Language of document : ECLI:EU:T:2021:312

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

2 päivänä kesäkuuta 2021 (*)

EU-tavaramerkki – Väitemenettely – Hakemus Euroopan unionin sanamerkiksi Hispano Suiza – Aikaisempi EU-tavaramerkiksi rekisteröity sanamerkki HISPANO SUIZA – Suhteellinen hylkäysperuste – Sekaannusvaara – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohta (josta on tullut asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohta)

Asiassa T-177/20,

Erwin Leo Himmel, kotipaikka Walchwil (Sveitsi), edustajanaan asianajaja A. Gomoll,

kantajana,

vastaan

Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), asiamiehenään M. Fischer,

vastaajana,

jossa muuna osapuolena EUIPO:n valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä oli

Gonzalo Andres Ramirez Monfort, kotipaikka Barcelona (Espanja),

ja jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu EUIPO:n ensimmäisen valituslautakunnan 21.1.2020 tekemästä päätöksestä (asia R 67/2019-1), joka liittyy Himmelin ja Ramirez Montfortin väliseen väitemenettelyyn,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. M. Collins sekä tuomarit Z. Csehi ja G. Steinfatt (esittelevä tuomari),

kirjaaja: E. Coulon,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 30.3.2020 jätetyn kannekirjelmän,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.7.2020 jätetyn vastauskirjelmän,

ottaen huomioon, etteivät asianosaiset esittäneet istunnon pitämistä koskevaa pyyntöä kolmen viikon kuluessa asian käsittelyn kirjallisen vaiheen päättymisen tiedoksi antamisesta, ja päätettyään unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 106 artiklan 3 kohdan mukaisesti ratkaista kanteen ilman asian käsittelyn suullista vaihetta,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Muuna osapuolena Euroopan unionin teollisoikeuksien virastossa (EUIPO) käydyssä menettelyssä ollut Gonzalo Andres Ramirez Monfort jätti 18.2.2017 EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen Euroopan unionin teollisoikeuksien virastolle (EUIPO) Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (korvattu Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1)), nojalla.

2        Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on sanamerkki Hispano Suiza.

3        Tavarat, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 12 ja vastaavat seuraavaa kuvausta: ”Autot”.

4        Tavaramerkin rekisteröintihakemus julkaistiin 24.2.2017 Euroopan unionin tavaramerkkilehdessä nro 2017/038.

5        Kantaja Erwin Leo Himmel teki 17.5.2017 asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 46 artikla) nojalla väitteen haetun tavaramerkin rekisteröintiä vastaan edellä 3 kohdassa mainittujen tavaroiden osalta.

6        Väite perustui aikaisempaan EU-sanamerkkiin HISPANO SUIZA, joka rekisteröitiin 1.8.2016 numerolla 9184003 ja jossa nimettiin muun muassa luokkiin 14 ja 25 kuuluvat tavarat, jotka vastaavat seuraavaa kuvausta:

–        luokka 14: ”Kellot ja ajanmittauslaitteet”

–        luokka 25: ”Vaatteet, jalkineet, päähineet”.

7        Väitteen tueksi vedottiin asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa (josta on tullut asetuksen N:o 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohta) tarkoitettuihin perusteisiin.

8        Väiteosasto teki 12.11.2018 päätöksen, jolla se hylkäsi väitteen sillä perusteella, että koska kyseiset tavarat ja aikaisemman tavaramerkin kattamat tavarat olleet samankaltaisia, minkäänlaista asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua sekaannusvaaraa ei voinut olla olemassa.

9        Kantaja teki 10.1.2019 EUIPO:hon valituksen väiteosaston päätöksestä asetuksen 2017/1001 66–68 artiklan nojalla.

10      EUIPO:n ensimmäinen valituslautakunta hylkäsi valituksen 21.1.2020 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös).

11      Valituslautakunta totesi, että kuten väiteosasto oli selittänyt, ajoneuvojen, kuten autojen, ei voida missään tapauksessa katsoa olevan samankaltaisia kuin kellot, ajanmittauslaitteet, vaatteet, jalkineet ja päähineet (riidanalaisen päätöksen 18 kohta). Valituslautakunta totesi, että ensiksi mainitut tavarat, jotka ovat kuljetusvälineitä, eroavat kaikin tavoin muista mainituista tavaroista, jotka ovat ajanmittaukseen käytettyjä laitteita ja ihmiskehon peittämiseen ja suojaamiseen tarkoitettuja esineitä (riidanalaisen päätöksen 19 kohta). Nämä kaksi tavaroiden ryhmää eroavat toisistaan luonteeltaan, käyttötarkoitukseltaan ja käyttötavoiltaan (riidanalaisen päätöksen 20 kohta). Kyse ei valituslautakunnan mukaan ole keskenään kilpailevista tavaroista, koska niillä vastataan selvästi erilaisiin tarpeisiin, eivätkä toisiaan täydentäviä tavaroita, koska esimerkiksi auton ajaminen ei ole välttämätöntä henkilölle, jonka on pukeuduttava tai joka haluaa tietää, paljonko kello on (riidanalaisen päätöksen 21 kohta). Valituslautakunta totesi lisäksi, ettei kantaja ollut väittänyt, että kyseiset tavarat ovat samankaltaisia luonteeltaan, käyttötarkoitukseltaan tai käyttötavoiltaan tai että ne ovat keskenään kilpailevia tai toisinaan täydentäviä tavaroita (riidanalaisen päätöksen 22 kohta).

12      Valituslautakunta hylkäsi lisäksi kantajan väitteet siitä, että ensinnäkin on olemassa ”kaupallinen menettely”, joka perustuu siihen, että ajoneuvojen valmistajat ulottavat hyvin tunnetun tavaramerkkinsä käytön muihin tavaroihin, kuten vaatteisiin, kelloihin ja muihin asusteisiin, toiseksi suuri yleisö tuntee tämän menettelyn, kolmanneksi suuri yleisö olettaa näin ollen, että saman tavaramerkin käyttäminen kyseisten tavaroiden osalta osoittaa, että ne ovat peräisin samasta yrityksestä, ja neljänneksi kyseisiä tavaroita pidetään näin ollen ”samankaltaisina” (riidanalaisen päätöksen 23 ja 26 kohta). Valituslautakunta totesi, että kantaja pyrkii tällä tavoin korvaamaan oikeuskäytännössä vahvistetut samankaltaisuutta koskevat kriteerit, eli tavaroiden luonteen, käyttötarkoituksen, käyttötavat, sen, että ne ovat mahdollisesti keskenään kilpailevia, ja sen, että ne täydentävät toisiaan, uudella kriteerillä, eli ”kaupallisilla menettelyillä” (riidanalaisen päätöksen 24 kohta). Valituslautakunnan mukaan kantaja ei ole kuitenkaan kiistänyt sitä, että ensiksi mainittujen kriteerien perusteella yhtäältä autot ja toisaalta aikaisemman tavaramerkin kattamat tavarat eivät ole millään tavalla samankaltaisia (kanteen kohteena olevan päätöksen 25 kohta).

13      Valituslautakunnan mukaan kaupalliset menettelyt voivat olla merkityksellisiä ainoastaan siltä osin kuin on kyse tavaramerkkien ja niiden kattamien tavaroiden välisen ”yhteyden” osoittamisesta asetuksen 2017/1001 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun hylkäysperusteen – johon kantaja ei kuitenkaan ole vedonnut valituslautakunnassa – osalta (kanteen kohteena olevan päätöksen 27 kohta).

14      Valituslautakunta päätteli edellä esitetyn perusteella, ettei riidanalaisen tavaramerkin käytöstä autojen osalta aiheutunut vaaraa sekaannuksesta tai mielleyhtymästä aikaisemman luokkiin 14 ja 25 kuuluvia tavaroita varten rekisteröidyn tavaramerkin kanssa, joten se katsoi, että väite oli ”selvästi perusteeton”.

 Asianosaisten vaatimukset

15      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen ja

–        velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

16      EUIPO vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

17      Kantaja vetoaa kanteensa tueksi yhteen ainoaan kanneperusteeseen, joka koskee yhtäältä asetuksen 2017/1001 46 artiklan 1 kohdan a alakohdan, luettuna yhdessä 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa, rikkomista ja toisaalta perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä.

18      Aluksi on todettava, että kun otetaan huomioon kyseessä olevan rekisteröintihakemuksen esittämispäivä, eli 18.2.2017, joka on ratkaiseva sovellettavan aineellisen oikeuden määräytymisen kannalta, nyt käsiteltävän asian tosiseikkoihin sovelletaan asetuksen N:o 207/2009 aineellisia säännöksiä (ks. vastaavasti tuomio 8.5.2014, Bimbo v. SMHV, C‑591/12 P, EU:C:2014:305, 12 kohta ja tuomio 18.6.2020, Primart v. EUIPO, C‑702/18 P, EU:C:2020:489, 2 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Lisäksi on todettava, että menettelysääntöjä sovelletaan alkaen siitä päivästä, jona ne tulevat voimaan (ks. tuomio 11.12.2012, komissio v. Espanja, C-610/10, EU:C:2012:781, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näin ollen nyt käsiteltävässä asiassa on aineellisten sääntöjen osalta katsottava, että viittaukset, jotka valituslautakunta riidanalaisessa päätöksessä ja kantaja ja EUIPO väitteissään ovat tehneet asetuksen 2017/1001 8 artiklan 1 ja 5 kohtaan, koskevat asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 ja 5 kohtaa, joiden sisältö on samanlainen. Menettelysääntöjen osalta on todettava, että koska väite tehtiin 17.5.2017, on katsottava, että viittaukset, jotka kantaja on tehnyt asetuksen 2017/1001 46 artiklan 1 kohdan a alakohtaan, joka koskee muun muassa väitteen tekemisen määräaikaa, koskevat asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, joka on sisällöltään samanlainen ja joka oli voimassa, kun väite tehtiin.

19      Kantaja väittää, että valituslautakunta on virheellisesti katsonut, etteivät kyseiset tavarat ole samankaltaisia. Kantajan mukaan valituslautakunta ei nimittäin ole ottanut huomioon kaikkia kyseisten tavaroiden vertailun kannalta merkityksellisiä tekijöitä nyt käsiteltävän asian olosuhteet huomioon ottaen, eikä ottanut kantaa kaikkiin merkityksellisiin argumentteihin, jotka kantaja on esittänyt osoittaakseen, että kyseiset tavarat ovat samankaltaisia.

20      Kantaja väittää ensinnäkin, ettei luettelo niistä tekijöistä, jotka oikeuskäytännössä on vahvistettu tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden arvioimiseksi, ole tyhjentävä.

21      Kantaja toteaa, että 29.9.1998 annetun tuomion Canon (C-39/97, EU:C:1998:442) 23 kohdasta ilmenee, että kyseisten tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden arvioimiseksi on otettava huomioon kaikki merkitykselliset tekijät. Näihin tekijöihin kuuluvat muun muassa tavaroiden ja palvelujen luonne, käyttötarkoitus, käyttötavat sekä se, ovatko ne keskenään kilpailevia tai toisiaan täydentäviä (jäljempänä Canon-kriteerit). Kantaja esittää, että ilmaisu ”muun muassa” osoittaa, että kyseisten tekijöiden luettelo on puhtaasti ohjeellinen ja että siihen voidaan lisätä muita merkityksellisiä kriteerejä tai siinä olevia kriteerejä voidaan korvata muilla, kun nyt käsiteltävässä asiassa. Kantajan mukaan tavaroiden ja palvelujen samankaltaisuus ei riipu tietystä nimenomaisesta sellaisten kriteerien määrästä, jotka voidaan määrittää etukäteen ja joita voidaan soveltaa kaikissa mahdollisissa tapauksissa.

22      Kantaja toteaa myös, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan Canon-kriteerien lisäksi on otettava huomioon muita tekijöitä, eli jakelukanavat, relevantti kohdeyleisö, tavaroiden tavanomainen alkuperä tai se, että valmistajat ovat samat. Kantajan mukaan tavaroiden samankaltaisuuden arvioinnissa vertailun on perustuttava sellaisten merkityksellisten tekijöiden tunnistamiseen, jotka ovat erityisen ominaisia vertailtaville tavaroille, ottaen huomioon erityisesti tietylle tavaralle ominaisen kaupallisen todellisuuden. Se, onko tietty tekijä merkityksellinen, riippuu näin ollen vertailtavista tavaroista. Kantajan mukaan nyt käsiteltävässä asiassa ratkaisevat tekijät ovat tavaroiden tavanomainen alkuperä ja tietty markkinakäytäntö, joka on hyvin vakiintunut autonvalmistajien keskuudessa Euroopan unionissa. Valituslautakunta ei kuitenkaan ole ottanut huomioon yhtäkään muuta kriteeriä kuin Canon-kriteerit ja on tyytynyt vain toteamaan, että kaupallista menettelyä koskeva tekijä, johon kantaja on vedonnut, on uusi tekijä, jota ei mainita 29.9.1998 annetussa tuomiossa Canon (C-39/97, EU:C:1998:442), joten sitä ei voida hyväksyä.

23      Kantaja toteaa, että kyseisten tavaroiden samankaltaisuuden arviointia ei nyt käsiteltävässä asiassa voida rajata vain Canon-kriteereihin, koska muuten jätettäisiin huomioon ottamatta muita tavaroiden samankaltaisuuden arvioinnin kannalta merkityksellisiä tekijöitä, kuten yhtäältä autonvalmistajien enemmistön unionissa noudattama yleinen käytäntö, joka perustuu laajamittaiseen vaatteiden tuotantoon ja myyntiin, ja toisaalta se, että kuluttajat tuntevat tämän käytännön ja ovat tottuneita siihen. Kyseinen markkinakäytäntö on kantajan mukaan tässä tapauksessa johtanut tietynlaiseen kognitiiviseen käyttäytymiseen, tietynlaiseen mielentilaan.

24      Kantaja toteaa lisäksi, että tietyllä kaupallisella alalla noudatettua markkinakäytäntöä pidetään yleisesti ratkaisevana tekijänä, mistä ovat osoituksena EUIPO:n viidennen valituslautakunnan 8.6.2017 tekemä päätös (asia R 1447/2016-5, 54 kohta), EUIPO:n viidennen valituslautakunnan 16.11.2017 tekemä päätös (asia R 968/2015-5, 49 kohta) ja EUIPO:n toisen valituslautakunnan 15.12.2017 tekemä päätös (asia R 1527/2017-2, 26 kohta).

25      Kantaja toteaa toiseksi, että jos valituslautakunta olisi arvioinut kyseisten tavaroiden samankaltaisuutta ottaen huomioon kriteerin, joka koskee kuluttajien tuntemaa kaupallista menettelyä, joka unionin autonvalmistajien tapauksessa perustuu siihen, että ne tarjoavat paitsi autoja ja niiden osia ja tarvikkeita myös laajan valikoiman vaatteita ja asusteita, sen olisi pitänyt todeta, että kyseiset tavarat ovat samankaltaisia. Sellaisten vaatteiden ja asusteiden tosiasialliset ja potentiaaliset ostajat, jotka on varustettu myös autoja varten käytetyllä tavaramerkillä, pyrkivät kantajan mukaan tällä tavoin ilmaisemaan, että he omistavat tietyn valmistajan valmistaman auton tai että he ovat kiinnostuneita kyseisen valmistajan autoista tai ihailevat niitä, ja siten yhdistämään kyseiset eri tuoteryhmät. Kantaja toteaa lisäksi, että kun samaa tavaramerkkiä käytetään sekä autoja että kelloja, ajanmittauslaitteita, vaatteita, jalkineita ja päähineitä varten, relevantti kohdeyleisö on vakuuttunut siitä, että kaikki kyseiset tavarat valmistetaan tai myydään tietyn yrityksen tai ainakin taloudellisessa etuyhteydessä olevien yritysten yhtenäisessä valvonnassa, vaikka kyseiset tavarat eivät olisikaan keskenään kilpailevia tai toisiaan täydentäviä.

26      Kantaja väittää kolmanneksi, että valituslautakunta on virheellisesti katsonut, etteivät kyseiset tavarat ole samankaltaisia, myös sen takia, ettei se ole ottanut huomioon sitä, että kyseiset tavarat ovat lähtöisin samoilta valmistajilta ja että ne myydään samojen jakelukanavien kautta. Kantaja toteaa tältä osin ensinnäkin, ettei tosiasiallinen valmistuspaikka ole samassa määrin ratkaiseva kuin se seikka, ottaako relevantti kohdeyleisö huomioon sen, mikä yksikkö johtaa tai valvoo tavaroiden valmistusta tai toimittamista, ja se esittää, että väiteosasto on todennut, että nykyään autonvalmistajat tarjoavat tavaramerkeillään myös luokkiin 14 ja 25 kuuluvien tavaroiden kaltaisia tavaroita. Väiteosasto on kantajan mukaan todennut myös, että autot, vaatteet ja kellot valmistetaan ja jaellaan usein samojen valmistajien, eli autonvalmistajien, vastuulla. Kantaja toteaa toiseksi, että kannekirjelmään liitetyistä internetsivujen tulosteista ilmenee, että autonvalmistajien tarjoamat vaatteet ja asusteet ovat saatavilla autonvalmistajien internetsivuilla, joissa on usein yksityiskohtaisia tietoja myös tarjolla olevista autoista. Useat valmistajat tarjoavat lisäksi vaatteitaan autojensa tavanomaisten jälleenmyyjien kautta.

27      Kyseisten tavaroiden samankaltaisuus seuraa kantajan mukaan näin ollen myös siitä, että ne ovat lähtöisin samalta valmistajalta ja että niitä tarjotaan tai myydään samojen jakelukanavien kautta. Haetun tavaramerkin käyttö autoja varten aiheuttaa näin ollen kantajan mukaan sekaannusvaaran ja mielleyhtymää koskevan vaaran aikaisemman luokkiin 14 ja 25 kuuluvia tavaroita varten rekisteröidyn tavaramerkin kanssa.

28      EUIPO riitauttaa kantajan väitteet.

29      EUIPO väittää ensinnäkin, että vaikka oikeuskäytännössä ei vahvistetakaan tyhjentävää luetteloa merkityksellisistä tekijöistä, siinä vahvistetaan tietty joukko tällaisia tekijöitä, jotka on systemaattisesti otettava huomioon asianomaisten tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden arvioimiseksi, eli Canon-kriteerit. ”Täydentävät” kriteerit, kuten jakelukanavat, relevantti kohdeyleisö tai tavaroiden tai palvelujen tavanomainen alkuperä, voivat EUIPO:n mukaan myös osoittautua merkityksellisiksi kunkin tapauksen erityispiirteistä riippuen.

30      EUIPO toteaa, ettei kantaja kiistä sitä, että Canon-kriteerien soveltaminen osoittaa, etteivät yhtäältä autot ja toisaalta kellot, ajanmittauslaitteet, vaatteet, jalkineet ja päähineet ole vähimmässäkään määrin samankaltaisia.

31      Toiseksi EUIPO kiistää sen, että autoalalla noudatettu erityinen kaupallinen menettely olisi kantajan esittämällä tavalla merkityksellinen. EUIPO:n mukaan kaupallisilla menettelyillä voi olla tietty merkitys arvioitaessa asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan mukaista yhteyttä. Kaupalliset menettelyt eivät kuitenkaan ole merkityksellinen ja vielä vähemmän ratkaiseva tekijä arvioitaessa tavaroiden samankaltaisuutta saman asetuksen 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti. Sellaisen yhteyden käsite, jonka vahvistamisessa kaupallisilla menettelyillä voi olla merkitystä, on EUIPO:n mukaan nimittäin laajempi kuin asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden käsite. EUIPO huomauttaa tältä osin, että EUIPO:n viidennen valituslautakunnan 8.6.2017 tekemä päätös (asia R 1447/2016-5), johon kantaja vetoaa, ei koske asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaista tavaroiden samankaltaisuutta, vaan saman asetuksen 8 artiklan 5 kohdan mukaisen yhteyden vahvistamista. EUIPO toteaa, että kun otetaan huomioon, että nyt käsiteltävässä asiassa kantaja ei ole vedonnut asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan rikkomiseen, argumentti, jonka kantaja perustaa kaupallisten menettelyjen oletettuun merkitykseen nyt käsiteltävän asian kannalta ratkaisevana tekijänä, on hylättävä.

32      Kolmanneksi EUIPO toteaa, että siltä osin kuin on ensinnäkin kyse tavaroiden tavanomaista alkuperää koskevasta täydentävästä kriteeristä, on tarpeen omaksua rajoittava lähestymistapa sen välttämiseksi, että kriteerin merkitys heikentyisi. EUIPO esittää, että jos nyt käsiteltävässä asiassa katsottaisiin, että kaikenlaisilla tavaroilla tai palveluilla, jotka ovat lähtöisin samasta suuresta yrityksestä tai yhtiöstä, on sama alkuperä, kyseinen kriteeri menettäisi merkityksensä. EUIPO katsoo, että vaikka ei ole epätavallista, että autonvalmistajat kiinnittävät tavaramerkkinsä moniin muihin tavaroihin, yleisö tietää hyvin, että kyse on yleensä toiminnasta, joka toteutetaan muiden yritysten valmistamien liitännäisten tuotteiden osalta tarkoituksena markkinoida päätuotetta, eli autoja, eikä tavaramerkin haltijana olevan autonvalmistajan pääasiallisesta kaupallisesta toiminnasta. EUIPO:n mukaan yleisö tietää hyvin, että vaatteiden ja kellojen markkinat eroavat perustavanlaatuisesti automarkkinoista, eikä se näin ollen yleisesti oleta, että sama yritys valmistaisi tai tarjoaisi kyseisiä tavaroita.

33      EUIPO katsoo toiseksi, että kyseiset tavarat voivat todellakin olla kaikki lopullisille kuluttajille suunnattuja. Kellojen ja vaatteiden osalta saatetaan myös aika ajoin käyttää samoja jakelukanavia kuin autojen osalta, koska niitä voidaan tarjota autojen jälleenmyyjien internetsivuilla tai fyysisesti autojen jälleenmyyntiliikkeissä liitännäisinä tavaroina. Tämä mahdollinen suhde ei EUIPO:n mukaan kuitenkaan merkitse sitä, että vaatteiden tai kellojen kaltaiset tavarat muodostaisivat autojen kanssa homogeenisen ryhmän tai että niitä yleisesti tarjottaisiin tai myytäisiin rinnakkain autojen kanssa. EUIPO toteaa, että mahdolliset yhteydet, jotka koskevat suhteellisen heikkoja täydentäviä tekijöitä, kuten relevanttia kohdeyleisöä tai jakelukanavia, eivät kuitenkaan missään tapauksessa voi korvata sellaisten samankaltaisuuksien puuttumista, jotka liittyvät tavaroiden luonteeseen, käyttötarkoitukseen ja käyttötapoihin tai mihinkään muuhun Canon-kriteeriin.

34      Tästä seuraa EUIPO:n mukaan, että koska yksi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisista edellytyksistä, eli tavaroiden samankaltaisuus, ei täyty, valituslautakunta on perustellusti hylännyt valituksen selvästi perusteettomana.

35      Aluksi on todettava, että vaikka kantaja vetoaa kanteensa tueksi paitsi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaan myös asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan 1 kohdan a alakohtaan, hän ei esitä yhtäkään nimenomaista argumenttia, joka liittyisi viimeksi mainittuun säännökseen, jossa sitä paitsi säädetään tietyistä säännöistä, jotka koskevat väitteen tekemistä tavaramerkin rekisteröinnin osalta. Näin ollen on katsottava, että nyt käsiteltävä kanneperuste koskee yksinomaan asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista.

36      Viimeksi mainitun säännöksen mukaan aikaisemman tavaramerkin haltijan vastustuksesta tavaramerkkiä ei rekisteröidä, jos sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi, samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten oleva tavaramerkki, sen alueen, jolla aikaisempi tavaramerkki on suojattu, yleisön keskuudessa on sekaannusvaara. Sekaannusvaara sisältää vaaran kyseisen tavaramerkin ja aikaisemman tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä.

37      Mielleyhtymää koskevan vaaran käsite ei ole sekaannusvaaran käsitteen vaihtoehto, vaan sen avulla on mahdollista täsmentää sekaannusvaaran sisältöä. Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan sanamuodolla suljetaan pois se vaihtoehto, että mielleyhtymää koskevan vaaran käsitettä voitaisiin soveltaa, jos relevantin kohdeyleisön keskuudessa ei ole sekaannusvaaraa (ks. tuomio 11.9.2014, Continental Wind Partners v. SMHV – Continental Reifen Deutschland (CONTINENTAL WIND PARTNERS), T-185/13, ei julkaistu, EU:T:2014:769, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuna sekaannusvaarana on pidettävä vaaraa siitä, että yleisö saattaa uskoa, että kyseiset tavarat tai palvelut ovat peräisin samasta yrityksestä tai mahdollisesti taloudellisessa etuyhteydessä olevista yrityksistä. Sitä, onko relevantin kohdeyleisön keskuudessa sekaannusvaara, on arvioitava kokonaisvaltaisesti ja huomioon on otettava kaikki tekijät, jotka ovat merkityksellisiä kyseisessä yksittäistapauksessa ja joihin kuuluvat muun muassa kyseisten tavaramerkkien ja näiden tavaramerkkien kattamien tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden aste sekä aikaisemman tavaramerkin maineen voimakkuus ja luontaisen tai käyttöön perustuvan erottamiskyvyn aste (tuomio 24.3.2011, Ferrero v. SMHV, C‑552/09 P, EU:C:2011:177, 64 kohta ja tuomio 8.5.2014, Bimbo v. SMHV, C‑591/12 P, EU:C:2014:305, 20 kohta; ks. myös tuomio 9.7.2003, Laboratorios RTB v. SMHV – Giorgio Beverly Hills (GIORGIO BEVERLY HILLS), T-162/01, EU:T:2003:199, 30–32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39      Tässä sekaannusvaaran kokonaisarvioinnissa on otettava huomioon tekijöiden tietty keskinäinen riippuvuus ja erityisesti se, että kyseisten merkkien samankaltaisuus on vuorovaikutussuhteessa kyseessä olevien tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuteen. Tavaramerkkien kattamien tavaroiden tai palvelujen vähäisen samankaltaisuuden saattaa näin ollen korvata asianomaisten tavaramerkkien merkittävä samankaltaisuus ja päinvastoin (ks. tuomio 18.12.2008, Les Éditions Albert René v. SMHV, C‑16/06 P, EU:C:2008:739, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40      Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu sekaannusvaara edellyttää kuitenkin yhtä aikaa, että kyseiset tavaramerkit ovat samoja tai samankaltaisia ja että niiden kattamat tavarat tai palvelut ovat samoja tai samankaltaisia. Edellytysten on täytyttävä samanaikaisesti (ks. tuomio 22.1.2009, Commercy v. SMHV – easyGroup IP Licensing (easyHotel), T‑316/07, EU:T:2009:14, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41      Näin ollen siinäkin tapauksessa, että merkki on samanlainen kuin tavaramerkki, jonka erottamiskyky on erityisen vahva, on tarpeen osoittaa, että sen kattamat tavarat tai palvelut ovat samankaltaisia (määräys 9.3.2007, Alecansan v. SMHV, C‑196/06 P, ei julkaistu, EU:C:2007:159, 24 kohta). Toisin kuin esimerkiksi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa, joka koskee nimenomaisesti tapauksia, joissa tavarat tai palvelut eivät ole samankaltaisia, säädetään, kyseisen asetuksen 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään, että sekaannusvaara edellyttää, että kyseiset tavarat tai palvelut ovat samanlaisia tai samankaltaisia (tuomio 7.5.2009, Waterford Wedgwood v. Assembled Investments (Proprietary) ja SMHV, C‑398/07 P, ei julkaistu, EU:C:2009:288, 34 kohta).

42      Valituslautakunta on nyt käsiteltävässä asiassa katsonut, ettei relevantin kohdeyleisön kannalta ole minkäänlaista sekaannusvaaraa, pelkästään kyseisten tavaroiden vertailun perusteella tarkastelematta muita edellä 38 kohdassa mainittuja edellytyksiä, joihin kuuluu muun muassa merkkien samankaltaisuus, ja tekemättä sekaannusvaaran olemassaoloa koskevaa kokonaisarviointia ottaen huomioon kaikki merkitykselliset tekijät. Mainittujen tavaroiden vähäinenkin samankaltaisuus olisi kuitenkin edellyttänyt, että valituslautakunta selvittää, eikö se, että kyseessä olevat merkit ovat mahdollisesti hyvin samankaltaisia, synnytä kuluttajan mielessä sekaannusvaaran tavaroiden alkuperästä (tuomio 11.7.2007, El Corte Inglés v. SMHV – Bolaños Sabri (PiraÑAM diseño original Juan Bolaños), T-443/05, EU:T:2007:219, 40 kohta).

43      Näin ollen on tutkittava, onko valituslautakunta perustellusti katsonut, etteivät kyseisten tavaramerkkien kattamat tavarat ole samankaltaisia.

 Kaupallista menettelyä koskevan kriteerin merkityksellisyys

44      Sen oikeuskäytännön mukaan, joka perustuu 29.9.1998 annetun tuomion Canon (C-39/97, EU:C:1998:442) 23 kohtaan, kyseisten tavaramerkkien kattamien tavaroiden tai palvelujen arvioimiseksi on otettava huomioon kaikki niiden väliseen suhteeseen liittyvät merkitykselliset tekijät. Näihin tekijöihin kuuluvat erityisesti tavaroiden tai palvelujen luonne, käyttötarkoitus, käyttötavat sekä se, ovatko ne keskenään kilpailevia tai toisiaan täydentäviä. Huomioon voidaan ottaa myös muita tekijöitä, kuten asianomaisten tavaroiden tai palvelujen jakelukanavat tai se seikka, että mainittuja tavaroita tai palveluja myydään usein samoissa erikoistuneissa myyntipaikoissa, mikä on omiaan vahvistamaan asianomaisen kuluttajan mielikuvaa niiden välisistä läheisistä yhteyksistä ja näkemystä siitä, että vastuu kyseisten tavaroiden valmistuksesta tai palvelujen suorittamisesta on samalla yrityksellä (tuomio 21.1.2016, Hesse v. SMHV, C‑50/15 P, EU:C:2016:34, 21–23 kohta ja tuomio 10.6.2015, AgriCapital v. SMHV – agri.capital (AGRI.CAPITAL), T-514/13, EU:T:2015:372, 29 kohta; ks. myös tuomio 2.10.2015, The Tea Board v. SMHV – Delta Lingerie (Darjeeling), T‑627/13, ei julkaistu, EU:T:2015:740, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45      Muotoilu, jonka mukaan ”on otettava huomioon kaikki tavaroiden tai palvelujen väliseen suhteeseen liittyvät merkitykselliset tekijät” ja ”näihin tekijöihin kuuluvat erityisesti tavaroiden tai palvelujen luonne, käyttötarkoitus, käyttötavat sekä se, ovatko ne keskenään kilpailevia tai toisiaan täydentäviä”, osoittaa selvästi, kuten kantaja perustellusti toteaa, ettei kyseinen kriteerien luettelo ole tyhjentävä. Kyseistä luetteloa on lisäksi 29.9.1998 annetun tuomion Canon (C-39/97, EU:C:1998:442) antamisen jälkeen täydennetty lisäämällä siihen muita kriteerejä (tuomio 21.7.2016, Ogrodnik v. EUIPO – Aviário Tropical (Tropical), T-804/14, ei julkaistu, EU:T:2016:431, 58 kohta), mukaan lukien asianomaisten tavaroiden tavanomainen alkuperä (tuomio 26.9.2017, Banca Monte dei Paschi di Siena ja Banca Widiba v. EUIPO – ING-DIBa (WIDIBA), T-83/16, ei julkaistu, EU:T:2017:662, 64 kohta ja tuomio 13.11.2018, Camomilla v. EUIPO – CMT (CAMOMILLA), T-44/17, ei julkaistu, EU:T:2018:775, 76 ja 91 kohta) ja, kuten edellä 44 kohdassa on todettu, niiden jakelukanavat. Lisäksi on katsottu, että se seikka, että kyseisiä tavaroita mainostetaan samoissa erikoislehdissä, on myös tekijä, joka on omiaan tukemaan asianomaisen kuluttajan näkemystä siitä, että kyseisten tavaroiden väliset yhteydet ovat läheiset, ja vahvistamaan mielikuvaa siitä, että vastuu niiden valmistuksesta on samalla yrityksellä (tuomio 13.2.2014, Demon International v. SMHV – Big Line (DEMON), T-380/12, ei julkaistu, EU:T:2014:76, 42 kohta).

46      Tässä tilanteessa on todettava, että valituslautakunta on riidanalaisen päätöksen 24 ja 27 kohdassa tehnyt oikeudellisen virheen, koska se on lähtökohtaisesti sulkenut pois mahdollisuuden arvioida kyseisten tavaroiden samankaltaisuutta kantajan esittämän kaupallisia menettelyjä koskevan kriteerin valossa. Ei nimittäin voida sulkea pois sitä, että muutkin kriteerit kuin ne, jotka valituslautakunta mainitsee riidanalaisen päätöksen 17 kohdassa, eli Canon-kriteerien lisäksi jakelukanavat ja se, että myyntipaikat ovat samat, voivat olla merkityksellisiä arvioitaessa tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuutta yleisesti ja erityisesti arvioitaessa kyseisten tavaroiden samankaltaisuutta.

47      Valituslautakunta on toki riidanalaisen päätöksen 17 kohdassa palauttanut mieleen tavaroiden samankaltaisuuden arvioinnin kannalta merkitykselliset kriteerit ja täsmentänyt, että myös muita tekijöitä voidaan ottaa huomioon. Se on kuitenkin jättänyt arvioimatta kyseisten tavaroiden samankaltaisuutta näiden muiden tekijöiden kannalta. Siltä osin kuin on erityisesti kyse kaupallisesta menettelystä, johon kantaja on vedonnut, valituslautakunta on riidanalaisen päätöksen 24 kohdassa selittänyt, ettei kantajan argumentteja voida hyväksyä, koska kantaja pyrkii korvaamaan oikeuskäytännössä vahvistetut samankaltaisuutta koskevat kriteerit, eli tavaroiden luonteen, käyttötarkoituksen, käyttötavat, sen, ovatko ne keskenään kilpailevia, ja sen, täydentävätkö ne toisiaan, uudella kriteerillä, eli kaupallisilla menettelyillä. Valituslautakunta on todennut, että koska kyseiset tavarat eivät ole samankaltaisia ensiksi mainittujen kriteerien valossa, kantajan argumentti, joka koskee kaupallista menettelyä, on hylättävä (riidanalaisen päätöksen 25 ja 26 kohta). Valituslautakunnan mukaan kaupalliset menettelyt voivat olla merkityksellisiä ainoastaan siinä tapauksessa, että kyse on tavaramerkkien välisen yhteyden vahvistamisesta asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun hylkäysperusteen osalta (riidanalaisen päätöksen 27 kohta).

48      Riidanalaisen päätöksen 24–27 kohtaa ei voida tulkita siten, että valituslautakunta olisi katsonut, ettei sen tekemää arviota, joka seuraa Canon-kriteerien soveltamisesta, voida kyseenalaistaa pelkästään kaupallista menettelyä koskevalla tekijällä. Tällainen näkemys olisi nimittäin ristiriidassa sen päätelmän kanssa, joka ilmenee 21.1.2016 annetun tuomion Hesse v. SMHV (C‑50/15 P, EU:C:2016:34) 21 ja 23 kohdasta ja jonka mukaan ei voida sulkea pois, että jokin merkityksellinen kriteeri voi yksinään olla perusteena tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuudelle huolimatta siitä, että muiden kriteerien soveltaminen osoittaisi pikemminkin, etteivät ne ole samankaltaisia. Joka tapauksessa on todettava, että on mahdotonta arvioida kaupallisen menettelyn kaltaisen täydentävän kriteerin vaikutusta sellaiseen arviointiin, joka on jo tehty 29.9.1998 annetusta tuomiosta Canon (C-39/97, EU:C:1998:442) seuraavien tekijöiden perusteella, ennen kuin kyseistä kriteeriä on asianmukaisesti tarkasteltu. Valituslautakunta ei kuitenkaan ole suorittanut tällaista tarkastelua.

49      Lisäksi on todettava, ettei riidanalaisen päätöksen 27 kohdan sanamuoto mahdollista sellaista päätelmää, että valituslautakunnan tarkoituksena olisi ollut rajata toteamus siitä, että ”kaupalliset menettelyt voivat olla merkityksellisiä ainoastaan siltä osin kuin on kyse tavaramerkkien (ja niiden kattamien tavaroiden) välisen ’yhteyden’ osoittamisesta asetuksen [N:o 207/2009] 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun hylkäysperusteen osalta”, ainoastaan nyt käsiteltävään asiaan. Tällä toteamuksella, joka on esitetty ehdottoman varmana tietona, ilmaistaan näin ollen selvästi, ettei kaupallisilla menettelyillä voi missään tapauksessa olla minkäänlaista merkitystä arvioitaessa tavaroiden samankaltaisuutta asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan osalta. On korostettava, että EUIPO on vastauskirjelmässään vahvistanut, että sen käsityksen mukaan kaupalliset menettelyt eivät ole merkityksellinen tekijä arvioitaessa tavaroiden samankaltaisuutta asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella.

50      Toki on todettava, että kantaja tukeutuu virheellisesti kolmeen EUIPO:n valituslautakuntien päätökseen tukeakseen väitettään siitä, että EUIPO:n päätöskäytännössä on jo hyväksytty kyseisen kriteerin merkityksellisyys silloin, kun on kyse tavaroiden samankaltaisuuden arvioinnista asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan soveltamisen yhteydessä (ks. edellä 24 kohta). Yhtäältä on huomautettava, että kuten EUIPO perustellusti esittää, EUIPO:n viidennen valituslautakunnan 8.6.2017 tekemää päätöstä (asia R 1447/2016-5) ei ole tehty asetuksen N:o 2207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella vaan 8 artiklan 5 kohdan perusteella. Toisaalta se asiayhteys, jossa kaupallinen menettely on otettu huomioon EUIPO:n viidennen valituslautakunnan 16.11.2017 tekemässä päätöksessä (asia R 968/2015-5, 49 kohta) ja EUIPO:n toisen valituslautakunnan 15.12.2017 tekemässä päätöksessä (asia R 1527/2017-2, 26 kohta), on liittynyt sekaannusvaaran olemassaoloa koskevaan kokonaisarviointiin eikä tavaroiden samankaltaisuutta koskevaan kokonaisarviointiin.

51      Vaikka kaupallista menettelyä koskevaa kriteeriä ei olekaan mainittu nimenomaisesti, kyseinen kriteeri on kuitenkin jo otettu huomioon arvioitaessa kyseisten tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuutta. Huomioon on näin ollen otettu esimerkiksi se seikka, että kyseisiä tavaroita ja palveluja myytiin usein yhdessä, minkä perusteella katsottiin, että mainitut tavarat ja palvelut olivat samankaltaisia (tuomio 4.6.2015, Yoo Holdings v. SMHV – Eckes-Granini Group (YOO), T-562/14, ei julkaistu, EU:T:2015:363, 27 kohta). On myös korostettu, että on tarpeen arvioida, pitävätkö kuluttajat tavallisena sitä, että kyseisiä tavaroita myydään samalla tavaramerkillä, mikä merkitsisi tavallisesti sitä, että suuri osa kyseisten tavaroiden valmistajista tai jakelijoista ovat samoja (tuomio 9.7.2015, Nanu-Nana Joachim Hoepp v. SMHV – Vincci Hoteles (NANU), T-89/11, ei julkaistu, EU:T:2015:479, 35 kohta ja tuomio 10.10.2018, Cuervo y Sobrinos 1882 v. EUIPO – A. Salgado Nespereira (Cuervo y Sobrinos LA HABANA 1882), T-374/17, ei julkaistu, EU:T:2018:669, 41 kohta; ks. myös tuomio 13.2.2020, Delta-Sport v. EUIPO – Delta Enterprise (DELTA SPORT), T-387/18, ei julkaistu, EU:T:2020:65, 59 ja 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52      Lisäksi on todettava, että toisin kuin riidanalaisen päätöksen 27 kohdasta ja EUIPO:n argumenteista, jotka on mainittu edellä 31 kohdassa, voisi päätellä, se, että tiettyä kriteeriä pidetään merkityksellisenä asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan soveltamisen osalta, ei sellaisenaan merkitse sitä, että se olisi merkityksellinen sovellettaessa 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa (ks. vastaavasti tuomio 12.2.2015, Compagnie des montres Longines, Francillon v. SMHV – Cheng (B), T-505/12, EU:T:2015:95, 47 ja 48 kohta).

53      Vastaavasti on hylättävä EUIPO:n argumentit, joilla pyritään esittämään yhtäältä, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että Canon-kriteerit on systemaattisesti otettava huomioon arvioitaessa tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuutta, kun taas täydentävät kriteerit voivat olla merkityksellisiä kunkin yksittäistapauksen olosuhteista riippuen, ja toisaalta, että viimeksi mainitut kriteerit ovat ”heikkoja” siten, ettei niillä missään tapauksessa voida korjata samankaltaisuuden puuttumista Canon-kriteereihin nähden. Tuomiosta 21.1.2016, Hesse v. SMHV (C‑50/15 P, EU:C:2016:34, 23 kohta) nimittäin ilmenee, että ensinnäkin kukin oikeuskäytännössä vahvistetuista kriteereistä – riippumatta siitä, onko kyse jostakin alkuperäisistä kriteereistä vai sellaisesta kriteeristä, joka on myöhemmin lisätty merkityksellisten kriteerien joukkoon – on vain yksi kriteeri muiden joukossa, toiseksi kriteerit ovat itsenäisiä ja kolmanneksi kyseisten tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuus voi perustua yhdelle ainoalle näistä kriteereistä (ks. edellä 48 kohta). Lisäksi on todettava, että vaikka EUIPO on velvollinen ottamaan huomioon kaikki merkitykselliset tekijät, jotka ovat ominaisia asianomaisten tavaroiden väliselle suhteelle, se voi olla ottamatta huomioon sellaisia tekijöitä, jotka eivät ole merkityksellisiä mainittujen tavaroiden välisen suhteen kannalta (ks. tuomio 23.11.2011, Pukka Luggage v. SMHV – Azpiroz Arruti (PUKKA), T‑483/10, ei julkaistu, EU:T:2011:692, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54      Lisäksi on vielä huomautettava, että EU-tavaramerkkien tutkimista koskevista EUIPO:n ohjeista ilmenee myös, että vakiintuneella kaupallisella menettelyllä, joka perustuu siihen, että valmistajat laajentavat toimintansa lähimarkkinoille, on erityinen merkitys todettaessa, että luonteeltaan erilaisilla tavaroilla tai palveluilla on sama alkuperä. Kyseisten ohjeiden mukaan tällaisissa tilanteissa on määritettävä, onko kyseinen laajennus alalla yleinen.

55      Tästä seuraa, että tietyn kaupallisen menettelyn olemassaolo voi olla merkityksellinen kriteeri tutkittaessa tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuutta asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan yhteydessä.

56      Valituslautakunta on näin ollen tehnyt virheen, kun se on lähtökohtaisesti sulkenut pois kaupallista menettelyä koskevan kriteerin merkityksellisyyden tutkiessaan kyseisten tavaroiden samankaltaisuutta. Koska valituslautakunta ei tekemänsä virheen takia ole konkreettisesti tutkinut kyseistä merkitystä ja sen jälkeen mahdollisesti kyseisen kriteerin vaikutusta arvioitaessa kyseisten tavaroiden välistä samankaltaisuutta, yleinen tuomioistuin ei itse voi lausua tästä kysymyksestä (tuomio 5.7.2011, Edwin v. SMHV, C‑263/09 P, EU:C:2011:452, 72 kohta; tuomio 12.7.2018, Lotte v. EUIPO – Nestlé Unternehmungen Deutschland (Koalan kuva), T-41/17, ei julkaistu, EU:T:2018:438, 54 ja 55 kohta ja tuomio 5.12.2019, Idea Groupe v. EUIPO – The Logistical Approach (Idealogistic Verhoeven Greatest care in getting it there), T-29/19, ei julkaistu, EU:T:2019:841, 91 kohta).

 Kriteerit, jotka koskevat sitä, että tavaroiden valmistajat ja jakelukanavat ovat samat

57      Kantaja on valituslautakunnassa esittänyt, että kyseiset tavarat ovat samankaltaisia sellaisten kriteerien perusteella, jotka koskevat tavaroiden tavanomaista alkuperää tai sitä, että tavaroiden valmistajat ja jakelukanavat ovat samat. On kuitenkin todettava, että vaikka sekä oikeuskäytännössä (ks. esimerkiksi edellä 45 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö) että valituslautakunnan itsensä toimesta riidanalaisen päätöksen 17 kohdassa on todettu, että kyseiset kaksi kriteeriä ovat merkityksellisiä arvioitaessa tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuutta asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, valituslautakunta ei nyt käsiteltävässä asiassa ole tutkinut kyseisiä kahta kriteeriä eikä myöskään esittänyt syitä sille, miksi niillä ei voisi olla merkitystä kyseisen arvioinnin kannalta, kuten kantaja perustellusti toteaa.

58      Vaikka riidanalaisen päätöksen 17 kohta sisältääkin “vakiomuotoisen” muistutuksen oikeuskäytännöstä, joka koskee merkityksellisiä tekijöitä, jotka on otettava huomioon arvioitaessa tavaroiden samankaltaisuutta, on todettava, että kyseisen päätöksen 24 kohdassa, eli toisin sanoen sovellettaessa sääntöjä käsiteltävänä olevaan asiaan, viitataan ainoastaan viiteen Canon-kriteeriin mainitsematta niitä kriteerejä, joihin kantaja on nimenomaisesti vedonnut. Erityisesti riidanalaisen päätöksen 23 ja 24 kohdasta ilmenee, että valituslautakunta on arvioinut kantajan sille esittämiä argumentteja ainoastaan siltä kannalta, voitiinko kaupallista menettelyä, johon kantaja oli vedonnut, pitää merkityksellisenä tekijänä, joka oli otettava huomioon arvioitaessa kyseisten tavaroiden samankaltaisuutta.

59      Sen, ettei valituslautakunta ole ottanut huomioon kriteerejä, jotka koskevat tavaroiden tavanomaista alkuperää tai sitä, että tavaroiden valmistajat ja jakelukanavat ovat samat, arviossa, joka on johtanut riidanalaisen päätöksen tekemiseen, vahvistaa myös kyseisen päätöksen 7 kohta, jossa esitetään tiivistetysti argumentit, jotka kantaja on esittänyt valituksensa tueksi. Kyseisessä yhteenvedossa jätetään nimittäin mainitsematta kantajan väitteet, jotka koskevat viimeksi mainittuja kriteerejä.

60      Lisäksi valituslautakunta on riidanalaisen päätöksen 19–21 kohdassa arvioinut itse kyseisten tavaroiden samankaltaisuutta, mutta se on tehnyt näin ainoastaan Canon-kriteerien valossa, vaikka kantaja ei ollut kiistänyt tämän arvioinnin lopputulosta. Tässä tilanteessa – ja koska EUIPO ei ole esittänyt mitään väitettä tältä osin – on todettava, ettei riidanalaista päätöstä voida tulkita siten, että valituslautakunnan tarkoituksena oli vahvistaa väiteosaston päätös kahden kyseisen kriteerin osalta, joihin kantaja nimenomaisesti oli vedonnut ja jotka koskivat tavaroiden tavanomaista alkuperää ja sitä, että niiden valmistajat ja jakelukanavat ovat samat, ja tehdä samalla oma arviointi yksinomaan sellaisten kriteerien valossa, joita ei mainittu sille tehdyssä valituksessa, ryhtymättä asianmukaiseen ja nimenomaiseen arviointiin juuri suhteessa niihin kriteereihin, joihin kantajan argumentaatio perustuu. Vaikka valituslautakunta on riidanalaisen päätöksen 18 kohdassa viitannut lopputulokseen, johon väiteosasto oli päätöksessään tullut, se ei nimittäin viittaa yhteenkään kyseisen päätöksen täsmälliseen kohtaan tai kappaleeseen, minkä perusteella olisi ollut mahdollista päätellä, että sen tarkoituksena oli sisällyttää väiteosaston esittämät näkökohdat omaan päätökseensä toiston välttämiseksi.

61      EUIPO esittää vastauskirjelmän 19 kohdassa, että Canon-kriteereitä täydentävät kriteerit, kuten jakelukanavia koskeva kriteeri, ovat ”suhteellisen heikkoja” eivätkä voi korjata sitä puutetta, ettei yksikään Canon-kriteereistä täyty nyt käsiteltävässä asiassa. On kuitenkin todettava yhtäältä, että kuten edellä 45 kohdassa on palautettu mieleen, luettelo kriteereistä, jotka mainitaan nimenomaisesti 29.9.1998 annetussa Canon (C-39/97, EU:C:1998:442), ei ole tyhjentävä. Toisaalta kukin kriteeri, jonka olemassaolo on vahvistettu kyseiseen tuomioon perustuvassa oikeuskäytännössä, on itsenäinen, joten kyseisten tavaroiden tai palvelujen välisen samankaltaisuuden arviointi voi perustua vain yhteenkin mainituista kriteereistä (edellä 53 kohta).

62      Näin ollen on todettava, että koska valituslautakunta ei ole ilmoittanut perusteluja sille, miksi kriteerejä, jotka koskevat tavaroiden tavanomaista alkuperää ja sitä, että niiden valmistajat ja jakelukanavat ovat samat, ei ole otettu huomioon, se ei ole esittänyt kaikkia tosiseikkoja ja oikeudellisia näkökohtia, joilla on olennainen merkitys sen toteamuksen kannalta, etteivät tavarat olleet samankaltaisia, joten riidanalaisen päätöksen perustelut ovat puutteelliset (ks. vastaavasti tuomio 21.7.2016, Tropical, T-804/14, ei julkaistu, EU:T:2016:431, 178 kohta).

63      EUIPO esittää unionin yleisessä tuomioistuimessa erilaisia argumentteja, joiden mukaan kyseisten kriteerien soveltaminen ei nyt käsiteltävässä asiassa johtaisi siihen, että kyseisten tavaroiden todettaisiin olevan samankaltaisia.

64      Tältä osin on huomautettava, ettei riidanalainen päätös sisällä tällaista arviointia. Unionin yleinen tuomioistuin ei yhtäältä valvoessaan riidanalaisen päätöksen laillisuutta voi arvioida seikkoja, joista valituslautakunta ei ole lausunut (tuomio 5.7.2011, Edwin v. SMHV, C‑263/09 P, EU:C:2011:452, 72 kohta), ja toisaalta EUIPO ei yleisessä tuomioistuimessa voi tukea riidanalaista päätöstä seikoilla, joita ei ole otettu huomioon kyseisessä päätöksessä (ks. tuomio 8.9.2017, Aldi v. EUIPO – Rouard (GOURMET), T-572/15, ei julkaistu, EU:T:2017:591, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

65      Tätä argumentaatiota ei näin ollen voida ottaa tutkittavaksi (tuomio 24.9.2019, Volvo Trademark v. EUIPO – Paalupaikka (V V-WHEELS), T-356/18, EU:T:2019:690, 49 kohta).

66      Oikeudellisesta virheestä ja perustelujen puutteellisuudesta, jotka on todettu edellä 56 ja 62 kohdassa, seuraa se, että ainoa asiassa esitetty kanneperuste on hyväksyttävä.

67      Tästä seuraa, että riidanalainen päätös on kumottava.

 Oikeudenkäyntikulut

68      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska EUIPO on hävinnyt asian, se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se on velvoitettava korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut tämän vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) ensimmäisen valituslautakunnan 21.1.2020 tekemä päätös (asia R 67/2019-1) kumotaan.

2)      EUIPO velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Collins

Csehi

Steinfatt

Julistettiin Luxemburgissa 2 päivänä kesäkuuta 2021.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.