajan hallinnollisen menettelyn aikana esittämät huomautukset (asia T‑410/06, Foshan City Nanhai Golden Step Industrial v. neuvosto, tuomio 4.3.2010, Kok., s. II‑879, 127 kohta).
113 Käsiteltävässä asiassa komission hallinnollisessa menettelyssä kantajalle 12.12.2006 osoittaman ja kannekirjelmän liitteenä A12 olevan kirjeen sivulla 5 ilmoitettiin kantajalle ne syyt, joiden vuoksi ei ollut syytä vähentää venäläisen kaasun 30 prosentin vientitullia, minkä vuoksi neuvoston ei tarvinnut toistaa näitä selityksiä riidanalaisen asetuksen tekstissä, ja se saattoi pitäytyä kyseisen asetuksen perustan muodostavissa tosiseikkoihin ja oikeudellisiin seikkoihin liittyvissä perusteissa.
114 Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa ei siis ole perusteltu.
Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa
115 Kantaja väittää, että perusasetuksen 2 artiklan 10 kohtaa on rikottu ja että on tehty ilmeinen arviointivirhe siltä osin kuin neuvosto on riidanalaisessa asetuksessa vähentänyt sen vientihinnasta ensimmäiselle riippumattomalle asiakkaalle niiden etuyhteydessä olevien yhtiöiden palkkiot, jotka ovat osa sen muodostamaa yhtä taloudellista yksikköä. Kantaja riitauttaa tältä osin riidanalaisen asetuksen johdanto-osan 62 perustelukappaleen siltä osin kuin siinä toistetaan komission 28.9.2006 tekemät päätelmät eli se, että vientihinnasta vähennettiin kauppayhtiöiden Eurochem Moscou ja Eurochem Trading GmbH, jotka olivat sen tytäryhtiötä, palkkiot.
116 Kantajan mukaan perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdassa luetellut oikaisut eivät ole pakollisia eivätkä automaattisia, ja oikaisua pyytävällä osapuolella on todistustaakka.
117 On ensiksi palautettava mieleen ne merkitykselliset tosiseikat, jotka liittyvät asiayhteyteen, jossa toimielimet ovat käsiteltävässä asiassa soveltaneet perusasetuksen 2 artiklan 10 kohtaa, jossa säädetään, että normaaliarvon ja vientihinnan vertailu on tehtävä kaupan samassa portaassa ja mahdollisimman samanaikaisten myyntien suhteen ja ottaen asianmukaisesti huomioon muut mahdolliset hintojen vertailuun vaikuttavat erot.
118 Neuvosto on todennut tämän säännöksen soveltamisesta, että kantaja ja sen tuottajayhtiöt eivät myyneet asianomaista tuotetta suoraan asiakkaille Yhdysvalloissa. Se on kuvannut myynnin tapahtuneen seuraavasti. Tuottajayhtiöt, jotka ovat kantajan tytäryhtiöitä, tekivät sen kanssa edustussopimuksen ja se sai sopimuksen perusteella palkkion tuotteen myynnistä. Kantaja palkkion saajana huolehti siitä, että sen tuottajayhtiöt myivät tuotteen kahdelle kauppayhtiölle, jotka olivat myös sen tytäryhtiöitä; toinen niistä sijaitsi Britannian Neitsytsaarilla ja lopetti toimintansa vuonna 2005, ja toinen Sveitsissä. Nämä kauppayhtiöt myivät asianomaisen tuotteen ensimmäiselle riippumattomalle asiakkaalle voittomarginaalilla.
119 Vaikka kantaja ilmoitti riitauttaneensa nämä päätelmät hallinnollisessa menettelyssä, se näyttää tehneen näin ainoastaan tuodakseen esiin, että kaikki siihen liittyvät yhtiöt, mukaan lukien sen tuottajayhtiöt ja sen kaksi kauppayhtiötä, olivat saman osakkeenomistajan eli sen itsensä hallinnan, määräysvallan ja johdon alaisia. Sen mukaan Eurochem Moscoun ja Eurochem Tradingin tehtävät olivat samoja kuin täysin integroidun vientimyyntiä hoitavan yksikön tehtävät.
120 Riidanalaisen asetuksen johdanto-osan 59–62 perustelukappaleesta käy ilmi, että normaaliarvo ja vientihinta oli määritetty ”jakelijan” tasolla.
121 Tältä osin riidanalaisen asetuksen johdanto-osan 59 perustelukappaleessa, kuten edellä on mainittu, todetaan, että normaaliarvo laskettiin viedyn tuotelajin valmistuskustannusten perusteella sen jälkeen, kun kaasukustannuksia oli mukautettu asetuksen johdanto-osan 58 perustelukappaleessa esitetyllä tavalla, lisättyinä kohtuullisella määrällä myynti- ja yleisiä kustannuksia ja hallinnollisia kustannuksia ja voittoa. Riidanalaisen asetuksen johdanto-osan 61 perustelukappaleessa todetaan, että myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset ja voitto määritettiin samojen kolmen pohjoisamerikkalaisen tuottajan painotettujen keskimääräisten myynti-, yleisten ja hallinnollisten kustannusten ja voiton perusteella ja että voiton määrä näin laskettuna ei ollut suurempi kuin venäläisten tuottajien saman yleisen ryhmän tuotteiden myynnistä kotimarkkinoilla saama voitto.
122 Riidanalaisen asetuksen johdanto-osan 62 perustelukappaleessa todetaan, että vientihinta määräytyi niiden vientihintojen perusteella, jotka Yhdysvalloissa eli kantajan pääasiallisilla vientimarkkinoilla toimiva ensimmäinen riippumaton asiakas todellisuudessa maksoi tai jotka sen piti maksaa.
123 Perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan mukaan oikaisuja voidaan tehdä.
124 Oikeuskäytännön mukaan niin perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan sanamuodosta kuin sen rakenteestakin ilmenee, että vientihintaa tai normaaliarvoa voidaan oikaista ainoastaan hintoihin ja näin ollen niiden vertailukelpoisuuteen vaikuttavien tekijöiden erojen huomioon ottamiseksi (asia T‑88/98, Kundan ja Tata v. neuvosto, tuomio 21.11.2002, Kok., s. II‑4897, 94 kohta). Toisin sanoen oikaisun tekemisen syynä on tuotteen normaaliarvon ja vientihinnan välisen vastaavuuden palauttaminen.
125 Tältä osin on palautettava mieleen, että perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan i alakohdan mukaan oikaisu tehdään kyseessä olevan viennin osalta maksettujen palkkioiden erojen mukaisesti. Säännöksen toisessa virkkeessä täsmennetään, että käsitteeseen ”palkkiot” katsotaan sisältyvän tuotteen tai samankaltaisen tuotteen kauppiaan saama voittomarginaali, jos kyseisen kauppiaan toiminta muistuttaa palkkioperusteisen edustajan toimintaa.
126 Tämä perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan i alakohdan toinen virke lisättiin asetuksen N:o 1972/2002 1 artiklan 5 kohdalla. Viimeksi mainitun asetuksen johdanto-osan kuudennen perustelukappaleen mukaan kyseisen virkkeen lisäämisen tarkoituksena oli selventää toimielinten vakiintuneen käytännön mukaisesti, että nämä oikaisut olisi tehtävä myös, vaikka osapuolet eivät toimisi päämies-edustajasuhteen pohjalta, jos ne saavuttavat saman taloudellisen tuloksen ostajana ja myyjänä toimiessaan.
127 Perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan i alakohdassa mahdollistetaan siten oikaisun tekeminen tarkasteltavan myynnin osalta maksettujen palkkioiden eroavuuden lisäksi tuotteen kauppiaiden saaman marginaalin perusteella, jos niiden toiminta muistuttaa palkkioperusteisen edustajan toimintaa (asia T‑299/05, Shanghai Excell M& E Enterprise ja Shanghai Adeptech Precision v. neuvosto, tuomio 18.3.2009, Kok., s. II‑565, 281 kohta).
128 Käsiteltävässä asiassa on siis tarkasteltava kantajan, sen tuottajayhtiöiden ja sen kauppayhtiöiden rooleja.
129 Kantaja ei ole riitauttanut sitä, että palkkioita on maksettu vientimyyntiä koskevan edustussopimuksen perustella. Neuvosto on korostanut, että sopimus oli täydellinen edustussopimus, johon sisältyi jopa välityslauseke.
130 Kantaja väittää, että toimielimet eivät ole osoittaneet näiden palkkioiden vaikutusta vientihinnan ja normaaliarvon vertailukelpoisuuteen.
131 On kuitenkin ilmeistä, että neuvosto on todennut, että maksetut palkkiot olivat korvausta tehtävistä, jotka oli suoritettu sellaisen toiminnan puitteissa, joka muistutti palkkioperusteella toimivan edustajan toimintaa, ja että niiden maksaminen ei ollut pelkkää sisäistä voiton uudelleen jakoa, jolla ei ollut vaikutusta hintojen vertailukelpoisuuteen.
132 Ei ole riitautettu sitä, että kauppayhtiö, joka vahvisti voittomarginaalin sisältävän hinnan, myi asianomaisen tuotteen edelleen ja toimi siis kauppiaan roolissa. On syytä lisätä, että kantaja ei ole kiistänyt omaa rooliaan eikä tuottaja- ja kauppayhtiöidensä rooleja, sellaisina kuin ne on kuvattu edellä 118 kohdassa, muutoin kuin väittämällä, että se ja sen yhtiöt muodostivat yhden taloudellisen yksikön.
133 Se on lisäksi viitannut komission ilmoitusasiakirjaan, jossa mainittiin, että etuyhteydessä olevat yhtiöt toteuttivat suoraan kaiken kantajan vientiin tarkoitetun myynnin. Tällainen maininta ei kuitenkaan riitä tehokkaasti riitauttamaan kyseisten yhtiöiden välisiä suhteita sellaisina kuin neuvosto on ne todennut.
134 Käsiteltävässä asiassa ei siis ole rikottu perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan i alakohtaa eikä tämän säännöksen soveltamisessa ole tehty ilmeistä arviointivirhettä.
135 Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa ei siis ole perusteltu.
136 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että ensimmäistä kanneperustetta on pidettävä perusteettomana, minkä vuoksi se on hylättävä.
Toinen kanneperuste, jonka mukaan perusasetuksen 11 artiklan 1 ja 3 kohtaa on rikottu
137 Kantaja väittää toisessa kanneperusteessaan, että perusasetuksen 11 artiklan 1 ja 3 kohtaa on rikottu.
138 Se täsmentää perusasetuksen 11 artiklan 3 kohdan rikkomisesta, että toimielinten olisi pitänyt aloittaa, suorittaa ja saattaa päätökseen välivaiheen tarkastelu samalla kuin toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskeva tarkastelu. Kantaja toteaa, että se oli toimittanut riittävät todisteet tehdessään välivaiheen tarkastelua koskevan pyyntönsä 1.8.2005 ja joka tapauksessa toimittaessaan komissiolle 9.9. ja 27.10.2005 vastaukset polkumyyntimarginaalin laskennasta.
139 Kantaja lisää perusasetuksen 11 artiklan 1 kohdan rikkomisesta, että toimielimet ovat näiden samojen todisteiden perusteella virheellisesti antaneet riidanalaisen asetuksen ja jatkaneet polkumyyntitulleja niiden alkuperäisellä tasolla. Se korostaa tältä osin, että jatketut polkumyyntitullit oli vahvistettu käyttämällä metodeja, jotka oli tarkoitettu muihin kuin markkinatalousmaihin, ja väistämättä vähäisemmän unionin teollisuuden perusteella, koska unionissa oli tuolloin vain 15 jäsenvaltiota.
140 Neuvosto katsoo, että toinen kanneperuste on jätettävä tutkimatta, koska sen mukaan kantajan tässä perusteessa esittämä pääasiallinen väite on, että komissio ja neuvosto eivät aloittaneet ajoissa alkuperäisten toimenpiteiden välivaiheen tarkastelua. Tässä perusteessa ei pyritä tukemaan kantajan vaatimusta riidanalaisen asetuksen kumoamisesta.
141 Neuvosto vetoaa toissijaisesti vanhentumiseen. Se katsoo, että kantaja ei voi enää tässä vaiheessa riitauttaa välivaiheen tarkastelun aloittamatta jättämistä tai siitä kieltäytymistä, sillä niistä on tullut lopullisia. Se nojautuu asiassa C‑188/92, TWD Textilwerke Deggendorf, 9.3.1994 annettuun tuomioon (Kok., s. I‑833) ja asiassa C‑239/99, Nachi Europe, 15.2.2001 annettuun tuomioon (Kok., s. I‑1197).
142 Kantaja kiistää tutkimatta jättämistä koskevan väitteen sillä perusteella, että toinen kanneperuste koskee paitsi sitä, että välivaiheen tarkastelu aloitettiin myöhässä, myös sitä, että polkumyynnin vastaisia toimenpiteitä jatkettiin riidanalaisessa asetuksessa. Se toteaa, että komissio ei ole missään vaiheessa kieltäytynyt ryhtymästä välivaiheen tarkasteluun, koska se aloitti sen 19.12.2006, mikä osoittaa, että kantajalle ei ollut mahdollisuutta nostaa laiminlyöntikannetta tällaisen tarkastelun väitetystä aloittamatta jättämisestä eikä kumoamiskannetta niin ikään väitetystä tarkastelun aloittamisesta kieltäytymisestä. Se lisää, että komission ilmoitukset tutkimusten aloittamisesta eivät ole kannekelpoisia toimia.
143 Joka tapauksessa kantajalla ei ollut kanteen nostamisen ajankohtana mahdollisuutta nostaa laiminlyöntikannetta, koska komissio oli jo toiminut. Sillä ei myöskään ollut mahdollisuutta nostaa kumoamiskannetta ennen riidanalaisen asetuksen antamista.
144 Tältä osin on todettava, että kantaja ei toisessa kanneperusteessaan riitauta komission kieltäytymistä välivaiheen tarkasteluun ryhtymisestä, koska komissio oli loppujen lopuksi ryhtynyt siihen 19.12.2006 julkaistulla vireillepanoilmoituksella. Kantaja ilmoittaa riitauttavansa polkumyyntitullin jatkamisen, koska se oli toimittanut riittävät todisteet välivaiheen tarkastelua koskevan pyyntönsä yhteydessä.
145 Kuten neuvosto aivan oikein toteaa, on niin, että vaikka komissio olisi lainvastaisesti kieltäytynyt välivaiheen tarkastelun aloittamisesta tai jättänyt sen aloittamatta ajoissa, tämä ei merkitse sitä, että tämä lainvastaisuus vaikuttaisi riidanalaisen asetuksen, joka on ainoa säädös, jonka kumoamista kannekirjelmässä vaaditaan, laillisuuteen. Riidanalaisessa asetuksessa päätettiin toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelupyynnön johdosta aloitettu menettely, ja se ei ole vastaus kantajan esittämään välivaiheen tarkastelua koskevaan pyyntöön, johon vastattiin asetuksella N:o 238/2008.
146 Toinen kanneperuste on siis jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koskee kantajan esittämään välivaiheen tarkastelupyyntöön liittyviä mahdollisia lainvastaisuuksia.
147 On lisäksi todettava, että vaikka tämä kanneperuste perustuisi siihen, että toimielinten olisi pitänyt käsitellä yhdessä perusasetuksen 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu tarkastelupyyntö ja saman artiklan 3 kohdassa tarkoitettu tarkastelupyyntö, ei ole esitetty, millä tavoin tämä yhdessä tarkastelun puuttuminen vaikuttaisi riidanalaisen asetuksen laillisuuteen. Kantaja ei osoita erityisesti sitä, että näiden kahden pyynnön yhdistäminen olisi muuttanut riidan asiakysymystä.
148 Toinen kanneperuste on siis jätettävä tutkimatta.
149 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
150 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan neuvoston oikeudenkäyntikulut tämän vaatimusten mukaisesti.
151 Työjärjestyksen 87 artiklan 4 ensimmäisen alakohdan mukaan toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Näin ollen komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) EuroChem Mineral and Chemical Company OAO (EuroChme MCC) vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan unionin neuvoston oikeudenkäyntikulut.
3) Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Truchot | Kanninen | Martins Ribeiro |
Julistettiin Luxemburgissa 7 päivänä helmikuuta 2013.
Allekirjoitukset