Asia T-348/08
Aragonesas Industrias y Energía, SAU
vastaan
Euroopan komissio
Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Natriumkloraattimarkkinat – Päätös, jossa todetaan EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkominen – Kumoamiskanne – Markkinoiden jakaminen – Hintojen vahvistaminen – Joukko välillisiä todisteita – Todisteiden päivämäärä – Kilpailijoiden lausunnot – Tunnustus – Rikkomisen kesto – Sakot – Rikkomisen vakavuus – Lieventävät seikat
Tuomion tiivistelmä
1. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen – Tuomioistuinvalvonta – Rajat
(EY 81 artiklan 1 kohta ja EY 230 artikla; ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohta )
2. Yhteisön oikeus – Periaatteet – Perusoikeudet – Syyttömyysolettama – Kilpailualaa koskeva menettely – Sovellettavuus
(EU 6 artiklan 2 kohta; EY 81 artiklan 1 kohta; Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla; ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohta)
3. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen – Todistuskeino – Vetoaminen joukkoon välillisiä todisteita
(EY 81 artiklan 1 kohta; ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohta)
4. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yritysten väliset sopimukset – Näyttö kilpailusääntöjen rikkomisesta – Kirjallisten todisteiden puuttuminen – Vaikutus
(EY 81 artiklan 1 kohta; ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohta)
5. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen – Komission velvollisuus näyttää toteen kilpailusääntöjen rikkominen ja sen kesto
(EY 81 artiklan 1 kohta; ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohta; komission tiedonanto 2002/C 45/03)
6. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen – Tuomioistuinvalvonta – Komission huomioon ottamien todisteiden määrittäminen
(EY 81 artiklan 1 kohta; ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohta; neuvoston asetus N:o 1/2003)
7. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yritysten väliset sopimukset – Näyttö kilpailusääntöjen rikkomisesta – Eri todisteiden todistusarvon arvioiminen – Yrityksen tunnustus sen osallistumisesta lainvastaisiin kokouksiin
(EY 81 artiklan 1 kohta)
8. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Komission suuntaviivoissa määritelty laskentamenetelmä – Sakon perusmäärän laskeminen – Rikkomisen erityispiirteiden huomioon ottaminen kokonaisuudessaan
(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 2006/C 210/2 22 kohta )
9. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Lieventävät seikat – Yrityksen passiivisuus tai seurailijan asema
(EY 81 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 2006/C 210/02)
10. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Komission harkintavalta – Sakkojen yleisen suuruusluokan nostaminen – Sallittavuus
(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla)
11. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Lieventävät seikat – Kartellissa sovitusta poikkeava toiminta – Arviointi
(EY 81 ja EY 82 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohta)
12. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Komission harkintavalta – Tuomioistuinvalvonta – Lainvastaisuuden toteaminen – Unionin yleisen tuomioistuimen on täyden harkintavaltansa mukaisesti lausuttava päätöksen muuttamisesta
(SEUT 261 artikla)
1. Kun kyse on EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisen toteen näyttämisestä, komission on esitettävä selvitys niistä kilpailusääntöjen rikkomisista, jotka se on katsonut tapahtuneeksi, ja oikeudellisesti riittävä näyttö kilpailusääntöjen rikkomisen muodostavista seikoista.
Lisäksi EY 230 artiklaan perustuvan kumoamiskanteen yhteydessä unionin tuomioistuimen on valvottava ainoastaan riidanalaisen toimen lainmukaisuutta.
Tuomioistuimen, joka käsittelee kumoamiskannetta sellaisesta komission päätöksestä, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen ja määrätään päätöksen adressaateille sakkoa, on arvioitava, ovatko komission päätöksessään esittämät todisteet ja muut seikat riittäviä osoittamaan väitetyn rikkomisen.
(ks. 90–92 kohta)
2. Tilanteessa, jossa esiintyy epätietoisuutta, tuomioistuimen on ratkaistava asia sen yrityksen hyväksi, jolle kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista koskeva komission päätös on osoitettu. Erityisesti käsitellessään sakkopäätöksen kumoamista koskevaa kannetta tuomioistuin ei näin ollen voi todeta, että komissio on näyttänyt tällaisen rikkomisen toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla, jos sillä on tämän seikan osalta yhä epäilyksiä.
Tällaisessa tilanteessa on otettava huomioon syyttömyysolettaman periaate, sellaisena kuin se ilmenee muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohdasta, joka on yksi niistä perusoikeuksista, joita unionin tuomioistuimen – myös Euroopan yhtenäisasiakirjan johdanto-osassa ja EU 6 artiklan 2 kohdassa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun – vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan suojataan unionin oikeudessa. Kun otetaan huomioon kyseisten rikkomisten luonne sekä niihin liittyvien seuraamusten luonne ja ankaruus, syyttömyysolettaman periaatetta sovelletaan yrityksiä koskevien kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyviin menettelyihin, jotka voivat johtaa sakkojen tai uhkasakkojen määräämiseen.
(ks. 93 ja 94 kohta)
3. Komission on kilpailualalla esitettävä täsmällistä ja yhdenmukaista näyttöä, jonka perusteella voidaan vakuuttua siitä, että rikkominen on tapahtunut.
Kaikkien komission toimittamien todisteiden ei kuitenkaan tarvitse välttämättä täyttää näitä edellytyksiä kaikkien rikkomisen osatekijöiden osalta. Riittää, että komission esittämät välilliset todisteet kokonaisvaltaisesti tarkasteltuina täyttävät nämä edellytykset.
Koska kilpailunvastaisten sopimusten kielto on yleisesti tunnettu, komissiota ei voida edellyttää toimittamaan asiakirjoja, jotka osoittavat nimenomaisesti kyseessä olevien toimijoiden yhteydenpidon. Niitä vaillinaisia ja hajanaisia asiakirjoja, jotka komissiolla on mahdollisesti käytettävissään, on kaikissa tapauksissa voitava täydentää päättelyllä, jonka avulla voidaan muodostaa kuva asiassa merkityksellisistä seikoista. Näin ollen useimmissa tapauksissa kilpailunvastaisen menettelyn tai sopimuksen olemassaolo on pääteltävä tietyistä yhteensattumista ja indisioista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta.
(ks. 95–97 kohta)
4. Todisteisiin, joilla voidaan näyttää toteen EY 81 artiklan ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkominen, sovelletaan unionin oikeudessa vapaan todistusharkinnan periaatetta.
Kirjallisten todisteiden puuttuminen on näin ollen merkityksellistä ainoastaan, kun tehdään kokonaisarviota komission esittämien välillisten todisteiden näyttöarvosta. Pelkästään siitä ei kuitenkaan seuraa, että kyseinen yritys voisi kyseenalaistaa komission väitteet esittämällä vaihtoehtoisen selvityksen tosiseikoista. Tilanne on tällainen ainoastaan silloin, kun komission esittämien todisteiden perusteella ei voida todeta rikkomisen olemassaoloa yksiselitteisesti ja ilman tulkinnan tarvetta.
Missään säännöksessä tai millään unionin oikeuden yleisellä periaatteella ei kielletä komissiota tukeutumasta yhtä yritystä vastaan niiden muiden moitittujen yritysten lausuntoihin, jotka komissio on saanut sellaisen hakemuksen yhteydessä, jolla haetaan sakoista vapauttamista tai niiden määrän alentamista kartelleja koskevissa asioissa. Muutoin komissiolle kuuluva todistustaakka EY 81 ja ETA-sopimuksen 53 artiklan vastaisista menettelyistä olisi mahdoton täyttää, mikä olisi yhteensoveltumatonta EY:n perustamissopimuksessa komissiolle uskotun näiden määräysten moitteetonta soveltamista koskevan valvontatehtävän kanssa.
Kartelliin osalliseksi katsotun yrityksen lausuntoa, jonka totuudenmukaisuuden on riitauttanut useampi muu kartelliin osalliseksi katsottu yritys, ei voida pitää riittävänä näyttönä jälkimmäisten yritysten toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomisesta, jos sen tukena ei ole muita todisteita, mutta vaatimukset muista todisteista voivat olla alhaisempia kyseisten lausuntojen luotettavuuden vuoksi. Tätä vaatimusta, joka koskee muiden todisteiden esittämistä lausunnon tueksi, on noudatettava myös siinä tapauksessa, että toinen tutkinnan kohteena oleva yritys kiistää kyseisen lausunnon.
(ks. 98–101 ja 206 kohta)
5. Kilpailualalla erityisen suuri näyttöarvo voidaan antaa sellaisille lausunnoille, jotka ensinnäkin ovat luotettavia, toiseksi on tehty yrityksen nimissä, kolmanneksi on antanut henkilö, jonka ammatillinen velvollisuus on toimia kyseisen yrityksen intressissä, neljänneksi ovat lausunnon antajan intressien vastaisia, viidenneksi antaa henkilö, joka on havainnut välittömästi lausunnoissa mainitut seikat, ja kuudenneksi on toimitettu kirjallisesti ja annettu tarkoituksellisesti ja tarkan harkinnan jälkeen.
Vaikka lainvastaisen kartellin pääosallistujien vapaaehtoisesti esittämiin todisteisiin on yleensä asianmukaista suhtautua tietyllä tavalla varauksellisesti, kun otetaan huomioon se mahdollisuus, että kyseisillä osallistujilla on taipumus vähätellä sen osuuden merkitystä, joka niillä on kilpailusääntöjen rikkomiseen, ja suurennella toisten osuutta, se, että pyydetään sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon soveltamista sakon määrän poistamiseksi tai vähentämiseksi, ei välttämättä kannusta esittämään kartellin muihin osanottajiin nähden vääristeltyjä todisteita. Jokainen yritys johtaa komissiota harhaan voisi näet kyseenalaistaa pyynnön esittäjän yhteistyön vilpittömyyden ja kattavuuden ja näin ollen vaarantaa tämän mahdollisuuden hyötyä täysimääräisesti yhteistyötä koskevasta tiedonannosta. Vääristeltyjen todisteiden toimittamisen mahdolliset seuraukset ovat lisäksi entistä vakavammat, sillä muiden todisteiden on tuettava yrityksen riitautettua lausuntoa. Riski siitä, että sekä komissio että muut kyseeseen tulevat yritykset huomaavat epätotuudenmukaiset lausunnot, on nimittäin tästä syystä suurempi.
(ks. 104–106 kohta)
6. Komission asetuksen N:o 1/2003 nojalla suorittama hallinnollinen menettely jakautuu kahteen erilliseen ja toisiaan seuraavaan vaiheeseen, eli alustavaan tutkintavaiheeseen ja kontradiktoriseen vaiheeseen, joista molempiin liittyy oma sisäinen logiikkansa. Alustavan tutkintavaiheen, jonka aikana komissio käyttää sille asetuksen N:o 1/2003 nojalla kuuluvia tutkintavaltuuksia ja joka kestää aina väitetiedoksiantoon asti, tavoitteena on tehdä komissiolle mahdolliseksi koota kaikki asiaankuuluvat seikat, joiden perusteella voidaan todeta kilpailusääntöjen rikkominen tai noudattaminen, ja komission on tämän ensimmäisen vaiheen perusteella voitava ottaa kantaa ja päättää, kuinka menettelyä jatketaan. Sitä vastoin kontradiktorisen vaiheen, joka kestää väitetiedoksiannosta lopullisen päätöksen tekemiseen, nojalla komission on voitava ottaa lopullisesti kantaa kilpailusääntöjen rikkomista koskevaan moitteeseen.
Sen näytön arvioinnin yhteydessä, johon komissio on vedonnut kilpailusääntöjen rikkomisen osoittamiseksi, unionin yleinen tuomioistuin voi kyseisten todisteiden määrittelyssä keskittyä ainoastaan komission päätöksen niihin perusteluihin, joissa se kuvailee hallinnollinen menettelyn kontradiktorista vaihetta. Vasta sen jälkeen, kun komissio on saanut tässä viimeisessä vaiheessa kyseessä olevan yrityksen huomautukset komission ensimmäisestä kannasta, jonka se on esittänyt alustavan tutkintavaiheen päätteeksi antamassaan väitetiedoksiannossa, komissio voi päättää, pitäytyykö se tässä kannassaan ja toteaako se siten lopullisesti väitetystä rikkomisesta.
Jos komissio sen jälkeen, kun se on saanut väitetiedoksiantoa koskevat yrityksen huomautukset, kyseenalaistaa itse sillä alustavan tutkintavaiheen päätteeksi hallussa olleiden todisteiden, joiden perusteella oli lausuttava kyseisen yrityksen osallistumisesta rikkomiseen, näyttöarvon, unionin yleisen tuomioistuimen on otettava huomioon tämä komission tekemä arviointi.
(ks. 109, 110 ja 113 kohta)
7. Yrityksen sitä koskevan tunnustuksen, joka koskee tämän osallistumista kilpailusääntöihin nähden lainvastaiseen kokoukseen, osalta se, että se komissiossa käydyssä hallinnollisessa menettelyssä nimenomaisesti tai implisiittisesti myöntää joitakin tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, voi olla lisätodiste arvioitaessa sitä, onko kanne hyväksyttävä.
Jotta tällaista tunnustusta voidaan pitää luotettavana todisteena, on siis kanteen hyväksyttävyyttä arvioitaessa selvitettävä, täydentääkö tunnustus muita todisteita, joita komissio on esittänyt.
(ks. 217 ja 218 kohta)
8. Vaikka kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arvioinnin perusteina ovat lähtökohtaisesti kilpailusääntöjen rikkomista itseään koskevat seikat, kuten sen luonne ja kaikkien osapuolten yhteenlaskettu markkinaosuus, rikkomisen maantieteellinen ulottuvuus ja se, onko rikkominen toteutunut käytännössä, tätä arviointia mukautetaan sen jälkeen kutakin rikkomiseen osallistunutta yritystä koskevien raskauttavien tai lieventävien olosuhteiden perusteella.
Sakkojen vahvistamisessa sovellettavan komission menetelmän ensimmäisen vaiheen tavoitteena on siten määritellä kullekin yritykselle määrättävän sakon perusmäärä soveltamalla kyseisten tuotteiden tai palvelujen myyntiarvoon kunkin yrityksen relevanteilla maantieteellisillä markkinoilla ensimmäistä kerrointa, joka perustuu rikkomisen vakavuuteen, ja toista kerrointa, jolla ehkäistään yrityksiä ryhtymästä uudestaan vastaaviin lainvastaisiin toimiin. Kuten asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annetuista suuntaviivoista käy ilmi, kummankin kertoimen määrittelyssä käytetään seikkoja, jotka perustuvat koko kyseisen rikkomisen erityispiirteisiin eli kaikkien asianosaisten kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevään toimintaan.
Näiden kahden kertoimen määrittämisen yhteydessä ei näin ollen täydy ottaa huomioon kunkin osallisen erikseen tekemään rikkomiseen liittyviä erityispiirteitä. Tämän toteamuksen vahvistaa myös sakkojen vahvistamismenetelmän toisen vaiheen varsinainen tavoite, joka on nimenomaan ottaa huomioon raskauttavat tai lieventävät seikat, jotka ovat erikseen tarkasteltuina luonteenomaisia kunkin rikkomiseen osallistuneen toimijan kilpailusääntöjen vastaiselle toiminnalle.
Näin ollen suuntaviivojen 22 kohdassa lueteltujen tekijöiden, joiden perusteella määritellään sekä ”rikkomisen vakavuutta” koskeva kerroin (suuntaviivojen 21 kohta) että ”lisäsummaa” koskeva kerroin (suuntaviivojen 25 kohta), tarkoituksena on arvioida unionin kilpailusääntöjen rikkomista kokonaisuutena. Suuntaviivoista ei käy ilmi, että komission olisi otettava sakkojen vahvistamismenettelyn ensimmäisessä vaiheessa huomioon erityisiä tekijöitä, kuten yrityksen vähäinen osallistuminen kilpailunvastaisiin yhteyksiin tai tehtyjen sopimusten jättäminen täytäntöön panematta, tietystä asianosaisesta, joka on osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen. Komissio ottaa nämä tekijät huomioon vasta kyseisen menettelyn toisessa vaiheessa kutakin rikkomiseen osallista yritystä koskevina raskauttavina tai lieventävinä seikkoina.
(ks. 264–267 ja 273 kohta)
9. Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 29 kohdassa määrätään, että sakon perusmäärää voidaan muuttaa tiettyjen kuhunkin asianomaiseen yritykseen liittyvien lieventävien ja raskauttavien olosuhteiden perusteella. Suuntaviivojen 29 kohtaan sisältyy erityisesti luettelo, joka ei ole tyhjentävä, lieventävistä seikoista, joiden perusteella sakon perusmäärää voidaan alentaa tietyin edellytyksin. Pitää paikkansa, ettei mahdollisesti huomioon otettavien lieventävien seikkojen luetteloon sisälly enää yrityksen passiivisuutta. Suuntaviivojen 29 kohdan luettelo ei joka tapauksessa ole tyhjentävä, eikä tällaisen tilanteen voida lähtökohtaisesti katsoa kuuluvan niiden seikkojen ulkopuolelle, joiden perusteella sakon perusmäärää voidaan alentaa.
Yrityksen passiivisuus tarkoittaa sitä, että kyseinen yritys on omaksunut ”matalan profiilin” eli että se ei ole osallistunut aktiivisesti kilpailunvastaisen sopimuksen tai sopimusten laatimiseen.
Seikkoina, jotka saattavat ilmentää yrityksen passiivisuutta kartellissa, voidaan ottaa huomioon muun muassa se, että yritys on osallistunut huomattavasti satunnaisemmin kokouksiin kuin kartellin varsinaiset jäsenet, samoin kuin se, että se on tullut myöhemmin kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olleille markkinoille, riippumatta siitä, miten pitkään se on rikkomiseen osallistunut, ja huomioon voidaan ottaa myös kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneiden kolmansien yritysten edustajien antamat tämänsuuntaiset nimenomaiset lausumat.
(ks. 279–281, 284 ja 285 kohta)
10. Komissiolla on harkintavaltaa sakon suuruuden määräämisessä, jotta se voi ohjailla yritysten toimintaa siten, että ne noudattaisivat kilpailusääntöjä. Se, että komissio on aikaisemmin soveltanut tietyntasoisia sakkoja tietynlaisiin rikkomisiin, ei voi merkitä, etteikö se voisi nostaa tätä sakkojen tasoa asetuksessa N:o 1/2003 ilmoitetuissa rajoissa, jos tämä on tarpeen yhteisön kilpailupolitiikan toteuttamiseksi. Yhteisön kilpailusääntöjen tehokas soveltaminen edellyttää päinvastoin sitä, että komissio voi milloin tahansa mukauttaa sakkojen tasoa tämän politiikan tarpeita vastaavaksi.
(ks. 293 kohta)
11. Se, ettei yritys, jonka on näytetty yhdenmukaistaneen kilpailijoidensa kanssa hintoja, ole markkinoilla toiminut siten, kuin kilpailijoiden kanssa on sovittu, ei välttämättä ole sellainen seikka, joka olisi sakkojen suuruutta määrättäessä otettava huomioon lieventävänä seikkana. Yritys, joka kilpailijoidensa kanssa harjoittamastaan yhteistoiminnasta huolimatta noudattaa jokseenkin itsenäistä politiikkaa markkinoilla, voi yksinkertaisesti yrittää käyttää kartellia hyödykseen.
(ks. 297 kohta)
12. Vaikka komission päätöksen, jolla määrätään sakkoja unionin kilpailusääntöjen rikkomisesta, laillisuutta vastaan esitettyjen perusteiden tarkastelussa on todettu lainvastaisuuksia, unionin yleisen tuomioistuimen on yhä tutkittava, onko sen tästä lainvastaisuudesta johtuvien seikkojen vuoksi ja täyden harkintavaltansa mukaisesti muutettava riidanalaista päätöstä.
(ks. 306 kohta)