UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
19 päivänä lokakuuta 2017 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Tulliunioni ja yhteinen tullitariffi – Asetus (ETY) N:o 2913/92 – 201 artiklan 3 kohdan toinen alakohta sekä 221 artiklan 3 ja 4 kohta – Asetus (ETY) N:o 2777/75 – Asetus (EY) N:o 1484/95 – Lisätuontitulli – Keinotekoinen järjestely, jonka tarkoituksena on kannettavien lisätullien välttäminen – Tulli-ilmoituksen perustana olevien tietojen virheellisyys – Henkilöt, jotka voivat olla vastuussa tullivelasta – Vanhentumisaika
Asiassa C‑522/16,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Hoge Raad der Nederlanden (Alankomaiden ylin yleinen tuomioistuin) on esittänyt 30.9.2016 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 7.10.2016, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
A
vastaan
Staatssecretaris van Financiën,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja L. Bay Larsen sekä tuomarit J. Malenovský, M. Safjan, D. Šváby ja M. Vilaras (esittelevä tuomari),
julkisasiamies: M. Campos Sánchez-Bordona,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– A, edustajanaan C. H. Bouwmeester, veroneuvoja,
– Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. Bulterman ja H. Stergiou,
– Belgian hallitus, asiamiehinään M. Jacobs ja J. Van Holm, advocaten,
– Euroopan komissio, asiamiehinään A. Caeiros ja F. Wilman,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee yhteisön tullikoodeksista 12.10.1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 (EYVL 1992, L 302, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 16.11.2000 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 2700/2000 (EYVL 2000, L 311, s. 17) (jäljempänä tullikoodeksi), 62 artiklan, 201 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan ja 221 artiklan 3 ja 4 kohdan, luettuina yhdessä yhtäältä siipikarjanliha-alan yhteisestä markkinajärjestelystä 29.10.1975 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2777/75 (EYVL 1975, L 282, s. 77), sellaisena kuin se on muutettuna 14.4.2003 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 806/2003 (EUVL 2003, L 122, s. 1) (jäljempänä asetus N:o 2777/75), ja toisaalta siipikarjanliha- ja muna-alan sekä ovalbumiinin tuonnissa sovellettavien lisätullien järjestelmän soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä ja asetuksen N:o 163/67/ETY kumoamisesta 28.6.1995 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1484/95 (EYVL 1995, L 145, s. 47), sellaisena kuin se on muutettuna 29.3.1999 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 684/1999 (EYVL 1999, L 86, s. 6) (jäljempänä asetus N:o 1484/95), kanssa, tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat A ja Staatssecretaris van Financiën (valtiovarainministeriön valtiosihteeri, Alankomaat) ja joka koskee tuonnissa sovellettavia lisätulleja ja liikevaihtoveroa koskevia maksuunpanopäätöksiä.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Tullikoodeksi
3 Tullikoodeksin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tätä koodeksia sovellettaessa tarkoitetaan:
– –
9) ’tullivelalla’ henkilön velvollisuutta maksaa sellaiset tuontitullit (tuontitullivelka) tai vientitullit (vientitullivelka), joita sovelletaan yhteisön voimassa olevien säännösten mukaan määritettyihin tavaroihin;
10) ’tuontitulleilla’
– tuontitavaroista kannettavia tulleja ja vaikutukseltaan vastaavia maksuja,
– yhteisessä maatalouspolitiikassa käyttöön otettuja tai tiettyihin maataloustuotteiden jalostuksessa saatuihin tavaroihin sovellettavissa erityisjärjestelyissä käyttöön otettuja tuonnista kannettavia maksuja;
– –
16) ’tullimenettelyllä’
a) luovutusta vapaaseen liikkeeseen,
– –”
4 Tullikoodeksin 62 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Kirjalliset ilmoitukset on tehtävä tähän tarkoitukseen vahvistetun virallisen mallin mukaisella lomakkeella. Ne on allekirjoitettava, ja niissä on annettava kaikki tiedot, jotka tarvitaan tavaroille ilmoitettavaa tullimenettelyä koskevien säännösten soveltamiseksi.
2. Ilmoitukseen on liitettävä kaikki asiakirjat, jotka tarvitaan tavaroille ilmoitettavaa tullimenettelyä koskevien säännösten soveltamiseksi.”
5 Tullikoodeksin 79 artiklan sanamuoto on seuraava:
”Muiden kuin yhteisötavaroiden luovutus vapaaseen liikkeeseen antaa niille yhteisötavaroiden tullioikeudellisen aseman.
Luovutus vapaaseen liikkeeseen sisältää kauppapoliittisten toimenpiteiden soveltamisen, muiden tavaran maahantuontia koskevien muodollisuuksien suorittamisen sekä lain mukaan kannettavien tullien kantamisen.
6 Tullikoodeksin 201 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Tuontitullivelka syntyy, kun:
a) tuontitullien alainen tavara luovutetaan vapaaseen liikkeeseen; taikka
b) tällainen tavara asetetaan osittain tuontitullittomaan väliaikaisen maahantuonnin menettelyyn.
2. Tullivelka syntyy sinä ajankohtana, jona kyseinen tulli-ilmoitus vastaanotetaan.
3. Velallinen on tavaranhaltija [ts. ilmoittaja]. Välillisessä edustuksessa velallisena on myös henkilö, jonka lukuun tulli-ilmoitus tehdään.
Jos jotakin 1 kohdassa tarkoitettua menettelyä koskeva tulli-ilmoitus tehdään sellaisten tietojen perusteella, että kaikkia tai joitakin lain mukaan kannettavia tulleja ei saada kannetuiksi, myös niitä henkilöitä, jotka ovat toimittaneet ilmoituksen laatimiseksi tarvitut tiedot ja jotka ovat tienneet tai joiden olisi kohtuudella pitänyt tietää näiden tietojen olleen virheellisiä, voidaan pitää velallisina voimassa olevien kansallisten säännösten mukaisesti.”
7 Tullikoodeksin 221 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Tullien määrä on aiheellisella tavalla annettava velalliselle tiedoksi heti, kun se on kirjattu tileihin.
– –
3. Tiedoksiantoa ei voida toimittaa velalliselle enää sen jälkeen, kun kolmen vuoden määräaika on kulunut siitä päivästä, jona tullivelka on syntynyt. Jos päätökseen on haettu muutosta 243 artiklan mukaisesti, määräajan laskeminen keskeytetään muutoksenhakumenettelyn ajaksi muutoshakemuksen jättöajankohdasta lukien.
4. Jos tullivelka on syntynyt sellaisen teon tuloksena, joka sen suorittamishetkellä olisi voinut johtaa rikosoikeudenkäyntiin, tiedoksianto velalliselle voi tapahtua 3 kohdassa tarkoitetun kolmen vuoden määräajan päätyttyäkin, jos voimassa olevat säännökset sen sallivat.”
Asetus N:o 2777/75
8 Asetuksen N:o 2777/75 1 artiklan 1 kohdassa luetellaan tuotteet, joita siipikarjanliha-alan yhteinen markkinajärjestely koskee.
9 Kyseisen asetuksen 5 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Edellä 1 artiklassa tarkoitettujen tiettyjen tuotteiden tuonnista johtuvien epäsuotuisten vaikutusten ehkäisemiseksi tai torjumiseksi yhteisön markkinoilla yhden tai useamman vastaavan 10 artiklassa säädetyn tullimaksun alaisen tuotteen tuonnille määrätään lisätuontitulli, jos Uruguayn kierroksen monenvälisten kauppaneuvottelujen yhteydessä perustamissopimuksen 228 artiklan mukaisesti tehdyn maataloussopimuksen 5 artiklassa asetetut ehdot on täytetty, paitsi jos tuonti ei todennäköisesti häiritse yhteisön markkinoita tai jos vaikutukset ovat epäsuhteessa asetettuihin tavoitteisiin.
2. Yhteisö antaa Maailman kauppajärjestölle tiedoksi kynnyshinnat, joita alhaisemmista hinnoista voidaan määrätä lisätuontitulli.
Kynnysmäärät, joita suuremmista määristä peritään lisätuontitulli, määritetään niiden kolmen vuoden tuonnin perusteella, jotka edelsivät vuotta, jolloin 1 kohdassa tarkoitettuja haitallisia vaikutuksia on ilmennyt tai todennäköisesti ilmenee.
3. Huomioon otettavat tuontihinnat lisätuontitullia määrättäessä määritetään kyseisen tavaraerän cif-tuontihintojen perusteella.
Tätä varten cif-tuontihinnat tarkistetaan kyseisen tuotteen edustavan maailmanmarkkinahinnan tai yhteisön tuontimarkkinoilla vallitsevan edustavan hinnan perusteella.
4. Komissio hyväksyy yksityiskohtaiset säännöt tämän artiklan soveltamisesta 17 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen. Yksityiskohtaisissa säännöissä määritetään erityisesti:
a) tuotteet, joihin lisätuontitulleja sovelletaan maataloussopimuksen 5 artiklan mukaisesti;
b) muut tarpeelliset perusteet 1 kohdan soveltamiseksi maataloussopimuksen 5 artiklan mukaisesti.”
Asetus N:o 1484/95
10 Asetuksen N:o 1484/95 alkuperäinen versio annettiin erityisesti asetuksen N:o 2777/75 5 artiklan 4 kohdan nojalla.
11 Asetuksen N:o 1484/95 1 artiklassa säädetään seuraavaa:
”[Asetuksen] – – N:o 2777/75 5 artiklan 1 kohdassa – – tarkoitettuja tuonnilta kannettavia lisätulleja, jäljempänä ’lisätullit’, sovelletaan liitteessä I mainittuihin ja siinä ilmoitetuista alkuperämaista peräisin oleviin tuotteisiin.
[Asetuksen] – – N:o 2777/75 5 artiklan 2 kohdassa – – tarkoitetut vastaavat kynnyshinnat on esitetty liitteessä II.
12 Kyseisen asetuksen 3 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Lisätulli vahvistetaan kyseisen lähetyksen cif-tuontihinnan perusteella 4 artiklan säännösten mukaisesti.
2. Jos lähetyksen cif-tuontihinta 100 kilogrammalta on korkeampi kuin 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sovellettava edustava hinta, tuojan on toimitettava tuontijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ainakin seuraavat todisteet:
– ostosopimus tai mikä tahansa muu vastaava todiste,
– vakuutussopimus,
– lasku,
– alkuperätodistus (tarvittaessa),
– kuljetussopimus
– ja merikuljetuksen osalta konossementti.
3. Toisessa kohdassa tarkoitetussa tapauksessa tuojan on annettava [2.7.1993 annetun] komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 [(EYVL 1993, L 253, s. 1)] 248 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vakuus samansuuruisena kuin se lisätullin määrä, jonka tuoja olisi maksanut, jos lisätullien laskenta olisi toteutettu kyseiseen tuotteeseen sovellettavan edustavan hinnan perusteella – –.
4. Tuojalla on käytettävissään yhden kuukauden määräaika kyseisten tuotteiden myynnistä kuuden kuukauden määräajan rajoissa vapaaseen liikkeeseen luovuttamista koskevan ilmoituksen vastaanottopäivästä sen todistamiseen, että lähetys on myyty 2 kohdassa tarkoitettujen hintojen todenperäisyyden vahvistavin edellytyksin. Kumman tahansa edellä mainitun määräajan noudattamatta jättämisestä on seurauksena annetun vakuuden menettäminen. Toimivaltainen viranomainen voi kuitenkin tuojan asianmukaisesti perustellusta hakemuksesta pidentää kuuden kuukauden määräaikaa enintään kolmella kuukaudella.
Annettu vakuus on vapautettava siltä osin kuin todisteet myyntiä koskevien edellytysten noudattamisesta esitetään tulliviranomaisia tyydyttävällä tavalla.
Muussa tapauksessa vakuus menetetään lisätullien maksuksi.
5. Jos toimivaltaiset viranomaiset toteavat tarkastuksen yhteydessä, että tässä artiklassa säädettyjä edellytyksiä ei ole noudatettu, niiden on perittävä maksettavat tullit [tullikoodeksin] 220 artiklan mukaisesti. Perittävien tai vielä perittäviksi jäävien tullien määrää vahvistettaessa on otettava huomioon niille tavaran vapaaseen liikkeeseen luovuttamispäivästä perinnän suorittamispäivään asti kasvanut korko. Sovellettava korkokanta on kansallisessa lainsäädännössä perintätoimien osalta voimassa oleva korkokanta.”
13 Asetuksen N:o 1484/95 4 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jos 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun asianomaisen käynnistävän kynnyshinnan ja lähetyksen cif-tuontihinnan välinen erotus:
a) on enintään 10 prosenttia käynnistävästä kynnyshinnasta, lisätulli on suuruudeltaan nolla prosenttia;
b) on suurempi kuin 10 prosenttia, mutta enintään 40 prosenttia käynnistävästä kynnyshinnasta, lisätulli on suuruudeltaan 30 prosenttia 10 prosentin yli menevästä määrästä;
c) on suurempi kuin 40 prosenttia, mutta enintään 60 prosenttia käynnistävästä kynnyshinnasta, lisätulli on suuruudeltaan 50 prosenttia 40 prosentin yli menevästä määrästä korotettuna b alakohdassa tarkoitetulla lisätullilla;
d) on suurempi kuin 60 prosenttia, mutta enintään 75 prosenttia käynnistävästä kynnyshinnasta, lisätulli on suuruudeltaan 70 prosenttia 60 prosentin yli menevästä määrästä korotettuna b ja c alakohdassa tarkoitetuilla lisätulleilla;
e) on suurempi kuin 75 prosenttia käynnistävästä kynnyshinnasta, lisätulli on suuruudeltaan 90 prosenttia 75 prosentin yli menevästä määrästä korotettuna b, c ja d alakohdassa tarkoitetuilla lisätulleilla.”
14 Asetuksessa N:o 1484/95 tarkoitettu kunkin tuotteen kynnyshinta ja edustava hinta ilmoitettiin vastaavasti kyseisen asetuksen liitteessä II ja liitteessä I.
Alankomaiden oikeus
AWR
15 Valtionveroista 2.7.1959 annetun lain (Algemene wet inzake rijksbelastingen; Stb. 1959, nro 301), sellaisena kuin se oli 1.2.2008 asti sovellettavassa versiossaan (jäljempänä AWR), 22 e §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Kun lain mukaan kannettavien tuontitullien tarkkaa määrää ei ole voitu määrittää sellaisen teon vuoksi, joka voi johtaa rikosoikeudenkäyntiin, maksuunpanopäätös voidaan tehdä viiden vuoden kuluessa tullivelan syntymispäivästä lukien.
2. Edellä olevaa 1 momenttia ei sovelleta henkilöihin, joiden teon tai laiminlyönnin tarkoituksena ei ollut tuontitullien kiertäminen.”
Tullilaki
16 Alankomaiden 2.11.1995 annetun tullilain (Douanewet; Stb. 1995, nro 553), sellaisena kuin sitä sovellettiin 1.8.2008 asti, 48 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. Niille,
a. jotka antavat lain mukaan vaaditun ilmoituksen, joka on virheellinen tai epätäydellinen,
b. joilla on lakiin perustuva velvollisuus
1 antaa tietoja ja jotka eivät anna niitä tai antavat ne virheellisinä tai epätäydellisinä
– –
määrätään enintään kuuden kuukauden mittainen vankeusrangaistus taikka kolmannen luokan sakko.”
Tulliasetus
17 Alankomaiden 4.3.1996 annetun tulliasetuksen (Douanebesluit; Stb. 1996, nro 166) 54 § kuuluu seuraavasti:
”Jos tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa – – tarkoitettu tulli-ilmoitus tehdään sellaisten tietojen perusteella, että kaikkia lain mukaan kannettavia tuontitulleja ei saada kannetuiksi, myös henkilöä, joka on toimittanut ilmoituksen laatimiseksi tarvitut tiedot ja joka on tiennyt tai jonka olisi kohtuudella pitänyt tietää näiden tietojen olleen virheellisiä, voidaan pitää tuontitullivelallisena.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
18 Vuosina 2005 ja 2006 yhtiö F, jonka kotipaikka on Saksassa, laati useita ilmoituksia muun muassa Brasiliasta ja Argentiinasta peräisin olevien pakastettujen broilerinlihaerien luovutuksesta vapaaseen liikkeeseen Alankomaissa.
19 Tänä aikana yhtiön F kaikki osuudet kuuluivat yhtiö D:lle, joka myös oli sijoittautunut Saksaan. A, hänen poikansa B ja kolmas henkilö X olivat kaikki yhtiön D osakkaita ja kuuluivat sen hallitukseen. Vuoden 2005 helmikuuhun asti A oli yhtiön F hallituksen jäsen, ja tämän jälkeen hänet korvasi X tässä tehtävässä.
20 Yhtiö F oli ostanut kyseessä olevat tuotteet tämän tuomion 18 kohdassa mainituilla vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskevilla ilmoituksilla Uruguayhin sijoittautuneelta yhtiöltä K. Mainittujen ilmoitusten liitteinä olivat yhtiön K laatimat laskut, ja ilmoituksissa ilmoitettu hinta oli sama kuin se, jonka yhtiö K laskutti yhtiöltä F. Viimeksi mainitun yhtiön maksama hinta, jonka muunnettiin cif-tuontihinnaksi asetuksen N:o 2777/75 5 artiklan 3 kohdan mukaisesti, oli joka kerta suurempi kuin kynnyshinta, minkä seurauksena mitään asetuksissa N:o 2777/75 ja N:o 1484/95 tarkoitettua lisätuontitullia ei syntynyt.
21 Yhtiö F myi tämän jälkeen kaikki nämä tuotteet Sveitsiin sijoittautuneelle yhtiölle G ja noudattaakseen asetuksen N:o 1484/95 3 artiklan 4 kohtaan perustuvaa velvollisuuttaan esitti Alankomaiden tulliviranomaisille näitä myyntejä vastaavat laskut. Yhtiön F yhtiöltä G laskuttama hinta oli järjestelmällisesti suurempi kuin yhtiön K yhtiöltä F laskuttama. Yhtiön G osakkeista 99 prosenttia kuului A:n pojalle B:lle, joka oli myös yhtiön G hallituksen jäsen.
22 Alankomaiden tulliviranomaiset pyysivät tietoja yhtiön F tuomien tuotteiden myöhemmistä jälleenmyynneistä. Koska ne eivät saaneet tyydyttäviä vastauksia, ne katsoivat, että yhtiön F esittämien asiakirjojen perusteella ei voitu määrittää, oliko tältä yhtiöltä laskutettu cif-tuontihinta korkeampi kuin kynnyshinta. Näin ollen tulliviranomaisen ominaisuudessa toimiva Minister van Landbouw, Natuur en Voedselkwaliteit (maatalous-, luonto- ja elintarvikeministeri) antoi 10.9.2008 joukon maksuunpanopäätöksiä (jäljempänä verotuspäätös I), jotka oli osoitettu erityisesti A:lle, vaatiakseen asetuksen N:o 1484/95 3 artiklan 5 kohdan ja 4 artiklan mukaisesti lisätulleja tuonneille, joita vapaaseen luovutukseen saattamista koskevat ilmoitukset koskivat, sekä osalle kyseessä olevista tuotteista liikevaihtoveron maksamista.
23 Täydentävän tarkastuksen johdosta Alankomaiden tulliviranomaiset totesivat, että yhtiön F tuomien tuotteiden osto ja myynti tapahtui aina tietyn menetelmän mukaisesti. Yhtiö G osti kyseiset tuotteet eteläamerikkalaisilta toimittajilta kynnyshintaa alempaan hintaan ja jälleenmyi ne yhtiö K:lle huomattavasti kynnyshintaa korkeampaan hintaan. Viimeksi mainittu yhtiö myi tuotteet hieman korkeampaan hintaan kuin se, jolla se oli itse ostanut ne, yhtiölle F, joka sitten suoritti näiden tuotteiden tuonnin niiden vapaaseen liikkeeseen luovuttamiseksi Euroopan unionissa. Yhtiö F jälleenmyi ne sitten yhtiölle G vielä korkeampaan hintaan. Yhtiö G jälleenmyi ne yhtiölle D sekä hintaa, jolla se oli itse ostanut ne, että kynnyshintaa alempaan hintaan. Yhtiö D myi lopuksi tuotteet asiakkaalle korkeampaan hintaan kuin se, jolla se ostanut ne yhtiöltä G, mutta hintaan, joka oli alempi kuin hinta, jonka kyseinen yhtiö G oli maksanut yhtiölle F, ja hinta, jonka yhtiö F oli maksanut yhtiölle K tuotteiden tuonnin yhteydessä, ja kynnyshinta.
24 Näiden toteamusten ja yhtiöiden D, F ja G välisten läheisten yhteyksien perusteella Alankomaiden tulliviranomaiset katsoivat, että A oli muiden toimijoiden kanssa ottanut käyttöön liiketoimiketjun, jolla riippumattomilta eteläamerikkalaisilta toimittajilta ostettujen, asetuksessa N:o 2777/75 tarkoitettujen tuotteiden alkuperäinen hinta oli keinotekoisesti nostettu seuraavien liiketoimien yhteydessä siten, että kyseessä olevien tuotteiden cif-tuontihinta oli kynnyshintaa korkeampi, asetuksissa N:o 2777/75 ja N:o 1484/95 tarkoitettujen lisätullien maksamisen välttämiseksi. Ministeri katsoi näin ollen, että yhtiöiden G ja K väliset, samoin kuin yhtiöiden K ja F väliset osto- ja myyntisopimukset koskivat samoin kuin etuyhteydessä olevien yhtiöiden D, F ja G väliset sopimukset kuvitteellisia liiketoimia. Näin ollen se katsoi, että alkuperäisten eteläamerikkalaisten toimittajien yhtiöltä G laskuttaman hinnan olisi oltava laskentaperusteena cif-tuontihinnalle ja mahdollisesti kannettaville lisätulleille.
25 Koska näin lasketut cif-tuontihinnat olivat alemmat kuin verotuspäätöksen I tekemisen yhteydessä huomioon otettu edustava hinta, mainituissa päätöksissä vaadittua lisätullimäärää suurempi määrä erääntyi maksettavaksi yhtiön F kunkin ilmoituksen osalta. Ministeriö katsoi, että kyseessä olevat tullivelat olivat syntyneet tullilain 48 §:n 1 momentissa tarkoitetun virheellisen ilmoituksen jättämisen johdosta, joten lisätulleja voitiin tullikoodeksin 221 artiklan 4 kohdan nojalla, luettuna yhdessä AWR:n 22 e §:n 1 momentin kanssa, vaatia velalliselta tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun kolmen vuoden määräajan päätyttyä.
26 Näin ollen ministeriö lähetti 7.5. ja 10.5.2010 muun muassa A:lle maksuunpanopäätöksen kannettavista ylimääräisistä lisätulleista (jäljempänä verotuspäätös II). Tämä päätös on verotuspäätöksen I tavoin tehty tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan perusteella, luettuna yhdessä tulliasetuksen 54 §:n kanssa, sillä perusteella, että hinnat, jotka oli ilmoitettu yhtiön F tekemissä vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskevissa ilmoituksissa, olivat peräisin A:n kehotuksesta laadituista laskuista, vaikka hän tiesi tai hänen olisi kohtuudella pitänyt tietää, että mainitut laskut perustuivat keinotekoisiin liiketoimiin.
27 A vaati 22.9.2008 verotuspäätökseen I ja 19.5.2010 verotuspäätökseen II Alankomaiden toimivaltaiselta tulliviranomaiselta oikaisua. Nämä oikaisuvaatimukset hylättiin 16.1.2012 tehdyillä päätöksillä, jotka A riitautti Rechtbank Noord-Hollandissa (Pohjois-Hollandin alioikeus, Alankomaat). Koska kyseinen tuomioistuin hylkäsi A:n kanteen perusteettomana, A haki sitten muutosta sen päätökseen Gerechtshof Amsterdamissa (Amsterdamin ylioikeus, Alankomaat), joka hylkäsi valituksen perusteettomana ja vahvisti alioikeuden tuomion. A teki Gerechtshof Amsterdamin tuomiosta kassaatiovalituksen ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen.
28 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin yhtyy Gerechtshof Amsterdamin arvioon, jonka mukaan pääasiassa kyseessä olevat liiketoimiketjut ovat 21.2.2006 annetussa tuomiossa Halifax ym. (C‑255/02, EU:C:2006:121, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) tarkoitettuja väärinkäytöksiä eli toimia, joita ei ole toteutettu tavanomaisen liiketoiminnan yhteydessä vaan yksinomaan joidenkin unionin lainsäädännössä, erityisesti asetuksissa N:o 2777/75 ja N:o 1484/95, säädettyjen etujen väärinkäyttämiseksi.
29 Tämän arvioinnin perusteella ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että asetuksen N:o 1484/95 3 artiklan 2 kohdan toisen luetelmakohdan mukaisen velvollisuuden noudattamiseksi yhtiön F olisi pitänyt esittää Alankomaiden tulliviranomaisille eteläamerikkalaisten toimittajien laatimat ja yhtiölle G osoitetut laskut. Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on kuitenkin epäilyksiä siitä, vastaako yhtiön F näiden laskujen esittämiseen liittyvä laiminlyönti sellaisten tietojen antamista, jotka ovat tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetulla tavalla ”ilmoituksen laatimiseksi tarvitut – – ja jotka ovat – – virheellisiä”.
30 Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on myös epäselvyyttä tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa olevan käsitteen ”henkilöitä, jotka ovat toimittaneet – – tietoj[a, jotka ovat] virheellisiä” täsmällisestä ulottuvuudesta. Erityisesti se kysyy, sovelletaanko tätä käsitettä myös A:n kaltaiseen luonnolliseen henkilöön, joka ei itse ole toimittanut tulli-ilmoituksen laatimiseksi tarvittavia tietoja ja jota ei myöskään voida pitää vastuussa tästä toimittamisesta oikeushenkilön elimenä tai toimihenkilönä mutta joka oli läheisesti ja tietoisesti osallistunut sellaiseen yhtiöiden rakenteen ja niiden liiketoimien suunnitteluun ja keinotekoiseen järjestelyyn, jonka puitteissa muut henkilöt ovat toimittaneet tällaisia tietoja.
31 Koska A lisäksi väitti alankomaalaisissa tuomioistuimissa toimineensa tällä tavoin vasta sen jälkeen, kun hän oli saanut tullioikeuden asiantuntijoilta vahvistuksen siitä, että tämä rakenne on siihen sovellettavien oikeussääntöjen, erityisesti vero-oikeudellisten sääntöjen, mukainen, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, onko tällä seikalla vaikutusta tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa säädetyn sen edellytyksen arviointiin, jonka mukaan henkilöiden, jotka ovat toimittaneet tietoja, täytyy kohtuudella tietää, että ne ovat virheellisiä.
32 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää myös kysymyksen tullikoodeksin 221 artiklan 4 kohdan säännösten tulkinnasta erityisesti sen osalta, oliko ministeriöllä oikeus antaa verotuspäätös II yli kolme vuotta kyseisten tuotteiden tuonnin jälkeen. Se toteaa tästä, että tullikoodeksin 221 artiklan 4 kohta näyttää olevan sovellettavissa vain tilanteissa, joissa tavarat on tuotu säännönvastaisesti unionin alueelle, kuten salakuljetustapauksessa, eikä pääasian tilanteen kaltaisessa tilanteessa. Sen mukaan viimeksi mainitusta säännöksestä johtuu, että pääasian kaltaisessa tilanteessa tullivelka syntyy tulli-ilmoituksen jättämisen yhteydessä, joka ei ole teko, joka voi johtaa rikosoikeudenkäyntiin.
33 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että jos unionin tuomioistuin tulkitsee tullikoodeksin 221 artiklan 4 kohtaa siten, ettei vanhentumismääräajan pidentämiseen voida vedota tämän säännöksen perusteella, kun tullivelat ovat syntyneet tullikoodeksin 201 artiklan perusteella, tulee esiin kysymys siitä, oliko verotuspäätöksen II antaminen lainmukaista, koska kolmen vuoden määräaika, joka alkaa kulua tullivelan syntymispäivästä lukien, oli keskeytynyt kyseisen artiklan 3 kohdan nojalla sen johdosta, että A oli nostanut kanteen verotuspäätöksestä I. Se katsoo kuitenkin, että on määritettävä, onko tämän säännöksen mukaisesti tulliviranomaisilla oikeus niin kauan kuin kanne on vireillä vaatia lisämääriä suhteessa niihin, joita on vaadittu kanteen kohteena olevalla verotuspäätöksellä.
34 Näissä olosuhteissa Hoge Raad der Nederlanden (Alankomaiden ylin yleinen tuomioistuin) on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko tullikoodeksin 62 artiklaa, luettuna yhdessä asetusten N:o 2777/75 ja N:o 1484/95 säännösten kanssa, tulkittava siten, että tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuihin tietoihin, joiden perusteella tulli-ilmoitus on laadittava, on katsottavan kuuluvan myös asetuksen N:o 1484/95 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut tulliviranomaisille esitettävät asiakirjat?
2) Onko tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa tulkittava siten, että velallisiin on luettava myös luonnollinen henkilö, joka ei ole todellisuudessa itse suorittanut kyseisessä alakohdassa kuvailtua toimea (’tulli-ilmoituksen laatimiseksi tarvittujen tietojen toimittaminen’) ja jota ei voida asettaa vastuuseen tällaisen toimen suorittamisesta yhtiön elimenä tai toimihenkilönä mutta joka on läheisesti ja tietoisesti osallistunut yhtiöiden rakenteen ja niiden liiketoimien suunnitteluun ja järjestelyyn, joiden yhteydessä ’tulli-ilmoituksen laatimiseksi tarvittujen tietojen toimittaminen’ on (muiden toiminnan johdosta) edelleen tapahtunut?
3) Onko tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa säädettyä edellytystä ’ja jotka ovat tienneet tai joiden olisi kohtuudella pitänyt tietää näiden tietojen olleen virheellisiä’ tulkittava siten, ettei kokeneina markkinatoimijoina pidettäviä oikeushenkilöitä ja luonnollisia henkilöitä voida pitää vastuullisina väärinkäytöksen johdosta maksettavista lisätulleista, jos kyseiset markkinatoimijat ovat aloittaneet lisätullien välttämiseen tarkoitetun liiketoimirakenteen luomisen vasta sen jälkeen, kun tullioikeuden alalla hyvämaineiset asiantuntijat olivat vahvistaneet tällaisen rakenteen olevan oikeudellisesti ja verotuksellisesti hyväksyttävä?
4) Onko tullikoodeksin 221 artiklan 4 kohtaa tulkittava siten, ettei kolmen vuoden määräaikaa pidennetä tilanteessa, jossa tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetun määräajan päättymisen jälkeen vahvistetaan, ettei tavaroiden luovutusta vapaaseen liikkeeseen koskevan tulli-ilmoituksen johdosta tullikoodeksin 201 artiklan perusteella maksettavia tuontitulleja ole aikaisemmin kannettu sen seurauksena, että ilmoituksessa on annettu virheellisiä tai puutteellisia tietoja?
5) Onko tullikoodeksin 221 artiklan 3 ja 4 kohtaa tulkittava siten, että kun tullivelalliselle on kertaalleen annettu tiedoksi tuonti-ilmoituksen perusteella maksettavat tullit ja tullivelallinen on hakenut tällaiseen päätökseen muutosta tullikoodeksin 243 artiklan nojalla, tulliviranomaiset voivat kyseisen saman tulli-ilmoituksen osalta, muutoksenhaun kohteena olevan tiedoksiannon lisäksi, kantaa lakisääteiset tuontitullit jälkitullauksin ottamatta huomioon sitä, mitä tullikoodeksin 221 artiklan 4 kohdassa säädetään?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
35 Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko pääasian olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa tulkittava siten, että asiakirjat, joiden esittämistä edellytetään asetuksen N:o 1484/95 3 artiklan 2 kohdassa, ovat tietoja, jotka tarvitaan tulli-ilmoituksen laatimiseksi kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla.
36 Tästä on todettava, että tullikoodeksin 201 artiklan 1 kohdassa säädetään, että tuontitullien alaisen tavaran luovuttaminen vapaaseen liikkeeseen synnyttää tuontitullivelan.
37 On myös muistutettava, että tullikoodeksin 62 artiklan 2 kohdan mukaan tulli-ilmoitukseen on liitettävä kaikki asiakirjat, jotka tarvitaan tavaroille ilmoitettavaa tullimenettelyä koskevien säännösten soveltamiseksi.
38 Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että tullimenettely, johon pääasiassa kyseessä olevat tavarat oli ilmoitettu, on vapaaseen liikkeeseen luovuttamisen tullimenettely, mikä tullikoodeksin 79 artiklan toisen alakohdan mukaan merkitsee lain mukaan kannettavien tullien kantamista. Tullikoodeksin 4 artiklan 10 alakohdasta ilmenee, että nämä tullit sisältävät muun muassa yhteisessä maatalouspolitiikassa käyttöön otetut tai tiettyihin maataloustuotteiden jalostuksessa saatuihin tavaroihin sovellettavissa erityisjärjestelyissä käyttöön otetut maatalouden tuontimaksut.
39 Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee myös, että pääasiassa kyseessä olevat tavarat ovat asetuksen N:o 2777/75 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tuotteiden eriä. Tämä asetus on annettu yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevien ETY:n perustamissopimuksen 42 ja 43 artiklan nojalla; niistä on tullut SEUT 42 ja SEUT 43 artikla. Näin ollen lisätullimaksuja, jotka on otettu käyttöön kyseisen asetuksen 5 artiklan mukaisesti, on pidettävä tullikoodeksin 4 artiklan 10 alakohdassa tarkoitettuina ”yhteisessä maatalouspolitiikassa käyttöön otettuina tuontimaksuina”.
40 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että nyt käsiteltävässä asiassa hallinnollisessa yhtenäisasiakirjassa mainittu cif-tuontihinta 100 kilogrammalta oli korkeampi kuin edustava hinta. Tällaisen tapauksen osalta asetuksen N:o 1484/95 3 artiklan 2 kohdassa säädetään, että tuojan on toimitettava tuontijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille todisteena ainakin kyseisessä säännöksessä luetellut eri asiakirjat.
41 Tästä seuraa, että pääasian olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa asetuksen N:o 1484/95 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen asiakirjojen esittämistä on pidettävä tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetulla tavalla tarpeellisena tulli-ilmoituksen laatimiseksi.
42 Näin ollen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että pääasian olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että asiakirjat, joiden esittämistä edellytetään asetuksen N:o 1484/95 3 artiklan 2 kohdassa, ovat tietoja, jotka ovat kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla tulli-ilmoituksen laatimiseksi tarvittavia.
Toinen ja kolmas kysymys
43 Toisella ja kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitetun tullivelallisen käsitteen soveltamisalaan kuuluu luonnollinen henkilö, joka on läheisesti ja tietoisesti osallistunut liiketoimirakenteen, jonka vaikutuksesta lain mukaan kannettavien tuontimaksujen määrä pienenee, suunnitteluun ja keinotekoiseen järjestelyyn, vaikka yhtäältä hän ei ole itse ilmoittanut tietoja, jotka ovat olleet tulli-ilmoituksen laatimisen perustana, ja hän on toisaalta suunnitellut ja toteuttanut nämä liiketoimet vasta saatuaan tullioikeuden asiantuntijoilta vakuutuksen niiden laillisuudesta.
44 Tältä osin on aluksi muistutettava, että tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että jos kyseessä olevia tullimenettelyjä koskeva tulli-ilmoitus tehdään sellaisten tietojen perusteella, että kaikkia tai joitakin lain mukaan kannettavia tulleja ei saada kannetuiksi, myös niitä henkilöitä, jotka ovat toimittaneet ilmoituksen laatimiseksi tarvitut tiedot ja jotka ovat tienneet tai joiden olisi kohtuudella pitänyt tietää näiden tietojen olleen virheellisiä, voidaan pitää velallisina voimassa olevien kansallisten säännösten mukaisesti.
45 Tästä säännöksestä seuraa, että tietoja, jotka ovat olleet tulli-ilmoituksen perustana, on pidettävä tässä säännöksessä tarkoitetulla tavalla ”virheellisinä”, jos ne ovat johtaneet siihen, että kaikkia tai joitakin kannettavia tuontitulleja ei saada kannetuiksi.
46 Jos siis tulli-ilmoitus on laadittu sellaisten tietojen perusteella, jotka koskevat liiketoimia, jotka on toteutettu maksettavien tuontitullien määrän keinotekoiseksi alentamiseksi, näitä tietoja on pidettävä tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetulla tavalla virheellisinä, kun ne johtavat siihen, ettei kaikkia tai joitakin asetuksella N:o 2777/75 vahvistettuja lisätulleja kanneta kyseessä olevien tavaroiden osalta.
47 Siitä kysymyksestä, voidaanko henkilöä, joka on läheisesti ja tietoisesti osallistunut yhtiöiden rakenteen ja liiketoimien suunnitteluun ja keinotekoiseen järjestelyyn, pitää tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan soveltamiseksi henkilönä, joka on antanut nämä tiedot, on todettava, että 201 artiklan 3 kohdan mukaan tullivelallisia voivat olla paitsi ilmoittaja tai välillisen edustuksen tapauksessa henkilö, jonka lukuun tulli-ilmoitus tehdään, myös henkilöt, jotka ovat toimittaneet ilmoituksen laatimiseksi tarvitut tiedot.
48 Tästä seuraa, että tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan tarkoituksena on helpottaa tullivelan kantamista laajentamalla niiden henkilöiden piiriä, jotka voidaan katsoa tullivelallisiksi.
49 Tätä varten tämän säännöksen tavoitteena on ulottaa kyseisessä artiklassa tarkoitettu velallisen käsite sellaisiin muihin henkilöihin kuin ilmoittajaan, joiden toiminta on johtanut siihen, että tulliviranomaiset ovat virheellisten tietojen perusteella vahvistaneet virheellisesti lain mukaan kannettavien tullien määrän.
50 Näin ollen silloin, kun todetaan, että henkilöt ovat järjestelleet keinotekoisesti yhtiöiden rakennetta ja niiden liiketoimia peittääkseen tulliviranomaisilta kyseisten liiketoimien todellisen luonteen, se, että tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa tulkittaisiin siten, että tämän säännöksen perusteella tullivelallisia voivat olla yksinomaan henkilöt, jotka ovat antaneet ilmoituksen laatimiseksi tarvitut tiedot, olisi ristiriidassa tämän säännöksen tavoitteen kanssa.
51 Siten henkilön, joka on läheisesti ja tietoisesti osallistunut yhtiöiden rakenteen ja niiden liiketoimien sellaiseen suunnitteluun ja keinotekoiseen järjestelyyn, joka on mahdollistanut tulli-ilmoituksen laatimisen sellaisten tietojen perusteella, jotka ovat johtaneet siihen, että tämän ilmoituksen kohteena olevista tavaroista ei kanneta lain mukaan kannettavia tulleja, on katsottava osallistuneen mainittujen tietojen toimittamiseen liittyviin toimiin. Hän on siis tällaisia tietoja toimittanut henkilö tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan soveltamisen yhteydessä.
52 Siten kun henkilö on tietoisesti osallistunut yhtiöiden rakenteen ja niiden liiketoimien suunnitteluun ja keinotekoiseen järjestelyyn, hänen täytyy katsoa kohtuudella tienneen tähän rakenteeseen perustuvien niiden tietojen virheellisyydestä, joiden perusteella tulli-ilmoitus on laadittu. Tältä osin on merkityksetön se seikka, että tämä henkilö on ryhtynyt kyseessä olevien yhtiöiden rakenteen ja liiketoimien suunnitteluun ja keinotekoiseen järjestelyyn vasta saatuaan tullioikeuden asiantuntijoilta vakuutuksen sen laillisuudesta.
53 Näin ollen toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että tullikoodeksin 201 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitetun tullivelallisen käsitteen soveltamisalaan kuuluu luonnollinen henkilö, joka on läheisesti ja tietoisesti osallistunut pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen liiketoimirakenteen, jonka vaikutuksesta lain mukaan kannettavien tuontitullien määrä pienenee, suunnitteluun ja keinotekoiseen järjestelyyn, vaikka hän ei itse ole ilmoittanut virheellisiä tietoja, joiden perusteella tulli-ilmoitus on laadittu, kun olosuhteista ilmenee, että tämä henkilö tiesi tai hänen olisi kohtuudella pitänyt tietää siitä, ettei kyseisiä tähän rakenteeseen perustuvia liiketoimia ollut toteutettu tavanomaisen kaupallisen toiminnan puitteissa vaan yksinomaan unionin oikeudessa myönnettyjen etujen väärinkäyttämiseksi. Sillä, että mainittu henkilö on ryhtynyt kyseessä olevan rakenteen suunnitteluun ja keinotekoiseen järjestelyyn vasta saatuaan tullioikeuden asiantuntijoilta vakuutuksen sen laillisuudesta, on tältä osin merkityksetöntä.
Neljäs kysymys
54 Neljännellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko tullikoodeksin 221 artiklan 4 kohtaa tulkittava siten, että pääasian olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa se, että tuontitullivelka on syntynyt sen 201 artiklan 1 kohdan mukaisesti silloin, kun tuontitullien alainen tavara on luovutettu vapaaseen liikkeeseen, on omiaan sulkemaan pois mahdollisuuden antaa velalliselle tiedoksi tällaisista tavaroista maksettava tuontitullien määrä tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdassa säädetyn määräajan päättymisen jälkeen.
55 Aluksi on muistutettava, että tullikoodeksin 201 artiklan 1 kohdan mukaan tuontitullivelka syntyy, kun tuontitullien alainen tavara luovutetaan vapaaseen liikkeeseen.
56 Tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdan mukaan tiedoksiantoa ei voida toimittaa velalliselle enää, kun kolmen vuoden määräaika on kulunut siitä päivästä, jona tullivelka on syntynyt. Saman artiklan 4 kohdassa säädetään kuitenkin tulliviranomaisten mahdollisuudesta antaa velalliselle tiedoksi maksettavien tullien määrä kolmen vuoden määräajan päätyttyä, jos tullivelka on syntynyt sellaisen teon tuloksena, joka sen suorittamishetkellä olisi voinut johtaa rikosoikeudenkäyntiin.
57 Tämän tuomion 40 kohdasta johtuu, että pääasian olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa asetuksen N:o 2777/75 5 artiklassa käyttöön otetut lisätullit ovat tullivelkaa. Siten siltä osin kuin kaikkien tai joidenkin lisätullien kantamatta jättäminen johtuu virheellisten tietojen toimittamisesta, on katsottava, että tällainen tullivelka on tullikoodeksin 221 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla ”tuloksena” näiden tietojen toimittamisesta.
58 Vaikka tullikoodeksin 201 artiklan 1 kohdasta johtuu, että vapaaseen liikkeeseen luovuttaminen on yksi tässä artiklassa luetelluista tullivelan synnyttävistä tekijöistä, tämä ei voi merkitä sitä, että tällainen velka ei ole tullikoodeksin 221 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla ”tuloksena” pääasiassa kyseessä olevan kaltaisista teoista.
59 Mikään ei viittaa siihen, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut sulkea tullikoodeksin 221 artiklan 4 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle sellaiset teot, jotka olisivat voineet johtaa rikosoikeudenkäyntiin ja jotka ovat estäneet kaikkien tai joidenkin tullimaksujen kantamisen vapaaseen liikkeeseen luovuttamisen yhteydessä.
60 Päinvastainen tulkinta olisi omiaan heikentämään tämän säännöksen tavoitteen saavuttamista eli tullivelan kantamismahdollisuuksien laajentamista.
61 Näin ollen on todettava, että tilanteissa, joissa tullikoodeksin 201 artiklaa sovelletaan, tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdassa tiedoksiannolle säädetystä kolmen vuoden määräajasta voidaan poiketa, jos kyseessä olevat tavarat on luovutettu vapaaseen liikkeeseen lainvastaisella tavalla virheellisiin tietoihin perustuvan tulli-ilmoituksen laatimisen jälkeen ja jos tämä teko voi johtaa rikosoikeudenkäyntiin.
62 Kaikkien edellä todettujen seikkojen perusteella neljänteen kysymykseen on vastattava, että tullikoodeksin 221 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, että pääasian olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa se, että tuontitullivelka on syntynyt tullikoodeksin 201 artiklan 1 kohdan mukaisesti silloin, kun tuontitullien alainen tavara on luovutettu vapaaseen liikkeeseen, ei yksinään sulje pois mahdollisuutta antaa tällaisista tavaroista maksettavien tuontitullien määrä tiedoksi velalliselle tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdassa säädetyn määräajan päättymisen jälkeen.
Viides kysymys
63 Tämän tuomion 33 kohdassa yhteenvetona esitetyistä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antamista tiedoista ilmenee, että jos unionin tuomioistuin katsoo, että tullikoodeksin 221 artiklan 4 kohtaan voidaan vedota tämän koodeksin 201 artiklan perusteella syntyneisiin tullivelkoihin nähden, viidenteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata. Kun neljänteen kysymykseen annettava vastaus otetaan huomioon, viidenteen kysymykseen ei ole enää tarpeen vastata.
Oikeudenkäyntikulut
64 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Pääasian olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa yhteisön tullikoodeksista 12.10.1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92, sellaisena kuin se on muutettuna 16.11.2000 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 2700/2000, 201 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että asiakirjat, joiden esittämistä edellytetään siipikarjanliha- ja muna-alan sekä ovalbumiinin tuonnissa sovellettavien lisätullien järjestelmän soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä ja asetuksen N:o 163/67/ETY kumoamisesta 28.6.1995 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1484/95, sellaisena kuin se on muutettuna 29.3.1999 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 684/1999, 3 artiklan 2 kohdassa, ovat tietoja, jotka ovat kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla tulli-ilmoituksen laatimiseksi tarvittavia.
2) Asetuksen N:o 2913/92, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 2700/2000, 201 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitetun tullivelallisen käsitteen soveltamisalaan kuuluu luonnollinen henkilö, joka on läheisesti ja tietoisesti osallistunut pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen liiketoimirakenteen, jonka vaikutuksesta lain mukaan kannettavien tuontitullien määrä pienenee, suunnitteluun ja keinotekoiseen järjestelyyn, vaikka hän ei itse ole ilmoittanut virheellisiä tietoja, joiden perusteella tulli-ilmoitus on laadittu, kun olosuhteista ilmenee, että tämä henkilö tiesi tai hänen olisi kohtuudella pitänyt tietää siitä, ettei kyseisiä tähän rakenteeseen perustuvia liiketoimia ollut toteutettu tavanomaisen kaupallisen toiminnan puitteissa vaan yksinomaan unionin oikeudessa myönnettyjen etujen väärin käyttämiseksi. Sillä, että mainittu henkilö on ryhtynyt kyseessä olevan rakenteen suunnitteluun ja keinotekoiseen järjestelyyn vasta saatuaan tullioikeuden asiantuntijoilta vakuutuksen niiden sen laillisuudesta, on tältä osin merkityksetöntä.
3) Asetuksen N:o 2913/92, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 2700/2000, 221 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, että pääasian olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa se, että tuontitullivelka on syntynyt sen 201 artiklan 1 kohdan mukaisesti silloin, kun tuontitullien alainen tavara on luovutettu vapaaseen liikkeeseen, ei yksinään sulje pois mahdollisuutta antaa tällaisista tavaroista maksettavien tuontitullien määrä tiedoksi velalliselle kyseisen asetuksen, sellaisena kuin se on muutettuna, 221 artiklan 3 kohdassa säädetyn määräajan päättymisen jälkeen.
Allekirjoitukset