Language of document : ECLI:EU:T:2015:514

Asia T‑436/10

(julkaistu otteina)

HIT Groep BV

vastaan

Euroopan komissio

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Jänneteräksen eurooppalaiset markkinat – Hintojen vahvistaminen, markkinoiden jakaminen ja arkaluonteisten kaupallisten tietojen vaihtaminen – Päätös, jossa todetaan SEUT 101 artiklan rikkominen – Säännöt, jotka koskevat sitä, voidaanko emoyhtiön katsoa olevan vastuussa tytäryhtiönsä kilpailusääntöjen vastaisesta käyttäytymisestä – Olettama, jonka mukaan emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiössä – Kohtuullinen kesto

Tiivistelmä – Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (kuudes jaosto) 15.7.2015

1.      Kilpailu – Unionin kilpailusäännöt – Rikkomiset – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt – Taloudellinen kokonaisuus – Arviointiperusteet – Olettama siitä, että emoyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kokonaan omistamiinsa tytäryhtiöihin myös holdingyhtiön tapauksessa – Olettama on kumottavissa – Liiketoimintapolitiikan määrittäminen – Sen mahdollisen itsenäisyyden arviointiperusteet

(SEUT 101 artikla; ETA-sopimuksen 53 artikla)

2.      Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuuden laajuus – Perusteluvelvollisuuden arviointi asian olosuhteisiin nähden – Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja

(SEUT 296 artikla)

3.      Euroopan unionin oikeus – Periaatteet – Suhteellisuus – Ulottuvuus

4.      Kilpailu – Unionin kilpailusäännöt – Rikkomiset – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt – Taloudellinen kokonaisuus – Arviointiperusteet – Olettama siitä, että emoyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kokonaan omistamiinsa tytäryhtiöihin myös holdingyhtiön tapauksessa – Sen yhtiön näyttövelvollisuus, joka haluaa kumota tämän olettaman – Olettaman kumoamiseksi riittämätön näyttö

(SEUT 101 artikla; ETA-sopimuksen 53 artikla)

5.      Kilpailu – Unionin kilpailusäännöt – Rikkomiset – Vastuuseen joutuminen – Niin sanottu yrityksen ”taloudellisen jatkuvuuden” kriteeri – Edellytykset

(SEUT 101 artikla; ETA-sopimuksen 53 artikla)

6.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Perusmäärän mukauttaminen – Enimmäismäärä – Laskelma – Huomioon otettava liikevaihto – Sakotuspäätöksen tekemispäivänä yrityksenä toimivan taloudellisen kokonaisuuden muodostavien kaikkien yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto

(SEUT 101 artikla; ETA-sopimuksen 53 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

7.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Perusmäärän mukauttaminen – Enimmäismäärä – Tavoitteet

(SEUT 101 ja SEUT 102 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

8.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Perusmäärän mukauttaminen – Enimmäismäärä – Laskelma – Huomioon otettava liikevaihto – Sakon määräämispäivää edeltävän tilikauden liikevaihto – Tilikausi, jolloin koko omaisuus luovutettiin – Toisen aiemman tilikauden, joka vastaa normaalin taloudellisen toiminnan viimeistä täyttä tilikautta, liikevaihdon käyttäminen – Hyväksyttävyys holdingyhtiön tilanteessa

(SEUT 101 artikla; ETA-sopimuksen 53 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

9.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Perusmäärän mukauttaminen – Sakoista vapauttamista ja sakkojen määrän alentamista koskevat säännöt – Sakon määräämättä jättäminen tai alentaminen rikkomiseen syyllistyneen yrityksen yhteistyön perusteella – Edellytykset – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt – Taloudellisen kokonaisuuden välttämättömyys yhteistyön hetkellä

(SEUT 101 artikla; ETA-sopimuksen 53 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 2002/C 45/03)

10.    Kilpailu – Unionin kilpailusäännöt – Tytäryhtiö rikkoo kilpailusääntöjä – Emoyhtiön vastuuseen joutuminen – Yhteisvastuu sakon maksamisesta – Ulottuvuus – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt, jotka ovat osan rikkomisajanjaksosta aikana muodostaneet SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yrityksen ja lakanneet olemasta olemassa tässä muodossa sakon määräämispäivänä – Vaikutukset sakkojen suuruuden määrittämiseen

(SEUT 101 artikla; ETA-sopimuksen 53 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

11.    Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission velvollisuudet – Toimiminen kohtuullisessa ajassa – Arviointiperusteet – Velvollisuutta toimia kohtuullisessa ajassa ei ole jätetty noudattamatta

(SEUT 101 artikla; ETA-sopimuksen 53 artikla; Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohta; neuvoston asetus N:o 1/2003)

12.    Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission velvollisuudet – Toimiminen kohtuullisessa ajassa – Noudattamatta jättäminen – Seuraukset

(SEUT 101 artikla; ETA-sopimuksen 53 artikla; Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohta; neuvoston asetus N:o 1/2003)

1.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 117–131, 147 ja 148 kohta)

2.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 132 kohta)

3.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 133 kohta)

4.      Kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomisen osalta on niin, että kun emoyhtiö omistaa tytäryhtiönsä kokonaan rikkomisajanjaksolla, josta sen katsotaan olevan vastuussa, komissiolla on oikeus vedota ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevaan olettamaan eikä sen tällöin tarvitse esittää tältä osin muita todisteita. Se, etteivät komission esittämät ylimääräiset todisteet ole merkityksellisiä, ei vaikuta emoyhtiön vastuuseen, koska ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskeva olettama on riittävä aiheuttamaan tämän vastuun, ellei tämä kykene kumoamaan kyseistä olettamaa.

Tältä osin se, että emoyhtiö on holdingyhtiö, vaikka se ei edes harjoita liiketoimintaa, ei riitä kumoamaan ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevaa olettamaa eikä aiheuta todistustaakan kääntymistä. Merkitystä ei ole sillä, että emoyhtiö yhtiömuotonsa ja yhtiöjärjestyksen mukaisten tehtäviensä perusteella ainoastaan hoitaa pääomasijoituksiaan toisissa yhtiöissä. Lisäksi emoyhtiön joutuminen vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä tytäryhtiön toiminnasta ei edellytä näyttöä siitä, että emoyhtiö vaikuttaa tytäryhtiönsä liiketoimintapolitiikkaan sillä nimenomaisella toimialalla, jolla sääntöjä on rikottu. Tästä seuraa, ettei myöskään se, ettei emoyhtiö itse ole toiminut tällä alalla, riitä kumoamaan ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevaa olettamaa. Ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevaa olettamaa ei myöskään voida kumota pelkästään osoittamalla, että tytäryhtiö hallinnoi liiketoimintapolitiikkaansa stricto sensu, kuten jälleenmyynti- tai hintastrategiaansa, saamatta emoyhtiöltä niitä koskevia ohjeita. Tästä seuraa, että tytäryhtiön itsenäisyyttä ei voida myöskään osoittaa pelkästään näyttämällä toteen, että se vastaa itsenäisesti niiden tuotteiden kaupan pitämistä koskevan politiikan erityisnäkökohdista, joita kilpailusääntöjen rikkominen koskee. Koska tytäryhtiön toiminnan itsenäisyyttä ei arvioida ainoastaan yrityksen operatiivisen johtamisen näkökohtien kannalta, se, ettei tytäryhtiö ole koskaan soveltanut kyseisiin markkinoihin liittyvää tiedotuspolitiikkaa suhteessa emoyhtiöönsä, ei riitä osoittamaan sen toiminnan itsenäisyyttä.

(ks. 138–142, 144 ja 145 kohta)

5.      Kilpailusääntöjen tehokas täytäntöönpano voi edellyttää, että kartellia ei poikkeuksellisesti lueta kartelliin osallistuneen yrityksen alkuperäisen vaan uuden toiminnan harjoittajan syyksi tilanteessa, jossa viimeksi mainittua voidaan tosiasiallisesti pitää alkuperäisen toiminnan harjoittajan seuraajana, eli kun se siis jatkaa kartelliin osallistuneen yrityksen toiminnan harjoittamista. Niin sanottua ”taloudellisen jatkuvuuden” kriteeriä voidaan soveltaa ainoastaan siinä tapauksessa, että yrityksen toiminnasta vastuussa oleva oikeushenkilö on oikeudellisesti lakannut olemasta kilpailusääntöjen rikkomisen jälkeen, tai tapauksessa, jossa yrityksessä toteutetaan sisäinen uudelleenjärjestely, jos alkuperäinen toiminnan harjoittaja ei välttämättä lakkaa olemasta oikeussubjekti muttei enää harjoita mainittua taloudellista toimintaa kyseisillä markkinoilla ja kun otetaan huomioon alkuperäisen ja uuden toiminnan harjoittajan väliset rakenteelliset yhteydet.

Näin ollen taloudellisen jatkuvuuden kriteeriä ei voida soveltaa, kun emoyhtiö ja sen tytäryhtiö eivät enää kuulu samaan konserniin mutteivät ole lakanneet olemasta eikä ole tapahtunut sisäistä uudelleenjärjestelyä, jonka puitteissa emoyhtiöllä olisi rakenteellisia yhteyksiä luovutuksensaajaan.

Kilpailusääntöjen rikkomisten toteamisella ja siihen liittyvällä sakolla on nimittäin sekä varoittava että rankaiseva vaikutus, ja seuraamus määrätään yhä emoyhtiölle, vaikka tämä onkin rajoittanut taloudellista toimintaansa mutta säilyttänyt oikeudellisen olemassaolonsa, minkä vuoksi sille voidaan yhä määrätä sakkoja.

(ks. 150, 151, 153 ja 155 kohta)

6.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 161 kohta)

7.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 174–177 kohta)

8.      Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu ”edellinen tilikausi” tarkoittaa lähtökohtaisesti jokaisen kyseessä olevan yrityksen viimeistä täyttä tilikautta päätöksen tekemispäivään nähden. Tässä säännöksessä tarkoitetun 10 prosentin enimmäismäärän soveltaminen edellyttää yhtäältä, että komissiolla on tiedossaan päätöksen tekoajankohtaa edeltäneen tilikauden liikevaihto, ja toisaalta, että nämä tiedot koskevat normaalin taloudellisen toiminnan täyttä tilikautta 12 kuukauden ajalta.

Vaikka laskiessaan sakon enimmäismäärää komission on lähtökohtaisesti otettava huomioon liikevaihto, jonka kyseessä oleva yritys on toteuttanut sakotuspäätöksen tekemistä edeltäneellä viimeisellä täydellä tilikaudella, sääntelyn, jonka osa kyseinen säännös on, asiayhteydestä ja tavoitteista kuitenkin ilmenee, että kun komission päätöksen tekemistä edeltäneen tilikauden liikevaihto ei edusta normaalin taloudellisen toiminnan täyttä tilikautta 12 kuukauden ajalta eikä näin ollen anna mitään hyödyllistä tietoa kyseessä olevan yrityksen tosiasiallisesta taloudellisesta tilanteesta eikä sille määrättävän sakon asianmukaisesta tasosta, tätä liikevaihtoa ei voida ottaa huomioon määritettäessä sakon enimmäismäärää. Tällaisessa tapauksessa, joka toteutuu vain poikkeuksellisissa olosuhteissa, komissiolla on sakon enimmäismäärän laskemiseksi velvollisuus ottaa huomioon viimeinen täysi tilikausi, joka vastaa normaalin taloudellisen toiminnan täyttä vuotta.

Siltä osin kuin holdingyhtiön tavanomainen toiminta koostuu omistusten hankkimisesta, niiden hallinnoimisesta, korkojen saamisesta ja omistusten myymisestä, se, että tällainen yhtiö ainoastaan ylläpitää suhteellisen rajoitettua rahoitusvarantoa ja erittäin vähäistä liikevaihtoa, ei riitä ratkaisevaksi näytöksi mainitun yhtiön normaalin taloudellisen toiminnan olemassaolosta.

(ks. 178–180 ja 185 kohta)

9.      Kilpailusääntöjen rikkomisen yhteydessä pelkästään yritykselle, joka on tehnyt yhteistyötä komission kanssa sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun tiedonannon (yhteistyötiedonanto) mukaisesti, voidaan tämän tiedoksiannon nojalla myöntää alennus siitä sakosta, joka olisi määrätty ilman tätä yhteistyötä. Tätä alennusta ei voida laajentaa yhtiöön, joka oli osan kyseisen rikkomisen ajasta osa yrityksen muodostamaa taloudellista kokonaisuutta mutta joka ei ollut enää yrityksen osa sillä hetkellä, kun yritys teki yhteistyötä komission kanssa. Kun otetaan huomioon yhteistyötiedonannossa mainittu tavoite edistää unionin kilpailuoikeuden vastaisen toiminnan paljastamista ja taata kilpailuoikeuden tehokas soveltaminen, mikään ei nimittäin oikeuta yritykselle sen komission kanssa tekemän yhteistyön vuoksi myönnetyn sakonalennuksen ulottamista yritykseen, joka tosin menneisyydessä valvoi sitä toiminnan alaa, jolla kyseinen rikkominen tehtiin, mutta joka ei ole itse edistänyt kyseisen rikkomisen paljastumista

(ks. 196 kohta)

10.    Kilpailusääntöjen rikkomisen yhteydessä on niin, että kun emoyhtiö ei ole osallistunut aineellisesti kartelliin ja sen vastuu perustuu pelkästään sen tytäryhtiön osallistumiseen kyseiseen kartelliin, emoyhtiön vastuu arvioidaan puhtaasti sen tytäryhtiön vastuusta johtuvaksi, liitännäiseksi ja siitä riippuvaiseksi vastuuksi eikä se näin ollen voi olla suurempi kuin tytäryhtiön vastuu.

Tämä periaate ei kuitenkaan estä sakon määrää laskettaessa ottamasta huomioon tekijöitä, jotka ovat ominaisia kahdelle erilliselle oikeushenkilölle, kuten emoyhtiölle ja tytäryhtiölle, kun ne eivät enää sellaisen päätöksen tekohetkellä, jolla niille määrätään sakko, muodosta SEUT 101 artiklassa tarkoitettua yritystä. Tällaisessa tilanteessa kummallakin näistä erillisistä oikeushenkilöistä on oikeus siihen, että siihen sovelletaan erikseen 10 prosentin enimmäismäärää liikevaihdosta. Sama koskee mahdollista sakon alennusta, jota ei voi vaatia yhtiö, joka oli osan kyseisen rikkomisen ajasta osa yrityksen muodostamaa taloudellista kokonaisuutta mutta joka ei ollut enää yrityksen osa sillä hetkellä, kun yritys teki yhteistyötä komission kanssa.

Siltä osin kuin sakon perusmäärää laskettaessa otetaan asianmukaisesti huomioon mahdolliset erot niiden rikkomisten kestossa, josta emoyhtiön ja sen tytäryhtiön katsotaan olevan vastuussa, mahdollinen leikkaaminen, joka toteutetaan soveltamalla 10 prosentin enimmäismäärää niiden liikevaihdosta, sekä mahdollinen sakon määrän alennuksen myöntäminen toiselle niistä eivät vaaranna yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, vaikka emoyhtiölle määrätyn sakon lopullinen määrä, huolimatta sen vastuulla olevan rikkomisen vähäisemmästä kestosta, on suurempi kuin sen tytäryhtiölle määrättävän sakon määrä. Samoin suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen ei voi johtua pelkästä väitteestä, jonka mukaan emoyhtiölle ja sen tytäryhtiölle määrättyjen sakkojen lopullinen määrä on erilainen.

(ks. 213–216 ja 225–228 kohta)

11.    Ks. tuomion teksti.

(ks. 238–241, 259 ja 260 kohta)

12.    Kilpailuasiassa hallinnollisten menettelyjen kohtuullisen keston periaatteen loukkaaminen voi aiheuttaa kahdentyyppisiä seurauksia.

Yhtäältä kun kohtuullisen keston periaatteen loukkaaminen on vaikuttanut menettelyn lopputulokseen, tällainen loukkaaminen on omiaan aiheuttamaan riidanalaisen päätöksen kumoamisen. Kilpailusääntöjä sovellettaessa kohtuullisen ajan ylittyminen voi olla kumoamisperuste vain silloin, kun kyse on päätöksestä, jossa on todettu kilpailusääntöjen rikkomiset, jos on näytetty toteen, että tätä periaatetta loukkaamalla on vaarannettu kyseessä olevien yritysten puolustautumisoikeudet. Tätä erityistapausta lukuun ottamatta ratkaisun tekemistä kohtuullisessa ajassa koskevan velvoitteen noudattamatta jättäminen ei vaikuta asetuksen N:o 1/2003 mukaisen hallinnollisen menettelyn pätevyyteen. Koska puolustautumisoikeuksien kunnioittamisella on olennainen merkitys kilpailuasioiden hallinnollisissa menettelyissä, on kuitenkin vältettävä se, että nämä oikeudet voisivat korjaamattomalla tavalla vaarantua tutkintavaiheen liiallisen keston takia ja että tämä kesto voisi estää sellaisten todisteiden esittämisen, joilla pyritään osoittamaan vääräksi sellaisten kilpailukäyttäytymisten olemassaolo, joista kyseessä olevat yritykset joutuvat vastuuseen. Tästä syystä puolustautumisoikeuksien käyttämistä koskevan mahdollisen esteen tutkimista ei pidä rajoittaa siihen samaan vaiheeseen, jossa näillä oikeuksilla on täysi oikeusvaikutus, eli hallinnollisen menettelyn toiseen vaiheeseen, joka ulottuu väitetiedoksiannosta lopullisen päätöksen tekemiseen. Puolustautumisoikeuksien tehokkuuden mahdollisen heikkenemisen alkusyyn arvioinnin on ulotuttava koko tähän menettelyyn siten, että se koskee sen kokonaiskestoa.

Toisaalta kun kohtuullisen keston ylittäminen ei vaikuta menettelyn lopputulokseen, tällaisen ylittämisen vuoksi unionin yleinen tuomioistuin voi käyttäen täyttä harkintavaltaa korvata hallinnollisen menettelyn kohtuullisen keston ylittymisestä aiheutuneen loukkaamisen alentamalla mahdollisesti määrätyn sakon määrää.

(ks. 242–246 kohta)