Kanne 16.4.2013 – Ferracci v. komissio

(Asia T-219/13)

Oikeudenkäyntikieli: italia

Asianosaiset

Kantaja: Pietro Ferracci (San Cesareo, Italia) (edustajat: asianajajat A. Nucara ja E. Gambaro)

Vastaaja: Euroopan komissio

Vaatimukset

Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

kumoamaan SEUT 263 artiklan nojalla 19.12.2012 tehdyn komission päätöksen

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Nyt käsiteltävä kanne on nostettu 19.12.2012 tehdystä komission päätöksestä C(2012) 9461 final, jossa todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomiksi tuet, jotka on myönnetty kunnallista kiinteistöveroa (ICI) koskevan vapautuksen muodossa voittoa tavoittelemattomille yksiköille tiettyjen toimintojen harjoittamista varten, mutta ei määrätä niiden takaisinperimistä, sekä katsotaan, että kirkolle ja tietyille urheiluseuroille tuloverolain (Testo unico delle imposte sul reddito; TUIR) 149 §:n nojalla myönnetty edullinen kohtelu ja tietyille yksiköille tiettyjen toimintojen harjoittamista varten myönnetty vapautus kunnallisverosta (Imposta Municipale Propria; IMU) eivät ole valtiontukea.

Kanteensa tueksi kantaja vetoaa neljään kanneperusteeseen.

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu asetuksen (EY) N:o 659/1999 14 artiklan rikkomiseen sekä virheelliseen soveltamiseen ja tulkintaan.

Kantaja väittää, että vaikka vastaaja on katsonut, että SEUT 107 ja 108 artiklaa on rikottu, se ei ole määrännyt edellä mainittua valtiontukea takaisinperittäväksi. Hänen mukaansa kyseessä ei ole mikään sellainen poikkeuksellinen olosuhde, jonka vuoksi takaisinperimistä olisi täysin mahdotonta toteuttaa, ja joka tapauksessa tällaista täydellistä mahdottomuutta ei ole näytetty toteen.

Toinen kanneperuste, joka perustuu SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomiseen ja virheelliseen soveltamiseen.

Kantaja väittää, että vastaaja on katsonut riidanalaisessa päätöksessä, että Italian tasavallan TUIR:n 149 §:n 4 momentin perusteella toteuttama valtiontukitoimi ei ole EUT-sopimuksessa tarkoitettu valtiontuki. Vastaaja on erityisesti katsonut, että kyseessä ei ollut valikoiva etu; kantaja sitä vastoin katsoo, että kyseisellä lainsäädännöllä myönnetään valikoiva etu siviililaissa tunnustetuille kirkollisille laitoksille ja amatööritason urheiluseuroille ja että se täyttää myös kaikki muut SEUT 107 artiklan 1 kohdassa vahvistetut valtiontukea koskevat edellytykset.

Kolmas kanneperuste, joka perustuu SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomiseen ja virheelliseen soveltamiseen.

Kantaja väittää, että vastaaja on katsonut riidanalaisessa päätöksessä, että Italian tasavallan nk. IMU-vapautuksen avulla toteuttama tukitoimi ei ole EUT-sopimuksessa tarkoitettu valtiontuki. Vastaaja on erityisesti katsonut, että IMU-vapautuksen saajat eivät ole ”yrityksiä”. Kantaja katsoo sitä vastoin, että tuensaajat ovat yhteisön oikeudessa tarkoitettuja yrityksiä ja että kaikki SEUT 107 artiklan 1 kohdassa vahvistetut edellytykset täyttyvät.

Neljäs kanneperuste, joka perustuu SEUT 296 artiklan rikkomiseen.

Kantaja väittää, että riidanalainen päätös on kumottava puuttuvien perustelujen vuoksi kaikkien edellä mainittujen oikeudellisten perusteiden osalta, mikä on SEUT 296 artiklan vastaista.