UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu ensimmäinen jaosto)
16 päivänä joulukuuta 2010 (*)
Valtiontuet – Julkinen yleisradiotoiminta – Alankomaiden viranomaisten toteuttamat toimenpiteet – Päätös, jossa tuet todetaan osittain yhteismarkkinoille soveltuviksi ja osittain yhteismarkkinoille soveltumattomiksi – Uusi tuki vai voimassa oleva tuki – Valtiontuen käsite – Yrityksen käsite – Ylikompensaatio julkisen palvelun tehtävästä – Oikeasuhteisuus – Perusteluvelvollisuus – Puolustautumisoikeudet
Yhdistetyissä asioissa T‑231/06 ja T‑237/06,
Alankomaiden kuningaskunta, asiamiehinään H. Sevenster ja M. de Grave,
kantajana asiassa T-231/06,
ja
Nederlandse Omroep Stichting (NOS), kotipaikka Hilversum (Alankomaat), edustajinaan asianajajat J. Feenstra ja H. Speyart van Woerden,
kantajana asiassa T-237/06,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään N. Khan ja H. van Vliet,
vastaajana,
joissa vaaditaan Alankomaiden julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden tapauskohtaisesta rahoituksesta C 2/2004 (ex NN 170/2003) 22.6.2006 tehdyn komission päätöksen 2008/136/EY (EUVL 2008, L 49, s. 1) kumoamista,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu ensimmäinen jaosto),
toimien neuvottelun aikana kokoonpanossa: tuomari F. Dehousse (esittelevä tuomari), joka hoitaa jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit I. Wiszniewska-Białecka, K. Jürimäe, A. Dittrich ja S. Soldevila Fragoso,
kirjaaja: hallintovirkamies J. Plingers,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 10.3.2010 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asiaa koskevat oikeussäännöt
1 EY 16 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Ottaen huomioon yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen tärkeän aseman unionin yhteisten arvojen joukossa ja niiden merkityksen sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden edistämisessä yhteisö ja jäsenvaltiot huolehtivat kukin toimivaltansa mukaisesti ja tämän sopimuksen soveltamisalalla siitä, että tällaiset palvelut toimivat sellaisin perustein ja edellytyksin, että ne voivat täyttää tehtävänsä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta [EY] 73, [EY] 86 ja [EY] 87 artiklan soveltamista.”
2 EY 86 artiklan 2 kohta kuuluu seuraavasti:
”Yrityksiin, jotka tuottavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja, sekä fiskaalisiin monopoleihin sovelletaan tämän sopimuksen määräyksiä ja varsinkin kilpailusääntöjä siltä osin kuin ne eivät oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estä yrityksiä hoitamasta niille uskottuja erityistehtäviä. Kaupan kehitykseen ei saa vaikuttaa tavalla, joka olisi ristiriidassa yhteisön etujen kanssa.”
3 EY 87 artiklan 1 kohta kuuluu seuraavasti:
”Jollei tässä sopimuksessa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.”
4 EY 311 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Tähän sopimukseen jäsenvaltioiden yhteisellä sopimuksella liitetyt pöytäkirjat ovat erottamaton osa tätä sopimusta.”
5 Jäsenvaltioiden julkisen palvelun yleisradiotoiminnasta tehty pöytäkirja (EYVL 1997, C 340, s. 109), joka on Amsterdamin sopimuksella liitetty EY:n perustamissopimukseen, kuuluu seuraavasti:
”[Jäsenvaltiot], jotka katsovat, että jäsenvaltioiden julkinen yleisradiotoiminta liittyy suoraan jokaisen yhteiskunnan demokraattisiin, yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin tarpeisiin samoin kuin tarpeeseen turvata viestinnän moniarvoisuus, ovat sopineet seuraavista tulkitsevista määräyksistä, jotka liitetään [EY:n] perustamissopimukseen: [EY:n] perustamissopimuksen määräykset eivät rajoita jäsenvaltioiden toimivaltaa rahoittaa julkista yleisradiotoimintaa, siinä määrin kuin rahoitus myönnetään yleisradioyritykselle kunkin jäsenvaltion antaman, määrittelemän ja järjestämän julkisen palvelun tehtävän täyttämiseksi, ja siinä määrin kuin rahoitus ei vaikuta yhteisön kauppa- ja kilpailuolosuhteisiin sellaisessa laajuudessa, että se olisi yleisen edun vastaista, kun samalla otetaan huomioon tällaisen julkisen palvelun tehtävän toteuttaminen.”
6 [EY 88] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL L 83, s. 1) 1 artiklaan sisältyy seuraavat määritelmät, joiden mukaan tässä asetuksessa tarkoitetaan:
”a) ’tuella’ toimenpiteitä, jotka täyttävät kaikki [EY 87] artiklan 1 kohdassa asetetut tunnusmerkit;
b) ’voimassa olevalla tuella’
i) tukia, jotka olivat olemassa ennen perustamissopimuksen voimaantuloa kyseisessä jäsenvaltiossa, eli tukiohjelmia ja yksittäisiä tukia, jotka on otettu käyttöön ennen perustamissopimuksen voimaantuloa ja joita voidaan soveltaa edelleen perustamissopimuksen voimaantulon jälkeen – –;
ii) hyväksyttyjä tukia eli tukiohjelmia ja yksittäisiä tukia, jotka komissio tai neuvosto on hyväksynyt;
– –
c) ’uudella tuella’ kaikkia tukia, eli tukiohjelmia ja yksittäisiä tukia, jotka eivät ole voimassa olevaa tukea, mukaan lukien voimassa olevan tuen muutokset;
– –
f) ’sääntöjenvastaisella tuella’ uusia tukia, jotka on otettu käyttöön [EY 88] artiklan 3 kohdan vastaisesti;
– –.”
7 Euroopan yhteisöjen komissio julkaisi 15.11.2001 tiedonannon 2001/C 320/04 valtiontukisääntöjen soveltamisesta julkiseen yleisradiotoimintaan (EYVL C 320, s. 5; jäljempänä yleisradiotoimintaa koskeva tiedonanto) ja esitti siinä periaatteet, joita se aikoi noudattaa soveltaessaan EY 86 artiklan 2 kohtaa ja EY 87 artiklaa julkiselle yleisradiotoiminnalle myönnettyyn valtion rahoitukseen.
Asian tausta
8 Vastaanotettuaan vuosina 2002 ja 2003 useita kanteluja erityisesti alankomaalaisilta yksityisiltä yleisradioyhtiöiltä, jotka pääasiallisesti väittivät alankomaalaisten julkisten yleisradioyhtiöiden rahoitusjärjestelmän olevan yhteismarkkinoille soveltumatonta tukea, komissio pyysi Alankomaiden kuningaskunnalta lisätietoja. Niiden perusteella komissio aloitti 3.2.2004 tekemällään päätöksellä muodollisen tutkintamenettelyn EY 88 artiklan 2 kohdan mukaisesti (EUVL C 61, s. 8; jäljempänä menettelyn aloittamispäätös).
9 Muodollisen tutkintamenettelyn lopuksi komissio teki 22.6.2006 päätöksen 2008/136/EY Alankomaiden julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden tapauskohtaisesta rahoituksesta C 2/2004 (ex NN 170/2003) (EUVL 2008, L 49, s. 1; jäljempänä riidanalainen päätös).
10 Riidanalaisessa päätöksessä komissio esitti yksityiskohtaisen kuvauksen Alankomaiden yleisradiotoiminnan järjestelmästä ja erityisesti yleisradioalan toimijoista ja rahoituksesta.
11 Komissio totesi tällöin, että toiminnanharjoittajien joukossa oli kaupallisten yleisradioyhtiöiden lisäksi myös eräitä julkisen palvelun yleisradioyhtiöitä. Se täsmensi, että viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvista Nederlandse Omroep Stichting (NOS, Alankomaiden yleisradiosäätiö), joka on kantajana asiassa T-237/06, toimi kaksitahoisessa roolissa. Ensinnäkin se on julkisen palvelun yleisradioyhtiö, joka toimii nimellä NOS RTV. Toiseksi sen hallintoneuvosto, joka toimii nimellä Publieke Omroep (PO, yleisradio), huolehtii Alankomaiden viestintälain (Mediawet; Stbl. 1987, nro 249) 16 §:n mukaan koko julkisen palvelun yleisradiotoiminnan järjestelmän koordinoinnista (riidanalaisen päätöksen 13 perustelukappale).
12 Komissio mainitsi riidanalaisessa päätöksessä myös, että yleisradioyhtiöiden pääasiallinen rahoituslähde oli valtiolta saatavat vuotuiset maksut ja että tämä koski myös NOS:ää sen molempien tehtävien osalta. Määrärahavaihtelujen tasoittamiseksi yleisradioyhtiöt saivat pitää tiettyjä varantoja. Lisäksi ne ovat saaneet vuodesta 1994 lähtien tapauskohtaisia maksuja, joista riidanalaisessa päätöksessä on kysymys. Riidanalaisen päätöksen III osassa ne on arvioitu valtiontukisääntöjen perusteella.
13 Tutkittuaan valtiontueksi määrittämistä koskevaa kysymystä erityisesti asiassa C-280/00, Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg, 24.7.2003 annetusta tuomiosta (Kok., s. I-7747; jäljempänä Altmark-tuomio) ilmenevien perusteiden kannalta komissio päätyi toteamaan, että tapauskohtaiset maksut olivat EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea (riidanalaisen päätöksen 6 jakso).
14 Tapauskohtaisten maksujen tiettyjen erityispiirteiden perusteella (riidanalaisen päätöksen 109 perustelukappale) komissio tuli riidanalaisen päätöksen 111 perustelukappaleessa johtopäätökseen, jonka mukaan ne oli katsottava uudeksi tueksi.
15 Riidanalaisen päätöksen 8 jaksossa komissio päätti tuen yhteismarkkinoille soveltuvuuden tutkimisen EY 86 artiklan 2 kohdan nojalla toteamukseen, jonka mukaan eräille julkisen palvelun yleisradioyhtiöille oli maksettu liian suuria korvauksia, jotka oli yleensä siirretty niiden ohjelmatoiminnan varantoihin (riidanalaisen päätöksen 141 perustelukappale). Koska osa näistä varannoista oli vuonna 2005 siirretty PO:lle, komissio katsoi, että myös tämä siirto, joka on johtanut liian suurten korvausten kasvamiseen, on ollut tapauskohtaista rahoitusta (riidanalaisen päätöksen 146 perustelukappale).
16 Arvioituaan korvausta PO:n osalta komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 9 jaksossa, että PO on saanut liian suuren korvauksen, joka on perittävä NOS:ltä takaisin sen PO:na suorittamista tehtävistä (riidanalaisen päätöksen 178 perustelukappale). Tämän päätelmän jälkeen seuraa päätösosa, jonka hollanninkielinen toisinto on todistusvoimainen:
”1 artikla
1. Tapauskohtainen valtiontuki, jonka [Alankomaiden kuningaskunta] on myöntänyt NOS:lle sen PO:na suorittamia tehtäviä varten, ei sovellu yhteismarkkinoille.
2. Yhteismarkkinoille soveltumaton tuki on perittävä takaisin NOS:ltä. Perittävä määrä on 76,327 miljoonaa euroa, johon lisätään korot.
3. Yksittäisille julkisen palvelun yleisradioyhtiöille myönnetty tapauskohtainen valtiontuki soveltuu yhteismarkkinoille edellyttäen, että jos kyseinen tuki johtaa siihen, että julkisen palvelun tehtävistä maksetaan liian suuri korvaus, ylimäärä säilytetään erityiseen tarkoitukseen varattuna varantona, jonka määrä ei saa ylittää 10:tä prosenttia kyseisen yleisradioyhtiön vuotuisesta talousarviosta, ja edellyttäen, että [Alankomaiden kuningaskunta] valvoo rajoituksen noudattamista säännöllisesti.
2 artikla
1. Alankomaiden [kuningaskunnan] on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet 1 artiklassa tarkoitetun sääntöjenvastaisesti maksetun tuen perimiseksi takaisin PO:lta.
2. Tuki on perittävä takaisin viipymättä kansallisen oikeuden mukaisten menettelyjen mukaisesti – –.
3. Edellä 2 kohdan mukaisesti perittävät korot lasketaan – – asetuksen (EY) N:o 794/2004 – – 9 ja 11 artiklassa vahvistetun menetelmän mukaisesti.
3 artikla
Alankomaiden [kuningaskunnan] on ilmoitettava komissiolle kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksi antamisesta sen noudattamiseksi jo toteuttamansa ja suunnittelemansa toimenpiteet. – –
4 artikla
Tämä päätös on osoitettu Alankomaiden kuningaskunnalle.”
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
17 Nyt käsiteltävät kanteet ovat tulleet vireille ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon toimitetuilla kannekirjelmillä, joista Alankomaiden kuningaskunnan 30.8.2006 toimittama on rekisteröity numerolla T-231/06 ja vastaavasti NOS:n 4.9.2006 toimittama numerolla T-237/06.
18 Asiassa T-231/06 Alankomaiden kuningaskunta vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen lukuun ottamatta sen 1 artiklan 3 kohtaa
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
19 Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa Alankomaiden kuningaskunnan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
20 Asiassa T-237/06 NOS vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen, erityisesti sen 1 artiklan 1 ja 2 kohdan, 2 ja 3 artiklan sekä niitä koskevat perustelujen kohdat, tai joka tapauksessa kumoaa päätöksen osittain
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
21 Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
22 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin siirsi 9.6.2009 tekemällään päätöksellä työjärjestyksen 51 artiklan 1 kohdan mukaisesti asiat laajennettuun ensimmäiseen jaostoon, jonka kokoonpanoa muutettiin sen yhdelle jäsenelle tulleen esteen vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin 22.6.2009 tekemällä päätöksellä.
23 Laajennetun ensimmäisen jaoston puheenjohtajan 17.12.2009 asianosaisten kuulemisen jälkeen antamalla määräyksellä asiat T-231/06 ja T-237/06 yhdistettiin suullista käsittelyä ja tuomiota varten työjärjestyksen 50 artiklan mukaisesti.
24 Asianosaisten lausumat ja niiden vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin kuultiin 10.3.2010 pidetyssä istunnossa.
Oikeudellinen arviointi
25 Alankomaiden kuningaskunta vetoaa asiassa T-231/06 nostamansa kanteen tueksi kolmeen kanneperusteeseen. Ensimmäinen kanneperuste koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista, toinen kanneperuste koskee tapauskohtaisten maksujen virheellistä määrittämistä uusiksi tuiksi ja kolmas kanneperuste, joka on toissijainen, koskee virheitä ja puutteellisia perusteluja ylikompensaation ja takaisin perittäväksi määrätyn rahamäärän laskennan osalta.
26 NOS vetoaa asiassa T-237/06 nostamansa kanteen tueksi kuuteen kanneperusteeseen. Ensimmäinen kanneperuste koskee arviointivirhettä tapauskohtaisten maksujen määrittämisessä uusiksi tuiksi ja siihen liittyvien perustelujen riittämättömyyttä. Toinen kanneperuste koskee perustelujen riittämättömyyttä ja edellä 13 kohdassa mainitun Altmark-tuomion virheellistä soveltamista Amsterdamin pöytäkirjan sijasta. Kolmas kanneperuste koskee sääntöjenvastaisuuksia, jotka liittyvät siihen, ettei tapauskohtaisten maksujen ja väitetyn ylikompensaation välillä ole syy-yhteyttä. Neljännessä kanneperusteessa, joka jakautuu kolmeen osaan, NOS vetoaa eräiden valtiontueksi määrittämisen edellytykseksi asetettujen tunnusmerkkien puuttumiseen ja perustelujen puuttumiseen. NOS:n viides kanneperuste koskee oikeasuhteisuuden riittämätöntä valvontaa. Kuudes kanneperuste koskee EY 88 artiklan 2 kohdan virheellistä soveltamista ja puolustautumisoikeuksien loukkaamista.
27 Alankomaiden kuningaskunnan ensimmäinen kanneperuste ja NOS:n kuudes kanneperuste, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista ja EY 88 artiklan 2 kohdan virheellistä soveltamista, on syytä käsitellä yhdessä. Sen jälkeen on syytä käsitellä NOS:n toinen ja neljäs kanneperuste, jotka koskevat valtiontueksi määrittämistä ja edellä 13 kohdassa mainitun Altmark-tuomion soveltamista, ennen kuin tarkastellaan yhdessä Alankomaiden kuningaskunnan toista kanneperustetta ja NOS:n ensimmäistä kanneperustetta, jotka koskevat kysymyksessä olevien toimenpiteiden virheellistä määrittämistä uusiksi tuiksi. Lopuksi tarkastellaan kummankin kantajan kolmatta kanneperustetta ja NOS:n viidettä kanneperustetta, jotka koskevat ylikompensaation laskentaa ja tuen oikeasuhteisuutta.
Puolustautumisoikeuksien loukkaaminen ja EY 88 artiklan 2 kohdan virheellinen soveltaminen
Asianosaisten lausumat
28 Sekä Alankomaiden kuningaskunta että NOS (jäljempänä yhteisesti kantajat) vetoavat pääasiallisesti siihen, että komissio on soveltanut virheellisesti EY 88 artiklan 2 kohtaa ja loukannut niiden puolustautumisoikeuksia, koska riidanalainen päätös poikkeaa useilta osin menettelyn aloittamispäätöksestä.
29 Kantajien mukaan komissio ei ensinnäkään ole nimenomaisesti käsitellyt menettelyn aloittamispäätöksessä kysymystä yksittäisten julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden rahoituksesta. Riidanalaisessa päätöksessä sen sijaan käsitellään näiden radioyhtiöiden tuloja ja oheistoimintoja sekä niiden arvioituja varantoja.
30 Kantajat väittävät toiseksi, että menettelyn aloittamispäätöksessä ylikompensaation laskentatapa ja huomioon otetut seikat eroavat niistä, joita riidanalaisessa päätöksessä on käytetty.
31 NOS katsoo lisäksi, että komissio on riidanalaisessa päätöksessä laajentanut muodollisen tutkintamenettelyn kohteena ollutta ajanjaksoa. Kun komissio oli menettelyn aloittamispäätöksessä todennut tutkittavan ajanjakson koskevan vain vuosia 1992–2002, sen olisi pitänyt tutkia riidanalaisessa päätöksessään vain tätä samaa ajanjaksoa.
32 NOS väittää lopuksi, että menettelyn aloittamispäätöksen ja riidanalaisen päätöksen välisenä aikana tapahtuneet muutokset loukkaavat sen puolustautumisoikeuksia sitä suuremmalla syyllä, kun komissio on torjunut sen esittämät tapaamispyynnöt ja pyynnöt saada tutustua asiakirja-aineistoon.
33 Komissio kiistää kantajien perustelut.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
34 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen missä tahansa menettelyssä, jota käydään tiettyä henkilöä vastaan ja joka saattaa johtaa tälle vastaiseen toimeen, on yhteisön oikeuden perustavanlaatuinen periaate, ja se on varmistettava myös nimenomaisen sääntelyn puuttuessa. Tämä periaate edellyttää, että henkilölle, jota vastaan komissio on aloittanut hallinnollisen menettelyn, annetaan tämän menettelyn aikana mahdollisuus tehokkaasti esittää näkemyksensä komission esittämien tosiseikkojen, väitteiden ja olosuhteiden sekä niiden asiakirjojen, joihin komissio perustaa väitteensä yhteisön oikeuden loukkaamisesta, paikkansapitävyydestä ja merkityksestä (ks. yhdistetyt asiat T-309/04, T-317/04, T-329/04 ja T-336/04, TV2/Danmark ym. v. komissio, tuomio 22.10.2008, Kok., s. II-2935, 136 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
35 Yhtäältä valtiontukien valvontamenettely on sen systematiikka huomioon ottaen tuen myöntämisestä yhteisön oikeuden mukaisiin velvoitteisiinsa nähden vastuussa olevaa jäsenvaltiota vastaan aloitettu menettely. Tämän vuoksi puolustautumisoikeuksien noudattaminen edellyttää sitä, että siltä osin kuin jäsenvaltio ei ole voinut esittää näkemyksiään tietyistä tiedoista, komissio ei voi käyttää niitä kyseistä jäsenvaltiota vastaan tekemässään päätöksessä (ks. yhdistetyt asiat C-74/00 P ja C-75/00 P, Falck ja Acciaierie di Bolzano v. komissio, tuomio 24.9.2002, Kok., s. I-7869, 81 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
36 Toisaalta valtiontukea saaneiden yritysten oikeuksista on todettava, että valtiontukia koskeva hallinnollinen menettely aloitetaan ainoastaan kyseistä jäsenvaltiota vastaan. Tuensaajina olevia yrityksiä pidetään tässä menettelyssä ainoastaan henkilöinä, joita asia koskee. Näin ollen niillä, joita asia koskee – kuten esillä olevassa asiassa NOS:llä –, on oikeus ainoastaan osallistua hallinnolliseen menettelyyn siinä määrin kuin yksittäistapaukseen liittyvissä olosuhteissa on tarkoituksenmukaista, eivätkä ne suinkaan voi vaatia sellaisia puolustautumisoikeuksia, jotka on myönnetty niille henkilöille, joita vastaan menettelyä käydään (ks. vastaavasti edellä 34 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat TV2/Danmark ym. v. komissio, tuomion 137 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
37 Lisäksi on muistutettava, että asetuksen N:o 659/1999 6 artiklan mukaan silloin, kun komissio päättää aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn, menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä voidaan rajoittua esittämään asiaan liittyvät oikeudelliset seikat ja tosiseikat lyhyesti, komission alustava arvio kyseisen valtion toimenpiteen tukiluonteesta ja syyt, joiden johdosta on syytä epäillä toimenpiteen soveltuvuutta yhteismarkkinoille (ks. edellä 34 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat TV2/Danmark ym. v. komissio, tuomion 138 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Menettelyn aloittamispäätöksen on siten mahdollistettava asianomaisten osapuolten tehokas osallistuminen muodolliseen tutkintamenettelyyn, jonka aikana niillä on mahdollisuus esittää väitteensä perusteluineen. Tähän riittää se, että osapuolet tuntevat ne syyt, joiden perusteella komissio on päätynyt katsomaan toistaiseksi, että kyseinen toimenpide saattaa olla yhteismarkkinoille soveltumaton uusi tuki (ks. edellä 34 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat TV2/Danmark ym. v. komissio, tuomion 139 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
39 Edellä mainitun oikeuskäytännön valossa ja otettaessa näin ollen huomioon se, että asianomainen jäsenvaltio ja ne tahot, joita asia koskee, ovat muodollisessa tutkintamenettelyssä puolustautumisoikeuksien kannalta eri asemassa, on tutkittava kantajien perustelut, joiden mukaan riidanalainen päätös eroaa menettelyn aloittamispäätöksestä siinä määrin, että Alankomaiden kuningaskunnan puolustautumisoikeuksia ja NOS:lle henkilönä, jota asia koskee, kuuluvia suppeampia oikeuksia on loukattu.
40 Ensinnäkin väitteestä, jonka mukaan komissio olisi tutkinut yksittäisten julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden taloudellista tilannetta riidanalaisessa päätöksessä perusteellisemmin kuin menettelyn aloittamispäätöksessä, on todettava yhtäältä, että menettelyn aloittamispäätöksestä ja erityisesti sen otsikosta ilmenee, että menettelyn kohteena olivat tapauskohtaiset toimenpiteet alankomaalaisille julkisille yleisradioyhtiöille ja Nederlandse Omroepproduktie Bedrijf -nimiselle yhtiölle (Alankomaiden ohjelmatuotantoyhtiö, jäljempänä NOB).
41 Kun lisäksi komissiolla ei menettelyn aloittamispäätöksen aikana ole ollut täsmällisiä tietoja kunkin julkisen yleisradioyhtiön mahdollisesti saamasta ylikompensaatiosta mutta komissio kuitenkin katsoi niiden saaneen kokonaisuutena tarkastellen ylikompensaatiota, komissiolla ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin aloittaa muodollinen tutkintamenettely asiaan liittyvien epäilyjensä todentamiseksi. Julkisen yleisradiotoiminnan järjestelmälle myönnettyjen mahdollisten tukien tutkiminen edellyttää välttämättä, että kutakin julkisista yleisradioyhtiöistä tarkastellaan erikseen.
42 Komissiota ei siten voida arvostella siitä, ettei se ole menettelyn aloittamispäätöksessä täsmentänyt aikovansa tutkia erikseen jokaisen julkisen palvelun yleisradioyhtiön taloudellisen tilanteen.
43 NOS on tästä huolimatta ollut tietoinen päättelystä, jonka perusteella komissio on toistaiseksi katsonut kyseisen toimenpiteen voivan olla uutta tukea, ja NOS:llä on ollut mahdollisuus vedota omiin perusteluihinsa edellä 38 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.
44 Alankomaiden kuningaskunnan osalta on puolestaan jäsenvaltioiden puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevassa oikeuskäytännössä asetetut vaatimukset huomioon ottaen katsottava, ettei sen puolustautumisoikeuksia ole tältä osin loukattu. Toisin kuin Alankomaiden kuningaskunta nimittäin väittää, sillä on ollut mahdollisuus reagoida siihen, että komissio on toimittanut yrityskohtaisia tietoja ja ottanut ne huomioon vuoteen 2005 saakka, ja tämä pätee siinäkin tapauksessa, että tutkinnan kohdetta olisi laajennettu. Asiakirja-aineistosta nimittäin ilmenee, että komissio on 22.12.2005 päivätyllä kirjeellä pyytänyt siltä täydentäviä tietoja eri yleisradioyhtiöiden yksittäisistä varannoista. Alankomaiden kuningaskunta on vastannut siihen 3.2.2006 päivätyllä kirjeellä, joka on sisältänyt 18 sivua yksityiskohtaisia huomautuksia komission 22.12.2005 päivätyn kirjeen johdosta. Komission ja Alankomaiden viranomaisten välillä on 14.2.2006 käyty näitä tietoja koskeva keskustelu. Alankomaiden viranomaiset ovat 3.2.2006 päivätyssä kirjeessään nimenomaisesti lausuneet toteavansa tyytyväisinä, että komission suorittama tarkastelu on kattanut myös vuodet 2002–2005. Komissio on tehnyt riidanalaisen päätöksen 22.6.2006, joten Alankomaiden viranomaisille on varattu tilaisuus lausua mielipiteensä kyseisten tietojen huomioon ottamisesta ja ne ovat todellisuudessakin lausuneet mielipiteensä siitä.
45 Tähän kohdistuvat kantajien perustelut eivät siten pidä paikkaansa, joten ensimmäinen väite on hylättävä.
46 Toiseksi väitteestä, jonka mukaan menettelyn aloittamispäätöksessä käytetty ylikompensaation laskentatapa ja numerotiedot eroaisivat riidanalaisessa päätöksessä käytetyistä, on todettava, että komissio on menettelyn aloittamista koskevan päätöksen ajankohtana vain todennut, että Fonds Omroep Reserve ‑nimisessä rahastossa (radiolähetystoiminnan vararahasto, jäljempänä FOR) ja julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden ohjelmatoiminnan varannoissa käytettävissä olleet rahamäärät viittasivat rahoitukseen, jonka määrä ylittää niiden julkisen palvelun tehtävästä aiheutuvat kustannukset, ja että vuonna 2001 vahvistettujen tilinpäätöstietojen mukaan tapauskohtaista rahoitusta oli jäänyt käyttämättä yhteensä 110 miljoonaa euroa (menettelyn aloittamispäätöksen 105 perustelukappale).
47 Riidanalaisessa päätöksessä komissio kuitenkin toteaa muodollisen tutkintamenettelyn aikana saamiensa yksittäisiä yleisradioyhtiöitä ja ajanjaksoa 1994–2005 koskevien lukujen perusteella kaksi seikkaa. Ensinnäkin yksittäisten julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden varantojen määrä ei ylitä 10:tä prosenttia niiden vuotuisesta talousarviosta sen jälkeen, kun osa niiden varannoista on siirretty PO:lle (riidanalaisen päätöksen 146–149 perustelukappale). Toisaalta PO:n saamien ja varantoihin siirtämien tukien kokonaismäärä, johon sisältyvät sekä uudet tuet että voimassa olevat tuet, on ajanjaksona 1994–2005 ollut 98,365 miljoonaa euroa, joista vain 76,327 miljoonaa euroa on perittävä takaisin uusia tukia koskevassa menettelyssä, ja tästä määrästä 33,870 miljoonaa euroa on peräisin FOR:stä, ja 42,457 miljoonaa euroa on julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden varannoista vuonna 2005 tulleita siirtoja (riidanalaisen päätöksen 153 ja 154 perustelukappale).
48 Riidanalainen päätös eroaa siten menettelyn aloittamispäätöksestä sillä tavoin, että komissio on käyttänyt Alankomaiden viranomaisten toimittamia lopullisia ja yksilöityjä numerotietoja vuoteen 2005 asti jatkuneelta ajanjaksolta, että komissio on ottanut huomioon vuonna 2005 menettelyn aloittamispäätöksen jälkeen tapahtuneen julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden varantojen siirron PO:lle ja että komissio on ottanut takaisin perittävän tuen laskennassa huomioon vain uusina tukina pitämistään rahoituslähteistä peräisin olleet rahamäärät.
49 Nämä erot johtuvat kuitenkin komissiolle toimitetuista tiedoista ja sellaisesta toimenpiteestä, joka on tapahtunut muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätöksen jälkeen kyseisen menettelyn yhteydessä, jolloin menettelyn aloittamispäätöksessä esille otettuja kysymyksiä voidaan syventää ja selvittää. Komissio ei siten ole voinut ottaa niitä huomioon menettelyn aloittamispäätöksessä, mutta sen on täytynyt ottaa kyseiset seikat huomioon riidanalaista päätöstä tehdessään.
50 Lisäksi asetuksen N:o 659/1999 7 artiklasta johtuu, että muodollisen tutkintamenettelyn tuloksena komission arvio voi muuttua, koska se voi päätyä katsomaan, ettei toimenpidettä ole pidettävä tukena tai että epäilyjä sen soveltumattomuudesta ei enää ole. Näin ollen lopullinen päätös voi tietyiltä osin erota menettelyn aloittamista koskevasta päätöksestä, ilman että tällaiset erot kuitenkaan tekisivät lopullisesta päätöksestä virheellistä (asia T-424/05, Italia v. komissio, tuomio 4.3.2009, 69 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
51 Alankomaiden kuningaskunnan erityisesti tältä osin esittämistä perusteluista on lopuksi todettava, että komission 22.12.2005 päivätystä kirjeestä ja kyseisen kirjeen liitteestä 1 luettuna yhdessä yleisradiotoimintaa koskevan tiedonannon kanssa ilmenee, että Alankomaiden viranomaisilla on viimeistään tuosta päivästä lähtien ollut tilaisuus ymmärtää menetelmä, jota komissio aikoi käyttää ylikompensaation määrän laskennassa. Alankomaiden viranomaisilla on siten ollut todellinen mahdollisuus puolustautumisoikeuksiensa käyttämiseen.
52 Kantajien esittämä toinen väite on siten hylättävä.
53 Kolmanneksi NOS:n perustelusta, jonka mukaan komission olisi tullut tarkastella riidanalaisessa päätöksessä tapauskohtaisia maksuja vain ajanjaksolta 1992–2002, jonka se oli määrittänyt menettelyn aloittamispäätöksessä, on heti aluksi huomautettava, että komissio on riidanalaisen päätöksen 140 perustelukappaleessa nimenomaisesti todennut, että päätös koskee vuodesta 1994 lähtien suoritettuja tapauskohtaisia maksuja ja kattaa ajanjakson vuoteen 2005 saakka. Komissio on myös todennut yhtäältä, että vaikka menettelyn aloittamispäätös kattoi menettelyn vuodesta 1992, julkisen palvelun yleisradioyhtiöt ovat saaneet ensimmäisen tapauskohtaisten maksujen suorituksen vasta vuonna 1994 (riidanalaisen päätöksen 10 perustelukappale), ja toisaalta, että komission käytettävissä on ollut lopulliset numerotiedot vain vuoteen 2005 asti, mikä on komission mukaan ollut pätevä syy siihen, ettei se ole ottanut huomioon Alankomaiden kuningaskunnan toimittamia numerotietoja vuodelta 2006 (riidanalaisen päätöksen 10 ja 139 perustelukappale).
54 Aluksi onkin syytä todeta, että komissio on menettelyn aloittamispäätöksen neljännessä perustelukappaleessa nimenomaisesti ilmoittanut, että muodollinen tutkintamenettely koski vuonna 1992 alkanutta ajanjaksoa. Menettelyn aloittamispäätökseen ei siten sisältynyt tarkasteltavan ajanjakson loppukohdan rajausta.
55 Myös väite, jonka mukaan komissio olisi esittänyt menettelyn aloittamispäätöksessä vain ajanjaksoon 1992–2002 kohdistuvia toteamuksia, on perusteeton, koska menettelyn aloittamispäätöksen 47 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on ottanut huomioon tiettyjä yksilöityjä numerotietoja, jotka koskevat ajanjaksoa 2001–2006. Sellainen väite on kaiken lisäksi tehoton, koska komissio ei ole menettelyn aloittamispäätöksessä millään tavoin sulkenut pois suorittamansa tarkastelun kohdistumista vuotta 2002 myöhempiin vuosiin.
56 NOS:n väite menettelyn kohteena olevan ajanjakson laajentamisesta riidanalaisessa päätöksessä on siten hylättävä.
57 Neljänneksi NOS:n perustelusta, jonka mukaan sillä ei ole ollut tilaisuutta esittää komissiolle näkemystään tapaamisen yhteydessä, on aluksi todettava, että NOS väittää komission hyväksyneen julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden varantojen siirron PO:lle ”NOS:n edustajien ja kilpailua [koskevista asioista vastaavan komission jäsenen] tapaamisessa 28.6.2005”. NOS on näin ollen osallistunut kyseiseen 28.6.2005 järjestettyyn tapaamiseen eikä vain siihen 14.2.2006 järjestettyyn tapaamiseen, jota ei sen väitteen mukaan voitu rinnastaa kontradiktoriseen menettelyyn. Tältä osin on syytä todeta lisäksi, että asemassaan henkilönä, jota asia koskee, NOS ei kuitenkaan voisi vaatia itselleen sellaisia puolustautumisoikeuksia, jotka myönnetään asianomaiselle jäsenvaltiolle (ks. edellä 36 kohdassa viitattu oikeuskäytäntö).
58 Sen jälkeen on todettava, kuten komissio on korostanut, että NOS oli lähettänyt komissiolle 21.4.2004 kirjeen, jossa se lausui esittävänsä menettelyn aloittamispäätöksen johdosta huomautuksensa ”henkilönä, jota asia koskee suoraan”, ja erityisesti julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden nimissä. NOS on myös lähettänyt 8.3.2005 päivätyllä kirjeellä komissiolle selvityspyynnön.
59 Näin ollen sen lisäksi, että NOS mainittiin menettelyn aloittamispäätöksessä, se on myös osallistunut menettelyyn edellä 16 kohdassa viitatun oikeuskäytännön mukaisesti.
60 Siltä osin kuin NOS väittää, että sen pyyntö saada tutustua asiakirja-aineistoon on hylätty, on lopuksi riittävää todeta, ettei NOS ole esittänyt mitään näyttöä sellaisesta pyynnöstä eikä myöskään sen hylkäämisestä.
61 Komissio ei siten ole soveltanut virheellisesti EY 88 artiklan 2 kohtaa eikä loukannut Alankomaiden kuningaskunnan puolustautumisoikeuksia eikä NOS:lle henkilönä, jota asia koskee, kuuluvia suppeampia oikeuksia, joten Alankomaiden kuningaskunnan ensimmäinen ja NOS:n kuudes kanneperuste on hylättävä.
Tapauskohtaisten maksujen virheellinen määrittäminen valtiontuiksi
62 NOS on riitauttanut eri näkökohdista ja useissa kanneperusteissa, jotka on syytä tutkia yhdessä, komission riidanalaisessa päätöksessä suorittaman tapauskohtaisten maksujen arvioinnin valtiontukisääntöjen kannalta. NOS vetoaa neljännen kanneperusteensa ensimmäisessä osassa siihen, että Coproductiefonds Binnenlandse Omroep ‑yhteistuotantorahaston (jäljempänä CoBo) tulot on virheellisesti luokiteltu valtion varoiksi, saman kanneperusteen toisessa osassa siihen, ettei NOS ole sille PO:na kuuluvia tehtäviä hoitaessaan yritys, ja sen kolmannessa osassa siihen, ettei kilpailua ole vääristetty ja ettei päätöstä ole tältä osin perusteltu. Toisessa kanneperusteessaan NOS riitauttaa tavan, jolla komissio tulkitsee ja soveltaa edellä 13 kohdassa mainittua Altmark-tuomiota tarkastellessaan tapauskohtaisten maksujen muodostamaa taloudellista etua, ja väittää myös, ettei päätöstä ole tältä osin perusteltu.
CoBo:n tekijänoikeuksista saamien tulojen virheellinen luokittelu valtion varoiksi
– Asianosaisten lausumat
63 NOS:n mukaan belgialaisten ja saksalaisten kaapelioperaattorien suorittamat tekijänoikeusmaksut ovat julkisen palvelun tehtävästä riippumaton rahoituslähde. NOS lausuu, että julkisen yleisradiotoiminnan harjoittajien osallistumista omien ohjelmiensa siirtoon kaapeliteitse ulkomaille pidetään Alankomaiden oikeuden mukaan oheistoimintana. Maksetut rahamäärät ovat aivan selvästi peräisin yksityisiltä tahoilta eivätkä EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista valtion varoista.
64 NOS väittää, että ulkomaisten kaapelioperaattorien tekijänoikeusmaksuina suorittamien määrien tallettamisesta huolehtii CoBo, jota julkiset yleisradioyhtiöt hallinnoivat. Se seikka, että viranomaiset asettavat tiettyjä ehtoja kyseisten varojen käyttämiselle, ei millään tavoin muuta niiden alkuperän yksityisoikeudellista luonnetta.
65 Komission mielestä tämä väite on tehoton, koska PO ei ole saanut lainkaan rahoitusta CoBo:sta. Lisäksi se kiistää, että CoBo:n varat olisivat yksityisiä.
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
66 NOS:n täsmennettyä istunnossa unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen vastatessaan, ettei sen kumoamisvaatimus kohdistunut riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 3 kohtaan, sen neljännen kanneperusteen ensimmäisen osan on todettava olevan tehoton.
67 NOS nimittäin vaatii kumottavaksi riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 ja 2 kohtaa, joissa NOS:lle myönnetty tapauskohtainen valtiontuki sen PO:na suorittamia tehtäviä varten todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi ja se määrätään perittäväksi takaisin NOS:ltä. Riidanalaisen päätöksen 45 perustelukappaleesta ja 152 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta kuitenkin ilmenee, ettei PO ole saanut lainkaan maksuja CoBo:lta. CoBo:n varat eivät siten sisälly PO:n saamaksi katsottuun ja takaisin perittäväksi määrättyyn valtiontukeen.
68 NOS:n neljännen kanneperusteen ensimmäinen osa on siten hylättävä.
Väite siitä, ettei NOS ole yritys suorittaessaan tehtäviään PO:na
– Asianosaisten lausumat
69 NOS myöntää, että radio- ja televisiolähetyksiin liittyvässä ohjelmatoiminnassaan se on yritys, mutta katsoo, ettei se ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys täyttäessään tehtäviään julkisen yleisradiopalvelun järjestelmän hallinnoijana ja koordinoijana. Näiden kahden tehtäväryhmän välinen ero ilmenee selvästi Mediawetin 16 §:stä ja myös siitä, että kumpaakin varten on erillinen kirjanpito.
70 Riidanalainen päätös on näin ollen NOS:n mukaan virheellinen, koska komissio ei ole riittävästi tutkinut tosiseikkoja, koska se on virheellisesti katsonut NOS:n olevan yritys, koska se on soveltanut virheellisesti EY 87 ja EY 88 artiklaa ja koska se ei ole riittävästi perustellut arviointiaan, jonka mukaan NOS olisi yrityksenä saanut ylikompensaatiota. NOS:n mukaan sen toiminta julkisen yleisradiopalvelun järjestelmän hallinnoijana ja koordinoijana ei ole markkinoilla tapahtuvaa kaupallista toimintaa. Tältä osin NOS viittaa Alankomaiden kilpailuviranomaisen 29.9.2005 antamaan päätökseen asiassa 5059/NOS-NOB, jossa kyseinen viranomainen on NOS:n mukaan katsonut, että NOS:n harjoittama yleisradiotoiminta oli kaupallista toimintaa mutta ettei NOS ollut yritys hoitaessaan sille laissa säädettyjä yleistä etua koskevia tehtäviä.
71 NOS huomauttaa, kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, että julkiset laitokset tai niihin liittyvät yksiköt voivat olla EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja yrityksiä, mikäli ne harjoittavat kaupallista toimintaa, mutta tämä ei koske niille laissa säädettyjen yleistä etua koskevien tehtävien hoitamiseen liittyvää toimintaa.
72 NOS katsoo siten, ettei se ole saanut 33,8 miljoonan euron tapauskohtaisia maksuja yrityksenä, sillä kyseiset maksut koskivat tehtäviä, jotka sen on hoidettava Mediawetin mukaisesti. NOS voidaan tältä osin katsoa EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi yritysten yhteenliittymäksi, mutta tämä ei vielä riitä siihen, että sitä pidettäisiin yrityksenä.
73 Koska julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden varannot on siirretty PO:lle, ne ovat lakanneet olemasta yritykselle myönnettyä valtiontukea. NOS on vastaanottanut nämä rahamäärät julkisen palvelun hallinnointitehtävässään, ja se on voinut määrätä niistä lain mukaisesti.
74 Lisäksi NOS:n mukaan mikään niistä tehtävistä, jotka komissio on luetellut NOS:n toimintaan julkisen yleisradiotoiminnan järjestelmän hallinnoijana ja koordinoijana liittyvissä kirjelmissään, ei merkitse sitä, että NOS:n olisi katsottava olevan tavaroita tai palveluja markkinoille toimittava yritys. Oikeuskäytännön mukaan komission olisi pitänyt tältä osin tutkia, mistä ja millaisista toiminnoista NOS:n saamat tulot olivat peräisin.
75 Ensinnäkään myydessään ohjelmien lähetysoikeuksia ulkomaisille kaapelioperaattoreille tai satelliittijakelua varten NOS ei toimi itsenäisenä yksikkönä, vaan se on hallinnollinen välitaho, joka valvoo kolmansina osapuolina olevien julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden etuja.
76 Lisäksi korkotulojen, vuokratulojen ja osinkotulojen vastaanottaminen kuuluu NOS:n, kuten minkä tahansa muunkin julkisen laitoksen, taloushallintoon.
77 NOS toteaa lopuksi, ettei sen toiminta ohjelmien edelleenlähettäjänä liity sen toimintaan julkisen palvelun yleisradiojärjestelmän hallinnoijana ja koordinoijana.
78 Komissio kiistää NOS:n perustelut.
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
79 Aluksi on huomautettava, että perusteluvelvollisuus on olennainen muotomääräys, joka on erotettava perustelujen aineellisesta paikkansapitävyydestä, koska viimeksi mainittu koskee riidanalaisen toimen aineellista lainmukaisuutta (ks. asia T-93/02, Confédération nationale du Crédit mutuel v. komissio, tuomio 18.1.2005, Kok., s. II-143, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
80 EY 253 artiklassa edellytettyjen perustelujen on oltava kyseessä olevan toimenpiteen luonteen mukaisia ja niistä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden. Perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimenpide on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, sillä tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimenpiteen perustelut EY 253 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (asia C-367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomio 2.4.1998, Kok., s. I‑1719, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä 34 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat TV2/Danmark ym. v. komissio, tuomion 178 kohta).
81 Riidanalainen päätös koskee sen otsikon mukaan Alankomaiden julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden tapauskohtaista rahoitusta, eikä näiden yhtiöiden asemaa yrityksinä ole kiistetty. Riidanalaisen päätöksen 2 jaksossa komissio on esittänyt yleisradiotoiminnan järjestelmän yksityiskohtaisen kuvauksen ja aloittanut sen alan toimijoiden kuvauksella. Se on sisällyttänyt tähän kuvaukseen NOS:n sekä NOS RTV:n että PO:n tehtävien osalta (ks. edellä 11 kohta).
82 Komissio on tutkinut näiden toimijoiden ja siinä yhteydessä myös NOS:n rahoituslähteet NOS:n molempien tehtävien osalta (riidanalaisen päätöksen 14 perustelukappale) ja todennut, että niiden pääasiallinen rahoituslähde on ollut valtiolta vuosittain saatava korvaus, että niillä on ollut oikeus pitää tiettyjä varantoja ja että ne ovat lisäksi saaneet vuodesta 1994 lähtien tapauskohtaisia maksuja (riidanalaisen päätöksen 33 perustelukappale).
83 Riidanalaisen päätöksen 2.3.3 jaksoon sisältyvässä tapauskohtaisten maksujen kuvauksessa komissio on tarkastellut FOR:stä saatua rahoitusta (riidanalaisen päätöksen 39–42 perustelukappale). Komissio on siinä lausunut, että tämä rahasto oli tarkoitettu PO:n yksittäisten hankkeiden rahoittamiseen, jotta PO voi tukea laadun parantamista, parantaa ohjelmasuunnittelua ja investoida yleisradiotoimintaan. Komissio on täsmentänyt, että vuoteen 2005 mennessä yleisradiotoiminnan järjestelmä oli saanut FOR:stä 191,2 miljoonaa euroa, josta 157,4 miljoonaa euroa siirrettiin yksittäisille julkisen palvelun yleisradioyhtiöille ja 33,8 miljoonaa euroa PO:lle (riidanalaisen päätöksen 42 perustelukappale).
84 Komissio on sen jälkeen arvioinut valtiontukisääntöjen kannalta näitä tapauskohtaisia maksuja FOR:stä PO:hon suoritetut maksut mukaan luettuina. Riidanalaisen päätöksen 87 perustelukappaleessa mainittuun 191,2 miljoonan euron määrään nimittäin sisältyy PO:lle maksetut 33,8 miljoonaa euroa (ks. edellä 83 kohta).
85 Komissio on varsinkin näistä FOR:stä peräisin olevista maksuista tutkinut, onko valtion varoja käytetty (riidanalaisen päätöksen 6.1 jakso) ja onko taloudellista etua syntynyt (riidanalaisen päätöksen 6.2 jakso). Sen jälkeen komissio on tutkinut kilpailun vääristymisen kriteerit (riidanalaisen päätöksen 6.3 jakso) ja jäsenvaltioiden väliseen kauppaan vaikuttamisen kriteerit (riidanalaisen päätöksen 6.4 jakso) tällöinkin julkisen yleisradiojärjestelmän toimijoiden kannalta. Komissio on riidanalaisen päätöksen 105 perustelukappaleessa päätynyt toteamaan, että tapauskohtainen rahoitus on ollut julkisen palvelun yleisradioyhtiöille ja siten myös NOS:lle myönnettyä valtiontukea.
86 Koska julkisen palvelun yleisradioyhtiöt hoitavat komission ja sitä paitsi myös Alankomaiden viranomaisten mukaan (ks. jälkimmäisistä riidanalaisen päätöksen 76 perustelukappale) julkisen palvelun tehtävää, tapauskohtaisten maksujen yhteensopivuutta EY 86 artiklan 2 kohdan kanssa on sen jälkeen tarkasteltu riidanalaisen päätöksen 8 jaksossa.
87 Arvioidessaan eri julkisen palvelun yleisradioyhtiöille maksettuja korvauksia komissio on todennut, että niistä 14 oli saanut ajanjaksona 1994–2005 liian suuria korvauksia, joilla on yleensä kartutettu ohjelmatoiminnan varantoja (riidanalaisen päätöksen 141 ja 146 perustelukappale).
88 Tässä yhteydessä ja tarkastelun tässä vaiheessa komissio on todennut, että osa näistä varannoista oli vuonna 2005 siirretty PO:lle ja että siirrot olivat johtaneet siihen, että yksittäisten julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden saamat korvaukset olivat pienentyneet ja PO:n saamat liian suuret korvaukset kasvaneet (riidanalaisen päätöksen 146 perustelukappale). Komissio on laskenut nämä korvaukset PO:n erillisten kirjanpitojen perusteella. Komissio on nimittäin todennut, että vaikka NOS RTV ja PO olivat saman oikeussubjektin osia ja niillä oli myös konsolidoitu tilinpäätös, niillä ei missään olosuhteissa ollut mahdollisuutta käyttää toistensa varoja (riidanalaisen päätöksen 151 perustelukappale).
89 Riidanalaisen päätöksen 152 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 4 ilmenee, että takaisin perittäviksi määrätyt PO:n tapauskohtaiset maksut ovat muodostuneet FOR:stä peräisin olevasta rahoituksesta, joka on otettu huomioon valtiontueksi määrittämistä tutkittaessa (ks. edellä 83–85 kohta), ja varantojen siirrosta (ks. edellä 87 kohta), joka on myös sisällytetty tapauskohtaisiin maksuihin (riidanalaisen päätöksen 146 perustelukappale).
90 Toisin kuin NOS väittää, komissio on siten riittävästi tutkinut tosiseikat ja perustellut oikeudellisesti riittävällä tavalla johtopäätöksensä sellaisten tapauskohtaisten maksujen olemassaolosta, jotka ovat olleet julkisen palvelun yleisradioyhtiöille ja muun muassa NOS:lle myönnettyä valtiontukea, ja sellaisen julkisen palvelun tehtävien hoitamisesta yksinomaan NOS:lle maksetun liian suuren korvauksen olemassaolosta, jota se on saanut tehtävistään PO:na, ja että nämä määrät oli siten perittävä siltä takaisin (riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 ja 2 kohta todistusvoimaisessa kielitoisinnossa).
91 Perustelujen paikkansapitävyydestä NOS väittää virheellisesti, ettei se ole sille PO:na kuuluvia tehtäviä hoitaessaan yritys.
92 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kilpailuoikeudelliseen yrityksen käsitteeseen kuuluvat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Niin ikään vakiintuneen oikeuskäytännön mukaista on tältä kannalta se, että taloudellista toimintaa on kaikki toiminta, jossa tavaroita tai palveluja tarjotaan tietyillä markkinoilla (ks. yhdistetyt asiat C-180/98–C-184/98, Pavlov ym., tuomio 12.9.2000, Kok., s. I-6451, 74 ja 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
93 On myös muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan toiminta, joka on osa julkiselle vallalle kuuluvien toimivaltuuksien käyttöä, ei ole luonteeltaan taloudellista toimintaa, joka oikeuttaisi perustamissopimuksen kilpailua koskevien määräysten soveltamisen (ks. vastaavasti asia C-364/92, SAT Fluggesellschaft, tuomio 19.1.1994, Kok., s. I-43, Kok. Ep. XV, s. I-1, 30 kohta ja asia C-113/07 P, Selex Sistemi Integrati v. komissio ja Eurocontrol, tuomio 26.3.2009, Kok., s. I-2207, 70 kohta).
94 Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on jo aiemmin todettu, että se, että tietyn yksikön vastattavaksi on osoitettu yleishyödyllisiä tehtäviä, ei estä kyseessä olevien tehtävien pitämistä taloudellisena toimintana (ks. vastaavasti asia C-475/99, Ambulanz Glöckner, tuomio 25.10.2001, Kok., s. I-8089, 21 kohta ja asia C-237/04, Enirisorse, tuomio 23.3.2006, Kok., s. I-2843, 34 kohta).
95 Sen määrittämiseksi, ovatko NOS:n toiminnot tässä tapauksessa perustamissopimuksessa tarkoitetun yrityksen toimintoja, on selvitettävä kyseisten toimintojen luonne (ks. vastaavasti edellä 93 kohdassa mainittu asia SAT Fluggesellschaft, tuomion 19 kohta).
96 Kuten unionin yleinen tuomioistuin on jo edellä 11 ja 81 kohdassa todennut, NOS:n ensisijainen tehtävä on julkisen yleisradiotoiminnan harjoittaminen, jonka yhteydessä sen asemaa yrityksenä ei ole kiistetty, vaikka sen hoidettavaksi on annettu julkisen palvelun tehtävä.
97 NOS:n toissijaista tehtävää hoitaa sen hallintoneuvosto eli PO. Sen välityksellä NOS muassa tukee yleisradioyhtiöiden välistä yhteistyötä, koordinoi kolmea julkista televisiokanavaa ja raportoi yleisradioyhtiöiden toiminnasta kahdesti vuodessa viestintäviranomaiselle (riidanalaisen päätöksen 13 perustelukappale ja Mediawetin 16 §). Alankomaiden kuningaskunta ilmoitti istunnossa lisäksi, ettei PO:ta ole katsottava julkisista yleisradioyhtiöistä erilliseksi yksiköksi. PO hallinnoi ja koordinoi järjestelmää kokonaisuutena, ja rahoitustavan tarkastelemiseksi on välttämätöntä ottaa huomioon julkisen yleisradiotoiminnan järjestelmä kokonaisuutena, johon myös PO kuuluu.
98 Kuitenkaan NOS:ää ei ensiksikään voida tämän julkisten yleisradioyhtiöiden koordinointia ja hallinnointia koskevan tehtävän hoitamisessa rinnastaa julkiseen viranomaiseen, joka käyttää toiminnassaan julkista valtaa.
99 Sellainen koordinointi- ja hallinnointitehtävä ei nimittäin yhtäältä edellytä julkisen vallan käyttöä. NOS ei sitä paitsi esitä mitään selvitystä siitä, että PO hoitaisi julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä. Edellä 94 kohdassa viitatun oikeuskäytännön mukaan sitä paitsi pelkästään se seikka, että NOS:lle on uskottu tiettyjä yleistä etua koskevia tehtäviä, ei estä kyseisen toiminnan pitämistä taloudellisena toimintana. NOS ei myöskään osoita, etteivät sen suorittamat yleistä etua koskevat tehtävät olisi luonteeltaan taloudellisia.
100 Toisaalta tämä NOS:n hoidettavaksi annettu koordinointi- ja hallinnointitehtävä koskee vain julkisia yleisradioyhtiöitä ja liittyy näiden taloudelliseen toimintaan televisio-ohjelmien tarjoajina ja lähettäjinä, vaikka kansallisella tasolla toimii useita kaupallisia radio- ja televisioyhtiöitä (riidanalaisen päätöksen 18 perustelukappale).
101 Kuten komissio on huomauttanut vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kirjallisiin kysymyksiin, ne koordinointitehtävät, joita NOS hoitaa PO:n välityksellä, eivät eroa niistä, joita kaupallinen yritys suorittaa omiin kaupallisiin kanaviinsa nähden. Useiden julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden olemassaolon vuoksi tarvitaan keskitettyä koordinointia. NOS hoitaa siten tehtäviä, jotka asianomaisten yritysten olisi muussa tapauksessa hoidettava itse tai ainakin järjestettävä tai kustannettava niiden hoitaminen.
102 Toiseksi riidanalaisen päätöksen 152 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 4 ilmenee, että PO:lla on myös kaupallisesta toiminnasta saatuja tuloja, joiden määrä on tarkasteltuna ajanjaksona ollut yhteensä 133,7 miljoonaa euroa, mikä ei ole vähäpätöinen summa. Alankomaiden viranomaisten 24.2.2006 komissiolle lähettämästä kirjeestä ilmenee, että PO saa tuloja muun muassa lähetysoikeuksien myynnistä belgialaisille ja saksalaisille kaapelioperaattoreille, satelliittilähetystoiminnasta, erilaisesta mainonnasta sekä palvelujen suorittamisesta yleisradioyhtiöille tai muille ja että se saa muun muassa korkotuloja, vuokratuloja, osinkotuloja ja hallinnointipalkkioita.
103 NOS ei kiistä näiden tulojen olemassaoloa mutta katsoo, että se toimii vain hallinnollisena välitahona varsinkin ohjelmiin liittyvien oikeuksien myynnissä belgialaisille ja saksalaisille kaapelioperaattoreille. Tältä osin ensinnäkään välitahon asema, jossa NOS väittää toimivansa näiden oikeuksien myyjänä, ei voi johtaa siihen, että tämä toiminta lakkaisi olemasta taloudellista toimintaa (ks. edellä 92 kohdassa viitattu oikeuskäytäntö). Toiseksi talouden toimijoiden välitahona toimiminen on jo sellaisenaan taloudellista toimintaa.
104 Lopuksi on todettava, että toisin kuin NOS on väittänyt, Alankomaiden kilpailuviranomainen ei 29.9.2005 antamassaan päätöksessä ole ottanut kantaa siihen, onko NOS yritys suorittaessaan yleistä etua koskevia tehtäviään. Kyseinen viranomainen on huomauttanut NOS:n olevan taloudellista toimintaa harjoittava yritys ja katsonut sitten, että NOS:n radio- ja televisiolähetystoiminnastaan (NOS RTV) saamaa maksua voitiin pitää liikevaihtona.
105 Tästä seuraa, että NOS:n toiminta sille PO:na kuuluvien tehtävien hoitamisessa on erikseenkin tarkasteltuna edellä mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua taloudellista toimintaa. Näin ollen komissio on menetellyt oikein katsoessaan riidanalaisessa päätöksessä, että NOS on muun muassa valtiontukisääntöjä (EY 87 artikla) sovellettaessa yritys, vaikka se hoitaakin kaksitahoista tehtäväänsä julkisen palvelun tehtävän yhteydessä.
106 Koska mikään NOS:n perusteluista ei pidä paikkaansa, sen neljännen kanneperusteen toinen osa on hylättävä.
Väitteet siitä, ettei kilpailu ole vääristynyt, ja tähän liittyvien perustelujen puutteellisuudesta
– Asianosaisten lausumat
107 NOS väittää, että komission arviointi, jonka mukaan tapauskohtaiset maksut voivat vääristää kilpailua, on riittämättömästi perusteltu ja osittain virheellinen sekä myös ristiriidassa komission riidanalaisessa päätöksessä tekemien muiden toteamusten kanssa.
108 Ensinnäkin NOS vetoaa kanteessaan tältä osin siihen, että riidanalaisen päätöksen perustelut muodostavat kehäpäätelmän. Lisäksi komissio antaa virheellisesti ymmärtää, että valtiontuen olemassaolo olisi automaattinen näyttö kilpailun vääristymisestä. Lisäksi komissio on jättänyt mainitsematta oikeuskäytännössä asetettujen vaatimusten mukaisesti, millä tavoin kyseiset toimet saattaisivat vääristää kilpailua.
109 Lisäksi NOS vetoaa siihen, että komissio on virheellisesti katsonut, että kilpailu olisi vääristynyt käsiteltävässä tapauksessa. Ylikompensaation olemassaolo ei käsiteltävässä tapauksessa merkitse sitä, että saatuja liian suuria rahamääriä olisi voitu käyttää muihin tarkoituksiin kuin NOS:n julkisen palvelun tehtävän hoitamiseen ja että ne siten olisivat vääristäneet kilpailua muilla markkinoilla. Komission olisi näin ollen pitänyt selvittää, vääristyikö kilpailu markkinoilla varantojen perustamisen vuoksi ja jos se vääristyi, niin missä määrin.
110 Lopuksi NOS katsoo, että komission arviointi kilpailun vääristymisen olemassaolosta on ristiriidassa riidanalaisen päätöksen 155 perustelukappaleessa ja sitä seuraavissa perustelukappaleissa esitetyn lausuman kanssa, jonka mukaan kilpailunvastaisia toimintatapoja ei esiinny niillä kolmilla merkittävillä markkinoilla, joilla yleisradioyhtiöt ja yksityiset radioyhtiöt kilpailevat keskenään.
111 Toiseksi NOS vetoaa vastauskirjelmässään siihen, kuten komissio on kirjelmissään todennut, että sen määrittämiseksi, onko tuki voimassa olevaa tukea vai uutta tukea, on otettava huomioon toimenpiteen oikeudellinen perusta, toimenpiteeseen mahdollisesti tehdyt muutokset ja se, muuttuuko alkuperäinen toimenpide näiden muutosten vaikutuksesta uudeksi toimenpiteeksi. Komissio ei kuitenkaan ole soveltanut näitä kolmea arviointiperustetta asianmukaisesti.
112 Komissio kiistää NOS:n perustelut. Se huomauttaa lisäksi, ettei NOS:n vastauskirjelmässään esittämillä perusteluilla ole mitään yhteyttä neljännen kanneperusteen kolmannen osan otsikon ja kanteessa siltä osin esitettyjen perustelujen kanssa.
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
113 Aluksi on todettava, että NOS:n vastauskirjelmässään esittämät sen neljännen kanneperusteen kolmanteen osaan liittyvät perustelut koskevat uudeksi tueksi määrittämistä, jota NOS:n ensimmäinen kanneperuste koskee, eikä sitä voida katsoa ensimmäiseen kanneperusteeseen nähden itsenäiseksi kanneperusteeksi. Näillä perusteluilla ei ole yhteyttä siihen, mitä NOS on esittänyt kannekirjelmässään, eikä kanneperusteen tämän osan otsikkoon. Näin ollen NOS:n esittämän neljännen kanneperusteen kolmas osa on tutkittava vain siltä osin kuin siinä väitetään, ettei kilpailu ole vääristynyt ja ettei riidanalaista päätöstä ole tältä osin perusteltu, ja muilta osin on viitattava jäljempänä oleviin 159–198 kohtaan (ks. erityisesti jäljempänä 176–180 kohta, jotka koskevat voimassa olevan tuen ja uuden tuen erottelua, sekä jäljempänä 182–188 kohta, jotka koskevat seikkoja, joiden vuoksi tuki on tässä tapauksessa uutta tukea).
114 Perustelujen puuttumista koskevasta väitteestä on todettava, että yleisradiotoiminnan järjestelmän yksityiskohtaisessa kuvauksessa komissio on riidanalaisen päätöksen 18 perustelukappaleessa lausunut, että kansallisten julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden lisäksi kansallisella tasolla toimii useita kaupallisia yleisradioyhtiöitä. Sitä paitsi juuri ne olivat tehneet komissiolle kanteluja, joissa väitettiin Alankomaiden yleisradioyhtiöihin sovellettavan julkista rahoitusta koskevan järjestelmän olevan EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua sääntöjenvastaista valtiontukea (riidanalaisen päätöksen ensimmäinen perustelukappale).
115 Riidanalaiseen päätökseen sisältyy 6.3 jakso, jonka otsikko on ”Kilpailun vääristyminen”, ja jaksoon sisältyvä perustelujen ainoa kohta kuuluu seuraavasti:
”Tapauskohtainen rahoitus, varojen siirto yhteistuotantorahastosta ja Alankomaiden julkisen palvelun yleisradioyhtiöille toimitettavat maksuttomat tekniset laitteet merkitsevät etua, joka ei ole yhdenkään muun vastaavassa tilanteessa olevan yrityksen ulottuvilla. Ottaen huomioon, että kilpailu vääristyy aina, kun valtiontuki vahvistaa tuensaajayrityksen kilpailuasemaa suhteessa kilpailijoihin, on mahdollista, että etu vääristää julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden ja muiden yritysten välistä kilpailua.”
116 Riidanalaisen päätöksen 6.4 jaksossa komissio on sen jälkeen tarkastellut tapauskohtaisen rahoituksen vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Sovellettavaan oikeuskäytäntöön ja yleisradiotoimintaa koskevaan tiedonantoon viitattuaan komissio on lausunut riidanalaisen päätöksen 103 perustelukappaleessa seuraavaa:
”Nyt kyseessä olevassa tapauksessa Alankomaiden yleisradioyhtiöt toimivat itse kansainvälisillä markkinoilla. Ne osallistuvat televisio-ohjelmien vaihtoon Euroopan yleisradioliiton välityksellä ja kuuluvat Eurovision-järjestelmään. Lisäksi niiden ohjelmia lähetetään Belgiassa ja Saksassa. Tämän lisäksi Alankomaiden yleisradioyhtiöt kilpailevat suoraan kaupallisten radio- ja televisioyhtiöiden kanssa, jotka toimivat kansainvälisillä yleisradiolähetysten markkinoilla ja joilla on kansainvälinen omistusrakenne.”
117 Siten on todettava, että toisin kuin NOS väittää, riidanalaiseen päätökseen sisältyy tämän seikan osalta sellaiset perustelut, että NOS voi saada selville komission päättelyn ja puolustautua asiassa ja unionin yleinen tuomioistuin voi tutkia toimen laillisuuden (ks. edellä 80 kohdassa viitattu oikeuskäytäntö). Komission mukaan julkisen palvelun yleisradioyhtiöille ja siten myös NOS:lle myönnetyn etuuden kilpailua vääristävä vaikutus kohdistuu niiden kilpailijoihin eli kaupallisiin radio- ja televisioyhtiöihin, ja tämä pätee myös NOS:n toimintaan PO:n tehtävässään.
118 Koska NOS on lisäksi kiistänyt kyseisten perustelujen paikkansapitävyyden (ks. edellä 79 kohdassa viitattu oikeuskäytäntö) vetoamalla siihen, ettei kilpailu ole vääristynyt käsiteltävässä tapauksessa, on muistutettava ensinnäkin, että EY 87 artiklan 1 kohdassa kielletään valtioiden myöntämä tuki, joka vääristää ”tai uhkaa vääristää kilpailua” suosimalla joitakin yrityksiä. Kilpailun vääristymisen vaara tai uhka on siten riittävä. Komissiolla ei ole velvollisuutta osoittaa jo myönnettyjen tukien todellisia vaikutuksia (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-346/03 ja C-529/03, Atzeni ym., tuomio 23.2.2006, Kok., s. I-1875, 74 kohta). Nyt käsiteltävässä tapauksessa komission ei siten ole tarvinnut osoittaa, että kyseisten toimenpiteiden edunsaajat eli julkisen palvelun yleisradioyhtiöt, mukaan lukien NOS kaksitahoisessa tehtävässään, ovat käyttäneet saatuja varoja muihin tarkoituksiin ja siten vääristäneet kilpailua.
119 Toiseksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuet, joiden tarkoituksena on vapauttaa yritys sellaisista menoista, joista se olisi normaalisti vastannut juoksevassa hallinnossaan tai tavanomaisessa toiminnassaan, lähtökohtaisesti vääristävät kilpailuolosuhteita (ks. asia T-459/93, Siemens v. komissio, tuomio 8.6.1995, Kok., s. II-1675, 48 ja 77 kohta; asia T-214/95, Vlaamse Gewest v. komissio, tuomio 30.4.1998, Kok., s. II-717, 43 kohta ja asia T-217/02, Ter Lembeek v. komissio, tuomio 23.11.2006, Kok., s. II-4483, 177 kohta).
120 Siitä riippumatta, onko rahoitus myönnetty NOS:lle PO:na vai NOS RTV:nä, se kuitenkin vapauttaa NOS:n eräistä toimintakuluista, joista se olisi normaalisti joutunut vastaamaan, kuten komissio on todennut riidanalaisen päätöksen 93 perustelukappaleessa. Se seikka, että NOS:lle on annettu julkisen palvelun tehtävä ja että se hoitaa tehtäviään niitä koskevien säännösten mukaisesti, ei voi sellaisenaan poistaa kilpailun vääristymisen vaaraa suhteessa muihin yrityksiin, tai muuten EY 86–EY 88 artikla menettäisivät kaiken merkityksensä, kuten komissio toteaa. EY 86 artiklan 2 kohdan mukaan yrityksiin, jotka toteuttavat julkisen palvelun tehtävää, sovelletaan perustamissopimuksen määräyksiä ja varsinkin kilpailusääntöjä. On nimittäin mahdollista, että asianomainen jäsenvaltio maksaa julkisen palvelun tehtävästä liian suurta korvausta, joka – kun sellainen on todettu – aiheuttaa sellaisenaan vaaran markkinoiden vääristymisestä, kun kyse on kilpailulle avoimista markkinoista, jollaisia radiolähetystoiminnan markkinat ovat.
121 Väitteestä, jonka mukaan riidanalaisen päätöksen 100 perustelukappaleessa esitetty toteamus kilpailun vääristymisestä olisi ristiriidassa komission niiden päätelmien kanssa, joiden mukaan kilpailunvastaisia toimintatapoja ei ole ollut, on lisäksi huomautettava, että kilpailuun kohdistuvan vaikutuksen arviointi (riidanalaisen päätöksen 6.3 jakso) kuuluu EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tuen olemassaoloa koskevan kysymyksen tutkimiseen (riidanalaisen päätöksen 6 jakso). Julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden kilpailunvastaista toimintaa on sen sijaan käsitelty riidanalaisen päätöksen 8.5 jaksossa, joka sisältyy kyseisten toimenpiteiden soveltuvuuden tarkasteluun EY 86 artiklan 2 kohdan kannalta.
122 Oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee selvästi, että kysymystä jonkin toimenpiteen määrittämisestä valtiontueksi pidetään eri asiana kuin kysymystä sen soveltuvuudesta yhteismarkkinoille (asia T-354/05, TF1 v. komissio, tuomio 11.3.2009, Kok., s. II-471, 134 kohta). Komissio on siten menetellyt oikein tutkiessaan riidanalaisessa päätöksessä ensin sen, ovatko kyseisen toimenpiteen valtiontueksi määrittämisen edellytykseksi EY 87 artiklan 1 kohdassa asetetut tunnusmerkit eli muun muassa toimenpiteen mahdollinen kilpailua vääristävä vaikutus täyttyneet tässä tapauksessa, ja tutkiessaan sen jälkeen, onko käsiteltävässä tapauksessa sovellettava EY 86 artiklan 2 kohdassa määrättyä poikkeusta. Jälkimmäistä kysymystä tutkittaessa on Amsterdamin pöytäkirjan mukaisesti selvitettävä erityisesti se, toimivatko julkisen palvelun yleisradioyhtiöt kaupallisilla markkinoilla sellaisella kilpailunvastaisella tavalla, joka ei ole tarpeen niiden julkisen palvelun tehtävän hoitamiseksi (ks. tältä osin jäljempänä 211–218 kohta).
123 Se, ettei korvauksen oikeasuhteisuuden tarkastelussa ole yksilöity nimenomaisia kilpailunvastaisia toimintatapoja, ei siten ole ristiriidassa komission niiden toteamusten kanssa, jotka koskevat kilpailun vääristymistä määritettäessä tapauskohtaiset maksut valtiontuiksi. Kyseiset maksut ovat nimittäin tällöinkin omiaan vääristämään kilpailua EY 87 artiklassa tarkoitetulla tavalla, kuten komissio on lausunut riidanalaisen päätöksen 100 perustelukappaleessa.
124 NOS:n esittämän neljännen kanneperusteen kolmas osa on sen vuoksi hylättävä.
Edellä 13 kohdassa mainitun Altmark-tuomion virheellinen tulkinta ja soveltaminen sekä riidanalaisen päätöksen tältä osin riittämättömät perustelut
– Asianosaisten lausumat
125 NOS väittää pääasiallisesti, että komission arviointi, jonka mukaan tapauskohtainen rahoitus on ollut uutta tukea, perustuu edellä 13 kohdassa mainitun Altmark-tuomion virheelliseen tulkintaan ja soveltamiseen sekä riittämättömiin perusteluihin.
126 NOS lausuu ensinnäkin, että komissio on virheellisesti katsonut, että edellä 13 kohdassa mainittu Altmark-tuomio soveltui nyt käsiteltävään tapaukseen.
127 Edellä 13 kohdassa mainitussa Altmark-tuomiossa nimittäin määritellään edellytykset, joilla kansallinen tuomioistuin voi määrittää, olisiko tuesta pitänyt ilmoittaa komissiolle, mutta se ei ole asianmukainen oikeussääntö sen määrittämiseen, onko toimenpide valtiontukea, mikä on puhtaasti aineellinen kysymys.
128 Lisäksi edellä 13 kohdassa mainitussa Altmark-tuomiossa vahvistetaan ennen kaikkea menettelyyn liittyviä edellytyksiä. Niinpä sen edellytyksen osalta, jonka mukaan julkisen palvelun tehtävästä aiheutuvien kustannusten korvaus on vahvistettava etukäteen kiinteiden perusteiden mukaisesti, saattaa kuitenkin osoittautua, että toimenpide, joka ei täytä tätä edellytystä, ei siltikään ole valtiontukea, jos myönnetty korvaus ei ylitä julkisen palvelun tehtävästä aiheutuneita kustannuksia. Kuten julkisten viranomaisten tekemiin maa-alueita ja rakennuksia koskeviin kauppoihin sisältyvistä tuista julkaistusta komission tiedonannosta 97/C 209/03 (EYVL 1997, C 209, s. 3) ilmenee, myös edellytys, jonka mukaan myynnin on oltava tapahtunut tarjouskilpailulla, on vastaavasti pelkästään menettelyyn liittyvä.
129 Sitä paitsi edellä 13 kohdassa mainitussa Altmark-tuomiossa käsitellään tilanteita, joissa yksityinen toimija ajoittain huolehtii julkisen palvelun velvoitteista, jotka ovat luonteeltaan suppeita ja jotka varsin säännöllisesti kilpailutetaan uudelleen. Nyt käsiteltävässä tapauksessa Alankomaiden julkisen palvelun yleisradiotoiminnan järjestelmä on kuitenkin toisenlainen, sillä kyse on pysyvästä rahoitusjärjestelmästä. Tarjouskilpailu tai tehokkaaseen kaupalliseen toimijaan vertaaminen ei siten ole mahdollista.
130 Toiseksi NOS vetoaa siihen, että komission olisi pitänyt ensin arvioida valtiontuen olemassaoloa primaarioikeuden lähteisiin kuuluvan Amsterdamin pöytäkirjan pohjalta. Kyseisen pöytäkirjan mukaan kyse voi olla valtiontuesta vain silloin, jos ylikompensaatio vaikuttaa kilpailuun niin voimakkaasti, että se on yhteisön edun vastaista. Näin ollen NOS:n saamia tapauskohtaisia maksuja ei voida pitää valtiontukina, joten komissio on tulkinnut EY 87 ja EY 88 artiklaa virheellisesti.
131 Jos etua ei ole saatu, edellä 13 kohdassa mainitussa Altmark-tuomiossa vahvistettujen edellytysten täyttymisellä ei ole merkitystä vaan kyse ei voi olla valtiontuesta, kuten NOS:n mukaan ilmenee [EY] 86 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen 28.11.2005 tehdystä komission päätöksestä 2005/842/EY (EUVL L 312, s. 67).
132 Lopuksi NOS korostaa, että komissio päätyy edellä 13 kohdassa mainittuun Altmark-tuomioon viitatessaan väärään johtopäätökseen, jonka mukaan NOB:n suorittamat tekniset palvelut julkisen palvelun yleisradioyhtiöille ovat valtiontukea, vaikka NOB saa valtion myöntämää korvausta kyseisten palvelujen suorittamisesta ja tämä korvaus suoritetaan varoista, jotka valtio antaa NOS:n käyttöön.
133 Kolmanneksi NOS katsoo, ettei komissio ole riittävästi perustellut riidanalaisen päätöksen 96 perustelukappaleessa tekemäänsä arviointia, jonka mukaan FOR:stä, vastikevaroista ja CoBo:sta peräisin oleva rahoitus ei ole toteutunut edeltä käsin puolueettomasti ja avoimesti vahvistettujen muuttujien perusteella.
134 Komissio kiistää NOS:n esittämät perustelut mutta huomauttaa samalla, ettei se esitettyjen perustelujen epäselvyyden vuoksi täysin ymmärrä kanneperusteen tarkoitusta.
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
135 Aluksi on hylättävä perusteettomana NOS:n väite, joka koskee NOB:n suorittamia teknisiä palveluja julkisen palvelun yleisradioyhtiöille. Riidanalaisen päätöksen 137 perustelukappaleesta nimittäin ilmenee, että komission mielestä tätä toimenpidettä ei ollut tarpeen sisällyttää sen laskelmiin. Toimenpidettä ei siten ole sisällytetty ylikompensaatiosta tehtyyn arviointiin julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden osalta eikä missään tapauksessa myöskään kumoamisvaatimuksen ainoana kohteena olevan PO:lle maksetun ylikompensaation määrään.
136 Siltä osin kuin asiassa on ensinnäkin kyse edellä 13 kohdassa mainittuun Altmark-tuomioon liittyvistä riidanalaisen päätöksen perusteluista, komissio on lausunut kyseisen päätöksen 93 perustelukappaleessa, että tapauskohtaiset maksut merkitsevät Alankomaiden julkisen palvelun yleisradioyhtiöille taloudellista etua, sillä toimenpiteet vähentävät niiden toimintakuluja, joista ne joutuisivat muussa tapauksessa vastaamaan.
137 Riidanalaisen päätöksen 6.2.1 jaksossa, jonka otsikko on ”Altmark-tuomion sovellettavuus”, komissio on sitten vastannut Alankomaiden viranomaisten ja radio- ja televisioyhtiöiden väitteeseen, jonka mukaan tapauskohtaisilla maksuilla korvataan radio- ja televisioyhtiöille näiden julkisen palvelun tehtävän suorittamisesta aiheutuneet nettokustannukset. Riidanalaisen päätöksen 94 perustelukappaleen viimeisessä virkkeessä on lausuttu, että tämä tarkoittaisi, ettei toimenpiteistä koidu etua julkisen palvelun yleisradioyhtiöille ja etteivät ne ole edellä 13 kohdassa mainitussa Altmark-tuomiossa vahvistettujen edellytysten mukaista tukea.
138 Komissio luetteleekin riidanalaisen päätöksen 95 perustelukappaleessa edellytykset, joiden on edellä 13 kohdassa mainitun Altmark-tuomion mukaan täytyttävä, jottei valtion toimenpiteitä, joilla korvataan yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvistä palveluista aiheutuvat nettolisäkustannukset, pidettäisi valtiontukena.
139 Lopuksi komissio on riidanalaisen päätöksen 96–98 perustelukappaleessa perustellut saman päätöksen 99 perustelukappaleeseen sisältyvän johtopäätöksensä, jonka mukaan kyseisistä ehdoista kolme viimeiseksi mainittua ei täyty tässä tapauksessa.
140 Komission mukaan ensinnäkin varojen siirrot FOR:stä, vastikevarat ja CoBo:n osallistuminen rahoitukseen eivät ole toteutuneet edeltä käsin puolueettomasti ja avoimesti vahvistettujen muuttujien perusteella. Toiseksi sekä tapauskohtaisissa maksuissa että CoBo:sta suoritetuissa maksuissa ei ole otettu huomioon kaikkia asiaan vaikuttavia julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden tuloja, eikä niihin sisälly tarvittavia suojatoimia ylikompensaation estämiseksi. Tapauskohtainen rahoitus onkin siten johtanut huomattavan suureen ylikompensaatioon. Kolmanneksi Alankomaiden yleisradioyhtiöitä ei ole valittu yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen suorittajiksi tarjouskilpailulla. Millään tavalla ei myöskään ollut pyritty varmistamaan, että korvauksen määrä määritetään arvioimalla kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja riittävillä tuotantovälineillä julkisen palvelun velvoitteiden täyttämiseksi varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi kyseisten velvoitteiden täyttämisestä.
141 Näin ollen on todettava, että toisin kuin NOS on väittänyt, nyt kyseessä olevassa tilanteessa ja otettaessa muun muassa huomioon riidanalaisen päätöksen sisältö ja erityisesti siihen sisältyvät sen 35–45 perustelukappaleessa tarkoitettujen rahoitusmuotojen kuvaukset, kyseisen päätöksen perustelut antavat niille, joita asia koskee, mahdollisuuden tietää perusteet, joilla komissio on päätynyt katsomaan, että Altmark-tuomiossa vahvistetut edellytykset eivät täyttyneet tässä tapauksessa, ja unionin yleiselle tuomioistuimelle mahdollisuuden tutkia toimen laillisuus.
142 Komissio on riidanalaisessa päätöksessä esittänyt riittävän selkeästi tosiseikat ja oikeudelliset näkökohdat, joilla on päätöksen systematiikan kannalta tältä osin olennaista merkitystä (ks. vastaavasti edellä 119 kohdassa mainittu asia Ter Lembeek v. komissio, tuomion 246 kohta).
143 Siltä osin kuin asiassa on toiseksi kyse NOS:n kanteessa esittämästä väitteestä, jonka mukaan edellä 13 kohdassa mainitussa Altmark-tuomiossa vahvistetut edellytykset olisi tarkoitettu vain kansallisten tuomioistuinten tutkittaviksi, on todettava, ettei väitteellä ole minkäänlaista oikeudellista perustaa eikä edellä mainittu tuomio tue väitettä millään tavoin.
144 Edellä 13 kohdassa mainitun Altmark-tuomion 87–94 kohdasta nimittäin ilmenee selvästi, että unionin tuomioistuimen siinä lausumia periaatteita on sovellettava yleisesti, vaikka niiden sanamuoto liittyy kansallisen tuomioistuimen esittämään yksittäiseen ennakkoratkaisupyyntöön. Unionin tuomioistuin ei ole rajannut edellä 13 kohdassa mainitussa Altmark-tuomiossa lausutun periaatteen soveltamista vain kyseiseen yksittäistapaukseen tai vain kansallisiin tuomioistuimiin eikä myöskään rajannut julkista yleisradiotoimintaa sen soveltamisalan ulkopuolelle.
145 Unionin yleinen tuomioistuin on täsmentänyt edellä 122 kohdassa mainitussa asiassa TF1 vastaan komissio antamansa tuomion 130 kohdassa, että Altmark-tuomion täysin selvästä sanamuodosta seuraa, että edellä tarkoitettujen neljän edellytyksen yksinomaisena ja ainoana tarkoituksena on kyseisen toimenpiteen määrittäminen valtiontueksi ja täsmällisemmin edun olemassaolon määrittäminen.
146 Valtiollista toimenpidettä, joka ei täytä yhtä tai useampaa mainituista edellytyksistä, on pidettävä EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna valtiontukena (edellä 122 kohdassa mainittu asia TF1 v. komissio, tuomion 129 kohta).
147 Koska Alankomaiden viranomaiset ja julkisen palvelun yleisradioyhtiöt olivat käsiteltävässä asiassa erityisesti väittäneet, että tapauskohtaisilla maksuilla korvattiin radio- ja televisioyhtiöille näiden julkisen palvelun tehtävän suorittamisesta aiheutuneet nettokustannukset, komissio on menetellyt oikein eikä se ole tehnyt arviointivirhettä tutkiessaan taloudellisen edun tarkastelun yhteydessä, ovatko edellä 13 kohdassa mainitussa Altmark-tuomiossa vahvistetut edellytykset täyttyneet käsiteltävässä tapauksessa.
148 Samoin on todettava, että vaikka NOS riitauttaa edellä 13 kohdassa mainitun Altmark-tuomion soveltamisen nyt käsiteltävässä tapauksessa, se ei kuitenkaan kyseenalaista riidanalaisen päätöksen 99 perustelukappaleessa lausuttua komission johtopäätöstä, jonka mukaan edellä 13 kohdassa mainitussa Altmark-tuomiossa vahvistetut edellytykset eivät täyty. NOS ei ole esittänyt mitään sellaista, mikä voisi osoittaa vääriksi perustelut, jotka komissio on esittänyt riidanalaisen päätöksen 96–98 perustelukappaleessa.
149 Siltä osin kuin asiassa on kolmanneksi kysymys Amsterdamin pöytäkirjasta, on korostettava yhtäältä, ettei pöytäkirjassa suljeta pois sitä, että julkisen palvelun yleisradiotoiminnan rahoitus voi olla valtiontukea. Siinä nimittäin sanotaan, että perustamissopimuksen määräykset eivät rajoita jäsenvaltioiden toimivaltaa rahoittaa julkista yleisradiotoimintaa, siinä määrin kuin rahoitus myönnetään yleisradioyritykselle kunkin jäsenvaltion antaman, määrittelemän ja järjestämän julkisen palvelun tehtävän täyttämiseksi, ja siinä määrin kuin rahoitus ei vaikuta yhteisön kauppa- ja kilpailuolosuhteisiin sellaisessa laajuudessa, että se olisi yleisen edun vastaista, kun samalla otetaan huomioon tällaisen julkisen palvelun tehtävän toteuttaminen. NOS ei siten voi vedota siihen, että Amsterdamin pöytäkirjassa syrjäytettäisiin kilpailusääntöjen soveltaminen ja kiellettäisiin komissiota tutkimasta unionin tuomioistuimen edellä 13 kohdassa mainitussa Altmark-tuomiossa määrittämien perusteiden nojalla, ovatko tapauskohtaiset maksut tuottaneet taloudellista etua Alankomaiden julkisen palvelun yleisradioyhtiöille.
150 Toisaalta komissio ei kiistä Amsterdamin pöytäkirjan keskeistä asemaa arvioitaessa julkisen palvelun yleisradioyhtiöille niiden julkisen palvelun tehtävän toteuttamista varten myönnettyä rahoitusta. Komissio sitä paitsi viittaa siihen riidanalaisen päätöksen 122 perustelukappaleessa, joka sisältyy päätöksen 8 jaksoon, jonka otsikko on ”Tuen soveltuvuus yhteismarkkinoille EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdan nojalla”. Komissio on tehnyt tämän arvioinnin nojautuen myös oikeuskäytäntöön (riidanalaisen päätöksen 113 ja 114 perustelukappale) ja yleisradiotoimintaa koskevaan tiedonantoon, jossa viitataan muun muassa Amsterdamin pöytäkirjaan. Siten ei voida väittää, ettei komissio olisi ottanut huomioon kyseistä pöytäkirjaa.
151 Siltä osin kuin asiassa on neljänneksi kysymys päätöksestä 2005/842, myöskään kyseinen päätös ei tue väitettä, jonka mukaan komissio olisi käsiteltävässä asiassa soveltanut edellä 13 kohdassa mainittua Altmark-tuomiota virheellisesti.
152 Päätöksen 2005/842 johdanto-osan viides perustelukappale nimittäin kuuluu seuraavasti:
”Jos mainitut neljä edellytystä täyttyvät, korvaus julkisista palveluista ei ole valtiontukea eikä [EY] 87 ja [EY] 88 artiklaa sovelleta. Jos jäsenvaltiot eivät noudata mainittuja edellytyksiä ja jos [EY] 87 artiklan 1 kohdan yleiset soveltamisedellytykset täyttyvät, korvaus julkisista palveluista on valtiontukea, johon sovelletaan [EY] 73, [EY] 86, [EY] 87 ja [EY] 88 artiklan määräyksiä. Tätä päätöstä olisi sen vuoksi sovellettava julkisista palveluista suoritettaviin korvauksiin vain silloin, kun kyseiset korvaukset ovat valtiontukea.”
153 Lisäksi päätöksen 2005/842 1 artiklassa säädetään, että päätöksessä vahvistetaan edellytykset, joiden täyttyessä tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävää valtiontukea on pidettävä yhteismarkkinoille soveltuvana ja tukena, joka vapautetaan EY 88 artiklan 3 kohdassa määrätystä ilmoitusvelvollisuudesta.
154 Näin ollen itse päätöksessä 2005/842 ei millään tavoin määritellä edellytyksiä, jotka julkisista palveluista maksettavien korvauksien on varsinkin saadun edun kannalta täytettävä, jottei niitä määritettäisi valtiontueksi, vaan sitä päinvastoin sovelletaan toimenpiteisiin, jotka on jo määritetty valtiontuiksi, joiden soveltuvuus yhteismarkkinoille on tutkittava. Toisin kuin NOS on väittänyt, päätöksessä 2005/842 myös viitataan nimenomaisesti edellä 13 kohdassa mainitussa Altmark-tuomiossa vahvistettuihin arviointiperusteisiin määritettäessä ensiksi sitä, onko asiassa kyse valtiontuesta.
155 Näin ollen komissio on menetellyt oikein tutkiessaan riidanalaisessa päätöksessä ensin, ovatko edellä 13 kohdassa mainitussa unionin tuomioistuimen Altmark-tuomiossa vahvistamat edellytykset täyttyneet, voidakseen todeta, ovatko tapauskohtaiset maksut olleet valtiontukea, ja päädyttyään katsomaan, että kyse on valtiontuesta, tutkinut sitten sen soveltuvuuden yhteismarkkinoille (ks. vastaavasti edellä 122 kohdassa mainittu asia TF1 v. komissio, tuomion 134–147 kohta).
156 Väitteestä, jota NOS näyttää vastauskirjelmässään pyrkivän tukemaan viittauksella julkisten viranomaisten tekemiin maa-alueita ja rakennuksia koskeviin kauppoihin sisältyvistä tuista julkaistuun komission tiedonantoon 97/C 209/03, on lopuksi todettava, että väite on joka tapauksessa asiaan vaikuttamaton. Käsiteltävässä tapauksessa riidanalainen päätös koskee nimittäin radio- ja televisiolähetystoimintaa eikä maa-alueiden ja rakennusten kauppoja. Väitetyllä analogialla ei siten ole minkäänlaista perustetta.
157 Koska mikään NOS:n toisen kanneperusteensa tueksi esittämistä perusteluista ei pidä paikkaansa, kanneperuste on hylättävä.
158 NOS ei siten ole osoittanut, että komission riidanalaisessa päätöksessä tekemä johtopäätös tapauskohtaisen rahoituksen määrittämisestä valtiontueksi olisi virheellinen ja perustelematon.
Tapauskohtaisten maksujen virheellinen määrittäminen uusiksi tuiksi ja perustelujen puuttuminen tältä osin
Asianosaisten lausumat
159 Kantajat vetoavat pääasiallisesti siihen, että komissio on soveltanut virheellisesti EY 88 artiklaa ja asetusta N:o 659/1999 määrittäessään tapauskohtaiset maksut uusiksi tuiksi. Kantajien mielestä riidanalaista päätöstä ei myöskään ole tältä osin perusteltu riittävästi.
160 Komissio on kantajien mukaan menetellyt virheellisesti käsitellessään tapauskohtaisia maksuja eri asiana kuin valtion varoista maksettavia vuotuisia maksuja. Yhtäältä tapauskohtaiset maksut eivät merkitse automaattista varojen antamista käyttöön, kuten eivät vuotuisetkaan maksut. Kummankin tyyppinen rahoitus myönnetään toimivaltaisen ministerin erillisellä päätöksellä. Toisaalta sekä tapauskohtaiset maksut että säännölliset vuotuiset maksut kohdistuvat julkisen palvelun yleisradioyhtiöille Mediawetin 13 c §:ssä säädettyjen tehtävien hoitamiseen.
161 Kantajat väittävät ensinnäkin vastikerahoituksesta sekä FOR:stä ja CoBo:sta peräisin olevasta rahoituksesta muodostuvien tapauskohtaisten maksujen kuuluvan osana julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden säännönmukaiseen rahoitusjärjestelmään. Tapauskohtaisten maksujen lähde nimittäin on sama kuin säännöllisten vuotuisten maksujenkin lähde, nimittäin valtion viestintäbudjetti, joka on otettu käyttöön ennen vuotta 1958, ja molempiin sovelletaan samoja varainhoitosääntöjä, joiden periaatteet ovat vuotta 1958 edeltävältä ajalta. Tapauskohtaisissa maksuissa ei ole tapahtunut mitään olennaista muutosta, koska ne ovat edelleenkin peräisin Algemene Omroep Reserve ‑radiorahastosta (jäljempänä AOR).
162 Kantajat viittaavat asiassa C-44/93, Namur-Les assurances du crédit, 9.8.1994 annettuun tuomioon (Kok., s. I-3829). Kantajien mukaan kyseisestä tuomiosta ilmenee, että tilannetta, jossa olemassa olevan järjestelmän perusteella rahoitusta saava yritys ryhtyy harjoittamaan uusia toimintoja, on vielä pidettävä voimassa olevana tukena ja ettei uuden oikeudellisen perustan säätäminen rahoitukselle riitä perusteeksi kyseisen toimenpiteen määrittämiselle uudeksi tueksi. Oikeuskäytännöstä ilmenee, ettei varojen käyttöön asettamisen tavalla ole ratkaisevaa merkitystä sen kannalta, määritetäänkö tuki uudeksi tueksi vai voimassa olevaksi tueksi.
163 Arviointi, jonka mukaan tapauskohtaiset maksut ovat eri asia kuin säännölliset vuotuiset maksut siksi, että niillä on eri oikeusperustat, on aineellisoikeudellisesti virheellinen.
164 Toiseksi kantajat vetoavat siihen, että komissio on menetellyt virheellisesti määrittäessään uudeksi tueksi toimenpiteen, jossa osa julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden ohjelmatoiminnan varannoista siirretään PO:lle. Alankomaiden kuningaskunta katsoo lisäksi, ettei komissio ole riittävästi perustellut tätä määrittämistä.
165 Kantajien mukaan tämä varojen siirto PO:lle on luonteeltaan voimassa olevaa tukea, koska nämä varannot ovat peräisin säännöllisinä vuotuisina maksuina käyttöön asetetuista julkisista varoista. Komissio ei ole osoittanut, että varannot olisivat peräisin tapauskohtaisista maksuista.
166 NOS väittää sitä paitsi, että kyseinen varojen siirto on hyväksytty NOS:n edustajien ja kilpailuasioista vastaavan komission jäsenen välisessä tapaamisessa 28.6.2005.
167 Alankomaiden kuningaskunta puolestaan katsoo, että ohjelmatoiminnan varantojen siirto PO:lle on seuraus komission ehdottamasta tarpeellisesta toimenpiteestä voimassa olevia tukia koskevassa menettelyssä. Siten ei voida hyväksyä sitä, että sellainen toimenpide muodostuisi uudeksi tueksi, jonka komissio voisi sitten vaatia perittäväksi takaisin.
168 Kolmanneksi NOS väittää, että NOB:n suorittamat tekniset palvelut julkisen palvelun yleisradioyhtiöille eivät ole valtiontukea eivätkä ainakaan uutta tukea. NOB ei ole suorittanut teknisiä palveluja ilmaiseksi.
169 Komissio korostaa ensimmäiseksi, että oikeusriidan ratkaisun kannalta on merkitystä vain sillä, ovatko FOR:stä peräisin olevat maksut ja ohjelmatoiminnan varantojen siirto PO:lle uusia tukia. Sen jälkeen komissio kiistää perustelut, joilla kantajat pyrkivät puolustamaan tapauskohtaisten maksujen määrittämistä voimassa olevaksi tueksi.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
170 Aluksi on todettava asiaan vaikuttamattomiksi kantajien perustelut, joilla on tarkoitus väittää, että vastikevarannoista ja CoBo:sta peräisin olevat maksut eivät olisi uusia tukia. Kantajien vaatimuksista (ks. edellä 18 ja 20 kohta) ja NOS:n osalta myös sen istunnossa tältä osin esittämistä täsmennyksistä (ks. edellä 66 kohta) nimittäin ilmenee, että kantajat ovat rajanneet kanteensa kohteen riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 ja 2 kohdan kumoamiseen. Nämä perustelut, jotka koskevat vastikevarannoista ja CoBo:sta peräisin olevia maksuja, ovat sen vuoksi merkityksettömiä ratkaistaessa oikeusriitaa, joka koskee vain NOS:n tehtävissään PO:na saamia tapauskohtaisia maksuja, jotka on määrätty perittäviksi takaisin, eli siis FOR:stä peräisin olevia maksuja ja julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden varantojen siirtoa (ks. riidanalaisen päätöksen 152 perustelukappaleessa oleva taulukko 4, päätöksen 154, 178 ja 179 perustelukappale sekä riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 2 kohta). Kantajien perustelut, jotka liittyvät NOB:n suorittamiin ilmaisiin teknisiin palveluihin, ovat asiaan vaikuttamattomia, ja tältä osin on viitattava edellä olevaan 135 kohtaan.
171 Siltä osin kuin asia koskee riidanalaisen päätöksen perusteluja uudeksi tueksi määrittämisen osalta, komissio on kuvannut riidanalaisen päätöksen 2.3 jaksossa julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden eri rahoituslähteitä, joihin sisältyy vuotuiset maksut ja tapauskohtaiset maksut, myös FOR:stä peräisin olevat maksut. Riidanalaisen päätöksen 2.4 jaksossa komissio on myös esittänyt yksityiskohtaisen kuvauksen yksittäisten yleisradioyhtiöiden hallussa olevista varannoista, ja se on lausunut riidanalaisen päätöksen 49 perustelukappaleessa, että vuonna 2005 PO oli päättänyt, että yleisradioyhtiöiden oli siirrettävä osa ohjelmatoiminnan varannoistaan PO:lle mutta ne saisivat kuitenkin pitää itsellään osan varannoista. Komissio on lisäksi todennut, että yleisradioyhtiöt olivat siirtäneet PO:lle 42,457 miljoonaa euroa.
172 Tapauskohtaisten maksujen määrittäminen uusiksi tuiksi on tehty riidanalaisen päätöksen 7 jaksossa (riidanalaisen päätöksen 106–111 perustelukappale). Komissio on erotellut siinä toisistaan Mediawetin 110 §:n perusteella suoritetut vuotuiset maksut, jotka ovat voimassa olevaa tukea, ja toisaalta tapauskohtaiset maksut.
173 Riidanalaisen päätöksen 109 perustelukappaleessa komissio on esittänyt yksityiskohtaisen selostuksen viidestä seikasta, joiden suhteen tapauskohtaiset maksut eroavat säännöllisistä vuotuisista maksuista ja joiden vuoksi niitä ei olisi määritettävä voimassa olevaksi tueksi:
– tapauskohtaisten maksujen oikeusperusta vahvistettiin EY:n perustamissopimuksen voimaantulon jälkeen eli tässä oikeusriidassa merkityksellisten maksujen osalta vuonna 1998 mahdollistamalla tapauskohtaiset maksut FOR:stä yksittäisille yleisradioyhtiöille
– maksuja on suoritettu vasta vuodesta 1994 ja FOR:stä peräisin olevia maksuja vasta vuodesta 1999
– tapauskohtaiset maksut eivät ole maksuja, joihin julkisen palvelun yleisradioyhtiöt ovat oikeutettuja, eli tapauskohtaisia maksuja ei suoriteta automaattisesti
– varojen siirron edellytykset on vahvistettu vuosina 1999 ja 2002 laadituissa varojensiirtopöytäkirjoissa
– rahoitus myönnetään erityistarkoituksiin, sillä esimerkiksi kannustetaan yleisradioyhtiöitä tuottamaan parempia ohjelmia, autetaan niitä selviämään mainostulojen vaihtelevuudesta ja urheiluohjelmien lähetysoikeuksien hintojen nousuista ja tuetaan Belgian ja Saksan yleisradioyhtiöiden kanssa toteutettavia yhteistuotantohankkeita.
174 Lisäksi komissio on yksittäisten julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden saamia korvauksia koskevassa arvioinnissaan (riidanalaisen päätöksen 8.4.1 jakso) lausunut, että kyseisistä yhtiöistä 14 oli saanut liian suuria korvauksia vuosina 1994–2005 ja että tästä oli kertynyt 32 miljoonan euron voitot, jotka oli yleensä siirretty yhtiöiden ohjelmatoiminnan varantoihin. Riidanalaisen päätöksen 146 perustelukappaleessa komissio on toistanut, että liian suuret korvaukset olivat yleensä päätyneet ohjelmatoiminnan varantoihin, ja todennut lisäksi, että vuonna 2005 oli ensimmäisen kerran päätetty, että yksittäisen yleisradioyhtiön vuotuisen talousarvion 5–10 prosentilla ylittävät varannot oli siirrettävä PO:lle. Sen jälkeen komissio on maininnut, että tämän siirron katsottiin kuuluvan tapauskohtaisiin maksuihin ja että se otettiin huomioon määritettäessä korvauksen oikeasuhteisuutta.
175 Näin ollen on todettava, että toisin kuin NOS on väittänyt, riidanalaiseen päätökseen sisältyy yksityiskohtaiset perustelut tapauskohtaisten maksujen määrittämiselle uusiksi tuiksi ja perusteluista ilmenee oikeuskäytännössä edellytetyllä tavalla selkeästi ja yksiselitteisesti riidanalaisen toimen tehneen yhteisön toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja että unionin yleinen tuomioistuin voi tutkia toimen laillisuuden.
176 Siltä osin kuin asiassa on toiseksi kyse arviointivirheestä, jonka komission väitetään tehneen määrittäessään tapauskohtaiset maksut uusiksi tuiksi, asetuksen N:o 659/1999 1 artiklasta seuraa, että voimassa olevaksi tueksi määritetään kaikki tuet, jotka ovat olleet olemassa ennen EY:n perustamissopimuksen voimaantuloa asianomaisessa jäsenvaltiossa, sekä kaikki komission tai neuvoston hyväksymät tuet ja että kaikki voimassa olevan tuen muutokset on katsottava uusiksi tuiksi.
177 Kyseisen yksiselitteisen säännöksen mukaan uudeksi tueksi ei siten ole katsottava ”kaikkia voimassa olevia muutettuja tukia”, vaan uudeksi tueksi määrittämisen kohteena voi olla ainoastaan itse muutos. Näin ollen alkuperäinen järjestelmä on muuttunut uudeksi tukijärjestelmäksi ainoastaan siinä tapauksessa, että muutos on vaikuttanut alkuperäisen järjestelmän olennaiseen sisältöön. Tällaisesta olennaisesta muutoksesta ei kuitenkaan voi olla kyse, jos uusi elementti on selvästi erotettavissa alkuperäisestä järjestelmästä (yhdistetyt asiat T-195/01 ja T-207/01, Government of Gibraltar v. komissio, tuomio 30.4.2002, Kok., s. II-2309, 109 ja 111 kohta).
178 Sillä, että voimassa olevien tukien muutokset samaistetaan EY 88 artiklan 3 kohdassa uusiin tukiin, on tarkoituksena estää jäsenvaltioita kiertämästä uusien tukien ilmoittamisvelvollisuutta siksi, että ne pääsisivät samaan tulokseen laajentamalla jo voimaan tulleen tukijärjestelmän soveltamisalaa (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 91/83 ja 127/83, Heineken Brouwerijen, tuomio 9.10.1984, Kok., s. 3435, 17 kohta).
179 Nyt käsiteltävässä tapauksessa on kiistatonta, että riidanalaisessa päätöksessä uusiksi tuiksi on määritetty vain tapauskohtaiset maksut, varantojen siirto PO:lle vuonna 2005 mukaan luettuna (riidanalaisen päätöksen 111 ja 146 perustelukappale). Komissio on lausunut riidanalaisen päätöksen 8 perustelukappaleessa, että vuotuisia maksuja ja edistämisrahastoa (Stifo) käsitellään erillisessä voimassa olevia tukia koskevassa menettelyssä. Riidanalainen päätös ei siten kohdistu voimassa olevien tukien alkuperäiseen järjestelmään.
180 Tuen määrittäminen uudeksi toimenpiteeksi tai olemassa olevan järjestelmän muutokseksi on mahdollista viittaamalla tuesta annettuihin säännöksiin, niiden soveltamista koskeviin yksityiskohtaisiin määräyksiin ja niiden rajoihin (ks. vastaavasti edellä 162 kohdassa mainittu asia Namur-Les assurances du crédit, tuomion 28 kohta).
181 NOS on vedonnut nimenomaan edellä 162 kohdassa mainitussa asiassa Namur-Les assurances du crédit annetusta tuomiosta ilmenevään oikeuskäytäntöön voidakseen väittää, että millään komission riidanalaisen päätöksen 109 perustelukappaleessa esittämistä seikoista (ks. edellä 173 kohta) ei ole ratkaisevaa merkitystä siinäkään tapauksessa, että ne mahdollisesti pitäisivät paikkansa.
182 Eräät tapauskohtaisiin maksuihin liittyneet seikat tosin muistuttavat joiltain osin aikaisemmin olemassa olleita järjestelmiä tai joidenkin vuotuisten maksujen järjestelmiä. Kokonaisuutena tarkastellen tapauskohtaisten maksujen ominaispiirteet kuitenkin osoittavat niiden olevan uutta tukea, joka on erotettavissa vuonna 1958 käyttöön otetusta järjestelmästä. Siksi niitä ei voida liittää voimassa olevaan tukeen, koska nyt käsiteltävän tapauksen asiayhteys ei ole verrattavissa edellä 162 kohdassa mainitussa asiassa Namur-Les assurances du crédit annetun tuomion taustalla olevaan asiayhteyteen.
183 Kantajat eivät nimittäin ole esittäneet mitään sellaista, mikä voisi kyseenalaistaa komission lausumat, joiden mukaan tapauskohtaisten maksujen oikeudellinen perusta on vahvistettu EY:n perustamissopimuksen voimaantulon jälkeen ja maksuja, jotka eivät ole säännöllisiä ja automaattisia vaan joilla päinvastoin täytetään tarkalleen määriteltyjä tarpeita, on nyt käsiteltävässä tapauksessa suoritettu vasta vuodesta 1999 alkaen.
184 Vaikka kantajat tosin väittävät FOR:n osalta, että nämä maksut kuuluvat edelleen osana yleiseen viestintäbudjettiin, ne eivät kuitenkaan kiistä, että FOR on perustettu vasta vuonna 1997. Mediawetin 106a ja 170c §, jotka koskevat FOR:ää, ovat tulleet voimaan vuonna 1998. Vaikka FOR oli erään lakiehdotuksen mukaan tarkoitus perustaa vuonna 1953, kyseistä lakiehdotusta ei kuitenkaan hyväksytty.
185 Kantajien väitteistä, joiden mukaan tällä perusteella suoritettujen maksujen kaltaisia maksuja oli suoritettu AOR:n perusteella jo useiden vuosien ajan, on sitä paitsi todettava, etteivät ne millään tavoin osoita virheelliseksi riidanalaisen päätöksen 109 perustelukappaleen toisessa luetelmakohdassa olevaa komission lausumaa, jonka mukaan esimerkiksi maksuja on suoritettu FOR:stä vuodesta 1999, eivätkä riidanalaisen päätöksen 146 perustelukappaleessa olevaa komission lausumaa, jonka mukaan yleisradioyhtiöiden varantojen osan siirtämisestä tietyin edellytyksin PO:lle päätettiin vuonna 2005.
186 Siltä osin kuin kyse on tarkemmin sanottuna varantojen 42,457 miljoonan euron suuruisen ylimäärän siirrosta PO:lle, riidanalaisesta päätöksestä ilmenee selvästi, että komissio on katsonut, ettei kyse ollut Mediawetin 101 ja 110 §:ssä tarkoitetuista vuotuisista maksuista vaan PO:lle myönnetystä uudesta tuesta, josta päätettiin vuonna 2005 ja joka perustui Mediawetin 109a §:ään, jossa yleisradioyhtiöt, joiden varannot ylittävät vahvistetun enimmäismäärän, velvoitetaan siirtämään erotus PO:lle.
187 On kuitenkin todettava, että tämä yleisradioyhtiöiden varantojen siirto on tosiasiallisesti tapahtunut ensimmäisen kerran vuonna 2005 Alankomaiden viranomaisten päätettyä, että yksittäiset yleisradioyhtiöt saivat pitää omia varantoja, joiden määrä sai olla enintään 5–10 prosenttia niiden vuotuisesta talousarviosta. Tämä siirto perustui Mediawetin 109a §:ään, joka on lisätty tähän lainsäädäntöön perustamissopimuksen voimaantulon jälkeen. Siirto ei siten missään tapauksessa sisälly voimassa olevaan tukeen sovellettavissa Mediawetin 101 ja 110 §:ssä tarkoitettuihin vuotuisiin maksuihin. Alankomaiden viranomaisten 1.9.2005 päivätyn kirjeen liitteestä sitä paitsi ilmenee, että tällaisen siirron suorittaminen osoittautui tarpeelliseksi sen vuoksi, että varsinainen talousarvio oli riittämätön ohjelmistoa koskevien tavoitteiden toteuttamiseksi tärkeimmissä medioissa, joten tällä siirrolla tyydytettiin myös tarkalleen määriteltyjä tarpeita (ks. myös edellä 182 ja 183 kohta). Asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan ja edellä 177 ja 180 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan tämä siirto, joka on pienentänyt yksittäisten julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden saamia korvauksia ja kasvattanut PO:n saamia liian suuria korvauksia, on siten määritettävä PO:lle sen jo saaman voimassa olevan tuen lisäksi myönnetyksi uudeksi tueksi. Kuten nyt käsiteltävä tapaus osoittaa, ilman sellaista määrittelyä jäsenvaltion tarvitsisi vain tehdä tällaisia siirtoja välttyäkseen perustellulta palautusvelvollisuudelta ainakin osittain.
188 Siltä osin kuin kantajat, jotka tässä yhteydessä eivät kiistä PO:lle myönnetyn valtiontuen olemassaoloa, vetoavat siihen, että julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden varannot ovat aikaisemmin saattaneet osittain olla voimassa olevaa tukea, niiden esittämät perustelut ovat asiaan vaikuttamattomia (ks. myös jäljempänä 239 kohta). Vaikka kyseinen seikka nimittäin osoittautuisi paikkansa pitäväksi, PO:lle maksettu tuki olisi siitä huolimatta kokonaisuudessaan uutta tukea.
189 Joka tapauksessa kantajat eivät ole osoittaneet mitään numerotietoa tai muuta täsmällistä seikkaa tukeakseen väitettään siitä, että osa julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden varannoista olisi voimassa olevaa tukea.
190 Komissio on lausunut riidanalaisen päätöksen 141 perustelukappaleessa, että 14 julkisen palvelun yleisradioyhtiötä oli saanut liian suuria korvauksia, joista kertyi 32 miljoonan euron voitot, jotka ne olivat yleensä siirtäneet ohjelmatoiminnan varantoonsa. Kantajat eivät ole kiistäneet komission väitettä, jonka mukaan kunkin yleisradioyhtiön saama ylikompensaatio on laskettu samalla tavalla kuin riidanalaisessa päätöksessä selostettu ylikompensaatio NOS:lle sen tehtävistä PO:na. Tältä osin komission 22.12.2005 Alankomaiden viranomaisille lähettämästä kirjeestä ja erityisesti liitteeseen I oheistetusta taulukosta ilmenee, että komissio on todellakin pyytänyt niitä toimittamaan tiedot kunkin yleisradioyhtiön kuluista ja tuloista ajanjaksolta 1994–2005 siten, että julkisen palvelun nettokustannukset, säännölliset vuotuiset maksut, ylijäämä tai mahdollinen alijäämä ilmoitetaan erikseen ja kaikki tapauskohtaiset maksut erikseen, jotta komissio voi lopuksi laskea mahdollisen ylikompensaation määrän. Komissiolla on siten ollut Alankomaiden viranomaisten 3.2.2006 toimittamien numerotietojen perusteella mahdollisuus laskea samalla tavalla kuin PO:nkin osalta se ylikompensaatio, jota yksittäiset julkisen palvelun yleisradioyhtiöt ovat saaneet tapauskohtaisten maksujen vuoksi ja jolla on kartutettu niiden ohjelmatoiminnan varantoja. Kantajat kuitenkin tyytyvät lausumaan vain täysin yleisluonteisesti ja uuden tuen olemassaolon kokonaan kiistäen, että takaisinmaksuvaatimus kohdistuisi osittain sellaisiin rahamääriin, jotka on maksettu voimassa olevina tukina, eikä tämä voi riittää todistamaan niiden väitettä.
191 Tältä osin on syytä todeta lisäksi, että vaikka komissio on riidanalaisen päätöksen 153 perustelukappaleessa arvioinut PO:n ajanjaksolta 1994–2005 saaman ylikompensaation määräksi 98,365 miljoonaa euroa ja pitänyt sitä yhteismarkkinoille soveltumattomana tukena, komissio on riidanalaisen päätöksen 154 perustelukappaleessa kuitenkin rajannut takaisin perittävän määrän 76,327 miljoonaan euroon, joka vastaa pelkästään tapauskohtaista rahoitusta, ”jota ei saatu voimassa olevien tukitoimien puitteissa”.
192 Kyse ei selvästikään ole laskuvirheestä, vaikka NOS niin väittää. Siinä on päinvastoin otettu huomioon NOS:n ilmaisema huolenaihe eli se, ettei takaisin perittävään määrään sisällytettäisi voimassa olevien tukien osuutta ylikompensaatiosta. Komission tarkoituksena on nimenomaan ollut rajata takaisinperintä koskemaan vain tapauskohtaisina maksuina saatuja uusia tukia eli FOR:stä suoritettuja maksuja ja 42,457 miljoonan euron suuruista yleisradioyhtiöiden varantojen siirtoa PO:lle vuonna 2005. Riidanalaisen päätöksen 152 perustelukappaleessa olevasta taulukosta 4 nimittäin ilmenee, että 98,4 miljoonaksi euroksi pyöristettyyn määrään sisältyy 76,3 miljoonan euron tapauskohtaisten maksujen lisäksi myös PO:n saama 20,7 miljoonan euron suuruinen ylikompensaatio, joka johtuu sen saamien vuotuisten maksujen ja sen tarvitseman julkisen rahoituksen välisestä erotuksesta. Riidanalaisessa päätöksessä vahvistettu takaisinperintävelvollisuus ei koske tätä ylikompensaatiota.
193 Siltä osin kuin Alankomaiden kuningaskunta on väittänyt, että julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden varantojen siirto PO:lle on tapahtunut voimassa olevia tukia koskevassa menettelyssä esitetyn komission kehotuksen täyttämiseksi, tämä väite on hylättävä perusteettomana.
194 Alankomaiden kuningaskunta ei nimittäin ensinnäkään ole esittänyt tästä minkäänlaista näyttöä.
195 Kuten edellä (ks. 187 kohta) on toiseksi todettu, Alankomaiden viranomaisten 1.9.2005 komissiolle lähettämästä kirjeestä ilmenee, että kyseisten varantojen siirto oli toimenpide, joka perustui siihen, että opetus- ja kulttuuritoimen ja tiedealan normaali talousarvio oli riittämätön ohjelmistoa koskevien tavoitteiden toteuttamiseksi tärkeimmissä medioissa. Tällaisella perustelulla ei ole yhteyttä voimassa olevia tukia koskevaan menettelyyn.
196 Kolmanneksi PO ei ole valtion viranomainen, joten kyseisten varantojen siirto PO:lle ei merkitse samaa kuin se, että valtio perisi nämä rahamäärät takaisin. Näin ollen komissio on oikeassa kiistäessään joka tapauksessa sen, että kyseinen siirto voisi johtua sen esittämästä kehotuksesta voimassa olevia tukia koskevassa menettelyssä. Vaikka tältä osin katsottaisiin selvitetyksi, että kilpailuasioista vastaava komission jäsen olisi tavatessaan NOS:n edustajat 28.6.2005 – komission mukaan epävirallisesti – suhtautunut myönteisesti kyseisten varantojen tulevaan siirtoon, tämä on voinut tarkoittaa varantojen siirtoa Alankomaiden valtiolle. NOS ei ole osoittanut, että komissio olisi hyväksynyt sellaisen siirron PO:lle.
197 Vaikka sitä paitsi pitää paikkansa, että Alankomaiden viranomaiset ovat saattaneet ilmoittaa, että niiden tavoitteena on ollut varantojen ylijäämien siirtäminen AOR:lle, joka on valtiolle kuuluva viestintäalan budjettiin sisältyvä varanto, riidanalaisen päätöksen 149 perustelukappaleessa olevasta alaviitteestä 62 kuitenkin ilmenee, että Alankomaiden viranomaiset ovat sitoutuneet 4.5.2006 päivätyllä kirjeellä viemään tämän säännön vuoden 2006 talousarviolakiin, mikä takaa sen soveltamisen siihen asti, kun vuoden 2007 viestintälaki tulee voimaan. Alankomaiden kuningaskunta ei ole esittänyt mitään sellaista, mikä osoittaisi, että tätä sääntöä olisi sovellettu jo riidanalaisen päätöksen tekemisen ajankohtana.
198 Alankomaiden kuningaskunnan toinen kanneperuste ja NOS:n ensimmäinen kanneperuste, jotka koskevat tapauskohtaisten maksujen virheellistä määrittelyä uusiksi tuiksi, on sen vuoksi hylättävä.
EY 86 artiklan 2 kohdan virheellinen soveltaminen, virheet väitetyn ylikompensaation määrän laskemisessa sekä tätä koskevien perustelujen puutteellisuus
199 Alankomaiden kuningaskunnan kolmas kanneperuste, joka on toissijainen, jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa Alankomaiden kuningaskunta väittää, että komissio on tehnyt väärän johtopäätöksen ylikompensaation olemassaolosta, vaikkei se ole todennut kilpailun millään tavoin vääristyneen tosiasiallisesti. Kanneperusteen toisessa osassa se lausuu, että komissio on tehnyt arviointivirheen ja laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa, koska komissio ei ole tutkinut sitä, onko jokin osa yhteismarkkinoille soveltumattomiksi todetuista 33,870 miljoonan euron suuruisista tuista todella voinut aiheuttaa sen, että PO olisi saanut ylikompensaatiota. Kanneperusteen kolmannessa osassa se väittää, että komission olisi pitänyt soveltaa PO:lle siirrettyyn rahamäärään samaa 10 prosentin toleranssia, jota se on soveltanut julkisen palvelun yleisradioyhtiöihin.
200 NOS lausuu kolmannessa kanneperusteessaan pääasiallisesti, että komission johtopäätös tapauskohtaisten maksujen ja komission takaisin perittäväksi määräämän ylikompensaation välisestä syy-yhteydestä on virheellinen. Komissio ei myöskään ole tältä osin perustellut riidanalaista päätöstä riittävästi, ja se on tulkinnut EY 86–EY 88 artiklaa virheellisesti. Viidennessä kanneperusteessaan NOS väittää, että komissio on soveltanut virheellisesti EY 86 artiklan 2 kohtaa ja ettei komissio ole perustellut riidanalaista päätöstä riittävästi, koska se ei ole oikeasuhteisuutta valvoessaan tutkinut ylikompensaation väitetyn olemassaolon suhdetta siihen seikkaan, ettei kilpailu ole vääristynyt.
201 Asiassa on syytä tutkia ensimmäiseksi väite EY 86 artiklan 2 kohdan virheellisestä soveltamisesta oikeasuhteisuuden arvioinnissa, toiseksi väite tapauskohtaisten maksujen ja väitetyn ylikompensaation välisen syy-yhteyden puuttumisesta sekä ylikompensaation laskennassa huomioon otettavista kuluista, kolmanneksi väite FOR:stä peräisin olevien rahamäärien virheellisestä huomioon ottamisesta PO:n saaman ylikompensaation laskennassa ja neljänneksi väite siitä, ettei ohjelmatoiminnan varantojen siirtoihin liittyvän takaisin perittävän määrän laskennassa ole otettu huomioon komission hyväksymää 10 prosentin toleranssia.
EY 86 artiklan 2 kohdan virheellinen soveltaminen oikeasuhteisuuden arvioinnissa
– Asianosaisten lausumat
202 Alankomaiden kuningaskunta lausuu pääasiallisesti, että komissio on soveltanut EY 86 artiklan 2 kohtaa ja EY 87 artiklan 1 kohtaa virheellisesti tehdessään ristiriitaisen johtopäätöksen oikeasuhteisuuden noudattamatta jättämisestä, vaikkei se edes ole todennut minkäänlaisia kilpailunvastaisia toimintatapoja. Komissio on siten menetellyt virheellisesti määrätessään riidanalaisessa päätöksessä tarkoitetut rahamäärät perittäviksi takaisin, vaikkei kilpailu ole lainkaan vääristynyt. Alankomaiden kuningaskunta viittaa tältä osin yleisradiotoimintaa koskevan tiedonannon 58 kohtaan. Lopuksi se täsmentää, ettei se väitä, että komission olisi pitänyt esittää erityinen näyttö kilpailunvastaisista toimintatavoista, mutta huomauttaa komission itse todenneen, etteivät tutkitut toimenpiteet sisältäneet kilpailunvastaisia toimintatapoja.
203 NOS puolestaan väittää ensinnäkin, että komissio on soveltanut EY 86 artiklan 2 kohtaa virheellisesti ja perustellut riidanalaisen päätöksen riittämättömästi, koska se ei ole oikeasuhteisuutta valvoessaan tutkinut ylikompensaation väitetyn olemassaolon suhdetta siihen seikkaan, ettei kilpailu ole vääristynyt. Tältä osin NOS kiistää komission lausuman, jonka mukaan tämä kanneperuste olisi sama kuin sen neljännen kanneperusteen kolmas osa. NOS nimittäin lausuu, että se on vedonnut neljännen kanneperusteensa kolmannessa osassa siihen, ettei toimenpiteen tueksi määrittämisen välttämättömänä edellytyksenä olevaa kilpailun vääristymistä ole ilmennyt käsiteltävässä asiassa, mutta nyt tarkasteltavassa kanneperusteessa sen sijaan siihen, että komission olisi pitänyt tutkia se seikka, ettei kilpailun vääristymistä ole ilmennyt, ja ottaa huomioon, että NOS:lle on annettu hoidettavaksi julkisen palvelun tehtävä.
204 Yhtäältä komission olisi NOS:n mukaan pitänyt ottaa huomioon se seikka, että saadun rahoituksen käyttämisen viivästyminen joiltakin ajanjaksoilta on johtunut hollannin kielialueen pienuudesta.
205 Tältä osin NOS kiistää saaneensa tarkasteltavalta ajanjaksolta maksuja, joiden määrä olisi ylittänyt sille julkisen palvelun tehtävän hoitamisesta aiheutuneet nettokulut. Se vetoaa siihen, että on yleistä, että tilatut televisio-ohjelmatuotannot valmistuvat ja ne toimitetaan vasta seuraavana vuonna. Näin ollen komission lausuma, jonka mukaan se on ottanut tämän seikan huomioon säännössä, jonka mukaan julkisen palvelun yleisradioyhtiöt saavat pitää varantoina 10 prosenttia vuotuisesta talousarviostaan, ei ole vakuuttava, sillä komission tulisi ottaa huomioon kaikki käsiteltävän asian kannalta merkitykselliset seikat. NOS:n mukaan näihin seikkoihin kuuluu myös se, että hollannin kielialueen pienuuden takia on usein huomattavan vaikeaa löytää hyviä tuottajia tai näyttelijöitä lyhyessä ajassa ja tästä aiheutuu myöhästymisiä.
206 Toisaalta NOS väittää, että komission olisi pitänyt ottaa huomioon se, että ylikompensaation oli määrä poistua lähitulevaisuudessa. Erityisesti julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden PO:lle siirtämät varannot oli määrä käyttää loppuun vuonna 2006 tai viimeistään vuonna 2007.
207 Lopuksi NOS katsoo, että komission perustelu, jonka mukaan se on ollut velvollinen tekemään riidanalaisen päätöksen kyseisenä ajankohtana olemassa olleiden tosiseikkojen perusteella, on paikkansa pitämätön, koska nyt käsiteltävässä tapauksessa kaikki yksittäisten radioyhtiöiden vuonna 2006 muodostamat varannot, vuonna 2007 tapahtunut ylitys mukaan lukien, on kokonaisuudessaan käytetty julkisen palvelun tehtävän hoitamiseen.
208 Toiseksi NOS lausuu, että komissio on riidanalaisen päätöksen 116–121 perustelukappaleessa soveltanut EY 86 artiklan 2 kohtaa virheellisesti, koska komission asiana ei ole määrittää julkisen palvelun tehtävän sisältöä eikä tutkia sitä, onko kansallisen oikeuden tekemässä tehtävän kuvauksessa selviä virheitä. Tältä osin NOS kiistää riidanalaisen päätöksen 121 perustelukappaleeseen sisältyvän komission kannanoton, jonka mukaan urheiluohjelmien lähetykseen saadaan käyttää enintään 10 prosentin osuus koko ohjelma-ajasta.
209 Kolmanneksi NOS kiistää riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 kohtaan sisältyvän päätelmän, jonka mukaan tuki on yhteismarkkinoille soveltumaton, vaikkei komissio ole edes tutkinut, oliko tuki EY 87 artiklan 2 ja 3 kohdan perusteella hyväksyttävä, kun otetaan huomioon hollannin kielialueen pienuus.
210 Komissio on kiistänyt kantajien perustelut.
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
211 Siltä osin kuin kantajat vetoavat EY 87 artiklan soveltamisen kannalta siihen, ettei kilpailu ole vääristynyt, koska komissio on tuen soveltuvuutta EY 86 artiklan 2 kohdan kannalta koskeneen tarkastelunsa (riidanalaisen päätöksen 8 jakso) ja erityisesti tuen oikeasuhteisuutta koskevan tarkastelunsa lopuksi todennut, ettei kyseessä olevan menettelyn perusteella ole voitu todeta kilpailunvastaisia toimintatapoja, on aluksi viitattava edellä oleviin 114–124 kohtaan. Niistä ilmenee yhtäältä, että komissio on osoittanut ja perustellut asianmukaisesti kilpailun vääristymisen uhan määrittäessään tapauskohtaiset maksut EY 87 artiklassa tarkoitetuksi valtiontueksi. Toisaalta valtiontueksi määrittelemisen edellyttämä toteamus kilpailun vääristymisen uhan olemassaolosta ei ole ristiriidassa sen seikan kanssa, ettei komissio ole korvauksen oikeasuhteisuutta tutkiessaan todennut yksilöityjä kilpailunvastaisia toimintatapoja (ks. edellä 121–124 kohta).
212 Siltä osin kuin asia koskee kilpailunvastaisten toimintatapojen olemassaoloa tuen oikeasuhteisuuden tarkastelun yhteydessä, komissio on riidanalaisen päätöksen 124–126 perustelukappaleessa lausunut yleisradiotoimintaa koskevaan tiedonantoon viitaten, että tämä on jälkimmäinen niistä kahdesta seikasta, joiden kannalta sen on arvioitava oikeasuhteisuutta.
213 Tältä osin erityisesti riidanalaisen päätöksen 126 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Toisaalta komission on tutkittava kaikki käytettävissään olevat tiedot, jotka viittaavat siihen, että yleisradioyhtiöt ovat vääristäneet kilpailua markkinoilla enemmän kuin on tarpeen julkisen palvelun tehtävän hoitamiseksi. Esimerkiksi jos julkisen palvelun yleisradioyhtiön alhaisemmat tulot katetaan valtiontuella, se saattaa alentaa mainoshintoja tai ryhtyä markkinoilla muihin julkisen palvelun tehtävään kuulumattomiin toimiin kilpailijoiden tuloja vähentääkseen. Tällainen toiminta edellyttäisi lisää julkista rahoitusta, jolla korvattaisiin liiketoiminnan menetetyt tulot ja joka sen vuoksi merkitsisi sitä, että julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä maksetaan liian suurta korvausta.”
214 Tarkasteltuaan oikeasuhteisuuden arviointiin käyttämäänsä ensimmäistä perustetta nimenomaan tässä asiayhteydessä eli saadun kompensaation määrää julkisen palvelun tehtävästä aiheutuneisiin nettokuluihin verrattuna ja todettuaan PO:n saaneen liian suurta korvausta (riidanalaisen päätöksen 154 perustelukappale) komissio on näin ollen tutkinut julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden kilpailunvastaisen toiminnan (riidanalaisen päätöksen 8.5 jakso) eräiden menettelyn aloittamispäätöksessä mainittujen mahdollisten markkinoiden vääristymien kannalta. Asianomaiset alat ovat kaapelilähetykset, mainonnan markkinat sekä jalkapallotapahtumien lähetysoikeudet. Tutkittuaan nämä rajatut alat komissio on päätynyt siihen, ettei kyseisessä menettelyssä ole voitu todeta yksilöityjä kilpailunvastaisia toimintatapoja, ja lausunut lisäksi, että kysymystä siitä, tarjoaako järjestelmä sinänsä riittävän suojan mahdollista kilpailunvastaista toimintaa vastaan, tarkastellaan voimassa olevia tukia koskevassa menettelyssä E-5/2005.
215 Komissio on siten esittänyt riidanalaisessa päätöksessä oikeuskäytännön (ks. edellä 80 kohta) vaatimusten mukaiset perustelut myös tältä osin.
216 Yleisradiotoimintaa koskevan tiedonannon 57 ja 58 kohdan mukaisesti komissio on ensimmäistä arviointiperustetta tarkastellessaan asianmukaisesti lähtenyt siitä periaatteesta, että valtion rahoitus oli välttämätöntä julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden julkisen palvelun tehtävän täyttämiseksi. Tässä yhteydessä komissio on tutkinut, oliko oikeasuhteisuutta noudatettu valtiolta tulevan rahoituksen ja julkisen palvelun tehtävästä aiheutuvien nettokulujen välillä. Sen jälkeen komissio on toista arviointiperustetta erikseen tarkastellessaan tutkinut mahdollisesti olemassa olevia kilpailun vääristymiä, jotka eivät olleet tarpeen julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden julkisen palvelun tehtävän täyttämiseksi.
217 Tämän jälkimmäisen ja erillisen arviointiperusteen tarkastelusta tehdyt johtopäätökset eivät kuitenkaan voi kumota tai kyseenalaistaa toteamuksia, jotka komissio on tehnyt arvioidessaan ensimmäistä arviointiperustetta eri tavalla. PO:n julkisen palvelun tehtävästä aiheutuvat nettokulut on joka tapauksessa ylikompensoitu, kuten riidanalaisen päätöksen 152 perustelukappaleessa olevasta taulukosta 4 ilmenee.
218 Kantajien tähän liittyvät väitteet on sen vuoksi hylättävä.
219 NOS:n hollannin kielialueen pienuutta koskevasta perustelusta on todettava, ettei sillä voida kyseenalaistaa komission toteamusta, joka koskee julkisen rahoituksen epäsuhteisuutta siksi, että se ylittää julkisen palvelun tehtävästä aiheutuvat nettokulut.
220 Perustelusta, joka koskee tuen väitettyä käyttöä sen tarkoituksen mukaisesti, on todettava, että vaikka se pitäisi paikkansa, todettu ylikompensaatio olisi kuitenkin olemassa. Vaikka toimivaltainen ministeri olisi hyväksynyt tapauskohtaisen rahoituksen, se voi olla liian suuri verrattuna julkisen palvelun tehtävistä aiheutuviin kustannuksiin ja voi siten vääristää kilpailua suhteessa kaupallisiin radio- ja televisioyhtiöihin.
221 Perustelusta, jonka mukaan kyseessä olevat varannot oli mahdollisesti tarkoitus lakkauttaa lähitulevaisuudessa, on todettava, että toisin kuin NOS väittää, komissio ei ole voinut ottaa sitä huomioon riidanalaisessa päätöksessä. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valtiontukipäätöksen lainmukaisuutta on nimittäin arvioitava niiden tietojen perusteella, joita komissiolla oli päätöstä tehdessään (asia C-276/02, Espanja v. komissio, tuomio 14.9.2004, Kok., s. I-8091, 31 kohta ja asia T-354/99, Kuwait Petroleum (Nederland) v. komissio, tuomio 31.5.2006, Kok., s. II-1475, 65 kohta).
222 Tältä osin on kuitenkin syytä huomauttaa, että vastinekirjelmässään komissio ei ole sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että vuonna 2006 tapahtuneilla seikoilla voi olla merkitystä neuvoteltaessa EY 10 artiklan mukaisesti Alankomaiden kuningaskunnan kanssa riidanalaisen päätöksen täytäntöönpanosta.
223 Väitteestä, jonka mukaan komissiolla ei ole toimivaltaa puuttua jäsenvaltioiden mahdollisesti tekemiin selviin arviointivirheisiin julkisen palvelun yleisradiotoimintansa määrittelemisessä, on huomautettava, kuten komissio on yleishyödyllisistä palveluista Euroopassa antamansa tiedonannon (KOM(2000) 580 lopullinen) 22 kohdassa todennut, että jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta, kun ne määrittelevät sen, mitä ne pitävät yleisiin taloudellisin tarkoituksiin liittyvänä palveluna. Siksi komissio voi asettaa kyseenalaiseksi sen, miten jäsenvaltio on määritellyt kyseiset palvelut, ainoastaan silloin, kun on kyse ilmeisestä virheestä (ks. asia T-17/02, Olsen v. komissio, tuomio 15.6.2005, Kok., s. II-2031, 216 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
224 Tämä periaate toistetaan yleisradiotoimintaa koskevan tiedonannon 36 kohdassa. Siitä ilmenee, että vaikkei komission asiana ole julkisen palvelun yleisradiotoimintaa määriteltäessä päättää siitä, onko jokin ohjelma lähetettävä yleisen taloudellisen edun mukaisena palveluna, eikä kyseenalaistaa tietyn tuotteen luonnetta tai laatua, sen on kuitenkin perustamissopimuksen noudattamisen valvojana voitava puuttua asiaan selvän virheen takia.
225 Komissio on siten toiminut sille asiassa kuuluvan toimivallan rajoissa.
226 Väitteestä, jonka mukaan komissio ei ole tutkinut EY 87 artiklan 2 ja 3 kohdassa määrättyjen poikkeusten sovellettavuutta, on riittävää todeta, että yhtäältä NOS ei ilmoita väittäneensä komissiossa tapahtuneen hallinnollisen menettelyn aikana, että tapauskohtaisiin maksuihin voitaisiin soveltaa kyseisiä poikkeuksia, eikä se kiistä komission lausumaa, jonka mukaan Alankomaiden kuningaskunta on 30.4.2004 päivätyssä kirjeessään ainoastaan vedonnut siihen, että vaikka tapauskohtaisten maksujen myönnettäisiin olleen valtiontukea, niiden soveltuvuus yhteismarkkinoille johtuu EY 86 artiklan 2 kohdasta. Toisaalta on todettava, ettei NOS ole esittänyt unionin yleisessä tuomioistuimessa ainoatakaan perustelua, joka osoittaisi, että hollannin kielialueen pienuus voisi millään tavoin olla peruste, jonka vuoksi komission olisi hyvää hallintokäytäntöä koskevan velvoitteensa takia tutkittava viran puolesta, voisivatko tapauskohtaiset maksut olla hyväksyttäviä EY 87 artiklan 2 ja 3 kohdan perusteella.
227 Koska mikään kantajien perusteluista ei pidä paikkaansa, Alankomaiden kuningaskunnan kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa ja NOS:n viides kanneperuste, jotka koskevat EY 86 artiklan 2 kohdan virheellistä soveltamista oikeasuhteisuuden arvioinnin yhteydessä, on sen vuoksi hylättävä.
Tapauskohtaisten maksujen ja väitetyn ylikompensaation välisen yhteyden puuttuminen sekä ylikompensaation määrän laskennassa huomioon otettavat kulut
– Asianosaisten lausumat
228 NOS lausuu pääasiallisesti, että komissio on virheellisesti päätellyt, että tapauskohtaisen maksujen ja komission takaisin perittäväksi määräämän ylikompensaation välillä olisi syy-yhteys. Komissio ei myöskään ole riittävästi perustellut riidanalaista päätöstä tältä osin, ja se on tulkinnut EY 86–EY 88 artiklaa virheellisesti.
229 NOS vetoaa ensinnäkin siihen, ettei komissio ole osoittanut, missä määrin tapauskohtaisilla maksuilla on ollut osuutta niiden varantojen muodostumiseen, joista ylikompensaation väitetään olevan peräisin. On täysin mahdollista, että varannot on muodostettu muulla rahoituksella kuin tapauskohtaisilla maksuilla, esimerkiksi voimassa olevalla tuella. Niiden tällainen määrittely ei lakkaa siksi, että ne on siirretty PO:lle, joka ei voi jakaa niitä uudelleen muuten kuin Mediawetin 109a §:n 1 momentin perusteella. Sitä paitsi ohjelmatoiminnan varantojen siirto PO:lle ei ole sisältynyt riidanalaisen päätöksen 37–45 perustelukappaleessa tarkoitettuihin tapauskohtaisiin maksuihin.
230 Toiseksi NOS kiistää riidanalaisen päätöksen 129 perustelukappaleeseen ja sitä seuraaviin perustelukappaleisiin sisältyvän komission arvioinnin, jonka mukaan muusta toiminnasta kuin julkisen palvelun tehtävän täyttämisestä saadut nettotulot on ollut otettava huomioon varantojen määrän laskennassa, koska jäsenvaltioiden ja julkisten yritysten välisten taloudellisten suhteiden avoimuudesta 25.6.1980 annetussa komission direktiivissä 80/723/ETY (EYVL L 195, s. 35) vahvistettuja sääntöjä ei ollut noudatettu. Tältä osin komission olisi pitänyt teettää julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden kirjanpitoon kohdistuva täydentävä tutkimus ottamatta huomioon julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden kaupallisen toiminnan tuloja.
231 Ensinnäkin on ollut virhe katsoa, että yksittäiset julkisen palvelun yleisradioyhtiöt olisivat käyttäneet toisistaan eroavia menetelmiä niiden julkisen palvelun tehtävään liittyvien kulujen ja voiton laskennassa.
232 NOS väittää sitten, että julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden laskentatoimen asiantuntijat valvovat sitä, että kulut lasketaan oikein, ja Commissariat voor der Media (viestinnän valvontavirasto) valvoo sitä, että määrärahat käytetään asianmukaisin perustein.
233 Lisäksi julkisen palvelun tehtävään liittyvästä toiminnasta ja kaupallisesta toiminnasta pidetään kirjanpitoa erikseen ja niitä hallinnoidaan erikseen, kuten Handboek Financiele Verantwoording (taloudellisen vastuun käsikirja) ja Commissariat voor der Median antamat suuntaviivat edellyttävät. Tältä osin NOS lausuu, että tätä käsikirjaa, joka on sisällytetty Alankomaiden lainsäädäntöön, sovelletaan pakottavasti julkisen palvelun yleisradioyhtiöihin. Kunkin julkisen palvelun yleisradioyhtiön varainhoidosta annetussa kertomuksessa kuitenkin ilmoitetaan ne kirjanpidon menetelmät, joita on käytetty kulujen kohdentamisessa niiden harjoittamien eri toimintojen kesken.
234 Tätä koskeva komission arviointi on sitä paitsi EY 87 artiklan 1 kohdan vastainen, koska kaupallisesta toiminnasta saadut tulot eivät ole julkisia varoja.
235 Lisäksi NOS väittää komission lausumiin vastatessaan, ettei sen viaksi voida katsoa sitä seikkaa, että Alankomaiden kuningaskunta on saattanut direktiivin 80/723 osaksi kansallista oikeusjärjestystä vasta määräajan jälkeen, sillä direktiivit on osoitettu jäsenvaltioille. Kyseisessä direktiivissä ei muutenkaan edellytetä yhden ainoan kirjanpitomenetelmän käyttöä. Vaikka katsottaisiin, ettei direktiiviä 80/723 olisi saatettu asianmukaisesti osaksi kansallista oikeusjärjestystä, julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden kulujen yksityiskohtainen tutkiminen olisi siinäkin tapauksessa ollut komission tehtävä.
236 Lopuksi NOS:n mielestä komissio on riidanalaisessa päätöksessä virheellisesti yhdistänyt keskenään tapauskohtaiset maksut ja muun rahoituksen voidakseen todeta ylikompensaation olemassaolon, vaikka muu rahoitus kuin tapauskohtaiset maksut ovat olleet voimassa olevia tukia.
237 Komissio kiistää NOS:n perustelut tältä osin.
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
238 Edellä 229 kohdassa mainitusta NOS:n ensimmäisestä väitteestä on todettava, että riidanalaisesta päätöksestä ilmenee (ks. edellä erityisesti 81–89 kohta) ensinnäkin, että julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden tapauskohtaiset maksut ovat johtaneet liian suuren korvauksen maksamiseen niille, mikä on yleisesti kartuttanut niiden varantoja, ja toiseksi, että 10 prosenttia niiden vuotuisesta talousarviosta ylittävä osuus näistä varannoista on siirretty PO:lle ensimmäisen kerran vuonna 2005, ja kolmanneksi, että tämä siirto on siten vuorostaan johtanut ylikompensaatioon PO:lle. Toisin kuin NOS on väittänyt, riidanalaisessa päätöksessä komissio on näin ollen selvästi osoittanut julkisen palvelun yleisradioyhtiöille myönnettyjen tapauskohtaisten maksujen syy-yhteyden siihen ylikompensaatioon, jota PO on saanut siksi, että kyseisiin maksuihin liittyneet näiden yritysten varannot on siirretty sille.
239 Siltä osin kuin NOS on väittänyt, ettei komissio ole osoittanut, että PO:lle siirretyt julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden varannot olisivat muodostuneet tapauskohtaisista maksuista eivätkä säännöllisistä vuotuisista maksuista, on sitä paitsi jo edellä 188 kohdassa todettu, että tällainen perustelu on hylättävä asiaan vaikuttamattomana, koska kyseessä olevien varantojen alkuperä ei vaikuta arviointiin, jonka mukaan nimenomaan julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden varantojen siirto PO:lle on ollut se toimenpide, joka on ollut voimassa olevan tuen lisäksi PO:lle myönnettyä uutta tukea. Näin ollen se seikka, olivatko julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden varannot muodostuneet uusina tukina vai voimassa olevina tukina saaduista rahamääristä, ei vaikuta siihen, että komissio on osoittanut nimenomaan varantojen siirron olleen uutta tukea PO:lle.
240 Lisäksi komissio on asianmukaisesti osoittanut, että voimassa olevilla tuilla oli jo ylikompensoitu julkisen palvelun tehtävästä johtuvat tarpeet. Kantajat eivät ole esittäneet seikkoja, jotka osoittaisivat tämän päättelyn virheelliseksi. Varantoihin siirretyt rahamäärät ovat siten väistämättä olleet ylikompensaatiota. Näiden varantojen myöhempi siirto ei ole muuttanut niiden luonnetta. Edellä mainitun tapauskohtaisen rahoituksen ja ylikompensaation välinen syy-yhteys on siten todellinen.
241 NOS:n ensimmäinen väite on siksi hylättävä.
242 NOS:n toisesta väitteestä, jonka pääasiallisen sisällön mukaan komissio on menetellyt virheellisesti ottaessaan ylikompensaation olemassaolon selvittämisessä huomioon kaikki NOS:n kaupallisesta toiminnasta saamat tulot, on todettava, että komissio on ilmoittanut riidanalaisen päätöksen 127–131 perustelukappaleessa, että tämä valinta johtui yhtäältä siitä, etteivät julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden kirjanpidot anna mahdollisuutta julkisen palvelun toiminnasta aiheutuvien kustannusten ja kaupallisesta toiminnasta aiheutuvien kustannusten asianmukaiseen kohdentamiseen. Tämä on vastoin direktiiviä 80/723, jota on sovellettava nyt käsiteltävässä asiassa ja jonka Alankomaiden kuningaskunta on pannut täytäntöön vuonna 2001 annetulla erityisellä asetuksella, jolla yleisradioyhtiöt velvoitetaan pitämään erillistä kirjanpitoa kaikista oheis- ja liitännäistoiminnoista. Toisaalta komissio on todennut riidanalaisessa päätöksessä, että kaikki julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden voitot, kaupallisesta toiminnasta saadut voitot mukaan lukien, oli Mediawetin mukaan käytettävä julkisen palvelun tehtävää varten.
243 Ottamatta kantaa siihen, onko direktiivi 80/723 komission väitteen mukaan pantu täytäntöön virheellisesti ja mikä merkitys mahdollisella virheellisyydellä on, asiassa on todettava, että Alankomaiden lainsäädännön mukaan julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden oli käytettävä kaikki tulonsa, kaupallisen toiminnan tulot mukaan lukien, julkisen palvelun tehtävien täyttämiseen. NOS on kirjelmissään myöntänyt tämän lausuessaan, että olisi käsitteellisesti mahdotonta, että se itse tai muut yleisradioyhtiöt käyttäisivät vielä käyttämättä olevia rahamääriä muihin tarkoituksiin. Näin ollen nämä tulot on ollut otettava huomioon mahdollista ylikompensaatiota tutkittaessa.
244 Komissio ei siten ole menetellyt millään tavoin virheellisesti ottaessaan Alankomaiden julkisen yleisradiojärjestelmän toimijoiden kaupallisesta toiminnasta saaman nettotulon huomioon laskiessaan niiden julkisen palvelun tehtävästä saaman ylikompensaation määrää.
245 Tämän vuoksi on hylättävä asiaan vaikuttamattomina NOS:n perustelut, joiden mukaan sen kirjanpito on ollut asiaa koskevan Alankomaiden lainsäädännön mukainen ja laskentatoimen asiantuntijat ovat tarkastaneet sen, viestintää valvova viranomainen on varmistanut myönnettyjen varojen asianmukaisen käytön ja direktiivi 80/723 on saatettu osaksi Alankomaiden kuningaskunnan oikeusjärjestystä vasta vuonna 2001.
246 Lisäksi on todettava, että kantajat ovat istunnossa ilmoittaneet, etteivät ne kiistä riidanalaisen päätöksen 152 perustelukappaleessa olevaan taulukkoon 4 sisältyviä numerotietoja, jotka koskevat PO:ta. Kantajat eivät ole esittäneet mitään sellaista, mikä asettaisi kyseenalaisiksi julkisen palvelun nettokulujen, kaupallisen toiminnan nettotuloksen, julkisen rahoituksen tarpeen ja vuotuisten maksujen kokonaismäärät, joita koskevien numerotietojen pohjalta komissio on pelkästään vuotuisten maksujen perusteella osoittanut PO:n saaneen ylikompensaatiota 20,7 miljoonaa euroa ja niiden lisäksi tapauskohtaisia maksuja, jotka on määrätty perittäviksi takaisin.
247 Myös NOS:n kolmannen kanneperusteensa yhteydessä esittämä toinen väite on siksi hylättävä.
FOR:stä peräisin olevien rahamäärien huomioon ottaminen laskettaessa PO:n saamaa ylikompensaatiota, joka on määrätty perittäväksi takaisin, ja perustelujen puutteellisuus tältä osin
– Asianosaisten lausumat
248 Alankomaiden kuningaskunta väittää pääasiallisesti, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen ja laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa katsoessaan, että FOR:stä peräisin olleiden 33,870 miljoonan euron siirto PO:lle sisältyi ylikompensaatioon, vaikka komissio ei ole tutkinut, oliko PO käyttänyt tämän rahamäärän ja jos, niin millä tavalla. Se katsookin, että jos komissio olisi tutkinut tämän seikan, se olisi todennut, että PO on ajanjaksona 1999–2005 käyttänyt kaikki sille maksetut FOR:stä peräisin olleet rahamäärät, joten vuonna 2005 PO:lla ei ole enää ollut käytössään lainkaan FOR:stä peräisin olevia varoja, jotka voitaisiin periä takaisin.
249 Alankomaiden kuningaskunta vetoaa siihen, että toisin kuin komissio väittää, komissio on riidanalaisen päätöksen tekemisen ajankohtana ollut tietoinen siitä, että FOR tyhjennettäisiin vuoden 2006 loppuun mennessä, sillä Alankomaiden kuningaskunta oli komissiolle 3.2.2006 lähettämässään kirjeessä ilmoittanut, että FOR:ssä oli jäljellä enää 8,8 miljoonaa euroa vuoden 2005 lopussa ja ettei siinä olisi jäljellä mitään vuoden 2006 lopussa. Lisäksi komissio olisi voinut jatkaa tutkintaa vielä kuuden kuukauden ajan voidakseen ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat.
250 NOS on puolestaan lausunut, ettei komissio ole riidanalaisessa päätöksessä viitannut minkäänlaiseen laiminlyöntiin NOS:n saamien FOR:stä peräisin olleiden 33,8 miljoonan euron suuruisten maksujen käyttämisessä, vaikka nämä rahamäärät on käytetty toimintoihin, joita ovat olleet muun muassa investoinnit digitaaliseen mediaan, vastuullisen toiminnan periaatteisiin sekä satelliitti- ja radiolähetystoiminnan edistämiseen, ja tämä on tehty varojensiirtopöytäkirjojen mukaisesti.
251 Komissio on kiistänyt kantajien perustelut.
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
252 Perustelujen väitetystä puutteellisuudesta on todettava, että FOR:stä peräisin olevat maksut on selostettu tapauskohtaisia maksuja koskevassa riidanalaisen päätöksen 2.3.3 jaksossa ja että komissio on sen jälkeen arvioinut niitä valtiontukisääntöjen kannalta (ks. edellä 83–85 kohta).
253 Tämän arvioinnin lopuksi FOR:stä peräisin olevat maksut on riidanalaisessa päätöksessä mainittu osana tapauskohtaisia maksuja, jotka ovat EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea (riidanalaisen päätöksen 105 perustelukappale) ja tarkemmin sanottuna uutta valtiontukea (riidanalaisen päätöksen 111 perustelukappale).
254 FOR:stä peräisin olevat maksut on riidanalaisessa päätöksessä lopuksi otettu huomioon julkisen rahoituksen oikeasuhteisuuden arvioinnissa ja erityisesti PO:n saaman ylikompensaation määrän laskennassa (ks. riidanalaisen päätöksen 152 perustelukappaleessa oleva taulukko 4 ja riidanalaisen päätöksen 154 perustelukappale).
255 Näin ollen komissio on riidanalaisessa päätöksessä perustellut oikeuskäytännössä asetettujen vaatimusten (ks. edellä 80 kohta) mukaisesti sekä FOR:stä peräisin olevia maksuja koskevan päättelynsä että sen lopputuloksen.
256 Siltä osin kuin asia koskee FOR:stä peräisin olevia maksuja, on todettava, että kun komissio on riidanalaisessa päätöksessä osoittanut PO:n saaneen kyseessä olevien tapauskohtaisten maksujen vuoksi ylikompensaatiota verrattuna sen tarvitsemaan julkiseen rahoitukseen (ks. riidanalaisen päätöksen 152 perustelukappaleessa oleva taulukko 4), komissiolla ei voi olla velvollisuutta tutkia, miten PO on käyttänyt ne. Vaikka nimittäin FOR:stä peräisin olleet maksut olisi käytetty asianmukaisesti, ne olisivat silti osaltaan johtaneet siihen, että PO saa julkisen rahoituksen tarpeeseensa verrattuna ylikompensaatiota, jonka määrää ei ole kiistetty.
257 Väitteestä, jonka mukaan FOR:stä vuonna 2006 saadut maksut olisi käytetty kokonaisuudessaan, on todettava, että edellä 221 kohdassa mainitun vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valtiontukipäätöksen lainmukaisuutta on arvioitava niiden tietojen perusteella, joita komissiolla oli päätöstä tehdessään. Riidanalainen päätös puolestaan kattaa ajanjakson vuodesta 1994 vuoteen 2005, joka on viimeinen vuosi, jolta komissiolla on ollut käytettävissään lopulliset tiedot (riidanalaisen päätöksen kymmenes perustelukappale). Näin ollen on kaiken lisäksi ja joka tapauksessa perusteltua, ettei komissio ole ottanut huomioon vuoden 2006 tietoja.
258 Alankomaiden kuningaskunnan kolmannen kanneperusteen toinen osa ja NOS:n kolmannen kanneperusteensa yhteydessä esittämä tätä koskeva väite eivät siten pidä paikkaansa.
Komission hyväksymän 10 prosentin toleranssin jättäminen huomiotta laskettaessa ohjelmatoiminnan varantojen siirtoon liittyvää takaisin perittävää määrää
– Asianosaisten lausumat
259 Alankomaiden kuningaskunta vetoaa pääasiallisesti siihen, että komission olisi oman päätöksentekokäytäntönsä ja itseään sitovan yleisradiotoimintaa koskevan tiedonantonsa mukaan pitänyt soveltaa ohjelmatoiminnan varantojen ylijäämien siirtoihin PO:lle 10 prosentin toleranssia varantoihin siirrettyjen maksujen koko määrien huomioon ottamisen sijasta.
260 Alankomaiden kuningaskunta väittää ilmoittaneensa tästä asiasta komissiolle ajoissa eli 1.9.2005 päivätyssä kirjeessään. Se korostaa, että jos Alankomaiden lainsäätäjä olisi sallinut yleisradioyhtiöiden eräiden yhdistysten muodostavan varantoja, joiden määrä on 10 eikä vain 5 prosenttia, PO:lle siirretty rahamäärä olisi ollut pienempi.
261 Vastauksessaan komission väitteeseen, jonka mukaan Alankomaiden viranomaisilla oli tiedossaan, että komissio salli 10 prosentin toleranssin soveltamisen varantojen määrään, Alankomaiden kuningaskunta on ilmoittanut, että vaikka Tanskan toimenpiteistä TV2/DANMARKin hyväksi 19.5.2004 tehdyssä komission päätöksessä 2005/217/EY (EUVL 2006, L 85, s. 1) tunnustetaan periaate, jonka mukaan varantoja voidaan perustaa ja siirtää seuraavalle vuodelle, päätöksessä ei kuitenkaan mainita mitään täsmällistä prosenttimäärää. Päätös 2005/842 on sitä paitsi tehty vasta varojen PO:lle siirtämisen jälkeen.
262 Alankomaiden kuningaskunta on lisäksi huomauttanut, että komission edellyttämän 10 prosentin toleranssin ylittävä osuus varannoista on määrätty siirrettäväksi päätöksellä, jonka PO on tehnyt Mediawetin 109a §:n 1 momentin mukaisesti, eikä Alankomaiden viranomaisten päätöksellä.
263 Komissio on kiistänyt Alankomaiden kuningaskunnan perustelut.
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
264 Siltä osin kuin Alankomaiden kuningaskunta on arvostellut komissiota siitä, että tämä on ottanut huomioon PO:lle siirrettyjen varantojen koko määrän ottamatta huomioon 10 prosentin toleranssia, jota se sallii sovellettavan yleisradioyhtiöiden varantoihin, on todettava, kuten Alankomaiden kuningaskunta on kirjelmissään myöntänyt ja kuten riidanalaisesta päätöksestä selvästi ilmenee (ks. erityisesti 49, 146 ja 149 perustelukappale), että komissio on ottanut huomioon julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden PO:lle siirtämän rahamäärän Alankomaiden lainsäädännön mukaisesti. Alankomaiden kuningaskunta näyttää siten arvostelevan komissiota siitä, ettei tämä ole soveltanut 10 prosentin toleranssia, jota edes PO itse ei ole soveltanut, vaikka tämä enimmäismäärä on ollut sekä NOS:n että Alankomaiden viranomaisten tiedossa.
265 Joka tapauksessa ja siten myös päätöksen 2005/842 voimaantulopäivästä riippumatta tämä varantojen siirto PO:lle on ollut määrältään 42,457 miljoonaa euroa, mitä ei ole kiistetty, ja komission mukaan se sisältyy samansuuruisena määränä PO:n saamaan ylikompensaatioon. Komissio on menetellyt oikein tarkastellessaan PO:n saamaa ylikompensaatiota käytettävissä olleiden tietojen perusteella. Komissiota ei voida moittia siitä, ettei se ole ottanut PO:n saaman ylikompensaation määrän laskennassa huomioon sitä, että ylikompensaatio olisi voinut olla pienempi 10 prosentin toleranssin mukaan, jota olisi komission myöntämin tavoin voitu soveltaa julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden varantoihin. Komission velvollisuutena ei ole ollut ottaa huomioon 10 prosentin toleranssiosuutta, jonka yleisradioyhtiöt olisivat mahdollisesti voineet pitää varannoistaan itsellään, kun yleisradioyhtiöt eivät todellisuudessa ole pitäneet toleranssiosuutta itsellään ja PO:n saama ylikompensaatio on sen vuoksi ollut suurempi.
266 Toissijaisesti on syytä huomauttaa, että riidanalaisen päätöksen 147–149 perustelukappaleesta ilmenee, että komission hyväksymää periaatetta, jonka mukaan tietty prosenttiosuus vuotuisesta ylikompensaatiosta saadaan siirtää seuraavalle vuodelle, sovelletaan tarkoin määrätyin edellytyksin kunkin julkisen palvelun yleisradioyhtiön perättäisten vuosien talousarvioihin, koska julkisen yleisradiotoiminnan kustannukset saattavat vaihdella vuosittain. Olisi tämän toleranssin tarkoituksen vastaista, jos sen katsottaisiin olevan yleinen sääntö, jota olisi sovellettava julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden kyseisten varantojen siirtoon muulle elimelle. Kuten päätöksen 2005/217 113 perustelukappaleesta ilmenee ja kuten päätöksessä 2005/842 vahvistetaan, tämän säännön tarkoituksena ei ole jäsenvaltion pysyvä vapauttaminen takaisinperintävelvoitteestaan. Kyseisen päätöksen 6 artiklan toisen kohdan mukaan ylikompensaatio, joka ei ylitä 10:tä prosenttia vuotuisen korvauksen määrästä, voidaan siirtää seuraavalle tilikaudelle ja vähentää kyseiseltä tilikaudelta maksettavasta korvauksesta. Kaiken lisäksi Alankomaiden kuningaskunta on kanteessaan lausunut, että varannot voidaan tähän 10 prosentin rajaan asti säilyttää ja siirtää seuraavalle vuodelle. Nyt käsiteltävässä asiassa ei ole kysymys siitä, koska asianomaista rahamäärää ei nimenomaan ole siirretty seuraavalle tilikaudelle vaan se on siirretty eri elimelle.
267 Koska Alankomaiden kuningaskunnan kolmannen kanneperusteen kolmas osa ei siten pidä paikkaansa, se on näin ollen hylättävä.
268 Koska mikään kantajien kanneperusteista ei pidä paikkaansa, Alankomaiden kuningaskunnan kanne asiassa T-231/06 ja NOS:n kanne asiassa T-237/06 on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
269 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu ensimmäinen jaosto)
on ratkaissut asiat seuraavasti:
1) Kanteet hylätään.
2) Alankomaiden kuningaskunta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asiassa T‑231/06.
3) Nederlandse Omroep Stichting (NOS) velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut asiassa T-237/06.
Dehousse | Wiszniewska-Białecka | Jürimäe |
Dittrich | | Soldevilla Fragoso |
Julistettiin Luxemburgissa 16 päivänä joulukuuta 2010.
Allekirjoitukset
Sisällys
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Asian tausta
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
Oikeudellinen arviointi
Puolustautumisoikeuksien loukkaaminen ja EY 88 artiklan 2 kohdan virheellinen soveltaminen
Asianosaisten lausumat
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Tapauskohtaisten maksujen virheellinen määrittäminen valtiontuiksi
CoBo:n tekijänoikeuksista saamien tulojen virheellinen luokittelu valtion varoiksi
– Asianosaisten lausumat
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Väite siitä, ettei NOS ole yritys suorittaessaan tehtäviään PO:na
– Asianosaisten lausumat
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Väitteet siitä, ettei kilpailu ole vääristynyt, ja tähän liittyvien perustelujen puutteellisuudesta
– Asianosaisten lausumat
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Edellä 13 kohdassa mainitun Altmark-tuomion virheellinen tulkinta ja soveltaminen sekä riidanalaisen päätöksen tältä osin riittämättömät perustelut
– Asianosaisten lausumat
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Tapauskohtaisten maksujen virheellinen määrittäminen uusiksi tuiksi ja perustelujen puuttuminen tältä osin
Asianosaisten lausumat
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
EY 86 artiklan 2 kohdan virheellinen soveltaminen, virheet väitetyn ylikompensaation määrän laskemisessa sekä tätä koskevien perustelujen puutteellisuus
EY 86 artiklan 2 kohdan virheellinen soveltaminen oikeasuhteisuuden arvioinnissa
– Asianosaisten lausumat
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Tapauskohtaisten maksujen ja väitetyn ylikompensaation välisen yhteyden puuttuminen sekä ylikompensaation määrän laskennassa huomioon otettavat kulut
– Asianosaisten lausumat
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
FOR:stä peräisin olevien rahamäärien huomioon ottaminen laskettaessa PO:n saamaa ylikompensaatiota, joka on määrätty perittäväksi takaisin, ja perustelujen puutteellisuus tältä osin
– Asianosaisten lausumat
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Komission hyväksymän 10 prosentin toleranssin jättäminen huomiotta laskettaessa ohjelmatoiminnan varantojen siirtoon liittyvää takaisin perittävää määrää
– Asianosaisten lausumat
– Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Oikeudenkäyntikulut