UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
24 päivänä marraskuuta 2015 (*)
Yhteisön tavaramerkki – Väitemenettely – Hakemus sanamerkin WESTERN GOLD rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi – Aikaisemmat kansalliset, yhteisön ja kansainväliset sanamerkit WeserGold, Wesergold ja WESERGOLD – Suhteellinen hylkäysperuste – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohta – Valitusasiassa annettu tuomio – Asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 1 kohta – Perusteluvelvollisuus – Oikeus tulla kuulluksi – Asetuksen N:o 207/2009 75 artikla
Asiassa T‑278/10 RENV,
riha WeserGold Getränke GmbH & Co. KG (aiemmin Wesergold Getränkeindustrie GmbH & Co. KG), kotipaikka Rinteln (Saksa), edustajinaan asianajajat T. Melchert, P. Goldenbaum ja I. Rohr,
kantajana,
vastaan
sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV), edustajanaan aluksi A. Pohlmann, sittemmin S. Hanne,
vastaajana,
jossa toisena asianosaisena SMHV:n valituslautakunnassa oli ja väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa on
Lidl Stiftung & Co. KG, kotipaikka Neckarsulm (Saksa), edustajinaan asianajajat A. Marx ja M. Wolter,
ja jossa on kyse kanteesta SMHV:n ensimmäisen valituslautakunnan 24.3.2010 tekemästä päätöksestä (asia R 770/2009-1), joka koskee Wesergold Getränkeindustrie GmbH & Co. KG:n ja Lidl Stiftung & Co. KG:n välistä väitemenettelyä,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. E. Martins Ribeiro (esittelevä tuomari) sekä tuomarit S. Gervasoni ja L. Madise,
kirjaaja: hallintovirkamies J. Weychert,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 15.4.2015 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Väliintulija Lidl Stiftung & Co. KG teki 23.8.2006 yhteisön tavaramerkin rekisteröintiä koskevan hakemuksen sisämarkkinoiden harmonisointivirastolle (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (asetus on korvattu yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009 (EUVL L 78, s. 1)), nojalla.
2 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on sanamerkki WESTERN GOLD.
3 Tavarat, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 33, ja ne vastaavat seuraavaa kuvausta: ”Väkevät alkoholijuomat, erityisesti viski”.
4 Yhteisön tavaramerkkiä koskeva hakemus julkaistiin Yhteisön tavaramerkkilehden 22.1.2007 ilmestyneessä numerossa 3/2007.
5 Wesergold Getränkeindustrie GmbH & Co. KG, jonka oikeuksien haltija kantaja, riha WeserGold Getränke GmbH & Co. KG, on, teki 14.3.2007 asetuksen N:o 40/94 42 artiklan (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 41 artikla) nojalla väitteen, joka koski haetun tavaramerkin rekisteröintiä edellä 3 kohdassa tarkoitettuja tavaroita varten.
6 Väite perustui useihin aikaisempiin tavaramerkkeihin.
7 Ensimmäinen aikaisempi tavaramerkki, johon vedottiin, on yhteisön sanamerkki WeserGold, jota haettiin 3.1.2003 ja joka rekisteröitiin 2.3.2005 numerolla 2994739 luokkiin 29, 31 ja 32 kuuluvia tavaroita varten, jotka vastaavat kunkin luokan osalta seuraavaa kuvausta:
– luokka 29: ”Säilötyt, kuivatut ja umpioidut hedelmät ja vihannekset; hyytelöt, hillot, hedelmähillokkeet; maitotuotteet, nimittäin jogurttijuomat, jotka koostuvat erityisesti jogurtista ja hedelmämehuista tai vihannesmehuista”
– luokka 31: ”Tuoreet hedelmät”
– luokka 32: ”Kivennäis- ja hiilihappovedet; muut alkoholittomat juomat, nimittäin limonadit, virvoitusjuomat ja kolajuomat; hedelmämehut, hedelmäjuomat, vihannesmehut ja vihannesjuomat; mehutiivisteet ja muut juomien valmistusaineet”.
8 Toinen aikaisempi tavaramerkki, johon vedottiin, on saksalainen sanamerkki WeserGold, jota haettiin 26.11.2002 ja joka rekisteröitiin 27.2.2003 numerolla 30257995 luokkiin 29, 31 ja 32 kuuluvia tavaroita varten, jotka vastaavat kunkin luokan osalta seuraavaa kuvausta:
– luokka 29: ”Säilötyt, kuivatut ja umpioidut hedelmät ja vihannekset; hyytelöt, hillot, jälkiruokakastikkeet (coulis); maitotuotteet, nimittäin jogurttijuomat, jotka koostuvat erityisesti jogurtista ja hedelmämehuista tai vihannesmehuista”
– luokka 31: ”Tuoreet hedelmät”
– luokka 32: ”Kivennäis- ja hiilihappovedet; muut alkoholittomat juomat, nimittäin limonadit, virvoitusjuomat ja kolajuomat; hedelmämehut, hedelmäjuomat, vihannesmehut ja vihannesjuomat; mehutiivisteet ja muut juomien valmistusaineet”.
9 Kolmas aikaisempi tavaramerkki, johon vedottiin, on kansainvälinen sanamerkki nro 801149 Wesergold, jota haettiin 13.3.2003 ja joka on voimassa Tšekissä, Tanskassa, Espanjassa, Ranskassa, Italiassa, Unkarissa, Itävallassa, Puolassa, Portugalissa, Sloveniassa, Ruotsissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Benelux-maissa luokkiin 29, 31 ja 32 kuuluvia tavaroita varten, jotka vastaavat kunkin luokan osalta seuraavaa kuvausta:
– luokka 29: ”Säilötyt, kuivatut ja umpioidut hedelmät ja vihannekset; hyytelöt, hillot, jälkiruokakastikkeet (coulis); maitotuotteet, nimittäin jogurttijuomat, jotka koostuvat erityisesti jogurtista ja hedelmämehuista tai vihannesmehuista”
– luokka 31: ”Tuoreet hedelmät”
– luokka 32: ”Kivennäis- ja hiilihappovedet; muut alkoholittomat juomat, nimittäin limonadit, virvoitusjuomat ja kolajuomat; hedelmämehut, hedelmäjuomat, vihannesmehut ja vihannesjuomat; mehutiivisteet ja muut juomien valmistusaineet”.
10 Neljäs aikaisempi tavaramerkki, johon vedottiin, on saksalainen sanamerkki WESERGOLD, jota haettiin 12.6.1970 ja joka rekisteröitiin 16.2.1973 numerolla 902472 ja uudistettiin 13.6.2000, luokkaan 32 kuuluvia tavaroita varten, jotka vastaavat seuraavaa kuvausta: ”Siiderit, limonadit, kivennäisvedet, vihannesmehut juomina, hedelmämehut”.
11 Viides aikaisempi tavaramerkki, johon vedottiin, on puolalainen sanamerkki WESERGOLD, jota haettiin 26.6.1996 ja joka rekisteröitiin 11.5.1999 numerolla 161413 luokkaan 32 kuuluvia tavaroita varten, jotka vastaavat seuraavaa kuvausta: ”Kivennäisvedet ja lähdevedet; pöytävedet, alkoholittomat juomat; hedelmämehut, hedelmänektarit, hedelmämehutiivisteet, vihannesmehut, vihannesnektarit, virvoitusjuomat, hedelmämehupohjaiset juomat, limonadit, hiilihapolliset juomat, kivennäisjuomat, jääteet, aromatisoidut kivennäisvedet, kivennäisvedet, joihin on lisätty hedelmämehua – kaikki mainitut juomat myös dieettivalmisteina muuhun kuin lääketieteelliseen käyttöön”.
12 Väitteen tueksi vedottiin asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohta) tarkoitettuun perusteeseen.
13 Väiteosasto hyväksyi väitteen 11.6.2009 ja hylkäsi yhteisön tavaramerkin rekisteröintihakemuksen. Prosessiekonomisista syistä väiteosasto rajoitti väitteen tutkimisen aikaisempaan yhteisön sanamerkkiin, jonka tosiasiallisesta käytöstä ei ollut vaadittu näyttöä.
14 Väliintulija valitti 13.7.2009 väiteosaston päätöksestä SMHV:ssä asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan nojalla.
15 SMHV:n ensimmäinen valituslautakunta hyväksyi valituksen 24.3.2010 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös) ja kumosi väiteosaston päätöksen. Se katsoi, että kohdeyleisö koostuu Euroopan unionin suuresta yleisöstä. Haetun tavaramerkin kattamat tavarat, jotka kuuluvat luokkaan 33, eli ”väkevät alkoholijuomat, erityisesti viski”, eivät ole samankaltaisia kuin aikaisempien tavaramerkkien kattamat, luokkiin 29 ja 31 kuuluvat tavarat (riidanalaisen päätöksen 20 ja 21 kohta). Haetun tavaramerkin kattamat luokkaan 33 kuuluvat tavarat ja aikaisempien tavaramerkkien kattamat luokkaan 32 kuuluvat tavarat ovat heikosti samankaltaisia (riidanalaisen päätöksen 22–28 kohta). Kyseiset tavaramerkit ovat keskimääräisen samankaltaisia ulkoasultaan (riidanalaisen päätöksen 33 kohta) ja lausuntatavaltaan (riidanalaisen päätöksen 34 kohta), mutta ne ovat erilaisia merkityssisällöltään (riidanalaisen päätöksen 35–37 kohta). Aikaisempien tavaramerkkien erottamiskyvystä valituslautakunta katsoi etenkin, että se on sanan ”gold” vuoksi, jolla on heikko erottamiskyky, hieman keskimääräistä heikompi (riidanalaisen päätöksen 38–40 kohta). Lopuksi se totesi, että kaikkien yksittäistapauksessa merkityksellisten seikkojen tarkastelun perusteella on todettava, ettei kyseisten merkkien välillä ole sekaannusvaaraa (riidanalaisen päätöksen 41–47 kohta).
Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa
16 Kantaja nosti 21.6.2010 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin riidanalaisen päätöksen kumoamista asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 64 artiklan, 75 artiklan toisen virkkeen ja toissijaisesti 75 artiklan ensimmäisen virkkeen rikkomisen nojalla.
17 Osapuolten suulliset lausumat ja niiden unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 27.6.2012 pidetyssä istunnossa.
18 Unionin yleinen tuomioistuin kumosi 21.9.2012 antamallaan tuomiolla Wesergold Getränkeindustrie v. SMHV – Lidl Stiftung (WESTERN GOLD) (T‑278/10, Kok., EU:T:2012:459; jäljempänä unionin yleisen tuomioistuimen tuomio) riidanalaisen päätöksen ja velvoitti SMHV:n vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut sekä väliintulijan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.
19 Tehdessään tämän ratkaisun unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli ensimmäistä kanneperustetta, joka perustui asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen, eikä lausunut kolmesta muusta kantajan esittämästä kanneperusteesta. Sen jälkeen kun unionin yleinen tuomioistuin oli todennut tuomionsa 58 kohdassa, että kyseiset merkit ovat niiden ulkoasujen ja lausuntatapojen samankaltaisuudesta huolimatta kokonaisuutena erilaisia, kun otetaan huomioon huomattavat erot merkityssisällöissä, se moitti valituslautakuntaa mainitun tuomion 72, 82 ja 83 kohdassa aluksi siitä, että valituslautakunta katsoi, ettei kantaja ollut vedonnut aikaisempien tavaramerkkien käytössä kasvaneeseen erottamiskykyyn, sitten siitä, että se tällaisen virheen vuoksi jätti tarkastelematta haetun tavaramerkin ja aikaisempien tavaramerkkien välisen sekaannusvaaran olemassaolon kokonaisarvioinnissa mahdollisesti merkityksellistä seikkaa, ja lopuksi siitä, että se tällaisen huomiotta jättämisen vuoksi rikkoi olennaisia menettelymääräyksiä, minkä vuoksi riidanalainen päätös on kumottava.
20 SMHV teki unionin tuomioistuimen kirjaamoon 4.12.2012 jättämällään kirjelmällä unionin yleisen tuomioistuimen tuomiosta valituksen, jossa se vaati unionin tuomioistuinta kumoamaan mainitun tuomion.
21 Unionin tuomioistuin kumosi 23.1.2014 antamallaan tuomiolla SMHV v. riha WeserGold Getränke (C‑558/12 P, Kok., EU:C:2014:22; jäljempänä valitusasiassa annettu tuomio) unionin yleisen tuomioistuimen tuomion.
22 Unionin tuomioistuin totesi, että unionin yleisen tuomioistuimen tuomiossa oli oikeudellinen virhe asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan tulkinnassa, koska unionin yleinen tuomioistuin oli virheellisesti todennut, että valituslautakunnan aikaisempien tavaramerkkien erottamiskyvyn kasvamista käytössä koskevan analyysin puuttumisen piti johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen. Unionin tuomioistuin totesi valitusasiassa annetun tuomion 48 kohdassa, että valituslautakunnan tätä seikkaa koskeva tarkastelu ei ollut merkityksellinen kyseisten tavaramerkkien välisen sekaannusvaaran olemassaolon arvioimiseksi, koska unionin yleinen tuomioistuin oli aluksi todennut, että kyseiset tavaramerkit ovat kokonaisuutena erilaisia, minkä vuoksi sekaannusvaara oli poissuljettu ja mahdollinen aikaisempien tavaramerkkien erottamiskyvyn kasvaminen käytössä ei voinut kompensoida mainittujen tavaramerkkien samankaltaisuuden puuttumista.
23 Unionin tuomioistuin totesi valitusasiassa annetun tuomion 61 kohdassa seuraavaa:
ˮKoska unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut vain ensimmäisen riha WeserGold Getränken kanteensa tueksi esittämistä neljästä kanneperusteesta, unionin tuomioistuin katsoo, että nyt käsiteltävä asia ei ole ratkaisukelpoinen. Niinpä asia on palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen.ˮ
24 Valitusasiassa annetun tuomion johdosta ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 118 artiklan 1 kohdan mukaisesti asia osoitettiin unionin yleisen tuomioistuimen toiselle jaostolle.
Menettely ja asianosaisten vaatimukset asian palauttamisen jälkeen
25 Osapuolia pyydettiin esittämään huomautuksensa 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 119 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Kantaja, SMHV ja väliintulija jättivät huomautuksensa asetetuissa määräajoissa eli 1.4. ja 8. ja 14.5.2014.
26 Kantaja vaatii huomautuksissaan, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen ja
– velvoittaa SMHV:n tai väliintulijan korvaamaan oikeudenkäyntikulut unionin tuomioistuimen menettelyssä aiheutuneet kulut mukaan lukien.
27 SMHV ja väliintulija vaativat huomautuksissaan, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan unionin yleisen tuomioistuimen menettelyssä (T‑278/10 ja T‑278/10 RENV) sekä unionin tuomioistuimen menettelyssä (C‑558/12 P) aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
28 Kantaja esittää kanteensa tueksi neljä kanneperustetta, jotka koskevat ensiksi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan, toiseksi mainitun asetuksen 64 artiklan, kolmanneksi saman asetuksen 75 artiklan toisen virkkeen ja neljänneksi mainitun asetuksen 75 artiklan ensimmäisen virkkeen rikkomista.
Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista
29 Kantaja johtaa valitusasiassa annetusta tuomiosta, että käytössä kasvanutta erottamiskykyä koskevaa perustetta ja tämän erottamiskyvyn vaikutusta pitäisi arvioida kyseisten merkkien ulkoasujen, lausuntatapojen ja merkityssisältöjen samankaltaisuuksien tarkastelun yhteydessä, minkä vuoksi unionin yleisen tuomioistuimen on tehtävä tällainen tarkastelu tarkastelemalla aikaisempien tavaramerkkien käytössä kasvanutta erottamiskykyä ja lausuttava kanteesta kokonaisuudessaan ja sen neljästä kanneperusteesta olematta sidottu unionin yleisen tuomioistuimen tuomioon.
30 Tästä kantaja väittää aluksi, että kyseiset merkit ovat keskimääräisen samankaltaisia, minkä sekä valituslautakunta että unionin yleinen tuomioistuin ovat ratkaisuissaan todenneet. Kantaja toteaa tämän jälkeen, ettei mainittujen merkkien merkityssisältöjen eroavuus voi neutralisoida todettua ulkoasujen ja lausuntatapojen samankaltaisuutta. Lopuksi kantaja kyseenalaistaa kyseisten tavaroiden samankaltaisuuden tutkimisen ja analyysin sekaannusvaarasta ja aikaisempien tavaramerkkien erottamiskyvystä.
31 Tästä on todettava, kuten SMHV ja väliintulija perustellusti toteavat, että jo unionin yleisen tuomioistuimen tuomion sanamuodosta ilmenee, että tämä on tehnyt tuomionsa 58 kohdassa päätelmän, jonka mukaan ˮkyseiset merkit ovat kokonaisuutena erilaisia huolimatta niiden ulkoasujen ja lausuntatapojen samankaltaisuudestaˮ.
32 Lisäksi valitusasiassa annetusta tuomiosta ilmenee, että unionin tuomioistuin kumosi unionin yleisen tuomioistuimen tuomion pelkästään sen vuoksi, että unionin yleinen tuomioistuin oli kyseisten merkkien välisen samankaltaisuuden puuttumisesta huolimatta moittinut valituslautakuntaa siitä, ettei se ollut tarkastellut aikaisempien tavaramerkkien käytössä kasvanutta erottamiskykyä, vaikka sekaannusvaara oli täysin poissuljettu, koska tavaramerkit ovat kokonaisuutena erilaisia. Tästä johtuu, että aikaisempien tavaramerkkien erottamiskyvyn kasvamista käytössä koskevaa perustetta on tarkasteltava ainoastaan siinä tapauksessa, että mainittujen merkkien samankaltaisuus sekä lisäksi kyseisten tavaroiden ja palvelujen samankaltaisuus on todettu edeltäpäin, ja näin on tehty pelkästään sekaannusvaaran olemassaolon tarkastelun yhteydessä.
33 Valitusasiassa annetun tuomion 48–50 kohdassa todetaan seuraavaa:
ˮ48 Kun unionin yleinen tuomioistuin totesi, että riidanalainen päätös on pätemätön, koska valituslautakunta ei analysoinut aikaisempien tavaramerkkien käytössä kasvanutta erottamiskykyä, se vaati valituslautakuntaa tutkimaan seikkaa, joka ei ole merkityksellinen asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun, kyseisten tavaramerkkien välisen sekaannusvaaran arvioinnissa. Nimittäin koska se oli edeltäpäin todennut, että kyseiset tavaramerkit ovat kokonaisuutena tarkastellen erilaisia, sekaannusvaara oli pois suljettu, eikä mahdollinen aikaisempien tavaramerkkien käytössä kasvanut erottamiskyky voinut kompensoida mainittujen tavaramerkkien samankaltaisuuden puuttumista.
49 Näin ollen SMHV on perustellusti väittänyt, että valituksenalaista tuomiota rasittaa asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan tulkintaa koskeva oikeudellinen virhe.
50 Edellä esitetystä johtuu ilman, että kahta muuta valitusperustetta olisi tarpeen tutkia, että valituksenalainen tuomio on kumottava, koska unionin yleinen tuomioistuin totesi siinä, että valituslautakunnan piti tutkia aikaisempien tavaramerkkien käytössä kasvanutta erottamiskykyä ja kumosi tällä perusteella riidanalaisen päätöksen, vaikka se oli edeltäpäin todennut, etteivät kyseiset tavaramerkit ole samankaltaisia.ˮ
34 Koska unionin yleinen tuomioistuin on todennut, etteivät kyseiset merkit ole samankaltaisia ja ettei yksi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan soveltamisedellytyksistä näin ollen täyty, sekaannusvaaraa ei ole, kuten valitusasiassa annetun tuomion 48 kohdasta ilmenee.
35 Kantajan yritys kyseenalaistaa unionin yleisen tuomioistuimen tuomiossa tehty analyysi kyseisten merkkien samankaltaisuudesta ja kyseisen tuomioistuimen päätelmä, jota ei lisäksi ole kyseenalaistettu valitusasiassa annetussa tuomiossa, ei voi menestyä.
36 Vaikka valitusasiassa annetun tuomion tuomiolauselmassa todetaan, että unionin yleisen tuomioistuimen tuomio kumotaan eikä kumoamisen laajuutta täsmennetä, valitusasiassa annetun tuomion tuomiolauselmaa on luettava yhdessä mainittuun tuomioon sisältyvien perustelujen kanssa.
37 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuomion noudattamiseksi ja tuomion täytäntöön panemiseksi kokonaisuudessaan toimielimen on noudatettava paitsi tuomion tuomiolauselmaa, myös sen antamiseen johtaneita perusteluja, jotka ovat tuomiolauselmalle tarvittava tuki, koska ne ovat välttämättömät määritettäessä tuomiolauselman täsmällistä sisältöä. Nämä perustelut yhtäältä nimittäin yksilöivät, mikä säännös tai määräys täsmällisesti ottaen on katsottu lainvastaiseksi, ja toisaalta ne osoittavat, mitkä ovat täsmällisesti ottaen tuomiolauselmassa todetun lainvastaisuuden syyt, ja asianomaisen toimielimen on otettava nämä perustelut huomioon korvatessaan kumotun toimen toisella toimella (tuomio 26.4.1988, Asteris ym. v. komissio, 97/86, 99/86, 193/86 ja 215/86, Kok., EU:C:1988:199, 27 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 15.5.1997, TWD v. komissio, C‑355/95 P, Kok., EU:C:1997:241, 21 kohta ja tuomio 7.10.1999, Irish Sugar v. komissio, T-228/97, Kok., EU:T:1999:246, 17 kohta).
38 On muistutettava, että unionin tuomioistuin tarkensi valitusasiassa annetun tuomion 50 kohdassa, että ˮvalituksenalainen tuomio on kumottava, koska unionin yleinen tuomioistuin totesi siinä, että valituslautakunnan piti tutkia aikaisempien tavaramerkkien käytössä kasvanutta erottamiskykyä, ja kumosi tällä perusteella riidanalaisen päätöksen, vaikka se oli edeltäpäin todennut, etteivät kyseiset tavaramerkit ole samankaltaisiaˮ, mikä tarkoittaa sitä, ettei unionin tuomioistuin ole tahtonut kyseenalaistaa unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevia toteamuksia, joihin unionin tuomioistuimen päättely perustui ja jotka koskivat kyseisten merkkien samankaltaisuuden analysointia.
39 Koska tämä kumoamisesta esitetty perustelu ei koske mainittuja tosiseikkoja koskevia toteamuksia, ensimmäisen kanneperusteen tutkiminen oli näin ollen käsitelty loppuun toteamuksella, jonka mukaan aikaisempien tavaramerkkien käytössä kasvaneen erottamiskyvyn tarkastelu on merkityksetöntä, koska kyseiset merkit ovat erilaisia.
40 Tämä myös vahvistettiin valitusasiassa annetun tuomion 48 kohdassa, jossa unionin tuomioistuin on todennut, että ˮkoska [unionin yleinen tuomioistuin] oli edeltäpäin todennut, että kyseiset tavaramerkit ovat kokonaisuutena tarkastellen erilaisia, sekaannusvaara oli pois suljettu, eikä mahdollinen aikaisempien tavaramerkkien käytössä kasvanut erottamiskyky voinut kompensoida mainittujen tavaramerkkien samankaltaisuuden puuttumistaˮ.
41 Kantaja riitautti analyysin kyseisten merkkien samankaltaisuudesta ja erityisesti unionin yleisen tuomioistuimen toteaman kyseisten merkkien erilaisuuden unionin tuomioistuimen menettelyssä, kuten ilmenee valitusasiassa annetun tuomion 38 kohdasta, jossa unionin tuomioistuin muistutti kantajan katsoneen, ettei ensimmäinen valitusperuste ollut perusteltu, ˮkoska unionin yleisen tuomioistuimen arviointi kyseisten tavaramerkkien välisen samankaltaisuuden puuttumisesta oli välipäätelmä, jonka jälkeen oli vielä tarkasteltava kysymystä aikaisempien tavaramerkkien erottamiskyvystäˮ.
42 Kun unionin tuomioistuin ei hyväksynyt kantajan kantaa ja kumosi unionin yleisen tuomioistuimen tuomion sillä perusteella, että kyseisten merkkien välisen samankaltaisuuden puuttumisen seurauksena oli välttämättä sekaannusvaaran puuttuminen, se vahvisti implisiittisesti mutta välttämättä unionin yleisen tuomioistuimen analyysin, jonka mukaan mainitut merkit ovat erilaisia.
43 Lisäksi kyseisten merkkien samankaltaisuuden analysoinnin kyseenalaistaminen tässä vaiheessa ilman, että unionin tuomioistuin on maininnut mitään unionin yleisen tuomioistuimen tältä osin tekemää virhettä, johtaisi yhtäältä siihen, että unionin yleisen tuomioistuimen toisesta jaostosta tulisi sen ensimmäisen jaoston muutoksenhakuaste, ja toisaalta poistaisi valitusasiassa annetulta tuomiolta osan sen sitovasta vaikutuksesta, koska kumoaminen ei saa mennä pidemmälle kuin unionin tuomioistuimen tekemä kumoaminen eikä sallia tosiseikkojen kyseenalaistamista sillä tavalla, että se tekisi tehottomiksi ne perustelut, joihin valitusasiassa annettu tuomio perustuu.
44 Valitusasiassa annetusta tuomiosta seuraa näin ollen, että unionin yleisen tuomioistuimen on tässä menettelyssä tarkasteltava valitusasiassa annetun tuomion 61 kohdan mukaisesti sille ensimmäisessä menettelyssä esitettyjä toista, kolmatta ja neljättä kanneperustetta.
45 Ensimmäinen kanneperuste on näin ollen hylättävä.
Toinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan rikkomista
46 Kantaja väittää, että valituslautakunta rikkoi asetuksen N:o 207/2009 64 artiklaa, kun se tarkasteli sekaannusvaaraa ottaen huomioon pelkästään numerolla 2994739 rekisteröidyn yhteisön tavaramerkin. Se katsoo, että koska väiteosasto oli todennut sekaannusvaaran yhteisön tavaramerkin ja haetun tavaramerkin välillä ja valituslautakunta oli sitä vastoin todennut sekaannusvaaran puuttuvan, valituslautakunnan olisi pitänyt palauttaa asia väiteosastoon tai tarkastella sekaannusvaaran olemassaoloa kaikkien aikaisempien tavaramerkkien osalta, joihin oli vedottu, mutta sen ei olisi pitänyt – kuten se oli tehnyt – todeta sekaannusvaaran puuttumista arvioimatta tätä vaaraa kaikkien aikaisempien tavaramerkkien kannalta ja tyytymällä ottamaan huomioon pelkästään aikaisempi yhteisön tavaramerkki.
47 Tästä riidanalaisen päätöksen 16 kohdasta ilmenee, että valituslautakunta viittasi ˮaikaisempiin tavaramerkkeihinˮ ja ˮEuroopan unionin keskivertokuluttajiinˮ, kun otetaan huomioon se seikka, että aikaisemmat tavaramerkit olivat aluksi yhteisön tavaramerkki ja saksalainen tavaramerkki (WeserGold, ks. edellä 7 ja 8 kohta), sitten kansainvälinen tavaramerkki, joka oli voimassa Tšekissä, Tanskassa, Espanjassa, Ranskassa, Italiassa, Unkarissa, Itävallassa, Puolassa, Portugalissa, Sloveniassa, Ruotsissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Benelux-maissa (Wesergold, ks. edellä 9 kohta), ja lopuksi saksalainen ja puolalainen tavaramerkki (WESERGOLD, ks. edellä 10 ja 11 kohta).
48 Riidanalaisen päätöksen 23 kohdassa valituslautakunta viittasi yhtäältä saksalaisiin kuluttajiin ja toisaalta muiden jäsenvaltioiden kuluttajiin.
49 Kyseisten merkkien analyysissä valituslautakunta viittasi kaikkiin aikaisempiin tavaramerkkeihin ja korosti tällä tavoin sitä seikkaa, että varsinainen tarkastelu koski viimeksi mainittuja eikä pelkästään aikaisempaa yhteisön tavaramerkkiä, vaikka se viittaa aikaisempaan tavaramerkkiin eikä aikaisempiin tavaramerkkeihin.
50 Riidanalaisen päätöksen 31 kohdassa nimittäin todetaan seuraavaa:
ˮSekä aikaisempi tavaramerkki että haettu tavaramerkki ovat sanamerkkejä. Aikaisempi tavaramerkki koostuu sanasta, jossa on yhdeksän kirjainta, jotka on kirjoitettu milloin suurilla kirjaimilla, milloin pienillä kirjaimilla tai suurilla kirjaimilla sanan sisällä, eli ʼWeserGoldʼ, ʼWesergoldʼ ja ʼWESERGOLDʼ.ˮ
51 Kun valituslautakunta siis käyttää ilmaisua ˮaikaisempi tavaramerkkiˮ kuvaillakseen kaikkia aikaisempia tavaramerkkejä, tämä johtuu riidanalaisen päätöksen 32 kohdassa tehdystä paikkansa pitävästä toteamuksesta, jonka mukaan ˮpienten ja suurten kirjainten vaihtelevalla käytöllä (sanan sisällä) ei ole mitään vaikutusta merkkien vertailuun, koska unionin yleinen tuomioistuin on katsonut lähtökohtaisesti sanamerkin sellaisten kirjainten tai sanojen yhdistelmäksi, jotka on kirjoitettu painokirjaimin tavanomaisella kirjasinlajilla ilman erityisiä graafisia osatekijöitäˮ.
52 Lopuksi riidanalaisen päätöksen 33, 36, 39 ja 40 kohdan pelkästä sanamuodosta ilmenee, että valituslautakunta viittasi todella ˮaikaisempiin tavaramerkkeihinˮ eikä pelkästään yhteisön tavaramerkkiin ja tarkensi uudelleen mainitun päätöksen 45 kohdassa, että kyseiset merkit olivat WESTERN GOLD ja WeserGold, WESERGOLD tai Wesergold.
53 Edellä esitetystä seuraa, että toinen kanneperuste on joka tapauksessa hylättävä.
Kolmas kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toisen virkkeen rikkomista
54 Ensiksi kantaja moittii valituslautakuntaa siitä, ettei tämä ilmoittanut sille edeltäpäin aikomuksestaan lausua kaikista niistä aikaisemmista tavaramerkeistä, joihin väite haettua tavaramerkkiä vastaan myös perustui.
55 Aluksi on todettava, että tämä kanneperuste, jonka mukaan kantajalle ei ollut ilmoitettu siitä seikasta, että valituslautakunta aikoo nojautua kaikkiin aikaisempiin tavaramerkkeihin, on ristiriitainen toisen kanneperusteen kanssa, jonka mukaan sekaannusvaaraa ei olisi pitänyt arvioida vain aikaisempaan yhteisön tavaramerkkiin nähden.
56 Kun kantajalta kysyttiin suullisessa käsittelyssä tästä ristiriidasta, se ei kuitenkaan selventänyt unionin yleiselle tuomioistuimelle näiden kahden kanneperusteen välistä suhdetta ja niiden johdonmukaisuutta.
57 Tässä tilanteessa on todettava, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että SMHV:n yksiköiden välillä vallitsee toiminnallinen jatkuvuus, eli yhtäältä tutkijan, väiteosaston, tavaramerkkien ja oikeudellisten kysymysten hallinto-osaston ja mitättömyysosaston ja toisaalta valituslautakunnan välillä (ks. tuomio 13.3.2007, SMHV v. Kaul, C‑29/05 P, Kok., EU:C:2007:162, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
58 Tästä SMHV:n eri yksiköiden välillä vallitsevasta toiminnallisesta jatkuvuudesta seuraa, että kun valituslautakunnat tutkivat niille kuuluvalla tavalla SMHV:n ensimmäisenä asteena päätöksiä tekevien yksiköiden päätöksiä, niillä on velvollisuus perustaa päätöksensä kaikkiin asianosaisten joko asian ensimmäisenä asteena ratkaisseelle yksikölle tai valitusmenettelyssä esittämiin tosiseikkoihin ja oikeudellisiin seikkoihin (tuomio 11.7.2006, Caviar Anzali v. SMHV – Novomarket (Asetra), T‑252/04, Kok., EU:T:2006:199, 31 kohta). Yleisemmin, kuten unionin tuomioistuin totesi edellä 57 kohdassa mainitussa tuomiossa SMHV v. Kaul (EU:C:2007:162, 56 ja 57 kohta), asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 1 kohdasta, jonka mukaan tutkittuaan valituksen hyväksyttävyyden valituslautakunta tekee päätöksen valituksesta ja voi ˮkäyttää kiistetyn päätöksen tehneen osaston toimivaltaaˮ, johtuu siis, että valituslautakunnan on sen käsiteltäväksi saatetun valituksen johdosta tutkittava sille saatettu asia uudelleen kokonaan niin oikeudellisten kuin tosiseikkojenkin osalta (tuomio 28.4.2010, Claro v. SMHV – Telefónica (Claro), T‑225/09, EU:T:2010:169, 30 ja 31 kohta).
59 Tästä seuraa, että kaikki kysymykset, joita piti käsitellä SMHV:n alemmassa yksikössä siinä päätöksessä, josta on valitettu valituslautakuntaan, kuuluvat tämän valituksen oikeudelliseen ja tosiasialliseen kehykseen, ja valituslautakunta nojaa päätöksensä kaikkiin näihin seikkoihin ja on siis toimivaltainen tarkastelemaan niitä. Koska kysymystä aikaisempien tavaramerkkien samankaltaisuudesta piti välttämättä tarkastella sen määrittämiseksi, onko olemassa sekaannusvaara, ja koska osapuolet olivat jättäneet huomautuksia väiteosastolle, valituslautakunta oli toimivaltainen SMHV:n eri yksiköiden välillä vallitsevan toiminnallisen jatkuvuuden nojalla tarkastelemaan sekaannusvaaraa uudelleen päätöksessään ja tarvittaessa tekemään sen osalta erilaisen päätelmän kuin se, jonka väiteosasto oli tehnyt. Näin ollen toiminnallisesta jatkuvuudesta johtuu, että vaikka väiteosasto totesi sekaannusvaaran pelkästään aikaisemman yhteisön tavaramerkin nojalla, valituslautakunnan tehtävänä oli (kuten se teki) tarkastella kaikkia aikaisempia tavaramerkkejä, koska se väiteosaston päätöksestä poiketen katsoi, ettei kyseisten merkkien välillä ole sekaannusvaaraa.
60 Lisäksi asetuksen N:o 207/2009 75 artiklasta ei ilmene millään tavoin, että valituslautakunnalla olisi velvollisuus pyytää osapuolilta huomautuksia sekaannusvaaran olemassaolosta useisiin aikaisempiin tavaramerkkeihin nähden, kun valituslautakunta nojaa, kuten käsiteltävässä asiassa, sekaannusvaaran tarkastelunsa sellaisiin aikaisempiin tavaramerkkeihin, joita väiteosasto ei tosin ole ottanut huomioon, mutta joihin vedottiin pätevästi mainitun väitteen tueksi. Tältä osin on selvää, että kantaja vetosi mainitun väitteen tueksi 14.3.2007 päivätyssä väitekirjelmässään kaikkiin edellä 7–11 kohdassa mainittuihin aikaisempiin tavaramerkkeihin ja että se vetosi 26.9.2008 jätetyissä väitteen perusteluissa nimenomaisesti sekaannusvaaraan kaikkien aikaisempien tavaramerkkien ja haetun tavaramerkin välillä (ks. vastaavasti tuomio 15.1.2013, Lidl Stiftung v. SMHV – Lactimilk (BELLRAM), T‑237/11, Kok., EU:T:2013:11, 27 kohta).
61 Näin ollen on todettava, että kantajalla oli ollut mahdollisuus sekä väiteosastossa että valituslautakunnassa vedota sekaannusvaaraa haetun tavaramerkin ja kaikkien aikaisempien tavaramerkkien välillä koskeviin perusteisiinsa, mutta se ei esittänyt erityisiä perusteita kunkin aikaisemman tavaramerkin osalta, vaan nojautui yleisesti ja siten erittelemättä aikaisempiin tavaramerkkeihin WESERGOLD (sen 26.9.2008 päivätyn väitekirjelmän 1 kohta), Wesergold (mainitun väitekirjelmän 3 kohta) tai WeserGold (saman väitekirjelmän 8 kohta). On nimittäin selvää, että kantaja esitti 22.12.2009 päivätyssä kirjelmässä aikaisempien tavaramerkkien ja haetun tavaramerkin välisen sekaannusvaaran puuttumisen osalta väliintulijan väiteosaston päätöksestä tekemän valituksen yhteydessä perusteita, joiden mukaan useille aikaisemmille tavaramerkeille, joihin oli vedottu, oli yhteistä sana ˮwesergoldˮ, jossa on isot kirjaimet ˮWˮ ja ˮGˮ. Koska väite perustui kaikkiin edellä 7–11 kohdassa mainittuihin aikaisempiin tavaramerkkeihin ja koska valituslautakunnalla oli asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 1 kohdan nojalla toimivalta tarkastella haetun tavaramerkin ja kaikkien mainittujen aikaisempien tavaramerkkien välistä sekaannusvaaraa, kantajan piti asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 1 kohdan mukaisesti esittää valituslautakunnalle tehdyn valituksen yhteydessä jokaista mainittua yksittäistä aikaisempaa tavaramerkkiä koskevat erityiset huomautuksensa sikäli kuin tämä saattoi olla perusteltua. Kantaja ei siis voi pätevästi väittää, ettei se ollut voinut tietää, että valituslautakunta nojautuu sekaannusvaaran tarkastelussa kaikkiin aikaisempiin tavaramerkkeihin (ks. vastaavasti edellä 60 kohdassa mainittu tuomio BELLRAM, EU:T:2013:11, 28 kohta).
62 Edellä 60 ja 61 kohdassa esitetyistä toteamuksista ilmenee, ettei valituslautakunta loukannut kantajan oikeutta tulla kuulluksi, kun se ei nimenomaisesti pyytänyt sitä esittämään huomautuksia muista aikaisemmista tavaramerkeistä kuin yhteisön tavaramerkistä.
63 Tästä seuraa, että tämä kanneperuste, siltä osin kuin kantaja kyseenalaistaa siinä edellä 61 kohdassa mainitun valituslautakunnan toimivallan, ei ole perusteltu ja pitää hylätä.
64 Toiseksi kantaja väittää, että valituslautakunta loukkasi sen oikeutta tulla kuulluksi aikaisempien tavaramerkkien käytössä kasvanutta erottamiskykyä koskevan kysymyksen osalta.
65 Tästä on riittävää todeta, että tämä väite on tehoton, koska vaikka oletetaan, että valituslautakunnan olisi pitänyt ilmoittaa edeltäpäin kantajalle tämän oikeudesta esittää huomautuksia – mitä velvollisuutta sillä ei ollut –, tämä virhe ei kuitenkaan olisi voinut johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen, koska valitusasiassa annetun tuomion 50 kohdasta ilmenee, että kyseisten merkkien samankaltaisuuden puuttumisen vuoksi kysymys aikaisempien tavaramerkkien käytössä kasvaneesta erottamiskyvystä on täysin merkityksetön.
66 Edellä esitetyillä perusteilla kolmas kanneperuste on hylättävä.
Neljäs kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan ensimmäisen virkkeen rikkomista
67 Kantaja väittää, että valituslautakunta rikkoi asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan ensimmäistä virkettä, kun se perusteli riidanalaisen päätöksen ˮpikaisestiˮ muiden aikaisempien tavaramerkkien kuin yhteisön tavaramerkin osalta.
68 Tässä yhteydessä on muistutettava, että asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan ensimmäisen virkkeen mukaan SMHV:n on perusteltava päätöksensä. Oikeuskäytännön mukaan tällä velvollisuudella on sama laajuus kuin SEUT 296 artiklan toisessa kohdassa mainitulla velvollisuudella, ja sen tavoitteena on yhtäältä antaa asianomaisille tieto toteutettujen toimenpiteiden syistä, jotta he voisivat puolustaa oikeuksiaan, ja toisaalta antaa unionin tuomioistuimille mahdollisuus tutkia päätöksen laillisuus (tuomio 6.9.2012, Storck v. SMHV, C‑96/11 P, EU:C:2012:537, 86 kohta ja tuomio 15.7.2014, Łaszkiewicz v. SMHV – Cables y Eslingas (PROTEKT), T‑18/13, EU:T:2014:666, 71 kohta).
69 Lisäksi valituslautakuntia ei voida vaatia esittämään perusteluja, joissa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia asianosaisten esittämiä päätelmiä. Perustelut voivat siis olla implisiittisiä, kunhan asianomaiset saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi valituslautakunnan päätös on tehty, ja toimivaltaisella tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan valvontaansa (tuomio 21.10.2004, KWS Saat v. SMHV, C‑447/02 P, Kok., EU:C:2004:649, 65 kohta; tuomio 16.9.2009, Alber v. SMHV (Kahva), T‑391/07, EU:T:2009:336, 74 kohta ja edellä 68 kohdassa mainittu tuomio PROTEKT, EU:T:2014:666, 72 kohta).
70 Lisäksi on todettava, ettei valituslautakunnalla ole velvollisuutta ottaa kantaa kaikkiin osapuolten esittämiin perusteisiin. Riittää, että se esittää tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka ovat olennaisen tärkeitä päätöksen rakenteessa (ks. vastaavasti tuomio 11.1.2007, Technische Glaswerke Ilmenau v. komissio, C‑404/04 P, EU:C:2007:6, 30 kohta). Tästä seuraa, että pelkästään siksi, että valituslautakunta ei ole toistanut kaikkia asianosaisen argumentteja tai vastannut kaikkiin näihin argumentteihin, ei voida päätellä, että se on kieltäytynyt ottamasta niitä huomioon (tuomio 9.12.2010, Tresplain Investments v. SMHV – Hoo Hing (Golden Elephant Brand), T‑303/08, Kok., EU:T:2010:505, 46 kohta ja edellä 68 kohdassa mainittu tuomio PROTEKT, EU:T:2014:666, 73 kohta).
71 Tältä osin riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että valituslautakunta perusteli riittävästi kaikkien aikaisempien tavaramerkkien huomioon ottamisen sekaannusvaaran tutkimiseksi.
72 Riidanalaisen päätöksen 16 kohdan sanamuodosta ˮkuten aikaisemmat tavaramerkitˮ ilmenee, että valituslautakunta otti huomioon kaikki aikaisemmat tavaramerkit. Tämän jälkeen valituslautakunta mainitsi mainitun päätöksen 31 ja 45 kohdassa kaikki aikaisemmat tavaramerkit, ˮnimittäin ʼWeserGold’, ʼWesergold’ ja ʼWESERGOLD’ˮ. Lopuksi muistuttamalla riidanalaisen päätöksen 32 kohdassa unionin yleisen tuomioistuimen sanamerkkejä koskevasta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan eroilla, jotka johtuvat tavanomaisella kirjasintyypillä kirjoitettujen kirjainten tai sanojen yhdistelmistä ilman graafisia elementtejä, ei ole mitään vaikutusta, valituslautakunta perusteli täysin ratkaisunsa ottaa huomioon kaikki aikaisemmat tavaramerkit.
73 Edellä esitetyillä perusteilla neljäs kanneperuste ja näin ollen kanne kokonaisuudessaan on hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
74 Unionin tuomioistuin määräsi edellä 21 kohdassa mainitussa valitusasiassa annetussa tuomiossa, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin. Unionin yleisen tuomioistuimen on näin ollen määrättävä tässä tuomiossa kaikista eri menettelyihin liittyvistä oikeudenkäyntikuluista työjärjestyksensä 219 artiklan mukaisesti.
75 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian kaikkien vaatimustensa osalta, se on velvoitettava korvaamaan SMHV:n ja väliintulijan oikeudenkäyntikulut unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa niiden vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) riha WeserGold Getränke GmbH & Co. KG vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) ja Lidl Stiftung & Co. KG:n unionin yleisen tuomioistuimen ja unionin tuomioistuimen menettelyistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Martins Ribeiro | Gervasoni | Madise |
Julistettiin Luxemburgissa 24 päivänä marraskuuta 2015.
Allekirjoitukset