Language of document : ECLI:EU:C:2021:735

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

ATHANASIOS RANTOS

9 päivänä syyskuuta 2021 (1)

Asia C-238/20

SIA Sātiņi-S

vastaan

Dabas aizsardzības pārvalde

(Ennakkoratkaisupyyntö – Augstākā tiesa (ylin tuomioistuin, Latvia))

Ennakkoratkaisupyyntö – Valtiontuet – Edun käsite – Suojeltujen luonnonvaraisten lintujen vesiviljelytoiminnalle Natura 2000 -alueella aiheuttamien vahinkojen korvaaminen – Asetus (EU) N:o 717/2014 – Vähämerkityksistä tukea koskeva sääntö – Euroopan unionin perusoikeuskirja – 17 artikla – Omaisuudensuoja






 Johdanto

1.        Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty riita-asiassa, jossa vastakkain ovat latvialainen yritys SIA Sātiņi-S (jäljempänä Sātiņi-S) ja Dabas aizsardzības pārvalde (ympäristöviranomainen, Latvia).

2.        Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 17 artiklan 1 kohdan, SEUT 107 ja SEUT 108 artiklan ja asetuksen (EU) N:o 717/2014(2) 3 artiklan 2 kohdan tulkintaa, ja sillä halutaan selvittää yhtäältä, voivatko korvaukset, joita maksetaan suojeltujen luonnonvaraisten lintujen vesiviljelytoiminnalle Natura 2000 -alueella aiheuttamista vahingoista direktiivin 2009/147/EY(3) nojalla, olla pienempiä kuin kyseiselle toiminnalle aiheutuneet menetykset, ja toisaalta, pidetäänkö näitä korvauksia valtiontukena, ja jos näin on, kuuluvatko ne kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen soveltamisalaan.

I       Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Unionin oikeus

1.     Perusoikeuskirja

3.        Perusoikeuskirjan 17 artiklan, jonka otsikko on ”Omistusoikeus”, 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Jokaisella on oikeus nauttia laillisesti hankkimastaan omaisuudesta sekä käyttää, luovuttaa ja testamentata sitä. Keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuuttaan muutoin kuin yleisen edun sitä vaatiessa laissa säädetyissä tapauksissa ja laissa säädettyjen ehtojen mukaisesti ja siten, että hänelle suoritetaan kohtuullisessa ajassa oikeudenmukainen korvaus omaisuuden menetyksestä. Omaisuuden käyttöä voidaan säännellä lailla siinä määrin kuin se on yleisen edun mukaan välttämätöntä.”

4.        Perusoikeuskirjan 51 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, määrätään seuraavaa:

”1.      Tämän perusoikeuskirjan määräykset koskevat unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia toissijaisuusperiaatteen mukaisesti sekä jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun viimeksi mainitut soveltavat unionin oikeutta. Tämän vuoksi ne kunnioittavat tämän perusoikeuskirjan mukaisia oikeuksia, noudattavat sen sisältämiä periaatteita ja edistävät niiden soveltamista kukin toimivaltansa mukaisesti ja unionille perussopimuksissa annetun toimivallan rajoja noudattaen.

2.      Tällä perusoikeuskirjalla ei uloteta unionin oikeuden soveltamisalaa unionin toimivaltaa laajemmaksi eikä luoda unionille uutta toimivaltaa tai uusia tehtäviä eikä muuteta perussopimuksissa määriteltyjä toimivaltuuksia ja tehtäviä.”

2.     Luontodirektiivi

5.        Direktiivin 92/43/ETY(4) 6 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarpeellisia toimenpiteitä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentymisen sekä niitä lajeja koskevien häiriöiden estämiseksi, joita varten alueet on osoitettu, siinä määrin kuin nämä häiriöt saattaisivat vaikuttaa merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin.”

3.     Lintudirektiivi

6.        Lintudirektiivin 4 artiklan 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuilla suojelualueilla elinympäristöjen pilaantumisen tai huonontumisen sekä lintuihin vaikuttavien häiriöiden estämiseksi, jos häiriöt vaikuttaisivat merkittävästi tämän artiklan tavoitteisiin. Jäsenvaltioiden on myös näiden suojelualueiden ulkopuolella pyrittävä estämään elinympäristöjen pilaantuminen ja huonontuminen.”

7.        Kyseisen direktiivin 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava, kuitenkaan rajoittamatta 7 ja 9 artiklan soveltamista, kaikkien 1 artiklassa tarkoitettujen lintulajien yleisen suojelujärjestelmän luomiseksi tarvittavat toimenpiteet, joilla kielletään erityisesti

a)      kyseisten lintujen tahallinen tappaminen tai pyydystäminen käytetystä menetelmästä riippumatta;

b)      kyseisten lintujen pesien ja munien tahallinen tuhoaminen tai vahingoittaminen ja pesien siirtäminen;

c)      kyseisten lintujen munien ottaminen luonnosta ja munien hallussa pitäminen tyhjinäkin;

d)      lintujen tahallinen häirintä erityisesti lisääntymis- ja jälkeläisten kasvatusaikana, jos häirintä vaikuttaisi merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin;

e)      sellaisten lintulajien hallussa pitäminen, joiden metsästäminen ja pyydystäminen ei ole sallittua.”

8.        Kyseisen direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat, jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole, poiketa 5–8 artiklasta seuraavin perustein:

a)      – kansanterveyden ja yleisen turvallisuuden turvaamiseksi,

– lentoturvallisuuden turvaamiseksi,

– viljelmille, kotieläimille, metsille, kalavesille ja vesistöille koituvan vakavan vahingon estämiseksi,

– kasviston ja eläimistön suojelemiseksi;

b)      tutkimus- ja opetustarkoituksessa, kannan lisäämis- ja uudelleenistutustarkoituksessa sekä tehdäkseen mahdolliseksi näitä varten tapahtuvan kasvatuksen;

c)      salliakseen tiukasti valvotuissa oloissa ja valikoivasti tiettyjen lintujen pienien määrien pyydystämisen, hallussa pitämisen tai muuten asiallisen hyötykäytön.”

4.     Kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskeva asetus

9.        Kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen johdanto-osan 15 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Avoimuuden, tasapuolisen kohtelun ja tehokkaan seurannan varmistamiseksi tätä asetusta olisi sovellettava ainoastaan vähämerkityksiseen tukeen, jonka osalta on mahdollista laskea etukäteen tarkka bruttoavustusekvivalentti tarvitsematta tehdä riskinarviointia (’läpinäkyvä tuki’). Tällainen tarkka laskelma voidaan tehdä esimerkiksi avustusten, korkotukien ja rajattujen verovapautusten tai muiden sellaisten välineiden osalta, joille on määrätty yläraja, jolla voidaan varmistaa, ettei sovellettavaa enimmäismäärää ylitetä. Ylärajan määrääminen tarkoittaa sitä, että niin kauan kuin tuen tarkka määrä ei ole tai ei vielä ole tiedossa, jäsenvaltion on oletettava, että tuen määrä vastaa ylärajaa, jotta voidaan varmistaa, että useat tukitoimenpiteet yhdessä eivät ylitä tässä asetuksessa vahvistettua enimmäismäärää, ja soveltaa kasautumista koskevia sääntöjä.”

10.      Kyseisen asetuksen 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”1.      Tätä asetusta sovelletaan kalastus- ja vesiviljelyalalla toimiville yrityksille myönnettävään tukeen, lukuun ottamatta

a)      tukea, jonka määrä vahvistetaan ostettujen tai markkinoille saatettujen tuotteiden hinnan tai määrän perusteella;

b)      tukea kolmansiin maihin tai jäsenvaltioihin suuntautuvaan vientiin eli tukea, joka liittyy suoraan vientimääriin, jakeluverkon perustamiseen ja toimintaan tai muihin vientitoimintaan liittyviin juokseviin kustannuksiin;

c)      tukea, jolla suositaan kotimaisia tuotteita tuontituotteiden kustannuksella;

d)      tukea kalastusalusten hankkimiseen;

e)      tukea kalastusaluksen pääkoneen tai apukoneiden nykyaikaistamiseen tai korvaamiseen;

f)      tukea aluksen kalastuskapasiteettia lisääviin toimiin tai laitteisiin, jotka parantavat aluksen kykyä löytää kalaa;

g)      tukea uusien kalastusalusten rakentamiseen tai kalastusalusten tuontiin;

h)      tukea kalastustoiminnan väliaikaiseen tai pysyvään lopettamiseen, ellei asetuksessa (EU) N:o 508/2014[(5)] erityisesti toisin säädetä;

i)      tukea koekalastukseen;

j)      tukea yrityksen omistuksen siirtämiseen;

k)      tukea suoriin istutuksiin, ellei niistä ole nimenomaisesti säädetty säilyttämistoimenpiteenä unionin säädöksessä tai ellei ole kyse koeistutuksesta.

2.      Jos kalastus- ja vesiviljelyalalla toimiva yritys toimii myös yhdellä tai useammalla muulla alalla tai harjoittaa muita toimintoja, jotka kuuluvat asetuksen (EU) N:o 1407/2013[(6)] soveltamisalaan, mainittua asetusta olisi sovellettava viimeksi mainittujen alojen tai toimintojen osalta myönnettyyn tukeen edellyttäen, että asianomainen jäsenvaltio varmistaa tarkoituksenmukaisin keinoin, kuten eriyttämällä toiminnot tai kustannukset, ettei kalastus- ja vesiviljelyalalla harjoitettava toiminta hyödy mainitun asetuksen mukaisesti myönnettävästä vähämerkityksisestä tuesta.

3.      Jos kalastus- ja vesiviljelyalalla toimiva yritys toimii myös maataloustuotteiden alkutuotannossa, joka kuuluu [asetuksen (EU) N:o 1408/2013(7)] soveltamisalaan, tätä asetusta sovelletaan ensin mainitun alan osalta myönnettyyn tukeen edellyttäen, että asianomainen jäsenvaltio varmistaa tarkoituksenmukaisin keinoin, kuten eriyttämällä toiminnot tai kustannukset, ettei maataloustuotteiden alkutuotanto hyödy mainitun asetuksen mukaisesti myönnettävästä vähämerkityksisestä tuesta.”

11.      Kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen 3 artiklan, jonka otsikko on ”Vähämerkityksinen tuki”, 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Tukitoimenpiteiden ei katsota täyttävän kaikkia perussopimuksen [SEUT] 107 artiklan 1 kohdan perusteita eikä niihin sen vuoksi sovelleta [SEUT] 108 artiklan 3 kohdan mukaista ilmoitusvelvollisuutta, jos ne täyttävät tässä asetuksessa vahvistetut edellytykset.

2.      Jäsenvaltion yhdelle kalastus- ja vesiviljelyalan yritykselle myöntämän vähämerkityksisen tuen kokonaismäärä ei saa olla yli 30 000 euroa minkään kolmen verovuoden jakson aikana.

3.      Jäsenvaltion kalastus- ja vesiviljelyalalla toimiville yrityksille myöntämien vähämerkityksisten tukien kokonaismäärä ei saa ylittää kolmen verovuoden pituisen jakson aikana liitteessä vahvistettua kansallista ylärajaa.”

12.      Kyseisen asetuksen 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Bruttoavustusekvivalentin laskeminen”, säädetään seuraavaa:

”1.      Tätä asetusta sovelletaan ainoastaan tukeen, jonka osalta on mahdollista laskea etukäteen tarkka bruttoavustusekvivalentti tarvitsematta tehdä riskinarviointia (’läpinäkyvä tuki’).

2.      Avustuksista tai korkotuista koostuva tuki katsotaan läpinäkyväksi vähämerkityksiseksi tueksi.

– –

7.      Muista välineistä koostuva tuki katsotaan läpinäkyväksi vähämerkityksiseksi tueksi, jos välineessä määrätään ylärajasta, jolla voidaan varmistaa, että enimmäismäärää ei ylitetä.”

B       Latvian oikeus

13.      Lajien ja luontotyyppien suojelusta 16.3.200 annetun lain (sugu un biotopu aizsardzības likums)(8) 4 §:n, jonka otsikko on ”Ministerineuvoston toimivaltuudet”, 6 momentissa säädetään seuraavaa:

”Ministerineuvosto vahvistaa

– –

6)      menettelyt sellaisten menetysten määrittämiseksi, joita maankäyttäjille aiheutuu muuttolintujen ja erityisesti suojeltujen lajien, joita ei saa metsästää, aiheuttamien vakavien vahinkojen seurauksena, sekä vähimmäisvaatimukset, jotka vahinkojen estämiseksi tarvittavien suojatoimenpiteiden on täytettävä.”

14.      Kyseisen lain 10 §:ssä, jonka otsikko on ”Maanomistajien ja -käyttäjien oikeus korvaukseen”, säädetään seuraavaa:

”Maanomistajilla ja -käyttäjillä on oikeus valtion talousarviomäärärahoista maksettavaan korvaukseen muuttolintujen ja erityisesti suojeltujen lajien, joita ei saa metsästää, aiheuttamista vakavista vahingoista edellyttäen, että he ovat ryhtyneet tarvittaviin suojatoimenpiteisiin ja ottaneet tietämyksensä, kykyjensä ja käytännön valmiuksiensa mukaisesti käyttöön sellaisia ympäristöä säästäviä menetelmiä, joilla vahinkoja voidaan estää ja vähentää. Maanomistajilla ja -käyttäjillä ei ole oikeutta korvaukseen, jos he ovat vilpillisessä tarkoituksessa myötävaikuttaneet vahingon aiheutumiseen tai sen leviämiseen saadakseen korvauksen.

– –

3. Muuttolintujen ja erityisesti suojeltujen lajien, joita ei saa metsästää, aiheuttamista vakavista vahingoista ei myönnetä korvausta, jos maanomistaja tai -käyttäjä on jo saanut valtiolta, kunnalta tai Euroopan unionilta muita maksuja, jotka on suoraan tai välillisesti säädetty maksettaviksi samoista taloudellisen toiminnan rajoituksista tai samoista muuttolintujen ja erityisesti suojeltujen lajien, joita ei saa metsästää, aiheuttamista vahingoista, jotka lainsäädännössä on säädetty korvattaviksi, tai jos hakija saa tukea [asetuksen N:o 508/2014] nojalla.”

15.      Maataloudesta ja maaseudun kehittämisestä 7.4.2004 annetun lain (lauksaimniecības un lauku attīstības likums)(9) 5 §:n, jonka otsikko on ”Valtiontuki ja Euroopan unionin tuki”, 7 momentissa säädetään seuraavaa:

”Ministerineuvosto vahvistaa valtion ja Euroopan unionin myöntämien maataloustukien hallinnointia ja valvontaa sekä valtion ja Euroopan unionin myöntämien maaseudun ja kalatalouden kehittämistukien hallinnointia ja valvontaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt.”

16.      Vähämerkityksisen tuen laskentaa ja myöntämistä kalastus- ja vesiviljelyalalla koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 29.9.2015 annetussa ministerineuvoston asetuksessa nro 558 (ministru kabineta noteikumi Nr. 558 ”De minimis atbalsta uzskaites un piešķiršanas kārtība zvejniecības un akvakultūras nozarē”)(10) säädetään seuraavaa:

”1.      Tässä asetuksessa vahvistetaan kalastus- ja vesiviljelyalalle myönnettävän vähämerkityksisen tuen laskentaa ja myöntämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt [kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen] mukaisesti.

2.      [Kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen] 3, 4 ja 5 artiklan mukaisen vähämerkityksisen tuen saamiseksi hakijan on esitettävä myöntäjäviranomaiselle vähämerkityksistä tukea koskeva hakemus (liite 1) (jäljempänä tukihakemus). Tukihakemuksessa on ilmoitettava hakijan kuluvan vuoden aikana ja sitä edeltäneiden kahden verovuoden aikana saamat vähämerkityksiset tuet ja sen haettavaksi aikoma vähämerkityksinen tuki riippumatta siitä, missä muodossa ja mistä tuki saadaan. Vähämerkityksisten tukien kasautuessa hakijan on lisäksi ilmoitettava tiedot muista kyseiseen hankkeeseen samojen tukikelpoisten kustannuksen korvaamiseksi saamistaan tuista. Vähämerkityksisestä tuesta ja muista valtiontuista, joita se aikoo hakea, antamissaan tiedoissa hakijan on ilmoitettava tuet, joita se on hakenut mutta joista myöntäjäviranomainen ei ole vielä tehnyt päätöstä. Jos vähämerkityksisen tuen hakija ei ole aiemmin saanut kyseistä tukea, sen on mainittava tämä tukihakemuksessa.

– –”

17.      Muuttolintujen ja erityisesti suojeltujen lajien, joita ei saa metsästää, aiheuttamista vahingoista maanomistajille ja -käyttäjille aiheutuneiden menetysten määrittämisessä noudatettavasta menettelystä ja vahinkojen estämiseksi tarvittavia suojatoimenpiteitä koskevista vähimmäisvaatimuksista 7.6.2016 annetussa ministerineuvoston asetuksessa nro 353(11) (Ministru kabineta noteikumi Nr. 353 ”Kārtība, kādā zemes īpašniekiem vai lietotājiem nosakāmi to zaudējumu apmēri, kas saistīti ar īpaši aizsargājamo nemedījamo sugu un migrējošo sugu dzīvnieku nodarītajiem būtiskiem postījumiem, un minimālās aizsardzības pasākumu prasības postījumu novēršanai”) säädetään seuraavaa:

”1.      Tässä asetuksessa vahvistetaan:

1.1.      muuttolintujen ja erityisesti suojeltujen lajien, joita ei saa metsästää, aiheuttamista vahingoista maanomistajille ja -käyttäjille aiheutuneiden menetysten (jäljempänä menetykset) määrittämisessä noudatettava menettely;

– –

39.      ”Korvauksen myöntämisestä päättäessään viranomaisen on noudatettava seuraavia vaatimuksia:

39.1.      noudatettava korvauksen myöntämisessä [asetuksen N:o 1408/2013] 1 artiklan 1 kohdassa tai [kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen] 1 artiklan 1 kohdassa mainittuja aloja ja toimintoja koskevia rajoituksia;

39.2.      varmistettava, että korvauksen määrä ei kasvata kyseisenä verovuonna ja sitä edeltäneinä kahtena verovuonna saatujen vähämerkityksisten tukien kokonaismäärää niin, että komission asetuksen N:o 1408/2013 3 artiklan 2 kohdassa (maataloustuotteiden alkutuotannossa toimivat yritykset) tai [kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen] 3 artiklan 2 kohdassa [asetuksessa (EU) N:o 1379/2013(12) tarkoitetut kalastus- ja vesiviljelyalan yritykset] vahvistettu vähämerkityksisen tuen enimmäismäärä ylittyy. Korvauksen määrää määritettäessä myönnettyä vähämerkityksistä tukea arvioidaan yrityskohtaisesti. Yhtenä yrityksenä pidetään yritystä, joka täyttää asetuksen N:o 1408/2013 2 artiklan 2 kohdassa ja [kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen] 2 artiklan 2 kohdassa säädetyt vaatimukset.

40.      [Toimivaltainen] virkamies tekee korvauksen myöntämisestä joko myöntävän päätöksen, jossa vahvistetaan korvauksen määrä, tai kieltävän päätöksen kahden kuukauden kuluessa siitä, kun menetyksen suuruus on määritetty.”

II     Pääasia, ennakkoratkaisukysymykset ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa

18.      Sātiņi-S hankki vuonna 2002 600,70 hehtaaria lampialueita, jotka sijaitsevat Natura 2000 -suojelualueella (jäljempänä Natura 2000 -alue) Latviassa.

19.      Sātiņi-S teki vuonna 2017 Dabas aizsardzības pārvaldelle (jäljempänä ympäristöviranomainen) hakemuksen, jossa se haki korvausta vahingoista, joita suojellut linnut ja muut lajit olivat aiheuttaneet sen vesiviljelytoiminnalle. Ympäristöviranomainen hylkäsi hakemuksen sillä perusteella, että Sātiņi-S:lle oli jo myönnetty 30 000 euroa vähämerkityksistä tukea kolmen verovuoden aikana.

20.      Sātiņi-S nosti tästä päätöksestä kanteen toimivaltaisessa tuomioistuimessa ja väitti, että korvauksenluonteisuutensa vuoksi suojeltujen lajien vesiviljelytoiminnalle aiheuttamista vahingoista maksettava korvaus ei ole valtiontukea. Sātiņi-S:n vaatimukset hylättiin sekä ensimmäisessä että toisessa oikeusasteessa, joten se teki kassaatiovalituksen Augstākā tiesa Senātsiin (ylin tuomioistuin, Latvia), joka päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko se, että korvaus, jonka valtio myöntää [lintudirektiivin] nojalla suojeltujen lintujen vesiviljelytoiminnalle Natura 2000 -alueella aiheuttamista menetyksistä, on merkittävästi pienempi kuin tosiasiallisesti aiheutuneet menetykset, ristiriidassa oikeudenmukaista korvausta koskevan oikeuden kanssa [perusoikeuskirjan] 17 artiklassa taatun omaisuudensuojan rajoittamisen takia?

2)      Onko korvausta, jonka valtio myöntää [lintudirektiivin] nojalla suojeltujen lintujen vesiviljelytoiminnalle Natura 2000 -alueella aiheuttamista menetyksistä, pidettävä [SEUT] 107 ja [SEUT] 108 artiklassa tarkoitettuna valtiontukena?

3)      Jos toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, sovelletaanko pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen korvaukseen [kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen] 3 artiklan 2 kohdassa vahvistettua vähämerkityksisen tuen enimmäismäärää, joka on 30 000 euroa?”

21.      Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Sātiņi-S, Irlannin ja Latvian hallitukset sekä Euroopan komissio.

22.      Irlannin, Latvian ja Alankomaiden hallitukset sekä komissio esittivät suullisia huomautuksia istunnossa, joka pidettiin 3.6.2021.

III  Asian tarkastelu

A       Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

23.      Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa lähinnä selvittää, onko perusoikeuskirjan 17 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä sille, että korvaus, jonka jäsenvaltio myöntää lintudirektiivin nojalla suojeltujen lintujen vesiviljelytoiminnalle Natura 2000 -alueella aiheuttamista menetyksistä (jäljempänä riidanalainen korvaus), on pienempi kuin yritykselle tosiasiallisesti aiheutuneet menetykset.

24.       Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdan mukaan omaisuudensuojan rajoittamisesta maksettavan korvauksen on oltava tosiasiallinen ja tehokas, kun taas käsiteltävässä asiassa riidanalaisen korvauksen määrä lasketaan ensisijaisesti kalalampien pinta-alan mukaan, eikä siinä oteta huomioon suojeltujen lintujen syömien kalojen määrää, joten se ei täysin kata tosiasiallisesti aiheutuneita menetyksiä. Kyseinen tuomioistuin lisää, että lintudirektiivin mukaan jäsenvaltiot voivat poiketa kyseisen direktiivin vaatimuksista kalavesille koituvan vakavan vahingon estämiseksi.

25.      Sātiņi-S väittää, että kansallisen lainsäädännön mukaan 88 prosentista näistä menetyksistä jää sen itsensä vastattaviksi, mikä heikentää sen kilpailukykyä, ja että Natura 2000 -alueiden ulkopuolella sijaitseville pienille vesiviljely-yrityksille korvataan 100 prosenttia aiheutuneista menetyksistä, mikä johtaa epäreiluun kilpailutilanteeseen.

26.      Irlannin ja Latvian hallitukset väittävät, ettei jäsenvaltioilla ole mitään velvollisuutta korvata suojeltujen lintujen vesiviljelytoiminnalle Natura 2000 -alueella aiheuttamia menetyksiä kokonaan. Lintudirektiivistä ja luontodirektiivistä johtuvilla velvoitteilla ei loukata omaisuudensuojaa vaan pikemminkin säännellään kyseisen oikeuden käyttöä. Käsiteltävässä asiassa omaisuudensuojan rajoitus johtuu lintudirektiivistä, ja sillä on yleisen edun mukainen tavoite eli ympäristönsuojelutarkoitus. Kyseisessä direktiivissä ei sitä paitsi säädetä minkäänlaisista korvauksista. Lisäksi Latvian hallitus täsmentää, että korvattavien menetysten määrä määritetään laskentakaavalla, joka ei välttämättä kata kaikkia aiheutuneita menetyksiä, ja huomauttaa, että Latvian lainsäätäjän on määrä tarkistaa riidanalaisen korvauksen laskentamenetelmää tältä osin ja että uusi korvausjärjestely on määrä ilmoittaa komissiolle valtiontukena.

27.      Komissio ehdottaa, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen ei vastattaisi, koska unionin tuomioistuimelta puuttuu perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaan toimivalta. Riidanalaisen korvauksen maksaminen ei nimittäin ole kyseisessä määräyksessä tarkoitettua unionin oikeuden soveltamista, koska lintudirektiivissä ja luontodirektiivissä ei kummassakaan säädetä yksityisomaisuudelle ja erityisesti vesiviljelyaltaille kyseisten direktiivien täytäntöönpanosta aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta. Unionin oikeudessa säädetään yksinomaan mahdollisuudesta myöntää valtiontukea Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (Feader)(13), Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta (FEAMP)(14) tai maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden valtiontuesta vuosina 2014–2020 annettujen Euroopan unionin suuntaviivojen(15) ja kalastus- ja vesiviljelyalan valtiontukien tarkastelemista koskevat suuntaviivojen(16) mukaisesti.

28.      Aluksi on huomautettava, että perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaan, jossa määritetään sen soveltamisala, perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta. Perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö, jonka mukaan unionin oikeusjärjestyksessä taattuja perusoikeuksia voidaan soveltaa kaikkiin unionin oikeudessa säänneltyihin tilanteisiin mutta ei muihin tilanteisiin. Silloin, kun oikeudellinen tilanne ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan, unionin tuomioistuin ei näin ollen ole toimivaltainen arvioimaan tilannetta, eivätkä perusoikeuskirjan määräykset, joihin mahdollisesti tukeudutaan, sellaisinaan voi perustaa kyseistä toimivaltaa.(17)

29.      Lintudirektiivi ja luontodirektiivi eivät kumpikaan sisällä säännöksiä, joilla otettaisiin käyttöön näiden direktiivien täytäntöönpanotoimenpiteistä yksityisille aiheutuneiden vahinkojen korvausjärjestelmä. Vaikuttaa myös siltä, ettei korvausoikeus voi perustua ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemaan lintudirektiivin 9 artiklaan, jossa säädetään, että jäsenvaltiot voivat poiketa direktiivin vaatimuksista erityisesti kalavesille koituvan vakavan vahingon estämiseksi. Tästä unionin tuomioistuin on jo todennut, että vaikka unionin lainsäätäjä voi sillä tietyillä aloilla, kuten maatalouspolitiikan alalla, olevan laajan harkintavallan yhteydessä katsoa, että on sopivaa maksaa korvauksia, tästä toteamuksesta ei voida päätellä, että unionin oikeuteen sisältyisi yleinen periaate, joka velvoittaisi korvauksen myöntämiseen kaikissa olosuhteissa.(18)

30.      Tästä seuraa, että koska korvausvelvollisuus ei voi perustua unionin oikeuteen, kansallinen toimenpide, jossa säädetään, että kyseinen valtio maksaa – vaikkakin vain osittaista – korvausta lintudirektiivillä suojeltujen lintujen vesiviljelytoiminnalle aiheuttamista vahingoista Natura 2000 -alueilla, ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan vaan yksinomaan kansallisen lainsäätäjän valintoihin. SEUT 267 artiklassa tarkoitetun ennakkoratkaisumenettelyn yhteydessä unionin tuomioistuimen tehtävä ei ole lausua kansallisten säännösten tulkinnasta eikä ratkaista sitä, onko ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tulkinta niistä oikea.(19)

31.      Näin ollen katson, että riidanalaisen korvauksen maksamista, jota perustellaan perusoikeuskirjan 17 artiklassa taatun omaisuudensuojan rajoittamisella, ei käsiteltävän asian olosuhteissa voida pitää perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna unionin oikeuden soveltamisena.

32.      Näin ollen ehdotan, että ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle vastataan, että unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen vastaamaan ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen.

B       Toinen ennakkoratkaisukysymys

33.      Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa selvittää, onko riidanalainen korvaus valtiontukea.

34.      Kyseinen tuomioistuin epäilee sitä, ovatko lintudirektiivistä johtuvien julkisoikeudellisten velvoitteiden noudattamisesta maksettavat korvaukset valtiontukea. Se katsoo, että nämä korvaukset ovat pikemminkin perusoikeuskirjan 17 artiklassa tarkoitettua korvausta menetyksestä.

35.      Latvian hallitus ja komissio väittävät, että riidanalainen korvaus on valtiontukea. Ne huomauttavat erityisesti, että unionin lainsäädännöstä johtuvat rajoitukset ja erityisesti lakisääteinen velvollisuus suojella luonnonvaraisia lintuja ja sietää niiden mahdollisesti aiheuttamia vahinkoja ovat vesiviljelijöille tavanomainen kaupallinen riski ja että riidanalaisella korvauksella jäsenvaltio on alentanut tietyille talouden toimijoille tavanomaisesti kuuluvia kustannuksia. Lisäksi riidanalainen korvaus ei vastaa yhtäkään komission mainitsemista tapauksista, joissa unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään katsonut, että kyse ei ole edusta, vaan se on päinvastoin rinnastettava maa- ja metsätaloustukien suuntaviivojen tai kalastus- ja vesiviljelytukien suuntaviivojen mukaisesti myönnettyihin tukiin.

36.      Sitä vastoin Irlannin hallitus väittää, että riidanalainen korvaus on hyvitys aiheutuneesta vahingosta tai korvaus suojelualueen omistajan, jolla on ympäristöä koskevaa lisävastuuta, yleisen edun mukaisesti tarjoamasta palvelusta ja ettei se siten merkitse etua, jota voitaisiin pitää SEUT 107 artiklassa tarkoitettuna valtiontukena. Tämä korvaus ei myöskään ole valikoiva, koska saajien tilannetta ei voida rinnastaa sellaisten henkilöiden tilanteeseen, joiden omistamia alueita ei ole nimetty suojelualueiksi. Myös Alankomaiden hallitus, joka osallistui istuntoon, katsoi, ettei pääasiassa ole kyse valtiontuesta, koska jäsenvaltio on perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdan perusteella velvollinen maksamaan korvausta tiettyjen lintudirektiiviin ja luontodirektiiviin perustuvien julkisoikeudellisten velvoitteiden, joilla asetetaan omistajalle suhteeton ja liiallinen rasite, täyttämisestä aiheutuneista vahingoista.

37.      Totean aluksi, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisen toimenpiteen luokitteleminen SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi edellyttää, että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät. Kyseessä on ensinnäkin oltava valtion toimenpide tai valtion varoista toteutettu toimenpide. Toiseksi kyseisen toimenpiteen on oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kolmanneksi toimenpiteellä on annettava valikoivaa etua sille, joka on toimenpiteen kohteena. Neljänneksi toimenpiteen on vääristettävä tai uhattava vääristää kilpailua.(20) Lisäksi valtiontuen käsite on objektiivinen oikeudellinen käsite. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 107 artiklan 1 kohdassa ei tehdä eroa valtion toimenpiteiden syiden tai tavoitteiden perusteella, vaan siinä määritellään toimenpiteet niiden vaikutusten perusteella.(21)

38.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä kysymys koskee ensisijaisesti sitä, annetaanko riidanalaisella korvauksella etua tuensaajalle, kun otetaan huomioon sen väitetty korvauksenluonteisuus.

39.      Tältä osin unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä myös ilmenee, että valtiontukina pidetään toimenpiteitä, jotka muodossa tai toisessa ovat omiaan suosimaan yrityksiä suoraan tai välillisesti tai joita on pidettävä sellaisena taloudellisena etuna, jota edunsaajayritys ei olisi saanut tavanomaisten markkinoilla sovellettavien ehtojen mukaan.(22) Valtiontukina pidetään näin ollen muun muassa toimenpiteitä, jotka eivät ole subventioita sanan suppeassa merkityksessä mutta jotka alentavat yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia ja ovat siten sekä luonteeltaan että vaikutuksiltaan subventioiden kaltaisia.(23) Yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvien kustannusten käsitteeseen sisältyvät muun muassa sellaiset lisäkustannukset, joista yritysten on vastattava tiettyyn taloudelliseen toimintaan sovellettavien lakiin, asetukseen tai sopimukseen perustuvien velvoitteiden vuoksi.(24)

40.      Tästä seuraa, että edun olemassaoloa ei voida asettaa kyseenalaiseksi väittämällä, että toimenpide, jolla pyritään korjaamaan talouden toimijalle jonkin unionin lainsäädännöstä johtuvan velvoitteen noudattamisesta aiheutuneet menetykset tai korvaamaan vahingot, jotka ovat aiheutuneet kyseisen taloudellisen toiminnan harjoittamisen tavanomaisiin edellytyksiin liittyvistä luonnollisista tapahtumista, on korvauksenluonteinen.

41.      On nimittäin niin, että yhtäältä pakottavien ympäristönsuojelunormien noudattamisesta aiheutuvat kustannukset kuuluvat vesiviljelyalan yritysten tavanomaisiin toimintakustannuksiin.(25) Näin ollen näiden kustannusten korvausjärjestelyjä on pidettävä toimenpiteinä, joilla alennetaan yrityksen vastattavaksi tavanomaisesti kuuluvia kustannuksia ja joita on pidettävä taloudellisena etuna, jota kyseinen yritys ei olisi saanut tavanomaisissa markkinaolosuhteissa.

42.      Toisaalta jo SEUT 107 artiklan 2 kohdan b alakohdan sanamuodosta ilmenee, että tuki luonnonmullistusten tai muiden poikkeuksellisten tapahtumien aiheuttaman vahingon korvaamiseksi soveltuu sisämarkkinoille. Tästä seuraa, että EUT-sopimuksen mukaan tämänkaltaisia toimenpiteitä, vaikka niillä onkin korvaamistarkoitus, on pidettävä kyseisen artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina valtiontukina. Tämä pätee a fortiori vahinkoihin, joita aiheutuu tavanomaisista ja ennakoitavista luonnollisista tapahtumista, kuten luonnonvaraisten lintujen parveilusta. Kuten komissio kirjallisissa huomautuksissaan korosti, suojeltujen lajien aiheuttamien vahinkojen, jotka ovat hyvin yleisiä maatalous-, kalastus- ja vesiviljelyalalla, korvaamiseksi tarkoitetut toimenpiteet luokitellaan säännönmukaisesti valtiontuiksi ja niiden soveltuvuus sisämarkkinoille tutkitaan maa- ja metsätaloustukien suuntaviivojen(26) tai kalastus- ja vesiviljelytukien suuntaviivojen mukaisesti.

43.      Riidanalainen korvaus ei myöskään vastaa yhtäkään niistä tapauksista, joissa unionin tuomioistuin on todennut, että kyseiset valtionavustukset poikkeavat oikeudelliselta luonteeltaan perustavalla tavalla valtiontuesta, ja siten katsonut, etteivät ne merkitse etua, jota on pidettävä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna valtiontukena.

44.      Ensinnäkin se ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen korostama seikka, että riidanalainen korvaus on myönnetty lintudirektiivin tai luontodirektiivin mukaisesti, ei – jos oletetaan se toteen näytetyksi – osoita, että kyseinen korvaus vastaa Altmark-oikeuskäytännössä vahvistettuja edellytyksiä,(27) joiden täyttyessä julkisen palvelun velvoitteista huolehtivan yrityksen hyväksi toteutettu toimenpide ei merkitse etua, jota on pidettävä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna valtiontukena.

45.      Yhtäältä se, että Natura 2000 -alueeseen liittyvät valtion velvoitteet on asetettu unionin oikeuden eli lintudirektiivin perusteella, ei sellaisenaan riitä osoittamaan, että Sātiņi-S:n tehtäväksi on annettu julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen ja että nämä velvoitteet on määritelty Altmark-oikeuskäytännössä luetelluista neljästä kumulatiivisesta edellytyksestä ensimmäisessä tarkoitetulla tavalla selvästi.(28) Hallinnollisen menettelyn aikana Latvian viranomaiset ja unionin tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä Latvian hallitus eivät suinkaan luokitelleet riidanalaista korvausta julkisen palvelun kustannusten korvaamiseksi, vaan ne luokittelivat sen (vähämerkityksiseksi) tueksi.

46.      Toisaalta unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ei ilmene, että muut Altmark-oikeuskäytännössä vahvistetut edellytykset täyttyvät. Vaikka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on tarkastaa, onko käsiteltävässä asiassa noudatettu kyseistä oikeuskäytäntöä, minusta vaikuttaa prima facie, että näin ei ole.(29)

47.      Lisäksi pitää paikkansa, että yhteisöjen tuomioistuin totesi tuomiossa Asteris ym. v. Kreikka ja ETY,(30) että vahingonkorvaukset, joita kansalliset viranomaiset voidaan tarvittaessa velvoittaa maksamaan yrityksille näille aiheuttamansa vahingon korvaamiseksi, eivät ole SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valtiontukia. Se täsmensi, että viranomaisen toteuttamina, tiettyjä yrityksiä tai tiettyjä tuotteita suosivina toimenpiteinä annettu julkinen tuki poikkeaa oikeudelliselta luonteeltaan perustavalla tavalla vahingonkorvauksista, joita kansalliset viranomaiset voidaan tarvittaessa velvoittaa maksamaan yksityisille näille aiheuttamansa vahingon korvaamiseksi, ja että nämä vahingonkorvaukset eivät siis ole SEUT 107 ja SEUT 108 artiklassa tarkoitettuja tukia.

48.      Katson kuitenkin, ettei 27.9.1988 annetussa tuomiossa Asteris ym. v. Kreikka ja ETY (106/87–120/87, EU:C:1988:457) tehdyllä tulkinnalla ole merkitystä nyt käsiteltävän asian kannalta, koska kyseinen tuomio ei koske asianomaisen jäsenvaltion sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun perusteella maksettavia tai maksettuja korvauksia, vaan se koskee – lakisääteisistä velvoitteista tai luonnollisista tapahtumista aiheutuvien – kustannusten, joista asianomaiset yritykset joutuvat tavanomaisesti vastaamaan liiketoiminnassaan, korvaamista.(31)

49.      Kuten komissio kirjallisissa huomautuksissaan totesi, on selvää, ettei riidanalaisessa korvauksessa ole kyse lainvastaisesti perittyjen maksujen palauttamisesta(32) eikä pakkolunastuskorvauksen maksamisesta.(33) Näissä kahdessa tapauksessa jäsenvaltiot ovat velvollisia palauttamaan aiheettomasti perimänsä summat tai maksamaan vastikkeen omaisuudesta, josta sen omistaja on pakotettu luopumaan. Päinvastoin kuin riidanalainen korvaus, nämä maksut koskevat kustannuksia, joita ei voida pitää yrityksen vastattaviksi tavanomaisesti kuuluvina kustannuksina edellä tämän ratkaisuehdotuksen 39 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

50.      Vaikka siis lähtökohtaisesti ei ole poissuljettua, että joissakin muissa tilanteissa tavanomaisiin markkinaolosuhteisiin nähden poikkeuksellisten kustannusten korvaamista ei luokitella SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi,(34) käsiteltävässä asiassa näin ei ole.

51.      Näin ollen ehdotan, että toiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan siten, että riidanalainen korvaus merkitsee etua, jota voidaan pitää SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna valtiontukena, jos muut valtiontueksi luokittelulle asetetut edellytykset täyttyvät, minkä tarkastaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asia.(35)

C       Kolmas ennakkoratkaisukysymys

52.      Kolmannella ja viimeisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa lähinnä selvittää, onko siinä tapauksessa, että riidanalaista korvausta pidetään valtiontukena, sovellettava kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua vähämerkityksisen tuen enimmäismäärää.

53.       Kyseisen tuomioistuimen mukaan saman asetuksen 1 artiklasta, luettuna yhdessä sen johdanto-osan 15 perustelukappaleen kanssa, ilmenee, ettei kyseistä asetusta prima facie sovelleta tähän korvaukseen.

54.      Latvian hallitus ja komissio katsovat, että riidanalainen korvaus kuuluu kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen soveltamisalaan, koska Latvia on valinnut soveltaa tätä asetusta.

55.      Esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen vastaamiseksi on mielestäni syytä erottaa toisistaan yhtäältä kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen sovellettavuus käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen ja toisaalta se, miten Latvian viranomaiset konkreettisesti soveltavat kyseistä asetusta.

56.      Ensin mainitusta seikasta on todettava, että siinä tapauksessa, että riidanalainen korvaus on valtiontukea, kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevaa asetusta sovelletaan, jos yhtäkään kyseisen asetuksen soveltamisalaan säädetyistä poikkeuksista, jotka luetellaan sen 1 artiklassa, ei sovelleta käsiteltävään asiaan.

57.      Kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen johdanto-osan 15 perustelukappaleessa, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa, ja sen 4 artiklassa täsmennetään muun muassa, että kyseistä asetusta sovelletaan ainoastaan tukeen, jonka osalta on mahdollista laskea etukäteen tarkka bruttoavustusekvivalentti tarvitsematta tehdä riskinarviointia (”läpinäkyvä tuki”), kuten esimerkiksi avustuksiin. Koska riidanalainen korvaus on jälkikäteen maksettava korvaus, se vastaa lähtökohtaisesti avustusta siinä, että sen osalta on mahdollista laskea etukäteen tarkka bruttoavustusekvivalentti. Mielestäni se on siten kyseisessä asetuksessa tarkoitettua ”läpinäkyvää tukea”.

58.      Jälkimmäisestä seikasta on korostettava, että jos kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevaa asetusta sovelletaan, jäsenvaltio voi joko ilmoittaa riidanalaisen korvauksen komissiolle, jotta tämä hyväksyy sen sisämarkkinoille soveltuvaksi tueksi, tai tyytyä luokittelemaan sen vähämerkityksiseksi tueksi. Tämä tarkoittaa, että käsiteltävässä asiassa viranomaiset saattoivat perustellusti luokitella kyseisen korvauksen vähämerkityksiseksi tueksi.

59.      Näin ollen ehdotan, että kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan siten, että jäsenvaltio voi soveltaa kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua vähämerkityksisen tuen enimmäismäärää korvauksiin, joita maksetaan lintudirektiivin nojalla suojeltujen lintujen vesiviljelytoiminnalle Natura 2000 -alueella aiheuttamista vahingoista.

IV     Ratkaisuehdotus

60.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Augstākā tiesan esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

1)      Euroopan unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen vastaamaan ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen.

2)      Korvaus, jota jäsenvaltio maksaa luonnonvaraisten lintujen suojelusta 30.11.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/147/EY nojalla suojeltujen lintujen vesiviljelytoiminnalle Natura 2000 -alueella aiheuttamista menetyksistä, merkitsee etua, jota voidaan pitää SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna valtiontukena, jos muut edellytykset täyttyvät.

3)      Jäsenvaltio voi soveltaa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen kalastus- ja vesiviljelyalalla 27.6.2014 annetun komission asetuksen (EU) N:o 717/2014 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua vähämerkityksisen tuen enimmäismäärää korvauksiin, joita maksetaan direktiivin 2009/147 nojalla suojeltujen lintujen vesiviljelytoiminnalle Natura 2000 -alueella aiheuttamista vahingoista.


1      Alkuperäinen kieli: ranska.


2      Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen kalastus- ja vesiviljelyalalla 27.6.2014 annettu komission asetus (EUVL 2014, L 190, s. 45; jäljempänä kalatalouden vähämerkityksistä tukea koskeva asetus).


3      Luonnonvaraisten lintujen suojelusta 30.11.2009 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL 2010, L 20, s. 7; jäljempänä lintudirektiivi).


4      Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21.5.1992 annettu neuvoston direktiivi (EYVL 1992, L 206, s. 7; jäljempänä luontodirektiivi).


5      Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta ja neuvoston asetusten (EY) N:o 2328/2003, (EY) N:o 861/2006, (EY) N:o 1198/2006 ja (EY) N:o 791/2007 sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1255/2011 kumoamisesta 15.5.2014 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EUVL 2014, L 149, s. 1).


6      [SEUT] 107 ja [SEUT] 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen 18.12.2013 annettu komission asetus (EUVL 2013, L 352, s. 1).


7      [SEUT] 107 ja [SEUT] 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen maatalousalalla 18.12.2013 annettu komission asetus (EUVL 2013, L 352, s. 9).


8      Latvijas Vēstnesis, 2000, nro 121/122.


9      Latvijas Vēstnesis, 2004, nro 64.


10      Latvijas Vēstnesis, 2015, nro 199.


11      Latvijas Vēstnesis, 2016, nro 111.


12      Kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (EY) N:o 1184/2006 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 104/2000 kumoamisesta 11.12.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EUVL 2013, L 354, s. 1).


13      Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 kumoamisesta 17.12.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) N :o 1305/2013 (EUVL 2013, L 347, s. 487), 30 artikla.


14      Asetuksen N:o 508/2014 54 artikla.


15      EUVL 2014, C 204, s. 1 (jäljempänä maa- ja metsätaloustukien suuntaviivat).


16      EUVL 2015, C 217, s. 1 (jäljempänä kalastus- ja vesiviljelytukien suuntaviivat).


17      Ks. vastaavasti tuomio 22.4.2021, Profi Credit Slovakia (C-485/19, EU:C:2021:313, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


18      Ks. vastaavasti tuomio 22.5.2014, Érsekcsanádi Mezőgazdasági (C-56/13, EU:C:2014:352, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


19      Ks. vastaavasti tuomio 22.5.2014, Érsekcsanádi Mezőgazdasági (C-56/13, EU:C:2014:352, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


20      Ks. tuomio 16.3.2021, komissio v. Puola (C-562/19 P, EU:C:2021:201, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 16.3.2021, komissio v. Unkari (C-596/19 P, EU:C:2021:202, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


21      Ks. tuomio 9.6.2011, Comitato ”Venezia vuole vivere” ym. v. komissio (C-71/09 P, C-73/09 P ja C-76/09 P, EU:C:2011:368, 94 kohta) ja tuomio 26.10.2016, Orange v. komissio (C-211/15 P, EU:C:2016:798, 38 kohta).


22      Ks. tuomio 4.3.2021, komissio v. Fútbol Club Barcelona (C-362/19 P, EU:C:2021:169, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


23      Ks. tuomio 27.6.2017, Congregación de Escuelas Pías Provincia Betania (C-74/16, EU:C:2017:496, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus komissio v. Puola (C-562/19 P, EU:C:2020:834, 32 kohta) ja ratkaisuehdotus komissio v. Unkari (C-596/19 P, EU:C:2020:835, 39 kohta).


24      Ks. tuomio 25.3.2015, Belgia v. komissio (T-538/11, EU:T:2015:188, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), tuomio pysytetty valituksen jälkeen 30.6.2016 annetulla tuomiolla Belgia v. komissio (C-270/15 P, EU:C:2016:489, 36 ja 37 kohta).


25      Huomautan myös, että muun muassa lintudirektiivin täytäntöönpanosta johtuvat velvoitteet ovat ainoastaan välillinen syy vahinkoihin, joista Sātiņi-S vaatii korvausta, ja välitön syy on suojeltujen lintujen parveilu. Vaikka näiden eläinten tappaminen on lintudirektiivissä kielletty, katson, että tämä äärimmäinen keino on ainoastaan yksi – eikä välttämättä edes kaikkein tehokkain – niistä toimenpiteistä, joilla kasvatettuja kalakantoja voidaan suojella.


26      Ks. erityisesti näiden suuntaviivojen 390–392 kohta.


27      Tuomio 24.7.2003, Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg (C-280/00, EU:C:2003:415). Huomautan ohimennen, että Altmark-oikeuskäytännössä vahvistettujen kriteerien mukaan julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä aiheutuvien kustannusten korvaaminen ei kuulu tapauksiin, joissa taloudellisen tuen myöntämistä koskeva toteamus ei johda kyseessä olevan toimenpiteen luonnehtimiseen SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi (kuten ilmenee tuomiosta 26.10.2016, Orange v. komissio, C-211/15 P, EU:C:2016:798, 44 kohta), vaan se kuuluu tapauksiin, joissa julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä huolehtivat yritykset eivät todellisuudessa saa taloudellista etua (ks. tuomio 9.6.2011, Comitato ”Venezia vuole vivere” ym. v. komissio, C-71/09 P, C-73/09 P ja C-76/09 P, EU:C:2011:368, 90–92 kohta).


28      Ks. tuomio 24.7.2003, Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg (C-280/00, EU:C:2003:415, 89 kohta).


29      Ks. tuomio 24.7.2003, Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg (C-280/00, EU:C:2003:415, 90–93 kohta). Ensinnäkään pääasiassa ei voida minkään seikan perusteella päätellä, että muuttujat, joiden perusteella korvaus lasketaan, on vahvistettu ennakolta objektiivisesti ja läpinäkyvästi, että korvaus ei ylitä sitä, mikä on tarpeen, jotta voidaan kattaa kaikki ne kustannukset tai osa niistä kustannuksista, joita julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen aiheuttaa, ja että yritys on valittu sellaisessa julkisia hankintoja koskevassa menettelyssä, jossa on mahdollista valita se ehdokas, joka kykenee tuottamaan kyseiset palvelut julkisyhteisön kannalta vähäisimmin kustannuksin, tai että tarvittavan korvauksen taso on määritettävä tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisen kannalta riittävillä välineillä varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi kyseisten velvoitteiden täyttämisestä, kun otetaan huomioon toiminnasta saadut tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ja Latvian hallitus päinvastoin täsmentävät, että riidanalainen korvaus ei ole kiinteästi sidoksissa vesiviljelytoiminnalle aiheutuneiden todellisten vahinkojen määrään ja voi olla sitä suurempi.


30      Ks. tuomio 27.9.1988, Asteris ym. (106/87–120/87, EU:C:1988:457, 23 ja 24 kohta).


31      Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ja Latvian hallitus täsmensivät, on huomattava, että riidanalaisen korvauksen laskentamenetelmässä otettiin huomioon ensisijaisesti kalalammikoiden pinta-ala, eikä se siten vastannut omistajille aiheutuneita todellisia menetyksiä, joten kyseinen korvaus ei ollut kiinteästi sidoksissa vesiviljelytoiminnalle tosiasiallisesti aiheutuneiden vahinkojen määrään ja saattoi olla sitä suurempi.


32      Ks. tuomio 27.3.1980, Denkavit italiana (61/79, EU:C:1980:100, 29–32 kohta) ja tuomio 10.7.1980, Ariete (811/79, EU:C:1980:195, 15 kohta).


33      Ks. tuomio 1.7.2010, Nuova Terni Industrie Chimiche v. komissio (T-64/08, ei julkaistu, EU:T:2010:270, 59–63 ja 140–141 kohta).


34      Esim. tuomiossa 23.3.2006, Enirisorse (C-237/04, EU:C:2006:197, 46–48 kohta) yhteisöjen tuomioistuin totesi, että kansallisella lainsäädännöllä, jolla pyritään ainoastaan estämään se, ettei yrityksen vastattavaksi tule kustannus, jota ei tavallisissa olosuhteissa syntyisi, ei anneta kyseiselle yritykselle SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea vastaavaa etua. Kyseisessä asiassa oli kyse ”kaksinkertaisesta poikkeusjärjestelystä”, jossa yleiseen sääntelyyn vahvistetun ensimmäisen poikkeuksen (tietyille osakkaille annettu erityinen oikeus luopua osakkuudestaan) takia säädettiin toisesta poikkeuksesta, jonka tarkoituksena oli neutraloida ensimmäisellä poikkeuksella annettu etu (vapautus velvollisuudesta lunastaa niiden osakkaiden osakkeet, jotka olivat käyttäneet erityistä oikeuttaan luopua osakkuudestaan).


35      Haluamatta puuttua ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimivaltaan huomautan ainoastaan, että kyseisen tuomioistuimen toimittamien tietojen perusteella vaikuttaa prima facie siltä, että käsiteltävässä asiassa nämä edellytykset täyttyvät. Ensinnäkin valtion viranomaiset myönsivät riidanalaisen korvauksen suoraan julkisista varoista; toiseksi, toisin kuin Irlannin hallitus väittää, tämä korvaus on tarkoitettu ainoastaan Sātiņi-S:n kaltaisille yrityksille, joiden vesiviljelytoiminnalle lintudirektiivin nojalla suojellut linnut ovat aiheuttaneet menetyksiä Natura 2000 -alueella; ja kolmanneksi, koska vesiviljelymarkkinat ovat avoimet kilpailulle ja jäsenvaltioiden väliselle kaupalle, kyseinen korvaus on todennäköisesti omiaan vääristämään kilpailua ja vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vahvistaa nämä toteamukset, se joutuu silloin toteamaan, että kyseinen korvaus on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.